Add files from ibiblio as of 2025-03-08 14:43:30HEADmain

3 files changed, 20882 insertions, 21263 deletions

diff --git a/41294-0.txt b/41294-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..87ce8a2
--- /dev/null
+++ b/41294-0.txt
@@ -0,0 +1,20882 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41294 ***
+
+SOTA
+
+Kirj.
+
+Émile Zola
+
+
+Suomennos.
+
+
+Päivälehden Novellikokoelma.
+
+
+
+Helsingissä,
+Päivälehden kirjapainossa,
+1892.
+
+
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Keskelle hedelmällistä tasankoa, neljänneksen verran Mülhausenista
+Reiniin päin, oli leiri pystytetty. Rivittään seisoivat teltat
+peltomaalla, kivääriryhmät välkkyivät säännöllisen välimatkan päässä
+toisistaan lippujen edessä ja leirin yli kohosi matala, pilvinen
+elokuuillan taivas. Kiväärit ladattuina seisoivat liikkumattomat
+vartiosoturit, -- heidän silmänsä tähystivät kaukaista näköpiiriä
+kohti, jossa siintävät usvat kohosivat suuresta virrasta.
+
+He olivat tulleet Belfort'ista viiden ajoissa; nyt oli kello kahdeksan
+ja he olivat juuri illastaneet. Mutta puita ei ollut löytynyt mistään.
+Eivät saaneet valkeata syttymään eikä ruokaa keitetyksi. Heidän täytyi
+tyytyä kuivaan leipäpalaseen, jonka huuhtoivat alas viinalla, ja se ei
+ollut paljon pitkän marssin perästä. Aseryhmäin takana koetti kaksi
+sotamiestä kaikin voimin saada tuoreita puunoksia palamaan, joita juuri
+olivat käyneet katkomassa pistimillään, mutta viheriäiset lehvät eivät
+tahtoneet syttyä ja paksu, musta savu nousi hitaasti, sanomattoman
+surumielisesti iltataivasta kohti.
+
+Heitä oli noin 12,000 miestä -- kaikki, mitä kenraali Felix Douay'lla
+oli muassaan seitsemättä armeijaosastoa. Ensimmäinen divisioona oli
+marssinut edellisenä päivänä Fröschwilleriin, kolmas oleksi vielä
+Lyonissa ja kenraali oli päättänyt lähteä Belfort'ista ja kulkea
+edelleen toisella divisioonalla, tykkiväkireservillä ja vajanaisella
+ratsuväki-osastolla.
+
+Oli ilmoitettu, että Lorrachissa oli nähty leirivalkeita. Oli tullut
+sanoma, että vihollinen aikoi mennä Reinin yli Markorlsheimin luona.
+Kenraali, joka tunsi olevansa kovin erillään niin kaukana idässäpäin
+toisista osastoista, ilman yhteyttä niiden kanssa, kiirehti marssia
+rajalle päin, vallankin kun oli edellisenä päivänä saanut tiedon
+onnettomasta hyökkäyksestä Weissenburgin luona. Jos ei hän itse
+tunkisikaan vihollista takasin, saattoi hän kumminkin joka tunti
+odottaa käskyä tulla tukemaan ensimmäistä osastoa. Tänä iltana, tänä
+levottomana myrskypäivän iltana, lauvantaina 6 päivänä elokuuta, lienee
+taisteltu jossain Fröschwillerin puolella: sen huomasi kummallisen
+raskaasta ilmasta, jossa tuntui värähdyksiä ikäänkuin kylmiä,
+voimakkaita tuulenpuuskia. Kahtena viimeisenä päivänä oli osasto
+luullut käyvänsä taistelua kohti. Sotamiehet arvelivat, että
+kuljettuaan rientomarssissa Mülhauseniin he ovat preussilaisten
+kohdalla.
+
+Pimeä tuli ja eräästä leirin etäisimmästä kulmasta kuului rummunpärinää
+ja torventoitotusta, hiljaa vielä. Ja Jean Macquart, joka parhaallaan
+pystytti telttapaalujaan maahan, oikasihe kumarasta asemastaan.
+
+Ensimäiset sotahuhut kuultuaan hän oli jättänyt kotipuolen, sydän vielä
+kirvelevänä siitä onnettomuudesta, joka häntä oli kohdannut: hän oli
+menettänyt vaimonsa ja maan, jonka vaimo oli hänelle myötäjäisinä
+tuonut. Ja nyt hän oli, kolmenkymmenen ja yhdeksän vuoden vanhana,
+mennyt uudelleen palvelukseen ja päässyt 106:teen linjarykmenttiin,
+jonka kantaväestöä lisättiin, sekä saanut korpraalin nauhat.
+
+Väliin häntä ihmetytti se, että oli jälleen joutunut vanhaan
+sotilaspukuunsa, hän, joka oli sellaisella riemulla jättänyt sotajoukon
+Solferinon jälkeen; että hän niin välttämättömästi tahtoi kuljeksia ase
+olalla ihmis-surmaajan virassa. Mutta minkäpä voi? Kun ei ole mitään
+vakituista ammattia, eikä vaimoa, eikä kotia, eikä taloa, ja sydän on
+täynnä surua ja harmia. Ja jos ei enää saanut muokata synnyinmaansa
+vanhaa maata, saattoi hän ainakin käyttää voimiaan sen puolustamiseen!
+
+Jean seisoi ja katseli tasankoa pitkin. Merkkipuhallus oli saanut
+henkeä väkeen. Muutamat lähtivät juoksemaan, -- toiset, jotka jo olivat
+puolinukuksissa, liikahtivat ja venyttelivät jäseniään väsyneinä ja
+äreinä. Hän seisoi kärsivällisenä ja odotti katselmusta, levollisena ja
+sävyisänä, aina tasapainossa, jonka tähden hän olikin mainio sotamies.
+
+Toverit sanoivat aina, että hänestä olisi voinut tulla jotain, jos vain
+olisi saanut vähän enemmän oppia.
+
+Mutta savuava rovio veti hänen huomiotaan puoleensa ja hän huusi
+sotamiehille, Loubet'ille ja Lapoullelle, jotka molemmat kuuluivat
+hänen osastoonsa:
+
+-- Lopettakaa jo tuo peli. Te tapatte meidät savuun.
+
+Irvihammas Loubet nauroi koko leveillä, laihoilla kasvoillaan.
+
+-- Kyllä se menee, korpraali, menee ihan mainiosti ... kuule, sinä
+siinä, tule puhaltamaan!
+
+Hän nykäsi Lapoullea, joka posket pullollaan, tulipunasena ja silmät
+päästä putoamaisillaan puhalsi kuin rajutuuli kosteiden puiden väliin.
+
+Kaksi muuta sotamiestä samasta osastosta -- Chouteau ja Pache --,
+joista toinen vetelänä ja unisena kellotti selällään ja toinen täydessä
+toimessa ompeli kiinni repeämää housun lahkeessa, rähähtivät nauramaan
+Lapoullen pullistuneille poskille.
+
+Jean antoi heidän nauraa. Hänen mielestään he kyllä saattoivat pitää
+hauskaa -- silloin kun oli syytä. Eipä heillä usein ollutkaan.
+
+Mutta nyt hän kääntyi toisen ryhmän puoleen. Yksi hänen miehistään,
+Maurice Levasseur, oli jo kohta seisonut tunnin ajan jutellen erään
+noin 30 vuotiaan vaalean siviilimiehen kanssa, jolla oli siivot
+koirankasvot ja suuret siniset mulkosilmät, oikein likinäköiset silmät,
+joiden tähden hänet oli hyljätty syynissä. Kolmantena oli eräs
+reservitykkimies, vahtimestari, jolla oli lihavat, rohkeat kasvot ja
+ruskea leukaparta, ja he juttelivat siinä ikäänkuin olisivat istuneet
+kotona perheen keskuudessa.
+
+Jean tahtoi säästää heitä nuhteista ja sanoi hyväntahtoisesti:
+
+-- Taitaisi olla aika erota, -- nyt on iltahuuto ja jos luutnantti
+näkee teidät...
+
+Maurice keskeytti hänet:
+
+-- Ei tarvitse mennä, Weiss.
+
+Ja sanoi korpraalille lyhyesti:
+
+-- Tämä herra on minun lankoni. Hänellä on lupa överstiltä, joka tuntee
+hänet.
+
+Mitä se häneen kuului, tuohon talonpoikaiskorpraaliin? Maurice oli
+suorittanut oikeustutkintonsa, lähtenyt vapaaehtoisena mukaan ja
+pistettiin -- kun sattui ennestään överstin tuntemaan -- heti 106
+rykmenttiin; jaksoihan sentään sotamiestakkia kantaa, mutta totella
+tuota sivistymätöntä...
+
+-- Hyvä on, vastasi Jean levollisesti, oma asianne.
+
+Hän käänsi heille selkänsä ja sai pian nähdä että Maurice oli puhunut
+totta, sillä nyt meni översti ohitse ja tervehti hymyllä Weissiä.
+
+Översti Vineuil oli pitkä komea mies, jolla oli arvokkaat, soikeat,
+kellahtavan valjakat kasvot ja tuuhea, valkonen leukaparta, -- hän
+astui rivakkaasti taloa kohti, joka kuumotti oikealla luumupuuryhmän
+takana pari sataa askelta leiristä ja johon päällikkökunta oli
+majoitettu.
+
+Ei tiedetty, oliko komentava kenraali juuri nyt siellä. Häntä oli
+kohdannut kauhea suru, hänen veljensä oli kaatunut Weissenburgin luona.
+Mutta varmasti oleksi prikaattikenraali -- Bourgain-Desfeuilles --
+talossa; äänekkäänä ja meluavana, kuten tavallisesti, kasvot
+tulipunasena, suopean näköisenä ja ymmärrys niin ja näin, kellutteli
+hän suhteettoman lyhyillä jaloillaan paikasta toiseen.
+
+Talossa vilkastui elämä ehtimiseen: sanansaattajia tuli ja meni joka
+hetki, kaikki olivat tuskallisessa jännityksessä, kaikki odottivat
+tietoja suuresta taistelusta -- aamusta varhain kulkivat kaikki
+odotuksen kiihkossa, ratkaseva hetki _on_ lähellä.
+
+Missä lienee tärkeä taistelu ollut ja miten siellä oli käynyt?
+
+Sitä mukaan kun ilta pimeni, kasvoi ahdistus ja pelko, se levisi kuin
+varjomeri hedelmäpuiden, tallien, heinäsuovien ja pielesten ympärille.
+
+Kerrottiinpa myös, että jälleen oli nipistetty vakooja, joka oli
+hiiviskellyt leirin ympärillä, ja viety pääkortteeriin kenraalin
+tutkittavaksi. Ehken oli översti Vineuil saanut jonkun sanoman, koska
+hänellä oli sellainen kiire.
+
+Weiss seisoi yhä jutellen lankonsa ja serkkunsa vahtimestari Honoré
+Fouchardin kanssa.
+
+Yhä selvemmin kuului iltapuhallus, nyt se oli kohdalla, toitottaen ja
+päristen hämärän surumielisessä hiljaisuudessa; he eivät näyttäneet
+sitä huomaavan.
+
+Mauricen isoisä oli "suuren armeijan" soturiurhoja, hänen isänsä ei
+ollut antautunut sotilasuralle, vaan oli tyytynyt huonoon
+ylöskantomiehen virkaan.
+
+Talonpoikaisista vanhemmista syntynyt äitinsä oli kuollut silloin kun
+hän ja kaksois-sisarensa Henriette näkivät päivän valon. Ja nyt hän oli
+mennyt vapaaehtoisena sotaväkeen, -- huimaa elämää elettyään; nyt hän
+sai sotamiehen elämällä maksaa kaikki mielettömyydet, joita oli tehnyt.
+Hän oli heikko ja kevytmielinen. Oli kylvänyt rahoja molemmin käsin kun
+perhe suurilla uhrauksilla oli lähettänyt hänet Pariisiin lakitiedettä
+tutkimaan. Isä oli kuollut, sisar oli luovuttanut koko perintöosansa
+hänelle, vaan oli myötäjäisittäkin päässyt hyviin naimisiin ja saanut
+toimeliaan ja kelpo miehen. Tämä -- Weiss -- oli elsassilainen
+Mülhausenista, joka oli ollut kauvan aikaa kirjanpitäjänä eräässä
+suuressa sokeritehtaassa; nyt hän palveli Delaherchea, jolla oli
+verkatehtaita Sedanissa.
+
+Ja Maurice luotti täydellä todella kääntymykseensä, vilkas kun oli,
+kärkäs epätoivoon ja yhtä kärkäs taasen toivomaan, avomielinen ja
+innokas, mutta ilman vakavuutta, valmis joka tuulen mukaan kääntymään.
+Hän oli pieni ja vaaleatukkainen, otsa iso ja korkea, nenä sekä leuka
+pieni ja hieno, -- lempeät harmaat silmät, jotka joskus voivat näyttää
+tuimiltakin.
+
+Weiss oli rientänyt Mülhauseniin juuri ennen sodan alkua järjestämään
+jotain perheasiaa ja saadakseen samalla tavata lankoansa oli hän
+käyttänyt hyväkseen tuttavuuttaan översti Vineuil'in kanssa, joka oli
+hänen isäntänsä vaimon eno, jonka taasen Maurice ja Henriette tunsivat
+lapsuuden ajoilta, sillä he olivat aikonaan olleet naapuria. Sitäpaitse
+oli Weiss tavannut leirissä kapteeni Beaudoinin, joka myöskin oli rouva
+Delaherchen tuttavia.
+
+-- Tervehdi Henrietteä paljon minulta, uudisti Maurice vielä kerran,
+sillä hän rakasti sydämmellisesti sisartansa. -- Sano hänelle, että on
+vaan levollinen, että kyllä minä vielä tuotan hänelle kunniaa.
+
+Silmänsä vettyivät kun hän muisteli kaikkia tekemiään hulluuksia. Lanko
+tuli myös liikutetuksi; keskeytti puheen ja kääntyi Honoré Fouchardiin.
+
+-- Ja kun minä tulen Rémillyyn, niin pistäydyn eno Fouchardin luo ja
+kerron, että näin sinut ja että voit hyvin.
+
+Eno Fouchard oli talonpoika, joka omisti jonkun verran maata ja
+ansaitsi koko joukon teurastajan toimella. Hän asui neljänneksen verran
+Sedanista, Rémillyn mäkiseudussa.
+
+Nyt syntyi liikettä talon luona; portista tuli ulos ennen mainittu
+maankulkija, hän oli vapaa, yksi ainoa upseeri vain kulki jälessä. Hän
+oli osannut puhua itsensä puhtaaksi, oli keksinyt jonkun jutun, ja
+hänet oli ajettu ulos leiristä.
+
+Niin pitkän matkan päästä ei voinut hämärässä selvästi eroittaa; mutta
+pitkä hän oli, hartiakas ja punapäinen. Mauricelta pääsi kumminkin
+huuto.
+
+-- Honoré, katso tuota... Juuri kuin se "preussilainen", -- tiedäthän,
+se Goliath!
+
+Tykkimies oikasi itsensä. Hän jäi tuijottamaan maankuljeksijan jälkeen.
+Goliath Sternberg, teurastajan renki, se mieskö, joka oli kylvänyt
+riitaa hänen ja isän välille, joka oli ottanut häneltä Siloinen, --
+koko tuo inhoittava juttu, kaikki vastenmielinen ilkeys, josta hän
+vieläkin kärsi. Hän olisi syössyt jälkeen, käsin kiinni vihamieheensä.
+Mutta tämä oli jo aseryhmäin takana, ja hävisi illan pimeään.
+
+-- Aa, Goliath! mukisi hän, mahdotonta! Hänhän on tuolla, -- toisten
+puolella. -- Vaan jos minä kerran saisin sinut käsiini!...
+
+Hän pui nyrkkiään itään päin, mustan sinistä pimeyttä kohti, jossa
+arveli vihollisen olevan. Sitten oli ihan hiljaista, kuului uudelleen
+iltahuuto, kaukaa leirin toisesta päästä, vähitellen vaijeten, häipyen
+puiden ja telttien väliin, joita jo syleili musta yö.
+
+-- Peijakas! murahti Honoré, nyt ei hyvä seuraa, ellen jo lähde.
+Hyvästi, ja voikaa hyvin, kaikki!
+
+Hän puristi Weissin kättä ja lähti pitkin askelin mäen nystyrälle,
+jossa reservitykistö oli -- lähettämättä tervehdystä isälleen,
+mainitsematta Siloinea, jonka nimi poltti hänen huulillaan.
+
+Jälleen kului muutamia minuuttia. Vasemmalla, toisen prikaatin luona
+puhallettiin huuto, -- toinen torvi vastasi lähempänä, kolmas hyvin
+kaukaa. Sitten puhalsivat kaikki yhteen ääneen ja silloin päätti
+kaartin komppanian puhaltaja vihdoin täräyttää kaikista voimistaan. Hän
+oli pitkä, parraton poika, alakuloinen ja melkein mykkä, jonka
+merkkipuhallukset tulivat kuin tuuliaispää.
+
+Nyt alkoi kersantti Sapin, pieni jäykkä mies, jolla oli suuret,
+sumuiset silmät, huutaa. Ohut äänensä nakkeli nimiä tiuhaan ja
+sotamiehet, jotka tulivat paikalle, vastailivat kaikilla mahdollisilla
+äänillä, violonsellon karkeasta huilun kimakkaimpaan. Yhtäkkiä taukosi
+huuto.
+
+-- Lapoulle! huusi kersantti uudelleen.
+
+Ei kuulunut vastausta. Jeanin täytyi juosta savuavan nuotion luo, jota
+Lapoulle, toverien yllyttämänä, koetti sytyttää. Hän makasi vatsallaan
+ja puhalsi kasvot tulipunasena maata myöten mustan, nokisen savupilven.
+
+-- No mutta taukoa jo, perhanaksi, huusi Jean. Etkö sinä osaa vastata
+huutoon!
+
+Lapoulle kohotti päätään, katsoi kysyvänä, hoksasi, mistä oli kysymys,
+ja mölähti: täällä! semmoisella voimalla, että Loubet heittäytyi maahan
+nauramaan. Pache, joka juuri oli lopettanut housunkorjuun, vastasi
+hiljaa ja epäselvästi, ikäänkuin olisi mutissut rukousta. Chouteau ei
+ruvennut nousemaan ylös, huusi pilkallisesti sanansa ja kääntyi
+mukavammin makaamaan.
+
+Virkaatekevä luutnantti, Rochas, seisoi liikahtamatta parin askeleen
+päässä. Kun huuto oli päättynyt ja Sapin ilmoitti, ettei kukaan ollut
+poissa, mutisi hän partaansa päätään nyökäyttäen Weissiin päin, joka
+yhä jutteli Mauricen kanssa:
+
+-- Ei, pikemminkin yksi liikaa; mitä tuo täällä seisoo ja vainuaa?
+
+-- Överstiltä lupa, herra luutnantti, piti Jean velvollisuutenaan
+ilmoittaa.
+
+Rochas kohotti äkäsesti olkapäitään ja rupesi sanaakaan sanomatta
+kävelemään edes takasin pitkin telttiriviä, mutta Jean, jonka sääret
+olivat marssista kovin väsyneet ja hellät, istahti parin askeleen
+päähän Mauricesta ja Weissistä. Näiden puhe otti hänen korvaansa, ensin
+epäselvänä mukinana, jota hän ei tarkannut, itsekkin kun oli vaipunut
+synkkiin ajatuksiin.
+
+Maurice puolusti sotia. Ne olivat hänen mielestään välttämättömiä
+kansallisuuksien olemassa olon tähden. Tämä oli selvinnyt hänelle
+sitten kun hän alkoi tutustua kehitysoppiin, joka siihen aikaan pani
+sivistyneen nuorison mielet liikkeelle. Eikös elämäkin ole
+yhtämittaista taistelua joka päivä ja joka hetki? Eikös luonnossakin
+taistella lakkaamatonta taistelua, jossa ansiokkain vie voiton, jossa
+elämä alituisesti syntyy kuolemasta ja kukoistaa loppumattomasti? Ja
+hän muisti millä kiihkolla hän oli tarttunut ajatukseen ruveta
+sotamieheksi, saada tapella, puolustaa isänmaan rajoja hyökkäävää
+vihollista vastaan, ja siten sovittaa nuoruutensa hulluudet. Alhaiso
+ehken halusi rauhaa, mutta keisarilla oli valta tehdä niinkuin tahtoi.
+Kahdeksan päivää ennen sodan julistamista oli keisari itsekkin sitä
+sanonut tyhmäksi uhkarohkeaksi yritykseksi.
+
+Joka paikassa keskusteltiin Saksan prinssistä ja hänen vaatimuksestaan
+Espanjan valtaistuimeen; sekasorrossa, joka vähitellen syntyi ja
+kasvoi, näytti siltä kuin kaikki olisivat olleet väärässä; lopulta ei
+tiedetty, kuka eripuraisuudet oli alottanut, ja ainoa, josta vielä
+oltiin selvillä, oli tuo turmiollinen laki, joka määrätyllä hetkellä
+paiskaa kaksi kansakuntaa toisiansa vastaan. Mutta Pariisi oli
+vavahdellut odotuksen toivossa. Hän näki bulevardien kiehuvan ihmisiä,
+miehiä kulki suurissa parvissa heiluttaen leimuavia soihtuja ja huutaen:
+Berliiniin, Berliiniin! Niinkuin eilen hän kuuli marseljääsin kaikuvan
+korvissaan; sinä iltana sitä lauloi ihana nainen, joka seisoi
+tikapuilla raatihuoneen edustalla ja jonka kuninkaallinen profiili
+kohosi kolmevärisen lipun yli, jonka poimuihin hän oli kietoutunut.
+Oliko se kaikki petosta, eikö Pariisin sydän silloin sykähdellytkään?
+
+Ja sitten, innostuksen laimettua, oli hänelle käynyt kuten
+tavallisesti: iloa ja mielenlentoa oli seurannut epäilys ja inho; hän
+saapui kasarmille, kersantti otti vastaan ja antoi pukimet, hän näki
+haisevan, pelottavan likasen suojan, ja entä uusien toverien raakuus,
+ja harjotukset...! Mutta innostus oli jälleen palannut kun hän
+vihdoinkin sai lähteä Belfortiin.
+
+Ensimäisestä päivästä saakka oli Maurice ollut voitosta varma. Hänen
+mielestään oli keisarin suunnitelma kyllin selvä: lähettää 400,000
+miestä Reinvirralle, mennä yli, ennenkun vihollinen ennättää
+varustautua, erottaa Pohjoissaksa Eteläsaksasta ja pakoittaa parilla
+loistavalla voitolla Itävalta ja Italia liittymään Ranskaan. Olihan
+huhuna kerrottu, että seitsemäs osasto, sama, johon hänenkin
+rykmenttinsä kuului, astuisi Brestissä laivaan ja tekisi sitten
+hyökkäyksen, joka kerrassa jakaisi vihollisten voimat ja tekisi yhden
+preussilaisen sotajoukon liikkeet mahdottomiksi! Joka puolella
+tehtäisiin äkkiarvaamattomia hyökkäyksiä, hämmästytettäisiin,
+muserrettaisiin parissa viikossa. Riemuretki Strassburgista
+Berliiniin! --
+
+Vaan Belfortiin tultua oli hänessä herännyt epäilyksiä. Seitsemäs
+osasto, jonka piti vartioida Schwartswaldin solaa, saapui
+määräpaikkaansa sanomattomassa sekasorrossa, vajanaisena, kaikki
+epäjärjestyksessä. Italiasta odotettiin kolmatta divisioonaa; toisen
+ratsuväki-prikaatin täytyi jäädä Lyoniin asettamaan mahdollisesti
+tapahtuvia levottomuuksia; ja kolme patteriiaa oli teillä
+tietämättömillä. Sitäpaitse oli puute kaikesta; Belfortin varastot,
+joista oli määrä saada, mitä tarvitsivat, olivatkin aivan tyhjät; ei
+ollut telttoja, ei patoja, ei villavaatteita eikä lääkkeitä, ei rautaa
+eikä hevosenkenkiä. Ei löytynyt ainoatakaan sairaanhoitajaa, ei ainoata
+käsityöläistä, joka olisi tyydyttänyt sotajoukon tarpeet. Viime hetkenä
+puuttui vielä lisäksi 30,000 aivan välttämätöntä varaosaa kivääreihin;
+eräs upseeri lähti noutamaan Pariisista ja tuli ja toi 5,000
+kappaletta, jotka oli saanut hädin tuskin kerätyksi.
+
+Toiselta puolen häntä huolestutti pitkällinen toimettomuus. Nyt he
+olivat jo olleet täällä kaksi viikkoa, -- miksi eivät voineet marssia
+eteenpäin? Hänestä tuntui, että jokainen päivä, jonka täällä turhaan
+kuluttivat, oli parantamaton virhe, yksi voiton mahdollisuus vähemmän.
+Ja hänen kuvittelemansa sotasuunnitelman eteen asettui surullinen
+todellisuus, jonka hän myöhemmin vasta tulisi kokonaisuudessaan
+tuntemaan, vaan jota jo aavisti ja pelkäsi: seitsemässä
+armeijakunnassa, jotka oli hajotettu rajalle Metzistä Bitcheen ja
+Bitchestä Belfortiin. ei ollut ainoassakaan kantaväestö täysi; 430,000
+miehen sijasta löytyi korkeintaan 230,000; kenraalit kadehtivat
+toisiaan, halusivat itsekukin hankkia marsalkansauvan, eivätkä
+tahtoneet auttaa naapuria; suurin varomattomuus, anteeksiantamattomin
+huolimattomuus joukkoa liikekannalle asettaessa; ja nyt näytti kaikki
+olevan lamassa; keisari oli sairas, kykenemätön mitään päättämään,
+väsynyt ja tylsä; hänestä levisi kummallinen uneliaisuus sotajoukkoon,
+joka varmaankin hajoittaa ja hävittää sen, saattaakseen sen lopulta
+tuhansiin onnettomuuksiin. Ja kuitenkin, -- odotusajan epävarmuudessa
+ja tietämättömyydessäkään ei vielä kukaan epäillyt voitosta!
+
+Yhtäkkiä -- kolmantena päivänä elokuuta -- tuli sanoma voitosta
+Saarbrückin luona, joka oli saatu edellisenä päivänä. Suuri, loistava
+voitto. Sanomalehdet olivat ääriään myöten innostusta täynnä; nyt oli
+tie auki Saksanmaalle, se oli ensi askel sotajoukon riemukulussa, ja
+keisariprinssi, joka oli levollisesti ottanut käteensä kiväärinkuulan
+taistelutantereelta, oli päivän sankari!
+
+Kaksi päivää myöhemmin saatiin tieto Weissenburgin tappiosta ja
+jokaisen huulilta pääsi tuskan huuto. 5,000 miestä oli joutunut
+väijyävän vihollisen saaliiksi ja he olivat kuitenkin sitä ennen
+pitäneet puoliaan kymmenen tuntia 35,000 preussiläistä vastaan, Se oli
+kostettava, -- niin pian kuin mahdollista. Tietysti oli syy
+päällikkökunnassa; heidän olisi pitänyt arvata ja torjua sellainen
+onnettomuus. Mutta se oli korvattava vielä. Mac-Mahon oli kutsunut
+seitsemännen osaston ensimmäistä divisioonaa, ensimmäisellä osastolla
+on tukena viides; preussiläiset olivat jo kaiketi työnnetyt takasin
+Reinin yli. Aavistus verisestä tappelusta, joka juuri oli tapahtunut,
+jännitys ja odotus levisi ja kasvoi joka hetki.
+
+Ja Maurice jatkoi Weissin puoleen kääntyneenä:
+
+-- Niin, -- siitä voit olla varma! Kyllä me olemme tänään niitä
+löylyyttäneet!
+
+Mitään vastaamatta pudisti lanko huolestuneen näkösenä päätään.
+Hänenkin katseensa kääntyi itään, Reiniin päin, jossa jo oli aivan
+pimeä, jossa musta salaperäinen seinä peitti kaikki. Kun viimeiset
+torvenäänet olivat valjenneet, vaipui koko leiri hiljaisuuteen, jonka
+silloin tällöin katkasi myöhästyneen sotamiehen askeleet eli
+vaihdettiin siellä täällä pari sanaa. Nyt sytytettiin kyntteli, pieni
+tuikkiva tähti, kartanon vierastuvassa, jossa päällikkökunta valvoi ja
+odotti sähkösanomia; niitä tuli joka tunti, vaan tuomatta ratkaisevaa
+sanomaa. Ja Lapoullen nuotio oli jäänyt yksin ja unhotuksiin, -- paksu
+savupilvi kohosi taivasta kohti ja levitti likasen harmaan huntunsa
+ensimmäisten tähtien eteen.
+
+-- Löylyyttäneet! sanoi Weiss hetken perästä, -- Jumala suokoon, että
+niin olisi.
+
+Jean, joka istui lähellä, alkoi kuulostaa lankojen keskustelua ja
+luutnantti Rochas pysähtyi; hänkin oli kuullut viimeiset sanat
+lausuttavan jokseenkin epäilevällä äänellä.
+
+-- Mitä! huudahti Maurice, oletko sinä todellakin huolissasi! Luuletko,
+että me voisimme joutua tappiolle?
+
+Langon kasvot kävivät hyvin kalpeiksi, hän keskeytti kädenliikkeellä
+Mauricen ja vastasi värähtelevällä äänellä:
+
+-- Tappiolle, -- taivas varjelkoon!... Tiedäthän että minä olen
+syntynyt näillä seuduin; isoisän ja isoäidin surmasivat kasakat 1814;
+ja kun ajattelen, että vihollinen asettuisi maahan, olen joutua
+mielettömäksi! Minä ottaisin pyssyn olalle ja lähtisin paikalla teidän
+mukaanne!... Tappiolle, -- ei, ei -- sitä en tahdo uskoa!
+
+Sitten hän tuli tyynemmäksi ja kohautti olkapäitään toivottomalla
+liikkeellä.
+
+-- Mutta, -- mitäpä voi! En ole levollinenkaan, kaukana siitä... Minä
+tunnen synnyinmaani, tämän Elsassini; -- olen matkustellut ympäri
+toimissani; ja me muut, me kyllä huomaamme sen, jota kenraalimme eivät
+näe... Sota Preussiä vastaan, -- sitä me emme vastusta, päinvastoin;
+olemme jo kauvan toivoneet, että kerran tulisi loppu tästä vanhasta
+jutusta ja ainaisesta torasta ja riidasta; mutta me tahdomme kumminkin
+pysyä sovussa naapurien, Badenin ja Baijerin kanssa, -- meillä on
+jokaikisellä sukulaisia tuolla puolen Reinin. Luulimme, että ne ovat
+yksimielisiä meidän kanssa ja tahtovat kurittaa noita sietämättömän
+kopeita preussiläisiä... Me, elsassilaiset, olemme tosin järkeviä ja
+hyväluontoisia ihmisiä, -- mutta kahden viimeisen viikon kuluessa
+olemme olleet pakahtumaisillamme, -- sillä mitä näemme? Yhä kurjempaa
+ja kurjempaa! Siitä päivästä kun sota julistettiin ovat viholliset
+ratsumiehet kierrelleet maassa, säikytelleet väestöä, vakoilleet,
+katkoneet sähkölennätinlangat, -- eikä kukaan ole pannut tikkuakaan
+heidän tielleen! Baden ja Baijeri tarttuvat aseisiin, Pfaltsissa
+liikkuu tavattomia sotajoukkoja, joka paikasta tulee tietoja, että raja
+on uhattu; -- ja kun asukkaat säikähdyksissään kysyvät neuvoa
+ohikulkevilta upseereilta -- kohottavat he vain olkapäitään: turhia
+luuloja, -- konnankoukkuja -- vihollinen -- aa, hän on kaukana! --
+Onhan ihan surkeata maata tässä joutilaana, kun joka tunti, joka
+minuutti on kallis! Mitä me odotamme? Pitääkö koko Saksan tulla
+kimppuumme, ennenkuin tahdomme ryhtyä toimeen?
+
+Hän puhui matalalla äänellä, surumielisesti, ikäänkuin olisi itsekseen
+kertaillut asioita, joita jo oli kauan aikaa miettinyt.
+
+-- Niin, -- ja entä Saksa, ja saksalaiset! Ne minä myös tunnen; ja
+pahinta on, että te tyydytte olemaan yhtä tietämättömiä heidän
+ajatustavoistaan ja oloistaan kuin kiinalaisten... Muistatko sinä,
+Maurice, minun serkkuani Güntheriä, joka toissa vuonna kävi meillä
+Sedanissa? Hänen äitinsä, minun tätini, on naimisissa Berliinissä; --
+ja Günther on perinpohjin preussiläinen; -- vihaa koko sielustaan
+Ranskaa. Nyt hän on kapteeni Preussin kaartissa. Kun erosimme silloin,
+toissa vuonna, sanoi hän minulle -- ooh -- minä muistan vielä hänen
+karkean äänensä: jos Ranska julistaa meille sodan, -- niin, te saatte
+selkäänne!
+
+Nyt tarttui luutnantti Rochas asiaan, -- vihan vimmassa. Hän oli
+viidenkymmenen paikoilla ja hänellä oli kaidat laihat kasvot, suuri
+kyömänenä, joka koukistui leveän, suopean suun yli ja tuuhea, karhea,
+harmahtava poskiparta. Hänen äänensä jyrisi huutaessaan:
+
+-- Mitä saatanata te siinä seisotte ja pelottelette minun väkeäni!
+
+Riitaan yhtymättä oli Jean yhtä mieltä kuin päällysmiehensä. Tosin
+oli hänkin jo vähin alkanut kyllästyä pitkäpiimäisyyteen ja
+epäjärjestykseen, mutta sydämmessään hän oli vakuutettu, että
+vihollinen vielä sittenkin tulee saamaan selkäänsä. Minkätähden he
+muuten olisivat tänne lähteneet?
+
+-- Mutta, hra luutnantti, vastasi Weiss hämillään, minä en todellakaan
+tarkoittanut, en minä tahdo ottaa rohkeutta miehistä -- päinvastoin, --
+minä vain tahtoisin, että te tuntisitte asiat yhtä hyvin kuin minä,
+niin voisitte paremmin sekä kuulla että nähdä ... ja, kuulkaapas ...
+saksalaiset...
+
+Hän puhui järkevällä tavallaan, selitti, mitä hän pelkäsi;
+puhui Preussin kasvavasta mahdista, ja miten sen valta oli noussut
+Sadovan jälkeen, suuresta valtakunnasta, joka siellä muodostui,
+innostuksesta ja vastustamattomasta nuoruudenvoimasta, joka kiihoitti
+yksimielisyyteen; yleisestä asevelvollisuudesta, joka kasvatti kuriin
+tottunutta, voimakasta sotaväkeä, joka vielä oli innostunut ja ylpeä
+loistavasta retkestä Itävaltaa vastaan; tämän joukon siveellisestä
+kunnosta, nuorista komentajista, jotka tottelivat vanhaa ikuisesti
+nuorta kenraalia, jonka taito käsittää olosuhteita ja nähdä kauvas
+eteenpäin ei koskaan pettänyt.
+
+Ja tämän vihollisen edessä seisoi Ranska.
+
+Keisarikunta oli vanhettunut, sen perustus oli ontto, -- vapaudentunne
+ja isänmaanrakkaus oli sammunut eli heikontunut; -- nyt se oli
+herännyt, mutta liian myöhään! Vapaamielinen puolue seisoi valmiina
+kukistamaan hallituksen, kun ei tämä enää voinut tyydyttää huvituksen
+himoa, jonka se itse oli herättänyt. Sotajoukko oli tietysti
+urhoollinen kyllä; -- se riemuitsi vielä Krimillä ja Italiassa
+voittamistaan laakereista, -- mutta se oli kuitenkin osaksi turmeltunut
+Afrikan sodissa; -- oltiin liian varmoja voitosta, ei tahdottu koettaa
+mitään uutta järjestelmää, -- ja päälliköt sitten -- useimmat
+keskinkertaisia; kateellisia ja mustasukkaisia kauheassa määrässä,
+sitäpaitsi oppimattomia, ja keisari vihdoin! Sairaana ja epäröivänä,
+tuntematta todellisia oloja ja ilman tietoja seisoi hän tämän suuren
+vastuunalaisen yrityksen etunenässä, tämän yrityksen, jossa kaikki
+kulkivat silmät ummessa, ilman vakavia valmistuksia, epäjärjestyksessä
+ja sekasorrossa, niinkuin lammaslauma, jota ajetaan teurastettavaksi.
+
+Rochas seisoi suu auki ja silmät selällään. Tuuheiden kulmien väliin
+ilmestyi syvä kurttu. Mutta yhtäkkiä hän otti asian siltä kannalta,
+että purskahti homerolaiseen nauruun, joka pakoitti leveän suun
+tavoittelemaan kiinni korvia.
+
+-- Mitä tulimmaista lörpötystä tuo on! Mitä te tarkoitatte noilla
+hullutuksilla?... Eihän siinä ole tervettä järkeä hitustakaan, tuossa
+kaikessa. Menkäät te saarnaamaan nahkapojille, elkääkä jutelko
+tuollaista minulle, -- joka jo olen ollut palveluksessa 27 vuotta.
+
+Ja hän löi rintaansa. Hän oli muurarin poika, syntynyt Pariisissa,
+isän ammatti ei miellyttänyt, vaan hän rupesi sotamieheksi
+kahdeksantoista vuotiaana. Afrikassa hän oli kohonnut korpraaliksi,
+luutnantiksi Solferinon jälkeen; -- viisitoista vuotta hän oli
+osottanut urhoollisuutta, mutta kapteeniksi hän ei voinut päästä --
+hänellä oli liian vähän tietoja.
+
+-- Te, -- mies hyvä, joka olette niin viisas, -- te ette tiedä tätä.
+Niin, silloin kun oltiin Mazagranin luona, -- silloin minä olin juuri
+täyttänyt yhdeksäntoista, -- siellä me 123 miestä pidimme puoliamme
+12,000 arapialaista vastaan ja pidimme vuosikausia, -- Mascaran,
+Biskran, Dellyn luona; ja sittemmin kabyylejä vastaan; -- jos olisitte
+siellä olleet, olisitte nähneet niiden mustien petojen otattavan kuin
+jänikset heti kuu meidät näkivät... Ja Sevastopolissa! -- Se ei ollut
+leikintekoa, sen vakuutan. Tuuli, niin että hiukset lensivät päästä ja
+kylmä oli, että natisi; olimme aina jalkeella, ja sitten ne riiviöt
+lopuksi räjäyttivät koko komeuden ilmaan! -- Noo, -- me kumminkin
+voitolla olimme. Solferinon tappelussa -- ette te taitanut sielläkään
+olla? -- noo, mitä te sitten tulette tänne juttelemaan? Niin, -- siellä
+oli kuuma kuin pätsissä, vaikka tuli vettä niin etten ole elämän
+päivinä nähnyt semmoista! Naa, siellä saivat itävaltalaiset
+housuilleen. Olisittepa nähneet kun ne laputtivat jalkoihinsa, toinen
+oli kaatua toisen kintuille, ihan kuin olisi ollut tulta takana!
+
+Luutnantti nauroi taas, vanha ranskalainen iloisuus puhkesi esille
+voiton riemussa. Se oli satu ranskalaisesta sotamiehestä, joka kulki
+ympäri maailman tyttöneen ja pikarineen ja valloitti koko maan iloista
+laulua laulaen. Korpraali ja neljä miestä hätyyttivät lukemattomia
+laumoja.
+
+-- Ranska... Tappio ... preussiläisetkö, senkin riiviöt, antasivat
+_meille_ selkään!
+
+Hän meni lähemmä Weissiä, tarttui hänen kaulukseensa. Koko tuo korkea
+Don Quichoteolento ilmaisi sanomatonta halveksimista vihollista
+kohtaan, olipa vihollinen kuka tahansa ja missä tahansa.
+
+-- Kulkaapas nyt, hyvä herra! ... jos he uskaltavat näyttäytyä, ne
+preussiläiskoirat nimittäin, niin me olemme niitä miehiä, että
+kyyditsemme heidät kotiin parilla kelpo potkulla, -- en sano mille
+kohti! -- ja ihan Berliinin portille!
+
+Hän ojensi kätensä uhkamielisesti kuin lapsi, jolla on viattomuuden
+varma luottamus ja järkähtämätön usko.
+
+-- Niin se on eikä muuksi muutu!
+
+Weiss oli hyvin hämmästynyt, hän selitti kiiresti, että hän mielellään
+tahtoi uskoa luutnanttia. Maurice, joka ei uskaltanut vastustaa
+päällysmiestään, nauroi myöntävästi; se saakelin poika, -- jota hän
+muuten piti ihan sikana -- osasi kuitenkin saada sydämmen lämpiämään.
+Rochasin puhuessa nyökäytteli Jean myöntävästi päätään. Hänkin oli
+ollut Solferinossa mukana silloin kun niin kovasti satoi. Luutnantti
+osasi puhua, totta totisesti. Jos kaikki esimiehet puhuisivat sillä
+lailla, ei suuresti välitettäisi villavaatteista ja padoista.
+
+Yö oli aikoja tullut, ja Rochas yhä viittoili puolipimeässä. Hän oli
+nykyisin tavaillut läpi Napoleonin historian, jonka oli kerran löytänyt
+kuljeksivalta viisunkauppiaalta. Ja nyt hän ei malttanut olla vaiti,
+nyt täytyi hänen ladella viisauttaan noille nuorille ihmisille.
+
+-- Itävalta saa selkäänsä Castiglionessa, Marengossa, Wagramissa!
+Preussi Eylaun, Jenan, Lützenin luona, Venäjä Friedlandissa,
+Smolenskissa, Moskovassa! Espanja, Englanti! Selkäänsä saavat kaikki!
+Koko maailma saa selkäänsä, -- pitkittäin ja poikittain, ylhäältä
+alapäähän! ... ja nyt annettaisiin meitä selkään! Olisiko siis maailma
+kääntynyt nurin narin?
+
+Hän oikasihe, nosti käsivartensa pystyyn kuin lipputangon.
+
+-- Nähkääs nyt! Tänään on taisteltu, -- me odotamme tietoja! vaan minä
+voin sanoa teille, mitä sähkösanomissa tulee seisomaan. Me olemme
+opettaneet preussiläisiä! Niin, opettaneet niitä, voidelleet, hakanneet
+ne säpäleiksi!
+
+Silloin kuului kaukaa valittava huuto. Olisiko se tarhapöllö? Vai
+lieneekö ollut joku salaperäinen ääni, joka itki yön pimeässä? Koko
+leirin läpi kävi vavistus, ja ahdistava jännitys, kuumeentapainen kaiho
+saada varmuutta lisääntyi. Pääkortteerissa leimahti valkea
+kirkkaammaksi ja valaisi väsyneiden, levottomien upseerien kasvot.
+
+Kello oli jo kymmenen. Gaude tuli ja puhalsi ensiksi merkkinsä, sitten
+kajahtivat muut torvet pitkin leiriä ja loppuivat uneliaaseen
+toitotukseen. Ja Weiss, joka ei ollut muistanut lähteä pois, puristi
+lämpimästi Mauricen kättä toivottaen hänelle onnea ja kunniaa. Hän
+kyllä vie terveiset Henriettelle ja pilkistää joskus eno Fouchardin
+luo.
+
+Mutta juuri kun hän oli lähtemäisillään, syntyi liikettä; -- joka mies
+heräsi, salaman nopeudella lensi tieto ympäri leiriä, että marsalkka
+Mac-Mahon oli voittanut suuren voiton: Preussin kruununprinssi ja
+25,000 miestä oli joutunut vangiksi, vihollisen sotajoukko oli
+karkotettu, hävitetty, jättänyt kanuunansa ja kuormaston oman onnensa
+nojaan.
+
+-- Siinä näette nyt, huusi Rochas ukkosen äänellään. Ja hän riensi
+Weissin jälkeen, joka lähti iloisesti astumaan Mülhauseniin päin.
+
+-- Kuuletteko, -- me kyyditsemme heidät kotiin ja kelpo potkuilla, --
+en sano minne!
+
+Neljännestunnin kuluttua tuli toinen sähkösanoma ilmoittaen, että
+sotajoukon oli täytynyt lähteä Wörthistä ja vetäytyä takasin. Voi
+jumala! Mikä yö! Rochas ei jaksanut pysyä valveillaan, hän veti
+raskaita unia vaippaansa kääriytyneenä paljaalla maalla, niinkuin oli
+usein ennenkin tehnyt. Maurice ja Jean olivat puikahtaneet telttiin,
+jossa Loubet, Chouteau ja Lapoulle jo makasivat yhdessä kasassa. Hädin
+tuskin sinne mahtui kuusi. Ensin oli Loubet toisia naurattanut ja
+kertonut -- niin että valahti vesi suuhun -- Lapoullelle, että huomenna
+saadaan lintupaistia; -- nyt he makasivat kuorsaten toistensa suuhun;
+Preussiläiset saivat tulla, jos halutti. Siunaaman aikaa makasi Jean
+aivan hiljaa, lähellä Mauricea, mutta hän ei voinut nukkua, Mülhausenin
+herran puhe kierteli hänen päässään; -- eikä vierustoverikaan näkynyt
+saavan lepoa, ajatteli kai samoja asioita. Äkkiä väistäytyi Maurice
+vähän kiukkuisesti ja Jean arvasi, että hän oli mennyt liian lähelle.
+Sivistyneen miehen ja talonpojan välillä vallitsi vaistomainen
+vihamielisyys, ehdoton vastenmielisyys, joka oli kuin ruumiillinen
+kipu. Jean tuli alakuloiseksi, kyyristyi kokoon ja tunsi itsensä
+pieneksi. Mauricen ylenkatse painoi häntä. Yö oli kylmä, mutta teltissä
+oli kumminkin kauhean kuuma. Maurice ei tullut toimeen huonossa
+ilmassa, hän hyppäsi ylös, meni ulos ja heittäytyi pitkälleen parin
+askeleen päähän. Jean oli varsin hurja ja vaipui levottomaan uneen;
+häntä kiusasi se, että tiesi olevansa halveksittu ja samalla häntä
+vaivasi aavistus tulevasta onnettomuudesta; puolinukuksissa hän oli
+kuulevinansa sen tulevan, oli kuulevinaan kavion kopinaa kaukana...
+
+Ja tunnit kuluivat, leirissä oli hiljaista, liikkumatonta, ikäänkuin
+sen olisi lyönyt tunnottomaksi jokin kauhea, jolla ei vielä ollut
+nimeä. Varjomerestä kuului silloin tällöin huokaus, näkymättömästä
+teltasta rasahdus ja monta muuta ääntä, joiden synty oli tuntematon;
+joskus katkasi hiljaisuuden hevosen päristys, sapelin kilinä,
+pakenevien askeleiden kaiku, hiljainen mukina, joka pelotti yön
+pimeydessä. Mutta äkkiä loisti kirkas tulenhohde ravintopaikan luota.
+Leirin etusyrjä näkyi selvään, kivääriryhmät seisoivat rivissä; -- valo
+lankesi kiiltäville pyssynpiipuille, jotka hohtivat punaselta,
+ikäänkuin olisivat olleet veressä, ja vartiosoturien kasvoille. Oliko
+se ehkä vihollinen, jota upseerit jo olivat kaksi päivää odottaneet, ja
+jonka jälessä oli juostu Belfortista Mülhauseniin? Nyt purskahti
+kipinätulva ilmaan, ja sitten sammui valo. Se oli vain Loubetin ja
+Lapoullen nuotio, jossa valkea oli kytenyt tuntimääriä ennenkun
+leimahti ilmituleen. Jean säikähti kirkasta hohdetta, hän juoksi ulos
+ja oli vähällä kompastua Mauriceen, joka kyynäspään varassa sitä
+katseli. Valkean sammuttua jäivät molemmat miehet makaamaan muutaman
+askeleen päässä toisistaan. Läpitunkemattomassa pimeydessä heidän
+edessään näkyi enää ainoastaan pieni tuikkiva valo pääkortterissa.
+Mitähän kello mahtoi olla? Päällystö oli valvonut koko yön. Nyt kuului
+kenraali Bourgain-Desfeuillesin ääni, hän kiroili yön pituutta, kun ei
+ollut sikaria eikä totia, joilla olisi virkistyttänyt itseään. Uusia
+tiedonantoja saapui, mutta hyviä tietoja ne eivät suinkaan tuoneet;
+sanansaattajat nelistivät ulos ja sisään portista. Kuului kavioiden
+kopina, kirouksia, jotain, joka oli kuin hillitty kuolonhuuto, jota
+seurasi syvä, kammottava hiljaisuus. Mikä se oli? -- Jäädyttävä
+tuulahdus pyyhkäsi leiriä, joka makasi hervotonna unessa ja
+ahdistavassa pelossa.
+
+Ja nyt huomasivat Jean ja Maurice översti Vineuilin, joka nopeasti
+kulki ohitse. Hänen seurassaan oli joku, taisi olla rykmenttilääkäri
+Bouroch. He juttelivat innokkaasti, keskeytetyissä lauseissa, puoleksi
+kuiskien, niinkuin puhutaan unissa kun nähdään pahaa unta.
+
+-- Se on Baselista ... ensimmäinen divisioona hajallaan ... kakstoista
+tuntia kestänyt taistelu ... koko armeija peräytyy.
+
+Översti pysähtyi, kutsui erästä haamua, joka riensi hänen luokseen,
+kevyesti, sievästi, säntillisesti.
+
+-- Tekö se olette, Beaudoin?
+
+-- Niin, hra översti!
+
+-- Aa, -- rakas ystävä! Mac-Mahon on lyöty Fröschwillerin luona, Frossard
+Spichernissä ja de Failly puristettu niiden väliin ... Fröschwillerin
+luona, -- yksi ainoa osasto kokonaista armeijaa vastassa ... urhouden
+sankaria! Ja kaikki mennyttä, tappio, mieletön pelko vallalla, --
+Ranska avoinna viholliselle...!
+
+Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä; ei voinut enää kuulla, mitä hän
+puhui, kolme herraa katosi kuin varjot yön pimeyteen.
+
+Maurice hyppäsi ylös, koko ruumiinsa vapisi.
+
+-- Armias Jumala!
+
+Muuta hän ei voinut sanoa. Kuolema sydämmessä ähkyi Jean:
+
+-- Niinkö piti käydä... Hän oli sittenkin oikeassa, teidän lankonne,
+hän sanoi, että preussiläiset ovat väkevämmät.
+
+Maurice raivostui; hän olisi voinut kuristaa Jeanin. Ovatko
+preussiläiset väkevämmät? Tämä ajatus loukkasi syvästi hänen
+ylpeyttään. Mutta talonpoikaispoika pitkitti levollisesti ja vakavasti:
+
+-- Noo, emmehän tuosta kumminkaan kuole! Ei ole tarvis heti riisua
+aseita, jos selkäänsä saa... Meidän täytyy antaa takasin, mitäpä
+muutakaan voisi tehdä.
+
+Heidän eteensä ilmestyi korkea olento. Se oli Rochas, jolla vielä oli
+vaippa hartioillaan ja jonka oli unesta ajanut aavistus jostain
+onnettomuudesta. Hän kysyi heiltä, hän tahtoi tietää.
+
+Kun hän -- suurella vaivalla -- vihdoin ymmärsi, kuvautui hänen
+kasvoillaan ja lapsensilmissään rajaton hämmästys. Enemmän kuin
+kymmenen kertaa hän toisti:
+
+-- Lyöty! -- lyöty! Mitä te sanotte? Lyöty? -- Minkätähden? Lyöty?
+
+Yö oli tuskallinen ja synkkiä aavistuksia täynnä.
+
+Idässä alkoi valjeta. Päivä tuli; harmaa, sanomattoman surullinen päivä
+koitti nukkuvan leirin yli; -- saattoi jo eroittaa eräässä teltoista
+Loubetin ja Lapoullen, Pachen ja Chouteaun, jotka makasivat suu auki ja
+kuorsasivat kaikista voimista. Surun aamurusko kohosi näköpiirin
+reunalle ja valaisi usvajoukot, jotka leijailivat kaukana virran
+kohdalla.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kahdeksan vaiheilla hajoitti aurinko raskaat pilvet ja elokuunpäivän
+kirkas valo säteili Mülhausenin laajojen, hedelmällisten vainioiden
+yli. Leirissä oli elämä vilkasta, ja kaikissa seudun kirkoissa
+kajahtelivat sunnuntaikellot. Kamala onnettomuuden päivä loisti
+ihanassa juhlavalaistuksessa.
+
+Äkkiä kuului Gauden puhallus, joka kutsui muonan jakoon. Loubet
+hämmästyi kovasti. Mitä nyt? Mitä se tietää? Saadaanko todellakin
+kananpaistia niinkuin Lapoulle oli luvannut? Loubet oli syntynyt
+Cassanneriekadun varrella lähellä Pariisin suurta sentraali-hallia,
+hänen äidillään oli pieni kyökkikasvikauppa; -- itse hän oli lähtenyt
+mukaan "parin killingin tähden," kuten sanoi. Hän olikin jo päivinään
+koettanut yhtä ja toista ja oli oikea herkkusuu, joka aina koetti
+nuuskia jotain syötävää. Senpätahden hän nytkin lähti urkkimaan, vaan
+Chouteau jäi ilveilemään Pachen kanssa, jota hän kauheasti pilkkasi,
+sillä hän oli keksinyt poikaparan polvillaan rukoilemassa muutaman
+teltan takana. Chouteau oli jotain taiteilijan tapaista, --
+koristemaalari Montmartresta, kaunis, pulskavartaloinen poika, joka
+suosi kaikenmoisia vallankumouksellisia aatteita ja kirosi sitä, että
+hänet oli kutsuttu palvelukseen ennen aikaa. Hän ei suinkaan säästänyt
+Pachea.
+
+-- Kas tuota tekopyhää veitikkaa. Rukoilisi ennemmin 100,000 frangia
+vuotuista palkkaa Herralta! -- Mutta pieni, hiljanen Pache antoi hänen
+pilkkailla minkä jaksoi, silmiään räpäyttämättä vain kuunteli, sillä
+hän oli siihen tottunut. Hän oli nimittäin komppanian syntipukki, hän
+ja Lapoulle, joka oli niin tietämätön, että oli kysynyt saako hän nähdä
+kuninkaan ensimmäisenä päivänä kun oli palveluksessa. Ja vaikka kaikki
+puhuivat Fröschwillerin tappiosta, nauroivat nämä neljä ja laskivat
+leikkiä tavallisille toimilleen mennessä.
+
+Mutta nyt kuului tyytyväistä mukinaa ja heidän kasvoillaan kuvastui
+iloinen hämmästys. Jean palasi Mauricen kanssa, joka kantoi
+puusylyystä. Viimeinkin he voivat saada valkeata ja hiukka lämmintä
+ruokaa vatsaan! Tämä oli ainoastaan kahdentoista tunnin lykkäys, ei
+ollut syytä valittaa!
+
+-- Eläköön ylihoitaja! huusi Chouteau.
+
+-- Ääneti siellä! vastasi Loubet, ja odottakaa kauniisti, niin minä
+laitan teille sopan, joka maittaa!
+
+Hän otti tavallisesti niskoilleen ruuan valmistuksen ja se oli toisille
+mieliin, sillä hän oli mainio kokki. Mutta hän oli aina melkein tappaa
+Lapoullen lähettämällä hänet kovin uskomattomille asioille.
+
+-- Noo, -- tuo nyt tänne samppanja, -- ja etkö sinä jo joudu tryffeliä
+hakemaan, kollo!
+
+Häntä halutti narrata hiukan suurta tyhmeliiniäkin, Lapoullea, ja hän
+mölisi:
+
+-- Hei, halloo, Lapoulle, miten sen kana-jutun on?
+
+-- Minkä kanan?
+
+-- Tuon, pöllöpää, tuossahan se on aivan nenäsi alla... Lupasinhan
+sinulle eilen kananpaistia, etkö muista? Äskenhän sen korpraali tänne
+toi!
+
+Ja hän osoitti suurta valkoista kiveä, joka oli heidän jaloissaan,
+osoitti sellaisella vakuutuksella, että Lapoulle vihdoin otti sen
+käteensä ja katseli sitä joka puolelta.
+
+-- Noo, -- siinä näet, -- on sinulla toki silmät päässä! Pese se nyt
+joutuin ja polttele perhanan moista kyytiä! Pese kynnet, huuhdo kaula,
+-- naa, -- ei sinun tarvitse vettä säästää! Sen tyhjäntoimittaja!
+
+Ja saadakseen heidät nauramaan, sillä hän oli iloinen tietäessään pian
+saavansa ruokaa, paiskasi hän kiven sotamiesten pataan.
+
+-- Se antaa ihmeen hienon maun! Noo, -- vai et sinä sitä tietänyt; --
+mutta mitäpä sinä tiedät, hölmö! Sinä saat peräpuolen ja muistakkin
+sanoa minulle, oliko se kypsä.
+
+Komppania väänteli itseään naurusta katsellessaan Lapoullea, joka jo
+lipoi kieltään. Peijakkaan Loubet, -- aina hän keksii jotain hauskaa!
+Ja kun valkea alkoi oikein leimuta, -- kun padasta kuului sihisevää
+ääntä, keräytyivät he kaikki ympärille katsomaan, miten liha hyppi ylös
+ja alas, ja vetämään nenäänsä suloista hajua, joka sieltä nousi
+nälkäisiä vastaan, -- sillä nälkäisiä he olivat, nälkiintyneitä peräti
+eilisestä saakka. Ja kun he ajattelivat, että kohta tulee ruokaa,
+unohtuivat kaikki huolet. Selkään oli tosin saatu, mutta syötämän
+sentään piti! Ympäri leiriä leimusivat keittotulet ja padat porisivat,
+sotamiehet olivat iloisia odottaessaan, ja kirkonkellot soivat
+vieläkin.
+
+Kello oli melkein yhdeksän kun leirissä syntyi tavaton levottomuus.
+Upseerit kiitivät edes takasin ja nyt tuli luutnantti Rochas, joka oli
+saanut käskyn kapteeni Beaudoinilta, komppanian luo.
+
+-- Soo, -- alkakaa panna kokoon, nyt lähdetään.
+
+-- Mutta ruoka, hra luutnantti!
+
+-- Ruokaa toiste! Nyt marssimaan! Heti!
+
+Gaude puhalsi lähtömerkin, ja väessä kuohui hämmästys ja salattu harmi.
+Soo! Marssimaan ennenkun saivat suupalankaan ruokaa! Eikö ollut yhtä
+hyvä odottaa sen verran, että ruoka olisi joutunut! Komppania tahtoi
+kuitenkin saada hiukan lämmintä sisäänsä, he maistelivat keittoa, --
+mutta se oli vain haaleata vettä, ja liha oli sitkeää kuin kengänpohja.
+Chouteau kiehui, vaan ei uskaltanut vielä puhua. Jeanin täytyi
+kiirehtiä väkeään. Mitä oli tulossa? Mitä tämä kiire merkitsi? Tuskin
+annettiin enää rauhassa henkeä vetää? Ja kun joku Mauricen lähellä
+sanoi, että nyt mennään vihollista vastaan, kohotti hän epäilevänä
+olkapäitään. Vähemmässä kuin neljännestunnissa jouduttiin lähtökuntoon,
+
+Teltit purettiin ja köytettiin rensselien päälle: miehet ottivat
+aseensa ja paljaalle maalle ei jäänyt muuta kuin keittovalkeat, jotka
+jo olivat sammumaisillaan.
+
+Hyvin vakavat olivat ne syyt, joiden nojalla kenraali Douay oli
+päättänyt peräytyä. Schlestadtin voudilta tulleet tiedot -- jotka nyt
+olivat kolmen päivän vanhoja -- olivat täyttä totta. Uusi sähkösanoma
+kertoi, että vihollinen uhkasi Markarlsheimiä, ja muualta ilmoitettiin,
+että vihollinen armeijakunta oli mennyt Reinin yli Huningenin luona. Ja
+alati saapui uusia tiedonantoja, luotettavia, lukuisia: oli nähty sekä
+hevosväkeä että tykistöä; joukkoja liikkui joka paikassa yhteistä
+kokouspistettä kohti. Jos viivytteli, niin saattoi pian tapahtua, että
+tie Belfortiin tuli katkastuksi. Muista erotettuna, aivan lähellä
+etujoukkoa, ei kenraali Fröschwillerin tappion ja Weissenburgin
+päällehyökkäyksen jälkeen voinut olla peräytymättä, vallankin kun tämän
+aamuiset tiedot olivat yhä huolestuttavampia.
+
+Päällikkökunta oli jo poissa; he olivat ratsastaneet kovasti; he
+pelkäsivät, että preussiläiset ennättäisivät ennen ja ottaisivat
+haltuunsa Altkirchin. Kenraali Bourgain-Desfeuilles oli mennyt
+Mülhausenin kautta, jossa söi hyvän aamiaisen, ja torui ja noitui yhtä
+mittaa mokomaa "kilpajuoksua".
+
+Mülhausen oli epätoivossa upseerien lähdöstä; kun tieto peräytymisestä
+levisi, keräytyivät asukkaat kaduille vaikeroiden ja valittaen; he
+olivat niin hartaasti rukoilleet suojelusta ja nyt heidät kuitenkin
+jätettiin onnensa nojaan; suuret tavaravarastot asemahuoneella joutuvat
+vihollisten käsiin; ennen iltaa oli ehken jo koko kylä preussiläisten
+hallussa. Ja pitkin tietä, kaikissa kylissä, joiden ohi sotajoukko
+kulki, seisoivat asukkaat kotinsa ovella hämmästyneen, tuskastuneen
+näköisinä. Mitä?
+
+Samat rykmentit, jotka eilen marssivat eteenpäin, vetäytyivät nyt
+takaperin, pakenivat laukaustakaan ampumatta!
+
+Komentajat olivat synkkiä ja alakuloisia, kannustivat hevosiaan eivätkä
+vastanneet kun heiltä jotain kysyttiin, ikäänkuin onnettomuus olisi
+heitä ajanut takaa.
+
+Se oli siis kuitenkin totta, että sotajoukko oli hajoitettu, koska
+ranskalaiset tulvahtivat joka haaralta kuin virta, joka paisuu
+äyräittensä yli. Ja peljästynyt väestö oli ihan pyörällä päästä,
+luulivat jo kuulevansa preussiläisten joukkojen kohisten tulevan;
+huonekalut ja makuuvaatteet kannettiin ulos ja köytettiin rattaille,
+talot jäivät autioiksi, kokonaiset perheet pakenivat, pitkin tietä
+riensi ihmisjoukkoja pelon valtaamina.
+
+Kului kaksi tuntia; liikkumatonna odotti 106:s rykmentti loppumattoman
+tulvan takana, joka sulki heiltä tien.
+
+Väki, joka seisoi polttavassa auringonpaahteessa täydessä varustuksessa
+ja kivääri jalalla, alkoi napista.
+
+-- Näyttää siltä, että me teemme takaperua, sanoi Loubet ivallisesti.
+
+-- Pilkatakseenkohan ne paistattavat meitä omassa rasvassamme? Meidän,
+jotka tulimme ensimmäiseksi, täytyy täällä seista viimeisinä.
+
+He saattoivat nähdä yli koko laajan hedelmällisen tasangon, jossa
+humalistot ja keltaset vainiot reunustivat samaa tietä, jota myöten he
+olivat eilen kulkeneet, vaikka päinvastaiseen suuntaan.
+
+Ja he alkoivat purkaa sappeaan, nauroivat ja ilkkuivat.
+
+-- Niin, kyllä on kiire, jatkoi Chouteau. Kaunista on tämä niiden
+marssi vihollista vastaan, jota ovat toitottaneet korviimme
+eilisaamusta asti... On totta tosiaan aika sotaretki... Tässä seistään
+ja lähdetään sitten taas höyläämään eteenpäin saamatta yhtä
+lusikallista lämmintä ruokaa vatsaan.
+
+Toiset nauroivat, ja Mauricen, joka seisoi heti vieressä, täytyi
+myöntää, että hän oli oikeassa.
+
+Miksi he eivät saaneet syödä rauhassa tänä aamuna, kun nyt kumminkin
+täytyi tässä seista mulkoilemassa?
+
+Nälkä alkoi taas kiusata ja he ajattelivat aamullisia keittopatoja,
+jotka jo olivat kiehuneet ja sitten kaadettu kumoon, eivätkä he voineet
+ymmärtää mitä hyötyä sellaisesta hätäilemisestä oli. Ei, se oli typerä
+ja pelkurimainen teko. Kun kovalle ottaa, ovat koko miehet urhoollinen
+lauma jäniksiä!
+
+Luutnantti Rochas tuli ja nuhteli kersantti Sapiniä väen huonosta
+ryhdistä. Kapteeni Beaudoin kuuli sen ja lähestyi, jäykkänä ja
+säntillisenä.
+
+-- Hiljaa rivissä!
+
+Jean seisoi ääneti ja jäykkänä kuin vanha sotamies ja katseli Mauricea,
+joka nauroi Chouteaun kiukulle; häntä ihmetytti, että nuori sivistynyt
+ihminen saattaa nauraa sellaiselle: totta se kyllä oli, mutta parasta
+on pitää suu kiinni. Jos kaikki miehet rupeaisivat haukkumaan
+päälliköitä, niin ei suinkaan pitkälle päästäisi, se on varma, se.
+
+Vihdoinkin, tunnin ajan vielä odotettuaan, sai rykmentti käskyn lähteä
+liikkeelle. Mutta silta oli vielä niin täynnä kuormastoa, että syntyi
+kauhea tungos.
+
+Monta rykmenttiä sekaantui; muutamat komppaniat syöksivät eteenpäin
+huimaa vauhtia, jota vastoin toiset sysättiin syrjään, niin että
+miesten täytyi marssia paikallaan. Ja päälliseksi joutui vielä
+ratsuväki eskadroona jalkaväen sekaan, _tahtoi_ päästä eteenpäin
+ja tunki ilmankin monilukuiset jälkeenjääneet läheisille pelloille.
+
+Tunnin marssittua oli jo näitä jälkeenjääneitä kokonainen lauma, joka
+suurimmassa epäjärjestyksessä laahusti eteenpäin ja tuskin viitsi
+vaivata itseään perässä pysymään.
+
+Jeankin jäi jälkijoukkoon ja eksyi osastoineen muutamaan solakkoon.
+Koko 106:des rykmentti oli poissa, he eivät nähneet ainoatakaan miestä,
+ainoatakaan siihen kuuluvaa upseeria. Sotamiehiä kulki ohi,
+kaikellaista väkeä, joita hän ei tuntenut, väkeä, jotka jo alkujaankin
+olivat uupuneita, ja rentostivat eteenpäin miten kukin parhaiten pääsi.
+Aurinko paahtoi kauheasti ja raskas rensseli rasitti kovin
+tottumattomia sotamiehiä. Paksu nuttukin, joka oli jäykkä ja raskas
+kuin lyijytaakka, vaivasi heitä. Eräs pieni kalpea mies jäi äkkiä
+seisomaan, katsahti rajusti ympärilleen ja viskasi rensselinsä ojaan,
+huoaten niin raskaasti ja syvästi kuin olisi herännyt pitkästä
+pyörtymyksestä.
+
+-- Hän teki oikein, mutisi Chouteau.
+
+Mutta hän marssi sentään edelleen selkä kumarassa raskaasta taakasta;
+vähän ajan perästä heitti taas kaksi miestä kannettavansa tielle ja
+sitten ei Chouteau enää malttanut olla.
+
+-- Hiiteen kaikki tyyni!
+
+Vai puolisataa naulaa olalla? Siitä hän jo oli saanut tarpeensa!
+Olivatko he mitä juhtia, että jaksoivat semmoisia kuormia vetää? Loubet
+seurasi melkein heti esimerkkiä ja pakoitti Lapoullen tekemään samoin,
+Pache teki ristinmerkin, avasi remmit ja laski koko komeuden hyvin
+varovaisesti matalan muurin juureen, ikäänkuin aikoisi tilaisuuden
+sattuessa sen siitä korjata. Maurice oli ainoa, joka vielä kesti, kun
+Jean kääntyi ja näki väkensä ilman rensseliä.
+
+-- Rensselit selkään, muuten minä saan nuhteita!
+
+Mutta miehet astuivat eteenpäin aivan korpraalin kintereillä, häntä
+melkein ajaen edellään kapealla tiellä.
+
+-- Tahdotteko totella, muuten käyn ilmoittamassa!
+
+Nämä sanat ottivat Mauriceen niinkuin piiskanhujaus.
+
+Tuo talonpoika tolvana uhkasi mennä kantelemaan siitä syystä, etteivät
+he ruvenneet raastaman itseään kuoliaaksi. Ja aivan vimmastuneena hän
+kiskasi hihnat auki ja pudotti rensselinsä tielle katsoen korpraalia
+kasvoihin.
+
+-- Hyvä! sanoi tämä tyynellä tavallaan, -- hän näki, ettei sillä
+hetkellä voinut mitään toimittaa -- se asia kyllä iltasella korjaantuu.
+
+Mauricen jalkoja kivisti kauheasti. Paksut karkeat kengät, joihin hän
+ei ollut tottunut, olivat vallan tärvänneet hänet. Ei ollut enää
+voimia, selkää poltti ja kirveli ikäänkuin rensseli olisi hangannut
+sen nahattomaksi ja kivääri, jota hän alinomaa muutteli yhdeltä
+olalta toiselle, painoi niin ettei hän voinut hengittää. Mutta
+ruumiillinen kipu ei ollut mitään alakuloisuuteen verraten, joka oli
+saattamaisillaan hänet epätoivoon. Äkkiä, ilman että hän voi sitä
+vastustaa, kukistui kaikki hänen tahdonvoimansa; huonot taipumukset
+heräsivät; hän ei voinut enää pysyä pystyssä ja hän olisi saattanut
+itkeä häpeästä.
+
+Kaikki mielettömät tekonsa Pariisissa hän aina luki "sen toisen"
+syyksi, kuten hän sanoi huimapäätä tahdotonta osaa itsessään, joka
+saattoi joskus tehdä vaikka mitä.
+
+Ja siitä pitäin kun hän oli lähtenyt laahustamaan tässä polttavassa
+helteessä, tälle paon tapaiselle palausretkelle, oli hän mielestään
+kuin eksynyt lammas, joka ei tiedä mitä tehdä, minne mennä. Se oli
+tappion jälkivaikutusta; salama oli iskenyt maahan kaukana muualla ja
+ukkosen jyrähdykset kuuluivat nyt näiden ihmisten takana, jotka pelko
+oli vallannut ja jotka pakenivat vihollista näkemättä. Mitäpä enää
+saattoi toivoa? Kaikki oli hukassa. Sotajoukko voitettu ja karkoitettu,
+mitäpä muuta kun paneutua maahan ja kuolla kaikki tyyni.
+
+-- Mutta miten tämä oikeastaan onkaan, kuului Loubetin naurunhaluinen
+katupojan ääni sanovan, me emme taida enää muistaakaan, että meidän
+piti matkustaa Berliiniin!
+
+Berliiniin! Berliiniin! Mauricen korvissa soi vilisevän ihmisjoukon
+huuto sinä innostuksen yönä, jolloin hän päätti ruveta vapaaehtoiseksi;
+nyt puhalsi tuuli ihan toiselta suunnalta!
+
+-- Ah. tuo pirun kanuuna nylkee pian nahan sormistani! jatkoi Loubet ja
+muutti kiväärin toiselle olalleen, on tämä aika sievä huilu kanneksia
+edestakasin! --
+
+Viitaten siihen summaan, jonka oli saanut kun lähti toisen sijaiseksi,
+hän sanoi:
+
+-- Viisitoista sataa nappia tämmösestä työstä, kyllä se on aika
+petosta!... Piippu suussa hän nyt istuu siellä, se lihava jätkä, joka
+rahalla maksoi, ja minut hakataan täällä säpäleiksi!
+
+-- Noo, -- entä minä sitten? mutisi Chouteau. minä olisin jo päässyt
+koko roskasta; -- olisin lähtenyt kotiin ... se vasta onnettomuus
+on ... tulla työnnetyksi tällaiseen kirottuun sikamaisuuteen, sen
+per...!
+
+Ja hän heilutti raivostuneena kivääriään ja lennätti sitten aidan taa.
+
+-- Helvettiin koko kone!
+
+Kivääri pyörähti kahdesti ilmassa ja putosi sitten pellonvakoon, johon
+se jäi makaamaan kuin kuollut.
+
+Useita muita lensi perässä, koko keto oli pian täynnä aseita, jotka
+kummallisen hyljätyn näköisinä viruivat päivänpaahteessa.
+
+Ja väestössä tarttui miehestä mieheen raivoisa viha; he olivat
+nälkiintyneitä, kipeäjalkaisia, ylen tyrmistyneitä odottamattomasta
+tappiosta.
+
+He eivät toivoneet enää, he näkivät päällysmiesten horjuvan;
+muonavarastoa vietiin vähän matkaa edellä ja täällä he kituivat
+nälässä; he olivat jo niin uupuneita, etteivät jaksaneet enää pinnistää
+voimiaan. Ja sitten, niin, menköön kivääri samaa tietä kuin
+rensselikin, sitten siitä pääsi.
+
+Ja heidän nauraessa kuin lauma hulluinhuoneen asukkaita, joilla on
+hauskaa, sinkoilivat pyssyt tienpuoleen, kahden puolen pitkää
+jälkeenjääneiden jonoa, joka rentosti tietä pitkin.
+
+Ennenkuin Loubet viskasi aseensa heilautti hän sitä pari kertaa ilmassa
+ikäänkuin se olisi ollut rummuttajan kapula. Lapoulle teki niinkuin
+näki toveriensa tekevän, ehkä hän luuli että se kuului asiaan; mutta
+Pache, jonka jumalisuus oli säilyttänyt hänessä vielä hiukan
+velvollisuuden tunnetta, ei totellut Chouteauta, vaikka tämä ammensi
+hänen ylitsensä kaikenmoisia törkeyksiä.
+
+-- Kas tuota tekopyhää lurjusta! Kun hän muka on riippunut vanhan
+löylynlyömän talonpoikaisjankuttajan perässä joka pyhä kirkossa! Olisit
+ennen ruvennut kuoripojaksi, sillä kovin inhottavaa on tahtoa olla
+toveriaan parempi!
+
+Maurice kulki äänetönnä, pää kumarassa polttavassa paahteessa. Hän
+kulki unissaan, kauhean väsyneenä, hänen silmissään heilui maailma,
+hänestä tuntui kuin olisi joka askeleella vajonnut pohjattomaan
+kuiluun. Mitä hyötyä oli nyt sivistyksestä ja tiedoista, -- hän ei
+ollut yhtään parempi niitä kurjia ihmisiä, jotka kävelivät hänen
+ympärillään.
+
+-- Kuulkaa, sanoi hän äkkipäätä Chouteaulle. -- Te olette oikeassa.
+
+Ja hän laski jo kiväärinsä rauniolle tien vieressä kun Jean, joka oli
+moneen kertaan turhaan varoittanut miehiä luopumasta aseistaan, näki
+mitä Mauricella oli mielessä.
+
+Hän hyökkäsi lähelle.
+
+-- Ottakaa paikalla ylös pyssynne, kuuletteko, heti, heti paikalla.
+
+Kiehuva viha ajoi veren hänen kasvoihinsa, silmät leimusivat. Hän, joka
+muulloin oli niin tyyni ja sovinnollinen, puhui nyt kovalla ja
+käskevällä äänellä.
+
+Osastonsa ei ollut vielä milloinkaan nähnyt häntä sellaisena, he
+seisahtuivat ja jäivät hämmästyneinä katsomaan.
+
+-- Otatteko pyssynne siitä, -- vai tahdotteko saada minun kanssani
+tekemistä.
+
+Maurice vapisi sisällisestä kiukusta, hän vastasi yhden ainoan sanan
+sanomattoman halveksivalla äänenpainolla:
+
+-- Moukka!
+
+-- Niin juuri, -- minä olen vain moukka ja te hieno herra! -- Ja siksi
+te olette sika, -- kuuletteko, -- aika sika, -- ja minä uskallan sanoa
+sen teille vasten silmiänne.
+
+Miehistä rupesivat muutamat viheltämään ja meluamaan, mutta korpraali
+jatkoi vastustamattomalla mahtipontisuudella:
+
+-- Kun on kerran sivistynyt mies, niin pitäisi sitä osoittaakin. Me
+muut olemme kolloja ja talonpoikia ja teidän pitäisi antaa meille hyvä
+esimerkki, koska te olette niin viisaita... Otatteko nyt pyssynne
+tuosta eli minä ammutan teidät ensimmäisessä lepopaikassa.
+
+Maurice oli lannistettu, hän otti kiväärinsä sanaakaan sanomatta. Mutta
+vihan kyyneleet samensivat hänen silmiänsä. Hän marssi edelleen
+niinkuin juopunut keskellä toverijoukkoa, joka teki hänestä pilkkaa sen
+tähden että hänen oli täytynyt antautua.
+
+Aa, -- sitä Jeania! Hän vihasi ja inhosi häntä elämänsä ijän! Vihasi
+häntä -- juuri siksi että hänen oli täytynyt tunnustaa Jeanin olleen
+oikeassa.
+
+Ja kun Chouteau murahti, että kun on saatu senlaatuisia korpraaleja,
+niin ehken vielä sattuu tilaisuutta antaa niille luoti otsaan, -- niin
+näki Maurice punaista. Hän oli varma siitä, että hänen vielä joskus
+_täytyy_ musertaa Jeanin pääkallo.
+
+Vaan nyt he saivat muuta ajattelemista; Loubet keksi yhtäkkiä, että
+siivo Pache oli hiljaa salakähmässä, sillä välin kun toiset pieksivät
+suutaan, asettanut pyssynsä ojan reunalle, ja käveli nyt käsivarret
+kupeilla roikkumassa ja kasvoilla hyvin tyytyväinen ja hiukan
+hämillinen ilme, niinkuin koulupojalla, joka ei tykönään kadu pahaa
+tekoaan. Ja he marssivat yhä eteenpäin loppumatonta polttavaa tietä,
+joutuneiden viljapeltojen ja humalikkojen välitse. Heillä ei ollut
+kantokuormaa eikä aseita, he kulkivat sekasin kuin karjalauma, milloin
+toistensa sivulla milloin takana, kuin joukko maankuleksijoita ja
+joutilaita, -- ja kun he vaelsivat kylien ohitse, suljettiin portit ja
+ovet visusti.
+
+Mutta silloin tapahtui jotain, joka tyyten masensi Mauricen rohkeuden,
+Etäällä kuuluu kumea jyrinä ja reservitykistö, joka oli viimeksi
+liikkeelle lähtenyt ja jonka etupää nyt kääntyi eräältä syrjätieltä,
+tunki eteenpäin niin nopeasti, että jälkeenjääneiden täytyi hypätä ojan
+yli peltomaalle.
+
+Se kulki yksinkertaisessa kolonnassa, riensi ohi kauniissa ravissa ja
+täydellisessä järjestyksessä, koko kuuden patteriian rykmentti,
+upseerit olivat paikoillaan, översti ratsasti ensimmäisenä rivien
+edessä. Kanuunat jyrisivät ohitse säännöllisen matkan päässä
+toisistaan, jokaisella omat hevosensa ja miehistönsä. Ja viidennessä
+patteriassa huomasi Maurice heti Honorén, serkkunsa, joka istui
+komeasti hevosensa selässä vasemmalla eturatsastajasta, Adolfista, joka
+oli pitkä, vaaleatukkainen poika, ja jonka ratsu, vankka raudikko,
+kulki mainiosti varahevosen kanssa. Palvelusväestössä, jotka istuivat
+kaksittain lavettiarkuilla, oli Ludvig, Adolfin toveri; he muodostivat
+parin ohjesääntöjen mukaan, jotka aina asettavat ratsastajan ja
+konstaapelin yhteen.
+
+Maurice oli tutustunut heihin leirissä ja nyt he olivat hänen
+mielestään tulleet suuremmiksi; ja kanuuna hevosineen ja
+etulaitoksineen näytti hänestä kiiltävältä kuin aurinko, niin hyvin
+hoidetulta ja puhtaalta ja kaikki sen ihmiset ja eläimet rakastivat
+sitä ja puolustivat sitä niinkuin kelpo perheen jäsenet, jossa
+tottelevaisuus ja rakkaus vallitsee. Häntä kiusasi sanomattomasti
+Honorén pilkallinen katse, jonka hän heitti heihin, -- ja sitten hänen
+hämmästyksensä kun näki sukulaisensa jälkeenjääneiden laumassa. Mutta
+patteriiat olivat jo vierineet ohi, nyt tulivat varusvaunut, ahjot ja
+viimeksi tomupilvessä reservimiehistö ja hevoset. He katosivat tien
+käänteessä ja pian ei kuulunut enää muuta kuin rattaiden jyrinä ja
+hevosten töminä ja hetken kuluttua ei kuulunut sitäkään enää.
+
+-- Kyllä, -- ne peevelit osaavat kyllä olla olevinaan kun on hevoset ja
+vaunut! selitti Loubet.
+
+Kun päällystö saapui Altkirchiin ei siellä ollut yhtään preussiläistä.
+Ja yhä peljäten että ne saattavat mikä silmänräpäys tahansa olla
+kintereillä, kulki kenraali Douay Donnemarieen saakka, johon
+ensimmäiset tulivat kello viisi iltapäivällä ja kello oli jo kahdeksan
+ja jokseenkin pimeä ennenkun saatiin kuntoon leiripaikkoja. Miehet
+olivat niin uupuneita ja voimattomia nälästä ja ponnistuksista, että
+tuskin jaksoivat pysyä pystyssä.
+
+Kello kymmeneen saakka saapui harhailevia sotamiehiä, toiset yksin,
+toiset pienissä joukkioissa, ja hakivat komppaniojaan, se oli koko se
+pitkä häntä uppiniskaista ja eksynyttä väkeä, jotka oli nähty pitkin
+tien vieruksia.
+
+Niin pian kun se kävi päinsä lähti Jean etsimään luutnantti Rochasta.
+Hän löysikin sekä hänet että kapteeni Beaudoinin ja överstin
+juttelemassa erään pienen kapakan ovella. Kaikki kolme olivat hyvin
+huolissaan iltahuudosta, he eivät tietäneet, oliko kaikki väki
+tallella.
+
+Heti kun korpraali alkoi puhua sekaantui översti Vineuil keskusteluun
+ja pakoitti hänen tuomaan esille kaikki. Hänen kapeat keltaset
+kasvonsa, joita ympäröi paksu valkonen tukka ja parta, ja sysimustat
+silmänsä ilmaisivat ääretöntä mykkää epätoivoa.
+
+-- Hra översti, puhkesi kapteeni Beaudoin sanomaan odottamatta
+esimiehensä lausuntoa, nyt pitää meidän antaa niille varoittava
+esimerkki, ainakin puoli kymmentä roistoa on ammuttava.
+
+Ja luutnantti nyökäytti myöntävästi. Mutta översti viittasi kädellään
+ja sanoi:
+
+-- Niitä on liian paljon! Mitä on meidän tehtävä? Joku seitsemän sataa
+ehkä... Emmehän voi niitä kaikkia ampua. Ja sitten ... kenraali! Hän on
+patriarkka. Afrikassa hän ei koskaan rangaissut miehistöään ... minä --
+ei -- en minä voi ryhtyä tähän asiaan. -- Se on kauheata!
+
+Ja kapteeni uudisti
+
+-- Kauheata!... Mitäpä me siinä tapauksessa voimme tehdä!
+
+Poismennessään kuuli Jean rykmenttilääkärin, tohtori Bourochen, joka
+seisoi lähellä toisia, pauhaavan:
+
+-- Kuri menee aivan päin hiiteen! Ei mitään rangaistusta! Ennenkun
+kahdeksan päivää on kulunut saavat kai päällysmiehet vasten turpaa
+miehistöltä! Jos olisivat heti paikalla antaneet parille konnalle aimo
+lähdön, niin malttasivat ehkä toiset mielensä ennenkun ryhtysivät
+sellaiseen leikkiin.
+
+Kaikki pääsivät rangaistuksetta. Jälkijoukon upseerit olivat olleet
+niin viisaita, että antoivat miestensä koota pyssyt ja rensselit
+tiepuolista. Ei puuttunut kuin joitakuita ja uppiniskaiset saivat
+päivän valjetessa kaikessa hiljaisuudessa aseensa takasin.
+
+Kello viideksi oli lähtö määrätty, mutta tuskin se oli vielä neljääkään
+kun sotamiehet herätettiin. Kiire oli taas joutua lähtemään, takasin
+Belfortiin, sillä ei tiedetty varmuudella olivatko preussiläiset
+etempänä kuin puolitoista peninkulmaa ehken. Miehistö ei ollut paljoa
+virkistynyt lyhyestä ja levottomasta unesta; saamatta lämmintä ruokaa,
+joka olisi vähänkin voimistanut, täytyi heidän jälleen lähteä
+marssimaan semmoisella kiireellä, että rivit tuskin pysyivät
+järjestyksessä.
+
+Tänään kävi vielä hullummin; mieliala oli synkkä ja surullinen.
+
+Maisema muuttui toisellaiseksi, vuoriseksi ja vaivaloisemmaksi, milloin
+he saivat kavuta jyrkkiä kallion rinteitä ylös, milloin taas alas
+ahtaisiin laaksoihin kullankeltaisten kukkien ylitse. Mutta säteilevän
+maiseman kautta, kirkkaassa päiväpaisteessa puhalsi pelon tuuli,
+joka alati kasvoi. Pitäjänvoudeille oli tullut käsky, että he
+kehoittaisivat maakansaa piiloittamaan kalleutensa ja mitä heillä oli
+arvokasta, ja siitä nousi ahdistus ylimmilleen, Vihollinen oli siis
+tullut? Ja oliko enää aikaa paeta? Kaikkien korvissa kaikui sodan
+pauhina, joka lähestyi onnettomuutta uhkaavalla kohinalla, kuin virta,
+joka tunkee reunojensa yli; joka kylässä yltyi kauhistus, joka talosta
+kuului itkua ja valitusta.
+
+Maurice marssi eteenpäin kuin unissakävijä, jalat verissä, ja
+nääntymäisillään kiväärin ja rensselin painosta. Hänen ajatuksensa
+olivat pysähtyneet, kaikki mitä hän näki, olivat hänestä kauheita
+kummituksia; hän ei kuullut enää kumppaniensa askeleita ympärillään,
+tunsi vain, että Jean kulki hänen rinnallaan yhtä väsyneenä ja yhtä
+epätoivoisena uin hänkin.
+
+Surkeata surkeampaa oli vaeltaa kylien läpi. Sydäntä vihloi kun katseli
+sitä kurjuutta, joka niissä vallitsi. Niin pian kun he huomasivat
+sotajoukot, jotka uupuneina laahusivat eteenpäin, koettivat he kaikin
+voimin jouduttaa lähtöään. Neljätoista päivää takaperin oli kaikkialla
+ollut niin rauhallista, hymyillen oli Elsass ajatellut sotaa, --
+olivathan kaikki varmoja voitosta, varmoja, että Saksa tulisi olemaan
+taistelutantereena. Ja nyt tunkikin vihollinen Ranskanmaahan, levisi
+kaikkialle, heidän ylitsensä, heidän pelloilleen, tuli kuin rajuilma
+kauhealla raesateella, joka voi hävittää parissa tunnissa koko seudun.
+
+Talojen edessä laittoivat miehet sanomattomassa sekasorrossa kuormia,
+syytivät irtaimistoaan sellaisella hädällä rattaille, että enin osa
+särkyi ja ruhjoutui. Naiset heittelivät ikkunoista tyynyjä ja patjoja.
+Kätkyt, johon lapsikin oli unohtua, köytettiin kuorman päälle pöytien
+ja tuolinjalkojen väliin. Toisten kuormavaunujen taakse oli isoisä
+köysillä sidottu kuin elävä vaatekaappi, jota lähdettiin kuljettamaan.
+Ja sitten ne, joilla ei ollut ajopeliä eikä hevosia. He saivat tyytyä
+käsikärryihin; muutamilla oli nyytti kainalossa. Toiset olivat vain
+tulleet pelastaneeksi seinäkellon, jota painoivat rintaansa tuskassa ja
+hämmingissä. Kaikkia ei voitu saada mukaan, seinienvierissä ja
+pihamailla makasi huonekaluja ja suuria vaatemyttyjä. Muutamissa kohden
+olivat ikkunat ja ovet suljetut ja lukitut, niin että talot näyttivät
+kuin niistä olisi kuollut joka sielu, mutta useimmat sen unhottivat
+kiireessään ja hädässään ja jättivät kaikki selki selälleen. Ja
+kaikista surkeimmilta näyttivät nuo tyhjät suojat autioissa taloissa,
+ne muistuttivat elävästi vihollisen valloittamaa kylää, josta pelko ja
+kauhu on ajanut asukkaat tiehensä, josta yksin kissatkin ovat paenneet
+lähestyvän maanvaivan edessä.
+
+Joka maakylässä, jonka läpi he kulkivat, eneni yhä hämmennys ja
+hämmästys, pakenevien ja muuttavien luku lisääntyi, kaikkialla oli
+tungosta, kaikkialla kuului kirouksia ja sadatusta, parkua ja
+voivotusta.
+
+Kuta enemmän Maurice näki tätä elämää, sitä enemmän sai suru hänessä
+vallan. Pitkin leveää maantietä, peltojen ja niittyjen poikki riensivät
+pakenevat laumat ja kuta lähemmä Belfortia tultiin, sitä tiheämmäksi
+kävi pitkä loppumaton jono. Ihmisraukat, he luulivat löytävänsä turvaa
+linnan muurien sisällä! Mies löi hevoskaakkia, vaimo kulki kuorman
+jälessä taluttaen lapsia. Koko perhe pyrki eteenpäin ähkyen raskaiden
+taakkojen alla, pienokaiset eivät tahtoneet pysyä mukana, vaivaloista
+oli kulku polttavalla maantiellä silmiä sokaisevissa tomupilvissä.
+
+Moni oli riisunut sukat ja kengät, avojaloin oli helpompi astua. Ja
+moni äiti riensi tietä pitkin nuttu auki, imettäen itkevää rintalastaan.
+Joka silmänräpäys kääntyivät he silmät säikähtyneinä katsomaan
+taakseen, viuhtoivat käsillään, ikäänkuin olisivat tahtoneet ajaa pois
+sen, jota pelkäsivät. Ja kauhu ajoi heitä yhä eteenpäin ja epätoivon
+myrskytuuli pieksi heidän vaaterepaleitaan ja repi palmikolta heidän
+kiireessä suitut hiuksensa. Toiset taas, talonomistajat ja lampuodit,
+pakenivat väkineen suoraan peltojen yli ajaen edellään karjalaumojansa,
+lehmiä ja lampaita, härkiä ja hevosia, jotka he olivat kepillä ajaneet
+ulos tallista ja navetoista, He kulkivat hiljaisten metsien läpi ja
+harjuja pitkin, ja heidän mukanaan kulkivat paksut tomupilvet niinkuin
+ennen vanhaan, jolloin kansakunnat väistyivät ahdistavien
+barbaarilaumojen tieltä. He aikoivat elää paimentolaisina jossakin
+kalliolaaksossa, niin kaukana valtatieltä, ettei yksikään vihollinen
+uskaltaisi heidän luo.
+
+Ja liikkuva tomupilvi katosi tummaan kuusikkoon, määkiminen ja
+ammuminen herkesi kuulumasta, mutta vaunuja romisi yhä tien täydeltä ja
+jalkamiesten luku karttui. Belfortin lähellä täytyi joukkojen usein
+pysähtyä, kun tie oli niin täynnä väkeä.
+
+Eräässä seisahduspaikassa näki Maurice kohtauksen, joka ikipäiviksi
+painui hänen mieleensä kuin läimäys vasten kasvoja. Tien vieressä oli
+yksinäinen rakennus, köyhä mökki, ja sen takana kaistale laihaa peltoa.
+Omistaja ei ollut voinut erota kodistaan, hän oli kovin syvästi
+juurtunut vähäväkiseen maahansa; hän istui matalassa tuvassaan,
+masentuneena ja toivottomana, seuraten katseellaan sotamiesten kulkua.
+Nuori vaimo seisoi vieressä, toinen lapsi käsivarrella ja toinen hänen
+hameeseensa puristautuneena. He nyyhkyttivät ja vaikeroivat.
+
+Mutta äkkiä temmaistiin tuvan ovi auki ja kynnykselle ilmestyi isoäiti,
+pitkä ikäkulu vaimo, joka viuhtoi pitkillä laihoilla käsillään. Harmaa
+tukka riippui suortuvissa päähineen alta ja liehui luisevien
+teräväpiirteisten kasvojen ympärillä. Ja hänen kiukkunsa oli niin
+rajaton, ettei hän tahtonut saada ääneen. Sotamiehet nauroivat ensin,
+siinäpä vasta eukko oli! Mutta sitten alkoivat hänen sanansa kuulua;
+hän änkytti:
+
+-- Roistot, ryövärit, pelkurit koirat!
+
+Yhä kimakammalla äänellä hän huusi heille vasten silmiä vihansa ja
+ylenkatseensa.
+
+Ja nauru vaikeni, heitä puistatti, he painoivat päänsä alas ja
+katsoivat muuanne.
+
+-- Pelkurimaiset koirat, -- ryövärit, -- roistot!
+
+Äkkiä hän oikasi itsensä, kohotti suurenmoisella traagillisella
+liikkeellä laihat kätensä ja huusi viitaten idästä länteen:
+
+-- Katsokaa, katsokaa taaksenne! Tuolla virtaa Rein, eikä tuolla!
+Kääntykää katsomaan taaksenne, te koirat, pelkurit koirat!
+
+He marssivat yhä eteenpäin. Maurice katsahti Jeaniin ja tämän silmät
+täyttyivät vähitellen kyyneleistä. Se koski häneen ja hänen kurjuutensa
+lisääntyi ajatellessa, että nämä talonpojatkin kärsivät ylenkatseesta,
+jota eivät olleet ansainneet ja jota heidän kumminkin täytyi sietää.
+Hänen pakottavassa päärukassaan eivät ajatukset enää pysyneet koossa,
+kaikki meni sekasin; jälestäpäin hän ei koskaan voinut juohtaa
+mieleensä, miten oli kestänyt loppumatkan ja mitä sillä oli tapahtunut.
+
+Koko päivän oli seitsemäs osasto ollut tiellä, kuuden peninkulman
+matkalla Dannemariesta Belfortiin; -- oli jo myöhäinen, yö oli tulossa,
+kun joukot vihdoinkin saivat kuntoon leiritulensa linnoituksen muurin
+juurella, juuri samalla paikalla, jonka olivat neljä päivää sitten
+jättäneet.
+
+Pimeydestä ja väsymyksestä huolimatta tahtoivat sotamiehet saada tulta
+ja jotain keitetyksi. Sillä siitä pitäin kun olivat samalta paikalta
+lähteneet, eivät he olleet maistaneet lämmintä ruokaa. Ja pian he
+istuivat nuotioidensa ympärillä nenät lähellä keittokattiloita, kun
+ihmeellinen huhu levisi leirissä ja herätti suurinta kummastusta: kaksi
+sähkösanomaa oli tullut päälletysten, -- preussiläiset eivät olleet
+menneet Reinin yli Markarlsheimin luona, -- Huninguessa ei löytynyt
+ainoatakaan vihollista. Koko juttu lauttasillasta ja sähkövalosta,
+leiritulista y.m. olivat pelkkiä näkyjä, Schlestadtin voudin
+keksinnöitä. Ja tuo niin suureksi huudettu schwartzwaldilainen
+armeijaosasto, joka oli pannut koko Elsassin tärisemään, supistui
+vähäiseksi würtembergiläiseksi joukoksi -- kaksi pataljoonaa ja yksi
+eskadroona --, joka oli mainioilla liikkeillään, marsseillaan ja
+kaikkialla läsnäolollaan säikähdyttänyt väestöä ja saanut siihen
+uskoon, että heitä oli 30-40,000 miestä.
+
+Ja samana aamuna he olivat ajatelleet räjähyttää ilmaan tunnelin
+Dannemarien luona! Kyllä olivat herkkäuskoisia houkkoja! Mielettömin
+pelko oli hävittänyt hedelmällistä maata kymmenen peninkulman alalla ja
+karkoittanut asukkaat heidän kodeistaan. Ja sotamiehet raivostuivat ja
+lausuivat katkeroita sanoja muistellessaan kaikkea sitä kurjuutta, jota
+olivat marssillaan nähneet.
+
+-- Ei, totta vieköön, melusi Loubet suu täynnä ja heilutti lusikkaansa,
+-- mitähän tästä lopuksi tullee? Vihollisen perässäkö me nyt olemme
+juosseet? Kuusi peninkulmaa sinne ja kuusi takasin eikä ainoatakaan
+päätä, jonka otsaluun olisi saanut musertaa! Ja kaikki vain siksi, että
+saisimme juoksennella jäniksinä paikasta toiseen.
+
+Chouteau raapi kupin pohjaa niin että karina kävi, jyrisi vihasta ja
+sadatteli päälliköitä nimiä mainitsematta.
+
+-- Aika roistojoukkoa, aika elukoita! Semmoisia pässinpäitä! Kyllä
+meillä onkin ollut onni saada koko poikia käsiimme! Koska he tällä
+tavoin luimivat pakoon häntä koipien välissä _ennen_ kun ovat
+nähneet vihollisen, niin jumala varjelkoon, miten silloin käy kun kelpo
+sotajoukko seisoo vastassa!
+
+He olivat viskanneet halkosylyyksen nuotioon, ilman aikojaan huvikseen,
+ja Loubet, joka parhaallaan lämmitteli sääriään hyvin tyytyväisen
+näköisenä, remahti suureen nauruun, kun Jean, joka alussa ei ollut
+kuulevinaan heidän puhettaan, tarttui asiaan.
+
+-- Noo, pitäkää nyt suunne pienemmällä! -- Jos joku sattuisi kuulemaan,
+niin taitaisipa tuo puhe pian käydä nahallenne!
+
+Jeaninkin pitkämielinen talonpoikaisjärki nousi jo kapinaan
+päällysmiesten narrimaisuutta vastaan, mutta hänethän oli asetettu
+vartioimaan, ettei mitään kurittomuuksia tapahtuisi, ja kun Chouteau
+yhä jatkoi keskeytti hän tuimasti:
+
+-- Soo, -- nyt riittää!... Tuolla tulee luutnantti, voittehan kääntyä
+hänen puoleensa jos teillä on jotain sanottavaa.
+
+Maurice istui erikseen, hän katseli maahan.
+
+Oo, -- armias taivas! Nythän oli kaikki lopussa! Tuskin olivat alkaneet
+kun kaikki tyyni jo sortui. Ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa
+puhkesi miehistössä kapina ja levottomuuksia; -- mikä on oleva
+sellaisen sotajoukon kohtalo, jossa ei löydy kuria eikä yhteishenkeä,
+-- sehän on kypsä tappioon ja häviöön. Täällä he makasivat jälleen
+Belfortin muurien juurella, -- eivät olleet nähneet ainoatakaan
+preussiläistä, -- ja olivat kuitenkin voitetut!
+
+Seuraavien päivien yksitoikkoisuus oli täynnä tuskallista odotusta ja
+pelkoa. Jotta miehistöllä olisi jotain tehtävää, antoi kenraali Douay
+heidän parannella linnoitusta, joka oli hyvin huonossa kunnossa. He
+kaivoivat ja kuokkivat maata kuin raivostuneet ihmiset. Mutta mitään
+tietoja ei vaan kuulunut. Missä oli Mac-Mahon joukkoineen? Mitä
+tapahtui Metzin luona?
+
+Uskomattomia huhuja oli liikkeessä ja ne muutamat sanomalehdet, joita
+Pariisista saatiin, pahensivat vain asiaa ristiriitaisilla
+ilmoituksillaan. Kahdesti oli kenraali sähköittänyt ja pyytänyt
+määräyksiä, -- mutta vastausta ei ollut vieläkään kuulunut. Viimeinkin,
+12 päivänä elokuuta, tuli osasto lisätyksi; kolmas divisioona, joka
+saapui Italiasta, yhtyi siihen, -- mutta sittenkään ei heitä ollut
+vielä kuin kaksi divisioonaa, ensimmäinen oli taistellut Fröschwillerin
+luona ja tullut hajoitetuksi eikä tiedetty vielä minne virta oli
+saattanut sen viedä. Ja viikon siinä maattuaan, erillään muusta
+sotajoukosta, saivat he viimein käskyn lähteä liikkeelle. Leirissä
+syntyi iloa ja riemua, -- ennen vaikka mitä kuin tämmöistä epätietoista
+odotusta. Ja lähtöä varustellessa kertoivat miehet toisilleen
+arveluitaan. Kukaan ei tietänyt, mihin suuntaan nyt lähdetään, --
+muutamat tuumivat, että ehkä on Strassburgin puolustaminen
+kysymyksessä, jota vastoin toiset puhuivat pikaisesta hyökkäyksestä
+Schwartswaldiin sulkemaan viholliselta palausretki.
+
+Aikaseen seuraavana aamuna lähti 106:s ensimmäisinä liikkeelle ja
+sullottuina eläinvaunuihin he saivat jatkaa matkaa. Varsinkin oli se
+vaunu, johon Jean oli miehineen joutunut, täyteen ahdettu; he seisoivat
+niin lähettäin, ettei mahtunut aivastelemaan, kuten Loubet sanoi.
+Muonanjako oli taaskin tapahtunut suurimmassa epäjärjestyksessä,
+ruokavarojen sijasta olivat miehet saaneet viinaa, -- ja olivat
+luonnollisesti nyt juovuksissa, lauloivat ja loilottivat sopimattomia
+lauluja.
+
+Juna kiiti jyristen eteenpäin. Vaunuissa ei nähnyt muuta kuin
+piipunsavua; -- ilma oli kamalan huono ja joka paikasta kuului
+noitumista ja niin äänekästä rähinää että se tukahdutti veturin puhinan
+ja pyöräin jyryn kiskoilla. Ja vasta Langresiin tultua äkkäsivät
+miehet, että heitä kuljetettiin Pariisiin.
+
+-- No so ... tuhannen tulimainen helvetti! noitui Chouteau itsekseen,
+-- kaiketi meidät nyt asetetaan Charentonneauhon vahtimaan, ettei
+Bismarck pääse keisarin sänkyyn Tuileriassa!
+
+Toiset nauroivat niin että vääntelivät itseään. Kaikki eivät edes
+tietäneet, mille naurettiin, vaan nauraa piti. He huusivat ja luikkivat
+kuin hullut talonpojille, jotka seisoivat tien varrella ja katsoivat
+tuskastuneina ohitse kiitävän junan jälkeen. Ja joka asemalla seisoi
+suuria ihmisjoukkoja, jotka toivoivat saavansa jotain tietoja, mutta
+veturi kiiti ähkyen ohi ja he eivät kuulleet muuta kuin laulua ja
+ulinaa ja rähinätä savusta ja tomusta, kanuunan ruuan seasta, jota
+kuljetettiin pikajunalla. Eräällä isommalla asemalla, jossa juna
+viivähti, tuli kolme hyvästi puettua naista, kolme varakasta kauppiaan
+rouvaa, asemasillalle ja he jakoivat lämmintä lihakeittoa sotamiehille,
+jotka itkivät ja suutelivat heidän käsiään. Mutta vähän matkaa
+kuljettua alkoivat he taas hoilottaa ja laulaa törkeitä laulujaan.
+
+Chaumontin lähellä sivuutti juna toisen, joka vei tykistöä Metziin.
+Tykkimiehet olivat vielä hullummin juovuksissa. Puiden nyrkkiään he
+kumartuivat ulos vaunujen ikkunoista ja huusivat raivostuneina:
+
+-- Teurastettavaksi, teurastettavaksi, teurastettavaksi!
+
+Se oli kuin henkäys haudasta; miehiä värisytti kamala kuoleman kylmyys.
+
+Keskellä tavatonta äänettömyyttä kuului Loubet sanovan:
+
+-- Ne eivät ole kovin iloisia, nuo!
+
+-- Mutta he ovat oikeassa, sanoi Chouteau, kyllä on jumaliste ilettävää
+kun he kehtaavat lähettää tällaiset laumat kelpo poikia helvettiin
+_heidän_ roskajuttujensa tähden.
+
+Ja Chouteau jatkoi saarnaansa. Hän oli turmeleva aines, vetelä
+pääkaupunki-käsityöläinen, maalarinsälli, joka ei ollut ymmärtänyt eli
+jaksanut sulattaa niitä puheita, joita oli kuullut kokouksissa ja
+yhdistyksissä, ja joka sotki kaikenmoisia tuhmuuksia korulauseihinsa
+vapaudesta ja yhdenvertaisuudesta. Hän tiesi kaikki, opetti
+kumppaniaan, varsinkin Lapoullea, josta hän arveli vielä tulevan
+saakulinmoisen sankarin.
+
+-- Näetkös, vanha poika, koko asiassa ei ole järkeä tippaakaan... Jos
+Badinguet [Napoleon kolmannen haukkumanimi] ja Bismarck ryykäävät
+toistensa tukkaan, niin selvittäkööt itse asiansa, voivat antaa
+toisilleen pari läiskäystä vasten kuonoa, -- ei heidän tarvitse ajaa
+satoja tuhansia kunnon poikia tappelemaan semmoisen asian tähden. Me
+annamme hittoa heidän riidoilleen, eikä meitä ensinkään huvita tulla
+hakatuksi mäsäksi ja moskaksi.
+
+Koko vaunu nauroi, heillä oli ihmeen hupaista, ja Lapoulle, joka ei
+tietänyt Badinguetistä eikä Bismarckista niin mitään, joka tuskin
+pystyi sanomaan, tappeliko hän kuninkaan vai keisarin puolesta, sanoi
+vakuutuksella:
+
+-- Niin se on, on. Pari läiskäystä vasten kuonoa, -- niin me teemme ja
+olemme yhtä hyviä ystäviä.
+
+Mutta nyt kääntyi Chouteau Pacheen ja tarttui häneen:
+
+-- Samallainen olet sinäkin ja sinun herra jumalasi. Hän on kieltänyt
+tappelemasta, eikö ole?... Noo, tuhma-jussi, mitä sinä sitten täällä
+istut?
+
+-- Minäkö? vastasi Pache ällistyen, -- elä luule, että minä täällä olen
+huvikseni ... mutta ... poliisit ... santarmit.
+
+-- Santarmit, -- roskaa! -- Puhaltaa pois semmoiset miehet! Tiedättekö,
+mitä meidän olisi tehtävä, meidän, jotka olemme kunniallista väkeä? Kun
+ne nyt pysähdyttävät ja päästävät ulos, -- -- niin pitäisi meidän
+lähteä tiehemme -- niin, -- aivan levollisesti lähteä tiehemme -- ja
+jättää se Badinguet sika ja hänen läskipuotinsa eli toisin sanoen
+pöllöt kenraalinsa selviytymään preussiläisroistoistaan miten parhaiten
+voisivat!
+
+Joka puolelta kuului hyvähuutoja; puhe teki vaikutuksen ja hän katsahti
+ylpeästi ympärilleen ladellen yhä päätelmiään, joiden sekavassa
+virrassa tasavalta ja ihmisoikeudet pyörivät rinnatusten ja niitä
+seurasi rajuja hyökkäyksiä keisarikuntaa ja sen mädännäisyyttä vastaan
+ja sitten päällysmiesten petoksesta, -- sillä tunnettuahan oli, että
+joka ainoa kenraali oli saanut miljoonan, että möisivät Ranskanmaan
+viholliselle. Hän oli vallankumouksen miehiä, toiset eivät tietäneet,
+olivatko he tasavaltalaisia eli mitä heidän pitäisi tehdä kuuluakseen
+mainittuun puolueeseen -- paitsi Loubet, joka aina veti sen kanssa yhtä
+köyttä, joka hankki hänelle jotain suuhun pistettävää. Kaikki olivat
+kuitenkin kuin yksi mies hänen puolellaan, morkkasivat keisaria ja
+päälliköitä, koko senkin läskiseuruetta, jota he kyyditsevät vähän
+matkaa, ellei pian tule toinen ääni kelloon.
+
+Ja Chouteau puhalteli valkeaan ja vilkasi nurkkasilmällään Mauriceen,
+joka naurahteli. Hän oli ylpeä siitä, että tämä lukenut herra kannatti
+hänen mielipiteitään, -- hän tahtoi olla oikein mieliksi hänelle ja
+tuumasi että olisi kenties paikallaan antaa Jeanille pieni sivuisku.
+
+Korpraali istui väliäpitämättömänä, silmät puoleksi ummessa eikä
+sanonut niin eikä näin heidän jutuillensa. Chouteausta olisi ollut
+hupaista saada heidät törmäämään yhteen ja sanoi uhkaavalla äänellä:
+
+-- Entäs sekin, kun muutamat täällä uhkaavat ammuttaa meidät.
+Siansorkat -- kohtelevat toista niinkuin hän olisi rapakkoa heidän
+jalkainsa alla eivätkä saa pässinpäihinsä mahtumaan, että me olemme
+saaneet tarpeemme sekä pyssyistä että muusta komennosta... Ne me
+heitämme -- hih -- peltomaille nähdäksemme kasvavatko ne siellä...
+Kuulkaapas, miehet, minkähänlaisiksi niiden naamat venyisivät, jos me
+ottasimme kerran -- hyvän tilaisuuden sattuessa -- ja paiskaisimme
+vähäksi aikaa suulleen, koetteeksi vain... Mitäs sanotte?... Ainakin he
+silloin näkisivät, että me olemme kyllästyneet heidän kirottuihin
+sotapuuhiinsa. Alas Badinguet ja hänen hännänkantajansa. Alas lautasen
+nuolijat ja petturit, jotka ajavat meitä surman suuhun!
+
+Veri oli kohonnut Jeanin kasvoihin, -- hän tuskin näki, hän oli
+tukehtua kiukkuunsa kuten aina silloin kun hänen intohimonsa
+herätettiin. Vaikka hän istui niin ahtaalla, että hätäisesti sai sormea
+liikutetuksi, pääsi hän kuitenkin kimmahtamaan pystyyn ja ojensi niin
+tuimasti nyrkkinsä Chouteaun nenän alle, että tämä kalpeni.
+
+-- Tukitko suusi, sen aasi! -- Nyt minä olen jo tarpeeksi asti
+kuunnellut sinun porinatasi ja vahinko on ettei täällä ole yhtään
+upseeria läsnä enkä minä nyt voi saada sinua arestiinkaan. Sillä se
+olisi koko rykmentille hyvä työ, jos saisi pois semmoisen konnan kuin
+sinä olet... Mutta kuule nyt mitä minä sanon ja pane korvasi taakse,
+että jos täällä vain syntyy vähänkään rähinää niin sinä saat minun
+kanssani tekemistä. Tässä ei enää puhukaan korpraali, vaan kunnon mies,
+joka ei enää rupea sinua kuuntelemaan ja joka kyllä saa sinun suusi
+tukituksi, ymmärrätkö? -- Tuollainen lurjus, joka ei tahdo taistella,
+ja kylvää pahuutta toisiin! Uskalla sinä vielä tuoda esille niitä
+pirullisia viisauksiasi, niin saat tuntea, mistä minä olen kotoisin.
+
+Ja heti oli Jean rohkealla käytöksellään vetänyt melkein kaikki miehet
+puolelleen. Chouteau änkytti ja koki päästä etemmäksi Jeanin
+vaarallisista nyrkeistä.
+
+-- Ja minä olen halukas puhaltamaan Badinguetin yhtä kauvas kuin
+sinäkin, jos tietää tahdot... Politiikasta ja tasavallasta ja
+keisarikunnasta ja muusta sellaisesta en _minä_ tiedä mitään,
+minulla ei ole ollut aikaa niihin sekaantua, mutta ennen ja nyt ja aina
+minä tahdon puoltaa järjestystä ja hyvää sopua... Noo, se on
+luonnollista, ettei meitä iloita lähteä sotaan. Mutta ne roistot, jotka
+tulevat tänne miehiä yllyttelemään, ne ovat ammuttavat niinkuin koirat,
+sillä meillä on kyllin tekemistä, että voisimme jotakuinkin
+kelvollisesti käyttäytyä. Kuulkaa, toverit, olettehan te yksimielisiä
+minun kanssani siitä, että seisoman meidän pitää, ja kun kuulette
+preussiläisten tulleen maahan, niin voitteko sitä kärsiä, ja
+tahdottehan olla mukana ajamassa niitä suorinta tietä pois?
+
+Nopeudella, joka on omituinen rahvaan mielenmuutoksille, kallistuivat
+heti taas kaikki korpraalin puolelle ja hän vannoi vieläkin kerran
+halkasevansa kallon jokaiselta, joka kehtaa puhua, ettei hän muka tahdo
+tapella.
+
+Eläköön korpraali, -- niin, -- nyt olivat kaikki halukkaita antamaan
+Bismarckille kyytiä!
+
+Ja mieltymyshuutojen vielä kaikuessa kääntyi Jean kohteliaasti
+Mauriceen, ikäänkuin hän ei olisi kuulunutkaan muuhun joukkoon, ja
+sanoi:
+
+-- Te ette suinkaan voi olla yhtä mieltä näiden lurjusten kanssa, --
+sillä emmehän me vielä ole hukassa ja minä luulen, ettei sekään päivä
+ole kaukana kun me taivutamme preussiläisten niskan!
+
+Mauricesta tuntui niinkuin olisi hänen sydämmeensä tunkenut lämmin
+auringon säde. Ja hän tuli hämilleen ja nöyräksi. Miten? Olihan tuo
+talonpoika rehellinen, kelpo mies. Ja hänen mieleensä juolahti miten
+katkerasti hän oli vihannut Jeania sinä päivänä, jolloin hän
+epätoivoissaan heitti kiväärinsä maahan; mutta hän muisti senkin, miten
+syvän vaikutuksen se häneen teki kun näki suurten vesikarpaloiden
+juoksevan korpraalin silmistä silloin kun se vanha isoäiti häpäsi ohi
+kulkevia sotamiehiä ja näytti missä päin Reinvirta juoksee. Yhdessä
+kärsityt tuskat ja vaivatko ne olivat sulattaneet kaiken hänen vihansa?
+Hän, bonapartilaisen poika, olikin oikeastaan aina pitänyt tasavaltaa
+mahdottomuutena; hän oli pohjaltaan taipuvainen pitämään keisarin
+puolta, ja sodat olivat hänestä suorastaan kansojen elämänehto.
+
+Ja äkkiä heräsi hänessä taas toivo, -- hänhän oli niin herkkämielinen
+-- ja sama voiton varmuus, joka kerran, houkutteli hänet rupeamaan
+vapaaehtoiseksi, se täytti taasen hänen rintansa.
+
+-- Niin kyllä, korpraali, vastasi hän iloisesti ja luottamuksella,
+kyllä me vielä taivutamme preussiläiset!
+
+Juna kiiti, kiiti yhä vieden ihmislastiaan ja piipun savun täyttämistä,
+ummehtuneista vaunuista kuului alati huutoa ja rähinää ja loilotusta.
+Talonpojat, jotka seisoivat rautatien varrella ja asemilla, kuuntelivat
+sitä sydän ahdistusta täynnä ja katsoivat pitkään poistuvien vaunujen
+perään.
+
+20 päivänä elokuuta tultiin Pariisiin, Pantinin asemalle; ja samana
+iltana jatkettiin matkaa. Seuraavana päivänä olivat joukot Reimsissä ja
+sieltä oli aikomus lähteä Châloniin.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Suureksi hämmästyksekseen huomasi Maurice, että Reimsissä annettiin
+pysähdyskäsky. He eivät siis tulekaan yhtymään muuhun sotajoukkoon
+Châlonin luona? Ja hän hämmästyi vieläkin enemmän kun kaksi tuntia
+myöhemmin asetettua aseet ryhmiin puoli peninkulmaa kaupungista,
+Courcellen luo, suurelle tasangolle Aisnekanavan varrella, kuuli että
+kaikki joukot, jotka olivat olleet Châlonissa, vetäytyivät takasin ja
+sijoittuvat leiriin samalle paikalle kuin hekin. Ja aivan oikein!
+Yltympäri, Saint-Thierryyn ja La Meuvilletteen saakka, tuolla puolen
+Laonin tietä, rajoittivat näköpiiriä telttarivit ja leimusivat pimeän
+tultua leirivalkeat. Nähtävästi oli päätetty asettua Pariisin ympärille
+ja siellä odottaa preussiläisten tuloa. Ja hän oli hyvin tyytyväinen
+mielessään. Se mahtoikin olla viisain sotasuunnitelma.
+
+21:nen päivän iltapuolen Maurice kuljeksi leirissä kuullakseen jotain
+uutta. Miehet saivat tehdä melkein mitä itse halusivat, kurinpito
+näytti yhä hölliintyvän. Hän saattoi huoletta lähteä Reimsiin nostamaan
+postista 100 frangia, jotka sisar oli lähettänyt. Palatessa hän
+poikkesi kahvilaan ja kuuli siellä erään kersantin puhelevan pitkiä
+juttuja huonosta hengestä kahdeksassa Seinedepartementin liikkuvan
+kaartin pataljoonassa: ne oli lähetetty takasin Pariisiin, 6:des
+pataljoona oli vähällä ollut tappaa upseerinsa. Jokapäiväinen ilmiö
+oli, että sotamiehet pilkkasivat ja häväisivät kenraalia, Fröschwillerin
+jälkeen eivät he enää tehneet kunniaa Mac-Mahonille. Kahvilavieraiden
+kesken syntyi väittely, rauhalliset porvarit kiistelivät tulisesti
+marsalkan joukon lukumäärästä. Joku puhui 300,000, sehän oli suoraa
+hulluutta. Toinen järkevämpi luetteli kaikki neljä osastoa:
+_kahdestoista_ oli hädin tuskin saatu täydennetyksi useiden
+rykmenttien ja yhden meritykistö-divisioonan avulla; _ensimmäinen_
+oli ollut melkein hajoitettu 14 päivästä asti ja jonka keskustaa
+koetettiin niin hyvin kuin mahdollista saada täysilukuiseksi; sitten
+_viides_, joka oli silvottu ennenkun ehti tulessa käydäkään ja
+viimeksi _seitsemäs_, juuri saapunut osasto, -- sekin surkeassa
+tilassa, ilman ensimmäistä divisioonaa, jonka löysivät täällä palasina
+ja pätkinä. Kaikkiaan ehkä saattoi olla 100,000 miestä, siihen luettuna
+reservi-ratsuväestö, divisioonat Bonnemain ja Margueritte. Mutta nyt
+sekaantui kersantti heidän jupakkaansa ja puhui sellaisella
+ylenkatseella sotajoukosta, sanoen sitä kurjan kurjemmasta miehistöstä
+kokoonhaalituksi nautalaumaksi, jota heikkojärkiset johtajat
+kuljettivat teurastettavaksi, -- että porvarit pelkäsivät siitä
+seuraavan jotain ikävyyksiä ja hiipivät kaikessa hiljaisuudessa
+tiehensä.
+
+Kahvilasta lähdettyään koetti Maurice saada käsiinsä sanomalehtiä. Hän
+pisti kaikki kun löysi taskuihinsa ja luki niitä leiriin mennessä,
+astellessaan leveätä maantietä suurten puiden suojassa, jotka
+reunustavat uhkeata viertotietä kaupungin laidassa.
+
+Missä mahtoivat vihollisten joukot olla? Näytti siltä kuin ne olisivat
+tyyten kadonneet. Epäilemättä oli kaksi Metzin läheisyydessä;
+ensimmäinen, kenraali Steinmetzin johtama, vartioi linnoitusta ja
+toinen koetti prinssi Fredrik Kaarlen komennolla tunkea eteenpäin
+Mostelin itäistä rantaa eroittaakseen Bazainen Pariisista. Vaan entä
+kolmas? Missä oli perintöprinssin voittoisa joukko, se joukko, joka oli
+kunnostanut itsensä Weissenburgissa ja Fröschwillerissä ja joka ajoi
+takaa ensimmäistä ja viidettä osastoa? Kovin olivat vastakkaisia
+lehtien antamat tiedot; niistä ei voinut päästä asian perille.
+
+Olikohan se vielä Nancyssa? Tahi kulkikohan se Châlonia kohti, koska
+ranskalaiset olivat rientäneet tänne sellaisella kiireellä, sytyttäneet
+makasiininsa, vaatetus- ja muonavarastonsa, jättäneet sellaiset
+tavarapaikat liekkien uhriksi.
+
+Vasta nyt sai Maurice, joka oli elänyt viime ajat ikäänkuin
+ulkopuolella maailmaa, tietää, mitä Pariisissa oli tapahtunut. Tappion
+sanoma oli iskenyt kuin ukkonen voitosta varmaan kansaan. Kaduilla oli
+vallinnut rajaton kiihtymys, vapaamielinen ministeristö oli luopunut,
+keisarilta otettu ylipäällikön arvonimi ja Bazaine nimitetty hänen
+sijaansa. 16:ta päivästä saakka oli keisari ollut leirissä Châlonin
+luona, kaikki lehdet puhuivat suuresta sotaneuvottelusta 17 päivänä,
+jossa prinssi Napoleon ja kaikki kenraalit olivat olleet läsnä, mutta
+kukaan ei tietänyt sen enempää, mitä siellä oli päätetty. Myöhemmistä
+tapahtumista oltiin paremmin selvillä. Kenraali Trochu oli nimitetty
+kaupunginpäälliköksi Pariisissa, Mac-Mahon komentavaksi kenraaliksi
+Châlonin leiriin. Keisarilla ei siis ollut mitään sanomista, hän oli
+vetäytynyt pois kaikesta toiminnasta. Tuntui siltä kuin kaikki olisi
+horjunut, ei tiedetty oikein sitä eikä tätä, tehtiin päätöksiä ja
+suunnitelmia ja hyljättiin jälleen heti paikalla. Ja vähä väliä
+uudistui kysymys: missä ovat saksalaiset joukot? Ketkä olivat oikeassa,
+nekö, jotka sanoivat Bazainen vetäytyvän pohjoseenpäin eli ne, jotka
+arvelivat, että hän on jo suljettu Metziin. Lakkaamatta kuului huhuja
+suurista tappeluista, urhoollisista otteluista 14:nen ja 20:nen päivän
+välillä, mutta ilman muuta tulosta kuin kaukaista jatkuvaa
+aseenkalsketta.
+
+Maurice oli niin väsyksissä, etteivät tahtoneet jalat kannattaa, ja hän
+istautui lepäämään penkille tien vieressä. Yltäympäri oli rauhallista,
+kaikki näytti elävän tavallista arkielämäänsä: suurten puiden alla
+leikittelivät pikku lapset hoitajineen ja porvarit olivat tavallisella
+iltakävelyllään. Hän silmäili uudelleen lehtiään ja nyt sattui hänen
+silmiinsä eräs artikkeli, jota hän ei ollut ennen huomannut, --
+kirjoitus eräässä tasavaltaisen vastustuspuolueen äänenkannattajassa.
+
+Ja yhtäkkiä hänelle selvisi kaikki. Lehden kertomuksen mukaan oli
+sotaneuvottelussa 17 päivänä päätetty vetäytyä takasin pääkaupunkiin ja
+kenraali Trochun nimittäminen kaupunginpäälliköksi oli tapahtunut
+keisarin palaamisen vuoksi. Vaan lehti lisäsi, että keisarinna ja uusi
+ministeristö vastustivat jyrkästi tätä päätöstä. Keisarinna oli sitä
+mieltä, että keisarin takasin tulo matkaansaattaa vallankumouksen.
+Kerrottiin hänen lausuneen, että keisari ei ole pääsevä elävänä
+Tuilerian linnaan. Sentähden hän vaatikin jyrkästi eteenpäin
+marssimista ja joukkojen yhtymistä Metzin luona olevaan osastoon ja
+häntä kannatti sotaministeri kenraali Palikao. Hänellä oli valmiina
+eräs suunnitelma, voittoisa rientomarssi, joka yhdistäisi keisarin ja
+Bazainen armeijat.
+
+Lehti putosi Mauricen kädestä, hän istui hajamielisesti katsellen
+eteensä, nyt hän taisi ymmärtää kaikki: molemmat vastakkaiset
+ehdotukset, miksi Mac-Mahon viivytteli vaarallisen kylkiliikkeen
+toimeenpanemista, kiireelliset, yhä kärsimättömämmät käskyt Pariisista,
+jotka vaativat marsalkkaa heittäytymään sotamiehineen niin ylen
+tuhmanrohkeaan yritykseen. Ja tämän traagillisen taistelun keskellä
+näki hänen sisällinen silmänsä surkuteltavan näyn: keisarin, joka oli
+laskenut valtansa keisarinnan käsiin, jonka ylipäällikön arvo oli
+joutunut Bazainelle, ja joka ei enää ollut kuin varjokuningas,
+pikkuherra, tarpeeton kappale, jolla ei tehnyt mitään ja joka oli
+kaikkialla tiellä; Pariisista hänet oli sysätty pois, sotajoukossa ei
+hänellä ollut paikkaa sen jälkeen kun oli sitoutunut olla
+kirjoittamatta määräysten alle.
+
+Seuraavana aamuna, vietettyään myrskyisen yön teltan ulkopuolella
+maaten paljaalla tantereella peitteiseen kääriytyneenä, kuuli Maurice,
+että oli vihdoinkin päätetty vetäytyä Pariisiin. Edellisenä iltana oli
+ollut uusi sotaneuvottelu, johon oli ottanut osaa entinen sijaiskeisari
+Rouhet, keisarinnan lähettämänä, kiirehtien marssia Verdunia kohti.
+Mutta marsalkka näytti saaneen hänet luopumaan tuumastaan osoittamalla
+sen monia vaaroja ja tukaluuksia. Lieneekö tullut huonoja uutisia
+Bazainelta? Mitään ei tiedetty varmuudella. Mutta juuri tuo tietojen
+puute oli painava ja kaikki jotakuinkin järkevät upseerit puolsivat
+Pariisin läheisyyteen asettumista, jotta voitaisiin hätätilassa sitä
+puolustaa.
+
+Ja vakuutettuna siitä, että huommenna jo ollaan liikkeellä pääkaupunkia
+kohti, tahtoi Maurice ennen lähtöä täyttää lapsellisen halunsa saada
+vielä kerran syödä katetun pöydän ääressä, oikein lautaselta, veitsellä
+ja kahveilla, jota hän ei ollut pitkään aikaan saanut, ja päästä
+kerrankin ainaisesta sotamiehen ravinnosta. Rahaa hänellä oli ja hän
+hiipi ulos leiristä sydän levottomasti lyöden niinkuin olisi lähtenyt
+jollekin poikamaiselle ilkityölle.
+
+Kanavan toisella puolella oli Courcellen kylään mennessä paikka, jossa
+saattoi syödä aamiaista. Eilen oli joku sanonut, että keisari asuu
+rikkaan kauppiaan talossa Courcellessa ja hän oli uteliaisuudesta
+kävellessään siellä ristiin rastiin huomannut pienen ravintolan, jonka
+kuisti oli viiniköynnösten peittämä, joiden tummien lehtien välissä
+riippui kypsiä, kuultavia rypäleitä. Tämän ihanan katoksen alla oli
+viheliäiseksi maalatuita pöytiä ja avonaisesta ovesta näki keittiöön,
+jossa tavattoman paksu emäntä puuhasi ja kiirehti tyttöjä ja
+kokkipoikaa. Lehtimajan takana oli keilirata ja koko taloa ympäröi
+sellainen oikein vanhanaikainen iloisuuden ja tyytyväisyyden leima.
+
+Kaunis, muhkearintainen palvelustyttö tuli Mauricen luo ja kysyi
+valkosia hampaitaan näyttäen:
+
+-- Haluaako herra aamiaista?
+
+-- Haluan kyllä!... Tuokaa minulle munia, kotletti, juustoa ... ja
+pullonen valkoista viiniä!
+
+Ja kun tyttö lähti, kutsui hän häntä jälleen takaisin.
+
+-- Kuulkaas, asuuhan keisari jossain täällä, ehkä noissa taloissa
+tuossa?
+
+-- Niin juuri, tuossa, vastapäätä... Rakennusta te ette voi nähdä, sen
+peittää tuo muuri, jonka yli korkeat puut kasvavat.
+
+Maurice irroitti vyönsä ja istui kuistille erään pöydän ääreen, jolle
+aurinko, tunkien viinilehvien välitse, loi kirkkaita lämyjä ja
+koukeroita. Hän katseli koko ajan keltaista korkeata muuria, joka kätki
+keisarin asunnon. Niin, kätkössä se todellakin oli, ei näkynyt
+kattokaan edes kadun puolelle. Sisäänkäytävä oli toiselle kadulle päin,
+pienelle autiolle kadulle, jossa ei näkynyt ainoatakaan puotia, ei edes
+ikkunaakaan, ei muuta kuin valkosia eli keltasia puutarhamuuria.
+Ympäröivien rakennusten keskelle muodosti pieni puisto "keisarin"
+muurin takana viheriäisen saaren tuuheista latvoistaan. Ja nyt vasta
+huomasi Maurice toisella puolen tietä, laajalla pihamaalla joukon
+ajopeliä ja tavaravaunuja, niiden välissä hevosia ja miehiä, jotka
+kiireellä juoksentelivat edestakasin.
+
+-- Ovatko nuo kaikki keisaria varten, kysyi Maurice leikillisesti
+tytöltä tämän asettaessa puhdasta liinaa pöydälle.
+
+-- Ovat, jokikinen! vastasi tyttö ja hymyili taas, onnellisena, kun sai
+näyttää valkosia hampaitaan.
+
+Ja hän tunsi hyvänlaisesti olot siellä muurin takana, sillä tallirengit
+olivat pistäytyneet usein ravintolassa jotain suuhunsa saamassa; hän
+luetteli: ensiksikin siellä nyt oli päällystö, 25 upseeria, 60 miestä
+sota-kaartista, vartijakunta, jonka muodosti osasto ratsuväkeä, ja
+kuusi ratsastavaa poliisia; -- sitten tuli keisarin talous, johon
+kuului 73 henkeä, kamariherroja, lakeijoja, kamaripalvelijoita, kokki
+ja hänen käskyläisensä; neljä ratsua ja kahdet vaunut keisarille,
+kymmenen hevosta tallimestariloille, kahdeksan ratsurengeille ja
+sitäpaitse 40 postihevosta; ja vielä yhdet suuret juhlavaunut ja 12
+kuormarattaat, joista kahdet kokkien käytettävänä, ja niitä vasta oli
+ihmetelty, täpösen täynnä kiiltäviä kyökkikaluja ja keittoastioita,
+kaikki mainiossa järjestyksessä.
+
+-- Voi hyvä herra, te ette voi aavistaa, millaisia kastrulleja! Ne
+kiilsivät kuin aurinko ... ja kaikenmoisia vatia ja ruukkuja ja
+vehkeitä, joita ei meikäläinen tiedä mitä ne ovatkaan... Ja viinit!
+bordeuxta, bourgognea, sampanjaa semmoiset määrät, että niistäkös olisi
+kelvannut pitää komeat häät!
+
+Iloisena valkosesta pöytäliinasta ja kullankeltasesta viinistä söi
+Maurice kananmunia yhden toisensa perästä sellaisella ahneudella, että
+se hämmästytti häntä itseäänkin.
+
+Jos hän käänsi päätään, näkyi vasemmalla laaja tasanko telttiä
+täynnänsä, viervierettäin kuin suuri kyläkunta, joka oli ykskaks
+kohonnut maasta olkikattoisten talojen ympärille kanavan ja Reimsin
+välillä. Ainoastaan siellä ja täällä oli muutamia harvoja puuryhmiä,
+jotka muodostivat pieniä viheliäisiä pilkkuja telttien väliin. Kolme
+myllyä ojensi laihat käsivartensa ilmaan. Mutta kaupungin epäselvästi
+häämöittävien kattojen ja kastanjapuiden tummien latvojen yli kohosi
+Reimsin tuomiokirkko sinistä taivasta vasten mahtavana kuin jättiläinen
+mataloiden talojen keskeltä. Ja hänen mieleensä juolahti muistoja
+kouluajoilta, aineita ja runoja, joita oli täytynyt opetella ja lausua,
+kuningasten kruunaukset ja pyhät voitelemiset, Clowis, Jeanne d'Arc,
+koko muinais Ranskan kunniakas historia.
+
+Jälleen kääntyivät Mauricen ajatukset keisariin tuossa hiljasessa
+kauppiaan talossa, jonka ovet olivat niin huolellisesti suljetut, ja
+hänen katseensa siirtyi taas keltaista muuria tarkastamaan. Ja
+hämmästyksekseen hän siinä luki törkeiden kuvien ja ruokottomuuksien
+rinnalla hiilellä kirjoitettuna: "Eläköön Napoleon!" Sadevesi oli
+puoleksi kuluttanut suuret kömpelöt kirjaimet, lieneepä aikoja siitä,
+kun ne keltaselle muurille piirrettiin! Kovin kummalliselta ne siinä
+näyttivät ja varmaankin tarkoitti tuo vanha sotaisen innostuksen ilmaus
+setää, suurta Napoleonia, eikä tätä veljenpoikaa.
+
+Mauricen ajatukset siirtyivät taas muinaisuuteen ja hän
+muisteli lapsuutensa aikoja, jolloin isoisä oli kertonut hänelle
+voittaja-keisarin suuresta sotajoukosta. Kätkyestä saakka oli häntä
+kasvatettu näillä sotaisilla tarinoilla ja ne olivat liittyneet yhteen
+jokaiseen muistoon kodista siellä kaukana Chêne-Papuleussa.
+
+Äiti ei elänyt enää ja suuren häviön jälkeen, joka kohtasi heidän
+perhettään keisarikunnan kukistuttua, oli isän täytynyt vastaanottaa
+pieni vähäpalkkanen virka. Isoisä asui heillä mitättömällä eläkkeellään
+ja hänen ainoa ilonsa ja lohdutuksensa oli kertoa lapsenlapsilleen
+Napoleonin voitoista. Hän nosti valkotukkaset kaksoset syliinsä,
+Mauricen vasemmalle polvelle ja Henrietten oikealle, -- ja sitten hän
+saattoi istua tuntikausia kertoen homerolaisista taisteluista, joissa
+hänkin oli ollut mukana.
+
+Eli ajat sulivat yhteen, tapaukset olivat ikäänkuin irtautuneet
+historiallisista kehyksistään, se oli kauhea yhteentörmäys kansakuntien
+välillä. Englantilaiset, itävaltalaiset, preussiläiset ja venäläiset
+riensivät ohitse, erikseen eli kaikki yhdessä, ja mahdotonta oli
+tietää, miksi he oikeastaan sotivat. Mutta loppu oli aina sama:
+yleinen, hirveä tappio, neron ja urhoollisuuden rajutuuli puhalsi ne
+kaikki tiehensä kuin kourallisen akanoita.
+
+Siinä oli Marengo, taistelujen esikuva, suuremmoiset, viisaasti
+mietityt liikkeet, moitteeton peräytyminen pataljoonilla, jotka ääneti
+ja järkähtämättä marssivat tuleen, tuo taistelu, jossa saatiin selkään
+kolme tuntia ja annettiin selkään kuusi, jossa kahdeksansataa
+krenatyöriä torjui itävaltalaisen ratsuväestön hyökkäyksen, jossa
+Desaix löysi kuolemansa muutettuaan tappion unhottumattomaksi voitoksi.
+Sitten oli Austerlitz, sen talvipäivä ja säteilevä aurinko! Austerlitz,
+jolloin valloitettiin Pratzenin ylänkö, jolloin kokonainen venäläinen
+armeijaosasto vajosi jäähän -- ihmiset, hevoset, kaikki ja puolijumala
+Napoleon, joka nähtävästi oli aavistanut, että niin tulee käymään,
+antoi kanuunansa lopettaa hävityksen työn. Ja Jena, Preussin
+mahtavuuden hauta! Ensin tiraljööritulet keskellä lokakuun päivää, Neyn
+maltittomuus, joka saattaa hänet pulaan, josta pelastuu Augeraux'n
+avulla, raju hyökkäys, joka puhkasee vihollisen keskustan ja saattaa ne
+kaikki pelon vimmaan, etummaisen ratsujoukon mieletön pako, suin päin,
+minne sattui, jotavastoin meidän husaarit kaatoivat miestä kuin
+kypsynyttä kauraa, täyttivät viehättävän laakson hevosten ja ihmisten
+raadoilla. Sitten Eylaun kamala teurastus, verisin kaikista
+tappeluista, -- kasottain raadeltuja ja silvottuja ruumiita, --
+veripunanen Eylau lumipyryn vallitessa, hiljainen hautausmaa, joka
+vapisi, kun Muratin 80 eskadroonaa hyökkäsi esille ja tunki kuin
+salamoiva ukkonen venäläisen armeijan läpi jättäen jälkeensä niin
+paljon kuolleita, että Napoleoninkin silmät vettyivät. Friedland, jossa
+venäläiset jälleen menivät satimeen kuin hämmentynyt hiirilauma, -- tuo
+kaikkivoivan, kaikkitietävän keisarin sotataidon mestariteos! Vasen
+siipi seisoi kuin muuri, sillä välin kun Ney katu kadulta valloitti
+kylän, hävitti sillat, jonka jälkeen se vasta heittäytyi vihollisen
+oikean siiven yli, ajoi sen virtaa vasten ja muserti ahdingossa niin
+perin pohjin, ettei kymmenen aikaan iltasella vielä oltu ehditty hakata
+kaikkia maahan. Entä Wagram, missä itävaltalaiset yrittivät eroittaa
+meidät Tonavasta ja alati vahvistivat vasenta siipeään, jotta olisivat
+voittaneet Massénan, joka pahasti haavoitettuna komensi avonaisista
+kalessivaunuista, mutta Napoleon seisoi levollisena kuin luminen
+jättiläinen ja antoi heidän ponnistaa voimiaan kunnes äkkipäätä tähtäsi
+sata kanuunaa heidän keskustaansa kohti hajoittaen ja työntäen sen
+neljänneksen takaperin. Ja silloin täytyi vasemman siiven -- jäätyään
+yksin ja ilman tukea -- väistyä Massénan osaston tieltä, joka ajoi kuin
+valtava vuo loput vihollisen joukosta hujan hajan pakosalle. Ja vihdoin
+Moskova, jossa Austerlitzin voitonaurinko viimeisen kerran loisti, --
+kamala ottelu, jossa vilisevässä sekasorrossa, kiväärien lakkaamatta
+paukkuessa, järkähtämättömällä rohkeudella hyökättiin kukkuloille ja
+otettiin paljaalla miekalla vallitukset, -- jokainen jalansija
+valloitettiin ja menetettiin moneen kertaan, jossa venäläinen kaarti
+osoitti sellaista urhoollisuutta, että voitto olisi meiltä mennyt ilman
+Muratin hurjaa hyökkäystä, kolmensadan kanuunan laukasemista samalla
+kertaa ja Neyn verratonta rohkeutta!
+
+Ja vaikka päivä olisi ollut kuinka verinen ja taistelu ankara, aina
+liehuivat voittoon vihityt liput yhtä ylpeästi iltatuulessa, aina
+kuului sama huuto: eläköön Napoleon! kun sytytettiin leiritulia
+kalliisti ostetulle taistelutantereelle, -- Ranska oli kaikkialla
+kotonaan, sen kukistamattomat kotkat liitelivät näkymättöminä koko
+Euroopan ylitse ja kun ne laskeutuivat jonkun kuningaskunnan laiteelle,
+mateli kansa maassa kesytettynä ja nöyränä!
+
+Maurice oli syönyt kotlettinsa, hän oli vähemmin huumautunut
+kuultavasta viinistä kuin ylpeistä muistoista, jotka olivat hänen
+mielessään soineet, -- kun huomasi kaksi likaista ia repaleista
+sotamiestä, jotka tiedustelivat ravintolatytöltä, mihin mikin rykmentti
+oli sijoitettu pitkin kanavan vartta.
+
+Hän viittasi miehille.
+
+-- Hei toverit, tulkaapa tänne!... Tehän kuulutte seitsemänteen
+osastoon?
+
+-- Kuulutaan niinkin, ensimmäiseen divisioonaan ... hitto vieköön...
+Minä olin esimerkiksi mukana Fröschwillerissä, jossa ei joutanut
+palelemaan, sen takaan, ja hän tuossa, toverini, hän oli myös
+Weissenburgissa -- eikä ollut leikintekoa sekään!
+
+Ja he kertoivat kerrottavansa, kertoivat tappioista ja paosta ja
+pelosta, molemmat olivat haavoitetut, olivat maanneet nälinkuoliaina
+eräässä kuopassa ja olivat viimein lähteneet rentostamaan sotajoukon
+jälkeen, olivat levänneet kylissä, kun kuume kovin vaivasi, ja olivat
+nyt vihdoinkin päässeet perille.
+
+Surukseen huomasi Maurice, miten ahnaasti heidän silmänsä seurasivat
+hänen jokaista suupalaansa ja hän huusi tytölle:
+
+-- Kuulkaapas, pikku neiti! Tuokaa vielä leipää ja juustoa ja pullo
+viiniä... Eikö totta, pojat, me juomme yhdessä lasin ja haukkaamme
+päälle! Minä tarjoan!
+
+Iloisesti istuivat likaiset miesparat pöytään ja Mauricen sydäntä
+kirveli katsellessaan kuinka huonoilta ja kurjilta he näyttivät
+resuisissa punaisissa housuissaan ja napittomissa takeissaan, jotka
+olivat niin täynnä erilaisia paikkoja, ettei heitä olisi voinut luulla
+sotamiehiksi, vaan varkaiksi eli ryöväreiksi, jotka olivat ryöstäneet
+jonkun kaatuneen soturin ja vetäneet päälleen hänen vaatteensa.
+
+-- Niin, hitto vieköön, jatkoi pitempi heistä suu täynnä, siellä ei
+ollut hauskaa, siellä ... kerro sinä Coutard!
+
+Ja pienempi kertoi, viittilöiden kädellään, jossa piteli leipäpalasta:
+
+-- Minä olin juuri pesemässä paitaani, sillä välin kun toiset
+keittivät... Kuvitelkaa itsellenne likanen kolo, oikea ratti, tiheää
+metsää ympärillä, niin ettei kissakaan olisi kuullut kun ne saatanan
+preussiläiset tulivat... Ja yht'äkkiä, kello seitsemän, alkavat
+kranaatit tippua meidän keittopatoihimme, me ryntäämme ottamaan pyssyt
+ja kello yhteentoista asti me olimme siinä autuaassa uskossa että oli
+annettu preussiläisille kelpo löylytys... Mutta tietäkääs, että meitä
+ei ollut kuin 5,000 ja niitä juhtia tuli ja tuli yhä. Minä makasin
+mäellä pensaan suojassa ja näin kun he tulivat, oikealta, vasemmalta,
+joka paikasta! Oh, niitä tuli kuin muurahaisia, suuria mustia
+muurahaisia, eivätkä ollenkaan herenneetkään tulemasta. No se on nyt se
+sama, mutta me arvelimme, me sotamiehet, että upseerit olivat olleet
+koko kolloja, kun antoivat houkutella itsensä sellaiseen ampiaispesään,
+kauvas tovereista, jotka eivät voineet tulla avuksi... Noo, ja sitten
+tapahtui, että kenraaliparka, hän, Douay, joka ei muuten ollut mikään
+ilkiö eikä konnakaan, saa luodin lyijyä vatsaansa ja kääntää sorkkansa
+taivasta kohti. Hän oli mennyttä kalua. Vaan se ei tehnyt mitään, me
+kestimme vielä vähän aikaa, kunnes täytyi lähteä, niitä piruja oli
+liian monta. Sitten tapeltiin jossain aituuksessa, me puolustamme
+asemataloa sellaisessa mellakassa, ettei voinut kuulla eikä nähdä... Ja
+sitten ... en minä tiedä enää. Ne lienevät ottaneet kylän, me olimme
+vuorella -- Geissbergiksi taisivat sanoa -- ja jouduimme suureen
+herraskartanoon eli linnaan, jossa tapettiin kauhea joukko niitä
+roistoja! Ne lensivät ilmaan ja oikeimpa oli hupaista katsella kun he
+putosivat nenälleen eivätkä muistaneetkaan enää nousta ylös... Mutta
+vähämpä se auttoi! Niitä tuli yhä uusia ja aina uusia, kymmenen yhtä
+vastaan, ja kanuunia sama määrä. Mitäpä siellä olisi urhoollisuus
+auttanut, ei mitään auttanut, maahan meidän kuitenkin täytyi tupertua.
+No niin, meidät hakattiin moskaksi ja täytyi, joka pääsi, puikahtaa
+tiehensä. Mutta se minun täytyy sanoa, että vaikka meidän upseerit
+olivat aika pässinpäitä, olivat ne kuitenkin peevelin poikia
+tappelemaan, vai mitä, Picot?
+
+Picot ryyppäsi lasinsa pohjaan ja pyyhkäsi suutaan käsiselällä.
+
+-- Olivat kyllä! Ja ihan samanlaista oli Fröschwillerissä; täytyy olla
+peto, että saattaa tapella sellaisissa oloissa. Niin sanoi meidän
+kapteenikin, pieni mukava mies ... vaan minä arvelen, etteivät he
+tietäneet miten asia oli. Kokonainen armeija hyökkää meidän niskaamme,
+ja meitä oli tuskin 40,000. Me emme sinä päivänä ajatelleetkaan sotaa,
+taistelu alkoi vähitellen, niin että päälliköt eivät näyttäneet
+tietävän mitään... Niin no, minä en tietysti nähnyt koko hommaa. Mutta
+sen minä vain tiedän, että aikasesta aamusta sitä kesti iltamyöhään, ja
+kun me luulemme kaiken olevan lopussa, alkaakin vasta leikki! Ensin
+Wörthin luona, kaunis pieni kaupunki, jossa oli omituinen kirkontorni,
+juuri kuin mikähäs kakluuni. Minä en hitto vieköön vaan ymmärrä,
+minkätähden meidät samana aamuna komennettiin sieltä pois, kun
+kuitenkin sitten jälestäpäin täytyi tapella kuin riivatut päästäksemme
+kaupunkiin, -- johon emme sittenkään päässeet. Voi, lapsukaiset, miten
+siellä tapeltiin ja raastettiin, muserrettiin pääkalloja ja ratkottiin
+ihmisten vatsoja. Se oli kauheata!... Sitten oteltiin toisen maakylän
+ympärillä, Elsasshausenin, -- saakelin pitkä nimi! Meitä ammuskeltiin
+kanuunilla eräältä kummulta, jonka myös olimme aamulla jättäneet. Ja
+siellä minä näin omin silmin kyrassierien hyökkäyksen. Kyllä tulivat
+ukkorukat silvotuiksi! Enkä minä ymmärrä, miten he saattoivatkaan
+lähettää hevoset ja miehet sellaiseen paikkaan, jyrkälle rinteelle,
+joka oli täynnä pensaita ja kiviä ja ristiin rastiin halkeamain
+viileksimä. Ja kun siitä sitten olisi ollut jotain hyötyä!... No,
+komealta se kaikessa tapauksessa näytti... Sen jälkeenhän me mietimme
+hiukan levähtää. Koko kylä paloi ilmitulessa, baadenilaiset,
+württembergiläiset, preussiläiset, koko rosvojoukko, yli 120,000 miestä
+-- kuten jälestäpäin saimme tietää -- olivat piirittäneet meidät. Vai
+levähtää! Nyt vasta alkoikin leikki Fröschwillerin luona! Sillä, se on
+totinen tosi, jos ei Mac-Mahon olekkaan mikään ruudin keksijä, niin ei
+hän ole mikään pelkurikaan. Istui vain suuren hevosensa selässä, vaikka
+kranaatit suhisivat ympärillä. Joku toinen olisi jo lähtenyt
+käpälämäkeen, sillä ei suinkaan kenenkään ihmisen ole pakko tapella
+semmoista ylivoimaa vastaan, vai mitä? Mutta hän, hän ei vaan tahtonut
+hellittää kun kerran oli alottanut! Se oli julmaa teurastamista...
+Niin, jumala paratkoon, Fröschwillerissä he eivät enää olleet ihmisiä,
+vaan metsänpetoja, jotka raatelivat toinen toistaan. Enemmän kuin kaksi
+tuntia lainehti tanner verta ... mutta viimeinkin ... niin, lopuksi
+täytyi meidän sittenkin laputtaa jalkoihimme. Ja sitten saimme kuulla,
+että vasen siipi oli vääntänyt nurin narin baijerilaiset! Jospa
+meitäkin, saakeli vieköön, olisi ollut 120,000 miestä ja vähänkin
+kelvollisemmat upseerit!
+
+Ja tomuissaan ja ryysyissään hyökkäsivät Coutard ja Picot leivän
+kimppuun ja pureksivat sitä suun täydeltä kertoessaan kauheita
+muistojaan tuossa somassa rauhallisessa lehtimajassa, jossa kypsät
+viinirypäleet kuulsivat auringon valossa.
+
+Nyt he olivat joutuneet kauheaan pakoon tappelujen jälkeen: hajanaisia
+rykmenttiä, jotka nälkiintyneinä, väsyksissä ja ilman minkäänlaista
+johdantoa vyöryivät peltojen yli, metsien kautta, pitkin maantietä,
+sekava virta ihmisiä, hevosia, kanuunia, vaunuja koko armeija, jota
+ajoi eteenpäin pelon vastustamaton puhuri. Koska he eivät olleet
+voineet suorittaa järjestettyä peräytymistä eikä suojella Vogesien
+solia, jossa 10,000 miestä olisi voinut estää 100,000 eteenpäin
+pääsemästä, olisi heidän ainakin pitänyt hävittää tunnelit ja sillat.
+Mutta kenraalit laukkasivat eteenpäin, mielettöminä pelosta, ja siellä
+vallitsi voittajien ja voitettujen joukossa sellainen sekasorto, että
+molemmat sotajoukot sekaantuivat kerran toisiinsa niinkuin olisivat
+olleet sokkoja. Mac-Mahon ajoi Lunevilleen päin ja Preussin
+perintöprinssi haeskeli häntä Vogesien seuduilta.
+
+Seitsemäntenä päivänä kulki ensimäinen divisioona Savernen kautta
+niinkuin tulvehtiva virta, jonka savisessa vedessä keinuu kaikenlaista
+törkyä. Kahdeksantena yhdyttiin Saarburgissa viidenteen osastoon, joka
+oli hajotettu ilman vastarintaa ja joka nyt oli pakosalla komentajineen
+päivineen. Komentaja, surkea kenraali de Failly, oli aivan menettää
+järkensä kun lykättiin koko tappio hänen hitautensa ja toimettomuutensa
+syyksi. Yhdeksäs ja kymmenes päivä -- yhäti pakoa, huimaa karkua
+suoraan eteenpäin katsomatta oikealle eli vasemmalle. Yhdentenätoista
+riennettiin rankkasateessa Bayoniin päin, sillä oli kierrettävä Nancy,
+perättömän huhun johdosta, että se muka oli vihollisen käsissä.
+Kahdentenatoista levättiin Harouéessa, kolmantenatoista Vichereussa ja
+neljäntenätoista tultiin Neufchâteauhon, jossa laumat sullottiin
+rautatievaunuihin ja kuljetettiin kolmena päivänä peräkkäin Châloniin.
+Neljäkolmatta tuntia viimeisen junan lähdettyä tulivat preussiläiset.
+
+-- Ah, sinä kaikkivaltias, huokasi Picot, kyllä saivat pojat liikutella
+jalkojaan!... Ja me makasimme sairaalassa!
+
+Coutard kaatoi viimeisen viinipisaran lasiinsa.
+
+-- Niin, ja sitten lähdimme mekin vaeltamaan ja olemme vielä sillä
+tiellä... No, meillä ei ole juuri valittamisen syytä kun istumme täällä
+jotakuinkin ehjin luin ja saamme juoda lasin niiden onneksi, jotka
+pelastuivat siitä perhanan mylläkästä.
+
+Nyt oli Maurice asian perillä. Typerän hyökkäyksen jälkeen
+Weissenburgin luona tuli Fröschwillerin tappio kuin ukkosen isku, jonka
+tuhoatuottavat salamat valaisivat kamalan totuuden. Me olimme huonosti
+varustetut, meidän tykistömme ja miehistömme ja päällikkömme olivat
+keskentekoisia, eivät olleet vielä valmiita astumaan vihollista
+vastaan, tuota vihollista, josta oli niin halveksivaisesti puhuttu,
+mutta joka nyt seisoi edessä järkähtämättömänä, lukemattomana,
+erinomaiseen kuriin opetettuna sotajoukkona. Se oli tunkenut kuin kolme
+mahtavaa kiilaa meidän Metzin ja Strassburgin välille hajoitetuihin
+seitsemään osastoon ja pirstonut ne. Ja nyt me seisoimme yksin saamatta
+mistään apua, ei Italialta eikä liioin Itävallaltakaan, keisarin tuuma
+oli mennyt myttyyn liikkeiden hitauden ja komentajien kunnottomuuden
+tähden. Onnikin näytti kääntäneen meille selkänsä, kokonainen sarja
+vastoinkäymisiä, ikäviä sattumia tuli preussiläisille avuksi ja
+helpoitti heidän salaista aijettaan jakaa meidän joukkomme kahtia, ajaa
+toinen osa Metzin alle, eroittaa se Ranskasta ja marssia toisen joukon
+hävitettyä Pariisia kohti. Nyt jo näytti päivän selvältä, että
+ranskalaiset tulevat lyödyiksi, onhan johdonmukaista, että järjetön
+urhoollisuus joutuu alakynteen kylmää miettimistä ja suurta ylivoimaa
+vastaan. Mitäpä enää hyödytti siitä asiasta puhella, loppu on kuitenkin
+kaikista huolimatta oleva sama niiden lakien mukaan, jotka johtavat
+maailman kulkua.
+
+Mauricen uneksiva katse sattui parhaaksi mustiin kirjaimiin keltasen
+muurin syrjässä. Eläköön Napoleon! Sanomaton surumielisyys valtasi
+hänet, hänen sydäntään ahdisti ja poltti. Se oli siis totta, että hänen
+synnyinmaansa, jonka joukot olivat ennen marssineet riemukulussa
+Euroopan läpi, oli kärsinyt korvaamattoman tappion kurjaa, halveksittua
+kansaa vastaan taistellessaan! Puolessa vuosisadassa oli maailma
+muuttunut, entisten voittajien täytyi nyt totuttautua tappioihinkin!
+Hän muisti, mitä lankonsa Weiss oli sanonut Mülhausenin luona. Niin,
+lanko oli oikeassa, hän oli nähnyt, mikä se oli, joka hitaasti ja
+näkymättömästi oli murtanut meidän voimamme, hän oli tuntenut raittiin
+tuulahduksen Saksanmaalta. Olikohan tämä yhden sotaisan ajanjakson alku
+ja toisen loppu? Voi sitä onnetonta, joka jää paikalleen seisomaan
+kansojen eteenpäin pyrkivässä riennossa: voitto on sen, joka kulkee
+etummaisena, joka on viisain ja tervein ja voimakkain!
+
+Silloin kuului keittiöstä huudahdus ja heleää naurua ja Maurice näki
+luutnantti Rochasin koettavan suudella kaunista palvelustyttöä
+vanhanaikaisella sotilasmaisella tavallaan. Kun ei se oikein
+onnistunut, tuli hän kuistille istumaan ja tyttö kantoi
+kahvitarjottimen jälessä. Hän sattui kuulemaan sotamiesten viimeiset
+sanat ja huudahti iloisesti:
+
+-- Voi, lapsukaiseni, tuo ei merkitse niin mitään! Se on aina semmoista
+tanssin alussa, mutta kohta tässä tulee toinen ääni kelloon!... Eihän
+ollut ihmekään, että siellä kävi hullusti, kun oli viisi yhtä vastaan.
+Vaan pian tulevat asiat olemaan toisella kannalla, siitä voitte olla
+varmat! Meitä on täällä kolmesataatuhatta miestä. Ja kaikki meidän
+liikkeet, joita ei kukaan ymmärrä, tarkoittavat preussiläisten
+houkuttelemista tänne päin, että Bazaine, joka pitää heitä silmällä,
+pääsisi puskemaan takaapäin ... ja silloin me muserramme heidät,
+läiskis! niinkuin tuon kärpäsen!
+
+Hän oli lyönyt aimo läimäyksellä kärpäsen littoseksi käsiensä väliin ja
+nauroi kohti kulkkuaan, -- niin varma hän oli tietämättömyydessään ja
+uskossaan voittamattomaan urhoollisuuteen siitä, että tuo
+yksinkertainen suunnitelma onnistuu. Ja hän neuvoi hyvin kohteliaasti
+Coutardille ja Picotille, missä heidän rykmenttinsä ovat, sekä istahti
+sitten tyytyväisen näköisenä ja sikari suussa kahvinsa ääreen.
+
+-- Hyvästi toverit ja kiitosta itse! vastasi Maurice sotamiehille,
+jotka häntä lähtiessään kostelivat ja kiittelivät.
+
+Hänkin oli tilannut kupin kahvia ja katseli nyt luutnanttia, jonka hyvä
+tuuli oli hiukan haihduttanut hänenkin alakuloisuuttaan, ja mietti,
+mitä hänen kolmesataatuhatta miestään oikein merkitsivät, kun ei heitä
+kuitenkaan _ollut_ enempää kuin satatuhatta. Ja epäilytti häntä
+vähän se mainio suunnitelmakin, jonka mukaan preussiläiset
+puserrettaisiin, kuin kärpänen äsken, Châlonin sotajoukon ja Bazainen
+armeijan väliin. Mutta kaihosihan hän itsekin koko sydämmestään jotain,
+joka voisi lohduttaa! Miksei hän siis uskoisi noita unelmia, miksei hän
+toivoisi, kun niin loistava menneisyys lauloi hänelle alati muistojaan?
+Vanha puutarha oli niin valoisa, aurinko loi lämpimiä säteitä
+Ranskanmaan kuultaville rypäleille. Jälleen heräsi hänessä vähäksi
+aikaa luottamus ja toivo sai vallan raskaasta surumielisyydestä, joka
+oli vähitellen syöpynyt häneen.
+
+Maurice oli seurannut hetken aikaa silmillään erästä upseeria,
+afrikkalaista jääkäriä, joka ratsasti ordonnanssi perässä huimaa
+vauhtia tietä pitkin ja katosi juuri suuren keltasen muurin taakse.
+Parin minuutin kuluttua palasi ordonnanssi yksin taluttaen molempia
+hevosia ja tuli ravintolan pihaan.
+
+-- Prosper! huudahti Maurice hämmästyneenä, -- sinäkö se olet? Minä
+luulin, että te vielä olitte Metzissä!
+
+Häneen oli Maurice tutustunut enonsa luona Rémillyssä ja oli hyvin
+iloinen kun tapasi hänet taas pitkästä ajasta. Prosper oli nimittäin
+ollut kolme vuotta Afrikassa ja vasta sodan sytyttyä palannut Ranskaan;
+ja hän näytti omituiselta ja hauskalta taivaansinisessä liivissään ja
+leveissä punasissa housuissa, joita kannatti pitkä tupsupää vyö.
+
+-- Eihän mitä! Maurice Levasseur ... tämäpä oli hauska sattuma!
+
+Mutta hän ei joutanut pitkälti puhelemaan, kävi ensin viemässä
+höyryävät hevoset talliin, silmäillen isällisellä hellyydellä omaansa.
+Hän oli talonpojan poika ja oli jo lapsuudesta tottunut hevosiin ja
+oppinut niitä rakastamaan ja sentähden kaiketi ruvennut ratsumieheksi.
+
+-- Me olemme tulleet yhtä kyytiä Monthoista, yli viiden peninkulman
+syöttämättä, selitti hän palattuaan, -- ja Zephir tarvitsi jo vähän
+ruokaa!
+
+Zephir oli hänen hevosensa. Itse hän ei tahtonut mitään syömistä,
+ainoastaan kupin kahvia. Hän odotti upseeria, joka meni keisarin
+puheille, ja se voi olla tehty viidessä minuutissa, vaikka voi se taas
+kestää kaksi tuntiakin. Niin oli upseeri sanonut ja käski viedä hevoset
+jonnekin suojaan. Ja kun Maurice rupesi utelemaan, teki hän
+epämääräisen liikkeen ja sanoi:
+
+-- En tiedä ... viestiä ... eli mitä lienee paperia jätettävänä!
+
+Mutta Rochas'n silmä seurasi hartaudella jääkäriä, jonka puku herätti
+hänessä rakkaita muistoja Afrikka-ajoilta,
+
+-- Kuulkaapas, missä paikoin te siellä olitte, siellä kaukana?
+
+-- Medeahissa, herra luutnantti.
+
+-- Medeahissa!
+
+Ja heti oli tuttavuus tehty, luutnantin arvosta huolimatta, ja he
+alkoivat innokkaasti jutella. Prosper oli tottunut tuohon elämään
+hevosen seljässä, alati satulassa, lähtien taisteluun ikäänkuin
+olisivat vain lähteneet metsästysretkelle, -- arapialaisia pyytämään.
+Kuudella miehellä oli aina yhteinen ruokakuppi, ja ne kuusi elivät
+todellista perhe-elämää, yksi valmisti ruoan, toinen pesi astiat, joku
+pystytti teltat ja toiset ruokkivat hevosia. Ja aina he saivat olla
+valmiita hyppäämään hevosen selkään, niin ilta- kuin aamupäivälläkin
+polttavaan helteesen. Ja iltasilla sytytettiin valkeita moskiitojen
+tähden ja sitten he istuivat kaikki ympärille laulellen kotipuolen
+lauluja. Usein täytyi yösydännä nousta ylös ja lähteä tähtien valossa
+eroittamaan hevosia, jotka olivat repineet itsensä irti ja pureksivat
+ja potkivat toisiaan. Entäs kahvi, joka oli hyvin tärkeä asia, se
+makuisa kahvi! He jauhoivat pavut ruokakupissa ja siilasivat punasella
+univormuvyöllä. Mutta olipa pimeitäkin päiviä, ja ne eivät olleet
+kovinkaan rattosia, -- kun täytyi tapella kaukana autiossa erämaassa,
+vihollisten keskellä. Usein sai kärsiä nälkää ja janoa ja vielä
+useammin valvoa monta yötä peräkkäin nukkumatta silmän täyttä. Silloin
+ei ollut kahvia eikä lystikkäitä lauluja! Mutta se elämä viehätti
+kuitenkin, sen seikkailut, sen kahakat, joissa jokainen oli
+tilaisuudessa osoittamaan rohkeuttaan, ratsastukset, jolloin he
+kiidättivät tuulen nopeudella innosta hehkuvilla hevosillaan ja pienet
+rosvoretket sitten! Ne olivat jotain, ja niistä kerrottiin niin
+hauskoja kaskuja, että kenraalitkin nauroivat.
+
+-- Niin, herra luutnantti, sanoi Prosper ja tuli äkkiä vakaseksi, --
+siten elettiin Afrikassa, mutta täällä on toista. Täällä tapellaan
+toisella tavalla!
+
+Ja kun Maurice jälleen uteli häneltä, niin kertoi hän maalle noususta
+Toulonissa, pitkästä vaivaloisesta matkasta Lunevilleen, jossa he
+olivat saaneet tiedon tapahtumista Weissenburgissa ja Fröschwillerissä.
+Hän ei muistanut paikkain nimiä, vaan sotki kaikki sekasin: Nancysta
+Saint-Mihieliin ja Saint-Mihielistä Metziin. 14 päivänä oli varmaankin
+ollut jossain ankara taistelu, taivaanranta oli ollut veripunanen, vaan
+itse hän ei ollut nähnyt kuin pari ulaania. 16:na olivat kanuunat
+jyrisseet kello kuudesta aamulla ja 18:na oli kuten hänelle oli
+kerrottu, taistelu ollut tulisimmillaan. Sillä jääkärit eivät olleet
+mukana. 16:na, kun he juuri Gravelotten luona odottivat, että heidät
+vietäisiin tuleen, oli keisari tullut kalessissaan ja ottanut heidät
+vartijajoukokseen. Sekös hauskaa -- totta totisesti -- ajaa kahdeksan
+runsasta peninkulmaa täyttä karkua Verduniin asti ja koko ajan
+hirveässä pelossa, että preussiläiset sulkisivat tien.
+
+-- Ja Bazaine? kysyi Rochas.
+
+-- Bazaine? Oh, ne sanovat hänen olevan hyvinkin mielissään kun pääsi
+keisarista eroon.
+
+Mutta luutnantti tahtoi tietää, koska Bazaine tulee.
+
+Ja Prosper teki taas epämääräisen liikkeensä: kukapa sitä voi sanoa?
+Jääkärit olivat 16 päivästä asti marssineet edestakasin rankkasateessa,
+etujoukkona, ja vakoilleet, vaan he eivät olleet nähneet yhtään
+vihollista. Nyt he kuuluivat Châlonin armeijaan. Hänen rykmenttinsä,
+kaksi muuta jääkärirykmenttiä ja yksi husaarirykmentti muodostivat
+yhden reserviratsujoukkodivisioonan ja sitä johti kenraali Margueritte,
+josta hän puhui suurimmalla ihastuksella.
+
+-- Niin, siinä vasta mies on! Mutta mitäpä se hyödyttää kun ei meidän
+kumminkaan anneta muuta tehdä kuin tallustella tomussa ja pölyssä.
+
+Hän vaikeni. Sitten jutteli Maurice vähän aikaa eno Fouchardista ja
+Rémillystä; Prosper oli pahoillaan, ettei saanut tavata Honoréta, jonka
+patteria oli ainakin puoli peninkulmaa etempänä toisella puolen Laonin
+tietä. Mutta nyt kuului tallista hevosten hirnuminen ja hän nousi ylös
+ja kiiruhti sinne katsomaan ettei Zephiriltä puuttuisi mitään.
+
+Vähä väliä saapui kaiken arvoisia ja kaikkiin aselajiin kuuluvia
+sotilaita, pian olivat kaikki pöydät täynnä ja auringon valaiseman
+viinilehväkatoksen alla säteili kirjava joukko erivärisiä univormuja.
+Tohtori Bouroche oli juuri istahtanut luutnantti Rochasin luo kun Jean
+tuli käskyä tuomaan.
+
+-- Herra luutnantti, kapteeni käskee sanomaan, että hän tahtoisi tavata
+teitä kello kolme.
+
+Rochas nyökäytti päätään, hän on totteleva käskyä, ja Jean lähti
+tiehensä katsahdettuaan hymyillen Mauriceen, joka sytytteli sikariaan.
+Sitten kohtauksen rautatievaunussa oli heidän välillään vallinnut
+sanaton aselepo, he tarkastelivat toinen toistaan ja tulivat vähin erin
+yhä suopeammaksi toisilleen.
+
+Prosper palasi tallista, hän alkoi käydä maltittomaksi.
+
+-- Voinhan syödäkin täällä samalla, koska kapteeni jäi tuonne
+hökkeliin ... perhana... keisari saattaa viipyä poissa vaikka iltaan
+asti.
+
+-- Kuule, sanoi Maurice, jonka uteliaisuus taas heräsi, ehkä te toitte
+hyviäkin tietoja Bazainelta?
+
+-- Paljon mahdollista! Semmoista ne juttelivat sielläkin, Monthoissa.
+
+Yhtäkkiä syntyi vilkasta liikettä. Ja Jean, joka seisoi ovella, kääntyi
+sukkelasti ja sanoi:
+
+-- Keisari!
+
+Kaikki hyppäsivät pystyyn. Poppelien reunustamalla leveällä maantiellä
+näkyi osasto sata-kaartia komeissa, vielä ehjissä puvuissaan, kirkkaat
+haarniskat välkkyen auringon säteissä. Heidän jälessään tuli keisari
+esikuntansa seuraamana ja sitten jälleen osasto sata-kaartia.
+
+Lakit livahtivat pois päästä, kuului joku eläköönhuuto. Ja keisari
+kohotti ohi ratsastaessaan päätään, hän oli hyvin kalpea, piirteet
+veltot ja väsyneet, silmät kosteat ja katse harhaileva, arka. Näytti
+siltä kuin hän olisi havahtunut unesta, hymyili hiukan nähdessään
+valoisan pienen ravintolan ja vastasi tervehdykseen.
+
+Silloin kuulivat Maurice ja Jean vanhan Bourochen, jonka silmä oli
+tarkkaavasti seurannut keisaria, murahtavan takanaan:
+
+-- Sen miehen on huonosti asiat.
+
+Ja sitten hän päätti tarkastelunsa lyhyellä:
+
+-- Lopussa!
+
+Jean puisteli päätään, levollisesti ja taitavasti, niinkuin hänen
+tapansa oli: onnetonta tosiaankin, kun sotajoukolle sattuu sellainen
+komentaja! Ja kun Maurice lähti hetken perästä tyytyväisenä hyvästä
+aamiaisesta astelemaan leirille päin, ajatteli hän koko ajan tuota
+keisaria, jonka oli nähnyt kalpeana ja väsyneenä hiljalleen ratsastavan
+ohitse. Siinä oli salaliittojen mies, uneksija, jolta puuttui
+ratkaisevana hetkenä voimaa ja rohkeutta. Hänen sanottiin olevan hyvän,
+jaloaatteisen ja pitävän lujasti kiinni hiljaisista päätöksistään;
+urhoollinen hän myös oli, halveksi vaaroja turkkilais-uskossaan
+ennakkosallimuksesta, jota ei voi välttää. Mutta kun oli suuri
+käännekohta edessä, kun oli ryhdyttävä tuuman toteuttamiseen näytti
+hänen tahtonsa lamautuvan, hänellä ei ollut päättäväisyyttä tarttua
+onnen rattaasen ja pyöräyttää sitä silloin kun olisi ollut
+tilaisuutta. Ja Mauricen mieleen juolahti, että keisarin kivulloisuus,
+joka niin selvästi kuvastui hänen väsyneillä, kelmeillä kasvoillaan,
+ehkä oli syynä hänen horjuvaisuuteensa, tuohon ainaiseen toimintakyvyn
+puutteesen, jota hän oli osottanut sotaretken alusta asti. Niin se
+mahtoi olla. Hiukka soraa yhdessä ihmisruumiissa voi vaikuttaa sen,
+että keisarikunnat sortuvat.
+
+Iltasella oli leirissä taas liikettä. Upseerit juoksivat käskyineen
+edes takasin, huomen aamulla kello viisi piti sotajoukon lähteä
+liikkeelle. Maurice hämmästyi kuullessaan, miten kaikki jälleen oli
+muutettu; ei lähdettykään takasin Pariisiin, vaan Verduniin, jossa
+yhdytään Bazainen joukkoon. Leirissä kerrottiin aamupuolella tulleen
+sähkösanoman, että Bazainekin peräytyi, ja Maurice arveli Prosperin,
+joka oli tullut Monthoista, juuri olleen sanoman tuojan. Keisarinna ja
+ministerineuvosto olivat siis jälleen saaneet tahtonsa täytetyksi,
+peljäten keisarin takasin tuloa Pariisiin ajoivat he sotajoukon
+eteenpäin, että jos siten voisivat mahdollisesti pysyttää Bonapartet
+valtaistuimella. Ja tämä kurja keisari, tämä mies parka, jolle ei enää
+ollut tilaa valtakunnassaan, jota kuljetettiin kuormaston mukana kuin
+mitäkin hyödytöntä kappaletta, joka aina oli vastuksena, hän oli
+tuomittu vetämään mukanaan suuren keisaritaloutensa, häntä ympäröi,
+ikäänkuin pilkalla, sata-kaarti ja talliväestö, kokit ja keittäjät,
+hopeakattilat, samppanjaviinit, koko hoviloisto ja -- tappion ja paon
+veritahra.
+
+Yö oli jo puolessa eikä Maurice vieläkään saanut unta silmäänsä. Hänen
+oli mahdotonta olla teltassa, kuumeentapainen unettomuus vaivasi häntä
+ja jos hän hiukan nukahti, olivat kamalat unet heti esillä. Hän lähti
+ulos hengittämään raitista ilmaa. Yö oli kylmä ja tuulinen. Taivasta
+peittivät mustat pilvet, oli pilkkosen pimeä, sanomattoman synkkä
+pimeys, jossa viimeiset sammuvat leiritulet tuikkivat kuin pienet
+punaset tähdet. Ja tässä pimeässä, painavassa hiljaisuudessa tuntui
+satojen tuhansien ihmisten levollinen hengitys.
+
+Maurice seisoi yksin ja kuunteli. Kummallinen rauha valtasi hänet ja
+sielunsa täyttyi veljellisellä rakkaudella kaikkia näitä nukkuvia
+kohtaan, joista tuhannet pian saavat nukahtaa ikuiseen uneen.
+Urhoollisia kelpo miehiä he olivat kaikki, vaikka tosin eivät
+ymmärtäneet kurista ja järjestyksestä mitään. Miten paljon he olivat
+saaneet kärsiä ja miten paljon heille täytyi antaa anteeksi
+hetkellä, jolloin koko kansa kukistui. Sevastopolin ja Solferinon
+sotilasvanhuksia ei löytynyt enää monta tässä nuoressa laumassa, joka
+ei voinut kauvan kestää. Nämä neljä kiireessä koottua ja muodostettua
+osastoa ilman lujaa keskenäistä yhteyttä, nehän olivat epätoivon
+sotajoukko, lauma syntisparkoja, joka ajettiin korpeen lepyttämään
+kohtalon vihaa. Sen täytyi nousta Golgatalleen ja maksaa sydänverellään
+kaikki synnit ja yksin tappion kauheuskin oli antava sille epätoivoisen
+suuruuden leiman.
+
+Ja sillä hetkellä käsitti Maurice, mikä heitä odotti. Ei ollut enää
+luottaminen loistaviin unelmiin entisten voittojen uudistamisesta. Tämä
+marssi Verduniin oli marssi varmaan kuolemaan ja hän alistui kohtalon
+alle, alistui levollisella, vakaalla mielellä, koska kuolema kerran oli
+välttämätön!
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Tiistaina 23 päivänä elokuuta, kello kuusi aamulla, lähti joukko
+liikkeelle. Niinkuin ääretön ihmisvirta, joka on hetkeksi pysähtynyt ja
+levinnyt järveksi ja jälleen vetäytyy uomaansa, kulki 100,000 miestä
+eteenpäin ja vaikka jo edellisenä päivänä oli kuultu huhuja marssin
+suunnasta oli hämmästys kuitenkin yleinen kun käännyttiin selin
+Pariisiin ja lähdettiin itää kohti, ei kukaan tietänyt minne.
+
+Kello viiden aikaan ei seitsemännelle osastolle vielä oltu jaettu
+patroonia. Kaksi päivää olivat tykkimiehet heiluneet hiessä päin
+rautatieasemalla hevosten ja tavaroiden keskellä, joita lakkaamatta
+saapui Metzistä. Ja vasta yhdennellätoista hetkellä keksittiin
+patroonavaunu junien vilinässä ja siihen määrätty komppania, johon
+Jeankin kuului, sai vihdoin kannetuksi 240,000 kiireessä tilatuille
+rattaille. Hädin tuskin ennätti Jean jakaa määrätyt 100 patroonaa
+miehilleen kun Gaude puhalsi lähtömerkin.
+
+106 rykmentti ei tulisikaan kulkemaan Reimsin kautta, sen oli määrä
+kiertää kaupungin laitaa viertotielle. Mutta nyt oli taaskin jäänyt
+määräämättä joukoille eri lähtöajat, kaikki neljä osastoa tunkivat
+yhdellä haavaa maantielle ja siitä syntyi tietysti kauhea mylläkkä.
+Joka silmänräpäys eroittivat ratsumiehet ja tykistö jalkamiesten rivit.
+Kokonaisten prikaatien täytyi seista tuntimääriä ase jalalla ja odottaa
+tiepuolessa kunnes toiset kulkivat ohi. Ja sen lisäksi puhkesi vielä
+kova rajuilma, tunnin ajan tuli vettä virtanaan, joten miehet astuivat
+ruumista myöten ja heidän kannettavansa ja takkinsa kävivät raskaiksi
+kuin lyijy. 106:des pääsi kuitenkin heti sateen tauottua lähtemään
+liikkeelle, mutta zouavit, jotka vielä jäivät seisomaan läheiselle
+pellolle, rupesivat ajan kuluksi heittelemään toisiaan märillä
+multapaakeilla ja nauroivat kohti kulkkua kun ne läiskähtelivät heidän
+kosteisiin vaatteihinsa.
+
+Hetken perästä vierähti aurinko paksujen pilvien takaa näkyviin, oikein
+säteilevä, lämmin elokuuaamun aurinko. Ja iloisuus palasi jälleen
+miesten mieliin, he höyrysivät kuin pesuvaatteet, joita kuivataan
+päivänpaisteessa, ja nauroivat murapilkuille ja paakeille, jotka
+kuivivat ykskaks ja kaunistivat heidän punasia housunlahkeitaan.
+Jokaisessa tienristeyksessä täytyi pysähtyä. Reimsin ulommaisessa
+laidassa tehtiin viimeinen seisahdus pienen kapakan kohdalla, jossa
+miehet kävivät hankkimassa itselleen ryyppyjä, ja siinä pisti Mauricen
+päähän tarjota kumppaneilleen ja juoda heidän kanssaan lasi yhteiseksi
+onneksi.
+
+-- Korpraali, saanko luvan...
+
+Hetken aprikoituaan otti Jeankin naukun. Siinä olivat Loubet ja
+Chouteau, joka oli ollut sen jälkeen kun korpraali näytti nyrkkiään
+hyvinkin nöyrä ja mateleva, siinä olivat Lapoulle ja Pache, kelpo
+poikia kun ei kenkään heitä yllyttänyt pahaan.
+
+-- Terveydeksenne, korpraali! sanoi Chouteau imelästi.
+
+-- Ja teidän samoin, miehet! vastasi Jean, ja koettakaa nyt katsoa että
+teillä on kotiin palatessa pää ja jalat tallella!
+
+Miehet nauroivat.
+
+Mutta nyt oli lähdettävä, kapteeni Beaudoin lähestyi närkästyneen
+näkösenä, vaan luutnantti Rochas oli katselevinaan muuanne -- hän
+tahtoi antaa anteeksi miesten janon. Ja sitten lähdettiin astumaan
+viertotietä, joka pitkänä valkosena juovana kulki laajan tasangon
+poikki ja jonka molemmin puolin kasvoi rivi puita. Lakeudella näkyi
+heinäsuovia ja haasioita ja pyöriviä tuulimyllyjä. Pohjosempana
+osottivat sähkölennätinpylväät toisia teitä, joilla liikkui tummia
+sotajoukkoryhmiä, muutamat marssivat suoraan peltojen yli ja yksi
+ratsuväkiprikaatti ravasi vasemmalla kirkkaassa päiväpaisteessa. Autio
+näköpiiri sai eloa ja vilkkautta näistä ihmisvirroista, jotka vyöryivät
+joka tietä pitkin kuin lukematon joukko muurahaisia jättiläiskeon
+ympärillä.
+
+Yhdeksän vaiheilla kääntyi 106:s Châlonin tieltä vasemmalle Suippeen
+vievälle, joka myös oli leveä ja aivan mutkaton. Väestö marssi kahdessa
+rivissä molempaa reunaa ja upseerit keskellä tietä. Maurice teki sen
+huomion, että he olivat järjestään alakuloisen näköisiä, jotavastoin
+miehistö oli hyvällä tuulella ja meluavan iloisena siitä, että
+vihdoinkin olivat päässeet liikkeelle.
+
+He olivat lähellä jonon etupäätä ja hän saattoi nähdä översti Vineuilin
+korkean jäykän vartalon keinuvan hevosen liikkeiden mukaan ja hän
+näytti huomattavan surulliselta.
+
+Jälempänä tuli soittokunta ja kenttäravintola. Ja divisioonan perässä
+ambulanssi ja ääretön kuormasto: rehu- ja muonavaunuja, tavarakärryjä,
+yli puolen peninkulman pitkä jono, jonka saattoi nähdä koko
+pituudessaan kun tie joskus teki mutkan. Kuormaston jälkeen tulivat
+vihdoin elukat, lauma suuria härkiä paksun tomupilven sisässä,
+soppaliha, jota ajettiin eteenpäin piiskalla, ikäänkuin olisi joku
+sotaisa paimentolaiskansa ollut liikkeellä.
+
+Lapoulle kohenteli vähä väliä taakkaansa, hän kun oli väkevin, niin
+täytyi kantaa keittoastioita y.m. Ja nyt oli hänet vielä päälliseksi
+pantu kantamaan lapiotakin selityksellä että sen kantaminen on
+kunniatoimi. Ja hän ei valittanut, nauroi vaan muiden muassa Loubetin
+laukulle. Loubetilla oli mainio laukku, se sisälsi paitsi määrätyitä
+ruokavaroja liinavaatteita, jalkineita, ompelutarpeita, harjoja,
+suklaata, veitsen, lusikan ja pienen maljan, ja sitäpaitsi siellä vielä
+oli patroonat, peite, teltta ja telttakapulat ja ne eivät painaneet
+juuri mitään, ei mitään, niin hyvästi hän taisi -- oman puheensa mukaan
+-- järjestää tavarat laukkuun.
+
+-- Perhanan rumia seutuja! huokasi Chouteau silloin tällöin katsellen
+ympärilleen ja heittäen halveksuvia silmäyksiä synkän autioille
+tasangoille, joilla on nimenä "syöpäläis Champagne".
+
+Joka puolelle levisi laajoja aloja liituperäistä maata. Ei näkynyt
+ainoatakaan taloa, ei ainoatakaan ihmistä, harmaata yksitoikkoisuutta
+keskeyttivät ainoastaan suuret korppiparvet. Kaukana, vasemmalla, näkyi
+tumma kuusimetsä kuin kruunu aaltomaisten harjujen yläpuolella, jotka
+peittivät taivaanrannan; oikealla osotti puujono vesien juoksua. Ja
+kaukana, kukkuloiden takaa, kohosi paksu savupatsas, joka näytti
+ilkeältä ja pahaenteiseltä kuin murhapolton haiku.
+
+-- Mitähän savua tuo mahtaa olla? kyseltiin joka puolelta.
+
+Ja selitys kulki miehestä mieheen kolonnan toisesta päästä toiseen. Se
+oli Châlonin leirin savua, se oli jo palanut kaksi päivää, keisarin
+käskystä, sanottiin, -- etteivät sinne kootut rikkaudet joutuisi
+preussiläisten käsiin. Jälkijoukon ratsumiehet olivat saaneet
+tehtäväkseen sytyttää tuleen suuri parakki keltanen makasiini nimeltä,
+joka oli täynnä telttoja, tankoja, mattoja, ja uusi makasiini, sekin
+suunnattoman suuri rakennus, jossa oli löytynyt ruoka-astioita,
+jalkineita, peitteitä suuret kasat, ainakin 100,000 miehelle.
+Rehupielekset leimusivat kuin äärettömän suuret soihdut. Ja
+katsellessaan tulipatsaita, jotka kohosivat kaukaisten kukkuloiden
+takaa, ja mustia savupilviä, jotka levisivät kuin suruharso taivaalle,
+kävivät sotamiehet sanattomiksi ja marssivat äänetönnä laajalla
+surullisella tasangolla. Auringon alla ei kuulunut muuta kuin heidän
+säännöllinen astuntansa, kaikki päät kääntyivät ehdottomasti alati
+kasvaviin savupilviin päin, jotka seurasivat sotajoukkoa kuin aaveet
+vielä puolen peninkulman matkan.
+
+Iloisuus palasi vasta ensimmäisessä levähdyspaikassa, jossa miehistö
+sai istahtaa repuilleen ja syödä pari korppua. Isoja neliskulmaisia
+korppuja käytettiin lihaliemen kanssa, mutta pienemmät, pyöreät, olivat
+miehistä oikein herkkua ja niillä oli ainoastaan se vika, että
+rupesivat kovin janottamaan. Pache lauloi pyynnöstä virren, johon
+toiset sitten kuorossa yhtyivät. Jean hymyili suopeasti ja Mauricekin
+tuli vähän keveämmälle mielelle kun näki toiset niin huolettomina ja
+ajatteli että koko päivän oli väestössä vallinnut erinomainen
+järjestys. Ja yhtä onnellisesti suoritettiin loppupuoli marssia,
+ainoastaan viimeinen peninkulma tuntui pitkänlaiselta. He olivat
+jättäneet oikealle pienen kyläkunnan, Prosnen, ja kääntyneet pois
+valtatieltä. Oli kuljettava viljelemätöntä hietakangasta, jonne oli
+sinne tänne istutettu havupuita, ja koko divisioona kahlasi nilkkaa
+myöten hiekassa näreikkömetsää ja sitä seurasi äärettömän pitkä
+kuormasto. Erämaa laajeni ja synkistyi, ei näkynyt muuta kuin laiha
+lammaslauma, jota vartioi musta paimenkoira.
+
+Vihdoinkin pysähtyi 106:s Dontrienin luona. Se on pieni kylä
+Suippevirran varrella, jota sillä kohti reunustavat kauniit metsiköt.
+Vanha kirkko on keskellä hautausmaata, jossa kasvaa tavattoman suuri
+siimekäs kastanjapuu. Ja virran vasemmanpuoliselle viettävälle rannalle
+pystytti rykmentti telttansa. Upseerit sanoivat että kaikki neljä
+osastoa tulevat sinä iltana sytyttelemään tuliaan pitkin joen vartta,
+Auberivestä Heutrégivilleen, puolen kolmatta peninkulman matkalle,
+jossa on kolme kylää: Dontrien, Bethiniville ja Pont-Faverger.
+
+Gaude antoi heti muonanjakomerkin ja Jean lähti juoksemaan. Hän oli
+aina valpas ja koetti pitää huolta miehistään. Lapoulle sai lähteä
+mukaan ja puolen tunnin kuluttua he palasivat kantaen suurta
+häränlihapalaa ja polttopuita. Rykmentin teurastaja oli jo ennättänyt
+lopettaa ja nylkeä ja palotella kolme härkää. Nyt lähetettiin Lapoulle
+leipää hakemaan. Sitä oli leivottu päivällisistä saakka kaikissa
+Dontrienin paistinuuneissa.
+
+Ensimmäisenä marssipäivänä oli yllin kyllin joka laatua, paitsi viinaa
+ja tupakkaa, jota ei sitäpaitsi koskaan pitänytkään jakaa sotamiehille.
+
+Kun Jean palasi pystyttivät Chouteau ja Pache juuri telttaa. Hän
+katseli heitä vähän aikaa, hänhän oli kokenut kuin vanha sotilas
+ainakin, ja hänen mielestään ei heidän työnsä ollut viiden pennin
+veroista.
+
+-- Tänä yönä tuo ehkä kestää kun on niin kaunis ilma, vaan jos
+vähänkään rupeaisi tuulemaan, niin me luistaisimme ykskaks virtaan.
+Ehkä minä neuvon, miten tuo on tehtävä.
+
+Hän aikoi lähettää Mauricen noutamaan vettä heidän suurella kannullaan,
+vaan tämä istui maassa ja tarkasteli paljasta jalkaansa.
+
+-- No, mikä siihen on tullut?
+
+-- Kenkä on hangannut nahan toisesta kantapäästä, Minä ostin nämä
+Reimsistä, kun entiset olivat rikki ja nämä kävivät niin hyvästi
+jalkaan, vaan minun olisikin pitänyt ostaa toisellaiset.
+
+Jean heittäytyi polvilleen ja otti käsiinsä Mauricen jalan,
+varovaisesti ja hellästi niinkuin olisi kosketellut lapsen jalkaa ja
+sanoi päätään puistellen:
+
+-- Tiedättekös, tämä näyttää ilkeältä... Kun sotamiehen jalat tulevat
+kipeäksi, ei hänestä ole enää mihinkään. Meidän kapteeni siellä
+Italiassa sanoi aina että pitää seista tanakasti jaloillaan jos aikoo
+voittoja voittaa.
+
+Ja hän määräsi Pachen vettä tuomaan. Sillä välin oli Loubet laittanut
+valkean kuopuraan, jonka oli kaivanut maahan, ja asettanut suuren
+keittopadan tulelle. Kaikki miehet keräytyivät kuten tavallisesti
+ympärille katsomaan, miten liha pyöri kiehuvassa vedessä. He
+heittäytyivät pitkälleen nurmikkoon ja seurasivat huvitettuina Loubetin
+liikkeitä, joka heilui suuri kapusta kädessä. He olivat kuin lapsia eli
+villejä; heillä oli tärkeimpänä ajatuksena syöminen ja makaaminen,
+vaikka olivat matkalla tuntemattomuutta kohti, tietämättä, elivätkö
+enää huomenna.
+
+Maurice kaivoi laukustaan Reimsissä ostetun sanomalehden ja Chouteau
+kysyi heti:
+
+-- Onko siinä mitään uutta preussiläisistä? Lukekaa se meille!
+
+He olivat hyviä ystäviä ja varsin tyynimielisiä Jeanin kasvavan vallan
+alla. Maurice suostui kohteliaasti ja Pache, heidän ompelijattarensa,
+korjasi sillä aikaa hänen takkiaan ja Loubet puhdisti hänen kivääriään.
+Ensin hän luki Bazainen suuresta voitosta, preussiläinen armeijaosasto
+oli tykkönään hajoitettu Jaumontin kivilouhoksen luona, ja tämä
+keksitty juttu oli höystetty jännittävillä yksityisseikoilla: miehiä ja
+hevosia musertui kallioiden väliin, kauhea teurastus, ruumiit niin
+silvottuina, ettei tahtonut saattaa haudata. Sitten seurasi kyynärän
+pituisia kuvauksia vihollisen sotajoukon kehnoudesta ja surkeasta
+tilasta: sotamiehet nälkiintyneitä ja puolialastomia, niitä kuoli kuin
+kärpäsiä pitkin tien varsia inhottaviin tauteihin. Toisessa
+kirjoituksessa kerrottiin, että Preussin kuninkaalla oli vatsatauti ja
+että Bismarck oli taittanut jalkansa hypätessään erään ravintolan
+ikkunasta ulos, ettei joutuisi zouavien käsiin. Mainiota! Lapoulle
+nauroi suu korvia myöten, mutta Loubet ja ne toiset arvelivat
+hetkeäkään epäilemättä kertomuksen todenperäisyyttä, että he ehkä pian
+saavat nitistellä preussiläisiä hengiltä kuin varpusia viljapellolta
+sateen jälkeen. Ja Bismarckin kuperkeikka! Sen hassumpaa ei ole
+maailmassa kuultu! Niin, zouavit ja turkokset ovat yksiä peevelin
+poikia, -- sitä he ovat aina sanoneet! Heistä kulki jos jonkinlaisia
+juttuja, saksalaiset pelkäsivät ja vapisivat vaikka he olivat
+sanovinaan, että sivistyneelle kansalle on häpeäksi pitää sellaisia
+villipetoja itseään puolustamassa. Vaikka heitä oli kaatunut paljon
+Fröschwillerissä, niin olivatpa sittenkin vielä voittamattomat!
+
+Kello löi kuusi Dontrienin pienessä kirkontornissa ja samassa huusi
+Loubet:
+
+-- No, aterialle kaikki miehet!
+
+Juhlallisesti istui Jeanin osasto piiriin ruokien ympärille.
+Viimeisellä hetkellä oli Loubet käynyt hankkimassa likeisestä talosta
+maustinkasvia, porkkanoita ja ruoholyökkiä, ja kylläpä tuoksusi nyt
+keitto ja lipui alas sulavasti. Lusikat heiluivat kuppiloissa ja
+Jeanin, joka jakoi kullekin osansa, oli jaettava liha tarkasti, ettei
+toinen saanut enemmän kuin toinenkaan, sillä muuten olisi tänään
+varmaan syntynyt melua. He söivät keiton viimeseen tippaan ja olivat
+täysiä kuin pavut.
+
+-- No, nyt se on tehty, sanoi Chouteau lopetettuaan ja kellahti
+selälleen, tämä on suloisempaa kuin potku -- en sano mille kohti!
+
+Ja Maurice oli tyytyväinen niinkuin kaikki muutkin eikä enää
+muistanutkaan kipua jalassaan. Häntä ei vaivannut enää toverien
+raakuus, jokapäiväisen yhdyselämän samallaiset tarpeet olivat
+synnyttäneet yhtäläisyyttä ja veljellisyyttä heidän välilleen. Yönsä
+hän lepäsi rauhallisesti toisten kanssa teltassa, missä he kyyröttivät
+vieretysten, tyytyväisinä lämpimästä kylmän yön aikana. Sitäpaitse oli
+Loubet haetuttanut Lapoullella pari sylillistä heiniä, luvattomasta
+paikasta tosin, läheisestä ladosta, mutta hyvä niissä kuitenkin oli
+maata, pehmeä kuin höyhenissä.
+
+Hymyilevä Suippe lipui hiljaa pajupehkojen välitse ja pitkin sen rantaa
+loisti kirkkaana elokuunyönä leiritulia kuin jono kiiluvia tähtiä.
+
+Auringon noustessa keitettiin seuraavana aamuna, kahvipavut jauhettiin
+pyssynperällä keittokupissa, kaadettiin kiehuvaa vettä päälle ja
+selvitettiin kylmällä. Päivän tähti nousi kuninkaallisen loistavana
+purppuraisesta pilvimerestä, mutta ei edes Mauricekaan huomannut enää
+luonnon ihanuuksia! ainoastaan Jean, järkevä talonpoika, katseli
+levottomana punaista taivaanrantaa, joka ennusti sadetta. Ja lähtiessä
+hän torui aika lailla Loubetia ja Pachea, jotka olivat kumpikin saaneet
+kolme pitkää vasta leivottua leipää ja sitoneet ne reppujensa päälle.
+Vaan teltat olivat jo käärityt kokoon ja remmit kiinnitetyt ja he eivät
+ruvenneet enää purkamaan.
+
+Juuri kun kello heläytteli kuutta kirkontornista lähtivät joukot taas
+uudistetuilla voimilla alottamaan päivän marssia, 106:s poikkesi
+melkein heti eräälle syrjäpolulle päästäkseen Reimsistä Vouzieriin
+vievälle valtamaantielle, astui tunnin ajan suoraan sänkipeltojen yli.
+Pohjosessa päin näkyi puiden välistä Bethiniville, jossa keisarin
+sanottiin viettäneen yönsä. Ja kun he pääsivät Vouzierin tielle oli
+samallaista alavaa maata edessä kuin eilenkin, Champagnen autiot seudut
+levisivät niin kauvas kuin silmä kantoi joka taholle. Vasemmalla juoksi
+Arne, surkea pieni puro ja oikealla näkyi muutama matala harjanne
+venyttävän yksitoikkoisia rajaviivojaan loppumattomiin. Tie kulki
+useiden maakylien ohi, joissa ovet ja ikkunat olivat sisästäpäin
+pönkitetyt, ja kymmenen aikaan levättiin Saint-Etiennessä ja siellä
+löysivät sotamiehet suureksi ilokseen vielä tupakkaakin.
+
+Seitsemäs osasto oli jaettu useaan kolonnaan; 106:s rykmentti marssi
+yksin, sen jälessä oli ainoastaan yksi jääkäripataljoona ja
+reservitykistö, ja Maurice kääntyi useita kertoja katsomaan suurta
+kuormastoa, joka eilen oli heitä seurannut, mutta nyt oli härkälauma
+poissa. Kanuunat siellä vain vierivät tasaisella tiellä kuin tummat
+pitkäsääriset heinäsirkat.
+
+Mutta Saint-Etiennen toisella puolella muuttui tie kurjan kurjaksi.
+Nousten ja laskien aaltomaisesti matalien mäkien yli kiemurteli se
+hedelmätöntä tasankoa, jossa siellä ja täällä ijankaikkisten
+havupuu-istutusten synkän tumma väri erosi valkosen harmaasta maasta.
+Hän ei ollut koskaan nähnyt niin kurjaa tietä, huonosti kivitetty,
+eilinen rankkasade oli sen pehmittänyt tykältään, ja jalat vajosivat
+saviliejuun, joka tarttui kenkiin kuin pihka. Ja jälleen alkoi sataa,
+suuria herneenkokoisia pisaroita. Tykistö ei tahtonut päästä minnekään,
+pyörät upposivat melkein akselia myöten syviin jälkiin.
+
+Chouteau oli aivan hengästynyt. Hän kantoi komennon riisivarastoa ja
+kun luuli, ettei kukaan huomannut, viskasi hän pussin tien viereen.
+Mutta Loubet olikin nähnyt.
+
+-- Häpeä nyt! Mitä sinä luulet meidän syövän kun viskaat ruuan tielle,
+kuuletko?
+
+-- Roskaa! vastasi Chouteau, onhan niillä joka laatua. Antakoot meille
+jotain muuta, elköötkä panko tuollaisia kuormia kantamaan.
+
+Ja nämä sanat tekivät sellaisen vaikutuksen Loubetiin, joka kantoi
+läskiä, että hän pudotti sen tielle.
+
+Mauricen kantapäätä oli jälleen ruvennut polttamaan. Hän tuskin kärsi
+astua kipeälle jalalleen ja liikkasi niin pahasti, että Jeanin kävi
+sääliksi.
+
+-- No, yhäkö sitä vielä pakottaa, sitä kantapäätä?
+
+Ja kun kohta jälkeen levättiin muutama minuutti antoi hän hyvän neuvon:
+
+-- Riisukaa kengät ja sukat pois ja kulkekaa avojaloin, niin kostea
+savi lieventää kipua.
+
+Maurice seurasi neuvoa ja siten hänen oli todellakin paljon helpompi
+astua, ja hän tunsi syvää kiitollisuutta korpraalia kohtaan. Onneksi
+heille oli sattunut sellainen mies, joka ymmärsi asiansa, tiesi aina
+mitä oli tehtävä ja oli aina neuvokas. Hän ei tosin ollut muuta kuin
+pelkkä talonpoika, vaan kuitenkin kerrassa kelpo mies.
+
+Oli jo myöhä kun he saapuivat Contreuveen, johon oli päätetty pysähtyä
+yöksi. Seudut olivat muuttuneet toisellaisiksi, nyt oltiin Ardenneissa.
+Suurilta, alastomilta harjuilta, joille seitsemäs osasto sijoittui
+leiriin, oli laaja näköala Aisnelaaksoon päin.
+
+Kuuden aikaan ei Gaude vielä ollut kutsunut ruokavarojen jakoon ja Jean
+lähti katsomaan soveliasta paikkaa teltalle, hän arveli tuulen
+kiihtyvän yöllä. Miehiä neuvottiin valitsemaan hiukan viettävä paikka,
+pystyttämään paalut kallelleen ja kaivamaan teltan ympäri pieni vako,
+jota myöten sadevesi pääsisi juoksemaan. Mauricen ei tarvinnut ottaa
+osaa näihin ylimääräisiin töihin, koska hänen jalkansa oli niin kipeä,
+ja hän katseli kummastuksella, miten kätevä ja nerokas heidän
+kömpelön näköinen talonpoikais-korpraalinsa oli. _Hän_ oli
+menehtymäisillään väsymyksestä, mutta muuten hyvällä mielellä ja sydän
+toivoa täynnä, Reimsistä saakka he olivat tulleet hyvää kyytiä,
+yhdeksän peninkulmaa kahdessa marssissa. Jos he jatkoivat sillä tapaa,
+ei ollut epäilemistäkään etteivät he pian saisi lyödyksi toista
+saksalaista armeijaa ja yhtyisivät Bazaineen ennenkun kolmas, joka oli
+Vitry-le-Français'n luona ja jota kruununprinssi johti, ennätti tunkea
+Verduniin.
+
+-- Mutta, -- mitä tämä tietää? Ei suinkaan meillä ole aikomus kuolla
+nälkään? kysyi Chouteau, joka yhtäkkiä havaitsi kellon jo käyvän
+seitsemättä eikä kukaan puhunut ruuasta sanaakaan.
+
+Jean oli jo laitattanut Loubetilla tulet ja asettanut vesikattilan
+kiehumaan ja kun ei heillä ollut puita oli hänestä parasta heittäytyä
+tietämättömäksi kun miehet kiskoivat lautoja lähellä olevasta
+puutarhanaidasta. Vaan kun hän alkoi puhua sianlihakeitosta täytyi
+heidän tunnustaa, että niin hyvin läski kuin ryynitkin olivat jääneet
+maantieliejuun Saint-Etiennen tiellä. Chouteau valhetteli kuin mies ja
+vannoi, että kääry oli irtautunut hänen laukkunsa päältä ja pudonnut
+tielle niin ettei hänellä ollut aavistustakaan koko asiasta ennenkuin
+täällä perillä vasta huomasi, että se oli poissa.
+
+-- Te siat, tiuskasi Jean vimmastuneena, menette ja heitätte jumalan
+viljan tielle ettekä ajattele, että niin monta henkeä olisi niistä
+saanut täyteen tyhjän vatsansa!
+
+Yhtä hullusti oli leiville käynyt. Ne olivat olleet reppujen päällä,
+kastuneet sateessa ja menneet sellaiseksi mäskiksi, että oli mahdoton
+suuhun pistää.
+
+-- No, nyt ovat asiat hyvästi, jatkoi Jean, meillä oli kaikki, mitä
+tarvittiin ja nyt ei meillä ole kuivaa leipäpalaakaan pureksia...
+Sanokaa, ettekö te ole aika porsaita!
+
+Nyt puhallettiin kersanttia käskyä ottamaan ja vähän ajan perästä tuli
+surumielinen, hienopiirteinen Sapin ja ilmoitti, että oli mahdotonta
+nyt jakaa ruokavaroja, jonka tähden väkien täytyi tyytyä niihin ruokiin
+kuin itsekukin kantoivat. Kuormasto oli jäänyt huonon tien tähden
+jälelle. Ja härkälauma oli mennyt ihan väärälle suunnalle, kuljettajat
+olivat saaneet vastakkaisia käskyjä. Myöhemmin kerrottiin viidennen ja
+kahdennentoista osaston kulkeneen samana päivänä Retheliin päin, jossa
+pääkortteeri tulisi olemaan, ja sentähden olivat kaikki ruokavarat ja
+ihmiset virranneet sinne, kaikki halusivat nähdä keisarin, -- ja
+sentähden oli joka paikassa, mihin seitsemäs osasto tuli typötyhjää: ei
+teuraseläintä, ei leipää, ei ihmisiä. Ja muun hyvän päälliseksi oli
+muonamestarin tavarat viety erehdyksestä Chêne-Papuleux'hön. Koko sodan
+ajan olivat nuo alituiset erhetykset ja väärinkäsitykset tuottaneet
+monta harmia muonaston hoitajille, joita miehistön kiukku ja syytökset
+aina kohtasivat ja jotka useimmiten eivät olleet muuta virhettä tehneet
+kuin sen, että tottelivat käskyä ja kiiruhtivat määräajalla määrättyyn
+paikkaan, jonne ei sotajoukkoa kuulunutkaan.
+
+-- Syyttäkää itseänne, sen laiskurit! huusi Jean vihoissaan. --
+Te ette totta totisesti ansaitse, että minä lähden etsimään kulkkuunne
+jotain syömistä! Vaan minä teenkin sen vain siksi, että pidän
+velvollisuutenani katsoa, ettette kuole nälkään!
+
+Ja hän lähti etsimäretkelle, niinkuin jokaisen kelpo korpraalin tulee
+tehdä, ja otti Pachen mukaansa, sillä hän piti paljon tuosta
+hiljaisesta hyväluontoisesta miehestä.
+
+Mutta sillä välin huomasi Loubet parin sadan askeleen päässä yksinäisen
+talon ja hänen ovelaan päähänsä pisti, että eiköhän siellä löydy jotain
+ottamista. Hän viittasi Chouteaun ja Lapoullen mukaansa ja pyysi
+Mauricen välistä vilkasemaan, ettei valkea sammu padan alta.
+
+Maurice istui peitollaan kipeä jalka paljaana. Hän istui katsellen
+leiriä, jossa oli syntynyt liikettä ja melua kuultua, ettei tänään
+jaetakaan mitään muonavaroja. Ja hän tuli ajatelleeksi, että onni ja
+onnettomuus oli täällä heidänkin keskuudessaan jaettu hyvin eri
+tavalla, -- toisilla oli yltä kyllin joka laatua ja toisilla ei ollut
+kuivaa leipääkään, aina sen mukaan, mimmoinen korpraali heillä oli. Hän
+näki sotamiehiä, joilla ei vielä ollut teltta pystyssä eikä
+valkeatakaan, toiset makasivat pitkällään heinikossa ja olivat surkean
+näköisiä, jota vastoin toiset istuivat aterioimassa -- mitähän sitten
+lienevät syöneet, vaan hyvältä se näytti maistuvan. Sitten hän katseli
+mielihyvällä reservitykistön oivaa järjestystä. Se oli asetettu vähän
+ylemmä mäen rinteelle ja laskevan auringon viimeiset säteet hyväilivät
+kanuunaputkia, joita miehet jo parhaallaan puhdistivat tomusta ja
+liasta.
+
+Samaan pieneen taloon, jonka Loubet oli kylän laidalla huomannut, oli
+heidän kenraalinsa Bourgain-Desfeuilles majoittunut jokseenkin
+mukavasti. Hän oli saanut pehmosen vuoteen ja istui juuri ruualla,
+munakakku ja paistettu kana edessä, ja oli mainiolla tuulella. Översti
+Vineuil oli sattunut tulemaan hänen luokseen virka-asioissa ja kenraali
+pyysi häntä pöytätoverikseen. Heitä palveli pitkä ja jäntevä,
+vaaleaverinen mies, joka oli otettu kolme päivää takaperin rengiksi
+taloon. Sanoi olevansa elsassilainen ja paenneensa kotoaan Fröschwillerin
+tappelun jälkeen. Kenraali jutteli yhtä mittaa välittämättä miehestä,
+joka tuli ja meni, lausui ajatuksensa sotajoukon marssista, tiedusteli
+teitä ja kyliä ja välimatkoja, eikä ensinkään ottanut huomioon, että
+poika ei ollut niiltä tienoin kotosin. Kenraalin tietämättömyys kiusasi
+överstiä. Hän oli suorittanut lomapalveluksensa Mezièressä, antoi
+tyydyttäviä vastauksia, joihin kenraali Bourgain-Desfeuilles huudahti:
+
+-- Se on sikamaista kaikki tyyni! Miten me voimme käydä sotaa alalla,
+jota emme tunne vähääkään!
+
+Översti teki toivottoman liikkeen. Hän tiesi, että sodan alussa oli
+jaettu kaikille ranskalaisille upseereille tarkkoja karttoja
+Saksanmaasta, mutta vallan harvalla taisi olla karttaa omasta maasta.
+Hän oli joutua epätoivoon siitä, mitä oli viimeisenä kuukautena nähnyt.
+Hänellä ei ollut muuta tarjottavaa kuin urhoutensa, hän oli päällikkönä
+heikonpuoleinen eikä suinkaan mikään nero, jota miehet enemmän
+rakastivat kuin pelkäsivät.
+
+-- Ei nyt totta totisesti enää saa ruokarauhaa! huusi kenraali
+kiivaasti. Mitä ihmettä siellä ulkona melutaan? Mene sinä,
+elsassilainen, katsomaan, mitä se nyt on.
+
+Mutta silloin tuli talon omistaja sisään kovasti suuttuneena, hosui
+käsillään ja hihkui, että ne ovat ryöstäneet hänet puhtaaksi, jääkärit
+ja zouaavit ovat vieneet kaikki, ryöväsivät ja varastivat kuin korpit.
+Hän oli ollut ensin niin tuhma, että möi heille munia, perunoita ja
+kaniinia, hän kun oli ainoa koko kylässä, jolla oli jotain. Eikä hän
+liioin nylkenyt, pisti rahat taskuun ja antoi annettavansa, mutta niitä
+tuli yhä uusia, veivät väkisin, tunkivat hänen päälleen, riistivät
+itselleen mitä saivat, juoksivat tiehensä -- ja jättivät maksamatta.
+Kun talonpojat sodan aikana kätkivät omaisuutensa ja tavaransa eivätkä
+usein antaneet sotamiehille juomavettäkään, tekivät he sen pelosta,
+ettei heiltä vietäisi kaikkia ja ajettaisi pellolle omista huoneistaan.
+
+-- No no, jättäkää meidät nyt rauhaan, vastasi kenraali lyhyesti. Jos
+me olisimme niin ankaroita, täytyisi niitä veitikoita ampua tusina
+päivässä. Ja sehän on mahdotonta!
+
+Hän lukitsi oven, ettei tarvitsisi puuttua asiaan, överstin
+selittäessä, että miehille ei voitu jakaa ruokavaroja ja he siis olivat
+nälistyneitä.
+
+Mutta Loubet oli löytänyt talon perunapellon ja ryhtynyt Lapoullen
+kanssa aika vauhdilla kaivamaan molemmin käsin perunoita ja tukkineet
+taskunsa täyteen. Chouteau seisoi varpaillaan kurkottaen korkean
+lauta-aidan yli, siellä käyskenteli pienessä tarhassa hanhiparvi, puoli
+tusinaa komeita lihavia hanhia. Hän viittasi toisille ja vähän
+neuvoteltua houkuteltiin Lapoulle kiipeämään aidan yli. Taistelu oli
+ankara. Hanhi oli vähällä viedä häneltä nenän ja repi ja raapi
+vahvoilla jaloillaan hänen vatsaansa ja reisiä. Hänen täytyi musertaa
+sen pää nyrkillään ja lähti sitten juoksemaan koko hanhiparvi jälessä,
+ja ne rääkyivät ja tökkivät hänen housunlahkeitaan. --
+
+Kun nämä kolme palasivat leiriin lintu ja perunat säkissä, tapasivat he
+Jeanin ja Pachen, joilla myöskin oli ollut hyvä onni, olivat saaneet
+ostaa eräältä vanhalta vaimolta neljä vastaleivottua leipää ja juuston.
+
+-- Vesi jo kiehuu ja nyt keitetään kahvia! sanoi korpraali. Tässä on
+juustoa ja leipää, oikeinpa meillä on juhla tänään!
+
+Silloin hän huomasi hanhen jaloissaan eikä voinut olla nauramatta. Hän
+koetteli sitä tuntijan tarkkuudella ja puhkesi ihmettelyyn:
+
+-- No, mutta tämäpä vasta... Enpä ole nähnyt pitkään aikaan noin
+kaunista hanhea, kyllä se ainakin kaksikymmentä naulaa painaa.
+
+-- Tämä lintu tuli meitä vastaan tuolla talon luona, ja sillä näytti
+olevan hyvä halu lähteä meidän matkaan! selitti Loubet virnastellen.
+
+Jean ei välittänyt sen enempää. Totta kaiketi miesten täytyi saada
+ruokaa. Ja, Herrajumala, kuka olisi hennonut kiiltää poikaparoilta tuon
+herkkupalan, eivät olleetkaan pitkään aikaan taitaneet saada
+hanhipaistia.
+
+Loubet hankki enemmän puita ja laittoi hyvän valkean, Pache ja Lapoulle
+kynivät linnun kiireimmän kautta. Chouteau juoksi lainaamassa
+tykkimiehiltä pätkän purjelankaa, ripusti hanhen kahden pajunetin
+väliin, jotka asetettiin valkean eteen ja Maurice sai tehtäväkseen
+käännellä paistia, että siitä tulisi oikein kypsää. Ja alle pantiin
+ruokakuppi, johon rasva pian alkoi tippua. Se oli jotain! Paistinhaju
+houkutteli koko rykmentin liikkeelle ja he seisoivat ihaillen piirissä
+hanhen ympärillä. Sinä päivänä ei käynyt valittaminen! Hanhipaistia ja
+perunoita, juustoa ja leipää ja kahvia. Jean oli emäntänä ja miehet
+söivät minkä jaksoivat. Ja tykkimiehillekin vietiin pala nuoran
+vuorosta.
+
+Mutta upseerit saivat sinä iltana kilistää suolivyötään,
+kenttäravintola oli ajanut samaa tietä kuin kuormasto. Kun tapahtui
+ettei muonavaroja voitu jakaa, keksi väestö aina jonkun keinon,
+auttoivat toisiaan ja jakoivat mitä heillä oli, vaan upseerien täytyi,
+silloin kun kenttäravintola ei ollut kunnossa, nähdä nälkää.
+
+Sentähden hymyili Chouteau itsekseen, kun kuuli kapteeni Beaudoinin
+meluavan huonosta järjestyksestä ja järsi levollisesti hanhenluuta
+suupielet rasvassa. Hän iski silmää toisille kapteenin ohi astuessa ja
+sanoi pilkallisesti:
+
+-- Vilkaiskaapa tuota jäykkäsäärtä! Kyllä mahtaa paistinhaju kutkuttaa
+nenää! Mitähän tuo antaisi hanhen hännästä?
+
+Kovin olikin kapteeni nälkäisen näkönen ja se nauratti miehiä, sillä he
+eivät pitäneet kapteeni Beaudoinista. Liian nuori ja liian äkänen ja
+kopea! Näytti siltä kuin hän olisi aikonut nuhdella miehiä tuosta
+sopimattomasta iloisuudesta, vaan hän malttoi mielensä, pelkäsi
+sotamiesten huomaavan, miten nälkä hänellä oli, ja astui ohitse
+ylpeästi, selkä suorana.
+
+Luutnantti Rochas, joka ei ollut saanut enemmän ruokaa kuin
+kapteenikaan, sattui myös tulemaan lähelle onnellisia paistinsyöjiä.
+Hän rakasti väkeään, ensiksikin siksi, että hän niin hyvin käsitti
+heidän vastenmielisyytensä kapteeni Beaudoinia, tuota itserakasta
+lurjusta, upseerikoulusta lähtenyttä keikaria kohtaan, ja toiseksi
+sentähden, että oli itsekin kulkenut reppu selässä.
+
+Jean iski silmää kumppaneilleen ja meni luutnantin jälessä teltan taa.
+
+-- Suvaitsetteko, herra luutnantti! Jos te ette pane pahaksi niin me
+kernaasti...
+
+Ja hän tarjosi luutnantille astian, jossa oli hyvä pala hanhipaistia,
+kuusi perunata ja leipää.
+
+Kyllä maistui uni tänäkin yönä. Jeanin miehet nukkuivat heti kylelle
+käännyttyään. Ja heidän täytyi kehua korpraaliaan, joka oli neuvonut
+heitä teltan pystyttämisessä, sillä kahden aikaan yöllä nousi rajuilma,
+tuuli ja satoi ankarasti. Monta telttaa kaatui ja miehet juoksentelivat
+läpimärkinä etsimässä jotain suojapaikkaa, vaan heidän telttansa pysyi
+pystyssä ja vesi juoksi pois pientä ojaa myöten, jonka Jean oli
+kaivatuttanut sen ympärille.
+
+Päivän valjetessa heräsi Maurice ja koska heidän oli määrä lähteä vasta
+kahdeksan aikana, päätti hän nousta mäelle, missä reservitykistö oli,
+tervehtimään Honoré serkkuaan. Jalkakaan ei ollut enää niin kipeä, hän
+saattoi jo varata siihen. Täällä oli hänellä taas ihmettelemisen
+aihetta. Tykistö seisoi loistavassa järjestyksessä, kuusi patteriaa
+suorassa linjassa, sitten ruuti- ja rehukärryt, ahjot, ja vähän
+kauvempana hirnuivat hevoset nousevaan aurinkoon päin. Hän löysi
+helposti Honorén teltan, sillä teltat olivat asetetut riveihin joka
+kanuunan viereen, joten heti näki miten monta patteriaa siinä oli.
+
+Kun Maurice tuli, olivat tykkimiehet parhaallaan kahvia juomassa ja
+kahden miehen, eturatsastaja Adolfin ja konstaapeli Ludvigin, välillä
+oli syntynyt riitaa. He olivat jo kolme vuotta palvelleet yhdessä ja
+tulleet jotenkin hyvin toimeen, ruoka-aikoina vain tahtoi sopu loppua.
+Ludvig oli hyväpäisempi ja sivistyneempi kuin Adolf ja otti kuitenkin
+totellakseen tätä, tapa kun oli semmonen, että se, joka ratsasti,
+komensi sitä, joka astui jalan. Ludvig teki kaikki liikatyöt, pystytti
+teltan, piti huolta ruuasta, mutta Adolf ei tehnyt muuta kuin hoiti
+molemmat hevosensa ja oli isäntänä talossa. Onnettomuudeksi oli
+laihalla mustaverisellä Ludvigilla kova ruokahalu ja suuttui
+silmittömäksi, kun hänen pitkä, vaaleatukkainen ja suuriviiksinen
+toverinsa aina ensimmäiseksi iski ruokiin kiinni. Kiivaasti väittelivät
+nytkin; Ludvig oli valmistanut kahvin ja Adolf kaatoi sisäänsä,
+niinkuin ei olisi aikonut jättää toverilleen tippaakaan. Toisten täytyi
+mennä väliin ja eroittaa riitatoverit.
+
+Honoré meni aina heti herättyään tykkinsä luo ja kuivasi sen
+huolellisesti kasteesta, niinkuin se olisi ollut jalorotuinen eläin,
+joka saattoi vilustua. Hän seisoi nytkin ja katseli ihastunein silmin
+sen aamuvalossa kiiltäviä kupeita kun näki Mauricen tulevan mäkeä ylös.
+
+-- Kas, sinäkö! Minä tiesin, että sinun rykmenttisi on täällä lähellä
+ja aijoin tulla sinne, sain eilen kirjeen Rémillystä... Tule, niin
+mennään juomaan lasi valkoista viiniä!
+
+Saadakseen olla kahdenkesken serkkunsa kanssa, vei Honoré hänet samaan
+pieneen taloon, josta sotamiehet olivat eilen ruokia ryöstäneet.
+Isäntä, joka oli hyvin ahnas rahalle, oli avannut pienen viinikellarin
+ja seisoi laudalla oven edessä laskien tynnyristä valkoista viiniä,
+jota möi kahdellakymmenellä centimillä lasin, -- ja häntä auttoi uusi
+renkinsä, pitkä valkoverinen elsassilainen.
+
+Honoré oli juuri kilistämässä Mauricen kanssa kun sattui katsahtamaan
+renkiin. Hän tuijotti häneen hetken tyrmistyneenä, ja päästi sitten
+kauhean kirouksen.
+
+-- Goliath!
+
+Hän syöksi miehen luo aikoen kuristaa hänet, mutta isäntä, joka luuli
+eilisten rosvojen häntä taas hätyyttävän, veti elsassilaisen muassaan
+ovesta sisään ja pönkitti sen lujasti. Sotamiehet hyppäsivät
+hämmästyneinä kysymään melun syytä ja Honoré paukutti kuin vimmattu
+ovelle ja huusi:
+
+-- Avaa, avaa sen paksupää piru! Se on vakooja, minä sanon, että se
+mies on saksalainen vakooja.
+
+Nyt uskoi Mauricekin, että serkku oli edellisellä kerralla nähnyt
+oikein. Hän tunsi rengin samaksi mieheksi, joka oli Mülhausenin luona
+päästetty irti kun ei löytynyt sitovia todistuksia, ja tämä mies oli
+Goliath, isä Fouchardin entinen renki. Kun isäntä viimeinkin rohkeni
+avata oven, etsittiin talon joka sopukka, vaan turhaan. Mies oli
+luultavasti karannut eräästä ikkunasta, joka oli selko selällään, ja
+vaikka häntä etsittiin joka taholta, ei näkynyt jälkeäkään
+elsassilaisesta, jonka kuullen kenraali Bourgain-Desfeuilles niin
+suoraan oli tunnustanut tietämättömyytensä.
+
+Maurice vei puoleksi väkisin Honorén pois, sillä hän pelkäsi, että
+serkku epätoivoissaan kertoo miehistölle surullisen historiansa.
+
+-- Pirun piru ... minä olisin kuristanut sen roiston! Sisuni on
+kiehunut eilisestä, kun sain sen kirjeen sieltä kotoa...
+
+He olivat kävelleet talon taakse pientarelle, ja istuivat kivelle.
+Honoré otti esille kirjeensä ja antoi Mauricelle.
+
+Honoré Fouchardin ja Silvine Morangen rakkaudentarina oli tavallista
+laatua. Silvine oli kaunis mustasilmäinen tyttö, joka oli aivan pienenä
+kadottanut äitinsä, hairahtuneen naisen, joka työskenteli Rancoutrin
+tehtaassa. Ja tohtori Dalichamp, joka oli hyväsydäminen mies ja aina
+valmis auttamaan niitä onnettomia, joiden pariin hän virkatoimissaan
+joutui, otti tytön huostaansa ja toimitti hänet palvelukseen ukko
+Fouchardin taloon. Tosin oli ukko kauhean äreä ja toisinaan ilkeäkin,
+mutta siellä pidettiin tyttöä silmällä ja hänellä oli kaikki mitä
+tarvitsi, jos vain tahtoi tehdä työtä. Ja olihan ainakin suojattu
+niiltä kiusauksilta, jotka ympäröivät tehdastyttöjä. Talon poika
+rakastui tietysti lempeäsilmäiseen tyttöön ja tyttö häneen. Ja kun he
+täyttivät, toinen kaksikymmentä ja toinen kuusitoista ja Honoré pääsi
+vapaaksi arvannostossa, tahtoi hän naida tytön. Mutta ukko ei
+suostunutkaan, hän vimmastui ja vannoi ja noitui, ettei se saa tapahtua
+niin kauvan kun hänen päänsä on pystyssä, -- sekä piti tytön vieläkin
+palveluksessaan siinä salaisessa toivossa, että poika viettelee hänet
+ja jättää naimispuuhat sikseen. Kaksi vuotta odottivat nuoret rakastaen
+toisiaan niinkuin ennenkin, mutta sitten ei poika enää jaksanut, hänen
+ja isän välillä tapahtui kiivas väittely, -- ja poika lähti pois
+kotoaan, tarjoutui vapaaehtoiseksi ja lähetettiin Afrikkaan. Ukko piti
+yhä Silvinen luonaan, hän oli kaikinpuolin tyytyväinen häneen, ei vain
+tahtonut miniäkseen mokomaa kerjäläistä.
+
+Ja silloin se kauhea tapahtui. Silvine oli luvannut odottaa Honoréta,
+oli vannonut uskollisesti odottavansa, ja antautui kuitenkin melkein
+heti Honorén lähdettyä Goliath Steinbergille, preussiläiselle, kuten
+häntä nimitettiin. Tämä hymyilevä, suuritekoinen, vaaleatukkainen
+ja punertavaihoinen mies oli palvellut ukko Fouchardia noin
+neljännesvuoden ja ollut Honorén toveri ja uskottu ystävä. Oliko se
+vanhan kavalan isännän juonia, oliko hän houkutellut preussiläisen
+viettelemään ystävänsä kihlatun, oliko Silvine suostunut heikkoudesta
+vai oliko hänet otettu puolittain väkivallalla kun hän oli surusta
+menehtymäisillään ja ikävöi armastansa? Hän ei käsittänyt itsekään,
+miten se oli tapahtunut, hän kulki kuin unessa, pahassa, ilkeässä
+unessa, ja tyytyi välttämättömyyteen, avioliittoon Goliathin kanssa.
+Tämä oli aina yhtä ystävällinen ja hymyilevä, vaan arveli, että on
+parasta lykätä vihkiäiset siksi kun lapsi on syntynyt. Ja vähää ennen
+lapsen syntymistä katosi mies eikä nähty enää Rémillyssä. Ihmiset
+tiesivät hänen ruvenneen rengiksi erääsen taloon Beaumontin puolessa.
+Siitä oli jo kolme vuotta ja nyt puhuttiin yleisesti, että pulska
+naurusuu Goliath oli yksi niistä preussiläisistä nuuskijoista, jotka
+olivat viime vuosina liikkuneet itäisissä maakunnissa.
+
+Kun Honoré sai tietää, mitä kotona oli tapahtunut, sairastui hän ja
+makasi kolme kuukautta sairaalassa. Siellä luultiin, että hän ei
+sietänyt Afrikan polttavaa aurinkoa ja ehdoteltiin että hän palaisi
+kotimaahan, vaan hän kieltäytyi jyrkästi, hän ei tahtonut kotiin, hän
+ei sietänyt ajatustakaan, että näkisi Silvinen toisen miehen lapsi
+käsivarrella.
+
+Honorén kädet vapisivat serkun kirjettä lukiessa, sehän oli Silvineltä,
+ensimmäinen, ainoa kirje Silvineltä itseltään. Mikä saattoi nyt,
+vuosien kuluttua, tuon nöyrän, hiljaisen naisen purkamaan sydäntänsä?
+Honoré ajatteli ja muisteli hänen suuria, mustia, lempeitä silmiään,
+joissa joskus ilmaantui omituinen lujamielisyys, vaikka tyttöparka oli
+elämän ikänsä orjuutta kokenut. Hän kirjoitti yksinkertaisesti, että
+tiesi Honorén olevan sodassa ja hän ei voinut antaa hänen kuolla siinä
+luulossa, että hänet oli unhotettu. Ei, hän rakasti häntä vieläkin,
+niinkuin oli joka päivä rakastanut, hän ei ollut koskaan ajatellut
+ketään muuta koko maailmassa ja tahtoi rakastaa kuolemaansa saakka. Ja
+tätä hän vakuutti neljällä sivulla, -- samat sanat, samat käänteet
+uudistuivat moneen kertaan, -- hän ei yrittänytkään puolustautumaan, ei
+koettanut mitenkään selittää tapahtunutta hairahdustaan. Ja lasta hän
+ei maininnut sanallakaan! kirje oli vain hyvästijättö, ääretöntä
+rakkautta uhkuva hyvästi.
+
+Mauricen silmät vettyivät, ennen muinoin oli serkku usein kertonut
+hänelle huoliaan. Hän katsahti ylös ja kohtasi Honorén kyyneleiset
+silmät ja sulki hänet syliinsä.
+
+-- Poika parka!
+
+Mutta tykkimies sai pian hillityksi liikutuksensa. Hän kätki
+huolellisesti kirjeen ja sanoi tavallisella, reippaalla tavallaan.
+
+-- Niin, kyllä saattaa jo vähemmästäkin turmeltua ihmisen elämä!... Se
+roisto, se roisto, jos minä olisin saanut hänet käsiini ... vaan,
+ehkäpä me vielä tavataan!
+
+Nyt kuului merkki-puhalluksia ja serkukset erosivat ja lähtivät
+nopeasti astumaan, kukin omalle teltalleen. Sinä aamuna ei kumminkaan
+päästy heti lähtemään, vaan sotajoukot seisoivat rivissä kello
+yhdeksään asti. Johtajat epäröivät taas, eilinen reippaus ja
+päättäväisyys oli tyyten poissa. Ja miehet kuulivat kummallisia huhuja:
+kolme osastoa marssi pohjoista kohti, ensimmäinen Junivilleen, 5:s ja
+12:es Retheliin. Mitä se merkitsi? Ehken oli se toimeenpantu
+muonavarojen ottamista varten... Nyt ei siis enää marssittukaan
+Verduniin? Mitä varten oli tuhlattu kokonainen päivä? Ja mikä pahinta,
+nyt ei vihollinen enää voinut olla kaukana, sillä upseerit olivat
+kehoittaneet miehiä rientämään, muuten voisivat jälkimmäiset joutua
+vihollisen ratsuväen vakoilijapatrullin kynsiin.
+
+Silloin oli 25 päivä elokuuta ja Maurice tuli jälkeenpäin ajatelleeksi,
+että sinä päivänähän Goliathkin katosi. Varmaan hän oli rientänyt
+saksalaisten luo antamaan tietoja Châlonin joukon marssista, sillä
+juuri seuraavana päivänä kruununprinssi jätti Revignyn ja liikunto
+alkoi.
+
+Preussiläinen sotajoukko kiersi ranskalaiset erinomaisen nopeilla
+rientomarsseillaan -- 6 peninkulmaa päivässä -- täydellisessä
+järjestyksessä, Champagnen ja Ardennien läpi. Sillä aikaa kun
+ranskalaiset epäröivinä ja horjuvina tallustelivat melkein paikallaan,
+tunkivat preussiläiset heidät rajamaiden metsiä kohti.
+
+Vihdoinkin lähdettiin ja sinä päivänä pyörähti armeija vasemman siiven
+ympäri; seitsemäs osasto kulki parin peninkulman matkan Contreuvestä
+Vouziersiin, viides ja kahdestoista jäivät paikalleen Rethelin luo ja
+ensimmäinen pysähtyi Attignyyn.
+
+Contreuvestä lähdettyä oli alaston tasanko jälleen edessä, Vouziersin
+tienoilla kuljettiin harmaiden hedelmättömien mäkien yli, ei näkynyt
+puuta, ei ihmisasuntoa, kaikkialla sama surumielinen yksitoikkoisuus.
+Ja miehet olivat ikäänkuin väsähtäneitä, vaikka marssi oli niin lyhyt
+tuntui se sanomattoman pitkältä.
+
+Kello kaksitoista levähdettiin Aisnen vasemmanpuolisella rannalla,
+autiolla seudulla, jonka korkeammilta paikoilta näki laakson ja hyvän
+matkan Monthoisin tietä, joka kulkee pitkin joen vartta ja jota myöten
+vihollisen luultiin tulevan.
+
+Mutta suureksi ihmeekseen näkikin Maurice samaa Monthoisin tietä
+myöten Margueritten divisioonan lähestyvän. Siinä olikin koko
+reserviratsuväestö, jonka piti tukea 7:ttä osastoa! Sanottiin olevan
+matkalla Chêne-Papuleux'hön. Mutta minkä ihmeen vuoksi paljastettiin
+ainoa uhattu kohta? Miksi lähetettiin nämä 2,000 ratsumiestä
+keskustaan, jossa ei niitä tarvittu? Miksi eivät saaneet kulkea
+jalkaväen edellä vakoillen seutuja? Ja nyt he vielä sattuivat keskelle
+7:nen osaston liikettä, sotkivat rivit, ja siinä syntyi kauhea
+epäjärjestys, miehet, hevoset ja kanuunat sekasin. Kaksi pitkää tuntia
+saivat afrikkalaiset jääkärit odottaa Vouziersin luona.
+
+Sattumalta tapasi Maurice Prosperin, joka oli juottamassa hevostaan
+pienen lammikon rannalla; ja he juttelivat hetken aikaa. Jääkäri oli
+ihan hämmennyksissä, hän ei tietänyt mitään eikä käsittänyt, mitä
+Reimsistä lähdettyä oli tapahtunut; niin, olipa tosiaan nähnyt kaksi
+ulaania ja ne pirut olivat tulleet ja hävinneet yhtä nopeasti, eikä
+yksikään sielu voinut ymmärtää mihin ne joutuivat. Joka paikassa
+kerrottiin ihmeitä noista ratsumiehistä, neljä ulaania oli nelistänyt
+ladatut revolverit kädessä erään kylän läpi, puolentoista peninkulman
+päässä heidän osastostaan. Siellä, täällä, kaikkialla niitä nähtiin,
+ratsastivat kolonnain edessä kuin mehiläisparvi eli liikkuva verho,
+jonka takana jalkaväki levollisesti astuskeli, niinkuin ei olisi ollut
+sodasta tietoakaan. Ja Maurice kävi jälleen alakuloiseksi, hän katseli
+surullisesti tielle, jossa husaarit ja jääkärit tunkivat yhdessä
+mylläkässä, vähääkään hyötyä tuottamatta.
+
+-- No, hyvästi siis, Prosper, sanoi hän puristaen jääkärin kättä. Ehken
+teitä vielä tarvitaankin siellä ylhäällä.
+
+Prosper kohotti olkapäitään, hän oli kyllästynyt koko komentoon, ja
+silitteli väsyneesti Zephirin kaulaa.
+
+-- Vielä mitä! Hevoset täällä kyllä saavat olla liikkeessä, mutta
+miehillä ei ole mitään tekemistä. Harmillista!
+
+Kun Maurice sinä iltana riisui sukan jalastaan katsoakseen kantapäätä,
+jota taas oli kauheasti kirvellyt, lähti nahka irti ja veri purskahti
+esille. Jean kuuli hänen voihkahtamisensa ja tuli levottoman näkösenä
+katsomaan.
+
+-- Mitä tämä on? Ei, antakaa nyt minun hoitaa tuota jalkaa, muuten voi
+tapahtua, että jäätte meistä jonnekin makaamaan, ja se olisi surkeata!
+
+Hän istahti maahan ja pesi haavan kylmällä vedellä sekä sitoi
+liinarievuilla, joita kaivoi laukustaan. Hän piteli hiljaa ja hellästi,
+melkein äidillisesti kipeää jalkaa, paksut sormet osasivat olla
+tarvittaessa näppärät ja sujuvat.
+
+Maurice tuli kummallisesti liikutetuksi, hänen silmänsä täyttyivät
+kyynelistä, ja hän katsoi, sydämmestään kaihoten veljellistä rakkautta,
+lempeästi talonpoikaan, jota oli ensin vihannut ja halveksinut.
+
+-- Sinä olet kelpo mies, Jean... Kiitos nyt, vanhus!
+
+Ja onnellinen hymy vakavilla kasvoillaan sinutteli Jeankin toveriaan.
+
+-- Ei mitään kiittämistä, pikku ystävä!... Minulla on täällä tupakkaa,
+tahdotko sikarin?
+
+
+
+
+V.
+
+
+Herätessään seuraavana aamuna tunsi Maurice kipua olkapäässään ja
+jäsenet olivat tuiki hellät. Hän ei ollut vielä tottunut makaamaan
+paljaalla maalla ja kun ei saanut riisua sukkia ja kenkiä pois enää
+senjälkeen kuu kersantti oli käynyt tarkastus-retkellään teltoissa, oli
+jalkakin taas pahempi, puhumattakaan sääristä, jotka olivat aivan
+jäykistyneet. Hän oli varomattomuudessaan ojentanut jalkansa ulos
+teltan reunan alaitse kun ei enää jaksanut maata koukkusissaan.
+
+Jean sanoi heti:
+
+-- Kuules, hyvä ystävä, jos lähdemme marssimaan tänään on parasta
+näyttää tuota jalkaa tohtorille ja toimittaa, että pääset jonkun
+kuorman päälle.
+
+Vaan kukapa siitä selvän sai, yksi tiesi sitä, toinen tätä. Kerran jo
+luultiin, että oli aikomus lähteä, koko armeija teki liikkeen
+Vouziersiin päin, ei jätetty kuin yksi prikaatti toisesta divisioonasta
+vartioimaan Monthoisin tietä. Mutta yhtäkkiä pysähdyttiinkin joen
+oikeanpuoliselle rannalle; kiväärit asetettiin tavanmukaisiin ryhmiin
+niitylle, joka on molemmin puolin Grand-Prén tietä. Silloin saivat
+husaarit lähtökäskyn ja heidän marssinsa antoi aihetta monenlaisiin
+arveluihin.
+
+-- Jos me jäämme tähän makaamaan, niin minä en menekään tohtorin luo,
+sanoi Maurice, jota sairasvaunut kammottivat.
+
+Ja kohta saatiinkin tietää, että kenraali Douaylla oli aikomus täällä
+odottaa varmoja tietoja vihollisen liikkeistä. Sillä hänen
+levottomuutensa kasvoi tunti tunnilta sen jälkeen kun oli eilen nähnyt
+Margueritten divisioonan kulkevan ohitse; hän tiesi olevansa suojatonna,
+tiesi, ett'ei ainoakaan sielu vartioinut Argonnen solia ja että hänen
+niskaansa voitiin hyökätä mikä silmänräpäys tahansa. Ja hän oli
+lähettänyt neljännen husaarirykmentin tiedustelemaan, tuomaan vaikka
+millä hinnalla tietoja vihollisen asemasta.
+
+Vouziersin pormestarin toimesta oli miehistölle voitu jakaa leipää,
+lihaa ja hevosen ruokia ja kahden aikaan he saivat panna keittopadat
+tulelle. Vaan silloin heitä jälleen säikähdytti uusi marssiin lähtö,
+Bordasin prikaatti teki käänteen ja meni samaa tietä kuin neljäs
+husaari-rykmentti. No, mitä se taas oli? Joko heidät jälleen ajetaan
+pois ruokakipenen äärestä juuri kun padat ovat kiehumaisillaan? Mutta
+upseerit selittivät, että Bordasin prikaatilla oli käsky miehittää
+Buzancy, joka oli neljänneksen verran ylempänä. Toiset koettivat
+uskotella, että husaarit olivat tavanneet lukuisan vihollisen
+sotajoukon ja että prikaatti oli lähetetty heille avuksi.
+
+Maurice sai nyt levätä pari tuntia. Hän heittäytyi mäen rinteelle
+nojosiinsa ja katseli puoleksi horroksissa vihannoivaa Aisnelaaksoa,
+reheviä niittyjä ja puuryhmiä, joiden välissä joki hiljalleen virtasi.
+Etempänä, sillan luona, nousi haiku korkeista tehtaantorvista ja
+laakson suun sulki pieni kylä, joka oli pengermäisesti rakennettu mäen
+rinteelle; kattojen yli kohotti kirkko kupulakensa ja neljä torniaan.
+Ja kun hän väsyneenä katseli tuota kaunista pientä kylää vihannoivassa
+ympäristössä, heräsi hänessä monta suloista muistoa; hän oli olevinaan
+lapsi vielä ja teki uudelleen pienet retkensä Vouzieriin, kuten muinoin
+asuessaan syntymäkylässään Chêne-Papuleux'ssä. Tuntiin hän ei muistanut
+huoliaan, vaan lepäsi unelmiin vaipuneena.
+
+Keitto oli jo aikoja keitetty ja syöty ja sotajoukko odotti yhä. Vasta
+kahden tienoissa syntyi liikettä, joka vähitellen levisi koko leiriin.
+Jaettiin käskyjä, kaikki joukot asetettiin ylängöille Chestresin ja
+Falaisin kylien välille. Insinöörit alottivat juoksuhautoja ja
+rintavarustuksia, reservitykistö sijoittui korkealle mäelle. Ja huhu
+tiesi kertoa kenraali Bordasin lähettäneen sanantuojan ilmoittamaan,
+että hän oli kohdannut Grand-Prén luona suuren preussiläisen armeijan
+ja täytynyt vetäytyä takasin Buzancyyn, ja peljättävissä oli että hänen
+palausretkensä Vouziersiin tulee katkaistuksi. Ylipäällikkö antoikin
+käskyn seitsemännelle osastolle asettautua taisteluasentoon, hän luuli
+päällekarkauksen olevan hyvinkin lähellä ja tahtoi olla valmiina
+torjumaan ensimmäisen hyökkäyksen, kunnes ehtisi saada apua ja
+ajutantti lähetettiin viemään tietoa marsalkalle ja pyytämään
+lisäväkeä. Kuormasto ja muonavaunut, jotka olivat saapuneet yöllä,
+laitettiin arviolta Chagnyyn päin, kenraali pelkäsi pitkän jonon
+estävän sotajoukon liikkeitä kahakan syntyessä.
+
+-- Taitaa tulla taistelusta tosi tällä kertaa, herra luutnantti?
+uskalsi Maurice kysyä Rochasilta.
+
+--- Se on varma, vastasi luutnantti, ja saatte nähdä, että tässä
+syntyykin aika kahakka!
+
+Väki riemuitsi; sitä mukaa kun he asettuivat Chestresin ja Falaisin
+välille kasvoi innostus joukossa; jo saavat vihdoinkin nähdä
+preussiläisiä, joista oli niin paljon kerrottu lehdissä, saavat nähdä,
+miten kurjia ja nälistyneitä ja resuisia ne ovat. Kaikki odottivat
+kärsimättömästi sitä hetkeä, sillä helppohan semmosia raukkoja on
+hengiltä nitistää. Huokean voiton toivo rohkaisi sotamiehiä.
+
+-- No, jo onkin aika, että tässä tosi tulee, tuumaili Jean. Kyllä on jo
+tarpeeksi leikitty piilosilla sen jälkeen kun sivuutimme heidät
+rajalla, sen jälkeen kun olivat voittonsa voittaneet... Mutta, tietääkö
+kukaan, ovatko nämä niitä, jotka löivät Mac-Mahonin?
+
+Maurice ei tietänyt sanoa, mutta sanomalehdistä päättäen tuntui hänestä
+mahdottomalta, että kolmas sotajoukko, jota kruununprinssi johti ja
+joka kaksi päivää sitten oli ollut Vitry-le-Françaisin luona, nyt jo
+olisi ehtinyt tänne Vouziersiin. Oli tosin puhuttu neljännestä
+sotajoukosta, jota Sachsin prinssi johti ja jonka tulisi toimia Maasin
+luona, mutta mahtoikohan tämä olla se? Nopeasti olisivat siirtyneet
+Grand-Préhen! Vaan nyt kuuli Maurice jotain niin hämmästyttävää, että
+hän tuli aivan pyörälle päästä: kenraali Bourgain-Desfeuilles
+kysyi eräältä Falaisen talonpojalta, juokseeko Maas Buzancyn ohi
+ja onko siellä kestäviä siltoja. Tietämättömyyden levollisuudella
+selitti kenraali, että odotettiin 100,000 miehen hyökkäystä
+Grand-Préstä päin ja että toinen 60,000 miehinen armeija oli
+tulossa Saint-Menehouldista.
+
+-- Entä jalka? kysyi Jean.
+
+-- Ei sitä nyt kivistä! vastasi Maurice naurahtaen. Kun saadaan
+tapella, unohtuvat sellaiset.
+
+Ja totta olikin. Hän oli niin kiihoittunut, että tuskin tunsi maassa
+liikkuvansa. Eikä ihme, -- kun ei ollut vielä koko sotaretken aikana
+käyttänyt ainoatakaan patroonaa! Hän oli ollut rajalla, oli viettänyt
+sen kauhean yön Mülhausenin luona, vaan näkemättä yhtä preussiläistä,
+laukasematta yhtä laukausta; sitten he olivat peräytyneet aina
+Belfortiin, aina Reimsiin saakka ja nyt marssineet viisi päivää
+vihollista vastaan -- mutta ruudinhajua ei oltu vieläkään saatu
+haistaa. Kuusi viikkoa takaperin hän oli innostuksesta hehkuvana
+lähtenyt sotaan, oli uneksinut heti paikalla pääsevänsä taistelemaan ja
+voittamaan, mutta miten oli käynyt! jalkaparat kuluivat nahattomiksi
+juoksennellessa syrjässä, kaukana vihollisesta ja taistelukentästä.
+Sentähdenpä hän olikin kärsimättömin kaikista kärsimättömistä, jotka
+seisoivat tähystellen pitkin Grand-Prén loppumattomiin jatkuvaa suoraa
+tietä. Alhaalla levisi laakso, Aisne välkkyi kuin hopeanauha molemmin
+puolin viheriä raita-, salava- ja poppelipuita, -- mutta hänen
+katseensa kääntyi ehdottomasti tielle.
+
+Neljän aikaan syntyi hälinää. Neljäs husaarirykmentti palasi tehtyään
+pitkän mutkan. Suusta suuhun kulki huhu kahakasta ulaanien kanssa,
+kaikki vahvisti miehissä uskoa, että ratkaiseva hetki lähestyi. Kaksi
+tuntia myöhemmin tuli nuori sanansaattaja kertoen vapisten ja täristen,
+että kenraali Bordas ei uskaltanut lähteä Grand-Préstä, sillä hän oli
+vakuutettu Vouziersin tien olevan tukossa, joka ei tietysti ollut
+asianlaita, koska lähetti oli ehjin nahoin päässyt perille. Mutta se
+saattoi pian tapahtua, ja kenraali Douay ratsasti divisioonansa
+etunenässä toiselle prikaatilleen avuksi; ja kauvan aikaa saattoi silmä
+seurata eteneviä joukkoja ennenkun ne hävisivät illan hämärään.
+
+Översti Vineuil teki kiertoretken nähdäkseen, olivatko joukot
+tarpeellisessa kunnossa yöksi. Hän kummeksi, että kapteeni Beaudoin ei
+ollut paikallaan, ja kun tämä juuri samalla hetkellä tuli ja selitti,
+että hän oli ollut aamiaisella paronitar Ladicourin luona, antoi
+översti hänelle kunnon ripityksen.
+
+-- Pojat, sanoi översti käyskennellessään miesten joukossa, tänä yönä
+tapahtuu luultavasti päällehyökkäys, eli aivan varmaan huomenna päivän
+koitteessa... Olkaa varuillanne ja muistakaa, että 106:s rykmentti ei
+ole koskaan vielä kääntänyt viholliselle selkäänsä.
+
+Miehet hurrasivat, kaikki toivoivat yksimielisesti, että saisivat
+vihdoinkin "iskeä kiinni", kaikki olivat kyllästyneet sinne tänne
+juoksemiseen ja epävarmuuteen. Nyt saivat miehet tyytyä kahviin ja
+korppuihin, sillä aamupäivällä oli ollut keittoruokaa. Makuulle ei
+saanut kukaan ruveta. Tuhannen kyynärän päähän asetettiin etuvartioita
+ja vahtisoturijono ulottui Aisnen rantaan asti. Upseerit valvoivat
+leiritulilla. Ja erään matalan muurin ohi kiiti silloin tällöin häilyvä
+varjo ja välähti leiritulen epävarmassa valossa sapelin kahva eli
+kullattu pukunauha: esikuntaupseerit ja ylipäällikkö riensivät tielle
+tuijottamaan pimeään yöhön ja kuuntelemaan, sillä he olivat kovasti
+huolissaan kolmannen divisioonan kohtalosta.
+
+Yhden aikana asetettiin Maurice vartiosoturiksi etäiselle ja
+vaaralliselle paikalle, erään hedelmäpuutarhan laitaan joen ja tien
+välillä. Yö oli sysimusta. Ja jäätyään yksin nukkuvan maiseman
+hiljaisuuteen alkoi pelko häntä ahdistaa, outo pelko, jommoista ei
+ollut vielä koskaan tuntenut, joka tunki luihin ja ytimiin ja tärisytti
+koko ruumista kuin viha ja häpeä. Hän kääntyi katsomaan vahtitulia,
+mutta ne olivat puiden suojassa, hänen takanaan levisi pimeän yön
+synkkyys, -- vasta hyvin kaukana, Vouziersissä, pilkotti pieni valkea,
+asukkaat olivat kuulleet läheisestä taistelusta eivätkä uskaltaneet
+mennä levolle. Maurice oli menettää järkensä kun huomasi, ettei hän
+nostettuaan pyssynsä olalle, voinut eroittaa jyväsintä, niin oli pimeä!
+Ja nyt alkoi kauhea odotusaika: hän jännitti aistinsa kuullakseen
+pienimmänkin risahduksen niin että korvat lopulta valehtelivat. Kun
+lehti rasahti, kastepisara tipahti puusta, eli joku pikku eläin juoksi
+nurmikossa, kaikui se hänen korvissaan kuin ukkosen jyrinä. Mitä, eikö
+nyt kuulunut kaukaa oikealta kavioiden kopinaa ja tykistön jyrisevä
+ääni? Ja vasemmalla kuiskailtiin pimeässä, mitä se oli? -- varovaista
+supinaa, etuvartija, joka tulee hiipien yön varjossa ja hyökkää hänen
+niskaansa? Kolmasti hän nosti pyssyn olalle ja aikoi lauvaista, mutta
+hän pelkäsi erehtyvänsä, joutuvansa naurun alaiseksi, se pidätti hänen
+kättään, vaan lisäsi samalla kurjuuttaan. Hän oli laskeutunut
+polvilleen ja nojasi olkapäällään puuhun, hän luuli seisoneensa
+vartioimassa tuntikausia ja alkoi jo uskoa, että hänet oli unhotettu ja
+jätetty yksinään... Vaan yhtäkkiä hävisi kaikki pelko, hän eroitti
+tieltä, jonka tiesi olevan kolmensadan kyynärän päässä, tahdinmukaisia
+askeleita ja hän oli varma, että siellä lähestyivät odotetut joukot,
+kenraali Douay ja Bordasin prikaatti. Ja samassa tulikin vapautus,
+vahtivuoro, määrätty tunti oli kulunut loppuun.
+
+Aivan oikein! Kolmas divisioona palasi leiriin rauhoittaen
+huolestuneita päälliköitä. Mutta varailla oli kumminkin oltava, sillä
+kaikki tiedot varmensivat uskoa, että yhteentörmäys on tapahtuva
+piakkoin. Heillä oli muassaan muutamia vankeja, synkkiä ulaaneja, jotka
+istuivat mykkinä ja jäykkinä punasiin nuttuihinsa kääriytyneinä,
+eivätkä puhuneet halaistua sanaa.
+
+Ja päivä tuli, sateinen harmaa aamu koitti odottavan leirin yli. Miehet
+seisoivat yhä täysissä tamineissa, vaan he näyttivät väsyneiltä,
+ijankaikkinen odotus alkoi veltostuttaa mieliä. Neljätoista tuntia oli
+valvottu yhtä mittaa. -- Kello seitsemän tuli luutnantti Rochas
+ilmoittamaan, että Mac-Mahon saapuu kohta joukkoineen. Kenraali Douay
+oli saanut vastaukseksi eiliseen ilmoitukseensa tapahtuvasta
+yhteentörmäyksestä kirjeen Mac-Mahonilta, jossa häntä kehoitetaan
+pitämään puoliaan, kunnes ennätetään lähettää apua: eteenpäin liike oli
+pysäytetty, ensimmäinen osasto marssi Terroniin, viides Buzancyyn, vaan
+kahdestoista jää toiseen linjaan Chêne-Papuleux'ssä. Ja vielä kerran
+alkoi odotus, nyt ei enää puhuttu yhteentörmäyksestä vihollisen kanssa,
+nyt valmisteltiin suurta ratkaisevaa taistelua; koko sotajoukko
+vetäytyi Maasin luota etelään päin, Aisnelaakson puoleen; ja tänäänkin
+saivat miehet tyytyä kahviin ja korppuihin, ei uskallettu antaa ruveta
+keittämään, sillä varmasti ennen päivällistä saadaan "iskeä kiinni", --
+niin sanoivat kaikki, vaikka ei kukaan tietänyt miksi. Mac-Mahonin luo
+lähetettiin ajutantti kiirehtimään lähtöä, sillä uusia varmoja tietoja
+tuli yhä, että molemmat saksalaiset armeijat lähestyivät, ja kolme
+tuntia myöhemmin ratsasti toinen upseeri täyttä karkua Chêneen,
+pääkortteriin, noutamaan käskyjä. Levottomuuteen antoi aihetta erään
+seudun pitäjänvoudin ilmoitus kenraali Douaylle, että Grand-Préssä oli
+nähty satoja tuhansia miehiä ja että toinen yhtä suuri lauma lähestyi
+Buzancya.
+
+Kello lähestyi kahtatoista, eikä vieläkään näkynyt preussiläisiä. Yksi,
+kaksi, ei mitään. Väsymys ja epäilykset saivat taas jalansijaa.
+Miehistö pilkkasi kenraaleja. Ehken olivat sattuneet näkemään oman
+varjonsa, parasta on, että vastaisuudessa käyttävät kiikaria. Kyllä
+ovat kauniita poikia, nostavat saakulinmoisen melun tyhjän tähden ja
+tekevät niitä valmistuksiaan! Joku pilkkakirves huusi:
+
+-- Tämä on siis samanlaista kuin Mülhausenin luona!
+
+Mauricea värisytti kuullessaan nuo sanat. Hän muisti hurjan paon,
+mielettömän kauhun, joka ajoi seitsemättä osastoa eteenpäin kuin lehteä
+tuulessa, vaikka ei kukaan ollut nähnyt viiden peninkulman alalla
+saksalaisen jälkeäkään. Koska vihollinen ei ollut vielä hätyyttänyt,
+kaksikymmentä neljä tuntia Grand-Prén kahakan jälkeen, lienee neljäs
+husaarirykmentti kohdannut jonkun vakoilijapatrullin. Sotajoukko oli
+ehkä vielä kaukana, parin päivän marssin päässä, arveltiin. Miehet
+kauhistuivat ajatellessaan kallista aikaa, joka taas oli hukkaan
+kulutettu. Kolmen päivän osaksi ei oltu kuljettu kuin yksi peninkulma,
+Contreuvestä Vouziersiin. 25 päivänä olivat toiset osastot marssineet
+pohjoseen päin muonavaroja ottamaan; nyt, 26:na, he palasivat ollakseen
+vihollista vastassa, vaan sitä ei kuulunutkaan. Argonnen solien luona
+oli Bordas luulotellut olevansa suuressakin vaarassa, koko divisioona
+oli rientänyt avuksi, ja sitten oli ilman aikojaan peloteltu
+seitsemättä osastoa ja koko sotajoukkoa. Ja Maurice ajatteli, miten
+kallis joka ainoa hetki oli kun muka oli aikomus panna toimeen
+sellainen tuuma, että yhtyä Bazaineen, tuuma, jonka toteuttamiseen
+tarvittiin nerokas päällikkö ja erinomaiset joukot, jotka kiitivät
+rientomarssissa suoraan eteenpäin kaikista esteistä huolimatta.
+
+-- Ei, tämä vie suoraan helvettiin! huudahti hän epätoivossaan
+Jeanille, kun asia hänelle äkkiä selvisi. Ja hän jatkoi matalalla
+äänellä, sillä korpraali ei näyttänyt käsittävän, mitä hän tarkoitti:
+
+-- Eivät ne ole niinkään häijyjä, mutta tuhmia ne ovat. Ja heitä ei
+onnesta milloinkaan. Eivät tiedä mitään, eivät näe nenäänsä etemmäksi.
+Eikä heillä ole mitään määrättyä suunnitelmaa eikä kykyä mihinkään,
+samanlaisia kaikki päälliköt... Ja sitten ei heillä ole onnea
+milloinkaan, kaikki on vastassa ja kaikki menee päin helvettiin!
+
+Sama toivottomuus, jota Maurice, sivistynyt mies, tunsi ja ymmärsi,
+levisi miehistöön kuin raskas paino. Vaan heidän oli seistävä yhä,
+liikahtamatta, seista ja odottaa. Epäilys, synkkä aavistus asiain
+todellisesta tilasta, alkoi herätä paksuimmissakin päissä ja pitkissä
+riveissä ei löytynyt kohta yhtä miestä, joka ei olisi ollut huolissaan
+huonojen päälliköiden tähden ja surrut, mihin sellainen hitaus ja
+toimettomuus heidät lopulta saattaa. Mitä he, taivaan nimessä,
+odottivat, koska ei kuulunut ainoatakaan preussiläistä? He tahtoivat
+joko tapella, ja heti, eli saada maata yönsä rauhassa ja syödä joskus!
+Kyllä tätä jo osattiin! Viimesen ajutantin lähdettyä yltyi levottomuus
+joka hetki, miehet keräytyivät ryhmiin, puhuivat kiivaasti ja
+viittilöivät käsillään. Kiihtymys tarttui upseereihin, he eivät
+osanneet vastata paljon mitään sotamiehille, jotka rohkenivat tuoda
+esille kysymyksiään. Ja kun viiden ajoissa saatiin tietää, että oli
+aikomus peräytyä, herätti se leirissä suurinta iloa, joka rinnasta
+pääsi helpotuksen huokaus.
+
+No, vihdoinkin siis järki pääsi voitolle! Keisari ja Mac-Mahon, jotka
+olivat aina vastustaneet tätä marssia Montmédyyn ja olivat peloissaan
+kun heidät jälleen oli kaarrettu ja joutuneet Sachsin ja Preussin
+kruununprinssien sotajoukkojen eteen, luopuivat mahdottomasta tuumasta
+yhtyä Bazaineen ja vetäytyivät takasin Pohjois-Ranskan linnoitusten
+kautta Pariisin ympärille. Seitsemäs osasto tulisi marssimaan Chênen
+kautta Chagnyyn, viides Poixiin, ensimmäinen ja kahdestoista
+Vendresseen. Mutta koska heidän nyt kuitenkin lopulta täytyi peräytyä,
+niin minkä ihmeen tähden heidät oli kuljetettu aina Aisnelaaksoon
+saakka, miksi oli tuhlattu niin monta päivää, kärsitty niin monta
+vaivaa, kun luonnollisinta ja johdonmukaisinta olisi ollut miehittää
+Reimsistä Marnelaakson suuret linnoitukset. Ei siis löytynyt
+kelvollista johtoa eikä sotataitoa eli edes tavallista tervettä järkeä!
+Vaan nyt ei kukaan muistanut turhia kysellä, kaikki riemuitsivat
+viimesestä järkevästä päätöksestä, että vihdoinkin ryhdyttiin ainoaan
+keinoon, joka saattoi pelastaa sotajoukon siitä ampiaispesästä, mihin
+se oli joutunut. Kenraaleista alimpaan sotamieheen olivat kaikki
+vakuutetut, että Pariisin muurien alla puhaltaa sotajoukkoon entinen
+voitonhenki, että ne vielä kerran osottautuvat voittamattomiksi, ja
+että siellä annetaan preussiläisiä selkään. Mutta huomenaamuna olikin
+lähdettävä jo päivänkoitteessa, muuten se voisi olla liian myöhäistä --
+ja sentähden syntyi leirissä heti kihinää, merkkipuhallukset
+kajahtelivat, käskyjä annettiin joka taholla, tavaravaunut ja kuormasto
+lähetettiin heti tielle, ett'eivät olisi estämässä jälkijoukon
+liikkeitä.
+
+Maurice oli innoissaan. Vaan juuri kun hän aikoi selittää Jeanille
+peräytymisen tärkeyttä, pääsi häneltä tuskanhuuto. Jalkaan koski
+kauheasti, se oli raskas kuin kivi, sitä tuskin kärsi paikaltaan
+hievauttaa.
+
+-- No, mikäs nyt? Jalkako se taas? kysyi korpraali pahoillaan.
+
+Ja hän keksi jälleen keinon.
+
+-- Kuule, sanoithan sinä, että sinulla on tuttavia Chênessä? Pyydä nyt
+lupaa välskäriltä ja aja heidän luokseen, niin saat maata tarpeeksesi
+kunnon vuoteella ja lepuuttaa jalkaasi. Ja jos huomenna olet terve,
+niin lähdet mukaan kun siitä kautta kuljetaan... Vai mitä?
+
+Falaisessa tapasi Maurice erään isänsä tuttavan, joka aikoi juuri
+lähteä viemään tytärtään Chêneen ja joka mielellään lupasi ottaa
+Mauricen rattailleen.
+
+Mutta tohtori Bouroche sattui olemaan erittäin huonolla päällä ja
+hihkasi kuin jalopeura jalkaa katsottuaan:
+
+-- Ajakaa vaikka hiiteen tuollaiset hienonahat ja hellähousut! Meillä
+on niitä täällä leirissä ihan tarpeeksi. Vaikka olisitte jo aikoja
+päiviä lähtenyt...!
+
+Kun Jean oli auttanut Mauricen rattaille, kääntyi tämä ja puristi hänet
+syliinsä niinkuin olisivat eronneet ikipäiviksi. Ja kukapa voi tietää,
+mitä palausretkellä saattoi tapahtua! Maurice melkein hämmästyi
+huomatessaan, kuinka syvästi hän jo oli kiintynyt korpraaliin. Hän
+katsoi jälelleen ja katsoi vielä toisen kerran viitaten viimeisen
+hyvästin, eikä huomannutkaan kun jo olivat leirin ulkopuolella. Siellä
+laiteltiin parhaallaan suuria nuotioita, että saksalaiset luulisivat
+heidän olevan alallaan, ja he saavat lähteä hiljaa huomaamatta päivän
+koittaessa marssimaan.
+
+Koko matkan voivotteli maalainen sodan kauheutta. Hän ei ollut
+uskaltanut jäädä Falaiseen ja nyt katui, että oli lähtenyt talostaan,
+sillä jos vihollinen pistää sen tuleen, joutuu hän kerrassa
+kerjäläiseksi. Tyttö itki koko ajan. Ja Maurice antoi ukon puhua, hän
+ei jaksanut vastata niin eikä näin ja vähän matkaa ajettua nukahti
+poika kuin tuutuun. Hevonen oli sukkela jaloiltaan ja puolessatoista
+tunnissa kuljettiin kahden peninkulman taival Vouziersista Chêneen.
+
+Ilta alkoi juuri pimitä kun Maurice hämmästyneenä ja kylmästä väristen
+laskeutui alas kärryistä ja huomasi olevansa pienellä torilla sillan
+vieressä, vähäsen keltasen talon edustalla, saman talon, jossa hän oli
+viettänyt ensimmäiset kaksikymmentä ikävuottansa. Ja hän astui vanhan
+tavan mukaan ovelle, vaikka tiesi, että talo oli jo puolitoista vuotta
+takaperin myyty eläinlääkärille. Eräs mies tuli kysymään, ketä hän
+etsii, vaan hän vastasi osaavansa joka paikkaan kylässä ja kiitteli
+tuhannesti miestä hänen avuliaisuudestaan.
+
+Vaan kun hän taas seisoi keskellä pientä kolmikulmaista toria, petti
+hänen muistinsa yhtäkkiä ja hän ei tietänyt, minne oikeastaan tahtoi.
+Minne ihmeelle se oli? Samassa juolahti hänen mieleensä prokuraattori,
+niin, sinnehän hänen pitikin, Desrochesien luo, jotka olivat olleet
+heidän likimmäiset naapurinsa. Vanha rouva, prokuraattorin äiti, oli
+ollut hänen äitinsä paras ystävä ja hemmotellut häntä aika lailla kun
+hän oli pieni poikanulikka. Mutta nyt oli kaikki niin ihmeesti
+muuttunutta, rauhallinen pieni kylä oli käännetty nurin narin, sotainen
+mieslauma asusti sen ahtaissa sopukoissa; kadut vilisivät upseeria,
+sanantuojia, joutilaita ja vetelehtijöitä jos jonkin lajisia. Tuolla
+oli kanava, joka jakoi kahtia pikku kylän, ja kapea kivisilta; sen
+toisella puolella sammaltunut tapuli ja Berondkatu vasemmalla, Sedanin
+tie oikealla. Mutta tällä puolen tuntui kaikki ventovieraalta,
+Vouzierskatu oli niin kummallinen kun sen näki liikkuvia täynnä, hänen
+täytyi kääntyä katsomaan, oliko Desrochesin talo vielä paikoillaan ja
+raatihuone siinä missä ennen. Ja tuoko oli pieni rauhallinen ravintola,
+jonka pihamaalla hän lapsena oli niin usein lyönyt sirua? Se oli täynnä
+väkeä ja hänestä näytti kuin kadulta olisi koetettu ajaa pois
+uteliaita. Ja kaivon takana hän huomasi ihmeekseen monia kymmeniä
+vaunuja ja kärryjä ja nelipyöräisiä ajopeliä, jotka näyttivät
+kummallisen tuttavilta.
+
+Maurice seisoi miettiväisenä ympärilleen katsellen, kun eräs
+vanhemmanpuoleinen nainen, joka oli häntä hetken aikaa tarkastanut,
+huudahti:
+
+-- Mitä, voiko se olla mahdollista? Nuori Levasseur!
+
+Nyt Mauricekin tunsi hänet, se oli rouva Combette, apteekkarin vaimo,
+ja kun hän selitti aikovansa mennä Desrochesen luo yösijaa pyytämään,
+tarttui rouva hänen käsivarteensa ja sanoi hätäisesti:
+
+-- Ei ei, elkää millään muotoa! Meillä on tilaa... Kuulkaahan, mitä
+minä kerron!
+
+Ja suljettuaan huolellisesti apteekin oven, jatkoi rouva:
+
+-- Ajatelkaas, hyvä ystävä, keisari asuu prokuraattorilla... Koko talo
+on täynnä väkeä ja minä luulen, että he eivät ole laisinkaan mielissään
+siitä kunniasta. Ajatelkaa, kun vanhan rouvarukankin on täytynyt antaa
+huoneensa niille ja muuttaa vinnille. Eikä ole hauska kivuta sellaisia
+jyrkkiä portaita, kun on yli kuudenkymmenen!... Katsokaas tuonne,
+näettekö, nuo ovat kaikki keisarin, nuo kirstut, vai miksi niitä
+sanotaan.
+
+Tosiaankin, siinä olivat juuri samat vaunut ja ajopelit, joita hän oli
+Reimsissä ihaillut.
+
+-- Voi rakkahin lapsi, te ette saata aavistaa, mitä kaikkia siellä on.
+Hopeavatia ja viinipulloja ja suuria vasuja herkkuja täynnä, ja
+pellavaisia pöytäliinoja ja kaikkia kuin ihminen ajatella voi. Kaksi
+tuntia purettiin kuormia, ja minä en ymmärrä, mihin ne kaikki mahtuvat,
+sillä talo ei ole suuri... Katsokaapa, mimmonen haiku nytkin piipusta
+nousee... Siellä paistetaan!
+
+Maurice katseli pientä valkoista kaksikerroksista taloa torin ja
+Vouziersinkadun kulmassa. Se oli hiljaisen ja rauhallisen näkönen ja
+hän muisti, niinkuin olisi eilen viimeksi nähnyt, käytävän ja neljä
+huonetta kummassakin kerroksessa. Yläkerran kulmahuone oli valaistu ja
+apteekkarin rouva tiesi, että se juuri oli keisarin suoja. Vaan, kuten
+rouva oli sanonut, keittiö se oli, joka suurimman huomion herätti. Sen
+vertaista ei oltu tässä kaupungissa ennen nähty; Vouziersinkatu oli
+täynnä utelijaita, jotka koettivat nähdä vilaukseltakaan keisarin
+suuhun meneviä paistia ja liemiä. Ilman-vaihdon vuoksi oli kokki
+avannut molemmat ikkunat. Kolme henkeä hääri lumivalkosissa takeissaan
+suurten paistinvartaiden ympärillä ja hämmentelivät kullankiiltäviä
+kastrullia. Ja vanhat ihmiset vakuuttivat, että he eivät olleet
+elämänpäivänä, ei suurissa häissäkään "Hopealeijonassa", nähneet niin
+paljon ruokaa yhdellä haavaa.
+
+Nyt tuli apteekkari kotiin. Hän oli pieni, kuiva, liikkuva mies ja
+kauhean kiukuissaan. Kaupungin valtuusmiehenä oli hänellä oikeus saada
+tietää yhtä ja toista sotasalaisuuksista. Puoli neljän aikaan oli
+Mac-Mahon sähköittänyt Bazainelle, että hän oli kruununprinssin
+tulon tähden Châloniin pakoitettu vetäytymään linnoituksiin
+Pohjois-Ranskassa. Sotaministerille lähetettiin toinen sähkösanoma,
+jossa ilmoitettiin peräytymisestä ja missä suuressa vaarassa sotajoukko
+oli ollut. Sama jos eivät olisi lähettäneetkään Bazainen sähkösanomaa,
+sillä yhteys Metzin kanssa oli jo luultavasti monta päivää takaperin
+katkaistu! Mutta toinen sanoma oli vaarallisempikin! Ja apteekkari
+lisäsi hiljemmällä äänellä, että hän oli kuullut erään esikuntaupseerin
+sanovan: "Jos tämä tulee tiedoksi Pariisissa, on parasta että taas
+pistämme pillit pussiin!" Kaikki tiesivät, miten kiihkeästi keisarinna
+vaati eteenpäin marssimista. Sitäpaitsi kasvoi kiihtymys joka hetki,
+vihollisen armeijan marssista saapui ihmeellisiä tietoja. Preussin
+kruununprinssi Châlonissa! Oliko se mahdollista? Mitä joukkoja
+seitsemäs osasto sitten oli kohdannut Argonnen solissa?
+
+-- Esikunta ei tiedä niin mitään, selitti Combette ja levitti
+epätoivoisella liikkeellä kätensä. -- Kamalaa sekasotkua!... Noo, jos
+armeija vetäytyy takaisin heti, voi kaikki vielä olla pelastettu!
+
+Sitten hän muisti jalan.
+
+-- No, tulkaa nyt tänne, niin sidon tuon, ja sitten syömme päivällistä,
+ja te menette ylös proviisorin kamariin nukkumaan. Hän on tipahtanut
+tiehensä.
+
+Vaan Mauricella ei ollut rauhaa ennenkun sai nähdä ja kuulla, hän
+halusi ennen kaikkia käydä tervehtimässä vanhaa ystäväänsä, rouva
+Desrochesea. Ja hän hämmästyi suuresti kun pääsi sisälle ilman mitään,
+ovella ei ollut vahtisotamiestä, se ei ollut edes lukittukaan.
+
+Siellä oli kiirettä, upseeria, lakeijoja juoksenteli edestakasin;
+näytti siltä kuin keittopuuhat olisivat panneet koko talon liikkeelle.
+Mutta portaissa ei ollut mitään valaistusta, Maurice hapuili pimeässä
+vanhalta muistilta. Toisessa kerrassa hän pysähtyi henkeään pidättäen
+keisarin oven kohdalla, mutta sieltä ei kuulunut mitään, siellä
+vallitsi haudan hiljaisuus. Ullakkokamariin osattuaan oli Maurice
+säikähdyttää hengiltä vanhan rouvan, joka siellä yksinäisyydessä istui.
+Kun hän viimeinkin tunsi entisen suosikkinsa, huudahti hän:
+
+-- Voi rakas lapsi, millä surun hetkellä meidän pitää tavata
+toisemme!... Minä olisin ilomielellä antanut keisarille taloni, mutta
+sinä et voi käsittää, miten hävyttömiä hänen palvelijansa ovat! He
+kääntävät nurin joka paikan, ja voi sitä elämää keittiössä! Kyllä he
+vielä sytyttävät tuleen koko talon... Ja keisari, mies parka, hän on
+kuin haudasta kaivettu, -- ja niin murheellinen aina! Miesparka!
+
+Mauricen poislähtiessä saattoi vanha rouva hänet ulos ja suhahti
+kumartuen porraskaiteen yli:
+
+-- Katso, tästä voit nähdä hänet... Niin, jumala paratkoon, mikähän
+meidän kaikkien eteen tulee!... Hyvästi, rakas lapsi!
+
+Maurice jäi seisomaan kuin kivettyneenä pimeille portaille; pienestä
+lasiruudusta keisarin ovessa hän näki näyn, joka painui ikipäiviksi
+mieleen.
+
+Koruttomassa, kolkon näköisessä suojassa istui keisari pienen
+ruokapöydän ääressä, kynttelit kahdenpuolen lautasta. Huoneen perällä
+seisoi kaksi ajutanttia liikkumattomina ja äänettöminä ja pöydän
+vieressä odottava pöydänkattaja. Ja lasi oli tyhjä, leipään ei oltu
+koskettu, keskellä lautasta kylmeni kananpaisti. Keisari istui
+hievahtamatta, silmät pöytäliinaan luotuina, katse epävarma, kostea,
+niinkuin se jo oli Reimsissä. Vaan nyt hän näytti vieläkin
+väsyneemmältä ja kun oli viimein, ikäänkuin väkinäisesti, pistänyt pari
+lihapalasta suuhunsa, työnsi hän lautasen pois. Hän oli syönyt. Salatut
+kärsimykset olivat painaneet leimansa kalpeille kasvoille ja hänen
+huulensa värähtelivät.
+
+Kun Maurice astui alakerran eteisen läpi, avattiin juuri ruokasalin
+ovea ja hän näki komean pöydän, jossa monenlaiset herkut höyrysivät ja
+jota valaisi pari korkeaa haarukkajalkaa. Tallimestarit, kamariherrat,
+ajutantit olivat täydessä toimessa pöydän ympärillä, tyhjentäen
+keisarillisen viinikellarin pulloja ja pistellen kokkien keittämiä
+herkkuja. Ja sieltä kuului äänekästä ja vilkasta puhetta ja astioiden
+kilinää. Kaikki olivat tyytyväisiä nyt kun tiesivät pääsevänsä takasin
+Pariisiin, marsalkan sähkösanoma oli mennyt, nyt oli asia varma.
+Kahdeksan päivää korkeintaan, niin saivat vihdoin pitkästä ajasta maata
+oikealla vuoteella!
+
+Maurice tunsi yhtäkkiä kauheaa väsymystä: varmaa oli, sotajoukko
+vetäytyi takasin, hän saattoi levollisesti paneutua maata ja nukkua
+kunnes 106:s huomenna saapuu Chêneen. Hän astui torin poikki
+apteekille, jossa söi, ikäänkuin unessa, päivällisensä. Sitten
+taidettiin sitoa kipeä jalka ja hän joutui jollain tavalla proviisorin
+sänkyyn. Ja sen jälkeen hän ei enää tietänyt mitään, pimeys ympäröi
+häntä. Hän nukkui kuin kivi. Mutta maattuaan jonkun aikaa täydellisessä
+unhotuksen tilassa heräsi hän tietämättä oliko maannut tuntia vai
+vuosikymmeniä, ja kavahti istumaan sängyssä. Missä hän oli? Mikä rumina
+ja jyrinä hänet herätti? Hän hypähti ikkunan luo katsomaan. Ja siellä
+näkyi pienellä torilla, joka aina muulloin oli niin autio ja tyhjä
+yönaikaan, koko tykistö, loppumaton jono hevosia ja miehiä, kanuunia ja
+vaunuja riensi ohitse. Pienet rakennukset tärisivät, ikkunat
+helähtelivät. Maurice tunsi ahdistavaa pelkoa. Mitähän kello lienee,
+kun ne noin rientävät? Raatihuoneen kello löi neljä. Hän koetti olla
+levollinen, ajatteli, että peräytyminen nyt alkaa, ensimmäiset osastot
+ovat lähteneet Pariisia kohti. Mutta hän sattui kääntämään päätään ja
+näki jotain, joka enensi levottomuuttaan: prokuraattorin talossa loisti
+yhä tulet kulma-huoneen ikkunoista ja keisarin varjo kuvautui silloin
+tällöin uutimelle.
+
+Maurice sieppasi housunsa, hän aikoi mennä alas kadulle, vaan samassa
+avasi Combette huoneen oven ja astui kyntteli kädessä sisään.
+
+-- Näin teidät ikkunassa kun palasin raastuvalta ja tulin kertomaan ...
+ajatelkaas, minä en ole saanut nukkua koko yönä, olemme istuneet työssä
+kaksi tuntia, pormestari ja minä, kirjoittaneet uusia määräyksiä
+sotamiesten ottoa varten... Niin, nyt on taas kaikki muutettu, taasen
+muutettu. Oli kuin olikin oikeassa se upseeri, joka nauroi, ettei olisi
+pitänyt sähköittää Pariisiin!
+
+Hän puhui kauvan aikaa ja Maurice kuunteli levottomana katkonaisia
+lauseita. Kello kaksitoista oli sotaministeriltä tullut vastin
+ennenmainittuun sähkösanomaan, tarkkaan ei sisältöä tunnettu, vaan eräs
+upseeri oli sanonut raatihuoneella, että keisarinna ja ministeristö
+pelkäsivät vallankumousta, jos keisari tulee Pariisiin ja jättää
+Bazainen oman onnensa nojaan. Vastaus, joka ei tuntenut preussiläisen
+sotajoukon todellista asemaa ja nähtävästi luuli, että Châlonin armeija
+oli sen edellä, vaati tavattoman kiivaasti eteenpäin marssia.
+
+-- Keisari haetutti marsalkan luokseen, jatkoi apteekkari, he olivat
+lukon takana melkein tunnin ajan. Minä en tietysti voi sanoa, mitä he
+keskustelivat, mutta upseerit ovat tietävinään, että peräytymisestä ei
+tule mitään, nyt käännytään taas Maasiin päin... Me olemme juuri ikään
+antaneet käskyn, että kaikki leipomauunit ovat ensimmäisen osaston
+käytettävinä. Se saapuu aikaseen huomen aamulla kahdennentoista
+jälkeen, jonka tykistö, kuten ikkunasta näitte, parhaallaan on menossa
+Besaceen... Nyt tulee tosi, nyt aijotaan tapella!
+
+Hän vaikeni ja pysähtyi ikkunan eteen, ja hänenkin katseensa etsi
+valaistua ikkunaa prokuraattorin talossa. Sitten mukisi hän hiljaa,
+niinkuin itsekseen puhuen:
+
+-- Herra tietänee, mitä siellä keskusteltiin!... Kummallista,
+kummallista tämä vain on, kello kuusi käännytään pakoon niinkuin
+suurenkin vaaran uhatessa ja puolenyön aikaan ollaan taas valmiit
+hyökkäämään suin päin eteenpäin, -- vaikka asiat ovat juuri samalla
+kannalla!
+
+Maurice kuuli yhä tykistön jyrisevän epätasaisella kivisillalla; pienen
+pimeyteen vaipuneen kylän kautta kulki loppumaton jono ihmisiä ja
+eläimiä, ne kulkivat Maasiin päin, huomispäivän tuntemattomia kauhuja
+kohti.
+
+Ja pienillä halvoilla uutimilla näkyi tuon tuostakin keisarin varjo.
+Hän oli sairas, ei saanut unta, käveli edestakasin tuskiaan
+huojentaakseen, ja sotamiesten astunta, hevosten töminä ja raskaiden
+kuormien synnyttämä yhtämittainen tärinä vaivasi häntä; hänhän tiesi
+lähettävänsä kaikki nämä elävät olennot kuolemaan. Parissa tunnissa oli
+hänet taas saatu mieltä muuttamaan, oli pakotettu saattamaan itsensä ja
+muut onnettomuuteen. Mitähän heillä mahtoi olla toisilleen sanomista,
+tällä keisarilla ja tällä marsalkalla, jotka molemmat selvään näkivät,
+mikä miehistöä odotti? Iltasella he olivat yksimielisesti päättäneet,
+että tappio oli varma, jos nykyisissä oloissa antautuivat taisteluun,
+-- miten he siis voivat päivänkoitteessa muuttaa mielipidettä, vaikka
+vaara joka hetki suureni? Kenraali Palikaon suunnitelma, lentomarssi
+Montmédyyn, oli jo 23 päivänä uskallettu, mainiolla sotajoukolla ja
+nerokkaalla johtajalla kenties vielä mahdollinen 25:nä, vaan 27:nä se
+oli suoraa hulluutta. Jos nämä molemmat, keisari ja Mac-Mahon,
+selvästi käsittivät asian tilan, niin miksi antoivat he luonnottomien
+käskyjen ajaa itseään eteenpäin? Marsalkka ehkä alistui sotilaan
+tottelevaisuudella ja itsensäunhotuksella. Ja keisari, jolla ei enää
+ollut käskyvaltaa, pani kätensä ristiin ja odotti kohtaloaan. He saivat
+käskyn uhrata itsensä, uhrata sotajoukko, ja he tottelivat. Tämä yö oli
+rikosten yö, koko kansakunta surmattiin, sillä tästä hetkestä lähtien
+kulki sotajoukko varmaa kuolemaa kohti, 100,000 miestä lähetettiin
+kanuunan kitaan.
+
+Murheen ja epätoivon ajatuksiaan ajatellen seurasi Maurice silmillään
+varjoa, joka liikkui rouva Desrochesen sievillä uutimilla, levotonta
+varjoa, joka kulki edestakasin kuumeentapaisella kiiruulla, jota
+ahdisti Pariisista tullut kumoamaton käsky. Lieneekö keisarinna
+ajatellut sinä yönä, että hän uhraa isän valmistaakseen pojalle tilaa
+valtaistuimella? Eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsomatta, sateessa ja
+loassa, kuolemaan ja kadotukseen. Tottele, tottele käskyä, se on
+riutuvan keisarikunnan viimeinen valtti! Eteenpäin, kuole kuin sankari
+viimeiseksi, kun sotilaasi jo lepäävät raatoina, pakota maailma
+ihailemaan urhoollisuuttasi, jotta kansasi unhottaisi eikä kostaisi
+pojallesi sinun rikostasi! Ja epäilemättä keisari tiesi, että hän
+vaelsi kuolemaa kohti. Keittiössä eivät enää leimunneet liekit,
+tallimestarit, ajutantit, kamariherrat vetivät vanhurskaan unta, koko
+talo oli pimeä ja lukittu; yksinäinen varjo vain liikkui edestakasin,
+edestakasin, -- uhri oli uhrattava, hän alistui kohtalonsa alle. Ja
+kadulta tunki yhä uhkaava, korviasärkevä jyrinä, 12:nen osaston tykistö
+vieri yössä ja pimeässä tuntemattomuutta kohti.
+
+Yhtäkkiä muisti Maurice, että jos oli jälleen päätetty marssia
+eteenpäin, ei seitsemäs osasto tulekaan kulkemaan Chênen kautta. Ja hän
+ei ole rykmenttinsä luona, on jättänyt paikkansa rivissä! Jalka ei
+tuntunut enää kipeältä, voiteet ja muutaman tunnin levollinen uni
+olivat tehneet ihmeitä. Saatuaan apteekkarilta parin vankkoja, sopivia
+kenkiä, tahtoi Maurice heti lähteä, toivoen kohtaavansa 106:nen tiellä
+Chênen ja Vouziersin väliltä. Turhaan koki apteekkari houkutella häntä
+jäämään ja lupasi lähteä itse kyyditsemään, mutta Maurice ei saanut
+rauhaa, hänen täytyi päästä heti pimeän yön selkään etsimään
+rykmenttiään. Combette valjastutti hevosensa ja Ferdinand, proviisori,
+kelmeä, ilkeän-näköinen poika, joka juuri oli ilmestynyt kotiin, lähti
+kyyditsemään. Oli pimeä kuin säkissä, vettä satoi taivaan täydeltä ja
+vaunulyhtyjen niukka valo ei kyennyt tunkemaan märän tienkään yli. Joka
+silmänräpäys kuului outoja ääniä, heidän täytyi vähä väliä pysähtyä
+luullen, että sotajoukko sulki tien.
+
+Ei ollut Jeankaan paljoa nukkunut sinä yönä. Kuultuaan Mauricelta, että
+ainoa pelastuksen mahdollisuus oli nopea peräytyminen, koetti hän olla
+tavallista huolellisempi ja pitää silmällä miehiä, että he eivät
+päässeet kauvas poistumaan, odottaen lähtökäskyjä, joka saattoi tulla
+milloin tahansa. Kahden ajoissa kuului pilkko pimeältä tieltä hevosten
+töminää: ratsuväki tunki etujoukkona Ballayta ja Quatre-Champsia kohti
+vartioidakseen Boult-aux-Boisin ja Croix-aux-Boisin teitä. Tuntia
+myöhemmin lähti jalkaväki ja tykistö liikkeelle, jättäen varustukset
+Falaisen ja Chestresin välillä, joita he olivat suojelleet kaksi päivää
+näkymättömältä viholliselta. Taivas oli paksussa pilvessä ja rykmentit
+poistuivat toinen toisensa jälkeen äänettöminä ja hiljaa kuin joukko
+varjoja, jotka hävisivät pimeyteen. Vaan jokaisen sydän sykki ilosta,
+ikäänkuin he olisivat päässeet vapaaksi jostain paulasta, ikäänkuin jo
+olisivat olleet Pariisin muurien alla koston hetkeä odottamassa.
+
+Jean tuijotti pimeyteen. Molemmin puolin tietä kasvoi puita ja se
+näytti kulkevan laajojen niittyjen poikki; sitten muuttui maa
+mäkiseksi. Joukot saapuivat pieneen kylään, Balayhin kaiketi, ja
+silloin alkoi sataa vettä taivaan täydeltä, vaan miehet olivat jo niin
+tottuneita sateesen, etteivät hiiskuneet mitään, ja marssivat edelleen
+niskat kumarassa. Pian jäi Balay kauvas jälelle ja lähestyessä
+Quatre-Champsia alkoi tuntua kovia tuulenpuuskia, jotka vähitellen
+yltyivät ja kasvoivat kiihkeäksi rajuilmaksi ennenkun he ennättivät
+Noirvalin harjulle. Toisella puolen Quatre-Champsia annettiin
+seisahduskäsky, ja rykmentit pysähtyivät toinen toisensa jälkeen. Koko
+seitsemäs osasto, 30,000 miestä, seisoi täysilukuisena ase jalalla kun
+päivä koitti, pilvinen harmaa päivä, sadekuurojen maahan ravistessa.
+Mitä nyt oli tekeillä? Mitä tämä seisahdus merkitsi? Miehet kävivät
+levottomiksi, jotkut tiesivät, että marssin suunta taas muutetaan,
+mutta varmasti ei tiedetty muuta kuin että tässä seistiin asejalalla
+eikä saatu istua eikä lähteä rivistä. Tuuli pieksi rajusti, heidän
+täytyi nojautua toisiinsa, ett'eivät kaatuisi. Vedentulva sokaisi
+heitä, kasteli läpimäriksi ja juoksi jäisinä virtoina pitkin selkää.
+Siinä seistiin kaksi tuntia, kaksi sanomattoman pitkää tuntia, ja
+odotettiin, ei kukaan tietänyt mitä.
+
+Päivän vähitellen valjetessa alkoi Jean tarkastella seutuja. Hän tiesi
+että Chênen tie kulki luoteesen, toisella puolen Quatre-Champsia. Mutta
+minkä tähden he olivat kääntyneet oikealle, minkätähden? Sen jälkeen
+hän tarkasteli esikuntaa, joka oli sijoittunut isoon taloon harjun
+rinteellä. Upseerit näyttivät rauhattomilta, juoksentelivat edestakasin
+ja puhuivat kiihkeästi. Eikä kuulunut käskyjä, mitä kummia siellä taas
+odotettiin? Ympärillä levisi joka puolelle sänkipeltoja, pohjoisessa ja
+idässä näkyi metsäisiä mäkiä, kaukana etelässä sakeaa metsää ja
+lännessä kuumotti Aisnelaakso ja Vouziersin valkoset talot. Harjun
+rinteessä olevan talon alapuolella näkyi Quatre-Champsin kellotapuli
+sadeverhon takaa, joka oli niin tiheä, että näytti tahtovan sulattaa
+kylän matalat sammaltuneet kattorähjät.
+
+Sinne päin katsellessaan huomasi Jean tiellä pienet nelipyöräiset
+vaunut, jotka lähestyivät hyvää vauhtia räiskivien vesilätäköiden yli.
+Se oli Maurice, hän oli tienkäänteessä nähnyt 7:nen osaston ja hyppäsi
+heti taloon päästyä vaunuista ja riensi rykmenttinsä luo. He olivat
+ajelleet kaksi tuntia sinne tänne, sillä talonpoikien neuvoihin ei
+ollut paljoa luottamista.
+
+Jean huusi hämmästyneenä:
+
+-- Mitä sinä tänne ajat? Mehän tulemme Chêneen ja olisit siellä
+yhtynyt!
+
+Maurice teki kiukkuisen liikkeen.
+
+-- Ohoh! Vai Chêneen!... Ei, sitä tietä te ette mene, nyt lähdetään
+taas päinvastaiseen suuntaan, tuonne, kuolemaan joka sorkka!
+
+-- Hyvä! sanoi toinen hetken perästä, -- hänen kasvonsa olivat aivan
+kalpeat. -- Jos kuolla pitää, niin voimmehan ainakin kuolla kaikki
+yhdessä.
+
+Ja he syleilivät toisiaan kuten erotessakin. Sateen yhä raivotessa
+astui sotamies riviinsä ja korpraali asettui paikalleen, läpimärkänä,
+vaan äänettömänä, moitteettomana, sanallakaan ilmaisematta
+tyytymättömyyttään.
+
+Vähitellen levisi tieto marssisuunnan muutoksesta. Eräs ajutantti toi
+seitsemännelle osastolle käskyn asettua leiriin Nouartin seuduille,
+viides määrättiin Beauclairiin muodostamaan oikean siiven, ensimmäinen
+vetäysi Chêneen kahdennentoista sijasta, joka marssi Besaceen ja tulisi
+muodostamaan vasemman siiven. Suurin osa kuormastoa oli joutunut
+harhateille, kaikki tykistön ahjot esimerkiksi olivat nyt tulossa
+Terronista Vouziersin tietä, jossa ne varmaankin joutuvat vihollisten
+käsiin. Epäjärjestys oli suurempi kuin koskaan ennen, pelko ja ahdistus
+nousi ylimmilleen.
+
+Miehistöön levisi synkkä epätoivo. Muutamat viskasivat reppunsa maahan,
+veteen ja likaan, ja istuivat niiden päälle. He tahtoivat kuolla
+siihen, sateen taivaasta tulviessa. Toiset ilkkuivat ja haukkuivat
+päälliköitä: mainioita olivat, aamusella kuljettivat länteen, illalla
+itään. Kun ei vihollista näkynyt, näkivät he vihollisen haamuja, ja kun
+ne todella tulivat, niin häntä koipien välissä pakoon! Joukot
+kadottivat kaiken ryhdin ja rohkeuden, niistä oli tulemaisillaan kurja
+kuriton joukko, jota ajamalla ajettiin teurastettavaksi.
+
+Vouziersistä päin kuului laukauksia, 7:nen osaston jälkijoukko oli
+kohdannut saksalaisen armeijan etujoukon. Ja nyt kääntyivät kaikkien
+katseet Aisnelaaksoon päin, josta nousi paksu musta haiku: ulaanit
+olivat sytyttäneet Falaisen. Sotamiehet raivosivat. Mitä? Oliko
+vihollinen nyt siellä! Kaksi päivää he olivat seisoneet ja odottaneet
+ja antaneet preussiläisten rauhassa jatkaa kulkuaan. Ja sitten oli
+puikittu pakoon! Kaikista typerimmätkin käsittivät harmilla ja
+kiukulla, että tässä oli tehty parantamaton virhe, että tuo
+ijankaikkinen vitkasteleminen oli saattanut heidät satimeen: neljännen
+armeijan vakoilijapatrullit olivat säikytelleet Bordasin prikaattia ja
+siten viivyttäneet koko Châlonin joukon liikettä, että kolmas,
+kruununprinssin armeija, ennättäisi saapua. Ja niin olivat -- marsalkan
+tietämättömyyden tähden vihollisen asemasta -- nuo kaksi saksalaista
+sotajoukkoa saaneet levossa ja rauhassa yhtyä ja uhkasivat nyt
+täydellisellä perikadolla viidettä ja seitsemättä osastoa.
+
+Maurice katseli punasen hohtavaa taivaanrantaa ja mustia savupatsaita,
+siellä paloi Falaise... Hän katsahti Chênen tielle. Kuormasto, jonka jo
+luultiin hukkaan joutuneen, lähestyi hitaasti, kaikeksi onneksi! Heti
+senjälkeen, ensimmäisen divisioonan jäädessä Quatre-Champsiin
+odottamaan ja suojelemaan pitkän jonon kulkua, lähti toinen liikkeelle,
+marssimaan metsän kautta Boult-aux-Boisiin ja kolmas asetettiin
+vasemmalle Bellevillen luo vartioimaan, ett'ei liikettä katkaista. Ja
+kun 106:s alati kiihtyvässä sateessa aloitti pelottavan marssinsa
+Maasia kohti, näki Maurice kuin unessa keisarin varjon vaeltavan
+edestakasin, edestakasin, rouva Desrochesen valkoisten uutimien takana!
+Voi jumala, surkeata oli nähdä tämän epätoivon sotajoukon lähtevän
+kurjuuteen ja kuolemaan, että hallitsijasuku pelastuisi! Eteenpäin,
+eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsahtamatta, sateesen ja myrskyyn,
+likaan ja liejuun, eteenpäin varmaan perikatoon!
+
+
+
+
+VI.
+
+
+-- Soo, perhana, huusi Chouteau herätessään seuraavana aamuna
+läpimärkänä ja kylmästä kontistuneena, nyt pitäisi olla lämmintä
+lihalientä ja kappale hyvää lihaa!
+
+He eivät olleet saaneet edellisenä iltana kuin hiukan perunoita,
+ruoanhoito kävi päivä päivältä epäsäännöllisemmäksi ja kurjemmaksi
+alituisesti sinne tänne marssittaessa eikä saapunut enää koskaan
+oikeassa ajassa perille. Kukaan ei tietänyt varmasti neuvoa, missä
+harhailevat joukot milloinkin pysähtyivät, minne ne taas kääntyvät, --
+ja muonanjako oli huonolla kannalla.
+
+Loubet ojensi jäykkiä sääriään ja nauroi pilkallisesti.
+
+-- Eli ehken hanhipaistia ja perunoita!
+
+Joka mies oli ärtysellä päällä. Ei jaksa olla hyvällä tuulella kun
+vatsa on tyhjä. Ja vettä satoi yhtä kyytiä, maa oli likomärkä eikä
+ollut edes heiniäkään alla.
+
+Kun Pache teki ristinmerkin aamurukouksensa luettuaan, huusi Chouteau
+äkäsesti:
+
+-- Rukoilisit sitä hyvää jumalaasi lähettämään meille muutamia
+makkaroita ja puoli tuoppisen viinaa jokaiselle!
+
+-- Voi, sinä kaikkivaltias, kunpa olisi edes kuivaa leipää! huokasi
+Lapoulle, joka tunsi nälän vaivoja pahemmin kuin muut.
+
+Luutnantti Rochas käski heidän tukkia suunsa. Hän ei ilennyt enää
+kuulla aikamiesten naukuvan kuin pienet lapset ruokaa. Vetää
+tiukemmalle vyötä -- sillähän siitä pääsee!
+
+Kun asiat alkoivat käydä oikein hullusti ja kiväärinlaukauksia kuului
+joka silmänräpäys ympärillä, oli luutnantti Rochas saanut takasin
+entisen varmuutensa. Koska preussiläiset olivat saapuneet, niin mikäs
+hätä enää oli! Annetaan selkään! Ja hän kohautti halveksivasti
+olkapäitään kapteeni Beaudoinin takana -- hienon herran, -- jota oli
+kohdannut lohduton suru, vaatevarasto oli joutunut teille
+tietämättömille. Ruoatta, sen aina jaksoi kärsiä, vaan kun ei saanut
+muuttaa paitaa!
+
+Maurice oli aivan sairas. Jalassa ei ollut enää mitään vikaa,
+apteekkarin voiteiden ja suuren kengän ansio, vaan vaatteensa olivat
+olleet koko eilisen päivän märät ja hän oli kauheasti vilustunut. Koko
+ruumis oli kipeä kuin ajos. Hän lähti noutamaan vettä ja katseli
+purolle mennessään ympärillä olevaa tasankoa, jonka laidassa
+Boult-aux-Bois sijaitsi. Pohjosessa ja lännessä oli suuria metsiä,
+Bellevilleen saakka ulottui korkeanlaisia harjanneita, jotavastoin maa
+Buzancyn puolessa, idässä siis, oli melkein yhtämittaista tasankoa,
+jossa oli pieniä kyläkuntia siellä ja täällä. Missähän päin vihollista
+aijotaan odottaa? Kun hän palasi vesikannuineen purolta, seisoi
+muutaman talon ovella miehiä ja naisia. He kysyivät, jäävätkö
+sotamiehet nyt niille seuduin puolustamaan talonpoikia, koska
+saksalaiset kuuluvat olevan tulossa. Viides osasto oli jo kolmasti
+marssinut ohitse ja eilen oli kuulunut kanuunan pauketta Barista päin.
+Maurice vastasi, että seitsemäs osasto luultavasti myös tulee jatkamaan
+matkaansa. Ja silloin syntyi itkua ja valitusta. Heidät jätetään siis
+aivan turvattomiksi, sotamiehet eivät olekaan tulleet tappelemaan, vaan
+juoksentelevat milloin yhdelle, milloin toiselle suunnalle ja pakenevat
+kun kuulevat pyssynpaukkeen!
+
+-- Jos joku tahtoo sokeria, niin pistäköön peukalonsa kuppiin. Ehken se
+sulaa! sanoi Loubet kahvia juotaessa.
+
+Vaan miehiä ei naurattanut. Ei ollut maukasta kahvi sokeritta, eikä
+ollut korpun palaakaan. He olivat eilen, seistessään Quatre-Champsin
+luona, nauttineet, mitä repuissa löytyi, ja saivat nyt olla ilman. Ei
+löytynyt enää muuta kuin kymmenkunta perunaa, jotka jaettiin
+rehellisesti.
+
+Mauricella oli kamalan nälkä.
+
+-- Jos olisin tietänyt tämän Chênessä, niin olisin ostanut leipää.
+
+Jean kuunteli ääneti miesten pakinaa. Hän oli suuttunut aamulla
+Chouteauhon, joka ei lähtenyt puita noutamaan, vaan väitti ettei hänen
+vuoronsa ollut. Korpraalia suretti nähdä kurin ja järjestyksen
+höllenevän päivä päivältä, upseerit tuskin rohkenivat nuhdella väkeä.
+Ja Jean käsitti, että hänen täytyi antaa perään, jos tahtoi ylläpitää
+sovintoa. Sentähden hän ei ollut huomaavinaan koko asiaa, asettui aivan
+toverin kannalle miehiinsä, joille hänen kokemuksensa ja huolenpitonsa
+oli joka hetki hyödyksi. Ja vaikka hänen miehensä eivät saaneet enemmän
+ravintoa kuin toisetkaan, eivät he kumminkaan näyttäneet niin
+nälkäisiltä ja heikoilta. Mutta Mauricen kärsimykset viilsivät hänen
+sydäntään. Hän näki, että tämän, liiallisiin ruumiinponnistuksiin
+tottumattoman nuorukaisen voimat alkoivat vähetä, tarkasti häntä
+levottomuudella ja pelkäsi joka hetki, ett'ei hän kestäisi loppuun.
+
+Kun Maurice valitti, ett'ei ollut ostanut Chênessä leipää, nousi Jean
+ja meni reppunsa luo. Hän näytti etsivän sieltä jotain, tuli vähän ajan
+perästä takasin ja pisti Mauricelle korpun.
+
+-- Syö tuo, vaan elä huoli näyttää muille. Minulla ei ole antaa
+kaikille.
+
+-- Entä itse? Sinä jäät ilman? kysyi Maurice liikutettuna.
+
+-- Eikö mitä ... minulla on vielä kaksi kappaletta.
+
+Niin olikin; hän oli säästänyt kolme korppua taistelun hetkeä varten,
+sillä hän tiesi kokemuksesta, että silloin saattaa tulla kovasti nälkä.
+
+Kello kymmenen lähti seitsemäs osasto liikkeelle. Ensin oli marsalkka
+aikonut antaa käskyn marssia Buzancyn kautta Stenayiin ja mennä siellä
+Maasin yli. Mutta preussiläiset riensivät Châlonin joukon kintereillä,
+eivätkö jo liene olleet Stenayssa, kenties Buzancyssakin. Sentähden
+lykättiin seitsemättä osastoa pohjoseen päin, komennettiin lähtemään
+Besaceen, puolen kolmatta peninkulmaa Boult-aux-Boista, ja menemään
+seuraavana aamuna Mouzonin luona Maas-virran ylitse. Väestö nurisi, he
+olivat nälkäisiä ja viluisia, heikkoja ja uupuneita edellisten päiväin
+vaivoista ja jännityksestä; upseerit olivat synkän näkösiä, heitä ei
+ensinkään miellyttänyt tämä lähtö, heitä kyllästytti ainainen
+käsittämätön vitkasteleminen ja toimettomuus. Miksi eivät saaneet mennä
+Buzancyyn avuksi viidennelle osastolle, jonka kanuunat siellä olivat
+paukkuneet? Mutta viides osasto sai myös käskyn marssia takasin
+Nouartiin päin, kahdestoista komennettiin Besacesta Mouzoniin ja
+ensimmäinen Raucourtiin. Koko liike muistutti koirain ahdistamaa
+karjalaumaa, joka juoksentelee sekasin pienellä alalla ja päättää
+vihdoin monien viivytysten ja arveluiden jälkeen rynnätä suoraan
+eteenpäin.
+
+Kun 106:s ratsuväen ja tykistön jälkeen lähti Boult-aux-Boista ja
+kolmen divisioonan mieslaumat peittivät tiet ja pellot, alkoi taivaalle
+jälleen keräytyä suuria mustia pilviä, joka vielä enensi miesten
+alakuloisuutta. Rykmentti kääntyi Buzancyyn vievälle valtatielle, jota
+reunusti komeat poppelipuut. Germondin kylässä juoksivat naiset pihalle
+ja ojensivat itkien rintalapsensa sotamiehiä kohti, ikäänkuin
+suojelusta rukoillen. Koko kylästä ei voinut saada ainoatakaan perunata
+eli leipäpalasta. Ja nyt sai 106:s, sen sijaan että olisi jatkanut
+kulkuaan Buzancyyn, kääntyä vasemmalle, Autheen päin; ja kun miehet
+mäen kukkulalta huomasivat Bellevillen, jonka ohi eilen olivat
+marssineet, selvisi heille, että nyt oltiin taaskin palausretkellä.
+
+-- Nielköön heidät helvetti kitaansa! Luulevatko ne meitä hulluiksi kun
+juoksettavat kuin vasikoita! huusi Chouteau hampaitaan kiristellen.
+
+Ja Loubet lisäsi:
+
+-- Tuollaiset komentajat pitäisi vetää hirteen... Edestakasin,
+edestakasin! Jumala paratkoon, tämmöisten miesten sorkat eivät ole
+heille suuresta arvosta!
+
+He olivat pakahtua harmista. Tasangolla marssittiin kahdessa
+kolonnassa, upseerit keskessä, mutta nyt ei ollut niinkuin Reimsistä
+Champagnen kautta marssiessa iloisia, laulelevia sotamiehiä, jotka
+kantoivat kuin tyhjää raskaita reppujaan ja riemuitsivat mielessään
+selkäsaunasta, jonka preussiläiset tulevat heiltä saamaan! nyt he
+olivat mykkiä, otsat kurtussa, vetivät vastahakoisesti jalkojaan ja
+noituivat kivääriään, joka hankasi olkapäätä, reppua, joka painoi
+selässä. Heillä ei ollut enää luottamusta päälliköihin, olivat kokonaan
+toivottomuuden vallassa ja astuskelivat eteenpäin ajettuna kuin
+karjalauma. Onneton sotajoukko aloitti Golgata-retkensä.
+
+Mutta Maurice oli huomannut jotain. Vasemmalla, aaltomaisesti
+muodostuneen tasangon laidassa ilmestyi metsästä ratsumies, pian
+jälkeen toinen ja vielä kolmaskin. He pysähtyivät, näyttäen siellä
+loitolla hyvin pieniltä, juuri kuin tinasotamiehiltä. Hän luuli niitä
+omiksi vartiomiehiksi, husaariksi, kun jotain välähti heidän
+olkapäillään, messinkipoletit luuli hän.
+
+-- Katso, katso tuonne! huusi hän nyäisten Jeania, joka seisoi hänen
+rinnallaan. Ne ovat ulaania!
+
+Jean tuijotti metsän laitaan.
+
+-- Nuoko?
+
+Ne olivat todellakin ulaania, ensimmäiset, jotka 106:s rykmentti näki.
+Vaikka he jo olivat olleet liikkeessä seitsemättä viikkoa, eivät he
+olleet vielä nähneet silmäinsä edessä ainoatakaan vihollista, vielä
+vähemmin saaneet nostaa pyssyn olalle ja lipsauttaa liipasinta. Joka
+ikinen pää kääntyi katsomaan ja hämmästys veti vertoja uteliaisuudelle.
+Oikeinhan ne olivat ihmisten näkösiä nuo!
+
+-- Yksi on erittäin hyvissä voimissa! huomautti Loubet.
+
+Vaan nyt ilmaantui metsikön vasemmalle puolelle koko eskadroona ja tämä
+peloittava näky saattoi kolonnan pysähtymään. Jaeltiin käskyjä. 106:nen
+tuli asettua muutamien puiden suojaan puron rannalle. Tykistö jo
+nelisti takasin ja järjestyi pienelle kummulle. Ja siinä taas seistiin
+kaksi runsasta tuntia, tuhlattiin kallista aikaa niin mitään
+toimittamatta. Vihollisen ratsujoukko seisoi liikkumattomana kaukana
+näköpiirin rajalla. Sinne tänne arveltuaan päättivät upseerit, ett'ei
+siitä taida tulla entistä kummempaa, ja marssivat eteenpäin.
+
+-- Ei tullut vielä tälläkään kerralla totta! mutisi Jean alakuloisesti.
+
+Mauricenkin sormen päitä kutkutti halu päästä viimeinkin
+paukauttelemaan. Hän ajatteli itsekseen, että osasto oli tehnyt eilen
+suuren erehdyksen kun ei se rientänyt 5:lle avuksi. Koska ei vihollinen
+tehnyt päällehyökkäystä, täytyi syyn olla siinä, että hänellä ei ollut
+vielä tykistöä käytettävänään, ja ratsujoukon esiintyminen tarkoitti
+ainoastaan osaston marssin hidastuttamista. Heitä oli siis jälleen
+vedetty nenästä. Ja tosiaankin nähtiin ulaanit koko ajan milloin vain
+päästiin jonkun mäen kukkulalle, he seurasivat jälessä ja olivat
+valppaita, katosivat talojen taa ilmestyäkseen jälleen metsänrinteessä.
+
+Sotamiehistä tuntui pahalta, että heitä noin vartioitiin matkan takaa,
+niinkuin olisivat olleet näkymättömässä lukinverkossa.
+
+-- Tätä ei kestä mikään, tuumailivat sotamiehet. Jos kuitenkin saisi
+lennättää pari lyijypalasta tuonne, niin eivätköhän sieltä häviäisi?
+
+Mutta he marssivat ja marssivat yhä, vaikkakin hitaasti ja
+vaivaloisesti. Ja he tunsivat, että vihollinen lähenee joka puolelta,
+että heidän ylitsensä kokoontui kuin ukkosen ilma, jonka uhkaava paino
+rasittaa jo kauvan edeltäpäin. Jälkijoukolle oli annettu ankaroita
+käskyjä, nyt ei enää jäänyt jälkeen vitkastelijoita, sillä nythän
+tiedettiin varmaan, että preussiläiset eivät voineet olla kaukana, ja
+he kyllä keräävät jokaisen, jonka tieltään löytävät. Heidän tykistönsä
+lähestyi salaman nopeudella, kulki enemmän kuin 5 peninkulmaa päivässä,
+jotavastoin ranskalaiset väsyneinä ja ilman pontevuutta tallustelivat
+samoja jälkiään.
+
+Autheen tultua selkeni taivas ja Maurice, tarkastaen auringon asemaa,
+teki sen huomion, että he jo puolentoista peninkulman päässä Chênestä
+alkoivat kääntyä itäänpäin, sen sijaan että olisivat kulkeneet suoraan
+kylää kohti. Kello oli kaksi; parin päivän yhtämittaa märissä
+vaatteissa olon jälkeen rasitti kuumuus tavattomasti miehiä. Pitkissä
+mutkissa kierteli tie autiota kangasta. Ei näkynyt taloa, ei elävää
+sielua, ainoastaan joku pieni puuryhmä siellä täällä; ja tuo elottomuus
+ja tyhjyys vaikutti samanlaista mielialaa sotamiehissä, jotka hitaasti
+liikkuivat eteenpäin, hiestyneinä ja päät nuukallaan. -- Jo tuli
+vihdoin Saint-Pierremont näkyviin -- pari kolme tyhjää taloa mäen
+nypykällä. He eivät marssineet kylän kautta, vaan kääntyivät oitis
+vasemmalle, astuen jälleen suoraan pohjoseen Besacea kohti. Nyt käsitti
+Maurice marssisuunnitelman tarkoituksen, he koettivat ennättää
+Mouzoniin ennen preussiläisiä. Vaan voiko se olla mahdollista näillä
+läpiuupuneilla joukoilla. Pierremontin luona näyttäytyivät ulaanit taas
+kaukana erään Buzancyyn vievän tien käänteessä, ja kun jälkijoukko
+kulki maakylän ohitse, paljastui eräs tykistöpatteri ja muutamia luotia
+vingahteli ilmassa, kuitenkaan vahinkoa tuottamatta. Mutta niihin ei
+vastattu, marssia vain jatkettiin yhä hitaammin ja vaivaloisemmin.
+
+Saint-Pierremontista on Besaceen runsaasti puolitoista peninkulmaa ja
+Jean joutui aivan epätoivoon kun Maurice ilmoitti sen hänelle. Se oli
+mahdottomuus, hän näki selvästi miesten väsyneistä katseista ja
+hengityksestä, etteivät he jaksa niin pitkälti. Tie kulki yhä ylämäkeä
+kahden harjun välissä, jotka vetäytyivät lähemmä ja lähemmä toisiaan.
+Nyt täytyi levähtää. Vaan lyhyt pysähdys jäykistytti vaan enemmän
+jäseniä ja lähtö oli varsin surkea. Rykmentit marssivat sanomattoman
+vitkaan, silloin tällöin jäi joku kaatunut tielle. Maurice oli käynyt
+kalman kalpeaksi ja kulki melkein tunnotonna silmäluomet ummessa. Jean
+oli vastoin tavallisuutta puhelias, hän koetti pitää toisen mieltä
+vireillä.
+
+-- Vai asuu sinun sisaresi Sedanissa, ehken tulemme kulkemaan siitä
+kautta.
+
+-- Sedaniin! Ei ikään! Emme me tule ensinkään siihen suuntaan
+kulkemaan, -- ne mahtavat olla hulluja...
+
+-- Onko sinun sisaresi nuori?
+
+-- Hänhän on päivän päälle yhtä vanha kuin minä, me olemme kaksoset.
+
+-- Ja hän on sinun näkösesi?
+
+-- On hyvin, hän on myös vaalea, kauniit, kiharat hiukset ... oi, niin
+hienot ja pehmeät! Hyvin pienikasvuinen, kapeat kasvot, ja hiljainen
+käytökseltään, niin hän on ... sisar Henriette!
+
+-- Kai pidät hänestä paljon!
+
+-- Tietysti, pidänhän toki...
+
+He kävelivät hetken ääneti. Vaan sitten vilkasi Jean häneen ja näki,
+että hän oli aivan kaatumaisillaan.
+
+-- No no, mikäs nyt, poika parka?... Koeta vielä vähän matkaa... Minä
+otan tuon pyssyn, että on helpompi. Jos totta totisesti tätä vielä
+kauvan kestää, niin jää puolet miehistöstä maantieojaan!
+
+Suoraan edessäpäin oli Oches, jonka muutamat talot näkyivät mäen takaa;
+keskellä pisti keltanen kirkko huippunsa viheriöiden puiden välistä.
+
+-- Tuohon saamme varmaan jäädä yöksi, arveli Jean.
+
+Oikein arvasi. Kenraali Douay oli huomannut, että miehet olivat
+nääntymäisillään ja tarvitsivat lepoa, vaan tämän päätöksen vaikutti
+etenkin kuormaston saapuminen, tuon kovanonnen kuormajonon, joka taas
+sattui juuri osaston tielle viivyttämään kulkua. Quatre-Champsista se
+oli komennettu ajamaan suoraan Saint-Pierremontiin; ja täällä se vasta
+yhtyi sotajoukkoon niin kurjassa tilassa, että hevoset eivät tahtoneet
+jaksaa vetää. Kello jo lähestyi viittä. Kun ei kenraali enää uskaltanut
+lähteä Stonnen solaan, oli hänen mielestään parasta pysähtyä jo ennen
+marsalkan määräämää paikkaa. Yksi divisioona jäi suojelemaan kuormastoa
+alhaalla niityllä, tykistö sijoitettiin mäkilöille takapuolla ja se
+prikaatti, joka tuli huomenna olemaan etujoukkona, asetettiin
+harjulle Saint-Pierremontin lähellä. Eräs toinen divisioona, johon
+Bourgain-Desfeuillesin prikaattikin kuului, pysähtyi kirkon taakse
+laajanlaiselle tasangolle, jota rajoitti komea tammimetsä.
+
+Oli jo aivan pimeä, ennenkun 106:s oli järjestynyt metsän rintaan.
+
+-- Hiiteen kaikki muu, huusi Chouteau, nyt minä makaan...
+
+Ja se oli kaikkien ajatus. Useimmat eivät kyenneet telttaansakaan
+pystyttämään, kaatuivat seisovilta jaloiltaan ja makasivat kuin pölkyt
+taivasalla. Ja ne, jotka vielä sen verran jaksoivat, että saivat teltan
+kuntoon, rupesivat syömättä levolle, sillä ruuan jakamisesta ei taas
+ollut puhettakaan, kenttäravintola odotti seitsemättä osastoa Besacessa
+eikä Ochesin luona. Tästä lähtien ei miehistölle enää koskaan jaettu
+säännöllisesti elantotarpeita, sanottiin että he saavat tyytyä siihen,
+mitä repuissa löytyy -- ja ne olivat tyhjät. Harvalla oli enää
+tähteitäkään Vouziersin yltäkylläisyydestä. Kahvia kenties, vaan se
+täytyi juoda sokeritta.
+
+Kun Jean aikoi jakaa Mauricelle osastaan, toisen jälellä olevista
+korpuista, oli tämä jo vaipunut sikeään uneen. Hän mietti hetken aikaa,
+herättäisikö poikaparan niukalle illalliselle, vaan kätki sitten
+korppunsa, ikäänkuin ne olisivat olleet kultaa, reppunsa pohjalle ja
+tyytyi kuten muutkin kahvipisaraan. Hän käski miesten pystyttämään
+teltan ja he olivat jo käyneet levolle kun Loubet toi saaliinsa,
+muutamia porkkanoita, jotka oli löytänyt läheiseltä pellolta. Mutta
+missäpä ne sai keitetyksi? Parasta oli järsiä raakana, vaan se yhä
+kiihoitti nälkää. Pache tuli kipeäksi.
+
+-- Ei, ei, anna hänen vain maata, sanoi Jean, kun Chouteau alkoi nykiä
+Mauricea porkkanaosaansa saamaan.
+
+-- Huomenna toki saa Angoulêmessa leipää, sanoi Lapoulle. Minulla on
+siellä serkku. Kelpo kylä se on... Angoulême...
+
+Miehet hämmästyivät.
+
+-- Angoulême? Mitä se pöllö nyt höpisee? Luulee, että me tulemme
+Angoulêmeen!
+
+Mutta Lapoulle piti päänsä. Hän oli yhtä varma pääsevänsä kohta
+serkkunsa luo Angoulêmeen kuin aamulla, että ulaanit kuuluivat Bazainen
+armeijaan.
+
+Pimeys laskeutui leirin yli; se vaipui kuin kuoleman hiljaisuuteen.
+Vaikka yö oli niin kylmä, oli kielletty tulia tekemästä. Preussiläiset
+eivät saattaneet olla kaukana, täytyi olla niin hiljaa kuin
+mahdollista, ettei herätettäisi heidän huomiotaan. Upseerit olivat
+ilmoittaneet lähdettävän liikkeelle jo neljän aikaan, ja kaikki
+kiiruhtivat käyttämään hyväkseen lyhyttä lepoaikaa. Sinne tänne
+asetetuista teltoista ja niiden ympäriltä kohosi pimeyteen tuhansien
+ihmisten hengitys, kuului kuin itse maa olisi vetänyt henkeä
+keuhkoihinsa.
+
+Yhtäkkiä pamahti laukaus. Oli vielä aivan pimeä, tuskin lienee kello
+ollut kolmeakaan. Joka ainoa mies hypähti pystyyn, he luulivat
+vihollisen karkaavan niskaan. Ja sitten se olikin vain Loubet, jonka
+päähän yöllä oli pistänyt lähteä metsään tarkastamaan, eikö sieltä
+saisi kynsiinsä jotain jäniksen poikaa eli metsälintua. Olisipa aamulla
+kelvannut tarjota toisille kunnon ateria ennen marssiin lähtöä! Vaan
+etsiessään hyvää väijymäpaikkaa kuuli hän metsästä askelia, joku
+hiiviskeli aivan lähellä, oksat rasahtelivat poikki. Hän otaksui sitä
+tietysti viholliseksi ja laukasi.
+
+Kun Maurice, Jean ja pari muuta miestä juoksivat ääntä kohti, huusi
+käheä ääni:
+
+-- Elä ammu, elä ammu, hullu!
+
+Metsän reunassa vilahti pitkä laiha olento. Hän lähestyi ja he näkivät
+miehellä olevan paksun, pörhösen parran, harmaan nutun, joka oli
+vyötetty kiinni punasella vaatteella, ja pyssy olalla. Hän selitti,
+että oli ranskalainen, sala-ampuja, kersantti, ja että tuli parin
+miehensä seuraamana Dieuletin metsästä antamaan tärkeitä tietoja
+kenraalille.
+
+-- Hei pojat, Ducat, Cabasse! huusi mies metsään päin, -- hei, kyllä te
+nyt jo uskallatte tulla!
+
+Metsästä tuli esille kaksi miestä, Ducat ensin, pieni pyylevä ukko,
+kaljupäinen ja kelmeä, ja sitten Cabasse, joka oli pitkä ja laiha,
+mustanpuhuva kasvoiltaan ja omisti tavattoman suuren nenän.
+
+Maurice tarkasti uteliaasti n.s. kersanttia ja kysäsi viimein
+äkkipäätä:
+
+-- Mutta ettekös te ole Vilhelm Sambuc Rémillystä?
+
+Kun mies vähän hitailtuaan myönsi olevansa sama henkilö, astui Maurice
+ehdottomasti hämmästyksestä askeleen etemmä, sillä tämä Sambuc oli
+tunnettu veijari, huonomaineisen halonhakkaajaperheen ansiokas jäsen.
+Isä oli ollut kauhea juomari ja tappelusankari, joka löydettiin eräänä
+iltana kurkku poikki leikattuna metsässä, äiti ja sisaret kerjäsivät ja
+varastivat, miten milloinkin sattui, ja viime vuosina ei heistä
+tiedetty mitään, mutta luultavasti ne eivät olleet valinneet mitään
+rehellistä elämänuraa. Vilhelm oli salametsästäjä ja tullivaras ja koko
+sudenpesuudessa ei löytynyt kuin yksi ainoa rehellinen ihminen ja se
+oli Prosper. Inhoten sitä elämää, jota kodissaan, metsämökissä,
+vietettiin, hän oli ensin ruvennut rengiksi ja kuului nyt
+afrikkalaisiin jääkäreihin ja oli hyvässä maineessa eskadroonassaan.
+
+-- Minä tapasin veljenne Reimsissä ja Vouziersissä, sanoi Maurice, ja
+hän voi hyvin.
+
+Sambuc ei vastannut mitään. Asia ei näyttänyt häntä huvittavan.
+
+-- Viekää minut kenraalin luo. Sanokaa, että Dieuletin metsäsisseillä
+on tärkeitä sanomia.
+
+Ja leirille astuessa ajatteli Maurice koko ajan näitä
+partioretkeläisiä, joista oli niin suuria toivottu ja joista jo alkoi
+kuulua valituksia joka suunnalta. He olivat muka vakoilevinaan ja
+olivat luvanneet pitää silmällä, ettei ainoakaan vihollinen pääsisi
+elävänä metsän kautta, mutta olivatkin sitä pahempi vain kauhistus
+talonpojille, joiden maat he turmelivat, eivätkä suinkaan kyenneet
+puolustamaan. Kaikellaiset roistot, jotka eivät muuta halunneet kuin
+saada omin päin, kuritta ja järjestyksettä, heilua, yhtyivät näihin, ja
+he elivät kuin metsävorot, makasivat taivasalla ja ottivat mitä eteen
+sattui, keneltäkään lupaa kysymättä.
+
+-- Hei Ducat, hei Cabasse, huusi Sambuc yhtä mittaa, no joutukaa nyt
+vähän paremmin!
+
+Hekin olivat aika veljeksiä. Pitkä laiha mies oli Toulonista, oli
+palvellut eräässä ravintolassa Marseillessa, tullut sieltä muutamain
+vähäpätöisten kauppahuoneiden asiamiehenä Sedaniin, jossa oli vähällä
+joutua kiinni varkaudesta. Pieni ja paksu oli taas ollut asianajajana
+Blainvillessä, vaan melkein ajamalla ajettu pois koko kaupungista
+epäsiveellisen elämänsä tähden. Nyt hän oli kirjanpitäjänä muutamassa
+tehtaassa Raucourtissa ja oli aivan nykysin ollut syytettynä
+rumanlaisesta rikoksesta, vaan pääsi kuitenkin hädin tuskin vapaaksi.
+Ducat viisasteli usein latinaisilla sanoilla ja lauseilla, jota vastoin
+Cabasse ei osannut tavata omaa nimeäänkään; mutta hyvät toverit he
+sentään olivat, pari oikeita rosvonaamoja.
+
+Jean ja Maurice saattoivat sissit kapteeni Beaudoinin luo, joka vei
+heidät överstin puheille. Tämä alkoi tutkia miehiä, vaan Sambuc tahtoi
+välttämättömästi tavata kenraalia itseään. Bourgain-Desfeuilles oli
+viettänyt yön pappilassa, oli juuri päässyt ylös ja oli hyvin ärtysellä
+tuulella kun täytyi nousta keskellä yötä ja lähteä taas lukemattomia
+vaivoja ja ikävyyksiä kokemaan, ja hän purki heti vihaansa överstille,
+joka kuljetti sissit pappilaan.
+
+-- Mistä ne tulevat?... Mitä niillä on tahtomista?...
+Partioretkeläisiä! Oo, kyllä minä jo heidät tunnen, kuljeksijoita,
+roistoja!-- Nälkäkös?
+
+Mutta Sambuc ei ottanut itseensä.
+
+-- Herra kenraali, me tulemme Dieuletin metsistä, minä ja minun
+toverini...
+
+-- Dieulet?... Missä se on?
+
+-- Stenayn ja Mouzonin välillä, herra kenraali.
+
+-- Stenay? Mouzon? En tunne! Sula mahdottomuushan minun on muistaa
+kaikkia outoja nimiä, joita täällä suhisee korvien ympärillä.
+
+Vähän häpeissään alkoi översti Vineuil selittää kenraalille, että
+Stenay ja Mouzon olivat Maasin varrella, että saksalaiset olivat
+ottaneet haltuunsa ensinmainitun ja että koetettiin päästä virran yli
+jälkimmäisen siltoja myöten.
+
+-- Asia on se, että me olemme tulleet ilmoittamaan kenraalille,
+että metsä vilisee preussiläisiä... Kuu viides osasto marssi eilen
+Bois-aux-Damesta kohtasi se vihollisen Nouartin luona...
+
+-- Mitä? tapeltiinko eilen...
+
+-- Niin, herra kenraali, viides osasto oli kahakassa, vaan täytyi
+peräytyä, eikö liene nyt Beaumontin luona... Ja sillä välin kun
+muutamat meidän komppaniamme miehistä veivät viidennelle osastolle
+tiedon vihollisen asemasta, tuumasimme, että on ehkä hyvä, että
+kenraalikin saa tietää, mitä siellä tapahtui ja että viidennellä
+osastolla on epäilemättä huomen aamulla aikaseen 60,000 saksalaista
+niskassaan, ja ehkä tarvitseisivat apua...
+
+Bourgain-Desfeuilles kohotti olkapäitään.
+
+-- 60,000 miestä? Miksei 100,000! Te näette unta, mies parka, pelko on
+saattanut teidät näkemään ihmeitä! Täällä ei millään muotoa saata olla
+sellainen mieslauma niin lähellä, ilman että meillä olisi siitä
+aavistustakaan!
+
+Ja hän piti päänsä, vaikka sekä Ducat että Cabasse vannoivat, että joka
+ikinen sana oli totta.
+
+-- Me näimme tykitkin, vakuutti Cabasse, ja ne roistot mahtavat olla
+rutihulluja kun uskaltavat lähteä vetelöille metsäteille, joihin uppoaa
+polvea myöten.
+
+-- Heillä on johtajia, jotka tuntevat nämä seudut kuin viisi sormeaan,
+selitti entinen asianajaja painolla.
+
+Kenraali ei välittänyt kuulla enempää ja hänestä oli myös turhaa
+näyttää sissiä ylipäällikölle, jonka kanssa miehet luulivatkin
+puhelleensa. Jos rupeaisi kuuntelemaan kaikkia talonpoikia ja
+maankulkijoita, jotka juoksevat ilmoituksineen, niin kyllä silloin
+olisi tallella. Hän käski kuitenkin sissien seuraamaan osastoa, koska
+näyttivät tuntevan seutuja.
+
+-- He olivat sentään hyviä poikia kun tulivat kahden peninkulman matkan
+meille tuota ilmoittamaan, sanoi Jean Mauricelle telttaa kokoon
+kääriessään.
+
+Maurice tunsi myös paikat ja oli levottomuudella kuullut että Dieuletin
+metsä oli täynnä preussiläisiä, jotka kiiruhtivat Beaumontia ja
+Sommauthea kohti. Hän istui lepäämään, oli väsynyt jo ennen marssiin
+lähtöä ja aavisti, että tänä päivänä voimia kysytään.
+
+Korpraali huomasi, että hän oli tavattoman kalpea, ja kysyi
+isällisesti:
+
+-- Eivät taida olla asiat nyt oikein? Jalkako se taas vaivaa?
+
+Maurice puisteli päätään -- ei jalassa ollut mitään vikaa.
+
+-- Nälkäkös?
+
+Kun ei vastausta kuulunut, veti Jean laukustaan toisen korpuista.
+
+-- Tuossa on sinun osasi... Minä juuri äsken söin toisen.
+
+Päivä valkeni kun he lähtivät Ochesta ja marssivat Besacen kautta
+Mouzoniin, jossa heidän käskyn mukaan olisi pitänyt viettää yö.
+Kuormasto oli lähetetty ensin ja sitä suojelemaan ensimmäinen
+divisioona. Toiset vaunut kulkivat hyvääkin vauhtia, vaan toiset
+liikkuivat, varsinkin Stonnen solassa, tavattoman hitaasti. Siinä on
+pitkä ylämäki, aina la Berliéren kylän toiselle puolelle, joka on
+rakennettu pienten metsäisten harjujen väliin.
+
+Kello kahdeksan ajoissa, kun kaksi jälkimmäistä divisioonaa lähti
+marssimaan, saapui marsalkka Mac-Mahon. Hän oli vimmoissaan kun löysi
+täällä joukot, joiden jo aikaseen aamulla olisi pitänyt lähteä
+Besacesta ja jo tähän aikaan olla Mouzonissa. Kenraali Douay selitti
+marsalkalle tämän sangen ikävän viivytyksen syyt, ja silloin
+päätettiin, että ensimmäinen divisioona ja kuormasto saisivat jatkaa
+marssia Mouzoniin, jota vastoin toiset kaksi viipymättä lähtekööt
+Raucourtin ja d'Autrecourtin kautta Villersiin, mennäkseen siitä kohti
+Maasin yli. Jälleen kääntyi kulku pohjosempaan päin. Marsalkka tahtoi
+välttämättömästi saada virran sotajoukkonsa ja vihollisen välille;
+maksoi mitä maksoi, mutta hän tahtoi olla sinä iltana oikeanpuolisella
+rannalla. Jälkijoukko ei ollut vielä saanut lähteneeksi Ochesista, kun
+eräs vihollinen patteri alkoi kaukaselta mäeltä Pierremontin puolella
+ammuskella joukkoja. Ensimmäisiin laukauksiin vastattiin, typerää
+kyllä, vaan sitten vetäytyivät viimeiset rykmentit tulesta ja
+seurasivat toisia.
+
+Kello yhteentoista saakka marssi 106:s verkalleen mäkistä Stonnen
+solassa kiemurtelevaa tietä. Vasemmalla oli jyrkkä, alaston kallion
+rinne, oikealla matalampia metsäisiä harjuja. Aurinko oli tullut
+näkyviin ja ahtaassa solassa tuntui kuumuus ja hiljaisuus rasittavalta.
+Tultua Berliérin ohi, missä suuri puuristi eräällä mäellä kohoaa synkän
+näkösenä taivasta kohti, ei näkynyt yhtään taloa eikä ihmistä eli edes
+eläintäkään. Ja miehet, jotka jo olivat eilen olleet uupumuksesta
+nääntymäisillään ja tuskin nimeksikään saaneet ruokaa ja lepoa,
+vetelivät väsyneesti jalkojaan ja kuohuivat katkeraa vihaa.
+
+Juuri kun pysähdyskäsky annettiin, kajahti oikealta kanuunan
+laukauksia. Ne kuuluivat niin selvästi, että taistelupaikka ei
+saattanut olla kuin ehkä peninkulman päässä ja vaikuttivat miehiin kuin
+sähköisku. Kaikki hypähtivät pystyyn, väsymystä ei muistettu;
+miks'eivät saaneet rientää sinne? He tahtoivat tapella, nyt hetikohta,
+tahtoivat kuolla ennen kuin täten laukata paikasta paikkaan.
+
+Kenraali Bourgain-Desfeuilles ratsasti översti Vineuilin seurassa
+seutua tarkastamaan. Miehistö näki heidän pysähtyvän mäen nystyrälle ja
+kääntävän kiikarit tykin ääntä kohti. Nyt lähetettiin ajutantti sissiä
+noutamaan; pari miestä, niiden joukossa Jean ja Maurice, saivat lähteä
+mukaan.
+
+Kun he saapuivat päälliköiden luo, huusi kenraali heti Sambucille:
+
+-- Kauheata maata tää, mäkistä ja puita täynnä!... Kuulkaahan mies,
+missä paikoin ne nyt tappelevat?
+
+Sambuc sekä kaksi toveriaan olivat jälleen tärkeän näköisiä,
+kuuntelivat ja tähystelivät hetken aikaa kaukaisuuteen. Niinkauvas kuin
+silmä kantoi vuoroittelivat mäet ja syvennykset kuin aaltoilevan järven
+pinnalla. Tumman viheriät metsät erosivat jyrkästi keltasesta
+maaperästä, etäiset harjut olivat kiedotut punertavaan huuruun, ja koko
+maisema loisti säteilevän päivän valossa. Ja yhtämittaa jymisivät
+kanuunat kuin kaukainen ukkosenilma, ei näkynyt vähintäkään valkoista
+savupilveä.
+
+-- Täällä oikealla on Sommauthe ja vasemmalla Yoncq... Nyt taistellaan
+Beaumontin luona, herra kenraali.
+
+-- Varnicourtin eli Beaumontin luona, vakuutti Ducatkin.
+
+Kenraali mutisi jotain partaansa.
+
+-- Beaumont, Beaumont, mikä hiisi ne kaikki tietää... Ja miten pitkälti
+täältä on Beaumontiin?
+
+-- Runsas peninkulma, noin viisi neljännestä, kun mennään Chênen tietä.
+
+Kanuunan laukaukset kuuluivat yhä, jymisten oikealta vasemmalle. Ja
+Sambuc jatkoi:
+
+-- Siellä tuntuu leikki yltyvän... Niin, sanoinhan jo aamulla
+kenraalille; ne ovat tietysti samat patteriat, jotka näimme Dieuletin
+metsässä. Nyt on varmaan viidennellä osastolla täysi työ kun kokonainen
+armeija, se Buzancysta ja Beauclairesta tuleva, on niskassa.
+
+Laukaukset kajahtelivat yhtämittaisena paukkeena, kaukainen melu tuntui
+yltyvän ja yltyvän.
+
+Maurice puri hampaansa yhteen, ett'ei huuto pääsisi.
+
+Minkätähden he eivät marssi tuossa tuokiossa sinne turhaa
+jaarittelematta? Joka laukaus tärisytti häntä, hänen sydämmensä paisui
+halusta päästä sinne toimimaan, taistelemaan. Vieläkö heitä nytkin
+aijottiin juoksuttaa, aina vaan, eikä annettu pyssyä paukutella?
+Vouziersissä he olivat _kuulleet_ jälkijoukon ampuvan. Ochessa
+olivat vihollisen tykit jyrisseet takanapäin. Ja nyt heitä taas
+lähdettiin ajamaan eteenpäin, eivät saaneet rientää tovereitaan
+auttamaan. Maurice katsoi Jeaniin, ja hänkin oli hyvin kalpea ja silmät
+paloivat. Heidän sydämmensä oli haljeta kuullessaan kanuunan kutsuvan
+äänen, joka kaikui yhä ankarammin.
+
+Mutta he odottivat vieläkin. Pientä polkua myöten lähestyi eräs
+kenraali esikuntineen. Se oli Douay, tuskastuneen ja rauhattoman
+näkösenä. Hän kyseli partioretkeläisiltä asian laitaa eikä voinut enää
+pidättää tuskanhuutoa. Vaikkapa olisikin jo aamulla kuullut heidän
+kerrottavansa, ei hän kumminkaan olisi voinut tehdä mitään; hänellä ei
+ollut valtaa, marsalkan määräys vaati rientämään Maasille, hän tahtoi
+sinä iltana ylitse, tapahtukoon vaikka mitä. Ja mitenkäpä olisikaan nyt
+yhtäkkiä saatu kerätyksi Raucourtiin marssivat joukot ja viedyksi
+ajoissa Beaumontiin? Viideskin osasto vetäytyi luultavasti taistellen
+Mouzoniin ja kanuunanpauke kuului selvästi siirtyvän itään päin.
+Kenraali Douay nosti voimattomassa kiukussa ja epätoivossa kätensä ylös
+metsäisten mäkien, peltojen ja laaksojen yli; sitten annettiin käsky
+jatkaa marssia Raucourtiin.
+
+Taivas sitä marssia! Kun kuljettiin Stonnen ahtaassa solassa ja metsän
+takana jyrisi yhtämittaa kanuunain kutsuva ääni! 106:nen rykmentin
+etunenässä ratsasti översti Vineuil, jäykkänä kuten tavallisesti, vaan
+kalpeana kuin ruumis, ripistellen silmiään ikäänkuin pidättääkseen
+kyyneleitä. Kapteeni Beaudoin pureksi viiksiään äänetönnä ja
+mietteissään, jota vastoin luutnantti koki purkaa kiukkuaan
+haukkumasanoihin ja kiroili väliin itseään, väliin muita. Ja väestössä
+levisi kaikista raukkamaisimpiinkin synkkä raivo ja into hyökätä
+käsiksi johonkin eli ulvoa ääneen; he olivat tulla mielipuoliksi, he
+eivät jaksaneet enää aina ja joka paikassa väistää taistelua,
+astua juntata maita ja mantereita ja antaa noiden kirottujen
+preussiläis-roistojen hakata mäsäksi toverit.
+
+Stonnen solasta päästyä aukesi taas eteen laajempi maisema; tie
+kiemurteli kuin pitkä nauha peltojen ja pienten lehtojen ohi.
+
+106:s muodosti jälkijoukon ja Ochesta lähtien he odottivat joka
+silmänräpäys päällekarkausta, sillä vihollinen seurasi kolonnaa askel
+askeleelta, odottaen sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen takaapäin sen
+kimppuun, ja ratsuväestö koetti päästä metsien taitse rykmentin
+sivulle. Kerrankin ilmestyi tiheästä lehdosta useita eskadroonia
+preussiläistä kaartia, vaan pysähtyivät nähtyään husaarit, jotka
+lähenivät tiellä. Siten jatkettiin peräytymistä hyvässä järjestyksessä
+ja he olivat jo lähellä Raucourtia kun muuan tapaus vei viimeisenkin
+rohkeuden miehiltä.
+
+Eräältä syrjätieltä syöksi suuri ihmislauma: haavotettuja upseeria,
+aseettomia sotamiehiä, tavaravaunuja, nelistäviä hevosia, hurjassa
+paossa rientäen kaikki minkä kykenivät eteenpäin. Ne olivat yhden
+ensimmäisen divisioonan prikaatin tähteet, sen, joka suojeli kuormastoa
+ja joka oli aamulla lähtenyt Besacen kautta Mouzoniin. He olivat
+eksyneet väärälle tielle ja onnettomuudeksi oli prikaatti ja osa
+kuormastoa kohdanneet viidennen osaston loput, jotka pakenivat hujan
+hajan. Ja sitten tapahtui päällehyökkäys Varniforêtin luona,
+monilukuinen vihollinen ahdisti sivulta, ei muuta kuin hurja pako
+edessä. Verisinä, haavoitettuina, pelon vimmassa, he levittivät kauhua
+ja epätoivoa ympärilleen. Heidän kertomuksensa riistivät viimesenkin
+ryhdin kipenen tovereilta, ne olivat kuin jälkimaininkia kanuunan
+ryskeestä, joka oli kello kahdestatoista saakka tärisyttänyt ilmaa.
+
+Raucourtiin marssiessa vallitsi miehistössä suurin levottomuus ja
+pelko. Upseerit olivat neuvottomia. Olisikohan käännyttävä oikealle
+Autrecourtiin päin vai menisivätkö Maasin yli Villersin luona, niinkuin
+ensin oli käsketty. Kenraali Douay pelkäsi sillan jo olevan vihollisen
+vallassa ja piti siitä syystä viisaampana marssia oikealle,
+Haraucourtin solan kautta Rémillyyn. Mouzonin jälkeen tuli Villers ja
+Villersin jälkeen Rémilly. siis aina vain pohjosempaan, ulaanit
+kintereillä! Ei ollut enää kuin noin kolme neljännestä jälellä, mutta
+kello oli jo viisi ja joka mies menehtymäisillään. Päivän valjetessa he
+jo olivat olleet jalkeilla, marssineet kahdessatoista tunnissa -- kaksi
+peninkulmaa, tallustelleet paikalla; odotus ja jännitys oli vienyt
+viimeiset voimat, joita ei syömättömillä, valvoneilla raukoilla liikoja
+ollutkaan. Jalat eivät tahtoneet kannattaa enää!
+
+Raucourt on pieni hyvinvoipa tehdaskaupunki; pääkatu suora ja leveä,
+raatihuone uusi ja kirkko koko soma.
+
+Vaan se yö, jonka keisari ja marsalkka Mac-Mahon olivat seurueineen ja
+keisarillisine talouksineen siellä viettäneet, tyhjensi myymälät ja
+lihapuodit; ensimmäinen osasto marssi sitten kaupungin läpi, vei loput,
+ja nyt ei siellä enää löytynyt jumalan jyvää ei leipurilla, ei
+ruokatavaran kauppiaalla, ei puutarhurilla. Ei ollut leipää eikä
+sokeria eikä viiniä! Eilisen päivän olivat kaupungin naiset jakaneet
+sotamiehille viiniä ja lihalientä, vaan nyt olivat padat tyhjät ja
+tynnyrien tapit auki. Ei löytynyt enää mitään, kaikki oli loppunut kun
+seitsemännen osaston ensimmäiset rykmentit marssivat kylään. Mitä? Joko
+se taas alkaa, eikö tulekkaan loppua noista kurjista, tomusista
+miesparvista, jotka marssivat katua ylös puolikuolleina nälästä ja
+janosta, eikä ole mitään antaa. Jotkut pysähtyivät, koputtivat oviin ja
+ojensivat kätensä ikkunoita kohti rukoillen leipäpalasta. Ja naiset
+itkivät ja nyyhkyttivät kun täytyi vastata, että he eivät voineet,
+heillä ei ollut mitään antaa.
+
+Eräässä kadunkulmassa seisahtui Maurice, maailma musteni hänen
+silmissään ja jalkansa horjahtelivat. Jean juoksi auttamaan.
+
+-- Ei ei, anna minun olla, väsyttää... Parempi on kuolla tähän!
+
+Hän vaipui katukivelle. Korpraali oli suuttuvinaan:
+
+-- Mitä hittoa! Koeta vain päästä jaloillesi vai tahdotko jäädä tähän
+preussiläisten pieksettäväksi? Ylös vain ja paikalla!
+
+Mutta kun ei Maurice jaksanut vastata, vaan sulki silmänsä ja näytti
+pyörtyvän, toisti Jean yhä, matalalla, säälivällä äänellä:
+
+-- Mitä hittoa! Mitä hittoa!
+
+Hän juoksi nopeasti kaivolle, toi vettä ruoka-astiallaan ja roiski
+Mauricen kasvoille. Ja sitten hän veti peittelemättä viimeisen
+korppunsa repusta, taitteli palasiksi ja pisti Mauricen suuhun. Hetken
+perästä avasi tämä jo silmänsä ja söi halukkaasti loput muruset.
+
+-- Mutta sinä, kysyi Maurice äkkiä muistaen Jeanin korppuluvun, sinä et
+ole siis syönytkään mitään?
+
+-- Minusta ei ole lukua, minä kyllä tällaiset kestän... Otan hyvän
+kulauksen hanhenviinaa, niin kestänmähän taas jonkun matkaa!
+
+Hän täytti astiansa kaivosta, tyhjensi yhdellä kulauksella ja maiskutti
+kieltään.
+
+Vaan ei ollut mies kovin reippaan näkönen itsekkään, kasvonsa olivat
+verettömät ja kädet vapisivat.
+
+-- No, ylös nyt! Että pysytään toisten matkassa, poika!
+
+Ja Maurice nojasi häneen niinkuin olisi ollut lapsi ja hänestä ei ollut
+vielä milloinkaan tuntunut naisen läheisyys niin suloiselta kuin
+ystävän tukeva käsi sillä hetkellä. Häntä lohdutti ja kipujaan lievensi
+kurjuuden ja kuoleman keskellä, kun tunsi Jeanin pitävän hänestä
+huolta; ja ajatus, että tuo sydän, joka häntä niin hellästi rakasti,
+oli vain yksinkertaisen, halvan talonpojan, enensi Jeanin ystävyyden
+arvoa, vaikka häntä oli ensimmältä loukannutkin hänen arkailematon
+suoruutensa. Tämähän oli samanlaista kuin ensimmäisten ihmisten
+ystävyys, aikojen alussa, ennenkun sivistystä ja säätyerotusta oli
+olemassa, tämä ystävyys kahden miehen välillä, jotka liittyvät yhteen
+auttaakseen ja suojellakseen toisiaan yhteistä vihollista vastaan!
+Maurice oli iloinen ja ylpeä voidessaan niin täydellisesti luottaa
+Jeanin rohkeuteen ja voimaan, ja korpraali taas oli tyytyväinen,
+syvemmin tutkimatta tunteitaan, kun sai suojella ystävänsä
+hienontunutta heikkoutta, sivistystä ja ymmärrystä, jota hänessä ei
+oltu ensinkään kehitetty. Kadotettuaan vaimonsa luuli Jean, että hänen
+sydämmensä oli mennyt kuolleen muassa hautaan, ja hän oli päättänyt
+pysyä erillään noista olennoista, joiden tähden mies saa niin
+hirmuisesti kärsiä, vaikka ne eivät olisikaan ensinkään häijyjä. Ja nyt
+hän antautui kokonaan ystävyyden valtaan; he eivät mitenkään hyväilleet
+toisiaan, vaan käsittivät toisensa niin perin pohjin, vaikka olivatkin
+aivan erilaisia luonteita; he ymmärsivät toistensa syvimmät tunteet ja
+marssiessaan toisiinsa nojaten Rémillyn tietä he ikäänkuin sulautuivat
+sääliin toistensa kärsimyksiä kohtaan.
+
+Kun jälkijoukko oli lähtenyt Raucourtista, marssivat saksalaiset
+kaupunkiin. Kaksi patteriiaa asetettiin heti kukkuloille vasemmalla ja
+ne alottivat oitis ampumisen. Sillä hetkellä oli 106:s rykmentti juuri
+Emmanen kohdalla ja siis vihollisen ampumalinjassa. Eräs kranaatti
+pirstosi poppelin joen reunalla ja toinen tunkeutui räjähtämättä
+maahan aivan kapteeni Beaudoinin sivulla. Mutta tie kapeni yhä aina
+Haraucourtiin saakka ja he marssivat korkeiden mäkien välissä, jotka
+kasvoivat tiheää metsää; jos sillä kohti olisi ollut kourallinen
+preussiläisiä väijyksissä, niin he olisivat voineet tehdä ihmeitä.
+Kanuunat jyrähtelivät takana ja alituisesti peljäten hyökkäystä
+oikealta eli vasemmalta koettivat joukot rientää pois vaaralliselta
+tieltä. Väsyneimmätkin saivat uutta intoa. Samat miehet, jotka
+Raucourtissa tuskin jaksoivat jalkojaan liikutella, marssivat
+pitkillä, reippailla askelilla. Näytti siltä kuin hevosetkin olisivat
+aavistaneet, että vähinkin viivytys saattoi tuottaa kaikille turmion.
+Alkupää liene jo ollut Rémillyssä, marssia jatkettiin vauhdilla ja
+innolla, kun -- täytyi pysähtyä.
+
+-- No perhana! kirosi Chouteau, tähänkö meidät nyt jätetäänkin?
+
+106:s ei ollut vielä Haraucourtissa ja kranaattia sateli yhtä mittaa.
+Yksi räjähti aivan lähellä, oikealla, vaan ei haavoittanut sentään
+ketään.
+
+Viisi minuuttia kului; he eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Varmaan
+siellä edessäpäin oli jotain, joka tukkesi tien, muuri ehkä eli muu
+ylipääsemätön este. Översti kohottautui seisomaan jalustimissa ja
+kurkisti, mitä siellä takana oli tekeillä, pelkäsi miesten pelossaan
+vielä vallattomuuksiin ryhtyvän.
+
+-- Tietäähän sen koko maailma, että me olemme myödyt preussiläisille!
+huusi Chouteau rajusti.
+
+Riveistä alkoi kuulua uhkaavaa mukinata. Harmi ja kiukku kasvoivat
+pelon lisääntyessä. Niin, niin se oli! Heidät oli laahattu tänne
+viholliselle jätettäväksi. Nämä lyhytjärkiset olennot eivät voineet
+mitenkään muuten selittää kaikkia vastoinkäymisiä ja turmiollisia
+erehdyksiä ja päälliköiden vitkastelua. Myyty Saksan keisarille,
+häpeällisesti petetty, kaikki tyyni!
+
+-- Myyty, petetty! huusivat tuskaiset äänet.
+
+-- Vaan minä luulen, että siellä on se pirun keisari tietä tukkimassa
+kampsuineen ja kopsineen! arveli Loubet.
+
+Hänen sanansa kiitivät heti kuin kulovalkea suusta suuhun. Jo
+tiedettiin varmasti vakuuttaa, että keisarillinen talous siellä oli
+kolonnain tiellä. Ja nyt alkoi sadella kauheita haukkumasanoja keisarin
+hännänkantajajoukosta ja heidän laitoksistaan ja ruokottomuudestaan,
+miten he aina tukkiituivat sotajoukon eteen kaivelemaan ja näyttelemään
+herkkujaan ja viinipullojaan ja hopea-astioitaan nälinkuoliaille
+sotamiehille. Ja millainen keisari! Kurja raukka, jolla ei ollut
+enemmän valtaa kuin valtaistuintakaan, hylkiö, jota vedettiin
+kuormaston mukana paikasta paikkaan ja joka vielä säilytti, verisen
+kohtalon ivana, hovimenonsa, satakaartinsa, tallinsa, kokkinsa,
+astiansa ja kellarinsa, kaiken komeuden ja loiston, joka seurasi
+keisarikruunua ja manttelia, tuota koreata manttelia, joka nyt laahusti
+maantienloassa ja tahraantui tappion häpeässä!
+
+Melkein yhtaikaa tulla sävähti kaksi kranaattia. Sirpale repäsi lakin
+luutnantti Rochasin päästä. Ja rivit tihenivät samassa, sotamiehet
+työntäytyivät yhteen äkkinäisellä aaltoliikkeellä, jonka mainingit
+tuntuivat etäälle. Jos sitä olisi kestänyt minuutinkaan vielä, niin
+olisi voinut tapahtua jotain kauheata, sillä miehiä tuskin sai enää
+hillityksi.
+
+Översti kääntyi kalman kalpeana heihin.
+
+-- Pojat, pojat, malttakaa nyt vähän aikaa. Minä lähetin katsomaan ...
+heti paikalla lähdetään...
+
+Vaan he eivät lähteneet, ja joka minuutti tuntui vuoden pituiselta.
+
+Jean otti Mauricen käden käteensä ja puheli hiljaa, että hän koettaisi
+olla levollinen, että jos toiset tunkevat päälle eli lähtevät
+käpälämäkeen, mikä helposti saattaa tapahtua, niin he juoksevat yhdessä
+vasemmalle ja kiipeävät metsäiselle rinteelle joen törmässä. Hän
+haeskeli silmillään partioretkeläisiä, vaan heitä ei näkynytkään, joku
+tiesi heidän hävinneen heti Raucourtista lähdettyä.
+
+Ja samassa lähdettiinkin, joukot marssivat rivakkaasti, jo päästiin
+solasta, tie kääntyi oikealle, ja preussiläiset tykinluodit eivät
+jaksaneet heitä saavuttaa enää. Jälestäpäin saatiin tietää, että
+viivytyksen syynä oli Bonnemainin divisioona, neljä rykmenttiä
+kyrassieria, jotka olivat rikkoneet seitsemännen osaston kolonnan ja
+seisauttaneet marssin.
+
+Yö oli tulossa kun 106:s rykmentti kulki Angecourtin läpi. Oikealla
+jatkui vielä metsäisiä ylänköjä, vaan sola laajeni vasemmalle kädelle;
+etäällä siinti leveä laakso. Viho viimein saavuttiin Rémillyn harjulle,
+ja sinne näkyi illan hämärässä kiiltävä hopeanauha, joka kiemurteli
+laajojen niittyjen ja peltojen välitse. Se oli Maas, ikävöity Maas,
+luvattu maa, jossa voitto näytti heitä odottavan.
+
+Ja Maurice osoitti kädellään pieniä valopilkkuja etäällä puiden
+välissä, rehevässä laaksossa, joka näytti lumoavan kauniilta illan
+hämärähunnussa. Hänen sydämmensä paisui ilosta kun katseli tuttuja,
+rakkaita kotiseutujaan ja hän näytti niitä Jeanille melkein
+lapsellisella ylpeydellä: -- Jean, Jean ... tuolla on Sedan!
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Rémillyssä oli kauhea mylläkkä, sotamiehiä, hevosia, ajopeliä joka
+paikka täynnä, viettävä katu, joka kulkee Maasin rantaan, oli melkein
+kukkurillaan. Kirkon kohdalla, puolivälissä mäkeä, oli monta tykkiä
+ajanut yhteen ja hevoset eivät saaneet niitä paikalta hievahtamaan,
+vaikka satelemalla satoi ruoskaniskuja ja kirouksia. Etempänä oli
+Emmanevirran rannalla, joka kohisten syöksee kivistä uomaansa, jono
+ruutivaunuja sulkemassa kulkijoilta tien. Ja sotamiehiä keräytyi
+keräytymistään "Maltan ristin" edustalle ja tappelemalla pyrkivät
+täyteen ahdettuun kapakkasuojaan ryypylle.
+
+Ja samallainen vilinä ja ahdinko vallitsi kylän eteläiselläkin
+laidalla, mihin insinöörit olivat rakennuttaneet lauttasillan virran
+poikki. Kylän ja virran välillä oli pieni lehto ja oikealla näkyi
+lauttamiehen valkonen tupa pensaikosta. Molemmille rannoille oli
+laitettu suuria nuotioita, joiden liekit silloin tällöin leimahtivat
+korkealle ilmaan ja levittivät punertavan hohteen rantamille sekä
+virran läikkyvälle pinnalle. Silloin eroitti lukemattomat mieslaumat,
+jotka seisoivat odottamassa. Kaidalle jalkamiesten sillalle ei mahtunut
+kuin pari henkeä kerrallaan ja lauttasillan yli, joka oli niukasti
+puolen viidettä kyynärän levyinen, kulki ratsuväki, tykistö ja
+kuormavaunut niin hitaasti kuin ajatella saattaa. Sanoivat vielä olevan
+ylipääsemättä yhden prikaatin ensimmäistä osastoa, ruutikuormaston ja
+jo ennen mainitut neljä kyrassierirykmenttiä Bonnemainin divisioonasta.
+Ja heidän takanaan seisoi koko seitsemäs osasto, enemmän kuin 30,000
+miestä, jotka luulivat vihollisen olevan kintereillään ja koettivat
+tunkea kuumeentapaisella kiireellä eteenpäin, päästäkseen turvaan
+vastaiselle rannalle.
+
+Kamalalta näytti! Mitä siitä olikaan lopuksi tuleva? Koko pitkän päivän
+he olivat marssineet saamatta kuivaa eli kosteata suuhunsa, marssineet
+kuin hurjat, koettaen päästä ehjin nahoin Haraucourtin solasta; ja tätä
+vartenko he olivat riehuneet? Päästäänkö tästä ollenkaan eteenpäin vai
+tässäkö seistään ylipääsemättömän muurin takana? Saa vain nähdä, niin
+ei tästä hevillä lähdetä ja saksalaiset, jotka ehkä yöksi taukoavat
+takaa-ajostaan, ovat taas päivän koittaessa liikkeellä!
+
+Kumminkin komennettiin miehet asettamaan kiväärit ryhmiin ja joukot
+hajaantuivat metsättömille rinteille Mouzonin tien varsilla.
+Reservitykistö sijoitettiin mäen harjalle, tykkien suut solaan päin,
+valmiina laukasemaan, jos siellä ilmestyy jotain uhkaavaa. Ja
+tuskallinen odotus alkoi jälleen.
+
+106:s rykmentti oli sijoittunut sänkipellolle yläpuolella tietä ja
+sieltä näki koko laajan tasangon virran varrella. Miehet luopuivat
+vastahakoisesti aseistaan, kääntyivät usein taakseen katsomaan,
+odottivat joka hetki päällekarkausta. Joka silmä oli synkkä, ei
+kuulunut mistään hauskaa juttelua, äänetöntä vihaa kuvastui niidenkin
+kasvoilla, jotka eivät napisseet ja kiroilleet.
+
+Kello oli jo melkein yhdeksän, odotusta oli kestänyt kaksi tuntia, ja
+vaikka olivat peräti uupuneita ei monikaan saanut unta, he venyivät
+pitkällään maassa, vaan kimmahtivat pystyyn ja säpsähtivät
+pienimmästäkin risauksesta. Eivät taistelleet enää nälkää vastaan,
+virran yli päästyä heidän _täytyi_ saada ruokaa, ja jos ei ollut
+muuta, niin olihan ainakin heiniä. Vaan tungos sillan luona pysyi
+samalla asteella, upseerit, jotka kenraali Douay oli sinne asettanut,
+toivat aina puolen tunnin päästä sanoman, että kestää vielä monta
+tuntia, ennenkun heidän vuoronsa tulee. Vihdoin päätti kenraali itse
+lähteä sillalle omin silmin tarkastamaan asiain tilaa ja sotamiehet
+näkivät hänen tunkeutuvan joukon läpi, kehoitellen miehiä pysymään
+levollisina ja jouduttaen ylimenoa.
+
+Maurice istui Jeanin kanssa ojan reunalla ja jatkoi pohjoseen viitaten:
+
+-- Niin. tuolla se on Sedan ja tuolla Bazeilles... Sitten on Douzy ja
+sitten Carignan... Carignanissa meidän joukot luultavasti yhtyvät; jos
+olisi päivä, näkisit, että siellä kyllä tilaa on.
+
+Hän osoitti laajaa laaksoa, jonka ylitse yön varjot laskeutuivat.
+Eroitti vielä selvästi virran juoksun mustien niittyjen välissä, joille
+puuryhmät muodostivat vielä tummempia kohtia. Poppelijonon haaveelliset
+rajapiirteet kuvastuivat selvästi taivasta vastaan. Ja hyvin kaukana,
+Sedanin takana, joka kimalteli pieniä valopilkkuja täynnä, oli tiheä
+musta metsä, Ardennit näyttivät levittäneen siellä satavuotiset
+tammensa maan peitoksi.
+
+Jeanin katse siirtyi taas sillalle.
+
+-- Katsoppas tuonne! Nyt menee kaikki helvettiin... Siitä sillasta me
+emme elävinä pääse yli, e-i!
+
+Nuotiot kahdenpuolen virtaa leimahtelivat ylös ja alas ja niiden
+valossa näki kamalan selvästi kaikki mitä sillalla tapahtui. Koko
+päivän oli ratsuväkeä ja tykistöä kulkenut yli ja niiden painosta
+aikovat palkit höltyä ja olivat jo vajonneet keskeltä pari tuumaa
+vedenpinnan alle. Nyt ratsastivat kyrassieerit yli, kaksi miestä
+rinnan, loppumattoman pitkässä jonossa. He ilmestyivät pimeydestä
+toisella rannalla hävitäkseen taas pimeyteen toisella, siltaa ei enää
+eroittanut, he näyttivät liikkuvan veden päällä, tummalla nuotioiden
+valossa välkähtelevällä pinnalla. Jäykkinä istuen satulassa, ohjakset
+kireällä, valkosen vaipan helmat hevosen lautasella ja kirkkaat kypärit
+loistaen häilyvässä valossa he olivat aavesankarien kaltaisia, jotka
+liehuvin hiuksia ratsastavat öiselle sotaretkelle.
+
+Jeanilta pääsi valitus:
+
+-- Voi jumala, miten minulla on nälkä!
+
+Heidän ympäriltään alkoi kuulua nukkuvain raskasta huokumista. Väsymys
+vei voiton ahdistuksesta, silmät painuivat umpeen, he ojentautuivat
+selälleen, unhottivat hetkeksi vaivat ja vaarat; odottavat joukot
+vaipuivat lepoon.
+
+-- Voi jumala, minulla on niin nälkä, että syön kohta multaa!
+
+Jean se niin vaikeroi. Hän oli muuten kyllin sitkeä, vaan nyt ei enää
+jaksanut, sillä hän ei ollut syönyt suun täyttä kuuteenneljättä
+tuntiin. Maurice laski, että kestää vielä pari kolme tuntia ennenkun
+heidän vuoronsa tulee, ja teki päätöksensä.
+
+-- Kuten tiedät on minulla eno täällä, eno Fouchard, olenhan kertonut
+hänestä... Tuolla mäellä, ei sinne ole jos noin 7 sataa askelta, on
+ukon talo. Minä en aikonut käydä siellä, vaan koska sinulla on niin
+nälkä... Täytyneehän ukko nahjuksen antaa...
+
+Hän lähti astumaan ja Jean seurasi tahdottomasti. Ukko Fouchardin talo
+oli aivan Haraucourtin solan suulla lähellä reservitykistön mäkeä. Se
+oli matala rakennus monien ulkohuoneiden, ladon, navetan ja tallin
+keskellä ja toisella puolen maantietä oli teurastuslaitos, jossa ukko
+omakätisesti tappoi elukat, ja itse myös ajeli lihoja kaupitsemassa.
+Maurice hämmästyi, talossa oli ihka pimeää eikä näkynyt ristinsielua
+kartanolla.
+
+-- Kas tuota vanhaa saituria; hän on pönkittänyt ovensa eikä taida
+hevillä avata!
+
+Hän hämmästyi vieläkin enemmän, tiellä oli puolikymmentä sotamiestä,
+nälkiintyneitä raukkoja, jotka epäilemättä olivat ruoan etsinnässä.
+Ensin olivat koputtaneet, sitten ärjyneet avaamaan, ja kuu ei sisältä
+kuulunut liikahdustakaan alkaneet paukuttaa ovea pyssynperillä. Kaiketi
+se ovi viimein antaa perään, saakeli, revitään maahan koko myösä, koska
+ei siellä ihmisiä asu!
+
+Silloin avattiin vintinluukku ja miehet näkivät laihan pitkän ukon
+sinisessä takissa ja avopäin, toisessa kädessä kyntteli, toisessa
+pyssy. Paksu valkonen tukka ympäröi leveitä kulmikkaita kasvoja, nenä
+oli suuri ja silmät suuret, harmaansiniset, leuka paksu,
+hajamielisyyttä osottava.
+
+-- Mitä varkaita ja ryöväriä te olette, jotka tulette ja hävitätte
+rauhallisten maalaisten asumukset? Mitä asiata teillä tänne on? huusi
+ukko ankaralla äänellä.
+
+Sotamiehet katselivat häntä hämmästyneinä.
+
+-- Me olemme kuolla nälkään, tahdomme ruokaa! Ja sinulla on...
+
+-- Minulla ei ole, ei hituistakaan! Luuletteko te, että pienessä
+talossa riittää ruokaa 100,000 miehelle?... Aamulla tästä vaelsi ohi
+suuria joukkoja, niin niin, kenraali Ducrotin miehet, he söivät
+suuhunsa kaikki, joka kipenen ... tässä talossa ei pidä löytymän yhtä
+leivänkannikkaa!
+
+Miehet astuivat lähemmä, yksi toisensa perään.
+
+-- No, avaahan nyt kumminkin, niin levätään vähän aikaa ... ja ehkenpä
+siellä löytyisi yhtä ja toista!
+
+He ryntäsivät ovea vastaan, ukko asetti kynttelin ikkunalaudalle ja
+veti pyssynsä vireille.
+
+-- Niin totta kuin tämä kyntteli on tässä minä ammun jokaisen, joka
+uskaltaa koskea minun oveeni.
+
+Sotamiehet alkoivat tulistua, haukkuivat ja kiroilivat, yksi jo huusi,
+että he kyllä osaavat kurittaa sellaista petoa, joka ennen heittää
+leipänsä kaivoon kuin antaa sotamiehen syödä. Ja he ojensivat pyssynsä
+luukkua kohti, tähtäsivät, vaan ukko seisoi paikallaan kynttelin
+valossa ja ärjyi:
+
+-- Ei leivänkannikkaa löydy tässä talossa, kuuletteko roistot; joka
+suupalan ne toiset jo ovat ahmineet!
+
+Maurice säikähti kovasti kun näki miesten aikeet ja juoksi Jeanin
+kanssa hätään.
+
+-- Toverit, toverit...
+
+Hän löi sotamiesten pyssyt alas ja huusi rukoillen ukolle:
+
+-- Olkaa nyt vähän ihmisellisempi toki... Ettekö te tunne, minähän se
+olen?
+
+-- Mikä minä?
+
+-- Maurice Levasseur, vaimonne sisaren poika.
+
+Ukko otti kynttelin käteensä. Epäilemättä hän tunsi pojan, vaan ei
+antanut perään, ei veden tippaakaan häneltä!
+
+-- Sisaren poika eli ei, mistä minä tiedän, pimeähän nyt on!...
+Pötkikää vain tiehenne joka sorkka eli minä ammun.
+
+Ja sotamiesten uhkaillessa, että kyllä he pian savuuttavat sen vanhan
+ketun pesästään, toisti ukko Fouchard pelkäämättä:
+
+-- Pötkikää, pötkikää vain tiehenne, eli minä ammun teidät!
+
+-- Minutkinko, isä? huusi tieltä voimakas ääni.
+
+Toiset vetäytyivät nopeasti syrjään, kun kynttelin valo lankesi
+aliupseerin nauhoille. Se oli Honoré, jonka patteria sijaitsi parin
+sadan askeleen päässä ja joka ei enää jaksanut vastustaa haluaan
+kolkuttaa kotiovelle. Hän oli pyhästi vannonut, ett'ei elämän päivänä
+astuisi isän kynnyksen yli ja hän ei ollut neljään vuoteen saanut eikä
+lähettänyt kirjettä isälleen. Sotamiehet puhelivat hiljaa ja
+neuvottelivat: parasta taisi olla lähteä pois, mitäpä täällä oli enää
+toimittamista, koska talon poika, jolla oli nauhoja hihallaan, oli
+saapunut paikalle. Ja he hävisivät kuin tuhka tuuleen.
+
+Havaittuaan vaaran olevan ohitse, sanoi Fouchard levollisesti,
+ikäänkuin olisi eilen viimeksi tavannut poikaansa:
+
+-- Vai niin, sinäkö! No, odotahan hiukan, niin minä tulen.
+
+Ukko viipyi kauvan. He kuulivat hänen lukkoavan ovia, vääntävän avaimia
+kuin olisi kätkenyt kaikki kätkettävät. Viimein hän tuli avaamaan,
+mutta raolleen vain ja piteli tanakasti ovesta.
+
+-- Tule sinä, Honoré, vaan ei kukaan muu!
+
+Ei ukko sentään kehdannut sulkea oveaan sukulaiseltakaan, vaikka
+kernaasti olisikin.
+
+-- No, tule sinäkin, Maurice, vaan joudu!
+
+Mutta Jean jätettiin säälimättä ulkopuolelle, vaikka Maurice rukoili
+hänen puolestaan. Ei ei, hän ei tahtonut mitään tietää heidän
+kumppaneistaan. Mitä varten hänen olisi pitänyt päästää tupansa täyteen
+varkaita ja rosvoja, särkemään astioitaan ja huonekalujaan! Hänellä oli
+vielä pyssy kourassa ja kun Honoré lopulta sai potkaistuksi oven
+selälleen ja vedetyksi Jeanin eteiseen, pauhasi ukko aika lailla. Pyssy
+yhä kädessä hän saattoi miehet tupaan, laski kynttelin pöydälle ja
+istui penkille sanaakaan sanomatta.
+
+-- Isä! Me olemme puolikuolleita nälästä. Teidän täytyy antaa leipää ja
+juustoa, isä!
+
+Vanhus ei ollut kuulevinaan pojan puhetta, kävi vähä väliä ikkunassa
+katsomassa, vieläkö siellä nyt on sotamiehiä taloa piirittämässä.
+
+-- Eno, Jean on minun ystäväni! Hän antoi minulle viimeisen suupalansa
+ja me olemme kärsineet kaikki yhdessä.
+
+Ukko palasi ikkunan luota ja istui penkille. Ei vastannut sitä eikä
+tätä, ei katsonutkaan heihin päin. Hän mietti vähän aikaa ja otti
+sitten äänettömästä päästä kynttelin pöydältä, jätti heidät pimeään ja
+sulki oven jälkeensä, ett'eivät näkisi, mihin hän meni. Kellarin ovi
+narahti. Mutta odottaville kävi aika pitkäksi, ennenkun ukko viimein
+palasi, sulki oven huolellisesti ja asetti pöydälle suuren leivän sekä
+juuston, -- sanaakaan virkkamatta. Vanha kettu muisti entiset torat,
+eikä tahtonut sanoa ensi sanaa; hän ei ollut vihainen enää, vaan
+ajatteli, että yhdestä sopimattomasta sanasta ne riidat saattavat
+alkaa. Miehet hyökkäsivät kuin nälkäiset sudet ruokien kimppuun, yhtä
+äänettöminä hekin, ja pureksivat kaikista voimistaan; tuvan
+hiljaisuudessa ei kuulunut mitään muuta ääntä.
+
+Honoré nousi pöydästä ja otti kaapin päältä suuren vesituopin.
+
+-- Isä, hennottehan nyt antaa lasin viiniä mieheen.
+
+Nyt oli ukko levollinen.
+
+-- Viiniä! Minulla ei totta totisesti ole pisaraakaan... Ne toiset, ne
+tämän aamuiset, veivät kaikki, söivät kaikki, mitä löytyi. Ei
+tippaakaan...
+
+Hän valhetteli ja sen arvasi joka mies hätäisesti vilkkuvista silmistä.
+Pari päivää sitten oli ukko lähettänyt kaikki elukat, lypsylehmänsä ja
+mitä teuraskarjaa löytyi, kauvas sydänmaalle piiloon. Sitten oli
+kätketty ruokavarat, yksin jauhot ja suolatkin; turhaan olisi saanut
+hakea kaikki kaapit ja aitat. Ensimmäinen sotajoukko ei ollut saanut
+enemmän kuin toinenkaan, ei rahalla eikä rukouksilla. Mistäpä sen
+tiesi, eiköhän ollut parempi säästää tavaroitaan, tuonnempana niillä
+vielä voi saada hyvät hyödyt.
+
+Maurice oli syönyt tarpeekseen ja aloitti keskustelun.
+
+-- Onko eno nähnyt Henrietteä nykysin?
+
+Vanhus käveli edestakasin vilkaisten aina syrjäsilmällä Jeaniin, jonka
+suuhun katosi suunnattoman suuria leipäpalasia.
+
+-- Henrietteä! Näinhän minä hänet viime kuussa Sedanissa... Vaan
+miehensä, Weissin, näin tänä aamuna. Hän oli isäntänsä, tehtailija
+Delaherchen kanssa, ajoivat Mouzoniin katsomaan sotajoukon marssia --
+huvikseen tietysti.
+
+Pilkallinen ilme levisi vanhuksen umpimielisille kasvoille.
+
+-- Luulen heidän nähneen enemmän kuin halusivatkaan, ja hupi taisi
+kuivaa hyvin vähään; sillä kolmesta saakka olivat tiet täynnä pakenevia
+sotamiehiä!
+
+Samalla yksitoikkoisella ja välinpitämättömällä äänellä kertoi ukko
+viidennen osaston tappiosta, että sen päälle oli hyökätty juuri
+päivällispuuhissa ollessa, Beaumontissa näet, ja että baijerilaiset
+olivat ajaneet ranskalaiset hujan hajan Mouzonin luo. Ne sotamiehet,
+jotka pakenivat, niinkuin paholainen olisi ollut kintuilla, Rémillyn
+kautta, huusivat, että de Failly oli kavaltanut heidät, myynyt, suoraan
+sanoen, Bismarckille.
+
+Maurice muisti viime päivien hurjat marssit, marsalkan käskyn, joka
+kiirehti peräytymistä, vaati vaikka mistä hinnasta Maasin yli menoa,
+kiirehti, kiirehti; ja ensin oli aikaa tuhlata vaikka miten. Nyt oli
+liian myöhäistä! Silloin kun Mac-Mahon vimmastui löytäessään
+seitsemännen osaston Ochesissa kun sen olisi pitänyt olla Besacessa,
+hän tietysti luuli, että viides osasto oli käskyä noudattaen
+leiriytynyt Mouzonin luona kun se olikin hajoitettu ja lyöty
+Beaumontissa. Vaan mitäpä saattoikaan pyytää kehnosti johdetuilta,
+odotuksen, paon ja pelon heikontamilta, nälinkuoliailta joukoilta?
+
+Fouchard asettui Jeanin tuolin taakse -- hän ei käsittänyt moista
+ruokahalua -- ja kysyi, leikillisesti muka:
+
+-- Noo, joko alkaa tuntua?
+
+Jean kohotti päätään ja vastasi tyynesti:
+
+-- Jopa alkaa, kiitosta vain!
+
+Honoré kuunteli levottomuudella pienintäkin liikettä toisista
+huoneista. Hän oli vihdoin, monen taistelun jälkeen, päättänyt käydä
+kotonaan ja se oli tapahtunut Silvinen tähden. Takin alla oli Silvinen
+kirje, se Reimsissä saatu, se, jossa hän puhuu rakastavansa ainoastaan
+häntä, ett'ei ole rakastanutkaan ketään muuta -- ja Honoré ajatteli
+koko ajan Silvineä, ihmetteli, ett'ei häntä näkynyt, ja koetti salata
+isältään levottomuuttaan. Viimein hän ei enää jaksanut hillitä
+tunteitaan, vaan kysyi vapisevalla äänellä:
+
+-- Eikö Silvine enää olekaan teillä?
+
+Fouchard vilkasi poikaansa ja vastasi:
+
+-- On, on!
+
+Sitten hän ei taas puhunut mitään, syleksi ja kakisteli; tykkimiehen
+täytyi kysyä:
+
+-- Onko hän jo makuulla?
+
+-- Ei, -- ei!
+
+Lopulta ukko alentui selittämään, että hän oli ajanut Silvinen kanssa
+aamupuolella päivää Raucourtin torille. Sillä kyllähän nyt saattaa
+kauppoja tehdä, sen tietää, kun mokomat mieslaumat ovat liikkeellä! Ja
+hän olikin, niinkuin tavallisesti tiistaiaamuna, vienyt lampaan lihat
+ja häränpuolikkaan Raucourtiin ja oli parhaiksi ennättänyt kaupata
+lihat kun seitsemäs osasto oli tullut ja kääntänyt nurin narin kaikki
+tyyni. Ihmiset juoksivat kuin hullut, survivat ja tyrkkivät vimmatusti.
+Hän pelkäsi niiden vielä varastavan konit ja kärryt ja oli ajanut
+kotiin. Ja Silvine jäi sinne, oli näet poikennut johonkuhun puotiin
+ostoksille.
+
+-- Oo, tyttö on pian kotona! lopetti ukko levollisesti. -- Meni
+tietysti tohtori Dalichampin, kumminsa luo... Silvine on reipas tyttö,
+vaikka näyttää niin lauhkealta ... ei hän hopussa hätäänny...
+
+Tekikö hän pilkkaa vai tahtoiko selittää, minkätähden hän oli pitänyt
+Silvinen palveluksessaan, sen jälkeen kun oli eroittanut heidät, ja
+vaikka hän tahtoi pitää lapsen luonaan. -- Poika nukkuu tuolla
+kamarissa ja varmaan on Silvinekin kohta kotona, on varmaan.
+
+Ukko katsahti jälleen poikaansa, pilkallinen hymy kapeilla huulilla.
+Honorén kasvot värähtelivät ja hän heitti isäänsä läpitunkevan
+silmäyksen ja -- vanhus alkoi taasen kävellä pöydän ja ikkunan väliä.
+Honoré leikkasi leivästä palan ja pureskeli sitä äänetönnä. Kyynäspäät
+pöydällä tarkasti Maurice vanhaa tupaa, suurta kaappia, seinäkelloa, ja
+muisteli entisaikoja, kun hän ja sisar Henriette saivat viettää jonkun
+lupapäivän Rémillyssä. Minuutit kuluivat, -- kello löi yksitoista.
+
+-- Ei, mutisi Maurice, toiset ehkä jättävät meidät!
+
+Hän avasi ikkunan ja nojautui laudalle; eteensä levisi tumma, hiljainen
+yö. Vaan vähitellen tottuivat silmät pimeään, hän eroitti sillan ja
+tulet molemmilla rannoilla. Kyrassieerit vaelsivat vieläkin, kuin
+aaveritarit, valkosissa kauhtanoissaan sillan ylitse. Loppumattomalta
+näytti veden pinnalla verkalleen liikkuva jono. Oikealla rannalla,
+missä sotajoukko vielä sikeästi nukkui, vallitsi haudan hiljaisuus.
+
+-- Ohhoo, sanoi Maurice epätoivoisella äänellä, meidän menomme jää
+huomisaamuun.
+
+Ikkuna jäi auki, ukko Fouchard sieppasi pyssynsä ja hypähti notkeasti
+kuin nuori mies tielle. He kuulivat hänen kävelevän edestakasin kuin
+vartiolla, -- sitten taukosivat askeleet, saattoi eroittaa kaukaista
+humua sillalta. Vanhus oli istunut ojan reunalle: siinä oli sopiva
+vartioida, ett'ei kukaan epäiltävä henkilö päässyt puikahtamaan taloon.
+
+Honoré tuli joka silmänräpäys levottomammaksi, katsoi vähä väliä kelloa,
+kuunteli. Raucourtista ei ollut paljon yli kolmen neljänneksen
+Rémillyyn. Sen matkan astui Silvine tunnissa, astui helpostikin.
+Miks'ei häntä kuulunut, johan siitä oli useampiakin tuntia kun vanhus
+ajoi tiehensä ja jätti hänet keskelle armeijaosastoa. Joku onnettomuus
+oli varmaankin tapahtunut! Honoré näki hänet maassa makaavana,
+ruhjottuna, hevosten polkemana, raskaat kuormat olivat vierineet hänen
+ylitsensä!
+
+Kaikki kolme kimposivat yht'aikaa pystyyn. Tieltä kuului askeleita, ja
+vanhus viritti pyssynsä hanan.
+
+-- Kuka se on? huusi ukko tuimasti. Silvinekö?
+
+Ei kuulunut mitään vastausta. Ukko uhkasi ampua ja uudisti
+kysymyksensä. Silloin sanoi hengästynyt, läähättävä ääni:
+
+-- Minä, minä se olen.
+
+Ja heti taas:
+
+-- Entä poika?
+
+-- Poika makaa, on nukkunut aikoja.
+
+-- Jumalan kiitos!
+
+Nyt vasta hän jouti oikein henkeään vetämään, oikein syvän huokauksen,
+jossa kaikki tuska ja väsymys pääsi ilmoille.
+
+-- Mene ikkunasta, sanoi ukko, siellä on vieraita,
+
+Silvine hyppäsi ikkunasta tupaan, vaan jäi kuin kivettyneenä seisomaan
+miesten eteen ja seisoi siinä kynttelin hulmuavassa valossa tummana,
+paksu musta tukka otsalle valuneena, suuret kauniit silmät -- joissa
+yksistään olisi ollut kyllin ihanuutta -- soikeissa lempeissä
+kasvoissa, ihmetellen vieraita katsoen.
+
+Silloin hän tunsi Honorén, ja kaikki veri syöksi sydämmestä kasvoihin
+-- eikä hän kuitenkaan erittäin hämmästynyt että Honoré oli siinä,
+sillä häntähän hän oli ajatellut koko matkan Raucourtista tullessaan.
+
+Honorén jalat vapisivat ja tuntui kuin rinnan päällä olisi ollut
+rasittava paino, joka vei hengen. Hän ponnisti voimansa, sanoi
+levollisesti:
+
+-- Hyvää iltaa, Silvine!
+
+-- Hyvää iltaa, Honoré!
+
+Silvine oli purskahtaa itkuun, käänsi sitä estääkseen päänsä pois ja
+hymyili Mauricelle, joka myös oli tuttu. Hän ujosteli Jeania hiukan.
+Hengitti kiivaasti, avasi kaulahuiviaan hiukan.
+
+Honoré jatkoi, sinuttelematta, kuten ennen maailmassa:
+
+-- Me olimme hyvin levottomia teidän tähtenne, Silvine, on jo niin
+paljon preussiläisiä liikkeellä näillä tienoin.
+
+Silvine kävi valkoseksi kuin lakana ja heitti pikaisen, hätäisen
+katseen kamariin päin, jossa lapsi nukkui, ja kohotti kätensä,
+ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa luotaan jotain kauheata.
+
+-- Preussiläiset! Oo, minä olen nähnyt heidät!
+
+Hän vaipui tuolille istumaan, jalat eivät kannattaneet enää, ja kertoi,
+että hän oli heti seitsemännen osaston kaupunkiin marssittua hakenut
+suojaa kumminsa, tohtori Dalichampin, luona ja toivoi eno Fouchardin
+noutavan hänet sieltä. Kadulla oli sellainen ahdinko, ett'ei koirakaan
+olisi päässyt eteenpäin. Ja kello neljään hän oli kärsivällisesti
+odottanut ja nykkinyt liinan-nukkaa rouvasväen kanssa, sillä tohtori
+oli laittanut sairaalan raatihuoneen suureen saliin, arveli ehken
+tuotavan haavoitettuja Metzistä eli Verdunistä. Sinne tuli ihmisiä,
+jotka tiesivät sairaalata piankin tarvittavan ja aivan oikein, kello
+kaksitoista jyrisivät jo tykit Beaumontin puolella. Mutta se oli
+kaukana, eikä kukaan osannut vielä oikein peljätäkään, kun pommi
+yht'äkkiä ryskien ja räiskien musersi erään naapuritalon katon, Se
+tapahtui juuri silloin kun viimeiset ranskalaiset sotamiehet marssivat
+pois Raucourtista. Vieläkin räjähti kaksi pommia, vihollinen patteria
+ammuskeli seitsemännen osaston jälkijoukkoa.
+
+Haavoitettuja tuli Beaumontista, raatihuoneen sali oli pian täynnä.
+Pelkäsivät, että sinnekin vielä putoaa joku pommi ja turmelee koko
+sairaalan. Miesparat, jotka odottivat tohtoria haavojaan sitomaan,
+olivat menehtyä kauhusta, moni kömpi vaivaisilla jäsenillään kellariin,
+siellä oli hiukan turvallisempaa,
+
+-- Ja silloin, jatkoi Silvine, en tiedä mitä lienee tapahtunut, mutta
+yht'äkkiä taukosi melu. Minä seisoin kadunpuoleisessa ikkunassa, josta
+näkee maalle päin; ei näkynyt enää yhtään sotamiestä, ei ainoatakaan
+punahousua, kun samassa kuulen raskaita askelia, joku huutaa, en
+ymmärtänyt mitä lienee ollut, kymmeniä pyssynperiä kolahtaa yht'aikaa
+kivisiltaan ... ja alhaalla kadulla seisoo koko lauma rumia, likasia,
+mustia miehiä, joilla on suuret leveät päät ja kypärit, niinkuin
+meidän palokuntalaisilla. Sanoivat, että ne olivat baijerilaisia
+sotamiehiä ... ja tiellä, pelloilla, metsissä voi! joka paikassa kiehui
+sadottain ja tuhansittain samanlaisia miehiä, suljetuissa,
+loppumattomissa riveissä. Mustia, suurissa joukoissa, yhä enemmän ja
+enemmän niitä tuli, juurikuin heinäsirkkalaumoja, jotka peittävät koko
+maanpinnan.
+
+Häntä puistatti ja hän teki jälleen saman jotain kauheata karkoittavan
+liikkeen.
+
+-- Ja sitten, te ette voi aavistaa, mitä sitten tapahtui. Nuo miehet
+lienevät marssineet kolme päivää ja tapelleet vast'ikään kuin hurjat
+Beaumontissa. He olivat sekasin nälästä ja vimmasta, silmät seisoivat
+päässä ... he eivät tietäneet mitä tekivät... Ja upseerit eivät
+koettaneetkaan estää kun he syöksivät taloihin, myymälöihin, särkivät
+ovet ja ikkunat, murtivat auki kaapit, arkut, kaikki, jossa luulivat
+ruokaa löytyvän, nielivät kaikki kuin eteen sattui! Ruokakauppiaan,
+Simonnetin, puodissa, näin yhdenkin laskevan tynnyristä siirappia
+kypäriinsä ja sitä juovan; toiset haukkasivat raakaa sianlihaa, toiset
+söivät jauhoja. Kun he tulivat, sanottiin, että ruoka on lopussa,
+neljäkymmentä kahdeksan tuntia olivat omat joukot kulkeneet kaupungin
+läpi, vaan he löysivät kuitenkin aina jotain piilotettua, ja särkivät
+sentähden kaikki paikat, luulivat, että me emme tahdo antaa heille
+ruokaa.
+
+Vähemmässä kuin tunnissa olivat kaikki ruudut sirpaleina leipurilla,
+teurastajalla, joka puodissa, vieläpä yksityistenkin asunnoissa;
+kaapit, kellarit typö tyhjät... Tohtorilla -- semmoista en ole vielä
+milloinkaan nähnyt -- söi eräs paksu mies saipuata! Vaan surkeinta oli
+kumminkin kellarissa! Siellä he huusivat ja ärjyivät kuin paholaiset,
+särkivät pullot, väänsivät tapit auki ja jättivät vuotamaan, pitkin,
+pitkin permantoa läikkyivät viinit, elivät kuten ainakin kun ihmiset
+heittäytyvät petojen kaltaisiksi. Tohtori ei saanut eräänkään mustan
+miehen käsistä pois ooppiumipulloa, hän nosti sen huulilleen ja
+kulautti tyhjäksi. Ehkenpä makaa mies jo kuolleena, kun lähdin, oli
+hänellä kauheat tuskat!
+
+Hän peitti kasvonsa käsillään ja voihki surkeasti.
+
+-- Ei, ei! Se oli hirmuista! Minä en jaksa ajatella sitä enää!
+
+Ukko Fouchard, joka ei malttanut jättää vahtipaikkaansa, oli tullut
+ikkunan luo kuuntelemaan ja kertomus peljästytti häntä hirmuisesti, Hän
+oli aina kuullut sanottavan, että preussiläiset maksavat reilusti
+kaikki, ja rosvoja ja varkaitako ne siis ovatkin?
+
+Maurice ja Jean kuuntelivat tarkasti kuvausta vihollisista, jotka tämä
+tyttö oli nähnyt ja joita he eivät olleet kohdanneet, vaikka olivat
+kierrelleet maita ja mantereita enemmän kuin kuukauden ajan. Honoré
+istui ajatuksiin vaipuneena, tuskallinen piirre suun ympärillä, hän
+ajatteli ainoastaan Silvineä ja sitä kauheata onnettomuutta, joka oli
+heidät eroittanut.
+
+Vaan silloin avautui kamarin ovi ja pikku poika ilmestyi heidän
+eteensä. Hän oli kuullut äitinsä äänen ja juoksi paitasillaan häntä
+suutelemaan ja tervehtimään. Poika oli tavattoman iso ikäisekseen, iho
+punertavaa, kiharainen tukka vaaleata, kellertävää ja silmät olivat
+suuret, siniset.
+
+Silvine säpsähti lapsen nähdessään, ikäänkuin hämmästyen niitä
+muistoja, joita se herätti. Eikö hän ollut tuntea ihailtua, rakastettua
+lastaan, koska säikähti sitä kuin haamua? Hän purskahti itkuun.
+
+-- Lapsiraukka!
+
+Ja hän puristi poikaa rintaansa ja suuteli kyyneleiden vuotaessa pitkin
+poskiaan. Honoré, melkein harmaana kasvoiltaan, tuijotti lapseen
+hämmästyneenä, se oli liiaksikin Goliathin näköinen: sama leveä, vaalea
+hiuksinen pää, samat silmät, tällä kauniilla, terveellä lapsella oli
+kaikki germaanilaisen rodun tuntomerkit. Sehän oli preussiläisen poika!
+Niin preussiläisen, jolla nimellä häntä kaikki Rémillyssä kutsuivat. Ja
+tuossa hän riippui ranskalaisen äitinsä kaulassa, joka vielä vapisi,
+jonka sydän vuoti verta näkemistään, vihollisen tuottamista kauhuista!
+
+-- Lapsiraukka, pikku poikaparkani! Ole nyt kiltti ja lähde pois
+nukkumaan... Mennään nukkumaan, rakas pikku poikani!
+
+Hän kantoi lapsen kamariinsa ja palatessaan hän taas oli tyynen,
+kärsivällisen ja järkevän näköinen.
+
+Honoré kysyi vapisevalla äänellä:
+
+-- Ja preussiläiset...?
+
+-- Niin, preussiläiset... He rikkoivat kaikki, söivät ja joivat kaikki.
+Ottivat liinavaatteitakin, lakanoita ja pyyhinliinoja, uutimia, jotka
+repivät kaistaleiksi ja käärivät kipeiden jalkojensa ympärille.
+Eräänkin jalat olivat tykkänään nahattomat, niin oli ukkorähjä saanut
+astua. Kadulla istui, tohtorin oven kohdalla, joukko miehiä riisumassa
+jalkineita jaloistaan; yhdellä oli kaunis, pitsihelma paita, josta
+kiskoi kappaleita ja sitoi kantapäänsä ympärille; he varastanut senkin
+kauniilta rouva Lefèvreltä, tehtailijan vaimolta...
+
+Ja ryöväystä kesti koko illan, yöhön asti. Rakennuksissa ei ollut enää
+ovia, avonaisina ammottivat suojat, rikkonaisia huonekaluja hujan hajan
+lattialla; voi, se oli näky, joka pani lempeimmänkin raivosta
+itkemään... Minä luulin tulevani hulluksi, minä en voinut olla siellä
+kauvemmin; kyllä he houkuttelivat ja sanoivat kaikkien teiden olevan
+vihollisia täynnä ja ett'en pääse elävänä kotiin, vaan siitä ei ollut
+apua, minä lähdin juoksemaan suoraan peltojen poikki oikealle, heti kun
+pääsin Raucourtin portista.
+
+Beaumontista tuli vaunuja ja kärryjä täynnä sekä ranskalaisia että
+preussiläisiä haavoitettuja. Kahdet ajoivat aivan ohitseni pimeässä;
+voi, voi sitä huutoa ja valitusta kuin niistä kuului! Minä riensin
+eteenpäin niin nopeasti kuin pääsin, suoraan metsään, en tiedä enää
+miltä paikoin, vaan kyllä taisin tehdä pitkän mutkan Villersiin päin...
+Kolme kertaa täytyi piiloutua, kun luulin kuulevani sotamiesten melua.
+Mutta minua vastaan ei tullut muita kuin eräs vaimo, joka pakeni
+Beaumontista päin, ja hän kertoi asioita, jotka saivat hiukset
+nousemaan pystyyn... Ja nyt minä olen täällä vihdoin ... ja niin
+onneton, niin onneton!
+
+Kyyneleet tukahuttivat jälleen hänen äänensä. Vaan hän tahtoi kertoa
+kaikista näkemistään ja kuulemistaan kauhuista, siitäkin, mitä
+Beaumontin vaimo oli nähnyt.
+
+Tämä vaimo asui kylän pääkadun varrella ja oli iltamassa nähnyt
+vihollisen tykistön rientävän ohi. Kummallakin puolen tietä seisoi rivi
+sotamiehiä käsissä soihdut, joista levisi punanen tulipalon kaltainen
+valo. Ja leimuavaa kujaa pitkin vieri hevosia, tykkiä, ruutivaunuja,
+täyttä neliä, minkä kaviosta pääsivät. Se oli voitonriemun kiihkeätä
+menoa, he tahtoivat saavuttaa ranskalaiset joukot, lyödä, musertaa
+heidät tykältään! Ja he ajoivat kuin riivatut eteenpäin, esteet
+heitettiin syrjään, mikään ei voinut heidän vauhtiaan pysähdyttää. Jos
+hevonen kaatui eteen, vihlaistiin valjaat poikki ja raskaat leveät
+pyörät vierähtivät eläimen ylitse, josta ei hetken perästä ollut muuta
+jälellä kuin verisiä riekaleita. Sotamiehetkin, jotka sattuivat tielle,
+kaadettiin kumoon ja silvottiin silmänräpäyksessä tuhansiksi
+kappaleiksi. Hurjassa menossa eivät ajajat muistaneet eikä joutaneet
+pysähtyä syömäänkään, vaikka olivat nälkäisiä kuin pedot, tarttuivat
+leipään, joka heille viskattiin ja ahmivat lihapaloja, joita
+soihdunkantajat heille ojensivat pistimen kärjellä. Ja samassa he taas
+kannustivat hevosiaan niin, että ne kimmahtivat pystyyn ja hyökkäsivät
+kuin kuoleman edestä pimenevään yöhön; ja raskaat patteriat vierivät
+jälessä kolisten ja jyristen kuin mahtava ukkonen miesten hurjasti
+huutaessa.
+
+Vaikka Maurice kuunteli tarkasti Silvinen kertomusta, eivät silmänsä
+tahtoneet pysyä auki; nyt kun nälkä oli sammutettu, tuntui unen tarve
+kahta voimakkaammin. Hänen päänsä vaipui pöydälle ja hetken kuluttua
+hän jo nukkui.
+
+Jean taisteli vielä vähän aikaa, vaan ei kestänyt kauvan, niin hänkin
+teki samoin. Ukko Fouchard käveli jälleen tiellä, ja Honoré oli yksin
+Silvinen kanssa, joka istui äänetönnä penkillä ikkunaan luona.
+
+Aliupseeri nousi ylös ja katseli yön pimeyteen, josta kuului niin
+kummallisia ääniä. Kyrassierit olivat jo päässeet ylitse, nyt vieri
+tykistö, hitaasti, rämisten ja natisten, sillalla. Hevoset keikkuivat
+pystyssä, eivät tahtoneet lähteä keinuvalle lautalle, monta kertaa
+vierähti etulaitos syrjään ja täytyi jättää veteen. Ja katsellessaan
+tätä hidasta, vaivaloista vaellusta yhdeltä virran partaalta toiselle,
+jota oli kestänyt illasta eikä luultavasti päättynyt vielä aamuunkaan,
+hän ajatteli toista tykistöä, sitä, jonka raju virta oli vierinyt
+Beaumontin ylitse, kaataen kaikki esteet, musertaen ihmiset ja eläimet
+päästäkseen nopeammin eteenpäin.
+
+Honoré läheni Silvineä ja kysyi hiljaa:
+
+-- Te olette onneton?
+
+-- Olen, voi! niin onneton!
+
+Hän aavisti, että Honoré aikoi puhua siitä kauheasta, joka oli
+tapahtunut, ja painoi alas päänsä.
+
+-- Silvine, miten se saattoi tapahtua?... Minä tahdon tietää...
+
+Vaan hän ei saanut sanaa suustansa.
+
+-- Sano minulle, Silvine, tapahtuiko se sinun suostumuksellasi ... eli
+käyttikö hän väkivaltaa?
+
+Silloin hän änkytti tuskin kuuluvasti:
+
+-- Jumala, minä en tiedä itsekään, minä en tiedä, sen vakuutan
+sinulle... Mutta valehdella minä en tahdo, ja milläpä voisin puolustaa
+itseäni... Sinä olit lähtenyt ja olin melkein hulluna surusta; voi
+kuitenkin, minä en tiedä, en ollenkaan tiedä, miten se tapahtui...
+
+Hän nyyhkytti surkeasti voimatta enempää puhua ja Honoré seisoi
+kalpeana, vavisten vieressä ja odotti. Häntä miellytti se, ettei tyttö
+koettanut valehdella ja puolustaa itseään, vaan hän kyseli kuitenkin
+vielä, tahtoi selitystä yhdestä ja toisesta, joka oli hänen mielestään
+kummallista.
+
+-- Ja isä on pitänyt sinut koko ajan luonaan?
+
+Silvine istui yhä silmät maahan luotuina, vakava, ihmeellisen nöyrä
+ilme kasvoillaan.
+
+-- Minä teen mitä ukko vaatii ja ruokani ei maksa paljoa. Ja kun lapsi
+on täällä, on hän voinut vähentää palkkaa, tietäähän hän, että minun
+täytyy olla...
+
+-- Minkätähden?
+
+Nyt hän nosti silmänsä ylös, hämmästyneenä.
+
+-- Minnekäs minä menisin? Täällähän meillä toki on ruokaa ja saadaan
+pienosen kanssa olla rauhassa.
+
+He katselivat toisiaan silmästä silmään, ääneti ja vakavasti. Ulkoa,
+yön pimeydestä, kuului tykkien kumea jyrinä, valittava huuto vihiäsi
+äänettömyyttä ja tunki selvästi heidän korviinsa lauttasillalta,
+täyttäen heidän sydämmensä sanomattomalla säälillä.
+
+-- Silvine, sanoi Honoré hitaasti, sinä kirjoitit minulle ja se tuotti
+minulle suuren ilon... En olisi, en koskaan, astunut jalallani tähän
+taloon ilman sitä kirjettä. Se on sanonut minulle jotain, jota en enää
+uskonut todeksi...
+
+Silvine säikähti, kun kuuli kirjettä mainittavan. Honoré oli ehkä
+vihanen, että hän rohkeni sitä lähettää. Mutta hänen puhuessaan kohosi
+veri vähitellen jälleen kasvoihinsa.
+
+-- Minä tiedän, että sinä et tahdo valehdella minulle, sentähden
+uskonkin kaikki, mitä minulle kirjoitit ... uskonpa nyt joka ainoan
+sanan. Sinä arvasit oikein sanoessasi, että tiedät minun kuolevan
+murheella sinua jälleen näkemättä; viime hengen vedossanikin minä
+olisin surrut sinun uskottomuuttasi, että unhotit minut, et rakastanut
+minua enää. Vaan koska sinä välitätkin vielä minusta, koska oletkin
+aina ollut minun...
+
+Hän oli niin liikutettu, ettei tahtonut löytää sanoja.
+
+-- Kuule, Silvine, jos minä pääsen elävänä preussiläisten käsistä, niin
+minä en jätä sinua; me menemme naimisiin heti kun pääsen palveluksesta
+vapaaksi.
+
+Silvine hypähti seisomaan, katsoi vähän aikaa huumautuneena Honoréta ja
+heittäytyi ilohuudolla hänen syliinsä. Hän ei voinut puhua, hän ei
+tietänyt mitä sanoa.
+
+Honoré istui penkille ja veti hänet polvilleen.
+
+-- Minä olen ajatellut tätä kauvan ja sitä varten minä tulinkin
+kotiin... Jos ei isä suostu, niin me menemme pois, Silvine. Maailma on
+niin avara, kyllä mekin voimme löytää jonkun kolon, jossa asumme,
+yhdessä me kaksi, Silvine... Ei, poika on kolmantena, emmehän voi
+häntäkään jättää. Ehkä saamme toisia lisää ja sitten en minä pian enää
+huomaakkaan, että siinä on vieraskin joukossa!
+
+Se oli täydellinen anteeksianto. Silvine ei tahtonut uskoa, että
+semmonen onni oli mahdollinen, että hän sitä enää saavuttaisi, vaan
+mutisi viimein liikutettuna:
+
+-- Ei, ei, se ei ole mahdollista, se on liian paljo! Ehkä vielä kadut
+tätä... Honoré, sinä olet niin hyvä ja minä rakastan sinua koko
+sielustani!
+
+Honoré suuteli hänen huuliaan ja hänellä ei ollut voimaa kieltäytyä
+onnestaan, joka tuli niin odottamatta, kun hän jo oli luopunut kaikesta
+toivosta. Hän kietoi sydämmellisen hellästi kätensä Honorén kaulaan ja
+suuteli häntä ikäänkuin tukehtumaisillaan ilosta, että omisti sen, jota
+oli rakastanut siitä hetkestä kun oppi rakkautta käsittämään ja josta
+ei mikään maallinen voima enää voisi eroittaa.
+
+Samassa kuului ulkoa ääniä, käskyjä, puhallusmerkkiä kajahteli, kaikki
+miehet heräsivät. Varjoja kohosi maasta, liittyivät yhteen, riensivät
+suuren epäselvän virran tavoin maantielle. Tulet rantaäyräällä
+leimahtivat viimesen kerran, suuria levottomia laumoja häämöitti
+kaukana, mutta mahdotonta oli eroittaa mitä alhaalla laaksossa
+tapahtui. Ukko Fouchard lähestyi ikkunaa ja huusi että sotajoukko
+lähtee. Jean ja Maurice heräsivät lyhyestä unestaan, vaan olivat niin
+hämmennyksissä, että tuskin ymmärsivät, mitä ukko tarkoitti. Honoré
+puristi kiireesti Silvinen käsiä.
+
+-- Se on päätetty ... sinä odotat minua!
+
+Silvine ei osannut sanoa sanaakaan, vaan kaikki rakkautensa kuvastui
+viimesessä pitkässä katseessa, jolla hän seurasi Honoréta, kun tämä
+rivakkaasti heittäytyi ikkunasta tielle ja riensi paikalleen
+patteriiassa.
+
+-- Hyvästi, isä!
+
+-- Hyvästi, poikani!
+
+Ja siinä kaikki, isä ja poika erosivat yhtä kylmästi kuin yhtyivätkin,
+ilman lämmintä kädenlyöntiä. He saattoivat elää ilman toisiaan!
+
+Kun Maurice ja Jean olivat jättäneet talon, lähtivät he juoksemaan
+jyrkkää mäen rinnettä alas tielle. He eivät löytäneet heti 106:tta
+rykmenttiä, kaikki olivat jo lähteneet liikkeelle, ja he saivat juosta
+kauvan aikaa sinne tänne ennenkun vihdoin sulasta sattumuksesta
+kohtasivat oman komppaniiansa, jota luutnantti Rochas johti;
+jotavastoin kapteeni Beaudoin ja muu osa rykmenttiä oli poissa. Ja
+silloin huomasi Maurice suureksi ihmeekseen, että koko tämä lauma,
+sotamiehiä, hevosia ja ajopeliä, ei ollutkaan aikeissa mennä Maasin
+ylitse, vaan marssivat pohjoseen Rémillystä, suoraan Sedaniin päin.
+Mitä, mitä tämä tietää? Oliko tapahtunut jotain? He eivät siis
+menekkään virran yli, vaan vetäytyvät takasin pohjosta kohti.
+
+Aivan lähellä ratsasti afrikkalaisiin jääkäreihin kuuluva upseeri, --
+mitä varten lie siinä ratsastanut, -- ja hän sanoi aivan ääneen:
+
+-- Taivaan nimessä, eikö olisi ollut parempi pötkiä 28:na, jolloin
+olimme Chênessä.
+
+Toiset koettivat selittää liikettä; oli tullut uusia tietoja. Kahden
+aikaan yöllä oli eräs marsalkan ajutanteista tullut ratsastaen ja
+tuonut kenraali Douaylle käskyn viipymättä vetäytyä Sedaniin, -- joka
+silmänräpäys on kallis.
+
+Kenraali sattui olemaan juuri sillalla, alakuloisena katsellen hidasta
+kulkua, vasta oli hänen kolmas divisioonansa päässyt yli. Kohta alkoi
+jo päivä sarastaa, vihollinen saattoi joka silmänräpäys karata hänen
+joukkonsa kimppuun: käski siis kiirehtiä marssia Sedaniin niin paljon
+kuin mahdollista. Hän komensi miehiä purkamaan siltaa ja marssi itse
+vasenta rantaa ensimmäisen divisioonan ja reservitykistön mukana,
+jotavastoin kolmas seurasi virran oikeanpuolista rantaa ja se, joka
+hajotettiin Beaumontissa, jatkoi pakoretkeään, -- minne lienee
+jatkanut. Seitsemäs osasto, joka ei vielä ollut tulessa käynytkään, oli
+silvottu ja revitty, kiiruhtaen eteenpäin pimeässä, yhdet siellä,
+toiset täällä, miten mikin parhaiten pääsi.
+
+Kello ei ollut kolmea, oli vielä pimeä yö. Maurice, joka hyvin tunsi
+paikat, ei tietänyt ensinkään, minne he kulkivat, ei voinut päästä
+asian perille sekavassa laumassa, joka nelisti tiellä ja tien vierellä.
+Monta Beaumontista pakenevaa rykmenttiä sotkeutui seitsemänteen
+osastoon tartuttaen pelkoa ja kauhua miehistöön. Koko laakso oli täynnä
+pakenevien ja eteenpäin rientävien joukkojen huutoa ja melua ja
+töminätä. Ensimmäinen osasto tullen Carignanista ja Douzysta,
+kahdestoista sekä viidennen tähteet Mouzonista, kaikki kurjassa
+tilassa, reväistyt mukaan vastustamattomaan liikkeesen, joka 28:ta
+päivästä lähtien oli ajanut koko sotajoukkoa pohjoseen päin ja nyt
+tunki asemaan, josta ei löytynyt mitään pelastusta, jossa tappio ja
+kuolema ja hävitys sitä odotti!
+
+Päivä alkoi juuri sarastaa kun komppaniia marssi Pont-Maugiesin läpi;
+Maurice tunsi jo paikat, vasemmalla kädellä olivat Liryn ylängöt ja
+oikealla Maas, jonka juoksua maantie seurasi. Harmaa aamuvalo heitti
+surumielisen kajastuksen Bazeillesin ja Balanin yli, jotka näkyivät
+sumumerestä suurten niittyjen takana. Ja kaukana näköpiirin rajalla
+kuumotti Sedan ikäänkuin suruharsoon käärittynä metsien tummalla
+taustalla. Ja kun joukot Vadelincourtin ohi päästyä viimeinkin
+saapuivat Torcyportille keskusteltiin, rukoiltiin, kerjättiin, täytyipä
+upseerien näyttää kynsiäänkin, sanalla sanoen piirittää linnoitusta,
+ennenkun päällikkö taipui päästämään heidät kaupunkiin.
+
+Kello oli silloin viisi. Seitsemäs osasto saapui Sedaniin vilusta,
+nälästä ja väsymyksestä nääntymäisillään.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Torcyportilla, Vadelincourtintien päässä, eksyivät Maurice ja Jean
+toisistaan ja Jean juoksenteli edestakasin hälinässä etsien Mauricea.
+Tämähän oli paha sattuma, sillä Maurice oli luvannut viedä hänet
+sisarensa luo, jossa olisivat saaneet levätä siistissä vuoteessa! Vaan
+portilla oli tavaton mylläkkä, kaikki rykmentit sekaantuivat,
+järjestystä ei ollut enemmän kuin järjestyksen ylläpitäjiäkään, miehet
+saivat tehdä mitä halutti. Parasta oli levätä ensin pari tuntia ja
+järjestää sitten joukot ja eri komppaniat.
+
+Jean oli tullut Torcyn rautatiesillan luo yläpuolella laajoja
+niittymaita, jotka komentaja oli laskenut veden alle. Hän meni vielä
+toisestakin portista sekä sillan yli ja vaikka aurinko jo kohosi ylemmä
+taivaalle tuntui hänestä pieni, ikäänkuin kokoon puristettu kaupunki,
+kapeine, kosteine katuineen ja korkeine vallineen pimeältä. Hän ei
+voinut sillä hetkellä muistaa Mauricen langon nimeä, sen vain tiesi,
+että sisaren nimi oli Henriette. Vaan siitä ei ollut suurta apua. Kuka
+tietäisi ohjata häntä! Minne kääntyisi? Hän käveli eteenpäin tietämättä
+minne aikoi ja minne meni, tuntien, että jos pysähtyy, hän nääntyy
+siihen paikkaansa, sillä korvansa soivat ja suhisivat ja hän ei
+jaksanut enää eroittaa ja tarkastaa eri kasvoja ihmisvirrassa, joka
+tunki ohitsensa tai veti häntä mukanaan. Rémillyssä oli saatu ruokaa ja
+sitä enemmän vaivasi nyt väsymys, hän oli joka askeleella tupertua
+tielle. Ja yhtä uupuneina olivat kaikki sotamiehet, jotka horjuskellen
+ja pienissä laumoissa kuljeksivat kapeita, kosteankylmiä katuja minne
+sattui! Joka hetki näki jonkun miehen vaipuvan porttikäytäviin eli
+portaille ja siihen jäävän.
+
+Kun Jean kohotti päätään, näki hän keskellä pientä puistoa jotenkin
+suuren rakennuksen ja syrjemmällä muistopatsaan ja samassa hän huomasi
+tutun näköisen afrikkalaisen jääkärin, joka seisoi allapäin,
+surullisesti katsellen hevostansa. Se vapisi väsymyksestä ja järsi
+kaula pitkällä ruutikärryjen laitaa, jotka olivat vedetyt
+katukäytävälle puiston reunassa. Kahteen päivään ei oltu jaettu
+hevosenruokaa, ja suuret hampaat järsivät järsimistään halukkaasti
+puuta, vaan ratsastajan ruskettuneella poskella vieri kuumia
+kyyneleitä. Eikös se ollut Prosper, jonka hän oli tavannut Mauricen
+kanssa Vouziersissä? Jean meni ensin ohitse, vaan kääntyi vähän matkan
+päästä takasin, hän muisti että ehkä Prosper voipi antaa tietoja
+Mauricen sisaresta. Vaan silloin ei jääkäriä enää löytynytkään, hän oli
+hävinnyt tungokseen.
+
+Jean ei tietänyt enää mitä tehdä, hän käveli arviolta toiselle puolen
+pientä puistoa, muistopatsaan luo. Hän ihastui kun näki Turennen
+patsaan juurella luutnantti Rochasin ja muutamia komppanian miehiä.
+Ellei löytänyt ystävätään, niin olihan hänellä nyt kuitenkin toivoa
+päästä rykmenttinsä luo ja telttaan nukkumaan. Kapteeni Beaudoin oli
+vieläkin poissa ja luutnantti koetti saada väkeään kokoon ja kyseli
+divisioonan leiripaikkaa. Vaan hänen joukkonsa ei ottanut
+lisääntyäkseen, se päinvastoin pieneni ja pieneni. Eräs sotamies hävisi
+kapakkaan, jossa näkyi reuhtovan käsillään kuin hullu ja sen jälkeen
+eivät toverit häntä enää nähneet. Kolme muuta tarttuivat pienen puodin
+ovelle, jossa muutamat zouaavit olivat omalla luvallaan puhkaisseet
+viinalekkerin pohjan. Seinävierillä makasi jo monta, toiset kokivat
+vielä hoiperrella eteenpäin, vaan ei kestänyt kauvan, ennenkun uupumus
+teki tehtävänsä. Chouteau ja Loubet sattuivat yhteen kadun kulmassa,
+katsoivat toisiinsa ja katsoivat ahnaasti lihavan matamin jälkeen,
+jolla oli suuri leipä kainalossa, ja heille ilmestyi asiaa samaan
+taloon, jossa eukko asui, ja pujahtivat huomaamatta ovesta pimeään
+käytävään. Ja jälellä ei ollut enää kuin Pache ja Lapoulle ja
+kymmenkunta muita miehiä.
+
+Luutnantti Rochas seisoi Turennen pronssisen muistopatsaan juurella,
+jännittäen viimeset voimansa pitääkseen silmiään auki. Jeanin
+nähdessään mutisi luutnantti:
+
+-- Aha, korpraaliko se on! No, missä miehet?
+
+Jean kohotti olkapäitään ja puisteli päätänsä, -- ei hän tietänyt. Vaan
+Pache osotti Lapoullea ja vastasi itku kurkussa:
+
+-- Tässähän meitä on kaksi, mutta muut ovat poissa!... Ja Jumala
+lohduttakoon meitä kaikkia, tämä on liian surkeata!
+
+Se toinen raukka, tunnettu mainiosta ruokahalustaan, katseli pettyneen
+näköisenä Jeanin tyhjiä käsiä. Hän oli ehken luulotellut, että
+korpraali oli ollut ruokaa hankkimassa.
+
+-- Vieköön heidät paholainen! Eikö meille vielä tänäänkään anneta
+ruokaa?
+
+Gaude seisoi rauta-aidan varassa ja odotti käskyä puhaltaakseen miehet
+kokoon, vaan tietämättään painuivatkin silmät kiinni, jalat luistivat
+ja hän kaatui selälleen vaipuen syvään uneen. Väsymys valtasi kaikki,
+pian kuului aidan ympäriltä raskasta korinata. Kersantti Sapin oli
+ainoa, jonka silmät vielä olivat selällään ja hänen pienillä kalpeilla
+kasvoillaan oli surullinen, synkkä ilme, ikäänkuin olisi nähnyt pelkkää
+onnettomuutta kaukana taivaan rannalla.
+
+Sillä välin oli luutnantti Rochas istautunut maahan; hänen täytyi
+hänenkin saada levätä hiukan. Ja istumaan päästyään hän aikoi antaa
+Jeanille käskyn.
+
+-- Korpraali teidän täytyy... teidän täytyy...
+
+Hän hapuili sanoja, sopotti paksulla unisella kielellä jotain ja
+kallistui vähitellen kylelleen, unen valtaamana.
+
+Jean pelkäsi itselleen käyvän samoin ja lähti pois; hän oli saanut
+päähänsä että tahtoi maata oikealla vuoteella. Toisella puolella katua
+oli suuri ravintola, "Kultainen risti" ja hän oli nähnyt ikkunassa
+vilahduksen kenraali Bourgain-Desfeuillesistä, paitahihasillaan, maata
+menossa. Mitä varten sotamiehen tarvitsi kiusata itseään kun suuretkin
+ottivat asian niin levollisesti? Ja yht'äkkiä hän muisti, että langon
+isäntä oli tehtailija Delaherche, niin juuri hänen nimensä oli. Ja hän
+kääntyi oitis erään ohikulkijan puoleen.
+
+-- Tiedättekö missä verkatehtailija Delaherche asuu?
+
+-- Tiedän! Maquakatu, aivan Voikadun kulmassa, suuri, kaunis talo,
+veistoksia portin päällä.
+
+Jean lähti astumaan, vaan muutaman askeleen kulottua juoksi mies hänen
+jälkeensä.
+
+-- Kuulkaahan, oletteko te 106:sta? Jos etsitte rykmenttiänne, niin se
+on marssinut linnan kautta, tuolta. Minä näin äsken överstinne, tunnen
+hyvästi ennestään, kun hän oli Meziersissä.
+
+Vaan Jean kääntyi kärsimättömänä pois. Ei, ei! Nyt kun tiesi varmaan
+löytävänsä Mauricen, niin nyt ei hän lähtenytkään heidän jälkeensä,
+makaamaan maaperällä. Omatuntonsa soimasi häntä kuitenkin hiukan
+muistaessaan översti Vineuilin, vanhan jäykän ukon, joka aina oli niin
+kestävä eikä koskaan säästänyt itseään, makasi, vaikka jo oli vanha
+mies, niinkuin sotamies teltassa. Muutaman minuutin kuluttua hän
+kääntyi Suurellekadulle, keskelle vimmattua vilinätä ja kysyi eräältä
+pieneltä pojalta Maquakatua.
+
+Suuren verkatehtaan oli nykyisen omistajan eno edellisellä vuosisadalla
+rakennuttanut ja Delaherchet olivat sitä nyt jo hallinneet 150 vuotta.
+Sedanissa löytyy useita tehtaita Ludvig viidennentoista ensimäiseltä
+hallitusvuodelta, joiden pääsivut ovat komeat kuin kuninkaalliset
+linnat. Maquakadun varrella sijaitseva tehdas oli kolmekerroksinen
+rakennus ikkunat korkeat ja leveät, kauniilla ornamenteillä somistetut
+rakennukset ympäröivät laajaa pihaa, jossa kasvoi vanhoja
+jättiläispuita, tuuheita jalavia, joiden siimeksessä kolme sukupolvea
+oli liikkunut, sillä ne olivat istutetut samaan aikaan kun tehtaan
+peruskivi laskettiin.
+
+Juliuksen, nykyisen omistajan, isä oli sen perinyt eräältä
+lapsettomalta serkultaan, joten nuorempi sukuhaara oli päässyt asumaan
+vanhaan komeaan taloon. Tämän isä oli kartuttanut jo ennestäänkin
+suurta omaisuutta, asettanut tehtaan kelpo kuntoon, vaan hän ei ollut
+aivan moitteeton aviomiehenä ja vaimonsa oli ollut hyvin onneton. Kun
+vaimo tuli leskeksi, koetti hän kaikin tavoin pidättää poikaa kotona,
+oli vartioinut häntä ja kohdellut isoksi asti niinkuin lasta; sitten
+hänet oli naitettu hiljaisen ja jumalisen tytön kanssa ja äiti toivoi,
+että nyt oli poika suojattu niiltä viettelyksiltä, joihin isä oli
+langennut. Vaan miniä kuoli kohta ja poika rakastui puolivälissä
+kolmattakymmentä nuoreen leskeen Charlevillestä, kauniiseen rouva
+Maginotiin, josta puheltiin yhtä ja toista ja nai hänet äidin kiellosta
+huolimatta. Sedan on jäykkä vanhanaikuinen kaupunki ja se on aina
+suuttumuksella katsellut Charlevillen vilkasta elämätä ja huvittelun
+intoa. Koko avioliitosta ei olisi ehken kumminkaan tullut mitään ellei
+Gilberte Maginot olisi ollut sukua översti Vineuilille, josta piakkoin
+tulee kenraali ja verkatehtailija tahtoi kernaasti joutua niin hienoon
+perheesen. Saman päivän aamuna, kun joukot saapuivat Sedaniin, oli
+Delaherche ollut ajelemassa Weissin kanssa ja silloin oli ukko Fouchard
+nähnyt heidät.
+
+Tehtailija oli pitkä, lihava mies, jolla oli suuri nenä ja paksut
+huulet, hyvin puhelias ja alavainen, ja oli kuten ranskalaiset porvarit
+ylipäätään utelias kaikesta, mikä koski sotajoukkoa. Mouzonin
+apteekkari oli kertonut keisarin asuvan Baybelissa ja hän oli heti
+rientänyt sinne, oli nähnyt majesteetin, olipa ollut vähällä päästä
+puheisiinkin hänen armonsa kanssa, -- pitkä juttu, jota lakkaamatta
+kertoi ajeluretkeltä palattuaan. Palausmatka oli ollut pelottava,
+Beaumont oli kauhun valtaama, tie kihisi pakolaisia. Parikymmentä
+kertaa olivat kärryt vierähtämäisillään ojaan ja vasta myöhään illalla
+he ennättivät kotiin. Ja tämä huvimatka, tämä sotajoukko, jonka tähden
+hän oli ajanut kaksi peninkulmaa, nähdäkseen sen marssivan hyvässä
+järjestyksessä ja jonka olikin nähnyt paon sekasorrossa, koko tuo
+aavistamaton surullinen todellisuus oli kääntänyt mullin mallin
+tehtailijan käsitykset ja hän kertoi lakkaamatta kotiinpäin ajaessa:
+
+-- Minä luulin heidän marssivan Verduniin ja halusin nähdä, miten
+meidän pojat menevät sotaan. Ja mitä minä näinkään! Surkeata kaikki
+tyyni, ja mikä vieläkin surkeampaa niin minä aavistan saatavan Sedaniin
+enemmän sotamiehiä kuin tahtoisimmekaan.
+
+Seuraavana aamuna, kun seitsemäs osasto marssi kaupunkiin, oli hän jo
+viiden ajoissa pukeutunut ja rientänyt kadulle. Ensimmäinen sotilas,
+jonka hän kohtasi Turennen puistossa, oli kapteeni Beaudoin, johon hän
+oli tutustunut Charlevillessä, vaimonsa, silloisen rouva Maginotin
+luona. Pahansuovat ihmiset kuiskailivat että kaunis leski ei voinut
+kieltää kapteenilta mitään, vaan että tämä oli hienotunteisuudesta
+vetäytynyt syrjään kun rikas verkatehtailija alkoi lähennellä rouvaa;
+hän ei tahtonut estää ystävätärtään tekemästä niin edullista
+naimakauppaa.
+
+-- Mitä ihmettä! Tekö se olette? huudahti Delaherche, mutta missä
+tilassa!
+
+Kapteeni, hieno, siisti kapteeni, oli todellakin tänään pelottavan
+näköinen, puku likainen, tomun vallassa kasvot mustana ja kädet vielä
+mustempana. Hän oli saapunut Sedaniin Turkolais-rykmentin muassa eikä
+tietänyt kuolemakseen, miten oli eksynyt pois 106:sta. Kuten kaikki
+muut, oli hänkin nälkään nääntymäisillään, vaan sen hän kuitenkin olisi
+jaksanut kestää. Hänet saattoi tasapainosta se likaisuus, jota oli
+tuomittu kärsimään: Reimsistä lähdettyä ei ollut mies nähnytkään
+puhdasta paitaa.
+
+-- Ajatelkaas, sanoi kapteeni, ne pöllöt ovat hävittäneet minun
+tavarani Vouziersissä; minua harmittaa se niin, että tahtoisin vääntää
+nurin niiden niskat!... Ei nenäliinaa, ei sukkapariakaan... Tulee ihan
+hulluksi lopulta.
+
+Delaherche pyysi häntä innokkaasti kotiinsa, vaan Beaudoin ei tahtonut
+millään muotoa. Ei, ei toki, hänhän ei ollut ihmisellisen näköinenkään,
+vaan kuin joku linnunpelätin. Delaherche vakuuttamalla vakuutti, että
+sekä vaimonsa että äitinsä nukkuivat vielä eivätkä suinkaan olisi
+tilaisuudessa häntä säikkymään. Ja sitäpaitse! Löytyyhän talossa sekä
+vettä että saippuata ja puhtaita alusvaatteita, sanalla sanoen kaikkea
+mitä tarvitsee.
+
+Kello löi seitsemän, kun kapteeni Beaudoin pestynä ja harjattuna,
+tehtailijan paita sotilaspuvun alla, ilmestyi korkeaan harmaalla
+laudoituksella varustettuun ruokasaliin. Vanha rouva oli 78
+ikävuodestaan huolimatta jo saapuvilla. Hänen hiuksensa olivat aivan
+valkeat, nenä oli käynyt vanhuuttaan teräväksi ja huulet unhoittaneet
+hymyilytaidon, pitkät, kapeat kasvot olivat vakavat, melkein ankarat.
+Hän nousi ylös, kohteli vierasta arvokkaalla ystävällisyydellä ja pyysi
+pöytään, jolla oli kahvitarjotin.
+
+-- Kapteeni ehken tarvitsisi vahvempaa ruokaa ja lasin viiniä
+vaivaloisen matkan jälkeen?
+
+Mutta hän tyytyi siihen mitä oli.
+
+-- Tuhat kiitosta rouva hyvä, luulenpa, että on parasta tyytyä kahviin,
+maitoon ja voileipään.
+
+Silloin lensi ovi auki ja Gilberte astui kädet ojolla iloisena saliin.
+Miehensä oli kaiketi ilmoittanut, kuka heillä oli, sillä rouva veteli
+tavallisesti unia kello kymmeneen. Hän oli pitkä, terveen ja reippaan
+näköinen, vartalo hoikka, notkea, kauniit mustat hiukset ja säteilevät
+tummat silmät punoittavissa kasvoissa. Kenties hiukan kevytmielisen
+näköinen, vaan muuten iloinen ja tyytyväinen, ilkeyttä ei löytynyt
+hituistakaan vaalean ruskean helakan punaisilla ompeluilla koristetun
+aamupuvun alla, joka oli tullut suoraa päätä Pariisista.
+
+-- Hyvää huomenta kapteeni, huudahti hän puristaen Beaudoinin kättä, te
+vasta hyvä olitte, kun tulitte kerran tänne meidänkin maansopukkaan!
+
+Vaan samassa hän jo nauroi tuhmuuttaan.
+
+-- Mitä puhelenkaan tässä! Ettehän te omasta tahdostamme ole Sedaniin
+tullut!... Mutta vaikka nykyiset olot eivät juuri hauskoja ole, on
+minusta kumminkin hyvin hauskaa tavata teitä!
+
+Kauniit silmät lausuivat aivan samaa, ehkä vielä enemmänkin, ja vanha
+rouva, joka kyllä oli kuullut pahoja huhuja kapteenista ja miniästään,
+katseli heitä tutkivasti. Kapteeni oli koko ajan varovaisen kohtelias,
+puhui kiitollisuudella vieraanvaraisuudesta, jota oli ennen vanhaan
+rouvan kodissa nauttinut, vaan ei sen enempää. Murkinoidessa tuli
+Delaherche tietysti maininneeksi eilisen ajeluretkensä eikä voinut
+vastustaa halua kertoa kohtauksestaan keisarin kanssa.
+
+-- Tiedättehän, että minä näin keisarin Baybelissa?
+
+Ja nyt ei mikään pysähdyttänyt hänen sanatulvaansa. Baybelin kartano
+oli iso nelikulmainen rakennus, ristikkoportti pihan edessä, ja se
+sijaitsi korkealla mäellä, josta on näköala Mouzoniin päin, vasemmalla
+puolen Carignanin tietä. Sitten hän puhui kahdennestatoista osastosta,
+jonka leirin kautta hän oli kulkenut, -- komeita poikia, jotka
+välkkyivät päivänpaisteessa ja täyttivät hänen sydämmensä ilolla ja
+ylpeällä isänmaanrakkaudella.
+
+-- Siellä minä siis olin, kapteeni, kun keisari samassa astuu talon
+portista, johon oli pysähtynyt aamiaiselle ja levähtämään hiukan.
+Hänellä oli kenraalinpuku ja päällystakki, vaikka aurinko paistoi
+lämpimästi. Palvelija kantoi jälessä puutarhatuolia... Ja hän oli hyvin
+huonon näkönen, astui vaivalla ja selkä kumarassa, kasvot keltaset, hän
+näytti hyvin sairaalta... Ja se ei hämmästyttänytkään minua, sillä
+Mouzonin apteekkari, joka neuvoi meitä Baybeliin ajamaan, kertoi erään
+ajutantin noutaneen lääkkeitä ... niin lääkkeitä... Tiedättehän, mikä
+häntä vaivaa?
+
+Naisten läsnäolo esti laveammin kertomasta keisarin taudista,
+verenvuodosta, joka oli häntä vaivannut Chênestä asti ja pakoittanut
+viipymään taloloissa tien varrella.
+
+-- Niin, ja sitten asettaa palvelija tuolin ohrapellon pientarelle,
+pienen metsikön laitaan, ja keisari istuu sille ... istuu aivan
+liikkumattomana kuin vanha mies, joka lämmitteleikse päivänpaisteessa.
+Synkkä silmänsä katselee laajaa maisemaa, Maaslaaksoa ja metsän
+peittämiä harjuja sen takana, Dieuletin kukkulata vasemmalla ja
+Sommauthen vihantaa kumpua oikealla... Useita ajutanttia ja
+taapiupseeria seisoi ympärillä ja eräs rakuunaöversti, joka jo sitä
+ennenkin kyseli minulta seutuja, viittaa, ett'en saisi vielä poistua,
+kun ... yht'äkkiä...
+
+Delaherche nousi ylös, hän oli kertomuksensa jännittävimmässä kohdassa
+ja tahtoi liikkeillä enentää sanojensa vaikutusta.
+
+-- Yht'äkkiä pamahtaa laukaus ja Dieuletin metsästä singahtaa pommi
+suuressa kaaressa ja putoaa aivan lähelle... Se teki minuun, kunniani
+kautta, saman vaikutuksen kuin ilotulitus keskellä päivää! Keisarin
+ympärillä syntyi hälinää, huudettiin ja hätäiltiin. Rakuunaöversti
+juoksee minun luokseni kysymään, missä paikoin tappelu on. Minä vastaan
+heti, että tappelu on Beaumontissa, on varmasti. Hän palajaa keisarin
+luo, jonka polvelle ajutantti levittää kartan. Keisari ei uskonut, että
+se oli Beaumontin luona. No, eihän ollutkaan ihme, ett'ei hän luottanut
+sanaani, varsinkin kun pommit näyttivät lähenevän, Mouzonin tieltä
+päin... Ja sitten, yhtä selvästi kuin näen teidät, näin keisarin
+kääntävän kelmeät kasvonsa minuun päin ja tunsin surumielisen,
+epäilevän katseensa. Ja sitten hän taas painoi päänsä kartan yli ja
+istui liikkumattomana.
+
+Delaherche oli aina ollut innokas bonapartelainen, vaan viime aikoina
+hän oli huomannut keisarikunnan tehneen useita erehdyksiä; kumminkin
+hän vielä puolusti hallitsijasukua ja surkutteli Napoleon kolmatta,
+jota kaikki pettivät. Hänen mielestään oli sotajoukon kärsimistä
+tappioista yksinomaittain syytettävä vastustuspuoluetta eduskunnassa,
+sillä sehän oli kieltäytynyt äänestämästä tarvittavia lisäjoukkoja ja
+varoja.
+
+-- Palasiko keisari taloon? kysyi Beaudoin.
+
+-- Sitä en tiedä, minä näin hänet vain siinä istumassa... Oli jo
+päivällisaika, taistelu näytti lähenevän ja minun täytyi ajatella
+paluumatkaa... Sen vain huomasin, että eräs kenraali, jolle näytin
+Carignania takanamme lakeudella, hämmästyi tavattomasti, että Belgian
+raja oli niin lähellä... Keisari parka, hän on todellakin surkuteltava,
+sellaisia miehiä ympärillä!
+
+Gilberte oli iloinen ja vapaa kuten ennen leskenä ollessaan ja palveli
+entistä koti-ystäväänsä, antoi milloin voita, milloin pannuleipiä.
+Hän tahtoi, että kapteeni nukkuisi pois väsymyksensä heidän
+vieraskamarissaan, vaan siihen ei Beaudoin suostunut, hän oli varsin
+kiitollinen, jos sai heittäytyä pariksi tunniksi sohvalle Delaherchen
+pukuhuoneessa; hänen täytyi mitä pikemmiten yhtyä rykmenttiinsä. Ja kun
+nuori rouva tarjosi hänelle sokerirasian, yhtyivät heidän sormensa.
+Vanha rouva tarkasti koko ajan miniätään ja ymmärsi että huhut olivat
+puhuneet totta.
+
+Palvelustyttö tuli saliin.
+
+-- Täällä ulkona on sotamies, joka pyytää herra Weissin osotetta.
+
+Delaherche ei ollut ylpeä ensinkään, vaan jutteli kernaasti alhaison
+kanssa, halusipa päästä heidän suosioonsakin.
+
+-- Weissinkö osotetta? Sehän merkillistä! Käske miehen tulla sisälle.
+
+Jean astui saliin; hän oli niin väsynyt, ett'ei tahtonut pysyä
+pystyssä. Vaan huomattuaan kapteenin aamiaispöydässä, hämmästyi hän
+niin, että oikasi ehdottomasti selkäänsä ja veti takasin kätensä, jolla
+oli nojautumaisillaan tuolin selkään. Hän vastasi säntillisesti
+tehtailijan kysymyksiin, selitti olevansa Mauricen ystävä ja syyn,
+miksi häntä nyt etsi.
+
+-- Tämä korpraali on minun komppaniastani! huomautti Beaudoin
+lopettaakseen pitkät puheet. Hän kysyi, missä rykmentti oli, ja kun
+Jean ilmoitti överstin ratsastaneen 106:n tähteiden etunenässä
+kaupungin kautta pohjospuolelle, unhotti Gilberte taasen asiain tilan
+ja huudahti kaunottaren ajattelemattomuudella:
+
+-- Ai, eno, minkätähden hän ei tullut meille aamiaiselle! Se olisi
+ollut niin hauskaa! Lähetetään noutamaan!
+
+Mutta vanha rouva teki kieltävän liikkeen. Hänen suonissaan liikkui
+vanha porvariveri, hän tiesi, mitä upseeri oli velkapää tekemään sodan
+ahtaina aikoina.
+
+-- Anna översti Vineuilin olla rauhassa, hän tekee velvollisuutensa.
+
+Läsnäolijat kävivät hämilleen. Delaherche vei kapteenin pukusuojaansa,
+tahtoi itse näyttää mukavan lepopaikan, ja Gilberte lähti yhtä
+huoletonna ulos, niinkuin lintu, joka iloisena päristelee siipiään kun
+on heitetty vettä niskaan. Palvelustyttö saattoi Jeanin lukemattomien
+käytävien, rakennusten ja rappujen kautta toiselle puolen pihaa.
+
+Weissit asuivat Voyardkadun puolella, vaan talo, joka myös oli
+Delaherchen oma, oli yhdistetty tehdasrakennuksiin Maquakadun varrella.
+Voyardkatu oli Sedanin kapeista kaduista kapein, pimeä ja märkä kuja,
+kulkien pitkin vallin laitaa. Korkeiden talojen katot melkein ottivat
+yhteen ja kadulle vievät ovet olivat mataloita kuin kellarinovet,
+varsinkin siinä päässä katua, jossa latinakoulu sijaitsi. Weiss asui
+kolmannessa kerrassa ja hänestä oli varsin mukavaa saada vapaa asunto
+ja lämpö ja päästä sen enempää pukeutumatta konttorille ja sieltä
+kotiin jälleen. Hän oli onnellinen mies saatuaan Henrietten vaimokseen,
+sillä hän oli kauvan rakastanut Mauricen sisarta, melkein lapsesta
+saakka, kun Henriette seitsenvuotiaana tyttösenä asui isänsä luona
+Chênessä ja oli hänen ainoa ilonsa äidin kuoleman jälkeen.
+
+Siihen aikaan oli Weiss tavallinen sokeritehtaan työmies. Vaan hän oli
+tavattoman ahkera ja kohosi vähitellen konttoriapulaiseksi. Ei hän
+kenties kumminkaan olisi voinut toteuttaa unelmaansa, ellei Henrietten
+isä kuollut ja Maurice käyttäytynyt kevytmielisesti Pariisissa.
+
+Henriette oli saanut pienestä asti näytellä tuhkimon osaa. Hän oli aina
+palvellut isäänsä ja veljeään ja hänen etunsa syrjäytettiin aina, että
+veli pääsisi kouluun ja saisi lukea. Isän kuoltua täytyi hänen myydä
+talo ja kaikki irtaimisto Mauricen veloista, eivätkä ne tulleet
+sittenkään maksetuiksi. Silloin tarjosi Weiss hänelle kaikki säästönsä,
+sydämmensä rakkauden ja tukevat käsivartensa turvaksi; Henriette
+suostui, liikutettuna hänen hyvyydestään ja kunnioitti syvästi
+miestään, vaikk'eivät tyynen luonteensa tunteet olleetkaan samalla
+asteella kuin Weissin lämmin rakkaus. Onni hymyili heille, Delaherche
+mietti ottaa Weissin yhdyskumppanikseen liikkeessä, tulevaisuus oli
+siis taattu ja heiltä ei puuttunut mitään muuta kuin -- lapsia.
+
+-- Varokaa nyt! sanoi palvelustyttö Jeanille, portaat ovat jyrkät.
+
+Ja Jean olikin kompastua pimeässä, vaan silloin avautui eräs ovi,
+käytävään virtasi kirkasta valoa ja hän kuuli lempeän äänen sanovan:
+
+-- Nyt hän tulee!
+
+-- Rouva Weiss! huusi palvelustyttö, täällä on eräs sotamies, joka
+kysyy teitä!
+
+Huoneesta kuului iloista puhetta ja lepponen ääni vastasi:
+
+-- Hyvä, hyvä! Kyllä minä tiedän, kuka se on!
+
+Ja kun Jean jäi hämillään kynnykselle seisomaan, lisäsi ääni:
+
+-- Tulkaa vain sisään, korpraali... Maurice ja me muut olemme jo
+odottaneet yli kahden tunnin emmekä voineet ymmärtää, missä te niin
+viivyitte!
+
+Jean astui lähemmä ja näki Henrietten, jonka heti tunsi veljensä
+näöstä. He olivat niin yhden-näköiset kuin ainoastaan kaksoset
+saattavat olla. Henriette oli vain pienempi, vieläkin hoikempi ja
+sirompi, suu hiukan suuri ja somat pikkuruiset kasvot komean tukan
+alla, joka oli vaaleata kuin joutunut kaura. Silmät olivat aivan
+erilaiset kuin veljellä: harmaat, suuret, levolliset silmät, joissa
+isoisän uljas sankarisielu kuvastui. Hän oli harvapuheinen ja
+hiljainen, käyskenteli kevyesti ja hymyellen askareissaan, niin
+suloisena koko olennoltaan, että hänen läheisyytensä vaikutti kuin
+hyväily läsnä oleviin.
+
+-- Tulkaa tätä tietä, tulkaa nyt! Ihan kohta on kaikki valmiina.
+
+Jean oli niin liikutettu hänen ystävällisyydestään, ett'ei saanut
+kiitossanaakaan lausutuksi. Sitäpaitse pyöri huone hänen silmissään,
+luomet vaipuivat puoleksi umpeen, lattia tuntui keinuvan, hän kulki
+kuin unessa. Ja eikös avulias nuori nainen hänen silmäinsä edessä, joka
+katseli häntä teeskentelemättömällä ystävyydellä, eikö hän ollutkin
+harhakuva? Ja nyt! Hän luuli tuntevansa pehmosen pienen käden tarttuvan
+käteensä ja puristavan sitä sisarellisen hellästi.
+
+Sitten he taisivat mennä ruokasaliin. Jean käsitti hämärästi, että
+pöydällä oli leipää ja lihaa, vaan hänellä ei ollut voimia nostaa
+kättään niitä ottamaan. Eräällä tuolilla istui mies; se oli Mauricen
+lanko, jonka hän oli nähnyt Mülhausenissa. Vaan hän ei käsittänyt
+laisinkaan, mitä mies surullisella äänellä pakinoi. Maurice nukkui
+sikeästi, kasvot liikkumattomana, telttasängyssä huoneen nurkassa. Ja
+Henriette valmisti toista vuodetta sohvalle, kohenteli näppärästi ja
+tottuneesti alusta ja tyynyjä ja levitti puhtaat, lumivalkoset lakanat
+niiden yli.
+
+Jean ei nähnyt enää mitään muuta kuin valkoset houkuttelevat lakanat!
+Hän ei ollut kuuteen viikkoon riisunut vaatteita yltään eikä maannut
+oikealla vuoteella. Hän odotti kärsimättömällä kaiholla, että saisi
+heittäytyä pehmosille patjoille, vajota valkoseen puhtauteen. Ja niin
+pian kun toiset poistuivat huoneesta, pudotti hän vaatteet päältään,
+kiskasi kengät jaloistaan ja vaipui sänkyyn helpotuksen huokauksella.
+Aamuvalo kirkasti kodikasta suojaa ja kun hän kerran vielä,
+puolinukuksisa, raotti silmiään näki hän jälleen Henrietten, melkein
+yliluonnollisen suloisen ja siron Henrietten varpaillaan hiipivän
+sisälle ja asettavan pöydälle juomavettä sekä lasin. Hän näytti
+pysähtyvän silmänräpäykseksi ja katselevan heitä harmailla kirkkailla
+silmillään hymyellen ystävällisesti. Sitten hän hävisi. Ja Jean nukkui
+puhtaissa, tuoksuavissa lakanoissa!
+
+Tuntia -- vuosia kului! Jean ja Maurice makasivat mistään tietämättä,
+mitään tuntematta. Kymmenen vuotta vai kymmenen minuuttiako, -- tunnit
+ja hetket olivat kadottaneet merkityksensä; väsynyt ruumis vaati osansa
+vaivuttaen heidät kuolemantapaiseen lepoon. Yht'äkkiä kavahtivat
+molemmat istumaan. Mitä nyt? Mitä oli tapahtunut? Kuinka kauvan he
+lienevätkään nukkuneet? Sama valju valo virtasi vieläkin korkeasta
+ikkunasta. Jäsenet tuntuivat kipeiltä ja he olivat väsyneemmät kuin
+levolle mennessä. Onneksi eivät toki liene nukkuneet, jos kenties
+tunnin verran. Ja heitä ei hämmästyttänyt ensinkään, että Weiss istui
+samalla tuolilla pöydän luona, alakuloisen ja synkän näkösenä odottaen
+heidän heräämistään.
+
+-- Ohoo! änkytti Jean käheästi, ehken on jo aika nousta ylös; täytynee
+joutua rykmentin luo ennen päivällistä.
+
+Hän hyppäsi ylös, vaan huudahti samassa tuskasta. Jalat olivat kovin
+kipeät.
+
+-- Ennen päivällistä! matki Weiss, kello on seitsemän, -- te olette
+nukkuneet yhtä mittaa kaksitoista tuntia.
+
+-- Seitsemän!
+
+He säikähtivät kovasti ja Jean oli ykskaks vaatteissa ja valmis
+lähtemään, vaan Maurice ei kyennytkään jaloiltaan vuoteesta nousemaan.
+
+Mistä he nyt löytävät toverinsa? Rykmentti on jo ehkä lähtenyt
+tiehensä! Ja molemmat miehet pitivät varsin pahana, ett'ei heitä oltu
+herätetty ennen.
+
+Weiss teki toivottoman liikkeen.
+
+-- Ja mitä varten olisi pitänyt herättää? Te ette ole kadottaneet
+mitään siinä maatessanne.
+
+Hän oli kierrellyt kaupunkia koko päivän ja oli juuri palannut kotiin.
+Sotajoukko oli taaskin tuhlannut kallista aikaa mitään tekemättä,
+mitään toimittamatta. Ja päälliköillä ei ollut muuta puolustusta kuin
+joukkojen uupumus, että ne välttämättömästi kaipasivat lepoa. Vaan hän
+ei voinut sittenkään käsittää, mitä varten kokonainen päivä oli
+tuhlattu, olisivathan he voineet jatkaa peräytymistä pari tuntia
+levättyään.
+
+-- Minä, jatkoi Weiss, en tietysti ole perehtynyt noihin asioihin, vaan
+minulla on sellainen tunne, että sotajoukolla on huono asema täällä
+Sedanissa... Kahdestoista osasto on Bazeillesissa, jossa aamulla oli
+vähänen kahakkakin, ensimäinen pitkin Givonnea ja Moncellea Garennen
+metsässä, jotavastoin seitsemäs on leiriytynyt Floingin harjulle ja
+jäännökset viidennestä, joka kuten tiedätte on melkein hajallaan,
+ryhmissä linnanmuurien ympärillä... Ja se on juuri tämä asento, joka
+minua peloittaa; minusta on aivan hullusti tehty odottaa täällä noin
+järjestyksessä preussiläisten hyökkäystä. Minä olisin marssinut, ja
+kiireimmiten, Meziersiin. Tunnen nämä seudut ja se on ainoa avoin tie
+tahi meidät työnnetään Belgian rajan yli... Pankaa mieleenne, mitä
+sanon! Tulkaa, niin näette...
+
+Hän veti Jeanin ikkunaan.
+
+-- Katsokaahan tuonne, tuon mäen nystyrän ylitse!
+
+Vallien ja läheisten talojen yli näki kaupungin eteläosan sekä Maasin
+laakson. Virta kierteli avaroiden niittyjen halki, Rémilly oli
+vasemmalla, suoraan edessäpäin Pont-Maugis ja Vadelincourt, oikealla
+Frenois. Etempänä kohosivat mäkien viheriät pyöreät kummut, ensin Liry,
+sitten Marfée ja Croix-Piau metsineen. Laaja maisema hohti kirkkaana
+kuin kristalli ilta-auringon suloisessa valossa.
+
+-- Ettekö näe, siellä aivan kaukana, mäen harjanteella, pitkiä mustia
+juovia, jotka liikkuvat kuin muurahaisjonot?
+
+Jean tiirotti suojaten kädellä silmiään ja Maurice kurkotti kaulaansa
+polvillaan sängyssä.
+
+-- On, on siellä! huusivat molemmat samalla kertaa. Tuolla on jono, ja
+tuolla toinen, ja tuolla vielä! Paljon on!
+
+-- Niin on, vastasi Weiss, ja ne ovat preussiläisiä... Aamusta alkaen
+minä olen niitä nähnyt, ja niitä on yhä ja yhä... Jos meikäläiset niitä
+odottavat, ei heidän tarvitse kauvankaan odottaa! Ja kaupungin asukkaat
+ovat heidät nähneet yhtä hyvin kuin minäkin, koko Sedan on nähnyt,
+mutta kenraalit -- ei. Puhelin hetki sitten eräänkin kanssa, joka sanoi
+marsalkan varmasti tietävän, ett'ei vihollisen armeija mitenkään nouse
+enempään kuin 70,000 mieheen. Jumala suokoon, että niin olisi... Vaan
+katsokaas tuonne, maa on mustanaan, niitä vilisee, mustia muurahaisia
+tulee ja tulee!
+
+Maurice heittäytyi takasin vuoteelleen ääneen nyyhkyttäen. Henriette
+oli juuri astunut huoneesen ja riensi levottomana veljensä luo.
+
+-- Mikä nyt on?
+
+Vaan Maurice työnsi hänet pois.
+
+-- Ei. ei! Mene pois, anna minun olla! Minä olen aina kiusannut
+sinua ja saattanut sinulle pelkkää harmia ja surua. Kun ajattelen, että
+sinä tuskin sait hametta päällesi ja minä kävin lyseota!... Ne rahat
+olivat hukkaan heitetyt... Ja sitten minä olin saattaa häpeätä koko
+perheelle ... voi, missähän olisinkaan nyt, ellet sinä riistänyt ja
+raatanut minua pelastaaksesi.
+
+Henriette hymyili tyynesti.
+
+-- Kuule, hyvä Maurice! Huonolla tuulellahan sinä oletkin herännyt tänä
+aamuna... Mikä nyt pisti päähäsi, kun rupesit kaivelemaan noita
+vanhoja, unhotettuja juttuja?.. Mitä niistä! Nyt sinä olet mies ja
+täytät velvollisuutesi isänmaata kohtaan. Ja tiedätkö, minä olen oikein
+ylpeä kun minulla on veli vapaaehtoisissa.
+
+-- Ylpeä! Minustako ylpeä? huusi Maurice, pilkkaatko sinä minua? Kun on
+kuukauden päivät juoksenneltu paikasta paikkaan kuin pelkurit raukat...
+
+-- Mutta sille me emme mitään voi, huomautti Jean. Tottahan täytyy
+käskyä totella!
+
+Hänen sanansa kiihoittivat vielä enemmän Mauricea.
+
+-- Niin, juuri niin! Ja nyt minä olen siihen kyllästynyt!... Eikö
+kannata itkeä verikyyneleitä, kun siten ajetaan kuin lammaslaumaa
+kerittäväksi ja tapettavaksi ja päälliköt ovat kunnottomia raukkoja?...
+Vaan nyt siitä tulee loppu, nyt nousi tie pystyyn. Näethän sinä, että
+preussiläisiä tulee joka puolelta, ja ne musertavat meidät, koko
+sotajoukko on hukassa!... Ei, ei! minä en lähde täältä, ampukoot vaikka
+kuin karkulaisen... Mene sinä Jean! Vaan minä en tule, en voi, minä
+jään tänne!
+
+Uusi kyyneltulva virtasi pään aluselle ja hartiat nytkähtelivät
+tuskaisesti. Tämä oli hänen tavallisia mielenpurkauksiaan, jolloin hän
+halveksi sekä itseään että koko maailmaa; Henriette ne kyllä tunsi
+ennestään eikä menettänyt tyyntä malttiaan.
+
+-- Sehän olisi hyvin pahasti tehty, jos sinä, Maurice parka, pettäisit
+lippusi vaaran hetkellä.
+
+Maurice kimmahti istualleen.
+
+-- No hyvä! Anna pyssy tänne, minä ammun itseni! Ja se onkin kaikista
+parasta...
+
+Hän huitoi käsillään ja osotti lankoaan, joka istui ääneti,
+surumielisesti häntä katsellen.
+
+-- Hän on ainoa, jolla on järkeä päässä, niin, ainoa, joka tiesi, miten
+meille käy. Muistatko sinä, Jean, sen illan Mülhausenissa, no, ja
+muistatko mitä hän silloin sanoi?
+
+-- Muistanhan sen! vastasi korpraali. Herra Weiss sanoi, että meitä
+annetaan selkään.
+
+Ja hän juohti uudelleen mieleensä tuskallisen illan Mülhausenissa,
+jolloin Fröschwillerin onnettomuus jo häilyi heidän ylitsensä ja jolloin
+Weiss lausui mielipiteensä. Hän sanoi, että Saksa oli hyvästi
+varustettu, sillä oli taitavia sotapäälliköitä, se hehkui innostunutta
+isänmaanrakkautta, jotavastoin Ranska oli hätääntynyt, peljästynyt,
+turmeltunut, ei sillä ollut johtajia, ei sotamiehiä, ei aseita! -- Ja
+kamala ennustus oli toteutunut.
+
+Weiss kohotti vapisevat kätensä. Hyväntahtoiset koirankasvonsa
+ilmaisivat syvintä surua.
+
+-- Jumala paratkoon! Minä en suinkaan ole ylpeä niistä ennustuksistani!
+En ole viisas enkä oppinut, vaan sen voi jokainen päättää, joka
+hiukankaan seuraa asioita... Ja jos me saammekin selkäämme, niin
+lohduttaahan se toki hiukan, että tietää muutaman preussiläisenkin
+tupertuvan. Minun vakuutukseni on, että tulemme kärsimään suuren
+tappion, vaan kaatuu niitä miehiä vihollisenkin puolella, ja kuta
+enemmän sitä parempi; kumpa peittäisivät koko maan pinnan!
+
+Hän oli noussut ylös, osoitti virtaa ja laaksoa ja suurissa
+likinäkösissä silmissä hohti raju, sammumaton viha lähestyvää
+vihollista kohtaan.
+
+-- Taivaan nimessä! minä en viivyttelisi hetkeäkään, jos olisin oma
+herrani, vaan lähtisin heti taistelemaan. Kenties se on siksi, että
+näen heidät täällä syntymäseudullani, näen heidän täällä herrastelevan,
+näen heidän ajatuksissani murtautuvan taloihimme ja elävän niissä
+isäntinä... Voi, minä tahtoisin mukaan, tahtoisin lyödä heitä
+kappaleiksi!... Vaan minä en kelvannut palvelukseen, minua ei huolittu,
+kun olen niin likinäkönen...
+
+Ja hetken kuluttua hän lisäsi:
+
+-- Vaan, kukapa tietää, miten lopulta käy!
+
+Toivo heräsi hänessä uudelleen; siitä on tarkkanäköisimmänkin niin
+vaikea luopua. Ja Maurice kuunteli hartaasti hänen sanojaan, tarttui
+kiinni pienimpäänkin viittaukseen onnellisesta tuloksesta. Niin, olihan
+eilen kerrottu, että Bazaine oli Verdunissä. Eihän onni toki liene
+tyyten kääntänyt selkäänsä maalle, joka aina ennen voittaen poistui
+taistelukentältä? Henriette oli huomaamatta poistunut huoneesta ja kun
+hän palasi, oli veljensä täydessä asussa, valmiina lähtemään.
+
+Hän oli valmistanut ruokaa ja tahtoi välttämättömästi molempia vieraita
+syömään ja heidän täytyi istua pöydän ääreen, vaan palat tuntuivat
+kasvavan suussa, ei maistanut ruoka pitkän unen jälkeen. Jean oli
+kumminkin niin varovainen, että halkasi leivän kahtia ja pisti
+puoliskot heidän reppuihinsa. Päivä alkoi pimitä ja heidän täytyi
+lähteä. Henriette seisoi ikkunassa seuraten silmillään mustia
+muurahaisia Marféen mäenharjalla, preussiläislaumoja, jotka vähitellen
+hävisivät iltahämärään, ja hänen rinnastaan kohosi valittava huokaus.
+
+-- Kauhea, hirvittävä sota!
+
+Maurice otti vuorostaan asian leikilliseltä kannalta.
+
+-- Mitä sinä nyt haastelet, pikku sisko? Sinähän juuri tahdoit, että
+pitää tapeltaman, ja nyt sinä kumminkin panettelet sotaa!
+
+Henriette kääntyi veljeen päin ja vastasi reippaasti:
+
+-- Niin, totta se on, minä vihaan sotaa, inhoan sotaa kenties siksi,
+että olen nainen. Tällainen teurastus on kauheata ja se on suuri
+vääryys. Miks'eivät ihmiset voi sopia asioitaan kaikessa rauhassa?
+
+Jean nyökäytti hyväksyvästi päätään. Hänestäkin oli varsin helppo ja
+luonnollinen asia sopia kaikki riidat ja erimielisyydet esittämällä
+molemmin puolin syyt ja oikeutetut vaatimukset. Maurice sitävastoin
+piti sotaa aivan välttämättömänä, se vasta on elämää elämässä, se on
+kumoamaton luonnonlaki. Ja eikös rauhan ja oikeuden aate olekin heikon
+ihmisen keksintö, jotavastoin lahjomaton luonto on alituista taistelua
+ja hävitystä?
+
+-- Elää sovinnossa! Ehken vuosisatojen kuluttua! Jos kaikki eri
+kansallisuudet muodostaisivat yhden ainoan kansan, niin voisi kenties
+ajatella mahdolliseksi sellaisen kultaisen ajan, vaan eiköhän sotien
+loputtua ihmiskuntakin kävisi loppuaan kohti?... Minä olin suunniltani
+äsken, tapella täytyy, koska sitä kerran luonto vaatii.
+
+Hän naurahti ja toisti Weissin sanat:
+
+-- Ja kukapa tietää, miten vielä voi käydä!
+
+Hermostuneessa mielikuvituksessaan leimahti toivo taas eleille, hänen
+täytyi sulkea silmänsä epäilyksille, hän tarvitsi toivon rohkaisevaa
+kipinätä.
+
+-- Vaan -- yhdestä toiseen -- missäs Günther serkku nyt mahtaa olla?
+
+-- Günther, vastasi Henriette, hänhän on Preussin kaartissa... Eikös
+kaartikin ole täällä?
+
+Weiss puisteli päätään, ja toiset tekivät samoin. Mistäpä he tiesivät,
+kun eivät kenraalitkaan olleet selvillä niistä asioista, ne olivat
+toistaiseksi arvoituksia.
+
+-- Lähtekää nyt, minä tulen saattamaan, selitti Weiss. Satuin kuulemaan
+päivällä, missä teidän rykmenttinne leiripaikka on.
+
+Ja hän ilmoitti vaimolleen viipyvänsä poissa koko yön, sillä hän aikoi
+käydä Bazeillesissa, uutta kesähuvilaansa katsomassa. Se oli
+Delaherchen värjäyslaitoksen vieressä ja heillä oli aikomus asua siellä
+talveen saakka. Kellarissa löytyi muutamia säkkiä perunoita sekä
+viiniastia ja hän oli vähän levoton niiden suhteen; joku maantierosvo
+sattuu murtautumaan autioon huvilaan, vaan kun hän viettää siellä
+yönsä, säilyvät tavarat varmaan.
+
+Henriette tarkasti levottomasti miehensä kasvoja.
+
+-- Elä sinä pelkää, lisäsi mies naurahtaen, minä vakuutan, ett'ei
+minulla ole mitään sivuajatuksia, menen vain vartioimaan ett'eivät vie
+minun tavaroitani. Ja lupaan heti tulla kotiin, jos preussiläiset
+hätyyttävät Bazeillesia eli muuta vaaraa ilmaantuu.
+
+-- No mene, vaan jos et palaa huomenna, tulen minä sinua noutamaan.
+
+Hän syleili hellästi Mauricea ja puristi Jeanin kättä.
+
+-- Minä uskon veljeni teidän suojaanne... Hän kertoi minulle, miten
+hyvä te olette aina ollut, ja minä pidän teistä paljon.
+
+Jean ei osannut vastata mitään, vaan puristi lämpimästi pientä kättä ja
+vaaleahiuksinen nuori rouva teki häneen jälleen saman vaikutuksen kuin
+ensi näkemälläkin, hän oli voimakas ja hyvä ja hänen läsnäolonsa oli
+suloisen rauhoittavaa kuin äidin hyväily.
+
+Kaupunki oli yhtä synkkä ja surumielinen kuin aamullakin. Iltahämy
+laskeutui kapeille kaduille, jotka vilisivät sotamiehiä. Useimmat
+puodit olivat suljetut. Talot näyttivät autioilta ja asumattomilta,
+vaikka katu oli niin täynnä väkeä, ett'ei tahtonut päästä eteenpäin.
+Tuuppiloimalla pääsivät langokset sekä Jean vihdoin raatihuoneen luo ja
+tapasivat siellä tehtailija Delaherchen, joka hauskuudekseen kuljeksi
+väkijoukossa. Hän tunsi heti Mauricen, tervehti ystävällisesti ja
+kertoi juuri saattaneensa kapteeni Beaudoinin Floingin luo, 106:s
+rykmentti oli siellä; ja hän ihastui kuullessaan Weissin aikovan
+Bazeillesiin, sillä häntäkin halutti käydä värjäyslaitostaan
+katsomassa.
+
+-- Sittenhän meillä on sama matka. Vaan mennäänpäs täältä, ruununvoudin
+talon ohi, niin saamme ehkä nähdä keisarin.
+
+Siitä lähtien kun hän oli Baybelissa päästä puheisiin keisarin kanssa,
+ei Napoleon III mennyt hänen mielestään, ja nyt hän sai Jeanin ja
+Mauricenkin mukaan vedetyksi. Ruununvoudin talon ympärillä oli paljon
+väkeä ja he keskustelivat innokkaasti matalalla äänellä, vaan
+vaikenivat aina kun joku sisään tahi ulos rientävä upseeri kulki
+ohitse. Hämärän varjot peittivät jo puiden latvat ja virran kohina
+kuului selvästi oikealta talojen takaa. Jotkut tiesivät, että keisari
+oli hyvin vastahakoisesti lähtenyt Carignanista ja ett'ei hän tahtonut
+kuulla puhuttavankaan Mezièresiin lähdöstä. Hän tahtoi olla siellä,
+missä vaara uhkasi, ja arveli läsnäolonsa innostuttavan joukkoja.
+Muutamat sanoivat keisarin jo aikoja paenneen etemmäksi, vaan että eräs
+upseeri, joka oli tavattomasti keisarin näkönen, oli jäänyt Sedaniin
+petkuttamaan ihmisiä. Toiset vakuuttivat valalla, että olivat nähneet
+ajavan ruununvoudin puutarhaan vaunuja, jotka olivat täynnä uusia
+kahdenkymmenen frangin kultarahoja. Voi, niitä oli satoja miljoonia
+kappaleita ja ne olivat kaikki keisarin omia! Ja ne eivät
+todellisuudessa olleetkaan muuta kuin tavallinen kuormasto, joka oli
+koko ajan seurannut mukana, hovivaunut, kahdet kalessivaunut, 12
+tavararattaat, jotka olivat kaikkialla herättäneet niin suurta
+huomiota. Sedanilaiset kuiskailivat, että vaunujono oli koko ajan
+häirinnyt sotajoukon liikkeitä ja että se nyt oli ajettu ruununvoudin
+syreenipensaiden taakse piiloon ihmisten silmiltä.
+
+Delaherchen vieressä, joka varpaillaan kurkisteli ikkunaan, oli vanha
+köyhä muija, kurttunen ja vuosien koukistama, joka mutisi itsekseen:
+
+-- Keisari ... tahtoisinhan minä kernaasti ennen kuolemaani niin suuren
+herran nähdä ... tahtoisinhan toki nähdä, minkälainen hän on...
+
+Delaherche tarttui äkkiä Mauricen käsivarteen ja kuiskasi:
+
+-- Nyt hän näkyy! Tuolla, tuolla, vasemmanpuoleisessa ikkunassa... Hän
+se on, tunnen selvästi, seisoinhan eilen aivan vieressä... Hän nostaa
+ikkunaverhoa, niin, kalpeat kasvot melkein kiinni ruudussa...
+
+Eukko kuunteli kaula kurkallaan, hämmästyneenä. Ikkunassa näkyi
+tosiaankin keltasen kalvakka muoto. Piirteet olivat väsyneet, veltot,
+silmät ikäänkuin kyynelten kuivaamat, viiksetkin yksin näyttivät
+haalistuneilta. Eukko käänsi nopeasti selkänsä ikkunaan päin ja sanoi
+ylenkatseellisesti:
+
+-- Keisari, tuoko!... No, eipä ole kovin komea!
+
+Eräs zouavi tunkeutui paikalle ja näki keisarin ikkunassa. Hän.
+heilutti kivääriään ja sanoi jälessä tulevalle toverille:
+
+-- Odotahan... minä lähetän luodin keskelle naamaa!
+
+Delaherche soimasi häntä ankarasti. Ja kun jälleen katsahti ikkunaan,
+olikin keisari jo poistunut. Virran kohina kuului selvemmin,
+selittämätön surumielisyys oli levinnyt ympäristöön illan pimennon
+mukana. Pariisista kaikuva käskykö oli ajanut keisarin tänne, ajanut
+hänet loistavine seurueineen paon ja tappion ja häpeän teitä tähän
+viimeiseen lymypaikkaan, josta oli mahdoton pelastua. Käskyn sanako,
+pelottava eteenpäin, eteenpäin komentoko ahdisti hänet tänne, jossa
+niin moni urhoollinen sotilas uhrasi henkensä hänen tähtensä. Raskas
+oli se edesvastuun taakka, joka painoi sairasta miestä, umpimielistä,
+tunteellista uneksijaa, joka ääneti ja valittamatta odotti kohtalon
+viimeistä iskua!
+
+Weiss ja Delaherche saattoivat sotilaat Floingin mäelle.
+
+-- Hyvästi! sanoi Maurice lankoaan syleillen.
+
+-- Ei ei -- kyllähän me vielä tapaamme toisemme ja piankin ehkä! huusi
+tehtailija iloisesti.
+
+Jean löysi heti rykmenttinsä, jonka teltat olivat riveissä
+mäenrinteellä kirkkomaan takana. Sinne eroitti vielä kaupungin talojen
+katot ja taaempata Balanin ja Bazeillesin, jonka niityt ulottuivat
+Rémillyn harjuun, sekä vasemmalla Garennen metsien tumman peiton ja
+Maasin vaalean, luikertelevan juovan, Maurice unohtui katselemaan
+laajaa maisemaa, joka vähitellen painui öiseen pimeyteen.
+
+-- No, nyt tulee korpraali, huusi Chouteau, olitteko ruokaa hakemassa?
+
+Miehet riensivät hänen ympärilleen. He olivat kuljeksineet koko päivän
+joukoissa eli yksitellen ja järjestyksestä ei ollut puhettakaan.
+Upseerit olivat aivan neuvottomia, hyvä ett'eivät sanoneet suurta
+kiitosta kun he viimeinkin saapuivat paikoilleen.
+
+Juuri äskettäin oli kapteeni Beaudoin tullut. Kello kaksi oli Rochas
+saapunut keräämiensä miesten kanssa, ehken kaksi kolmatta osaa
+komppaniasta. Nyt se jo alkoi olla täysilukuinen. Toiset olivat
+humalassa ja toiset eivät olleet saaneet suuhunsa mitään, ruokaa ei
+näytty nytkään jaettavan -- no, siihen oli jo totuttu! Loubet oli kyllä
+ollut keittopuuhissa, oli siepannut naapurin pellosta muutamia
+kaalinkupuja, vaan se keitto oli jokseenkin mautonta, ei ollut voita
+eli muuta rasvaa eikä suolan raettakaan panna sekaan; suolet vonkuivat
+tyhjyyttään.
+
+-- Korpraali, sanokaa nyt, te olette aina niin kekseliäs, jatkoi
+Chouteau imarrellen. Vaikka en minä puolestani mitään kaipaa, Loubet ja
+minä, hai, meillä on naistuttavia ja meillä on ollut hyvä aamu!
+
+Kaikki katsoivat odottaen Jeaniin, kaikkihan häneen luottivat. Lapoulle
+ja Pache olivat varsinkin kurjan näkösiä, he eivät olleet saaneet suun
+täyttä ruokaa koko päivänä ja olivat aina tottuneet luottamaan Jeaniin.
+Eikä heidän luottamuksensa joutunut nytkään häpeään. Korpraalin sydäntä
+kirveli sääli ja katumus, että oli jättänyt komantonsa, hän avasi
+reppunsa ja jakoi miehille leivänpuolikkaan.
+
+-- Hyvää on, hyvää on, jupisi Lapoulle ahmien osaansa ja Chouteau teki
+lukemattomia ristinmerkkiä sekä luki suu täynnä isämeidät ja
+kiitosrukoukset.
+
+Gaude puhalsi räikyvän merkin, mutta leirin perältä ei kuulunut
+vastausta, se vaipui kohta hiljaisuuteen. Kersantti Sapin katsahti,
+oliko hänen mieslukunsa täysi, ja mutisi väsyneesti hymähtäen:
+
+-- Kaikki ovat, mutta huomenna ehken puuttuu muutamia joukosta.
+
+Jean katsoi pitkään hänen hienopiirteisiä kalvakkaita kasvojaan ja
+silloin hän lisäsi tyynesti:
+
+-- Niin niin, huomen illalla ei minuakaan ole enää!
+
+Kello kävi kymmenettä. Yö tuntui muuttuvan kylmäksi, sillä virrasta
+nousi sankka sumu ja peitti tähdet. Ja Maurice, joka makasi aivan
+lähellä Jeania, tuumasi, että on parasta mennä telttaan suojaan. Mutta
+vaikka heitä väsytti ja jäsenet olivat kipeät, ei uni kuitenkaan
+tullut, ja he katselivat kateudella luutnanttia, joka maata koristi
+viittaansa kääriytyneenä paljaalla maalla.
+
+Eräästä teltasta kiilui valkeata. Översti sekä muutamat upseerit
+valvoivat. Översti Vineuil oli ollut koko iltapäivän hyvin levoton, ei
+kuulunut käskyjä, rykmentin asento ei miellyttänyt häntä, vaikka olikin
+jo ominpäin siirtynyt hiukan taaemma. Kenraali Bourgain-Desfeuilles
+makasi sairaana, kuten sanottiin, "Kultaristissä" Sedanissa ja översti
+päätti lähettää upseerin hänen puheilleen, sanomaan että uusi asento
+oli hänen mielestään vaarallinen, seitsemäs osasto oli liiaksi
+hajallaan ja sen puolustettavana aivan liian pitkä linja, virran
+mutkasta Garennen metsään.
+
+Taistelu alkaa luultavasti heti päivän noustua, joten joukoilla on
+hätäisesti seitsemän, kahdeksan tuntia lepoaikaa.
+
+Kun valopilkku överstin teltassa sammui, hämmästyi Maurice nähdessään
+kapteeni Beaudoinin hiipivän heidän ohitsensa kaupunkiin päin. Yö
+pimeni pimenemistään, virrasta nouseva sumu levisi kuin kostea huntu
+leirin yli ja kätki kaikki.
+
+-- Jean, nukutko sinä?
+
+Jean nukkui ja Maurice oli yksin. Hän ei välittänyt lähteä toisten luo
+telttaan, he korsasivat kaikki kilpaa luutnantin kanssa. Kun suuret
+sotapäälliköt nukkuvat ratkaisevan taistelun edellä, on heidän
+ruumiinsa luultavasti niin väsynyt, ettei levottomuuskaan voi pitää
+heitä valveilla. Koko leiristä ei kuulunut muuta ääntä kuin sotamiesten
+säännöllinen hengitys. Se kohosi hiljaa ja yksitoikkoisesti peittävään
+sumumereen. Maurice tiesi viidennen osaston olevan aivan muurien alla,
+ensimmäinen oli hajallaan Garennen metsän ja la Moncellen kylän välillä
+ja kahdestoista puolusti Bazeillesia, joka oli toisella puolen Sedania.
+Ja ensimmäisestä viimeiseen telttaan nukkuivat joka mies, puolen
+peninkulman alalla kohoilivat hiljaiset hengenvedot kylmään yöilmaan.
+Vaan Maurice oli kuulevinaan muutakin ääntä, se kuului kaukaa, hyvin
+kaukaa, niin hiljaa, hiljempaa kuin Jeanin huokaus, hiljempaa tuulen
+suhinata: ratsuväen töminää, ruutivaunujen tärinätä ja jalkamiesten,
+tuhansien miesten, tahdikasta astuntaa. Se kuului sieltä kaukaa,
+harjujen rinteiltä, missä mustat muurahaiset marssivat eteenpäin
+pysähtymättä, levähtämättä, yönkään esteitä pelkäämättä.
+
+Ja laaksossa sammuivat tulet yht'äkkiä; silloin tällöin kuului
+ikäänkuin huutoa; pimeydestä nousi kammottavia kuvituksia hänen
+mieleensä täyttäen viimesen odotuksen yön pelolla ja ahdistuksella.
+
+Hän hapuili vavisten Jeanin kättä ja saatuaan sen omaansa viimein
+nukahti. Ja sitten ei enää valvonut sieluakaan ranskalaisten leirissä,
+ei kuulunut muuta ääntä kuin Sedanin kirkonkellosta, joka yksitellen
+kajahutteli puoliyön lyöntejä.
+
+    (_Ensi osan loppu_).
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Pieni pimeä huone Bazeillesissa tärähti äkkiä ja Weiss hypähti ylös
+vuoteeltaan. Hän kuunteli, ne olivat kanuunanlaukauksia. Tulitikut
+olivat vieressä pöydällä, hän sai sytytetyksi kynttelin ja katsoi
+kelloaan. Se oli neljä, päivä alkoi juuri sarastaa. Hän pisti kiireesti
+rillit nenälleen ja riensi ikkunaan, vaan paksu sumu esti näkemästä,
+mitä pääkadulla, Douzyn tiellä, joka kulkee suoraan Bazeillesin kautta,
+tapahtui. Toisen huoneen ikkunat olivat virralle ja niityille päin,
+vaan sielläkin oli näköpiiriä rajoittamassa sakea valkonen savu. Weiss
+huomasi sen olevan aamusumua. Huuroverhon takana, virran toisella
+rannalla, jyrisivät tykit kiivaammin ja kiivaammin. Ja äkkiä laukasi
+ranskalainen patteria vastauksensa niin lähellä ja kiukkuisesti, että
+huvilan seinät tärisivät.
+
+Weissin talo oli keskikaupungilla, oikealla kädellä kirkkotorille
+mennessä. Pääsivu oli kadulle päin muutaman askeleen päässä siitä ja
+kolmen ikkunan yläpuolella olivat ullakkohuoneen pienet ruudut. Vaan
+takapuolella oli suurenlainen puutarha, joka vietti niityille päin ja
+johon kaikki kukkulat Rémillystä Frenoisiin saakka näkyivät.
+Weiss oli, niinkuin kaikki muutkin, jotka vast'ikään ovat päässeet
+talonomistajiksi, harras toimissaan ja oli vasta kahden tienoilla
+aamulla käynyt levolle, kätkettyään tavaransa kellariin ja peiteltyään
+huonekalunsa siltä varalta, että tykinluodit ehkä osuisivat hänen
+taloonsa ja irroittaisivat jonkun kattopalkin. Hän pönkitti ovet ja
+tukki ikkunat patjoilla; hän ei sietänyt ajatella, että preussiläiset
+turmeleisivat tämän hänen talonsa, jota oli niin kauvan katsellut ja
+viimein suurella vaivalla saanut itselleen eikä vielä nauttinut siitä
+minkäänlaista iloa.
+
+Kadulla joku huusi häntä.
+
+-- Weiss, Weiss, kuuletteko ampumista?
+
+Se oli Delaherche, joka myös oli viettänyt yönsä Bazeillesissa,
+värjäyslaitoksellaan, suuressa rakennuksessa Weissin huvilan vieressä.
+Kaikki työmiehet olivat paenneet Belgian puolelle rajaa ja koko talossa
+ei ollut muita jälellä kuin portinvartija, Françoise Quittard, pari
+vuotta takaperin kuolleen muurarin leski. Hän oli menehtymäisillään
+pelosta eikä olisi suinkaan hänkään jäänyt taloa vartioimaan, ellei
+pieni poikansa olisi ollut huonona sairaana lavantaudissa.
+
+-- Kuuletteko, jatkoi Delaherche, hyvä on alku... Luulen että on
+parasta pötkiä Sedaniin.
+
+Weiss oli antanut juhlallisen lupauksen vaimolleen lähteäkseen
+Bazeillesista heti kun jotain uhkaavaa tapahtui ja hän aikoi pitääkin
+lupauksensa. Vaan eihän vielä ollut mitään tapahtunut, tämä oli vain
+tykistöottelu, pitkän matkan takaa, melkeenpä arviokaupalla
+aamuhämärässä.
+
+-- Ei vielä, vastasi Weiss, mikäpä kiire meillä vielä on!
+
+Delaherchea ei ollut vaikea houkutella jäämään, uteliaisuutensa teki
+hänet miltei rohkeaksi. Hänkin oli valvonut ja tarkastanut sotamiesten
+valmistuksia. Kenraali Lebrun oli saanut tietää vihollisen aikovan
+tehdä hyökkäyksen heti päivän valjettua ja hän oli rakennuttanut
+varustuksia joka paikkaan, sillä Bazeilles ei saanut millään muotoa
+joutua viholliselle. Katuja ja maantietä sulkivat vallit, joka talossa
+oli pari sotilasta kahdennestatoista osastosta ja joka piha ja joka
+puutarha oli muutettu linnoitukseksi. Kello kolme aamulla seisoivat jo
+miehet paikallaan kiväärit latingissa ja määrätyt 90 patroonaa
+laukussa. Sentähden ei kukaan hämmästynytkään kun saksalaisten tykit
+alkoivat tulen ja ranskalaiset patteriat Balanin ja Bazeillesin välillä
+vastasivat silmänräpäyksessä näyttääkseen, että valmiita olivat hekin,
+sillä sumun tähden ei voinut suuria toimittaa, ei nähnyt tähdätä.
+
+-- Tiedättekö, että värjäyslaitosta puolustetaan oikein komeasti, sanoi
+Delaherche, siellä on koko joukko miehiä... Tulkaa mukaan, katsomaan!
+
+Siellä olikin viidettäkymmentä merisotamiestä ja heitä komentamassa
+pitkä, vaaleatukkanen luutnantti, jolla oli vakaat, pontevat kasvot. He
+olivat jo ottaneet talon haltuunsa, kaivaneet ampumareikiä
+ikkunapieliin kadunpuoleisessa salissa sekä muuriin pihamaan ympärillä.
+
+Muurin luona tapasivat Weiss ja Delaherche luutnantin, joka tarkasti
+niittyä virran puolella.
+
+-- Kirottu sumu! mutisi luutnantti, eihän näkemättä voi ampua!
+
+Ja kysyi hetken perästä:
+
+-- Mikä päivä tänään on?
+
+-- Torstai: vastasi Weiss.
+
+-- Se on totta se, torstai! Nyt eletään tietämättä päivien lukua eli
+nimeä, ikäänkuin aika olisi pysäyttänyt kulkunsa.
+
+Tykinpauke jatkui lakkaamatta ja nyt pamahti niityn reunassa, tuskin
+kolmensadan askeleen päässä yhteislaukaus. Ja kuin taikakäskystä
+tunkivat nousevan auringon säteet samassa sumumereen, joka alkoi
+pitkissä suikaleissa virrata tasankoa pitkin ja hajosi näkymättömiin.
+Sininen taivas kohosi pilvetönnä ja puhtaana kuin kesäsydännä.
+
+-- Kas! huusi Delaherche, nyt ne menee rautatiesillan yli, nähkääs,
+tulevat linjaa pitkin... Mutta miksi, taivaan tähden, ei tuota siltaa
+ole purettu?
+
+Luutnantti ei voinut vihaltaan puhua. Ruudit oli kaivettu maahan,
+sytykkeet kunnossa, vaan kun silta eilen saatiin neljän tunnin tappelun
+jälkeen takasin, ei enää muistettukaan pistää tulta sytykkeisiin.
+
+-- Niin meille aina käy!
+
+Weiss seisoi ajatuksiinsa vaipuneena, hän tahtoi päästä selville.
+Bazeillesissa oli ranskalaisilla erittäin hyvä asema. Kylä, joka oli
+rakennettu kahdenpuolen Douzyn tietä, oli aivan lakeuden reunassa. Ja
+teitä ei ollut muita kuin tämä ainoa, joka vasemmalla puolen kulki
+linnan ohi ja oikealla johti rautatiesillalle ja jakautui kirkon luona.
+Saksalaisten täytyi siis marssia laajojen peltojen ja niittyjen kautta
+virran ja rautatien varrella. He olivat siksi varovaisia, ett'eivät
+suinkaan aikoneet siltä suunnalta päähyökkäystä! Mutta sillalle
+keräytyi yhä suurempia joukkoja, vaikka kuularuiskut kylän päässä
+tekivät tuhojaan, ja hajaantuivat heti sillan yli päästyä muutamien
+salavien suojaan ja muodostivat vähän etempänä jälleen kolonnat ja
+marssivat eteenpäin. Ja sieltä juuri olivat kiväärilaukaukset
+kuuluneet.
+
+-- Ne ovat baijerilaisia nuo, sanoi Weiss; heillä on tuollaiset
+tupsulakit.
+
+Mutta hän luuli huomaavansa toisiakin kolonnia, jotka puoleksi
+junavallin peitossa marssivat oikealle, koettivat päästä muutamien
+etempänä kasvavien puiden suojaan ja aikoivat kiertää toiselle puolelle
+ja hyökätä Bazeillesiin. Jos se onnistui, jos he pääsivät
+Montivilliersin puiston turviin, oli kaupunki valloitettu. Hän käsitti
+sen silmänräpäyksessä, vaan unhotti jälleen kun hyökkäykset etupuolelta
+kävivät yhä tulisemmiksi.
+
+Hän kääntyi Floingin harjuun päin, joka näkyi pohjoispuolella Sedania.
+Sieltä aloitti eräs patteria ampumisen, savu nousta tuprusi selkeään
+ilmaan, laukaukset pamahtelivat yksitellen ja erittäin selvästi. Kello
+oli ehken silloin viiden paikoilla.
+
+-- Noo, mutisi Weiss, leikki on kohta täydessä vauhdissa.
+
+Luutnantti, joka katseli samalle suunnalle, nyökkäsi ja sanoi
+päättävästi:
+
+-- Mutta Bazeilles on tärkein kohta. Täällä taistelun päätös
+ratkaistaan!
+
+-- Luuletteko? huusi Weiss.
+
+-- Siitä ei ole vähintäkään epäilystä. Se on nähtävästi marsalkankin
+tuuma. Hän lähetti yöllä käskyn, että puolustaisimme viimeseen mieheen
+kylää.
+
+Weiss puisteli päätään ja sanoi viivytellen ja hiljaisella äänellä,
+ikäänkuin itsekseen:
+
+-- Ei ei, ei siitä ole hyötyä, ei se pahinta ole!... Minä pelkään
+jotain muuta, tuskin uskallan sitä sanoakaan...
+
+Hän levitti käsivartensa kuin ruuvipenkin pihdit ja sulki ne jälleen,
+pohjoseen päin kääntyneenä, ikäänkuin pihdit olisi äkkiä väännetty
+yhteen.
+
+Eilisestä saakka oli hänellä ollut tämä pelko; hän tunsi paikat ja hän
+oli seurannut tarkasti molempain joukkojen marssia. Nyt lepäsi laaja
+tasanko aamuauringon hohteessa ja hänen katseensa liiti sen ylitse
+kukkuloille virran vasemmalla rannalla, jossa hän oli koko päivän ja
+koko yön nähnyt mustien muurahaisten vilisevän. Vasemmalla Rémillystä
+ammuskeli eräs patteria, mutta se, jonka kranaatit nyt alkoivat
+lennellä, oli asettunut Pont-Maugisin luo, lähelle virtaa. Hän otti
+rillit nenältään ja pani lasit päällettäin eroittaakseen selvemmin
+metsäsen mäenrinteen; ja hän ei nähnyt muuta kuin pienet valkoset
+savutöyhdöt joka kerran kun kanuuna lauaistiin: missä yhtyivät ne
+monilukuiset mieslaumat, joiden hän oli nähnyt kulkevan ohi? Marféen
+harjulla Noyersin ja Frenoisin yläpuolella vilkkui kuusimetsän reunassa
+univormuja ja hevosia, epäilemättä joku esikunta.
+
+Ja kauempana lännessä teki virta mutkan ja sillä puolella ei löytynyt
+kuin yksi kaita tie Mezièrsiin, joka kulki Saint-Albertin solan kautta
+Ardennien ja virran välillä. Edellisenä päivänä hän oli sattunut
+kohtaamaan erään kenraalin Givonnen laaksotiellä, (oli kuullut
+jälestäpäin, että se oli kenraali Ducrot, joka komensi ensimmäistä
+osastoa), ja oli hänelle huomauttanut tämän tien merkitystä; elleivät
+joukot heti vetäydy takasin mainittua tietä myöten, vaan odottavat
+kunnes vihollinen mentyään Maasin yli Doncheryn luona, sulkee heiltä
+tämän ainoan tien, joutuvat ranskalaiset saarroksiin ja työnnetään
+rajalle. Iltasella se jo oli liian myöhäistä, sanottiin ulaanien
+ottaneen sillan haltuunsa, taaskin silta, joka oli jäänyt
+räjäyttämättä, tällä erää syystä, ett'ei muistettu tuoda ruutia. Ja
+Weiss ajatteli pelolla ja tuskalla, että mieslaumat, mustat
+muurahaisjoukot kenties jo olivat Doncheryn aholla marssien
+Saint-Albertin solaa kohti ja etujoukot luultavasti Saint-Mengesissä ja
+Floingissä, jonne hän oli edellisenä päivänä saattanut Jeanin ja
+Mauricen. Kirkkaassa päivänvalossa näkyi selvästi Floingin kirkontornin
+hieno kiiltävä huippu.
+
+Ja toinen ruuvipenkin pihdin oli idässä. Pohjosessa, Illyn ja Floingin
+harjuilla, hän näki seitsemännen osaston, jolla oli tukena aivan
+Sedanin vallien alle sijoitettu viides osasto, vaan hän ei voinut
+tietää mitä idän puolella tapahtui, pitkässä Givonnen laaksossa, jossa
+ensimmäisen osaston linjat ulottuivat Garennen metsästä Daignyn
+kauppalaan. Siltäkin suunnalta kuului tykinpauketta: taistelu oli
+varmaankin täydessä voimassa Chevalierin metsässä lähellä kauppalaa. Ja
+talonpojat olivat ilmoittaneet preussiläisten saapuneen Franchevaliin;
+idänpuoleinen liike Doncheryn yli tapahtui siis samaan aikaan kun
+Franchevaliin tulo ja ruuvipenkin pihdit yhtyvät nähtävästi pohjosessa
+Illyn ristinpuun juurella, ellei tätä kaksinkertaista liikettä
+ehkäistä. Ei hän tuntenut sotataidon salaisuuksia, hän kuunteli terveen
+järkensä ääntä ja hikoili tuskasta katsellessaan suurta kolmikulmaa
+edessään, jonka yhden sivun Maasjoki muodosti ja toiset,
+pohjoispuolisen seitsemäs osasto ja itäisen ensimmäinen, sekä
+kahdestoista äärimmäisen eteläisen huipun. Kaikki olivat selin
+toisiinsa ja odottivat, tietämättä miksi eli miten, vihollista, joka
+lähestyi joka puolelta. Ja keskellä, kuin padan pohjassa aivan, oli
+Sedan, tykkineen, jotka eivät mihinkään kelvanneet, ilman ampuma- ja
+ruokavaroja.
+
+-- Ettekö voi käsittää, sanoi Weiss levittäen toistamiseen kätensä ja
+lyöden toistamiseen yhteen; että meille käy juuri tällä tavalla,
+elleivät kenraalit ole varuillaan... Ne koettavat vain pysyttää teitä
+Bazeillesissa ja eksyttää...
+
+Hän ei löytänyt oikein sopivia sanoja ja luutnantti, joka ei
+tuntenut paikkoja, ei ymmärtänyt hänen ajatustaan, vaan kohotti
+välinpitämättömästi hartioitaan; rillinokka siviilimies alkoi häntä
+kiusoittaa, oli kovin viisas olevinaan, viisaampi kuin itse marsalkka.
+Häntä harmitti, että Weiss sanoi hyökkäyksen Bazeillesiin tarkoittavan
+vihollisen todellisten aikeiden peittämistä, ja tiuskasi äkäsesti:
+
+-- No mutta antakaa minun olla rauhassa!... Me ajamme pää edellä
+virtaan ne teidän saksalaisenne, niin näkevät, miten me sellaisia
+eksyttäjöitä kohtelemme!
+
+Vihollisen tiraljöörit tuntuivat lähestyvän, luodit napsahtelivat
+värjäyslaitoksen seinään, ja pihamuurin suojasta vastasivat sotamiehet,
+joka silmänräpäys paukahtelivat heidän kiväärinsä.
+
+-- Ajetaan virtaan, niin kyllä, mutisi Weiss, ja marssitaan sitte sen
+yli takasin Carignaniin päin... Se olisi mainiota se!
+
+Hän kääntyi Delaherchen puoleen, joka seisoi kaivon suojassa.
+
+-- Parasta olisi kumminkin ollut väistyä eilen illalla Mezièrsiin...
+Nyt täytyy taistella, täytyy, sillä peräytyminen on mahdotonta.
+
+-- Lähdettekö nyt? kysyi Delaherche, jonka muoto alkoi käydä kalpeaksi,
+muuten emme enää pääsekään takasin Sedaniin.
+
+-- Kyllä, kyllä! Odottakaahan nyt yksi silmänräpäys!
+
+Vaikka luodit vinkuivat ympärillä seisoi Weiss muurin vieressä, hän
+tahtoi nähdä, miten siellä alkoi käydä.
+
+Oikealla, Torcysta Balaniin, olivat niityt veden vallassa ja
+suojelivat siltä puolen kaupunkia; liikkumaton kirkas pinta välkkyi
+päiväpaisteessa. Mutta tien kohta oli kuivilla ja baijerilaiset olivat
+varovaisesti tunkeutuneet lähemmä käyttäen joka puuta, joka pengertä
+suojakseen. Nyt he olivat noin kahdeksansadan kyynärän päässä ja hän
+ihmetteli, millä kärsivällisyydellä he odottivat sopivaa hetkeä
+voittaakseen taas jonkun kymmenyksen syltä alaa paljastamatta itseään
+kovin vihollisen luodeille. Paitsi sitä suojeli heitä mahtava tykistö.
+Raittiissa aamuilmassa suhisivat kranaatit taukoamatta. Pont-Maugisin
+patteria ei ollut ainoa, joka ammuskeli Bazeillesia, kaksi muuta
+keskellä Liryn harjua jymäyttelivät kuuliaan kauppalaa kohti,
+pyyhkäisten tasankoa etemmäkin aina Moncelleen, jossa kahdennentoista
+osaston reservi oli, ja Daignyn metsäisille rinteille, joille yksi ensi
+osaston divisioona oli sijoittunut. Vähin erin alkoi kuulua pauketta ja
+lennellä luotia jokaikiseltä mäen törmältä vasemmalla rannalla.
+Kanuunat näyttivät ikäänkuin kasvavan maasta, niiden muodostama vyö
+virui ehtimiseen pitemmäksi: eräs patteria ampui Noyersista Balania,
+toinen Vadelincourtista Sedania, ja Frennoissa, la Marféen alla, oli
+komea patteria, jonka kranaatit sinkoilivat kauppalan yli ja putosivat
+Floingin kukkuloille tuhoten seitsemättä osastoa. Tuo mäkijono, jota
+Weiss oli niin suuresti rakastanut, pyöreät vihannat kummut, joita oli
+aina ilolla katsellut, ne tuottivat hänelle nyt ahdistavan tuskan
+tunteen, ne olivat muuttuneet pelottaviksi jättiläislinnoituksiksi,
+jotka uhkasivat hajoittaa maan tasalle Sedanin mitättömät
+suojelusmuurit.
+
+Hän kuuli huminaa ilmasta, kääntyi katsomaan ja näki tykinluodin
+sipasevan ylimmäisen harjan huvilansa katosta.
+
+-- Kas niin, sekö nyt oli niiden roistojen tiellä!
+
+Ei ehtinyt enempää kun kuuli jälleen omituisen äänen takanaan. Hän
+kääntyi nopeasti: sotamies makasi maassa selällään, kuula oli sattunut
+sydämmeen, jalat koukistuivat pari kertaa suonenvedontapaisesti, vaan
+nuorekkaat kasvot olivat tyynet, liikkumattomat ja -- jäivät siksi. Se
+oli ensimmäinen kuollut ja Weissiä puistatti kiväärin helähdys kun se
+pudotessaan raapasi katukiviä.
+
+-- Ei, nyt ei minussa ole miestä enää viipymään, sanoi tehtailija,
+ellette nyt tule, Weiss, niin lähden yksin!
+
+Luutnantti soi kernaasti heidän lähtevän.
+
+-- Niin, kyllä on parasta, että herrat poistuvat täältä... Rynnäkkö voi
+tapahtua tuossa tuokiossa...
+
+Heitettyään viimeisen silmäyksen tasangolle sekä lähestyviin
+baijerilaisiin, kääntyi Weiss Delaherchen mukaan. Vaan kadun toiselle
+puolen tultua hän päätti vielä kerran käydä katsomassa, olivatko kaikki
+huvilan ovet lukitut, ja he aikoivat juuri tehtailijan kanssa kääntyä
+portista sisään kun jäivät ikäänkuin kivettyneinä seisomaan.
+
+Kadun päässä, noin viisisataa askelta siitä paikasta, jossa seisoivat,
+hyökkäsi Douzyn tieltä tuleva baijerilainen kolonna kirkkotorille.
+Meriväki-rykmentti, joka oli asetettu sitä suojelemaan, näytti
+hiljentävän ampumista ikäänkuin päästääkseen vihollisen lähemmä. Mutta
+juuri silloin, kun baijerilaiset olivat kohdalla, he tekivät
+äkkiarvaamattoman tempun, heittäytyivät toiset tiepuoliin ja toiset
+pitkälleen maahan ja siten syntyneestä aukosta pyyhkivät kadun toiseen
+päähän patteriaksi asetetut kuularuiskut baijerilaisten rivejä, jotka
+kaatuivat kuin viitakkeen edessä. Sotamiehet hyppäsivät ylös ja
+syöksivät painetit tanassa torille ja karkoittivat loput. Kahdesti
+uudistettiin tämä temppu ja onnistui. Kadun kulmassa oli pienen talon
+ikkunassa kolme naista; he nauroivat ja paukuttivat käsiään varsin
+huvitettuina näytelmästä.
+
+-- Hitto vieköön! huudahti Weiss, kun jätinkin avaimen kellarin
+oveen... Vartokaa pari minuuttia, vartokaa...
+
+Ensi hyökkäys oli torjuttu ja Delaherche, joka jo rauhoittui hiukan,
+jäi katsomaan mitä sitten tapahtuu. Hän seisoi värjäystehtaansa
+edustalla ja puheli portinvartijattaren kanssa, joka seisoi tuvan
+ovella.
+
+-- Hyvänen aika, Françoise, kyllä teidän pitäisi lähteä meidän
+mukaamme. Onhan yksinäisen naisihmisen kauhea olla täällä keskellä
+taistelua!
+
+Françoise kohotti vapisevat kätensä.
+
+-- Voi hyvä herra, kyllähän minä kernaasti lähtisin täältä, jos ei
+pikku Kalle olisi niin huono... Herra on hyvä ja käy sisälle, niin
+näette itse...
+
+Delaherche ei astunut tupaan, vaan kurkisti ovelta ja puisteli päätään
+nähdessään sairaan lapsen puhtaalla vuoteella, sillä oli kova kuume ja
+se katseli, silmät taudin hehkusta loistavina, yhtä mittaa äitiään.
+
+-- Niin on, Françoise, vaan voisimmehan ottaa hänet mukaan ... meillä
+olisi kyllä tilaa siellä... Käärikää lämmin peite pojan ympärille ja
+lähtekää pois täältä!
+
+-- Ei, se on mahdottomuus! Lääkäri on kieltänyt häntä liikuttamasta, se
+olisi hänen kuolemansa... Voi, jos isänsä eläisi vielä, vaan minulla ei
+ole ketään muita kuin tämä poika, ja enhän tahtoisi häntä kadottaa...
+Eivät suinkaan saksalaiset tee turvattomalle naiselle ja kuolevalle
+lapsella mitään pahaa.
+
+Weiss palasi samassa tyytyväisenä, että kaikki oli lukon takana.
+
+-- No jos nyt pyrkivät tuonne, niin saavat särkeä lukot ja saranat...
+Ja lähdetään nyt, taitaa olla kiire! Kuljetaan pitkin talojen
+seinuksia, muuten voi käydä hullusti!
+
+Vihollinen valmisti näet uutta hyökkäystä, kranaattia sinkoili
+tiuhemmin, kaksi oli jo räjähtänyt parin sadan askeleen päässä ja
+kolmas hautautui erään puutarhan pehmeään maahan särkymättä.
+
+-- Kuulkaa Françoise, jatkoi Weiss, minä tulen katsomaan, miten poika
+nyt voi ... no, eihän hän enää kovin huono olekaan, parin päivän
+perästä on vaara ohi... Teillä ei ole mitään pelkäämistä, kun vain
+muistatte pysyä tuvassa, elkää Herran nimessä lähtekö täältä
+minnekkään!
+
+Hän lähti astumaan Sedaniin päin ja Delaherche seurasi jälessä.
+
+-- Hyvästi Françoise!
+
+-- Hyvästi!
+
+Vaan samassa kuului kauhea paukahdus. Kranaatti oli sivaissut
+mennessään piipun Weissin huvilan katolta ja putosi katukäytävälle
+räjähtäen sellaisella voimalla, että kaikki naapuritalojen ikkunat
+särkyivät. Paksu savu ja tomupilvi esti ensin mitään näkemästä. Sitten
+tuli talon pääsivu näkyviin, seinässä ammotti suuri kolo ja kynnyksellä
+makasi Françoise selkä poikki ja pää mäsänä, yleensä veressä,
+kuolleena.
+
+Weiss tuli kuin mielettömäksi nähtyään mitä oli tapahtunut, juoksi
+ruumiin luo ja änkytti löytämättä muita sanoja kuin kirouksia:
+
+-- Eikös helvetissä, eikös helvetissä...
+
+Niin, Françoise oli kun olikin kuollut. Weiss kumartui runnellun
+ruumiin ylitse, koetteli käsiä, ja kun hän jälleen oikasi itsensä,
+sattui katseensa poikaan, joka oli kohottautunut hiukan sängyssä ja
+katsoi äitiinsä. Hän ei huutanut, ei sanonut mitään, vaan suuret,
+kuumeesta hehkuvat silmät aukenivat vieläkin suuremmiksi: hän ei
+nähtävästi käsittänyt, mikä muodoton verinen kasa heidän kynnyksellään
+oli.
+
+-- No so, helvetissä! Nyt tapetaan turvattomat naisetkin!
+
+Hän puhisi vihasta ja pudisti nyrkkiään baijerilaisille, joiden
+tupsulakkia jälleen näkyi kirkon luona. Ja kun hän katsahti huvilaansa
+päin, jonka katto oli revitty ja toinen piippu tykkänään poissa, ei hän
+enää jaksanut vastustaa taisteluintoaan.
+
+-- Senkin roistot! Te surmaatte vaimoväkeä ja hävitätte kunniallisten
+ihmisten asunnot! Odottakaahan! Ei, nyt minä en voi enempää, minä jään
+tänne, minä tahdon kostaa sen heille!
+
+Hän hyökkäsi keskelle katua ja tuli yhdellä hyppäyksellä takasin,
+kaatuneen sotamiehen kivääri ja patroonalaukku kädessä. Kun hänen
+tarvitsi nähdä oikein tarkkaan, käytti hän rillien asemesta silmälasia,
+jotka hänellä aina oli taskussaan, vaikkei jokapäiväisessä elämässä
+niitä esille ottanut, ne kun olivat Henrietten mielestä kovin rumat. Ne
+joutuivat kiireimmän kautta nenälle ja paksu konttoristi lyhyessä
+takissaan, hyvänsävyiset kasvot vihasta punoittavina, oli samalla
+naurettavan ja ihmeteltävän uljaan näkönen tähdätessään ja ampuessaan
+baijerilaisiin kadun päässä. Se oli hänellä veressä, tuumi Weiss, hänen
+hyppysiään oli jo kauvan aikaa kutkuttanut halu päästä pyssynperään
+kiinni ja antaa muutamallekaan roistolle lähtöpassit, aina siitä saakka
+kun oli lapsena kuullut kerrottavan kasakkien temmellyksistä Elsassissa
+vuonna 1814.
+
+Ja hän latasi ja tähtäsi ja laukasi, ampui ampumasta päästyä keskelle
+laumaa niin tiheään, että pyssyn piippu poltti sormia.
+
+Hyökkäys oli tulinen. Niityn puolelta ei kuulunut enää kiväärin
+pauketta. Vihollinen oli saanut haltuunsa pienen puron, jonka reunat
+kasvoivat salava- ja poppelipuita, ja baijerilaiset näyttivät
+valmistavan hyökkäystä kirkkotoria ympäröiviin taloihin. Heidän
+tiraljöörinsä olivat vetäytyneet takasin, auringon säteet saivat taas
+vapaasti valaa kultahohdettaan niityn viheriälle nurmelle, jossa siellä
+täällä oli tummempi laikka, jonkun kaatuneen sotilaan ruumis.
+
+Luutnantti poistui värjäyslaitoksen pihamaalta, jonne asetti
+vahtisotamiehen; hän käsitti, että kadunpuoli tulisi vaatimaan kaiken
+hänen huomionsa. Miehet asetettiin joutusasti katukäytävälle käskyllä
+vetäytymään heti, jos vihollinen anastaa paikan, ensi kerrokseen,
+pönkittää ovet ja puolustaa taloa viimeseen mieheen. He olivat
+kyykyllään maassa, piiloutuen lyhtypatsaiden ja väistökivien taa, ja
+laukasivat milloin parhaiten sopi. Leveätä auringon valaisemaa katua
+pitkin lensi taukoamatta luotia ja keveät savupilvet ympäröivät taloja.
+Nuori tyttö juoksi äkkiä aution kadun poikki ja hetken kuluttua lähti
+vanha maalaisukko toiselta puolen kadun toiselle panemaan hevosensa
+talliin, vaan ei ollut yhtä onnellinen, luoti osui keskelle miehen
+otsaa ja hän lensi pitkälleen keskelle tietä. Eräs kranaatti muserti
+kirkon katon, toinen sytytti läheisen talon ja se leimahti heti
+kirkkaassa päiväpaisteessa ilmituleen rätisten ja paukkuen pelottavalla
+tavalla. Françoise raukka, joka makasi ruhjottuna kuolevan lapsensa
+vieressä, vanhan talonpojan ruumis, tulipalo ja kaikki kauheus, joka
+heitä ympäröi, saattoi asukkaat suunniltaan; naiset itkivät ja
+valittivat ääneen, vaan miehet, porvarit, käsityöläiset, hienoon
+verkatakkiin ja puseroon puetut, alkoivat ampua ikkunoista vihollista.
+
+-- Katsokaa, katsokaa niitä roistoja! huusi Weiss.
+
+Tuolla ne nyt ovat toisella puolen kauppalaa! Sanoinhan sen, näin kun
+hiipivät junavallin taitse!... Siellä he nyt ovat, ettekö kuule,
+vasemmalla!
+
+Montivilliersin puiston takaa kuului todellakin kiväärinpauketta. Jos
+vihollisen onnistui saada puisto valtaansa, oli Bazeilles hukassa, vaan
+ampumisen kuvaus juuri todisti, että kahdennestoista osasto oli
+arvannut vihollisen aikeet ja kaikin voimin piti puoltansa.
+
+-- Olkaa nyt vähän varovaisempi! tiuskasi luutnantti ja työnsi Weissin
+muurin suojaan, muuten ne ampuvat teidät kahtia.
+
+Paksu silmälasi-herra alkoi miellyttää luutnanttia, hän ihmetteli
+Weissin urhoollisuutta vaikka täytyikin naurahtaa itsekseen hänen
+kaikkea muuta paitsi sotaisella ulkomuodollaan. Ja kun kranaatti tuli
+suhisten ilman läpi, sysäsi hän hänet veljellisesti syrjään. Kranaatti
+putosi puolenkymmenen askeleen päähän, räjähti ja peitti heidät
+mullalla ja tiilikiven kappaleilla. Weiss seisoi pystyssä ilman
+vähintäkään naarmua, vaan nuori luutnantti makasi jalat murskana
+pitkällään katukäytävällä.
+
+-- Minähän siitä sainkin osani!
+
+Hän komensi sotamiehen kantamaan itsensä rakennuksen luo, johon hänet
+asetettiin seinän varaan istumaan, ainoastaan parin askeleen päähän
+kuolleesta portinvartijattaresta, ja nuorekkaat kelmeät kasvonsa
+säilyttivät tuskista huolimatta pontevan leimansa.
+
+-- Ei se tee mitään, pojat, kuulkaahan vain, mitä nyt sanon: ampukaa,
+vaan elkää hätäilkö, ei tässä ole mitään kiirettä! Minä kyllä sanon,
+milloinka saatte hyökätä pistimellä.
+
+Ja hän pitkitti komentamista, istui pää pystyssä tarkastaen vihollisen
+liikkeitä. Toinen talo aivan vastapäätä leimahti tuleen. Pyssyt
+paukkuivat, kranaatit suhisivat ohi täyttäen ilman savulla ja pölyllä,
+joka puolella kaatui sotamiehiä, yksitellen ja joukottain, tummia
+verisiä kasoja oli pitkin katua ja joka puolelta kuului korvia särkevä
+pelottava mellakka, tuhansien miesten uhkaushuuto, jotka hyökkäsivät
+pienen kuolemaan tuomitun joukon kimppuun.
+
+Delaherche oli vähä väliä pyytänyt Weissiä lähtemään pois ja huusi
+viimesen kerran:
+
+-- Tuletteko vai ettekö tule?... Nyt minä menen, hyvästi!
+
+Kello oli yli seitsemän, hän oli jo liiaksikin viipynyt. Hän lymyili
+pitkin seinävieriä, juoksi ovien, porttien, nurkkien taa suojaan kun
+kiväärin laukaus pamahti. Vielä milloinkaan hän ei ollut ollut niin
+sukkelana jaloiltaan eikä luullut voivansa pujottautua kuin kissa
+ahtaista koloista. Vaan Bazeillesista lähdettyä oli hänen rohkeutensa
+loppua, oli nimittäin kuljettavana noin viidensadan kyynärän pituinen
+matka leveätä avonaista tietä, jota Liryn patteria pyyhiskeli. Hän
+vapisi kuin haavan lehti, vaikka hiki juoksi pitkin ruumista. Pää
+hartioiden väliin painettuna hän hiipi muutaman minuutin ojassa, vaan
+lähti sitten juoksemaan, juoksi minkä jaksoi suoraan eteenpäin,
+katsomatta oikealle eli vasemmalle; hänen ympärillään suhisi ja kohisi
+ja paukkui paukkumistaan, ikäänkuin salama olisi iskenyt maahan joka
+silmänräpäys, ikäänkuin ankara ukkonen olisi purkanut vihansa hänen
+ylitsensä. Silmiä poltti, tuntui kuin olisi juossut liekkimeressä. Eikö
+siitä tulekkaan loppua?
+
+Silloin hän äkkäsi vasemmalla pienen talon: hän syöksi sinne piiloon
+hengittäen tuskallisesti ja vavisten vieläkin enemmän. Siellä oli
+väkeä, ihmisiä ja hevosia; ensin hän ei voinut eroittaa mitään, vaan
+hämmästyi sitten hämmästymistään...
+
+Eikös se ollut keisari esikuntineen? Hän ei tietänyt varmaan, vaikka
+oli monta kertaa vakuuttanut tuntevansa keisarin kuin oman veljensä,
+sen jälkeen kuin oli Baybelissa päästä puheisiin hänen kanssaan. Hän
+jäi hämmästyneenä tuijottamaan Napoleon kolmanteen, sillä hänhän se
+todellakin oli, -- oli --, vaikka näytti nyt hevosen selässä istuen
+paljoa isommalta ja ainakin kymmentä vuotta nuoremmalta, sillä hän oli
+varmaankin maalauttanut kasvonsa ja partansa vahannut, että tekisi
+paremman vaikutuksen sotajoukkoon. Jo viiden ajoissa oli hänelle tullut
+tieto, että Bazeillesissa oli aljettu taistelu ja hän lähti
+ratsastamaan sinne päin, hiljasena ja äänetönnä kuin haamu, posket
+maalin punassa ja harmahtava parta kauniiksi mustattuna.
+
+Tien varrella oli tiilitehdas, jossa sopi hakea turvaa. Sen toista
+sivua pieksi lakkaamatta kuulasade ja kranaattia tipahteli joka
+silmänräpäys maantielle. Esikunta pysähtyi tehtaan luo.
+
+-- Teidän majesteettinne, mutisi joku joukosta, tämä alkaa olla
+vaarallista.
+
+Keisari kääntyi satulassa ja viittasi heidän vetäytymään kapeaan solaan
+tiilitehtaan kupeella; siellä olivat ratsut sekä ratsastajat turvassa.
+
+-- Teidän majesteettinne, tämä on suoraa hulluutta ... me rohkenemme
+pyytää ... teidän majesteettianne...
+
+Hän viittasi jälleen ikäänkuin huomauttaakseen, että niin suuri joukko
+sotilaspukuja avonaisella tiellä varmaankin herättää vasemmalta
+rannalta ampuvain patteriain huomiota. Ja hän lähti yksin ratsastamaan
+keskelle kuula- ja kranaattituiskua, ei pitänyt kiirettä, istui ääneti
+ja levollisena ratsullaan sama välinpitämätön masentunut leima
+kasvoillaan; ajoi kohtaloaan vastaan. Varmaan ahdisti jälleen takaapäin
+kova käsky: "eteenpäin, eteenpäin, urhona kaatumaan ruumiskasalle,
+kunniaa niittämään, että poikani sallittaisiin nousta Ranskan
+valtaistuimelle!"
+
+Hän ratsasti hiljaista juoksua eteenpäin, pari sataa askelta vielä.
+Sitten hän pysähtyi, odotti kuolemaa, jota oli lähtenyt hakemaan.
+Luodit vinkuivat kuin tuuli päiväntasauksen aikana, kranaatti
+murskautui aivan lähellä ja hänen päälleen räiski likaa ja savea. Vaan
+hän odotti! Hevosen harja nousi pystyyn, joka jäsen vapisi, se väistyi
+vaistomaisesti kuolemaa, joka kiiti joka silmänräpäys ohitse koskematta
+ratsua eli ratsastajaa. Turhaan odotettuaan hetken aikaa käänsi keisari
+levollisesti hevosensa ja ratsasti esikunnan luo, ikäänkuin olisi vain
+tahtonut omin silmin katsella vihollisen patterian asentoa.
+
+-- Se on sankarin rohkeutta, teidän majesteettinne ... vaan elkää
+taivaan nimessä enää lähtekö...
+
+Yhtä mykkänä hän viittasi jälleen esikuntaa ratsastamaan jälessä, ei
+säälinyt heitä enemmän kuin itseäänkään, ja lähti ajamaan Rapaillen
+ketojen ja peltojen poikki Moncellea kohti. Eräs kapteeni sai surmansa,
+kaksi hevosta jäi sille tielle. Kahdestoista osasto, jonka rykmenttien
+ohitse keisari ratsasti, katseli häntä sekä hänen esikuntaansa
+tervehtimättä, sanaa sanomatta.
+
+Delaherche katseli heidän kulkuaan ja ajatteli kauhulla, että hänkin
+joutuu kuulatuiskuun, jos uskaltaa lähteä tiilitehtaan muurien
+suojasta. Hän viivytteli niin kauvan kuin mahdollista ja unohtui
+kuuntelemaan upseerien puhetta, joiden alta hevoset oli ammuttu.
+
+-- Ei, kyllä se oli niin, hän meni kerrassa poikki, kuoli
+silmänräpäyksessä.
+
+-- Ei suinkaan, minä näin kun hänet kannettiin pois... Pieni haava
+reidessä, ei sen kummempaa...
+
+-- Mihin aikaan?
+
+-- Kuuden paikoilla, ei siitä ole kuin ehken tunnin verran... Tuolla
+ylhäällä, Moncellen luona, kapealla solatiellä...
+
+-- Kaiketi hän lähti sitten Sedaniin?
+
+-- Tietysti hänet vietiin Sedaniin.
+
+Kenestä he puhuivat? Delaherche arvasi, että se mahtoi olla
+Mac-Mahonista, joka oli haavoittunut eräässä etuvartijakahakassa.
+Marsalkka oli siis haavoitettu! Ei heitä onnestanut, ei, niinkuin
+meriväen luutnantti sanoi. Hän mietti onnettoman tapahtuman seurauksia
+kun sanantuoja täyttä karkua nelisti ohitse huutaen toiselle
+upseerille, jonka tunsi:
+
+-- Kenraali Ducrot on määrätty ylipäälliköksi! Koko armeija kokoontuu
+Illyn luona peräytyäkseen Mezièrsiin!
+
+Samassa hän jo oli kaukana, ratsastaen Bazeillesiin kuulien ympärillä
+vinkuessa ja Delaherche, pyörryksissä tärkeistä uutisista, jotka oli
+niin päällekkäin kuullut, lähti juoksemaan niin paljon kuin jaksoi ja
+saapui onnellisesti Balaniin sekä sieltä Sedaniin.
+
+Bazeillesissa nelisti sanansaattaja paikasta toiseen, etsi käsiinsä
+upseerit ja antoi heille käskyt. Ja tuomansa tiedot kiitivät myös
+paikasta toiseen: marsalkka oli haavoitettu, kenraali Ducrot
+ylipäällikkönä, sotajoukko vetäytyy Illyyn.
+
+-- Mitä? Mitä ne sanovat? huusi Weiss, jonka kasvot jo olivat aivan
+mustat ruudinsavusta. Nytkö vetäytyä takasin Mezièrsiin! Se on
+mahdotonta, se tie on jo tukossa!
+
+Hän oli epätoivossaan ja katui, että oli eilen tätä neuvonut juuri
+kenraali Ducrotille, joka nyt oli ylipäällikkönä. Niin, eilen se olisi
+ollut mahdollinen, eilen hän tarkoittikin, Saint-Albertin solan kautta!
+Mutta nyt oli tie ummessa, koko tuo suuren suuri muurahaislauma oli
+vaeltanut Doncheryn kedolle. Ja kun kerran täytyi valita toinen
+kahdesta hurjuudesta, oli parempi työntää baijerilaiset Maasiin ja
+marssia Carignaniin; se oli yritys, joka vaati epätoivon rohkeutta,
+vaan joka kenties vielä oli mahdollinen toteuttaa.
+
+Weiss, joka joka silmänräpäys kiivaasti sysäsi silmälasia ylemmä
+nenälleen, selitti tätä luutnantille, joka vielä istui seinän varassa,
+kellahtavana ja kuolemaisillaan veren vuodosta.
+
+-- Minä vakuutan, että olen oikeassa... Antakaa väellenne käsky
+pitämään puoliaan. Näettehän itsekin, että me olemme voitolla,
+näettehän. Tartutaan vielä kiinni kaikista voimista ja he ovat
+Maasissa!
+
+Hän oli oikeassa, sillä baijerilaisten toinenkin hyökkäys oli torjuttu.
+Kuularuiskut olivat puhdistaneet kirkkotorin, ruumiita oli läjittäin:
+kaduilta ja kujilta ajettiin vihollinen pistimellä niityille, josta
+vetäytyivät virralle päin, ja heidän pakonsa olisi varmaankin
+muuttunut täydelliseksi tappioksi, jos olisi tullut uusia joukkoja
+merisotamiesten avuksi, jotka jo olivat uupuneita ja kadottaneet monta
+miestä. Sitäpaitse ei kiväärituli Montivilliersin puiston puolelta
+tuntunut enää lähenevän, joka osoitti, että lisäväki oli silläkin
+puolella raivannut metsän vihollisista.
+
+-- Antakaa väellenne käsky tarttua pistimeen, herra luutnantti!
+Sallikaa heidän käyttää pistintä, herra luutnantti!
+
+Vahankarvasena, sortuvalla äänellä antoi luutnantti käskynsä:
+
+-- Kuulkaa pojat, eteenpäin, pistimet tanassa!
+
+Se oli hänen viimenen sanansa ja sen hän lausui pää pystyssä, tunnettu
+ponteva ilmaus nuorekkailla kasvoillaan, tähystäen kuolevalla
+katseellaan vihollisen liikkeitä.
+
+Kärpäset surisivat Françoisen muserretun pään ympärillä ja istautuivat
+rauhalliselle aterialle verisille kasvoille, vaan pikku Kallea vaivasi
+kova jano ja hän huusi lakkaamatta tohisevalla, rukoilevalla äänellä:
+
+-- Äiti, nouse ylös, herää nyt, äiti... Minulla on niin jano, kuule,
+minua janottaa...
+
+Mutta ylipäällikön käskyä oli toteltava. Upseerien täytyi komentaa
+joukkonsa vetäytymään takasin, vaikka olivat vimmoissaan etteivät
+saaneet käyttää hyväkseen saavutettua voittoa. Kenraali Ducrot pelkäsi
+nähtävästi vihollisen kiertävän heidät ja tahtoi uhrata kaikki
+päästäkseen ulos satimesta. Kirkkotori paljastettiin, joukot
+peräytyivät, katu kadulta, talo talolta, ja pian jäi tie tyhjäksi ja
+autioksi. Vaimoväki itki ja parkui, miehet puivat kiroillen nyrkkiään
+sotamiehille, jotka jättivät heidät pulaan. Toiset salpautuivat tupansa
+ja päättivät puolustautua niin kauvan kun kykenivät henkeä vetämään.
+
+-- No hyvä! Vaan minä jään tänne, minä en rupeakkaan juoksemaan heidän
+edessään, huusi Weiss rajusti. Niin suuresta arvosta ei minun nahkani
+ole... Tulkoot, tulkoot vain rikkomaan huonekaluni ja juomaan viinini!
+
+Hän unohti kaikki vimmassaan, taistelun sammumattomassa raivossa,
+ajatellessaan, että saksalaiset tulevat isännöimään hänen taloonsa,
+istuvat hänen tuolilleen, juovat hänen viiniään. Koko hänen olentonsa
+kutistui tuohon yhteen käsitykseen, hän ei muistanut mitään muuta, ei
+Henrietteä, ei asioitaan, ei entistä varovaista ja levollista
+elämätään.
+
+Hän juoksi talolleen, lukkosi oven kaksinkerroin ja pönkitti vielä,
+kuljeksi ympäri huoneita kuin jalopeura häkissään, koetteli ovia ja
+tukkesi, jos joku kolo oli jäänyt auki. Sitten hän laski patroonansa;
+niitä oli vielä 40 kappaletta. Ja kun lähestyi ikkunaa katsoakseen,
+ett'ei virran puolella ollut mitään uhkaavaa, jäi hän silmäilemään
+vasemmanpuolisia harjuja. Valkoset savupilvet osottivat selvästi
+vihollisten patterioiden asentoa. Ja Marféen harjulla Frenoisin
+kammottavan patterin yläpuolella näkyi vielä metsän laidassa sama ryhmä
+kiiltäviä sotilaspukuja, ehken oli enemmänkin nyt, ja ne loistivat
+niin, että hän rilliensä avulla eroitti kullatut kypärit ja olkamerkit.
+
+-- Kirotut roistot! jupisi Weiss nyrkki koholla.
+
+Ylhäällä Marféen harjun nyppylällä seisoi kuningas Wilhelm esikuntansa
+keskellä. Kello seitsemän hän jo oli tullut Vendressesta, jossa oli
+viettänyt yönsä, ja katseli harjulta, jonka alla Maasin laakso levisi,
+turvallisesti laajaa taistelutannerta jalkainsa juurella. Hän katseli
+tuota näköpiirin toisesta reunasta toiseen ulottuvaa jättiläisnäyttämöä
+kuin kuningas ainakin juhlaistuimeltaan.
+
+Ardennien metsien tummat puujoukot verhosivat taivaanrantaa kuin vanha
+gobelinpeite ja sen tummalla taustalla pistivät jyrkästi näkyviin
+Sedanin linnoitukset, joita idässä ja etelässä rajoitti virta ja veden
+vallassa olevat niityt. Bazeillesissa leimahtivat talot toinen toisensa
+jälkeen ilmituleen, paksu tomu- ja savupilvi leijaili tappelupaikan
+kohdalla. Ja idässä, Moncellesta Givonneen, oli ainoastaan muutamia
+rykmenttiä kahdennettatoista ja ensimäistä osastoa, jotka matelivat
+kuin pienet kärpäisparvet sänkipellolla eli hävisivät kapeaan laaksoon.
+Toisella puolella näkyi vaaleita peltoja, joiden keskelle Chevalierin
+metsä muodosti suuren mustan lämyn. Vaan pohjoiseen päin oli varsinkin
+erinomainen näköala seitsemännen osaston ylitse, jonka hallussa
+Floingin mäet Garennen metsästä virran vihannalle partaalle saakka
+olivat. Etempänä olivat vielä Saint-Menges, Fleigneux, Illy, --
+pikkuruisia kyläkuntia, jotka melkein hävisivät mäkien taa. Vasemmalla
+teki Maas polvekkeen ja leveä virta, jonka pinta hohti kuin sulattu
+hopea, juoksi verkalleen Igesin niemen ympäri sulkien Mezièrsiin vievän
+tien Saint-Albertin solassa äärimmäisen partaansa ja läpitunkemattomien
+metsien vähin. Tähän kolmikulmaan olivat siis ranskalaisten 100,000
+miestä ja 500 tykkiä ahdetut!
+
+Ja kun Preussin kuningas kääntyi länteen, näki hän edessään toisen
+lakeuden, Doncheryn kedon, jonka aukeat harmaat, maat ulottuivat
+Briancourtiin, Marancourtiin ja Vrignesaux-Boisiin, häikäisten silmää
+kirkkaassa päiväpaisteessa. Ja kun hän kääntyi itään, oli sielläkin
+yhteenpuristettujen ranskalaisten kolonnain takana aukeata maata, oli
+vapaata alaa, jossa vilisi maakyliä. Siellä oli Douzy ja siellä
+Carignan, sitten Rubécourt, Pourru-aux-Bois, Francheval, Villers-Cernay
+ja rajalla la Chapelle. Niin pitkälti kuin silmä kantoi olivat paikat
+hänen, hän saattoi komentaa 250,000 miestään, 800 kanuunaansa, mihin
+halutti, hän saattoi yhdellä ainoalla silmäyksellä nähdä joukkonsa
+kaikki liikkeet.
+
+Yhdellä puolella marssi jo hänen XI:s osastonsa Saint-Mengesiä kohti,
+V:s oli asettanut Vrignes-aux-Boisiin ja würtembergiläinen divisioona
+odotti Doncheryssä; ja toisella puolella, vaikka puut ja mäet tekivät
+vähän haittaa, hän eroitti heidän liikkeensä, näki XII:n tunkeutuvan
+Chevalierin metsään ja tiesi kaartin jo olevan Villers-Cernayssa. Siinä
+olivat ruuvipenkin pihdit, -- perintöprinssin joukko vasemmalla,
+Sachsin prinssin oikealla, -- jotka avautuivat avautumistaan ja
+venyivät pitemmiksi sillä välin kun baijerilainen osasto heittäytyi
+Bazeillesia hätyyttämään.
+
+Wilhelm kuninkaan jalkojen juuressa jyrisivät patteriat aina
+Rémillystä Frennoisiin lakkaamatta, peittivät la Moncellen ja Daignyn
+kranaateilla, jotka lensivät kaaressa Sedanin yli ja sinkoilivat
+pohjosenpuolisille harjuille. Ja kello ei ollut vielä kahdeksaa. Hän
+odotti taistelun päätöstä, katse kiinnitettynä äärettömään
+shakkilautaan edessään, johtaen ylhäiseltä asemaltaan ihmispilviä,
+noiden mustain pisteiden riehuntaa keskellä säteilevän luonnon
+kuolematonta hymyilyä.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Floingin harjulla puhalsi Gaude päivän koittaessa kaikista voimistaan
+herätys-merkin sakeaan aamusumuun, vaan ilma oli niin täynnä kosteutta,
+että iloinen toitotus milt'ei hukkui siihen. Ja miehet, jotka eivät
+olleet edes pystyttäneet telttojaan, vaan makasivat vaatteisiinsa
+kääriytyneinä murassa, eivät heränneet, nukkuivat yhtä sikeästi
+liikuttamatta jäykkiä kasvojaan ikäänkuin henki jo olisi lähtenyt.
+Heidät täytyi puistella hereille yksitellen ja he heittivät ympärilleen
+rajuja katseita juurikuin olisivat todellakin kuolleista nousseet.
+
+Vihdoin sai Jean Mauricenkin jaloilleen.
+
+-- Mitä nyt? Missä me olemme?
+
+Hän katseli säikähtyneenä ympäröivää harmaata usvamerta, jossa toverit
+liikkuivat kuin haamut. Ei nähnyt kymmentä kyynärää eteensä, oli aivan
+mahdotonta tietää, missä päin Sedan oli. Vaan samassa jymähti kanuuna
+jossain, hyvin kaukana.
+
+-- Niin, niin tosiaan, tänäänhän tapellaan...! Hyvä juttu, että tästä
+toki kerran tulee loppu!
+
+Ympärillä toistettiin hänen sanojaan, synkkä tyytyväisyys vallitsi
+väestössä, kaikki tahtoivat puistaa päältään tuon painajaisen,
+tahtoivat kerrankin nähdä silmästä silmään vihollista, jota vastaan
+olivat lähteneet ja jonka edellä olivat juosseet päiviä ja viikkoja.
+Vihdoinkin saivat lennättää preussiläisiin muutamia ruutilatinkia,
+olivatkin jo tarpeeksi kanneksineet 90 patroonaansa; hyvä, että niitä
+viimeinkin tarvittiin! Ja nyt niitä tarvittiinkin -- sen tunsivat joka
+mies.
+
+Mutta Bazeillesista alkoi taas selvemmin kuulua kanuunanpauke. Jean
+kuunteli.
+
+-- Missä ne ampuvat?
+
+-- Luulisin, että se on virran luona, vastasi Maurice; vaan enpä totta
+totisesti tiedä, missä oikeastaan olenkaan.
+
+-- Kuule, hyvä ystävä mitä puhun, sanoi korpraali, pysyttele nyt minun
+läheisyydessäni, sillä, näetkös, täytyy hiukan tietää asioita, ett'ei
+mitään hulluuksia tapahdu... Minä olen tällaista ennenkin nähnyt ja
+koen pitää silmät selällään molempain edestä.
+
+Komanto napisi taasen ruuan puutetta! Ei saanut valkeata, ei voinut
+löytää tikkuakaan kuivaa puuta moisella märällä ilmalla. Yksin
+taisteluhetkelläkin tuntuivat vatsan vaatimukset yhtä jyrkkinä ja
+kiusallisina kuin ennenkin. Sankaria he kenties voisivat olla, vaan
+ruokaa piti olla! Ruoka oli tärkein asia; ilolla söivät, kulloin saivat
+kupillisen hyvää keittoa, mutta suuttuivat silmittömiksi kun leipä
+loppui.
+
+-- Joka ei saa syömistä, niin sen ei ole pakko tapellakaan! selitti
+Chouteau. Vieköön minut vaikka mikä, jos panen nahkani alttiiksi tänä
+päivänä!
+
+Suurikasvuinen maalarinsälli, vallankumouksen mies Montmartresta,
+kapakkaseurain puheenjohtaja, sotki sekasin kaikki hyvät ja pahat kuin
+oli kuullut.
+
+-- Ja sitäpaitse! Eivätkös ne ole valehdelleet, ajaneet täyteen meidät
+niitä juttujaan, että preussiläiset ovat nälinkuoliaita ja kaatuilevat
+pitkin tietä, ett'ei niillä ole paitaa päällä, että ne ovat ryysyissä
+ja resusia ja taudin syömiä!
+
+Loubet remahti nauramaan irtonaista katupojan nauruaan.
+
+-- Ehei, mepä nyt olemmekin huonommalla puolella! Me olemme
+nälinkuoliaita ja kuljeksimme kuin mitkä kerjäläiset varpaat pitkällä
+kengistä ja pussi selässä!... Entäs ne suuret voitot! Suuria
+valehtelijoita ovat eikä voittajia, että muka Bismarck on vangittu ja
+koko sotajoukko ajettu mihinhän lie rotkoon. Miksi ne meitä
+luulevatkaan, kun uskaltavat sillä tavalla pilkata!
+
+Pache ja Lapoulle kuuntelivat, puivat nyrkkiään ja kiristivät
+hampaitaan. Kaikki muut olivat yhtä tuimina, sillä petolliset tiedot
+vihollisesta ja sanomalehtien valheelliset kertomukset olivat
+vaikuttaneet sanomattoman paljon pahaa miehistössä. Luottamus oli
+poissa, he eivät uskoneet enää ketään eikä mitään.
+
+-- Ei, sitä ei ilkeä mikään nähdä! jatkoi Chouteau, myötyjähän me
+olemme, se selittää koko menon ja sen tiedämme joka mies!
+
+Typeränsekainen Lapoulle hyppäsi pystyyn ja riehui kuin vimmattu:
+
+-- Myödyt, luuletko, onko niin? Ovatko ne roistot uskaltaneet...
+
+-- Myöneet meidät niinkuin Judas petti ja möi herransa ja mestarinsa!
+mutisi Pache, joka aina toi esille vertauksia raamatusta.
+
+Chouteau katsahti ylpeästi ympärilleen.
+
+-- Vanha asiahan se on! Johan täällä puhuttiin, mitä ne itsekukin
+saivatkin... Mac-Mahon pisti kolme miljoonaa taskuun ja toiset saivat
+miljoonan mieheen, että houkuttelisivat meidät tähän ansaan... Viime
+kevännähän kaupat tehtiin, Pariisissa, ja viime yönä ne ampuivat
+raketin ilmaan, se oli merkki, että vihollinen hyökkäisi päällemme!
+
+Chouteaun hävytön juttu suututti Mauricea. Hän oli usein nauranut hänen
+sukkeluuksilleen, vaan tämä oli liikaa, tämähän turmeli aivan miesten
+mielet ja riisti heiltä rohkeuden juuri taisteluun lähtiessä.
+
+-- Miten te kehtaatte jutella tuollaisia tuhmuuksia! Tiedättehän
+itsekin yhtä hyvin kuin minä, että ne ovat valhetta alusta loppuun!
+
+-- Mitä? Valhetta? Vai valhetta, että meidät on myöty! Kuule, pidä sinä
+suutasi vähän pienemmällä, maitovarsa, ehkä kuulut itsekin siihen
+roisto- ja petturijoukkoon, koska olet niin kärkäs niitä puoltamaan?
+
+Hän astui uhkaavasti Mauricen eteen.
+
+-- Tiedätkös, herra, että sinulle voi pian käydä hyvinkin pahasti,
+ellei ystäväsi Bismarck tulee apuun!
+
+Toisetkin nurisivat, jonka tähden Jeanin täytyi käydä väliin.
+
+-- Hiljaa ja paikalla! Minä ilmoitan jokaisen, joka pitää vähänkään
+ääntä!
+
+Vaan Chouteau nauroi ja vihelsi. Hän välitti viisi niistä ilmiannoista!
+Jos hän tappeli eli oli tappelematta, niin eikös se ollut hänen oma
+asiansa: ketä se koski, jos hän säästi yhden patroonan muidenkin
+varalta kuin preussiläisten. Nyt, kun taistelu oli alkamaisillaan,
+hävisi hänestä viimenenkin velvollisuuden tunto; ja minkäpä hänelle
+teki! Hän lähti silloin kun halutti. Ja hän lateli taas törkeyksiään,
+yllytti toisia korpraalia vastaan, joka ei pitänyt huolta, että he
+saisivat edes ruokaa. Kenenkäs muun syy se oli kuin hänen, ett'eivät
+olleet moneen Herran päivään saaneet sitä eli tätä suuhunsa. Muilla
+komannoilla oli ollut sekä lihaa että lientä. Mutta herra korpraali ja
+hänen ystävänsä, tämä toinen herra, olivat olleet tyttöpaikoissa
+Sedanissa. Olipa nähty!
+
+-- Sinä olet tuhlannut komannon rahat, niin olet; koetappas tehdä
+tyhjäksi jos voit, renttu!
+
+He raivostuivat yhä enemmän. Lapoulle pudisteli nyrkkiään Jeanin nenän
+alla, hiljainen Pachekin oli niin hurjana nälästä, että vaati
+selitystä. Loubet käyttäytyi kaikista järkevimmin, hän nauroi tapansa
+mukaan ja arveli, että on sikamaista hyökätä omien kansalaisten niskaan
+kun preussiläiset ovat ihan silmäin alla. Hän ei suvainnut tappelua
+eikä rähinää ja vetosi rahasummaan, jonka oli saanut lähtiessään toisen
+edestä palvelukseen.
+
+-- Jos luulette ett'ei minun nahkani ole minkään arvoinen, niin siinä
+erehdytte!... Minä näytän teille vielä mihin kelpaan.
+
+Maurice ja Jean, joita heidän suunpieksämisensä alkoi kiukustuttaa,
+vastasivat terävästi puolustaen itseään syytöksiltä, kun vahva ääni
+huusi sumusta:
+
+-- Mitä se on? Mitä riitaa se on? Ketkä lurjukset siellä toisiaan
+haukkuvat?
+
+Ja luutnantti Rochas ilmestyi, kepilakkinsa sateen ja päivän
+haalistamana, nuttu napittomana, koko laiha pitkäsäärinen olento köyhän
+ja kurjan näkösenä. Vaan silmät vilkkuivat kuitenkin taisteluintoa ja
+viikset olivat pörhällään.
+
+-- Herra luutnantti, huusi Jean, nämä miehet tässä sanovat, että
+me olemme petetyt ... että kenraalit ovat myöneet meidät
+preussiläisille...
+
+Luutnantille ei tämä ajatus ollut aivan vieras, hänkin kaipasi
+selitystä yhteen ja toiseen käsittämättömään tapahtumaan.
+
+-- No, no, mitä se teihin kuuluu?... Eihän se teidän asianne ole!...
+Teidän asianne on totella ja tapella ja koska preussiläiset nyt ovat
+täällä, niin annetaan heille kerrankin sellainen selkäsauna, että
+muistavat pitemmän aikaa!
+
+Usvaverhon takana jymisivät Bazeillesin tykit. Rochas levitti kätensä.
+
+-- Kuuletteko, pojat! Siellä he nyt ovat!... Ja nyt me annamme heille
+pyssynperästä, eikö niin, pojat?
+
+Kuultuaan tykinpauketta, ei luutnantti enää voinut muuta ajatella, ei
+muistanut enää väsyttäviä marsseja, ei joukkojen kurjuutta, ei
+Beaumontin tappiota eikä viimeistä surkeata matkaa Sedaniin. Nyt
+loppuivat surut, nyt alkoi taistelu ja hän oli varma voitosta. Ei ollut
+luutnantti oppinut mitään eikä mitään unhoittanut, hän halveksi
+vieläkin koko sydämmestään "saksalaista", oli yhtä tietämätön kuin
+ennenkin uudenaikaisesta sotataidosta ja luotti kuten sodan alkaessakin
+järkäktämättömästi Ranskan onneen. Afrikassa, Krimillä, Italiassa,
+kaikkialla olivat ranskalaiset joukot vieneet voiton, ja nytkö hän
+epäilisi? Ei, siihen hän oli liian vanha!
+
+Hän remahti leveään nauruun. Hänet valtasi halu osoittaa
+myötätuntoisuuttaan väelle, joka rakasti häntä kuin yksi mies, vaikka
+välistä pelkäsikin.
+
+-- Kuulkaahan, lapset, ottaisitte ennen pienen naukun aamukylmään kuin
+ilman aikojaan pärisette... Minä tarjoan, niin juotte minun
+terveydekseni, eikö niin?
+
+Ja hän veti suuresta taskustaan esille viinapullon ylpeydellä mainiten,
+että oli saanut sen naiselta. Edellisenä päivänä oli hänet nähty erään
+ravintolan takakammarissa liehakoimassa bufettineitiä, jota istutti
+polvellaan. Miehet nauroivat ja ottivat kernaasti kun luutnantti kaatoi
+taskumatistaan itsekunkin keittokuppiin osansa.
+
+-- No, juokaa nyt pojat, juokaa tyttönne malja, jos teillä nimittäin
+on, ja Ranskan kunniaksi. Olkaa iloisia pojat, niin olen minäkin!
+
+-- Siinä luutnantti on oikeassa; teidän maljanne, luutnantti, ja
+kaikkien iloisten poikien malja!
+
+He kallistivat kuppia ja olivat tyytyväisen näkösiä. Pieni naukku oli
+varsin paikallaan aamueineeksi, vihollista vastaan lähtiessä. Minkäpäs
+tähden he eivät antaisi preussiläisiä selkään? Onhan onni ennenkin
+äkkipäätä kääntynyt! Kertoihan luutnantti pahus Bazainen olevan
+tulossa, että häntä odotetaan iltapuoleksi! Ja vaikka luutnantti sattui
+innostuksessaan osoittamaan Belgiaan päin kun piti näyttää, mistä apua
+tulee, toivoivat sekä Maurice että kaikki muut parasta. Ehken nyt
+viimeinkin saavat korvata tappiot!
+
+-- Mutta mitä me oikeastaan odotamme, herra luutnantti, kysyi joku.
+Miks'ei jo marssita?
+
+Rochas heilautti kättään, -- ei ollut saanut käskyä.
+
+-- Onko kukaan nähnyt kapteenia? kysyi hän hetken perästä.
+
+Jean muisti nähneensä hänen luikkivan yöllä Sedaniin päin, vaan järkevä
+sotilas ei näe koskaan päällysmiehiään viran ulkopuolella. Hän ei siis
+virkkanut mitään, vaan huomasikin kääntyessään varjon, joka lähestyi
+aitoviertä.
+
+-- Tuolla hän juuri tulee!
+
+Kaikki hämmästyivät kapteenin siisteyttä: takki oli harjattu, saappaat
+kiiltävän mustat ja hohtavan puhdas oli mies kiireestä kantapäähän,
+toisen näkönen oli kuin luutnatti-parka.
+
+-- Kas vain! huusi Loubet, kapteeni on löytänyt tavaransa!
+
+Mutta miehet eivät vetäisseetkään suutansa nauruun, kapteeni Beaudoin
+ei sietänyt leikkiä, hän oli hyvin arka arvostaan ja siitä syystä
+melkein vihattu miehiltään. Ensimmäisestä tappiosta lähtien hän oli
+aina äkäsen näkönen. Ollen innokas bonapartelainen ja suosittu
+yläilmoissa toivoi hän suuria tulevaisuudelta, vaan huomasikin nyt maan
+vapisevan jalkainsa alla ja lupaavan tulevaisuutensa tyhjään
+raukeamaisillaan. Hänellä sanottiin olevan kauniin tenoorin, ja se oli
+ollut usein suureksi hyödyksi, ja muutenkin hän oli lahjakkaanlainen
+mies, vaikka ei välittänyt syvemmin tutustua sotataitoon; hän oli
+parhaasta päästä seuramies ja rohkea myös kun tarvittiin, vaikka ei
+liiaksi koskaan.
+
+-- Tavaton sumu, sanoi kapteeni tyytyväisenä kun oli jälleen keskellä
+omaa komppaniaansa, jota oli hakenut puolen tuntia.
+
+Samassa tuli marssikäsky, pataljoona lähti liikkeelle. Virrasta mahtoi
+nousta uusia sumuaaltoja, sillä he saivat melkein hapuilemalla pyrkiä
+eteenpäin kosteassa valkosessa usvassa, joka tarttui vaatteisiin kuin
+tihkusade. Ja eräässä tiehaarassa näki Maurice äkkiä översti Vineuilin
+suorana ja jäykkänä hevosensa selässä, kalpeana kuin äänetön suru,
+ratsun väristessä aamusumussa ja päristellen päätään käännellessä
+tykinääntä kohti. Kymmenen askeleen päässä seurasi virkaatekevä
+luutnantti rykmentin lippu kädessä. Se oli jo vapautettu kääreestään ja
+liehui haaveellisesti ylhäällä huurusuikaleiden seassa kuin värähtelevä
+voitonmerkki, joka on katoamaisillaan. Kultanen kotka oli vesimärkä,
+kolmenvärinen silkkikangas muuttunut, ruudinsavun mustaama ja luotien
+repimä; kunnialegioonan risti, joka oli sidottu tankoon kiinni, vain
+välkytteli loistavia emaljihaarojaan.
+
+Lippu sekä översti katosivat uuteen usva-aaltoon ja pataljoona marssi
+eteenpäin kuin kosteissa villoissa. Ensin kuljettiin alamäkeen, sitten
+ylöspäin kapeata metsätietä. Sitten komennettiin: "Seis", ja joukot
+jäivät seisomaan täysissä tamineissa, ase jalalla paikaltaan
+liikahtamatta. He mahtoivat olla jollain harjulla, vaan ei nähnyt
+vieläkään pariakymmentä askelta eteensä. Kello oli seitsemän,
+tykinpauke kuului lähempää, Sedanin toisella puolella alkoivat uudet
+patteriat ammunnan.
+
+-- Niin, sanoi kersantti Sapin Mauricelle, tämä on minun viimeinen
+päiväni!
+
+Hän ei ollut avannut suutaan koko aamuna, kulki ajatuksiinsa
+vaipuneena, tuijottaen lakkaamatta kauniilla puhuvilla silmillään
+avaruuteen.
+
+-- Mitä joutavata te nyt haastelette! sanoi Jean, kukapa sitä edeltä
+tietää!... Voi tämä olla viimeinen päivä meille jokaiselle, vaan voi
+taas olla niinkin, että pääsemme kaikki ehjin nahoin!
+
+Sapin pudisti päätään.
+
+-- Ei, minä tiedän, puhukaapa mitä puhutte ... tänä päivänä Sapin
+kuolee!
+
+Miehet kääntyivät katsomaan ja kysyivät, onko hän nähnyt sellaista
+unta. Ei ollut, muuten tiesi ja tunsi.
+
+-- Ja harmittaapa se koko lailla, sillä minä aijoin viettää häitä heti
+sodasta palattuani.
+
+Hän sulki silmänsä pariksi sekunniksi, ajatteli mennyttä elämätään.
+Vanhemmillaan oli vähänen rihkamakauppa Lyonissa. Äiti oli lellitellyt
+kaunista poikaansa, vaan isän kanssa hän ei sopinut ja jäi
+sotapalvelukseen asevelvollisvuodet palveltuaan eikä tahtonut,
+vallankin äidin kuoleman jälkeen, kuulla puhuttavankaan isän luo
+palaamisesta. Kerran lupa-ajalla hän tutustui lähemmin erääsen
+serkkuunsa Lyonissa, oppi rakastamaan häntä ja alkoi jälleen katsella
+elämää valoisemmalta puolelta. Hän oli sopinut kihlattunsa kanssa avata
+hänen myötäjäisvaroillaan pienen kaupan, sillä hän oli koko taitava
+kirjoittaja ja luvunlaskija! Koko vuoden hän oli uneksinut pientä
+kauppaansa ja pientä kotiaan.
+
+Häntä palelsi, hän puisteli itseään ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa
+luotaan jotain tuskallista ja sanoi toistamiseen:
+
+-- Se on harmillista, vaan huomenna ei minua ole enää.
+
+Kukaan ei vastannut; he seisoivat odottaen tietämättä olivatko selin
+vai kasvot viholliseen päin. Sumusta kuului aika ajoin melua, rattaiden
+jyrinää, miesjoukkojen astuntaa, kaukaista kavionkopinaa. Ne olivat
+joukkojen liikkeitä, jotka huuruharso peitti heidän silmiltään;
+seitsemäs osasto asettui taisteluasentoon. Vaan nyt alkoi selvitä.
+Harso kohottautui, repeytyi suuriin siekaleihin, välistä vilahti jo
+puun latva, taivas näkyi, kirkkaana ja heleänsinisenä. Ennenkun sumu
+oli tykkänään haihtunut kiitivät Margueritten divisioonaan kuuluvat
+afrikkalaiset jääkärit ohitse. Istuen komeasti satulassa, lyhyissä
+takeissaan ja punaset vyöt vyöllä he ratsastivat ketteröitä,
+hoikkajäsenisiä hevosiaan, jotka melkein peittyivät sälystön alle.
+Toinen eskadroona riensi ohi toisen perästä, ilmestyi sumusta ja
+ratsasti sumuun ikäänkuin olisivat sulaneet tihkusateessa. He olivat
+tiellä, heidät lähetettiin etemmä, -- ja siten heitä oli kyörätty koko
+sodan ajan. Käytettiin siellä täällä joskus vakoilemassa, vaan kun
+kahakka alkoi, lähetettiin heidät laaksosta toiseen kuin kalliit,
+tarpeettomat korukalut.
+
+Maurice katseli heitä Prosperia ajatellen.
+
+-- Ehkä se on hän, tuo tuolla.
+
+-- Kuka? kysyi Jean.
+
+-- Se poika Rémillystä, se tiedäthän, jonka veljen tapasimme Ochesissa.
+
+Vaan jääkärit olivat jo kadonneet ja jälleen kuului kopsetta, joku
+kenraaliesikunta ratsasti mäkeä alas. Jean tunsi prikaatikenraalin,
+se oli Bourgain-Desfeuilles ja hän heilutti huimasti kättään.
+Vastenmielistä oli ollut lähteä niin aikaseen ja luopua ravintolan
+mukavuuksista. Sen näki jo kulmistakin. Äänensä kuului selvästi, kun
+hän murahti toisille:
+
+-- Niin, perhana vieköön, tuo tuolla; Mosel eli Maas vai mikä se on!
+
+Silloin hälveni sumu. Se tapahtui äkkiä, aivan kuten Bazeillesissakin,
+niinkuin olisi kohotettu esirippu näyttämöltä. Aurinko paistoi täydeltä
+terältä ja Maurice tunsi heti paikat.
+
+-- No, nyt tiedän, sanoi hän Jeanille, me olemme Algierin harjulla...
+Näetkös, tuolla vastapäätä on kylä, Floing, ja tuolla alhaalla,
+etempänä, on Saint-Menges ja vielä kauempana Fleigneux... Ihan taivaan
+rannalla, tuolla, näkyvät Ardennit ja nuo pitkät harvat puut,
+eroitatko, kasvavat Belgian rajalla.
+
+Hän jatkoi selitystään viitoten kädellään. Algierin ylänkö oli viiden
+tuhannen kyynärän pituinen tasainen vyö punertavaa maata, joka ulottui
+Garennen metsästä Maasiin ja päättyi vasta niittyjen takana virran
+rannalla. Seitsemännen osaston oli kenraali Douay asettanut tälle
+harjulle ja surkutteli, ettei hänellä ollut enemmän miehiä, sillä nämä
+eivät riittäneet puolustamaan niin pitkää linjaa ja ylläpitämään
+yhteyttä ensimmäisen osaston kanssa, joka oli sijoittunut Givonnen
+laaksoon Garennen metsästä Daignyyn.
+
+-- Mitä? Eikös ole alaa kyllin!
+
+Maurice pyöritti kättään etelästä länteen, taistelukentän yli, joka
+näkyi koko laajuudessaan harjulle. Ensin oli Sedan, jonka linna kohosi
+kaupungin kattojen yli, sitten Balan ja Bazeilles yhä sakenevien
+savupilvien ympäröiminä, ja niiden takana mäet virran vasemmalla
+rannalla, Liry, Marfée, Croix-Piau. Mutta etenkin Doncheryn puolelle
+oli laaja näköala. Maasin sinertävä juova kiersi Igesin niemimaan, ja
+harjulla näkyi Saint-Albertin tie, joka pujotteli virran partaan ja
+korkean metsäisen rinteen välitse. Ylempänä yhtyi Vrignes-aux-Boista ja
+Doncherysta tuleva tie tien risteykseen Maison-Rougen kohdalla.
+
+-- Näetkös, tuota tietä me voisimme peräytyä Mezièrsiin.
+
+Vaan juuri samassa jyrähti ensimmäinen tykinlaukaus Saint-Mengesistä.
+Etempänä leijaili vielä muutamia sumupilviä, eikä voinut eroittaa muuta
+kuin tumman lauman, joka liikkui Saint-Albertin solalle päin.
+
+-- Kas niin, siinä ne nyt ovat, jatkoi Maurice hiljempaa. Nyt ne
+katkasevat meiltä tien, nyt olemme hukassa!
+
+Kello ei ollut vielä kahdeksaa. Tykit, jotka olivat jymähdelleet
+Bazeillesista, alkoivat paukkaa idässäkin, Givonnen laaksossa, joka ei
+näkynyt harjulle. Saksin perintöprinssi lähti juuri sillä hetkellä
+liikkeelle ja törmäsi yhteen ensimmäisen osaston kanssa lähellä
+Daignya, Chevalierin metsän laidassa. Ja kun XI:s preussiläinen osasto,
+joka marssi Floingiin, samassa alkoi ampua kenraali Douayn joukkoja,
+oli taistelu täydessä vauhdissa joka puolella, suuren taistelukentän,
+monen peninkulman pituisen kentän, eteläpäästä pohjoseen.
+
+Maurice huomasi, että oli tehty parantamaton virhe kun ei edellisenä
+yönä marssittu Mezièrsiin. Hän ei tietysti arvannut tämän virheen
+seurauksia, vaan hän katseli kuitenkin synkillä aavistuksilla Algierin
+ylänköä ympäröiviä harjuja ja mäkiä. Vaikka ei enää olisi ollutkaan
+aikaa peräytyä Mezièrsiin, olisi kumminkin pitänyt miehittää mäet, että
+olisi ollut tie auki rajalle. Olisivathan silloin hädän tullessa
+voineet hakea suojaa Belgian puolella. Kaksi paikkaa näytti hänestä
+etenkin vaaralliselta, Hattoyn mäki Floingin yläpuolella ja Illyn
+rukouspaikka, suuri kiviristi kahden niinipuun välissä. Edellisenä
+päivänä oli kenraali Douay sijoittanut yhden rykmentin Hattoyn mäelle,
+mutta se oli jo päivän koitteessa vetäytynyt takasin. Ensimmäisen
+osaston vasemman siiven tuli nyt puolustaa Illyn mäkeä. Sedanin ja
+Ardennien metsän välillä oli suuria syvien laaksojen uurtamia alastomia
+lakeuksia ja aseman tärkein kohta, avain, oli nähtävästi juuri Illyn
+mäellä, ristin ja niinipuiden juurella, josta saattoi ampua joka
+puolelle.
+
+Taas pamahti kaksi kanuunanlaukausta. Ja niitä seurasi useampia ja
+useampia. Nyt nousi savu pienoselta mäeltä vasemmalla Saint-Mengesistä.
+
+-- Kas niin, sanoi Jean, nyt tulee meidän vuoromme.
+
+Vaan ei tullut sen kummempaa. Miehet seisoivat liikkumattomina, ase
+jalalla, eikä heillä ollut mitään muuta huvitusta kuin katsella toisen
+divisioonan komeaa ryhtiä. Se seisoi Floingin edustalla ja sen vasen
+siipi muodosti rintaman virtaan päin, torjuakseen hyökkäykset siltä
+suunnalta. Idässä päin oli kolmas divisioona hajaantunut Garennen
+metsään saakka Illyn luona ja ensimmäinen, jota oli Beaumontissa
+pahasti ruhjottu, seisoi toisessa linjassa. Insinöörit olivat olleet
+koko yön työssä ja jatkoivat vielä vihollisen tulen alla juoksuhautojen
+ja vallien valmistamista.
+
+Vaan nyt räjähti yhteislaukaus Floingin juurella ja kapteeni Beaudoinin
+komppania sai käskyn peräytyä viisi sataa kyynärää. Silloin he tulivat
+laajaan nelisnurkkaseen kaalipeltoon ja kapteeni komensi lyhyellä
+tavallaan:
+
+-- Pitkälleen joka mies!
+
+Ja heidän täytyi laskeutua maahan. Kaalinkuvut olivat vielä kasteesta
+märkinä, paksuilla viheriäisillä lehdillä kimalteli suuria pisaroita.
+
+-- Viidensadan kyynärän etäisyys! huusi kapteeni jälleen.
+
+Maurice asetti pyssynsä piipun kaalinpään varaan, vaan hän ei voinut
+nähdä niin mitään. Hän nykäsi Jeania, joka oli oikealla puolellaan ja
+kysyi, mitä kujeita se oli, ja kokenut korpraali osotti läheistä mäkeä,
+jolle ranskalaiset parhaallaan asettivat patteriaa. Heidät oli
+komennettu tänne tukemaan sen liikuntoja. Maurice nousi polvilleen
+kurkistamaan, oliko siellä Honorén patteria, vaan reservitykistö oli
+takapuolella, puuryhmän suojassa.
+
+-- Piru olkoon, ärjäsi Rochas, ettekö te saata pysyä pitkällänne!
+
+Ja tuskin oli Maurice painautunut kaalinkupujen väliin, kun kranaatti
+tulla suhahti -- ja siitä hetkestä niitä tuli tuhka tiheään. Ensimmältä
+tähtäsivät saksalaiset tykit huonosti, luodit putosivat kauvas
+ranskalaisen patterian taakse, joka myös jo alkoi ampua. Paitsi sitä
+tunkeutuivat toiset kranaatit syvälle kuohkeaan multaan, eivätkä
+lauenneet, ja se antoi sotamiehille aihetta lasketella kokkapuheita
+kaalinampujoista ja hapankaalin syöjistä.
+
+-- Olisihan tämä hyvä ilotulitus muuten, sanoi Loubet, mutta ovat
+taitaneet aineet kastua.
+
+-- On taitanut kaatua olutta päälle, lisäsi Chouteau.
+
+Luutnantti Rochaskin yhtyi puheesen.
+
+-- Niin, johan sen sanoin, että ne ovat aika toskaria.
+
+Mutta silloinpa räjähti kranaatti viidentoista kyynärän päässä,
+murapaakkia lenteli komppaniaan ja vaikka Loubet vähääkään ällistymättä
+pyysi vaateharjaa, kävi useiden -- ja niiden joukossa oli suurisuinen
+Chouteaukin -- nenänpäät valkosiksi. Hän ei ollut vielä, enemmän kuin
+Lapoulle eli Pachekaan, ollut tulessa; Jean oli ainoa "vanha" koko
+komannossa. He räpyttivät silmiään ja kävivät niin kummallisiksi,
+puhuivat kimakkaasti ja vaikeasti, ikäänkuin heitä olisi kuristettu
+kurkusta. Maurice oli jokseenkin levollinen; koetti kaikin voimin
+hillitä itseään, vaikk'ei pelännytkään, sillä hän ei uskonut vaaran
+vielä olevan lähellä. Sydänalassa vain tuntui vähän pahalta ja pää
+ontolta, hän ei voinut mitenkään koota ajatuksiaan. Ja hänen
+luottamuksensa kasvoi nähdessä, miten tyyniä miehet olivat; hän oli jo
+ihan varma voitosta, kun vaan olisivat saaneet hyökätä pistimellä
+vihollisen kimppuun.
+
+-- Mitä, onko täällä mehiläisiä?
+
+Hän oli jo kolmasti kuullut samanlaista surinaa korvissaan.
+
+-- Ei ole, nauroi Jean, ne ovat luotia.
+
+Pitkällään makaavien sotamiesten ylitse viuhkasi kuula kuulan perästä,
+he käänsivät ehdottomasti päätään äänen mukaan, milloin oikealle,
+milloin vasemmalle.
+
+-- Kuulehan Lapoulle, sanoi Loubet opettavaisesti, kun sinä nyt näet
+kuulan tulevan, niin pane sormesi, näin, nenän eteen. Se halkasee ilman
+ja kuula kääntyy oikealle eli vasemmalle.
+
+-- Mutta enhän minä niitä näe, sanoi Lapoulle.
+
+Koko komppania remahti nauramaan.
+
+-- Mikä pöllö sinä olet! No, aukase nyt silmäsi kerrankin selälleen ja
+katso. Tuossa meni yksi, etkö nähnyt, ja tuossa... Ja tuossa taas...
+No, tuon sinä näit, se oli vehriäinen.
+
+Lapoulle viritti silmänsä selälleen ja piti sormia nenän edessä, vaan
+Pache hapuroi amulettia, joka riippui hänen rinnallaan, toivoen, että
+se olisi ollut kymmeniä kertoja niin suuri ja suojellut häntä kuin
+haarniska.
+
+Rochas oli jäänyt seisomaan vähän matkan päähän ja huusi leikillisesti
+miehille:
+
+-- Lapset, kranaateille saatte tehdä kunniaa, jos haluttaa, mutta
+luodeille ei tarvitse, niitä on liian paljon!
+
+Samassa musersi kranaatin kappale pään eräältä sotamieheltä ensi
+rivissä. Hän ei joutanut huutamaankaan, veriset aivot räiskähtivät joka
+taholle, ja kaikki oli lopussa.
+
+-- Poika-parka! mutisi kersantti Sapin kalveten, nyt on toisen vuoro!
+
+Vaan kohta ei kuullut enää mitään. Maurice kärsi kauheasti jyrinästä,
+joka ei tauonnut silmänräpäykseksikään. Lähellä oleva patteria ampui
+lakkaamatta, tykit jymisivät niin että maa tutisi ja kuularuiskujen
+korviasärkevä pauke tärisytti ilmaa. Kauvankohan heidän täytyi siinä
+kaalinpäiden välissä maata? He eivät tietäneet mitään, eivät nähneet
+mitään! Oli kerrassa mahdotonta saada minkäänlaista käsitystä taistelun
+kulusta. Ja taisteltiinkohan nyt sitten oikein toden perästä, olikohan
+tämä ratkaseva tappelu? Paitsi edessä olevia sileitä peltoja ei Maurice
+nähnyt muuta kuin Hattoy-mäen kukkulan, hyvin kaukana, ja sen
+metsäisillä rinteillä hän ei huomannut mitään liikettä. Ei näkynyt
+yhtään vihollista hänen näköpiirinsä rajain sisällä ja kun käänsi
+päätään, näki hän suureksi ihmeekseen talonpojan kyntämässä peltoaan
+kookkaalla valkosella hevosella. Mitä varten hän laiskottelisi? Jos
+kohta tuossa mäen takana on tappelu, niin täytyy viljan kuitenkin
+kasvaa ja ihmisten saada elämistä.
+
+Maurice ei malttanut enää olla paikoillaan. Hän nousi ylös, antoi
+katseensa liitää Saint-Mengesiin, jossa tykit paukkuivat ruskeanpunasen
+pilven keskellä, katsahti Saint-Albertin tielle, näki sen mustanaan
+viliseviä joukkoja, preussiläisiä, jotka nopeasti marssivat eteenpäin.
+Mutta silloin tarttui Jean hänen sääreensä ja veti kiivaasti alas.
+
+-- Hulluko sinä olet? Ammutat varsin itsesi!
+
+Ja luutnanttikin murahti:
+
+-- Pysykää pitkällänne, siellä! Mitä pässinpäitä te olette, jotka
+tahdotte kuolla vaikka ei ole käskyäkään.
+
+-- Seisottehan tekin, herra luutnantti!
+
+-- Niin, se on eri asia. Minun täytyy tietää, mitä tapahtuu.
+
+Kapteeni seisoi myös ja katseli ympärilleen. Vaan hän ei avannut
+suutaan, ei välittänyt virkkaa sanaakaan miehilleen, astuskeli pellon
+toisesta päästä toiseen.
+
+He odottivat yhä, vaan ei kuulunut uutta käskyä. Maurice oli tukehtua
+reppunsa alle, joka painoi raskaasti selkää siinä vatsalla maatessa, ja
+heitä oli komennettu pitämään reput selässä niin kauvan kuin
+mahdollista.
+
+-- Kuule, pitääköhän meidän maata näin koko päivä? kysyi Maurice
+viimein Jeanilta.
+
+-- Ehken kyllä... Solferinossa makasimme samalla tavalla, nokka maassa,
+eräässä porkkanapellossa viisi tuntia.
+
+Ja sitten hän lisäsi lohduttavasti:
+
+-- Mutta mitä sinä ruikutat? Ei tässä ole kovinkaan paha olla. Mitä
+varten me ilman aikojaan tarjoutuisimme kuolemalle. Kyllä se vielä
+meidänkin vuoro tulee. Ja jos kaikki jo alussa ammuttaisiin, niin mitäs
+sitten loppuun jäisi!
+
+-- Kas perhana, keskeytti Maurice, nyt savuaa jo Hattoyn mäkikin... Nyt
+ne ovat sen anastaneet ja nyt on leikki kaukana!
+
+Uteliaisuutensa heräsi sekä osaksi entinen ahdistava pelkokin ja hän
+seurasi tarkkuudella tapahtumia vastapäätä olevalla pyöreällä
+mäenkukkulalla, ainoalla kohopaikalla, jonka hän näki peltojen suoran
+viivan yläpuolella. Hattoy oli siksi kaukana, ettei hän eroittanut
+tykkiväkeä, vaan valkosen savun hän aina näki tupsahtavan pensaikosta,
+jonka peitossa patteria oli. Maurice käsitti, että se oli tärkeä paikka
+ja nyt se oli vihollisten käsissä, kenraali Douay oli heti aamulla
+luopunut sen puolustamisesta. Hattoy kohosi kaikkien ympäröivien
+kukkuloiden ylitse. Heti paikalla alkoivat patterit ampua seitsemännen
+osaston toista divisioonaa ja harventi sitä kovasti. Ne tähtäsivät
+tarkemmin ja ranskalainen patteria, jonka läheisyydessä kapteeni
+Beaudoinin komppania oli, menetti perättäin kaksi konstaapelia.
+Kranaatin sirpale haavoitti erästä komppanian väestä, vei vasemman
+jalan kantapään, ja miesparka huusi kuin olisi äkkipäätä menettänyt
+järkensä.
+
+-- No, pidä nyt pienempää ääntä, mies, huusi Rochas, onko tuo nyt
+kaunista että tuolla tavalla ulista kun on sattunut hiukan jalkaan!
+
+Mies vaikeni kuin tuomittu, jäi istumaan kantapää kädessä eikä
+liikahtanut enää.
+
+Ja nyt alkoi hirvittävä tykistöottelu, kranaatit lentelivät molemmilta
+puolilta maassa makaavien sotamiesten ylitse pitkin tasaista kenttää,
+jossa ei liikahtanut ristin sielua paahtavassa helteessä. Eikä kuulunut
+muuta kuin tykkien kammottava jyrinä, hävityksen myrskytuuli, joka
+räiskeellään häiritsi kesäpäivän rauhaa. Tunti vierähti tunnin jälkeen
+ja ampuminen ei hiljennyt, vaan preussiläiset patteriat olivat jo
+osottautuneet paljon paremmiksi ranskalaisia. Melkein joka ainoa heidän
+perkussioonikranaattinsa räjähti oikealla ajalla, jotavastoin
+ranskalaiset haupitsikranaatit, jotka eivät lentäneet läheskään niin
+kauvas, enimmäkseen räjähtelivät ilmassa ennen päämäärään saapumista.
+Ja kaalipellossa ei miehillä ollut muuta tekemistä kuin kyyristyä
+kokoon kuopuraan, johon heidät oli komennettu. Eivät voineet lauvaista
+ainoata latinkia, sillä kehen se lähetettäisiin? Heidän näkösällään ei
+ollut ainoata vihollista.
+
+-- Milloinkahan _me_ tästä pääsemme? sanoi Maurice jälleen, hän
+oli nääntyä kärsimättömyydestä. Minä antaisin viisi frangia joka
+ainoasta preussiläisestä! Mikä tätä kestää, ammutaan mäsäksi pian eikä
+saa antaa vastaan.
+
+-- Odota -- vielä sinunkin vuorosi tulee, vastasi Jean levollisesti.
+
+Vaan silloin kuului vasemmalta töminää ja joka pää kääntyi sinne päin.
+Se oli kenraali Douay, joka ratsasti esikuntineen katsomaan, miten
+joukot käyttäytyivät ankarassa tulessa. Hän näytti tyytyväiseltä, antoi
+muutamia käskyjä, kun samassa kenraali Bourgain-Desfeuilleskin laukkasi
+esille metsästä. Vaikka hän tosin oli paraatisotilas, ei hän näyttänyt
+pelkäävän kuulatuiskua; eikä hän käsittänyt mitään koko sotakomennosta,
+vaan käyttäytyi kuin olisi ollut Afrikassa beduiinien keskellä. Huusi
+ja heilutti käsiään aivan kuin luutnantti Rochas.
+
+-- Nyt he tulevat, nyt he tulevat, ei kestä kauvan ennenkun ollaan
+silmä vasten silmää.
+
+Hän huomasi kenraali Douayn ja huusi:
+
+-- Onko totta, että marsalkka on haavoitettu?
+
+-- On, sitä pahempi... Sain juuri pari sanaa Ducrotilta, ilmoitti, että
+marsalkka on määrännyt hänen ylipäälliköksi.
+
+-- Vai Ducrot?... No, mitä hän sanoo?
+
+Kenraali kohautti olkapäätään. Hän oli eilisestä saakka tietänyt, miten
+tulee käymään, oli turhaan inttänyt, että pitäisi ottaa huostaan
+Saint-Mengesin ja Illyn mäet mahdollisen peräytymisen varalta.
+
+-- Ducrot hyväksyy meidän suunnitelmamme, kaikki joukot kokoutuvat
+Illyn kukkuloille.
+
+Ja hän kohotti taas olkapäätään ja teki toivottoman liikkeen ikäänkuin
+sanoakseen, että se oli nyt liian myöhäistä.
+
+Kanuunanpauke esti selvään kuulemasta hänen ääntänsä, vaan Maurice
+ymmärsi tarpeeksi asti. Mitä? Mac-Mahon haavoitettu, Ducrot
+ylipäällikkönä, ja armeija vetäytyy takasin Sedanin pohjoispuolitse. Ja
+näistä tärkeistä tapahtumista ei väestö tietänyt mitään. Kurjat
+miesraukat, jotka olivat alttiit uhraamaan henkensä ja jäsenensä, eivät
+aavistaneet, että uusi oikku, uusi vaara uhkasi heitä. Hän tunsi, että
+sotajoukko oli turmion ja tappion tiellä, ilman varmaa suunnitelmaa,
+ilman päällikköä. Vaan saksalaiset, he marssivat varmuudella suoraan
+päämääräänsä kohti!
+
+Kenraali Bourgain-Desfeuilles aikoi juuri ratsastaa tiehensä, kun
+kenraali Douay, jolle tomunen ja hengästynyt husaari kiidätti uutta
+ilmoitusta, huusi hänen jälkeensä niin korkealla äänellä, että se
+kaikui jyrinänkin yli.
+
+-- Kenraali, kenraali, -- Ducrot ei olekkaan ylikomentaja, vaan
+Wimpffen!... Niin hän saapui eilen keskellä Beaumontin pakoa de Faillyn
+sijaan, joka komensi viidettä osastoa... Ja hän kirjoittaa tässä, että
+hänellä on sotaministeristöltä käsky astua ylikomentajaksi, jos
+marsalkalle tapahtuu jotain! Ja nyt ei peräydytäkään, nyt käsketään
+anastaa takasin ja puolustaa ensimmäisiä asentojamme.
+
+Bourgain-Desfeuilles kuunteli silmät selällään.
+
+-- No, perhana... Jos tietäisi ... no, minulle se on yhdentekevää!
+
+Ja hän laukkasi tiehensä, hänelle oli todellakin yhdentekevää,
+marssittiinko eteenpäin vai takasinko käännyttiin, hän oli toivonut
+kohoavansa tässä sodassa jättiläisaskeleilla, vaan koska kaikki
+näyttivät olevan tyytymättömiä, ei hänellä ollut kuin yksi toivo, että
+sotaretki pian päättyisi.
+
+Kapteeni Beaudoinin komppania alkoi taas pilkata upseeria ja
+päällystöä. Maurice ei hiiskunut mitään, vaan hänen mielestään
+Loubetilla ja Chouteaulla oli täysi syy ivata ja herjata. Hei vain,
+milloin eteenpäin milloin taakse. Kaikki ne päälliköksi kelpaavat!
+Parempi olisi ollut nukkua kotona sängyssään kuin olla täällä
+tuollaisten komennettavana! Kolme ylipäällikköä kahdessa tunnissa! Ja
+kaikki yhtä viisaita ja eripuraisia, eivät tietäneet mitään eivätkä
+sopineet mistään. Ei, ei sitä mikään kestä! Ja lopuksi tuli aina
+petosjuttu, kyllä kai Ducrotille ja Wimpffenille kelpaa kolme miljoonaa
+yhtä hyvin kuin Mac-Mahonillekin.
+
+Kenraali Douay istui hevosensa selässä esikuntansa keskellä ja katseli
+preussiläisten asentoa; ajatuksensa eivät olleet iloisia. Kranaatit
+sinkoilivat hänen ympärilleen ja hän katseli kauvan Hattoyn mäkeä,
+josta niitä lakkaamatta sateli. Sitten hän kääntyi Illyyn päin,
+viittasi erään upseerin luokseen viemään käskyä viidennen osaston
+prikaatille, jonka oli edellisenä päivänä pyytänyt kenraali
+Wimpffeniltä, se tulisi ylläpitämään yhteyttä kenraali Ducrotin
+vasemman siiven kanssa. Ja miehet kuulivat hänen sanovan:
+
+-- Jos preussiläiset ottavat Illyn haltuunsa, emme kestä tässä
+tuntiakaan, vaan tulemme työnnetyiksi Sedaniin.
+
+Hän ratsasti pois, hävisi esikuntineen metsätien mutkaan, ja ampuminen
+kävi vielä kiivaammaksi. Varmaan oli vihollinen huomannut hänet, sillä
+nyt alkoi tulla kranaattia ei ainoastaan vastapäätä olevasta patterista
+vaan viistoon vasemmalta puolelta, Frenoisin patterioista, ja Igesin
+niemeltä, josta ammuttiin ristiin Hattoyn mäeltä tulevien kranaattien
+kanssa. Koko Algierin ylämaa oli luotien pyyhittävänä ja komppanian
+asema alkoi käydä kauhistuttavaksi. Miehillä oli jo ollut täysi työ
+vahtiessaan, mitä edessäpäin tapahtui, nyt heitä ahdistutti ampuminen
+syrjiltäkin, eivät oikein tietäneet, mistä suurin vaara uhkasi. Aivan
+perättäin kuoli kolme miestä, kaksi haavoitettuna voihki surkeasti.
+
+Nyt tuli kersantti Sapininkin vuoro. Hän oli kääntänyt päätään, näki
+kranaatin tulevan, ei voinut väistyä sen tieltä, sanoi ainoastaan:
+
+-- Kas nyt!
+
+Hienopiirteiset kasvot suurine kauniine silmineen ilmaisivat syvää
+surumieltä, vaan ei pelkoa. Kranaatinsirpale repäsi vatsan auki.
+
+-- Elkää jättäkö tähän; viekää, viekää ambulanssiin... Minä rukoilen
+teitä, viekää pois täältä!
+
+Rochas aikoi kieltää häntä vaikeroimasta. Hän riensi kersantin luo
+sanomaan, että kun on saanut sellaisen haavan on turhaa vaivata enää
+ketään, vaan nähdessään miesparan tuskan ei hän voinut sitä tehdä.
+
+-- Odota vähän aikaa, Sapin raukka, niin ne tulevat noutamaan
+paareilla.
+
+Mutta onneton vaikeroi ja itki, epätoivossa kun onnensa unelma haihtui
+samalla kun veri juoksi kuiviin.
+
+-- Viekää pois, viekää pois...
+
+Ja kapteeni Beaudoin, jonka kiihoittuneet hermot eivät kestäneet hänen
+valitustaan, komensi kaksi miestä kantamaan haavoitetun vieressä
+olevaan lehtoon, jossa ambulanssi oli. Chouteau ja Loubet juoksivat
+heti Sapinin luo, tarttuivat, toinen jalkoihin toinen hartioihin, ja
+kantoivat juoksujalassa pois. Vaan tiellä he näkivät hänen ojentavan
+itseään niin oudosti, vetävän viimesen hengenvetonsa.
+
+-- Kuule, hän on kuollut! sanoi Loubet, jätetään tähän.
+
+Chouteau suuttui.
+
+-- Tokko juokset, pöllö, ja parempaa kyytiä... Vai tähän, että huutavat
+meidät takasin...
+
+He juoksivat metsään, johon jättivät ruumiin puun juurelle, ja
+katosivat, eikä heitä nähty ennenkun illalla.
+
+Ampuminen kiihtyi, läheistä patteria lisättiin kahdella tykillä ja
+korviasärkevässä yhä kasvavassa jyrinässä tunsi Maurice äkkiä
+mieletöntä pelkoa. Häntä ei ollut värisyttänyt, ei vaivannut
+tuskallinen painava tunne sydänalassa, niinkuin tavallisesti, eikä
+häntä ensi alussa haluttanut suin päin paeta. Vaan nyt, nyt! Ja se oli
+yksinkertaisesti mietinnän vaikutusta, jota usein tapaa hienontuneissa,
+hermoheikoissa ihmisissä. Vaan Jean oli vieressä ja varuillaan, tarttui
+lujasti kiinni ja painoi rinnalleen maahan, -- näki Mauricen silmistä,
+mitä hänessä liikkui. Ja sitten hän alkoi häntä haukkua ja soimata,
+tietäen että potku on monasti paras keino antamaan sotamiehelle
+rohkeutta. Toiset vapisivat ja tärisivät. Pache oli vesissä silmin ja
+vaikeroi kuin pieni lapsi, Lapoulle kiemurteli maassa kuin mato, hänen
+vatsaansa puri kauheasti, ja hän irvisteli niin, että toisten täytyi
+tuskissaankin nauraa ja pilkkailla häntä.
+
+-- Häpeä nyt, kuiskasi Jean Mauricelle; oletko sinä tuollainen kehno
+raukka? Tahdotko joutua koko sotaväen pilkaksi niinkuin tuo paksu
+moukka tuossa?... Minä annan korvillesi, jos et vain käyttäydy
+siivosti!
+
+Senkaltaisilla kehoituksilla hän piti Mauricea lämpimänä kun huomasi
+yht'äkkiä 6-700 kyynärän päässä, aivan vastapäätä, metsästä ilmestyvän
+puoli tusinaa tummia sotilaspukuja. Ne olivat preussiläisiä, he
+tunsivat heti huippulakista, että siinä nyt vihdoinkin preussiläiset
+olivat, ensimmäiset pyssynkantomatkalla. Niitä tulikin useita komantoja
+ja he näkivät kranaattien pommahtavan maahan heidän edessään ja
+tupruuttavan lauetessaan tomupilven ilmaan. Siellä metsän laidassa he
+näyttivät pieniltä tinasotamiehiltä, joita on järjestetty kauniisti
+pöydälle. Vaan kun kranaatteja alkoi tuiskuamalla tuiskuta hävisivät he
+jälleen puiden taa.
+
+Heti kun Beaudoinin komppania huomasi vihollisen, pamahtivat heidän
+pyssynsä. Maurice ampui ensimmäiseksi, toiset seurasivat esimerkkiä. He
+eivät olleet saaneet käskyä, kapteeni aikoi kieltää, vaan pidätti
+itsensä kun näki luutnantin viittaavan. Täytyihän heidän viimenkin
+saada ampua pari laukausta, polttaa muutamakaan patroonista, joita
+olivat toista kuukautta muassaan kanneksineet. Maurice oli kaikista
+innokkain; pelkonsa haihtui, hän tyyten unohti sen kuullessaan pyssynsä
+paukahtavan. Mutta pian oli metsän rinta jälleen autio, ei hievahtanut
+lehtikään, ei näkynyt ainoatakaan preussiläistä; ja he ampuivat yhä,
+ampuivat innossaan liikkumattomia puunrunkoja.
+
+Kun Maurice kohotti päätään, huomasi hän hämmästyksekseen översti
+Vineuilin parin askeleen päässä, liikkumattomana ratsullaan kuin
+kivikuva, kasvot viholliseen päin käännettyinä, luotien ja kranaattien
+putoillessa eteen ja taakse. Koko 106:s rykmentti mahtoi nyt olla
+niillä seuduin, toiset komppaniat olivat sijoitetut ympärillä oleville
+pelloille. Nyt hän näki lipunkin, jota aliluutnantti kantoi. Vaan se ei
+ollutkaan enää aamullinen sumuun kiedottu riepu. Kirkkaassa, lämpimässä
+päivänvalossa säteili kultainen kotka ja kolmevärinen liina välähteli,
+vaikka siinä olikin joku reikä ja se oli mustunut voittoisien
+taistelujen ruudinsavussa. Tykin paukkeessa liehui lippu sinistä
+suvitaivasta vasten ylpeänä kuin voitonmerkki.
+
+Ja miksikäs he eivät voittaisi, koska kerran viimein saivat taistella?
+Maurice ja hänen toverinsa kiihoittuivat kiihoittumistaan
+ammuskellessaan hiljaista metsää, jossa tuli sateena maahan lehtiä ja
+pieniä taittuneita puun oksia.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Henriette ei ummistanut silmiään koko yönä. Hän ei voinut nukkua kun
+tiesi miehensä olevan Bazeillesissa, lähellä vihollista. Turhaan hän
+muistutteli itselleen, että Weiss lupasi palata kotiin heti vaaran
+uhatessa, ja hän kavahti istualleen joka silmänräpäys, luullen
+kuulevansa miehensä askeleet portaissa.
+
+Noin kymmenen aikaan hän ennen maata panoansa avasi ikkunan ja katseli
+ajatuksiin vaipuneena pimeyteen. Tuskin eroitti enää kivitystä
+Voyardkadulla, joka ammotti mustana korkeiden, vanhojen rakennusten
+välissä. Kaukana, latinakoulun luona, paloi uninen kaasulyhty ja
+kadulta nousi salpietarin sekanen kellarin haju; äkäsen kissan
+naukuminen, jonkun sotamiehen raskaat askeleet häiritsivät
+hiljaisuutta. Sitäpaitsi kuului tavatonta liikettä joka puolelta
+kaupunkia, hevosella ajoa ja yhtämittaista jytinää, joka kammotti
+häntä. Tykyttävällä sydämmellä hän odotti ja kuunteli, kuunteli turhaan
+miehensä tuttuja askeleita, ei tullut, ei kuulunut kääntyväksi kadun
+kulmasta.
+
+Tunnit lipuivat tiehensä, ja hän pelästyi kun näki äkkiä etäällä,
+vallin toisella puolella, soihtuja ja valkeita. Oli pilkko pimeä, hän
+ei tahtonut muistaa paikkoja. Laaja, välähtelevä pinta siellä alhaalla
+oli varmaankin veden alle lasketut niityt. Mutta mitä tulia ne nuo
+olivat, joita sytyteltiin ja sammuteltiin Marféen puolella?
+Joka puolella niitä näkyi yössä tuikkimassa, Pont-Maugissa, Frenoissa,
+Noyersissa vilkkuivat salaperäiset tulet ikäänkuin lukemattomien,
+eteenpäin liikkuvien ihmisjoukkojen keskeltä. Ja oudot kammottavat
+äänet kasvoivat, hän luuli kuulevansa hevosten päristämistä, aseitten
+helinää, astuntaa, kuin mahtava ratsuseurue, kokonainen kansa olisi
+lähtenyt vaeltamaan tässä tuonelan pimeydessä. Ja yht'äkkiä pamahti
+tykinlaukaus, yksi ainoa, jyrähti ukkosen voimalla ja sitten seurasi
+syvä hiljaisuus. Hän vavahti, tunsi verensä hyytyvän. Mitä se oli?
+Merkkikö, että joku liike oli onnellisesti suoritettu, ilmoitus, että
+kaikki oli valmiina, että aurinko saattoi nousta.
+
+Kello kaksi heittäytyi Henriette riisuutumatta vuoteelleen jättäen
+ikkunan auki. Hän ei jaksanut enää olla pystyssä. Minkätähden hän
+_nyt_ vapisi pelosta ja kauhusta, hän, joka aina oli niin
+levollinen, joka tavallisesti tyyneydellä otti vastaan kaikki elämän
+koetukset? Viimein hän vaipui levottomaan uneen tuntien koko ajan
+onnettomuuden aavistuksen ahdistavan itseään kuin painajaisen.
+
+Jälleen pamahti tykinlaukaus, vaan tällä kertaa sitä seurasi toinen ja
+sitten taas toisia yhtä mittaa. Hän nousi kylmästä väristen istualleen.
+Missä hän oli? Hän ei tuntenut omaa makuusuojaansa, hän oli ikäänkuin
+sankkaan sumuun kiedottuna. Ja sitten hänelle selvisi, että aamu-usva
+oli tunkeunut avoimesta ikkunasta huoneesen. Joka silmänräpäys eneni
+kanuunain jyske. Hän hyppäsi ylös ja juoksi ikkunan luo kuuntelemaan.
+Silloin löi Sedanin kirkon kello neljä.
+
+Päivä sarasti, harmaana ja likasena punaseen vivahtavassa sumussa. Hän
+ei eroittanut mitään, ei edes koulukartanoa, joka oli niin lähellä.
+Taivaan Jumala, mistä, mistä se ampuminen kuului? Hän ajatteli
+ensimmäiseksi veljeään, sillä pauke kuului nyt hiljempaa ja niinkuin
+pohjosesta, kaupungin yläpuolelta. Vaan sitten se hänestä taas kuului
+edestäpäin, Bazeillesista, ja hänen sydämmensä kutistui kokoon pelosta
+miehensä tähden. Niin, varmaan nyt tapeltiin Bazeillesissa, varmaan!
+Mutta hän rauhoittui jälleen, ääni tuntui tulevan enemmän oikealta.
+Ehken he ottelivat Doncheryssä, muistaakseen oli silta jäänyt
+purkamatta. Epätietoisuus vaivasi häntä; Bazeillesissa vai
+Doncheryssäkö se oli? Voi, hänen oli mahdoton varmasti päättää --
+korvissaan humisi, kohisi, paukkui. Hän ei jaksanut enää sitä
+kuunnella, hänen täytyi lähteä ulos, täytyi saada tietää. Ja
+heitettyään huivin hartioilleen, hän riensi Voyardkadulle.
+
+Vaan ulos tultuaan täytyi hänen pysähtyä hetkeksi ennenkun uskalsi
+lähteä eteenpäin, kaupunki ei ollut koskaan näyttänyt hänestä niin
+peloittavalta, katu oli musta kuin hauta sakean sumun alla. Aamuhämärä
+ei ollut vielä päässyt tunkemaan märille kiville saakka, vanhojen
+savustuneiden talojen väliin. Voyardkatua astuessaan hän ei nähnyt
+muuta kuin kaksi turkolais-sotilasta ja naisen, jotka istuivat syvällä,
+kurjassa pienessä kapakassa unisen talikynttelin valossa. Maquakadulla
+vasta oli hiukan liikettä, sotamiehiä hiipi porttikäytävissä, -- olivat
+varmaan arkoja nahastaan ja etsivät lymypaikkaa --, täällä eräs
+kyrassieeri etsi kapteeniaan ja paukutti kiroillen ja noituen oville,
+tuolla kapusi koko perhekunta rattaille, hikoillen tuskasta ja pelosta,
+että heidät vaara yllättää, ennenkun pääsevät Bouilloniin, Belgian
+puolella, jonne toinen puoli Sedanin asukkaista oli kahtena viimesenä
+päivänä paennut.
+
+Hän kääntyi ruununvoudin asunnolle; siellä varmastikin tiedetään, missä
+taistelu on. Ja hänen päähänsä pisti oikaista pikkukatuja myöten,
+joilla ei liikkunut niin paljon ihmisiä. Vaan Fourkatu ja Laboureurkatu
+olivatkin täynnä kanuunia etulaitoksineen ja ruutivaunuineen, jotka oli
+edellisenä päivänä tuotu ja sitten sinne sokkeloon unohtuneet. Siltä
+ainakin näytti, sillä väkeä ei ollut missään. Ne olivat niin hyljätyn
+näkösiä ja katu oli autio. Puistatti katsellessa sellaista joukkoa
+hyödyttömiä ampumavehkeitä. Hänen täytyi siis kääntyä takasin ja mennä
+latinakoulun ohi sekä Suurtakatua "Eurooppa" nimisen hotellin ohitse.
+Portilla seisoi lähetti pidellen suitsista hevosia esikuntaupseereille,
+joiden puhe kuului valaistusta ruokasalista.
+
+Turennen puistossa sekä Rivagetorilla oli vieläkin enemmän ihmisiä;
+levottomia ryhmiä, joissa oli naisia ja lapsia, aaltoili sinne tänne
+joka suunnalla. Ja siellä hän näki erään kenraalin tulevan kiroillen
+"Kultarististä", nousevan ratsunsa selkään ja lähtevän nelistämään
+ikäänkuin olisi tahtonut ajaa kumoon kaikki ihmiset. Hän aikoi ensin
+mennä raatihuoneelle, vaan kääntyi sitten Siltakadulle ja lähti
+ruununvoudin talolle.
+
+Ja Sedan ei ollut vielä milloinkaan ennen tehnyt häneen niin surullista
+vaikutusta, se oli kuin onnettomuus jo olisi sen omakseen leimannut.
+Talot näyttivät kuolleilta, toiset autioina ja tyhjinä, toisissa olivat
+ikkunat sekä ovet tarkasti suljetut ja niiden takana valvoivat
+unettomat tuskastuneet ihmiset ratkasevaa hetkeä odottaen. Kaikki
+näytti niin viluiselta ra'assa aamuilmassa; kaduilla ei elämä vielä
+ollut oikein herännyt, mutta joka paikassa näkyi jälkiä hämmennyksestä
+ja pelosta ja paosta. Päivä valkeni valkenemistaan; kello oli puoli
+kuusi ja tykinpauke kuului paljoa heikommin korkeiden mustien talojen
+välissä.
+
+Henriette tunsi ruununvoudin portinvartijan tytön, pienen
+vaaleatukkaisen, suloisen Rosen, joka kävi työssä Delaherchen
+tehtaalla. Äitinsä ei ollut kotona, vaan Rose otti hänet hyvin
+ystävällisesti vastaan.
+
+-- Voi, rakas rouva, me olemme nääntymäisillämme! Äiti laskeutui
+hetkeksi pitkälleen, kun tuskin enää jaksoi seista. Hän on valvonut
+koko yön, portti ei saa olla hetkeäkään kiinni tässä hujakassa.
+
+Ja ennenkun Henriette ennätti mitään kysyä, alkoi hän kertoa viime
+päivien ihmeitä.
+
+-- Marsalkka nukkui hyvästi koko yön, vaan keisari parka! te ette voi
+aavistaa, miten hän kärsii... Ajatelkaas, eilen kun minä olin siellä
+auttamassa liinavaatteiden jakamisessa ja menin keisarin makuusuojan
+ohi, niin kuului sieltä vaikeroimista, voi, te ette usko, ihan minun
+sydäntäni repi se vaikeroiminen... Kyllä hänellä mahtaa olla kauheat
+tuskat, koska täytyy sillä tavalla valittaa. Kun on ihmisiä läsnä, niin
+hän koettaa hillitä itseään, vaan yksinään, hyvänen aika miten
+surkeasti hän huutaa. Koko ruumistani vapisutti kun kuulin, kuka siellä
+niin sairaana on.
+
+-- Missähän ne ovat koko aamun taistelleet, tietääkö Rose? kysyi
+Henriette, vaan Rose ei antanut keskeyttää itseään.
+
+-- Arvaattehan, että minun on käynyt säälikseni keisariparkaa ja tänä
+yönä olen ollut neljä viisi kertaa hänen ovensa takana kuuntelemassa...
+Ja koko ajan hän vaikeroi ja valitti, ei suinkaan liene ummistanut
+silmäänsä koko yönä, ei suinkaan. Ihan on kauheata, että hänen täytyy
+kärsiä sellaista tuskaa ja miettiä sen lisäksi kaiken maailman asioita.
+Sillä rouva ei saata aavistaa, mitä elämätä ne pitävät hänen
+ympärillään. Minä luulen, että ne ovat kaikki päästä pilalla! Juoksevat
+ulos ja sisään, paiskeloivat ovia, ja uusia tulee yhä; toiset itkevät,
+toiset ovat vihasia, ja elävät itsekukin miten haluttaa. Koko talo on
+mullin mallin! Upseerit latkivat sisäänsä pullon suusta kaikki viinit
+ja paiskautuvat sänkyihin saappaat ja kannukset jalassa!... Keisarista
+vaan ei ole paljoa vastusta eikä hän ota liikaa tilaa, -- kunhan on
+nurkka, johon kyykähtää yksinään valittamaan!
+
+Henriette uudisti kysymyksensä.
+
+-- Missäkö tappelu on? Bazeillesissa, ja se alkoi jo varhain aamulla...
+Sotamies ajoi tänne ja toi marsalkalle tiedon ja hän meni sitä heti
+keisarille ilmoittamaan. Nyt on ehkä neljänneksen verran siitä, kun
+marsalkka ratsasti pois, ja keisari taitaa myös lähteä, koska pukevat
+parhaillaan. Äsken juuri näin, että laittoivat ja koristelivat hänen
+kasvojaan kaikenmoisilla rasvoilla ja laitoksilla.
+
+Nyt tiesi Henriette tiettävänsä ja lähti pois.
+
+-- Hyvästi pikku Rose! Minun täytyy mennä.
+
+Ja tyttö saattoi hänet portille sanoen vielä viimeseksi:
+
+-- Jos mitä haluatte tietää, niin tulkaa vain tänne. Tiedänhän minä,
+että teihin voi luottaa.
+
+Henriette palasi kiireesti kotiinsa. Hän toivoi varmasti että mies oli
+tullut kotiin hänen poissaollessaan ja pelkäsi hänen olevan rauhatonna
+kun koti on tyhjä. Tultuaan lähelle hän katsoi odottiko miehensä häntä
+ikkunassa, vaan ei, se oli selki selällään eikä näkynyt ketään. Ja
+tyhjät olivat suojatkin, joiden läpi hän kiiti hämmästyneenä ja
+väristen ra'asta kosteudesta, joka oli tunkeunut asuntoon. Ampuminen
+jatkui yhä. Hän meni ikkunan luo. Nyt hän tiesi, mitä halusi tietää,
+taistelu oli Bazeillesissa ja hän värähteli joka kerran kun
+kuularuiskut paukkaen laukesivat ja kanuunat jymähtivät. Niiden ääni
+tuntui lähenevän, taistelu kiihtyi joka hetki.
+
+Minkätähden ei Weiss palannut? Olihan hän niin varmasti luvannut tulla
+heti kotiin kun vihollinen ahdisti Bazeillesia! Hän tuli yhä
+levottomammaksi, ajatteli kaikenmoisia esteitä, tie oli kenties tukossa
+eli kranaattisade niin ankara, ettei hän tahtonut lähteä. Vai
+olisikohan tapahtunut onnettomuus? Ei ei, sellaista hän ei tahtonut
+ajatella, täytyi pitää kiinni toivosta, ett'ei kadottaisi rohkeuttaan.
+Sitten hän mietti itse lähteä Bazeillesiin miestään vastaan, vaan
+pelkäsi sivuuttavansa hänet tiellä ja mikä hänen eteensä silloin
+tulisi! Weiss olisi jos kuinka levoton, jos ennättäisi ensin kotiin.
+Sitäpaitsi oli sellainen yritys varsin tuhmanrohkea, oli; mutta vaikka
+hän ei koskaan tahtonut pitää melua itsestään oli hänestä kumminkin
+luonnollisinta, että mies ja vaimo ovat vaaran hetkellä yhdessä.
+
+Mutta samassa juolahti Delaherche hänen mieleensä.
+
+-- Sinne minun täytyykin mennä!
+
+Isäntähän oli myös ollut yötä Bazeillesissa ja tietää varmaan jotain
+Weissistä. Hän riensi alas ja meni suoraan käytävän kautta, joka johti
+heiltä tehdasrakennukseen. Tultuaan vanhaan puutarhaan, joka nyt oli
+kivitetty ja josta ei enää ollut muuta jälellä kuin suuri viheriä
+satavuotisten jalavien varjoama ympyrä, näki hän hämmästyksekseen
+vahtisotamiehen vaunuliiterin ovella. Sitten hän muisti kuulleensa,
+että seitsemännen osaston rahastoa säilytettiin täällä Delaherchen
+tehtaalla ja hänestä tuntui kummalliselta ajatella, että täällä löytyi
+niin paljon kultaa, monia miljoonia, sanottiin, ja vallien ulkopuolella
+ihmiset tappelivat ja surmasivat toisiaan. Mutta juuri kun hän aikoi
+nousta kyökinportaita ylös häntä kohtasi uusi ihme, jotain niin
+tavatonta, että astui kolme neljä porrasta alas ja jäi miettimään,
+tokko uskaltaakaan enää mennä Gilberten luo. Eräs sotilas, eräs
+kapteeni livahti hänen ohitsensa, nopeasti ja äänettömästi kuin näky,
+vaan hän ennätti kumminkin tuntea miehen samaksi, jonka oli usein
+nähnyt Gilberten luona Charlevillessä. Hän palasi kartanolle ja vilkasi
+makuusuojan korkeihin ikkunoihin, vaan uutimet olivat vielä kiinni.
+Sitten hän teki äkkipäätöksen ja nousi rivakkaasti portaita ylös.
+
+Ensi kerroksessa hän aikoi lapsuuden toverin ja ystävättären oikeudella
+koputtaa Gilberten pukuhuoneen ovelle; olihan hän usein ennenkin käynyt
+täällä aamusilla juttelemassa. Vaan se olikin raollaan, ikäänkuin joku
+olisi kiireessään unohtanut lukita sen, ja hän astui estämättä
+pukusuojaan sekä siitä hiljaa makuuhuoneesen. Se oli hyvin korkea ja
+katosta riippuivat syvissä poimuissa raskaat, punaset samettiverhot
+leveän vuoteen edessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen tasainen
+hengitys, nukkuvan rauhallinen hengitys, ja suojan täytti vieno
+syreenin tuoksu.
+
+-- Gilberte! kuiskasi Henriette.
+
+Vaan hän ei herännyt; ja punaisten uutimien raosta tunkevassa heikossa
+valossa lepäsi soma pyöreä päänsä toisen käsivarren varassa kauniin
+tumman tukan ympäröimänä.
+
+-- Gilberte!
+
+Hän liikahti, venyttelihe, silmiään avaamatta.
+
+-- Gilberte!
+
+Nyt hän nosti päätään ja tunsi Henrietten.
+
+-- Sinäkö se olet?... Mitähän kello lienee?
+
+Kuultuaan, että se oli kuusi hän tuli vähän hämilleen, vaan koetti
+peittää sitä ja torui leikillisesti, että Henriette oli hänet niin
+aikaseen herättänyt.
+
+Henriette kysyi Delaherchea ja hän vastasi nopeasti:
+
+-- Eihän hän vielä ole tullut; ehken vasta yhdeksän ajoissa...
+Minkätähden hän olisi näin aikaseen palannut?
+
+Henrietten täytyi temmaista hänet onnellisesta huolettomuudestaan.
+
+-- Taivaan tähden, Gilberte, Bazeillessa on taisteltu aikasesta aamusta
+ja minä pelkään niin kovin kun mieheni on siellä.
+
+-- Elä ensinkään pelkää!... Minun mieheni on niin varovainen, että hän
+olisi aikoja palannut, jos siellä olisi ollut vähinkään vaara
+tarjolla... Sinä saatat olla aivan huoleton niin kauvan kun hän on
+poissa!
+
+Nämä sanat rauhoittivat Henrietteä. Niin, Delaherche ei todellakaan ole
+se mies, joka suotta vaaraan antautuu. Hän tuli heti rohkeammalle
+mielelle ja riensi avaamaan uutimet, että valo pääsi huoneesen. Toinen
+ikkunan puolisko jäi auki ja ampuminen kuului selvästi täyttäen
+jyminällään saman suojan, joka muutamia minuuttia takaperin lepäsi
+rauhan ja onnellisen hiljaisuuden vallassa.
+
+Gilberte katseli silmät selällään selkeää aamutaivasta.
+
+-- Mitä? Joko taistelu on alkanut?
+
+Hänen paitansa lipui pois hienolta alastomalta olaltaan, joka näkyi
+tumman tukan alta.
+
+-- Voi Jumala, joko he nyt tappelevat näin aikaseen aamulla!... Se on
+niin kauheata kaikki, koko sota!
+
+Vaan Henrietten katse oli kiintynyt hansikkapariin pienellä pöydällä,
+pariin valkosia sotilashansikkaita, ja hän peräytyi ehdottomasti
+hämmästyksestä. Gilberte punastui ja veti hänet hämmentyneenä veltolla
+liikkeellä vuoteen laidalle istumaan.
+
+-- Minä aavistin, että sinä olit nähnyt ja tiesit kaikki!... Elä, rakas
+Henriette, tuomitse minua kovin... Hänhän oli vanha ystävä, kerroinhan
+sinulle jo siellä kotona Charlevillessä, muistathan...
+
+Hän puhui hiljaa liikutetulla äänellä, vaan huulilla asui nauru.
+
+-- Ja eilen ... eilen hän pyysi niin kauniisti, ja me näimme toisemme
+pitkän, pitkän ajan kuluttua... Ja ajatteles, että hänen täytyy
+taistella tänään ja kaatuu ehkä ... kuinka olisin voinut kieltää?
+
+Henriette kuunteli miettiväisenä. Tämä kummastutti häntä, -- hän ei
+pystynyt käsittämään Gilberteä. Varmaankin he olivat niin peräti
+erilaiset. Hän ei ollut koko yönä eikä aamuna ajatellut muuta kuin
+miestään sekä veljeään, jotka olivat hengenhädässä. Miten saattoi
+ihminen, jonka lähimpiä kuolema joka silmänräpäys uhkasi, nukkua niin
+makeasti ja näyttää iloiselta ja rakastuneelta?
+
+-- Vaan miehesi, Gilberte, ja -- se toinen ... eikö sinun sydäntäsi
+kirvele, ett'et ole heidän luonansa nyt? Etkö ajattele, että he ovat
+vaarassa, että heidät saatetaan kantaa tänne raajarikkoina, kuoliaina?
+
+Gilberte ojensi kauniit käsivartensa eteensä.
+
+-- Ei ei, älä puhu tuollaista! Miksi sinä peljästytät minua juuri kun
+olen herännyt?... En minä tahdo sellaista ajatella, ei ei, se on kovin
+kauheata!
+
+Ja Henrietten täytyi väkisinkin naurahtaa. Hänen mieleensä
+muistui heidän lapsuutensa, jolloin Gilberten isä määrättiin
+tullin tarkastajaksi Charlevilleen ja hän lähetti tyttärensä
+Chêne-Papuleux'hön, kun hän oli ruvennut yskimään ja äitinsäkin oli
+kuollut nuorena rintatautiin. Pikku Gilberte ei ollut kuin yhdeksän
+vuoden vanha, vaan tavattoman vilkas jo ja mielistelevä, oli milloin
+näyttelijätär, milloin kuningatar, koristeli itseään aina, säästi
+kaikki hopeapaperit makeisista laittaakseen rannerenkaita ja
+korvahetuloita. Ja samallaisena hän oli pysynyt, oli juuri sama iloinen
+elämänhaluinen lapsi joutuessaan naimisiin metsävirkamies Maginotin
+kanssa. Hän ei sietänyt Mezièresiä, joka oli ikäänkuin haudassa vallien
+ja mäkien välissä, vaan jäi asumaan hauskaan Charlevilleen. Isä oli
+kuollut ja hän eli aivan mielensä mukaan, sillä Maginot oli
+hyväluontoinen, vähäpätöinen mies, joka ei koskaan sekaantunut vaimonsa
+asioihin. Kaupungilla juteltiin paljon, vaan ei hänellä kumminkaan
+ollut omallatunnollaan muuta vaarallisempaa kuin suhde kapteeni
+Beaudoiniin, vaikka eli alituisessa upseeritulvassa, johon oli joutunut
+översti Vineuilin kautta. Hän oli hyväsydämminen ja iloinen; halusi
+olla ihailtu ja kaunis.
+
+-- Se oli kumminkin hyvin pahasti tehty, että sallit hänen tulla tänne,
+sanoi Henriette viimein vakavasti.
+
+Gilberte laski hyväilevän pehmosen kätensä ystävättären huulille.
+
+-- Henriette kulta, enhän voinut olla suostumatta tämän ainoan, ainoan
+kerran... Tiedäthän, etten minä tahdo pettää uutta miestäni!
+
+He eivät puhuneet enää mitään kumpikaan, vaan syleilivät toisiaan
+hellästi. Hehän olivat lapsuuden ystäviä ja ymmärsivät, vaikka
+olivatkin niin erilaiset, toistensa tunteet.
+
+-- Voi kauheata tuota ampumista! huudahti Gilberte ylös hypähtäen.
+Minun täytyy sukkelasti pukeutua!
+
+Tykinpauke kuului taas kovemmin. Hän sieppasi vaatteensa ja puki
+Henrietten avulla sukat ja kengät jalkaansa sekä otti kiireimmiten
+aamutakin ylleen ollakseen valmis, jos tultiin alas käskemään. Juuri
+kun hän oli kiertämässä hiuksiaan ylös kolkutettiin ovelle ja hän
+riensi avaamaan.
+
+-- Tule, tule vaan, rakas äiti!
+
+Tavallisella ajattelemattomuudellaan hän laski anoppinsa huoneesen eikä
+muistanut hansikkaita, jotka olivat vieläkin pöydällä. Henriette astui
+pöydän luo ja koetti peittää niitä, vaan rouva Delaherche oli heti
+sisään astuttuaan huomannut ne ja jäi kuin kivettyneenä ovelle
+seisomaan. Sitten hän vilkasi ympärilleen ja katsoi pitkään leveätä
+samettiverhojen kätkemää vuodetta.
+
+-- Rouva Weisskö täällä onkin!... Oletko todellakin voinut nukkua,
+Gilberte?
+
+Nähtävästi hän olisi tahtonut sanoa vähän muutakin miniälleen. Voi tätä
+avioliittoa, jota hän niin oli vastustanut, vaan jonka poikansa
+vietettyään kaksikymmentä hiljaista vuotta mitättömän vaimon rinnalla,
+solmi tuon nuoren, kevytmielisen naisen kanssa! Ja hän oli tehnyt
+kaikki mitä oli voinut suojellakseen poikansa kunniaa pilkuttomana, --
+ja nyt alkoi Gilberten menneisyys jälleen kummitella! Ei, tämä oli
+liikaa, hänen täytyi keskustella poikansa kanssa... Hän ei voinut
+sietää, että vanha kunniallinen nimensä tahrattiin!
+
+Gilberte punastui kaulaa myöten ja sammalsi:
+
+-- Kyllä ... nukuin minä pari tuntia... Julius ei ole vielä kotona!
+
+Rouva Delaherche keskeytti hänet. Hän oli ollut koko aamun hyvin
+levoton poikansa tähden, vaan hän oli vanhanaikainen, urhoollinen
+nainen, joka ei suotta vaikeroinut. Ja nyt hän muisti, mitä varten oli
+miniänsä luokse tullut.
+
+-- Enosi, översti Vineuil on lähettänyt ylilääkäri Bourochen pyytämään,
+että saisivat asettaa tänne ambulanssin... Hän tiesi, että meillä on
+tehtaassa kyllin tilaa ja minä lupasin jo heidän käytettäväkseen
+kuivaus-salin... Vaan ehkä on parasta, että sinä menet heidän
+puheilleen...
+
+-- Mennään, mennään heti, sanoi Henriette innostuneena.
+
+Gilberteäkin översti Vineuilin ehdotus huvitti. Hän sitasi kiireellä
+mustan pitsiliinan päähänsä ja he lähtivät kolmen makuusuojasta. Vaan
+porttiholviin tultua he näkivät kadulla suuren väkijoukon. Matalat,
+yhden hevosen vetämät vaunut vierivät hitaasti eteenpäin, ajajana eräs
+luutnantti, ja he luulivat ensimmäisten haavoitettujen jo saapuvan.
+
+-- Niin, niin, ajakaa vain pihaan... Täällä se on!
+
+Vaan he huomasivat erehtyneensä. Haavoitettu, joka lepäsi vaunujen
+perällä, olikin marsalkka Mac-Mahon ja hänet vietiin ruununvoudin
+taloon. Saatuaan vaarallisen lihahaavan ylhäälle reiteensä oli hän
+pikipäin sidottanut sen pienessä puutarhurin majassa, kannatuttanut
+itsensä vaunuihin ja käskenyt viedä Sedaniin. Hän oli avopäin, toinen
+jalka paljaana, ja univormun kultanauhat liassa ja veressä. Mitään
+puhumatta hän kohotti päätään, katsoi väsyneesti ympärilleen ja
+huomattuaan portilla naiset, jotka kädet ristissä häntä katselivat ja
+joiden kasvoilla kuvastui syvää murhetta armeijaa kohdanneesta
+onnettomuudesta, hän nyökäytti tervehtien päätään huulilla
+surumielinen, isällinen hymy. Katuvierillä seisoskelevat ihmiset
+nostivat lakkiaan ja juttelivat innokkaasti tapauksesta. Toiset
+tiesivät senkin, että kenraali Ducrot oli määrätty marsalkan
+seuraajaksi. Kello oli silloin puoli kahdeksan.
+
+-- Entä keisari? kysyi Henriette kirjakauppiaalta, joka seisoi puotinsa
+ovella.
+
+-- Hän lähti noin tunti sitten, vastasi naapuri. Minä seurasin häntä,
+näin ratsastavan ulos Balanin portista... Sanovat, että kuula on
+reväissyt hänen päänsä poikki.
+
+Vastapäätä asuva kauppias yhtyi puheesen.
+
+-- Ei ole hätää! Tuo on kaikki kulkupuhetta! Kylläpähän ne kuulatkaan
+huolivat muita kuin kelpo miehiä!
+
+Marsalkan vaunut hävisivät ihmisjoukkoon, joka seisoi mustanaan
+latinakoulun luona. Ja silloin hälveni sumu, aurinko heloitti
+kirkkaasti ja lämpimästi kadulle. Vaan silloin huusi joku kovalla
+äänellä:
+
+-- Hyvät naiset, mitä te siellä teette? Täällähän teitä tarvitaan.
+
+He kiiruhtivat sisälle ja näkivät edessään tohtori Bourochen, joka jo
+oli viskannut virkapukunsa nurkkaan ja parhaallaan sitoi isoa,
+valkoista esiliinaa vyötäisilleen. Hänen tavattoman suuri päänsä ja
+voimakkaat jalopeurankasvonsa liekehtivät kiireestä ja toimihalusta
+suuren lumivalkosen esiliinan yläpuolella, jossa ei vielä ollut
+ainoatakaan veripilkkua. Ja hän näytti heidän mielestään niin
+ankaralta, että olivat heti paikalla valmiit tottelemaan pienintä
+viittaustaan ja olivat toisiinsa kompastua hänen asioitaan juostessaan.
+
+-- Meillä ei ole ei mitään... Tuokaa tänne riepuja, pellavaista se
+pitää olla, vanhoja lakanoita ... ja harmaita matrassia ... ja
+näyttäkää minun miehilleni missä kaivo on!
+
+He lensivät, nöyrempiä käskyläisiä hän ei olisi saanut mistään.
+
+Tehdas soveltui mainiosti sairaalaksi. Valoisa kuivaushuone oli etenkin
+kuin sitä varten tehty, -- siihen mahtui noin sata vuodetta -- ja
+vieressä oli pieni vaja, jossa sopi toimittaa leikkaukset. Sinne
+kannettiin iso pöytä, kaivo oli kolmen askeleen päässä ja ne, jotka
+eivät olleet kovin pahasti haavoitettuja, saattoivat odottaa vuoroaan
+nurmikolla. Vanhojen jalavien suojassa oli viileätä ja varjoisaa.
+
+Bourochen mielestä oli viisainta heti asettautua Sedaniin; hän arvasi,
+että joukot tulevat tungetuiksi linnan ympärille. Hän oli jättänyt
+kaksi lentävää kenttäsairaalaa seitsemännen osaston luo Floingin
+harjulle ja ne lähettivät, pikaisesti sidottuaan haavat, sairaat hänen
+luokseen. Kaikki kantosotamiehet olivat liikkeellä, heidän tehtävänsä
+oli kerätä haavoitetut kuulatuiskusta, ja sitäpaitsi siellä oli kaksi
+reservilääkäriä. Muu väestö oli Bourochen muassa, kaksi osastolääkäriä
+ja kolme alalääkäriä, jotka tarvittiin leikkauksissa auttamassa, kolme
+apteekkaria ja tusina sairaanhoitajia.
+
+Ylilääkäri torui ja riiteli myötään, hän ei voinut koskaan olla
+levollinen.
+
+-- Mitä pirua te siellä temmotte, ettekö te voi saada sitä alusta
+siihen kunnollisesti?... Näyttäkää tänne!... Tuonne nurkkaan saattaa
+kantaa olkia, jos eivät tilat riitä...
+
+Tykit paukkuivat, hän tiesi, että hetken perästä on työtä yllin kyllin
+ja heilui hiki päässä ja komensi, että kaikki olisi valmiina kun
+verisiä, silvotuita ihmisiä alkaa tulla vaunulastittain. Vajassakin oli
+tehtävä valmistuksia, eräälle pöydälle hän asetti lääkearkkuja ja
+kenttäapteekkia, jotka jo avasikin valmiiksi, liinannukkakääröjä,
+siteitä, kangasta, lastoja, sekä toiselle kloroformipullon ja
+rasvapurkin viereen kaikki leikkauskojeensa, koettimia, hohtimia,
+veitsiä, saksia, sahoja, neuloja, joka laatua, mikä leikkaa, viiltää,
+sahaa lihaa ja luuta. Mutta pesuastiata ei ollut.
+
+-- Lieneehän teillä toki savikuppia, pyttyjä, sankoja, patoja, mitä
+tahaan... Jotain täällä olla pitää, emmehän me voi tonkia veressä ja
+tahrautua leukaa myöten!... Ja pesusieniä, ymmärrättekö, hankkikaa
+minulle pesusieniä!
+
+Rouva Delaherche riensi minkä kerkesi ja palasi heti kintereillä kolme
+tyttöä, jotka kantoivat sylin täydeltä pesuastioita. Gilberte seisoi
+leikkauspöydän luona. Hän viittasi Henrietten luokseen ja osoitti
+puistatellen kiiltäviä teräsaseita.
+
+He tarttuivat toistensa käsiin ja katselivat toinen toistaan
+pelokkaalla, säälivällä katseella.
+
+-- Hui, eikös olisi kauheata, jos leikattaisiin tuollaisella terävällä
+veitsellä jalka eli käsi poikki!
+
+-- Ihmisparat! mutisi Henriette ja vedet nousivat hänen silmiinsä.
+
+Bouroche oli juuri asettanut pitkälle pöydälle patjan ja kiinnittänyt
+vahakankaan sen päälle kun porttiholvista kuului kärryjen kolinata.
+Ensimmäiset sairasvaunut ajoivat pihaan. Vaan ne toivat ainoastaan
+kuusi helposti haavotettua, jotka istuivat vastatusten useimmilla käsi
+siteissä tai päässä riepu. He pääsivät melkein omin voimin alas
+vaunuista ja menivät tohtorin luo tarkastettavaksi.
+
+Kun Henriette hellästi auttoi aivan nuoren sotamiehen, jonka olkapään
+kuula oli lävistänyt, päältä takkia sattui hänen silmänsä pojan
+rykmentin-numeroon ja hän huudahti:
+
+-- Tehän kuulutte 106:n rykmenttiin! Oletteko Beaudoinin komppaniasta?
+
+Ei, hän kuului Ravaudin komppaniaan, mutta hän tunsi kyllä korpraalin,
+Jean Macquartin ja luuli melkein varmasti, ett'ei hänen komantonsa
+vielä ollut käynyt tulessa. Henriette tuli iloseksi: hänen veljensä eli
+siis! Jos nyt vain olisi saanut jotain tietoja miehestään, jota odotti
+joka silmänräpäys.
+
+Vaan samassa hän nosti päätään ja säpsähti hämmästyksestä. Delaherche
+seisoi muutaman askeleen päässä keskellä miesryhmää ja kertoi
+vaaroistaan ja vaivoistaan Bazeillesta palatessaan. Miten hän oli
+tuohon ilmestynyt? Henriette ei ollut nähnyt portista tulevan.
+
+-- Eikö Weiss ole teidän kanssanne?
+
+Vaan Delaherche ei joutanut heti vastaamaan, hänen täytyi kertoa
+Gilbertelle ja äitilleen, missä vaarassa hän oli ollut.
+
+-- Odottakaa, niin selitän!
+
+Ja hän jatkoi kertomustaan:
+
+-- Ainakin kaksikymmentä kertaa olin tulla ammutuksi tällä matkalla.
+Luotia ja kranaattia lensi kuin rakeita... Ja siellä oli keisari ...
+rohkea mies!... Ja kun viimein pääsin Balaniin, niin lähdin juoksemaan
+ja juoksin...
+
+Henriette tarttui hänen käsivarteensa.
+
+-- Mutta minne minun mieheni jäi?
+
+-- Miehenne? Weiss, hän jäi sinne, hän!
+
+-- Miten? Sinne, Bazeillesiin?
+
+-- Niin, hän sai käteensä pyssyn, kaatuneen sotamiehen kiväärin, ja
+ampuu...
+
+-- Ampuu! Ja miksi?
+
+-- Hän vimmastui niin ett'ei enää tietänyt mitä teki! Minä koetin
+houkutella ja houkutella lähtemään, vaan kun ei tullut niin jätin --
+tietysti.
+
+Henriette tuijotti häneen silmiään räpäyttämättä. Kukaan ei puhunut
+mitään. Hetken perästä Henriette sanoi levollisesti:
+
+-- No, niinpä menen minäkin!
+
+Hän Bazeillesiin? Millä ihmeen tavalla? Se oli kerrassa mahdotonta,
+suurinta hulluutta maailmassa! Delaherche pelotteli luodeilla ja
+kranaateilla, joita tuli satamalla, Gilberte piteli hänen käsistään
+kiinni ja vanha rouvakin rukoili ja selitti, ett'ei hänen millään
+muotoa pitäisi lähteä. Mutta hän vastasi hiljaa ja levollisesti:
+
+-- Elkää puhuko mitään, minun täytyy mennä!
+
+Ja hän pysyi päätöksessään, odotti vaan sen verran, että Gilberte solmi
+mustan pitsiliinansa hänen päähänsä. Delaherche toivoi saavansa hänet
+tieltä käännytetyksi ja sanoi lähtevänsä saattamaan ainakin Balanin
+portille. Vaan silloin hän huomasi vahtisotamiehen, joka keskellä
+lääkärien ja sairaanhoitajien kiirettä edestakasin käyskenteli
+vaunuvajan ovella; ja hänen mieleensä juolahtivat seitsemännen osaston
+miljoonat ja hänen täytyi hypätä katsomaan, olivatko ne vielä tallella.
+Sillä välin Henriette jo ennätti portista ulos.
+
+-- Mutta odottakaa nyt taivaan nimessä! Te olette, niin totta kuin
+elän, samanlainen huimapää kuin miehenne!
+
+Toiset sairasvaunut kääntyivät pihaan, Henrietten täytyi pysähtyä,
+kunnes ne ajoivat portista. Nämä olivat paljon vaarallisemmin
+haavotettuja ja heitä ei ollut kuin kaksi, pitkällään pienillä
+lavoilla. Toiselta oli mennyt käsi tyyten mäsäksi ja kupeessa oli
+reikä, toisella ei ollut jalkateriä enää. Tohtori Bouroche nostatti
+hänet heti pöydälleen ja alotti ensimmäistä leikkausta apulaislääkärien
+sekä sairaanhoitajien ympärillä häärätessä. Rouva Delaherche ja
+Gilberte istuivat nurmella kääreitä leikellen.
+
+Tehtailija tavoitti pian Henrietten.
+
+-- Elkää nyt, hyvä rouva Weiss, tehkö sellaista mielettömyyttä!...
+Miten te löydätte siellä Weissin? Eikähän se ole sanottu, että hän enää
+perillä onkaan... Minä vakuutan teille, että nyt on aivan mahdotonta
+päästä Bazeillesiin.
+
+Vaan Henriette ei kuunnellutkaan. Hän kiiruhti askeleitaan ja kääntyi
+Ménilin kadulle päästääkseen suoraan Balanin tielle. Kello oli melkein
+yhdeksän ja Sedania ei synkistänyt enää aamun harmaa väritys. Heleä
+auringonvalo muodosti syviä varjoja talojen seinustalla, hätääntyneitä
+ihmislaumoja tunkeili kaduilla, jossa ehtimiseen laukkasi sanantuojia
+ja -viejiä. Muutamien aseettomien sotamiesten ympärille oli muodostunut
+ryhmä. He olivat juuri saapuneet, toiset lievästi haavotettuina, toiset
+ylen hermostuneina, huutaen ja viuhtoen käsillään. Eikä kaupunki olisi
+sittenkään suuresti eronnut tavallisesta arkiolostaan, ell'eivät puodit
+olisi olleet kiinni ja uutimet ikkunoita peittämässä. Ja lisäksi
+alituinen tykinpauke, joka pani maan jalkojen alla, seinät, vieläpä
+katotkin tärisemään.
+
+Delaherche riensi äänetönnä Henrietten rinnalla ristiriitaisten
+ajatusten vallassa. Hänen velvollisuutensa olisi ollut seurata tätä
+yksinäistä, turvatonta naista, vaan miten uskaltaa, hirvitä lähteä
+jälleen kuulatuiskuun Bazeillesin tielle? Mutta Balanin portilla heidät
+eroittikin toisistaan upseerijoukko, joka ratsasti kaupunkiin. Siinä
+olikin kauhea tungos, kaikki olivat rientäneet sinne uutisia saamaan.
+Delaherche juoksi vähän matkaa ja palasi taas ihmistungoksesta
+etsimään; vaan ei, Henriette oli kadonnut, hän oli varmaankin jo
+ennättänyt lähteä maantielle. Ja tehtailija luopui turhasta
+etsimisestään.
+
+-- Sitä parempi! Mutta harmillista se sentään oli!
+
+Portilta hän palasi takasin kaupunkiin ja kuljeskeli katuja ylös ja
+alas, ett'ei vain mikään nähtävä jäisi näkemättä, mutta häntä vaivasi
+kumminkin yhä kasvava levottomuus. Mikä tästä lopuksi tulee? Ja jos
+sotajoukko joutuu tappiolle, niin eikös kaupunki tule hirveästi
+kärsimään? Vastaukset näihin kysymyksiin olivat epävarmat, ne
+riippuivat kokonaan asiain kulusta. Mutta hän vapisi sentään pelosta
+ajatellessa tehdastaan Maquakadun varrella, josta kaikki arvopaperit
+kumminkin oli viety varmaan kätköön. Hän suuntasi askeleensa
+raatihuoneelle, jossa kaupungin valtuusmiehet olivat koolla. Siellä hän
+viipyi koko kauvan, muuta uutta kuulematta kuin että taistelu oli
+kääntynyt huonolle puolelle. Armeija ei tietänyt enää ketä totella.
+Kenraali Ducrot oli ollut kaksi tuntia ylipäällikkönä ja silloin se oli
+peräytynyt, vaan kenraali Wimpffenin päästyä ohjaksiin sitä taas
+ajettiin eteenpäin. Ja tämä käsittämätön häilyväisyys, asemain jälleen
+valloittaminen, joista juuri oli luovuttu, velttous ja suunnitelman
+puute jouduttivat tappiota.
+
+Delaherche astuskeli aina ruununvoudin talolle katsomaan, joko keisari
+oli palannut. Mutta siellä hän ei kuullut muuta kuin että marsalkan
+haava, joka juuri oli sidottu, ei ollut vaarallinen sekä että hän
+nukkui levollisesti. Vaan tultuaan kello yksitoista kadulle jälleen oli
+siellä vastassa pitkä jono pölyisiä ratsastajia, jotka ajoivat käyten,
+ja heidän etunenässään keisari. Hän palasi oltuaan neljä tuntia
+taistelukentällä, kuoleman kidassa, vaan kuolema ei ollut sittenkään
+häntä huolinut. Tuskan hiki oli viruttanut pois maalin kasvoilta,
+jäykistetyt ja mustatut viikset riippuivat veltosti suupielissä,
+tuhanharmailla kasvoilla asui kuolemantuska. Eräs upseeri, joka jäi
+Eurooppa nimisen majatalon luo, kertoi retkestä, sanoi, että he olivat
+kulkeneet Moncellesta Givonneen pitkin kapeaa laaksoa ensimmäisen
+osaston miesten keskessä, jotka saksilaiset olivat hätyyttäneet pienen
+puron oikealle rannalle. Ja palanneet he olivat Givonnen tietä, jossa
+vallitsi sellainen tungos, että jos keisari olisi vielä tahtonut
+kääntyä takasin, se ainoastaan suurimmalla vaikeudella olisi
+onnistunut. Ja mitäpä hyötyä siitä sitäpaitsi olisikaan ollut?
+
+Kun upseeri parhaallaan kertoi kertomustaan kuului peloittava rymähdys.
+Kranaatti oli musertanut uuninpiipun Sainte Barben kadun varrella.
+Siitäkös mylläkkä syntyi; joukosta kuului kimakoita naisten huutoja.
+Delaherche painautui seinää vasten kun toinen rysäys kuului ja kaikki
+ikkunanruudut läheisessä talossa murskautuivat pieniksi sirpaleiksi.
+Mitä, jos he nyt rupeavat ampumaan Sedania! Hän hyökkäsi huimaa vauhtia
+kotiinpäin. Hänen täytyi, täytyi paikalla saada varmuutta! Tehtaan
+katolta näki laajalti kaupunkia sekä sen ympäristöjä.
+
+Hän kipusi katolle ja tyyntyi heti. Taistelu oli kaupungin yläpuolella,
+luodit saksalaisten pattereista Marféen ja Frenoisin harjuilla eivät
+voineet vahingoittaa kaupungin taloja, vaan putoilivat Algierin
+ylängölle. Ensin hän arveli, että ne kranaatit, jotka olivat vast'ikään
+kaupungissa räjähtäneet, olivat jotenkin sinne eksyneet, sillä Sedania
+ei vielä pommitettu, vaan lähemmin tarkastettuaan hän tuli siihen
+päätökseen, että ne oli lähetetty vastaukseksi muutamiin laukauksiin,
+jotka oli ammuttu linnan tykistöstä. Hän kääntyi pohjoseen päin ja
+katseli linnoitusta, tuota suurta mustunutta rakennus-sokkeloa, joka
+näytti suuremmoiselta ja lapselliselta samalla. Hänen mielensä kävi
+niin haikeaksi sitä katsellessa. Mitä hyötyä siitä nyt oli ja sen
+kanuunoista, joiden luodit lentelivät helposti toisesta taivaan
+reunasta toiseen? Se ei ollut valmistaunut taisteluun. Ei sillä ollut
+aseita, ei ruutia, ei miehistöä. Tuskin kolme viikkoa takaperin oli
+kuvernööri muodostanut pienen joukon hyväntahtoisista kaupunkilaisista
+hoitamaan niitä muutamia tykkiä, jotka vielä olivat kunnossa. Ei ollut
+kuin seitsemän eli korkeintaan kahdeksan latinkia joka tykin osalle ja
+niitä täytyi pitää säästäin, ammuttiin vain pari kertaa tunnissa,
+kunnian vuoksi, sillä luodit eivät lentäneet lähimainkaan perille, vaan
+putoilivat vastapäätä oleville niityille. Viholliset patterit
+vastasivatkin vain silloin tällöin, ikäänkuin olisivat tunteneet
+ylenkatsetta ja sääliä.
+
+Nämä patterit vetivät ehdottomasti Delaherchen huomion puoleensa. Hän
+tähysteli uteliaasti Marféen kumpuja kun muisti suuren kaukoputkensa,
+jolla oli usein ympärystöjä katolta tarkastanut. Hän riensi sitä
+noutamaan ja katseli palattuaan vainioita, puita, taloja sekä viimeksi
+Frenoisin suurta patteria ja sen yläpuolella upseeriryhmää, jonka Weiss
+oli Bazeillesista epäselvästi nähnyt. Mutta kiikarin avulla eroitti
+Delaherche heidät aivan selvästi, näki kohta, että ne olivat ylempiä
+upseereja ja arvasi johonkin esikuntaan kuuluviksi. Muutamia makasi
+pitkällään nurmikossa, toiset seisoivat ryhmissä. Ja heidän edessään
+seisoi eräs mies ypö yksinään. Hän näytti kuivalta ja laihalta sekä oli
+puettu yksinkertaseen sotilaspukuun, joka kumminkin ilmaisi
+hallitsijan. Aivan varmasti siinä oli Preussin kuningas, pikkusena kuin
+pikkulilli, kuin tinasotamies hänen kaukoputkensa lasissa. Vähitellen
+hän tuli aivan varmaksi että oli arvannut oikein, eikä voinut enää
+kääntää silmiään pois tuosta sanomattoman pikkuruisesta miehestä, jonka
+kasvot eivät näyttäneet suuremmilta kuin nuppineulan pää.
+
+Päivä ei ollut vielä puolessa ja kuningas seurasi armeijainsa
+matemaattisesti tarkkaa, järkähtämätöntä marssia. Ne tunkivat eteenpäin
+ennakolta määrätyitä teitään ja pitensivät yhä sotilas- ja tykkivyötä,
+joka oli alkanut muodostua Sedanin ympärille. Vasen siipi, joka oli
+tullut Doncheryn ketoa, jatkoi reittiään Saint-Albertin solalle
+Saint-Mengesin ja Fleigneuxin ohi; ja hän näki selvästi XI:n
+armeijaosaston takana, joka oli tulisessa taistelussa kenraali Douayn
+joukkojen kanssa, V:n armeijaosaston metsän peitossa lähenevän Illyn
+kiviristiä sillä välin kun patteriat vuorottelivat yhtä mittaa niin
+että koko taivaan ranta näytti olevan yhtenä tulena. Oikea siipi otti
+haltuunsa koko Givonnelaakson, XII:s osasto anasti Moncellen, kaarti
+oli marssinut Daignyn kautta ja meni parhaallaan puron yli suunnaten
+suoraan kiviristille, pakotettuaan kenraali Ducrotin vetäytymään
+Garennen metsän taakse. Ponnistus vielä ja Preussin perintöprinssi
+saattoi antaa kättä Saksin perintöprinssille aavalla tasangolla
+Ardennin metsän laidassa. Kaupungin eteläpuolella ei näkynyt enää
+Bazeilles, se peittyi tykkänään pölyyn ja savupilviin, joita tuprusi
+palavista taloista.
+
+Ja kuningas seisoi levollisena katsoen ja odottaen. Tunti ehkä, eli
+kaksi, kenties kolmekin, tässä oli ainoastaan kysymys ajasta; toinen
+rattaan hammas liittyi toiseen, hävityskone oli pantu liikkeelle ja
+teki tehtävänsä. Iloisen säteilevän taivaan alla supistui
+taistelutanner supistumistaan, pienten mustien pisteiden vimmattu
+vilinä vetäytyi lähemmä Sedania. Ikkunan ruudut välähtelivät
+kaupungissa, näytti kuin joku talo vasemmalla, Cassinen etukaupungin
+puolella, olisi ollut tulessa. Mutta etempänä, Doncheryn ja Carignanin
+seutuvilla lepäsivät kentät jälleen autioina, siellä vallitsi lämmin,
+säteilevä rauha; Maasin kirkas pinta, elämästään iloitsevat puut,
+laajat hedelmälliset vainiot, viheriät niityt värähtelivät puolipäivän
+helteessä.
+
+Kuningas kääntyi seurueensa puoleen kysyen jotain. Hän halusi tietää
+kaikki, tuntea kaikki, olla elävässä yhteydessä noiden elävien
+tomuhiukkasten kanssa, jotka hänen viittaustaan tottelivat. Oikealla
+puolellaan liiteli ilmassa tykin pauketta pelästynyt pääskyparvi, yleni
+korkealle ja katosi etelään päin.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Ensimmältä pääsi Henriette nopeasti rientämään Balanin tietä. Kello oli
+vasta vähän yli yhdeksän ja talojen sekä puutarhojen reunustama tie oli
+vielä melkein tyhjä, vaan kuta lähemmä kauppalaa hän tuli sitä
+vaikeampi oli päästä eteenpäin. Hänen täytyi joka hetki väistyä
+seinävierille marssivien joukkojen tahi pakolaisten tieltä ja pieni kun
+oli, puettuna tummaan hameeseen, somat hienoset hiukset ja kalpeat
+kasvot melkein pitsiliinan peitossa, ei häntä monikaan huomannut ja hän
+sai häiritsemättä jatkaa kulkuaan.
+
+Mutta Balanissa tukkesi rykmentti merijalkaväkeä tien. Siinä seisoi
+suurten puiden peitossa läpipääsemätön joukko miehiä, jotka odottivat
+käskyä. Hän nousi varpailleen, loppumattoman pitkältä näytti jono! Ja
+hän teki rohkean yrityksen, kyyristyi kokoon ja lähti pujottautumaan
+miesten välitse. Häntä tyrkittiin kyynärpäillä, hän sai monta kolhausta
+pyssynperistä ja päästyään parikymmentä askelta alkoi ympäriltä kuulua
+kovaäänistä vastustusta. Kapteeni käänsi päätään ja suuttui.
+
+-- Mitä, nainen täällä? Hulluko te olette?... Minne teillä on matka?
+
+-- Bazeillesiin.
+
+-- Mitä? Bazeillesiin!
+
+Ympärillä olevat miehet purskahtivat nauruun, osottelivat häntä ja
+kertoivat toisilleen, minne hän aikoi. Kapteenikin näytti huvitetulta
+ja sanoi:
+
+-- Vai Bazeillesiin, tyttöseni? No, ottakaapa sitten meidät
+mukaanne!... Olimme siellä äskettäin ja toivon, että pääsemme pian
+jälleen, vaan sen voitte uskoa, että siellä ei ole kylmä nyt!
+
+-- Minun täytyy Bazeillesiin miestäni tapaamaan, selitti Henriette
+lauhkealla äänellään sinisissä silmissä levollinen päättäväisyys.
+
+Nauru vaikeni, eräs vanha kersantti koetti antaa hänelle tietä ja
+pakoitti kääntymään takasin.
+
+-- Lapsi parka, ettehän te voi mitenkään tästä päästä, näettehän sen
+nyt... Eikä Bazeillesiinkaan ole naisilla nyt menemistä... Tapaattehan
+te miehenne sittenkin! Elkää nyt olko mieletön, kuulkaa!
+
+Hänen täytyi antaa perään, täytyi luopua yrityksestään tunkeutua
+miesten välitse Bazeillesiin, vaan hän jäi seisomaan lähelle, hän
+tahtoi sittenkin täyttää aikomuksensa... Hän kuunteli miesten puhetta
+ja pääsi sitten tutustumaan asioihin. Upseerit olivat katkeralla
+mielellä peräytymiskäskyn johdosta, joka oli pakoittanut heidät
+lähtemään Bazeillesista neljänneksen yli kahdeksan, silloin kun
+kenraali Ducrot oli päässyt komentajaksi marsalkan jälkeen ja päättänyt
+koota joukot Illyn harjanteelle. Ja pahinta kaikista, ensimmäinen
+osasto oli peräytynyt liian äkkiä ja jättänyt Givonnen laakson
+saksalaisille; ja kahdennentoista osaston, jonka rintamaa jo kovasti
+ahdistettiin, vasen siipi tuli silloin kaarretuksi. Vaan nyt, kun
+kenraali Wimpffen seurasi kenraali Ducrota, oli taas ensimmäistä
+suunnitelmaa seurattava ja oli annettu käsky valloittaa Bazeilles
+takasin, maksoi mitä maksoi, ja työntää baijerilaiset Maasiin. Eikös
+ollut typerää typerämpää luopua asemasta, jota vähän ajan perästä sai
+koettaa saada takasin ja vielä päälle päätteeksi vihollisen kynsistä?
+He olivat kyllä valmiit kuolemaan, vaan eivät he tällaista leikkiä
+käsittäneet!
+
+Miehistössä syntyi äkkiä kuhinata. Kenraali Wimpffen tuli
+seuralaisineen. Hän nousi seisomaan jalustimissa ja huusi kasvot
+innosta hehkuvina:
+
+-- Ystäväni, me emme voi vetäytyä takasin, me emme voi, sillä se olisi
+kerrassa loppu... Jos meidän täytyy peräytyä, niin menemme Carignanin
+tietä eikä Mezièresin... Mutta me tahdomme voittaa, te olette tänä
+aamuna antaneet heitä selkään ja te tulette antamaan vieläkin!
+
+Ja hän nelisti eteenpäin Moncelleen vievää tietä. Miehestä mieheen
+kulki huhu, että hänellä oli juuri ollut kiivas väittely kenraali
+Ducrotin kanssa; kumpikin pysyi kiinni suunnitelmassaan ja moitti
+toisen ehdotusta, toinen selitti, että peräytyminen Mezièresin kautta
+ei ollut enää tänään mahdollinen, toinen ennusti sotajoukon ennen iltaa
+joutuvan täydellisesti kaarretuksi, ellei se heti vetäytynyt Illyn
+harjulle. Molemmin puolin sinkoili syytöksiä, ett'eivät he tunteneet
+seutua eikä joukkojen todellista tilaa. Ja valitettavasti he olivat
+molemmat oikeassa.
+
+Henriette unohti hetkeksi palavan halunsa päästä eteenpäin. Hän huomasi
+vähän matkan päässä kadulla istumassa erään perheen Bazeillesta, köyhän
+kankurin vaimoneen ja tyttöineen, joista vanhin oli ainoastaan yhdeksän
+vuotta.
+
+He olivat niin uupuneita ja voimattomia ponnistuksista ja tuskasta että
+olivat jalattomina siihen lyyhistyneet.
+
+-- Niin, rouva rakas, kertoi vaimo Henriettelle, meillä ei ole mitään
+enää... Muistattehan rouva, meidän talomme oli kirkkotorin laidassa ja
+kranaatti tulee ja sytyttää sen palamaan. Minä en ollenkaan ymmärrä,
+miten me, lapset ja kaikki, pääsimme sieltä hengissä...
+
+Pikku tytöt purskahtivat jälleen itkuun ja äiti jatkoi rajusti
+viittilöiden kertomustaan:
+
+-- Minä näin kangaspuiden palavan kuin kuivat katajat ... ja sängyn ja
+huonekalut, kaikki ne menivät. Olkikupo ei sen sukkelampaan pala! Entäs
+pöytäkello, jota minä en saanut pelastetuksi...
+
+-- Paholainen heidät nielköön, manasi mies vesissä silmin, mikä meidän
+eteemme nyt tulee!
+
+Henrietten ääni värähteli hänen sanoessaan:
+
+-- Olettehan te kumminkin yhdessä molemmat, olette terveitä ja jaksatte
+tehdä työtä. Ja pikku tyttönne ovat tallella. Mitäpä valittamista
+teillä oikeastaan on!
+
+Sitten hän kyseli mitä Bazeillesissa oli tapahtunut, olivatko nähneet
+hänen miestään, vieläkö huvila oli eheänä. Mutta he eivät
+säikähdyksissään oikein tietäneet, vaan puhuivat ristiin. Eivät he
+olleet nähneet herra Weissiä, ei kukaan. Vaan silloin huusi yksi
+tytöistä, että hän oli nähnyt, pitkällään katukäytävällä suuri reikä
+päässä. Saadakseen hänet vaikenemaan antoi isä tytölle läimäyksen, hän
+tiesi varmasti, että se oli valhetta koko juttu. Ja mitä taloon tuli
+seisoi se paikallaan vielä silloin kun he pakenivat; muistivat
+huomanneensa senkin, että ovet ja ikkunat olivat tarkasti suljetut,
+ikäänkuin siellä ei olisi ollut sisällä ketään. Mutta silloin ei
+baijerilaisilla vielä ollutkaan hallussaan muuta kuin kirkkotori ja
+heidän täytyi valloittaa kauppala katu kadulta ja talo talolta. Vaikka
+on se mahtanut heille onnistua, koska koko Bazeilles kuului olevan
+tulen vallassa. Ja ihmisraukat kertoivat kertomasta päästyään
+näkemäänsä surkeutta, pelosta vielä vavisten, silmissä palavat talot,
+virtanaan vuotava veri ja ruumiit, jotka peittivät maanpinnan.
+
+-- Entä mieheni? kysyi Henriette.
+
+He eivät vastanneet, eivät voineet enää puhua, vaan nyyhkivät kädet
+kasvojen edessä. Ja hän jäi levollisena paikalleen seisomaan, vaikka
+sydäntä kouri kauhea tuska, huulet vain värähtelivät. Mikä oli totta
+mikä valhetta? Hän vakuutti itselleen, että tyttö oli erehtynyt, vaan
+se ei auttanut, hän näki kuitenkin miehensä poikkipuolin kadulla
+luodinläpi otsassa. Umpilukkoon suljettu talo häntä myös huolestutti:
+mitä se tiesi? hän ei siis enää ollut siellä? Vakuutus, että miehensä
+oli kuollut, hyhmetytti yhtäkkiä hänen verensä. Vaan kenties hän ei
+ollutkaan kuin haavoitettu; ja halu rientää sinne tarttui häneen
+sellaisella voimalla, että hän olisi uudelleen koettanut tunkeutua
+rivien lävitse, ellei samassa olisi annettu lähtömerkkiä.
+
+Useimmat näistä nuorista sotilaista tulivat Toulonista, Rochefortista
+eli Brestistä, he olivat tuskin vielä päässeet harjoituksista eivätkä
+koskaan käyneet tulessa; ja he olivat kumminkin taistelleet aamusta
+alkaen vanhain sotaurhojen rohkeudella ja kestäväisyydellä. Samat
+miehet, jotka olivat olleet kaikista tottumattomimmat, kaikista
+huonoimmat marssimaan Reimsistä Mouzoniin tullessa, osoittautuivat nyt
+kuriin tottuneimmiksi, parhaiten koulituiksi kaikista, pysyivät
+kiivaimmassa tulessa veljellisesti koossa itseuhraavaisuuden ja
+velvollisuuden tunteen elähyttäminä. Merkin kajahdettua he palasivat
+taisteluun ja uudistivat hyökkäyksen vaikka olivat pakahtua harmista.
+Kolmasti oli luvattu divisioona avuksi; se oli vain kiihotusta, apua ei
+kuulunutkaan. He tunsivat, että olivat hyljättyjä, että heidät
+tahdottiin uhrata. Ja se oli heidän henkensä, jota vaadittiin nyt
+Bazeillesiin takasin vietäessä. He tiesivät sen ja antoivat napisematta
+henkensä, supistivat rivit ja lähtivät puiden suojasta avonaiselle
+tielle kranaatti- ja kuulatuiskuun.
+
+Henrietteltä pääsi syvä helpottava huokaus. Vihdoinkin, he lähtivät
+toki! Hän kulki perässä toivoen pääsevänsä heidän mukanaan
+Bazeillesiin, altisna juoksemaankin, jos he juoksivat. Vaan eipä
+kestänyt kauvan ennenkun sotamiehet pysähtyivät. Luotia satoi
+satamalla; jos Bazeilles oli takasin otettava täytyi valloittaa joka
+kyynärä maata, joka kuja, joka tupa, joka peltotilkka oikealla ja
+vasemmalla puolella. Etumaiset rivit ampuivat, kulku oli sanomattoman
+hidasta, joka silmänräpäys kohtasi esteitä. Sillä tavoin eihän ikään
+tule perille, ei, jos jää siihen rivien taa odottamaan kunnes ne ovat
+voittaneet. Hän teki nopean päätöksen ja kääntyi oikealle pienelle
+polulle, joka johti niityille.
+
+Henrietten aikomus oli kiertää Bazeillesiin laajojen niittyjen kautta,
+joita on pitkin Maasin vartta, vaan siinä hän pettyikin. Yhtäkkiä
+loppui tie pieneen välkkyvään mereen; hänen mieleensä ei ollut
+juolahtanut, että alavat niityt oli varovaisuudesta laskettu veden
+alle. Hän aikoi ensin lähteä samaa tietä takasin, vaan muutti sitten
+tuumansa ja astui niityn reunaa, vajoten nilkkaa myöten märkään
+heinikkoon. Vaan parin sadan kyynärän päässä oli vastassa lauta-aita.
+Sillä kohti aleni maanpinta, vettä oli puolentoista kyynärän syvältä ja
+aidassa kiinni. Siitä ei voinut mitenkään päästä. Hän puristi kätensä
+nyrkkiin ja ponnisti kaikki voimansa, ettei purskahtaisi itkuun. Ja
+lähti, vähän aikaa itkun kanssa taisteltuaan, aitavartta ylöspäin
+kulkemaan kunnes tuli pienelle polulle, joka vei hajallaan olevien
+talojen luo. Ja silloin hän luuli päässeensä pahimmista vaikeuksista;
+kaikki nämä lukemattomat pienet tiet ja polut, jotka johtivat
+kauppalaan, olivat vanhoja tuttuja.
+
+Mutta siellä putoili kranaatteja. Henriette pysähtyi kauhistuneena kun
+kuuli tärisyttävän räjähdyksen. Pommi oli lauennut ainoastaan muutaman
+kyynärän päässä, hän tunsi ilmanpainonkin. Katsellen harjuja vasemmalla
+puolen virtaa, jossa saksalaiset patterit savusivat, hän taas lähti
+astumaan. Hän tahtoi pitää varuilla, milloin kranaatit tulivat, ja
+juosta tieltä pois, sillä hän ei tahtonut kuolla; hän tahtoi löytää
+miehensä, tuoda hänet pois sieltä surman suusta, elää hänen kanssaan
+jälleen onnellista, onnellista elämää. Kranaattia tippui yhä, hän hiipi
+aidan vierustaa ja haki suojaa joka puusta ja pensaasta. Vaan nyt oli
+edessä avoin paikka, jolla kohti tie jo oli ihan täynnä kranaatin
+sirpaleita. Hän odotti erään aitan nurkalla kun huomasi kuopasta tien
+vieressä lapsenpään pistävän esille, joka uteliaasti kurkisteli
+ympärilleen. Se oli kymmenvuotias paljaskoipinen pojan nulikka, pieni
+kuljeksija, jolla ei ollut päällään muuta vaatetta kuin paita ja
+hajalliset housut, vaan jolla kumminkin oli ihmeesti hauskaa ja vielä
+taistelun johdosta. Pienet mustat silmänsä kiilsivät ja hän hypähteli
+ilosta joka kerta kun pommi räjähti.
+
+-- Hih! kuinka lystiä... Elä tule, tuossa lentää vielä yksi!... Pomm!
+osasipas peto paukahtaa!... Elä tule, elä tule nyt!
+
+Ja joka kerta kun kranaatti tuli sukelsi poika kuopuraansa, pisti taas
+pörhöpäänsä näkyviin ja painautui samassa jälleen piiloon. Henriette
+teki sen huomion, että kranaatit tulivat Lirystä ja että Pont-Maugisen
+ja Noyersin patterit ammuskelivat Balania. Hän näki selvästi savun
+ammuttaessa tuprahtavan ilmaan ja kuuli suhahduksen paukauksen jälkeen.
+Vaan nyt tuntui ampuminen laimenevan, köykäset savuhattarat haihtuivat
+hiljoilleen.
+
+-- Kas nyt niille varmaankin annetaan ryyppyjä, huusi poika, joutukaa
+nyt! Antakaa kätenne tänne, niin juostaan!...
+
+Hän tarttui Henrietten käteen ja veti muassaan; ja he vilistivät niskat
+kumarassa aukean paikan ohitse. Yli päästyä he seisahtuivat haasian taa
+ja katsoivat jälelleen. Taasen tuli kranaatti lentäen ja paiskautui
+aittaan, jonka viereltä he juuri olivat lähteneet. Pelottavalla
+jyskeellä rämähti huone kasaan.
+
+Pojasta oli tämä niin hupaista, että hän tanssi ja pyöri
+ihastuksissaan.
+
+-- Hyvä! Sepä vasta rytinätä oli!... Mutta paras oli, että laukkasimme
+pois sieltä.
+
+Mutta Henriette kohtasi toistamiseen esteitä, jotka näyttivät
+voittamattomilta, puutarha-aitoja ilman pienintäkään rakoa eli solaa,
+josta olisi päässyt puikahtamaan. Pieni seuralaisensa nauroi yhtä
+mittaa ja tuumasi, että kun päästä tahtoo niin pääseekin. Hän kipusi
+aidan harjalle ja auttoi hänetkin sinne. Ja ykskaks he seisoivat
+vähässä ruokakasvitarhassa herne- ja papupenkkien keskellä. Sitä
+ympäröi joka puolella aita ja heidän täytyi mennä pienen
+puutarhurinmajan kautta, että pääsivät sokkelosta ulos.
+
+Poika astui viheltäen edellä. Hän avasi oven ja he tulivat tyhjään
+suojaan ja siitä toiseen, jossa näkivät vanhan vaimon, ainoa
+luultavasti, joka oli kotona talon asukkaista. Hän seisoi pöydän
+ääressä vallan tyrmistyneenä, katseli äänetönnä näitä kahta
+tuntematonta ihmistä, jotka sanaakaan virkkamatta kulkivat hänen
+talonsa kautta. Sen toisella puolella oli pieni katu, jota seurasivat
+vähän matkaa, vaan sitten oli taas uusia esteitä edessä ja he saivat
+kulkea pitkän matkan aitojen ja kaikenmoisten tukkeiden yli kipuamalla,
+oikasivatpa tarpeen vaatiessa navettojen ja tallien kautta eli
+puikahtivat ikkunoista, miten vain pääsivät. Koirat haukkuivat ja
+kerran oli lehmä, joka pakeni häntä ojolla, puskea heidät kumoon. Mutta
+nyt he eivät varmaankaan enää olleet kaukana Bazeillesista, sillä
+nenään tuntui palaneen kärsky ja suuret punertavat pilvikasat
+pimensivät vähä väliä auringon.
+
+Kulkupoika seisahtui äkkiä Henrietten eteen.
+
+-- Kuulkaas, mihin te oikeastaan olettekaan matkalla?
+
+-- Etkö sinä sitä tiedä, Bazeillesiin tietysti.
+
+Poika luirautti pitkän vihellyksen ja nauroi tyytyväisesti.
+
+-- Bazeillesiin... Ei kiitos, sinne en minä lähde, muuanne minä menen.
+Hyvästi!
+
+Ja hän juoksi tiehensä, meni niinkuin oli tullutkin.
+
+Maantieltä kuopasta oli Henriette hänet löytänyt ja kadotti näkyvistään
+aidan-nurkkaukseen eikä luultavasti tulisi häntä enään koskaan
+näkemään.
+
+Yksin jäätyään alkoi Henrietteä pelottaa. Tuosta heikosta lapsesta ei
+hänellä ollut mitään turvaa, mutta se oli kuitenkin viihdyttänyt häntä
+lörpötyksillään. Nyt hän värisi, hän, joka luonteeltaan oli niin
+rohkea. Kranaatteja ei enään pudonnut, saksalaiset olivat laanneet
+ampumasta Bazeillesia epäilemättäkin pelosta että sattuisivat tappamaan
+omiaan, jotka olivat herroina kylässä. Muutamia minuutteja sitten kuuli
+luotien suhisevan kuin mehiläispesässä, josta hänelle oli kerrottu ja
+jonka hän nyt tunsi.
+
+Kääntyessään erään talon kulmassa, kuuli Henriette korvansa juuressa
+kumean äänen, ja kalkkikappaleet, jotka putosivat alas, panivat hänet
+äkkiä pysähtymään: luoti oli sattunut rakennukseen; hän jäi kalpeana
+seisomaan.
+
+Ennenkun hän sai selville olisiko kyllin rohkea jatkamaan matkaansa,
+sai hän otsaansa lyönnin, niinkuin vasaralla; hän putosi
+puolipyörtyneenä polvilleen. Toinen luoti, joka oli ponnahtanut maasta
+takaisin, oli sattunut otsaan, vähän yläpuolelle vasenta silmää ja
+jätti siihen suuren mustelman. Kun hän koetti otsaansa käsillään,
+tulivat ne punaisiksi verestä. Mutta sormillaan tunsi hän, että päänsä
+oli eheä ja vahingoittumaton; ja rohkaistakseen itseään, toisti hän
+ääneen:
+
+-- Se ei tee mitään ... se ei tee mitään ... ei kerrassaan mitään...
+No, minä en pelkää, e-en! minä en pelkää!
+
+Ja se olikin totta, hän nousi ylös ja meni eteenpäin väliäpitämättä
+luodeista; ei hän enään ollut niitä muistaakseenkaan. Koettamatta
+suojella itseään, käveli hän reippaasti, pää pystyssä, päästäkseen pian
+määräpaikkaan. Luodit lentelivät yltympärillä, toistakymmentä kertaa
+oli hän tulla tapetuksi, mutta eipä ollut sitä huomaavinaan. Vihdoin
+oli hän lähellä Bazeillesia, hän astui ruohokentän yli tullakseen
+tielle, joka meni läpi koko kylän. Saapuessaan tielle, näki hän
+oikealla puolen, kahden sadan askeleen päässä oman talonsa ilmitulessa.
+Auringon kirkkaan loisteen tähden ei näkynyt liekkiä, mutta katto oli
+kuitenkin puoleksi sisäänpudonnut, ja ikkunoista tuprusi musta sakea
+savu. Silloin alkoi hän voimiensa takaa kiiruhtaa eteenpäin.
+
+Kello 8:sta alkain oli Weiss ollut sisäänsuljettuna sinne, eroitettuna
+joukoista, jotka olivat peräytyneet. Mahdotonta oli mennä Sedaniin,
+sillä baijerilaiset, jotka olivat tunkeutuneet Montivilliers-puiston
+lävitse, olivat sulkeneet pakotien. Hän oli yksin kiväärineen ja
+patruunineen, jotka olivat hänelle jääneet. Yhtäkkiä huomasi hän ovensa
+edustalla kymmenkunta sotilasta, jotka, kuten hänkin, oli eroitettu
+tovereista; nämä katselivat ympärilleen etsien suojaa, jossa voisivat
+myydä elämänsä niin kalliisti kuin mahdollista. Hän meni alas
+päästämään heidät sisään ja nyt oli huoneessa täysi vartiajoukko:
+kapteeni, korpraali ja kahdeksan miestä ja kaikki olivat päättäneet,
+etteivät antautuisi.
+
+-- Mitä tämä on! Laurent, oletko sinä siellä? -- huudahti Weiss
+hämmästyneenä nähdessään joukossa erään pitkän, laihan miehen, joka
+piti kädessään kaatuneelta ottamaansa kivääriä.
+
+Laurent, joka oli puettu siniseen verkapukuun, oli noin 30-vuotias; hän
+palveli nykyään puutarhurin luona, hiljan kadotettuaan äitinsä ja
+puolisonsa, jotka molemmat kuolivat kovaan kuumeesen.
+
+-- Miksi en olisi? -- vastasi hän. -- Minulla ei ole muuta kuin oma
+itseni, sen voin kyllä hyvästi antaa... Ja sitte, tiedättehän, että se
+huvittaa minua. -- Minä sivumennen sanoen, en ammu huonosti ... ja
+totta tosiaan ammun yhden näistä aaseista joka laukauksella!
+
+Sillä aikaa olivat kapteeni ja korpraali tarkastaneet huoneuksen.
+Alakerrassa ei ollut mitään tekemistä; he olivat tyytyväiset
+nostettuaan huonekalut ikkunoiden ja ovien eteen, koettaen siten tehdä
+mahdollisesti lujimman salpauksen. Senjälkeen kapusivat he kolmeen
+pieneen sokkeloon ensimmäisessä kerroksessa. Täältä ja ylhäältä
+ullakosta tahtoivat he puolustaa itseänsä, samassa havaiten parhaaksi
+Weissin varustukset, hän oli nimittäin patjoilla tukkinut ikkuna-aukot,
+laittaen niihin taitavasti ampumareikiä. Kun kapteeni kumartui ulos,
+tarkastaakseen ympäristöä, hämmästyi hän kuullessaan lapsen itkua.
+
+-- Mitä tämä on? ... kysyi hän.
+
+Samassa huomasi Weiss likeisessä värjäyslaitoksessa pienen sairaan
+Charlen makaavan valkeiden raitien välissä, kasvot kuumeesta punottaen.
+Janoaan sammuttaakseen huusi hän äitiään, mutta tämä makasi lattialla,
+pää muserrettuna.
+
+Weiss vastasi surullisesti, osottaen lasta:
+
+-- Se on eräs lapsiraukka, jonka äidin kranaatti on tappanut;
+senpätähden lapsi nyt itkee.
+
+-- Piru heidät vieköön, mutisi Laurent, sen he saavat maksaa.
+
+Weiss ja kapteeni, mukanaan puutarhuripoika ja kaksi miestä, olivat
+menneet ullakkoon, voidakseen paremmin nähdä kadulle, jonka varrella
+kirkkotori oli. Se oli nyt baijerilaisten vallassa. Mutta nämä kulkivat
+eteenpäin suurella vaivalla ja varovaisuudella. Eräässä kadun kulmassa
+pieni joukko jalkaväkeä hätyytti heitä melkein neljännestunnin verran
+ja ottelu olikin niin ankara että kuolleita makasi läjittäin. Sitte
+anastivat he erään talon toisessa kulmassa, ennenkun menivät edemmäksi.
+
+Yht'äkkiä nähtiin savun keskellä naisen eräästä ikkunasta ampuvan
+kiväärillä. Se oli erään leipurin talo ja sielläkin oli sotilaita
+muiden asukasten keskellä ja kun viholliset vihdoinkin olivat saaneet
+tämän talon valtaansa, kuului sieltä kiljuntaa ja kauheata meteliä...
+Ihmisjoukko, joiden seassa voi huomata nuoria ja vanhoja, miehiä ja
+naisia, ajettiin toisella puolen katua olevan muurin luo -- senjälkeen
+kuului kiväärin laukaus, verta purskahti aina kattoon asti. Saksalaiset
+olivat taipumattomia. Kukin sotaväkeen kuulumaton, jolla tavattiin
+aseita, ammuttiin paikalla syytettynä siitä että oli asettunut kansain
+oikeuksien ulkopuolelle. Kiivas vastustus, jota kohtasivat kylässä,
+saatti heidät raivostumaan ja suuret tappiot, joita olivat kärsineet
+viimeisten viiden tunnin aikana, ärsytti heidät julmaan kostoon.
+Katuojat valuivat verta, ruumiit sulkivat kadut, kaatuneet makasivat
+suurissa läjissä, kuului ainoastaan korahduksia ja valittavia
+huudahduksia. Joka rakennukseen, jonka viholliset anastivat, nähtiin
+muutamien viskaavan palavia olkia, toisien sytyttävän valkeata
+tulisoihduilla, vielä toisien valelevan muureille paloöljyä; ja kohta
+olivat kadut yhtenä tulimerenä.
+
+Keskellä kylää oli Weissin talo lukituin ovin ja tukituin ikkunoin,
+kuin varustettu linnoitus, joka odotti vihollista.
+
+-- Huomatkaa, tuossa he tulevat! huusi kapteeni.
+
+Ullakosta ja ensimmäisestä kerroksesta yht'aikaa ammuttu laukaus kaatoi
+kolme baijerilaista, jotka hiljaa hiipivät muurien varjossa. Toiset
+peräytyivät, peittäytyen rakennuksien suojaan; ja nyt alkoi piiritys;
+sellainen kuulatuisku roiski muuria vastaan, että luuli olevan kovan
+raesateen. Yli kymmenen minuutin ammuttiin täten aikaansaamatta
+suurempaa vahinkoa kuin että kalkitus irtautui rakennuksista.
+
+Eräs mies, jonka kapteeni oli ottanut mukaansa ullakolle, oli
+varomattomuudesta näyttäytynyt ikkunassa ja tuli tapetuksi paikalla;
+kuula oli sattunut otsaan.
+
+-- Soo ... nyt on meitä yksi vähemmän, murisi kapteeni. Pitäkää toki
+vaari itsestänne -- älkää antako ampua itseänne huvin vuoksi.
+
+Itse oli hän ottanut kiväärin, jolla ampui vihollista ikkunaverhon
+suojaamana. Mutta Laurent, puutarhurin poika, herätti hänen
+ihmettelyänsä. Tämä oli asettunut polvilleen ja piti pyssyn suuta
+eräässä ampumareiässä eikä ampunut kertaakaan ohitse, vaan ilmoitti jo
+edeltäpäin tuloksen.
+
+-- Kas niin, -- nyt tuo pieni sinipukuinen upseeri -- sydämmeen -- sen
+jälkeen tuo pitkä, laiha -- ihan silmien väliin -- nyt sitten tuo
+punaisella parralla, jota kauan olen katsellut -- häntä pitää ampua
+vatsaan. Ja joka kerralla kaatui mies ammuttuna, niinkuin hän oli
+ilmoittanut. Hän tähtäsi tarkkaan, eikä hätäillyt ensinkään, muuten
+ajatteli tekevänsä tarpeeksi jos ampuu yhden kerrallaan nurin.
+
+-- Voi, jospa minulla vaan olisi hyvät silmät, huudahti Weiss
+raivoisasti.
+
+Hän oli vast'ikään särkenyt silmälasinsa ja oli siitä nyt huolissaan.
+Hänellä ei ollut enään muuta, kuin lornjettinsa, mutta oli aivan
+mahdotonta saada niitä pysymään paikallaan, sillä hiki virtasi pitkin
+hänen kasvojansa. Usein ampui hän umpimähkään ja tuskin voi pitää
+pyssyä kädessään: niin kiihoittunut oli hän. Kaikki hänen tavallinen
+iloisuutensa ja maltillisuutensa oli poissa, joka hetki tuli hän
+kiivaammaksi.
+
+-- Älkää karehtiko, ei se mitään auta, sanoi Laurent. Malttakaappas,
+tähdätkää hyvin huolellisesti tuota, joka on ilman kypäriä, -- tuota,
+joka on höystekauppiaan talon nurkalla ... kas niin -- se oli hyvä --
+te ammuitte häneltä jalan, -- katsokaapas, kuinka hän potkielee
+verissään.
+
+Weiss hiukan vaaleni ja murisi:
+
+-- Voi ... tappakaa hänet.
+
+-- Tuhlaisinko minun kuulani! En koskaan maailmassa! Ei! -- nyt otan
+minä mieluummin toisen, tuo on jo kuitenkin kuoleman oma!
+
+Hyökkääjät olivat huomanneet että ullakon aukon luona oli joku
+erinomainen ampuja. Ei kukaan ihminen voinut elävänä lähestyä taloa.
+Sentähden komennettiinkin esille uusia, reippaita joukkoja, jotka
+luodeillaan lävistivät katon liuskakivet, ikäänkuin ne olisivat olleet
+ohutta paperia. Kuulat tunkeutuivat sisään joka paikkaan, suhisten kuin
+mehiläisparvi. Joka silmänräpäys oli henki vaarassa.
+
+-- Menkäämme alas, sanoi kapteeni, me voimme vielä pysyttäytyä piilossa
+ensimmäisessä kerroksessa. Mutta kun hän lähestyi rappusia, sattui
+kuula hänen kylkeensä ja hän kaatui.
+
+-- Tuhat tulimmaista!
+
+Weiss ja Laurent sekä vielä elossa oleva sotamies tahtoivat raahata
+hänet alas, vaikka hän pyysi etteivät hänestä huolehtisi. Hän oli
+tehnyt tehtävänsä ja voi olla yhtä hyvin siellä kuin täällä. Kuitenkin
+tahtoi hän johtaa puolustusta, kun he olivat vieneet hänet sänkyyn.
+
+-- Ampukaa joukkoon, älkää välittäkö seurauksista. Niin kauan kun
+tulenne ei vähene, ovat he siksi varovaisia, etteivät tule lähemmä.
+
+Pienen talon piiritystä kesti yhä. Useasti näytti siltä kuin katto ja
+seinät kaatuisivat ankarassa kuulatuiskussa, mutta kun laukaukset
+hiukan harvenivat, kohosivat ne savupilvien keskeltä uudestaan. --
+Viholliset hurjistuivat kun kelvoton rakennus tuotti heille niin suurta
+tappiota.
+
+Sotilaat kiroilivat ja ampuivat kaukaa uskaltamatta rynnätä lyömään
+alikerran ovet ja ikkunat säpäleiksi.
+
+-- Malttakaa -- huusi korpraali -- kas tuolla ikkunaverhot putoavat
+alas.
+
+Kuulatuisku oli temmannut ikkunaverhon paikoiltaan, mutta Weiss ryntäsi
+esiin, työnsi aukkoon kaapin, jonka takaa Laurent voi jatkaa
+puolustusta.
+
+Eräs sotilaista makasi vertansa vuodattaen hänen jaloissaan, leuat
+murskana. Toinen sai kuulan kaulaan, vieri muuriin asti, jossa
+taukoamatta korisi, ruumiinsa väristessä suonenvedon tapaisesti. Nyt
+heitä oli vain kahdeksan, kapteenia lukuunottamatta, joka oli niin
+heikko, ettei voinut puhua, mutta joka vielä kättenliikkeillä antoi
+käskyjään istuen sängyssä.
+
+Kolmea alakerroksen huonetta alkoi olla mahdotonta puolustaa; kipsin
+palasia putoeli välikatosta ja seinistä; tuolit ja kaapit särkyivät
+kuin kirveen iskuista. Ja -- mikä pahinta -- ampumavarat olivat pian
+loppumaisillaan.
+
+-- Sepä vahinko, murisi Laurent, nythän oli käydä niin mainiosti.
+
+Weissille juolahti äkkiä jotain mieleen.
+
+Hän muisti kuolleen sotilaan ylhäällä ullakossa, ja meni ottamaan hänen
+patruunansa. Suuri palanen katosta oli revitty pois, hän näki kirkkaan
+sinisen taivaan ja herttainen auringon paiste hämmästytti häntä. Ettei
+tulisi tapetuksi, ryömi hän polvillaan ja löydettyään kolmekymmentä
+patruunaa, kiirehti hän jälleen alas.
+
+Mutta alhaalla jaatessaan ne Laurentin kanssa kuuli hän kummallisen
+huudon ja samassa kaatui eräs sotamies. Heitä ei ollut kuin 7; kohta
+sen jälkeen ei muuta kuin kuusi, sillä korpraali sai kuulan vasempaan
+silmäänsä ja kuoli paikalla.
+
+Tästä hetkestä alkain Weiss ainoastaan hämärästi muisti mitä tapahtui.
+Hän ja nuo viisi jälelle jäänyttä puolustautuivat yhä kuten hullut,
+ajattelematta että voisivat antautua.
+
+Noissa kolmessa pienessä huoneessa kohtasi tulijaa outo näky:
+särkyneitä huonekaluja mullin mallin, kaatuneitten ruumiit sulkivat
+tien, nurkassa makasi eräs haavoitettu valittaen kauheasti, lattia oli
+täynnä hurmeista verta, rappusia myöten kulki verivirta. Siellä voi
+ainoastaan vaivalla hengittää, sillä ilma oli raskas, sakea ja polttava
+ruudinsavusta, katkera haju oli tukehuttava. Eikä voinut nähdäkkään,
+oli synkkä yö, pimeässä välähtelivät vain punertavat, ampumisesta
+syntyvät liekit.
+
+-- Saakeli soikoon -- huudahti Weiss, -- he tuovat kanuunoita.
+
+Hän oli oikeassa. Joutuen epätoivoon raivoisasta vastustuksesta,
+tulivat baijerilaiset kanuunoineen ja alkoivat asettaa niitä kuntoon
+kirkkotorin kulmassa. Ehkä he sitte pääsisivät ohi kun olisivat
+hävittäneet talon perustuksiaan myöten.
+
+Mutta kunnioitus, jota viholliset osoittivat talon asukkaille, kanuuna,
+joka kirkkotorilla tähdättiin heitä kohti, saatti harvenneen
+sotilasrivin jäännöksen hyvälle tuulelle, jonka vuoksi vaan nauroivat
+ja ilkkuivat baijerilaisia. Näyttipä vähän kummalta kun nuo
+pelkurimaiset koirat tulivat tykistöineen kuutta miestä vastaan.
+
+Laurent tähtäsi huolellisesti tykkimiehistöön, ampuen joka kerta
+laukasijan, ja niin hyvin että huoneiden piirityksestä ei voinut tulla
+mitään; kului lähes viisi minuuttia ennen kun toiselta puolen ammuttiin
+ensimmäinen laukaus, mutta se oli liian korkealle tähdätty, repi vain
+palasen katosta.
+
+Leikin loppu läheni kuitenkin. Turhaan etsivät piiritetyt patruuneja
+kaatuneiden taskuista. Uupuneina hapuilivat nuo kuusi etsien jotain
+mitä voisivat viskata ikkunasta alas musertaakseen lähemmäksi
+tunkeutuvia vihollisia.
+
+Eräs heistä, joka tuli näkyviin, kirkuen ja heiluttaen kivääriään,
+joutui kuulien uhriksi. Nyt heitä oli vain viisi. Mitä oli tekeminen?
+Tullako ulos, koettaa päästä alas takaoven kautta, paeta yli ketojen ja
+kankaiden?
+
+Samassa kuului alhaalta meteliä, raivoava joukko astuu rappusia; ne
+olivat baijerilaiset, jotka olivat piirittäneet talon, olivat särkeneet
+takaoven ja nyt hyökkäsivät sisään. Tuima tappelu syntyi. Eräältä
+sotamieheltä kuula lävisti rinnan, kaksi otettiin vangiksi, sillä aikaa
+kun kapteeni, joka veti viimesiä hengenvetojaan, makasi sängyssä suu
+auki, nostaen käsivarsiaan aivan kuin antaakseen käskyjä.
+
+Upseeri, joka komensi baijerilaisia, huomasi vihdoin Weissin ja
+Laurentin. Mennen heidän luokseen, ärjäsi hän heille ranskaksi:
+
+-- Keitä olette? Mitä te täältä tahdotte?
+
+Tarkasteltuaan ja huomattuaan että he olivat savusta mustuneet, käsitti
+hän kyllä. Hän haukkui heitä saksankielellä suut silmät täysi, raivosi,
+että silmät päässä pyörivät. Hän nosti revolverinsa ampuakseen heidät,
+kun sotamiehensä hyökkäsivät esiin, tarttuivat Weissiin ja Laurentiin,
+jotka he raahasivat rappusista pihalle aina muuriin asti sellaisella
+melulla ja elämällä että päällikköjen ääntä ei voinut kuulla.
+
+Muutaman minuutin jälkeen, kun tuo vaalea kookas upseeri koetti
+tyynnyttää joukkoaan, voivat molemmat ranskalaiset nousta katselemaan
+ympärilleen.
+
+Yhä useampia taloja sytytettiin palamaan. Bazeilles oli enään vaan
+hiililäjä. Kirkon korkeista ikkunoista tuprusi liekki. Muutamat
+sotamiehet, jotka olivat ajaneet erään vanhan naisen ulos huoneestaan,
+pakottivat hänet antamaan heille tulitikkuja sytyttääkseen hänen
+sänkynsä. Huoneisiin heitettyjen palavien olkitukkojen ja paloöljyn
+tähden kiihtyi tulipalo kiihtymistään. Tämä oli hirveä näky.
+Raivostuneet sotamiehet, jotka pitkällinen taistelu oli tehnyt
+villipedoiksi, tahtoivat kostaa kuolleensa, joiden ylitse he huutaen ja
+kirkuen marssivat. Joukko ulvoi savun ja säkenien seassa. Siellä
+vallitsi ääretön hälinä, joka oli syntynyt kaikenlaisista äänistä,
+kuolevien valituksista, tulen räiskynnästä ja rakennuksien
+sortumisesta. Voi nähdä tuskin kyynärän vertaa eteensä. Suuria
+lyijynvärisiä tomupilviä ajelehti ilmassa, kokonaan peittäen auringon;
+katkera savun- ja verenhaju täytti ilman. Vielä tapeltiin kaikkialla,
+joka nurkka hävitettiin perustuksiaan myöten, kaikki ihmisen villit
+himot olivat hereillä; kuten verta janoovat eläimet ryntäsivät he
+toistensa kimppuun.
+
+Jo näki Weisskin huoneensa palavan. Sotamiehet olivat saapuneet
+tulisoihtuineen, toiset edistivät liekkien leviämistä särkemällä
+huonekulut ja viskaamalla pirstaleet tuleen.
+
+Yht'äkkiä leimusi alakerta, savua tuprusi rakennuksen kaikista
+halkeamista ja katosta. -- Viereinen värjäyslaitos syttyi palamaan; oi,
+mikä surkeus! sydäntä kauhistutti kun liekkien keskeltä kuului pikku
+Charlen ääni; hän makasi vuoteellaan houraillen kuumeessa; tuskissaan
+huusi hän äitiänsä.
+
+-- Äiti, minun on jano -- äiti, anna minulle vettä. -- Liekit rätisivät
+ja vinkuivat tukahuttaen valitukset; nyt kuului ainoastaan vihollisten
+korvia särkevät hurraahuudot.
+
+Mutta yli liekkien äänen, yli kaiken rähinän kuului kauhea parahdus. Se
+oli Henriette, joka tuli tavatakseen miestänsä. Hän näki miehensä
+nojautuneena muuriin vastapäätä vihollisia, jotka latasivat pyssyjään.
+
+Hän juoksi miehensä luo.
+
+-- Oi Jumalani! Oi Jumalani! Mitä tämä on. Eivät he suinkaan aijo ampua
+sinua.
+
+Weiss katsoi tylsistyneenä häneen. Henriette! Hänen vaimonsa, jota hän
+niin kauan oli ikävöinyt, niin tulisesti rakastanut, jota hän oli
+jumaloinut!
+
+Vavistus herätti hänet, hän oli kovin liikutettu. Mitä oli hän tehnyt?
+Miksi oli hän jäänyt Bazeillesiin? Miksi olikaan hän ampunut vihollisia
+sen sijaan että olisi mennyt vaimonsa luo niinkuin oli luvannut, niin,
+mikä oli syynä siihen?
+
+Hän näki kadotetun onnensa, katkeran eron, välttämättömän kuoleman.
+Nähdessään Henrietten otsan olevan verissä tuli hän vallan kalpeaksi ja
+kysyi ajattelematta mitä sanoi:
+
+-- Oletko haavoitettu? -- Se oli mieletöntä tulla tänne -- -- --.
+
+Mutta Henriette keskeytti hänet, tehden kädellään liikkeen ja virkkoi:
+
+-- Ah, minulle -- ei se ole mitään ... pieni naarmu vaan... Mutta
+sinä ... sinä --! miksi vartioitsevat he sinua?... Minä en tahdo, että
+ampuvat sinut.
+
+Upseeri, joka seisoi keskellä tietä, käski joukkonsa peräytymään
+muutamia askeleita, ja lähti itse Weissin ja Henrietten luo. Nähdessään
+nuoren naisen riippuvan hänen vankinsa kaulassa, huusi hän vihaisesti
+ranskankielellä:
+
+-- Noh! ... ei mitään tuhmuuksia ... ettekö kuule... Mistä olette? Mitä
+te tahdotte?
+
+-- Tahdon mieheni.
+
+-- Teidän miehenne. Tuoko mies tuossa? Hän on kuolemaan tuomittu ja
+tuomio on pantava täytäntöön.
+
+-- Tahdon mieheni.
+
+-- Malttakaa mielenne... Menkää tiehenne... Emme tahdo tehdä pahaa.
+
+-- Olkaa järkevä, lähtekää pois, me emme tee teille pahaa.
+
+-- Tahdon mieheni.
+
+Upseeri huomasi nyt, että Henriette ei huolinut kehoituksista, jonka
+vuoksi antoi käskyn riistää hänet miehensä luota, ja panna tuomio
+täytäntöön. Mutta Laurent, joka tähän asti ääneti oli seurannut
+tapahtuman menoa, virkkoi:
+
+-- Kuulkaa, herra kapteeni, minä se olen, joka olen hävittänyt niin
+paljo ihmisiä; minut voitte ampua, -- sehän on oikeus ja kohtuus --.
+Sitäpaitsi ei minulla ole ketään, ei äitiä, ei vaimoa eikä lapsia, jota
+vastoin tuo on nainut. Kuulkaahan, päästäkää hänet irti, niin voitte
+minulle tehdä mitä tahdotte! --
+
+Aivan mielettömänä huusi kapteeni:
+
+-- Mitä metkuja tämä on? Tehdäänkö minusta pilkkaa vasten silmiä.
+Viekää hänet pois ja paikalla!
+
+Tämän käskyn lausui hän saksankielellä. Tanakka baijerilainen sotamies
+astui esiin, suurine päineen, punaisine partoineen ja tukkineen.
+Hänellä oli leveä tylppänenä ja suuret siniset silmät. Hän oli verissä
+ja näytti pelottavalta karhulta, joka syödä rouskuttaa veristä
+saalistaan.
+
+Henriette huusi epätoivossa:
+
+-- Tahdon mieheni! -- Antakaa hän minulle tahi tappakaa minut hänen
+kanssaan!
+
+Upseeri löi nyrkillä rintaansa sanoen, ettei hän ole mikään pyöveli,
+joka tappaa syyttömiä. Henriette ei ollut rikkonut mitään, jonka vuoksi
+upseeri lupasi ennen lyödä kätensä poikki kuin koskea hiusta hänen
+päässään.
+
+Kun baijerilainen lähestyi, kietoi Henriette kätensä Weissin ympäri:
+
+-- Oi oma ystäväni, minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, anna minun
+kuolla kanssasi, älä heitä minua!
+
+Suuret kyyneleet vierivät miehen silmistä; mitään vastaamatta koetti
+hän irroittaa olkapäiltä ja vyötäsiltä onnettoman vaimonsa kädet.
+
+-- Sinä et siis enään rakasta minua, koska tahdot kuolla ilman minua.
+Pysy kiinni minussa, he eivät sitä kauan jaksa kärsiä, vaan ampuvat
+meidät molemmat.
+
+Weiss irroitti tuon pienen käden, painoi sen huulilleen, suuteli sitä
+koettaessaan saada toistakin irtautumaan.
+
+-- Ei, anna minun kuolla; en tahdo kauemmin elää!...
+
+Vihdoin oli Weissillä molemmat kädet omissaan. Tähän asti oli hän ollut
+mykkänä, oli välttänyt puhua. Nyt kuiskasi hän hiljaa sydämmellisesti:
+
+-- Hyvästi Henriette! Hyvästi rakas vaimoni! --
+
+Samassa työnsi hän Henrietten suuren punapartaisen sotamiehen luo, joka
+vei hänet pois. Henriette taisteli vastaan ja huusi kauheasti, kun
+sotamies, varmaankin rauhoittaakseen häntä, puhui käheällä äänellään.
+
+Viimeisiä voimiaan käyttäen nosti Henriette päätänsä, katsoi Weissiin
+päin ja näki kaikki, mitä siellä tapahtui.
+
+Se kesti tuskin kolmea sekuntia. Lornjettinsa, joka
+hyvästijättöhetkellä oli pudonnut, pani Weiss kiireesti nenälleen aivan
+kuin voidakseen nähdä kuolemaa silmästä silmään. Hän astui pari askelta
+taaksepäin, nojautui muuria vasten, pani kätensä ristiin rinnalle; --
+ja pyöreillä kasvoillaan loisti innostuksen tuli, joka antoi niille
+ihailtavan heijastuksen ja rohkeuden. -- Hänen vieressään seisoi
+Laurent kädet taskuissa. Häntä näytti tämä hirveä tapaus liikuttaneen,
+nämä kurjat ihmiset, jotka hentoivat ampua miehen vaimon silmien
+edessä. Hän ojentihe suoraksi ja lausui halveksien:
+
+-- Kirotut aasit!
+
+Mutta upseeri nosti miekkansa, molemmat kaatuivat: puutarhuripoika
+kasvot maata vasten, toinen kylelleen. Weiss teki viimeisen
+kuumeentapaisen liikkeen, vilkkui silmillään ja avasi suutaan
+sanoakseen vielä jotain, -- ja niin oli kaikki lopussa. Saksalainen
+upseeri meni hänen luokseen, potkasi häntä jalallaan nähdäkseen oliko
+hän kuollut.
+
+Henriette oli nähnyt kaiken tämän, nähnyt kuolevan viime katseen
+etsivän häntä, nähnyt onnettoman kuolemankamppailun, oli nähnyt suuren
+saappaan potkivan ruumista. Hän ei enään huutanut, seisoi aivan ääneti
+ajatuksiinsa vaipuneena. Äkkiä heräsi hän mietteistään, puri
+raivoissaan kättä, jonka sai hampaihinsa. Baijerilainen päästi kimakan
+tuskanhuudon -- kaatoi hänet -- Henriette tahtoi kuolla. Heidän
+kasvonsa koskivat toisiaan eikä hän ikinä voinut unohtaa suuria
+raivoavia silmiä, punasta partaa ja verin tahrattua tukkaa.
+
+Henriette ei muistanut mitä siellä myöhemmin tapahtui. Hän ei ajatellut
+muuta kuin miten olisi voinut päästä kuolleen miehensä luo ja tuoda
+hänen ruumiinsa mukanaan. Mutta kuten pahassa unessa tuli kaikenlaisia
+esteitä, jotka pidättivät häntä joka askeleella.
+
+Taasen kuului pyssynlaukaus; liikettä syntyi vihollisten kesken;
+merisotaväestö tuli näkyviin. Tappelu alkoi ja taisteltiin niin
+rajusti, että nuori vaimo viskattiin kujaan keskelle hurjistuneita
+sotilaita. Muuten tappelun tulos oli jo ennakolta varma, sillä oli
+liian myöhästä nyt enään valloittaa kylää takaisin.
+
+Puolessa tunnissa lyötiin merisotaväestö. He puolustivat itseään
+innokkaasti ja rohkeasti, mutta vihollinen sai lisäjoukkoja ja
+karkoitti heidät kaikkialta, niityiltä, teiltä jopa Montivilliersin
+puistostakin.
+
+Ei mikään voinut saada heitä pois kylästä, jonka olivat niin kalliisti
+ostaneet, jossa useita tuhansia makasi savun, veren ja liekkien
+keskellä.
+
+Nyt päättyi hävitys. -- Torilla makaavat kuolleiden ruumiit ja
+hajanaiset jäsenet, kadun kulmissa savuavat läjät olivat todisteena
+kauheasta turmiosta, joka oli kylää kohdannut.
+
+Bazeilles oli enään vaan verinen, savuava tulikenttä.
+
+Viimeisen kerran näki Henriette pienen talonsa, jonka katto ja seinät
+syöksyivät alas räiskyvän kipinäpyörteen kohotessa ilmaan. -- Ja tuolla
+muurin luona makasi hänen miehensä, kuolleena, vihollisen kuulan
+surmaamana.
+
+Mutta jälleen temmattiin hän mukaan; peräytymistorvien äänet soivat
+hänen korvissaan kuin tuomiopäivän pasuunat; hän joutui sotamiesten
+joukkoon, jotka vetäytyivät takaisin. Hän oli kuin kuollut, kuin hylky,
+joka ajelehtii sinne tänne voimatta vastustaa.
+
+Tietämättä miten hän tuli perille, joutui hän Balaniin, ventovierasten
+ihmisten luo. Siellä hän eräässä keittiössä, pää pöytään nojautuneena,
+itki katkerasti.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Beaudoinin komppania makasi vielä kello kymmenen aikana Algierin
+ylängöllä kaalimaassa, josta he eivät sitte aamun olleet liikkuneet.
+
+Hattoyn ja lähellä olevan Igesin saaren pattereista nouseva tuli oli
+vienyt heiltä kaksi miestä eikä vielä tullut mitään käskyä.
+Vietettäisiinkö koko päivä ilman että saisivat liikkua ja taistella?
+
+Miehillä ei enään ollut sitäkään huvia että olisivat silloin tällöin
+saaneet ampua. Kapteeni Beaudoin oli näet kieltänyt tarpeettomasti
+metsään ampumasta, siellä kun ei kuitenkaan ollut ainoatakaan
+vihollista.
+
+Aurinko paahtoi ja he olivat melkein paistua sen helteessä.
+
+Jean kääntyi Mauriceen, joka makasi aivan hiljaan, poski aurinkoa
+kohti, silmät ummessa, -- häntä pelotti ystävänsä kalpeus.
+
+-- No, mikä sinua vaivaa?
+
+Mutta Maurice oli vain nukahtanut. Väsymys oli masentanut hänet, vaikka
+kuolema riehui kaikkialla hänen ympärillään.
+
+Hän heräsi äkkiä, avasi suuret silmänsä, joissa kuvastui ihmeellinen
+surumielisyys.
+
+Hän ei tiennyt, miten kauan oli nukkunut; näytti siltä kuin hän olisi
+nauttinut ikuista lepoa ja rauhaa.
+
+-- Mitä! Mitä tämä on? mutisi hän. Luulen totta tosiaan nukahtaneeni.
+Oi, sepä vasta teki hyvää!
+
+Hän tunsi tuskan, joka hänet tähän saakka oli vallannut, melkein
+hävinneen. Hän laski leikkiä Lapoullesta, joka oli levoton Chouteaun ja
+Loubetin katoamisen tähden -- sanoi menevänsä heitä etsimään.
+
+Sehän oli hyvä tuuma. Siten sai pistää tupakaksi puun varjossa.
+
+Pache luuli että he olivat otetut sairashuoneesen, jossa tarvittiin
+useampia paarienkantajia.
+
+Vaivaloista oli koota vihollisen tulen kesken haavoitettuja ja
+kuolleita. Tätä hän ei mielellään olisi tahtonut, sillä taikauskoisena
+luuli hän tuottavan onnettomuutta, kun ruumiisen koskee: siitä kuolee
+itse.
+
+-- Olkaa vaiti, huusi luutnantti Rochas, siitäkö nyt kuolisi.
+
+Översti Vineuil käänsi päätään. Rochasin sanat saivat nuo vaaleat
+surumieliset kasvot hymyilemään, -- ensi kerran tänään.
+
+Hän vaipui taasen ajatuksiinsa, seisoi liikkumattomana kasvot
+vihollisiin päin, odottaen käskyjä. Mauricea huvitti paarinkantajien
+tehtävät, hän seurasi heidän kulkujaan kaukaisimpiin paikkoihin asti.
+
+Erään tien päässä, kummun takana, kohtasivat he helposti siirrettävän
+sotalasaretin, jonka miehistö tarkasteli ympäristöä. Nopeasti
+pystytettiin teltta, sillä aikaa purettiin vankkureista kaikenlaisia
+tarpeellisia aineksia: lääkärikoneistoita, kääreitä, ja muuta mitä
+tarvittiin haavan sitomiseen, ennenkuin haavoitettuja lähetettiin
+Sedaniin. Täällä annettiin ainoastaan ensimmäinen apu.
+
+Paarinkantajat näyttivät erittäinkin urhoollisuuttaan tässä
+hiljaisessa, mutta vaarallisessa työssä. Heidät nähtiin, harmaissa
+puvuissa, punainen risti kypärässä ja takin hiassa, kulkevan
+rauhallisesti, huolimatta kuulista, sinne paikkaan, johon miehet olivat
+kaatuneet. Muutamat näistä makasivat kasvot verilätäkössä, toiset pää
+mullan peitossa, tuossa taas muutamia kädet ja jalat kokoon
+koukistuneina. Varovaisesti tarkastettiin heidät. Ne, jotka vielä
+olivat elossa, vietiin sairaalaan ja sidottiin niin hyvin kuin voitiin.
+
+Joka paarinkantajalla oli säiliössään vettä, jonka kanssa heidän täytyi
+olla hyvin säästäväisiä.
+
+Useasti huomattiin heidän olevan polvillaan tarkastaakseen, josko
+haavoitettu avasi silmänsä, siten näyttäen elonmerkkiä.
+
+Noin viidenkymmenen metrin päässä vasemmalla huomasi Maurice erään,
+joka tunnusteli pienen kaatuneen sotilaan käsivartta, josta veri
+hiljalleen juoksi. Tällä oli verenjuoksu, jonka haavuri lopetti
+painamalla valtasuonta.
+
+Nämät kantajasotilaat toimittivat suurta tehtävää: he tukivat niitä,
+jotka voivat kävellä, kantoivat toisia käsivarsillaan, niinkuin pieniä
+lapsia; toiset riippuivat heidän selässään, käsivarret kiedottuina
+heidän kaulansa ympäri, toisia taaskin kantoivat paareilla. Paitsi
+oikeita paaria oli heillä vielä itse keksittyjä; he olivat nimittäin
+sitoneet useita kiväärejä hihnoilla toisiinsa.
+
+Kaikkialla tasangolla, jonka kranaatit olivat ikäänkuin kyntäneet,
+nähtiin heidät yksitellen tahi joukoissa käyvän varovaisesti
+kantamuksineen, pää kumarruksissa, erinomaisella kärsivällisyydellä ja
+ihmeteltävällä urhoollisuudella.
+
+Tuolla käveli pieni, laiha sotilaspoika kantaen selässään suurta,
+painavaa kersanttia, -- Mauricesta näytti kuin olisi hän nähnyt pienen
+muurahaisen, joka veti perässänsä suurta kortta, -- yht'äkkiä näki hän
+heidän menevän nurin ja katoavan kranaatin räjähdyksestä. Kun savu oli
+haihtunut, nähtiin kersantin makaavan maassa ilman mitään uutta haavaa,
+mutta pieni paarinkantajasotilas oli kuollut. Ja sitten saapui toinen
+sotilas, joka tarkasti, josko kumppaninsa oli kuollut ja huomattuaan
+asian niin olevan otti hän kersantin selkäänsä, ja lähti eteenpäin.
+
+Maurice laski leikkiä Lapoullelle:
+
+-- Sanoppas, miellyttääkö sinua tämä toimi vielä, -- niin voithan mennä
+tarjoomaan apuasi, sen he varmaankin ottavat kernaasti vastaan.
+
+Sillä aikaa ammuttiin Saint-Mengesin pattereista uudella vimmalla;
+kuulien raesade lisääntyi; ja kapteeni Beaudoin, joka oli yhtämittaa
+kävellyt komppaniansa edessä, meni nyt överstin luokse. Oli synti ja
+häpeä antaa sotajoukon seisoa tuntikausia paikallaan tekemättä mitään
+hyötyä.
+
+-- Minulla ei ole mitään käskyä antaa Teille, vastasi Översti
+järkähtämättömästi.
+
+Nyt nähtiin kenraali Douayn ratsastavan ohitse seuralaisineen. Hän oli
+juuri tavannut kenraali Wimpffenin, joka oli pyytänyt hänen pitämään
+puoliaan. Tämän oli hän myös luvannut tehdä, jos vaan vihollinen ei
+valloittaisi Illyn kumpua, silloin ei hän voisi vastata voitosta, --
+peräytyminen olisi silloin välttämätöntä.
+
+Kenraali Wimpffen julisti, että ensimmäisen rykmentin joukot menisivät
+puolustamaan kumpua: ja todellakin nähtiin melkein kohta Zuavirykmentin
+asettuvan sinne; kenraali Douay, tästä rohkaistuna, suostui lähettämään
+Dumontin osaston auttamaan kahdettatoista rykmenttiä, joka oli sangen
+vaarallisessa asemassa.
+
+Mutta neljännes tuntia myöhemmin, kun hän palasi takaisin katsoakseen
+oliko vasen kylki vahva, suuttui hän nähdessään Illyn kummun olevan
+aution; ei näkynyt ainoatakaan Zuavilaista; he olivat jättäneet kummun,
+koska Fleigneuxin patterien uhkaava tuli oli tehnyt kaiken
+puolustamisen mahdottomaksi.
+
+Epätoivoisena ja varmana tappiosta ratsasti hän täyttä vauhtia oikean
+kyljen luo, jossa hän tapasi Dumontin osaston ja myöskin jäännökset
+ensimmäisestä rykmentistä rajusti pakenevan.
+
+Ensimmäisen pakoliikkeen jälkeen oli heidän ollut mahdotonta saada
+takaisin aamuista asemaansa.
+
+Daigny oli vihollisten XII osaston hallussa ja Gironne preussiläisen
+kaartin; siis oli ensimmäisen komppanian pakko lähteä Garennen metsään,
+johon viholliset ampuivat pattereistaan, joita olivat asettaneet
+kaikille kukkuloille laakson toisesta päästä toiseen.
+
+Kauhistuttava tuli- ja rautakehys pieneni vähitellen, osa armeijasta
+jatkoi kulkuaan Illylle, kiertäen rinteitä, samassa kun V:des osasto XI
+takana yhä kiirehti eteenpäin, kulki Fleigneuxin ohitse, kantoi
+kanuunansa enemmän esiin julkealla uhkarohkeudella niin varmana
+ranskalaisten joukkojen tietämättömyydestä ja voimattomuudesta, että se
+ei edes odottanut jalkaväestöäkään puolustamaan.
+
+Oli jo puolipäivä, koko näköpiiri oli savun ja tomun peitossa. Joka
+puolelta ammuttiin ensimmäiseen ja seitsemänteen osastoon päin.
+
+Vihollisten armeijan tehdessä viimeisen ratkaisevan hyökkäyksen
+valloittaakseen kumpua, päätti kenraali Douay aivan epätoivoissaan
+koettaa anastaa tämän tärkeän aseman. Hän jakeli käskyjään, meni itse
+Dumontin osaston pakenevien luo, onnistui saamaan kokoon pienen joukon
+ja johti sen ylängölle.
+
+Muutamia minuutteja menestyi se hyvin. Mutta kuulat suhisivat niin
+tiheään, kranaattipyörre pyyhkäsi kentät niin autioiksi ja tyhjiksi,
+että kauhu valtasi ihmiset, jotka vyöryivät takasin kuin oljenkorret
+tuulispäässä. Mutta kenraali ei vielä tahtonut luopua yrityksestään
+vaan komensi uusia joukkoja esiin.
+
+Sananviejä ajoi täyttä laukkaa ohitse, huusi kovalla äänellä käskyn
+översti Vineuille, joka samassa silmänräpäyksessä oli kasvot hehkuvina
+satulassaan; hän heilutti miekkaansa ja viittasi Illyyn päin sanoen:
+
+-- Vihdoinkin, lapseni, on meidän vuoromme. Eteenpäin, eteenpäin,
+tuonne ylös!
+
+Satakuudes rykmentti lähti liikkeelle. Miehet valittivat olevansa
+homehtuneita, että heillä oli rautaa jaloissa -- olivat näet jäykät
+pitkällisestä maassa istumisesta.
+
+He eivät olleet ottaneet montakaan askelta, ennenkun heidän täytyi
+pyrkiä suojaan, niin kova oli tuli. -- Ja näin he, selkä kumarassa,
+koettivat päästä eteenpäin.
+
+-- Ole varoillasi, ystäväni, sanoi Jean Mauricelle; tämä on täyttä
+totta. Älä pistä nenääsi sinne, mistä ennemmin tahdot sen pelastaa;
+pidä vaari jaloistasi muuten pääset niistä helposti. Sillä se on mies,
+joka pääsee ehein nahoin.
+
+Metelin tähden voi Maurice vaivalla ja huonosti kuulla ystävän
+huvittavia sanoja. Hän ei oikein tiennyt pelkäsikö hän, hän juoksi
+toisten mukana ilman erityistä tahtoa, eikä ajatellut muuta kuin että
+siitä tulisi loppu. Häntä pelotti kuten pisaraa purossa, tietäessään
+vaistomaisesti liikuttavan taaksepäin.
+
+Useat kääntyivät takasin, tahtoivat paeta, kun översti hyökkäsi esiin:
+
+-- Lapset, lapset, älkää tehkö minulle noin suurta surua ja häpeätä.
+Älkää käyttäytykö kuin pelkurit... Muistakaa että 106:des ei ole
+koskaan peräytynyt.
+
+Hän kannusti hevostaan, sulki tien pakenevilta, sanoi sanan kullekin,
+puhui Ranskasta kyynelien tukahuttamalla äänellä.
+
+Luutnantti Rochas tästä liikutettuna raivostui kovin, tempasi miekkansa
+ja sivalsi sillä väkijoukkoon.
+
+-- Sen kirotut kelvottomat pelkurit! Minä autan teitä tuonne ylös.
+Tahdotteko totella paikalla tai saatte maistaa saappaani korosta.
+
+Mutta översti ei kärsinyt että miehiä sillä lailla komennettiin tuleen.
+
+-- Ei, ei, herra luutnantti, he tahtovat mielellään seurata minua ...
+eikö totta, pojat, ettehän tahdo saattaa vanhaa överstiänne pulaan kun
+on kysymys Ranskan kunniasta ... ettehän anna minun yksin taistella
+preussiläisiä vastaan... No, hyvä, eteenpäin siis, eteenpäin!
+
+Hän lähti täyttä laukkaa ajamaan ja kaikki seurasivat; niin isällisesti
+oli hän heille puhunut.
+
+Hän yksin ratsasti korkealla hevosellaan suoraan lakean kentän yli.
+Miehet hajaantuivat, etsivät suojaa joka mättäästä. Heidän täytyi
+kulkea ainakin 500 metriä saloja ja kankaita ennenkuin tulivat perille.
+Klassillisen, suorissa riveissä suoritetun hyökkäyksen sijasta, kuten
+sotaharjoituksissa, nähtiin koukkuselkäisiä sotilaita, joko yksin tai
+pienissä joukoissa, ryömien ja juosten, aivan kuin hyönteiset
+käyttäessään tuntosarvia työhön ja saaliin etsintään.
+
+Vihollisten pattereista oli heidät varmaan huomattu, sillä kuulia tuli
+tiheään; niiden ääni tukahutti kaiken metelin. Viisi miestä kaatui,
+eräs luutnantti ammuttiin kahtia.
+
+Maurice ja Jean löysivät aidan, jonka suojassa he voivat pyrkiä
+eteenpäin kenenkään näkemättä. Kuitenkin sattui kuula erään toverin
+ohimoon surmaten hänet aivan heidän jalkoihinsa. Heidän täytyi potkia
+hänet tieltä pois päästäkseen edemmäksi. Kuolleita ei enään säälitty,
+niitä oli liian paljo. -- Taistelutantereen kauhu, haavoitettu, joka
+valittaen piteli molemmin käsin sydäntään, hevonen, joka kuulan
+satuttua takajalkaan, ontuen laahasi itseään eteenpäin, -- kaikki tämä
+kuoleman kanssa kamppaileminen ei tehnyt heihin tällä hetkellä mitään
+vaikutusta. Heitä rasitti ainoastaan hiottavan kuuma auringonpaiste,
+joka poltti heidän selkäänsä niin että kirveli.
+
+-- Oi kuinka minua janottaa, sanoi Maurice. Tuntuu siltä kuin olisi
+tulta kurkussa. -- Etkö tunne katkeraa käryn hajua?
+
+Jean pudisti päätään. "Tuollaiselta hajahti Solferinossakin ... ehkä se
+on sodan hajua ... odota vähän, minulla on vielä tilkka viinaa,
+otetaanpas ryyppy."
+
+He seisoivat hiljaa aidan takana; mutta viina, sen sijaan että olisi
+sammuttanut heidän janonsa, lisäsi vain polttavaa tunnetta kurkussa.
+Sitäpaitsi olivat he kuolla nälkään; he olisivat mielellään syöneet
+palasen leivästä, joka Mauricella oli pussissa, mutta voivatko he edes
+sitä tehdä? Takana tuli yhä uusia joukkoja, jotka työnsivät heidät
+edemmäksi. Vihdoinkin he saapuivat viimeiselle kummulle, ristin
+juurelle, joka seisoi sammaltuneena kahden harvan lehmuksen alla.
+
+-- Hurraa! Nyt olemme perillä, huusi Jean. Mutta ompa tämä paikka!
+
+Oikeassa hän olikin. Paikka ei ollut kehuttavan kaunis kuten Lapoulle
+huomautti surkealla äänellä, joka huvitti suuresti komppaniaa. Kaikki
+asettuivat kentälle, kolme miestä kaatui paikalla. -- Tuolla ylhäällä
+raivosi oikea myrsky, kuulia tuli Saint-Mengesta, Fleigneuxista ja
+Givonnesta niin lukuisasti että maa savusi niistä. Oli selvä että he
+eivät voineet kauan pysyä tässä asemassa, jos ei tykistö tullut pian
+auttamaan vaarassa olevia.
+
+Kenraali Douay oli kyllä käskenyt siirtää kaksi reserviosaston patteria
+tänne ja miehet kääntyivät joka hetki nähdäkseen tokko kanuunoita jo
+saapuisi.
+
+-- Se on naurettavaa, -- kerrassaan hävytöntä, sanoi kapteeni Beaudoin,
+joka marssi hermostuneena edes takaisin miestensä edessä.
+
+Huomattuaan syvennyksen maassa, kääntyi hän Rochasin puoleen kysyen:
+
+-- Kuulkaa herra luutnantti, eiköhän komppania voisi piiloutua tuonne?
+
+Rochas seisoi paikallaan ja vastasi olkapäitään kohottaen:
+
+-- Voi, herra kapteeni, siellä tai täällä, no, leikki kun leikki;
+parasta pysyä niin hyvällä tuulella kuin suinkin.
+
+Nyt oli kapteenin kärsivällisyys lopussa, hänen, joka muuten ei koskaan
+kironnut:
+
+-- Hiiteen kaikki! Tällä tavalla ei ainoakaan meistä pääse täältä
+elävänä takaisin. Tai onko tarkotus että meidät teurastetaan täällä
+muitta mutkitta?
+
+Hän käveli sinne tänne löytääkseen paremman aseman komppanialle. Hän
+oli ottanut tuskin kymmentä askelta kun katosi kovan pamauksen
+kuuluessa, -- kranaatti oli sattunut hänen oikeaan jalkaansa. Hän
+makasi selällään päästäen kimakan huudon.
+
+-- Se on totta, mutisi Rochas, ei hyödytä pitää sellaista kiirettä.
+Sen, mitä haluaa, sen saa.
+
+Komppanian väestö, nähdessään kapteeninsa kaatuvan, nousi seisalleen;
+-- ja kun hän pyysi heitä viemään häntä pois, menivät Jean ja Maurice
+hänen luokseen.
+
+-- Oi, ystäväni -- taivaan nimessä -- älkää jättäkö minua, viekää minut
+sairashuoneesen.
+
+-- Hyvänen aika -- herra kapteeni -- se ei ole niinkään helppoa, mutta
+voihan aina toki koettaa.
+
+Keskustellessaan mitenkä paraiten täyttäisivät kapteenin pyynnön,
+huomasivat he pensasaidan takana, joka heitä itseään suojeli, kaksi
+paarinkantajaa, jotka odottivat, saadakseen jotain toimitettavaa. Nämä
+he merkeillä viittasivat lähestymään. Jos he voisivat ilman vahinkoa
+saapua sairashuoneesen, olisi pelastus mahdollinen. Mutta tie oli pitkä
+ja kuulia putoeli tiheään.
+
+Kun paarinkantajat, sidottuaan kapteenin jalan, kantoivat hänet
+taistelukentältä, kohtasivat he översti Vineuilin, joka kuultuaan tämän
+surkean tapauksen, kiireesti ratsasti heidän luokseen. Hän tunsi
+kapteeni Beaudoinin siitä asti kun tämä lähti Saint-Cyristä, oli
+rakastanut häntä ja ollut ystävällinen häntä kohtaan.
+
+-- Rohkeutta, lapsi raukkani -- se ei ole niinkään vaarallista -- me
+saamme teidät kohta taas terveeksi.
+
+Kapteeni teki helpotusta ja rohkeutta osoittavan liikkeen.
+
+-- Ei, ei herra översti -- kohta on loppu käsissä ja paljoa parempihan
+se onkin. Se vaan suututtaa, että täytyy tuntikausia odottaa sitä, mitä
+ei kuitenkaan voi välttää.
+
+He kantoivat hänet pois, käyden varovasti pitkin aidan vierustaa.
+Översti, nähdessään heidän katoavan sen puuryhmän taakse, missä
+sairashuone oli, päästi helpottavan huokauksen.
+
+-- Mutta, herra översti, te olette myöskin haavoitettu, huudahti
+yht'äkkiä Maurice, pahasti haavoitettu.
+
+Hän oli huomannut päällikkönsä vasemman saappaan olevan verellä
+tahratun. Korko oli irti kiskottu ja kappale saapasvarresta oli
+tunkeutunut lihaan. Översti kumartui rauhallisesti sivulle, tarkasti
+hetkisen jalkaansa, joka varmaan kovin kirveli ja painoi kuin lyijy.
+
+-- Niin, niin, sattui äsken juuri. Ei se tee mitään, voin kuitenkin
+ratsastaa.
+
+Ja mennen paikalleen, lisäsi hän itsepäisellä päättäväisyydellä:
+
+-- Kun on hevosen selässä ja voi siinä pysyä, ei ole mitään hätää.
+
+Vihdoin saapui nuo kaksi odotettua patteria, suureksi rauhoitukseksi
+hätääntyneille miehille, jotka arvelivat, että patterin kanuunat olivat
+valli, -- vapahdus, -- se leimaus, joka saisi vihollisten patterit
+vaikenemaan.
+
+Näytti komealta kun patterit ajettiin suoraan esille hyvässä
+taistelujärjestyksessä; jokainen osasto seurasi ruutivaunujansa, joiden
+etumaisilla hevosilla ratsasti eturatsastajat taluttaen ohjaksista
+jälkimäisiä hevosia; kanuunamiehet istuivat vaunujen syrjillä ja
+aliupseerit määrätyillä paikoillaan.
+
+Olisi luullut heidän menevän paraadiin, niin tyytyväisiltä näyttivät he
+etempää katsoen, ajaessaan täyttä nelistä sänkipeltojen poikki, niin
+että maa jyrisi raskasten vaunujen pyörien alla.
+
+Maurice, joka oli uudestaan heittäytynyt vakoon, katsoi ylös ja sanoi
+liikutettuna Jeanille:
+
+-- Katso tuota tuolla vasemmalla, -- se on Honorén patteri -- minä
+tunnen miehistön.
+
+Jean tuuppasi hänet nopeasti takaisin vaon pohjalle sanoen:
+
+-- Ole toki paikallasi, -- pistä pääsi piiloon.
+
+He seurasivat kuitenkin innolla patterien liikuntoa: heidän sydämmensä
+sykki kovasti nähdessään näitten ihmisten toimellista ja tyyntä
+miehuullisuutta.
+
+Yht'äkkiä seisahtuivat patterit eräälle huipulle vasemmalla puolella ja
+silmänräpäyksessä olivat kanuunamiehet astuneet alas paikoiltaan --
+aukaisivat haat, sillä aikaa kuin eturatsastajat pysähdyttivät
+osastonsa, tehden puolikäänteen hevosillaan, ja pidättivät ne noin
+viisitoista metriä kanuunain takana, käännettynä vihollisiin päin. Nuo
+kuusi kanuuna oli jo asetettu paikoilleen jaettuina kolmeen eri
+osastoon, joita komensi luutnantit laihan ja pitkän kapteenin johdolla.
+Tämä merkitsi paaluilla koko kummun.
+
+Nyt kuultiin kapteenin huutavan, tehtyään nopeasti laskunsa:
+
+-- Tuhannen kuudensadan metrin korkeudelle!
+
+Maalina oli preussiläinen patteri, joka oli asettunut vasemmalle
+Fleigneuxistä, pensaston takana ja jonka tuli teki olon kummulla
+mahdottomaksi.
+
+-- Näetkö, selitti Maurice Jeanille, Honorén kanuunat ovat
+keskimäisessä osastossa. Nyt puhuu hän tykintähtääjän kanssa... Se on
+pieni Louis, tuo tähtääjä: me joimme lasin hänen kanssaan Vouziersissa
+-- etkö muista?... Ja tuo pitkä eturatsastaja vasemmalla, tuo, joka
+suorana istuu hevosensa selässä -- se on Adolphe...
+
+Kanuunat sotamiehineen ja upseerineen, etäämpänä etuvartio hevosineen
+ja sotilaineen, vielä kauempana ruutivaunut ja niiden kuusi hevosta ja
+kolme eturatsastajaa, vielä kauempana muonavaunut ja aseet, -- koko
+tämä pitkä rivi ihmisiä, eläimiä ja tavaroita oli asetettu suoraan
+linjaan, noin sata metriä pitkä, laskemattakaan reservijoukkoa, heidän
+vaunujaan, hevosiaan ja miehiään, jotka olivat määrätyt täyttämään
+sotarinnan aukkoja ja jotka odottivat vähän oikealla, etteivät joutuisi
+turhaan vihollisen ampumalinjaan.
+
+Nyt oli Honoré valmis lataamaan kanuunansa. Kaksi sotilasta toi jo
+tykin patruunan ja pommin ruutivaunusta, jota valvoi korpraali; kaksi
+muuta sotilasta asetti patruunan kanuunaan, tuuppaen sitä tölkällä,
+samaten kranaatin.
+
+Tykintähtääjän apulainen, asettaen ensiksi ruudin paikalleen, pani
+sytyttimen sankkireikään. Honoré, joka itse tahtoi tähdätä ensimmäisen
+laukauksen, asettui pitkälleen, nähdäkseen tähtäämislinjan, ilmoitti
+sitten sen sotilaalle, jonka tehtävänä oli suunnata kanuuna.
+
+-- Hyvä, sanoi Honoré ja nousi ylös.
+
+Kapteeni, pitkää ruumistaan taivuttaen molemmin puolin, tarkasti
+asentoa.
+
+Joka kanuunan vieressä seisoi sotilas vetonuora kädessään, valmiina
+laukaisemaan, saatuaan käskyn. Vihdoinkin kuului käsky:
+
+-- Ensimmäinen kanuuna, ampukaa!... Toinen kanuuna, ampukaa!...
+
+Kuusi laukausta kuului. Kanuunat hypähtivät laukastaessa taaksepäin,
+vedettiin taaskin paikoilleen; sillä aikaa kävi selville että kuulat
+eivät olleet jaksaneet perille.
+
+Alustaa kohotettiin, kaikki laitettiin uuteen järjestykseen ja
+manööveri alkoi uudestaan. Tämä täsmällinen hitaus, tämä koneellinen ja
+kylmän verinen toimitus piti miehet jännityksessä. Kanuuna, tämä
+rakastettu kapine, kokosi ympärilleen pienen joukon, joka yhtyi
+tekemään samaa tointa.
+
+Satakuudennesta rykmentistä kuului kaikuvia hyväksymishuutoja kuin
+ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Nyt saataisiin vihdoinkin noitten
+kirottujen preussiläisten suut tukituksi. Mutta tuli yleinen hämmästys
+ja paheksumishuutoja kuului, kun nähtiin ettei yksikään ammutuista
+kranaateista saapunut päämaaliinsa; useimmat niistä räjähtivät ilmassa
+ja ennenkuin ehtivät pensastoon tuolla alhaalla, jonka takana
+vihollisten patteri oli.
+
+-- Honoré sanoo kanuunansa olevan parhaan -- niin! hän rakastaa
+sitä ... virkkoi Maurice. -- Katso vaan tuonne, mitenkä hän koettelee
+sitä, ettei se vaan olisi liian kuuma!
+
+Maurice löpisi Jeanin kanssa. He olivat hyvässä toivossa nähdessään
+kanuunamiehistön suuren rohkeuden.
+
+Mutta saksalaiset patterit olivat jo löytäneet oikean tähtäysmatkan:
+nyt putoilivat laukaukset niin suurella täsmällisyydellä, että
+kranaatit joka kerralla sattuivat ranskalaisiin kanuunoihin, mutta
+nämät, huolimatta kaikista koetuksista, eivät jaksaneet kyllin
+pitkälle.
+
+Yksi Honorén sotilaista, se joka oli vasemman rivin päässä, tuli
+tapetuksi. Ruumis tuupattiin vaan sivulle ja manööveriä jatkettiin
+samalla kylmäverisyydellä kuin ennenkin. Joka suunnalta putoilivat
+kuulat ja miehistö ei kuitenkaan siitä hätääntynyt. Patruunat ja
+kranaatit pantiin sisään, kanuuna suunnattiin uudestaan, laukaus
+kuului, kanuuna vedettiin uudestaan paikalleen, -- tämä koneellinen työ
+piti miehistön niin jännityksessä, etteivät nähneet eivätkä kuulleet
+mitä ympärillä tapahtui.
+
+Mutta mikä eninten hämmästytti Mauricea oli eturatsastajain ryhti, he
+istuivat hevostensa seljässä suorina kuin puut noin viidentoista metrin
+päässä kanuunan takana, kasvot käännettyinä vihollisiin päin. Siellä
+seisoi myös leveärintainen Adolphe punaisine kasvoineen ja suurine
+vaaleine viiksineen.
+
+Räpäyttämättä silmiään, näki hän kranaatin toisensa jälkeen eikä mikään
+voinut johtaa hänen ajatuksiaan toisaalle. Kanuunamiehillä, jotka koko
+ajan puuhasivat kanuunansa kanssa, pysyivät ajatukset työssään mutta
+näitten toisten tuli seisoa paikallaan ja odottaa kuolemaa voimatta
+liikuttaa sormiaankaan.
+
+Eräs mies sai päänsä rikkiruhjotuksi, kaksi hevosta kaatui, ja
+vihollisen murhaava tuli ei heikentynyt, -- koko patterin täytyisi
+piakkoin tulla hävitetyksi jos ei muutettaisi asemaa.
+
+Kapteeni ei enään epäillyt vaan huusi kaikuvalla äänellä:
+
+-- Hevoset valjaisiin!
+
+Se tehtiin kiireesti. Eturatsastajat kääntyivät ympäri ja kiinnittivät
+valjaat kanuunoihin. Mutta tätä tehdessään muodostivat he lavean
+rintaman, jota vihollinen heti käytti hyväkseen lisäten tultaan.
+
+Taas kaatui kolme miestä.
+
+Kovasti nelistäen teki patteri kierroksen ja asettui noin viisikymmentä
+metriä oikealle, toiselle puolen 106 rykmenttiä. Kanuunat irroitettiin,
+sotilaat asettuivat rintamaan vihollista vastaan, ja ampuminen alkoi
+sellaisella voimalla, että koko maa tärisi patterin alla.
+
+Maurice päästi heikon huudahduksen. Preussiläisten pattereista oli
+kranaatti pudonnut Honorén kanuunalle; he näkivät hänen hyppäävän
+esille ja vapisevin käsin tutkivan vahinkoa; suuri pala pronssilla
+silatusta suusta oli ammuttu pois. Mutta se voitiin vielä ladata,
+ampuminen alkoi taas kun he olivat pyörästä raivanneet pois erään
+sotilaan ruumiin, josta oli räiskynyt verta kanuunaankin.
+
+-- Ei se ollutkaan pikku Ludvig, joka kaatui, ajatteli Maurice ääneen.
+Tuolla hän seiso ja tähtää, mutta taitaa kuitenkin olla haavoitettu,
+koska käyttää vasenta kättään ... niin, pieni Ludvig tuli niin hyvin
+toimeen Adolphin kanssa -- mutta hän taisi aina totella.
+
+Jean, joka vähän aikaa oli ollut ääneti, keskeytti ystävänsä:
+
+-- He eivät koskaan voi tätä kestää. --
+
+Vähemmässä kuin viidessä minuutissa teki vihollisten ampuminen aseman
+yhtä vaikeaksi kuin äsken.
+
+Kranaatti ruhjoi erään kanuunan palasiksi, tappoi kaksi miestä ja
+luutnantin. Ei ainoatakaan laukausta ollut tyhjiin ammuttu; kuulat
+sattuivat ihmeteltävällä tarkkuudella; jos he itsepäisesti jäivät
+tähän, ei kohta olisi yhtään miestä eikä kanuunaa jälellä. Kaikki
+ruhjottiin ja lakaistiin pois.
+
+Kapteenin komentava ääni kuului toisen kerran:
+
+-- Hevoset valjaisiin!
+
+Eturatsastajat kääntyivät ympäri, ja sotamiehet kiinnittivät kanuunat.
+Mutta tällä kertaa sattui kranaatin sinkale pikku Ludvigia kaulaan; hän
+kaatui poikkipuolin kanuunalle. Kun etuvartio ratsasti esiin ja
+paljasti kylkensä, alkoi ankara ampuminen kaikista vihollisen tykeistä
+yht'haavaa. Uusi kranaatti räjähti; Adolphe suistui hevosensa selästä
+rinta lävistettynä, ojennetuin käsivarsin. Viimesessä hengenvedossa
+kiersi hän käsivartensa Ludvigin ympäri -- he pysyivät kuollessa
+yhdessä kuten eläissäkin olivat yhdessä kulkeneet.
+
+Huolimatta kaatuneista miehistä ja hevosista, huolimatta
+epäjärjestyksestä, jonka vihollisten raivoova tuli aikaansai riveissä,
+ajoi patteri ylös kummulle ja asettui enemmän eteen, muutaman metrin
+päähän siitä, missä Maurice ja Jean makasivat.
+
+-- Loppu on käsissä, sanoi Maurice, jonka ääni töin tuskin kuului
+melussa.
+
+Näytti todellakin kuin maa ja taivas olisivat sulaneet yhteen.
+Kranaatit lennättivät ilmaan kiviä ja hiekkaa, sakea savu peitti
+auringon. Keskellä tuota kauhistuttavaa, korvia särkevää hälinää
+seisoivat hevoset uupuneina, tylsistyneinä, pää veltosti riippuen. Joka
+paikassa nähtiin kapteenin liian korkea vartalo -- nyt revittiin hän
+kahtia -- kaatui maahan kuin katkennut viirinsalko.
+
+Kuitenkin jatkettiin tointa Honorén kanuunan ympärillä. Asemastaan
+huolimatta täytyi hänen tehdä kanuunamiehen työtä, sillä hänellä ei
+ollut jälellä kuin kolme miestä... Hän tähtäsi, laukasi sill'aikaa kun
+toiset menivät ruutivaunuille, latasivat, laittivat kuntoon tykin
+pyyhkäisimen ja tölkin, jolla latinki työnnetään tykkiin.
+
+Reservimiehistö oli kutsuttu apuun kaatuneiden sijaan, mutta niitä
+odotettaessa täytyi tulla toimeen miten vaan voitiin.
+
+Suututtavinta oli, että kuulat eivät sattuneet, vaan räjähtivät
+useimmiten ilmassa tekemättä mitään vahinkoa vihollisten pattereille,
+joiden tuli oli niin hävittävä.
+
+Äkkiä kuuli Maurice Honorén kiroilevan -- taivaan nimessä -- kanuunan
+oikea pyörä oli särkynyt. Epätoivossa, viljavat kyyneleet silmissä meni
+hän kanuunansa luo, koetti tukea sitä nostamalla ylös sen maahan
+painuneen suun, aivan kuin olisi hän tahtonut saada sen pysymään
+pystyssä hurjan rakkautensa ja hellyytensä varassa.
+
+Paras kanuuna! Ainoa, joka lennätti edes pari kranaattia tuonne ylös!
+Hän päätti paikalla vihollisten tulen keskellä asettaa siihen uuden
+pyörän. Vaarallinen yritys onnistui -- itse toi hän varapyörän
+etuvartion kärryistä; ja kun alaalta tuli lisää miehistöä, sai hän
+rakkaan kanuunansa taas kuntoon.
+
+Mutta se ilo ei kauvan kestänyt. Tykkien lavetit ammuttiin taas
+pirstoiksi. Ei voitu urhoollista joukkoa pakottaa enään etemmäksi,
+käskettiin siis peräytymään.
+
+-- Kiirehtikää, toverit, kehoitti Honoré. Otetaan tämä mukaan, etteivät
+he sitä saa.
+
+Sitä hän yksinomaan ajatteli. Hän tahtoi pelastaa kanuunansa, kuten
+muut pelastavat lippunsa. Hän ei ollut lopettanut vielä puhettaan
+ennenkun kuula kaatoi hänet, temmaten irti oikean käsivarren ja
+lävistäen rinnan. Hän kaatui kanuunansa päälle, jäi siihen pitkälleen
+kuin sankarivuoteelle, pää pystyssä, kauniit vihasta hehkuvat kasvot
+vihollisiin päin kääntyneinä. Rikkiammutusta takistaan putosi kirje,
+jota hän kuollessaan hellästi puristi ja josta hurmeiset veripisarat
+vieläkin vuotivat.
+
+Ainoa elossa oleva luutnantti komensi nyt:
+
+-- Hevoset valjaisiin!
+
+Ruutivaunu oli räjähtänyt ilmaan, jonka vuoksi täytyi valjastaa hevoset
+toisien kärryjen eteen että olisi saatu pelastetuksi kanuuna, jonka
+hevoset olivat kaatuneet. Ja viimeisen kerran eturatsastajien tehtyä
+puolikäännös, kun neljä jälellä olevaa kanuunaa oli uudestaan
+kiinnitetty, hevoset nelistivät pois eivätkä seisahtuneet ennenkuin
+tuhannen metrin vaiheilla, Garennen metsän suussa.
+
+Maurice oli nähnyt kaiken tämän, oli ollut todistajana Honorén
+kuolemaan. Pelosta vavisten sopersi hän:
+
+-- Oi poika parka! poika parka!
+
+Tämä suru lisäsi vain viiltävää, polttavaa tunnetta, joka häntä
+vaivasi. Hurja eläimellisyytensä joutui raivoon; oi, hän ei jaksa
+kauemmin kestää, on jo kuolla nälkään! Hänen silmiään huikasi, hän ei
+muistanut enään vaaraa, joka ahdisti tovereita ja häntä siitä alkain
+kun patterin täytyi vetäytyä takaisin. Nyt voivat viholliset minä
+hetkenä tahansa anastaa kummun.
+
+-- Kuule -- sanoi hän Jeanille -- minun täytyy syödä... Samahan se on
+minulle, vaikka tulenkin ammutuksi, -- mutta syödä tahdon ensin, sitte
+tappakoot.
+
+Hän avasi säkkinsä, otti leivän vapisevin käsin ja alkoi sitä ahneesti
+syödä. Kuulat suhisivat, kranaatit räjähtivät jonkun metrin päässä;
+mutta hän ei siitä välittänyt; tahtoi vaan saada nälkänsä sammutetuksi.
+
+-- Tahdothan sinäkin palasen.
+
+Jean katseli häntä suurin silmin; hänkin oli aivan näännyksissä.
+
+-- Kyllä, anna minulle jotain, en jaksa muuten.
+
+He jakoivat leivän, söivät sen kiireesti välittämättä mistään muusta,
+ja vasta syötyään huomasivat he överstinsä, joka istui satulassaan,
+saapas veressä. Rykmenttiä ahdistettiin joka puolelta. Useat komppaniat
+olivat paenneet ja nyt heidän täytyi seurata joukkoa. Översti nosti
+miekkansa ja komensi kyynelsilmin:
+
+-- Tulkaa lapset Herran nimessä. Jumala ei ole huolinut meistä tällä
+kertaa.
+
+Pakenevat kerääntyivät hänen ympärilleen kadoten kaikki hetken kuluttua
+syvennykseen maassa.
+
+Tietämättään miten olivat Jean ja Maurice taas joutuneet pensasaidan
+taa. Tähän pysähtyi noin 40 miestä, joita luutnantti Rochas oli
+komentanut peräytymään. Heillä oli lippu mukanaan; aliluutnantti, joka
+kantoi sitä, oli kiertänyt sen tangon ympärille, koettaen, jos suinkin
+mahdollista, sitä pelastaa.
+
+He ryömivät pitkin aidan vierustaa aina päähän asti, asettuen sitten
+pienten puitten suojaan mäenrinteelle, jossa Rochas komensi ampumaan.
+Täällä puitten suojassa miehet voivat pitää puoliaan semminkin kun
+lukuisa ratsastusjoukko teki liikkeen oikealla puolella ja useita
+rykmenttejä jalkaväkeä tuotiin sen avuksi.
+
+Maurice käsitti selvään vihollisten kiertävät liikkeet, -- käsitti,
+että piiriä supistettiin joka puolelta. Aamulla oli hän nähnyt
+preussiläisten samoavan Saint-Albertin vuorensolasta, kulkevan pitkin
+Saint-Mengesea ja Fleigneuxta; nyt kuuli hän kaartin kanuunoiden
+jymisevän Garennen metsän takana, huomasi toisia saksalaisia tulevan
+Givonnen laaksosta.
+
+Vielä hetkinen ja ranskalaista armeijaa piirittäisi elävä muuri. Kaarti
+yhtyisi V:teen osastoon, kauhistavan tykistön heitä joka kukkulalta
+auttaessa. Luultavasti koetettiin viimeistä epätoivoista ponnistusta
+saada tuo muuri murretuksi, kun Margueritten osasto kokoontui erääsen
+syvennykseen, valmiina ryntäämään -- mutta se oli toivoton hyökkäys --
+he menivät kuolemaan Ranskan kunnian puolesta. -- Maurice, joka
+ajatteli Prosperia, oli näkemässä tätä hirveää verinäytelmää.
+
+Varhain aamusesta oli Prosper ratsastanut edes takaisin Illyn
+ylängöllä, päästä toiseen. Hänen eskadroonansa miehet kerättiin päivän
+noustessa ilman torventoitotusta, ja kahvia keittäessä ripustivat he
+takkinsa valkean eteen, etteivät herättäisi preussiläisten huomiota.
+Sitte he eivät tienneet enään mitään, kuulivat kanuunan laukauksia,
+näkivät etäällä savua ja jalkaväestöä, mutta mitään aavistusta heillä
+ei ollut tappelusta, ei sen tärkeydestä eikä päättymisestä, sillä
+kenraalit pitivät heitä aivan toimettomina erillään kaikesta.
+
+Prosper oli tykkönään nukkua. Eniten häntä vaivasivat levottomat yöt ja
+väsymys alituisesta ratsastamisesta.
+
+Hän houraili, luuli makaavansa paljaalla kentällä, joskus pehmeällä
+siistillä vuoteella. Silloin tällöin nukahti hän satulassa. Useat
+tovereista putosivat satulasta, ho olivat niin uuvuksissa, etteivät
+heränneet torventoitotuksista, heitä täytyi ravistaa, potkiakin jotta
+saataisiin hereille.
+
+-- Mutta mitä mielettömyyttä tämä on? Miksi meitä pitää ajettaman tällä
+tavalla ilman lepoa ja rauhaa, metelöi Prosper karkoittaakseen
+vastustamattoman uneliaisuutensa.
+
+Kanuunat olivat paukkuneet kuudesta asti. Kummulle mentäessä oli
+kranaatti tappanut kaksi toveria hänen vieressään. Vähän kauempana
+kolme muuta kaatui jo.
+
+Tuo paraatiratsastus tappelukentällä oli sietämätöntä, vaarallista ja
+hyödytöntä. Yhden aikana käsitti hän että osasto valmistautui
+tehdäkseen täydellä todella hyökkäyksen, kuollakseen mainehikkaan
+kuoleman. Syvennyksessä vähän yläpuolella Ristikko-kumpua vasemmalla
+puolella tiestä yhtyivät Margueritten osasto, kolme afrikkalaista
+rykmenttiä ja rykmentti ranskalaisia jääkäreitä ja yksi
+husaarirykmentti.
+
+Torven toitotus kajahti: alas ratsulta!
+
+Ja upseerit komensivat: Tarkastakaa hevosenne! Kiinnittäkää
+tavarastonne!
+
+Prosper hyppäsi alas satulasta, ojenteli itseään, taputteli Zepfiriä
+kaulalle:
+
+Zepfir raukka! Se oli yhtä uuvuksissa kuin herransakin kärsien
+elämästä, jota viime aikoina olivat viettäneet. Sitäpaitsi oli sälyytys
+raskas: liinavaatteet satulan lippaassa, takki kierrettynä ympäri,
+rensseli tallitamineineen satulan takana ja vielä muonasäkki
+puhumattakaan pukinnahkaisesta juomapullosta ja ruoka-astioista.
+Ratsastajan sydän sykki säälistä samassa kun hän tarkasti oliko kaikki
+kunnossa.
+
+Prosper ei ollut muita pelkurimaisempi, mutta kuitenkin oli suunsa
+pelosta niin kuiva, että täytyi pistää tupakaksi. Kun tehdään hyökkäys
+voi kukin sanoa itselleen: Tällä kertaa on minun vuoroni.
+
+Kului viisi tai kuusi minuuttia; kerrottiin kenraali Margueritten
+ratsastaneen edeltäpäin tutustuakseen seutuun. Miehet odottivat yhä.
+Viisi rykmenttiä muodosti kolme joukkoa, kussakin joukossa oli
+seitsemän eskadroonaa -- olihan siinä kanuunan ruokaa kyllin.
+
+Äkkiä torvet toitottivat:
+
+-- Satulaan!
+
+Ja melkein samassa kuului:
+
+-- Miekat käteen!
+
+Kunkin rykmentin översti oli jo asettunut paikoilleen, seisoen
+kahdenkymmenenviiden metrin päässä rykmentistään. Ratsumestarit olivat
+väkensä etunenässä. Ja nyt odottivat he jälleen: täydellinen
+kuolonhiljaisuus vallitsi, ei kuulunut hiiskausta, ei hengähdystäkään.
+Sydän se vaan sykähteli. Vielä käsky -- viimeinen -- ja joukko lähtisi
+liikkeelle rynnäten ukkos-ilman tavoin.
+
+Mutta silloin näkyi vuoren harjanteella upseeri hevosineen -- hän
+mahtoi olla vaarallisesti haavoittunut, koska kaksi miestä oli
+tukemassa. Ensin ei voitu tuntea kuka se oli. Riveissä syntyi haikea
+valitus, jota seurasi äänekkäät tuskanhuudot:
+
+Kenraali Margueritte makasi haavoitettuna; kuula oli lävistänyt häneltä
+molemmat posket. Hän ei voinut puhua, riuhtoi käsillään viitaten
+viholliseen päin.
+
+Vaikerrus eneni yhä:
+
+-- Meidän kenraalimme! Kostakaamme, kostakaamme!
+
+Etummaisin översti heilutti miekkaansa ilmassa ja huusi:
+
+-- Eteenpäin!
+
+Torvet toitottivat. Joukko lähti liikkeelle alussa tasajuoksua. Prosper
+oli ensimmäisessä rivissä mutta melkein syrjimmäisin oikealla. Vaara on
+aina suurin keskellä mihin vihollisten tuli itsestään keskittyy.
+
+Kun he olivat tulleet Risti-kummulle ja alkoivat ratsastaa alas toista
+syrjää myöten lakeaa kenttää päin, huomasi hän tuhannen metrin päässä
+preussiläisten neliöt, joita vastaan he viskattiin. Muuten oli hänen
+mielensä kevyt kuin olisi hän unessa liidellyt, tunsi päänsä niin typö
+tyhjäksi, ettei voinut saada ainoatakaan ajatusta kokoon. Sitä mukaan
+kuin hiljainen juoksu kiihtyi kovaksi nelistämiseksi, huusivat
+afrikkalaiset jääkärit arapialaisten tavoin hurjasti siten kiihoittaen
+hevosiansa. Olisi luullut paholaisten olevan liikkeellä, joitten
+hirveää ulvontaa ja korvia viiltävää kiljuntaa säesti kuulien suhina,
+kranaattien räjähdykset ja aseitten kalske; -- maa tärisi kavioitten
+kopseesta ja taivasta kohden nousi katkera käryn ja hien haju.
+
+Viiden sadan metrin päästä putosi Prosper ratsultaan kovassa
+yhteentörmäyksessä. Hän tarttui Zepfirin harjaan päästäkseen jälleen
+satulaan. Keskus väistyi, molemmat siivet kääntyivät, vetäytyivät
+takaisin jälleen rynnätäkseen.
+
+Ensimmäinen eskadroona työnnettiin takasin, -- mutta -- sitähän voitiin
+odottaakin. Kaatuneet hevoset tukkivat tien, toiset makasivat
+kuolleina, toiset potkivat kuolontuskissaan jaloillaan ilmassa; siellä
+täällä juoksi ratsastaja minkä jaloistaan pääsi, etsien itselleen
+hevosta. Kuolleita makasi sullottuna kentällä, monta herratonta hevosta
+juoksi vielä ja haki paikkaansa rivissä. Hyökkäys uudistettiin --
+toinen eskadroona ryntäsi raivostuneena esiin, miekka kädessä valmiina
+sivaltamaan.
+
+Jälleen pääsivät he pari sataa askelta eteenpäin kauheassa melussa.
+Mutta taaskin keskus väistyi, miehet suistuivat hevoisineen surman
+suuhun; hyökkäyksen päätyttyä makasi ruumiita ja kaatuneita kaikkialla.
+Toinenkin eskadroona niitettiin vuorostaan kuten ensimmäinen!
+
+Kolmannen hyökkäyksen aikana Prosper oli joutunut ranskalaisten
+husaarien joukkoon. Rykmentit lyöttäytyivät yhteen; se näytti suurelta
+aallolta, joka vyöryy eteenpäin niellen mukanaan kaikki mitä vain
+näkee.
+
+Hän ei käsittänyt enään mitään; hän ei välittänyt suitsista vaan heitti
+ne irralleen. Uljas Zepfir, jota hän niin sanomattomasti rakasti, kulki
+eteenpäin, mutta tappelussa saatuaan haavan korvaansa oli se tavallista
+rajumpi. Ylt'ympärillä nousivat hevoset pystyyn ja kaatuivat
+ratsastajineen. Miehiä kaatui kuin kortta korren viereen. Jotkut
+istuivat mulkoilevin silmin jäykkinä satulassa hevosten rynnätessä
+vihollisia vastaan.
+
+Parin sadan metrin alalla oli maa täynnä kuolleita ja kuolevia.
+Muutamat makasivat pää ruohoon vaipuneena, toiset selällään, suuret
+pelästyneet silmät luotuina taivasta kohden.
+
+Tuolla makasi hirveässä tuskassa, kupeet auki, suuri musta hevonen,
+turhaan koetti se nousta ylös: etujalat olivat takertuneet suoliin.
+
+Vihollisten tulen yltyessä tekivät siivet käännöksen, vetäytyivät
+takaisin uudestaan entistä raivoisammin hyökätäkseen.
+
+Viimein oli tullut neljännen eskadroonan vuoro rynnätä preussiläisiä
+vastaan. Prosper sivalsi miekallaan kypäreihin ja tummiin univormuihin,
+joita hämärässä eroitti. Verta vuodatettiin; hän huomasi Zepfirin suun
+olevan veressä, mutta luuli sen purreen preussiläisiä.
+
+Melu kasvoi niin suureksi, ettei hän voinut kuulla omaa ääntänsä vaikka
+huusi täyttä kurkkua, jonka vuoksi äänensä pian oli painuksissa. Mutta
+ensimmäisen vihollisrivin takana seisoi toinen, sen takana taas toinen
+ja taas toinen.
+
+Tässä ei rohkeus ja urhoollisuus mitään voinut: taajat rivit olivat
+kuin korkeata heinää, jonka taakse hevoset ja ratsastajat katosivat.
+
+Tuli oli niin kova, että univormut syttyivät tuleen. Yhtämittaa kaatui
+miehiä, rinta lävistettynä, pääkallot murskana.
+
+Kaksi kolmatta osaa rykmentistä sortui kentälle eikä tästä
+mainehikkaasta hyökkäyksestä ollut muuta jälellä kuin muisto
+ranskalaisten urhoollisuudesta.
+
+Pian kaatui Zepfir ruhjoten alleen Prosperin oikean jalan. Ratsastaja
+kadotti mielensä, -- niin kova oli suru, joka häntä kohtasi.
+
+Maurice ja Jean, jotka olivat jännityksellä seuranneet eskadroonan
+sankarimaista rynnäkköä, virkkoivat:
+
+-- Taivaan nimessä! Mitä tässä urhoollisuus auttaa!
+
+Ja he jatkoivat ampumistaan kyyristyneinä pensastojen taakse, jotka
+ympäröivät erästä pientä kumpua. Rochaskin, joka oli siepannut käteensä
+pyssyn, ampui laukauksen toisensa jälkeen. Mutta he eivät voineet
+kuitenkaan puolustaa Illyn kumpua, se joutui pian vihollisten valtaan,
+jotka ympäröivät sitä joka haaralta. Kello oli noin 2 paikoilla, viides
+osasto ja kaarti yhdistyivät sulkien täten ranskalaiset keskelleen.
+
+Yht'äkkiä Jean kaatui.
+
+-- Tuossapa sain jotakin, joka hyödyttää minua, änkytti hän.
+
+Hän oli saanut kovan iskun päähänsä ja lakkinsa makasi revittynä hänen
+takanaan. Ensiksi luuli hän pääkallonsa särkyneen ja että aivot
+olisivat näkyvissä. Muutaman sekunnin kuluessa ei hän uskaltanut koskea
+siihen kädellään, peläten että löytäisi reijän; mutta sattumalta
+menivät hänen sormensa päätä kohden ja ottaessaan ne pois olivat ne
+aivan punaset verestä. Tämä teki häneen niin syvän vaikutuksen että hän
+pyörtyi.
+
+Samassa silmänräpäyksessä käski Rochas heidät peräytymään. Eräs
+preussiläinen komppania ei ollut enään heistä kauempana kuin noin kaksi
+tai kolme sataa askelta. Pian olisivat he kukistetut, jos he jäivät
+paikoilleen.
+
+-- Älkää kiirehtikö, kääntykää ja ampukaa tuon tuostakin. Yhdymme sitte
+tuolla alhaalla, pienen muurin takana.
+
+Mutta Maurice oli epätoivoissaan.
+
+-- Herra luutnantti, älkäämme jättäkö korpraaliamme tänne.
+
+-- Jos hän on kaatunut, niin mitäpä me voimme?
+
+-- Ei, ei, hän hengittää vielä... Viekäämme hänet mukaamme!
+
+Rochas kohotti olkapäitään, nähtävästi sanoakseen että he eivät
+voineet niille mitään, jotka eivät omin jaloin voineet seurata.
+Taistelutantereella ei pidetä väliä haavoitetuista. Sentähden kääntyi
+Maurice Pachen ja Lapoullen puoleen.
+
+-- Kuulkaapas, tulkaahan minulle avuksi. En voi yksinäni häntä kantaa,
+olen liian heikko!
+
+Mutta he eivät kuulleet, -- eivätkä välittäneet mistään -- he eivät
+ajatelleet muuta kuin itseään, seuraten itsensä suojelemisviettiä. Kas,
+nyt he ryömivät tiehensä, pää kumarassa, kadoten kohta pienen muurin
+taakse. Preussiläiset eivät olleet enään kuin puolentoista sadan
+askeleen päässä.
+
+Maurice, joka melkein itki kiukusta, otti pyörtyneen Jeanin, jonka
+kanssa hän oli yksinään jäänyt, syliinsä aikoen kantaa hänet pois.
+Mutta, todellakin, hän oli liian heikko, väsymyksestä ja tuskasta
+uupunut. Hän horjui ja kaatui heti raskaan taakkansa kanssa. Kunpa hän
+vaan huomaisi jonkun paarinkantajan! Hän katseli hurjin katsein
+ympärilleen ja viittoi pakenevia luokseen, -- mutta kukaan ei
+vastannut, ei ketään tullut. Nyt kokosi hän viimeiset voimansa, tarttui
+jälleen Jeaniin, ja onnistui pääsemään noin kolmekymmentä askelta
+eteenpäin, -- silloin räjähti kranaatti; -- hän luuli että kaikki olisi
+lopussa, ja kaatui suruissaan kumppaninsa ruumiin viereen.
+
+Hitaasti ja varovasti koetti hän nousta, selvittyään ensi
+säikähdyksestään. Hän tutki itseään ja tuli siihen vakuutukseen, ettei
+ollut saanut mitään vammaa. Mutta minkätähden ei hän sitte paennut?
+Olihan vielä aikaa, -- parilla hyppäyksellä ennättäisi hän muurin luo,
+-- ja niin olisi hän pelastettu. Tuska valtasi hänet uudestaan. Hän
+aikoi jo lähteä, mutta tunne, valtaavampi kuin pelko, pidätti hänet. Ei
+-- oli mahdotonta jättää Jeania! Hänen sydämmensä vuosi verta, ystävyys
+tätä toveriansa kohtaan oli liian syvään juurtunut häneen. Tuntui tällä
+hetkellä, että oli ainoastaan kaksi ihmistä maailmassa; hänen oli aivan
+mahdoton elää ilman Jeania!
+
+Peräytymisen suunnasta ei ollut mitään tarkempaa päätetty, sitä
+tapausta varten, että taistelu päättyisi onnettomasti. Jokainen
+kenraali sai pitää huolta omistaan, ja tämä huolenpidon puute aikaan
+sai että kaikki suurimmassa epäjärjestyksessä ja sekasorrossa
+tungettiin Sedania kohden voittavien vihollisten vastustamattomasta
+painosta.
+
+Toisen divisioonan peräytyminen kävi jotakuinkin säännöllisesti, jota
+vastoin toiset sekaantuivat ensimmäisen osaston jäännöksiin ja
+vyöryivät Sedania kohden vihan ja hävityksen myrskynä, vieden mukanaan
+ihmisiä ja eläimiä.
+
+Tällä hetkellä sai Maurice ilokseen nähdä Jeanin aukaisevan silmänsä;
+ja kun hän juoksi eräälle purolle noutamaan vettä haavoittuneelle,
+hämmästyi hän suuresti nähdessään oikealla puolella olevassa laaksossa
+talonpojan, jonka hän oli aamulla huomannut. Tämä kynti rauhallisesti
+aurallaan, jonka eteen oli valkoinen hevonen valjastettu. Miksi
+tuhlaisi hän päivän? Vaikkakin ympärillä taisteltiin, täytyi maata
+kyntää ja kylvää siihen siementä, -- muutenhan ei kansa saisi leipää.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Korkealta parvelta, minne Delaherche oli noussut saadakseen
+yleissilmäyksen taistelukentästä, ei hän voinut nähdä mitä tahtoi; ja
+lopulta tuli hän aivan kärsimättömäksi.
+
+Hän kyllä näki kranaattien lentävän kaupungin ylitse ja särkevän
+ympäristöllä olevien huoneiden kattoja. Mutta hän ei saanut selkoa
+tappelun menosta; hänen täytyi saada tietoja ollessaan tuskissaan
+omaisuutensa ja elämänsä puolesta.
+
+Hän astui alas jättäen kiikarinsa suunnitettuna saksalaisten pattereita
+kohden. Kello oli melkein 1 ja sotilaslasaretti oli täynnä sairaita; --
+vaunurivi ulottui aina kadulle asti. Kaksi- ja neli-pyöräiset vaunut
+olivat jo loppumaisillaan. Tuolla näkyi tykistökärryjä, muonakärryjä,
+tavaravankkureita, kaikkia mitä vaan oli saatu käsiin taistelukentällä,
+-- niin, tuolla tulee talonpoikaisvaunuja, joita oli noudettu taloista
+ja joitten eteen oli valjastettu ratsuväen hevosia, Niissä oli
+haavoittuneita, joita paarinkantajat olivat koonneet ja joiden haavat
+olivat väliaikaisesti sidotut. Oli oikein kauheata nähdä näitä
+ihmisraukkoja, toiset kellertävän vihreitä, toiset sinipunertavia.
+Monet heistä olivat pyörtyneet, toiset päästivät haikeita
+valitushuutoja, -- muutamat olivat kuin kuolleet ja antoivat
+sairaanhoitajien menetellä kanssaan kuten tahtoivat, katsellen
+ympärilleen kauhistunein silmin, -- toiset taas vetivät viimeisen
+henkäyksensä vaunuista nostettaessa. Sairaita oli niin paljon että
+kaikki patjat olivat täynnä, jonkatähden tohtori Bouroche käski tuoda
+olkia, joista tehtiin leveä vuode. Kumminkin riittivät hän ja
+osastolääkäri vielä leikkauksiin. Hän oli vaan tilannut pitkän pöydän
+lisäksi, joka oli päällystetty tyynyllä ja vahakankaalla ja asetettu
+suojaan, missä hän teki leikkauksensa. Nopeasti tuli osastolääkäri ja
+antoi sairaalle kloroformia. Hienot teräsveitset välähtivät, sahoista
+kuului ainoastaan heikko ääni -- veri turskui esille kuin
+suihkulähteestä, mutta seisahdettiin pian. Leikattavia tuotiin ja
+vietiin edes takaisin; tuskin oli aikaa puhdistaa pöytä verestä. Tiheän
+pensaikkoaitauksen taakse, minne ruumiit toistaiseksi kannettiin,
+heitettin leikatut jalat ja käsivarret, sekä kaikki lihan ja luun
+jäännökset, jotka jäivät pöydälle.
+
+Rouva Delaherche ja Gilberte olivat istuutuneet erään suuren puun
+juurelle täydessä työssä kääreitä laittamassa.
+
+Bouroche, joka kulki heidän ohitsensa kasvot punaisina liiallisesta
+rasituksesta ja esiliina verisenä, heitti läjän palttinaa Delaherchelle
+huudahtaen:
+
+-- Kuulkaapas! toimittakaa jotakin hyödyllistä, älkääkä seisko jouten,
+kun meillä muilla tässä on täysi työ.
+
+Mutta tehtailija vastusteli.
+
+-- Anteeksi! Minulla ei ole aikaa! Täytyy käydä katsomassa kuinka asiat
+onnistuu. -- Asema näyttää kovin vaaralliselta!
+
+Sitte hän kääntyi vaimonsa puoleen, painoi huulensa hänen tukkaansa ja
+sanoi:
+
+-- Gilberte parka! Ajattele, että kranaatti milloin hyvänsä voi pudota
+ja tehdä lopun meistä kaikista. Eikö se ole kauheata!
+
+Gilberte oli aivan vaalea, hän nosti päätänsä ja katsoi kauhistuneena
+ympärilleen. Sitte hiipi tuo omituinen hymy taas hänen huulilleen.
+
+-- Niin -- se on kauheata, miten tohtori leikkelee ja sahaa;
+ihmisraukat! -- On aivan ihmeellistä, etten ole pyörtynyt jo aikoja
+sitten!
+
+Vanha rouva Delaherche katseli poikaansa kun hän suuteli nuoren
+puolisonsa tukkaa. Hän teki ehdottomasti liikkeen ikäänkuin
+karkoittaakseen hänet Gilberten luota -- hän muisteli tuota toista,
+joka oli suudellut samoja hiuksia viime yönä. Mutta hänen vanhat
+kätensä vapisivat, kun hän mutisi:
+
+-- Oi Jumalani! mitä kärsimyksiä ja tuskia! Kaikki unohtuu, omat
+huoletkin!
+
+Delaherche lähti pois selittäen, että hän menee tiedustelemaan kuinka
+tappelussa käy ja palaa pian takasin.
+
+Maquakadulla hämmästyi hän suuresti nähdessään miten paljon sotilaita
+tulvaili kaupunkiin aseettomina, vaatteet rikki ja tahrattuina. Heiltä
+hän ei saanut mitään selkoa; toiset olivat kurjan näköisiä ja
+vastasivat, että he eivät tiedä mitään; toisilla taas oli niin paljon
+kertomista, puhuivat pitkiä, epäselviä lauseita, tehden hurjia
+liikkeitä käsillään, jotta tehtailija luuli heidän kadottaneen
+järkensä.
+
+Hän kääntyi senvuoksi ja meni pormestarin asuntoa kohden. Täältä toivoi
+hän saavansa tietoja. Kun hän kulki torin poikki tuli kaksi kanuunaa --
+epäilemättä ainoat jäännökset jostakin patterista -- täyttä nelistä
+ajaen katuvierustalle. Suurkadulla selveni hänelle, että pakolaiset
+aikoivat samota kaupunkiin. Kolme husaaria, jotka olivat astuneet alas
+satuloistaan, istui eräässä porttikäytävässä, jossa he jakoivat
+keskenään leivän. Kaksi muuta taluttivat hevosiaan suksista etsien
+tallia, mihin heidät veisivät. Siellä täällä kulki upseereja,
+ulkomuodosta päättäen eivät he itsekkään tienneet minne menivät.
+Turennen torilla neuvoi eräs aliluutnantti häntä väistymään, sillä
+kranaatteja putosi alinomaa, kuula oli vast'ikään murtanut ristikon,
+joka ympäröi Palatinatin voittajan, suuren sankarin muistopatsasta. Ja
+todellakin, rientäessään pormestarin asunnolle, näki hän kaksi
+kranaattia kauhealla räjähdyksellä putoavan Maasin sillalle.
+
+Hän pysähtyi portinvartijan asunnon edustalle, etsien tekosyitä
+kysyäkseen tietoja ajutantilta, kun nuorekas ääni kutsui häntä:
+
+-- Herra Delaherche! Tulkaa tänne, kadulla ei ole hyvä olla tänään. Se
+oli pieni Rose, jonka hän oli vallan unohtanut ja joka voi päästää
+hänet sisälle mistä tahansa. Hän astui portinvartijan asuntoon ja
+istuutui hetkeksi.
+
+-- Ajatelkaa. Äidin on täytynyt mennä vuoteelle, hän on sairas kaikesta
+tästä. Olen vallan yksin, sillä isä on linnaa vartioimassa. Vähän aikaa
+sitte tahtoi keisari jälleen näyttää urhoollisuuttaan, mutta hän ei
+päässyt etemmäksi kadun kulmaa kun kranaatti putosi hänen eteensä ja
+tappoi tallimestarin hevosen. Sitte hän tuli takasin! -- Mitä tuon
+poloisen pitäisi tehdä?
+
+-- Siis tiedätte asian laidan... Mitä herrat siitä sanovat?
+
+Tyttö katseli häntä kummeksien. Hänen raittiit, verevät kasvonsa,
+hienot hiuksensa, suora lapsellinen katseensa näytti hauskalta keskellä
+kaikkea kurjuutta, jota hän nähtävästi ei käsittänyt.
+
+-- En tiedä ensinkään. Puolenpäivän aikaan vein kirjeen marsalkka
+Mac-Mahonille. Keisari oli hänen luonaan. He olivat lähemmä tunnin
+lukittujen ovien takana, marsalkka vuoteellaan, keisari istui
+vastapäätä tuolilla. Tiedän sen, sillä näin omin silmin kun vein
+kirjeen.
+
+-- No, mitä he puhuivat?
+
+Tyttö katsoi häneen eikä voinut pidättää nauruaan:
+
+-- En minä tiedä; miten luulette minun tietävän, kun ei kukaan ihminen
+koko maailmassa tiedä mitä he toisilleen puhuivat.
+
+Hän oli tietysti oikeassa. Delaherche viittasi kädellään kuin tahtoisi
+hän pyytää anteeksi tuhmaa kysymystänsä. Mutta tämä salainen keskustelu
+kiusasi häntä; mitähän nuo kaksi miestä oli päättänyt?
+
+-- Nyt, virkkoi Rose, on keisari mennyt työhuoneesensa, jossa
+neuvottelee kahden kenraalin kanssa, jotka tulivat vasta
+tappelukentältä.
+
+Hän vaikeni äkkiä, katseli kuistille:
+
+-- Katsokaa, tuolla on yksi kenraaleista ja tuolla tulee toinen.
+
+Delaherche pujahti kiireesti ulos ja näki kenraali Douayn ja Ducrotin,
+joita hevoset odottivat, nousevan satulaan ja ratsastavan pois.
+
+Kun viholliset olivat anastaneet Illyn kummun, olivat molemmat
+kiirehtineet keisarille ilmoittamaan, että tappelu oli menetetty. He
+antoivat seikkaperäisiä tietoja asemasta -- sotajoukot ja Sedan olivat
+joka puolelta piiritetyt, tappio tulisi olemaan kauhea.
+
+Keisari käveli horjuvin askelin pari minuuttia huoneessaan; jälellä oli
+ainoastaan yksi ajutantti, joka seisoi mykkänä ovensuussa. Keisari
+asteli herkeämättä, uunista ikkunaan; suonenveto pani hänen kasvonsa
+värisemään. Selkä näytti vielä entistä enemmän kumartuneelta; oli kuin
+murtuisi hän maailman taakan alle; mutta tylsistyneistä silmistä voi
+nähdä sallimukseen luottajan tyyni suru kadotetusta pelistä --
+viimeisestä, johon hänen oli sallittu ottaa osaa!
+
+Mutta joka kerta kun hän tuli ikkunan luo säpsähti hän ja pysähtyi
+hetkeksi.
+
+Kerran liikutti hän huuliaan, puristi vapisevaa kättänsä ja hoki
+tukahutetulla, kärsimättömällä äänellä:
+
+-- Oi, nuo kanuunat, nuo kanuunat! Niitä olen kuullut aamusta alkain!
+
+Tänne kuului todellakin kamalan selvästi laukaukset Marféen ja
+Frenoisin pattereista. Kävi ukkosen tapainen, korvia särkevä ryske,
+joka pani ikkunat helisemään ja muurit huojumaan.
+
+Onneton mies ajatteli kai, että kun tappelu kerran oli toivottomasti
+menetetty, kaikki vastustus oli turhaa jopa rikollistakin. Miksi
+vuodatettaisiin vielä enemmän verta, miksi hävitettäisiin ja
+tapettaisiin vielä useampia onnettomia ihmisiä, miksi, niin miksikä
+viskattaisiin yhä ruumiita ruumiiden päälle tuolla taistelutantereella?
+
+Olihan tappelu menetetty, kaikki oli hukassa, miksi vielä kuitenkin
+surmataan? Kyllin oli jo ilkeyden, hävityksen ja tuskan huutoja
+kohonnut taivasta kohden.
+
+Keisari, tultuaan ikkunan edustalle, alkoi vavista ja tarttui käsillään
+ohimoihinsa:
+
+-- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat, jotka eivät taukoa!
+
+Ehkä kova edesvastuun tunne painoi häntä -- hänen eteensä ilmestyi
+tuhansien kentälle kaatuneiden haamut -- hän näki ruumiit, jotka olivat
+hänen käskystään joutuneet kuolon uhriksi; -- ehkä hänen sydämmensä
+heltyi säälistä, hänhän oli kuitenkin haaveilija. Tässä kovassa
+kohtalon iskussa, joka mursi ja riisti hänen onnensa kuten oljenkorren,
+vuodatti hän kyyneleitä toisten tähden, epätoivossa turhaan jatkuvasta
+surmaamisesta, voimatta enään kärsiä ampumista, joka pakahutti
+sydämmen, enensi tuskia ja teki hänet mielipuoleksi.
+
+-- Oi te kanuunat, te kanuunat, vaietkaa jo, vaietkaa paikalla!
+
+Ja tuossa keisarissa, joka oli luovuttanut valta-istuimensa
+puolisolleen, tuossa sotapäällikössä, joka oli antanut ylijohdon
+Bazainelle, heräsi viimeisen kerran vastustamaton halu näyttää
+voimaansa ja saada heti tottelemaan.
+
+Châlonista lähdettyään oli hän vetäytynyt syrjään, ei ollut antanut
+käskyäkään, otaksui olevansa rasituksena ja vastuksena. Nyt tahtoi hän
+taas olla keisarina, ensimmäinen ainoa käsky, minkä hän antoi
+toivottomassa säälissään, oli käsky nostaa valkea lippu linnoitukseen
+aselevon pyytämistä varten.
+
+-- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat! -- Ottakaa lakana, pöytäliina tai
+mikä tahansa, kiirehtikää, juoskaa joutuun sanomaan, että lopettavat!
+
+Ajutantti lähti rivakasti ja keisari käveli horjuen edestakaisin
+sill'aikaa kun patterit paukkuivat niin että huoneet tärisivät.
+
+Delaherche puhui vielä alhaalla Rosen kanssa kun palvelija tuli
+juoksujalassa:
+
+-- Neiti, emme löydä mitään, eikö täällä ole palvelustyttöä, joka voisi
+meitä auttaa. Olisiko teillä valkeata vaatetta -- suurehkonpuoleista?
+
+-- Tahdotteko ruokaliinan?
+
+-- Ei, täytyy olla paljon suurempi, esim. puolikas lakanaa.
+
+Rose avasi kohteliaasti liinavaatekaapin ovet:
+
+-- Mutta ei minulla ole revittyjä lakanoita, -- suuri palanen valkeata
+vaatetta? -- ei, en näe mitään, joka kelpaisi. Ai, odottakaa, ettekö
+huoli pöytäliinasta?
+
+-- Pöytäliina! Sehän vasta on mainio!
+
+Ja pois mennessään lisäsi hän:
+
+-- Siitä laitetaan lippu linnoituksen katolle merkiksi, että pyydetään
+rauhaa. Tuhansia kiitoksia neitiseni!
+
+Delaherche uskoi tuskin korviaan, niin iloseksi tuli hän.
+
+Vihdoin voitaisiin hengittää!
+
+Mutta tämä ilo ei hänestä näyttänyt sopivan isänmaan ystävälle, ja hän
+koetti näyttää surulliselta. Sydämmensä tuntui kuitenkin kevyeltä
+nähdessään överstin ja kapteenin palvelijoineen ratsastavan portista.
+Översti kantoi käsivarrellaan kokoon käärittyä pöytäliinaa. Hän tahtoi
+seurata heitä, jätti Rosen, joka oli ylpeä hankittuaan heille
+pöytäliinan.
+
+Kello löi kaksi.
+
+Raatihuoneen edustalla oli Delaherche joutua raivostuneitten
+sotilaitten jalkoihin, jotka tulivat Cassinen etukaupungista. Hän
+kadotti näkyvistään överstin, ja jätti menemättä katsomaan valkean
+lipun nostamista. Tuskinpa häntä olisikaan päästetty linnoitukseen, ja
+kun hänelle sitäpaitsi kerrottiin kuulien putoavan lähellä koulua,
+valtasi hänet uudet tuskat. Ehkä tehtaansa seisoi ilmitulessa!
+Kuumeentapaisesti juoksi hän pois minkä pääsi.
+
+Mutta joka paikassa sulkivat ihmiset tien, joka hetki pakottivat
+kaikenlaiset esteet hänet pysähtymään.
+
+Vasta Maquakadulla pääsi häneltä helpotuksen huokaus, kun näki talonsa
+kohoovan ennallaan, eikä näkynyt jälkiäkään kipinöistä ja savusta.
+
+Hän astui sisään, huusi, nähtyään äitinsä ja vaimonsa:
+
+-- Kaikki käy hyvin, nostetaan valkea lippu, ampuminen lakkaa!
+
+Hän vaikeni, sillä pihalla näytti kaikki kauhistuttavalta. Avarassa
+kuivatushuoneessa, jonka leveät ovet olivat auki, oli jok'ainoa patja
+käytännössä, ei löytynyt paikkaa edes oljilla huoneen kaukaisemmassa
+nurkassakaan. Nyt levittivät sairaanhoitajat uusia olkia sänkyjen
+väliin; haavoitetut muutettiin likemmäksi toisiaan. Niitä oli jo
+kolmatta sataa ja uusia saapui vielä. Suurista ikkunoista virtaava
+häikäisevä valo valaisi kärsivää ihmisjoukkoa. Vähän väliä kuului
+tuskanhuudahduksia -- siellä täällä taisteltiin kuolon tuskissa.
+Huoneen peräpuolelta kuului yksitoikkoinen, melkein laulava valitus,
+häiriten syvää hiljaisuutta, joka siellä muuten vallitsi; ei kukaan
+puhunut ääneen tässä kammottavassa sairaalassa; ainoastaan
+sairaanhoitajien hiipivä käynti ja kuiskaava puhe katkaisi välistä
+hiljaisuuden. Rikkinäisten sotilaslakkien alta ammottivat syvät veriset
+haavat, ruhjoontuneita käsiä ja sormia riippui nahan suikaleissa;
+pahimpia olivat kuitenkin haavat rinnassa, päässä ja vatsanaluksessa;
+-- muserrettuja leukoja, puhkaistuja silmiä, särjettyjä pääkalloja,
+joista aivot olivat näkyvissä, -- muutamia haavoitettuja makasi jo
+melkein kuolleina, lamautuneina ja liikkumattomina: tuossa oli kuula
+vahingoittanut selkäytimen, toiset, jotka olivat haavakuumeessa,
+heittäytyivät sinne tänne, pyytäen hiljaisella äänellä jotain juotavaa
+sammuttaakseen polttavaa janoansa.
+
+Tuolla sivulla päin vaunuliiterissä, jossa leikkaukset toimitettiin,
+kohtasi tulijaa toisenlainen kauhistuttava näkö. Ensimmäisessä
+kiireessä oli Bouroche työskennellyt ainoastaan niiden sairasten
+kanssa, joiden vaarallinen tila vaati silmänräpäyksessä tehtäviä
+leikkauksia, joita hän itse toimitti. Vähemmän vaarallisia haavoja
+saivat apulaiset ja sairaanhoitajat sitoa.
+
+Itse oli hän toimittanut jo neljä leikkausta -- häntä alkoi uuvuttaa,
+hän oli kuitenkin levähtääkseen kunkin leikkauksen välillä vetänyt ulos
+muutamia luotia.
+
+Heillä oli vaan kaksi pöytää, itse seisoi hän toisen ääressä, apulainen
+toisen.
+
+Molempien pöytien väliin oli pingoitettu lakana, joten haavoitetut
+eivät voineet nähdä toisiaan. Vaikka pöydät pestiin hyvin tarkasti,
+jäivät ne kuitenkin verisiksi. Valkeat asterit ja ympärillä kasvava
+ruoho muuttui aivan punaiseksi ämpäreistä, jotka tyhjennettiin
+kukkasaralle.
+
+Vaikka ovet ja ikkunat pidettiin auki, täyttyi ilma pian verisistä
+vaatteista ja leikkausaseista nousevasta hajusta. Nukuttava kloroformi
+teki sen vielä raskaammaksi. Delaherche vapisi säälistä nähdessään
+tämän tuskan ja kurjuuden, mutta hänen huomionsa kääntyi vaunuihin,
+jotka ajoivat pihalle ja jotka olivat täynnä sairaita. Potilaita oli
+kahdeksan, sullottuina toinen toistensa päälle. Tehtailija päästi
+surkean huudon tuntiessaan viimeisen sisään kannettavan kapteeni
+Beaudoiniksi,
+
+-- Oi ystävä raukkani... Odottakaa, menen kutsumaan äitiäni ja
+puolisoani.
+
+He riensivät nopeasti paikalle jättäen kääryjen valmistuksen kahdelle
+palvelijalle. Sairaanhoitajat, jotka olivat tarttuneet kiinni
+kapteeniin, kantoivat hänet saliin, ja panivat hänet poikittain
+olkiläjälle, kun Delaherche huomasi eräällä patjalla sotamiehen, joka
+ei enään hiiskahtanutkaan, kasvot kuolleen näköiset, silmät auki.
+
+-- Katsokaa, eikö tuo ole kuollut?
+
+-- Malttakaa! Se on totta, mutisi sairaanhoitaja, eipähän siis tarvitse
+anastaa sijaa toisilta.
+
+Hän ja eräs toveri ottivat ruumiin ja kantoivat sen ruumisläjään
+kasviaitauksen takana. Tusina kuolleita oli siellä jo ennen:
+irvisteleviä, silmät valkeina, välkkyvät hampaat sinisten huulien
+takana, valituksen ja katkeran tuskan ilme kasvoissaan. Eräs nuori,
+hoikkavartaloinen sotilas, pää melkein ruhjottuna, painoi sydämmelleen
+suonenvedon tapaisesti naisen valokuvaa, joka oli vaalennut ja verellä
+tahrattu. Kuolleiden vieressä makasi jalkojen ja käsien jätteitä,
+kaikki tuo kammottava törky, joka oli viskattu pois lääkäripöydiltä.
+
+Gilberte kävi ihan kalpeaksi nähdessään Beaudoinin. Oi kuinka hän oli
+vaalea maatessaan tuossa patjalla, kasvot kelmeinä ja likaisina.
+
+Gilberte laskeutui polvilleen hänen viereensä:
+
+-- Mikä onnettomuus ystäväni! Mutta te paranette, eikö niin?
+
+Ja koneentapaisesti veti hän nenäliinansa esille, koetti sillä pyyhkiä
+kapteenin kasvoja, jotka olivat hiessä ja tomun tahraamat.
+
+-- Eikö niin? Eihän se ole vaarallista, sehän on ainoastaan jalkanne?
+
+Kapteeni koetti avata silmiään. Hän oli tuntenut ystävänsä ja koetti
+hymyillä.
+
+-- Niin, jalka ainoastaan... En tuntenut kun sattui, luulin
+kompastuneeni kun kaaduin...
+
+Mutta hänen oli vaikea puhua.
+
+-- Voi minun on niin jano, niin kovin jano.
+
+Gilberte riensi noutamaan lasia ja karahvia, jossa oli vettä, johon hän
+kaatoi hieman konjakkia. Ja kapteenin juotua jakoi hän lopun
+viereisille sairaille: kaikki ojensivat pyytäväisesti kätensä häntä
+kohden. Eräs zuavilainen, jolle ei enään riittänyt, alkoi itkeä.
+
+Sillä aikaa oli Delaherche mennyt pyytämään tohtoria tulemaan kapteenin
+luo. Bouroche astui saliin esiliina verisenä: hikihelmet vierivät
+pitkin hänen leveätä otsaansa. Sairaat pyysivät häntä pysähtymään
+koettaen kukin saada ensimmäiseksi hänen apuansa. Rukoilevia ääniä
+kuului hänen kulkiessaan. Toiset koettivat vapisevin käsin tarttua
+hänen vaatteihinsa. Mutta hän ei kuullut heitä, järjesti vaan työnsä
+ähkien ja puhkien väsymyksestä; puhui ääneen itsekseen, laski
+sormillaan, numeroitsi ne: ensin tämä, sitte tämä, sitte tämä, sitte
+tuo kolmas tuolla alaalla, yksi, kaksi, kolme, -- yksi alaleuka,
+käsivarsi, sääri. Apulainen käveli hänen jälessään koettaen muistella
+kaikkea.
+
+-- Herra ylilääkäri, sanoi Delaherche, täällä on eräs kapteeni --
+kapteeni Beaudoin.
+
+Bouroche keskeytti hänet sanoen:
+
+-- Mitä te sanotte? Onko Beaudoin haavoitettu? Mies raukka!
+
+Ja hän seisahtui haavoitetun eteen. Varmaan huomasi hän miten
+vaarallisesti Beaudoin oli haavoitettu, koska sanoi jalkaa
+tarkastamatta:
+
+-- Hyvä, kohta tulen kun olen toimittanut tämän leikkauksen.
+
+Sitte meni hän takaisin leikkaushuoneesen Delaherchen mukana, joka ei
+tahtonut päästää lääkäriä näkyvistään. Täten tuli hän olemaan läsnä
+käsivartta leikattaessa Lisfrancin tavan mukaan. Bouroche oli ylpeä --
+toimitus oli ohitse 40 sekunnissa. Tehtailija oli kalpea kuin ruumis,
+aikoi paeta, mutta ei ehtinyt ottaa askeltaaan ennenkun käsivarsi jo
+oli pöydällä.
+
+Sotilas -- nuori voimakas talonpoika -- avasi silmänsä, näki
+käsivarren, jonka sairaanhoitaja kantoi pois, heitti silmäyksen
+veriseen olkapäähänsä ja huusi raivostuneena:
+
+-- Mitä, Jumalan nimessä! Te olette todellakin petoja kun voitte tehdä
+sellaista.
+
+Bouroche oli niin väsynyt, ettei jaksanut kohta vastata. Sitte sanoi
+hän hiljaisella äänellä:
+
+-- Olen tehnyt parhaan taitoni mukaan. Muuten olisit jo kuollut,
+poikaparka; ja kysyinhän sitä paitsi sinulta ja suostuit.
+
+-- Miten minä olisin suostunut. Jos vastasinkin "kyllä", niin tiesinkö
+mitä sanoin?
+
+Nyt muuttui hänen vihansa suruksi ja hän alkoi itkeä:
+
+-- Mitä minä onneton enään maailmassa teen.
+
+Hän kannettiin oljille -- vahakangas pestiin -- taaskin kaadettiin
+verinen vesi ämpäristä kukkasaralle.
+
+Mutta Delaherche säikähti kuullessaan kanuunain alituisen paukkeen.
+Miksi he eivät laanneet ampumasta?
+
+Liehuneeko Rosen pöytäliina linnan katolla? Sanottiin patterien
+laukausten päinvastoin lisääntyneen. Meteli hämmensi kaikki, ryske
+mahtoi rasittaa vähimmin heikkohermoistakin. Ei voinut olla lääkäreille
+eikä sairaillekaan hyvä kuulla näitä jyrähdyksiä, jotka koskivat luuhun
+ja vereen. Koko sairaala oli kovassa jännityksessä tämän yhä jatkuvan
+ampumisen aikana.
+
+-- Sehän on jo ohitse, miksi jatkavat he tuota kirottua ampumista?
+huudahti Delaherche, joka kuunteli tarkasti, luullen aina kuulevansa
+viimeisen laukauksen.
+
+Kun hän meni takaisin leikkaushuoneesen muistuttaakseen Bourochea
+kapteenista, näki hän lääkärin makaavan pitkänään oljilla, pitäen
+käsivarsiaan kylmässä vesiämpärissä.
+
+Bouroche oli aivan näännyksissä sekä ruumiin että hengen puolesta.
+Etenkin oli epätoivo ja oma voimattomuutensa hänet masentanut. Ja
+kuitenkin oli hän niitä miehiä, jotka eivät kernaasti luovu
+tehtävistään. Mutta hänen oli väkisinkin täytynyt kysyä itseltään: Mitä
+tämä hyödyttää? Tieto, ettei koskaan voi tehdä kylliksi, oli yht'äkkiä
+heikontanut hänen voimansa. Mitä hyödytti hänen vaivansa ja
+ponnistuksensa? Olihan kuolema kuitenkin väkevämpi.
+
+Kaksi sairaanhoitajaa tuli kantaen Beaudoinia paarilla.
+
+-- Herra ylilääkäri, sanoi tehtailija hiljaisella äänellä, tässä tuovat
+he kapteenin.
+
+Bouroche avasi silmänsä, otti käsivartensa ämpäristä, pudisti niistä
+veden ja pyyhki olkiin. Sitte nousi hän polvilleen sanoen:
+
+-- Ai, se on totta -- täällä on vielä paljon tekemistä ennenkun saadaan
+levätä.
+
+Hän nousi jaloilleen, pudisti itsestään väsymyksen, ja oli taas valmis
+työhönsä, jota ei voitu lykätä.
+
+Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet paaria ja seisahtuivat
+muutaman askeleen päähän patjasta, jolle Beaudoin laskettiin.
+
+-- No hyvä! se on yläpuolella oikeata nilkkaluuta, sanoi Bouroche, joka
+aina puheli lieventääkseen sairaiden tuskia. Ei se ole hulluinta tuossa
+paikassa, sen voi helposti parantaa. -- -- -- Tarkastetaanpas sitä!
+
+Mutta Beaudoinin kummallinen tylsyys pelotti lääkäriä. Hän katsahti
+ensimmäiseen sitomukseen: side, joka oli asetettu vaatteiden päälle,
+oli kiinnitetty pyssyn hihnalla. Bouroche mutisi hampaittensa välissä
+jotain -- kuka kelvoton oli sen sitonut -- mutta vaikeni yht'äkkiä. Nyt
+ymmärsi hän mitä oli tapahtunut, kuljettaessa oli side luisunut
+alemmaksi ja haavoitettu oli luultavasti vuodattanut paljon verta.
+
+Kiivaasti huusi hän sairaanhoitajalle:
+
+-- Tule tänne, äläkä seiso siinä töllistelemässä. Leikkaa joutuun
+vaatteet auki.
+
+Sairaanhoitaja teki kuten Bouroche käski -- jalka tuli näkyviin,
+sininen, veriin tahrattu.
+
+Yläpuolella nilkkaluuta oli syvä ammottava haava, johon kranaatin
+kappale oli tunkenut kappaleen punasta vaatetta -- haavan syrjät olivat
+repaleiset ja nahattomat. Gilberten täytyi tarttua kiinni
+leikkaushuoneen ovenpielestä, ettei kaatuisi. Oli kamalata nähdä
+Beaudoinin makaavan siinä verisenä, puolikuolleena. Vaikka Gilberte oli
+pyörtymäisillään, ei hän kuitenkaan voinut kääntää silmiään pois
+kamalasta näystä.
+
+-- No, huudahti Bouroche, ompa teitä kauniisti pidelty! Hän koetti
+jalkaa, joka oli aivan kylmä, ei tuntenut heikointakaan valtasuonen
+tykytystä. Hän tuli totiseksi ja surulliseksi -- tämä oli pahoin
+pelättävä tapaus.
+
+-- Niin, sanoi hän, tämä näyttää vähän vaaralliselta.
+
+Kapteeni Beaudoin, joka, kuullessaan lääkärin sanat, heräsi
+tylsyydestään, mutisi itsekseen:
+
+-- Vai niin -- siltäkö se ylilääkäristä näyttää?
+
+Bourochen ei ollut tapana suoraan kysyä lupaa sairaalta kun huomasi
+leikkauksen tarpeelliseksi. Hänestä oli parempi, että sairas itse pyysi
+sitä.
+
+-- Tämä jalka on pahan näköinen, mutisi hän aivan kuin olisi ajatellut
+ääneen, tätä ei voi pelastaa.
+
+Beaudoin huudahti hermostuneena:
+
+-- Kuulkaa, tehkää loppu siitä. Mitä arvelette, Bouroche?
+
+-- Ajattelen, että olette rohkea mies ja annatte minun tehdä, mitä on
+välttämätöntä.
+
+Kapteeni Beaudoinin silmät sulkeutuivat. Hän oli ymmärtänyt. Mutta
+vasten pelkoaan, joka oli tukehuttaa hänet, vastasi hän
+yksinkertaisesti vaan kuitenkin rohkeasti:
+
+-- Tehkää minkä luulette parhaaksi, herra tohtori!
+
+Valmistukset eivät kestäneet kauvaa: apulainen tuli tuoden kloroformia,
+kaatoi sitä pyyhinliinaan, joka asetettiin sairaan nenän eteen --
+sitten tarttui hoitaja häneen -- veti vähän alemmaksi patjalle, että
+jalat jäivät vapaiksi -- eräs piteli vasenta, apulainen otti kiinni
+oikeasta reidestä molemmilla käsillä pusertaakseen suonia.
+
+Bourochen tullessa sairaan luo veitsi kädessä ei Gilberte voinut kestää
+kauempaa:
+
+-- Ei, ei, -- tämä on kauheata!
+
+Hän nojasi rouva Delahercheen, joka oli ojentanut käsivartensa
+estääkseen häntä kaatumasta.
+
+-- Mutta minkätähden jäit tänne seisomaan?
+
+He eivät kuitenkaan kumpikaan lähteneet pois, käänsivät vaan päänsä
+pois, etteivät näkisi mitä lääkäri teki, seisoivat siinä vavisten ja
+syleillen toisiaan, vaikka eivät muuten olleet toisilleen niin
+rakkaita.
+
+Se oli varmaan juuri tällä hetkellä kun kanuunanpauke oli kovin. Kello
+oli kolme ja Delaherche selitti pettyneenä ja toivottomana, ettei hän
+ymmärtänyt mitään. Pauke kiihtyi -- siitä ei ollut epäilystäkään.
+Minkätähden? Mitä sitte tapahtui? Oli kuin helvetin portit olisivat
+olleet seppo selällään -- maa tärisi, ilma oli liekkinä. Sedanin
+ympärillä olevat kahdeksansataa saksalaista kanuunaa ampuivat
+varmaankin yht'aikaa, pauke kuului yli metsien ja peltojen. Jos tätä
+tulisadetta kestäisi vielä pari tuntia, oli kaupungin perikato varma,
+sillä kranaatteja alkoi pudota talojen katoille; kuului yhä uusia
+räjähdyksiä. Eräs kranaatti sytytti talot Voyardkadun varrella; toinen
+muserti kappaleen tehtaan korkeasta savutorvesta, josta vyöryi
+kivimuraa aina vajaan asti.
+
+Bouroche kohotti päätään:
+
+-- Onko heidän aikomuksensa tappaa sairaamme? -- -- -- Tämä on
+sietämätöntä!
+
+Tällä aikaa eräs sairaanhoitaja oli ottanut kiinni kapteenin jalasta;
+reippaasti teki Bouroche leikkauksen vähän alapuolella polvea, pari
+tuumaa alempana sitä paikkaa, missä hänen tuli sahata luu poikki; --
+samalla veitsellään irroitti hän nahan kuten irroitetaan kuori
+appelsiinista. Mutta kun hänen oli leikattava lihaksia, lähestyi eräs
+sairaanhoitaja ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+-- Numero 2 on valmiina.
+
+Kauhean melun tähden ei lääkäri voinut kuulla, jonka vuoksi sanoi:
+
+-- Herran nimessä, puhukaa kovemmin! Korvani ovat haljeta heidän
+kirotuista laukauksistaan.
+
+-- Numero 2 on valmiina.
+
+-- Kuka? Mikä numero kaksi?
+
+-- Hän, jonka käsivarsi -- --
+
+-- No, vai niin! Hyvä, tuokaa N:o 3. Alileuka, tiedättehän!
+
+Ja ihmeteltävän sukkelasti leikkasi hän yhdellä ainoalla leikkauksella
+jänteen poikki aina luuhun saakka. Sääriluu ja pohkio paljastettiin,
+kääre pantiin tueksi molempien väliin; sitte sahattiin ne poikki ja
+sairaanhoitajalla oli jalka kädessä.
+
+Vuoti ainoastaan vähän verta, sillä apulainen puristi suonia; suonet
+sidottiin joutuun. Mutta Bouroche ravisti päätään ja kun apulainen otti
+sormensa pois, sanoi hän -- sairas ei ollut vielä valveilla eikä siis
+voinut kuulla heitä --:
+
+-- Tämä on ikävää, valtasuonista on matkalla juossut paljon verta.
+
+Hän teki kädellään liikkeen, kohotti olkapäitään:
+
+"Mitä hyödytti kaikki hänen vaivansa". Tässä oli taaskin eräs raukka
+valmiina -- hänen kasvoihinsa tuli jälleen epätoivon ilmaus; tämähän
+oli hullusti, kun ei voi pelastaa edes neljää kymmenestä.
+
+Hän pyyhki otsaansa, pani nahan haavan päälle -- neuloi kolme pistosta.
+
+Nyt kääntyi Gilberte. Delaherche oli sanonut hänelle, että kaikki oli
+ohitse, nyt voisi hän katsoa.
+
+Sairaanhoitaja vei juuri kapteenin jalan pensasaitauksen taa, missä
+ruumisläjä yhäti kasvoi.
+
+-- No niin! kaikki on tehty, sanoi lääkäri Beaudoinin herättyä; nyt on
+pahin ohitse.
+
+Mutta kapteeni oli hyvin heikko. Hän koetti kohottaa päätään, mutta
+laski sen alas, änkytti surullisella äänellä:
+
+-- Kiitos tohtori! Jumalan kiitos, että kaikki on ohitse!
+
+Kun hän nostettiin paarille poisvietäväksi, pani kauhea räjähdys koko
+tehtaan tärisemään: kranaatti oli räjähtänyt leikkaushuoneen takana
+pienessä pihassa, missä oli kaivo. Akkunaruutuja putosi helisten
+maahan, sillä aikaa kun sakea savu tunkeutui huoneesen, jossa sairaat
+makasivat oljilla; nämä alkoivat hädissään huutaa ja koettivat paeta.
+Delaherche kiiruhti ulos hurjistuneena; hän tahtoi nähdä kuinka suuri
+vahinko oli. Hävitettäisiinkö, poltettaisiinko hänen talonsa?
+
+-- Jumalan nimessä, älkää töllistelkö, huusi Bouroche kauhusta
+jähmettyneille sairaanhoitajille. Peskää joutuun pöytä. Ei ole yhtään
+aikaa hukata. Tuokaa numero 3 tänne!
+
+Pöytä pestiin, taas kaadettiin ämpärillinen veristä vettä kukkasaralle;
+asterisarka oli nyt verisenä liejuna, kukat ja lehdet olivat veren
+peitossa.
+
+Levätäkseen vähän alkoi ylilääkäri hakea kuulaa, joka, muserrettuaan
+ensin numero 3:n alaleuan, oli tunkeutunut kielen kantaan. Siitä vuoti
+paljo verta, joten sormensa tulivat aivan punasiksi ja tahmeiksi.
+
+Kuivaushuoneessa olivat sairaanhoitajat asettaneet kapteeni Beaudoinin
+eräälle patjalle. Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet sinne.
+Delaherchekin, huolimatta säikähdyksestään, tuli sisään sairasta
+katsomaan.
+
+-- Levätkää nyt hetkinen, me laitamme sillä aikaa huoneen teille
+valmiiksi; me otamme teidät meidän luo.
+
+Mutta haavoitettu avasi silmänsä -- hän oli täydessä tajunnassa --
+vastasi heikolla äänellä:
+
+-- Ei, -- luulen kuolevani, -- ja hyvinkin pian!
+
+Kaikki kolme katsoivat häntä surullisesti.
+
+-- Mutta herra kapteeni, miten voitte niin puhua, mutisi Gilberte, joka
+huolimatta pelostaan pakotti itsensä hymyilemään. Kuukauden kuluttua
+olette jo terve!
+
+Beaudoin pudisti päätään -- hän katseli ainoastaan Gilberteä äärettömän
+surullisesti, pelätessään että hänen täytyisi kuolla niin nuorena,
+jolloin elämä hymysuin tarjoaa onnea.
+
+-- Minun täytyy kuolla, minun täytyy kuolla! Oi se on hirveätä!
+
+Samassa huomasi hän likaiset kätensä ja rikkinäisen univormunsa. Häntä
+kiusasi olla tällaisessa tilassa naisten läsnä ollessa. Hän ei voinut
+sitä kärsiä ja tämä ajatus toi hänelle mielenmalttinsa takasin.
+
+Hän hymyili heikosti.
+
+-- Mutta jos kuolen, tahtoisin kuitenkin kuolla puhtain käsin.
+Rouvaseni, tahtoisitteko olla hyvä ja antaa minulle vähän vettä ja
+pyyhinliinan.
+
+Gilberte, tuotuaan mitä hän pyysi, tahtoi itse auttaa. Tästä hetkestä
+pysyi hän rohkeana, tahtoi kuolla levollisena täydessä tajunnassa.
+Delaherche auttoi vaimoaan järjestämispuuhissa.
+
+Nähdessään miten poikansa ja miniänsä yhdessä hoitivat tuota nuorta
+miestä, katosi katkeruus vanhan rouvan sydämmestä. Hän päätti vaieta
+myöskin tällä kertaa, vaikka olikin aikonut kertoa kaikki pojalleen.
+Mutta nythän kuolema erottaisi heidät ainiaaksi toisistaan, miksi
+tuottaisi hän surua perheelleen.
+
+Kapteeni oli kuolemaisillaan -- hän tuli hetki hetkeltä heikommaksi ja
+vajosi jälleen tylsistyneesen tilaansa. Kylmä hiki virtasi pitkin
+kaulaa ja otsaa; hetkeksi avasi hän silmänsä tavoittaakseen peitettä,
+jonka luuli näkevänsä vieressään.
+
+-- Oi kuinka minun on kylmä, minun on niin kylmä.
+
+Ja sitte hengitti hän viimeisen kerran, tyyneesti ilman näkyväistä
+taistelua; hienot laihat kasvot näyttivät kuoltuakin selittämättömän
+surullisilta. Katseensa lepäsi Gilbertessä.
+
+Delaherche piti huolta ettei hänen ruumistaan viety pensaikon taa, vaan
+pantiin lähellä olevaan liiteriin. Sitte pyysi hän Gilberten menemään
+huoneesensa, sillä hän näytti kovin väsyneeltä, itki ja nyyhki. Mutta
+tämä selitti olevansa niin peloissaan, ettei mitenkään uskaltaisi olla
+yksin, ja jäi kernaammin anoppinsa luo keskelle sairashuoneen touhua.
+
+Sitte ryhtyi hän heti sairaiden hoitamiseen. Toi lasillisen vettä
+attikalaiselle sotilaalle, jolla oli kova kuume, auttoi hoitajaa
+sitomaan erään kahdenkymmenen vuotisen sotilaan kättä. Tämä oli
+vast'ikään tullut sotatantereelta, jossa peukalonsa oli ammuttu
+säpäleiksi. Ollen kohtelias ja veitikkamainen, laskien leikkiä
+huolettoman pariisilaisen tavalla sai hän pian Gilberten hymyilemään
+sukkeluuksilleen.
+
+Kapteenin kuoleman kamppauksen aikana oli ampuminen yhä kiihtynyt;
+jälleen kranaatti putosi puutarhaan katkaisten satavuotisen tuuhean
+puun.
+
+Väki alkoi peloissaan huutaa koko Sedanin palavan, sillä Cassinen
+etukaupungissa oli suuri tulipalo päässyt alkuun. Tulisi loppu
+kaikesta, jos ampumista kestäisi kauemmin. Ei jäisi kiveä kiven päälle.
+
+-- Tämä ei ole mahdollista, minun täytyy tuonne jälleen, sanoi
+Delaherche, joka oli kadottanut kaiken malttinsa.
+
+-- Minnekä sitte? kysyi Bouroche.
+
+-- Tietysti pormestarin luo kysymään tekeekö keisari pilkkaa meistä kun
+puhuu valkosen lipuu nostamisesta.
+
+Ylilääkäri seisoi hämmästyneenä, katseli Delaherchea suurin silmin,
+sillä vaikka hän olikin epätoivossaan kun haavoitetut kuolivat hänen
+käsiinsä, ei hän kuitenkaan ollut ajatellut antautumista. Hän teki
+rajun epätoivoa ilmaisevan liikkeen:
+
+-- Menkää hiiteen! Saman tekevä mitä me toimitamme!
+
+Delaherchella oli suuri työ tunkeutua ihmisjoukon lävitse, joka taajeni
+alituisesti ja kasvoi paenneista sotilaista. Hän kysyi useilta
+upseereilta, joita kohtasi, vaan ei kukaan ollut nähnyt valkosta
+lippua. Vihdoin myönsi eräs översti nähneensä sen silmänräpäyksen ajan,
+vaan sitte oli se taas otettu alas.
+
+Tämä selitti kaikki: joko eivät viholliset sitä olleet nähneet taikka
+huomasivat sen ja enensivät tulta käsitettyään lopun kohta olevan
+lähellä. Kerrottiinpa että eräs kenraali, joka nähdessään valkosta
+lippua nostettavan oli aivan raivostunut, oli repinyt sen alas,
+katkassut tangon ja tallannut liinan jalkoihinsa.
+
+Mutta preussiläisten pattereista kuuluivat laukaukset yhä edelleen.
+Kuulia tuli satamalla kaupunkiin. Turennentorilla oli eräs vaimo äsken
+tapettu, pormestarin portinvartijan huoneessa ei Delaherche tavannut
+enää pikku Rosea. Ovet olivat auki, siellä sai käydä vapaasti kuka itse
+tahtoi. Rappusilla kohtasi hän raivostuneita ihmisiä, jotka menivät sen
+enempää huomaamatta ohitse. Ensimmäisessä kerroksessa pysähtyi hän
+hetkeksi ja siellä tuli Rose vastaan:
+
+-- Ah, herra Delaherche, tämä kaikki on kauheata! Tulkaa, joutukaa jos
+tahdotte nähdä keisarin.
+
+Ja vasemmalla, auki olevasta ovesta näki hän todella keisarin, joka
+jälleen käveli epävarmoin askelin edestakaisin uunin ja ikkunan väliä.
+
+Hän ei voinut pysyä paikoillaan vaikka kärsi kovia tuskia.
+
+Eräs ajutantti oli juuri lähtenyt ja jättänyt oven auki. Keisari kuului
+väsyneellä ja kiusatulla äänellä kysyvän:
+
+-- Mutta sanokaa mitä tämä merkitsee. Miksikä he yhä ampuvat vaikka
+olen käskenyt nostamaan valkosen lipun?
+
+Hän ei enään voinut kärsiä tätä ampumista, joka yhä lujemmin kuului
+tänne. Kun hän tuli ikkunan luo, oli kuin olisivat luodit sattuneet
+hänen sydämmeensä. Yhä verta, yhä ihmishenkiä hänen erehdyksensä
+tähden! Joka hetki lisääntyivät turhaan kuolleiden läjät. Hän oli
+tuskissaan jo kymmeniä kertoja tehnyt saman kysymyksen jokaiselle, joka
+tuli sisään:
+
+-- Mutta mitä tämä on? Miksi ampuvat he vielä vaikka olen käskenyt
+nostaa valkosen lipun.
+
+Ajutantti mutisee jotain vastaukseksi, mutta Delaherche ei kuullut
+sitä. Keisari kävelee yhä edestakaisin -- hänen täytyy mennä ikkunan
+luo, hänen täytyy kuunnella tuota kauheata ampumista, joka oli
+näännyttää hänet kuoliaaksi. Kasvonsa kävivät kalman kalpeiksi, niissä
+kuvastui syvintä alakuloisuutta ja mustinta epätoivoa.
+
+Nyt ovi aukenee, -- pieni mies, puettuna pölyiseen pukuun, tulee
+ilmoittamatta sisään -- se on kenraali Lebrun.
+
+Ja taas kuuluu keisari kärsimättömästi kysyvän:
+
+-- Mutta, kenraali, miksi yhä ammutaan vaikka käskin nostaa valkosen
+lipun?
+
+Ajutantti astuu ulos vetäen oven kiinni. Delaherche ei kuullut mitä
+kenraali vastasi.
+
+-- Ah, virkkoi Rose, asiat käyvät hullusti, ymmärrän sen hyvin, --
+huomaan sen heidän katseistansa --. Ja minun pöytäliinani -- sitä en
+saa enään koskaan takaisin; sanotaan, että se on revitty tuhansiin
+kappaleihin... Mutta eninten säälin kuitenkin keisariparkaa. Hän on
+sairaampi kuin marsalkka, parempi olisi hänen pysyä sängyssä kuin
+kulkea tuossa edes takaisin.
+
+Hän oli kovin liikutettu; nuoret, kauniit kasvonsa ilmaisivat syvää
+sääliä. Delaherche, jonka myötätuntoisuus Napoleonia kohtaan oli viime
+aikoina huomattavasti vähennyt, piti Rosen puhetta vähän sopimattomana.
+Yhtä kaikki jäi hän seisomaan hänen kanssaan portille; hän tahtoi
+nimittäin nähdä kenraali Lebrunin menevän pois ja tämän tultua keisarin
+luota seurasi hän häntä.
+
+Kenraali oli selittänyt keisarille, että ranskalaisten ylipäällikön
+allekirjoittama kirje olisi vietävä saksalaisten päällikölle -- muuten
+ei voisi olla puhettakaan aselevosta. Hän oli tarjoutunut kirjoittamaan
+tämän kirjeen ja etsiäkseen kenraali Wimpffenin, saadakseen hänen
+allekirjoituksensa. Hänellä oli nyt kirje mukanaan, mutta ei tiennyt
+missä ylipäällikkö oli. Sedanissa oli ahdinko niin suuri, että hänen
+täytyi antaa hevosensa kulkea käyden, joten Delaherche voi seurata aina
+Ménil-portille asti.
+
+Mutta tiellä kannusti Lebrun hevostaan; ja oli hänellä onni kohdata
+Wimpffen Balanissa. Tämä oli muutamia minuutteja sitten kirjoittanut
+keisarille:
+
+-- Jos Teidän Majesteettinne tahtoo ratsastaa joukkojen etunenässä,
+pidän kunnianani viedä teidät vihollisten rivien lävitse.
+
+Siksi vimmastui hän silmittömästi kuultuaan aselevosta puhuttavan. Ei,
+ei, ei millään ehdolla kirjottaisi hän nimeään sellaisen alle.
+
+Kello oli nyt puoli neljä. Oli ainoastaan vähäinen hetki siitä kuin
+tehtiin viimeinen urhoollinen yritys päästä bayerilaisten rivien
+lävitse ja valloittaa Bazeilles.
+
+Sedaniin ja läheisten maiden yli kuului huuto: "Bazaine näkyy! Bazaine
+näkyy!" Tieto oli väärä; niin ilmoitettiin ainoastaan kansan
+lannistuneen rohkeuden elähyttämiseksi.
+
+Koko päivän olivat he toivoneet näkevänsä sen toteutuvan ja joka kerta
+kuin preussiläiset ampuivat uudesta patterista, olivat he luulleet sen
+Metzin kanuunaksi.
+
+Noin tuhat kaksisataa miestä saatiin kokoon sotilaita jos mistä
+rykmentistä ja tämä pieni joukkio riensi juoksujalassa alas tielle,
+johon kranaatteja sateli kuin rakeita... Alussa näytti se uhkealta.
+Haavoittuneet eivät häirinneet toisten kulkua; raivoisan rohkeina
+juostiin lähes viisisataa metriä. Mutta rivit harvenivat, yksin
+rohkeimmatkin kääntyivät takaisin. Mitä voitiin toimittaa näin pienellä
+joukolla suurta ylivoimaa vastaan? Mitä hyödytti tämä kenraalin hurja
+uskallus, kun taistelu oli kuitenkin kadotettu? Viimein seisoivat
+kenraalit Wimpffen ja Lebrun yksinään tiellä Balasen ja Bazeillesin
+välillä; heidän täytyi kääntyä takaisin, luopua tästä viimeisestä
+epätoivoisen rohkeasta koetuksesta. Täällä ei ollut kuin yksi tehtävä:
+vetäytyä takaisin Sedanin muurien turviin.
+
+Kohta kun Delaherche oli kadottanut kenraali Lebrunin näkyvistään,
+kiiruhti hän kotiinsa -- hänen päähänsä pisti sukkela ajatus: hän
+kiirehti nyt takaisin näkötorniinsa, josta hän etäältä voi tarkastaa
+antautumisen menoa. Mutta ulkopuolella tehdastaan seisahdutti hänet
+översti Vineuil, joka puutarhuri-vaunuissa tuotiin sairashuoneeseen.
+Översti ei tahtonut kuulla puhuttavankaan haavoitetusta kantapäästään;
+hän oli tahtonut koota rykmenttinsä jäännökset, mutta oli pyörtynyt ja
+pudonnut hevosensa selästä. Heti vietiin hänet erääseen ensimmäisen
+kerroksen huoneeseen ja Bouroche, joka riensi saapuville, vakuutti
+ett'ei haava ollut pelättävä, oli puhdistanut sen, vetänyt sieltä ulos
+muutamia saappaista irtautuneita nahkapalasia, sitonut haavan ja vienyt
+överstin sänkyyn. Lääkäri parka oli jo aivan epätoivoissaan, --
+liiallisesta ponnistuksesta kovin väsyneenä kun oli --, hän meni alas
+leikkaushuoneeseensa, huusi tahtovansa ennen leikata oman jalkansa kuin
+tehdä kauvemmin tällaista työtä, josta ei kuitenkaan ollut mitään
+hyötyä.
+
+Tuolla alhaalla ei ollut enään tilaa haavoittuneille, -- muutamia
+täytyi panna ruohokentällekin, jossa vaikeroivat ja huusivat, kun
+kranaatit lensivät heidän päänsä päällitse. Viidettä sataa haavoitettua
+oli jo tuotu sisälle, -- ylilääkäri oli pyytänyt haavalääkäreitä
+avukseen, mutta hänelle ei lähetetty muita kuin eräs nuori lääkäri
+läheisestä kylästä. Hänen oli mahdotonta ehtiä kaikkea -- hän tutki,
+leikkaili, sahasi ja sitoi, alituisesti peläten tuotavan uusia
+haavoittuneita.
+
+Gilberte oli melkein pyörryksissä näkemistään kauhistuttavista
+tapauksista -- hän ei voinut nähdä enempää verta, -- nyt istui hän
+enonsa vuoteen ääressä, mutta vanha, lujamielinen rouva Delaherche jäi
+Bourochen luo, antoi sairaille juotavaa ja kuivaili kuolevaisten
+hikisiä kasvoja.
+
+Tähystyspaikaltaan koetti Delaherche luoda yleissilmäyksen tappelun
+menoon. Kaupunki oli kärsinyt paljoa vähemmän kuin luultiin; ainoastaan
+tuolla Cassinesissä paloi melkoinen tuli. Palatinatin metsässä ei enään
+ammuttu: arvatenkin olivat ampumavarat loppuneet. Ainoastaan siitä
+patterista, joka oli Pariisinportin vieressä, ammuttiin silloin tällöin
+laukaus.
+
+Eräs tapaus huvitti häntä suuresti: linnantornista näkyi taas valkonen
+lippu; -- mutta taistelutantereelta ei voinut yhäti kestävän tulen
+tähden nähdä sitä. Läheiset kattorakennukset estivät häntä näkemästä
+joukkojen liikkeitä Balanin tiellä. Vaan kiikarillaan huomasi hän
+saksalaisen esiupseerin, saman, jonka hän oli jo aamupäivällä nähnyt.
+
+Tuo ylhäinen, pienivartaloinen mies, jota hän luuli Preussin
+kuninkaaksi, seisoi tummassa univormussaan vähäsen etäämpänä muita
+sotilaita, joista suurin osa oli pitkällään ruohossa, -- hän näkyi
+katselevan heidän tähditettyjä, kultaompeleisia pukujaan. Siellä oli
+myös ulkomaalaisia upseeria, ajutantteja, kenraaleja, kaikilla heillä
+oli lornjetti; aamusta alkaen olivat he seuranneet ranskalaisten
+taistelua aivan kuin jotakin näytelmää. Ja nyt tuo hirveä draama oli
+loppumaisillaan.
+
+Marfée'n metsäisellä ylängöllä seisoi kuningas Wilhelm ja katseli miten
+hänen joukkonsa piirittivät ranskalaista sotajoukkoa.
+
+Nyt se oli tehty! Kolmas armeija, jota johti hänen poikansa, Preussin
+perintöprinssi, oli kulkenut Saint-Mengesin ja Fleigneuxin kautta ja
+asettui Illyn kummulle; sillä aikaa oli neljäs armeija Saksin
+kruununprinssin johtamana marssinut Daignyn ja Givonnen yli, kiertäen
+Garennen metsän ja yhtyi nyt kolmanteen armeijaan. XI ja V komppania
+yhtyi XII komppaniaan ja kaartiin. Ja viime ponnistus kehän
+särkemiseksi, samassa silmänräpäyksessä kuin se sulkeutui, kenraali
+Margueritten urhoollinen rynnäkkö oli pakottanut kuninkaan huudahtamaan
+ihastuneena: "Urhoollisia miehiä!"
+
+Nyt olivat pihdit pian yhtymäisillään. Hän voi yhdellä silmäyksellä
+nähdä taajan piirin ampujoita, jotka ympäröivät lyötyä joukkoa.
+
+Pohjoispuolella vetäytyi piiri yhä enemmän kokoon ajaen pakolaiset
+Sedaniin; ampuminen kiihtyi kiihtymistään. Etelässä näkyi Bazeilles
+valloitettuna, autiona ja kolkkona; paksuja savupilviä kohosi
+taivaanrannalle ja säkenet lentelivät säihkyellen ympäri. Mutta
+baijerilaiset, jotka nyt olivat Balanin hallitsijoita, veivät
+kanuunansa kolmensadan metrin päähän kaupungista. Toisista pattereista,
+jotka olivat Pont-Maugisin, Noyersin, Frenoisin ja Vadelincourt'in
+luona, kuului keskeytymätön ampuminen samaten kuin Marféen kummun
+juurelta.
+
+Mutta kuningas Wilhelm laski väsyneenä hetkeksi lornjettinsa ja alkoi
+katsella paljaalla silmällä. Aurinko laskeutui metsän taa, sen
+viimeiset säteet kultasivat pellot ja niityt, pienimmänkin esineen voi
+huomata raittiissa, harvinaisen kirkkaassa iltailmassa. Hän näki talot
+Sedanissa kapeine mustine ikkunalautoineen. Ja tuolla häämöitti kyliä,
+puhtaita ja kauniita, vasemmalla Donchery ja oikealla Douzy ja
+Carignon. Hänestä tuntui kuin olisi voinut laskea puut Ardennein
+metsässä, jonka ihastuttava vihanta väri somasti kuvastui taivaan
+rantaan.
+
+Maas virta näytti tässä häikäisevässä valossa ihanalta kultapurolta:
+verinen tappelukenttä oli kuin hieno maalaus kuvattuna täältä ylhäältä
+auringon laskiessa, kaatuneet sotilaat, puolikuolleet hevoset olivat
+maalatuita kohtia. -- Givonnen laakson oikealla puolella vilisi
+pakenevia joukkoja kuin pieniä mustia pilkkuja, sillä aikaa kuin Igen
+niemellä olevat patterit ampuivat koneentapaisella tarkkuudella. Tämä
+oli odottamaton, täydellinen voitto.
+
+Kuningas ei tuntenut mitään katumusta näiden tuhansien ruumiitten
+tähden, jotka eivät enempää kuin tomuhiukkanen maantiellä vaatineet
+tilaa tässä suuressa laaksossa, jossa Bazeillen tulipalo, Illyn
+verilöyly ja Sedanin tuska eivät häirinneet tyyntä, rauhaisaa luontoa
+eivätkä himmentäneet kirkasta auringon laskua.
+
+Yht'äkkiä huomasi Delaherche tummansiniseen pukuun puetun ranskalaisen
+kenraalin valkoista lippua kantavan husaarin seurassa ratsastavan ylös
+kummulle, jossa saksalainen päällikkökunta oleskeli. Se oli kenraali
+Reille; hänen oli vietävä saksalaiselle kuninkaalle keisarin
+kirjoittama, näin kuuluva kirje:
+
+-- Veljeni! Koska minun ei ole suotu kuolla joukkojeni etunenässä, ei
+minulla ole muuta tehtävää kuin ojentaa miekkani Teidän Majesteettinne
+käsiin. Olen Teidän Majesteettinne veli, Napoleon.
+
+Lakkauttaakseen tappamisen, antautui hän; -- olihan taistelu kuitenkin
+kadotettu. Hän luuli antautumisensa saattavan kuningas Wilhelmin
+lempeämmäksi. Delaherche näki kenraalin laskeutuvan satulasta noin
+kymmenen askeleen päässä voittajasta ja sen jälkeen menevän aseettomana
+eteenpäin. Aurinko laskeutui purppuran karvaisena, kuningas istuutui
+tuolille nojautuen toiseen, jota eräs ajutantti piti koholla ja vastasi
+ottavansa vastaan keisarin miekan ja odottavansa upseerija, jonka
+tulisi ratkaista antautumisen ehdot.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kaikista voittajan saaliiksi joutuneista paikoista Sedanin ympärillä,
+Floingista, Illyn kummulta, Garennen metsästä. Givonnen laaksosta ja
+Bazeillen tieltä, riensi suunnaton joukko ihmisiä ja hevosia kauheassa
+sekasorrossa kaupunkia kohden. Tämä linnoitus, johon kukin oli pannut
+viime toivonsa, tuli nyt vain turmioksi sen kautta, että pakenevat,
+yksin urhokkaimmatkin hakivat täältä itselleen suojaa. Sedanin vallien
+takana luulivat he löytävänsä turvaa vihollisten pelättävältä tulelta,
+joka kolmattatoista tuntia oli yhtämittaa leimahdellut, eikä kukaan
+ajatellut enempää, ei kukaan kuunnellut järjen ääntä, eläimellinen
+luonto ihmisessä sai ylivallan, kukin haki vain itselleen suojaa.
+
+Pienen muurin takana seisoi Maurice valellen vedellä Jeanin kasvoja.
+Nyt avasi hän silmänsä ja Maurice huudahti ilosta:
+
+-- Oi, Jean raukkani, luulin jo, että olisit kuollut, -- no, mutta
+mitäs sinä sille olisit mahtanut; -- mutta sinä olet saakelin raskas
+kantaa!
+
+Jean nousi ylös, ikäänkuin heräten unestaan. Sitte huomasi hän mitä oli
+tapahtunut, kaksi kyyneltä vierähti poskelle. Hento Maurice, jota hän
+oli hoitanut isällisellä huolella, oli ystävyydessään saanut kylliksi
+voimaa kantaa hänet tänne.
+
+-- Odota, katson tekikö luoti päähäsi suurenkin reijän!
+
+Haava ei ollut suuri, ihossa ainoastaan viilto, josta oli vuotanut
+runsaasti verta. Hiukset olivat takertuneet haavan syrjiin ja
+tyreyttäneet verenvuodon. Sentähden Maurice ei kostuttanut niitä --
+muuten olisi haava voinut jälleen helposti auveta.
+
+-- No, nyt olen pyyhkinyt kasvosi -- näytäthän taas ihmisemmältä.
+Annappas kun panen kypärän päähäsi!
+
+Hän otti maasta kypärän ja pani sen varovasti ystävänsä päähän.
+
+-- Se sopii sinulle mainiosti! Katsokaamme kannattavatko jalkasi!
+
+Jean nousi pudistaen päätään; hänellä ei ollut muuta hätää kuin että
+pää vain tuntui vähän raskaalta. Kaikki kävi hyvin. Mutta hänet valtasi
+syvä liikutus nähtyään Mauricen hellyyden, jonka vuoksi hän syleili
+Mauricea, painoi hänet rintaansa vasten ja virkkoi:
+
+-- Oi, rakas ystäväni, rakas ystäväni!
+
+Mutta preussiläiset saapuivat eivätkä he voineet kauemmin olla muurin
+takana. Luutnantti Rochas kokosi muutamia miehiä lipun ympärille, jota
+aliluutnantti kantoi kokoonkäärittynä. Lapoulle nousi ylemmäksi ja
+ampui vielä muutamia laukauksia sillä aikaa kuin Pache ripusti pyssyn
+olallensa, luullen varmaankin että nyt oli heitettävä ampuminen sikseen
+ja ruvettava syömään ja nukkumaan. Jean ja Maurice hiipivät toverien
+luo. Ei puuttunut pyssyjä eikä patruunoita, joita makasi kyllin
+kentällä; ei tarvinnut muuta kuin kumartua niitä ottamaan. He kokosivat
+sen verran kuin tarvitsivat, sillä antautuessa olivat he heittäneet
+aseet ja ampumavarat luotaan; Mauricenhan oli täytynyt kantaa toista
+hartioillaan.
+
+Muuri ulottui Garennen metsään asti ja pieni joukkio, joka luuli vaaran
+olevan ohitse, piilottautui talonpoikaistalon taa, hajaantuen sitte
+metsään puiden sekaan.
+
+-- Vihdoinkin, sanoi Rochas, -- saamme huoata hetken ennen kuin
+ryhdymme ryntäämään.
+
+Ottaessaan ensi askeleita tuntui heistä kuin olisivat he astuneet
+helvettiin! mutta he eivät voineet enään kääntyä.
+
+Heidän täytyi päästä metsän läpi, jonne vihollinen ankarasti ampui,
+koska osan pakenevista joukoista välttämättä piti kulkea tätä tietä.
+
+Kranaatteja sateli korkeiden puitten välitse, jotka tärisivät ja
+murtuivat aivan kuin hirmuisen raemyrskyn ruoskimina. Suuria oksia ja
+lehtiä putoili maahan, kaikkialla kuului valittavan suhiseva ja
+kitisevä ääni.
+
+Metsä oli aivan kuin lumottu; siinä kuolema ja epätoivo raivosivat,
+puut lannistuivat tuskasta ruikuttaen, kun eivät voineet paeta tätä
+hävityksen hirmuisuutta.
+
+Kauhistus valtasi Mauricen ja Jeanin, jotka muita seuraten kulkivat
+eteenpäin, vaikka luodit kaikilta puolin vinkuivat korvissa, niin että
+turvan etsiminen puun juurelta toiseen suojaan juoksemalla oli turhaa
+vaivaa.
+
+Kaksi miestä kaatui -- toista tapasi luoti selkään, toista naamaan.
+
+Minne heidän oli käännyttävä? Kaikkialla satoi projektiileja,
+kaikkialla uhkasivat kaatumaisillaan olevat paksut puunrungot ja julman
+suuret oksat, -- he etsivät turvaa eräässä viidakossa, siellä oli
+tavata heidät kranaatti, joka putosi aivan Jeanin jalkoihin; onneksi
+kaivautui se maahan räjähtämättä. Heidän jalkansa tarttuivat puolukan
+varsiin ja köynnöskasveihin; viidakko tuli läpipääsemättömäksi. Lehtiä
+ja oksia lenteli ilmassa aivan kuin kaikkimurskaavan ja rusentavan
+jättiläisviikatteen viskeleminä.
+
+Parikymmentä kertaa olivat he lähellä perikatoansa tuossa kamalassa
+pensaikossa.
+
+-- Tämä on todentotta helvetillistä, mutisi Maurice, täältä emme ikinä
+elävinä pääse! Hän oli kalman kalpea ja vapisi kuin haavan lehti.
+Jeaniakin pöyristytti, häneenkin tarttui kauhistuksen tunne.
+
+Heitä vaivasi hirveä ja kärsimättömän polttava jano, sydän sykki,
+jyskytti ja pisteli joka jäsenessä; heidän epävarmat silmänsä
+huomasivat silloin tällöin mustia pisteitä liikkuvan ilmassa, aivan
+kuin heidän silmänsä olisivat voineet seurata luotien vinkuvaa vauhtia
+joka taholle.
+
+-- Oi taivaan Jumala! Mitä meidän on tekeminen, änkytti Jean. Hirmuista
+todellakin tulla murskaksi ammutuksi toisten tähden, jotka istuvat
+hyvässä nojatuolissa, tupakkaa poltellen. Tähän lisäsi Maurice
+uupuneella äänellä. Niin -- ja minkä tähden on juuri meidän kärsittävä
+niin hirveästi? Itsekkäisyys kuohahti hänessä; yksilö, joka ei tahtonut
+uhrautua yhteiskunnan edestä.
+
+-- Jospa vaan saisi järkeensä, mitä tämä kaikki hyödyttää? Hän kohotti
+päätänsä.
+
+-- Ja tuo aurinko riiviökään ei voi lähteä matkoihinsa. Kun se laskee,
+tulee edes pimeä ja tappelu taukoo!
+
+Heidän mielestään pysyi aurinko liikkumatta paikallaan kirkkaalla
+kesätaivaalla; tappelun hälinässä olivat he unohtaneet kokonaan
+ajanjuoksun. Heitä ei enään vaivannut pelko, vaan vastustamaton rauhan
+ja levon kaipuu; he eivät voineet enään sietää tuota lakkaamatonta
+läikinää, suhinaa ja kohinaa, heidän täytyi piiloutua, madella maan
+sisään.
+
+Keskellä hävitystä olivat kumminkin Maurice ja Jean merkillisen
+levollisia; he kulkivat ihan kuin humalassa -- se on urhoollisuutta --
+heillä ei enään ollut kiireen kierää tuosta kamalasta metsästä.
+Raikkaan metsäpuron kirkas vesi muuttui punaiseksi, vienoissa
+lehdoissa, joissa siihen asti rakastuneet olivat kuiskailleet, kuuluu
+nyt kuolevien viimeisiä korauksia.
+
+Tuossa kirkasi mies "sattui!" ennen kuin hän kaatui ja kuoli. Toiselta
+oli kranaatti raadellut molemmat jalat ja hän hymyili -- luullen
+jalkansa nyrjähtäneen. Pahoin haavoitettuina juoksivat muutamat
+edelleen, vihdoin viimein kaatuakseen. Ensi silmänräpäyksessä tunsivat
+he vaan mitätöntä kipua; -- tuskat kiihtyivät pakottaen heidät sydäntä
+särkevään huutoon ja kauheaan valitusulvontaan.
+
+Tämä hirmujen metsä, se kaikui huokauksista ja itkusta, puitten
+rätinästä, kuolevien ja haavoitettujen epätoivoisista huudoista, jotka
+syyttäen kohosivat kirkasta armotonta taivasta kohden. Suuren tammen
+juurella näkivät Maurice ja Jean erään Zuaavin huutavan kuin
+petoeläimen; kranaatin pirstale oli ratkonut hänen vatsansa, niin että
+sisälmykset tunkeutuivat ulos. Tuolla laahaa muuan kapteeni itseänsä
+pitkin maata -- vasen käsi oli irti reväisty -- hirveä haava ammotti
+hänen kyljessään, ja liikuttavalla äänellä rukoili hän jotakuta
+tekemään lopun hänen kärsimisistään.
+
+Juuri metsän reunasta kuului tukahtunut huuto: "Auttakaa!" Se oli
+lippua kantava aliluutnantti; hän oli saanut luodin vasempaan
+keuhkoonsa.
+
+Nääntyen kaatui hän maahan ja paksu verivirta syöksyi hänen suustaan --
+ja nähdessään, ettei hänestä välitetty, kokosi hän viimeisetkin
+voimansa ja huusi: "Pelastakaa lippu!" Yhdellä hyppäyksellä hyökkäsi
+Rochas hänen luokseen, tarttui lippuun, jonka varsi oli poikki, --
+aliluutnantti sopersi sakealla äänellä, verisen liman tunkiessa ulos
+suusta: "Minä kuolen; mutta mitä se tekee?... Pelastakaa lippu!"
+
+Ja pehmeälle sammalvuoteelle uupui hän, repien ruohikkoa
+suonenvetoisilla käsillään, rinta kohosi ja laski ja koristen vetäsi
+hän viimeisen kerran henkeänsä.
+
+Vihdoin viimein pääsivät he ulos tästä hirmuisesta metsästä.
+
+Jeanin ja Mauricen kanssa ei jäänyt muita kuin luutnantti Rochas, Pache
+ja Lapoulle. Gaude, joka oli jäänyt jälestä päin tulemaan, näkyi
+juoksevan eräästä viidakosta. Oli todella lieventävää oleskella
+paljaalla maalla: täällä eivät luodit enään vinkuneet eikä kranaatteja
+pudonnut.
+
+Erään talonpojan asunnosta kuulivat he kirouksia ja huomasivat siellä
+suuttuneen kenraalin, joka istui hiestä höyryävän hevosen selässä. Se
+oli heidän prikaattinsa päällikkö kenraali Bourgain-Desfeuilles; hänen
+punaset kasvonsa ilmaisivat suuttumusta ja ylenkatsetta antautumisen
+tähden, jota hän piti mieskohtaisena loukkauksena. Väkensä ei
+ollut nähnyt häntä aamusta asti; varmaankin hän oli kulkenut
+taistelutantereella etsien prikaattinsa jäännöksiä. Hän oli kovin
+vihoissaan preussiläisille pattereille, jotka mursivat keisarikunnan
+onnen ja hänen toivonsa saada tulevaisuudessakin olla Tuilerieläisten
+upseerina.
+
+-- Perhana vieköön! huusi hän, eikö tässä viheliäisessä maassa löydy
+enään ainoatakaan ihmistä?
+
+Talon asukkaat olivat varmaankin paenneet metsään. Vihdoin näkyi eräs
+vanha nainen veräjällä, varmaan joku unohduksiin jäänyt piika, joka
+huonojen jalkojensa tähden ei voinut paeta.
+
+-- Hoi! muori, kuulkaapas! Missäpäin on Belgia?
+
+Vaimo katsoi hämmästyneenä kysyjään -- luultavasti ei hän ollut
+ymmärtänyt mitä kenraali kysyi.
+
+Kenraali kadotti malttinsa, unohti puhuvansa maan asukkaalle, kirkui
+että häntä ei haluttanut tulla vangituksi Sedaniin mennessä, vaan hän
+tahtoi päästä nopeasti rajan yli. Useita sotilaita oli lähestynyt
+kuultuaan hänen ärsymisensä.
+
+-- Mutta, herra kenraali, sanoi eräs heistä, nyt ei pääse enään;
+kaikkialla vilisee preussiläisiä... Aamulla se ehkä olisi onnistunut,
+mutta nyt! --
+
+Huhuja kulki, että useat komppaniat olivat eksyneet rykmenteistään ja
+olivat kulkeneet rajan ylitse mitään siitä tietämättä, toiset olivat
+raivanneet itselleen tien vihollisten rivien läpi, ennen kaartin
+yhtymistä 11:nteen osastoon.
+
+Kenraali kohotti olkapäitään.
+
+-- Juoruja! Katsokaamme, eikö sellaisten miesten kanssa kuin te voi
+päästä mihin tahtoo?... Löydän pian viisikymmentä kelpo sotilasta,
+jotka eivät liioin sääliskele itseään eivätkä pelkää esiinryntäämistä.
+
+Sitte hän kääntyi vanhan naisen puoleen sanoen:
+
+-- No, muori, vastatkaa joutuun missä päin on Belgia?
+
+Tällä kertaa ymmärsi vaimo, koska osoitti laihalla kädellään
+viheliäistä metsää kohden.
+
+-- Tuolla, tuolla!
+
+-- Kuinka? -- mitä te sanotte?... Nuo talotko tuolla kentän toisessa
+päässä?
+
+-- Oi, paljon kauempana!... Tuolla aivan alhaalla!
+
+Kenraali oli pakahtua vihasta.
+
+-- Mutta, se on inhottavaa, kirottu koko maa! Ei tiedä koskaan miten
+tekee... Belgia oli tuolla, pelkäsi tahtomattaan hyppäävänsä sinne ja
+nyt kun tahtoo päästä sinne, ei se olekkaan enään siellä... Ei, ei!
+Tämä on liikaa! Ottakoot sitte minut ja tehkööt mitä tahtovat. Minä
+menen levolle.
+
+Ja siirtäen hevostaan nousi hän sen selkään -- niinkuin säkki
+pullistuneena vihan tuulesta -- ja läksi nelistämään Sedania kohden.
+
+Tie teki mutkan, kaartaen alas Givonnen laaksoon; siellä oli
+sellainen joukko pakenevia sotilaita, että luutnantti Rochas tuli
+tienristeyksessä Pachen, Lapoullen ja Gauden kanssa työnnetyksi erään
+ravintolan luo. Jeanin ja Mauricen oli kovin vaikeata saavuttaa heitä.
+Kaikki hämmästyivät suuresti kuullessaan karkean, juopuneen äänen, joka
+vaati heiltä selitystä.
+
+-- Vai niin! Yhtymys -- -- täällä! ... ohho, erityinen seura!... Aa, se
+on todellakin onnellinen sattumus.
+
+He tunsivat Chouteaun, joka nojasi kyynärpäänsä ikkunaan. Hän oli
+juovuksissa, nikotteli yhtämittaa puhuessaan ja huusi:
+
+-- Sanokaa, eikö teitä janota? Tulkaa lähemmäksi, älkää kainostelko...
+Täällä on vielä tovereille...
+
+Hän viittasi saliin:
+
+-- Tule tänne! Anna näille herroille vähän juomista...
+
+Nyt tuli Loubet hoippuen, puteli kummassakin kädessä. Hän ei ollut niin
+juovuksissa kuin toiset ja lasketteli sukkeluuksia toisen toisensa
+jälkeen pariisilaisten pikkukauppiasten tavoin.
+
+-- Tämäpä vasta raitista, raitista, kuka tahtoo juoda?
+
+He eivät olleet näyttäytyneet sitten kuin olivat lähteneet pois, sanoen
+menevänsä viemään kersantti Sapinia sairashuoneeseen; varmaankin olivat
+he pettäneet ja paenneet tänne mihin ei kranaatit lentäneet. Ja nyt
+olivat he joutuneet karille, olivat tulleet ravintolaan, joka oli
+jätetty ryöstettäväksi.
+
+Luutnantti Rochas suuttui.
+
+-- Odottakaa roistot, täällä te vaan juotte sillä aikaa kuin me
+näännymme vaivoihimme!
+
+Mutta Chouteau ei suvainnut moittimista.
+
+-- Aa, sinä tiedät, vanha vekkuli, ei ole enään luutnanttia, ei ole
+muita kuin vapaita... Eivätkö preussiläiset ole sinua jo kylliksi
+polkeneet maahan, koska tulet tänne vielä torumaan.
+
+Toisten täytyi pitää kiinni Rochasta, joka tahtoi lyödä pään tuolta
+hävyttömältä mieheltä. Loubet, pidellen puteleja vielä käsissään koetti
+aikaansaada rauhaa.
+
+-- Jättäkää tuo! Olkaa ystäviä! Sopikaa keskenänne.
+
+Ja nähdessään Lapoullen ja Pachen, vanhat ystävänsä:
+
+-- Älkää kiusatko itseänne, lapset, tulkaa sisälle niin saatte ryypyn.
+
+Lapoulle epäili hetken, himmeästi aavistaen että oli sopimatonta juhlia
+kun moni ihmisraukka oli nälkään kuolemaisillaan.
+
+Mutta hän oli niin uupunut nälästä ja janosta. Nopeasti teki hän
+päätöksensä, yhdellä harppauksella hän oli ravintolassa ja työnsi
+sanaakaan sanomatta Pachenkin sisälle; ja sinne jäivät he molemmat.
+
+-- Häpeämätön joukko, toisti Rochas, parasta olisi ampua heidät kaikki!
+
+Hänen kanssaan ei ollut enään muita kuin Maurice, Jean ja Gaude, jotka
+kaikki neljä olivat sortumaisillaan pakenevien sotilaitten jalkoihin,
+jotka riensivät eteenpäin vallaten melkein koko tien. Nyt ne olivat jo
+kaukana ravintolasta.
+
+Miestulva kulki Sedaniin päin kuin yli äyräittensä paisuva virta, jonka
+liejuiset aallot vyöryvät kauvas riistäen mukanaan sekä kivet että
+kannot. Läheisiltä ylängöiltä ja rinteiltä, Floignin tieltä,
+Pierrementista, hautausmaalta, Marskentältä Ja Givonnen laaksosta
+syöksyi raivoisia ihmisiä kylää kohden, jossa toivoivat löytävänsä
+turvaa ja suojaa.
+
+Voisiko todellakin soimata näitä kurjia ihmisraukkoja? Kaksitoista
+pitkää tuntia he olivat liikahtamatta seisseet vihollisen hirmuisen,
+kuolettavan tulen keskellä. Patterit olivat suojelleet heitä edestä,
+takaa ja sivulta. Sotajoukko oli sanan todellisessa merkityksessä
+tullut muserretuksi -- ajetuksi loukkoon, josta ei mikään pako ollut
+mahdollinen. Muutamat rykmentit seitsemännestä osastosta -- siitä, joka
+tuli Floignista -- vetäytyivät takaisin hyvässä järjestyksessä. Mutta
+alhaalla Givonnen laaksossa vallitsi täydellinen sekasorto, -- ei ollut
+riviä ei päälliköitä, -- vimmastuneet joukot pyrkivät eteenpäin,
+työnsivät ja tuuppailivat toisiaan -- raivokkaina ja levottomina --
+heiluttaen zouaavien, jääkärien ja jalkaväestön välkkyvien aseiden
+pirstaleita, kaikilla näkyi olevan repaleiset univormut, likaiset
+kädet, veristyneet kasvot, kuivat, turvonneet huulet, ääni painuksissa.
+
+Väliin ryntäsi hevonen ilman ratsastajaa nelistäen väkijoukon keskelle
+ja kaasi useita sotilaita; kanuunia saapui täyttä vauhtia -- vaaria
+pitämättä lauaistiin pattereista, joiden ampujat, ikäänkuin
+kiivastuneina juopumuksesta, musersivat kaikki.
+
+Jean katsahti taasen taivasta, katsoi laskeutuvaa aurinkoa. Paksujen
+tomupilvien läpi paahtoi aurinko vielä kuumasti hiestyneitä kasvoja.
+Ilma oli viehättävä, taivas sininen ja kuultavan kirkas.
+
+-- Tämä nyt on kiusallista, sanoi Jean, tuo aurinko riiviö ei aijo
+tänään ensinkään laskea.
+
+Mutta yht'äkkiä jäi Maurice seisomaan kuin kivettynyt; hän näki erään
+nuoren naisen nojauvan huonetta vastaan, ett'ei tulisi tallatuksi.
+Mauricen hämmästys ei ollut vähäinen: se oli Henriette, hänen
+sisarensa.
+
+Näyttipä siltä kuin Henriette ei olisi niin suuresti hämmästynyt.
+
+-- He ovat ampuneet hänet Bazeillessa... Niin, minä olin siellä...
+Tahdoin hänen ruumistaan takaisin, mutta silloin tulin ajatelleeksi...
+
+Hän ei maininnut preussiläisiä eikä Weissiä; jokainen mahtoi muutenkin
+ymmärtää mitä hän tarkoitti. Maurice käsittikin todella. Hän oli
+rakastanut heitä ... molempia, ja katkera kyynel vierähti hänen
+poskelleen.
+
+-- Oi rakas sisarraukkani!
+
+Kello kahden aikana, kun Henriette jälleen tuli entiselleen istui hän
+eräässä vieraassa keittiössä nojaten pöytää vasten ja itkien katkerasti.
+Mutta hän kuivasi kyyneleensä; hennossa naisessa heräsi äkkiä uljuutta
+ja päättäväisyyttä. Hän ei pelännyt mitään, äskeiset onnettomuudet
+olivat tehneet hänet lannistumattomaksi. Tuskassaan ei hän ajatellut
+muuta kuin miten saisi miehensä ruumiin takaisin, haudatakseen sen.
+Ensi tuuma oli hänellä palata takaisin Bazeillesiin, mutta kun kaikki
+sanoivat sen olevan mahdotonta, alkoi hän etsiä jotakuta, joka seuraisi
+häntä ja ottaisi huolekseen tarpeelliset toimenpiteet. Hän valitsi
+siksi serkkunsa, joka oli ollut johtajana sokuritehtaassa siihen aikaan
+kun Weiss teki työtä konttorissa. Tämä oli pitänyt paljon Weissistä
+eikä siis kieltänyt Henrietteltä apuaan. Hän oli vaimonsa mukana
+perinyt kauniin omaisuuden, Ermitagen, jossa nykyään asui. Sen
+multamuurit ulottuivat Sedaniin asti, toisella puolella Givonnen
+laaksoon; -- ja nyt oli Henriette matkalla sinne; joka askeleella
+seisahtui hän vähäsen, peläten että tulisi tapetuksi, -- mutta hän
+tahtoi päästä eteenpäin -- tahtoi pelastaa miehensä ruumiin.
+
+Maurice, jolle hän kertoi aikeensa, hyväksyi sen.
+
+-- Serkku Dubreuil on aina ollut hyvä meitä kohtaan... Hänestä sinulle
+kyllä on hyötyä...
+
+Hänelle juolahti sukkela tuuma mieleen, luutnantti Rochas tahtoi
+pelastaa lipun; hän oli jo luvannut leikata sen rikki, kätkeä palaset
+paitansa alle tahi kaivaa ne maahan erään puun juurelle ja asettaa
+jonkun merkin että löytäisi ne sitte myöhemmin.
+
+Mutta kipeästi koski heidän sydämmeensä sen lipun rikki repiminen ja
+kätkeminen, jota he niin syvästi rakastivat. He olisivat tahtoneet
+keksiä vaikka minkä muun neuvon tahansa.
+
+Sentähden ei syntynytkään erimielisyyttä kun Maurice ehdotti että lippu
+uskottaisiin jonkun huostaan, joka kätkisi ja tarpeen tullessa
+puolustaisi sitä siksi kun he vaatisivat sen jälleen takaisin.
+
+-- Kuuleppas! sanoi Maurice sisarelleen, me tulemme sinun kanssasi
+Ermitageen katsomaan onko Dubreuil siellä ... ja sitäpaitsi, en tahdo
+jättää sinua. --
+
+Ei ollut ensinkään helppoa päästä ulos vilinästä -- vihdoin onnistui se
+heille ja nyt he läksivät astumaan erästä tietä, joka vei ylös mäen
+vasemmalle puolelle. Senjälkeen he tulivat todelliseen labyrinttiin,
+siellä oli polkuja, salaisia käytäviä, pieni maakylä, jossa asui
+puutarhuri; sinne oli rakennettu monta pientä huvilaa ja taloa ja
+kaikkialla näkyi teitä, piilopaikkoja, muureja ja solia. -- Erinomaisen
+sopiva väijymispaikka; se vasta oli asema, jota kymmenkunnalla miehellä
+voi puolustaa tuntikausia vaikkapa kokonaista rykmenttiä vastaan.
+
+Kuulia lenteli silloin tällöin, sillä preussiläinen kaarti samosi
+eteenpäin laakson toisella puolella.
+
+Kun Maurice ja Henriette, joita muut seurasivat, olivat kääntyneet
+ensin vasemmalle, sitte oikealle kahden loppumattoman muurin välitse,
+joutuivat he äkkiä pois tieltä ja seisoivat portin edessä, joka oli
+puoleksi auki. Siinä oli maatila puistoineen; itse päärakennus oli
+suuri, neliskulmainen asuinhuoneisto, jonne leveä jalava-käytävä johti.
+Toiselle puolelle, vähän ylemmäksi, metsän syrjään oli muu osuus
+rakennettu.
+
+Henriette tuli levottomaksi nähdessään portin olevan auki.
+
+-- He ovat poissa. Ovat kaiketi lähteneet matkalle!
+
+Ja niin todella olikin laita. Edellisenä päivänä oli Dubreuil vienyt
+vaimonsa ja lapsensa Bouilloniin, sillä hän aavisti, mitä tapahtuman
+piti.
+
+Kuitenkaan ei talo ollut aivan tyhjillään. Ennenkuin he pääsivät
+perille, kuulivat he jo meteliä ja levottomuutta, ja kun nuori leski
+astui pari askelta, kääntyi hän heti takaisin nähdessään erään
+preussiläisen sotilaan ruumiin.
+
+-- No, huudahti Rochas, tuossakin on taisteltu.
+
+Kaikki tahtoivat saada selkoa asiasta, jonka vuoksi menivät sisälle.
+Ovet ja ikkunat oli lyöty pyssyn tyvellä rikki; sisällä oli kauhean
+näköistä. -- Huonekalut olivat heitetyt sikin sokin soraläjiin ja
+huvimajan portille. Salin taivaan siniset huonekalut, sohva ja tusina
+tuoleja, olivat marmoripöydän ympärillä, jonka päällystä oli halaistu.
+
+Ja zuaaveja, jääkärejä, jalkaväestöön kuuluvia sotilaita samosi ympäri
+rakennusta ja käytävillä, ampuen tuon tuostakin pieneen metsään,
+laakson toisella puolella.
+
+-- Herra luutnantti, selitti eräs zuaavi Rochasille, näimme kirottujen
+preussiläisten ryöstävän täältä kaikki... Saimme ajetuksi heidät pois,
+mutta he tulevat taas, ja kun heitä on kymmenen kutakin meidän miestä
+kohti, ei ole järin helppoa tulla toimeen.
+
+Kolme kaatunutta preussiläistä makasi muurilla. Kun Henriette meni
+lähemmäksi ja katseli heitä tarkasti, epäilemättä ajatellen puolisoaan,
+joka myöskin oli maannut kentällä, kasvot veressä ja tomussa, lensi
+kuula hänen sivuitsensa ja räjähti läheiseen puuhun. Jean kiiruhti
+hänen luokseen.
+
+-- Älkää jääkö sinne seisomaan!... Joutukaa huoneihin, pian, pian...
+
+Jean tunsi syvää sääliväisyyttä nuorta leskeä kohtaan, joka keskellä
+suurta suruaan oli niin päättäväinen ja rohkea. Hänen sydäntään kirveli
+nähdessään kuinka muuttunut hän oli; hän muisti vielä eilisestä
+Henrietten herttaisen, ystävällisen hymyilyn. Ensiksi ei hän tiennyt
+miten lausua osanottavaisuuttaan; hän ei tiennyt muistiko Henriette
+enää häntä; -- nyt ei hän käsittänyt, mitä tekisi Henriettelle. Hän
+olisi mielellään uhrannut oman itsensä tuottaakseen nuorelle leskelle
+edes vähäsen lohdutusta ja rauhaa.
+
+-- Odottakaa meitä tuolla sisällä... Jos vaara kohtaa, autamme teidät
+pois sieltä tavalla tai toisella.
+
+Mutta Henriette viittasi kädellään:
+
+-- Mitäpä siitä hyötyä?
+
+Veli työnsi lempeästi häntä ylös rappusia, mutta etehisessä pysähtyi
+hän ja katsahti laaksoon. Täältä voi nähdä tappelun menon.
+
+Erään jalavan takana seisoivat Jean ja Maurice; paksu puu voi mukavasti
+suojella kaksi miestä. Kauvempana oli Gaude yhtynyt luutnantti
+Rochasiin, joka ei millään muotoa tahtonut luopua lipusta eikä uskoa
+sitä kenenkään huostaan; hän laski sen viereensä puun juurelle, sillä
+aikaa kuin ampui. Käytävä oli täynnä sotilaita, ne pistivät ainoastaan
+päänsä esille tähdätäkseen.
+
+Metsässä mahtoi preussiläisten luku aina vaan lisääntyä, koska
+laukauksia kuului yhä tiheämmin. Ei nähnyt ketään, ainoastaan väliin
+jonkun vihollisen, joka juoksi puun luota toisen juurelle. Läheisessä
+talossakin oli runsaasti sotilaita, jotka ampuivat avonaisista
+ikkunoista.
+
+Kello oli neljän vaiheilla, laukaukset harvenivat, vähitellen, joskus
+tykkänään vaieten; täällä vielä seistiin ja tapettiin toisia -- tässä
+syrjäisessä loukossa, jonne ei voinut nähdä linnan tornissa liehuvaa
+valkeata lippua. Yön pimeydessäkin jatkettiin tätä taistelua;
+huolimatta aselevosta, kuultiin ampumista esikaupungista alhaalla
+Givonnen laaksossa ja ulkoa mereltä pienen sillan seutuvilla.
+
+Kauan näkyivät kuulat lentelevän molemmin puolin laaksoa. Silloin
+tällöin kaatui mies, rinta lävistettynä. Kolme uutta ruumista makasi
+käytävällä. Eräs haavoitettu virui kasvot mullassa, eikä kukaan mennyt
+edes kääntämään häntä huojentaakseen raukan vaivoja.
+
+Kun Jean nosti päätänsä, näki hän Henrietten rauhallisesti panevan
+säkin onnettoman pään alle, käännettyään hänet ensin selälleen. Jean
+syöksyi esiin, tempasi hänet rajusti takaisin puun taakse, jossa oli
+suojassa Mauricen kanssa.
+
+-- Tahdotteko siis tulla ammutuksi?
+
+Henriette ei näyttänyt tietävän miten tuhmasti oli menetellyt.
+
+-- Ei suinkaan... En uskaltanut kauvemmin olla yksinäni etehisessä...
+Olen kernaimmin täällä teidän kanssanne.
+
+Ja hän jäi heidän kanssaan. He asettivat hänet istumaan viereensä puuta
+vasten nojalleen, ampuivat sitten viimeiset latinkinsa, toisen
+oikealle, toisen vasemmalle, sellaisella innostuksella, että unohtivat
+sekä väsymyksensä että pelkonsa, niin, jopa vaarankin, jossa he olivat.
+
+-- Katso tuonne, Maurice, sanoi Henriette äkisti, eikö tuo kuollut
+kuulu Preussin kaartiin?
+
+Hän oli vähäsen aikaa katsellut erästä kaatunutta vihollista --
+tanakkaa, tuuheaviiksistä poikaa -- joka makasi vallilla. Hattu oli
+vierinyt muutaman askeleen päähän, leukahihna oli mennyt säpäleiksi.
+Ruumista verhosi todellakin kaartilainen univormu: harmaat housut,
+valkeanauhainen sininen takki, viitta kierretty kokoon ja sidottu
+kannattimeen.
+
+-- Vakuutan että se on kaartilainen... Minulla on kotona valokuva,
+jonka Günther serkku lähetti meille...
+
+Hän vaikeni, nousi ylös ja meni kuolleen luo. Kukaan ei voinut häntä
+siitä estää: kumartui kuolleen viereen, nähdäkseen minkä rykmentin
+numero hänellä oli.
+
+-- Neljäs, huudahti hän, oi, olisin lyönyt siitä vaikka vetoa...
+
+Hän tuli takaisin, kuulasade suhisi hänen korvissaan.
+
+-- Niin, neljäs rykmentti, se on katalaa ... Güntherin rykmentti.
+
+Mauricen ja Jeanin oli vaikeata rauhoittaa häntä. Hän pisti päänsä
+esiin, tahtoen katsoa metsään päin, josta preussiläiset ampuivat. He
+luulivat varmaankin että heitä olisi kylliksi suuri joukko rynnätäkseen
+esiin, sillä vähän väliä näkyi heitä metsän syrjässä; he kärsivät
+kauheita tappioita, joita ranskalaisten kuulat tuottivat.
+
+-- Katsokaa! sanoi Jean, tuo on ehkä serkkunne ... tuo upseeri, joka
+tulee ulos talon vihreästä akkunasta!
+
+Eräs kapteeni tuli näkyviin, hänet voi hyvästi tuntea
+kultakauluksestaan ja kultakotkasta, jonka auringon säteet saattoivat
+välähtelemään kuin valkean. Hän nosti miekkansa pystyyn ja antoi käskyn
+sotilaille; välimatka oli lyhyt, tuskin kahtasataa metriä, joten hänet
+voi nähdä erittäin hyvin: lyhyt vartalo, nuoret lujapiirteiset kasvot,
+vaaleat viikset.
+
+Henriette tarkasteli häntä vähän aikaa.
+
+-- Niin, sanoi hän, se on Günther. Tunnen hyvin hänet.
+
+Maurice teki kummallisen liikkeen, lisäten:
+
+-- Serkkumme... Aivan oikein, perhana vieköön, hän saa korvata, mitä on
+tehnyt Weissille.
+
+Vavisten nousi Henriette ylös, sieppasi pyssyn Mauricelta ja ampui
+ilmaan.
+
+-- Ei, ei! Älä tähtää sukulaista, se on liian kauheata!
+
+Ja tämän sanottuaan vaipui hän maahan puun taakse, peitti kasvot
+käsiinsä ja itki katkerasti. Hän ei voinut hillitä itseään kaiken sen
+jälkeen mitä oli nähnyt.
+
+Sillä aikaa riemuitsi Rochas, hänen ympärillään seisoi hänen väkensä,
+jota hän oli innostuttanut. Nähtyään preussiläiset ampuivat he niin
+rajusti että näiden täytyi vetäytyä metsään.
+
+-- Malttakaa, lapseni! Älkää lauaisko! ... oi, niitä pettureita, kuinka
+he ampuvat! Antakaamme heille mitä he tarvitsevat!
+
+Hän oli mielissään. Näytti nauttivan yhtä suurta luottamusta kuin
+ennenkin. Näytti unohtaneen kaiken mitä hän oli päivällä nähnyt,
+unohtaneen tappion ja paon.
+
+Tuon laaksossa väijyilevän joukon olisi hän mielellään ajanut pakoon ja
+hymyili jo tyytyväisesti tälle voitolleen.
+
+Hän kuului vanhaan kunniakkaasen sotajoukkoon, joka valloitti koho
+maailman rakastettunsa ja viinipullon välillä.
+
+-- Tuhat tulimaista, pojat, ainoa mitä voimme tehdä, on antaa heille
+aimo selkäsauna. -- Eikä tämä voi päättyä muulla lailla. -- Kuinka?
+eihän se suuresti muuta asiaa vaikka olemmekin voitetut. Voitetut! Onko
+se mahdollista? Vielä ponnistus, pojat, saatte nähdä, että he pakenevat
+kuten akanat tuuleen.
+
+Hän viittoili pitkillä laihoilla käsillään ja laverteli niin hyvin,
+että sotilaat eivät voineet olla hänestä pitämättä.
+
+Äkkiä huusi hän:
+
+-- Niin, antakaamme heille hyvä potkaus. Totisesti ajamme heidät rajan
+toiselle puolelle. -- -- Voitto. Voitto!
+
+Mutta samassa kun viholliset näyttivät peräytyvän kuului vasemmalta
+puolelta kauheaa ampumista.
+
+Se oli samainen liike, joka taas siellä vallitsi, kaartin partiokunta,
+joka oli kulkenut ympäri Givonnen laakson. Oli mahdotonta kauemmin
+puolustaa Eremitagea -- tusina sotamiehiä, jotka puolustivat
+penkereitä, joutui kahden tulen väliin, jossa olivat tulla lyödyiksi.
+Kaksi miestä kaatui, syntyi kauhea sekasorto. Preussiläiset kiipesivät
+jo yli puiston muurin, sitten pitkin käytävää rakennusta kohti niin
+suurissa joukoissa, että alettiin taistella kiväärillä.
+
+Eräs pitkä, lihava, tummapartainen zuaavi taisteli kuin jalopeura,
+lävisti miehiltä rinnan että rusahteli, väliin pyyhkien kaatuneitten
+kylkeen kivääriään, johon oli jähmettynyt verta. Kun kivääri särkyi,
+ruhjoi hän pääkalloja pyssynsä perällä; yht'äkkiä hän kaatui ja kadotti
+pyssyn, mutta oli pian jälleen jaloillaan, tarttui tanakan
+preussiläisen kurkkuun sellaisella otteella, että molemmat vierivät
+soraan lähelle keittiötä, jonka ovi oli auki. Puistossa, puiden
+välissä, nurmella rakennuksien edessä, kaikkialla taisteltiin elämästä
+ja kuolemasta: monta ruumista lepäsi käytävällä. Mutta taistelu kiihtyi
+kuistin edessä taivaansinisen sohvan ja tuolien ympärillä. Pyssyillä
+ammuttiin suoraan toisten kasvoihin, hampaita ja kynsiä käytettiin
+puukkojen puutteessa murhaamisaseina.
+
+Gauden valtasi tyhmän rohkea urhoollisuus.
+
+Hän luuli kaiken olevan lopussa, komppanian olevan hävitetyn, ettei
+kukaan kuulisi torven kokoontumismerkkiä, mutta kuitenkin otti hän
+torvensa ja antoi merkin, joka kuului yli koko puiston. Preussiläiset
+kokoontuivat heti, mutta hän ei liikahtanutkaan, seisoi vaan paikallaan
+surullisen näköisenä ja puhalsi vieläkin kovemmin ikäänkuin tahtoen
+herättää kuolleetkin.
+
+Kuulatuisku viskasi hänet nurin, torven viime sävel helähti kuparilta,
+täyttäen ilman vavistuksella.
+
+Ymmärtämättä tapausta ei Rochas aikonut paeta. Hän odotti ja sammalsi:
+
+-- Mutta -- mitä tämä on --? Mitä nyt? --
+
+Hän ei käsittänyt, että he olivat taas ajetut pois tantereelta. Kaikki
+oli niin muuttunut, itse taistelutapakin.
+
+Eikö näiden ihmisten ole täytynyt odottaa laakson toisella puolella,
+että voittaisivat? Mutta, vaikka kuinkakin paljon tapettiin, tuli aina
+uusia lisää, -- näyttipä kun heitä olisi maasta versonut. Mikä kirottu
+sota tämä oli, jossa kymmenen seisoi yhtä vastaan, jossa viholliset
+näyttäytyivät vasta illalla kun ensin kanuunat koko päivän olivat
+tehneet hävitystyötään? Hämmästyneenä, innoissaan, ymmärtämättä tähän
+asti mitään tantereesta, tunsi hän olevansa kovin kiivastunut ja
+ymmällään.
+
+-- Rohkeutta, pojat, pian voitamme -- --
+
+Pikaisesti tarttui hän lippuun, viimeinen ajatuksensa oli kätkeä se,
+etteivät preussiläiset sitä saisi, mutta kun tanko oli jo kädessä,
+horjahti hän ja oli kaatua. Kuulat suhisivat -- hän tunsi kuoleman
+tulleen, ja alkoi repiä lippua tangosta, aikoi repiä ja hävittää sen.
+
+Samassa silmänräpäyksessä lensi useita kuulia kaulaan, rintaan,
+jalkoihin ja hän kaatui kolmivärisen lipun pirstaleiden keskelle, jotka
+peittivät hänet kuten ruumisverhot.
+
+Hän eli vielä minuutin, -- silmät suurenivat, hän käsitti vihdoin
+täytyvän taipua sodan alle samoin kuin alistutaan lainkin alle. Sitten
+pieni nikotus, hän nousi lapsellisessa hämmästyksessään ylös kuin
+iloinen hyönteinen, joka musertuu luonnon järkähtämättömän tahdon alle.
+-- Siihen loppui hänen elämänsä satu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kohta kun preussiläiset saapuivat, vetäytyivät Maurice ja Jean puun
+juurelta toiselle koettaen suojella Henrietteä niin hyvin kuin voivat.
+Lymypaikkaan päästyään he jatkoivat ampumistaan. Ylempänä puistossa
+tunsi Maurice portin, joka onneksi oli auki. Nopeasti astuivat kaikki
+kolme sisään ja tulivat kapealle tielle. Mutta kun he saapuivat sen
+toiseen päähän, kuulivat he taas ampumista; he astuivat reippaasti
+toiseen pieneen kujaan, josta ei voinut päästä pois, taas menemättä
+kuulatuiskuun; siinä he seisoivat, tietämättä itsekkään, miten olivat
+siihen tulleet; tie vei suoraan Givonnen laaksosta Sedaniin. Viimeisen
+kerran katsahti Jean ylös taivaaseen: näköpiiri oli punanen,
+lievennyksen huokaus kohosi hänen rinnastaan.
+
+-- Oi, tuota hävytöntä aurinkoa, vihdoin viimein se laskeutuu.
+
+He riensivät nyt kaikki minkä jaksoivat ihmisjoukon mukana, kylää
+kohden. Balanin portin luona oli sellainen ahdinko, että heidän täytyi
+seisahtua odottamaan: nostosillan ketjut olivat katkenneet ja
+ainoastaan pieni silta jalkaväkeä varten oli käytettävissä, joten ei
+hevosia eikä kanuunoita viety ylitse. Cassinen portin luona kuului
+olevan vielä kauheampaa -- kaikki tahtoivat eteenpäin -- armeijan
+jäännökset ryntäsivät raivoisina läheisiltä ylängöiltä, syöksyen kylään
+niinkuin virta viemäriin silloin kuin sulut ovat auki. Näiden muurien
+viehätys ei enään miellyttänyt urhoollisimpiakaan.
+
+Maurice kannatti käsivarsillaan Henrietteä, joka oli väsymyksestä ja
+kärsimyksistään pyörtymäisillään.
+
+-- Eiväthän vaan mahtane sulkea porttia ennen kuin kaikki ovat päässeet
+ulos.
+
+Sitä joukko pelkäsi. Sotilaita oli asettunut vierustalle sekä oikealle
+että vasemmalle; mutta kanuunat ja muut varustukset olivat aika
+mylläkässä.
+
+Nyt kuului torven räikynää, viivähtäneitä sotilaita kutsuttiin kokoon.
+Useimmat tulivat juoksujalassa, yksinäisiä laukauksia kuului
+esikaupungista tuon tuostakin. Katukäytäville asetettiin partiojoukkoja
+puolustamaan linnaa ja vihdoin suljettiin portit. Preussiläiset olivat
+jo sadan metrin päässä. Nähtiin heidän käyvän Balanin tiellä, pitäen
+huolta taloista ja puutarhoista.
+
+Maurice ja Jean, työntäen Henrietteä edellään ja koettaen siten häntä
+suojella, saapuivat Sedaniin vasta viimeisten joukossa. Kello löi
+kuusi. Noin tunti sitten olivat kanuunat vaienneet. Vähitellen
+hiljenivät pyssyjen laukauksetkin. Inhottavasta jylinästä, joka
+auringon noususta saakka oli yltynyt, ei kuulunut enään jälkiäkään.
+Kuolon hiljaisuus vallitsi. Yö kietoi seudun mustaan synkkään verhoon.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kello oli puoli seitsemän, vähän myöhemmin suljettiin portit.
+Delaherche meni aliprefektin asuntoon, hän oli levoton ja tahtoi tietää
+miten asiat olivat päättyneet -- nyt, kun oli varma, että tappelu oli
+hävitetty. Neljättä tuntia hän kävi kartanolla, kyseli jokaiselta
+upseerilta, jonka näki, ja sai siten tietää mitä kussakin tappelussa
+oli tapahtunut. Kenraali Wimpffen oli antanut virkaeropyyntinsä ja
+sitten ottanut sen taas takasin mennäkseen preussiläiseen pääleiriin,
+jossa saisi parempia ehtoja. Senjälkeen oli sotaneuvosto, johon myös
+kuului kaksi esiupseeria, kokoutunut päättämään oliko tarpeen jatkaa
+taistelua ja puolustaa linnoitusta.
+
+Tämän tapahtuessa oli tehtailija menehtymäisillään levottomuuteen: pari
+kertaa hän meni ylös rappusia ja sitten taas alas.
+
+Kello oli vähän yli kahdeksan kun hän näki kenraali Wimpffenin tulevan,
+posket hehkuvina, silmät pullistuneina, erään överstin ja kahden
+kenraalin seurassa.
+
+He nousivat nopeasti hevostensa selkään ja ratsastivat Meusevirralle
+päin.
+
+Se oli pakkosovinto -- kaikki oli mennyttä, täällä ei ollut mitään
+toimittamista paitsi suorastaan antautua vihollisten käsiin. Delaherche
+oli rauhoittunut -- tunsi olevansa hirveästi nälissään, jonka vuoksi
+päätti lähteä kotiinsa saadakseen jotain suuhunsa.
+
+Mutta tullessaan kartanolle hän pysähtyi hetkeksi nähdessään suuren
+ahdingon.
+
+Oli melkein mahdotonta päästä eteenpäin, kaikkialla tiheä joukko
+ihmisiä, hevosia ja kanuunoita; hän voi tuskin käsittää miten niin
+paljon ihmisiä oli voinut kokoontua kaupunkiin.
+
+Ne rykmentit, jotka olivat vaikuttaneet peräytymisen, levähtivät taivas
+alla, mutta muut joukot olivat syöksyneet huimaavassa vauhdissa
+porttien luo, ulos kartanon ja torin poikki, jossa nyt oli melkein
+mahdoton päästä eteenpäin.
+
+Kanuunan pyöriä, varusvaunuja, lukematon joukko ajoneuvoja sekaantui
+toisiinsa, -- ajajat pieksivät hevosia, jotka eivät voineet ottaa
+askeltakaan polkematta ihmisiä jalkoihinsa,
+
+Sotilaat tunkeutuivat huoneihin välittämättä kielloista ja
+varoituksista, ottivat mitä syötävää löysivät, asettuivat levolle
+kamareihin ja kellareihin saatuaan olkikuvon alleen. Moni kaatui
+portille, kuistiin ja tielle, toiset eivät kestäneet niinkään kauvan,
+vaan kaatuivat kadulle, nukkuen siinä kuolleen unta -- eivät
+liikahtaneet vaikka heidän päälleen astuttiin, tahtoivat ennen tulla
+ruhjotuiksi kuin muuttaa paikaltaan.
+
+Delaherche käsitti pakkosovinnon olevan välttämättömän; useissa paikoin
+seisoivat ampumavara-vaunut niin lähellä toisiaan että kranaatti olisi
+lennättänyt ne kaikki yhdellä kertaa ilmaan ja koko Sedan olisi siitä
+syttynyt.
+
+Mitä tulisi tehdä kaikille näille ihmisraukoille, jotka puolikuolleina
+nälästä ja väsymyksestä kulkivat ilman aseita, ilman patruunia? Yksin
+katujen raivaaminen kesti koko päivän. Linnoituksessa ei ollut aseita,
+eikä kaupungissa ruokavaroja.
+
+Nämät syyt olivat varmaankin pätevimmät kutsumaan sotaneuvoston
+kokoukseen, lukuunottamatta kaikkia kärsimyksiä, joita heidän täytyi
+kestää: -- mutta heillä oli selvä käsitys asiain menosta, eivätkä
+voineet myöntyä rohkeimpien upseerien esityksiin, että oli aivan
+mahdotonta antautua tällä tavoin ja jättää koko leiri vihollisten
+valtaan.
+
+Delaherche tunkeutui suurella vaivalla Turennen ja Rivagen toreilla
+odottavan ihmisjoukon lävitse. Kun hän meni "Kultainen leijona" nimisen
+ravintolan ohitse, näki hän akkunasta ruokasaliin, jossa useita
+kenraaleja istui mykkinä pöydän ympärillä. Ruokaa ei ollut
+ensinkään, ei edes leivänpalaistakaan. Kuitenkin kuului kenraali
+Bourgain-Desfeuillesin ääni keittiöstä -- hän oli varmaankin saanut
+jotakin syötävää, sillä hän vaikeni äkkiä ja nousi nopeasti ylös
+portaita, kädessä rasvainen paperi.
+
+Ihmisiä oli niin suunnaton joukko katselemassa tätä surullista taulua,
+Delaherchen oli kovin vaikea päästä eteenpäin; ja valtakadulle
+saapuessaan hän oli kadottamaisillaan malttinsa. Kaikki patterin aseet
+olivat heitetyt kadulle läjään, toinen toisensa päälle. Hän päätti
+kiivetä ylös pyörän päälle, -- astui sitten kanuunalta toiselle ja oli
+vähällä taittaa jalkansa. Päästyään alas, sulkivat hevoset häneltä
+tien, hän kumartui ja ryömi väsymyksestä puolikuolleiden eläinraukkojen
+välitse. Kun hän vihdoin saapui Saint-Michel-kadulle, hikisenä ja
+vaatteet rikkirevittyinä, oli hän ponnistellut kokonaisen tunnin
+saadakseen kuletuksi matkan, jonka muuten olisi kulkenut viidessä
+minuutissa. Ylilääkäri tahtoi suojella sairashuonetta liialliselta
+väentungokselta ja oli sentähden asettanut portille kaksi vahtia.
+
+Näiden näkeminen tuotti Delaherchelle suurta helpoitusta, hänen
+huoneensa ei siis vielä ollut ryöstetty. Puutarhassa, josta muutamat
+lyhdyt valaisivat himmeästi sairaalaa, valtasi tehtailijan kova
+väristys, -- hän ajatteli kurjuutta, jota täällä näki kaikkialla. Hän
+satutti erästä sotilasta, joka makasi kivisillalla, mutta muisti
+yht'äkkiä että tämä mies olikin asetettu vartioitsemaan seitsemännen
+armeijaosaston kassaa, vaikka ei kukaan tainnut tietää sitä tänä
+sekasorron hetkenä.
+
+Sitäpaitsi näytti siltä kuin talo olisi ollut tyhjä, -- huoneet olivat
+pilkko pimeät ja ovet auki. Palvelijat oli viety sairaalaan, keittiössä
+ei ollut ketään; huono lamppu vaan levitti himmeätä valoaan.
+
+Delaherche sytytti valkean ja meni saliin pääportaista, kun ei tahtonut
+herättää puolisoansa ja äitiänsä, jotka epäilemättä nukkuivat
+jännittävän päivän jälkeen. Mutta kun hän astui työhuoneeseensa,
+peräytyi hän hämmästyneenä; -- sohvalla, jolla kapteeni Beaudoin
+edellisenä päivänä oli maannut, nukkui eräs vieras sotilas, -- hän ei
+käsittänyt tätä, ennenkuin lähempää tarkasti ja tunsi hänet rouva
+Weissin veljeksi, -- nyt hän näki myös erään toisen sotilaan lattialla
+kääriytyneenä peitteeseen. Molemmat nukkuivat sitkeästi.
+
+Tehtailija meni sitten vaimonsa kamariin, joka oli vieressä; täällä
+paloi pöydällä lamppu, -- kaikki oli hiljaista. Gilberte oli heittäynyt
+vaatteet päällä sänkyyn, hän nukkui rauhallisesti, mutta Henriette
+istui hänen vieressään, pää patjaan nojaantuneena; hän huokasi syvään
+unessaan, päästi silloin tällöin haikeita valituksia ja hänen silmänsä
+olivat täynnä kyyneleitä. Delaherche seisoi hetken katsellen heitä, --
+häntä halutti herättää puolisonsa ja saada tietää mitä oli tapahtunut.
+Oliko Henriette todella ollut Bazeillesissa? Hän ehkä kertoisi hänelle
+jotakin.
+
+Mutta hän ei hennonut herättää heitä, ja aikoessaan siis poistua näki
+hän kynnyksellä äitinsä, joka viittasi Delahercheä seuraamaan häntä.
+
+He menivät ruokasalin lävitse, täällä ei tehtailija voinut enään
+hillitä hämmästystään.
+
+-- Kuinka, äitini, te ette ole vielä levolla?
+
+Vanhus ravisti päätään ja vastasi matalalla äänellä:
+
+-- En voi nukkua; -- istuin nojatuolissa överstin vieressä. Hänellä on
+kova kuume, heräsi joka hetki ja kysyi minulta ... olen niin onneton,
+en tiedä mitä olisin vastannut. Tule kanssani hänen luokseen!
+
+Översti Vineuil makasi rauhattomassa kuumeessa. Hänen punaisia
+kasvojaan ja valkoisia viiksiään voi eroittaa ainoastaan himmeästi,
+sillä rouva Delaherche oli asettanut sanomalehden lampun eteen, joten
+siinä huoneen syrjässä oli vallan hämärä. Valo lankesi rouvaan, joka
+oli istuutunut nojatuoliin, kädet syliin vaipuneina, kasvoissa
+surullinen, haaveileva katse.
+
+-- Odota vähäsen, kuiskasi hän pojalleen, luulempa että hän kuuli sinun
+tulleen, koska taas herää.
+
+Översti aukaisi silmänsä, kiinnitti katseensa Delahercheen kääntämättä
+päätänsä. Översti tunsi hänet ja kysyi värisevällä äänellä:
+
+-- Kaikki on lopussa, eikö niin? Pakkosovintoon suostutaan?
+
+Tehtailija, johon äidin katse sattui, oli vähällä valehdella, -- mutta
+mitäpä hyötyä siitä? Hän ojensi kättään, teki mieltä lannistavan
+liikkeen.
+
+-- Ei ollut muuta keinoa. Jospa olisitte nähneet kaupungin katuja...
+
+Nyt ratsasti kenraali Wimpffen saksalaisten pääkortteeriin saadakseen
+sopimukset tehdyiksi.
+
+Överstin silmät painuivat kiinni -- hän värisi, syvä, valittava ääni
+hiipi hänen huuliltaan.
+
+-- Oi Jumalani, oi Jumalani!
+
+Avaamatta silmiään jatkoi hän pikaisesti ja hermostuneesti:
+
+-- Niin, niin, miksi he eivät eilen kuulleet minua: Minä tunsin maan,
+ilmoitin pelkoni kenraalille; mutta hän ei kuullut minua... Tuolla
+ylhäällä, yläpuolella Saint-Mengesia aina Fleigneuxiin asti, siellä
+olisimme valloittaneet ylängöt ja Saint-Albertin solan. Siellä odotamme
+rauhassa, siellä on asemaamme mahdoton valloittaa -- tie Mezièresiin on
+edessämme avoinna.
+
+Ääni tuli epäselväksi, käsittämättömäksi, hän änkytti muutamia sanoja,
+joita eivät läsnäolijat kuulleet, kuumehoureissaan hän näki unta
+tappelusta, ehkäpä yhdisti omatkin joukkonsa voittoon.
+
+-- Sanoiko lääkäri ettei ole kovaa vaaraa peljättävissä? kysyi
+Delaherche matalalla äänellä.
+
+Rouva Delaherche nyökäytti myöntävästi päätänsä.
+
+-- Mutta nämät haavat jalassa ovat aina vaarallisia; hän saa varmaankin
+kauvan maata vuoteen omana, eikö totta?
+
+Tällä kertaa ei vanha nainen vastannut, hän näytti vaipuneen
+surumielisiin ajatuksiin. Tappion synnyttämä tuska ja häpeä valtasi
+hänen jäykän sielunsa; hän oli vanhaa, uljasta porvarissukua, joka
+entisinä aikoina oli urhoollisesti puolustanut isänmaataan
+vihollisilta. -- Lampun kirkas valo heijastui hänen laihoihin
+kasvoihinsa ja terävään nenäänsä; kokoonpuristuneet huulet ilmaisivat
+mielipahaa ja kärsimystä, -- niin suurta ettei se suonut hänelle yön
+rauhaa.
+
+Delaherche tunsi itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi. Kova nälkä valtasi
+hänet jälleen, hän luuli sen tehneen hänet niin masentuneeksi. Hiljaa
+hiipi hän alas keittiöön kynttilä kädessään. Mutta siellä oli vieläkin
+surkeampaa kuin ylhäällä: valkea oli sammunut, ruokakaappi oli tyhjänä,
+pyyhinriepuja siellä täällä tuoleilla ja pöydillä, niinkuin turmion
+tuuli olisi sielläkin käynyt ja puhaltanut pois kaiken syötävän ja
+juotavan. Ei löytynyt leipäpalasta, kaikki oli viety keitoksen kanssa
+sairaalaan. Vihdoin löysi hän kaapin nurkasta herneitä, jotka olivat
+jääneet edellisestä päivästä. Hän söi ne ilman voita, ilman leipää
+seisten tyhjässä keittiössä, jossa pieni savuava lamppu levitti
+tukehduttavaa petroleumin käryä.
+
+Kello ei ollut paljoa yli kymmenen. -- Delaherche ei tiennyt mitä
+tekisi siksi kuin saisi tietää oliko pakkosovinto jo allekirjoitettu.
+Hän oli levoton, pelkäsi että taistelu aloitettaisiin uudestaan -- mitä
+sitten tapahtuisi? Hän meni taas huoneeseensa, Jean ja Maurice
+makasivat samassa asennossa kuin silloinkin kun hän jätti heidät; hän
+istahti nojatuoliin ja koetti vähäsen nukkua, mutta unta ei tullutkaan;
+joka kerta kuin silmät painuivat umpeen, hän oli kuulevinansa
+kranaattien suhinan. Hän kuunteli hetkisen: kaikki oli hiljaista ja
+rauhallista. Koska ei voinut nukkua, oli hän ennemmin ylhäällä ja
+käveli edes takaisin pimeitten esineitten välissä, huolellisesti
+karttaen tuolia, jolla hänen äitinsä istui valvomassa kenraalin vuoteen
+vieressä, sillä hänen surullinen katseensa masensi tehtailijan. Kaksi
+kertaa hän kävi katsomassa oliko Henriette herännyt ja kummallakin
+kerralla ihaili hän vaimonsa rauhallisia kasvoja. Näin käveli hän ilman
+päämaalia siksi kuin kello tuli kaksi. Kauvemmin hän ei voinut kestää.
+Hän päätti mennä taas kaupungille -- koska ei voinut saada rauhaa
+ennenkuin tiesi kuinka asiat käyvät. Mutta tultuaan kadulle, joutui hän
+aivan epätoivoon: hän muisti mitä oli illalla kärsinyt, kuinka vaikeata
+oli tunkeutua joukkojen lävitse. Hän epäili, nähdessään ylilääkäri
+Bourochen tulevan läähättäen ja kiroillen.
+
+-- Perhana vieköön! Kas kun pääsin kuitenkin ehein jäsenin!
+
+Hän oli ollut Hôtel-de-Villessä pyytämässä että pormestari määräisi
+hänelle kloroformia ja lähettäisi sen niin pian kuin mahdollista, sillä
+hänen varastonsa oli loppumaisillaan; täytyi toimittaa monta leikkausta
+ja hän pelkäsi, kuten sanoi, onnettomain, haavoittuneiden repimistä
+nukuttamatta heitä.
+
+-- No, -- ja mitä he sanoivat? kyseli Delaherche.
+
+-- He, -- he eivät tienneet itsekään oliko kloroformia apteekissa
+saatavana.
+
+Mutta tehtailija ei välittänyt paljoa kloroformista. Hän sanoi:
+
+-- Ei, ei, en kysynyt sitä... Onko kaikki jo päättynyt? Onko suostuttu
+sovintoon?
+
+Ylilääkäri viittasi tuimasti.
+
+-- Ei ole vielä mihinkään suostuttu! huusi hän. Wimpffen tuli takaisin
+vähän aikaa sitten ... ne konnat esittävät vaatimuksia, joita ei voi
+punastumatta kuunnella!... Niin, olisi paljoa parempi että alettaisiin
+uudestaan, että revittäisiin kaikki.
+
+Delaherche kuunteli vaaleten.
+
+-- Mutta onko aivan varmaa mitä kerrotte? Keneltä olette kuullut sen?
+
+-- Porvareilta, jotka ovat alituisesti tuolla. Eräs sotilas tuli
+raatihuoneelta ja kertoi sen heille.
+
+Hän lisäsi sivuseikkoja. Bellevue-linnassa, Doncheryn luona, olivat
+kenraali Wimpffen, kenraali Moltke ja Bismarck yhtyneet. Kauhea
+ihminen, tämä kenraali Moltke, kuiva ja kova kuin ruuti, parrattomine,
+väitelmää selvittävän viisaan matemaatikon näköisine kasvoineen istui
+hän työhuoneessaan odottaen lyöntiä. Hän oli heti selittänyt tuntevansa
+ranskalaisen joukon toivottoman tilan; ei ruokatavaroita, ei
+ampumavaroja, tapainturmelus ja epäjärjestys vallalla, mahdotonta
+särkeä rautapiiri, jonka sisään he olivat aidatut; jota vastoin
+saksalaiset armeijat olivat mitä edullisimmassa asennossa ja voivat
+parissa tunnissa polttaa koko kaupungin. Hän lausui ajatuksensa
+kylmästi ja tylysti: koko ranskalainen armeija aseineen ja
+varustuksineen otettaisiin vangiksi. Bismarck antoi myöntymyksensä
+suopeasti hymyillen, -- seisoi rautamiehen vieressä kuin iso,
+ymmärtäväinen koira. Kenraali Wimpffen oli vastustanut niin paljon kuin
+mahdollista näitä ehtoja, kovimpia mitä voi odottaa voitetulta
+armeijalta. Hän oli puhunut kovasta onnesta, sotilaitten
+urhoollisuudesta, vaarasta, joka seurasi ylpeän kansan liikaa
+kiihoittamista, -- kolme tuntia oli hän uhaten, pyytäen,
+kaunopuheliaasti ja reippaasti puhunut ja kysyi viimein oltiinko
+tyytyväisiä lähettämään voitetut johonkin Ranskan soppeen, vaikkapa
+Algieriin; ja yleinen suostumus oli, että ne upseerit, jotka
+kunniasanallaan ja kirjallisesti lupaisivat luopua palveluksestaan,
+saisivat vetäytyä kaukaisimpiin seutuihin. Aselevon tulisi kestää
+huomisaamuun kello kymmeneen. Ellei silloin olisi ehtoja hyväksytty,
+rupeaisivat preussiläiset patterit uudestaan ampumaan ja kaupunki
+poltettaisiin.
+
+-- Se on mielettömyyttä, huusi Delaherche, ei voi polttaa kaupunkia,
+joka ei ole millään lailla rikkonut!
+
+Lääkärin viimeinen tiedonanto saattoi tehtailijan aivan huonolle
+tuulelle, -- hän ilmoitti että joukko upseeria, jotka asuivat "Hôtel de
+l'Europe'ssa", oli puhunut suuresta rynnäköstä ennen aamua. Siitä asti
+kuin saksalaisten vaatimukset tulivat tietyiksi syntyi liiallinen
+kiihtymys, mielettömistä tuumista keskusteltiin kaikkialla. Ajatus
+ettei ole kunniallista rikkoa aselepoa ja yön pimeydessä rynnätä
+vihollisten leiriin ei rauhoittanut ketään.
+
+Hurjistuneet sotilaat marssisivat Carignania kohti baijerilaisten
+rivien lävitse; tie Mezièresiin tehtäisiin puhtaaksi vihollisista ja
+koko sotajoukko seisoisi pelastuneena Belgiassa. Toiset eivät sanoneet
+mitään, tunsivat turmion onnettomuuden, olivat hyväksyneet kaikki,
+allekirjoittaneet kaikki, että vaan saisivat rauhaa millä ehdolla
+hyvänsä.
+
+-- Hyvää yötä! sanoi Bouroche viimein. Koetan nukkua pari tuntia, olen
+hyvin sen tarpeessa.
+
+Delaherche jäi yksin. Mitä? Mitä se olikaan tuo Bouroche sanonut?
+Polttaisivatko he Sedanin, eivätkö jättäisi kiveä kiven päälle koko
+kaupungista? Tämä oli välttämätöntä; -- onnettomuus kohtaisi varmaankin
+häntä koska aurinkokin paistoi täydeltä terältä taivaalta valaisten
+uhrin kauhuja. Ja koneentapaisesti kapusi hän jälleen ylisille, josta
+voi nähdä koko kaupungin. Mutta täällä oli hämärätä, yön pimeys ja
+pilvet estivät häntä näkemästä mitään. Vähitellen selkeni niin paljon,
+että hän näki tehtaan rakennusryhmän: tuolla näkyi konehuone,
+työhuoneet, kuivausullakko ja varastohuoneet; -- ja tämä suuri
+rakennus, joka oli hänen ylpeytensä ja omaisuutensa, teki hänet
+sanomattoman lempeäksi, kun hän ajatteli että muutaman hetken kuluttua
+ei siitä ehkä olisi muuta jälellä kuin tuhkaläjä. Hänen katseensa
+liiteli taivaan rantaan, teki kierroksen pimeässä yössä, joka vielä
+salasi huomispäivän tapaukset. Etelän puolelta, Bazeillesin luota nousi
+säkeniä taivasta kohden, mutta pohjoispuolella, Garennen metsän luona
+oleva talo, joka oli sytytetty illalla, valaisi puut veripunaisilla
+liekeillään. Muuta ei voinut eroittaa kuin nämät kaksi paloa, pilvet,
+pimeyden ja ammottavan kuilun, josta silloin tällöin kuului tavaton
+räyhy. Tuolla alhaalla ehkä hyvinkin kaukana, ehkäpä valleilla, itki
+joku. Turhaan koetti hän katsoa yön paksun hunnun lävitse, nähdä Liryn
+ja La Marféen, Frennoisin ja Vadelincourtin pattereita, pronssivyötä,
+joka seisoi kaula pitkänä ja kita ammollaan. Luodessaan jälleen
+katseensa kaupunkiin oli hän kuulevinansa tuskan huokauksen alhaalla
+olevista rakennuksista. Se ei ollut ainoastaan väsyneitten sotilaiden
+kuorsaamista, eikä ihmisjoukkojen, eläinten ja kanuunien kumeata
+kolinaa; -- hän luuli sitä porvarien tuskalliseksi onnettomuudeksi,
+hänen ystävänsä ja naapurinsa odottivat myös jännityksellä ja
+kiusallisessa tietämättömyydessä aamun tuloa.
+
+Varmaankin tiesivät he kaikki ettei sopimus ollut vielä hyväksytty,
+jokainen laski tunnit, vavisten ja ajatellessaan että jos ei sovintoon
+suostuttaisi ei olisi heillä muuta jälellä kuin mennä kellariinsa ja
+kuolla sinne ruhjottuina ja muurien peittäminä.
+
+Äkisti kuuli hän Voyardkadulta aseiden kalsketta ja kamalaa kiruntaa.
+Hän kumartui eteenpäin sysimustassa yössä, silmäili taivaalle, jolla ei
+näkynyt yhtään tähteä, hiukset nousivat pystyyn hänen päässään
+sisällisestä pelosta.
+
+Sillä aikaa oli Maurice sohvalla herännyt heti kuin päivä oli
+valjennut. Väsynyt kun oli ei hän liikahtanut paikaltaan, mutta katsoi
+ikkunoihin, joista heikko valo virtasi sisään. Eilispäivän tuskalliset
+muistot palasivat taas, tappelu, pako, häviö, kaikki selkeni hänen
+muistissaan, yksin pienimmät erityiskohdatkin ja tappion tunne tunki
+syvälle hänen sisimpään olentoonsa ikäänkuin kalvava omantunnon tuska.
+Eikö ollut osaksi hänen syytänsä, että tällainen onnettomuus kohtasi
+hänen isänmaatansa? Eikö hän niinkuin moni muukin sen aikuisista,
+lukuunottamattakaan hänen hyviä tietojaan, ollut tiedoton kaikesta,
+jota hänen olisi tullut tietää, oli sen lisäksi turhamielinen aina
+sokeuteen asti, turmeltunut nautinnon himosta ja valheellisesta
+hyvinvoinnista keisarikunnan aikana?
+
+Sen jälkeen heräsi toisia, soimaavia aatoksia; hän näki isoisänsä, joka
+oli syntynyt 1780 ja kuului suuren armeijan urhoihin, oli Austerlitzin,
+Wagramin ja Friedlandin voittajia; isänsä, synt. 1811, kuollut
+virkasäädyssä, pienenä virkamiehenä Chêne-Populeuxissa, jossa hän oli
+työtä tehnyt, -- senjälkeen ilmestyi manaajien joukossa hän itse, synt.
+1841, kasvatettu hienoksi herraksi, asianajajaksi, -- kuitenkin valmis
+tekemään suurimpia tuhmuuksia, voitettu Sedanissa, tapaus, joka tuli
+hänen mielessään äärettömäksi, joka teki kaikelle lopun. Ja hän, suvun
+ainoa heittiö, selitti kuinka Ranska, joka voitti isoisällään, tuli
+voitetuksi poikiensa tähden; tämä soimasi hänen omaatuntoansa niinkuin
+sukutauti, joka hitaasti kytee siksi kuin kello ilmoittaa kuoleman
+hetken lähestyneen. Voitettuansa olisi hän tuntenut itsensä niin
+urhoolliseksi ja ylpeäksi! Nyt, kun kaikki oli menetetty, oli hän
+naistakin heikompi. Ei ollut enään mitään toivomista, Ranska oli
+kuollut. Hän puhkesi itkuun ja valituksiin, pani kätensä ristiin,
+niinkuin oli ennenkin tehnyt iltarukoustaan lukiessaan, ja sopersi:
+
+-- Jumalani! ... ota minut pois täältä... Jumalani! ... korjaa tykösi
+kaikki nämät kurjat, jotka kärsivät niin...
+
+Jean heräsi. Hän nousi istumaan vuoteelleen ja katsoi hämmästyneenä
+Mauricea.
+
+-- Mikä sinulla on, ystäväni? Oletko kipeä?
+
+Mutta pian älysi hän että Mauricea taas vaivasi, kuten hänen tapansa
+oli sanoa, mielettömät ajatukset, -- ja hänen äänensä muuttui
+isälliseksi, lempeäksi.
+
+-- Voi, mikä sinun oikeastaan on? Älä vaan tappiota niin murehdi.
+Kaikki on tuleva hyväksi jälleen.
+
+-- Ei, ei koskaan! huudahti Maurice. Tämä on kurjaa. Nyt voimme kaikki
+varustautua olemaan preussiläisiä.
+
+Mutta kun ei toveri käsittänyt häntä, rupesi hän selittämään kuinka
+sukukunta tuli yhä viheliäisemmäksi, kuinka tarpeellista ja
+luonnollista oli siis että uusi ja vahvempi kansa valloitti sen. Jean
+ravisti päätään eikä hyväksynyt selitystä.
+
+-- Mitä tarkoitat? Ettei tämä maa olisi enään minun? Jättäisinkö sen
+preussiläisille niin kauvan kuin minulla on vielä molemmat käsivarteni,
+enkä ole aivan kuollut? Jätä minut rauhaan sellaisilta tyhmyyksiltä.
+
+Sitten oli hänen vuoronsa lausua ajatuksensa; hitaasti ja katkonaisesti
+puhui hän:
+
+-- Niin, aikalailla oli heitä hosuttu, se oli varma. Mutta kuolleet he
+eivät siltä kuitenkaan olleet -- muutamia oli jäänyt ja nämät voivat
+taas rakentaa talon, jos vaan tahtoivat käyttää kaiken voimansa. Kun
+vaan tahtoo kärsiä vaivoja eikä tuhlata aikaansa, voi saada suurtakin
+hyötyä keskellä onnettomuuksiakin. Eikä ole hullumpaa saada hyvä
+löylytys, se on muistettava. Ja jos olisikin totta että muutamat osat
+olisivat mädänneet, jäsenet pilaantuneet, no, mitäpä siitä, parempi
+olisi nähdä niiden makaavan maassa tapparan lyöminä kuin koleran
+särkeminä.
+
+-- Kurjaa! ei, ei, toisti hän useampia kertoja. Minulla on vielä
+voimia, siinä kaikki mitä voin sanoa.
+
+Ja väsyneenä, hiukset tahmeana verestä, ojensi hän itsensä suoraksi, --
+hänessä hehkui vielä halu elää, halu tarttua työaseihin ja rakentaa
+talo uudestaan, niinkuin hän oli ennen sanonut. Hän oli vanhaa,
+kestävää talonpoikaissukua, viisas ja säästäväinen kuin esi-isänsä.
+
+-- Keisarin tähden olen suruissani... Maa oli hyvässä tilassa -- kaikki
+näytti lupaavalta, vilja oli hyvässä hinnassa... Mutta hän on
+varmaankin käyttäytynyt kuin nauta; minkätähden sekaantui hän kaikkeen?
+
+Maurice kohotti surullisen näköisenä olkapäitään.
+
+-- Niin, keisari, -- rakastan häntä suuresti, vaikka ajatukseni ovat
+vapaita ja tasavaltaisia... Tunnen myötätuntoisuutta hänen perhettään
+kohtaan, olen varmaankin perinyt sen isältäni... Mutta nyt on kaikki
+mennyt, -- hän ei enään koskaan saa hallita! Ja mitä tulee meistä
+kaikista?
+
+Hänen katseensa synkistyi, valitus kuului huulilta, niin surkea, että
+Jean päätti nousta ylös, mutta samassa huomasi hän Henrietten astuvan
+sisään. Hän oli herännyt heidän puheeseensa.
+
+-- Olipa hyvä, että tulitte, sanoi Jean koettaen hymyillä, Maurice on
+niin kummallinen tänään.
+
+Mutta nähdessään sisarensa niin kalpeana ja kuihtuneena, saivat
+Mauricen ajatukset toisen suunnan. Hän levitti käsivartensa ja sulki
+hänet syliinsä; suloinen tunne tunki koko hänen olentoonsa, kun
+Henriette lepäsi siinä, kädet kiedottuna veljensä kaulan ympäri. Hän
+itki katkerasti.
+
+-- Oi, rakas sisareni! Kuinka tahtoisin sinua lohduttaa, mutta ei
+minulla ole huojennuksen sanaa. Tuo hyvä Weiss, puolisosi, joka niin
+sinua rakasti. Mitä sinusta nyt tuleekaan? Olet aina kärsinyt
+valittamatta... Kun ajattelen kuinka paljon minäkin olen tuottanut
+sinulle surua ... enkä kuitenkaan ole tullut paremmaksi...
+
+Henriette pidätti hänet, pani kätensä hänen suunsa eteen, kun
+Delaherche astui sisään aivan muuttuneena entisestään. Hän oli tullut
+ullakosta keittiöön saadakseen siellä jotakin lämmintä, -- hän oli
+väsynyt ja nälissään koko öisen valvomisen jälkeen. Keittiössä hän
+tapasi kyökkipiian, joka puhui lankonsa kanssa, erään puusepän
+Bazeillesista, ja tarjosi tälle lämmitettyä viiniä. Lanko kertoi kuinka
+hänen tehtaansa oli palanut tuhkaksi.
+
+-- Kuulkaapas, miehet, sanoi hän kääntyen Jeanin ja Mauricen puoleen,
+uskotteko että he polttavat Sedanin tänään niinkuin Bazeillesin
+eilen... Oi, tämä saattaa minut perikatoon!
+
+Nyt huomasi hän haavan Henrietten otsassa ja muisti että tämä oli ollut
+Bazeillesissa ja voisi siis tarkkaan kertoa millaista siellä oli.
+
+-- Se on totta, -- hyvä rouva! Tehän olitte siellä, näitte kaikki. --
+Oi, Weiss-raukkaa!
+
+Henrietten kalpeista poskista ja punaisista silmistä voi nähdä, että
+hän tiesi kaikki. Delaherche ei voinut enään hillitä itseään, vaan
+kertoi mitä oli kuullut puusepältä.
+
+-- Weiss-raukkaa ... vannaankin ovat he polttaneet hänet... Niin,
+kaikki porvarit, jotka he tapasivat ase kädessä, ampuivat he ja
+heittivät rovioon, jota oli valeltu lamppuöljyllä.
+
+Henriette kuunteli kauhulla. -- Jumalani, en saisi siis enään haudata
+rakasta puolisoani, hänen tuhkansa menisi tuulen mukana.
+
+Maurice oli uudestaan sulkenut hänet syliinsä, kutsui häntä
+tuhkimuksekseen, hyväili ja pyysi ettei hän olisi suruissaan, hän, joka
+aina oli niin rohkea. Hetken vaitiolon jälkeen kääntyi Delaherche
+molempain sotilasten puoleen:
+
+-- Kesken kaikkia, en muistanut sanoa teille että alhaalla
+vaunuportissa, jossa seitsemännen osaston rahastoa säilytetään, seisoi
+eräs upseeri, joka jakoi rahaa kansalle etteivät preussiläiset saisi
+niitä... Voisitte mennä sinne, rahat ovat aina hyvät olemassa ... jos
+emme nimittäin kuole tänä iltana.
+
+Neuvo oli hyvä. Maurice ja Jean seurasivatkin sitä, saatuaan ensin
+Henrietten panemaan maata sohvalle. Delaherche meni sänkykamariin,
+siellä hän tapasi Gilberten, joka makasi rauhallisesti kuin lapsi. Itku
+ja puhelu, jotka kuuluivat viereisestä huoneesta, eivät häirinneet
+hänen untaan. Sieltä meni hän äitinsä luo, joka istui översti Vineuilin
+vuoteen ääressä; hän oli nukahtanut nojatuoliin, mutta sairas makasi
+vielä samassa asennossa kuin ennenkin kuumottavin poskin ja ummessa
+silmin.
+
+Nyt avasi hän silmänsä ja kysyi:
+
+-- No, onko kaikki jo päättynyt?
+
+Delaherche närkästyi tästä kysymyksestä, hän olisi kernaimmin ollut
+vastaamatta. Hän viittoi kädellään ja vastasi vihaisesti:
+
+-- Päättynyt! -- on, aikoja sitten. -- Ei, ei sentään, ehkä he
+alottavat pian uudestaan... Ei ole päätetty vielä mitään.
+
+Hiljaisella äänellä, vaikka kuitenkin vähän raivoisasti jatkoi översti
+puhettaan.
+
+-- Jumalani! anna minun kuolla ennenkuin niin käy!... En kuule enään
+yhtään laukausta, -- miksi ei enään ammuta?... Tuolla ylängöllä,
+Saint-Mengesin ja Fleigneuxin luona, siellä saamme vallita kaikki tiet,
+sieltä voimme heittää viholliset Meusevirtaan, jos he vaan tohtivat
+tulla Sedaniin ja ahdistaa meitä. Kaupunki on jalkaimme juuressa,
+heidän ja meidän välillämme, sopivana esteenä, joka tekee asemamme
+vielä vahvemmaksi. -- Eteenpäin! ... seitsemäs osasto alkaa,
+kahdestoista palatkoon takaisin...
+
+Hänen kätensä haparoivat raitia, hän oli pitävinään kiinni hevosensa
+ohjaksista, luuli ratsastavansa rykmenttinsä etunenässä. Vähitellen
+rauhoittui hän, puhe tuli epäselväksi ja silmät painuivat umpeen. Hän
+vaipui rauhattomaan horrostilaan.
+
+-- Koettakaa levätä vähäsen, oli Delaherche sanonut, tulen takaisin
+heti kun saan tietää jotakin.
+
+Sitten hän kääntyi katsomaan oliko ehkä herättänyt äitinsä ja
+huomattuaan tämän vielä nukkuvan, lähti hiljalleen pois.
+
+Alhaalla vaunuportin luona näkivät Maurice ja Jean erään sotilaan
+istuvan keittiön tuolilla, edessään pieni, maalaamaton pöytä; hänellä
+ei ollut kynää, ei paperia, eikä kuitteja jakaessaan kansalle
+kultarahoja. Hän pani kätensä säkkiin ja veti sieltä koko kourallisen
+rahaa; laskematta pantiin ne hattuihin, joita kersantit ojensivat
+hänelle kulkiessaan järjestyksessä siitä ohitse. He ottivat ne suurella
+ilolla vastaan ja panivat sitten taskuihinsa ett'eivät kulkisi kadulla
+kultineen keskellä päivää. Kukaan ei lausunut sanaakaan, ei kuulunut
+muuta kuin kullan helisevä ääni kuin se kilahti hattuun, suureksi
+hämmästykseksi näille, jotka eivät koskaan olleet nähneet noin paljoa
+rahaa yhdellä kertaa, eivätkä tienneet mitä tekisivät näin suurella
+rikkaudella kaupungissa, jossa eivät saaneet ostaa leipää eikä
+viini-litraa.
+
+Kun Jean ja Maurice tulivat esille, veti upseeri kätensä takaisin.
+
+-- Teistä ei ole kumpikaan kersantti... Muilla kuin kersanteilla ei ole
+oikeutta saada näistä...
+
+Mutta hän maltti mielensä.
+
+-- Samahan se kuitenkin on, ottakaa, korpraali, ottakaa, mutta
+joutuun... Toinen nyt...
+
+Ja rahat kilahtivat hattuun, jota Jean piti esillä. Hän kummastui
+suuresti kun laski miten paljon niitä oli, -- melkein kuusisataa
+francia, -- hän tahtoi että Maurice ottaisi heti puolet niistä, ei
+voinut tietää mitä seuraavana hetkenä tapahtuisi, ehkä he tulisivat
+eroitetuksi toisistaan.
+
+Jaettuaan aarteensa puutarhassa sairaalan edustalla, menivät he sisään;
+oven viereisellä vuoteella makasi heidän komppaniansa rummuttaja
+Bastian, suuri iloisen näköinen poika; hän oli tullut pahoin
+haavoitetuksi mennessään ulos iltapäivällä taistelun loputtua. Hän oli
+juuri kuolemaisillaan.
+
+Aamuilman heikossa valossa sai lasaretin näky Mauricen ja Jeanin
+melkein jähmettymään. Kolme haavoittunutta oli kuollut yön kuluessa,
+ilman että kukaan oli huomannut sitä; hoitajat kantoivat pois ruumiita
+ja tekivät tilaa toisille sairaille. Ne joita oli eilen leikattu,
+aukasivat silmänsä ja katselivat tylsällä katseellaan isoa huonetta,
+joka kätki niin paljon kärsimystä ja missä niin usea oli henkensä
+heittänyt. Sairaanhoitajat näkivät suurta vaivaa koettaessaan pitää
+vähänkin siivona huonetta veristen leikkauksien jälkeen; eräässä
+sankossa kellui verinen merisieni, irtireväistyjen aivojen kaltaisena,
+vaunuvajan luona oli maassa käsi musertuneine sormineen. Ne olivat
+teurastuksen jäännöksiä, kauheita jätteitä uhreista. Kiihotus ja kiire
+oli nyt ohitse, jätettyään paikkansa mykälle, väsyneelle epätoivolle.
+Silloin tällöin kuului jonkun sairaan valitus. Heidän silmänsä
+sulkeutuivat sisään tunkeutuvan valon tähden; -- ilma oli täynnä
+kuumeen löyhkää. Kaikki olivat vaipuneet horrostilaan, joka tulisi
+kestämään kuukausia, siksi kuin osa sairaista kuolisi ja jälelle
+jääneet lähtisivät pois kainalosauvan nojassa, viettääkseen elämänsä
+loppuajan raajarikkona.
+
+Bouroche, joka alkoi kulkea ympäri, pysähtyi hetkeksi Bastianin luo
+olkapäitään kohottaen. Siinä ei ollut enään mitään toimitettavaa.
+Rummuttaja oli kuitenkin avannut silmänsä ja seurasi katseellaan erästä
+kersanttia, joka oli tullut sisään hattu täynnä rahoja, katsoakseen
+tapaisiko siellä ketään miehistöstään. Ja aivan oikein, hän löysi heitä
+kaksi, antoi heille kummallekin kaksikymmentä francia. Toisia
+kersanttia tuli vielä lisää ja nytkös kultaa melkein satoi oljille.
+Bastian oli suurella vaivalla kohonnut istumaan, hän ojensi molemmat
+kätensä ja sanoi:
+
+-- Minulle! ... antakaa minullekin!
+
+Kersantti aikoi mennä hänen ohitsensa niinkuin oli mennyt monen muunkin
+ohitse, mitäpä antaisikaan hän kuolevalle rahaa? Mutta hetken kuluttua
+hän kääntyi kuitenkin takaisin ja täytti molemmat ojennetut kädet,
+jotka jo olivat sangen kylmät.
+
+-- Minullekin!... Minullekin!
+
+Bastian kaatui takaisin vuoteelleen; -- koetti pitää rahoja kädessään,
+hapuili ympärilleen jäykillä sormillaan. Hän kuoli.
+
+-- Hyvää yötä, ystäväni, kynttiläsi on sammutettu, sanoi eräs naapuri,
+pieni, musta zouav. On kiusallista kun pitää aina vaan maata tai istua.
+
+Hänen vasen jalkansa oli sidottu. Kuitenkin onnistui hänen
+kyynärpäillään ja polvillaan ryömiä Bastianin luo, hän kokosi kaikki
+rahat, aukasi kuolleen kädet ja haki viitan kaikista poimuista; kun hän
+pääsi takaisin vuoteelleen, huomasi hän että kaikki katselivat mitä hän
+puuhasi. Hän lausui tyyneesti:
+
+-- Hänellä ei ollut niistä mitään hyötyä. Olisi synti tuhlata noin
+rahoja...
+
+Maurice ei voinut kestää kaikkea tätä kurjuutta, hän veti Jeania pois.
+Kun he menivät leikkaushuoneen lävitse, näkivät he siellä Bourochen
+suuttuneena siitä, ettei saanut enempää kloroformia. Hän oli juuri
+leikkaamaisillaan erään nuoren sotilas-raukan jalkaa. Maurice ja Jean
+riensivät pois, etteivät kuulisi sairaan huutoa.
+
+Samassa tuli Delaherche kadulta. Hän viittasi heitä luokseen ja huusi:
+
+-- Joutukaa, joutukaa! Saamme aamiaista, kyökkipiian on onnistunut
+saada maitoa. Todellakin, ei ole hullumpaa saada jotain lämmintä.
+
+Hän koetti hillitä iloaan, mutta ei voinut. Hän hiljensi ääntänsä ja
+lisäsi säteilevin silmin:
+
+-- Nyt on se viimeinkin päätetty! Kenraali Wimpffen on määrätty
+allekirjoittamaan suostumuksen.
+
+Oh, mikä ääretön huojennus se oli hänelle. Hänen tehtaansa oli
+pelastettu, julmat painajaiset ohitse, -- elämä alkoi taas, vaikka
+surullinenkin, mutta se oli elämää, elämää viimeinkin! Hän oli tavannut
+kello yhdeksän aikana pikku Rosen, joka meni tätinsä, leipojan, luo
+hakemaan leipää. Ja hän oli kertonut Delaherchelle mitä oli tapahtunut
+aliprefektin luona. Kello kahdeksan aikana oli kenraali Wimpffen saanut
+uudestaan käskyn kutsua kokoon sotaneuvoston: neljättäkymmentä
+kenraalia, joille hän oli kertonut menestystensä seuraukset,
+hyödyttömät vaivansa, voittajien kovat vaatimukset. Hänen kätensä
+vapisivat, syvä liikutus täytti hänen silmänsä kyynelillä. Hänen vielä
+puhuessaan tuli eräs översti preussiläisestä yliesikunnasta kenraali
+Moltken lähettiläänä muistuttamaan heitä, että jos ei päätös ole tehty
+kello kymmeneksi, alkaa ampuminen uudestaan. Sotaneuvosto ei tiennyt
+parempaa neuvoa kuin lähettää yksi kenraaleista Bellevueen hyväksymään
+ehdot, jotka tarjottiin voitetulle joukolle. -- Nyt oli kaikki jo
+varmaan tapahtunut; koko ranskalainen joukko oli otettu vangiksi
+aseineen ja varustuksineen.
+
+Rose oli sitäpaitsi puhunut kiihtyneestä mielestä, joka vallitsi koko
+kaupungissa. Aliprefektin luona hän oli nähnyt monta upseeria, jotka
+riistivät takistaan pois olkaliput ja itkivät kuin lapset. Meusen
+sillalla oli koko rykmentti kyrassierejä heittänyt miekkansa veteen;
+kaartilaiset ottivat pyssynsä ja musersivat tyvet rikki muureja vasten,
+mutta tykkimiehet tekivät mitä vaan voivat hävittääkseen kanuunat ja
+kuularuiskut. Toiset hautasivat tai polttivat lippunsa.
+
+Turennen torilla seisoi vanha kersantti rajapyykillä, herjasi
+päälliköitä ja soimasi heitä kuin olisi tullut järjettömäksi. Monessa
+paikassa seisoi sotilaita aivan kuin halvattuina, kyyneleet silmissä.
+Mutta olipa niitäkin, jotka iloitsivat, -- heidän kurjuutensa on siis
+kuitenkin päättynyt, he olivat vankia, heidän ei enään tarvitseisi
+taistella. He olivatkin kärsineet paljon marssiessaan pitkät matkat
+syömättä, -- kauvan he olivat turhaan nähneet nälkää ja janoa. Toiset
+olivat paljoa väkevämmät, mitä hyödytti siis taistella kuin hullut
+heitä vastaan. Paljoa parempi olisi ollut että heidän päällikkönsä
+olisivat myyneet heidät tehdäkseen lopun kaikesta tästä! Olisi niin
+suloista saada leipää ja vuode, mihin saisi käydä maata.
+
+Kun Delaherche meni Mauricen ja Jeanin kanssa ruokasaliin, kutsui äiti
+häntä.
+
+-- Tule tänne vähäsen, översti saattaa minut levottomaksi.
+
+Översti Vineuil makasi silmät auki ja houraili:
+
+-- Mitä se tekee, vaikka preussiläiset sulkevatkin meiltä tien
+Mezièresiin ... katsokaa ... tuolla ne astuvat Falizetten metsässä ...
+toiset taas tuolla Givonnen laaksossa... Rajahan on aivan meidän
+takanamme ... yhdellä hyppäyksellä pääsemme Belgiaan, -- mutta
+tappakaamme ensin niin monta kuin mahdollista... Sitä tarkoitin
+eilenkin...
+
+Nyt kohtasi hänen katseensa Delaherchen. Översti tunsi hänet, --
+ajatukset näyttivät selkenevän, kuin olisi hän herännyt houreistaan.
+Kolmannen kerran kysyi hän:
+
+-- Onko kaikki jo päättynyt?
+
+Tehtailija ei voinut enään pidättää tyytyväisyyttään.
+
+-- On, Jumalan kiitos kaikki on päättynyt täydellisesti. Tällä hetkellä
+on sopimus jo vahvistettu.
+
+Överstin onnistui vinhalla liikkeellä nousta pystyyn, huolimatta
+sidotusta jalastaan. Hän tarttui miekkaansa, joka oli jäänyt tuolille
+sängyn viereen, ja tahtoi musertaa sen. Mutta kädet vapisivat liiaksi
+-- se luisui alas lattialle.
+
+-- Taivaan tähden! Ottakaa se pois häneltä, hän voi vahingoittaa
+itseään, huusi Delaherche. Ottakaa joutuun se pois!
+
+Rouva Delaherche otti miekan huostaansa. Mutta nähtyään vanhan
+ystävänsä toivottoman katseen, ei hän kätkenytkään sitä, niinkuin poika
+käski, vaan taittoi sen polvensa päällä erinomaisella voimalla, jota ei
+kukaan olisi luullut hänellä olevan. Översti laskeutui jälleen maata,
+kyyneleet vierivät hänen poskilleen nähdessään vanhan rouvan lempeän
+katseen.
+
+Kyökkipiika oli sillä aikaa tuonut kahvin ja maidon ruokasaliin.
+Henriette ja Gilberte olivat heränneet. Gilberten kasvot olivat
+kalpeat, silmät kirkkaat: hän syleili ystäväänsä ja surkutteli tätä
+sydämmensä pohjasta. Maurice istui sisarensa viereen, Jean vastapäätä
+Delahercheä. Vanha rouva ei millään ehdolla tullut pöydän luo istumaan,
+vaan muut veivät hänelle kupillisen kahvia sängyn viereen. Vähitellen
+muuttui mieliala vilkkaammaksi. Kaikki olivat olleet väsyksissä ja
+nälissään, -- oliko ihme että siis iloittiin, kun sai istua tässä
+terveenä ja nauttia lämmintä ruokaa, sillä aikaa kuin niin monet
+tuhannet kuljeksivat vielä ympäri eikä heillä ollut kattoa päänsä
+päällä. Suuressa, valoisassa ruokasalissa oli levitetty pöydälle
+kuultavan vaikea pöytäliina, joka lisäsi vielä kahvin makua.
+
+Sitten alettiin keskustella. Delaherche, joka oli tullut jälleen
+arvokkaaksi ja rikkaaksi tehtailijaksi, käänsi puheen Napoleon
+III:nteen, jota hän ei voinut saada pois mielestään, sitten kuin eilen
+oli nähnyt hänen ratsastavan kuulien keskellä. Hän kääntyi Jeanin
+puoleen, joka näytti olevan järkevin kaikista.
+
+-- Kuulkaahan, voin sen sanoa, keisari on minua pettänyt ... ei hyödytä
+ensinkään että hänen suosijansa puolustavat häntä, hänen on suurin syy
+meidän tappioomme, sen voi selvästi huomata.
+
+Hän on tykkänään unohtanut että hän muutamia kuukausia sitten esiintyi
+innostuneena keisarin puoltajana, oli tehnyt mitä voi kansan voitoksi.
+Ei siinä kyllä että hän olisi säälinyt tätä onnetonta ihmistä, -- hän
+työnsi kaiken syyn keisarin niskoille.
+
+-- Hän on kelvoton, kykenemätön ihminen, -- Sen voi nähdä joka asiasta,
+-- mutta se ei ole vielä mitään ... hän on haaveksija, ajatuksissa ei
+ole järkeä: syynä onnettomuuteemme oli se että hän sai niin kauvan
+hallita ... ei, ei ... eihän ole mitään syytä surkuttelemisiin, ei olla
+oikeutettuja sanomaan meille että häntä on petetty, että vastapuolue on
+estänyt häntä kokoamasta miehiään ja tarpeellisia varoja. Hän juuri
+itse on meitä pettänyt, hänen paheensa ja virheensä ovat syynä meidän
+kurjuuteemme.
+
+Maurice ei vastannut, mutta hänen oli mahdotonta olla hymyilemättä;
+Jean, jota tämä valtiollinen keskustelu vähän rasitti, pelkäsi
+sanovansa tyhmyyksiä ja vastasi sentähden:
+
+-- Kerrotaan kuitenkin että hän on kelpo ihminen.
+
+Mutta nämät muutamat sanat saattivat Delaherchen aivan vimmoihinsa.
+
+-- Kelpo ihminen!... Niin, olen kyllä sen itsekin kuullut! --
+Tiedättekö, herra, että tehtaani katto on lävistetty kolmella
+kranaatilla, eikö se olisi keisarin syy, jos he olisivat polttaneet sen
+peräti? Voitteko arvata että minä olen kadottanut noin satatuhatta
+francia tämän kirotun tapauksen tähden!... Ei, ei! Ranska on
+valloitettu, poltettu, ja hävitetty, teollisuus lakkautettu ja kauppa
+pysähtynyt pitkäksi ajaksi! Tämä on liikaa. Jos hän todellakin olisi
+kelpo ihminen, niin on parasta että rukoilemme Jumalaa varjelemaan
+meitä sellaisesta taitavuudesta!... Hänet peittää lieju ja veri, olkoon
+siinä!
+
+Hän teki pontevan liikkeen oikealla kädellään, ikäänkuin pitääkseen
+jotakin kurjaa, hukkuvaa ihmistä veden alla. Sitten hän joi kahvinsa
+hyvällä mielellä.
+
+Gilberte hymyili vasten tahtoaan Henriettelle, jolle hän tarjosi
+ruokaa, kuin pienelle lapselle. Kun kahvi oli juotu, jäi seurue
+ruokasaliin rauhassa levähtämään hetkisen.
+
+Sillä hetkellä oli Napoleon erään köyhän palttinankutojan luona
+Donchery-kadulla. Kello viidestä aamulla hän oli tahtonut pois
+Sedanista -- hän ei voinut olla siellä kauvempaa tällaisessa katumuksen
+ja rauhattomuuden tilassa, hänen täytyi päästä pois itse puhuakseen
+voittajalle ehtojen helpoittamisesta. Hän toivoi tapaavansa Preussin
+kuninkaan ja oli sentähden astunut vähäisiin ajovaunuihin, oli
+ajanut aamusta asti leveätä maantietä, ja tällä ensimmäisellä
+maanpakomatkallaan hän tunsi selvästi mitä kaikkea oli kadottanut ja
+kaiken sen suuruuden, josta oli luopuminen; -- ja tällä tiellään oli
+hän tavannut Bismarckin, joka matkusti vanha kypärä päässään ja paksut,
+voidellut saappaat jalassa, -- ainoastaan sentähden ettei keisari
+tuntisi häntä eikä voisi siis puhua hänen kanssaan ennenkuin päätös oli
+tehty. Kuningas oli vielä Vendressessä, noin neljäntoista kilometrin
+päässä Sedanista.
+
+Mitä tekisi keisari täällä? Minkä katon alla mahtanee hän odottaa
+kuningasta? Tuolla kaukana hävisi Tuileriesin palatsit synkän pilven
+taakse. Sedan näytti olevan hänestä vielä satojen peninkulmien päässä.
+Mitään kuninkaallista linnaa ei näkynyt löytyvän Ranskassa, ei
+ainoatakaan huonetta, jossa hän saisi katon päänsä päälle tai tuolin
+istuakseen.
+
+Sitten hän nousi vaunuista palttinankutojan asunnon luona. Huoneessa,
+jonne hän meni, ei ollut muita huonekaluja kuin maalaamaton pöytä ja
+kaksi olkituolia. Siellä hän istui tuntikausia ensin Bismarckin kanssa,
+joka hymyili kuullessaan puhuttavan jalomielisyydestä, ja sitten yksin
+kaikessa kurjuudessaan, kalpeat kasvot nojautuen ruutuja vastaan; hänen
+väsynyt katseensa liiteli läheisiin maihin, Meusen yli, joka virtasi
+niin hiljalleen ja rauhallisesti viljavien niittyjen lävitse.
+
+Seuraavana päivänä oli vielä kauheampaa: ensin olo Bellevuessä, --
+pieni, hymyilevä herraskartano, josta oli kaunis näkö-ala virran yli;
+siellä hän vietti toivottoman yön kuningas Wilhelmin kanssa yhtymisensä
+jälkeen; -- sen jälkeen kauhea paluumatka; hän vältti Sedania peläten
+voitettujen vihaa, ajoi laivasillan ylitse, jonka preussiläiset olivat
+jättäneet Igesille, pitkä paluu kaupungista pohjoiseen, sitten
+Floingin, Fleigneuxin ja Illyn tiet, -- surkuteltava matka avonaisissa
+vaunuissa; -- ja viimein tuolla Illyn kummulla, missä verisiä ruumiita
+makasi tiheässä, valtasi pelko ja vavistus keisarin, joka taas poltti
+unohtumatonta sikaariaan; joukko kalpeita, verisiä ja väsyneitä vankia,
+joita vietiin Fleigneuxistä Sedaniin, meni tien syrjään, tehdäkseen
+tilaa vaunuille; toiset olivat vaiti, toiset toruivat ja puivat
+nyrkkiään onnettomalle keisarille. Sen jälkeen kauhea kulku itse
+taistelutantereen poikki, sitten puoli peninkulmaa melkein tuntematonta
+tietä, ruumiiden ja kaikenlaisten jäännösten yli, edelleen koleata
+maata korkeine, synkkine metsineen ja vihdoin raja ylhäällä mäen
+harjanteella, -- kaukana, kaukana, pienen laakson pohjukassa, tien
+luona, jonka varrella kasvoi kuusia.
+
+Entä yöt sitten! -- Ensimmäisen hän vietti Bouillonissa. "L'hôtel de la
+Poste'ssa" oli paljon ranskalaisia pakolaisia ja utelijaita katsojia;
+keisari arveli että olisi parasta näyttää itsensä jossakin ikkunassa,
+keskellä hälinää ja vihellyksiä. Huoneessa, josta voi nähdä torille ja
+Semoyhin, olivat huonekalut, niinkuin tavallisesti useimmissa
+ravintoloissa, peitetyt punasella kankaalla, mahonkipeili ja
+yksinkertainen kello kamiinin päällä, joka sitä paitsi oli koristettu
+näkinkengillä ja tekokukkasilla. Oikealla ja vasemmalla puolella ovea
+oli pieni sänky; toisessa makasi eräs ajutantti, joka oli nukkunut
+kello yhdeksästä asti, sillä niin väsynyt hän oli. Toisessa makasi
+keisari, mutta uni pakeni häntä, -- kauvan hän käänteli itseänsä
+vuoteellaan, nousi viimein ylös ja rupesi kävelemään edes takaisin,
+hänellä ei ollut muuta katseltavaa kuin seinällä kaksi piirrosta,
+joista toinen esitti Rouget de Lisleä, joka lauloi Marseillaisea,
+toiseen oli kuvattu tuomiopäivä, enkelit soittivat rummuillaan ja
+harpuillaan herättääkseen kuolleet haudoistansa ja kutsuakseen
+kaatuneet taistelutantereelta todistamaan Jumalan istuimen eteen.
+
+Sedanissa olivat keisarin tavarat kätketyt syreenipensaiden taakse
+aliprefektin puutarhaan. Ei tietty miten ne olisivat kätkettävät ettei
+kansa, joka kärsi puutetta ja häpeää, näkisi niitä. Odotettiin siis
+oikein pimeätä, kuutonta yötä. Hevoset ja vaunut hopeaisine
+kastrullineen ja paistinpannuineen, hienoine viinineen ja muine
+varustuksineen kulkivat sitten pimeän tultua Belgiaan, hiljasina ja
+rauhallisina, niinkuin olisivat vetäneet vankien tavaroita.
+
+    (_Toisen osan loppu_.)
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Taistelu-päivänä käveli Silvine isä Fouchardin pienessä talossa,
+katsoen Sedaniin päin, joka näkyi olevan keskellä kanuunain savua ja
+liekkejä. Hän ajatteli koko ajan Honoréta. Seuraavana päivänä lisääntyi
+hänen levottomuutensa ja tuskansa, kaikilla teillä vilisi vihollisia,
+mutta he eivät mielellään vastanneet kysymyksiin. Tuskin tiesivät he
+itsekään mitä oli tapahtunut. Eilispäivän kirkas aurinko oli pilvien
+peitossa. Rankkasade ikävystytti jo ennestäänkin harmaan laakson ja
+Rémillyn ylängöt.
+
+Isä Fouchard ei lausunut sanaakaan pojastaan, varmaankaan ei hän paljoa
+häntä ajatellut, vaan sitävastoin enemmän niitä seurauksia, joita
+tappelu ja tappio tuottaisivat hänelle itselleen.
+
+Illalla seisoi hän portillaan nähdäkseen mitä tapahtui ulkopuolella.
+Hän näki silloin miehen kävelevän talon läheisyydessä. Hämmästyksensä
+oli niin suuri tuntiessaan miehen että hän, huolimatta ympärillä
+olevista preussiläisistä, huusi sangen kovaa:
+
+-- Kuuleppas! oletko se sinä, Prosper?
+
+Rakuuna viittasi myöntyväisesti ja riensi sitten nopeasti vanhuksen
+luo.
+
+-- Kyllä, kyllä se olen minä! En tahdo uhrata henkeäni maailman
+hyväksi!... Kuulkaahan, isä Fouchard, ettekö tarvitse talossanne
+ahkeraa poikaa?
+
+Vanhus oli varovainen. Hän tarvitsi kyllä työntekijää talossaan, mutta
+eipä hänen tarvinnut sitä heti sanoa.
+
+-- Ahkeraa poikaa, -- en todellakaan tarvitse sellaista tällä
+hetkellä... Vaan tuleppas kuitenkin sisään saamaan suunavausta. Et saa
+noin mennä taloni ohitse.
+
+Keittiössä keitti Silvine liemiruokaa, mutta pikku Kaarlo riippui
+kiinni hänen helmoissaan, leikkien ja nauraen. Ensin ei Silvine
+tuntenut Prosperia, vaikka he ennen olivat palvelleet samassa talossa,
+sitten vasta kun hän asetti pöydälle putelin ja kaksi lasia ja näki
+vieraan lähemmältä, heräsi hänessä vanhoja muistoja. Hän huudahti,
+varmaankin tuli hän ajatelleeksi Honoréta.
+
+-- Aa, tehän olitte siellä kanssa, eikö niin?... Näittekö siellä
+Honorén?
+
+Prosper avasi jo suunsa vastatakseen, sitten epäili hän taas. Kaksi
+viimeistä päivää oli hän elänyt kuin unessa, hän ei tietänyt mitä oli
+tapahtunut, -- hän muisti nähneensä Honorén kuolleena makaavan
+kanuunansa päällä, mutta tällä hetkellä ei hän ollut varma siitä;
+minkätähden hän surettaisi Silvineä niin epävarmoilla uutisilla?
+
+-- Honoréta! mutisi hän ... sitä en todellakaan tiedä, -- en voi
+varmaan sanoa...
+
+Silvine katseli häntä tarkkaan, ikäänkuin tahtoen tutkia häntä perin
+pohjin.
+
+-- Siis ette ole nähneet häntä?
+
+Prosper ravisti päätään.
+
+-- Luuletteko että voi muistaa mitä kaikkea tuolla alhaalla näkee?
+Siellä näkee niin paljon, niin paljon. En voi kertoa juuri mitään
+tuosta kirotusta taistelusta... En, en edes missä kaikissa seuduissa
+olen kulkenut. Siellä tulee aivan pyöräpääksi, sen vakuutan teille.
+
+Juotuaan lasin viiniä, jäi hän istumaan vähäksi aikaa, ikäänkuin
+kootakseen ajatuksiaan ja koettaen muistaa jotakin.
+
+-- Kaikki mitä tiedän, on, että alkoi pimetä kun tulin tuntoihini. Kun
+kaaduin oli aurinko vielä korkealla, -- olin maannut siis useita
+tunteja, oikea jalkani musertuneena Zephirini alla, joka myös oli
+saanut kuulan rintaansa. Se ei ollut mitään hauskaa, sen vakuutan
+teille; ympärillä oli joukko kuolleita, ei elävää kissaakaan näkynyt,
+ajattelin että minulle kävisi myös samoin kuin monelle muullekin, ellei
+kukaan pelastaisi minua... Koetin irtautua hevosesta, mutta eläin parka
+oli liian raskas, -- se oli vielä lämmin. Hyväilin sitä ja mainitsin
+sen nimeä. En unhota ikänäni, mitä tapahtui: Zephir aukasi silmänsä,
+koetti nostaa päätään, joka makasi maassa omani vieressä. Sitten
+puhelin sille: Vanha palvelijani, sanoin, ei ole sinun syysi, vaikka
+oletkin painamaisillasi jalkani poikki. Tahdotko että minäkin tulen
+raajarikoksi? Tietysti ei se myöntänyt. Sen silmistä voin nähdä kuinka
+suuresti sitä suretti erota minusta. En tiedä kuinka sitten kävi --
+siirsikö se itseään vai oliko se täristyksen syy, -- mutta sen tiedän
+että voin nousta pystyyn. Jalkani oli raskas kuin lyijy ja jäykkä kuin
+puu. Otin Zephirin pään käsivarsiini, sanoin sille että se oli hyvä,
+uskollinen palvelija, että pidin siitä niin paljon, etten voisi koskaan
+unhottaa sitä. Se kuunteli sanojani ja näytti niin tyytyväiseltä.
+Kerran se vielä pudisti itseään ja kuoli sitten. Silmät jäivät auki, se
+ei kääntänyt niitä pois minusta... Voitko uskoa, kun jätin sen oli sen
+silmissä suuret kyyneleet ... se oli yhtä viisas kuin ihminenkin.
+
+Prosper pysähtyi, -- hän itki muistaessaan vanhan ystävänsä kuolemaa.
+Senjälkeen joi hän vielä lasin viiniä ja jatkoi kertomistaan
+katkonaisina lauseina: -- Tuli yhä pimeämpi, ainoastaan taivaanrannalla
+oli punanen valo, joka loisti yli taistelutantereen ja valaisi
+kuollutta hevosta, josta levisi pitkä varjo. Hän oli varmaankin vielä
+hyvän ajan maannut Zehpirinsä vieressä, sillä hän ei voinut liikuttaa
+raskasta jalkaansa. Mutta yht'äkkiä valtasi hänet pelko, hän oli
+varmaankin yksin täällä, hänen täytyi etsiä toisia, täällä oli
+inhottavaa kuolleiden kesken. Joka taholta ojista, pensaista, kaikista
+mahdollisista paikoista tuli esille haavoittuneita, jotka yhtyivät
+pieniksi joukoiksi, neljä tai viisi yhteen. Siten heidän oli helpompi
+kuolla, eivätkä olleet siis yksin viimeisinä hetkinä. Garennen metsässä
+oli hän kompastunut kahteen sotamieheen, jotka kuuluvat 43:nteen
+rykmenttiin; he eivät olleet saaneet naarmuakaan, olivat jääneet
+metsään odottamaan yötä. Saatuaan tietää hänen tuntevan tien,
+ilmoittivat he että heidän aikomuksensa oli paeta Belgian rajan yli
+ennen päivän valkenemista ja pyysivät häntä oppaakseen. Ensin hän
+kieltäytyi, olisi mieluimmin mennyt Rémillyyn, siellä hän löytäisi
+varmaan suojapaikan; mutta mistä hän saisi toisen puvun? Garennen
+metsän ja Rémillyn ylänköjen välillä oli paljon preussiläisiä, heidän
+riviensä lävitse hän ei voisi päästä univormussaan. Sentähden päätti
+hän seurata näitä kahta toveriaan. Onneksi saivat he eräästä talosta
+leivän syödäkseen. Kello kirkontornissa löi yhdeksän kun he läksivät
+matkallensa. Ainoa suurempi vastus, joka heillä oli, oli silloin kuin
+joutuivat la Chapellessa vihollisen vartiajoukon keskelle, joka ampui
+heitä; onneksi he pääsivät sentään pois sieltä ryömien vatsallaan,
+kiitos siitä pimeydelle ja Prosperille, joka niin hyvin tunsi kaikki
+tiet. Senjälkeen he eivät enään jättäneet metsää, jossa olivat
+väijyksissä. Eräällä polulla tapasivat he vartijan, ryntäsivät hänen
+päälleen ja ennen kuin hän ehti tehdä mitään vastustusta, leikkasivat he
+puukolla hänen kurkkunsa poikki. Sen jälkeen he eivät enää kohdanneet
+vastuksia, vaan jatkoivat matkaansa iloisesti viheltäen. Kello kolmen
+seuduissa aamulla he saapuivat pieneen belgialaiseen kylään erään
+vuokraajan luo, joka aukasi heille latonsa, jossa sitten nukkuivat
+aamuun asti.
+
+Kun Prosper heräsi, oli aurinko jo korkealla ja toverit kuorsasivat
+vielä. Hän nousi ylös huomatessaan isännän valjastavan hevosta
+vankkurien eteen, joihin oli hiilisäkkien alle kätkenyt leipää, ryyniä,
+kahvia, sokeria ja kaikenlaista muuta ruokatavaraa. Vuokraaja kertoi
+että hänellä oli kaksi tytärtä naimisissa Raucourtissa, joille hän vei
+ruokaa, sillä baijerilaiset olivat kulkeneet heidän kuntansa lävitse ja
+ryöstäneet kaikki. Aamulla varhain oli hän hankkinut tarpeelliset
+passit. Prosper sai kohta halun istua myös rattaille ja päästä takaisin
+kotiinsa. Mikään ei ollut yksinkertaisempaa kuin jäädä Rémillyyn
+vuokraajan ajaessa sen läpi. Kolmessa minuutissa se oli kaikki tehty.
+Hän sai mieheltä toisen mekon ja housut, kello kuuden aikana hän seisoi
+jo kirkon luona; viholliset eivät olleet häntä hätyyttäneet kuin pari,
+kolme kertaa koko matkalla.
+
+-- En, nähkääs, en voinut olla siellä kauvemmin, aloitti Prosper taas
+pienen vaitiolon jälkeen, ja jospa meistä olisi ollut sitten jotakin
+hyötyä! Mutta mennä vasemmalle tullakseen oikealle, tuntea ettei kelpaa
+mihinkään, se ei ole hauskaa järjelliselle ihmiselle... Ja sitäpaitsi
+Zephirini on kuollut, olen aivan yksinäni, parasta on että antaudun
+jälleen työhöni ja otan auran käteeni ennemmin tänään kuin huomenna.
+Mitä, isä Fouchard, eikö se ole parempi kuin joutua preussiläisten
+vangiksi? Teillä on hevosia, -- saatte nähdä kuinka niitä rakastan ja
+hoidan.
+
+Vanhuksen silmät loistivat. Hän kilisteli lasiaan Prosperin kanssa ja
+puhui vitkaan.
+
+-- Niin, kun voin sinua auttaa, olen tekevä sen mielelläni. -- Mutta
+mitä tulee palkkaan, -- ei voi puhua siitä ennenkuin sota on loppunut,
+sillä en todellakaan tarvitsisi miestä ja ajat ovat kovat.
+
+Silvine, joka oli jäänyt istumaan, Kaarlo polvillaan, ei kääntänyt
+hetkeksikään silmiään Prosperista. Kun hän huomasi tämän nousevan ylös
+mennäkseen heti talliin katsomaan hevosia, kysyi hän taas:
+
+-- Ettekö ole siis nähnyt Honoréta?
+
+Kysymys tuli niin arvaamatta, että Prosper kutistui kokoon, hän muisti
+nyt selvästi mitä oli nähnyt. Hän epäili vielä hetken, mutta sanoi
+sitte;
+
+-- Kuulkaa, en tahtonut saattaa teille surua, mutta nyt sanon sen
+kumminkin. Luulen että hän jäi tuonne alas.
+
+-- Jäi alas, mitä tarkoitatte?
+
+-- Niin, luulen että preussiläiset antoivat hänelle osansa... Näin
+hänet makaavan kanuunansa päällä, rinta lävistettynä.
+
+Tuli hetken hiljaisuus. Silvine oli tullut kuolon kalpeaksi, isä
+Fouchard oli asettanut lasinsa pöydälle.
+
+-- Oletteko varma siitä? kysyi Silvine värisevällä äänellä.
+
+-- Rouvaseni, niin varma kuin voi olla asiasta, jonka on omin silmin
+nähnyt... Se oli pienellä kummulla kolmen puun luona, luulin näkeväni
+hänen silmänsä olevan ummessa.
+
+Silvinelle se oli kova isku. Kadottaa hänet nyt juuri kuin he olivat
+luvanneet toisilleen ikuista uskollisuutta, kun Honoré oli luvannut
+hänet naida heti kuin pääsisi virastaan! Ja nyt hän oli kaatunut, --
+makasi siellä kuula rinnassa! Hän ei ollut koskaan tuntenut
+rakastavansa Honoréta niin suuresti kuin nyt: -- hänen täytyi saada
+rakastettunsa -- kuolleena tai elävänä -- maksoi mitä maksoi.
+
+Kiivaasti pani hän lapsen lattialle ja kirkasi.
+
+-- En usko sitä ennenkuin olen nähnyt itse! Koska tiedätte missä hän
+makaa, voitte seurata minua sinne ... jos löydämme hänet, niin tuomme
+tänne takaisin...
+
+Kyyneleet katkaisivat hänen puheensa, -- hän vaipui takaisin
+tuolilleen, kätki kasvot käsiinsä, koko ruumis vapisi. Kun Kaarlo näki
+äidin katkeran surun, rupesi hän huutamaan ääneensä. Silvine otti hänen
+syliinsä, painoi häntä rintaansa vasten ja sanoi:
+
+-- Lapsi-raukkani, lapsi-raukkani!
+
+Näytti kuin isä Fouchard olisi saanut ankaran iskun. Hän piti paljon
+pojastaan, vaikka omalla tavallaan. Hän tuli ajatelleeksi entisiä
+aikoja, kun hänen puolisonsa vielä eli ja kun Honoré kävi koulua. Hänen
+vanhoille, kurttuisille poskilleen vieri kaksi suurta kyyneltä. Siitä
+oli varmaankin jo kymmenen vuotta kuin hän oli viimeksi vuodattanut
+kyyneleitä. Hän oli niin tottumaton sellaiseen mielenliikutukseen, että
+rupesi kiroilemaan että he olivat ottaneet hänen poikansa, ettei hän
+enää koskaan saisi nähdä häntä.
+
+-- Autuuteni kautta, on kovin suututtavaa että vaikka ei ole muuta kuin
+yksi ainoa poika, ei saa sitäkään pitää.
+
+Kun hän vähän tyyntyi, tuli hän jälleen surulliseksi kuullessaan
+Silvinen puhuvan Honorén takaisin tuomisesta. Ei auttanut, että isä
+Fouchard esteli häntä -- hän pysyi päätöksessään, ilman kiivaita tai
+vihaisia sanoja, mutta kuitenkin järkähtämättömänä. Ennen niin
+taipuvaista, suloista Silvineä ei voinut enää hänessä tuntea; silmät,
+jotka tavallisesti loistivat niin kirkkaasti, olivat päättäväisen,
+joskin lempeän näköiset, otsansa näytti kalpealta tummien kutrien alla.
+Hän oli riistänyt hartioiltaan punasen hunnun ja pukeutunut mustiin,
+kuin olisi ollut leski.
+
+Turhaan koetti vanhus selittää kuinka vaikea oli täyttää hänen
+aikomuksiansa, puhui vaaroista, joita kohtaisivat, ja mahdottomuudesta
+löytää ruumista. Hän ei edes vastannut isä Fouchardille, joka näki
+kuinka vahva hänen päätöksensä oli lähteä yksinään ulos, vaikka
+joutuisikin vaaraan ja vihollisten vangiksi. Sentähden lähti vanhus
+Rémillyn pormestarin luo, joka oli vähän sukua hänelle, ja yhdessä he
+keksivät soman jutun, joka vähän helpottaisi Silvinen etsimistä: hän
+sanoisi olevansa Honorén todellinen leski ja Prosper olisi hänen
+veljensä, niin että baijerilaisten kuningas, joka asui "Croix de
+Malte"-ravintolassa, antaisi heille, sisarelle ja veljelle, kirjallisen
+luvan etsiä ruumis ja tuoda se takaisin Rémillyyn.
+
+Kaikkeen tähän kului paljo aikaa; nyt oli jo pimeä; -- tuskin malttoi
+Silvine odottaa seuraavaan päivään lähteäkseen silloin matkalle.
+
+Seuraavana päivänä ei Fouchard tahtonut antaa heille hevostaan, hän
+pelkäsi ettei saisi koskaan enään sitä takaisin -- ehkä preussiläiset
+anastaisivat hevosen ja ajokalut. Viimein hän suostui vaikka
+vastenmielisesti, lainaamaan pienen harmaan aasinsa, jonka kärryt
+olivat siksi suuret, että niihin mahtui ruumis. Hän antoi tarkkoja
+ohjeita Prosperille, joka oli nukkunut makeasti, mutta joka oli
+huolissaan retken suhteen, sillä nyt kun hän oli levännyt, selvisi
+hänen muistinsa yhä enemmän. Viime hetkessä meni Silvine hakemaan oman
+peitteensä ja levitti sen kärryjen pohjalle. Kun rattaat jo vierivät
+pois, juoksi hän vielä takaisin ja suuteli Kaarloa.
+
+-- Isä Fouchard, jätän hänet teidän huostaanne, katsokaa, ettei hän saa
+leikkiä tulitikuilla. --
+
+-- Kyllä kyllä, olkaa huoletta. --
+
+Valmistukset olivat vaatineet paljo aikaa; kello oli lähemmä 7, kun
+Silvine ja Prosper noilla pienillä kärryillä, joita harmaa aasi veti,
+kulkivat Rémillyn jyrkkiä mäkiä. Yöllä oli satanut runsaasti, tiet
+olivat muuttuneet liejulätäköiksi; suuri, sinisenharmaa, synkkä pilvi
+ajelehti taivaalla.
+
+Prosper, joka tahtoi kulkea suorinta tietä, oli päättänyt mennä Sedanin
+kautta. Mutta ennenkun he tulivat Pont-Maugisiin, pysäytti
+preussiläinen vartija kärryt ja viivytti heitä koko tunnin. Vasta kun
+passi oli kiertänyt neljän tai viiden korkeamman päällikön luona, sai
+aasi jatkaa matkaansa ehdolla, että kääntyisivät vasemmalle ja
+tekisivät pitkän kaarroksen Bazeillesin kautta. Mitään syitä ei
+ilmotettu, epäilemättä ei tahdottu kaupunkia enemmän täyttää. Kun
+Silvine kulki Maas-virran rautasillalla, jota ei ollut räjäytetty
+ilmaan ja joka sitä paitsi muutenkin oli tullut baijerilaisille niin
+kalliiksi, huomasi hän tykkiväestöön kuuluvan miehen ruumiin kelluvan
+veden pinnalla. Kaislikko pysäytti sen hetkeksi, mutta sitten se
+kääntyi ja jatkoi matkaansa virran mukana.
+
+Bazeillesissa, jonka läpi aasi kulki askel askeleelta, vallitsi surkein
+hävitys mitä sota voi aikaan saada vyöryessään tuhoavan myrskyn tavoin
+eteenpäin. Oli jo koottu kuolleet, ei ainoatakaan ruumista näkynyt
+kadulla; vaikka sade oli huuhtonut veren, näkyi kuitenkin punasia
+lätäköitä, siellä täällä epäilyttävän näköisiä lihajäännöksiä ja
+hiustukkuja.
+
+Oli sydäntä särkevää nähdä kolme päivää sitten iloisesti hymyilevä
+Bazeilles raunioina, ei siitä ollut jälellä kuin mustuneet
+muurinkappaleet. Kirkossa oli tuli vielä valloillaan, rovio savuavia
+hirsiä keskellä torïa, joista kohosi alinomaa paksu musta savupatsas,
+leviten taivaalle kuin suruharso. Kokonaisia katuja oli kadonnut;
+molemmista huoneriveistä oli jälellä vaan palaneita tiililäjiä, joita
+peitti noki ja tuhka; paksu, pikimusta likakerros kätki alleen kaikki
+mahdolliset jätteet. Kadun risteyksessä oli kunkin neljän kulman talot
+hävinneet ikäänkuin myrsky ja tuli olisi raivoissaan vienyt mukanaan.
+Toiset olivat kärsineet vähemmän; yksi ainoa seista törrötti
+paikallaan, jota vastoin naapuritalot vasemmalla ja oikealla näytti
+kuularuisku panneen pirstaleiksi, niin että ne muistuttivat onttoja
+luurankoja. Tympeätä, sietämätöntä hajua levitti tulipalojen helteiset
+huurut, mutta ennen kaikkea petroleumi, jota virtasi pitkin katuja.
+
+Ja sitten kaikki huonekalut, joita pelastettaessa oli viskattu ulos
+akkunoista, ja jotka olivat kadulla särkyneet, jalattomia pöytiä,
+kaappeja irvistelevine sivuineen, repaleinen paita, joka siinä
+ajelehti. Avonaisesta seinästä näki seinäkellon olevan uunilla
+soraläjien keskellä.
+
+-- Sellaisia petoja -- mutisi Prosper, jonka sotilasveri kuohahti
+nähdessään tämän hävityksen.
+
+Hän pui nyrkkiä; Silvinen täytyi tyynnyttää häntä rukoilevin silmäyksin
+joka kerta kuin he tapasivat vahdin. Baijerilaiset olivat asettaneet
+vahteja vielä palaviin taloihin ja nämä miehet ladattuine kivääreineen
+näkyivät saaneen tehtäväkseen valvoa, että tuli teki tehtävänsä.
+Uhkaavalla liikkeellä ja kimakasti huutaen karkoittivat he kaikki
+uteliaat ja omistajat, jotka vielä kuljeskelivat ympäristössä. Etempänä
+seisoi kylän asukkaita vavisten tukahutetusta raivosta. Nuori nainen,
+tukka hajalla ja yllään likanen puku, ei lähtenyt savuavalta
+soraläjältä, jonka tuhkaa hän välttämättä tahtoi tarkastaa, vaikka
+vahti kielsi häntä lähenemästä. Kerrottiin että naisen lapsi oli
+palanut taloon. Kun baijerilainen työnsi hänet törkeästi pois, kääntyi
+hän äkkiä ja syyti häntä vastaan hurjan epätoivon karkeita
+herjaussanoja, jotka näyttivät hänen tuskiaan vähän huojentavan. Mies
+ei luultavasti ymmärtänyt, katseli vain hämmästyneenä ja astui askeleen
+taaksepäin. Kolme toveria kiirehti saapuville ja vapautti hänet
+naisesta, joka karjui kauheasti, kun vietiin pois. Mies ja kaksi pientä
+tyttöä olivat uupuneina vaipuneet toisen pienen tuhkaläjän viereen; he
+itkivät eivätkä tienneet minne menisivät nähtyään kaiken mitä omistivat
+joutuvan tulen uhriksi. Nyt saapui poliisi, joka hajotti uteliaat, tie
+tuli taas tyhjäksi, nähtiin ainoastaan vartijain seisovan synkkinä ja
+suorina ja vilkkuvin silmin katsovan että heidän käskyjään toteltiin.
+
+-- Voi noita aaseja, mutisi Prosper hampaittensa välissä. Olisi vasta
+hauskaa saada kuristaa pari heistä.
+
+Silvine saatti hänet taas rauhoittumaan. Hän värisi. Tulipalossa
+säästyneessä vajassa ulvoi sinne suljettu ja pari päivää unohduksissa
+ollut koira täyttäen sumuisen, raskaan ilman surkeilla valituksillaan.
+Tuli rankkasade. Montvilliersin puistossa kohtasi heitä kauhea
+näky. Kolmet kärryt sullottuina kuolleita täyteen. Ne olivat
+puhdistuskärryjä, joihin joka aamu koottiin edellisen päivän jätteet,
+jotka lakaistaan kaduilta; ja nyt olivat ne samalla tavalla täytetyt
+ruumiilla; ne olivat pysähtyneet jokaisen ruumiin luo, joka pantiin
+niihin ja sitten rämisten ajaneet eteen päin, taas kohta pysähtyäkseen.
+Niin ne olivat vierineet koko Bazeillesin läpi, siksi kun olivat niin
+täynnä ettei enempää sopinut. Nämät seisoivat paikallaan tiellä
+odottaen että ne vietäisiin kuoppaan, johon kuorma kaadettaisiin.
+Siellä täällä pisti jalkoja esiin, ruhjottu pää riippui letkallaan.
+
+Kun nuo kolmet kärryt taas lähtivät liikkeelle ja hylkkyen vyörivat
+eteenpäin sattui sininen kuormasta riippuva käsi hankaamaan pyörää,
+joka vähitellen sen nylki ja kalvoi aina luuhun asti.
+
+Balanin kylässä herkesi satamasta ja Prosper kehoitti Silvineä syömään
+palasen leipää, jota hän oli varoiksi ottanut mukaansa. Kello oli jo
+yksitoista. Mutta tultuaan lähelle Sedania, pidätti heidät taas
+preussiläinen vartijajoukko. Tällä kertaa oli entistään vaikeampaa,
+upseeri raivostui ja kieltäytyi vielä antamasta takaisin passia, jonka
+väitti olevan väärennetyn. Sotamiehet olivat vieneet aasin sisään ja
+pienet kärryt vajaan. Mitä oli tekeminen? Miten voisivat jatkaa
+matkaansa. Epätoivoiselle Silvinelle juolahti mieleen ajatus. Hän
+muisti serkkunsa Dubreuillin, Fouchardin sukulaisen, jonka hän tunsi ja
+jonka maatila Ermitage oli parin sadan askeleen päässä. Ehkä häntä
+kuultaisiin paremmin, hänhän oli herrasmies. Hän jätti sen vuoksi aasin
+ja otti Prosperin mukaansa, sillä heidän kyllä annettiin mennä, kunhan
+vaan jättivät kärryt sinne. He kiirehtivät Ermitageen, jonka veräjä oli
+sepposelällään. Ja kun he tulivat satavuotisten jalavain varjostamalle
+käytävälle kohtasi heitä hämmästyttävä näky.
+
+-- Voi hitto, sanoi Prosper, nuopa vasta herkkuilevat. --
+
+Alhaalla rappusien vieressä penkereen hienossa hiekassa istui iloinen
+seura. Marmoripeitteisen pöydän ympärille oli kehään asetettu
+taivaansinisellä vaatteella päälystettyjä tuoleja ja sohva, jotka
+taivas-alla muodostivat kummallisen salongin, jota sade liotti
+eilispäivästä saakka. Kaksi zuaavia loikoili sohvan kummassakin päässä
+ääneen nauraen. Lyhytkasvuinen jalkasoturi, joka istui nojatuolissa,
+nojasi eteenpäin, pidellen mahaansa. Kolme istui huolettomasti nojaten
+tuolin selkämykseen, jolla aikaa eräs jääkäri kurotti kätensä
+ottaakseen lasin pöydältä. He olivat varmaan tyhjentäneet kellarin ja
+pitivät nyt juominkeja.
+
+-- Miten he voivat vielä istua täällä, mutisi Prosper yhä enemmän
+hämillään mitä pitemmälle meni. Nuo ryökäleet näyttävät siis tekevän
+preussiläisille kepposen.
+
+Mutta Silvine, joka levitti silmänsä tarkemmin nähdäkseen, parkasi
+tehden kiivaan kammoa osoittavan liikkeen. Sotilaat eivät liikahtaneet,
+he olivat -- kuolleet. Molemmat sotamiehet, jotka istuivat jäykkinä,
+kädet nyrkiksi puristettuina olivat ilman kasvoja, nenä oli katkaistu
+ja silmät puhkaistu pois kuopistaan. Se, joka piteli mahaansa, nauroi
+siksi, että luoti oli viiltänyt huulet halki ja musertanut hampaat. Oli
+ilettävää nähdä raukkojen istuvan puhumassa, kyyristyneinä kuin
+tanssikuvat, lasimaisine silmineen, ammottavine suineen, jäykkinä ja
+liikahtamattomina. Olivatko he ennen kuolemaansa laahanneet itsensä
+tänne saadakseen yhdessä kuolla? Vai eivätköhän pikemmin preussiläiset
+olleet keksineet itselleen huvia nostaa ne ylös ja asettaa ympyrään,
+laskeakseen leikkiä vanhan ranskalaisen ilon kanssa?
+
+-- Kekseliäs pila kaikessa tapauksessa -- sanoi Prosper vaaleten.
+
+Hän katseli toisia ruumiita, jotka makasivat käytävillä ja
+ruohokentällä, kolmisenkymmentä miestä, niiden joukossa luutnantti
+Rochas, joka makasi kuulien lävistämänä ja rakkaasen lippuunsa
+kietoutuneena. Hän lisäsi vakavalla, kunnioittavalla äänellä:
+
+-- Täällä on totta tosiaan kuumasti oteltu. Minua ihmetyttäisi suuresti
+jos löytäisimme miehen, jota etsimme. --
+
+Silvine astui taloon, jonka akkunoista ja ovista kostea ilma virtasi
+sisään. Siellä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, herrasväki oli varmaan
+paennut ennen tappelua. Mutta hän ei säikähtänyt, astui keittiöön,
+jossa uudestaan päästi kovan hämmästyksen huudon. Kaksi ruumista oli
+vierryt pesupenkin alle, zuaavi, kaunis mustapartainen mies, toinen
+jättilään kokoinen punatukkainen preussiläinen, pitäen toisiaan lujasti
+vyötäreiltä. Toinen oli hampaillaan tarttunut toista poskeen,
+jäykistyneet käsivarret eivät päästäneet saalistaan, joten molemmat
+ruumiit olivat niin vertajanoovasti kietoutuneet yhteen, että täytyi ne
+yhdessä haudata.
+
+Prosper kiirehti viedäkseen Silvinen sieltä. Eihän heillä ollut mitään
+tekemistä tyhjässä talossa, jossa vain kuolo asusti.
+
+Kun he epätoivoisina palasivat vahtipaikkaan, jossa heiltä oli otettu
+aasi ja kärryt, oli heillä onni tavata ankaran upseerin seurassa eräs
+kenraali, joka oli tarkastamassa tappelukenttää. Tämä luki passin,
+antoi sen sitte Silvinelle, teki sääliväisen liikkeen, joka merkitsi,
+että vaimo-raukan annettaisiin lähteä aasineen etsimään miehensä
+ruumista. Viipymättä lähtivät he nyt, hän ja hänen seuralaisensa
+pienine kärryineen Givonneen päin, sillä taaskin oli kielletty
+menemästä Sedanin kautta.
+
+Sitten he kääntyivät vasemmalle, sille tielle, joka käy Garennen metsän
+läpi vieden Illyn kummulle. Sielläkin heidät usein pysäytettiin,
+varmaan toistakymmentä kertaa luulivat he, etteivät ikinä pääsisi
+metsästä, sillä niin monta estettä he kohtasivat; joka askeleella
+sulkivat heiltä tien kranaattien kaatamat puut, jotka nyt olivat
+pitkältä pituuttaan kuin jättiläiset. Se vasta oli pommitettu metsä,
+jossa kanuunat olivat katkaisseet satavuotisten elämänlangan, ja
+urhoolliset sankarit olivat kaatuneet arvokkaasti kuten vanhan kaartin
+sopii. Ympärillä makasi runkoja paljastetuin rinnoin, lävistettyinä,
+haljenneina, ja tämä hävitys, tämä verilöyly, jolloin oksat itkivät
+mahlansa kuiviin, näytti yhtä kauhealta kuin taistelutanner kaatuneine
+urhoineen. Täälläkin oli ruumiita, jotka veljellisesti olivat jakaneet
+puiden kohtalon. Eräs luutnantti makasi suu veressä, oli tuskissaan
+repinyt ruohoa ympäriltä ja kaivoi vielä sormillaan maata. Kauempana
+makasi suullansa kuollut kapteeni, pää pystyssä ikäänkuin hän vielä
+olisi valittanut. Toiset makasivat pensastoissa, zuaavilta, jonka vyö
+oli syttynyt tuleen, kärventyi tukka ja parta. Useasti täytyi heidän
+pysähtyä nostaakseen pois ruumiita, jotka sulkivat kepeän tien.
+
+Alhaalla laaksossa päättyivät vihdoin julmuudet. Tappelu oli vetäytynyt
+toisaalle, säästäen tämän ihastuttavan sopen. Ei ainoakaan puu ollut
+vahingoittunut, ei näkynyt haavoitettua sammaleilla vertaan
+vuodattavan. Pieni puro lirisi hiljalleen soluen; polkua, joka kulki
+pitkin sen rantaa, varjostivat tuuheat pyökit. Virtaileva vesi ja
+nurmen väräjävä hiljaisuus levitti ympärilleen rauhaa ja onnellisuutta.
+
+Prosper seisahdutti aasin, jotta se saisi purosta juoda.
+
+-- Oi, kuinka täällä on kaunista -- sanoi hän, päästäen väkinäisen
+huojennuksen ja mielihyvän huokauksen.
+
+Silvine katsoi hämmästyneenä ympärilleen; hän tunsi jo omantunnon
+soimauksia lievennyksestä ja ilosta, joka vastustamattomasti valtasi
+hänetkin. Miksi yksin tässä kaukaisessa sopessa vallitsi rauha ja
+onnellisuus, kun he kaikkialla ympäristössä kohtasivat vain surua ja
+kärsimystä.
+
+Hän koetti kiirehtiä:
+
+-- Pian, pian, älkäämme seisahtuko. Missä se olikaan? Missä näitte
+Honorén? Kulettuaan viidenkymmenen askeleen paikoille he saapuivat
+vihdoin Illyn kummulle ja nyt levisi heidän eteensä koko lakeus:
+Varsinainen taistelukenttä, kalju maa, joka ulottui harmaan haljakkaan,
+taivaan rantaan asti joka lähetti alinomaa pieniä sateen kuuroja. Ei
+näkynyt ruumisläjiä; kaatuneet preussiläiset olivat jo varmaan
+haudatut, sillä ei niitä löytynyt ainoatakaan ranskalaisten ruumiiden
+joukossa, jotka makasivat hajallaan tiellä, pellolla ja ojissa sen
+mukaan mihin tappelu oli siirtynyt. Ensimmäinen, jonka kohtasivat, oli
+nuori muhkea kersantti, joka istui pensasaitaan nojautuneena ja näkyi
+hymyilevän, huulet vähän raollaan; kasvon piirteet ilmaisivat syvää
+sisällistä rauhaa. Mutta noin sadan askeleen päässä toisella puolen
+tietä he tapasivat miehen, joka oli kauheasti silvottu: toinen puoli
+päätä poissa, olkapäille oli valunut aivoainetta. Kuljettuaan
+yksinäisten ruumisten ohi, näkivät he pieniä joukkoja siellä täällä:
+seitsemän kappaletta makasi rivissä polvillaan, kivääri käsissä; heidät
+oli tapettu juuri kuin aikoivat ampua. Vieressä makasi aliluutnantti
+komentavassa asennossa. Tie vei kapeaan solaan ja siellä valtasi heidät
+jälleen kauhu nähdessään kokonaisten komppaniain kukistuneen: sola oli
+täynnä ruumiita; siellä oli täydellinen sekasorto: kuolleita, kuolevia,
+hajanaisia jäseniä, käsiä kokoon puristettuine sormineen, jotka turhaan
+olivat koettaneet pitää kiinni keltaisesta maaemosta. Musta parvi
+kaarneita lensi vaakkuen, ja kärpäsiä surisi tuhansittain ruumiiden
+ympärillä ahneesti imien haavoista tuoretta verta.
+
+-- Missä se on? kysyi Silvine.
+
+He kulkivat pitkin peltoa, joka oli kokonaan rensselien peitossa.
+Joku rykmentti oli varmaan kahakan aikana irroittanut hankalat
+varustuksensa selästään. Maassa makaavat pirstaleet puhuivat taistelun
+yksityiskohdista. Valkojuurikaspellolla näkyi lakkeja kuin suuria
+unikukkia, viitan repaleita, poletteja, miekan kantimia, kaikki kertoen
+kuumasta ottelusta, harvinaisesta painista kovan tappelun aikana, joka
+kesti kolmattatoista tuntia. Mutta erittäin löysi joka askeleelta
+katkottuja aseita: miekkoja, pajunetteja ja kivääreitä siinä määrässä
+että näyttivät maan kasvulta, viljalta, joka nousi maasta yhtenä
+ainoana vainon hirmupäivänä. Ruoka-astioita ja juomaleilejä oli niin
+ikään hajallaan tiellä, samaten kuin yhtä ja toista mitä oli vuotanut
+halkaistuista rensseleistä, kuten riisiryyniä, harjoja, patruuneja.
+Kaikkialla vallitsi sama hävitys, aitaukset olivat pois revityt, puut
+näyttivät kuin tulipalo olisi niitä kohdannut, maan olivat kranaatit
+uurtaneet ja taistelevat joukot kovaksi polkeneet, joten näytti kuin se
+olisi kadottanut kaiken kasvattamisvoiman. Sade peitti kaikki hämärään
+kosteuteen, ympärille levisi paha, taistelutantereen omituinen haju,
+joka luultavasti syntyi ummehtuneista oljista ja palaneesta villasta,
+mätänemisestä ja ruudin savusta.
+
+Silvine, joka oli väsynyt ja luuli käyneensä useita peninkulmia
+ruumiiden keskellä, katseli ympärilleen enenevällä levottomuudella:
+
+-- Missä se on? Missä se sitten on?
+
+Mutta Prosper ei vastannut, hänkin oli levoton. Häntä liikutti vielä
+enemmän kuin kumppaniensa ruumiiden näky kuolleet hevosraukat, joita
+täällä tapasi suuressa määrässä. Toiset niistä olivat kauheassa
+tilassa, pää irtirevittynä, ja kyljissä aukkoja, joista sisälmykset
+virtasivat ulos. Useat makasivat selällään, vatsat turvonneina ja
+kaikki neljä jalkaa ojennettuina ilmaan kuin hätämerkit. Tämä ääretön
+tantere oli täynnä hevosia. Muutamia eli vielä kaksi päivää kestäneen
+kuoleman kamppauksen jälkeenkin, pienimmän äänen kuultuaan nostivat ne
+päätään, käänsivät sitä oikealle ja vasemmalle, antoivat sitten taas
+painua alas; toiset makasivat liikkumattomina, päästivät silloin
+tällöin vihlaisevan huudon, kuolevan hevosen omituisen valituksen, joka
+on niin kauheasti koskeva. Prosper ajatteli karvastelevalla sydämmellä
+Zephiriä ja arveli, että näkisi sen vielä.
+
+Yht'äkkiä tunsi hän maan vapisevan allaan, niinkuin vihollisen
+sotajoukko lähenisi. Hän kääntyi ympäri, ja ehti ainoastaan huutaa
+seuraajalleen:
+
+-- Hevoset, hevoset! Menkää suojaan tuon muurin taa!
+
+Eräältä lähellä olevalta mäenrinteeltä syöksyi täyttä nelistä heitä
+vastaan lähes sata irtonaista hevosta ilman ratsastajaa; muutamilla oli
+vielä sälystö selässään. Ne olivat eksyneitä hevosia, jotka, jäätyään
+taistelutantereelle, olivat vaistomaisesti liittyneet yhteen joukkoon.
+Ne eivät olleet saaneet apetta eivätkä kauroja kahteen päivään, vaan
+olivat syöneet ne muutamat ruohonkorret, joita olivat tavanneet siellä
+täällä, riipineet lehdet pensasaidasta, kalvaneet kuoren puista. Kun
+nälkä viilsi heidän suoliansa kuin kannus, syöksyivät he pois hurjassa
+juoksussa tyhjän ja hiljaisen taistelutantereen yli, musersivat
+kuolleet kavioillaan ja polkivat haavoitetut kuoliaaksi.
+
+Tämä joukko lähestyi kuin tuuliaispää ja Silvine ehti töin tuskin vetää
+aasin ja kärryt suojaan muurin luo.
+
+-- Jumalani! ne tallaavat meidät.
+
+Mutta hevoset olivat jo menneet yli esteen, kuului vaan kuin ukkosen
+jyrinä, ne nelistivät jo toisella puolella, syöksyivät eräälle
+solatielle, joka johti metsän laitaan, ja katosivat näkyvistä.
+
+Kuin Silvine oli johtanut aasin tielle, kysyi hän taaskin äänellä, joka
+vaati vastausta:
+
+-- No, missä se on?
+
+Prosper seisoi ja katseli ympärilleen joka puolelle.
+
+-- Niitä oli kolme puuta, minun täytyy löytää ne kolme puuta. Tuhat
+tulimmaista! Ei näe niin tarkoin kuin taistelee, eikä ole niinkään
+helppo tietää mitä teitä on kulkenut.
+
+Huomattuaan vasemmalla kaksi miestä ja naisen, ajatteli hän kysyä
+heiltä. Mutta kun hän lähestyi heitä, lähti nainen pakoon ja miehet
+tekivät uhkaavia liikkeitä; hän huomasi useampia sellaisia olentoja ja
+kaikki karttoivat häntä, hiipivät pakoon pensaitten seassa kuin
+pelästyneet eläimet häntä koipien välissä; kaikki olivat hyvin likaisia
+ja ryysyisiä, aivan rosvon näköisiä. Kun hän huomasi, että siellä,
+missä nämät ilkeät olennot olivat kulkeneet, oli kuolleilta ryöstetty
+heidän jalkineensa, niin että heidän paljaat kalmansiniset jalkansa
+näkyivät, ymmärsi hän vihdoinkin että nämät olennot olivat niitä
+ruumiiden ryöstäjiä, jotka seurasivat saksalaisia armeijoita,
+maankulkija-joukkoja, jotka tulivat sotilaitten muassa saadakseen
+ryöstää itselleen taistelutantereelta mitä vaan voivat. Eräs pitkä,
+laiha mies juoksi hänen edellään säkki selässä ja taskut rämisevinä
+kelloista ja hopearahoista, joita oli varastanut ruumiiden taskuista.
+
+Eräs kolmen- neljäntoista vuotias poika antoi Prosperin tulla
+lähemmäksi ja tämä kuultuaan pojan olevan ranskalaisen alkoi torua
+häntä, mutta poika vastusti. Mitä nyt sitten? Eikö ollut oikeutta
+ansaita elatustaan? Hän kokosi kivääriä ja sai viisi sou-lanttia joka
+kappaleelta, jonka löysi. Hän oli lähtenyt kotikylästään aamulla eikä
+ollut maistanut ruoan palaakaan eilisestä; sentähden oli ruvennut
+työhön luxemburgilaiselle urakkamiehelle, joka oli tehnyt välikirjan
+preussiläisten kanssa tästä kiväärien kokoamisesta taistelutantereelta.
+Viimeksi mainitut pelkäsivät että aseet, jos rajalla asuvaiset
+talonpojat kokoaisivat niitä, vietäisiin Belgiaan ja sieltä taas
+takaisin Ranskaan. Suuri joukko köyhiä raukkoja oli etsimässä kivääriä,
+repivät ruohoa, etsiessään viittä souta, kuin olisivat poimineet kukkia
+niityltä.
+
+-- Ilkeää tehtävää, mutisi Prosper.
+
+-- Saahan toki ansaita elatuksensa, vastasi poika. Minä en varasta
+keneltäkään.
+
+Koskei poika ollut paikkakunnalta kotoisin, ei hän voinut antaa mitään
+tietoja, osoitti vaan lähellä olevaa talonpoikaistaloa, jossa oli
+nähnyt ihmisiä.
+
+Prosper kiitti ja aikoi palata Silvinen luo, huomasi silloin erään
+kiväärin puoleksi hautaantuneena vakoon. Ensiksi ei tahtonut ilmoittaa
+sitä pojalle. Mutta yht'äkkiä kääntyi hän ja huusi ikäänkuin vasten
+tahtoaan:
+
+-- Täällä on yksi ... siinä on viisi souta lisää sinulle.
+
+Kun Silvine lähestyi taloa huomasi hän muutamia talonpoikia kaivamassa
+pitkiä hautoja. Heitä olivat silmällä pitämässä muutamat preussiläiset
+upseerit, jotka hiljaisina ja jäykkinä, ryhmysauva kädessä, valvoivat
+työtä. Oli pakoitettu kylän asukkaat hautaamaan kuolleet, sillä
+pelättiin kostean ilman jouduttavan ruumiiden mätänemistä. Siellä
+seisoi kahdet kuormavaunut täynnä ruumiita, muutamat sotamiehet
+purkivat kuormaa, asettivat ruumiit joutuun vieretysten tiheään riviin,
+tarkastamatta heidän vaatteitaan tai katsomatta muotoa; kaksi miestä
+peitti suurilla, leveillä lapioilla tämän rivin niin ohuella
+maakerroksella, että sade jo oli tehnyt siihen aukkoja. Kaikki tämä
+toimitettiin niin huolimattomasti, että rutto neljäntoista päivän
+kuluessa oli oleva valmis lähettämään hengästyksensä näistä aukoista.
+Silvine ei voinut olla seisahtumatta kuopan reunalle ja katselematta
+näitä kuolleita raukkoja aina sitä mukaa kuin ne asetettiin sinne. Hän
+vapisi kauhusta, ja luuli jokaisissa verisissä kasvoissa tuntevansa
+Honorén. Eikö se ollut tuo onneton raukka, joka oli kadottanut vasemman
+silmänsä? Tai tuo, joka oli saanut leukansa halaistuksi. Jos ei hän
+kiirehtinyt hakemaan Honorén ruumista tältä äärettömältä tasangolta,
+ottaisivat nuo sen varmaankin ja hautaisivat muiden joukkoon.
+
+Hän juoksi Prosperin jälkeen, joka oli taluttanut aasin talon portille.
+
+-- Jumalani! missä se sitten on? Kysykää!
+
+Talossa oli ainoastaan preussiläisiä sekä eräs palvelija lapsensa
+kanssa, nämät olivat tulleet takaisin metsästä, jossa olivat olleet
+kuolla nälkään ja janoon. Tämä oli rauhallinen, patriarkallinen soppi,
+jossa voi levätä tyynesti ja rauhassa edellisten päivien taistelusta.
+Sotilaat harjasivat huolellisesti univormujaan, jotka olivat ripustetut
+vaatenuorille. Eräs oli taitavasti parsinut housuissaan olevan reiän ja
+vahdin kokki oli sytyttänyt suuren valkean keskelle pihaa ja asettanut
+kiehumaan liemikattilan, josta lähti maukas kaalin ja sianlihan haju.
+Valloittaminen tapahtui kaikessa rauhassa ja täydessä järjestyksessä.
+Luuli näkevänsä rehellisiä porvareita, jotka olivat tulleet takaisin
+omaan kotiinsa, polttelevan pitkiä piippujaan aivan rauhallisesti ja
+tyynesti. Eräällä lavitsalla lähellä ovea istui paksu, punatukkainen
+mies palvelijan pieni poika, viiden, kuuden vuotias mukula polvillaan,
+hypitteli häntä, antoi hänelle hyväilynimiä saksaksi ja oli iloinen
+kuin sai lapsen nauramaan, vieraalle, karkealle puhelulle, jota tämä ei
+ymmärtänyt.
+
+Prosper kääntyi kohta, peläten jotakin uutta vastusta. Mutta nämät
+preussiläiset olivat varmaan rauhallisia ihmisiä. He hymyilivät
+pienelle aasille, eivätkä viitsineet vaivata itseään kysymällä passia.
+
+Nyt he jatkoivat matkaansa. Aurinko, joka jo oli alhaalla, näyttäytyi
+silmänräpäyksen ajan kahden pilven raosta. Saavuttaisiko yö heidät
+tällä äärettömällä tantereella? Uusi sadekuuro varjosti auringon, he
+peittyivät kokonaan sateen harmaaseen kaapuun, kuuropilvi peitti
+kaikki, tiet, kentät, puut. Prosper ei tiennyt enää missä oli, hän oli
+eksynyt, hän tunnusti sen. Aasi kulki yhä heidän jälessään, pää
+riipuksissa, vetäen pientä kärryä nöyrästi ja sävyisästi. He kulkivat
+taaskin pohjoiseen, Sedaniin päin. He eivät tienneet enään missä mikin
+ilmansuunta oli; kaksi kertaa kääntyivät ympäri kun huomasivat
+kulkevansa samoja paikkoja kuin ennenkuin. Luultavasti olivat kulkeneet
+ympyrässä; väsyneinä ja epätoivoisina seisahtuivat vihdoinkin eräässä
+tien risteyksessä, jossa kolme tietä yhtyi, kykenemättä jatkamaan
+etsimistään.
+
+He hämmästyivät kuullessaan valitushuutoja ja lähtivät erääseen pieneen
+yksinäiseen vasemmalla puolella olevaan taloon, jossa löysivät kaksi
+haavoittunutta eräästä huoneesta. Kaikki ovet olivat auki, kaksi päivää
+olivat nämät maanneet haavakuumeessa, näkemättä yhtään ihmistä, joka
+olisi sitonut heidän haavansa. Heitä vaivasi erittäinkin kova jano,
+joka vielä kiihtyi siitä että kuulivat sateen roiskuvan ikkunoihin. He
+eivät voineet liikkua paikoiltaan, vaan huusivat kohta; vettä! vettä!
+-- tämän halukkaan epätoivoisen huudon, jolla haavoitetut seuraavat
+ohikulkevia, kuultuaan pienimmänkin äänen askeleista, jotka herättävät
+heidät horrostilastaan.
+
+Silvine toi heille vettä. Prosper, joka pahemmin haavoitetussa tunsi
+kumppanin samasta rykmentistä, ymmärsi ettei enää oltu kaukana
+paikasta, jossa Margueritte-osasto taisteli.
+
+Haavoittunut viittasi heikosti: Niin, se oli tuolla, kun käännytään
+vasemmalle suuren elovirnapellon poikki kuljettua.
+
+Saatuaan tämän tiedon, tahtoi Silvine kohta jatkaa matkaa. Hän kutsui
+molempien sairasten avuksi vaunut, jotka kulkivat ohitse kooten
+ruumiita. Hän oli jo tarttunut aasin ohjaksiin ja veti Prosperia
+mukanaan liejuista tietä, joutuakseen niin pian kuin mahdollista
+virnapellon yli.
+
+Äkkiä pysähtyi Prosper.
+
+-- Näillä kohden sen pitäisi olla. Katsokaa, tuossa oikealla onkin
+kolme puuta. Näettekö pyöränjälkiä? Tuolla makaa särkyneet
+ampumavara-vaunut. Vihdoin olemme perillä.
+
+Silvine hyppäsi vavisten lähemmäksi ja katseli kahta kuollutta, kahta
+tykkiväestöön kuuluvaa sotilasta, jotka olivat tiepuoleen kaatuneet.
+
+-- Mutta hän ei ole täällä. Olette nähnyt väärin, se on vain päähän
+pisto että olette nähnyt kolme puuta ja sitte kuvitellut mielessänne
+loput.
+
+Hurja toivo, ääretön ilo valtasi hänet.
+
+-- Ehkä olettekin erehtynyt. Ajatelkaa, jos hän elää, niin, tietysti
+hän elää, koska hän ei ole täällä.
+
+Samassa parkasi hän vapisevalla äänellä. Käännyttyään huomasi hän
+olevansa sillä paikalla, mihin patteristo oli asetettu. Siellä näytti
+kauhealta, maa oli möyritty kuin maanjäristyksen jälkeen, kaikkialla
+näkyi silvotuita jäseniä, ruumiita, jotka makasivat kiemurassa mitä
+hirvittävimmissä asennoissa, väännetyin käsivarsin, jalat taivutetut
+alle, päät riippuen sivulle, suut auki ammottaen. Eräs konstaapeli oli
+kuolontuskissaan peittänyt käsillään silmänsä kuin olisi tahtonut
+päästä mitään näkemästä. Eräällä luutnantilla oli ollut rahoja
+vyössään, mutta kultarahat olivat juosseet ulos samassa kuin veri,
+sekaantuen sisälmyksiin.
+
+Esiratsastaja Adolphe ja hänen toverinsa Louis makasivat sylitysten,
+ollen täten kuolemassakin yhdistettyinä toisiinsa. Ja tuolla viimein
+Honoré maaten kanuunallaan kuin juhlavuoteella; luoti oli sattunut
+kylkeen ja hartioihin, ehyet, syvintä vihaa ilmaisevat kasvonsa oli hän
+kääntänyt preussiläisten pattereihin päin.
+
+-- Oi ystäväni, oi ystäväni, nyyhkytti Silvine.
+
+Kädet ristissä lankesi hän polvilleen kosteaan maahan. Sana ystäväni,
+ainoa, jonka hän sai sanotuksi, ilmoitti miten suuri hänen tappionsa
+oli menettäessään tämän hyväsydämmisen miehen, joka oli antanut hänelle
+kaikki anteeksi ja suostunut ottamaan hänet vaimoksensa.
+
+Nyt oli hänen toivonsa rauennut, elämä ei ollut hänelle enää mistään
+arvosta. Hän ei ollut koskaan rakastanut ketään toista, yksin hänelle
+omistaisi hän rakkautensa ijäti. -- Sade taukosi, kaarneparvi, joka
+vaakkuen lensi kolmen puun yli, pelästytti häntä kuin joku uhkaus.
+Tahdottaisiinko häneltä riistää rakas kuolleensa, jota hänen oli ollut
+niin vaikea löytää? Hän ryömi polvillaan ja karkotti vapisevalla
+kädellä pois kärpäset, jotka surisivat avonaisten silmien ympärillä,
+joiden viime katseen hän vielä koetti tavottaa.
+
+Mutta silloin hän huomasi verisen paperin Honorén yhteen puristettujen
+sormien välissä. Hän koetti pienillä nykäyksillä irrottaa sitä, mutta
+kuollut ei tahtonut päästää, vaan piteli niin lujasti ettei sitä olisi
+saanut irti kuin palasina. Se oli kirje, jonka Silvine oli kirjottanut
+hänelle ja jonka hän oli kätkenyt poveensa. Kun Silvine tunsi sen,
+valtasi hänet ilo keskellä suruaan; häntä liikutti nähdä, että Honoré
+oli kuollessaan ajatellut häntä. Kyllä hän antaa hänen pitää rakkaan
+kirjeensä, koska hän välttämättä tahtoo sen mukaansa hautaan. Hellät
+kyyneleet huojensivat hänen sydäntänsä. Hän nousi, suuteli Honorén
+käsiä ja toisti lakkaamatta hyväilevällä äänellä:
+
+-- Oi ystäväni, oma ystäväni --!
+
+Sillä välin oli aurinko jo laskenut. Prosper nouti rattailta peitteen,
+johon he hitaasti ja surullisella kunnioituksella käärivät Honorén
+ruumiin ja kantoivat kärryihin. Pilvet kasautuivat taas yhteen uhaten
+heitä uudella sadekuurolla kun pieni alakuloinen saattojoukko lähti
+liikkeelle kammottavalla taistelutantereella. Ja jälleen kuului
+äskeinen töminä ja maa tärähteli heidän allaan.
+
+-- Hevoset, hevoset tulevat! huusi Prosper.
+
+Villiytynyt ja nälistynyt hevoslauma ryntäsi jälleen pitkin laajaa
+sänkipeltoa, jossa he juuri olivat, harjat hulmuten ilmassa ja sieramet
+vaahdossa. Auringon viimenen säde venytti laukkaavien eläinten varjot
+pitkiksi, pitkiksi... Silvine hyppäsi heti kädet levällään kärryjen
+eteen säikäyttääkseen ne pois. Ja kaikeksi onneksi ne kääntyivätkin
+itsestään vasemmalle, pieneen notkopaikkaan, muuten ne olisivat
+hurjassa paossaan musertaneet kärryt, aasin ja ihmiset. Maa vapisi
+niiden kavioiden alla, soraa ja kiviä satoi heidän päälleen ja sitten
+hävisi lauma taas notkon penkereen taakse.
+
+-- Elukka-raukat, sanoi Prosper, ne ovat ihan hurjina nälästä.
+
+Silvine köytti nenäliinallaan aasin korvan, jonka hevosen kavion
+lennättämä kivi oli paiskannut verille, ja tarttui taas suitsiin. Vähä
+väliä pysähtyi Prosper ja tarkasteli kuolleita hevosia tien vierellä --
+hän olisi halunnut vielä kerran nähdä Zephir vainajansa.
+
+Lähellä Garennen metsää he kohtasivat saksalaisen vartiosoturin ja
+lupakirja vedettiin taas esille. Ja tällä kertaa heidät komennettiin
+kulkemaan kaupungin kautta, muuten joutuisivat kiinni. Syitä ei sanottu
+eikä kuunneltu selityksiä, totteleminen oli, sillä päävahdista oli
+tullut uusia käskyjä. Eivätkä Silvine ja Prosper vastustaneetkaan, tämä
+tie oli neljännestä lyhempi ja he olivat jo perin uupuneina.
+
+Mutta Sedanissa oli tie nousta pystyyn. Heti linnoituksen sisälle
+päästyä virtasi vastaan inhoittava löyhkä ja he kahlasivat nilkkaa
+myöten vetelässä kurassa. Kaupunki oli yhtenä suurena likaviemärinä,
+johon kaikki 100,000 miehen jätteet olivat kolmena päivänä kasautuneet.
+Olkia ja heiniä ja pehkuja vielä lisänä sekasin hevosen lannan kanssa
+sekä luita ja raatoja koniloista, jotka oli keskellä katua tapettu ja
+nyletty. Sisälmykset mätänivät päiväpaisteessa, päät ja veriset nahat
+saastuttivat ilman. Sen sopivampaa sikiämispaikkaa eivät ruttotaudit
+voineet vaatia ja ne olisivat uhanneet kaikkia perikadolla, ellei
+katuja olisi mitä pikemmin puhdistettu.
+
+Preussiläiset virastot olivatkin jo naulauttaneet katukulmiin suuria
+valkosia julistuksia, joissa asukkaita, käsityöläisiä, porvaria,
+kauppiaita, virkamiehiä, käskettiin ankaran rangaistuksen uhalla
+puhdistamaan kadut ennen seuraavan päivän iltaa. Prosper ja Silvine
+näkivät tuomarin itsensä jo hiilihangolla ajavan törkyä ovensa edestä
+pienille kottikärryille.
+
+Hiljalleen astuskeli aasi paksussa liassa eli oli tykkänään pysähtynyt,
+sillä myötään ilmestyi jotain esteitä tielle. Preussiläiset etsivät
+parhaillaan taloista niitä sotamiehiä, jotka eivät tahtoneet
+mielihyvällä antautua. Edellisenä päivänä oli kenraali Wimpffenin
+palattua Bellevuesta levinnyt semmoinen huhu, että koko sotajoukko
+suljetaan Igesin niemelle kunnes kuljetus eri linnoituksiin Saksassa
+ennätetään järjestää. Jotkut ainoat upseerit vain ottivat vastaan
+vapauden tarjouksen luvaten luopua sotapalveluksesta. Ja kenraaleissa
+ei ollut niin kehnoa kuin yksi, Bourgain-Desfeuilles. Sanottiin hänen
+luuvaloa syyttäen antaneen kunniasanansa ja saaneen miehistöltä
+vihellyksiä hyvästiksi kun astui saman päivän aamulla vaunuihinsa
+"Kultaristin" edustalla. Päivän noususta asti olivat sotamiehet
+kulkeneet jonossa Turennen torin yli jossa luopuivat aseistaan,
+viskasivat itsekukin kiväärinsä, pistimensä kasalle, joka kasvoi tunti
+tunnilta. Preussiläinen sotamiesosasto valvoi, että kaikki tapahtui
+säännönmukaisesti, päällikkönään pitkä, kalpea nuorukainen
+vaaleansinisessä puvussa, höyhentöyhtö hatussa. Hän seisoi
+liikkumattomana ja jäykkänä, valkoset hansikkaat kädessä, ja tarkasti
+kylmällä ylpeällä katseella ohi kulkevia sotamiehiä. Muuan zuaavi
+kieltäytyi antamasta pyssyään. Upseeri viittasi ja sanoi levollisesti
+selvällä ranskankielellä:
+
+-- Ampukaa se mies!
+
+Ja toiset astuivat synkkinä aseläjän kohdalle ja heittivät nopeasti
+kiväärinsä sille, -- sittenhän sekin oli tehty. Toisilla ei taas
+kivääriä enää ollutkaan, olivat lennättäneet sen kädestään jo
+tappotantereella eli kätkeneet, moni oli piiloutunut itsekin toivoen
+pääsevänsä hämmingissä pakenemaan. Talot olivat täynnä näitä
+onnettomia, pöytien, sohvien, sänkyjen alle he olivat lymynneet, ja kun
+eivät saksalaiset patrullit saaneet heitä luopumaan piilopaikoistaan
+vajoissa ja kellareissa ammuttiin heitä kuin metsän petoja.
+
+Maasin sillalla tukkesi tien taaja ihmisjoukko. Mies, joka komensi
+vartijaväkeä, luuli Prosperin ja Silvinen kätkeneen ruokavaroja, lihaa
+ja leipää, kärryihinsä ja nykäsi peiton syrjään, vaan hämmästyi
+nähdessään Honorén ruumiin ja salli heidän sanaa sanomatta jatkaa
+matkaansa.
+
+Mutta monta askelta he eivät päässeet, silta oli tungokseen asti täynnä
+miehiä. Se oli ensimmäinen vankilauma, jota preussiläiset sotamiehet
+kuljettivat Igesin niemelle. Heitä ahdistettiin eteenpäin, he tuuppivat
+toisiaan, astuivat toistensa jaloille, kulkivat selät koukussa, päät
+kumarassa ja silmät maassa. Surkeata oli katsella ryysysiä
+ihmisparkoja, tappion kärsineitä, kaiken kadottaneita, joilla ei edes
+ollut veistä, millä leikata kurkkunsa poikki.
+
+Kukaan ei puhunut, ei kuulunut muuta kuin raskaiden jalkineiden läiske
+likaseen katuun ja silloin tällöin preussiläisen aliupseerin lyhyt
+käskevä komentohuuto. Ja nyt alkoi taas tulla vettä, rankkasateessa
+marssivat aseensa riisuneet kuin kurja kerjäläislauma maantiellä.
+Prosperin sydän paukutti haletakseen, hän oli tukehtua harmista ja
+surusta. Silmät vesissä hän nykäsi Silvineä ja osotti kahta miestä
+laumassa; jotka juuri olivat heidän kohdallaan. Siinä kulki Jean ja
+Maurice, laahustaen niinkuin muutkin raskailla askelilla, silmäystä
+sivulle luomatta. Viimein pääsivät pienet kärryt lähtemään liikkeelle
+kulkien miesjonon jälessä, jota Prosper ja Silvine yhä seurasivat
+silmillään.
+
+-- Jumala kuitenkin, huokasi Silvine ruumiiseen katsahtaen; ne, jotka
+ovat kuolleet, ovat kaikista onnellisimmat.
+
+Ilta alkoi hämärtää kun he saapuivat Vadelincourtiin ja ennenkuin
+olivat perillä Rémillyssä oli jo synkkä yö. Ukko Fouchard tuli
+pihamaalle ja jäi sanatonna seisomaan poikansa ruumiin viereen; hän oli
+niin varmasti luullut, ettei poika kuolleista löytyisi. Hän oli
+ansainnut sinä päivänä hyvän päiväpalkan. Varkaat ja roistot möivät
+taistelupaikalta kiinni otettuja ratsuhevosia kahdellakymmenellä
+frangilla kappaleen; ja hän oli ostanut kolme kaunista eläintä
+neljälläkymmenelläviidellä frangilla.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Torcystä lähtiessä syntyi sotavankien joukossa sellainen tungos, että
+Jean joutui erilleen Mauricesta, joka ei tietänyt muuta neuvoa kuin
+lähti juoksemaan ja eksyi siten vielä kauvemmaksi kumppanistaan.
+Päästyään vihdoin sillalle, joka vie kanavan yli Igesin niemelle, oli
+hän afrikkalaisten jääkarien keskellä eikä tietänyt suunnilleenkaan,
+missä oma rykmenttinsä oli.
+
+Kaksi tykkiä, suut niemelle päin, puolusti siltaa. Preussiläinen
+kenraalitaapi oli heti asettanut läheiseen huvilaan vartioston, jonka
+tuli vastaanottaa vangit ja estää, ettei ainoakaan päässyt karkaamaan.
+Vastaanotto oli muuten varsin mutkaton, luettiin vaan miehet kuin
+lampaat laumassa, ei välitetty numerosta eikä pukimista, ja sitten he
+saivat mennä ja olla missä halusivat.
+
+Maurice rohkasi mielensä ja kysyi baijerilaiselta upseerilta, joka
+istui sikari suussa hajasäärin tuolilla, minne päin 106:s rykmentti oli
+lähtenyt.
+
+Eikö liene upseeri osannut ranskaa vai lieneekö tahtonut huvikseen
+kiusata miestä? Hän kohotti kättänsä ja viittasi naurahtaen oikealle.
+
+Vaikka Maurice oli paikkakunnalta kotosin, ei hän ollut koskaan käynyt
+Igesillä ja hän kulki eteenpäin kuin löytöretkellä. Ensin hän meni
+Glairetornin ohi, kaunis, suuri maatila, jonka asema aivan virran
+rannalla keskellä tuuheaa puistoa ihastutti häntä. Tie seurasi Maasia,
+jonka oikeanpuolinen ranta oli jyrkkämäkistä, sitten se kohosi
+kohonemistaan kiertäen kukkulata niemen keskellä. Siellä oli vanhoja
+kivilouhoksia ja autioita kankaita täynnä eksyttäviä teitä ja polkuja.
+Etempänä oli mylly ja siinä kääntyi tie kauppalaan, joka oli
+rakennettu rinteelle joen varrella ja josta suuri lossi kuljetti yli
+Saint-Albertin tehtaalle vastapäätä. Vihdoin tuli näkyviin avonaisia
+paikkoja, suuria niittyjä, lakeita, puuttomia alankoja, jotka
+reunustivat virran leveää uomaa. Turhaan vaani Maurice rantoja pitkin,
+ratsu- ja tykkiväestöä siellä vain näkyi levolle asettumaisillaan. Hän
+tiedusteli jälleen 106:tta rykmenttiä eräältä afrikkalaiselta
+jääkäriltä, vaan tämä ei tietänyt mitään. Yö alkoi pimitä ja hän istui
+uupuneena viittakivelle tien vieressä.
+
+Polttava tuska valtasi hänet katsellessaan sitä kirottua paikkaa
+toisella rannalla, jossa taistelu oli seisonut. Sateisen päivän ehtoo
+oli raskas ja synkkä, lianharmaana painui taivas näkypiirin taa.
+Saint-Albertin sola, kaita tie, jota myöten preussiläiset olivat
+tunkeuneet esille, luikerteli virran mutkikasta rantaa kivilouhosten
+valkoselta paistavalle hiekkahaudalle saakka. Seugnonin mäen takaa
+näkyivät Falizette-metsän latvat; vastapäätä, hiukan vasemmalle, oli
+Saint-Menges, josta lähti tie lossille; Hattoy oli keskellä, Illy
+kaukana sen takana, Fleigneux notkossa piilossa, Floing vähän lähempänä
+oikealla. Kaalimaa, jossa he olivat loikoneet tuntimääriä, näkyi
+selvästi, hän eroitti mäen, jota reservitykistö oli puolustanut,
+mäentörmän, jossa näki Honorén kaatuvan kuoliaana rikki ammutulle
+kanuunalleen. Ja silloinen pelko valtasi hänet taas, sydämmensä
+vavahteli surusta ja tuskasta.
+
+Mutta ilta pimeni pimenemistään ja hän ajatteli jo, ettei sinä iltana
+enää löydäkään rykmenttiään. Se oli kenties leiriytynyt kauppalan
+toiselle puolelle. Ei näkynyt muuta kuin yksi ja toinen sotarosvo, joka
+kuljeksi hiipimällä pimeässä, ja hän päätti kiertää koko niemen virran
+rantaa seuraten.
+
+Eräästä pellosta hän täytti taskunsa pienillä perunoilla, jotka tuskin
+vielä olivat syömäkelpoisia, sillä hänellä ei ollut mitään ruokaa, kun
+Delaherchen antamat leivät olivat Jeanilla. Aukeilla rinteillä, jotka
+Doncheryn kohdalla viettävät kukkulasta keskellä niemeä Maasin
+partaalle, hän kohtasi ihmeekseen lukuisia hevoslaumoja. Miksi ne oli
+sinne tuotu? Millä ne nyt elävät? Oli jo pilkko pimeä kun hän saapui
+pieneen lehtoon rannalla ja hämmästyi taaskin tavatessaan siellä
+satakaartilaiset, keisarin vartijakunnan, kuivailemassa märkiä
+vaatteitaan. Heillä oli hyvät teltat, padat kiehumassa ja lehmä puuhun
+kiinni sidottuna. Maurice huomasi heti, ettei hän repaleisessa ja
+likaisessa jalkaväen puvussaan ollut laisinkaan tervetullut siihen
+hienoon seuraan, antoivathan sentään hänen paistaa perunansa tuhassa ja
+istautua puun alle niitä syömään. Sade oli tauonnut, taivas oli
+seestynyt, tähdet tuikahtivat esille tummalla, siintävällä laella, ja
+Maurice näki parhaaksi jäädä lehtoon yöksi, saihan sateen tullessa edes
+puista suojaa.
+
+Mutta unta ei tullutkaan. Hän ei voinut olla ajattelematta, että oli
+suljettu tähän suureen vankilaan avotaivaan alla kuin vasikka hakaan.
+Preussiläiset olivat olleet erinomaisen kekseliäitä ajaessaan Châlonin
+joukon tähteet, 80,000 miestä, Igesin niemelle, joka oli ehken
+kilometrin pitkä ja puolen leveä; olihan siinä sellaisellekin laumalle
+tilaa. Vettä joka puolella, Maas kolmella, kanava neljännellä ja
+siihen, josta olisi parhaiten päässyt yhteyteen mantereen kanssa,
+olivat preussiläiset asettaneet kaksi kanuunaa. Ja vastaisella rannalla
+hän oli kohta huomannut jonon vahtisotamiehiä, viidenkymmenen askeleen
+päässä toisistaan aivan veden reunassa käskyllä ampua joka ikisen, joka
+yritti uimalla paeta. Heidän takanaan laukkasivat ulaanit edestakasin
+ja vielä etempänä olisi saattanut nähdä vihollisten rivien mustan
+vilinän. Kolmenkertainen elävä muuri ympäröi ja vartioi voitettua ja
+vangittua sotajoukkoa.
+
+Mutta Mauricen silmät tuijottivat selki selällään yön pimeyteen, jossa
+leiritulet alkoivat loistaa ja jossa hän kuitenkin vielä tähtien
+heikossa valossa vaalean vesijuovan takana eroitti yövahdit
+liikkumattomina ja jäykkinä määrämatkan päässä toisistaan. Ja yhtä
+säännöllisillä väliajoilla kuuluivat heidän vaihtohuutonsa virran
+hiljaisen, yksitoikkoisen kohinan yli.
+
+Muisto taistelupäivien kauheudesta ja kurjuudesta heräsi hänessä
+jälleen tuosta huudosta, jonka vieraskielinen sointu häiritsi ihanan
+tähtiyön rauhaa hänen synnyinmaassaan, paikat, joita hän tunti
+takaperin katseli, tappotanner kuolleineen, koko tuo onnettomuuden
+lyömä seutu oli taas hänen silmissään kiusaten ja vainoten kuin
+painajainen. Nojaten päätään sammaltuneesen puunjuureen, maaten
+kostealla maalla, vaipui hän takasin eiliseen epätoivoonsa, jota nyt
+vielä lisäsi heitä kohdannut nöyryytys. Hän tunsi sairaaloista halua
+pohjia myöten mittailemaan heidän lankeemuksensa suuruutta.
+
+Nyt kun keisari oli antanut miekkansa kuningas Wilhelmille mahtoi tämä
+kauhea sota toki loppua? Vaan hän muisti, mitä baijerilaiset sotamiehet
+olivat sanoneet kuljettaessaan vankia niemelle: "Kaikki olemme
+Ranskassa, kaikki Pariisiin!" Puolinukuksissa hän näki kuin ilkeässä
+unessa keisarikunnan häviön, Ranskan hurjassa innostuksessa
+julistetuksi tasavallaksi, 1792 vuoden muistojen nousevan ylös
+haudoistaan, sotamiehiä kasvavan kuin maasta, vapaaehtoisten joukkojen
+puhdistavan isänmaan hyökkäävistä vihollisista. Ja kaikki suli yhteen
+hänen väsyneissä aivoissaan: voittajien vaatimukset, voitettujen
+itsepintaisuus, 80,000 miehen vankeus ensin Igesillä, sittemmin
+saksalaisissa linnoituksissa, viikkomääriä, kuukausmääriä, vuosiakin
+ehkä. Kaikki romahti kokoon, auttamaton häviö nieli kaikki, kurjuudella
+ei ollut rajoja eikä sitä voinut kielin kuvata.
+
+Vartijan huuto kajahti virran takana, ääni vieri hiljeten kauvas. Hän
+heräsi, kääntyi kovalla vuoteella, kun pyssyn laukaus katkasi
+hiljaisuuden. Sitä seurasi koriseva huuto ja loiskahdus -- ruumis
+putosi veteen. Joku raukka oli yrittänyt paeta ja saanut latingin
+rintaansa ennenkun ennätti heittäytyä veteen uidakseen Maasin yli.
+
+Huomenna oli Maurice päivän koitteessa jaloillaan. Taivas oli vielä
+selkeä ja sininen, nyt hän tahtoi rientää etsimään rykmenttiään. Ensin
+hän mietti lähteä niemen keskeltä hakemaan, vaan päätti kuitenkin vielä
+kiertää rantaa pitkin. Ja kanavan luona hän löysikin 106:n rykmentin
+jäännökset, tuhat miestä ehken, leirissä aivan santaäyräällä harvan
+poppelirivin suojassa. Jos hän olisi eilen kulkenut vasemmalle sen
+sijaan että kohosi suoraan ylös saarelle, olisi hän heti tavannut
+toverit. Useimmat linjarykmentit olivat majoittuneet Glairetornin ja
+Villetten, toisen suuren kartanon, välille, niin lähelle siltaa,
+ainoata pakotietä, kuin mahdollista, juurikuin lampaat, jotka
+tunkeutuvat karsinan ovelle.
+
+Jean päästi ilohuudon.
+
+-- No, jopa viimeinkin, tulet! Luulin sinun jo makaavan tuolla virran
+pohjalla.
+
+Hän oli komantonsa luona kuten ainakin; Pache ja Lapoulle olivat vielä
+hengissä sekä Chouteau ja Loubet, jotka olivat nukahtaneet eräässä
+porttikäytävässä Sedanissa ja sieltä joutuneet preussiläisten
+saaliiksi. Jean oli nyt ylimmäinen päällikkö. Sapin, luutnantti Rochas
+ja kapteeni Beaudoin olivat poissa. Ja vaikka voittajat olivat
+poistaneet kaikki arvoasteet ja kieltäneet vankia tottelemasta muita
+kuin preussiläisiä upseeria, olivat he keräytyneet korpraalinsa
+ympärille, he tiesivät, että hän oli kokenut ja osasi antaa hyviä
+neuvoja tarvittaessa. Sentähden vallitsi heidän keskensä suloisin
+sovinto sinä aamuna, vaikka toiset olivatkin paksupäisiä ja toiset
+ilkeäluontoisia. Oli löytynyt jokseenkin kuiva makuupaikka kahden ojan
+välissä ja siinä he olivat nukkuneet yönsä, palanen telttavaatetta
+peitteenä. Ja aamulla he olivat hankkineet vähän puita ja padan, jossa
+Loubet juuri oli keittänyt virkistävät aamukahvit. Ilma oli kaunis,
+heillä oli vielä jälellä sianlihaa ja kuivaa leipää; ja olipa,
+Chouteaun sanoessa, varsin mukavata kun ei tarvinnut ketään totella,
+ilokseen sitä taas pitkästä ajasta käveli mihin nenä vei.. Vankina
+oltiin, mutta tilaa oli yllin kyllä. Eikä sitä kestänekään kuin pari,
+kolme päivää, -- joten ensimmäinen sunnuntai vankeudessa kului heiltä
+jokseenkin hupaisesti.
+
+Mauricekin oli taas tyytyväinen kun oli päässyt toisten joukkoon, häntä
+ei vaivannut muu kuin preussiläisten soittokuntien soitto, joka kuului
+koko päivän kanavan toiselta puolelta. Iltapuoleen siellä
+laulettiinkin; sotamiehet kävelivät pienissä ryhmissä ja veisasivat
+korkealla äänellä pyhäpäivän kunniaksi.
+
+-- Oih tuota kiusallista soittoa! huudahti Maurice tuskastuneena. Aivan
+se ihoa karmii.
+
+Jean kohotti hartioitaan, hänen hermonsa eivät olleet yhtä arat.
+
+-- Heillähän onkin syytä iloita. Ehkä luulevat sitäpaitse meitä tuolla
+virrenveisuullaan huvittavansa... Tämä päivä on sentään mennyt koko
+hyvin! Ei kannata valittaa!
+
+Vaan illempana alkoi taas sataa. Harvat talot olivat pian täynnä
+sotamiehiä, joitakuita telttiä pystytettiin, mutta useimmilla ei ollut
+edes peitettä suojakseen ja heidän täytyi viettää yönsä taivasalla
+rankkasateessa.
+
+Yhden ajoissa heräsi Maurice, jonka uni oli valloittanut, keskellä
+pientä järveä. Ojat olivat paisuneet reunojensa yli ja joka paikka oli
+veden vallassa. Chouteau ja Loubet pauhasivat ja toruivat ja Pache
+koetti saada hereille Lapoullea, joka makasi sikeästi keskellä
+vedenpaisumustakin. Jean muisti nyt poppelit ja he istuivat lopun yötä
+niiden juurelle kyyristyneinä.
+
+Ja huomen ja ylihuomen olivat kauheat. Vettä tuli virtanaan, rajuissa
+kuuroissa, niin etteivät vaatteet ennättäneet kuivaa. Nälkäkin alkoi
+vaivata kun ei ollut enää lihaa eikä kahviakaan jälellä. Maanantain ja
+tiistain he elivät muutamilla perunoilla, joita kaivoivat läheisestä
+pellosta, ja nekin olivat jo toisen päivän illalla niin harvinaisia,
+että niistä maksettiin 25:kin centimiä kappaleesta. Monta kertaa kuului
+puhallus, joka kutsui ruokavarojen jakoon, korpraali riensi suurelle
+liiterille lähelle Glairetornia, jossa sanottiin annettavan leipää,
+mutta ensi kerralla hän sai odottaa turhaan runsaasti kolme tuntia ja
+toisella kerralla hän oli joutua käsikähmään baijerilaisen sotamiehen
+kanssa. Ranskalaisilla upseereilla ei ollut sananvaltaa, heidän täytyi
+katsella päältä vaan ja ihmetellä, aikoivatko saksalaiset tappaa
+nälkään voittamansa armeijan? Sillä mihinkään toimenpiteisiin ei näytty
+ryhtyvän, ei hankittu elatustarpeita näille 80,000 miehelle, ei tehty
+mitään heidän kärsimystensä lieventämiseksi tällä paikalla, jonka
+sotamiehet ristivät "nälkäleiriksi" ja jota eivät rohkeimmatkaan
+voineet jälkeenpäin kauhistumatta muistella.
+
+Jeaninkin kärsivällisyys loppui ja hän palasi aina turhilta matkoiltaan
+vihan vimmassa.
+
+-- Pilkkaavatko ne meitä vai mitä ne ilvehtivät niillä toitotuksillaan,
+kun ei siellä kumminkaan ole mitään saatavaa. Jumal'avita, minä en
+liikahda tästä enää vaikka soittaisivat tuomiopäivään asti.
+
+Vaan kumminkin hän riensi heti merkin kuultuaan sinne. Mutta aina yhtä
+turhaan. Nämä säännölliset soitot olivat julmia ja ne värisyttivät
+Mauricea, sillä joka kerta kuin isännättömiksi jääneet ranskalaisten
+hevoset kuulivat kanavan toiselle puolelle torven äänen, paiskautuivat
+ne veteen uidakseen rykmenttiensä luo. Mutta ne olivat uupuneita ja
+nälistyneitä eivätkä jaksaneet taistella virtaa vastaan; se vei heidät
+mukanaan ja pian näkyi pinnalla kellumassa joukottain turvonneita
+hevosen raatoja. Ne, jotka jaksoivat päästä toiselle rannalle,
+karkasivat hurjistuneina autioille kankaille keskelle saarta.
+
+-- Lisää korpinruokaa! huokasi Maurice muistaen suuret hevoslaumat,
+jotka oli ensimmäisenä päivänä nähnyt. Jos meidän täytyy olla täällä
+muutamia päiviä lisää, tulemme kyllä raatelemaan toinen toisemme. Voi,
+eläin-raukat!
+
+Varsinkin oli yö keskiviikkoa vasten tuskallinen. Mauricen kiihoittunut
+tila huolestutti Jeania. Hän pakoitti hänet kääriytymään rikkinäiseen
+peiton kappaleeseen, jonka oli ostanut kymmenellä frangilla eräältä
+zuaavilta, ja makasi itse likomärässä takissaan sateessa, joka ei
+tauvonnut hetkeksikään koko yönä.
+
+Poppelien alla alkoi olo käydä mahdottomaksi; he makasivat vetelässä
+liejussa, maa ei jaksanut enää niellä sitä veden paljoutta, joka
+tulvasi alas. Mutta pahinta oli sittenkin nälkä. He olivat iltasella
+jakaneet kuuteen mieheen kaksi punajuurikasta, joita eivät edes saaneet
+missään keitetyksi. Miehistössä oli jo ilmautunut useita punataudin
+kohtauksia.
+
+Ainakin kymmenen kertaa koetteli Jean, oliko Maurice levottomasti
+itseään heitellessään viskannut peiton päältään, maaten itse jalat
+vedessä ja selkä märkää puunrunkoa vasten.
+
+Sen jälkeen kun Maurice Illyn kummulla pelasti hänet joutumasta
+preussiläisten käsiin oli hän jo satakertaisesti sen hyväntyön
+palkinnut. Hän ei ajatellut koskaan mitä teki ystävänsä hyväksi, mutta
+hän unohti tyyten itsensä auttaessaan ja tukiessaan toista. Viimeisen
+leipäpalansa hän oli antanut Mauricelle ja olisi kernaasti antanut
+nahan päältään lämmittääkseen hänen jalkojaan ja hartioitaan ja
+suojatakseen hänet kärsimyksiltä, joita itse valittamatta kantoi. Sillä
+muuten hän ei taitanut ilmaista toiselle tunteitaan, harvapuheinen
+talonpoika, melkein yhtä mykkä kuin se maa, jota oli elämänikänsä
+muokannut. Ja keskellä säälimättömyyttä ja itsekkäisyyttä, jota näki
+joka puolella ympärillään tuossa sopukassa, johon kaiken maailman
+tuskat ja surut näyttivät kasautuneen, ei hän ehkä olisi pysynytkään
+pystyssä ilman jaloa itsekieltoisuuttaan. Se piti hänen mieltään
+vireillä ja päätään selvänä ja hän olikin ainoa joukossa, joka enää
+pystyi ajattelemaan ja toimimaan.
+
+Seuraavana aamuna toi Jean esille erään tuuman, jota oli yöllä
+miettinyt.
+
+-- Kuules, pieni ystävä! Koska he eivät näy pitävän tämän parempaa
+huolta meistä, vaan antavat vallan kuolla nälkään tässä senkin
+kirotussa kolossa, on parasta lähteä kävelemään. Pääsetkö sinä vielä
+jaloillesi, vai mitä?
+
+-- Pääsen kyllä.
+
+-- No, nyt lähdemme löytöretkelle. Rahaa meillä kyllä on, ja johan
+sitte hiisi on merrassa ellei rahalla ruokaa saa. Jääkööt nuo toiset
+mihin jäävät. Eivätpä he ole kovin hauskoja seurakumppania olleet!
+
+Loubet ja Chouteau olivat panneet heidän kärsivällisyytensä kovalle
+koetukselle itsekkäisyydellään ja kavaluudellaan. He varastivat kaikki
+mitä eteen sattui, eivät koskaan antaneet tovereille mitään. Ja
+Lapoulle oli samaa maata, oikea raakalainen, eikä tekopyhältä
+Pacheltakaan tarvinnut mitään hyvää odottaa.
+
+He lähtivät siis kahden astumaan rantaa pitkin, samaa tietä, jota
+Maurice oli leirille tullut. Glairetorni ja puisto olivat jo paljaaksi
+työstetyt, nurmikentät poltetut, puut kaadetut maahan, huoneet täynnä
+vankia. Likasia sotamiehiä, silmät kuopalla ja kasvot kalpeina, istui
+jokapaikassa, elivät kuin mustalaiset ikään eivätkä uskaltaneet
+paikaltaan hievahtaa pelosta, että joku muu anastaisi heidän paikkansa.
+Vähän tuonnempana he kulkivat ratsuväen ja tykistön ohi, jotka olivat
+tähän saakka pysyneet moitteettomassa järjestyksessä, mutta nekin jo
+joutuneet nälän ja puutteen käsissä hajaantumistilaan. Oikealla myllyn
+luona, ne näkivät pitkän jonon tykkimiehiä vuoroaan odottamassa:
+mylläri möi heille jauhoja, kahmalollisen yhdellä frangilla, jotka he
+solmivat nenäliinaansa. Mutta Maurice ja Jean pelkäsivät, että saavat
+ehkä odottaa tuntimääriä, ja lähtivät vaan eteenpäin astumaan.
+Toivoivat Igesin kylässä toki jotain parempaa saavansa ja joutuivat
+aivan epätoivoon kun se olikin autiona ja niin tyhjäksi ryöstettynä
+kuin Algierilainen kylä heinäsirkkalauman käynnin jälkeen. Ei leivän
+murusta, ei vihanneksen lehteä, ei lihaa, joka maja kuin kynsin
+raavittu. Kenraali Lebrunin sanottiin asuvan voudin luona. Hän oli
+koettanut järjestää jonkunmoista ruokapaikkaa sotamiehille, mutta
+turhaan. Kun ei löytynyt mitään tavaraa, ei rahalla tehnyt mitään.
+Edellisenä päivänä oli korpusta annettu kaksi frangia, viinipullosta
+seitsemän, pikkuruisesta lasista paloviinaa yksi frangi ja
+piipullisesta tupakkaa viisikymmentä sentimiä. Upseerit vartioivat
+miekka kädessä kenraalin asuntoa ja läheisiä taloja, etteivät
+sotarosvot päässeet niihin murtautumaan, sillä ne veivät kaikki, yksin
+öljyn lampuista ahmiakseen.
+
+Kolme zuaavia viittasi Jeanin ja Mauricen luokseen. Viisi miestä sai
+aina paremmin jotain toimeen.
+
+-- Tulkaa mukaan... Täällä on hevosia kuolemaisillaan ja jos vain olisi
+hiukan puita...
+
+Sitten he hyökkäsivät erääsen talonpoikaistaloon, rikkoivat kaapit,
+potkivat ovet irti saranoistaan, repivät oljet katolta, mutta silloin
+riensi muutamia upseeria hätään revolverit käsissä ja heidän täytyi
+paeta.
+
+Kun Jean näki kurjuuden kyläkunnassa, harmitti häntä, ettei jäänyt
+myllylle jauhoja saamaan.
+
+-- Täytyy lähteä takasin, ehkä siellä vielä jotain saa.
+
+Vaan Maurice oli niin uupunut ja voimaton, että Jean jätti hänet
+istumaan kivelle mäenrinteellä Sedanin laaja näkymö edessään ja palasi
+kolmen neljänneksen kuluttua myllyltä jauhonyytti kädessä. Nälissään
+eivät he joutaneet mitään keittämään, vaan söivät jauhot raakoina. Ei
+ne pahalta maistuneet, nousemattomalta taikinalta, ja vahvistivat
+sentään hiukan. Ja he olivat vielä niin onnelliset, että löysivät kolon
+täynnä puhdasta sadevettä, jota halulla joivat.
+
+Mutta kun Jean ehdotteli, että jäisivät koko iltapäiväksi sinne, kävi
+Maurice kärsimättömäksi.
+
+-- Ei, ei millään muotoa... Minä tulen sairaaksi jos katselen tuota
+kauvemmin...
+
+Hän osoitti vapisevalla kädellä laajaa näkypiiriä, Hattoyn mäkeä,
+Floingin ja Illyn kumpuja, Garennen metsää, koko tuota veristä
+näyttämöä, jossa heidän osakseen oli tullut häpäisevä tappio.
+
+-- Kun istuin täällä ja odotin sinua, täytyi minun kääntyä selin tuonne
+päin, etten olisi parkaissut ääneen, ulvonut kuin koira... Sinä et usko
+kuinka nämä ympäristöt kiusaavat minua, -- tekevät minut hulluksi!
+
+Jean katsoi häneen hämmästyen hänen äänen painoaan, joka värisi
+loukattua ylpeyttä ja surua. Ja hän näki ystävänsä silmissä tuiman,
+hurjistuneen katseen, joka pelotti häntä.
+
+Hän koetti kääntää asian leikiksi.
+
+-- No, se on pian autettu! Lähdetään toisille maille.
+
+Koko iltapäivä meni sinne tänne kuljeksiessa. He etsivät läpi koko
+matalamman osan niemimaata siinä toivossa että jostain ehkä vielä
+perunoita löytäsivät. Mutta tykkimiehet olivat jo kyntäneet nurin
+kaikki pellot ja vieneet mitä niissä oli vietävää. He palasivat taas
+samaa tietää ja kulkivat toistamiseen nälässä vaikeroivien ja kuolevien
+ihmisjoukkojen ohi itsekin niin uupuneina, että täytyi vähä väliä
+levätä. Mutta omituinen levottomuuden tunne ajoi heidät taas
+jaloilleen, kuljeksimaan ympäri vainuten kuin eläimet, mistä saisivat
+syömistä. Nälkä tuntui jo kestäneen kuukausia, heidän täytyi löytää
+jotain. Keskellä saarta Doncheryn puolella he kohtasivat hevoslauman,
+jota väistyivät piiloon erään muurin taakse ja katselivat sieltä niiden
+hurjaa laukkaa edes takasin ilta-auringon punasessa valossa.
+
+Mauricen pelko toteutui. Sadat ja tuhannet hevoset, jotka olivat
+joutuneet vangiksi miesten mukana ja joille ei kukaan antanut ruokaa,
+raivostuivat päivä päivältä ja muuttuivat yhä uhkaavimmiksi
+vihamiehiksi entisille isännilleen. Ensimältä ne järsivät kuoren
+puista, sitten oli aitojen, haasioiden, siltain vuoro, mitä vain puuta
+eteen sattui, ja nyt ne hyökkäsivät toistensa kimppuun, repivät suuria
+tukkoja toistensa harjoista ja hännistä ja pureksivat niitä turpa
+vaahdossa. Mutta yön tultua ne olivat vaarallisimmat ikäänkuin olisivat
+pimeässä paenneet hirveitä näkyjä. Ne nelistivät suurissa laumoissa
+alas rannikolle ja karkasivat sotamiesten telttoihin, olivat tunteneet
+olkien hajun. Sytytettiin suuria nuotioita, mutta huikasevat liekit
+kiihottivat niitä vielä enemmän. Hurja hirnunta kaikui pimeässä
+pelottavalta kuin petojen ääni. Ne karkotettiin pois, vaan palasivat
+heti uudestaan vielä monilukuisempina ja vielä hurjempina. Ja joka
+hetki kuului pimeässä hevosten tallaamien sotamiesten hätähuudot.
+
+Aurinko ei ollut vielä laskenut kun Jean ja Maurice leirille
+palatessaan suureksi ihmeeksi näkivät neljän toverinsa erään ojan
+partaalla päät yhdessä supattamassa.
+
+Loubet huusi heille heti ja Chouteau selitti:
+
+-- Me neuvottelemme tässä iltasesta... Nälkäkuolema on edessä, nyt on
+jo paastottu kuusineljättä tuntia... Hevosia täällä on ylenmäärin ja
+hevosen lihaa ei tarvitse hävetä.
+
+-- Ettekö suostu, korpraali, tekin? jatkoi Loubet. Kuta enemmän meitä
+on sitä helpommin sen saa hengiltä... Tuolla on yksi, tuo suuri
+punanen. Sitä olemme pitäneet silmällä tunnin ajan... Huonolta näyttää
+jo, sen kyllä jaksamme keihästää.
+
+Hän osoitti suurta punasta konia, joka makasi kyljellään naurismaan
+laidassa. Väliin se kohotti päätään, katsoi surullisesti ympärilleen ja
+ähkyi raskaasti.
+
+-- Kauvampa kestää ennenkuin siitä henki lähtee, mutisi Lapoulle, joka
+oli nälkäisin kaikista. Annanko minä sille armoniskun?
+
+Loubet tarttui häneen. Vai niin! Että preussiläiset hyökkäisivät kuin
+sudet heidän kimppuunsa. Eivät suinkaan heitä olleet kieltäneet
+kuoleman uhalla hevosia tappamasta; pelkäävät tietysti raatojen
+synnyttävän ruttotautia. Mutta iltasella, pimeässä, se saattoi
+tapahtua...
+
+-- Korpraali, sanoi Pache vapisevalla äänellä. Te tiedätte aina neuvoa;
+eikö tuota hevosta saisi hengiltä ilman kovin suuria tuskia?
+
+Jean pudisteli itseään kärsimättömästi. Ei, ei, sellaiseen työhön hän
+ei tahdo kajota. Kuoleva eläinraukka, kuka tuohon tahtoisi koskea?
+Hänellä oli aikomus lähteä tiehensä ja jättää heidät siihen inhoittavaa
+teurastustaan toimeenpanemaan, vaan kun huomasi että Maurice oli kalman
+kalpea eikä tahtonut enää jaloillaan pysyä, soimasi hän itseään
+liiallisesta hellätuntoisuudesta luontokappaleen suhteen kun ihminen
+hänen vierellään kärsi. Ja olivathan eläimet luodut ravinnoksi.
+
+-- En totisesti minä tiedä, miten sen kanssa on meneteltävä, vastasi
+hän hetken mietittyään tavallisella äänellään.
+
+-- Kyllä minä sille keinon keksin, huusi Lapoulle. Teidän ei tarvitse
+kuin päältä katsella.
+
+Kun viimeksi tulleetkin olivat istuneet ojan reunalle, alkoi odotus.
+Aina vähän päästä nousi joku miehistä katsomaan, oliko hevonen vielä
+paikoillaan pää ojennettuna virrasta nousevaa tuulen henkeä vastaan,
+laskevaan aurinkoon päin, ikäänkuin se olisi tahtonut huokua sisäänsä
+viimeiset elämän henkäykset. Kun pimeys viimeinkin oli hitaasti
+laskeutunut seudun yli, nousivat he ja katsoivat tarkasti joka
+puolelle, oliko ketään näkemässä.
+
+-- Kas niin, sanoi Chouteau hätäisesti, nyt on hetki tullut!
+
+Ja Lapoulle oli ensimmäisenä paikalla. Hän oli siepannut ojasta kiven
+ja löi sillä voimainsa takaa hevosen pääkalloon. Mutta kun hän
+toistamiseen kohotti kätensä, teki hevonen voimakkaan ponnistuksen ylös
+päästäkseen. Silloin ryntäsivät Chouteau ja Loubet sen päälle ja
+pitelivät jaloista kiinni. Se korisi miltei ihmisellisellä äänellä,
+tuskallisesti ja liikuttavasti, ja elleivät sen voimat olisi olleet
+riutuneet pitkästä nälästä se olisi murskannut heidät kuin tyhjän.
+Lapoulle kolhi ja kolhi, mutta se liikutti yhtä mittaa päätään, joten
+lyönnit eivät osuneet.
+
+-- Silläpä nyt on pirunmoinen aivokopsa!... Pitäkää nyt kiinni, että
+saan lopetetuksi!
+
+Jean ja Maurice seisoivat aivan jähmettyneinä vieressä, he eivät
+saattaneet ottaa osaa teurastukseen. Ja Pache lankesi vanhasta tavasta
+polvilleen, pani kätensä ristiin ja mutisi rukousta kuolevan edestä:
+
+-- Herra, katso armossa hänen puoleensa...
+
+Taaskin iski Lapoulle syrjään, repäsi toisen korvan irti eläinrukalta,
+joka kiljasi kovasti.
+
+-- Varro, varro hiukan! sanoi Chouteau, loppu tästä tulla pitää, muuten
+joudumme pulaan... Pidä kiinni Loubet!
+
+Hän koperoi taskustaan veitsen, pienen kynäveitsen, jonka terä tuskin
+oli sormen pituinen, ja pitkällään hevosen päällä iski sen eläimen
+kurkkuun, viileksi ja leikkeli pitkin ja poikki kunnes viimein löysi
+valtasuonen. Nyt hän kääntyi syrjään, sillä veri oli ruiskahtaa hänen
+kasvoilleen. Jalat potkivat vielä muutaman minuutin suonenvetoisesti,
+suuret surumieliset silmät kiintyivät ympärillä seisovia kuolettajia
+katsomaan, himmenivät, sammuivat.
+
+-- Herra, sopersi Pache yhä polvillaan, sinun laupeutesi on suuri,
+armahda häntä!...
+
+Kun hevonen oli ollut hetken liikkumatonna, piti miesten leikata siitä
+hyvä pala itselleen, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä. Loubet, joka
+ymmärsi vähän kutakin ammattia, selitti hyvin tarkasti mistä parhaan
+paistilihan saa, vaan hän oli kehno teurastaja ja käytettävänä oli vain
+se pieni kynäveitsi, joten hän lopuksi joutui ihan hämmennyksiin suurta
+lämmintä lihakasaa viileksiessään. Lapoulle rupesi auttamaan ja ratkoi
+mahan auki. Ja he raatelivat kuin nälkäiset sudet siinä siivossa, veren
+ja sisälmysten keskellä, mistään huolimatta, kunhan saivat.
+
+-- Mitä kohtaa tämä nyt on, en minä ainakaan pysty sanomaan, huusi
+Loubet viimeinkin käsissä suuri lihakappale. Mutta on tätä nyt siksi,
+että pojilta nälkä lähtee!
+
+Jean ja Maurice kääntyivät inholla hänestä; mutta nälkä oli heilläkin
+ja he riensivät toisten jälessä pois teurastetun hevosen likeltä.
+Chouteau oli löytänyt kolme punajuurikasta pellolta, ne vietiin muassa.
+Loubet nakkasi lihan Lapoullelle, Pache raahasi kattilata ja koko
+seurue juoksi niinkuin vihollinen olisi ollut kintuilla.
+
+Äkkiä pysähtyi Loubet ja muut hänen taakseen.
+
+-- Mutta missä tämä keitetään, hä?
+
+Jean esitteli yhtä loukkoa kivimurroksissa, jotka olivat ainoastaan
+parin sadan metrin päässä; sieltä ei valkea näkynyt minnekkään. Mutta
+perille tultua ilmestyi monta puutetta. Puita oli ensinnäkin saatava ja
+onneksi löytyikin vanhat kärrynlavat, jotka Lapoulle potkasi
+kappaleiksi raudoitetulla korollaan. Mutta mistäs vettä? Aurinko oli
+paistanut koko päivän ja kuivannut sadevesilätäköt. Glairetornin luona
+oli tosin kaivo, mutta se oli liian kaukana ja siellä sai aina
+tuntimääriä odottaa ennenkuin pääsi likellekään ja sitten oli vielä
+onnessa jos sai tungoksessa pisarankaan astiassa pysymään. Pienet
+kaivot niillä tienoin olivat myös kuivaneet kahtena viimeisenä päivänä,
+niistä ei saanut kuin likaista pohjakuraa. Ainoa vesipaikka oli Maas,
+ja sinne ei ollut matkaakaan kuin pari askelta lähitse kulkevasta
+tiestä.
+
+-- Minä noudan virrasta, esitteli Jean. Mutta toiset nousivat vastaan.
+
+-- Ei, ei ollenkaan! Sama jos joisimme myrkkyä; virtahan on ruumiita
+täynnä!
+
+Vuolas virta kuljettikin yhtä mittaa muassaan ihmisten ja hevosten
+ruumiita, jotka turvonneina ja jo viheriän karvaisina kelluivat
+pinnalla eli pysähtyivät ruohikkoon rannalla levittäen myrkyllistä
+löyhkää ympärille. Ja melkein joka mies, joka oli uskaltanut juoda
+virrasta, oli tullut heti kipeäksi vatsastaan ja sydänalastaan.
+
+Mutta mikäpä auttoi! Ja Maurice selitti, ettei huonoinkaan vesi enää
+keitettynä ole vaarallista.
+
+-- No niinpä minä lähden Lapoullen kanssa noutamaan!
+
+Oli jo ihka pimeä ennenkuin kattila saatiin tulelle. Loubet oli
+kuorinut punajuurikkaat ja sipultanut pataan, tuumaten että siitä tulee
+oikein herkkuliemi heille. Ja joka mies koki pitää tulta vireillä,
+kouhottelivat lakkaamatta ja mättivät laudan kappaleita. Heidän pitkät
+varjonsa hyppivät ja tanssivat omituisesti luolan himmeillä seinillä.
+
+Mutta he eivät malttaneet kypsyttää keittoaan, vaan nostivat padan
+tulelta ja repivät kuuman lihan vapisevilla sormillaan kappaleiksi ja
+jakoivat keskenään, ja joivat liemen. Se inhotti heitä, vaikka olikin
+niin nälkä ettei nähneet enää. Suolaton keitto, raaka, limaskainen
+hevosen liha ja imelältä maistuvat juurikkaat panivat pian joka miehen
+ylenantamaan. Pache oli ensimmäinen, sitten taukosivat Loubet ja
+Chouteau syömästä haukkuen minkä ennättivät hevoskonia, josta heillä
+oli ollut niin paljon vaivaa eikä hyvää muuta kuin, että nyt saivat
+kärsiä. Lapoulle oli ainoa, joka nautti ruuastaan, mutta palattuaan
+yöllä leirille, poppelien luo, kääntyi Lapoulle niin huonoksi, että oli
+henki mennä.
+
+Rannalle mennessä veti Maurice Jeanin syrjäpolulle, hän ei tullut enää
+aikaan toisten kanssa, hän inhosi heitä, ja ehdotteli että viettäisivät
+sen yön pienessä lehdossa, jossa hän oli ensimmäisen vankeusyönsä
+maannut. Se tuuma oli mainio, Jean oli oikein tyytyväinen päästyään
+pitkälleen kuivalle sammaliselle rinteelle tuuhean lepän suojaan.
+Aurinko oli jo ollut pari tuntia ylhäällä, kun he paljon virkeämpinä
+levollisesta unestaan heräsivät..
+
+Nyt oli torstai-päivä. Mutta he eivät tietäneet oikein enää miten
+elivätkään, olivatpahan vain mielissään että ilma näytti pysyvän
+poutaisena. Houkuttelemalla sai Jean Mauricen kanssaan rannalle
+katsomaan, eikö heidän rykmenttinsä jo ala lähteä. Joka päivä
+lähetettiin nyt Igesiltä vankijoukkoja, 10-12,000 miestä kerrallaan,
+saksalaisiin linnoituksiin. Edellisenä päivänä he olivat nähneet
+preussiläisen vartijajoukon edellä ranskalaisia upseeria ja kenraaleja
+matkalla Pont-à-Moussoniin ja sieltä edelleen rautateitse Saksanmaalle.
+Kaikki lähtivät mielellään "nälkäleiristä". Jospa heidänkin vuoronsa
+pian tulisi! Vaan 106:s oli vielä samalla paikalla kanavan varrella,
+kurjuus ja puute ehkä vain entistäkin suurempi, lähdöstä ei tietoakaan.
+
+Jean arveli, että sinä päivänä ehkä tulee jotain syömistä, sillä
+baijerilaiset sotamiehet kanavan toisella puolella olivat ruvenneet
+pitämään kauppaa vankien kanssa. Rahat viskattiin nenäliinassa yli ja
+se lähetettiin taas samaa tietä takasin sisällä leipäpala eli tupakkaa,
+joka tuskin oli ehtinyt kuivaakaan vielä. Ne, joilla ei ollut rahoja,
+heittivät baijerilaisille valkosia hansikkaitaan ja ne näyttivät olevan
+hyvin haluttua tavaraa. Kaksi tuntia oli lakkaamata lennellyt kääryjä
+ja hopearahoja kanavan yli. Ja Maurice lähetti heti rannalle tultuaan
+viiden frangin rahan kaulaliinassaan baijerilaiselle sotamiehelle,
+mutta liekö mies ollut huolimaton tahi ilkeäsisuinen, leipä, jonka hän
+lähetti Mauricelle, putosikin veteen. Saksalaiset remahtivat leveään
+nauruun. Kahdesti sattui Mauricelle sama onnettomuus, baijerilainen
+otti rahat, mutta leipä joutui virran saaliiksi. Silloin tulivat
+upseeritkin paikalle tiedustelemaan, mikä ilo siellä oli, ja kielsivät
+väkeään tekemästä mitään kauppoja sotavankien kanssa. Jeanilla oli
+täysi työ hillitsemään Mauricea, joka nyrkit suorana haukkui
+saksalaisia varkaiksi ja roistoiksi ja tahtoi pois kymmentä frangiaan.
+
+Ihanasta auringon paisteesta huolimata oli se päivä kauhea. Kahdesti
+kuului petollinen soitto, kahdesti riensi Jean makasiinille, josta
+ruokavaroja sanottiin jaettavan, mutta siellä ei ollut nytkään muuta
+kuin tungosta. Preussiläiset, jotka kaikessa muussa noudattivat niin
+erinomaista järjestystä, kohtelivat voitettua armeijaa hävyttömän
+huonosti. Kenraalien Douayn ja Lebrunin huomautettua hankittiin
+muutamia lampaita ja pari kuormaa leipää, mutta niitä jakaessa ei
+noudatettu mitään järjestystä, tuskin ehtivät kuormat sillan yli kun
+lihat ja leivät jo olivat kadonneet. Sadan metrin päässä olevat väet
+eivät nähneet niistä vilaustakaan. Senpätähden hoksasikin Jean
+asettautua aivan sillan viereen kaapatakseen heti osansa.
+
+Kello oli jo silloin neljä; he eivät olleet vielä maistaneet
+suupalaakaan koko kauniina sunnuntaipäivänä, kun ilokseen yhtäkkiä
+huomasivat väkijoukossa Delaherchen kori ja leipä kummassakin
+kainalossa. Muutamat Sedanin kauppiaat olivat suurella vaivalla
+hankkineet itselleen pääsyluvan Igesille ja Maurice oli jo mielessään
+ihmetellyt, ettei Henriette lähettänyt mitään tietoa itsestään. Ja
+nytkin kävi niin että kun he olivat pujottautuneet Delaherchen luo ei
+hänellä enää ollut kuin toinen leivistä jälellä, toinen oli, hän ei
+tietänyt itsekään miten, viety häneltä.
+
+-- Voi, hyvänen aika, teitä ihmisparkoja! huudahti tehtailija heidät
+nähtyään, hämmästyneenä ja melkein hämillään, sillä niin huonoksi hän
+ei ollut kuitenkaan heidän tilaansa ajatellut.
+
+Jean tarttui hänen viimeseen leipäänsä lupaa kysymättä ja istui heti
+tien viereen Mauricen kanssa sitä syömään. Tehtailija seisoi vieressä
+kertoen Sedanin uutisia. Hänen vaimonsa voi hyvin, Jumalan kiitos!
+Mutta överstin tila huolestutti heitä kaikkia, hän oli niin
+alakuloinen, niin synkkä, että he eivät ymmärtäneet mitä tehdä. Vanha
+rouva istui hänen luonaan aamusta iltaan.
+
+-- Entä sisareni? kysyi Maurice.
+
+-- Niin, sisarenne! Se on totta. Hän tuli minun kanssani, hänhän se
+kantoi leivät. Mutta hänen täytyi jäädä kanavan tuolle puolen. Vahti ei
+laskenut. Preussiläisethän ovat ankarasti kieltäneet laskemasta naisia
+niemelle.
+
+Hän kertoi sitten Henriettestä, ja miten hän kaikella tavalla, vaikka
+turhaan, oli koettanut päästä veljensä luo ja auttaa häntä. Sattumalta
+oli hän Sedanissa tavannut Günther serkkunsa, preussiläisen kaartin
+kapteenin. Jäykkänä ja ynseänä oli hän mennyt Henrietten sivu eikä
+ollut häntä tuntevinaan. Henriettekin oli inhoten kääntänyt päänsä
+pois, hänestä oli tuntunut kuin olisi hän miehensä murhaajan nähnyt.
+Mutta tietämättä itsekkään minkätähden, oli hän yhtäkkiä kääntynyt,
+puhutellut Güntheria ja kertonut hänelle Weissin kuoleman ja kaikki,
+ankarasti soimaten. Hän oli vain kohauttanut olkapäitään, kun kuuli
+sukulaisensa kamalasta kuolemasta -- sellaista on sota -- olisihan hän
+saattanut itsekkin saada surmansa -- kukapa sitä voi auttaa. Sotilaan
+kasvoissa ei niin hermo värähtänyt. Kun Henriette sitten puhui vankina
+olevasta veljestään ja pyytämällä pyysi päästä hänen luoksensa, niin
+hän jyrkästi kieltäytyi auttamasta. Käsky oli peruuttamaton,
+"saksalaisten tahto" oli hänelle uskonkappale. Hänestä erotessaan
+huomasi Henriette, että Günther luuli tulleensa Ranskaan tuomariksi,
+niin suvaitsemattomaksi ja kopeaksi kuin konsanaan sen kansan
+verivihollinen, jota hän jaloillaan tallaa.
+
+-- No niin, sanoi Delaherche viimein, olkoonpa sekin miten tahansa, te
+olette nyt kuitenkin saaneet vähän ruokaa. Ikävintä on vain se, ettei
+minua, pahoin pelkään, lasketa tänne toista kertaa.
+
+Hän tiedusteli, eikö heille olisi mitään asiaa toimitettavana ja otti
+mielellään perille viedäkseen muutamia lyijykynällä kirjoitettuja
+kirjeitä, joita toiset sotamiehet hänelle antoivat, sillä monasti oli
+nähty baijerilaisten ilkkuen sytyttävän piippujaan kirjeillä, joita
+olivat ottaneet huoltaakseen.
+
+Maurice ja Jean seurasivat häntä sillalle. Delaherche huudahti: tuolla
+on Henriette ... ettekö näe, hän liehuttaa nenäliinaa!
+
+Vahtisotilasten takaa erotti todellakin toisten joukosta
+pienen mustapukuisen olennon, joka liehutti jotain valkoista
+auringonpaisteessa. Kumppanukset punastuivat, kyyneleitä kohosi silmiin
+ja he vastasivat, vimmatusti käsiään heiluttaen.
+
+Seuraava päivä -- perjantai -- oli Mauricen vaikein. Rauhallinen oli yö
+ollut metsikössä, ja päivällä he olivat taas saaneet syödäkseen, sillä
+Jean oli löytänyt Villetten linnasta vanhan ämmän, joka möi leipää
+kymmenestä frangista naulan. Mutta sinä päivänä he näkivät niin hirveän
+tapauksen, että se kauvan sen jälkeen heitä vaivasi.
+
+Päivää ennen oli Chouteau huomannut, että Pache ei valittanut, vaan oli
+niin välinpitämättömän ja tyytyväisen näköinen kuin olisi saanut
+kylläksensä syödä. Heti iski hänelle päähän, että kyllä sillä mokomalla
+varmaan on piilopaikka jossakin, koska hän aamusellakin hiipi täältä ja
+oli vähilleen tunnin poissa ja palasi naurussa suin, juuri kuin olisi
+makupalan nielaissut. Hän oli varmaan saanut ruokavaroja tavalla millä
+tahansa. Chouteau kiihotti Loubetia ja Lapoullea, varsinkin
+jälkimmäistä. Sellainen kirottu ruoja, joka pistää poskeensa itse eikä
+anna mitään nälkäisille tovereilleen!
+
+-- Tiedättekös, tänä iltana me otamme selon asiasta -- me hiivimme
+hänen jälkeensä. Hän ei -- piru vie -- syökään yksinään kaikkea,
+silloin kuin tässä toiset nälkään nääntyvät.
+
+-- Se on oikein, se on oikein, me väijymme häntä, huusi Lapoulle
+hurjasti. Katsotaanpas sitten!
+
+Hän puristi kätensä nyrkkiin, pelkkä toivo, että saisi syödäkseen, teki
+hänet raivoisaksi. Hyvän ruokahalunsa tähden hän kärsi enemmän kuin
+toiset, hänen tuskansa olivat kauheat, hän oli jo ruohojakin syönyt
+nälkäänsä sammuttaakseen. Hän ei ollut jumalan jyvää maistanut sitten
+kuin toissapäivänä, sillä hevosen lihasta ja valkojuurikkaista oli hän
+yöllä saanut hirveän vatsurin. Vaikka hän oli vahva, oli hän niin
+kömpelö, että hän ruokavaroista taistellessa ei koskaan saanut mitään.
+Leipänaulasta olisi hän nyt henkensä antanut.
+
+Hämärissä Pache hiipi Glairetornin puitten välitse, ja toiset
+seurasivat häntä varovasti.
+
+-- Hän ei saa aavistaakkaan, että olemme täällä, sanoi Chouteau.
+Piiloon paikalla, jos hän kääntyy.
+
+Sadan askeleen päässä Pache nähtävästi luuli olevansa yksin, sillä hän
+kulki kiireemmin eikä edes vilkaissut taakseen. Helposti he voivat
+häntä seurata läheiseen kivilouhokseen, josta hän nosti pari suurta
+kiveä ja niiden alta kätköstä otti leivänpuoliskon. Se oli hänen
+viimeinen säästönsä.
+
+-- Kirottu konna! kirkui Lapoulle. Sekö sinun salaisuutesi on! Anna se
+minulle, se on minun osani!
+
+Antaa _heille_ leipänsä! Minkätähden? Hurjistuneena hän oikaisihe,
+niin pieni ja hintelä kuin olikin, ja puristi leipää vasten rintaansa.
+Hänelläkin oli nälkä.
+
+-- Suus kiinni! Se on minun!
+
+Kun Lapoulle kohotti nyrkkinsä lyödäkseen häntä, pakeni hän, juoksi
+minkä jalat kestivät, syöksyi kivilouhokselta tasangolle ja riensi
+Doncheryyn päin. Toiset seurasivat hengästyksissään, minkä kerkisivät.
+Mutta hän juoksi nopeammasti, sillä hän oli kepeämpi, ja kauhu ja tuska
+vei häntä kuin siivillä, hän pelkäsi kadottavansa ainoan omaisuutensa.
+Hän oli juossut jo melkein kilometrin ja lähestyi joen rannalla olevaa
+metsikköä, kun kohtasi Jeanin ja Mauricen, jotka olivat menossa
+yömajaansa. Heidän ohitsensa kiitäessään hän parahti tuskallisesti.
+Hämmästyneenä pysähtyivät ystävykset pientarelle katsomaan kummallista,
+hurjaa ajoa. Ja siten he näkivät kaikki.
+
+Onnettomuudekseen Pache kompastui kiveen ja lankesi. Toiset tavoittivat
+hänet, kiroilivat, ulvoivat, ajon kiihdyttäminä kuin sudet, jotka
+hyökkäävät saaliinsa niskaan.
+
+-- Anna leipä minulle! kirkui Lapoulle. Taikka pääset hengestäsi.
+
+Hän kohotti taas nyrkkinsä. Chouteau ojensi hänelle silloin veitsen,
+jota oli käyttänyt hevosta teurastaessaan.
+
+-- Tässä on veitsi.
+
+Mutta Jean syöksyi väliin estämään onnettomuutta. Hänkin oli
+raivoissaan ja uhkasi saattaa heidät rangaistuksi. Se ärsytti Loubetia,
+ja irvistellen hän nimitteli Jeania preussiläiseksi; eihän siinä ollut
+muilla kuin preussiläisillä käskyvalta.
+
+-- Perhana! kiljasi Lapoulle. Annatko leivän minulle?
+
+Vaikka Pache oli valkoinen kuin palttina, puristi hän yhä kovemmin
+leipää rintaansa vasten, itsepäisesti kuin nälistynyt ainakin piti hän
+kiinni omastaan.
+
+-- En!
+
+Silloin peto työnsi veitsen hänen kurkkuunsa niin voimakkaasti, että
+Pache-raukka ei enää ääntä päästänyt. Kädet putosivat hervottomina
+sivulle, leipä vierähti maahan -- lämmin verivirta sitä kostutti.
+
+Maurice tuli kuin hulluksi, kun näki tuon inhottavan, eläimellisen
+murhan. Hän pui nyrkkiä noille kolmelle miehelle, ja sanoi heitä
+murhaajiksi, eläimiksi; hän oli niin kauhistuksissaan, että hän tärisi
+ja vapisi. Mutta Lapoulle ei näyttänyt häntä kuulevan. Kuolleen
+vieressä maassa hän istua kuukotti ja nieli veristä leipää; katse oli
+tylsä ja raivokas; näytti siltä kuin hänen leukansa liikkeet olisivat
+huumanneet hänet kokonaan, ja kun Chouteau ja Loubet näkivät, miten
+kauhean näköinen ja ahne hän oli, eivät he uskaltaneet osaansa vaatia.
+
+Tuli yö, kirkas, kaunis yö, taivas tähtiä täynnä. Maurice ja Jean,
+jotka olivat metsikköönsä palanneet, eivät nähneet muuta kuin
+Lapoullen, joka kulki edes takasin Maasin rannalla. Chouteau ja Loubet
+olivat kadonneet; luultavasti he olivat palanneet kanavalle, peläten
+tekoaan. Mutta Lapoullea näytti sinne meno pelottavan. Kun murhan
+tuottama kiihotus oli ohi, oli hän kuin torruksissa, silminnähtävästi
+valtasi hänet sellainen tuska, ettei hän kestänyt alallaan; hän ei
+uskaltautunut sinne päin, jossa kuollut oli, ja sentähden hän
+neuvotonna kulki edes takaisin rannalla. Oliko omantunnon tuska
+herännyt hänen tylsistyneessä mielessään? Vai pelkäsikö hän vain
+ilmituloa? Hän harhaili sinne tänne niinkuin peto häkissään ja tunsi
+yht'äkkiä vastustamattoman halun paeta, se muuttui tuskaksi, joka
+tuotti ruumiillista kipua; hänen täytyi paeta, maksoi mitä maksoi.
+Hänen täytyi paikalla, ihan paikalla karata tästä vankilasta, jossa hän
+oli murhan tehnyt. Hän vaipui maahan ja oli kauvan suullaan ruohokossa
+joen rannalla.
+
+Maurice oli aivan mieletönnä. Hän sanoi Jeanille: minä en _voi_
+jäädä tänne enää, kuuletko! Minä tulen mielipuoleksi, se on totta!
+Ihmeekseni ovat ruumiini voimat kestäneet, sillä minä olen aivan
+pirteä. Mutta päässä on huonosti -- niin, ihan huonosti. Jos sinä
+pakotat minun olemaan tässä helvetissä vielä yhden päivän, niin olen
+mennyt mies. Paetaan, lähdetään paikalla, minä rukoilen sinua!
+
+Mitä hurjimman pakosuunnitelman hän oli miettinyt. He uisivat Maasin
+yli, hyökkäisivät vartijain kimppuun, kuristaisivat heidät
+nuoranpätkällä, joka hänellä oli taskussa, taikka kivittäisivät heidät
+kuoliaaksi taikka lahjoisivat ja pukeutuisivat heidän pukuihinsa
+päästäkseen preussiläisten joukkojen läpi.
+
+-- Ole hiljaa! virkkoi Jean epätoivoissaan, minua oikein pelottaa, kun
+sinä puhut sellaisia tuhmuuksia. Sehän on typerää ja mahdotonta;
+huomenna nähdään ... ole nyt hiljaa!
+
+Vaikka viha ja inho kuohuivat Jeanin omassakin sydämmessä, oli hän
+kuitenkin kaiken kauhun ja kurjuuden ohessa jaksanut säilyttää
+mielenmalttinsa. Maurice oli ihan järiltään, hän tahtoi väkisin
+heittäytyä jokeen, ja Jean sai panna kaiken voimansa estääksensä häntä
+siitä, hän torui, pyysi, rukoili kyynelsilmin. Yhtäkkiä hän huudahti:
+katso, katso tuonne...!
+
+Vesi loiskahti. Lapoulle oli soluttaunut jokeen; valkoisen paidan
+huomasi helposti tummassa virrassa -- nutun oli hän heittänyt päältään,
+ettei se liikkumista estäisi. Hän ui hiljaa ja nähtävästi etsi paikkaa
+päästäkseen maalle toisella rannalla, jossa selvästi erotti
+vahtisotamiesten liikkumattomat varjot.
+
+Yhtäkkiä välähti pimeässä ilmassa -- Montimontin kallioista vastasi
+kaiku laukaukseen. Vesi loiskahti kuin rajusti airolla vetäistessä,
+sitten hiljeni kaikki. Virta vei Lapoullen ruumiin.
+
+Seuraavan päivän koittaessa -- lauvantaina -- Jean vei Mauricen
+mukanaan sadannenkuudennen leiriin, toivoen, että pääsisivät sieltä
+lähtemään. Mutta mitään määräystä ei ollut tullut. Näytti siltä kuin
+vihollinen olisi kerrassaan unohtanut rykmentin. Moni oli lähtenyt pois
+ja synkin alakuloisuus vallitsi jääneiden mielissä. Viikkokauden
+kuluessa oli mielipuolten luku päivä päivältä lisäytynyt. Satamasta oli
+lakannut, vaan auringonpaiste toi toisen kiusan. Sietämätön kuumuus vei
+sotamiesten viimeisetkin voimat, ja punatauti muuttui jonkunlaiseksi
+rutoksi. Kaikki nuo yhteen sullotut sairaat turmelivat ilman. Joen ja
+kanavan rannalle ei ollut menemistä, hukkuneista hevosista ja ihmisistä
+levisi kamala haju. Kentällä mätänevistä nälkään kuolleista hevosista
+nousi sellainen löyhkä, että preussiläiset, jotka jo oman joukkonsa
+kohtaloa pelkäsivät, hankkivat lapioita ja pakottivat vankien
+hautaamaan ruumiit.
+
+Sinä päivänä muuten nälänhätä loppui. Vankia oli vähemmän, ruokavaroja
+tulvaili joka taholta, suurinta kurjuutta seurasi yhtäkkiä suurin
+ylellisyys. Oli leipää, oli lihaa, jopa viiniäkin, sai aamusta iltaan
+syödä niin paljon kuin suinkin halutti. Joutui ilta, tuli yö, syötiin
+vielä, syötiin aina seuraavan aamun koittoon. Moni sai surmansa.
+
+Koko päivän oli Jean pitänyt tarkasti silmällä Mauricea, jonka
+päähänpistoihin ei ollut luottamista. Hän oli liiaksi juonut ja
+mietiskeli vain, milloin paraiten saisi läimäyttää saksalaista upseeria
+korvalle; -- totta kai hänet silloin laitettaisiin pois. Jean oli
+Glairetornin luona keksinyt kellarin, jossa oli vielä pari
+makuupaikkaa. Sinne hän vei Mauricen lepäämään ja tyyntymään. Mutta se
+oli kauhein yö, minkä he eläessään olivat viettäneet. He eivät silmän
+täyttä maanneet. Kellari oli sotamiehiä täynnä. Samassa nurkassa heidän
+kanssaan oli kaksi ihan kuolemaisillaan. Niin pian kuin ilta pimeni.
+kuului lakkaamatonta valitusta, epäselvää kirkunaa, korisemista.
+Kauheaa ja tuskallista oli olo pilkkopimeässä. Raivoissaan vaativat
+vangit kuolevia vaikenemaan. He eivät sitä kuulleet. Kuolema teki
+kamalaa työtään. Ja ulkoa kuului humalaisten toverien rähinä, -- he
+eivät olleet vielä kylläänsä saaneet.
+
+Maurice kärsi hirveästi. Tuskan hiki valui hänen otsaltaan. Hän oli
+koettanut paeta päästäkseen tuosta kauheasta kurjuudesta, oli hapuillut
+ovea, langennut sairaihin ja vaipunut siihen kuolevain viereen. Hän ei
+enää yrittänyt poistua. Kaikki kauheudet aina Reimsistä lähdöstä
+Sedanin tappioon hiipivät hänen ohitsensa. Châlonin armeijan
+kärsimykset kohosivat hänestä korkeimmilleen sinä yönä mustassa
+kellarissa, jossa kaksi sotilasta kamppaili kuoleman kourissa ja esti
+toveriensa unta. Nämä toivottomuuden sotilaat, tämä uhripaikalle
+työnnetty lauma oli joka paikassa verellään maksanut toisten synnit. Ja
+loassa, kunniatonna se nyt kärsi julminta rangaistusta, jota ei
+laisinkaan ollut ansainnut. Se oli liikaa, hän raivostui, hän vaati
+oikeutta, hän oli nääntyä, kun ei voinut kostaa kohtalolle.
+
+Päivän sarastaessa oli toinen sotamies kuollut, toinen vielä korisi.
+
+-- Tule, sanoi Jean, mennään ulos, raitis ilma kuitenkin virkistää.
+
+Aamu oli lämmin ja kaunis, jokivartta pitkin he lähestyivät Igesin
+kylää. Maurice ei silloin enää jaksanut hillitä itseään. Hän häristi
+nyrkkiä, kuin näki avaran, auringon valaiseman taistelutanteren, Illyn
+kentän vastapäätä, Saint-Mengesin vasemmalla ja Garennen metsän
+oikealla.
+
+-- Ei, ei, en voi, minä en voi tätä enää nähdä! Päätäni huimaa ja
+sydämmeni pakahtuu. Vie minut täältä pois, pois paikalla ... paikalla!
+
+Oli taas sunnuntai. Sedanista kuului kelloinsoittoa ja etempänä
+soittivat preussiläiset. Mutta sadaskuudes ei ollut saanut mitään
+määräystä. Peläten Mauricen yltyvää levottomuutta päätti Jean käyttää
+keinoa, jota oli miettinyt jo eilespäivästä asti. Maantiellä,
+preussiläisen vartijaston ulkopuolella valmistautui lähtöön viides
+rykmentti. Hirveä sekasorto vallitsi riveissä, upseerilla, joka ei
+osannut hyvästi ranskaa, oli täysi työ esiinhuutaessa. Jean ja Maurice
+ratkasivat kauluksen ja napit nutuistaan, ettei numerosta heitä
+älyttäisi, hiipivät joukkoon ja pääsivät sillan yli. Chouteau ja Loubet
+olivat keksineet saman keinon, sillä ystävykset näkivät heidän
+vilkuilevan takanaan niinkuin murhaajain ainakin.
+
+Hyvä jumala, miten helpolta, miten kepeältä tuntui! Olipa kuin olisivat
+kuolleista nousseet. Ilma oli kirkas ja raitis. Se antoi uutta voimaa.
+Toivo elähytti heitä uudelleen. Seuratkoon mitä hyvänsä, he eivät enää
+pelänneet, naurussa suin he kulkivat ja iloitsivat siitä, että
+nälkäleiri kauhuineen oli selän takana.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Sinä aamuna olivat Jean ja Maurice viimeisen kerran kuulleet
+ranskalaisen rummun iloista pärinää. He olivat nyt matkalla Saksaan
+toisten vankien kanssa, preussiläisiä osastoja etu- ja takajoukkona,
+saksalaisia sotilaita, painetit käsissä, vahtina oikealla ja
+vasemmalla. Saksalaisen rummun kovaa räminää he kuulivat joka
+vahtipaikassa.
+
+Maurice ihastui, kun huomasi käännyttävän vasemmalle -- Sedanin kautta
+siis mentäisiin. Ehkäpä hän vielä kerran näkisi Henrietten. Viiden
+kilometrin matka erotti Igesin niemen Sedanista. Se oli siksi pitkä,
+että Maurice huomasi turhaan iloinneensa vapautuksestaan. Uutta tuskaa
+tuottivat nuo vankikurjat, aseettomat sotilaat, joita kiirehtien
+hätistettiin eteenpäin kuin pelästynyttä lammaslaumaa. Viikkokauden
+nälkää kärsittyään olivat he niin laihtuneet, repaleet, likaiset, että
+luuli poliisin teiltä ja kujilta koonneen heidät epäiltävinä
+irtolaisina. Torcyn esikaupungissa pysähtyivät ihmiset kaduille ja
+porteille, katsoen heitä surullisen synkkinä. Maurice ei rohennut
+päätänsä nostaa.
+
+Jean, joka oli käytännöllisempi ja karaistumpi, mietti tuhmuuttaan, kun
+ei ollut leipiä ottanut mukaansa. Lähdön hätäkässä eivät he olleet
+syöneet ja jalat nyt tuskin enää kantoivat. Sama oli laita toistenkin
+vankien, sillä moni tarjosi katsojille rahaa ja pyysi ja rukousti ostaa
+jotain syötävää. Muuan sairaannäköinen pitkä roikale heilutti kättään
+vartijain ylitse ja epätoivoissaan houkutteli syötävää kultarahalla.
+Jean tähysteli tarkasti ja huomasi etäällä puolitusinaa leipiä
+muutamassa leipuripuodissa. Ennen muita hän ehätti leipurille viiden
+frangin rahan ja tahtoi kaksi leipää. Hänen vieressään kulkeva
+preussiläinen tyrkkäsi hänet riviin, vaan Jean vaati rahansa takaisin.
+Mutta kapteeni, pieni paljaspäinen julkeanaamainen olento syöksyi
+sinne. Hän ojensi pyssyn Jeania kohti ja uhkasi ampua jok'ainoan, joka
+uskaltautuisi rivistä poistua. Kaikki jo kyyristyivät ja katsoivat
+maahan ja kulkua jatkettiin, kuuliaisen, pelästyneen lammaslauman
+tasaista kulkua.
+
+-- Sietäisi tulisen korvapuustin, murisi Maurice vihoissaan. Kumpa
+saisi nyrkillään häneltä hampaat kitaan jysäyttää. Siitä lähtien
+kiusasi häntä kapteenin korvapuustia kaipaava naama. Marssittiin
+Sedaniin, mentiin Maasin sillan yli, raakuudet uudistuivat lakkaamatta.
+Muuatta naista, joka yritti syleillä nuorta kersanttia, -- äiti ne
+varmaankin oli -- tyrkkäsivät pyssynperällä niin kovasti, että hän
+kaatui. Turennen torilla kääntyi väkivaltaisuus asukkaihin, jotka
+heittivät ruokaa vangeille. Suurkadulla lankesi muuan heistä, kun oli
+ottamaisillaan pulloa, jonka eräs nainen hänelle ojensi, vahtisotilas
+potki kunnes toinen pääsi jaloilleen. Sedan, joka kahdeksan päivää oli
+nähnyt surkeaa vankienkuletusta, ei ollut tottunut siihen, jokainen
+uusi joukkue, jota ruoskalla ajettiin eteenpäin, herätti samaa syvää
+sääliä, samaa oikeutettua kiukkua.
+
+Jeankin, joka oli tyyntynyt, ajatteli Henrietteä, ja yhtäkkiä hän
+muisti Delaherchen. Hän nykäsi ystäväänsä.
+
+-- Silmääppäs hetkisen perästä, ehkä tulemme heidän kadulleen!
+
+Kun he kääntyivät Maquan kadulle, huomasivat he jo kaukaa monta päätä,
+jotka tirkistivät tehtaan suuresta ikkunasta. He tunsivat Delaherchen
+ja hänen vaimonsa, jotka kyynäspäisillään olivat ikkunassa; heidän
+takanaan näkyi Delaherchen vanha rouva vakavana. Heillä oli leipiä ja
+tehtailija viskeli niitä nälistyneille vangeille, jotka ahneina
+koettivat saada niitä käsiinsä.
+
+Maurice oli heti huomannut, ettei hänen sisarensa ollut siellä. Jean
+oli levoton, kun näki leipäin lentelevän ilmassa, sillä hän pelkäsi,
+ettei niistä riitä heille. Hän heilutti kättään ja huusi: antakaa
+meille! antakaa meille!
+
+Delahercheläiset näkyi ihastuvan ja hämmästyvän. He viittoivat ja
+antoivat merkkejä, osottaen iloaan. Gilberte tahtoi ihan
+välttämättömästi itse heittää Jeanille viimeisen leivän ja viskasi sen
+niin kömpelösti, että purskahti nauramaan.
+
+Maurice, joka ei voinut pysähtyä, kääntäytyi ja kysäsi levottomasti:
+missä Henriette on? Missä?
+
+Delaherche vastasi jotain, vaan jalkain kopinalta ei siitä saanut
+selvää. Luultavasti hän arvasi, että Maurice ei kuullut, sillä hän
+viittoili ja osotti monasti etelään. Joukkue kääntyi jo Ménilin
+kadulle, tehtaan pääty katosi näkyvistä, ei näkynyt enää muuta kuin
+nenäliina, jota joku liehutti.
+
+-- Mitä hän sanoi? kysyi Jean.
+
+Maurice katseli levottomasti ympärilleen, vaan turhaan.
+
+-- En tiedä, minä en ymmärtänyt. Olen tulisessa tuskassa, kunnes saan
+tietoja.
+
+Kulkua kesti; välinpitämättöminä preussiläiset, voittajat, pakottivat
+vankeja joutuisammin liikkumaan. Ménilportista he menivät, Sedan jäi,
+ja puolijuoksussa kuin pakenevat riennettiin eteenpäin.
+
+Bazeillesin kautta kulkiessa Jean ja Maurice ajattelivat Weissiä ja
+kokivat tuhkakasoista etsiä taloa, jota hän niin urhoollisesti oli
+puolustanut. Nälkäleirissä oli heille kerrottu kylän hävityksestä,
+tulipaloista ja verilöylystä; mutta niin julmaksi he eivät olleet sitä
+kuvailleet. Vielä kahdentoista päivän perästä rauniot savusivat.
+Tuskin kymmentä taloa oli jälellä. Lohdutuksekseen he kohtasivat
+kärriä, pieniä ja suuria, jotka olivat täynnä baijerilaisten
+taistelutantereelta kerättyjä päähineitä ja pyssyjä. Oli noita roistoja
+ja murhapolttajia kuitenkin hyvästi surmattu, ja se kevensi mieltä.
+
+Douzy oli määrätty aamiaispaikaksi. Ei ollut helpointa sinne pääsy.
+Vangit, jotka eivät olleet saaneet mitään syödäkseen, uupuivat pian. Ne
+taas, jotka eilen olivat syöneet kylläkseen, eivät jaksaneet liikkua,
+pää oli raskas ja polvet vapisivat. Kun pysähdyttiin niitylle kylän
+vasemmalle puolen, heittäytyivät kurjaset maahan eivätkä jaksaneet
+syödä. Viiniä ei ollut. Armeliaat naiset, jotka sitä olisivat tuoneet,
+ajettiin pois. Muuan säikähdyksissään lankesi ja niukautti jalkansa;
+kyyneleitä ja valituksia, -- preussiläiset ottivat pullot ja joivat
+viinin suuhunsa. Joka askeleella talonpojat osottivat hellyyttä
+vangituille sotamiesraukoille, mutta kenraaleille he olivat tylyjä ja
+ynseitä -- kerrottiin. Muutama päivä sitten olivat Dozylaiset
+pilkanneet vartijaston kenraaleja, jotka kunniasanansa annettuaan
+olivat saaneet mennä Pont-à-Mousoniin. Tiet olivat vaaralliset;
+työmiehet, pakenevat sotamiehet, karkulaiset -- kaikki ne viikate
+kädessä hyökkäilivät upseereja vastaan ja uhkasivat silpoa heidät
+kappaleiksi, raukkamaiset pelkurit, jotka olivat myöneet itsensä, sillä
+huhu tiesi jo petoksesta, joka vielä kahdenkymmenen vuoden perästä oli
+niillä seuduin niin tuoreessa muistissa, että halveksittiin jokaista,
+jolla oli ollut nauha olkapäässä.
+
+Maurice ja Jean söivät puolet leivästä ja särpimeksi ryyppäsivät
+kulauksen konjakkia, jota muuan kunnon talonpoika oli pannut heidän
+kenttäpulloonsa. Hirmuisen vaikeaa oli liikkeelle lähteminen. Vaikka
+matka Mouzoniin, yöpaikkaan, ei ollut kovin pitkä, oli se äärettömän
+rasittava. Valittaen nousivat sotamiehet seisomaan, pieninkin lepo oli
+kerrassaan jäykistänyt jäsenet. Monen jaloista vuosi verta, ne
+riisuivat sukkansa ja kenkänsä ja kulkivat paljain jaloin.
+
+Punatauti raivosi yhä. Jo ensimmäisen kilometrin päässä uupui muuan
+sotilas ja jätettiin tiepuoleen -- kaksi jäi vähän etempänä aidan
+viereen, josta ne vasta iltamyöhällä eräs vanha vaimo korjasi. He
+horjuivat kaikki ja kulkivat keppien varossa, joita preussiläiset --
+piloillaan ehkä -- olivat antaneet heidän taittaa metsän rinteestä.
+Kerjäläisjoukolta he näyttivät haavoineen ja läähättäen, kuihtuneita
+kun olivat. Raa'asti heitä yhä kohdeltiin; ne, jotka toisista
+erkanivat, jos kohta luonnollisesta syystä, saivat keppiä kokea.
+Jälessä kulkevan plutonan oli käsketty pistää kuoliaiksi jokainen, joka
+yritti jääpyä. Kun muuan kersantti kieltäytyi kulkemasta, käski
+kapteeni kaksi miestä häntä kainaloista laahaamaan, kunnes kurjanen
+suostui astumaan. Pahimpana kiusanhenkenä oli pieni, kaljupää kapteeni,
+se joka oli korvapuustia vailla. Hän osasi hyvästi ranskaa ja parjasi
+sotamiehiä heidän omalla kielellään niin törkeästi, että se kirveli
+kuin ruoskanisku.
+
+-- Voih, ärisi Maurice hurjistuneena, kunpa saisi tuon heittiön
+kynsiinsä, niin peittoisi häntä niin, ettei veritilkkaa häneen jäisi!
+
+Hän oli niin vihainen, että hänen voimansa olivat lopussa. Kaikki häntä
+kiusasi, preussiläisen rummun räikeä pärinä kiihotti hänen hermojaan
+niin, että mieli ulvoa kuin eläin.
+
+Ennen kuin tuo kauhea matka sinä päivänä päättyisi, olisi hän
+auttamattomasti kadottanut järkensä. Hirveästi häntä kiusasivat
+ihmisten sääliväiset katseet jo pikku kylissäkin. Mitä sitten, kun
+tulevat Saksaan ja kaupunkilaiset keräytyvät heidän ympärilleen
+pilkkaaman ja ilkkumaan. Hän kuvitteli, mitenkä heidät sullotaan
+eläinvaunuihin, miten luonnottoman paljon he matkalla saavat kärsiä ja
+minkälaista on iloton elämä linnoituksissa pimeinä, synkkinä, sateisina
+talvipäivinä. Ei, ei, parempi kuolla paikalla, parempi maantielläkin
+heittää henkensä Ranskassa kuin kuukausmääriä kitua vihollisen
+tervapimeissä vankikomeroissa!
+
+-- Kuuleppas, hän kuiskasi Jeanille, joka kulki hänen vieressään, ole
+varuillasi kun tulemme metsän rinteeseen -- pujahdamme siinä metsään.
+Belgian raja on lähellä -- ainahan saamme käsiin jonkun, joka sinne
+opastaa.
+
+Jeankin oli harmissaan toisinaan samaa miettinyt. Hän oli kuitenkin
+maltillisempi ja selväjärkisempi.
+
+-- Oletkos hullu? sanoi hän. Ampuvathan ne meidät -- ja siinä olemme
+sitten.
+
+Maurice väitti, että saattaisivathan he ampua harhaan ja, toisekseen,
+mitähän se sitten teki, jos he kuolisivat.
+
+-- Olkoon menneeksi, virkkoi Jean, jos onnistuisimme. Mutta minne me
+sitten joudumme? Entä pukumme? Näethän, että koko seutu on täynnä
+preussiläisten vartijastoja. Toiset puvut meillä ennen kaikkea
+_täytyisi_ olla. Ei -- hyvä ystävä -- se on uhkarohkeata enkä minä
+anna sinun ruveta hulluttelemaan.
+
+Jean tarttui hänen käsivarteensa -- he olivat nojaavinaan toisiinsa --
+ja puhui hänelle rauhoittavasti, nuhdellen hellästi.
+
+Joku kuiskasi aivan heidän takanaan. He käänsivät päätään. Chouteau ja
+Loubet olivat aivan heidän kintereillään; hekin olivat aamusella
+lähteneet Igesin niemeltä, ja heitä olivat ystävykset koko päivän
+karttaneet. Chouteau oli luultavastikkin kuullut Mauricen
+pakenemistuumat, koska hän heti käytti niitä hyväkseen. Hän suhahti
+heille korvaan: kuulkaapas! Lähdetään. Se on mainiota. Moni on jo
+ottanut jalat alleen. Ei tästä anneta noitten roistoin meitä koirain
+tavalla laahata maahansa. Me neljä -- niin, eiköhän lähdetä yhdessä
+huvittelemaan?
+
+Mauricelle se oli tulta tappuroihin. Mutta Jean käännähti ja sanoi
+kiusaajalle: jos sinulla on niin kiire, niin ala laputtaa. Mitä sinä
+oikeastaan aprikoit?
+
+Hän vähän nolostui, kun korpraali katsoi häntä suoraan silmiin, ja
+tunnusti oikean aikeensa: jos meitä on neljä, näet sen, niin ainahan
+sitä paremmin ... onnistuisivathan toiset, jos sattuisikkin joku ...
+jääpymään.
+
+Kieltäen, mutta päättävästi Jean pudisti päätään. Hän epäili sitä
+miestä, hän sanoi, Chouteau oli viekas. Jean pelkäsi hänen kavalia
+tuumiaan. Hän sai käyttää kaiken vaikutusvoimansa estääkseen Mauricea
+suostumasta, sillä kohta olisi ollut mukava paeta. Kuljettiin juuri
+tiheän metsikön ohi, pieni pensaikko sen vain maantiestä erotti.
+Muutamalla hyppäyksellä pensasten yli metsään ja -- pelastettu.
+
+Loubet ei ollut suutansa avannut. Hän tuntui vaaniskelevan, hänen
+tiihakat, viekkaat silmänsä väijyivät sopivaa hetkeä, sillä hän oli
+saanut päähänsä, ettei lähde Saksan linnoihin homehtumaan. Luultavasti
+hän luotti nopeuteensa ja viekkauteensa -- ne olivat hänet ennenkin
+pelastaneet. Yhtäkkiä hän virkahti: tehkää kuin tahdotte ... minä
+menen!
+
+Hän hypähti pensaikkoon ja Chouteau perästä. Kaksi preussiläistä
+potalsi jälkeen, vaan kukaan ei tullut lähettäneeksi kuulatuiskua.
+Kaikki kävi kuin tuulessa. Tuskin huomasi, mitä tapahtui. Loubet
+puikkelehti pensasten välitse, oli jo pääsemäisillään metsään, kömpelö
+Chouteau taas joutumaisillaan kiinni. Voimiaan ponnistaen viimemainittu
+saavutti toverinsa, pisti jalkansa eteen, Loubet kompastui, ja
+sillaikaa kun molemmat preussiläiset tarttuivat häneen, katosi petturi
+metsään. Vihdoinkin muistettiin pyssyt, ja muutamia laukauksia pamahti.
+Karkuria ajettiin takaa, vaan tuiki turhaan.
+
+Kiinnisaajat pieksivät maassa viruvaa Loubetia. Vihan vimmassa syöksyi
+sinne kapteeni ja sanoi siitä kyllä toisille esikuvan valmistavansa.
+Päällikön sanat yllyttivät sotamiehiä. Potkauksia ja lyöntiä sateli, ja
+kun vankiparka vihdoinkin nostettiin maasta, oli häneltä toinen
+käsivarsi poikki ja pää halki. Ennen Mouzoniin tuloa hän jo heitti
+henkensä kärrissä, johon muuan hyväsydäminen talonpoika oli hänet
+ottanut.
+
+-- Siinä sen näet, kuiskasi Jean Mauricelle.
+
+Molemmat silmäsivät harmissaan tiheää metsää, jossa tuo kurja kavaltaja
+riemuitsi vapaudestaan. Samalla he säälien ajattelivat raukkaa, joka
+oli hänen uhrikseen joutunut. Mies ei tosin ollut suuriarvoinen, vaan
+iloinen veitikka hän oli, selväjärkinen eikä ollenkaan tuhma. Niin
+käypi tässä maailmassa -- sukkela vikkelän voittaa.
+
+Maurice ei ottanut siitä oppia, Mouzonissa pälkähti hänen päähänsä taas
+pakeneminen. He olivat tulleet sinne niin perin väsyneinä, että
+preussiläisten täytyi heitä auttaa niitä harvoja telttoja kuntoon
+pannessa, jotka heille käytettäviksi annettiin. Majapaikka,
+vesiperäinen niitty, oli lähellä kaupunkia. Surkeinta oli, että
+edellisenä päivänä oli toinen vankijoukkue majaillut samassa paikassa,
+siinä oli nyt niin siivotonta, se oli oikea lokakasa. Siinä olisi ollut
+aivan mahdotonta olla, joll'ei ihan likeltä olisi löydetty suuria
+litteitä kiviä pohjaksi. Iltaa ei voinut muuten päivään verratakkaan,
+preussiläiset olivat inhimillisempiä, sitten kuin kapteeni oli
+poistunut; hän istui luultavasti kapakassa. Aluksi sallivat
+vahtisotilaat lasten heitellä hedelmiä, omenoita ja päärynöitä
+vangille. Sitten saivat jo kyläläisetkin tulla leiriin, ja kohta oli
+siellä ihan vilinään kaikellaisia kaupustelijoita, miehiä ja naisia,
+jotka möivät leipää, viiniä, jopa sikarejakin. Kaikki, joilla rahaa
+oli, söivät, joivat ja tupakoivat. Hämärissä näytti hälisevä leiri
+markkinapaikalta.
+
+Maurice ja Jean puhelivat telttansa takana. Yhtäkkiä äänsi edellinen:
+minä en jaksa enää kestää tätä, minä pakenen, hämärissä. Huomenna
+olemme kaukana rajalta ... silloin se on jo myöhäistä.
+
+-- Tehdään niin, paetaan jumalan nimessä, kuului viimein Jeanin
+vastaus. Hänkään ei enää jaksanut vastustaa pakenemishaluaan. --
+Tottapahan päivä neuvon tuopi.
+
+Hän tarkasteli myöjiä. Moni toveri oli hankkinut itselleen mekon ja
+housut -- kerrottiin näet hyväntahtoisten kyläläisten keränneen
+kasottain vaatteita helpottaaksensa vankien karkaamista. Heti pisti
+hänen silmäänsä sievä kuustoista-vuotias tyttö -- kaunissilmäinen,
+vaaleatukkainen, jolla oli kädessä kori ja siinä kolme leipää. Hän ei
+kaupitellut tavaroitansa niinkuin muut, kuleskeli hitaasti, levottomana
+omituisesti hymyillen. Päätään kääntämättä hän tarkasteli tyttöä, he
+katsoivat vastakkain kotveroisen. Tyttö lähestyi arasti, ujostellen.
+
+-- Ostatteko leipää?
+
+Jean ei vastannut, viittasi vain kysyvästi. Kun tyttö nyökäytti
+päätään, uskalsi hän kuiskata: onko teillä vaatteita?
+
+-- On, leipäin alla.
+
+Ja sitten hän tarjoili tavaroitaan, huusi kovasti: leipää, leipää,
+ostakaa leipää!
+
+Mutta kun Maurice yritti pistää kaksikymmen-frangisen hänen käteensä,
+livahti hän tiehensä ja jätti korin sinne. He näkivät hänen vielä
+kerran kääntyvän, hymyilevän ja kauniilla silmillään heitä hellästi
+katsovan.
+
+Kun Jean ja Maurice olivat saaneet korin, eivät he tienneet, mitä
+tehdä. He olivat kaukana teltastaan ja niin pyörällä, etteivät sitä
+löytäneet. Minne he menisivät vaatteita muuttamaan? Jokainenhan
+tarkasteli koria, jota Jean neuvotonna kantoi, ja jokainen tiesi päivän
+selvästi, mitä siinä oli. Viimein he päättivät mennä ensimmäiseen
+tyhjään telttaan, pistivät sotilaspukunsa leipäin alle koriin ja
+työnsivät kiirevilkkaan nutun päälleen; housut jalkaan. Sinne jättivät
+korin.
+
+Mutta kovaksi onneksi oli vain yksi lakki. Sen Jean pani väkisin
+Mauricen päähän. Itse hän oli avopäin ja kuvitellen vaaraa suuremmaksi
+kuin se olikaan hän pelkäsi joutuvansa kiinni. Jonkimmoista päähinettä
+etsiessään juolahti hänelle mieleen ostaa hattu vanhalta ukkorähjältä,
+joka myöskenteli sikareja.
+
+-- Brysselin sikaria, kolme sousta kappale, kaksi viidellä!
+
+Sedanin taistelun jälkeen tulvaili maahan Belgian tavaroita. Ukko oli
+ansainnut jo aikalailla, vaan kärtti kuitenkin väki paljon rasvaisesta
+huopahatunkulustaan, kun arvasi, mihin sitä käytettäisiin. Kymmenen
+frangia piti siitä Jeanin lievittää, ja sittenkin marmatti ukko aivan
+varmasti kylmettyvänsä jäädessään avopäin.
+
+Uusi tuuma pisti Jeanin päähän: hän osti ukon koko sikarivaraston,
+kolme-, neljäkymmentä kappaletta. Hattu silmillä huusi hän pitkään
+vetäen: Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella
+sousilla!
+
+He olivat pelastetut. Hän viittasi Mauricea edelle. Helposti he
+pääsisivät vartijain ohi, sillä Maurice oli älynnyt maassa
+sateenvarjon, ottanut sen ja aukaissut, koska vettä tihmoi.
+
+-- Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella sousilla!
+
+Muutamassa minuutissa oli Jean myönyt koko varastonsa. Naureskellen
+tunkeilivat sotamiehet hänen ympärillään, olipahan siinä muuan, joka ei
+nylkenyt lähimmäistään! Huokea hinta houkutteli sinne preussiläisiäkin
+ja heillekkin hänen täytyi myödä. Hän oli vihdoinkin päässyt
+vartijoista ja möi viimeiset sikarinsa lihavalle partasuiselle
+kersantille, joka ei osannut ranskaa sanaakaan.
+
+-- Elä hitossa kule niin kiireesti, kuiskasi Jean Mauricelle. Ottavat
+vielä kiinni meidät!
+
+Mutta he eivät voineet kulkea hitaasti... Ihan väkisellä heidän täytyi
+pysähtyä tienristeykseen, jossa ihmisryhmiä seisoi kapakan edustalla.
+Kyläläiset puhelivat aivan levollisesti saksalaisten sotamiesten
+kanssa, jotka olivat tarkasti kuuntelevinaan ja sanoivat toivovansa
+sadetta yöksi.
+
+Yhtäkkiä he huomasivat lihavan herran heitä tarkastavan -- joka jäsen
+vapisi -- mutta kun tuntematon ystävällisesti myhäili, rohkaistuivat he
+hiljaa kysäsemään: onkohan Belgiaan vievällä tiellä vartijoita?
+
+-- Vartijoita siellä on; vaan menkää ensin tuon metsän läpi ja
+kääntykää sitten vasemmalle kenttäin poikki.
+
+Metsässä jylhäin puitten keskellä, äänettömässä hiljaisuudessa he vasta
+käsittivät vapautensa ja syvän mielenliikutuksen valtaamina he
+syleilivät toisiaan. Maurice nyyhkytti hermostuneesti, ja kirkkaat
+kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia. Ohi oli kiihottava
+jännitys, he olivat ylen onnellisia ajatellessaan, että kohtalo
+vihdoinkin heitä armahtaisi. He syleilivät toisiansa innokkaasti, niin
+innokkaasti, että siinä täydellisesti ilmeni se veljesrakkaus, jonka
+yhteiset kärsimykset olivat herättäneet; -- ja heidän suudelmansa oli
+suloisin ja sitovin maailmassa, suloisempi kuin kenenkään naisen, se
+oli ikuisen ystävyyden pysyvin merkki, selvin todistus, että kuuluivat
+yhteen.
+
+-- Ystävä kulta, sanoi Jean ja äänensä vapisi, hyvä on, että olemme
+täällä, vaan emme ole perillä vielä. Meidän pitää saada selvä, missä
+olemme.
+
+Maurice ei ollenkaan rajamaita tuntenut, vaan oli kuitenkin varma, että
+ei muuta kuin mennä suoraan eteenpäin.
+
+Varovasti he hiipivät metsänrinteeseen. Siellä he muistivat lihavan
+herran neuvon ja kääntyivät vasemmalle mennäksensä sänkipellon yli.
+Mutta kun he tulivat tielle, jonka molemmilla puolilla kasvoi
+poppelimetsää, huomasivat he preussiläisen vartijaston. Vartijan
+painetti välkkyi ja muutamat sotilaat, jotka istuivat maassa,
+lopettelivat syöntiään ja puhelivat. Kauhistuksissaan he kääntyivät
+metsään. Olivatkohan ne nähneet heidät? He olivat kuulevinaan ääniä ja
+askeleita, melkein kokonaisen tunnin he harhailivat risukossa ja
+tulivat aina samaan paikkaan, eivät tienneet enää ilmansuuntiakaan;
+välistä juoksivat kuin haavoitetut eläimet, välistä seisoivat ihan
+kivettyneinä ja tuskan hiki valui ruumista pitkin -- tammen olivat
+luulleet preussiläiseksi. Viimein he joutuivat samalle tielle,
+ainoastaan kymmenen askelen päähän preussiläisestä vartijasta, aivan
+lähelle sotamiehiä, jotka ratki rauhassa lämmitteleytyivät nuotiolla.
+
+-- Kova onni kuitenkin! murahti Maurice. Metsä on lumottu.
+
+Vihollinen hörösteli. Oksat risahtelivat, kiviä vierähti.
+
+-- Kuka siellä? huusi vartija. Vastaamatta pinttivät Jean ja Maurice
+pakoon. Sotamiehet tempasivat pyssynsä -- ja luotia sateli metsään.
+
+-- Tuhat tulimaista! kirosi Jean hammasta purren ja oli vähällä
+kirkaista tuskasta.
+
+Luoti oli sattunut vasempaan pohkeeseen, ja hän vaipui puuta vasten.
+
+-- Sattuiko luoti? kysyi Maurice huolestuneena.
+
+-- Jalkaan sattui... Tässä sitä nyt ollaan.
+
+Hengästyksissään he kuuntelivat, kuuluiko takaa-ajajia.
+
+Ampuminen oli tauonnut, -- kuolon hiljaisuus kaikkialla. Preussiläisiä
+ei näyttänyt haluttavan juoksenteleminen.
+
+Jean valitti, kuin yritti kohottautua. Maurice tuki häntä.
+
+-- Etkö voi astua?
+
+-- Astua? Elä sitä kysykkään!
+
+Jean oli aina niin tyyni, mutta nyt hän ihan vimmastui. Hän puristi
+kätensä nyrkkiin, hän olisi tahtonut tapella.
+
+-- Tuhat tulimaista! Ammuttaa koipeensa, silloin kuin jalkoja paraiten
+tarvitaan! Minusta ei ole enää muualle kuin leppälautalle ja
+myötävirtaan. Pelasta nokkasi sinä, yksin.
+
+Maurice hymyili.
+
+-- Elä nyt hupsi.
+
+Hän kohotti Jeania kädestä; heidänhän pitäisi rientää.
+
+Suurella vaivalla he kulkivat muutaman askeleen, pysähtyivät sitten
+taas levotonna, sillä metsän rinteessä näkyi pieni talo. Veräjä oli
+sepposelällään, talo pilkkosen pimeä ja näytti autiolta. Viimein he
+uskaltautuivat pihalle ja hämmästyksekseen löysivät sieltä satuloidun
+hevosen. Minkätähden se siellä oli, sitä he eivät saaneet selväksi.
+Kenties omistaja tulee pian taikka lienee hän tuolla pensaan takana
+kuoliaaksi ammuttuna. He eivät siitä koskaan tietoa saaneet.
+
+Mutta Mauricelle juolahti jotain mieleen; se oikein elähytti häntä.
+
+-- Kuuleppas! Raja ei ole kaukana, ja täytyyhän meillä kuitenkin olla
+opas. Mitähän jos menisimmekin Rémillyyn Fouchard enon luo? Minä tunnen
+pienimmätkin polut, niin että ummessa silminkin sinne osaan. Se oli
+sukkela tuuma. Minä nostan sinut hevosen selkään, ja Fouchard eno
+meistä kyllä huolen pitää.
+
+Ensiksi hän tarkasti Jeanin jalkaa. Siinä oli kaksi reikää. Luoti oli
+kaiketi toisesta tullut pois muserrettuaan sääriluun. Verta ei enää
+paljon vuotanut. Pohkeen ympärille hän sitoi nenäliinan hyvin lujaan.
+
+-- Pelasta henkesi yksin! Jean sanoi toistamiseen.
+
+-- Ole hiljaa, eläkä hupsi!
+
+Kun Jean oli hyvästi satulassa, tarttui Maurice ohjaksiin, ja niin
+lähdettiin. Kello oli yhdentoista paikoissa. Maurice arveli kolmessa
+tunnissa ennättävänsä perille vaikka astutellen kulkisi. Mutta mitenkä
+he pääsevät Maasin yli? Hän oli aivan toivoton. Mouzonin siltaa
+varmasti vartioitiin. Viimein hän muisti Villersin lautan ja toivoen,
+että sallimus heitä vihdoinkin auttaisi, lähti hän umpimähkään joen
+oikeaa rantaa niittyin ja peltoin poikki mainittua kylää kohti.
+
+Alussa meni kaikki hyvin. Noin neljännestunti täytyi heidän kuitenkin
+muutaman ratsuväki-vartijaston tautta piilotella erään muurin suojassa.
+Rupesi satamaan ja Mauricen oli hyvin vaikea pysytellä liejuisella
+tiellä hevosen rinnalla, joka onneksi oli säveä ja tottelevainen.
+Villersissä onnistui mainiosti: lautturi oli juuri tuonut baijerilaisen
+upseerin ja saattoi heidät paikalla toiselle rannalle. Vasta kylän
+läheisyydessä vastukset alkoivat, siellä he olivat aivan
+joutumaisillaan vartiomiesten käsiin, joita oli asetettu pitkin
+Rémillyn tietä. Heidän täytyi uudelleen palata kentälle ja kulkea
+siellä ristiin rastiin. Usein he saivat pitkiä matkoja kierrellä taikka
+pujotella pensasten ja risukkojen läpi.
+
+Jeanissa oli kuume. Melkein tiedotonna hän vaipui hevosen kaulaa vasten
+ja tarrautui molemmin käsin sen harjaan. Maurice heitti ohjakset
+käsivarrelleen ja piteli Jeania kiinni jalasta, ettei hän putoisi.
+Kaksi tuntia melkein kesti harhaileminen; hevonen kompasteli
+lakkaamatta ja oli monasti pudottaa kannettavansa. Surkea oli nähdä,
+miten hevonen horjuvin jaloin ja lian vallassa, koki pyrkiä eteenpäin,
+mies sen selässä tiedotonna, ja toinen puolikuolleena kulki vieressä,
+-- ainoastaan järkähtämätön ystävyys piti häntä vielä pystyssä. Aamu
+sarasti, ja viidettä käydessä he vihdoinkin pääsivät Rémillyyn.
+
+Pihalla asuinrakennuksen edessä, joka komeana ylvästeli Haracourtsalmen
+rannalla, asetteli Fouchard kärriin kahta edellisenä iltana
+teurastettua lammasta. Kun hän näki sisarensa pojan niin kurjassa
+tilassa, suuttui hän, ja Mauricen selitykset hän kärsimättömästi
+katkaisi. Vai niin! Vai pitäisi minun sinun ja sinun ystäväsi takia --
+syyttä pakotta -- joutua tekemisiin preussiläisten kanssa? Jumal'auta!
+silloin voisin yhtä hyvin paikalla mennä hirteen.
+
+Hän ei kuitenkaan rohennut kieltää Mauricea ja Prosperia nostamasta
+Jeania keittiön suurelle pöydälle. Jean oli yhä tunnotonna. Silvine
+juoksutti oman tyynynsä sairaan pään alle. Mutta ukko yhä vain marmatti
+-- pahahan sillä oli siinä olla -- ja miksikä he eivät jo suoraa päätä
+vieneet häntä sairashuoneeseen, jollainen onneksi kyllä oli Rémillyssä,
+vanhassa koulutalossa, kirkon luona, entisessä luostarissa -- suuri
+tilava huone.
+
+-- Sairashuoneeseen! toisti Maurice. Jottako preussiläiset
+lähettäisivät hänet terveeksi tultua Saksaan! Kaikki sairaathan ovat
+heidän. Mitä hullutuksia, eno? Minä en ole sitä varten häntä tänne
+tuonut, että antaisin hänet saksalaisille.
+
+Ukko yritti jo näyttää, mistä viisi hirttä on poikki, mutta silloin
+tuli mainituksi Henrietten nimi.
+
+-- Mitä? Henriette? kysyi Maurice.
+
+Ja nyt hän vihdoinkin sai kuulla, että hänen sisarensa oli tullut
+Rémillyyn jo toissapäivänä. Sedanissa, jossa hän oli niin onnellisena
+elänyt, ei hän miehensä kuoltua enää jaksanut olla. Hän oli tavannut
+Raucourtin lääkärin, Dalichampin, jonka entuudesta tunsi, ja tohtori
+oli häntä kehottanut kokonaan antautumaan sairaanhoitajaksi. Se oli nyt
+enää ainoa toimi, joka hänen suruaan vähänkään lievitti, niin oli hän
+sanonut. Hän asui maksusta pienessä huoneessa Fouchardin luona, ja
+vanhus katsoi häntä suopein silmin, koska hänestä hyötyi. Ukko olikin
+aina tyytyväinen, kun mistä vähänkään ansaitsi.
+
+-- Vai on sisareni täällä! sanoi Maurice. Sitä se Delaherche selvitti,
+vaikka minä en käsittänyt. No, koska Henriette kerran on täällä, niin
+on luonnollista, että mekin jäämme.
+
+Niin väsyksissä kuin olikin, meni Maurice paikalla hakemaan Henrietteä
+sairashuoneesta, jossa hän oli ollut yötä. Mutta eno-ukko yhä vain
+marisi ja päivitteli, kun ei päässyt lampaanlihaa kaupalle, ennen kuin
+oli selvittäytynyt tuosta sotilaasta -- paholaisesta.
+
+Mauricen ja Henrietten palatessa oli Fouchard tutkimassa hevosta
+tallissa, jonne Prosper oli sen vienyt. Se oli hyvin uuvuksissa, mutta
+muuten vahvarakenteinen, ja ukko näytti siitä pitävän. Hymyillen
+nuorukainen lupasi sen hänelle. Henriette vei Fouchardin vähän syrjemmä
+ja selitti, ettei Jean suinkaan tahdo mitään ilmaiseksi, ja että hän
+itse, Henriette, hoitaisi Jeania pienessä kammarissa tallin takana,
+josta preussiläiset eivät parhaalla tahdollakaan häntä löydä. Tehköön
+sitten Henriette niinkuin tahtoo, vaikka hänellä puolestaan oli syytä
+epäillä, tokko se häntä ollenkaan hyödyttää -- ja hän lähti lihoineen.
+
+Yks kaks saivat Henriette, Silvine ja Prosper huoneen kuntoon ja Jean
+kannettiin tilalle. Hän soperti muutamia sanoja, avasi silmänsä, vaan
+ei tuntenut ketään.
+
+Maurice tunsi voimansa loppuvan, kun jännittävin hetki oli ohi ja Jean
+näytti elonmerkkiä. Hän oli juuri juonut lasillisen viiniä ja söi
+lihapalasta, kun Dalichanp ajoi pihalle ollen sairashuoneeseen menossa.
+Kooten viimeiset voimansa seurasi Maurice sisartaan ja lääkäriä sairaan
+ystävänsä luo, saadaksensa varmasti tietää, miten käy.
+
+Lääkäri oli pieni, tanakka mies, suuripäinen, tukka ja parta
+harmahtava, silmät vilkkaat, suunseutu hyvänsävyinen, kasvoissa ilmeni
+lujaluonteisuus. Hän oli ruskea kuin uusi vastatervattu vene, sillä hän
+oli myötäänsä ulkona ja liikkeessä, valmiina auttamaan lähimmäisiään.
+Kunnon mies kerrassaan, vaikkei mikään erikoinen lääkärikseen, mutta
+monta hän oli auttanut pitkänä vaikutus-aikanaan.
+
+Tutkittuansa tunnotonta Jeania mutisi hän: pahoin pelkään, että jalka
+on leikattava.
+
+Se oli surullinen uutinen.
+
+Kuitenkin hän kohta lisäsi: ehkä sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä,
+mutta häntä on tuiki huolellisesti hoidettava, ja sittenkin se vie
+aikaa. Nyt on hällä sielu ja ruumis niin uupunut, että emme voi muuta
+kuin antaa hänen maata rauhassa. Katsotaan huomiseen.
+
+Hän sitoi haavan ja kääntyi sitten Mauriceen, jonka hän lapsesta oli
+tuntenut.
+
+-- Ja teille, hyvä ystävä, on parasta mennä maata.
+
+Maurice tuijotti eteensä, hän ei kuullut lääkärin sanoja. Hän oli
+ylenmäärin väsynyt. Hän ei sietänyt mitään, entinen kuumeen tapainen
+kiihotus uudistui -- kaikki surut, kaikki kärsimykset aivan sodan
+alusta risteilivät hänen mielessään. Ystävä tuossa kuolemaisillaan --
+hän itse aseetonna, alastonna, mihinkään kykenemättömänä -- siihenkö
+oli uhraavaisuus vienyt? Kurjuus lopputuloksena -- hurja halu heräsi
+hänessä -- hän tahtoi kukistaa kohtalon.
+
+-- Ei, ei, kaikki ei siltä ole lopussa, hän huudahti viimein -- ei!
+Pois täältä! Viikkokausia, kuukausmääriä Jean saa virua vuoteessa. Minä
+en voi jäädä tänne -- minä lähden täältä paikalla, heti paikalla.
+Niinhän, tohtori, niinhän? Autattehan minua, että pääsen täältä
+Pariisiin?
+
+Pelästyneenä Henriette häntä syleili.
+
+-- Mitä sinä puhut? Niin heikkona ja niin paljon kärsittyäsi! Ei ikinä!
+Minä en päästä sinua luotani. Sinä olet osasi suorittanut. Ja
+jättäisitkö, hylkäisitkö, minut, joka olen ypö yksin maailmassa?
+Sinähän olet ainoani.
+
+He itkivät kumpikin ja suutelivat toisiaan kiihkeästi: hehän olivat
+kaksoset, he rakastivat toisiansa syvemmin, hellemmin kuin sisar ja
+veli tavallisesti.
+
+Maurice tuli joka hetki yhä levottomammaksi.
+
+-- Minun _täytyy_ lähteä. Minua odotetaan, minä kuolisin tuskaan,
+jos en pääsisi täältä. Sinä et voi aavistaakkaan, mitenkä sisuksissani
+kuohuu, kun vain ajattelenkaan lepoa ja rauhaa. Tähän se ei saa loppua,
+sanon minä, meidän _täytyy_ kostaa. -- Kelle? mitä? -- Sitä en
+tiedä. Se vain on varmaa, että kaikki kärsimykset ovat kostettavat --
+muuten on mahdotonta elää.
+
+Dalichamp oli tarkasti seurannut Mauricea. hän viittasi Henrietteä
+vaikenemaan kunhan Maurice saa nukkua, niin hän varmasti rauhoittuu. Ja
+hän nukkui koko päivän, nukkui seuraavan yön, nukkui henkihieverinä
+parikymmentä tuntia. Kun hän heräsi, oli hänen päätöksensä
+järkähtämätön. Kuumetta hänessä ei enää ollut. Mutta hän oli
+alakuloinen ja levoton, sillä lepo oli niin houkutteleva.
+
+Kyynelsilmin täytyi Henrietten suostua hänen lähtöönsä. Lääkäri
+puolestaan lupasi helpottaa Mauricen pakoa. Raucourtin sairashuoneessa
+oli muuan sairaanhoitaja kuollut, Maurice pukeutui vainajan pukuun,
+käsivarteen kiinnitettäisiin punainen risti ja hän menisi Belgian
+kautta Pariisiin, sillä se tie oli vielä vartioimatta.
+
+Sinä päivänä ei Maurice talosta hievahtanut, odotti uskollisesti
+iltapimeää. Hän tuskin muuten suutaankaan avasi, kun pyytääkseen
+Prosperia mukaansa.
+
+-- Eikö enää mielenne tee preussiläisiä pehmittämään?
+
+Prosper, entinen afrikkalainen jääkäri, joka siinä aamiaisekseen leipää
+ja juustoa pisteli, vastasi veistään heilutellen: ei -- totta vie -- se
+maksa vaivaa. Olen tarpeekseni siitä saanut. Ja mitä hyötyä siitä
+ratsuväestä sitten on? Tykkien syötiksi se kelpaa, ei muuksi. Ja se
+minua monta kertaa kiukustutti, kun ei meistä sen suurempaa hyötyä
+ollut.
+
+Hän vaikeni, mutta jatkoi sitten kuitenkin, luultavasti sotilashaluaan
+kukistaakseen: ja paljonpa tuota toisekseen on nyt työtäkin. Tässä on
+heti kynnöt ja kylvämiset. Hyvähän se on taistellakin, vaan mitenkähän
+kävisi jollei maata muokattaisi? Näettehän itse, etten pääse töiltä.
+Eipä siltä, että isäntä tässä on juuri mieleinen -- tokko nähnen
+jälkeäkään palkastani -- vaan eläimet alkavat jo minuun perehtyä. Ja
+kun tänä aamuna etäältä näin tuon kirotun Sedanin, tuntui oikein
+hyvältä olla yksin ja astella auran perässä. --
+
+Hämärissä tuli Dalichamp ajokaluineen. Hän tahtoi itse saattaa Mauricen
+rajalle. Fouchard, joka oli mielissään, kun pääsi edes yhdestä, kävi
+aina maantiellä asti katsomassa oliko vahtia näkyvissä. Silvine
+sillaikaa viimeisteli Mauricen pukua.
+
+Ennen lähtöään lääkäri taas tutki Jeanin jalkaa, vaan ei vieläkään
+voinut päättää, oliko se leikattava vai ei. Sairas makasi yhä
+horroksissa, ei tuntenut ketään eikä puhunut. Maurice arveli lähteä
+jättämättä hänelle jäähyväisiä, mutta kun hän kumartui suudellakseen
+häntä poskelle, avasi Jean silmänsä, ja hänen huulensa liikkuivat.
+
+-- Lähdetkö sinä? hän kysyi hiljaa.
+
+Kaikki hämmästyivät. Jean jatkoi: minä kuulin, mitä te puhelitte,
+vaikken saattanut hievahtaakaan. Ota rahat. Ne ovat housun taskussa.
+
+Rykmentin kassan rahoista, joita jakamassa hekin olivat osallisina
+olleet, oli heillä jälellä parinsadan frangin paikoille.
+
+-- Rahat! huudahti Maurice. Paremminhan ne sinä tarvitset kuin minä,
+jolla on vielä molemmat jalat kunnossa. Kahdellasadalla frangilla
+pääsen hyvästi Pariisiin ja -- ilmaiseksihan minulta siellä henki
+nitistetään. Jää hyvästi, rakas ystävä! Kiitos kaikista monista
+avuistasi! Jollet sinä olisi kanssani ollut, olisin jo aikoja sitten
+ollut maan mustissa mullissa.
+
+Jean keskeytti hänet: Sinä et ole minulle velkaa. Preussiläisten käsiin
+olisin joutunut silloin siellä, jos et sinä olisi minua temmannut pois.
+Ja eilen viimeksi sinä minut heidän kynsistään pelastit. Sinä olet
+kahdesti maksanut. Nyt olisi minun vuoroni uhrata henkeni. Voi, miten
+olen levoton, kun et ole luonani sinä.
+
+Hänen äänensä värähteli ja silmät kyyneltyivät.
+
+-- Jää hyvästi, rakas ystävä!
+
+He suutelivat toisiaan ja siinä niin kuin eilesessäkin suudelmassa,
+metsässä siellä, ilmeni syvä rakkaus, jonka yhteiset vaarat, yhteiset
+vastukset olivat herättäneet, ja joka oli heidät yhdistänyt lujemmin
+kuin tavallinen vuosikausia kestävä ystävyys. Unettomat yöt, päivät,
+jolloin eivät suupalaa saaneet maistaa, lakkaamatta uhkaava kuolema --
+kaikki suli hellyyteen. Kun kaksi sydäntä on niin kokonaan sulautunut,
+niin ne eivät koskaan voi erota. Suudelma metsässä oli täynnä toivoa,
+-- nyt eronhetken tuskallista kaihoa. Tokko he koskaan enää näkisivät
+toisiaan? Ja milloin? Surunko, ilonko hetkenä?
+
+Dalichamp istui jo kieseissään ja huusi Mauricea. Rajusti syleili hän
+Henrietteä, joka kyyneleitä niellen kalmankalpeana häntä katseli.
+
+-- Veljeni minä sinun huostaasi jätän -- hoida häntä hyvästi! Rakasta
+häntä niinkuin minäkin olen häntä rakastanut.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Suuri huone, seinät valkaistut -- ennen oli sitä käytetty
+hedelmäsäiliönä; vieläkin siellä tuntui omenain ja päärynäin haju.
+Rautasänky, maalaamaton pöytä ja kaksi tuolia, sitä paitsi vanha
+puukaappi, kaikki maailmankokoisia -- siinä huoneen kalusto. Siellä oli
+niin rauhallista ja hiljaista; silloin tällöin kuului viereisestä
+tallista kumeata ääntä, hiljaista kaviolla kuoputtamista ja ynymistä
+navetasta. Päivä paistoi kirkkaasti etelään päin olevasta ikkunasta,
+josta näki pienen kummun ja kaistaleen peltoa. Ei yksikään ihminen edes
+aavistanut, että siellä oli huone ja huoneessa pakolainen.
+
+Henriette järjesti ja määräsi kaikki. Epäluuloja poistaakseen ei hän
+sallinut muiden kuin lääkärin käydä Jeanin huoneessa. Kutsumatta ei
+Silvinekään saanut sinne mennä. Aikaiseen aamusella Henriette ja
+Silvine siivosivat huoneen, joka päivän aikaan oli kuin teljetty. Jos
+sairas öisin jotain tarvitsi, koputti hän seinään, sillä Henriette
+nukkui viereisessä huoneessa. Viikkomääriä oli Jean elänyt alituisessa
+hurakassa, yhtäkkiä oli hänet ikäänkuin temmattu maailmasta eikä hän
+nähnyt muita kuin hiljaisen, nuoren naisen, joka kuulumattomin askelin
+huoneessa liikkui häntä vaaliessaan. Henriette oli nyt aivan sen
+näköinen, jollaisena Jean ensin oli nähnyt hänet Sedanissa! hento
+vartalo, kasvonpiirteet hienot, suurenlainen suu, tukka kaunis ja
+vaalea kuin tuleentunut ohrantähkä, silmänluonteessa sama sanomaton
+hyväntahtoisuus.
+
+Kuume oli ensi päivinä niin kova, että Henriette tuskin hetkeksikään
+saattoi vuoteen vierestä poistua. Dalichamp tuli joka aamu Jeania
+katsomaan, hakien muka Henrietteä sairashuoneesen. Luoti oli poissa,
+vaan se oli musertanut sääriluun. Lääkäri ihmetteli, kun haava ei
+ottanut parantuakseen, hän pelkäsi, että hänen kenties pitäisi sahata
+jalka luusirun tautta, jota koettimella ei saanut pois. Jeanillekin hän
+oli siitä puhunut -- mutta ei, ei! ennemmin kuolla paikalla kuin elää
+loppuikänsä raajarikkona. Vielä jonkun aikaa aikoi lääkäri katsastaa
+haavaa, pani siihen kummiputken märänvuodon takia, kasteli liinannukkaa
+öljypuun öljyssä ja karbolivedessä ja sitoi sillä haavan. Hän ilmoitti
+kuitenkin että paraneminen käypi hitaasti, jollei erityisiin toimiin
+ryhdytä. Toisella viikolla kuume sentään väheni ja sairas oli muutenkin
+parempi, mutta hänen täytyi olla aivan liikahtamatta vuoteessaan.
+
+Jean ja Henriette perehtyivät toisiinsa pian. Tuntuipa kuin he aina
+olisivat olleet ja tulisivat olemaan yhdessä. Kaikki lomahetkensä
+vietti Henriette Jeanin luona, syötti ja juotti häntä säännöllisesti,
+auttoi ja hoiti, miten paraiten taisi. Joskus he puhelivat, vaan
+useimmiten, varsinkin ensi päivinä, olivat ääneti. Ikävä heillä ei
+ollut milloinkaan; he kaipasivat hiljaista elämää, tarvitsivat lepoa ja
+rauhaa kumpikin, niin hyvin sairas Jean muserrettuine jalkoineen kuin
+surupukuinen Henriette, jonka suru ei vielä ollut hälvennyt.
+
+Ensi alussa Jeania vähän ujostutti, Henriettehän oli niin paljon
+etevämpi häntä, joka oli vain talonpoika ja sotamies ja tuskin osasi
+lukea ja kirjoittaa. Mutta hän rauhoittui, kun näki Henrietten
+kohtelevan häntä vertaisenaan; hän rohkeni keskustella ja oli niinkuin
+ennenkin älykäs ja teräväjärkinen. Ihmeekseen hän älysi, ettei ollut
+niinkään pöllömäinen. Olikohan se seurauksena tuosta inhottavasta
+elämästä, jota hän kaksi kuukautta oli viettänyt? Olivatkohan kaikki
+ruumiin ja sielun kärsimykset olleet hänen edukseen? Mutta enimmän hän
+kuitenkin hämmästyi kun huomasi, ettei Henriette juuri ollut häntä
+oppineempi. Äitinsä oli kuollut aikaiseen, hänen täytyi hoitaa taloutta
+eikä hänellä ollut aikaa lukea ja tutkia, kuin oli huolta pidettävä
+isoisästä, isästä ja veljestä eli "kolmesta herrastaan" niinkuin hän
+tavallisesti heitä nimitti. Sisältäluku, kirjoitus, oikeinkirjoitus ja
+luvunlasku -- siinäpä ne hänen tietonsa melkein olivatkin.
+
+Pieni ja vaatimaton hän oli, elämän tavalliset, jokapäiväiset toimet
+häntä miellyttivät. Mutta hänen hyväntahtoisuutensa, auliutensa, hänen
+tahdonlujuutensa -- ne ne vaikuttivat Jeaniin.
+
+Mauricesta he usein puhuivat. Mauricen tähden Henriette Jeania niin
+uskollisesti hoiti. Mitä enemmän hän oppi tuntemaan tuota
+teeskentelemätöntä, vakavaa nuorukaista, sitä kiitollisempi hän oli
+saadessaan hoitaa häntä, Mauricen ystävää ja veljeä, ja kiitollisuus
+muuttui ystävyydeksi. Ja Jean -- niin, hänen kiitollisuudellaan ei
+rajoja ollut, hän olisi tahtonut suudella Henrietten kättä, joka kerran
+kun se hänelle liemikupin ojensi. Päivä päivältä heidän ystävyytensä
+kasvoi, sama yksinäisyys, samat surut heitä yhdistivät. Ja kun he
+olivat muistelleet menneitä aikoja ja Henriette kysellyt heidän
+hirveistä kärsimyksistään Reimsin ja Sedanin välillä, uudistuivat aina
+samat kysymykset: mitähän Maurice nyt teki? Miksikä hän ei
+kirjoittanut? Olikohan Pariisista mahdotonta lähettää mitään tietoja?
+Yhden ainoan kirjeen he olivat saaneet -- sen oli hän kirjoittanut
+Rouenissa neljäntenä päivänä lähtönsä jälkeen -- ja aivan lyhyesti
+mainitsi siinä tulleensa äskettäin kaupunkiin pitkiä matkoja
+kierrettyään ja aikovansa Pariisiin. Viikkokauteen eivät he olleet
+hänestä mitään kuulleet.
+
+Aamuisin kun Dalichamp oli haavan puhdistanut ja sitonut, jäi hän
+hetkiseksi sinne puhelemaan. Toisinaan hän tuli iltasellakin ja viipyi
+silloin kauvemmin, kertoen uusista mullistuksista, jotka horjuttivat
+Ranskaa perustuksia myöden. Hän oli ainoa, joka heille toi tietoja
+maailman menosta.
+
+Lääkäri oli harras isänmaan ystävä, johon kipeästi koski jokainen
+kärsitty tappio. Hän ei puhunutkaan muusta kuin preussiläisistä, jotka
+Sedanin taistelun jälkeen olivat levinneet yli koko Ranskan kuin
+aaltoileva meri. Joka päivä tuli uusia surusanomia. Allapäin hän sängyn
+vieressä istua nuukotti ja väristen kertoi, miten olot päivä päivältä
+pahenivat. Usein oli hänellä taskut täynnä belgialaisia sanomalehtiä,
+jotka jätti heille luettavaksi. Viikkojen kuluttua vasta kajahti
+sairaan huoneeseen tieto onnettomuuksista, ja yhteinen suru, yhteinen
+huoli yhdisti hoitajan ja sairaan aina lähemmäksi.
+
+Sellaisesta vanhasta sanomalehdestä Henriette kerran luki Jeanille
+Metzin suuresta taistelusta, jota oli kestänyt kolme päivää. Uutinen
+oli viiden viikon vanha, mutta hän ei ollut kuullut siitä ja kuunteli
+sentähden raskaalla mielellä. Huoneessa oli niin hiljaista, Henriette
+luki hieman laulavalla äänellä niinkuin koulutyttö, lausuen tarkasti
+joka tavuun -- Jean näki koko surullisen tapahtuman selvästi silmäinsä
+edessä. Fröschwillerin ja Spichernin taistelujen jälkeen, jolloin
+ensimmäinen osasto vei viidennen mukanaan turmioon, olivat toiset
+Metzin ja Bitschin välille asetetut joukot epäröidessään joutuneet
+viimein samaan tappion mylläkkään ja kokoutuneet leirin yläpuolelle
+Moselin oikealle rannalle. Siten oli kallista aikaa hukattu, sen sijaan
+että olisi kiirehditty peräytymään Pariisiin ja vältetty monta
+surkeutta! Keisari oli jättänyt päällikkyyden marsalkka Bazainelle,
+jolta nyt voittoja toivottiin. Silloin 14 päivänä syttyi Bornyn
+tappelu. Samana hetkenä, jolloin sotajoukko oli päättänyt mennä
+vasemmalle rannalle, hyökkäsi vihollinen; ranskalaisten oli
+taisteltava kahta saksalaista sotajoukkoa vastaan, Steinmetzin, joka
+järkähtämättömänä seisoi ihan uhatun varustuksen edessä, ja Fredrik
+Kaarlen, joka ylempänä oli mennyt joen yli ja marssi nyt joen vasenta
+rantaa sulkemaan Bazainelta tietä Ranskaan. Kolmen aikaan iltapäivällä
+taistelu alkoi. Ranskalaiset pysyivät asemassaan, mutta voitosta ei
+hyötyä ollut, sillä sotajoukon täytyi toimetonna pysyä Moselin
+molemmilla rannoilla, sillä välin kuin toinen saksalaisten armeijoista
+ympäröi heidät.
+
+16:na taisteltiin Rézonvillessä. Kaikki osastot olivat nyt vihdoinkin
+vasemmalla rannalla, kolmas ja neljäs olivat vain myöhästyneet, sillä
+Etainin ja Mars-la-Toursin teitten risteyksessä oli hirmuinen tungos,
+sitten kun preussiläisten ratsu- ja tykkiväki, uhkarohkeasti rynnäten,
+oli jo aamusella sulkenut tiet.
+
+Taistelu oli vitkallista ja määrätöntä. Kello kahteen mennessä oli
+Bazaine hyvästi voittanut kourallisen sotilaita, jotka hänen tiellään
+olivat: -- mutta hän kärsi tappion ja syynä siihen oli hänen
+selittämätön pelkonsa, että tie Metziin häneltä katkaistaisiin. Tuima
+tappelu levisi yli laaksoin ja kukkulain. Rintamaa ja sivua kohti
+hyökkäsi vihollinen, ranskalaiset eivät rynnänneet eteenpäin ja
+antoivat sillaikaa preussiläisille tilaisuutta koota voimansa, siten
+edistäen vihollisen suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli pakottaa
+heidät vetäytymään toiselle puolelle jokea.
+
+18 päivänä vihdoin oli viimeinen Saint-Privatin taistelu, jossa
+hyökkäysrintama oli kolmetoista kilometriä pitkä. 200,000 saksalaista
+ja 700 kanuunaa hyökkäsi 120,000 ranskalaista ja ainoastaan 500
+kanuunaa vastaan. Saksalaiset ryntäsivät Ranskasta, ranskalaiset
+Saksasta päin; näytti siltä kuin preussiläiset sinkahuttaisivat
+ranskalaiset pois heidän omasta maastaan. Kello kahdesta asti riehui
+mitä hurjin tappelu, preussiläinen kaarti ajettiin pakoon ja
+hajoitettiin. Bazaine oli kauvan voittopuolella, sillä vasen kylki oli
+vastustamaton, mutta illempana täytyi heikomman oikean sivun hirveän
+verilöylyn perästä jättää Saint-Privat, ja se vei mukanaan koko
+sotajoukon. Se oli voitettu, sen täytyi peräytyä Metzin muurien
+turviin, jossa se nyt oli kuin rautavyön ympäröimänä. Jean keskeytti
+Henrietteä lakkaamatta: niin, niin! ja me kun odotimme Bazainea aina
+Reimsistä lähdöstä asti!
+
+Sitten luki Henriette marsalkan kirjelmän 19 päivältä, jossa hän puhuu
+peräytymisen jatkamisesta, saman kirjelmän, josta oli seurannut
+Châlonin armeijan eteenpäin marssiminen. Sitten, mutta vasta 27:nä, kun
+oli saanut tiedon apujoukon tulosta, oli hän kyllä ponnistellut, mutta
+niin laimeasti vieläkin, että Metzin joukko syyskuun ensimäisenä
+päivänä -- samana, jolloin Châlonin armeija peräti voitettiin Sedanissa
+-- voimattomana peräytyi ... ja Ranska sen menetti. Marsalkasta, joka
+siihen asti oli ollut keskinkertainen päällikkö -- ja joka teitten
+vapaina ollessa ei ollut pyrkinyt eteenpäin, tulisi voimakkaimpain
+sotajoukkoin ympäröimänä ja valtiollisten mietteittensä valtaamana
+salaliittolainen ja petturi.
+
+Mutta niissä sanomalehdissä, joita Dalichampilla oli mukanaan, oli
+Bazaine yhä suuri mies ja urhoollinen soturi, jolta Ranska pelastustaan
+toivoi. Jean luetutti Henriettellä kahteen kertaan saman asian,
+saadaksensa oikein selville, kuinka kolmas saksalainen armeija Preussin
+kruununprinssin johtamana oli voinut heitä ajaa takaa sillaikaa kun
+ensimmäinen ja toinen Metziä piirittivät, molemmat yhtä suuret ja
+tarpeeksi heillä kanuunia, että hyvin olisivat voineet erottaa
+neljännen armeijan, jota Saksenin kruununprinssi johti. Kun Jean
+sairasvuoteellaan vihdoin oli saanut kaikki selväksi, koetti hän toivoa
+parasta.
+
+-- Vai niin! Siksikö niin kävi, ettemme me olleet kylliksi voimakkaat.
+Mutta tässähän ovat numerot, Bazainella oli 150,000 miestä, 300,000
+kivääriä ja enemmän kuin 500 kanuunaa; hän aikoo varmaankin tehdä
+heille aika kepposen.
+
+Henriette nyökäytti päätään ja oli olevinaan samaa mieltä, ettei Jeania
+pahoittaisi. Hän ei voinut tarkoin seurata sotajoukkoin kulkua, mutta
+hänestä tuntui, että onnettomuutta ei käynyt välttäminen. Hänen äänensä
+oli sointuisa ja tyyni kuten tavallisesti, hän olisi tuntikausia voinut
+lukea vain häntä huvittaakseen. Mutta toisinaan kun hän luki
+verilöylyistä, ääni petti ja kyyneleitä kohosi silmiin. Hän muisti
+miehensä, joka oli ammuttu ja jota baijerilainen upseeri oli muuria
+vasten potkinut.
+
+-- Jos se teihin niin koskee, sanoi Jean hämmästyneenä, niin elkää
+lukeko niistä.
+
+Henriette tointui paikalla ja sanoi hiljaisesti ja ystävällisesti: ei,
+ei. Suokaa anteeksi; minä vakuutan, että se minuakin huvittaa.
+
+Muutamana iltana lokakuun alussa kun ulkona oikein myrskysi, hän palasi
+sairashuoneesta ja sanoi liikutettuna: kirje Mauricelta. Tohtori sen
+äsken minulle antoi.
+
+Yhä levottomammiksi he olivat tulleet, kun Mauricesta ei mitään
+kuulunut, varsinkin sitten, kun toista viikkoa takaperin huhu kertoi,
+että Pariisi oli kokonaan sulettu. Vapisten he odottivat häneltä
+tietoja. Minne hän oli Reimsistä joutunut? Nyt se selvisi, sillä kirje,
+jonka hän Pariisista oli lähettänyt Dalichampille 18 päivänä, siis
+samana, jolloin viimeinen juna lähti Havreen, oli äärettömästi
+kierrellyt ja ihmeitten ihme, että se viimeinkin joutui omistajansa
+käsiin.
+
+-- Voi, sinä rakas ystävä! huudahti Jean riemuissaan. Lukekaa se
+paikalla, lukekaa!
+
+Tuuli kiihtyi, ikkunat ruskivat aivan kuin niitä olisi ulkoapäin irti
+kiskottu. Henriette oli pannut lampun sängyn viereen pöydälle ja
+alotti; hän istui niin lähellä Jeania, että hänen tukkansa melkein
+nuorukaiseen koski. Niin lämmin ja hyvä oli olla rauhaisassa huoneessa
+-- ja myrsky raivosi ulkona.
+
+Kirje oli kahdeksan sivua pitkä. Ensin Maurice mainitsi, että hänet
+heti tultuaan 16 päivänä, oli kirjoitettu linjarykmenttiin, jota
+tahdottiin lisätä. Palavalla innolla hän sitten kertoi, mitä oli
+saanut tietää kuukauden kauheista tapahtumista. Weissenburgin ja
+Fröschwillerin tappiot olivat säikähdyttäneet kerrassaan Pariisin. Kun
+mielet tyyntyivät, heräsi uusia houreita, toivo kostaa, puhuttiin
+Bazainen ylipäällikkyydestä, huhuttiin voitosta, yleisestä kapinasta,
+preussiläisistä, joista ministeritkin puheissaan mainitsivat. Ja
+yhtäkkiä tuli kamala tieto syyskuun 3 päivänä niinkuin salama
+kirkkaalta taivaalta: toiveet haihtuivat kuin tuhka tuuleen, pahaa
+aavistamatta, virkeä ja iloisa kaupunki oli kuin kuollut. Pois
+keisarius! kaikuivat huudot samana iltana, jolloin Jules Favre
+lyhyessä, kauheassa yöllisessä kokouksessa vaati kansan nimessä
+keisariuden hävittämistä. Seuraavana päivänä oli kaikki kukistunut,
+toisen keisarikunnan olivat sen omat teot murskanneet pirstaleiksi.
+Koko kaupunki oli liikkeessä, ihmisvirta täytti Konkordian torin, jota
+pyhäpäivän kirkas aurinko valaisi, joukko tulvasi kohti lakia-laativan
+kokouksen rautaristikkoja, joita kourallinen sotilaita, kiväärit
+kädessä, suojeli, särki portit, ryntäsi kokoushuoneeseen, josta Jules
+Favre, Gambetta ja muut vasemmistolaiset lähtivät Hôtel de Villeen
+julistamaan Ranskaa tasavallaksi. Sillaikaa avattiin Louvressa pieni,
+Saint-Germain-l'Auxerroisin torille päin oleva takaovi raolleen ja
+sieltä pujahti hallitsija-keisarinna mustassa puvussa, yhden ainoan
+ystävän seuraamana; he vapisivat molemmat, pyrkivät pakoon ja
+hyppäsivät ajurin kärriin, joka vei heidät pois Tuilerieain linnasta,
+jossa ihmistulva nyt samoili. Samana päivänä Napoleon III lähti
+Bouillonin ravintolasta, jossa hän oli viettänyt ensimmäisen yönsä
+matkalla Wilhelmshöheen maanpakolaisuuteen.
+
+Vakavana Jean keskeytti Henrietten: meillä on siis nyt tasavalta? No,
+jos se vain auttaa meitä löylyttämään preussiläisiä, niin...
+
+Hän pudisti päätään, talonpoikana ollessa oli häntä tasavallalla
+peloteltu. Eikä hänestä sota-aikana muutenkaan ollut eripuraisuus
+mieleen. Mutta muutos siinä kaiketi täytyi tulla, koska keisarikunta
+oli niin parantumatonta mätää eikä sitä kukaan enää tahtonut.
+
+Henriette luki kirjeen loppuun. Viimeisillä sivuilla oli tietoja
+saksalaisten lähestymisestä. 13 päivänä, samana siis, jolloin
+hallituksen ja kansallisen puolustuksen valiokunta muutti Toursiin,
+oli nähty vihollisen Pariisin itäpuolella saapuvan aina Lagnyyn
+asti. 14 ja 15 päivänä ne olivat aivan lähellä, Creteilissä ja
+Joinville-le-Pontissa. Mutta 18 päivän aamuna, jolloin Maurice
+kirjoitti, ei hän vielä näyttänyt uskovan Pariisin täydellistä
+piiritystä, häntä elähytti vieläkin kerran toivo, hänestä oli
+piiritysyritys julkeaa, uhkarohkeaa ja kolmessa viikossa se kylläkin
+päättyisi, hän luotti apujoukkoihin, joita maaseuduilta lähetettäisiin,
+puhumattakaan Metzin armeijasta, joka jo Verdunin ja Reimsin kautta oli
+tulossa. Mutta vahva rautavyö oli kietonut Pariisin ja erottanut sen
+muusta maailmasta, jättiläisvankila se nyt oli, jossa kaksi miljoonaa
+elävää olentoa nääntyi -- ei niin sanaa sieltä päässyt muuhun Ranskaan.
+
+-- Voi hyvä jumala; huoahti Henriette masentuneena. Kuinka kauvan tätä
+kestää? Tokko enää milloinkaan saamme häntä nähdä!
+
+Tuulen puuska tärisytti vanhaa taloa. Kova talvi oli tulossa. Mitä
+saavatkaan sotilasraukat kärsiä, joitten ruuatta ja juomatta täytyy
+pakkasessa taistella!
+
+-- Mauricen kirjehän on elähyttävä, sanoi Jean. Ja olipa hyvä, että
+vihdoinkin saimme hänestä tietoja. Ei saa olla toivoton.
+
+Vähitellen lokakuun pilviset, synkät päivät kuluivat; kun tuuli
+laimeni, vetäysi taivas yhä synkempään pilveen. Jeanin haava parani
+hyvin hitaasti. Lääkäri ei vielä voinut ottaa putkea haavasta, ja
+sairas, joka oli hyvin heikoksi mennyt, kielsi jyrkästi leikkaamisen,
+hän ei tahtonut tulla raajarikoksi.
+
+Odotus ja levottomuus teki olon tukalaksi tuossa pienessä huoneessa,
+jonne tiedot etäisenä kuminana tunkeutuivat kuni tuskallisessa unessa.
+Inhottava sota, verilöylyt ja tappiot jossakin kaukana, ei varmasti
+tiedetty missä, ja onnettoman isänmaan valitukset ja kärsimykset
+kuuluivat sinne hiljaa vain. Ja tuuli karisteli lehdet puista, taivas
+oli synkänharmaa, kenttä eloton ja kovaa talvea ennusti variksien
+inhakka rääkyminen.
+
+Tavallisimpia puheaineita oli sairashuone, jossa Henriette oli kaiken
+ajan, mitä ei Jeanin luona. Kun hän iltasella palasi, kyseli Jean
+päivän tapahtumia ja Henriette ne tarkasti kertoi, sillä se olikin
+ainoa, joka huvitti häntä. Jean tunsi siten kaikki sairaat, tiesi,
+ketkä paranivat, ketkä eivät.
+
+-- Poikaparat! sanoi Henriette aina. Poikaparat!
+
+Sairashuone ei ollut enää taistelujen keskellä, jossa veri virtana
+vuoti; siinä sai nyt kokea sairaalan kaikki surkeudet, tautia ja
+kuolemaa, hitaasti elpyviä ja alituisesti kuoleman kanssa kamppailevia.
+Dalichampilla oli ollut paljon vaivaa saadakseen sänkyjä ja
+makuuvaatteita, ja sairasten elatus -- leipää, lihaa ja kuivattuja
+kasviksia -- puhumattakaan siteistä ja kääreistä, teki hänestä
+ihmettentekijän. Preussiläiset, jotka olivat Sedanin sairashuoneen
+anastaneet, eivät antaneet hänelle mitään, eivät edes nukutusainetta,
+jota hänen sitten Belgiasta asti täytyi haalata. Ja kuitenkin -- hän
+oli yhtä auliisti ottanut hoidettavakseen saksalaisia kuin
+ranskalaisiakin, ja vieläpä toistakymmentä baijerilaistakin, jotka hän
+Bazeillesissa oli pelastanut. Vihollisjoukkoin sotilaat, jotka hurjasti
+olivat toisiaan raadelleet, lepäsivät nyt sovinnossa vieretysten.
+Kauheus ja suru asustivat Rémillyn vanhan koulutalon saleissa, joissa
+kummassakin oli viisikymmentä vuodetta!
+
+Vielä kymmenen päivää taistelun jälkeen oli sinne tuotu haavoitettuja,
+joita jostain nurkasta oli löydetty. Neljä oli jäänyt muutamaan autioon
+huoneeseen Balaniin ilman lääkärin apua eikä tiedetty, miten ne olivat
+hengissä pysyneet -- ehkä joku naapuri oli niitä armahtanut -- niiden
+haavoissa madot ihan vilisivät, ne olivat nyt kuolleet veren
+myrkytykseen. Sepä se vuoteita tyhjensi. Ovessa löyhähti jo vastaan
+luumädän tukauttava haju. Putkista tippui pahalle haisevaa visvaa.
+Usein täytyi leikkaus uusia ja kaivaa haavasta luusiruja, joista ei
+kukaan ollut tiennyt. Nääntyneinä ja kuihtuneina kurjaset kärsivät
+kauheita tuskia. Voimattomina muutamat makasivat päiväkaudet selällään,
+melkein hengittämättä, silmät ummessa, luomet jo mustuneet kuin
+kuolleella. Toiset eivät silmän täyttä nukkuneet, kieriskelivät
+levotonna vuoteellaan, kylmä hiki valui ruumista pitkin ja olivat niin
+ärtyisiä kuin järkensä kadottaneet. Mutta samapa se, olivatko sairaat
+raivoja vai tyyniä, heidän päivänsä olivat luetut, niin pian kun kuume
+heihin tarttui, myrkky vei voiton, lensi toisesta toiseen, tempasi
+heidät vastustamattomasti manalan majoihin.
+
+Kurjinta oli kuitenkin kuolemaan tuomittuin huoneessa, jossa punatauti,
+lavantauti ja isorokko raivosivat. He huusivat ja kirkuivat houreissaan
+ja istuivat vuoteillaan kuin aaveet. Toisten keuhkoissa oli vika ja he
+rykivät armottomasti. Muutamat herkiämättä ulvoivat ja tyyntyivät vasta
+sitten kun haavoja kylmällä vedellä valeltiin. Kääreitten muuttohetkeä
+levottomasti odotettiin, silloin vuoteet tuuletettiin ja ruumis, joka
+pitkällisestä makaamisesta oli ihan kangistunut jäähtyi ja pääsi vähän
+liikkeelle. Mutta sitä hetkeä kammoksuttiinkin, sillä ei mennyt
+päivääkään, jolloin ei lääkäri sidettä avatessaan olisi haavassa
+huomannut mustanpuhuvia pilkkuja -- kylmänvihoja. Seuraavana päivänä
+leikkaus -- taas poikkisahattu käden tai jalan tynkä. Joskus meni koko
+jäsen pala palalta. Silloin oli koko mies täynnä mustia lavantaudin
+pilkkuja -- raivon huumaamana hänet vietiin kuolemaan tuomittujen
+huoneeseen, jossa hän henkensä heitti; ruumis oli jo kuollut ennen kuin
+hengenlähtö alkoi.
+
+Joka ilta sairashuoneesta palattuaan ja Jeanin kysymyksiin vastattuaan
+lausui Henriette: Poikaparat! Poikaparat!
+
+Yhäti samat tiedot, sama kurjuus tuossa helvetissä. Olkapää oli
+nuljautettu sijoiltaan, jalka leikattu, käsivarsi sahattu, mutta
+estäytyisikö siltä visvanvuoto tai luumätä? Taikka oli taaskin joku
+haudattu, useimmiten ranskalainen, joskus saksalainen. Ei mennyt
+päivääkään, jolloin ei sairashuoneesta olisi hämärissä pujahtanut
+neljästä laudasta kyhätty ruumisarkku, jota yksi ainoa sairaalan
+sotilas seurasi ja usein Henriette itse katsomaan, ettei häntä koiran
+tavalla maahan pantaisi.
+
+Rémillyn hautausmaahan oli kaksi uutta hautariviä kaivettu ja siinä
+lepäsivät rinnatusten saksalaiset vasemmalla, ranskalaiset oikealla --
+hauta heidät sovitti.
+
+Muutamat haavoitetut Jeania miellyttivät, vaikkei hän ollut heitä
+nähnytkään. Hän kyseli aina heistä.
+
+-- No, kuinkas "pikku-raukka" tänään jaksaa?
+
+Se tarkoitti pientä ratsumiestä, viidennen linjan rykmentin sotilasta,
+joka vapaaehtoisena oli sotaväkeen mennyt eikä vielä ollut
+kahdenkymmenen ikäinen. Häntä sanottiin "pikku-raukaksi", koska hän
+aina itseään siksi nimitti. Hänen äitinsä oli sen nimen antanut. Hänen
+tilansa oli todellakin surkea, sillä hän oli kuolemaisillaan
+keuhkopussintulehdukseen, jonka vasemmassa kylessä oleva haava oli
+vaikuttanut.
+
+-- Voi poikaparkaa, sanoi Henriette, joka oikein äidillisesti häntä
+hoiti. Hän ei voi hyvin, hän on koko päivän rykinyt. Sydäntäni vihloo
+sitä kuullessa.
+
+-- Entäpä karhunne, Gutmann, jatkoi Jean hieman hymyillen. Tokko
+lääkäri toivoo hänen parantuvan?
+
+-- Kenties hän voittaa taudin; mutta kauheita tuskia hän kärsii.
+
+Kumpikaan ei voinut puhua Gutmannista vetämättä suutansa hymyyn, vaikka
+häntä säälivätkin. Kun Henriette ensimmäisenä päivänä tuli sairaalaan,
+oli hän hämmästyksekseen tuntenut sotilaan samaksi punapartaiseksi,
+sinisilmäiseksi, leveänenäiseksi baijerilaiseksi, joka Bazeillesissa
+kantoi hänet pois, kun hänen miehensä ammuttiin kuolijaaksi. Mieskin
+tunsi hänet, vaikkei hän voinut puhua; niskaan tunkeutunut luoti oli
+repäissyt häneltä puolet kielestä. Parina päivänä oli Henriette ihan
+värissyt, kun hänet näki, mutta oli lauhtunut sittemmin, kun huomasi,
+miten miehen toivoton, ystävällinen katse häntä seurasi. Eiköhän tuo
+baijerilainen ollutkaan enää sama kummitus, jonka tukka ja parta olivat
+veriset ja jonka silmät pyörivät päässä hurjasti, sama, jota hän ei
+mielestään voinut poistaa? Hän oikein pakotti itsensä muistamaan miehen
+kauheita kasvoja, kun näki tuon onnettoman kärsivällisenä ja
+hyvänsävyisenä kestävän kauheita tuskia. Se oli tavatonta, koko
+sairaalassa se herätti sääliä. Oliko hänen nimensä Gutmann, ei
+tiedetty, mutta ne olivat ainoat tavut, mitkä hän epäselvästi voi
+lausua. Luultiin häntä naineeksi mieheksi ja että hänellä oli lapsia.
+Hän ymmärsi muutamia sanoja ranskaa, sillä joskus hän vastasi päätään
+nyykäyttäen. Nainut? Niin, niin. Lapsia? On, on. Kun hän muutamana
+päivänä näki jauhoja, liikutti hän kättään niin omituisesti, että
+arveltiin häntä mylläriksi. Mutta siinä kaikki. Missä hänen myllynsä
+oli? Missä Baijerin kolkassa vaimo ja lapset nyt itkivät? Kuolisiko hän
+tuntematonna? Ja vaimo ja lapset ikuisesti häntä siellä odottaisivat?
+
+-- Tänään, kertoi Henriette muutamana iltana, heitti Gutmann mulle
+lentomuiskuja. Nyt en enää koskaan anna hänelle juomista sitä kertaa
+ettei hän suutele kättäni ja silmät loistavat kiitollisuudesta. Elkää
+naurako ... kauheata on olla noin melkein kuin elävänä haudattu.
+
+Lokakuun lopulla Jean alkoi parata. Lääkäri suostui ottamaan pois
+kummiputken, vaikka hän vielä oli levoton, ja haava näkyi hyvin pian
+arpeutuvan. Sairas sai jo liikkua, hän käveli tuntikausia edes takaisin
+huoneessa tai istui ikkunan vieressä ja katseli synkkänä pilvien
+kulkua. Mutta sitten tuli ikävä, hän puhui paljon siitä, että
+hankittaisiin hänelle työtä, joten hän taloa hyödyttäisi. Salaisena
+huolena hänellä oli aineellinen puoli, sillä hän hyvin ymmärsi, että
+kaksisataa frangia oli hyväksikin kulunut niinä kuutena viikkona.
+Henriette se varmaankin maksoi Fouchardille, muuten hän ei olisi
+hyvällä tuulella. Se kiusasi häntä eikä hän rohennut siitä puhua
+Henrietten kanssa. Oikein hänestä helpolta tuntui, kun sovittiin, että
+häntä sanottaisiin Fouchardin toiseksi rengiksi, joka Silvinen kanssa
+teki sisätyöt ja Prosper hoiti maanviljelystä.
+
+Vaikka ajat olivat tukalat, oli toinen renki kuitenkin tarpeen. Koko
+paikkakunta oli hävityksen partaalla, mutta Fouchard ukon lihakauppa
+oli niin onnistunut, että hän nyt teurasti kolme, neljä kertaa niin
+paljon eläimiä kuin ennen. Kerrottiin, että hän elokuun 31 päivästä
+lähtien oli tehnyt hyviä kauppoja preussiläisten kanssa. Ukolla, joka
+30 päivänä pyssy kädessä oli varjellut oveansa seitsemänneltä
+osastolta, kieltäytynyt myömästä palaakaan ja vakuuttanut, että talo
+oli typötyhjä, hänellä oli 31 päivänä ollut kaupan kaikenlaista kalua,
+kun ensimmäinen vihollinen niille main tuli. Uskomattomia säästöjä oli
+hän kellarista kantanut ja ajanut kotiin suuria eläinlaumoja
+tuntemattomista kätköistään. Siitä päivästä oli hän saksalaisten
+sotajoukkoin lihanhankkijoita ja ihmeteltävän taitava saamaan tavaransa
+hyvään hintaan myödyksi. Paljon kärsivät toiset voittajan röyhkeydestä,
+mutta hän ei ollut vielä koskaan antanut hyppysellistäkään jauhoja,
+suun täyttäkään viiniä tai lihaa muuten kuin rahasesta rahasta. Siitä
+puhuttiin Rémillyssä paljonkin -- hävitöntä se oli, että niin menetteli
+mies, jonka poika juuri oli sodassa kaatunut, ei edes haudasta
+välittänyt, vaan antoi Silvinen sitä hoitaa. Mutta hyvät rahat hän
+ansaitsi, sillaikaa kuin toisilla oli pujottelemista. Ilkeästi hän vain
+hartioitaan kohautteli ja naurahteli tapansa mukaisesti: isänmaan
+ystävä, isänmaan ystävä! Olen yhtä hyvä isänmaan ystävä kuin joku
+toinenkin. Onko se isänmaallista, että syötetään preussiläiset maksutta
+kypikylläisiksi? Minä heillä kaikki maksatan. Tottapahan tuota
+tuonnempana nähdään, nähdään se!
+
+Jo toisena päivänä Jean oli liian kauvan liikkeessä. -- Lääkärin
+epäilyt toteutuivat: haava avautui, jalka turposi ja tulehtui ja hänen
+täytyi ruveta tilaan. Dalichamp rupesi epäilemään, että siellä
+mahdollisesti oli luusiru, joka oli siirrähtänyt Jeanin liikkeellä
+ollessa. Hän tutki ja sai sen onneksi pois. Mutta siitä seurasi kova
+kuume, joka uudestaan vei Jeanin voimat. Ei hän koskaan ollut ollut
+niin heikko. Uskollisena hoitajana Henriette asettui taas entiselle
+paikalleen pieneen huoneeseen, jonka talvi-ilma teki niin kolkoksi ja
+kylmäksi.
+
+Oltiin marraskuun alussa. Itätuuli oli jo tuonut lunta; kylmää huokui
+seinästä ja paljaalta lattialta. Koska huoneessa ei ollut uunia,
+päättivät he ottaa sinne tuliastian, jonka ininä olisi ratoksikin.
+
+Päivät kuluivat yksitoikkoisesti. Ensimmäinen viikko taudin uudistuessa
+oli varmaankin surullisin Jeanin ja Henrietten yhdessä oloaikana.
+Eivätkö kärsimiset lopukaan? Palaako vaara alituisesti eikä kurjuudelle
+loppua tule?
+
+Lakkaamatta hyppäsi ajatus Mauriceen, jolta eivät pitkiin olleet
+tietoja saaneet. He kuulivat, että muutamat olivat saaneet kyyhkysten
+tuomia kirjeitä, pieniä lippuja. Varmaankin olivat saksalaiset ampuneet
+sen kyyhkysen, joka halki avaruuden liiteli heidän luokseen kantaen
+heidän iloaan, ollen heidän rakkaudensanansaattajansa. Kaikki näytti
+häviävän ennenaikaiseen talveen.
+
+Sotauutiset olivat heille tullessaan vanhoja. Dalichampin jättämät
+lehdet ainakin viikon vanhoja. Heidän alakuloisuuteensa oli suureksi
+osaksi syynä tietojen niukkuus ja arvailemiset; ympäristöllä oli niin
+hiljaista -- kuolonparahduksia he olivat sieltä kuulevinaan.
+
+Muutamana aamuna tuli lääkäri aivan menehtymäisillään, hänen kätensä
+vapisivat. Hän kiskasi belgialaisen sanomalehden taskustaan, viskasi
+sen vuoteelle ja huudahti; voi hyvät ystävät, Ranska on kuollut,
+Bazaine on petturi!
+
+Jean, joka puolinukuksissa istui kahden tyynyn varossa heräsi.
+
+-- Petturi...?
+
+-- Niin, hän on jättänyt Metzin ja armeijan saksalaisille. Se oli uusi
+Sedan ja tällä kertaa siinä meidän kaikkemme -- sydänveremme.
+
+Hän otti lehden ja luki: vankia 150,000, kotkia ja lippuja 153,
+kenttäkanuunia 541, mitraljöösiä 76, linnakanuunia 800, kivääriä
+300,000, kuormavaunuja 2,000, aineksia 85 tykistöön...
+
+Hän jatkoi lukuaan, jossa oli lähemmät ilmoitukset:
+
+Metziin oli voimaton Bazaine sulettu sotajoukkoineen, hän oli
+laiminlyönyt hyökkäysyritykset, ollut likeisissä keskusteluissa prinssi
+Fredrik Kaarlen kanssa, hänen tuumansa olivat sekavia, valtiolliset
+suunnitelmansa mahdottomia, hänen kunnianhimonsa vei häntä yrityksiin,
+joita hän ei itsekkään ymmärtänyt. Sitten kaikki keskusteluselkkaukset,
+salaiset lähettiläät, joita hän oli lähettänyt Bismarckin,
+kuningas Wilhelmin ja keisarinnan luo, joka viimemainittu viimein
+kieltäytyi rupeamasta mihinkään keskusteluun vihollisen kanssa maan
+luovuttamisesta. Vihdoin välttämätön loppunäytös, nälänhätä Metzissä,
+pakollinen antauminen, jolloin päälliköitten ja sotilaitten täytyi
+tyytyä voittajain koviin ehtoihin -- onnettomuus kukkurillaan.
+Ranskalla ei ollut enää sotajoukkoa.
+
+-- Piru vieköön! kirosi Jean hammasta purren. Hän ei kaikkea tajunnut
+-- Bazaine oli hänestäkin tähän asti ollut suuri päällikkö, ainoa
+pelastaja. -- No mitä ne nyt aikovat? Mitenkä käy Pariisille?
+
+Lääkäri tuli juuri mieltä masentaviin Pariisin uutisiin. Hän huomautti,
+että sanomalehti oli marraskuun 5 päivältä. Metz oli antautunut
+lokakuun 27, mutta Pariisiin ennätti tieto vasta 30 päivänä. Salamana
+se iski Chevillyn, Bagneuxin ja Malmaisonin tappioitten ja Bourgetin
+menettämisen jälkeen. Kansa oli raivoissaan, kun kansallinen
+puolustushallitus oli niin heikko ja voimaton. Seuraavana päivänä,
+lokakuun 31, oli kapinallisia ääniä kuulunut, ääretön ihmisjoukko oli
+tungeskellut torilla Hôtel de Villen edustalla ja viimein syöksynyt
+huoneihin ja vanginnut hallituksen jäsenet, jotka kansalliskaarti
+iltasella oli pelastanut, peläten vallankumous-puolueen voittavan. Ja
+lopuksi belgialainen lehti pahasti soimasi suurta Pariisia, jossa
+kansalais-sota hävittäen riehui, sillä aikana kun vihollinen oli
+kynnyksellä. Niin, yhteiskunta oli mädännyttä, lokaan ja vereen se
+uppoisi.
+
+-- Se on totta, sanoi Jean ja kalpeni, olkoon rauha maassa, kun
+vihollinen jo kynnyksellä seisoo.
+
+Henriette, joka ei vielä ollut sanaakaan lausunut eikä mielellään
+puhunut valtiollisista asioista, huudahti. Hän ajatteli veljeään.
+
+-- Hyvä jumala! Kunhan vain Maurice, joka on niin kiivas, pysyisi
+niistä erillään!
+
+Kaikki vaikenivat. Innokkaana isänmaan ystävänä lääkäri virkkoi: samapa
+se. Jollei olekaan nyt sotamiehiä, niin kyllä niitä kasvaa. Metz on
+antautunut, sama on Pariisinkin kohtalo, mutta Ranska ei siltä ole
+mennyttä kalua. Tanakka kestää, sanovat talonpojat.
+
+Mutta siltä näytti, että hän koetti toivoa. Hän puhui uudesta
+armeijasta, joka oli muodostettu Loiren luona ja jonka ensi kokeet
+Arthenayssa eivät olleet onnistuneet; mutta kyllä se karaistuisi ja
+marssisi Pariisin avuksi. Hän oli varsinkin ihastunut Gambettan
+julistuksiin. Gambetta oli lokakuun 7 päivänä ilmapallossa lähtenyt
+Pariisista, tullut kaksi päivää sen jälkeen Toursiin, kutsunut aseihin
+kaikki kansalaiset ja puhunut niin mainiosti ja maltillisesti, että
+koko maa totteli diktaattoria, joka päämaalikseen asetti maan
+pelastamisen. Ja eikös sitten ollut kysymyksessä muodostaa sotajoukkoa
+pohjoisessa, toista idässä? Maalaiset tarttuivat aseihin; he olivat
+järkähtämättömästi päättäneet saada aukot täytetyiksi, vaikka sitten
+maasta pitäisi sotilaita pusertaa, päättäneet taistella viimeiseen
+veripisaraan.
+
+-- Elkäämme olko toivottomat, sanoi Dalichamp noustessaan. Olen monasti
+tuominnut kuolemaan sairaita, jotka sitten kahdeksan päivän kuluttua
+ovat ihka terveinä tepastelleet.
+
+Jean hymyili:
+
+-- Parantakaa minut paikalla, hyvä lääkäri, että pääsen sinne
+taistelemaan.
+
+Jeanin ja Henrietten tekivät tiedot alakuloisiksi. Uusi lumituisku
+seurasi, ja seuraavana päivänä sairaalasta tullessaan Henriette kertoi
+että Gutmann oli kuollut. Kova pakkanen lisäsi kuolevain lukua ja
+tyhjenteli vuoteita. Mykkäraukan kuoleman tuskat olivat kaksi päivää
+kestäneet. Viime hetkinä oli Henriette istunut hänen vuoteensa
+vieressä, sairas oli katseellaan sitä pyytänyt. Kyyneleiset silmät
+puhuivat hänelle, sanoivat sairaan oikean nimen, mainitsivat kaukaisen
+kylän, jossa vaimo odotti miestään, lapset isäänsä. Ja hän oli
+tuntematonna kuollut, heittänyt hänelle suutelon ikäänkuin vielä kerran
+kiittääkseen häntä hellästä hoidosta. Henriette yksin saattoi häntä
+hautaan, jossa routainen maa, raskas, vieras maa kumisten putosi
+honka-arkulle.
+
+Seuraavana iltana sanoi Henriette: "Pikku raukka" on kuollut.
+
+Henriette itki.
+
+-- Jospa olisitte kuullut hänen houraavan! Hän huusi minulle: äiti,
+äiti! ja ojensi kätensä niin hellästi minua kohti, että minun täytyi
+ottaa hänet syliin... Pikku raukka! Hän oli niin laiha ja kuihtunut,
+ettei hän painanut enemmän kuin pieni lapsi... Minä tuuditin häntä
+polvillani, että hän rauhassa kuolisi -- viihdyttelin ... ja hän sanoi
+minua äitiksi, minua, joka olin vain muutamaa vuotta häntä vanhempi.
+Hän itki, ja minä myös -- ja itken vieläkin...
+
+Kyyneleet tukahuttivat äänen, hän jatkoi vasta kotvasen kuluttua.
+
+-- Kuollessaan hän kuiskasi monta kertaa: pikku raukka, pikku
+raukka!... Voivoi! Raukkoja ovat kaikki, kaikki kunnon nuorukaiset,
+joilta tuo inhottava sota silpoo kädet ja jalat, joitten täytyy
+sietämättömiä tuskia kärsiä ... jotka nuorena peitetään mustiin
+multiin.
+
+Jok'ikisenä iltana tuli Henriette uuvuksissa ja silmät punaisena
+sairashuoneesta -- taas oli joku hänen hoidokkaistaan muuttanut
+manalaan. Suru ja toisten kärsimykset saattoivat tuon pienen,
+yksinäisen huoneen asukkaat aina lähemmä toisiaan.
+
+Pitkät, pitkät ja surulliset olivat päivät. Mutta ne olivat kuitenkin
+ihania aikoja, sillä rakkaus niitä sulostutti, hellyys, jota he veljen
+ja sisaren ystävyydeksi luulivat, yhdisti nuo kaksi sydäntä, jotka
+koettelemusten ja kärsimysten hetkinä olivat oppineet toisensa
+tuntemaan. Jeanille oli suureksi hyödyksi ollut tämä aika, ja kun
+Henriette huomasi miten älykäs ja hyvä Jean oli, unohti hän kerrassaan,
+että hän oli auran perässä astuskellut, ennenkun otti laukun selkäänsä.
+He olivat niin yksimieliset, sopivat niin hyvin yhteen, niinkuin
+Silvine hymyillen tuumaili. Henriette hoiti hänen jalkaansa kuten
+ennenkin arkailematta. Hän oli vielä surupuvussa; hän ei ajatellutkaan
+enää löytävänsä onnea maailmassa.
+
+Mutta Jean uneksi paljonkin ollessaan yksinään pitkät iltapäivät. Hän
+oli Henriettelle sanomattoman kiitollinen, kunnioitti häntä melkein
+kuin pyhimystä, ajatus, joka rakkauteen vivahtikaan, oli hänestä kuin
+pyhyyden loukkaamista. Ja kumminkin hän ajatteli, että elämä olisi
+paratiisi, jos hänellä olisi vaimo, niin hellä, niin herttainen, niin
+oivallinen kuin Henriette. Hänen onnettomuutensa, ikävät vuodet
+Rognesissa, vaimon surullinen kuolema -- koko eletty aika herätti
+hänessä kaipauksen hämärän toivon tulla onnelliseksi kerran vielä.
+
+Hän painoi silmänsä kiinni, ja puolihorroksissa uneksi asuvansa
+Rémillyssä, omistavansa tarpeeksi suuren maatilan, jossa onnellisena
+eleli vaatimattoman vaimonsa ja perheensä keskuudessa. Untahan se oli,
+ei se ilmisissä koskaan toteudu.
+
+Ei hän muuten luullut voivansakaan enää rakastaa, hän oli vain ystävä,
+joka piti paljon Henriettestä sen tähden, että hän oli Mauricen sisar.
+
+Mutta tuo unelma avioliitosta oli hänelle lohdutuksena, hoivana, se jäi
+tuollaiseksi mielikuvaksi, joka elämässä ei konsanaan toteudu, mutta --
+joka kuitenkin sulostuttaa monta synkkää hetkeä.
+
+Henriette ei edes haaveksinut rakkautta. Tuo kauhea tapaus
+Bazeillesissa oli tuoreessa muistissa. Jos uusi tunne oli herännyt
+hänen sydämmessään, niin se oli aivan hänen tietämättään; se oli
+noussut taimelle, vaan ei sana, ei silmäyskään sitä ilmaissut. Ei hän
+edes tiennyt omaksi huvikseen istuvansa tuntikausia Jeanin vuoteen
+vieressä ja lukevansa uutisia, jotka vain surettivat kuulijaa. Hänen
+kätensä ei ollut koskaan vavahtanut, kun sattui Jeanin kättä
+hipaisemaan; ei hänelle koskaan ollut juolahtanut mieleen, että kukaan
+häneen enää rakastuisi. Unhotusta, lohdutusta hän etsi rauhallisesta
+pikku huoneesta. Kun hän sairastaan siellä hoiti ja vaalieli
+hiljaisena, toimekkaana, rauhoittui hän ajatellessaan, että veli kohta
+palajaa, kaikki on silloin hyvästi, lopulta he kuitenkin, kaikki kolme,
+elävät onnellisina eivätkä eroa milloinkaan. Levollisena ja
+luottavaisena hän puhuu tulevaisuudesta, hänestä se oli ihan
+luonnollista, että kävisi niinkuin hän ajatteli -- hän ei sen
+pitemmältä sitä punninnut, eihän hän tiennyt antaneensa Jeanille
+sydäntään.
+
+Mutta kun hän eräänä päivänä oli sairashuoneesen lähtemässä, huomasi
+hän keittiössä preussiläisen kapteenin ja kaksi upseeria -- hän
+kauhistui, veri hyytyi suonissa, ja hän tiesi nyt, miten paljon hän
+Jeanista piti. Ne tiesivät nyt varmaan nuo miehet, että sairas oli
+siellä, ne tulivat nyt vaatimaan häntä pois, ne vangitsevat hänet ja
+vievät Saksaan nääntymään linnassa. Hän kuunteli, koko ruumis vapisi,
+sydän oli pakahtua.
+
+Kapteeni, lihava mies, joka joltamoisenkin sujuvasti puhui ranskaa,
+nuhteli Fouchardia ankarasti.
+
+-- Tämä menee jo liian pitkälle. Se on julkeutta! Olen itse tullut
+teille ilmoittamaan, että jos sellaista vielä kerran tapahtuu, niin en
+jätä sitä rankaisematta.
+
+Ukko töllisteli siinä suu auki eikä ollut ymmärtävinään niin mitään.
+
+-- Mitä tarkoitatte, herra kapteeni...?
+
+-- Elkää ärsyttäkö minua! Te tiedätte hyvin hyvästi, että ne kolme
+lehmää, jotka meille sunnuntaina möitte, olivat pilautuneita ...
+nii-in, ihan pilautuneita ... ruttoon kuolleita, koska ne ovat
+myrkyttäneet sotamiehet -- kaksi on jo heittänyt henkensä.
+
+Fouchard huudahti muka harmissaan: pilautuneita ... minun lehmäni!
+Sellaista lihaa ... murakkaa, maukasta, parasta, mitä eläissänne olette
+nähnyt ... lihaa, joka kelpaa vaikka sairaan ravinnoksi!
+
+Hän huusi ja peuhasi ja selvitti, että oli rehellinen mies, joka
+ennemmin leikkaisi omaa lihaansa kuin möisi huonoa. Kolmekymmentä
+vuotta oli hän ollut teurastajana eikä vielä kukaan ollut milloinkaan
+kyennyt moittimaan hänen tavaraansa kelvottomaksi -- eikä häntä voida
+syyttää pettäneen ketään painossa eikä lihan hyvyydessä.
+
+-- Lehmät olivat terveitä kuin jänikset, herra kapteeni, ja jos teidän
+sotamiehenne sairastavat vatsatautia, niin on se liiasta syömisestä
+taikka lienee joku hyväkäs pistänyt pataan myrkkyä...
+
+Suu kävi kuin rokkapata ja samaan suuntaan tulvasi sieltä olettamisia
+jos jonkinlaisia, niin että kapteeni vihdoin tuskastuneena keskeytti
+hänet.
+
+-- Tarpeeksi jo tästä! Olen varoittanut, tiedätte tehtävänne. Ja vielä
+yksi asia: me epäilemme teitä kaikkia, koko kylän asukkaita, että
+suositte Dieuletmetsän sala-ampujia, jotka taas toissapäivänä ampuivat
+meiltä vahdin kuoliaaksi. Kuulkaa, olkaa varuillanne! Muuten se
+ystävyys tulee vielä kalliiksi.
+
+Preussiläisten mentyä kohautteli Fouchard olkapäitään, virnistäen hyvin
+halveksivasti. Pilautunutta lihaa -- totta kaiketi -- pilautunutta
+lihaahan hän oli heille myönyt, eiväthän ne häneltä muuta olleet
+saaneetkaan! Kaikki raadot, jotka talonpojat olivat hänelle tuoneet,
+itsekuolleet eläimet, joita ojista oli löydetty ... hm, eikö se hyvin
+kyllä kelvannut mokomille syöttiläille?
+
+Hän iski ilkeästi silmää Henriettelle, joka jo vähän rauhoittui.
+
+-- Ja sittenkin on ihmisiä, jotka ihan vasten silmiä sanovat minulle,
+etten ole isänmaan ystävä! Tehkööt samalla tavalla, myökööt
+pilautunutta lihaa ja ottakoot ökämaksun. Ei isänmaan ystävä! Ehkäpä
+olen lehmänraadoilla tappanut preussiläisiä enemmän kuin moni sotamies
+pyssyllään!
+
+Jean tuli hyvin levottomaksi, kun sai kuulla, mitä oli tapahtunut. Jos
+saksalaiset virastot rupeavat epäilemään Rémillyläisten ja
+Dieuletmetsän sissien vetävän yhtä köyttä, niin saattavat ne minä
+hetkenä hyvänsä tulla huoneita tarkastamaan ja löytävät hänet. Hän oli
+tulisessa tuskassa, sillä hän ei missään nimessä olisi tahtonut saattaa
+talonväelle harmia, vielä vähemmän ikävyyksiä Henriettelle. Mutta
+Henriette pyysi ja rukoili, kunnes Jean vihdoin myöntyi viipymään vielä
+muutamia päiviä, sillä haava parani niin hitaasti eikä hän muutenkaan
+ollut niin voimissaan, että olisi kyennyt kulkemaan pohjoiseen tai
+Loiren armeijaan, joka oli äsken muodostettu.
+
+Joulukuun puoliväliin mennessä he viettivät surullisimmat, ikävimmät
+päivänsä koko yhdessä-olonsa aikana. Pakkanen oli niin kova, että pieni
+tulisija ei enää kylliksi lämmittänyt huonetta. Kun he ikkunasta
+näkivät, miten paksulti lumi peitti maan, ajattelivat he Mauricea, joka
+oli kuin haudattu jäiseen Pariisiin, eivätkä he mitenkään tietoa
+hänestä saaneet. Lakkaamatta sama kysymys: mitä hän teki; miksei hän
+sanaakaan kirjoittanut? Eivät uskaltaneet sanoa, mitä epäilivät: hän
+oli haavoitettu, oli sairas -- kenties kuollut. Sanomalehtien niukat
+tiedot eivät suinkaan heitä rauhoittaneet. Monet hyökkäykset olivat
+onnistuneet -- ne tiedot kuitenkin heti ilmoitettiin vääriksi -- mutta
+joulukuun 2 päivänä -- tiesi huhu -- oli kenraali Ducrot voittanut
+Champignyn taistelussa, seuraavana päivänä hänen jo kuitenkin täytyi
+jättää asemansa ja peräytyä Marnen toiselle puolelle. Paljoa
+vaarallisempi vihollinen ahdisti nyt Pariisia -- nälänhätä; samoin kuin
+jo ennemmin raavaseläimet, olivat nyt jo perunatkin tiukassa -- kaasua
+eivät enää yksityiset saaneet käyttää -- kadut olivat pimeät -- ja
+niitä valaisivat nyt ristiin rastiin sinkoilevat kranaatit.
+
+Ei kukaan heistä syönyt, ei juonut ajattelematta Mauricea ja tuota
+kahta miljoonaa raukkaa, jotka olivat elävänä haudatut Pariisiin.
+
+Ylt'ympäri maan, niin hyvin pohjois- kuin keski-Ranskasta tuli yhtä
+surullisia tietoja.
+
+Pohjoisessa oli 22:n armeijan-osaston, joka oli muodostettu
+nostoväestä, muutamista rekryyttikomppanioista sekä sotamiehistä ja
+upseereista jotka olivat pelastaneet nahkansa Sedanissa ja Metzissä,
+täytynyt luovuttaa Amiens ja peräytyä Arrasiin päin, Rouenkin oli
+vuorostaan joutunut vihollisten käsiin -- ilman että tuo kourallinen
+epäjärjestyksessä oleva, harjautumaton joukko tosiperään olisi
+yrittänytkään sitä puolustaa.
+
+Keski-Ranskassa oli Loire-armeijan voitto Coulmiersissa marraskuun 3
+päivänä elvyttänyt toivoa: Orléans valloitettiin viholliselta,
+baijerilaiset ajettiin pakoon, Etampesin kautta marssittiin Pariisia
+pelastamaan. Mutta joulukuun 5 päivänä prinssi Fredrik Kaarle valloitti
+Orléansin uudelleen -- halkaisi Loire-armeijan kahtia, kolme sen
+osastoa vetäytyi Vierzoniin ja Bourgesiin ja kaksi kenraali Chanzyn
+johdolla Mansiin peräytyi kunniakkaasti, taisteli kokonaisen viikon.
+Preussiläiset olivat kaikkialla. Dijonissa, ja Dieppessä, Mansissa ja
+Vierzonissa. Melkeinpä joka aamu kuuli aina jonkun linnoituksen
+antautuneen.
+
+Syyskuun 28 p:nä menetettiin Strassburg, -- neljäkymmentäkuusi päivää
+sitä oli piiritetty, kolmekymmentäseitsemän pommitettu, -- muurit
+murskana, ja talot raunioina, muistopatsaat pirstaleina -- siinä
+hävityksen jälet.
+
+Laonin linna oli lentänyt ilmaan, Toul antautunut ja niitä seurasivat
+surusaatossa: Saissons ynnä 128 kanuunaa, Verdun ja 136, Neufbrisach ja
+100, La Fère ja 70, Montmédy ja 65. Thionvillesta nousivat liekit;
+kaksitoista viikkoa hurjasti vastustettuaan avasi Pfalzburg porttinsa.
+Koko Ranska oli tulessa, kanuunain jyminä ja pauke näytti sen
+kerrassaan hävittävän.
+
+Muutamana aamuna kun Jean välttämättömästi tahtoi lähteä, tarttui
+Henriette hänen käteensä ja pakotti hänet jäämään, huudahtaen
+epätoivoisesti ei, voi ei, ei! Minä rukoilen teitä, elkää jättäkö minua
+yksin!... Te olette vielä liian heikko, odottakaa muutama päivä... Minä
+lupaan laskea teidät paikalla, kun lääkäri sanoo teidän olevan siksi
+voimissanne, jotta jaksatte taistella.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Muutamana kylmänä joulukuun iltana olivat Silvine ja Prosper pienen
+Kaarlon kanssa talon suuressa keittiössä; Silvine ompeli, Prosper
+laittoi ruoskaa.
+
+Kello oli seitsemän; he olivat syöneet päivällisen kuuden aikana
+odottamatta Fouchardia, joka luultavasti oli viivähtänyt Raucourtissa,
+jossa oli puute lihasta. Henriette oli mennyt sairashuoneeseen; sinä
+yönä oli hänen valvontavuoronsa. Lähtiessään oli hän muistuttanut
+Silvineä lisäämään hiiliä Jeanin tulisijaan.
+
+Ulkona oli pilkkopimeä, vaikka maa oli lumivalkoinen. Ei niin ääntä
+kuulunut lumisesta kylästä. Huoneessa nirahti Prosperin veitsi, kun hän
+uutteraan näverti ruoskanvarteen kaikellaisia koristuksia. Silloin
+tällöin vaipui veitsi polvelle ja hän jäi katselemaan keltakutrista
+lasta, joka unisena nuokkui tuolilla. Lapsi viimein nukkui ja silloin
+oli vielä hiljaisempaa. Äiti siirti hiljaa kynttilän syrjään, ettei se
+lapsen silmiä häikäisisi; sitten hän vaipui ajatuksiinsa, mutta ompeli
+kuitenkin ahkerasti.
+
+Prosper katkaisi äänettömyyden.
+
+-- Kuuleppas Silvine, minulla olisi vähän sanomista sinulle. Odotin
+siksikun olisimme kahden kesken.
+
+Silvine katsahti levottomana.
+
+-- Kas niin. Anna anteeksi, että puhun asioista, jotka tekevät sinut
+surulliseksi, vaan parastahan on, että tiedät sen ajoissa. Rémillyssä
+näin minä kirkon luona tänä aamuna Goliathin yhtä selvästi kuin nyt
+näen sinut... Se oli varmaan hän, sillä minä katsoin häneen ihan vasten
+silmiä.
+
+Silvine kalpeni, hänen kätensä vavahtivat ja hän parkasi tuskallisesti:
+voi hyvä jumala, hyvä jumala!
+
+Varovasti Prosper sitten kertoi, mitä päivän pitkään oli saanut tietää.
+Kukaan ei enää epäillyt -- Goliath oli vakoilija; hän oli asettunut
+sille seudulle asumaan oppiaksensa tarkoin tuntemaan tiet ja
+varokeinot. Muistettiin miten hän asui Fouchardin luona, miten yhtäkkiä
+katosi, ja mitä hän oli toiminut Beaumontissa ja Raucourtissa päin. Ja
+nyt hän oli palannut, oli Sedanin päällikkökunnalle antanut salaisia
+tietoja, käveli taas kylissä ja näytti siltä kuin nyt olisi hänen
+tehtävänään ilmiantaa muutamia, verottaa toisia ja pitää huolenaan,
+että kansa antoi kaikki mitä siltä vaadittiin. Sinä aamuna oli hän
+ollut kovin röyhkeä Rémillyssä, kun muuan jauholähetys oli myöhästynyt.
+
+-- Nyt sen tiedät, lisäsi Prosper, tiedät, mitä teet, kun hän tulee
+tänne.
+
+Kauhistuen Silvine hänet keskeytti: luuletko hänen tulevan?
+
+-- No, se nyt on varma. Tietysti hän on utelias; ei ole lasta koskaan
+nähnyt, ja tietää hyvin kyllä että se on olemassa. Ja olethan
+_sinä_ täällä, tottakai hän sinua tahtoo tavata ... ja ... ja
+ethän sinä niin ruma ole.
+
+Silvine viittasi häntä vaikenemaan.
+
+Lapsi oli herännyt ja nosti päätään. Unisilmin hän katseli ympärilleen.
+Yhtäkkiä lensi hälle päähän, mitä oli kuullut kylän poikain hokevan, ja
+hyvin vakasena selitti hän:
+
+-- Preussiläiset ovat sikoja!
+
+Äiti sieppasi hänet syliinsä ja likisti häntä vasten rintaansa. Voi,
+tuota pikku raukkaa! -- hänen ilonsa ja hänen tuskansa, jota hän koko
+sydämmestään rakasti. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun hän lapseensa
+katsoi, hän kärsi, kärsi syvästi, kun kuuli toisten lasten leikkiessään
+nimittelevän häntä "preussiläiseksi". Silvine suuteli häntä ikäänkuin
+työntäisi sanat takaisin.
+
+-- Kuka sinua on opettanut niin pahasti puhumaan? Sellaista ei saa
+sanoa, kultaseni!
+
+Kaarlo nauroi, että oli tikehtyä ja hoki kuten ainakin itsepäinen
+lapsi: preussiläiset ovat sikoja!
+
+Mutta kun hän näki äitinsä itkevän, heittäytyi hän hänen kaulaansa ja
+itki, hänkin. Jumala, jumala! Joko uusi onnettomuus taas häntä kohtaa?
+Eikö siinä jo ollut kypikyllä, kun oli menettänyt Honorén, elämänsä
+ainoan toivon? Tuleeko nyt toinen kuin maan alta ja saattaa hänet
+turmioon?
+
+-- Tuleppas nyt, kultaseni, sanoi hän, niin vien sinut maata. Rakastan
+minä sinua sittenkin, -- ethän sinä tahallasi mieltäni pahoita.
+
+Prosper jäi yksin. Hän oli ahkerasti näverrellyt ruoskanvartta, ettei
+muka olisi Silvineä huomaavinaankaan.
+
+Kaarlo oli tavallisesti ennen maata menoaan käynyt sanomassa hyvää yötä
+Jeanille, hyvälle ystävälleen. Kun Silvine sinä iltana, kynttilä
+kädessä meni Jeanin huoneeseen, istui sairas vuoteellaan ja tuijotti
+pimeyteen. Hän ei siis nukkunut? Ei, hän mietiskeli kaikellaista,
+olihan siihen aikaa hiljaisena talviyönä ja yksinään. Ja sillaikaa kun
+Silvine pani hiiliä tulisijaan, leikitteli Jean Kaarlon kanssa, joka
+kieppurehti vuoteella kuin kissan poikanen. Hän tiesi Silvinen
+kohtalon, häntä säälitti tuo oivallinen, onneton tyttö, joka niin
+paljon sai kärsiä sen miehen tähden, jota oli rakastanut, ja jolla ei
+ollut muuta lohdutusta kuin pieni poikaraukka, joka samalla oli äidin
+suurin suru. Silvine oli työnsä päättänyt. Kun hän otti lapsen
+vuoteelta, huomasi Jean hänen punaiset silmänsä.
+
+Mitä oli tapahtunut? Mikä hänen mieltänsä taas pahoitti?
+
+Silvine ei sanonut; toiste hän kyllä kertoisi, jos sikseen sattuu.
+Suuri luoja! Eihän hänellä enää ole mitään iloa maailmassa!
+
+Silvine oli juuri lähtemäisillään Kaarlon kanssa, kun ulkoa kuului
+ääniä ja askeleita. Jean hämmästyi ja kuunteli.
+
+-- Mitä se? Se ei ole Fouchard, en kuullut kärrin rätinää.
+
+Huoneestaan käsin oli Jean oppinut seuraamaan talon toimia; hän tunsi
+pienimmänkin liikkeen. Hän kuunteli ja virkkoi yhtäkkiä: ne ovat
+Dieuletmetsän miehiä, jotka tulevat ruokavaroja hakemaan.
+
+-- Sitten menen paikalla antamaan heille, sanoi Silvine ja meni,
+jättäen hänet pimeään.
+
+He koputtivat keittiön ovelle. Prosper oli yksin eikä siis mielellään
+olisi avannut. Kun isäntä ei ollut kotona, pelotti häntä -- vielä siinä
+hänen vastattavakseen joutuisi kaikki, kukapa ne tuntemattomat takaa.
+Onneksi Fouchardin kärrin jyrinä jo kuului ja ukko itse sai vastuuttaa
+vieraat.
+
+-- Vai niin. Tekö kolme siellä olette. Mitäpä teillä kärrissä on?
+
+Sambuc, laiha roikale, sininen liiankin väljä pusero päällä, ei
+kuunnellut vanhusta toisella korvallaankaan, vaan oli ihan vimmoissaan,
+kun Prosper, hänen "siveä herra veljensä", joksi hän häntä nimitti, nyt
+vasta "hyväntahtoisesti" avasi oven.
+
+-- Kuuletko, sinä junkkari! Olemmeko me kerjäläisiä, koska meitä
+tuollaisessa säässä seisotat ulkona?
+
+Prosper kohautti olkapäitään aivan tyynesti, ei sanonut halaistua sanaa
+ja vei hevosen talliin.
+
+Fouchard kurkisti heidän kärriinsä: ahah, teillä on siinä kaksi
+itsekuollutta lammasta. Onpa hyvä, että kylmää, muuten ne eivät -- piru
+vie -- kovin hyvälle lemahtele.
+
+Cabasse ja Ducat, Sambucin molemmat apulaiset, jotka häntä kaikilla
+retkillä seurasivat, panivat vastaan.
+
+-- Nehän ovat vain kolmen päivän vanhoja! ehätti toinen, vilkkaasti
+kuin ainakin provencelainen. Raffinin talossa ne ovat kuolleet, siellä,
+jossa kaikki eläimet sairastavat.
+
+-- _Procumbit humi bos_, lausui juhlallisesti toinen, entinen
+asianajaja, joka mielellään pisti latinaa.
+
+Fouchard punalteli päätään ja väitti tavaraa vähän liian pilautuneeksi.
+Viimein hän meni keittiöön, jonne miehet seurasivat.
+
+-- No, olkoon menneeksi, tyytykööt siihen, mitä saavat ... onneksi ei
+Raucourtissa ollut lihaa ainoaksikaan kyrsäseksi. Ja nälkä paras ruuan
+särvin.
+
+Oikeastaan hän olikin mielissään ja huusi Silvinelle, joka tuli
+panemasta Kaarloa maata: tuoppas lasia, niin juodaan tässä Bismarckin
+onnettomuudeksi!
+
+Fouchard oli varsin ystävällinen Dieuletmetsän miehille, jotka jo kolme
+kuukautta olivat maanteillä ammattiaan harjoittaneet; hämärissä he
+lymypaikoistaan pujahtivat, surmasivat ja ryöstivät preussiläisiä,
+mitkä käsiinsä saivat taikka veroittivat talonpoikia, kun milloin ei
+preussiläisiä ollut saatavana. Ne olivat koko seudun kauhuna, varsinkin
+sentähden kun saksalaiset virastot asukkaille kostivat jokaisen
+vahtisotilaan kuoleman ja vartijaston ryöstämisen; preussiläiset, näet
+syyttivät asukkaita noitten konnain suosimisesta, sakottivat heitä,
+vangitsivat kylänvanhimmat, polttivat talot. Kyllä hehkui kyläläisten
+mieli antaa ilmi Sambuc joukkoineen, vaan eivät uskaltaneet, sillä
+mistäpä sen tiesi minkä tien polvessa sitä hengestään pääsisi, jollei
+yritys onnistuisi.
+
+Fouchard oli mainion keinon keksinyt, hän kävi heidän kanssansa
+kauppaa. He kuleksivat ristiin rastiin koko ympäristön ja keräsivät
+hänelle ojista ja navetoista itsestään kuolleita eläimiä. Puolentoista
+peninkulman alalla ei kuollut ainoatakaan päätä, jota he eivät yön
+aikana olisi hänelle tuoneet. Ja hän maksoi heille ruokavaroissa,
+varsinkin leipänä, jota Silvine ihan sitä varten leipoi. Ei hän heistä
+välittänyt, mutta itsekseen hän sentään heitä ihaili: ne olivat
+rohkeita nuo miehet, eivät pelänneet jumalaa, eivät paholaista. Ja
+vaikka hän preussiläisistä suuresti hyötyi, iloitsi hän joka kerran kun
+kuuli, että taaskin oli muutaman töppöset olleet taivasta kohti.
+
+-- Maljanne! hän sanoi ja he kilistivät lasiaan.
+
+Sitten hän käsiselällään pyyhkäsi suutaan, virkkoi: kuulkaahan! Niistä
+kahdesta ulaanista, jotka Villecourtin luona päätönnä löydettiin, on
+ollut aika metakka. Tiedättehän, että Villecourt eilisestä asti palaa?
+Se on rangaistukseksi, he sanovat, sillä kylässä olette saaneet olla
+katon alla. Mutta olkaapas nyt varovaisia elkääkä heti tulko tänne.
+Tuomme leivät sinne...
+
+Sambuc kohotteli olkapäitään ja nauraa hohotti kohti kurkkua.
+
+-- Tottakai -- ottakootpas hiiren hännästä kiinni, preussiläiset!...
+
+Mutta yhtäkkiä hän kiivastuneena täräytti nyrkillä pöytään että lasit
+helisivät.
+
+-- Ulaanit! Se oli hiivatin hyvä saalis! Mutta -- piru vie -- kymmentä
+vertaa enemmän sormeni päitä syyhyttää, kun muistan tuon kirotun koiran
+-- vakoilijan, joka tässä teillä palveli...
+
+-- Goliathinko? kysyi Fouchard.
+
+Silvine, joka jo istui työ kädessä, säpsähti, neula putosi kädestä, hän
+oli kalman kalpea ja kuunteli.
+
+-- Goliath juuri -- roisto! Kyllä se heittiö tuntee Dieuletmetsän kuin
+viisi sormea ja saattaa meidät kohta kauniisti kiikkiin. Tänään oli hän
+Croix de Maltessa kehastellut hankkivansa meidät käpälälautaan
+kahdeksassa päivässä. Se hirtehinen se näytti baijerilaisille tien
+ennen Beaumontin tappelun alkua; ettekö usko?
+
+-- Se on niin totta kuin minä tässä! toisti Cabasse.
+
+-- _Per amica silentia lunae_, lisäsi Ducat, jonka latina aina
+toisinaan nyrjähti.
+
+Mutta Sambuc iski nyrkkiä pöytään.
+
+-- Kirottu lurjus! Jos vain tiedätte missä hän maleksii, niin
+ilmoittakaa minulle; kyllä minä toimitan hänen kallonsa Maasiin,
+juomaan veljenmaljaa ulaanien kanssa. Ja -- piru vie -- sanassani
+pysyn!
+
+Kaikki vaikenivat. Silvinen päätä huimasi. Kalpeana hän katsoa tuijotti
+miehiin.
+
+-- Siitä emme huoli puhua, sanoi Fouchard varovasti. Maljanne! ... ja
+hyvää yötä!
+
+He olivat toisen pullon tyhjentäneet.
+
+Prosper, joka tallista palasi, nosti leipäsäkin kärriin. Mutta hän ei
+edes vastannut, käänsi selkänsä vain, kun hänen veljensä ja ne toiset
+lähtiessään huusivat: hyvää yötä ... kohta tavataan!
+
+Seuraavana päivänä kun Fouchard aamiaisen jälkeen oli yksin kotona,
+tuli Goliath itse ihka elävänä. Hän oli entisenlainen: suuri ja
+harteikas ja punakka ja yhtä tyytyväisen näköinen kuin ennenkin.
+Fouchard vähän kuin hämmästyi hänen tulostaan, vaan ei ollut niinä
+miehinään. Hän tirkisteli vain, kun preussiläinen kursailematta
+vääntäysi häntä tervehtimään.
+
+-- Hyvää päivää, Fouchard!
+
+Nyt hän vasta oli tuntevinaan hänet.
+
+-- Vai niin, sinäkö se olet? Etpä laihtunut ole sitten viime näkemän.
+Kylläpä oletkin pulskistunut!
+
+Goliath oli oikein uomi karkeassa sinisessä nutussaan ja samanvärisessä
+hatussaan. Hän puhui ranskaa ihan sujuvasti, hitaasti, pitkäveteisesti
+kuin seudun rahvas ylimalkaan.
+
+-- Niin, minähän tässä olen. Tottahan tulin tervehtimään teitä,
+Fouchard, kun kerran näillä main oleksin.
+
+Ukko oli varuillaan. Mitä ihmettä hän siellä teki? Näinköhän tietäisi
+Dieuletmetsän miesten illallisen käynnin? Tottapa vielä selviää. Mutta
+koska toinen oli kohtelias, niin oli parasta mitata samalla mitalla.
+
+-- No, koskapa sinä olit kiltti ja pistäysit minua katsomaan, niin
+juodaanpa lasillinen vanhain aikain muistoksi.
+
+Itse hän haki pullon ja kaksi lasia. Sydäntä ihan vihloi, kun hän
+ajatteli viinin paljoutta, joka tuhlautui, vaan minkäs sille mahtaa --
+täytyy tarjota, jos mieli kestitä vieraita. Ja samat kilistämiset,
+aivan samat menot muutenkin kuin illalla.
+
+-- Maljanne, Fouchard!
+
+-- Maljasi, poikani!
+
+Goliath oli kuin kotonaan. Hän tarkasteli ja katseli taloa ikäänkuin
+entisiä muistoja uudistaakseen. Hän ei kuitenkaan virkkanut mitään
+entisistä, ei nykyisistä. Puhuttiin pakkasesta ja miten paljon se työtä
+haittasi -- oli toki satanut lunta, ei ollut enää hyönteisistä ristiä.
+Sivumennen hän pahoitteli, kun muualla Rémillyssä oli häntä pelätty,
+halveksittu. Hyvä jumala -- jokainenhan valvoo isänmaansa parasta niin
+hyvin kuin voi. Mutta nämä ranskalaiset olivat toisinaan niin
+kummallisia.
+
+Fouchard tarkasteli silmäkulmainsa alta Goliathia, joka rauhallisena ja
+tyytyväisenä siinä jutteli -- ja siihen päätökseen ukko tuli, ettei tuo
+hyväntahtoinen sielu pahaa aikonut.
+
+-- Vai yksin te nyt olette kotona, Fouchard?
+
+-- En; enpä niinkään. Silvine on lehmiä ruokkimassa. Etkös tahdo tavata
+Silvineä?
+
+Goliath rähähti nauramaan.
+
+-- Totta tosiaan... Silvinen tanttahan minä oikeastaan tulinkin tänne.
+
+Fouchard nousi paikalla -- oikein tuntui hänestä hyvältä -- ja huusi
+kaikin voimin: Silvine! Silvine hoi! Täällä joku tahtoo tavata sinua.
+
+Ja hän meni menojaan tyytyväisenä; kyllä se Silvine estää, ettei
+Goliath tee mitään ikävyyttä. Kun mies vielä vuosien perästä on noin
+pikeytynyt, niin ei hän ole vaarallinen vieras.
+
+Silvine ei ollenkaan hämmästynyt, kun keittiöön tullessaan näki siellä
+Goliathin. Kynnyksellä hän oikaisihe; koko sydämmestään vihasi hän
+tuota miestä, joka siellä niin muka hyväntahtoisesti hymyili.
+
+Goliath oli hämillään.
+
+Pikku Kaarlo, joka Silvinen jälestä juosta kipitti, tarttui äitinsä
+hameeseen ja kurkisteli sen takaa vierasta.
+
+Kiusallista oli vaitiolo.
+
+Goliath katkaisi äänettömyyden.
+
+-- Tämäkös on pienokainen? hän kysyi mielistellen.
+
+-- Tämä, oli Silvinen lyhyt, kuiva vastaus.
+
+Taas äänettömyyttä. Pari kuukautta ennen pojan syntymistä oli hän
+lähtenyt; hän tiesi hyvin hyvästi olevansa isä, mutta lastansa hän näki
+ensi kerran. Nyt hän mukamas selvittäisi -- olihan hän kunnon mies ja
+täysi oikeus hänellä oli toimia niinkuin oli tehnyt.
+
+-- Kyllähän minä käsitän, että sinä olet vihainen minulle, Silvine.
+Mutta se ei ole oikeutettua... Kun minä läksin -- ja saatoin sulle
+siten suuren surun, ei se ollut oma syyni; tiedäthän, etten saa
+toimiani itse määrätä. Esimiehiä täytyy totella. Vaikka he olisivat
+käskeneet minun taivaltaa sata peninkulmaa, olisi minun täytynyt
+totella heitä... Kovasti se minuun koski, kun en saanut sinulta
+jäähyväisiä ottaa ... vaan minkä sille tein. En tiennyt varmasti, tokko
+palajaisin, mutta sitä kuitenkin toivoin ... ja tässä nyt olen.
+
+Silvine oli kääntänyt päänsä pois ja katseli ikkunasta; hän tarkasteli
+kinoksia ja näytti päättäneen, ettei kuuntelisi Goliathin puheita.
+Hänen välinpitämättömyytensä ja kylmyytensä saattoivat preussiläisen
+hämilleen.
+
+Goliath keskeytti selityksensä: olethan sinä ... somistunut
+entisestäsi.
+
+Silvine oli todellakin kaunis siinä seisoessaan: suuret, kirkkaat
+silmät, kaunis, musta takka, joka kehyksenä hänen päätään ympäröi.
+
+-- Kas niin, oleppas nyt kiltti. Tiedäthän sinä, etten sulle pahaa suo.
+Jollen sinua rakastaisi, en olisi jalallani tähän taloon astunut. Ja
+kun nyt olen täällä ja kaikki on hyvästi, niin ollaan taas ystävät
+kuten ennen muinoin ... vai mitä?
+
+Silvine peräytyi pari askelta ja katsoi häntä vakavasti silmiin.
+
+-- Ei ikinä.
+
+-- Miksikä ei? Sinä olet vaimoni -- ja lapsi -- hän on meidän.
+
+Silvine katsoi häneen suoraan, ja päätöksessään järkähtämättömänä sanoi
+hitaasti: parasta on, että välimme selviytyy. Te tunsitte Honorén?...
+Minä rakastin häntä, en ole koskaan ketään toista rakastanut. Hän on
+kuollut. Te surmasitte hänet... Sedanissa... En koskaan tule
+_teidän_ omaksenne -- en koskaan ... en, en ikinä.
+
+Hän nosti kätensä kuin vannoakseen ja hän oli puhunut niin vihaisella
+äänellä, että Goliath ihan tyrmistyi eikä uskaltanut enää sinutella
+häntä.
+
+-- Sen tiedän, sanoi Goliath, että Honoré on kaatunut. Hän oli kelpo
+poika... Mutta -- herra jumala -- eihän se ole minun syyni, että hän on
+kuollut; sellaista on sota... Ja siksipä juuri -- kun hän on poissa --
+ei ole mitään estettä ... ja muistakaa, Silvine ... en ole väkisin --
+te suostuitte itse...
+
+Hän ei lopettanut lausetta, kun näki Silvinen, jonka kasvoissa kuvautui
+syvin itsensä halveksiminen ja epätoivo. Hän peitti käsillään silmänsä
+ja huudahti: niin, niin ... voi hyvä jumala!... Sepä se minut hulluksi
+tekee. Miksi suostuin, kun rakastin toista! En muista mitään, olin niin
+suruissani, ihan menehtymäisilläni, kun Honoré lähti ja ehkäpä sen
+tautta, kun te aina puhuitte hänestä ... luulin teidänkin hänestä
+pitävän... Voi hyvä jumala, miten monta unetonta yötä olen sitä
+ajatellessani viettänyt ja kuumia kyyneleitä virtanaan vuodattanut! On
+hirmuista, kun on tehnyt sellaista, jonka tahtoi tekemättömäksi eikä
+jälestäpäin tiedä, miksi niin menetteli. Hän antoi anteeksi, hän sanoi,
+että joll'eivät nuo kirotut preussiläiset häntä surmaa, menemme sodan
+loputtua naimisiin. Ja te luulette, että minä olisin teidän
+mielitiettynne! En, vaikka pääni pölkylle pantakoon, en sittenkään ...
+en, en ikinä!
+
+Goliath synkistyi! Ennen oli Silvine ollut niin myöntyvä ja nyt -- nyt
+hän järkähtämättä pysyi päätöksessään. Niin hyväluontoinen kuin Goliath
+olikin, oli hän päättänyt saada Silvinen omakseen. Hän oli nyt yksin,
+hän ei voimaansa käyttänyt, -- sillä hän oli luonnostaan varovainen ja
+kavala. Roteva mies -- ei kuitenkaan käyttänyt ruumiin voimaa. Hän
+keksi toisen keinon.
+
+-- No, -- koska ette minusta välitä, otan pojan.
+
+-- Pojan...?
+
+Kaarlo, jonka Silvine oli aivan unohtanut, riippui vielä hänen
+hameessaan itku kurkussa. Goliath nousi ja läheni lasta.
+
+-- Olethan sinä minun poikani vai mitenkä? Pikkunen preussiläinen? --
+Lähdeppäs minun kanssani?
+
+Silvine kietoi kätensä lapsen ympärille ja likisti häntä vasten
+rintaansa.
+
+-- Lapseni -- preussiläinen! Ei; hän on ranskalainen, hän on Ranskassa
+syntynyt!
+
+-- Ranskalainen! -- Katsokaapas häntä ja minua! Olemmehan toistemme
+näköiset kuin kaksi vesipisaraa. Luuletteko häntä itsenne näköiseksi?
+
+Silvine tarkasti tuota vantteraa miestä kuin näkisi hänet ensi kerran
+-- tukka ja parta vaalea ja kähärä -- punaposkinen -- silmät siniset ja
+kiiltävät kuin lasi.
+
+Totta se oli, totta. Pienokaisella oli samallainen keltainen tukka,
+samallaiset pyöreät posket, samallaiset siniset silmät -- saksalaisten
+tunnusmerkki. Hän tiesi hyvin, että oli mustine hiuksineen aivan toisen
+näköinen.
+
+-- Minä olen hänen äitinsä ja hän on minun! sanoi Silvine
+kiihoittuneena. Ranskalainen hän on eikä koskaan opi sanaakaan kirottua
+saksaanne ... niin, ranskalainen hän on ja kerran vielä hän surmaa
+teidät kaikki -- kostaa teille niiden kuoleman, jotka meiltä olette
+riistäneet!
+
+Pikku Kaarlo puristi häntä kaulasta ja parkui: äiti, äiti! Minua
+pelottaa.
+
+Goliath ei nähtävästi tahtonut nyt mitään ikävyyksiä -- hän poistui
+lapsen luota ja sanoi päättävästi Silvinelle: paina mieleesi, Silvine,
+mitä nyt sanon... Minä tiedän kaikki mitä täällä eilen tapahtui.
+Dieuletmetsän sala-ampujat käyvät teillä kuin kotonaan -- Samhuc tämän
+talon rengin veli -- roisto, -- saa leipää teiltä. Tiedänpä senkin,
+että Prosper-renki -- on afrikkalainen jääkäri, karkulainen -- ja on
+meidän omaisuuttamme. -- On täällä toinenkin sotilas -- sairas, jota
+salaatte -- ja jonka minä yhdellä ainoalla sanalla voisin lähettää
+Saksan linnoihin... Minulla on tarkat tiedot -- Silvine...
+
+Kauhistuneena Silvine kuunteli. Pienokainen hänen kaulassaan yhä
+vaikeroi: äiti, äiti, voivoi! -- vie minut pois -- minua niin pelottaa!
+
+-- Olkoon menneeksi! jatkoi Goliath, minä en ole ilkeä enkä tahdo
+kiusata -- sen sinä tiedät -- mutta ole varma, että vangitutan vanhan
+Fouchardin ja kaikki muut, jollet ensi maanantaina päästä minua
+huoneeseesi. Ja pojan minä lähetän kotiin äitini luokse, joka siitä
+tulee hyvilleen. Koska rikoit välimme, -- niin hän on minun.
+Ymmärrätkös? Kun ei täällä sitten ole ketään häntä puolustamassa, niin
+ei muuta kuin tulen ja otan hänet. Minä kukko linnassa -- teen, mitä
+tahdon!... No, mitäs arvelet?
+
+Silvine ei äännähtänyt. Hän puristi poikaa yhä lujemmin itseään vasten,
+ikäänkuin olisi pelännyt menettävänsä hänet jo paikalla. Ja silmistä
+loisti leppymätön viha.
+
+-- No niin. Annan sulle kolme päivää miettimisajaksi... Jätä huoneesi
+ikkuna auki -- se, joka on hedelmätarhaan päin... Jos se on kiinni
+seitsemän aikaan maanantai-iltana, annan seuraavana aamuna vangita
+kaikki talossa olevat miehet ja otan pojan... Hyvästi siksi, Silvine!
+
+Tyynenä hän lähti pois. Mutta Silvine seisoi samassa paikassa kuin
+kivettynyt ja hirmuisia ajatuksia pyöri hänen päässään -- hän luuli
+järkensä menettävänsä. Ja koko päivän myrsky raivosi hänen sielussaan.
+
+Pois hän aikoi ensin lähteä poikineen -- pois avaraan maailmaan ...
+minne tie vie; -- mutta minnekkä hän yön tullen joutuisi, millä
+elättäisi itsensä ja lapsensa. Ja preussiläisethän kiertelivät
+kaikkialla, ne ottaisivat hänet kiinni ja toisivat kenties takaisin.
+
+Sitten hän arveli puhua Jeanille, kertoa Prosperille ja Fouchardille,
+mutta eperöi eikä uskaltanut. Näinköhän he eivät uhraisi häntä oman
+päänsä päästimeksi? Ei; ei kellekkään hän virkkaisi mitään -- yksin hän
+selvittäytyisi vaarasta, koska itse oli siihen antautunut itsepäisesti
+kieltäytyen.
+
+Mutta mitä hän keksisi? Miten ehkäisisi onnettomuuden? Hänen
+omatuntonsa ei sallinut, että hänen tauttaan niin monta ihmistä joutui
+perikatoon -- ei ainakaan Jean, joka oli niin hyvä Kaarlolle.
+
+Aika kului -- seuraava päivä läheni loppuaan eikä hän keinoa keksinyt.
+Työnsä hän toimitti, siisti keittiön, hoiti lehmät, laittoi ruuan ja
+hiljaisuudessa varttui viha Goliathiin ja levisi kuin myrkky joka
+hermoon. Goliath oli katkeroittanut hänen elämänsä, syössyt hänet
+häpeään. Jollei tuota inhottavaa viettelijää olisi ollut, odottaisi hän
+Honoréta -- Honoré eläisi ... ja he olisivat onnelliset.
+
+Millä äänellä Goliath oli ilmoittanut, että Silvine oli hänen
+vallassaan! Mutta sehän olikin totta; ei ollut enää lainvalvojia, ei
+tuomaria, johon olisi vedonnut -- vahvimmalla oli oikeus puolellaan.
+
+Voi, hyvä jumala! -- jospa hän olisi vahvin -- jospa panisi
+preussiläisen kiinni, silloin kuin hän vain tulisi -- kiinni hänet,
+joka toisia uhkasi!
+
+Lapsi oli ainoa koko maailmassa, josta hän enää välitti; --
+_hänen_ lapsensa se oli -- isällä ei ollut mitään tekemistä nyt
+enemmän kuin ennenkään. Hän ei ollut sen miehen vaimo -- viha hänessä
+kiehui ja katkeruus häntä ajatellessaan. Mieluimmin hän surmaisi ensin
+lapsensa ja sitten itsensä kuin antaisi pojan hänelle.
+
+Totta hän tarkoitti sanoessaan hänelle, että pienokainen on
+ranskalainen, jota kasvatetaan vihaamaan isänsä kansaa -- eikä hän
+muuta toivonutkaan kuin pojan varttumista ja kuvitteli jo mielessään,
+miten Kaarlo suureksi tultuaan pyssy kädessä hyökkää maansa
+verivihollisia vastaan. Yksi ranskalainen lisäksi -- ranskalainen, joka
+tuottaa preussiläisille tuhoa ja turmiota!
+
+Yksi ainoa päivä oli enää jälellä. Hänen _täytyi_ päättää... Jo
+ensi silmänräpäyksessä oli hirmuinen ajatus välähtänyt hänen sekavissa
+aivoissaan: hän puhuu Dieuletmetsän miehille -- ilmoittaa Sambucille,
+milloin saa käsiinsä preussiläisen.
+
+Mutta se oli vain pikainen välähdys; se oli liian raakaa, hirmuista --
+hän ihan sysäsi sen ajatuksistaan. Olihan Goliath kuitenkin hänen
+lapsensa isä! Hän ei voinut jättää häntä murhaajille.
+
+Mutta mikäli maanantai läheni, sikäli tunkihe mieleen sama ajatus -- se
+kiusasi ja ahdisti -- ei antanut hetken rauhaa -- se kävisi niin
+helposti ja pian... Kun Goliath olisi poissa, eivät Jean, Prosper ja
+Fouchard vanhus tarvitse mitään pelätä ja Kaarlon hän saisi omanaan
+pitää -- kukaan ei lasta häneltä riistäisi.
+
+Olipa hänellä vielä toinenkin syy, vaikkei hän itsekkään siitä ollut
+selvillä -- se tuli hänen sisimmästä sydämmestään: hän tahtoi hävittää
+kaikki, joka muistutti häntä lapsensa isästä? kun _hänet_ saa
+poistetuksi, on samalla hänen oma erehdyksensä unohdettu -- hän saa
+yksin pitää lapsensa. Koko sen päivän hän hautoi samaa ajatusta, hän ei
+päässyt siitä enää irti -- ei voinut päättääkkään; -- ihan tahtomattaan
+ja tietämättään hän mietti järjestään hankkeensa pienimmätkin
+tapahtumat.
+
+Ajatus oli jo liian valtava -- hän ei sitä enää punninnut -- ja kun hän
+toimeen ryhtyi, liikkui hän kuin unissaan, totteli vastustamattomasti
+toista, vierasta tahtoa.
+
+Sunnuntaina oli Fouchard ilmoittanut sala-ampujille lähettävänsä
+leipäsäkit Boisvillen kivilouhokseen, yksinäiseen paikkaan kahden
+kilometrin päähän kylästä; ja kun Prosperilla oli muutakin tehtävää,
+lähetti hän Silvinen niitä viemään.
+
+Eikö sallimus sitä määrännyt? Sinä hän ainakin sen piti. Hän puhutteli
+miehiä; -- pyysi heitä seuraavana iltana tulemaan Rémillyyn, --
+tyynesti ja levollisena hän asiansa Sambucille esitti. Päivällä hänestä
+sitten taas sallimus oli murhan puolella. Fouchardia oli haettu
+Raucourtiin eikä hän sanonut joutuvansa sieltä ennen kahdeksaa --
+elkäät odottako päivälliselle. Sitten oli muuan sairaanhoitaja
+sairastunut ja hänen sijaansa kutsuttiin Henriette, jonka vuoro olisi
+ollut vasta tiistaina.
+
+Jean ei koskaan lähtenyt huoneestaan, vaikka mitä olisi kuullut. Oli
+siis vain jälellä Prosper, joka saattaisi asiaan sekautua, eikä hän
+suvainnut, että sillä tavalla monta ihmistä liittoutuu yhtä vastaan.
+Mutta kun hän näki veljensä tulevan apulaisineen, poistui hän, sillä
+hän ei kärsinyt silmissään noita inhottavia olentoja; hän meni maata,
+veti peiton kasvoilleen ja jouduttautui nukkumaan, ettei mitään kuulisi
+eikä näkisi..
+
+Kello oli kolmea neljännestä vailla seitsemän, eikä Kaarloa mitenkään
+yrittänyt saada nukkumaan. Tavallisesti hän jo heti syötyään tuuskahti
+pöytää vasten.
+
+-- Katsoppas nyt, kultaseni, sanoi Silvine, joka oli vienyt poikansa
+Henrietten huoneesen, tässähän sinä nyt nukut makeasti Henriette-tätin
+omalla tilalla.
+
+Mutta sepä se poikaa juuri huvittikin, hän pehnasi tilalla ja nauroi
+katketakseen.
+
+-- Ei, ei ... äiti kulta, jää tänne leikkimään, äiti...
+
+Silvine koetteli häntä tyynnyttää, hyväili ja puheli lempeästi:
+nukuppas nyt, kultaseni ... nukuhan ... niin olet äitin oma kiltti
+poika.
+
+Viimeinkin poika nukkui, naurussa suin. Silvine ei ollut häntä
+riisunut, levitti vain lämpimän peiton hänen päälleen ja lähti
+panematta ovea lukkoon -- pienokainenhan nukkui aina niin raskaasti.
+
+Silvine ei ollut mielestään koskaan ollut niin tyyni. Hän oli niin
+päättäväinen, liikkuikin niin keveästi kuin henki, joka on ruumiista
+irtautunut -- hän ei tuntenut sitä salaperäistä sisällistä voimaa, joka
+häntä toimesta toiseen johti. Hän oli jo laskenut Sambucin sekä
+Cabassen ja Ducatin sisään ja määrännyt, että heidän täytyi olla aivan
+hiljaa. Hän vei heidät omaan huoneeseensa ja asetti heidät molemmin
+puolin ikkunaa, jonka aukasi, vaikka ilma oli kylmä. Oli pilkkopimeä;
+lumesta vähän valoa heijasti huoneeseen. Kuolon hiljaisuus kaikkialla
+-- minuutit pitkät kuni ijankaikkisuus. Viimein kuului askeleita;
+Silvine meni keittiöön, istuutui sinne ja odotti, liikkumatonna
+tähystäen kynttilän liekkiä.
+
+Kului vielä kotvanen; Goliath kierteli kartanoa uskaltamatta sisään.
+Hän luuli tuntevansa Silvinen hyvästi, oli rohennut tulla vain
+revolveri aseena. Mutta hän aavisti pahaa, hän avasi ikkunan ihan auki,
+pisti päänsä siitä ja huudahti puoliääneen: Silvine! Silvine!
+
+Ikkuna oli auki -- sehän merkitsi, että hän oli asiaa ajatellut, ja
+että hän suostui. Goliath ihan siitä ihastui, vaikka hän sittenkin
+olisi mieluummin suonut, että Silvine olisi ollut häntä vastassa ja
+haihduttanut hänen epäilyksensä. Fouchard oli varmaankin kutsunut
+häntä.
+
+Hetkisen kuluttua hän sanoi hieman kovemmin: Silvine! Silvine!
+
+Ei vastausta -- ei niin sanaa. Hän kiipesi ikkunalaudalle ja meni
+huoneesen. Hän aikoi Silvineä odottaessaan pistäytyä tilalle
+lämmittelemään, sillä ulkona oli tavattoman kylmä.
+
+Yhtäkkiä kuului liikettä, rajua painiskelemista, jytäkkää, hillittyjä
+kirouksia ja korinaa. Sambuc oli tovereineen hyökännyt Goliathin
+niskaan, mutta vaikka heitä oli kolme, eivät he sittenkään paikalla
+voittaneet tuota jättiläistä, jonka voimat vaaranhetki moninkertaiseksi
+suurensi. Raivokkaasti, hengästyneenä he painiskelivat kaikki neljä
+pimeässä, pienessä huoneessa, niin että jäsenet ruskivat. Onneksi oli
+revolveri pudonnut lattialle.
+
+-- Nuoraa, nuoraa! ähkyi Cabasse. Ducat ojensi Sambucille nuorankimpun,
+joka hänellä oli mukanaan.
+
+Nyrkin iskuja ja potkauksia ei säästetty, kun mies pantiin nuoriin:
+ensin sidottiin jalat yhteen, sitten kädet sivuille ja viimeksi
+nuoritettiin koko ruumis solmuisella nuoralla, joka vedettiin niin
+tiukasti, että solmut painuivat syvälle lihaan; mies oli kuin verkossa.
+Hän huusi hellittämättä.
+
+-- Kitas kiinni! karjasi Ducat.
+
+Ei niin ääntä kuulunut, sitten kun Cabasse vanhalla, sinisellä
+nenäliinalla hänen suunsa tukki.
+
+Viimein he saivat hengähtää; he kantoivat hänet kuin minkähän mytyn
+keittiön suurelle pöydälle, samalle, jossa kynttilä oli.
+
+-- Kirottu preussiläispakana! kirosi Sambuc ja pyyhki hikeä otsaltaan.
+Sitä ei ollut niinkään helppo voittaa. Kuuleppas, Silvine, sytytäppäs
+toinen kynttilä, että saa oikein tarkasti katsella tuota helvetin
+lurjusta -- preussiläistä vakoojaa!
+
+Kalmankalpeana Silvine nousi ja totteli Sambucia; ääntä päästämättä hän
+sytytti kynttilän ja asetti sen pöydälle. Goliath lepäsi kuin ruumis,
+kynttilä molemmin puolin päätä.
+
+He katsoivat toisiinsa: Goliath kauhistuneena ja rukoillen, mutta
+Silvine ei ollut häntä ymmärtävinään. Hän peräytyi kaapin luo ja seisoi
+siinä jäykkänä, päättäväisenä, kylmänä kuin jääpalanen.
+
+-- Pahuus on multa sormen purrut, murahti Cabasse, jonka sormesta vuoti
+verta. Vaan kyllä minä tässä näytän...
+
+Hän kohotti jo revolveria, jonka oli Silvinen huoneen lattialta
+löytänyt, vaan Sambuc tempasi sen häneltä.
+
+-- Ei, tuhmuuksia ei! _Me_ emme ole roistoja niinkuin
+preussiläiset; me olemme tuomaria, kuuletko sinä, preussiläiskoira! Me
+tutkimme asiaasi. Eläkä pelkää, me olemme suvaitsevaisia, sinä saat
+puolustautua, vaan et itse, sillä jos side suustasi päästetään, tulet
+sinä niin suurisuiseksi, ettei tässä ole korvillaan. Maltahan, niin
+määrään sulle asianajajan ja sen sellaisen, että kelpaa!
+
+Hän haki kolme tuolia, pani ne vierekkäin, järjesti jotain, jota sanoi
+tuomioistuimeksi. Itse hän istuutui keskelle, molemmat apulaisensa
+kahden puolen.
+
+Sambuc nousi seisomaan ja puhui hitaasti ja ivallisesti, mutta
+vähitellen ääni muuttui vihaiseksi ja kostonhimoiseksi.
+
+-- Minä olen yhtaikaa tuomarina ja yleisenä syyttäjänä. Se ei ole aivan
+oikeuden mukaista, vaan meitä ei ole tarpeeksi monta jäsentä. Siis ...
+minun syytökseni on se, että sinä olet tullut Ranskaan meitä
+vakoilemaan, olet häpeällisesti pettänyt meidät ja sillä maksanut
+leivän, jota meillä söit. Sillä sinä olet meidän tappioittemme alku ja
+syy, sinä olet se samanen petturi, joka Nouartin tappelun jälkeen
+öiseen aikaan opastit baijerilaiset Dieuletmetsäin läpi Beaumontiin.
+Siihen ei kykene kukaan muu kuin se, joka kauvan on paikkakunnalla
+asunut ja tuntee jok'ainoan polun. Meillä on varmat tiedot: sinun on
+nähty johtavan tykkiväkeä pitkin inhoittavimpia teitä, ihan lätäköitä,
+että on kahdeksin hevosin täytynyt panna kanuunia vetämään. Eipä
+ottaisi uskoakseen -- ken on ne tiet nähnyt -- että sotajoukko on siitä
+kulkenut. Ja jollet sinä olisi tunkeutunut tänne ja pettänyt ja myönyt
+meitä, ei hyökkäys Beaumontiin olisi koskaan onnistunut, emme koskaan
+olisi nähneet Sedanin päivää ja olisimme lopuksi ehkä antaneet teille
+selkään! En puhu mitään nykyisistä alhaisista toimistasi, miten julkeat
+näyttäytyäkkään täällä, antaen ilmi ja pelotellen asukkaita. Sinä olet
+suurin konna maailmassa ... minä vaadin kuolemanrangaistusta.
+
+Kaikki vaikenivat.
+
+Sambuc istuutui ja jatkoi: minä nimitän Ducatin puolustajaksesi. Hän on
+ollut asianajajana ja olisi korkeallekkin kohonnut, jollei olisi
+antanut himoillensa valtaa. Siitä näet, ettemme sinulta mitään kiellä,
+olemme oikein kohteliaita.
+
+Goliath ei voinut sormeaankaan liikuttaa. Armoa rukoillen hän katsoi
+satunnaiseen puolustajaansa, -- tuskanhiki valui hänen otsaltaan.
+
+-- Hyvät herrat, sanoi Ducat, syytetty on todellakin julkein konna
+tässä maailmassa enkä minä mistään nimestä olisi ottanut häntä
+puolustaakseni, jollen hänen puolustelukseen voisi mainita, että kaikki
+hänen kansalaisensa ovat samallaisia roistoja. Katsokaa häntä! Hän on
+niin hämmästyneen näköinen. Hän ei ymmärrä sitä rikokseksi. Ranskassa
+ei edes tikulla liikuteta vakoilijaa, mutta hänen kotimaassaan on
+vakoilijan ammatti erinomaisen kunniakas toimi; sillä tavalla siellä
+paraiten isänmaata palvellaan. Rohkenen vielä lausua, hyvät herrat,
+etteivät he taida niin väärässä ollakkaan. Jalot tunteemme ovat meille
+luonnollisesti kunniaksi, vaan pahinta on, että ne vievät meitä
+tappiosta tappioon. _Quos vult perdere Jupiter dementat_, jos niin
+rohkenen lausua. Tuomitkaa itse, hyvät herrat!
+
+Hän istuutui.
+
+Sambucilla oli sananvuoro: entä sinä, Cabasse -- mitä sinulla on
+syytettyä vastaan tai hänen puolustuksekseen?
+
+-- Minusta, virkkoi provencelainen, tässä pidetään liian pitkiä
+puheita, kun on tuon konnan tilin selvitys kysymyksessä. Olen kokenut
+yhtä ja toista maailmassa, vaan en pidä siitä, että oikeudesta tehdään
+pilaa, siitä seuraa onnettomuus. Minä äänestän kuolemaa!
+
+Juhlallisena nousi Sambuc seisalleen.
+
+-- Onko se teidän kummankin mielipide? Siis kuolema?
+
+-- Kuolema, kuolema!
+
+He siirtivät tuolit pois, ja Sambuc meni Goliathin luokse.
+
+-- Tuomio on julistettu, sinun pitää kuolla.
+
+Korkealle leimahti kynttiläin liekki ja valaisi Goliathin tuskan
+vääntämiä kasvoja. Hän olisi huutanut: armoa! Hän koetti kaikin voimin
+pusertaa kieleltään sanat, jotka olivat ihan tukeuttaa hänet, mutta
+kaikista ponnistuksista oli vain seurauksena, että suusta pursuava
+vaahto kasteli läpimäräksi suun edessä olevan sinisen nenäliinan.
+Inhakkaa oli nähdä, miten mies virui pöydällä liikkumatonna kuin
+ruumis, kuolemaan tuomittuna eikä saanut suustaan sanaakaan
+puolustukseksi tai selvitykseksi.
+
+Cabasse kohotti revolverin.
+
+-- Ammunko? kysyi hän.
+
+-- Ei, elä, siitä hän liiaksi ihastuisi.
+
+Hän kääntyi Goliathiin ja sanoi: sinä et ole mikään sotilas, sinuun ei
+kannata luotia tuhlata. Teurastetaan sinut -- kirottu koira -- petturi
+-- vakooja!
+
+Hän kääntyi ja sanoi kohteliaasti: lainaisittekohan meille soikon,
+Silvine?
+
+Silvine ei ollut siihen asti liikahtanut paikaltaan. Hän seisoi
+jäykkänä kuin kanto, hän ei tajunnut, mitä ympärillä tapahtui, hän yhä
+vain mietti samaa, jota jo kaksi päivää oli mielessään hautonut. Ja kun
+hän kuuli soikkoa pyydettävän, totteli hän vaistomaisesti, meni samassa
+kellariin ja toi sieltä paikalla suuren soikon, saman, jossa hän
+tavallisesti pesi pikku Kaarlon vaatteita.
+
+-- Tehkää hyvin ja pankaa se pöydän alle -- tuonne toiseen päähän!
+
+Hän laski soikon lattialle, ja kun hän kohottautui, katsoivat he taas
+toisiinsa, hän ja Goliath. Kurjasen katse rukoili armoa -- selvästi
+siinä kuvautui kuoleman kauhu.
+
+Mutta nainen oli kuollut. -- Silvinen valtasi kokonaan yksi ajatus,
+yksi toivo -- tuon miehen kuolema, joka oli hänelle sama kuin pelastus.
+Hän asettui taas kaappia vasten.
+
+Sambuc oli avannut pöydänlaatikon ja vetäsi sieltä suuren, terävän
+veitsen, jota lihaa leikatessa käytettiin.
+
+-- Koskapa sinä olet sika, niin minä teurastan sinut niinkuin sian.
+
+Hän ei pitänyt kiirettä, keskusteli kaikessa rauhassa Cabassen ja
+Ducatin kanssa, mitenkä olisi parasta tehdä. Vieläpä siinä kiista
+syntyi, kun Cabasse väitti, että hänen kotipuolessaan, Provencessa,
+teurastetaan sikoja pää alaspäin, mutta Ducat vastusti sitä raakana ja
+epämukavana.
+
+-- Sysää hänet reunemmaksi, että veri vuotaa soikkoon eikä roisku
+lattialle!
+
+Goliath työnnettiin ihan pöydän laidalle ja Sambuc ryhtyi työhön
+tyynenä ja varovasti. Hän kääri hihansa ja sivalsi veitsellä --
+kerralla meni kurkku poikki. Kaulasuonesta pulppusi veri kuin
+suihkulähteestä ja vuoti soikkoon.
+
+Hän oli menetellyt varovasti, ainoastaan muutamia veripisaroita
+roiskahti lattialle. Kuolema ei niin pian seurannut, vaan
+kuolemankamppausta ei tarvinnut nähdä, sillä nuora oli vahvaa, ja
+ruumis pysyi ihan liikkumatonna. Ei nykäystä, ei korahdusta. Kasvot oli
+kuolontuska vääntänyt, pisara pisaralta veri niistä väheni, kuolema löi
+niihin leimansa -- kalvo laskeutui silmille, katse sammui.
+
+-- Kuulkaapas Silvine, pesusienen me vielä tarvitsisimme!
+
+Silvine ei liikahtanut, silmät seisoivat päässä, kuin lattiaan
+naulattuna hän siinä tuijotti, kädet ristissä rinnalla ja kurkkua
+puristi kuin rautakahleilla.
+
+Yhtäkkiä hän sitten huomasi Kaarlon vieressään. Lapsi oli tarttunut
+hänen hameeseensa, -- oli herännyt, saanut oven auki ja kenenkään
+huomaamatta pujahtanut keittiöön.
+
+Kuinka kauvan hän lieneekään seisonut siellä äitin takana?
+
+Hänkin sen näki. Silmille valahtaneitten hiusten alta tähystelivät
+hänen suuret siniset silmänsä punaista veripintaa, joka vähitellen
+täytti soikon. Ehkä se huvitti häntä. Luultavasti hän ei alussa
+ymmärtänyt, mitä tapahtui. Mutta varmaankin se hänestä sitten tuntui
+inhakalta, vaistomaisesti hän tajusi nähneensä teoista kauheimman,
+sillä yhtäkkiä hän kirkasi: äiti, äiti! Minua pelottaa -- tule pois!
+
+Silvine hätkähti, ruumis tärisi kuin virran päällä, hän tuskin kesti
+jaloillaan. Se oli liikaa; kauhu vei häneltä voimat, pyyhkäsi
+jännityksen, joka kaksi päivää oli häntä pitänyt pystyssä. Luonto
+voitti, hän oli taas nainen, hän hyrskähti itkuun.
+
+Rajusti hän tempasi lapsen syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten.
+Ja hän juoksi pois, pakeni, hän ei tahtonut nähdä, ei kuulla enempää,
+hän tahtoi piiloutua synkimpään soppeen, halusi kuolla, vaipua maan
+alle...
+
+Samana hetkenä Jean rohkaseutui ja avasi huoneensa oven. Vaikkei hän
+koskaan tiedustellut, mitä talossa tapahtui, kummastutti häntä outo
+edes takaisin vaahtautuminen ja kovaääninen puhe. Ja hänen luokseen,
+hänen rauhaisaan huoneeseensa Silvine pakeni, nyyhkyttäen, hapset
+hajalla, niin peräti toivotonna, että Jean alussa ei saanut sanaakaan
+selvää hänen katkonaisista sanoistaan. Hän huitoi monta kertaa
+käsillään ikäänkuin jotain kauheaa olisi tahtonut luotaan karkoittaa.
+
+Viimein Jeanille kaikki selvisi. Hän näki väijymisen, teurastuksen,
+äitin ja pienokaisen hänen vieressään katsomassa, isän sidottuna
+pöydällä, kurkussa ammottava haava, josta veri vuoti soikkoon. Vexi
+hyytyi hänen suonissaan, sydän jähmettyi. Hyvä jumala, miten inhottava
+sota on! Se muuttaa ihmiset pedoiksi, kylvää vihaa, kastelee pojan isän
+verellä ja tekee kansakunnat verivihollisiksi! Kamala kylvö --
+kauhistuttava sato!
+
+Silvine oli vaipunut tuolille, suuteli pienokaista herkiämättä ja hoki
+myötäänsä: poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi!...
+Poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi!
+
+Fouchard pääsi nyt keittiöön. Hän oli vaatien koputtanut ovelle,
+viimein täytyi hänet laskea. Ei hän suinkaan ilokseen kotiin palannut
+-- näki pöydällä ruumiin, jonka pää retkotti pöydän laidalta, ja soikon
+verta täynnä. Hän oli jo luonnostaan kiivaanlainen, nyt hän ihan
+vimmastui.
+
+-- Kirotut roistot! Ettekö osanneet ulkopuolella pysytellä
+sikamaisuuksinenne? Minun taloni ei ole sikolätti ... eikä ihmisten
+asunnoita saa ryvettää moisilla teurastuksilla!
+
+Sambuc puolustelihe ja selvitteli, mutta ukko ei tyyntynyt. Vihaisena
+ja samalla peloissaan hän jatkoi: ja mihinkä minä kätken ruumiin? Se on
+kaunista -- työntää ruumis toisen ristiksi eikä ajatella seurauksia.
+Jos nyt vahti tulee tarkastamaan, niin olen minä kauniisti kiinni.
+Mutta siitähän te viis välitätte mitenkä minulle käy!... Vaan jollette
+paikalla töytyytä ruumista täältä, niin on meillä -- piru vie -- tilit
+vielä tekemättä! Ota sinä päästä, toinen jaloista tai vaikka miten,
+mutta rivakasti; kolmen minuutin perästä ei hänestä niin hiuskarvaa saa
+olla jälellä täällä!
+
+Sambuc sai vihdoin Fouchardilta säkin, vaikkei hän kernaasti mitään
+hellittänyt. Huonoimman hän kuitenkin valitsi ja selitti päälliseksi,
+että sekin oli liian hyvä preussiläiselle. Mutta Cabassella ja
+Ducatilla oli täysi työ, ennenkun saivat Goliathin säkkiin; ruumis oli
+liian pitkä ja paksu ja jalat roikkuivat ulkona. Sitten hänet
+kannettiin käsikärriin, jolla he tavallisesti kulettivat leipää.
+
+-- Maasiin me hänet lähetämme, siitä saatte olla varma! selitti Sambuc.
+
+-- Vaan sitokaa kaikella muotoa pari kunnon kiveä koipiin, ettei se
+piru pinnalle kohoa, raivosi Fouchard.
+
+Ruumissaatto katosi pimeyteen; ei kuulunut muuta kuin käsikärrin narina
+öisessä hiljaisuudessa.
+
+Sambuc vannoi isänsä pään kautta, että oli sitonut kaksi suurta
+kivimöhkälettä ruumiin jalkoihin -- mutta yhtäkaikki se kellui vedessä.
+
+Kolme päivää myöhemmin preussiläiset löysivät säkin ruohikosta
+Pont-Maugisin luota ja joutuivat ihan raivoon, kun avatessaan näkivät
+siinä miehen, joka oli teurastettu kuin sika. Kauheasti uhkaillen he
+etsiskelivät ilkityön tekijöitä.
+
+Luultavastikin olivat muutamat kyläläiset lörpöttäneet, koska eräänä
+iltana vangittiin kylänvanhin ja Fouchard vanhus, joita syytettiin
+pitäneen yhtä sissien kanssa ja siinähän ne olivat Goliathin murhaajat.
+
+Ja silloin Fouchard käyttäytyi todellakin erinomaisesti, hän oli ihka
+tyyni ja rauhallinen, sillä hän tiesi, että vaitioleva kaikki voittaa.
+Levollisena hän lähti, pyytämättä edes pienintäkään selitystä.
+Tottapahan selviää!
+
+Lähitienoilla kerrottiin ihan yleisesti, että hän oli preussiläisiltä
+ansainnut kaupoissa suuret summat ja oli säkittäin kätkenyt rahaa
+piilopaikkoihinsa.
+
+Henriette tuli hyvin levottomaksi, kun sai tapauksesta tiedon. Jean
+pelkäsi vahingoittavansa isäntäväkeään ja tahtoi välttämättömästi
+poistua, vaikka hän lääkäristä oli vielä liian heikko. Henriette sai
+hänet kuitenkin jäämään vielä neljäksitoista päiväksi; hän joutui ihan
+epätoivoon eroa ajatellessaan.
+
+Kun Fouchard vangittiin, oli Jean piiloutunut taloon ja siten
+pelastunut, mutta vaara oli siltä yhtä suuri; voisivathan preussiläiset
+minä hetkenä hyvänsä tarkastaa taloa ja minnekkä hän joutuisi silloin?
+Enonkin kohtalo Henrietteä huoletti. Hän päätti sen tähden lähteä
+muutamana aamuna Sedaniin puhuttelemaan Delaherchea, jonka luona
+kerrottiin muutaman preussiläisen upseerin asuvan -- ehkä hän voisi
+jotain vaikuttaa.
+
+-- Silvine, hän sanoi lähtiessään, hoida sairastamme hyvästi; anna
+lihanliemi kello kaksitoista ja lääkkeet kello neljä.
+
+Silvine oli taas entisellään. Hän ja Prosper hoitivat taloa isännän
+poissa ollessa, ja pikku Kaarlo naureskeli ja keikkui äitin ympärillä
+niin kuin ennenkin.
+
+-- Olkaa huoleti, rouva, hän ei jää mitään vaille! Minä kyllä hänestä
+huolen pidän!
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Kauheasti oli taistelu ja kaupungin antautuminen tärisyttänyt Sedanin
+asukkaita, mieli oli synkkä; päivä toisensa perästä kului, siitä oli
+kohta neljä kuukautta.
+
+Delahercheläiset elivät entistä myöten.
+
+Mutta yksi huone tuossa suuressa rakennuksessa oli aivan kuin asumaton
+-- se oli tehtailijan asumakerroksen toisessa päässä, kadunpuoleinen
+huone, jossa översti Vineuil yhä sairasti. Toisista ikkunoista
+tunkeutui niitä avatessa elämän melu ja hälinä, -- sairaan ikkunoista
+eivät kaihtimet koskaan nousseet, ne olivat kuin kuolleet elämälle.
+
+Översti oli valittanut kilon häikäisevän silmiään; -- lieneekö
+luulotellut, ei tiedetty, mutta hänen mielikseen poltettiin huoneessa
+lamppua yötä päivää.
+
+Kaksi pitkää kuukautta oli hän virunut vuoteessa, vaikka, kuten
+rykmentinlääkäri Bouroches tutkittuansa ilmoitti, ainoastaan nilkkaluu
+oli halki, mutta haava ei ottanut parantuakseen, ja siinä sivussa
+ilmaantui kaikenmoista muuta.
+
+Nyt hän jo oli jalkeella, mutta sielun ja ruumiin voimat olivat niin
+murtuneet, niin mennyttä kalua, ettei hän väsymykseltä jaksanut muuta
+kuin päivät päästään venyä leposohvalla uunin edessä ja katsella
+liekkien kiemuroita. Hän laihtui, kuihtui varjoksi entisestä itsestään,
+eikä lääkäri, joka häntä hoiti, keksinyt riutumisen syytä.
+
+Delaherchen vanha rouva oli paikalla valloituksen jälkeen samaten
+sulkeutunut huoneeseen. Varmaankin he olivat sopineet, -- nuoruuden
+ystävät -- etteivät sieltä lähtisi, niin kauvan kuin preussiläiset
+majailivat talossa. Jotkut upseerit olivat vain pari kolme päivää
+asustaneet siellä -- muuan kapteeni -- herra von Gartlauben näytti
+jäävän määräämättömäksi ajaksi. Niitä asioita ei översti eikä vanha
+rouvakaan ottanut puheeksi.
+
+Vaikka jo kahdeksankahdeksatta ikäinen, nousi vanha rouva ylös päivän
+koittaessa, istuutui nojatuoliin uunin toiselle puolelle vastapäätä
+ystäväänsä ja lampun himmeässä valossa neuloen sukkia köyhille
+lapsille, mutta översti tuijotti toimetonna hiilokseen -- yksi ainoa
+ajatus oli tyyten vallannut hänen mielensä. Tuskin paria kymmentä sanaa
+he päivässä vaihtoivat; kun vanha rouva, joka kuitenkin liikehti
+talossa, joskus sattui sanallakaan ilmaisemaan, mitä maailmassa
+tapahtui, esti hänet översti siitä heti. Hän ei tiennyt mitään maailman
+menosta, ei Pariisin piirityksestä, ei Loiren tappioista eikä muista
+surusanomista.
+
+Mutta vaikka översti siten elävänä hautautui, vaikka hän sulki
+korvansa eikä edes päivän valoa sietänyt, löysi kuitenkin isänmaan
+suru ja ahdistus, kauhea kurjuus tiensä sinne, se tunkeutui kuin
+seinäinraoista, sitä oli ilmassa, jota hän hengitti, -- sillä
+syövyttävänä myrkkynä se päivä päivältä jäyti hänen ruumiinsa voimia ja
+riisti häntä aina lähemmä ja lähemmä hautaa.
+
+Delaherche sitä vastoin eleli päivän valossa ja koetti kaikin mokomin
+saada tehdastansa reilaan.
+
+Mutta työntekijät niinkuin ostajatkin olivat hapuiltavissa, eikä
+hänellä ollut kuin joitakuita kangaspuita käymässä. Silloin pisti
+hänelle päähän laatia ajan kuluksi luettelo tehtaanvaroista ja tehdä
+muutamia kokeita, joita jo kauvan oli mietiskellyt. Samaan aikaan oli
+hän saanut käsiinsä nuoren miehen, muutaman tuttavansa pojan, joka
+taistelun jälkeen oli asettunut heille. Hänen nimensä oli Edmond
+Lagarde ja oli Passyssa autellut isäänsä korutavarakaupassa;
+ijältään hän oli kolmenkolmatta vanha, vaan näytti tuskin
+yhdeksäntoistavuotiaalta. Sedanin tappelussa oli hän taistellut
+kersanttina viidennessä linja-rykmentissä, otellut kuin karhu, ja
+viiden aikaan iltapäivällä saanut Ménilportin luona viimeisistä
+luodista haavan vasempaan käsivarteensa. Kun haavoitetut korjattiin
+sairashuoneihin, oli Delaherche, auliisti kyllä, ottanut hänet
+hoitoonsa.
+
+Sillä tavalla oli Edmond tullut perheeseen; hän asui ja söi siellä, oli
+jo terve ja auttoi tehtailijaa kirjurina, kunnes pääsisi Pariisiin.
+
+Delaherche oli ottanut hänet siipiensä suojaan, ja sentähden
+preussiläiset virastot antoivat hänen olla rauhassa, -- hän oli sitä
+paitsi luvannut, ettei pakene.
+
+Hän oli vaaleaverinen, sinisilmäinen ja niin ujo, että punastui
+yhtenään kuin nuori tyttö. Äiti oli häntä kasvattanut, oli jokaisen
+vaivalla ansaitun pennin uhrannut hänen kouluuttamisekseen. Edmond
+jumaloi Pariisia, halusi hartaasti sinne ja kertoi siitä pitkiä pätkiä
+Gilbertelle, joka sisaren tavoin hoiti tuota kaunista nuorukaista.
+
+Paitsi häntä asui talossa uusi, äsken tullut vieras -- herra von
+Gartlauben -- nostoväen kapteeni, jonka rykmentti oli tullut Sedaniin
+vakinaisten joukkoin sijaan.
+
+Vaikkei hän ollut korkea-arvoinen, oli hän sentään mahtava henkilö,
+sillä hänen sedällänsä, joka oli Reimsin kenraalikuvernöörinä, oli
+piirissään rajaton valta. Hänkin rakasti Pariisia ja piti sitä suurena
+kunnianaan, oli asunut Pariisissa ja tunsi tarkasti sen hienostuneen
+elämän; keikarin naamariin peittyi hänessä synnynnäinen raakuus. Hän
+käytti aina univormua, oli pitkä ja harteikas, läheni viidettäkymmentä,
+vaan tekeytyi paljoa nuoremmaksi.
+
+Jos hän olisi ollut älykkäämpi, olisi hän saattanut olla vaarallinenkin
+henkilö, mutta onneksi hän oli äärettömän itserakas ja itseensä
+tyytyväinen, ei hänelle mieleenkään juolahtanut, että häntä pilkkana
+pidettäisiin.
+
+Alussa olivat päivät kauheita, mutta tuota tuonnempana oli hänestä
+Delaherchelle ja koko perheelle suurta hyötyä.
+
+Saksalaisia sotilaita oli tulvaamalla tulvannut Sedaniin, ja asukkaat
+pelkäsivät joka hetki ryöstämistä. Mutta kohta vetäytyivät voittajat
+Seinelaaksoon päin; jälelle jäi vain yksi vartijajoukko -- haudan
+hiljaisuus vallitsi kaupungissa: talot olivat aina teljetyt, puodit
+kiinni, kadut autiot; hämärän tultua kuului vain vahtisotilasten
+raskaat askeleet ja rivot huudot.
+
+Ei kirjeitä, ei ainoatakaan sanomalehteä. Elettiin kuin suletussa
+vankiluolassa, erotettuna muusta maailmasta, kaikesta tietämätönnä,
+lakkaamattomassa tuskassa, pelolla ja vapistuksella odottaen uusia
+onnettomuuksia. Ja päälliseksi olivat ruokavarat lopussa.
+
+Muutamana aamuna ei ollut enää leipää, ei lihaakaan; satojatuhansia
+sotilaita oli tulvannut läpi paikkakunnan, koko tienoo oli kuin
+heinäsirkkalauman hävittämä.
+
+Kahdeksi päiväksi riittivät enää kaupungissa ruokavarat, täytyi
+turvautua Belgiaan, ja sieltä, naapurimaasta tuotiin nyt kaikki --
+eipähän liene hävityksen jälkeen tulli enää ollut rajalla esteenä.
+
+Muun hyvän lisäksi oli vielä joka päivä lakkaamattomia selkkauksia ja
+rettelöitä preussiläisen päällikön ja paikallishallituksen välillä,
+edellinen oli asettunut pormestarin asuntoon, jälkimmäinen piti
+kokouksiaan raatihuoneella. Ei tullut apua, vaikka paikallishallituksen
+jäsenet urhoollisesti puolustivat, väistyivät vain askel askelelta, --
+kaupunkilaiset olivat nääntymäisillään, sillä voittajain vaatimukset
+kasvoivat kasvamistaan ja mielivalta oli verojen suuruuden määrääjänä.
+
+Paljon oli Delaherchellakin ensi alussa vastusta vihollisen upseereista
+ja sotilaista, jotka hänen luonaan majailivat. Piippu suussa vaeltivat
+kaikki kansallisuudet hänen huoneissaan.
+
+Ihan odottamatta tuli kaupunkiin joka päivä kaksituhatta, kolmetuhatta
+miestä, jalkaväkeä, ratsuväkeä, tykkiväkeä, ja vaikka niillä ei ollut
+oikeutta vaatia muuta kuin asunto ja polttopuut, täytyi vielä juosta ja
+haalia niille syötävää.
+
+Kamalaan siivoon ne lähtiessään jättivät huoneet. Upseerit kotiutuivat
+usein humalassa ja käyttäytyivät pahemmin kuin sotilaat.
+
+Ankara kuri esti kuitenkin ryöstämiset ja väkivaltaisuudet. Ainoastaan
+kahta naista koko Sedanissa hätyytettiin. Vasta myöhemmin, sitten kun
+Pariisi itsepintaisesti piti puoliaan, voittajat tiukensivat ohjaksia.
+Preussiläisiä harmitti sodan pitkittyminen loppumattomiin, he olivat
+levottomat, kun eivät olleet varmat maaseutulaisista, pelkäsivät
+yleistä aseihin tarttumista, ja sen lisäksi oli vielä sissien susisota.
+
+Delaherchen luo oli juuri majoittunut eräs kyrassierimajuri, joka
+saappaat jalassa maata rötkötti tilalla ja lähtiessään jätti huoneen
+siihen siivoon, ettei edes uuninreunakaan jäänyt puhtaaksi; silloin
+saapui kapteeni von Gartlauben muutamana iltana syyskuun loppupuolella,
+rankkasateessa.
+
+Ensimmäinen tunti oli joltamoisenkin tuskallinen. Kapteeni puhui kovin
+äänekkäästi ja vaati parasta huonetta, kävellen portaita ylös ja alas,
+että sapeli helisi. Mutta kun näki Gilberten, muuttui hän kerralla, oli
+sävyisä ja hillitsi itsensä ja kumarsi varsin kohteliaasti, kun kulki
+hänen ohitsensa huoneeseensa. Häntä imarreltiin, hänen ympärillään
+liehakoitiin, sillä kaikki tiesivät, että yhdellä ainoalla sanalla hän
+sai Sedanin päällikön lievittämään raskasta verotaakkaa tai
+vapauttamaan jonkun vangin.
+
+Hänen setänsä, Reimsin kuvernööri, oli äskettäin antanut ankaran
+julistuksen, joka julisti piiritystilaan ja kuolemanrangaistuksen
+jokaiselle, joka auttoi vihollisia joko vakoojana taikka opasti
+saksalaisia joukkoja väärälle tielle taikka hävitti siltoja ja kanuunia
+ja vahingoitti sähkösanomalankoja ja rautatienkiskoja. Vihollisia, --
+ne olivat ranskalaiset; kaupunkilaisten sydän oli pakahtua, kun tuo
+suuri valkoinen paperi, joka oli liimattu päällikkökunnan portille,
+tuomitsi heidän surunsa ja tuskansa ja isänmaanrakkautensa rikokseksi.
+
+Tarpeeksi olisi ollut jo siinä, kun saksalainen varustusväki
+riemuhuudoilla ilmoitti heidän jokaisen tappionsa.
+
+Joka päivä toi uuden Jobin sanoman; suurten nuotioitten ääressä
+sotilaat joivat ja mässäsivät kaiken yötä, mutta kaupunkilaiset, joiden
+kello yhdeksästä täytyi olla kotonaan, istuivat sydän kurkussa pimeissä
+taloissaan, peläten uusia onnettomuuksia.
+
+Juuri samallaisessa tilaisuudessa osottihe herra von Gartlauben
+lokakuun puolivälissä hienotunteiseksi.
+
+Sinä aamuna kertoi huhu Sedanissa, että Loiren armeija oli saanut
+loistavan voiton ja paraillaan marssi Pariisia pelastamaan. Usein
+olivat ennenkin iloiset tiedot suruksi muuttuneet. Niin kävi nytkin.
+Samana iltana jo saatiin tietää, että baijerilainen sotajoukko oli
+anastanut Orléansin.
+
+Muutamassa talossa Maquakadun varrella vastapäätä tehdasta hoilottivat
+sotilaat niin kauheasti, että se Gilberteä kiusasi. Kun kapteeni sen
+huomasi, lähetti hän heti heitä kieltämään, sillä sellainen metakka oli
+hänestä kerrassaan sopimatonta.
+
+Kuukauden kuluessa herra von Gartlauben monasti osottihe huomaavaiseksi
+ja kohteliaaksi.
+
+Preussiläiset virastot olivat muutelleet kaupungin hallitusta,
+äskettäin oli saksalainen nimitetty toiseksi pormestariksi, ja vaikka
+hän oli kutakuinkin ihmisiksi, eivät rettelöt siltä loppuneet.
+
+Tavallisimmasti syntyi päällikkökunnan ja kaupunginhallituksen välillä
+kiistoja vaunulähetyksistä, ja muutamana aamuna nousi ilmi riita, kun
+Delaherche ei ollut lähettänyt kiesiään ja kahta hevosta. Pormestari
+pistettiin kiinni muutamiksi tunniksi, ja Delaherche olisi saanut häntä
+seurata, jollei herra von Gartlauben olisi estänyt.
+
+Toisen kerran taas hän sai myöstetyksi 30,000 frangin suuruisen sakon
+maksun, joka oli määrätty suoritettavaksi siitä syystä, että
+Villettesillan teossa muka vitkasteltiin. Sillan olivat preussiläiset
+itse hävittäneet ja se oli loppumatonna ikävyyden lähteenä Sedanin
+asukkaille.
+
+Mutta vasta Metzin antautumisen jälkeen oli Delaherche kiitollisuuden
+velassa vieraalleen. Ukkosena iski tieto kaupunkilaisiin, se vei
+kerralla heidän viimeisen toivonsa. Ja seuraavalla viikolla samosi taas
+mahdottomia sotilasjoukkoja kaupungin läpi, suuri ihmistulva virtasi
+Metzistä: ensin prinssi Fredrik Kaarlen armeija kulki Loiren rannoille,
+sitten kenraali Manteuffelin marssi Amiensiin ja Roueniin päin sekä
+lisäksi muita, joitten oli määrä mennä Pariisin piirittäjiä auttamaan.
+
+Monena päivänä olivat huoneet täpösen täynnä. Leipuri- ja lihapuodit
+tyhjentyivät putipuhtaaksi, ei jäänyt niin leivänmurua tai luunsirua.
+Kadut lemahtelivat ulolle, aivan kuin suuria eläinlaumoja olisi
+kuleteltu.
+
+Maquakadun tehdas vain säilyi ihmislaumoilta, sillä ystävällinen käsi
+sitä suojeli; ainoastaan muutamia siistiä korkea-arvoisia päälliköitä
+siellä asui.
+
+Delaherche ei sen erän perästä kohdellut herra von Gartlaubenia niin
+kylmästi kuin ennen. Toiset perheet pysyivät aivan erillään, eivät
+laisinkaan seurustelleet luonaan asuvain vihollisten kanssa. Mutta
+Delaherchestä, joka kaipasi seuraelämää, joka tahtoi olla iloinen ja
+vilkas ja halusi nauttia elämästä, tuli ajan pitkään kovin tukalaksi
+tuollainen jöröttäminen. Hän ei ollenkaan viihtynyt suuressa,
+kiusallisen hiljaisessa ja ikävässä talossaan, jossa jokainen eli
+omassa nurkassaan ja oli niin kylmän ja ynseän näköinen.
+
+Aluksi hän muutamana päivänä pysäytti herra von Gartlaubenin portaissa
+ja kiitti häntä kaikesta avuliaisuudesta. Vähitellen he puhelivat sanan
+tai pari aina tavatessaan ja muutamana iltana preussiläinen kapteeni
+puhalteli savuja tehtailijan työhuoneessa, uunissa paloi tuli, huone
+oli niin kodikas, ja kaikessa rauhassa he siellä juttelivat viimeisistä
+uutisista. Kahden ensimmäisen viikon kuluessa ei Gilberte näyttäytynyt
+ollenkaan. Kapteeni ei ollut hänestä tietävinään, mutta joka kerran kun
+kuului liikettä viereisestä huoneesta, käänsi hän päätään sinnepäin.
+
+Hän koetti nähtävästi saada isäntäväkensä unohtamaan, että hän oli
+voittajan puolta, hän ei ollut pikkumainen ja teki usein pilaa
+veroista, joista vain aihetta siihen sai. Niinpä hän muutamana päivänä
+nauroi makeasti, kun sai tietää, että oli vaadittu ruumisarkkua ja
+siteitä.
+
+Kivihiiliä, öljyä, maitoa, sokeria, voita, leipää, lihaa, puhumattakaan
+vaatteista, tulisijoista, lampuista, -- sanalla sanoen he olivat vailla
+kaikkea, mitä syötäväksi tai muuten joka päivä tarvitaan -- silloin hän
+vain kohautti olkapäitään: hyvä jumala, minkä sille voi! Tietysti
+kaikki tuollainen oli ihan sietämätöntä, hän kyllä myönsi, että
+saksalaiset vaativat _liikoja_, mutta -- sellaista on sota, ja
+pitäähän sitä vihollisenkin maassa elää.
+
+Delaherche, jota nuo lakkaamattomat kiskomiset suututtivat, ei
+ollenkaan salannut ajatuksiaan; joka ilta hän niitä tyyten tarkasteli
+niinkuin ne olisivat olleet keittiölaskuja. Ainoa, josta he
+kinastelivat, oli samanen miljoona, jota preussiläinen maaherra von
+Rethel vaati Ardennesin piirikunnalta muka korvaukseksi Ranskan
+sotalaivain tekemistä vahingoista ja hyvitykseksi Ranskassa asuvain
+saksalaisten karkoittamisesta. 42,000 frangia tuli siitä Sedanin
+osalle.
+
+Delaherche koetti kaikella tavalla todistaa, että se oli suurinta
+vääryyttä: Sedan oli katsottava poikkeukseksi, se oli jo kärsinyt
+yltäkyllin, tämä viimeinen oli ihan pois suunnilta!
+
+Paraimpina ystävinä he kuitenkin erosivat. Delaherche oli mielissään,
+kun oli oikein saanut ladella, ja kapteeni tyytyväinen, että oli
+osannut käyttäytyä kuin ihkapariisilainen.
+
+Muutamana iltana Gilberte iloisena ja vilkkaana pistäysi huoneeseen
+aivan kuin sattumalta. Hän pysähtyi ja oli hämmästyvinään. Herra von
+Gartlauben nousi paikalla, kumarsi kohteliaasti ja, hienotunteisesti
+kyllä, heti väistyi. Mutta seuraavana iltana istui Gilberte
+työhuoneessa kapteenin tullessa ja jäi sinne.
+
+Iloisia ja hupaisia iltoja he siitä lähtien kolmisin viettivät
+työhuoneessa, ei salissa -- erotus oli hienon hieno. Tuota tuonnempana
+sai saksalainen, joka oli harras soiton ja laulun ystävä, Gilberten
+soittamaan. Rouva meni yksin saliin ja jätti oven auki.
+
+Talvi oli ankara, Ardennien tammihalot palaa leimusivat uunissa;
+kymmenen aikana juotiin teetä ja puheltiin kuin vanhat tutut. Ja herra
+von Gartlauben oli silmiä korvia myöten rakastunut tuohon iloiseen
+nuoreen rouvaan, joka keimaili nyt samoin kuin ennen Charvillessä,
+silloin kun kapteeni Beaudoin ystävineen siellä oli.
+
+Herra von Gartlauben oli erikoisen huolekas puvussaan ja erityisen
+kohtelias, pieninkin suosionosote oli hänestä mieleen ja hän koetteli
+kaikin tavoin, ettei häntä pidettäisi raakalaisena, sivistymätönnä
+sotilaana, joka naisten seurassa ei ymmärrä käyttäytyä.
+
+Kahtia oli elämä jakautunut tuossa suuressa, pimeässä talossa
+Maquakadun varrella. Ruoka-aikoina Edmond istua näpötti kainona ja
+vastaili ykskantaan Delaherchen loppumattomiin kysymyksiin ja punastui,
+kun Gilberte häneltä jotain pyysi, iltaisin kuunteli herra von
+Gartlauben autuaallisena ja hymyhuulin Mozartin sonaattia, jota nuori
+rouva salissa soitti; mutta viereisessä huoneessa, jossa översti de
+Vineuil ja vanha rouva aikansa viettivät, oli niin hiljaista, niin
+äänetöntä, ikkunat olivat peitetyt, kaihtimet eivät koskaan päästäneet
+päivää huoneeseen, -- lampun himmeässä valossa se oli hautakammion
+tapainen.
+
+Joulukuu lumineen peitti kaupungin valkoiseen vaippaan; mieltä
+masentavat uutisetkin olivat vähän kuin jäätyneet. Sitten kun kenraali
+Ducrot oli kärsinyt tappion Champignyssä ja Orléans menetetty, oli
+jälellä vain yksi ainoa synkkä toivo: jospa talvi tulisi kostajaksi,
+jospa lumihiutaleita tupruamalla tupruaisi, ja routa halkaisisi maan ja
+se nielisi Saksan ja sen sotajoukot!
+
+Mutta rouva Delaherche oli saanut toisenkin surun syyn. Muutamana yönä,
+kun hänen poikansa oli asioittensa tautta Belgiassa, oli hän Gilberten
+huoneen ohi kulkiessaan kuullut sieltä hiljaista kuisketta, naurua ja
+suuteloita. Kauhistuksissaan ja mieli kuohuksissa hän riensi
+makuuhuoneeseensa. Ei ollut epäilemistä -- se ei ollut kukaan muu kuin
+preussiläinen! Hän oli jo huomannut sen heidän silmäyksistään.
+Sellainen käytös -- sellainen häväistys hänet kerrassaan musersi. Hyvä
+jumala! Miksikä olikaan hänen poikansa vasten äitin tahtoa tuonut tuon
+nautinnonhimoisen naisen heidän rauhalliseen kotiinsa! Kerran oli hän
+jo antanut anteeksi eikä ollut antanut ilmi -- kun kapteeni Beaudoin
+oli kuollut -- ja nyt oli sama edessä, vielä kahta kauheampi -- maansa
+vihollisen kanssa! Mitä tehdä? Sellaista hävyttömyyttä hän ei salli
+talossaan. Siinä oli uusi kivi sydämmelle, hän oli menehtyä. Ja kun hän
+palasi huoneeseen alakuloisena ja kyynelsilmin ja tuntikausia istui
+äänetönnä, katseli häntä översti tutkivasti ja luulotteli, että Ranska
+taaskin oli kärsinyt tappion.
+
+Sillä kannalla olivat asiat, kun Henriette muutamana aamuna tuli
+Sedaniin, pyytämään että Delaherche jollakin tavalla puhuisi hänen
+enonsa puolesta. Hän oli nähnyt ihmisten omituisesti hymyilevän ja
+kuullut heidän puhuvan, miten rajattomasti Gilberte voi vaikuttaa herra
+von Gartlaubeniin. Siksipä hän hieman hämmästyi, kun ensiksi tapasi
+eteisessä vanhan rouvan, joka oli menossa överstin luo. Henriette
+ilmoitti hänelle asiansa.
+
+-- Voi, hyvä rouva, te olisitte niin hyvä, niin hyvä, jos puhuisitte
+enoni puolesta! Enorukan kohtalo on kauhea -- hänet aiotaan lähettää
+Saksaan.
+
+Vanha rouva, joka kuitenkin paljon piti Henriettestä, viittasi
+kärsimättömästi.
+
+-- Lapsikulta, minä en voi vaikuttaa niin mitään. Elkää _minua_
+pyytäkö...
+
+Ja vaikka hän näki, miten surulliseksi Henriette tuli, jatkoi hän: te
+tulette kerrassaan sopimattomaan aikaan, poikani lähtee tänä iltana
+Brysseliin. Sitä paitsi on hänellä yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin
+minullakaan. Puhukaa miniälleni -- hänhän on kaikkivaltias.
+
+Hän meni. Arkana ja hämillään jäi Henriette eteiseen; hän huomasi
+tulleensa tosiaankin varsin sopimattomaan aikaan.
+
+Vanha rouva oli varmasti päättänyt ilmoittaa kaikki pojalleen, ennenkun
+hän lähtisi Belgiaan kivihiilien ostoon, tehtailija näet toivoskeli
+saavansa tehtaan heti kuntoon. Äiti ei jaksanut kärsiä, että Gilberte
+niin törkeästi pettäisi miehensä hänen poissaollessaan, mutta hän
+odotti, kunnes Delaherche viimeinkin oli varmasti määrännyt lähtönsä,
+jota jo toista viikkoa oli myöstänyt päivästä toiseen. Sehän oli koko
+talon häviö, preussiläinen ajettaisiin pois, Gilberte samaa tietä -- ja
+kenties hänen nimensä vielä naulattaisiin katunurkkiin häväistykseksi,
+sillä se kohtaisi jokaista Ranskan naista, joka pitäisi yhteyttä
+saksalaisten kanssa.
+
+Iloisesti huudahtaen juoksi Gilberte Henrietten luo, kun näki hänet.
+
+-- Voi miten hauskaa, että tulit!... Ihanhan siitä on jo
+ijankaikkisuus, kun viimeksi tapasimme toisemme -- ihminen vanhenee
+niin pian näinä kauheina aikoina.
+
+Hän oli vienyt Henrietten huoneeseensa, painanut hänet leposohvalle ja
+nojautui häntä vasten.
+
+-- Kuuleppas -- nyt sinä syöt aamiaista meillä. Mutta ensiksi me
+puhelemme -- eikös niin? Sinulla on varmaan ihmeen paljon
+kertomista!... Sinä et ole saanut veljeltäsi mitään tietoja, sen
+tiedän. Maurice raukka -- minua niin säälittää se poikaparka!
+Ajattelepas, miten hirveätä Pariisissa -- eivät saa polttaa kaasua, ei
+heillä ole polttopuita, niin, tuskinpa leipääkään! -- Entäpä se
+nuorukainen, jota hoidat, veljesi ystävä? Niinkuin huomaat, olen jo
+kuullut kulkupuheita. Hänenkö tähtensä sinä tulet?
+
+Henriette hämmästyi eikä paikalla vastannut. Eikös hän todellakin
+tullut Jeanin tähden, sillä hän oli ihan varma, ettei kukaan hänen
+armasta hoidokastaan häiritsisi, kun vain eno olisi vapaa?
+
+Hän oli hyvin hämillään, kun Gilberte paikalla rupesi Jeanista
+puhumaan, hän tuskin rohkeni asiaansa ilmoittaa. Sitä paitsi sanoi
+omatunto, ettei ollut oikein käyttää hyväkseen sellaisia keinoja, joita
+epäili.
+
+-- Vai niin, toisti Gilberte veitikkamaisesti, sinä siis tulet meille
+tuon nuorukaisen tautta?
+
+Henriette ei päässyt puuhun ei pitkään, hänen täytyi kertoa Fouchardin
+vangitseminen.
+
+-- Hyvänen aika, sehän on totta -- missä ihmeessä minun ajatukseni
+maleksivat! Vastahan siitä tänä aamuna oli viimeksi puhetta. Siinä teit
+aivan oikein, että tulit tänne, ystävä-kulta -- meidän pitää paikalla
+ruveta tuumimaan, mitä voimme tehdä enosi hyväksi, sillä se, mitä
+viimeksi kuulin, ei ole suinkaan rauhoittavaa. He aikovat asettaa hänet
+muille varottavaksi esikuvaksi.
+
+-- Minä luotin teihin, sanoi Henriette empien. Arvelin että sinä
+kenties keksisit keinon, että ehkäpä sinä jotain...
+
+Nuori rouva nauroi makeasti.
+
+-- Pikku hupakko -- kolmen päivän perästä on enosi vapaa! Etkös sinä
+tiedä, että meillä asuu preussiläinen kapteeni, joka täyttää kaikki,
+mitä ikinä minä pyydän? Hän nyt ei raski kieltää niin mitään.
+
+Hän nauroi niin vallattomasti ja lapsellisesti ja oli ylpeä
+kauneudestaan, jolla hän niin suuren vallan oli saanut. Hän tarttui
+ystävänsä käteen ja taputti sitä hiljaa. Mutta Henriette oli kuin
+kuumilla kivillä -- oliko se tunnustus? Mitenkäs hän muuten olisi ollut
+niin iloinen, ujostelematon ja vallaton? Henriette ei saanut sanaakaan
+suustaan kiitokseksi.
+
+-- Jätä nyt vain koko asia minun huolekseni. Saatpas nähdä, niin minä
+tänä iltana kerron sinulle niin hauskan uutisen, että tyytyväisenä
+palaat kotiisi!
+
+Ruokasalissa Henriette oikein hämmästyi, kun näki siellä tuntemattoman,
+kauniin miehen -- Edmondin. Hän ihaili nuorukaista kuin kaunista
+taideteosta. Oliko mahdollista, että hän oli ollut taistelemassa? Ja
+kuka oli uskaltanut häntä haavoittaa? Ja hän oli taistellut
+urhoollisesti kuin sankari! Delaherche oli oikein ihastuksissaan, kun
+kerrankaan oli saanut vieraita, ja ylisteli pilviin asti kirjuriansa,
+joka oli yhtä oiva ja kelpo nuorukainen kuin kauniskin.
+
+Syötiin lihapaistia ja perunahauvikkaita, ja puhe sujui vilkkaasti kuin
+tuttuin kesken konsanaankin.
+
+-- Te tulitte siis Fouchardin tähden ja toivotte, että puhuisimme hänen
+puolestaan? sanoi Delaherche Henriettelle. Sattuipa se nyt ikävästi,
+kun minun täytyy tänä iltana lähteä matkalle. Mutta vaimoni siitä kyllä
+pitää huolen; häntä ei voi vastustaa, hän saa, mitä vain suinkin
+tahtoo.
+
+Hän nauroi ja oli nähtävästi mielissään vaimonsa suuresta
+vaikutusvoimasta -- kajastihan siitä vähän hänenkin osalleen.
+
+Yhtäkkiä hän lisäsi: kuuleppas, Gilberte kulta, onko Edmond kertonut
+löydöstään?
+
+-- Ei. Mistä löydöstä? kysyi hän vilkkaasti ja katsoi lämpimästi
+nuorukaiseen.
+
+Edmond lensi punaiseksi.
+
+-- Ei se ole muuta kuin pitsiä, joista tuonoin puhuitte -- joilla
+olisitte tahtonut koristaa kellertävän aamupukunne. Satuin huomaamaan
+muutamalla myöjällä viisi metriä oikeita Brysselin pitsiä --
+erinomaisen kauniita ja hyvin huokeita.... Vaimo, jolla niitä oli
+kaupan, tulee kohta tänne niitä näyttämään.
+
+Gilberte oli vallan ihastunut! hän olisi vaikka suudellut Edmondia.
+
+-- Voi, miten kiltti te olette! Sitä en unohda, olkaa varma!
+
+Kun tuli Belgiasta ostetun maksapiirakan vuoro, kääntyi puhe toiselle
+tolalle: puhuttiin Maasista, jonka veden sinne viskatut ruumiit olivat
+myrkyttäneet, että kalatkin kuolivat, ja siitä johduttiin tarttuviin
+tauteihin, joita sai pitää kuin kätensä takana, niin pian kun ilma
+lauhtui.
+
+Marraskuussa oli jo rutontapaisia tautia ilmautunut. Turhaan oli
+taistelun päätyttyä annettu 6,000 frangia kaupungin puhdistamiseksi ja
+poltettu kasoittain sotilasten laukkuja, patroonakoteroita ja muita
+romuja, yhtä kaikki levisi ympäristöltä tukehuttava löyhkä, milloin
+ilma oli kostea, sillä maa oli niin täynnä ruumiita, että hauta oli
+haudassa kiinni ja ne olivat niin matalat, jotta ruumis tuskin peittyi.
+Seurauksena sellaisesta hutiloimisesta oli sietämätön mädän haju.
+
+Niinä päivinä oli päälle päätteeksi löydetty toinenkin rutonahjo --
+Maasvirta, josta jo oli ongittu toistatuhatta hevosenraatoa. Sittenpä
+olikin joki puhdas -- luultiin; mutta se luulo petti, kun poliisi
+muutamana päivänä tarkasti joen pohjaa, joka siltä kohdalta oli kahden
+metrin syvyinen, ja huomasi vedessä valkeita esineitä -- kiviä kaiketi;
+mädänneitä ihmisruumiita ne olivat, niin mädänneitä, etteivät ne olleet
+turvonneetkaan eivätkä sentähden kohonneet pinnalle. Melkein neljä
+kuukautta ne olivat ruohokossa lojuneet. Käsiä, jalkoja ja päitä kohosi
+keksissä. Virtakin irroitti ruumiista osia ja vei milloin käden,
+milloin jalan. Vesi oli samakkaa, suuria kuplia kohosi pinnalle, särkyi
+ja myrkytti ilman.
+
+-- Hyvä toki, että kylmää, huomautti Delaherche. Mutta kunhan lumi
+rupeaa sulamaan, niin tiedän mä, että on vaara tarjona, jollemme
+ajoissa pidä huolta.
+
+Gilberte pyysi hymyillen, että hän puhuisi muusta ... syödessä.
+
+-- Kummallista, että ne nyt mieleeni juohtuivat, sanoi tehtailija,
+mutta se on varma, että kalatta sitä saa syödä kotveroisen tästä
+puoleen.
+
+Kun he syötyänsä joivat kahvia, tuli palvelija ilmoittamaan, että herra
+von Gartlauben kysyy, saisiko hän hetkisen heitä puhutella.
+
+Siitä syntyi aika hälinä, sillä kapteeni ei ollut koskaan tullut siihen
+aikaan -- keskipäivällä.
+
+Delaherche sanoi paikalla, että olkoon hän hyvä ja tulkoon -- mukava
+tilaisuus esitellä Henriette.
+
+Kun kapteeni näki vielä toisenkin nuoren naisen, oli hän kahta
+kohteliaampi. Hänelle tarjottiin kahvia ja hän joi kupillisen ilman
+sokeria niinkuin oli nähnyt juotavan Pariisissa. Hän oli muuten
+halunnut paikalla ilmoittaa rouva Delaherchelle, että hänen
+turvattinsa, muuan tehtaantyömies, joka oli tapellut preussiläisen
+sotamiehen kanssa ja siitä syystä vangittu, oli nyt vapaa.
+
+Gilberte käytti tilaisuutta hyväkseen ja puhui Fouchardista.
+
+-- Herra kapteeni, pyydän esitellä teille paraimman ystäväni! Hän
+toivoo teidän apuanne -- hän on sen rémillyläisen sisarentytär, jota on
+epäilty Dieuletmetsän sissien liittolaiseksi. Kaiketikkin muistatte --?
+
+-- Vai niin -- vakoilija, polonen, joka löydettiin säkistä. Se on ikävä
+juttu ... vakavaa laatua ... varsin vakavaa. Pahoin pelkään, etten voi
+mitään vaikuttaa.
+
+-- Voi ei, kapteeni hyvä -- elkää sanoko niin -- minä olisin niin
+iloinen, kapteeni...
+
+Gilberte katsoi häneen lempeästi, loistavin silmin. Kapteeni oli
+hurmautunut, hän kumarsi kohteliaasti, ja samalla nöyrästi. Koska
+Gilberte tahtoo, niin --!
+
+-- Kiitän teitä sydämmellisesti, herra kapteeni, sopersi Henriette.
+
+Hänestä tuntui tuiki vastenmieliseltä tuo sotilas; hän muisti yhtäkkiä
+miehensä, Weiss-raukan, joka ammuttiin kuoliaaksi Bazeillesissa.
+
+Edmond, joka heti kapteenin tultua oli pujahtanut huoneesta, palasi ja
+kuiskasi jotain Gilbertelle. Rouva nousi paikalla, kertoi pitseistä,
+joita myöjä oli tullut näyttämään, ja pyytäen anteeksi poistumistaan
+lähti Edmondin kanssa.
+
+Henriette istuutui ikkunanpieleen, kun jäi yksin Delaherchen ja
+kapteenin kanssa, jotka jatkoivat äänekkäästi puhettaan.
+
+-- Lasillinen konjakkia, kapteeni? Nähkääs -- minä en ollenkaan
+ujostele, vaan sanon suoraan ajatukseni ... tiedänhän minä, että te
+ette ole ahdasmielinen. Niin, teidän päällikkönne on perin väärässä,
+kun vieläkin tahtoisi kaupungilta pusertaa nuo 42,000 frangia.
+Punnitkaapa kerrankaan, mitenkä paljon me olemme uhranneet aina sodan
+alusta asti! Pikkistä ennen taistelua tulee ensiksikin ranskalainen
+armeija, uuvuksissa ja nälissään ja sitten -- te, jotka kyllä leivän
+kannan katkaisette. Sotajoukkoin kulkeminen kaupungin läpi pelkästään
+kaikkine korjuineen ja muine kuluineen nousee jo puoleentoista
+miljoonaan. Saman verran lasken taistelun pommituksineen ja
+tulipaloineen hävittäneen; se on jo kolme miljoonaa. Lopuksi en
+laisinkaan liioitelle, jos sanon, että teollisuus ja kauppa ovat
+kärsineet kahden miljoonan vahingon. Mitäs siihen virkatte?... Viisi
+miljoonaa -- kaupungista, jossa on 13,000 asukasta! Ja sitten te
+lisäksi vielä vaaditte 42,000 frangia -- mikä siihen oikeuttaa, sitä
+minä en käsitä! Onko se oikeuden mukaista, onko se kohtuullista?
+
+Herra von Gartlauben punalti päätään ja vastasi vain: niin, --
+semmoista on sota!
+
+Henriette istui ikkunanpielessä ja odotti. Korvissa suhisi, kummallisia
+ajatuksia, synkkiä kuvia pyöri hänen päässään; häntä raukasi.
+
+Mutta Delaherche vakuutti kapteenille kunniasanallaan, että Sedan ei
+kuuna kullan valkeana olisi pälkäästä päässyt nyt, kun kovaa rahaa
+kerrassaan puuttui, jollei teollisuuspankki olisi laskenut liikkeeseen
+uusia seteliä ja siten pelastanut kaupunkia perikadosta.
+
+-- Pikku naukku lisäksi, herra kapteeni?
+
+Ja sitten hän hyppäsi toiseen aineeseen.
+
+-- Ei se ole Ranska, joka sotaan syöksyi, vaan keisarikunta...
+Keisari ... niin ... minä en ymmärrä koko keisaria. Hänellä ei tee
+herran tarvista... Ennenhän me hakkautamme itsemme sipaleiksi kuin
+huolimme häntä hallitsijaksemme! Ainoa, joka heinäkuussa asian laidan
+käsitti, oli Thiers. Hänen matkansa Euroopan pääkaupunkeihin oli
+todellakin viisas teko -- siitä tuntee isänmaan ystävän. Onnistukoon
+hänen yrityksensä...!
+
+Hän ei lopettanut lausettaan, sillä hänestä oli sopimatonta puhua
+rauhan toiveista preussiläiselle, vaikka se sitten olikin herra von
+Gartlauben. Mutta rauha se oli hänen hartain toivonsa niinkuin koko
+vanhoillisen porvariston, joka ennen oli pitänyt keisarin puolta.
+
+Vastustaminen ei enää auttanut, heidän täytyi antautua: valloitetuissa
+maakunnissa riehui jo syvä suuttumus -- mitä varten Pariisi niin
+itsepäisesti puolustautui, kun koko isänmaan pelastus oli kysymyksessä.
+
+Tarkoittaen Gambettan innokkaita julistuksia Delaherche lisäsi hiljaa:
+ei, ei; me emme ole noita raivohulluja. Uusia verilöylyjä siitä vain
+seuraa. Minä olen Thiersin miehiä -- hän tahtoo yleistä äänestystä ...
+ja tasavalta -- herra jumala ... hyvin minusta nähden, kunnes parempi
+hallitus saadaan.
+
+Herra von Gartlauben nyökytti myöntävästi päätään: niinpä niin, niinpä
+niin...
+
+Henriette oli niin kiihdyksissä, syytä hän ei tiennyt, mutta hän ei
+mitenkään jaksanut olla huoneessa, vaan lähti hiljaa pois ja meni
+etsimään Gilberteä. Hän ihan säikähti, kun tuli makuuhuoneeseen ja näki
+ystävänsä katkerasti itkevän pitkällään leposohvalla.
+
+-- Mitä nyt? Mitä ihmettä?
+
+Kyyneleet virtasivat tulvana. Gilberte ei vastannut, hän oli
+tulipunainen, hän häpesi, hän oli vallan sekaisin. Henriette ojensi
+kätensä, Gilberte heittäysi nyyhkyttäen hänen syliinsä ja sopersi: voi
+ystävä-kulta, jospa tietäisit! -- En ikinä minä sitä uskalla sinulle
+sanoa ... mutta eihän minulla ole ketään ... ehkä sinä sentään
+tietäisit neuvoa...
+
+Hän hämmentyi kokonaan.
+
+-- Edmond oli täällä ... silloin tuli rouva Delaherche -- juuri ikään
+-- yhtäkkiä...
+
+-- Mitenkä? Yhtäkkiä?
+
+-- Me olimme täällä... Edmond oli kietonut kätensä vyötäisilleni ... ja
+suuteli minua...
+
+Hän oikein värisi, puristi Henrietteä kaulasta, suuteli häntä ja
+tunnusti kaikki.
+
+-- Voi, hyvä ystävä, elä tuomitse minua liian ankarasti ... minä en
+kestä sitä... Kyllä minä muistan, kun lupasin sinulle, etten enää tee
+niin ... mutta olethan sinä nähnyt Edmondin -- hän on niin urhoollinen,
+niin reipas ja niin kaunis! Ja arveleppas sitten ... poikaparka
+sairaana ... haava käsivarressa -- äiti niin kaukana!... Ja päälliseksi
+hän on rutiköyhä -- kaikki heidän tulonsa ovat menneet hänen
+kouluuttamisekseen. Voi hyvä Henriette -- en voinut kieltää.
+
+Henriette kuunteli häntä hämillään.
+
+-- Tuo pikku kersanttiko se siis on! -- Mutta, ystäväkultani, kaikki
+ihmiset luulevat, että se on preussiläinen!
+
+Gilberte nousi, pyyhki kyyneleensä ja vastusti jyrkästi.
+
+-- Preussiläinen! Ei -- ei ikimaailmassa! Hän on inhottava, en siedä
+häntä. Kuinka sinä luulet minusta sellaista! Mitenkä ihmeellä kukaan
+saattaa ajatella minusta niin alentavaista? Ei, ei koskaan! Ennen
+kuolisin!
+
+Silmät säkenöivät, hän oli kahta kauniimpi. Mutta samassa hän taas oli
+entinen iloinen keimailija. Hän rähähti nauramaan: se huvittaa minua --
+_se_ on totta. Hän on ihan hurmautunut, hän jumaloi minua. Kun
+vain sinnepäin katson, niin hän paikalla tekee mitä tahdon... Jospa
+tietäisit, miten hullunkurista on tehdä pilkkaa tuosta kömpelöstä
+herrasmiehestä. Ja sitten hän vielä luulee saavansa palkkion kaikesta
+vaivastaan.
+
+-- Mutta sellainen leikkiminen on vaarallista, sanoi Henriette
+vakavasti.
+
+-- Luuletko? Mitähän vaaraa siitä olisi? Kun hän viimein huomaa, että
+kaikki on sulaa pilaa, suuttuu hän ja muuttaa pois -- siinä kaikki.
+Eikä hän toisekseen huomaa sitä milloinkaan! Sinä et häntä tunne, hän
+on niitä miehiä, joita nainen saa vaaratta nenästä vetää!... Näetkös,
+että _siinä_ minä olen sinua viisaampi... Sellaiset minä jo
+ilmassa tunnen. Hän on niin itserakaskin, ettei hän koskaan myönnä,
+jotta hänestä on tehty pilkkaa... Ja kun hän lähtee pois, muistelee hän
+täällä oloaan kaipauksella ja lohduttautuu sillä, että on tehnyt oikein
+ja käyttäytynyt kuin mies, joka tuntee Pariisin tavat -- sen pituinen
+se.
+
+Naurahtaen hän sitten lisäsi: mutta sen hän saa aikaan, että Fouchard
+eno pääsee vapaaksi, -- ja korvaukseksi tarjoon minä hänelle kupillisen
+teetä omasta kädestäni.
+
+Yhtäkkiä hän taas tuli levottomaksi, kyyneleet kohosivat silmiin: voi,
+hyvä jumala! Entäs anoppi!... Mikä tästä lopuksi tulee? Hän ei minusta
+suuresti välitä -- kyllähän hän saattaa kertoa kaikki miehelleni.
+
+Henriette oli jo tointunut ja tyyntynyt. Hän kuivasi ystävänsä
+kyyneleet, sai hänet nousemaan leposohvalta ja silitti hänen
+pörhistynyttä tukkaansa.
+
+-- Kuuleppas nyt, hyvä ystävä, minä en raski sinua torua, vaikka sinä
+hyvin kyllä tiedät, etten minä sitä hyväksy. Mutta minua niin ihmeesti
+pelotti se sinun preussiläisesi, että pelkäsin asiaasi monta, monta
+vertaa pahemmaksi, ihan panee puolella, kun kuulin suoran totuuden...
+Rauhoituhan nyt vain, kaikki käy vielä hyvin.
+
+Henriette oli oikeassa. Se olikin parasta Gilbertelle. Samassa tuli
+näet Delaherche äitinsä kanssa huoneeseen. Tehtailija kertoi jo
+lähettäneensä hakemaan hevosta, joka saattaisi hänet asemalle, sillä
+hän oli päättänyt iltajunassa lähteä Brysseliin. Hän oli tullut
+jättämään jäähyväisiä vaimolleen.
+
+-- Olkaa ihan huoleti! hän sanoi Henriettelle. Herra von Gartlauben
+lupasi puhua enonne puolesta; minä tosin nyt lähden, mutta vaimoni
+kyllä muistuttaa häntä lupauksestaan.
+
+Peloissaan tarkasti Gilberte anoppiaan... Näinköhän hän kertoisi sen
+pojalleen? Estäisiköhän hänen matkansa?
+
+Vanha rouva ei sanonut halaistua sanaa, katsoi vaan miniäänsä silmiään
+väräyttämättä. Hänkään ei enää niin ankarasti arvostellut Gilberteä.
+Hyvä jumala! Koska se olikin tuo nuorukainen, ranskalainen, joka oli
+niin urhoollisesti taistellut, niin täytyihän hänen antaa anteeksi
+niinkuin edelliselläkin kerralla.
+
+Hän oli lauhtunut. Hän hymyilikin, ja sitä ei ollut tapahtunut, sitten
+kun Coulmiersin hyvät uutiset kuultiin. Hänen poikansa saisi kaikessa
+rauhassa matkustaa, Edmond kyllä suojelisi Gilberteä preussiläiseltä.
+
+-- Jumalan haltuun! sanoi hän ja suuteli poikaansa. Toimita asiasi ja
+palaa pian kotiin!
+
+Rouva Delaherche lähti, painoi oven kiinni ja kulki hitaasti eteisen
+toiselle puolelle tuonne kolkkoon huoneeseen, jossa översti synkkänä
+istui, tylsistynein silmin tuijottaen lampun himmeää valoa kohti.
+
+Samana iltana Henriette palasi Rémillyyn ja kolmantena päivänä sen
+perästä tulla joppasi Fouchard vanhus kotiin Henrietten suureksi iloksi
+ja istuutui syömään, pisteli pois poikkeen leipää ja juustoa aivan kuin
+olisi tullut ostoksiltaan eikä vankilasta. Kysymyksiin hän vastaili
+maltillisesti, -- mikäpäs hänellä oli siellä ollut hätänä. Kuinkas he
+olisivat voineet pitää häntä kiinni? Eihän hän ollut mitään pahaa
+tehnyt eikähän hän ollut preussiläistä tappanut. Hän oli vain sanonut
+näinikään: etsikää! Minä en tiedä mitään. Ja päästää oli heidän
+täytynyt sekä hänet että kylänvanhin, koska ei ollut minkäänlaisia
+todisteita.
+
+Mutta ilkeästi hän vilkutti silmiään ja oikein sydäntä kutkutti, kun
+oli kerrankin petkuttanut noita mokomia, jotka olivat ruvenneet hänelle
+lihasta juonittelemaan.
+
+Joulukuu läheni loppuaan, ja Jean aikoi lähteä. Jalka oli terve ja
+lääkäri oli luvannut hänet taistelemaan.
+
+Se oli kova isku Henriettelle, mutta hän koetteli kaikin tavoin peittää
+suruaan.
+
+Champignyn onnettoman taistelun jälkeen he eivät olleet kuulleet mitään
+Pariisista. Sen he vain tiesivät, että Mauricen rykmentti oli ollut
+kovimmissa kahakoissa ja paljon kärsinyt.
+
+Monet raucourtilaiset ja sedanilaiset olivat saaneet sähkösanomia, jos
+kohtakin kiertoteitä -- _he_ vain eivät saaneet ainoatakaan riviä.
+Ahnas haukka tai preussiläisen luoti oli varmaankin jonkun metsän
+rinteessä hengen ottanut _heidän_ kyyhkyltänsä.
+
+Toisinaan vilahti mieleen: entä jos Maurice on kuollut? Levottomina he
+olivat odottaneet tietoja päivästä toiseen. Sieltä ei tullut mitään
+tuolta suuresta kaupungista, jota kohti piirittäjäin kanuunat joka
+taholla ammottivat.
+
+He eivät enää tietoja toivoneetkaan. Ja kun Jean ilmaisi päättäneensä
+lähteä taistelemaan, kohosi huokaus Henrietten rinnasta, ja hän
+virkkoi: hyvä jumala, kaikki on mennyttä, minä jään taas yksin!...
+
+Jean aikoi liittyä pohjoisarmeijaan, jonka kenraali Faidherbe äskettäin
+oli saanut kootuksi. Sitten kun kenraali Manteuffel oli tunkeutunut
+Dieppeen, puolusti äskenmainittu sotajoukko kolmea piirikuntaa:
+pohjoista, Pas-de-Calaista ja Sommea, ja Jean suunnitteli matkansa --
+siten pääsikin helposti -- Bouillonin kautta Belgiaan ja sieltä
+perille.
+
+Hän tiesi, että 23:ta osastoa aiottiin täydentää Sedanin ja Metzin
+miehillä, mikäli niitä saatiin kootuksi. Hän oli kuullut kerrottavan,
+että kenraali Faidherbe aikoi ryhtyä hyökkäyssotaan, ja oli jo
+määrännyt seuraavan sunnuntain lähtöpäiväkseen, kun kuuli Pont-Noyellen
+ratkaisemattomasta tappelusta, jonka ranskalaiset olivat vähällä olleet
+voittaa.
+
+Dalichamp se taas tarjoutui saattamaan Jeaniakin Bouilloniin omalla
+hevosellaan. Hänen hyväntahtoisuutensa ja rohkeutensa olivat
+ihmeteltävät. Raucourtissa, jossa lavantauti raivosi -- baijerilaiset
+olivat sen sinne tuoneet -- oli hänellä sairaita joka talossa ja sitä
+paitsi oli vielä hänen huostassaan kaksi sairashuonetta, toinen
+Raucourtissa ja toinen Rémillyssä.
+
+Hänen palava isänmaanrakkautensa ja väkivaltaisuuksien vastustaminen
+olivat jo kahdesti vieneet hänet vankilaan, mutta kummallakin kertaa
+oli hän päässyt vapaaksi.
+
+Siksipä hän mielissään naurahteli, kun aamusella tuli hakemaan Jeania,
+hän iloitsi auttaessaan taas muuatta Sedanin uhria pakoon.
+
+Jeania huolestutti rahakysymys -- hän tiesi, ettei Henriettellä ollut
+liikoja varoja -- ja siitä syystä hän suostui ottamaan viisikymmentä
+frangia lääkäriltä, jotka tämä matkarahoiksi hänelle tarjosi.
+
+Fouchard oli Jeanin lähtiessä erinomaisen kohtelias ja ystävällinen.
+Hän lähetti Silvinen hakemaan kaksi pullollista viiniä, sillä hän
+tahtoi juoda heidän kanssansa lasillisen erojaisiksi, toivoen että
+saksalaiset perinjuurin hävitettäisiin.
+
+Hän oli nyt varakas mies, oli jo toisenkin kolikon pistänyt
+kirstunpohjalle; hän oli tyytyväinen ja toivoi vain rauhaa -- ei tuota
+toki kauvan enää tarvinne odottaa -- ja piti varansa, ettei joutunut
+mihinkään rettelöihin, sitten kun Dieuletmetsän sissit olivat
+jälettömiin hävinneet. Olipa hän ollut niinkin anteliaalla tuulella,
+että Prosperkin oli äskettäin saanut palkkansa -- Fouchard ei näet
+hevillä olisi luopunut hänestä, vaikkeihän sillä Prosperillakaan ollut
+aikomusta taloa jättää. He kilistivät lasiaan -- hän ja Prosper ja
+kilistipä hän Silvinenkin kanssa. Oli hän välistä ajatellut kosia
+Silvineä -- se oli niin ymmärtäväinen ja ahkera, -- vaan mitäpä se
+olisi hyödyttänyt? Eihän Silvine enää naimisia ajatellut, taloon hän
+jää ja talossa pysyy vielä sittenkin, kun pikku Kaarlosta on varttunut
+aika mies, ja hän vuorostaan lähtee sotaan.
+
+Kun hän vielä oli kilauttanut lasiaan lääkärin ja Jeanin ja Henrietten
+laseihin, virkkoi hän: olkoon onneksenne! Koettakoon jokainen parastaan
+ja olkoon yhtä tyytyväinen kuin minäkin!
+
+Henriette tahtoi välttämättömästi saattaa Jeania Sedaniin.
+
+Jean oli siviilipuvussa; lääkäri oli lainannut hänelle päällysnutun ja
+huopahatun.
+
+Päivä paistoi kirkkaasti, lumi narisi jalan alla. He aikoivat ajaa vain
+suoraan läpi kaupungin, mutta kun Jean kuuli, että översti yhä oli
+Delaherchessa, ei hän mitenkään saattanut kulkea siitä ohi, samalla hän
+kiittäisi tehtailijaa kaikesta avusta.
+
+Onneton kaupunki, jossa jokikinen kohta muistutti tappiosta -- tuskaa
+se vain tuotti Jeanille.
+
+He ajoivat Maquakatua ja pysähtyivät tehtaan luo. Koko talo oli
+säikähdyksissä: Gilberte oli ihan tyrmistynyt, vanha rouva itki, ja
+tehtailija, joka juuri oli palannut tehtaasta -- siellä hän puursi
+päivät päästään -- voivotteli.
+
+Översti oli huoneensa lattialla -- kuolleena.
+
+Ikkunat olivat peitossa, lamppu paloi lakkaamatta.
+
+Lääkäri haettiin tuota pikaa, vaan hän ei saanut selvää; ei se ollut
+sydämmen halvausta, ei verensyöksyä. Översti oli kuollut kuin ukkosen
+lyömänä, mutta mistä salama tuli, sitä ei tiedetty. Vasta seuraavana
+päivänä löydettiin lattialta vanhan sanomalehden palanen, jossa
+kerrottiin Metzin antautumisesta.
+
+-- Kuuleppas, sanoi Gilberte Henriettelle, kun herra von Gartlauben
+äsken meni alas, paljasti hän päänsä kulkiessaan oven ohi, jossa enon
+ruumis on... Edmund sen näki. Hän on todellakin kunnon mies ja
+hienotunteinen.
+
+Jean ei ollut koskaan ennen suudellut Henrietteä. Ennenkun hän nousi
+lääkärin kanssa ajoneuvoihin, tahtoi hän vielä viimeisen kerran kiittää
+Henrietteä, joka oli hoitanut häntä hellästi kuin sisar ja kohdellut
+häntä veljenään. Mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan, nyyhkyttäen
+hän syleili häntä ja suuteli. Henriette oli ihan surun vallassa, hän
+suuteli myös.
+
+Kun hevonen lähti liikkeelle, kääntyi Jean ja katsoi taakseen. He
+liehuttivat molemmat ja sopersivat liikutettuina: hyvästi, hyvästi!
+
+Sinä yönä oli Henrietten vuoro valvoa Rémillyn sairashuoneessa. Yö oli
+pitkän pitkä; taas tuli raivoisa itkunpuuska -- hän peitti käsillään
+silmänsä ja itki, itki hillitöntä itkua.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Paikalla Sedanin taistelun jälkeen alkoivat molemmat saksalaiset
+sotajoukot vieriä Pariisia kohti.
+
+Maasin armeija tuli pohjoisesta Marnelaakson läpi ja Preussin
+kruununprinssin sotajoukko, joka Villeneuve-Saint-Georgesin kohdalla
+oli mennyt Seinen yli, marssi Versaillesiin sulkemaan kaupunkia
+etelästä. Kenraali Ducrot, jolle oli uskottu äskettäin muodostetun
+neljännentoista osaston johto, päätti hyökätä viimeksimainitun
+sotajoukon kimppuun.
+
+Maurice taisteli uuden rykmenttinsä kanssa -- sadannenviidennentoista
+-- metsässä Meudonin vasemmalla puolella, mutta ei saanut lähtökäskyä,
+ennenkun tappio jo oli silminnähtävä.
+
+Muutamat kranaatit olivat tarpeeksi; kauhea hämminki syntyi
+zuaavipataljoonassa, jossa oli pelkästään rekryyttiä, toisetkin joukot
+yhtyivät hurjaan pakoon eivätkä pysähtyneet ennenkun Pariisin vallien
+suojassa, jossa sekasorto oli täydellinen. Kaikki asemat eteläisissä
+linnoituksissa menetettiin, viimeinen side, joka Pariisin Ranskaan
+yhdisti -- läntisen rautatien sähkölennätinlanka -- katkaistiin samana
+iltana. Pariisi oli erotettu muusta maailmasta.
+
+Ilta oli Mauricelle äärettömän kamala. Jos saksalaiset olisivat
+uskaltaneet, olisivat he samana yönä majoittuneet Karuselltorille.
+Mutta he olivat viisaita, he olivat lujasti päättäneet panna kaiken
+taitonsa liikkeelle.
+
+Piirittämissuunnitelman pienimmätkin yksityiskohdat oli tarkoin
+pohdittu ja määrätty: Maasin armeija pohjoisessa Croissysta Epinayn
+kautta Marneen, kolmas armeija etelässä Chennvièresistä Châtilloniin ja
+Bougivaliin ja preussiläisten päämaja -- kuningas Wilhelm, herra von
+Bismarck ja kenraali von Moltke -- Versaillesissa.
+
+Jättiläismoinen piiritys, jota ei ollut kukaan uskonut, oli nyt
+toteennäytetty. Kaupunki, joka ympärimitaten oli neljä ja puoli
+peninkulmaa, jossa oli viisitoista linnoitusta ja kuusi varustusta oli
+kuni kahleissa. Ja puolustajana oli vain kolmastoista osasto, jonka
+kenraali Vinoy oli pelastanut, ja neljästoista, jota paraillaan
+muodostettiin ja jota johti kenraali Ducrot. Yhteensä oli näissä
+80,000 sotamiestä, sen lisäksi 14,000 merisotamiestä, 15,000
+vapaaehtoista, 115,000 miestä nostoväkeä, puhumattakaan 300,000
+kansalliskaartilaisesta, joita oli sijoitettu valleille sinne tänne.
+Suuri joukko tosin, vaan puuttui tottuneita ja sotakuriin totutettuja.
+Joukkoja varustettiin ja harjoitettiin; Pariisi oli yhtenä ainoana
+suurena sotaleirinä.
+
+Kuumeentapaisesti valmistauduttiin puolustautumaan, tiet suljettiin,
+talot, jotka olivat ampuma-alalla, revittiin, 200 suuriputkista
+kanuunaa ja 2,500 muuta kanuunaa laitettiin kuntoon, toisia kanuunia
+valettiin, ja ministeri Dorianin isänmaanrakkaus ja suuret ponnistukset
+loivat kuin tyhjästä kokonaisen asehuoneen.
+
+Mielet olivat kuohuksissa, viha raivosi myrskynä, sitten kun
+Ferrièresin keskustelut oli keskeytetty ja Jules Favre ilmoittanut
+Bismarckin vaatimukset: luovuttaa Elsass, jättää Strassburgin linnue
+vangiksi ja suorittaa kolme miljaardia vahingon korvaukseksi --
+yksimielisesti päätettiin, että sodan jatkaminen oli Ranskan elinehto.
+Vaikkei olisi toivoa hiventäkään, tulisi Pariisin puolustautua, että
+isänmaa pysyisi hengissä.
+
+Muutamana sunnuntaina syyskuun lopulla lähetettiin Maurice kaupungin
+toiseen päähän. Uutta toivoa herätti hänessä se, mitä hän näki. Hänestä
+tuntui niinkuin kansan sydän ja suuri puolustusaate olisivat
+Châtillonin tappion jälkeen tulleet lähemmä toisiansa. Tuo ennen niin
+nautinnonhimoinen Pariisi, joka helposti horjahti oikealta tieltä, oli
+muuttunut, muuttunut edukseen -- se oli valmis miehuullisesti kärsimään
+mitä suurimpia uhrauksia. Muuta ei nähnytkään kuin univormuja;
+välinpitämättömimmilläkin oli kansalliskaartin merkki. Niinkuin
+seisahtuu jättiläiskello, josta vieteri on katkennut, niin oli yhtäkkiä
+pysähtynyt elämä, teollisuus, kauppa -- kaikki oli jähmettynyt; yksi
+ainoa intohimo oli eleillä -- halu voittaa.
+
+Se oli ainoa puheenaine, joka sai sydämmet sykkimään ja veren suonissa
+virtaamaan, kaikkialla siitä puhuttiin, yleisissä kokouksissa, öisin
+vahdissa ollessa; sama asia keräsi kansaa jalkakäytäville, että tuskin
+pääsi liikkumaan. Samat harhaluulot täyttivät kaikkien mielet, sama
+sisällinen kiihotus valtasi koko kansan. Ilmautui jo sairaaloista
+hermostumista, rutontapaista kuumetta, joka liioitteli sekä pelon että
+toiveet, ja vähimmänkin syyn sattuessa päästi eläimelliset himot
+ihmisessä valloilleen.
+
+Marttyyrikadulla Maurice näki tapauksen, joka kokonaan kiinnitti hänen
+huomionsa: hurjistunut ihmisjoukko hätyytti taloa, jonka yläkerran
+ikkunasta oli koko yö nähty valoa, ihan varmasti merkkituli
+preussiläisille, jotka olivat Pariisin yläpuolella Bellevuessa.
+
+Asukkaat, joita rahvas epäili, viettivät kaiket päivät tähystellen
+katoillaan. Edellisenä iltana olivat he olleet hukuttaa muutaman
+raukan, joka oli penkille leväyttänyt Pariisin kartan ja tutki sitä.
+
+Mauriceenkin, joka ennen oli ollut niin järkevä, oli tarttunut sama
+sairaaloinen epäluuloisuus; kaikki, mitä hän oli tähän asti uskonut,
+horjui. Hän ei enää epäillyt kuten Châtillonin mylläkässä, ettei
+Ranskan armeija enää koskaan kykenisi urhoollisesti taistelemaan.
+Hyökkäys Hayhin ja Chevillyyn syyskuun 30 päivänä, taistelu lokakuun 13
+päivänä, jolloin nostoväki valloitti Bagneuxin, ja hyökkäys lokakuun 21
+päivänä, jolloin hänen rykmenttinsä silmänräpäykseksi oli valloittanut
+Malmaison-puiston, oli herättänyt eloon hänen itseluottamuksensa,
+virittänyt toivon, joka ei tarvinnut kuin kipenen syttyäkseen ja
+palaakseen.
+
+Preussiläiset olivat tosin voittaneet sotajoukon, mutta se oli
+taistellut urhoollisesti, se voi vielä voittaa. Mutta Mauricea
+huolestutti tuon suuren Pariisin horjuvaisuus -- iloisimmista toiveista
+se saattoi syöksyä syvimpään alakuloisuuteen ja keskellä voitonhimoaan
+se pelkäsi pettämistä. Seuraisivatko kenraali Trochu ja kenraali Ducrot
+keisarin ja marsalkka Mac-Mahonin esimerkkiä? Olisivatko he vain
+keskinkertaisia päälliköitä ja tietämättään ja tahtomattaan veisivät
+uusiin tappioihin?
+
+Sama liike, joka oli syössyt keisarikunnan, uhkasi nyt
+kansallispuolustusta, samat kiihottuneet mielet tahtoivat anastaa
+vallan pelastaaksensa Ranskan. Jules Favre ja muut hallituksen jäsenet
+olivat nyt yhtä vastenmieliset kuin ennen Napoleon III ministerineen.
+Koska he eivät tahtoneet karkoittaa preussiläisiä, ei ollut muuta
+neuvoa kuin väistykööt niitten tieltä -- vallankumouspuolueen -- jotka
+olivat voitostaan varmat, jotka saarnasivat yleistä aseihin tarttumista
+ja kiihottivat niitä, jotka suunnittelivat miinojen kaivamista ja
+vihollisen tuhoamista.
+
+Iltasella lokakuun 31 päivää vasten saivat taas epäilykset ja
+kummalliset houreet Mauricen valtoihinsa. Hän hautoi mielipiteitä,
+joille ennen olisi nauranut. Miksikäs ei? Eihän tuhmuuden ja rikoksen
+välillä ollut rajaa. Eikös mahdottominkin toteutunut näinä mullistusten
+aikoina?
+
+Vihaa ja katkeruutta oli mieleen ihan kasautumalla kertynyt, sitten kun
+hän Mülhausenin luona oli saanut tiedon Fröschwillerin onnettomuudesta.
+Sedanin isku oli parantumaton haava, joka pienimmästäkin syystä
+repeloitui ja vuoti verta. Jokainen tappio oli siinä määrässä häntä
+tärisyttänyt, että jälki oli kulumaton; ruumis oli riutunut, ajatuskyky
+heikontunut, sillä päiväkausia oli hän ollut ruuatta, yökausia unetonna
+-- koko elämä oli levotonta, ilkeää unta eikä hän enää tiennyt, elikö
+hän todellakin vai ei. Järjen valon oli pimentää pelkkä ajatus, että
+kaikki on auttamattomasti lopussa, uusi isku kaiken perinjuurin tuhoaa;
+tuo tieteellisesti sivistynyt mies muuttui luonnonlapseksi, jota johti
+vain vaisto -- jota hetkelliset päähänpistot riuhtoivat. Ennen
+täydellinen perikato kuin lahjaksi ainoatakaan ropoa Ranskan
+rikkauksista tai sormen leveyttä sen maasta!
+
+Jo ensimmäiset tappiot olivat järkähyttäneet hänen
+Napoleonin-ihannoimistaan, tuota vienon tunteellista
+bonapartelaisuutta, jota isoisän sotakertomukset olivat häneen
+istuttaneet.
+
+Hän ei enää tyytynyt maltilliseen tasavaltaan, hän kallistui jo
+vallankumouksen väkivaltaisuuksiin, katsoi hirmuhallituksen
+välttämättömäksi puhdistamaan maata kunnottomista kansalaisista ja
+pettureista, jotka olivat murhaamaisillaan isänmaan.
+
+Siksipä hän lokakuun 31 päivänä olikin kapinoitsijain puolella, kun
+tiedot onnettomuuksista seurasivat toistensa kintereillä: Bourgetin
+menettäminen, jonka vapaaehtoiset niin urhoollisesti olivat
+valloittaneet 28 päivää vasten yöllä; Thiersin palaaminen Versaillesiin
+Euroopan pääkaupungeista, joissa hän oli keskustellut kuten väitettiin
+-- Napoleon III:nen nimessä, ja viimein Metzin antautuminen, joka
+hänestä oli aivan varma, vaikkei huhua vielä oltu varmistettu; se oli
+viimeinen surmanisku, taas veres ja Sedania häpeällisempi.
+
+Ja kun hän seuraavana päivänä kuuli, mitä Hôtel de Villessä oli
+tapahtunut, kuinka kapinoitsijat hetkiseksi olivat päässeet voitolle ja
+hallituksen -- kansallispuolustuksen -- jäsenet olivat olleet kiinni
+kello neljään aamuun ja silloinkin ainoastaan mielten yhtäkkinen
+pyörähdys heidät pelastanut, ja miten kansa ensin oli ollut vihainen
+heille, mutta sitten pelännyt kapinoitsijain voittavan -- silloin hän
+suri, että kommunistain yritys ei onnistunut. Ehkäpä se sentään olisi
+pelastuksen tuonut, kun olisi selittänyt isänmaan suuren vaaran, saanut
+koko kansan aseihin tarttumaan ja herättänyt eloon muinaiset muistot
+vapaasta kansasta, joka ei tahdo kuolla.
+
+Thiers ei uskaltanut palata Pariisiin, jossa oltiin valmiit
+juhlavalaistuksella viettämään keskustelujen lakkauttamista.
+
+Marraskuu kului kuumeentapaisessa levottomuudessa. Pieniin kahakoikin
+ei Maurice osallistunut. Hän oleskeli Saint-Ouen puolella ja pujahti
+pois niin pian kuin vain pääsi; hän oli niin rauhaton, hän lakkaamatta
+halusi uutisia.
+
+Pariisi oli yhtä levoton. Kunnallisneuvosten jäsenten vaali näytti
+laimentaneen valtiolliset intohimot; mutta melkein kaikki valitut
+kuuluivat äärimmäiseen vasemmistoon -- se oli kammottava tulevaisuuden
+oire. Ja tyynen aikana Pariisi odotti, odotti ja innolla halusi voittoa
+-- pelastusta. Oli kerrassaan epäilemätöntä: preussiläiset saisivat
+selkäänsä, että tuntuisi.
+
+Valmistuksia oli tehty hyökkäystä varten Gennevilliersin niemellä, se
+oli katsottu sopivimmaksi paikaksi.
+
+Ääretön oli riemu, kun muutamana aamuna kuultiin iloisia uutisia:
+Coulmiersissä oli taisteltu, Orléans valloitettu ja Loiren armeija
+marssi avuksi, se oli jo Etampesin luona -- kerrottiin. Kaikki oli kuin
+puhallettu toisenlaiseksi, ei muuta kuin pistää tovereille kättä Marnen
+toiselle rannalle.
+
+Kaikki sotavoimat oli koottu, ihan kuin tyhjästä temmattu kolme
+armeijaa; ensimmäistä, joka oli kansalliskaartin pataljoonista
+muodostettu, johti kenraali Clément Thomas, toiseksi yhdistettiin
+kolmas- ja neljästoista osasto ja niihin liitettiin jäännökset muista
+joukoista, joita koottiin vähän joka paikasta -- sitä oli kenraali
+Ducrotin määrä johtaa suuressa hyökkäyksessä, viimein kolmas --
+varaväki -- jossa oli pelkästään nostoväkeä ja jonka johtajana oli
+kenraali Vinoy.
+
+Ja Maurice luotti itseensä täydellisesti taistellessaan 115:nen kanssa
+Vincennes-metsässä marraskuun 28 päivänä.
+
+Siellä oli toisen sotajoukon kolme osastoa ja kerrottiin, että
+seuraavana päivänä yhdyttäisiin Fontainebleaun luona Loiren armeijaan.
+Mutta taas tuli vastoinkäymisiä, tehtiin tavanmukaiset virheet, virran
+tulvaaminen esti siltaveneitten asettamisen ja järjettömät käskyt
+myöhästyttivät koko suunnitelman.
+
+Seuraavana yönä 115:des meni ensimmäisenä joen yli, ja kymmenen aikaan
+Maurice hyökkäsi Champignyyn kovassa luotituiskussa. Hän oli kuin
+hullu, pakkasesta huolimatta kivääri poltti hänen käsiään. Hänen
+ainoana toivonansa oli rynnätä eteenpäin, kunnes tapaisi toverit...
+
+Mutta ihan Champignyn ja Bryn edessä tie nousi pystyyn -- Coeuillysin
+ja Villiersin puistoista olivat preussiläiset puolen kilometrin
+leveydeltä tehneet valloittamattomat linnoitukset. Sepä se oli, johon
+jokaisen urhoollisuus pirstautui. Kauhu ja epäilys saivat vallan,
+kolmas osasto oli myöhästynyt, ensimmäinen ja toinen jo pysähtyneet ja
+puolustivat kaksi päivää Champignya, josta heidän kuitenkin täytyi
+luopua joulukuun 2 päivää vasten yöllä, kun voitto jäi ratkaisematta.
+
+Sinä yönä majaili sotajoukko taas Vincennes-metsän lumisten puitten
+suojassa ja Maurice itki maatessaan siinä kasvot routaista maata vasten
+-- jalat olivat jääkönttänä.
+
+Surulliset, synkät päivät -- kaikki suurenmoiset ponnistukset turhat!
+Kauvan oli hyökkäystä valmistettu, tuota vastustamatonta ryntäystä,
+joka pelastaisi Pariisin -- se oli mennyt myttyyn, ja kolmantena
+päivänä senjälkeen kenraali von Moltke ilmoitti kirjeellisesti, että
+Loiren armeija oli voitettu ja luovuttanut Orléansin. Rautavyötä
+kiristettiin, sitä oli mahdoton katkaista.
+
+Mutta vielä epätoivon äärimmäiselläkin partaalla Pariisi näytti voivan
+vastustaa. Nälänhätä uhkasi. Jo lokakuun keskipaikoilla alkoivat
+lihavarat vähetä. Joulukuussa ei ollut päätäkään jälellä suurista
+härkä- ja lammaslaumoista, jotka Boulognenmetsässä olivat kuleksineet.
+Teurastettiin hevosia.
+
+Ruokavarat -- siihen luettuna tilatut jauhot ja vilja -- laskettiin
+neljäksi kuukaudeksi. Kun jauhot loppuivat, täytyi laittaa myllyjä
+rautatien-asemille.
+
+Polttopuitakin puuttui, niitä oli säästäen pidettävä, sillä elot olivat
+jauhettavat, leipä paistettava ja aseet valmistettavat.
+
+Ja Pariisi, jota kaasun asemasta siellä täällä valaisi öljylamppu,
+Pariisi, jossa pakkanen paukkui, että hampaat loukkua löivät, Pariisi,
+joka vähän väliä niukensi ruisleipä- ja hevosenliha-annoksia -- toivoi
+kuitenkin, puhui Faidherbesta pohjoisessa, Chanzysta Loiren rannoilla
+ja Bourbakista idässä, ikäänkuin voitonjumala ihmeitä tehden vielä
+toisi ne kaupunkiin.
+
+Pitkät ihmisjonot, jotka kinoksissa seisoen odottivat leipuri- ja
+lihapuotien edustalla, kajahuttivat vielä toisinaan riemuhuudon, kun
+huhu kertoi luulotelluista voitoista. Toivo oli sitkeä -- kahta
+valtavampana se heräsi jokaisen tappion jälkeen ja täytti tuon
+kärsimyksistä ja nälästä huumautuneen ihmisjoukon. Kun muuan sotilas
+Château-d'Eaun torilla oli puhunut antautumisesta, olivat ohikulkijat
+surmata hänet.
+
+Sotajoukon rohkeus ja toivo oli kadonnut, se tunsi lopun lähestyvän ja
+pyysi rauhaa, mutta asukkaat vaativat vieläkin yleistä sotaan lähtöä,
+koko kansan rynnäkköä, jolloin kaikki, naiset ja lapsetkin,
+syöksyisivät preussiläisten kimppuun niinkuin virta, joka äyrästensä
+yli tulvaa, riuhtasee tieltään kaikki ja jättää puhtaan jälen.
+
+Maurice vetäytyi erilleen kumppaneistaan ja vihasi koko sydämmestään
+sotilasammattia, joka kahlehti hänet Mont-Valérienin suojaan --
+toimettomaksi, hyödyttömäksi olennoksi. Hän mietiskeli tekosyitä
+päästäksensä Pariisiin, jossa hän ajatuksineen eli. Hän viihtyi
+ainoastaan kansan keskellä, hän tahtoi pakottaa itseänsä toivomaan
+niinkuin sekin.
+
+Usein hän katseli ilmapalloin lähtöä; niitä lähetettiin pohjoiselta
+rautatien-asemalta joka toinen päivä, ne kulettivat kirjekyyhkysiä ja
+tärkeitä tiedonantoja. Kohti synkkää talvitaivasta ne kohosivat ja
+katosivat; sydäntä vihloi ja kurkkua kuristi, kun tuuli vei niitä
+saksalaisten puolelle. Paljon oli siten hukkautunut.
+
+Itse hän oli kahdesti kirjoittanut Henriette-siskolleen, vaan ei
+tiennyt, oliko kumpikaan tullut perille. Maailman humu oli hänet
+kokonaan kietonut; harvoin hän ajatteli sisartaan ja Jeania. He
+väikkyivät mielessä rakkaana, kaukaisena muistona. Hän eli suurimman
+riemastuksen ja synkimmän epätoivon vallassa.
+
+Tammikuun ensi päivinä lisäsi katkeruutta vasemmanpuolisen rannan
+pommitus. Preussiläisten viivyttelemistä oli hän koettanut selittää
+ihmisyyden kannalta, koska se vain riippui niistä vaikeuksista, joita
+piirityksen järjestäminen tuotti. Mutta nyt, kun muuan kranaatti oli
+surmannut kaksi pikku tyttöstä Val-de-Grâcessa, hän sydämmen pohjasta
+vihasi ja halveksi noita raakalaisia, jotka tappoivat lapsia ja
+uhkasivat polttaa museot ja kirjastot.
+
+Ne olivat kauhun päiviä, mutta Pariisi tointui ja oli itsepintainen.
+
+Champignyn onnettomuutta koetettiin paikata Bourgetin puolella, vaan
+siellä kävi yhtä onnettomasti ja sinä iltana, jolloin tulta tuiskuava
+tykistö pakotti luovuttamaan Avronylängön, tarttui Mauriceenkin sama
+raivokas katkeruus, joka valtasi kaikkien mielet.
+
+Suuttumus ja harmi, joka uhkasi syöstä kenraali Trochun ja
+kansallispuolustuksen johtajat, tuli yhä rajummaksi ja pakotti heitä,
+jos kohtakin tuiki turhaan, vielä viimeiseen ponnistukseen. Mikseivät
+suostuneet hyökkäämään kohti kanuunain kitaa, kun 300,000
+kansalliskaartilaista hellittämättä sitä vaati, päästäksensä hekin
+puolestaan vaarasta osalle? Se oli sama raju hyökkäys, jota jo ensi
+päivistä oli vaatimalla vaadittu: särkeköön sulkunsa Pariisi ja
+hukuttakoon preussiläiset vuolaaseen ihmisvirtaan.
+
+Heidän täytyi kai myöntyä, niin varmat kuin olivatkin tappiosta: mutta
+hyökkäykseen vietiin vain, paitsi vakinaisia joukkoja, kansalliskaartin
+59 pataljoonaa.
+
+Ja tammikuun 9 päivän aattona oli juhla Pariisissa: ääretön ihmisjoukko
+tungeskeli kaduilla ja Elyséen kentällä katselemassa, kun rykmentit
+kulkivat rivittäin, soittokunta etupäässä, ja lauloivat isänmaallisia
+lauluja. Naiset ja lapset niitä seurasivat, miehet nousivat penkoille
+ja raivokkaasti huutaen toivottivat heille loistavia voittoja.
+
+Seuraavana päivänä virtasi koko kaupunki Riemuportille ja päätä
+huimaavia toiveita heräsi jokaisen povessa, kun aamusella saapui tieto,
+että Montretout oli anastettu. Satumaisia juttuja kerrottiin
+kansalliskaartin vastustamattomista hyökkäyksistä -- preussiläiset oli
+voitettu -- ennenkun se päivä päättyisi, oli Versailles heidän!...
+Miten kerrassaan masentava olikaan tieto täydellisestä tappiosta, jonka
+iltahämärä toi tullessaan!
+
+Sillaikana kun vasen kolonna anasti Montretoutin, kiipesi keskusta
+Buzenvalin puiston muurien yli, mutta toinen muuri esti etenemisen. Oli
+suvennut, maadunnaisista sateista olivat tiet niin vettyneet, että
+kanuunia, juuri samoja, joihin Pariisi oli kaikkensa pannut, ei saatu
+perille. Kenraali Ducrotin johtama oikea kolonna oli myöhästynyt
+taistelusta ja jäi jälkeen. Sen enempää ei voitu, kenraali Trochun
+täytyi antaa peräytymiskäsky. Montretout luovutettiin, Saint-Cloud
+jätettiin, preussiläiset pistivät sen tuleen.
+
+Ja illan tullen, yön pimeten punasi tuo kauhistuttavan komea tulipalo
+taivaanrannan.
+
+Nyt näki jo Mauricekin, että loppu oli tullut. Neljä tuntia oli hän
+kansalliskaartilaisten kanssa pysytellyt Buzenvalin puistossa
+preussiläisten tulen syöttinä. Ja seuraavina päivinä -- hän oli silloin
+Pariisissa -- ylisteli hän heidän rohkeuttaan. Kansalliskaarti oli
+todellakin taistellut urhoollisesti. Tappioon oli epäilemättä syynä
+päälliköiden typeryys ja petos.
+
+Rivolin kadulla hän kohtasi joukkoja, jotka huusivat: pois Trochu!
+Eläköön kommuuni!
+
+Vallankumouksen hankkeet olivat taas vironneet. Uusi kiihotus oli siinä
+määrin huolestuttava, että kansallispuolustus näki parhaaksi pakottaa
+kenraali Trochu eroamaan ja nimitti sijaan kenraali Vinoyn.
+
+Samana päivänä kuuli Maurice kansankokouksessa Bellevillessä, jossa hän
+oli läsnä, uudestaan taas vaadittavan yleistä hyökkäystä. Se oli hurja
+ajatus, mutta yhtä kaikki sykki hänen sydämmensä rajummin, kun voiton
+toivo yhä oli niin itsepintaisesti eleillä. Saattoihan ihmeitä toivoa,
+kun muu ei auttanut. Koko yön hän näki unta mitä ihmeellisimmissä
+urostöistä.
+
+Kahdeksan päivää kului. Pariisi taisteli kuolemantaistelua, mutta
+valittamatta. Puodit olivat suljetut, siellä täällä sattui joku
+jalankulkija, mutta ainoatakaan vaunua ei näkynyt autioilla kaduilla.
+40,000 hevosta oli teurastettu ja syöty, nyt oltiin jo niin pitkällä,
+että koirat, kissat ja rotatkin olivat hinnoissa. Vilja oli lopussa,
+riisistä ja kaurasta leivottiin mustaa, sitkeää ja vaikeasti sulavaa
+leipää; ja kuitenkin odottivat loppumattomat ihmisjonot tuntikausia
+leipurin edustalla osaansa -- 300 grammaa.
+
+Naisraukat, jotka päivämääriä saivat liassa ja lumisohjussa seista ja
+vilusta väristä rankkasateessa, eivät valittavaa sanaa päästäneet, kuin
+sankarit he kärsivät kurjuutta ja puutetta tuossa suuressa kaupungissa,
+joka ei antautunut armoille. Kuolevaisuus oli kolminkertaiseksi
+suurentunut, teaatterit olivat sairashuoneina. Iltaisin olivat nuo
+suuret, komeat kaupungin-osat pilkkopimeät ja synkät, kuin ruton
+saastuttamat. Ja hiljaisuuden teki vielä kammottavammaksi piirittäjäin
+kanuunain lakkaamaton jyminä ja pimeyden kamalammaksi sinne tänne
+risteilevät kranaatit -- synkän harmaa talvitaivas oli kuin tulessa.
+
+Yhtäkkiä -- tammikuun 29 päivänä -- kerrottiin Pariisissa, että Jules
+Favre jo pari päivää oli keskustellut herra von Bismarckin kanssa
+aselevosta, ja yhtaikaa kuultiin, että leipää riitti vain kymmeneksi
+päiväksi, tuskin niin kauvaksi, että ennätettiin hankkia lisää
+ruokavaroja. Oli pakko antautua. Se oli kamala totuus, mutta muuta
+neuvoa ei ollut; Pariisi tyytyi kohtaloonsa.
+
+Saman päivän iltana ammuttiin viimeinen laukaus. Tammikuun 29 päivänä,
+jolloin saksalaiset olivat valloittaneet linnoituksen, palasi Maurice
+115:nen rykmentin kanssa varustuksiin Montrougen puolelle.
+
+Siellä ei ollut hänellä mitään tehtävää, aikaa oli mietiskellä ja
+tuskitella. Sotakuria oli tuskin nimeksikään, sotilaat vetelehtivät
+ympäri kaupunkia ja odottivat, milloin pääsisivät kotiinsa. Mauricen
+mieli oli kiihottunut, hän oli hermostunut, epäluuloinen ja levoton ja
+kiihtyi vähimmästäkin syystä. Hän luki kiihkeästi vallankumouksellisia
+sanomalehtiä ja tämä kolmiviikkoinen aselepo, joka oli myönnetty
+Ranskalle ainoastaan siitä syystä, että se ennättäisi valita kokouksen,
+joka rauhasta päättäisi, oli hänestä ansa, viimeinen petos. Vaikka
+vihdoin Pariisi antautuisikin, olisi sotaa jatkettava Loiren tienoilla
+ja pohjoisessa -- hän arveli samoin kuin Gambetta.
+
+Hän ihan raivostui, kun muisti itäarmeijan, jonka oli täytynyt vetäytyä
+Sveitsiin hyödyttämättä Ranskaa vähintäkään.
+
+Vaalit saivat mitan kukkurilleen: niinpäs kävi kuin hän oli
+arvannutkin, maalaispelkurit, jotka eivät antaneet anteeksi Pariisin
+puolustamista ja halusivat rauhaa, maksoi mitä maksoi, tahtoivat
+uudistaa yksinvallan, vaikka vihollisen kanuunat vielä maassa
+jyrisivät.
+
+Thiers oli valittu kahdessakymmenessäkuudessa piirissä ja Bordeauxissa
+oli toimeenpaneva valta jätetty hänen käsiinsä; mutta Mauricen silmissä
+hän oli peto, inhottava olento, johon ei voinut luottaa, joka oli
+valmis vaikka minkälaisiin rikoksiin.
+
+Hän eli alituisessa raivossa; rauha, jonka monarkillinen kokous oli
+päättänyt, oli hänestä suurin häväistys, mikä koskaan on Ranskan osaksi
+tullut. Hän ihan sähisi vihasta, kun ajatteli kovia ehtoja --
+viisimiljaardia sotakuluista, Metz ja Elsass menetetty, -- Ranskan
+varat ja Ranskan veri oli tuosta ammottavasta, parantumattomasta
+haavasta virrannut.
+
+Helmikuun viime päivinä Maurice päätti karata.
+
+Muutamassa rauhansopimuksen pykälässä sanottiin, että Pariisissa
+taistelevilta sotilailta aseet riisuttaisiin ja heidät laskettaisiin
+pois.
+
+Hän ei sitä odottanut; sydänhän se halkeisi, jos hänen täytyisi jättää
+sankarikaupunki, jonka ainoastaan nälkä oli taivuttanut -- ja hän
+katosi rykmentistään, vuokrasi Ortieskadun varrelta, korkealta
+kuusinkertaisen talon ylimmästä kerroksesta pienen, kalustetun huoneen,
+josta näki kaupunkia Tuileriesta Bastiljeen asti, katon katossa kiinni
+aivan loppumattomasti.
+
+Muuan hänen entisistä ylioppilastovereistaan lainasi hänelle sata
+frangia. Muuten hän heti muutettuaan kirjoittautui kansalliskaartiin,
+ja kolmenkymmenen soun palkalla hän sentään tulisi toimeen.
+
+Hän kauhistui, kun ajatteli hiljaista, tyyntä maalaiselämää. Ja häntä
+ihan suututtivat Henrietten kirjeet -- heti kun aselepo päätettiin, hän
+kirjoitti sisarelleen -- joissa hän pyytämällä pyysi veljeään Rémillyyn
+lepäämään. Hän kieltäytyi tuota tuonnemmaksi, ainakaan hän ei tulisi,
+ennenkuin preussiläiset oli poistettu.
+
+Hän eli yhä joutilaana, kuumeentapainen kiihotus kasvoi päivä päivältä.
+Ei hän enää nälkää nähnyt, mielihyvällä oli hän ensimmäisen vehnäleivän
+syönyt. Pariisissa, jossa ei ollut koskaan viinin eikä konjakin
+puutetta, elettiin kuin viimeistä päivää, juoppous sai vallan.
+
+Mutta se oli vieläkin vankila: porttia vartioivat saksalaiset ja
+vapaata liikkumista haittasivat kaikenmoiset muodollisuudet. Ei ollut
+mitään työtä, ei mitään tointa, elämä oli vielä seisauksissa; asukkaat
+odottivat, odottivat toimetonna eivätkä mihinkään ryhtyneet; se
+vaikutti herpaavasti, se viimein siveellisesti turmeli kansaa -- ja
+kevät teki tuloaan ja aurinko paistoi kirkkaasti.
+
+Piirityksen kestäessä oltiin edes sotapuuhissa, ruumista raukasi ja
+aivot tekivät työtä; nyt olivat kaikki läpilaiskoja, vaipuivat
+täydelliseen haluttomuuteen, ja se oli sitäkin vaarallisempaa kun he
+olivat kerrassaan erotettuna muusta maailmasta.
+
+Maurice vetelehti niinkuin muutkin aamusta iltaan pitkin kaupunkia ja
+hengitti tuota hulluuden saastuttamaa ilmaa, jota rahvas kuukausmääriä
+oli huokunut. Rajaton vapaus täytti hävityksen mitan. Hän luki
+sanomalehdet, kävi kansankokouksissa, kohautti joskus olkapäitään, kun
+mielestään mentiin liian pitkälle, mutta palasi kotiin pää täynnä
+kapinallisia mietteitä, valmiina ryhtymään vaikka mihin puolustaakseen
+sitä, joka hänestä oli totta ja oikeaa. Ja pienessä huoneessaan, josta
+hän näki koko Pariisin, uneksi hän vielä voitoista ja luulotteli, että
+Ranska ja tasavalta olisivat pelastettavissa, niin kauvan kun rauhaa ei
+oltu solmittu.
+
+Maaliskuun 1 päivänä oli preussiläisten määrä marssia Pariisiin;
+kirouksia ja vihanhuutoja kohosi jok'ikisen rinnasta.
+
+Maurice ei käynyt ainoassakaan kansankokouksessa, jossa ei olisi
+vaadittu lainsäätäjäkokousta ja Thiersiä edes vastaukseen siitä
+häpeästä, josta he eivät olleet kaupunkia suojelleet.
+
+Muutamana iltana hän itsekin sai sananvuoron ja huusi, että Pariisi
+valleilleen ennen kuolkoon, ennenkun lasketaan ainoatakaan
+preussiläistä kaupunkiin.
+
+Oli aivan luonnollista, että kapina puhkeaisi vastustamattomaksi
+kaupungissa, jonka asukkaat kuukausmääriä olivat kärsineet ja nähneet
+nälkää ja nyt toimettomina ajelehtivat, epäluuloisina ja peloissaan.
+Sama seikka on huomattu aina pitkällisten piiritysten jälkeen; kun
+ylenmäärin innostunut isänmaanrakkaus ei vie toivotuille perille,
+muuttuu se kostoksi ja kaikkea tuhoavaksi haluksi.
+
+Keskustoimikunta, jonka kansalliskaartin valitsijamiehet olivat
+valinneet, oli äskettäin jyrkästi vastustanut aseitten riisumista.
+Bastiljentorilla oli sitten ollut suuri kokous, jonne ihmisiä
+äärettömästi virtasi, ja jossa punaiset liput liehuivat ja tulisia
+puheita pidettiin; muuan poliisiraukka, joka sinne oli sortunut,
+sidottiin lautaan, viskattiin jokeen ja kivitettiin kuoliaaksi.
+
+Kaksi päivää senjälkeen, yöllä helmikuun 26 päivää vasten, heräsi
+Maurice hälyytykseen ja metakkaan; Batignollesin katua pitkin kulki
+miehiä ja naisia joukottain ja veti kanuunia. Paikalla kun hän vain
+kuuli, että kansa oli anastanut kanuunat Wagramin torilta, ettei
+hallitus saisi niitä jättää preussiläisille, oli hän itsekin
+kahdenkymmenen muun kanssa kanuunaa kiskomassa. Niitä oli
+sataseitsemänkymmentä; hevosia puuttui, toiset niitä vetivät köysillä,
+toiset työnsivät; Montmartren kunnaalle niitä hinattiin sellaisella
+hurjalla riemulla kuin olisivat he olleet raakalaiskansaa, joka pelasti
+jumaliaan.
+
+Maaliskuun 1 päivänä preussiläiset ottivat haltuunsa Elyséen kentän ja
+sen lähiseudut. Pariisi oli silloin aivan hiljaa, liikkumatta, kadut
+olivat autiot ja huoneet suletut; koko kaupunki oli kuin kuollut,
+suruharsoon peittynyt.
+
+Kaksi viikkoa kului. Maurice ei enää tiennyt, miten aika kului, hän
+odotti odottamistaan jotain hirveätä, hän ei itsekkään tiennyt mitä,
+mutta hän tunsi sen ikäänkuin ilmassa.
+
+Rauha oli lopullisesti solmittu; lainsäätäjä-kokous muuttaisi
+Versaillesiin maaliskuun 20 p:nä. Mutta Mauricesta ei ollut kaikki
+sillä hyvää, hän odotti vielä koston kamalaa hetkeä.
+
+Kun hän maaliskuun 13 päivän aamuna nousi, sai hän Henrietteltä
+kirjeen, jossa hän taas pyysi ja toivoi häntä luokseen Rémillyyn,
+uhkailipa itse tulla Mauricea hakemaan, jos hän liian kauvan hänellä
+odotuttaisi. Sitten hän kertoi Jeanista, ja että Jean jo joulukuun
+lopulla oli lähtenyt Rémillystä yhtyäksensä pohjoisarmeijaan, ja miten
+hän kauvan oli huonona sairastanut kuumetta muutamassa Belgian
+sairaalassa. Vasta edellisellä viikolla hän oli kirjoittanut ja
+ilmoittanut lähtevänsä Pariisiin taistelemaan taas, niin heikko kun
+vielä olikin. Henriette pyysi vielä veljeänsä antamaan tarkkoja tietoja
+Jeanista, niin pian kun häntä tapaisi.
+
+Kirje kädessä vaipui Maurice unelmiinsa. Henriette, Jean -- hänen rakas
+sisarkultansa, hänen veljensä, jonka kanssa oli yhdessä kärsinyt ja
+kestänyt! Hyvä jumala -- kuinka kaukana hän oli heistä! Kuinka vähän
+hän oli heitä ajatellut, sitten kun myrsky oli ruvennut riehumaan
+rinnassa! Mutta koska sisar kirjoitti, ettei hän ollut saanut Jeanille
+hänen osotettaan, päätti hän jo samana päivänä tiedustella häntä
+sotatoimistoista.
+
+Tuskin oli hän tullut Saint-Honorén kadulle, kun tapasi kaksi toveriaan
+samasta pataljoonasta ja ne kertoivat hänelle, mitä yöllä ja
+aamupuhteella oli tapahtunut Montmartrella. Ja juoksujalassa kaikki
+kolme lähtivät katsomaan, miten asian laita oikeastaan oli.
+
+Hyvä jumala! mitä tunteita risteilikään Mauricen sydämmessä sinä
+päivänä -- maaliskuun 18:na! Sittemmin ei hän tarkasti muistanut, mitä
+oli sanonut tai tehnyt. Ensin oli hän hurjistuneena syössyt
+Montmartren-kunnaalle, josta sotajoukko oli ennen päivänkoittoa
+yrittänyt anastaa kanuunat, että saisi Pariisin riisumaan aseet.
+
+Kaksi päivää sitten oli Thiers palannut Bordeauxista ja varmaankin
+tarkoin miettinyt tuota hyökkäystä, että yhdellä iskulla saisi voiton
+ja lainsäätäjäkokous Versaillesissa voisi pelkäämättä julistaa
+yksinvallan Ranskaan.
+
+Yhdeksän aikana oli Maurice Montmartren kunnaalla, häntä kiihottivat
+kertomukset voitosta, sotajoukkojen salakähmäisestä tulosta, hevosten
+viipymisestä -- jollaikana kansalliskaarti ennätti taisteluun
+varustautua -- hän riemuitsi kuullessaan, että sotamiehet eivät
+uskaltaneet ampua naisia ja lapsia, vaan käänsivät pyssynsä poispäin ja
+mielistelivät kansaa.
+
+Sitten hän harhaili ympäri kaupunkia, ja jo kahdentoista aikana hän
+käsitti, että kommuuni oli valloittanut Pariisin ilman taistelua.
+Thiers ja ministerit olivat paenneet ulkoasiainministeristöstä, jonne
+he olivat kokoutuneet, koko hallitus oli rientänyt Versaillesiin,
+30,000 miehen suuruinen sotajoukko oli siinä kyydissä viety pois, että
+enemmän kuin 5,000 oli jäänyt Pariisin kaduille.
+
+Puoli kuuden seuduissa hän muutamassa kadunnurkassa levollisena
+kuunteli hurjistuneitten yltiöitten kertovan kenraali Lecomten ja
+kenraali Clément Thomasin murhasta. Vai kenraalit! Hyvässä muistissa
+olivat Sedanin kenraalit, kunnottomat, itsekkäät, nautinnonhimoiset
+raukat! Yhtä enemmän tai vähemmän -- samapa se!
+
+Loppupäivä kului samallaisessa huumauksessa ja kuumeessa -- hän ei
+erottanut enää oikeata väärästä. Kapina kiihtyi kiihtymistään,
+katukivetkin näyttivät yhtyneen -- yht'äkkiä se sai voiton ja jo
+kymmenen aikaan jätettiin Hôtel de Ville keskustoimikunnan jäsenille,
+jotka tuskin itsekään vielä uskoivat olevansa sen haltijoita.
+
+Mutta yhden seikan Maurice selvästi muisti: miten hän kohtasi Jeanin.
+
+Jean oli ollut kolme päivää Pariisissa, hän oli tullut sinne ihan
+rahattomana, voimattomana ja väsyneenä, kova kuume oli kaksi kuukautta
+pitänyt häntä muutamassa Brysselin sairashuoneessa. Onneksi oli hän
+heti tultuaan tavannut 106:nen rykmentin entisen kapteenin -- Ravaudin
+-- ja kirjoittautunut uuteen 124:teen rykmenttiin, jota sama kapteeni
+johti. Hän oli taas saanut korpraalikaluunansa ja oli juuri ikään
+viimeisenä lähtenyt Prince-Eugènen kasarmista osastoineen ja oli
+menossa Seinen vasemmalle rannalle --jonne koko sotajoukko kokoutuisi
+-- kun suuri ihmistungos Sain-Martinin kadulla esti häntä liikkumasta
+ja uhkasi riisua aseet.
+
+Levollisena hän pyysi, että antaisivat hänen olla rauhassa, eihän
+heillä ollut mitään tekemistä hänen kanssaan, hän täyttää, mitä on
+käsketty, eikä tee kellekkään mitään pahaa.
+
+Mutta yhtäkkiä hän kuuli jonkun hämmästyneenä huudahtavan -- Maurice
+syleili häntä raivoisasti ja suuteli poskelle.
+
+-- Mitä? Sinäkö se olet! Sisareni kirjoitti sinusta ... ja minä aioin
+juuri tänä aamuna tiedustella sinua sotatoimistoista.
+
+Kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia.
+
+-- Voi, rakas ystävä, miten iloinen olen, että tapasin sinut!...
+Minäkin olen sinua etsinyt ... mutta mistäpä olisin saanut sinut
+käsiini tässä onnettoman suuressa kaupungissa.
+
+Rahvas melusi ja nauroi. Maurice kääntyi heihin.
+
+-- Kuulkaa kansalaiset! Tämä on siivoa väkeä, minä vastaan heistä!
+
+Hän tarttui ystävänsä kumpaankin käteen ja sanoi hiljaa: nythän sinä
+tulet meidän kanssamme ... niinhän?
+
+Jean oli hyvin hämmästynyt.
+
+-- Teidän kanssanne ... mitä sinä tarkoitat?
+
+Ja tuokion hän kuunteli, miten Maurice soimasi hallitusta ja
+sotajoukkoa, miten hän muistutti, mitä oli kärsitty, ja selitti, että
+nyt vihdoinkin oli päästy kukoksi linnaan, nyt saisivat kaikki
+kunnottomat nahjukset ansaitsemansa rangaistuksen ja tasavalta olisi
+pelastettu.
+
+Ja mitä tarkemmin hän kuunteli ja koetti käsittää ystävänsä
+mielipiteitä, sitä levottomammaksi hän tuli ja katse synkistyi.
+
+-- Ei, hyvä ystävä -- en minä tule teidän kanssanne, koska teillä on
+sellaista tekeillä... Kapteenin käsky on, että veisin joukkoni
+Vaugirardiin ja sinne olen nyt menossa. Vaikka piru itse koettaisi
+minua estää, menen sittenkin. Sehän on ihan luonnollista, ja senhän
+sinä kyllä hyvin käsität.
+
+Hän naurahti ja lisäsi: mutta tule sinä sen sijaan meidän kanssa.
+
+Maurice päästi hänen kätensä ja viittasi vastenmielisesti.
+
+Ja siinä seisoivat he kaksi, silmä silmää vasten, toinen saman
+mielettömyyden kiihottamana, joka oli valtaansa saanut koko Pariisin,
+saman pahennuksen, joka oli entisaikaisia kylvöjä ja jonka
+tuhoatuottavan sadon korjaaminen oli tullut viimeisen hallituksen
+osaksi; toinen voimakkaana ja tervejärkisenä, kaikesta tietämätönnä,
+sillä hän oli kasvanut kaukana elämän touhusta, tehnyt työtä ja
+säästänyt niinkuin kaikki vertaisensa. Ja he olivat sittenkin
+veljekset, heitä yhdisti vahva side ja kipeästi jo heihin koski sekin,
+kun kansantungos siinä heidät yht'äkkiä erotti.
+
+-- Hyvästi, Maurice!
+
+-- Hyvästi, Jean!
+
+19:s rykmentti tuli syrjäkadulta ja kansan täytyi väistyä
+jalkakäytäville. Metakka syntyi uudestaan, mutta kukaan ei uskaltanut
+ehkäistä sotilasten kulkua, sillä niitä johtivat upseerit.
+
+124:nen pieni osasto pujahti sen mukana.
+
+-- Hyvästi, Jean!
+
+-- Hyvästi, Maurice, kohta tavataan!
+
+He katsoivat vielä toisiinsa, heidän täytyi tyytyä kohtaloon, joka
+erotti heidät -- mutta sydämmet olivat eroamattomat!
+
+Seuraavina päivinä Maurice unohti kaikki, hetken mullistukset
+tempasivat hänet mukaansa.
+
+Kun 19 päivän aamu koitti, ei Pariisissa ollut minkäänlaista
+hallitusta; hämmästyneenä kuultiin, että yöllä olivat ministerit,
+virastojen jäsenet ja sotajoukko paenneet Versaillesiin. Ja kun
+maaliskuun ilma oli mitä herttaisin oli koko Pariisi liikkeellä --
+katselemassa katusulkuja -- olihan nyt sunnuntai.
+
+Suuri valkoinen kirjoitus sisälsi keskustoimikunnan maltillisen
+julistuksen, jossa kansaa kutsuttiin kokoon yhteiskunnallisia vaalia
+varten. Ihmeteltiin vain sitä, että sen allekirjoittajat olivat tuiki
+tuntemattomia.
+
+Kommuunin aamu sarasti; Versailles oli saanut Pariisin vastustajakseen,
+Pariisin, jossa suuttumus ja viha kuohui, ja mitenkäs olisi muuten
+voinut ollakaan, sillä oli kärsitty niin paljon -- ja syy oli
+hallituksen.
+
+Täydellinen laittomuus oli vallalla. Turhaan kokivat eri piirien
+pormestarit hieroa sovintoa; keskustoimikunnan vaatimukset olivat
+kohtuulliset -- se ei näet ollut ihan varma kansalliskaartista,
+liittolaisestaan.
+
+Muutamat laukaukset, joita oli ammuttu Vendôme-torille kokoutuneeseen
+rauhalliseen ihmisjoukkoon, ja ne uhrit, joitten veri punasi katukiviä,
+herättivät ensimmäiset kauhun väristykset kaupungin asukkaissa.
+
+Voitollisina valloittivat kapinalliset ministerien asunnot ja kaikki
+virastot -- mutta Versaillesissa oltiin vihaisia ja pelättiin. Häthätää
+kokosi hallitus sotajoukon torjuakseen hyökkäystä, jota se odotti.
+Pohjois- ja Loiren-armeijan parhaat voimat paluutettiin tuota pikaa,
+kymmenessä päivässä oli jo koossa 80,000 miestä, ja rohkeus kasvoi
+siinä määrin, että jo huhtikuun 2 päivänä anastettiin liittoutuneilta
+Puteaux ja Courbevoie.
+
+Vasta seuraavana päivänä muisti Maurice -- hän oli pataljoonansa kanssa
+menossa Versaillesta valloittamaan -- muisti ystävänsä surullisen
+katseen ja hänen alakuloinen, vakava äänensä soi vielä hänen
+korvissaan.
+
+Versaillesin joukkoin hyökkäys oli hämmästyttänyt ja suututtanut
+kansalliskaartia. Ani varhain aamusella oli kolme kolonnaa -- noin
+50,000 miestä -- marssinut Bougivalin ja Meudonin kautta vangitsemaan
+monarkillista kokousta ja Thiersiä, murhaajaa.
+
+Siinä se nyt oli se yleinen hyökkäys, jota piirityksen kestäessä oli
+vaatimalla vaadittu.
+
+Maurice oli levoton: missä oli Jean. Näkisikö hän ystävänsä vihollisen
+puolella vai löytäisikö hänet kentältä jo kangistuneena.
+
+Mutta tappio tuli yhtäkkiä, hänen pataljoonansa oli tuskin ennättänyt
+Bergeresin-ylängölle, pyrkien Rueiliin, kun kranaattia tuli tuiskuna
+Mont-Valérienista ja teki puhdasta jälkeä riveissä. Hirmuinen hälinä
+syntyi, muutamat luulivat linnoituksen olevan toverien hallussa, toiset
+taas, että päällikkö oli luvannut olla ampumatta. Kauhistuneena
+pataljoonat hajautuivat ja pakenivat Pariisiin, mutta kenraali Vinoy
+hyökkäsi etujoukon kimppuun ja se sai surmansa Rueilissa.
+
+Maurice oli pelastunut verilöylystä, taistelun humu oli saanut hänet
+pois suunnilta. Sellainenko oli hallitus, joka oli luvannut valvoa
+lakia ja oikeutta, sellainenko, ettei kyennyt muuhun kuin tappioihin,
+kun oli preussiläisiä vastustettava? Mistä sitten utautui silloin kunto
+ja rohkeus, kun oli kysymys Pariisista? Ja Saksan sotajoukot, jotka
+olivat majoittuneet Saint-Denisin ja Charentonin välille, saivat
+koreata katsella, saivat nähdä, miten ranskalaiset surmasivat toisiaan!
+Kaunis kunnia!
+
+Siksipä hän ehdottomasti hyväksyi ensimmäiset väkivaltaisuudet:
+kaduille ja torille oli rakennettu sulkuja, panttivangit, arkkipiispa,
+papit ja entiset virkamiehet oli vangittu.
+
+Julmuudet alkoivat puolella ja toisella. Versaillesissa ammuttiin
+vankia, Pariisissa päätettiin jokaista heikäläistä kohti teloittaa
+kolme panttivankia, ja se vähä, joka Mauricen järjestä enää oli
+tallella kaiken kauhun ja kärsimyksen perästä, hävisi kuin tina tuhkaan
+tuossa raivoavassa tuulispäässä, joka punoi kaikki hirvittävään
+sekamelskaan.
+
+Kommuuni oli hänestä koston enkeli ja vapautuksen haltija, jonka miekka
+kosti ja tuli puhdisti.
+
+Hän ei ollut oikein selvillä, kentiespä ne vain olivat vanhoja
+muistoja kouluajoilta, muistoja vapaista kaupungeista, rikkaista
+liittovalloista, jotka säätivät lakia maailmalle.
+
+Jos Pariisi voittajana pääsisi taistelusta, niin se muodostaisi uuden
+Ranskan, jota oikeus ja vapaus ohjaisi, se loisi uuden yhteiskunnan,
+jossa ei olisi hiventäkään jälellä vanhasta mädännyksestä.
+
+Vaalin tulos oli häntä suoraan sanoen -- vähän hämmästyttänyt: tuon
+suuren tehtävän oli kommuuni uskonut omituiselle hallitukselle -- siinä
+oli maltillisia, vallankumouspuoluelaisia ja sosialistia. Hän tunsi
+monta niistä, mutta hänestä ne olivat korkeintain keskinkertaisia.
+Mitenkähän siinä käypi? Näinköhän vain voivat sovussa työskennellä, kun
+jäsenet ovat niin perin erimielisiä?
+
+Mutta sinä päivänä kun kommuuni juhlallisesti laillistutettiin
+Hôtel-de-Villen torilla, kun kanuunat jyrisivät ja punaiset liput
+liehuivat, sinä päivänä hän koetti unhottaa kaikki; rajaton toivo
+täytti sydämmen. Epäilyksen aika oli ohi, toivorikkaana kajasti
+tulevaisuus keskellä intoilemista ja valhetta.
+
+Koko huhtikuun Maurice taisteli Neuillyn puolella. Kevät tuli
+aikaiseen, sireenit olivat täydessä kukassa, vihannat nurmikot
+taistelukenttinä -- kansalliskaartilaiset koristivat pyssynsä
+kukkakiehkuroilla kun iltaisin kotiin palasivat.
+
+Versaillesiin oli kerätty niin paljon sotamiehiä, että niistä oli
+voinut muodostaa kaksi sotajoukkoa, toista, hyökkäysarmeijaa, johti
+marsalkka Mac-Mahon, toista -- apuväkeä -- kenraali Vinoy.
+
+Kommuunilla oli puolestaan 100,000 miestä nostoväkeä kansalliskaartissa
+ja miltei saman verran kaupunkia puolustamassa, mutta sotakuntoisia oli
+niistä korkeintaan 50,000.
+
+Versailleslaisten hyökkäyssuunnitelma selvisi päivä päivältä: Neuillyn
+jälkeen he anastivat Béconin linnan ja Asnièresin saadakseen joukkonsa
+lähemmä kaupunkia; he näet aikoivat tunkeutua Pariisiin Point-du-Juoria
+myöten niin pian kun vain saisivat haltuunsa vallin sillaikana kun sekä
+Mont-Valérien että Issyn linnoitus koettelevat voimiaan. Mont-Valérien
+oli heidän, nyt oli anastettava Issy, jota valloittaessaan he käyttivät
+preussiläisten vanhoja varustuksia.
+
+Huhtikuun puolivälistä ei kanuunilla ja kiväärillä ampuminen ollut
+tauonnut. Levailloisissa ja Neuillyssä taisteltiin yötä päivää.
+
+Suuria, raskaita kanuunia kuletettiin edes takaisin pitkin rautatietä
+ja niillä ammuttiin Asnièresiä, yli Levalloisin. Mutta Vanvesin ja
+varsinkin Issyn piiritys oli niin raivoisaa, että ikkunat Pariisissa
+helisivät samoin kuin piirityksen kuumimpana aikana. Ja toukokuun 9
+päivänä jäi Issy auttamattomasti Versaillesin armeijan käsiin, --
+kommuunin päivät olivat luetut, pelko sai aikaan mitä hurjimpia
+päätöksiä.
+
+Maurice hyväksyi yhteishyvän valiokunnan määräämisen.
+
+Isänmaalliset muistot elähyttivät häntä. Olihan nyt hetki tullut,
+tarmokkaat toimenpiteet pelastaisivat isänmaan!
+
+Yksi ainoa väkivaltaisuus häntä pahoitti: Vendômepatsaan särkeminen;
+kenties se oli lapsellista, mutta hän luuli vielä kuulevansa isoisän
+kertovan Marengosta, Austerlitzista, Jenasta, Eylausta, Friedlandista,
+Wagramista, Moskovasta, noista urotöistä, jotka vieläkin häntä
+innostuttivat.
+
+Mutta oikeutta ja kohtuutta se vain oli, kun Thiers murhaajan asunto
+revittiin ja vakuutena säilytettiin panttivangit. Silloin kun
+Versailles pommitti Pariisia ja sen kranaatit ruhjoivat talot ja
+surmasivat naisia ja lapsia.
+
+Kamala hävityksenhalu sai hänessä vallan, sillä hänen kauniit unelmansa
+hupenivat, sulivat kuin jää kiehuvaan veteen.
+
+Jos kerran veri vain tukahuttaa koston, niin on parasta, että maa siinä
+patusessa paikassa halkeaa ja nielee kaikki -- ehkäpä sitten raunioista
+ilmestyy uusi elämä, uusi yhteiskunta!
+
+Ennen sortukoon Pariisi ja palakoon äärettömänä roviona, ennenkun
+paheet ja kurjuus uudestaan pääsevät valtaan, ennenkun vanha mädännyt
+yhteiskunta palaa julkeuksineen ja valheellisuuksineen!
+
+Ja hän näki kamalan unen. Jättiläiskaupunki oli tuhkaläjänä, --
+savuavia kekäleitä Seinen molemmilla rannoilla; haava oli ummessa, tuli
+oli sen parantanut, se hävityksen kauhistus ei vertaistaan löydä --
+uusi kansa tulisi entisen sijaan.
+
+Huhut häntä taas yhä enemmän ja enemmän kiihottivat: kokonaisten
+kaupungin-osain alle oli ruutihautoja kaiveltu, holvihaudat ruutia
+täynnä, kaikki yleiset rakennukset valmiina ilmaan räjäytettäväksi,
+sähkölangat yhdistivät johtoja, kipuna vain ja -- kaikki syttyisi
+samassa silmänräpäyksessä, kaikkialla oli äärettömiä varastoja
+tulenarkoja aineita, varsinkin lamppuöljyä, -- koko kaupunki olisi
+yhtäkkiä aavana tulimerenä.
+
+Kommuuni oli pyhästi vannonut, ettei ainoakaan Versaillesin sotilaista
+pääsisi kaupungissa katusulkuja etemmäksi -- kadut avaisivat kitansa,
+rakennukset romahtaisivat maahan, Pariisi häviäisi tuleen ja nielisi
+kononaisen maailman.
+
+Tahdotonna antautui Maurice tuon surullisen unelman valtaan, hän ei
+ollut tyytyväinen kommuuniin. Hän ei luottanut sen johtaviin miehiin,
+hän huomasi, että se oli voimaton, siinä oli liian erilaisia aineksia;
+mitä suurempi oli uhkaava vaara, sitä nurinpäisemmät, sekavammat sen
+toimet.
+
+Kaikista yhteiskunnallisista parannuksista, joita se oli luvannut, ei
+se niin ainoaa ollut saanut toimeen ja jotenkin varma sai olla, ettei
+se mitään pysyväistä jälkeensä jätä, kun sen päivät ovat päättyneet.
+Mutta pahinta oli kuitenkin epäsopu ja kateus jäsenten kesken ja
+epäluulo, joka haittasi ja esti kaikkea työntekoa.
+
+Monet -- varsinkin maltilliset -- olivat niin levottomat etteivät enää
+käyneet kokouksissa. Toisia olot pakottivat, mutta kaikki he pelolla ja
+vapistuksella odottivat, läpäistäisiinkö ilman satunnaista
+diktaattoria, sillä nyt oltiin sillä asteella, jolloin vallankumouksen
+eri puolueet perinjuurin hävittävät toisiansa pelastaakseen isänmaata.
+Epäluulo oli ensin kohdannut Cluzeretia, sitten Dombrowskia -- ja nyt
+oli Rosselin vuoro. Ei edes Delescluze, joka oli nimitetty
+sotaministeristön siviilijäseneksi, voinut mitään, niin suuri kuin
+hänen vaikutusvaltansa muuten olikin.
+
+Suuri yhteiskunnallinen voimanosotus, josta oli uneksittu, meni
+myttyyn, sillä ne miehet, joitten oli määrä panna se toimeen, olivat
+voimattomat ja menettivät hetki hetkeltä kaiken vaikutuksen,
+kunnostautuivat vain siksi, että epätoivoissaan tekivät tuhmuuksia.
+
+Pariisikin jo kauhistui. Ensin se oli ollut vihainen Versaillesille, --
+nyt se ei enää kärsinyt kommuunia. Pakollinen sotapalvelus, asetus,
+joka määräsi kaikki neljääkymmentä vuotta nuoremmat miehet aseihin, oli
+suututtanut rauhallisia kansalaisia ja seurauksena oli pakeneminen.
+Moni pujahti valepuvussa ja väärällä passilla Saint-Denisin ohi taikka
+pimeinä öinä hinautui köysiä ja tikapuita myöten linnoitusten
+kaivantoihin ja pujottelihe sitä tietä karkuun.
+
+Varakkaat olivat jo aikoja sitten menneet maisenmatkojaan. Ei yksikään
+tehdas ollut vielä oviaan avannut. Ei ollut ainoatakaan kauppaa, ei
+minkäänlaista työtä; jokainen vetelehti joutilaana tuskallisena
+odottaen asiain lopullista selvenemistä. Ja kansa eli edelleenkin
+kansalliskaartin palkasta, noista kolmestakymmenestä sousta, jotka
+nykyjään maksettiin pankin suorittamista miljooneista, --
+kolmestakymmenestä sousta, joissa kapinan varsinainen yllytin piilikin.
+Kokonaisia kaupunginosia oli tyhjänä, puodit sulettuina, liike
+kuollutta.
+
+Toukokuu oli kulumassa, kevätaurinko valaisi autioita katuja, joilla
+toisinaan kohtasi surusaaton, kun liittoutuneet saattoivat kapinan
+uhria hautaan, pappia ei ollut, punaiset liput peittivät ruumiskirstun,
+ja saattomiehillä oli kädessä jäkkäräseppeleitä.
+
+Kirkot olivat kiinni, mutta iltaisin ne muuttuivat kokoushuoneiksi.
+Muita sanomalehtiäkään ei saanut ilmestyä kuin vallankumouksellisia.
+
+Pariisi oli hävitetty, tuo uomi kurja Pariisi, joka vallankumouksen
+pääkaupunkina ei suvainnut monarkillista kokousta ja joka kammoi
+kommuunia ja halusi vapautua siitä. Kamalia kertomuksia kulki suusta
+suuhun: panttivankia vangittiin ja teloitettiin joka päivä,
+tynnörittäin oli ruutia kaadettu likaviemäreihin, joissa yötä päivää
+seisoi miehiä, tulisoihdut kädessä, valmiina räjäyttämään ilmaan koko
+kaupungin.
+
+Maurice ei ollut koskaan ollut juoppo, mutta yleinen juoppouden himo
+tarttui häneenkin. Kun oli hänen vahtivuoronsa taikka kun hän istui
+vahtituvassa, otti hän ryypyn konjakkia tai enemmänkin eikä paljon
+sietänyt, ennenkun oli juovuksissa.
+
+Juoppous oli muuttunut rutoksi, se oli ensimmäisen piirityksen
+perintöä, joka nyt toisen aikana tuli monta vertaa kauheammaksi.
+Rahvas, jolla tuskin oli leipää, vaan viiniä ja konjakkia yltä kyllin,
+oli oppinut juomaan ja päihtyi nyt pienimmästäkin tilkasta.
+
+Sunnuntaina toukokuun 21 päivänä tuli Maurice ensi kerran elämässään
+juopuneena kotiin Ortieskadulle, jossa hän toisinaan vietti yönsä. Hän
+oli koko päivän ollut Neuillyssä, ampunut ja juonut toverien kanssa,
+päästäksensä tavattomasta väsymyksestään, joka oli painaa hänet maan
+alle. Vaistomaisesti hän oli hoiperrellut asuntoonsa ja heittäynyt
+vuoteelleen, ei hän ollenkaan tiennyt, mitä oli tehnyt ja miten
+palannut. Aurinko oli jo väki korkealla, kun hän seuraavana aamuna
+heräsi hälyytykseen ja rummun pärinään.
+
+Edellisenä iltana oli muuan portti Point-du-Jourin luona ollut
+vartioimatta ja siitä olivat Versaillesin sotajoukot ilman pienintäkään
+vastusta tunkeutuneet Pariisiin.
+
+Maurice pukeutui nopeasti, heitti kiväärin olalleen ja riensi ulos.
+Kadulla hän kohtasi joukon tovereitaan, jotka kertoivat hänelle, mitä
+yöllä oli tapahtunut, mutta he puhuivat niin sekavasti, ettei hän heitä
+paljon ymmärtänyt.
+
+Kymmenen päivää olivat Mont-Valèrien ja Issyn linnoitus pommittaneet
+valleja, eikä asema Saint-Cloudin portin luona ollut enää
+puolustettavissa; seuraavana päivänä oli aikomus tehdä lopullinen
+rynnäkkö. Mutta viiden seuduissa huomasi muuan ohikulkija että portti
+oli vartioimatta, hän viittasi sotamiehille piirityskaivannossa, jotka
+olivat tuskin viidenkymmenen metrin päässä.
+
+Paikalla marssi siitä kaupunkiin 37:nen linjarykmentin kaksi
+komppaniiaa. Kintereillä seurasi kenraali Douayn johtama neljäs osasto.
+Koko yön virtasi toinen joukko toisen perästä samaa tietä. Kello
+seitsemän tuli Vergén osasto Grenellesillalle ja siitä aina Trocadéroon
+asti. Kello yhdeksän kenraali Clinchamp anasti Passyn ja la Muetten.
+Kello kolmen aikaan aamusella majoittui ensimmäinen osasto
+Boulognenmetsään, Bruatin osasto meni samalla aikaa Seinen yli
+valloittamaan Sèvresporttia helpottaakseen siten toisen osaston pääsyä,
+jonka kenraali de Cisseyn johdolla oli määrä tuntia myöhemmin miehittää
+Grenellen kaupunginosa. 22 päivän aamuna oli siis Versaillesin armeija
+saanut haltuunsa Trocadéron ja la Muetten oikealla rannalla ja
+Grenellen vasemmalla ja kommuuni oli niin hämmästyksissään,
+suutuksissaan ja pyörällä, ettei kyennyt mihinkään, se syytti petosta
+ja oli ihan hurjissaan, sillä sen valta oli päivän selvästi lopussa.
+
+Kun Maurice vihdoinkin sai selville, mitä oli tapahtunut oli hänen
+ensimmäinen ajatuksensa: nyt on kaikki lopussa -- ei enää muuta kuin
+ammuttaa itsensä.
+
+Mutta hätäkelloja soitettiin yhtmyötään, rummut pärisivät, naiset ja
+lapsetkin valmistivat katusulkuja, -- kaduilla oli vilinään sotamiehiä,
+jotka riensivät määräpaikoilleen. Ja puolenpäivän aikaan oli jo
+kommuunin voittamattomissa sotilaissa toivo taas vironnut -- he olivat
+päättäneet voittaa, kun näkivät että vihollinen ei ollut paikaltaan
+hievahtanut.
+
+Sotajoukko oli nyt erinomaisen varovainen, seuraten preussiläisten
+sotatapaa, jonka se omasta katkerasta kokemuksestaan oli oppinut
+tuntemaan.
+
+Yleishyvänvaliokunta ja Delescluze järjestivät puolustuksen
+Hötel-de-Villessä. Kerrottiin heidän hylänneen kaikki sovinnon
+aikeetkin. Siitä saivat kaikki rohkeutta: Pariisin täytyi voittaa.
+Puolustus ja hyökkäys tuli olemaan yhtä raivoisaa; ei armoa kumminkaan
+puolin, sama viha kiehui kummassakin sotajoukossa.
+
+Maurice vietti sen päivän Marskentän ja Invaliidihotellin puolella,
+ampua paukutti ja peräytyi vaan hitaasti katu kadulta. Hän ei ollut
+löytänyt pataljoonaansa, hän taisteli tuiki tuntemattomain ihmisten
+rinnalla, hänen huomaamattaan ne olivat vieneet hänet vasemmalle
+rannalle. Neljän aikaan he puolustivat erästä katusulkua
+Yliopistonkadulla Invaliidipuiston luona eivätkä he sitä luovuttaneet,
+ennenkun hämärissä kuulivat, että Bruotin osasto oli samonnut rantaa
+pitkin ja valloittanut lainsäätäjäkokouksen palatsin. He olivat vähällä
+joutua vangiksi ja pelastuivat vain suurella vaivalla Lillekadulle
+kierreltyään Saint-Dominiquen ja Belechassen kadun kautta.
+
+Illemmalla oli Versaillesin armeijan käsissä koko alue Vanvesportista
+alkain, lainsäätäjäkokouksen palatsi, Elyséepalatsi, Saint-Augustinin
+kirkko, Saint-Lazaren rautatienasema ja aina Asnierèsporttiin.
+
+Seuraava päivä, 23:s, kirkas ja kaunis tiistai, oli Mauricen
+tukalin. Pikkusen liittolaisten joukkueen hallussa, johon hän
+kuului ja jossa oli monen pataljoonan sotamiehiä, oli vielä Ranta- ja
+Saint-Dominiquenkatuin välinen kaupunginosa kokonaan. Mutta useimmat
+olivat majoittuneet Lillekadun suuriin puutarhoihin. Itse oli hän
+rauhassa nukkunut Kunnialegioonan palatsin viereisellä nurmikolla.
+
+Aamusella hän luuli joukkoin hyökkäävän lainsäätäjäkokouksen palatsista
+ja ajavan heidät Backadun lujain katusulkuin taakse. Mutta tunti kului
+toisen perästä ja hyökkääjiä ei nähnyt, ei kuulunut. Silloin tällöin
+ammuttiin jokunen luoti kadun päästä toiseen.
+
+Versailleslaiset olivat varovaisia ja seurasivat tarkasti
+suunnitelmaansa, he olivat lujasti päättäneet, etteivät
+ryhdy hyökkäykseen, sillä liittoutuneet olivat muodostaneet
+Tuilerien-penkereestä lujan linnoituksen. He marssivat kahden puolen
+vallituksia saadakseen ensin haltuunsa Montmartren ja Observatoorion,
+että sitten yhdessä apajassa vetäisivät koko keskikaupungin.
+
+Kahden seuduissa Maurice kuuli kerrottavan, että kolmivärinen lippu
+liehui Montmatrella; Galette-myllyn suuri patteriaa oli anastettu,
+kolme armeijan osastoa, joitten pataljoonat kiipesivät kunnaalle
+pohjoisesta ja lännestä, oli yhtaikaa sinne hyökännyt, ja voittajat
+tulvasivat taas Pariisiin, valloittivat Saint-Georgesin-torin,
+Notre-Damen, de Lorettekirkon, kunnallishallituksen Drouotkadulla ja
+uuden Oopperan, jollaikaa vasemman rannan sotajoukot kulkivat aina
+d'Enfer- ja Hevostoreille.
+
+Hämmästystä, kauhua ja raivoa kaikkialla, kun kuultiin vihollisen niin
+nopeasti etenevän. Mitä ihmettä? Montmartre, liittoutuneitten suuri
+kukistamaton linnoitus oli valloitettu kahdessa tunnissa!
+
+Maurice kyllä huomasi, miten rivit harvenivat, toinen toisensa perästä
+pujahti kaikessa hiljaisuudessa pois -- meni kotiinsa, peseytyi ja
+muutti mekon päälleen, sillä kauhea oli kosto, jos heidät ase kädessä
+tavattaisiin.
+
+Martignacin- ja Bellechassen-katuin katusulut oli jo otettu ja
+Lillekadun päässä vilkkui jo punaisia housuja. Kohta ei ollut jälellä
+kuin itsepäisimmät yltiöt, Maurice ja muita joku puoli sataa, jotka
+olivat päättäneet paikoilleen kuolla, kunhan ensin olivat surmanneet
+niin monta vastustajaansa kuin ikinä olivat voineet -- nitistäneet
+hengen noilta kirotuilta, jotka kohtelivat liittoutuneita kuin
+ryöväreitä ja taistelevain joukkoin takana pitemmittä mutkitta ampuivat
+vangit.
+
+Hurja viha oli eilisestä yltynyt äärimmilleen; armo ei tullut
+kysymykseenkään ottelussa noitten hurjistuneitten haaveilijain, jotka
+tahtoivat kuolla aatoksensa puolesta, ja sotamiesten välillä, jotka
+olivat kiihtyneet vastustuksesta ja raivoissaan kun uudelleen täytyi
+taistella.
+
+Kello viiden paikoilla peräytyi Maurice tovereineen
+Backadun katusulkuin taakse pitkin Lillekadun varustuksia;
+he ampuivat hellittämättä, mutta yhtäkkiä tuprahti paksu savupilvi
+Kunnialegioonan-palatsin avonaisesta ikkunasta, Se oli ensimmäinen
+murhapoltto Pariisissa; hurjaa riemua se herätti, mieletöntä
+ilkkumista. Hetki oli tullut! Äärettömänä roviona nyt koko kaupunki
+palaisi ja maailma puhdistuisi tulessa!
+
+Mutta mitä hän näki? Viisi, kuusi miestä tuli palatsista ja
+etukynnessä pitkä roikale. Hän tunsi sen heti Chouteauksi, entiseksi
+toverikseen 106:nen ajoilta. Jo maaliskuun 18 päivän jälkeen oli hän
+nähnyt hänet, kaluunilla koristettu lakki päässä, nyt hän oli kohonnut
+arvossa, kaluunia oli joka paikassa, hän oli jonkun kenraalin
+ajutanttina, sellaisen, joka ei ollut uskaltautunut taisteluun. Ja
+Maurice muisti, mitä oli kuullut: Chouteau vietti hauskaa elämää
+Kunnialegioonan-palatsissa rakastajattarensa kanssa -- eli ylellisesti
+kommuunin kustannuksella, rötkötti pitkävartiset saappaat jalassa
+komeissa vuoteissa ja ajankuluksi harjoitteli pilkkaan ampumista,
+suuret peilit maalitauluna. Sen lisäksi tiedettiin, että sama nainen,
+jonka kanssa hän eli, joka aamu ajeli komeissa vaunuissa ja kävi muka
+ostoksilla, vieden talteen pakottain vaatetta, kalliita kelloja, yksin
+huonekalujakin, -- kaikki varastettuja.
+
+Kun Maurice näki Chouteaun miehineen hyökkäävän palatsista
+lamppuöljykannu kädessä, tuntui hänestä kaikki niin inhottavalta, --
+vakaumukset ja toiveet horjuivat, epäilys sai taas vallan: Jottako tuo
+kauhistuttava kosto olikin rikos, koska tuollainen mies oli sen
+välikappaleena?
+
+Monta tuntia kului, hän taisteli epätoivon vimmassa, hän ei hievahtanut
+paikaltaan, hän tahtoi kuolla. Jos oli erehtynyt, niin tahtoi hän sen
+verellään korvata!
+
+Lillekadun katusulku oli lujaksi varustettu, se oli tehty
+hiekkasäkeistä ja hiekkatynnöreistä, ja syvä oja sitä suojeli. Maurice
+ja kymmenkunta liittoutunutta sitä puolusti, he olivat melkein
+pitkällään maassa ja he surmasivat jokaisen sotamiehen, joka sinne
+osui.
+
+Yhtmyötään aina iltapimeään asti Maurice ampui paikaltaan
+liikahtamatta.
+
+Paksut savupilvet Kunnialegioonan-palatsista ajautuivat tuulen mukana
+kadulle ja estivät liekkiä näkymästä. Lähellä oleva talo oli jo
+syttynyt palamaan.
+
+Yhtäkkiä juoksi muuan toveri ilmoittamaan, että sotilaat, jotka eivät
+uskalla katua tulla, kiertävät pihain ja puutarhain kautta. Hukassa oli
+kaikki, he saattoivat tulla minä hetkenä hyvänsä.
+
+Eräästä ikkunasta ammuttiin. Ja Maurice näki Chouteaun kätyreineen
+syöksyvän talosta taloon tulisoihtu ja lampppuöljyastia kädessä. Puoli
+tuntia sen perästä olivat talot kaikki ilmitulessa ja liekit kohosivat
+humisten kohti synkkää taivasta.
+
+Ja Maurice oli yhä tynnörien ja säkkien suojassa ja ampui paikalla
+jokaisen, joka kadulle pistäysi.
+
+Kuinka kauvan Maurice ampui? Hänellä ei enää ollut tietoja ajasta eikä
+paikasta. Kello saattoi olla yhdeksän, kenties kymmenen. Työ oli niin
+ilettävää, että oikein sydäntä etoi, aivan kuin olisi ollut humalassa
+ja juonut huonoa viiniä.
+
+Huoneet paloivat hänen ympärillään, kuumuus oli sietämätöntä, ilma
+tukahuttavaa. Katuristeyksien sulut olivat kuin lujia linnoituksia,
+joita tulipalot ja sinkoilevat kekäleet puolustivat.
+
+Olihan annettu käsky sytyttää Pariisi katu kadulta, talo talolta,
+mikäli katusuluista täytyi luopua! Eivätkä ne olleet vain Backadun
+talot, jotka paloivat -- sen hän hyvin käsitti. Hänen takanansa leimusi
+taivas ja etäältä kuului ryskettä ja jyminää aivan kuin koko kaupunki
+olisi tulessa.
+
+Varmaan raivosi tulipalo samalla tavalla Seinen oikeallakin rannalla --
+olihan siitä jo pitkä aika kun Chouteau miehineen ja tulisoihtuineen
+oli kadonnut.
+
+Rohkeimmat ja uskaliaimmatkin jättivät taistelupaikan, he eivät
+tahtoneet jäädä vihollisen ammuttavaksi.
+
+Maurice jäi viimein yksin; hän oli pitkällään kahden hiekkasäkin
+välissä ja mietti miten paraiten edestäpäin puolustaisi varustustaan;
+silloin ne tulivat takaapäin, sotilaat, jotka pihoja ja puutarhoja
+myöten olivat kierrelleet ja huutaen ja meluten syöksyivät nyt
+Backadulle.
+
+Taistelun riehuessa ei Maurice kahteen päivään ollut muistanut Jeania.
+Ei ollut Jeankaan ajatellut Mauricea, ei niin hetkeä sitten kun tuli
+rykmenttineen Pariisiin Bruotin osaston avuksi. Edellisenä iltana oli
+hän taistellut Marskentällä ja Invaliidipuistossa. Tänään oli hän
+puolen päivän aikaan jättänyt Palais-Bourbonin torin ollakseen mukana
+valloittamassa katusulkuja Saint-Pèresin katua ympäröivässä
+kaupunginosassa.
+
+Jeankin, joka muuten oli niin levollinen, oli vähitellen kiihtynyt
+tässä kamalassa veljessodassa; hän ja hänen toverinsa olivat
+raivoissaan kapinoitsijain sitkeästä vastarinnasta, hehän olivat niin
+väsyneet ja kyllästyneet taisteluun, kun he niin hyvin olisivat
+tarvinneet levätä kaikista kauhuista. Sotavangit, jotka palasivat
+Saksasta ja joita oli pistetty rykmentteihin, olivat raivostuneet
+Pariisiin.
+
+Kommuunin kauheista tuhotöistä kerrottiin niin julmia juttuja, että
+hiukset nousivat pystyyn niitä kuullessa. Eikö järjestystä ja toisen
+omaisuutta pidetty minkäänlaisessa arvossa? Sitä ei Jean ymmärtänyt.
+Hän oli selväjärkinen maltillinen talonpoika, kansan sydän, joka tahtoi
+rauhaa saadakseen häiritsemättä tehdä työtä ja ansaita leipänsä.
+
+Mutta tulipalot -- ne veivät häneltä lopullisenkin mielenmaltin, saivat
+hänen raivonsa ylimmilleen. Polttaa talot ja palatsit! Polttaa ne sen
+tähden, että oli heikompi -- ei se oli liikaa; ainoastaan konnat ja
+roistot menettelevät sillä tavalla. Ja Jean, jonka sydäntä vielä eilen
+oli kirvellyt, kun ihmisiä joukottain ammuttiin kuolijaaksi, hän ei
+jaksanut enää hillitä itseään, hurjasti pyörivät silmät päässä ja
+ulvoen hän sivalteli ympärilleen, katsomatta mihin sattui.
+
+Hän hyökkäsi osastoineen Backadulle. Ensin hän ei nähnyt ketään, hän jo
+luuli, että katusulku oli vartioimatta. Kahden hiekkasäkin välissä hän
+sitten huomasi kapinoitsijan, joka liikahti, tähtäsi ja ampui
+Lillekadulle päin. Eteensä katsomatta hän syöksyi hurjistuneena miestä
+kohti ja lävisti hänet pistimellään.
+
+Maurice ei ollut ennättänyt kääntyä. Hän huudahti tuskallisesti ja
+kohotti päätään. Häikäsevä valo leimahti samassa ja valaisi heidät.
+
+-- Voi, Jean -- rakas ystävä! Sinäkö se olet?
+
+Kuolla hän tahtoi, sitähän hän niin halulla oli odottanut -- kuolla ja
+päästä kaikesta! Mutta kuolla ystävän, veljen lävistämänä -- se oli
+liikaa... Se katkeroitti hänen kuolinhetkensä, se myrkytti viimeisen
+hengenvedon.
+
+-- Sinäkö se olit, Jean -- Jean, ystäväkultani?
+
+Jean seisoi kivettyneenä ja tuijotti häneen -- yhtäkkiä kaikki selvisi.
+
+He olivat kahden, toiset sotilaat ajoivat pakenevia. Ympärillä teki
+tuli työtään, tuhosi ja ruhjoi, pitkiä, punaisia tulikieliä syöksyi
+ikkunain täydeltä, nuoleksi seiniä ja irroitti katot, jotka ryskien ja
+paukkuen romahtivat maahan ja liekit kohosivat yhä korkeammalle.
+Nyyhkyttäen heittäysi Jean Mauricen viereen, koetteli nostaa häntä ja
+katsoa, oliko hän vielä pelastettavissa.
+
+-- Voi, ystäväparkani, mun oma ystäväkultani!
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kun Sedanin juna lukemattomain viivytysten perästä vihdoin viimein
+pysähtyi Saint-Denisin asemalle, leimusi eteläinen taivas tulipunaisena
+aivan kuin koko Pariisi olisi tulessa. Valo oli enentynyt, mikäli ilta
+pimeni, ja vähitellen se levisi yli koko taivaanrannan ja punasi
+pilvenhattaroita, jotka vaipuivat idän pimeään helmaan.
+
+Jo kaukaa olivat matkustajat huomanneet tulen junan huristaessa
+pimeitten kenttien poikki.
+
+Henriette hyppäsi ensimmäisenä vaunusta, tulipunainen taivaanranta oli
+tehnyt hänet levottomaksi.
+
+Preussiläiset sotamiehet, joitten hallussa asema oli, pakottivat
+matkustavaiset pois vaunuista, ja asemasillalla kaksi heistä huutaa
+solkkasi tulijoille ranskaksi:
+
+Pariisi palaa ... ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi
+palaa...
+
+Henriette tuli yhä levottomammaksi. Hyvä jumala! Oliko hän
+tullut liian myöhään? Maurice ei ollut vastannut hänen kahteen
+viimeiseen kirjeeseensä, ja pääkaupungin uutiset olivat entistään
+huolestuttavampia -- hän oli menehtyä tuskasta ja oli yhtäkkiä
+päättänyt lähteä Pariisiin etsimään veljeänsä.
+
+Päivä päivältä oli elämä enolassa tullut tukalammaksi. Saksalaiset
+joukot, jotka olivat kylään majoittuneet, tulivat sitä vaativimmiksi ja
+röyhkeimmiksi, mitä kauvemmin Pariisi puolustautui; ja kun rykmentti
+toisensa perästä nyt palasi Saksaan, nylkivät ne kulkiessaan maat ja
+mannut putipuhtaiksi.
+
+Kun hän aamusella päivän sarastaessa oli noussut mennäksensä Sedaniin,
+oli koko piha ollut täynnä saksalaisia ratsumiehiä, jotka olivat
+maanneet siellä paljaalla maalla kylki kylessä, viittoihinsa
+kääriytyneinä.
+
+Torven ääni kajahti yhtäkkiä. Kaikki nousivat samassa hiljaa, leveät
+viitat hartioilla ja niin kiinni toisissaan, että hänestä näytti
+siltä kuin viimeisen tuomion pasuuna olisi herättänyt kaikki
+tappelutantereelle kuolleet.
+
+Saint-Denisissäkin tapasi hän jälleen preussiläisiä ja ne ne
+säikäyttivät häntä, huutaen:
+
+-- Pariisi palaa... Ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi
+palaa...
+
+Kauhistuneena hän riensi matkalaukku kädessä ja pyysi tarkempia
+tietoja.
+
+Pariisissa oli taisteltu kaksi päivää, rautatieliike oli katkaistu.
+Henriette ei välittänyt mistään, hän tahtoi jatkaa matkaansa.
+Asemasillalla hän huomasi preussiläisen kapteenin, sen komppanian
+päällikön, jonka hallussa asema oli; Henriette riensi hänen luokseen.
+
+-- Herra kapteeni! Olen menossa veljeni luo, olen hänestä hyvin
+huolissani. Olkaa niin hyvä ... minä rukoilen teitä ...ja auttakaa
+minua, että pääsen perille!
+
+Hän pysähtyi -- kaasulyhdyn valo sattui kapteeniin, Henriette tunsi
+hänet.
+
+-- Tekö se olettekin, Otto! Hyvä jumala ... auttakaa, koska sattuma
+vielä kerran saattoi meidät toistemme tielle!
+
+Otto Günther, hänen serkkunsa, oli yhtä jäykkä ja ankara kuin ennenkin
+-- kauniissa kapteeninunivormussaan. Hän ei tuntenut tuota hintelää,
+vaaleakutrista naista, jonka kauniita, lempeitä kasvoja verhosi
+suruharso. Vasta sitten kun hän näki hänen suoran, rehellisen
+katseensa, hän älysi, kuka se oli. Hän viittasi hieman kädellään.
+
+-- Veljeni on sotilaana ... senhän tiedätte, jatkoi Henriette
+innokkaasti. Hän on Pariisissa, ja minua niin pelottaa, että hän on
+sekautunut tuohon kauheaan taisteluun. Minä pyydän ... rukoilen teitä,
+Otto, auttakaa minua, että pääsen matkani perille.
+
+Nyt hän vihdoinkin suvaitsi vastata.
+
+-- Minä vakuutan, etten voi mitään. Eilisestä asti eivät junat ole
+sinne päässeet, luullakseni on kiskot revitty vallien ulkopuolelta.
+Enkä minä voi hankkia teille hevosta, en vaunuja, en kyytimiestä.
+
+Henriette katsoi häneen, mutta kun huomasi, että kapteeni oli niin
+välinpitämätön, ja että hän oli lujasti päättänyt olla häntä
+auttamatta, virkkoi hän vaikeroiden: Voi, hyvä jumala! Te ette tahdo
+tehdä mitään minun hyväkseni. Keneenkä minä sitten käännyn?
+
+Ja preussiläiset olivat kuitenkin kaikkivaltiaita, yksi ainoa sana
+olisi ollut kylläksi, koko kaupunki olisi ollut liikkeellä, sata
+vaunua, tuhat hevosta valmiina! Mutta hän kieltäytyi -- hänhän oli
+voittaja, jonka ei vähintäkään sopinut sekautua voitettujen asioihin --
+tottapa se olisi ollut liian alentavaista ja tahrannut hänen uuden
+uutukaista sotilaskunniaansa!
+
+-- Mutta ainakin te tiedätte, mitä on tapahtunut, sanoi Henriette
+uudelleen ja koetti rauhoittua. Ja senhän saatatte minulle sanoa.
+
+Kapteeni hymyili tuskin huomattavasti.
+
+-- Pariisi palaa! Katsokaa -- tulkaa tänne -- täältä näette sen hyvin
+hyvästi!
+
+Hän kulki Henrietten edellä rataa pitkin ja nousi kapeita portaita
+rautasillalle, joka oli radan yli rakennettu noin sadan askeleen päähän
+asemalta. Siellä he seisoivat käsipuihin nojaten ja katselivat
+ääretöntä lakeutta.
+
+-- Pariisi palaa, niinkuin näette...
+
+Kello lienee ollut puoli kymmenen paikoilla. Tuli kiihtyi
+kiihtymistään. Idästä olivat veripunaiset hattarat hävinneet, kohti
+pikimustaa taivaanlakea heijastui etäisten liekkien loiste.
+
+Tuli hulmusi jo yli koko taivaan, mutta paikka paikoin se näytti kuin
+riemuitsevan tuhotöistään, se heitteli ilmaan tulipunaisia patsaita,
+jotka rätisten hajosivat keskelle tupruavia savupilviä. Tuli riehui
+kuin jättiläismetsässä, jonka se puu puulta hävittää, maakin näytti
+syttyvän ja koko Pariisi palavan äärettömänä tuliroviona.
+
+-- Katsokaa, selitti Otto, tuo on Montmartre -- tuo kunnas, joka
+mustana kohoaa kohti punaisia liekkiä. Vasemmalle -- Villetteen ja
+Bellevilleen -- ei ole tuli vielä ennättänyt. Paraimmat kaupungin-osat
+näkyy ensin sytytetyn -- ja tuli leviää ... kiihtyy... Katsokaa --
+tuolla oikealla taas uusi! Näettekö, miten liekit leimuavat -- tulta ja
+savua tupruaa ... tuolla vielä ja tuolla ... kaikkialla!
+
+Hän ei puhunut kovasti, ei kiivastunut, mutta hänen luonnottoman tyyni
+ilonsa kauhistutti Henrietteä.
+
+Voivoi -- miksi piti preussiläisten nähdä se?
+
+Hänen tyyneytensä, hänen hymyilynsä olivat ilkeintä pilkkaa: hän näytti
+jo kauvan odottaneen tuota hävitystä, joka vertaistaan hakee.
+
+Vihdoin viimeinkin paloi tuo Pariisi jota saksalaisten kranaatit eivät
+olleet saaneet kukistumaan! Hänen vihansa oli tyydytetty, tuskallisen
+pitkällinen piiritys, armoton pakkanen ja lukemattomat vaivat ja
+vastukset, joita Saksa ei vielä ollut unohtanut -- kaikki oli nyt
+kostettu. Valloitetut maakunnat, viiden miljaardin vahingonkorvaus --
+ei mikään vetänyt vertoja sille, että Pariisi mieletönnä tuhoaa oman
+itsensä ja häviää liekkeihin valoisana kevätyönä.
+
+-- Se nyt on varma, jos mikään! mutisi kapteeni. Hyvää työtä tekevät!
+
+Henrietten omat surut haihtuivat kuin tuhka tuuleen, hän oli pakahtua
+tuollaista surkeutta nähdessä. Taivaan kosto oli kohdannut kaupunkia ja
+helvetin syövyttävät liekit hävittävät sen perustuksia myöten.
+
+Henriette pani kätensä ristiin ja huudahti:
+
+-- Suuri luoja! Miksi sinä meitä näin kovasti rankaiset?
+
+Otto jo kohotti kättään; kylmänä ja välinpitämätönnä niinkuin kivikova
+sotilas kuuna päivänä olisi hän halusta pitänyt nuhdesaarnan, vedonnut
+raamattuunkin ja osottanut, miten Ranskan turmeltunut kansa oli
+kohtalonsa ansainnut. Mutta kun hän näki tuon nuoren naisen, jonka
+kauniit, älykkäät silmät niin kirkkaasti häneen katsoivat -- niin hän
+vaikeni.
+
+Sanat olivatkin tarpeettomat, koko hänen olentonsa jo kyllin selvästi
+osotti, miten syvälle kansalaisviha oli hänessä juurtunut -- se
+ilmaisi, että hänen mielestänsä sotajoukkojen jumala itse oli hänet
+Ranskaan lähettänyt valvomaan oikeutta ja kurittamaan tuota
+turmeltunutta kansaa. Pariisi paloi rangaistukseksi vuosituhansien
+kurjasta elämästä, rikoksistaan ja irstaisuuksistaan. Uudestaan
+puhdistaisivat germaanilaiset maailman ja hävittäisivät viimeisetkin
+latinalaisen tapainturmeluksen jälet.
+
+Kapteenin käsi vaipui ja hän virkkoi: kohta on kaikki lopussa! --
+Katsokaapas ... tuli on ennättänyt tuonnekin ... vasemmalle... Näettekö
+tuota tulivirtaa, joka tulvailee sinnepäin?
+
+Kumpikin vaikeni; kamala äänettömyys seurasi.
+
+Liekkiä kohosi yhtäkkiä sieltä täältä ja kipunoita sateli yltympäri.
+Tulimeri laajeni ja taajeni joka hetki ja sen hehkuvista kuohuista
+purkausi savua, joka mustanpuhuvana verhona kattoi kaupungin -- vieno
+tuulenhenki kuletti sitä puolelta toiselle, se leijuili pimeässä
+avaruudessa ja muodostui pilviksi, joista satoi nokea ja tuhkaa.
+
+Henriette hätkähti niinkuin olisi herännyt ilkeästä unesta, hän muisti
+taas veljensä, ja tuska kouristi sydäntä.
+
+-- Ettekö siis mitään voi tehdä? kysyi hän vielä viimeisen kerran.
+Kieltäydyttekö auttamasta minua?
+
+Otto viittasi kädellään niinkuin olisi mielellään kaiken hävittänyt.
+
+-- Mitä se auttaa? Huomenna on Pariisista jälellä vain kasa tuhkaa!
+
+Siinä kaikki.
+
+Jäähyväisiä heittämättä Henriette lähti sillalta ja pakeni, kädessään
+matkalaukku. Mutta kapteeni seisoi siellä vielä kauvan, pilkkopimeässä
+liikahtamatta, suorana ja solakkana, ja katseli riemuiten tuota
+kauheata näytelmää -- Babylonin paloa.
+
+Kun Henriette lähti asemalta, kohtasi hän onneksi vanhan, lihavan
+naisen, joka parhaillaan tinki ajuria Pariisiin Richelieunkadulle. Ja
+Henriette pyysi ja kärtti niin hartaasti ja itki niin katkerasti, että
+nainen viimein suostui ottamaan hänet mukaansa. Ajuri, pieni musta
+mies, löi myötäänsä hevostaan eikä sanonut halaistua sanaa koko
+matkalla. Sen sijaan oli Henrietten toverilla kieli kantimistaan irti
+ja Henriette sai tietää, että nainen toissapäivänä oli lukinnut
+puotinsa ja lähtenyt, mutta oli tuhmuudessaan kätkenyt osan
+arvopapereistaan seinänlokeroon. Nyt kun kaupunki jo kolmatta tuntia
+paloi, oli hän ollut tulisessa tuskassa eikä osannut muuta ajatellakaan
+kuin paperiensa pelastamista, vaikka sitten läpi tulenkin pitäisi
+Pariisiin pyrkiä.
+
+Tulliportista he pääsivät onnellisesti kaupunkiin varsinkin kun nainen
+mujautti unista vahtia ja kertoi vain käyneensä sisarentytärtään
+miehensä hoitajaksi, miehen kun muka Versailleslaiset olivat
+haavoittaneet. Kaduilla vasta tuli esteitä ja katusulkujen tautta he
+saivat tuhka tiheään kierrellä pitkät matkat. Poissonnièren-kadulla
+ajuri viimein teki tenän eikä heitä enää sitä etemmäksi kyydinnyt.
+Jalan saivat naiset jatkaa matkaansa pitkin Sentierin- ja
+Jeûneursinkatuja ja koko Pörssikorttelin ohi.
+
+Mitä lähemmäksi linnoituksia he tulivat, sitä enemmän liekit valaisivat
+-- oli yhtä valoisa kuin keskipäivällä. He oikein hämmästyivät, kun
+siinä kaupunginosassa oli niin hiljaista ja autiota, melu ja räiske
+kuului vain etäisenä huminana. Pörssin luona ammuttiin muutamia
+laukauksia, he hiipivät pitkin seiniviertä.
+
+Richelieunkadulla oli rouvan puoti vahingoittumatta. Iloissaan
+hän välttämättömästi tahtoi opastaa Henrietteä Hasard- ja
+Sainte-Anne-katuja myöten Ortieskadulle, mutta liittoutuneet, joitten
+hallussa Sainte-Anne-katu vielä oli, eivät yrittäneet päästää heitä
+kulkemaan.
+
+Viimeinkin tuossa neljän tienoissa aamusella, päivän valetessa, saapui
+Henriette voimatonna ja niin väsyneenä, että tuskin pystyssä pysyi, sen
+talon portille, jossa Maurice asui. Portti oli seppo selällään. Hän
+nousi kapeita, pimeitä portaita ja hilautui sitten tikapuita myöten
+vinnille. --
+
+Backadun katusulkujen vieressä virui Maurice; kahden hiekkasäkin
+varassa oli hän kohottautunut toiselle polvelleen. Toivo elähytti
+Jeania, sillä hän oli jo luullut naulanneensa ystävänsä maahan
+painetillaan.
+
+-- Elätkö sinä vielä, hyvä ystävä? Vieläkö onni mulle koittaa ...
+kirottu konna, mikä olenkin. Odotas hiukan ... annas katson...
+
+Varovasti hän tutki haavaa -- liekkien valossa. Painetti oli lävistänyt
+oikean käsivarren läheltä olkapäätä; mutta mikä pahinta -- se oli
+tunkeutunut kahden kylkiluun välitse ja varmaankin vikuuttanut keuhkoa.
+Maurice voi kuitenkin jotakuinkin hengittää, mutta käsi riippui
+hervotonna ja oli tunnoton.
+
+-- Rakas ystäväparkani, elä ole niin epätoivoissasi! Minä kuolen niin
+mielelläni, silloin loppuu kaikki... Sinä olet jo yltä kyllin tehnyt
+minun hyväkseni. Ilman sinua olisin jo aikoja sitten päättänyt päiväni
+jossakin maantienravissa.
+
+Toivotonna huudahti Jean: elä virka mitään! Sinä olet kahdesti
+pelastanut minut preussiläisten kourista. Minä pikemminkin olin sinulle
+velkaa. Ja nyt kun minun vuoroni olisi ollut pelastaa sinut, surmaan
+minä sinut sen sijaan. Pirummoinen pesä tämä ... minä olin kai
+humalassa, kun en sinua tuntenut! Niinpä tosiaan, humalassa, sikana ...
+minä olin liiaksi juonut verta.
+
+Virtana vierivät kyyneleet, kun Jean muisti heidän eronsa Rémillyssä,
+eivät he silloin tienneet, tapaisivatko toisiansa enää koskaan ja
+milloin ... ja miten. Oliko sitten arvotonta ja turhaa kaikki, mitä he
+yhdessä olivat kokeneet ja kestäneet -- päiväkausia ruuanpalasetta,
+yökausia silmäänsä ummistamatta, ja silminnähtävä kuolema joka
+askeleella? Tähänkö kaikki päättyi? Sitäkö varten he olivat kurjuutta
+kärsineet, sitäkö varten niin syvästi rakastaneet toisiansa, että
+kauhea veljesmurha olisi kaiken loppuna? Ei, ei; se on mahdotonta, se
+on perin luonnotonta.
+
+-- Minun täytyy pelastaa sinut, rakas ystävä, minun täytyy!
+
+Ensin hänen täytyi saada Maurice sieltä pois, sillä sotamiehet
+tappoivat kaikki haavoitetut. Onneksi he olivat kahden; ei saanut
+hukata hetkeäkään. Nopeasti hän veitsellään viilsi hihan irti ja riisui
+nutun hänen päältään. Verta vuoti virtanaan haavasta; kiireesti hän repi
+suilakkeita nutun vuorista ja sitoi niillä Mauricen käsivarren. Sitten
+hän tukkesi kylessä olevan haavan vuotamasta ja sitoi nuoranpätkällä,
+joka sattumalta oli hänellä taskussa, käden tiukasti kiinni kylkeen,
+niin että koko haavoittunut puoli oli tönkkönä, ja verenvuoto estyi.
+
+-- Voitkohan sinä astua?
+
+-- Enköhän minä voine.
+
+Mutta eihän Jean mitenkään uskaltanut kulettaa häntä paitahihasillaan.
+Yhtäkkiä hän muisti läheisellä kadulla nähneensä kuolleen sotilaan; hän
+hyppäsi sinne ja toi takin ja lakin. Mauricen terveen käden hän pisti
+takin vasempaan hihaan kohotti varovasti nutun oikealle olkapäälle,
+pani lakin hänen päähänsä ja sanoi: kas niin, nyt sinä olet
+meikäläisiä... Minnekäs sitä mennään?
+
+Siinä sitä taas oltiin. Ei vähintäkään toivoa minne mennä, mistä löytää
+suojusta. Talot tutkittiin ja kaikki aseelliset kapinoitsijat armotta
+ammuttiin. Eikä heistä kumpikaan tuntenut yhtään ihmistä koko
+kaupunginosassa, ei ainoatakaan, joka heitä olisi auttanut, joka olisi
+heille piilopaikan neuvonut.
+
+-- Parasta kai olisi päästä minun asuntooni, sanoi Maurice. Se on niin
+syrjässä, ettei sinne ketään tule. Mutta se on joen toisella puolen...
+Ortieskadulla.
+
+Epäröiden ja hammasta purren kiroili Jean: saakeli soikoon!... Mitä
+pirua tässä nyt osataan?
+
+Ei ollut ajattelemistakaan Royalinsillan yli, valoisampihan siellä oli
+nyt kuin keskipäivällä. Molemmilta rannoilta tuli luotia kuin turkin
+hihasta. Sitä paitsi palava Tuilerienlinna ja Louvre, jota katusulut
+suojelivat, ehkäisisivät sen yrityksen.
+
+-- Niin -- täältä emme pääse minnekään! selitti Jean, joka Italian
+retkeltä palattua oli puoli vaotta asunut Pariisissa.
+
+Yhtäkkiä hälle lensi päähän: mitähän jos alapuolella olisi veneitä
+niinkuin ennenkin. Sopii koettaa. Aikaa se veisi, epämukavaa ja
+vaarallistakin se olisi, vaan ei ollut varaa valita, hänen täytyi
+päättää.
+
+-- Kuulepas, ystäväkulta! Kaikessa tapauksessa meidän pitää lähteä
+täältä ... täällä emme ole turvassa. Minä sanon luutnantilleni, että
+kapinoitsijat ottivat minut kiinni ... ja minä pakenin...
+
+Hän tarttui Mauricen terveeseen käteen ja tuki häntä kulkiessa pitkin
+Backatua, jonka varrella talot roihusivat yltyleensä ilmitulessa
+niinkuin mitkäkin jättiläissoihdut. Palavia kekäleitä sateli heidän
+ympärillään ja kuumuus oli niin suuri, että parta ja kulmakarvat
+kärventyivät. Rannalla he pysähtyivät hetkiseksi, silmiä häikäisevä
+valo levisi palavista taloista Seinen molemmilta rannoilta.
+
+-- Ei tässä totta tosiaan pimeässä hapuile, kiukkuili Jean.
+
+Hän ei rauhoittunut, ennenkuin portaita myöten oli saattanut Mauricen
+joen rannalle, sillan vasemmalle puolen, jossa piiloutuivat tuuheitten
+puitten suojaan. Mustia haamuja, jotka liikkuivat vastapäisellä
+rannalla, he pelkäsivät.
+
+Laukaus pamahti, kuului sydäntä vihlaiseva parahdus ja loiskahtaen
+kuohahti vesi korkealle. Siltaa siis varmasti vartioitiin.
+
+-- Emmeköhän voisi jäädä yöksi tuohon vajaan? arveli Maurice ja osotti
+uimahuoneen lautakatosta.
+
+-- Totta kaiketi ... sinnehän me menemme, että aamulla jo ani varhain
+pistetään meidät kiinni!
+
+Jean vain ajatteli venettä. Hän oli jo muutamassa kohti huomannut koko
+joukon pikku veneitä, mutta ne olivat lukossa. Mitenkä ihmeellä hän
+saisi niistä jonkun irti? Entäpä vielä airot?
+
+Viimein hän löysi parin vanhoja airoja ja päästi veneen lukosta, taisi
+ollakin huonosti lukossa. Hän asetti Mauricen kokkaan ja antoi virran
+kulettaa venettä; varovaisesti hän pysytteli lähellä rantaa
+uimahuoneitten ja veneitten suojassa. Kumpikaan ei puhunut luotuista
+sanaa, Kamala näytelmä oli heidät mykistänyt. Mitä etemmäksi he
+painuivat, sitä inhottavammalta se tuntui. Solferinonsillan luona
+näytti heistä jo molemmat rannat leimuavan.
+
+Vasemmalla paloi Tuilerienlinna. Hämärissä olivat jo kapinoitsijat
+sytyttäneet linnan molemmat päät, Floren paviljonin ja Marsanin
+paviljonin ja nopeasti kulki tuli keskustaa kohti, jossa räjäytysaineet
+olivat jo paikoillaan: Marsalkan saliin oli kasottain ladottu
+ruutitynnöriä. Ammottavista ikkunoista tupruili punertavaa savua ja sen
+seasta kiemurteli pitkiä sinisiä tulikielekkeitä. Katot halkeilivat
+kuin maa tulivuoren juurella sisäisen tulen voimasta. Kamalasti
+paukkuen ja räiskyen paloi parhaallaan koko Floren paviljoni, joka oli
+ensiksi sytytetty. Lattiat ja huonekalut oli valeltu lamppuöljyllä ja
+liekit olivat sellaisessa vimmassa, että parvekkeiden rautaiset kaiteet
+vääntyivät ja korkeat, kallisarvoiset uunit kauniine koristuksineen
+pamahtaen halkeilivat sirpaleiksi.
+
+Oikealla oli Kunnialegioonan-palatsi -- se oli sytytetty kello viiden
+aikaan -- palanut jo seitsemättä tuntia suurena roviona. Sitten
+Valtioneuvoston palatsi -- suurin ja kamalin palo -- kuin
+jättiläishirviö, joka pilarien välitse työnsi tulta ja liekkiä. Kaikki
+neljä sivua, jotka pihaa ympäröivät, olivat yhtaikaa syttyneet,
+tynnörittäin oli lamppuöljyä kaadettu kaikkiin neljään porraskäytävään,
+jotka olivat rakennuksen neljässä kulmassa ja kadotuksen kuohuvana
+koskena se virtasi pitkin portaita. Joen puoleiselta etusivulta erotti
+selvästi portin yläkoristukset ja mustuneet pilarit, joita tulikielet
+nuoleksivat ja mitä tarkimmin näki tuossa häikäisevässä valossa
+pylväskäytävät kuvanveistoksineen ja kaikkine sirotekoisine
+koristuksineen. Tulen voima oli niin ääretön, että koko suuren suuri
+rakennus tärisi ja ruski perustuksiaan myöten: paksut seinät vain
+jäivät pystyyn, mutta sinkkikaton ruhjoi raivokas tulipeto ja heitti
+kappaleina kauvas öiseen avaruuteen.
+
+Vieressä siinä paloi Orsayn kasarmi suurena tulitornina, Backadun
+seitsemän taloa sen takana ja Lillekadun kaksikymmentäkaksi ...
+mahdotonta oli enää laskea palavia rakennuksia, liekkiä kaikkialla,
+kaikki oli hävinnyt äärettömään tulimereen.
+
+Jeanin henkeä ahdisti.
+
+-- Ei tässä osaa enää silmiään uskoa! Eikö tuo Seinekin viimein
+syttyne, hän murahti.
+
+Näytti todellakin siltä kuin vene olisi kulkenut tulivirralla. Paloista
+heijastuva tuli pani Seinen veripunaiseksi. Tuliset, keltaiset kekäleet
+näyttivät peittävän veden pinnan, jossa silloin tällöin vielä
+tulikielekkeitä välähteli. Hiljalleen he soluivat palavain rakennusten
+välitse pitkin tulista virtaa, joka oli kuin suuri hehkuva laavakatu,
+kaupungissa, jonka taivas oli kironnut ja tuli hävitti.
+
+-- Haa! huudahti Maurice hurjistuneena, kun näki toivomansa kamalan
+hävityksen toteutuvan. Mitäpä siitä! Antaa palaa vain -- lentäköön
+kaikki ilmaan, se on parasta!
+
+Mutta kauhistuneena Jean hillitsi ystävänsä vihanpuuskan. Oliko
+mahdollista, että hänen ystävänsä, tuo sivistynyt nuorukainen, joka oli
+niin hyvä, niin hienotunteinen, ajatteli sillä tavalla?
+
+Hän souti ravakammin, sillä Solferinonsillasta päästyä he olivat
+tulleet väljemmille vesille. Mutta minkäänlaista varjoa ei ollut, ja
+tuli loisti kuin keskipäivän aurinko. Pienimmätkin seikat huomasi mitä
+tarkimmin, virran pyörteet, hiekkakasat rannalla ja puista pienimmänkin
+lehden. Jokaisen kivenkin voi lukea noista lumivalkoisista silloista,
+jotka niin selvästi erottautuivat veripunaisesta virrasta.
+
+Keskellä huminaa ja jyrinää kuului silloin tällöin jyrähdys. Nokea
+satoi ja tuulen mukana kulki inhottava löyhkä. Kauhuissaan he
+aavistivat, ettei Pariisista enää ollut muuta jälellä. Tulipalon silmiä
+huikaiseva valo oli niin ääretön, että sen takana ei enää muuta luullut
+olevankaan kuin pimeän kuilun, pohjattoman syvyyden, joka kauheaan
+kitaansa oli niellyt Pariisin. Taivaskin oli kadonnut -- liekkien
+loiste hävitti tähtien tuikkeen.
+
+Maurice hourasi, hän nauroi kuin mielipuoli.
+
+-- Aika komea juhla keisarin linnassa ja Tuilerienpalatsissa!
+Katsokaapas juhlavalaistusta! Kynttilät kruunuissa palaa heloittavat,
+naiset tanssivat -- niin ... niin ... tanssikaa vain, kunnes tuli
+tarttuu hameisiinne ja kärventää hiuksenne...
+
+Terveellä kädellään hän huitoi ilmaa ja tolkkusi Sodoman ja Gomorran
+hurjista juomingeista, sen soitosta, sen kukkasista, sen eläimellisistä
+nautinnoista, joita valaisi sellainen tulimeri, että alastomat ruumiit
+hupenivat liekkeihin.
+
+Hirmuinen räjähdys kuului yhtäkkiä Tuilerienlinnasta. Tuli oli jo
+joutunut Marsalkansaliin. Ruutitynnörit syttyivät, Horlogen paviljoni
+lensi ilmaan. Suunnattomana tulitöyhtönä kohosivat liekit kohti
+pilkkopimeää taivasta ja hurjasti sylki tulipeto kipunoita suustaan --
+se oli tuon inhottavan juhlavalaistuksen loistokohta.
+
+-- Hyvä, hyvä! huusi Maurice niinkuin olisi esirippu laskeutunut
+näytännön loputtua.
+
+Jean koetteli häntä rauhoittaa, hän pyysi ja jumalan tähden rukoili
+häntä vaikenemaan. Ei, ei -- onnettomuudesta ei saa iloita. Jos kaikki
+kerran häviää, niin sehän on heidänkin kohtalonsa.
+
+Hän ei muuta toivonut kuin päästä maihin ja paeta tuota kamaluutta.
+Mutta hän oli niin varovainen, että souti vielä Concordesillan alatse
+eikä laskenut rantaan ennenkun Conférencen rantasillan viereen joen
+polvekkeen toiselle puolen. Ja vaikka ei silmänräpäystäkään olisi
+saanut hukata, ei hän sittenkään jättänyt venettä virran vietäväksi,
+vaan pani sen lujasti kiinni -- olihan se toisen omaisuutta eikä
+hänellä ollut oikeutta jättää sitä hunnikolle.
+
+Hän aikoi pyrkiä Ortieskadulle Concordetorin ja Saint-Honorén-kadun
+kautta. Hän jätti Mauricen rannalle ja lähti yksin tarkastamaan, mutta
+hän tuli taas levottomaksi, kun näki, miten paljon esteitä kasautui
+tielle.
+
+Siinähän oli kapinallisten valloittamaton linna -- Tuilerin penger
+lukuisine kanuunineen ja Royalkatu, Saint-Florentininkatu ja
+Rivolinkatu, joita korkeat, lujat katusulut suojelivat. Nytpä hänelle
+selvisikin Versaillesin armeijan varovaisuus ja miksi se yöllä oli
+muodostanut suunnattoman kolmion, jonka yksi kulma oli Concordetoria
+kohti, toinen pohjoisaseman tavaravaraston luona oikealla rannalla ja
+kolmas vasemmalla rannalla vallin vieressä lähellä Arcueilporttia.
+
+Aamu sarasti, kapinoitsijat olivat jättäneet Tuilerienlinnan ja
+katusulut, ja sotajoukko oli ne äskettäin anastanut. Kaksitoista taloa
+oli kello yhdeksästä palanut Saint-Honorén ja Royalkatujen
+risteyksessä.
+
+Jean palasi rannalle. Äskeinen kiihotus oli ohi ja Maurice istui
+velttona ja torruksissa.
+
+-- Ei siellä juuri pääse etenemään. Voitkohan sinä astua, ystäväkulta?
+
+-- Voin kyllä, elä ole huolissasi. Perille minä tulen elävänä tai
+kuolleena.
+
+Hänen oli hyvin vaikea nousta kiviportaita. Rantasillalla hän kulki
+hyvin hitaasti, horjuen kuin unissaan-kävelijä ja nojautui ystäväänsä.
+Päivä ei ollut vielä valennut, tulipalojen keltaisen häimäkkä loiste
+valaisi suurta, autiota toria. Äänetönnä he menivät sen poikki, sydän
+oli pakahtua kaikkea hävitystä nähdessä. Royalkadun päässä häämöitti
+Madeleinenkirkko ja sillan toisella puolen Palais-Bourbon, molemmat
+tärviölle ammuttuina. Osa Tuilerien pengertä oli vierryt. Torilla
+olivat luodit lävistäneet suihkulähteitten pronssikuvat, suuren
+Lille-patsaan oli kranaatti halaissut, mustaan harsoon verhottu
+Strassburgpatsas näytti surevan yleistä hävitystä. Obeliskin luona,
+joka oli ehyenä säilynyt, oli muutamassa saarto-ojassa puhennut
+kaasutorvi, jotenkin oli se syttynyt ja suhisten siitä kokosi pitkä
+tulikieli.
+
+Meriministeristön ja historiallisen kalustohuoneen oli tuli säästänyt,
+niiden välisen Royalkadun katusulun Jean kiersi. Sen hiekkasäkkien ja
+tynnörien takaa kuului rivoa puhetta. Edestäpäin sitä suojeli
+saarto-oja, jonka löyhkävässä vedessä uiskeli ruumis ja muurin
+halkeamasta näkyi Saint-Honorén kulmataloja, jotka olivat melkein
+lopulleen palaneet, vaikka etukaupungista tuoduilla ruiskuilla
+koetettiin tulta lannistaa.
+
+Kranaatit olivat peräti pirstoneet pienet puitten välissä olevat
+sanomalehti-myymälät. Huuto ja melu oli lakkaamaton; muutamasta
+kellarista olivat sammuttajat löytäneet seitsemän puoleksi hiiltynyttä
+ruumista.
+
+Vaistoko lienee Jeanille ilmaissut, että Saint-Morentinin- ja
+Rivolinkatujen korkeat, jykevät katusulut eivät olleet niin vaaralliset
+kuin muut, vaikka ne pelottavilta näyttivät. Kapinoitsijat olivat
+todellakin jättäneet ne omiin hoteihinsa eikä sotajoukkokaan ollut
+niitä vielä anastanut. Kanuunat torkkuivat -- ei niin sielua tuon lujan
+varustuksen takana, ainoastaan mieron kulkukoira, joka säikähti ja
+luikki pakoon.
+
+Mutta kun Jean, taluttaen Mauricea, joka oli jo uupumaisillaan, koetti
+kiiruhtaa pitkin Saint-Morentininkatua, kävi hänen pelkonsa toteen:
+siinä tuli vastaan kokonainen komppaniia 88:sta linjarykmentistä, joka
+kiersi katusulkua.
+
+-- Herra kapteeni, selitti Jean, nuo heittiöt ovat äskettäin
+haavoittaneet erään toverin -- minä saatan hänet sairashuoneeseen.
+
+Takki, joka oli Mauricen hartioilla, pelasti hänet, mutta kiivaasti
+tykytti Jeanin sydän vielä Saint-Honorén katua mennessä.
+
+Päivä alkoi valeta; laukauksia ja huutoja kuului kaduilta sillä
+taistelu riehui vielä koko kaupunginosassa. Ihan oli ihme, että he
+rauhassa pääsivät Frondeurikadulle. He kulkivat hyvin hitaasti, eivät
+he koskaan enää näyttäneet pääsevän noita kolmea, neljääsataa metriä,
+jotka vielä olivat jälellä, matka tuntui kerrassaan loppumattomalta.
+Frondeurikadulla he kohtasivat kapinoitsijain vartijaston, mutta
+pelästyneenä se pakeni aika kyytiä, luullen kokonaisen rykmentin olevan
+tulossa. Palanen Argenteuilinkatua -- ja vihon viimein he olisivat
+Ortieskadulla.
+
+Miten tuskallisen levotonna oli Jean neljä pitkän pituista tuntia
+toivonut sinne! Putosi kuin taakka selästä, kun he vihdoinkin pääsivät
+perille. Katu oli pimeä, autio, kolkko -- ikäänkuin se olisi ollut
+sadan peninkulman päässä taistelutantereelta. Portinvahtia ei näkynyt,
+talo oli vanha ja ränstynyt -- se näytti kuolon unta uinuvan.
+
+-- Avaimet ovat taskussani, kuiskasi Maurice. Suuri on portin, pieni
+huoneeni ... vinnillä.
+
+Hänen voimansa olivat lopussa, hän pyörtyi Jeanin syliin.
+
+Levotonna ja hädissään Jean unohti portin sulkematta. Pitkin pimeitä,
+tuntemattomia portaita hän koetteli kavuta niin varovasti kuin suinkin,
+ettei vain kolina herättäisi ihmisten huomiota. Ylemmäksi päästyään ei
+hän enää osannut minnekään, hänen täytyi laskea tiedoton ystävänsä
+portaille ja koettaa hapuilla ovea. Onneksi oli hänellä tulitikkuja,
+hän raapasi tulen ja vasta sitten kun oli löytänyt oven ja avannut sen,
+haki hän Mauricen. Jean pani hänet rautasänkyyn, joka oli ikkunan
+edessä ja avasi ikkunan selki selälleen saadaksensa huoneeseen valoa ja
+raitista ilmaa, -- koko Pariisi sinne näkyi.
+
+Päivä valkeni. Hän heittäysi polvilleen vuoteen viereen ja itki
+hillisemätöntä itkua, jären oli viedä tuo kauhea teko -- hän oli
+surmannut oman ystävänsä.
+
+Hetkinen kului. Hän tuskin hämmästyi, kun Henriette yhtäkkiä seisoi
+hänen edessään. Olihan ihan luonnollista, että hän tuli, nyt, kun veli
+oli kuolemaisillaan. Jean ei ollut huomannut hänen tuloaan -- lienee
+ollut siellä jo tuntikausia. Hän vaipui tuolille ja katsoa tuijotti,
+miten Henriette surun ja tuskan valtaamana väänteli käsiään, kun näki
+veljensä siinä tunnotonna ja veren vallassa.
+
+Viimein Jean tointui, hänelle välähti jotakin mieleen.
+
+-- Kuulkaa ... panitteko portin kiinni?
+
+Henriette nyökäytti päätään myöntävästi. Hän meni Jeanin luo ja
+ojensi hänelle molemmat kätensä -- hän tarvitsi apua, hän kaipasi
+myötätuntoisuutta ja rakkautta.
+
+-- Mutta tiedättekös, että minä hänet surmasin? sanoi Jean koleasti.
+
+Henriette ei käsittänyt, ei uskonut häntä. Turvallisena olivat hänen
+kätensä Jeanin kädessä.
+
+-- Minä olen surmannut hänet, minä ... katusulun luona ... hän taisteli
+toisella puolella, minä toisella.
+
+Henrietten kädet vavahtivat.
+
+-- Me olimme kuin hurjat, kuin mielipuolet ... niin, minä olen hänet
+surmannut...
+
+Henriette veti kätensä pois, hän tärisi ja värisi, hän oli kalman
+kalpea ja tuijotti kauhistuneena Jeaniin.
+
+Suuri luoja! Kaikkiko lopussa -- eikö murtuneelle sydämmelle jää mitään
+hoivaksi, eikö mitään lohdutukseksi? Voi, hyvä Jumala! Ja miten hän
+vielä illalla viimeksi oli niin toivonut saavansa tavata häntä,
+Jeania, josta hän niin paljon piti! Ja hänkö sitten oli tuon ilkityön
+tehnyt ... ja kuitenkin oli hän vielä sittenkin pelastanut Mauricen,
+sillä Jean se oli eikä kukaan muu, joka lukemattomista vaaroista
+huolimatta oli kantanut Mauricen kotiin. Hän ei voinut koskea Jeanin
+käteen -- veljen veri sitä tahrasi!
+
+Mutta säretty sydän toivoo viime rippuun.
+
+-- Mutta minä teen hänet terveeksi ... minun _täytyy_ pelastaa
+hänet!
+
+Rémillyn sairashuoneessa oli hän oppinut taitavaksi sairaanhoitajaksi
+ja hän osasi hyvästi hoitaa ja sitoa haavoja. Paikalla hän tutki
+veljensä haavat ja riisui hänet, ennenkun hän tointui. Mutta kun hän
+irroitti Jeanin paneman tilapäisen siteen, kipristihe Maurice, kiljahti
+hiljaa, avasi silmänsä ja katseli sekavasti ympärilleen. Hän tunsi
+kuitenkin sisarensa paikalla ja hymyili.
+
+-- Sinä täällä? Voi, miten iloinen olen, että näin sinut, ennenkun
+kuolen.
+
+Henriette hymyili luottavaisesti.
+
+-- Kuolet! Ei, sinä et saa kuolla! Sinä jäät eloon!... Elä nyt puhu
+mitään, anna minun toimia.
+
+Mutta kun Henriette oli tarkastanut lävistettyä käsivartta ja haavaa
+kylessä, synkistyi hänen katseensa ja silmät kyyneltyivät.
+
+Hän liikkui kuin kotonaan, etsi ja löysi vähän öljyä, repi vanhan
+paidan siteiksi, ja Jean meni hakemaan vettä.
+
+Jean ei suutaan avannut, hän katsoi vain, kun Henriette pesi haavat ja
+varovasti, mutta säntillisesti ne sitoi. Jean ei kyennyt ollenkaan
+auttamaan, hän oli niin neuvoton, ihan typerryksissä, kun Henriette oli
+saapuvilla.
+
+Kun Henriette oli saanut haavat sidotuksi ja Jean huomasi, miten
+levoton hän oli, tarjoutui hän hakemaan lääkäriä. Mutta Henriette oli
+yhtä varovainen ja ajatteleva kuin ennenkin; ei, ei -- ei millään
+muotoa, ei ensimmäistä vastaantulijaa, joka antaisi ilmi hänen
+veljensä! Luotettavaa miestä oli tarvis -- voisivat vielä odottaa pari
+tuntia.
+
+Kun Jean kuitenkin sanoi lähtevänsä rykmenttiään etsimään, päättivät
+he, että hän palaisi ja toisi lääkärin, niin pian kuin vain voisi
+huomiota herättämättä pujahtaa pois.
+
+Jean ei mennyt vielä, hän viivytteli, hän ei voinut lähteä, ei voinut
+jättää tuota onnettomuuden asuntoa, jonka kurjuus oli hänen syynsä.
+Ikkuna oli ollut hetkisen kiinni, hän avasi sen uudelleen. Sairas istui
+tilalla tyynyjen varassa ja katseli ulos -- toiset katselivat myös;
+masentava hiljaisuus seurasi.
+
+Sieltä korkealta he näkivät suurimman osan Pariisia: ensiksikin
+keskikaupungin Saint-Honorén etukaupungista Bastiljeen, sitten koko
+Seinevirran ja vilkasliikkeisimmät kaupunginosat etäällä Seinen
+vasemmalla rannalla, loppumattoman jonon kattoja, puitten latvoja,
+kirkontornia ja torninhuippuja.
+
+Päivä oli valennut, kamala yö, historiamme hirmuisimpia, oli loppunut.
+Mutta nousevan auringon valossa raivosivat tulipalot yhtä hurjasti.
+Tuilerienlinnasta, Orsaynkasarmista, Valtioneuvoston- ja
+Kunnialegioonan-palatsista kohosi vielä vaalean häimäkkäitä liekkiä
+punertavaa aamutaivasta kohti.
+
+Uusia tulipaloja oli ilmestynyt: Lille- ja Backatujen takaa kohosi
+sakeata savua Croix-Rougesta ja etempääkin vielä, Vavininkadulta ja
+Notre-Dame-des-Champsin-kadulta.
+
+Oikealla, ihan siinä lähellä, olivat Saint-Honorénkadun talot jo
+melkein lopulleen palaneet, ja vasemmalla olivat Royalinpalatsi ja uusi
+Louvre säilyneet, vaikka niitä aamupuoleen yötä oli kyllä koetettu
+sytyttää, tuli ei niihin tarttunut.
+
+Mutta mistä toi länsituuli paksua, mustaa savua aina sinne ikkunaan
+asti? Sitä he eivät ensin tienneet. Raha-asiain-ministeristö siellä
+paloi, oli palanut jo kolmesta asti sinä aamuna: liekkiä ei noussut,
+kytemällä siellä hiiltyivät mahdottomat kasat paperia ja asiakirjoja,
+ja mustaa, paksua savua ja nokea pöllysi ilmaan.
+
+Yö hävityksen kauhuineen oli loppunut, mutta aamuauringon valossa oli
+tuo ylpeä Pariisi kenties vielä sitäkin surkeamman näköinen: toinen
+savupilvi toistaan mustempana kohosi palavista raunioista -- koko
+hävityksen suuruus oli sirki selkeänä silmäin edessä. Mieli ei mettä
+keittänyt. Aurinko oli kirkkaana noussut, mutta savupilvet sen heti
+peittivät, verhosivat synkkään suruharsoon.
+
+Maurice hourasi taas, hän viittoi kaupunkiin päin ja mutisi: palaako
+koko Pariisi? Oih, kylläpä se hitaasti ... eikö siitä loppua
+tulekkaan?...
+
+Kyyneleet valuivat virtana pitkin Henrietten kalvakoita poskia; hän ei
+jaksanut kurjuutta kestää, koska hänen veljensäkin oli ollut siinä
+osallisena. Ja Jean, joka ei uskaltanut puristaa hänen kättänsä eikä
+suudella ystäväänsä jäähyväisiksi, syöksyi kuin mielipuoli ovesta ulos.
+
+-- Hyvästi! -- Minä palaan heti.
+
+Mutta hän ei voinutkaan palata, ennenkun tuossa kahdeksan tienoilla
+iltasella.
+
+Hän oli hirveän levoton, mutta siltä tyytyväinen: hänen rykmenttinsä,
+joka ei enää ottanut osaa taisteluun, oli määrätty sitä kaupunginosaa
+suojelemaan; hän oli komppaniiansa kanssa majoittunut Karuselltorille
+ja toivoi joka ilta pääsevänsä sairaan luo.
+
+Eikä hän yksin palannut; -- sattumalta oli hän tavannut 106:nen
+rykmentinlääkärin -- Bourochen -- ja tuonut hänet mukanaan, kun ei
+muita lääkäriä ollut saanut käsiinsä, -- tiesihän hän, että sillä
+karhulla sentään oli sydän paikoillaan.
+
+Bouroche ei alussa tiennyt, kenenkä luokse Jean häntä rukoilemalla
+rukoili ja marisi sitten portaitten jyrkkyyttä niitä kiivetessään,
+mutta kun hän käsitti, että sairas oli kapinoitsija, julmistui hän.
+
+-- Mitä pirua! Pilkkaatteko te minua, korpraali?... Sellaisia
+heittiöitä, jotka eivät tee muuta kuin varastavat, murhaavat ja
+polttavat!... Kohta on sen roiston tilinpäivä tullut ... kyllä minä
+hänet parannan ... kolme luotia kalloon, että keikahtaa...
+
+Hän vaikeni äkkiä, nähdessään Henrietten, joka kalpeana ja itkeytyneenä
+tuli häntä vastaan.
+
+-- Se on veljeni, herra tohtori! -- Hän on teidän sedanilaisianne.
+
+Lääkäri ei vastannut, hän irroitti siteen ja tutki haavoja ääneti, otti
+taskustaan pulloja, sitoi haavat uudelleen ja näytti Henriettelle,
+miten hänen tuli niitä hoitaa. Sitten hän yhtäkkiä kysyi sairaalta
+tuikeasti: minkä tähden sinä menit noitten hylkyjen puolelle?...
+Minkätähden sinä olet ollut osallisena heidän hävittömyyksissään?
+
+Maurice oli koko ajan tuijottanut lääkäriin ja vastasi kiihkeästi:
+vääryys, kärsimykset ja hävittömyydet olivat sietämättömät.
+
+Bouroche viittasi kädellään, hän mieli sanoa, että sellainen saattaa
+mennä liian pitkälle, mutta hän puri huultaan ja vaikeni.
+
+Lähtiessään hän vain sanoi: tulen kohta katsomaan.
+
+Eteisessä hän ilmoitti Henriettelle, ettei hän voinut mitään varmaa
+sanoa. Keuhkot olivat vahingoittuneet, -- mahdollisesti katkeaisi joku
+verisuoni, ja kuolema seuraisi siinä paikassa.
+
+Henriette koetti hymyillä, kun tuli huoneeseen, vaikka sydän oli
+musertavan iskun saanut.
+
+Eikö hän voisikaan pelastaa veljeään, eikö voisi estää uhkaavaa
+onnettomuutta, joka ikipäiviksi erottaisi heidät kolme, jotka halusivat
+elää yhdessä?
+
+Hän ei ollut koko päivänä liikahtanut huoneesta; naapurin vaimo oli
+auliisti häntä auttanut ja toimitellut hänen asioitaan. Hän istahti
+taas paikoilleen vuoteen viereen.
+
+Mutta Maurice oli niin kiihottunut, hän ei antanut Jeanille rauhaa, hän
+tahtoi tietää, mitä oli tapahtunut. Jean kertoi kierrellen ja varovasti
+ja jätti kerrassaan mainitsematta, miten hurjasti vapautettu Pariisi
+vihasi kommuunia, joka haukkoi henkeään.
+
+Oli jo keskiviikko. Sunnuntai-illasta asti, kaksi kokonaista
+vuorokautta, olivat ihmiset piilotelleet kellareissaan, peläten ja
+vavisten, että tuskanhiki otsasta valui, ja kun he keskiviikko-aamuna
+uskaltautuivat ulos ja näkivät koko hävityksen, raunioita, verta,
+kauheat tulipalot, heräsi tuima kostontunne.
+
+Rangaistus oli hirmuinen, rikoksen vertainen. Talot tarkastettiin,
+miehiä ja naisia, joita vähänkään epäiltiin, lähetettiin joukottain
+sotamiesten ammuttavaksi, tutkimus ei tullut kysymykseen.
+
+Kello kuuden aikaan iltasella oli Versaillesin sotajoukon hallussa
+suurin osa Pariisia Montsaurispuistosta aina pohjoisasemaan, kaupungin
+tärkeimmät liikepaikat. Ja kommuunin viimeiset jäsenet -- joku
+parikymmentä -- olivat pelastautuneet yhdennentoista piirin
+kunnallishuoneustoon, joka oli Voltairen-kadulla.
+
+Kaikki vaikenivat huoneessa. Maurice katseli kaupunkia avonaisesta
+ikkunasta, josta viehkeää kevätilmaa virtasi, ja mutisi: vai niin ...
+palaa... Pariisi palaa!
+
+Se olikin totta. Hämärissä taas kamala valo punasi taivaan.
+Luksemburgin ruutikellari oli iltapäivällä kauheasti paukkaen lentänyt
+ilmaan, kerrottiin silloin Panthéonin luhistuneen maanalaisille
+hautaholveilleen.
+
+Edellisenä päivänä sytytetyt tulipalot olivat koko päivän palaneet --
+Valtioneuvostonpalatsi ja Tuilerienlinna paloivat ilmi tulessa,
+rahastorakennuksesta pöllysi savupilviä.
+
+Ainakin kymmenen kertaa oli Henriette sulkenut ikkunan, ettei
+sinne lentäisi mustia perhosia --- palaneita paperisiekaleita
+raha-asiainministeristön arkistoista, joita tuuli riuhtoi sinne tänne
+ja jotka mustana verhona peittivät koko Pariisin ja lentelivät aina
+kahdenkymmenen peninkulman päähän, kauvas Normandiaan.
+
+Nyt ei tuli tuhonnut ainoastaan läntisissä ja
+eteläisissä kaupunginosissa -- Royalkadun talot, Croix-Rougen ja
+Notre-Dame-des-Champs-kadun rakennukset olivat ilmitulessa; koko
+itäinen osa kaupunkia oli liekkien vallassa, ja etäisinnä siellä
+roihusi Hôtel de Ville mahdottoman suurena jättiläisroviona.
+
+Sen lisäksi paloi lyyrillinen teaatteri, neljännen piirin
+kunnallishuoneusto ja neljättäkymmentä taloa läheisillä kaduilla,
+puhumattakaan Porte-Saint-Martinin teaatterista pohjoispäässä, joka
+paloi erillään kuin yksinäinen heinäpieles niityllä.
+
+Kosto yksin oli eleillä, vieläpä yksityinenkin; haitallisia asiapaperia
+hävitettiin ja kellä vähänkään oli kaunaa toiselle, se oli nyt
+kostettava, kosto oli päällä päsmärinä.
+
+Ei ajateltu enää kaupungin puolustamista eikä sotajoukkojen estämistä
+-- hurjistunut raivo ja hävityksenhalu oli vallalla. Oikeuspalatsin,
+Hôtel-Dieun ja Notre-Dame-kirkon oli pelkkä sattuma pelastanut.
+Hävitettiin ja turmeltiin ainoastaan himoksi muuttuneesta
+hävittämishalusta, vanha, mädännyt yhteiskunta oli juuriaan myöten
+hävitettävä ja haudattava tuhkaan ja pirstaleihin -- uusi, onnellinen
+ja puhdas yhteiskunta sieltä kohoaisi, maallinen paratiisi, josta
+ihmiskunnan lapsuuden tarinat kertovat.
+
+-- Hyvä jumala, miten kauheaa, miten inhottavaa sota on! virkkoi
+Henriette hiljaa, katsellessaan tuhkakasaksi muuttuvaa kaunista
+kaupunkia.
+
+Siinäkö oli näytelmän viimeinen, väistämätön loppukohtaus, Sedanin ja
+Metzin kylvöjen verinen sato -- hävitysrutto, jonka Pariisin piiritys
+oli synnyttänyt, ratkaiseva kohta kansan kamppaillessa elämästä ja
+kuolemasta?
+
+Silmiään räpäyttämättä katsoi Maurice palavia kaupunginosia. Hitaasti
+ja vaivalla sai hän kuiskatuksi: ei, ei -- elä kiroa sotaa ... sisko...
+Siitä on suurta hyötyä -- se on tarpeellinen, välttämätön...
+
+Tuskallisesti ja ääni vihasta väristen Jean hänet keskeytti: tuhat
+tulimaista! Siinä sinä virut ja se on minun syyni!... Elä puolusta
+sotaa ... se on mitä inhottavinta!...
+
+Sairas viittasi kädellään.
+
+-- Minä ... mitä minusta!... Onhan toisia ... tämä uhri on kenties
+tarpeellinen ... mutta sota -- se on elämää, jota ei ole ilman
+kuolemaa! --
+
+Maurice painoi silmänsä kiinni, nuo muutamat sanat veivät hänen
+voimansa.
+
+Henriette viittasi Jeanille, ettei hän vastustaisi.
+
+Mutta itse hän tunsi sisimmässä sydämmessään ihmiskunnan kärsimykset ja
+kurjuudet, -- hän, tuo heikko, mutta kumminkin urhokas nainen, jonka
+kirkkaista silmistä kuvastihe isoisän sankarisielu.
+
+Kaksi päivää kului, keskiviikko ja torstai, ja tulipalot raivosivat ja
+murhaamista kesti.
+
+Kanuunat jysähtelivät yhtmyötään; Montmartren tykistö, jonka
+Versaillesin armeija oli anastanut, ampui hellittämättä
+liittoutuneitten tykistöjä, jotka olivat Bellevillessä ja
+Père-Laichaisella ja joista kranaatteja sinkoili Pariisiin, pudoten
+aina Richelieunkadulle ja Vendômentorille.
+
+25 päivän iltana oli koko vasen ranta sotajoukon käsissä. Mutta
+oikealla rannalla olivat vielä Château-d'Eaun ja Bastiljentorin
+katusulut liittoutuneilla. Ne olivat kuin kaksi lujaa linnoitusta,
+joita hirvittävä, herkeämätön tuli suojeli.
+
+Sitten kun kommuunin viimeiset jäsenet olivat paenneet, oli Delescluze
+hämärissä ottanut keppinsä tyynenä kuin kävelemään lähtiessään, mennyt
+Voltairenkadun katusululle, taistellut ja sankarina kaatunut.
+
+Seuraavana päivänä -- 26:na -- valloitettiin Chateau-d'Eaun- ja
+Bastiljentorit jo aamupuhteella, ja kapinoitsijoilla oli vain la
+Villette, Belleville ja Charonne. Rivit harvenivat harvenemistaan, ei
+ollut jälellä enää kuin kourallinen yltiöpäitä, jotka olivat päättäneet
+myydä henkensä mahdollisimman kalliisti. Ja vielä kaksi päivää he
+pysyivät paikallaan ja taistelivat siinä epätoivon raivolla.
+
+Perjantai-iltana, kun Jean oli matkalla Karuselltorilta Ortieskadulle,
+hän sattui todistamaan Richelieunkadulla summittaisen teloituksen, joka
+täytti hänet kauhulla. Viimeiset 24 tuntia oli istunut kaksi
+sotaoikeutta, toinen Luksemburgissa, toinen Chatelet-teaatterissa;
+edellisen tuomitsemat vangit vietiin puutarhaan ja ammuttiin, kun taas
+jälkimmäisen syylliseksi toteamat raahattiin Lobaun kasarmiin, missä
+plutoona sotilaita, jotka pidettiin siellä jatkuvassa valmiudessa
+kyseistä tarkoitusta varten, niittivät heidät alas miltei
+kosketusetäisyydeltä. Teurastuksen näytelmä oli mitä hirvittävin:
+siellä oli miehiä ja naisia, jotka oli tuomittu kuolemaan
+vähäisimpienkin todisteiden perusteella: koska heidän käsistään löytyi
+ruudin jättämiä tahroja, koska heillä oli jalassaan armeijan kengät;
+siellä oli viattomia ihmisiä, yksityisen kaunan uhreja, jotka,
+annettuna ilmi väärin perustein, huusivat vetoomuksiaan ja selityksiään
+mutta eivät saaneet ketään kallistamaan korvaansakaan heille; ja kaikki
+työnnettiin sekaisin seinää vasten muskettien suuaukkojen eteen, usein
+niin monta kurjimusta kerrallaan että luodit eivät riittäneet kaikille
+ja tuli välttämättömäksi lopettaa haavoittuneet paineteilla. Aamusta
+iltaan tuolla paikalla virtasi veri, kantajilla oli jatkuva kiire viedä
+pois kuolleiden ruumiita. Ja joka puolella kaupunkia, seuraten ihmisten
+kostonhaluista huutoa, suoritettiin jatkuvasti muita teloituksia
+katusulkujen edessä, hylättyjen katujen seiniä vasten, julkisten
+rakennusten portailla.
+
+Tällaisten olosuhteiden vallitessa Jean näki korttelin asukkaiden
+raahaavan erään naisen ja kaksi miestä Francais-teaatterille,
+sitä vartioivan osaston komentavan upseerin eteen. Kansalaiset
+osoittautuivat verenhimoisemmiksi kuin sotilaat, ja ne sanomalehdet,
+jotka olivat saaneet luvan ilmestyä jälleen, ulvoivat ankarien
+pikatuomioiden puolesta. Vankeja ympäröi uhkaava tungos ja se oli
+erityisen hurja naista kohtaan, jossa kiihtynyt porvaristo näki yhden
+niistä paloöljyhutsuista, jotka olivat kauhun valtaaman mielikuvituksen
+ainaisena mörkönä ja joiden rikoksena oli öisin vaaniskelu, luikkiminen
+pimennettyjä katuja pitkin rikkaiden asuntojen ohi heittämään
+sytytettyjä paloöljykannuja suojaamattomiin kellareihin. Tämä nainen,
+kuului huuto, oli tavattu kumartuneena erään hiililuukun yli
+Saint-Anne-kadulla. Ja huolimatta kielloista, joita seurasivat
+kyyneleet ja armonanomukset, viskattiin hänet kahden miehen kanssa
+hylätyn katusulun edessä olevan ojan pohjalle, ja siellä, mudassa ja
+loassa maaten, ammuttiin heidät yhtä vähäisellä säälillä kuin satimeen
+saadut sudet. Jotkut ohikulkijat pysähtyivät ja katselivat
+välinpitämättöminä tapahtumaa, joukossa oli eräs hieno nainen miehensä
+kasivarressa ja leipurin poika, joka kuljetti kotiin kakkua jollekin
+naapurustossa, vihelteli suositun laulun kertosäettä.
+
+Kun Jean, sydän syrjällään, kiiruhti katua pitkin Ortieskadun taloon,
+välähti äkillinen muisto hänen mieleensä. Eikö tuo ollut Chouteau,
+eräs hänen aikaisemman joukkueensa miehistä, jonka hän oli nähnyt
+kunnnianarvoisan työmiehen nutussa katselemassa teloitusta ja
+osoittamassa hyväksymistänsä kovaäänisellä tavalla? Hänpä oli etevä
+konnan, petturin, ryövärin ja salamurhaajan roolissaan! Hetken aikaa
+korpraali aikoi kääntyä takaisin, antaa hänet ilmi ja lähettää noiden
+kolmen seuraksi. Voi, kuinka surkeaa ajatella että syylliset aina
+pääsevät rangaistuksetta näyttelemään ruoskimatonta häpeäänsä
+kirkkaassa päivän valossa, kun taas syyttömät samaan aikaan mätänevät
+mullassa.
+
+Henriette oli tullut portaikkoon kuultuaan askeleiden lähenevän rappuja
+ylös. Täällä hän tervehti Jeania tavalla, joka osotti suurta huolta.
+
+-- Sh! Hän on ollut kovin hurjana koko päivän. Majuri oli täällä. Olen
+aivan epätoivoinen --
+
+Bouroche oli tosiaankin pudistanut pahaenteisesti päätään sanoen, että
+ei voinut luvata mitään toistaiseksi. Silti potilas voisi selviytyä,
+huolimatta kaikista pelkäämistään ikävistä seurauksista, hänellä oli
+nuoruus puolellaan.
+
+-- Ah, tuletpa tänne viimeinkin, sanoi Maurice kärsimättömästi
+Jeanille, heti kun sai hänet näkyviinsä. Olen odottanut sinua. Mitä
+tapahtuu -- miten asiat ovat? Ja selkänsä alla olevien tyynyjen
+tukemana, kasvot käännettynä ikkunaan, jonka hän oli pakottanut
+sisarensa avaamaan, osotti hän sormellaan kaupunkia, jossa pimeyden
+lisääntyessä leimuavat liekit olivat alkaneet kohota uudestaan. Katso,
+tuli syttyy uudelleen; Pariisi palaa. Koko Pariisi tulee palamaan tällä
+kertaa!
+
+Niin pian kuin päivänvalo alkoi himmetä, Seinen tuolla puolen olevat
+kaukaiset korttelit tulivat valoisiksi Grenier d'Abondancen sytyttyä
+palamaan. Ajoittain liekit hulmahtivat korkealle kipinäsateen
+saattelemina Tuileriesin savuavista raunioista, kun joku seinä tai
+katto sortui ja saattoi kytevät hirret leimahtamaan uudelleen liekkiin.
+Monet talot, joissa liekkien oli luultu jo sammutetun, syttyivät tuleen
+jälleen; viimeisenä kolmena päivänä heti kun pimeys laskeutui kaupungin
+ylle, näytti kuin olisi tullut merkki roihulle syttyä uudelleen,
+ikäänkuin yön varjot olisivat puhaltaneet vielä hehkuvaan hiilokseen,
+sytyttäen sen ja paiskaten sen kaikkiin neljään ilman suuntaan. Voi,
+tuo tuomittujen kaupunki, joka oli kätkenyt rintaansa viikon ajaksi
+tuhoamisen hirviön, valaisi nyt taivaan joka ilta hämärän laskeuduttua,
+merkitsi pirullisilla soihduillaan teurastusviikon öitä. Ja kun tuona
+yönä Villetten telakat paloivat, oli niiden suunnattomaan kaupunkiin
+luoma valo niin valtava, että se näytti olevan tulessa yhtaikaa joka
+paikassa liekkimeren valtaamana ja hukuttamana.
+
+-- Tämä on loppu! toisti Maurice, Pariisi on tuomittu!
+
+Hän toisti sanoja lakkaamatta ilmeisellä mielihyvällä, kuumeisen halun
+yllyttäessä häntä kuulemaan äänensä sointia vielä kerran, oltuaan kolme
+päivää velton välinpitämättömänä ja lähes puhumatonna.
+
+Kun hän kuuli nyyhkytystä, käänsi hän päätään.
+
+-- Sinäkö -- siskokulta -- sinähän olet muuten niin järkevä!... Itketkö
+sinä sitä, että minä kuolen?
+
+Henriette keskeytti hänet.
+
+-- Ei, sinä et kuole!
+
+-- Kyllä se on parasta, minun täytyy... Eikä siitä totta tosiaan
+vahinkoa ole. Ennen sotaa oli sinulla jo minusta vain huolta ja
+vastusta, sekä sydämmesi että kukkarosi ovat syvästi kärsineet minun
+tauttani. Kaikki minun tuhmuuteni ja hulluuteni, jotka olisivat
+huonosti päättyneet ja vieneet -- niin, ken tietää? -- vaikka vankilaan
+tai kurjaan kuolemaan...
+
+Henriette keskeytti hänet kiivaasti.
+
+-- Vaikene! Vaikene. Sinä olet kaikki sovittanut.
+
+Maurice vaikeni ja mietti hetkisen.
+
+-- Niin -- ehkäpä, jos kuolen. Voi rakas Jean, miten kunnon työn sinä
+teit, kun pistit painettisi käsivarteeni!
+
+Vesissä silmin Jean huudahti: hyvä jumala, Maurice! Elä sano niin!
+Tahdotko sinä, että lyön pääni seinään?
+
+Maurice jatkoi kiihkeästi: muistapas, mitä sanoit Sedanin taistelun
+jälkipäivänä! Silloinhan sinä arvelit, että korvapuustikin on toisinaan
+tarpeellinen... Ja sanoit senkin, että kun joku jäsen on mädännyt,
+pilautunut, niin on parasta leikata se -- ennenkuin se myrkyttää koko
+ruumiin. Sitä olen niin usein ajatellut, sitten kuin minut sulettiin
+tänne hurjistuneeseen, kurjaan Pariisiin... Niin, minä olen sellainen
+turmeltunut jäsen -- ja sinä teit oikein, kun leikkasit minut pois...
+
+Hän oikein tulistui eikä ollenkaan kuunnellut Henrietteä ja Jeania,
+jotka pyytämällä pyysivät, ettei hän kiivastuisi.
+
+Hän puhui herkeämättä ja kuumeentapaisella innolla, vertaukset olivat
+kummallisia, outoja.
+
+Ranskan tervein osa se oli, järkevä, maltillinen,
+kansallinen talonpoika, joka nyt hävitti turmeltuneen puolen, tuon
+nautinnonhimoisen, jonka keisarikunta himoineen ja sairaaloisine
+unelmineen oli häviön partaalle vienyt. Ja omaa itseään se oli
+raadellut, tietämättä mitä teki. Mutta verikaste oli tarpeellinen,
+välttää ei voinut tuota inhottavaa polttouhria, joka uudistaisi Ranskan
+puhdistavassa tulessa. Getsemanesta oli päästy, kuolonkamppaus alkoi,
+ristiin naulittu kansa sovitti rikoksensa -- ja uuden ajan aamu
+sarasti.
+
+-- Rakas Jean! Sinä olet voimakas ja turmeltumaton -- mene! Ota kuokka
+ja lapio -- muokkaa maata -- rakenna talot uudelleen! Kunnon työn sinä
+teit, kun poistit tieltäsi minut -- mätähaavan ruumistasi...
+
+Hän hourasi ja tahtoi välttämättömästi päästä ikkunan viereen istumaan.
+
+-- Pariisi palaa, ei niin kiveä jää merkiksi ylpeästä kaupungista ...
+se tuli, se tuli! ... se hävittää kaikki, se parantaa kaikki ... sitä
+olen ikävällä odottanut ... se jättää puhtaan jälen. Päästäkää minut
+sinne, päästäkää minua päättämään tuo vapauden työ, josta ihmiskunnalle
+suurta onnea koituu.
+
+Väkisin sai Jean hänen pysymään tilalla ja kyynelsilmin rukoili
+Henriette häntä rauhoittumaan, puhui hänelle heidän lapsuudestaan ja
+heidän lämpimästä rakkaudestaan.
+
+Tuli oli saanut uutta vauhtia, tuliaallot vyöryivät niin kauvas kuin
+silmä kantoi ja taivaanlaki oli kuin jättiläisuunin hehkuva sisus. Ja
+rahastorakennuksesta, joka eilisestä asti oli yhtmyötään kytenyt,
+tupruili lakkaamatta mustia, sakeita savupilviä, joita ilman henki
+levitti synkäksi suruharsoksi keskelle punaisenkeltaisia liekkiä.
+
+Seuraavana päivänä -- lauvantaina -- oli Maurice huomattavasti parempi:
+hän oli paljoa tyynempi kuin ennen, kuume oli alennut, -- ja miten Jean
+iloitsi, kun näki Henrietten taas hymyilevän, kuvailevan tulevaisuutta
+valoisaksi, jolloin he kolme taas eläisivät yhdessä onnellisina;
+millaiseksi se muodostuisi -- sitä hän ei tarkemmin ajatellut.
+
+Jokohan kohtalo estäisi uudet onnettomuudet?
+
+Yöt oli Henriette valvonut veljensä vuoteen vieressä, hän ei ollut
+hetkeksikään poistunut huoneesta, hiljaa ja väsymättä oli hän veljeään
+hoidellut, kodikkaan, rauhallisen hengen oli hän huoneeseen tuonut.
+
+Ja sinä iltana unehtui Jean ystäväinsä luokse, hän oli arka, mutta
+siellä tuntui niin hyvältä, niin turvalliselta, että hän itsekin siitä
+hämmästyi.
+
+Sinä päivänä oli sotajoukko valloittanut Bellevillen ja
+Buttes-Chaumontin. Jälellä ei ollut muuta kuin Père-Lachaisen
+hautuumaa, josta liittoutuneet olivat muodostaneet lujan varustuksen ja
+jossa he navakasti pitivät puoliaan.
+
+Jean luuli, että kaikki oli lopussa, hän varmasti vakuutti, että
+murhaaminen oli kokonaan lakkautettu; hän kertoi vain, että joku osa
+vangeista oli lähetetty Versaillesiin.
+
+Sinä aamuna oli Jeania vastaan tullut rannalla omituinen joukko:
+työmiehiä, paitahihasillaan tai nuttu päällä -- kaikenikäisiä naisia,
+vanhoja, kurttunaamaisia ämmiä ja nuoria tyttöjä, -- lapsia, jotka
+tuskin olivat viittätoista täyttäneet -- kurja, uhkamielinen joukkue,
+jota sotamiehet kirkkaana päivänpaisteisena aamuna ajoivat
+Versaillesiin, jossa asukkaat -- niin kerrottiin -- meluten ja
+viheltäen ja kepeillään huimien ottivat heitä vastaan.
+
+Sunnuntaina Jean kerralla kauhistui.
+
+Se oli hirmuviikon viimeinen päivä.
+
+Kirkkaana nousi aurinko ja lämpimästi sen säteet valaisivat pyhäaamua;
+mutta ilmassa tuntui jo kuolon taistelun väristyksiä.
+
+Juuri ikään oli tullut tiedoksi, että panttivangit oli surmattu, samoin
+arkkipiispa ja Madeleinekirkon kirkkoherra ja keskiviikkona jo ollut la
+Roquettessa kova verilöyly, torstaina oli Arcueilin munkit ammuttu
+heidän pakoon pyrkiessään kuin jänikset juoksusta, perjantaina oli
+joukko muita pappia ja santarmia, yhteensä neljäkymmentäseitsemän,
+saanut surmansa Haxonkadulla; -- ja hurja kostonhalu oli taas vallalla,
+sotamiehet tappoivat kaikki vangit, jotka käsiinsä saivat.
+
+Hellittämättä paukkuivat pyssyt tuona kauniina sunnuntaina Lobaun
+kasarmin pihalla, jossa veri vuoti virtana, jossa huudot ja
+kuolonkoraukset toisiaan seurasivat, ja ruudinsavu täytti ilman.
+
+Kaksisataa kaksikymmentäseitsemän polosta, jotka sieltä täältä oli
+haalittu, ammuttiin la Roquettessa yhtaikaa.
+
+Père-Lachaisessa, jota neljä päivää oli pommitettu ja nyt vihdoin askel
+askelelta valloitettiin, asetettiin sata neljäkymmentä kahdeksan
+kiviaitaa vasten, jonka valkoista kalkitusta pitkin veripuroja virtasi;
+kolme heistä, jotka vain haavoittuivat, pakeni, mutta heidät otettiin
+kiinni ja surmattiin. Jos oli joukossa roistojakin, niin monta, monta
+vertaa enemmän oli viattomia, jotka kommuunin tautta menettivät
+henkensä.
+
+Kerrottiin, että mestausten lakkauttamiskäsky oli tullut
+Versaillesista. Mutta siitä huolimatta surmaamista jatkettiin. Thiers,
+maan pelastaja, oli muka Pariisin murhaaja, mutta sitä vastoin
+marsalkka Mac-Mahonia -- joka Fröschwillerissä oli tappiolle joutunut
+-- ylistivät julistukset joka paikassa Père-Lachaisen voittajana.
+
+Ja juhlapukuinen Pariisi näytti juhlivan, ääretön ihmisjoukko tulvaili
+valloitetuilla kaduilla, iloisina ja tyytyväisinä kävelijät kuleksivat
+ja katselivat savuavia raunioita ja äitit villiakoine lapsineen
+pysähtelivät kaikessa rauhassa ja ilomielin kuuntelemaan kumeita
+laukauksia Lobaun kasarmin pihalta.
+
+Sydän kurkussa Jean sunnuntai-iltana nousi Ortieskadun pimeitä
+portaita, hän aavisti jotain kamalaa.
+
+Hän tuli huoneeseen -- ja näki paikalla, että loppu oli tullut: Maurice
+oli kuolleena tilallaan -- sisällinen verenvuoto, niinkuin Bouroche oli
+pelännytkin, oli elämänlangan katkaissut.
+
+Mailleen menevän auringon viimeiset säteet valaisivat huonetta ja
+pöydällä vainajan päänpohjissa, paloi jo kaksi kynttilää.
+
+Henriette oli polvillaan vuoteen vieressä, surupuvussa kuten
+tavallisestikin, ja itki hiljaa.
+
+Askeleita kuullessaan hän kohotti päätään ja vavahti, kun näki Jeanin.
+
+Surusta vallan menehtymäisillään syöksi Jean Henrietten luo, aikoen
+tarttua hänen käteensä, syleillä häntä ja itkeä yhdessä hänen
+kanssansa, mutta hän tunsi miten Henrietten kädet vapisivat ja koko
+olento värisi, miten säälimätön kohtalo vei Henrietten häneltä
+ainiaaksi.
+
+Kaikki oli loppunut. Mauricen hauta heidät erotti, ja se oli
+täyttymätön.
+
+Jean ei voinut muuta kuin polvistua hänkin vuoteen viereen ja itkeä
+nyyhkyttää.
+
+Tuokion kuluttua Henriette kertoi: minä seisoin häneen selin, minulla
+oli liemimalja kädessä ... silloin hän yhtäkkiä kirkasi... Tuskin
+ennätin hänen luokseen, hän mainitsi nimeni ... ja teidän myös ... ja
+nukkui syliini ... verivirta tulvasi suusta...
+
+Suuri luoja! -- hänen veljensä, hänen oma Mauricensa, jota hän oli
+rakastanut enemmän kuin itseään, johon tavallista lujemmat siteet
+olivat hänet liittäneet, jota hän oli kasvattanut, jonka pelastanut,
+ainoa, jota hän oli rakastanut, sitten kun hänen Weiss-raukkansa
+ammuttiin Bazeillesissa! Sota oli ryöstänyt häneltä kaikki, se oli
+musertanut hänen sydämmensä -- hän oli yksin maailmassa, leski, joutava
+olento, josta ei kukaan välittänyt!
+
+-- Herra jumala! huudahti Jean nyyhkyttäen, ja se on minun syyni!...
+Ystävä kultani! Henkeni olisin antanut puolestasi ... ja nyt -- minä
+peto -- nyt murhaan sinut!... Minne me joudumme? -- Tokko te koskaan
+annatte minulle anteeksi?
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Sota, by Émile Zola
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41294 ***
diff --git a/41294-8.txt b/41294-8.txt
deleted file mode 100644
index b5b03c2..0000000
--- a/41294-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,21263 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Sota, by Émile Zola
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Sota
-
-Author: Émile Zola
-
-Release Date: November 5, 2012 [EBook #41294]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOTA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-SOTA
-
-Kirj.
-
-Émile Zola
-
-
-Suomennos.
-
-
-Päivälehden Novellikokoelma.
-
-
-
-Helsingissä,
-Päivälehden kirjapainossa,
-1892.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMMÄINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Keskelle hedelmällistä tasankoa, neljänneksen verran Mülhausenista
-Reiniin päin, oli leiri pystytetty. Rivittään seisoivat teltat
-peltomaalla, kivääriryhmät välkkyivät säännöllisen välimatkan päässä
-toisistaan lippujen edessä ja leirin yli kohosi matala, pilvinen
-elokuuillan taivas. Kiväärit ladattuina seisoivat liikkumattomat
-vartiosoturit, -- heidän silmänsä tähystivät kaukaista näköpiiriä
-kohti, jossa siintävät usvat kohosivat suuresta virrasta.
-
-He olivat tulleet Belfort'ista viiden ajoissa; nyt oli kello kahdeksan
-ja he olivat juuri illastaneet. Mutta puita ei ollut löytynyt mistään.
-Eivät saaneet valkeata syttymään eikä ruokaa keitetyksi. Heidän täytyi
-tyytyä kuivaan leipäpalaseen, jonka huuhtoivat alas viinalla, ja se ei
-ollut paljon pitkän marssin perästä. Aseryhmäin takana koetti kaksi
-sotamiestä kaikin voimin saada tuoreita puunoksia palamaan, joita juuri
-olivat käyneet katkomassa pistimillään, mutta viheriäiset lehvät eivät
-tahtoneet syttyä ja paksu, musta savu nousi hitaasti, sanomattoman
-surumielisesti iltataivasta kohti.
-
-Heitä oli noin 12,000 miestä -- kaikki, mitä kenraali Felix Douay'lla
-oli muassaan seitsemättä armeijaosastoa. Ensimmäinen divisioona oli
-marssinut edellisenä päivänä Fröschwilleriin, kolmas oleksi vielä
-Lyonissa ja kenraali oli päättänyt lähteä Belfort'ista ja kulkea
-edelleen toisella divisioonalla, tykkiväkireservillä ja vajanaisella
-ratsuväki-osastolla.
-
-Oli ilmoitettu, että Lorrachissa oli nähty leirivalkeita. Oli tullut
-sanoma, että vihollinen aikoi mennä Reinin yli Markorlsheimin luona.
-Kenraali, joka tunsi olevansa kovin erillään niin kaukana idässäpäin
-toisista osastoista, ilman yhteyttä niiden kanssa, kiirehti marssia
-rajalle päin, vallankin kun oli edellisenä päivänä saanut tiedon
-onnettomasta hyökkäyksestä Weissenburgin luona. Jos ei hän itse
-tunkisikaan vihollista takasin, saattoi hän kumminkin joka tunti
-odottaa käskyä tulla tukemaan ensimmäistä osastoa. Tänä iltana, tänä
-levottomana myrskypäivän iltana, lauvantaina 6 päivänä elokuuta, lienee
-taisteltu jossain Fröschwillerin puolella: sen huomasi kummallisen
-raskaasta ilmasta, jossa tuntui värähdyksiä ikäänkuin kylmiä,
-voimakkaita tuulenpuuskia. Kahtena viimeisenä päivänä oli osasto
-luullut käyvänsä taistelua kohti. Sotamiehet arvelivat, että
-kuljettuaan rientomarssissa Mülhauseniin he ovat preussilaisten
-kohdalla.
-
-Pimeä tuli ja eräästä leirin etäisimmästä kulmasta kuului rummunpärinää
-ja torventoitotusta, hiljaa vielä. Ja Jean Macquart, joka parhaallaan
-pystytti telttapaalujaan maahan, oikasihe kumarasta asemastaan.
-
-Ensimäiset sotahuhut kuultuaan hän oli jättänyt kotipuolen, sydän vielä
-kirvelevänä siitä onnettomuudesta, joka häntä oli kohdannut: hän oli
-menettänyt vaimonsa ja maan, jonka vaimo oli hänelle myötäjäisinä
-tuonut. Ja nyt hän oli, kolmenkymmenen ja yhdeksän vuoden vanhana,
-mennyt uudelleen palvelukseen ja päässyt 106:teen linjarykmenttiin,
-jonka kantaväestöä lisättiin, sekä saanut korpraalin nauhat.
-
-Väliin häntä ihmetytti se, että oli jälleen joutunut vanhaan
-sotilaspukuunsa, hän, joka oli sellaisella riemulla jättänyt sotajoukon
-Solferinon jälkeen; että hän niin välttämättömästi tahtoi kuljeksia ase
-olalla ihmis-surmaajan virassa. Mutta minkäpä voi? Kun ei ole mitään
-vakituista ammattia, eikä vaimoa, eikä kotia, eikä taloa, ja sydän on
-täynnä surua ja harmia. Ja jos ei enää saanut muokata synnyinmaansa
-vanhaa maata, saattoi hän ainakin käyttää voimiaan sen puolustamiseen!
-
-Jean seisoi ja katseli tasankoa pitkin. Merkkipuhallus oli saanut
-henkeä väkeen. Muutamat lähtivät juoksemaan, -- toiset, jotka jo olivat
-puolinukuksissa, liikahtivat ja venyttelivät jäseniään väsyneinä ja
-äreinä. Hän seisoi kärsivällisenä ja odotti katselmusta, levollisena ja
-sävyisänä, aina tasapainossa, jonka tähden hän olikin mainio sotamies.
-
-Toverit sanoivat aina, että hänestä olisi voinut tulla jotain, jos vain
-olisi saanut vähän enemmän oppia.
-
-Mutta savuava rovio veti hänen huomiotaan puoleensa ja hän huusi
-sotamiehille, Loubet'ille ja Lapoullelle, jotka molemmat kuuluivat
-hänen osastoonsa:
-
--- Lopettakaa jo tuo peli. Te tapatte meidät savuun.
-
-Irvihammas Loubet nauroi koko leveillä, laihoilla kasvoillaan.
-
--- Kyllä se menee, korpraali, menee ihan mainiosti ... kuule, sinä
-siinä, tule puhaltamaan!
-
-Hän nykäsi Lapoullea, joka posket pullollaan, tulipunasena ja silmät
-päästä putoamaisillaan puhalsi kuin rajutuuli kosteiden puiden väliin.
-
-Kaksi muuta sotamiestä samasta osastosta -- Chouteau ja Pache --,
-joista toinen vetelänä ja unisena kellotti selällään ja toinen täydessä
-toimessa ompeli kiinni repeämää housun lahkeessa, rähähtivät nauramaan
-Lapoullen pullistuneille poskille.
-
-Jean antoi heidän nauraa. Hänen mielestään he kyllä saattoivat pitää
-hauskaa -- silloin kun oli syytä. Eipä heillä usein ollutkaan.
-
-Mutta nyt hän kääntyi toisen ryhmän puoleen. Yksi hänen miehistään,
-Maurice Levasseur, oli jo kohta seisonut tunnin ajan jutellen erään
-noin 30 vuotiaan vaalean siviilimiehen kanssa, jolla oli siivot
-koirankasvot ja suuret siniset mulkosilmät, oikein likinäköiset silmät,
-joiden tähden hänet oli hyljätty syynissä. Kolmantena oli eräs
-reservitykkimies, vahtimestari, jolla oli lihavat, rohkeat kasvot ja
-ruskea leukaparta, ja he juttelivat siinä ikäänkuin olisivat istuneet
-kotona perheen keskuudessa.
-
-Jean tahtoi säästää heitä nuhteista ja sanoi hyväntahtoisesti:
-
--- Taitaisi olla aika erota, -- nyt on iltahuuto ja jos luutnantti
-näkee teidät...
-
-Maurice keskeytti hänet:
-
--- Ei tarvitse mennä, Weiss.
-
-Ja sanoi korpraalille lyhyesti:
-
--- Tämä herra on minun lankoni. Hänellä on lupa överstiltä, joka tuntee
-hänet.
-
-Mitä se häneen kuului, tuohon talonpoikaiskorpraaliin? Maurice oli
-suorittanut oikeustutkintonsa, lähtenyt vapaaehtoisena mukaan ja
-pistettiin -- kun sattui ennestään överstin tuntemaan -- heti 106
-rykmenttiin; jaksoihan sentään sotamiestakkia kantaa, mutta totella
-tuota sivistymätöntä...
-
--- Hyvä on, vastasi Jean levollisesti, oma asianne.
-
-Hän käänsi heille selkänsä ja sai pian nähdä että Maurice oli puhunut
-totta, sillä nyt meni översti ohitse ja tervehti hymyllä Weissiä.
-
-Översti Vineuil oli pitkä komea mies, jolla oli arvokkaat, soikeat,
-kellahtavan valjakat kasvot ja tuuhea, valkonen leukaparta, -- hän
-astui rivakkaasti taloa kohti, joka kuumotti oikealla luumupuuryhmän
-takana pari sataa askelta leiristä ja johon päällikkökunta oli
-majoitettu.
-
-Ei tiedetty, oliko komentava kenraali juuri nyt siellä. Häntä oli
-kohdannut kauhea suru, hänen veljensä oli kaatunut Weissenburgin luona.
-Mutta varmasti oleksi prikaattikenraali -- Bourgain-Desfeuilles --
-talossa; äänekkäänä ja meluavana, kuten tavallisesti, kasvot
-tulipunasena, suopean näköisenä ja ymmärrys niin ja näin, kellutteli
-hän suhteettoman lyhyillä jaloillaan paikasta toiseen.
-
-Talossa vilkastui elämä ehtimiseen: sanansaattajia tuli ja meni joka
-hetki, kaikki olivat tuskallisessa jännityksessä, kaikki odottivat
-tietoja suuresta taistelusta -- aamusta varhain kulkivat kaikki
-odotuksen kiihkossa, ratkaseva hetki _on_ lähellä.
-
-Missä lienee tärkeä taistelu ollut ja miten siellä oli käynyt?
-
-Sitä mukaan kun ilta pimeni, kasvoi ahdistus ja pelko, se levisi kuin
-varjomeri hedelmäpuiden, tallien, heinäsuovien ja pielesten ympärille.
-
-Kerrottiinpa myös, että jälleen oli nipistetty vakooja, joka oli
-hiiviskellyt leirin ympärillä, ja viety pääkortteeriin kenraalin
-tutkittavaksi. Ehken oli översti Vineuil saanut jonkun sanoman, koska
-hänellä oli sellainen kiire.
-
-Weiss seisoi yhä jutellen lankonsa ja serkkunsa vahtimestari Honoré
-Fouchardin kanssa.
-
-Yhä selvemmin kuului iltapuhallus, nyt se oli kohdalla, toitottaen ja
-päristen hämärän surumielisessä hiljaisuudessa; he eivät näyttäneet
-sitä huomaavan.
-
-Mauricen isoisä oli "suuren armeijan" soturiurhoja, hänen isänsä ei
-ollut antautunut sotilasuralle, vaan oli tyytynyt huonoon
-ylöskantomiehen virkaan.
-
-Talonpoikaisista vanhemmista syntynyt äitinsä oli kuollut silloin kun
-hän ja kaksois-sisarensa Henriette näkivät päivän valon. Ja nyt hän oli
-mennyt vapaaehtoisena sotaväkeen, -- huimaa elämää elettyään; nyt hän
-sai sotamiehen elämällä maksaa kaikki mielettömyydet, joita oli tehnyt.
-Hän oli heikko ja kevytmielinen. Oli kylvänyt rahoja molemmin käsin kun
-perhe suurilla uhrauksilla oli lähettänyt hänet Pariisiin lakitiedettä
-tutkimaan. Isä oli kuollut, sisar oli luovuttanut koko perintöosansa
-hänelle, vaan oli myötäjäisittäkin päässyt hyviin naimisiin ja saanut
-toimeliaan ja kelpo miehen. Tämä -- Weiss -- oli elsassilainen
-Mülhausenista, joka oli ollut kauvan aikaa kirjanpitäjänä eräässä
-suuressa sokeritehtaassa; nyt hän palveli Delaherchea, jolla oli
-verkatehtaita Sedanissa.
-
-Ja Maurice luotti täydellä todella kääntymykseensä, vilkas kun oli,
-kärkäs epätoivoon ja yhtä kärkäs taasen toivomaan, avomielinen ja
-innokas, mutta ilman vakavuutta, valmis joka tuulen mukaan kääntymään.
-Hän oli pieni ja vaaleatukkainen, otsa iso ja korkea, nenä sekä leuka
-pieni ja hieno, -- lempeät harmaat silmät, jotka joskus voivat näyttää
-tuimiltakin.
-
-Weiss oli rientänyt Mülhauseniin juuri ennen sodan alkua järjestämään
-jotain perheasiaa ja saadakseen samalla tavata lankoansa oli hän
-käyttänyt hyväkseen tuttavuuttaan översti Vineuil'in kanssa, joka oli
-hänen isäntänsä vaimon eno, jonka taasen Maurice ja Henriette tunsivat
-lapsuuden ajoilta, sillä he olivat aikonaan olleet naapuria. Sitäpaitse
-oli Weiss tavannut leirissä kapteeni Beaudoinin, joka myöskin oli rouva
-Delaherchen tuttavia.
-
--- Tervehdi Henrietteä paljon minulta, uudisti Maurice vielä kerran,
-sillä hän rakasti sydämmellisesti sisartansa. -- Sano hänelle, että on
-vaan levollinen, että kyllä minä vielä tuotan hänelle kunniaa.
-
-Silmänsä vettyivät kun hän muisteli kaikkia tekemiään hulluuksia. Lanko
-tuli myös liikutetuksi; keskeytti puheen ja kääntyi Honoré Fouchardiin.
-
--- Ja kun minä tulen Rémillyyn, niin pistäydyn eno Fouchardin luo ja
-kerron, että näin sinut ja että voit hyvin.
-
-Eno Fouchard oli talonpoika, joka omisti jonkun verran maata ja
-ansaitsi koko joukon teurastajan toimella. Hän asui neljänneksen verran
-Sedanista, Rémillyn mäkiseudussa.
-
-Nyt syntyi liikettä talon luona; portista tuli ulos ennen mainittu
-maankulkija, hän oli vapaa, yksi ainoa upseeri vain kulki jälessä. Hän
-oli osannut puhua itsensä puhtaaksi, oli keksinyt jonkun jutun, ja
-hänet oli ajettu ulos leiristä.
-
-Niin pitkän matkan päästä ei voinut hämärässä selvästi eroittaa; mutta
-pitkä hän oli, hartiakas ja punapäinen. Mauricelta pääsi kumminkin
-huuto.
-
--- Honoré, katso tuota... Juuri kuin se "preussilainen", -- tiedäthän,
-se Goliath!
-
-Tykkimies oikasi itsensä. Hän jäi tuijottamaan maankuljeksijan jälkeen.
-Goliath Sternberg, teurastajan renki, se mieskö, joka oli kylvänyt
-riitaa hänen ja isän välille, joka oli ottanut häneltä Siloinen, --
-koko tuo inhoittava juttu, kaikki vastenmielinen ilkeys, josta hän
-vieläkin kärsi. Hän olisi syössyt jälkeen, käsin kiinni vihamieheensä.
-Mutta tämä oli jo aseryhmäin takana, ja hävisi illan pimeään.
-
--- Aa, Goliath! mukisi hän, mahdotonta! Hänhän on tuolla, -- toisten
-puolella. -- Vaan jos minä kerran saisin sinut käsiini!...
-
-Hän pui nyrkkiään itään päin, mustan sinistä pimeyttä kohti, jossa
-arveli vihollisen olevan. Sitten oli ihan hiljaista, kuului uudelleen
-iltahuuto, kaukaa leirin toisesta päästä, vähitellen vaijeten, häipyen
-puiden ja telttien väliin, joita jo syleili musta yö.
-
--- Peijakas! murahti Honoré, nyt ei hyvä seuraa, ellen jo lähde.
-Hyvästi, ja voikaa hyvin, kaikki!
-
-Hän puristi Weissin kättä ja lähti pitkin askelin mäen nystyrälle,
-jossa reservitykistö oli -- lähettämättä tervehdystä isälleen,
-mainitsematta Siloinea, jonka nimi poltti hänen huulillaan.
-
-Jälleen kului muutamia minuuttia. Vasemmalla, toisen prikaatin luona
-puhallettiin huuto, -- toinen torvi vastasi lähempänä, kolmas hyvin
-kaukaa. Sitten puhalsivat kaikki yhteen ääneen ja silloin päätti
-kaartin komppanian puhaltaja vihdoin täräyttää kaikista voimistaan. Hän
-oli pitkä, parraton poika, alakuloinen ja melkein mykkä, jonka
-merkkipuhallukset tulivat kuin tuuliaispää.
-
-Nyt alkoi kersantti Sapin, pieni jäykkä mies, jolla oli suuret,
-sumuiset silmät, huutaa. Ohut äänensä nakkeli nimiä tiuhaan ja
-sotamiehet, jotka tulivat paikalle, vastailivat kaikilla mahdollisilla
-äänillä, violonsellon karkeasta huilun kimakkaimpaan. Yhtäkkiä taukosi
-huuto.
-
--- Lapoulle! huusi kersantti uudelleen.
-
-Ei kuulunut vastausta. Jeanin täytyi juosta savuavan nuotion luo, jota
-Lapoulle, toverien yllyttämänä, koetti sytyttää. Hän makasi vatsallaan
-ja puhalsi kasvot tulipunasena maata myöten mustan, nokisen savupilven.
-
--- No mutta taukoa jo, perhanaksi, huusi Jean. Etkö sinä osaa vastata
-huutoon!
-
-Lapoulle kohotti päätään, katsoi kysyvänä, hoksasi, mistä oli kysymys,
-ja mölähti: täällä! semmoisella voimalla, että Loubet heittäytyi maahan
-nauramaan. Pache, joka juuri oli lopettanut housunkorjuun, vastasi
-hiljaa ja epäselvästi, ikäänkuin olisi mutissut rukousta. Chouteau ei
-ruvennut nousemaan ylös, huusi pilkallisesti sanansa ja kääntyi
-mukavammin makaamaan.
-
-Virkaatekevä luutnantti, Rochas, seisoi liikahtamatta parin askeleen
-päässä. Kun huuto oli päättynyt ja Sapin ilmoitti, ettei kukaan ollut
-poissa, mutisi hän partaansa päätään nyökäyttäen Weissiin päin, joka
-yhä jutteli Mauricen kanssa:
-
--- Ei, pikemminkin yksi liikaa; mitä tuo täällä seisoo ja vainuaa?
-
--- Överstiltä lupa, herra luutnantti, piti Jean velvollisuutenaan
-ilmoittaa.
-
-Rochas kohotti äkäsesti olkapäitään ja rupesi sanaakaan sanomatta
-kävelemään edes takasin pitkin telttiriviä, mutta Jean, jonka sääret
-olivat marssista kovin väsyneet ja hellät, istahti parin askeleen
-päähän Mauricesta ja Weissistä. Näiden puhe otti hänen korvaansa, ensin
-epäselvänä mukinana, jota hän ei tarkannut, itsekkin kun oli vaipunut
-synkkiin ajatuksiin.
-
-Maurice puolusti sotia. Ne olivat hänen mielestään välttämättömiä
-kansallisuuksien olemassa olon tähden. Tämä oli selvinnyt hänelle
-sitten kun hän alkoi tutustua kehitysoppiin, joka siihen aikaan pani
-sivistyneen nuorison mielet liikkeelle. Eikös elämäkin ole
-yhtämittaista taistelua joka päivä ja joka hetki? Eikös luonnossakin
-taistella lakkaamatonta taistelua, jossa ansiokkain vie voiton, jossa
-elämä alituisesti syntyy kuolemasta ja kukoistaa loppumattomasti? Ja
-hän muisti millä kiihkolla hän oli tarttunut ajatukseen ruveta
-sotamieheksi, saada tapella, puolustaa isänmaan rajoja hyökkäävää
-vihollista vastaan, ja siten sovittaa nuoruutensa hulluudet. Alhaiso
-ehken halusi rauhaa, mutta keisarilla oli valta tehdä niinkuin tahtoi.
-Kahdeksan päivää ennen sodan julistamista oli keisari itsekkin sitä
-sanonut tyhmäksi uhkarohkeaksi yritykseksi.
-
-Joka paikassa keskusteltiin Saksan prinssistä ja hänen vaatimuksestaan
-Espanjan valtaistuimeen; sekasorrossa, joka vähitellen syntyi ja
-kasvoi, näytti siltä kuin kaikki olisivat olleet väärässä; lopulta ei
-tiedetty, kuka eripuraisuudet oli alottanut, ja ainoa, josta vielä
-oltiin selvillä, oli tuo turmiollinen laki, joka määrätyllä hetkellä
-paiskaa kaksi kansakuntaa toisiansa vastaan. Mutta Pariisi oli
-vavahdellut odotuksen toivossa. Hän näki bulevardien kiehuvan ihmisiä,
-miehiä kulki suurissa parvissa heiluttaen leimuavia soihtuja ja huutaen:
-Berliiniin, Berliiniin! Niinkuin eilen hän kuuli marseljääsin kaikuvan
-korvissaan; sinä iltana sitä lauloi ihana nainen, joka seisoi
-tikapuilla raatihuoneen edustalla ja jonka kuninkaallinen profiili
-kohosi kolmevärisen lipun yli, jonka poimuihin hän oli kietoutunut.
-Oliko se kaikki petosta, eikö Pariisin sydän silloin sykähdellytkään?
-
-Ja sitten, innostuksen laimettua, oli hänelle käynyt kuten
-tavallisesti: iloa ja mielenlentoa oli seurannut epäilys ja inho; hän
-saapui kasarmille, kersantti otti vastaan ja antoi pukimet, hän näki
-haisevan, pelottavan likasen suojan, ja entä uusien toverien raakuus,
-ja harjotukset...! Mutta innostus oli jälleen palannut kun hän
-vihdoinkin sai lähteä Belfortiin.
-
-Ensimäisestä päivästä saakka oli Maurice ollut voitosta varma. Hänen
-mielestään oli keisarin suunnitelma kyllin selvä: lähettää 400,000
-miestä Reinvirralle, mennä yli, ennenkun vihollinen ennättää
-varustautua, erottaa Pohjoissaksa Eteläsaksasta ja pakoittaa parilla
-loistavalla voitolla Itävalta ja Italia liittymään Ranskaan. Olihan
-huhuna kerrottu, että seitsemäs osasto, sama, johon hänenkin
-rykmenttinsä kuului, astuisi Brestissä laivaan ja tekisi sitten
-hyökkäyksen, joka kerrassa jakaisi vihollisten voimat ja tekisi yhden
-preussilaisen sotajoukon liikkeet mahdottomiksi! Joka puolella
-tehtäisiin äkkiarvaamattomia hyökkäyksiä, hämmästytettäisiin,
-muserrettaisiin parissa viikossa. Riemuretki Strassburgista
-Berliiniin! --
-
-Vaan Belfortiin tultua oli hänessä herännyt epäilyksiä. Seitsemäs
-osasto, jonka piti vartioida Schwartswaldin solaa, saapui
-määräpaikkaansa sanomattomassa sekasorrossa, vajanaisena, kaikki
-epäjärjestyksessä. Italiasta odotettiin kolmatta divisioonaa; toisen
-ratsuväki-prikaatin täytyi jäädä Lyoniin asettamaan mahdollisesti
-tapahtuvia levottomuuksia; ja kolme patteriiaa oli teillä
-tietämättömillä. Sitäpaitse oli puute kaikesta; Belfortin varastot,
-joista oli määrä saada, mitä tarvitsivat, olivatkin aivan tyhjät; ei
-ollut telttoja, ei patoja, ei villavaatteita eikä lääkkeitä, ei rautaa
-eikä hevosenkenkiä. Ei löytynyt ainoatakaan sairaanhoitajaa, ei ainoata
-käsityöläistä, joka olisi tyydyttänyt sotajoukon tarpeet. Viime hetkenä
-puuttui vielä lisäksi 30,000 aivan välttämätöntä varaosaa kivääreihin;
-eräs upseeri lähti noutamaan Pariisista ja tuli ja toi 5,000
-kappaletta, jotka oli saanut hädin tuskin kerätyksi.
-
-Toiselta puolen häntä huolestutti pitkällinen toimettomuus. Nyt he
-olivat jo olleet täällä kaksi viikkoa, -- miksi eivät voineet marssia
-eteenpäin? Hänestä tuntui, että jokainen päivä, jonka täällä turhaan
-kuluttivat, oli parantamaton virhe, yksi voiton mahdollisuus vähemmän.
-Ja hänen kuvittelemansa sotasuunnitelman eteen asettui surullinen
-todellisuus, jonka hän myöhemmin vasta tulisi kokonaisuudessaan
-tuntemaan, vaan jota jo aavisti ja pelkäsi: seitsemässä
-armeijakunnassa, jotka oli hajotettu rajalle Metzistä Bitcheen ja
-Bitchestä Belfortiin. ei ollut ainoassakaan kantaväestö täysi; 430,000
-miehen sijasta löytyi korkeintaan 230,000; kenraalit kadehtivat
-toisiaan, halusivat itsekukin hankkia marsalkansauvan, eivätkä
-tahtoneet auttaa naapuria; suurin varomattomuus, anteeksiantamattomin
-huolimattomuus joukkoa liikekannalle asettaessa; ja nyt näytti kaikki
-olevan lamassa; keisari oli sairas, kykenemätön mitään päättämään,
-väsynyt ja tylsä; hänestä levisi kummallinen uneliaisuus sotajoukkoon,
-joka varmaankin hajoittaa ja hävittää sen, saattaakseen sen lopulta
-tuhansiin onnettomuuksiin. Ja kuitenkin, -- odotusajan epävarmuudessa
-ja tietämättömyydessäkään ei vielä kukaan epäillyt voitosta!
-
-Yhtäkkiä -- kolmantena päivänä elokuuta -- tuli sanoma voitosta
-Saarbrückin luona, joka oli saatu edellisenä päivänä. Suuri, loistava
-voitto. Sanomalehdet olivat ääriään myöten innostusta täynnä; nyt oli
-tie auki Saksanmaalle, se oli ensi askel sotajoukon riemukulussa, ja
-keisariprinssi, joka oli levollisesti ottanut käteensä kiväärinkuulan
-taistelutantereelta, oli päivän sankari!
-
-Kaksi päivää myöhemmin saatiin tieto Weissenburgin tappiosta ja
-jokaisen huulilta pääsi tuskan huuto. 5,000 miestä oli joutunut
-väijyävän vihollisen saaliiksi ja he olivat kuitenkin sitä ennen
-pitäneet puoliaan kymmenen tuntia 35,000 preussiläistä vastaan, Se oli
-kostettava, -- niin pian kuin mahdollista. Tietysti oli syy
-päällikkökunnassa; heidän olisi pitänyt arvata ja torjua sellainen
-onnettomuus. Mutta se oli korvattava vielä. Mac-Mahon oli kutsunut
-seitsemännen osaston ensimmäistä divisioonaa, ensimmäisellä osastolla
-on tukena viides; preussiläiset olivat jo kaiketi työnnetyt takasin
-Reinin yli. Aavistus verisestä tappelusta, joka juuri oli tapahtunut,
-jännitys ja odotus levisi ja kasvoi joka hetki.
-
-Ja Maurice jatkoi Weissin puoleen kääntyneenä:
-
--- Niin, -- siitä voit olla varma! Kyllä me olemme tänään niitä
-löylyyttäneet!
-
-Mitään vastaamatta pudisti lanko huolestuneen näkösenä päätään.
-Hänenkin katseensa kääntyi itään, Reiniin päin, jossa jo oli aivan
-pimeä, jossa musta salaperäinen seinä peitti kaikki. Kun viimeiset
-torvenäänet olivat valjenneet, vaipui koko leiri hiljaisuuteen, jonka
-silloin tällöin katkasi myöhästyneen sotamiehen askeleet eli
-vaihdettiin siellä täällä pari sanaa. Nyt sytytettiin kyntteli, pieni
-tuikkiva tähti, kartanon vierastuvassa, jossa päällikkökunta valvoi ja
-odotti sähkösanomia; niitä tuli joka tunti, vaan tuomatta ratkaisevaa
-sanomaa. Ja Lapoullen nuotio oli jäänyt yksin ja unhotuksiin, -- paksu
-savupilvi kohosi taivasta kohti ja levitti likasen harmaan huntunsa
-ensimmäisten tähtien eteen.
-
--- Löylyyttäneet! sanoi Weiss hetken perästä, -- Jumala suokoon, että
-niin olisi.
-
-Jean, joka istui lähellä, alkoi kuulostaa lankojen keskustelua ja
-luutnantti Rochas pysähtyi; hänkin oli kuullut viimeiset sanat
-lausuttavan jokseenkin epäilevällä äänellä.
-
--- Mitä! huudahti Maurice, oletko sinä todellakin huolissasi! Luuletko,
-että me voisimme joutua tappiolle?
-
-Langon kasvot kävivät hyvin kalpeiksi, hän keskeytti kädenliikkeellä
-Mauricen ja vastasi värähtelevällä äänellä:
-
--- Tappiolle, -- taivas varjelkoon!... Tiedäthän että minä olen
-syntynyt näillä seuduin; isoisän ja isoäidin surmasivat kasakat 1814;
-ja kun ajattelen, että vihollinen asettuisi maahan, olen joutua
-mielettömäksi! Minä ottaisin pyssyn olalle ja lähtisin paikalla teidän
-mukaanne!... Tappiolle, -- ei, ei -- sitä en tahdo uskoa!
-
-Sitten hän tuli tyynemmäksi ja kohautti olkapäitään toivottomalla
-liikkeellä.
-
--- Mutta, -- mitäpä voi! En ole levollinenkaan, kaukana siitä... Minä
-tunnen synnyinmaani, tämän Elsassini; -- olen matkustellut ympäri
-toimissani; ja me muut, me kyllä huomaamme sen, jota kenraalimme eivät
-näe... Sota Preussiä vastaan, -- sitä me emme vastusta, päinvastoin;
-olemme jo kauvan toivoneet, että kerran tulisi loppu tästä vanhasta
-jutusta ja ainaisesta torasta ja riidasta; mutta me tahdomme kumminkin
-pysyä sovussa naapurien, Badenin ja Baijerin kanssa, -- meillä on
-jokaikisellä sukulaisia tuolla puolen Reinin. Luulimme, että ne ovat
-yksimielisiä meidän kanssa ja tahtovat kurittaa noita sietämättömän
-kopeita preussiläisiä... Me, elsassilaiset, olemme tosin järkeviä ja
-hyväluontoisia ihmisiä, -- mutta kahden viimeisen viikon kuluessa
-olemme olleet pakahtumaisillamme, -- sillä mitä näemme? Yhä kurjempaa
-ja kurjempaa! Siitä päivästä kun sota julistettiin ovat viholliset
-ratsumiehet kierrelleet maassa, säikytelleet väestöä, vakoilleet,
-katkoneet sähkölennätinlangat, -- eikä kukaan ole pannut tikkuakaan
-heidän tielleen! Baden ja Baijeri tarttuvat aseisiin, Pfaltsissa
-liikkuu tavattomia sotajoukkoja, joka paikasta tulee tietoja, että raja
-on uhattu; -- ja kun asukkaat säikähdyksissään kysyvät neuvoa
-ohikulkevilta upseereilta -- kohottavat he vain olkapäitään: turhia
-luuloja, -- konnankoukkuja -- vihollinen -- aa, hän on kaukana! --
-Onhan ihan surkeata maata tässä joutilaana, kun joka tunti, joka
-minuutti on kallis! Mitä me odotamme? Pitääkö koko Saksan tulla
-kimppuumme, ennenkuin tahdomme ryhtyä toimeen?
-
-Hän puhui matalalla äänellä, surumielisesti, ikäänkuin olisi itsekseen
-kertaillut asioita, joita jo oli kauan aikaa miettinyt.
-
--- Niin, -- ja entä Saksa, ja saksalaiset! Ne minä myös tunnen; ja
-pahinta on, että te tyydytte olemaan yhtä tietämättömiä heidän
-ajatustavoistaan ja oloistaan kuin kiinalaisten... Muistatko sinä,
-Maurice, minun serkkuani Güntheriä, joka toissa vuonna kävi meillä
-Sedanissa? Hänen äitinsä, minun tätini, on naimisissa Berliinissä; --
-ja Günther on perinpohjin preussiläinen; -- vihaa koko sielustaan
-Ranskaa. Nyt hän on kapteeni Preussin kaartissa. Kun erosimme silloin,
-toissa vuonna, sanoi hän minulle -- ooh -- minä muistan vielä hänen
-karkean äänensä: jos Ranska julistaa meille sodan, -- niin, te saatte
-selkäänne!
-
-Nyt tarttui luutnantti Rochas asiaan, -- vihan vimmassa. Hän oli
-viidenkymmenen paikoilla ja hänellä oli kaidat laihat kasvot, suuri
-kyömänenä, joka koukistui leveän, suopean suun yli ja tuuhea, karhea,
-harmahtava poskiparta. Hänen äänensä jyrisi huutaessaan:
-
--- Mitä saatanata te siinä seisotte ja pelottelette minun väkeäni!
-
-Riitaan yhtymättä oli Jean yhtä mieltä kuin päällysmiehensä. Tosin
-oli hänkin jo vähin alkanut kyllästyä pitkäpiimäisyyteen ja
-epäjärjestykseen, mutta sydämmessään hän oli vakuutettu, että
-vihollinen vielä sittenkin tulee saamaan selkäänsä. Minkätähden he
-muuten olisivat tänne lähteneet?
-
--- Mutta, hra luutnantti, vastasi Weiss hämillään, minä en todellakaan
-tarkoittanut, en minä tahdo ottaa rohkeutta miehistä -- päinvastoin, --
-minä vain tahtoisin, että te tuntisitte asiat yhtä hyvin kuin minä,
-niin voisitte paremmin sekä kuulla että nähdä ... ja, kuulkaapas ...
-saksalaiset...
-
-Hän puhui järkevällä tavallaan, selitti, mitä hän pelkäsi;
-puhui Preussin kasvavasta mahdista, ja miten sen valta oli noussut
-Sadovan jälkeen, suuresta valtakunnasta, joka siellä muodostui,
-innostuksesta ja vastustamattomasta nuoruudenvoimasta, joka kiihoitti
-yksimielisyyteen; yleisestä asevelvollisuudesta, joka kasvatti kuriin
-tottunutta, voimakasta sotaväkeä, joka vielä oli innostunut ja ylpeä
-loistavasta retkestä Itävaltaa vastaan; tämän joukon siveellisestä
-kunnosta, nuorista komentajista, jotka tottelivat vanhaa ikuisesti
-nuorta kenraalia, jonka taito käsittää olosuhteita ja nähdä kauvas
-eteenpäin ei koskaan pettänyt.
-
-Ja tämän vihollisen edessä seisoi Ranska.
-
-Keisarikunta oli vanhettunut, sen perustus oli ontto, -- vapaudentunne
-ja isänmaanrakkaus oli sammunut eli heikontunut; -- nyt se oli
-herännyt, mutta liian myöhään! Vapaamielinen puolue seisoi valmiina
-kukistamaan hallituksen, kun ei tämä enää voinut tyydyttää huvituksen
-himoa, jonka se itse oli herättänyt. Sotajoukko oli tietysti
-urhoollinen kyllä; -- se riemuitsi vielä Krimillä ja Italiassa
-voittamistaan laakereista, -- mutta se oli kuitenkin osaksi turmeltunut
-Afrikan sodissa; -- oltiin liian varmoja voitosta, ei tahdottu koettaa
-mitään uutta järjestelmää, -- ja päälliköt sitten -- useimmat
-keskinkertaisia; kateellisia ja mustasukkaisia kauheassa määrässä,
-sitäpaitsi oppimattomia, ja keisari vihdoin! Sairaana ja epäröivänä,
-tuntematta todellisia oloja ja ilman tietoja seisoi hän tämän suuren
-vastuunalaisen yrityksen etunenässä, tämän yrityksen, jossa kaikki
-kulkivat silmät ummessa, ilman vakavia valmistuksia, epäjärjestyksessä
-ja sekasorrossa, niinkuin lammaslauma, jota ajetaan teurastettavaksi.
-
-Rochas seisoi suu auki ja silmät selällään. Tuuheiden kulmien väliin
-ilmestyi syvä kurttu. Mutta yhtäkkiä hän otti asian siltä kannalta,
-että purskahti homerolaiseen nauruun, joka pakoitti leveän suun
-tavoittelemaan kiinni korvia.
-
--- Mitä tulimmaista lörpötystä tuo on! Mitä te tarkoitatte noilla
-hullutuksilla?... Eihän siinä ole tervettä järkeä hitustakaan, tuossa
-kaikessa. Menkäät te saarnaamaan nahkapojille, elkääkä jutelko
-tuollaista minulle, -- joka jo olen ollut palveluksessa 27 vuotta.
-
-Ja hän löi rintaansa. Hän oli muurarin poika, syntynyt Pariisissa,
-isän ammatti ei miellyttänyt, vaan hän rupesi sotamieheksi
-kahdeksantoista vuotiaana. Afrikassa hän oli kohonnut korpraaliksi,
-luutnantiksi Solferinon jälkeen; -- viisitoista vuotta hän oli
-osottanut urhoollisuutta, mutta kapteeniksi hän ei voinut päästä --
-hänellä oli liian vähän tietoja.
-
--- Te, -- mies hyvä, joka olette niin viisas, -- te ette tiedä tätä.
-Niin, silloin kun oltiin Mazagranin luona, -- silloin minä olin juuri
-täyttänyt yhdeksäntoista, -- siellä me 123 miestä pidimme puoliamme
-12,000 arapialaista vastaan ja pidimme vuosikausia, -- Mascaran,
-Biskran, Dellyn luona; ja sittemmin kabyylejä vastaan; -- jos olisitte
-siellä olleet, olisitte nähneet niiden mustien petojen otattavan kuin
-jänikset heti kuu meidät näkivät... Ja Sevastopolissa! -- Se ei ollut
-leikintekoa, sen vakuutan. Tuuli, niin että hiukset lensivät päästä ja
-kylmä oli, että natisi; olimme aina jalkeella, ja sitten ne riiviöt
-lopuksi räjäyttivät koko komeuden ilmaan! -- Noo, -- me kumminkin
-voitolla olimme. Solferinon tappelussa -- ette te taitanut sielläkään
-olla? -- noo, mitä te sitten tulette tänne juttelemaan? Niin, -- siellä
-oli kuuma kuin pätsissä, vaikka tuli vettä niin etten ole elämän
-päivinä nähnyt semmoista! Naa, siellä saivat itävaltalaiset
-housuilleen. Olisittepa nähneet kun ne laputtivat jalkoihinsa, toinen
-oli kaatua toisen kintuille, ihan kuin olisi ollut tulta takana!
-
-Luutnantti nauroi taas, vanha ranskalainen iloisuus puhkesi esille
-voiton riemussa. Se oli satu ranskalaisesta sotamiehestä, joka kulki
-ympäri maailman tyttöneen ja pikarineen ja valloitti koko maan iloista
-laulua laulaen. Korpraali ja neljä miestä hätyyttivät lukemattomia
-laumoja.
-
--- Ranska... Tappio ... preussiläisetkö, senkin riiviöt, antasivat
-_meille_ selkään!
-
-Hän meni lähemmä Weissiä, tarttui hänen kaulukseensa. Koko tuo korkea
-Don Quichoteolento ilmaisi sanomatonta halveksimista vihollista
-kohtaan, olipa vihollinen kuka tahansa ja missä tahansa.
-
--- Kulkaapas nyt, hyvä herra! ... jos he uskaltavat näyttäytyä, ne
-preussiläiskoirat nimittäin, niin me olemme niitä miehiä, että
-kyyditsemme heidät kotiin parilla kelpo potkulla, -- en sano mille
-kohti! -- ja ihan Berliinin portille!
-
-Hän ojensi kätensä uhkamielisesti kuin lapsi, jolla on viattomuuden
-varma luottamus ja järkähtämätön usko.
-
--- Niin se on eikä muuksi muutu!
-
-Weiss oli hyvin hämmästynyt, hän selitti kiiresti, että hän mielellään
-tahtoi uskoa luutnanttia. Maurice, joka ei uskaltanut vastustaa
-päällysmiestään, nauroi myöntävästi; se saakelin poika, -- jota hän
-muuten piti ihan sikana -- osasi kuitenkin saada sydämmen lämpiämään.
-Rochasin puhuessa nyökäytteli Jean myöntävästi päätään. Hänkin oli
-ollut Solferinossa mukana silloin kun niin kovasti satoi. Luutnantti
-osasi puhua, totta totisesti. Jos kaikki esimiehet puhuisivat sillä
-lailla, ei suuresti välitettäisi villavaatteista ja padoista.
-
-Yö oli aikoja tullut, ja Rochas yhä viittoili puolipimeässä. Hän oli
-nykyisin tavaillut läpi Napoleonin historian, jonka oli kerran löytänyt
-kuljeksivalta viisunkauppiaalta. Ja nyt hän ei malttanut olla vaiti,
-nyt täytyi hänen ladella viisauttaan noille nuorille ihmisille.
-
--- Itävalta saa selkäänsä Castiglionessa, Marengossa, Wagramissa!
-Preussi Eylaun, Jenan, Lützenin luona, Venäjä Friedlandissa,
-Smolenskissa, Moskovassa! Espanja, Englanti! Selkäänsä saavat kaikki!
-Koko maailma saa selkäänsä, -- pitkittäin ja poikittain, ylhäältä
-alapäähän! ... ja nyt annettaisiin meitä selkään! Olisiko siis maailma
-kääntynyt nurin narin?
-
-Hän oikasihe, nosti käsivartensa pystyyn kuin lipputangon.
-
--- Nähkääs nyt! Tänään on taisteltu, -- me odotamme tietoja! vaan minä
-voin sanoa teille, mitä sähkösanomissa tulee seisomaan. Me olemme
-opettaneet preussiläisiä! Niin, opettaneet niitä, voidelleet, hakanneet
-ne säpäleiksi!
-
-Silloin kuului kaukaa valittava huuto. Olisiko se tarhapöllö? Vai
-lieneekö ollut joku salaperäinen ääni, joka itki yön pimeässä? Koko
-leirin läpi kävi vavistus, ja ahdistava jännitys, kuumeentapainen kaiho
-saada varmuutta lisääntyi. Pääkortteerissa leimahti valkea
-kirkkaammaksi ja valaisi väsyneiden, levottomien upseerien kasvot.
-
-Kello oli jo kymmenen. Gaude tuli ja puhalsi ensiksi merkkinsä, sitten
-kajahtivat muut torvet pitkin leiriä ja loppuivat uneliaaseen
-toitotukseen. Ja Weiss, joka ei ollut muistanut lähteä pois, puristi
-lämpimästi Mauricen kättä toivottaen hänelle onnea ja kunniaa. Hän
-kyllä vie terveiset Henriettelle ja pilkistää joskus eno Fouchardin
-luo.
-
-Mutta juuri kun hän oli lähtemäisillään, syntyi liikettä; -- joka mies
-heräsi, salaman nopeudella lensi tieto ympäri leiriä, että marsalkka
-Mac-Mahon oli voittanut suuren voiton: Preussin kruununprinssi ja
-25,000 miestä oli joutunut vangiksi, vihollisen sotajoukko oli
-karkotettu, hävitetty, jättänyt kanuunansa ja kuormaston oman onnensa
-nojaan.
-
--- Siinä näette nyt, huusi Rochas ukkosen äänellään. Ja hän riensi
-Weissin jälkeen, joka lähti iloisesti astumaan Mülhauseniin päin.
-
--- Kuuletteko, -- me kyyditsemme heidät kotiin ja kelpo potkuilla, --
-en sano minne!
-
-Neljännestunnin kuluttua tuli toinen sähkösanoma ilmoittaen, että
-sotajoukon oli täytynyt lähteä Wörthistä ja vetäytyä takasin. Voi
-jumala! Mikä yö! Rochas ei jaksanut pysyä valveillaan, hän veti
-raskaita unia vaippaansa kääriytyneenä paljaalla maalla, niinkuin oli
-usein ennenkin tehnyt. Maurice ja Jean olivat puikahtaneet telttiin,
-jossa Loubet, Chouteau ja Lapoulle jo makasivat yhdessä kasassa. Hädin
-tuskin sinne mahtui kuusi. Ensin oli Loubet toisia naurattanut ja
-kertonut -- niin että valahti vesi suuhun -- Lapoullelle, että huomenna
-saadaan lintupaistia; -- nyt he makasivat kuorsaten toistensa suuhun;
-Preussiläiset saivat tulla, jos halutti. Siunaaman aikaa makasi Jean
-aivan hiljaa, lähellä Mauricea, mutta hän ei voinut nukkua, Mülhausenin
-herran puhe kierteli hänen päässään; -- eikä vierustoverikaan näkynyt
-saavan lepoa, ajatteli kai samoja asioita. Äkkiä väistäytyi Maurice
-vähän kiukkuisesti ja Jean arvasi, että hän oli mennyt liian lähelle.
-Sivistyneen miehen ja talonpojan välillä vallitsi vaistomainen
-vihamielisyys, ehdoton vastenmielisyys, joka oli kuin ruumiillinen
-kipu. Jean tuli alakuloiseksi, kyyristyi kokoon ja tunsi itsensä
-pieneksi. Mauricen ylenkatse painoi häntä. Yö oli kylmä, mutta teltissä
-oli kumminkin kauhean kuuma. Maurice ei tullut toimeen huonossa
-ilmassa, hän hyppäsi ylös, meni ulos ja heittäytyi pitkälleen parin
-askeleen päähän. Jean oli varsin hurja ja vaipui levottomaan uneen;
-häntä kiusasi se, että tiesi olevansa halveksittu ja samalla häntä
-vaivasi aavistus tulevasta onnettomuudesta; puolinukuksissa hän oli
-kuulevinansa sen tulevan, oli kuulevinaan kavion kopinaa kaukana...
-
-Ja tunnit kuluivat, leirissä oli hiljaista, liikkumatonta, ikäänkuin
-sen olisi lyönyt tunnottomaksi jokin kauhea, jolla ei vielä ollut
-nimeä. Varjomerestä kuului silloin tällöin huokaus, näkymättömästä
-teltasta rasahdus ja monta muuta ääntä, joiden synty oli tuntematon;
-joskus katkasi hiljaisuuden hevosen päristys, sapelin kilinä,
-pakenevien askeleiden kaiku, hiljainen mukina, joka pelotti yön
-pimeydessä. Mutta äkkiä loisti kirkas tulenhohde ravintopaikan luota.
-Leirin etusyrjä näkyi selvään, kivääriryhmät seisoivat rivissä; -- valo
-lankesi kiiltäville pyssynpiipuille, jotka hohtivat punaselta,
-ikäänkuin olisivat olleet veressä, ja vartiosoturien kasvoille. Oliko
-se ehkä vihollinen, jota upseerit jo olivat kaksi päivää odottaneet, ja
-jonka jälessä oli juostu Belfortista Mülhauseniin? Nyt purskahti
-kipinätulva ilmaan, ja sitten sammui valo. Se oli vain Loubetin ja
-Lapoullen nuotio, jossa valkea oli kytenyt tuntimääriä ennenkun
-leimahti ilmituleen. Jean säikähti kirkasta hohdetta, hän juoksi ulos
-ja oli vähällä kompastua Mauriceen, joka kyynäspään varassa sitä
-katseli. Valkean sammuttua jäivät molemmat miehet makaamaan muutaman
-askeleen päässä toisistaan. Läpitunkemattomassa pimeydessä heidän
-edessään näkyi enää ainoastaan pieni tuikkiva valo pääkortterissa.
-Mitähän kello mahtoi olla? Päällystö oli valvonut koko yön. Nyt kuului
-kenraali Bourgain-Desfeuillesin ääni, hän kiroili yön pituutta, kun ei
-ollut sikaria eikä totia, joilla olisi virkistyttänyt itseään. Uusia
-tiedonantoja saapui, mutta hyviä tietoja ne eivät suinkaan tuoneet;
-sanansaattajat nelistivät ulos ja sisään portista. Kuului kavioiden
-kopina, kirouksia, jotain, joka oli kuin hillitty kuolonhuuto, jota
-seurasi syvä, kammottava hiljaisuus. Mikä se oli? -- Jäädyttävä
-tuulahdus pyyhkäsi leiriä, joka makasi hervotonna unessa ja
-ahdistavassa pelossa.
-
-Ja nyt huomasivat Jean ja Maurice översti Vineuilin, joka nopeasti
-kulki ohitse. Hänen seurassaan oli joku, taisi olla rykmenttilääkäri
-Bouroch. He juttelivat innokkaasti, keskeytetyissä lauseissa, puoleksi
-kuiskien, niinkuin puhutaan unissa kun nähdään pahaa unta.
-
--- Se on Baselista ... ensimmäinen divisioona hajallaan ... kakstoista
-tuntia kestänyt taistelu ... koko armeija peräytyy.
-
-Översti pysähtyi, kutsui erästä haamua, joka riensi hänen luokseen,
-kevyesti, sievästi, säntillisesti.
-
--- Tekö se olette, Beaudoin?
-
--- Niin, hra översti!
-
--- Aa, -- rakas ystävä! Mac-Mahon on lyöty Fröschwillerin luona, Frossard
-Spichernissä ja de Failly puristettu niiden väliin ... Fröschwillerin
-luona, -- yksi ainoa osasto kokonaista armeijaa vastassa ... urhouden
-sankaria! Ja kaikki mennyttä, tappio, mieletön pelko vallalla, --
-Ranska avoinna viholliselle...!
-
-Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä; ei voinut enää kuulla, mitä hän
-puhui, kolme herraa katosi kuin varjot yön pimeyteen.
-
-Maurice hyppäsi ylös, koko ruumiinsa vapisi.
-
--- Armias Jumala!
-
-Muuta hän ei voinut sanoa. Kuolema sydämmessä ähkyi Jean:
-
--- Niinkö piti käydä... Hän oli sittenkin oikeassa, teidän lankonne,
-hän sanoi, että preussiläiset ovat väkevämmät.
-
-Maurice raivostui; hän olisi voinut kuristaa Jeanin. Ovatko
-preussiläiset väkevämmät? Tämä ajatus loukkasi syvästi hänen
-ylpeyttään. Mutta talonpoikaispoika pitkitti levollisesti ja vakavasti:
-
--- Noo, emmehän tuosta kumminkaan kuole! Ei ole tarvis heti riisua
-aseita, jos selkäänsä saa... Meidän täytyy antaa takasin, mitäpä
-muutakaan voisi tehdä.
-
-Heidän eteensä ilmestyi korkea olento. Se oli Rochas, jolla vielä oli
-vaippa hartioillaan ja jonka oli unesta ajanut aavistus jostain
-onnettomuudesta. Hän kysyi heiltä, hän tahtoi tietää.
-
-Kun hän -- suurella vaivalla -- vihdoin ymmärsi, kuvautui hänen
-kasvoillaan ja lapsensilmissään rajaton hämmästys. Enemmän kuin
-kymmenen kertaa hän toisti:
-
--- Lyöty! -- lyöty! Mitä te sanotte? Lyöty? -- Minkätähden? Lyöty?
-
-Yö oli tuskallinen ja synkkiä aavistuksia täynnä.
-
-Idässä alkoi valjeta. Päivä tuli; harmaa, sanomattoman surullinen päivä
-koitti nukkuvan leirin yli; -- saattoi jo eroittaa eräässä teltoista
-Loubetin ja Lapoullen, Pachen ja Chouteaun, jotka makasivat suu auki ja
-kuorsasivat kaikista voimista. Surun aamurusko kohosi näköpiirin
-reunalle ja valaisi usvajoukot, jotka leijailivat kaukana virran
-kohdalla.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kahdeksan vaiheilla hajoitti aurinko raskaat pilvet ja elokuunpäivän
-kirkas valo säteili Mülhausenin laajojen, hedelmällisten vainioiden
-yli. Leirissä oli elämä vilkasta, ja kaikissa seudun kirkoissa
-kajahtelivat sunnuntaikellot. Kamala onnettomuuden päivä loisti
-ihanassa juhlavalaistuksessa.
-
-Äkkiä kuului Gauden puhallus, joka kutsui muonan jakoon. Loubet
-hämmästyi kovasti. Mitä nyt? Mitä se tietää? Saadaanko todellakin
-kananpaistia niinkuin Lapoulle oli luvannut? Loubet oli syntynyt
-Cassanneriekadun varrella lähellä Pariisin suurta sentraali-hallia,
-hänen äidillään oli pieni kyökkikasvikauppa; -- itse hän oli lähtenyt
-mukaan "parin killingin tähden," kuten sanoi. Hän olikin jo päivinään
-koettanut yhtä ja toista ja oli oikea herkkusuu, joka aina koetti
-nuuskia jotain syötävää. Senpätahden hän nytkin lähti urkkimaan, vaan
-Chouteau jäi ilveilemään Pachen kanssa, jota hän kauheasti pilkkasi,
-sillä hän oli keksinyt poikaparan polvillaan rukoilemassa muutaman
-teltan takana. Chouteau oli jotain taiteilijan tapaista, --
-koristemaalari Montmartresta, kaunis, pulskavartaloinen poika, joka
-suosi kaikenmoisia vallankumouksellisia aatteita ja kirosi sitä, että
-hänet oli kutsuttu palvelukseen ennen aikaa. Hän ei suinkaan säästänyt
-Pachea.
-
--- Kas tuota tekopyhää veitikkaa. Rukoilisi ennemmin 100,000 frangia
-vuotuista palkkaa Herralta! -- Mutta pieni, hiljanen Pache antoi hänen
-pilkkailla minkä jaksoi, silmiään räpäyttämättä vain kuunteli, sillä
-hän oli siihen tottunut. Hän oli nimittäin komppanian syntipukki, hän
-ja Lapoulle, joka oli niin tietämätön, että oli kysynyt saako hän nähdä
-kuninkaan ensimmäisenä päivänä kun oli palveluksessa. Ja vaikka kaikki
-puhuivat Fröschwillerin tappiosta, nauroivat nämä neljä ja laskivat
-leikkiä tavallisille toimilleen mennessä.
-
-Mutta nyt kuului tyytyväistä mukinaa ja heidän kasvoillaan kuvastui
-iloinen hämmästys. Jean palasi Mauricen kanssa, joka kantoi
-puusylyystä. Viimeinkin he voivat saada valkeata ja hiukka lämmintä
-ruokaa vatsaan! Tämä oli ainoastaan kahdentoista tunnin lykkäys, ei
-ollut syytä valittaa!
-
--- Eläköön ylihoitaja! huusi Chouteau.
-
--- Ääneti siellä! vastasi Loubet, ja odottakaa kauniisti, niin minä
-laitan teille sopan, joka maittaa!
-
-Hän otti tavallisesti niskoilleen ruuan valmistuksen ja se oli toisille
-mieliin, sillä hän oli mainio kokki. Mutta hän oli aina melkein tappaa
-Lapoullen lähettämällä hänet kovin uskomattomille asioille.
-
--- Noo, -- tuo nyt tänne samppanja, -- ja etkö sinä jo joudu tryffeliä
-hakemaan, kollo!
-
-Häntä halutti narrata hiukan suurta tyhmeliiniäkin, Lapoullea, ja hän
-mölisi:
-
--- Hei, halloo, Lapoulle, miten sen kana-jutun on?
-
--- Minkä kanan?
-
--- Tuon, pöllöpää, tuossahan se on aivan nenäsi alla... Lupasinhan
-sinulle eilen kananpaistia, etkö muista? Äskenhän sen korpraali tänne
-toi!
-
-Ja hän osoitti suurta valkoista kiveä, joka oli heidän jaloissaan,
-osoitti sellaisella vakuutuksella, että Lapoulle vihdoin otti sen
-käteensä ja katseli sitä joka puolelta.
-
--- Noo, -- siinä näet, -- on sinulla toki silmät päässä! Pese se nyt
-joutuin ja polttele perhanan moista kyytiä! Pese kynnet, huuhdo kaula,
--- naa, -- ei sinun tarvitse vettä säästää! Sen tyhjäntoimittaja!
-
-Ja saadakseen heidät nauramaan, sillä hän oli iloinen tietäessään pian
-saavansa ruokaa, paiskasi hän kiven sotamiesten pataan.
-
--- Se antaa ihmeen hienon maun! Noo, -- vai et sinä sitä tietänyt; --
-mutta mitäpä sinä tiedät, hölmö! Sinä saat peräpuolen ja muistakkin
-sanoa minulle, oliko se kypsä.
-
-Komppania väänteli itseään naurusta katsellessaan Lapoullea, joka jo
-lipoi kieltään. Peijakkaan Loubet, -- aina hän keksii jotain hauskaa!
-Ja kun valkea alkoi oikein leimuta, -- kun padasta kuului sihisevää
-ääntä, keräytyivät he kaikki ympärille katsomaan, miten liha hyppi ylös
-ja alas, ja vetämään nenäänsä suloista hajua, joka sieltä nousi
-nälkäisiä vastaan, -- sillä nälkäisiä he olivat, nälkiintyneitä peräti
-eilisestä saakka. Ja kun he ajattelivat, että kohta tulee ruokaa,
-unohtuivat kaikki huolet. Selkään oli tosin saatu, mutta syötämän
-sentään piti! Ympäri leiriä leimusivat keittotulet ja padat porisivat,
-sotamiehet olivat iloisia odottaessaan, ja kirkonkellot soivat
-vieläkin.
-
-Kello oli melkein yhdeksän kun leirissä syntyi tavaton levottomuus.
-Upseerit kiitivät edes takasin ja nyt tuli luutnantti Rochas, joka oli
-saanut käskyn kapteeni Beaudoinilta, komppanian luo.
-
--- Soo, -- alkakaa panna kokoon, nyt lähdetään.
-
--- Mutta ruoka, hra luutnantti!
-
--- Ruokaa toiste! Nyt marssimaan! Heti!
-
-Gaude puhalsi lähtömerkin, ja väessä kuohui hämmästys ja salattu harmi.
-Soo! Marssimaan ennenkun saivat suupalankaan ruokaa! Eikö ollut yhtä
-hyvä odottaa sen verran, että ruoka olisi joutunut! Komppania tahtoi
-kuitenkin saada hiukan lämmintä sisäänsä, he maistelivat keittoa, --
-mutta se oli vain haaleata vettä, ja liha oli sitkeää kuin kengänpohja.
-Chouteau kiehui, vaan ei uskaltanut vielä puhua. Jeanin täytyi
-kiirehtiä väkeään. Mitä oli tulossa? Mitä tämä kiire merkitsi? Tuskin
-annettiin enää rauhassa henkeä vetää? Ja kun joku Mauricen lähellä
-sanoi, että nyt mennään vihollista vastaan, kohotti hän epäilevänä
-olkapäitään. Vähemmässä kuin neljännestunnissa jouduttiin lähtökuntoon,
-
-Teltit purettiin ja köytettiin rensselien päälle: miehet ottivat
-aseensa ja paljaalle maalle ei jäänyt muuta kuin keittovalkeat, jotka
-jo olivat sammumaisillaan.
-
-Hyvin vakavat olivat ne syyt, joiden nojalla kenraali Douay oli
-päättänyt peräytyä. Schlestadtin voudilta tulleet tiedot -- jotka nyt
-olivat kolmen päivän vanhoja -- olivat täyttä totta. Uusi sähkösanoma
-kertoi, että vihollinen uhkasi Markarlsheimiä, ja muualta ilmoitettiin,
-että vihollinen armeijakunta oli mennyt Reinin yli Huningenin luona. Ja
-alati saapui uusia tiedonantoja, luotettavia, lukuisia: oli nähty sekä
-hevosväkeä että tykistöä; joukkoja liikkui joka paikassa yhteistä
-kokouspistettä kohti. Jos viivytteli, niin saattoi pian tapahtua, että
-tie Belfortiin tuli katkastuksi. Muista erotettuna, aivan lähellä
-etujoukkoa, ei kenraali Fröschwillerin tappion ja Weissenburgin
-päällehyökkäyksen jälkeen voinut olla peräytymättä, vallankin kun tämän
-aamuiset tiedot olivat yhä huolestuttavampia.
-
-Päällikkökunta oli jo poissa; he olivat ratsastaneet kovasti; he
-pelkäsivät, että preussiläiset ennättäisivät ennen ja ottaisivat
-haltuunsa Altkirchin. Kenraali Bourgain-Desfeuilles oli mennyt
-Mülhausenin kautta, jossa söi hyvän aamiaisen, ja torui ja noitui yhtä
-mittaa mokomaa "kilpajuoksua".
-
-Mülhausen oli epätoivossa upseerien lähdöstä; kun tieto peräytymisestä
-levisi, keräytyivät asukkaat kaduille vaikeroiden ja valittaen; he
-olivat niin hartaasti rukoilleet suojelusta ja nyt heidät kuitenkin
-jätettiin onnensa nojaan; suuret tavaravarastot asemahuoneella joutuvat
-vihollisten käsiin; ennen iltaa oli ehken jo koko kylä preussiläisten
-hallussa. Ja pitkin tietä, kaikissa kylissä, joiden ohi sotajoukko
-kulki, seisoivat asukkaat kotinsa ovella hämmästyneen, tuskastuneen
-näköisinä. Mitä?
-
-Samat rykmentit, jotka eilen marssivat eteenpäin, vetäytyivät nyt
-takaperin, pakenivat laukaustakaan ampumatta!
-
-Komentajat olivat synkkiä ja alakuloisia, kannustivat hevosiaan eivätkä
-vastanneet kun heiltä jotain kysyttiin, ikäänkuin onnettomuus olisi
-heitä ajanut takaa.
-
-Se oli siis kuitenkin totta, että sotajoukko oli hajoitettu, koska
-ranskalaiset tulvahtivat joka haaralta kuin virta, joka paisuu
-äyräittensä yli. Ja peljästynyt väestö oli ihan pyörällä päästä,
-luulivat jo kuulevansa preussiläisten joukkojen kohisten tulevan;
-huonekalut ja makuuvaatteet kannettiin ulos ja köytettiin rattaille,
-talot jäivät autioiksi, kokonaiset perheet pakenivat, pitkin tietä
-riensi ihmisjoukkoja pelon valtaamina.
-
-Kului kaksi tuntia; liikkumatonna odotti 106:s rykmentti loppumattoman
-tulvan takana, joka sulki heiltä tien.
-
-Väki, joka seisoi polttavassa auringonpaahteessa täydessä varustuksessa
-ja kivääri jalalla, alkoi napista.
-
--- Näyttää siltä, että me teemme takaperua, sanoi Loubet ivallisesti.
-
--- Pilkatakseenkohan ne paistattavat meitä omassa rasvassamme? Meidän,
-jotka tulimme ensimmäiseksi, täytyy täällä seista viimeisinä.
-
-He saattoivat nähdä yli koko laajan hedelmällisen tasangon, jossa
-humalistot ja keltaset vainiot reunustivat samaa tietä, jota myöten he
-olivat eilen kulkeneet, vaikka päinvastaiseen suuntaan.
-
-Ja he alkoivat purkaa sappeaan, nauroivat ja ilkkuivat.
-
--- Niin, kyllä on kiire, jatkoi Chouteau. Kaunista on tämä niiden
-marssi vihollista vastaan, jota ovat toitottaneet korviimme
-eilisaamusta asti... On totta tosiaan aika sotaretki... Tässä seistään
-ja lähdetään sitten taas höyläämään eteenpäin saamatta yhtä
-lusikallista lämmintä ruokaa vatsaan.
-
-Toiset nauroivat, ja Mauricen, joka seisoi heti vieressä, täytyi
-myöntää, että hän oli oikeassa.
-
-Miksi he eivät saaneet syödä rauhassa tänä aamuna, kun nyt kumminkin
-täytyi tässä seista mulkoilemassa?
-
-Nälkä alkoi taas kiusata ja he ajattelivat aamullisia keittopatoja,
-jotka jo olivat kiehuneet ja sitten kaadettu kumoon, eivätkä he voineet
-ymmärtää mitä hyötyä sellaisesta hätäilemisestä oli. Ei, se oli typerä
-ja pelkurimainen teko. Kun kovalle ottaa, ovat koko miehet urhoollinen
-lauma jäniksiä!
-
-Luutnantti Rochas tuli ja nuhteli kersantti Sapiniä väen huonosta
-ryhdistä. Kapteeni Beaudoin kuuli sen ja lähestyi, jäykkänä ja
-säntillisenä.
-
--- Hiljaa rivissä!
-
-Jean seisoi ääneti ja jäykkänä kuin vanha sotamies ja katseli Mauricea,
-joka nauroi Chouteaun kiukulle; häntä ihmetytti, että nuori sivistynyt
-ihminen saattaa nauraa sellaiselle: totta se kyllä oli, mutta parasta
-on pitää suu kiinni. Jos kaikki miehet rupeaisivat haukkumaan
-päälliköitä, niin ei suinkaan pitkälle päästäisi, se on varma, se.
-
-Vihdoinkin, tunnin ajan vielä odotettuaan, sai rykmentti käskyn lähteä
-liikkeelle. Mutta silta oli vielä niin täynnä kuormastoa, että syntyi
-kauhea tungos.
-
-Monta rykmenttiä sekaantui; muutamat komppaniat syöksivät eteenpäin
-huimaa vauhtia, jota vastoin toiset sysättiin syrjään, niin että
-miesten täytyi marssia paikallaan. Ja päälliseksi joutui vielä
-ratsuväki eskadroona jalkaväen sekaan, _tahtoi_ päästä eteenpäin
-ja tunki ilmankin monilukuiset jälkeenjääneet läheisille pelloille.
-
-Tunnin marssittua oli jo näitä jälkeenjääneitä kokonainen lauma, joka
-suurimmassa epäjärjestyksessä laahusti eteenpäin ja tuskin viitsi
-vaivata itseään perässä pysymään.
-
-Jeankin jäi jälkijoukkoon ja eksyi osastoineen muutamaan solakkoon.
-Koko 106:des rykmentti oli poissa, he eivät nähneet ainoatakaan miestä,
-ainoatakaan siihen kuuluvaa upseeria. Sotamiehiä kulki ohi,
-kaikellaista väkeä, joita hän ei tuntenut, väkeä, jotka jo alkujaankin
-olivat uupuneita, ja rentostivat eteenpäin miten kukin parhaiten pääsi.
-Aurinko paahtoi kauheasti ja raskas rensseli rasitti kovin
-tottumattomia sotamiehiä. Paksu nuttukin, joka oli jäykkä ja raskas
-kuin lyijytaakka, vaivasi heitä. Eräs pieni kalpea mies jäi äkkiä
-seisomaan, katsahti rajusti ympärilleen ja viskasi rensselinsä ojaan,
-huoaten niin raskaasti ja syvästi kuin olisi herännyt pitkästä
-pyörtymyksestä.
-
--- Hän teki oikein, mutisi Chouteau.
-
-Mutta hän marssi sentään edelleen selkä kumarassa raskaasta taakasta;
-vähän ajan perästä heitti taas kaksi miestä kannettavansa tielle ja
-sitten ei Chouteau enää malttanut olla.
-
--- Hiiteen kaikki tyyni!
-
-Vai puolisataa naulaa olalla? Siitä hän jo oli saanut tarpeensa!
-Olivatko he mitä juhtia, että jaksoivat semmoisia kuormia vetää? Loubet
-seurasi melkein heti esimerkkiä ja pakoitti Lapoullen tekemään samoin,
-Pache teki ristinmerkin, avasi remmit ja laski koko komeuden hyvin
-varovaisesti matalan muurin juureen, ikäänkuin aikoisi tilaisuuden
-sattuessa sen siitä korjata. Maurice oli ainoa, joka vielä kesti, kun
-Jean kääntyi ja näki väkensä ilman rensseliä.
-
--- Rensselit selkään, muuten minä saan nuhteita!
-
-Mutta miehet astuivat eteenpäin aivan korpraalin kintereillä, häntä
-melkein ajaen edellään kapealla tiellä.
-
--- Tahdotteko totella, muuten käyn ilmoittamassa!
-
-Nämä sanat ottivat Mauriceen niinkuin piiskanhujaus.
-
-Tuo talonpoika tolvana uhkasi mennä kantelemaan siitä syystä, etteivät
-he ruvenneet raastaman itseään kuoliaaksi. Ja aivan vimmastuneena hän
-kiskasi hihnat auki ja pudotti rensselinsä tielle katsoen korpraalia
-kasvoihin.
-
--- Hyvä! sanoi tämä tyynellä tavallaan, -- hän näki, ettei sillä
-hetkellä voinut mitään toimittaa -- se asia kyllä iltasella korjaantuu.
-
-Mauricen jalkoja kivisti kauheasti. Paksut karkeat kengät, joihin hän
-ei ollut tottunut, olivat vallan tärvänneet hänet. Ei ollut enää
-voimia, selkää poltti ja kirveli ikäänkuin rensseli olisi hangannut
-sen nahattomaksi ja kivääri, jota hän alinomaa muutteli yhdeltä
-olalta toiselle, painoi niin ettei hän voinut hengittää. Mutta
-ruumiillinen kipu ei ollut mitään alakuloisuuteen verraten, joka oli
-saattamaisillaan hänet epätoivoon. Äkkiä, ilman että hän voi sitä
-vastustaa, kukistui kaikki hänen tahdonvoimansa; huonot taipumukset
-heräsivät; hän ei voinut enää pysyä pystyssä ja hän olisi saattanut
-itkeä häpeästä.
-
-Kaikki mielettömät tekonsa Pariisissa hän aina luki "sen toisen"
-syyksi, kuten hän sanoi huimapäätä tahdotonta osaa itsessään, joka
-saattoi joskus tehdä vaikka mitä.
-
-Ja siitä pitäin kun hän oli lähtenyt laahustamaan tässä polttavassa
-helteessä, tälle paon tapaiselle palausretkelle, oli hän mielestään
-kuin eksynyt lammas, joka ei tiedä mitä tehdä, minne mennä. Se oli
-tappion jälkivaikutusta; salama oli iskenyt maahan kaukana muualla ja
-ukkosen jyrähdykset kuuluivat nyt näiden ihmisten takana, jotka pelko
-oli vallannut ja jotka pakenivat vihollista näkemättä. Mitäpä enää
-saattoi toivoa? Kaikki oli hukassa. Sotajoukko voitettu ja karkoitettu,
-mitäpä muuta kun paneutua maahan ja kuolla kaikki tyyni.
-
--- Mutta miten tämä oikeastaan onkaan, kuului Loubetin naurunhaluinen
-katupojan ääni sanovan, me emme taida enää muistaakaan, että meidän
-piti matkustaa Berliiniin!
-
-Berliiniin! Berliiniin! Mauricen korvissa soi vilisevän ihmisjoukon
-huuto sinä innostuksen yönä, jolloin hän päätti ruveta vapaaehtoiseksi;
-nyt puhalsi tuuli ihan toiselta suunnalta!
-
--- Ah. tuo pirun kanuuna nylkee pian nahan sormistani! jatkoi Loubet ja
-muutti kiväärin toiselle olalleen, on tämä aika sievä huilu kanneksia
-edestakasin! --
-
-Viitaten siihen summaan, jonka oli saanut kun lähti toisen sijaiseksi,
-hän sanoi:
-
--- Viisitoista sataa nappia tämmösestä työstä, kyllä se on aika
-petosta!... Piippu suussa hän nyt istuu siellä, se lihava jätkä, joka
-rahalla maksoi, ja minut hakataan täällä säpäleiksi!
-
--- Noo, -- entä minä sitten? mutisi Chouteau. minä olisin jo päässyt
-koko roskasta; -- olisin lähtenyt kotiin ... se vasta onnettomuus
-on ... tulla työnnetyksi tällaiseen kirottuun sikamaisuuteen, sen
-per...!
-
-Ja hän heilutti raivostuneena kivääriään ja lennätti sitten aidan taa.
-
--- Helvettiin koko kone!
-
-Kivääri pyörähti kahdesti ilmassa ja putosi sitten pellonvakoon, johon
-se jäi makaamaan kuin kuollut.
-
-Useita muita lensi perässä, koko keto oli pian täynnä aseita, jotka
-kummallisen hyljätyn näköisinä viruivat päivänpaahteessa.
-
-Ja väestössä tarttui miehestä mieheen raivoisa viha; he olivat
-nälkiintyneitä, kipeäjalkaisia, ylen tyrmistyneitä odottamattomasta
-tappiosta.
-
-He eivät toivoneet enää, he näkivät päällysmiesten horjuvan;
-muonavarastoa vietiin vähän matkaa edellä ja täällä he kituivat
-nälässä; he olivat jo niin uupuneita, etteivät jaksaneet enää pinnistää
-voimiaan. Ja sitten, niin, menköön kivääri samaa tietä kuin
-rensselikin, sitten siitä pääsi.
-
-Ja heidän nauraessa kuin lauma hulluinhuoneen asukkaita, joilla on
-hauskaa, sinkoilivat pyssyt tienpuoleen, kahden puolen pitkää
-jälkeenjääneiden jonoa, joka rentosti tietä pitkin.
-
-Ennenkuin Loubet viskasi aseensa heilautti hän sitä pari kertaa ilmassa
-ikäänkuin se olisi ollut rummuttajan kapula. Lapoulle teki niinkuin
-näki toveriensa tekevän, ehkä hän luuli että se kuului asiaan; mutta
-Pache, jonka jumalisuus oli säilyttänyt hänessä vielä hiukan
-velvollisuuden tunnetta, ei totellut Chouteauta, vaikka tämä ammensi
-hänen ylitsensä kaikenmoisia törkeyksiä.
-
--- Kas tuota tekopyhää lurjusta! Kun hän muka on riippunut vanhan
-löylynlyömän talonpoikaisjankuttajan perässä joka pyhä kirkossa! Olisit
-ennen ruvennut kuoripojaksi, sillä kovin inhottavaa on tahtoa olla
-toveriaan parempi!
-
-Maurice kulki äänetönnä, pää kumarassa polttavassa paahteessa. Hän
-kulki unissaan, kauhean väsyneenä, hänen silmissään heilui maailma,
-hänestä tuntui kuin olisi joka askeleella vajonnut pohjattomaan
-kuiluun. Mitä hyötyä oli nyt sivistyksestä ja tiedoista, -- hän ei
-ollut yhtään parempi niitä kurjia ihmisiä, jotka kävelivät hänen
-ympärillään.
-
--- Kuulkaa, sanoi hän äkkipäätä Chouteaulle. -- Te olette oikeassa.
-
-Ja hän laski jo kiväärinsä rauniolle tien vieressä kun Jean, joka oli
-moneen kertaan turhaan varoittanut miehiä luopumasta aseistaan, näki
-mitä Mauricella oli mielessä.
-
-Hän hyökkäsi lähelle.
-
--- Ottakaa paikalla ylös pyssynne, kuuletteko, heti, heti paikalla.
-
-Kiehuva viha ajoi veren hänen kasvoihinsa, silmät leimusivat. Hän, joka
-muulloin oli niin tyyni ja sovinnollinen, puhui nyt kovalla ja
-käskevällä äänellä.
-
-Osastonsa ei ollut vielä milloinkaan nähnyt häntä sellaisena, he
-seisahtuivat ja jäivät hämmästyneinä katsomaan.
-
--- Otatteko pyssynne siitä, -- vai tahdotteko saada minun kanssani
-tekemistä.
-
-Maurice vapisi sisällisestä kiukusta, hän vastasi yhden ainoan sanan
-sanomattoman halveksivalla äänenpainolla:
-
--- Moukka!
-
--- Niin juuri, -- minä olen vain moukka ja te hieno herra! -- Ja siksi
-te olette sika, -- kuuletteko, -- aika sika, -- ja minä uskallan sanoa
-sen teille vasten silmiänne.
-
-Miehistä rupesivat muutamat viheltämään ja meluamaan, mutta korpraali
-jatkoi vastustamattomalla mahtipontisuudella:
-
--- Kun on kerran sivistynyt mies, niin pitäisi sitä osoittaakin. Me
-muut olemme kolloja ja talonpoikia ja teidän pitäisi antaa meille hyvä
-esimerkki, koska te olette niin viisaita... Otatteko nyt pyssynne
-tuosta eli minä ammutan teidät ensimmäisessä lepopaikassa.
-
-Maurice oli lannistettu, hän otti kiväärinsä sanaakaan sanomatta. Mutta
-vihan kyyneleet samensivat hänen silmiänsä. Hän marssi edelleen
-niinkuin juopunut keskellä toverijoukkoa, joka teki hänestä pilkkaa sen
-tähden että hänen oli täytynyt antautua.
-
-Aa, -- sitä Jeania! Hän vihasi ja inhosi häntä elämänsä ijän! Vihasi
-häntä -- juuri siksi että hänen oli täytynyt tunnustaa Jeanin olleen
-oikeassa.
-
-Ja kun Chouteau murahti, että kun on saatu senlaatuisia korpraaleja,
-niin ehken vielä sattuu tilaisuutta antaa niille luoti otsaan, -- niin
-näki Maurice punaista. Hän oli varma siitä, että hänen vielä joskus
-_täytyy_ musertaa Jeanin pääkallo.
-
-Vaan nyt he saivat muuta ajattelemista; Loubet keksi yhtäkkiä, että
-siivo Pache oli hiljaa salakähmässä, sillä välin kun toiset pieksivät
-suutaan, asettanut pyssynsä ojan reunalle, ja käveli nyt käsivarret
-kupeilla roikkumassa ja kasvoilla hyvin tyytyväinen ja hiukan
-hämillinen ilme, niinkuin koulupojalla, joka ei tykönään kadu pahaa
-tekoaan. Ja he marssivat yhä eteenpäin loppumatonta polttavaa tietä,
-joutuneiden viljapeltojen ja humalikkojen välitse. Heillä ei ollut
-kantokuormaa eikä aseita, he kulkivat sekasin kuin karjalauma, milloin
-toistensa sivulla milloin takana, kuin joukko maankuleksijoita ja
-joutilaita, -- ja kun he vaelsivat kylien ohitse, suljettiin portit ja
-ovet visusti.
-
-Mutta silloin tapahtui jotain, joka tyyten masensi Mauricen rohkeuden,
-Etäällä kuuluu kumea jyrinä ja reservitykistö, joka oli viimeksi
-liikkeelle lähtenyt ja jonka etupää nyt kääntyi eräältä syrjätieltä,
-tunki eteenpäin niin nopeasti, että jälkeenjääneiden täytyi hypätä ojan
-yli peltomaalle.
-
-Se kulki yksinkertaisessa kolonnassa, riensi ohi kauniissa ravissa ja
-täydellisessä järjestyksessä, koko kuuden patteriian rykmentti,
-upseerit olivat paikoillaan, översti ratsasti ensimmäisenä rivien
-edessä. Kanuunat jyrisivät ohitse säännöllisen matkan päässä
-toisistaan, jokaisella omat hevosensa ja miehistönsä. Ja viidennessä
-patteriassa huomasi Maurice heti Honorén, serkkunsa, joka istui
-komeasti hevosensa selässä vasemmalla eturatsastajasta, Adolfista, joka
-oli pitkä, vaaleatukkainen poika, ja jonka ratsu, vankka raudikko,
-kulki mainiosti varahevosen kanssa. Palvelusväestössä, jotka istuivat
-kaksittain lavettiarkuilla, oli Ludvig, Adolfin toveri; he muodostivat
-parin ohjesääntöjen mukaan, jotka aina asettavat ratsastajan ja
-konstaapelin yhteen.
-
-Maurice oli tutustunut heihin leirissä ja nyt he olivat hänen
-mielestään tulleet suuremmiksi; ja kanuuna hevosineen ja
-etulaitoksineen näytti hänestä kiiltävältä kuin aurinko, niin hyvin
-hoidetulta ja puhtaalta ja kaikki sen ihmiset ja eläimet rakastivat
-sitä ja puolustivat sitä niinkuin kelpo perheen jäsenet, jossa
-tottelevaisuus ja rakkaus vallitsee. Häntä kiusasi sanomattomasti
-Honorén pilkallinen katse, jonka hän heitti heihin, -- ja sitten hänen
-hämmästyksensä kun näki sukulaisensa jälkeenjääneiden laumassa. Mutta
-patteriiat olivat jo vierineet ohi, nyt tulivat varusvaunut, ahjot ja
-viimeksi tomupilvessä reservimiehistö ja hevoset. He katosivat tien
-käänteessä ja pian ei kuulunut enää muuta kuin rattaiden jyrinä ja
-hevosten töminä ja hetken kuluttua ei kuulunut sitäkään enää.
-
--- Kyllä, -- ne peevelit osaavat kyllä olla olevinaan kun on hevoset ja
-vaunut! selitti Loubet.
-
-Kun päällystö saapui Altkirchiin ei siellä ollut yhtään preussiläistä.
-Ja yhä peljäten että ne saattavat mikä silmänräpäys tahansa olla
-kintereillä, kulki kenraali Douay Donnemarieen saakka, johon
-ensimmäiset tulivat kello viisi iltapäivällä ja kello oli jo kahdeksan
-ja jokseenkin pimeä ennenkun saatiin kuntoon leiripaikkoja. Miehet
-olivat niin uupuneita ja voimattomia nälästä ja ponnistuksista, että
-tuskin jaksoivat pysyä pystyssä.
-
-Kello kymmeneen saakka saapui harhailevia sotamiehiä, toiset yksin,
-toiset pienissä joukkioissa, ja hakivat komppaniojaan, se oli koko se
-pitkä häntä uppiniskaista ja eksynyttä väkeä, jotka oli nähty pitkin
-tien vieruksia.
-
-Niin pian kun se kävi päinsä lähti Jean etsimään luutnantti Rochasta.
-Hän löysikin sekä hänet että kapteeni Beaudoinin ja överstin
-juttelemassa erään pienen kapakan ovella. Kaikki kolme olivat hyvin
-huolissaan iltahuudosta, he eivät tietäneet, oliko kaikki väki
-tallella.
-
-Heti kun korpraali alkoi puhua sekaantui översti Vineuil keskusteluun
-ja pakoitti hänen tuomaan esille kaikki. Hänen kapeat keltaset
-kasvonsa, joita ympäröi paksu valkonen tukka ja parta, ja sysimustat
-silmänsä ilmaisivat ääretöntä mykkää epätoivoa.
-
--- Hra översti, puhkesi kapteeni Beaudoin sanomaan odottamatta
-esimiehensä lausuntoa, nyt pitää meidän antaa niille varoittava
-esimerkki, ainakin puoli kymmentä roistoa on ammuttava.
-
-Ja luutnantti nyökäytti myöntävästi. Mutta översti viittasi kädellään
-ja sanoi:
-
--- Niitä on liian paljon! Mitä on meidän tehtävä? Joku seitsemän sataa
-ehkä... Emmehän voi niitä kaikkia ampua. Ja sitten ... kenraali! Hän on
-patriarkka. Afrikassa hän ei koskaan rangaissut miehistöään ... minä --
-ei -- en minä voi ryhtyä tähän asiaan. -- Se on kauheata!
-
-Ja kapteeni uudisti
-
--- Kauheata!... Mitäpä me siinä tapauksessa voimme tehdä!
-
-Poismennessään kuuli Jean rykmenttilääkärin, tohtori Bourochen, joka
-seisoi lähellä toisia, pauhaavan:
-
--- Kuri menee aivan päin hiiteen! Ei mitään rangaistusta! Ennenkun
-kahdeksan päivää on kulunut saavat kai päällysmiehet vasten turpaa
-miehistöltä! Jos olisivat heti paikalla antaneet parille konnalle aimo
-lähdön, niin malttasivat ehkä toiset mielensä ennenkun ryhtysivät
-sellaiseen leikkiin.
-
-Kaikki pääsivät rangaistuksetta. Jälkijoukon upseerit olivat olleet
-niin viisaita, että antoivat miestensä koota pyssyt ja rensselit
-tiepuolista. Ei puuttunut kuin joitakuita ja uppiniskaiset saivat
-päivän valjetessa kaikessa hiljaisuudessa aseensa takasin.
-
-Kello viideksi oli lähtö määrätty, mutta tuskin se oli vielä neljääkään
-kun sotamiehet herätettiin. Kiire oli taas joutua lähtemään, takasin
-Belfortiin, sillä ei tiedetty varmuudella olivatko preussiläiset
-etempänä kuin puolitoista peninkulmaa ehken. Miehistö ei ollut paljoa
-virkistynyt lyhyestä ja levottomasta unesta; saamatta lämmintä ruokaa,
-joka olisi vähänkin voimistanut, täytyi heidän jälleen lähteä
-marssimaan semmoisella kiireellä, että rivit tuskin pysyivät
-järjestyksessä.
-
-Tänään kävi vielä hullummin; mieliala oli synkkä ja surullinen.
-
-Maisema muuttui toisellaiseksi, vuoriseksi ja vaivaloisemmaksi, milloin
-he saivat kavuta jyrkkiä kallion rinteitä ylös, milloin taas alas
-ahtaisiin laaksoihin kullankeltaisten kukkien ylitse. Mutta säteilevän
-maiseman kautta, kirkkaassa päiväpaisteessa puhalsi pelon tuuli,
-joka alati kasvoi. Pitäjänvoudeille oli tullut käsky, että he
-kehoittaisivat maakansaa piiloittamaan kalleutensa ja mitä heillä oli
-arvokasta, ja siitä nousi ahdistus ylimmilleen, Vihollinen oli siis
-tullut? Ja oliko enää aikaa paeta? Kaikkien korvissa kaikui sodan
-pauhina, joka lähestyi onnettomuutta uhkaavalla kohinalla, kuin virta,
-joka tunkee reunojensa yli; joka kylässä yltyi kauhistus, joka talosta
-kuului itkua ja valitusta.
-
-Maurice marssi eteenpäin kuin unissakävijä, jalat verissä, ja
-nääntymäisillään kiväärin ja rensselin painosta. Hänen ajatuksensa
-olivat pysähtyneet, kaikki mitä hän näki, olivat hänestä kauheita
-kummituksia; hän ei kuullut enää kumppaniensa askeleita ympärillään,
-tunsi vain, että Jean kulki hänen rinnallaan yhtä väsyneenä ja yhtä
-epätoivoisena uin hänkin.
-
-Surkeata surkeampaa oli vaeltaa kylien läpi. Sydäntä vihloi kun katseli
-sitä kurjuutta, joka niissä vallitsi. Niin pian kun he huomasivat
-sotajoukot, jotka uupuneina laahusivat eteenpäin, koettivat he kaikin
-voimin jouduttaa lähtöään. Neljätoista päivää takaperin oli kaikkialla
-ollut niin rauhallista, hymyillen oli Elsass ajatellut sotaa, --
-olivathan kaikki varmoja voitosta, varmoja, että Saksa tulisi olemaan
-taistelutantereena. Ja nyt tunkikin vihollinen Ranskanmaahan, levisi
-kaikkialle, heidän ylitsensä, heidän pelloilleen, tuli kuin rajuilma
-kauhealla raesateella, joka voi hävittää parissa tunnissa koko seudun.
-
-Talojen edessä laittoivat miehet sanomattomassa sekasorrossa kuormia,
-syytivät irtaimistoaan sellaisella hädällä rattaille, että enin osa
-särkyi ja ruhjoutui. Naiset heittelivät ikkunoista tyynyjä ja patjoja.
-Kätkyt, johon lapsikin oli unohtua, köytettiin kuorman päälle pöytien
-ja tuolinjalkojen väliin. Toisten kuormavaunujen taakse oli isoisä
-köysillä sidottu kuin elävä vaatekaappi, jota lähdettiin kuljettamaan.
-Ja sitten ne, joilla ei ollut ajopeliä eikä hevosia. He saivat tyytyä
-käsikärryihin; muutamilla oli nyytti kainalossa. Toiset olivat vain
-tulleet pelastaneeksi seinäkellon, jota painoivat rintaansa tuskassa ja
-hämmingissä. Kaikkia ei voitu saada mukaan, seinienvierissä ja
-pihamailla makasi huonekaluja ja suuria vaatemyttyjä. Muutamissa kohden
-olivat ikkunat ja ovet suljetut ja lukitut, niin että talot näyttivät
-kuin niistä olisi kuollut joka sielu, mutta useimmat sen unhottivat
-kiireessään ja hädässään ja jättivät kaikki selki selälleen. Ja
-kaikista surkeimmilta näyttivät nuo tyhjät suojat autioissa taloissa,
-ne muistuttivat elävästi vihollisen valloittamaa kylää, josta pelko ja
-kauhu on ajanut asukkaat tiehensä, josta yksin kissatkin ovat paenneet
-lähestyvän maanvaivan edessä.
-
-Joka maakylässä, jonka läpi he kulkivat, eneni yhä hämmennys ja
-hämmästys, pakenevien ja muuttavien luku lisääntyi, kaikkialla oli
-tungosta, kaikkialla kuului kirouksia ja sadatusta, parkua ja
-voivotusta.
-
-Kuta enemmän Maurice näki tätä elämää, sitä enemmän sai suru hänessä
-vallan. Pitkin leveää maantietä, peltojen ja niittyjen poikki riensivät
-pakenevat laumat ja kuta lähemmä Belfortia tultiin, sitä tiheämmäksi
-kävi pitkä loppumaton jono. Ihmisraukat, he luulivat löytävänsä turvaa
-linnan muurien sisällä! Mies löi hevoskaakkia, vaimo kulki kuorman
-jälessä taluttaen lapsia. Koko perhe pyrki eteenpäin ähkyen raskaiden
-taakkojen alla, pienokaiset eivät tahtoneet pysyä mukana, vaivaloista
-oli kulku polttavalla maantiellä silmiä sokaisevissa tomupilvissä.
-
-Moni oli riisunut sukat ja kengät, avojaloin oli helpompi astua. Ja
-moni äiti riensi tietä pitkin nuttu auki, imettäen itkevää rintalastaan.
-Joka silmänräpäys kääntyivät he silmät säikähtyneinä katsomaan
-taakseen, viuhtoivat käsillään, ikäänkuin olisivat tahtoneet ajaa pois
-sen, jota pelkäsivät. Ja kauhu ajoi heitä yhä eteenpäin ja epätoivon
-myrskytuuli pieksi heidän vaaterepaleitaan ja repi palmikolta heidän
-kiireessä suitut hiuksensa. Toiset taas, talonomistajat ja lampuodit,
-pakenivat väkineen suoraan peltojen yli ajaen edellään karjalaumojansa,
-lehmiä ja lampaita, härkiä ja hevosia, jotka he olivat kepillä ajaneet
-ulos tallista ja navetoista, He kulkivat hiljaisten metsien läpi ja
-harjuja pitkin, ja heidän mukanaan kulkivat paksut tomupilvet niinkuin
-ennen vanhaan, jolloin kansakunnat väistyivät ahdistavien
-barbaarilaumojen tieltä. He aikoivat elää paimentolaisina jossakin
-kalliolaaksossa, niin kaukana valtatieltä, ettei yksikään vihollinen
-uskaltaisi heidän luo.
-
-Ja liikkuva tomupilvi katosi tummaan kuusikkoon, määkiminen ja
-ammuminen herkesi kuulumasta, mutta vaunuja romisi yhä tien täydeltä ja
-jalkamiesten luku karttui. Belfortin lähellä täytyi joukkojen usein
-pysähtyä, kun tie oli niin täynnä väkeä.
-
-Eräässä seisahduspaikassa näki Maurice kohtauksen, joka ikipäiviksi
-painui hänen mieleensä kuin läimäys vasten kasvoja. Tien vieressä oli
-yksinäinen rakennus, köyhä mökki, ja sen takana kaistale laihaa peltoa.
-Omistaja ei ollut voinut erota kodistaan, hän oli kovin syvästi
-juurtunut vähäväkiseen maahansa; hän istui matalassa tuvassaan,
-masentuneena ja toivottomana, seuraten katseellaan sotamiesten kulkua.
-Nuori vaimo seisoi vieressä, toinen lapsi käsivarrella ja toinen hänen
-hameeseensa puristautuneena. He nyyhkyttivät ja vaikeroivat.
-
-Mutta äkkiä temmaistiin tuvan ovi auki ja kynnykselle ilmestyi isoäiti,
-pitkä ikäkulu vaimo, joka viuhtoi pitkillä laihoilla käsillään. Harmaa
-tukka riippui suortuvissa päähineen alta ja liehui luisevien
-teräväpiirteisten kasvojen ympärillä. Ja hänen kiukkunsa oli niin
-rajaton, ettei hän tahtonut saada ääneen. Sotamiehet nauroivat ensin,
-siinäpä vasta eukko oli! Mutta sitten alkoivat hänen sanansa kuulua;
-hän änkytti:
-
--- Roistot, ryövärit, pelkurit koirat!
-
-Yhä kimakammalla äänellä hän huusi heille vasten silmiä vihansa ja
-ylenkatseensa.
-
-Ja nauru vaikeni, heitä puistatti, he painoivat päänsä alas ja
-katsoivat muuanne.
-
--- Pelkurimaiset koirat, -- ryövärit, -- roistot!
-
-Äkkiä hän oikasi itsensä, kohotti suurenmoisella traagillisella
-liikkeellä laihat kätensä ja huusi viitaten idästä länteen:
-
--- Katsokaa, katsokaa taaksenne! Tuolla virtaa Rein, eikä tuolla!
-Kääntykää katsomaan taaksenne, te koirat, pelkurit koirat!
-
-He marssivat yhä eteenpäin. Maurice katsahti Jeaniin ja tämän silmät
-täyttyivät vähitellen kyyneleistä. Se koski häneen ja hänen kurjuutensa
-lisääntyi ajatellessa, että nämä talonpojatkin kärsivät ylenkatseesta,
-jota eivät olleet ansainneet ja jota heidän kumminkin täytyi sietää.
-Hänen pakottavassa päärukassaan eivät ajatukset enää pysyneet koossa,
-kaikki meni sekasin; jälestäpäin hän ei koskaan voinut juohtaa
-mieleensä, miten oli kestänyt loppumatkan ja mitä sillä oli tapahtunut.
-
-Koko päivän oli seitsemäs osasto ollut tiellä, kuuden peninkulman
-matkalla Dannemariesta Belfortiin; -- oli jo myöhäinen, yö oli tulossa,
-kun joukot vihdoinkin saivat kuntoon leiritulensa linnoituksen muurin
-juurella, juuri samalla paikalla, jonka olivat neljä päivää sitten
-jättäneet.
-
-Pimeydestä ja väsymyksestä huolimatta tahtoivat sotamiehet saada tulta
-ja jotain keitetyksi. Sillä siitä pitäin kun olivat samalta paikalta
-lähteneet, eivät he olleet maistaneet lämmintä ruokaa. Ja pian he
-istuivat nuotioidensa ympärillä nenät lähellä keittokattiloita, kun
-ihmeellinen huhu levisi leirissä ja herätti suurinta kummastusta: kaksi
-sähkösanomaa oli tullut päälletysten, -- preussiläiset eivät olleet
-menneet Reinin yli Markarlsheimin luona, -- Huninguessa ei löytynyt
-ainoatakaan vihollista. Koko juttu lauttasillasta ja sähkövalosta,
-leiritulista y.m. olivat pelkkiä näkyjä, Schlestadtin voudin
-keksinnöitä. Ja tuo niin suureksi huudettu schwartzwaldilainen
-armeijaosasto, joka oli pannut koko Elsassin tärisemään, supistui
-vähäiseksi würtembergiläiseksi joukoksi -- kaksi pataljoonaa ja yksi
-eskadroona --, joka oli mainioilla liikkeillään, marsseillaan ja
-kaikkialla läsnäolollaan säikähdyttänyt väestöä ja saanut siihen
-uskoon, että heitä oli 30-40,000 miestä.
-
-Ja samana aamuna he olivat ajatelleet räjähyttää ilmaan tunnelin
-Dannemarien luona! Kyllä olivat herkkäuskoisia houkkoja! Mielettömin
-pelko oli hävittänyt hedelmällistä maata kymmenen peninkulman alalla ja
-karkoittanut asukkaat heidän kodeistaan. Ja sotamiehet raivostuivat ja
-lausuivat katkeroita sanoja muistellessaan kaikkea sitä kurjuutta, jota
-olivat marssillaan nähneet.
-
--- Ei, totta vieköön, melusi Loubet suu täynnä ja heilutti lusikkaansa,
--- mitähän tästä lopuksi tullee? Vihollisen perässäkö me nyt olemme
-juosseet? Kuusi peninkulmaa sinne ja kuusi takasin eikä ainoatakaan
-päätä, jonka otsaluun olisi saanut musertaa! Ja kaikki vain siksi, että
-saisimme juoksennella jäniksinä paikasta toiseen.
-
-Chouteau raapi kupin pohjaa niin että karina kävi, jyrisi vihasta ja
-sadatteli päälliköitä nimiä mainitsematta.
-
--- Aika roistojoukkoa, aika elukoita! Semmoisia pässinpäitä! Kyllä
-meillä onkin ollut onni saada koko poikia käsiimme! Koska he tällä
-tavoin luimivat pakoon häntä koipien välissä _ennen_ kun ovat
-nähneet vihollisen, niin jumala varjelkoon, miten silloin käy kun kelpo
-sotajoukko seisoo vastassa!
-
-He olivat viskanneet halkosylyyksen nuotioon, ilman aikojaan huvikseen,
-ja Loubet, joka parhaallaan lämmitteli sääriään hyvin tyytyväisen
-näköisenä, remahti suureen nauruun, kun Jean, joka alussa ei ollut
-kuulevinaan heidän puhettaan, tarttui asiaan.
-
--- Noo, pitäkää nyt suunne pienemmällä! -- Jos joku sattuisi kuulemaan,
-niin taitaisipa tuo puhe pian käydä nahallenne!
-
-Jeaninkin pitkämielinen talonpoikaisjärki nousi jo kapinaan
-päällysmiesten narrimaisuutta vastaan, mutta hänethän oli asetettu
-vartioimaan, ettei mitään kurittomuuksia tapahtuisi, ja kun Chouteau
-yhä jatkoi keskeytti hän tuimasti:
-
--- Soo, -- nyt riittää!... Tuolla tulee luutnantti, voittehan kääntyä
-hänen puoleensa jos teillä on jotain sanottavaa.
-
-Maurice istui erikseen, hän katseli maahan.
-
-Oo, -- armias taivas! Nythän oli kaikki lopussa! Tuskin olivat alkaneet
-kun kaikki tyyni jo sortui. Ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa
-puhkesi miehistössä kapina ja levottomuuksia; -- mikä on oleva
-sellaisen sotajoukon kohtalo, jossa ei löydy kuria eikä yhteishenkeä,
--- sehän on kypsä tappioon ja häviöön. Täällä he makasivat jälleen
-Belfortin muurien juurella, -- eivät olleet nähneet ainoatakaan
-preussiläistä, -- ja olivat kuitenkin voitetut!
-
-Seuraavien päivien yksitoikkoisuus oli täynnä tuskallista odotusta ja
-pelkoa. Jotta miehistöllä olisi jotain tehtävää, antoi kenraali Douay
-heidän parannella linnoitusta, joka oli hyvin huonossa kunnossa. He
-kaivoivat ja kuokkivat maata kuin raivostuneet ihmiset. Mutta mitään
-tietoja ei vaan kuulunut. Missä oli Mac-Mahon joukkoineen? Mitä
-tapahtui Metzin luona?
-
-Uskomattomia huhuja oli liikkeessä ja ne muutamat sanomalehdet, joita
-Pariisista saatiin, pahensivat vain asiaa ristiriitaisilla
-ilmoituksillaan. Kahdesti oli kenraali sähköittänyt ja pyytänyt
-määräyksiä, -- mutta vastausta ei ollut vieläkään kuulunut. Viimeinkin,
-12 päivänä elokuuta, tuli osasto lisätyksi; kolmas divisioona, joka
-saapui Italiasta, yhtyi siihen, -- mutta sittenkään ei heitä ollut
-vielä kuin kaksi divisioonaa, ensimmäinen oli taistellut Fröschwillerin
-luona ja tullut hajoitetuksi eikä tiedetty vielä minne virta oli
-saattanut sen viedä. Ja viikon siinä maattuaan, erillään muusta
-sotajoukosta, saivat he viimein käskyn lähteä liikkeelle. Leirissä
-syntyi iloa ja riemua, -- ennen vaikka mitä kuin tämmöistä epätietoista
-odotusta. Ja lähtöä varustellessa kertoivat miehet toisilleen
-arveluitaan. Kukaan ei tietänyt, mihin suuntaan nyt lähdetään, --
-muutamat tuumivat, että ehkä on Strassburgin puolustaminen
-kysymyksessä, jota vastoin toiset puhuivat pikaisesta hyökkäyksestä
-Schwartswaldiin sulkemaan viholliselta palausretki.
-
-Aikaseen seuraavana aamuna lähti 106:s ensimmäisinä liikkeelle ja
-sullottuina eläinvaunuihin he saivat jatkaa matkaa. Varsinkin oli se
-vaunu, johon Jean oli miehineen joutunut, täyteen ahdettu; he seisoivat
-niin lähettäin, ettei mahtunut aivastelemaan, kuten Loubet sanoi.
-Muonanjako oli taaskin tapahtunut suurimmassa epäjärjestyksessä,
-ruokavarojen sijasta olivat miehet saaneet viinaa, -- ja olivat
-luonnollisesti nyt juovuksissa, lauloivat ja loilottivat sopimattomia
-lauluja.
-
-Juna kiiti jyristen eteenpäin. Vaunuissa ei nähnyt muuta kuin
-piipunsavua; -- ilma oli kamalan huono ja joka paikasta kuului
-noitumista ja niin äänekästä rähinää että se tukahdutti veturin puhinan
-ja pyöräin jyryn kiskoilla. Ja vasta Langresiin tultua äkkäsivät
-miehet, että heitä kuljetettiin Pariisiin.
-
--- No so ... tuhannen tulimainen helvetti! noitui Chouteau itsekseen,
--- kaiketi meidät nyt asetetaan Charentonneauhon vahtimaan, ettei
-Bismarck pääse keisarin sänkyyn Tuileriassa!
-
-Toiset nauroivat niin että vääntelivät itseään. Kaikki eivät edes
-tietäneet, mille naurettiin, vaan nauraa piti. He huusivat ja luikkivat
-kuin hullut talonpojille, jotka seisoivat tien varrella ja katsoivat
-tuskastuneina ohitse kiitävän junan jälkeen. Ja joka asemalla seisoi
-suuria ihmisjoukkoja, jotka toivoivat saavansa jotain tietoja, mutta
-veturi kiiti ähkyen ohi ja he eivät kuulleet muuta kuin laulua ja
-ulinaa ja rähinätä savusta ja tomusta, kanuunan ruuan seasta, jota
-kuljetettiin pikajunalla. Eräällä isommalla asemalla, jossa juna
-viivähti, tuli kolme hyvästi puettua naista, kolme varakasta kauppiaan
-rouvaa, asemasillalle ja he jakoivat lämmintä lihakeittoa sotamiehille,
-jotka itkivät ja suutelivat heidän käsiään. Mutta vähän matkaa
-kuljettua alkoivat he taas hoilottaa ja laulaa törkeitä laulujaan.
-
-Chaumontin lähellä sivuutti juna toisen, joka vei tykistöä Metziin.
-Tykkimiehet olivat vielä hullummin juovuksissa. Puiden nyrkkiään he
-kumartuivat ulos vaunujen ikkunoista ja huusivat raivostuneina:
-
--- Teurastettavaksi, teurastettavaksi, teurastettavaksi!
-
-Se oli kuin henkäys haudasta; miehiä värisytti kamala kuoleman kylmyys.
-
-Keskellä tavatonta äänettömyyttä kuului Loubet sanovan:
-
--- Ne eivät ole kovin iloisia, nuo!
-
--- Mutta he ovat oikeassa, sanoi Chouteau, kyllä on jumaliste ilettävää
-kun he kehtaavat lähettää tällaiset laumat kelpo poikia helvettiin
-_heidän_ roskajuttujensa tähden.
-
-Ja Chouteau jatkoi saarnaansa. Hän oli turmeleva aines, vetelä
-pääkaupunki-käsityöläinen, maalarinsälli, joka ei ollut ymmärtänyt eli
-jaksanut sulattaa niitä puheita, joita oli kuullut kokouksissa ja
-yhdistyksissä, ja joka sotki kaikenmoisia tuhmuuksia korulauseihinsa
-vapaudesta ja yhdenvertaisuudesta. Hän tiesi kaikki, opetti
-kumppaniaan, varsinkin Lapoullea, josta hän arveli vielä tulevan
-saakulinmoisen sankarin.
-
--- Näetkös, vanha poika, koko asiassa ei ole järkeä tippaakaan... Jos
-Badinguet [Napoleon kolmannen haukkumanimi] ja Bismarck ryykäävät
-toistensa tukkaan, niin selvittäkööt itse asiansa, voivat antaa
-toisilleen pari läiskäystä vasten kuonoa, -- ei heidän tarvitse ajaa
-satoja tuhansia kunnon poikia tappelemaan semmoisen asian tähden. Me
-annamme hittoa heidän riidoilleen, eikä meitä ensinkään huvita tulla
-hakatuksi mäsäksi ja moskaksi.
-
-Koko vaunu nauroi, heillä oli ihmeen hupaista, ja Lapoulle, joka ei
-tietänyt Badinguetistä eikä Bismarckista niin mitään, joka tuskin
-pystyi sanomaan, tappeliko hän kuninkaan vai keisarin puolesta, sanoi
-vakuutuksella:
-
--- Niin se on, on. Pari läiskäystä vasten kuonoa, -- niin me teemme ja
-olemme yhtä hyviä ystäviä.
-
-Mutta nyt kääntyi Chouteau Pacheen ja tarttui häneen:
-
--- Samallainen olet sinäkin ja sinun herra jumalasi. Hän on kieltänyt
-tappelemasta, eikö ole?... Noo, tuhma-jussi, mitä sinä sitten täällä
-istut?
-
--- Minäkö? vastasi Pache ällistyen, -- elä luule, että minä täällä olen
-huvikseni ... mutta ... poliisit ... santarmit.
-
--- Santarmit, -- roskaa! -- Puhaltaa pois semmoiset miehet! Tiedättekö,
-mitä meidän olisi tehtävä, meidän, jotka olemme kunniallista väkeä? Kun
-ne nyt pysähdyttävät ja päästävät ulos, -- -- niin pitäisi meidän
-lähteä tiehemme -- niin, -- aivan levollisesti lähteä tiehemme -- ja
-jättää se Badinguet sika ja hänen läskipuotinsa eli toisin sanoen
-pöllöt kenraalinsa selviytymään preussiläisroistoistaan miten parhaiten
-voisivat!
-
-Joka puolelta kuului hyvähuutoja; puhe teki vaikutuksen ja hän katsahti
-ylpeästi ympärilleen ladellen yhä päätelmiään, joiden sekavassa
-virrassa tasavalta ja ihmisoikeudet pyörivät rinnatusten ja niitä
-seurasi rajuja hyökkäyksiä keisarikuntaa ja sen mädännäisyyttä vastaan
-ja sitten päällysmiesten petoksesta, -- sillä tunnettuahan oli, että
-joka ainoa kenraali oli saanut miljoonan, että möisivät Ranskanmaan
-viholliselle. Hän oli vallankumouksen miehiä, toiset eivät tietäneet,
-olivatko he tasavaltalaisia eli mitä heidän pitäisi tehdä kuuluakseen
-mainittuun puolueeseen -- paitsi Loubet, joka aina veti sen kanssa yhtä
-köyttä, joka hankki hänelle jotain suuhun pistettävää. Kaikki olivat
-kuitenkin kuin yksi mies hänen puolellaan, morkkasivat keisaria ja
-päälliköitä, koko senkin läskiseuruetta, jota he kyyditsevät vähän
-matkaa, ellei pian tule toinen ääni kelloon.
-
-Ja Chouteau puhalteli valkeaan ja vilkasi nurkkasilmällään Mauriceen,
-joka naurahteli. Hän oli ylpeä siitä, että tämä lukenut herra kannatti
-hänen mielipiteitään, -- hän tahtoi olla oikein mieliksi hänelle ja
-tuumasi että olisi kenties paikallaan antaa Jeanille pieni sivuisku.
-
-Korpraali istui väliäpitämättömänä, silmät puoleksi ummessa eikä
-sanonut niin eikä näin heidän jutuillensa. Chouteausta olisi ollut
-hupaista saada heidät törmäämään yhteen ja sanoi uhkaavalla äänellä:
-
--- Entäs sekin, kun muutamat täällä uhkaavat ammuttaa meidät.
-Siansorkat -- kohtelevat toista niinkuin hän olisi rapakkoa heidän
-jalkainsa alla eivätkä saa pässinpäihinsä mahtumaan, että me olemme
-saaneet tarpeemme sekä pyssyistä että muusta komennosta... Ne me
-heitämme -- hih -- peltomaille nähdäksemme kasvavatko ne siellä...
-Kuulkaapas, miehet, minkähänlaisiksi niiden naamat venyisivät, jos me
-ottasimme kerran -- hyvän tilaisuuden sattuessa -- ja paiskaisimme
-vähäksi aikaa suulleen, koetteeksi vain... Mitäs sanotte?... Ainakin he
-silloin näkisivät, että me olemme kyllästyneet heidän kirottuihin
-sotapuuhiinsa. Alas Badinguet ja hänen hännänkantajansa. Alas lautasen
-nuolijat ja petturit, jotka ajavat meitä surman suuhun!
-
-Veri oli kohonnut Jeanin kasvoihin, -- hän tuskin näki, hän oli
-tukehtua kiukkuunsa kuten aina silloin kun hänen intohimonsa
-herätettiin. Vaikka hän istui niin ahtaalla, että hätäisesti sai sormea
-liikutetuksi, pääsi hän kuitenkin kimmahtamaan pystyyn ja ojensi niin
-tuimasti nyrkkinsä Chouteaun nenän alle, että tämä kalpeni.
-
--- Tukitko suusi, sen aasi! -- Nyt minä olen jo tarpeeksi asti
-kuunnellut sinun porinatasi ja vahinko on ettei täällä ole yhtään
-upseeria läsnä enkä minä nyt voi saada sinua arestiinkaan. Sillä se
-olisi koko rykmentille hyvä työ, jos saisi pois semmoisen konnan kuin
-sinä olet... Mutta kuule nyt mitä minä sanon ja pane korvasi taakse,
-että jos täällä vain syntyy vähänkään rähinää niin sinä saat minun
-kanssani tekemistä. Tässä ei enää puhukaan korpraali, vaan kunnon mies,
-joka ei enää rupea sinua kuuntelemaan ja joka kyllä saa sinun suusi
-tukituksi, ymmärrätkö? -- Tuollainen lurjus, joka ei tahdo taistella,
-ja kylvää pahuutta toisiin! Uskalla sinä vielä tuoda esille niitä
-pirullisia viisauksiasi, niin saat tuntea, mistä minä olen kotoisin.
-
-Ja heti oli Jean rohkealla käytöksellään vetänyt melkein kaikki miehet
-puolelleen. Chouteau änkytti ja koki päästä etemmäksi Jeanin
-vaarallisista nyrkeistä.
-
--- Ja minä olen halukas puhaltamaan Badinguetin yhtä kauvas kuin
-sinäkin, jos tietää tahdot... Politiikasta ja tasavallasta ja
-keisarikunnasta ja muusta sellaisesta en _minä_ tiedä mitään,
-minulla ei ole ollut aikaa niihin sekaantua, mutta ennen ja nyt ja aina
-minä tahdon puoltaa järjestystä ja hyvää sopua... Noo, se on
-luonnollista, ettei meitä iloita lähteä sotaan. Mutta ne roistot, jotka
-tulevat tänne miehiä yllyttelemään, ne ovat ammuttavat niinkuin koirat,
-sillä meillä on kyllin tekemistä, että voisimme jotakuinkin
-kelvollisesti käyttäytyä. Kuulkaa, toverit, olettehan te yksimielisiä
-minun kanssani siitä, että seisoman meidän pitää, ja kun kuulette
-preussiläisten tulleen maahan, niin voitteko sitä kärsiä, ja
-tahdottehan olla mukana ajamassa niitä suorinta tietä pois?
-
-Nopeudella, joka on omituinen rahvaan mielenmuutoksille, kallistuivat
-heti taas kaikki korpraalin puolelle ja hän vannoi vieläkin kerran
-halkasevansa kallon jokaiselta, joka kehtaa puhua, ettei hän muka tahdo
-tapella.
-
-Eläköön korpraali, -- niin, -- nyt olivat kaikki halukkaita antamaan
-Bismarckille kyytiä!
-
-Ja mieltymyshuutojen vielä kaikuessa kääntyi Jean kohteliaasti
-Mauriceen, ikäänkuin hän ei olisi kuulunutkaan muuhun joukkoon, ja
-sanoi:
-
--- Te ette suinkaan voi olla yhtä mieltä näiden lurjusten kanssa, --
-sillä emmehän me vielä ole hukassa ja minä luulen, ettei sekään päivä
-ole kaukana kun me taivutamme preussiläisten niskan!
-
-Mauricesta tuntui niinkuin olisi hänen sydämmeensä tunkenut lämmin
-auringon säde. Ja hän tuli hämilleen ja nöyräksi. Miten? Olihan tuo
-talonpoika rehellinen, kelpo mies. Ja hänen mieleensä juolahti miten
-katkerasti hän oli vihannut Jeania sinä päivänä, jolloin hän
-epätoivoissaan heitti kiväärinsä maahan; mutta hän muisti senkin, miten
-syvän vaikutuksen se häneen teki kun näki suurten vesikarpaloiden
-juoksevan korpraalin silmistä silloin kun se vanha isoäiti häpäsi ohi
-kulkevia sotamiehiä ja näytti missä päin Reinvirta juoksee. Yhdessä
-kärsityt tuskat ja vaivatko ne olivat sulattaneet kaiken hänen vihansa?
-Hän, bonapartilaisen poika, olikin oikeastaan aina pitänyt tasavaltaa
-mahdottomuutena; hän oli pohjaltaan taipuvainen pitämään keisarin
-puolta, ja sodat olivat hänestä suorastaan kansojen elämänehto.
-
-Ja äkkiä heräsi hänessä taas toivo, -- hänhän oli niin herkkämielinen
--- ja sama voiton varmuus, joka kerran, houkutteli hänet rupeamaan
-vapaaehtoiseksi, se täytti taasen hänen rintansa.
-
--- Niin kyllä, korpraali, vastasi hän iloisesti ja luottamuksella,
-kyllä me vielä taivutamme preussiläiset!
-
-Juna kiiti, kiiti yhä vieden ihmislastiaan ja piipun savun täyttämistä,
-ummehtuneista vaunuista kuului alati huutoa ja rähinää ja loilotusta.
-Talonpojat, jotka seisoivat rautatien varrella ja asemilla, kuuntelivat
-sitä sydän ahdistusta täynnä ja katsoivat pitkään poistuvien vaunujen
-perään.
-
-20 päivänä elokuuta tultiin Pariisiin, Pantinin asemalle; ja samana
-iltana jatkettiin matkaa. Seuraavana päivänä olivat joukot Reimsissä ja
-sieltä oli aikomus lähteä Châloniin.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Suureksi hämmästyksekseen huomasi Maurice, että Reimsissä annettiin
-pysähdyskäsky. He eivät siis tulekaan yhtymään muuhun sotajoukkoon
-Châlonin luona? Ja hän hämmästyi vieläkin enemmän kun kaksi tuntia
-myöhemmin asetettua aseet ryhmiin puoli peninkulmaa kaupungista,
-Courcellen luo, suurelle tasangolle Aisnekanavan varrella, kuuli että
-kaikki joukot, jotka olivat olleet Châlonissa, vetäytyivät takasin ja
-sijoittuvat leiriin samalle paikalle kuin hekin. Ja aivan oikein!
-Yltympäri, Saint-Thierryyn ja La Meuvilletteen saakka, tuolla puolen
-Laonin tietä, rajoittivat näköpiiriä telttarivit ja leimusivat pimeän
-tultua leirivalkeat. Nähtävästi oli päätetty asettua Pariisin ympärille
-ja siellä odottaa preussiläisten tuloa. Ja hän oli hyvin tyytyväinen
-mielessään. Se mahtoikin olla viisain sotasuunnitelma.
-
-21:nen päivän iltapuolen Maurice kuljeksi leirissä kuullakseen jotain
-uutta. Miehet saivat tehdä melkein mitä itse halusivat, kurinpito
-näytti yhä hölliintyvän. Hän saattoi huoletta lähteä Reimsiin nostamaan
-postista 100 frangia, jotka sisar oli lähettänyt. Palatessa hän
-poikkesi kahvilaan ja kuuli siellä erään kersantin puhelevan pitkiä
-juttuja huonosta hengestä kahdeksassa Seinedepartementin liikkuvan
-kaartin pataljoonassa: ne oli lähetetty takasin Pariisiin, 6:des
-pataljoona oli vähällä ollut tappaa upseerinsa. Jokapäiväinen ilmiö
-oli, että sotamiehet pilkkasivat ja häväisivät kenraalia, Fröschwillerin
-jälkeen eivät he enää tehneet kunniaa Mac-Mahonille. Kahvilavieraiden
-kesken syntyi väittely, rauhalliset porvarit kiistelivät tulisesti
-marsalkan joukon lukumäärästä. Joku puhui 300,000, sehän oli suoraa
-hulluutta. Toinen järkevämpi luetteli kaikki neljä osastoa:
-_kahdestoista_ oli hädin tuskin saatu täydennetyksi useiden
-rykmenttien ja yhden meritykistö-divisioonan avulla; _ensimmäinen_
-oli ollut melkein hajoitettu 14 päivästä asti ja jonka keskustaa
-koetettiin niin hyvin kuin mahdollista saada täysilukuiseksi; sitten
-_viides_, joka oli silvottu ennenkun ehti tulessa käydäkään ja
-viimeksi _seitsemäs_, juuri saapunut osasto, -- sekin surkeassa
-tilassa, ilman ensimmäistä divisioonaa, jonka löysivät täällä palasina
-ja pätkinä. Kaikkiaan ehkä saattoi olla 100,000 miestä, siihen luettuna
-reservi-ratsuväestö, divisioonat Bonnemain ja Margueritte. Mutta nyt
-sekaantui kersantti heidän jupakkaansa ja puhui sellaisella
-ylenkatseella sotajoukosta, sanoen sitä kurjan kurjemmasta miehistöstä
-kokoonhaalituksi nautalaumaksi, jota heikkojärkiset johtajat
-kuljettivat teurastettavaksi, -- että porvarit pelkäsivät siitä
-seuraavan jotain ikävyyksiä ja hiipivät kaikessa hiljaisuudessa
-tiehensä.
-
-Kahvilasta lähdettyään koetti Maurice saada käsiinsä sanomalehtiä. Hän
-pisti kaikki kun löysi taskuihinsa ja luki niitä leiriin mennessä,
-astellessaan leveätä maantietä suurten puiden suojassa, jotka
-reunustavat uhkeata viertotietä kaupungin laidassa.
-
-Missä mahtoivat vihollisten joukot olla? Näytti siltä kuin ne olisivat
-tyyten kadonneet. Epäilemättä oli kaksi Metzin läheisyydessä;
-ensimmäinen, kenraali Steinmetzin johtama, vartioi linnoitusta ja
-toinen koetti prinssi Fredrik Kaarlen komennolla tunkea eteenpäin
-Mostelin itäistä rantaa eroittaakseen Bazainen Pariisista. Vaan entä
-kolmas? Missä oli perintöprinssin voittoisa joukko, se joukko, joka oli
-kunnostanut itsensä Weissenburgissa ja Fröschwillerissä ja joka ajoi
-takaa ensimmäistä ja viidettä osastoa? Kovin olivat vastakkaisia
-lehtien antamat tiedot; niistä ei voinut päästä asian perille.
-
-Olikohan se vielä Nancyssa? Tahi kulkikohan se Châlonia kohti, koska
-ranskalaiset olivat rientäneet tänne sellaisella kiireellä, sytyttäneet
-makasiininsa, vaatetus- ja muonavarastonsa, jättäneet sellaiset
-tavarapaikat liekkien uhriksi.
-
-Vasta nyt sai Maurice, joka oli elänyt viime ajat ikäänkuin
-ulkopuolella maailmaa, tietää, mitä Pariisissa oli tapahtunut. Tappion
-sanoma oli iskenyt kuin ukkonen voitosta varmaan kansaan. Kaduilla oli
-vallinnut rajaton kiihtymys, vapaamielinen ministeristö oli luopunut,
-keisarilta otettu ylipäällikön arvonimi ja Bazaine nimitetty hänen
-sijaansa. 16:ta päivästä saakka oli keisari ollut leirissä Châlonin
-luona, kaikki lehdet puhuivat suuresta sotaneuvottelusta 17 päivänä,
-jossa prinssi Napoleon ja kaikki kenraalit olivat olleet läsnä, mutta
-kukaan ei tietänyt sen enempää, mitä siellä oli päätetty. Myöhemmistä
-tapahtumista oltiin paremmin selvillä. Kenraali Trochu oli nimitetty
-kaupunginpäälliköksi Pariisissa, Mac-Mahon komentavaksi kenraaliksi
-Châlonin leiriin. Keisarilla ei siis ollut mitään sanomista, hän oli
-vetäytynyt pois kaikesta toiminnasta. Tuntui siltä kuin kaikki olisi
-horjunut, ei tiedetty oikein sitä eikä tätä, tehtiin päätöksiä ja
-suunnitelmia ja hyljättiin jälleen heti paikalla. Ja vähä väliä
-uudistui kysymys: missä ovat saksalaiset joukot? Ketkä olivat oikeassa,
-nekö, jotka sanoivat Bazainen vetäytyvän pohjoseenpäin eli ne, jotka
-arvelivat, että hän on jo suljettu Metziin. Lakkaamatta kuului huhuja
-suurista tappeluista, urhoollisista otteluista 14:nen ja 20:nen päivän
-välillä, mutta ilman muuta tulosta kuin kaukaista jatkuvaa
-aseenkalsketta.
-
-Maurice oli niin väsyksissä, etteivät tahtoneet jalat kannattaa, ja hän
-istautui lepäämään penkille tien vieressä. Yltäympäri oli rauhallista,
-kaikki näytti elävän tavallista arkielämäänsä: suurten puiden alla
-leikittelivät pikku lapset hoitajineen ja porvarit olivat tavallisella
-iltakävelyllään. Hän silmäili uudelleen lehtiään ja nyt sattui hänen
-silmiinsä eräs artikkeli, jota hän ei ollut ennen huomannut, --
-kirjoitus eräässä tasavaltaisen vastustuspuolueen äänenkannattajassa.
-
-Ja yhtäkkiä hänelle selvisi kaikki. Lehden kertomuksen mukaan oli
-sotaneuvottelussa 17 päivänä päätetty vetäytyä takasin pääkaupunkiin ja
-kenraali Trochun nimittäminen kaupunginpäälliköksi oli tapahtunut
-keisarin palaamisen vuoksi. Vaan lehti lisäsi, että keisarinna ja uusi
-ministeristö vastustivat jyrkästi tätä päätöstä. Keisarinna oli sitä
-mieltä, että keisarin takasin tulo matkaansaattaa vallankumouksen.
-Kerrottiin hänen lausuneen, että keisari ei ole pääsevä elävänä
-Tuilerian linnaan. Sentähden hän vaatikin jyrkästi eteenpäin
-marssimista ja joukkojen yhtymistä Metzin luona olevaan osastoon ja
-häntä kannatti sotaministeri kenraali Palikao. Hänellä oli valmiina
-eräs suunnitelma, voittoisa rientomarssi, joka yhdistäisi keisarin ja
-Bazainen armeijat.
-
-Lehti putosi Mauricen kädestä, hän istui hajamielisesti katsellen
-eteensä, nyt hän taisi ymmärtää kaikki: molemmat vastakkaiset
-ehdotukset, miksi Mac-Mahon viivytteli vaarallisen kylkiliikkeen
-toimeenpanemista, kiireelliset, yhä kärsimättömämmät käskyt Pariisista,
-jotka vaativat marsalkkaa heittäytymään sotamiehineen niin ylen
-tuhmanrohkeaan yritykseen. Ja tämän traagillisen taistelun keskellä
-näki hänen sisällinen silmänsä surkuteltavan näyn: keisarin, joka oli
-laskenut valtansa keisarinnan käsiin, jonka ylipäällikön arvo oli
-joutunut Bazainelle, ja joka ei enää ollut kuin varjokuningas,
-pikkuherra, tarpeeton kappale, jolla ei tehnyt mitään ja joka oli
-kaikkialla tiellä; Pariisista hänet oli sysätty pois, sotajoukossa ei
-hänellä ollut paikkaa sen jälkeen kun oli sitoutunut olla
-kirjoittamatta määräysten alle.
-
-Seuraavana aamuna, vietettyään myrskyisen yön teltan ulkopuolella
-maaten paljaalla tantereella peitteiseen kääriytyneenä, kuuli Maurice,
-että oli vihdoinkin päätetty vetäytyä Pariisiin. Edellisenä iltana oli
-ollut uusi sotaneuvottelu, johon oli ottanut osaa entinen sijaiskeisari
-Rouhet, keisarinnan lähettämänä, kiirehtien marssia Verdunia kohti.
-Mutta marsalkka näytti saaneen hänet luopumaan tuumastaan osoittamalla
-sen monia vaaroja ja tukaluuksia. Lieneekö tullut huonoja uutisia
-Bazainelta? Mitään ei tiedetty varmuudella. Mutta juuri tuo tietojen
-puute oli painava ja kaikki jotakuinkin järkevät upseerit puolsivat
-Pariisin läheisyyteen asettumista, jotta voitaisiin hätätilassa sitä
-puolustaa.
-
-Ja vakuutettuna siitä, että huommenna jo ollaan liikkeellä pääkaupunkia
-kohti, tahtoi Maurice ennen lähtöä täyttää lapsellisen halunsa saada
-vielä kerran syödä katetun pöydän ääressä, oikein lautaselta, veitsellä
-ja kahveilla, jota hän ei ollut pitkään aikaan saanut, ja päästä
-kerrankin ainaisesta sotamiehen ravinnosta. Rahaa hänellä oli ja hän
-hiipi ulos leiristä sydän levottomasti lyöden niinkuin olisi lähtenyt
-jollekin poikamaiselle ilkityölle.
-
-Kanavan toisella puolella oli Courcellen kylään mennessä paikka, jossa
-saattoi syödä aamiaista. Eilen oli joku sanonut, että keisari asuu
-rikkaan kauppiaan talossa Courcellessa ja hän oli uteliaisuudesta
-kävellessään siellä ristiin rastiin huomannut pienen ravintolan, jonka
-kuisti oli viiniköynnösten peittämä, joiden tummien lehtien välissä
-riippui kypsiä, kuultavia rypäleitä. Tämän ihanan katoksen alla oli
-viheliäiseksi maalatuita pöytiä ja avonaisesta ovesta näki keittiöön,
-jossa tavattoman paksu emäntä puuhasi ja kiirehti tyttöjä ja
-kokkipoikaa. Lehtimajan takana oli keilirata ja koko taloa ympäröi
-sellainen oikein vanhanaikainen iloisuuden ja tyytyväisyyden leima.
-
-Kaunis, muhkearintainen palvelustyttö tuli Mauricen luo ja kysyi
-valkosia hampaitaan näyttäen:
-
--- Haluaako herra aamiaista?
-
--- Haluan kyllä!... Tuokaa minulle munia, kotletti, juustoa ... ja
-pullonen valkoista viiniä!
-
-Ja kun tyttö lähti, kutsui hän häntä jälleen takaisin.
-
--- Kuulkaas, asuuhan keisari jossain täällä, ehkä noissa taloissa
-tuossa?
-
--- Niin juuri, tuossa, vastapäätä... Rakennusta te ette voi nähdä, sen
-peittää tuo muuri, jonka yli korkeat puut kasvavat.
-
-Maurice irroitti vyönsä ja istui kuistille erään pöydän ääreen, jolle
-aurinko, tunkien viinilehvien välitse, loi kirkkaita lämyjä ja
-koukeroita. Hän katseli koko ajan keltaista korkeata muuria, joka kätki
-keisarin asunnon. Niin, kätkössä se todellakin oli, ei näkynyt
-kattokaan edes kadun puolelle. Sisäänkäytävä oli toiselle kadulle päin,
-pienelle autiolle kadulle, jossa ei näkynyt ainoatakaan puotia, ei edes
-ikkunaakaan, ei muuta kuin valkosia eli keltasia puutarhamuuria.
-Ympäröivien rakennusten keskelle muodosti pieni puisto "keisarin"
-muurin takana viheriäisen saaren tuuheista latvoistaan. Ja nyt vasta
-huomasi Maurice toisella puolen tietä, laajalla pihamaalla joukon
-ajopeliä ja tavaravaunuja, niiden välissä hevosia ja miehiä, jotka
-kiireellä juoksentelivat edestakasin.
-
--- Ovatko nuo kaikki keisaria varten, kysyi Maurice leikillisesti
-tytöltä tämän asettaessa puhdasta liinaa pöydälle.
-
--- Ovat, jokikinen! vastasi tyttö ja hymyili taas, onnellisena, kun sai
-näyttää valkosia hampaitaan.
-
-Ja hän tunsi hyvänlaisesti olot siellä muurin takana, sillä tallirengit
-olivat pistäytyneet usein ravintolassa jotain suuhunsa saamassa; hän
-luetteli: ensiksikin siellä nyt oli päällystö, 25 upseeria, 60 miestä
-sota-kaartista, vartijakunta, jonka muodosti osasto ratsuväkeä, ja
-kuusi ratsastavaa poliisia; -- sitten tuli keisarin talous, johon
-kuului 73 henkeä, kamariherroja, lakeijoja, kamaripalvelijoita, kokki
-ja hänen käskyläisensä; neljä ratsua ja kahdet vaunut keisarille,
-kymmenen hevosta tallimestariloille, kahdeksan ratsurengeille ja
-sitäpaitse 40 postihevosta; ja vielä yhdet suuret juhlavaunut ja 12
-kuormarattaat, joista kahdet kokkien käytettävänä, ja niitä vasta oli
-ihmetelty, täpösen täynnä kiiltäviä kyökkikaluja ja keittoastioita,
-kaikki mainiossa järjestyksessä.
-
--- Voi hyvä herra, te ette voi aavistaa, millaisia kastrulleja! Ne
-kiilsivät kuin aurinko ... ja kaikenmoisia vatia ja ruukkuja ja
-vehkeitä, joita ei meikäläinen tiedä mitä ne ovatkaan... Ja viinit!
-bordeuxta, bourgognea, sampanjaa semmoiset määrät, että niistäkös olisi
-kelvannut pitää komeat häät!
-
-Iloisena valkosesta pöytäliinasta ja kullankeltasesta viinistä söi
-Maurice kananmunia yhden toisensa perästä sellaisella ahneudella, että
-se hämmästytti häntä itseäänkin.
-
-Jos hän käänsi päätään, näkyi vasemmalla laaja tasanko telttiä
-täynnänsä, viervierettäin kuin suuri kyläkunta, joka oli ykskaks
-kohonnut maasta olkikattoisten talojen ympärille kanavan ja Reimsin
-välillä. Ainoastaan siellä ja täällä oli muutamia harvoja puuryhmiä,
-jotka muodostivat pieniä viheliäisiä pilkkuja telttien väliin. Kolme
-myllyä ojensi laihat käsivartensa ilmaan. Mutta kaupungin epäselvästi
-häämöittävien kattojen ja kastanjapuiden tummien latvojen yli kohosi
-Reimsin tuomiokirkko sinistä taivasta vasten mahtavana kuin jättiläinen
-mataloiden talojen keskeltä. Ja hänen mieleensä juolahti muistoja
-kouluajoilta, aineita ja runoja, joita oli täytynyt opetella ja lausua,
-kuningasten kruunaukset ja pyhät voitelemiset, Clowis, Jeanne d'Arc,
-koko muinais Ranskan kunniakas historia.
-
-Jälleen kääntyivät Mauricen ajatukset keisariin tuossa hiljasessa
-kauppiaan talossa, jonka ovet olivat niin huolellisesti suljetut, ja
-hänen katseensa siirtyi taas keltaista muuria tarkastamaan. Ja
-hämmästyksekseen hän siinä luki törkeiden kuvien ja ruokottomuuksien
-rinnalla hiilellä kirjoitettuna: "Eläköön Napoleon!" Sadevesi oli
-puoleksi kuluttanut suuret kömpelöt kirjaimet, lieneepä aikoja siitä,
-kun ne keltaselle muurille piirrettiin! Kovin kummalliselta ne siinä
-näyttivät ja varmaankin tarkoitti tuo vanha sotaisen innostuksen ilmaus
-setää, suurta Napoleonia, eikä tätä veljenpoikaa.
-
-Mauricen ajatukset siirtyivät taas muinaisuuteen ja hän
-muisteli lapsuutensa aikoja, jolloin isoisä oli kertonut hänelle
-voittaja-keisarin suuresta sotajoukosta. Kätkyestä saakka oli häntä
-kasvatettu näillä sotaisilla tarinoilla ja ne olivat liittyneet yhteen
-jokaiseen muistoon kodista siellä kaukana Chêne-Papuleussa.
-
-Äiti ei elänyt enää ja suuren häviön jälkeen, joka kohtasi heidän
-perhettään keisarikunnan kukistuttua, oli isän täytynyt vastaanottaa
-pieni vähäpalkkanen virka. Isoisä asui heillä mitättömällä eläkkeellään
-ja hänen ainoa ilonsa ja lohdutuksensa oli kertoa lapsenlapsilleen
-Napoleonin voitoista. Hän nosti valkotukkaset kaksoset syliinsä,
-Mauricen vasemmalle polvelle ja Henrietten oikealle, -- ja sitten hän
-saattoi istua tuntikausia kertoen homerolaisista taisteluista, joissa
-hänkin oli ollut mukana.
-
-Eli ajat sulivat yhteen, tapaukset olivat ikäänkuin irtautuneet
-historiallisista kehyksistään, se oli kauhea yhteentörmäys kansakuntien
-välillä. Englantilaiset, itävaltalaiset, preussiläiset ja venäläiset
-riensivät ohitse, erikseen eli kaikki yhdessä, ja mahdotonta oli
-tietää, miksi he oikeastaan sotivat. Mutta loppu oli aina sama:
-yleinen, hirveä tappio, neron ja urhoollisuuden rajutuuli puhalsi ne
-kaikki tiehensä kuin kourallisen akanoita.
-
-Siinä oli Marengo, taistelujen esikuva, suuremmoiset, viisaasti
-mietityt liikkeet, moitteeton peräytyminen pataljoonilla, jotka ääneti
-ja järkähtämättä marssivat tuleen, tuo taistelu, jossa saatiin selkään
-kolme tuntia ja annettiin selkään kuusi, jossa kahdeksansataa
-krenatyöriä torjui itävaltalaisen ratsuväestön hyökkäyksen, jossa
-Desaix löysi kuolemansa muutettuaan tappion unhottumattomaksi voitoksi.
-Sitten oli Austerlitz, sen talvipäivä ja säteilevä aurinko! Austerlitz,
-jolloin valloitettiin Pratzenin ylänkö, jolloin kokonainen venäläinen
-armeijaosasto vajosi jäähän -- ihmiset, hevoset, kaikki ja puolijumala
-Napoleon, joka nähtävästi oli aavistanut, että niin tulee käymään,
-antoi kanuunansa lopettaa hävityksen työn. Ja Jena, Preussin
-mahtavuuden hauta! Ensin tiraljööritulet keskellä lokakuun päivää, Neyn
-maltittomuus, joka saattaa hänet pulaan, josta pelastuu Augeraux'n
-avulla, raju hyökkäys, joka puhkasee vihollisen keskustan ja saattaa ne
-kaikki pelon vimmaan, etummaisen ratsujoukon mieletön pako, suin päin,
-minne sattui, jotavastoin meidän husaarit kaatoivat miestä kuin
-kypsynyttä kauraa, täyttivät viehättävän laakson hevosten ja ihmisten
-raadoilla. Sitten Eylaun kamala teurastus, verisin kaikista
-tappeluista, -- kasottain raadeltuja ja silvottuja ruumiita, --
-veripunanen Eylau lumipyryn vallitessa, hiljainen hautausmaa, joka
-vapisi, kun Muratin 80 eskadroonaa hyökkäsi esille ja tunki kuin
-salamoiva ukkonen venäläisen armeijan läpi jättäen jälkeensä niin
-paljon kuolleita, että Napoleoninkin silmät vettyivät. Friedland, jossa
-venäläiset jälleen menivät satimeen kuin hämmentynyt hiirilauma, -- tuo
-kaikkivoivan, kaikkitietävän keisarin sotataidon mestariteos! Vasen
-siipi seisoi kuin muuri, sillä välin kun Ney katu kadulta valloitti
-kylän, hävitti sillat, jonka jälkeen se vasta heittäytyi vihollisen
-oikean siiven yli, ajoi sen virtaa vasten ja muserti ahdingossa niin
-perin pohjin, ettei kymmenen aikaan iltasella vielä oltu ehditty hakata
-kaikkia maahan. Entä Wagram, missä itävaltalaiset yrittivät eroittaa
-meidät Tonavasta ja alati vahvistivat vasenta siipeään, jotta olisivat
-voittaneet Massénan, joka pahasti haavoitettuna komensi avonaisista
-kalessivaunuista, mutta Napoleon seisoi levollisena kuin luminen
-jättiläinen ja antoi heidän ponnistaa voimiaan kunnes äkkipäätä tähtäsi
-sata kanuunaa heidän keskustaansa kohti hajoittaen ja työntäen sen
-neljänneksen takaperin. Ja silloin täytyi vasemman siiven -- jäätyään
-yksin ja ilman tukea -- väistyä Massénan osaston tieltä, joka ajoi kuin
-valtava vuo loput vihollisen joukosta hujan hajan pakosalle. Ja vihdoin
-Moskova, jossa Austerlitzin voitonaurinko viimeisen kerran loisti, --
-kamala ottelu, jossa vilisevässä sekasorrossa, kiväärien lakkaamatta
-paukkuessa, järkähtämättömällä rohkeudella hyökättiin kukkuloille ja
-otettiin paljaalla miekalla vallitukset, -- jokainen jalansija
-valloitettiin ja menetettiin moneen kertaan, jossa venäläinen kaarti
-osoitti sellaista urhoollisuutta, että voitto olisi meiltä mennyt ilman
-Muratin hurjaa hyökkäystä, kolmensadan kanuunan laukasemista samalla
-kertaa ja Neyn verratonta rohkeutta!
-
-Ja vaikka päivä olisi ollut kuinka verinen ja taistelu ankara, aina
-liehuivat voittoon vihityt liput yhtä ylpeästi iltatuulessa, aina
-kuului sama huuto: eläköön Napoleon! kun sytytettiin leiritulia
-kalliisti ostetulle taistelutantereelle, -- Ranska oli kaikkialla
-kotonaan, sen kukistamattomat kotkat liitelivät näkymättöminä koko
-Euroopan ylitse ja kun ne laskeutuivat jonkun kuningaskunnan laiteelle,
-mateli kansa maassa kesytettynä ja nöyränä!
-
-Maurice oli syönyt kotlettinsa, hän oli vähemmin huumautunut
-kuultavasta viinistä kuin ylpeistä muistoista, jotka olivat hänen
-mielessään soineet, -- kun huomasi kaksi likaista ia repaleista
-sotamiestä, jotka tiedustelivat ravintolatytöltä, mihin mikin rykmentti
-oli sijoitettu pitkin kanavan vartta.
-
-Hän viittasi miehille.
-
--- Hei toverit, tulkaapa tänne!... Tehän kuulutte seitsemänteen
-osastoon?
-
--- Kuulutaan niinkin, ensimmäiseen divisioonaan ... hitto vieköön...
-Minä olin esimerkiksi mukana Fröschwillerissä, jossa ei joutanut
-palelemaan, sen takaan, ja hän tuossa, toverini, hän oli myös
-Weissenburgissa -- eikä ollut leikintekoa sekään!
-
-Ja he kertoivat kerrottavansa, kertoivat tappioista ja paosta ja
-pelosta, molemmat olivat haavoitetut, olivat maanneet nälinkuoliaina
-eräässä kuopassa ja olivat viimein lähteneet rentostamaan sotajoukon
-jälkeen, olivat levänneet kylissä, kun kuume kovin vaivasi, ja olivat
-nyt vihdoinkin päässeet perille.
-
-Surukseen huomasi Maurice, miten ahnaasti heidän silmänsä seurasivat
-hänen jokaista suupalaansa ja hän huusi tytölle:
-
--- Kuulkaapas, pikku neiti! Tuokaa vielä leipää ja juustoa ja pullo
-viiniä... Eikö totta, pojat, me juomme yhdessä lasin ja haukkaamme
-päälle! Minä tarjoan!
-
-Iloisesti istuivat likaiset miesparat pöytään ja Mauricen sydäntä
-kirveli katsellessaan kuinka huonoilta ja kurjilta he näyttivät
-resuisissa punaisissa housuissaan ja napittomissa takeissaan, jotka
-olivat niin täynnä erilaisia paikkoja, ettei heitä olisi voinut luulla
-sotamiehiksi, vaan varkaiksi eli ryöväreiksi, jotka olivat ryöstäneet
-jonkun kaatuneen soturin ja vetäneet päälleen hänen vaatteensa.
-
--- Niin, hitto vieköön, jatkoi pitempi heistä suu täynnä, siellä ei
-ollut hauskaa, siellä ... kerro sinä Coutard!
-
-Ja pienempi kertoi, viittilöiden kädellään, jossa piteli leipäpalasta:
-
--- Minä olin juuri pesemässä paitaani, sillä välin kun toiset
-keittivät... Kuvitelkaa itsellenne likanen kolo, oikea ratti, tiheää
-metsää ympärillä, niin ettei kissakaan olisi kuullut kun ne saatanan
-preussiläiset tulivat... Ja yht'äkkiä, kello seitsemän, alkavat
-kranaatit tippua meidän keittopatoihimme, me ryntäämme ottamaan pyssyt
-ja kello yhteentoista asti me olimme siinä autuaassa uskossa että oli
-annettu preussiläisille kelpo löylytys... Mutta tietäkääs, että meitä
-ei ollut kuin 5,000 ja niitä juhtia tuli ja tuli yhä. Minä makasin
-mäellä pensaan suojassa ja näin kun he tulivat, oikealta, vasemmalta,
-joka paikasta! Oh, niitä tuli kuin muurahaisia, suuria mustia
-muurahaisia, eivätkä ollenkaan herenneetkään tulemasta. No se on nyt se
-sama, mutta me arvelimme, me sotamiehet, että upseerit olivat olleet
-koko kolloja, kun antoivat houkutella itsensä sellaiseen ampiaispesään,
-kauvas tovereista, jotka eivät voineet tulla avuksi... Noo, ja sitten
-tapahtui, että kenraaliparka, hän, Douay, joka ei muuten ollut mikään
-ilkiö eikä konnakaan, saa luodin lyijyä vatsaansa ja kääntää sorkkansa
-taivasta kohti. Hän oli mennyttä kalua. Vaan se ei tehnyt mitään, me
-kestimme vielä vähän aikaa, kunnes täytyi lähteä, niitä piruja oli
-liian monta. Sitten tapeltiin jossain aituuksessa, me puolustamme
-asemataloa sellaisessa mellakassa, ettei voinut kuulla eikä nähdä... Ja
-sitten ... en minä tiedä enää. Ne lienevät ottaneet kylän, me olimme
-vuorella -- Geissbergiksi taisivat sanoa -- ja jouduimme suureen
-herraskartanoon eli linnaan, jossa tapettiin kauhea joukko niitä
-roistoja! Ne lensivät ilmaan ja oikeimpa oli hupaista katsella kun he
-putosivat nenälleen eivätkä muistaneetkaan enää nousta ylös... Mutta
-vähämpä se auttoi! Niitä tuli yhä uusia ja aina uusia, kymmenen yhtä
-vastaan, ja kanuunia sama määrä. Mitäpä siellä olisi urhoollisuus
-auttanut, ei mitään auttanut, maahan meidän kuitenkin täytyi tupertua.
-No niin, meidät hakattiin moskaksi ja täytyi, joka pääsi, puikahtaa
-tiehensä. Mutta se minun täytyy sanoa, että vaikka meidän upseerit
-olivat aika pässinpäitä, olivat ne kuitenkin peevelin poikia
-tappelemaan, vai mitä, Picot?
-
-Picot ryyppäsi lasinsa pohjaan ja pyyhkäsi suutaan käsiselällä.
-
--- Olivat kyllä! Ja ihan samanlaista oli Fröschwillerissä; täytyy olla
-peto, että saattaa tapella sellaisissa oloissa. Niin sanoi meidän
-kapteenikin, pieni mukava mies ... vaan minä arvelen, etteivät he
-tietäneet miten asia oli. Kokonainen armeija hyökkää meidän niskaamme,
-ja meitä oli tuskin 40,000. Me emme sinä päivänä ajatelleetkaan sotaa,
-taistelu alkoi vähitellen, niin että päälliköt eivät näyttäneet
-tietävän mitään... Niin no, minä en tietysti nähnyt koko hommaa. Mutta
-sen minä vain tiedän, että aikasesta aamusta sitä kesti iltamyöhään, ja
-kun me luulemme kaiken olevan lopussa, alkaakin vasta leikki! Ensin
-Wörthin luona, kaunis pieni kaupunki, jossa oli omituinen kirkontorni,
-juuri kuin mikähäs kakluuni. Minä en hitto vieköön vaan ymmärrä,
-minkätähden meidät samana aamuna komennettiin sieltä pois, kun
-kuitenkin sitten jälestäpäin täytyi tapella kuin riivatut päästäksemme
-kaupunkiin, -- johon emme sittenkään päässeet. Voi, lapsukaiset, miten
-siellä tapeltiin ja raastettiin, muserrettiin pääkalloja ja ratkottiin
-ihmisten vatsoja. Se oli kauheata!... Sitten oteltiin toisen maakylän
-ympärillä, Elsasshausenin, -- saakelin pitkä nimi! Meitä ammuskeltiin
-kanuunilla eräältä kummulta, jonka myös olimme aamulla jättäneet. Ja
-siellä minä näin omin silmin kyrassierien hyökkäyksen. Kyllä tulivat
-ukkorukat silvotuiksi! Enkä minä ymmärrä, miten he saattoivatkaan
-lähettää hevoset ja miehet sellaiseen paikkaan, jyrkälle rinteelle,
-joka oli täynnä pensaita ja kiviä ja ristiin rastiin halkeamain
-viileksimä. Ja kun siitä sitten olisi ollut jotain hyötyä!... No,
-komealta se kaikessa tapauksessa näytti... Sen jälkeenhän me mietimme
-hiukan levähtää. Koko kylä paloi ilmitulessa, baadenilaiset,
-württembergiläiset, preussiläiset, koko rosvojoukko, yli 120,000 miestä
--- kuten jälestäpäin saimme tietää -- olivat piirittäneet meidät. Vai
-levähtää! Nyt vasta alkoikin leikki Fröschwillerin luona! Sillä, se on
-totinen tosi, jos ei Mac-Mahon olekkaan mikään ruudin keksijä, niin ei
-hän ole mikään pelkurikaan. Istui vain suuren hevosensa selässä, vaikka
-kranaatit suhisivat ympärillä. Joku toinen olisi jo lähtenyt
-käpälämäkeen, sillä ei suinkaan kenenkään ihmisen ole pakko tapella
-semmoista ylivoimaa vastaan, vai mitä? Mutta hän, hän ei vaan tahtonut
-hellittää kun kerran oli alottanut! Se oli julmaa teurastamista...
-Niin, jumala paratkoon, Fröschwillerissä he eivät enää olleet ihmisiä,
-vaan metsänpetoja, jotka raatelivat toinen toistaan. Enemmän kuin kaksi
-tuntia lainehti tanner verta ... mutta viimeinkin ... niin, lopuksi
-täytyi meidän sittenkin laputtaa jalkoihimme. Ja sitten saimme kuulla,
-että vasen siipi oli vääntänyt nurin narin baijerilaiset! Jospa
-meitäkin, saakeli vieköön, olisi ollut 120,000 miestä ja vähänkin
-kelvollisemmat upseerit!
-
-Ja tomuissaan ja ryysyissään hyökkäsivät Coutard ja Picot leivän
-kimppuun ja pureksivat sitä suun täydeltä kertoessaan kauheita
-muistojaan tuossa somassa rauhallisessa lehtimajassa, jossa kypsät
-viinirypäleet kuulsivat auringon valossa.
-
-Nyt he olivat joutuneet kauheaan pakoon tappelujen jälkeen: hajanaisia
-rykmenttiä, jotka nälkiintyneinä, väsyksissä ja ilman minkäänlaista
-johdantoa vyöryivät peltojen yli, metsien kautta, pitkin maantietä,
-sekava virta ihmisiä, hevosia, kanuunia, vaunuja koko armeija, jota
-ajoi eteenpäin pelon vastustamaton puhuri. Koska he eivät olleet
-voineet suorittaa järjestettyä peräytymistä eikä suojella Vogesien
-solia, jossa 10,000 miestä olisi voinut estää 100,000 eteenpäin
-pääsemästä, olisi heidän ainakin pitänyt hävittää tunnelit ja sillat.
-Mutta kenraalit laukkasivat eteenpäin, mielettöminä pelosta, ja siellä
-vallitsi voittajien ja voitettujen joukossa sellainen sekasorto, että
-molemmat sotajoukot sekaantuivat kerran toisiinsa niinkuin olisivat
-olleet sokkoja. Mac-Mahon ajoi Lunevilleen päin ja Preussin
-perintöprinssi haeskeli häntä Vogesien seuduilta.
-
-Seitsemäntenä päivänä kulki ensimäinen divisioona Savernen kautta
-niinkuin tulvehtiva virta, jonka savisessa vedessä keinuu kaikenlaista
-törkyä. Kahdeksantena yhdyttiin Saarburgissa viidenteen osastoon, joka
-oli hajotettu ilman vastarintaa ja joka nyt oli pakosalla komentajineen
-päivineen. Komentaja, surkea kenraali de Failly, oli aivan menettää
-järkensä kun lykättiin koko tappio hänen hitautensa ja toimettomuutensa
-syyksi. Yhdeksäs ja kymmenes päivä -- yhäti pakoa, huimaa karkua
-suoraan eteenpäin katsomatta oikealle eli vasemmalle. Yhdentenätoista
-riennettiin rankkasateessa Bayoniin päin, sillä oli kierrettävä Nancy,
-perättömän huhun johdosta, että se muka oli vihollisen käsissä.
-Kahdentenatoista levättiin Harouéessa, kolmantenatoista Vichereussa ja
-neljäntenätoista tultiin Neufchâteauhon, jossa laumat sullottiin
-rautatievaunuihin ja kuljetettiin kolmena päivänä peräkkäin Châloniin.
-Neljäkolmatta tuntia viimeisen junan lähdettyä tulivat preussiläiset.
-
--- Ah, sinä kaikkivaltias, huokasi Picot, kyllä saivat pojat liikutella
-jalkojaan!... Ja me makasimme sairaalassa!
-
-Coutard kaatoi viimeisen viinipisaran lasiinsa.
-
--- Niin, ja sitten lähdimme mekin vaeltamaan ja olemme vielä sillä
-tiellä... No, meillä ei ole juuri valittamisen syytä kun istumme täällä
-jotakuinkin ehjin luin ja saamme juoda lasin niiden onneksi, jotka
-pelastuivat siitä perhanan mylläkästä.
-
-Nyt oli Maurice asian perillä. Typerän hyökkäyksen jälkeen
-Weissenburgin luona tuli Fröschwillerin tappio kuin ukkosen isku, jonka
-tuhoatuottavat salamat valaisivat kamalan totuuden. Me olimme huonosti
-varustetut, meidän tykistömme ja miehistömme ja päällikkömme olivat
-keskentekoisia, eivät olleet vielä valmiita astumaan vihollista
-vastaan, tuota vihollista, josta oli niin halveksivaisesti puhuttu,
-mutta joka nyt seisoi edessä järkähtämättömänä, lukemattomana,
-erinomaiseen kuriin opetettuna sotajoukkona. Se oli tunkenut kuin kolme
-mahtavaa kiilaa meidän Metzin ja Strassburgin välille hajoitetuihin
-seitsemään osastoon ja pirstonut ne. Ja nyt me seisoimme yksin saamatta
-mistään apua, ei Italialta eikä liioin Itävallaltakaan, keisarin tuuma
-oli mennyt myttyyn liikkeiden hitauden ja komentajien kunnottomuuden
-tähden. Onnikin näytti kääntäneen meille selkänsä, kokonainen sarja
-vastoinkäymisiä, ikäviä sattumia tuli preussiläisille avuksi ja
-helpoitti heidän salaista aijettaan jakaa meidän joukkomme kahtia, ajaa
-toinen osa Metzin alle, eroittaa se Ranskasta ja marssia toisen joukon
-hävitettyä Pariisia kohti. Nyt jo näytti päivän selvältä, että
-ranskalaiset tulevat lyödyiksi, onhan johdonmukaista, että järjetön
-urhoollisuus joutuu alakynteen kylmää miettimistä ja suurta ylivoimaa
-vastaan. Mitäpä enää hyödytti siitä asiasta puhella, loppu on kuitenkin
-kaikista huolimatta oleva sama niiden lakien mukaan, jotka johtavat
-maailman kulkua.
-
-Mauricen uneksiva katse sattui parhaaksi mustiin kirjaimiin keltasen
-muurin syrjässä. Eläköön Napoleon! Sanomaton surumielisyys valtasi
-hänet, hänen sydäntään ahdisti ja poltti. Se oli siis totta, että hänen
-synnyinmaansa, jonka joukot olivat ennen marssineet riemukulussa
-Euroopan läpi, oli kärsinyt korvaamattoman tappion kurjaa, halveksittua
-kansaa vastaan taistellessaan! Puolessa vuosisadassa oli maailma
-muuttunut, entisten voittajien täytyi nyt totuttautua tappioihinkin!
-Hän muisti, mitä lankonsa Weiss oli sanonut Mülhausenin luona. Niin,
-lanko oli oikeassa, hän oli nähnyt, mikä se oli, joka hitaasti ja
-näkymättömästi oli murtanut meidän voimamme, hän oli tuntenut raittiin
-tuulahduksen Saksanmaalta. Olikohan tämä yhden sotaisan ajanjakson alku
-ja toisen loppu? Voi sitä onnetonta, joka jää paikalleen seisomaan
-kansojen eteenpäin pyrkivässä riennossa: voitto on sen, joka kulkee
-etummaisena, joka on viisain ja tervein ja voimakkain!
-
-Silloin kuului keittiöstä huudahdus ja heleää naurua ja Maurice näki
-luutnantti Rochasin koettavan suudella kaunista palvelustyttöä
-vanhanaikaisella sotilasmaisella tavallaan. Kun ei se oikein
-onnistunut, tuli hän kuistille istumaan ja tyttö kantoi
-kahvitarjottimen jälessä. Hän sattui kuulemaan sotamiesten viimeiset
-sanat ja huudahti iloisesti:
-
--- Voi, lapsukaiseni, tuo ei merkitse niin mitään! Se on aina semmoista
-tanssin alussa, mutta kohta tässä tulee toinen ääni kelloon!... Eihän
-ollut ihmekään, että siellä kävi hullusti, kun oli viisi yhtä vastaan.
-Vaan pian tulevat asiat olemaan toisella kannalla, siitä voitte olla
-varmat! Meitä on täällä kolmesataatuhatta miestä. Ja kaikki meidän
-liikkeet, joita ei kukaan ymmärrä, tarkoittavat preussiläisten
-houkuttelemista tänne päin, että Bazaine, joka pitää heitä silmällä,
-pääsisi puskemaan takaapäin ... ja silloin me muserramme heidät,
-läiskis! niinkuin tuon kärpäsen!
-
-Hän oli lyönyt aimo läimäyksellä kärpäsen littoseksi käsiensä väliin ja
-nauroi kohti kulkkuaan, -- niin varma hän oli tietämättömyydessään ja
-uskossaan voittamattomaan urhoollisuuteen siitä, että tuo
-yksinkertainen suunnitelma onnistuu. Ja hän neuvoi hyvin kohteliaasti
-Coutardille ja Picotille, missä heidän rykmenttinsä ovat, sekä istahti
-sitten tyytyväisen näköisenä ja sikari suussa kahvinsa ääreen.
-
--- Hyvästi toverit ja kiitosta itse! vastasi Maurice sotamiehille,
-jotka häntä lähtiessään kostelivat ja kiittelivät.
-
-Hänkin oli tilannut kupin kahvia ja katseli nyt luutnanttia, jonka hyvä
-tuuli oli hiukan haihduttanut hänenkin alakuloisuuttaan, ja mietti,
-mitä hänen kolmesataatuhatta miestään oikein merkitsivät, kun ei heitä
-kuitenkaan _ollut_ enempää kuin satatuhatta. Ja epäilytti häntä
-vähän se mainio suunnitelmakin, jonka mukaan preussiläiset
-puserrettaisiin, kuin kärpänen äsken, Châlonin sotajoukon ja Bazainen
-armeijan väliin. Mutta kaihosihan hän itsekin koko sydämmestään jotain,
-joka voisi lohduttaa! Miksei hän siis uskoisi noita unelmia, miksei hän
-toivoisi, kun niin loistava menneisyys lauloi hänelle alati muistojaan?
-Vanha puutarha oli niin valoisa, aurinko loi lämpimiä säteitä
-Ranskanmaan kuultaville rypäleille. Jälleen heräsi hänessä vähäksi
-aikaa luottamus ja toivo sai vallan raskaasta surumielisyydestä, joka
-oli vähitellen syöpynyt häneen.
-
-Maurice oli seurannut hetken aikaa silmillään erästä upseeria,
-afrikkalaista jääkäriä, joka ratsasti ordonnanssi perässä huimaa
-vauhtia tietä pitkin ja katosi juuri suuren keltasen muurin taakse.
-Parin minuutin kuluttua palasi ordonnanssi yksin taluttaen molempia
-hevosia ja tuli ravintolan pihaan.
-
--- Prosper! huudahti Maurice hämmästyneenä, -- sinäkö se olet? Minä
-luulin, että te vielä olitte Metzissä!
-
-Häneen oli Maurice tutustunut enonsa luona Rémillyssä ja oli hyvin
-iloinen kun tapasi hänet taas pitkästä ajasta. Prosper oli nimittäin
-ollut kolme vuotta Afrikassa ja vasta sodan sytyttyä palannut Ranskaan;
-ja hän näytti omituiselta ja hauskalta taivaansinisessä liivissään ja
-leveissä punasissa housuissa, joita kannatti pitkä tupsupää vyö.
-
--- Eihän mitä! Maurice Levasseur ... tämäpä oli hauska sattuma!
-
-Mutta hän ei joutanut pitkälti puhelemaan, kävi ensin viemässä
-höyryävät hevoset talliin, silmäillen isällisellä hellyydellä omaansa.
-Hän oli talonpojan poika ja oli jo lapsuudesta tottunut hevosiin ja
-oppinut niitä rakastamaan ja sentähden kaiketi ruvennut ratsumieheksi.
-
--- Me olemme tulleet yhtä kyytiä Monthoista, yli viiden peninkulman
-syöttämättä, selitti hän palattuaan, -- ja Zephir tarvitsi jo vähän
-ruokaa!
-
-Zephir oli hänen hevosensa. Itse hän ei tahtonut mitään syömistä,
-ainoastaan kupin kahvia. Hän odotti upseeria, joka meni keisarin
-puheille, ja se voi olla tehty viidessä minuutissa, vaikka voi se taas
-kestää kaksi tuntiakin. Niin oli upseeri sanonut ja käski viedä hevoset
-jonnekin suojaan. Ja kun Maurice rupesi utelemaan, teki hän
-epämääräisen liikkeen ja sanoi:
-
--- En tiedä ... viestiä ... eli mitä lienee paperia jätettävänä!
-
-Mutta Rochas'n silmä seurasi hartaudella jääkäriä, jonka puku herätti
-hänessä rakkaita muistoja Afrikka-ajoilta,
-
--- Kuulkaapas, missä paikoin te siellä olitte, siellä kaukana?
-
--- Medeahissa, herra luutnantti.
-
--- Medeahissa!
-
-Ja heti oli tuttavuus tehty, luutnantin arvosta huolimatta, ja he
-alkoivat innokkaasti jutella. Prosper oli tottunut tuohon elämään
-hevosen seljässä, alati satulassa, lähtien taisteluun ikäänkuin
-olisivat vain lähteneet metsästysretkelle, -- arapialaisia pyytämään.
-Kuudella miehellä oli aina yhteinen ruokakuppi, ja ne kuusi elivät
-todellista perhe-elämää, yksi valmisti ruoan, toinen pesi astiat, joku
-pystytti teltat ja toiset ruokkivat hevosia. Ja aina he saivat olla
-valmiita hyppäämään hevosen selkään, niin ilta- kuin aamupäivälläkin
-polttavaan helteesen. Ja iltasilla sytytettiin valkeita moskiitojen
-tähden ja sitten he istuivat kaikki ympärille laulellen kotipuolen
-lauluja. Usein täytyi yösydännä nousta ylös ja lähteä tähtien valossa
-eroittamaan hevosia, jotka olivat repineet itsensä irti ja pureksivat
-ja potkivat toisiaan. Entäs kahvi, joka oli hyvin tärkeä asia, se
-makuisa kahvi! He jauhoivat pavut ruokakupissa ja siilasivat punasella
-univormuvyöllä. Mutta olipa pimeitäkin päiviä, ja ne eivät olleet
-kovinkaan rattosia, -- kun täytyi tapella kaukana autiossa erämaassa,
-vihollisten keskellä. Usein sai kärsiä nälkää ja janoa ja vielä
-useammin valvoa monta yötä peräkkäin nukkumatta silmän täyttä. Silloin
-ei ollut kahvia eikä lystikkäitä lauluja! Mutta se elämä viehätti
-kuitenkin, sen seikkailut, sen kahakat, joissa jokainen oli
-tilaisuudessa osoittamaan rohkeuttaan, ratsastukset, jolloin he
-kiidättivät tuulen nopeudella innosta hehkuvilla hevosillaan ja pienet
-rosvoretket sitten! Ne olivat jotain, ja niistä kerrottiin niin
-hauskoja kaskuja, että kenraalitkin nauroivat.
-
--- Niin, herra luutnantti, sanoi Prosper ja tuli äkkiä vakaseksi, --
-siten elettiin Afrikassa, mutta täällä on toista. Täällä tapellaan
-toisella tavalla!
-
-Ja kun Maurice jälleen uteli häneltä, niin kertoi hän maalle noususta
-Toulonissa, pitkästä vaivaloisesta matkasta Lunevilleen, jossa he
-olivat saaneet tiedon tapahtumista Weissenburgissa ja Fröschwillerissä.
-Hän ei muistanut paikkain nimiä, vaan sotki kaikki sekasin: Nancysta
-Saint-Mihieliin ja Saint-Mihielistä Metziin. 14 päivänä oli varmaankin
-ollut jossain ankara taistelu, taivaanranta oli ollut veripunanen, vaan
-itse hän ei ollut nähnyt kuin pari ulaania. 16:na olivat kanuunat
-jyrisseet kello kuudesta aamulla ja 18:na oli kuten hänelle oli
-kerrottu, taistelu ollut tulisimmillaan. Sillä jääkärit eivät olleet
-mukana. 16:na, kun he juuri Gravelotten luona odottivat, että heidät
-vietäisiin tuleen, oli keisari tullut kalessissaan ja ottanut heidät
-vartijajoukokseen. Sekös hauskaa -- totta totisesti -- ajaa kahdeksan
-runsasta peninkulmaa täyttä karkua Verduniin asti ja koko ajan
-hirveässä pelossa, että preussiläiset sulkisivat tien.
-
--- Ja Bazaine? kysyi Rochas.
-
--- Bazaine? Oh, ne sanovat hänen olevan hyvinkin mielissään kun pääsi
-keisarista eroon.
-
-Mutta luutnantti tahtoi tietää, koska Bazaine tulee.
-
-Ja Prosper teki taas epämääräisen liikkeensä: kukapa sitä voi sanoa?
-Jääkärit olivat 16 päivästä asti marssineet edestakasin rankkasateessa,
-etujoukkona, ja vakoilleet, vaan he eivät olleet nähneet yhtään
-vihollista. Nyt he kuuluivat Châlonin armeijaan. Hänen rykmenttinsä,
-kaksi muuta jääkärirykmenttiä ja yksi husaarirykmentti muodostivat
-yhden reserviratsujoukkodivisioonan ja sitä johti kenraali Margueritte,
-josta hän puhui suurimmalla ihastuksella.
-
--- Niin, siinä vasta mies on! Mutta mitäpä se hyödyttää kun ei meidän
-kumminkaan anneta muuta tehdä kuin tallustella tomussa ja pölyssä.
-
-Hän vaikeni. Sitten jutteli Maurice vähän aikaa eno Fouchardista ja
-Rémillystä; Prosper oli pahoillaan, ettei saanut tavata Honoréta, jonka
-patteria oli ainakin puoli peninkulmaa etempänä toisella puolen Laonin
-tietä. Mutta nyt kuului tallista hevosten hirnuminen ja hän nousi ylös
-ja kiiruhti sinne katsomaan ettei Zephiriltä puuttuisi mitään.
-
-Vähä väliä saapui kaiken arvoisia ja kaikkiin aselajiin kuuluvia
-sotilaita, pian olivat kaikki pöydät täynnä ja auringon valaiseman
-viinilehväkatoksen alla säteili kirjava joukko erivärisiä univormuja.
-Tohtori Bouroche oli juuri istahtanut luutnantti Rochasin luo kun Jean
-tuli käskyä tuomaan.
-
--- Herra luutnantti, kapteeni käskee sanomaan, että hän tahtoisi tavata
-teitä kello kolme.
-
-Rochas nyökäytti päätään, hän on totteleva käskyä, ja Jean lähti
-tiehensä katsahdettuaan hymyillen Mauriceen, joka sytytteli sikariaan.
-Sitten kohtauksen rautatievaunussa oli heidän välillään vallinnut
-sanaton aselepo, he tarkastelivat toinen toistaan ja tulivat vähin erin
-yhä suopeammaksi toisilleen.
-
-Prosper palasi tallista, hän alkoi käydä maltittomaksi.
-
--- Voinhan syödäkin täällä samalla, koska kapteeni jäi tuonne
-hökkeliin ... perhana... keisari saattaa viipyä poissa vaikka iltaan
-asti.
-
--- Kuule, sanoi Maurice, jonka uteliaisuus taas heräsi, ehkä te toitte
-hyviäkin tietoja Bazainelta?
-
--- Paljon mahdollista! Semmoista ne juttelivat sielläkin, Monthoissa.
-
-Yhtäkkiä syntyi vilkasta liikettä. Ja Jean, joka seisoi ovella, kääntyi
-sukkelasti ja sanoi:
-
--- Keisari!
-
-Kaikki hyppäsivät pystyyn. Poppelien reunustamalla leveällä maantiellä
-näkyi osasto sata-kaartia komeissa, vielä ehjissä puvuissaan, kirkkaat
-haarniskat välkkyen auringon säteissä. Heidän jälessään tuli keisari
-esikuntansa seuraamana ja sitten jälleen osasto sata-kaartia.
-
-Lakit livahtivat pois päästä, kuului joku eläköönhuuto. Ja keisari
-kohotti ohi ratsastaessaan päätään, hän oli hyvin kalpea, piirteet
-veltot ja väsyneet, silmät kosteat ja katse harhaileva, arka. Näytti
-siltä kuin hän olisi havahtunut unesta, hymyili hiukan nähdessään
-valoisan pienen ravintolan ja vastasi tervehdykseen.
-
-Silloin kuulivat Maurice ja Jean vanhan Bourochen, jonka silmä oli
-tarkkaavasti seurannut keisaria, murahtavan takanaan:
-
--- Sen miehen on huonosti asiat.
-
-Ja sitten hän päätti tarkastelunsa lyhyellä:
-
--- Lopussa!
-
-Jean puisteli päätään, levollisesti ja taitavasti, niinkuin hänen
-tapansa oli: onnetonta tosiaankin, kun sotajoukolle sattuu sellainen
-komentaja! Ja kun Maurice lähti hetken perästä tyytyväisenä hyvästä
-aamiaisesta astelemaan leirille päin, ajatteli hän koko ajan tuota
-keisaria, jonka oli nähnyt kalpeana ja väsyneenä hiljalleen ratsastavan
-ohitse. Siinä oli salaliittojen mies, uneksija, jolta puuttui
-ratkaisevana hetkenä voimaa ja rohkeutta. Hänen sanottiin olevan hyvän,
-jaloaatteisen ja pitävän lujasti kiinni hiljaisista päätöksistään;
-urhoollinen hän myös oli, halveksi vaaroja turkkilais-uskossaan
-ennakkosallimuksesta, jota ei voi välttää. Mutta kun oli suuri
-käännekohta edessä, kun oli ryhdyttävä tuuman toteuttamiseen näytti
-hänen tahtonsa lamautuvan, hänellä ei ollut päättäväisyyttä tarttua
-onnen rattaasen ja pyöräyttää sitä silloin kun olisi ollut
-tilaisuutta. Ja Mauricen mieleen juolahti, että keisarin kivulloisuus,
-joka niin selvästi kuvastui hänen väsyneillä, kelmeillä kasvoillaan,
-ehkä oli syynä hänen horjuvaisuuteensa, tuohon ainaiseen toimintakyvyn
-puutteesen, jota hän oli osottanut sotaretken alusta asti. Niin se
-mahtoi olla. Hiukka soraa yhdessä ihmisruumiissa voi vaikuttaa sen,
-että keisarikunnat sortuvat.
-
-Iltasella oli leirissä taas liikettä. Upseerit juoksivat käskyineen
-edes takasin, huomen aamulla kello viisi piti sotajoukon lähteä
-liikkeelle. Maurice hämmästyi kuullessaan, miten kaikki jälleen oli
-muutettu; ei lähdettykään takasin Pariisiin, vaan Verduniin, jossa
-yhdytään Bazainen joukkoon. Leirissä kerrottiin aamupuolella tulleen
-sähkösanoman, että Bazainekin peräytyi, ja Maurice arveli Prosperin,
-joka oli tullut Monthoista, juuri olleen sanoman tuojan. Keisarinna ja
-ministerineuvosto olivat siis jälleen saaneet tahtonsa täytetyksi,
-peljäten keisarin takasin tuloa Pariisiin ajoivat he sotajoukon
-eteenpäin, että jos siten voisivat mahdollisesti pysyttää Bonapartet
-valtaistuimella. Ja tämä kurja keisari, tämä mies parka, jolle ei enää
-ollut tilaa valtakunnassaan, jota kuljetettiin kuormaston mukana kuin
-mitäkin hyödytöntä kappaletta, joka aina oli vastuksena, hän oli
-tuomittu vetämään mukanaan suuren keisaritaloutensa, häntä ympäröi,
-ikäänkuin pilkalla, sata-kaarti ja talliväestö, kokit ja keittäjät,
-hopeakattilat, samppanjaviinit, koko hoviloisto ja -- tappion ja paon
-veritahra.
-
-Yö oli jo puolessa eikä Maurice vieläkään saanut unta silmäänsä. Hänen
-oli mahdotonta olla teltassa, kuumeentapainen unettomuus vaivasi häntä
-ja jos hän hiukan nukahti, olivat kamalat unet heti esillä. Hän lähti
-ulos hengittämään raitista ilmaa. Yö oli kylmä ja tuulinen. Taivasta
-peittivät mustat pilvet, oli pilkkosen pimeä, sanomattoman synkkä
-pimeys, jossa viimeiset sammuvat leiritulet tuikkivat kuin pienet
-punaset tähdet. Ja tässä pimeässä, painavassa hiljaisuudessa tuntui
-satojen tuhansien ihmisten levollinen hengitys.
-
-Maurice seisoi yksin ja kuunteli. Kummallinen rauha valtasi hänet ja
-sielunsa täyttyi veljellisellä rakkaudella kaikkia näitä nukkuvia
-kohtaan, joista tuhannet pian saavat nukahtaa ikuiseen uneen.
-Urhoollisia kelpo miehiä he olivat kaikki, vaikka tosin eivät
-ymmärtäneet kurista ja järjestyksestä mitään. Miten paljon he olivat
-saaneet kärsiä ja miten paljon heille täytyi antaa anteeksi
-hetkellä, jolloin koko kansa kukistui. Sevastopolin ja Solferinon
-sotilasvanhuksia ei löytynyt enää monta tässä nuoressa laumassa, joka
-ei voinut kauvan kestää. Nämä neljä kiireessä koottua ja muodostettua
-osastoa ilman lujaa keskenäistä yhteyttä, nehän olivat epätoivon
-sotajoukko, lauma syntisparkoja, joka ajettiin korpeen lepyttämään
-kohtalon vihaa. Sen täytyi nousta Golgatalleen ja maksaa sydänverellään
-kaikki synnit ja yksin tappion kauheuskin oli antava sille epätoivoisen
-suuruuden leiman.
-
-Ja sillä hetkellä käsitti Maurice, mikä heitä odotti. Ei ollut enää
-luottaminen loistaviin unelmiin entisten voittojen uudistamisesta. Tämä
-marssi Verduniin oli marssi varmaan kuolemaan ja hän alistui kohtalon
-alle, alistui levollisella, vakaalla mielellä, koska kuolema kerran oli
-välttämätön!
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Tiistaina 23 päivänä elokuuta, kello kuusi aamulla, lähti joukko
-liikkeelle. Niinkuin ääretön ihmisvirta, joka on hetkeksi pysähtynyt ja
-levinnyt järveksi ja jälleen vetäytyy uomaansa, kulki 100,000 miestä
-eteenpäin ja vaikka jo edellisenä päivänä oli kuultu huhuja marssin
-suunnasta oli hämmästys kuitenkin yleinen kun käännyttiin selin
-Pariisiin ja lähdettiin itää kohti, ei kukaan tietänyt minne.
-
-Kello viiden aikaan ei seitsemännelle osastolle vielä oltu jaettu
-patroonia. Kaksi päivää olivat tykkimiehet heiluneet hiessä päin
-rautatieasemalla hevosten ja tavaroiden keskellä, joita lakkaamatta
-saapui Metzistä. Ja vasta yhdennellätoista hetkellä keksittiin
-patroonavaunu junien vilinässä ja siihen määrätty komppania, johon
-Jeankin kuului, sai vihdoin kannetuksi 240,000 kiireessä tilatuille
-rattaille. Hädin tuskin ennätti Jean jakaa määrätyt 100 patroonaa
-miehilleen kun Gaude puhalsi lähtömerkin.
-
-106 rykmentti ei tulisikaan kulkemaan Reimsin kautta, sen oli määrä
-kiertää kaupungin laitaa viertotielle. Mutta nyt oli taaskin jäänyt
-määräämättä joukoille eri lähtöajat, kaikki neljä osastoa tunkivat
-yhdellä haavaa maantielle ja siitä syntyi tietysti kauhea mylläkkä.
-Joka silmänräpäys eroittivat ratsumiehet ja tykistö jalkamiesten rivit.
-Kokonaisten prikaatien täytyi seista tuntimääriä ase jalalla ja odottaa
-tiepuolessa kunnes toiset kulkivat ohi. Ja sen lisäksi puhkesi vielä
-kova rajuilma, tunnin ajan tuli vettä virtanaan, joten miehet astuivat
-ruumista myöten ja heidän kannettavansa ja takkinsa kävivät raskaiksi
-kuin lyijy. 106:des pääsi kuitenkin heti sateen tauottua lähtemään
-liikkeelle, mutta zouavit, jotka vielä jäivät seisomaan läheiselle
-pellolle, rupesivat ajan kuluksi heittelemään toisiaan märillä
-multapaakeilla ja nauroivat kohti kulkkua kun ne läiskähtelivät heidän
-kosteisiin vaatteihinsa.
-
-Hetken perästä vierähti aurinko paksujen pilvien takaa näkyviin, oikein
-säteilevä, lämmin elokuuaamun aurinko. Ja iloisuus palasi jälleen
-miesten mieliin, he höyrysivät kuin pesuvaatteet, joita kuivataan
-päivänpaisteessa, ja nauroivat murapilkuille ja paakeille, jotka
-kuivivat ykskaks ja kaunistivat heidän punasia housunlahkeitaan.
-Jokaisessa tienristeyksessä täytyi pysähtyä. Reimsin ulommaisessa
-laidassa tehtiin viimeinen seisahdus pienen kapakan kohdalla, jossa
-miehet kävivät hankkimassa itselleen ryyppyjä, ja siinä pisti Mauricen
-päähän tarjota kumppaneilleen ja juoda heidän kanssaan lasi yhteiseksi
-onneksi.
-
--- Korpraali, saanko luvan...
-
-Hetken aprikoituaan otti Jeankin naukun. Siinä olivat Loubet ja
-Chouteau, joka oli ollut sen jälkeen kun korpraali näytti nyrkkiään
-hyvinkin nöyrä ja mateleva, siinä olivat Lapoulle ja Pache, kelpo
-poikia kun ei kenkään heitä yllyttänyt pahaan.
-
--- Terveydeksenne, korpraali! sanoi Chouteau imelästi.
-
--- Ja teidän samoin, miehet! vastasi Jean, ja koettakaa nyt katsoa että
-teillä on kotiin palatessa pää ja jalat tallella!
-
-Miehet nauroivat.
-
-Mutta nyt oli lähdettävä, kapteeni Beaudoin lähestyi närkästyneen
-näkösenä, vaan luutnantti Rochas oli katselevinaan muuanne -- hän
-tahtoi antaa anteeksi miesten janon. Ja sitten lähdettiin astumaan
-viertotietä, joka pitkänä valkosena juovana kulki laajan tasangon
-poikki ja jonka molemmin puolin kasvoi rivi puita. Lakeudella näkyi
-heinäsuovia ja haasioita ja pyöriviä tuulimyllyjä. Pohjosempana
-osottivat sähkölennätinpylväät toisia teitä, joilla liikkui tummia
-sotajoukkoryhmiä, muutamat marssivat suoraan peltojen yli ja yksi
-ratsuväkiprikaatti ravasi vasemmalla kirkkaassa päiväpaisteessa. Autio
-näköpiiri sai eloa ja vilkkautta näistä ihmisvirroista, jotka vyöryivät
-joka tietä pitkin kuin lukematon joukko muurahaisia jättiläiskeon
-ympärillä.
-
-Yhdeksän vaiheilla kääntyi 106:s Châlonin tieltä vasemmalle Suippeen
-vievälle, joka myös oli leveä ja aivan mutkaton. Väestö marssi kahdessa
-rivissä molempaa reunaa ja upseerit keskellä tietä. Maurice teki sen
-huomion, että he olivat järjestään alakuloisen näköisiä, jotavastoin
-miehistö oli hyvällä tuulella ja meluavan iloisena siitä, että
-vihdoinkin olivat päässeet liikkeelle.
-
-He olivat lähellä jonon etupäätä ja hän saattoi nähdä översti Vineuilin
-korkean jäykän vartalon keinuvan hevosen liikkeiden mukaan ja hän
-näytti huomattavan surulliselta.
-
-Jälempänä tuli soittokunta ja kenttäravintola. Ja divisioonan perässä
-ambulanssi ja ääretön kuormasto: rehu- ja muonavaunuja, tavarakärryjä,
-yli puolen peninkulman pitkä jono, jonka saattoi nähdä koko
-pituudessaan kun tie joskus teki mutkan. Kuormaston jälkeen tulivat
-vihdoin elukat, lauma suuria härkiä paksun tomupilven sisässä,
-soppaliha, jota ajettiin eteenpäin piiskalla, ikäänkuin olisi joku
-sotaisa paimentolaiskansa ollut liikkeellä.
-
-Lapoulle kohenteli vähä väliä taakkaansa, hän kun oli väkevin, niin
-täytyi kantaa keittoastioita y.m. Ja nyt oli hänet vielä päälliseksi
-pantu kantamaan lapiotakin selityksellä että sen kantaminen on
-kunniatoimi. Ja hän ei valittanut, nauroi vaan muiden muassa Loubetin
-laukulle. Loubetilla oli mainio laukku, se sisälsi paitsi määrätyitä
-ruokavaroja liinavaatteita, jalkineita, ompelutarpeita, harjoja,
-suklaata, veitsen, lusikan ja pienen maljan, ja sitäpaitsi siellä vielä
-oli patroonat, peite, teltta ja telttakapulat ja ne eivät painaneet
-juuri mitään, ei mitään, niin hyvästi hän taisi -- oman puheensa mukaan
--- järjestää tavarat laukkuun.
-
--- Perhanan rumia seutuja! huokasi Chouteau silloin tällöin katsellen
-ympärilleen ja heittäen halveksuvia silmäyksiä synkän autioille
-tasangoille, joilla on nimenä "syöpäläis Champagne".
-
-Joka puolelle levisi laajoja aloja liituperäistä maata. Ei näkynyt
-ainoatakaan taloa, ei ainoatakaan ihmistä, harmaata yksitoikkoisuutta
-keskeyttivät ainoastaan suuret korppiparvet. Kaukana, vasemmalla, näkyi
-tumma kuusimetsä kuin kruunu aaltomaisten harjujen yläpuolella, jotka
-peittivät taivaanrannan; oikealla osotti puujono vesien juoksua. Ja
-kaukana, kukkuloiden takaa, kohosi paksu savupatsas, joka näytti
-ilkeältä ja pahaenteiseltä kuin murhapolton haiku.
-
--- Mitähän savua tuo mahtaa olla? kyseltiin joka puolelta.
-
-Ja selitys kulki miehestä mieheen kolonnan toisesta päästä toiseen. Se
-oli Châlonin leirin savua, se oli jo palanut kaksi päivää, keisarin
-käskystä, sanottiin, -- etteivät sinne kootut rikkaudet joutuisi
-preussiläisten käsiin. Jälkijoukon ratsumiehet olivat saaneet
-tehtäväkseen sytyttää tuleen suuri parakki keltanen makasiini nimeltä,
-joka oli täynnä telttoja, tankoja, mattoja, ja uusi makasiini, sekin
-suunnattoman suuri rakennus, jossa oli löytynyt ruoka-astioita,
-jalkineita, peitteitä suuret kasat, ainakin 100,000 miehelle.
-Rehupielekset leimusivat kuin äärettömän suuret soihdut. Ja
-katsellessaan tulipatsaita, jotka kohosivat kaukaisten kukkuloiden
-takaa, ja mustia savupilviä, jotka levisivät kuin suruharso taivaalle,
-kävivät sotamiehet sanattomiksi ja marssivat äänetönnä laajalla
-surullisella tasangolla. Auringon alla ei kuulunut muuta kuin heidän
-säännöllinen astuntansa, kaikki päät kääntyivät ehdottomasti alati
-kasvaviin savupilviin päin, jotka seurasivat sotajoukkoa kuin aaveet
-vielä puolen peninkulman matkan.
-
-Iloisuus palasi vasta ensimmäisessä levähdyspaikassa, jossa miehistö
-sai istahtaa repuilleen ja syödä pari korppua. Isoja neliskulmaisia
-korppuja käytettiin lihaliemen kanssa, mutta pienemmät, pyöreät, olivat
-miehistä oikein herkkua ja niillä oli ainoastaan se vika, että
-rupesivat kovin janottamaan. Pache lauloi pyynnöstä virren, johon
-toiset sitten kuorossa yhtyivät. Jean hymyili suopeasti ja Mauricekin
-tuli vähän keveämmälle mielelle kun näki toiset niin huolettomina ja
-ajatteli että koko päivän oli väestössä vallinnut erinomainen
-järjestys. Ja yhtä onnellisesti suoritettiin loppupuoli marssia,
-ainoastaan viimeinen peninkulma tuntui pitkänlaiselta. He olivat
-jättäneet oikealle pienen kyläkunnan, Prosnen, ja kääntyneet pois
-valtatieltä. Oli kuljettava viljelemätöntä hietakangasta, jonne oli
-sinne tänne istutettu havupuita, ja koko divisioona kahlasi nilkkaa
-myöten hiekassa näreikkömetsää ja sitä seurasi äärettömän pitkä
-kuormasto. Erämaa laajeni ja synkistyi, ei näkynyt muuta kuin laiha
-lammaslauma, jota vartioi musta paimenkoira.
-
-Vihdoinkin pysähtyi 106:s Dontrienin luona. Se on pieni kylä
-Suippevirran varrella, jota sillä kohti reunustavat kauniit metsiköt.
-Vanha kirkko on keskellä hautausmaata, jossa kasvaa tavattoman suuri
-siimekäs kastanjapuu. Ja virran vasemmanpuoliselle viettävälle rannalle
-pystytti rykmentti telttansa. Upseerit sanoivat että kaikki neljä
-osastoa tulevat sinä iltana sytyttelemään tuliaan pitkin joen vartta,
-Auberivestä Heutrégivilleen, puolen kolmatta peninkulman matkalle,
-jossa on kolme kylää: Dontrien, Bethiniville ja Pont-Faverger.
-
-Gaude antoi heti muonanjakomerkin ja Jean lähti juoksemaan. Hän oli
-aina valpas ja koetti pitää huolta miehistään. Lapoulle sai lähteä
-mukaan ja puolen tunnin kuluttua he palasivat kantaen suurta
-häränlihapalaa ja polttopuita. Rykmentin teurastaja oli jo ennättänyt
-lopettaa ja nylkeä ja palotella kolme härkää. Nyt lähetettiin Lapoulle
-leipää hakemaan. Sitä oli leivottu päivällisistä saakka kaikissa
-Dontrienin paistinuuneissa.
-
-Ensimmäisenä marssipäivänä oli yllin kyllin joka laatua, paitsi viinaa
-ja tupakkaa, jota ei sitäpaitsi koskaan pitänytkään jakaa sotamiehille.
-
-Kun Jean palasi pystyttivät Chouteau ja Pache juuri telttaa. Hän
-katseli heitä vähän aikaa, hänhän oli kokenut kuin vanha sotilas
-ainakin, ja hänen mielestään ei heidän työnsä ollut viiden pennin
-veroista.
-
--- Tänä yönä tuo ehkä kestää kun on niin kaunis ilma, vaan jos
-vähänkään rupeaisi tuulemaan, niin me luistaisimme ykskaks virtaan.
-Ehkä minä neuvon, miten tuo on tehtävä.
-
-Hän aikoi lähettää Mauricen noutamaan vettä heidän suurella kannullaan,
-vaan tämä istui maassa ja tarkasteli paljasta jalkaansa.
-
--- No, mikä siihen on tullut?
-
--- Kenkä on hangannut nahan toisesta kantapäästä, Minä ostin nämä
-Reimsistä, kun entiset olivat rikki ja nämä kävivät niin hyvästi
-jalkaan, vaan minun olisikin pitänyt ostaa toisellaiset.
-
-Jean heittäytyi polvilleen ja otti käsiinsä Mauricen jalan,
-varovaisesti ja hellästi niinkuin olisi kosketellut lapsen jalkaa ja
-sanoi päätään puistellen:
-
--- Tiedättekös, tämä näyttää ilkeältä... Kun sotamiehen jalat tulevat
-kipeäksi, ei hänestä ole enää mihinkään. Meidän kapteeni siellä
-Italiassa sanoi aina että pitää seista tanakasti jaloillaan jos aikoo
-voittoja voittaa.
-
-Ja hän määräsi Pachen vettä tuomaan. Sillä välin oli Loubet laittanut
-valkean kuopuraan, jonka oli kaivanut maahan, ja asettanut suuren
-keittopadan tulelle. Kaikki miehet keräytyivät kuten tavallisesti
-ympärille katsomaan, miten liha pyöri kiehuvassa vedessä. He
-heittäytyivät pitkälleen nurmikkoon ja seurasivat huvitettuina Loubetin
-liikkeitä, joka heilui suuri kapusta kädessä. He olivat kuin lapsia eli
-villejä; heillä oli tärkeimpänä ajatuksena syöminen ja makaaminen,
-vaikka olivat matkalla tuntemattomuutta kohti, tietämättä, elivätkö
-enää huomenna.
-
-Maurice kaivoi laukustaan Reimsissä ostetun sanomalehden ja Chouteau
-kysyi heti:
-
--- Onko siinä mitään uutta preussiläisistä? Lukekaa se meille!
-
-He olivat hyviä ystäviä ja varsin tyynimielisiä Jeanin kasvavan vallan
-alla. Maurice suostui kohteliaasti ja Pache, heidän ompelijattarensa,
-korjasi sillä aikaa hänen takkiaan ja Loubet puhdisti hänen kivääriään.
-Ensin hän luki Bazainen suuresta voitosta, preussiläinen armeijaosasto
-oli tykkönään hajoitettu Jaumontin kivilouhoksen luona, ja tämä
-keksitty juttu oli höystetty jännittävillä yksityisseikoilla: miehiä ja
-hevosia musertui kallioiden väliin, kauhea teurastus, ruumiit niin
-silvottuina, ettei tahtonut saattaa haudata. Sitten seurasi kyynärän
-pituisia kuvauksia vihollisen sotajoukon kehnoudesta ja surkeasta
-tilasta: sotamiehet nälkiintyneitä ja puolialastomia, niitä kuoli kuin
-kärpäsiä pitkin tien varsia inhottaviin tauteihin. Toisessa
-kirjoituksessa kerrottiin, että Preussin kuninkaalla oli vatsatauti ja
-että Bismarck oli taittanut jalkansa hypätessään erään ravintolan
-ikkunasta ulos, ettei joutuisi zouavien käsiin. Mainiota! Lapoulle
-nauroi suu korvia myöten, mutta Loubet ja ne toiset arvelivat
-hetkeäkään epäilemättä kertomuksen todenperäisyyttä, että he ehkä pian
-saavat nitistellä preussiläisiä hengiltä kuin varpusia viljapellolta
-sateen jälkeen. Ja Bismarckin kuperkeikka! Sen hassumpaa ei ole
-maailmassa kuultu! Niin, zouavit ja turkokset ovat yksiä peevelin
-poikia, -- sitä he ovat aina sanoneet! Heistä kulki jos jonkinlaisia
-juttuja, saksalaiset pelkäsivät ja vapisivat vaikka he olivat
-sanovinaan, että sivistyneelle kansalle on häpeäksi pitää sellaisia
-villipetoja itseään puolustamassa. Vaikka heitä oli kaatunut paljon
-Fröschwillerissä, niin olivatpa sittenkin vielä voittamattomat!
-
-Kello löi kuusi Dontrienin pienessä kirkontornissa ja samassa huusi
-Loubet:
-
--- No, aterialle kaikki miehet!
-
-Juhlallisesti istui Jeanin osasto piiriin ruokien ympärille.
-Viimeisellä hetkellä oli Loubet käynyt hankkimassa likeisestä talosta
-maustinkasvia, porkkanoita ja ruoholyökkiä, ja kylläpä tuoksusi nyt
-keitto ja lipui alas sulavasti. Lusikat heiluivat kuppiloissa ja
-Jeanin, joka jakoi kullekin osansa, oli jaettava liha tarkasti, ettei
-toinen saanut enemmän kuin toinenkaan, sillä muuten olisi tänään
-varmaan syntynyt melua. He söivät keiton viimeseen tippaan ja olivat
-täysiä kuin pavut.
-
--- No, nyt se on tehty, sanoi Chouteau lopetettuaan ja kellahti
-selälleen, tämä on suloisempaa kuin potku -- en sano mille kohti!
-
-Ja Maurice oli tyytyväinen niinkuin kaikki muutkin eikä enää
-muistanutkaan kipua jalassaan. Häntä ei vaivannut enää toverien
-raakuus, jokapäiväisen yhdyselämän samallaiset tarpeet olivat
-synnyttäneet yhtäläisyyttä ja veljellisyyttä heidän välilleen. Yönsä
-hän lepäsi rauhallisesti toisten kanssa teltassa, missä he kyyröttivät
-vieretysten, tyytyväisinä lämpimästä kylmän yön aikana. Sitäpaitse oli
-Loubet haetuttanut Lapoullella pari sylillistä heiniä, luvattomasta
-paikasta tosin, läheisestä ladosta, mutta hyvä niissä kuitenkin oli
-maata, pehmeä kuin höyhenissä.
-
-Hymyilevä Suippe lipui hiljaa pajupehkojen välitse ja pitkin sen rantaa
-loisti kirkkaana elokuunyönä leiritulia kuin jono kiiluvia tähtiä.
-
-Auringon noustessa keitettiin seuraavana aamuna, kahvipavut jauhettiin
-pyssynperällä keittokupissa, kaadettiin kiehuvaa vettä päälle ja
-selvitettiin kylmällä. Päivän tähti nousi kuninkaallisen loistavana
-purppuraisesta pilvimerestä, mutta ei edes Mauricekaan huomannut enää
-luonnon ihanuuksia! ainoastaan Jean, järkevä talonpoika, katseli
-levottomana punaista taivaanrantaa, joka ennusti sadetta. Ja lähtiessä
-hän torui aika lailla Loubetia ja Pachea, jotka olivat kumpikin saaneet
-kolme pitkää vasta leivottua leipää ja sitoneet ne reppujensa päälle.
-Vaan teltat olivat jo käärityt kokoon ja remmit kiinnitetyt ja he eivät
-ruvenneet enää purkamaan.
-
-Juuri kun kello heläytteli kuutta kirkontornista lähtivät joukot taas
-uudistetuilla voimilla alottamaan päivän marssia, 106:s poikkesi
-melkein heti eräälle syrjäpolulle päästäkseen Reimsistä Vouzieriin
-vievälle valtamaantielle, astui tunnin ajan suoraan sänkipeltojen yli.
-Pohjosessa päin näkyi puiden välistä Bethiniville, jossa keisarin
-sanottiin viettäneen yönsä. Ja kun he pääsivät Vouzierin tielle oli
-samallaista alavaa maata edessä kuin eilenkin, Champagnen autiot seudut
-levisivät niin kauvas kuin silmä kantoi joka taholle. Vasemmalla juoksi
-Arne, surkea pieni puro ja oikealla näkyi muutama matala harjanne
-venyttävän yksitoikkoisia rajaviivojaan loppumattomiin. Tie kulki
-useiden maakylien ohi, joissa ovet ja ikkunat olivat sisästäpäin
-pönkitetyt, ja kymmenen aikaan levättiin Saint-Etiennessä ja siellä
-löysivät sotamiehet suureksi ilokseen vielä tupakkaakin.
-
-Seitsemäs osasto oli jaettu useaan kolonnaan; 106:s rykmentti marssi
-yksin, sen jälessä oli ainoastaan yksi jääkäripataljoona ja
-reservitykistö, ja Maurice kääntyi useita kertoja katsomaan suurta
-kuormastoa, joka eilen oli heitä seurannut, mutta nyt oli härkälauma
-poissa. Kanuunat siellä vain vierivät tasaisella tiellä kuin tummat
-pitkäsääriset heinäsirkat.
-
-Mutta Saint-Etiennen toisella puolella muuttui tie kurjan kurjaksi.
-Nousten ja laskien aaltomaisesti matalien mäkien yli kiemurteli se
-hedelmätöntä tasankoa, jossa siellä ja täällä ijankaikkisten
-havupuu-istutusten synkän tumma väri erosi valkosen harmaasta maasta.
-Hän ei ollut koskaan nähnyt niin kurjaa tietä, huonosti kivitetty,
-eilinen rankkasade oli sen pehmittänyt tykältään, ja jalat vajosivat
-saviliejuun, joka tarttui kenkiin kuin pihka. Ja jälleen alkoi sataa,
-suuria herneenkokoisia pisaroita. Tykistö ei tahtonut päästä minnekään,
-pyörät upposivat melkein akselia myöten syviin jälkiin.
-
-Chouteau oli aivan hengästynyt. Hän kantoi komennon riisivarastoa ja
-kun luuli, ettei kukaan huomannut, viskasi hän pussin tien viereen.
-Mutta Loubet olikin nähnyt.
-
--- Häpeä nyt! Mitä sinä luulet meidän syövän kun viskaat ruuan tielle,
-kuuletko?
-
--- Roskaa! vastasi Chouteau, onhan niillä joka laatua. Antakoot meille
-jotain muuta, elköötkä panko tuollaisia kuormia kantamaan.
-
-Ja nämä sanat tekivät sellaisen vaikutuksen Loubetiin, joka kantoi
-läskiä, että hän pudotti sen tielle.
-
-Mauricen kantapäätä oli jälleen ruvennut polttamaan. Hän tuskin kärsi
-astua kipeälle jalalleen ja liikkasi niin pahasti, että Jeanin kävi
-sääliksi.
-
--- No, yhäkö sitä vielä pakottaa, sitä kantapäätä?
-
-Ja kun kohta jälkeen levättiin muutama minuutti antoi hän hyvän neuvon:
-
--- Riisukaa kengät ja sukat pois ja kulkekaa avojaloin, niin kostea
-savi lieventää kipua.
-
-Maurice seurasi neuvoa ja siten hänen oli todellakin paljon helpompi
-astua, ja hän tunsi syvää kiitollisuutta korpraalia kohtaan. Onneksi
-heille oli sattunut sellainen mies, joka ymmärsi asiansa, tiesi aina
-mitä oli tehtävä ja oli aina neuvokas. Hän ei tosin ollut muuta kuin
-pelkkä talonpoika, vaan kuitenkin kerrassa kelpo mies.
-
-Oli jo myöhä kun he saapuivat Contreuveen, johon oli päätetty pysähtyä
-yöksi. Seudut olivat muuttuneet toisellaisiksi, nyt oltiin Ardenneissa.
-Suurilta, alastomilta harjuilta, joille seitsemäs osasto sijoittui
-leiriin, oli laaja näköala Aisnelaaksoon päin.
-
-Kuuden aikaan ei Gaude vielä ollut kutsunut ruokavarojen jakoon ja Jean
-lähti katsomaan soveliasta paikkaa teltalle, hän arveli tuulen
-kiihtyvän yöllä. Miehiä neuvottiin valitsemaan hiukan viettävä paikka,
-pystyttämään paalut kallelleen ja kaivamaan teltan ympäri pieni vako,
-jota myöten sadevesi pääsisi juoksemaan. Mauricen ei tarvinnut ottaa
-osaa näihin ylimääräisiin töihin, koska hänen jalkansa oli niin kipeä,
-ja hän katseli kummastuksella, miten kätevä ja nerokas heidän
-kömpelön näköinen talonpoikais-korpraalinsa oli. _Hän_ oli
-menehtymäisillään väsymyksestä, mutta muuten hyvällä mielellä ja sydän
-toivoa täynnä, Reimsistä saakka he olivat tulleet hyvää kyytiä,
-yhdeksän peninkulmaa kahdessa marssissa. Jos he jatkoivat sillä tapaa,
-ei ollut epäilemistäkään etteivät he pian saisi lyödyksi toista
-saksalaista armeijaa ja yhtyisivät Bazaineen ennenkun kolmas, joka oli
-Vitry-le-Français'n luona ja jota kruununprinssi johti, ennätti tunkea
-Verduniin.
-
--- Mutta, -- mitä tämä tietää? Ei suinkaan meillä ole aikomus kuolla
-nälkään? kysyi Chouteau, joka yhtäkkiä havaitsi kellon jo käyvän
-seitsemättä eikä kukaan puhunut ruuasta sanaakaan.
-
-Jean oli jo laitattanut Loubetilla tulet ja asettanut vesikattilan
-kiehumaan ja kun ei heillä ollut puita oli hänestä parasta heittäytyä
-tietämättömäksi kun miehet kiskoivat lautoja lähellä olevasta
-puutarhanaidasta. Vaan kun hän alkoi puhua sianlihakeitosta täytyi
-heidän tunnustaa, että niin hyvin läski kuin ryynitkin olivat jääneet
-maantieliejuun Saint-Etiennen tiellä. Chouteau valhetteli kuin mies ja
-vannoi, että kääry oli irtautunut hänen laukkunsa päältä ja pudonnut
-tielle niin ettei hänellä ollut aavistustakaan koko asiasta ennenkuin
-täällä perillä vasta huomasi, että se oli poissa.
-
--- Te siat, tiuskasi Jean vimmastuneena, menette ja heitätte jumalan
-viljan tielle ettekä ajattele, että niin monta henkeä olisi niistä
-saanut täyteen tyhjän vatsansa!
-
-Yhtä hullusti oli leiville käynyt. Ne olivat olleet reppujen päällä,
-kastuneet sateessa ja menneet sellaiseksi mäskiksi, että oli mahdoton
-suuhun pistää.
-
--- No, nyt ovat asiat hyvästi, jatkoi Jean, meillä oli kaikki, mitä
-tarvittiin ja nyt ei meillä ole kuivaa leipäpalaakaan pureksia...
-Sanokaa, ettekö te ole aika porsaita!
-
-Nyt puhallettiin kersanttia käskyä ottamaan ja vähän ajan perästä tuli
-surumielinen, hienopiirteinen Sapin ja ilmoitti, että oli mahdotonta
-nyt jakaa ruokavaroja, jonka tähden väkien täytyi tyytyä niihin ruokiin
-kuin itsekukin kantoivat. Kuormasto oli jäänyt huonon tien tähden
-jälelle. Ja härkälauma oli mennyt ihan väärälle suunnalle, kuljettajat
-olivat saaneet vastakkaisia käskyjä. Myöhemmin kerrottiin viidennen ja
-kahdennentoista osaston kulkeneen samana päivänä Retheliin päin, jossa
-pääkortteeri tulisi olemaan, ja sentähden olivat kaikki ruokavarat ja
-ihmiset virranneet sinne, kaikki halusivat nähdä keisarin, -- ja
-sentähden oli joka paikassa, mihin seitsemäs osasto tuli typötyhjää: ei
-teuraseläintä, ei leipää, ei ihmisiä. Ja muun hyvän päälliseksi oli
-muonamestarin tavarat viety erehdyksestä Chêne-Papuleux'hön. Koko sodan
-ajan olivat nuo alituiset erhetykset ja väärinkäsitykset tuottaneet
-monta harmia muonaston hoitajille, joita miehistön kiukku ja syytökset
-aina kohtasivat ja jotka useimmiten eivät olleet muuta virhettä tehneet
-kuin sen, että tottelivat käskyä ja kiiruhtivat määräajalla määrättyyn
-paikkaan, jonne ei sotajoukkoa kuulunutkaan.
-
--- Syyttäkää itseänne, sen laiskurit! huusi Jean vihoissaan. --
-Te ette totta totisesti ansaitse, että minä lähden etsimään kulkkuunne
-jotain syömistä! Vaan minä teenkin sen vain siksi, että pidän
-velvollisuutenani katsoa, ettette kuole nälkään!
-
-Ja hän lähti etsimäretkelle, niinkuin jokaisen kelpo korpraalin tulee
-tehdä, ja otti Pachen mukaansa, sillä hän piti paljon tuosta
-hiljaisesta hyväluontoisesta miehestä.
-
-Mutta sillä välin huomasi Loubet parin sadan askeleen päässä yksinäisen
-talon ja hänen ovelaan päähänsä pisti, että eiköhän siellä löydy jotain
-ottamista. Hän viittasi Chouteaun ja Lapoullen mukaansa ja pyysi
-Mauricen välistä vilkasemaan, ettei valkea sammu padan alta.
-
-Maurice istui peitollaan kipeä jalka paljaana. Hän istui katsellen
-leiriä, jossa oli syntynyt liikettä ja melua kuultua, ettei tänään
-jaetakaan mitään muonavaroja. Ja hän tuli ajatelleeksi, että onni ja
-onnettomuus oli täällä heidänkin keskuudessaan jaettu hyvin eri
-tavalla, -- toisilla oli yltä kyllin joka laatua ja toisilla ei ollut
-kuivaa leipääkään, aina sen mukaan, mimmoinen korpraali heillä oli. Hän
-näki sotamiehiä, joilla ei vielä ollut teltta pystyssä eikä
-valkeatakaan, toiset makasivat pitkällään heinikossa ja olivat surkean
-näköisiä, jota vastoin toiset istuivat aterioimassa -- mitähän sitten
-lienevät syöneet, vaan hyvältä se näytti maistuvan. Sitten hän katseli
-mielihyvällä reservitykistön oivaa järjestystä. Se oli asetettu vähän
-ylemmä mäen rinteelle ja laskevan auringon viimeiset säteet hyväilivät
-kanuunaputkia, joita miehet jo parhaallaan puhdistivat tomusta ja
-liasta.
-
-Samaan pieneen taloon, jonka Loubet oli kylän laidalla huomannut, oli
-heidän kenraalinsa Bourgain-Desfeuilles majoittunut jokseenkin
-mukavasti. Hän oli saanut pehmosen vuoteen ja istui juuri ruualla,
-munakakku ja paistettu kana edessä, ja oli mainiolla tuulella. Översti
-Vineuil oli sattunut tulemaan hänen luokseen virka-asioissa ja kenraali
-pyysi häntä pöytätoverikseen. Heitä palveli pitkä ja jäntevä,
-vaaleaverinen mies, joka oli otettu kolme päivää takaperin rengiksi
-taloon. Sanoi olevansa elsassilainen ja paenneensa kotoaan Fröschwillerin
-tappelun jälkeen. Kenraali jutteli yhtä mittaa välittämättä miehestä,
-joka tuli ja meni, lausui ajatuksensa sotajoukon marssista, tiedusteli
-teitä ja kyliä ja välimatkoja, eikä ensinkään ottanut huomioon, että
-poika ei ollut niiltä tienoin kotosin. Kenraalin tietämättömyys kiusasi
-överstiä. Hän oli suorittanut lomapalveluksensa Mezièressä, antoi
-tyydyttäviä vastauksia, joihin kenraali Bourgain-Desfeuilles huudahti:
-
--- Se on sikamaista kaikki tyyni! Miten me voimme käydä sotaa alalla,
-jota emme tunne vähääkään!
-
-Översti teki toivottoman liikkeen. Hän tiesi, että sodan alussa oli
-jaettu kaikille ranskalaisille upseereille tarkkoja karttoja
-Saksanmaasta, mutta vallan harvalla taisi olla karttaa omasta maasta.
-Hän oli joutua epätoivoon siitä, mitä oli viimeisenä kuukautena nähnyt.
-Hänellä ei ollut muuta tarjottavaa kuin urhoutensa, hän oli päällikkönä
-heikonpuoleinen eikä suinkaan mikään nero, jota miehet enemmän
-rakastivat kuin pelkäsivät.
-
--- Ei nyt totta totisesti enää saa ruokarauhaa! huusi kenraali
-kiivaasti. Mitä ihmettä siellä ulkona melutaan? Mene sinä,
-elsassilainen, katsomaan, mitä se nyt on.
-
-Mutta silloin tuli talon omistaja sisään kovasti suuttuneena, hosui
-käsillään ja hihkui, että ne ovat ryöstäneet hänet puhtaaksi, jääkärit
-ja zouaavit ovat vieneet kaikki, ryöväsivät ja varastivat kuin korpit.
-Hän oli ollut ensin niin tuhma, että möi heille munia, perunoita ja
-kaniinia, hän kun oli ainoa koko kylässä, jolla oli jotain. Eikä hän
-liioin nylkenyt, pisti rahat taskuun ja antoi annettavansa, mutta niitä
-tuli yhä uusia, veivät väkisin, tunkivat hänen päälleen, riistivät
-itselleen mitä saivat, juoksivat tiehensä -- ja jättivät maksamatta.
-Kun talonpojat sodan aikana kätkivät omaisuutensa ja tavaransa eivätkä
-usein antaneet sotamiehille juomavettäkään, tekivät he sen pelosta,
-ettei heiltä vietäisi kaikkia ja ajettaisi pellolle omista huoneistaan.
-
--- No no, jättäkää meidät nyt rauhaan, vastasi kenraali lyhyesti. Jos
-me olisimme niin ankaroita, täytyisi niitä veitikoita ampua tusina
-päivässä. Ja sehän on mahdotonta!
-
-Hän lukitsi oven, ettei tarvitsisi puuttua asiaan, överstin
-selittäessä, että miehille ei voitu jakaa ruokavaroja ja he siis olivat
-nälistyneitä.
-
-Mutta Loubet oli löytänyt talon perunapellon ja ryhtynyt Lapoullen
-kanssa aika vauhdilla kaivamaan molemmin käsin perunoita ja tukkineet
-taskunsa täyteen. Chouteau seisoi varpaillaan kurkottaen korkean
-lauta-aidan yli, siellä käyskenteli pienessä tarhassa hanhiparvi, puoli
-tusinaa komeita lihavia hanhia. Hän viittasi toisille ja vähän
-neuvoteltua houkuteltiin Lapoulle kiipeämään aidan yli. Taistelu oli
-ankara. Hanhi oli vähällä viedä häneltä nenän ja repi ja raapi
-vahvoilla jaloillaan hänen vatsaansa ja reisiä. Hänen täytyi musertaa
-sen pää nyrkillään ja lähti sitten juoksemaan koko hanhiparvi jälessä,
-ja ne rääkyivät ja tökkivät hänen housunlahkeitaan. --
-
-Kun nämä kolme palasivat leiriin lintu ja perunat säkissä, tapasivat he
-Jeanin ja Pachen, joilla myöskin oli ollut hyvä onni, olivat saaneet
-ostaa eräältä vanhalta vaimolta neljä vastaleivottua leipää ja juuston.
-
--- Vesi jo kiehuu ja nyt keitetään kahvia! sanoi korpraali. Tässä on
-juustoa ja leipää, oikeinpa meillä on juhla tänään!
-
-Silloin hän huomasi hanhen jaloissaan eikä voinut olla nauramatta. Hän
-koetteli sitä tuntijan tarkkuudella ja puhkesi ihmettelyyn:
-
--- No, mutta tämäpä vasta... Enpä ole nähnyt pitkään aikaan noin
-kaunista hanhea, kyllä se ainakin kaksikymmentä naulaa painaa.
-
--- Tämä lintu tuli meitä vastaan tuolla talon luona, ja sillä näytti
-olevan hyvä halu lähteä meidän matkaan! selitti Loubet virnastellen.
-
-Jean ei välittänyt sen enempää. Totta kaiketi miesten täytyi saada
-ruokaa. Ja, Herrajumala, kuka olisi hennonut kiiltää poikaparoilta tuon
-herkkupalan, eivät olleetkaan pitkään aikaan taitaneet saada
-hanhipaistia.
-
-Loubet hankki enemmän puita ja laittoi hyvän valkean, Pache ja Lapoulle
-kynivät linnun kiireimmän kautta. Chouteau juoksi lainaamassa
-tykkimiehiltä pätkän purjelankaa, ripusti hanhen kahden pajunetin
-väliin, jotka asetettiin valkean eteen ja Maurice sai tehtäväkseen
-käännellä paistia, että siitä tulisi oikein kypsää. Ja alle pantiin
-ruokakuppi, johon rasva pian alkoi tippua. Se oli jotain! Paistinhaju
-houkutteli koko rykmentin liikkeelle ja he seisoivat ihaillen piirissä
-hanhen ympärillä. Sinä päivänä ei käynyt valittaminen! Hanhipaistia ja
-perunoita, juustoa ja leipää ja kahvia. Jean oli emäntänä ja miehet
-söivät minkä jaksoivat. Ja tykkimiehillekin vietiin pala nuoran
-vuorosta.
-
-Mutta upseerit saivat sinä iltana kilistää suolivyötään,
-kenttäravintola oli ajanut samaa tietä kuin kuormasto. Kun tapahtui
-ettei muonavaroja voitu jakaa, keksi väestö aina jonkun keinon,
-auttoivat toisiaan ja jakoivat mitä heillä oli, vaan upseerien täytyi,
-silloin kun kenttäravintola ei ollut kunnossa, nähdä nälkää.
-
-Sentähden hymyili Chouteau itsekseen, kun kuuli kapteeni Beaudoinin
-meluavan huonosta järjestyksestä ja järsi levollisesti hanhenluuta
-suupielet rasvassa. Hän iski silmää toisille kapteenin ohi astuessa ja
-sanoi pilkallisesti:
-
--- Vilkaiskaapa tuota jäykkäsäärtä! Kyllä mahtaa paistinhaju kutkuttaa
-nenää! Mitähän tuo antaisi hanhen hännästä?
-
-Kovin olikin kapteeni nälkäisen näkönen ja se nauratti miehiä, sillä he
-eivät pitäneet kapteeni Beaudoinista. Liian nuori ja liian äkänen ja
-kopea! Näytti siltä kuin hän olisi aikonut nuhdella miehiä tuosta
-sopimattomasta iloisuudesta, vaan hän malttoi mielensä, pelkäsi
-sotamiesten huomaavan, miten nälkä hänellä oli, ja astui ohitse
-ylpeästi, selkä suorana.
-
-Luutnantti Rochas, joka ei ollut saanut enemmän ruokaa kuin
-kapteenikaan, sattui myös tulemaan lähelle onnellisia paistinsyöjiä.
-Hän rakasti väkeään, ensiksikin siksi, että hän niin hyvin käsitti
-heidän vastenmielisyytensä kapteeni Beaudoinia, tuota itserakasta
-lurjusta, upseerikoulusta lähtenyttä keikaria kohtaan, ja toiseksi
-sentähden, että oli itsekin kulkenut reppu selässä.
-
-Jean iski silmää kumppaneilleen ja meni luutnantin jälessä teltan taa.
-
--- Suvaitsetteko, herra luutnantti! Jos te ette pane pahaksi niin me
-kernaasti...
-
-Ja hän tarjosi luutnantille astian, jossa oli hyvä pala hanhipaistia,
-kuusi perunata ja leipää.
-
-Kyllä maistui uni tänäkin yönä. Jeanin miehet nukkuivat heti kylelle
-käännyttyään. Ja heidän täytyi kehua korpraaliaan, joka oli neuvonut
-heitä teltan pystyttämisessä, sillä kahden aikaan yöllä nousi rajuilma,
-tuuli ja satoi ankarasti. Monta telttaa kaatui ja miehet juoksentelivat
-läpimärkinä etsimässä jotain suojapaikkaa, vaan heidän telttansa pysyi
-pystyssä ja vesi juoksi pois pientä ojaa myöten, jonka Jean oli
-kaivatuttanut sen ympärille.
-
-Päivän valjetessa heräsi Maurice ja koska heidän oli määrä lähteä vasta
-kahdeksan aikana, päätti hän nousta mäelle, missä reservitykistö oli,
-tervehtimään Honoré serkkuaan. Jalkakaan ei ollut enää niin kipeä, hän
-saattoi jo varata siihen. Täällä oli hänellä taas ihmettelemisen
-aihetta. Tykistö seisoi loistavassa järjestyksessä, kuusi patteriaa
-suorassa linjassa, sitten ruuti- ja rehukärryt, ahjot, ja vähän
-kauvempana hirnuivat hevoset nousevaan aurinkoon päin. Hän löysi
-helposti Honorén teltan, sillä teltat olivat asetetut riveihin joka
-kanuunan viereen, joten heti näki miten monta patteriaa siinä oli.
-
-Kun Maurice tuli, olivat tykkimiehet parhaallaan kahvia juomassa ja
-kahden miehen, eturatsastaja Adolfin ja konstaapeli Ludvigin, välillä
-oli syntynyt riitaa. He olivat jo kolme vuotta palvelleet yhdessä ja
-tulleet jotenkin hyvin toimeen, ruoka-aikoina vain tahtoi sopu loppua.
-Ludvig oli hyväpäisempi ja sivistyneempi kuin Adolf ja otti kuitenkin
-totellakseen tätä, tapa kun oli semmonen, että se, joka ratsasti,
-komensi sitä, joka astui jalan. Ludvig teki kaikki liikatyöt, pystytti
-teltan, piti huolta ruuasta, mutta Adolf ei tehnyt muuta kuin hoiti
-molemmat hevosensa ja oli isäntänä talossa. Onnettomuudeksi oli
-laihalla mustaverisellä Ludvigilla kova ruokahalu ja suuttui
-silmittömäksi, kun hänen pitkä, vaaleatukkainen ja suuriviiksinen
-toverinsa aina ensimmäiseksi iski ruokiin kiinni. Kiivaasti väittelivät
-nytkin; Ludvig oli valmistanut kahvin ja Adolf kaatoi sisäänsä,
-niinkuin ei olisi aikonut jättää toverilleen tippaakaan. Toisten täytyi
-mennä väliin ja eroittaa riitatoverit.
-
-Honoré meni aina heti herättyään tykkinsä luo ja kuivasi sen
-huolellisesti kasteesta, niinkuin se olisi ollut jalorotuinen eläin,
-joka saattoi vilustua. Hän seisoi nytkin ja katseli ihastunein silmin
-sen aamuvalossa kiiltäviä kupeita kun näki Mauricen tulevan mäkeä ylös.
-
--- Kas, sinäkö! Minä tiesin, että sinun rykmenttisi on täällä lähellä
-ja aijoin tulla sinne, sain eilen kirjeen Rémillystä... Tule, niin
-mennään juomaan lasi valkoista viiniä!
-
-Saadakseen olla kahdenkesken serkkunsa kanssa, vei Honoré hänet samaan
-pieneen taloon, josta sotamiehet olivat eilen ruokia ryöstäneet.
-Isäntä, joka oli hyvin ahnas rahalle, oli avannut pienen viinikellarin
-ja seisoi laudalla oven edessä laskien tynnyristä valkoista viiniä,
-jota möi kahdellakymmenellä centimillä lasin, -- ja häntä auttoi uusi
-renkinsä, pitkä valkoverinen elsassilainen.
-
-Honoré oli juuri kilistämässä Mauricen kanssa kun sattui katsahtamaan
-renkiin. Hän tuijotti häneen hetken tyrmistyneenä, ja päästi sitten
-kauhean kirouksen.
-
--- Goliath!
-
-Hän syöksi miehen luo aikoen kuristaa hänet, mutta isäntä, joka luuli
-eilisten rosvojen häntä taas hätyyttävän, veti elsassilaisen muassaan
-ovesta sisään ja pönkitti sen lujasti. Sotamiehet hyppäsivät
-hämmästyneinä kysymään melun syytä ja Honoré paukutti kuin vimmattu
-ovelle ja huusi:
-
--- Avaa, avaa sen paksupää piru! Se on vakooja, minä sanon, että se
-mies on saksalainen vakooja.
-
-Nyt uskoi Mauricekin, että serkku oli edellisellä kerralla nähnyt
-oikein. Hän tunsi rengin samaksi mieheksi, joka oli Mülhausenin luona
-päästetty irti kun ei löytynyt sitovia todistuksia, ja tämä mies oli
-Goliath, isä Fouchardin entinen renki. Kun isäntä viimeinkin rohkeni
-avata oven, etsittiin talon joka sopukka, vaan turhaan. Mies oli
-luultavasti karannut eräästä ikkunasta, joka oli selko selällään, ja
-vaikka häntä etsittiin joka taholta, ei näkynyt jälkeäkään
-elsassilaisesta, jonka kuullen kenraali Bourgain-Desfeuilles niin
-suoraan oli tunnustanut tietämättömyytensä.
-
-Maurice vei puoleksi väkisin Honorén pois, sillä hän pelkäsi, että
-serkku epätoivoissaan kertoo miehistölle surullisen historiansa.
-
--- Pirun piru ... minä olisin kuristanut sen roiston! Sisuni on
-kiehunut eilisestä, kun sain sen kirjeen sieltä kotoa...
-
-He olivat kävelleet talon taakse pientarelle, ja istuivat kivelle.
-Honoré otti esille kirjeensä ja antoi Mauricelle.
-
-Honoré Fouchardin ja Silvine Morangen rakkaudentarina oli tavallista
-laatua. Silvine oli kaunis mustasilmäinen tyttö, joka oli aivan pienenä
-kadottanut äitinsä, hairahtuneen naisen, joka työskenteli Rancoutrin
-tehtaassa. Ja tohtori Dalichamp, joka oli hyväsydäminen mies ja aina
-valmis auttamaan niitä onnettomia, joiden pariin hän virkatoimissaan
-joutui, otti tytön huostaansa ja toimitti hänet palvelukseen ukko
-Fouchardin taloon. Tosin oli ukko kauhean äreä ja toisinaan ilkeäkin,
-mutta siellä pidettiin tyttöä silmällä ja hänellä oli kaikki mitä
-tarvitsi, jos vain tahtoi tehdä työtä. Ja olihan ainakin suojattu
-niiltä kiusauksilta, jotka ympäröivät tehdastyttöjä. Talon poika
-rakastui tietysti lempeäsilmäiseen tyttöön ja tyttö häneen. Ja kun he
-täyttivät, toinen kaksikymmentä ja toinen kuusitoista ja Honoré pääsi
-vapaaksi arvannostossa, tahtoi hän naida tytön. Mutta ukko ei
-suostunutkaan, hän vimmastui ja vannoi ja noitui, ettei se saa tapahtua
-niin kauvan kun hänen päänsä on pystyssä, -- sekä piti tytön vieläkin
-palveluksessaan siinä salaisessa toivossa, että poika viettelee hänet
-ja jättää naimispuuhat sikseen. Kaksi vuotta odottivat nuoret rakastaen
-toisiaan niinkuin ennenkin, mutta sitten ei poika enää jaksanut, hänen
-ja isän välillä tapahtui kiivas väittely, -- ja poika lähti pois
-kotoaan, tarjoutui vapaaehtoiseksi ja lähetettiin Afrikkaan. Ukko piti
-yhä Silvinen luonaan, hän oli kaikinpuolin tyytyväinen häneen, ei vain
-tahtonut miniäkseen mokomaa kerjäläistä.
-
-Ja silloin se kauhea tapahtui. Silvine oli luvannut odottaa Honoréta,
-oli vannonut uskollisesti odottavansa, ja antautui kuitenkin melkein
-heti Honorén lähdettyä Goliath Steinbergille, preussiläiselle, kuten
-häntä nimitettiin. Tämä hymyilevä, suuritekoinen, vaaleatukkainen
-ja punertavaihoinen mies oli palvellut ukko Fouchardia noin
-neljännesvuoden ja ollut Honorén toveri ja uskottu ystävä. Oliko se
-vanhan kavalan isännän juonia, oliko hän houkutellut preussiläisen
-viettelemään ystävänsä kihlatun, oliko Silvine suostunut heikkoudesta
-vai oliko hänet otettu puolittain väkivallalla kun hän oli surusta
-menehtymäisillään ja ikävöi armastansa? Hän ei käsittänyt itsekään,
-miten se oli tapahtunut, hän kulki kuin unessa, pahassa, ilkeässä
-unessa, ja tyytyi välttämättömyyteen, avioliittoon Goliathin kanssa.
-Tämä oli aina yhtä ystävällinen ja hymyilevä, vaan arveli, että on
-parasta lykätä vihkiäiset siksi kun lapsi on syntynyt. Ja vähää ennen
-lapsen syntymistä katosi mies eikä nähty enää Rémillyssä. Ihmiset
-tiesivät hänen ruvenneen rengiksi erääsen taloon Beaumontin puolessa.
-Siitä oli jo kolme vuotta ja nyt puhuttiin yleisesti, että pulska
-naurusuu Goliath oli yksi niistä preussiläisistä nuuskijoista, jotka
-olivat viime vuosina liikkuneet itäisissä maakunnissa.
-
-Kun Honoré sai tietää, mitä kotona oli tapahtunut, sairastui hän ja
-makasi kolme kuukautta sairaalassa. Siellä luultiin, että hän ei
-sietänyt Afrikan polttavaa aurinkoa ja ehdoteltiin että hän palaisi
-kotimaahan, vaan hän kieltäytyi jyrkästi, hän ei tahtonut kotiin, hän
-ei sietänyt ajatustakaan, että näkisi Silvinen toisen miehen lapsi
-käsivarrella.
-
-Honorén kädet vapisivat serkun kirjettä lukiessa, sehän oli Silvineltä,
-ensimmäinen, ainoa kirje Silvineltä itseltään. Mikä saattoi nyt,
-vuosien kuluttua, tuon nöyrän, hiljaisen naisen purkamaan sydäntänsä?
-Honoré ajatteli ja muisteli hänen suuria, mustia, lempeitä silmiään,
-joissa joskus ilmaantui omituinen lujamielisyys, vaikka tyttöparka oli
-elämän ikänsä orjuutta kokenut. Hän kirjoitti yksinkertaisesti, että
-tiesi Honorén olevan sodassa ja hän ei voinut antaa hänen kuolla siinä
-luulossa, että hänet oli unhotettu. Ei, hän rakasti häntä vieläkin,
-niinkuin oli joka päivä rakastanut, hän ei ollut koskaan ajatellut
-ketään muuta koko maailmassa ja tahtoi rakastaa kuolemaansa saakka. Ja
-tätä hän vakuutti neljällä sivulla, -- samat sanat, samat käänteet
-uudistuivat moneen kertaan, -- hän ei yrittänytkään puolustautumaan, ei
-koettanut mitenkään selittää tapahtunutta hairahdustaan. Ja lasta hän
-ei maininnut sanallakaan! kirje oli vain hyvästijättö, ääretöntä
-rakkautta uhkuva hyvästi.
-
-Mauricen silmät vettyivät, ennen muinoin oli serkku usein kertonut
-hänelle huoliaan. Hän katsahti ylös ja kohtasi Honorén kyyneleiset
-silmät ja sulki hänet syliinsä.
-
--- Poika parka!
-
-Mutta tykkimies sai pian hillityksi liikutuksensa. Hän kätki
-huolellisesti kirjeen ja sanoi tavallisella, reippaalla tavallaan.
-
--- Niin, kyllä saattaa jo vähemmästäkin turmeltua ihmisen elämä!... Se
-roisto, se roisto, jos minä olisin saanut hänet käsiini ... vaan,
-ehkäpä me vielä tavataan!
-
-Nyt kuului merkki-puhalluksia ja serkukset erosivat ja lähtivät
-nopeasti astumaan, kukin omalle teltalleen. Sinä aamuna ei kumminkaan
-päästy heti lähtemään, vaan sotajoukot seisoivat rivissä kello
-yhdeksään asti. Johtajat epäröivät taas, eilinen reippaus ja
-päättäväisyys oli tyyten poissa. Ja miehet kuulivat kummallisia huhuja:
-kolme osastoa marssi pohjoista kohti, ensimmäinen Junivilleen, 5:s ja
-12:es Retheliin. Mitä se merkitsi? Ehken oli se toimeenpantu
-muonavarojen ottamista varten... Nyt ei siis enää marssittukaan
-Verduniin? Mitä varten oli tuhlattu kokonainen päivä? Ja mikä pahinta,
-nyt ei vihollinen enää voinut olla kaukana, sillä upseerit olivat
-kehoittaneet miehiä rientämään, muuten voisivat jälkimmäiset joutua
-vihollisen ratsuväen vakoilijapatrullin kynsiin.
-
-Silloin oli 25 päivä elokuuta ja Maurice tuli jälkeenpäin ajatelleeksi,
-että sinä päivänähän Goliathkin katosi. Varmaan hän oli rientänyt
-saksalaisten luo antamaan tietoja Châlonin joukon marssista, sillä
-juuri seuraavana päivänä kruununprinssi jätti Revignyn ja liikunto
-alkoi.
-
-Preussiläinen sotajoukko kiersi ranskalaiset erinomaisen nopeilla
-rientomarsseillaan -- 6 peninkulmaa päivässä -- täydellisessä
-järjestyksessä, Champagnen ja Ardennien läpi. Sillä aikaa kun
-ranskalaiset epäröivinä ja horjuvina tallustelivat melkein paikallaan,
-tunkivat preussiläiset heidät rajamaiden metsiä kohti.
-
-Vihdoinkin lähdettiin ja sinä päivänä pyörähti armeija vasemman siiven
-ympäri; seitsemäs osasto kulki parin peninkulman matkan Contreuvestä
-Vouziersiin, viides ja kahdestoista jäivät paikalleen Rethelin luo ja
-ensimmäinen pysähtyi Attignyyn.
-
-Contreuvestä lähdettyä oli alaston tasanko jälleen edessä, Vouziersin
-tienoilla kuljettiin harmaiden hedelmättömien mäkien yli, ei näkynyt
-puuta, ei ihmisasuntoa, kaikkialla sama surumielinen yksitoikkoisuus.
-Ja miehet olivat ikäänkuin väsähtäneitä, vaikka marssi oli niin lyhyt
-tuntui se sanomattoman pitkältä.
-
-Kello kaksitoista levähdettiin Aisnen vasemmanpuolisella rannalla,
-autiolla seudulla, jonka korkeammilta paikoilta näki laakson ja hyvän
-matkan Monthoisin tietä, joka kulkee pitkin joen vartta ja jota myöten
-vihollisen luultiin tulevan.
-
-Mutta suureksi ihmeekseen näkikin Maurice samaa Monthoisin tietä
-myöten Margueritten divisioonan lähestyvän. Siinä olikin koko
-reserviratsuväestö, jonka piti tukea 7:ttä osastoa! Sanottiin olevan
-matkalla Chêne-Papuleux'hön. Mutta minkä ihmeen vuoksi paljastettiin
-ainoa uhattu kohta? Miksi lähetettiin nämä 2,000 ratsumiestä
-keskustaan, jossa ei niitä tarvittu? Miksi eivät saaneet kulkea
-jalkaväen edellä vakoillen seutuja? Ja nyt he vielä sattuivat keskelle
-7:nen osaston liikettä, sotkivat rivit, ja siinä syntyi kauhea
-epäjärjestys, miehet, hevoset ja kanuunat sekasin. Kaksi pitkää tuntia
-saivat afrikkalaiset jääkärit odottaa Vouziersin luona.
-
-Sattumalta tapasi Maurice Prosperin, joka oli juottamassa hevostaan
-pienen lammikon rannalla; ja he juttelivat hetken aikaa. Jääkäri oli
-ihan hämmennyksissä, hän ei tietänyt mitään eikä käsittänyt, mitä
-Reimsistä lähdettyä oli tapahtunut; niin, olipa tosiaan nähnyt kaksi
-ulaania ja ne pirut olivat tulleet ja hävinneet yhtä nopeasti, eikä
-yksikään sielu voinut ymmärtää mihin ne joutuivat. Joka paikassa
-kerrottiin ihmeitä noista ratsumiehistä, neljä ulaania oli nelistänyt
-ladatut revolverit kädessä erään kylän läpi, puolentoista peninkulman
-päässä heidän osastostaan. Siellä, täällä, kaikkialla niitä nähtiin,
-ratsastivat kolonnain edessä kuin mehiläisparvi eli liikkuva verho,
-jonka takana jalkaväki levollisesti astuskeli, niinkuin ei olisi ollut
-sodasta tietoakaan. Ja Maurice kävi jälleen alakuloiseksi, hän katseli
-surullisesti tielle, jossa husaarit ja jääkärit tunkivat yhdessä
-mylläkässä, vähääkään hyötyä tuottamatta.
-
--- No, hyvästi siis, Prosper, sanoi hän puristaen jääkärin kättä. Ehken
-teitä vielä tarvitaankin siellä ylhäällä.
-
-Prosper kohotti olkapäitään, hän oli kyllästynyt koko komentoon, ja
-silitteli väsyneesti Zephirin kaulaa.
-
--- Vielä mitä! Hevoset täällä kyllä saavat olla liikkeessä, mutta
-miehillä ei ole mitään tekemistä. Harmillista!
-
-Kun Maurice sinä iltana riisui sukan jalastaan katsoakseen kantapäätä,
-jota taas oli kauheasti kirvellyt, lähti nahka irti ja veri purskahti
-esille. Jean kuuli hänen voihkahtamisensa ja tuli levottoman näkösenä
-katsomaan.
-
--- Mitä tämä on? Ei, antakaa nyt minun hoitaa tuota jalkaa, muuten voi
-tapahtua, että jäätte meistä jonnekin makaamaan, ja se olisi surkeata!
-
-Hän istahti maahan ja pesi haavan kylmällä vedellä sekä sitoi
-liinarievuilla, joita kaivoi laukustaan. Hän piteli hiljaa ja hellästi,
-melkein äidillisesti kipeää jalkaa, paksut sormet osasivat olla
-tarvittaessa näppärät ja sujuvat.
-
-Maurice tuli kummallisesti liikutetuksi, hänen silmänsä täyttyivät
-kyynelistä, ja hän katsoi, sydämmestään kaihoten veljellistä rakkautta,
-lempeästi talonpoikaan, jota oli ensin vihannut ja halveksinut.
-
--- Sinä olet kelpo mies, Jean... Kiitos nyt, vanhus!
-
-Ja onnellinen hymy vakavilla kasvoillaan sinutteli Jeankin toveriaan.
-
--- Ei mitään kiittämistä, pikku ystävä!... Minulla on täällä tupakkaa,
-tahdotko sikarin?
-
-
-
-
-V.
-
-
-Herätessään seuraavana aamuna tunsi Maurice kipua olkapäässään ja
-jäsenet olivat tuiki hellät. Hän ei ollut vielä tottunut makaamaan
-paljaalla maalla ja kun ei saanut riisua sukkia ja kenkiä pois enää
-senjälkeen kuu kersantti oli käynyt tarkastus-retkellään teltoissa, oli
-jalkakin taas pahempi, puhumattakaan sääristä, jotka olivat aivan
-jäykistyneet. Hän oli varomattomuudessaan ojentanut jalkansa ulos
-teltan reunan alaitse kun ei enää jaksanut maata koukkusissaan.
-
-Jean sanoi heti:
-
--- Kuules, hyvä ystävä, jos lähdemme marssimaan tänään on parasta
-näyttää tuota jalkaa tohtorille ja toimittaa, että pääset jonkun
-kuorman päälle.
-
-Vaan kukapa siitä selvän sai, yksi tiesi sitä, toinen tätä. Kerran jo
-luultiin, että oli aikomus lähteä, koko armeija teki liikkeen
-Vouziersiin päin, ei jätetty kuin yksi prikaatti toisesta divisioonasta
-vartioimaan Monthoisin tietä. Mutta yhtäkkiä pysähdyttiinkin joen
-oikeanpuoliselle rannalle; kiväärit asetettiin tavanmukaisiin ryhmiin
-niitylle, joka on molemmin puolin Grand-Prén tietä. Silloin saivat
-husaarit lähtökäskyn ja heidän marssinsa antoi aihetta monenlaisiin
-arveluihin.
-
--- Jos me jäämme tähän makaamaan, niin minä en menekään tohtorin luo,
-sanoi Maurice, jota sairasvaunut kammottivat.
-
-Ja kohta saatiinkin tietää, että kenraali Douaylla oli aikomus täällä
-odottaa varmoja tietoja vihollisen liikkeistä. Sillä hänen
-levottomuutensa kasvoi tunti tunnilta sen jälkeen kun oli eilen nähnyt
-Margueritten divisioonan kulkevan ohitse; hän tiesi olevansa suojatonna,
-tiesi, ett'ei ainoakaan sielu vartioinut Argonnen solia ja että hänen
-niskaansa voitiin hyökätä mikä silmänräpäys tahansa. Ja hän oli
-lähettänyt neljännen husaarirykmentin tiedustelemaan, tuomaan vaikka
-millä hinnalla tietoja vihollisen asemasta.
-
-Vouziersin pormestarin toimesta oli miehistölle voitu jakaa leipää,
-lihaa ja hevosen ruokia ja kahden aikaan he saivat panna keittopadat
-tulelle. Vaan silloin heitä jälleen säikähdytti uusi marssiin lähtö,
-Bordasin prikaatti teki käänteen ja meni samaa tietä kuin neljäs
-husaari-rykmentti. No, mitä se taas oli? Joko heidät jälleen ajetaan
-pois ruokakipenen äärestä juuri kun padat ovat kiehumaisillaan? Mutta
-upseerit selittivät, että Bordasin prikaatilla oli käsky miehittää
-Buzancy, joka oli neljänneksen verran ylempänä. Toiset koettivat
-uskotella, että husaarit olivat tavanneet lukuisan vihollisen
-sotajoukon ja että prikaatti oli lähetetty heille avuksi.
-
-Maurice sai nyt levätä pari tuntia. Hän heittäytyi mäen rinteelle
-nojosiinsa ja katseli puoleksi horroksissa vihannoivaa Aisnelaaksoa,
-reheviä niittyjä ja puuryhmiä, joiden välissä joki hiljalleen virtasi.
-Etempänä, sillan luona, nousi haiku korkeista tehtaantorvista ja
-laakson suun sulki pieni kylä, joka oli pengermäisesti rakennettu mäen
-rinteelle; kattojen yli kohotti kirkko kupulakensa ja neljä torniaan.
-Ja kun hän väsyneenä katseli tuota kaunista pientä kylää vihannoivassa
-ympäristössä, heräsi hänessä monta suloista muistoa; hän oli olevinaan
-lapsi vielä ja teki uudelleen pienet retkensä Vouzieriin, kuten muinoin
-asuessaan syntymäkylässään Chêne-Papuleux'ssä. Tuntiin hän ei muistanut
-huoliaan, vaan lepäsi unelmiin vaipuneena.
-
-Keitto oli jo aikoja keitetty ja syöty ja sotajoukko odotti yhä. Vasta
-kahden tienoissa syntyi liikettä, joka vähitellen levisi koko leiriin.
-Jaettiin käskyjä, kaikki joukot asetettiin ylängöille Chestresin ja
-Falaisin kylien välille. Insinöörit alottivat juoksuhautoja ja
-rintavarustuksia, reservitykistö sijoittui korkealle mäelle. Ja huhu
-tiesi kertoa kenraali Bordasin lähettäneen sanantuojan ilmoittamaan,
-että hän oli kohdannut Grand-Prén luona suuren preussiläisen armeijan
-ja täytynyt vetäytyä takasin Buzancyyn, ja peljättävissä oli että hänen
-palausretkensä Vouziersiin tulee katkaistuksi. Ylipäällikkö antoikin
-käskyn seitsemännelle osastolle asettautua taisteluasentoon, hän luuli
-päällekarkauksen olevan hyvinkin lähellä ja tahtoi olla valmiina
-torjumaan ensimmäisen hyökkäyksen, kunnes ehtisi saada apua ja
-ajutantti lähetettiin viemään tietoa marsalkalle ja pyytämään
-lisäväkeä. Kuormasto ja muonavaunut, jotka olivat saapuneet yöllä,
-laitettiin arviolta Chagnyyn päin, kenraali pelkäsi pitkän jonon
-estävän sotajoukon liikkeitä kahakan syntyessä.
-
--- Taitaa tulla taistelusta tosi tällä kertaa, herra luutnantti?
-uskalsi Maurice kysyä Rochasilta.
-
---- Se on varma, vastasi luutnantti, ja saatte nähdä, että tässä
-syntyykin aika kahakka!
-
-Väki riemuitsi; sitä mukaa kun he asettuivat Chestresin ja Falaisin
-välille kasvoi innostus joukossa; jo saavat vihdoinkin nähdä
-preussiläisiä, joista oli niin paljon kerrottu lehdissä, saavat nähdä,
-miten kurjia ja nälistyneitä ja resuisia ne ovat. Kaikki odottivat
-kärsimättömästi sitä hetkeä, sillä helppohan semmosia raukkoja on
-hengiltä nitistää. Huokean voiton toivo rohkaisi sotamiehiä.
-
--- No, jo onkin aika, että tässä tosi tulee, tuumaili Jean. Kyllä on jo
-tarpeeksi leikitty piilosilla sen jälkeen kun sivuutimme heidät
-rajalla, sen jälkeen kun olivat voittonsa voittaneet... Mutta, tietääkö
-kukaan, ovatko nämä niitä, jotka löivät Mac-Mahonin?
-
-Maurice ei tietänyt sanoa, mutta sanomalehdistä päättäen tuntui hänestä
-mahdottomalta, että kolmas sotajoukko, jota kruununprinssi johti ja
-joka kaksi päivää sitten oli ollut Vitry-le-Françaisin luona, nyt jo
-olisi ehtinyt tänne Vouziersiin. Oli tosin puhuttu neljännestä
-sotajoukosta, jota Sachsin prinssi johti ja jonka tulisi toimia Maasin
-luona, mutta mahtoikohan tämä olla se? Nopeasti olisivat siirtyneet
-Grand-Préhen! Vaan nyt kuuli Maurice jotain niin hämmästyttävää, että
-hän tuli aivan pyörälle päästä: kenraali Bourgain-Desfeuilles
-kysyi eräältä Falaisen talonpojalta, juokseeko Maas Buzancyn ohi
-ja onko siellä kestäviä siltoja. Tietämättömyyden levollisuudella
-selitti kenraali, että odotettiin 100,000 miehen hyökkäystä
-Grand-Préstä päin ja että toinen 60,000 miehinen armeija oli
-tulossa Saint-Menehouldista.
-
--- Entä jalka? kysyi Jean.
-
--- Ei sitä nyt kivistä! vastasi Maurice naurahtaen. Kun saadaan
-tapella, unohtuvat sellaiset.
-
-Ja totta olikin. Hän oli niin kiihoittunut, että tuskin tunsi maassa
-liikkuvansa. Eikä ihme, -- kun ei ollut vielä koko sotaretken aikana
-käyttänyt ainoatakaan patroonaa! Hän oli ollut rajalla, oli viettänyt
-sen kauhean yön Mülhausenin luona, vaan näkemättä yhtä preussiläistä,
-laukasematta yhtä laukausta; sitten he olivat peräytyneet aina
-Belfortiin, aina Reimsiin saakka ja nyt marssineet viisi päivää
-vihollista vastaan -- mutta ruudinhajua ei oltu vieläkään saatu
-haistaa. Kuusi viikkoa takaperin hän oli innostuksesta hehkuvana
-lähtenyt sotaan, oli uneksinut heti paikalla pääsevänsä taistelemaan ja
-voittamaan, mutta miten oli käynyt! jalkaparat kuluivat nahattomiksi
-juoksennellessa syrjässä, kaukana vihollisesta ja taistelukentästä.
-Sentähdenpä hän olikin kärsimättömin kaikista kärsimättömistä, jotka
-seisoivat tähystellen pitkin Grand-Prén loppumattomiin jatkuvaa suoraa
-tietä. Alhaalla levisi laakso, Aisne välkkyi kuin hopeanauha molemmin
-puolin viheriä raita-, salava- ja poppelipuita, -- mutta hänen
-katseensa kääntyi ehdottomasti tielle.
-
-Neljän aikaan syntyi hälinää. Neljäs husaarirykmentti palasi tehtyään
-pitkän mutkan. Suusta suuhun kulki huhu kahakasta ulaanien kanssa,
-kaikki vahvisti miehissä uskoa, että ratkaiseva hetki lähestyi. Kaksi
-tuntia myöhemmin tuli nuori sanansaattaja kertoen vapisten ja täristen,
-että kenraali Bordas ei uskaltanut lähteä Grand-Préstä, sillä hän oli
-vakuutettu Vouziersin tien olevan tukossa, joka ei tietysti ollut
-asianlaita, koska lähetti oli ehjin nahoin päässyt perille. Mutta se
-saattoi pian tapahtua, ja kenraali Douay ratsasti divisioonansa
-etunenässä toiselle prikaatilleen avuksi; ja kauvan aikaa saattoi silmä
-seurata eteneviä joukkoja ennenkun ne hävisivät illan hämärään.
-
-Översti Vineuil teki kiertoretken nähdäkseen, olivatko joukot
-tarpeellisessa kunnossa yöksi. Hän kummeksi, että kapteeni Beaudoin ei
-ollut paikallaan, ja kun tämä juuri samalla hetkellä tuli ja selitti,
-että hän oli ollut aamiaisella paronitar Ladicourin luona, antoi
-översti hänelle kunnon ripityksen.
-
--- Pojat, sanoi översti käyskennellessään miesten joukossa, tänä yönä
-tapahtuu luultavasti päällehyökkäys, eli aivan varmaan huomenna päivän
-koitteessa... Olkaa varuillanne ja muistakaa, että 106:s rykmentti ei
-ole koskaan vielä kääntänyt viholliselle selkäänsä.
-
-Miehet hurrasivat, kaikki toivoivat yksimielisesti, että saisivat
-vihdoinkin "iskeä kiinni", kaikki olivat kyllästyneet sinne tänne
-juoksemiseen ja epävarmuuteen. Nyt saivat miehet tyytyä kahviin ja
-korppuihin, sillä aamupäivällä oli ollut keittoruokaa. Makuulle ei
-saanut kukaan ruveta. Tuhannen kyynärän päähän asetettiin etuvartioita
-ja vahtisoturijono ulottui Aisnen rantaan asti. Upseerit valvoivat
-leiritulilla. Ja erään matalan muurin ohi kiiti silloin tällöin häilyvä
-varjo ja välähti leiritulen epävarmassa valossa sapelin kahva eli
-kullattu pukunauha: esikuntaupseerit ja ylipäällikkö riensivät tielle
-tuijottamaan pimeään yöhön ja kuuntelemaan, sillä he olivat kovasti
-huolissaan kolmannen divisioonan kohtalosta.
-
-Yhden aikana asetettiin Maurice vartiosoturiksi etäiselle ja
-vaaralliselle paikalle, erään hedelmäpuutarhan laitaan joen ja tien
-välillä. Yö oli sysimusta. Ja jäätyään yksin nukkuvan maiseman
-hiljaisuuteen alkoi pelko häntä ahdistaa, outo pelko, jommoista ei
-ollut vielä koskaan tuntenut, joka tunki luihin ja ytimiin ja tärisytti
-koko ruumista kuin viha ja häpeä. Hän kääntyi katsomaan vahtitulia,
-mutta ne olivat puiden suojassa, hänen takanaan levisi pimeän yön
-synkkyys, -- vasta hyvin kaukana, Vouziersissä, pilkotti pieni valkea,
-asukkaat olivat kuulleet läheisestä taistelusta eivätkä uskaltaneet
-mennä levolle. Maurice oli menettää järkensä kun huomasi, ettei hän
-nostettuaan pyssynsä olalle, voinut eroittaa jyväsintä, niin oli pimeä!
-Ja nyt alkoi kauhea odotusaika: hän jännitti aistinsa kuullakseen
-pienimmänkin risahduksen niin että korvat lopulta valehtelivat. Kun
-lehti rasahti, kastepisara tipahti puusta, eli joku pikku eläin juoksi
-nurmikossa, kaikui se hänen korvissaan kuin ukkosen jyrinä. Mitä, eikö
-nyt kuulunut kaukaa oikealta kavioiden kopinaa ja tykistön jyrisevä
-ääni? Ja vasemmalla kuiskailtiin pimeässä, mitä se oli? -- varovaista
-supinaa, etuvartija, joka tulee hiipien yön varjossa ja hyökkää hänen
-niskaansa? Kolmasti hän nosti pyssyn olalle ja aikoi lauvaista, mutta
-hän pelkäsi erehtyvänsä, joutuvansa naurun alaiseksi, se pidätti hänen
-kättään, vaan lisäsi samalla kurjuuttaan. Hän oli laskeutunut
-polvilleen ja nojasi olkapäällään puuhun, hän luuli seisoneensa
-vartioimassa tuntikausia ja alkoi jo uskoa, että hänet oli unhotettu ja
-jätetty yksinään... Vaan yhtäkkiä hävisi kaikki pelko, hän eroitti
-tieltä, jonka tiesi olevan kolmensadan kyynärän päässä, tahdinmukaisia
-askeleita ja hän oli varma, että siellä lähestyivät odotetut joukot,
-kenraali Douay ja Bordasin prikaatti. Ja samassa tulikin vapautus,
-vahtivuoro, määrätty tunti oli kulunut loppuun.
-
-Aivan oikein! Kolmas divisioona palasi leiriin rauhoittaen
-huolestuneita päälliköitä. Mutta varailla oli kumminkin oltava, sillä
-kaikki tiedot varmensivat uskoa, että yhteentörmäys on tapahtuva
-piakkoin. Heillä oli muassaan muutamia vankeja, synkkiä ulaaneja, jotka
-istuivat mykkinä ja jäykkinä punasiin nuttuihinsa kääriytyneinä,
-eivätkä puhuneet halaistua sanaa.
-
-Ja päivä tuli, sateinen harmaa aamu koitti odottavan leirin yli. Miehet
-seisoivat yhä täysissä tamineissa, vaan he näyttivät väsyneiltä,
-ijankaikkinen odotus alkoi veltostuttaa mieliä. Neljätoista tuntia oli
-valvottu yhtä mittaa. -- Kello seitsemän tuli luutnantti Rochas
-ilmoittamaan, että Mac-Mahon saapuu kohta joukkoineen. Kenraali Douay
-oli saanut vastaukseksi eiliseen ilmoitukseensa tapahtuvasta
-yhteentörmäyksestä kirjeen Mac-Mahonilta, jossa häntä kehoitetaan
-pitämään puoliaan, kunnes ennätetään lähettää apua: eteenpäin liike oli
-pysäytetty, ensimmäinen osasto marssi Terroniin, viides Buzancyyn, vaan
-kahdestoista jää toiseen linjaan Chêne-Papuleux'ssä. Ja vielä kerran
-alkoi odotus, nyt ei enää puhuttu yhteentörmäyksestä vihollisen kanssa,
-nyt valmisteltiin suurta ratkaisevaa taistelua; koko sotajoukko
-vetäytyi Maasin luota etelään päin, Aisnelaakson puoleen; ja tänäänkin
-saivat miehet tyytyä kahviin ja korppuihin, ei uskallettu antaa ruveta
-keittämään, sillä varmasti ennen päivällistä saadaan "iskeä kiinni", --
-niin sanoivat kaikki, vaikka ei kukaan tietänyt miksi. Mac-Mahonin luo
-lähetettiin ajutantti kiirehtimään lähtöä, sillä uusia varmoja tietoja
-tuli yhä, että molemmat saksalaiset armeijat lähestyivät, ja kolme
-tuntia myöhemmin ratsasti toinen upseeri täyttä karkua Chêneen,
-pääkortteriin, noutamaan käskyjä. Levottomuuteen antoi aihetta erään
-seudun pitäjänvoudin ilmoitus kenraali Douaylle, että Grand-Préssä oli
-nähty satoja tuhansia miehiä ja että toinen yhtä suuri lauma lähestyi
-Buzancya.
-
-Kello lähestyi kahtatoista, eikä vieläkään näkynyt preussiläisiä. Yksi,
-kaksi, ei mitään. Väsymys ja epäilykset saivat taas jalansijaa.
-Miehistö pilkkasi kenraaleja. Ehken olivat sattuneet näkemään oman
-varjonsa, parasta on, että vastaisuudessa käyttävät kiikaria. Kyllä
-ovat kauniita poikia, nostavat saakulinmoisen melun tyhjän tähden ja
-tekevät niitä valmistuksiaan! Joku pilkkakirves huusi:
-
--- Tämä on siis samanlaista kuin Mülhausenin luona!
-
-Mauricea värisytti kuullessaan nuo sanat. Hän muisti hurjan paon,
-mielettömän kauhun, joka ajoi seitsemättä osastoa eteenpäin kuin lehteä
-tuulessa, vaikka ei kukaan ollut nähnyt viiden peninkulman alalla
-saksalaisen jälkeäkään. Koska vihollinen ei ollut vielä hätyyttänyt,
-kaksikymmentä neljä tuntia Grand-Prén kahakan jälkeen, lienee neljäs
-husaarirykmentti kohdannut jonkun vakoilijapatrullin. Sotajoukko oli
-ehkä vielä kaukana, parin päivän marssin päässä, arveltiin. Miehet
-kauhistuivat ajatellessaan kallista aikaa, joka taas oli hukkaan
-kulutettu. Kolmen päivän osaksi ei oltu kuljettu kuin yksi peninkulma,
-Contreuvestä Vouziersiin. 25 päivänä olivat toiset osastot marssineet
-pohjoseen päin muonavaroja ottamaan; nyt, 26:na, he palasivat ollakseen
-vihollista vastassa, vaan sitä ei kuulunutkaan. Argonnen solien luona
-oli Bordas luulotellut olevansa suuressakin vaarassa, koko divisioona
-oli rientänyt avuksi, ja sitten oli ilman aikojaan peloteltu
-seitsemättä osastoa ja koko sotajoukkoa. Ja Maurice ajatteli, miten
-kallis joka ainoa hetki oli kun muka oli aikomus panna toimeen
-sellainen tuuma, että yhtyä Bazaineen, tuuma, jonka toteuttamiseen
-tarvittiin nerokas päällikkö ja erinomaiset joukot, jotka kiitivät
-rientomarssissa suoraan eteenpäin kaikista esteistä huolimatta.
-
--- Ei, tämä vie suoraan helvettiin! huudahti hän epätoivossaan
-Jeanille, kun asia hänelle äkkiä selvisi. Ja hän jatkoi matalalla
-äänellä, sillä korpraali ei näyttänyt käsittävän, mitä hän tarkoitti:
-
--- Eivät ne ole niinkään häijyjä, mutta tuhmia ne ovat. Ja heitä ei
-onnesta milloinkaan. Eivät tiedä mitään, eivät näe nenäänsä etemmäksi.
-Eikä heillä ole mitään määrättyä suunnitelmaa eikä kykyä mihinkään,
-samanlaisia kaikki päälliköt... Ja sitten ei heillä ole onnea
-milloinkaan, kaikki on vastassa ja kaikki menee päin helvettiin!
-
-Sama toivottomuus, jota Maurice, sivistynyt mies, tunsi ja ymmärsi,
-levisi miehistöön kuin raskas paino. Vaan heidän oli seistävä yhä,
-liikahtamatta, seista ja odottaa. Epäilys, synkkä aavistus asiain
-todellisesta tilasta, alkoi herätä paksuimmissakin päissä ja pitkissä
-riveissä ei löytynyt kohta yhtä miestä, joka ei olisi ollut huolissaan
-huonojen päälliköiden tähden ja surrut, mihin sellainen hitaus ja
-toimettomuus heidät lopulta saattaa. Mitä he, taivaan nimessä,
-odottivat, koska ei kuulunut ainoatakaan preussiläistä? He tahtoivat
-joko tapella, ja heti, eli saada maata yönsä rauhassa ja syödä joskus!
-Kyllä tätä jo osattiin! Viimesen ajutantin lähdettyä yltyi levottomuus
-joka hetki, miehet keräytyivät ryhmiin, puhuivat kiivaasti ja
-viittilöivät käsillään. Kiihtymys tarttui upseereihin, he eivät
-osanneet vastata paljon mitään sotamiehille, jotka rohkenivat tuoda
-esille kysymyksiään. Ja kun viiden ajoissa saatiin tietää, että oli
-aikomus peräytyä, herätti se leirissä suurinta iloa, joka rinnasta
-pääsi helpotuksen huokaus.
-
-No, vihdoinkin siis järki pääsi voitolle! Keisari ja Mac-Mahon, jotka
-olivat aina vastustaneet tätä marssia Montmédyyn ja olivat peloissaan
-kun heidät jälleen oli kaarrettu ja joutuneet Sachsin ja Preussin
-kruununprinssien sotajoukkojen eteen, luopuivat mahdottomasta tuumasta
-yhtyä Bazaineen ja vetäytyivät takasin Pohjois-Ranskan linnoitusten
-kautta Pariisin ympärille. Seitsemäs osasto tulisi marssimaan Chênen
-kautta Chagnyyn, viides Poixiin, ensimmäinen ja kahdestoista
-Vendresseen. Mutta koska heidän nyt kuitenkin lopulta täytyi peräytyä,
-niin minkä ihmeen tähden heidät oli kuljetettu aina Aisnelaaksoon
-saakka, miksi oli tuhlattu niin monta päivää, kärsitty niin monta
-vaivaa, kun luonnollisinta ja johdonmukaisinta olisi ollut miehittää
-Reimsistä Marnelaakson suuret linnoitukset. Ei siis löytynyt
-kelvollista johtoa eikä sotataitoa eli edes tavallista tervettä järkeä!
-Vaan nyt ei kukaan muistanut turhia kysellä, kaikki riemuitsivat
-viimesestä järkevästä päätöksestä, että vihdoinkin ryhdyttiin ainoaan
-keinoon, joka saattoi pelastaa sotajoukon siitä ampiaispesästä, mihin
-se oli joutunut. Kenraaleista alimpaan sotamieheen olivat kaikki
-vakuutetut, että Pariisin muurien alla puhaltaa sotajoukkoon entinen
-voitonhenki, että ne vielä kerran osottautuvat voittamattomiksi, ja
-että siellä annetaan preussiläisiä selkään. Mutta huomenaamuna olikin
-lähdettävä jo päivänkoitteessa, muuten se voisi olla liian myöhäistä --
-ja sentähden syntyi leirissä heti kihinää, merkkipuhallukset
-kajahtelivat, käskyjä annettiin joka taholla, tavaravaunut ja kuormasto
-lähetettiin heti tielle, ett'eivät olisi estämässä jälkijoukon
-liikkeitä.
-
-Maurice oli innoissaan. Vaan juuri kun hän aikoi selittää Jeanille
-peräytymisen tärkeyttä, pääsi häneltä tuskanhuuto. Jalkaan koski
-kauheasti, se oli raskas kuin kivi, sitä tuskin kärsi paikaltaan
-hievauttaa.
-
--- No, mikäs nyt? Jalkako se taas? kysyi korpraali pahoillaan.
-
-Ja hän keksi jälleen keinon.
-
--- Kuule, sanoithan sinä, että sinulla on tuttavia Chênessä? Pyydä nyt
-lupaa välskäriltä ja aja heidän luokseen, niin saat maata tarpeeksesi
-kunnon vuoteella ja lepuuttaa jalkaasi. Ja jos huomenna olet terve,
-niin lähdet mukaan kun siitä kautta kuljetaan... Vai mitä?
-
-Falaisessa tapasi Maurice erään isänsä tuttavan, joka aikoi juuri
-lähteä viemään tytärtään Chêneen ja joka mielellään lupasi ottaa
-Mauricen rattailleen.
-
-Mutta tohtori Bouroche sattui olemaan erittäin huonolla päällä ja
-hihkasi kuin jalopeura jalkaa katsottuaan:
-
--- Ajakaa vaikka hiiteen tuollaiset hienonahat ja hellähousut! Meillä
-on niitä täällä leirissä ihan tarpeeksi. Vaikka olisitte jo aikoja
-päiviä lähtenyt...!
-
-Kun Jean oli auttanut Mauricen rattaille, kääntyi tämä ja puristi hänet
-syliinsä niinkuin olisivat eronneet ikipäiviksi. Ja kukapa voi tietää,
-mitä palausretkellä saattoi tapahtua! Maurice melkein hämmästyi
-huomatessaan, kuinka syvästi hän jo oli kiintynyt korpraaliin. Hän
-katsoi jälelleen ja katsoi vielä toisen kerran viitaten viimeisen
-hyvästin, eikä huomannutkaan kun jo olivat leirin ulkopuolella. Siellä
-laiteltiin parhaallaan suuria nuotioita, että saksalaiset luulisivat
-heidän olevan alallaan, ja he saavat lähteä hiljaa huomaamatta päivän
-koittaessa marssimaan.
-
-Koko matkan voivotteli maalainen sodan kauheutta. Hän ei ollut
-uskaltanut jäädä Falaiseen ja nyt katui, että oli lähtenyt talostaan,
-sillä jos vihollinen pistää sen tuleen, joutuu hän kerrassa
-kerjäläiseksi. Tyttö itki koko ajan. Ja Maurice antoi ukon puhua, hän
-ei jaksanut vastata niin eikä näin ja vähän matkaa ajettua nukahti
-poika kuin tuutuun. Hevonen oli sukkela jaloiltaan ja puolessatoista
-tunnissa kuljettiin kahden peninkulman taival Vouziersista Chêneen.
-
-Ilta alkoi juuri pimitä kun Maurice hämmästyneenä ja kylmästä väristen
-laskeutui alas kärryistä ja huomasi olevansa pienellä torilla sillan
-vieressä, vähäsen keltasen talon edustalla, saman talon, jossa hän oli
-viettänyt ensimmäiset kaksikymmentä ikävuottansa. Ja hän astui vanhan
-tavan mukaan ovelle, vaikka tiesi, että talo oli jo puolitoista vuotta
-takaperin myyty eläinlääkärille. Eräs mies tuli kysymään, ketä hän
-etsii, vaan hän vastasi osaavansa joka paikkaan kylässä ja kiitteli
-tuhannesti miestä hänen avuliaisuudestaan.
-
-Vaan kun hän taas seisoi keskellä pientä kolmikulmaista toria, petti
-hänen muistinsa yhtäkkiä ja hän ei tietänyt, minne oikeastaan tahtoi.
-Minne ihmeelle se oli? Samassa juolahti hänen mieleensä prokuraattori,
-niin, sinnehän hänen pitikin, Desrochesien luo, jotka olivat olleet
-heidän likimmäiset naapurinsa. Vanha rouva, prokuraattorin äiti, oli
-ollut hänen äitinsä paras ystävä ja hemmotellut häntä aika lailla kun
-hän oli pieni poikanulikka. Mutta nyt oli kaikki niin ihmeesti
-muuttunutta, rauhallinen pieni kylä oli käännetty nurin narin, sotainen
-mieslauma asusti sen ahtaissa sopukoissa; kadut vilisivät upseeria,
-sanantuojia, joutilaita ja vetelehtijöitä jos jonkin lajisia. Tuolla
-oli kanava, joka jakoi kahtia pikku kylän, ja kapea kivisilta; sen
-toisella puolella sammaltunut tapuli ja Berondkatu vasemmalla, Sedanin
-tie oikealla. Mutta tällä puolen tuntui kaikki ventovieraalta,
-Vouzierskatu oli niin kummallinen kun sen näki liikkuvia täynnä, hänen
-täytyi kääntyä katsomaan, oliko Desrochesin talo vielä paikoillaan ja
-raatihuone siinä missä ennen. Ja tuoko oli pieni rauhallinen ravintola,
-jonka pihamaalla hän lapsena oli niin usein lyönyt sirua? Se oli täynnä
-väkeä ja hänestä näytti kuin kadulta olisi koetettu ajaa pois
-uteliaita. Ja kaivon takana hän huomasi ihmeekseen monia kymmeniä
-vaunuja ja kärryjä ja nelipyöräisiä ajopeliä, jotka näyttivät
-kummallisen tuttavilta.
-
-Maurice seisoi miettiväisenä ympärilleen katsellen, kun eräs
-vanhemmanpuoleinen nainen, joka oli häntä hetken aikaa tarkastanut,
-huudahti:
-
--- Mitä, voiko se olla mahdollista? Nuori Levasseur!
-
-Nyt Mauricekin tunsi hänet, se oli rouva Combette, apteekkarin vaimo,
-ja kun hän selitti aikovansa mennä Desrochesen luo yösijaa pyytämään,
-tarttui rouva hänen käsivarteensa ja sanoi hätäisesti:
-
--- Ei ei, elkää millään muotoa! Meillä on tilaa... Kuulkaahan, mitä
-minä kerron!
-
-Ja suljettuaan huolellisesti apteekin oven, jatkoi rouva:
-
--- Ajatelkaas, hyvä ystävä, keisari asuu prokuraattorilla... Koko talo
-on täynnä väkeä ja minä luulen, että he eivät ole laisinkaan mielissään
-siitä kunniasta. Ajatelkaa, kun vanhan rouvarukankin on täytynyt antaa
-huoneensa niille ja muuttaa vinnille. Eikä ole hauska kivuta sellaisia
-jyrkkiä portaita, kun on yli kuudenkymmenen!... Katsokaas tuonne,
-näettekö, nuo ovat kaikki keisarin, nuo kirstut, vai miksi niitä
-sanotaan.
-
-Tosiaankin, siinä olivat juuri samat vaunut ja ajopelit, joita hän oli
-Reimsissä ihaillut.
-
--- Voi rakkahin lapsi, te ette saata aavistaa, mitä kaikkia siellä on.
-Hopeavatia ja viinipulloja ja suuria vasuja herkkuja täynnä, ja
-pellavaisia pöytäliinoja ja kaikkia kuin ihminen ajatella voi. Kaksi
-tuntia purettiin kuormia, ja minä en ymmärrä, mihin ne kaikki mahtuvat,
-sillä talo ei ole suuri... Katsokaapa, mimmonen haiku nytkin piipusta
-nousee... Siellä paistetaan!
-
-Maurice katseli pientä valkoista kaksikerroksista taloa torin ja
-Vouziersinkadun kulmassa. Se oli hiljaisen ja rauhallisen näkönen ja
-hän muisti, niinkuin olisi eilen viimeksi nähnyt, käytävän ja neljä
-huonetta kummassakin kerroksessa. Yläkerran kulmahuone oli valaistu ja
-apteekkarin rouva tiesi, että se juuri oli keisarin suoja. Vaan, kuten
-rouva oli sanonut, keittiö se oli, joka suurimman huomion herätti. Sen
-vertaista ei oltu tässä kaupungissa ennen nähty; Vouziersinkatu oli
-täynnä utelijaita, jotka koettivat nähdä vilaukseltakaan keisarin
-suuhun meneviä paistia ja liemiä. Ilman-vaihdon vuoksi oli kokki
-avannut molemmat ikkunat. Kolme henkeä hääri lumivalkosissa takeissaan
-suurten paistinvartaiden ympärillä ja hämmentelivät kullankiiltäviä
-kastrullia. Ja vanhat ihmiset vakuuttivat, että he eivät olleet
-elämänpäivänä, ei suurissa häissäkään "Hopealeijonassa", nähneet niin
-paljon ruokaa yhdellä haavaa.
-
-Nyt tuli apteekkari kotiin. Hän oli pieni, kuiva, liikkuva mies ja
-kauhean kiukuissaan. Kaupungin valtuusmiehenä oli hänellä oikeus saada
-tietää yhtä ja toista sotasalaisuuksista. Puoli neljän aikaan oli
-Mac-Mahon sähköittänyt Bazainelle, että hän oli kruununprinssin
-tulon tähden Châloniin pakoitettu vetäytymään linnoituksiin
-Pohjois-Ranskassa. Sotaministerille lähetettiin toinen sähkösanoma,
-jossa ilmoitettiin peräytymisestä ja missä suuressa vaarassa sotajoukko
-oli ollut. Sama jos eivät olisi lähettäneetkään Bazainen sähkösanomaa,
-sillä yhteys Metzin kanssa oli jo luultavasti monta päivää takaperin
-katkaistu! Mutta toinen sanoma oli vaarallisempikin! Ja apteekkari
-lisäsi hiljemmällä äänellä, että hän oli kuullut erään esikuntaupseerin
-sanovan: "Jos tämä tulee tiedoksi Pariisissa, on parasta että taas
-pistämme pillit pussiin!" Kaikki tiesivät, miten kiihkeästi keisarinna
-vaati eteenpäin marssimista. Sitäpaitsi kasvoi kiihtymys joka hetki,
-vihollisen armeijan marssista saapui ihmeellisiä tietoja. Preussin
-kruununprinssi Châlonissa! Oliko se mahdollista? Mitä joukkoja
-seitsemäs osasto sitten oli kohdannut Argonnen solissa?
-
--- Esikunta ei tiedä niin mitään, selitti Combette ja levitti
-epätoivoisella liikkeellä kätensä. -- Kamalaa sekasotkua!... Noo, jos
-armeija vetäytyy takaisin heti, voi kaikki vielä olla pelastettu!
-
-Sitten hän muisti jalan.
-
--- No, tulkaa nyt tänne, niin sidon tuon, ja sitten syömme päivällistä,
-ja te menette ylös proviisorin kamariin nukkumaan. Hän on tipahtanut
-tiehensä.
-
-Vaan Mauricella ei ollut rauhaa ennenkun sai nähdä ja kuulla, hän
-halusi ennen kaikkia käydä tervehtimässä vanhaa ystäväänsä, rouva
-Desrochesea. Ja hän hämmästyi suuresti kun pääsi sisälle ilman mitään,
-ovella ei ollut vahtisotamiestä, se ei ollut edes lukittukaan.
-
-Siellä oli kiirettä, upseeria, lakeijoja juoksenteli edestakasin;
-näytti siltä kuin keittopuuhat olisivat panneet koko talon liikkeelle.
-Mutta portaissa ei ollut mitään valaistusta, Maurice hapuili pimeässä
-vanhalta muistilta. Toisessa kerrassa hän pysähtyi henkeään pidättäen
-keisarin oven kohdalla, mutta sieltä ei kuulunut mitään, siellä
-vallitsi haudan hiljaisuus. Ullakkokamariin osattuaan oli Maurice
-säikähdyttää hengiltä vanhan rouvan, joka siellä yksinäisyydessä istui.
-Kun hän viimeinkin tunsi entisen suosikkinsa, huudahti hän:
-
--- Voi rakas lapsi, millä surun hetkellä meidän pitää tavata
-toisemme!... Minä olisin ilomielellä antanut keisarille taloni, mutta
-sinä et voi käsittää, miten hävyttömiä hänen palvelijansa ovat! He
-kääntävät nurin joka paikan, ja voi sitä elämää keittiössä! Kyllä he
-vielä sytyttävät tuleen koko talon... Ja keisari, mies parka, hän on
-kuin haudasta kaivettu, -- ja niin murheellinen aina! Miesparka!
-
-Mauricen poislähtiessä saattoi vanha rouva hänet ulos ja suhahti
-kumartuen porraskaiteen yli:
-
--- Katso, tästä voit nähdä hänet... Niin, jumala paratkoon, mikähän
-meidän kaikkien eteen tulee!... Hyvästi, rakas lapsi!
-
-Maurice jäi seisomaan kuin kivettyneenä pimeille portaille; pienestä
-lasiruudusta keisarin ovessa hän näki näyn, joka painui ikipäiviksi
-mieleen.
-
-Koruttomassa, kolkon näköisessä suojassa istui keisari pienen
-ruokapöydän ääressä, kynttelit kahdenpuolen lautasta. Huoneen perällä
-seisoi kaksi ajutanttia liikkumattomina ja äänettöminä ja pöydän
-vieressä odottava pöydänkattaja. Ja lasi oli tyhjä, leipään ei oltu
-koskettu, keskellä lautasta kylmeni kananpaisti. Keisari istui
-hievahtamatta, silmät pöytäliinaan luotuina, katse epävarma, kostea,
-niinkuin se jo oli Reimsissä. Vaan nyt hän näytti vieläkin
-väsyneemmältä ja kun oli viimein, ikäänkuin väkinäisesti, pistänyt pari
-lihapalasta suuhunsa, työnsi hän lautasen pois. Hän oli syönyt. Salatut
-kärsimykset olivat painaneet leimansa kalpeille kasvoille ja hänen
-huulensa värähtelivät.
-
-Kun Maurice astui alakerran eteisen läpi, avattiin juuri ruokasalin
-ovea ja hän näki komean pöydän, jossa monenlaiset herkut höyrysivät ja
-jota valaisi pari korkeaa haarukkajalkaa. Tallimestarit, kamariherrat,
-ajutantit olivat täydessä toimessa pöydän ympärillä, tyhjentäen
-keisarillisen viinikellarin pulloja ja pistellen kokkien keittämiä
-herkkuja. Ja sieltä kuului äänekästä ja vilkasta puhetta ja astioiden
-kilinää. Kaikki olivat tyytyväisiä nyt kun tiesivät pääsevänsä takasin
-Pariisiin, marsalkan sähkösanoma oli mennyt, nyt oli asia varma.
-Kahdeksan päivää korkeintaan, niin saivat vihdoin pitkästä ajasta maata
-oikealla vuoteella!
-
-Maurice tunsi yhtäkkiä kauheaa väsymystä: varmaa oli, sotajoukko
-vetäytyi takasin, hän saattoi levollisesti paneutua maata ja nukkua
-kunnes 106:s huomenna saapuu Chêneen. Hän astui torin poikki
-apteekille, jossa söi, ikäänkuin unessa, päivällisensä. Sitten
-taidettiin sitoa kipeä jalka ja hän joutui jollain tavalla proviisorin
-sänkyyn. Ja sen jälkeen hän ei enää tietänyt mitään, pimeys ympäröi
-häntä. Hän nukkui kuin kivi. Mutta maattuaan jonkun aikaa täydellisessä
-unhotuksen tilassa heräsi hän tietämättä oliko maannut tuntia vai
-vuosikymmeniä, ja kavahti istumaan sängyssä. Missä hän oli? Mikä rumina
-ja jyrinä hänet herätti? Hän hypähti ikkunan luo katsomaan. Ja siellä
-näkyi pienellä torilla, joka aina muulloin oli niin autio ja tyhjä
-yönaikaan, koko tykistö, loppumaton jono hevosia ja miehiä, kanuunia ja
-vaunuja riensi ohitse. Pienet rakennukset tärisivät, ikkunat
-helähtelivät. Maurice tunsi ahdistavaa pelkoa. Mitähän kello lienee,
-kun ne noin rientävät? Raatihuoneen kello löi neljä. Hän koetti olla
-levollinen, ajatteli, että peräytyminen nyt alkaa, ensimmäiset osastot
-ovat lähteneet Pariisia kohti. Mutta hän sattui kääntämään päätään ja
-näki jotain, joka enensi levottomuuttaan: prokuraattorin talossa loisti
-yhä tulet kulma-huoneen ikkunoista ja keisarin varjo kuvautui silloin
-tällöin uutimelle.
-
-Maurice sieppasi housunsa, hän aikoi mennä alas kadulle, vaan samassa
-avasi Combette huoneen oven ja astui kyntteli kädessä sisään.
-
--- Näin teidät ikkunassa kun palasin raastuvalta ja tulin kertomaan ...
-ajatelkaas, minä en ole saanut nukkua koko yönä, olemme istuneet työssä
-kaksi tuntia, pormestari ja minä, kirjoittaneet uusia määräyksiä
-sotamiesten ottoa varten... Niin, nyt on taas kaikki muutettu, taasen
-muutettu. Oli kuin olikin oikeassa se upseeri, joka nauroi, ettei olisi
-pitänyt sähköittää Pariisiin!
-
-Hän puhui kauvan aikaa ja Maurice kuunteli levottomana katkonaisia
-lauseita. Kello kaksitoista oli sotaministeriltä tullut vastin
-ennenmainittuun sähkösanomaan, tarkkaan ei sisältöä tunnettu, vaan eräs
-upseeri oli sanonut raatihuoneella, että keisarinna ja ministeristö
-pelkäsivät vallankumousta, jos keisari tulee Pariisiin ja jättää
-Bazainen oman onnensa nojaan. Vastaus, joka ei tuntenut preussiläisen
-sotajoukon todellista asemaa ja nähtävästi luuli, että Châlonin armeija
-oli sen edellä, vaati tavattoman kiivaasti eteenpäin marssia.
-
--- Keisari haetutti marsalkan luokseen, jatkoi apteekkari, he olivat
-lukon takana melkein tunnin ajan. Minä en tietysti voi sanoa, mitä he
-keskustelivat, mutta upseerit ovat tietävinään, että peräytymisestä ei
-tule mitään, nyt käännytään taas Maasiin päin... Me olemme juuri ikään
-antaneet käskyn, että kaikki leipomauunit ovat ensimmäisen osaston
-käytettävinä. Se saapuu aikaseen huomen aamulla kahdennentoista
-jälkeen, jonka tykistö, kuten ikkunasta näitte, parhaallaan on menossa
-Besaceen... Nyt tulee tosi, nyt aijotaan tapella!
-
-Hän vaikeni ja pysähtyi ikkunan eteen, ja hänenkin katseensa etsi
-valaistua ikkunaa prokuraattorin talossa. Sitten mukisi hän hiljaa,
-niinkuin itsekseen puhuen:
-
--- Herra tietänee, mitä siellä keskusteltiin!... Kummallista,
-kummallista tämä vain on, kello kuusi käännytään pakoon niinkuin
-suurenkin vaaran uhatessa ja puolenyön aikaan ollaan taas valmiit
-hyökkäämään suin päin eteenpäin, -- vaikka asiat ovat juuri samalla
-kannalla!
-
-Maurice kuuli yhä tykistön jyrisevän epätasaisella kivisillalla; pienen
-pimeyteen vaipuneen kylän kautta kulki loppumaton jono ihmisiä ja
-eläimiä, ne kulkivat Maasiin päin, huomispäivän tuntemattomia kauhuja
-kohti.
-
-Ja pienillä halvoilla uutimilla näkyi tuon tuostakin keisarin varjo.
-Hän oli sairas, ei saanut unta, käveli edestakasin tuskiaan
-huojentaakseen, ja sotamiesten astunta, hevosten töminä ja raskaiden
-kuormien synnyttämä yhtämittainen tärinä vaivasi häntä; hänhän tiesi
-lähettävänsä kaikki nämä elävät olennot kuolemaan. Parissa tunnissa oli
-hänet taas saatu mieltä muuttamaan, oli pakotettu saattamaan itsensä ja
-muut onnettomuuteen. Mitähän heillä mahtoi olla toisilleen sanomista,
-tällä keisarilla ja tällä marsalkalla, jotka molemmat selvään näkivät,
-mikä miehistöä odotti? Iltasella he olivat yksimielisesti päättäneet,
-että tappio oli varma, jos nykyisissä oloissa antautuivat taisteluun,
--- miten he siis voivat päivänkoitteessa muuttaa mielipidettä, vaikka
-vaara joka hetki suureni? Kenraali Palikaon suunnitelma, lentomarssi
-Montmédyyn, oli jo 23 päivänä uskallettu, mainiolla sotajoukolla ja
-nerokkaalla johtajalla kenties vielä mahdollinen 25:nä, vaan 27:nä se
-oli suoraa hulluutta. Jos nämä molemmat, keisari ja Mac-Mahon,
-selvästi käsittivät asian tilan, niin miksi antoivat he luonnottomien
-käskyjen ajaa itseään eteenpäin? Marsalkka ehkä alistui sotilaan
-tottelevaisuudella ja itsensäunhotuksella. Ja keisari, jolla ei enää
-ollut käskyvaltaa, pani kätensä ristiin ja odotti kohtaloaan. He saivat
-käskyn uhrata itsensä, uhrata sotajoukko, ja he tottelivat. Tämä yö oli
-rikosten yö, koko kansakunta surmattiin, sillä tästä hetkestä lähtien
-kulki sotajoukko varmaa kuolemaa kohti, 100,000 miestä lähetettiin
-kanuunan kitaan.
-
-Murheen ja epätoivon ajatuksiaan ajatellen seurasi Maurice silmillään
-varjoa, joka liikkui rouva Desrochesen sievillä uutimilla, levotonta
-varjoa, joka kulki edestakasin kuumeentapaisella kiiruulla, jota
-ahdisti Pariisista tullut kumoamaton käsky. Lieneekö keisarinna
-ajatellut sinä yönä, että hän uhraa isän valmistaakseen pojalle tilaa
-valtaistuimella? Eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsomatta, sateessa ja
-loassa, kuolemaan ja kadotukseen. Tottele, tottele käskyä, se on
-riutuvan keisarikunnan viimeinen valtti! Eteenpäin, kuole kuin sankari
-viimeiseksi, kun sotilaasi jo lepäävät raatoina, pakota maailma
-ihailemaan urhoollisuuttasi, jotta kansasi unhottaisi eikä kostaisi
-pojallesi sinun rikostasi! Ja epäilemättä keisari tiesi, että hän
-vaelsi kuolemaa kohti. Keittiössä eivät enää leimunneet liekit,
-tallimestarit, ajutantit, kamariherrat vetivät vanhurskaan unta, koko
-talo oli pimeä ja lukittu; yksinäinen varjo vain liikkui edestakasin,
-edestakasin, -- uhri oli uhrattava, hän alistui kohtalonsa alle. Ja
-kadulta tunki yhä uhkaava, korviasärkevä jyrinä, 12:nen osaston tykistö
-vieri yössä ja pimeässä tuntemattomuutta kohti.
-
-Yhtäkkiä muisti Maurice, että jos oli jälleen päätetty marssia
-eteenpäin, ei seitsemäs osasto tulekaan kulkemaan Chênen kautta. Ja hän
-ei ole rykmenttinsä luona, on jättänyt paikkansa rivissä! Jalka ei
-tuntunut enää kipeältä, voiteet ja muutaman tunnin levollinen uni
-olivat tehneet ihmeitä. Saatuaan apteekkarilta parin vankkoja, sopivia
-kenkiä, tahtoi Maurice heti lähteä, toivoen kohtaavansa 106:nen tiellä
-Chênen ja Vouziersin väliltä. Turhaan koki apteekkari houkutella häntä
-jäämään ja lupasi lähteä itse kyyditsemään, mutta Maurice ei saanut
-rauhaa, hänen täytyi päästä heti pimeän yön selkään etsimään
-rykmenttiään. Combette valjastutti hevosensa ja Ferdinand, proviisori,
-kelmeä, ilkeän-näköinen poika, joka juuri oli ilmestynyt kotiin, lähti
-kyyditsemään. Oli pimeä kuin säkissä, vettä satoi taivaan täydeltä ja
-vaunulyhtyjen niukka valo ei kyennyt tunkemaan märän tienkään yli. Joka
-silmänräpäys kuului outoja ääniä, heidän täytyi vähä väliä pysähtyä
-luullen, että sotajoukko sulki tien.
-
-Ei ollut Jeankaan paljoa nukkunut sinä yönä. Kuultuaan Mauricelta, että
-ainoa pelastuksen mahdollisuus oli nopea peräytyminen, koetti hän olla
-tavallista huolellisempi ja pitää silmällä miehiä, että he eivät
-päässeet kauvas poistumaan, odottaen lähtökäskyjä, joka saattoi tulla
-milloin tahansa. Kahden ajoissa kuului pilkko pimeältä tieltä hevosten
-töminää: ratsuväki tunki etujoukkona Ballayta ja Quatre-Champsia kohti
-vartioidakseen Boult-aux-Boisin ja Croix-aux-Boisin teitä. Tuntia
-myöhemmin lähti jalkaväki ja tykistö liikkeelle, jättäen varustukset
-Falaisen ja Chestresin välillä, joita he olivat suojelleet kaksi päivää
-näkymättömältä viholliselta. Taivas oli paksussa pilvessä ja rykmentit
-poistuivat toinen toisensa jälkeen äänettöminä ja hiljaa kuin joukko
-varjoja, jotka hävisivät pimeyteen. Vaan jokaisen sydän sykki ilosta,
-ikäänkuin he olisivat päässeet vapaaksi jostain paulasta, ikäänkuin jo
-olisivat olleet Pariisin muurien alla koston hetkeä odottamassa.
-
-Jean tuijotti pimeyteen. Molemmin puolin tietä kasvoi puita ja se
-näytti kulkevan laajojen niittyjen poikki; sitten muuttui maa
-mäkiseksi. Joukot saapuivat pieneen kylään, Balayhin kaiketi, ja
-silloin alkoi sataa vettä taivaan täydeltä, vaan miehet olivat jo niin
-tottuneita sateesen, etteivät hiiskuneet mitään, ja marssivat edelleen
-niskat kumarassa. Pian jäi Balay kauvas jälelle ja lähestyessä
-Quatre-Champsia alkoi tuntua kovia tuulenpuuskia, jotka vähitellen
-yltyivät ja kasvoivat kiihkeäksi rajuilmaksi ennenkun he ennättivät
-Noirvalin harjulle. Toisella puolen Quatre-Champsia annettiin
-seisahduskäsky, ja rykmentit pysähtyivät toinen toisensa jälkeen. Koko
-seitsemäs osasto, 30,000 miestä, seisoi täysilukuisena ase jalalla kun
-päivä koitti, pilvinen harmaa päivä, sadekuurojen maahan ravistessa.
-Mitä nyt oli tekeillä? Mitä tämä seisahdus merkitsi? Miehet kävivät
-levottomiksi, jotkut tiesivät, että marssin suunta taas muutetaan,
-mutta varmasti ei tiedetty muuta kuin että tässä seistiin asejalalla
-eikä saatu istua eikä lähteä rivistä. Tuuli pieksi rajusti, heidän
-täytyi nojautua toisiinsa, ett'eivät kaatuisi. Vedentulva sokaisi
-heitä, kasteli läpimäriksi ja juoksi jäisinä virtoina pitkin selkää.
-Siinä seistiin kaksi tuntia, kaksi sanomattoman pitkää tuntia, ja
-odotettiin, ei kukaan tietänyt mitä.
-
-Päivän vähitellen valjetessa alkoi Jean tarkastella seutuja. Hän tiesi
-että Chênen tie kulki luoteesen, toisella puolen Quatre-Champsia. Mutta
-minkä tähden he olivat kääntyneet oikealle, minkätähden? Sen jälkeen
-hän tarkasteli esikuntaa, joka oli sijoittunut isoon taloon harjun
-rinteellä. Upseerit näyttivät rauhattomilta, juoksentelivat edestakasin
-ja puhuivat kiihkeästi. Eikä kuulunut käskyjä, mitä kummia siellä taas
-odotettiin? Ympärillä levisi joka puolelle sänkipeltoja, pohjoisessa ja
-idässä näkyi metsäisiä mäkiä, kaukana etelässä sakeaa metsää ja
-lännessä kuumotti Aisnelaakso ja Vouziersin valkoset talot. Harjun
-rinteessä olevan talon alapuolella näkyi Quatre-Champsin kellotapuli
-sadeverhon takaa, joka oli niin tiheä, että näytti tahtovan sulattaa
-kylän matalat sammaltuneet kattorähjät.
-
-Sinne päin katsellessaan huomasi Jean tiellä pienet nelipyöräiset
-vaunut, jotka lähestyivät hyvää vauhtia räiskivien vesilätäköiden yli.
-Se oli Maurice, hän oli tienkäänteessä nähnyt 7:nen osaston ja hyppäsi
-heti taloon päästyä vaunuista ja riensi rykmenttinsä luo. He olivat
-ajelleet kaksi tuntia sinne tänne, sillä talonpoikien neuvoihin ei
-ollut paljoa luottamista.
-
-Jean huusi hämmästyneenä:
-
--- Mitä sinä tänne ajat? Mehän tulemme Chêneen ja olisit siellä
-yhtynyt!
-
-Maurice teki kiukkuisen liikkeen.
-
--- Ohoh! Vai Chêneen!... Ei, sitä tietä te ette mene, nyt lähdetään
-taas päinvastaiseen suuntaan, tuonne, kuolemaan joka sorkka!
-
--- Hyvä! sanoi toinen hetken perästä, -- hänen kasvonsa olivat aivan
-kalpeat. -- Jos kuolla pitää, niin voimmehan ainakin kuolla kaikki
-yhdessä.
-
-Ja he syleilivät toisiaan kuten erotessakin. Sateen yhä raivotessa
-astui sotamies riviinsä ja korpraali asettui paikalleen, läpimärkänä,
-vaan äänettömänä, moitteettomana, sanallakaan ilmaisematta
-tyytymättömyyttään.
-
-Vähitellen levisi tieto marssisuunnan muutoksesta. Eräs ajutantti toi
-seitsemännelle osastolle käskyn asettua leiriin Nouartin seuduille,
-viides määrättiin Beauclairiin muodostamaan oikean siiven, ensimmäinen
-vetäysi Chêneen kahdennentoista sijasta, joka marssi Besaceen ja tulisi
-muodostamaan vasemman siiven. Suurin osa kuormastoa oli joutunut
-harhateille, kaikki tykistön ahjot esimerkiksi olivat nyt tulossa
-Terronista Vouziersin tietä, jossa ne varmaankin joutuvat vihollisten
-käsiin. Epäjärjestys oli suurempi kuin koskaan ennen, pelko ja ahdistus
-nousi ylimmilleen.
-
-Miehistöön levisi synkkä epätoivo. Muutamat viskasivat reppunsa maahan,
-veteen ja likaan, ja istuivat niiden päälle. He tahtoivat kuolla
-siihen, sateen taivaasta tulviessa. Toiset ilkkuivat ja haukkuivat
-päälliköitä: mainioita olivat, aamusella kuljettivat länteen, illalla
-itään. Kun ei vihollista näkynyt, näkivät he vihollisen haamuja, ja kun
-ne todella tulivat, niin häntä koipien välissä pakoon! Joukot
-kadottivat kaiken ryhdin ja rohkeuden, niistä oli tulemaisillaan kurja
-kuriton joukko, jota ajamalla ajettiin teurastettavaksi.
-
-Vouziersistä päin kuului laukauksia, 7:nen osaston jälkijoukko oli
-kohdannut saksalaisen armeijan etujoukon. Ja nyt kääntyivät kaikkien
-katseet Aisnelaaksoon päin, josta nousi paksu musta haiku: ulaanit
-olivat sytyttäneet Falaisen. Sotamiehet raivosivat. Mitä? Oliko
-vihollinen nyt siellä! Kaksi päivää he olivat seisoneet ja odottaneet
-ja antaneet preussiläisten rauhassa jatkaa kulkuaan. Ja sitten oli
-puikittu pakoon! Kaikista typerimmätkin käsittivät harmilla ja
-kiukulla, että tässä oli tehty parantamaton virhe, että tuo
-ijankaikkinen vitkasteleminen oli saattanut heidät satimeen: neljännen
-armeijan vakoilijapatrullit olivat säikytelleet Bordasin prikaattia ja
-siten viivyttäneet koko Châlonin joukon liikettä, että kolmas,
-kruununprinssin armeija, ennättäisi saapua. Ja niin olivat -- marsalkan
-tietämättömyyden tähden vihollisen asemasta -- nuo kaksi saksalaista
-sotajoukkoa saaneet levossa ja rauhassa yhtyä ja uhkasivat nyt
-täydellisellä perikadolla viidettä ja seitsemättä osastoa.
-
-Maurice katseli punasen hohtavaa taivaanrantaa ja mustia savupatsaita,
-siellä paloi Falaise... Hän katsahti Chênen tielle. Kuormasto, jonka jo
-luultiin hukkaan joutuneen, lähestyi hitaasti, kaikeksi onneksi! Heti
-senjälkeen, ensimmäisen divisioonan jäädessä Quatre-Champsiin
-odottamaan ja suojelemaan pitkän jonon kulkua, lähti toinen liikkeelle,
-marssimaan metsän kautta Boult-aux-Boisiin ja kolmas asetettiin
-vasemmalle Bellevillen luo vartioimaan, ett'ei liikettä katkaista. Ja
-kun 106:s alati kiihtyvässä sateessa aloitti pelottavan marssinsa
-Maasia kohti, näki Maurice kuin unessa keisarin varjon vaeltavan
-edestakasin, edestakasin, rouva Desrochesen valkoisten uutimien takana!
-Voi jumala, surkeata oli nähdä tämän epätoivon sotajoukon lähtevän
-kurjuuteen ja kuolemaan, että hallitsijasuku pelastuisi! Eteenpäin,
-eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsahtamatta, sateesen ja myrskyyn,
-likaan ja liejuun, eteenpäin varmaan perikatoon!
-
-
-
-
-VI.
-
-
--- Soo, perhana, huusi Chouteau herätessään seuraavana aamuna
-läpimärkänä ja kylmästä kontistuneena, nyt pitäisi olla lämmintä
-lihalientä ja kappale hyvää lihaa!
-
-He eivät olleet saaneet edellisenä iltana kuin hiukan perunoita,
-ruoanhoito kävi päivä päivältä epäsäännöllisemmäksi ja kurjemmaksi
-alituisesti sinne tänne marssittaessa eikä saapunut enää koskaan
-oikeassa ajassa perille. Kukaan ei tietänyt varmasti neuvoa, missä
-harhailevat joukot milloinkin pysähtyivät, minne ne taas kääntyvät, --
-ja muonanjako oli huonolla kannalla.
-
-Loubet ojensi jäykkiä sääriään ja nauroi pilkallisesti.
-
--- Eli ehken hanhipaistia ja perunoita!
-
-Joka mies oli ärtysellä päällä. Ei jaksa olla hyvällä tuulella kun
-vatsa on tyhjä. Ja vettä satoi yhtä kyytiä, maa oli likomärkä eikä
-ollut edes heiniäkään alla.
-
-Kun Pache teki ristinmerkin aamurukouksensa luettuaan, huusi Chouteau
-äkäsesti:
-
--- Rukoilisit sitä hyvää jumalaasi lähettämään meille muutamia
-makkaroita ja puoli tuoppisen viinaa jokaiselle!
-
--- Voi, sinä kaikkivaltias, kunpa olisi edes kuivaa leipää! huokasi
-Lapoulle, joka tunsi nälän vaivoja pahemmin kuin muut.
-
-Luutnantti Rochas käski heidän tukkia suunsa. Hän ei ilennyt enää
-kuulla aikamiesten naukuvan kuin pienet lapset ruokaa. Vetää
-tiukemmalle vyötä -- sillähän siitä pääsee!
-
-Kun asiat alkoivat käydä oikein hullusti ja kiväärinlaukauksia kuului
-joka silmänräpäys ympärillä, oli luutnantti Rochas saanut takasin
-entisen varmuutensa. Koska preussiläiset olivat saapuneet, niin mikäs
-hätä enää oli! Annetaan selkään! Ja hän kohautti halveksivasti
-olkapäitään kapteeni Beaudoinin takana -- hienon herran, -- jota oli
-kohdannut lohduton suru, vaatevarasto oli joutunut teille
-tietämättömille. Ruoatta, sen aina jaksoi kärsiä, vaan kun ei saanut
-muuttaa paitaa!
-
-Maurice oli aivan sairas. Jalassa ei ollut enää mitään vikaa,
-apteekkarin voiteiden ja suuren kengän ansio, vaan vaatteensa olivat
-olleet koko eilisen päivän märät ja hän oli kauheasti vilustunut. Koko
-ruumis oli kipeä kuin ajos. Hän lähti noutamaan vettä ja katseli
-purolle mennessään ympärillä olevaa tasankoa, jonka laidassa
-Boult-aux-Bois sijaitsi. Pohjosessa ja lännessä oli suuria metsiä,
-Bellevilleen saakka ulottui korkeanlaisia harjanneita, jotavastoin maa
-Buzancyn puolessa, idässä siis, oli melkein yhtämittaista tasankoa,
-jossa oli pieniä kyläkuntia siellä ja täällä. Missähän päin vihollista
-aijotaan odottaa? Kun hän palasi vesikannuineen purolta, seisoi
-muutaman talon ovella miehiä ja naisia. He kysyivät, jäävätkö
-sotamiehet nyt niille seuduin puolustamaan talonpoikia, koska
-saksalaiset kuuluvat olevan tulossa. Viides osasto oli jo kolmasti
-marssinut ohitse ja eilen oli kuulunut kanuunan pauketta Barista päin.
-Maurice vastasi, että seitsemäs osasto luultavasti myös tulee jatkamaan
-matkaansa. Ja silloin syntyi itkua ja valitusta. Heidät jätetään siis
-aivan turvattomiksi, sotamiehet eivät olekaan tulleet tappelemaan, vaan
-juoksentelevat milloin yhdelle, milloin toiselle suunnalle ja pakenevat
-kun kuulevat pyssynpaukkeen!
-
--- Jos joku tahtoo sokeria, niin pistäköön peukalonsa kuppiin. Ehken se
-sulaa! sanoi Loubet kahvia juotaessa.
-
-Vaan miehiä ei naurattanut. Ei ollut maukasta kahvi sokeritta, eikä
-ollut korpun palaakaan. He olivat eilen, seistessään Quatre-Champsin
-luona, nauttineet, mitä repuissa löytyi, ja saivat nyt olla ilman. Ei
-löytynyt enää muuta kuin kymmenkunta perunaa, jotka jaettiin
-rehellisesti.
-
-Mauricella oli kamalan nälkä.
-
--- Jos olisin tietänyt tämän Chênessä, niin olisin ostanut leipää.
-
-Jean kuunteli ääneti miesten pakinaa. Hän oli suuttunut aamulla
-Chouteauhon, joka ei lähtenyt puita noutamaan, vaan väitti ettei hänen
-vuoronsa ollut. Korpraalia suretti nähdä kurin ja järjestyksen
-höllenevän päivä päivältä, upseerit tuskin rohkenivat nuhdella väkeä.
-Ja Jean käsitti, että hänen täytyi antaa perään, jos tahtoi ylläpitää
-sovintoa. Sentähden hän ei ollut huomaavinaan koko asiaa, asettui aivan
-toverin kannalle miehiinsä, joille hänen kokemuksensa ja huolenpitonsa
-oli joka hetki hyödyksi. Ja vaikka hänen miehensä eivät saaneet enemmän
-ravintoa kuin toisetkaan, eivät he kumminkaan näyttäneet niin
-nälkäisiltä ja heikoilta. Mutta Mauricen kärsimykset viilsivät hänen
-sydäntään. Hän näki, että tämän, liiallisiin ruumiinponnistuksiin
-tottumattoman nuorukaisen voimat alkoivat vähetä, tarkasti häntä
-levottomuudella ja pelkäsi joka hetki, ett'ei hän kestäisi loppuun.
-
-Kun Maurice valitti, ett'ei ollut ostanut Chênessä leipää, nousi Jean
-ja meni reppunsa luo. Hän näytti etsivän sieltä jotain, tuli vähän ajan
-perästä takasin ja pisti Mauricelle korpun.
-
--- Syö tuo, vaan elä huoli näyttää muille. Minulla ei ole antaa
-kaikille.
-
--- Entä itse? Sinä jäät ilman? kysyi Maurice liikutettuna.
-
--- Eikö mitä ... minulla on vielä kaksi kappaletta.
-
-Niin olikin; hän oli säästänyt kolme korppua taistelun hetkeä varten,
-sillä hän tiesi kokemuksesta, että silloin saattaa tulla kovasti nälkä.
-
-Kello kymmenen lähti seitsemäs osasto liikkeelle. Ensin oli marsalkka
-aikonut antaa käskyn marssia Buzancyn kautta Stenayiin ja mennä siellä
-Maasin yli. Mutta preussiläiset riensivät Châlonin joukon kintereillä,
-eivätkö jo liene olleet Stenayssa, kenties Buzancyssakin. Sentähden
-lykättiin seitsemättä osastoa pohjoseen päin, komennettiin lähtemään
-Besaceen, puolen kolmatta peninkulmaa Boult-aux-Boista, ja menemään
-seuraavana aamuna Mouzonin luona Maas-virran ylitse. Väestö nurisi, he
-olivat nälkäisiä ja viluisia, heikkoja ja uupuneita edellisten päiväin
-vaivoista ja jännityksestä; upseerit olivat synkän näkösiä, heitä ei
-ensinkään miellyttänyt tämä lähtö, heitä kyllästytti ainainen
-käsittämätön vitkasteleminen ja toimettomuus. Miksi eivät saaneet mennä
-Buzancyyn avuksi viidennelle osastolle, jonka kanuunat siellä olivat
-paukkuneet? Mutta viides osasto sai myös käskyn marssia takasin
-Nouartiin päin, kahdestoista komennettiin Besacesta Mouzoniin ja
-ensimmäinen Raucourtiin. Koko liike muistutti koirain ahdistamaa
-karjalaumaa, joka juoksentelee sekasin pienellä alalla ja päättää
-vihdoin monien viivytysten ja arveluiden jälkeen rynnätä suoraan
-eteenpäin.
-
-Kun 106:s ratsuväen ja tykistön jälkeen lähti Boult-aux-Boista ja
-kolmen divisioonan mieslaumat peittivät tiet ja pellot, alkoi taivaalle
-jälleen keräytyä suuria mustia pilviä, joka vielä enensi miesten
-alakuloisuutta. Rykmentti kääntyi Buzancyyn vievälle valtatielle, jota
-reunusti komeat poppelipuut. Germondin kylässä juoksivat naiset pihalle
-ja ojensivat itkien rintalapsensa sotamiehiä kohti, ikäänkuin
-suojelusta rukoillen. Koko kylästä ei voinut saada ainoatakaan perunata
-eli leipäpalasta. Ja nyt sai 106:s, sen sijaan että olisi jatkanut
-kulkuaan Buzancyyn, kääntyä vasemmalle, Autheen päin; ja kun miehet
-mäen kukkulalta huomasivat Bellevillen, jonka ohi eilen olivat
-marssineet, selvisi heille, että nyt oltiin taaskin palausretkellä.
-
--- Nielköön heidät helvetti kitaansa! Luulevatko ne meitä hulluiksi kun
-juoksettavat kuin vasikoita! huusi Chouteau hampaitaan kiristellen.
-
-Ja Loubet lisäsi:
-
--- Tuollaiset komentajat pitäisi vetää hirteen... Edestakasin,
-edestakasin! Jumala paratkoon, tämmöisten miesten sorkat eivät ole
-heille suuresta arvosta!
-
-He olivat pakahtua harmista. Tasangolla marssittiin kahdessa
-kolonnassa, upseerit keskessä, mutta nyt ei ollut niinkuin Reimsistä
-Champagnen kautta marssiessa iloisia, laulelevia sotamiehiä, jotka
-kantoivat kuin tyhjää raskaita reppujaan ja riemuitsivat mielessään
-selkäsaunasta, jonka preussiläiset tulevat heiltä saamaan! nyt he
-olivat mykkiä, otsat kurtussa, vetivät vastahakoisesti jalkojaan ja
-noituivat kivääriään, joka hankasi olkapäätä, reppua, joka painoi
-selässä. Heillä ei ollut enää luottamusta päälliköihin, olivat kokonaan
-toivottomuuden vallassa ja astuskelivat eteenpäin ajettuna kuin
-karjalauma. Onneton sotajoukko aloitti Golgata-retkensä.
-
-Mutta Maurice oli huomannut jotain. Vasemmalla, aaltomaisesti
-muodostuneen tasangon laidassa ilmestyi metsästä ratsumies, pian
-jälkeen toinen ja vielä kolmaskin. He pysähtyivät, näyttäen siellä
-loitolla hyvin pieniltä, juuri kuin tinasotamiehiltä. Hän luuli niitä
-omiksi vartiomiehiksi, husaariksi, kun jotain välähti heidän
-olkapäillään, messinkipoletit luuli hän.
-
--- Katso, katso tuonne! huusi hän nyäisten Jeania, joka seisoi hänen
-rinnallaan. Ne ovat ulaania!
-
-Jean tuijotti metsän laitaan.
-
--- Nuoko?
-
-Ne olivat todellakin ulaania, ensimmäiset, jotka 106:s rykmentti näki.
-Vaikka he jo olivat olleet liikkeessä seitsemättä viikkoa, eivät he
-olleet vielä nähneet silmäinsä edessä ainoatakaan vihollista, vielä
-vähemmin saaneet nostaa pyssyn olalle ja lipsauttaa liipasinta. Joka
-ikinen pää kääntyi katsomaan ja hämmästys veti vertoja uteliaisuudelle.
-Oikeinhan ne olivat ihmisten näkösiä nuo!
-
--- Yksi on erittäin hyvissä voimissa! huomautti Loubet.
-
-Vaan nyt ilmaantui metsikön vasemmalle puolelle koko eskadroona ja tämä
-peloittava näky saattoi kolonnan pysähtymään. Jaeltiin käskyjä. 106:nen
-tuli asettua muutamien puiden suojaan puron rannalle. Tykistö jo
-nelisti takasin ja järjestyi pienelle kummulle. Ja siinä taas seistiin
-kaksi runsasta tuntia, tuhlattiin kallista aikaa niin mitään
-toimittamatta. Vihollisen ratsujoukko seisoi liikkumattomana kaukana
-näköpiirin rajalla. Sinne tänne arveltuaan päättivät upseerit, ett'ei
-siitä taida tulla entistä kummempaa, ja marssivat eteenpäin.
-
--- Ei tullut vielä tälläkään kerralla totta! mutisi Jean alakuloisesti.
-
-Mauricenkin sormen päitä kutkutti halu päästä viimeinkin
-paukauttelemaan. Hän ajatteli itsekseen, että osasto oli tehnyt eilen
-suuren erehdyksen kun ei se rientänyt 5:lle avuksi. Koska ei vihollinen
-tehnyt päällehyökkäystä, täytyi syyn olla siinä, että hänellä ei ollut
-vielä tykistöä käytettävänään, ja ratsujoukon esiintyminen tarkoitti
-ainoastaan osaston marssin hidastuttamista. Heitä oli siis jälleen
-vedetty nenästä. Ja tosiaankin nähtiin ulaanit koko ajan milloin vain
-päästiin jonkun mäen kukkulalle, he seurasivat jälessä ja olivat
-valppaita, katosivat talojen taa ilmestyäkseen jälleen metsänrinteessä.
-
-Sotamiehistä tuntui pahalta, että heitä noin vartioitiin matkan takaa,
-niinkuin olisivat olleet näkymättömässä lukinverkossa.
-
--- Tätä ei kestä mikään, tuumailivat sotamiehet. Jos kuitenkin saisi
-lennättää pari lyijypalasta tuonne, niin eivätköhän sieltä häviäisi?
-
-Mutta he marssivat ja marssivat yhä, vaikkakin hitaasti ja
-vaivaloisesti. Ja he tunsivat, että vihollinen lähenee joka puolelta,
-että heidän ylitsensä kokoontui kuin ukkosen ilma, jonka uhkaava paino
-rasittaa jo kauvan edeltäpäin. Jälkijoukolle oli annettu ankaroita
-käskyjä, nyt ei enää jäänyt jälkeen vitkastelijoita, sillä nythän
-tiedettiin varmaan, että preussiläiset eivät voineet olla kaukana, ja
-he kyllä keräävät jokaisen, jonka tieltään löytävät. Heidän tykistönsä
-lähestyi salaman nopeudella, kulki enemmän kuin 5 peninkulmaa päivässä,
-jotavastoin ranskalaiset väsyneinä ja ilman pontevuutta tallustelivat
-samoja jälkiään.
-
-Autheen tultua selkeni taivas ja Maurice, tarkastaen auringon asemaa,
-teki sen huomion, että he jo puolentoista peninkulman päässä Chênestä
-alkoivat kääntyä itäänpäin, sen sijaan että olisivat kulkeneet suoraan
-kylää kohti. Kello oli kaksi; parin päivän yhtämittaa märissä
-vaatteissa olon jälkeen rasitti kuumuus tavattomasti miehiä. Pitkissä
-mutkissa kierteli tie autiota kangasta. Ei näkynyt taloa, ei elävää
-sielua, ainoastaan joku pieni puuryhmä siellä täällä; ja tuo elottomuus
-ja tyhjyys vaikutti samanlaista mielialaa sotamiehissä, jotka hitaasti
-liikkuivat eteenpäin, hiestyneinä ja päät nuukallaan. -- Jo tuli
-vihdoin Saint-Pierremont näkyviin -- pari kolme tyhjää taloa mäen
-nypykällä. He eivät marssineet kylän kautta, vaan kääntyivät oitis
-vasemmalle, astuen jälleen suoraan pohjoseen Besacea kohti. Nyt käsitti
-Maurice marssisuunnitelman tarkoituksen, he koettivat ennättää
-Mouzoniin ennen preussiläisiä. Vaan voiko se olla mahdollista näillä
-läpiuupuneilla joukoilla. Pierremontin luona näyttäytyivät ulaanit taas
-kaukana erään Buzancyyn vievän tien käänteessä, ja kun jälkijoukko
-kulki maakylän ohitse, paljastui eräs tykistöpatteri ja muutamia luotia
-vingahteli ilmassa, kuitenkaan vahinkoa tuottamatta. Mutta niihin ei
-vastattu, marssia vain jatkettiin yhä hitaammin ja vaivaloisemmin.
-
-Saint-Pierremontista on Besaceen runsaasti puolitoista peninkulmaa ja
-Jean joutui aivan epätoivoon kun Maurice ilmoitti sen hänelle. Se oli
-mahdottomuus, hän näki selvästi miesten väsyneistä katseista ja
-hengityksestä, etteivät he jaksa niin pitkälti. Tie kulki yhä ylämäkeä
-kahden harjun välissä, jotka vetäytyivät lähemmä ja lähemmä toisiaan.
-Nyt täytyi levähtää. Vaan lyhyt pysähdys jäykistytti vaan enemmän
-jäseniä ja lähtö oli varsin surkea. Rykmentit marssivat sanomattoman
-vitkaan, silloin tällöin jäi joku kaatunut tielle. Maurice oli käynyt
-kalman kalpeaksi ja kulki melkein tunnotonna silmäluomet ummessa. Jean
-oli vastoin tavallisuutta puhelias, hän koetti pitää toisen mieltä
-vireillä.
-
--- Vai asuu sinun sisaresi Sedanissa, ehken tulemme kulkemaan siitä
-kautta.
-
--- Sedaniin! Ei ikään! Emme me tule ensinkään siihen suuntaan
-kulkemaan, -- ne mahtavat olla hulluja...
-
--- Onko sinun sisaresi nuori?
-
--- Hänhän on päivän päälle yhtä vanha kuin minä, me olemme kaksoset.
-
--- Ja hän on sinun näkösesi?
-
--- On hyvin, hän on myös vaalea, kauniit, kiharat hiukset ... oi, niin
-hienot ja pehmeät! Hyvin pienikasvuinen, kapeat kasvot, ja hiljainen
-käytökseltään, niin hän on ... sisar Henriette!
-
--- Kai pidät hänestä paljon!
-
--- Tietysti, pidänhän toki...
-
-He kävelivät hetken ääneti. Vaan sitten vilkasi Jean häneen ja näki,
-että hän oli aivan kaatumaisillaan.
-
--- No no, mikäs nyt, poika parka?... Koeta vielä vähän matkaa... Minä
-otan tuon pyssyn, että on helpompi. Jos totta totisesti tätä vielä
-kauvan kestää, niin jää puolet miehistöstä maantieojaan!
-
-Suoraan edessäpäin oli Oches, jonka muutamat talot näkyivät mäen takaa;
-keskellä pisti keltanen kirkko huippunsa viheriöiden puiden välistä.
-
--- Tuohon saamme varmaan jäädä yöksi, arveli Jean.
-
-Oikein arvasi. Kenraali Douay oli huomannut, että miehet olivat
-nääntymäisillään ja tarvitsivat lepoa, vaan tämän päätöksen vaikutti
-etenkin kuormaston saapuminen, tuon kovanonnen kuormajonon, joka taas
-sattui juuri osaston tielle viivyttämään kulkua. Quatre-Champsista se
-oli komennettu ajamaan suoraan Saint-Pierremontiin; ja täällä se vasta
-yhtyi sotajoukkoon niin kurjassa tilassa, että hevoset eivät tahtoneet
-jaksaa vetää. Kello jo lähestyi viittä. Kun ei kenraali enää uskaltanut
-lähteä Stonnen solaan, oli hänen mielestään parasta pysähtyä jo ennen
-marsalkan määräämää paikkaa. Yksi divisioona jäi suojelemaan kuormastoa
-alhaalla niityllä, tykistö sijoitettiin mäkilöille takapuolla ja se
-prikaatti, joka tuli huomenna olemaan etujoukkona, asetettiin
-harjulle Saint-Pierremontin lähellä. Eräs toinen divisioona, johon
-Bourgain-Desfeuillesin prikaattikin kuului, pysähtyi kirkon taakse
-laajanlaiselle tasangolle, jota rajoitti komea tammimetsä.
-
-Oli jo aivan pimeä, ennenkun 106:s oli järjestynyt metsän rintaan.
-
--- Hiiteen kaikki muu, huusi Chouteau, nyt minä makaan...
-
-Ja se oli kaikkien ajatus. Useimmat eivät kyenneet telttaansakaan
-pystyttämään, kaatuivat seisovilta jaloiltaan ja makasivat kuin pölkyt
-taivasalla. Ja ne, jotka vielä sen verran jaksoivat, että saivat teltan
-kuntoon, rupesivat syömättä levolle, sillä ruuan jakamisesta ei taas
-ollut puhettakaan, kenttäravintola odotti seitsemättä osastoa Besacessa
-eikä Ochesin luona. Tästä lähtien ei miehistölle enää koskaan jaettu
-säännöllisesti elantotarpeita, sanottiin että he saavat tyytyä siihen,
-mitä repuissa löytyy -- ja ne olivat tyhjät. Harvalla oli enää
-tähteitäkään Vouziersin yltäkylläisyydestä. Kahvia kenties, vaan se
-täytyi juoda sokeritta.
-
-Kun Jean aikoi jakaa Mauricelle osastaan, toisen jälellä olevista
-korpuista, oli tämä jo vaipunut sikeään uneen. Hän mietti hetken aikaa,
-herättäisikö poikaparan niukalle illalliselle, vaan kätki sitten
-korppunsa, ikäänkuin ne olisivat olleet kultaa, reppunsa pohjalle ja
-tyytyi kuten muutkin kahvipisaraan. Hän käski miesten pystyttämään
-teltan ja he olivat jo käyneet levolle kun Loubet toi saaliinsa,
-muutamia porkkanoita, jotka oli löytänyt läheiseltä pellolta. Mutta
-missäpä ne sai keitetyksi? Parasta oli järsiä raakana, vaan se yhä
-kiihoitti nälkää. Pache tuli kipeäksi.
-
--- Ei, ei, anna hänen vain maata, sanoi Jean, kun Chouteau alkoi nykiä
-Mauricea porkkanaosaansa saamaan.
-
--- Huomenna toki saa Angoulêmessa leipää, sanoi Lapoulle. Minulla on
-siellä serkku. Kelpo kylä se on... Angoulême...
-
-Miehet hämmästyivät.
-
--- Angoulême? Mitä se pöllö nyt höpisee? Luulee, että me tulemme
-Angoulêmeen!
-
-Mutta Lapoulle piti päänsä. Hän oli yhtä varma pääsevänsä kohta
-serkkunsa luo Angoulêmeen kuin aamulla, että ulaanit kuuluivat Bazainen
-armeijaan.
-
-Pimeys laskeutui leirin yli; se vaipui kuin kuoleman hiljaisuuteen.
-Vaikka yö oli niin kylmä, oli kielletty tulia tekemästä. Preussiläiset
-eivät saattaneet olla kaukana, täytyi olla niin hiljaa kuin
-mahdollista, ettei herätettäisi heidän huomiotaan. Upseerit olivat
-ilmoittaneet lähdettävän liikkeelle jo neljän aikaan, ja kaikki
-kiiruhtivat käyttämään hyväkseen lyhyttä lepoaikaa. Sinne tänne
-asetetuista teltoista ja niiden ympäriltä kohosi pimeyteen tuhansien
-ihmisten hengitys, kuului kuin itse maa olisi vetänyt henkeä
-keuhkoihinsa.
-
-Yhtäkkiä pamahti laukaus. Oli vielä aivan pimeä, tuskin lienee kello
-ollut kolmeakaan. Joka ainoa mies hypähti pystyyn, he luulivat
-vihollisen karkaavan niskaan. Ja sitten se olikin vain Loubet, jonka
-päähän yöllä oli pistänyt lähteä metsään tarkastamaan, eikö sieltä
-saisi kynsiinsä jotain jäniksen poikaa eli metsälintua. Olisipa aamulla
-kelvannut tarjota toisille kunnon ateria ennen marssiin lähtöä! Vaan
-etsiessään hyvää väijymäpaikkaa kuuli hän metsästä askelia, joku
-hiiviskeli aivan lähellä, oksat rasahtelivat poikki. Hän otaksui sitä
-tietysti viholliseksi ja laukasi.
-
-Kun Maurice, Jean ja pari muuta miestä juoksivat ääntä kohti, huusi
-käheä ääni:
-
--- Elä ammu, elä ammu, hullu!
-
-Metsän reunassa vilahti pitkä laiha olento. Hän lähestyi ja he näkivät
-miehellä olevan paksun, pörhösen parran, harmaan nutun, joka oli
-vyötetty kiinni punasella vaatteella, ja pyssy olalla. Hän selitti,
-että oli ranskalainen, sala-ampuja, kersantti, ja että tuli parin
-miehensä seuraamana Dieuletin metsästä antamaan tärkeitä tietoja
-kenraalille.
-
--- Hei pojat, Ducat, Cabasse! huusi mies metsään päin, -- hei, kyllä te
-nyt jo uskallatte tulla!
-
-Metsästä tuli esille kaksi miestä, Ducat ensin, pieni pyylevä ukko,
-kaljupäinen ja kelmeä, ja sitten Cabasse, joka oli pitkä ja laiha,
-mustanpuhuva kasvoiltaan ja omisti tavattoman suuren nenän.
-
-Maurice tarkasti uteliaasti n.s. kersanttia ja kysäsi viimein
-äkkipäätä:
-
--- Mutta ettekös te ole Vilhelm Sambuc Rémillystä?
-
-Kun mies vähän hitailtuaan myönsi olevansa sama henkilö, astui Maurice
-ehdottomasti hämmästyksestä askeleen etemmä, sillä tämä Sambuc oli
-tunnettu veijari, huonomaineisen halonhakkaajaperheen ansiokas jäsen.
-Isä oli ollut kauhea juomari ja tappelusankari, joka löydettiin eräänä
-iltana kurkku poikki leikattuna metsässä, äiti ja sisaret kerjäsivät ja
-varastivat, miten milloinkin sattui, ja viime vuosina ei heistä
-tiedetty mitään, mutta luultavasti ne eivät olleet valinneet mitään
-rehellistä elämänuraa. Vilhelm oli salametsästäjä ja tullivaras ja koko
-sudenpesuudessa ei löytynyt kuin yksi ainoa rehellinen ihminen ja se
-oli Prosper. Inhoten sitä elämää, jota kodissaan, metsämökissä,
-vietettiin, hän oli ensin ruvennut rengiksi ja kuului nyt
-afrikkalaisiin jääkäreihin ja oli hyvässä maineessa eskadroonassaan.
-
--- Minä tapasin veljenne Reimsissä ja Vouziersissä, sanoi Maurice, ja
-hän voi hyvin.
-
-Sambuc ei vastannut mitään. Asia ei näyttänyt häntä huvittavan.
-
--- Viekää minut kenraalin luo. Sanokaa, että Dieuletin metsäsisseillä
-on tärkeitä sanomia.
-
-Ja leirille astuessa ajatteli Maurice koko ajan näitä
-partioretkeläisiä, joista oli niin suuria toivottu ja joista jo alkoi
-kuulua valituksia joka suunnalta. He olivat muka vakoilevinaan ja
-olivat luvanneet pitää silmällä, ettei ainoakaan vihollinen pääsisi
-elävänä metsän kautta, mutta olivatkin sitä pahempi vain kauhistus
-talonpojille, joiden maat he turmelivat, eivätkä suinkaan kyenneet
-puolustamaan. Kaikellaiset roistot, jotka eivät muuta halunneet kuin
-saada omin päin, kuritta ja järjestyksettä, heilua, yhtyivät näihin, ja
-he elivät kuin metsävorot, makasivat taivasalla ja ottivat mitä eteen
-sattui, keneltäkään lupaa kysymättä.
-
--- Hei Ducat, hei Cabasse, huusi Sambuc yhtä mittaa, no joutukaa nyt
-vähän paremmin!
-
-Hekin olivat aika veljeksiä. Pitkä laiha mies oli Toulonista, oli
-palvellut eräässä ravintolassa Marseillessa, tullut sieltä muutamain
-vähäpätöisten kauppahuoneiden asiamiehenä Sedaniin, jossa oli vähällä
-joutua kiinni varkaudesta. Pieni ja paksu oli taas ollut asianajajana
-Blainvillessä, vaan melkein ajamalla ajettu pois koko kaupungista
-epäsiveellisen elämänsä tähden. Nyt hän oli kirjanpitäjänä muutamassa
-tehtaassa Raucourtissa ja oli aivan nykysin ollut syytettynä
-rumanlaisesta rikoksesta, vaan pääsi kuitenkin hädin tuskin vapaaksi.
-Ducat viisasteli usein latinaisilla sanoilla ja lauseilla, jota vastoin
-Cabasse ei osannut tavata omaa nimeäänkään; mutta hyvät toverit he
-sentään olivat, pari oikeita rosvonaamoja.
-
-Jean ja Maurice saattoivat sissit kapteeni Beaudoinin luo, joka vei
-heidät överstin puheille. Tämä alkoi tutkia miehiä, vaan Sambuc tahtoi
-välttämättömästi tavata kenraalia itseään. Bourgain-Desfeuilles oli
-viettänyt yön pappilassa, oli juuri päässyt ylös ja oli hyvin ärtysellä
-tuulella kun täytyi nousta keskellä yötä ja lähteä taas lukemattomia
-vaivoja ja ikävyyksiä kokemaan, ja hän purki heti vihaansa överstille,
-joka kuljetti sissit pappilaan.
-
--- Mistä ne tulevat?... Mitä niillä on tahtomista?...
-Partioretkeläisiä! Oo, kyllä minä jo heidät tunnen, kuljeksijoita,
-roistoja!-- Nälkäkös?
-
-Mutta Sambuc ei ottanut itseensä.
-
--- Herra kenraali, me tulemme Dieuletin metsistä, minä ja minun
-toverini...
-
--- Dieulet?... Missä se on?
-
--- Stenayn ja Mouzonin välillä, herra kenraali.
-
--- Stenay? Mouzon? En tunne! Sula mahdottomuushan minun on muistaa
-kaikkia outoja nimiä, joita täällä suhisee korvien ympärillä.
-
-Vähän häpeissään alkoi översti Vineuil selittää kenraalille, että
-Stenay ja Mouzon olivat Maasin varrella, että saksalaiset olivat
-ottaneet haltuunsa ensinmainitun ja että koetettiin päästä virran yli
-jälkimmäisen siltoja myöten.
-
--- Asia on se, että me olemme tulleet ilmoittamaan kenraalille,
-että metsä vilisee preussiläisiä... Kuu viides osasto marssi eilen
-Bois-aux-Damesta kohtasi se vihollisen Nouartin luona...
-
--- Mitä? tapeltiinko eilen...
-
--- Niin, herra kenraali, viides osasto oli kahakassa, vaan täytyi
-peräytyä, eikö liene nyt Beaumontin luona... Ja sillä välin kun
-muutamat meidän komppaniamme miehistä veivät viidennelle osastolle
-tiedon vihollisen asemasta, tuumasimme, että on ehkä hyvä, että
-kenraalikin saa tietää, mitä siellä tapahtui ja että viidennellä
-osastolla on epäilemättä huomen aamulla aikaseen 60,000 saksalaista
-niskassaan, ja ehkä tarvitseisivat apua...
-
-Bourgain-Desfeuilles kohotti olkapäitään.
-
--- 60,000 miestä? Miksei 100,000! Te näette unta, mies parka, pelko on
-saattanut teidät näkemään ihmeitä! Täällä ei millään muotoa saata olla
-sellainen mieslauma niin lähellä, ilman että meillä olisi siitä
-aavistustakaan!
-
-Ja hän piti päänsä, vaikka sekä Ducat että Cabasse vannoivat, että joka
-ikinen sana oli totta.
-
--- Me näimme tykitkin, vakuutti Cabasse, ja ne roistot mahtavat olla
-rutihulluja kun uskaltavat lähteä vetelöille metsäteille, joihin uppoaa
-polvea myöten.
-
--- Heillä on johtajia, jotka tuntevat nämä seudut kuin viisi sormeaan,
-selitti entinen asianajaja painolla.
-
-Kenraali ei välittänyt kuulla enempää ja hänestä oli myös turhaa
-näyttää sissiä ylipäällikölle, jonka kanssa miehet luulivatkin
-puhelleensa. Jos rupeaisi kuuntelemaan kaikkia talonpoikia ja
-maankulkijoita, jotka juoksevat ilmoituksineen, niin kyllä silloin
-olisi tallella. Hän käski kuitenkin sissien seuraamaan osastoa, koska
-näyttivät tuntevan seutuja.
-
--- He olivat sentään hyviä poikia kun tulivat kahden peninkulman matkan
-meille tuota ilmoittamaan, sanoi Jean Mauricelle telttaa kokoon
-kääriessään.
-
-Maurice tunsi myös paikat ja oli levottomuudella kuullut että Dieuletin
-metsä oli täynnä preussiläisiä, jotka kiiruhtivat Beaumontia ja
-Sommauthea kohti. Hän istui lepäämään, oli väsynyt jo ennen marssiin
-lähtöä ja aavisti, että tänä päivänä voimia kysytään.
-
-Korpraali huomasi, että hän oli tavattoman kalpea, ja kysyi
-isällisesti:
-
--- Eivät taida olla asiat nyt oikein? Jalkako se taas vaivaa?
-
-Maurice puisteli päätään -- ei jalassa ollut mitään vikaa.
-
--- Nälkäkös?
-
-Kun ei vastausta kuulunut, veti Jean laukustaan toisen korpuista.
-
--- Tuossa on sinun osasi... Minä juuri äsken söin toisen.
-
-Päivä valkeni kun he lähtivät Ochesta ja marssivat Besacen kautta
-Mouzoniin, jossa heidän käskyn mukaan olisi pitänyt viettää yö.
-Kuormasto oli lähetetty ensin ja sitä suojelemaan ensimmäinen
-divisioona. Toiset vaunut kulkivat hyvääkin vauhtia, vaan toiset
-liikkuivat, varsinkin Stonnen solassa, tavattoman hitaasti. Siinä on
-pitkä ylämäki, aina la Berliéren kylän toiselle puolelle, joka on
-rakennettu pienten metsäisten harjujen väliin.
-
-Kello kahdeksan ajoissa, kun kaksi jälkimmäistä divisioonaa lähti
-marssimaan, saapui marsalkka Mac-Mahon. Hän oli vimmoissaan kun löysi
-täällä joukot, joiden jo aikaseen aamulla olisi pitänyt lähteä
-Besacesta ja jo tähän aikaan olla Mouzonissa. Kenraali Douay selitti
-marsalkalle tämän sangen ikävän viivytyksen syyt, ja silloin
-päätettiin, että ensimmäinen divisioona ja kuormasto saisivat jatkaa
-marssia Mouzoniin, jota vastoin toiset kaksi viipymättä lähtekööt
-Raucourtin ja d'Autrecourtin kautta Villersiin, mennäkseen siitä kohti
-Maasin yli. Jälleen kääntyi kulku pohjosempaan päin. Marsalkka tahtoi
-välttämättömästi saada virran sotajoukkonsa ja vihollisen välille;
-maksoi mitä maksoi, mutta hän tahtoi olla sinä iltana oikeanpuolisella
-rannalla. Jälkijoukko ei ollut vielä saanut lähteneeksi Ochesista, kun
-eräs vihollinen patteri alkoi kaukaselta mäeltä Pierremontin puolella
-ammuskella joukkoja. Ensimmäisiin laukauksiin vastattiin, typerää
-kyllä, vaan sitten vetäytyivät viimeiset rykmentit tulesta ja
-seurasivat toisia.
-
-Kello yhteentoista saakka marssi 106:s verkalleen mäkistä Stonnen
-solassa kiemurtelevaa tietä. Vasemmalla oli jyrkkä, alaston kallion
-rinne, oikealla matalampia metsäisiä harjuja. Aurinko oli tullut
-näkyviin ja ahtaassa solassa tuntui kuumuus ja hiljaisuus rasittavalta.
-Tultua Berliérin ohi, missä suuri puuristi eräällä mäellä kohoaa synkän
-näkösenä taivasta kohti, ei näkynyt yhtään taloa eikä ihmistä eli edes
-eläintäkään. Ja miehet, jotka jo olivat eilen olleet uupumuksesta
-nääntymäisillään ja tuskin nimeksikään saaneet ruokaa ja lepoa,
-vetelivät väsyneesti jalkojaan ja kuohuivat katkeraa vihaa.
-
-Juuri kun pysähdyskäsky annettiin, kajahti oikealta kanuunan
-laukauksia. Ne kuuluivat niin selvästi, että taistelupaikka ei
-saattanut olla kuin ehkä peninkulman päässä ja vaikuttivat miehiin kuin
-sähköisku. Kaikki hypähtivät pystyyn, väsymystä ei muistettu;
-miks'eivät saaneet rientää sinne? He tahtoivat tapella, nyt hetikohta,
-tahtoivat kuolla ennen kuin täten laukata paikasta paikkaan.
-
-Kenraali Bourgain-Desfeuilles ratsasti översti Vineuilin seurassa
-seutua tarkastamaan. Miehistö näki heidän pysähtyvän mäen nystyrälle ja
-kääntävän kiikarit tykin ääntä kohti. Nyt lähetettiin ajutantti sissiä
-noutamaan; pari miestä, niiden joukossa Jean ja Maurice, saivat lähteä
-mukaan.
-
-Kun he saapuivat päälliköiden luo, huusi kenraali heti Sambucille:
-
--- Kauheata maata tää, mäkistä ja puita täynnä!... Kuulkaahan mies,
-missä paikoin ne nyt tappelevat?
-
-Sambuc sekä kaksi toveriaan olivat jälleen tärkeän näköisiä,
-kuuntelivat ja tähystelivät hetken aikaa kaukaisuuteen. Niinkauvas kuin
-silmä kantoi vuoroittelivat mäet ja syvennykset kuin aaltoilevan järven
-pinnalla. Tumman viheriät metsät erosivat jyrkästi keltasesta
-maaperästä, etäiset harjut olivat kiedotut punertavaan huuruun, ja koko
-maisema loisti säteilevän päivän valossa. Ja yhtämittaa jymisivät
-kanuunat kuin kaukainen ukkosenilma, ei näkynyt vähintäkään valkoista
-savupilveä.
-
--- Täällä oikealla on Sommauthe ja vasemmalla Yoncq... Nyt taistellaan
-Beaumontin luona, herra kenraali.
-
--- Varnicourtin eli Beaumontin luona, vakuutti Ducatkin.
-
-Kenraali mutisi jotain partaansa.
-
--- Beaumont, Beaumont, mikä hiisi ne kaikki tietää... Ja miten pitkälti
-täältä on Beaumontiin?
-
--- Runsas peninkulma, noin viisi neljännestä, kun mennään Chênen tietä.
-
-Kanuunan laukaukset kuuluivat yhä, jymisten oikealta vasemmalle. Ja
-Sambuc jatkoi:
-
--- Siellä tuntuu leikki yltyvän... Niin, sanoinhan jo aamulla
-kenraalille; ne ovat tietysti samat patteriat, jotka näimme Dieuletin
-metsässä. Nyt on varmaan viidennellä osastolla täysi työ kun kokonainen
-armeija, se Buzancysta ja Beauclairesta tuleva, on niskassa.
-
-Laukaukset kajahtelivat yhtämittaisena paukkeena, kaukainen melu tuntui
-yltyvän ja yltyvän.
-
-Maurice puri hampaansa yhteen, ett'ei huuto pääsisi.
-
-Minkätähden he eivät marssi tuossa tuokiossa sinne turhaa
-jaarittelematta? Joka laukaus tärisytti häntä, hänen sydämmensä paisui
-halusta päästä sinne toimimaan, taistelemaan. Vieläkö heitä nytkin
-aijottiin juoksuttaa, aina vaan, eikä annettu pyssyä paukutella?
-Vouziersissä he olivat _kuulleet_ jälkijoukon ampuvan. Ochessa
-olivat vihollisen tykit jyrisseet takanapäin. Ja nyt heitä taas
-lähdettiin ajamaan eteenpäin, eivät saaneet rientää tovereitaan
-auttamaan. Maurice katsoi Jeaniin, ja hänkin oli hyvin kalpea ja silmät
-paloivat. Heidän sydämmensä oli haljeta kuullessaan kanuunan kutsuvan
-äänen, joka kaikui yhä ankarammin.
-
-Mutta he odottivat vieläkin. Pientä polkua myöten lähestyi eräs
-kenraali esikuntineen. Se oli Douay, tuskastuneen ja rauhattoman
-näkösenä. Hän kyseli partioretkeläisiltä asian laitaa eikä voinut enää
-pidättää tuskanhuutoa. Vaikkapa olisikin jo aamulla kuullut heidän
-kerrottavansa, ei hän kumminkaan olisi voinut tehdä mitään; hänellä ei
-ollut valtaa, marsalkan määräys vaati rientämään Maasille, hän tahtoi
-sinä iltana ylitse, tapahtukoon vaikka mitä. Ja mitenkäpä olisikaan nyt
-yhtäkkiä saatu kerätyksi Raucourtiin marssivat joukot ja viedyksi
-ajoissa Beaumontiin? Viideskin osasto vetäytyi luultavasti taistellen
-Mouzoniin ja kanuunanpauke kuului selvästi siirtyvän itään päin.
-Kenraali Douay nosti voimattomassa kiukussa ja epätoivossa kätensä ylös
-metsäisten mäkien, peltojen ja laaksojen yli; sitten annettiin käsky
-jatkaa marssia Raucourtiin.
-
-Taivas sitä marssia! Kun kuljettiin Stonnen ahtaassa solassa ja metsän
-takana jyrisi yhtämittaa kanuunain kutsuva ääni! 106:nen rykmentin
-etunenässä ratsasti översti Vineuil, jäykkänä kuten tavallisesti, vaan
-kalpeana kuin ruumis, ripistellen silmiään ikäänkuin pidättääkseen
-kyyneleitä. Kapteeni Beaudoin pureksi viiksiään äänetönnä ja
-mietteissään, jota vastoin luutnantti koki purkaa kiukkuaan
-haukkumasanoihin ja kiroili väliin itseään, väliin muita. Ja väestössä
-levisi kaikista raukkamaisimpiinkin synkkä raivo ja into hyökätä
-käsiksi johonkin eli ulvoa ääneen; he olivat tulla mielipuoliksi, he
-eivät jaksaneet enää aina ja joka paikassa väistää taistelua,
-astua juntata maita ja mantereita ja antaa noiden kirottujen
-preussiläis-roistojen hakata mäsäksi toverit.
-
-Stonnen solasta päästyä aukesi taas eteen laajempi maisema; tie
-kiemurteli kuin pitkä nauha peltojen ja pienten lehtojen ohi.
-
-106:s muodosti jälkijoukon ja Ochesta lähtien he odottivat joka
-silmänräpäys päällekarkausta, sillä vihollinen seurasi kolonnaa askel
-askeleelta, odottaen sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen takaapäin sen
-kimppuun, ja ratsuväestö koetti päästä metsien taitse rykmentin
-sivulle. Kerrankin ilmestyi tiheästä lehdosta useita eskadroonia
-preussiläistä kaartia, vaan pysähtyivät nähtyään husaarit, jotka
-lähenivät tiellä. Siten jatkettiin peräytymistä hyvässä järjestyksessä
-ja he olivat jo lähellä Raucourtia kun muuan tapaus vei viimeisenkin
-rohkeuden miehiltä.
-
-Eräältä syrjätieltä syöksi suuri ihmislauma: haavotettuja upseeria,
-aseettomia sotamiehiä, tavaravaunuja, nelistäviä hevosia, hurjassa
-paossa rientäen kaikki minkä kykenivät eteenpäin. Ne olivat yhden
-ensimmäisen divisioonan prikaatin tähteet, sen, joka suojeli kuormastoa
-ja joka oli aamulla lähtenyt Besacen kautta Mouzoniin. He olivat
-eksyneet väärälle tielle ja onnettomuudeksi oli prikaatti ja osa
-kuormastoa kohdanneet viidennen osaston loput, jotka pakenivat hujan
-hajan. Ja sitten tapahtui päällehyökkäys Varniforêtin luona,
-monilukuinen vihollinen ahdisti sivulta, ei muuta kuin hurja pako
-edessä. Verisinä, haavoitettuina, pelon vimmassa, he levittivät kauhua
-ja epätoivoa ympärilleen. Heidän kertomuksensa riistivät viimesenkin
-ryhdin kipenen tovereilta, ne olivat kuin jälkimaininkia kanuunan
-ryskeestä, joka oli kello kahdestatoista saakka tärisyttänyt ilmaa.
-
-Raucourtiin marssiessa vallitsi miehistössä suurin levottomuus ja
-pelko. Upseerit olivat neuvottomia. Olisikohan käännyttävä oikealle
-Autrecourtiin päin vai menisivätkö Maasin yli Villersin luona, niinkuin
-ensin oli käsketty. Kenraali Douay pelkäsi sillan jo olevan vihollisen
-vallassa ja piti siitä syystä viisaampana marssia oikealle,
-Haraucourtin solan kautta Rémillyyn. Mouzonin jälkeen tuli Villers ja
-Villersin jälkeen Rémilly. siis aina vain pohjosempaan, ulaanit
-kintereillä! Ei ollut enää kuin noin kolme neljännestä jälellä, mutta
-kello oli jo viisi ja joka mies menehtymäisillään. Päivän valjetessa he
-jo olivat olleet jalkeilla, marssineet kahdessatoista tunnissa -- kaksi
-peninkulmaa, tallustelleet paikalla; odotus ja jännitys oli vienyt
-viimeiset voimat, joita ei syömättömillä, valvoneilla raukoilla liikoja
-ollutkaan. Jalat eivät tahtoneet kannattaa enää!
-
-Raucourt on pieni hyvinvoipa tehdaskaupunki; pääkatu suora ja leveä,
-raatihuone uusi ja kirkko koko soma.
-
-Vaan se yö, jonka keisari ja marsalkka Mac-Mahon olivat seurueineen ja
-keisarillisine talouksineen siellä viettäneet, tyhjensi myymälät ja
-lihapuodit; ensimmäinen osasto marssi sitten kaupungin läpi, vei loput,
-ja nyt ei siellä enää löytynyt jumalan jyvää ei leipurilla, ei
-ruokatavaran kauppiaalla, ei puutarhurilla. Ei ollut leipää eikä
-sokeria eikä viiniä! Eilisen päivän olivat kaupungin naiset jakaneet
-sotamiehille viiniä ja lihalientä, vaan nyt olivat padat tyhjät ja
-tynnyrien tapit auki. Ei löytynyt enää mitään, kaikki oli loppunut kun
-seitsemännen osaston ensimmäiset rykmentit marssivat kylään. Mitä? Joko
-se taas alkaa, eikö tulekkaan loppua noista kurjista, tomusista
-miesparvista, jotka marssivat katua ylös puolikuolleina nälästä ja
-janosta, eikä ole mitään antaa. Jotkut pysähtyivät, koputtivat oviin ja
-ojensivat kätensä ikkunoita kohti rukoillen leipäpalasta. Ja naiset
-itkivät ja nyyhkyttivät kun täytyi vastata, että he eivät voineet,
-heillä ei ollut mitään antaa.
-
-Eräässä kadunkulmassa seisahtui Maurice, maailma musteni hänen
-silmissään ja jalkansa horjahtelivat. Jean juoksi auttamaan.
-
--- Ei ei, anna minun olla, väsyttää... Parempi on kuolla tähän!
-
-Hän vaipui katukivelle. Korpraali oli suuttuvinaan:
-
--- Mitä hittoa! Koeta vain päästä jaloillesi vai tahdotko jäädä tähän
-preussiläisten pieksettäväksi? Ylös vain ja paikalla!
-
-Mutta kun ei Maurice jaksanut vastata, vaan sulki silmänsä ja näytti
-pyörtyvän, toisti Jean yhä, matalalla, säälivällä äänellä:
-
--- Mitä hittoa! Mitä hittoa!
-
-Hän juoksi nopeasti kaivolle, toi vettä ruoka-astiallaan ja roiski
-Mauricen kasvoille. Ja sitten hän veti peittelemättä viimeisen
-korppunsa repusta, taitteli palasiksi ja pisti Mauricen suuhun. Hetken
-perästä avasi tämä jo silmänsä ja söi halukkaasti loput muruset.
-
--- Mutta sinä, kysyi Maurice äkkiä muistaen Jeanin korppuluvun, sinä et
-ole siis syönytkään mitään?
-
--- Minusta ei ole lukua, minä kyllä tällaiset kestän... Otan hyvän
-kulauksen hanhenviinaa, niin kestänmähän taas jonkun matkaa!
-
-Hän täytti astiansa kaivosta, tyhjensi yhdellä kulauksella ja maiskutti
-kieltään.
-
-Vaan ei ollut mies kovin reippaan näkönen itsekkään, kasvonsa olivat
-verettömät ja kädet vapisivat.
-
--- No, ylös nyt! Että pysytään toisten matkassa, poika!
-
-Ja Maurice nojasi häneen niinkuin olisi ollut lapsi ja hänestä ei ollut
-vielä milloinkaan tuntunut naisen läheisyys niin suloiselta kuin
-ystävän tukeva käsi sillä hetkellä. Häntä lohdutti ja kipujaan lievensi
-kurjuuden ja kuoleman keskellä, kun tunsi Jeanin pitävän hänestä
-huolta; ja ajatus, että tuo sydän, joka häntä niin hellästi rakasti,
-oli vain yksinkertaisen, halvan talonpojan, enensi Jeanin ystävyyden
-arvoa, vaikka häntä oli ensimmältä loukannutkin hänen arkailematon
-suoruutensa. Tämähän oli samanlaista kuin ensimmäisten ihmisten
-ystävyys, aikojen alussa, ennenkun sivistystä ja säätyerotusta oli
-olemassa, tämä ystävyys kahden miehen välillä, jotka liittyvät yhteen
-auttaakseen ja suojellakseen toisiaan yhteistä vihollista vastaan!
-Maurice oli iloinen ja ylpeä voidessaan niin täydellisesti luottaa
-Jeanin rohkeuteen ja voimaan, ja korpraali taas oli tyytyväinen,
-syvemmin tutkimatta tunteitaan, kun sai suojella ystävänsä
-hienontunutta heikkoutta, sivistystä ja ymmärrystä, jota hänessä ei
-oltu ensinkään kehitetty. Kadotettuaan vaimonsa luuli Jean, että hänen
-sydämmensä oli mennyt kuolleen muassa hautaan, ja hän oli päättänyt
-pysyä erillään noista olennoista, joiden tähden mies saa niin
-hirmuisesti kärsiä, vaikka ne eivät olisikaan ensinkään häijyjä. Ja nyt
-hän antautui kokonaan ystävyyden valtaan; he eivät mitenkään hyväilleet
-toisiaan, vaan käsittivät toisensa niin perin pohjin, vaikka olivatkin
-aivan erilaisia luonteita; he ymmärsivät toistensa syvimmät tunteet ja
-marssiessaan toisiinsa nojaten Rémillyn tietä he ikäänkuin sulautuivat
-sääliin toistensa kärsimyksiä kohtaan.
-
-Kun jälkijoukko oli lähtenyt Raucourtista, marssivat saksalaiset
-kaupunkiin. Kaksi patteriiaa asetettiin heti kukkuloille vasemmalla ja
-ne alottivat oitis ampumisen. Sillä hetkellä oli 106:s rykmentti juuri
-Emmanen kohdalla ja siis vihollisen ampumalinjassa. Eräs kranaatti
-pirstosi poppelin joen reunalla ja toinen tunkeutui räjähtämättä
-maahan aivan kapteeni Beaudoinin sivulla. Mutta tie kapeni yhä aina
-Haraucourtiin saakka ja he marssivat korkeiden mäkien välissä, jotka
-kasvoivat tiheää metsää; jos sillä kohti olisi ollut kourallinen
-preussiläisiä väijyksissä, niin he olisivat voineet tehdä ihmeitä.
-Kanuunat jyrähtelivät takana ja alituisesti peljäten hyökkäystä
-oikealta eli vasemmalta koettivat joukot rientää pois vaaralliselta
-tieltä. Väsyneimmätkin saivat uutta intoa. Samat miehet, jotka
-Raucourtissa tuskin jaksoivat jalkojaan liikutella, marssivat
-pitkillä, reippailla askelilla. Näytti siltä kuin hevosetkin olisivat
-aavistaneet, että vähinkin viivytys saattoi tuottaa kaikille turmion.
-Alkupää liene jo ollut Rémillyssä, marssia jatkettiin vauhdilla ja
-innolla, kun -- täytyi pysähtyä.
-
--- No perhana! kirosi Chouteau, tähänkö meidät nyt jätetäänkin?
-
-106:s ei ollut vielä Haraucourtissa ja kranaattia sateli yhtä mittaa.
-Yksi räjähti aivan lähellä, oikealla, vaan ei haavoittanut sentään
-ketään.
-
-Viisi minuuttia kului; he eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Varmaan
-siellä edessäpäin oli jotain, joka tukkesi tien, muuri ehkä eli muu
-ylipääsemätön este. Översti kohottautui seisomaan jalustimissa ja
-kurkisti, mitä siellä takana oli tekeillä, pelkäsi miesten pelossaan
-vielä vallattomuuksiin ryhtyvän.
-
--- Tietäähän sen koko maailma, että me olemme myödyt preussiläisille!
-huusi Chouteau rajusti.
-
-Riveistä alkoi kuulua uhkaavaa mukinata. Harmi ja kiukku kasvoivat
-pelon lisääntyessä. Niin, niin se oli! Heidät oli laahattu tänne
-viholliselle jätettäväksi. Nämä lyhytjärkiset olennot eivät voineet
-mitenkään muuten selittää kaikkia vastoinkäymisiä ja turmiollisia
-erehdyksiä ja päälliköiden vitkastelua. Myyty Saksan keisarille,
-häpeällisesti petetty, kaikki tyyni!
-
--- Myyty, petetty! huusivat tuskaiset äänet.
-
--- Vaan minä luulen, että siellä on se pirun keisari tietä tukkimassa
-kampsuineen ja kopsineen! arveli Loubet.
-
-Hänen sanansa kiitivät heti kuin kulovalkea suusta suuhun. Jo
-tiedettiin varmasti vakuuttaa, että keisarillinen talous siellä oli
-kolonnain tiellä. Ja nyt alkoi sadella kauheita haukkumasanoja keisarin
-hännänkantajajoukosta ja heidän laitoksistaan ja ruokottomuudestaan,
-miten he aina tukkiituivat sotajoukon eteen kaivelemaan ja näyttelemään
-herkkujaan ja viinipullojaan ja hopea-astioitaan nälinkuoliaille
-sotamiehille. Ja millainen keisari! Kurja raukka, jolla ei ollut
-enemmän valtaa kuin valtaistuintakaan, hylkiö, jota vedettiin
-kuormaston mukana paikasta paikkaan ja joka vielä säilytti, verisen
-kohtalon ivana, hovimenonsa, satakaartinsa, tallinsa, kokkinsa,
-astiansa ja kellarinsa, kaiken komeuden ja loiston, joka seurasi
-keisarikruunua ja manttelia, tuota koreata manttelia, joka nyt laahusti
-maantienloassa ja tahraantui tappion häpeässä!
-
-Melkein yhtaikaa tulla sävähti kaksi kranaattia. Sirpale repäsi lakin
-luutnantti Rochasin päästä. Ja rivit tihenivät samassa, sotamiehet
-työntäytyivät yhteen äkkinäisellä aaltoliikkeellä, jonka mainingit
-tuntuivat etäälle. Jos sitä olisi kestänyt minuutinkaan vielä, niin
-olisi voinut tapahtua jotain kauheata, sillä miehiä tuskin sai enää
-hillityksi.
-
-Översti kääntyi kalman kalpeana heihin.
-
--- Pojat, pojat, malttakaa nyt vähän aikaa. Minä lähetin katsomaan ...
-heti paikalla lähdetään...
-
-Vaan he eivät lähteneet, ja joka minuutti tuntui vuoden pituiselta.
-
-Jean otti Mauricen käden käteensä ja puheli hiljaa, että hän koettaisi
-olla levollinen, että jos toiset tunkevat päälle eli lähtevät
-käpälämäkeen, mikä helposti saattaa tapahtua, niin he juoksevat yhdessä
-vasemmalle ja kiipeävät metsäiselle rinteelle joen törmässä. Hän
-haeskeli silmillään partioretkeläisiä, vaan heitä ei näkynytkään, joku
-tiesi heidän hävinneen heti Raucourtista lähdettyä.
-
-Ja samassa lähdettiinkin, joukot marssivat rivakkaasti, jo päästiin
-solasta, tie kääntyi oikealle, ja preussiläiset tykinluodit eivät
-jaksaneet heitä saavuttaa enää. Jälestäpäin saatiin tietää, että
-viivytyksen syynä oli Bonnemainin divisioona, neljä rykmenttiä
-kyrassieria, jotka olivat rikkoneet seitsemännen osaston kolonnan ja
-seisauttaneet marssin.
-
-Yö oli tulossa kun 106:s rykmentti kulki Angecourtin läpi. Oikealla
-jatkui vielä metsäisiä ylänköjä, vaan sola laajeni vasemmalle kädelle;
-etäällä siinti leveä laakso. Viho viimein saavuttiin Rémillyn harjulle,
-ja sinne näkyi illan hämärässä kiiltävä hopeanauha, joka kiemurteli
-laajojen niittyjen ja peltojen välitse. Se oli Maas, ikävöity Maas,
-luvattu maa, jossa voitto näytti heitä odottavan.
-
-Ja Maurice osoitti kädellään pieniä valopilkkuja etäällä puiden
-välissä, rehevässä laaksossa, joka näytti lumoavan kauniilta illan
-hämärähunnussa. Hänen sydämmensä paisui ilosta kun katseli tuttuja,
-rakkaita kotiseutujaan ja hän näytti niitä Jeanille melkein
-lapsellisella ylpeydellä: -- Jean, Jean ... tuolla on Sedan!
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Rémillyssä oli kauhea mylläkkä, sotamiehiä, hevosia, ajopeliä joka
-paikka täynnä, viettävä katu, joka kulkee Maasin rantaan, oli melkein
-kukkurillaan. Kirkon kohdalla, puolivälissä mäkeä, oli monta tykkiä
-ajanut yhteen ja hevoset eivät saaneet niitä paikalta hievahtamaan,
-vaikka satelemalla satoi ruoskaniskuja ja kirouksia. Etempänä oli
-Emmanevirran rannalla, joka kohisten syöksee kivistä uomaansa, jono
-ruutivaunuja sulkemassa kulkijoilta tien. Ja sotamiehiä keräytyi
-keräytymistään "Maltan ristin" edustalle ja tappelemalla pyrkivät
-täyteen ahdettuun kapakkasuojaan ryypylle.
-
-Ja samallainen vilinä ja ahdinko vallitsi kylän eteläiselläkin
-laidalla, mihin insinöörit olivat rakennuttaneet lauttasillan virran
-poikki. Kylän ja virran välillä oli pieni lehto ja oikealla näkyi
-lauttamiehen valkonen tupa pensaikosta. Molemmille rannoille oli
-laitettu suuria nuotioita, joiden liekit silloin tällöin leimahtivat
-korkealle ilmaan ja levittivät punertavan hohteen rantamille sekä
-virran läikkyvälle pinnalle. Silloin eroitti lukemattomat mieslaumat,
-jotka seisoivat odottamassa. Kaidalle jalkamiesten sillalle ei mahtunut
-kuin pari henkeä kerrallaan ja lauttasillan yli, joka oli niukasti
-puolen viidettä kyynärän levyinen, kulki ratsuväki, tykistö ja
-kuormavaunut niin hitaasti kuin ajatella saattaa. Sanoivat vielä olevan
-ylipääsemättä yhden prikaatin ensimmäistä osastoa, ruutikuormaston ja
-jo ennen mainitut neljä kyrassierirykmenttiä Bonnemainin divisioonasta.
-Ja heidän takanaan seisoi koko seitsemäs osasto, enemmän kuin 30,000
-miestä, jotka luulivat vihollisen olevan kintereillään ja koettivat
-tunkea kuumeentapaisella kiireellä eteenpäin, päästäkseen turvaan
-vastaiselle rannalle.
-
-Kamalalta näytti! Mitä siitä olikaan lopuksi tuleva? Koko pitkän päivän
-he olivat marssineet saamatta kuivaa eli kosteata suuhunsa, marssineet
-kuin hurjat, koettaen päästä ehjin nahoin Haraucourtin solasta; ja tätä
-vartenko he olivat riehuneet? Päästäänkö tästä ollenkaan eteenpäin vai
-tässäkö seistään ylipääsemättömän muurin takana? Saa vain nähdä, niin
-ei tästä hevillä lähdetä ja saksalaiset, jotka ehkä yöksi taukoavat
-takaa-ajostaan, ovat taas päivän koittaessa liikkeellä!
-
-Kumminkin komennettiin miehet asettamaan kiväärit ryhmiin ja joukot
-hajaantuivat metsättömille rinteille Mouzonin tien varsilla.
-Reservitykistö sijoitettiin mäen harjalle, tykkien suut solaan päin,
-valmiina laukasemaan, jos siellä ilmestyy jotain uhkaavaa. Ja
-tuskallinen odotus alkoi jälleen.
-
-106:s rykmentti oli sijoittunut sänkipellolle yläpuolella tietä ja
-sieltä näki koko laajan tasangon virran varrella. Miehet luopuivat
-vastahakoisesti aseistaan, kääntyivät usein taakseen katsomaan,
-odottivat joka hetki päällekarkausta. Joka silmä oli synkkä, ei
-kuulunut mistään hauskaa juttelua, äänetöntä vihaa kuvastui niidenkin
-kasvoilla, jotka eivät napisseet ja kiroilleet.
-
-Kello oli jo melkein yhdeksän, odotusta oli kestänyt kaksi tuntia, ja
-vaikka olivat peräti uupuneita ei monikaan saanut unta, he venyivät
-pitkällään maassa, vaan kimmahtivat pystyyn ja säpsähtivät
-pienimmästäkin risauksesta. Eivät taistelleet enää nälkää vastaan,
-virran yli päästyä heidän _täytyi_ saada ruokaa, ja jos ei ollut
-muuta, niin olihan ainakin heiniä. Vaan tungos sillan luona pysyi
-samalla asteella, upseerit, jotka kenraali Douay oli sinne asettanut,
-toivat aina puolen tunnin päästä sanoman, että kestää vielä monta
-tuntia, ennenkun heidän vuoronsa tulee. Vihdoin päätti kenraali itse
-lähteä sillalle omin silmin tarkastamaan asiain tilaa ja sotamiehet
-näkivät hänen tunkeutuvan joukon läpi, kehoitellen miehiä pysymään
-levollisina ja jouduttaen ylimenoa.
-
-Maurice istui Jeanin kanssa ojan reunalla ja jatkoi pohjoseen viitaten:
-
--- Niin. tuolla se on Sedan ja tuolla Bazeilles... Sitten on Douzy ja
-sitten Carignan... Carignanissa meidän joukot luultavasti yhtyvät; jos
-olisi päivä, näkisit, että siellä kyllä tilaa on.
-
-Hän osoitti laajaa laaksoa, jonka ylitse yön varjot laskeutuivat.
-Eroitti vielä selvästi virran juoksun mustien niittyjen välissä, joille
-puuryhmät muodostivat vielä tummempia kohtia. Poppelijonon haaveelliset
-rajapiirteet kuvastuivat selvästi taivasta vastaan. Ja hyvin kaukana,
-Sedanin takana, joka kimalteli pieniä valopilkkuja täynnä, oli tiheä
-musta metsä, Ardennit näyttivät levittäneen siellä satavuotiset
-tammensa maan peitoksi.
-
-Jeanin katse siirtyi taas sillalle.
-
--- Katsoppas tuonne! Nyt menee kaikki helvettiin... Siitä sillasta me
-emme elävinä pääse yli, e-i!
-
-Nuotiot kahdenpuolen virtaa leimahtelivat ylös ja alas ja niiden
-valossa näki kamalan selvästi kaikki mitä sillalla tapahtui. Koko
-päivän oli ratsuväkeä ja tykistöä kulkenut yli ja niiden painosta
-aikovat palkit höltyä ja olivat jo vajonneet keskeltä pari tuumaa
-vedenpinnan alle. Nyt ratsastivat kyrassieerit yli, kaksi miestä
-rinnan, loppumattoman pitkässä jonossa. He ilmestyivät pimeydestä
-toisella rannalla hävitäkseen taas pimeyteen toisella, siltaa ei enää
-eroittanut, he näyttivät liikkuvan veden päällä, tummalla nuotioiden
-valossa välkähtelevällä pinnalla. Jäykkinä istuen satulassa, ohjakset
-kireällä, valkosen vaipan helmat hevosen lautasella ja kirkkaat kypärit
-loistaen häilyvässä valossa he olivat aavesankarien kaltaisia, jotka
-liehuvin hiuksia ratsastavat öiselle sotaretkelle.
-
-Jeanilta pääsi valitus:
-
--- Voi jumala, miten minulla on nälkä!
-
-Heidän ympäriltään alkoi kuulua nukkuvain raskasta huokumista. Väsymys
-vei voiton ahdistuksesta, silmät painuivat umpeen, he ojentautuivat
-selälleen, unhottivat hetkeksi vaivat ja vaarat; odottavat joukot
-vaipuivat lepoon.
-
--- Voi jumala, minulla on niin nälkä, että syön kohta multaa!
-
-Jean se niin vaikeroi. Hän oli muuten kyllin sitkeä, vaan nyt ei enää
-jaksanut, sillä hän ei ollut syönyt suun täyttä kuuteenneljättä
-tuntiin. Maurice laski, että kestää vielä pari kolme tuntia ennenkun
-heidän vuoronsa tulee, ja teki päätöksensä.
-
--- Kuten tiedät on minulla eno täällä, eno Fouchard, olenhan kertonut
-hänestä... Tuolla mäellä, ei sinne ole jos noin 7 sataa askelta, on
-ukon talo. Minä en aikonut käydä siellä, vaan koska sinulla on niin
-nälkä... Täytyneehän ukko nahjuksen antaa...
-
-Hän lähti astumaan ja Jean seurasi tahdottomasti. Ukko Fouchardin talo
-oli aivan Haraucourtin solan suulla lähellä reservitykistön mäkeä. Se
-oli matala rakennus monien ulkohuoneiden, ladon, navetan ja tallin
-keskellä ja toisella puolen maantietä oli teurastuslaitos, jossa ukko
-omakätisesti tappoi elukat, ja itse myös ajeli lihoja kaupitsemassa.
-Maurice hämmästyi, talossa oli ihka pimeää eikä näkynyt ristinsielua
-kartanolla.
-
--- Kas tuota vanhaa saituria; hän on pönkittänyt ovensa eikä taida
-hevillä avata!
-
-Hän hämmästyi vieläkin enemmän, tiellä oli puolikymmentä sotamiestä,
-nälkiintyneitä raukkoja, jotka epäilemättä olivat ruoan etsinnässä.
-Ensin olivat koputtaneet, sitten ärjyneet avaamaan, ja kuu ei sisältä
-kuulunut liikahdustakaan alkaneet paukuttaa ovea pyssynperillä. Kaiketi
-se ovi viimein antaa perään, saakeli, revitään maahan koko myösä, koska
-ei siellä ihmisiä asu!
-
-Silloin avattiin vintinluukku ja miehet näkivät laihan pitkän ukon
-sinisessä takissa ja avopäin, toisessa kädessä kyntteli, toisessa
-pyssy. Paksu valkonen tukka ympäröi leveitä kulmikkaita kasvoja, nenä
-oli suuri ja silmät suuret, harmaansiniset, leuka paksu,
-hajamielisyyttä osottava.
-
--- Mitä varkaita ja ryöväriä te olette, jotka tulette ja hävitätte
-rauhallisten maalaisten asumukset? Mitä asiata teillä tänne on? huusi
-ukko ankaralla äänellä.
-
-Sotamiehet katselivat häntä hämmästyneinä.
-
--- Me olemme kuolla nälkään, tahdomme ruokaa! Ja sinulla on...
-
--- Minulla ei ole, ei hituistakaan! Luuletteko te, että pienessä
-talossa riittää ruokaa 100,000 miehelle?... Aamulla tästä vaelsi ohi
-suuria joukkoja, niin niin, kenraali Ducrotin miehet, he söivät
-suuhunsa kaikki, joka kipenen ... tässä talossa ei pidä löytymän yhtä
-leivänkannikkaa!
-
-Miehet astuivat lähemmä, yksi toisensa perään.
-
--- No, avaahan nyt kumminkin, niin levätään vähän aikaa ... ja ehkenpä
-siellä löytyisi yhtä ja toista!
-
-He ryntäsivät ovea vastaan, ukko asetti kynttelin ikkunalaudalle ja
-veti pyssynsä vireille.
-
--- Niin totta kuin tämä kyntteli on tässä minä ammun jokaisen, joka
-uskaltaa koskea minun oveeni.
-
-Sotamiehet alkoivat tulistua, haukkuivat ja kiroilivat, yksi jo huusi,
-että he kyllä osaavat kurittaa sellaista petoa, joka ennen heittää
-leipänsä kaivoon kuin antaa sotamiehen syödä. Ja he ojensivat pyssynsä
-luukkua kohti, tähtäsivät, vaan ukko seisoi paikallaan kynttelin
-valossa ja ärjyi:
-
--- Ei leivänkannikkaa löydy tässä talossa, kuuletteko roistot; joka
-suupalan ne toiset jo ovat ahmineet!
-
-Maurice säikähti kovasti kun näki miesten aikeet ja juoksi Jeanin
-kanssa hätään.
-
--- Toverit, toverit...
-
-Hän löi sotamiesten pyssyt alas ja huusi rukoillen ukolle:
-
--- Olkaa nyt vähän ihmisellisempi toki... Ettekö te tunne, minähän se
-olen?
-
--- Mikä minä?
-
--- Maurice Levasseur, vaimonne sisaren poika.
-
-Ukko otti kynttelin käteensä. Epäilemättä hän tunsi pojan, vaan ei
-antanut perään, ei veden tippaakaan häneltä!
-
--- Sisaren poika eli ei, mistä minä tiedän, pimeähän nyt on!...
-Pötkikää vain tiehenne joka sorkka eli minä ammun.
-
-Ja sotamiesten uhkaillessa, että kyllä he pian savuuttavat sen vanhan
-ketun pesästään, toisti ukko Fouchard pelkäämättä:
-
--- Pötkikää, pötkikää vain tiehenne, eli minä ammun teidät!
-
--- Minutkinko, isä? huusi tieltä voimakas ääni.
-
-Toiset vetäytyivät nopeasti syrjään, kun kynttelin valo lankesi
-aliupseerin nauhoille. Se oli Honoré, jonka patteria sijaitsi parin
-sadan askeleen päässä ja joka ei enää jaksanut vastustaa haluaan
-kolkuttaa kotiovelle. Hän oli pyhästi vannonut, ett'ei elämän päivänä
-astuisi isän kynnyksen yli ja hän ei ollut neljään vuoteen saanut eikä
-lähettänyt kirjettä isälleen. Sotamiehet puhelivat hiljaa ja
-neuvottelivat: parasta taisi olla lähteä pois, mitäpä täällä oli enää
-toimittamista, koska talon poika, jolla oli nauhoja hihallaan, oli
-saapunut paikalle. Ja he hävisivät kuin tuhka tuuleen.
-
-Havaittuaan vaaran olevan ohitse, sanoi Fouchard levollisesti,
-ikäänkuin olisi eilen viimeksi tavannut poikaansa:
-
--- Vai niin, sinäkö! No, odotahan hiukan, niin minä tulen.
-
-Ukko viipyi kauvan. He kuulivat hänen lukkoavan ovia, vääntävän avaimia
-kuin olisi kätkenyt kaikki kätkettävät. Viimein hän tuli avaamaan,
-mutta raolleen vain ja piteli tanakasti ovesta.
-
--- Tule sinä, Honoré, vaan ei kukaan muu!
-
-Ei ukko sentään kehdannut sulkea oveaan sukulaiseltakaan, vaikka
-kernaasti olisikin.
-
--- No, tule sinäkin, Maurice, vaan joudu!
-
-Mutta Jean jätettiin säälimättä ulkopuolelle, vaikka Maurice rukoili
-hänen puolestaan. Ei ei, hän ei tahtonut mitään tietää heidän
-kumppaneistaan. Mitä varten hänen olisi pitänyt päästää tupansa täyteen
-varkaita ja rosvoja, särkemään astioitaan ja huonekalujaan! Hänellä oli
-vielä pyssy kourassa ja kun Honoré lopulta sai potkaistuksi oven
-selälleen ja vedetyksi Jeanin eteiseen, pauhasi ukko aika lailla. Pyssy
-yhä kädessä hän saattoi miehet tupaan, laski kynttelin pöydälle ja
-istui penkille sanaakaan sanomatta.
-
--- Isä! Me olemme puolikuolleita nälästä. Teidän täytyy antaa leipää ja
-juustoa, isä!
-
-Vanhus ei ollut kuulevinaan pojan puhetta, kävi vähä väliä ikkunassa
-katsomassa, vieläkö siellä nyt on sotamiehiä taloa piirittämässä.
-
--- Eno, Jean on minun ystäväni! Hän antoi minulle viimeisen suupalansa
-ja me olemme kärsineet kaikki yhdessä.
-
-Ukko palasi ikkunan luota ja istui penkille. Ei vastannut sitä eikä
-tätä, ei katsonutkaan heihin päin. Hän mietti vähän aikaa ja otti
-sitten äänettömästä päästä kynttelin pöydältä, jätti heidät pimeään ja
-sulki oven jälkeensä, ett'eivät näkisi, mihin hän meni. Kellarin ovi
-narahti. Mutta odottaville kävi aika pitkäksi, ennenkun ukko viimein
-palasi, sulki oven huolellisesti ja asetti pöydälle suuren leivän sekä
-juuston, -- sanaakaan virkkamatta. Vanha kettu muisti entiset torat,
-eikä tahtonut sanoa ensi sanaa; hän ei ollut vihainen enää, vaan
-ajatteli, että yhdestä sopimattomasta sanasta ne riidat saattavat
-alkaa. Miehet hyökkäsivät kuin nälkäiset sudet ruokien kimppuun, yhtä
-äänettöminä hekin, ja pureksivat kaikista voimistaan; tuvan
-hiljaisuudessa ei kuulunut mitään muuta ääntä.
-
-Honoré nousi pöydästä ja otti kaapin päältä suuren vesituopin.
-
--- Isä, hennottehan nyt antaa lasin viiniä mieheen.
-
-Nyt oli ukko levollinen.
-
--- Viiniä! Minulla ei totta totisesti ole pisaraakaan... Ne toiset, ne
-tämän aamuiset, veivät kaikki, söivät kaikki, mitä löytyi. Ei
-tippaakaan...
-
-Hän valhetteli ja sen arvasi joka mies hätäisesti vilkkuvista silmistä.
-Pari päivää sitten oli ukko lähettänyt kaikki elukat, lypsylehmänsä ja
-mitä teuraskarjaa löytyi, kauvas sydänmaalle piiloon. Sitten oli
-kätketty ruokavarat, yksin jauhot ja suolatkin; turhaan olisi saanut
-hakea kaikki kaapit ja aitat. Ensimmäinen sotajoukko ei ollut saanut
-enemmän kuin toinenkaan, ei rahalla eikä rukouksilla. Mistäpä sen
-tiesi, eiköhän ollut parempi säästää tavaroitaan, tuonnempana niillä
-vielä voi saada hyvät hyödyt.
-
-Maurice oli syönyt tarpeekseen ja aloitti keskustelun.
-
--- Onko eno nähnyt Henrietteä nykysin?
-
-Vanhus käveli edestakasin vilkaisten aina syrjäsilmällä Jeaniin, jonka
-suuhun katosi suunnattoman suuria leipäpalasia.
-
--- Henrietteä! Näinhän minä hänet viime kuussa Sedanissa... Vaan
-miehensä, Weissin, näin tänä aamuna. Hän oli isäntänsä, tehtailija
-Delaherchen kanssa, ajoivat Mouzoniin katsomaan sotajoukon marssia --
-huvikseen tietysti.
-
-Pilkallinen ilme levisi vanhuksen umpimielisille kasvoille.
-
--- Luulen heidän nähneen enemmän kuin halusivatkaan, ja hupi taisi
-kuivaa hyvin vähään; sillä kolmesta saakka olivat tiet täynnä pakenevia
-sotamiehiä!
-
-Samalla yksitoikkoisella ja välinpitämättömällä äänellä kertoi ukko
-viidennen osaston tappiosta, että sen päälle oli hyökätty juuri
-päivällispuuhissa ollessa, Beaumontissa näet, ja että baijerilaiset
-olivat ajaneet ranskalaiset hujan hajan Mouzonin luo. Ne sotamiehet,
-jotka pakenivat, niinkuin paholainen olisi ollut kintuilla, Rémillyn
-kautta, huusivat, että de Failly oli kavaltanut heidät, myynyt, suoraan
-sanoen, Bismarckille.
-
-Maurice muisti viime päivien hurjat marssit, marsalkan käskyn, joka
-kiirehti peräytymistä, vaati vaikka mistä hinnasta Maasin yli menoa,
-kiirehti, kiirehti; ja ensin oli aikaa tuhlata vaikka miten. Nyt oli
-liian myöhäistä! Silloin kun Mac-Mahon vimmastui löytäessään
-seitsemännen osaston Ochesissa kun sen olisi pitänyt olla Besacessa,
-hän tietysti luuli, että viides osasto oli käskyä noudattaen
-leiriytynyt Mouzonin luona kun se olikin hajoitettu ja lyöty
-Beaumontissa. Vaan mitäpä saattoikaan pyytää kehnosti johdetuilta,
-odotuksen, paon ja pelon heikontamilta, nälinkuoliailta joukoilta?
-
-Fouchard asettui Jeanin tuolin taakse -- hän ei käsittänyt moista
-ruokahalua -- ja kysyi, leikillisesti muka:
-
--- Noo, joko alkaa tuntua?
-
-Jean kohotti päätään ja vastasi tyynesti:
-
--- Jopa alkaa, kiitosta vain!
-
-Honoré kuunteli levottomuudella pienintäkin liikettä toisista
-huoneista. Hän oli vihdoin, monen taistelun jälkeen, päättänyt käydä
-kotonaan ja se oli tapahtunut Silvinen tähden. Takin alla oli Silvinen
-kirje, se Reimsissä saatu, se, jossa hän puhuu rakastavansa ainoastaan
-häntä, ett'ei ole rakastanutkaan ketään muuta -- ja Honoré ajatteli
-koko ajan Silvineä, ihmetteli, ett'ei häntä näkynyt, ja koetti salata
-isältään levottomuuttaan. Viimein hän ei enää jaksanut hillitä
-tunteitaan, vaan kysyi vapisevalla äänellä:
-
--- Eikö Silvine enää olekaan teillä?
-
-Fouchard vilkasi poikaansa ja vastasi:
-
--- On, on!
-
-Sitten hän ei taas puhunut mitään, syleksi ja kakisteli; tykkimiehen
-täytyi kysyä:
-
--- Onko hän jo makuulla?
-
--- Ei, -- ei!
-
-Lopulta ukko alentui selittämään, että hän oli ajanut Silvinen kanssa
-aamupuolella päivää Raucourtin torille. Sillä kyllähän nyt saattaa
-kauppoja tehdä, sen tietää, kun mokomat mieslaumat ovat liikkeellä! Ja
-hän olikin, niinkuin tavallisesti tiistaiaamuna, vienyt lampaan lihat
-ja häränpuolikkaan Raucourtiin ja oli parhaiksi ennättänyt kaupata
-lihat kun seitsemäs osasto oli tullut ja kääntänyt nurin narin kaikki
-tyyni. Ihmiset juoksivat kuin hullut, survivat ja tyrkkivät vimmatusti.
-Hän pelkäsi niiden vielä varastavan konit ja kärryt ja oli ajanut
-kotiin. Ja Silvine jäi sinne, oli näet poikennut johonkuhun puotiin
-ostoksille.
-
--- Oo, tyttö on pian kotona! lopetti ukko levollisesti. -- Meni
-tietysti tohtori Dalichampin, kumminsa luo... Silvine on reipas tyttö,
-vaikka näyttää niin lauhkealta ... ei hän hopussa hätäänny...
-
-Tekikö hän pilkkaa vai tahtoiko selittää, minkätähden hän oli pitänyt
-Silvinen palveluksessaan, sen jälkeen kun oli eroittanut heidät, ja
-vaikka hän tahtoi pitää lapsen luonaan. -- Poika nukkuu tuolla
-kamarissa ja varmaan on Silvinekin kohta kotona, on varmaan.
-
-Ukko katsahti jälleen poikaansa, pilkallinen hymy kapeilla huulilla.
-Honorén kasvot värähtelivät ja hän heitti isäänsä läpitunkevan
-silmäyksen ja -- vanhus alkoi taasen kävellä pöydän ja ikkunan väliä.
-Honoré leikkasi leivästä palan ja pureskeli sitä äänetönnä. Kyynäspäät
-pöydällä tarkasti Maurice vanhaa tupaa, suurta kaappia, seinäkelloa, ja
-muisteli entisaikoja, kun hän ja sisar Henriette saivat viettää jonkun
-lupapäivän Rémillyssä. Minuutit kuluivat, -- kello löi yksitoista.
-
--- Ei, mutisi Maurice, toiset ehkä jättävät meidät!
-
-Hän avasi ikkunan ja nojautui laudalle; eteensä levisi tumma, hiljainen
-yö. Vaan vähitellen tottuivat silmät pimeään, hän eroitti sillan ja
-tulet molemmilla rannoilla. Kyrassieerit vaelsivat vieläkin, kuin
-aaveritarit, valkosissa kauhtanoissaan sillan ylitse. Loppumattomalta
-näytti veden pinnalla verkalleen liikkuva jono. Oikealla rannalla,
-missä sotajoukko vielä sikeästi nukkui, vallitsi haudan hiljaisuus.
-
--- Ohhoo, sanoi Maurice epätoivoisella äänellä, meidän menomme jää
-huomisaamuun.
-
-Ikkuna jäi auki, ukko Fouchard sieppasi pyssynsä ja hypähti notkeasti
-kuin nuori mies tielle. He kuulivat hänen kävelevän edestakasin kuin
-vartiolla, -- sitten taukosivat askeleet, saattoi eroittaa kaukaista
-humua sillalta. Vanhus oli istunut ojan reunalle: siinä oli sopiva
-vartioida, ett'ei kukaan epäiltävä henkilö päässyt puikahtamaan taloon.
-
-Honoré tuli joka silmänräpäys levottomammaksi, katsoi vähä väliä kelloa,
-kuunteli. Raucourtista ei ollut paljon yli kolmen neljänneksen
-Rémillyyn. Sen matkan astui Silvine tunnissa, astui helpostikin.
-Miks'ei häntä kuulunut, johan siitä oli useampiakin tuntia kun vanhus
-ajoi tiehensä ja jätti hänet keskelle armeijaosastoa. Joku onnettomuus
-oli varmaankin tapahtunut! Honoré näki hänet maassa makaavana,
-ruhjottuna, hevosten polkemana, raskaat kuormat olivat vierineet hänen
-ylitsensä!
-
-Kaikki kolme kimposivat yht'aikaa pystyyn. Tieltä kuului askeleita, ja
-vanhus viritti pyssynsä hanan.
-
--- Kuka se on? huusi ukko tuimasti. Silvinekö?
-
-Ei kuulunut mitään vastausta. Ukko uhkasi ampua ja uudisti
-kysymyksensä. Silloin sanoi hengästynyt, läähättävä ääni:
-
--- Minä, minä se olen.
-
-Ja heti taas:
-
--- Entä poika?
-
--- Poika makaa, on nukkunut aikoja.
-
--- Jumalan kiitos!
-
-Nyt vasta hän jouti oikein henkeään vetämään, oikein syvän huokauksen,
-jossa kaikki tuska ja väsymys pääsi ilmoille.
-
--- Mene ikkunasta, sanoi ukko, siellä on vieraita,
-
-Silvine hyppäsi ikkunasta tupaan, vaan jäi kuin kivettyneenä seisomaan
-miesten eteen ja seisoi siinä kynttelin hulmuavassa valossa tummana,
-paksu musta tukka otsalle valuneena, suuret kauniit silmät -- joissa
-yksistään olisi ollut kyllin ihanuutta -- soikeissa lempeissä
-kasvoissa, ihmetellen vieraita katsoen.
-
-Silloin hän tunsi Honorén, ja kaikki veri syöksi sydämmestä kasvoihin
--- eikä hän kuitenkaan erittäin hämmästynyt että Honoré oli siinä,
-sillä häntähän hän oli ajatellut koko matkan Raucourtista tullessaan.
-
-Honorén jalat vapisivat ja tuntui kuin rinnan päällä olisi ollut
-rasittava paino, joka vei hengen. Hän ponnisti voimansa, sanoi
-levollisesti:
-
--- Hyvää iltaa, Silvine!
-
--- Hyvää iltaa, Honoré!
-
-Silvine oli purskahtaa itkuun, käänsi sitä estääkseen päänsä pois ja
-hymyili Mauricelle, joka myös oli tuttu. Hän ujosteli Jeania hiukan.
-Hengitti kiivaasti, avasi kaulahuiviaan hiukan.
-
-Honoré jatkoi, sinuttelematta, kuten ennen maailmassa:
-
--- Me olimme hyvin levottomia teidän tähtenne, Silvine, on jo niin
-paljon preussiläisiä liikkeellä näillä tienoin.
-
-Silvine kävi valkoseksi kuin lakana ja heitti pikaisen, hätäisen
-katseen kamariin päin, jossa lapsi nukkui, ja kohotti kätensä,
-ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa luotaan jotain kauheata.
-
--- Preussiläiset! Oo, minä olen nähnyt heidät!
-
-Hän vaipui tuolille istumaan, jalat eivät kannattaneet enää, ja kertoi,
-että hän oli heti seitsemännen osaston kaupunkiin marssittua hakenut
-suojaa kumminsa, tohtori Dalichampin, luona ja toivoi eno Fouchardin
-noutavan hänet sieltä. Kadulla oli sellainen ahdinko, ett'ei koirakaan
-olisi päässyt eteenpäin. Ja kello neljään hän oli kärsivällisesti
-odottanut ja nykkinyt liinan-nukkaa rouvasväen kanssa, sillä tohtori
-oli laittanut sairaalan raatihuoneen suureen saliin, arveli ehken
-tuotavan haavoitettuja Metzistä eli Verdunistä. Sinne tuli ihmisiä,
-jotka tiesivät sairaalata piankin tarvittavan ja aivan oikein, kello
-kaksitoista jyrisivät jo tykit Beaumontin puolella. Mutta se oli
-kaukana, eikä kukaan osannut vielä oikein peljätäkään, kun pommi
-yht'äkkiä ryskien ja räiskien musersi erään naapuritalon katon, Se
-tapahtui juuri silloin kun viimeiset ranskalaiset sotamiehet marssivat
-pois Raucourtista. Vieläkin räjähti kaksi pommia, vihollinen patteria
-ammuskeli seitsemännen osaston jälkijoukkoa.
-
-Haavoitettuja tuli Beaumontista, raatihuoneen sali oli pian täynnä.
-Pelkäsivät, että sinnekin vielä putoaa joku pommi ja turmelee koko
-sairaalan. Miesparat, jotka odottivat tohtoria haavojaan sitomaan,
-olivat menehtyä kauhusta, moni kömpi vaivaisilla jäsenillään kellariin,
-siellä oli hiukan turvallisempaa,
-
--- Ja silloin, jatkoi Silvine, en tiedä mitä lienee tapahtunut, mutta
-yht'äkkiä taukosi melu. Minä seisoin kadunpuoleisessa ikkunassa, josta
-näkee maalle päin; ei näkynyt enää yhtään sotamiestä, ei ainoatakaan
-punahousua, kun samassa kuulen raskaita askelia, joku huutaa, en
-ymmärtänyt mitä lienee ollut, kymmeniä pyssynperiä kolahtaa yht'aikaa
-kivisiltaan ... ja alhaalla kadulla seisoo koko lauma rumia, likasia,
-mustia miehiä, joilla on suuret leveät päät ja kypärit, niinkuin
-meidän palokuntalaisilla. Sanoivat, että ne olivat baijerilaisia
-sotamiehiä ... ja tiellä, pelloilla, metsissä voi! joka paikassa kiehui
-sadottain ja tuhansittain samanlaisia miehiä, suljetuissa,
-loppumattomissa riveissä. Mustia, suurissa joukoissa, yhä enemmän ja
-enemmän niitä tuli, juurikuin heinäsirkkalaumoja, jotka peittävät koko
-maanpinnan.
-
-Häntä puistatti ja hän teki jälleen saman jotain kauheata karkoittavan
-liikkeen.
-
--- Ja sitten, te ette voi aavistaa, mitä sitten tapahtui. Nuo miehet
-lienevät marssineet kolme päivää ja tapelleet vast'ikään kuin hurjat
-Beaumontissa. He olivat sekasin nälästä ja vimmasta, silmät seisoivat
-päässä ... he eivät tietäneet mitä tekivät... Ja upseerit eivät
-koettaneetkaan estää kun he syöksivät taloihin, myymälöihin, särkivät
-ovet ja ikkunat, murtivat auki kaapit, arkut, kaikki, jossa luulivat
-ruokaa löytyvän, nielivät kaikki kuin eteen sattui! Ruokakauppiaan,
-Simonnetin, puodissa, näin yhdenkin laskevan tynnyristä siirappia
-kypäriinsä ja sitä juovan; toiset haukkasivat raakaa sianlihaa, toiset
-söivät jauhoja. Kun he tulivat, sanottiin, että ruoka on lopussa,
-neljäkymmentä kahdeksan tuntia olivat omat joukot kulkeneet kaupungin
-läpi, vaan he löysivät kuitenkin aina jotain piilotettua, ja särkivät
-sentähden kaikki paikat, luulivat, että me emme tahdo antaa heille
-ruokaa.
-
-Vähemmässä kuin tunnissa olivat kaikki ruudut sirpaleina leipurilla,
-teurastajalla, joka puodissa, vieläpä yksityistenkin asunnoissa;
-kaapit, kellarit typö tyhjät... Tohtorilla -- semmoista en ole vielä
-milloinkaan nähnyt -- söi eräs paksu mies saipuata! Vaan surkeinta oli
-kumminkin kellarissa! Siellä he huusivat ja ärjyivät kuin paholaiset,
-särkivät pullot, väänsivät tapit auki ja jättivät vuotamaan, pitkin,
-pitkin permantoa läikkyivät viinit, elivät kuten ainakin kun ihmiset
-heittäytyvät petojen kaltaisiksi. Tohtori ei saanut eräänkään mustan
-miehen käsistä pois ooppiumipulloa, hän nosti sen huulilleen ja
-kulautti tyhjäksi. Ehkenpä makaa mies jo kuolleena, kun lähdin, oli
-hänellä kauheat tuskat!
-
-Hän peitti kasvonsa käsillään ja voihki surkeasti.
-
--- Ei, ei! Se oli hirmuista! Minä en jaksa ajatella sitä enää!
-
-Ukko Fouchard, joka ei malttanut jättää vahtipaikkaansa, oli tullut
-ikkunan luo kuuntelemaan ja kertomus peljästytti häntä hirmuisesti, Hän
-oli aina kuullut sanottavan, että preussiläiset maksavat reilusti
-kaikki, ja rosvoja ja varkaitako ne siis ovatkin?
-
-Maurice ja Jean kuuntelivat tarkasti kuvausta vihollisista, jotka tämä
-tyttö oli nähnyt ja joita he eivät olleet kohdanneet, vaikka olivat
-kierrelleet maita ja mantereita enemmän kuin kuukauden ajan. Honoré
-istui ajatuksiin vaipuneena, tuskallinen piirre suun ympärillä, hän
-ajatteli ainoastaan Silvineä ja sitä kauheata onnettomuutta, joka oli
-heidät eroittanut.
-
-Vaan silloin avautui kamarin ovi ja pikku poika ilmestyi heidän
-eteensä. Hän oli kuullut äitinsä äänen ja juoksi paitasillaan häntä
-suutelemaan ja tervehtimään. Poika oli tavattoman iso ikäisekseen, iho
-punertavaa, kiharainen tukka vaaleata, kellertävää ja silmät olivat
-suuret, siniset.
-
-Silvine säpsähti lapsen nähdessään, ikäänkuin hämmästyen niitä
-muistoja, joita se herätti. Eikö hän ollut tuntea ihailtua, rakastettua
-lastaan, koska säikähti sitä kuin haamua? Hän purskahti itkuun.
-
--- Lapsiraukka!
-
-Ja hän puristi poikaa rintaansa ja suuteli kyyneleiden vuotaessa pitkin
-poskiaan. Honoré, melkein harmaana kasvoiltaan, tuijotti lapseen
-hämmästyneenä, se oli liiaksikin Goliathin näköinen: sama leveä, vaalea
-hiuksinen pää, samat silmät, tällä kauniilla, terveellä lapsella oli
-kaikki germaanilaisen rodun tuntomerkit. Sehän oli preussiläisen poika!
-Niin preussiläisen, jolla nimellä häntä kaikki Rémillyssä kutsuivat. Ja
-tuossa hän riippui ranskalaisen äitinsä kaulassa, joka vielä vapisi,
-jonka sydän vuoti verta näkemistään, vihollisen tuottamista kauhuista!
-
--- Lapsiraukka, pikku poikaparkani! Ole nyt kiltti ja lähde pois
-nukkumaan... Mennään nukkumaan, rakas pikku poikani!
-
-Hän kantoi lapsen kamariinsa ja palatessaan hän taas oli tyynen,
-kärsivällisen ja järkevän näköinen.
-
-Honoré kysyi vapisevalla äänellä:
-
--- Ja preussiläiset...?
-
--- Niin, preussiläiset... He rikkoivat kaikki, söivät ja joivat kaikki.
-Ottivat liinavaatteitakin, lakanoita ja pyyhinliinoja, uutimia, jotka
-repivät kaistaleiksi ja käärivät kipeiden jalkojensa ympärille.
-Eräänkin jalat olivat tykkänään nahattomat, niin oli ukkorähjä saanut
-astua. Kadulla istui, tohtorin oven kohdalla, joukko miehiä riisumassa
-jalkineita jaloistaan; yhdellä oli kaunis, pitsihelma paita, josta
-kiskoi kappaleita ja sitoi kantapäänsä ympärille; he varastanut senkin
-kauniilta rouva Lefèvreltä, tehtailijan vaimolta...
-
-Ja ryöväystä kesti koko illan, yöhön asti. Rakennuksissa ei ollut enää
-ovia, avonaisina ammottivat suojat, rikkonaisia huonekaluja hujan hajan
-lattialla; voi, se oli näky, joka pani lempeimmänkin raivosta
-itkemään... Minä luulin tulevani hulluksi, minä en voinut olla siellä
-kauvemmin; kyllä he houkuttelivat ja sanoivat kaikkien teiden olevan
-vihollisia täynnä ja ett'en pääse elävänä kotiin, vaan siitä ei ollut
-apua, minä lähdin juoksemaan suoraan peltojen poikki oikealle, heti kun
-pääsin Raucourtin portista.
-
-Beaumontista tuli vaunuja ja kärryjä täynnä sekä ranskalaisia että
-preussiläisiä haavoitettuja. Kahdet ajoivat aivan ohitseni pimeässä;
-voi, voi sitä huutoa ja valitusta kuin niistä kuului! Minä riensin
-eteenpäin niin nopeasti kuin pääsin, suoraan metsään, en tiedä enää
-miltä paikoin, vaan kyllä taisin tehdä pitkän mutkan Villersiin päin...
-Kolme kertaa täytyi piiloutua, kun luulin kuulevani sotamiesten melua.
-Mutta minua vastaan ei tullut muita kuin eräs vaimo, joka pakeni
-Beaumontista päin, ja hän kertoi asioita, jotka saivat hiukset
-nousemaan pystyyn... Ja nyt minä olen täällä vihdoin ... ja niin
-onneton, niin onneton!
-
-Kyyneleet tukahuttivat jälleen hänen äänensä. Vaan hän tahtoi kertoa
-kaikista näkemistään ja kuulemistaan kauhuista, siitäkin, mitä
-Beaumontin vaimo oli nähnyt.
-
-Tämä vaimo asui kylän pääkadun varrella ja oli iltamassa nähnyt
-vihollisen tykistön rientävän ohi. Kummallakin puolen tietä seisoi rivi
-sotamiehiä käsissä soihdut, joista levisi punanen tulipalon kaltainen
-valo. Ja leimuavaa kujaa pitkin vieri hevosia, tykkiä, ruutivaunuja,
-täyttä neliä, minkä kaviosta pääsivät. Se oli voitonriemun kiihkeätä
-menoa, he tahtoivat saavuttaa ranskalaiset joukot, lyödä, musertaa
-heidät tykältään! Ja he ajoivat kuin riivatut eteenpäin, esteet
-heitettiin syrjään, mikään ei voinut heidän vauhtiaan pysähdyttää. Jos
-hevonen kaatui eteen, vihlaistiin valjaat poikki ja raskaat leveät
-pyörät vierähtivät eläimen ylitse, josta ei hetken perästä ollut muuta
-jälellä kuin verisiä riekaleita. Sotamiehetkin, jotka sattuivat tielle,
-kaadettiin kumoon ja silvottiin silmänräpäyksessä tuhansiksi
-kappaleiksi. Hurjassa menossa eivät ajajat muistaneet eikä joutaneet
-pysähtyä syömäänkään, vaikka olivat nälkäisiä kuin pedot, tarttuivat
-leipään, joka heille viskattiin ja ahmivat lihapaloja, joita
-soihdunkantajat heille ojensivat pistimen kärjellä. Ja samassa he taas
-kannustivat hevosiaan niin, että ne kimmahtivat pystyyn ja hyökkäsivät
-kuin kuoleman edestä pimenevään yöhön; ja raskaat patteriat vierivät
-jälessä kolisten ja jyristen kuin mahtava ukkonen miesten hurjasti
-huutaessa.
-
-Vaikka Maurice kuunteli tarkasti Silvinen kertomusta, eivät silmänsä
-tahtoneet pysyä auki; nyt kun nälkä oli sammutettu, tuntui unen tarve
-kahta voimakkaammin. Hänen päänsä vaipui pöydälle ja hetken kuluttua
-hän jo nukkui.
-
-Jean taisteli vielä vähän aikaa, vaan ei kestänyt kauvan, niin hänkin
-teki samoin. Ukko Fouchard käveli jälleen tiellä, ja Honoré oli yksin
-Silvinen kanssa, joka istui äänetönnä penkillä ikkunaan luona.
-
-Aliupseeri nousi ylös ja katseli yön pimeyteen, josta kuului niin
-kummallisia ääniä. Kyrassierit olivat jo päässeet ylitse, nyt vieri
-tykistö, hitaasti, rämisten ja natisten, sillalla. Hevoset keikkuivat
-pystyssä, eivät tahtoneet lähteä keinuvalle lautalle, monta kertaa
-vierähti etulaitos syrjään ja täytyi jättää veteen. Ja katsellessaan
-tätä hidasta, vaivaloista vaellusta yhdeltä virran partaalta toiselle,
-jota oli kestänyt illasta eikä luultavasti päättynyt vielä aamuunkaan,
-hän ajatteli toista tykistöä, sitä, jonka raju virta oli vierinyt
-Beaumontin ylitse, kaataen kaikki esteet, musertaen ihmiset ja eläimet
-päästäkseen nopeammin eteenpäin.
-
-Honoré läheni Silvineä ja kysyi hiljaa:
-
--- Te olette onneton?
-
--- Olen, voi! niin onneton!
-
-Hän aavisti, että Honoré aikoi puhua siitä kauheasta, joka oli
-tapahtunut, ja painoi alas päänsä.
-
--- Silvine, miten se saattoi tapahtua?... Minä tahdon tietää...
-
-Vaan hän ei saanut sanaa suustansa.
-
--- Sano minulle, Silvine, tapahtuiko se sinun suostumuksellasi ... eli
-käyttikö hän väkivaltaa?
-
-Silloin hän änkytti tuskin kuuluvasti:
-
--- Jumala, minä en tiedä itsekään, minä en tiedä, sen vakuutan
-sinulle... Mutta valehdella minä en tahdo, ja milläpä voisin puolustaa
-itseäni... Sinä olit lähtenyt ja olin melkein hulluna surusta; voi
-kuitenkin, minä en tiedä, en ollenkaan tiedä, miten se tapahtui...
-
-Hän nyyhkytti surkeasti voimatta enempää puhua ja Honoré seisoi
-kalpeana, vavisten vieressä ja odotti. Häntä miellytti se, ettei tyttö
-koettanut valehdella ja puolustaa itseään, vaan hän kyseli kuitenkin
-vielä, tahtoi selitystä yhdestä ja toisesta, joka oli hänen mielestään
-kummallista.
-
--- Ja isä on pitänyt sinut koko ajan luonaan?
-
-Silvine istui yhä silmät maahan luotuina, vakava, ihmeellisen nöyrä
-ilme kasvoillaan.
-
--- Minä teen mitä ukko vaatii ja ruokani ei maksa paljoa. Ja kun lapsi
-on täällä, on hän voinut vähentää palkkaa, tietäähän hän, että minun
-täytyy olla...
-
--- Minkätähden?
-
-Nyt hän nosti silmänsä ylös, hämmästyneenä.
-
--- Minnekäs minä menisin? Täällähän meillä toki on ruokaa ja saadaan
-pienosen kanssa olla rauhassa.
-
-He katselivat toisiaan silmästä silmään, ääneti ja vakavasti. Ulkoa,
-yön pimeydestä, kuului tykkien kumea jyrinä, valittava huuto vihiäsi
-äänettömyyttä ja tunki selvästi heidän korviinsa lauttasillalta,
-täyttäen heidän sydämmensä sanomattomalla säälillä.
-
--- Silvine, sanoi Honoré hitaasti, sinä kirjoitit minulle ja se tuotti
-minulle suuren ilon... En olisi, en koskaan, astunut jalallani tähän
-taloon ilman sitä kirjettä. Se on sanonut minulle jotain, jota en enää
-uskonut todeksi...
-
-Silvine säikähti, kun kuuli kirjettä mainittavan. Honoré oli ehkä
-vihanen, että hän rohkeni sitä lähettää. Mutta hänen puhuessaan kohosi
-veri vähitellen jälleen kasvoihinsa.
-
--- Minä tiedän, että sinä et tahdo valehdella minulle, sentähden
-uskonkin kaikki, mitä minulle kirjoitit ... uskonpa nyt joka ainoan
-sanan. Sinä arvasit oikein sanoessasi, että tiedät minun kuolevan
-murheella sinua jälleen näkemättä; viime hengen vedossanikin minä
-olisin surrut sinun uskottomuuttasi, että unhotit minut, et rakastanut
-minua enää. Vaan koska sinä välitätkin vielä minusta, koska oletkin
-aina ollut minun...
-
-Hän oli niin liikutettu, ettei tahtonut löytää sanoja.
-
--- Kuule, Silvine, jos minä pääsen elävänä preussiläisten käsistä, niin
-minä en jätä sinua; me menemme naimisiin heti kun pääsen palveluksesta
-vapaaksi.
-
-Silvine hypähti seisomaan, katsoi vähän aikaa huumautuneena Honoréta ja
-heittäytyi ilohuudolla hänen syliinsä. Hän ei voinut puhua, hän ei
-tietänyt mitä sanoa.
-
-Honoré istui penkille ja veti hänet polvilleen.
-
--- Minä olen ajatellut tätä kauvan ja sitä varten minä tulinkin
-kotiin... Jos ei isä suostu, niin me menemme pois, Silvine. Maailma on
-niin avara, kyllä mekin voimme löytää jonkun kolon, jossa asumme,
-yhdessä me kaksi, Silvine... Ei, poika on kolmantena, emmehän voi
-häntäkään jättää. Ehkä saamme toisia lisää ja sitten en minä pian enää
-huomaakkaan, että siinä on vieraskin joukossa!
-
-Se oli täydellinen anteeksianto. Silvine ei tahtonut uskoa, että
-semmonen onni oli mahdollinen, että hän sitä enää saavuttaisi, vaan
-mutisi viimein liikutettuna:
-
--- Ei, ei, se ei ole mahdollista, se on liian paljo! Ehkä vielä kadut
-tätä... Honoré, sinä olet niin hyvä ja minä rakastan sinua koko
-sielustani!
-
-Honoré suuteli hänen huuliaan ja hänellä ei ollut voimaa kieltäytyä
-onnestaan, joka tuli niin odottamatta, kun hän jo oli luopunut kaikesta
-toivosta. Hän kietoi sydämmellisen hellästi kätensä Honorén kaulaan ja
-suuteli häntä ikäänkuin tukehtumaisillaan ilosta, että omisti sen, jota
-oli rakastanut siitä hetkestä kun oppi rakkautta käsittämään ja josta
-ei mikään maallinen voima enää voisi eroittaa.
-
-Samassa kuului ulkoa ääniä, käskyjä, puhallusmerkkiä kajahteli, kaikki
-miehet heräsivät. Varjoja kohosi maasta, liittyivät yhteen, riensivät
-suuren epäselvän virran tavoin maantielle. Tulet rantaäyräällä
-leimahtivat viimesen kerran, suuria levottomia laumoja häämöitti
-kaukana, mutta mahdotonta oli eroittaa mitä alhaalla laaksossa
-tapahtui. Ukko Fouchard lähestyi ikkunaa ja huusi että sotajoukko
-lähtee. Jean ja Maurice heräsivät lyhyestä unestaan, vaan olivat niin
-hämmennyksissä, että tuskin ymmärsivät, mitä ukko tarkoitti. Honoré
-puristi kiireesti Silvinen käsiä.
-
--- Se on päätetty ... sinä odotat minua!
-
-Silvine ei osannut sanoa sanaakaan, vaan kaikki rakkautensa kuvastui
-viimesessä pitkässä katseessa, jolla hän seurasi Honoréta, kun tämä
-rivakkaasti heittäytyi ikkunasta tielle ja riensi paikalleen
-patteriiassa.
-
--- Hyvästi, isä!
-
--- Hyvästi, poikani!
-
-Ja siinä kaikki, isä ja poika erosivat yhtä kylmästi kuin yhtyivätkin,
-ilman lämmintä kädenlyöntiä. He saattoivat elää ilman toisiaan!
-
-Kun Maurice ja Jean olivat jättäneet talon, lähtivät he juoksemaan
-jyrkkää mäen rinnettä alas tielle. He eivät löytäneet heti 106:tta
-rykmenttiä, kaikki olivat jo lähteneet liikkeelle, ja he saivat juosta
-kauvan aikaa sinne tänne ennenkun vihdoin sulasta sattumuksesta
-kohtasivat oman komppaniiansa, jota luutnantti Rochas johti;
-jotavastoin kapteeni Beaudoin ja muu osa rykmenttiä oli poissa. Ja
-silloin huomasi Maurice suureksi ihmeekseen, että koko tämä lauma,
-sotamiehiä, hevosia ja ajopeliä, ei ollutkaan aikeissa mennä Maasin
-ylitse, vaan marssivat pohjoseen Rémillystä, suoraan Sedaniin päin.
-Mitä, mitä tämä tietää? Oliko tapahtunut jotain? He eivät siis
-menekkään virran yli, vaan vetäytyvät takasin pohjosta kohti.
-
-Aivan lähellä ratsasti afrikkalaisiin jääkäreihin kuuluva upseeri, --
-mitä varten lie siinä ratsastanut, -- ja hän sanoi aivan ääneen:
-
--- Taivaan nimessä, eikö olisi ollut parempi pötkiä 28:na, jolloin
-olimme Chênessä.
-
-Toiset koettivat selittää liikettä; oli tullut uusia tietoja. Kahden
-aikaan yöllä oli eräs marsalkan ajutanteista tullut ratsastaen ja
-tuonut kenraali Douaylle käskyn viipymättä vetäytyä Sedaniin, -- joka
-silmänräpäys on kallis.
-
-Kenraali sattui olemaan juuri sillalla, alakuloisena katsellen hidasta
-kulkua, vasta oli hänen kolmas divisioonansa päässyt yli. Kohta alkoi
-jo päivä sarastaa, vihollinen saattoi joka silmänräpäys karata hänen
-joukkonsa kimppuun: käski siis kiirehtiä marssia Sedaniin niin paljon
-kuin mahdollista. Hän komensi miehiä purkamaan siltaa ja marssi itse
-vasenta rantaa ensimmäisen divisioonan ja reservitykistön mukana,
-jotavastoin kolmas seurasi virran oikeanpuolista rantaa ja se, joka
-hajotettiin Beaumontissa, jatkoi pakoretkeään, -- minne lienee
-jatkanut. Seitsemäs osasto, joka ei vielä ollut tulessa käynytkään, oli
-silvottu ja revitty, kiiruhtaen eteenpäin pimeässä, yhdet siellä,
-toiset täällä, miten mikin parhaiten pääsi.
-
-Kello ei ollut kolmea, oli vielä pimeä yö. Maurice, joka hyvin tunsi
-paikat, ei tietänyt ensinkään, minne he kulkivat, ei voinut päästä
-asian perille sekavassa laumassa, joka nelisti tiellä ja tien vierellä.
-Monta Beaumontista pakenevaa rykmenttiä sotkeutui seitsemänteen
-osastoon tartuttaen pelkoa ja kauhua miehistöön. Koko laakso oli täynnä
-pakenevien ja eteenpäin rientävien joukkojen huutoa ja melua ja
-töminätä. Ensimmäinen osasto tullen Carignanista ja Douzysta,
-kahdestoista sekä viidennen tähteet Mouzonista, kaikki kurjassa
-tilassa, reväistyt mukaan vastustamattomaan liikkeesen, joka 28:ta
-päivästä lähtien oli ajanut koko sotajoukkoa pohjoseen päin ja nyt
-tunki asemaan, josta ei löytynyt mitään pelastusta, jossa tappio ja
-kuolema ja hävitys sitä odotti!
-
-Päivä alkoi juuri sarastaa kun komppaniia marssi Pont-Maugiesin läpi;
-Maurice tunsi jo paikat, vasemmalla kädellä olivat Liryn ylängöt ja
-oikealla Maas, jonka juoksua maantie seurasi. Harmaa aamuvalo heitti
-surumielisen kajastuksen Bazeillesin ja Balanin yli, jotka näkyivät
-sumumerestä suurten niittyjen takana. Ja kaukana näköpiirin rajalla
-kuumotti Sedan ikäänkuin suruharsoon käärittynä metsien tummalla
-taustalla. Ja kun joukot Vadelincourtin ohi päästyä viimeinkin
-saapuivat Torcyportille keskusteltiin, rukoiltiin, kerjättiin, täytyipä
-upseerien näyttää kynsiäänkin, sanalla sanoen piirittää linnoitusta,
-ennenkun päällikkö taipui päästämään heidät kaupunkiin.
-
-Kello oli silloin viisi. Seitsemäs osasto saapui Sedaniin vilusta,
-nälästä ja väsymyksestä nääntymäisillään.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Torcyportilla, Vadelincourtintien päässä, eksyivät Maurice ja Jean
-toisistaan ja Jean juoksenteli edestakasin hälinässä etsien Mauricea.
-Tämähän oli paha sattuma, sillä Maurice oli luvannut viedä hänet
-sisarensa luo, jossa olisivat saaneet levätä siistissä vuoteessa! Vaan
-portilla oli tavaton mylläkkä, kaikki rykmentit sekaantuivat,
-järjestystä ei ollut enemmän kuin järjestyksen ylläpitäjiäkään, miehet
-saivat tehdä mitä halutti. Parasta oli levätä ensin pari tuntia ja
-järjestää sitten joukot ja eri komppaniat.
-
-Jean oli tullut Torcyn rautatiesillan luo yläpuolella laajoja
-niittymaita, jotka komentaja oli laskenut veden alle. Hän meni vielä
-toisestakin portista sekä sillan yli ja vaikka aurinko jo kohosi ylemmä
-taivaalle tuntui hänestä pieni, ikäänkuin kokoon puristettu kaupunki,
-kapeine, kosteine katuineen ja korkeine vallineen pimeältä. Hän ei
-voinut sillä hetkellä muistaa Mauricen langon nimeä, sen vain tiesi,
-että sisaren nimi oli Henriette. Vaan siitä ei ollut suurta apua. Kuka
-tietäisi ohjata häntä! Minne kääntyisi? Hän käveli eteenpäin tietämättä
-minne aikoi ja minne meni, tuntien, että jos pysähtyy, hän nääntyy
-siihen paikkaansa, sillä korvansa soivat ja suhisivat ja hän ei
-jaksanut enää eroittaa ja tarkastaa eri kasvoja ihmisvirrassa, joka
-tunki ohitsensa tai veti häntä mukanaan. Rémillyssä oli saatu ruokaa ja
-sitä enemmän vaivasi nyt väsymys, hän oli joka askeleella tupertua
-tielle. Ja yhtä uupuneina olivat kaikki sotamiehet, jotka horjuskellen
-ja pienissä laumoissa kuljeksivat kapeita, kosteankylmiä katuja minne
-sattui! Joka hetki näki jonkun miehen vaipuvan porttikäytäviin eli
-portaille ja siihen jäävän.
-
-Kun Jean kohotti päätään, näki hän keskellä pientä puistoa jotenkin
-suuren rakennuksen ja syrjemmällä muistopatsaan ja samassa hän huomasi
-tutun näköisen afrikkalaisen jääkärin, joka seisoi allapäin,
-surullisesti katsellen hevostansa. Se vapisi väsymyksestä ja järsi
-kaula pitkällä ruutikärryjen laitaa, jotka olivat vedetyt
-katukäytävälle puiston reunassa. Kahteen päivään ei oltu jaettu
-hevosenruokaa, ja suuret hampaat järsivät järsimistään halukkaasti
-puuta, vaan ratsastajan ruskettuneella poskella vieri kuumia
-kyyneleitä. Eikös se ollut Prosper, jonka hän oli tavannut Mauricen
-kanssa Vouziersissä? Jean meni ensin ohitse, vaan kääntyi vähän matkan
-päästä takasin, hän muisti että ehkä Prosper voipi antaa tietoja
-Mauricen sisaresta. Vaan silloin ei jääkäriä enää löytynytkään, hän oli
-hävinnyt tungokseen.
-
-Jean ei tietänyt enää mitä tehdä, hän käveli arviolta toiselle puolen
-pientä puistoa, muistopatsaan luo. Hän ihastui kun näki Turennen
-patsaan juurella luutnantti Rochasin ja muutamia komppanian miehiä.
-Ellei löytänyt ystävätään, niin olihan hänellä nyt kuitenkin toivoa
-päästä rykmenttinsä luo ja telttaan nukkumaan. Kapteeni Beaudoin oli
-vieläkin poissa ja luutnantti koetti saada väkeään kokoon ja kyseli
-divisioonan leiripaikkaa. Vaan hänen joukkonsa ei ottanut
-lisääntyäkseen, se päinvastoin pieneni ja pieneni. Eräs sotamies hävisi
-kapakkaan, jossa näkyi reuhtovan käsillään kuin hullu ja sen jälkeen
-eivät toverit häntä enää nähneet. Kolme muuta tarttuivat pienen puodin
-ovelle, jossa muutamat zouaavit olivat omalla luvallaan puhkaisseet
-viinalekkerin pohjan. Seinävierillä makasi jo monta, toiset kokivat
-vielä hoiperrella eteenpäin, vaan ei kestänyt kauvan, ennenkun uupumus
-teki tehtävänsä. Chouteau ja Loubet sattuivat yhteen kadun kulmassa,
-katsoivat toisiinsa ja katsoivat ahnaasti lihavan matamin jälkeen,
-jolla oli suuri leipä kainalossa, ja heille ilmestyi asiaa samaan
-taloon, jossa eukko asui, ja pujahtivat huomaamatta ovesta pimeään
-käytävään. Ja jälellä ei ollut enää kuin Pache ja Lapoulle ja
-kymmenkunta muita miehiä.
-
-Luutnantti Rochas seisoi Turennen pronssisen muistopatsaan juurella,
-jännittäen viimeset voimansa pitääkseen silmiään auki. Jeanin
-nähdessään mutisi luutnantti:
-
--- Aha, korpraaliko se on! No, missä miehet?
-
-Jean kohotti olkapäitään ja puisteli päätänsä, -- ei hän tietänyt. Vaan
-Pache osotti Lapoullea ja vastasi itku kurkussa:
-
--- Tässähän meitä on kaksi, mutta muut ovat poissa!... Ja Jumala
-lohduttakoon meitä kaikkia, tämä on liian surkeata!
-
-Se toinen raukka, tunnettu mainiosta ruokahalustaan, katseli pettyneen
-näköisenä Jeanin tyhjiä käsiä. Hän oli ehken luulotellut, että
-korpraali oli ollut ruokaa hankkimassa.
-
--- Vieköön heidät paholainen! Eikö meille vielä tänäänkään anneta
-ruokaa?
-
-Gaude seisoi rauta-aidan varassa ja odotti käskyä puhaltaakseen miehet
-kokoon, vaan tietämättään painuivatkin silmät kiinni, jalat luistivat
-ja hän kaatui selälleen vaipuen syvään uneen. Väsymys valtasi kaikki,
-pian kuului aidan ympäriltä raskasta korinata. Kersantti Sapin oli
-ainoa, jonka silmät vielä olivat selällään ja hänen pienillä kalpeilla
-kasvoillaan oli surullinen, synkkä ilme, ikäänkuin olisi nähnyt pelkkää
-onnettomuutta kaukana taivaan rannalla.
-
-Sillä välin oli luutnantti Rochas istautunut maahan; hänen täytyi
-hänenkin saada levätä hiukan. Ja istumaan päästyään hän aikoi antaa
-Jeanille käskyn.
-
--- Korpraali teidän täytyy... teidän täytyy...
-
-Hän hapuili sanoja, sopotti paksulla unisella kielellä jotain ja
-kallistui vähitellen kylelleen, unen valtaamana.
-
-Jean pelkäsi itselleen käyvän samoin ja lähti pois; hän oli saanut
-päähänsä että tahtoi maata oikealla vuoteella. Toisella puolella katua
-oli suuri ravintola, "Kultainen risti" ja hän oli nähnyt ikkunassa
-vilahduksen kenraali Bourgain-Desfeuillesistä, paitahihasillaan, maata
-menossa. Mitä varten sotamiehen tarvitsi kiusata itseään kun suuretkin
-ottivat asian niin levollisesti? Ja yht'äkkiä hän muisti, että langon
-isäntä oli tehtailija Delaherche, niin juuri hänen nimensä oli. Ja hän
-kääntyi oitis erään ohikulkijan puoleen.
-
--- Tiedättekö missä verkatehtailija Delaherche asuu?
-
--- Tiedän! Maquakatu, aivan Voikadun kulmassa, suuri, kaunis talo,
-veistoksia portin päällä.
-
-Jean lähti astumaan, vaan muutaman askeleen kulottua juoksi mies hänen
-jälkeensä.
-
--- Kuulkaahan, oletteko te 106:sta? Jos etsitte rykmenttiänne, niin se
-on marssinut linnan kautta, tuolta. Minä näin äsken överstinne, tunnen
-hyvästi ennestään, kun hän oli Meziersissä.
-
-Vaan Jean kääntyi kärsimättömänä pois. Ei, ei! Nyt kun tiesi varmaan
-löytävänsä Mauricen, niin nyt ei hän lähtenytkään heidän jälkeensä,
-makaamaan maaperällä. Omatuntonsa soimasi häntä kuitenkin hiukan
-muistaessaan översti Vineuilin, vanhan jäykän ukon, joka aina oli niin
-kestävä eikä koskaan säästänyt itseään, makasi, vaikka jo oli vanha
-mies, niinkuin sotamies teltassa. Muutaman minuutin kuluttua hän
-kääntyi Suurellekadulle, keskelle vimmattua vilinätä ja kysyi eräältä
-pieneltä pojalta Maquakatua.
-
-Suuren verkatehtaan oli nykyisen omistajan eno edellisellä vuosisadalla
-rakennuttanut ja Delaherchet olivat sitä nyt jo hallinneet 150 vuotta.
-Sedanissa löytyy useita tehtaita Ludvig viidennentoista ensimäiseltä
-hallitusvuodelta, joiden pääsivut ovat komeat kuin kuninkaalliset
-linnat. Maquakadun varrella sijaitseva tehdas oli kolmekerroksinen
-rakennus ikkunat korkeat ja leveät, kauniilla ornamenteillä somistetut
-rakennukset ympäröivät laajaa pihaa, jossa kasvoi vanhoja
-jättiläispuita, tuuheita jalavia, joiden siimeksessä kolme sukupolvea
-oli liikkunut, sillä ne olivat istutetut samaan aikaan kun tehtaan
-peruskivi laskettiin.
-
-Juliuksen, nykyisen omistajan, isä oli sen perinyt eräältä
-lapsettomalta serkultaan, joten nuorempi sukuhaara oli päässyt asumaan
-vanhaan komeaan taloon. Tämän isä oli kartuttanut jo ennestäänkin
-suurta omaisuutta, asettanut tehtaan kelpo kuntoon, vaan hän ei ollut
-aivan moitteeton aviomiehenä ja vaimonsa oli ollut hyvin onneton. Kun
-vaimo tuli leskeksi, koetti hän kaikin tavoin pidättää poikaa kotona,
-oli vartioinut häntä ja kohdellut isoksi asti niinkuin lasta; sitten
-hänet oli naitettu hiljaisen ja jumalisen tytön kanssa ja äiti toivoi,
-että nyt oli poika suojattu niiltä viettelyksiltä, joihin isä oli
-langennut. Vaan miniä kuoli kohta ja poika rakastui puolivälissä
-kolmattakymmentä nuoreen leskeen Charlevillestä, kauniiseen rouva
-Maginotiin, josta puheltiin yhtä ja toista ja nai hänet äidin kiellosta
-huolimatta. Sedan on jäykkä vanhanaikuinen kaupunki ja se on aina
-suuttumuksella katsellut Charlevillen vilkasta elämätä ja huvittelun
-intoa. Koko avioliitosta ei olisi ehken kumminkaan tullut mitään ellei
-Gilberte Maginot olisi ollut sukua översti Vineuilille, josta piakkoin
-tulee kenraali ja verkatehtailija tahtoi kernaasti joutua niin hienoon
-perheesen. Saman päivän aamuna, kun joukot saapuivat Sedaniin, oli
-Delaherche ollut ajelemassa Weissin kanssa ja silloin oli ukko Fouchard
-nähnyt heidät.
-
-Tehtailija oli pitkä, lihava mies, jolla oli suuri nenä ja paksut
-huulet, hyvin puhelias ja alavainen, ja oli kuten ranskalaiset porvarit
-ylipäätään utelias kaikesta, mikä koski sotajoukkoa. Mouzonin
-apteekkari oli kertonut keisarin asuvan Baybelissa ja hän oli heti
-rientänyt sinne, oli nähnyt majesteetin, olipa ollut vähällä päästä
-puheisiinkin hänen armonsa kanssa, -- pitkä juttu, jota lakkaamatta
-kertoi ajeluretkeltä palattuaan. Palausmatka oli ollut pelottava,
-Beaumont oli kauhun valtaama, tie kihisi pakolaisia. Parikymmentä
-kertaa olivat kärryt vierähtämäisillään ojaan ja vasta myöhään illalla
-he ennättivät kotiin. Ja tämä huvimatka, tämä sotajoukko, jonka tähden
-hän oli ajanut kaksi peninkulmaa, nähdäkseen sen marssivan hyvässä
-järjestyksessä ja jonka olikin nähnyt paon sekasorrossa, koko tuo
-aavistamaton surullinen todellisuus oli kääntänyt mullin mallin
-tehtailijan käsitykset ja hän kertoi lakkaamatta kotiinpäin ajaessa:
-
--- Minä luulin heidän marssivan Verduniin ja halusin nähdä, miten
-meidän pojat menevät sotaan. Ja mitä minä näinkään! Surkeata kaikki
-tyyni, ja mikä vieläkin surkeampaa niin minä aavistan saatavan Sedaniin
-enemmän sotamiehiä kuin tahtoisimmekaan.
-
-Seuraavana aamuna, kun seitsemäs osasto marssi kaupunkiin, oli hän jo
-viiden ajoissa pukeutunut ja rientänyt kadulle. Ensimmäinen sotilas,
-jonka hän kohtasi Turennen puistossa, oli kapteeni Beaudoin, johon hän
-oli tutustunut Charlevillessä, vaimonsa, silloisen rouva Maginotin
-luona. Pahansuovat ihmiset kuiskailivat että kaunis leski ei voinut
-kieltää kapteenilta mitään, vaan että tämä oli hienotunteisuudesta
-vetäytynyt syrjään kun rikas verkatehtailija alkoi lähennellä rouvaa;
-hän ei tahtonut estää ystävätärtään tekemästä niin edullista
-naimakauppaa.
-
--- Mitä ihmettä! Tekö se olette? huudahti Delaherche, mutta missä
-tilassa!
-
-Kapteeni, hieno, siisti kapteeni, oli todellakin tänään pelottavan
-näköinen, puku likainen, tomun vallassa kasvot mustana ja kädet vielä
-mustempana. Hän oli saapunut Sedaniin Turkolais-rykmentin muassa eikä
-tietänyt kuolemakseen, miten oli eksynyt pois 106:sta. Kuten kaikki
-muut, oli hänkin nälkään nääntymäisillään, vaan sen hän kuitenkin olisi
-jaksanut kestää. Hänet saattoi tasapainosta se likaisuus, jota oli
-tuomittu kärsimään: Reimsistä lähdettyä ei ollut mies nähnytkään
-puhdasta paitaa.
-
--- Ajatelkaas, sanoi kapteeni, ne pöllöt ovat hävittäneet minun
-tavarani Vouziersissä; minua harmittaa se niin, että tahtoisin vääntää
-nurin niiden niskat!... Ei nenäliinaa, ei sukkapariakaan... Tulee ihan
-hulluksi lopulta.
-
-Delaherche pyysi häntä innokkaasti kotiinsa, vaan Beaudoin ei tahtonut
-millään muotoa. Ei, ei toki, hänhän ei ollut ihmisellisen näköinenkään,
-vaan kuin joku linnunpelätin. Delaherche vakuuttamalla vakuutti, että
-sekä vaimonsa että äitinsä nukkuivat vielä eivätkä suinkaan olisi
-tilaisuudessa häntä säikkymään. Ja sitäpaitse! Löytyyhän talossa sekä
-vettä että saippuata ja puhtaita alusvaatteita, sanalla sanoen kaikkea
-mitä tarvitsee.
-
-Kello löi seitsemän, kun kapteeni Beaudoin pestynä ja harjattuna,
-tehtailijan paita sotilaspuvun alla, ilmestyi korkeaan harmaalla
-laudoituksella varustettuun ruokasaliin. Vanha rouva oli 78
-ikävuodestaan huolimatta jo saapuvilla. Hänen hiuksensa olivat aivan
-valkeat, nenä oli käynyt vanhuuttaan teräväksi ja huulet unhoittaneet
-hymyilytaidon, pitkät, kapeat kasvot olivat vakavat, melkein ankarat.
-Hän nousi ylös, kohteli vierasta arvokkaalla ystävällisyydellä ja pyysi
-pöytään, jolla oli kahvitarjotin.
-
--- Kapteeni ehken tarvitsisi vahvempaa ruokaa ja lasin viiniä
-vaivaloisen matkan jälkeen?
-
-Mutta hän tyytyi siihen mitä oli.
-
--- Tuhat kiitosta rouva hyvä, luulenpa, että on parasta tyytyä kahviin,
-maitoon ja voileipään.
-
-Silloin lensi ovi auki ja Gilberte astui kädet ojolla iloisena saliin.
-Miehensä oli kaiketi ilmoittanut, kuka heillä oli, sillä rouva veteli
-tavallisesti unia kello kymmeneen. Hän oli pitkä, terveen ja reippaan
-näköinen, vartalo hoikka, notkea, kauniit mustat hiukset ja säteilevät
-tummat silmät punoittavissa kasvoissa. Kenties hiukan kevytmielisen
-näköinen, vaan muuten iloinen ja tyytyväinen, ilkeyttä ei löytynyt
-hituistakaan vaalean ruskean helakan punaisilla ompeluilla koristetun
-aamupuvun alla, joka oli tullut suoraa päätä Pariisista.
-
--- Hyvää huomenta kapteeni, huudahti hän puristaen Beaudoinin kättä, te
-vasta hyvä olitte, kun tulitte kerran tänne meidänkin maansopukkaan!
-
-Vaan samassa hän jo nauroi tuhmuuttaan.
-
--- Mitä puhelenkaan tässä! Ettehän te omasta tahdostamme ole Sedaniin
-tullut!... Mutta vaikka nykyiset olot eivät juuri hauskoja ole, on
-minusta kumminkin hyvin hauskaa tavata teitä!
-
-Kauniit silmät lausuivat aivan samaa, ehkä vielä enemmänkin, ja vanha
-rouva, joka kyllä oli kuullut pahoja huhuja kapteenista ja miniästään,
-katseli heitä tutkivasti. Kapteeni oli koko ajan varovaisen kohtelias,
-puhui kiitollisuudella vieraanvaraisuudesta, jota oli ennen vanhaan
-rouvan kodissa nauttinut, vaan ei sen enempää. Murkinoidessa tuli
-Delaherche tietysti maininneeksi eilisen ajeluretkensä eikä voinut
-vastustaa halua kertoa kohtauksestaan keisarin kanssa.
-
--- Tiedättehän, että minä näin keisarin Baybelissa?
-
-Ja nyt ei mikään pysähdyttänyt hänen sanatulvaansa. Baybelin kartano
-oli iso nelikulmainen rakennus, ristikkoportti pihan edessä, ja se
-sijaitsi korkealla mäellä, josta on näköala Mouzoniin päin, vasemmalla
-puolen Carignanin tietä. Sitten hän puhui kahdennestatoista osastosta,
-jonka leirin kautta hän oli kulkenut, -- komeita poikia, jotka
-välkkyivät päivänpaisteessa ja täyttivät hänen sydämmensä ilolla ja
-ylpeällä isänmaanrakkaudella.
-
--- Siellä minä siis olin, kapteeni, kun keisari samassa astuu talon
-portista, johon oli pysähtynyt aamiaiselle ja levähtämään hiukan.
-Hänellä oli kenraalinpuku ja päällystakki, vaikka aurinko paistoi
-lämpimästi. Palvelija kantoi jälessä puutarhatuolia... Ja hän oli hyvin
-huonon näkönen, astui vaivalla ja selkä kumarassa, kasvot keltaset, hän
-näytti hyvin sairaalta... Ja se ei hämmästyttänytkään minua, sillä
-Mouzonin apteekkari, joka neuvoi meitä Baybeliin ajamaan, kertoi erään
-ajutantin noutaneen lääkkeitä ... niin lääkkeitä... Tiedättehän, mikä
-häntä vaivaa?
-
-Naisten läsnäolo esti laveammin kertomasta keisarin taudista,
-verenvuodosta, joka oli häntä vaivannut Chênestä asti ja pakoittanut
-viipymään taloloissa tien varrella.
-
--- Niin, ja sitten asettaa palvelija tuolin ohrapellon pientarelle,
-pienen metsikön laitaan, ja keisari istuu sille ... istuu aivan
-liikkumattomana kuin vanha mies, joka lämmitteleikse päivänpaisteessa.
-Synkkä silmänsä katselee laajaa maisemaa, Maaslaaksoa ja metsän
-peittämiä harjuja sen takana, Dieuletin kukkulata vasemmalla ja
-Sommauthen vihantaa kumpua oikealla... Useita ajutanttia ja
-taapiupseeria seisoi ympärillä ja eräs rakuunaöversti, joka jo sitä
-ennenkin kyseli minulta seutuja, viittaa, ett'en saisi vielä poistua,
-kun ... yht'äkkiä...
-
-Delaherche nousi ylös, hän oli kertomuksensa jännittävimmässä kohdassa
-ja tahtoi liikkeillä enentää sanojensa vaikutusta.
-
--- Yht'äkkiä pamahtaa laukaus ja Dieuletin metsästä singahtaa pommi
-suuressa kaaressa ja putoaa aivan lähelle... Se teki minuun, kunniani
-kautta, saman vaikutuksen kuin ilotulitus keskellä päivää! Keisarin
-ympärillä syntyi hälinää, huudettiin ja hätäiltiin. Rakuunaöversti
-juoksee minun luokseni kysymään, missä paikoin tappelu on. Minä vastaan
-heti, että tappelu on Beaumontissa, on varmasti. Hän palajaa keisarin
-luo, jonka polvelle ajutantti levittää kartan. Keisari ei uskonut, että
-se oli Beaumontin luona. No, eihän ollutkaan ihme, ett'ei hän luottanut
-sanaani, varsinkin kun pommit näyttivät lähenevän, Mouzonin tieltä
-päin... Ja sitten, yhtä selvästi kuin näen teidät, näin keisarin
-kääntävän kelmeät kasvonsa minuun päin ja tunsin surumielisen,
-epäilevän katseensa. Ja sitten hän taas painoi päänsä kartan yli ja
-istui liikkumattomana.
-
-Delaherche oli aina ollut innokas bonapartelainen, vaan viime aikoina
-hän oli huomannut keisarikunnan tehneen useita erehdyksiä; kumminkin
-hän vielä puolusti hallitsijasukua ja surkutteli Napoleon kolmatta,
-jota kaikki pettivät. Hänen mielestään oli sotajoukon kärsimistä
-tappioista yksinomaittain syytettävä vastustuspuoluetta eduskunnassa,
-sillä sehän oli kieltäytynyt äänestämästä tarvittavia lisäjoukkoja ja
-varoja.
-
--- Palasiko keisari taloon? kysyi Beaudoin.
-
--- Sitä en tiedä, minä näin hänet vain siinä istumassa... Oli jo
-päivällisaika, taistelu näytti lähenevän ja minun täytyi ajatella
-paluumatkaa... Sen vain huomasin, että eräs kenraali, jolle näytin
-Carignania takanamme lakeudella, hämmästyi tavattomasti, että Belgian
-raja oli niin lähellä... Keisari parka, hän on todellakin surkuteltava,
-sellaisia miehiä ympärillä!
-
-Gilberte oli iloinen ja vapaa kuten ennen leskenä ollessaan ja palveli
-entistä koti-ystäväänsä, antoi milloin voita, milloin pannuleipiä.
-Hän tahtoi, että kapteeni nukkuisi pois väsymyksensä heidän
-vieraskamarissaan, vaan siihen ei Beaudoin suostunut, hän oli varsin
-kiitollinen, jos sai heittäytyä pariksi tunniksi sohvalle Delaherchen
-pukuhuoneessa; hänen täytyi mitä pikemmiten yhtyä rykmenttiinsä. Ja kun
-nuori rouva tarjosi hänelle sokerirasian, yhtyivät heidän sormensa.
-Vanha rouva tarkasti koko ajan miniätään ja ymmärsi että huhut olivat
-puhuneet totta.
-
-Palvelustyttö tuli saliin.
-
--- Täällä ulkona on sotamies, joka pyytää herra Weissin osotetta.
-
-Delaherche ei ollut ylpeä ensinkään, vaan jutteli kernaasti alhaison
-kanssa, halusipa päästä heidän suosioonsakin.
-
--- Weissinkö osotetta? Sehän merkillistä! Käske miehen tulla sisälle.
-
-Jean astui saliin; hän oli niin väsynyt, ett'ei tahtonut pysyä
-pystyssä. Vaan huomattuaan kapteenin aamiaispöydässä, hämmästyi hän
-niin, että oikasi ehdottomasti selkäänsä ja veti takasin kätensä, jolla
-oli nojautumaisillaan tuolin selkään. Hän vastasi säntillisesti
-tehtailijan kysymyksiin, selitti olevansa Mauricen ystävä ja syyn,
-miksi häntä nyt etsi.
-
--- Tämä korpraali on minun komppaniastani! huomautti Beaudoin
-lopettaakseen pitkät puheet. Hän kysyi, missä rykmentti oli, ja kun
-Jean ilmoitti överstin ratsastaneen 106:n tähteiden etunenässä
-kaupungin kautta pohjospuolelle, unhotti Gilberte taasen asiain tilan
-ja huudahti kaunottaren ajattelemattomuudella:
-
--- Ai, eno, minkätähden hän ei tullut meille aamiaiselle! Se olisi
-ollut niin hauskaa! Lähetetään noutamaan!
-
-Mutta vanha rouva teki kieltävän liikkeen. Hänen suonissaan liikkui
-vanha porvariveri, hän tiesi, mitä upseeri oli velkapää tekemään sodan
-ahtaina aikoina.
-
--- Anna översti Vineuilin olla rauhassa, hän tekee velvollisuutensa.
-
-Läsnäolijat kävivät hämilleen. Delaherche vei kapteenin pukusuojaansa,
-tahtoi itse näyttää mukavan lepopaikan, ja Gilberte lähti yhtä
-huoletonna ulos, niinkuin lintu, joka iloisena päristelee siipiään kun
-on heitetty vettä niskaan. Palvelustyttö saattoi Jeanin lukemattomien
-käytävien, rakennusten ja rappujen kautta toiselle puolen pihaa.
-
-Weissit asuivat Voyardkadun puolella, vaan talo, joka myös oli
-Delaherchen oma, oli yhdistetty tehdasrakennuksiin Maquakadun varrella.
-Voyardkatu oli Sedanin kapeista kaduista kapein, pimeä ja märkä kuja,
-kulkien pitkin vallin laitaa. Korkeiden talojen katot melkein ottivat
-yhteen ja kadulle vievät ovet olivat mataloita kuin kellarinovet,
-varsinkin siinä päässä katua, jossa latinakoulu sijaitsi. Weiss asui
-kolmannessa kerrassa ja hänestä oli varsin mukavaa saada vapaa asunto
-ja lämpö ja päästä sen enempää pukeutumatta konttorille ja sieltä
-kotiin jälleen. Hän oli onnellinen mies saatuaan Henrietten vaimokseen,
-sillä hän oli kauvan rakastanut Mauricen sisarta, melkein lapsesta
-saakka, kun Henriette seitsenvuotiaana tyttösenä asui isänsä luona
-Chênessä ja oli hänen ainoa ilonsa äidin kuoleman jälkeen.
-
-Siihen aikaan oli Weiss tavallinen sokeritehtaan työmies. Vaan hän oli
-tavattoman ahkera ja kohosi vähitellen konttoriapulaiseksi. Ei hän
-kenties kumminkaan olisi voinut toteuttaa unelmaansa, ellei Henrietten
-isä kuollut ja Maurice käyttäytynyt kevytmielisesti Pariisissa.
-
-Henriette oli saanut pienestä asti näytellä tuhkimon osaa. Hän oli aina
-palvellut isäänsä ja veljeään ja hänen etunsa syrjäytettiin aina, että
-veli pääsisi kouluun ja saisi lukea. Isän kuoltua täytyi hänen myydä
-talo ja kaikki irtaimisto Mauricen veloista, eivätkä ne tulleet
-sittenkään maksetuiksi. Silloin tarjosi Weiss hänelle kaikki säästönsä,
-sydämmensä rakkauden ja tukevat käsivartensa turvaksi; Henriette
-suostui, liikutettuna hänen hyvyydestään ja kunnioitti syvästi
-miestään, vaikk'eivät tyynen luonteensa tunteet olleetkaan samalla
-asteella kuin Weissin lämmin rakkaus. Onni hymyili heille, Delaherche
-mietti ottaa Weissin yhdyskumppanikseen liikkeessä, tulevaisuus oli
-siis taattu ja heiltä ei puuttunut mitään muuta kuin -- lapsia.
-
--- Varokaa nyt! sanoi palvelustyttö Jeanille, portaat ovat jyrkät.
-
-Ja Jean olikin kompastua pimeässä, vaan silloin avautui eräs ovi,
-käytävään virtasi kirkasta valoa ja hän kuuli lempeän äänen sanovan:
-
--- Nyt hän tulee!
-
--- Rouva Weiss! huusi palvelustyttö, täällä on eräs sotamies, joka
-kysyy teitä!
-
-Huoneesta kuului iloista puhetta ja lepponen ääni vastasi:
-
--- Hyvä, hyvä! Kyllä minä tiedän, kuka se on!
-
-Ja kun Jean jäi hämillään kynnykselle seisomaan, lisäsi ääni:
-
--- Tulkaa vain sisään, korpraali... Maurice ja me muut olemme jo
-odottaneet yli kahden tunnin emmekä voineet ymmärtää, missä te niin
-viivyitte!
-
-Jean astui lähemmä ja näki Henrietten, jonka heti tunsi veljensä
-näöstä. He olivat niin yhden-näköiset kuin ainoastaan kaksoset
-saattavat olla. Henriette oli vain pienempi, vieläkin hoikempi ja
-sirompi, suu hiukan suuri ja somat pikkuruiset kasvot komean tukan
-alla, joka oli vaaleata kuin joutunut kaura. Silmät olivat aivan
-erilaiset kuin veljellä: harmaat, suuret, levolliset silmät, joissa
-isoisän uljas sankarisielu kuvastui. Hän oli harvapuheinen ja
-hiljainen, käyskenteli kevyesti ja hymyellen askareissaan, niin
-suloisena koko olennoltaan, että hänen läheisyytensä vaikutti kuin
-hyväily läsnä oleviin.
-
--- Tulkaa tätä tietä, tulkaa nyt! Ihan kohta on kaikki valmiina.
-
-Jean oli niin liikutettu hänen ystävällisyydestään, ett'ei saanut
-kiitossanaakaan lausutuksi. Sitäpaitse pyöri huone hänen silmissään,
-luomet vaipuivat puoleksi umpeen, lattia tuntui keinuvan, hän kulki
-kuin unessa. Ja eikös avulias nuori nainen hänen silmäinsä edessä, joka
-katseli häntä teeskentelemättömällä ystävyydellä, eikö hän ollutkin
-harhakuva? Ja nyt! Hän luuli tuntevansa pehmosen pienen käden tarttuvan
-käteensä ja puristavan sitä sisarellisen hellästi.
-
-Sitten he taisivat mennä ruokasaliin. Jean käsitti hämärästi, että
-pöydällä oli leipää ja lihaa, vaan hänellä ei ollut voimia nostaa
-kättään niitä ottamaan. Eräällä tuolilla istui mies; se oli Mauricen
-lanko, jonka hän oli nähnyt Mülhausenissa. Vaan hän ei käsittänyt
-laisinkaan, mitä mies surullisella äänellä pakinoi. Maurice nukkui
-sikeästi, kasvot liikkumattomana, telttasängyssä huoneen nurkassa. Ja
-Henriette valmisti toista vuodetta sohvalle, kohenteli näppärästi ja
-tottuneesti alusta ja tyynyjä ja levitti puhtaat, lumivalkoset lakanat
-niiden yli.
-
-Jean ei nähnyt enää mitään muuta kuin valkoset houkuttelevat lakanat!
-Hän ei ollut kuuteen viikkoon riisunut vaatteita yltään eikä maannut
-oikealla vuoteella. Hän odotti kärsimättömällä kaiholla, että saisi
-heittäytyä pehmosille patjoille, vajota valkoseen puhtauteen. Ja niin
-pian kun toiset poistuivat huoneesta, pudotti hän vaatteet päältään,
-kiskasi kengät jaloistaan ja vaipui sänkyyn helpotuksen huokauksella.
-Aamuvalo kirkasti kodikasta suojaa ja kun hän kerran vielä,
-puolinukuksisa, raotti silmiään näki hän jälleen Henrietten, melkein
-yliluonnollisen suloisen ja siron Henrietten varpaillaan hiipivän
-sisälle ja asettavan pöydälle juomavettä sekä lasin. Hän näytti
-pysähtyvän silmänräpäykseksi ja katselevan heitä harmailla kirkkailla
-silmillään hymyellen ystävällisesti. Sitten hän hävisi. Ja Jean nukkui
-puhtaissa, tuoksuavissa lakanoissa!
-
-Tuntia -- vuosia kului! Jean ja Maurice makasivat mistään tietämättä,
-mitään tuntematta. Kymmenen vuotta vai kymmenen minuuttiako, -- tunnit
-ja hetket olivat kadottaneet merkityksensä; väsynyt ruumis vaati osansa
-vaivuttaen heidät kuolemantapaiseen lepoon. Yht'äkkiä kavahtivat
-molemmat istumaan. Mitä nyt? Mitä oli tapahtunut? Kuinka kauvan he
-lienevätkään nukkuneet? Sama valju valo virtasi vieläkin korkeasta
-ikkunasta. Jäsenet tuntuivat kipeiltä ja he olivat väsyneemmät kuin
-levolle mennessä. Onneksi eivät toki liene nukkuneet, jos kenties
-tunnin verran. Ja heitä ei hämmästyttänyt ensinkään, että Weiss istui
-samalla tuolilla pöydän luona, alakuloisen ja synkän näkösenä odottaen
-heidän heräämistään.
-
--- Ohoo! änkytti Jean käheästi, ehken on jo aika nousta ylös; täytynee
-joutua rykmentin luo ennen päivällistä.
-
-Hän hyppäsi ylös, vaan huudahti samassa tuskasta. Jalat olivat kovin
-kipeät.
-
--- Ennen päivällistä! matki Weiss, kello on seitsemän, -- te olette
-nukkuneet yhtä mittaa kaksitoista tuntia.
-
--- Seitsemän!
-
-He säikähtivät kovasti ja Jean oli ykskaks vaatteissa ja valmis
-lähtemään, vaan Maurice ei kyennytkään jaloiltaan vuoteesta nousemaan.
-
-Mistä he nyt löytävät toverinsa? Rykmentti on jo ehkä lähtenyt
-tiehensä! Ja molemmat miehet pitivät varsin pahana, ett'ei heitä oltu
-herätetty ennen.
-
-Weiss teki toivottoman liikkeen.
-
--- Ja mitä varten olisi pitänyt herättää? Te ette ole kadottaneet
-mitään siinä maatessanne.
-
-Hän oli kierrellyt kaupunkia koko päivän ja oli juuri palannut kotiin.
-Sotajoukko oli taaskin tuhlannut kallista aikaa mitään tekemättä,
-mitään toimittamatta. Ja päälliköillä ei ollut muuta puolustusta kuin
-joukkojen uupumus, että ne välttämättömästi kaipasivat lepoa. Vaan hän
-ei voinut sittenkään käsittää, mitä varten kokonainen päivä oli
-tuhlattu, olisivathan he voineet jatkaa peräytymistä pari tuntia
-levättyään.
-
--- Minä, jatkoi Weiss, en tietysti ole perehtynyt noihin asioihin, vaan
-minulla on sellainen tunne, että sotajoukolla on huono asema täällä
-Sedanissa... Kahdestoista osasto on Bazeillesissa, jossa aamulla oli
-vähänen kahakkakin, ensimäinen pitkin Givonnea ja Moncellea Garennen
-metsässä, jotavastoin seitsemäs on leiriytynyt Floingin harjulle ja
-jäännökset viidennestä, joka kuten tiedätte on melkein hajallaan,
-ryhmissä linnanmuurien ympärillä... Ja se on juuri tämä asento, joka
-minua peloittaa; minusta on aivan hullusti tehty odottaa täällä noin
-järjestyksessä preussiläisten hyökkäystä. Minä olisin marssinut, ja
-kiireimmiten, Meziersiin. Tunnen nämä seudut ja se on ainoa avoin tie
-tahi meidät työnnetään Belgian rajan yli... Pankaa mieleenne, mitä
-sanon! Tulkaa, niin näette...
-
-Hän veti Jeanin ikkunaan.
-
--- Katsokaahan tuonne, tuon mäen nystyrän ylitse!
-
-Vallien ja läheisten talojen yli näki kaupungin eteläosan sekä Maasin
-laakson. Virta kierteli avaroiden niittyjen halki, Rémilly oli
-vasemmalla, suoraan edessäpäin Pont-Maugis ja Vadelincourt, oikealla
-Frenois. Etempänä kohosivat mäkien viheriät pyöreät kummut, ensin Liry,
-sitten Marfée ja Croix-Piau metsineen. Laaja maisema hohti kirkkaana
-kuin kristalli ilta-auringon suloisessa valossa.
-
--- Ettekö näe, siellä aivan kaukana, mäen harjanteella, pitkiä mustia
-juovia, jotka liikkuvat kuin muurahaisjonot?
-
-Jean tiirotti suojaten kädellä silmiään ja Maurice kurkotti kaulaansa
-polvillaan sängyssä.
-
--- On, on siellä! huusivat molemmat samalla kertaa. Tuolla on jono, ja
-tuolla toinen, ja tuolla vielä! Paljon on!
-
--- Niin on, vastasi Weiss, ja ne ovat preussiläisiä... Aamusta alkaen
-minä olen niitä nähnyt, ja niitä on yhä ja yhä... Jos meikäläiset niitä
-odottavat, ei heidän tarvitse kauvankaan odottaa! Ja kaupungin asukkaat
-ovat heidät nähneet yhtä hyvin kuin minäkin, koko Sedan on nähnyt,
-mutta kenraalit -- ei. Puhelin hetki sitten eräänkin kanssa, joka sanoi
-marsalkan varmasti tietävän, ett'ei vihollisen armeija mitenkään nouse
-enempään kuin 70,000 mieheen. Jumala suokoon, että niin olisi... Vaan
-katsokaas tuonne, maa on mustanaan, niitä vilisee, mustia muurahaisia
-tulee ja tulee!
-
-Maurice heittäytyi takasin vuoteelleen ääneen nyyhkyttäen. Henriette
-oli juuri astunut huoneesen ja riensi levottomana veljensä luo.
-
--- Mikä nyt on?
-
-Vaan Maurice työnsi hänet pois.
-
--- Ei. ei! Mene pois, anna minun olla! Minä olen aina kiusannut
-sinua ja saattanut sinulle pelkkää harmia ja surua. Kun ajattelen, että
-sinä tuskin sait hametta päällesi ja minä kävin lyseota!... Ne rahat
-olivat hukkaan heitetyt... Ja sitten minä olin saattaa häpeätä koko
-perheelle ... voi, missähän olisinkaan nyt, ellet sinä riistänyt ja
-raatanut minua pelastaaksesi.
-
-Henriette hymyili tyynesti.
-
--- Kuule, hyvä Maurice! Huonolla tuulellahan sinä oletkin herännyt tänä
-aamuna... Mikä nyt pisti päähäsi, kun rupesit kaivelemaan noita
-vanhoja, unhotettuja juttuja?.. Mitä niistä! Nyt sinä olet mies ja
-täytät velvollisuutesi isänmaata kohtaan. Ja tiedätkö, minä olen oikein
-ylpeä kun minulla on veli vapaaehtoisissa.
-
--- Ylpeä! Minustako ylpeä? huusi Maurice, pilkkaatko sinä minua? Kun on
-kuukauden päivät juoksenneltu paikasta paikkaan kuin pelkurit raukat...
-
--- Mutta sille me emme mitään voi, huomautti Jean. Tottahan täytyy
-käskyä totella!
-
-Hänen sanansa kiihoittivat vielä enemmän Mauricea.
-
--- Niin, juuri niin! Ja nyt minä olen siihen kyllästynyt!... Eikö
-kannata itkeä verikyyneleitä, kun siten ajetaan kuin lammaslaumaa
-kerittäväksi ja tapettavaksi ja päälliköt ovat kunnottomia raukkoja?...
-Vaan nyt siitä tulee loppu, nyt nousi tie pystyyn. Näethän sinä, että
-preussiläisiä tulee joka puolelta, ja ne musertavat meidät, koko
-sotajoukko on hukassa!... Ei, ei! minä en lähde täältä, ampukoot vaikka
-kuin karkulaisen... Mene sinä Jean! Vaan minä en tule, en voi, minä
-jään tänne!
-
-Uusi kyyneltulva virtasi pään aluselle ja hartiat nytkähtelivät
-tuskaisesti. Tämä oli hänen tavallisia mielenpurkauksiaan, jolloin hän
-halveksi sekä itseään että koko maailmaa; Henriette ne kyllä tunsi
-ennestään eikä menettänyt tyyntä malttiaan.
-
--- Sehän olisi hyvin pahasti tehty, jos sinä, Maurice parka, pettäisit
-lippusi vaaran hetkellä.
-
-Maurice kimmahti istualleen.
-
--- No hyvä! Anna pyssy tänne, minä ammun itseni! Ja se onkin kaikista
-parasta...
-
-Hän huitoi käsillään ja osotti lankoaan, joka istui ääneti,
-surumielisesti häntä katsellen.
-
--- Hän on ainoa, jolla on järkeä päässä, niin, ainoa, joka tiesi, miten
-meille käy. Muistatko sinä, Jean, sen illan Mülhausenissa, no, ja
-muistatko mitä hän silloin sanoi?
-
--- Muistanhan sen! vastasi korpraali. Herra Weiss sanoi, että meitä
-annetaan selkään.
-
-Ja hän juohti uudelleen mieleensä tuskallisen illan Mülhausenissa,
-jolloin Fröschwillerin onnettomuus jo häilyi heidän ylitsensä ja jolloin
-Weiss lausui mielipiteensä. Hän sanoi, että Saksa oli hyvästi
-varustettu, sillä oli taitavia sotapäälliköitä, se hehkui innostunutta
-isänmaanrakkautta, jotavastoin Ranska oli hätääntynyt, peljästynyt,
-turmeltunut, ei sillä ollut johtajia, ei sotamiehiä, ei aseita! -- Ja
-kamala ennustus oli toteutunut.
-
-Weiss kohotti vapisevat kätensä. Hyväntahtoiset koirankasvonsa
-ilmaisivat syvintä surua.
-
--- Jumala paratkoon! Minä en suinkaan ole ylpeä niistä ennustuksistani!
-En ole viisas enkä oppinut, vaan sen voi jokainen päättää, joka
-hiukankaan seuraa asioita... Ja jos me saammekin selkäämme, niin
-lohduttaahan se toki hiukan, että tietää muutaman preussiläisenkin
-tupertuvan. Minun vakuutukseni on, että tulemme kärsimään suuren
-tappion, vaan kaatuu niitä miehiä vihollisenkin puolella, ja kuta
-enemmän sitä parempi; kumpa peittäisivät koko maan pinnan!
-
-Hän oli noussut ylös, osoitti virtaa ja laaksoa ja suurissa
-likinäkösissä silmissä hohti raju, sammumaton viha lähestyvää
-vihollista kohtaan.
-
--- Taivaan nimessä! minä en viivyttelisi hetkeäkään, jos olisin oma
-herrani, vaan lähtisin heti taistelemaan. Kenties se on siksi, että
-näen heidät täällä syntymäseudullani, näen heidän täällä herrastelevan,
-näen heidän ajatuksissani murtautuvan taloihimme ja elävän niissä
-isäntinä... Voi, minä tahtoisin mukaan, tahtoisin lyödä heitä
-kappaleiksi!... Vaan minä en kelvannut palvelukseen, minua ei huolittu,
-kun olen niin likinäkönen...
-
-Ja hetken kuluttua hän lisäsi:
-
--- Vaan, kukapa tietää, miten lopulta käy!
-
-Toivo heräsi hänessä uudelleen; siitä on tarkkanäköisimmänkin niin
-vaikea luopua. Ja Maurice kuunteli hartaasti hänen sanojaan, tarttui
-kiinni pienimpäänkin viittaukseen onnellisesta tuloksesta. Niin, olihan
-eilen kerrottu, että Bazaine oli Verdunissä. Eihän onni toki liene
-tyyten kääntänyt selkäänsä maalle, joka aina ennen voittaen poistui
-taistelukentältä? Henriette oli huomaamatta poistunut huoneesta ja kun
-hän palasi, oli veljensä täydessä asussa, valmiina lähtemään.
-
-Hän oli valmistanut ruokaa ja tahtoi välttämättömästi molempia vieraita
-syömään ja heidän täytyi istua pöydän ääreen, vaan palat tuntuivat
-kasvavan suussa, ei maistanut ruoka pitkän unen jälkeen. Jean oli
-kumminkin niin varovainen, että halkasi leivän kahtia ja pisti
-puoliskot heidän reppuihinsa. Päivä alkoi pimitä ja heidän täytyi
-lähteä. Henriette seisoi ikkunassa seuraten silmillään mustia
-muurahaisia Marféen mäenharjalla, preussiläislaumoja, jotka vähitellen
-hävisivät iltahämärään, ja hänen rinnastaan kohosi valittava huokaus.
-
--- Kauhea, hirvittävä sota!
-
-Maurice otti vuorostaan asian leikilliseltä kannalta.
-
--- Mitä sinä nyt haastelet, pikku sisko? Sinähän juuri tahdoit, että
-pitää tapeltaman, ja nyt sinä kumminkin panettelet sotaa!
-
-Henriette kääntyi veljeen päin ja vastasi reippaasti:
-
--- Niin, totta se on, minä vihaan sotaa, inhoan sotaa kenties siksi,
-että olen nainen. Tällainen teurastus on kauheata ja se on suuri
-vääryys. Miks'eivät ihmiset voi sopia asioitaan kaikessa rauhassa?
-
-Jean nyökäytti hyväksyvästi päätään. Hänestäkin oli varsin helppo ja
-luonnollinen asia sopia kaikki riidat ja erimielisyydet esittämällä
-molemmin puolin syyt ja oikeutetut vaatimukset. Maurice sitävastoin
-piti sotaa aivan välttämättömänä, se vasta on elämää elämässä, se on
-kumoamaton luonnonlaki. Ja eikös rauhan ja oikeuden aate olekin heikon
-ihmisen keksintö, jotavastoin lahjomaton luonto on alituista taistelua
-ja hävitystä?
-
--- Elää sovinnossa! Ehken vuosisatojen kuluttua! Jos kaikki eri
-kansallisuudet muodostaisivat yhden ainoan kansan, niin voisi kenties
-ajatella mahdolliseksi sellaisen kultaisen ajan, vaan eiköhän sotien
-loputtua ihmiskuntakin kävisi loppuaan kohti?... Minä olin suunniltani
-äsken, tapella täytyy, koska sitä kerran luonto vaatii.
-
-Hän naurahti ja toisti Weissin sanat:
-
--- Ja kukapa tietää, miten vielä voi käydä!
-
-Hermostuneessa mielikuvituksessaan leimahti toivo taas eleille, hänen
-täytyi sulkea silmänsä epäilyksille, hän tarvitsi toivon rohkaisevaa
-kipinätä.
-
--- Vaan -- yhdestä toiseen -- missäs Günther serkku nyt mahtaa olla?
-
--- Günther, vastasi Henriette, hänhän on Preussin kaartissa... Eikös
-kaartikin ole täällä?
-
-Weiss puisteli päätään, ja toiset tekivät samoin. Mistäpä he tiesivät,
-kun eivät kenraalitkaan olleet selvillä niistä asioista, ne olivat
-toistaiseksi arvoituksia.
-
--- Lähtekää nyt, minä tulen saattamaan, selitti Weiss. Satuin kuulemaan
-päivällä, missä teidän rykmenttinne leiripaikka on.
-
-Ja hän ilmoitti vaimolleen viipyvänsä poissa koko yön, sillä hän aikoi
-käydä Bazeillesissa, uutta kesähuvilaansa katsomassa. Se oli
-Delaherchen värjäyslaitoksen vieressä ja heillä oli aikomus asua siellä
-talveen saakka. Kellarissa löytyi muutamia säkkiä perunoita sekä
-viiniastia ja hän oli vähän levoton niiden suhteen; joku maantierosvo
-sattuu murtautumaan autioon huvilaan, vaan kun hän viettää siellä
-yönsä, säilyvät tavarat varmaan.
-
-Henriette tarkasti levottomasti miehensä kasvoja.
-
--- Elä sinä pelkää, lisäsi mies naurahtaen, minä vakuutan, ett'ei
-minulla ole mitään sivuajatuksia, menen vain vartioimaan ett'eivät vie
-minun tavaroitani. Ja lupaan heti tulla kotiin, jos preussiläiset
-hätyyttävät Bazeillesia eli muuta vaaraa ilmaantuu.
-
--- No mene, vaan jos et palaa huomenna, tulen minä sinua noutamaan.
-
-Hän syleili hellästi Mauricea ja puristi Jeanin kättä.
-
--- Minä uskon veljeni teidän suojaanne... Hän kertoi minulle, miten
-hyvä te olette aina ollut, ja minä pidän teistä paljon.
-
-Jean ei osannut vastata mitään, vaan puristi lämpimästi pientä kättä ja
-vaaleahiuksinen nuori rouva teki häneen jälleen saman vaikutuksen kuin
-ensi näkemälläkin, hän oli voimakas ja hyvä ja hänen läsnäolonsa oli
-suloisen rauhoittavaa kuin äidin hyväily.
-
-Kaupunki oli yhtä synkkä ja surumielinen kuin aamullakin. Iltahämy
-laskeutui kapeille kaduille, jotka vilisivät sotamiehiä. Useimmat
-puodit olivat suljetut. Talot näyttivät autioilta ja asumattomilta,
-vaikka katu oli niin täynnä väkeä, ett'ei tahtonut päästä eteenpäin.
-Tuuppiloimalla pääsivät langokset sekä Jean vihdoin raatihuoneen luo ja
-tapasivat siellä tehtailija Delaherchen, joka hauskuudekseen kuljeksi
-väkijoukossa. Hän tunsi heti Mauricen, tervehti ystävällisesti ja
-kertoi juuri saattaneensa kapteeni Beaudoinin Floingin luo, 106:s
-rykmentti oli siellä; ja hän ihastui kuullessaan Weissin aikovan
-Bazeillesiin, sillä häntäkin halutti käydä värjäyslaitostaan
-katsomassa.
-
--- Sittenhän meillä on sama matka. Vaan mennäänpäs täältä, ruununvoudin
-talon ohi, niin saamme ehkä nähdä keisarin.
-
-Siitä lähtien kun hän oli Baybelissa päästä puheisiin keisarin kanssa,
-ei Napoleon III mennyt hänen mielestään, ja nyt hän sai Jeanin ja
-Mauricenkin mukaan vedetyksi. Ruununvoudin talon ympärillä oli paljon
-väkeä ja he keskustelivat innokkaasti matalalla äänellä, vaan
-vaikenivat aina kun joku sisään tahi ulos rientävä upseeri kulki
-ohitse. Hämärän varjot peittivät jo puiden latvat ja virran kohina
-kuului selvästi oikealta talojen takaa. Jotkut tiesivät, että keisari
-oli hyvin vastahakoisesti lähtenyt Carignanista ja ett'ei hän tahtonut
-kuulla puhuttavankaan Mezièresiin lähdöstä. Hän tahtoi olla siellä,
-missä vaara uhkasi, ja arveli läsnäolonsa innostuttavan joukkoja.
-Muutamat sanoivat keisarin jo aikoja paenneen etemmäksi, vaan että eräs
-upseeri, joka oli tavattomasti keisarin näkönen, oli jäänyt Sedaniin
-petkuttamaan ihmisiä. Toiset vakuuttivat valalla, että olivat nähneet
-ajavan ruununvoudin puutarhaan vaunuja, jotka olivat täynnä uusia
-kahdenkymmenen frangin kultarahoja. Voi, niitä oli satoja miljoonia
-kappaleita ja ne olivat kaikki keisarin omia! Ja ne eivät
-todellisuudessa olleetkaan muuta kuin tavallinen kuormasto, joka oli
-koko ajan seurannut mukana, hovivaunut, kahdet kalessivaunut, 12
-tavararattaat, jotka olivat kaikkialla herättäneet niin suurta
-huomiota. Sedanilaiset kuiskailivat, että vaunujono oli koko ajan
-häirinnyt sotajoukon liikkeitä ja että se nyt oli ajettu ruununvoudin
-syreenipensaiden taakse piiloon ihmisten silmiltä.
-
-Delaherchen vieressä, joka varpaillaan kurkisteli ikkunaan, oli vanha
-köyhä muija, kurttunen ja vuosien koukistama, joka mutisi itsekseen:
-
--- Keisari ... tahtoisinhan minä kernaasti ennen kuolemaani niin suuren
-herran nähdä ... tahtoisinhan toki nähdä, minkälainen hän on...
-
-Delaherche tarttui äkkiä Mauricen käsivarteen ja kuiskasi:
-
--- Nyt hän näkyy! Tuolla, tuolla, vasemmanpuoleisessa ikkunassa... Hän
-se on, tunnen selvästi, seisoinhan eilen aivan vieressä... Hän nostaa
-ikkunaverhoa, niin, kalpeat kasvot melkein kiinni ruudussa...
-
-Eukko kuunteli kaula kurkallaan, hämmästyneenä. Ikkunassa näkyi
-tosiaankin keltasen kalvakka muoto. Piirteet olivat väsyneet, veltot,
-silmät ikäänkuin kyynelten kuivaamat, viiksetkin yksin näyttivät
-haalistuneilta. Eukko käänsi nopeasti selkänsä ikkunaan päin ja sanoi
-ylenkatseellisesti:
-
--- Keisari, tuoko!... No, eipä ole kovin komea!
-
-Eräs zouavi tunkeutui paikalle ja näki keisarin ikkunassa. Hän.
-heilutti kivääriään ja sanoi jälessä tulevalle toverille:
-
--- Odotahan... minä lähetän luodin keskelle naamaa!
-
-Delaherche soimasi häntä ankarasti. Ja kun jälleen katsahti ikkunaan,
-olikin keisari jo poistunut. Virran kohina kuului selvemmin,
-selittämätön surumielisyys oli levinnyt ympäristöön illan pimennon
-mukana. Pariisista kaikuva käskykö oli ajanut keisarin tänne, ajanut
-hänet loistavine seurueineen paon ja tappion ja häpeän teitä tähän
-viimeiseen lymypaikkaan, josta oli mahdoton pelastua. Käskyn sanako,
-pelottava eteenpäin, eteenpäin komentoko ahdisti hänet tänne, jossa
-niin moni urhoollinen sotilas uhrasi henkensä hänen tähtensä. Raskas
-oli se edesvastuun taakka, joka painoi sairasta miestä, umpimielistä,
-tunteellista uneksijaa, joka ääneti ja valittamatta odotti kohtalon
-viimeistä iskua!
-
-Weiss ja Delaherche saattoivat sotilaat Floingin mäelle.
-
--- Hyvästi! sanoi Maurice lankoaan syleillen.
-
--- Ei ei -- kyllähän me vielä tapaamme toisemme ja piankin ehkä! huusi
-tehtailija iloisesti.
-
-Jean löysi heti rykmenttinsä, jonka teltat olivat riveissä
-mäenrinteellä kirkkomaan takana. Sinne eroitti vielä kaupungin talojen
-katot ja taaempata Balanin ja Bazeillesin, jonka niityt ulottuivat
-Rémillyn harjuun, sekä vasemmalla Garennen metsien tumman peiton ja
-Maasin vaalean, luikertelevan juovan, Maurice unohtui katselemaan
-laajaa maisemaa, joka vähitellen painui öiseen pimeyteen.
-
--- No, nyt tulee korpraali, huusi Chouteau, olitteko ruokaa hakemassa?
-
-Miehet riensivät hänen ympärilleen. He olivat kuljeksineet koko päivän
-joukoissa eli yksitellen ja järjestyksestä ei ollut puhettakaan.
-Upseerit olivat aivan neuvottomia, hyvä ett'eivät sanoneet suurta
-kiitosta kun he viimeinkin saapuivat paikoilleen.
-
-Juuri äskettäin oli kapteeni Beaudoin tullut. Kello kaksi oli Rochas
-saapunut keräämiensä miesten kanssa, ehken kaksi kolmatta osaa
-komppaniasta. Nyt se jo alkoi olla täysilukuinen. Toiset olivat
-humalassa ja toiset eivät olleet saaneet suuhunsa mitään, ruokaa ei
-näytty nytkään jaettavan -- no, siihen oli jo totuttu! Loubet oli kyllä
-ollut keittopuuhissa, oli siepannut naapurin pellosta muutamia
-kaalinkupuja, vaan se keitto oli jokseenkin mautonta, ei ollut voita
-eli muuta rasvaa eikä suolan raettakaan panna sekaan; suolet vonkuivat
-tyhjyyttään.
-
--- Korpraali, sanokaa nyt, te olette aina niin kekseliäs, jatkoi
-Chouteau imarrellen. Vaikka en minä puolestani mitään kaipaa, Loubet ja
-minä, hai, meillä on naistuttavia ja meillä on ollut hyvä aamu!
-
-Kaikki katsoivat odottaen Jeaniin, kaikkihan häneen luottivat. Lapoulle
-ja Pache olivat varsinkin kurjan näkösiä, he eivät olleet saaneet suun
-täyttä ruokaa koko päivänä ja olivat aina tottuneet luottamaan Jeaniin.
-Eikä heidän luottamuksensa joutunut nytkään häpeään. Korpraalin sydäntä
-kirveli sääli ja katumus, että oli jättänyt komantonsa, hän avasi
-reppunsa ja jakoi miehille leivänpuolikkaan.
-
--- Hyvää on, hyvää on, jupisi Lapoulle ahmien osaansa ja Chouteau teki
-lukemattomia ristinmerkkiä sekä luki suu täynnä isämeidät ja
-kiitosrukoukset.
-
-Gaude puhalsi räikyvän merkin, mutta leirin perältä ei kuulunut
-vastausta, se vaipui kohta hiljaisuuteen. Kersantti Sapin katsahti,
-oliko hänen mieslukunsa täysi, ja mutisi väsyneesti hymähtäen:
-
--- Kaikki ovat, mutta huomenna ehken puuttuu muutamia joukosta.
-
-Jean katsoi pitkään hänen hienopiirteisiä kalvakkaita kasvojaan ja
-silloin hän lisäsi tyynesti:
-
--- Niin niin, huomen illalla ei minuakaan ole enää!
-
-Kello kävi kymmenettä. Yö tuntui muuttuvan kylmäksi, sillä virrasta
-nousi sankka sumu ja peitti tähdet. Ja Maurice, joka makasi aivan
-lähellä Jeania, tuumasi, että on parasta mennä telttaan suojaan. Mutta
-vaikka heitä väsytti ja jäsenet olivat kipeät, ei uni kuitenkaan
-tullut, ja he katselivat kateudella luutnanttia, joka maata koristi
-viittaansa kääriytyneenä paljaalla maalla.
-
-Eräästä teltasta kiilui valkeata. Översti sekä muutamat upseerit
-valvoivat. Översti Vineuil oli ollut koko iltapäivän hyvin levoton, ei
-kuulunut käskyjä, rykmentin asento ei miellyttänyt häntä, vaikka olikin
-jo ominpäin siirtynyt hiukan taaemma. Kenraali Bourgain-Desfeuilles
-makasi sairaana, kuten sanottiin, "Kultaristissä" Sedanissa ja översti
-päätti lähettää upseerin hänen puheilleen, sanomaan että uusi asento
-oli hänen mielestään vaarallinen, seitsemäs osasto oli liiaksi
-hajallaan ja sen puolustettavana aivan liian pitkä linja, virran
-mutkasta Garennen metsään.
-
-Taistelu alkaa luultavasti heti päivän noustua, joten joukoilla on
-hätäisesti seitsemän, kahdeksan tuntia lepoaikaa.
-
-Kun valopilkku överstin teltassa sammui, hämmästyi Maurice nähdessään
-kapteeni Beaudoinin hiipivän heidän ohitsensa kaupunkiin päin. Yö
-pimeni pimenemistään, virrasta nouseva sumu levisi kuin kostea huntu
-leirin yli ja kätki kaikki.
-
--- Jean, nukutko sinä?
-
-Jean nukkui ja Maurice oli yksin. Hän ei välittänyt lähteä toisten luo
-telttaan, he korsasivat kaikki kilpaa luutnantin kanssa. Kun suuret
-sotapäälliköt nukkuvat ratkaisevan taistelun edellä, on heidän
-ruumiinsa luultavasti niin väsynyt, ettei levottomuuskaan voi pitää
-heitä valveilla. Koko leiristä ei kuulunut muuta ääntä kuin sotamiesten
-säännöllinen hengitys. Se kohosi hiljaa ja yksitoikkoisesti peittävään
-sumumereen. Maurice tiesi viidennen osaston olevan aivan muurien alla,
-ensimmäinen oli hajallaan Garennen metsän ja la Moncellen kylän välillä
-ja kahdestoista puolusti Bazeillesia, joka oli toisella puolen Sedania.
-Ja ensimmäisestä viimeiseen telttaan nukkuivat joka mies, puolen
-peninkulman alalla kohoilivat hiljaiset hengenvedot kylmään yöilmaan.
-Vaan Maurice oli kuulevinaan muutakin ääntä, se kuului kaukaa, hyvin
-kaukaa, niin hiljaa, hiljempaa kuin Jeanin huokaus, hiljempaa tuulen
-suhinata: ratsuväen töminää, ruutivaunujen tärinätä ja jalkamiesten,
-tuhansien miesten, tahdikasta astuntaa. Se kuului sieltä kaukaa,
-harjujen rinteiltä, missä mustat muurahaiset marssivat eteenpäin
-pysähtymättä, levähtämättä, yönkään esteitä pelkäämättä.
-
-Ja laaksossa sammuivat tulet yht'äkkiä; silloin tällöin kuului
-ikäänkuin huutoa; pimeydestä nousi kammottavia kuvituksia hänen
-mieleensä täyttäen viimesen odotuksen yön pelolla ja ahdistuksella.
-
-Hän hapuili vavisten Jeanin kättä ja saatuaan sen omaansa viimein
-nukahti. Ja sitten ei enää valvonut sieluakaan ranskalaisten leirissä,
-ei kuulunut muuta ääntä kuin Sedanin kirkonkellosta, joka yksitellen
-kajahutteli puoliyön lyöntejä.
-
-    (_Ensi osan loppu_).
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Pieni pimeä huone Bazeillesissa tärähti äkkiä ja Weiss hypähti ylös
-vuoteeltaan. Hän kuunteli, ne olivat kanuunanlaukauksia. Tulitikut
-olivat vieressä pöydällä, hän sai sytytetyksi kynttelin ja katsoi
-kelloaan. Se oli neljä, päivä alkoi juuri sarastaa. Hän pisti kiireesti
-rillit nenälleen ja riensi ikkunaan, vaan paksu sumu esti näkemästä,
-mitä pääkadulla, Douzyn tiellä, joka kulkee suoraan Bazeillesin kautta,
-tapahtui. Toisen huoneen ikkunat olivat virralle ja niityille päin,
-vaan sielläkin oli näköpiiriä rajoittamassa sakea valkonen savu. Weiss
-huomasi sen olevan aamusumua. Huuroverhon takana, virran toisella
-rannalla, jyrisivät tykit kiivaammin ja kiivaammin. Ja äkkiä laukasi
-ranskalainen patteria vastauksensa niin lähellä ja kiukkuisesti, että
-huvilan seinät tärisivät.
-
-Weissin talo oli keskikaupungilla, oikealla kädellä kirkkotorille
-mennessä. Pääsivu oli kadulle päin muutaman askeleen päässä siitä ja
-kolmen ikkunan yläpuolella olivat ullakkohuoneen pienet ruudut. Vaan
-takapuolella oli suurenlainen puutarha, joka vietti niityille päin ja
-johon kaikki kukkulat Rémillystä Frenoisiin saakka näkyivät.
-Weiss oli, niinkuin kaikki muutkin, jotka vast'ikään ovat päässeet
-talonomistajiksi, harras toimissaan ja oli vasta kahden tienoilla
-aamulla käynyt levolle, kätkettyään tavaransa kellariin ja peiteltyään
-huonekalunsa siltä varalta, että tykinluodit ehkä osuisivat hänen
-taloonsa ja irroittaisivat jonkun kattopalkin. Hän pönkitti ovet ja
-tukki ikkunat patjoilla; hän ei sietänyt ajatella, että preussiläiset
-turmeleisivat tämän hänen talonsa, jota oli niin kauvan katsellut ja
-viimein suurella vaivalla saanut itselleen eikä vielä nauttinut siitä
-minkäänlaista iloa.
-
-Kadulla joku huusi häntä.
-
--- Weiss, Weiss, kuuletteko ampumista?
-
-Se oli Delaherche, joka myös oli viettänyt yönsä Bazeillesissa,
-värjäyslaitoksellaan, suuressa rakennuksessa Weissin huvilan vieressä.
-Kaikki työmiehet olivat paenneet Belgian puolelle rajaa ja koko talossa
-ei ollut muita jälellä kuin portinvartija, Françoise Quittard, pari
-vuotta takaperin kuolleen muurarin leski. Hän oli menehtymäisillään
-pelosta eikä olisi suinkaan hänkään jäänyt taloa vartioimaan, ellei
-pieni poikansa olisi ollut huonona sairaana lavantaudissa.
-
--- Kuuletteko, jatkoi Delaherche, hyvä on alku... Luulen että on
-parasta pötkiä Sedaniin.
-
-Weiss oli antanut juhlallisen lupauksen vaimolleen lähteäkseen
-Bazeillesista heti kun jotain uhkaavaa tapahtui ja hän aikoi pitääkin
-lupauksensa. Vaan eihän vielä ollut mitään tapahtunut, tämä oli vain
-tykistöottelu, pitkän matkan takaa, melkeenpä arviokaupalla
-aamuhämärässä.
-
--- Ei vielä, vastasi Weiss, mikäpä kiire meillä vielä on!
-
-Delaherchea ei ollut vaikea houkutella jäämään, uteliaisuutensa teki
-hänet miltei rohkeaksi. Hänkin oli valvonut ja tarkastanut sotamiesten
-valmistuksia. Kenraali Lebrun oli saanut tietää vihollisen aikovan
-tehdä hyökkäyksen heti päivän valjettua ja hän oli rakennuttanut
-varustuksia joka paikkaan, sillä Bazeilles ei saanut millään muotoa
-joutua viholliselle. Katuja ja maantietä sulkivat vallit, joka talossa
-oli pari sotilasta kahdennestatoista osastosta ja joka piha ja joka
-puutarha oli muutettu linnoitukseksi. Kello kolme aamulla seisoivat jo
-miehet paikallaan kiväärit latingissa ja määrätyt 90 patroonaa
-laukussa. Sentähden ei kukaan hämmästynytkään kun saksalaisten tykit
-alkoivat tulen ja ranskalaiset patteriat Balanin ja Bazeillesin välillä
-vastasivat silmänräpäyksessä näyttääkseen, että valmiita olivat hekin,
-sillä sumun tähden ei voinut suuria toimittaa, ei nähnyt tähdätä.
-
--- Tiedättekö, että värjäyslaitosta puolustetaan oikein komeasti, sanoi
-Delaherche, siellä on koko joukko miehiä... Tulkaa mukaan, katsomaan!
-
-Siellä olikin viidettäkymmentä merisotamiestä ja heitä komentamassa
-pitkä, vaaleatukkanen luutnantti, jolla oli vakaat, pontevat kasvot. He
-olivat jo ottaneet talon haltuunsa, kaivaneet ampumareikiä
-ikkunapieliin kadunpuoleisessa salissa sekä muuriin pihamaan ympärillä.
-
-Muurin luona tapasivat Weiss ja Delaherche luutnantin, joka tarkasti
-niittyä virran puolella.
-
--- Kirottu sumu! mutisi luutnantti, eihän näkemättä voi ampua!
-
-Ja kysyi hetken perästä:
-
--- Mikä päivä tänään on?
-
--- Torstai: vastasi Weiss.
-
--- Se on totta se, torstai! Nyt eletään tietämättä päivien lukua eli
-nimeä, ikäänkuin aika olisi pysäyttänyt kulkunsa.
-
-Tykinpauke jatkui lakkaamatta ja nyt pamahti niityn reunassa, tuskin
-kolmensadan askeleen päässä yhteislaukaus. Ja kuin taikakäskystä
-tunkivat nousevan auringon säteet samassa sumumereen, joka alkoi
-pitkissä suikaleissa virrata tasankoa pitkin ja hajosi näkymättömiin.
-Sininen taivas kohosi pilvetönnä ja puhtaana kuin kesäsydännä.
-
--- Kas! huusi Delaherche, nyt ne menee rautatiesillan yli, nähkääs,
-tulevat linjaa pitkin... Mutta miksi, taivaan tähden, ei tuota siltaa
-ole purettu?
-
-Luutnantti ei voinut vihaltaan puhua. Ruudit oli kaivettu maahan,
-sytykkeet kunnossa, vaan kun silta eilen saatiin neljän tunnin tappelun
-jälkeen takasin, ei enää muistettukaan pistää tulta sytykkeisiin.
-
--- Niin meille aina käy!
-
-Weiss seisoi ajatuksiinsa vaipuneena, hän tahtoi päästä selville.
-Bazeillesissa oli ranskalaisilla erittäin hyvä asema. Kylä, joka oli
-rakennettu kahdenpuolen Douzyn tietä, oli aivan lakeuden reunassa. Ja
-teitä ei ollut muita kuin tämä ainoa, joka vasemmalla puolen kulki
-linnan ohi ja oikealla johti rautatiesillalle ja jakautui kirkon luona.
-Saksalaisten täytyi siis marssia laajojen peltojen ja niittyjen kautta
-virran ja rautatien varrella. He olivat siksi varovaisia, ett'eivät
-suinkaan aikoneet siltä suunnalta päähyökkäystä! Mutta sillalle
-keräytyi yhä suurempia joukkoja, vaikka kuularuiskut kylän päässä
-tekivät tuhojaan, ja hajaantuivat heti sillan yli päästyä muutamien
-salavien suojaan ja muodostivat vähän etempänä jälleen kolonnat ja
-marssivat eteenpäin. Ja sieltä juuri olivat kiväärilaukaukset
-kuuluneet.
-
--- Ne ovat baijerilaisia nuo, sanoi Weiss; heillä on tuollaiset
-tupsulakit.
-
-Mutta hän luuli huomaavansa toisiakin kolonnia, jotka puoleksi
-junavallin peitossa marssivat oikealle, koettivat päästä muutamien
-etempänä kasvavien puiden suojaan ja aikoivat kiertää toiselle puolelle
-ja hyökätä Bazeillesiin. Jos se onnistui, jos he pääsivät
-Montivilliersin puiston turviin, oli kaupunki valloitettu. Hän käsitti
-sen silmänräpäyksessä, vaan unhotti jälleen kun hyökkäykset etupuolelta
-kävivät yhä tulisemmiksi.
-
-Hän kääntyi Floingin harjuun päin, joka näkyi pohjoispuolella Sedania.
-Sieltä aloitti eräs patteria ampumisen, savu nousta tuprusi selkeään
-ilmaan, laukaukset pamahtelivat yksitellen ja erittäin selvästi. Kello
-oli ehken silloin viiden paikoilla.
-
--- Noo, mutisi Weiss, leikki on kohta täydessä vauhdissa.
-
-Luutnantti, joka katseli samalle suunnalle, nyökkäsi ja sanoi
-päättävästi:
-
--- Mutta Bazeilles on tärkein kohta. Täällä taistelun päätös
-ratkaistaan!
-
--- Luuletteko? huusi Weiss.
-
--- Siitä ei ole vähintäkään epäilystä. Se on nähtävästi marsalkankin
-tuuma. Hän lähetti yöllä käskyn, että puolustaisimme viimeseen mieheen
-kylää.
-
-Weiss puisteli päätään ja sanoi viivytellen ja hiljaisella äänellä,
-ikäänkuin itsekseen:
-
--- Ei ei, ei siitä ole hyötyä, ei se pahinta ole!... Minä pelkään
-jotain muuta, tuskin uskallan sitä sanoakaan...
-
-Hän levitti käsivartensa kuin ruuvipenkin pihdit ja sulki ne jälleen,
-pohjoseen päin kääntyneenä, ikäänkuin pihdit olisi äkkiä väännetty
-yhteen.
-
-Eilisestä saakka oli hänellä ollut tämä pelko; hän tunsi paikat ja hän
-oli seurannut tarkasti molempain joukkojen marssia. Nyt lepäsi laaja
-tasanko aamuauringon hohteessa ja hänen katseensa liiti sen ylitse
-kukkuloille virran vasemmalla rannalla, jossa hän oli koko päivän ja
-koko yön nähnyt mustien muurahaisten vilisevän. Vasemmalla Rémillystä
-ammuskeli eräs patteria, mutta se, jonka kranaatit nyt alkoivat
-lennellä, oli asettunut Pont-Maugisin luo, lähelle virtaa. Hän otti
-rillit nenältään ja pani lasit päällettäin eroittaakseen selvemmin
-metsäsen mäenrinteen; ja hän ei nähnyt muuta kuin pienet valkoset
-savutöyhdöt joka kerran kun kanuuna lauaistiin: missä yhtyivät ne
-monilukuiset mieslaumat, joiden hän oli nähnyt kulkevan ohi? Marféen
-harjulla Noyersin ja Frenoisin yläpuolella vilkkui kuusimetsän reunassa
-univormuja ja hevosia, epäilemättä joku esikunta.
-
-Ja kauempana lännessä teki virta mutkan ja sillä puolella ei löytynyt
-kuin yksi kaita tie Mezièrsiin, joka kulki Saint-Albertin solan kautta
-Ardennien ja virran välillä. Edellisenä päivänä hän oli sattunut
-kohtaamaan erään kenraalin Givonnen laaksotiellä, (oli kuullut
-jälestäpäin, että se oli kenraali Ducrot, joka komensi ensimmäistä
-osastoa), ja oli hänelle huomauttanut tämän tien merkitystä; elleivät
-joukot heti vetäydy takasin mainittua tietä myöten, vaan odottavat
-kunnes vihollinen mentyään Maasin yli Doncheryn luona, sulkee heiltä
-tämän ainoan tien, joutuvat ranskalaiset saarroksiin ja työnnetään
-rajalle. Iltasella se jo oli liian myöhäistä, sanottiin ulaanien
-ottaneen sillan haltuunsa, taaskin silta, joka oli jäänyt
-räjäyttämättä, tällä erää syystä, ett'ei muistettu tuoda ruutia. Ja
-Weiss ajatteli pelolla ja tuskalla, että mieslaumat, mustat
-muurahaisjoukot kenties jo olivat Doncheryn aholla marssien
-Saint-Albertin solaa kohti ja etujoukot luultavasti Saint-Mengesissä ja
-Floingissä, jonne hän oli edellisenä päivänä saattanut Jeanin ja
-Mauricen. Kirkkaassa päivänvalossa näkyi selvästi Floingin kirkontornin
-hieno kiiltävä huippu.
-
-Ja toinen ruuvipenkin pihdin oli idässä. Pohjosessa, Illyn ja Floingin
-harjuilla, hän näki seitsemännen osaston, jolla oli tukena aivan
-Sedanin vallien alle sijoitettu viides osasto, vaan hän ei voinut
-tietää mitä idän puolella tapahtui, pitkässä Givonnen laaksossa, jossa
-ensimmäisen osaston linjat ulottuivat Garennen metsästä Daignyn
-kauppalaan. Siltäkin suunnalta kuului tykinpauketta: taistelu oli
-varmaankin täydessä voimassa Chevalierin metsässä lähellä kauppalaa. Ja
-talonpojat olivat ilmoittaneet preussiläisten saapuneen Franchevaliin;
-idänpuoleinen liike Doncheryn yli tapahtui siis samaan aikaan kun
-Franchevaliin tulo ja ruuvipenkin pihdit yhtyvät nähtävästi pohjosessa
-Illyn ristinpuun juurella, ellei tätä kaksinkertaista liikettä
-ehkäistä. Ei hän tuntenut sotataidon salaisuuksia, hän kuunteli terveen
-järkensä ääntä ja hikoili tuskasta katsellessaan suurta kolmikulmaa
-edessään, jonka yhden sivun Maasjoki muodosti ja toiset,
-pohjoispuolisen seitsemäs osasto ja itäisen ensimmäinen, sekä
-kahdestoista äärimmäisen eteläisen huipun. Kaikki olivat selin
-toisiinsa ja odottivat, tietämättä miksi eli miten, vihollista, joka
-lähestyi joka puolelta. Ja keskellä, kuin padan pohjassa aivan, oli
-Sedan, tykkineen, jotka eivät mihinkään kelvanneet, ilman ampuma- ja
-ruokavaroja.
-
--- Ettekö voi käsittää, sanoi Weiss levittäen toistamiseen kätensä ja
-lyöden toistamiseen yhteen; että meille käy juuri tällä tavalla,
-elleivät kenraalit ole varuillaan... Ne koettavat vain pysyttää teitä
-Bazeillesissa ja eksyttää...
-
-Hän ei löytänyt oikein sopivia sanoja ja luutnantti, joka ei
-tuntenut paikkoja, ei ymmärtänyt hänen ajatustaan, vaan kohotti
-välinpitämättömästi hartioitaan; rillinokka siviilimies alkoi häntä
-kiusoittaa, oli kovin viisas olevinaan, viisaampi kuin itse marsalkka.
-Häntä harmitti, että Weiss sanoi hyökkäyksen Bazeillesiin tarkoittavan
-vihollisen todellisten aikeiden peittämistä, ja tiuskasi äkäsesti:
-
--- No mutta antakaa minun olla rauhassa!... Me ajamme pää edellä
-virtaan ne teidän saksalaisenne, niin näkevät, miten me sellaisia
-eksyttäjöitä kohtelemme!
-
-Vihollisen tiraljöörit tuntuivat lähestyvän, luodit napsahtelivat
-värjäyslaitoksen seinään, ja pihamuurin suojasta vastasivat sotamiehet,
-joka silmänräpäys paukahtelivat heidän kiväärinsä.
-
--- Ajetaan virtaan, niin kyllä, mutisi Weiss, ja marssitaan sitte sen
-yli takasin Carignaniin päin... Se olisi mainiota se!
-
-Hän kääntyi Delaherchen puoleen, joka seisoi kaivon suojassa.
-
--- Parasta olisi kumminkin ollut väistyä eilen illalla Mezièrsiin...
-Nyt täytyy taistella, täytyy, sillä peräytyminen on mahdotonta.
-
--- Lähdettekö nyt? kysyi Delaherche, jonka muoto alkoi käydä kalpeaksi,
-muuten emme enää pääsekään takasin Sedaniin.
-
--- Kyllä, kyllä! Odottakaahan nyt yksi silmänräpäys!
-
-Vaikka luodit vinkuivat ympärillä seisoi Weiss muurin vieressä, hän
-tahtoi nähdä, miten siellä alkoi käydä.
-
-Oikealla, Torcysta Balaniin, olivat niityt veden vallassa ja
-suojelivat siltä puolen kaupunkia; liikkumaton kirkas pinta välkkyi
-päiväpaisteessa. Mutta tien kohta oli kuivilla ja baijerilaiset olivat
-varovaisesti tunkeutuneet lähemmä käyttäen joka puuta, joka pengertä
-suojakseen. Nyt he olivat noin kahdeksansadan kyynärän päässä ja hän
-ihmetteli, millä kärsivällisyydellä he odottivat sopivaa hetkeä
-voittaakseen taas jonkun kymmenyksen syltä alaa paljastamatta itseään
-kovin vihollisen luodeille. Paitsi sitä suojeli heitä mahtava tykistö.
-Raittiissa aamuilmassa suhisivat kranaatit taukoamatta. Pont-Maugisin
-patteria ei ollut ainoa, joka ammuskeli Bazeillesia, kaksi muuta
-keskellä Liryn harjua jymäyttelivät kuuliaan kauppalaa kohti,
-pyyhkäisten tasankoa etemmäkin aina Moncelleen, jossa kahdennentoista
-osaston reservi oli, ja Daignyn metsäisille rinteille, joille yksi ensi
-osaston divisioona oli sijoittunut. Vähin erin alkoi kuulua pauketta ja
-lennellä luotia jokaikiseltä mäen törmältä vasemmalla rannalla.
-Kanuunat näyttivät ikäänkuin kasvavan maasta, niiden muodostama vyö
-virui ehtimiseen pitemmäksi: eräs patteria ampui Noyersista Balania,
-toinen Vadelincourtista Sedania, ja Frennoissa, la Marféen alla, oli
-komea patteria, jonka kranaatit sinkoilivat kauppalan yli ja putosivat
-Floingin kukkuloille tuhoten seitsemättä osastoa. Tuo mäkijono, jota
-Weiss oli niin suuresti rakastanut, pyöreät vihannat kummut, joita oli
-aina ilolla katsellut, ne tuottivat hänelle nyt ahdistavan tuskan
-tunteen, ne olivat muuttuneet pelottaviksi jättiläislinnoituksiksi,
-jotka uhkasivat hajoittaa maan tasalle Sedanin mitättömät
-suojelusmuurit.
-
-Hän kuuli huminaa ilmasta, kääntyi katsomaan ja näki tykinluodin
-sipasevan ylimmäisen harjan huvilansa katosta.
-
--- Kas niin, sekö nyt oli niiden roistojen tiellä!
-
-Ei ehtinyt enempää kun kuuli jälleen omituisen äänen takanaan. Hän
-kääntyi nopeasti: sotamies makasi maassa selällään, kuula oli sattunut
-sydämmeen, jalat koukistuivat pari kertaa suonenvedontapaisesti, vaan
-nuorekkaat kasvot olivat tyynet, liikkumattomat ja -- jäivät siksi. Se
-oli ensimmäinen kuollut ja Weissiä puistatti kiväärin helähdys kun se
-pudotessaan raapasi katukiviä.
-
--- Ei, nyt ei minussa ole miestä enää viipymään, sanoi tehtailija,
-ellette nyt tule, Weiss, niin lähden yksin!
-
-Luutnantti soi kernaasti heidän lähtevän.
-
--- Niin, kyllä on parasta, että herrat poistuvat täältä... Rynnäkkö voi
-tapahtua tuossa tuokiossa...
-
-Heitettyään viimeisen silmäyksen tasangolle sekä lähestyviin
-baijerilaisiin, kääntyi Weiss Delaherchen mukaan. Vaan kadun toiselle
-puolen tultua hän päätti vielä kerran käydä katsomassa, olivatko kaikki
-huvilan ovet lukitut, ja he aikoivat juuri tehtailijan kanssa kääntyä
-portista sisään kun jäivät ikäänkuin kivettyneinä seisomaan.
-
-Kadun päässä, noin viisisataa askelta siitä paikasta, jossa seisoivat,
-hyökkäsi Douzyn tieltä tuleva baijerilainen kolonna kirkkotorille.
-Meriväki-rykmentti, joka oli asetettu sitä suojelemaan, näytti
-hiljentävän ampumista ikäänkuin päästääkseen vihollisen lähemmä. Mutta
-juuri silloin, kun baijerilaiset olivat kohdalla, he tekivät
-äkkiarvaamattoman tempun, heittäytyivät toiset tiepuoliin ja toiset
-pitkälleen maahan ja siten syntyneestä aukosta pyyhkivät kadun toiseen
-päähän patteriaksi asetetut kuularuiskut baijerilaisten rivejä, jotka
-kaatuivat kuin viitakkeen edessä. Sotamiehet hyppäsivät ylös ja
-syöksivät painetit tanassa torille ja karkoittivat loput. Kahdesti
-uudistettiin tämä temppu ja onnistui. Kadun kulmassa oli pienen talon
-ikkunassa kolme naista; he nauroivat ja paukuttivat käsiään varsin
-huvitettuina näytelmästä.
-
--- Hitto vieköön! huudahti Weiss, kun jätinkin avaimen kellarin
-oveen... Vartokaa pari minuuttia, vartokaa...
-
-Ensi hyökkäys oli torjuttu ja Delaherche, joka jo rauhoittui hiukan,
-jäi katsomaan mitä sitten tapahtuu. Hän seisoi värjäystehtaansa
-edustalla ja puheli portinvartijattaren kanssa, joka seisoi tuvan
-ovella.
-
--- Hyvänen aika, Françoise, kyllä teidän pitäisi lähteä meidän
-mukaamme. Onhan yksinäisen naisihmisen kauhea olla täällä keskellä
-taistelua!
-
-Françoise kohotti vapisevat kätensä.
-
--- Voi hyvä herra, kyllähän minä kernaasti lähtisin täältä, jos ei
-pikku Kalle olisi niin huono... Herra on hyvä ja käy sisälle, niin
-näette itse...
-
-Delaherche ei astunut tupaan, vaan kurkisti ovelta ja puisteli päätään
-nähdessään sairaan lapsen puhtaalla vuoteella, sillä oli kova kuume ja
-se katseli, silmät taudin hehkusta loistavina, yhtä mittaa äitiään.
-
--- Niin on, Françoise, vaan voisimmehan ottaa hänet mukaan ... meillä
-olisi kyllä tilaa siellä... Käärikää lämmin peite pojan ympärille ja
-lähtekää pois täältä!
-
--- Ei, se on mahdottomuus! Lääkäri on kieltänyt häntä liikuttamasta, se
-olisi hänen kuolemansa... Voi, jos isänsä eläisi vielä, vaan minulla ei
-ole ketään muita kuin tämä poika, ja enhän tahtoisi häntä kadottaa...
-Eivät suinkaan saksalaiset tee turvattomalle naiselle ja kuolevalle
-lapsella mitään pahaa.
-
-Weiss palasi samassa tyytyväisenä, että kaikki oli lukon takana.
-
--- No jos nyt pyrkivät tuonne, niin saavat särkeä lukot ja saranat...
-Ja lähdetään nyt, taitaa olla kiire! Kuljetaan pitkin talojen
-seinuksia, muuten voi käydä hullusti!
-
-Vihollinen valmisti näet uutta hyökkäystä, kranaattia sinkoili
-tiuhemmin, kaksi oli jo räjähtänyt parin sadan askeleen päässä ja
-kolmas hautautui erään puutarhan pehmeään maahan särkymättä.
-
--- Kuulkaa Françoise, jatkoi Weiss, minä tulen katsomaan, miten poika
-nyt voi ... no, eihän hän enää kovin huono olekaan, parin päivän
-perästä on vaara ohi... Teillä ei ole mitään pelkäämistä, kun vain
-muistatte pysyä tuvassa, elkää Herran nimessä lähtekö täältä
-minnekkään!
-
-Hän lähti astumaan Sedaniin päin ja Delaherche seurasi jälessä.
-
--- Hyvästi Françoise!
-
--- Hyvästi!
-
-Vaan samassa kuului kauhea paukahdus. Kranaatti oli sivaissut
-mennessään piipun Weissin huvilan katolta ja putosi katukäytävälle
-räjähtäen sellaisella voimalla, että kaikki naapuritalojen ikkunat
-särkyivät. Paksu savu ja tomupilvi esti ensin mitään näkemästä. Sitten
-tuli talon pääsivu näkyviin, seinässä ammotti suuri kolo ja kynnyksellä
-makasi Françoise selkä poikki ja pää mäsänä, yleensä veressä,
-kuolleena.
-
-Weiss tuli kuin mielettömäksi nähtyään mitä oli tapahtunut, juoksi
-ruumiin luo ja änkytti löytämättä muita sanoja kuin kirouksia:
-
--- Eikös helvetissä, eikös helvetissä...
-
-Niin, Françoise oli kun olikin kuollut. Weiss kumartui runnellun
-ruumiin ylitse, koetteli käsiä, ja kun hän jälleen oikasi itsensä,
-sattui katseensa poikaan, joka oli kohottautunut hiukan sängyssä ja
-katsoi äitiinsä. Hän ei huutanut, ei sanonut mitään, vaan suuret,
-kuumeesta hehkuvat silmät aukenivat vieläkin suuremmiksi: hän ei
-nähtävästi käsittänyt, mikä muodoton verinen kasa heidän kynnyksellään
-oli.
-
--- No so, helvetissä! Nyt tapetaan turvattomat naisetkin!
-
-Hän puhisi vihasta ja pudisti nyrkkiään baijerilaisille, joiden
-tupsulakkia jälleen näkyi kirkon luona. Ja kun hän katsahti huvilaansa
-päin, jonka katto oli revitty ja toinen piippu tykkänään poissa, ei hän
-enää jaksanut vastustaa taisteluintoaan.
-
--- Senkin roistot! Te surmaatte vaimoväkeä ja hävitätte kunniallisten
-ihmisten asunnot! Odottakaahan! Ei, nyt minä en voi enempää, minä jään
-tänne, minä tahdon kostaa sen heille!
-
-Hän hyökkäsi keskelle katua ja tuli yhdellä hyppäyksellä takasin,
-kaatuneen sotamiehen kivääri ja patroonalaukku kädessä. Kun hänen
-tarvitsi nähdä oikein tarkkaan, käytti hän rillien asemesta silmälasia,
-jotka hänellä aina oli taskussaan, vaikkei jokapäiväisessä elämässä
-niitä esille ottanut, ne kun olivat Henrietten mielestä kovin rumat. Ne
-joutuivat kiireimmän kautta nenälle ja paksu konttoristi lyhyessä
-takissaan, hyvänsävyiset kasvot vihasta punoittavina, oli samalla
-naurettavan ja ihmeteltävän uljaan näkönen tähdätessään ja ampuessaan
-baijerilaisiin kadun päässä. Se oli hänellä veressä, tuumi Weiss, hänen
-hyppysiään oli jo kauvan aikaa kutkuttanut halu päästä pyssynperään
-kiinni ja antaa muutamallekaan roistolle lähtöpassit, aina siitä saakka
-kun oli lapsena kuullut kerrottavan kasakkien temmellyksistä Elsassissa
-vuonna 1814.
-
-Ja hän latasi ja tähtäsi ja laukasi, ampui ampumasta päästyä keskelle
-laumaa niin tiheään, että pyssyn piippu poltti sormia.
-
-Hyökkäys oli tulinen. Niityn puolelta ei kuulunut enää kiväärin
-pauketta. Vihollinen oli saanut haltuunsa pienen puron, jonka reunat
-kasvoivat salava- ja poppelipuita, ja baijerilaiset näyttivät
-valmistavan hyökkäystä kirkkotoria ympäröiviin taloihin. Heidän
-tiraljöörinsä olivat vetäytyneet takasin, auringon säteet saivat taas
-vapaasti valaa kultahohdettaan niityn viheriälle nurmelle, jossa siellä
-täällä oli tummempi laikka, jonkun kaatuneen sotilaan ruumis.
-
-Luutnantti poistui värjäyslaitoksen pihamaalta, jonne asetti
-vahtisotamiehen; hän käsitti, että kadunpuoli tulisi vaatimaan kaiken
-hänen huomionsa. Miehet asetettiin joutusasti katukäytävälle käskyllä
-vetäytymään heti, jos vihollinen anastaa paikan, ensi kerrokseen,
-pönkittää ovet ja puolustaa taloa viimeseen mieheen. He olivat
-kyykyllään maassa, piiloutuen lyhtypatsaiden ja väistökivien taa, ja
-laukasivat milloin parhaiten sopi. Leveätä auringon valaisemaa katua
-pitkin lensi taukoamatta luotia ja keveät savupilvet ympäröivät taloja.
-Nuori tyttö juoksi äkkiä aution kadun poikki ja hetken kuluttua lähti
-vanha maalaisukko toiselta puolen kadun toiselle panemaan hevosensa
-talliin, vaan ei ollut yhtä onnellinen, luoti osui keskelle miehen
-otsaa ja hän lensi pitkälleen keskelle tietä. Eräs kranaatti muserti
-kirkon katon, toinen sytytti läheisen talon ja se leimahti heti
-kirkkaassa päiväpaisteessa ilmituleen rätisten ja paukkuen pelottavalla
-tavalla. Françoise raukka, joka makasi ruhjottuna kuolevan lapsensa
-vieressä, vanhan talonpojan ruumis, tulipalo ja kaikki kauheus, joka
-heitä ympäröi, saattoi asukkaat suunniltaan; naiset itkivät ja
-valittivat ääneen, vaan miehet, porvarit, käsityöläiset, hienoon
-verkatakkiin ja puseroon puetut, alkoivat ampua ikkunoista vihollista.
-
--- Katsokaa, katsokaa niitä roistoja! huusi Weiss.
-
-Tuolla ne nyt ovat toisella puolen kauppalaa! Sanoinhan sen, näin kun
-hiipivät junavallin taitse!... Siellä he nyt ovat, ettekö kuule,
-vasemmalla!
-
-Montivilliersin puiston takaa kuului todellakin kiväärinpauketta. Jos
-vihollisen onnistui saada puisto valtaansa, oli Bazeilles hukassa, vaan
-ampumisen kuvaus juuri todisti, että kahdennestoista osasto oli
-arvannut vihollisen aikeet ja kaikin voimin piti puoltansa.
-
--- Olkaa nyt vähän varovaisempi! tiuskasi luutnantti ja työnsi Weissin
-muurin suojaan, muuten ne ampuvat teidät kahtia.
-
-Paksu silmälasi-herra alkoi miellyttää luutnanttia, hän ihmetteli
-Weissin urhoollisuutta vaikka täytyikin naurahtaa itsekseen hänen
-kaikkea muuta paitsi sotaisella ulkomuodollaan. Ja kun kranaatti tuli
-suhisten ilman läpi, sysäsi hän hänet veljellisesti syrjään. Kranaatti
-putosi puolenkymmenen askeleen päähän, räjähti ja peitti heidät
-mullalla ja tiilikiven kappaleilla. Weiss seisoi pystyssä ilman
-vähintäkään naarmua, vaan nuori luutnantti makasi jalat murskana
-pitkällään katukäytävällä.
-
--- Minähän siitä sainkin osani!
-
-Hän komensi sotamiehen kantamaan itsensä rakennuksen luo, johon hänet
-asetettiin seinän varaan istumaan, ainoastaan parin askeleen päähän
-kuolleesta portinvartijattaresta, ja nuorekkaat kelmeät kasvonsa
-säilyttivät tuskista huolimatta pontevan leimansa.
-
--- Ei se tee mitään, pojat, kuulkaahan vain, mitä nyt sanon: ampukaa,
-vaan elkää hätäilkö, ei tässä ole mitään kiirettä! Minä kyllä sanon,
-milloinka saatte hyökätä pistimellä.
-
-Ja hän pitkitti komentamista, istui pää pystyssä tarkastaen vihollisen
-liikkeitä. Toinen talo aivan vastapäätä leimahti tuleen. Pyssyt
-paukkuivat, kranaatit suhisivat ohi täyttäen ilman savulla ja pölyllä,
-joka puolella kaatui sotamiehiä, yksitellen ja joukottain, tummia
-verisiä kasoja oli pitkin katua ja joka puolelta kuului korvia särkevä
-pelottava mellakka, tuhansien miesten uhkaushuuto, jotka hyökkäsivät
-pienen kuolemaan tuomitun joukon kimppuun.
-
-Delaherche oli vähä väliä pyytänyt Weissiä lähtemään pois ja huusi
-viimesen kerran:
-
--- Tuletteko vai ettekö tule?... Nyt minä menen, hyvästi!
-
-Kello oli yli seitsemän, hän oli jo liiaksikin viipynyt. Hän lymyili
-pitkin seinävieriä, juoksi ovien, porttien, nurkkien taa suojaan kun
-kiväärin laukaus pamahti. Vielä milloinkaan hän ei ollut ollut niin
-sukkelana jaloiltaan eikä luullut voivansa pujottautua kuin kissa
-ahtaista koloista. Vaan Bazeillesista lähdettyä oli hänen rohkeutensa
-loppua, oli nimittäin kuljettavana noin viidensadan kyynärän pituinen
-matka leveätä avonaista tietä, jota Liryn patteria pyyhiskeli. Hän
-vapisi kuin haavan lehti, vaikka hiki juoksi pitkin ruumista. Pää
-hartioiden väliin painettuna hän hiipi muutaman minuutin ojassa, vaan
-lähti sitten juoksemaan, juoksi minkä jaksoi suoraan eteenpäin,
-katsomatta oikealle eli vasemmalle; hänen ympärillään suhisi ja kohisi
-ja paukkui paukkumistaan, ikäänkuin salama olisi iskenyt maahan joka
-silmänräpäys, ikäänkuin ankara ukkonen olisi purkanut vihansa hänen
-ylitsensä. Silmiä poltti, tuntui kuin olisi juossut liekkimeressä. Eikö
-siitä tulekkaan loppua?
-
-Silloin hän äkkäsi vasemmalla pienen talon: hän syöksi sinne piiloon
-hengittäen tuskallisesti ja vavisten vieläkin enemmän. Siellä oli
-väkeä, ihmisiä ja hevosia; ensin hän ei voinut eroittaa mitään, vaan
-hämmästyi sitten hämmästymistään...
-
-Eikös se ollut keisari esikuntineen? Hän ei tietänyt varmaan, vaikka
-oli monta kertaa vakuuttanut tuntevansa keisarin kuin oman veljensä,
-sen jälkeen kuin oli Baybelissa päästä puheisiin hänen kanssaan. Hän
-jäi hämmästyneenä tuijottamaan Napoleon kolmanteen, sillä hänhän se
-todellakin oli, -- oli --, vaikka näytti nyt hevosen selässä istuen
-paljoa isommalta ja ainakin kymmentä vuotta nuoremmalta, sillä hän oli
-varmaankin maalauttanut kasvonsa ja partansa vahannut, että tekisi
-paremman vaikutuksen sotajoukkoon. Jo viiden ajoissa oli hänelle tullut
-tieto, että Bazeillesissa oli aljettu taistelu ja hän lähti
-ratsastamaan sinne päin, hiljasena ja äänetönnä kuin haamu, posket
-maalin punassa ja harmahtava parta kauniiksi mustattuna.
-
-Tien varrella oli tiilitehdas, jossa sopi hakea turvaa. Sen toista
-sivua pieksi lakkaamatta kuulasade ja kranaattia tipahteli joka
-silmänräpäys maantielle. Esikunta pysähtyi tehtaan luo.
-
--- Teidän majesteettinne, mutisi joku joukosta, tämä alkaa olla
-vaarallista.
-
-Keisari kääntyi satulassa ja viittasi heidän vetäytymään kapeaan solaan
-tiilitehtaan kupeella; siellä olivat ratsut sekä ratsastajat turvassa.
-
--- Teidän majesteettinne, tämä on suoraa hulluutta ... me rohkenemme
-pyytää ... teidän majesteettianne...
-
-Hän viittasi jälleen ikäänkuin huomauttaakseen, että niin suuri joukko
-sotilaspukuja avonaisella tiellä varmaankin herättää vasemmalta
-rannalta ampuvain patteriain huomiota. Ja hän lähti yksin ratsastamaan
-keskelle kuula- ja kranaattituiskua, ei pitänyt kiirettä, istui ääneti
-ja levollisena ratsullaan sama välinpitämätön masentunut leima
-kasvoillaan; ajoi kohtaloaan vastaan. Varmaan ahdisti jälleen takaapäin
-kova käsky: "eteenpäin, eteenpäin, urhona kaatumaan ruumiskasalle,
-kunniaa niittämään, että poikani sallittaisiin nousta Ranskan
-valtaistuimelle!"
-
-Hän ratsasti hiljaista juoksua eteenpäin, pari sataa askelta vielä.
-Sitten hän pysähtyi, odotti kuolemaa, jota oli lähtenyt hakemaan.
-Luodit vinkuivat kuin tuuli päiväntasauksen aikana, kranaatti
-murskautui aivan lähellä ja hänen päälleen räiski likaa ja savea. Vaan
-hän odotti! Hevosen harja nousi pystyyn, joka jäsen vapisi, se väistyi
-vaistomaisesti kuolemaa, joka kiiti joka silmänräpäys ohitse koskematta
-ratsua eli ratsastajaa. Turhaan odotettuaan hetken aikaa käänsi keisari
-levollisesti hevosensa ja ratsasti esikunnan luo, ikäänkuin olisi vain
-tahtonut omin silmin katsella vihollisen patterian asentoa.
-
--- Se on sankarin rohkeutta, teidän majesteettinne ... vaan elkää
-taivaan nimessä enää lähtekö...
-
-Yhtä mykkänä hän viittasi jälleen esikuntaa ratsastamaan jälessä, ei
-säälinyt heitä enemmän kuin itseäänkään, ja lähti ajamaan Rapaillen
-ketojen ja peltojen poikki Moncellea kohti. Eräs kapteeni sai surmansa,
-kaksi hevosta jäi sille tielle. Kahdestoista osasto, jonka rykmenttien
-ohitse keisari ratsasti, katseli häntä sekä hänen esikuntaansa
-tervehtimättä, sanaa sanomatta.
-
-Delaherche katseli heidän kulkuaan ja ajatteli kauhulla, että hänkin
-joutuu kuulatuiskuun, jos uskaltaa lähteä tiilitehtaan muurien
-suojasta. Hän viivytteli niin kauvan kuin mahdollista ja unohtui
-kuuntelemaan upseerien puhetta, joiden alta hevoset oli ammuttu.
-
--- Ei, kyllä se oli niin, hän meni kerrassa poikki, kuoli
-silmänräpäyksessä.
-
--- Ei suinkaan, minä näin kun hänet kannettiin pois... Pieni haava
-reidessä, ei sen kummempaa...
-
--- Mihin aikaan?
-
--- Kuuden paikoilla, ei siitä ole kuin ehken tunnin verran... Tuolla
-ylhäällä, Moncellen luona, kapealla solatiellä...
-
--- Kaiketi hän lähti sitten Sedaniin?
-
--- Tietysti hänet vietiin Sedaniin.
-
-Kenestä he puhuivat? Delaherche arvasi, että se mahtoi olla
-Mac-Mahonista, joka oli haavoittunut eräässä etuvartijakahakassa.
-Marsalkka oli siis haavoitettu! Ei heitä onnestanut, ei, niinkuin
-meriväen luutnantti sanoi. Hän mietti onnettoman tapahtuman seurauksia
-kun sanantuoja täyttä karkua nelisti ohitse huutaen toiselle
-upseerille, jonka tunsi:
-
--- Kenraali Ducrot on määrätty ylipäälliköksi! Koko armeija kokoontuu
-Illyn luona peräytyäkseen Mezièrsiin!
-
-Samassa hän jo oli kaukana, ratsastaen Bazeillesiin kuulien ympärillä
-vinkuessa ja Delaherche, pyörryksissä tärkeistä uutisista, jotka oli
-niin päällekkäin kuullut, lähti juoksemaan niin paljon kuin jaksoi ja
-saapui onnellisesti Balaniin sekä sieltä Sedaniin.
-
-Bazeillesissa nelisti sanansaattaja paikasta toiseen, etsi käsiinsä
-upseerit ja antoi heille käskyt. Ja tuomansa tiedot kiitivät myös
-paikasta toiseen: marsalkka oli haavoitettu, kenraali Ducrot
-ylipäällikkönä, sotajoukko vetäytyy Illyyn.
-
--- Mitä? Mitä ne sanovat? huusi Weiss, jonka kasvot jo olivat aivan
-mustat ruudinsavusta. Nytkö vetäytyä takasin Mezièrsiin! Se on
-mahdotonta, se tie on jo tukossa!
-
-Hän oli epätoivossaan ja katui, että oli eilen tätä neuvonut juuri
-kenraali Ducrotille, joka nyt oli ylipäällikkönä. Niin, eilen se olisi
-ollut mahdollinen, eilen hän tarkoittikin, Saint-Albertin solan kautta!
-Mutta nyt oli tie ummessa, koko tuo suuren suuri muurahaislauma oli
-vaeltanut Doncheryn kedolle. Ja kun kerran täytyi valita toinen
-kahdesta hurjuudesta, oli parempi työntää baijerilaiset Maasiin ja
-marssia Carignaniin; se oli yritys, joka vaati epätoivon rohkeutta,
-vaan joka kenties vielä oli mahdollinen toteuttaa.
-
-Weiss, joka joka silmänräpäys kiivaasti sysäsi silmälasia ylemmä
-nenälleen, selitti tätä luutnantille, joka vielä istui seinän varassa,
-kellahtavana ja kuolemaisillaan veren vuodosta.
-
--- Minä vakuutan, että olen oikeassa... Antakaa väellenne käsky
-pitämään puoliaan. Näettehän itsekin, että me olemme voitolla,
-näettehän. Tartutaan vielä kiinni kaikista voimista ja he ovat
-Maasissa!
-
-Hän oli oikeassa, sillä baijerilaisten toinenkin hyökkäys oli torjuttu.
-Kuularuiskut olivat puhdistaneet kirkkotorin, ruumiita oli läjittäin:
-kaduilta ja kujilta ajettiin vihollinen pistimellä niityille, josta
-vetäytyivät virralle päin, ja heidän pakonsa olisi varmaankin
-muuttunut täydelliseksi tappioksi, jos olisi tullut uusia joukkoja
-merisotamiesten avuksi, jotka jo olivat uupuneita ja kadottaneet monta
-miestä. Sitäpaitse ei kiväärituli Montivilliersin puiston puolelta
-tuntunut enää lähenevän, joka osoitti, että lisäväki oli silläkin
-puolella raivannut metsän vihollisista.
-
--- Antakaa väellenne käsky tarttua pistimeen, herra luutnantti!
-Sallikaa heidän käyttää pistintä, herra luutnantti!
-
-Vahankarvasena, sortuvalla äänellä antoi luutnantti käskynsä:
-
--- Kuulkaa pojat, eteenpäin, pistimet tanassa!
-
-Se oli hänen viimenen sanansa ja sen hän lausui pää pystyssä, tunnettu
-ponteva ilmaus nuorekkailla kasvoillaan, tähystäen kuolevalla
-katseellaan vihollisen liikkeitä.
-
-Kärpäset surisivat Françoisen muserretun pään ympärillä ja istautuivat
-rauhalliselle aterialle verisille kasvoille, vaan pikku Kallea vaivasi
-kova jano ja hän huusi lakkaamatta tohisevalla, rukoilevalla äänellä:
-
--- Äiti, nouse ylös, herää nyt, äiti... Minulla on niin jano, kuule,
-minua janottaa...
-
-Mutta ylipäällikön käskyä oli toteltava. Upseerien täytyi komentaa
-joukkonsa vetäytymään takasin, vaikka olivat vimmoissaan etteivät
-saaneet käyttää hyväkseen saavutettua voittoa. Kenraali Ducrot pelkäsi
-nähtävästi vihollisen kiertävän heidät ja tahtoi uhrata kaikki
-päästäkseen ulos satimesta. Kirkkotori paljastettiin, joukot
-peräytyivät, katu kadulta, talo talolta, ja pian jäi tie tyhjäksi ja
-autioksi. Vaimoväki itki ja parkui, miehet puivat kiroillen nyrkkiään
-sotamiehille, jotka jättivät heidät pulaan. Toiset salpautuivat tupansa
-ja päättivät puolustautua niin kauvan kun kykenivät henkeä vetämään.
-
--- No hyvä! Vaan minä jään tänne, minä en rupeakkaan juoksemaan heidän
-edessään, huusi Weiss rajusti. Niin suuresta arvosta ei minun nahkani
-ole... Tulkoot, tulkoot vain rikkomaan huonekaluni ja juomaan viinini!
-
-Hän unohti kaikki vimmassaan, taistelun sammumattomassa raivossa,
-ajatellessaan, että saksalaiset tulevat isännöimään hänen taloonsa,
-istuvat hänen tuolilleen, juovat hänen viiniään. Koko hänen olentonsa
-kutistui tuohon yhteen käsitykseen, hän ei muistanut mitään muuta, ei
-Henrietteä, ei asioitaan, ei entistä varovaista ja levollista
-elämätään.
-
-Hän juoksi talolleen, lukkosi oven kaksinkerroin ja pönkitti vielä,
-kuljeksi ympäri huoneita kuin jalopeura häkissään, koetteli ovia ja
-tukkesi, jos joku kolo oli jäänyt auki. Sitten hän laski patroonansa;
-niitä oli vielä 40 kappaletta. Ja kun lähestyi ikkunaa katsoakseen,
-ett'ei virran puolella ollut mitään uhkaavaa, jäi hän silmäilemään
-vasemmanpuolisia harjuja. Valkoset savupilvet osottivat selvästi
-vihollisten patterioiden asentoa. Ja Marféen harjulla Frenoisin
-kammottavan patterin yläpuolella näkyi vielä metsän laidassa sama ryhmä
-kiiltäviä sotilaspukuja, ehken oli enemmänkin nyt, ja ne loistivat
-niin, että hän rilliensä avulla eroitti kullatut kypärit ja olkamerkit.
-
--- Kirotut roistot! jupisi Weiss nyrkki koholla.
-
-Ylhäällä Marféen harjun nyppylällä seisoi kuningas Wilhelm esikuntansa
-keskellä. Kello seitsemän hän jo oli tullut Vendressesta, jossa oli
-viettänyt yönsä, ja katseli harjulta, jonka alla Maasin laakso levisi,
-turvallisesti laajaa taistelutannerta jalkainsa juurella. Hän katseli
-tuota näköpiirin toisesta reunasta toiseen ulottuvaa jättiläisnäyttämöä
-kuin kuningas ainakin juhlaistuimeltaan.
-
-Ardennien metsien tummat puujoukot verhosivat taivaanrantaa kuin vanha
-gobelinpeite ja sen tummalla taustalla pistivät jyrkästi näkyviin
-Sedanin linnoitukset, joita idässä ja etelässä rajoitti virta ja veden
-vallassa olevat niityt. Bazeillesissa leimahtivat talot toinen toisensa
-jälkeen ilmituleen, paksu tomu- ja savupilvi leijaili tappelupaikan
-kohdalla. Ja idässä, Moncellesta Givonneen, oli ainoastaan muutamia
-rykmenttiä kahdennettatoista ja ensimäistä osastoa, jotka matelivat
-kuin pienet kärpäisparvet sänkipellolla eli hävisivät kapeaan laaksoon.
-Toisella puolella näkyi vaaleita peltoja, joiden keskelle Chevalierin
-metsä muodosti suuren mustan lämyn. Vaan pohjoiseen päin oli varsinkin
-erinomainen näköala seitsemännen osaston ylitse, jonka hallussa
-Floingin mäet Garennen metsästä virran vihannalle partaalle saakka
-olivat. Etempänä olivat vielä Saint-Menges, Fleigneux, Illy, --
-pikkuruisia kyläkuntia, jotka melkein hävisivät mäkien taa. Vasemmalla
-teki Maas polvekkeen ja leveä virta, jonka pinta hohti kuin sulattu
-hopea, juoksi verkalleen Igesin niemen ympäri sulkien Mezièrsiin vievän
-tien Saint-Albertin solassa äärimmäisen partaansa ja läpitunkemattomien
-metsien vähin. Tähän kolmikulmaan olivat siis ranskalaisten 100,000
-miestä ja 500 tykkiä ahdetut!
-
-Ja kun Preussin kuningas kääntyi länteen, näki hän edessään toisen
-lakeuden, Doncheryn kedon, jonka aukeat harmaat, maat ulottuivat
-Briancourtiin, Marancourtiin ja Vrignesaux-Boisiin, häikäisten silmää
-kirkkaassa päiväpaisteessa. Ja kun hän kääntyi itään, oli sielläkin
-yhteenpuristettujen ranskalaisten kolonnain takana aukeata maata, oli
-vapaata alaa, jossa vilisi maakyliä. Siellä oli Douzy ja siellä
-Carignan, sitten Rubécourt, Pourru-aux-Bois, Francheval, Villers-Cernay
-ja rajalla la Chapelle. Niin pitkälti kuin silmä kantoi olivat paikat
-hänen, hän saattoi komentaa 250,000 miestään, 800 kanuunaansa, mihin
-halutti, hän saattoi yhdellä ainoalla silmäyksellä nähdä joukkonsa
-kaikki liikkeet.
-
-Yhdellä puolella marssi jo hänen XI:s osastonsa Saint-Mengesiä kohti,
-V:s oli asettanut Vrignes-aux-Boisiin ja würtembergiläinen divisioona
-odotti Doncheryssä; ja toisella puolella, vaikka puut ja mäet tekivät
-vähän haittaa, hän eroitti heidän liikkeensä, näki XII:n tunkeutuvan
-Chevalierin metsään ja tiesi kaartin jo olevan Villers-Cernayssa. Siinä
-olivat ruuvipenkin pihdit, -- perintöprinssin joukko vasemmalla,
-Sachsin prinssin oikealla, -- jotka avautuivat avautumistaan ja
-venyivät pitemmiksi sillä välin kun baijerilainen osasto heittäytyi
-Bazeillesia hätyyttämään.
-
-Wilhelm kuninkaan jalkojen juuressa jyrisivät patteriat aina
-Rémillystä Frennoisiin lakkaamatta, peittivät la Moncellen ja Daignyn
-kranaateilla, jotka lensivät kaaressa Sedanin yli ja sinkoilivat
-pohjosenpuolisille harjuille. Ja kello ei ollut vielä kahdeksaa. Hän
-odotti taistelun päätöstä, katse kiinnitettynä äärettömään
-shakkilautaan edessään, johtaen ylhäiseltä asemaltaan ihmispilviä,
-noiden mustain pisteiden riehuntaa keskellä säteilevän luonnon
-kuolematonta hymyilyä.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Floingin harjulla puhalsi Gaude päivän koittaessa kaikista voimistaan
-herätys-merkin sakeaan aamusumuun, vaan ilma oli niin täynnä kosteutta,
-että iloinen toitotus milt'ei hukkui siihen. Ja miehet, jotka eivät
-olleet edes pystyttäneet telttojaan, vaan makasivat vaatteisiinsa
-kääriytyneinä murassa, eivät heränneet, nukkuivat yhtä sikeästi
-liikuttamatta jäykkiä kasvojaan ikäänkuin henki jo olisi lähtenyt.
-Heidät täytyi puistella hereille yksitellen ja he heittivät ympärilleen
-rajuja katseita juurikuin olisivat todellakin kuolleista nousseet.
-
-Vihdoin sai Jean Mauricenkin jaloilleen.
-
--- Mitä nyt? Missä me olemme?
-
-Hän katseli säikähtyneenä ympäröivää harmaata usvamerta, jossa toverit
-liikkuivat kuin haamut. Ei nähnyt kymmentä kyynärää eteensä, oli aivan
-mahdotonta tietää, missä päin Sedan oli. Vaan samassa jymähti kanuuna
-jossain, hyvin kaukana.
-
--- Niin, niin tosiaan, tänäänhän tapellaan...! Hyvä juttu, että tästä
-toki kerran tulee loppu!
-
-Ympärillä toistettiin hänen sanojaan, synkkä tyytyväisyys vallitsi
-väestössä, kaikki tahtoivat puistaa päältään tuon painajaisen,
-tahtoivat kerrankin nähdä silmästä silmään vihollista, jota vastaan
-olivat lähteneet ja jonka edellä olivat juosseet päiviä ja viikkoja.
-Vihdoinkin saivat lennättää preussiläisiin muutamia ruutilatinkia,
-olivatkin jo tarpeeksi kanneksineet 90 patroonaansa; hyvä, että niitä
-viimeinkin tarvittiin! Ja nyt niitä tarvittiinkin -- sen tunsivat joka
-mies.
-
-Mutta Bazeillesista alkoi taas selvemmin kuulua kanuunanpauke. Jean
-kuunteli.
-
--- Missä ne ampuvat?
-
--- Luulisin, että se on virran luona, vastasi Maurice; vaan enpä totta
-totisesti tiedä, missä oikeastaan olenkaan.
-
--- Kuule, hyvä ystävä mitä puhun, sanoi korpraali, pysyttele nyt minun
-läheisyydessäni, sillä, näetkös, täytyy hiukan tietää asioita, ett'ei
-mitään hulluuksia tapahdu... Minä olen tällaista ennenkin nähnyt ja
-koen pitää silmät selällään molempain edestä.
-
-Komanto napisi taasen ruuan puutetta! Ei saanut valkeata, ei voinut
-löytää tikkuakaan kuivaa puuta moisella märällä ilmalla. Yksin
-taisteluhetkelläkin tuntuivat vatsan vaatimukset yhtä jyrkkinä ja
-kiusallisina kuin ennenkin. Sankaria he kenties voisivat olla, vaan
-ruokaa piti olla! Ruoka oli tärkein asia; ilolla söivät, kulloin saivat
-kupillisen hyvää keittoa, mutta suuttuivat silmittömiksi kun leipä
-loppui.
-
--- Joka ei saa syömistä, niin sen ei ole pakko tapellakaan! selitti
-Chouteau. Vieköön minut vaikka mikä, jos panen nahkani alttiiksi tänä
-päivänä!
-
-Suurikasvuinen maalarinsälli, vallankumouksen mies Montmartresta,
-kapakkaseurain puheenjohtaja, sotki sekasin kaikki hyvät ja pahat kuin
-oli kuullut.
-
--- Ja sitäpaitse! Eivätkös ne ole valehdelleet, ajaneet täyteen meidät
-niitä juttujaan, että preussiläiset ovat nälinkuoliaita ja kaatuilevat
-pitkin tietä, ett'ei niillä ole paitaa päällä, että ne ovat ryysyissä
-ja resusia ja taudin syömiä!
-
-Loubet remahti nauramaan irtonaista katupojan nauruaan.
-
--- Ehei, mepä nyt olemmekin huonommalla puolella! Me olemme
-nälinkuoliaita ja kuljeksimme kuin mitkä kerjäläiset varpaat pitkällä
-kengistä ja pussi selässä!... Entäs ne suuret voitot! Suuria
-valehtelijoita ovat eikä voittajia, että muka Bismarck on vangittu ja
-koko sotajoukko ajettu mihinhän lie rotkoon. Miksi ne meitä
-luulevatkaan, kun uskaltavat sillä tavalla pilkata!
-
-Pache ja Lapoulle kuuntelivat, puivat nyrkkiään ja kiristivät
-hampaitaan. Kaikki muut olivat yhtä tuimina, sillä petolliset tiedot
-vihollisesta ja sanomalehtien valheelliset kertomukset olivat
-vaikuttaneet sanomattoman paljon pahaa miehistössä. Luottamus oli
-poissa, he eivät uskoneet enää ketään eikä mitään.
-
--- Ei, sitä ei ilkeä mikään nähdä! jatkoi Chouteau, myötyjähän me
-olemme, se selittää koko menon ja sen tiedämme joka mies!
-
-Typeränsekainen Lapoulle hyppäsi pystyyn ja riehui kuin vimmattu:
-
--- Myödyt, luuletko, onko niin? Ovatko ne roistot uskaltaneet...
-
--- Myöneet meidät niinkuin Judas petti ja möi herransa ja mestarinsa!
-mutisi Pache, joka aina toi esille vertauksia raamatusta.
-
-Chouteau katsahti ylpeästi ympärilleen.
-
--- Vanha asiahan se on! Johan täällä puhuttiin, mitä ne itsekukin
-saivatkin... Mac-Mahon pisti kolme miljoonaa taskuun ja toiset saivat
-miljoonan mieheen, että houkuttelisivat meidät tähän ansaan... Viime
-kevännähän kaupat tehtiin, Pariisissa, ja viime yönä ne ampuivat
-raketin ilmaan, se oli merkki, että vihollinen hyökkäisi päällemme!
-
-Chouteaun hävytön juttu suututti Mauricea. Hän oli usein nauranut hänen
-sukkeluuksilleen, vaan tämä oli liikaa, tämähän turmeli aivan miesten
-mielet ja riisti heiltä rohkeuden juuri taisteluun lähtiessä.
-
--- Miten te kehtaatte jutella tuollaisia tuhmuuksia! Tiedättehän
-itsekin yhtä hyvin kuin minä, että ne ovat valhetta alusta loppuun!
-
--- Mitä? Valhetta? Vai valhetta, että meidät on myöty! Kuule, pidä sinä
-suutasi vähän pienemmällä, maitovarsa, ehkä kuulut itsekin siihen
-roisto- ja petturijoukkoon, koska olet niin kärkäs niitä puoltamaan?
-
-Hän astui uhkaavasti Mauricen eteen.
-
--- Tiedätkös, herra, että sinulle voi pian käydä hyvinkin pahasti,
-ellei ystäväsi Bismarck tulee apuun!
-
-Toisetkin nurisivat, jonka tähden Jeanin täytyi käydä väliin.
-
--- Hiljaa ja paikalla! Minä ilmoitan jokaisen, joka pitää vähänkään
-ääntä!
-
-Vaan Chouteau nauroi ja vihelsi. Hän välitti viisi niistä ilmiannoista!
-Jos hän tappeli eli oli tappelematta, niin eikös se ollut hänen oma
-asiansa: ketä se koski, jos hän säästi yhden patroonan muidenkin
-varalta kuin preussiläisten. Nyt, kun taistelu oli alkamaisillaan,
-hävisi hänestä viimenenkin velvollisuuden tunto; ja minkäpä hänelle
-teki! Hän lähti silloin kun halutti. Ja hän lateli taas törkeyksiään,
-yllytti toisia korpraalia vastaan, joka ei pitänyt huolta, että he
-saisivat edes ruokaa. Kenenkäs muun syy se oli kuin hänen, ett'eivät
-olleet moneen Herran päivään saaneet sitä eli tätä suuhunsa. Muilla
-komannoilla oli ollut sekä lihaa että lientä. Mutta herra korpraali ja
-hänen ystävänsä, tämä toinen herra, olivat olleet tyttöpaikoissa
-Sedanissa. Olipa nähty!
-
--- Sinä olet tuhlannut komannon rahat, niin olet; koetappas tehdä
-tyhjäksi jos voit, renttu!
-
-He raivostuivat yhä enemmän. Lapoulle pudisteli nyrkkiään Jeanin nenän
-alla, hiljainen Pachekin oli niin hurjana nälästä, että vaati
-selitystä. Loubet käyttäytyi kaikista järkevimmin, hän nauroi tapansa
-mukaan ja arveli, että on sikamaista hyökätä omien kansalaisten niskaan
-kun preussiläiset ovat ihan silmäin alla. Hän ei suvainnut tappelua
-eikä rähinää ja vetosi rahasummaan, jonka oli saanut lähtiessään toisen
-edestä palvelukseen.
-
--- Jos luulette ett'ei minun nahkani ole minkään arvoinen, niin siinä
-erehdytte!... Minä näytän teille vielä mihin kelpaan.
-
-Maurice ja Jean, joita heidän suunpieksämisensä alkoi kiukustuttaa,
-vastasivat terävästi puolustaen itseään syytöksiltä, kun vahva ääni
-huusi sumusta:
-
--- Mitä se on? Mitä riitaa se on? Ketkä lurjukset siellä toisiaan
-haukkuvat?
-
-Ja luutnantti Rochas ilmestyi, kepilakkinsa sateen ja päivän
-haalistamana, nuttu napittomana, koko laiha pitkäsäärinen olento köyhän
-ja kurjan näkösenä. Vaan silmät vilkkuivat kuitenkin taisteluintoa ja
-viikset olivat pörhällään.
-
--- Herra luutnantti, huusi Jean, nämä miehet tässä sanovat, että
-me olemme petetyt ... että kenraalit ovat myöneet meidät
-preussiläisille...
-
-Luutnantille ei tämä ajatus ollut aivan vieras, hänkin kaipasi
-selitystä yhteen ja toiseen käsittämättömään tapahtumaan.
-
--- No, no, mitä se teihin kuuluu?... Eihän se teidän asianne ole!...
-Teidän asianne on totella ja tapella ja koska preussiläiset nyt ovat
-täällä, niin annetaan heille kerrankin sellainen selkäsauna, että
-muistavat pitemmän aikaa!
-
-Usvaverhon takana jymisivät Bazeillesin tykit. Rochas levitti kätensä.
-
--- Kuuletteko, pojat! Siellä he nyt ovat!... Ja nyt me annamme heille
-pyssynperästä, eikö niin, pojat?
-
-Kuultuaan tykinpauketta, ei luutnantti enää voinut muuta ajatella, ei
-muistanut enää väsyttäviä marsseja, ei joukkojen kurjuutta, ei
-Beaumontin tappiota eikä viimeistä surkeata matkaa Sedaniin. Nyt
-loppuivat surut, nyt alkoi taistelu ja hän oli varma voitosta. Ei ollut
-luutnantti oppinut mitään eikä mitään unhoittanut, hän halveksi
-vieläkin koko sydämmestään "saksalaista", oli yhtä tietämätön kuin
-ennenkin uudenaikaisesta sotataidosta ja luotti kuten sodan alkaessakin
-järkäktämättömästi Ranskan onneen. Afrikassa, Krimillä, Italiassa,
-kaikkialla olivat ranskalaiset joukot vieneet voiton, ja nytkö hän
-epäilisi? Ei, siihen hän oli liian vanha!
-
-Hän remahti leveään nauruun. Hänet valtasi halu osoittaa
-myötätuntoisuuttaan väelle, joka rakasti häntä kuin yksi mies, vaikka
-välistä pelkäsikin.
-
--- Kuulkaahan, lapset, ottaisitte ennen pienen naukun aamukylmään kuin
-ilman aikojaan pärisette... Minä tarjoan, niin juotte minun
-terveydekseni, eikö niin?
-
-Ja hän veti suuresta taskustaan esille viinapullon ylpeydellä mainiten,
-että oli saanut sen naiselta. Edellisenä päivänä oli hänet nähty erään
-ravintolan takakammarissa liehakoimassa bufettineitiä, jota istutti
-polvellaan. Miehet nauroivat ja ottivat kernaasti kun luutnantti kaatoi
-taskumatistaan itsekunkin keittokuppiin osansa.
-
--- No, juokaa nyt pojat, juokaa tyttönne malja, jos teillä nimittäin
-on, ja Ranskan kunniaksi. Olkaa iloisia pojat, niin olen minäkin!
-
--- Siinä luutnantti on oikeassa; teidän maljanne, luutnantti, ja
-kaikkien iloisten poikien malja!
-
-He kallistivat kuppia ja olivat tyytyväisen näkösiä. Pieni naukku oli
-varsin paikallaan aamueineeksi, vihollista vastaan lähtiessä. Minkäpäs
-tähden he eivät antaisi preussiläisiä selkään? Onhan onni ennenkin
-äkkipäätä kääntynyt! Kertoihan luutnantti pahus Bazainen olevan
-tulossa, että häntä odotetaan iltapuoleksi! Ja vaikka luutnantti sattui
-innostuksessaan osoittamaan Belgiaan päin kun piti näyttää, mistä apua
-tulee, toivoivat sekä Maurice että kaikki muut parasta. Ehken nyt
-viimeinkin saavat korvata tappiot!
-
--- Mutta mitä me oikeastaan odotamme, herra luutnantti, kysyi joku.
-Miks'ei jo marssita?
-
-Rochas heilautti kättään, -- ei ollut saanut käskyä.
-
--- Onko kukaan nähnyt kapteenia? kysyi hän hetken perästä.
-
-Jean muisti nähneensä hänen luikkivan yöllä Sedaniin päin, vaan järkevä
-sotilas ei näe koskaan päällysmiehiään viran ulkopuolella. Hän ei siis
-virkkanut mitään, vaan huomasikin kääntyessään varjon, joka lähestyi
-aitoviertä.
-
--- Tuolla hän juuri tulee!
-
-Kaikki hämmästyivät kapteenin siisteyttä: takki oli harjattu, saappaat
-kiiltävän mustat ja hohtavan puhdas oli mies kiireestä kantapäähän,
-toisen näkönen oli kuin luutnatti-parka.
-
--- Kas vain! huusi Loubet, kapteeni on löytänyt tavaransa!
-
-Mutta miehet eivät vetäisseetkään suutansa nauruun, kapteeni Beaudoin
-ei sietänyt leikkiä, hän oli hyvin arka arvostaan ja siitä syystä
-melkein vihattu miehiltään. Ensimmäisestä tappiosta lähtien hän oli
-aina äkäsen näkönen. Ollen innokas bonapartelainen ja suosittu
-yläilmoissa toivoi hän suuria tulevaisuudelta, vaan huomasikin nyt maan
-vapisevan jalkainsa alla ja lupaavan tulevaisuutensa tyhjään
-raukeamaisillaan. Hänellä sanottiin olevan kauniin tenoorin, ja se oli
-ollut usein suureksi hyödyksi, ja muutenkin hän oli lahjakkaanlainen
-mies, vaikka ei välittänyt syvemmin tutustua sotataitoon; hän oli
-parhaasta päästä seuramies ja rohkea myös kun tarvittiin, vaikka ei
-liiaksi koskaan.
-
--- Tavaton sumu, sanoi kapteeni tyytyväisenä kun oli jälleen keskellä
-omaa komppaniaansa, jota oli hakenut puolen tuntia.
-
-Samassa tuli marssikäsky, pataljoona lähti liikkeelle. Virrasta mahtoi
-nousta uusia sumuaaltoja, sillä he saivat melkein hapuilemalla pyrkiä
-eteenpäin kosteassa valkosessa usvassa, joka tarttui vaatteisiin kuin
-tihkusade. Ja eräässä tiehaarassa näki Maurice äkkiä översti Vineuilin
-suorana ja jäykkänä hevosensa selässä, kalpeana kuin äänetön suru,
-ratsun väristessä aamusumussa ja päristellen päätään käännellessä
-tykinääntä kohti. Kymmenen askeleen päässä seurasi virkaatekevä
-luutnantti rykmentin lippu kädessä. Se oli jo vapautettu kääreestään ja
-liehui haaveellisesti ylhäällä huurusuikaleiden seassa kuin värähtelevä
-voitonmerkki, joka on katoamaisillaan. Kultanen kotka oli vesimärkä,
-kolmenvärinen silkkikangas muuttunut, ruudinsavun mustaama ja luotien
-repimä; kunnialegioonan risti, joka oli sidottu tankoon kiinni, vain
-välkytteli loistavia emaljihaarojaan.
-
-Lippu sekä översti katosivat uuteen usva-aaltoon ja pataljoona marssi
-eteenpäin kuin kosteissa villoissa. Ensin kuljettiin alamäkeen, sitten
-ylöspäin kapeata metsätietä. Sitten komennettiin: "Seis", ja joukot
-jäivät seisomaan täysissä tamineissa, ase jalalla paikaltaan
-liikahtamatta. He mahtoivat olla jollain harjulla, vaan ei nähnyt
-vieläkään pariakymmentä askelta eteensä. Kello oli seitsemän,
-tykinpauke kuului lähempää, Sedanin toisella puolella alkoivat uudet
-patteriat ammunnan.
-
--- Niin, sanoi kersantti Sapin Mauricelle, tämä on minun viimeinen
-päiväni!
-
-Hän ei ollut avannut suutaan koko aamuna, kulki ajatuksiinsa
-vaipuneena, tuijottaen lakkaamatta kauniilla puhuvilla silmillään
-avaruuteen.
-
--- Mitä joutavata te nyt haastelette! sanoi Jean, kukapa sitä edeltä
-tietää!... Voi tämä olla viimeinen päivä meille jokaiselle, vaan voi
-taas olla niinkin, että pääsemme kaikki ehjin nahoin!
-
-Sapin pudisti päätään.
-
--- Ei, minä tiedän, puhukaapa mitä puhutte ... tänä päivänä Sapin
-kuolee!
-
-Miehet kääntyivät katsomaan ja kysyivät, onko hän nähnyt sellaista
-unta. Ei ollut, muuten tiesi ja tunsi.
-
--- Ja harmittaapa se koko lailla, sillä minä aijoin viettää häitä heti
-sodasta palattuani.
-
-Hän sulki silmänsä pariksi sekunniksi, ajatteli mennyttä elämätään.
-Vanhemmillaan oli vähänen rihkamakauppa Lyonissa. Äiti oli lellitellyt
-kaunista poikaansa, vaan isän kanssa hän ei sopinut ja jäi
-sotapalvelukseen asevelvollisvuodet palveltuaan eikä tahtonut,
-vallankin äidin kuoleman jälkeen, kuulla puhuttavankaan isän luo
-palaamisesta. Kerran lupa-ajalla hän tutustui lähemmin erääsen
-serkkuunsa Lyonissa, oppi rakastamaan häntä ja alkoi jälleen katsella
-elämää valoisemmalta puolelta. Hän oli sopinut kihlattunsa kanssa avata
-hänen myötäjäisvaroillaan pienen kaupan, sillä hän oli koko taitava
-kirjoittaja ja luvunlaskija! Koko vuoden hän oli uneksinut pientä
-kauppaansa ja pientä kotiaan.
-
-Häntä palelsi, hän puisteli itseään ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa
-luotaan jotain tuskallista ja sanoi toistamiseen:
-
--- Se on harmillista, vaan huomenna ei minua ole enää.
-
-Kukaan ei vastannut; he seisoivat odottaen tietämättä olivatko selin
-vai kasvot viholliseen päin. Sumusta kuului aika ajoin melua, rattaiden
-jyrinää, miesjoukkojen astuntaa, kaukaista kavionkopinaa. Ne olivat
-joukkojen liikkeitä, jotka huuruharso peitti heidän silmiltään;
-seitsemäs osasto asettui taisteluasentoon. Vaan nyt alkoi selvitä.
-Harso kohottautui, repeytyi suuriin siekaleihin, välistä vilahti jo
-puun latva, taivas näkyi, kirkkaana ja heleänsinisenä. Ennenkun sumu
-oli tykkänään haihtunut kiitivät Margueritten divisioonaan kuuluvat
-afrikkalaiset jääkärit ohitse. Istuen komeasti satulassa, lyhyissä
-takeissaan ja punaset vyöt vyöllä he ratsastivat ketteröitä,
-hoikkajäsenisiä hevosiaan, jotka melkein peittyivät sälystön alle.
-Toinen eskadroona riensi ohi toisen perästä, ilmestyi sumusta ja
-ratsasti sumuun ikäänkuin olisivat sulaneet tihkusateessa. He olivat
-tiellä, heidät lähetettiin etemmä, -- ja siten heitä oli kyörätty koko
-sodan ajan. Käytettiin siellä täällä joskus vakoilemassa, vaan kun
-kahakka alkoi, lähetettiin heidät laaksosta toiseen kuin kalliit,
-tarpeettomat korukalut.
-
-Maurice katseli heitä Prosperia ajatellen.
-
--- Ehkä se on hän, tuo tuolla.
-
--- Kuka? kysyi Jean.
-
--- Se poika Rémillystä, se tiedäthän, jonka veljen tapasimme Ochesissa.
-
-Vaan jääkärit olivat jo kadonneet ja jälleen kuului kopsetta, joku
-kenraaliesikunta ratsasti mäkeä alas. Jean tunsi prikaatikenraalin,
-se oli Bourgain-Desfeuilles ja hän heilutti huimasti kättään.
-Vastenmielistä oli ollut lähteä niin aikaseen ja luopua ravintolan
-mukavuuksista. Sen näki jo kulmistakin. Äänensä kuului selvästi, kun
-hän murahti toisille:
-
--- Niin, perhana vieköön, tuo tuolla; Mosel eli Maas vai mikä se on!
-
-Silloin hälveni sumu. Se tapahtui äkkiä, aivan kuten Bazeillesissakin,
-niinkuin olisi kohotettu esirippu näyttämöltä. Aurinko paistoi täydeltä
-terältä ja Maurice tunsi heti paikat.
-
--- No, nyt tiedän, sanoi hän Jeanille, me olemme Algierin harjulla...
-Näetkös, tuolla vastapäätä on kylä, Floing, ja tuolla alhaalla,
-etempänä, on Saint-Menges ja vielä kauempana Fleigneux... Ihan taivaan
-rannalla, tuolla, näkyvät Ardennit ja nuo pitkät harvat puut,
-eroitatko, kasvavat Belgian rajalla.
-
-Hän jatkoi selitystään viitoten kädellään. Algierin ylänkö oli viiden
-tuhannen kyynärän pituinen tasainen vyö punertavaa maata, joka ulottui
-Garennen metsästä Maasiin ja päättyi vasta niittyjen takana virran
-rannalla. Seitsemännen osaston oli kenraali Douay asettanut tälle
-harjulle ja surkutteli, ettei hänellä ollut enemmän miehiä, sillä nämä
-eivät riittäneet puolustamaan niin pitkää linjaa ja ylläpitämään
-yhteyttä ensimmäisen osaston kanssa, joka oli sijoittunut Givonnen
-laaksoon Garennen metsästä Daignyyn.
-
--- Mitä? Eikös ole alaa kyllin!
-
-Maurice pyöritti kättään etelästä länteen, taistelukentän yli, joka
-näkyi koko laajuudessaan harjulle. Ensin oli Sedan, jonka linna kohosi
-kaupungin kattojen yli, sitten Balan ja Bazeilles yhä sakenevien
-savupilvien ympäröiminä, ja niiden takana mäet virran vasemmalla
-rannalla, Liry, Marfée, Croix-Piau. Mutta etenkin Doncheryn puolelle
-oli laaja näköala. Maasin sinertävä juova kiersi Igesin niemimaan, ja
-harjulla näkyi Saint-Albertin tie, joka pujotteli virran partaan ja
-korkean metsäisen rinteen välitse. Ylempänä yhtyi Vrignes-aux-Boista ja
-Doncherysta tuleva tie tien risteykseen Maison-Rougen kohdalla.
-
--- Näetkös, tuota tietä me voisimme peräytyä Mezièrsiin.
-
-Vaan juuri samassa jyrähti ensimmäinen tykinlaukaus Saint-Mengesistä.
-Etempänä leijaili vielä muutamia sumupilviä, eikä voinut eroittaa muuta
-kuin tumman lauman, joka liikkui Saint-Albertin solalle päin.
-
--- Kas niin, siinä ne nyt ovat, jatkoi Maurice hiljempaa. Nyt ne
-katkasevat meiltä tien, nyt olemme hukassa!
-
-Kello ei ollut vielä kahdeksaa. Tykit, jotka olivat jymähdelleet
-Bazeillesista, alkoivat paukkaa idässäkin, Givonnen laaksossa, joka ei
-näkynyt harjulle. Saksin perintöprinssi lähti juuri sillä hetkellä
-liikkeelle ja törmäsi yhteen ensimmäisen osaston kanssa lähellä
-Daignya, Chevalierin metsän laidassa. Ja kun XI:s preussiläinen osasto,
-joka marssi Floingiin, samassa alkoi ampua kenraali Douayn joukkoja,
-oli taistelu täydessä vauhdissa joka puolella, suuren taistelukentän,
-monen peninkulman pituisen kentän, eteläpäästä pohjoseen.
-
-Maurice huomasi, että oli tehty parantamaton virhe kun ei edellisenä
-yönä marssittu Mezièrsiin. Hän ei tietysti arvannut tämän virheen
-seurauksia, vaan hän katseli kuitenkin synkillä aavistuksilla Algierin
-ylänköä ympäröiviä harjuja ja mäkiä. Vaikka ei enää olisi ollutkaan
-aikaa peräytyä Mezièrsiin, olisi kumminkin pitänyt miehittää mäet, että
-olisi ollut tie auki rajalle. Olisivathan silloin hädän tullessa
-voineet hakea suojaa Belgian puolella. Kaksi paikkaa näytti hänestä
-etenkin vaaralliselta, Hattoyn mäki Floingin yläpuolella ja Illyn
-rukouspaikka, suuri kiviristi kahden niinipuun välissä. Edellisenä
-päivänä oli kenraali Douay sijoittanut yhden rykmentin Hattoyn mäelle,
-mutta se oli jo päivän koitteessa vetäytynyt takasin. Ensimmäisen
-osaston vasemman siiven tuli nyt puolustaa Illyn mäkeä. Sedanin ja
-Ardennien metsän välillä oli suuria syvien laaksojen uurtamia alastomia
-lakeuksia ja aseman tärkein kohta, avain, oli nähtävästi juuri Illyn
-mäellä, ristin ja niinipuiden juurella, josta saattoi ampua joka
-puolelle.
-
-Taas pamahti kaksi kanuunanlaukausta. Ja niitä seurasi useampia ja
-useampia. Nyt nousi savu pienoselta mäeltä vasemmalla Saint-Mengesistä.
-
--- Kas niin, sanoi Jean, nyt tulee meidän vuoromme.
-
-Vaan ei tullut sen kummempaa. Miehet seisoivat liikkumattomina, ase
-jalalla, eikä heillä ollut mitään muuta huvitusta kuin katsella toisen
-divisioonan komeaa ryhtiä. Se seisoi Floingin edustalla ja sen vasen
-siipi muodosti rintaman virtaan päin, torjuakseen hyökkäykset siltä
-suunnalta. Idässä päin oli kolmas divisioona hajaantunut Garennen
-metsään saakka Illyn luona ja ensimmäinen, jota oli Beaumontissa
-pahasti ruhjottu, seisoi toisessa linjassa. Insinöörit olivat olleet
-koko yön työssä ja jatkoivat vielä vihollisen tulen alla juoksuhautojen
-ja vallien valmistamista.
-
-Vaan nyt räjähti yhteislaukaus Floingin juurella ja kapteeni Beaudoinin
-komppania sai käskyn peräytyä viisi sataa kyynärää. Silloin he tulivat
-laajaan nelisnurkkaseen kaalipeltoon ja kapteeni komensi lyhyellä
-tavallaan:
-
--- Pitkälleen joka mies!
-
-Ja heidän täytyi laskeutua maahan. Kaalinkuvut olivat vielä kasteesta
-märkinä, paksuilla viheriäisillä lehdillä kimalteli suuria pisaroita.
-
--- Viidensadan kyynärän etäisyys! huusi kapteeni jälleen.
-
-Maurice asetti pyssynsä piipun kaalinpään varaan, vaan hän ei voinut
-nähdä niin mitään. Hän nykäsi Jeania, joka oli oikealla puolellaan ja
-kysyi, mitä kujeita se oli, ja kokenut korpraali osotti läheistä mäkeä,
-jolle ranskalaiset parhaallaan asettivat patteriaa. Heidät oli
-komennettu tänne tukemaan sen liikuntoja. Maurice nousi polvilleen
-kurkistamaan, oliko siellä Honorén patteria, vaan reservitykistö oli
-takapuolella, puuryhmän suojassa.
-
--- Piru olkoon, ärjäsi Rochas, ettekö te saata pysyä pitkällänne!
-
-Ja tuskin oli Maurice painautunut kaalinkupujen väliin, kun kranaatti
-tulla suhahti -- ja siitä hetkestä niitä tuli tuhka tiheään. Ensimmältä
-tähtäsivät saksalaiset tykit huonosti, luodit putosivat kauvas
-ranskalaisen patterian taakse, joka myös jo alkoi ampua. Paitsi sitä
-tunkeutuivat toiset kranaatit syvälle kuohkeaan multaan, eivätkä
-lauenneet, ja se antoi sotamiehille aihetta lasketella kokkapuheita
-kaalinampujoista ja hapankaalin syöjistä.
-
--- Olisihan tämä hyvä ilotulitus muuten, sanoi Loubet, mutta ovat
-taitaneet aineet kastua.
-
--- On taitanut kaatua olutta päälle, lisäsi Chouteau.
-
-Luutnantti Rochaskin yhtyi puheesen.
-
--- Niin, johan sen sanoin, että ne ovat aika toskaria.
-
-Mutta silloinpa räjähti kranaatti viidentoista kyynärän päässä,
-murapaakkia lenteli komppaniaan ja vaikka Loubet vähääkään ällistymättä
-pyysi vaateharjaa, kävi useiden -- ja niiden joukossa oli suurisuinen
-Chouteaukin -- nenänpäät valkosiksi. Hän ei ollut vielä, enemmän kuin
-Lapoulle eli Pachekaan, ollut tulessa; Jean oli ainoa "vanha" koko
-komannossa. He räpyttivät silmiään ja kävivät niin kummallisiksi,
-puhuivat kimakkaasti ja vaikeasti, ikäänkuin heitä olisi kuristettu
-kurkusta. Maurice oli jokseenkin levollinen; koetti kaikin voimin
-hillitä itseään, vaikk'ei pelännytkään, sillä hän ei uskonut vaaran
-vielä olevan lähellä. Sydänalassa vain tuntui vähän pahalta ja pää
-ontolta, hän ei voinut mitenkään koota ajatuksiaan. Ja hänen
-luottamuksensa kasvoi nähdessä, miten tyyniä miehet olivat; hän oli jo
-ihan varma voitosta, kun vaan olisivat saaneet hyökätä pistimellä
-vihollisen kimppuun.
-
--- Mitä, onko täällä mehiläisiä?
-
-Hän oli jo kolmasti kuullut samanlaista surinaa korvissaan.
-
--- Ei ole, nauroi Jean, ne ovat luotia.
-
-Pitkällään makaavien sotamiesten ylitse viuhkasi kuula kuulan perästä,
-he käänsivät ehdottomasti päätään äänen mukaan, milloin oikealle,
-milloin vasemmalle.
-
--- Kuulehan Lapoulle, sanoi Loubet opettavaisesti, kun sinä nyt näet
-kuulan tulevan, niin pane sormesi, näin, nenän eteen. Se halkasee ilman
-ja kuula kääntyy oikealle eli vasemmalle.
-
--- Mutta enhän minä niitä näe, sanoi Lapoulle.
-
-Koko komppania remahti nauramaan.
-
--- Mikä pöllö sinä olet! No, aukase nyt silmäsi kerrankin selälleen ja
-katso. Tuossa meni yksi, etkö nähnyt, ja tuossa... Ja tuossa taas...
-No, tuon sinä näit, se oli vehriäinen.
-
-Lapoulle viritti silmänsä selälleen ja piti sormia nenän edessä, vaan
-Pache hapuroi amulettia, joka riippui hänen rinnallaan, toivoen, että
-se olisi ollut kymmeniä kertoja niin suuri ja suojellut häntä kuin
-haarniska.
-
-Rochas oli jäänyt seisomaan vähän matkan päähän ja huusi leikillisesti
-miehille:
-
--- Lapset, kranaateille saatte tehdä kunniaa, jos haluttaa, mutta
-luodeille ei tarvitse, niitä on liian paljon!
-
-Samassa musersi kranaatin kappale pään eräältä sotamieheltä ensi
-rivissä. Hän ei joutanut huutamaankaan, veriset aivot räiskähtivät joka
-taholle, ja kaikki oli lopussa.
-
--- Poika-parka! mutisi kersantti Sapin kalveten, nyt on toisen vuoro!
-
-Vaan kohta ei kuullut enää mitään. Maurice kärsi kauheasti jyrinästä,
-joka ei tauonnut silmänräpäykseksikään. Lähellä oleva patteria ampui
-lakkaamatta, tykit jymisivät niin että maa tutisi ja kuularuiskujen
-korviasärkevä pauke tärisytti ilmaa. Kauvankohan heidän täytyi siinä
-kaalinpäiden välissä maata? He eivät tietäneet mitään, eivät nähneet
-mitään! Oli kerrassa mahdotonta saada minkäänlaista käsitystä taistelun
-kulusta. Ja taisteltiinkohan nyt sitten oikein toden perästä, olikohan
-tämä ratkaseva tappelu? Paitsi edessä olevia sileitä peltoja ei Maurice
-nähnyt muuta kuin Hattoy-mäen kukkulan, hyvin kaukana, ja sen
-metsäisillä rinteillä hän ei huomannut mitään liikettä. Ei näkynyt
-yhtään vihollista hänen näköpiirinsä rajain sisällä ja kun käänsi
-päätään, näki hän suureksi ihmeekseen talonpojan kyntämässä peltoaan
-kookkaalla valkosella hevosella. Mitä varten hän laiskottelisi? Jos
-kohta tuossa mäen takana on tappelu, niin täytyy viljan kuitenkin
-kasvaa ja ihmisten saada elämistä.
-
-Maurice ei malttanut enää olla paikoillaan. Hän nousi ylös, antoi
-katseensa liitää Saint-Mengesiin, jossa tykit paukkuivat ruskeanpunasen
-pilven keskellä, katsahti Saint-Albertin tielle, näki sen mustanaan
-viliseviä joukkoja, preussiläisiä, jotka nopeasti marssivat eteenpäin.
-Mutta silloin tarttui Jean hänen sääreensä ja veti kiivaasti alas.
-
--- Hulluko sinä olet? Ammutat varsin itsesi!
-
-Ja luutnanttikin murahti:
-
--- Pysykää pitkällänne, siellä! Mitä pässinpäitä te olette, jotka
-tahdotte kuolla vaikka ei ole käskyäkään.
-
--- Seisottehan tekin, herra luutnantti!
-
--- Niin, se on eri asia. Minun täytyy tietää, mitä tapahtuu.
-
-Kapteeni seisoi myös ja katseli ympärilleen. Vaan hän ei avannut
-suutaan, ei välittänyt virkkaa sanaakaan miehilleen, astuskeli pellon
-toisesta päästä toiseen.
-
-He odottivat yhä, vaan ei kuulunut uutta käskyä. Maurice oli tukehtua
-reppunsa alle, joka painoi raskaasti selkää siinä vatsalla maatessa, ja
-heitä oli komennettu pitämään reput selässä niin kauvan kuin
-mahdollista.
-
--- Kuule, pitääköhän meidän maata näin koko päivä? kysyi Maurice
-viimein Jeanilta.
-
--- Ehken kyllä... Solferinossa makasimme samalla tavalla, nokka maassa,
-eräässä porkkanapellossa viisi tuntia.
-
-Ja sitten hän lisäsi lohduttavasti:
-
--- Mutta mitä sinä ruikutat? Ei tässä ole kovinkaan paha olla. Mitä
-varten me ilman aikojaan tarjoutuisimme kuolemalle. Kyllä se vielä
-meidänkin vuoro tulee. Ja jos kaikki jo alussa ammuttaisiin, niin mitäs
-sitten loppuun jäisi!
-
--- Kas perhana, keskeytti Maurice, nyt savuaa jo Hattoyn mäkikin... Nyt
-ne ovat sen anastaneet ja nyt on leikki kaukana!
-
-Uteliaisuutensa heräsi sekä osaksi entinen ahdistava pelkokin ja hän
-seurasi tarkkuudella tapahtumia vastapäätä olevalla pyöreällä
-mäenkukkulalla, ainoalla kohopaikalla, jonka hän näki peltojen suoran
-viivan yläpuolella. Hattoy oli siksi kaukana, ettei hän eroittanut
-tykkiväkeä, vaan valkosen savun hän aina näki tupsahtavan pensaikosta,
-jonka peitossa patteria oli. Maurice käsitti, että se oli tärkeä paikka
-ja nyt se oli vihollisten käsissä, kenraali Douay oli heti aamulla
-luopunut sen puolustamisesta. Hattoy kohosi kaikkien ympäröivien
-kukkuloiden ylitse. Heti paikalla alkoivat patterit ampua seitsemännen
-osaston toista divisioonaa ja harventi sitä kovasti. Ne tähtäsivät
-tarkemmin ja ranskalainen patteria, jonka läheisyydessä kapteeni
-Beaudoinin komppania oli, menetti perättäin kaksi konstaapelia.
-Kranaatin sirpale haavoitti erästä komppanian väestä, vei vasemman
-jalan kantapään, ja miesparka huusi kuin olisi äkkipäätä menettänyt
-järkensä.
-
--- No, pidä nyt pienempää ääntä, mies, huusi Rochas, onko tuo nyt
-kaunista että tuolla tavalla ulista kun on sattunut hiukan jalkaan!
-
-Mies vaikeni kuin tuomittu, jäi istumaan kantapää kädessä eikä
-liikahtanut enää.
-
-Ja nyt alkoi hirvittävä tykistöottelu, kranaatit lentelivät molemmilta
-puolilta maassa makaavien sotamiesten ylitse pitkin tasaista kenttää,
-jossa ei liikahtanut ristin sielua paahtavassa helteessä. Eikä kuulunut
-muuta kuin tykkien kammottava jyrinä, hävityksen myrskytuuli, joka
-räiskeellään häiritsi kesäpäivän rauhaa. Tunti vierähti tunnin jälkeen
-ja ampuminen ei hiljennyt, vaan preussiläiset patteriat olivat jo
-osottautuneet paljon paremmiksi ranskalaisia. Melkein joka ainoa heidän
-perkussioonikranaattinsa räjähti oikealla ajalla, jotavastoin
-ranskalaiset haupitsikranaatit, jotka eivät lentäneet läheskään niin
-kauvas, enimmäkseen räjähtelivät ilmassa ennen päämäärään saapumista.
-Ja kaalipellossa ei miehillä ollut muuta tekemistä kuin kyyristyä
-kokoon kuopuraan, johon heidät oli komennettu. Eivät voineet lauvaista
-ainoata latinkia, sillä kehen se lähetettäisiin? Heidän näkösällään ei
-ollut ainoata vihollista.
-
--- Milloinkahan _me_ tästä pääsemme? sanoi Maurice jälleen, hän
-oli nääntyä kärsimättömyydestä. Minä antaisin viisi frangia joka
-ainoasta preussiläisestä! Mikä tätä kestää, ammutaan mäsäksi pian eikä
-saa antaa vastaan.
-
--- Odota -- vielä sinunkin vuorosi tulee, vastasi Jean levollisesti.
-
-Vaan silloin kuului vasemmalta töminää ja joka pää kääntyi sinne päin.
-Se oli kenraali Douay, joka ratsasti esikuntineen katsomaan, miten
-joukot käyttäytyivät ankarassa tulessa. Hän näytti tyytyväiseltä, antoi
-muutamia käskyjä, kun samassa kenraali Bourgain-Desfeuilleskin laukkasi
-esille metsästä. Vaikka hän tosin oli paraatisotilas, ei hän näyttänyt
-pelkäävän kuulatuiskua; eikä hän käsittänyt mitään koko sotakomennosta,
-vaan käyttäytyi kuin olisi ollut Afrikassa beduiinien keskellä. Huusi
-ja heilutti käsiään aivan kuin luutnantti Rochas.
-
--- Nyt he tulevat, nyt he tulevat, ei kestä kauvan ennenkun ollaan
-silmä vasten silmää.
-
-Hän huomasi kenraali Douayn ja huusi:
-
--- Onko totta, että marsalkka on haavoitettu?
-
--- On, sitä pahempi... Sain juuri pari sanaa Ducrotilta, ilmoitti, että
-marsalkka on määrännyt hänen ylipäälliköksi.
-
--- Vai Ducrot?... No, mitä hän sanoo?
-
-Kenraali kohautti olkapäätään. Hän oli eilisestä saakka tietänyt, miten
-tulee käymään, oli turhaan inttänyt, että pitäisi ottaa huostaan
-Saint-Mengesin ja Illyn mäet mahdollisen peräytymisen varalta.
-
--- Ducrot hyväksyy meidän suunnitelmamme, kaikki joukot kokoutuvat
-Illyn kukkuloille.
-
-Ja hän kohotti taas olkapäätään ja teki toivottoman liikkeen ikäänkuin
-sanoakseen, että se oli nyt liian myöhäistä.
-
-Kanuunanpauke esti selvään kuulemasta hänen ääntänsä, vaan Maurice
-ymmärsi tarpeeksi asti. Mitä? Mac-Mahon haavoitettu, Ducrot
-ylipäällikkönä, ja armeija vetäytyy takasin Sedanin pohjoispuolitse. Ja
-näistä tärkeistä tapahtumista ei väestö tietänyt mitään. Kurjat
-miesraukat, jotka olivat alttiit uhraamaan henkensä ja jäsenensä, eivät
-aavistaneet, että uusi oikku, uusi vaara uhkasi heitä. Hän tunsi, että
-sotajoukko oli turmion ja tappion tiellä, ilman varmaa suunnitelmaa,
-ilman päällikköä. Vaan saksalaiset, he marssivat varmuudella suoraan
-päämääräänsä kohti!
-
-Kenraali Bourgain-Desfeuilles aikoi juuri ratsastaa tiehensä, kun
-kenraali Douay, jolle tomunen ja hengästynyt husaari kiidätti uutta
-ilmoitusta, huusi hänen jälkeensä niin korkealla äänellä, että se
-kaikui jyrinänkin yli.
-
--- Kenraali, kenraali, -- Ducrot ei olekkaan ylikomentaja, vaan
-Wimpffen!... Niin hän saapui eilen keskellä Beaumontin pakoa de Faillyn
-sijaan, joka komensi viidettä osastoa... Ja hän kirjoittaa tässä, että
-hänellä on sotaministeristöltä käsky astua ylikomentajaksi, jos
-marsalkalle tapahtuu jotain! Ja nyt ei peräydytäkään, nyt käsketään
-anastaa takasin ja puolustaa ensimmäisiä asentojamme.
-
-Bourgain-Desfeuilles kuunteli silmät selällään.
-
--- No, perhana... Jos tietäisi ... no, minulle se on yhdentekevää!
-
-Ja hän laukkasi tiehensä, hänelle oli todellakin yhdentekevää,
-marssittiinko eteenpäin vai takasinko käännyttiin, hän oli toivonut
-kohoavansa tässä sodassa jättiläisaskeleilla, vaan koska kaikki
-näyttivät olevan tyytymättömiä, ei hänellä ollut kuin yksi toivo, että
-sotaretki pian päättyisi.
-
-Kapteeni Beaudoinin komppania alkoi taas pilkata upseeria ja
-päällystöä. Maurice ei hiiskunut mitään, vaan hänen mielestään
-Loubetilla ja Chouteaulla oli täysi syy ivata ja herjata. Hei vain,
-milloin eteenpäin milloin taakse. Kaikki ne päälliköksi kelpaavat!
-Parempi olisi ollut nukkua kotona sängyssään kuin olla täällä
-tuollaisten komennettavana! Kolme ylipäällikköä kahdessa tunnissa! Ja
-kaikki yhtä viisaita ja eripuraisia, eivät tietäneet mitään eivätkä
-sopineet mistään. Ei, ei sitä mikään kestä! Ja lopuksi tuli aina
-petosjuttu, kyllä kai Ducrotille ja Wimpffenille kelpaa kolme miljoonaa
-yhtä hyvin kuin Mac-Mahonillekin.
-
-Kenraali Douay istui hevosensa selässä esikuntansa keskellä ja katseli
-preussiläisten asentoa; ajatuksensa eivät olleet iloisia. Kranaatit
-sinkoilivat hänen ympärilleen ja hän katseli kauvan Hattoyn mäkeä,
-josta niitä lakkaamatta sateli. Sitten hän kääntyi Illyyn päin,
-viittasi erään upseerin luokseen viemään käskyä viidennen osaston
-prikaatille, jonka oli edellisenä päivänä pyytänyt kenraali
-Wimpffeniltä, se tulisi ylläpitämään yhteyttä kenraali Ducrotin
-vasemman siiven kanssa. Ja miehet kuulivat hänen sanovan:
-
--- Jos preussiläiset ottavat Illyn haltuunsa, emme kestä tässä
-tuntiakaan, vaan tulemme työnnetyiksi Sedaniin.
-
-Hän ratsasti pois, hävisi esikuntineen metsätien mutkaan, ja ampuminen
-kävi vielä kiivaammaksi. Varmaan oli vihollinen huomannut hänet, sillä
-nyt alkoi tulla kranaattia ei ainoastaan vastapäätä olevasta patterista
-vaan viistoon vasemmalta puolelta, Frenoisin patterioista, ja Igesin
-niemeltä, josta ammuttiin ristiin Hattoyn mäeltä tulevien kranaattien
-kanssa. Koko Algierin ylämaa oli luotien pyyhittävänä ja komppanian
-asema alkoi käydä kauhistuttavaksi. Miehillä oli jo ollut täysi työ
-vahtiessaan, mitä edessäpäin tapahtui, nyt heitä ahdistutti ampuminen
-syrjiltäkin, eivät oikein tietäneet, mistä suurin vaara uhkasi. Aivan
-perättäin kuoli kolme miestä, kaksi haavoitettuna voihki surkeasti.
-
-Nyt tuli kersantti Sapininkin vuoro. Hän oli kääntänyt päätään, näki
-kranaatin tulevan, ei voinut väistyä sen tieltä, sanoi ainoastaan:
-
--- Kas nyt!
-
-Hienopiirteiset kasvot suurine kauniine silmineen ilmaisivat syvää
-surumieltä, vaan ei pelkoa. Kranaatinsirpale repäsi vatsan auki.
-
--- Elkää jättäkö tähän; viekää, viekää ambulanssiin... Minä rukoilen
-teitä, viekää pois täältä!
-
-Rochas aikoi kieltää häntä vaikeroimasta. Hän riensi kersantin luo
-sanomaan, että kun on saanut sellaisen haavan on turhaa vaivata enää
-ketään, vaan nähdessään miesparan tuskan ei hän voinut sitä tehdä.
-
--- Odota vähän aikaa, Sapin raukka, niin ne tulevat noutamaan
-paareilla.
-
-Mutta onneton vaikeroi ja itki, epätoivossa kun onnensa unelma haihtui
-samalla kun veri juoksi kuiviin.
-
--- Viekää pois, viekää pois...
-
-Ja kapteeni Beaudoin, jonka kiihoittuneet hermot eivät kestäneet hänen
-valitustaan, komensi kaksi miestä kantamaan haavoitetun vieressä
-olevaan lehtoon, jossa ambulanssi oli. Chouteau ja Loubet juoksivat
-heti Sapinin luo, tarttuivat, toinen jalkoihin toinen hartioihin, ja
-kantoivat juoksujalassa pois. Vaan tiellä he näkivät hänen ojentavan
-itseään niin oudosti, vetävän viimesen hengenvetonsa.
-
--- Kuule, hän on kuollut! sanoi Loubet, jätetään tähän.
-
-Chouteau suuttui.
-
--- Tokko juokset, pöllö, ja parempaa kyytiä... Vai tähän, että huutavat
-meidät takasin...
-
-He juoksivat metsään, johon jättivät ruumiin puun juurelle, ja
-katosivat, eikä heitä nähty ennenkun illalla.
-
-Ampuminen kiihtyi, läheistä patteria lisättiin kahdella tykillä ja
-korviasärkevässä yhä kasvavassa jyrinässä tunsi Maurice äkkiä
-mieletöntä pelkoa. Häntä ei ollut värisyttänyt, ei vaivannut
-tuskallinen painava tunne sydänalassa, niinkuin tavallisesti, eikä
-häntä ensi alussa haluttanut suin päin paeta. Vaan nyt, nyt! Ja se oli
-yksinkertaisesti mietinnän vaikutusta, jota usein tapaa hienontuneissa,
-hermoheikoissa ihmisissä. Vaan Jean oli vieressä ja varuillaan, tarttui
-lujasti kiinni ja painoi rinnalleen maahan, -- näki Mauricen silmistä,
-mitä hänessä liikkui. Ja sitten hän alkoi häntä haukkua ja soimata,
-tietäen että potku on monasti paras keino antamaan sotamiehelle
-rohkeutta. Toiset vapisivat ja tärisivät. Pache oli vesissä silmin ja
-vaikeroi kuin pieni lapsi, Lapoulle kiemurteli maassa kuin mato, hänen
-vatsaansa puri kauheasti, ja hän irvisteli niin, että toisten täytyi
-tuskissaankin nauraa ja pilkkailla häntä.
-
--- Häpeä nyt, kuiskasi Jean Mauricelle; oletko sinä tuollainen kehno
-raukka? Tahdotko joutua koko sotaväen pilkaksi niinkuin tuo paksu
-moukka tuossa?... Minä annan korvillesi, jos et vain käyttäydy
-siivosti!
-
-Senkaltaisilla kehoituksilla hän piti Mauricea lämpimänä kun huomasi
-yht'äkkiä 6-700 kyynärän päässä, aivan vastapäätä, metsästä ilmestyvän
-puoli tusinaa tummia sotilaspukuja. Ne olivat preussiläisiä, he
-tunsivat heti huippulakista, että siinä nyt vihdoinkin preussiläiset
-olivat, ensimmäiset pyssynkantomatkalla. Niitä tulikin useita komantoja
-ja he näkivät kranaattien pommahtavan maahan heidän edessään ja
-tupruuttavan lauetessaan tomupilven ilmaan. Siellä metsän laidassa he
-näyttivät pieniltä tinasotamiehiltä, joita on järjestetty kauniisti
-pöydälle. Vaan kun kranaatteja alkoi tuiskuamalla tuiskuta hävisivät he
-jälleen puiden taa.
-
-Heti kun Beaudoinin komppania huomasi vihollisen, pamahtivat heidän
-pyssynsä. Maurice ampui ensimmäiseksi, toiset seurasivat esimerkkiä. He
-eivät olleet saaneet käskyä, kapteeni aikoi kieltää, vaan pidätti
-itsensä kun näki luutnantin viittaavan. Täytyihän heidän viimenkin
-saada ampua pari laukausta, polttaa muutamakaan patroonista, joita
-olivat toista kuukautta muassaan kanneksineet. Maurice oli kaikista
-innokkain; pelkonsa haihtui, hän tyyten unohti sen kuullessaan pyssynsä
-paukahtavan. Mutta pian oli metsän rinta jälleen autio, ei hievahtanut
-lehtikään, ei näkynyt ainoatakaan preussiläistä; ja he ampuivat yhä,
-ampuivat innossaan liikkumattomia puunrunkoja.
-
-Kun Maurice kohotti päätään, huomasi hän hämmästyksekseen översti
-Vineuilin parin askeleen päässä, liikkumattomana ratsullaan kuin
-kivikuva, kasvot viholliseen päin käännettyinä, luotien ja kranaattien
-putoillessa eteen ja taakse. Koko 106:s rykmentti mahtoi nyt olla
-niillä seuduin, toiset komppaniat olivat sijoitetut ympärillä oleville
-pelloille. Nyt hän näki lipunkin, jota aliluutnantti kantoi. Vaan se ei
-ollutkaan enää aamullinen sumuun kiedottu riepu. Kirkkaassa, lämpimässä
-päivänvalossa säteili kultainen kotka ja kolmevärinen liina välähteli,
-vaikka siinä olikin joku reikä ja se oli mustunut voittoisien
-taistelujen ruudinsavussa. Tykin paukkeessa liehui lippu sinistä
-suvitaivasta vasten ylpeänä kuin voitonmerkki.
-
-Ja miksikäs he eivät voittaisi, koska kerran viimein saivat taistella?
-Maurice ja hänen toverinsa kiihoittuivat kiihoittumistaan
-ammuskellessaan hiljaista metsää, jossa tuli sateena maahan lehtiä ja
-pieniä taittuneita puun oksia.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Henriette ei ummistanut silmiään koko yönä. Hän ei voinut nukkua kun
-tiesi miehensä olevan Bazeillesissa, lähellä vihollista. Turhaan hän
-muistutteli itselleen, että Weiss lupasi palata kotiin heti vaaran
-uhatessa, ja hän kavahti istualleen joka silmänräpäys, luullen
-kuulevansa miehensä askeleet portaissa.
-
-Noin kymmenen aikaan hän ennen maata panoansa avasi ikkunan ja katseli
-ajatuksiin vaipuneena pimeyteen. Tuskin eroitti enää kivitystä
-Voyardkadulla, joka ammotti mustana korkeiden, vanhojen rakennusten
-välissä. Kaukana, latinakoulun luona, paloi uninen kaasulyhty ja
-kadulta nousi salpietarin sekanen kellarin haju; äkäsen kissan
-naukuminen, jonkun sotamiehen raskaat askeleet häiritsivät
-hiljaisuutta. Sitäpaitsi kuului tavatonta liikettä joka puolelta
-kaupunkia, hevosella ajoa ja yhtämittaista jytinää, joka kammotti
-häntä. Tykyttävällä sydämmellä hän odotti ja kuunteli, kuunteli turhaan
-miehensä tuttuja askeleita, ei tullut, ei kuulunut kääntyväksi kadun
-kulmasta.
-
-Tunnit lipuivat tiehensä, ja hän pelästyi kun näki äkkiä etäällä,
-vallin toisella puolella, soihtuja ja valkeita. Oli pilkko pimeä, hän
-ei tahtonut muistaa paikkoja. Laaja, välähtelevä pinta siellä alhaalla
-oli varmaankin veden alle lasketut niityt. Mutta mitä tulia ne nuo
-olivat, joita sytyteltiin ja sammuteltiin Marféen puolella?
-Joka puolella niitä näkyi yössä tuikkimassa, Pont-Maugissa, Frenoissa,
-Noyersissa vilkkuivat salaperäiset tulet ikäänkuin lukemattomien,
-eteenpäin liikkuvien ihmisjoukkojen keskeltä. Ja oudot kammottavat
-äänet kasvoivat, hän luuli kuulevansa hevosten päristämistä, aseitten
-helinää, astuntaa, kuin mahtava ratsuseurue, kokonainen kansa olisi
-lähtenyt vaeltamaan tässä tuonelan pimeydessä. Ja yht'äkkiä pamahti
-tykinlaukaus, yksi ainoa, jyrähti ukkosen voimalla ja sitten seurasi
-syvä hiljaisuus. Hän vavahti, tunsi verensä hyytyvän. Mitä se oli?
-Merkkikö, että joku liike oli onnellisesti suoritettu, ilmoitus, että
-kaikki oli valmiina, että aurinko saattoi nousta.
-
-Kello kaksi heittäytyi Henriette riisuutumatta vuoteelleen jättäen
-ikkunan auki. Hän ei jaksanut enää olla pystyssä. Minkätähden hän
-_nyt_ vapisi pelosta ja kauhusta, hän, joka aina oli niin
-levollinen, joka tavallisesti tyyneydellä otti vastaan kaikki elämän
-koetukset? Viimein hän vaipui levottomaan uneen tuntien koko ajan
-onnettomuuden aavistuksen ahdistavan itseään kuin painajaisen.
-
-Jälleen pamahti tykinlaukaus, vaan tällä kertaa sitä seurasi toinen ja
-sitten taas toisia yhtä mittaa. Hän nousi kylmästä väristen istualleen.
-Missä hän oli? Hän ei tuntenut omaa makuusuojaansa, hän oli ikäänkuin
-sankkaan sumuun kiedottuna. Ja sitten hänelle selvisi, että aamu-usva
-oli tunkeunut avoimesta ikkunasta huoneesen. Joka silmänräpäys eneni
-kanuunain jyske. Hän hyppäsi ylös ja juoksi ikkunan luo kuuntelemaan.
-Silloin löi Sedanin kirkon kello neljä.
-
-Päivä sarasti, harmaana ja likasena punaseen vivahtavassa sumussa. Hän
-ei eroittanut mitään, ei edes koulukartanoa, joka oli niin lähellä.
-Taivaan Jumala, mistä, mistä se ampuminen kuului? Hän ajatteli
-ensimmäiseksi veljeään, sillä pauke kuului nyt hiljempaa ja niinkuin
-pohjosesta, kaupungin yläpuolelta. Vaan sitten se hänestä taas kuului
-edestäpäin, Bazeillesista, ja hänen sydämmensä kutistui kokoon pelosta
-miehensä tähden. Niin, varmaan nyt tapeltiin Bazeillesissa, varmaan!
-Mutta hän rauhoittui jälleen, ääni tuntui tulevan enemmän oikealta.
-Ehken he ottelivat Doncheryssä, muistaakseen oli silta jäänyt
-purkamatta. Epätietoisuus vaivasi häntä; Bazeillesissa vai
-Doncheryssäkö se oli? Voi, hänen oli mahdoton varmasti päättää --
-korvissaan humisi, kohisi, paukkui. Hän ei jaksanut enää sitä
-kuunnella, hänen täytyi lähteä ulos, täytyi saada tietää. Ja
-heitettyään huivin hartioilleen, hän riensi Voyardkadulle.
-
-Vaan ulos tultuaan täytyi hänen pysähtyä hetkeksi ennenkun uskalsi
-lähteä eteenpäin, kaupunki ei ollut koskaan näyttänyt hänestä niin
-peloittavalta, katu oli musta kuin hauta sakean sumun alla. Aamuhämärä
-ei ollut vielä päässyt tunkemaan märille kiville saakka, vanhojen
-savustuneiden talojen väliin. Voyardkatua astuessaan hän ei nähnyt
-muuta kuin kaksi turkolais-sotilasta ja naisen, jotka istuivat syvällä,
-kurjassa pienessä kapakassa unisen talikynttelin valossa. Maquakadulla
-vasta oli hiukan liikettä, sotamiehiä hiipi porttikäytävissä, -- olivat
-varmaan arkoja nahastaan ja etsivät lymypaikkaa --, täällä eräs
-kyrassieeri etsi kapteeniaan ja paukutti kiroillen ja noituen oville,
-tuolla kapusi koko perhekunta rattaille, hikoillen tuskasta ja pelosta,
-että heidät vaara yllättää, ennenkun pääsevät Bouilloniin, Belgian
-puolella, jonne toinen puoli Sedanin asukkaista oli kahtena viimesenä
-päivänä paennut.
-
-Hän kääntyi ruununvoudin asunnolle; siellä varmastikin tiedetään, missä
-taistelu on. Ja hänen päähänsä pisti oikaista pikkukatuja myöten,
-joilla ei liikkunut niin paljon ihmisiä. Vaan Fourkatu ja Laboureurkatu
-olivatkin täynnä kanuunia etulaitoksineen ja ruutivaunuineen, jotka oli
-edellisenä päivänä tuotu ja sitten sinne sokkeloon unohtuneet. Siltä
-ainakin näytti, sillä väkeä ei ollut missään. Ne olivat niin hyljätyn
-näkösiä ja katu oli autio. Puistatti katsellessa sellaista joukkoa
-hyödyttömiä ampumavehkeitä. Hänen täytyi siis kääntyä takasin ja mennä
-latinakoulun ohi sekä Suurtakatua "Eurooppa" nimisen hotellin ohitse.
-Portilla seisoi lähetti pidellen suitsista hevosia esikuntaupseereille,
-joiden puhe kuului valaistusta ruokasalista.
-
-Turennen puistossa sekä Rivagetorilla oli vieläkin enemmän ihmisiä;
-levottomia ryhmiä, joissa oli naisia ja lapsia, aaltoili sinne tänne
-joka suunnalla. Ja siellä hän näki erään kenraalin tulevan kiroillen
-"Kultarististä", nousevan ratsunsa selkään ja lähtevän nelistämään
-ikäänkuin olisi tahtonut ajaa kumoon kaikki ihmiset. Hän aikoi ensin
-mennä raatihuoneelle, vaan kääntyi sitten Siltakadulle ja lähti
-ruununvoudin talolle.
-
-Ja Sedan ei ollut vielä milloinkaan ennen tehnyt häneen niin surullista
-vaikutusta, se oli kuin onnettomuus jo olisi sen omakseen leimannut.
-Talot näyttivät kuolleilta, toiset autioina ja tyhjinä, toisissa olivat
-ikkunat sekä ovet tarkasti suljetut ja niiden takana valvoivat
-unettomat tuskastuneet ihmiset ratkasevaa hetkeä odottaen. Kaikki
-näytti niin viluiselta ra'assa aamuilmassa; kaduilla ei elämä vielä
-ollut oikein herännyt, mutta joka paikassa näkyi jälkiä hämmennyksestä
-ja pelosta ja paosta. Päivä valkeni valkenemistaan; kello oli puoli
-kuusi ja tykinpauke kuului paljoa heikommin korkeiden mustien talojen
-välissä.
-
-Henriette tunsi ruununvoudin portinvartijan tytön, pienen
-vaaleatukkaisen, suloisen Rosen, joka kävi työssä Delaherchen
-tehtaalla. Äitinsä ei ollut kotona, vaan Rose otti hänet hyvin
-ystävällisesti vastaan.
-
--- Voi, rakas rouva, me olemme nääntymäisillämme! Äiti laskeutui
-hetkeksi pitkälleen, kun tuskin enää jaksoi seista. Hän on valvonut
-koko yön, portti ei saa olla hetkeäkään kiinni tässä hujakassa.
-
-Ja ennenkun Henriette ennätti mitään kysyä, alkoi hän kertoa viime
-päivien ihmeitä.
-
--- Marsalkka nukkui hyvästi koko yön, vaan keisari parka! te ette voi
-aavistaa, miten hän kärsii... Ajatelkaas, eilen kun minä olin siellä
-auttamassa liinavaatteiden jakamisessa ja menin keisarin makuusuojan
-ohi, niin kuului sieltä vaikeroimista, voi, te ette usko, ihan minun
-sydäntäni repi se vaikeroiminen... Kyllä hänellä mahtaa olla kauheat
-tuskat, koska täytyy sillä tavalla valittaa. Kun on ihmisiä läsnä, niin
-hän koettaa hillitä itseään, vaan yksinään, hyvänen aika miten
-surkeasti hän huutaa. Koko ruumistani vapisutti kun kuulin, kuka siellä
-niin sairaana on.
-
--- Missähän ne ovat koko aamun taistelleet, tietääkö Rose? kysyi
-Henriette, vaan Rose ei antanut keskeyttää itseään.
-
--- Arvaattehan, että minun on käynyt säälikseni keisariparkaa ja tänä
-yönä olen ollut neljä viisi kertaa hänen ovensa takana kuuntelemassa...
-Ja koko ajan hän vaikeroi ja valitti, ei suinkaan liene ummistanut
-silmäänsä koko yönä, ei suinkaan. Ihan on kauheata, että hänen täytyy
-kärsiä sellaista tuskaa ja miettiä sen lisäksi kaiken maailman asioita.
-Sillä rouva ei saata aavistaa, mitä elämätä ne pitävät hänen
-ympärillään. Minä luulen, että ne ovat kaikki päästä pilalla! Juoksevat
-ulos ja sisään, paiskeloivat ovia, ja uusia tulee yhä; toiset itkevät,
-toiset ovat vihasia, ja elävät itsekukin miten haluttaa. Koko talo on
-mullin mallin! Upseerit latkivat sisäänsä pullon suusta kaikki viinit
-ja paiskautuvat sänkyihin saappaat ja kannukset jalassa!... Keisarista
-vaan ei ole paljoa vastusta eikä hän ota liikaa tilaa, -- kunhan on
-nurkka, johon kyykähtää yksinään valittamaan!
-
-Henriette uudisti kysymyksensä.
-
--- Missäkö tappelu on? Bazeillesissa, ja se alkoi jo varhain aamulla...
-Sotamies ajoi tänne ja toi marsalkalle tiedon ja hän meni sitä heti
-keisarille ilmoittamaan. Nyt on ehkä neljänneksen verran siitä, kun
-marsalkka ratsasti pois, ja keisari taitaa myös lähteä, koska pukevat
-parhaillaan. Äsken juuri näin, että laittoivat ja koristelivat hänen
-kasvojaan kaikenmoisilla rasvoilla ja laitoksilla.
-
-Nyt tiesi Henriette tiettävänsä ja lähti pois.
-
--- Hyvästi pikku Rose! Minun täytyy mennä.
-
-Ja tyttö saattoi hänet portille sanoen vielä viimeseksi:
-
--- Jos mitä haluatte tietää, niin tulkaa vain tänne. Tiedänhän minä,
-että teihin voi luottaa.
-
-Henriette palasi kiireesti kotiinsa. Hän toivoi varmasti että mies oli
-tullut kotiin hänen poissaollessaan ja pelkäsi hänen olevan rauhatonna
-kun koti on tyhjä. Tultuaan lähelle hän katsoi odottiko miehensä häntä
-ikkunassa, vaan ei, se oli selki selällään eikä näkynyt ketään. Ja
-tyhjät olivat suojatkin, joiden läpi hän kiiti hämmästyneenä ja
-väristen ra'asta kosteudesta, joka oli tunkeunut asuntoon. Ampuminen
-jatkui yhä. Hän meni ikkunan luo. Nyt hän tiesi, mitä halusi tietää,
-taistelu oli Bazeillesissa ja hän värähteli joka kerran kun
-kuularuiskut paukkaen laukesivat ja kanuunat jymähtivät. Niiden ääni
-tuntui lähenevän, taistelu kiihtyi joka hetki.
-
-Minkätähden ei Weiss palannut? Olihan hän niin varmasti luvannut tulla
-heti kotiin kun vihollinen ahdisti Bazeillesia! Hän tuli yhä
-levottomammaksi, ajatteli kaikenmoisia esteitä, tie oli kenties tukossa
-eli kranaattisade niin ankara, ettei hän tahtonut lähteä. Vai
-olisikohan tapahtunut onnettomuus? Ei ei, sellaista hän ei tahtonut
-ajatella, täytyi pitää kiinni toivosta, ett'ei kadottaisi rohkeuttaan.
-Sitten hän mietti itse lähteä Bazeillesiin miestään vastaan, vaan
-pelkäsi sivuuttavansa hänet tiellä ja mikä hänen eteensä silloin
-tulisi! Weiss olisi jos kuinka levoton, jos ennättäisi ensin kotiin.
-Sitäpaitsi oli sellainen yritys varsin tuhmanrohkea, oli; mutta vaikka
-hän ei koskaan tahtonut pitää melua itsestään oli hänestä kumminkin
-luonnollisinta, että mies ja vaimo ovat vaaran hetkellä yhdessä.
-
-Mutta samassa juolahti Delaherche hänen mieleensä.
-
--- Sinne minun täytyykin mennä!
-
-Isäntähän oli myös ollut yötä Bazeillesissa ja tietää varmaan jotain
-Weissistä. Hän riensi alas ja meni suoraan käytävän kautta, joka johti
-heiltä tehdasrakennukseen. Tultuaan vanhaan puutarhaan, joka nyt oli
-kivitetty ja josta ei enää ollut muuta jälellä kuin suuri viheriä
-satavuotisten jalavien varjoama ympyrä, näki hän hämmästyksekseen
-vahtisotamiehen vaunuliiterin ovella. Sitten hän muisti kuulleensa,
-että seitsemännen osaston rahastoa säilytettiin täällä Delaherchen
-tehtaalla ja hänestä tuntui kummalliselta ajatella, että täällä löytyi
-niin paljon kultaa, monia miljoonia, sanottiin, ja vallien ulkopuolella
-ihmiset tappelivat ja surmasivat toisiaan. Mutta juuri kun hän aikoi
-nousta kyökinportaita ylös häntä kohtasi uusi ihme, jotain niin
-tavatonta, että astui kolme neljä porrasta alas ja jäi miettimään,
-tokko uskaltaakaan enää mennä Gilberten luo. Eräs sotilas, eräs
-kapteeni livahti hänen ohitsensa, nopeasti ja äänettömästi kuin näky,
-vaan hän ennätti kumminkin tuntea miehen samaksi, jonka oli usein
-nähnyt Gilberten luona Charlevillessä. Hän palasi kartanolle ja vilkasi
-makuusuojan korkeihin ikkunoihin, vaan uutimet olivat vielä kiinni.
-Sitten hän teki äkkipäätöksen ja nousi rivakkaasti portaita ylös.
-
-Ensi kerroksessa hän aikoi lapsuuden toverin ja ystävättären oikeudella
-koputtaa Gilberten pukuhuoneen ovelle; olihan hän usein ennenkin käynyt
-täällä aamusilla juttelemassa. Vaan se olikin raollaan, ikäänkuin joku
-olisi kiireessään unohtanut lukita sen, ja hän astui estämättä
-pukusuojaan sekä siitä hiljaa makuuhuoneesen. Se oli hyvin korkea ja
-katosta riippuivat syvissä poimuissa raskaat, punaset samettiverhot
-leveän vuoteen edessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen tasainen
-hengitys, nukkuvan rauhallinen hengitys, ja suojan täytti vieno
-syreenin tuoksu.
-
--- Gilberte! kuiskasi Henriette.
-
-Vaan hän ei herännyt; ja punaisten uutimien raosta tunkevassa heikossa
-valossa lepäsi soma pyöreä päänsä toisen käsivarren varassa kauniin
-tumman tukan ympäröimänä.
-
--- Gilberte!
-
-Hän liikahti, venyttelihe, silmiään avaamatta.
-
--- Gilberte!
-
-Nyt hän nosti päätään ja tunsi Henrietten.
-
--- Sinäkö se olet?... Mitähän kello lienee?
-
-Kuultuaan, että se oli kuusi hän tuli vähän hämilleen, vaan koetti
-peittää sitä ja torui leikillisesti, että Henriette oli hänet niin
-aikaseen herättänyt.
-
-Henriette kysyi Delaherchea ja hän vastasi nopeasti:
-
--- Eihän hän vielä ole tullut; ehken vasta yhdeksän ajoissa...
-Minkätähden hän olisi näin aikaseen palannut?
-
-Henrietten täytyi temmaista hänet onnellisesta huolettomuudestaan.
-
--- Taivaan tähden, Gilberte, Bazeillessa on taisteltu aikasesta aamusta
-ja minä pelkään niin kovin kun mieheni on siellä.
-
--- Elä ensinkään pelkää!... Minun mieheni on niin varovainen, että hän
-olisi aikoja palannut, jos siellä olisi ollut vähinkään vaara
-tarjolla... Sinä saatat olla aivan huoleton niin kauvan kun hän on
-poissa!
-
-Nämä sanat rauhoittivat Henrietteä. Niin, Delaherche ei todellakaan ole
-se mies, joka suotta vaaraan antautuu. Hän tuli heti rohkeammalle
-mielelle ja riensi avaamaan uutimet, että valo pääsi huoneesen. Toinen
-ikkunan puolisko jäi auki ja ampuminen kuului selvästi täyttäen
-jyminällään saman suojan, joka muutamia minuuttia takaperin lepäsi
-rauhan ja onnellisen hiljaisuuden vallassa.
-
-Gilberte katseli silmät selällään selkeää aamutaivasta.
-
--- Mitä? Joko taistelu on alkanut?
-
-Hänen paitansa lipui pois hienolta alastomalta olaltaan, joka näkyi
-tumman tukan alta.
-
--- Voi Jumala, joko he nyt tappelevat näin aikaseen aamulla!... Se on
-niin kauheata kaikki, koko sota!
-
-Vaan Henrietten katse oli kiintynyt hansikkapariin pienellä pöydällä,
-pariin valkosia sotilashansikkaita, ja hän peräytyi ehdottomasti
-hämmästyksestä. Gilberte punastui ja veti hänet hämmentyneenä veltolla
-liikkeellä vuoteen laidalle istumaan.
-
--- Minä aavistin, että sinä olit nähnyt ja tiesit kaikki!... Elä, rakas
-Henriette, tuomitse minua kovin... Hänhän oli vanha ystävä, kerroinhan
-sinulle jo siellä kotona Charlevillessä, muistathan...
-
-Hän puhui hiljaa liikutetulla äänellä, vaan huulilla asui nauru.
-
--- Ja eilen ... eilen hän pyysi niin kauniisti, ja me näimme toisemme
-pitkän, pitkän ajan kuluttua... Ja ajatteles, että hänen täytyy
-taistella tänään ja kaatuu ehkä ... kuinka olisin voinut kieltää?
-
-Henriette kuunteli miettiväisenä. Tämä kummastutti häntä, -- hän ei
-pystynyt käsittämään Gilberteä. Varmaankin he olivat niin peräti
-erilaiset. Hän ei ollut koko yönä eikä aamuna ajatellut muuta kuin
-miestään sekä veljeään, jotka olivat hengenhädässä. Miten saattoi
-ihminen, jonka lähimpiä kuolema joka silmänräpäys uhkasi, nukkua niin
-makeasti ja näyttää iloiselta ja rakastuneelta?
-
--- Vaan miehesi, Gilberte, ja -- se toinen ... eikö sinun sydäntäsi
-kirvele, ett'et ole heidän luonansa nyt? Etkö ajattele, että he ovat
-vaarassa, että heidät saatetaan kantaa tänne raajarikkoina, kuoliaina?
-
-Gilberte ojensi kauniit käsivartensa eteensä.
-
--- Ei ei, älä puhu tuollaista! Miksi sinä peljästytät minua juuri kun
-olen herännyt?... En minä tahdo sellaista ajatella, ei ei, se on kovin
-kauheata!
-
-Ja Henrietten täytyi väkisinkin naurahtaa. Hänen mieleensä
-muistui heidän lapsuutensa, jolloin Gilberten isä määrättiin
-tullin tarkastajaksi Charlevilleen ja hän lähetti tyttärensä
-Chêne-Papuleux'hön, kun hän oli ruvennut yskimään ja äitinsäkin oli
-kuollut nuorena rintatautiin. Pikku Gilberte ei ollut kuin yhdeksän
-vuoden vanha, vaan tavattoman vilkas jo ja mielistelevä, oli milloin
-näyttelijätär, milloin kuningatar, koristeli itseään aina, säästi
-kaikki hopeapaperit makeisista laittaakseen rannerenkaita ja
-korvahetuloita. Ja samallaisena hän oli pysynyt, oli juuri sama iloinen
-elämänhaluinen lapsi joutuessaan naimisiin metsävirkamies Maginotin
-kanssa. Hän ei sietänyt Mezièresiä, joka oli ikäänkuin haudassa vallien
-ja mäkien välissä, vaan jäi asumaan hauskaan Charlevilleen. Isä oli
-kuollut ja hän eli aivan mielensä mukaan, sillä Maginot oli
-hyväluontoinen, vähäpätöinen mies, joka ei koskaan sekaantunut vaimonsa
-asioihin. Kaupungilla juteltiin paljon, vaan ei hänellä kumminkaan
-ollut omallatunnollaan muuta vaarallisempaa kuin suhde kapteeni
-Beaudoiniin, vaikka eli alituisessa upseeritulvassa, johon oli joutunut
-översti Vineuilin kautta. Hän oli hyväsydämminen ja iloinen; halusi
-olla ihailtu ja kaunis.
-
--- Se oli kumminkin hyvin pahasti tehty, että sallit hänen tulla tänne,
-sanoi Henriette viimein vakavasti.
-
-Gilberte laski hyväilevän pehmosen kätensä ystävättären huulille.
-
--- Henriette kulta, enhän voinut olla suostumatta tämän ainoan, ainoan
-kerran... Tiedäthän, etten minä tahdo pettää uutta miestäni!
-
-He eivät puhuneet enää mitään kumpikaan, vaan syleilivät toisiaan
-hellästi. Hehän olivat lapsuuden ystäviä ja ymmärsivät, vaikka
-olivatkin niin erilaiset, toistensa tunteet.
-
--- Voi kauheata tuota ampumista! huudahti Gilberte ylös hypähtäen.
-Minun täytyy sukkelasti pukeutua!
-
-Tykinpauke kuului taas kovemmin. Hän sieppasi vaatteensa ja puki
-Henrietten avulla sukat ja kengät jalkaansa sekä otti kiireimmiten
-aamutakin ylleen ollakseen valmis, jos tultiin alas käskemään. Juuri
-kun hän oli kiertämässä hiuksiaan ylös kolkutettiin ovelle ja hän
-riensi avaamaan.
-
--- Tule, tule vaan, rakas äiti!
-
-Tavallisella ajattelemattomuudellaan hän laski anoppinsa huoneesen eikä
-muistanut hansikkaita, jotka olivat vieläkin pöydällä. Henriette astui
-pöydän luo ja koetti peittää niitä, vaan rouva Delaherche oli heti
-sisään astuttuaan huomannut ne ja jäi kuin kivettyneenä ovelle
-seisomaan. Sitten hän vilkasi ympärilleen ja katsoi pitkään leveätä
-samettiverhojen kätkemää vuodetta.
-
--- Rouva Weisskö täällä onkin!... Oletko todellakin voinut nukkua,
-Gilberte?
-
-Nähtävästi hän olisi tahtonut sanoa vähän muutakin miniälleen. Voi tätä
-avioliittoa, jota hän niin oli vastustanut, vaan jonka poikansa
-vietettyään kaksikymmentä hiljaista vuotta mitättömän vaimon rinnalla,
-solmi tuon nuoren, kevytmielisen naisen kanssa! Ja hän oli tehnyt
-kaikki mitä oli voinut suojellakseen poikansa kunniaa pilkuttomana, --
-ja nyt alkoi Gilberten menneisyys jälleen kummitella! Ei, tämä oli
-liikaa, hänen täytyi keskustella poikansa kanssa... Hän ei voinut
-sietää, että vanha kunniallinen nimensä tahrattiin!
-
-Gilberte punastui kaulaa myöten ja sammalsi:
-
--- Kyllä ... nukuin minä pari tuntia... Julius ei ole vielä kotona!
-
-Rouva Delaherche keskeytti hänet. Hän oli ollut koko aamun hyvin
-levoton poikansa tähden, vaan hän oli vanhanaikainen, urhoollinen
-nainen, joka ei suotta vaikeroinut. Ja nyt hän muisti, mitä varten oli
-miniänsä luokse tullut.
-
--- Enosi, översti Vineuil on lähettänyt ylilääkäri Bourochen pyytämään,
-että saisivat asettaa tänne ambulanssin... Hän tiesi, että meillä on
-tehtaassa kyllin tilaa ja minä lupasin jo heidän käytettäväkseen
-kuivaus-salin... Vaan ehkä on parasta, että sinä menet heidän
-puheilleen...
-
--- Mennään, mennään heti, sanoi Henriette innostuneena.
-
-Gilberteäkin översti Vineuilin ehdotus huvitti. Hän sitasi kiireellä
-mustan pitsiliinan päähänsä ja he lähtivät kolmen makuusuojasta. Vaan
-porttiholviin tultua he näkivät kadulla suuren väkijoukon. Matalat,
-yhden hevosen vetämät vaunut vierivät hitaasti eteenpäin, ajajana eräs
-luutnantti, ja he luulivat ensimmäisten haavoitettujen jo saapuvan.
-
--- Niin, niin, ajakaa vain pihaan... Täällä se on!
-
-Vaan he huomasivat erehtyneensä. Haavoitettu, joka lepäsi vaunujen
-perällä, olikin marsalkka Mac-Mahon ja hänet vietiin ruununvoudin
-taloon. Saatuaan vaarallisen lihahaavan ylhäälle reiteensä oli hän
-pikipäin sidottanut sen pienessä puutarhurin majassa, kannatuttanut
-itsensä vaunuihin ja käskenyt viedä Sedaniin. Hän oli avopäin, toinen
-jalka paljaana, ja univormun kultanauhat liassa ja veressä. Mitään
-puhumatta hän kohotti päätään, katsoi väsyneesti ympärilleen ja
-huomattuaan portilla naiset, jotka kädet ristissä häntä katselivat ja
-joiden kasvoilla kuvastui syvää murhetta armeijaa kohdanneesta
-onnettomuudesta, hän nyökäytti tervehtien päätään huulilla
-surumielinen, isällinen hymy. Katuvierillä seisoskelevat ihmiset
-nostivat lakkiaan ja juttelivat innokkaasti tapauksesta. Toiset
-tiesivät senkin, että kenraali Ducrot oli määrätty marsalkan
-seuraajaksi. Kello oli silloin puoli kahdeksan.
-
--- Entä keisari? kysyi Henriette kirjakauppiaalta, joka seisoi puotinsa
-ovella.
-
--- Hän lähti noin tunti sitten, vastasi naapuri. Minä seurasin häntä,
-näin ratsastavan ulos Balanin portista... Sanovat, että kuula on
-reväissyt hänen päänsä poikki.
-
-Vastapäätä asuva kauppias yhtyi puheesen.
-
--- Ei ole hätää! Tuo on kaikki kulkupuhetta! Kylläpähän ne kuulatkaan
-huolivat muita kuin kelpo miehiä!
-
-Marsalkan vaunut hävisivät ihmisjoukkoon, joka seisoi mustanaan
-latinakoulun luona. Ja silloin hälveni sumu, aurinko heloitti
-kirkkaasti ja lämpimästi kadulle. Vaan silloin huusi joku kovalla
-äänellä:
-
--- Hyvät naiset, mitä te siellä teette? Täällähän teitä tarvitaan.
-
-He kiiruhtivat sisälle ja näkivät edessään tohtori Bourochen, joka jo
-oli viskannut virkapukunsa nurkkaan ja parhaallaan sitoi isoa,
-valkoista esiliinaa vyötäisilleen. Hänen tavattoman suuri päänsä ja
-voimakkaat jalopeurankasvonsa liekehtivät kiireestä ja toimihalusta
-suuren lumivalkosen esiliinan yläpuolella, jossa ei vielä ollut
-ainoatakaan veripilkkua. Ja hän näytti heidän mielestään niin
-ankaralta, että olivat heti paikalla valmiit tottelemaan pienintä
-viittaustaan ja olivat toisiinsa kompastua hänen asioitaan juostessaan.
-
--- Meillä ei ole ei mitään... Tuokaa tänne riepuja, pellavaista se
-pitää olla, vanhoja lakanoita ... ja harmaita matrassia ... ja
-näyttäkää minun miehilleni missä kaivo on!
-
-He lensivät, nöyrempiä käskyläisiä hän ei olisi saanut mistään.
-
-Tehdas soveltui mainiosti sairaalaksi. Valoisa kuivaushuone oli etenkin
-kuin sitä varten tehty, -- siihen mahtui noin sata vuodetta -- ja
-vieressä oli pieni vaja, jossa sopi toimittaa leikkaukset. Sinne
-kannettiin iso pöytä, kaivo oli kolmen askeleen päässä ja ne, jotka
-eivät olleet kovin pahasti haavoitettuja, saattoivat odottaa vuoroaan
-nurmikolla. Vanhojen jalavien suojassa oli viileätä ja varjoisaa.
-
-Bourochen mielestä oli viisainta heti asettautua Sedaniin; hän arvasi,
-että joukot tulevat tungetuiksi linnan ympärille. Hän oli jättänyt
-kaksi lentävää kenttäsairaalaa seitsemännen osaston luo Floingin
-harjulle ja ne lähettivät, pikaisesti sidottuaan haavat, sairaat hänen
-luokseen. Kaikki kantosotamiehet olivat liikkeellä, heidän tehtävänsä
-oli kerätä haavoitetut kuulatuiskusta, ja sitäpaitsi siellä oli kaksi
-reservilääkäriä. Muu väestö oli Bourochen muassa, kaksi osastolääkäriä
-ja kolme alalääkäriä, jotka tarvittiin leikkauksissa auttamassa, kolme
-apteekkaria ja tusina sairaanhoitajia.
-
-Ylilääkäri torui ja riiteli myötään, hän ei voinut koskaan olla
-levollinen.
-
--- Mitä pirua te siellä temmotte, ettekö te voi saada sitä alusta
-siihen kunnollisesti?... Näyttäkää tänne!... Tuonne nurkkaan saattaa
-kantaa olkia, jos eivät tilat riitä...
-
-Tykit paukkuivat, hän tiesi, että hetken perästä on työtä yllin kyllin
-ja heilui hiki päässä ja komensi, että kaikki olisi valmiina kun
-verisiä, silvotuita ihmisiä alkaa tulla vaunulastittain. Vajassakin oli
-tehtävä valmistuksia, eräälle pöydälle hän asetti lääkearkkuja ja
-kenttäapteekkia, jotka jo avasikin valmiiksi, liinannukkakääröjä,
-siteitä, kangasta, lastoja, sekä toiselle kloroformipullon ja
-rasvapurkin viereen kaikki leikkauskojeensa, koettimia, hohtimia,
-veitsiä, saksia, sahoja, neuloja, joka laatua, mikä leikkaa, viiltää,
-sahaa lihaa ja luuta. Mutta pesuastiata ei ollut.
-
--- Lieneehän teillä toki savikuppia, pyttyjä, sankoja, patoja, mitä
-tahaan... Jotain täällä olla pitää, emmehän me voi tonkia veressä ja
-tahrautua leukaa myöten!... Ja pesusieniä, ymmärrättekö, hankkikaa
-minulle pesusieniä!
-
-Rouva Delaherche riensi minkä kerkesi ja palasi heti kintereillä kolme
-tyttöä, jotka kantoivat sylin täydeltä pesuastioita. Gilberte seisoi
-leikkauspöydän luona. Hän viittasi Henrietten luokseen ja osoitti
-puistatellen kiiltäviä teräsaseita.
-
-He tarttuivat toistensa käsiin ja katselivat toinen toistaan
-pelokkaalla, säälivällä katseella.
-
--- Hui, eikös olisi kauheata, jos leikattaisiin tuollaisella terävällä
-veitsellä jalka eli käsi poikki!
-
--- Ihmisparat! mutisi Henriette ja vedet nousivat hänen silmiinsä.
-
-Bouroche oli juuri asettanut pitkälle pöydälle patjan ja kiinnittänyt
-vahakankaan sen päälle kun porttiholvista kuului kärryjen kolinata.
-Ensimmäiset sairasvaunut ajoivat pihaan. Vaan ne toivat ainoastaan
-kuusi helposti haavotettua, jotka istuivat vastatusten useimmilla käsi
-siteissä tai päässä riepu. He pääsivät melkein omin voimin alas
-vaunuista ja menivät tohtorin luo tarkastettavaksi.
-
-Kun Henriette hellästi auttoi aivan nuoren sotamiehen, jonka olkapään
-kuula oli lävistänyt, päältä takkia sattui hänen silmänsä pojan
-rykmentin-numeroon ja hän huudahti:
-
--- Tehän kuulutte 106:n rykmenttiin! Oletteko Beaudoinin komppaniasta?
-
-Ei, hän kuului Ravaudin komppaniaan, mutta hän tunsi kyllä korpraalin,
-Jean Macquartin ja luuli melkein varmasti, ett'ei hänen komantonsa
-vielä ollut käynyt tulessa. Henriette tuli iloseksi: hänen veljensä eli
-siis! Jos nyt vain olisi saanut jotain tietoja miehestään, jota odotti
-joka silmänräpäys.
-
-Vaan samassa hän nosti päätään ja säpsähti hämmästyksestä. Delaherche
-seisoi muutaman askeleen päässä keskellä miesryhmää ja kertoi
-vaaroistaan ja vaivoistaan Bazeillesta palatessaan. Miten hän oli
-tuohon ilmestynyt? Henriette ei ollut nähnyt portista tulevan.
-
--- Eikö Weiss ole teidän kanssanne?
-
-Vaan Delaherche ei joutanut heti vastaamaan, hänen täytyi kertoa
-Gilbertelle ja äitilleen, missä vaarassa hän oli ollut.
-
--- Odottakaa, niin selitän!
-
-Ja hän jatkoi kertomustaan:
-
--- Ainakin kaksikymmentä kertaa olin tulla ammutuksi tällä matkalla.
-Luotia ja kranaattia lensi kuin rakeita... Ja siellä oli keisari ...
-rohkea mies!... Ja kun viimein pääsin Balaniin, niin lähdin juoksemaan
-ja juoksin...
-
-Henriette tarttui hänen käsivarteensa.
-
--- Mutta minne minun mieheni jäi?
-
--- Miehenne? Weiss, hän jäi sinne, hän!
-
--- Miten? Sinne, Bazeillesiin?
-
--- Niin, hän sai käteensä pyssyn, kaatuneen sotamiehen kiväärin, ja
-ampuu...
-
--- Ampuu! Ja miksi?
-
--- Hän vimmastui niin ett'ei enää tietänyt mitä teki! Minä koetin
-houkutella ja houkutella lähtemään, vaan kun ei tullut niin jätin --
-tietysti.
-
-Henriette tuijotti häneen silmiään räpäyttämättä. Kukaan ei puhunut
-mitään. Hetken perästä Henriette sanoi levollisesti:
-
--- No, niinpä menen minäkin!
-
-Hän Bazeillesiin? Millä ihmeen tavalla? Se oli kerrassa mahdotonta,
-suurinta hulluutta maailmassa! Delaherche pelotteli luodeilla ja
-kranaateilla, joita tuli satamalla, Gilberte piteli hänen käsistään
-kiinni ja vanha rouvakin rukoili ja selitti, ett'ei hänen millään
-muotoa pitäisi lähteä. Mutta hän vastasi hiljaa ja levollisesti:
-
--- Elkää puhuko mitään, minun täytyy mennä!
-
-Ja hän pysyi päätöksessään, odotti vaan sen verran, että Gilberte solmi
-mustan pitsiliinansa hänen päähänsä. Delaherche toivoi saavansa hänet
-tieltä käännytetyksi ja sanoi lähtevänsä saattamaan ainakin Balanin
-portille. Vaan silloin hän huomasi vahtisotamiehen, joka keskellä
-lääkärien ja sairaanhoitajien kiirettä edestakasin käyskenteli
-vaunuvajan ovella; ja hänen mieleensä juolahtivat seitsemännen osaston
-miljoonat ja hänen täytyi hypätä katsomaan, olivatko ne vielä tallella.
-Sillä välin Henriette jo ennätti portista ulos.
-
--- Mutta odottakaa nyt taivaan nimessä! Te olette, niin totta kuin
-elän, samanlainen huimapää kuin miehenne!
-
-Toiset sairasvaunut kääntyivät pihaan, Henrietten täytyi pysähtyä,
-kunnes ne ajoivat portista. Nämä olivat paljon vaarallisemmin
-haavotettuja ja heitä ei ollut kuin kaksi, pitkällään pienillä
-lavoilla. Toiselta oli mennyt käsi tyyten mäsäksi ja kupeessa oli
-reikä, toisella ei ollut jalkateriä enää. Tohtori Bouroche nostatti
-hänet heti pöydälleen ja alotti ensimmäistä leikkausta apulaislääkärien
-sekä sairaanhoitajien ympärillä häärätessä. Rouva Delaherche ja
-Gilberte istuivat nurmella kääreitä leikellen.
-
-Tehtailija tavoitti pian Henrietten.
-
--- Elkää nyt, hyvä rouva Weiss, tehkö sellaista mielettömyyttä!...
-Miten te löydätte siellä Weissin? Eikähän se ole sanottu, että hän enää
-perillä onkaan... Minä vakuutan teille, että nyt on aivan mahdotonta
-päästä Bazeillesiin.
-
-Vaan Henriette ei kuunnellutkaan. Hän kiiruhti askeleitaan ja kääntyi
-Ménilin kadulle päästääkseen suoraan Balanin tielle. Kello oli melkein
-yhdeksän ja Sedania ei synkistänyt enää aamun harmaa väritys. Heleä
-auringonvalo muodosti syviä varjoja talojen seinustalla, hätääntyneitä
-ihmislaumoja tunkeili kaduilla, jossa ehtimiseen laukkasi sanantuojia
-ja -viejiä. Muutamien aseettomien sotamiesten ympärille oli muodostunut
-ryhmä. He olivat juuri saapuneet, toiset lievästi haavotettuina, toiset
-ylen hermostuneina, huutaen ja viuhtoen käsillään. Eikä kaupunki olisi
-sittenkään suuresti eronnut tavallisesta arkiolostaan, ell'eivät puodit
-olisi olleet kiinni ja uutimet ikkunoita peittämässä. Ja lisäksi
-alituinen tykinpauke, joka pani maan jalkojen alla, seinät, vieläpä
-katotkin tärisemään.
-
-Delaherche riensi äänetönnä Henrietten rinnalla ristiriitaisten
-ajatusten vallassa. Hänen velvollisuutensa olisi ollut seurata tätä
-yksinäistä, turvatonta naista, vaan miten uskaltaa, hirvitä lähteä
-jälleen kuulatuiskuun Bazeillesin tielle? Mutta Balanin portilla heidät
-eroittikin toisistaan upseerijoukko, joka ratsasti kaupunkiin. Siinä
-olikin kauhea tungos, kaikki olivat rientäneet sinne uutisia saamaan.
-Delaherche juoksi vähän matkaa ja palasi taas ihmistungoksesta
-etsimään; vaan ei, Henriette oli kadonnut, hän oli varmaankin jo
-ennättänyt lähteä maantielle. Ja tehtailija luopui turhasta
-etsimisestään.
-
--- Sitä parempi! Mutta harmillista se sentään oli!
-
-Portilta hän palasi takasin kaupunkiin ja kuljeskeli katuja ylös ja
-alas, ett'ei vain mikään nähtävä jäisi näkemättä, mutta häntä vaivasi
-kumminkin yhä kasvava levottomuus. Mikä tästä lopuksi tulee? Ja jos
-sotajoukko joutuu tappiolle, niin eikös kaupunki tule hirveästi
-kärsimään? Vastaukset näihin kysymyksiin olivat epävarmat, ne
-riippuivat kokonaan asiain kulusta. Mutta hän vapisi sentään pelosta
-ajatellessa tehdastaan Maquakadun varrella, josta kaikki arvopaperit
-kumminkin oli viety varmaan kätköön. Hän suuntasi askeleensa
-raatihuoneelle, jossa kaupungin valtuusmiehet olivat koolla. Siellä hän
-viipyi koko kauvan, muuta uutta kuulematta kuin että taistelu oli
-kääntynyt huonolle puolelle. Armeija ei tietänyt enää ketä totella.
-Kenraali Ducrot oli ollut kaksi tuntia ylipäällikkönä ja silloin se oli
-peräytynyt, vaan kenraali Wimpffenin päästyä ohjaksiin sitä taas
-ajettiin eteenpäin. Ja tämä käsittämätön häilyväisyys, asemain jälleen
-valloittaminen, joista juuri oli luovuttu, velttous ja suunnitelman
-puute jouduttivat tappiota.
-
-Delaherche astuskeli aina ruununvoudin talolle katsomaan, joko keisari
-oli palannut. Mutta siellä hän ei kuullut muuta kuin että marsalkan
-haava, joka juuri oli sidottu, ei ollut vaarallinen sekä että hän
-nukkui levollisesti. Vaan tultuaan kello yksitoista kadulle jälleen oli
-siellä vastassa pitkä jono pölyisiä ratsastajia, jotka ajoivat käyten,
-ja heidän etunenässään keisari. Hän palasi oltuaan neljä tuntia
-taistelukentällä, kuoleman kidassa, vaan kuolema ei ollut sittenkään
-häntä huolinut. Tuskan hiki oli viruttanut pois maalin kasvoilta,
-jäykistetyt ja mustatut viikset riippuivat veltosti suupielissä,
-tuhanharmailla kasvoilla asui kuolemantuska. Eräs upseeri, joka jäi
-Eurooppa nimisen majatalon luo, kertoi retkestä, sanoi, että he olivat
-kulkeneet Moncellesta Givonneen pitkin kapeaa laaksoa ensimmäisen
-osaston miesten keskessä, jotka saksilaiset olivat hätyyttäneet pienen
-puron oikealle rannalle. Ja palanneet he olivat Givonnen tietä, jossa
-vallitsi sellainen tungos, että jos keisari olisi vielä tahtonut
-kääntyä takasin, se ainoastaan suurimmalla vaikeudella olisi
-onnistunut. Ja mitäpä hyötyä siitä sitäpaitsi olisikaan ollut?
-
-Kun upseeri parhaallaan kertoi kertomustaan kuului peloittava rymähdys.
-Kranaatti oli musertanut uuninpiipun Sainte Barben kadun varrella.
-Siitäkös mylläkkä syntyi; joukosta kuului kimakoita naisten huutoja.
-Delaherche painautui seinää vasten kun toinen rysäys kuului ja kaikki
-ikkunanruudut läheisessä talossa murskautuivat pieniksi sirpaleiksi.
-Mitä, jos he nyt rupeavat ampumaan Sedania! Hän hyökkäsi huimaa vauhtia
-kotiinpäin. Hänen täytyi, täytyi paikalla saada varmuutta! Tehtaan
-katolta näki laajalti kaupunkia sekä sen ympäristöjä.
-
-Hän kipusi katolle ja tyyntyi heti. Taistelu oli kaupungin yläpuolella,
-luodit saksalaisten pattereista Marféen ja Frenoisin harjuilla eivät
-voineet vahingoittaa kaupungin taloja, vaan putoilivat Algierin
-ylängölle. Ensin hän arveli, että ne kranaatit, jotka olivat vast'ikään
-kaupungissa räjähtäneet, olivat jotenkin sinne eksyneet, sillä Sedania
-ei vielä pommitettu, vaan lähemmin tarkastettuaan hän tuli siihen
-päätökseen, että ne oli lähetetty vastaukseksi muutamiin laukauksiin,
-jotka oli ammuttu linnan tykistöstä. Hän kääntyi pohjoseen päin ja
-katseli linnoitusta, tuota suurta mustunutta rakennus-sokkeloa, joka
-näytti suuremmoiselta ja lapselliselta samalla. Hänen mielensä kävi
-niin haikeaksi sitä katsellessa. Mitä hyötyä siitä nyt oli ja sen
-kanuunoista, joiden luodit lentelivät helposti toisesta taivaan
-reunasta toiseen? Se ei ollut valmistaunut taisteluun. Ei sillä ollut
-aseita, ei ruutia, ei miehistöä. Tuskin kolme viikkoa takaperin oli
-kuvernööri muodostanut pienen joukon hyväntahtoisista kaupunkilaisista
-hoitamaan niitä muutamia tykkiä, jotka vielä olivat kunnossa. Ei ollut
-kuin seitsemän eli korkeintaan kahdeksan latinkia joka tykin osalle ja
-niitä täytyi pitää säästäin, ammuttiin vain pari kertaa tunnissa,
-kunnian vuoksi, sillä luodit eivät lentäneet lähimainkaan perille, vaan
-putoilivat vastapäätä oleville niityille. Viholliset patterit
-vastasivatkin vain silloin tällöin, ikäänkuin olisivat tunteneet
-ylenkatsetta ja sääliä.
-
-Nämä patterit vetivät ehdottomasti Delaherchen huomion puoleensa. Hän
-tähysteli uteliaasti Marféen kumpuja kun muisti suuren kaukoputkensa,
-jolla oli usein ympärystöjä katolta tarkastanut. Hän riensi sitä
-noutamaan ja katseli palattuaan vainioita, puita, taloja sekä viimeksi
-Frenoisin suurta patteria ja sen yläpuolella upseeriryhmää, jonka Weiss
-oli Bazeillesista epäselvästi nähnyt. Mutta kiikarin avulla eroitti
-Delaherche heidät aivan selvästi, näki kohta, että ne olivat ylempiä
-upseereja ja arvasi johonkin esikuntaan kuuluviksi. Muutamia makasi
-pitkällään nurmikossa, toiset seisoivat ryhmissä. Ja heidän edessään
-seisoi eräs mies ypö yksinään. Hän näytti kuivalta ja laihalta sekä oli
-puettu yksinkertaseen sotilaspukuun, joka kumminkin ilmaisi
-hallitsijan. Aivan varmasti siinä oli Preussin kuningas, pikkusena kuin
-pikkulilli, kuin tinasotamies hänen kaukoputkensa lasissa. Vähitellen
-hän tuli aivan varmaksi että oli arvannut oikein, eikä voinut enää
-kääntää silmiään pois tuosta sanomattoman pikkuruisesta miehestä, jonka
-kasvot eivät näyttäneet suuremmilta kuin nuppineulan pää.
-
-Päivä ei ollut vielä puolessa ja kuningas seurasi armeijainsa
-matemaattisesti tarkkaa, järkähtämätöntä marssia. Ne tunkivat eteenpäin
-ennakolta määrätyitä teitään ja pitensivät yhä sotilas- ja tykkivyötä,
-joka oli alkanut muodostua Sedanin ympärille. Vasen siipi, joka oli
-tullut Doncheryn ketoa, jatkoi reittiään Saint-Albertin solalle
-Saint-Mengesin ja Fleigneuxin ohi; ja hän näki selvästi XI:n
-armeijaosaston takana, joka oli tulisessa taistelussa kenraali Douayn
-joukkojen kanssa, V:n armeijaosaston metsän peitossa lähenevän Illyn
-kiviristiä sillä välin kun patteriat vuorottelivat yhtä mittaa niin
-että koko taivaan ranta näytti olevan yhtenä tulena. Oikea siipi otti
-haltuunsa koko Givonnelaakson, XII:s osasto anasti Moncellen, kaarti
-oli marssinut Daignyn kautta ja meni parhaallaan puron yli suunnaten
-suoraan kiviristille, pakotettuaan kenraali Ducrotin vetäytymään
-Garennen metsän taakse. Ponnistus vielä ja Preussin perintöprinssi
-saattoi antaa kättä Saksin perintöprinssille aavalla tasangolla
-Ardennin metsän laidassa. Kaupungin eteläpuolella ei näkynyt enää
-Bazeilles, se peittyi tykkänään pölyyn ja savupilviin, joita tuprusi
-palavista taloista.
-
-Ja kuningas seisoi levollisena katsoen ja odottaen. Tunti ehkä, eli
-kaksi, kenties kolmekin, tässä oli ainoastaan kysymys ajasta; toinen
-rattaan hammas liittyi toiseen, hävityskone oli pantu liikkeelle ja
-teki tehtävänsä. Iloisen säteilevän taivaan alla supistui
-taistelutanner supistumistaan, pienten mustien pisteiden vimmattu
-vilinä vetäytyi lähemmä Sedania. Ikkunan ruudut välähtelivät
-kaupungissa, näytti kuin joku talo vasemmalla, Cassinen etukaupungin
-puolella, olisi ollut tulessa. Mutta etempänä, Doncheryn ja Carignanin
-seutuvilla lepäsivät kentät jälleen autioina, siellä vallitsi lämmin,
-säteilevä rauha; Maasin kirkas pinta, elämästään iloitsevat puut,
-laajat hedelmälliset vainiot, viheriät niityt värähtelivät puolipäivän
-helteessä.
-
-Kuningas kääntyi seurueensa puoleen kysyen jotain. Hän halusi tietää
-kaikki, tuntea kaikki, olla elävässä yhteydessä noiden elävien
-tomuhiukkasten kanssa, jotka hänen viittaustaan tottelivat. Oikealla
-puolellaan liiteli ilmassa tykin pauketta pelästynyt pääskyparvi, yleni
-korkealle ja katosi etelään päin.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Ensimmältä pääsi Henriette nopeasti rientämään Balanin tietä. Kello oli
-vasta vähän yli yhdeksän ja talojen sekä puutarhojen reunustama tie oli
-vielä melkein tyhjä, vaan kuta lähemmä kauppalaa hän tuli sitä
-vaikeampi oli päästä eteenpäin. Hänen täytyi joka hetki väistyä
-seinävierille marssivien joukkojen tahi pakolaisten tieltä ja pieni kun
-oli, puettuna tummaan hameeseen, somat hienoset hiukset ja kalpeat
-kasvot melkein pitsiliinan peitossa, ei häntä monikaan huomannut ja hän
-sai häiritsemättä jatkaa kulkuaan.
-
-Mutta Balanissa tukkesi rykmentti merijalkaväkeä tien. Siinä seisoi
-suurten puiden peitossa läpipääsemätön joukko miehiä, jotka odottivat
-käskyä. Hän nousi varpailleen, loppumattoman pitkältä näytti jono! Ja
-hän teki rohkean yrityksen, kyyristyi kokoon ja lähti pujottautumaan
-miesten välitse. Häntä tyrkittiin kyynärpäillä, hän sai monta kolhausta
-pyssynperistä ja päästyään parikymmentä askelta alkoi ympäriltä kuulua
-kovaäänistä vastustusta. Kapteeni käänsi päätään ja suuttui.
-
--- Mitä, nainen täällä? Hulluko te olette?... Minne teillä on matka?
-
--- Bazeillesiin.
-
--- Mitä? Bazeillesiin!
-
-Ympärillä olevat miehet purskahtivat nauruun, osottelivat häntä ja
-kertoivat toisilleen, minne hän aikoi. Kapteenikin näytti huvitetulta
-ja sanoi:
-
--- Vai Bazeillesiin, tyttöseni? No, ottakaapa sitten meidät
-mukaanne!... Olimme siellä äskettäin ja toivon, että pääsemme pian
-jälleen, vaan sen voitte uskoa, että siellä ei ole kylmä nyt!
-
--- Minun täytyy Bazeillesiin miestäni tapaamaan, selitti Henriette
-lauhkealla äänellään sinisissä silmissä levollinen päättäväisyys.
-
-Nauru vaikeni, eräs vanha kersantti koetti antaa hänelle tietä ja
-pakoitti kääntymään takasin.
-
--- Lapsi parka, ettehän te voi mitenkään tästä päästä, näettehän sen
-nyt... Eikä Bazeillesiinkaan ole naisilla nyt menemistä... Tapaattehan
-te miehenne sittenkin! Elkää nyt olko mieletön, kuulkaa!
-
-Hänen täytyi antaa perään, täytyi luopua yrityksestään tunkeutua
-miesten välitse Bazeillesiin, vaan hän jäi seisomaan lähelle, hän
-tahtoi sittenkin täyttää aikomuksensa... Hän kuunteli miesten puhetta
-ja pääsi sitten tutustumaan asioihin. Upseerit olivat katkeralla
-mielellä peräytymiskäskyn johdosta, joka oli pakoittanut heidät
-lähtemään Bazeillesista neljänneksen yli kahdeksan, silloin kun
-kenraali Ducrot oli päässyt komentajaksi marsalkan jälkeen ja päättänyt
-koota joukot Illyn harjanteelle. Ja pahinta kaikista, ensimmäinen
-osasto oli peräytynyt liian äkkiä ja jättänyt Givonnen laakson
-saksalaisille; ja kahdennentoista osaston, jonka rintamaa jo kovasti
-ahdistettiin, vasen siipi tuli silloin kaarretuksi. Vaan nyt, kun
-kenraali Wimpffen seurasi kenraali Ducrota, oli taas ensimmäistä
-suunnitelmaa seurattava ja oli annettu käsky valloittaa Bazeilles
-takasin, maksoi mitä maksoi, ja työntää baijerilaiset Maasiin. Eikös
-ollut typerää typerämpää luopua asemasta, jota vähän ajan perästä sai
-koettaa saada takasin ja vielä päälle päätteeksi vihollisen kynsistä?
-He olivat kyllä valmiit kuolemaan, vaan eivät he tällaista leikkiä
-käsittäneet!
-
-Miehistössä syntyi äkkiä kuhinata. Kenraali Wimpffen tuli
-seuralaisineen. Hän nousi seisomaan jalustimissa ja huusi kasvot
-innosta hehkuvina:
-
--- Ystäväni, me emme voi vetäytyä takasin, me emme voi, sillä se olisi
-kerrassa loppu... Jos meidän täytyy peräytyä, niin menemme Carignanin
-tietä eikä Mezièresin... Mutta me tahdomme voittaa, te olette tänä
-aamuna antaneet heitä selkään ja te tulette antamaan vieläkin!
-
-Ja hän nelisti eteenpäin Moncelleen vievää tietä. Miehestä mieheen
-kulki huhu, että hänellä oli juuri ollut kiivas väittely kenraali
-Ducrotin kanssa; kumpikin pysyi kiinni suunnitelmassaan ja moitti
-toisen ehdotusta, toinen selitti, että peräytyminen Mezièresin kautta
-ei ollut enää tänään mahdollinen, toinen ennusti sotajoukon ennen iltaa
-joutuvan täydellisesti kaarretuksi, ellei se heti vetäytynyt Illyn
-harjulle. Molemmin puolin sinkoili syytöksiä, ett'eivät he tunteneet
-seutua eikä joukkojen todellista tilaa. Ja valitettavasti he olivat
-molemmat oikeassa.
-
-Henriette unohti hetkeksi palavan halunsa päästä eteenpäin. Hän huomasi
-vähän matkan päässä kadulla istumassa erään perheen Bazeillesta, köyhän
-kankurin vaimoneen ja tyttöineen, joista vanhin oli ainoastaan yhdeksän
-vuotta.
-
-He olivat niin uupuneita ja voimattomia ponnistuksista ja tuskasta että
-olivat jalattomina siihen lyyhistyneet.
-
--- Niin, rouva rakas, kertoi vaimo Henriettelle, meillä ei ole mitään
-enää... Muistattehan rouva, meidän talomme oli kirkkotorin laidassa ja
-kranaatti tulee ja sytyttää sen palamaan. Minä en ollenkaan ymmärrä,
-miten me, lapset ja kaikki, pääsimme sieltä hengissä...
-
-Pikku tytöt purskahtivat jälleen itkuun ja äiti jatkoi rajusti
-viittilöiden kertomustaan:
-
--- Minä näin kangaspuiden palavan kuin kuivat katajat ... ja sängyn ja
-huonekalut, kaikki ne menivät. Olkikupo ei sen sukkelampaan pala! Entäs
-pöytäkello, jota minä en saanut pelastetuksi...
-
--- Paholainen heidät nielköön, manasi mies vesissä silmin, mikä meidän
-eteemme nyt tulee!
-
-Henrietten ääni värähteli hänen sanoessaan:
-
--- Olettehan te kumminkin yhdessä molemmat, olette terveitä ja jaksatte
-tehdä työtä. Ja pikku tyttönne ovat tallella. Mitäpä valittamista
-teillä oikeastaan on!
-
-Sitten hän kyseli mitä Bazeillesissa oli tapahtunut, olivatko nähneet
-hänen miestään, vieläkö huvila oli eheänä. Mutta he eivät
-säikähdyksissään oikein tietäneet, vaan puhuivat ristiin. Eivät he
-olleet nähneet herra Weissiä, ei kukaan. Vaan silloin huusi yksi
-tytöistä, että hän oli nähnyt, pitkällään katukäytävällä suuri reikä
-päässä. Saadakseen hänet vaikenemaan antoi isä tytölle läimäyksen, hän
-tiesi varmasti, että se oli valhetta koko juttu. Ja mitä taloon tuli
-seisoi se paikallaan vielä silloin kun he pakenivat; muistivat
-huomanneensa senkin, että ovet ja ikkunat olivat tarkasti suljetut,
-ikäänkuin siellä ei olisi ollut sisällä ketään. Mutta silloin ei
-baijerilaisilla vielä ollutkaan hallussaan muuta kuin kirkkotori ja
-heidän täytyi valloittaa kauppala katu kadulta ja talo talolta. Vaikka
-on se mahtanut heille onnistua, koska koko Bazeilles kuului olevan
-tulen vallassa. Ja ihmisraukat kertoivat kertomasta päästyään
-näkemäänsä surkeutta, pelosta vielä vavisten, silmissä palavat talot,
-virtanaan vuotava veri ja ruumiit, jotka peittivät maanpinnan.
-
--- Entä mieheni? kysyi Henriette.
-
-He eivät vastanneet, eivät voineet enää puhua, vaan nyyhkivät kädet
-kasvojen edessä. Ja hän jäi levollisena paikalleen seisomaan, vaikka
-sydäntä kouri kauhea tuska, huulet vain värähtelivät. Mikä oli totta
-mikä valhetta? Hän vakuutti itselleen, että tyttö oli erehtynyt, vaan
-se ei auttanut, hän näki kuitenkin miehensä poikkipuolin kadulla
-luodinläpi otsassa. Umpilukkoon suljettu talo häntä myös huolestutti:
-mitä se tiesi? hän ei siis enää ollut siellä? Vakuutus, että miehensä
-oli kuollut, hyhmetytti yhtäkkiä hänen verensä. Vaan kenties hän ei
-ollutkaan kuin haavoitettu; ja halu rientää sinne tarttui häneen
-sellaisella voimalla, että hän olisi uudelleen koettanut tunkeutua
-rivien lävitse, ellei samassa olisi annettu lähtömerkkiä.
-
-Useimmat näistä nuorista sotilaista tulivat Toulonista, Rochefortista
-eli Brestistä, he olivat tuskin vielä päässeet harjoituksista eivätkä
-koskaan käyneet tulessa; ja he olivat kumminkin taistelleet aamusta
-alkaen vanhain sotaurhojen rohkeudella ja kestäväisyydellä. Samat
-miehet, jotka olivat olleet kaikista tottumattomimmat, kaikista
-huonoimmat marssimaan Reimsistä Mouzoniin tullessa, osoittautuivat nyt
-kuriin tottuneimmiksi, parhaiten koulituiksi kaikista, pysyivät
-kiivaimmassa tulessa veljellisesti koossa itseuhraavaisuuden ja
-velvollisuuden tunteen elähyttäminä. Merkin kajahdettua he palasivat
-taisteluun ja uudistivat hyökkäyksen vaikka olivat pakahtua harmista.
-Kolmasti oli luvattu divisioona avuksi; se oli vain kiihotusta, apua ei
-kuulunutkaan. He tunsivat, että olivat hyljättyjä, että heidät
-tahdottiin uhrata. Ja se oli heidän henkensä, jota vaadittiin nyt
-Bazeillesiin takasin vietäessä. He tiesivät sen ja antoivat napisematta
-henkensä, supistivat rivit ja lähtivät puiden suojasta avonaiselle
-tielle kranaatti- ja kuulatuiskuun.
-
-Henrietteltä pääsi syvä helpottava huokaus. Vihdoinkin, he lähtivät
-toki! Hän kulki perässä toivoen pääsevänsä heidän mukanaan
-Bazeillesiin, altisna juoksemaankin, jos he juoksivat. Vaan eipä
-kestänyt kauvan ennenkun sotamiehet pysähtyivät. Luotia satoi
-satamalla; jos Bazeilles oli takasin otettava täytyi valloittaa joka
-kyynärä maata, joka kuja, joka tupa, joka peltotilkka oikealla ja
-vasemmalla puolella. Etumaiset rivit ampuivat, kulku oli sanomattoman
-hidasta, joka silmänräpäys kohtasi esteitä. Sillä tavoin eihän ikään
-tule perille, ei, jos jää siihen rivien taa odottamaan kunnes ne ovat
-voittaneet. Hän teki nopean päätöksen ja kääntyi oikealle pienelle
-polulle, joka johti niityille.
-
-Henrietten aikomus oli kiertää Bazeillesiin laajojen niittyjen kautta,
-joita on pitkin Maasin vartta, vaan siinä hän pettyikin. Yhtäkkiä
-loppui tie pieneen välkkyvään mereen; hänen mieleensä ei ollut
-juolahtanut, että alavat niityt oli varovaisuudesta laskettu veden
-alle. Hän aikoi ensin lähteä samaa tietä takasin, vaan muutti sitten
-tuumansa ja astui niityn reunaa, vajoten nilkkaa myöten märkään
-heinikkoon. Vaan parin sadan kyynärän päässä oli vastassa lauta-aita.
-Sillä kohti aleni maanpinta, vettä oli puolentoista kyynärän syvältä ja
-aidassa kiinni. Siitä ei voinut mitenkään päästä. Hän puristi kätensä
-nyrkkiin ja ponnisti kaikki voimansa, ettei purskahtaisi itkuun. Ja
-lähti, vähän aikaa itkun kanssa taisteltuaan, aitavartta ylöspäin
-kulkemaan kunnes tuli pienelle polulle, joka vei hajallaan olevien
-talojen luo. Ja silloin hän luuli päässeensä pahimmista vaikeuksista;
-kaikki nämä lukemattomat pienet tiet ja polut, jotka johtivat
-kauppalaan, olivat vanhoja tuttuja.
-
-Mutta siellä putoili kranaatteja. Henriette pysähtyi kauhistuneena kun
-kuuli tärisyttävän räjähdyksen. Pommi oli lauennut ainoastaan muutaman
-kyynärän päässä, hän tunsi ilmanpainonkin. Katsellen harjuja vasemmalla
-puolen virtaa, jossa saksalaiset patterit savusivat, hän taas lähti
-astumaan. Hän tahtoi pitää varuilla, milloin kranaatit tulivat, ja
-juosta tieltä pois, sillä hän ei tahtonut kuolla; hän tahtoi löytää
-miehensä, tuoda hänet pois sieltä surman suusta, elää hänen kanssaan
-jälleen onnellista, onnellista elämää. Kranaattia tippui yhä, hän hiipi
-aidan vierustaa ja haki suojaa joka puusta ja pensaasta. Vaan nyt oli
-edessä avoin paikka, jolla kohti tie jo oli ihan täynnä kranaatin
-sirpaleita. Hän odotti erään aitan nurkalla kun huomasi kuopasta tien
-vieressä lapsenpään pistävän esille, joka uteliaasti kurkisteli
-ympärilleen. Se oli kymmenvuotias paljaskoipinen pojan nulikka, pieni
-kuljeksija, jolla ei ollut päällään muuta vaatetta kuin paita ja
-hajalliset housut, vaan jolla kumminkin oli ihmeesti hauskaa ja vielä
-taistelun johdosta. Pienet mustat silmänsä kiilsivät ja hän hypähteli
-ilosta joka kerta kun pommi räjähti.
-
--- Hih! kuinka lystiä... Elä tule, tuossa lentää vielä yksi!... Pomm!
-osasipas peto paukahtaa!... Elä tule, elä tule nyt!
-
-Ja joka kerta kun kranaatti tuli sukelsi poika kuopuraansa, pisti taas
-pörhöpäänsä näkyviin ja painautui samassa jälleen piiloon. Henriette
-teki sen huomion, että kranaatit tulivat Lirystä ja että Pont-Maugisen
-ja Noyersin patterit ammuskelivat Balania. Hän näki selvästi savun
-ammuttaessa tuprahtavan ilmaan ja kuuli suhahduksen paukauksen jälkeen.
-Vaan nyt tuntui ampuminen laimenevan, köykäset savuhattarat haihtuivat
-hiljoilleen.
-
--- Kas nyt niille varmaankin annetaan ryyppyjä, huusi poika, joutukaa
-nyt! Antakaa kätenne tänne, niin juostaan!...
-
-Hän tarttui Henrietten käteen ja veti muassaan; ja he vilistivät niskat
-kumarassa aukean paikan ohitse. Yli päästyä he seisahtuivat haasian taa
-ja katsoivat jälelleen. Taasen tuli kranaatti lentäen ja paiskautui
-aittaan, jonka viereltä he juuri olivat lähteneet. Pelottavalla
-jyskeellä rämähti huone kasaan.
-
-Pojasta oli tämä niin hupaista, että hän tanssi ja pyöri
-ihastuksissaan.
-
--- Hyvä! Sepä vasta rytinätä oli!... Mutta paras oli, että laukkasimme
-pois sieltä.
-
-Mutta Henriette kohtasi toistamiseen esteitä, jotka näyttivät
-voittamattomilta, puutarha-aitoja ilman pienintäkään rakoa eli solaa,
-josta olisi päässyt puikahtamaan. Pieni seuralaisensa nauroi yhtä
-mittaa ja tuumasi, että kun päästä tahtoo niin pääseekin. Hän kipusi
-aidan harjalle ja auttoi hänetkin sinne. Ja ykskaks he seisoivat
-vähässä ruokakasvitarhassa herne- ja papupenkkien keskellä. Sitä
-ympäröi joka puolella aita ja heidän täytyi mennä pienen
-puutarhurinmajan kautta, että pääsivät sokkelosta ulos.
-
-Poika astui viheltäen edellä. Hän avasi oven ja he tulivat tyhjään
-suojaan ja siitä toiseen, jossa näkivät vanhan vaimon, ainoa
-luultavasti, joka oli kotona talon asukkaista. Hän seisoi pöydän
-ääressä vallan tyrmistyneenä, katseli äänetönnä näitä kahta
-tuntematonta ihmistä, jotka sanaakaan virkkamatta kulkivat hänen
-talonsa kautta. Sen toisella puolella oli pieni katu, jota seurasivat
-vähän matkaa, vaan sitten oli taas uusia esteitä edessä ja he saivat
-kulkea pitkän matkan aitojen ja kaikenmoisten tukkeiden yli kipuamalla,
-oikasivatpa tarpeen vaatiessa navettojen ja tallien kautta eli
-puikahtivat ikkunoista, miten vain pääsivät. Koirat haukkuivat ja
-kerran oli lehmä, joka pakeni häntä ojolla, puskea heidät kumoon. Mutta
-nyt he eivät varmaankaan enää olleet kaukana Bazeillesista, sillä
-nenään tuntui palaneen kärsky ja suuret punertavat pilvikasat
-pimensivät vähä väliä auringon.
-
-Kulkupoika seisahtui äkkiä Henrietten eteen.
-
--- Kuulkaas, mihin te oikeastaan olettekaan matkalla?
-
--- Etkö sinä sitä tiedä, Bazeillesiin tietysti.
-
-Poika luirautti pitkän vihellyksen ja nauroi tyytyväisesti.
-
--- Bazeillesiin... Ei kiitos, sinne en minä lähde, muuanne minä menen.
-Hyvästi!
-
-Ja hän juoksi tiehensä, meni niinkuin oli tullutkin.
-
-Maantieltä kuopasta oli Henriette hänet löytänyt ja kadotti näkyvistään
-aidan-nurkkaukseen eikä luultavasti tulisi häntä enään koskaan
-näkemään.
-
-Yksin jäätyään alkoi Henrietteä pelottaa. Tuosta heikosta lapsesta ei
-hänellä ollut mitään turvaa, mutta se oli kuitenkin viihdyttänyt häntä
-lörpötyksillään. Nyt hän värisi, hän, joka luonteeltaan oli niin
-rohkea. Kranaatteja ei enään pudonnut, saksalaiset olivat laanneet
-ampumasta Bazeillesia epäilemättäkin pelosta että sattuisivat tappamaan
-omiaan, jotka olivat herroina kylässä. Muutamia minuutteja sitten kuuli
-luotien suhisevan kuin mehiläispesässä, josta hänelle oli kerrottu ja
-jonka hän nyt tunsi.
-
-Kääntyessään erään talon kulmassa, kuuli Henriette korvansa juuressa
-kumean äänen, ja kalkkikappaleet, jotka putosivat alas, panivat hänet
-äkkiä pysähtymään: luoti oli sattunut rakennukseen; hän jäi kalpeana
-seisomaan.
-
-Ennenkun hän sai selville olisiko kyllin rohkea jatkamaan matkaansa,
-sai hän otsaansa lyönnin, niinkuin vasaralla; hän putosi
-puolipyörtyneenä polvilleen. Toinen luoti, joka oli ponnahtanut maasta
-takaisin, oli sattunut otsaan, vähän yläpuolelle vasenta silmää ja
-jätti siihen suuren mustelman. Kun hän koetti otsaansa käsillään,
-tulivat ne punaisiksi verestä. Mutta sormillaan tunsi hän, että päänsä
-oli eheä ja vahingoittumaton; ja rohkaistakseen itseään, toisti hän
-ääneen:
-
--- Se ei tee mitään ... se ei tee mitään ... ei kerrassaan mitään...
-No, minä en pelkää, e-en! minä en pelkää!
-
-Ja se olikin totta, hän nousi ylös ja meni eteenpäin väliäpitämättä
-luodeista; ei hän enään ollut niitä muistaakseenkaan. Koettamatta
-suojella itseään, käveli hän reippaasti, pää pystyssä, päästäkseen pian
-määräpaikkaan. Luodit lentelivät yltympärillä, toistakymmentä kertaa
-oli hän tulla tapetuksi, mutta eipä ollut sitä huomaavinaan. Vihdoin
-oli hän lähellä Bazeillesia, hän astui ruohokentän yli tullakseen
-tielle, joka meni läpi koko kylän. Saapuessaan tielle, näki hän
-oikealla puolen, kahden sadan askeleen päässä oman talonsa ilmitulessa.
-Auringon kirkkaan loisteen tähden ei näkynyt liekkiä, mutta katto oli
-kuitenkin puoleksi sisäänpudonnut, ja ikkunoista tuprusi musta sakea
-savu. Silloin alkoi hän voimiensa takaa kiiruhtaa eteenpäin.
-
-Kello 8:sta alkain oli Weiss ollut sisäänsuljettuna sinne, eroitettuna
-joukoista, jotka olivat peräytyneet. Mahdotonta oli mennä Sedaniin,
-sillä baijerilaiset, jotka olivat tunkeutuneet Montivilliers-puiston
-lävitse, olivat sulkeneet pakotien. Hän oli yksin kiväärineen ja
-patruunineen, jotka olivat hänelle jääneet. Yhtäkkiä huomasi hän ovensa
-edustalla kymmenkunta sotilasta, jotka, kuten hänkin, oli eroitettu
-tovereista; nämä katselivat ympärilleen etsien suojaa, jossa voisivat
-myydä elämänsä niin kalliisti kuin mahdollista. Hän meni alas
-päästämään heidät sisään ja nyt oli huoneessa täysi vartiajoukko:
-kapteeni, korpraali ja kahdeksan miestä ja kaikki olivat päättäneet,
-etteivät antautuisi.
-
--- Mitä tämä on! Laurent, oletko sinä siellä? -- huudahti Weiss
-hämmästyneenä nähdessään joukossa erään pitkän, laihan miehen, joka
-piti kädessään kaatuneelta ottamaansa kivääriä.
-
-Laurent, joka oli puettu siniseen verkapukuun, oli noin 30-vuotias; hän
-palveli nykyään puutarhurin luona, hiljan kadotettuaan äitinsä ja
-puolisonsa, jotka molemmat kuolivat kovaan kuumeesen.
-
--- Miksi en olisi? -- vastasi hän. -- Minulla ei ole muuta kuin oma
-itseni, sen voin kyllä hyvästi antaa... Ja sitte, tiedättehän, että se
-huvittaa minua. -- Minä sivumennen sanoen, en ammu huonosti ... ja
-totta tosiaan ammun yhden näistä aaseista joka laukauksella!
-
-Sillä aikaa olivat kapteeni ja korpraali tarkastaneet huoneuksen.
-Alakerrassa ei ollut mitään tekemistä; he olivat tyytyväiset
-nostettuaan huonekalut ikkunoiden ja ovien eteen, koettaen siten tehdä
-mahdollisesti lujimman salpauksen. Senjälkeen kapusivat he kolmeen
-pieneen sokkeloon ensimmäisessä kerroksessa. Täältä ja ylhäältä
-ullakosta tahtoivat he puolustaa itseänsä, samassa havaiten parhaaksi
-Weissin varustukset, hän oli nimittäin patjoilla tukkinut ikkuna-aukot,
-laittaen niihin taitavasti ampumareikiä. Kun kapteeni kumartui ulos,
-tarkastaakseen ympäristöä, hämmästyi hän kuullessaan lapsen itkua.
-
--- Mitä tämä on? ... kysyi hän.
-
-Samassa huomasi Weiss likeisessä värjäyslaitoksessa pienen sairaan
-Charlen makaavan valkeiden raitien välissä, kasvot kuumeesta punottaen.
-Janoaan sammuttaakseen huusi hän äitiään, mutta tämä makasi lattialla,
-pää muserrettuna.
-
-Weiss vastasi surullisesti, osottaen lasta:
-
--- Se on eräs lapsiraukka, jonka äidin kranaatti on tappanut;
-senpätähden lapsi nyt itkee.
-
--- Piru heidät vieköön, mutisi Laurent, sen he saavat maksaa.
-
-Weiss ja kapteeni, mukanaan puutarhuripoika ja kaksi miestä, olivat
-menneet ullakkoon, voidakseen paremmin nähdä kadulle, jonka varrella
-kirkkotori oli. Se oli nyt baijerilaisten vallassa. Mutta nämä kulkivat
-eteenpäin suurella vaivalla ja varovaisuudella. Eräässä kadun kulmassa
-pieni joukko jalkaväkeä hätyytti heitä melkein neljännestunnin verran
-ja ottelu olikin niin ankara että kuolleita makasi läjittäin. Sitte
-anastivat he erään talon toisessa kulmassa, ennenkun menivät edemmäksi.
-
-Yht'äkkiä nähtiin savun keskellä naisen eräästä ikkunasta ampuvan
-kiväärillä. Se oli erään leipurin talo ja sielläkin oli sotilaita
-muiden asukasten keskellä ja kun viholliset vihdoinkin olivat saaneet
-tämän talon valtaansa, kuului sieltä kiljuntaa ja kauheata meteliä...
-Ihmisjoukko, joiden seassa voi huomata nuoria ja vanhoja, miehiä ja
-naisia, ajettiin toisella puolen katua olevan muurin luo -- senjälkeen
-kuului kiväärin laukaus, verta purskahti aina kattoon asti. Saksalaiset
-olivat taipumattomia. Kukin sotaväkeen kuulumaton, jolla tavattiin
-aseita, ammuttiin paikalla syytettynä siitä että oli asettunut kansain
-oikeuksien ulkopuolelle. Kiivas vastustus, jota kohtasivat kylässä,
-saatti heidät raivostumaan ja suuret tappiot, joita olivat kärsineet
-viimeisten viiden tunnin aikana, ärsytti heidät julmaan kostoon.
-Katuojat valuivat verta, ruumiit sulkivat kadut, kaatuneet makasivat
-suurissa läjissä, kuului ainoastaan korahduksia ja valittavia
-huudahduksia. Joka rakennukseen, jonka viholliset anastivat, nähtiin
-muutamien viskaavan palavia olkia, toisien sytyttävän valkeata
-tulisoihduilla, vielä toisien valelevan muureille paloöljyä; ja kohta
-olivat kadut yhtenä tulimerenä.
-
-Keskellä kylää oli Weissin talo lukituin ovin ja tukituin ikkunoin,
-kuin varustettu linnoitus, joka odotti vihollista.
-
--- Huomatkaa, tuossa he tulevat! huusi kapteeni.
-
-Ullakosta ja ensimmäisestä kerroksesta yht'aikaa ammuttu laukaus kaatoi
-kolme baijerilaista, jotka hiljaa hiipivät muurien varjossa. Toiset
-peräytyivät, peittäytyen rakennuksien suojaan; ja nyt alkoi piiritys;
-sellainen kuulatuisku roiski muuria vastaan, että luuli olevan kovan
-raesateen. Yli kymmenen minuutin ammuttiin täten aikaansaamatta
-suurempaa vahinkoa kuin että kalkitus irtautui rakennuksista.
-
-Eräs mies, jonka kapteeni oli ottanut mukaansa ullakolle, oli
-varomattomuudesta näyttäytynyt ikkunassa ja tuli tapetuksi paikalla;
-kuula oli sattunut otsaan.
-
--- Soo ... nyt on meitä yksi vähemmän, murisi kapteeni. Pitäkää toki
-vaari itsestänne -- älkää antako ampua itseänne huvin vuoksi.
-
-Itse oli hän ottanut kiväärin, jolla ampui vihollista ikkunaverhon
-suojaamana. Mutta Laurent, puutarhurin poika, herätti hänen
-ihmettelyänsä. Tämä oli asettunut polvilleen ja piti pyssyn suuta
-eräässä ampumareiässä eikä ampunut kertaakaan ohitse, vaan ilmoitti jo
-edeltäpäin tuloksen.
-
--- Kas niin, -- nyt tuo pieni sinipukuinen upseeri -- sydämmeen -- sen
-jälkeen tuo pitkä, laiha -- ihan silmien väliin -- nyt sitten tuo
-punaisella parralla, jota kauan olen katsellut -- häntä pitää ampua
-vatsaan. Ja joka kerralla kaatui mies ammuttuna, niinkuin hän oli
-ilmoittanut. Hän tähtäsi tarkkaan, eikä hätäillyt ensinkään, muuten
-ajatteli tekevänsä tarpeeksi jos ampuu yhden kerrallaan nurin.
-
--- Voi, jospa minulla vaan olisi hyvät silmät, huudahti Weiss
-raivoisasti.
-
-Hän oli vast'ikään särkenyt silmälasinsa ja oli siitä nyt huolissaan.
-Hänellä ei ollut enään muuta, kuin lornjettinsa, mutta oli aivan
-mahdotonta saada niitä pysymään paikallaan, sillä hiki virtasi pitkin
-hänen kasvojansa. Usein ampui hän umpimähkään ja tuskin voi pitää
-pyssyä kädessään: niin kiihoittunut oli hän. Kaikki hänen tavallinen
-iloisuutensa ja maltillisuutensa oli poissa, joka hetki tuli hän
-kiivaammaksi.
-
--- Älkää karehtiko, ei se mitään auta, sanoi Laurent. Malttakaappas,
-tähdätkää hyvin huolellisesti tuota, joka on ilman kypäriä, -- tuota,
-joka on höystekauppiaan talon nurkalla ... kas niin -- se oli hyvä --
-te ammuitte häneltä jalan, -- katsokaapas, kuinka hän potkielee
-verissään.
-
-Weiss hiukan vaaleni ja murisi:
-
--- Voi ... tappakaa hänet.
-
--- Tuhlaisinko minun kuulani! En koskaan maailmassa! Ei! -- nyt otan
-minä mieluummin toisen, tuo on jo kuitenkin kuoleman oma!
-
-Hyökkääjät olivat huomanneet että ullakon aukon luona oli joku
-erinomainen ampuja. Ei kukaan ihminen voinut elävänä lähestyä taloa.
-Sentähden komennettiinkin esille uusia, reippaita joukkoja, jotka
-luodeillaan lävistivät katon liuskakivet, ikäänkuin ne olisivat olleet
-ohutta paperia. Kuulat tunkeutuivat sisään joka paikkaan, suhisten kuin
-mehiläisparvi. Joka silmänräpäys oli henki vaarassa.
-
--- Menkäämme alas, sanoi kapteeni, me voimme vielä pysyttäytyä piilossa
-ensimmäisessä kerroksessa. Mutta kun hän lähestyi rappusia, sattui
-kuula hänen kylkeensä ja hän kaatui.
-
--- Tuhat tulimmaista!
-
-Weiss ja Laurent sekä vielä elossa oleva sotamies tahtoivat raahata
-hänet alas, vaikka hän pyysi etteivät hänestä huolehtisi. Hän oli
-tehnyt tehtävänsä ja voi olla yhtä hyvin siellä kuin täällä. Kuitenkin
-tahtoi hän johtaa puolustusta, kun he olivat vieneet hänet sänkyyn.
-
--- Ampukaa joukkoon, älkää välittäkö seurauksista. Niin kauan kun
-tulenne ei vähene, ovat he siksi varovaisia, etteivät tule lähemmä.
-
-Pienen talon piiritystä kesti yhä. Useasti näytti siltä kuin katto ja
-seinät kaatuisivat ankarassa kuulatuiskussa, mutta kun laukaukset
-hiukan harvenivat, kohosivat ne savupilvien keskeltä uudestaan. --
-Viholliset hurjistuivat kun kelvoton rakennus tuotti heille niin suurta
-tappiota.
-
-Sotilaat kiroilivat ja ampuivat kaukaa uskaltamatta rynnätä lyömään
-alikerran ovet ja ikkunat säpäleiksi.
-
--- Malttakaa -- huusi korpraali -- kas tuolla ikkunaverhot putoavat
-alas.
-
-Kuulatuisku oli temmannut ikkunaverhon paikoiltaan, mutta Weiss ryntäsi
-esiin, työnsi aukkoon kaapin, jonka takaa Laurent voi jatkaa
-puolustusta.
-
-Eräs sotilaista makasi vertansa vuodattaen hänen jaloissaan, leuat
-murskana. Toinen sai kuulan kaulaan, vieri muuriin asti, jossa
-taukoamatta korisi, ruumiinsa väristessä suonenvedon tapaisesti. Nyt
-heitä oli vain kahdeksan, kapteenia lukuunottamatta, joka oli niin
-heikko, ettei voinut puhua, mutta joka vielä kättenliikkeillä antoi
-käskyjään istuen sängyssä.
-
-Kolmea alakerroksen huonetta alkoi olla mahdotonta puolustaa; kipsin
-palasia putoeli välikatosta ja seinistä; tuolit ja kaapit särkyivät
-kuin kirveen iskuista. Ja -- mikä pahinta -- ampumavarat olivat pian
-loppumaisillaan.
-
--- Sepä vahinko, murisi Laurent, nythän oli käydä niin mainiosti.
-
-Weissille juolahti äkkiä jotain mieleen.
-
-Hän muisti kuolleen sotilaan ylhäällä ullakossa, ja meni ottamaan hänen
-patruunansa. Suuri palanen katosta oli revitty pois, hän näki kirkkaan
-sinisen taivaan ja herttainen auringon paiste hämmästytti häntä. Ettei
-tulisi tapetuksi, ryömi hän polvillaan ja löydettyään kolmekymmentä
-patruunaa, kiirehti hän jälleen alas.
-
-Mutta alhaalla jaatessaan ne Laurentin kanssa kuuli hän kummallisen
-huudon ja samassa kaatui eräs sotamies. Heitä ei ollut kuin 7; kohta
-sen jälkeen ei muuta kuin kuusi, sillä korpraali sai kuulan vasempaan
-silmäänsä ja kuoli paikalla.
-
-Tästä hetkestä alkain Weiss ainoastaan hämärästi muisti mitä tapahtui.
-Hän ja nuo viisi jälelle jäänyttä puolustautuivat yhä kuten hullut,
-ajattelematta että voisivat antautua.
-
-Noissa kolmessa pienessä huoneessa kohtasi tulijaa outo näky:
-särkyneitä huonekaluja mullin mallin, kaatuneitten ruumiit sulkivat
-tien, nurkassa makasi eräs haavoitettu valittaen kauheasti, lattia oli
-täynnä hurmeista verta, rappusia myöten kulki verivirta. Siellä voi
-ainoastaan vaivalla hengittää, sillä ilma oli raskas, sakea ja polttava
-ruudinsavusta, katkera haju oli tukehuttava. Eikä voinut nähdäkkään,
-oli synkkä yö, pimeässä välähtelivät vain punertavat, ampumisesta
-syntyvät liekit.
-
--- Saakeli soikoon -- huudahti Weiss, -- he tuovat kanuunoita.
-
-Hän oli oikeassa. Joutuen epätoivoon raivoisasta vastustuksesta,
-tulivat baijerilaiset kanuunoineen ja alkoivat asettaa niitä kuntoon
-kirkkotorin kulmassa. Ehkä he sitte pääsisivät ohi kun olisivat
-hävittäneet talon perustuksiaan myöten.
-
-Mutta kunnioitus, jota viholliset osoittivat talon asukkaille, kanuuna,
-joka kirkkotorilla tähdättiin heitä kohti, saatti harvenneen
-sotilasrivin jäännöksen hyvälle tuulelle, jonka vuoksi vaan nauroivat
-ja ilkkuivat baijerilaisia. Näyttipä vähän kummalta kun nuo
-pelkurimaiset koirat tulivat tykistöineen kuutta miestä vastaan.
-
-Laurent tähtäsi huolellisesti tykkimiehistöön, ampuen joka kerta
-laukasijan, ja niin hyvin että huoneiden piirityksestä ei voinut tulla
-mitään; kului lähes viisi minuuttia ennen kun toiselta puolen ammuttiin
-ensimmäinen laukaus, mutta se oli liian korkealle tähdätty, repi vain
-palasen katosta.
-
-Leikin loppu läheni kuitenkin. Turhaan etsivät piiritetyt patruuneja
-kaatuneiden taskuista. Uupuneina hapuilivat nuo kuusi etsien jotain
-mitä voisivat viskata ikkunasta alas musertaakseen lähemmäksi
-tunkeutuvia vihollisia.
-
-Eräs heistä, joka tuli näkyviin, kirkuen ja heiluttaen kivääriään,
-joutui kuulien uhriksi. Nyt heitä oli vain viisi. Mitä oli tekeminen?
-Tullako ulos, koettaa päästä alas takaoven kautta, paeta yli ketojen ja
-kankaiden?
-
-Samassa kuului alhaalta meteliä, raivoava joukko astuu rappusia; ne
-olivat baijerilaiset, jotka olivat piirittäneet talon, olivat särkeneet
-takaoven ja nyt hyökkäsivät sisään. Tuima tappelu syntyi. Eräältä
-sotamieheltä kuula lävisti rinnan, kaksi otettiin vangiksi, sillä aikaa
-kun kapteeni, joka veti viimesiä hengenvetojaan, makasi sängyssä suu
-auki, nostaen käsivarsiaan aivan kuin antaakseen käskyjä.
-
-Upseeri, joka komensi baijerilaisia, huomasi vihdoin Weissin ja
-Laurentin. Mennen heidän luokseen, ärjäsi hän heille ranskaksi:
-
--- Keitä olette? Mitä te täältä tahdotte?
-
-Tarkasteltuaan ja huomattuaan että he olivat savusta mustuneet, käsitti
-hän kyllä. Hän haukkui heitä saksankielellä suut silmät täysi, raivosi,
-että silmät päässä pyörivät. Hän nosti revolverinsa ampuakseen heidät,
-kun sotamiehensä hyökkäsivät esiin, tarttuivat Weissiin ja Laurentiin,
-jotka he raahasivat rappusista pihalle aina muuriin asti sellaisella
-melulla ja elämällä että päällikköjen ääntä ei voinut kuulla.
-
-Muutaman minuutin jälkeen, kun tuo vaalea kookas upseeri koetti
-tyynnyttää joukkoaan, voivat molemmat ranskalaiset nousta katselemaan
-ympärilleen.
-
-Yhä useampia taloja sytytettiin palamaan. Bazeilles oli enään vaan
-hiililäjä. Kirkon korkeista ikkunoista tuprusi liekki. Muutamat
-sotamiehet, jotka olivat ajaneet erään vanhan naisen ulos huoneestaan,
-pakottivat hänet antamaan heille tulitikkuja sytyttääkseen hänen
-sänkynsä. Huoneisiin heitettyjen palavien olkitukkojen ja paloöljyn
-tähden kiihtyi tulipalo kiihtymistään. Tämä oli hirveä näky.
-Raivostuneet sotamiehet, jotka pitkällinen taistelu oli tehnyt
-villipedoiksi, tahtoivat kostaa kuolleensa, joiden ylitse he huutaen ja
-kirkuen marssivat. Joukko ulvoi savun ja säkenien seassa. Siellä
-vallitsi ääretön hälinä, joka oli syntynyt kaikenlaisista äänistä,
-kuolevien valituksista, tulen räiskynnästä ja rakennuksien
-sortumisesta. Voi nähdä tuskin kyynärän vertaa eteensä. Suuria
-lyijynvärisiä tomupilviä ajelehti ilmassa, kokonaan peittäen auringon;
-katkera savun- ja verenhaju täytti ilman. Vielä tapeltiin kaikkialla,
-joka nurkka hävitettiin perustuksiaan myöten, kaikki ihmisen villit
-himot olivat hereillä; kuten verta janoovat eläimet ryntäsivät he
-toistensa kimppuun.
-
-Jo näki Weisskin huoneensa palavan. Sotamiehet olivat saapuneet
-tulisoihtuineen, toiset edistivät liekkien leviämistä särkemällä
-huonekulut ja viskaamalla pirstaleet tuleen.
-
-Yht'äkkiä leimusi alakerta, savua tuprusi rakennuksen kaikista
-halkeamista ja katosta. -- Viereinen värjäyslaitos syttyi palamaan; oi,
-mikä surkeus! sydäntä kauhistutti kun liekkien keskeltä kuului pikku
-Charlen ääni; hän makasi vuoteellaan houraillen kuumeessa; tuskissaan
-huusi hän äitiänsä.
-
--- Äiti, minun on jano -- äiti, anna minulle vettä. -- Liekit rätisivät
-ja vinkuivat tukahuttaen valitukset; nyt kuului ainoastaan vihollisten
-korvia särkevät hurraahuudot.
-
-Mutta yli liekkien äänen, yli kaiken rähinän kuului kauhea parahdus. Se
-oli Henriette, joka tuli tavatakseen miestänsä. Hän näki miehensä
-nojautuneena muuriin vastapäätä vihollisia, jotka latasivat pyssyjään.
-
-Hän juoksi miehensä luo.
-
--- Oi Jumalani! Oi Jumalani! Mitä tämä on. Eivät he suinkaan aijo ampua
-sinua.
-
-Weiss katsoi tylsistyneenä häneen. Henriette! Hänen vaimonsa, jota hän
-niin kauan oli ikävöinyt, niin tulisesti rakastanut, jota hän oli
-jumaloinut!
-
-Vavistus herätti hänet, hän oli kovin liikutettu. Mitä oli hän tehnyt?
-Miksi oli hän jäänyt Bazeillesiin? Miksi olikaan hän ampunut vihollisia
-sen sijaan että olisi mennyt vaimonsa luo niinkuin oli luvannut, niin,
-mikä oli syynä siihen?
-
-Hän näki kadotetun onnensa, katkeran eron, välttämättömän kuoleman.
-Nähdessään Henrietten otsan olevan verissä tuli hän vallan kalpeaksi ja
-kysyi ajattelematta mitä sanoi:
-
--- Oletko haavoitettu? -- Se oli mieletöntä tulla tänne -- -- --.
-
-Mutta Henriette keskeytti hänet, tehden kädellään liikkeen ja virkkoi:
-
--- Ah, minulle -- ei se ole mitään ... pieni naarmu vaan... Mutta
-sinä ... sinä --! miksi vartioitsevat he sinua?... Minä en tahdo, että
-ampuvat sinut.
-
-Upseeri, joka seisoi keskellä tietä, käski joukkonsa peräytymään
-muutamia askeleita, ja lähti itse Weissin ja Henrietten luo. Nähdessään
-nuoren naisen riippuvan hänen vankinsa kaulassa, huusi hän vihaisesti
-ranskankielellä:
-
--- Noh! ... ei mitään tuhmuuksia ... ettekö kuule... Mistä olette? Mitä
-te tahdotte?
-
--- Tahdon mieheni.
-
--- Teidän miehenne. Tuoko mies tuossa? Hän on kuolemaan tuomittu ja
-tuomio on pantava täytäntöön.
-
--- Tahdon mieheni.
-
--- Malttakaa mielenne... Menkää tiehenne... Emme tahdo tehdä pahaa.
-
--- Olkaa järkevä, lähtekää pois, me emme tee teille pahaa.
-
--- Tahdon mieheni.
-
-Upseeri huomasi nyt, että Henriette ei huolinut kehoituksista, jonka
-vuoksi antoi käskyn riistää hänet miehensä luota, ja panna tuomio
-täytäntöön. Mutta Laurent, joka tähän asti ääneti oli seurannut
-tapahtuman menoa, virkkoi:
-
--- Kuulkaa, herra kapteeni, minä se olen, joka olen hävittänyt niin
-paljo ihmisiä; minut voitte ampua, -- sehän on oikeus ja kohtuus --.
-Sitäpaitsi ei minulla ole ketään, ei äitiä, ei vaimoa eikä lapsia, jota
-vastoin tuo on nainut. Kuulkaahan, päästäkää hänet irti, niin voitte
-minulle tehdä mitä tahdotte! --
-
-Aivan mielettömänä huusi kapteeni:
-
--- Mitä metkuja tämä on? Tehdäänkö minusta pilkkaa vasten silmiä.
-Viekää hänet pois ja paikalla!
-
-Tämän käskyn lausui hän saksankielellä. Tanakka baijerilainen sotamies
-astui esiin, suurine päineen, punaisine partoineen ja tukkineen.
-Hänellä oli leveä tylppänenä ja suuret siniset silmät. Hän oli verissä
-ja näytti pelottavalta karhulta, joka syödä rouskuttaa veristä
-saalistaan.
-
-Henriette huusi epätoivossa:
-
--- Tahdon mieheni! -- Antakaa hän minulle tahi tappakaa minut hänen
-kanssaan!
-
-Upseeri löi nyrkillä rintaansa sanoen, ettei hän ole mikään pyöveli,
-joka tappaa syyttömiä. Henriette ei ollut rikkonut mitään, jonka vuoksi
-upseeri lupasi ennen lyödä kätensä poikki kuin koskea hiusta hänen
-päässään.
-
-Kun baijerilainen lähestyi, kietoi Henriette kätensä Weissin ympäri:
-
--- Oi oma ystäväni, minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, anna minun
-kuolla kanssasi, älä heitä minua!
-
-Suuret kyyneleet vierivät miehen silmistä; mitään vastaamatta koetti
-hän irroittaa olkapäiltä ja vyötäsiltä onnettoman vaimonsa kädet.
-
--- Sinä et siis enään rakasta minua, koska tahdot kuolla ilman minua.
-Pysy kiinni minussa, he eivät sitä kauan jaksa kärsiä, vaan ampuvat
-meidät molemmat.
-
-Weiss irroitti tuon pienen käden, painoi sen huulilleen, suuteli sitä
-koettaessaan saada toistakin irtautumaan.
-
--- Ei, anna minun kuolla; en tahdo kauemmin elää!...
-
-Vihdoin oli Weissillä molemmat kädet omissaan. Tähän asti oli hän ollut
-mykkänä, oli välttänyt puhua. Nyt kuiskasi hän hiljaa sydämmellisesti:
-
--- Hyvästi Henriette! Hyvästi rakas vaimoni! --
-
-Samassa työnsi hän Henrietten suuren punapartaisen sotamiehen luo, joka
-vei hänet pois. Henriette taisteli vastaan ja huusi kauheasti, kun
-sotamies, varmaankin rauhoittaakseen häntä, puhui käheällä äänellään.
-
-Viimeisiä voimiaan käyttäen nosti Henriette päätänsä, katsoi Weissiin
-päin ja näki kaikki, mitä siellä tapahtui.
-
-Se kesti tuskin kolmea sekuntia. Lornjettinsa, joka
-hyvästijättöhetkellä oli pudonnut, pani Weiss kiireesti nenälleen aivan
-kuin voidakseen nähdä kuolemaa silmästä silmään. Hän astui pari askelta
-taaksepäin, nojautui muuria vasten, pani kätensä ristiin rinnalle; --
-ja pyöreillä kasvoillaan loisti innostuksen tuli, joka antoi niille
-ihailtavan heijastuksen ja rohkeuden. -- Hänen vieressään seisoi
-Laurent kädet taskuissa. Häntä näytti tämä hirveä tapaus liikuttaneen,
-nämä kurjat ihmiset, jotka hentoivat ampua miehen vaimon silmien
-edessä. Hän ojentihe suoraksi ja lausui halveksien:
-
--- Kirotut aasit!
-
-Mutta upseeri nosti miekkansa, molemmat kaatuivat: puutarhuripoika
-kasvot maata vasten, toinen kylelleen. Weiss teki viimeisen
-kuumeentapaisen liikkeen, vilkkui silmillään ja avasi suutaan
-sanoakseen vielä jotain, -- ja niin oli kaikki lopussa. Saksalainen
-upseeri meni hänen luokseen, potkasi häntä jalallaan nähdäkseen oliko
-hän kuollut.
-
-Henriette oli nähnyt kaiken tämän, nähnyt kuolevan viime katseen
-etsivän häntä, nähnyt onnettoman kuolemankamppailun, oli nähnyt suuren
-saappaan potkivan ruumista. Hän ei enään huutanut, seisoi aivan ääneti
-ajatuksiinsa vaipuneena. Äkkiä heräsi hän mietteistään, puri
-raivoissaan kättä, jonka sai hampaihinsa. Baijerilainen päästi kimakan
-tuskanhuudon -- kaatoi hänet -- Henriette tahtoi kuolla. Heidän
-kasvonsa koskivat toisiaan eikä hän ikinä voinut unohtaa suuria
-raivoavia silmiä, punasta partaa ja verin tahrattua tukkaa.
-
-Henriette ei muistanut mitä siellä myöhemmin tapahtui. Hän ei ajatellut
-muuta kuin miten olisi voinut päästä kuolleen miehensä luo ja tuoda
-hänen ruumiinsa mukanaan. Mutta kuten pahassa unessa tuli kaikenlaisia
-esteitä, jotka pidättivät häntä joka askeleella.
-
-Taasen kuului pyssynlaukaus; liikettä syntyi vihollisten kesken;
-merisotaväestö tuli näkyviin. Tappelu alkoi ja taisteltiin niin
-rajusti, että nuori vaimo viskattiin kujaan keskelle hurjistuneita
-sotilaita. Muuten tappelun tulos oli jo ennakolta varma, sillä oli
-liian myöhästä nyt enään valloittaa kylää takaisin.
-
-Puolessa tunnissa lyötiin merisotaväestö. He puolustivat itseään
-innokkaasti ja rohkeasti, mutta vihollinen sai lisäjoukkoja ja
-karkoitti heidät kaikkialta, niityiltä, teiltä jopa Montivilliersin
-puistostakin.
-
-Ei mikään voinut saada heitä pois kylästä, jonka olivat niin kalliisti
-ostaneet, jossa useita tuhansia makasi savun, veren ja liekkien
-keskellä.
-
-Nyt päättyi hävitys. -- Torilla makaavat kuolleiden ruumiit ja
-hajanaiset jäsenet, kadun kulmissa savuavat läjät olivat todisteena
-kauheasta turmiosta, joka oli kylää kohdannut.
-
-Bazeilles oli enään vaan verinen, savuava tulikenttä.
-
-Viimeisen kerran näki Henriette pienen talonsa, jonka katto ja seinät
-syöksyivät alas räiskyvän kipinäpyörteen kohotessa ilmaan. -- Ja tuolla
-muurin luona makasi hänen miehensä, kuolleena, vihollisen kuulan
-surmaamana.
-
-Mutta jälleen temmattiin hän mukaan; peräytymistorvien äänet soivat
-hänen korvissaan kuin tuomiopäivän pasuunat; hän joutui sotamiesten
-joukkoon, jotka vetäytyivät takaisin. Hän oli kuin kuollut, kuin hylky,
-joka ajelehtii sinne tänne voimatta vastustaa.
-
-Tietämättä miten hän tuli perille, joutui hän Balaniin, ventovierasten
-ihmisten luo. Siellä hän eräässä keittiössä, pää pöytään nojautuneena,
-itki katkerasti.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Beaudoinin komppania makasi vielä kello kymmenen aikana Algierin
-ylängöllä kaalimaassa, josta he eivät sitte aamun olleet liikkuneet.
-
-Hattoyn ja lähellä olevan Igesin saaren pattereista nouseva tuli oli
-vienyt heiltä kaksi miestä eikä vielä tullut mitään käskyä.
-Vietettäisiinkö koko päivä ilman että saisivat liikkua ja taistella?
-
-Miehillä ei enään ollut sitäkään huvia että olisivat silloin tällöin
-saaneet ampua. Kapteeni Beaudoin oli näet kieltänyt tarpeettomasti
-metsään ampumasta, siellä kun ei kuitenkaan ollut ainoatakaan
-vihollista.
-
-Aurinko paahtoi ja he olivat melkein paistua sen helteessä.
-
-Jean kääntyi Mauriceen, joka makasi aivan hiljaan, poski aurinkoa
-kohti, silmät ummessa, -- häntä pelotti ystävänsä kalpeus.
-
--- No, mikä sinua vaivaa?
-
-Mutta Maurice oli vain nukahtanut. Väsymys oli masentanut hänet, vaikka
-kuolema riehui kaikkialla hänen ympärillään.
-
-Hän heräsi äkkiä, avasi suuret silmänsä, joissa kuvastui ihmeellinen
-surumielisyys.
-
-Hän ei tiennyt, miten kauan oli nukkunut; näytti siltä kuin hän olisi
-nauttinut ikuista lepoa ja rauhaa.
-
--- Mitä! Mitä tämä on? mutisi hän. Luulen totta tosiaan nukahtaneeni.
-Oi, sepä vasta teki hyvää!
-
-Hän tunsi tuskan, joka hänet tähän saakka oli vallannut, melkein
-hävinneen. Hän laski leikkiä Lapoullesta, joka oli levoton Chouteaun ja
-Loubetin katoamisen tähden -- sanoi menevänsä heitä etsimään.
-
-Sehän oli hyvä tuuma. Siten sai pistää tupakaksi puun varjossa.
-
-Pache luuli että he olivat otetut sairashuoneesen, jossa tarvittiin
-useampia paarienkantajia.
-
-Vaivaloista oli koota vihollisen tulen kesken haavoitettuja ja
-kuolleita. Tätä hän ei mielellään olisi tahtonut, sillä taikauskoisena
-luuli hän tuottavan onnettomuutta, kun ruumiisen koskee: siitä kuolee
-itse.
-
--- Olkaa vaiti, huusi luutnantti Rochas, siitäkö nyt kuolisi.
-
-Översti Vineuil käänsi päätään. Rochasin sanat saivat nuo vaaleat
-surumieliset kasvot hymyilemään, -- ensi kerran tänään.
-
-Hän vaipui taasen ajatuksiinsa, seisoi liikkumattomana kasvot
-vihollisiin päin, odottaen käskyjä. Mauricea huvitti paarinkantajien
-tehtävät, hän seurasi heidän kulkujaan kaukaisimpiin paikkoihin asti.
-
-Erään tien päässä, kummun takana, kohtasivat he helposti siirrettävän
-sotalasaretin, jonka miehistö tarkasteli ympäristöä. Nopeasti
-pystytettiin teltta, sillä aikaa purettiin vankkureista kaikenlaisia
-tarpeellisia aineksia: lääkärikoneistoita, kääreitä, ja muuta mitä
-tarvittiin haavan sitomiseen, ennenkuin haavoitettuja lähetettiin
-Sedaniin. Täällä annettiin ainoastaan ensimmäinen apu.
-
-Paarinkantajat näyttivät erittäinkin urhoollisuuttaan tässä
-hiljaisessa, mutta vaarallisessa työssä. Heidät nähtiin, harmaissa
-puvuissa, punainen risti kypärässä ja takin hiassa, kulkevan
-rauhallisesti, huolimatta kuulista, sinne paikkaan, johon miehet olivat
-kaatuneet. Muutamat näistä makasivat kasvot verilätäkössä, toiset pää
-mullan peitossa, tuossa taas muutamia kädet ja jalat kokoon
-koukistuneina. Varovaisesti tarkastettiin heidät. Ne, jotka vielä
-olivat elossa, vietiin sairaalaan ja sidottiin niin hyvin kuin voitiin.
-
-Joka paarinkantajalla oli säiliössään vettä, jonka kanssa heidän täytyi
-olla hyvin säästäväisiä.
-
-Useasti huomattiin heidän olevan polvillaan tarkastaakseen, josko
-haavoitettu avasi silmänsä, siten näyttäen elonmerkkiä.
-
-Noin viidenkymmenen metrin päässä vasemmalla huomasi Maurice erään,
-joka tunnusteli pienen kaatuneen sotilaan käsivartta, josta veri
-hiljalleen juoksi. Tällä oli verenjuoksu, jonka haavuri lopetti
-painamalla valtasuonta.
-
-Nämät kantajasotilaat toimittivat suurta tehtävää: he tukivat niitä,
-jotka voivat kävellä, kantoivat toisia käsivarsillaan, niinkuin pieniä
-lapsia; toiset riippuivat heidän selässään, käsivarret kiedottuina
-heidän kaulansa ympäri, toisia taaskin kantoivat paareilla. Paitsi
-oikeita paaria oli heillä vielä itse keksittyjä; he olivat nimittäin
-sitoneet useita kiväärejä hihnoilla toisiinsa.
-
-Kaikkialla tasangolla, jonka kranaatit olivat ikäänkuin kyntäneet,
-nähtiin heidät yksitellen tahi joukoissa käyvän varovaisesti
-kantamuksineen, pää kumarruksissa, erinomaisella kärsivällisyydellä ja
-ihmeteltävällä urhoollisuudella.
-
-Tuolla käveli pieni, laiha sotilaspoika kantaen selässään suurta,
-painavaa kersanttia, -- Mauricesta näytti kuin olisi hän nähnyt pienen
-muurahaisen, joka veti perässänsä suurta kortta, -- yht'äkkiä näki hän
-heidän menevän nurin ja katoavan kranaatin räjähdyksestä. Kun savu oli
-haihtunut, nähtiin kersantin makaavan maassa ilman mitään uutta haavaa,
-mutta pieni paarinkantajasotilas oli kuollut. Ja sitten saapui toinen
-sotilas, joka tarkasti, josko kumppaninsa oli kuollut ja huomattuaan
-asian niin olevan otti hän kersantin selkäänsä, ja lähti eteenpäin.
-
-Maurice laski leikkiä Lapoullelle:
-
--- Sanoppas, miellyttääkö sinua tämä toimi vielä, -- niin voithan mennä
-tarjoomaan apuasi, sen he varmaankin ottavat kernaasti vastaan.
-
-Sillä aikaa ammuttiin Saint-Mengesin pattereista uudella vimmalla;
-kuulien raesade lisääntyi; ja kapteeni Beaudoin, joka oli yhtämittaa
-kävellyt komppaniansa edessä, meni nyt överstin luokse. Oli synti ja
-häpeä antaa sotajoukon seisoa tuntikausia paikallaan tekemättä mitään
-hyötyä.
-
--- Minulla ei ole mitään käskyä antaa Teille, vastasi Översti
-järkähtämättömästi.
-
-Nyt nähtiin kenraali Douayn ratsastavan ohitse seuralaisineen. Hän oli
-juuri tavannut kenraali Wimpffenin, joka oli pyytänyt hänen pitämään
-puoliaan. Tämän oli hän myös luvannut tehdä, jos vaan vihollinen ei
-valloittaisi Illyn kumpua, silloin ei hän voisi vastata voitosta, --
-peräytyminen olisi silloin välttämätöntä.
-
-Kenraali Wimpffen julisti, että ensimmäisen rykmentin joukot menisivät
-puolustamaan kumpua: ja todellakin nähtiin melkein kohta Zuavirykmentin
-asettuvan sinne; kenraali Douay, tästä rohkaistuna, suostui lähettämään
-Dumontin osaston auttamaan kahdettatoista rykmenttiä, joka oli sangen
-vaarallisessa asemassa.
-
-Mutta neljännes tuntia myöhemmin, kun hän palasi takaisin katsoakseen
-oliko vasen kylki vahva, suuttui hän nähdessään Illyn kummun olevan
-aution; ei näkynyt ainoatakaan Zuavilaista; he olivat jättäneet kummun,
-koska Fleigneuxin patterien uhkaava tuli oli tehnyt kaiken
-puolustamisen mahdottomaksi.
-
-Epätoivoisena ja varmana tappiosta ratsasti hän täyttä vauhtia oikean
-kyljen luo, jossa hän tapasi Dumontin osaston ja myöskin jäännökset
-ensimmäisestä rykmentistä rajusti pakenevan.
-
-Ensimmäisen pakoliikkeen jälkeen oli heidän ollut mahdotonta saada
-takaisin aamuista asemaansa.
-
-Daigny oli vihollisten XII osaston hallussa ja Gironne preussiläisen
-kaartin; siis oli ensimmäisen komppanian pakko lähteä Garennen metsään,
-johon viholliset ampuivat pattereistaan, joita olivat asettaneet
-kaikille kukkuloille laakson toisesta päästä toiseen.
-
-Kauhistuttava tuli- ja rautakehys pieneni vähitellen, osa armeijasta
-jatkoi kulkuaan Illylle, kiertäen rinteitä, samassa kun V:des osasto XI
-takana yhä kiirehti eteenpäin, kulki Fleigneuxin ohitse, kantoi
-kanuunansa enemmän esiin julkealla uhkarohkeudella niin varmana
-ranskalaisten joukkojen tietämättömyydestä ja voimattomuudesta, että se
-ei edes odottanut jalkaväestöäkään puolustamaan.
-
-Oli jo puolipäivä, koko näköpiiri oli savun ja tomun peitossa. Joka
-puolelta ammuttiin ensimmäiseen ja seitsemänteen osastoon päin.
-
-Vihollisten armeijan tehdessä viimeisen ratkaisevan hyökkäyksen
-valloittaakseen kumpua, päätti kenraali Douay aivan epätoivoissaan
-koettaa anastaa tämän tärkeän aseman. Hän jakeli käskyjään, meni itse
-Dumontin osaston pakenevien luo, onnistui saamaan kokoon pienen joukon
-ja johti sen ylängölle.
-
-Muutamia minuutteja menestyi se hyvin. Mutta kuulat suhisivat niin
-tiheään, kranaattipyörre pyyhkäsi kentät niin autioiksi ja tyhjiksi,
-että kauhu valtasi ihmiset, jotka vyöryivät takasin kuin oljenkorret
-tuulispäässä. Mutta kenraali ei vielä tahtonut luopua yrityksestään
-vaan komensi uusia joukkoja esiin.
-
-Sananviejä ajoi täyttä laukkaa ohitse, huusi kovalla äänellä käskyn
-översti Vineuille, joka samassa silmänräpäyksessä oli kasvot hehkuvina
-satulassaan; hän heilutti miekkaansa ja viittasi Illyyn päin sanoen:
-
--- Vihdoinkin, lapseni, on meidän vuoromme. Eteenpäin, eteenpäin,
-tuonne ylös!
-
-Satakuudes rykmentti lähti liikkeelle. Miehet valittivat olevansa
-homehtuneita, että heillä oli rautaa jaloissa -- olivat näet jäykät
-pitkällisestä maassa istumisesta.
-
-He eivät olleet ottaneet montakaan askelta, ennenkun heidän täytyi
-pyrkiä suojaan, niin kova oli tuli. -- Ja näin he, selkä kumarassa,
-koettivat päästä eteenpäin.
-
--- Ole varoillasi, ystäväni, sanoi Jean Mauricelle; tämä on täyttä
-totta. Älä pistä nenääsi sinne, mistä ennemmin tahdot sen pelastaa;
-pidä vaari jaloistasi muuten pääset niistä helposti. Sillä se on mies,
-joka pääsee ehein nahoin.
-
-Metelin tähden voi Maurice vaivalla ja huonosti kuulla ystävän
-huvittavia sanoja. Hän ei oikein tiennyt pelkäsikö hän, hän juoksi
-toisten mukana ilman erityistä tahtoa, eikä ajatellut muuta kuin että
-siitä tulisi loppu. Häntä pelotti kuten pisaraa purossa, tietäessään
-vaistomaisesti liikuttavan taaksepäin.
-
-Useat kääntyivät takasin, tahtoivat paeta, kun översti hyökkäsi esiin:
-
--- Lapset, lapset, älkää tehkö minulle noin suurta surua ja häpeätä.
-Älkää käyttäytykö kuin pelkurit... Muistakaa että 106:des ei ole
-koskaan peräytynyt.
-
-Hän kannusti hevostaan, sulki tien pakenevilta, sanoi sanan kullekin,
-puhui Ranskasta kyynelien tukahuttamalla äänellä.
-
-Luutnantti Rochas tästä liikutettuna raivostui kovin, tempasi miekkansa
-ja sivalsi sillä väkijoukkoon.
-
--- Sen kirotut kelvottomat pelkurit! Minä autan teitä tuonne ylös.
-Tahdotteko totella paikalla tai saatte maistaa saappaani korosta.
-
-Mutta översti ei kärsinyt että miehiä sillä lailla komennettiin tuleen.
-
--- Ei, ei, herra luutnantti, he tahtovat mielellään seurata minua ...
-eikö totta, pojat, ettehän tahdo saattaa vanhaa överstiänne pulaan kun
-on kysymys Ranskan kunniasta ... ettehän anna minun yksin taistella
-preussiläisiä vastaan... No, hyvä, eteenpäin siis, eteenpäin!
-
-Hän lähti täyttä laukkaa ajamaan ja kaikki seurasivat; niin isällisesti
-oli hän heille puhunut.
-
-Hän yksin ratsasti korkealla hevosellaan suoraan lakean kentän yli.
-Miehet hajaantuivat, etsivät suojaa joka mättäästä. Heidän täytyi
-kulkea ainakin 500 metriä saloja ja kankaita ennenkuin tulivat perille.
-Klassillisen, suorissa riveissä suoritetun hyökkäyksen sijasta, kuten
-sotaharjoituksissa, nähtiin koukkuselkäisiä sotilaita, joko yksin tai
-pienissä joukoissa, ryömien ja juosten, aivan kuin hyönteiset
-käyttäessään tuntosarvia työhön ja saaliin etsintään.
-
-Vihollisten pattereista oli heidät varmaan huomattu, sillä kuulia tuli
-tiheään; niiden ääni tukahutti kaiken metelin. Viisi miestä kaatui,
-eräs luutnantti ammuttiin kahtia.
-
-Maurice ja Jean löysivät aidan, jonka suojassa he voivat pyrkiä
-eteenpäin kenenkään näkemättä. Kuitenkin sattui kuula erään toverin
-ohimoon surmaten hänet aivan heidän jalkoihinsa. Heidän täytyi potkia
-hänet tieltä pois päästäkseen edemmäksi. Kuolleita ei enään säälitty,
-niitä oli liian paljo. -- Taistelutantereen kauhu, haavoitettu, joka
-valittaen piteli molemmin käsin sydäntään, hevonen, joka kuulan
-satuttua takajalkaan, ontuen laahasi itseään eteenpäin, -- kaikki tämä
-kuoleman kanssa kamppaileminen ei tehnyt heihin tällä hetkellä mitään
-vaikutusta. Heitä rasitti ainoastaan hiottavan kuuma auringonpaiste,
-joka poltti heidän selkäänsä niin että kirveli.
-
--- Oi kuinka minua janottaa, sanoi Maurice. Tuntuu siltä kuin olisi
-tulta kurkussa. -- Etkö tunne katkeraa käryn hajua?
-
-Jean pudisti päätään. "Tuollaiselta hajahti Solferinossakin ... ehkä se
-on sodan hajua ... odota vähän, minulla on vielä tilkka viinaa,
-otetaanpas ryyppy."
-
-He seisoivat hiljaa aidan takana; mutta viina, sen sijaan että olisi
-sammuttanut heidän janonsa, lisäsi vain polttavaa tunnetta kurkussa.
-Sitäpaitsi olivat he kuolla nälkään; he olisivat mielellään syöneet
-palasen leivästä, joka Mauricella oli pussissa, mutta voivatko he edes
-sitä tehdä? Takana tuli yhä uusia joukkoja, jotka työnsivät heidät
-edemmäksi. Vihdoinkin he saapuivat viimeiselle kummulle, ristin
-juurelle, joka seisoi sammaltuneena kahden harvan lehmuksen alla.
-
--- Hurraa! Nyt olemme perillä, huusi Jean. Mutta ompa tämä paikka!
-
-Oikeassa hän olikin. Paikka ei ollut kehuttavan kaunis kuten Lapoulle
-huomautti surkealla äänellä, joka huvitti suuresti komppaniaa. Kaikki
-asettuivat kentälle, kolme miestä kaatui paikalla. -- Tuolla ylhäällä
-raivosi oikea myrsky, kuulia tuli Saint-Mengesta, Fleigneuxista ja
-Givonnesta niin lukuisasti että maa savusi niistä. Oli selvä että he
-eivät voineet kauan pysyä tässä asemassa, jos ei tykistö tullut pian
-auttamaan vaarassa olevia.
-
-Kenraali Douay oli kyllä käskenyt siirtää kaksi reserviosaston patteria
-tänne ja miehet kääntyivät joka hetki nähdäkseen tokko kanuunoita jo
-saapuisi.
-
--- Se on naurettavaa, -- kerrassaan hävytöntä, sanoi kapteeni Beaudoin,
-joka marssi hermostuneena edes takaisin miestensä edessä.
-
-Huomattuaan syvennyksen maassa, kääntyi hän Rochasin puoleen kysyen:
-
--- Kuulkaa herra luutnantti, eiköhän komppania voisi piiloutua tuonne?
-
-Rochas seisoi paikallaan ja vastasi olkapäitään kohottaen:
-
--- Voi, herra kapteeni, siellä tai täällä, no, leikki kun leikki;
-parasta pysyä niin hyvällä tuulella kuin suinkin.
-
-Nyt oli kapteenin kärsivällisyys lopussa, hänen, joka muuten ei koskaan
-kironnut:
-
--- Hiiteen kaikki! Tällä tavalla ei ainoakaan meistä pääse täältä
-elävänä takaisin. Tai onko tarkotus että meidät teurastetaan täällä
-muitta mutkitta?
-
-Hän käveli sinne tänne löytääkseen paremman aseman komppanialle. Hän
-oli ottanut tuskin kymmentä askelta kun katosi kovan pamauksen
-kuuluessa, -- kranaatti oli sattunut hänen oikeaan jalkaansa. Hän
-makasi selällään päästäen kimakan huudon.
-
--- Se on totta, mutisi Rochas, ei hyödytä pitää sellaista kiirettä.
-Sen, mitä haluaa, sen saa.
-
-Komppanian väestö, nähdessään kapteeninsa kaatuvan, nousi seisalleen;
--- ja kun hän pyysi heitä viemään häntä pois, menivät Jean ja Maurice
-hänen luokseen.
-
--- Oi, ystäväni -- taivaan nimessä -- älkää jättäkö minua, viekää minut
-sairashuoneesen.
-
--- Hyvänen aika -- herra kapteeni -- se ei ole niinkään helppoa, mutta
-voihan aina toki koettaa.
-
-Keskustellessaan mitenkä paraiten täyttäisivät kapteenin pyynnön,
-huomasivat he pensasaidan takana, joka heitä itseään suojeli, kaksi
-paarinkantajaa, jotka odottivat, saadakseen jotain toimitettavaa. Nämä
-he merkeillä viittasivat lähestymään. Jos he voisivat ilman vahinkoa
-saapua sairashuoneesen, olisi pelastus mahdollinen. Mutta tie oli pitkä
-ja kuulia putoeli tiheään.
-
-Kun paarinkantajat, sidottuaan kapteenin jalan, kantoivat hänet
-taistelukentältä, kohtasivat he översti Vineuilin, joka kuultuaan tämän
-surkean tapauksen, kiireesti ratsasti heidän luokseen. Hän tunsi
-kapteeni Beaudoinin siitä asti kun tämä lähti Saint-Cyristä, oli
-rakastanut häntä ja ollut ystävällinen häntä kohtaan.
-
--- Rohkeutta, lapsi raukkani -- se ei ole niinkään vaarallista -- me
-saamme teidät kohta taas terveeksi.
-
-Kapteeni teki helpotusta ja rohkeutta osoittavan liikkeen.
-
--- Ei, ei herra översti -- kohta on loppu käsissä ja paljoa parempihan
-se onkin. Se vaan suututtaa, että täytyy tuntikausia odottaa sitä, mitä
-ei kuitenkaan voi välttää.
-
-He kantoivat hänet pois, käyden varovasti pitkin aidan vierustaa.
-Översti, nähdessään heidän katoavan sen puuryhmän taakse, missä
-sairashuone oli, päästi helpottavan huokauksen.
-
--- Mutta, herra översti, te olette myöskin haavoitettu, huudahti
-yht'äkkiä Maurice, pahasti haavoitettu.
-
-Hän oli huomannut päällikkönsä vasemman saappaan olevan verellä
-tahratun. Korko oli irti kiskottu ja kappale saapasvarresta oli
-tunkeutunut lihaan. Översti kumartui rauhallisesti sivulle, tarkasti
-hetkisen jalkaansa, joka varmaan kovin kirveli ja painoi kuin lyijy.
-
--- Niin, niin, sattui äsken juuri. Ei se tee mitään, voin kuitenkin
-ratsastaa.
-
-Ja mennen paikalleen, lisäsi hän itsepäisellä päättäväisyydellä:
-
--- Kun on hevosen selässä ja voi siinä pysyä, ei ole mitään hätää.
-
-Vihdoin saapui nuo kaksi odotettua patteria, suureksi rauhoitukseksi
-hätääntyneille miehille, jotka arvelivat, että patterin kanuunat olivat
-valli, -- vapahdus, -- se leimaus, joka saisi vihollisten patterit
-vaikenemaan.
-
-Näytti komealta kun patterit ajettiin suoraan esille hyvässä
-taistelujärjestyksessä; jokainen osasto seurasi ruutivaunujansa, joiden
-etumaisilla hevosilla ratsasti eturatsastajat taluttaen ohjaksista
-jälkimäisiä hevosia; kanuunamiehet istuivat vaunujen syrjillä ja
-aliupseerit määrätyillä paikoillaan.
-
-Olisi luullut heidän menevän paraadiin, niin tyytyväisiltä näyttivät he
-etempää katsoen, ajaessaan täyttä nelistä sänkipeltojen poikki, niin
-että maa jyrisi raskasten vaunujen pyörien alla.
-
-Maurice, joka oli uudestaan heittäytynyt vakoon, katsoi ylös ja sanoi
-liikutettuna Jeanille:
-
--- Katso tuota tuolla vasemmalla, -- se on Honorén patteri -- minä
-tunnen miehistön.
-
-Jean tuuppasi hänet nopeasti takaisin vaon pohjalle sanoen:
-
--- Ole toki paikallasi, -- pistä pääsi piiloon.
-
-He seurasivat kuitenkin innolla patterien liikuntoa: heidän sydämmensä
-sykki kovasti nähdessään näitten ihmisten toimellista ja tyyntä
-miehuullisuutta.
-
-Yht'äkkiä seisahtuivat patterit eräälle huipulle vasemmalla puolella ja
-silmänräpäyksessä olivat kanuunamiehet astuneet alas paikoiltaan --
-aukaisivat haat, sillä aikaa kuin eturatsastajat pysähdyttivät
-osastonsa, tehden puolikäänteen hevosillaan, ja pidättivät ne noin
-viisitoista metriä kanuunain takana, käännettynä vihollisiin päin. Nuo
-kuusi kanuuna oli jo asetettu paikoilleen jaettuina kolmeen eri
-osastoon, joita komensi luutnantit laihan ja pitkän kapteenin johdolla.
-Tämä merkitsi paaluilla koko kummun.
-
-Nyt kuultiin kapteenin huutavan, tehtyään nopeasti laskunsa:
-
--- Tuhannen kuudensadan metrin korkeudelle!
-
-Maalina oli preussiläinen patteri, joka oli asettunut vasemmalle
-Fleigneuxistä, pensaston takana ja jonka tuli teki olon kummulla
-mahdottomaksi.
-
--- Näetkö, selitti Maurice Jeanille, Honorén kanuunat ovat
-keskimäisessä osastossa. Nyt puhuu hän tykintähtääjän kanssa... Se on
-pieni Louis, tuo tähtääjä: me joimme lasin hänen kanssaan Vouziersissa
--- etkö muista?... Ja tuo pitkä eturatsastaja vasemmalla, tuo, joka
-suorana istuu hevosensa selässä -- se on Adolphe...
-
-Kanuunat sotamiehineen ja upseerineen, etäämpänä etuvartio hevosineen
-ja sotilaineen, vielä kauempana ruutivaunut ja niiden kuusi hevosta ja
-kolme eturatsastajaa, vielä kauempana muonavaunut ja aseet, -- koko
-tämä pitkä rivi ihmisiä, eläimiä ja tavaroita oli asetettu suoraan
-linjaan, noin sata metriä pitkä, laskemattakaan reservijoukkoa, heidän
-vaunujaan, hevosiaan ja miehiään, jotka olivat määrätyt täyttämään
-sotarinnan aukkoja ja jotka odottivat vähän oikealla, etteivät joutuisi
-turhaan vihollisen ampumalinjaan.
-
-Nyt oli Honoré valmis lataamaan kanuunansa. Kaksi sotilasta toi jo
-tykin patruunan ja pommin ruutivaunusta, jota valvoi korpraali; kaksi
-muuta sotilasta asetti patruunan kanuunaan, tuuppaen sitä tölkällä,
-samaten kranaatin.
-
-Tykintähtääjän apulainen, asettaen ensiksi ruudin paikalleen, pani
-sytyttimen sankkireikään. Honoré, joka itse tahtoi tähdätä ensimmäisen
-laukauksen, asettui pitkälleen, nähdäkseen tähtäämislinjan, ilmoitti
-sitten sen sotilaalle, jonka tehtävänä oli suunnata kanuuna.
-
--- Hyvä, sanoi Honoré ja nousi ylös.
-
-Kapteeni, pitkää ruumistaan taivuttaen molemmin puolin, tarkasti
-asentoa.
-
-Joka kanuunan vieressä seisoi sotilas vetonuora kädessään, valmiina
-laukaisemaan, saatuaan käskyn. Vihdoinkin kuului käsky:
-
--- Ensimmäinen kanuuna, ampukaa!... Toinen kanuuna, ampukaa!...
-
-Kuusi laukausta kuului. Kanuunat hypähtivät laukastaessa taaksepäin,
-vedettiin taaskin paikoilleen; sillä aikaa kävi selville että kuulat
-eivät olleet jaksaneet perille.
-
-Alustaa kohotettiin, kaikki laitettiin uuteen järjestykseen ja
-manööveri alkoi uudestaan. Tämä täsmällinen hitaus, tämä koneellinen ja
-kylmän verinen toimitus piti miehet jännityksessä. Kanuuna, tämä
-rakastettu kapine, kokosi ympärilleen pienen joukon, joka yhtyi
-tekemään samaa tointa.
-
-Satakuudennesta rykmentistä kuului kaikuvia hyväksymishuutoja kuin
-ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Nyt saataisiin vihdoinkin noitten
-kirottujen preussiläisten suut tukituksi. Mutta tuli yleinen hämmästys
-ja paheksumishuutoja kuului, kun nähtiin ettei yksikään ammutuista
-kranaateista saapunut päämaaliinsa; useimmat niistä räjähtivät ilmassa
-ja ennenkuin ehtivät pensastoon tuolla alhaalla, jonka takana
-vihollisten patteri oli.
-
--- Honoré sanoo kanuunansa olevan parhaan -- niin! hän rakastaa
-sitä ... virkkoi Maurice. -- Katso vaan tuonne, mitenkä hän koettelee
-sitä, ettei se vaan olisi liian kuuma!
-
-Maurice löpisi Jeanin kanssa. He olivat hyvässä toivossa nähdessään
-kanuunamiehistön suuren rohkeuden.
-
-Mutta saksalaiset patterit olivat jo löytäneet oikean tähtäysmatkan:
-nyt putoilivat laukaukset niin suurella täsmällisyydellä, että
-kranaatit joka kerralla sattuivat ranskalaisiin kanuunoihin, mutta
-nämät, huolimatta kaikista koetuksista, eivät jaksaneet kyllin
-pitkälle.
-
-Yksi Honorén sotilaista, se joka oli vasemman rivin päässä, tuli
-tapetuksi. Ruumis tuupattiin vaan sivulle ja manööveriä jatkettiin
-samalla kylmäverisyydellä kuin ennenkin. Joka suunnalta putoilivat
-kuulat ja miehistö ei kuitenkaan siitä hätääntynyt. Patruunat ja
-kranaatit pantiin sisään, kanuuna suunnattiin uudestaan, laukaus
-kuului, kanuuna vedettiin uudestaan paikalleen, -- tämä koneellinen työ
-piti miehistön niin jännityksessä, etteivät nähneet eivätkä kuulleet
-mitä ympärillä tapahtui.
-
-Mutta mikä eninten hämmästytti Mauricea oli eturatsastajain ryhti, he
-istuivat hevostensa seljässä suorina kuin puut noin viidentoista metrin
-päässä kanuunan takana, kasvot käännettyinä vihollisiin päin. Siellä
-seisoi myös leveärintainen Adolphe punaisine kasvoineen ja suurine
-vaaleine viiksineen.
-
-Räpäyttämättä silmiään, näki hän kranaatin toisensa jälkeen eikä mikään
-voinut johtaa hänen ajatuksiaan toisaalle. Kanuunamiehillä, jotka koko
-ajan puuhasivat kanuunansa kanssa, pysyivät ajatukset työssään mutta
-näitten toisten tuli seisoa paikallaan ja odottaa kuolemaa voimatta
-liikuttaa sormiaankaan.
-
-Eräs mies sai päänsä rikkiruhjotuksi, kaksi hevosta kaatui, ja
-vihollisen murhaava tuli ei heikentynyt, -- koko patterin täytyisi
-piakkoin tulla hävitetyksi jos ei muutettaisi asemaa.
-
-Kapteeni ei enään epäillyt vaan huusi kaikuvalla äänellä:
-
--- Hevoset valjaisiin!
-
-Se tehtiin kiireesti. Eturatsastajat kääntyivät ympäri ja kiinnittivät
-valjaat kanuunoihin. Mutta tätä tehdessään muodostivat he lavean
-rintaman, jota vihollinen heti käytti hyväkseen lisäten tultaan.
-
-Taas kaatui kolme miestä.
-
-Kovasti nelistäen teki patteri kierroksen ja asettui noin viisikymmentä
-metriä oikealle, toiselle puolen 106 rykmenttiä. Kanuunat irroitettiin,
-sotilaat asettuivat rintamaan vihollista vastaan, ja ampuminen alkoi
-sellaisella voimalla, että koko maa tärisi patterin alla.
-
-Maurice päästi heikon huudahduksen. Preussiläisten pattereista oli
-kranaatti pudonnut Honorén kanuunalle; he näkivät hänen hyppäävän
-esille ja vapisevin käsin tutkivan vahinkoa; suuri pala pronssilla
-silatusta suusta oli ammuttu pois. Mutta se voitiin vielä ladata,
-ampuminen alkoi taas kun he olivat pyörästä raivanneet pois erään
-sotilaan ruumiin, josta oli räiskynyt verta kanuunaankin.
-
--- Ei se ollutkaan pikku Ludvig, joka kaatui, ajatteli Maurice ääneen.
-Tuolla hän seiso ja tähtää, mutta taitaa kuitenkin olla haavoitettu,
-koska käyttää vasenta kättään ... niin, pieni Ludvig tuli niin hyvin
-toimeen Adolphin kanssa -- mutta hän taisi aina totella.
-
-Jean, joka vähän aikaa oli ollut ääneti, keskeytti ystävänsä:
-
--- He eivät koskaan voi tätä kestää. --
-
-Vähemmässä kuin viidessä minuutissa teki vihollisten ampuminen aseman
-yhtä vaikeaksi kuin äsken.
-
-Kranaatti ruhjoi erään kanuunan palasiksi, tappoi kaksi miestä ja
-luutnantin. Ei ainoatakaan laukausta ollut tyhjiin ammuttu; kuulat
-sattuivat ihmeteltävällä tarkkuudella; jos he itsepäisesti jäivät
-tähän, ei kohta olisi yhtään miestä eikä kanuunaa jälellä. Kaikki
-ruhjottiin ja lakaistiin pois.
-
-Kapteenin komentava ääni kuului toisen kerran:
-
--- Hevoset valjaisiin!
-
-Eturatsastajat kääntyivät ympäri, ja sotamiehet kiinnittivät kanuunat.
-Mutta tällä kertaa sattui kranaatin sinkale pikku Ludvigia kaulaan; hän
-kaatui poikkipuolin kanuunalle. Kun etuvartio ratsasti esiin ja
-paljasti kylkensä, alkoi ankara ampuminen kaikista vihollisen tykeistä
-yht'haavaa. Uusi kranaatti räjähti; Adolphe suistui hevosensa selästä
-rinta lävistettynä, ojennetuin käsivarsin. Viimesessä hengenvedossa
-kiersi hän käsivartensa Ludvigin ympäri -- he pysyivät kuollessa
-yhdessä kuten eläissäkin olivat yhdessä kulkeneet.
-
-Huolimatta kaatuneista miehistä ja hevosista, huolimatta
-epäjärjestyksestä, jonka vihollisten raivoova tuli aikaansai riveissä,
-ajoi patteri ylös kummulle ja asettui enemmän eteen, muutaman metrin
-päähän siitä, missä Maurice ja Jean makasivat.
-
--- Loppu on käsissä, sanoi Maurice, jonka ääni töin tuskin kuului
-melussa.
-
-Näytti todellakin kuin maa ja taivas olisivat sulaneet yhteen.
-Kranaatit lennättivät ilmaan kiviä ja hiekkaa, sakea savu peitti
-auringon. Keskellä tuota kauhistuttavaa, korvia särkevää hälinää
-seisoivat hevoset uupuneina, tylsistyneinä, pää veltosti riippuen. Joka
-paikassa nähtiin kapteenin liian korkea vartalo -- nyt revittiin hän
-kahtia -- kaatui maahan kuin katkennut viirinsalko.
-
-Kuitenkin jatkettiin tointa Honorén kanuunan ympärillä. Asemastaan
-huolimatta täytyi hänen tehdä kanuunamiehen työtä, sillä hänellä ei
-ollut jälellä kuin kolme miestä... Hän tähtäsi, laukasi sill'aikaa kun
-toiset menivät ruutivaunuille, latasivat, laittivat kuntoon tykin
-pyyhkäisimen ja tölkin, jolla latinki työnnetään tykkiin.
-
-Reservimiehistö oli kutsuttu apuun kaatuneiden sijaan, mutta niitä
-odotettaessa täytyi tulla toimeen miten vaan voitiin.
-
-Suututtavinta oli, että kuulat eivät sattuneet, vaan räjähtivät
-useimmiten ilmassa tekemättä mitään vahinkoa vihollisten pattereille,
-joiden tuli oli niin hävittävä.
-
-Äkkiä kuuli Maurice Honorén kiroilevan -- taivaan nimessä -- kanuunan
-oikea pyörä oli särkynyt. Epätoivossa, viljavat kyyneleet silmissä meni
-hän kanuunansa luo, koetti tukea sitä nostamalla ylös sen maahan
-painuneen suun, aivan kuin olisi hän tahtonut saada sen pysymään
-pystyssä hurjan rakkautensa ja hellyytensä varassa.
-
-Paras kanuuna! Ainoa, joka lennätti edes pari kranaattia tuonne ylös!
-Hän päätti paikalla vihollisten tulen keskellä asettaa siihen uuden
-pyörän. Vaarallinen yritys onnistui -- itse toi hän varapyörän
-etuvartion kärryistä; ja kun alaalta tuli lisää miehistöä, sai hän
-rakkaan kanuunansa taas kuntoon.
-
-Mutta se ilo ei kauvan kestänyt. Tykkien lavetit ammuttiin taas
-pirstoiksi. Ei voitu urhoollista joukkoa pakottaa enään etemmäksi,
-käskettiin siis peräytymään.
-
--- Kiirehtikää, toverit, kehoitti Honoré. Otetaan tämä mukaan, etteivät
-he sitä saa.
-
-Sitä hän yksinomaan ajatteli. Hän tahtoi pelastaa kanuunansa, kuten
-muut pelastavat lippunsa. Hän ei ollut lopettanut vielä puhettaan
-ennenkun kuula kaatoi hänet, temmaten irti oikean käsivarren ja
-lävistäen rinnan. Hän kaatui kanuunansa päälle, jäi siihen pitkälleen
-kuin sankarivuoteelle, pää pystyssä, kauniit vihasta hehkuvat kasvot
-vihollisiin päin kääntyneinä. Rikkiammutusta takistaan putosi kirje,
-jota hän kuollessaan hellästi puristi ja josta hurmeiset veripisarat
-vieläkin vuotivat.
-
-Ainoa elossa oleva luutnantti komensi nyt:
-
--- Hevoset valjaisiin!
-
-Ruutivaunu oli räjähtänyt ilmaan, jonka vuoksi täytyi valjastaa hevoset
-toisien kärryjen eteen että olisi saatu pelastetuksi kanuuna, jonka
-hevoset olivat kaatuneet. Ja viimeisen kerran eturatsastajien tehtyä
-puolikäännös, kun neljä jälellä olevaa kanuunaa oli uudestaan
-kiinnitetty, hevoset nelistivät pois eivätkä seisahtuneet ennenkuin
-tuhannen metrin vaiheilla, Garennen metsän suussa.
-
-Maurice oli nähnyt kaiken tämän, oli ollut todistajana Honorén
-kuolemaan. Pelosta vavisten sopersi hän:
-
--- Oi poika parka! poika parka!
-
-Tämä suru lisäsi vain viiltävää, polttavaa tunnetta, joka häntä
-vaivasi. Hurja eläimellisyytensä joutui raivoon; oi, hän ei jaksa
-kauemmin kestää, on jo kuolla nälkään! Hänen silmiään huikasi, hän ei
-muistanut enään vaaraa, joka ahdisti tovereita ja häntä siitä alkain
-kun patterin täytyi vetäytyä takaisin. Nyt voivat viholliset minä
-hetkenä tahansa anastaa kummun.
-
--- Kuule -- sanoi hän Jeanille -- minun täytyy syödä... Samahan se on
-minulle, vaikka tulenkin ammutuksi, -- mutta syödä tahdon ensin, sitte
-tappakoot.
-
-Hän avasi säkkinsä, otti leivän vapisevin käsin ja alkoi sitä ahneesti
-syödä. Kuulat suhisivat, kranaatit räjähtivät jonkun metrin päässä;
-mutta hän ei siitä välittänyt; tahtoi vaan saada nälkänsä sammutetuksi.
-
--- Tahdothan sinäkin palasen.
-
-Jean katseli häntä suurin silmin; hänkin oli aivan näännyksissä.
-
--- Kyllä, anna minulle jotain, en jaksa muuten.
-
-He jakoivat leivän, söivät sen kiireesti välittämättä mistään muusta,
-ja vasta syötyään huomasivat he överstinsä, joka istui satulassaan,
-saapas veressä. Rykmenttiä ahdistettiin joka puolelta. Useat komppaniat
-olivat paenneet ja nyt heidän täytyi seurata joukkoa. Översti nosti
-miekkansa ja komensi kyynelsilmin:
-
--- Tulkaa lapset Herran nimessä. Jumala ei ole huolinut meistä tällä
-kertaa.
-
-Pakenevat kerääntyivät hänen ympärilleen kadoten kaikki hetken kuluttua
-syvennykseen maassa.
-
-Tietämättään miten olivat Jean ja Maurice taas joutuneet pensasaidan
-taa. Tähän pysähtyi noin 40 miestä, joita luutnantti Rochas oli
-komentanut peräytymään. Heillä oli lippu mukanaan; aliluutnantti, joka
-kantoi sitä, oli kiertänyt sen tangon ympärille, koettaen, jos suinkin
-mahdollista, sitä pelastaa.
-
-He ryömivät pitkin aidan vierustaa aina päähän asti, asettuen sitten
-pienten puitten suojaan mäenrinteelle, jossa Rochas komensi ampumaan.
-Täällä puitten suojassa miehet voivat pitää puoliaan semminkin kun
-lukuisa ratsastusjoukko teki liikkeen oikealla puolella ja useita
-rykmenttejä jalkaväkeä tuotiin sen avuksi.
-
-Maurice käsitti selvään vihollisten kiertävät liikkeet, -- käsitti,
-että piiriä supistettiin joka puolelta. Aamulla oli hän nähnyt
-preussiläisten samoavan Saint-Albertin vuorensolasta, kulkevan pitkin
-Saint-Mengesea ja Fleigneuxta; nyt kuuli hän kaartin kanuunoiden
-jymisevän Garennen metsän takana, huomasi toisia saksalaisia tulevan
-Givonnen laaksosta.
-
-Vielä hetkinen ja ranskalaista armeijaa piirittäisi elävä muuri. Kaarti
-yhtyisi V:teen osastoon, kauhistavan tykistön heitä joka kukkulalta
-auttaessa. Luultavasti koetettiin viimeistä epätoivoista ponnistusta
-saada tuo muuri murretuksi, kun Margueritten osasto kokoontui erääsen
-syvennykseen, valmiina ryntäämään -- mutta se oli toivoton hyökkäys --
-he menivät kuolemaan Ranskan kunnian puolesta. -- Maurice, joka
-ajatteli Prosperia, oli näkemässä tätä hirveää verinäytelmää.
-
-Varhain aamusesta oli Prosper ratsastanut edes takaisin Illyn
-ylängöllä, päästä toiseen. Hänen eskadroonansa miehet kerättiin päivän
-noustessa ilman torventoitotusta, ja kahvia keittäessä ripustivat he
-takkinsa valkean eteen, etteivät herättäisi preussiläisten huomiota.
-Sitte he eivät tienneet enään mitään, kuulivat kanuunan laukauksia,
-näkivät etäällä savua ja jalkaväestöä, mutta mitään aavistusta heillä
-ei ollut tappelusta, ei sen tärkeydestä eikä päättymisestä, sillä
-kenraalit pitivät heitä aivan toimettomina erillään kaikesta.
-
-Prosper oli tykkönään nukkua. Eniten häntä vaivasivat levottomat yöt ja
-väsymys alituisesta ratsastamisesta.
-
-Hän houraili, luuli makaavansa paljaalla kentällä, joskus pehmeällä
-siistillä vuoteella. Silloin tällöin nukahti hän satulassa. Useat
-tovereista putosivat satulasta, ho olivat niin uuvuksissa, etteivät
-heränneet torventoitotuksista, heitä täytyi ravistaa, potkiakin jotta
-saataisiin hereille.
-
--- Mutta mitä mielettömyyttä tämä on? Miksi meitä pitää ajettaman tällä
-tavalla ilman lepoa ja rauhaa, metelöi Prosper karkoittaakseen
-vastustamattoman uneliaisuutensa.
-
-Kanuunat olivat paukkuneet kuudesta asti. Kummulle mentäessä oli
-kranaatti tappanut kaksi toveria hänen vieressään. Vähän kauempana
-kolme muuta kaatui jo.
-
-Tuo paraatiratsastus tappelukentällä oli sietämätöntä, vaarallista ja
-hyödytöntä. Yhden aikana käsitti hän että osasto valmistautui
-tehdäkseen täydellä todella hyökkäyksen, kuollakseen mainehikkaan
-kuoleman. Syvennyksessä vähän yläpuolella Ristikko-kumpua vasemmalla
-puolella tiestä yhtyivät Margueritten osasto, kolme afrikkalaista
-rykmenttiä ja rykmentti ranskalaisia jääkäreitä ja yksi
-husaarirykmentti.
-
-Torven toitotus kajahti: alas ratsulta!
-
-Ja upseerit komensivat: Tarkastakaa hevosenne! Kiinnittäkää
-tavarastonne!
-
-Prosper hyppäsi alas satulasta, ojenteli itseään, taputteli Zepfiriä
-kaulalle:
-
-Zepfir raukka! Se oli yhtä uuvuksissa kuin herransakin kärsien
-elämästä, jota viime aikoina olivat viettäneet. Sitäpaitsi oli sälyytys
-raskas: liinavaatteet satulan lippaassa, takki kierrettynä ympäri,
-rensseli tallitamineineen satulan takana ja vielä muonasäkki
-puhumattakaan pukinnahkaisesta juomapullosta ja ruoka-astioista.
-Ratsastajan sydän sykki säälistä samassa kun hän tarkasti oliko kaikki
-kunnossa.
-
-Prosper ei ollut muita pelkurimaisempi, mutta kuitenkin oli suunsa
-pelosta niin kuiva, että täytyi pistää tupakaksi. Kun tehdään hyökkäys
-voi kukin sanoa itselleen: Tällä kertaa on minun vuoroni.
-
-Kului viisi tai kuusi minuuttia; kerrottiin kenraali Margueritten
-ratsastaneen edeltäpäin tutustuakseen seutuun. Miehet odottivat yhä.
-Viisi rykmenttiä muodosti kolme joukkoa, kussakin joukossa oli
-seitsemän eskadroonaa -- olihan siinä kanuunan ruokaa kyllin.
-
-Äkkiä torvet toitottivat:
-
--- Satulaan!
-
-Ja melkein samassa kuului:
-
--- Miekat käteen!
-
-Kunkin rykmentin översti oli jo asettunut paikoilleen, seisoen
-kahdenkymmenenviiden metrin päässä rykmentistään. Ratsumestarit olivat
-väkensä etunenässä. Ja nyt odottivat he jälleen: täydellinen
-kuolonhiljaisuus vallitsi, ei kuulunut hiiskausta, ei hengähdystäkään.
-Sydän se vaan sykähteli. Vielä käsky -- viimeinen -- ja joukko lähtisi
-liikkeelle rynnäten ukkos-ilman tavoin.
-
-Mutta silloin näkyi vuoren harjanteella upseeri hevosineen -- hän
-mahtoi olla vaarallisesti haavoittunut, koska kaksi miestä oli
-tukemassa. Ensin ei voitu tuntea kuka se oli. Riveissä syntyi haikea
-valitus, jota seurasi äänekkäät tuskanhuudot:
-
-Kenraali Margueritte makasi haavoitettuna; kuula oli lävistänyt häneltä
-molemmat posket. Hän ei voinut puhua, riuhtoi käsillään viitaten
-viholliseen päin.
-
-Vaikerrus eneni yhä:
-
--- Meidän kenraalimme! Kostakaamme, kostakaamme!
-
-Etummaisin översti heilutti miekkaansa ilmassa ja huusi:
-
--- Eteenpäin!
-
-Torvet toitottivat. Joukko lähti liikkeelle alussa tasajuoksua. Prosper
-oli ensimmäisessä rivissä mutta melkein syrjimmäisin oikealla. Vaara on
-aina suurin keskellä mihin vihollisten tuli itsestään keskittyy.
-
-Kun he olivat tulleet Risti-kummulle ja alkoivat ratsastaa alas toista
-syrjää myöten lakeaa kenttää päin, huomasi hän tuhannen metrin päässä
-preussiläisten neliöt, joita vastaan he viskattiin. Muuten oli hänen
-mielensä kevyt kuin olisi hän unessa liidellyt, tunsi päänsä niin typö
-tyhjäksi, ettei voinut saada ainoatakaan ajatusta kokoon. Sitä mukaan
-kuin hiljainen juoksu kiihtyi kovaksi nelistämiseksi, huusivat
-afrikkalaiset jääkärit arapialaisten tavoin hurjasti siten kiihoittaen
-hevosiansa. Olisi luullut paholaisten olevan liikkeellä, joitten
-hirveää ulvontaa ja korvia viiltävää kiljuntaa säesti kuulien suhina,
-kranaattien räjähdykset ja aseitten kalske; -- maa tärisi kavioitten
-kopseesta ja taivasta kohden nousi katkera käryn ja hien haju.
-
-Viiden sadan metrin päästä putosi Prosper ratsultaan kovassa
-yhteentörmäyksessä. Hän tarttui Zepfirin harjaan päästäkseen jälleen
-satulaan. Keskus väistyi, molemmat siivet kääntyivät, vetäytyivät
-takaisin jälleen rynnätäkseen.
-
-Ensimmäinen eskadroona työnnettiin takasin, -- mutta -- sitähän voitiin
-odottaakin. Kaatuneet hevoset tukkivat tien, toiset makasivat
-kuolleina, toiset potkivat kuolontuskissaan jaloillaan ilmassa; siellä
-täällä juoksi ratsastaja minkä jaloistaan pääsi, etsien itselleen
-hevosta. Kuolleita makasi sullottuna kentällä, monta herratonta hevosta
-juoksi vielä ja haki paikkaansa rivissä. Hyökkäys uudistettiin --
-toinen eskadroona ryntäsi raivostuneena esiin, miekka kädessä valmiina
-sivaltamaan.
-
-Jälleen pääsivät he pari sataa askelta eteenpäin kauheassa melussa.
-Mutta taaskin keskus väistyi, miehet suistuivat hevoisineen surman
-suuhun; hyökkäyksen päätyttyä makasi ruumiita ja kaatuneita kaikkialla.
-Toinenkin eskadroona niitettiin vuorostaan kuten ensimmäinen!
-
-Kolmannen hyökkäyksen aikana Prosper oli joutunut ranskalaisten
-husaarien joukkoon. Rykmentit lyöttäytyivät yhteen; se näytti suurelta
-aallolta, joka vyöryy eteenpäin niellen mukanaan kaikki mitä vain
-näkee.
-
-Hän ei käsittänyt enään mitään; hän ei välittänyt suitsista vaan heitti
-ne irralleen. Uljas Zepfir, jota hän niin sanomattomasti rakasti, kulki
-eteenpäin, mutta tappelussa saatuaan haavan korvaansa oli se tavallista
-rajumpi. Ylt'ympärillä nousivat hevoset pystyyn ja kaatuivat
-ratsastajineen. Miehiä kaatui kuin kortta korren viereen. Jotkut
-istuivat mulkoilevin silmin jäykkinä satulassa hevosten rynnätessä
-vihollisia vastaan.
-
-Parin sadan metrin alalla oli maa täynnä kuolleita ja kuolevia.
-Muutamat makasivat pää ruohoon vaipuneena, toiset selällään, suuret
-pelästyneet silmät luotuina taivasta kohden.
-
-Tuolla makasi hirveässä tuskassa, kupeet auki, suuri musta hevonen,
-turhaan koetti se nousta ylös: etujalat olivat takertuneet suoliin.
-
-Vihollisten tulen yltyessä tekivät siivet käännöksen, vetäytyivät
-takaisin uudestaan entistä raivoisammin hyökätäkseen.
-
-Viimein oli tullut neljännen eskadroonan vuoro rynnätä preussiläisiä
-vastaan. Prosper sivalsi miekallaan kypäreihin ja tummiin univormuihin,
-joita hämärässä eroitti. Verta vuodatettiin; hän huomasi Zepfirin suun
-olevan veressä, mutta luuli sen purreen preussiläisiä.
-
-Melu kasvoi niin suureksi, ettei hän voinut kuulla omaa ääntänsä vaikka
-huusi täyttä kurkkua, jonka vuoksi äänensä pian oli painuksissa. Mutta
-ensimmäisen vihollisrivin takana seisoi toinen, sen takana taas toinen
-ja taas toinen.
-
-Tässä ei rohkeus ja urhoollisuus mitään voinut: taajat rivit olivat
-kuin korkeata heinää, jonka taakse hevoset ja ratsastajat katosivat.
-
-Tuli oli niin kova, että univormut syttyivät tuleen. Yhtämittaa kaatui
-miehiä, rinta lävistettynä, pääkallot murskana.
-
-Kaksi kolmatta osaa rykmentistä sortui kentälle eikä tästä
-mainehikkaasta hyökkäyksestä ollut muuta jälellä kuin muisto
-ranskalaisten urhoollisuudesta.
-
-Pian kaatui Zepfir ruhjoten alleen Prosperin oikean jalan. Ratsastaja
-kadotti mielensä, -- niin kova oli suru, joka häntä kohtasi.
-
-Maurice ja Jean, jotka olivat jännityksellä seuranneet eskadroonan
-sankarimaista rynnäkköä, virkkoivat:
-
--- Taivaan nimessä! Mitä tässä urhoollisuus auttaa!
-
-Ja he jatkoivat ampumistaan kyyristyneinä pensastojen taakse, jotka
-ympäröivät erästä pientä kumpua. Rochaskin, joka oli siepannut käteensä
-pyssyn, ampui laukauksen toisensa jälkeen. Mutta he eivät voineet
-kuitenkaan puolustaa Illyn kumpua, se joutui pian vihollisten valtaan,
-jotka ympäröivät sitä joka haaralta. Kello oli noin 2 paikoilla, viides
-osasto ja kaarti yhdistyivät sulkien täten ranskalaiset keskelleen.
-
-Yht'äkkiä Jean kaatui.
-
--- Tuossapa sain jotakin, joka hyödyttää minua, änkytti hän.
-
-Hän oli saanut kovan iskun päähänsä ja lakkinsa makasi revittynä hänen
-takanaan. Ensiksi luuli hän pääkallonsa särkyneen ja että aivot
-olisivat näkyvissä. Muutaman sekunnin kuluessa ei hän uskaltanut koskea
-siihen kädellään, peläten että löytäisi reijän; mutta sattumalta
-menivät hänen sormensa päätä kohden ja ottaessaan ne pois olivat ne
-aivan punaset verestä. Tämä teki häneen niin syvän vaikutuksen että hän
-pyörtyi.
-
-Samassa silmänräpäyksessä käski Rochas heidät peräytymään. Eräs
-preussiläinen komppania ei ollut enään heistä kauempana kuin noin kaksi
-tai kolme sataa askelta. Pian olisivat he kukistetut, jos he jäivät
-paikoilleen.
-
--- Älkää kiirehtikö, kääntykää ja ampukaa tuon tuostakin. Yhdymme sitte
-tuolla alhaalla, pienen muurin takana.
-
-Mutta Maurice oli epätoivoissaan.
-
--- Herra luutnantti, älkäämme jättäkö korpraaliamme tänne.
-
--- Jos hän on kaatunut, niin mitäpä me voimme?
-
--- Ei, ei, hän hengittää vielä... Viekäämme hänet mukaamme!
-
-Rochas kohotti olkapäitään, nähtävästi sanoakseen että he eivät
-voineet niille mitään, jotka eivät omin jaloin voineet seurata.
-Taistelutantereella ei pidetä väliä haavoitetuista. Sentähden kääntyi
-Maurice Pachen ja Lapoullen puoleen.
-
--- Kuulkaapas, tulkaahan minulle avuksi. En voi yksinäni häntä kantaa,
-olen liian heikko!
-
-Mutta he eivät kuulleet, -- eivätkä välittäneet mistään -- he eivät
-ajatelleet muuta kuin itseään, seuraten itsensä suojelemisviettiä. Kas,
-nyt he ryömivät tiehensä, pää kumarassa, kadoten kohta pienen muurin
-taakse. Preussiläiset eivät olleet enään kuin puolentoista sadan
-askeleen päässä.
-
-Maurice, joka melkein itki kiukusta, otti pyörtyneen Jeanin, jonka
-kanssa hän oli yksinään jäänyt, syliinsä aikoen kantaa hänet pois.
-Mutta, todellakin, hän oli liian heikko, väsymyksestä ja tuskasta
-uupunut. Hän horjui ja kaatui heti raskaan taakkansa kanssa. Kunpa hän
-vaan huomaisi jonkun paarinkantajan! Hän katseli hurjin katsein
-ympärilleen ja viittoi pakenevia luokseen, -- mutta kukaan ei
-vastannut, ei ketään tullut. Nyt kokosi hän viimeiset voimansa, tarttui
-jälleen Jeaniin, ja onnistui pääsemään noin kolmekymmentä askelta
-eteenpäin, -- silloin räjähti kranaatti; -- hän luuli että kaikki olisi
-lopussa, ja kaatui suruissaan kumppaninsa ruumiin viereen.
-
-Hitaasti ja varovasti koetti hän nousta, selvittyään ensi
-säikähdyksestään. Hän tutki itseään ja tuli siihen vakuutukseen, ettei
-ollut saanut mitään vammaa. Mutta minkätähden ei hän sitte paennut?
-Olihan vielä aikaa, -- parilla hyppäyksellä ennättäisi hän muurin luo,
--- ja niin olisi hän pelastettu. Tuska valtasi hänet uudestaan. Hän
-aikoi jo lähteä, mutta tunne, valtaavampi kuin pelko, pidätti hänet. Ei
--- oli mahdotonta jättää Jeania! Hänen sydämmensä vuosi verta, ystävyys
-tätä toveriansa kohtaan oli liian syvään juurtunut häneen. Tuntui tällä
-hetkellä, että oli ainoastaan kaksi ihmistä maailmassa; hänen oli aivan
-mahdoton elää ilman Jeania!
-
-Peräytymisen suunnasta ei ollut mitään tarkempaa päätetty, sitä
-tapausta varten, että taistelu päättyisi onnettomasti. Jokainen
-kenraali sai pitää huolta omistaan, ja tämä huolenpidon puute aikaan
-sai että kaikki suurimmassa epäjärjestyksessä ja sekasorrossa
-tungettiin Sedania kohden voittavien vihollisten vastustamattomasta
-painosta.
-
-Toisen divisioonan peräytyminen kävi jotakuinkin säännöllisesti, jota
-vastoin toiset sekaantuivat ensimmäisen osaston jäännöksiin ja
-vyöryivät Sedania kohden vihan ja hävityksen myrskynä, vieden mukanaan
-ihmisiä ja eläimiä.
-
-Tällä hetkellä sai Maurice ilokseen nähdä Jeanin aukaisevan silmänsä;
-ja kun hän juoksi eräälle purolle noutamaan vettä haavoittuneelle,
-hämmästyi hän suuresti nähdessään oikealla puolella olevassa laaksossa
-talonpojan, jonka hän oli aamulla huomannut. Tämä kynti rauhallisesti
-aurallaan, jonka eteen oli valkoinen hevonen valjastettu. Miksi
-tuhlaisi hän päivän? Vaikkakin ympärillä taisteltiin, täytyi maata
-kyntää ja kylvää siihen siementä, -- muutenhan ei kansa saisi leipää.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Korkealta parvelta, minne Delaherche oli noussut saadakseen
-yleissilmäyksen taistelukentästä, ei hän voinut nähdä mitä tahtoi; ja
-lopulta tuli hän aivan kärsimättömäksi.
-
-Hän kyllä näki kranaattien lentävän kaupungin ylitse ja särkevän
-ympäristöllä olevien huoneiden kattoja. Mutta hän ei saanut selkoa
-tappelun menosta; hänen täytyi saada tietoja ollessaan tuskissaan
-omaisuutensa ja elämänsä puolesta.
-
-Hän astui alas jättäen kiikarinsa suunnitettuna saksalaisten pattereita
-kohden. Kello oli melkein 1 ja sotilaslasaretti oli täynnä sairaita; --
-vaunurivi ulottui aina kadulle asti. Kaksi- ja neli-pyöräiset vaunut
-olivat jo loppumaisillaan. Tuolla näkyi tykistökärryjä, muonakärryjä,
-tavaravankkureita, kaikkia mitä vaan oli saatu käsiin taistelukentällä,
--- niin, tuolla tulee talonpoikaisvaunuja, joita oli noudettu taloista
-ja joitten eteen oli valjastettu ratsuväen hevosia, Niissä oli
-haavoittuneita, joita paarinkantajat olivat koonneet ja joiden haavat
-olivat väliaikaisesti sidotut. Oli oikein kauheata nähdä näitä
-ihmisraukkoja, toiset kellertävän vihreitä, toiset sinipunertavia.
-Monet heistä olivat pyörtyneet, toiset päästivät haikeita
-valitushuutoja, -- muutamat olivat kuin kuolleet ja antoivat
-sairaanhoitajien menetellä kanssaan kuten tahtoivat, katsellen
-ympärilleen kauhistunein silmin, -- toiset taas vetivät viimeisen
-henkäyksensä vaunuista nostettaessa. Sairaita oli niin paljon että
-kaikki patjat olivat täynnä, jonkatähden tohtori Bouroche käski tuoda
-olkia, joista tehtiin leveä vuode. Kumminkin riittivät hän ja
-osastolääkäri vielä leikkauksiin. Hän oli vaan tilannut pitkän pöydän
-lisäksi, joka oli päällystetty tyynyllä ja vahakankaalla ja asetettu
-suojaan, missä hän teki leikkauksensa. Nopeasti tuli osastolääkäri ja
-antoi sairaalle kloroformia. Hienot teräsveitset välähtivät, sahoista
-kuului ainoastaan heikko ääni -- veri turskui esille kuin
-suihkulähteestä, mutta seisahdettiin pian. Leikattavia tuotiin ja
-vietiin edes takaisin; tuskin oli aikaa puhdistaa pöytä verestä. Tiheän
-pensaikkoaitauksen taakse, minne ruumiit toistaiseksi kannettiin,
-heitettin leikatut jalat ja käsivarret, sekä kaikki lihan ja luun
-jäännökset, jotka jäivät pöydälle.
-
-Rouva Delaherche ja Gilberte olivat istuutuneet erään suuren puun
-juurelle täydessä työssä kääreitä laittamassa.
-
-Bouroche, joka kulki heidän ohitsensa kasvot punaisina liiallisesta
-rasituksesta ja esiliina verisenä, heitti läjän palttinaa Delaherchelle
-huudahtaen:
-
--- Kuulkaapas! toimittakaa jotakin hyödyllistä, älkääkä seisko jouten,
-kun meillä muilla tässä on täysi työ.
-
-Mutta tehtailija vastusteli.
-
--- Anteeksi! Minulla ei ole aikaa! Täytyy käydä katsomassa kuinka asiat
-onnistuu. -- Asema näyttää kovin vaaralliselta!
-
-Sitte hän kääntyi vaimonsa puoleen, painoi huulensa hänen tukkaansa ja
-sanoi:
-
--- Gilberte parka! Ajattele, että kranaatti milloin hyvänsä voi pudota
-ja tehdä lopun meistä kaikista. Eikö se ole kauheata!
-
-Gilberte oli aivan vaalea, hän nosti päätänsä ja katsoi kauhistuneena
-ympärilleen. Sitte hiipi tuo omituinen hymy taas hänen huulilleen.
-
--- Niin -- se on kauheata, miten tohtori leikkelee ja sahaa;
-ihmisraukat! -- On aivan ihmeellistä, etten ole pyörtynyt jo aikoja
-sitten!
-
-Vanha rouva Delaherche katseli poikaansa kun hän suuteli nuoren
-puolisonsa tukkaa. Hän teki ehdottomasti liikkeen ikäänkuin
-karkoittaakseen hänet Gilberten luota -- hän muisteli tuota toista,
-joka oli suudellut samoja hiuksia viime yönä. Mutta hänen vanhat
-kätensä vapisivat, kun hän mutisi:
-
--- Oi Jumalani! mitä kärsimyksiä ja tuskia! Kaikki unohtuu, omat
-huoletkin!
-
-Delaherche lähti pois selittäen, että hän menee tiedustelemaan kuinka
-tappelussa käy ja palaa pian takasin.
-
-Maquakadulla hämmästyi hän suuresti nähdessään miten paljon sotilaita
-tulvaili kaupunkiin aseettomina, vaatteet rikki ja tahrattuina. Heiltä
-hän ei saanut mitään selkoa; toiset olivat kurjan näköisiä ja
-vastasivat, että he eivät tiedä mitään; toisilla taas oli niin paljon
-kertomista, puhuivat pitkiä, epäselviä lauseita, tehden hurjia
-liikkeitä käsillään, jotta tehtailija luuli heidän kadottaneen
-järkensä.
-
-Hän kääntyi senvuoksi ja meni pormestarin asuntoa kohden. Täältä toivoi
-hän saavansa tietoja. Kun hän kulki torin poikki tuli kaksi kanuunaa --
-epäilemättä ainoat jäännökset jostakin patterista -- täyttä nelistä
-ajaen katuvierustalle. Suurkadulla selveni hänelle, että pakolaiset
-aikoivat samota kaupunkiin. Kolme husaaria, jotka olivat astuneet alas
-satuloistaan, istui eräässä porttikäytävässä, jossa he jakoivat
-keskenään leivän. Kaksi muuta taluttivat hevosiaan suksista etsien
-tallia, mihin heidät veisivät. Siellä täällä kulki upseereja,
-ulkomuodosta päättäen eivät he itsekkään tienneet minne menivät.
-Turennen torilla neuvoi eräs aliluutnantti häntä väistymään, sillä
-kranaatteja putosi alinomaa, kuula oli vast'ikään murtanut ristikon,
-joka ympäröi Palatinatin voittajan, suuren sankarin muistopatsasta. Ja
-todellakin, rientäessään pormestarin asunnolle, näki hän kaksi
-kranaattia kauhealla räjähdyksellä putoavan Maasin sillalle.
-
-Hän pysähtyi portinvartijan asunnon edustalle, etsien tekosyitä
-kysyäkseen tietoja ajutantilta, kun nuorekas ääni kutsui häntä:
-
--- Herra Delaherche! Tulkaa tänne, kadulla ei ole hyvä olla tänään. Se
-oli pieni Rose, jonka hän oli vallan unohtanut ja joka voi päästää
-hänet sisälle mistä tahansa. Hän astui portinvartijan asuntoon ja
-istuutui hetkeksi.
-
--- Ajatelkaa. Äidin on täytynyt mennä vuoteelle, hän on sairas kaikesta
-tästä. Olen vallan yksin, sillä isä on linnaa vartioimassa. Vähän aikaa
-sitte tahtoi keisari jälleen näyttää urhoollisuuttaan, mutta hän ei
-päässyt etemmäksi kadun kulmaa kun kranaatti putosi hänen eteensä ja
-tappoi tallimestarin hevosen. Sitte hän tuli takasin! -- Mitä tuon
-poloisen pitäisi tehdä?
-
--- Siis tiedätte asian laidan... Mitä herrat siitä sanovat?
-
-Tyttö katseli häntä kummeksien. Hänen raittiit, verevät kasvonsa,
-hienot hiuksensa, suora lapsellinen katseensa näytti hauskalta keskellä
-kaikkea kurjuutta, jota hän nähtävästi ei käsittänyt.
-
--- En tiedä ensinkään. Puolenpäivän aikaan vein kirjeen marsalkka
-Mac-Mahonille. Keisari oli hänen luonaan. He olivat lähemmä tunnin
-lukittujen ovien takana, marsalkka vuoteellaan, keisari istui
-vastapäätä tuolilla. Tiedän sen, sillä näin omin silmin kun vein
-kirjeen.
-
--- No, mitä he puhuivat?
-
-Tyttö katsoi häneen eikä voinut pidättää nauruaan:
-
--- En minä tiedä; miten luulette minun tietävän, kun ei kukaan ihminen
-koko maailmassa tiedä mitä he toisilleen puhuivat.
-
-Hän oli tietysti oikeassa. Delaherche viittasi kädellään kuin tahtoisi
-hän pyytää anteeksi tuhmaa kysymystänsä. Mutta tämä salainen keskustelu
-kiusasi häntä; mitähän nuo kaksi miestä oli päättänyt?
-
--- Nyt, virkkoi Rose, on keisari mennyt työhuoneesensa, jossa
-neuvottelee kahden kenraalin kanssa, jotka tulivat vasta
-tappelukentältä.
-
-Hän vaikeni äkkiä, katseli kuistille:
-
--- Katsokaa, tuolla on yksi kenraaleista ja tuolla tulee toinen.
-
-Delaherche pujahti kiireesti ulos ja näki kenraali Douayn ja Ducrotin,
-joita hevoset odottivat, nousevan satulaan ja ratsastavan pois.
-
-Kun viholliset olivat anastaneet Illyn kummun, olivat molemmat
-kiirehtineet keisarille ilmoittamaan, että tappelu oli menetetty. He
-antoivat seikkaperäisiä tietoja asemasta -- sotajoukot ja Sedan olivat
-joka puolelta piiritetyt, tappio tulisi olemaan kauhea.
-
-Keisari käveli horjuvin askelin pari minuuttia huoneessaan; jälellä oli
-ainoastaan yksi ajutantti, joka seisoi mykkänä ovensuussa. Keisari
-asteli herkeämättä, uunista ikkunaan; suonenveto pani hänen kasvonsa
-värisemään. Selkä näytti vielä entistä enemmän kumartuneelta; oli kuin
-murtuisi hän maailman taakan alle; mutta tylsistyneistä silmistä voi
-nähdä sallimukseen luottajan tyyni suru kadotetusta pelistä --
-viimeisestä, johon hänen oli sallittu ottaa osaa!
-
-Mutta joka kerta kun hän tuli ikkunan luo säpsähti hän ja pysähtyi
-hetkeksi.
-
-Kerran liikutti hän huuliaan, puristi vapisevaa kättänsä ja hoki
-tukahutetulla, kärsimättömällä äänellä:
-
--- Oi, nuo kanuunat, nuo kanuunat! Niitä olen kuullut aamusta alkain!
-
-Tänne kuului todellakin kamalan selvästi laukaukset Marféen ja
-Frenoisin pattereista. Kävi ukkosen tapainen, korvia särkevä ryske,
-joka pani ikkunat helisemään ja muurit huojumaan.
-
-Onneton mies ajatteli kai, että kun tappelu kerran oli toivottomasti
-menetetty, kaikki vastustus oli turhaa jopa rikollistakin. Miksi
-vuodatettaisiin vielä enemmän verta, miksi hävitettäisiin ja
-tapettaisiin vielä useampia onnettomia ihmisiä, miksi, niin miksikä
-viskattaisiin yhä ruumiita ruumiiden päälle tuolla taistelutantereella?
-
-Olihan tappelu menetetty, kaikki oli hukassa, miksi vielä kuitenkin
-surmataan? Kyllin oli jo ilkeyden, hävityksen ja tuskan huutoja
-kohonnut taivasta kohden.
-
-Keisari, tultuaan ikkunan edustalle, alkoi vavista ja tarttui käsillään
-ohimoihinsa:
-
--- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat, jotka eivät taukoa!
-
-Ehkä kova edesvastuun tunne painoi häntä -- hänen eteensä ilmestyi
-tuhansien kentälle kaatuneiden haamut -- hän näki ruumiit, jotka olivat
-hänen käskystään joutuneet kuolon uhriksi; -- ehkä hänen sydämmensä
-heltyi säälistä, hänhän oli kuitenkin haaveilija. Tässä kovassa
-kohtalon iskussa, joka mursi ja riisti hänen onnensa kuten oljenkorren,
-vuodatti hän kyyneleitä toisten tähden, epätoivossa turhaan jatkuvasta
-surmaamisesta, voimatta enään kärsiä ampumista, joka pakahutti
-sydämmen, enensi tuskia ja teki hänet mielipuoleksi.
-
--- Oi te kanuunat, te kanuunat, vaietkaa jo, vaietkaa paikalla!
-
-Ja tuossa keisarissa, joka oli luovuttanut valta-istuimensa
-puolisolleen, tuossa sotapäällikössä, joka oli antanut ylijohdon
-Bazainelle, heräsi viimeisen kerran vastustamaton halu näyttää
-voimaansa ja saada heti tottelemaan.
-
-Châlonista lähdettyään oli hän vetäytynyt syrjään, ei ollut antanut
-käskyäkään, otaksui olevansa rasituksena ja vastuksena. Nyt tahtoi hän
-taas olla keisarina, ensimmäinen ainoa käsky, minkä hän antoi
-toivottomassa säälissään, oli käsky nostaa valkea lippu linnoitukseen
-aselevon pyytämistä varten.
-
--- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat! -- Ottakaa lakana, pöytäliina tai
-mikä tahansa, kiirehtikää, juoskaa joutuun sanomaan, että lopettavat!
-
-Ajutantti lähti rivakasti ja keisari käveli horjuen edestakaisin
-sill'aikaa kun patterit paukkuivat niin että huoneet tärisivät.
-
-Delaherche puhui vielä alhaalla Rosen kanssa kun palvelija tuli
-juoksujalassa:
-
--- Neiti, emme löydä mitään, eikö täällä ole palvelustyttöä, joka voisi
-meitä auttaa. Olisiko teillä valkeata vaatetta -- suurehkonpuoleista?
-
--- Tahdotteko ruokaliinan?
-
--- Ei, täytyy olla paljon suurempi, esim. puolikas lakanaa.
-
-Rose avasi kohteliaasti liinavaatekaapin ovet:
-
--- Mutta ei minulla ole revittyjä lakanoita, -- suuri palanen valkeata
-vaatetta? -- ei, en näe mitään, joka kelpaisi. Ai, odottakaa, ettekö
-huoli pöytäliinasta?
-
--- Pöytäliina! Sehän vasta on mainio!
-
-Ja pois mennessään lisäsi hän:
-
--- Siitä laitetaan lippu linnoituksen katolle merkiksi, että pyydetään
-rauhaa. Tuhansia kiitoksia neitiseni!
-
-Delaherche uskoi tuskin korviaan, niin iloseksi tuli hän.
-
-Vihdoin voitaisiin hengittää!
-
-Mutta tämä ilo ei hänestä näyttänyt sopivan isänmaan ystävälle, ja hän
-koetti näyttää surulliselta. Sydämmensä tuntui kuitenkin kevyeltä
-nähdessään överstin ja kapteenin palvelijoineen ratsastavan portista.
-Översti kantoi käsivarrellaan kokoon käärittyä pöytäliinaa. Hän tahtoi
-seurata heitä, jätti Rosen, joka oli ylpeä hankittuaan heille
-pöytäliinan.
-
-Kello löi kaksi.
-
-Raatihuoneen edustalla oli Delaherche joutua raivostuneitten
-sotilaitten jalkoihin, jotka tulivat Cassinen etukaupungista. Hän
-kadotti näkyvistään överstin, ja jätti menemättä katsomaan valkean
-lipun nostamista. Tuskinpa häntä olisikaan päästetty linnoitukseen, ja
-kun hänelle sitäpaitsi kerrottiin kuulien putoavan lähellä koulua,
-valtasi hänet uudet tuskat. Ehkä tehtaansa seisoi ilmitulessa!
-Kuumeentapaisesti juoksi hän pois minkä pääsi.
-
-Mutta joka paikassa sulkivat ihmiset tien, joka hetki pakottivat
-kaikenlaiset esteet hänet pysähtymään.
-
-Vasta Maquakadulla pääsi häneltä helpotuksen huokaus, kun näki talonsa
-kohoovan ennallaan, eikä näkynyt jälkiäkään kipinöistä ja savusta.
-
-Hän astui sisään, huusi, nähtyään äitinsä ja vaimonsa:
-
--- Kaikki käy hyvin, nostetaan valkea lippu, ampuminen lakkaa!
-
-Hän vaikeni, sillä pihalla näytti kaikki kauhistuttavalta. Avarassa
-kuivatushuoneessa, jonka leveät ovet olivat auki, oli jok'ainoa patja
-käytännössä, ei löytynyt paikkaa edes oljilla huoneen kaukaisemmassa
-nurkassakaan. Nyt levittivät sairaanhoitajat uusia olkia sänkyjen
-väliin; haavoitetut muutettiin likemmäksi toisiaan. Niitä oli jo
-kolmatta sataa ja uusia saapui vielä. Suurista ikkunoista virtaava
-häikäisevä valo valaisi kärsivää ihmisjoukkoa. Vähän väliä kuului
-tuskanhuudahduksia -- siellä täällä taisteltiin kuolon tuskissa.
-Huoneen peräpuolelta kuului yksitoikkoinen, melkein laulava valitus,
-häiriten syvää hiljaisuutta, joka siellä muuten vallitsi; ei kukaan
-puhunut ääneen tässä kammottavassa sairaalassa; ainoastaan
-sairaanhoitajien hiipivä käynti ja kuiskaava puhe katkaisi välistä
-hiljaisuuden. Rikkinäisten sotilaslakkien alta ammottivat syvät veriset
-haavat, ruhjoontuneita käsiä ja sormia riippui nahan suikaleissa;
-pahimpia olivat kuitenkin haavat rinnassa, päässä ja vatsanaluksessa;
--- muserrettuja leukoja, puhkaistuja silmiä, särjettyjä pääkalloja,
-joista aivot olivat näkyvissä, -- muutamia haavoitettuja makasi jo
-melkein kuolleina, lamautuneina ja liikkumattomina: tuossa oli kuula
-vahingoittanut selkäytimen, toiset, jotka olivat haavakuumeessa,
-heittäytyivät sinne tänne, pyytäen hiljaisella äänellä jotain juotavaa
-sammuttaakseen polttavaa janoansa.
-
-Tuolla sivulla päin vaunuliiterissä, jossa leikkaukset toimitettiin,
-kohtasi tulijaa toisenlainen kauhistuttava näkö. Ensimmäisessä
-kiireessä oli Bouroche työskennellyt ainoastaan niiden sairasten
-kanssa, joiden vaarallinen tila vaati silmänräpäyksessä tehtäviä
-leikkauksia, joita hän itse toimitti. Vähemmän vaarallisia haavoja
-saivat apulaiset ja sairaanhoitajat sitoa.
-
-Itse oli hän toimittanut jo neljä leikkausta -- häntä alkoi uuvuttaa,
-hän oli kuitenkin levähtääkseen kunkin leikkauksen välillä vetänyt ulos
-muutamia luotia.
-
-Heillä oli vaan kaksi pöytää, itse seisoi hän toisen ääressä, apulainen
-toisen.
-
-Molempien pöytien väliin oli pingoitettu lakana, joten haavoitetut
-eivät voineet nähdä toisiaan. Vaikka pöydät pestiin hyvin tarkasti,
-jäivät ne kuitenkin verisiksi. Valkeat asterit ja ympärillä kasvava
-ruoho muuttui aivan punaiseksi ämpäreistä, jotka tyhjennettiin
-kukkasaralle.
-
-Vaikka ovet ja ikkunat pidettiin auki, täyttyi ilma pian verisistä
-vaatteista ja leikkausaseista nousevasta hajusta. Nukuttava kloroformi
-teki sen vielä raskaammaksi. Delaherche vapisi säälistä nähdessään
-tämän tuskan ja kurjuuden, mutta hänen huomionsa kääntyi vaunuihin,
-jotka ajoivat pihalle ja jotka olivat täynnä sairaita. Potilaita oli
-kahdeksan, sullottuina toinen toistensa päälle. Tehtailija päästi
-surkean huudon tuntiessaan viimeisen sisään kannettavan kapteeni
-Beaudoiniksi,
-
--- Oi ystävä raukkani... Odottakaa, menen kutsumaan äitiäni ja
-puolisoani.
-
-He riensivät nopeasti paikalle jättäen kääryjen valmistuksen kahdelle
-palvelijalle. Sairaanhoitajat, jotka olivat tarttuneet kiinni
-kapteeniin, kantoivat hänet saliin, ja panivat hänet poikittain
-olkiläjälle, kun Delaherche huomasi eräällä patjalla sotamiehen, joka
-ei enään hiiskahtanutkaan, kasvot kuolleen näköiset, silmät auki.
-
--- Katsokaa, eikö tuo ole kuollut?
-
--- Malttakaa! Se on totta, mutisi sairaanhoitaja, eipähän siis tarvitse
-anastaa sijaa toisilta.
-
-Hän ja eräs toveri ottivat ruumiin ja kantoivat sen ruumisläjään
-kasviaitauksen takana. Tusina kuolleita oli siellä jo ennen:
-irvisteleviä, silmät valkeina, välkkyvät hampaat sinisten huulien
-takana, valituksen ja katkeran tuskan ilme kasvoissaan. Eräs nuori,
-hoikkavartaloinen sotilas, pää melkein ruhjottuna, painoi sydämmelleen
-suonenvedon tapaisesti naisen valokuvaa, joka oli vaalennut ja verellä
-tahrattu. Kuolleiden vieressä makasi jalkojen ja käsien jätteitä,
-kaikki tuo kammottava törky, joka oli viskattu pois lääkäripöydiltä.
-
-Gilberte kävi ihan kalpeaksi nähdessään Beaudoinin. Oi kuinka hän oli
-vaalea maatessaan tuossa patjalla, kasvot kelmeinä ja likaisina.
-
-Gilberte laskeutui polvilleen hänen viereensä:
-
--- Mikä onnettomuus ystäväni! Mutta te paranette, eikö niin?
-
-Ja koneentapaisesti veti hän nenäliinansa esille, koetti sillä pyyhkiä
-kapteenin kasvoja, jotka olivat hiessä ja tomun tahraamat.
-
--- Eikö niin? Eihän se ole vaarallista, sehän on ainoastaan jalkanne?
-
-Kapteeni koetti avata silmiään. Hän oli tuntenut ystävänsä ja koetti
-hymyillä.
-
--- Niin, jalka ainoastaan... En tuntenut kun sattui, luulin
-kompastuneeni kun kaaduin...
-
-Mutta hänen oli vaikea puhua.
-
--- Voi minun on niin jano, niin kovin jano.
-
-Gilberte riensi noutamaan lasia ja karahvia, jossa oli vettä, johon hän
-kaatoi hieman konjakkia. Ja kapteenin juotua jakoi hän lopun
-viereisille sairaille: kaikki ojensivat pyytäväisesti kätensä häntä
-kohden. Eräs zuavilainen, jolle ei enään riittänyt, alkoi itkeä.
-
-Sillä aikaa oli Delaherche mennyt pyytämään tohtoria tulemaan kapteenin
-luo. Bouroche astui saliin esiliina verisenä: hikihelmet vierivät
-pitkin hänen leveätä otsaansa. Sairaat pyysivät häntä pysähtymään
-koettaen kukin saada ensimmäiseksi hänen apuansa. Rukoilevia ääniä
-kuului hänen kulkiessaan. Toiset koettivat vapisevin käsin tarttua
-hänen vaatteihinsa. Mutta hän ei kuullut heitä, järjesti vaan työnsä
-ähkien ja puhkien väsymyksestä; puhui ääneen itsekseen, laski
-sormillaan, numeroitsi ne: ensin tämä, sitte tämä, sitte tämä, sitte
-tuo kolmas tuolla alaalla, yksi, kaksi, kolme, -- yksi alaleuka,
-käsivarsi, sääri. Apulainen käveli hänen jälessään koettaen muistella
-kaikkea.
-
--- Herra ylilääkäri, sanoi Delaherche, täällä on eräs kapteeni --
-kapteeni Beaudoin.
-
-Bouroche keskeytti hänet sanoen:
-
--- Mitä te sanotte? Onko Beaudoin haavoitettu? Mies raukka!
-
-Ja hän seisahtui haavoitetun eteen. Varmaan huomasi hän miten
-vaarallisesti Beaudoin oli haavoitettu, koska sanoi jalkaa
-tarkastamatta:
-
--- Hyvä, kohta tulen kun olen toimittanut tämän leikkauksen.
-
-Sitte meni hän takaisin leikkaushuoneesen Delaherchen mukana, joka ei
-tahtonut päästää lääkäriä näkyvistään. Täten tuli hän olemaan läsnä
-käsivartta leikattaessa Lisfrancin tavan mukaan. Bouroche oli ylpeä --
-toimitus oli ohitse 40 sekunnissa. Tehtailija oli kalpea kuin ruumis,
-aikoi paeta, mutta ei ehtinyt ottaa askeltaaan ennenkun käsivarsi jo
-oli pöydällä.
-
-Sotilas -- nuori voimakas talonpoika -- avasi silmänsä, näki
-käsivarren, jonka sairaanhoitaja kantoi pois, heitti silmäyksen
-veriseen olkapäähänsä ja huusi raivostuneena:
-
--- Mitä, Jumalan nimessä! Te olette todellakin petoja kun voitte tehdä
-sellaista.
-
-Bouroche oli niin väsynyt, ettei jaksanut kohta vastata. Sitte sanoi
-hän hiljaisella äänellä:
-
--- Olen tehnyt parhaan taitoni mukaan. Muuten olisit jo kuollut,
-poikaparka; ja kysyinhän sitä paitsi sinulta ja suostuit.
-
--- Miten minä olisin suostunut. Jos vastasinkin "kyllä", niin tiesinkö
-mitä sanoin?
-
-Nyt muuttui hänen vihansa suruksi ja hän alkoi itkeä:
-
--- Mitä minä onneton enään maailmassa teen.
-
-Hän kannettiin oljille -- vahakangas pestiin -- taaskin kaadettiin
-verinen vesi ämpäristä kukkasaralle.
-
-Mutta Delaherche säikähti kuullessaan kanuunain alituisen paukkeen.
-Miksi he eivät laanneet ampumasta?
-
-Liehuneeko Rosen pöytäliina linnan katolla? Sanottiin patterien
-laukausten päinvastoin lisääntyneen. Meteli hämmensi kaikki, ryske
-mahtoi rasittaa vähimmin heikkohermoistakin. Ei voinut olla lääkäreille
-eikä sairaillekaan hyvä kuulla näitä jyrähdyksiä, jotka koskivat luuhun
-ja vereen. Koko sairaala oli kovassa jännityksessä tämän yhä jatkuvan
-ampumisen aikana.
-
--- Sehän on jo ohitse, miksi jatkavat he tuota kirottua ampumista?
-huudahti Delaherche, joka kuunteli tarkasti, luullen aina kuulevansa
-viimeisen laukauksen.
-
-Kun hän meni takaisin leikkaushuoneesen muistuttaakseen Bourochea
-kapteenista, näki hän lääkärin makaavan pitkänään oljilla, pitäen
-käsivarsiaan kylmässä vesiämpärissä.
-
-Bouroche oli aivan näännyksissä sekä ruumiin että hengen puolesta.
-Etenkin oli epätoivo ja oma voimattomuutensa hänet masentanut. Ja
-kuitenkin oli hän niitä miehiä, jotka eivät kernaasti luovu
-tehtävistään. Mutta hänen oli väkisinkin täytynyt kysyä itseltään: Mitä
-tämä hyödyttää? Tieto, ettei koskaan voi tehdä kylliksi, oli yht'äkkiä
-heikontanut hänen voimansa. Mitä hyödytti hänen vaivansa ja
-ponnistuksensa? Olihan kuolema kuitenkin väkevämpi.
-
-Kaksi sairaanhoitajaa tuli kantaen Beaudoinia paarilla.
-
--- Herra ylilääkäri, sanoi tehtailija hiljaisella äänellä, tässä tuovat
-he kapteenin.
-
-Bouroche avasi silmänsä, otti käsivartensa ämpäristä, pudisti niistä
-veden ja pyyhki olkiin. Sitte nousi hän polvilleen sanoen:
-
--- Ai, se on totta -- täällä on vielä paljon tekemistä ennenkun saadaan
-levätä.
-
-Hän nousi jaloilleen, pudisti itsestään väsymyksen, ja oli taas valmis
-työhönsä, jota ei voitu lykätä.
-
-Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet paaria ja seisahtuivat
-muutaman askeleen päähän patjasta, jolle Beaudoin laskettiin.
-
--- No hyvä! se on yläpuolella oikeata nilkkaluuta, sanoi Bouroche, joka
-aina puheli lieventääkseen sairaiden tuskia. Ei se ole hulluinta tuossa
-paikassa, sen voi helposti parantaa. -- -- -- Tarkastetaanpas sitä!
-
-Mutta Beaudoinin kummallinen tylsyys pelotti lääkäriä. Hän katsahti
-ensimmäiseen sitomukseen: side, joka oli asetettu vaatteiden päälle,
-oli kiinnitetty pyssyn hihnalla. Bouroche mutisi hampaittensa välissä
-jotain -- kuka kelvoton oli sen sitonut -- mutta vaikeni yht'äkkiä. Nyt
-ymmärsi hän mitä oli tapahtunut, kuljettaessa oli side luisunut
-alemmaksi ja haavoitettu oli luultavasti vuodattanut paljon verta.
-
-Kiivaasti huusi hän sairaanhoitajalle:
-
--- Tule tänne, äläkä seiso siinä töllistelemässä. Leikkaa joutuun
-vaatteet auki.
-
-Sairaanhoitaja teki kuten Bouroche käski -- jalka tuli näkyviin,
-sininen, veriin tahrattu.
-
-Yläpuolella nilkkaluuta oli syvä ammottava haava, johon kranaatin
-kappale oli tunkenut kappaleen punasta vaatetta -- haavan syrjät olivat
-repaleiset ja nahattomat. Gilberten täytyi tarttua kiinni
-leikkaushuoneen ovenpielestä, ettei kaatuisi. Oli kamalata nähdä
-Beaudoinin makaavan siinä verisenä, puolikuolleena. Vaikka Gilberte oli
-pyörtymäisillään, ei hän kuitenkaan voinut kääntää silmiään pois
-kamalasta näystä.
-
--- No, huudahti Bouroche, ompa teitä kauniisti pidelty! Hän koetti
-jalkaa, joka oli aivan kylmä, ei tuntenut heikointakaan valtasuonen
-tykytystä. Hän tuli totiseksi ja surulliseksi -- tämä oli pahoin
-pelättävä tapaus.
-
--- Niin, sanoi hän, tämä näyttää vähän vaaralliselta.
-
-Kapteeni Beaudoin, joka, kuullessaan lääkärin sanat, heräsi
-tylsyydestään, mutisi itsekseen:
-
--- Vai niin -- siltäkö se ylilääkäristä näyttää?
-
-Bourochen ei ollut tapana suoraan kysyä lupaa sairaalta kun huomasi
-leikkauksen tarpeelliseksi. Hänestä oli parempi, että sairas itse pyysi
-sitä.
-
--- Tämä jalka on pahan näköinen, mutisi hän aivan kuin olisi ajatellut
-ääneen, tätä ei voi pelastaa.
-
-Beaudoin huudahti hermostuneena:
-
--- Kuulkaa, tehkää loppu siitä. Mitä arvelette, Bouroche?
-
--- Ajattelen, että olette rohkea mies ja annatte minun tehdä, mitä on
-välttämätöntä.
-
-Kapteeni Beaudoinin silmät sulkeutuivat. Hän oli ymmärtänyt. Mutta
-vasten pelkoaan, joka oli tukehuttaa hänet, vastasi hän
-yksinkertaisesti vaan kuitenkin rohkeasti:
-
--- Tehkää minkä luulette parhaaksi, herra tohtori!
-
-Valmistukset eivät kestäneet kauvaa: apulainen tuli tuoden kloroformia,
-kaatoi sitä pyyhinliinaan, joka asetettiin sairaan nenän eteen --
-sitten tarttui hoitaja häneen -- veti vähän alemmaksi patjalle, että
-jalat jäivät vapaiksi -- eräs piteli vasenta, apulainen otti kiinni
-oikeasta reidestä molemmilla käsillä pusertaakseen suonia.
-
-Bourochen tullessa sairaan luo veitsi kädessä ei Gilberte voinut kestää
-kauempaa:
-
--- Ei, ei, -- tämä on kauheata!
-
-Hän nojasi rouva Delahercheen, joka oli ojentanut käsivartensa
-estääkseen häntä kaatumasta.
-
--- Mutta minkätähden jäit tänne seisomaan?
-
-He eivät kuitenkaan kumpikaan lähteneet pois, käänsivät vaan päänsä
-pois, etteivät näkisi mitä lääkäri teki, seisoivat siinä vavisten ja
-syleillen toisiaan, vaikka eivät muuten olleet toisilleen niin
-rakkaita.
-
-Se oli varmaan juuri tällä hetkellä kun kanuunanpauke oli kovin. Kello
-oli kolme ja Delaherche selitti pettyneenä ja toivottomana, ettei hän
-ymmärtänyt mitään. Pauke kiihtyi -- siitä ei ollut epäilystäkään.
-Minkätähden? Mitä sitte tapahtui? Oli kuin helvetin portit olisivat
-olleet seppo selällään -- maa tärisi, ilma oli liekkinä. Sedanin
-ympärillä olevat kahdeksansataa saksalaista kanuunaa ampuivat
-varmaankin yht'aikaa, pauke kuului yli metsien ja peltojen. Jos tätä
-tulisadetta kestäisi vielä pari tuntia, oli kaupungin perikato varma,
-sillä kranaatteja alkoi pudota talojen katoille; kuului yhä uusia
-räjähdyksiä. Eräs kranaatti sytytti talot Voyardkadun varrella; toinen
-muserti kappaleen tehtaan korkeasta savutorvesta, josta vyöryi
-kivimuraa aina vajaan asti.
-
-Bouroche kohotti päätään:
-
--- Onko heidän aikomuksensa tappaa sairaamme? -- -- -- Tämä on
-sietämätöntä!
-
-Tällä aikaa eräs sairaanhoitaja oli ottanut kiinni kapteenin jalasta;
-reippaasti teki Bouroche leikkauksen vähän alapuolella polvea, pari
-tuumaa alempana sitä paikkaa, missä hänen tuli sahata luu poikki; --
-samalla veitsellään irroitti hän nahan kuten irroitetaan kuori
-appelsiinista. Mutta kun hänen oli leikattava lihaksia, lähestyi eräs
-sairaanhoitaja ja kuiskasi hänen korvaansa:
-
--- Numero 2 on valmiina.
-
-Kauhean melun tähden ei lääkäri voinut kuulla, jonka vuoksi sanoi:
-
--- Herran nimessä, puhukaa kovemmin! Korvani ovat haljeta heidän
-kirotuista laukauksistaan.
-
--- Numero 2 on valmiina.
-
--- Kuka? Mikä numero kaksi?
-
--- Hän, jonka käsivarsi -- --
-
--- No, vai niin! Hyvä, tuokaa N:o 3. Alileuka, tiedättehän!
-
-Ja ihmeteltävän sukkelasti leikkasi hän yhdellä ainoalla leikkauksella
-jänteen poikki aina luuhun saakka. Sääriluu ja pohkio paljastettiin,
-kääre pantiin tueksi molempien väliin; sitte sahattiin ne poikki ja
-sairaanhoitajalla oli jalka kädessä.
-
-Vuoti ainoastaan vähän verta, sillä apulainen puristi suonia; suonet
-sidottiin joutuun. Mutta Bouroche ravisti päätään ja kun apulainen otti
-sormensa pois, sanoi hän -- sairas ei ollut vielä valveilla eikä siis
-voinut kuulla heitä --:
-
--- Tämä on ikävää, valtasuonista on matkalla juossut paljon verta.
-
-Hän teki kädellään liikkeen, kohotti olkapäitään:
-
-"Mitä hyödytti kaikki hänen vaivansa". Tässä oli taaskin eräs raukka
-valmiina -- hänen kasvoihinsa tuli jälleen epätoivon ilmaus; tämähän
-oli hullusti, kun ei voi pelastaa edes neljää kymmenestä.
-
-Hän pyyhki otsaansa, pani nahan haavan päälle -- neuloi kolme pistosta.
-
-Nyt kääntyi Gilberte. Delaherche oli sanonut hänelle, että kaikki oli
-ohitse, nyt voisi hän katsoa.
-
-Sairaanhoitaja vei juuri kapteenin jalan pensasaitauksen taa, missä
-ruumisläjä yhäti kasvoi.
-
--- No niin! kaikki on tehty, sanoi lääkäri Beaudoinin herättyä; nyt on
-pahin ohitse.
-
-Mutta kapteeni oli hyvin heikko. Hän koetti kohottaa päätään, mutta
-laski sen alas, änkytti surullisella äänellä:
-
--- Kiitos tohtori! Jumalan kiitos, että kaikki on ohitse!
-
-Kun hän nostettiin paarille poisvietäväksi, pani kauhea räjähdys koko
-tehtaan tärisemään: kranaatti oli räjähtänyt leikkaushuoneen takana
-pienessä pihassa, missä oli kaivo. Akkunaruutuja putosi helisten
-maahan, sillä aikaa kun sakea savu tunkeutui huoneesen, jossa sairaat
-makasivat oljilla; nämä alkoivat hädissään huutaa ja koettivat paeta.
-Delaherche kiiruhti ulos hurjistuneena; hän tahtoi nähdä kuinka suuri
-vahinko oli. Hävitettäisiinkö, poltettaisiinko hänen talonsa?
-
--- Jumalan nimessä, älkää töllistelkö, huusi Bouroche kauhusta
-jähmettyneille sairaanhoitajille. Peskää joutuun pöytä. Ei ole yhtään
-aikaa hukata. Tuokaa numero 3 tänne!
-
-Pöytä pestiin, taas kaadettiin ämpärillinen veristä vettä kukkasaralle;
-asterisarka oli nyt verisenä liejuna, kukat ja lehdet olivat veren
-peitossa.
-
-Levätäkseen vähän alkoi ylilääkäri hakea kuulaa, joka, muserrettuaan
-ensin numero 3:n alaleuan, oli tunkeutunut kielen kantaan. Siitä vuoti
-paljo verta, joten sormensa tulivat aivan punasiksi ja tahmeiksi.
-
-Kuivaushuoneessa olivat sairaanhoitajat asettaneet kapteeni Beaudoinin
-eräälle patjalle. Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet sinne.
-Delaherchekin, huolimatta säikähdyksestään, tuli sisään sairasta
-katsomaan.
-
--- Levätkää nyt hetkinen, me laitamme sillä aikaa huoneen teille
-valmiiksi; me otamme teidät meidän luo.
-
-Mutta haavoitettu avasi silmänsä -- hän oli täydessä tajunnassa --
-vastasi heikolla äänellä:
-
--- Ei, -- luulen kuolevani, -- ja hyvinkin pian!
-
-Kaikki kolme katsoivat häntä surullisesti.
-
--- Mutta herra kapteeni, miten voitte niin puhua, mutisi Gilberte, joka
-huolimatta pelostaan pakotti itsensä hymyilemään. Kuukauden kuluttua
-olette jo terve!
-
-Beaudoin pudisti päätään -- hän katseli ainoastaan Gilberteä äärettömän
-surullisesti, pelätessään että hänen täytyisi kuolla niin nuorena,
-jolloin elämä hymysuin tarjoaa onnea.
-
--- Minun täytyy kuolla, minun täytyy kuolla! Oi se on hirveätä!
-
-Samassa huomasi hän likaiset kätensä ja rikkinäisen univormunsa. Häntä
-kiusasi olla tällaisessa tilassa naisten läsnä ollessa. Hän ei voinut
-sitä kärsiä ja tämä ajatus toi hänelle mielenmalttinsa takasin.
-
-Hän hymyili heikosti.
-
--- Mutta jos kuolen, tahtoisin kuitenkin kuolla puhtain käsin.
-Rouvaseni, tahtoisitteko olla hyvä ja antaa minulle vähän vettä ja
-pyyhinliinan.
-
-Gilberte, tuotuaan mitä hän pyysi, tahtoi itse auttaa. Tästä hetkestä
-pysyi hän rohkeana, tahtoi kuolla levollisena täydessä tajunnassa.
-Delaherche auttoi vaimoaan järjestämispuuhissa.
-
-Nähdessään miten poikansa ja miniänsä yhdessä hoitivat tuota nuorta
-miestä, katosi katkeruus vanhan rouvan sydämmestä. Hän päätti vaieta
-myöskin tällä kertaa, vaikka olikin aikonut kertoa kaikki pojalleen.
-Mutta nythän kuolema erottaisi heidät ainiaaksi toisistaan, miksi
-tuottaisi hän surua perheelleen.
-
-Kapteeni oli kuolemaisillaan -- hän tuli hetki hetkeltä heikommaksi ja
-vajosi jälleen tylsistyneesen tilaansa. Kylmä hiki virtasi pitkin
-kaulaa ja otsaa; hetkeksi avasi hän silmänsä tavoittaakseen peitettä,
-jonka luuli näkevänsä vieressään.
-
--- Oi kuinka minun on kylmä, minun on niin kylmä.
-
-Ja sitte hengitti hän viimeisen kerran, tyyneesti ilman näkyväistä
-taistelua; hienot laihat kasvot näyttivät kuoltuakin selittämättömän
-surullisilta. Katseensa lepäsi Gilbertessä.
-
-Delaherche piti huolta ettei hänen ruumistaan viety pensaikon taa, vaan
-pantiin lähellä olevaan liiteriin. Sitte pyysi hän Gilberten menemään
-huoneesensa, sillä hän näytti kovin väsyneeltä, itki ja nyyhki. Mutta
-tämä selitti olevansa niin peloissaan, ettei mitenkään uskaltaisi olla
-yksin, ja jäi kernaammin anoppinsa luo keskelle sairashuoneen touhua.
-
-Sitte ryhtyi hän heti sairaiden hoitamiseen. Toi lasillisen vettä
-attikalaiselle sotilaalle, jolla oli kova kuume, auttoi hoitajaa
-sitomaan erään kahdenkymmenen vuotisen sotilaan kättä. Tämä oli
-vast'ikään tullut sotatantereelta, jossa peukalonsa oli ammuttu
-säpäleiksi. Ollen kohtelias ja veitikkamainen, laskien leikkiä
-huolettoman pariisilaisen tavalla sai hän pian Gilberten hymyilemään
-sukkeluuksilleen.
-
-Kapteenin kuoleman kamppauksen aikana oli ampuminen yhä kiihtynyt;
-jälleen kranaatti putosi puutarhaan katkaisten satavuotisen tuuhean
-puun.
-
-Väki alkoi peloissaan huutaa koko Sedanin palavan, sillä Cassinen
-etukaupungissa oli suuri tulipalo päässyt alkuun. Tulisi loppu
-kaikesta, jos ampumista kestäisi kauemmin. Ei jäisi kiveä kiven päälle.
-
--- Tämä ei ole mahdollista, minun täytyy tuonne jälleen, sanoi
-Delaherche, joka oli kadottanut kaiken malttinsa.
-
--- Minnekä sitte? kysyi Bouroche.
-
--- Tietysti pormestarin luo kysymään tekeekö keisari pilkkaa meistä kun
-puhuu valkosen lipuu nostamisesta.
-
-Ylilääkäri seisoi hämmästyneenä, katseli Delaherchea suurin silmin,
-sillä vaikka hän olikin epätoivossaan kun haavoitetut kuolivat hänen
-käsiinsä, ei hän kuitenkaan ollut ajatellut antautumista. Hän teki
-rajun epätoivoa ilmaisevan liikkeen:
-
--- Menkää hiiteen! Saman tekevä mitä me toimitamme!
-
-Delaherchella oli suuri työ tunkeutua ihmisjoukon lävitse, joka taajeni
-alituisesti ja kasvoi paenneista sotilaista. Hän kysyi useilta
-upseereilta, joita kohtasi, vaan ei kukaan ollut nähnyt valkosta
-lippua. Vihdoin myönsi eräs översti nähneensä sen silmänräpäyksen ajan,
-vaan sitte oli se taas otettu alas.
-
-Tämä selitti kaikki: joko eivät viholliset sitä olleet nähneet taikka
-huomasivat sen ja enensivät tulta käsitettyään lopun kohta olevan
-lähellä. Kerrottiinpa että eräs kenraali, joka nähdessään valkosta
-lippua nostettavan oli aivan raivostunut, oli repinyt sen alas,
-katkassut tangon ja tallannut liinan jalkoihinsa.
-
-Mutta preussiläisten pattereista kuuluivat laukaukset yhä edelleen.
-Kuulia tuli satamalla kaupunkiin. Turennentorilla oli eräs vaimo äsken
-tapettu, pormestarin portinvartijan huoneessa ei Delaherche tavannut
-enää pikku Rosea. Ovet olivat auki, siellä sai käydä vapaasti kuka itse
-tahtoi. Rappusilla kohtasi hän raivostuneita ihmisiä, jotka menivät sen
-enempää huomaamatta ohitse. Ensimmäisessä kerroksessa pysähtyi hän
-hetkeksi ja siellä tuli Rose vastaan:
-
--- Ah, herra Delaherche, tämä kaikki on kauheata! Tulkaa, joutukaa jos
-tahdotte nähdä keisarin.
-
-Ja vasemmalla, auki olevasta ovesta näki hän todella keisarin, joka
-jälleen käveli epävarmoin askelin edestakaisin uunin ja ikkunan väliä.
-
-Hän ei voinut pysyä paikoillaan vaikka kärsi kovia tuskia.
-
-Eräs ajutantti oli juuri lähtenyt ja jättänyt oven auki. Keisari kuului
-väsyneellä ja kiusatulla äänellä kysyvän:
-
--- Mutta sanokaa mitä tämä merkitsee. Miksikä he yhä ampuvat vaikka
-olen käskenyt nostamaan valkosen lipun?
-
-Hän ei enään voinut kärsiä tätä ampumista, joka yhä lujemmin kuului
-tänne. Kun hän tuli ikkunan luo, oli kuin olisivat luodit sattuneet
-hänen sydämmeensä. Yhä verta, yhä ihmishenkiä hänen erehdyksensä
-tähden! Joka hetki lisääntyivät turhaan kuolleiden läjät. Hän oli
-tuskissaan jo kymmeniä kertoja tehnyt saman kysymyksen jokaiselle, joka
-tuli sisään:
-
--- Mutta mitä tämä on? Miksi ampuvat he vielä vaikka olen käskenyt
-nostaa valkosen lipun.
-
-Ajutantti mutisee jotain vastaukseksi, mutta Delaherche ei kuullut
-sitä. Keisari kävelee yhä edestakaisin -- hänen täytyy mennä ikkunan
-luo, hänen täytyy kuunnella tuota kauheata ampumista, joka oli
-näännyttää hänet kuoliaaksi. Kasvonsa kävivät kalman kalpeiksi, niissä
-kuvastui syvintä alakuloisuutta ja mustinta epätoivoa.
-
-Nyt ovi aukenee, -- pieni mies, puettuna pölyiseen pukuun, tulee
-ilmoittamatta sisään -- se on kenraali Lebrun.
-
-Ja taas kuuluu keisari kärsimättömästi kysyvän:
-
--- Mutta, kenraali, miksi yhä ammutaan vaikka käskin nostaa valkosen
-lipun?
-
-Ajutantti astuu ulos vetäen oven kiinni. Delaherche ei kuullut mitä
-kenraali vastasi.
-
--- Ah, virkkoi Rose, asiat käyvät hullusti, ymmärrän sen hyvin, --
-huomaan sen heidän katseistansa --. Ja minun pöytäliinani -- sitä en
-saa enään koskaan takaisin; sanotaan, että se on revitty tuhansiin
-kappaleihin... Mutta eninten säälin kuitenkin keisariparkaa. Hän on
-sairaampi kuin marsalkka, parempi olisi hänen pysyä sängyssä kuin
-kulkea tuossa edes takaisin.
-
-Hän oli kovin liikutettu; nuoret, kauniit kasvonsa ilmaisivat syvää
-sääliä. Delaherche, jonka myötätuntoisuus Napoleonia kohtaan oli viime
-aikoina huomattavasti vähennyt, piti Rosen puhetta vähän sopimattomana.
-Yhtä kaikki jäi hän seisomaan hänen kanssaan portille; hän tahtoi
-nimittäin nähdä kenraali Lebrunin menevän pois ja tämän tultua keisarin
-luota seurasi hän häntä.
-
-Kenraali oli selittänyt keisarille, että ranskalaisten ylipäällikön
-allekirjoittama kirje olisi vietävä saksalaisten päällikölle -- muuten
-ei voisi olla puhettakaan aselevosta. Hän oli tarjoutunut kirjoittamaan
-tämän kirjeen ja etsiäkseen kenraali Wimpffenin, saadakseen hänen
-allekirjoituksensa. Hänellä oli nyt kirje mukanaan, mutta ei tiennyt
-missä ylipäällikkö oli. Sedanissa oli ahdinko niin suuri, että hänen
-täytyi antaa hevosensa kulkea käyden, joten Delaherche voi seurata aina
-Ménil-portille asti.
-
-Mutta tiellä kannusti Lebrun hevostaan; ja oli hänellä onni kohdata
-Wimpffen Balanissa. Tämä oli muutamia minuutteja sitten kirjoittanut
-keisarille:
-
--- Jos Teidän Majesteettinne tahtoo ratsastaa joukkojen etunenässä,
-pidän kunnianani viedä teidät vihollisten rivien lävitse.
-
-Siksi vimmastui hän silmittömästi kuultuaan aselevosta puhuttavan. Ei,
-ei, ei millään ehdolla kirjottaisi hän nimeään sellaisen alle.
-
-Kello oli nyt puoli neljä. Oli ainoastaan vähäinen hetki siitä kuin
-tehtiin viimeinen urhoollinen yritys päästä bayerilaisten rivien
-lävitse ja valloittaa Bazeilles.
-
-Sedaniin ja läheisten maiden yli kuului huuto: "Bazaine näkyy! Bazaine
-näkyy!" Tieto oli väärä; niin ilmoitettiin ainoastaan kansan
-lannistuneen rohkeuden elähyttämiseksi.
-
-Koko päivän olivat he toivoneet näkevänsä sen toteutuvan ja joka kerta
-kuin preussiläiset ampuivat uudesta patterista, olivat he luulleet sen
-Metzin kanuunaksi.
-
-Noin tuhat kaksisataa miestä saatiin kokoon sotilaita jos mistä
-rykmentistä ja tämä pieni joukkio riensi juoksujalassa alas tielle,
-johon kranaatteja sateli kuin rakeita... Alussa näytti se uhkealta.
-Haavoittuneet eivät häirinneet toisten kulkua; raivoisan rohkeina
-juostiin lähes viisisataa metriä. Mutta rivit harvenivat, yksin
-rohkeimmatkin kääntyivät takaisin. Mitä voitiin toimittaa näin pienellä
-joukolla suurta ylivoimaa vastaan? Mitä hyödytti tämä kenraalin hurja
-uskallus, kun taistelu oli kuitenkin kadotettu? Viimein seisoivat
-kenraalit Wimpffen ja Lebrun yksinään tiellä Balasen ja Bazeillesin
-välillä; heidän täytyi kääntyä takaisin, luopua tästä viimeisestä
-epätoivoisen rohkeasta koetuksesta. Täällä ei ollut kuin yksi tehtävä:
-vetäytyä takaisin Sedanin muurien turviin.
-
-Kohta kun Delaherche oli kadottanut kenraali Lebrunin näkyvistään,
-kiiruhti hän kotiinsa -- hänen päähänsä pisti sukkela ajatus: hän
-kiirehti nyt takaisin näkötorniinsa, josta hän etäältä voi tarkastaa
-antautumisen menoa. Mutta ulkopuolella tehdastaan seisahdutti hänet
-översti Vineuil, joka puutarhuri-vaunuissa tuotiin sairashuoneeseen.
-Översti ei tahtonut kuulla puhuttavankaan haavoitetusta kantapäästään;
-hän oli tahtonut koota rykmenttinsä jäännökset, mutta oli pyörtynyt ja
-pudonnut hevosensa selästä. Heti vietiin hänet erääseen ensimmäisen
-kerroksen huoneeseen ja Bouroche, joka riensi saapuville, vakuutti
-ett'ei haava ollut pelättävä, oli puhdistanut sen, vetänyt sieltä ulos
-muutamia saappaista irtautuneita nahkapalasia, sitonut haavan ja vienyt
-överstin sänkyyn. Lääkäri parka oli jo aivan epätoivoissaan, --
-liiallisesta ponnistuksesta kovin väsyneenä kun oli --, hän meni alas
-leikkaushuoneeseensa, huusi tahtovansa ennen leikata oman jalkansa kuin
-tehdä kauvemmin tällaista työtä, josta ei kuitenkaan ollut mitään
-hyötyä.
-
-Tuolla alhaalla ei ollut enään tilaa haavoittuneille, -- muutamia
-täytyi panna ruohokentällekin, jossa vaikeroivat ja huusivat, kun
-kranaatit lensivät heidän päänsä päällitse. Viidettä sataa haavoitettua
-oli jo tuotu sisälle, -- ylilääkäri oli pyytänyt haavalääkäreitä
-avukseen, mutta hänelle ei lähetetty muita kuin eräs nuori lääkäri
-läheisestä kylästä. Hänen oli mahdotonta ehtiä kaikkea -- hän tutki,
-leikkaili, sahasi ja sitoi, alituisesti peläten tuotavan uusia
-haavoittuneita.
-
-Gilberte oli melkein pyörryksissä näkemistään kauhistuttavista
-tapauksista -- hän ei voinut nähdä enempää verta, -- nyt istui hän
-enonsa vuoteen ääressä, mutta vanha, lujamielinen rouva Delaherche jäi
-Bourochen luo, antoi sairaille juotavaa ja kuivaili kuolevaisten
-hikisiä kasvoja.
-
-Tähystyspaikaltaan koetti Delaherche luoda yleissilmäyksen tappelun
-menoon. Kaupunki oli kärsinyt paljoa vähemmän kuin luultiin; ainoastaan
-tuolla Cassinesissä paloi melkoinen tuli. Palatinatin metsässä ei enään
-ammuttu: arvatenkin olivat ampumavarat loppuneet. Ainoastaan siitä
-patterista, joka oli Pariisinportin vieressä, ammuttiin silloin tällöin
-laukaus.
-
-Eräs tapaus huvitti häntä suuresti: linnantornista näkyi taas valkonen
-lippu; -- mutta taistelutantereelta ei voinut yhäti kestävän tulen
-tähden nähdä sitä. Läheiset kattorakennukset estivät häntä näkemästä
-joukkojen liikkeitä Balanin tiellä. Vaan kiikarillaan huomasi hän
-saksalaisen esiupseerin, saman, jonka hän oli jo aamupäivällä nähnyt.
-
-Tuo ylhäinen, pienivartaloinen mies, jota hän luuli Preussin
-kuninkaaksi, seisoi tummassa univormussaan vähäsen etäämpänä muita
-sotilaita, joista suurin osa oli pitkällään ruohossa, -- hän näkyi
-katselevan heidän tähditettyjä, kultaompeleisia pukujaan. Siellä oli
-myös ulkomaalaisia upseeria, ajutantteja, kenraaleja, kaikilla heillä
-oli lornjetti; aamusta alkaen olivat he seuranneet ranskalaisten
-taistelua aivan kuin jotakin näytelmää. Ja nyt tuo hirveä draama oli
-loppumaisillaan.
-
-Marfée'n metsäisellä ylängöllä seisoi kuningas Wilhelm ja katseli miten
-hänen joukkonsa piirittivät ranskalaista sotajoukkoa.
-
-Nyt se oli tehty! Kolmas armeija, jota johti hänen poikansa, Preussin
-perintöprinssi, oli kulkenut Saint-Mengesin ja Fleigneuxin kautta ja
-asettui Illyn kummulle; sillä aikaa oli neljäs armeija Saksin
-kruununprinssin johtamana marssinut Daignyn ja Givonnen yli, kiertäen
-Garennen metsän ja yhtyi nyt kolmanteen armeijaan. XI ja V komppania
-yhtyi XII komppaniaan ja kaartiin. Ja viime ponnistus kehän
-särkemiseksi, samassa silmänräpäyksessä kuin se sulkeutui, kenraali
-Margueritten urhoollinen rynnäkkö oli pakottanut kuninkaan huudahtamaan
-ihastuneena: "Urhoollisia miehiä!"
-
-Nyt olivat pihdit pian yhtymäisillään. Hän voi yhdellä silmäyksellä
-nähdä taajan piirin ampujoita, jotka ympäröivät lyötyä joukkoa.
-
-Pohjoispuolella vetäytyi piiri yhä enemmän kokoon ajaen pakolaiset
-Sedaniin; ampuminen kiihtyi kiihtymistään. Etelässä näkyi Bazeilles
-valloitettuna, autiona ja kolkkona; paksuja savupilviä kohosi
-taivaanrannalle ja säkenet lentelivät säihkyellen ympäri. Mutta
-baijerilaiset, jotka nyt olivat Balanin hallitsijoita, veivät
-kanuunansa kolmensadan metrin päähän kaupungista. Toisista pattereista,
-jotka olivat Pont-Maugisin, Noyersin, Frenoisin ja Vadelincourt'in
-luona, kuului keskeytymätön ampuminen samaten kuin Marféen kummun
-juurelta.
-
-Mutta kuningas Wilhelm laski väsyneenä hetkeksi lornjettinsa ja alkoi
-katsella paljaalla silmällä. Aurinko laskeutui metsän taa, sen
-viimeiset säteet kultasivat pellot ja niityt, pienimmänkin esineen voi
-huomata raittiissa, harvinaisen kirkkaassa iltailmassa. Hän näki talot
-Sedanissa kapeine mustine ikkunalautoineen. Ja tuolla häämöitti kyliä,
-puhtaita ja kauniita, vasemmalla Donchery ja oikealla Douzy ja
-Carignon. Hänestä tuntui kuin olisi voinut laskea puut Ardennein
-metsässä, jonka ihastuttava vihanta väri somasti kuvastui taivaan
-rantaan.
-
-Maas virta näytti tässä häikäisevässä valossa ihanalta kultapurolta:
-verinen tappelukenttä oli kuin hieno maalaus kuvattuna täältä ylhäältä
-auringon laskiessa, kaatuneet sotilaat, puolikuolleet hevoset olivat
-maalatuita kohtia. -- Givonnen laakson oikealla puolella vilisi
-pakenevia joukkoja kuin pieniä mustia pilkkuja, sillä aikaa kuin Igen
-niemellä olevat patterit ampuivat koneentapaisella tarkkuudella. Tämä
-oli odottamaton, täydellinen voitto.
-
-Kuningas ei tuntenut mitään katumusta näiden tuhansien ruumiitten
-tähden, jotka eivät enempää kuin tomuhiukkanen maantiellä vaatineet
-tilaa tässä suuressa laaksossa, jossa Bazeillen tulipalo, Illyn
-verilöyly ja Sedanin tuska eivät häirinneet tyyntä, rauhaisaa luontoa
-eivätkä himmentäneet kirkasta auringon laskua.
-
-Yht'äkkiä huomasi Delaherche tummansiniseen pukuun puetun ranskalaisen
-kenraalin valkoista lippua kantavan husaarin seurassa ratsastavan ylös
-kummulle, jossa saksalainen päällikkökunta oleskeli. Se oli kenraali
-Reille; hänen oli vietävä saksalaiselle kuninkaalle keisarin
-kirjoittama, näin kuuluva kirje:
-
--- Veljeni! Koska minun ei ole suotu kuolla joukkojeni etunenässä, ei
-minulla ole muuta tehtävää kuin ojentaa miekkani Teidän Majesteettinne
-käsiin. Olen Teidän Majesteettinne veli, Napoleon.
-
-Lakkauttaakseen tappamisen, antautui hän; -- olihan taistelu kuitenkin
-kadotettu. Hän luuli antautumisensa saattavan kuningas Wilhelmin
-lempeämmäksi. Delaherche näki kenraalin laskeutuvan satulasta noin
-kymmenen askeleen päässä voittajasta ja sen jälkeen menevän aseettomana
-eteenpäin. Aurinko laskeutui purppuran karvaisena, kuningas istuutui
-tuolille nojautuen toiseen, jota eräs ajutantti piti koholla ja vastasi
-ottavansa vastaan keisarin miekan ja odottavansa upseerija, jonka
-tulisi ratkaista antautumisen ehdot.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kaikista voittajan saaliiksi joutuneista paikoista Sedanin ympärillä,
-Floingista, Illyn kummulta, Garennen metsästä. Givonnen laaksosta ja
-Bazeillen tieltä, riensi suunnaton joukko ihmisiä ja hevosia kauheassa
-sekasorrossa kaupunkia kohden. Tämä linnoitus, johon kukin oli pannut
-viime toivonsa, tuli nyt vain turmioksi sen kautta, että pakenevat,
-yksin urhokkaimmatkin hakivat täältä itselleen suojaa. Sedanin vallien
-takana luulivat he löytävänsä turvaa vihollisten pelättävältä tulelta,
-joka kolmattatoista tuntia oli yhtämittaa leimahdellut, eikä kukaan
-ajatellut enempää, ei kukaan kuunnellut järjen ääntä, eläimellinen
-luonto ihmisessä sai ylivallan, kukin haki vain itselleen suojaa.
-
-Pienen muurin takana seisoi Maurice valellen vedellä Jeanin kasvoja.
-Nyt avasi hän silmänsä ja Maurice huudahti ilosta:
-
--- Oi, Jean raukkani, luulin jo, että olisit kuollut, -- no, mutta
-mitäs sinä sille olisit mahtanut; -- mutta sinä olet saakelin raskas
-kantaa!
-
-Jean nousi ylös, ikäänkuin heräten unestaan. Sitte huomasi hän mitä oli
-tapahtunut, kaksi kyyneltä vierähti poskelle. Hento Maurice, jota hän
-oli hoitanut isällisellä huolella, oli ystävyydessään saanut kylliksi
-voimaa kantaa hänet tänne.
-
--- Odota, katson tekikö luoti päähäsi suurenkin reijän!
-
-Haava ei ollut suuri, ihossa ainoastaan viilto, josta oli vuotanut
-runsaasti verta. Hiukset olivat takertuneet haavan syrjiin ja
-tyreyttäneet verenvuodon. Sentähden Maurice ei kostuttanut niitä --
-muuten olisi haava voinut jälleen helposti auveta.
-
--- No, nyt olen pyyhkinyt kasvosi -- näytäthän taas ihmisemmältä.
-Annappas kun panen kypärän päähäsi!
-
-Hän otti maasta kypärän ja pani sen varovasti ystävänsä päähän.
-
--- Se sopii sinulle mainiosti! Katsokaamme kannattavatko jalkasi!
-
-Jean nousi pudistaen päätään; hänellä ei ollut muuta hätää kuin että
-pää vain tuntui vähän raskaalta. Kaikki kävi hyvin. Mutta hänet valtasi
-syvä liikutus nähtyään Mauricen hellyyden, jonka vuoksi hän syleili
-Mauricea, painoi hänet rintaansa vasten ja virkkoi:
-
--- Oi, rakas ystäväni, rakas ystäväni!
-
-Mutta preussiläiset saapuivat eivätkä he voineet kauemmin olla muurin
-takana. Luutnantti Rochas kokosi muutamia miehiä lipun ympärille, jota
-aliluutnantti kantoi kokoonkäärittynä. Lapoulle nousi ylemmäksi ja
-ampui vielä muutamia laukauksia sillä aikaa kuin Pache ripusti pyssyn
-olallensa, luullen varmaankin että nyt oli heitettävä ampuminen sikseen
-ja ruvettava syömään ja nukkumaan. Jean ja Maurice hiipivät toverien
-luo. Ei puuttunut pyssyjä eikä patruunoita, joita makasi kyllin
-kentällä; ei tarvinnut muuta kuin kumartua niitä ottamaan. He kokosivat
-sen verran kuin tarvitsivat, sillä antautuessa olivat he heittäneet
-aseet ja ampumavarat luotaan; Mauricenhan oli täytynyt kantaa toista
-hartioillaan.
-
-Muuri ulottui Garennen metsään asti ja pieni joukkio, joka luuli vaaran
-olevan ohitse, piilottautui talonpoikaistalon taa, hajaantuen sitte
-metsään puiden sekaan.
-
--- Vihdoinkin, sanoi Rochas, -- saamme huoata hetken ennen kuin
-ryhdymme ryntäämään.
-
-Ottaessaan ensi askeleita tuntui heistä kuin olisivat he astuneet
-helvettiin! mutta he eivät voineet enään kääntyä.
-
-Heidän täytyi päästä metsän läpi, jonne vihollinen ankarasti ampui,
-koska osan pakenevista joukoista välttämättä piti kulkea tätä tietä.
-
-Kranaatteja sateli korkeiden puitten välitse, jotka tärisivät ja
-murtuivat aivan kuin hirmuisen raemyrskyn ruoskimina. Suuria oksia ja
-lehtiä putoili maahan, kaikkialla kuului valittavan suhiseva ja
-kitisevä ääni.
-
-Metsä oli aivan kuin lumottu; siinä kuolema ja epätoivo raivosivat,
-puut lannistuivat tuskasta ruikuttaen, kun eivät voineet paeta tätä
-hävityksen hirmuisuutta.
-
-Kauhistus valtasi Mauricen ja Jeanin, jotka muita seuraten kulkivat
-eteenpäin, vaikka luodit kaikilta puolin vinkuivat korvissa, niin että
-turvan etsiminen puun juurelta toiseen suojaan juoksemalla oli turhaa
-vaivaa.
-
-Kaksi miestä kaatui -- toista tapasi luoti selkään, toista naamaan.
-
-Minne heidän oli käännyttävä? Kaikkialla satoi projektiileja,
-kaikkialla uhkasivat kaatumaisillaan olevat paksut puunrungot ja julman
-suuret oksat, -- he etsivät turvaa eräässä viidakossa, siellä oli
-tavata heidät kranaatti, joka putosi aivan Jeanin jalkoihin; onneksi
-kaivautui se maahan räjähtämättä. Heidän jalkansa tarttuivat puolukan
-varsiin ja köynnöskasveihin; viidakko tuli läpipääsemättömäksi. Lehtiä
-ja oksia lenteli ilmassa aivan kuin kaikkimurskaavan ja rusentavan
-jättiläisviikatteen viskeleminä.
-
-Parikymmentä kertaa olivat he lähellä perikatoansa tuossa kamalassa
-pensaikossa.
-
--- Tämä on todentotta helvetillistä, mutisi Maurice, täältä emme ikinä
-elävinä pääse! Hän oli kalman kalpea ja vapisi kuin haavan lehti.
-Jeaniakin pöyristytti, häneenkin tarttui kauhistuksen tunne.
-
-Heitä vaivasi hirveä ja kärsimättömän polttava jano, sydän sykki,
-jyskytti ja pisteli joka jäsenessä; heidän epävarmat silmänsä
-huomasivat silloin tällöin mustia pisteitä liikkuvan ilmassa, aivan
-kuin heidän silmänsä olisivat voineet seurata luotien vinkuvaa vauhtia
-joka taholle.
-
--- Oi taivaan Jumala! Mitä meidän on tekeminen, änkytti Jean. Hirmuista
-todellakin tulla murskaksi ammutuksi toisten tähden, jotka istuvat
-hyvässä nojatuolissa, tupakkaa poltellen. Tähän lisäsi Maurice
-uupuneella äänellä. Niin -- ja minkä tähden on juuri meidän kärsittävä
-niin hirveästi? Itsekkäisyys kuohahti hänessä; yksilö, joka ei tahtonut
-uhrautua yhteiskunnan edestä.
-
--- Jospa vaan saisi järkeensä, mitä tämä kaikki hyödyttää? Hän kohotti
-päätänsä.
-
--- Ja tuo aurinko riiviökään ei voi lähteä matkoihinsa. Kun se laskee,
-tulee edes pimeä ja tappelu taukoo!
-
-Heidän mielestään pysyi aurinko liikkumatta paikallaan kirkkaalla
-kesätaivaalla; tappelun hälinässä olivat he unohtaneet kokonaan
-ajanjuoksun. Heitä ei enään vaivannut pelko, vaan vastustamaton rauhan
-ja levon kaipuu; he eivät voineet enään sietää tuota lakkaamatonta
-läikinää, suhinaa ja kohinaa, heidän täytyi piiloutua, madella maan
-sisään.
-
-Keskellä hävitystä olivat kumminkin Maurice ja Jean merkillisen
-levollisia; he kulkivat ihan kuin humalassa -- se on urhoollisuutta --
-heillä ei enään ollut kiireen kierää tuosta kamalasta metsästä.
-Raikkaan metsäpuron kirkas vesi muuttui punaiseksi, vienoissa
-lehdoissa, joissa siihen asti rakastuneet olivat kuiskailleet, kuuluu
-nyt kuolevien viimeisiä korauksia.
-
-Tuossa kirkasi mies "sattui!" ennen kuin hän kaatui ja kuoli. Toiselta
-oli kranaatti raadellut molemmat jalat ja hän hymyili -- luullen
-jalkansa nyrjähtäneen. Pahoin haavoitettuina juoksivat muutamat
-edelleen, vihdoin viimein kaatuakseen. Ensi silmänräpäyksessä tunsivat
-he vaan mitätöntä kipua; -- tuskat kiihtyivät pakottaen heidät sydäntä
-särkevään huutoon ja kauheaan valitusulvontaan.
-
-Tämä hirmujen metsä, se kaikui huokauksista ja itkusta, puitten
-rätinästä, kuolevien ja haavoitettujen epätoivoisista huudoista, jotka
-syyttäen kohosivat kirkasta armotonta taivasta kohden. Suuren tammen
-juurella näkivät Maurice ja Jean erään Zuaavin huutavan kuin
-petoeläimen; kranaatin pirstale oli ratkonut hänen vatsansa, niin että
-sisälmykset tunkeutuivat ulos. Tuolla laahaa muuan kapteeni itseänsä
-pitkin maata -- vasen käsi oli irti reväisty -- hirveä haava ammotti
-hänen kyljessään, ja liikuttavalla äänellä rukoili hän jotakuta
-tekemään lopun hänen kärsimisistään.
-
-Juuri metsän reunasta kuului tukahtunut huuto: "Auttakaa!" Se oli
-lippua kantava aliluutnantti; hän oli saanut luodin vasempaan
-keuhkoonsa.
-
-Nääntyen kaatui hän maahan ja paksu verivirta syöksyi hänen suustaan --
-ja nähdessään, ettei hänestä välitetty, kokosi hän viimeisetkin
-voimansa ja huusi: "Pelastakaa lippu!" Yhdellä hyppäyksellä hyökkäsi
-Rochas hänen luokseen, tarttui lippuun, jonka varsi oli poikki, --
-aliluutnantti sopersi sakealla äänellä, verisen liman tunkiessa ulos
-suusta: "Minä kuolen; mutta mitä se tekee?... Pelastakaa lippu!"
-
-Ja pehmeälle sammalvuoteelle uupui hän, repien ruohikkoa
-suonenvetoisilla käsillään, rinta kohosi ja laski ja koristen vetäsi
-hän viimeisen kerran henkeänsä.
-
-Vihdoin viimein pääsivät he ulos tästä hirmuisesta metsästä.
-
-Jeanin ja Mauricen kanssa ei jäänyt muita kuin luutnantti Rochas, Pache
-ja Lapoulle. Gaude, joka oli jäänyt jälestä päin tulemaan, näkyi
-juoksevan eräästä viidakosta. Oli todella lieventävää oleskella
-paljaalla maalla: täällä eivät luodit enään vinkuneet eikä kranaatteja
-pudonnut.
-
-Erään talonpojan asunnosta kuulivat he kirouksia ja huomasivat siellä
-suuttuneen kenraalin, joka istui hiestä höyryävän hevosen selässä. Se
-oli heidän prikaattinsa päällikkö kenraali Bourgain-Desfeuilles; hänen
-punaset kasvonsa ilmaisivat suuttumusta ja ylenkatsetta antautumisen
-tähden, jota hän piti mieskohtaisena loukkauksena. Väkensä ei
-ollut nähnyt häntä aamusta asti; varmaankin hän oli kulkenut
-taistelutantereella etsien prikaattinsa jäännöksiä. Hän oli kovin
-vihoissaan preussiläisille pattereille, jotka mursivat keisarikunnan
-onnen ja hänen toivonsa saada tulevaisuudessakin olla Tuilerieläisten
-upseerina.
-
--- Perhana vieköön! huusi hän, eikö tässä viheliäisessä maassa löydy
-enään ainoatakaan ihmistä?
-
-Talon asukkaat olivat varmaankin paenneet metsään. Vihdoin näkyi eräs
-vanha nainen veräjällä, varmaan joku unohduksiin jäänyt piika, joka
-huonojen jalkojensa tähden ei voinut paeta.
-
--- Hoi! muori, kuulkaapas! Missäpäin on Belgia?
-
-Vaimo katsoi hämmästyneenä kysyjään -- luultavasti ei hän ollut
-ymmärtänyt mitä kenraali kysyi.
-
-Kenraali kadotti malttinsa, unohti puhuvansa maan asukkaalle, kirkui
-että häntä ei haluttanut tulla vangituksi Sedaniin mennessä, vaan hän
-tahtoi päästä nopeasti rajan yli. Useita sotilaita oli lähestynyt
-kuultuaan hänen ärsymisensä.
-
--- Mutta, herra kenraali, sanoi eräs heistä, nyt ei pääse enään;
-kaikkialla vilisee preussiläisiä... Aamulla se ehkä olisi onnistunut,
-mutta nyt! --
-
-Huhuja kulki, että useat komppaniat olivat eksyneet rykmenteistään ja
-olivat kulkeneet rajan ylitse mitään siitä tietämättä, toiset olivat
-raivanneet itselleen tien vihollisten rivien läpi, ennen kaartin
-yhtymistä 11:nteen osastoon.
-
-Kenraali kohotti olkapäitään.
-
--- Juoruja! Katsokaamme, eikö sellaisten miesten kanssa kuin te voi
-päästä mihin tahtoo?... Löydän pian viisikymmentä kelpo sotilasta,
-jotka eivät liioin sääliskele itseään eivätkä pelkää esiinryntäämistä.
-
-Sitte hän kääntyi vanhan naisen puoleen sanoen:
-
--- No, muori, vastatkaa joutuun missä päin on Belgia?
-
-Tällä kertaa ymmärsi vaimo, koska osoitti laihalla kädellään
-viheliäistä metsää kohden.
-
--- Tuolla, tuolla!
-
--- Kuinka? -- mitä te sanotte?... Nuo talotko tuolla kentän toisessa
-päässä?
-
--- Oi, paljon kauempana!... Tuolla aivan alhaalla!
-
-Kenraali oli pakahtua vihasta.
-
--- Mutta, se on inhottavaa, kirottu koko maa! Ei tiedä koskaan miten
-tekee... Belgia oli tuolla, pelkäsi tahtomattaan hyppäävänsä sinne ja
-nyt kun tahtoo päästä sinne, ei se olekkaan enään siellä... Ei, ei!
-Tämä on liikaa! Ottakoot sitte minut ja tehkööt mitä tahtovat. Minä
-menen levolle.
-
-Ja siirtäen hevostaan nousi hän sen selkään -- niinkuin säkki
-pullistuneena vihan tuulesta -- ja läksi nelistämään Sedania kohden.
-
-Tie teki mutkan, kaartaen alas Givonnen laaksoon; siellä oli
-sellainen joukko pakenevia sotilaita, että luutnantti Rochas tuli
-tienristeyksessä Pachen, Lapoullen ja Gauden kanssa työnnetyksi erään
-ravintolan luo. Jeanin ja Mauricen oli kovin vaikeata saavuttaa heitä.
-Kaikki hämmästyivät suuresti kuullessaan karkean, juopuneen äänen, joka
-vaati heiltä selitystä.
-
--- Vai niin! Yhtymys -- -- täällä! ... ohho, erityinen seura!... Aa, se
-on todellakin onnellinen sattumus.
-
-He tunsivat Chouteaun, joka nojasi kyynärpäänsä ikkunaan. Hän oli
-juovuksissa, nikotteli yhtämittaa puhuessaan ja huusi:
-
--- Sanokaa, eikö teitä janota? Tulkaa lähemmäksi, älkää kainostelko...
-Täällä on vielä tovereille...
-
-Hän viittasi saliin:
-
--- Tule tänne! Anna näille herroille vähän juomista...
-
-Nyt tuli Loubet hoippuen, puteli kummassakin kädessä. Hän ei ollut niin
-juovuksissa kuin toiset ja lasketteli sukkeluuksia toisen toisensa
-jälkeen pariisilaisten pikkukauppiasten tavoin.
-
--- Tämäpä vasta raitista, raitista, kuka tahtoo juoda?
-
-He eivät olleet näyttäytyneet sitten kuin olivat lähteneet pois, sanoen
-menevänsä viemään kersantti Sapinia sairashuoneeseen; varmaankin olivat
-he pettäneet ja paenneet tänne mihin ei kranaatit lentäneet. Ja nyt
-olivat he joutuneet karille, olivat tulleet ravintolaan, joka oli
-jätetty ryöstettäväksi.
-
-Luutnantti Rochas suuttui.
-
--- Odottakaa roistot, täällä te vaan juotte sillä aikaa kuin me
-näännymme vaivoihimme!
-
-Mutta Chouteau ei suvainnut moittimista.
-
--- Aa, sinä tiedät, vanha vekkuli, ei ole enään luutnanttia, ei ole
-muita kuin vapaita... Eivätkö preussiläiset ole sinua jo kylliksi
-polkeneet maahan, koska tulet tänne vielä torumaan.
-
-Toisten täytyi pitää kiinni Rochasta, joka tahtoi lyödä pään tuolta
-hävyttömältä mieheltä. Loubet, pidellen puteleja vielä käsissään koetti
-aikaansaada rauhaa.
-
--- Jättäkää tuo! Olkaa ystäviä! Sopikaa keskenänne.
-
-Ja nähdessään Lapoullen ja Pachen, vanhat ystävänsä:
-
--- Älkää kiusatko itseänne, lapset, tulkaa sisälle niin saatte ryypyn.
-
-Lapoulle epäili hetken, himmeästi aavistaen että oli sopimatonta juhlia
-kun moni ihmisraukka oli nälkään kuolemaisillaan.
-
-Mutta hän oli niin uupunut nälästä ja janosta. Nopeasti teki hän
-päätöksensä, yhdellä harppauksella hän oli ravintolassa ja työnsi
-sanaakaan sanomatta Pachenkin sisälle; ja sinne jäivät he molemmat.
-
--- Häpeämätön joukko, toisti Rochas, parasta olisi ampua heidät kaikki!
-
-Hänen kanssaan ei ollut enään muita kuin Maurice, Jean ja Gaude, jotka
-kaikki neljä olivat sortumaisillaan pakenevien sotilaitten jalkoihin,
-jotka riensivät eteenpäin vallaten melkein koko tien. Nyt ne olivat jo
-kaukana ravintolasta.
-
-Miestulva kulki Sedaniin päin kuin yli äyräittensä paisuva virta, jonka
-liejuiset aallot vyöryvät kauvas riistäen mukanaan sekä kivet että
-kannot. Läheisiltä ylängöiltä ja rinteiltä, Floignin tieltä,
-Pierrementista, hautausmaalta, Marskentältä Ja Givonnen laaksosta
-syöksyi raivoisia ihmisiä kylää kohden, jossa toivoivat löytävänsä
-turvaa ja suojaa.
-
-Voisiko todellakin soimata näitä kurjia ihmisraukkoja? Kaksitoista
-pitkää tuntia he olivat liikahtamatta seisseet vihollisen hirmuisen,
-kuolettavan tulen keskellä. Patterit olivat suojelleet heitä edestä,
-takaa ja sivulta. Sotajoukko oli sanan todellisessa merkityksessä
-tullut muserretuksi -- ajetuksi loukkoon, josta ei mikään pako ollut
-mahdollinen. Muutamat rykmentit seitsemännestä osastosta -- siitä, joka
-tuli Floignista -- vetäytyivät takaisin hyvässä järjestyksessä. Mutta
-alhaalla Givonnen laaksossa vallitsi täydellinen sekasorto, -- ei ollut
-riviä ei päälliköitä, -- vimmastuneet joukot pyrkivät eteenpäin,
-työnsivät ja tuuppailivat toisiaan -- raivokkaina ja levottomina --
-heiluttaen zouaavien, jääkärien ja jalkaväestön välkkyvien aseiden
-pirstaleita, kaikilla näkyi olevan repaleiset univormut, likaiset
-kädet, veristyneet kasvot, kuivat, turvonneet huulet, ääni painuksissa.
-
-Väliin ryntäsi hevonen ilman ratsastajaa nelistäen väkijoukon keskelle
-ja kaasi useita sotilaita; kanuunia saapui täyttä vauhtia -- vaaria
-pitämättä lauaistiin pattereista, joiden ampujat, ikäänkuin
-kiivastuneina juopumuksesta, musersivat kaikki.
-
-Jean katsahti taasen taivasta, katsoi laskeutuvaa aurinkoa. Paksujen
-tomupilvien läpi paahtoi aurinko vielä kuumasti hiestyneitä kasvoja.
-Ilma oli viehättävä, taivas sininen ja kuultavan kirkas.
-
--- Tämä nyt on kiusallista, sanoi Jean, tuo aurinko riiviö ei aijo
-tänään ensinkään laskea.
-
-Mutta yht'äkkiä jäi Maurice seisomaan kuin kivettynyt; hän näki erään
-nuoren naisen nojauvan huonetta vastaan, ett'ei tulisi tallatuksi.
-Mauricen hämmästys ei ollut vähäinen: se oli Henriette, hänen
-sisarensa.
-
-Näyttipä siltä kuin Henriette ei olisi niin suuresti hämmästynyt.
-
--- He ovat ampuneet hänet Bazeillessa... Niin, minä olin siellä...
-Tahdoin hänen ruumistaan takaisin, mutta silloin tulin ajatelleeksi...
-
-Hän ei maininnut preussiläisiä eikä Weissiä; jokainen mahtoi muutenkin
-ymmärtää mitä hän tarkoitti. Maurice käsittikin todella. Hän oli
-rakastanut heitä ... molempia, ja katkera kyynel vierähti hänen
-poskelleen.
-
--- Oi rakas sisarraukkani!
-
-Kello kahden aikana, kun Henriette jälleen tuli entiselleen istui hän
-eräässä vieraassa keittiössä nojaten pöytää vasten ja itkien katkerasti.
-Mutta hän kuivasi kyyneleensä; hennossa naisessa heräsi äkkiä uljuutta
-ja päättäväisyyttä. Hän ei pelännyt mitään, äskeiset onnettomuudet
-olivat tehneet hänet lannistumattomaksi. Tuskassaan ei hän ajatellut
-muuta kuin miten saisi miehensä ruumiin takaisin, haudatakseen sen.
-Ensi tuuma oli hänellä palata takaisin Bazeillesiin, mutta kun kaikki
-sanoivat sen olevan mahdotonta, alkoi hän etsiä jotakuta, joka seuraisi
-häntä ja ottaisi huolekseen tarpeelliset toimenpiteet. Hän valitsi
-siksi serkkunsa, joka oli ollut johtajana sokuritehtaassa siihen aikaan
-kun Weiss teki työtä konttorissa. Tämä oli pitänyt paljon Weissistä
-eikä siis kieltänyt Henrietteltä apuaan. Hän oli vaimonsa mukana
-perinyt kauniin omaisuuden, Ermitagen, jossa nykyään asui. Sen
-multamuurit ulottuivat Sedaniin asti, toisella puolella Givonnen
-laaksoon; -- ja nyt oli Henriette matkalla sinne; joka askeleella
-seisahtui hän vähäsen, peläten että tulisi tapetuksi, -- mutta hän
-tahtoi päästä eteenpäin -- tahtoi pelastaa miehensä ruumiin.
-
-Maurice, jolle hän kertoi aikeensa, hyväksyi sen.
-
--- Serkku Dubreuil on aina ollut hyvä meitä kohtaan... Hänestä sinulle
-kyllä on hyötyä...
-
-Hänelle juolahti sukkela tuuma mieleen, luutnantti Rochas tahtoi
-pelastaa lipun; hän oli jo luvannut leikata sen rikki, kätkeä palaset
-paitansa alle tahi kaivaa ne maahan erään puun juurelle ja asettaa
-jonkun merkin että löytäisi ne sitte myöhemmin.
-
-Mutta kipeästi koski heidän sydämmeensä sen lipun rikki repiminen ja
-kätkeminen, jota he niin syvästi rakastivat. He olisivat tahtoneet
-keksiä vaikka minkä muun neuvon tahansa.
-
-Sentähden ei syntynytkään erimielisyyttä kun Maurice ehdotti että lippu
-uskottaisiin jonkun huostaan, joka kätkisi ja tarpeen tullessa
-puolustaisi sitä siksi kun he vaatisivat sen jälleen takaisin.
-
--- Kuuleppas! sanoi Maurice sisarelleen, me tulemme sinun kanssasi
-Ermitageen katsomaan onko Dubreuil siellä ... ja sitäpaitsi, en tahdo
-jättää sinua. --
-
-Ei ollut ensinkään helppoa päästä ulos vilinästä -- vihdoin onnistui se
-heille ja nyt he läksivät astumaan erästä tietä, joka vei ylös mäen
-vasemmalle puolelle. Senjälkeen he tulivat todelliseen labyrinttiin,
-siellä oli polkuja, salaisia käytäviä, pieni maakylä, jossa asui
-puutarhuri; sinne oli rakennettu monta pientä huvilaa ja taloa ja
-kaikkialla näkyi teitä, piilopaikkoja, muureja ja solia. -- Erinomaisen
-sopiva väijymispaikka; se vasta oli asema, jota kymmenkunnalla miehellä
-voi puolustaa tuntikausia vaikkapa kokonaista rykmenttiä vastaan.
-
-Kuulia lenteli silloin tällöin, sillä preussiläinen kaarti samosi
-eteenpäin laakson toisella puolella.
-
-Kun Maurice ja Henriette, joita muut seurasivat, olivat kääntyneet
-ensin vasemmalle, sitte oikealle kahden loppumattoman muurin välitse,
-joutuivat he äkkiä pois tieltä ja seisoivat portin edessä, joka oli
-puoleksi auki. Siinä oli maatila puistoineen; itse päärakennus oli
-suuri, neliskulmainen asuinhuoneisto, jonne leveä jalava-käytävä johti.
-Toiselle puolelle, vähän ylemmäksi, metsän syrjään oli muu osuus
-rakennettu.
-
-Henriette tuli levottomaksi nähdessään portin olevan auki.
-
--- He ovat poissa. Ovat kaiketi lähteneet matkalle!
-
-Ja niin todella olikin laita. Edellisenä päivänä oli Dubreuil vienyt
-vaimonsa ja lapsensa Bouilloniin, sillä hän aavisti, mitä tapahtuman
-piti.
-
-Kuitenkaan ei talo ollut aivan tyhjillään. Ennenkuin he pääsivät
-perille, kuulivat he jo meteliä ja levottomuutta, ja kun nuori leski
-astui pari askelta, kääntyi hän heti takaisin nähdessään erään
-preussiläisen sotilaan ruumiin.
-
--- No, huudahti Rochas, tuossakin on taisteltu.
-
-Kaikki tahtoivat saada selkoa asiasta, jonka vuoksi menivät sisälle.
-Ovet ja ikkunat oli lyöty pyssyn tyvellä rikki; sisällä oli kauhean
-näköistä. -- Huonekalut olivat heitetyt sikin sokin soraläjiin ja
-huvimajan portille. Salin taivaan siniset huonekalut, sohva ja tusina
-tuoleja, olivat marmoripöydän ympärillä, jonka päällystä oli halaistu.
-
-Ja zuaaveja, jääkärejä, jalkaväestöön kuuluvia sotilaita samosi ympäri
-rakennusta ja käytävillä, ampuen tuon tuostakin pieneen metsään,
-laakson toisella puolella.
-
--- Herra luutnantti, selitti eräs zuaavi Rochasille, näimme kirottujen
-preussiläisten ryöstävän täältä kaikki... Saimme ajetuksi heidät pois,
-mutta he tulevat taas, ja kun heitä on kymmenen kutakin meidän miestä
-kohti, ei ole järin helppoa tulla toimeen.
-
-Kolme kaatunutta preussiläistä makasi muurilla. Kun Henriette meni
-lähemmäksi ja katseli heitä tarkasti, epäilemättä ajatellen puolisoaan,
-joka myöskin oli maannut kentällä, kasvot veressä ja tomussa, lensi
-kuula hänen sivuitsensa ja räjähti läheiseen puuhun. Jean kiiruhti
-hänen luokseen.
-
--- Älkää jääkö sinne seisomaan!... Joutukaa huoneihin, pian, pian...
-
-Jean tunsi syvää sääliväisyyttä nuorta leskeä kohtaan, joka keskellä
-suurta suruaan oli niin päättäväinen ja rohkea. Hänen sydäntään kirveli
-nähdessään kuinka muuttunut hän oli; hän muisti vielä eilisestä
-Henrietten herttaisen, ystävällisen hymyilyn. Ensiksi ei hän tiennyt
-miten lausua osanottavaisuuttaan; hän ei tiennyt muistiko Henriette
-enää häntä; -- nyt ei hän käsittänyt, mitä tekisi Henriettelle. Hän
-olisi mielellään uhrannut oman itsensä tuottaakseen nuorelle leskelle
-edes vähäsen lohdutusta ja rauhaa.
-
--- Odottakaa meitä tuolla sisällä... Jos vaara kohtaa, autamme teidät
-pois sieltä tavalla tai toisella.
-
-Mutta Henriette viittasi kädellään:
-
--- Mitäpä siitä hyötyä?
-
-Veli työnsi lempeästi häntä ylös rappusia, mutta etehisessä pysähtyi
-hän ja katsahti laaksoon. Täältä voi nähdä tappelun menon.
-
-Erään jalavan takana seisoivat Jean ja Maurice; paksu puu voi mukavasti
-suojella kaksi miestä. Kauvempana oli Gaude yhtynyt luutnantti
-Rochasiin, joka ei millään muotoa tahtonut luopua lipusta eikä uskoa
-sitä kenenkään huostaan; hän laski sen viereensä puun juurelle, sillä
-aikaa kuin ampui. Käytävä oli täynnä sotilaita, ne pistivät ainoastaan
-päänsä esille tähdätäkseen.
-
-Metsässä mahtoi preussiläisten luku aina vaan lisääntyä, koska
-laukauksia kuului yhä tiheämmin. Ei nähnyt ketään, ainoastaan väliin
-jonkun vihollisen, joka juoksi puun luota toisen juurelle. Läheisessä
-talossakin oli runsaasti sotilaita, jotka ampuivat avonaisista
-ikkunoista.
-
-Kello oli neljän vaiheilla, laukaukset harvenivat, vähitellen, joskus
-tykkänään vaieten; täällä vielä seistiin ja tapettiin toisia -- tässä
-syrjäisessä loukossa, jonne ei voinut nähdä linnan tornissa liehuvaa
-valkeata lippua. Yön pimeydessäkin jatkettiin tätä taistelua;
-huolimatta aselevosta, kuultiin ampumista esikaupungista alhaalla
-Givonnen laaksossa ja ulkoa mereltä pienen sillan seutuvilla.
-
-Kauan näkyivät kuulat lentelevän molemmin puolin laaksoa. Silloin
-tällöin kaatui mies, rinta lävistettynä. Kolme uutta ruumista makasi
-käytävällä. Eräs haavoitettu virui kasvot mullassa, eikä kukaan mennyt
-edes kääntämään häntä huojentaakseen raukan vaivoja.
-
-Kun Jean nosti päätänsä, näki hän Henrietten rauhallisesti panevan
-säkin onnettoman pään alle, käännettyään hänet ensin selälleen. Jean
-syöksyi esiin, tempasi hänet rajusti takaisin puun taakse, jossa oli
-suojassa Mauricen kanssa.
-
--- Tahdotteko siis tulla ammutuksi?
-
-Henriette ei näyttänyt tietävän miten tuhmasti oli menetellyt.
-
--- Ei suinkaan... En uskaltanut kauvemmin olla yksinäni etehisessä...
-Olen kernaimmin täällä teidän kanssanne.
-
-Ja hän jäi heidän kanssaan. He asettivat hänet istumaan viereensä puuta
-vasten nojalleen, ampuivat sitten viimeiset latinkinsa, toisen
-oikealle, toisen vasemmalle, sellaisella innostuksella, että unohtivat
-sekä väsymyksensä että pelkonsa, niin, jopa vaarankin, jossa he olivat.
-
--- Katso tuonne, Maurice, sanoi Henriette äkisti, eikö tuo kuollut
-kuulu Preussin kaartiin?
-
-Hän oli vähäsen aikaa katsellut erästä kaatunutta vihollista --
-tanakkaa, tuuheaviiksistä poikaa -- joka makasi vallilla. Hattu oli
-vierinyt muutaman askeleen päähän, leukahihna oli mennyt säpäleiksi.
-Ruumista verhosi todellakin kaartilainen univormu: harmaat housut,
-valkeanauhainen sininen takki, viitta kierretty kokoon ja sidottu
-kannattimeen.
-
--- Vakuutan että se on kaartilainen... Minulla on kotona valokuva,
-jonka Günther serkku lähetti meille...
-
-Hän vaikeni, nousi ylös ja meni kuolleen luo. Kukaan ei voinut häntä
-siitä estää: kumartui kuolleen viereen, nähdäkseen minkä rykmentin
-numero hänellä oli.
-
--- Neljäs, huudahti hän, oi, olisin lyönyt siitä vaikka vetoa...
-
-Hän tuli takaisin, kuulasade suhisi hänen korvissaan.
-
--- Niin, neljäs rykmentti, se on katalaa ... Güntherin rykmentti.
-
-Mauricen ja Jeanin oli vaikeata rauhoittaa häntä. Hän pisti päänsä
-esiin, tahtoen katsoa metsään päin, josta preussiläiset ampuivat. He
-luulivat varmaankin että heitä olisi kylliksi suuri joukko rynnätäkseen
-esiin, sillä vähän väliä näkyi heitä metsän syrjässä; he kärsivät
-kauheita tappioita, joita ranskalaisten kuulat tuottivat.
-
--- Katsokaa! sanoi Jean, tuo on ehkä serkkunne ... tuo upseeri, joka
-tulee ulos talon vihreästä akkunasta!
-
-Eräs kapteeni tuli näkyviin, hänet voi hyvästi tuntea
-kultakauluksestaan ja kultakotkasta, jonka auringon säteet saattoivat
-välähtelemään kuin valkean. Hän nosti miekkansa pystyyn ja antoi käskyn
-sotilaille; välimatka oli lyhyt, tuskin kahtasataa metriä, joten hänet
-voi nähdä erittäin hyvin: lyhyt vartalo, nuoret lujapiirteiset kasvot,
-vaaleat viikset.
-
-Henriette tarkasteli häntä vähän aikaa.
-
--- Niin, sanoi hän, se on Günther. Tunnen hyvin hänet.
-
-Maurice teki kummallisen liikkeen, lisäten:
-
--- Serkkumme... Aivan oikein, perhana vieköön, hän saa korvata, mitä on
-tehnyt Weissille.
-
-Vavisten nousi Henriette ylös, sieppasi pyssyn Mauricelta ja ampui
-ilmaan.
-
--- Ei, ei! Älä tähtää sukulaista, se on liian kauheata!
-
-Ja tämän sanottuaan vaipui hän maahan puun taakse, peitti kasvot
-käsiinsä ja itki katkerasti. Hän ei voinut hillitä itseään kaiken sen
-jälkeen mitä oli nähnyt.
-
-Sillä aikaa riemuitsi Rochas, hänen ympärillään seisoi hänen väkensä,
-jota hän oli innostuttanut. Nähtyään preussiläiset ampuivat he niin
-rajusti että näiden täytyi vetäytyä metsään.
-
--- Malttakaa, lapseni! Älkää lauaisko! ... oi, niitä pettureita, kuinka
-he ampuvat! Antakaamme heille mitä he tarvitsevat!
-
-Hän oli mielissään. Näytti nauttivan yhtä suurta luottamusta kuin
-ennenkin. Näytti unohtaneen kaiken mitä hän oli päivällä nähnyt,
-unohtaneen tappion ja paon.
-
-Tuon laaksossa väijyilevän joukon olisi hän mielellään ajanut pakoon ja
-hymyili jo tyytyväisesti tälle voitolleen.
-
-Hän kuului vanhaan kunniakkaasen sotajoukkoon, joka valloitti koho
-maailman rakastettunsa ja viinipullon välillä.
-
--- Tuhat tulimaista, pojat, ainoa mitä voimme tehdä, on antaa heille
-aimo selkäsauna. -- Eikä tämä voi päättyä muulla lailla. -- Kuinka?
-eihän se suuresti muuta asiaa vaikka olemmekin voitetut. Voitetut! Onko
-se mahdollista? Vielä ponnistus, pojat, saatte nähdä, että he pakenevat
-kuten akanat tuuleen.
-
-Hän viittoili pitkillä laihoilla käsillään ja laverteli niin hyvin,
-että sotilaat eivät voineet olla hänestä pitämättä.
-
-Äkkiä huusi hän:
-
--- Niin, antakaamme heille hyvä potkaus. Totisesti ajamme heidät rajan
-toiselle puolelle. -- -- Voitto. Voitto!
-
-Mutta samassa kun viholliset näyttivät peräytyvän kuului vasemmalta
-puolelta kauheaa ampumista.
-
-Se oli samainen liike, joka taas siellä vallitsi, kaartin partiokunta,
-joka oli kulkenut ympäri Givonnen laakson. Oli mahdotonta kauemmin
-puolustaa Eremitagea -- tusina sotamiehiä, jotka puolustivat
-penkereitä, joutui kahden tulen väliin, jossa olivat tulla lyödyiksi.
-Kaksi miestä kaatui, syntyi kauhea sekasorto. Preussiläiset kiipesivät
-jo yli puiston muurin, sitten pitkin käytävää rakennusta kohti niin
-suurissa joukoissa, että alettiin taistella kiväärillä.
-
-Eräs pitkä, lihava, tummapartainen zuaavi taisteli kuin jalopeura,
-lävisti miehiltä rinnan että rusahteli, väliin pyyhkien kaatuneitten
-kylkeen kivääriään, johon oli jähmettynyt verta. Kun kivääri särkyi,
-ruhjoi hän pääkalloja pyssynsä perällä; yht'äkkiä hän kaatui ja kadotti
-pyssyn, mutta oli pian jälleen jaloillaan, tarttui tanakan
-preussiläisen kurkkuun sellaisella otteella, että molemmat vierivät
-soraan lähelle keittiötä, jonka ovi oli auki. Puistossa, puiden
-välissä, nurmella rakennuksien edessä, kaikkialla taisteltiin elämästä
-ja kuolemasta: monta ruumista lepäsi käytävällä. Mutta taistelu kiihtyi
-kuistin edessä taivaansinisen sohvan ja tuolien ympärillä. Pyssyillä
-ammuttiin suoraan toisten kasvoihin, hampaita ja kynsiä käytettiin
-puukkojen puutteessa murhaamisaseina.
-
-Gauden valtasi tyhmän rohkea urhoollisuus.
-
-Hän luuli kaiken olevan lopussa, komppanian olevan hävitetyn, ettei
-kukaan kuulisi torven kokoontumismerkkiä, mutta kuitenkin otti hän
-torvensa ja antoi merkin, joka kuului yli koko puiston. Preussiläiset
-kokoontuivat heti, mutta hän ei liikahtanutkaan, seisoi vaan paikallaan
-surullisen näköisenä ja puhalsi vieläkin kovemmin ikäänkuin tahtoen
-herättää kuolleetkin.
-
-Kuulatuisku viskasi hänet nurin, torven viime sävel helähti kuparilta,
-täyttäen ilman vavistuksella.
-
-Ymmärtämättä tapausta ei Rochas aikonut paeta. Hän odotti ja sammalsi:
-
--- Mutta -- mitä tämä on --? Mitä nyt? --
-
-Hän ei käsittänyt, että he olivat taas ajetut pois tantereelta. Kaikki
-oli niin muuttunut, itse taistelutapakin.
-
-Eikö näiden ihmisten ole täytynyt odottaa laakson toisella puolella,
-että voittaisivat? Mutta, vaikka kuinkakin paljon tapettiin, tuli aina
-uusia lisää, -- näyttipä kun heitä olisi maasta versonut. Mikä kirottu
-sota tämä oli, jossa kymmenen seisoi yhtä vastaan, jossa viholliset
-näyttäytyivät vasta illalla kun ensin kanuunat koko päivän olivat
-tehneet hävitystyötään? Hämmästyneenä, innoissaan, ymmärtämättä tähän
-asti mitään tantereesta, tunsi hän olevansa kovin kiivastunut ja
-ymmällään.
-
--- Rohkeutta, pojat, pian voitamme -- --
-
-Pikaisesti tarttui hän lippuun, viimeinen ajatuksensa oli kätkeä se,
-etteivät preussiläiset sitä saisi, mutta kun tanko oli jo kädessä,
-horjahti hän ja oli kaatua. Kuulat suhisivat -- hän tunsi kuoleman
-tulleen, ja alkoi repiä lippua tangosta, aikoi repiä ja hävittää sen.
-
-Samassa silmänräpäyksessä lensi useita kuulia kaulaan, rintaan,
-jalkoihin ja hän kaatui kolmivärisen lipun pirstaleiden keskelle, jotka
-peittivät hänet kuten ruumisverhot.
-
-Hän eli vielä minuutin, -- silmät suurenivat, hän käsitti vihdoin
-täytyvän taipua sodan alle samoin kuin alistutaan lainkin alle. Sitten
-pieni nikotus, hän nousi lapsellisessa hämmästyksessään ylös kuin
-iloinen hyönteinen, joka musertuu luonnon järkähtämättömän tahdon alle.
--- Siihen loppui hänen elämänsä satu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kohta kun preussiläiset saapuivat, vetäytyivät Maurice ja Jean puun
-juurelta toiselle koettaen suojella Henrietteä niin hyvin kuin voivat.
-Lymypaikkaan päästyään he jatkoivat ampumistaan. Ylempänä puistossa
-tunsi Maurice portin, joka onneksi oli auki. Nopeasti astuivat kaikki
-kolme sisään ja tulivat kapealle tielle. Mutta kun he saapuivat sen
-toiseen päähän, kuulivat he taas ampumista; he astuivat reippaasti
-toiseen pieneen kujaan, josta ei voinut päästä pois, taas menemättä
-kuulatuiskuun; siinä he seisoivat, tietämättä itsekkään, miten olivat
-siihen tulleet; tie vei suoraan Givonnen laaksosta Sedaniin. Viimeisen
-kerran katsahti Jean ylös taivaaseen: näköpiiri oli punanen,
-lievennyksen huokaus kohosi hänen rinnastaan.
-
--- Oi, tuota hävytöntä aurinkoa, vihdoin viimein se laskeutuu.
-
-He riensivät nyt kaikki minkä jaksoivat ihmisjoukon mukana, kylää
-kohden. Balanin portin luona oli sellainen ahdinko, että heidän täytyi
-seisahtua odottamaan: nostosillan ketjut olivat katkenneet ja
-ainoastaan pieni silta jalkaväkeä varten oli käytettävissä, joten ei
-hevosia eikä kanuunoita viety ylitse. Cassinen portin luona kuului
-olevan vielä kauheampaa -- kaikki tahtoivat eteenpäin -- armeijan
-jäännökset ryntäsivät raivoisina läheisiltä ylängöiltä, syöksyen kylään
-niinkuin virta viemäriin silloin kuin sulut ovat auki. Näiden muurien
-viehätys ei enään miellyttänyt urhoollisimpiakaan.
-
-Maurice kannatti käsivarsillaan Henrietteä, joka oli väsymyksestä ja
-kärsimyksistään pyörtymäisillään.
-
--- Eiväthän vaan mahtane sulkea porttia ennen kuin kaikki ovat päässeet
-ulos.
-
-Sitä joukko pelkäsi. Sotilaita oli asettunut vierustalle sekä oikealle
-että vasemmalle; mutta kanuunat ja muut varustukset olivat aika
-mylläkässä.
-
-Nyt kuului torven räikynää, viivähtäneitä sotilaita kutsuttiin kokoon.
-Useimmat tulivat juoksujalassa, yksinäisiä laukauksia kuului
-esikaupungista tuon tuostakin. Katukäytäville asetettiin partiojoukkoja
-puolustamaan linnaa ja vihdoin suljettiin portit. Preussiläiset olivat
-jo sadan metrin päässä. Nähtiin heidän käyvän Balanin tiellä, pitäen
-huolta taloista ja puutarhoista.
-
-Maurice ja Jean, työntäen Henrietteä edellään ja koettaen siten häntä
-suojella, saapuivat Sedaniin vasta viimeisten joukossa. Kello löi
-kuusi. Noin tunti sitten olivat kanuunat vaienneet. Vähitellen
-hiljenivät pyssyjen laukauksetkin. Inhottavasta jylinästä, joka
-auringon noususta saakka oli yltynyt, ei kuulunut enään jälkiäkään.
-Kuolon hiljaisuus vallitsi. Yö kietoi seudun mustaan synkkään verhoon.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Kello oli puoli seitsemän, vähän myöhemmin suljettiin portit.
-Delaherche meni aliprefektin asuntoon, hän oli levoton ja tahtoi tietää
-miten asiat olivat päättyneet -- nyt, kun oli varma, että tappelu oli
-hävitetty. Neljättä tuntia hän kävi kartanolla, kyseli jokaiselta
-upseerilta, jonka näki, ja sai siten tietää mitä kussakin tappelussa
-oli tapahtunut. Kenraali Wimpffen oli antanut virkaeropyyntinsä ja
-sitten ottanut sen taas takasin mennäkseen preussiläiseen pääleiriin,
-jossa saisi parempia ehtoja. Senjälkeen oli sotaneuvosto, johon myös
-kuului kaksi esiupseeria, kokoutunut päättämään oliko tarpeen jatkaa
-taistelua ja puolustaa linnoitusta.
-
-Tämän tapahtuessa oli tehtailija menehtymäisillään levottomuuteen: pari
-kertaa hän meni ylös rappusia ja sitten taas alas.
-
-Kello oli vähän yli kahdeksan kun hän näki kenraali Wimpffenin tulevan,
-posket hehkuvina, silmät pullistuneina, erään överstin ja kahden
-kenraalin seurassa.
-
-He nousivat nopeasti hevostensa selkään ja ratsastivat Meusevirralle
-päin.
-
-Se oli pakkosovinto -- kaikki oli mennyttä, täällä ei ollut mitään
-toimittamista paitsi suorastaan antautua vihollisten käsiin. Delaherche
-oli rauhoittunut -- tunsi olevansa hirveästi nälissään, jonka vuoksi
-päätti lähteä kotiinsa saadakseen jotain suuhunsa.
-
-Mutta tullessaan kartanolle hän pysähtyi hetkeksi nähdessään suuren
-ahdingon.
-
-Oli melkein mahdotonta päästä eteenpäin, kaikkialla tiheä joukko
-ihmisiä, hevosia ja kanuunoita; hän voi tuskin käsittää miten niin
-paljon ihmisiä oli voinut kokoontua kaupunkiin.
-
-Ne rykmentit, jotka olivat vaikuttaneet peräytymisen, levähtivät taivas
-alla, mutta muut joukot olivat syöksyneet huimaavassa vauhdissa
-porttien luo, ulos kartanon ja torin poikki, jossa nyt oli melkein
-mahdoton päästä eteenpäin.
-
-Kanuunan pyöriä, varusvaunuja, lukematon joukko ajoneuvoja sekaantui
-toisiinsa, -- ajajat pieksivät hevosia, jotka eivät voineet ottaa
-askeltakaan polkematta ihmisiä jalkoihinsa,
-
-Sotilaat tunkeutuivat huoneihin välittämättä kielloista ja
-varoituksista, ottivat mitä syötävää löysivät, asettuivat levolle
-kamareihin ja kellareihin saatuaan olkikuvon alleen. Moni kaatui
-portille, kuistiin ja tielle, toiset eivät kestäneet niinkään kauvan,
-vaan kaatuivat kadulle, nukkuen siinä kuolleen unta -- eivät
-liikahtaneet vaikka heidän päälleen astuttiin, tahtoivat ennen tulla
-ruhjotuiksi kuin muuttaa paikaltaan.
-
-Delaherche käsitti pakkosovinnon olevan välttämättömän; useissa paikoin
-seisoivat ampumavara-vaunut niin lähellä toisiaan että kranaatti olisi
-lennättänyt ne kaikki yhdellä kertaa ilmaan ja koko Sedan olisi siitä
-syttynyt.
-
-Mitä tulisi tehdä kaikille näille ihmisraukoille, jotka puolikuolleina
-nälästä ja väsymyksestä kulkivat ilman aseita, ilman patruunia? Yksin
-katujen raivaaminen kesti koko päivän. Linnoituksessa ei ollut aseita,
-eikä kaupungissa ruokavaroja.
-
-Nämät syyt olivat varmaankin pätevimmät kutsumaan sotaneuvoston
-kokoukseen, lukuunottamatta kaikkia kärsimyksiä, joita heidän täytyi
-kestää: -- mutta heillä oli selvä käsitys asiain menosta, eivätkä
-voineet myöntyä rohkeimpien upseerien esityksiin, että oli aivan
-mahdotonta antautua tällä tavoin ja jättää koko leiri vihollisten
-valtaan.
-
-Delaherche tunkeutui suurella vaivalla Turennen ja Rivagen toreilla
-odottavan ihmisjoukon lävitse. Kun hän meni "Kultainen leijona" nimisen
-ravintolan ohitse, näki hän akkunasta ruokasaliin, jossa useita
-kenraaleja istui mykkinä pöydän ympärillä. Ruokaa ei ollut
-ensinkään, ei edes leivänpalaistakaan. Kuitenkin kuului kenraali
-Bourgain-Desfeuillesin ääni keittiöstä -- hän oli varmaankin saanut
-jotakin syötävää, sillä hän vaikeni äkkiä ja nousi nopeasti ylös
-portaita, kädessä rasvainen paperi.
-
-Ihmisiä oli niin suunnaton joukko katselemassa tätä surullista taulua,
-Delaherchen oli kovin vaikea päästä eteenpäin; ja valtakadulle
-saapuessaan hän oli kadottamaisillaan malttinsa. Kaikki patterin aseet
-olivat heitetyt kadulle läjään, toinen toisensa päälle. Hän päätti
-kiivetä ylös pyörän päälle, -- astui sitten kanuunalta toiselle ja oli
-vähällä taittaa jalkansa. Päästyään alas, sulkivat hevoset häneltä
-tien, hän kumartui ja ryömi väsymyksestä puolikuolleiden eläinraukkojen
-välitse. Kun hän vihdoin saapui Saint-Michel-kadulle, hikisenä ja
-vaatteet rikkirevittyinä, oli hän ponnistellut kokonaisen tunnin
-saadakseen kuletuksi matkan, jonka muuten olisi kulkenut viidessä
-minuutissa. Ylilääkäri tahtoi suojella sairashuonetta liialliselta
-väentungokselta ja oli sentähden asettanut portille kaksi vahtia.
-
-Näiden näkeminen tuotti Delaherchelle suurta helpoitusta, hänen
-huoneensa ei siis vielä ollut ryöstetty. Puutarhassa, josta muutamat
-lyhdyt valaisivat himmeästi sairaalaa, valtasi tehtailijan kova
-väristys, -- hän ajatteli kurjuutta, jota täällä näki kaikkialla. Hän
-satutti erästä sotilasta, joka makasi kivisillalla, mutta muisti
-yht'äkkiä että tämä mies olikin asetettu vartioitsemaan seitsemännen
-armeijaosaston kassaa, vaikka ei kukaan tainnut tietää sitä tänä
-sekasorron hetkenä.
-
-Sitäpaitsi näytti siltä kuin talo olisi ollut tyhjä, -- huoneet olivat
-pilkko pimeät ja ovet auki. Palvelijat oli viety sairaalaan, keittiössä
-ei ollut ketään; huono lamppu vaan levitti himmeätä valoaan.
-
-Delaherche sytytti valkean ja meni saliin pääportaista, kun ei tahtonut
-herättää puolisoansa ja äitiänsä, jotka epäilemättä nukkuivat
-jännittävän päivän jälkeen. Mutta kun hän astui työhuoneeseensa,
-peräytyi hän hämmästyneenä; -- sohvalla, jolla kapteeni Beaudoin
-edellisenä päivänä oli maannut, nukkui eräs vieras sotilas, -- hän ei
-käsittänyt tätä, ennenkuin lähempää tarkasti ja tunsi hänet rouva
-Weissin veljeksi, -- nyt hän näki myös erään toisen sotilaan lattialla
-kääriytyneenä peitteeseen. Molemmat nukkuivat sitkeästi.
-
-Tehtailija meni sitten vaimonsa kamariin, joka oli vieressä; täällä
-paloi pöydällä lamppu, -- kaikki oli hiljaista. Gilberte oli heittäynyt
-vaatteet päällä sänkyyn, hän nukkui rauhallisesti, mutta Henriette
-istui hänen vieressään, pää patjaan nojaantuneena; hän huokasi syvään
-unessaan, päästi silloin tällöin haikeita valituksia ja hänen silmänsä
-olivat täynnä kyyneleitä. Delaherche seisoi hetken katsellen heitä, --
-häntä halutti herättää puolisonsa ja saada tietää mitä oli tapahtunut.
-Oliko Henriette todella ollut Bazeillesissa? Hän ehkä kertoisi hänelle
-jotakin.
-
-Mutta hän ei hennonut herättää heitä, ja aikoessaan siis poistua näki
-hän kynnyksellä äitinsä, joka viittasi Delahercheä seuraamaan häntä.
-
-He menivät ruokasalin lävitse, täällä ei tehtailija voinut enään
-hillitä hämmästystään.
-
--- Kuinka, äitini, te ette ole vielä levolla?
-
-Vanhus ravisti päätään ja vastasi matalalla äänellä:
-
--- En voi nukkua; -- istuin nojatuolissa överstin vieressä. Hänellä on
-kova kuume, heräsi joka hetki ja kysyi minulta ... olen niin onneton,
-en tiedä mitä olisin vastannut. Tule kanssani hänen luokseen!
-
-Översti Vineuil makasi rauhattomassa kuumeessa. Hänen punaisia
-kasvojaan ja valkoisia viiksiään voi eroittaa ainoastaan himmeästi,
-sillä rouva Delaherche oli asettanut sanomalehden lampun eteen, joten
-siinä huoneen syrjässä oli vallan hämärä. Valo lankesi rouvaan, joka
-oli istuutunut nojatuoliin, kädet syliin vaipuneina, kasvoissa
-surullinen, haaveileva katse.
-
--- Odota vähäsen, kuiskasi hän pojalleen, luulempa että hän kuuli sinun
-tulleen, koska taas herää.
-
-Översti aukaisi silmänsä, kiinnitti katseensa Delahercheen kääntämättä
-päätänsä. Översti tunsi hänet ja kysyi värisevällä äänellä:
-
--- Kaikki on lopussa, eikö niin? Pakkosovintoon suostutaan?
-
-Tehtailija, johon äidin katse sattui, oli vähällä valehdella, -- mutta
-mitäpä hyötyä siitä? Hän ojensi kättään, teki mieltä lannistavan
-liikkeen.
-
--- Ei ollut muuta keinoa. Jospa olisitte nähneet kaupungin katuja...
-
-Nyt ratsasti kenraali Wimpffen saksalaisten pääkortteeriin saadakseen
-sopimukset tehdyiksi.
-
-Överstin silmät painuivat kiinni -- hän värisi, syvä, valittava ääni
-hiipi hänen huuliltaan.
-
--- Oi Jumalani, oi Jumalani!
-
-Avaamatta silmiään jatkoi hän pikaisesti ja hermostuneesti:
-
--- Niin, niin, miksi he eivät eilen kuulleet minua: Minä tunsin maan,
-ilmoitin pelkoni kenraalille; mutta hän ei kuullut minua... Tuolla
-ylhäällä, yläpuolella Saint-Mengesia aina Fleigneuxiin asti, siellä
-olisimme valloittaneet ylängöt ja Saint-Albertin solan. Siellä odotamme
-rauhassa, siellä on asemaamme mahdoton valloittaa -- tie Mezièresiin on
-edessämme avoinna.
-
-Ääni tuli epäselväksi, käsittämättömäksi, hän änkytti muutamia sanoja,
-joita eivät läsnäolijat kuulleet, kuumehoureissaan hän näki unta
-tappelusta, ehkäpä yhdisti omatkin joukkonsa voittoon.
-
--- Sanoiko lääkäri ettei ole kovaa vaaraa peljättävissä? kysyi
-Delaherche matalalla äänellä.
-
-Rouva Delaherche nyökäytti myöntävästi päätänsä.
-
--- Mutta nämät haavat jalassa ovat aina vaarallisia; hän saa varmaankin
-kauvan maata vuoteen omana, eikö totta?
-
-Tällä kertaa ei vanha nainen vastannut, hän näytti vaipuneen
-surumielisiin ajatuksiin. Tappion synnyttämä tuska ja häpeä valtasi
-hänen jäykän sielunsa; hän oli vanhaa, uljasta porvarissukua, joka
-entisinä aikoina oli urhoollisesti puolustanut isänmaataan
-vihollisilta. -- Lampun kirkas valo heijastui hänen laihoihin
-kasvoihinsa ja terävään nenäänsä; kokoonpuristuneet huulet ilmaisivat
-mielipahaa ja kärsimystä, -- niin suurta ettei se suonut hänelle yön
-rauhaa.
-
-Delaherche tunsi itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi. Kova nälkä valtasi
-hänet jälleen, hän luuli sen tehneen hänet niin masentuneeksi. Hiljaa
-hiipi hän alas keittiöön kynttilä kädessään. Mutta siellä oli vieläkin
-surkeampaa kuin ylhäällä: valkea oli sammunut, ruokakaappi oli tyhjänä,
-pyyhinriepuja siellä täällä tuoleilla ja pöydillä, niinkuin turmion
-tuuli olisi sielläkin käynyt ja puhaltanut pois kaiken syötävän ja
-juotavan. Ei löytynyt leipäpalasta, kaikki oli viety keitoksen kanssa
-sairaalaan. Vihdoin löysi hän kaapin nurkasta herneitä, jotka olivat
-jääneet edellisestä päivästä. Hän söi ne ilman voita, ilman leipää
-seisten tyhjässä keittiössä, jossa pieni savuava lamppu levitti
-tukehduttavaa petroleumin käryä.
-
-Kello ei ollut paljoa yli kymmenen. -- Delaherche ei tiennyt mitä
-tekisi siksi kuin saisi tietää oliko pakkosovinto jo allekirjoitettu.
-Hän oli levoton, pelkäsi että taistelu aloitettaisiin uudestaan -- mitä
-sitten tapahtuisi? Hän meni taas huoneeseensa, Jean ja Maurice
-makasivat samassa asennossa kuin silloinkin kun hän jätti heidät; hän
-istahti nojatuoliin ja koetti vähäsen nukkua, mutta unta ei tullutkaan;
-joka kerta kuin silmät painuivat umpeen, hän oli kuulevinansa
-kranaattien suhinan. Hän kuunteli hetkisen: kaikki oli hiljaista ja
-rauhallista. Koska ei voinut nukkua, oli hän ennemmin ylhäällä ja
-käveli edes takaisin pimeitten esineitten välissä, huolellisesti
-karttaen tuolia, jolla hänen äitinsä istui valvomassa kenraalin vuoteen
-vieressä, sillä hänen surullinen katseensa masensi tehtailijan. Kaksi
-kertaa hän kävi katsomassa oliko Henriette herännyt ja kummallakin
-kerralla ihaili hän vaimonsa rauhallisia kasvoja. Näin käveli hän ilman
-päämaalia siksi kuin kello tuli kaksi. Kauvemmin hän ei voinut kestää.
-Hän päätti mennä taas kaupungille -- koska ei voinut saada rauhaa
-ennenkuin tiesi kuinka asiat käyvät. Mutta tultuaan kadulle, joutui hän
-aivan epätoivoon: hän muisti mitä oli illalla kärsinyt, kuinka vaikeata
-oli tunkeutua joukkojen lävitse. Hän epäili, nähdessään ylilääkäri
-Bourochen tulevan läähättäen ja kiroillen.
-
--- Perhana vieköön! Kas kun pääsin kuitenkin ehein jäsenin!
-
-Hän oli ollut Hôtel-de-Villessä pyytämässä että pormestari määräisi
-hänelle kloroformia ja lähettäisi sen niin pian kuin mahdollista, sillä
-hänen varastonsa oli loppumaisillaan; täytyi toimittaa monta leikkausta
-ja hän pelkäsi, kuten sanoi, onnettomain, haavoittuneiden repimistä
-nukuttamatta heitä.
-
--- No, -- ja mitä he sanoivat? kyseli Delaherche.
-
--- He, -- he eivät tienneet itsekään oliko kloroformia apteekissa
-saatavana.
-
-Mutta tehtailija ei välittänyt paljoa kloroformista. Hän sanoi:
-
--- Ei, ei, en kysynyt sitä... Onko kaikki jo päättynyt? Onko suostuttu
-sovintoon?
-
-Ylilääkäri viittasi tuimasti.
-
--- Ei ole vielä mihinkään suostuttu! huusi hän. Wimpffen tuli takaisin
-vähän aikaa sitten ... ne konnat esittävät vaatimuksia, joita ei voi
-punastumatta kuunnella!... Niin, olisi paljoa parempi että alettaisiin
-uudestaan, että revittäisiin kaikki.
-
-Delaherche kuunteli vaaleten.
-
--- Mutta onko aivan varmaa mitä kerrotte? Keneltä olette kuullut sen?
-
--- Porvareilta, jotka ovat alituisesti tuolla. Eräs sotilas tuli
-raatihuoneelta ja kertoi sen heille.
-
-Hän lisäsi sivuseikkoja. Bellevue-linnassa, Doncheryn luona, olivat
-kenraali Wimpffen, kenraali Moltke ja Bismarck yhtyneet. Kauhea
-ihminen, tämä kenraali Moltke, kuiva ja kova kuin ruuti, parrattomine,
-väitelmää selvittävän viisaan matemaatikon näköisine kasvoineen istui
-hän työhuoneessaan odottaen lyöntiä. Hän oli heti selittänyt tuntevansa
-ranskalaisen joukon toivottoman tilan; ei ruokatavaroita, ei
-ampumavaroja, tapainturmelus ja epäjärjestys vallalla, mahdotonta
-särkeä rautapiiri, jonka sisään he olivat aidatut; jota vastoin
-saksalaiset armeijat olivat mitä edullisimmassa asennossa ja voivat
-parissa tunnissa polttaa koko kaupungin. Hän lausui ajatuksensa
-kylmästi ja tylysti: koko ranskalainen armeija aseineen ja
-varustuksineen otettaisiin vangiksi. Bismarck antoi myöntymyksensä
-suopeasti hymyillen, -- seisoi rautamiehen vieressä kuin iso,
-ymmärtäväinen koira. Kenraali Wimpffen oli vastustanut niin paljon kuin
-mahdollista näitä ehtoja, kovimpia mitä voi odottaa voitetulta
-armeijalta. Hän oli puhunut kovasta onnesta, sotilaitten
-urhoollisuudesta, vaarasta, joka seurasi ylpeän kansan liikaa
-kiihoittamista, -- kolme tuntia oli hän uhaten, pyytäen,
-kaunopuheliaasti ja reippaasti puhunut ja kysyi viimein oltiinko
-tyytyväisiä lähettämään voitetut johonkin Ranskan soppeen, vaikkapa
-Algieriin; ja yleinen suostumus oli, että ne upseerit, jotka
-kunniasanallaan ja kirjallisesti lupaisivat luopua palveluksestaan,
-saisivat vetäytyä kaukaisimpiin seutuihin. Aselevon tulisi kestää
-huomisaamuun kello kymmeneen. Ellei silloin olisi ehtoja hyväksytty,
-rupeaisivat preussiläiset patterit uudestaan ampumaan ja kaupunki
-poltettaisiin.
-
--- Se on mielettömyyttä, huusi Delaherche, ei voi polttaa kaupunkia,
-joka ei ole millään lailla rikkonut!
-
-Lääkärin viimeinen tiedonanto saattoi tehtailijan aivan huonolle
-tuulelle, -- hän ilmoitti että joukko upseeria, jotka asuivat "Hôtel de
-l'Europe'ssa", oli puhunut suuresta rynnäköstä ennen aamua. Siitä asti
-kuin saksalaisten vaatimukset tulivat tietyiksi syntyi liiallinen
-kiihtymys, mielettömistä tuumista keskusteltiin kaikkialla. Ajatus
-ettei ole kunniallista rikkoa aselepoa ja yön pimeydessä rynnätä
-vihollisten leiriin ei rauhoittanut ketään.
-
-Hurjistuneet sotilaat marssisivat Carignania kohti baijerilaisten
-rivien lävitse; tie Mezièresiin tehtäisiin puhtaaksi vihollisista ja
-koko sotajoukko seisoisi pelastuneena Belgiassa. Toiset eivät sanoneet
-mitään, tunsivat turmion onnettomuuden, olivat hyväksyneet kaikki,
-allekirjoittaneet kaikki, että vaan saisivat rauhaa millä ehdolla
-hyvänsä.
-
--- Hyvää yötä! sanoi Bouroche viimein. Koetan nukkua pari tuntia, olen
-hyvin sen tarpeessa.
-
-Delaherche jäi yksin. Mitä? Mitä se olikaan tuo Bouroche sanonut?
-Polttaisivatko he Sedanin, eivätkö jättäisi kiveä kiven päälle koko
-kaupungista? Tämä oli välttämätöntä; -- onnettomuus kohtaisi varmaankin
-häntä koska aurinkokin paistoi täydeltä terältä taivaalta valaisten
-uhrin kauhuja. Ja koneentapaisesti kapusi hän jälleen ylisille, josta
-voi nähdä koko kaupungin. Mutta täällä oli hämärätä, yön pimeys ja
-pilvet estivät häntä näkemästä mitään. Vähitellen selkeni niin paljon,
-että hän näki tehtaan rakennusryhmän: tuolla näkyi konehuone,
-työhuoneet, kuivausullakko ja varastohuoneet; -- ja tämä suuri
-rakennus, joka oli hänen ylpeytensä ja omaisuutensa, teki hänet
-sanomattoman lempeäksi, kun hän ajatteli että muutaman hetken kuluttua
-ei siitä ehkä olisi muuta jälellä kuin tuhkaläjä. Hänen katseensa
-liiteli taivaan rantaan, teki kierroksen pimeässä yössä, joka vielä
-salasi huomispäivän tapaukset. Etelän puolelta, Bazeillesin luota nousi
-säkeniä taivasta kohden, mutta pohjoispuolella, Garennen metsän luona
-oleva talo, joka oli sytytetty illalla, valaisi puut veripunaisilla
-liekeillään. Muuta ei voinut eroittaa kuin nämät kaksi paloa, pilvet,
-pimeyden ja ammottavan kuilun, josta silloin tällöin kuului tavaton
-räyhy. Tuolla alhaalla ehkä hyvinkin kaukana, ehkäpä valleilla, itki
-joku. Turhaan koetti hän katsoa yön paksun hunnun lävitse, nähdä Liryn
-ja La Marféen, Frennoisin ja Vadelincourtin pattereita, pronssivyötä,
-joka seisoi kaula pitkänä ja kita ammollaan. Luodessaan jälleen
-katseensa kaupunkiin oli hän kuulevinansa tuskan huokauksen alhaalla
-olevista rakennuksista. Se ei ollut ainoastaan väsyneitten sotilaiden
-kuorsaamista, eikä ihmisjoukkojen, eläinten ja kanuunien kumeata
-kolinaa; -- hän luuli sitä porvarien tuskalliseksi onnettomuudeksi,
-hänen ystävänsä ja naapurinsa odottivat myös jännityksellä ja
-kiusallisessa tietämättömyydessä aamun tuloa.
-
-Varmaankin tiesivät he kaikki ettei sopimus ollut vielä hyväksytty,
-jokainen laski tunnit, vavisten ja ajatellessaan että jos ei sovintoon
-suostuttaisi ei olisi heillä muuta jälellä kuin mennä kellariinsa ja
-kuolla sinne ruhjottuina ja muurien peittäminä.
-
-Äkisti kuuli hän Voyardkadulta aseiden kalsketta ja kamalaa kiruntaa.
-Hän kumartui eteenpäin sysimustassa yössä, silmäili taivaalle, jolla ei
-näkynyt yhtään tähteä, hiukset nousivat pystyyn hänen päässään
-sisällisestä pelosta.
-
-Sillä aikaa oli Maurice sohvalla herännyt heti kuin päivä oli
-valjennut. Väsynyt kun oli ei hän liikahtanut paikaltaan, mutta katsoi
-ikkunoihin, joista heikko valo virtasi sisään. Eilispäivän tuskalliset
-muistot palasivat taas, tappelu, pako, häviö, kaikki selkeni hänen
-muistissaan, yksin pienimmät erityiskohdatkin ja tappion tunne tunki
-syvälle hänen sisimpään olentoonsa ikäänkuin kalvava omantunnon tuska.
-Eikö ollut osaksi hänen syytänsä, että tällainen onnettomuus kohtasi
-hänen isänmaatansa? Eikö hän niinkuin moni muukin sen aikuisista,
-lukuunottamattakaan hänen hyviä tietojaan, ollut tiedoton kaikesta,
-jota hänen olisi tullut tietää, oli sen lisäksi turhamielinen aina
-sokeuteen asti, turmeltunut nautinnon himosta ja valheellisesta
-hyvinvoinnista keisarikunnan aikana?
-
-Sen jälkeen heräsi toisia, soimaavia aatoksia; hän näki isoisänsä, joka
-oli syntynyt 1780 ja kuului suuren armeijan urhoihin, oli Austerlitzin,
-Wagramin ja Friedlandin voittajia; isänsä, synt. 1811, kuollut
-virkasäädyssä, pienenä virkamiehenä Chêne-Populeuxissa, jossa hän oli
-työtä tehnyt, -- senjälkeen ilmestyi manaajien joukossa hän itse, synt.
-1841, kasvatettu hienoksi herraksi, asianajajaksi, -- kuitenkin valmis
-tekemään suurimpia tuhmuuksia, voitettu Sedanissa, tapaus, joka tuli
-hänen mielessään äärettömäksi, joka teki kaikelle lopun. Ja hän, suvun
-ainoa heittiö, selitti kuinka Ranska, joka voitti isoisällään, tuli
-voitetuksi poikiensa tähden; tämä soimasi hänen omaatuntoansa niinkuin
-sukutauti, joka hitaasti kytee siksi kuin kello ilmoittaa kuoleman
-hetken lähestyneen. Voitettuansa olisi hän tuntenut itsensä niin
-urhoolliseksi ja ylpeäksi! Nyt, kun kaikki oli menetetty, oli hän
-naistakin heikompi. Ei ollut enään mitään toivomista, Ranska oli
-kuollut. Hän puhkesi itkuun ja valituksiin, pani kätensä ristiin,
-niinkuin oli ennenkin tehnyt iltarukoustaan lukiessaan, ja sopersi:
-
--- Jumalani! ... ota minut pois täältä... Jumalani! ... korjaa tykösi
-kaikki nämät kurjat, jotka kärsivät niin...
-
-Jean heräsi. Hän nousi istumaan vuoteelleen ja katsoi hämmästyneenä
-Mauricea.
-
--- Mikä sinulla on, ystäväni? Oletko kipeä?
-
-Mutta pian älysi hän että Mauricea taas vaivasi, kuten hänen tapansa
-oli sanoa, mielettömät ajatukset, -- ja hänen äänensä muuttui
-isälliseksi, lempeäksi.
-
--- Voi, mikä sinun oikeastaan on? Älä vaan tappiota niin murehdi.
-Kaikki on tuleva hyväksi jälleen.
-
--- Ei, ei koskaan! huudahti Maurice. Tämä on kurjaa. Nyt voimme kaikki
-varustautua olemaan preussiläisiä.
-
-Mutta kun ei toveri käsittänyt häntä, rupesi hän selittämään kuinka
-sukukunta tuli yhä viheliäisemmäksi, kuinka tarpeellista ja
-luonnollista oli siis että uusi ja vahvempi kansa valloitti sen. Jean
-ravisti päätään eikä hyväksynyt selitystä.
-
--- Mitä tarkoitat? Ettei tämä maa olisi enään minun? Jättäisinkö sen
-preussiläisille niin kauvan kuin minulla on vielä molemmat käsivarteni,
-enkä ole aivan kuollut? Jätä minut rauhaan sellaisilta tyhmyyksiltä.
-
-Sitten oli hänen vuoronsa lausua ajatuksensa; hitaasti ja katkonaisesti
-puhui hän:
-
--- Niin, aikalailla oli heitä hosuttu, se oli varma. Mutta kuolleet he
-eivät siltä kuitenkaan olleet -- muutamia oli jäänyt ja nämät voivat
-taas rakentaa talon, jos vaan tahtoivat käyttää kaiken voimansa. Kun
-vaan tahtoo kärsiä vaivoja eikä tuhlata aikaansa, voi saada suurtakin
-hyötyä keskellä onnettomuuksiakin. Eikä ole hullumpaa saada hyvä
-löylytys, se on muistettava. Ja jos olisikin totta että muutamat osat
-olisivat mädänneet, jäsenet pilaantuneet, no, mitäpä siitä, parempi
-olisi nähdä niiden makaavan maassa tapparan lyöminä kuin koleran
-särkeminä.
-
--- Kurjaa! ei, ei, toisti hän useampia kertoja. Minulla on vielä
-voimia, siinä kaikki mitä voin sanoa.
-
-Ja väsyneenä, hiukset tahmeana verestä, ojensi hän itsensä suoraksi, --
-hänessä hehkui vielä halu elää, halu tarttua työaseihin ja rakentaa
-talo uudestaan, niinkuin hän oli ennen sanonut. Hän oli vanhaa,
-kestävää talonpoikaissukua, viisas ja säästäväinen kuin esi-isänsä.
-
--- Keisarin tähden olen suruissani... Maa oli hyvässä tilassa -- kaikki
-näytti lupaavalta, vilja oli hyvässä hinnassa... Mutta hän on
-varmaankin käyttäytynyt kuin nauta; minkätähden sekaantui hän kaikkeen?
-
-Maurice kohotti surullisen näköisenä olkapäitään.
-
--- Niin, keisari, -- rakastan häntä suuresti, vaikka ajatukseni ovat
-vapaita ja tasavaltaisia... Tunnen myötätuntoisuutta hänen perhettään
-kohtaan, olen varmaankin perinyt sen isältäni... Mutta nyt on kaikki
-mennyt, -- hän ei enään koskaan saa hallita! Ja mitä tulee meistä
-kaikista?
-
-Hänen katseensa synkistyi, valitus kuului huulilta, niin surkea, että
-Jean päätti nousta ylös, mutta samassa huomasi hän Henrietten astuvan
-sisään. Hän oli herännyt heidän puheeseensa.
-
--- Olipa hyvä, että tulitte, sanoi Jean koettaen hymyillä, Maurice on
-niin kummallinen tänään.
-
-Mutta nähdessään sisarensa niin kalpeana ja kuihtuneena, saivat
-Mauricen ajatukset toisen suunnan. Hän levitti käsivartensa ja sulki
-hänet syliinsä; suloinen tunne tunki koko hänen olentoonsa, kun
-Henriette lepäsi siinä, kädet kiedottuna veljensä kaulan ympäri. Hän
-itki katkerasti.
-
--- Oi, rakas sisareni! Kuinka tahtoisin sinua lohduttaa, mutta ei
-minulla ole huojennuksen sanaa. Tuo hyvä Weiss, puolisosi, joka niin
-sinua rakasti. Mitä sinusta nyt tuleekaan? Olet aina kärsinyt
-valittamatta... Kun ajattelen kuinka paljon minäkin olen tuottanut
-sinulle surua ... enkä kuitenkaan ole tullut paremmaksi...
-
-Henriette pidätti hänet, pani kätensä hänen suunsa eteen, kun
-Delaherche astui sisään aivan muuttuneena entisestään. Hän oli tullut
-ullakosta keittiöön saadakseen siellä jotakin lämmintä, -- hän oli
-väsynyt ja nälissään koko öisen valvomisen jälkeen. Keittiössä hän
-tapasi kyökkipiian, joka puhui lankonsa kanssa, erään puusepän
-Bazeillesista, ja tarjosi tälle lämmitettyä viiniä. Lanko kertoi kuinka
-hänen tehtaansa oli palanut tuhkaksi.
-
--- Kuulkaapas, miehet, sanoi hän kääntyen Jeanin ja Mauricen puoleen,
-uskotteko että he polttavat Sedanin tänään niinkuin Bazeillesin
-eilen... Oi, tämä saattaa minut perikatoon!
-
-Nyt huomasi hän haavan Henrietten otsassa ja muisti että tämä oli ollut
-Bazeillesissa ja voisi siis tarkkaan kertoa millaista siellä oli.
-
--- Se on totta, -- hyvä rouva! Tehän olitte siellä, näitte kaikki. --
-Oi, Weiss-raukkaa!
-
-Henrietten kalpeista poskista ja punaisista silmistä voi nähdä, että
-hän tiesi kaikki. Delaherche ei voinut enään hillitä itseään, vaan
-kertoi mitä oli kuullut puusepältä.
-
--- Weiss-raukkaa ... vannaankin ovat he polttaneet hänet... Niin,
-kaikki porvarit, jotka he tapasivat ase kädessä, ampuivat he ja
-heittivät rovioon, jota oli valeltu lamppuöljyllä.
-
-Henriette kuunteli kauhulla. -- Jumalani, en saisi siis enään haudata
-rakasta puolisoani, hänen tuhkansa menisi tuulen mukana.
-
-Maurice oli uudestaan sulkenut hänet syliinsä, kutsui häntä
-tuhkimuksekseen, hyväili ja pyysi ettei hän olisi suruissaan, hän, joka
-aina oli niin rohkea. Hetken vaitiolon jälkeen kääntyi Delaherche
-molempain sotilasten puoleen:
-
--- Kesken kaikkia, en muistanut sanoa teille että alhaalla
-vaunuportissa, jossa seitsemännen osaston rahastoa säilytetään, seisoi
-eräs upseeri, joka jakoi rahaa kansalle etteivät preussiläiset saisi
-niitä... Voisitte mennä sinne, rahat ovat aina hyvät olemassa ... jos
-emme nimittäin kuole tänä iltana.
-
-Neuvo oli hyvä. Maurice ja Jean seurasivatkin sitä, saatuaan ensin
-Henrietten panemaan maata sohvalle. Delaherche meni sänkykamariin,
-siellä hän tapasi Gilberten, joka makasi rauhallisesti kuin lapsi. Itku
-ja puhelu, jotka kuuluivat viereisestä huoneesta, eivät häirinneet
-hänen untaan. Sieltä meni hän äitinsä luo, joka istui översti Vineuilin
-vuoteen ääressä; hän oli nukahtanut nojatuoliin, mutta sairas makasi
-vielä samassa asennossa kuin ennenkin kuumottavin poskin ja ummessa
-silmin.
-
-Nyt avasi hän silmänsä ja kysyi:
-
--- No, onko kaikki jo päättynyt?
-
-Delaherche närkästyi tästä kysymyksestä, hän olisi kernaimmin ollut
-vastaamatta. Hän viittoi kädellään ja vastasi vihaisesti:
-
--- Päättynyt! -- on, aikoja sitten. -- Ei, ei sentään, ehkä he
-alottavat pian uudestaan... Ei ole päätetty vielä mitään.
-
-Hiljaisella äänellä, vaikka kuitenkin vähän raivoisasti jatkoi översti
-puhettaan.
-
--- Jumalani! anna minun kuolla ennenkuin niin käy!... En kuule enään
-yhtään laukausta, -- miksi ei enään ammuta?... Tuolla ylängöllä,
-Saint-Mengesin ja Fleigneuxin luona, siellä saamme vallita kaikki tiet,
-sieltä voimme heittää viholliset Meusevirtaan, jos he vaan tohtivat
-tulla Sedaniin ja ahdistaa meitä. Kaupunki on jalkaimme juuressa,
-heidän ja meidän välillämme, sopivana esteenä, joka tekee asemamme
-vielä vahvemmaksi. -- Eteenpäin! ... seitsemäs osasto alkaa,
-kahdestoista palatkoon takaisin...
-
-Hänen kätensä haparoivat raitia, hän oli pitävinään kiinni hevosensa
-ohjaksista, luuli ratsastavansa rykmenttinsä etunenässä. Vähitellen
-rauhoittui hän, puhe tuli epäselväksi ja silmät painuivat umpeen. Hän
-vaipui rauhattomaan horrostilaan.
-
--- Koettakaa levätä vähäsen, oli Delaherche sanonut, tulen takaisin
-heti kun saan tietää jotakin.
-
-Sitten hän kääntyi katsomaan oliko ehkä herättänyt äitinsä ja
-huomattuaan tämän vielä nukkuvan, lähti hiljalleen pois.
-
-Alhaalla vaunuportin luona näkivät Maurice ja Jean erään sotilaan
-istuvan keittiön tuolilla, edessään pieni, maalaamaton pöytä; hänellä
-ei ollut kynää, ei paperia, eikä kuitteja jakaessaan kansalle
-kultarahoja. Hän pani kätensä säkkiin ja veti sieltä koko kourallisen
-rahaa; laskematta pantiin ne hattuihin, joita kersantit ojensivat
-hänelle kulkiessaan järjestyksessä siitä ohitse. He ottivat ne suurella
-ilolla vastaan ja panivat sitten taskuihinsa ett'eivät kulkisi kadulla
-kultineen keskellä päivää. Kukaan ei lausunut sanaakaan, ei kuulunut
-muuta kuin kullan helisevä ääni kuin se kilahti hattuun, suureksi
-hämmästykseksi näille, jotka eivät koskaan olleet nähneet noin paljoa
-rahaa yhdellä kertaa, eivätkä tienneet mitä tekisivät näin suurella
-rikkaudella kaupungissa, jossa eivät saaneet ostaa leipää eikä
-viini-litraa.
-
-Kun Jean ja Maurice tulivat esille, veti upseeri kätensä takaisin.
-
--- Teistä ei ole kumpikaan kersantti... Muilla kuin kersanteilla ei ole
-oikeutta saada näistä...
-
-Mutta hän maltti mielensä.
-
--- Samahan se kuitenkin on, ottakaa, korpraali, ottakaa, mutta
-joutuun... Toinen nyt...
-
-Ja rahat kilahtivat hattuun, jota Jean piti esillä. Hän kummastui
-suuresti kun laski miten paljon niitä oli, -- melkein kuusisataa
-francia, -- hän tahtoi että Maurice ottaisi heti puolet niistä, ei
-voinut tietää mitä seuraavana hetkenä tapahtuisi, ehkä he tulisivat
-eroitetuksi toisistaan.
-
-Jaettuaan aarteensa puutarhassa sairaalan edustalla, menivät he sisään;
-oven viereisellä vuoteella makasi heidän komppaniansa rummuttaja
-Bastian, suuri iloisen näköinen poika; hän oli tullut pahoin
-haavoitetuksi mennessään ulos iltapäivällä taistelun loputtua. Hän oli
-juuri kuolemaisillaan.
-
-Aamuilman heikossa valossa sai lasaretin näky Mauricen ja Jeanin
-melkein jähmettymään. Kolme haavoittunutta oli kuollut yön kuluessa,
-ilman että kukaan oli huomannut sitä; hoitajat kantoivat pois ruumiita
-ja tekivät tilaa toisille sairaille. Ne joita oli eilen leikattu,
-aukasivat silmänsä ja katselivat tylsällä katseellaan isoa huonetta,
-joka kätki niin paljon kärsimystä ja missä niin usea oli henkensä
-heittänyt. Sairaanhoitajat näkivät suurta vaivaa koettaessaan pitää
-vähänkin siivona huonetta veristen leikkauksien jälkeen; eräässä
-sankossa kellui verinen merisieni, irtireväistyjen aivojen kaltaisena,
-vaunuvajan luona oli maassa käsi musertuneine sormineen. Ne olivat
-teurastuksen jäännöksiä, kauheita jätteitä uhreista. Kiihotus ja kiire
-oli nyt ohitse, jätettyään paikkansa mykälle, väsyneelle epätoivolle.
-Silloin tällöin kuului jonkun sairaan valitus. Heidän silmänsä
-sulkeutuivat sisään tunkeutuvan valon tähden; -- ilma oli täynnä
-kuumeen löyhkää. Kaikki olivat vaipuneet horrostilaan, joka tulisi
-kestämään kuukausia, siksi kuin osa sairaista kuolisi ja jälelle
-jääneet lähtisivät pois kainalosauvan nojassa, viettääkseen elämänsä
-loppuajan raajarikkona.
-
-Bouroche, joka alkoi kulkea ympäri, pysähtyi hetkeksi Bastianin luo
-olkapäitään kohottaen. Siinä ei ollut enään mitään toimitettavaa.
-Rummuttaja oli kuitenkin avannut silmänsä ja seurasi katseellaan erästä
-kersanttia, joka oli tullut sisään hattu täynnä rahoja, katsoakseen
-tapaisiko siellä ketään miehistöstään. Ja aivan oikein, hän löysi heitä
-kaksi, antoi heille kummallekin kaksikymmentä francia. Toisia
-kersanttia tuli vielä lisää ja nytkös kultaa melkein satoi oljille.
-Bastian oli suurella vaivalla kohonnut istumaan, hän ojensi molemmat
-kätensä ja sanoi:
-
--- Minulle! ... antakaa minullekin!
-
-Kersantti aikoi mennä hänen ohitsensa niinkuin oli mennyt monen muunkin
-ohitse, mitäpä antaisikaan hän kuolevalle rahaa? Mutta hetken kuluttua
-hän kääntyi kuitenkin takaisin ja täytti molemmat ojennetut kädet,
-jotka jo olivat sangen kylmät.
-
--- Minullekin!... Minullekin!
-
-Bastian kaatui takaisin vuoteelleen; -- koetti pitää rahoja kädessään,
-hapuili ympärilleen jäykillä sormillaan. Hän kuoli.
-
--- Hyvää yötä, ystäväni, kynttiläsi on sammutettu, sanoi eräs naapuri,
-pieni, musta zouav. On kiusallista kun pitää aina vaan maata tai istua.
-
-Hänen vasen jalkansa oli sidottu. Kuitenkin onnistui hänen
-kyynärpäillään ja polvillaan ryömiä Bastianin luo, hän kokosi kaikki
-rahat, aukasi kuolleen kädet ja haki viitan kaikista poimuista; kun hän
-pääsi takaisin vuoteelleen, huomasi hän että kaikki katselivat mitä hän
-puuhasi. Hän lausui tyyneesti:
-
--- Hänellä ei ollut niistä mitään hyötyä. Olisi synti tuhlata noin
-rahoja...
-
-Maurice ei voinut kestää kaikkea tätä kurjuutta, hän veti Jeania pois.
-Kun he menivät leikkaushuoneen lävitse, näkivät he siellä Bourochen
-suuttuneena siitä, ettei saanut enempää kloroformia. Hän oli juuri
-leikkaamaisillaan erään nuoren sotilas-raukan jalkaa. Maurice ja Jean
-riensivät pois, etteivät kuulisi sairaan huutoa.
-
-Samassa tuli Delaherche kadulta. Hän viittasi heitä luokseen ja huusi:
-
--- Joutukaa, joutukaa! Saamme aamiaista, kyökkipiian on onnistunut
-saada maitoa. Todellakin, ei ole hullumpaa saada jotain lämmintä.
-
-Hän koetti hillitä iloaan, mutta ei voinut. Hän hiljensi ääntänsä ja
-lisäsi säteilevin silmin:
-
--- Nyt on se viimeinkin päätetty! Kenraali Wimpffen on määrätty
-allekirjoittamaan suostumuksen.
-
-Oh, mikä ääretön huojennus se oli hänelle. Hänen tehtaansa oli
-pelastettu, julmat painajaiset ohitse, -- elämä alkoi taas, vaikka
-surullinenkin, mutta se oli elämää, elämää viimeinkin! Hän oli tavannut
-kello yhdeksän aikana pikku Rosen, joka meni tätinsä, leipojan, luo
-hakemaan leipää. Ja hän oli kertonut Delaherchelle mitä oli tapahtunut
-aliprefektin luona. Kello kahdeksan aikana oli kenraali Wimpffen saanut
-uudestaan käskyn kutsua kokoon sotaneuvoston: neljättäkymmentä
-kenraalia, joille hän oli kertonut menestystensä seuraukset,
-hyödyttömät vaivansa, voittajien kovat vaatimukset. Hänen kätensä
-vapisivat, syvä liikutus täytti hänen silmänsä kyynelillä. Hänen vielä
-puhuessaan tuli eräs översti preussiläisestä yliesikunnasta kenraali
-Moltken lähettiläänä muistuttamaan heitä, että jos ei päätös ole tehty
-kello kymmeneksi, alkaa ampuminen uudestaan. Sotaneuvosto ei tiennyt
-parempaa neuvoa kuin lähettää yksi kenraaleista Bellevueen hyväksymään
-ehdot, jotka tarjottiin voitetulle joukolle. -- Nyt oli kaikki jo
-varmaan tapahtunut; koko ranskalainen joukko oli otettu vangiksi
-aseineen ja varustuksineen.
-
-Rose oli sitäpaitsi puhunut kiihtyneestä mielestä, joka vallitsi koko
-kaupungissa. Aliprefektin luona hän oli nähnyt monta upseeria, jotka
-riistivät takistaan pois olkaliput ja itkivät kuin lapset. Meusen
-sillalla oli koko rykmentti kyrassierejä heittänyt miekkansa veteen;
-kaartilaiset ottivat pyssynsä ja musersivat tyvet rikki muureja vasten,
-mutta tykkimiehet tekivät mitä vaan voivat hävittääkseen kanuunat ja
-kuularuiskut. Toiset hautasivat tai polttivat lippunsa.
-
-Turennen torilla seisoi vanha kersantti rajapyykillä, herjasi
-päälliköitä ja soimasi heitä kuin olisi tullut järjettömäksi. Monessa
-paikassa seisoi sotilaita aivan kuin halvattuina, kyyneleet silmissä.
-Mutta olipa niitäkin, jotka iloitsivat, -- heidän kurjuutensa on siis
-kuitenkin päättynyt, he olivat vankia, heidän ei enään tarvitseisi
-taistella. He olivatkin kärsineet paljon marssiessaan pitkät matkat
-syömättä, -- kauvan he olivat turhaan nähneet nälkää ja janoa. Toiset
-olivat paljoa väkevämmät, mitä hyödytti siis taistella kuin hullut
-heitä vastaan. Paljoa parempi olisi ollut että heidän päällikkönsä
-olisivat myyneet heidät tehdäkseen lopun kaikesta tästä! Olisi niin
-suloista saada leipää ja vuode, mihin saisi käydä maata.
-
-Kun Delaherche meni Mauricen ja Jeanin kanssa ruokasaliin, kutsui äiti
-häntä.
-
--- Tule tänne vähäsen, översti saattaa minut levottomaksi.
-
-Översti Vineuil makasi silmät auki ja houraili:
-
--- Mitä se tekee, vaikka preussiläiset sulkevatkin meiltä tien
-Mezièresiin ... katsokaa ... tuolla ne astuvat Falizetten metsässä ...
-toiset taas tuolla Givonnen laaksossa... Rajahan on aivan meidän
-takanamme ... yhdellä hyppäyksellä pääsemme Belgiaan, -- mutta
-tappakaamme ensin niin monta kuin mahdollista... Sitä tarkoitin
-eilenkin...
-
-Nyt kohtasi hänen katseensa Delaherchen. Översti tunsi hänet, --
-ajatukset näyttivät selkenevän, kuin olisi hän herännyt houreistaan.
-Kolmannen kerran kysyi hän:
-
--- Onko kaikki jo päättynyt?
-
-Tehtailija ei voinut enään pidättää tyytyväisyyttään.
-
--- On, Jumalan kiitos kaikki on päättynyt täydellisesti. Tällä hetkellä
-on sopimus jo vahvistettu.
-
-Överstin onnistui vinhalla liikkeellä nousta pystyyn, huolimatta
-sidotusta jalastaan. Hän tarttui miekkaansa, joka oli jäänyt tuolille
-sängyn viereen, ja tahtoi musertaa sen. Mutta kädet vapisivat liiaksi
--- se luisui alas lattialle.
-
--- Taivaan tähden! Ottakaa se pois häneltä, hän voi vahingoittaa
-itseään, huusi Delaherche. Ottakaa joutuun se pois!
-
-Rouva Delaherche otti miekan huostaansa. Mutta nähtyään vanhan
-ystävänsä toivottoman katseen, ei hän kätkenytkään sitä, niinkuin poika
-käski, vaan taittoi sen polvensa päällä erinomaisella voimalla, jota ei
-kukaan olisi luullut hänellä olevan. Översti laskeutui jälleen maata,
-kyyneleet vierivät hänen poskilleen nähdessään vanhan rouvan lempeän
-katseen.
-
-Kyökkipiika oli sillä aikaa tuonut kahvin ja maidon ruokasaliin.
-Henriette ja Gilberte olivat heränneet. Gilberten kasvot olivat
-kalpeat, silmät kirkkaat: hän syleili ystäväänsä ja surkutteli tätä
-sydämmensä pohjasta. Maurice istui sisarensa viereen, Jean vastapäätä
-Delahercheä. Vanha rouva ei millään ehdolla tullut pöydän luo istumaan,
-vaan muut veivät hänelle kupillisen kahvia sängyn viereen. Vähitellen
-muuttui mieliala vilkkaammaksi. Kaikki olivat olleet väsyksissä ja
-nälissään, -- oliko ihme että siis iloittiin, kun sai istua tässä
-terveenä ja nauttia lämmintä ruokaa, sillä aikaa kuin niin monet
-tuhannet kuljeksivat vielä ympäri eikä heillä ollut kattoa päänsä
-päällä. Suuressa, valoisassa ruokasalissa oli levitetty pöydälle
-kuultavan vaikea pöytäliina, joka lisäsi vielä kahvin makua.
-
-Sitten alettiin keskustella. Delaherche, joka oli tullut jälleen
-arvokkaaksi ja rikkaaksi tehtailijaksi, käänsi puheen Napoleon
-III:nteen, jota hän ei voinut saada pois mielestään, sitten kuin eilen
-oli nähnyt hänen ratsastavan kuulien keskellä. Hän kääntyi Jeanin
-puoleen, joka näytti olevan järkevin kaikista.
-
--- Kuulkaahan, voin sen sanoa, keisari on minua pettänyt ... ei hyödytä
-ensinkään että hänen suosijansa puolustavat häntä, hänen on suurin syy
-meidän tappioomme, sen voi selvästi huomata.
-
-Hän on tykkänään unohtanut että hän muutamia kuukausia sitten esiintyi
-innostuneena keisarin puoltajana, oli tehnyt mitä voi kansan voitoksi.
-Ei siinä kyllä että hän olisi säälinyt tätä onnetonta ihmistä, -- hän
-työnsi kaiken syyn keisarin niskoille.
-
--- Hän on kelvoton, kykenemätön ihminen, -- Sen voi nähdä joka asiasta,
--- mutta se ei ole vielä mitään ... hän on haaveksija, ajatuksissa ei
-ole järkeä: syynä onnettomuuteemme oli se että hän sai niin kauvan
-hallita ... ei, ei ... eihän ole mitään syytä surkuttelemisiin, ei olla
-oikeutettuja sanomaan meille että häntä on petetty, että vastapuolue on
-estänyt häntä kokoamasta miehiään ja tarpeellisia varoja. Hän juuri
-itse on meitä pettänyt, hänen paheensa ja virheensä ovat syynä meidän
-kurjuuteemme.
-
-Maurice ei vastannut, mutta hänen oli mahdotonta olla hymyilemättä;
-Jean, jota tämä valtiollinen keskustelu vähän rasitti, pelkäsi
-sanovansa tyhmyyksiä ja vastasi sentähden:
-
--- Kerrotaan kuitenkin että hän on kelpo ihminen.
-
-Mutta nämät muutamat sanat saattivat Delaherchen aivan vimmoihinsa.
-
--- Kelpo ihminen!... Niin, olen kyllä sen itsekin kuullut! --
-Tiedättekö, herra, että tehtaani katto on lävistetty kolmella
-kranaatilla, eikö se olisi keisarin syy, jos he olisivat polttaneet sen
-peräti? Voitteko arvata että minä olen kadottanut noin satatuhatta
-francia tämän kirotun tapauksen tähden!... Ei, ei! Ranska on
-valloitettu, poltettu, ja hävitetty, teollisuus lakkautettu ja kauppa
-pysähtynyt pitkäksi ajaksi! Tämä on liikaa. Jos hän todellakin olisi
-kelpo ihminen, niin on parasta että rukoilemme Jumalaa varjelemaan
-meitä sellaisesta taitavuudesta!... Hänet peittää lieju ja veri, olkoon
-siinä!
-
-Hän teki pontevan liikkeen oikealla kädellään, ikäänkuin pitääkseen
-jotakin kurjaa, hukkuvaa ihmistä veden alla. Sitten hän joi kahvinsa
-hyvällä mielellä.
-
-Gilberte hymyili vasten tahtoaan Henriettelle, jolle hän tarjosi
-ruokaa, kuin pienelle lapselle. Kun kahvi oli juotu, jäi seurue
-ruokasaliin rauhassa levähtämään hetkisen.
-
-Sillä hetkellä oli Napoleon erään köyhän palttinankutojan luona
-Donchery-kadulla. Kello viidestä aamulla hän oli tahtonut pois
-Sedanista -- hän ei voinut olla siellä kauvempaa tällaisessa katumuksen
-ja rauhattomuuden tilassa, hänen täytyi päästä pois itse puhuakseen
-voittajalle ehtojen helpoittamisesta. Hän toivoi tapaavansa Preussin
-kuninkaan ja oli sentähden astunut vähäisiin ajovaunuihin, oli
-ajanut aamusta asti leveätä maantietä, ja tällä ensimmäisellä
-maanpakomatkallaan hän tunsi selvästi mitä kaikkea oli kadottanut ja
-kaiken sen suuruuden, josta oli luopuminen; -- ja tällä tiellään oli
-hän tavannut Bismarckin, joka matkusti vanha kypärä päässään ja paksut,
-voidellut saappaat jalassa, -- ainoastaan sentähden ettei keisari
-tuntisi häntä eikä voisi siis puhua hänen kanssaan ennenkuin päätös oli
-tehty. Kuningas oli vielä Vendressessä, noin neljäntoista kilometrin
-päässä Sedanista.
-
-Mitä tekisi keisari täällä? Minkä katon alla mahtanee hän odottaa
-kuningasta? Tuolla kaukana hävisi Tuileriesin palatsit synkän pilven
-taakse. Sedan näytti olevan hänestä vielä satojen peninkulmien päässä.
-Mitään kuninkaallista linnaa ei näkynyt löytyvän Ranskassa, ei
-ainoatakaan huonetta, jossa hän saisi katon päänsä päälle tai tuolin
-istuakseen.
-
-Sitten hän nousi vaunuista palttinankutojan asunnon luona. Huoneessa,
-jonne hän meni, ei ollut muita huonekaluja kuin maalaamaton pöytä ja
-kaksi olkituolia. Siellä hän istui tuntikausia ensin Bismarckin kanssa,
-joka hymyili kuullessaan puhuttavan jalomielisyydestä, ja sitten yksin
-kaikessa kurjuudessaan, kalpeat kasvot nojautuen ruutuja vastaan; hänen
-väsynyt katseensa liiteli läheisiin maihin, Meusen yli, joka virtasi
-niin hiljalleen ja rauhallisesti viljavien niittyjen lävitse.
-
-Seuraavana päivänä oli vielä kauheampaa: ensin olo Bellevuessä, --
-pieni, hymyilevä herraskartano, josta oli kaunis näkö-ala virran yli;
-siellä hän vietti toivottoman yön kuningas Wilhelmin kanssa yhtymisensä
-jälkeen; -- sen jälkeen kauhea paluumatka; hän vältti Sedania peläten
-voitettujen vihaa, ajoi laivasillan ylitse, jonka preussiläiset olivat
-jättäneet Igesille, pitkä paluu kaupungista pohjoiseen, sitten
-Floingin, Fleigneuxin ja Illyn tiet, -- surkuteltava matka avonaisissa
-vaunuissa; -- ja viimein tuolla Illyn kummulla, missä verisiä ruumiita
-makasi tiheässä, valtasi pelko ja vavistus keisarin, joka taas poltti
-unohtumatonta sikaariaan; joukko kalpeita, verisiä ja väsyneitä vankia,
-joita vietiin Fleigneuxistä Sedaniin, meni tien syrjään, tehdäkseen
-tilaa vaunuille; toiset olivat vaiti, toiset toruivat ja puivat
-nyrkkiään onnettomalle keisarille. Sen jälkeen kauhea kulku itse
-taistelutantereen poikki, sitten puoli peninkulmaa melkein tuntematonta
-tietä, ruumiiden ja kaikenlaisten jäännösten yli, edelleen koleata
-maata korkeine, synkkine metsineen ja vihdoin raja ylhäällä mäen
-harjanteella, -- kaukana, kaukana, pienen laakson pohjukassa, tien
-luona, jonka varrella kasvoi kuusia.
-
-Entä yöt sitten! -- Ensimmäisen hän vietti Bouillonissa. "L'hôtel de la
-Poste'ssa" oli paljon ranskalaisia pakolaisia ja utelijaita katsojia;
-keisari arveli että olisi parasta näyttää itsensä jossakin ikkunassa,
-keskellä hälinää ja vihellyksiä. Huoneessa, josta voi nähdä torille ja
-Semoyhin, olivat huonekalut, niinkuin tavallisesti useimmissa
-ravintoloissa, peitetyt punasella kankaalla, mahonkipeili ja
-yksinkertainen kello kamiinin päällä, joka sitä paitsi oli koristettu
-näkinkengillä ja tekokukkasilla. Oikealla ja vasemmalla puolella ovea
-oli pieni sänky; toisessa makasi eräs ajutantti, joka oli nukkunut
-kello yhdeksästä asti, sillä niin väsynyt hän oli. Toisessa makasi
-keisari, mutta uni pakeni häntä, -- kauvan hän käänteli itseänsä
-vuoteellaan, nousi viimein ylös ja rupesi kävelemään edes takaisin,
-hänellä ei ollut muuta katseltavaa kuin seinällä kaksi piirrosta,
-joista toinen esitti Rouget de Lisleä, joka lauloi Marseillaisea,
-toiseen oli kuvattu tuomiopäivä, enkelit soittivat rummuillaan ja
-harpuillaan herättääkseen kuolleet haudoistansa ja kutsuakseen
-kaatuneet taistelutantereelta todistamaan Jumalan istuimen eteen.
-
-Sedanissa olivat keisarin tavarat kätketyt syreenipensaiden taakse
-aliprefektin puutarhaan. Ei tietty miten ne olisivat kätkettävät ettei
-kansa, joka kärsi puutetta ja häpeää, näkisi niitä. Odotettiin siis
-oikein pimeätä, kuutonta yötä. Hevoset ja vaunut hopeaisine
-kastrullineen ja paistinpannuineen, hienoine viinineen ja muine
-varustuksineen kulkivat sitten pimeän tultua Belgiaan, hiljasina ja
-rauhallisina, niinkuin olisivat vetäneet vankien tavaroita.
-
-    (_Toisen osan loppu_.)
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS OSA.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Taistelu-päivänä käveli Silvine isä Fouchardin pienessä talossa,
-katsoen Sedaniin päin, joka näkyi olevan keskellä kanuunain savua ja
-liekkejä. Hän ajatteli koko ajan Honoréta. Seuraavana päivänä lisääntyi
-hänen levottomuutensa ja tuskansa, kaikilla teillä vilisi vihollisia,
-mutta he eivät mielellään vastanneet kysymyksiin. Tuskin tiesivät he
-itsekään mitä oli tapahtunut. Eilispäivän kirkas aurinko oli pilvien
-peitossa. Rankkasade ikävystytti jo ennestäänkin harmaan laakson ja
-Rémillyn ylängöt.
-
-Isä Fouchard ei lausunut sanaakaan pojastaan, varmaankaan ei hän paljoa
-häntä ajatellut, vaan sitävastoin enemmän niitä seurauksia, joita
-tappelu ja tappio tuottaisivat hänelle itselleen.
-
-Illalla seisoi hän portillaan nähdäkseen mitä tapahtui ulkopuolella.
-Hän näki silloin miehen kävelevän talon läheisyydessä. Hämmästyksensä
-oli niin suuri tuntiessaan miehen että hän, huolimatta ympärillä
-olevista preussiläisistä, huusi sangen kovaa:
-
--- Kuuleppas! oletko se sinä, Prosper?
-
-Rakuuna viittasi myöntyväisesti ja riensi sitten nopeasti vanhuksen
-luo.
-
--- Kyllä, kyllä se olen minä! En tahdo uhrata henkeäni maailman
-hyväksi!... Kuulkaahan, isä Fouchard, ettekö tarvitse talossanne
-ahkeraa poikaa?
-
-Vanhus oli varovainen. Hän tarvitsi kyllä työntekijää talossaan, mutta
-eipä hänen tarvinnut sitä heti sanoa.
-
--- Ahkeraa poikaa, -- en todellakaan tarvitse sellaista tällä
-hetkellä... Vaan tuleppas kuitenkin sisään saamaan suunavausta. Et saa
-noin mennä taloni ohitse.
-
-Keittiössä keitti Silvine liemiruokaa, mutta pikku Kaarlo riippui
-kiinni hänen helmoissaan, leikkien ja nauraen. Ensin ei Silvine
-tuntenut Prosperia, vaikka he ennen olivat palvelleet samassa talossa,
-sitten vasta kun hän asetti pöydälle putelin ja kaksi lasia ja näki
-vieraan lähemmältä, heräsi hänessä vanhoja muistoja. Hän huudahti,
-varmaankin tuli hän ajatelleeksi Honoréta.
-
--- Aa, tehän olitte siellä kanssa, eikö niin?... Näittekö siellä
-Honorén?
-
-Prosper avasi jo suunsa vastatakseen, sitten epäili hän taas. Kaksi
-viimeistä päivää oli hän elänyt kuin unessa, hän ei tietänyt mitä oli
-tapahtunut, -- hän muisti nähneensä Honorén kuolleena makaavan
-kanuunansa päällä, mutta tällä hetkellä ei hän ollut varma siitä;
-minkätähden hän surettaisi Silvineä niin epävarmoilla uutisilla?
-
--- Honoréta! mutisi hän ... sitä en todellakaan tiedä, -- en voi
-varmaan sanoa...
-
-Silvine katseli häntä tarkkaan, ikäänkuin tahtoen tutkia häntä perin
-pohjin.
-
--- Siis ette ole nähneet häntä?
-
-Prosper ravisti päätään.
-
--- Luuletteko että voi muistaa mitä kaikkea tuolla alhaalla näkee?
-Siellä näkee niin paljon, niin paljon. En voi kertoa juuri mitään
-tuosta kirotusta taistelusta... En, en edes missä kaikissa seuduissa
-olen kulkenut. Siellä tulee aivan pyöräpääksi, sen vakuutan teille.
-
-Juotuaan lasin viiniä, jäi hän istumaan vähäksi aikaa, ikäänkuin
-kootakseen ajatuksiaan ja koettaen muistaa jotakin.
-
--- Kaikki mitä tiedän, on, että alkoi pimetä kun tulin tuntoihini. Kun
-kaaduin oli aurinko vielä korkealla, -- olin maannut siis useita
-tunteja, oikea jalkani musertuneena Zephirini alla, joka myös oli
-saanut kuulan rintaansa. Se ei ollut mitään hauskaa, sen vakuutan
-teille; ympärillä oli joukko kuolleita, ei elävää kissaakaan näkynyt,
-ajattelin että minulle kävisi myös samoin kuin monelle muullekin, ellei
-kukaan pelastaisi minua... Koetin irtautua hevosesta, mutta eläin parka
-oli liian raskas, -- se oli vielä lämmin. Hyväilin sitä ja mainitsin
-sen nimeä. En unhota ikänäni, mitä tapahtui: Zephir aukasi silmänsä,
-koetti nostaa päätään, joka makasi maassa omani vieressä. Sitten
-puhelin sille: Vanha palvelijani, sanoin, ei ole sinun syysi, vaikka
-oletkin painamaisillasi jalkani poikki. Tahdotko että minäkin tulen
-raajarikoksi? Tietysti ei se myöntänyt. Sen silmistä voin nähdä kuinka
-suuresti sitä suretti erota minusta. En tiedä kuinka sitten kävi --
-siirsikö se itseään vai oliko se täristyksen syy, -- mutta sen tiedän
-että voin nousta pystyyn. Jalkani oli raskas kuin lyijy ja jäykkä kuin
-puu. Otin Zephirin pään käsivarsiini, sanoin sille että se oli hyvä,
-uskollinen palvelija, että pidin siitä niin paljon, etten voisi koskaan
-unhottaa sitä. Se kuunteli sanojani ja näytti niin tyytyväiseltä.
-Kerran se vielä pudisti itseään ja kuoli sitten. Silmät jäivät auki, se
-ei kääntänyt niitä pois minusta... Voitko uskoa, kun jätin sen oli sen
-silmissä suuret kyyneleet ... se oli yhtä viisas kuin ihminenkin.
-
-Prosper pysähtyi, -- hän itki muistaessaan vanhan ystävänsä kuolemaa.
-Senjälkeen joi hän vielä lasin viiniä ja jatkoi kertomistaan
-katkonaisina lauseina: -- Tuli yhä pimeämpi, ainoastaan taivaanrannalla
-oli punanen valo, joka loisti yli taistelutantereen ja valaisi
-kuollutta hevosta, josta levisi pitkä varjo. Hän oli varmaankin vielä
-hyvän ajan maannut Zehpirinsä vieressä, sillä hän ei voinut liikuttaa
-raskasta jalkaansa. Mutta yht'äkkiä valtasi hänet pelko, hän oli
-varmaankin yksin täällä, hänen täytyi etsiä toisia, täällä oli
-inhottavaa kuolleiden kesken. Joka taholta ojista, pensaista, kaikista
-mahdollisista paikoista tuli esille haavoittuneita, jotka yhtyivät
-pieniksi joukoiksi, neljä tai viisi yhteen. Siten heidän oli helpompi
-kuolla, eivätkä olleet siis yksin viimeisinä hetkinä. Garennen metsässä
-oli hän kompastunut kahteen sotamieheen, jotka kuuluvat 43:nteen
-rykmenttiin; he eivät olleet saaneet naarmuakaan, olivat jääneet
-metsään odottamaan yötä. Saatuaan tietää hänen tuntevan tien,
-ilmoittivat he että heidän aikomuksensa oli paeta Belgian rajan yli
-ennen päivän valkenemista ja pyysivät häntä oppaakseen. Ensin hän
-kieltäytyi, olisi mieluimmin mennyt Rémillyyn, siellä hän löytäisi
-varmaan suojapaikan; mutta mistä hän saisi toisen puvun? Garennen
-metsän ja Rémillyn ylänköjen välillä oli paljon preussiläisiä, heidän
-riviensä lävitse hän ei voisi päästä univormussaan. Sentähden päätti
-hän seurata näitä kahta toveriaan. Onneksi saivat he eräästä talosta
-leivän syödäkseen. Kello kirkontornissa löi yhdeksän kun he läksivät
-matkallensa. Ainoa suurempi vastus, joka heillä oli, oli silloin kuin
-joutuivat la Chapellessa vihollisen vartiajoukon keskelle, joka ampui
-heitä; onneksi he pääsivät sentään pois sieltä ryömien vatsallaan,
-kiitos siitä pimeydelle ja Prosperille, joka niin hyvin tunsi kaikki
-tiet. Senjälkeen he eivät enään jättäneet metsää, jossa olivat
-väijyksissä. Eräällä polulla tapasivat he vartijan, ryntäsivät hänen
-päälleen ja ennen kuin hän ehti tehdä mitään vastustusta, leikkasivat he
-puukolla hänen kurkkunsa poikki. Sen jälkeen he eivät enää kohdanneet
-vastuksia, vaan jatkoivat matkaansa iloisesti viheltäen. Kello kolmen
-seuduissa aamulla he saapuivat pieneen belgialaiseen kylään erään
-vuokraajan luo, joka aukasi heille latonsa, jossa sitten nukkuivat
-aamuun asti.
-
-Kun Prosper heräsi, oli aurinko jo korkealla ja toverit kuorsasivat
-vielä. Hän nousi ylös huomatessaan isännän valjastavan hevosta
-vankkurien eteen, joihin oli hiilisäkkien alle kätkenyt leipää, ryyniä,
-kahvia, sokeria ja kaikenlaista muuta ruokatavaraa. Vuokraaja kertoi
-että hänellä oli kaksi tytärtä naimisissa Raucourtissa, joille hän vei
-ruokaa, sillä baijerilaiset olivat kulkeneet heidän kuntansa lävitse ja
-ryöstäneet kaikki. Aamulla varhain oli hän hankkinut tarpeelliset
-passit. Prosper sai kohta halun istua myös rattaille ja päästä takaisin
-kotiinsa. Mikään ei ollut yksinkertaisempaa kuin jäädä Rémillyyn
-vuokraajan ajaessa sen läpi. Kolmessa minuutissa se oli kaikki tehty.
-Hän sai mieheltä toisen mekon ja housut, kello kuuden aikana hän seisoi
-jo kirkon luona; viholliset eivät olleet häntä hätyyttäneet kuin pari,
-kolme kertaa koko matkalla.
-
--- En, nähkääs, en voinut olla siellä kauvemmin, aloitti Prosper taas
-pienen vaitiolon jälkeen, ja jospa meistä olisi ollut sitten jotakin
-hyötyä! Mutta mennä vasemmalle tullakseen oikealle, tuntea ettei kelpaa
-mihinkään, se ei ole hauskaa järjelliselle ihmiselle... Ja sitäpaitsi
-Zephirini on kuollut, olen aivan yksinäni, parasta on että antaudun
-jälleen työhöni ja otan auran käteeni ennemmin tänään kuin huomenna.
-Mitä, isä Fouchard, eikö se ole parempi kuin joutua preussiläisten
-vangiksi? Teillä on hevosia, -- saatte nähdä kuinka niitä rakastan ja
-hoidan.
-
-Vanhuksen silmät loistivat. Hän kilisteli lasiaan Prosperin kanssa ja
-puhui vitkaan.
-
--- Niin, kun voin sinua auttaa, olen tekevä sen mielelläni. -- Mutta
-mitä tulee palkkaan, -- ei voi puhua siitä ennenkuin sota on loppunut,
-sillä en todellakaan tarvitsisi miestä ja ajat ovat kovat.
-
-Silvine, joka oli jäänyt istumaan, Kaarlo polvillaan, ei kääntänyt
-hetkeksikään silmiään Prosperista. Kun hän huomasi tämän nousevan ylös
-mennäkseen heti talliin katsomaan hevosia, kysyi hän taas:
-
--- Ettekö ole siis nähnyt Honoréta?
-
-Kysymys tuli niin arvaamatta, että Prosper kutistui kokoon, hän muisti
-nyt selvästi mitä oli nähnyt. Hän epäili vielä hetken, mutta sanoi
-sitte;
-
--- Kuulkaa, en tahtonut saattaa teille surua, mutta nyt sanon sen
-kumminkin. Luulen että hän jäi tuonne alas.
-
--- Jäi alas, mitä tarkoitatte?
-
--- Niin, luulen että preussiläiset antoivat hänelle osansa... Näin
-hänet makaavan kanuunansa päällä, rinta lävistettynä.
-
-Tuli hetken hiljaisuus. Silvine oli tullut kuolon kalpeaksi, isä
-Fouchard oli asettanut lasinsa pöydälle.
-
--- Oletteko varma siitä? kysyi Silvine värisevällä äänellä.
-
--- Rouvaseni, niin varma kuin voi olla asiasta, jonka on omin silmin
-nähnyt... Se oli pienellä kummulla kolmen puun luona, luulin näkeväni
-hänen silmänsä olevan ummessa.
-
-Silvinelle se oli kova isku. Kadottaa hänet nyt juuri kuin he olivat
-luvanneet toisilleen ikuista uskollisuutta, kun Honoré oli luvannut
-hänet naida heti kuin pääsisi virastaan! Ja nyt hän oli kaatunut, --
-makasi siellä kuula rinnassa! Hän ei ollut koskaan tuntenut
-rakastavansa Honoréta niin suuresti kuin nyt: -- hänen täytyi saada
-rakastettunsa -- kuolleena tai elävänä -- maksoi mitä maksoi.
-
-Kiivaasti pani hän lapsen lattialle ja kirkasi.
-
--- En usko sitä ennenkuin olen nähnyt itse! Koska tiedätte missä hän
-makaa, voitte seurata minua sinne ... jos löydämme hänet, niin tuomme
-tänne takaisin...
-
-Kyyneleet katkaisivat hänen puheensa, -- hän vaipui takaisin
-tuolilleen, kätki kasvot käsiinsä, koko ruumis vapisi. Kun Kaarlo näki
-äidin katkeran surun, rupesi hän huutamaan ääneensä. Silvine otti hänen
-syliinsä, painoi häntä rintaansa vasten ja sanoi:
-
--- Lapsi-raukkani, lapsi-raukkani!
-
-Näytti kuin isä Fouchard olisi saanut ankaran iskun. Hän piti paljon
-pojastaan, vaikka omalla tavallaan. Hän tuli ajatelleeksi entisiä
-aikoja, kun hänen puolisonsa vielä eli ja kun Honoré kävi koulua. Hänen
-vanhoille, kurttuisille poskilleen vieri kaksi suurta kyyneltä. Siitä
-oli varmaankin jo kymmenen vuotta kuin hän oli viimeksi vuodattanut
-kyyneleitä. Hän oli niin tottumaton sellaiseen mielenliikutukseen, että
-rupesi kiroilemaan että he olivat ottaneet hänen poikansa, ettei hän
-enää koskaan saisi nähdä häntä.
-
--- Autuuteni kautta, on kovin suututtavaa että vaikka ei ole muuta kuin
-yksi ainoa poika, ei saa sitäkään pitää.
-
-Kun hän vähän tyyntyi, tuli hän jälleen surulliseksi kuullessaan
-Silvinen puhuvan Honorén takaisin tuomisesta. Ei auttanut, että isä
-Fouchard esteli häntä -- hän pysyi päätöksessään, ilman kiivaita tai
-vihaisia sanoja, mutta kuitenkin järkähtämättömänä. Ennen niin
-taipuvaista, suloista Silvineä ei voinut enää hänessä tuntea; silmät,
-jotka tavallisesti loistivat niin kirkkaasti, olivat päättäväisen,
-joskin lempeän näköiset, otsansa näytti kalpealta tummien kutrien alla.
-Hän oli riistänyt hartioiltaan punasen hunnun ja pukeutunut mustiin,
-kuin olisi ollut leski.
-
-Turhaan koetti vanhus selittää kuinka vaikea oli täyttää hänen
-aikomuksiansa, puhui vaaroista, joita kohtaisivat, ja mahdottomuudesta
-löytää ruumista. Hän ei edes vastannut isä Fouchardille, joka näki
-kuinka vahva hänen päätöksensä oli lähteä yksinään ulos, vaikka
-joutuisikin vaaraan ja vihollisten vangiksi. Sentähden lähti vanhus
-Rémillyn pormestarin luo, joka oli vähän sukua hänelle, ja yhdessä he
-keksivät soman jutun, joka vähän helpottaisi Silvinen etsimistä: hän
-sanoisi olevansa Honorén todellinen leski ja Prosper olisi hänen
-veljensä, niin että baijerilaisten kuningas, joka asui "Croix de
-Malte"-ravintolassa, antaisi heille, sisarelle ja veljelle, kirjallisen
-luvan etsiä ruumis ja tuoda se takaisin Rémillyyn.
-
-Kaikkeen tähän kului paljo aikaa; nyt oli jo pimeä; -- tuskin malttoi
-Silvine odottaa seuraavaan päivään lähteäkseen silloin matkalle.
-
-Seuraavana päivänä ei Fouchard tahtonut antaa heille hevostaan, hän
-pelkäsi ettei saisi koskaan enään sitä takaisin -- ehkä preussiläiset
-anastaisivat hevosen ja ajokalut. Viimein hän suostui vaikka
-vastenmielisesti, lainaamaan pienen harmaan aasinsa, jonka kärryt
-olivat siksi suuret, että niihin mahtui ruumis. Hän antoi tarkkoja
-ohjeita Prosperille, joka oli nukkunut makeasti, mutta joka oli
-huolissaan retken suhteen, sillä nyt kun hän oli levännyt, selvisi
-hänen muistinsa yhä enemmän. Viime hetkessä meni Silvine hakemaan oman
-peitteensä ja levitti sen kärryjen pohjalle. Kun rattaat jo vierivät
-pois, juoksi hän vielä takaisin ja suuteli Kaarloa.
-
--- Isä Fouchard, jätän hänet teidän huostaanne, katsokaa, ettei hän saa
-leikkiä tulitikuilla. --
-
--- Kyllä kyllä, olkaa huoletta. --
-
-Valmistukset olivat vaatineet paljo aikaa; kello oli lähemmä 7, kun
-Silvine ja Prosper noilla pienillä kärryillä, joita harmaa aasi veti,
-kulkivat Rémillyn jyrkkiä mäkiä. Yöllä oli satanut runsaasti, tiet
-olivat muuttuneet liejulätäköiksi; suuri, sinisenharmaa, synkkä pilvi
-ajelehti taivaalla.
-
-Prosper, joka tahtoi kulkea suorinta tietä, oli päättänyt mennä Sedanin
-kautta. Mutta ennenkun he tulivat Pont-Maugisiin, pysäytti
-preussiläinen vartija kärryt ja viivytti heitä koko tunnin. Vasta kun
-passi oli kiertänyt neljän tai viiden korkeamman päällikön luona, sai
-aasi jatkaa matkaansa ehdolla, että kääntyisivät vasemmalle ja
-tekisivät pitkän kaarroksen Bazeillesin kautta. Mitään syitä ei
-ilmotettu, epäilemättä ei tahdottu kaupunkia enemmän täyttää. Kun
-Silvine kulki Maas-virran rautasillalla, jota ei ollut räjäytetty
-ilmaan ja joka sitä paitsi muutenkin oli tullut baijerilaisille niin
-kalliiksi, huomasi hän tykkiväestöön kuuluvan miehen ruumiin kelluvan
-veden pinnalla. Kaislikko pysäytti sen hetkeksi, mutta sitten se
-kääntyi ja jatkoi matkaansa virran mukana.
-
-Bazeillesissa, jonka läpi aasi kulki askel askeleelta, vallitsi surkein
-hävitys mitä sota voi aikaan saada vyöryessään tuhoavan myrskyn tavoin
-eteenpäin. Oli jo koottu kuolleet, ei ainoatakaan ruumista näkynyt
-kadulla; vaikka sade oli huuhtonut veren, näkyi kuitenkin punasia
-lätäköitä, siellä täällä epäilyttävän näköisiä lihajäännöksiä ja
-hiustukkuja.
-
-Oli sydäntä särkevää nähdä kolme päivää sitten iloisesti hymyilevä
-Bazeilles raunioina, ei siitä ollut jälellä kuin mustuneet
-muurinkappaleet. Kirkossa oli tuli vielä valloillaan, rovio savuavia
-hirsiä keskellä torïa, joista kohosi alinomaa paksu musta savupatsas,
-leviten taivaalle kuin suruharso. Kokonaisia katuja oli kadonnut;
-molemmista huoneriveistä oli jälellä vaan palaneita tiililäjiä, joita
-peitti noki ja tuhka; paksu, pikimusta likakerros kätki alleen kaikki
-mahdolliset jätteet. Kadun risteyksessä oli kunkin neljän kulman talot
-hävinneet ikäänkuin myrsky ja tuli olisi raivoissaan vienyt mukanaan.
-Toiset olivat kärsineet vähemmän; yksi ainoa seista törrötti
-paikallaan, jota vastoin naapuritalot vasemmalla ja oikealla näytti
-kuularuisku panneen pirstaleiksi, niin että ne muistuttivat onttoja
-luurankoja. Tympeätä, sietämätöntä hajua levitti tulipalojen helteiset
-huurut, mutta ennen kaikkea petroleumi, jota virtasi pitkin katuja.
-
-Ja sitten kaikki huonekalut, joita pelastettaessa oli viskattu ulos
-akkunoista, ja jotka olivat kadulla särkyneet, jalattomia pöytiä,
-kaappeja irvistelevine sivuineen, repaleinen paita, joka siinä
-ajelehti. Avonaisesta seinästä näki seinäkellon olevan uunilla
-soraläjien keskellä.
-
--- Sellaisia petoja -- mutisi Prosper, jonka sotilasveri kuohahti
-nähdessään tämän hävityksen.
-
-Hän pui nyrkkiä; Silvinen täytyi tyynnyttää häntä rukoilevin silmäyksin
-joka kerta kuin he tapasivat vahdin. Baijerilaiset olivat asettaneet
-vahteja vielä palaviin taloihin ja nämä miehet ladattuine kivääreineen
-näkyivät saaneen tehtäväkseen valvoa, että tuli teki tehtävänsä.
-Uhkaavalla liikkeellä ja kimakasti huutaen karkoittivat he kaikki
-uteliaat ja omistajat, jotka vielä kuljeskelivat ympäristössä. Etempänä
-seisoi kylän asukkaita vavisten tukahutetusta raivosta. Nuori nainen,
-tukka hajalla ja yllään likanen puku, ei lähtenyt savuavalta
-soraläjältä, jonka tuhkaa hän välttämättä tahtoi tarkastaa, vaikka
-vahti kielsi häntä lähenemästä. Kerrottiin että naisen lapsi oli
-palanut taloon. Kun baijerilainen työnsi hänet törkeästi pois, kääntyi
-hän äkkiä ja syyti häntä vastaan hurjan epätoivon karkeita
-herjaussanoja, jotka näyttivät hänen tuskiaan vähän huojentavan. Mies
-ei luultavasti ymmärtänyt, katseli vain hämmästyneenä ja astui askeleen
-taaksepäin. Kolme toveria kiirehti saapuville ja vapautti hänet
-naisesta, joka karjui kauheasti, kun vietiin pois. Mies ja kaksi pientä
-tyttöä olivat uupuneina vaipuneet toisen pienen tuhkaläjän viereen; he
-itkivät eivätkä tienneet minne menisivät nähtyään kaiken mitä omistivat
-joutuvan tulen uhriksi. Nyt saapui poliisi, joka hajotti uteliaat, tie
-tuli taas tyhjäksi, nähtiin ainoastaan vartijain seisovan synkkinä ja
-suorina ja vilkkuvin silmin katsovan että heidän käskyjään toteltiin.
-
--- Voi noita aaseja, mutisi Prosper hampaittensa välissä. Olisi vasta
-hauskaa saada kuristaa pari heistä.
-
-Silvine saatti hänet taas rauhoittumaan. Hän värisi. Tulipalossa
-säästyneessä vajassa ulvoi sinne suljettu ja pari päivää unohduksissa
-ollut koira täyttäen sumuisen, raskaan ilman surkeilla valituksillaan.
-Tuli rankkasade. Montvilliersin puistossa kohtasi heitä kauhea
-näky. Kolmet kärryt sullottuina kuolleita täyteen. Ne olivat
-puhdistuskärryjä, joihin joka aamu koottiin edellisen päivän jätteet,
-jotka lakaistaan kaduilta; ja nyt olivat ne samalla tavalla täytetyt
-ruumiilla; ne olivat pysähtyneet jokaisen ruumiin luo, joka pantiin
-niihin ja sitten rämisten ajaneet eteen päin, taas kohta pysähtyäkseen.
-Niin ne olivat vierineet koko Bazeillesin läpi, siksi kun olivat niin
-täynnä ettei enempää sopinut. Nämät seisoivat paikallaan tiellä
-odottaen että ne vietäisiin kuoppaan, johon kuorma kaadettaisiin.
-Siellä täällä pisti jalkoja esiin, ruhjottu pää riippui letkallaan.
-
-Kun nuo kolmet kärryt taas lähtivät liikkeelle ja hylkkyen vyörivat
-eteenpäin sattui sininen kuormasta riippuva käsi hankaamaan pyörää,
-joka vähitellen sen nylki ja kalvoi aina luuhun asti.
-
-Balanin kylässä herkesi satamasta ja Prosper kehoitti Silvineä syömään
-palasen leipää, jota hän oli varoiksi ottanut mukaansa. Kello oli jo
-yksitoista. Mutta tultuaan lähelle Sedania, pidätti heidät taas
-preussiläinen vartijajoukko. Tällä kertaa oli entistään vaikeampaa,
-upseeri raivostui ja kieltäytyi vielä antamasta takaisin passia, jonka
-väitti olevan väärennetyn. Sotamiehet olivat vieneet aasin sisään ja
-pienet kärryt vajaan. Mitä oli tekeminen? Miten voisivat jatkaa
-matkaansa. Epätoivoiselle Silvinelle juolahti mieleen ajatus. Hän
-muisti serkkunsa Dubreuillin, Fouchardin sukulaisen, jonka hän tunsi ja
-jonka maatila Ermitage oli parin sadan askeleen päässä. Ehkä häntä
-kuultaisiin paremmin, hänhän oli herrasmies. Hän jätti sen vuoksi aasin
-ja otti Prosperin mukaansa, sillä heidän kyllä annettiin mennä, kunhan
-vaan jättivät kärryt sinne. He kiirehtivät Ermitageen, jonka veräjä oli
-sepposelällään. Ja kun he tulivat satavuotisten jalavain varjostamalle
-käytävälle kohtasi heitä hämmästyttävä näky.
-
--- Voi hitto, sanoi Prosper, nuopa vasta herkkuilevat. --
-
-Alhaalla rappusien vieressä penkereen hienossa hiekassa istui iloinen
-seura. Marmoripeitteisen pöydän ympärille oli kehään asetettu
-taivaansinisellä vaatteella päälystettyjä tuoleja ja sohva, jotka
-taivas-alla muodostivat kummallisen salongin, jota sade liotti
-eilispäivästä saakka. Kaksi zuaavia loikoili sohvan kummassakin päässä
-ääneen nauraen. Lyhytkasvuinen jalkasoturi, joka istui nojatuolissa,
-nojasi eteenpäin, pidellen mahaansa. Kolme istui huolettomasti nojaten
-tuolin selkämykseen, jolla aikaa eräs jääkäri kurotti kätensä
-ottaakseen lasin pöydältä. He olivat varmaan tyhjentäneet kellarin ja
-pitivät nyt juominkeja.
-
--- Miten he voivat vielä istua täällä, mutisi Prosper yhä enemmän
-hämillään mitä pitemmälle meni. Nuo ryökäleet näyttävät siis tekevän
-preussiläisille kepposen.
-
-Mutta Silvine, joka levitti silmänsä tarkemmin nähdäkseen, parkasi
-tehden kiivaan kammoa osoittavan liikkeen. Sotilaat eivät liikahtaneet,
-he olivat -- kuolleet. Molemmat sotamiehet, jotka istuivat jäykkinä,
-kädet nyrkiksi puristettuina olivat ilman kasvoja, nenä oli katkaistu
-ja silmät puhkaistu pois kuopistaan. Se, joka piteli mahaansa, nauroi
-siksi, että luoti oli viiltänyt huulet halki ja musertanut hampaat. Oli
-ilettävää nähdä raukkojen istuvan puhumassa, kyyristyneinä kuin
-tanssikuvat, lasimaisine silmineen, ammottavine suineen, jäykkinä ja
-liikahtamattomina. Olivatko he ennen kuolemaansa laahanneet itsensä
-tänne saadakseen yhdessä kuolla? Vai eivätköhän pikemmin preussiläiset
-olleet keksineet itselleen huvia nostaa ne ylös ja asettaa ympyrään,
-laskeakseen leikkiä vanhan ranskalaisen ilon kanssa?
-
--- Kekseliäs pila kaikessa tapauksessa -- sanoi Prosper vaaleten.
-
-Hän katseli toisia ruumiita, jotka makasivat käytävillä ja
-ruohokentällä, kolmisenkymmentä miestä, niiden joukossa luutnantti
-Rochas, joka makasi kuulien lävistämänä ja rakkaasen lippuunsa
-kietoutuneena. Hän lisäsi vakavalla, kunnioittavalla äänellä:
-
--- Täällä on totta tosiaan kuumasti oteltu. Minua ihmetyttäisi suuresti
-jos löytäisimme miehen, jota etsimme. --
-
-Silvine astui taloon, jonka akkunoista ja ovista kostea ilma virtasi
-sisään. Siellä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, herrasväki oli varmaan
-paennut ennen tappelua. Mutta hän ei säikähtänyt, astui keittiöön,
-jossa uudestaan päästi kovan hämmästyksen huudon. Kaksi ruumista oli
-vierryt pesupenkin alle, zuaavi, kaunis mustapartainen mies, toinen
-jättilään kokoinen punatukkainen preussiläinen, pitäen toisiaan lujasti
-vyötäreiltä. Toinen oli hampaillaan tarttunut toista poskeen,
-jäykistyneet käsivarret eivät päästäneet saalistaan, joten molemmat
-ruumiit olivat niin vertajanoovasti kietoutuneet yhteen, että täytyi ne
-yhdessä haudata.
-
-Prosper kiirehti viedäkseen Silvinen sieltä. Eihän heillä ollut mitään
-tekemistä tyhjässä talossa, jossa vain kuolo asusti.
-
-Kun he epätoivoisina palasivat vahtipaikkaan, jossa heiltä oli otettu
-aasi ja kärryt, oli heillä onni tavata ankaran upseerin seurassa eräs
-kenraali, joka oli tarkastamassa tappelukenttää. Tämä luki passin,
-antoi sen sitte Silvinelle, teki sääliväisen liikkeen, joka merkitsi,
-että vaimo-raukan annettaisiin lähteä aasineen etsimään miehensä
-ruumista. Viipymättä lähtivät he nyt, hän ja hänen seuralaisensa
-pienine kärryineen Givonneen päin, sillä taaskin oli kielletty
-menemästä Sedanin kautta.
-
-Sitten he kääntyivät vasemmalle, sille tielle, joka käy Garennen metsän
-läpi vieden Illyn kummulle. Sielläkin heidät usein pysäytettiin,
-varmaan toistakymmentä kertaa luulivat he, etteivät ikinä pääsisi
-metsästä, sillä niin monta estettä he kohtasivat; joka askeleella
-sulkivat heiltä tien kranaattien kaatamat puut, jotka nyt olivat
-pitkältä pituuttaan kuin jättiläiset. Se vasta oli pommitettu metsä,
-jossa kanuunat olivat katkaisseet satavuotisten elämänlangan, ja
-urhoolliset sankarit olivat kaatuneet arvokkaasti kuten vanhan kaartin
-sopii. Ympärillä makasi runkoja paljastetuin rinnoin, lävistettyinä,
-haljenneina, ja tämä hävitys, tämä verilöyly, jolloin oksat itkivät
-mahlansa kuiviin, näytti yhtä kauhealta kuin taistelutanner kaatuneine
-urhoineen. Täälläkin oli ruumiita, jotka veljellisesti olivat jakaneet
-puiden kohtalon. Eräs luutnantti makasi suu veressä, oli tuskissaan
-repinyt ruohoa ympäriltä ja kaivoi vielä sormillaan maata. Kauempana
-makasi suullansa kuollut kapteeni, pää pystyssä ikäänkuin hän vielä
-olisi valittanut. Toiset makasivat pensastoissa, zuaavilta, jonka vyö
-oli syttynyt tuleen, kärventyi tukka ja parta. Useasti täytyi heidän
-pysähtyä nostaakseen pois ruumiita, jotka sulkivat kepeän tien.
-
-Alhaalla laaksossa päättyivät vihdoin julmuudet. Tappelu oli vetäytynyt
-toisaalle, säästäen tämän ihastuttavan sopen. Ei ainoakaan puu ollut
-vahingoittunut, ei näkynyt haavoitettua sammaleilla vertaan
-vuodattavan. Pieni puro lirisi hiljalleen soluen; polkua, joka kulki
-pitkin sen rantaa, varjostivat tuuheat pyökit. Virtaileva vesi ja
-nurmen väräjävä hiljaisuus levitti ympärilleen rauhaa ja onnellisuutta.
-
-Prosper seisahdutti aasin, jotta se saisi purosta juoda.
-
--- Oi, kuinka täällä on kaunista -- sanoi hän, päästäen väkinäisen
-huojennuksen ja mielihyvän huokauksen.
-
-Silvine katsoi hämmästyneenä ympärilleen; hän tunsi jo omantunnon
-soimauksia lievennyksestä ja ilosta, joka vastustamattomasti valtasi
-hänetkin. Miksi yksin tässä kaukaisessa sopessa vallitsi rauha ja
-onnellisuus, kun he kaikkialla ympäristössä kohtasivat vain surua ja
-kärsimystä.
-
-Hän koetti kiirehtiä:
-
--- Pian, pian, älkäämme seisahtuko. Missä se olikaan? Missä näitte
-Honorén? Kulettuaan viidenkymmenen askeleen paikoille he saapuivat
-vihdoin Illyn kummulle ja nyt levisi heidän eteensä koko lakeus:
-Varsinainen taistelukenttä, kalju maa, joka ulottui harmaan haljakkaan,
-taivaan rantaan asti joka lähetti alinomaa pieniä sateen kuuroja. Ei
-näkynyt ruumisläjiä; kaatuneet preussiläiset olivat jo varmaan
-haudatut, sillä ei niitä löytynyt ainoatakaan ranskalaisten ruumiiden
-joukossa, jotka makasivat hajallaan tiellä, pellolla ja ojissa sen
-mukaan mihin tappelu oli siirtynyt. Ensimmäinen, jonka kohtasivat, oli
-nuori muhkea kersantti, joka istui pensasaitaan nojautuneena ja näkyi
-hymyilevän, huulet vähän raollaan; kasvon piirteet ilmaisivat syvää
-sisällistä rauhaa. Mutta noin sadan askeleen päässä toisella puolen
-tietä he tapasivat miehen, joka oli kauheasti silvottu: toinen puoli
-päätä poissa, olkapäille oli valunut aivoainetta. Kuljettuaan
-yksinäisten ruumisten ohi, näkivät he pieniä joukkoja siellä täällä:
-seitsemän kappaletta makasi rivissä polvillaan, kivääri käsissä; heidät
-oli tapettu juuri kuin aikoivat ampua. Vieressä makasi aliluutnantti
-komentavassa asennossa. Tie vei kapeaan solaan ja siellä valtasi heidät
-jälleen kauhu nähdessään kokonaisten komppaniain kukistuneen: sola oli
-täynnä ruumiita; siellä oli täydellinen sekasorto: kuolleita, kuolevia,
-hajanaisia jäseniä, käsiä kokoon puristettuine sormineen, jotka turhaan
-olivat koettaneet pitää kiinni keltaisesta maaemosta. Musta parvi
-kaarneita lensi vaakkuen, ja kärpäsiä surisi tuhansittain ruumiiden
-ympärillä ahneesti imien haavoista tuoretta verta.
-
--- Missä se on? kysyi Silvine.
-
-He kulkivat pitkin peltoa, joka oli kokonaan rensselien peitossa.
-Joku rykmentti oli varmaan kahakan aikana irroittanut hankalat
-varustuksensa selästään. Maassa makaavat pirstaleet puhuivat taistelun
-yksityiskohdista. Valkojuurikaspellolla näkyi lakkeja kuin suuria
-unikukkia, viitan repaleita, poletteja, miekan kantimia, kaikki kertoen
-kuumasta ottelusta, harvinaisesta painista kovan tappelun aikana, joka
-kesti kolmattatoista tuntia. Mutta erittäin löysi joka askeleelta
-katkottuja aseita: miekkoja, pajunetteja ja kivääreitä siinä määrässä
-että näyttivät maan kasvulta, viljalta, joka nousi maasta yhtenä
-ainoana vainon hirmupäivänä. Ruoka-astioita ja juomaleilejä oli niin
-ikään hajallaan tiellä, samaten kuin yhtä ja toista mitä oli vuotanut
-halkaistuista rensseleistä, kuten riisiryyniä, harjoja, patruuneja.
-Kaikkialla vallitsi sama hävitys, aitaukset olivat pois revityt, puut
-näyttivät kuin tulipalo olisi niitä kohdannut, maan olivat kranaatit
-uurtaneet ja taistelevat joukot kovaksi polkeneet, joten näytti kuin se
-olisi kadottanut kaiken kasvattamisvoiman. Sade peitti kaikki hämärään
-kosteuteen, ympärille levisi paha, taistelutantereen omituinen haju,
-joka luultavasti syntyi ummehtuneista oljista ja palaneesta villasta,
-mätänemisestä ja ruudin savusta.
-
-Silvine, joka oli väsynyt ja luuli käyneensä useita peninkulmia
-ruumiiden keskellä, katseli ympärilleen enenevällä levottomuudella:
-
--- Missä se on? Missä se sitten on?
-
-Mutta Prosper ei vastannut, hänkin oli levoton. Häntä liikutti vielä
-enemmän kuin kumppaniensa ruumiiden näky kuolleet hevosraukat, joita
-täällä tapasi suuressa määrässä. Toiset niistä olivat kauheassa
-tilassa, pää irtirevittynä, ja kyljissä aukkoja, joista sisälmykset
-virtasivat ulos. Useat makasivat selällään, vatsat turvonneina ja
-kaikki neljä jalkaa ojennettuina ilmaan kuin hätämerkit. Tämä ääretön
-tantere oli täynnä hevosia. Muutamia eli vielä kaksi päivää kestäneen
-kuoleman kamppauksen jälkeenkin, pienimmän äänen kuultuaan nostivat ne
-päätään, käänsivät sitä oikealle ja vasemmalle, antoivat sitten taas
-painua alas; toiset makasivat liikkumattomina, päästivät silloin
-tällöin vihlaisevan huudon, kuolevan hevosen omituisen valituksen, joka
-on niin kauheasti koskeva. Prosper ajatteli karvastelevalla sydämmellä
-Zephiriä ja arveli, että näkisi sen vielä.
-
-Yht'äkkiä tunsi hän maan vapisevan allaan, niinkuin vihollisen
-sotajoukko lähenisi. Hän kääntyi ympäri, ja ehti ainoastaan huutaa
-seuraajalleen:
-
--- Hevoset, hevoset! Menkää suojaan tuon muurin taa!
-
-Eräältä lähellä olevalta mäenrinteeltä syöksyi täyttä nelistä heitä
-vastaan lähes sata irtonaista hevosta ilman ratsastajaa; muutamilla oli
-vielä sälystö selässään. Ne olivat eksyneitä hevosia, jotka, jäätyään
-taistelutantereelle, olivat vaistomaisesti liittyneet yhteen joukkoon.
-Ne eivät olleet saaneet apetta eivätkä kauroja kahteen päivään, vaan
-olivat syöneet ne muutamat ruohonkorret, joita olivat tavanneet siellä
-täällä, riipineet lehdet pensasaidasta, kalvaneet kuoren puista. Kun
-nälkä viilsi heidän suoliansa kuin kannus, syöksyivät he pois hurjassa
-juoksussa tyhjän ja hiljaisen taistelutantereen yli, musersivat
-kuolleet kavioillaan ja polkivat haavoitetut kuoliaaksi.
-
-Tämä joukko lähestyi kuin tuuliaispää ja Silvine ehti töin tuskin vetää
-aasin ja kärryt suojaan muurin luo.
-
--- Jumalani! ne tallaavat meidät.
-
-Mutta hevoset olivat jo menneet yli esteen, kuului vaan kuin ukkosen
-jyrinä, ne nelistivät jo toisella puolella, syöksyivät eräälle
-solatielle, joka johti metsän laitaan, ja katosivat näkyvistä.
-
-Kuin Silvine oli johtanut aasin tielle, kysyi hän taaskin äänellä, joka
-vaati vastausta:
-
--- No, missä se on?
-
-Prosper seisoi ja katseli ympärilleen joka puolelle.
-
--- Niitä oli kolme puuta, minun täytyy löytää ne kolme puuta. Tuhat
-tulimmaista! Ei näe niin tarkoin kuin taistelee, eikä ole niinkään
-helppo tietää mitä teitä on kulkenut.
-
-Huomattuaan vasemmalla kaksi miestä ja naisen, ajatteli hän kysyä
-heiltä. Mutta kun hän lähestyi heitä, lähti nainen pakoon ja miehet
-tekivät uhkaavia liikkeitä; hän huomasi useampia sellaisia olentoja ja
-kaikki karttoivat häntä, hiipivät pakoon pensaitten seassa kuin
-pelästyneet eläimet häntä koipien välissä; kaikki olivat hyvin likaisia
-ja ryysyisiä, aivan rosvon näköisiä. Kun hän huomasi, että siellä,
-missä nämät ilkeät olennot olivat kulkeneet, oli kuolleilta ryöstetty
-heidän jalkineensa, niin että heidän paljaat kalmansiniset jalkansa
-näkyivät, ymmärsi hän vihdoinkin että nämät olennot olivat niitä
-ruumiiden ryöstäjiä, jotka seurasivat saksalaisia armeijoita,
-maankulkija-joukkoja, jotka tulivat sotilaitten muassa saadakseen
-ryöstää itselleen taistelutantereelta mitä vaan voivat. Eräs pitkä,
-laiha mies juoksi hänen edellään säkki selässä ja taskut rämisevinä
-kelloista ja hopearahoista, joita oli varastanut ruumiiden taskuista.
-
-Eräs kolmen- neljäntoista vuotias poika antoi Prosperin tulla
-lähemmäksi ja tämä kuultuaan pojan olevan ranskalaisen alkoi torua
-häntä, mutta poika vastusti. Mitä nyt sitten? Eikö ollut oikeutta
-ansaita elatustaan? Hän kokosi kivääriä ja sai viisi sou-lanttia joka
-kappaleelta, jonka löysi. Hän oli lähtenyt kotikylästään aamulla eikä
-ollut maistanut ruoan palaakaan eilisestä; sentähden oli ruvennut
-työhön luxemburgilaiselle urakkamiehelle, joka oli tehnyt välikirjan
-preussiläisten kanssa tästä kiväärien kokoamisesta taistelutantereelta.
-Viimeksi mainitut pelkäsivät että aseet, jos rajalla asuvaiset
-talonpojat kokoaisivat niitä, vietäisiin Belgiaan ja sieltä taas
-takaisin Ranskaan. Suuri joukko köyhiä raukkoja oli etsimässä kivääriä,
-repivät ruohoa, etsiessään viittä souta, kuin olisivat poimineet kukkia
-niityltä.
-
--- Ilkeää tehtävää, mutisi Prosper.
-
--- Saahan toki ansaita elatuksensa, vastasi poika. Minä en varasta
-keneltäkään.
-
-Koskei poika ollut paikkakunnalta kotoisin, ei hän voinut antaa mitään
-tietoja, osoitti vaan lähellä olevaa talonpoikaistaloa, jossa oli
-nähnyt ihmisiä.
-
-Prosper kiitti ja aikoi palata Silvinen luo, huomasi silloin erään
-kiväärin puoleksi hautaantuneena vakoon. Ensiksi ei tahtonut ilmoittaa
-sitä pojalle. Mutta yht'äkkiä kääntyi hän ja huusi ikäänkuin vasten
-tahtoaan:
-
--- Täällä on yksi ... siinä on viisi souta lisää sinulle.
-
-Kun Silvine lähestyi taloa huomasi hän muutamia talonpoikia kaivamassa
-pitkiä hautoja. Heitä olivat silmällä pitämässä muutamat preussiläiset
-upseerit, jotka hiljaisina ja jäykkinä, ryhmysauva kädessä, valvoivat
-työtä. Oli pakoitettu kylän asukkaat hautaamaan kuolleet, sillä
-pelättiin kostean ilman jouduttavan ruumiiden mätänemistä. Siellä
-seisoi kahdet kuormavaunut täynnä ruumiita, muutamat sotamiehet
-purkivat kuormaa, asettivat ruumiit joutuun vieretysten tiheään riviin,
-tarkastamatta heidän vaatteitaan tai katsomatta muotoa; kaksi miestä
-peitti suurilla, leveillä lapioilla tämän rivin niin ohuella
-maakerroksella, että sade jo oli tehnyt siihen aukkoja. Kaikki tämä
-toimitettiin niin huolimattomasti, että rutto neljäntoista päivän
-kuluessa oli oleva valmis lähettämään hengästyksensä näistä aukoista.
-Silvine ei voinut olla seisahtumatta kuopan reunalle ja katselematta
-näitä kuolleita raukkoja aina sitä mukaa kuin ne asetettiin sinne. Hän
-vapisi kauhusta, ja luuli jokaisissa verisissä kasvoissa tuntevansa
-Honorén. Eikö se ollut tuo onneton raukka, joka oli kadottanut vasemman
-silmänsä? Tai tuo, joka oli saanut leukansa halaistuksi. Jos ei hän
-kiirehtinyt hakemaan Honorén ruumista tältä äärettömältä tasangolta,
-ottaisivat nuo sen varmaankin ja hautaisivat muiden joukkoon.
-
-Hän juoksi Prosperin jälkeen, joka oli taluttanut aasin talon portille.
-
--- Jumalani! missä se sitten on? Kysykää!
-
-Talossa oli ainoastaan preussiläisiä sekä eräs palvelija lapsensa
-kanssa, nämät olivat tulleet takaisin metsästä, jossa olivat olleet
-kuolla nälkään ja janoon. Tämä oli rauhallinen, patriarkallinen soppi,
-jossa voi levätä tyynesti ja rauhassa edellisten päivien taistelusta.
-Sotilaat harjasivat huolellisesti univormujaan, jotka olivat ripustetut
-vaatenuorille. Eräs oli taitavasti parsinut housuissaan olevan reiän ja
-vahdin kokki oli sytyttänyt suuren valkean keskelle pihaa ja asettanut
-kiehumaan liemikattilan, josta lähti maukas kaalin ja sianlihan haju.
-Valloittaminen tapahtui kaikessa rauhassa ja täydessä järjestyksessä.
-Luuli näkevänsä rehellisiä porvareita, jotka olivat tulleet takaisin
-omaan kotiinsa, polttelevan pitkiä piippujaan aivan rauhallisesti ja
-tyynesti. Eräällä lavitsalla lähellä ovea istui paksu, punatukkainen
-mies palvelijan pieni poika, viiden, kuuden vuotias mukula polvillaan,
-hypitteli häntä, antoi hänelle hyväilynimiä saksaksi ja oli iloinen
-kuin sai lapsen nauramaan, vieraalle, karkealle puhelulle, jota tämä ei
-ymmärtänyt.
-
-Prosper kääntyi kohta, peläten jotakin uutta vastusta. Mutta nämät
-preussiläiset olivat varmaan rauhallisia ihmisiä. He hymyilivät
-pienelle aasille, eivätkä viitsineet vaivata itseään kysymällä passia.
-
-Nyt he jatkoivat matkaansa. Aurinko, joka jo oli alhaalla, näyttäytyi
-silmänräpäyksen ajan kahden pilven raosta. Saavuttaisiko yö heidät
-tällä äärettömällä tantereella? Uusi sadekuuro varjosti auringon, he
-peittyivät kokonaan sateen harmaaseen kaapuun, kuuropilvi peitti
-kaikki, tiet, kentät, puut. Prosper ei tiennyt enää missä oli, hän oli
-eksynyt, hän tunnusti sen. Aasi kulki yhä heidän jälessään, pää
-riipuksissa, vetäen pientä kärryä nöyrästi ja sävyisästi. He kulkivat
-taaskin pohjoiseen, Sedaniin päin. He eivät tienneet enään missä mikin
-ilmansuunta oli; kaksi kertaa kääntyivät ympäri kun huomasivat
-kulkevansa samoja paikkoja kuin ennenkuin. Luultavasti olivat kulkeneet
-ympyrässä; väsyneinä ja epätoivoisina seisahtuivat vihdoinkin eräässä
-tien risteyksessä, jossa kolme tietä yhtyi, kykenemättä jatkamaan
-etsimistään.
-
-He hämmästyivät kuullessaan valitushuutoja ja lähtivät erääseen pieneen
-yksinäiseen vasemmalla puolella olevaan taloon, jossa löysivät kaksi
-haavoittunutta eräästä huoneesta. Kaikki ovet olivat auki, kaksi päivää
-olivat nämät maanneet haavakuumeessa, näkemättä yhtään ihmistä, joka
-olisi sitonut heidän haavansa. Heitä vaivasi erittäinkin kova jano,
-joka vielä kiihtyi siitä että kuulivat sateen roiskuvan ikkunoihin. He
-eivät voineet liikkua paikoiltaan, vaan huusivat kohta; vettä! vettä!
--- tämän halukkaan epätoivoisen huudon, jolla haavoitetut seuraavat
-ohikulkevia, kuultuaan pienimmänkin äänen askeleista, jotka herättävät
-heidät horrostilastaan.
-
-Silvine toi heille vettä. Prosper, joka pahemmin haavoitetussa tunsi
-kumppanin samasta rykmentistä, ymmärsi ettei enää oltu kaukana
-paikasta, jossa Margueritte-osasto taisteli.
-
-Haavoittunut viittasi heikosti: Niin, se oli tuolla, kun käännytään
-vasemmalle suuren elovirnapellon poikki kuljettua.
-
-Saatuaan tämän tiedon, tahtoi Silvine kohta jatkaa matkaa. Hän kutsui
-molempien sairasten avuksi vaunut, jotka kulkivat ohitse kooten
-ruumiita. Hän oli jo tarttunut aasin ohjaksiin ja veti Prosperia
-mukanaan liejuista tietä, joutuakseen niin pian kuin mahdollista
-virnapellon yli.
-
-Äkkiä pysähtyi Prosper.
-
--- Näillä kohden sen pitäisi olla. Katsokaa, tuossa oikealla onkin
-kolme puuta. Näettekö pyöränjälkiä? Tuolla makaa särkyneet
-ampumavara-vaunut. Vihdoin olemme perillä.
-
-Silvine hyppäsi vavisten lähemmäksi ja katseli kahta kuollutta, kahta
-tykkiväestöön kuuluvaa sotilasta, jotka olivat tiepuoleen kaatuneet.
-
--- Mutta hän ei ole täällä. Olette nähnyt väärin, se on vain päähän
-pisto että olette nähnyt kolme puuta ja sitte kuvitellut mielessänne
-loput.
-
-Hurja toivo, ääretön ilo valtasi hänet.
-
--- Ehkä olettekin erehtynyt. Ajatelkaa, jos hän elää, niin, tietysti
-hän elää, koska hän ei ole täällä.
-
-Samassa parkasi hän vapisevalla äänellä. Käännyttyään huomasi hän
-olevansa sillä paikalla, mihin patteristo oli asetettu. Siellä näytti
-kauhealta, maa oli möyritty kuin maanjäristyksen jälkeen, kaikkialla
-näkyi silvotuita jäseniä, ruumiita, jotka makasivat kiemurassa mitä
-hirvittävimmissä asennoissa, väännetyin käsivarsin, jalat taivutetut
-alle, päät riippuen sivulle, suut auki ammottaen. Eräs konstaapeli oli
-kuolontuskissaan peittänyt käsillään silmänsä kuin olisi tahtonut
-päästä mitään näkemästä. Eräällä luutnantilla oli ollut rahoja
-vyössään, mutta kultarahat olivat juosseet ulos samassa kuin veri,
-sekaantuen sisälmyksiin.
-
-Esiratsastaja Adolphe ja hänen toverinsa Louis makasivat sylitysten,
-ollen täten kuolemassakin yhdistettyinä toisiinsa. Ja tuolla viimein
-Honoré maaten kanuunallaan kuin juhlavuoteella; luoti oli sattunut
-kylkeen ja hartioihin, ehyet, syvintä vihaa ilmaisevat kasvonsa oli hän
-kääntänyt preussiläisten pattereihin päin.
-
--- Oi ystäväni, oi ystäväni, nyyhkytti Silvine.
-
-Kädet ristissä lankesi hän polvilleen kosteaan maahan. Sana ystäväni,
-ainoa, jonka hän sai sanotuksi, ilmoitti miten suuri hänen tappionsa
-oli menettäessään tämän hyväsydämmisen miehen, joka oli antanut hänelle
-kaikki anteeksi ja suostunut ottamaan hänet vaimoksensa.
-
-Nyt oli hänen toivonsa rauennut, elämä ei ollut hänelle enää mistään
-arvosta. Hän ei ollut koskaan rakastanut ketään toista, yksin hänelle
-omistaisi hän rakkautensa ijäti. -- Sade taukosi, kaarneparvi, joka
-vaakkuen lensi kolmen puun yli, pelästytti häntä kuin joku uhkaus.
-Tahdottaisiinko häneltä riistää rakas kuolleensa, jota hänen oli ollut
-niin vaikea löytää? Hän ryömi polvillaan ja karkotti vapisevalla
-kädellä pois kärpäset, jotka surisivat avonaisten silmien ympärillä,
-joiden viime katseen hän vielä koetti tavottaa.
-
-Mutta silloin hän huomasi verisen paperin Honorén yhteen puristettujen
-sormien välissä. Hän koetti pienillä nykäyksillä irrottaa sitä, mutta
-kuollut ei tahtonut päästää, vaan piteli niin lujasti ettei sitä olisi
-saanut irti kuin palasina. Se oli kirje, jonka Silvine oli kirjottanut
-hänelle ja jonka hän oli kätkenyt poveensa. Kun Silvine tunsi sen,
-valtasi hänet ilo keskellä suruaan; häntä liikutti nähdä, että Honoré
-oli kuollessaan ajatellut häntä. Kyllä hän antaa hänen pitää rakkaan
-kirjeensä, koska hän välttämättä tahtoo sen mukaansa hautaan. Hellät
-kyyneleet huojensivat hänen sydäntänsä. Hän nousi, suuteli Honorén
-käsiä ja toisti lakkaamatta hyväilevällä äänellä:
-
--- Oi ystäväni, oma ystäväni --!
-
-Sillä välin oli aurinko jo laskenut. Prosper nouti rattailta peitteen,
-johon he hitaasti ja surullisella kunnioituksella käärivät Honorén
-ruumiin ja kantoivat kärryihin. Pilvet kasautuivat taas yhteen uhaten
-heitä uudella sadekuurolla kun pieni alakuloinen saattojoukko lähti
-liikkeelle kammottavalla taistelutantereella. Ja jälleen kuului
-äskeinen töminä ja maa tärähteli heidän allaan.
-
--- Hevoset, hevoset tulevat! huusi Prosper.
-
-Villiytynyt ja nälistynyt hevoslauma ryntäsi jälleen pitkin laajaa
-sänkipeltoa, jossa he juuri olivat, harjat hulmuten ilmassa ja sieramet
-vaahdossa. Auringon viimenen säde venytti laukkaavien eläinten varjot
-pitkiksi, pitkiksi... Silvine hyppäsi heti kädet levällään kärryjen
-eteen säikäyttääkseen ne pois. Ja kaikeksi onneksi ne kääntyivätkin
-itsestään vasemmalle, pieneen notkopaikkaan, muuten ne olisivat
-hurjassa paossaan musertaneet kärryt, aasin ja ihmiset. Maa vapisi
-niiden kavioiden alla, soraa ja kiviä satoi heidän päälleen ja sitten
-hävisi lauma taas notkon penkereen taakse.
-
--- Elukka-raukat, sanoi Prosper, ne ovat ihan hurjina nälästä.
-
-Silvine köytti nenäliinallaan aasin korvan, jonka hevosen kavion
-lennättämä kivi oli paiskannut verille, ja tarttui taas suitsiin. Vähä
-väliä pysähtyi Prosper ja tarkasteli kuolleita hevosia tien vierellä --
-hän olisi halunnut vielä kerran nähdä Zephir vainajansa.
-
-Lähellä Garennen metsää he kohtasivat saksalaisen vartiosoturin ja
-lupakirja vedettiin taas esille. Ja tällä kertaa heidät komennettiin
-kulkemaan kaupungin kautta, muuten joutuisivat kiinni. Syitä ei sanottu
-eikä kuunneltu selityksiä, totteleminen oli, sillä päävahdista oli
-tullut uusia käskyjä. Eivätkä Silvine ja Prosper vastustaneetkaan, tämä
-tie oli neljännestä lyhempi ja he olivat jo perin uupuneina.
-
-Mutta Sedanissa oli tie nousta pystyyn. Heti linnoituksen sisälle
-päästyä virtasi vastaan inhoittava löyhkä ja he kahlasivat nilkkaa
-myöten vetelässä kurassa. Kaupunki oli yhtenä suurena likaviemärinä,
-johon kaikki 100,000 miehen jätteet olivat kolmena päivänä kasautuneet.
-Olkia ja heiniä ja pehkuja vielä lisänä sekasin hevosen lannan kanssa
-sekä luita ja raatoja koniloista, jotka oli keskellä katua tapettu ja
-nyletty. Sisälmykset mätänivät päiväpaisteessa, päät ja veriset nahat
-saastuttivat ilman. Sen sopivampaa sikiämispaikkaa eivät ruttotaudit
-voineet vaatia ja ne olisivat uhanneet kaikkia perikadolla, ellei
-katuja olisi mitä pikemmin puhdistettu.
-
-Preussiläiset virastot olivatkin jo naulauttaneet katukulmiin suuria
-valkosia julistuksia, joissa asukkaita, käsityöläisiä, porvaria,
-kauppiaita, virkamiehiä, käskettiin ankaran rangaistuksen uhalla
-puhdistamaan kadut ennen seuraavan päivän iltaa. Prosper ja Silvine
-näkivät tuomarin itsensä jo hiilihangolla ajavan törkyä ovensa edestä
-pienille kottikärryille.
-
-Hiljalleen astuskeli aasi paksussa liassa eli oli tykkänään pysähtynyt,
-sillä myötään ilmestyi jotain esteitä tielle. Preussiläiset etsivät
-parhaillaan taloista niitä sotamiehiä, jotka eivät tahtoneet
-mielihyvällä antautua. Edellisenä päivänä oli kenraali Wimpffenin
-palattua Bellevuesta levinnyt semmoinen huhu, että koko sotajoukko
-suljetaan Igesin niemelle kunnes kuljetus eri linnoituksiin Saksassa
-ennätetään järjestää. Jotkut ainoat upseerit vain ottivat vastaan
-vapauden tarjouksen luvaten luopua sotapalveluksesta. Ja kenraaleissa
-ei ollut niin kehnoa kuin yksi, Bourgain-Desfeuilles. Sanottiin hänen
-luuvaloa syyttäen antaneen kunniasanansa ja saaneen miehistöltä
-vihellyksiä hyvästiksi kun astui saman päivän aamulla vaunuihinsa
-"Kultaristin" edustalla. Päivän noususta asti olivat sotamiehet
-kulkeneet jonossa Turennen torin yli jossa luopuivat aseistaan,
-viskasivat itsekukin kiväärinsä, pistimensä kasalle, joka kasvoi tunti
-tunnilta. Preussiläinen sotamiesosasto valvoi, että kaikki tapahtui
-säännönmukaisesti, päällikkönään pitkä, kalpea nuorukainen
-vaaleansinisessä puvussa, höyhentöyhtö hatussa. Hän seisoi
-liikkumattomana ja jäykkänä, valkoset hansikkaat kädessä, ja tarkasti
-kylmällä ylpeällä katseella ohi kulkevia sotamiehiä. Muuan zuaavi
-kieltäytyi antamasta pyssyään. Upseeri viittasi ja sanoi levollisesti
-selvällä ranskankielellä:
-
--- Ampukaa se mies!
-
-Ja toiset astuivat synkkinä aseläjän kohdalle ja heittivät nopeasti
-kiväärinsä sille, -- sittenhän sekin oli tehty. Toisilla ei taas
-kivääriä enää ollutkaan, olivat lennättäneet sen kädestään jo
-tappotantereella eli kätkeneet, moni oli piiloutunut itsekin toivoen
-pääsevänsä hämmingissä pakenemaan. Talot olivat täynnä näitä
-onnettomia, pöytien, sohvien, sänkyjen alle he olivat lymynneet, ja kun
-eivät saksalaiset patrullit saaneet heitä luopumaan piilopaikoistaan
-vajoissa ja kellareissa ammuttiin heitä kuin metsän petoja.
-
-Maasin sillalla tukkesi tien taaja ihmisjoukko. Mies, joka komensi
-vartijaväkeä, luuli Prosperin ja Silvinen kätkeneen ruokavaroja, lihaa
-ja leipää, kärryihinsä ja nykäsi peiton syrjään, vaan hämmästyi
-nähdessään Honorén ruumiin ja salli heidän sanaa sanomatta jatkaa
-matkaansa.
-
-Mutta monta askelta he eivät päässeet, silta oli tungokseen asti täynnä
-miehiä. Se oli ensimmäinen vankilauma, jota preussiläiset sotamiehet
-kuljettivat Igesin niemelle. Heitä ahdistettiin eteenpäin, he tuuppivat
-toisiaan, astuivat toistensa jaloille, kulkivat selät koukussa, päät
-kumarassa ja silmät maassa. Surkeata oli katsella ryysysiä
-ihmisparkoja, tappion kärsineitä, kaiken kadottaneita, joilla ei edes
-ollut veistä, millä leikata kurkkunsa poikki.
-
-Kukaan ei puhunut, ei kuulunut muuta kuin raskaiden jalkineiden läiske
-likaseen katuun ja silloin tällöin preussiläisen aliupseerin lyhyt
-käskevä komentohuuto. Ja nyt alkoi taas tulla vettä, rankkasateessa
-marssivat aseensa riisuneet kuin kurja kerjäläislauma maantiellä.
-Prosperin sydän paukutti haletakseen, hän oli tukehtua harmista ja
-surusta. Silmät vesissä hän nykäsi Silvineä ja osotti kahta miestä
-laumassa; jotka juuri olivat heidän kohdallaan. Siinä kulki Jean ja
-Maurice, laahustaen niinkuin muutkin raskailla askelilla, silmäystä
-sivulle luomatta. Viimein pääsivät pienet kärryt lähtemään liikkeelle
-kulkien miesjonon jälessä, jota Prosper ja Silvine yhä seurasivat
-silmillään.
-
--- Jumala kuitenkin, huokasi Silvine ruumiiseen katsahtaen; ne, jotka
-ovat kuolleet, ovat kaikista onnellisimmat.
-
-Ilta alkoi hämärtää kun he saapuivat Vadelincourtiin ja ennenkuin
-olivat perillä Rémillyssä oli jo synkkä yö. Ukko Fouchard tuli
-pihamaalle ja jäi sanatonna seisomaan poikansa ruumiin viereen; hän oli
-niin varmasti luullut, ettei poika kuolleista löytyisi. Hän oli
-ansainnut sinä päivänä hyvän päiväpalkan. Varkaat ja roistot möivät
-taistelupaikalta kiinni otettuja ratsuhevosia kahdellakymmenellä
-frangilla kappaleen; ja hän oli ostanut kolme kaunista eläintä
-neljälläkymmenelläviidellä frangilla.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Torcystä lähtiessä syntyi sotavankien joukossa sellainen tungos, että
-Jean joutui erilleen Mauricesta, joka ei tietänyt muuta neuvoa kuin
-lähti juoksemaan ja eksyi siten vielä kauvemmaksi kumppanistaan.
-Päästyään vihdoin sillalle, joka vie kanavan yli Igesin niemelle, oli
-hän afrikkalaisten jääkarien keskellä eikä tietänyt suunnilleenkaan,
-missä oma rykmenttinsä oli.
-
-Kaksi tykkiä, suut niemelle päin, puolusti siltaa. Preussiläinen
-kenraalitaapi oli heti asettanut läheiseen huvilaan vartioston, jonka
-tuli vastaanottaa vangit ja estää, ettei ainoakaan päässyt karkaamaan.
-Vastaanotto oli muuten varsin mutkaton, luettiin vaan miehet kuin
-lampaat laumassa, ei välitetty numerosta eikä pukimista, ja sitten he
-saivat mennä ja olla missä halusivat.
-
-Maurice rohkasi mielensä ja kysyi baijerilaiselta upseerilta, joka
-istui sikari suussa hajasäärin tuolilla, minne päin 106:s rykmentti oli
-lähtenyt.
-
-Eikö liene upseeri osannut ranskaa vai lieneekö tahtonut huvikseen
-kiusata miestä? Hän kohotti kättänsä ja viittasi naurahtaen oikealle.
-
-Vaikka Maurice oli paikkakunnalta kotosin, ei hän ollut koskaan käynyt
-Igesillä ja hän kulki eteenpäin kuin löytöretkellä. Ensin hän meni
-Glairetornin ohi, kaunis, suuri maatila, jonka asema aivan virran
-rannalla keskellä tuuheaa puistoa ihastutti häntä. Tie seurasi Maasia,
-jonka oikeanpuolinen ranta oli jyrkkämäkistä, sitten se kohosi
-kohonemistaan kiertäen kukkulata niemen keskellä. Siellä oli vanhoja
-kivilouhoksia ja autioita kankaita täynnä eksyttäviä teitä ja polkuja.
-Etempänä oli mylly ja siinä kääntyi tie kauppalaan, joka oli
-rakennettu rinteelle joen varrella ja josta suuri lossi kuljetti yli
-Saint-Albertin tehtaalle vastapäätä. Vihdoin tuli näkyviin avonaisia
-paikkoja, suuria niittyjä, lakeita, puuttomia alankoja, jotka
-reunustivat virran leveää uomaa. Turhaan vaani Maurice rantoja pitkin,
-ratsu- ja tykkiväestöä siellä vain näkyi levolle asettumaisillaan. Hän
-tiedusteli jälleen 106:tta rykmenttiä eräältä afrikkalaiselta
-jääkäriltä, vaan tämä ei tietänyt mitään. Yö alkoi pimitä ja hän istui
-uupuneena viittakivelle tien vieressä.
-
-Polttava tuska valtasi hänet katsellessaan sitä kirottua paikkaa
-toisella rannalla, jossa taistelu oli seisonut. Sateisen päivän ehtoo
-oli raskas ja synkkä, lianharmaana painui taivas näkypiirin taa.
-Saint-Albertin sola, kaita tie, jota myöten preussiläiset olivat
-tunkeuneet esille, luikerteli virran mutkikasta rantaa kivilouhosten
-valkoselta paistavalle hiekkahaudalle saakka. Seugnonin mäen takaa
-näkyivät Falizette-metsän latvat; vastapäätä, hiukan vasemmalle, oli
-Saint-Menges, josta lähti tie lossille; Hattoy oli keskellä, Illy
-kaukana sen takana, Fleigneux notkossa piilossa, Floing vähän lähempänä
-oikealla. Kaalimaa, jossa he olivat loikoneet tuntimääriä, näkyi
-selvästi, hän eroitti mäen, jota reservitykistö oli puolustanut,
-mäentörmän, jossa näki Honorén kaatuvan kuoliaana rikki ammutulle
-kanuunalleen. Ja silloinen pelko valtasi hänet taas, sydämmensä
-vavahteli surusta ja tuskasta.
-
-Mutta ilta pimeni pimenemistään ja hän ajatteli jo, ettei sinä iltana
-enää löydäkään rykmenttiään. Se oli kenties leiriytynyt kauppalan
-toiselle puolelle. Ei näkynyt muuta kuin yksi ja toinen sotarosvo, joka
-kuljeksi hiipimällä pimeässä, ja hän päätti kiertää koko niemen virran
-rantaa seuraten.
-
-Eräästä pellosta hän täytti taskunsa pienillä perunoilla, jotka tuskin
-vielä olivat syömäkelpoisia, sillä hänellä ei ollut mitään ruokaa, kun
-Delaherchen antamat leivät olivat Jeanilla. Aukeilla rinteillä, jotka
-Doncheryn kohdalla viettävät kukkulasta keskellä niemeä Maasin
-partaalle, hän kohtasi ihmeekseen lukuisia hevoslaumoja. Miksi ne oli
-sinne tuotu? Millä ne nyt elävät? Oli jo pilkko pimeä kun hän saapui
-pieneen lehtoon rannalla ja hämmästyi taaskin tavatessaan siellä
-satakaartilaiset, keisarin vartijakunnan, kuivailemassa märkiä
-vaatteitaan. Heillä oli hyvät teltat, padat kiehumassa ja lehmä puuhun
-kiinni sidottuna. Maurice huomasi heti, ettei hän repaleisessa ja
-likaisessa jalkaväen puvussaan ollut laisinkaan tervetullut siihen
-hienoon seuraan, antoivathan sentään hänen paistaa perunansa tuhassa ja
-istautua puun alle niitä syömään. Sade oli tauonnut, taivas oli
-seestynyt, tähdet tuikahtivat esille tummalla, siintävällä laella, ja
-Maurice näki parhaaksi jäädä lehtoon yöksi, saihan sateen tullessa edes
-puista suojaa.
-
-Mutta unta ei tullutkaan. Hän ei voinut olla ajattelematta, että oli
-suljettu tähän suureen vankilaan avotaivaan alla kuin vasikka hakaan.
-Preussiläiset olivat olleet erinomaisen kekseliäitä ajaessaan Châlonin
-joukon tähteet, 80,000 miestä, Igesin niemelle, joka oli ehken
-kilometrin pitkä ja puolen leveä; olihan siinä sellaisellekin laumalle
-tilaa. Vettä joka puolella, Maas kolmella, kanava neljännellä ja
-siihen, josta olisi parhaiten päässyt yhteyteen mantereen kanssa,
-olivat preussiläiset asettaneet kaksi kanuunaa. Ja vastaisella rannalla
-hän oli kohta huomannut jonon vahtisotamiehiä, viidenkymmenen askeleen
-päässä toisistaan aivan veden reunassa käskyllä ampua joka ikisen, joka
-yritti uimalla paeta. Heidän takanaan laukkasivat ulaanit edestakasin
-ja vielä etempänä olisi saattanut nähdä vihollisten rivien mustan
-vilinän. Kolmenkertainen elävä muuri ympäröi ja vartioi voitettua ja
-vangittua sotajoukkoa.
-
-Mutta Mauricen silmät tuijottivat selki selällään yön pimeyteen, jossa
-leiritulet alkoivat loistaa ja jossa hän kuitenkin vielä tähtien
-heikossa valossa vaalean vesijuovan takana eroitti yövahdit
-liikkumattomina ja jäykkinä määrämatkan päässä toisistaan. Ja yhtä
-säännöllisillä väliajoilla kuuluivat heidän vaihtohuutonsa virran
-hiljaisen, yksitoikkoisen kohinan yli.
-
-Muisto taistelupäivien kauheudesta ja kurjuudesta heräsi hänessä
-jälleen tuosta huudosta, jonka vieraskielinen sointu häiritsi ihanan
-tähtiyön rauhaa hänen synnyinmaassaan, paikat, joita hän tunti
-takaperin katseli, tappotanner kuolleineen, koko tuo onnettomuuden
-lyömä seutu oli taas hänen silmissään kiusaten ja vainoten kuin
-painajainen. Nojaten päätään sammaltuneesen puunjuureen, maaten
-kostealla maalla, vaipui hän takasin eiliseen epätoivoonsa, jota nyt
-vielä lisäsi heitä kohdannut nöyryytys. Hän tunsi sairaaloista halua
-pohjia myöten mittailemaan heidän lankeemuksensa suuruutta.
-
-Nyt kun keisari oli antanut miekkansa kuningas Wilhelmille mahtoi tämä
-kauhea sota toki loppua? Vaan hän muisti, mitä baijerilaiset sotamiehet
-olivat sanoneet kuljettaessaan vankia niemelle: "Kaikki olemme
-Ranskassa, kaikki Pariisiin!" Puolinukuksissa hän näki kuin ilkeässä
-unessa keisarikunnan häviön, Ranskan hurjassa innostuksessa
-julistetuksi tasavallaksi, 1792 vuoden muistojen nousevan ylös
-haudoistaan, sotamiehiä kasvavan kuin maasta, vapaaehtoisten joukkojen
-puhdistavan isänmaan hyökkäävistä vihollisista. Ja kaikki suli yhteen
-hänen väsyneissä aivoissaan: voittajien vaatimukset, voitettujen
-itsepintaisuus, 80,000 miehen vankeus ensin Igesillä, sittemmin
-saksalaisissa linnoituksissa, viikkomääriä, kuukausmääriä, vuosiakin
-ehkä. Kaikki romahti kokoon, auttamaton häviö nieli kaikki, kurjuudella
-ei ollut rajoja eikä sitä voinut kielin kuvata.
-
-Vartijan huuto kajahti virran takana, ääni vieri hiljeten kauvas. Hän
-heräsi, kääntyi kovalla vuoteella, kun pyssyn laukaus katkasi
-hiljaisuuden. Sitä seurasi koriseva huuto ja loiskahdus -- ruumis
-putosi veteen. Joku raukka oli yrittänyt paeta ja saanut latingin
-rintaansa ennenkun ennätti heittäytyä veteen uidakseen Maasin yli.
-
-Huomenna oli Maurice päivän koitteessa jaloillaan. Taivas oli vielä
-selkeä ja sininen, nyt hän tahtoi rientää etsimään rykmenttiään. Ensin
-hän mietti lähteä niemen keskeltä hakemaan, vaan päätti kuitenkin vielä
-kiertää rantaa pitkin. Ja kanavan luona hän löysikin 106:n rykmentin
-jäännökset, tuhat miestä ehken, leirissä aivan santaäyräällä harvan
-poppelirivin suojassa. Jos hän olisi eilen kulkenut vasemmalle sen
-sijaan että kohosi suoraan ylös saarelle, olisi hän heti tavannut
-toverit. Useimmat linjarykmentit olivat majoittuneet Glairetornin ja
-Villetten, toisen suuren kartanon, välille, niin lähelle siltaa,
-ainoata pakotietä, kuin mahdollista, juurikuin lampaat, jotka
-tunkeutuvat karsinan ovelle.
-
-Jean päästi ilohuudon.
-
--- No, jopa viimeinkin, tulet! Luulin sinun jo makaavan tuolla virran
-pohjalla.
-
-Hän oli komantonsa luona kuten ainakin; Pache ja Lapoulle olivat vielä
-hengissä sekä Chouteau ja Loubet, jotka olivat nukahtaneet eräässä
-porttikäytävässä Sedanissa ja sieltä joutuneet preussiläisten
-saaliiksi. Jean oli nyt ylimmäinen päällikkö. Sapin, luutnantti Rochas
-ja kapteeni Beaudoin olivat poissa. Ja vaikka voittajat olivat
-poistaneet kaikki arvoasteet ja kieltäneet vankia tottelemasta muita
-kuin preussiläisiä upseeria, olivat he keräytyneet korpraalinsa
-ympärille, he tiesivät, että hän oli kokenut ja osasi antaa hyviä
-neuvoja tarvittaessa. Sentähden vallitsi heidän keskensä suloisin
-sovinto sinä aamuna, vaikka toiset olivatkin paksupäisiä ja toiset
-ilkeäluontoisia. Oli löytynyt jokseenkin kuiva makuupaikka kahden ojan
-välissä ja siinä he olivat nukkuneet yönsä, palanen telttavaatetta
-peitteenä. Ja aamulla he olivat hankkineet vähän puita ja padan, jossa
-Loubet juuri oli keittänyt virkistävät aamukahvit. Ilma oli kaunis,
-heillä oli vielä jälellä sianlihaa ja kuivaa leipää; ja olipa,
-Chouteaun sanoessa, varsin mukavata kun ei tarvinnut ketään totella,
-ilokseen sitä taas pitkästä ajasta käveli mihin nenä vei.. Vankina
-oltiin, mutta tilaa oli yllin kyllä. Eikä sitä kestänekään kuin pari,
-kolme päivää, -- joten ensimmäinen sunnuntai vankeudessa kului heiltä
-jokseenkin hupaisesti.
-
-Mauricekin oli taas tyytyväinen kun oli päässyt toisten joukkoon, häntä
-ei vaivannut muu kuin preussiläisten soittokuntien soitto, joka kuului
-koko päivän kanavan toiselta puolelta. Iltapuoleen siellä
-laulettiinkin; sotamiehet kävelivät pienissä ryhmissä ja veisasivat
-korkealla äänellä pyhäpäivän kunniaksi.
-
--- Oih tuota kiusallista soittoa! huudahti Maurice tuskastuneena. Aivan
-se ihoa karmii.
-
-Jean kohotti hartioitaan, hänen hermonsa eivät olleet yhtä arat.
-
--- Heillähän onkin syytä iloita. Ehkä luulevat sitäpaitse meitä tuolla
-virrenveisuullaan huvittavansa... Tämä päivä on sentään mennyt koko
-hyvin! Ei kannata valittaa!
-
-Vaan illempana alkoi taas sataa. Harvat talot olivat pian täynnä
-sotamiehiä, joitakuita telttiä pystytettiin, mutta useimmilla ei ollut
-edes peitettä suojakseen ja heidän täytyi viettää yönsä taivasalla
-rankkasateessa.
-
-Yhden ajoissa heräsi Maurice, jonka uni oli valloittanut, keskellä
-pientä järveä. Ojat olivat paisuneet reunojensa yli ja joka paikka oli
-veden vallassa. Chouteau ja Loubet pauhasivat ja toruivat ja Pache
-koetti saada hereille Lapoullea, joka makasi sikeästi keskellä
-vedenpaisumustakin. Jean muisti nyt poppelit ja he istuivat lopun yötä
-niiden juurelle kyyristyneinä.
-
-Ja huomen ja ylihuomen olivat kauheat. Vettä tuli virtanaan, rajuissa
-kuuroissa, niin etteivät vaatteet ennättäneet kuivaa. Nälkäkin alkoi
-vaivata kun ei ollut enää lihaa eikä kahviakaan jälellä. Maanantain ja
-tiistain he elivät muutamilla perunoilla, joita kaivoivat läheisestä
-pellosta, ja nekin olivat jo toisen päivän illalla niin harvinaisia,
-että niistä maksettiin 25:kin centimiä kappaleesta. Monta kertaa kuului
-puhallus, joka kutsui ruokavarojen jakoon, korpraali riensi suurelle
-liiterille lähelle Glairetornia, jossa sanottiin annettavan leipää,
-mutta ensi kerralla hän sai odottaa turhaan runsaasti kolme tuntia ja
-toisella kerralla hän oli joutua käsikähmään baijerilaisen sotamiehen
-kanssa. Ranskalaisilla upseereilla ei ollut sananvaltaa, heidän täytyi
-katsella päältä vaan ja ihmetellä, aikoivatko saksalaiset tappaa
-nälkään voittamansa armeijan? Sillä mihinkään toimenpiteisiin ei näytty
-ryhtyvän, ei hankittu elatustarpeita näille 80,000 miehelle, ei tehty
-mitään heidän kärsimystensä lieventämiseksi tällä paikalla, jonka
-sotamiehet ristivät "nälkäleiriksi" ja jota eivät rohkeimmatkaan
-voineet jälkeenpäin kauhistumatta muistella.
-
-Jeaninkin kärsivällisyys loppui ja hän palasi aina turhilta matkoiltaan
-vihan vimmassa.
-
--- Pilkkaavatko ne meitä vai mitä ne ilvehtivät niillä toitotuksillaan,
-kun ei siellä kumminkaan ole mitään saatavaa. Jumal'avita, minä en
-liikahda tästä enää vaikka soittaisivat tuomiopäivään asti.
-
-Vaan kumminkin hän riensi heti merkin kuultuaan sinne. Mutta aina yhtä
-turhaan. Nämä säännölliset soitot olivat julmia ja ne värisyttivät
-Mauricea, sillä joka kerta kuin isännättömiksi jääneet ranskalaisten
-hevoset kuulivat kanavan toiselle puolelle torven äänen, paiskautuivat
-ne veteen uidakseen rykmenttiensä luo. Mutta ne olivat uupuneita ja
-nälistyneitä eivätkä jaksaneet taistella virtaa vastaan; se vei heidät
-mukanaan ja pian näkyi pinnalla kellumassa joukottain turvonneita
-hevosen raatoja. Ne, jotka jaksoivat päästä toiselle rannalle,
-karkasivat hurjistuneina autioille kankaille keskelle saarta.
-
--- Lisää korpinruokaa! huokasi Maurice muistaen suuret hevoslaumat,
-jotka oli ensimmäisenä päivänä nähnyt. Jos meidän täytyy olla täällä
-muutamia päiviä lisää, tulemme kyllä raatelemaan toinen toisemme. Voi,
-eläin-raukat!
-
-Varsinkin oli yö keskiviikkoa vasten tuskallinen. Mauricen kiihoittunut
-tila huolestutti Jeania. Hän pakoitti hänet kääriytymään rikkinäiseen
-peiton kappaleeseen, jonka oli ostanut kymmenellä frangilla eräältä
-zuaavilta, ja makasi itse likomärässä takissaan sateessa, joka ei
-tauvonnut hetkeksikään koko yönä.
-
-Poppelien alla alkoi olo käydä mahdottomaksi; he makasivat vetelässä
-liejussa, maa ei jaksanut enää niellä sitä veden paljoutta, joka
-tulvasi alas. Mutta pahinta oli sittenkin nälkä. He olivat iltasella
-jakaneet kuuteen mieheen kaksi punajuurikasta, joita eivät edes saaneet
-missään keitetyksi. Miehistössä oli jo ilmautunut useita punataudin
-kohtauksia.
-
-Ainakin kymmenen kertaa koetteli Jean, oliko Maurice levottomasti
-itseään heitellessään viskannut peiton päältään, maaten itse jalat
-vedessä ja selkä märkää puunrunkoa vasten.
-
-Sen jälkeen kun Maurice Illyn kummulla pelasti hänet joutumasta
-preussiläisten käsiin oli hän jo satakertaisesti sen hyväntyön
-palkinnut. Hän ei ajatellut koskaan mitä teki ystävänsä hyväksi, mutta
-hän unohti tyyten itsensä auttaessaan ja tukiessaan toista. Viimeisen
-leipäpalansa hän oli antanut Mauricelle ja olisi kernaasti antanut
-nahan päältään lämmittääkseen hänen jalkojaan ja hartioitaan ja
-suojatakseen hänet kärsimyksiltä, joita itse valittamatta kantoi. Sillä
-muuten hän ei taitanut ilmaista toiselle tunteitaan, harvapuheinen
-talonpoika, melkein yhtä mykkä kuin se maa, jota oli elämänikänsä
-muokannut. Ja keskellä säälimättömyyttä ja itsekkäisyyttä, jota näki
-joka puolella ympärillään tuossa sopukassa, johon kaiken maailman
-tuskat ja surut näyttivät kasautuneen, ei hän ehkä olisi pysynytkään
-pystyssä ilman jaloa itsekieltoisuuttaan. Se piti hänen mieltään
-vireillä ja päätään selvänä ja hän olikin ainoa joukossa, joka enää
-pystyi ajattelemaan ja toimimaan.
-
-Seuraavana aamuna toi Jean esille erään tuuman, jota oli yöllä
-miettinyt.
-
--- Kuules, pieni ystävä! Koska he eivät näy pitävän tämän parempaa
-huolta meistä, vaan antavat vallan kuolla nälkään tässä senkin
-kirotussa kolossa, on parasta lähteä kävelemään. Pääsetkö sinä vielä
-jaloillesi, vai mitä?
-
--- Pääsen kyllä.
-
--- No, nyt lähdemme löytöretkelle. Rahaa meillä kyllä on, ja johan
-sitte hiisi on merrassa ellei rahalla ruokaa saa. Jääkööt nuo toiset
-mihin jäävät. Eivätpä he ole kovin hauskoja seurakumppania olleet!
-
-Loubet ja Chouteau olivat panneet heidän kärsivällisyytensä kovalle
-koetukselle itsekkäisyydellään ja kavaluudellaan. He varastivat kaikki
-mitä eteen sattui, eivät koskaan antaneet tovereille mitään. Ja
-Lapoulle oli samaa maata, oikea raakalainen, eikä tekopyhältä
-Pacheltakaan tarvinnut mitään hyvää odottaa.
-
-He lähtivät siis kahden astumaan rantaa pitkin, samaa tietä, jota
-Maurice oli leirille tullut. Glairetorni ja puisto olivat jo paljaaksi
-työstetyt, nurmikentät poltetut, puut kaadetut maahan, huoneet täynnä
-vankia. Likasia sotamiehiä, silmät kuopalla ja kasvot kalpeina, istui
-jokapaikassa, elivät kuin mustalaiset ikään eivätkä uskaltaneet
-paikaltaan hievahtaa pelosta, että joku muu anastaisi heidän paikkansa.
-Vähän tuonnempana he kulkivat ratsuväen ja tykistön ohi, jotka olivat
-tähän saakka pysyneet moitteettomassa järjestyksessä, mutta nekin jo
-joutuneet nälän ja puutteen käsissä hajaantumistilaan. Oikealla myllyn
-luona, ne näkivät pitkän jonon tykkimiehiä vuoroaan odottamassa:
-mylläri möi heille jauhoja, kahmalollisen yhdellä frangilla, jotka he
-solmivat nenäliinaansa. Mutta Maurice ja Jean pelkäsivät, että saavat
-ehkä odottaa tuntimääriä, ja lähtivät vaan eteenpäin astumaan.
-Toivoivat Igesin kylässä toki jotain parempaa saavansa ja joutuivat
-aivan epätoivoon kun se olikin autiona ja niin tyhjäksi ryöstettynä
-kuin Algierilainen kylä heinäsirkkalauman käynnin jälkeen. Ei leivän
-murusta, ei vihanneksen lehteä, ei lihaa, joka maja kuin kynsin
-raavittu. Kenraali Lebrunin sanottiin asuvan voudin luona. Hän oli
-koettanut järjestää jonkunmoista ruokapaikkaa sotamiehille, mutta
-turhaan. Kun ei löytynyt mitään tavaraa, ei rahalla tehnyt mitään.
-Edellisenä päivänä oli korpusta annettu kaksi frangia, viinipullosta
-seitsemän, pikkuruisesta lasista paloviinaa yksi frangi ja
-piipullisesta tupakkaa viisikymmentä sentimiä. Upseerit vartioivat
-miekka kädessä kenraalin asuntoa ja läheisiä taloja, etteivät
-sotarosvot päässeet niihin murtautumaan, sillä ne veivät kaikki, yksin
-öljyn lampuista ahmiakseen.
-
-Kolme zuaavia viittasi Jeanin ja Mauricen luokseen. Viisi miestä sai
-aina paremmin jotain toimeen.
-
--- Tulkaa mukaan... Täällä on hevosia kuolemaisillaan ja jos vain olisi
-hiukan puita...
-
-Sitten he hyökkäsivät erääsen talonpoikaistaloon, rikkoivat kaapit,
-potkivat ovet irti saranoistaan, repivät oljet katolta, mutta silloin
-riensi muutamia upseeria hätään revolverit käsissä ja heidän täytyi
-paeta.
-
-Kun Jean näki kurjuuden kyläkunnassa, harmitti häntä, ettei jäänyt
-myllylle jauhoja saamaan.
-
--- Täytyy lähteä takasin, ehkä siellä vielä jotain saa.
-
-Vaan Maurice oli niin uupunut ja voimaton, että Jean jätti hänet
-istumaan kivelle mäenrinteellä Sedanin laaja näkymö edessään ja palasi
-kolmen neljänneksen kuluttua myllyltä jauhonyytti kädessä. Nälissään
-eivät he joutaneet mitään keittämään, vaan söivät jauhot raakoina. Ei
-ne pahalta maistuneet, nousemattomalta taikinalta, ja vahvistivat
-sentään hiukan. Ja he olivat vielä niin onnelliset, että löysivät kolon
-täynnä puhdasta sadevettä, jota halulla joivat.
-
-Mutta kun Jean ehdotteli, että jäisivät koko iltapäiväksi sinne, kävi
-Maurice kärsimättömäksi.
-
--- Ei, ei millään muotoa... Minä tulen sairaaksi jos katselen tuota
-kauvemmin...
-
-Hän osoitti vapisevalla kädellä laajaa näkypiiriä, Hattoyn mäkeä,
-Floingin ja Illyn kumpuja, Garennen metsää, koko tuota veristä
-näyttämöä, jossa heidän osakseen oli tullut häpäisevä tappio.
-
--- Kun istuin täällä ja odotin sinua, täytyi minun kääntyä selin tuonne
-päin, etten olisi parkaissut ääneen, ulvonut kuin koira... Sinä et usko
-kuinka nämä ympäristöt kiusaavat minua, -- tekevät minut hulluksi!
-
-Jean katsoi häneen hämmästyen hänen äänen painoaan, joka värisi
-loukattua ylpeyttä ja surua. Ja hän näki ystävänsä silmissä tuiman,
-hurjistuneen katseen, joka pelotti häntä.
-
-Hän koetti kääntää asian leikiksi.
-
--- No, se on pian autettu! Lähdetään toisille maille.
-
-Koko iltapäivä meni sinne tänne kuljeksiessa. He etsivät läpi koko
-matalamman osan niemimaata siinä toivossa että jostain ehkä vielä
-perunoita löytäsivät. Mutta tykkimiehet olivat jo kyntäneet nurin
-kaikki pellot ja vieneet mitä niissä oli vietävää. He palasivat taas
-samaa tietää ja kulkivat toistamiseen nälässä vaikeroivien ja kuolevien
-ihmisjoukkojen ohi itsekin niin uupuneina, että täytyi vähä väliä
-levätä. Mutta omituinen levottomuuden tunne ajoi heidät taas
-jaloilleen, kuljeksimaan ympäri vainuten kuin eläimet, mistä saisivat
-syömistä. Nälkä tuntui jo kestäneen kuukausia, heidän täytyi löytää
-jotain. Keskellä saarta Doncheryn puolella he kohtasivat hevoslauman,
-jota väistyivät piiloon erään muurin taakse ja katselivat sieltä niiden
-hurjaa laukkaa edes takasin ilta-auringon punasessa valossa.
-
-Mauricen pelko toteutui. Sadat ja tuhannet hevoset, jotka olivat
-joutuneet vangiksi miesten mukana ja joille ei kukaan antanut ruokaa,
-raivostuivat päivä päivältä ja muuttuivat yhä uhkaavimmiksi
-vihamiehiksi entisille isännilleen. Ensimältä ne järsivät kuoren
-puista, sitten oli aitojen, haasioiden, siltain vuoro, mitä vain puuta
-eteen sattui, ja nyt ne hyökkäsivät toistensa kimppuun, repivät suuria
-tukkoja toistensa harjoista ja hännistä ja pureksivat niitä turpa
-vaahdossa. Mutta yön tultua ne olivat vaarallisimmat ikäänkuin olisivat
-pimeässä paenneet hirveitä näkyjä. Ne nelistivät suurissa laumoissa
-alas rannikolle ja karkasivat sotamiesten telttoihin, olivat tunteneet
-olkien hajun. Sytytettiin suuria nuotioita, mutta huikasevat liekit
-kiihottivat niitä vielä enemmän. Hurja hirnunta kaikui pimeässä
-pelottavalta kuin petojen ääni. Ne karkotettiin pois, vaan palasivat
-heti uudestaan vielä monilukuisempina ja vielä hurjempina. Ja joka
-hetki kuului pimeässä hevosten tallaamien sotamiesten hätähuudot.
-
-Aurinko ei ollut vielä laskenut kun Jean ja Maurice leirille
-palatessaan suureksi ihmeeksi näkivät neljän toverinsa erään ojan
-partaalla päät yhdessä supattamassa.
-
-Loubet huusi heille heti ja Chouteau selitti:
-
--- Me neuvottelemme tässä iltasesta... Nälkäkuolema on edessä, nyt on
-jo paastottu kuusineljättä tuntia... Hevosia täällä on ylenmäärin ja
-hevosen lihaa ei tarvitse hävetä.
-
--- Ettekö suostu, korpraali, tekin? jatkoi Loubet. Kuta enemmän meitä
-on sitä helpommin sen saa hengiltä... Tuolla on yksi, tuo suuri
-punanen. Sitä olemme pitäneet silmällä tunnin ajan... Huonolta näyttää
-jo, sen kyllä jaksamme keihästää.
-
-Hän osoitti suurta punasta konia, joka makasi kyljellään naurismaan
-laidassa. Väliin se kohotti päätään, katsoi surullisesti ympärilleen ja
-ähkyi raskaasti.
-
--- Kauvampa kestää ennenkuin siitä henki lähtee, mutisi Lapoulle, joka
-oli nälkäisin kaikista. Annanko minä sille armoniskun?
-
-Loubet tarttui häneen. Vai niin! Että preussiläiset hyökkäisivät kuin
-sudet heidän kimppuunsa. Eivät suinkaan heitä olleet kieltäneet
-kuoleman uhalla hevosia tappamasta; pelkäävät tietysti raatojen
-synnyttävän ruttotautia. Mutta iltasella, pimeässä, se saattoi
-tapahtua...
-
--- Korpraali, sanoi Pache vapisevalla äänellä. Te tiedätte aina neuvoa;
-eikö tuota hevosta saisi hengiltä ilman kovin suuria tuskia?
-
-Jean pudisteli itseään kärsimättömästi. Ei, ei, sellaiseen työhön hän
-ei tahdo kajota. Kuoleva eläinraukka, kuka tuohon tahtoisi koskea?
-Hänellä oli aikomus lähteä tiehensä ja jättää heidät siihen inhoittavaa
-teurastustaan toimeenpanemaan, vaan kun huomasi että Maurice oli kalman
-kalpea eikä tahtonut enää jaloillaan pysyä, soimasi hän itseään
-liiallisesta hellätuntoisuudesta luontokappaleen suhteen kun ihminen
-hänen vierellään kärsi. Ja olivathan eläimet luodut ravinnoksi.
-
--- En totisesti minä tiedä, miten sen kanssa on meneteltävä, vastasi
-hän hetken mietittyään tavallisella äänellään.
-
--- Kyllä minä sille keinon keksin, huusi Lapoulle. Teidän ei tarvitse
-kuin päältä katsella.
-
-Kun viimeksi tulleetkin olivat istuneet ojan reunalle, alkoi odotus.
-Aina vähän päästä nousi joku miehistä katsomaan, oliko hevonen vielä
-paikoillaan pää ojennettuna virrasta nousevaa tuulen henkeä vastaan,
-laskevaan aurinkoon päin, ikäänkuin se olisi tahtonut huokua sisäänsä
-viimeiset elämän henkäykset. Kun pimeys viimeinkin oli hitaasti
-laskeutunut seudun yli, nousivat he ja katsoivat tarkasti joka
-puolelle, oliko ketään näkemässä.
-
--- Kas niin, sanoi Chouteau hätäisesti, nyt on hetki tullut!
-
-Ja Lapoulle oli ensimmäisenä paikalla. Hän oli siepannut ojasta kiven
-ja löi sillä voimainsa takaa hevosen pääkalloon. Mutta kun hän
-toistamiseen kohotti kätensä, teki hevonen voimakkaan ponnistuksen ylös
-päästäkseen. Silloin ryntäsivät Chouteau ja Loubet sen päälle ja
-pitelivät jaloista kiinni. Se korisi miltei ihmisellisellä äänellä,
-tuskallisesti ja liikuttavasti, ja elleivät sen voimat olisi olleet
-riutuneet pitkästä nälästä se olisi murskannut heidät kuin tyhjän.
-Lapoulle kolhi ja kolhi, mutta se liikutti yhtä mittaa päätään, joten
-lyönnit eivät osuneet.
-
--- Silläpä nyt on pirunmoinen aivokopsa!... Pitäkää nyt kiinni, että
-saan lopetetuksi!
-
-Jean ja Maurice seisoivat aivan jähmettyneinä vieressä, he eivät
-saattaneet ottaa osaa teurastukseen. Ja Pache lankesi vanhasta tavasta
-polvilleen, pani kätensä ristiin ja mutisi rukousta kuolevan edestä:
-
--- Herra, katso armossa hänen puoleensa...
-
-Taaskin iski Lapoulle syrjään, repäsi toisen korvan irti eläinrukalta,
-joka kiljasi kovasti.
-
--- Varro, varro hiukan! sanoi Chouteau, loppu tästä tulla pitää, muuten
-joudumme pulaan... Pidä kiinni Loubet!
-
-Hän koperoi taskustaan veitsen, pienen kynäveitsen, jonka terä tuskin
-oli sormen pituinen, ja pitkällään hevosen päällä iski sen eläimen
-kurkkuun, viileksi ja leikkeli pitkin ja poikki kunnes viimein löysi
-valtasuonen. Nyt hän kääntyi syrjään, sillä veri oli ruiskahtaa hänen
-kasvoilleen. Jalat potkivat vielä muutaman minuutin suonenvetoisesti,
-suuret surumieliset silmät kiintyivät ympärillä seisovia kuolettajia
-katsomaan, himmenivät, sammuivat.
-
--- Herra, sopersi Pache yhä polvillaan, sinun laupeutesi on suuri,
-armahda häntä!...
-
-Kun hevonen oli ollut hetken liikkumatonna, piti miesten leikata siitä
-hyvä pala itselleen, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä. Loubet, joka
-ymmärsi vähän kutakin ammattia, selitti hyvin tarkasti mistä parhaan
-paistilihan saa, vaan hän oli kehno teurastaja ja käytettävänä oli vain
-se pieni kynäveitsi, joten hän lopuksi joutui ihan hämmennyksiin suurta
-lämmintä lihakasaa viileksiessään. Lapoulle rupesi auttamaan ja ratkoi
-mahan auki. Ja he raatelivat kuin nälkäiset sudet siinä siivossa, veren
-ja sisälmysten keskellä, mistään huolimatta, kunhan saivat.
-
--- Mitä kohtaa tämä nyt on, en minä ainakaan pysty sanomaan, huusi
-Loubet viimeinkin käsissä suuri lihakappale. Mutta on tätä nyt siksi,
-että pojilta nälkä lähtee!
-
-Jean ja Maurice kääntyivät inholla hänestä; mutta nälkä oli heilläkin
-ja he riensivät toisten jälessä pois teurastetun hevosen likeltä.
-Chouteau oli löytänyt kolme punajuurikasta pellolta, ne vietiin muassa.
-Loubet nakkasi lihan Lapoullelle, Pache raahasi kattilata ja koko
-seurue juoksi niinkuin vihollinen olisi ollut kintuilla.
-
-Äkkiä pysähtyi Loubet ja muut hänen taakseen.
-
--- Mutta missä tämä keitetään, hä?
-
-Jean esitteli yhtä loukkoa kivimurroksissa, jotka olivat ainoastaan
-parin sadan metrin päässä; sieltä ei valkea näkynyt minnekkään. Mutta
-perille tultua ilmestyi monta puutetta. Puita oli ensinnäkin saatava ja
-onneksi löytyikin vanhat kärrynlavat, jotka Lapoulle potkasi
-kappaleiksi raudoitetulla korollaan. Mutta mistäs vettä? Aurinko oli
-paistanut koko päivän ja kuivannut sadevesilätäköt. Glairetornin luona
-oli tosin kaivo, mutta se oli liian kaukana ja siellä sai aina
-tuntimääriä odottaa ennenkuin pääsi likellekään ja sitten oli vielä
-onnessa jos sai tungoksessa pisarankaan astiassa pysymään. Pienet
-kaivot niillä tienoin olivat myös kuivaneet kahtena viimeisenä päivänä,
-niistä ei saanut kuin likaista pohjakuraa. Ainoa vesipaikka oli Maas,
-ja sinne ei ollut matkaakaan kuin pari askelta lähitse kulkevasta
-tiestä.
-
--- Minä noudan virrasta, esitteli Jean. Mutta toiset nousivat vastaan.
-
--- Ei, ei ollenkaan! Sama jos joisimme myrkkyä; virtahan on ruumiita
-täynnä!
-
-Vuolas virta kuljettikin yhtä mittaa muassaan ihmisten ja hevosten
-ruumiita, jotka turvonneina ja jo viheriän karvaisina kelluivat
-pinnalla eli pysähtyivät ruohikkoon rannalla levittäen myrkyllistä
-löyhkää ympärille. Ja melkein joka mies, joka oli uskaltanut juoda
-virrasta, oli tullut heti kipeäksi vatsastaan ja sydänalastaan.
-
-Mutta mikäpä auttoi! Ja Maurice selitti, ettei huonoinkaan vesi enää
-keitettynä ole vaarallista.
-
--- No niinpä minä lähden Lapoullen kanssa noutamaan!
-
-Oli jo ihka pimeä ennenkuin kattila saatiin tulelle. Loubet oli
-kuorinut punajuurikkaat ja sipultanut pataan, tuumaten että siitä tulee
-oikein herkkuliemi heille. Ja joka mies koki pitää tulta vireillä,
-kouhottelivat lakkaamatta ja mättivät laudan kappaleita. Heidän pitkät
-varjonsa hyppivät ja tanssivat omituisesti luolan himmeillä seinillä.
-
-Mutta he eivät malttaneet kypsyttää keittoaan, vaan nostivat padan
-tulelta ja repivät kuuman lihan vapisevilla sormillaan kappaleiksi ja
-jakoivat keskenään, ja joivat liemen. Se inhotti heitä, vaikka olikin
-niin nälkä ettei nähneet enää. Suolaton keitto, raaka, limaskainen
-hevosen liha ja imelältä maistuvat juurikkaat panivat pian joka miehen
-ylenantamaan. Pache oli ensimmäinen, sitten taukosivat Loubet ja
-Chouteau syömästä haukkuen minkä ennättivät hevoskonia, josta heillä
-oli ollut niin paljon vaivaa eikä hyvää muuta kuin, että nyt saivat
-kärsiä. Lapoulle oli ainoa, joka nautti ruuastaan, mutta palattuaan
-yöllä leirille, poppelien luo, kääntyi Lapoulle niin huonoksi, että oli
-henki mennä.
-
-Rannalle mennessä veti Maurice Jeanin syrjäpolulle, hän ei tullut enää
-aikaan toisten kanssa, hän inhosi heitä, ja ehdotteli että viettäisivät
-sen yön pienessä lehdossa, jossa hän oli ensimmäisen vankeusyönsä
-maannut. Se tuuma oli mainio, Jean oli oikein tyytyväinen päästyään
-pitkälleen kuivalle sammaliselle rinteelle tuuhean lepän suojaan.
-Aurinko oli jo ollut pari tuntia ylhäällä, kun he paljon virkeämpinä
-levollisesta unestaan heräsivät..
-
-Nyt oli torstai-päivä. Mutta he eivät tietäneet oikein enää miten
-elivätkään, olivatpahan vain mielissään että ilma näytti pysyvän
-poutaisena. Houkuttelemalla sai Jean Mauricen kanssaan rannalle
-katsomaan, eikö heidän rykmenttinsä jo ala lähteä. Joka päivä
-lähetettiin nyt Igesiltä vankijoukkoja, 10-12,000 miestä kerrallaan,
-saksalaisiin linnoituksiin. Edellisenä päivänä he olivat nähneet
-preussiläisen vartijajoukon edellä ranskalaisia upseeria ja kenraaleja
-matkalla Pont-à-Moussoniin ja sieltä edelleen rautateitse Saksanmaalle.
-Kaikki lähtivät mielellään "nälkäleiristä". Jospa heidänkin vuoronsa
-pian tulisi! Vaan 106:s oli vielä samalla paikalla kanavan varrella,
-kurjuus ja puute ehkä vain entistäkin suurempi, lähdöstä ei tietoakaan.
-
-Jean arveli, että sinä päivänä ehkä tulee jotain syömistä, sillä
-baijerilaiset sotamiehet kanavan toisella puolella olivat ruvenneet
-pitämään kauppaa vankien kanssa. Rahat viskattiin nenäliinassa yli ja
-se lähetettiin taas samaa tietä takasin sisällä leipäpala eli tupakkaa,
-joka tuskin oli ehtinyt kuivaakaan vielä. Ne, joilla ei ollut rahoja,
-heittivät baijerilaisille valkosia hansikkaitaan ja ne näyttivät olevan
-hyvin haluttua tavaraa. Kaksi tuntia oli lakkaamata lennellyt kääryjä
-ja hopearahoja kanavan yli. Ja Maurice lähetti heti rannalle tultuaan
-viiden frangin rahan kaulaliinassaan baijerilaiselle sotamiehelle,
-mutta liekö mies ollut huolimaton tahi ilkeäsisuinen, leipä, jonka hän
-lähetti Mauricelle, putosikin veteen. Saksalaiset remahtivat leveään
-nauruun. Kahdesti sattui Mauricelle sama onnettomuus, baijerilainen
-otti rahat, mutta leipä joutui virran saaliiksi. Silloin tulivat
-upseeritkin paikalle tiedustelemaan, mikä ilo siellä oli, ja kielsivät
-väkeään tekemästä mitään kauppoja sotavankien kanssa. Jeanilla oli
-täysi työ hillitsemään Mauricea, joka nyrkit suorana haukkui
-saksalaisia varkaiksi ja roistoiksi ja tahtoi pois kymmentä frangiaan.
-
-Ihanasta auringon paisteesta huolimata oli se päivä kauhea. Kahdesti
-kuului petollinen soitto, kahdesti riensi Jean makasiinille, josta
-ruokavaroja sanottiin jaettavan, mutta siellä ei ollut nytkään muuta
-kuin tungosta. Preussiläiset, jotka kaikessa muussa noudattivat niin
-erinomaista järjestystä, kohtelivat voitettua armeijaa hävyttömän
-huonosti. Kenraalien Douayn ja Lebrunin huomautettua hankittiin
-muutamia lampaita ja pari kuormaa leipää, mutta niitä jakaessa ei
-noudatettu mitään järjestystä, tuskin ehtivät kuormat sillan yli kun
-lihat ja leivät jo olivat kadonneet. Sadan metrin päässä olevat väet
-eivät nähneet niistä vilaustakaan. Senpätähden hoksasikin Jean
-asettautua aivan sillan viereen kaapatakseen heti osansa.
-
-Kello oli jo silloin neljä; he eivät olleet vielä maistaneet
-suupalaakaan koko kauniina sunnuntaipäivänä, kun ilokseen yhtäkkiä
-huomasivat väkijoukossa Delaherchen kori ja leipä kummassakin
-kainalossa. Muutamat Sedanin kauppiaat olivat suurella vaivalla
-hankkineet itselleen pääsyluvan Igesille ja Maurice oli jo mielessään
-ihmetellyt, ettei Henriette lähettänyt mitään tietoa itsestään. Ja
-nytkin kävi niin että kun he olivat pujottautuneet Delaherchen luo ei
-hänellä enää ollut kuin toinen leivistä jälellä, toinen oli, hän ei
-tietänyt itsekään miten, viety häneltä.
-
--- Voi, hyvänen aika, teitä ihmisparkoja! huudahti tehtailija heidät
-nähtyään, hämmästyneenä ja melkein hämillään, sillä niin huonoksi hän
-ei ollut kuitenkaan heidän tilaansa ajatellut.
-
-Jean tarttui hänen viimeseen leipäänsä lupaa kysymättä ja istui heti
-tien viereen Mauricen kanssa sitä syömään. Tehtailija seisoi vieressä
-kertoen Sedanin uutisia. Hänen vaimonsa voi hyvin, Jumalan kiitos!
-Mutta överstin tila huolestutti heitä kaikkia, hän oli niin
-alakuloinen, niin synkkä, että he eivät ymmärtäneet mitä tehdä. Vanha
-rouva istui hänen luonaan aamusta iltaan.
-
--- Entä sisareni? kysyi Maurice.
-
--- Niin, sisarenne! Se on totta. Hän tuli minun kanssani, hänhän se
-kantoi leivät. Mutta hänen täytyi jäädä kanavan tuolle puolen. Vahti ei
-laskenut. Preussiläisethän ovat ankarasti kieltäneet laskemasta naisia
-niemelle.
-
-Hän kertoi sitten Henriettestä, ja miten hän kaikella tavalla, vaikka
-turhaan, oli koettanut päästä veljensä luo ja auttaa häntä. Sattumalta
-oli hän Sedanissa tavannut Günther serkkunsa, preussiläisen kaartin
-kapteenin. Jäykkänä ja ynseänä oli hän mennyt Henrietten sivu eikä
-ollut häntä tuntevinaan. Henriettekin oli inhoten kääntänyt päänsä
-pois, hänestä oli tuntunut kuin olisi hän miehensä murhaajan nähnyt.
-Mutta tietämättä itsekkään minkätähden, oli hän yhtäkkiä kääntynyt,
-puhutellut Güntheria ja kertonut hänelle Weissin kuoleman ja kaikki,
-ankarasti soimaten. Hän oli vain kohauttanut olkapäitään, kun kuuli
-sukulaisensa kamalasta kuolemasta -- sellaista on sota -- olisihan hän
-saattanut itsekkin saada surmansa -- kukapa sitä voi auttaa. Sotilaan
-kasvoissa ei niin hermo värähtänyt. Kun Henriette sitten puhui vankina
-olevasta veljestään ja pyytämällä pyysi päästä hänen luoksensa, niin
-hän jyrkästi kieltäytyi auttamasta. Käsky oli peruuttamaton,
-"saksalaisten tahto" oli hänelle uskonkappale. Hänestä erotessaan
-huomasi Henriette, että Günther luuli tulleensa Ranskaan tuomariksi,
-niin suvaitsemattomaksi ja kopeaksi kuin konsanaan sen kansan
-verivihollinen, jota hän jaloillaan tallaa.
-
--- No niin, sanoi Delaherche viimein, olkoonpa sekin miten tahansa, te
-olette nyt kuitenkin saaneet vähän ruokaa. Ikävintä on vain se, ettei
-minua, pahoin pelkään, lasketa tänne toista kertaa.
-
-Hän tiedusteli, eikö heille olisi mitään asiaa toimitettavana ja otti
-mielellään perille viedäkseen muutamia lyijykynällä kirjoitettuja
-kirjeitä, joita toiset sotamiehet hänelle antoivat, sillä monasti oli
-nähty baijerilaisten ilkkuen sytyttävän piippujaan kirjeillä, joita
-olivat ottaneet huoltaakseen.
-
-Maurice ja Jean seurasivat häntä sillalle. Delaherche huudahti: tuolla
-on Henriette ... ettekö näe, hän liehuttaa nenäliinaa!
-
-Vahtisotilasten takaa erotti todellakin toisten joukosta
-pienen mustapukuisen olennon, joka liehutti jotain valkoista
-auringonpaisteessa. Kumppanukset punastuivat, kyyneleitä kohosi silmiin
-ja he vastasivat, vimmatusti käsiään heiluttaen.
-
-Seuraava päivä -- perjantai -- oli Mauricen vaikein. Rauhallinen oli yö
-ollut metsikössä, ja päivällä he olivat taas saaneet syödäkseen, sillä
-Jean oli löytänyt Villetten linnasta vanhan ämmän, joka möi leipää
-kymmenestä frangista naulan. Mutta sinä päivänä he näkivät niin hirveän
-tapauksen, että se kauvan sen jälkeen heitä vaivasi.
-
-Päivää ennen oli Chouteau huomannut, että Pache ei valittanut, vaan oli
-niin välinpitämättömän ja tyytyväisen näköinen kuin olisi saanut
-kylläksensä syödä. Heti iski hänelle päähän, että kyllä sillä mokomalla
-varmaan on piilopaikka jossakin, koska hän aamusellakin hiipi täältä ja
-oli vähilleen tunnin poissa ja palasi naurussa suin, juuri kuin olisi
-makupalan nielaissut. Hän oli varmaan saanut ruokavaroja tavalla millä
-tahansa. Chouteau kiihotti Loubetia ja Lapoullea, varsinkin
-jälkimmäistä. Sellainen kirottu ruoja, joka pistää poskeensa itse eikä
-anna mitään nälkäisille tovereilleen!
-
--- Tiedättekös, tänä iltana me otamme selon asiasta -- me hiivimme
-hänen jälkeensä. Hän ei -- piru vie -- syökään yksinään kaikkea,
-silloin kuin tässä toiset nälkään nääntyvät.
-
--- Se on oikein, se on oikein, me väijymme häntä, huusi Lapoulle
-hurjasti. Katsotaanpas sitten!
-
-Hän puristi kätensä nyrkkiin, pelkkä toivo, että saisi syödäkseen, teki
-hänet raivoisaksi. Hyvän ruokahalunsa tähden hän kärsi enemmän kuin
-toiset, hänen tuskansa olivat kauheat, hän oli jo ruohojakin syönyt
-nälkäänsä sammuttaakseen. Hän ei ollut jumalan jyvää maistanut sitten
-kuin toissapäivänä, sillä hevosen lihasta ja valkojuurikkaista oli hän
-yöllä saanut hirveän vatsurin. Vaikka hän oli vahva, oli hän niin
-kömpelö, että hän ruokavaroista taistellessa ei koskaan saanut mitään.
-Leipänaulasta olisi hän nyt henkensä antanut.
-
-Hämärissä Pache hiipi Glairetornin puitten välitse, ja toiset
-seurasivat häntä varovasti.
-
--- Hän ei saa aavistaakkaan, että olemme täällä, sanoi Chouteau.
-Piiloon paikalla, jos hän kääntyy.
-
-Sadan askeleen päässä Pache nähtävästi luuli olevansa yksin, sillä hän
-kulki kiireemmin eikä edes vilkaissut taakseen. Helposti he voivat
-häntä seurata läheiseen kivilouhokseen, josta hän nosti pari suurta
-kiveä ja niiden alta kätköstä otti leivänpuoliskon. Se oli hänen
-viimeinen säästönsä.
-
--- Kirottu konna! kirkui Lapoulle. Sekö sinun salaisuutesi on! Anna se
-minulle, se on minun osani!
-
-Antaa _heille_ leipänsä! Minkätähden? Hurjistuneena hän oikaisihe,
-niin pieni ja hintelä kuin olikin, ja puristi leipää vasten rintaansa.
-Hänelläkin oli nälkä.
-
--- Suus kiinni! Se on minun!
-
-Kun Lapoulle kohotti nyrkkinsä lyödäkseen häntä, pakeni hän, juoksi
-minkä jalat kestivät, syöksyi kivilouhokselta tasangolle ja riensi
-Doncheryyn päin. Toiset seurasivat hengästyksissään, minkä kerkisivät.
-Mutta hän juoksi nopeammasti, sillä hän oli kepeämpi, ja kauhu ja tuska
-vei häntä kuin siivillä, hän pelkäsi kadottavansa ainoan omaisuutensa.
-Hän oli juossut jo melkein kilometrin ja lähestyi joen rannalla olevaa
-metsikköä, kun kohtasi Jeanin ja Mauricen, jotka olivat menossa
-yömajaansa. Heidän ohitsensa kiitäessään hän parahti tuskallisesti.
-Hämmästyneenä pysähtyivät ystävykset pientarelle katsomaan kummallista,
-hurjaa ajoa. Ja siten he näkivät kaikki.
-
-Onnettomuudekseen Pache kompastui kiveen ja lankesi. Toiset tavoittivat
-hänet, kiroilivat, ulvoivat, ajon kiihdyttäminä kuin sudet, jotka
-hyökkäävät saaliinsa niskaan.
-
--- Anna leipä minulle! kirkui Lapoulle. Taikka pääset hengestäsi.
-
-Hän kohotti taas nyrkkinsä. Chouteau ojensi hänelle silloin veitsen,
-jota oli käyttänyt hevosta teurastaessaan.
-
--- Tässä on veitsi.
-
-Mutta Jean syöksyi väliin estämään onnettomuutta. Hänkin oli
-raivoissaan ja uhkasi saattaa heidät rangaistuksi. Se ärsytti Loubetia,
-ja irvistellen hän nimitteli Jeania preussiläiseksi; eihän siinä ollut
-muilla kuin preussiläisillä käskyvalta.
-
--- Perhana! kiljasi Lapoulle. Annatko leivän minulle?
-
-Vaikka Pache oli valkoinen kuin palttina, puristi hän yhä kovemmin
-leipää rintaansa vasten, itsepäisesti kuin nälistynyt ainakin piti hän
-kiinni omastaan.
-
--- En!
-
-Silloin peto työnsi veitsen hänen kurkkuunsa niin voimakkaasti, että
-Pache-raukka ei enää ääntä päästänyt. Kädet putosivat hervottomina
-sivulle, leipä vierähti maahan -- lämmin verivirta sitä kostutti.
-
-Maurice tuli kuin hulluksi, kun näki tuon inhottavan, eläimellisen
-murhan. Hän pui nyrkkiä noille kolmelle miehelle, ja sanoi heitä
-murhaajiksi, eläimiksi; hän oli niin kauhistuksissaan, että hän tärisi
-ja vapisi. Mutta Lapoulle ei näyttänyt häntä kuulevan. Kuolleen
-vieressä maassa hän istua kuukotti ja nieli veristä leipää; katse oli
-tylsä ja raivokas; näytti siltä kuin hänen leukansa liikkeet olisivat
-huumanneet hänet kokonaan, ja kun Chouteau ja Loubet näkivät, miten
-kauhean näköinen ja ahne hän oli, eivät he uskaltaneet osaansa vaatia.
-
-Tuli yö, kirkas, kaunis yö, taivas tähtiä täynnä. Maurice ja Jean,
-jotka olivat metsikköönsä palanneet, eivät nähneet muuta kuin
-Lapoullen, joka kulki edes takasin Maasin rannalla. Chouteau ja Loubet
-olivat kadonneet; luultavasti he olivat palanneet kanavalle, peläten
-tekoaan. Mutta Lapoullea näytti sinne meno pelottavan. Kun murhan
-tuottama kiihotus oli ohi, oli hän kuin torruksissa, silminnähtävästi
-valtasi hänet sellainen tuska, ettei hän kestänyt alallaan; hän ei
-uskaltautunut sinne päin, jossa kuollut oli, ja sentähden hän
-neuvotonna kulki edes takaisin rannalla. Oliko omantunnon tuska
-herännyt hänen tylsistyneessä mielessään? Vai pelkäsikö hän vain
-ilmituloa? Hän harhaili sinne tänne niinkuin peto häkissään ja tunsi
-yht'äkkiä vastustamattoman halun paeta, se muuttui tuskaksi, joka
-tuotti ruumiillista kipua; hänen täytyi paeta, maksoi mitä maksoi.
-Hänen täytyi paikalla, ihan paikalla karata tästä vankilasta, jossa hän
-oli murhan tehnyt. Hän vaipui maahan ja oli kauvan suullaan ruohokossa
-joen rannalla.
-
-Maurice oli aivan mieletönnä. Hän sanoi Jeanille: minä en _voi_
-jäädä tänne enää, kuuletko! Minä tulen mielipuoleksi, se on totta!
-Ihmeekseni ovat ruumiini voimat kestäneet, sillä minä olen aivan
-pirteä. Mutta päässä on huonosti -- niin, ihan huonosti. Jos sinä
-pakotat minun olemaan tässä helvetissä vielä yhden päivän, niin olen
-mennyt mies. Paetaan, lähdetään paikalla, minä rukoilen sinua!
-
-Mitä hurjimman pakosuunnitelman hän oli miettinyt. He uisivat Maasin
-yli, hyökkäisivät vartijain kimppuun, kuristaisivat heidät
-nuoranpätkällä, joka hänellä oli taskussa, taikka kivittäisivät heidät
-kuoliaaksi taikka lahjoisivat ja pukeutuisivat heidän pukuihinsa
-päästäkseen preussiläisten joukkojen läpi.
-
--- Ole hiljaa! virkkoi Jean epätoivoissaan, minua oikein pelottaa, kun
-sinä puhut sellaisia tuhmuuksia. Sehän on typerää ja mahdotonta;
-huomenna nähdään ... ole nyt hiljaa!
-
-Vaikka viha ja inho kuohuivat Jeanin omassakin sydämmessä, oli hän
-kuitenkin kaiken kauhun ja kurjuuden ohessa jaksanut säilyttää
-mielenmalttinsa. Maurice oli ihan järiltään, hän tahtoi väkisin
-heittäytyä jokeen, ja Jean sai panna kaiken voimansa estääksensä häntä
-siitä, hän torui, pyysi, rukoili kyynelsilmin. Yhtäkkiä hän huudahti:
-katso, katso tuonne...!
-
-Vesi loiskahti. Lapoulle oli soluttaunut jokeen; valkoisen paidan
-huomasi helposti tummassa virrassa -- nutun oli hän heittänyt päältään,
-ettei se liikkumista estäisi. Hän ui hiljaa ja nähtävästi etsi paikkaa
-päästäkseen maalle toisella rannalla, jossa selvästi erotti
-vahtisotamiesten liikkumattomat varjot.
-
-Yhtäkkiä välähti pimeässä ilmassa -- Montimontin kallioista vastasi
-kaiku laukaukseen. Vesi loiskahti kuin rajusti airolla vetäistessä,
-sitten hiljeni kaikki. Virta vei Lapoullen ruumiin.
-
-Seuraavan päivän koittaessa -- lauvantaina -- Jean vei Mauricen
-mukanaan sadannenkuudennen leiriin, toivoen, että pääsisivät sieltä
-lähtemään. Mutta mitään määräystä ei ollut tullut. Näytti siltä kuin
-vihollinen olisi kerrassaan unohtanut rykmentin. Moni oli lähtenyt pois
-ja synkin alakuloisuus vallitsi jääneiden mielissä. Viikkokauden
-kuluessa oli mielipuolten luku päivä päivältä lisäytynyt. Satamasta oli
-lakannut, vaan auringonpaiste toi toisen kiusan. Sietämätön kuumuus vei
-sotamiesten viimeisetkin voimat, ja punatauti muuttui jonkunlaiseksi
-rutoksi. Kaikki nuo yhteen sullotut sairaat turmelivat ilman. Joen ja
-kanavan rannalle ei ollut menemistä, hukkuneista hevosista ja ihmisistä
-levisi kamala haju. Kentällä mätänevistä nälkään kuolleista hevosista
-nousi sellainen löyhkä, että preussiläiset, jotka jo oman joukkonsa
-kohtaloa pelkäsivät, hankkivat lapioita ja pakottivat vankien
-hautaamaan ruumiit.
-
-Sinä päivänä muuten nälänhätä loppui. Vankia oli vähemmän, ruokavaroja
-tulvaili joka taholta, suurinta kurjuutta seurasi yhtäkkiä suurin
-ylellisyys. Oli leipää, oli lihaa, jopa viiniäkin, sai aamusta iltaan
-syödä niin paljon kuin suinkin halutti. Joutui ilta, tuli yö, syötiin
-vielä, syötiin aina seuraavan aamun koittoon. Moni sai surmansa.
-
-Koko päivän oli Jean pitänyt tarkasti silmällä Mauricea, jonka
-päähänpistoihin ei ollut luottamista. Hän oli liiaksi juonut ja
-mietiskeli vain, milloin paraiten saisi läimäyttää saksalaista upseeria
-korvalle; -- totta kai hänet silloin laitettaisiin pois. Jean oli
-Glairetornin luona keksinyt kellarin, jossa oli vielä pari
-makuupaikkaa. Sinne hän vei Mauricen lepäämään ja tyyntymään. Mutta se
-oli kauhein yö, minkä he eläessään olivat viettäneet. He eivät silmän
-täyttä maanneet. Kellari oli sotamiehiä täynnä. Samassa nurkassa heidän
-kanssaan oli kaksi ihan kuolemaisillaan. Niin pian kuin ilta pimeni.
-kuului lakkaamatonta valitusta, epäselvää kirkunaa, korisemista.
-Kauheaa ja tuskallista oli olo pilkkopimeässä. Raivoissaan vaativat
-vangit kuolevia vaikenemaan. He eivät sitä kuulleet. Kuolema teki
-kamalaa työtään. Ja ulkoa kuului humalaisten toverien rähinä, -- he
-eivät olleet vielä kylläänsä saaneet.
-
-Maurice kärsi hirveästi. Tuskan hiki valui hänen otsaltaan. Hän oli
-koettanut paeta päästäkseen tuosta kauheasta kurjuudesta, oli hapuillut
-ovea, langennut sairaihin ja vaipunut siihen kuolevain viereen. Hän ei
-enää yrittänyt poistua. Kaikki kauheudet aina Reimsistä lähdöstä
-Sedanin tappioon hiipivät hänen ohitsensa. Châlonin armeijan
-kärsimykset kohosivat hänestä korkeimmilleen sinä yönä mustassa
-kellarissa, jossa kaksi sotilasta kamppaili kuoleman kourissa ja esti
-toveriensa unta. Nämä toivottomuuden sotilaat, tämä uhripaikalle
-työnnetty lauma oli joka paikassa verellään maksanut toisten synnit. Ja
-loassa, kunniatonna se nyt kärsi julminta rangaistusta, jota ei
-laisinkaan ollut ansainnut. Se oli liikaa, hän raivostui, hän vaati
-oikeutta, hän oli nääntyä, kun ei voinut kostaa kohtalolle.
-
-Päivän sarastaessa oli toinen sotamies kuollut, toinen vielä korisi.
-
--- Tule, sanoi Jean, mennään ulos, raitis ilma kuitenkin virkistää.
-
-Aamu oli lämmin ja kaunis, jokivartta pitkin he lähestyivät Igesin
-kylää. Maurice ei silloin enää jaksanut hillitä itseään. Hän häristi
-nyrkkiä, kuin näki avaran, auringon valaiseman taistelutanteren, Illyn
-kentän vastapäätä, Saint-Mengesin vasemmalla ja Garennen metsän
-oikealla.
-
--- Ei, ei, en voi, minä en voi tätä enää nähdä! Päätäni huimaa ja
-sydämmeni pakahtuu. Vie minut täältä pois, pois paikalla ... paikalla!
-
-Oli taas sunnuntai. Sedanista kuului kelloinsoittoa ja etempänä
-soittivat preussiläiset. Mutta sadaskuudes ei ollut saanut mitään
-määräystä. Peläten Mauricen yltyvää levottomuutta päätti Jean käyttää
-keinoa, jota oli miettinyt jo eilespäivästä asti. Maantiellä,
-preussiläisen vartijaston ulkopuolella valmistautui lähtöön viides
-rykmentti. Hirveä sekasorto vallitsi riveissä, upseerilla, joka ei
-osannut hyvästi ranskaa, oli täysi työ esiinhuutaessa. Jean ja Maurice
-ratkasivat kauluksen ja napit nutuistaan, ettei numerosta heitä
-älyttäisi, hiipivät joukkoon ja pääsivät sillan yli. Chouteau ja Loubet
-olivat keksineet saman keinon, sillä ystävykset näkivät heidän
-vilkuilevan takanaan niinkuin murhaajain ainakin.
-
-Hyvä jumala, miten helpolta, miten kepeältä tuntui! Olipa kuin olisivat
-kuolleista nousseet. Ilma oli kirkas ja raitis. Se antoi uutta voimaa.
-Toivo elähytti heitä uudelleen. Seuratkoon mitä hyvänsä, he eivät enää
-pelänneet, naurussa suin he kulkivat ja iloitsivat siitä, että
-nälkäleiri kauhuineen oli selän takana.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Sinä aamuna olivat Jean ja Maurice viimeisen kerran kuulleet
-ranskalaisen rummun iloista pärinää. He olivat nyt matkalla Saksaan
-toisten vankien kanssa, preussiläisiä osastoja etu- ja takajoukkona,
-saksalaisia sotilaita, painetit käsissä, vahtina oikealla ja
-vasemmalla. Saksalaisen rummun kovaa räminää he kuulivat joka
-vahtipaikassa.
-
-Maurice ihastui, kun huomasi käännyttävän vasemmalle -- Sedanin kautta
-siis mentäisiin. Ehkäpä hän vielä kerran näkisi Henrietten. Viiden
-kilometrin matka erotti Igesin niemen Sedanista. Se oli siksi pitkä,
-että Maurice huomasi turhaan iloinneensa vapautuksestaan. Uutta tuskaa
-tuottivat nuo vankikurjat, aseettomat sotilaat, joita kiirehtien
-hätistettiin eteenpäin kuin pelästynyttä lammaslaumaa. Viikkokauden
-nälkää kärsittyään olivat he niin laihtuneet, repaleet, likaiset, että
-luuli poliisin teiltä ja kujilta koonneen heidät epäiltävinä
-irtolaisina. Torcyn esikaupungissa pysähtyivät ihmiset kaduille ja
-porteille, katsoen heitä surullisen synkkinä. Maurice ei rohennut
-päätänsä nostaa.
-
-Jean, joka oli käytännöllisempi ja karaistumpi, mietti tuhmuuttaan, kun
-ei ollut leipiä ottanut mukaansa. Lähdön hätäkässä eivät he olleet
-syöneet ja jalat nyt tuskin enää kantoivat. Sama oli laita toistenkin
-vankien, sillä moni tarjosi katsojille rahaa ja pyysi ja rukousti ostaa
-jotain syötävää. Muuan sairaannäköinen pitkä roikale heilutti kättään
-vartijain ylitse ja epätoivoissaan houkutteli syötävää kultarahalla.
-Jean tähysteli tarkasti ja huomasi etäällä puolitusinaa leipiä
-muutamassa leipuripuodissa. Ennen muita hän ehätti leipurille viiden
-frangin rahan ja tahtoi kaksi leipää. Hänen vieressään kulkeva
-preussiläinen tyrkkäsi hänet riviin, vaan Jean vaati rahansa takaisin.
-Mutta kapteeni, pieni paljaspäinen julkeanaamainen olento syöksyi
-sinne. Hän ojensi pyssyn Jeania kohti ja uhkasi ampua jok'ainoan, joka
-uskaltautuisi rivistä poistua. Kaikki jo kyyristyivät ja katsoivat
-maahan ja kulkua jatkettiin, kuuliaisen, pelästyneen lammaslauman
-tasaista kulkua.
-
--- Sietäisi tulisen korvapuustin, murisi Maurice vihoissaan. Kumpa
-saisi nyrkillään häneltä hampaat kitaan jysäyttää. Siitä lähtien
-kiusasi häntä kapteenin korvapuustia kaipaava naama. Marssittiin
-Sedaniin, mentiin Maasin sillan yli, raakuudet uudistuivat lakkaamatta.
-Muuatta naista, joka yritti syleillä nuorta kersanttia, -- äiti ne
-varmaankin oli -- tyrkkäsivät pyssynperällä niin kovasti, että hän
-kaatui. Turennen torilla kääntyi väkivaltaisuus asukkaihin, jotka
-heittivät ruokaa vangeille. Suurkadulla lankesi muuan heistä, kun oli
-ottamaisillaan pulloa, jonka eräs nainen hänelle ojensi, vahtisotilas
-potki kunnes toinen pääsi jaloilleen. Sedan, joka kahdeksan päivää oli
-nähnyt surkeaa vankienkuletusta, ei ollut tottunut siihen, jokainen
-uusi joukkue, jota ruoskalla ajettiin eteenpäin, herätti samaa syvää
-sääliä, samaa oikeutettua kiukkua.
-
-Jeankin, joka oli tyyntynyt, ajatteli Henrietteä, ja yhtäkkiä hän
-muisti Delaherchen. Hän nykäsi ystäväänsä.
-
--- Silmääppäs hetkisen perästä, ehkä tulemme heidän kadulleen!
-
-Kun he kääntyivät Maquan kadulle, huomasivat he jo kaukaa monta päätä,
-jotka tirkistivät tehtaan suuresta ikkunasta. He tunsivat Delaherchen
-ja hänen vaimonsa, jotka kyynäspäisillään olivat ikkunassa; heidän
-takanaan näkyi Delaherchen vanha rouva vakavana. Heillä oli leipiä ja
-tehtailija viskeli niitä nälistyneille vangeille, jotka ahneina
-koettivat saada niitä käsiinsä.
-
-Maurice oli heti huomannut, ettei hänen sisarensa ollut siellä. Jean
-oli levoton, kun näki leipäin lentelevän ilmassa, sillä hän pelkäsi,
-ettei niistä riitä heille. Hän heilutti kättään ja huusi: antakaa
-meille! antakaa meille!
-
-Delahercheläiset näkyi ihastuvan ja hämmästyvän. He viittoivat ja
-antoivat merkkejä, osottaen iloaan. Gilberte tahtoi ihan
-välttämättömästi itse heittää Jeanille viimeisen leivän ja viskasi sen
-niin kömpelösti, että purskahti nauramaan.
-
-Maurice, joka ei voinut pysähtyä, kääntäytyi ja kysäsi levottomasti:
-missä Henriette on? Missä?
-
-Delaherche vastasi jotain, vaan jalkain kopinalta ei siitä saanut
-selvää. Luultavasti hän arvasi, että Maurice ei kuullut, sillä hän
-viittoili ja osotti monasti etelään. Joukkue kääntyi jo Ménilin
-kadulle, tehtaan pääty katosi näkyvistä, ei näkynyt enää muuta kuin
-nenäliina, jota joku liehutti.
-
--- Mitä hän sanoi? kysyi Jean.
-
-Maurice katseli levottomasti ympärilleen, vaan turhaan.
-
--- En tiedä, minä en ymmärtänyt. Olen tulisessa tuskassa, kunnes saan
-tietoja.
-
-Kulkua kesti; välinpitämättöminä preussiläiset, voittajat, pakottivat
-vankeja joutuisammin liikkumaan. Ménilportista he menivät, Sedan jäi,
-ja puolijuoksussa kuin pakenevat riennettiin eteenpäin.
-
-Bazeillesin kautta kulkiessa Jean ja Maurice ajattelivat Weissiä ja
-kokivat tuhkakasoista etsiä taloa, jota hän niin urhoollisesti oli
-puolustanut. Nälkäleirissä oli heille kerrottu kylän hävityksestä,
-tulipaloista ja verilöylystä; mutta niin julmaksi he eivät olleet sitä
-kuvailleet. Vielä kahdentoista päivän perästä rauniot savusivat.
-Tuskin kymmentä taloa oli jälellä. Lohdutuksekseen he kohtasivat
-kärriä, pieniä ja suuria, jotka olivat täynnä baijerilaisten
-taistelutantereelta kerättyjä päähineitä ja pyssyjä. Oli noita roistoja
-ja murhapolttajia kuitenkin hyvästi surmattu, ja se kevensi mieltä.
-
-Douzy oli määrätty aamiaispaikaksi. Ei ollut helpointa sinne pääsy.
-Vangit, jotka eivät olleet saaneet mitään syödäkseen, uupuivat pian. Ne
-taas, jotka eilen olivat syöneet kylläkseen, eivät jaksaneet liikkua,
-pää oli raskas ja polvet vapisivat. Kun pysähdyttiin niitylle kylän
-vasemmalle puolen, heittäytyivät kurjaset maahan eivätkä jaksaneet
-syödä. Viiniä ei ollut. Armeliaat naiset, jotka sitä olisivat tuoneet,
-ajettiin pois. Muuan säikähdyksissään lankesi ja niukautti jalkansa;
-kyyneleitä ja valituksia, -- preussiläiset ottivat pullot ja joivat
-viinin suuhunsa. Joka askeleella talonpojat osottivat hellyyttä
-vangituille sotamiesraukoille, mutta kenraaleille he olivat tylyjä ja
-ynseitä -- kerrottiin. Muutama päivä sitten olivat Dozylaiset
-pilkanneet vartijaston kenraaleja, jotka kunniasanansa annettuaan
-olivat saaneet mennä Pont-à-Mousoniin. Tiet olivat vaaralliset;
-työmiehet, pakenevat sotamiehet, karkulaiset -- kaikki ne viikate
-kädessä hyökkäilivät upseereja vastaan ja uhkasivat silpoa heidät
-kappaleiksi, raukkamaiset pelkurit, jotka olivat myöneet itsensä, sillä
-huhu tiesi jo petoksesta, joka vielä kahdenkymmenen vuoden perästä oli
-niillä seuduin niin tuoreessa muistissa, että halveksittiin jokaista,
-jolla oli ollut nauha olkapäässä.
-
-Maurice ja Jean söivät puolet leivästä ja särpimeksi ryyppäsivät
-kulauksen konjakkia, jota muuan kunnon talonpoika oli pannut heidän
-kenttäpulloonsa. Hirmuisen vaikeaa oli liikkeelle lähteminen. Vaikka
-matka Mouzoniin, yöpaikkaan, ei ollut kovin pitkä, oli se äärettömän
-rasittava. Valittaen nousivat sotamiehet seisomaan, pieninkin lepo oli
-kerrassaan jäykistänyt jäsenet. Monen jaloista vuosi verta, ne
-riisuivat sukkansa ja kenkänsä ja kulkivat paljain jaloin.
-
-Punatauti raivosi yhä. Jo ensimmäisen kilometrin päässä uupui muuan
-sotilas ja jätettiin tiepuoleen -- kaksi jäi vähän etempänä aidan
-viereen, josta ne vasta iltamyöhällä eräs vanha vaimo korjasi. He
-horjuivat kaikki ja kulkivat keppien varossa, joita preussiläiset --
-piloillaan ehkä -- olivat antaneet heidän taittaa metsän rinteestä.
-Kerjäläisjoukolta he näyttivät haavoineen ja läähättäen, kuihtuneita
-kun olivat. Raa'asti heitä yhä kohdeltiin; ne, jotka toisista
-erkanivat, jos kohta luonnollisesta syystä, saivat keppiä kokea.
-Jälessä kulkevan plutonan oli käsketty pistää kuoliaiksi jokainen, joka
-yritti jääpyä. Kun muuan kersantti kieltäytyi kulkemasta, käski
-kapteeni kaksi miestä häntä kainaloista laahaamaan, kunnes kurjanen
-suostui astumaan. Pahimpana kiusanhenkenä oli pieni, kaljupää kapteeni,
-se joka oli korvapuustia vailla. Hän osasi hyvästi ranskaa ja parjasi
-sotamiehiä heidän omalla kielellään niin törkeästi, että se kirveli
-kuin ruoskanisku.
-
--- Voih, ärisi Maurice hurjistuneena, kunpa saisi tuon heittiön
-kynsiinsä, niin peittoisi häntä niin, ettei veritilkkaa häneen jäisi!
-
-Hän oli niin vihainen, että hänen voimansa olivat lopussa. Kaikki häntä
-kiusasi, preussiläisen rummun räikeä pärinä kiihotti hänen hermojaan
-niin, että mieli ulvoa kuin eläin.
-
-Ennen kuin tuo kauhea matka sinä päivänä päättyisi, olisi hän
-auttamattomasti kadottanut järkensä. Hirveästi häntä kiusasivat
-ihmisten sääliväiset katseet jo pikku kylissäkin. Mitä sitten, kun
-tulevat Saksaan ja kaupunkilaiset keräytyvät heidän ympärilleen
-pilkkaaman ja ilkkumaan. Hän kuvitteli, mitenkä heidät sullotaan
-eläinvaunuihin, miten luonnottoman paljon he matkalla saavat kärsiä ja
-minkälaista on iloton elämä linnoituksissa pimeinä, synkkinä, sateisina
-talvipäivinä. Ei, ei, parempi kuolla paikalla, parempi maantielläkin
-heittää henkensä Ranskassa kuin kuukausmääriä kitua vihollisen
-tervapimeissä vankikomeroissa!
-
--- Kuuleppas, hän kuiskasi Jeanille, joka kulki hänen vieressään, ole
-varuillasi kun tulemme metsän rinteeseen -- pujahdamme siinä metsään.
-Belgian raja on lähellä -- ainahan saamme käsiin jonkun, joka sinne
-opastaa.
-
-Jeankin oli harmissaan toisinaan samaa miettinyt. Hän oli kuitenkin
-maltillisempi ja selväjärkisempi.
-
--- Oletkos hullu? sanoi hän. Ampuvathan ne meidät -- ja siinä olemme
-sitten.
-
-Maurice väitti, että saattaisivathan he ampua harhaan ja, toisekseen,
-mitähän se sitten teki, jos he kuolisivat.
-
--- Olkoon menneeksi, virkkoi Jean, jos onnistuisimme. Mutta minne me
-sitten joudumme? Entä pukumme? Näethän, että koko seutu on täynnä
-preussiläisten vartijastoja. Toiset puvut meillä ennen kaikkea
-_täytyisi_ olla. Ei -- hyvä ystävä -- se on uhkarohkeata enkä minä
-anna sinun ruveta hulluttelemaan.
-
-Jean tarttui hänen käsivarteensa -- he olivat nojaavinaan toisiinsa --
-ja puhui hänelle rauhoittavasti, nuhdellen hellästi.
-
-Joku kuiskasi aivan heidän takanaan. He käänsivät päätään. Chouteau ja
-Loubet olivat aivan heidän kintereillään; hekin olivat aamusella
-lähteneet Igesin niemeltä, ja heitä olivat ystävykset koko päivän
-karttaneet. Chouteau oli luultavastikkin kuullut Mauricen
-pakenemistuumat, koska hän heti käytti niitä hyväkseen. Hän suhahti
-heille korvaan: kuulkaapas! Lähdetään. Se on mainiota. Moni on jo
-ottanut jalat alleen. Ei tästä anneta noitten roistoin meitä koirain
-tavalla laahata maahansa. Me neljä -- niin, eiköhän lähdetä yhdessä
-huvittelemaan?
-
-Mauricelle se oli tulta tappuroihin. Mutta Jean käännähti ja sanoi
-kiusaajalle: jos sinulla on niin kiire, niin ala laputtaa. Mitä sinä
-oikeastaan aprikoit?
-
-Hän vähän nolostui, kun korpraali katsoi häntä suoraan silmiin, ja
-tunnusti oikean aikeensa: jos meitä on neljä, näet sen, niin ainahan
-sitä paremmin ... onnistuisivathan toiset, jos sattuisikkin joku ...
-jääpymään.
-
-Kieltäen, mutta päättävästi Jean pudisti päätään. Hän epäili sitä
-miestä, hän sanoi, Chouteau oli viekas. Jean pelkäsi hänen kavalia
-tuumiaan. Hän sai käyttää kaiken vaikutusvoimansa estääkseen Mauricea
-suostumasta, sillä kohta olisi ollut mukava paeta. Kuljettiin juuri
-tiheän metsikön ohi, pieni pensaikko sen vain maantiestä erotti.
-Muutamalla hyppäyksellä pensasten yli metsään ja -- pelastettu.
-
-Loubet ei ollut suutansa avannut. Hän tuntui vaaniskelevan, hänen
-tiihakat, viekkaat silmänsä väijyivät sopivaa hetkeä, sillä hän oli
-saanut päähänsä, ettei lähde Saksan linnoihin homehtumaan. Luultavasti
-hän luotti nopeuteensa ja viekkauteensa -- ne olivat hänet ennenkin
-pelastaneet. Yhtäkkiä hän virkahti: tehkää kuin tahdotte ... minä
-menen!
-
-Hän hypähti pensaikkoon ja Chouteau perästä. Kaksi preussiläistä
-potalsi jälkeen, vaan kukaan ei tullut lähettäneeksi kuulatuiskua.
-Kaikki kävi kuin tuulessa. Tuskin huomasi, mitä tapahtui. Loubet
-puikkelehti pensasten välitse, oli jo pääsemäisillään metsään, kömpelö
-Chouteau taas joutumaisillaan kiinni. Voimiaan ponnistaen viimemainittu
-saavutti toverinsa, pisti jalkansa eteen, Loubet kompastui, ja
-sillaikaa kun molemmat preussiläiset tarttuivat häneen, katosi petturi
-metsään. Vihdoinkin muistettiin pyssyt, ja muutamia laukauksia pamahti.
-Karkuria ajettiin takaa, vaan tuiki turhaan.
-
-Kiinnisaajat pieksivät maassa viruvaa Loubetia. Vihan vimmassa syöksyi
-sinne kapteeni ja sanoi siitä kyllä toisille esikuvan valmistavansa.
-Päällikön sanat yllyttivät sotamiehiä. Potkauksia ja lyöntiä sateli, ja
-kun vankiparka vihdoinkin nostettiin maasta, oli häneltä toinen
-käsivarsi poikki ja pää halki. Ennen Mouzoniin tuloa hän jo heitti
-henkensä kärrissä, johon muuan hyväsydäminen talonpoika oli hänet
-ottanut.
-
--- Siinä sen näet, kuiskasi Jean Mauricelle.
-
-Molemmat silmäsivät harmissaan tiheää metsää, jossa tuo kurja kavaltaja
-riemuitsi vapaudestaan. Samalla he säälien ajattelivat raukkaa, joka
-oli hänen uhrikseen joutunut. Mies ei tosin ollut suuriarvoinen, vaan
-iloinen veitikka hän oli, selväjärkinen eikä ollenkaan tuhma. Niin
-käypi tässä maailmassa -- sukkela vikkelän voittaa.
-
-Maurice ei ottanut siitä oppia, Mouzonissa pälkähti hänen päähänsä taas
-pakeneminen. He olivat tulleet sinne niin perin väsyneinä, että
-preussiläisten täytyi heitä auttaa niitä harvoja telttoja kuntoon
-pannessa, jotka heille käytettäviksi annettiin. Majapaikka,
-vesiperäinen niitty, oli lähellä kaupunkia. Surkeinta oli, että
-edellisenä päivänä oli toinen vankijoukkue majaillut samassa paikassa,
-siinä oli nyt niin siivotonta, se oli oikea lokakasa. Siinä olisi ollut
-aivan mahdotonta olla, joll'ei ihan likeltä olisi löydetty suuria
-litteitä kiviä pohjaksi. Iltaa ei voinut muuten päivään verratakkaan,
-preussiläiset olivat inhimillisempiä, sitten kuin kapteeni oli
-poistunut; hän istui luultavasti kapakassa. Aluksi sallivat
-vahtisotilaat lasten heitellä hedelmiä, omenoita ja päärynöitä
-vangille. Sitten saivat jo kyläläisetkin tulla leiriin, ja kohta oli
-siellä ihan vilinään kaikellaisia kaupustelijoita, miehiä ja naisia,
-jotka möivät leipää, viiniä, jopa sikarejakin. Kaikki, joilla rahaa
-oli, söivät, joivat ja tupakoivat. Hämärissä näytti hälisevä leiri
-markkinapaikalta.
-
-Maurice ja Jean puhelivat telttansa takana. Yhtäkkiä äänsi edellinen:
-minä en jaksa enää kestää tätä, minä pakenen, hämärissä. Huomenna
-olemme kaukana rajalta ... silloin se on jo myöhäistä.
-
--- Tehdään niin, paetaan jumalan nimessä, kuului viimein Jeanin
-vastaus. Hänkään ei enää jaksanut vastustaa pakenemishaluaan. --
-Tottapahan päivä neuvon tuopi.
-
-Hän tarkasteli myöjiä. Moni toveri oli hankkinut itselleen mekon ja
-housut -- kerrottiin näet hyväntahtoisten kyläläisten keränneen
-kasottain vaatteita helpottaaksensa vankien karkaamista. Heti pisti
-hänen silmäänsä sievä kuustoista-vuotias tyttö -- kaunissilmäinen,
-vaaleatukkainen, jolla oli kädessä kori ja siinä kolme leipää. Hän ei
-kaupitellut tavaroitansa niinkuin muut, kuleskeli hitaasti, levottomana
-omituisesti hymyillen. Päätään kääntämättä hän tarkasteli tyttöä, he
-katsoivat vastakkain kotveroisen. Tyttö lähestyi arasti, ujostellen.
-
--- Ostatteko leipää?
-
-Jean ei vastannut, viittasi vain kysyvästi. Kun tyttö nyökäytti
-päätään, uskalsi hän kuiskata: onko teillä vaatteita?
-
--- On, leipäin alla.
-
-Ja sitten hän tarjoili tavaroitaan, huusi kovasti: leipää, leipää,
-ostakaa leipää!
-
-Mutta kun Maurice yritti pistää kaksikymmen-frangisen hänen käteensä,
-livahti hän tiehensä ja jätti korin sinne. He näkivät hänen vielä
-kerran kääntyvän, hymyilevän ja kauniilla silmillään heitä hellästi
-katsovan.
-
-Kun Jean ja Maurice olivat saaneet korin, eivät he tienneet, mitä
-tehdä. He olivat kaukana teltastaan ja niin pyörällä, etteivät sitä
-löytäneet. Minne he menisivät vaatteita muuttamaan? Jokainenhan
-tarkasteli koria, jota Jean neuvotonna kantoi, ja jokainen tiesi päivän
-selvästi, mitä siinä oli. Viimein he päättivät mennä ensimmäiseen
-tyhjään telttaan, pistivät sotilaspukunsa leipäin alle koriin ja
-työnsivät kiirevilkkaan nutun päälleen; housut jalkaan. Sinne jättivät
-korin.
-
-Mutta kovaksi onneksi oli vain yksi lakki. Sen Jean pani väkisin
-Mauricen päähän. Itse hän oli avopäin ja kuvitellen vaaraa suuremmaksi
-kuin se olikaan hän pelkäsi joutuvansa kiinni. Jonkimmoista päähinettä
-etsiessään juolahti hänelle mieleen ostaa hattu vanhalta ukkorähjältä,
-joka myöskenteli sikareja.
-
--- Brysselin sikaria, kolme sousta kappale, kaksi viidellä!
-
-Sedanin taistelun jälkeen tulvaili maahan Belgian tavaroita. Ukko oli
-ansainnut jo aikalailla, vaan kärtti kuitenkin väki paljon rasvaisesta
-huopahatunkulustaan, kun arvasi, mihin sitä käytettäisiin. Kymmenen
-frangia piti siitä Jeanin lievittää, ja sittenkin marmatti ukko aivan
-varmasti kylmettyvänsä jäädessään avopäin.
-
-Uusi tuuma pisti Jeanin päähän: hän osti ukon koko sikarivaraston,
-kolme-, neljäkymmentä kappaletta. Hattu silmillä huusi hän pitkään
-vetäen: Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella
-sousilla!
-
-He olivat pelastetut. Hän viittasi Mauricea edelle. Helposti he
-pääsisivät vartijain ohi, sillä Maurice oli älynnyt maassa
-sateenvarjon, ottanut sen ja aukaissut, koska vettä tihmoi.
-
--- Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella sousilla!
-
-Muutamassa minuutissa oli Jean myönyt koko varastonsa. Naureskellen
-tunkeilivat sotamiehet hänen ympärillään, olipahan siinä muuan, joka ei
-nylkenyt lähimmäistään! Huokea hinta houkutteli sinne preussiläisiäkin
-ja heillekkin hänen täytyi myödä. Hän oli vihdoinkin päässyt
-vartijoista ja möi viimeiset sikarinsa lihavalle partasuiselle
-kersantille, joka ei osannut ranskaa sanaakaan.
-
--- Elä hitossa kule niin kiireesti, kuiskasi Jean Mauricelle. Ottavat
-vielä kiinni meidät!
-
-Mutta he eivät voineet kulkea hitaasti... Ihan väkisellä heidän täytyi
-pysähtyä tienristeykseen, jossa ihmisryhmiä seisoi kapakan edustalla.
-Kyläläiset puhelivat aivan levollisesti saksalaisten sotamiesten
-kanssa, jotka olivat tarkasti kuuntelevinaan ja sanoivat toivovansa
-sadetta yöksi.
-
-Yhtäkkiä he huomasivat lihavan herran heitä tarkastavan -- joka jäsen
-vapisi -- mutta kun tuntematon ystävällisesti myhäili, rohkaistuivat he
-hiljaa kysäsemään: onkohan Belgiaan vievällä tiellä vartijoita?
-
--- Vartijoita siellä on; vaan menkää ensin tuon metsän läpi ja
-kääntykää sitten vasemmalle kenttäin poikki.
-
-Metsässä jylhäin puitten keskellä, äänettömässä hiljaisuudessa he vasta
-käsittivät vapautensa ja syvän mielenliikutuksen valtaamina he
-syleilivät toisiaan. Maurice nyyhkytti hermostuneesti, ja kirkkaat
-kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia. Ohi oli kiihottava
-jännitys, he olivat ylen onnellisia ajatellessaan, että kohtalo
-vihdoinkin heitä armahtaisi. He syleilivät toisiansa innokkaasti, niin
-innokkaasti, että siinä täydellisesti ilmeni se veljesrakkaus, jonka
-yhteiset kärsimykset olivat herättäneet; -- ja heidän suudelmansa oli
-suloisin ja sitovin maailmassa, suloisempi kuin kenenkään naisen, se
-oli ikuisen ystävyyden pysyvin merkki, selvin todistus, että kuuluivat
-yhteen.
-
--- Ystävä kulta, sanoi Jean ja äänensä vapisi, hyvä on, että olemme
-täällä, vaan emme ole perillä vielä. Meidän pitää saada selvä, missä
-olemme.
-
-Maurice ei ollenkaan rajamaita tuntenut, vaan oli kuitenkin varma, että
-ei muuta kuin mennä suoraan eteenpäin.
-
-Varovasti he hiipivät metsänrinteeseen. Siellä he muistivat lihavan
-herran neuvon ja kääntyivät vasemmalle mennäksensä sänkipellon yli.
-Mutta kun he tulivat tielle, jonka molemmilla puolilla kasvoi
-poppelimetsää, huomasivat he preussiläisen vartijaston. Vartijan
-painetti välkkyi ja muutamat sotilaat, jotka istuivat maassa,
-lopettelivat syöntiään ja puhelivat. Kauhistuksissaan he kääntyivät
-metsään. Olivatkohan ne nähneet heidät? He olivat kuulevinaan ääniä ja
-askeleita, melkein kokonaisen tunnin he harhailivat risukossa ja
-tulivat aina samaan paikkaan, eivät tienneet enää ilmansuuntiakaan;
-välistä juoksivat kuin haavoitetut eläimet, välistä seisoivat ihan
-kivettyneinä ja tuskan hiki valui ruumista pitkin -- tammen olivat
-luulleet preussiläiseksi. Viimein he joutuivat samalle tielle,
-ainoastaan kymmenen askelen päähän preussiläisestä vartijasta, aivan
-lähelle sotamiehiä, jotka ratki rauhassa lämmitteleytyivät nuotiolla.
-
--- Kova onni kuitenkin! murahti Maurice. Metsä on lumottu.
-
-Vihollinen hörösteli. Oksat risahtelivat, kiviä vierähti.
-
--- Kuka siellä? huusi vartija. Vastaamatta pinttivät Jean ja Maurice
-pakoon. Sotamiehet tempasivat pyssynsä -- ja luotia sateli metsään.
-
--- Tuhat tulimaista! kirosi Jean hammasta purren ja oli vähällä
-kirkaista tuskasta.
-
-Luoti oli sattunut vasempaan pohkeeseen, ja hän vaipui puuta vasten.
-
--- Sattuiko luoti? kysyi Maurice huolestuneena.
-
--- Jalkaan sattui... Tässä sitä nyt ollaan.
-
-Hengästyksissään he kuuntelivat, kuuluiko takaa-ajajia.
-
-Ampuminen oli tauonnut, -- kuolon hiljaisuus kaikkialla. Preussiläisiä
-ei näyttänyt haluttavan juoksenteleminen.
-
-Jean valitti, kuin yritti kohottautua. Maurice tuki häntä.
-
--- Etkö voi astua?
-
--- Astua? Elä sitä kysykkään!
-
-Jean oli aina niin tyyni, mutta nyt hän ihan vimmastui. Hän puristi
-kätensä nyrkkiin, hän olisi tahtonut tapella.
-
--- Tuhat tulimaista! Ammuttaa koipeensa, silloin kuin jalkoja paraiten
-tarvitaan! Minusta ei ole enää muualle kuin leppälautalle ja
-myötävirtaan. Pelasta nokkasi sinä, yksin.
-
-Maurice hymyili.
-
--- Elä nyt hupsi.
-
-Hän kohotti Jeania kädestä; heidänhän pitäisi rientää.
-
-Suurella vaivalla he kulkivat muutaman askeleen, pysähtyivät sitten
-taas levotonna, sillä metsän rinteessä näkyi pieni talo. Veräjä oli
-sepposelällään, talo pilkkosen pimeä ja näytti autiolta. Viimein he
-uskaltautuivat pihalle ja hämmästyksekseen löysivät sieltä satuloidun
-hevosen. Minkätähden se siellä oli, sitä he eivät saaneet selväksi.
-Kenties omistaja tulee pian taikka lienee hän tuolla pensaan takana
-kuoliaaksi ammuttuna. He eivät siitä koskaan tietoa saaneet.
-
-Mutta Mauricelle juolahti jotain mieleen; se oikein elähytti häntä.
-
--- Kuuleppas! Raja ei ole kaukana, ja täytyyhän meillä kuitenkin olla
-opas. Mitähän jos menisimmekin Rémillyyn Fouchard enon luo? Minä tunnen
-pienimmätkin polut, niin että ummessa silminkin sinne osaan. Se oli
-sukkela tuuma. Minä nostan sinut hevosen selkään, ja Fouchard eno
-meistä kyllä huolen pitää.
-
-Ensiksi hän tarkasti Jeanin jalkaa. Siinä oli kaksi reikää. Luoti oli
-kaiketi toisesta tullut pois muserrettuaan sääriluun. Verta ei enää
-paljon vuotanut. Pohkeen ympärille hän sitoi nenäliinan hyvin lujaan.
-
--- Pelasta henkesi yksin! Jean sanoi toistamiseen.
-
--- Ole hiljaa, eläkä hupsi!
-
-Kun Jean oli hyvästi satulassa, tarttui Maurice ohjaksiin, ja niin
-lähdettiin. Kello oli yhdentoista paikoissa. Maurice arveli kolmessa
-tunnissa ennättävänsä perille vaikka astutellen kulkisi. Mutta mitenkä
-he pääsevät Maasin yli? Hän oli aivan toivoton. Mouzonin siltaa
-varmasti vartioitiin. Viimein hän muisti Villersin lautan ja toivoen,
-että sallimus heitä vihdoinkin auttaisi, lähti hän umpimähkään joen
-oikeaa rantaa niittyin ja peltoin poikki mainittua kylää kohti.
-
-Alussa meni kaikki hyvin. Noin neljännestunti täytyi heidän kuitenkin
-muutaman ratsuväki-vartijaston tautta piilotella erään muurin suojassa.
-Rupesi satamaan ja Mauricen oli hyvin vaikea pysytellä liejuisella
-tiellä hevosen rinnalla, joka onneksi oli säveä ja tottelevainen.
-Villersissä onnistui mainiosti: lautturi oli juuri tuonut baijerilaisen
-upseerin ja saattoi heidät paikalla toiselle rannalle. Vasta kylän
-läheisyydessä vastukset alkoivat, siellä he olivat aivan
-joutumaisillaan vartiomiesten käsiin, joita oli asetettu pitkin
-Rémillyn tietä. Heidän täytyi uudelleen palata kentälle ja kulkea
-siellä ristiin rastiin. Usein he saivat pitkiä matkoja kierrellä taikka
-pujotella pensasten ja risukkojen läpi.
-
-Jeanissa oli kuume. Melkein tiedotonna hän vaipui hevosen kaulaa vasten
-ja tarrautui molemmin käsin sen harjaan. Maurice heitti ohjakset
-käsivarrelleen ja piteli Jeania kiinni jalasta, ettei hän putoisi.
-Kaksi tuntia melkein kesti harhaileminen; hevonen kompasteli
-lakkaamatta ja oli monasti pudottaa kannettavansa. Surkea oli nähdä,
-miten hevonen horjuvin jaloin ja lian vallassa, koki pyrkiä eteenpäin,
-mies sen selässä tiedotonna, ja toinen puolikuolleena kulki vieressä,
--- ainoastaan järkähtämätön ystävyys piti häntä vielä pystyssä. Aamu
-sarasti, ja viidettä käydessä he vihdoinkin pääsivät Rémillyyn.
-
-Pihalla asuinrakennuksen edessä, joka komeana ylvästeli Haracourtsalmen
-rannalla, asetteli Fouchard kärriin kahta edellisenä iltana
-teurastettua lammasta. Kun hän näki sisarensa pojan niin kurjassa
-tilassa, suuttui hän, ja Mauricen selitykset hän kärsimättömästi
-katkaisi. Vai niin! Vai pitäisi minun sinun ja sinun ystäväsi takia --
-syyttä pakotta -- joutua tekemisiin preussiläisten kanssa? Jumal'auta!
-silloin voisin yhtä hyvin paikalla mennä hirteen.
-
-Hän ei kuitenkaan rohennut kieltää Mauricea ja Prosperia nostamasta
-Jeania keittiön suurelle pöydälle. Jean oli yhä tunnotonna. Silvine
-juoksutti oman tyynynsä sairaan pään alle. Mutta ukko yhä vain marmatti
--- pahahan sillä oli siinä olla -- ja miksikä he eivät jo suoraa päätä
-vieneet häntä sairashuoneeseen, jollainen onneksi kyllä oli Rémillyssä,
-vanhassa koulutalossa, kirkon luona, entisessä luostarissa -- suuri
-tilava huone.
-
--- Sairashuoneeseen! toisti Maurice. Jottako preussiläiset
-lähettäisivät hänet terveeksi tultua Saksaan! Kaikki sairaathan ovat
-heidän. Mitä hullutuksia, eno? Minä en ole sitä varten häntä tänne
-tuonut, että antaisin hänet saksalaisille.
-
-Ukko yritti jo näyttää, mistä viisi hirttä on poikki, mutta silloin
-tuli mainituksi Henrietten nimi.
-
--- Mitä? Henriette? kysyi Maurice.
-
-Ja nyt hän vihdoinkin sai kuulla, että hänen sisarensa oli tullut
-Rémillyyn jo toissapäivänä. Sedanissa, jossa hän oli niin onnellisena
-elänyt, ei hän miehensä kuoltua enää jaksanut olla. Hän oli tavannut
-Raucourtin lääkärin, Dalichampin, jonka entuudesta tunsi, ja tohtori
-oli häntä kehottanut kokonaan antautumaan sairaanhoitajaksi. Se oli nyt
-enää ainoa toimi, joka hänen suruaan vähänkään lievitti, niin oli hän
-sanonut. Hän asui maksusta pienessä huoneessa Fouchardin luona, ja
-vanhus katsoi häntä suopein silmin, koska hänestä hyötyi. Ukko olikin
-aina tyytyväinen, kun mistä vähänkään ansaitsi.
-
--- Vai on sisareni täällä! sanoi Maurice. Sitä se Delaherche selvitti,
-vaikka minä en käsittänyt. No, koska Henriette kerran on täällä, niin
-on luonnollista, että mekin jäämme.
-
-Niin väsyksissä kuin olikin, meni Maurice paikalla hakemaan Henrietteä
-sairashuoneesta, jossa hän oli ollut yötä. Mutta eno-ukko yhä vain
-marisi ja päivitteli, kun ei päässyt lampaanlihaa kaupalle, ennen kuin
-oli selvittäytynyt tuosta sotilaasta -- paholaisesta.
-
-Mauricen ja Henrietten palatessa oli Fouchard tutkimassa hevosta
-tallissa, jonne Prosper oli sen vienyt. Se oli hyvin uuvuksissa, mutta
-muuten vahvarakenteinen, ja ukko näytti siitä pitävän. Hymyillen
-nuorukainen lupasi sen hänelle. Henriette vei Fouchardin vähän syrjemmä
-ja selitti, ettei Jean suinkaan tahdo mitään ilmaiseksi, ja että hän
-itse, Henriette, hoitaisi Jeania pienessä kammarissa tallin takana,
-josta preussiläiset eivät parhaalla tahdollakaan häntä löydä. Tehköön
-sitten Henriette niinkuin tahtoo, vaikka hänellä puolestaan oli syytä
-epäillä, tokko se häntä ollenkaan hyödyttää -- ja hän lähti lihoineen.
-
-Yks kaks saivat Henriette, Silvine ja Prosper huoneen kuntoon ja Jean
-kannettiin tilalle. Hän soperti muutamia sanoja, avasi silmänsä, vaan
-ei tuntenut ketään.
-
-Maurice tunsi voimansa loppuvan, kun jännittävin hetki oli ohi ja Jean
-näytti elonmerkkiä. Hän oli juuri juonut lasillisen viiniä ja söi
-lihapalasta, kun Dalichanp ajoi pihalle ollen sairashuoneeseen menossa.
-Kooten viimeiset voimansa seurasi Maurice sisartaan ja lääkäriä sairaan
-ystävänsä luo, saadaksensa varmasti tietää, miten käy.
-
-Lääkäri oli pieni, tanakka mies, suuripäinen, tukka ja parta
-harmahtava, silmät vilkkaat, suunseutu hyvänsävyinen, kasvoissa ilmeni
-lujaluonteisuus. Hän oli ruskea kuin uusi vastatervattu vene, sillä hän
-oli myötäänsä ulkona ja liikkeessä, valmiina auttamaan lähimmäisiään.
-Kunnon mies kerrassaan, vaikkei mikään erikoinen lääkärikseen, mutta
-monta hän oli auttanut pitkänä vaikutus-aikanaan.
-
-Tutkittuansa tunnotonta Jeania mutisi hän: pahoin pelkään, että jalka
-on leikattava.
-
-Se oli surullinen uutinen.
-
-Kuitenkin hän kohta lisäsi: ehkä sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä,
-mutta häntä on tuiki huolellisesti hoidettava, ja sittenkin se vie
-aikaa. Nyt on hällä sielu ja ruumis niin uupunut, että emme voi muuta
-kuin antaa hänen maata rauhassa. Katsotaan huomiseen.
-
-Hän sitoi haavan ja kääntyi sitten Mauriceen, jonka hän lapsesta oli
-tuntenut.
-
--- Ja teille, hyvä ystävä, on parasta mennä maata.
-
-Maurice tuijotti eteensä, hän ei kuullut lääkärin sanoja. Hän oli
-ylenmäärin väsynyt. Hän ei sietänyt mitään, entinen kuumeen tapainen
-kiihotus uudistui -- kaikki surut, kaikki kärsimykset aivan sodan
-alusta risteilivät hänen mielessään. Ystävä tuossa kuolemaisillaan --
-hän itse aseetonna, alastonna, mihinkään kykenemättömänä -- siihenkö
-oli uhraavaisuus vienyt? Kurjuus lopputuloksena -- hurja halu heräsi
-hänessä -- hän tahtoi kukistaa kohtalon.
-
--- Ei, ei, kaikki ei siltä ole lopussa, hän huudahti viimein -- ei!
-Pois täältä! Viikkokausia, kuukausmääriä Jean saa virua vuoteessa. Minä
-en voi jäädä tänne -- minä lähden täältä paikalla, heti paikalla.
-Niinhän, tohtori, niinhän? Autattehan minua, että pääsen täältä
-Pariisiin?
-
-Pelästyneenä Henriette häntä syleili.
-
--- Mitä sinä puhut? Niin heikkona ja niin paljon kärsittyäsi! Ei ikinä!
-Minä en päästä sinua luotani. Sinä olet osasi suorittanut. Ja
-jättäisitkö, hylkäisitkö, minut, joka olen ypö yksin maailmassa?
-Sinähän olet ainoani.
-
-He itkivät kumpikin ja suutelivat toisiaan kiihkeästi: hehän olivat
-kaksoset, he rakastivat toisiansa syvemmin, hellemmin kuin sisar ja
-veli tavallisesti.
-
-Maurice tuli joka hetki yhä levottomammaksi.
-
--- Minun _täytyy_ lähteä. Minua odotetaan, minä kuolisin tuskaan,
-jos en pääsisi täältä. Sinä et voi aavistaakkaan, mitenkä sisuksissani
-kuohuu, kun vain ajattelenkaan lepoa ja rauhaa. Tähän se ei saa loppua,
-sanon minä, meidän _täytyy_ kostaa. -- Kelle? mitä? -- Sitä en
-tiedä. Se vain on varmaa, että kaikki kärsimykset ovat kostettavat --
-muuten on mahdotonta elää.
-
-Dalichamp oli tarkasti seurannut Mauricea. hän viittasi Henrietteä
-vaikenemaan kunhan Maurice saa nukkua, niin hän varmasti rauhoittuu. Ja
-hän nukkui koko päivän, nukkui seuraavan yön, nukkui henkihieverinä
-parikymmentä tuntia. Kun hän heräsi, oli hänen päätöksensä
-järkähtämätön. Kuumetta hänessä ei enää ollut. Mutta hän oli
-alakuloinen ja levoton, sillä lepo oli niin houkutteleva.
-
-Kyynelsilmin täytyi Henrietten suostua hänen lähtöönsä. Lääkäri
-puolestaan lupasi helpottaa Mauricen pakoa. Raucourtin sairashuoneessa
-oli muuan sairaanhoitaja kuollut, Maurice pukeutui vainajan pukuun,
-käsivarteen kiinnitettäisiin punainen risti ja hän menisi Belgian
-kautta Pariisiin, sillä se tie oli vielä vartioimatta.
-
-Sinä päivänä ei Maurice talosta hievahtanut, odotti uskollisesti
-iltapimeää. Hän tuskin muuten suutaankaan avasi, kun pyytääkseen
-Prosperia mukaansa.
-
--- Eikö enää mielenne tee preussiläisiä pehmittämään?
-
-Prosper, entinen afrikkalainen jääkäri, joka siinä aamiaisekseen leipää
-ja juustoa pisteli, vastasi veistään heilutellen: ei -- totta vie -- se
-maksa vaivaa. Olen tarpeekseni siitä saanut. Ja mitä hyötyä siitä
-ratsuväestä sitten on? Tykkien syötiksi se kelpaa, ei muuksi. Ja se
-minua monta kertaa kiukustutti, kun ei meistä sen suurempaa hyötyä
-ollut.
-
-Hän vaikeni, mutta jatkoi sitten kuitenkin, luultavasti sotilashaluaan
-kukistaakseen: ja paljonpa tuota toisekseen on nyt työtäkin. Tässä on
-heti kynnöt ja kylvämiset. Hyvähän se on taistellakin, vaan mitenkähän
-kävisi jollei maata muokattaisi? Näettehän itse, etten pääse töiltä.
-Eipä siltä, että isäntä tässä on juuri mieleinen -- tokko nähnen
-jälkeäkään palkastani -- vaan eläimet alkavat jo minuun perehtyä. Ja
-kun tänä aamuna etäältä näin tuon kirotun Sedanin, tuntui oikein
-hyvältä olla yksin ja astella auran perässä. --
-
-Hämärissä tuli Dalichamp ajokaluineen. Hän tahtoi itse saattaa Mauricen
-rajalle. Fouchard, joka oli mielissään, kun pääsi edes yhdestä, kävi
-aina maantiellä asti katsomassa oliko vahtia näkyvissä. Silvine
-sillaikaa viimeisteli Mauricen pukua.
-
-Ennen lähtöään lääkäri taas tutki Jeanin jalkaa, vaan ei vieläkään
-voinut päättää, oliko se leikattava vai ei. Sairas makasi yhä
-horroksissa, ei tuntenut ketään eikä puhunut. Maurice arveli lähteä
-jättämättä hänelle jäähyväisiä, mutta kun hän kumartui suudellakseen
-häntä poskelle, avasi Jean silmänsä, ja hänen huulensa liikkuivat.
-
--- Lähdetkö sinä? hän kysyi hiljaa.
-
-Kaikki hämmästyivät. Jean jatkoi: minä kuulin, mitä te puhelitte,
-vaikken saattanut hievahtaakaan. Ota rahat. Ne ovat housun taskussa.
-
-Rykmentin kassan rahoista, joita jakamassa hekin olivat osallisina
-olleet, oli heillä jälellä parinsadan frangin paikoille.
-
--- Rahat! huudahti Maurice. Paremminhan ne sinä tarvitset kuin minä,
-jolla on vielä molemmat jalat kunnossa. Kahdellasadalla frangilla
-pääsen hyvästi Pariisiin ja -- ilmaiseksihan minulta siellä henki
-nitistetään. Jää hyvästi, rakas ystävä! Kiitos kaikista monista
-avuistasi! Jollet sinä olisi kanssani ollut, olisin jo aikoja sitten
-ollut maan mustissa mullissa.
-
-Jean keskeytti hänet: Sinä et ole minulle velkaa. Preussiläisten käsiin
-olisin joutunut silloin siellä, jos et sinä olisi minua temmannut pois.
-Ja eilen viimeksi sinä minut heidän kynsistään pelastit. Sinä olet
-kahdesti maksanut. Nyt olisi minun vuoroni uhrata henkeni. Voi, miten
-olen levoton, kun et ole luonani sinä.
-
-Hänen äänensä värähteli ja silmät kyyneltyivät.
-
--- Jää hyvästi, rakas ystävä!
-
-He suutelivat toisiaan ja siinä niin kuin eilesessäkin suudelmassa,
-metsässä siellä, ilmeni syvä rakkaus, jonka yhteiset vaarat, yhteiset
-vastukset olivat herättäneet, ja joka oli heidät yhdistänyt lujemmin
-kuin tavallinen vuosikausia kestävä ystävyys. Unettomat yöt, päivät,
-jolloin eivät suupalaa saaneet maistaa, lakkaamatta uhkaava kuolema --
-kaikki suli hellyyteen. Kun kaksi sydäntä on niin kokonaan sulautunut,
-niin ne eivät koskaan voi erota. Suudelma metsässä oli täynnä toivoa,
--- nyt eronhetken tuskallista kaihoa. Tokko he koskaan enää näkisivät
-toisiaan? Ja milloin? Surunko, ilonko hetkenä?
-
-Dalichamp istui jo kieseissään ja huusi Mauricea. Rajusti syleili hän
-Henrietteä, joka kyyneleitä niellen kalmankalpeana häntä katseli.
-
--- Veljeni minä sinun huostaasi jätän -- hoida häntä hyvästi! Rakasta
-häntä niinkuin minäkin olen häntä rakastanut.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Suuri huone, seinät valkaistut -- ennen oli sitä käytetty
-hedelmäsäiliönä; vieläkin siellä tuntui omenain ja päärynäin haju.
-Rautasänky, maalaamaton pöytä ja kaksi tuolia, sitä paitsi vanha
-puukaappi, kaikki maailmankokoisia -- siinä huoneen kalusto. Siellä oli
-niin rauhallista ja hiljaista; silloin tällöin kuului viereisestä
-tallista kumeata ääntä, hiljaista kaviolla kuoputtamista ja ynymistä
-navetasta. Päivä paistoi kirkkaasti etelään päin olevasta ikkunasta,
-josta näki pienen kummun ja kaistaleen peltoa. Ei yksikään ihminen edes
-aavistanut, että siellä oli huone ja huoneessa pakolainen.
-
-Henriette järjesti ja määräsi kaikki. Epäluuloja poistaakseen ei hän
-sallinut muiden kuin lääkärin käydä Jeanin huoneessa. Kutsumatta ei
-Silvinekään saanut sinne mennä. Aikaiseen aamusella Henriette ja
-Silvine siivosivat huoneen, joka päivän aikaan oli kuin teljetty. Jos
-sairas öisin jotain tarvitsi, koputti hän seinään, sillä Henriette
-nukkui viereisessä huoneessa. Viikkomääriä oli Jean elänyt alituisessa
-hurakassa, yhtäkkiä oli hänet ikäänkuin temmattu maailmasta eikä hän
-nähnyt muita kuin hiljaisen, nuoren naisen, joka kuulumattomin askelin
-huoneessa liikkui häntä vaaliessaan. Henriette oli nyt aivan sen
-näköinen, jollaisena Jean ensin oli nähnyt hänet Sedanissa! hento
-vartalo, kasvonpiirteet hienot, suurenlainen suu, tukka kaunis ja
-vaalea kuin tuleentunut ohrantähkä, silmänluonteessa sama sanomaton
-hyväntahtoisuus.
-
-Kuume oli ensi päivinä niin kova, että Henriette tuskin hetkeksikään
-saattoi vuoteen vierestä poistua. Dalichamp tuli joka aamu Jeania
-katsomaan, hakien muka Henrietteä sairashuoneesen. Luoti oli poissa,
-vaan se oli musertanut sääriluun. Lääkäri ihmetteli, kun haava ei
-ottanut parantuakseen, hän pelkäsi, että hänen kenties pitäisi sahata
-jalka luusirun tautta, jota koettimella ei saanut pois. Jeanillekin hän
-oli siitä puhunut -- mutta ei, ei! ennemmin kuolla paikalla kuin elää
-loppuikänsä raajarikkona. Vielä jonkun aikaa aikoi lääkäri katsastaa
-haavaa, pani siihen kummiputken märänvuodon takia, kasteli liinannukkaa
-öljypuun öljyssä ja karbolivedessä ja sitoi sillä haavan. Hän ilmoitti
-kuitenkin että paraneminen käypi hitaasti, jollei erityisiin toimiin
-ryhdytä. Toisella viikolla kuume sentään väheni ja sairas oli muutenkin
-parempi, mutta hänen täytyi olla aivan liikahtamatta vuoteessaan.
-
-Jean ja Henriette perehtyivät toisiinsa pian. Tuntuipa kuin he aina
-olisivat olleet ja tulisivat olemaan yhdessä. Kaikki lomahetkensä
-vietti Henriette Jeanin luona, syötti ja juotti häntä säännöllisesti,
-auttoi ja hoiti, miten paraiten taisi. Joskus he puhelivat, vaan
-useimmiten, varsinkin ensi päivinä, olivat ääneti. Ikävä heillä ei
-ollut milloinkaan; he kaipasivat hiljaista elämää, tarvitsivat lepoa ja
-rauhaa kumpikin, niin hyvin sairas Jean muserrettuine jalkoineen kuin
-surupukuinen Henriette, jonka suru ei vielä ollut hälvennyt.
-
-Ensi alussa Jeania vähän ujostutti, Henriettehän oli niin paljon
-etevämpi häntä, joka oli vain talonpoika ja sotamies ja tuskin osasi
-lukea ja kirjoittaa. Mutta hän rauhoittui, kun näki Henrietten
-kohtelevan häntä vertaisenaan; hän rohkeni keskustella ja oli niinkuin
-ennenkin älykäs ja teräväjärkinen. Ihmeekseen hän älysi, ettei ollut
-niinkään pöllömäinen. Olikohan se seurauksena tuosta inhottavasta
-elämästä, jota hän kaksi kuukautta oli viettänyt? Olivatkohan kaikki
-ruumiin ja sielun kärsimykset olleet hänen edukseen? Mutta enimmän hän
-kuitenkin hämmästyi kun huomasi, ettei Henriette juuri ollut häntä
-oppineempi. Äitinsä oli kuollut aikaiseen, hänen täytyi hoitaa taloutta
-eikä hänellä ollut aikaa lukea ja tutkia, kuin oli huolta pidettävä
-isoisästä, isästä ja veljestä eli "kolmesta herrastaan" niinkuin hän
-tavallisesti heitä nimitti. Sisältäluku, kirjoitus, oikeinkirjoitus ja
-luvunlasku -- siinäpä ne hänen tietonsa melkein olivatkin.
-
-Pieni ja vaatimaton hän oli, elämän tavalliset, jokapäiväiset toimet
-häntä miellyttivät. Mutta hänen hyväntahtoisuutensa, auliutensa, hänen
-tahdonlujuutensa -- ne ne vaikuttivat Jeaniin.
-
-Mauricesta he usein puhuivat. Mauricen tähden Henriette Jeania niin
-uskollisesti hoiti. Mitä enemmän hän oppi tuntemaan tuota
-teeskentelemätöntä, vakavaa nuorukaista, sitä kiitollisempi hän oli
-saadessaan hoitaa häntä, Mauricen ystävää ja veljeä, ja kiitollisuus
-muuttui ystävyydeksi. Ja Jean -- niin, hänen kiitollisuudellaan ei
-rajoja ollut, hän olisi tahtonut suudella Henrietten kättä, joka kerran
-kun se hänelle liemikupin ojensi. Päivä päivältä heidän ystävyytensä
-kasvoi, sama yksinäisyys, samat surut heitä yhdistivät. Ja kun he
-olivat muistelleet menneitä aikoja ja Henriette kysellyt heidän
-hirveistä kärsimyksistään Reimsin ja Sedanin välillä, uudistuivat aina
-samat kysymykset: mitähän Maurice nyt teki? Miksikä hän ei
-kirjoittanut? Olikohan Pariisista mahdotonta lähettää mitään tietoja?
-Yhden ainoan kirjeen he olivat saaneet -- sen oli hän kirjoittanut
-Rouenissa neljäntenä päivänä lähtönsä jälkeen -- ja aivan lyhyesti
-mainitsi siinä tulleensa äskettäin kaupunkiin pitkiä matkoja
-kierrettyään ja aikovansa Pariisiin. Viikkokauteen eivät he olleet
-hänestä mitään kuulleet.
-
-Aamuisin kun Dalichamp oli haavan puhdistanut ja sitonut, jäi hän
-hetkiseksi sinne puhelemaan. Toisinaan hän tuli iltasellakin ja viipyi
-silloin kauvemmin, kertoen uusista mullistuksista, jotka horjuttivat
-Ranskaa perustuksia myöden. Hän oli ainoa, joka heille toi tietoja
-maailman menosta.
-
-Lääkäri oli harras isänmaan ystävä, johon kipeästi koski jokainen
-kärsitty tappio. Hän ei puhunutkaan muusta kuin preussiläisistä, jotka
-Sedanin taistelun jälkeen olivat levinneet yli koko Ranskan kuin
-aaltoileva meri. Joka päivä tuli uusia surusanomia. Allapäin hän sängyn
-vieressä istua nuukotti ja väristen kertoi, miten olot päivä päivältä
-pahenivat. Usein oli hänellä taskut täynnä belgialaisia sanomalehtiä,
-jotka jätti heille luettavaksi. Viikkojen kuluttua vasta kajahti
-sairaan huoneeseen tieto onnettomuuksista, ja yhteinen suru, yhteinen
-huoli yhdisti hoitajan ja sairaan aina lähemmäksi.
-
-Sellaisesta vanhasta sanomalehdestä Henriette kerran luki Jeanille
-Metzin suuresta taistelusta, jota oli kestänyt kolme päivää. Uutinen
-oli viiden viikon vanha, mutta hän ei ollut kuullut siitä ja kuunteli
-sentähden raskaalla mielellä. Huoneessa oli niin hiljaista, Henriette
-luki hieman laulavalla äänellä niinkuin koulutyttö, lausuen tarkasti
-joka tavuun -- Jean näki koko surullisen tapahtuman selvästi silmäinsä
-edessä. Fröschwillerin ja Spichernin taistelujen jälkeen, jolloin
-ensimmäinen osasto vei viidennen mukanaan turmioon, olivat toiset
-Metzin ja Bitschin välille asetetut joukot epäröidessään joutuneet
-viimein samaan tappion mylläkkään ja kokoutuneet leirin yläpuolelle
-Moselin oikealle rannalle. Siten oli kallista aikaa hukattu, sen sijaan
-että olisi kiirehditty peräytymään Pariisiin ja vältetty monta
-surkeutta! Keisari oli jättänyt päällikkyyden marsalkka Bazainelle,
-jolta nyt voittoja toivottiin. Silloin 14 päivänä syttyi Bornyn
-tappelu. Samana hetkenä, jolloin sotajoukko oli päättänyt mennä
-vasemmalle rannalle, hyökkäsi vihollinen; ranskalaisten oli
-taisteltava kahta saksalaista sotajoukkoa vastaan, Steinmetzin, joka
-järkähtämättömänä seisoi ihan uhatun varustuksen edessä, ja Fredrik
-Kaarlen, joka ylempänä oli mennyt joen yli ja marssi nyt joen vasenta
-rantaa sulkemaan Bazainelta tietä Ranskaan. Kolmen aikaan iltapäivällä
-taistelu alkoi. Ranskalaiset pysyivät asemassaan, mutta voitosta ei
-hyötyä ollut, sillä sotajoukon täytyi toimetonna pysyä Moselin
-molemmilla rannoilla, sillä välin kuin toinen saksalaisten armeijoista
-ympäröi heidät.
-
-16:na taisteltiin Rézonvillessä. Kaikki osastot olivat nyt vihdoinkin
-vasemmalla rannalla, kolmas ja neljäs olivat vain myöhästyneet, sillä
-Etainin ja Mars-la-Toursin teitten risteyksessä oli hirmuinen tungos,
-sitten kun preussiläisten ratsu- ja tykkiväki, uhkarohkeasti rynnäten,
-oli jo aamusella sulkenut tiet.
-
-Taistelu oli vitkallista ja määrätöntä. Kello kahteen mennessä oli
-Bazaine hyvästi voittanut kourallisen sotilaita, jotka hänen tiellään
-olivat: -- mutta hän kärsi tappion ja syynä siihen oli hänen
-selittämätön pelkonsa, että tie Metziin häneltä katkaistaisiin. Tuima
-tappelu levisi yli laaksoin ja kukkulain. Rintamaa ja sivua kohti
-hyökkäsi vihollinen, ranskalaiset eivät rynnänneet eteenpäin ja
-antoivat sillaikaa preussiläisille tilaisuutta koota voimansa, siten
-edistäen vihollisen suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli pakottaa
-heidät vetäytymään toiselle puolelle jokea.
-
-18 päivänä vihdoin oli viimeinen Saint-Privatin taistelu, jossa
-hyökkäysrintama oli kolmetoista kilometriä pitkä. 200,000 saksalaista
-ja 700 kanuunaa hyökkäsi 120,000 ranskalaista ja ainoastaan 500
-kanuunaa vastaan. Saksalaiset ryntäsivät Ranskasta, ranskalaiset
-Saksasta päin; näytti siltä kuin preussiläiset sinkahuttaisivat
-ranskalaiset pois heidän omasta maastaan. Kello kahdesta asti riehui
-mitä hurjin tappelu, preussiläinen kaarti ajettiin pakoon ja
-hajoitettiin. Bazaine oli kauvan voittopuolella, sillä vasen kylki oli
-vastustamaton, mutta illempana täytyi heikomman oikean sivun hirveän
-verilöylyn perästä jättää Saint-Privat, ja se vei mukanaan koko
-sotajoukon. Se oli voitettu, sen täytyi peräytyä Metzin muurien
-turviin, jossa se nyt oli kuin rautavyön ympäröimänä. Jean keskeytti
-Henrietteä lakkaamatta: niin, niin! ja me kun odotimme Bazainea aina
-Reimsistä lähdöstä asti!
-
-Sitten luki Henriette marsalkan kirjelmän 19 päivältä, jossa hän puhuu
-peräytymisen jatkamisesta, saman kirjelmän, josta oli seurannut
-Châlonin armeijan eteenpäin marssiminen. Sitten, mutta vasta 27:nä, kun
-oli saanut tiedon apujoukon tulosta, oli hän kyllä ponnistellut, mutta
-niin laimeasti vieläkin, että Metzin joukko syyskuun ensimäisenä
-päivänä -- samana, jolloin Châlonin armeija peräti voitettiin Sedanissa
--- voimattomana peräytyi ... ja Ranska sen menetti. Marsalkasta, joka
-siihen asti oli ollut keskinkertainen päällikkö -- ja joka teitten
-vapaina ollessa ei ollut pyrkinyt eteenpäin, tulisi voimakkaimpain
-sotajoukkoin ympäröimänä ja valtiollisten mietteittensä valtaamana
-salaliittolainen ja petturi.
-
-Mutta niissä sanomalehdissä, joita Dalichampilla oli mukanaan, oli
-Bazaine yhä suuri mies ja urhoollinen soturi, jolta Ranska pelastustaan
-toivoi. Jean luetutti Henriettellä kahteen kertaan saman asian,
-saadaksensa oikein selville, kuinka kolmas saksalainen armeija Preussin
-kruununprinssin johtamana oli voinut heitä ajaa takaa sillaikaa kun
-ensimmäinen ja toinen Metziä piirittivät, molemmat yhtä suuret ja
-tarpeeksi heillä kanuunia, että hyvin olisivat voineet erottaa
-neljännen armeijan, jota Saksenin kruununprinssi johti. Kun Jean
-sairasvuoteellaan vihdoin oli saanut kaikki selväksi, koetti hän toivoa
-parasta.
-
--- Vai niin! Siksikö niin kävi, ettemme me olleet kylliksi voimakkaat.
-Mutta tässähän ovat numerot, Bazainella oli 150,000 miestä, 300,000
-kivääriä ja enemmän kuin 500 kanuunaa; hän aikoo varmaankin tehdä
-heille aika kepposen.
-
-Henriette nyökäytti päätään ja oli olevinaan samaa mieltä, ettei Jeania
-pahoittaisi. Hän ei voinut tarkoin seurata sotajoukkoin kulkua, mutta
-hänestä tuntui, että onnettomuutta ei käynyt välttäminen. Hänen äänensä
-oli sointuisa ja tyyni kuten tavallisesti, hän olisi tuntikausia voinut
-lukea vain häntä huvittaakseen. Mutta toisinaan kun hän luki
-verilöylyistä, ääni petti ja kyyneleitä kohosi silmiin. Hän muisti
-miehensä, joka oli ammuttu ja jota baijerilainen upseeri oli muuria
-vasten potkinut.
-
--- Jos se teihin niin koskee, sanoi Jean hämmästyneenä, niin elkää
-lukeko niistä.
-
-Henriette tointui paikalla ja sanoi hiljaisesti ja ystävällisesti: ei,
-ei. Suokaa anteeksi; minä vakuutan, että se minuakin huvittaa.
-
-Muutamana iltana lokakuun alussa kun ulkona oikein myrskysi, hän palasi
-sairashuoneesta ja sanoi liikutettuna: kirje Mauricelta. Tohtori sen
-äsken minulle antoi.
-
-Yhä levottomammiksi he olivat tulleet, kun Mauricesta ei mitään
-kuulunut, varsinkin sitten, kun toista viikkoa takaperin huhu kertoi,
-että Pariisi oli kokonaan sulettu. Vapisten he odottivat häneltä
-tietoja. Minne hän oli Reimsistä joutunut? Nyt se selvisi, sillä kirje,
-jonka hän Pariisista oli lähettänyt Dalichampille 18 päivänä, siis
-samana, jolloin viimeinen juna lähti Havreen, oli äärettömästi
-kierrellyt ja ihmeitten ihme, että se viimeinkin joutui omistajansa
-käsiin.
-
--- Voi, sinä rakas ystävä! huudahti Jean riemuissaan. Lukekaa se
-paikalla, lukekaa!
-
-Tuuli kiihtyi, ikkunat ruskivat aivan kuin niitä olisi ulkoapäin irti
-kiskottu. Henriette oli pannut lampun sängyn viereen pöydälle ja
-alotti; hän istui niin lähellä Jeania, että hänen tukkansa melkein
-nuorukaiseen koski. Niin lämmin ja hyvä oli olla rauhaisassa huoneessa
--- ja myrsky raivosi ulkona.
-
-Kirje oli kahdeksan sivua pitkä. Ensin Maurice mainitsi, että hänet
-heti tultuaan 16 päivänä, oli kirjoitettu linjarykmenttiin, jota
-tahdottiin lisätä. Palavalla innolla hän sitten kertoi, mitä oli
-saanut tietää kuukauden kauheista tapahtumista. Weissenburgin ja
-Fröschwillerin tappiot olivat säikähdyttäneet kerrassaan Pariisin. Kun
-mielet tyyntyivät, heräsi uusia houreita, toivo kostaa, puhuttiin
-Bazainen ylipäällikkyydestä, huhuttiin voitosta, yleisestä kapinasta,
-preussiläisistä, joista ministeritkin puheissaan mainitsivat. Ja
-yhtäkkiä tuli kamala tieto syyskuun 3 päivänä niinkuin salama
-kirkkaalta taivaalta: toiveet haihtuivat kuin tuhka tuuleen, pahaa
-aavistamatta, virkeä ja iloisa kaupunki oli kuin kuollut. Pois
-keisarius! kaikuivat huudot samana iltana, jolloin Jules Favre
-lyhyessä, kauheassa yöllisessä kokouksessa vaati kansan nimessä
-keisariuden hävittämistä. Seuraavana päivänä oli kaikki kukistunut,
-toisen keisarikunnan olivat sen omat teot murskanneet pirstaleiksi.
-Koko kaupunki oli liikkeessä, ihmisvirta täytti Konkordian torin, jota
-pyhäpäivän kirkas aurinko valaisi, joukko tulvasi kohti lakia-laativan
-kokouksen rautaristikkoja, joita kourallinen sotilaita, kiväärit
-kädessä, suojeli, särki portit, ryntäsi kokoushuoneeseen, josta Jules
-Favre, Gambetta ja muut vasemmistolaiset lähtivät Hôtel de Villeen
-julistamaan Ranskaa tasavallaksi. Sillaikaa avattiin Louvressa pieni,
-Saint-Germain-l'Auxerroisin torille päin oleva takaovi raolleen ja
-sieltä pujahti hallitsija-keisarinna mustassa puvussa, yhden ainoan
-ystävän seuraamana; he vapisivat molemmat, pyrkivät pakoon ja
-hyppäsivät ajurin kärriin, joka vei heidät pois Tuilerieain linnasta,
-jossa ihmistulva nyt samoili. Samana päivänä Napoleon III lähti
-Bouillonin ravintolasta, jossa hän oli viettänyt ensimmäisen yönsä
-matkalla Wilhelmshöheen maanpakolaisuuteen.
-
-Vakavana Jean keskeytti Henrietten: meillä on siis nyt tasavalta? No,
-jos se vain auttaa meitä löylyttämään preussiläisiä, niin...
-
-Hän pudisti päätään, talonpoikana ollessa oli häntä tasavallalla
-peloteltu. Eikä hänestä sota-aikana muutenkaan ollut eripuraisuus
-mieleen. Mutta muutos siinä kaiketi täytyi tulla, koska keisarikunta
-oli niin parantumatonta mätää eikä sitä kukaan enää tahtonut.
-
-Henriette luki kirjeen loppuun. Viimeisillä sivuilla oli tietoja
-saksalaisten lähestymisestä. 13 päivänä, samana siis, jolloin
-hallituksen ja kansallisen puolustuksen valiokunta muutti Toursiin,
-oli nähty vihollisen Pariisin itäpuolella saapuvan aina Lagnyyn
-asti. 14 ja 15 päivänä ne olivat aivan lähellä, Creteilissä ja
-Joinville-le-Pontissa. Mutta 18 päivän aamuna, jolloin Maurice
-kirjoitti, ei hän vielä näyttänyt uskovan Pariisin täydellistä
-piiritystä, häntä elähytti vieläkin kerran toivo, hänestä oli
-piiritysyritys julkeaa, uhkarohkeaa ja kolmessa viikossa se kylläkin
-päättyisi, hän luotti apujoukkoihin, joita maaseuduilta lähetettäisiin,
-puhumattakaan Metzin armeijasta, joka jo Verdunin ja Reimsin kautta oli
-tulossa. Mutta vahva rautavyö oli kietonut Pariisin ja erottanut sen
-muusta maailmasta, jättiläisvankila se nyt oli, jossa kaksi miljoonaa
-elävää olentoa nääntyi -- ei niin sanaa sieltä päässyt muuhun Ranskaan.
-
--- Voi hyvä jumala; huoahti Henriette masentuneena. Kuinka kauvan tätä
-kestää? Tokko enää milloinkaan saamme häntä nähdä!
-
-Tuulen puuska tärisytti vanhaa taloa. Kova talvi oli tulossa. Mitä
-saavatkaan sotilasraukat kärsiä, joitten ruuatta ja juomatta täytyy
-pakkasessa taistella!
-
--- Mauricen kirjehän on elähyttävä, sanoi Jean. Ja olipa hyvä, että
-vihdoinkin saimme hänestä tietoja. Ei saa olla toivoton.
-
-Vähitellen lokakuun pilviset, synkät päivät kuluivat; kun tuuli
-laimeni, vetäysi taivas yhä synkempään pilveen. Jeanin haava parani
-hyvin hitaasti. Lääkäri ei vielä voinut ottaa putkea haavasta, ja
-sairas, joka oli hyvin heikoksi mennyt, kielsi jyrkästi leikkaamisen,
-hän ei tahtonut tulla raajarikoksi.
-
-Odotus ja levottomuus teki olon tukalaksi tuossa pienessä huoneessa,
-jonne tiedot etäisenä kuminana tunkeutuivat kuni tuskallisessa unessa.
-Inhottava sota, verilöylyt ja tappiot jossakin kaukana, ei varmasti
-tiedetty missä, ja onnettoman isänmaan valitukset ja kärsimykset
-kuuluivat sinne hiljaa vain. Ja tuuli karisteli lehdet puista, taivas
-oli synkänharmaa, kenttä eloton ja kovaa talvea ennusti variksien
-inhakka rääkyminen.
-
-Tavallisimpia puheaineita oli sairashuone, jossa Henriette oli kaiken
-ajan, mitä ei Jeanin luona. Kun hän iltasella palasi, kyseli Jean
-päivän tapahtumia ja Henriette ne tarkasti kertoi, sillä se olikin
-ainoa, joka huvitti häntä. Jean tunsi siten kaikki sairaat, tiesi,
-ketkä paranivat, ketkä eivät.
-
--- Poikaparat! sanoi Henriette aina. Poikaparat!
-
-Sairashuone ei ollut enää taistelujen keskellä, jossa veri virtana
-vuoti; siinä sai nyt kokea sairaalan kaikki surkeudet, tautia ja
-kuolemaa, hitaasti elpyviä ja alituisesti kuoleman kanssa kamppailevia.
-Dalichampilla oli ollut paljon vaivaa saadakseen sänkyjä ja
-makuuvaatteita, ja sairasten elatus -- leipää, lihaa ja kuivattuja
-kasviksia -- puhumattakaan siteistä ja kääreistä, teki hänestä
-ihmettentekijän. Preussiläiset, jotka olivat Sedanin sairashuoneen
-anastaneet, eivät antaneet hänelle mitään, eivät edes nukutusainetta,
-jota hänen sitten Belgiasta asti täytyi haalata. Ja kuitenkin -- hän
-oli yhtä auliisti ottanut hoidettavakseen saksalaisia kuin
-ranskalaisiakin, ja vieläpä toistakymmentä baijerilaistakin, jotka hän
-Bazeillesissa oli pelastanut. Vihollisjoukkoin sotilaat, jotka hurjasti
-olivat toisiaan raadelleet, lepäsivät nyt sovinnossa vieretysten.
-Kauheus ja suru asustivat Rémillyn vanhan koulutalon saleissa, joissa
-kummassakin oli viisikymmentä vuodetta!
-
-Vielä kymmenen päivää taistelun jälkeen oli sinne tuotu haavoitettuja,
-joita jostain nurkasta oli löydetty. Neljä oli jäänyt muutamaan autioon
-huoneeseen Balaniin ilman lääkärin apua eikä tiedetty, miten ne olivat
-hengissä pysyneet -- ehkä joku naapuri oli niitä armahtanut -- niiden
-haavoissa madot ihan vilisivät, ne olivat nyt kuolleet veren
-myrkytykseen. Sepä se vuoteita tyhjensi. Ovessa löyhähti jo vastaan
-luumädän tukauttava haju. Putkista tippui pahalle haisevaa visvaa.
-Usein täytyi leikkaus uusia ja kaivaa haavasta luusiruja, joista ei
-kukaan ollut tiennyt. Nääntyneinä ja kuihtuneina kurjaset kärsivät
-kauheita tuskia. Voimattomina muutamat makasivat päiväkaudet selällään,
-melkein hengittämättä, silmät ummessa, luomet jo mustuneet kuin
-kuolleella. Toiset eivät silmän täyttä nukkuneet, kieriskelivät
-levotonna vuoteellaan, kylmä hiki valui ruumista pitkin ja olivat niin
-ärtyisiä kuin järkensä kadottaneet. Mutta samapa se, olivatko sairaat
-raivoja vai tyyniä, heidän päivänsä olivat luetut, niin pian kun kuume
-heihin tarttui, myrkky vei voiton, lensi toisesta toiseen, tempasi
-heidät vastustamattomasti manalan majoihin.
-
-Kurjinta oli kuitenkin kuolemaan tuomittuin huoneessa, jossa punatauti,
-lavantauti ja isorokko raivosivat. He huusivat ja kirkuivat houreissaan
-ja istuivat vuoteillaan kuin aaveet. Toisten keuhkoissa oli vika ja he
-rykivät armottomasti. Muutamat herkiämättä ulvoivat ja tyyntyivät vasta
-sitten kun haavoja kylmällä vedellä valeltiin. Kääreitten muuttohetkeä
-levottomasti odotettiin, silloin vuoteet tuuletettiin ja ruumis, joka
-pitkällisestä makaamisesta oli ihan kangistunut jäähtyi ja pääsi vähän
-liikkeelle. Mutta sitä hetkeä kammoksuttiinkin, sillä ei mennyt
-päivääkään, jolloin ei lääkäri sidettä avatessaan olisi haavassa
-huomannut mustanpuhuvia pilkkuja -- kylmänvihoja. Seuraavana päivänä
-leikkaus -- taas poikkisahattu käden tai jalan tynkä. Joskus meni koko
-jäsen pala palalta. Silloin oli koko mies täynnä mustia lavantaudin
-pilkkuja -- raivon huumaamana hänet vietiin kuolemaan tuomittujen
-huoneeseen, jossa hän henkensä heitti; ruumis oli jo kuollut ennen kuin
-hengenlähtö alkoi.
-
-Joka ilta sairashuoneesta palattuaan ja Jeanin kysymyksiin vastattuaan
-lausui Henriette: Poikaparat! Poikaparat!
-
-Yhäti samat tiedot, sama kurjuus tuossa helvetissä. Olkapää oli
-nuljautettu sijoiltaan, jalka leikattu, käsivarsi sahattu, mutta
-estäytyisikö siltä visvanvuoto tai luumätä? Taikka oli taaskin joku
-haudattu, useimmiten ranskalainen, joskus saksalainen. Ei mennyt
-päivääkään, jolloin ei sairashuoneesta olisi hämärissä pujahtanut
-neljästä laudasta kyhätty ruumisarkku, jota yksi ainoa sairaalan
-sotilas seurasi ja usein Henriette itse katsomaan, ettei häntä koiran
-tavalla maahan pantaisi.
-
-Rémillyn hautausmaahan oli kaksi uutta hautariviä kaivettu ja siinä
-lepäsivät rinnatusten saksalaiset vasemmalla, ranskalaiset oikealla --
-hauta heidät sovitti.
-
-Muutamat haavoitetut Jeania miellyttivät, vaikkei hän ollut heitä
-nähnytkään. Hän kyseli aina heistä.
-
--- No, kuinkas "pikku-raukka" tänään jaksaa?
-
-Se tarkoitti pientä ratsumiestä, viidennen linjan rykmentin sotilasta,
-joka vapaaehtoisena oli sotaväkeen mennyt eikä vielä ollut
-kahdenkymmenen ikäinen. Häntä sanottiin "pikku-raukaksi", koska hän
-aina itseään siksi nimitti. Hänen äitinsä oli sen nimen antanut. Hänen
-tilansa oli todellakin surkea, sillä hän oli kuolemaisillaan
-keuhkopussintulehdukseen, jonka vasemmassa kylessä oleva haava oli
-vaikuttanut.
-
--- Voi poikaparkaa, sanoi Henriette, joka oikein äidillisesti häntä
-hoiti. Hän ei voi hyvin, hän on koko päivän rykinyt. Sydäntäni vihloo
-sitä kuullessa.
-
--- Entäpä karhunne, Gutmann, jatkoi Jean hieman hymyillen. Tokko
-lääkäri toivoo hänen parantuvan?
-
--- Kenties hän voittaa taudin; mutta kauheita tuskia hän kärsii.
-
-Kumpikaan ei voinut puhua Gutmannista vetämättä suutansa hymyyn, vaikka
-häntä säälivätkin. Kun Henriette ensimmäisenä päivänä tuli sairaalaan,
-oli hän hämmästyksekseen tuntenut sotilaan samaksi punapartaiseksi,
-sinisilmäiseksi, leveänenäiseksi baijerilaiseksi, joka Bazeillesissa
-kantoi hänet pois, kun hänen miehensä ammuttiin kuolijaaksi. Mieskin
-tunsi hänet, vaikkei hän voinut puhua; niskaan tunkeutunut luoti oli
-repäissyt häneltä puolet kielestä. Parina päivänä oli Henriette ihan
-värissyt, kun hänet näki, mutta oli lauhtunut sittemmin, kun huomasi,
-miten miehen toivoton, ystävällinen katse häntä seurasi. Eiköhän tuo
-baijerilainen ollutkaan enää sama kummitus, jonka tukka ja parta olivat
-veriset ja jonka silmät pyörivät päässä hurjasti, sama, jota hän ei
-mielestään voinut poistaa? Hän oikein pakotti itsensä muistamaan miehen
-kauheita kasvoja, kun näki tuon onnettoman kärsivällisenä ja
-hyvänsävyisenä kestävän kauheita tuskia. Se oli tavatonta, koko
-sairaalassa se herätti sääliä. Oliko hänen nimensä Gutmann, ei
-tiedetty, mutta ne olivat ainoat tavut, mitkä hän epäselvästi voi
-lausua. Luultiin häntä naineeksi mieheksi ja että hänellä oli lapsia.
-Hän ymmärsi muutamia sanoja ranskaa, sillä joskus hän vastasi päätään
-nyykäyttäen. Nainut? Niin, niin. Lapsia? On, on. Kun hän muutamana
-päivänä näki jauhoja, liikutti hän kättään niin omituisesti, että
-arveltiin häntä mylläriksi. Mutta siinä kaikki. Missä hänen myllynsä
-oli? Missä Baijerin kolkassa vaimo ja lapset nyt itkivät? Kuolisiko hän
-tuntematonna? Ja vaimo ja lapset ikuisesti häntä siellä odottaisivat?
-
--- Tänään, kertoi Henriette muutamana iltana, heitti Gutmann mulle
-lentomuiskuja. Nyt en enää koskaan anna hänelle juomista sitä kertaa
-ettei hän suutele kättäni ja silmät loistavat kiitollisuudesta. Elkää
-naurako ... kauheata on olla noin melkein kuin elävänä haudattu.
-
-Lokakuun lopulla Jean alkoi parata. Lääkäri suostui ottamaan pois
-kummiputken, vaikka hän vielä oli levoton, ja haava näkyi hyvin pian
-arpeutuvan. Sairas sai jo liikkua, hän käveli tuntikausia edes takaisin
-huoneessa tai istui ikkunan vieressä ja katseli synkkänä pilvien
-kulkua. Mutta sitten tuli ikävä, hän puhui paljon siitä, että
-hankittaisiin hänelle työtä, joten hän taloa hyödyttäisi. Salaisena
-huolena hänellä oli aineellinen puoli, sillä hän hyvin ymmärsi, että
-kaksisataa frangia oli hyväksikin kulunut niinä kuutena viikkona.
-Henriette se varmaankin maksoi Fouchardille, muuten hän ei olisi
-hyvällä tuulella. Se kiusasi häntä eikä hän rohennut siitä puhua
-Henrietten kanssa. Oikein hänestä helpolta tuntui, kun sovittiin, että
-häntä sanottaisiin Fouchardin toiseksi rengiksi, joka Silvinen kanssa
-teki sisätyöt ja Prosper hoiti maanviljelystä.
-
-Vaikka ajat olivat tukalat, oli toinen renki kuitenkin tarpeen. Koko
-paikkakunta oli hävityksen partaalla, mutta Fouchard ukon lihakauppa
-oli niin onnistunut, että hän nyt teurasti kolme, neljä kertaa niin
-paljon eläimiä kuin ennen. Kerrottiin, että hän elokuun 31 päivästä
-lähtien oli tehnyt hyviä kauppoja preussiläisten kanssa. Ukolla, joka
-30 päivänä pyssy kädessä oli varjellut oveansa seitsemänneltä
-osastolta, kieltäytynyt myömästä palaakaan ja vakuuttanut, että talo
-oli typötyhjä, hänellä oli 31 päivänä ollut kaupan kaikenlaista kalua,
-kun ensimmäinen vihollinen niille main tuli. Uskomattomia säästöjä oli
-hän kellarista kantanut ja ajanut kotiin suuria eläinlaumoja
-tuntemattomista kätköistään. Siitä päivästä oli hän saksalaisten
-sotajoukkoin lihanhankkijoita ja ihmeteltävän taitava saamaan tavaransa
-hyvään hintaan myödyksi. Paljon kärsivät toiset voittajan röyhkeydestä,
-mutta hän ei ollut vielä koskaan antanut hyppysellistäkään jauhoja,
-suun täyttäkään viiniä tai lihaa muuten kuin rahasesta rahasta. Siitä
-puhuttiin Rémillyssä paljonkin -- hävitöntä se oli, että niin menetteli
-mies, jonka poika juuri oli sodassa kaatunut, ei edes haudasta
-välittänyt, vaan antoi Silvinen sitä hoitaa. Mutta hyvät rahat hän
-ansaitsi, sillaikaa kuin toisilla oli pujottelemista. Ilkeästi hän vain
-hartioitaan kohautteli ja naurahteli tapansa mukaisesti: isänmaan
-ystävä, isänmaan ystävä! Olen yhtä hyvä isänmaan ystävä kuin joku
-toinenkin. Onko se isänmaallista, että syötetään preussiläiset maksutta
-kypikylläisiksi? Minä heillä kaikki maksatan. Tottapahan tuota
-tuonnempana nähdään, nähdään se!
-
-Jo toisena päivänä Jean oli liian kauvan liikkeessä. -- Lääkärin
-epäilyt toteutuivat: haava avautui, jalka turposi ja tulehtui ja hänen
-täytyi ruveta tilaan. Dalichamp rupesi epäilemään, että siellä
-mahdollisesti oli luusiru, joka oli siirrähtänyt Jeanin liikkeellä
-ollessa. Hän tutki ja sai sen onneksi pois. Mutta siitä seurasi kova
-kuume, joka uudestaan vei Jeanin voimat. Ei hän koskaan ollut ollut
-niin heikko. Uskollisena hoitajana Henriette asettui taas entiselle
-paikalleen pieneen huoneeseen, jonka talvi-ilma teki niin kolkoksi ja
-kylmäksi.
-
-Oltiin marraskuun alussa. Itätuuli oli jo tuonut lunta; kylmää huokui
-seinästä ja paljaalta lattialta. Koska huoneessa ei ollut uunia,
-päättivät he ottaa sinne tuliastian, jonka ininä olisi ratoksikin.
-
-Päivät kuluivat yksitoikkoisesti. Ensimmäinen viikko taudin uudistuessa
-oli varmaankin surullisin Jeanin ja Henrietten yhdessä oloaikana.
-Eivätkö kärsimiset lopukaan? Palaako vaara alituisesti eikä kurjuudelle
-loppua tule?
-
-Lakkaamatta hyppäsi ajatus Mauriceen, jolta eivät pitkiin olleet
-tietoja saaneet. He kuulivat, että muutamat olivat saaneet kyyhkysten
-tuomia kirjeitä, pieniä lippuja. Varmaankin olivat saksalaiset ampuneet
-sen kyyhkysen, joka halki avaruuden liiteli heidän luokseen kantaen
-heidän iloaan, ollen heidän rakkaudensanansaattajansa. Kaikki näytti
-häviävän ennenaikaiseen talveen.
-
-Sotauutiset olivat heille tullessaan vanhoja. Dalichampin jättämät
-lehdet ainakin viikon vanhoja. Heidän alakuloisuuteensa oli suureksi
-osaksi syynä tietojen niukkuus ja arvailemiset; ympäristöllä oli niin
-hiljaista -- kuolonparahduksia he olivat sieltä kuulevinaan.
-
-Muutamana aamuna tuli lääkäri aivan menehtymäisillään, hänen kätensä
-vapisivat. Hän kiskasi belgialaisen sanomalehden taskustaan, viskasi
-sen vuoteelle ja huudahti; voi hyvät ystävät, Ranska on kuollut,
-Bazaine on petturi!
-
-Jean, joka puolinukuksissa istui kahden tyynyn varossa heräsi.
-
--- Petturi...?
-
--- Niin, hän on jättänyt Metzin ja armeijan saksalaisille. Se oli uusi
-Sedan ja tällä kertaa siinä meidän kaikkemme -- sydänveremme.
-
-Hän otti lehden ja luki: vankia 150,000, kotkia ja lippuja 153,
-kenttäkanuunia 541, mitraljöösiä 76, linnakanuunia 800, kivääriä
-300,000, kuormavaunuja 2,000, aineksia 85 tykistöön...
-
-Hän jatkoi lukuaan, jossa oli lähemmät ilmoitukset:
-
-Metziin oli voimaton Bazaine sulettu sotajoukkoineen, hän oli
-laiminlyönyt hyökkäysyritykset, ollut likeisissä keskusteluissa prinssi
-Fredrik Kaarlen kanssa, hänen tuumansa olivat sekavia, valtiolliset
-suunnitelmansa mahdottomia, hänen kunnianhimonsa vei häntä yrityksiin,
-joita hän ei itsekkään ymmärtänyt. Sitten kaikki keskusteluselkkaukset,
-salaiset lähettiläät, joita hän oli lähettänyt Bismarckin,
-kuningas Wilhelmin ja keisarinnan luo, joka viimemainittu viimein
-kieltäytyi rupeamasta mihinkään keskusteluun vihollisen kanssa maan
-luovuttamisesta. Vihdoin välttämätön loppunäytös, nälänhätä Metzissä,
-pakollinen antauminen, jolloin päälliköitten ja sotilaitten täytyi
-tyytyä voittajain koviin ehtoihin -- onnettomuus kukkurillaan.
-Ranskalla ei ollut enää sotajoukkoa.
-
--- Piru vieköön! kirosi Jean hammasta purren. Hän ei kaikkea tajunnut
--- Bazaine oli hänestäkin tähän asti ollut suuri päällikkö, ainoa
-pelastaja. -- No mitä ne nyt aikovat? Mitenkä käy Pariisille?
-
-Lääkäri tuli juuri mieltä masentaviin Pariisin uutisiin. Hän huomautti,
-että sanomalehti oli marraskuun 5 päivältä. Metz oli antautunut
-lokakuun 27, mutta Pariisiin ennätti tieto vasta 30 päivänä. Salamana
-se iski Chevillyn, Bagneuxin ja Malmaisonin tappioitten ja Bourgetin
-menettämisen jälkeen. Kansa oli raivoissaan, kun kansallinen
-puolustushallitus oli niin heikko ja voimaton. Seuraavana päivänä,
-lokakuun 31, oli kapinallisia ääniä kuulunut, ääretön ihmisjoukko oli
-tungeskellut torilla Hôtel de Villen edustalla ja viimein syöksynyt
-huoneihin ja vanginnut hallituksen jäsenet, jotka kansalliskaarti
-iltasella oli pelastanut, peläten vallankumous-puolueen voittavan. Ja
-lopuksi belgialainen lehti pahasti soimasi suurta Pariisia, jossa
-kansalais-sota hävittäen riehui, sillä aikana kun vihollinen oli
-kynnyksellä. Niin, yhteiskunta oli mädännyttä, lokaan ja vereen se
-uppoisi.
-
--- Se on totta, sanoi Jean ja kalpeni, olkoon rauha maassa, kun
-vihollinen jo kynnyksellä seisoo.
-
-Henriette, joka ei vielä ollut sanaakaan lausunut eikä mielellään
-puhunut valtiollisista asioista, huudahti. Hän ajatteli veljeään.
-
--- Hyvä jumala! Kunhan vain Maurice, joka on niin kiivas, pysyisi
-niistä erillään!
-
-Kaikki vaikenivat. Innokkaana isänmaan ystävänä lääkäri virkkoi: samapa
-se. Jollei olekaan nyt sotamiehiä, niin kyllä niitä kasvaa. Metz on
-antautunut, sama on Pariisinkin kohtalo, mutta Ranska ei siltä ole
-mennyttä kalua. Tanakka kestää, sanovat talonpojat.
-
-Mutta siltä näytti, että hän koetti toivoa. Hän puhui uudesta
-armeijasta, joka oli muodostettu Loiren luona ja jonka ensi kokeet
-Arthenayssa eivät olleet onnistuneet; mutta kyllä se karaistuisi ja
-marssisi Pariisin avuksi. Hän oli varsinkin ihastunut Gambettan
-julistuksiin. Gambetta oli lokakuun 7 päivänä ilmapallossa lähtenyt
-Pariisista, tullut kaksi päivää sen jälkeen Toursiin, kutsunut aseihin
-kaikki kansalaiset ja puhunut niin mainiosti ja maltillisesti, että
-koko maa totteli diktaattoria, joka päämaalikseen asetti maan
-pelastamisen. Ja eikös sitten ollut kysymyksessä muodostaa sotajoukkoa
-pohjoisessa, toista idässä? Maalaiset tarttuivat aseihin; he olivat
-järkähtämättömästi päättäneet saada aukot täytetyiksi, vaikka sitten
-maasta pitäisi sotilaita pusertaa, päättäneet taistella viimeiseen
-veripisaraan.
-
--- Elkäämme olko toivottomat, sanoi Dalichamp noustessaan. Olen monasti
-tuominnut kuolemaan sairaita, jotka sitten kahdeksan päivän kuluttua
-ovat ihka terveinä tepastelleet.
-
-Jean hymyili:
-
--- Parantakaa minut paikalla, hyvä lääkäri, että pääsen sinne
-taistelemaan.
-
-Jeanin ja Henrietten tekivät tiedot alakuloisiksi. Uusi lumituisku
-seurasi, ja seuraavana päivänä sairaalasta tullessaan Henriette kertoi
-että Gutmann oli kuollut. Kova pakkanen lisäsi kuolevain lukua ja
-tyhjenteli vuoteita. Mykkäraukan kuoleman tuskat olivat kaksi päivää
-kestäneet. Viime hetkinä oli Henriette istunut hänen vuoteensa
-vieressä, sairas oli katseellaan sitä pyytänyt. Kyyneleiset silmät
-puhuivat hänelle, sanoivat sairaan oikean nimen, mainitsivat kaukaisen
-kylän, jossa vaimo odotti miestään, lapset isäänsä. Ja hän oli
-tuntematonna kuollut, heittänyt hänelle suutelon ikäänkuin vielä kerran
-kiittääkseen häntä hellästä hoidosta. Henriette yksin saattoi häntä
-hautaan, jossa routainen maa, raskas, vieras maa kumisten putosi
-honka-arkulle.
-
-Seuraavana iltana sanoi Henriette: "Pikku raukka" on kuollut.
-
-Henriette itki.
-
--- Jospa olisitte kuullut hänen houraavan! Hän huusi minulle: äiti,
-äiti! ja ojensi kätensä niin hellästi minua kohti, että minun täytyi
-ottaa hänet syliin... Pikku raukka! Hän oli niin laiha ja kuihtunut,
-ettei hän painanut enemmän kuin pieni lapsi... Minä tuuditin häntä
-polvillani, että hän rauhassa kuolisi -- viihdyttelin ... ja hän sanoi
-minua äitiksi, minua, joka olin vain muutamaa vuotta häntä vanhempi.
-Hän itki, ja minä myös -- ja itken vieläkin...
-
-Kyyneleet tukahuttivat äänen, hän jatkoi vasta kotvasen kuluttua.
-
--- Kuollessaan hän kuiskasi monta kertaa: pikku raukka, pikku
-raukka!... Voivoi! Raukkoja ovat kaikki, kaikki kunnon nuorukaiset,
-joilta tuo inhottava sota silpoo kädet ja jalat, joitten täytyy
-sietämättömiä tuskia kärsiä ... jotka nuorena peitetään mustiin
-multiin.
-
-Jok'ikisenä iltana tuli Henriette uuvuksissa ja silmät punaisena
-sairashuoneesta -- taas oli joku hänen hoidokkaistaan muuttanut
-manalaan. Suru ja toisten kärsimykset saattoivat tuon pienen,
-yksinäisen huoneen asukkaat aina lähemmä toisiaan.
-
-Pitkät, pitkät ja surulliset olivat päivät. Mutta ne olivat kuitenkin
-ihania aikoja, sillä rakkaus niitä sulostutti, hellyys, jota he veljen
-ja sisaren ystävyydeksi luulivat, yhdisti nuo kaksi sydäntä, jotka
-koettelemusten ja kärsimysten hetkinä olivat oppineet toisensa
-tuntemaan. Jeanille oli suureksi hyödyksi ollut tämä aika, ja kun
-Henriette huomasi miten älykäs ja hyvä Jean oli, unohti hän kerrassaan,
-että hän oli auran perässä astuskellut, ennenkun otti laukun selkäänsä.
-He olivat niin yksimieliset, sopivat niin hyvin yhteen, niinkuin
-Silvine hymyillen tuumaili. Henriette hoiti hänen jalkaansa kuten
-ennenkin arkailematta. Hän oli vielä surupuvussa; hän ei ajatellutkaan
-enää löytävänsä onnea maailmassa.
-
-Mutta Jean uneksi paljonkin ollessaan yksinään pitkät iltapäivät. Hän
-oli Henriettelle sanomattoman kiitollinen, kunnioitti häntä melkein
-kuin pyhimystä, ajatus, joka rakkauteen vivahtikaan, oli hänestä kuin
-pyhyyden loukkaamista. Ja kumminkin hän ajatteli, että elämä olisi
-paratiisi, jos hänellä olisi vaimo, niin hellä, niin herttainen, niin
-oivallinen kuin Henriette. Hänen onnettomuutensa, ikävät vuodet
-Rognesissa, vaimon surullinen kuolema -- koko eletty aika herätti
-hänessä kaipauksen hämärän toivon tulla onnelliseksi kerran vielä.
-
-Hän painoi silmänsä kiinni, ja puolihorroksissa uneksi asuvansa
-Rémillyssä, omistavansa tarpeeksi suuren maatilan, jossa onnellisena
-eleli vaatimattoman vaimonsa ja perheensä keskuudessa. Untahan se oli,
-ei se ilmisissä koskaan toteudu.
-
-Ei hän muuten luullut voivansakaan enää rakastaa, hän oli vain ystävä,
-joka piti paljon Henriettestä sen tähden, että hän oli Mauricen sisar.
-
-Mutta tuo unelma avioliitosta oli hänelle lohdutuksena, hoivana, se jäi
-tuollaiseksi mielikuvaksi, joka elämässä ei konsanaan toteudu, mutta --
-joka kuitenkin sulostuttaa monta synkkää hetkeä.
-
-Henriette ei edes haaveksinut rakkautta. Tuo kauhea tapaus
-Bazeillesissa oli tuoreessa muistissa. Jos uusi tunne oli herännyt
-hänen sydämmessään, niin se oli aivan hänen tietämättään; se oli
-noussut taimelle, vaan ei sana, ei silmäyskään sitä ilmaissut. Ei hän
-edes tiennyt omaksi huvikseen istuvansa tuntikausia Jeanin vuoteen
-vieressä ja lukevansa uutisia, jotka vain surettivat kuulijaa. Hänen
-kätensä ei ollut koskaan vavahtanut, kun sattui Jeanin kättä
-hipaisemaan; ei hänelle koskaan ollut juolahtanut mieleen, että kukaan
-häneen enää rakastuisi. Unhotusta, lohdutusta hän etsi rauhallisesta
-pikku huoneesta. Kun hän sairastaan siellä hoiti ja vaalieli
-hiljaisena, toimekkaana, rauhoittui hän ajatellessaan, että veli kohta
-palajaa, kaikki on silloin hyvästi, lopulta he kuitenkin, kaikki kolme,
-elävät onnellisina eivätkä eroa milloinkaan. Levollisena ja
-luottavaisena hän puhuu tulevaisuudesta, hänestä se oli ihan
-luonnollista, että kävisi niinkuin hän ajatteli -- hän ei sen
-pitemmältä sitä punninnut, eihän hän tiennyt antaneensa Jeanille
-sydäntään.
-
-Mutta kun hän eräänä päivänä oli sairashuoneesen lähtemässä, huomasi
-hän keittiössä preussiläisen kapteenin ja kaksi upseeria -- hän
-kauhistui, veri hyytyi suonissa, ja hän tiesi nyt, miten paljon hän
-Jeanista piti. Ne tiesivät nyt varmaan nuo miehet, että sairas oli
-siellä, ne tulivat nyt vaatimaan häntä pois, ne vangitsevat hänet ja
-vievät Saksaan nääntymään linnassa. Hän kuunteli, koko ruumis vapisi,
-sydän oli pakahtua.
-
-Kapteeni, lihava mies, joka joltamoisenkin sujuvasti puhui ranskaa,
-nuhteli Fouchardia ankarasti.
-
--- Tämä menee jo liian pitkälle. Se on julkeutta! Olen itse tullut
-teille ilmoittamaan, että jos sellaista vielä kerran tapahtuu, niin en
-jätä sitä rankaisematta.
-
-Ukko töllisteli siinä suu auki eikä ollut ymmärtävinään niin mitään.
-
--- Mitä tarkoitatte, herra kapteeni...?
-
--- Elkää ärsyttäkö minua! Te tiedätte hyvin hyvästi, että ne kolme
-lehmää, jotka meille sunnuntaina möitte, olivat pilautuneita ...
-nii-in, ihan pilautuneita ... ruttoon kuolleita, koska ne ovat
-myrkyttäneet sotamiehet -- kaksi on jo heittänyt henkensä.
-
-Fouchard huudahti muka harmissaan: pilautuneita ... minun lehmäni!
-Sellaista lihaa ... murakkaa, maukasta, parasta, mitä eläissänne olette
-nähnyt ... lihaa, joka kelpaa vaikka sairaan ravinnoksi!
-
-Hän huusi ja peuhasi ja selvitti, että oli rehellinen mies, joka
-ennemmin leikkaisi omaa lihaansa kuin möisi huonoa. Kolmekymmentä
-vuotta oli hän ollut teurastajana eikä vielä kukaan ollut milloinkaan
-kyennyt moittimaan hänen tavaraansa kelvottomaksi -- eikä häntä voida
-syyttää pettäneen ketään painossa eikä lihan hyvyydessä.
-
--- Lehmät olivat terveitä kuin jänikset, herra kapteeni, ja jos teidän
-sotamiehenne sairastavat vatsatautia, niin on se liiasta syömisestä
-taikka lienee joku hyväkäs pistänyt pataan myrkkyä...
-
-Suu kävi kuin rokkapata ja samaan suuntaan tulvasi sieltä olettamisia
-jos jonkinlaisia, niin että kapteeni vihdoin tuskastuneena keskeytti
-hänet.
-
--- Tarpeeksi jo tästä! Olen varoittanut, tiedätte tehtävänne. Ja vielä
-yksi asia: me epäilemme teitä kaikkia, koko kylän asukkaita, että
-suositte Dieuletmetsän sala-ampujia, jotka taas toissapäivänä ampuivat
-meiltä vahdin kuoliaaksi. Kuulkaa, olkaa varuillanne! Muuten se
-ystävyys tulee vielä kalliiksi.
-
-Preussiläisten mentyä kohautteli Fouchard olkapäitään, virnistäen hyvin
-halveksivasti. Pilautunutta lihaa -- totta kaiketi -- pilautunutta
-lihaahan hän oli heille myönyt, eiväthän ne häneltä muuta olleet
-saaneetkaan! Kaikki raadot, jotka talonpojat olivat hänelle tuoneet,
-itsekuolleet eläimet, joita ojista oli löydetty ... hm, eikö se hyvin
-kyllä kelvannut mokomille syöttiläille?
-
-Hän iski ilkeästi silmää Henriettelle, joka jo vähän rauhoittui.
-
--- Ja sittenkin on ihmisiä, jotka ihan vasten silmiä sanovat minulle,
-etten ole isänmaan ystävä! Tehkööt samalla tavalla, myökööt
-pilautunutta lihaa ja ottakoot ökämaksun. Ei isänmaan ystävä! Ehkäpä
-olen lehmänraadoilla tappanut preussiläisiä enemmän kuin moni sotamies
-pyssyllään!
-
-Jean tuli hyvin levottomaksi, kun sai kuulla, mitä oli tapahtunut. Jos
-saksalaiset virastot rupeavat epäilemään Rémillyläisten ja
-Dieuletmetsän sissien vetävän yhtä köyttä, niin saattavat ne minä
-hetkenä hyvänsä tulla huoneita tarkastamaan ja löytävät hänet. Hän oli
-tulisessa tuskassa, sillä hän ei missään nimessä olisi tahtonut saattaa
-talonväelle harmia, vielä vähemmän ikävyyksiä Henriettelle. Mutta
-Henriette pyysi ja rukoili, kunnes Jean vihdoin myöntyi viipymään vielä
-muutamia päiviä, sillä haava parani niin hitaasti eikä hän muutenkaan
-ollut niin voimissaan, että olisi kyennyt kulkemaan pohjoiseen tai
-Loiren armeijaan, joka oli äsken muodostettu.
-
-Joulukuun puoliväliin mennessä he viettivät surullisimmat, ikävimmät
-päivänsä koko yhdessä-olonsa aikana. Pakkanen oli niin kova, että pieni
-tulisija ei enää kylliksi lämmittänyt huonetta. Kun he ikkunasta
-näkivät, miten paksulti lumi peitti maan, ajattelivat he Mauricea, joka
-oli kuin haudattu jäiseen Pariisiin, eivätkä he mitenkään tietoa
-hänestä saaneet. Lakkaamatta sama kysymys: mitä hän teki; miksei hän
-sanaakaan kirjoittanut? Eivät uskaltaneet sanoa, mitä epäilivät: hän
-oli haavoitettu, oli sairas -- kenties kuollut. Sanomalehtien niukat
-tiedot eivät suinkaan heitä rauhoittaneet. Monet hyökkäykset olivat
-onnistuneet -- ne tiedot kuitenkin heti ilmoitettiin vääriksi -- mutta
-joulukuun 2 päivänä -- tiesi huhu -- oli kenraali Ducrot voittanut
-Champignyn taistelussa, seuraavana päivänä hänen jo kuitenkin täytyi
-jättää asemansa ja peräytyä Marnen toiselle puolelle. Paljoa
-vaarallisempi vihollinen ahdisti nyt Pariisia -- nälänhätä; samoin kuin
-jo ennemmin raavaseläimet, olivat nyt jo perunatkin tiukassa -- kaasua
-eivät enää yksityiset saaneet käyttää -- kadut olivat pimeät -- ja
-niitä valaisivat nyt ristiin rastiin sinkoilevat kranaatit.
-
-Ei kukaan heistä syönyt, ei juonut ajattelematta Mauricea ja tuota
-kahta miljoonaa raukkaa, jotka olivat elävänä haudatut Pariisiin.
-
-Ylt'ympäri maan, niin hyvin pohjois- kuin keski-Ranskasta tuli yhtä
-surullisia tietoja.
-
-Pohjoisessa oli 22:n armeijan-osaston, joka oli muodostettu
-nostoväestä, muutamista rekryyttikomppanioista sekä sotamiehistä ja
-upseereista jotka olivat pelastaneet nahkansa Sedanissa ja Metzissä,
-täytynyt luovuttaa Amiens ja peräytyä Arrasiin päin, Rouenkin oli
-vuorostaan joutunut vihollisten käsiin -- ilman että tuo kourallinen
-epäjärjestyksessä oleva, harjautumaton joukko tosiperään olisi
-yrittänytkään sitä puolustaa.
-
-Keski-Ranskassa oli Loire-armeijan voitto Coulmiersissa marraskuun 3
-päivänä elvyttänyt toivoa: Orléans valloitettiin viholliselta,
-baijerilaiset ajettiin pakoon, Etampesin kautta marssittiin Pariisia
-pelastamaan. Mutta joulukuun 5 päivänä prinssi Fredrik Kaarle valloitti
-Orléansin uudelleen -- halkaisi Loire-armeijan kahtia, kolme sen
-osastoa vetäytyi Vierzoniin ja Bourgesiin ja kaksi kenraali Chanzyn
-johdolla Mansiin peräytyi kunniakkaasti, taisteli kokonaisen viikon.
-Preussiläiset olivat kaikkialla. Dijonissa, ja Dieppessä, Mansissa ja
-Vierzonissa. Melkeinpä joka aamu kuuli aina jonkun linnoituksen
-antautuneen.
-
-Syyskuun 28 p:nä menetettiin Strassburg, -- neljäkymmentäkuusi päivää
-sitä oli piiritetty, kolmekymmentäseitsemän pommitettu, -- muurit
-murskana, ja talot raunioina, muistopatsaat pirstaleina -- siinä
-hävityksen jälet.
-
-Laonin linna oli lentänyt ilmaan, Toul antautunut ja niitä seurasivat
-surusaatossa: Saissons ynnä 128 kanuunaa, Verdun ja 136, Neufbrisach ja
-100, La Fère ja 70, Montmédy ja 65. Thionvillesta nousivat liekit;
-kaksitoista viikkoa hurjasti vastustettuaan avasi Pfalzburg porttinsa.
-Koko Ranska oli tulessa, kanuunain jyminä ja pauke näytti sen
-kerrassaan hävittävän.
-
-Muutamana aamuna kun Jean välttämättömästi tahtoi lähteä, tarttui
-Henriette hänen käteensä ja pakotti hänet jäämään, huudahtaen
-epätoivoisesti ei, voi ei, ei! Minä rukoilen teitä, elkää jättäkö minua
-yksin!... Te olette vielä liian heikko, odottakaa muutama päivä... Minä
-lupaan laskea teidät paikalla, kun lääkäri sanoo teidän olevan siksi
-voimissanne, jotta jaksatte taistella.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Muutamana kylmänä joulukuun iltana olivat Silvine ja Prosper pienen
-Kaarlon kanssa talon suuressa keittiössä; Silvine ompeli, Prosper
-laittoi ruoskaa.
-
-Kello oli seitsemän; he olivat syöneet päivällisen kuuden aikana
-odottamatta Fouchardia, joka luultavasti oli viivähtänyt Raucourtissa,
-jossa oli puute lihasta. Henriette oli mennyt sairashuoneeseen; sinä
-yönä oli hänen valvontavuoronsa. Lähtiessään oli hän muistuttanut
-Silvineä lisäämään hiiliä Jeanin tulisijaan.
-
-Ulkona oli pilkkopimeä, vaikka maa oli lumivalkoinen. Ei niin ääntä
-kuulunut lumisesta kylästä. Huoneessa nirahti Prosperin veitsi, kun hän
-uutteraan näverti ruoskanvarteen kaikellaisia koristuksia. Silloin
-tällöin vaipui veitsi polvelle ja hän jäi katselemaan keltakutrista
-lasta, joka unisena nuokkui tuolilla. Lapsi viimein nukkui ja silloin
-oli vielä hiljaisempaa. Äiti siirti hiljaa kynttilän syrjään, ettei se
-lapsen silmiä häikäisisi; sitten hän vaipui ajatuksiinsa, mutta ompeli
-kuitenkin ahkerasti.
-
-Prosper katkaisi äänettömyyden.
-
--- Kuuleppas Silvine, minulla olisi vähän sanomista sinulle. Odotin
-siksikun olisimme kahden kesken.
-
-Silvine katsahti levottomana.
-
--- Kas niin. Anna anteeksi, että puhun asioista, jotka tekevät sinut
-surulliseksi, vaan parastahan on, että tiedät sen ajoissa. Rémillyssä
-näin minä kirkon luona tänä aamuna Goliathin yhtä selvästi kuin nyt
-näen sinut... Se oli varmaan hän, sillä minä katsoin häneen ihan vasten
-silmiä.
-
-Silvine kalpeni, hänen kätensä vavahtivat ja hän parkasi tuskallisesti:
-voi hyvä jumala, hyvä jumala!
-
-Varovasti Prosper sitten kertoi, mitä päivän pitkään oli saanut tietää.
-Kukaan ei enää epäillyt -- Goliath oli vakoilija; hän oli asettunut
-sille seudulle asumaan oppiaksensa tarkoin tuntemaan tiet ja
-varokeinot. Muistettiin miten hän asui Fouchardin luona, miten yhtäkkiä
-katosi, ja mitä hän oli toiminut Beaumontissa ja Raucourtissa päin. Ja
-nyt hän oli palannut, oli Sedanin päällikkökunnalle antanut salaisia
-tietoja, käveli taas kylissä ja näytti siltä kuin nyt olisi hänen
-tehtävänään ilmiantaa muutamia, verottaa toisia ja pitää huolenaan,
-että kansa antoi kaikki mitä siltä vaadittiin. Sinä aamuna oli hän
-ollut kovin röyhkeä Rémillyssä, kun muuan jauholähetys oli myöhästynyt.
-
--- Nyt sen tiedät, lisäsi Prosper, tiedät, mitä teet, kun hän tulee
-tänne.
-
-Kauhistuen Silvine hänet keskeytti: luuletko hänen tulevan?
-
--- No, se nyt on varma. Tietysti hän on utelias; ei ole lasta koskaan
-nähnyt, ja tietää hyvin kyllä että se on olemassa. Ja olethan
-_sinä_ täällä, tottakai hän sinua tahtoo tavata ... ja ... ja
-ethän sinä niin ruma ole.
-
-Silvine viittasi häntä vaikenemaan.
-
-Lapsi oli herännyt ja nosti päätään. Unisilmin hän katseli ympärilleen.
-Yhtäkkiä lensi hälle päähän, mitä oli kuullut kylän poikain hokevan, ja
-hyvin vakasena selitti hän:
-
--- Preussiläiset ovat sikoja!
-
-Äiti sieppasi hänet syliinsä ja likisti häntä vasten rintaansa. Voi,
-tuota pikku raukkaa! -- hänen ilonsa ja hänen tuskansa, jota hän koko
-sydämmestään rakasti. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun hän lapseensa
-katsoi, hän kärsi, kärsi syvästi, kun kuuli toisten lasten leikkiessään
-nimittelevän häntä "preussiläiseksi". Silvine suuteli häntä ikäänkuin
-työntäisi sanat takaisin.
-
--- Kuka sinua on opettanut niin pahasti puhumaan? Sellaista ei saa
-sanoa, kultaseni!
-
-Kaarlo nauroi, että oli tikehtyä ja hoki kuten ainakin itsepäinen
-lapsi: preussiläiset ovat sikoja!
-
-Mutta kun hän näki äitinsä itkevän, heittäytyi hän hänen kaulaansa ja
-itki, hänkin. Jumala, jumala! Joko uusi onnettomuus taas häntä kohtaa?
-Eikö siinä jo ollut kypikyllä, kun oli menettänyt Honorén, elämänsä
-ainoan toivon? Tuleeko nyt toinen kuin maan alta ja saattaa hänet
-turmioon?
-
--- Tuleppas nyt, kultaseni, sanoi hän, niin vien sinut maata. Rakastan
-minä sinua sittenkin, -- ethän sinä tahallasi mieltäni pahoita.
-
-Prosper jäi yksin. Hän oli ahkerasti näverrellyt ruoskanvartta, ettei
-muka olisi Silvineä huomaavinaankaan.
-
-Kaarlo oli tavallisesti ennen maata menoaan käynyt sanomassa hyvää yötä
-Jeanille, hyvälle ystävälleen. Kun Silvine sinä iltana, kynttilä
-kädessä meni Jeanin huoneeseen, istui sairas vuoteellaan ja tuijotti
-pimeyteen. Hän ei siis nukkunut? Ei, hän mietiskeli kaikellaista,
-olihan siihen aikaa hiljaisena talviyönä ja yksinään. Ja sillaikaa kun
-Silvine pani hiiliä tulisijaan, leikitteli Jean Kaarlon kanssa, joka
-kieppurehti vuoteella kuin kissan poikanen. Hän tiesi Silvinen
-kohtalon, häntä säälitti tuo oivallinen, onneton tyttö, joka niin
-paljon sai kärsiä sen miehen tähden, jota oli rakastanut, ja jolla ei
-ollut muuta lohdutusta kuin pieni poikaraukka, joka samalla oli äidin
-suurin suru. Silvine oli työnsä päättänyt. Kun hän otti lapsen
-vuoteelta, huomasi Jean hänen punaiset silmänsä.
-
-Mitä oli tapahtunut? Mikä hänen mieltänsä taas pahoitti?
-
-Silvine ei sanonut; toiste hän kyllä kertoisi, jos sikseen sattuu.
-Suuri luoja! Eihän hänellä enää ole mitään iloa maailmassa!
-
-Silvine oli juuri lähtemäisillään Kaarlon kanssa, kun ulkoa kuului
-ääniä ja askeleita. Jean hämmästyi ja kuunteli.
-
--- Mitä se? Se ei ole Fouchard, en kuullut kärrin rätinää.
-
-Huoneestaan käsin oli Jean oppinut seuraamaan talon toimia; hän tunsi
-pienimmänkin liikkeen. Hän kuunteli ja virkkoi yhtäkkiä: ne ovat
-Dieuletmetsän miehiä, jotka tulevat ruokavaroja hakemaan.
-
--- Sitten menen paikalla antamaan heille, sanoi Silvine ja meni,
-jättäen hänet pimeään.
-
-He koputtivat keittiön ovelle. Prosper oli yksin eikä siis mielellään
-olisi avannut. Kun isäntä ei ollut kotona, pelotti häntä -- vielä siinä
-hänen vastattavakseen joutuisi kaikki, kukapa ne tuntemattomat takaa.
-Onneksi Fouchardin kärrin jyrinä jo kuului ja ukko itse sai vastuuttaa
-vieraat.
-
--- Vai niin. Tekö kolme siellä olette. Mitäpä teillä kärrissä on?
-
-Sambuc, laiha roikale, sininen liiankin väljä pusero päällä, ei
-kuunnellut vanhusta toisella korvallaankaan, vaan oli ihan vimmoissaan,
-kun Prosper, hänen "siveä herra veljensä", joksi hän häntä nimitti, nyt
-vasta "hyväntahtoisesti" avasi oven.
-
--- Kuuletko, sinä junkkari! Olemmeko me kerjäläisiä, koska meitä
-tuollaisessa säässä seisotat ulkona?
-
-Prosper kohautti olkapäitään aivan tyynesti, ei sanonut halaistua sanaa
-ja vei hevosen talliin.
-
-Fouchard kurkisti heidän kärriinsä: ahah, teillä on siinä kaksi
-itsekuollutta lammasta. Onpa hyvä, että kylmää, muuten ne eivät -- piru
-vie -- kovin hyvälle lemahtele.
-
-Cabasse ja Ducat, Sambucin molemmat apulaiset, jotka häntä kaikilla
-retkillä seurasivat, panivat vastaan.
-
--- Nehän ovat vain kolmen päivän vanhoja! ehätti toinen, vilkkaasti
-kuin ainakin provencelainen. Raffinin talossa ne ovat kuolleet, siellä,
-jossa kaikki eläimet sairastavat.
-
--- _Procumbit humi bos_, lausui juhlallisesti toinen, entinen
-asianajaja, joka mielellään pisti latinaa.
-
-Fouchard punalteli päätään ja väitti tavaraa vähän liian pilautuneeksi.
-Viimein hän meni keittiöön, jonne miehet seurasivat.
-
--- No, olkoon menneeksi, tyytykööt siihen, mitä saavat ... onneksi ei
-Raucourtissa ollut lihaa ainoaksikaan kyrsäseksi. Ja nälkä paras ruuan
-särvin.
-
-Oikeastaan hän olikin mielissään ja huusi Silvinelle, joka tuli
-panemasta Kaarloa maata: tuoppas lasia, niin juodaan tässä Bismarckin
-onnettomuudeksi!
-
-Fouchard oli varsin ystävällinen Dieuletmetsän miehille, jotka jo kolme
-kuukautta olivat maanteillä ammattiaan harjoittaneet; hämärissä he
-lymypaikoistaan pujahtivat, surmasivat ja ryöstivät preussiläisiä,
-mitkä käsiinsä saivat taikka veroittivat talonpoikia, kun milloin ei
-preussiläisiä ollut saatavana. Ne olivat koko seudun kauhuna, varsinkin
-sentähden kun saksalaiset virastot asukkaille kostivat jokaisen
-vahtisotilaan kuoleman ja vartijaston ryöstämisen; preussiläiset, näet
-syyttivät asukkaita noitten konnain suosimisesta, sakottivat heitä,
-vangitsivat kylänvanhimmat, polttivat talot. Kyllä hehkui kyläläisten
-mieli antaa ilmi Sambuc joukkoineen, vaan eivät uskaltaneet, sillä
-mistäpä sen tiesi minkä tien polvessa sitä hengestään pääsisi, jollei
-yritys onnistuisi.
-
-Fouchard oli mainion keinon keksinyt, hän kävi heidän kanssansa
-kauppaa. He kuleksivat ristiin rastiin koko ympäristön ja keräsivät
-hänelle ojista ja navetoista itsestään kuolleita eläimiä. Puolentoista
-peninkulman alalla ei kuollut ainoatakaan päätä, jota he eivät yön
-aikana olisi hänelle tuoneet. Ja hän maksoi heille ruokavaroissa,
-varsinkin leipänä, jota Silvine ihan sitä varten leipoi. Ei hän heistä
-välittänyt, mutta itsekseen hän sentään heitä ihaili: ne olivat
-rohkeita nuo miehet, eivät pelänneet jumalaa, eivät paholaista. Ja
-vaikka hän preussiläisistä suuresti hyötyi, iloitsi hän joka kerran kun
-kuuli, että taaskin oli muutaman töppöset olleet taivasta kohti.
-
--- Maljanne! hän sanoi ja he kilistivät lasiaan.
-
-Sitten hän käsiselällään pyyhkäsi suutaan, virkkoi: kuulkaahan! Niistä
-kahdesta ulaanista, jotka Villecourtin luona päätönnä löydettiin, on
-ollut aika metakka. Tiedättehän, että Villecourt eilisestä asti palaa?
-Se on rangaistukseksi, he sanovat, sillä kylässä olette saaneet olla
-katon alla. Mutta olkaapas nyt varovaisia elkääkä heti tulko tänne.
-Tuomme leivät sinne...
-
-Sambuc kohotteli olkapäitään ja nauraa hohotti kohti kurkkua.
-
--- Tottakai -- ottakootpas hiiren hännästä kiinni, preussiläiset!...
-
-Mutta yhtäkkiä hän kiivastuneena täräytti nyrkillä pöytään että lasit
-helisivät.
-
--- Ulaanit! Se oli hiivatin hyvä saalis! Mutta -- piru vie -- kymmentä
-vertaa enemmän sormeni päitä syyhyttää, kun muistan tuon kirotun koiran
--- vakoilijan, joka tässä teillä palveli...
-
--- Goliathinko? kysyi Fouchard.
-
-Silvine, joka jo istui työ kädessä, säpsähti, neula putosi kädestä, hän
-oli kalman kalpea ja kuunteli.
-
--- Goliath juuri -- roisto! Kyllä se heittiö tuntee Dieuletmetsän kuin
-viisi sormea ja saattaa meidät kohta kauniisti kiikkiin. Tänään oli hän
-Croix de Maltessa kehastellut hankkivansa meidät käpälälautaan
-kahdeksassa päivässä. Se hirtehinen se näytti baijerilaisille tien
-ennen Beaumontin tappelun alkua; ettekö usko?
-
--- Se on niin totta kuin minä tässä! toisti Cabasse.
-
--- _Per amica silentia lunae_, lisäsi Ducat, jonka latina aina
-toisinaan nyrjähti.
-
-Mutta Sambuc iski nyrkkiä pöytään.
-
--- Kirottu lurjus! Jos vain tiedätte missä hän maleksii, niin
-ilmoittakaa minulle; kyllä minä toimitan hänen kallonsa Maasiin,
-juomaan veljenmaljaa ulaanien kanssa. Ja -- piru vie -- sanassani
-pysyn!
-
-Kaikki vaikenivat. Silvinen päätä huimasi. Kalpeana hän katsoa tuijotti
-miehiin.
-
--- Siitä emme huoli puhua, sanoi Fouchard varovasti. Maljanne! ... ja
-hyvää yötä!
-
-He olivat toisen pullon tyhjentäneet.
-
-Prosper, joka tallista palasi, nosti leipäsäkin kärriin. Mutta hän ei
-edes vastannut, käänsi selkänsä vain, kun hänen veljensä ja ne toiset
-lähtiessään huusivat: hyvää yötä ... kohta tavataan!
-
-Seuraavana päivänä kun Fouchard aamiaisen jälkeen oli yksin kotona,
-tuli Goliath itse ihka elävänä. Hän oli entisenlainen: suuri ja
-harteikas ja punakka ja yhtä tyytyväisen näköinen kuin ennenkin.
-Fouchard vähän kuin hämmästyi hänen tulostaan, vaan ei ollut niinä
-miehinään. Hän tirkisteli vain, kun preussiläinen kursailematta
-vääntäysi häntä tervehtimään.
-
--- Hyvää päivää, Fouchard!
-
-Nyt hän vasta oli tuntevinaan hänet.
-
--- Vai niin, sinäkö se olet? Etpä laihtunut ole sitten viime näkemän.
-Kylläpä oletkin pulskistunut!
-
-Goliath oli oikein uomi karkeassa sinisessä nutussaan ja samanvärisessä
-hatussaan. Hän puhui ranskaa ihan sujuvasti, hitaasti, pitkäveteisesti
-kuin seudun rahvas ylimalkaan.
-
--- Niin, minähän tässä olen. Tottahan tulin tervehtimään teitä,
-Fouchard, kun kerran näillä main oleksin.
-
-Ukko oli varuillaan. Mitä ihmettä hän siellä teki? Näinköhän tietäisi
-Dieuletmetsän miesten illallisen käynnin? Tottapa vielä selviää. Mutta
-koska toinen oli kohtelias, niin oli parasta mitata samalla mitalla.
-
--- No, koskapa sinä olit kiltti ja pistäysit minua katsomaan, niin
-juodaanpa lasillinen vanhain aikain muistoksi.
-
-Itse hän haki pullon ja kaksi lasia. Sydäntä ihan vihloi, kun hän
-ajatteli viinin paljoutta, joka tuhlautui, vaan minkäs sille mahtaa --
-täytyy tarjota, jos mieli kestitä vieraita. Ja samat kilistämiset,
-aivan samat menot muutenkin kuin illalla.
-
--- Maljanne, Fouchard!
-
--- Maljasi, poikani!
-
-Goliath oli kuin kotonaan. Hän tarkasteli ja katseli taloa ikäänkuin
-entisiä muistoja uudistaakseen. Hän ei kuitenkaan virkkanut mitään
-entisistä, ei nykyisistä. Puhuttiin pakkasesta ja miten paljon se työtä
-haittasi -- oli toki satanut lunta, ei ollut enää hyönteisistä ristiä.
-Sivumennen hän pahoitteli, kun muualla Rémillyssä oli häntä pelätty,
-halveksittu. Hyvä jumala -- jokainenhan valvoo isänmaansa parasta niin
-hyvin kuin voi. Mutta nämä ranskalaiset olivat toisinaan niin
-kummallisia.
-
-Fouchard tarkasteli silmäkulmainsa alta Goliathia, joka rauhallisena ja
-tyytyväisenä siinä jutteli -- ja siihen päätökseen ukko tuli, ettei tuo
-hyväntahtoinen sielu pahaa aikonut.
-
--- Vai yksin te nyt olette kotona, Fouchard?
-
--- En; enpä niinkään. Silvine on lehmiä ruokkimassa. Etkös tahdo tavata
-Silvineä?
-
-Goliath rähähti nauramaan.
-
--- Totta tosiaan... Silvinen tanttahan minä oikeastaan tulinkin tänne.
-
-Fouchard nousi paikalla -- oikein tuntui hänestä hyvältä -- ja huusi
-kaikin voimin: Silvine! Silvine hoi! Täällä joku tahtoo tavata sinua.
-
-Ja hän meni menojaan tyytyväisenä; kyllä se Silvine estää, ettei
-Goliath tee mitään ikävyyttä. Kun mies vielä vuosien perästä on noin
-pikeytynyt, niin ei hän ole vaarallinen vieras.
-
-Silvine ei ollenkaan hämmästynyt, kun keittiöön tullessaan näki siellä
-Goliathin. Kynnyksellä hän oikaisihe; koko sydämmestään vihasi hän
-tuota miestä, joka siellä niin muka hyväntahtoisesti hymyili.
-
-Goliath oli hämillään.
-
-Pikku Kaarlo, joka Silvinen jälestä juosta kipitti, tarttui äitinsä
-hameeseen ja kurkisteli sen takaa vierasta.
-
-Kiusallista oli vaitiolo.
-
-Goliath katkaisi äänettömyyden.
-
--- Tämäkös on pienokainen? hän kysyi mielistellen.
-
--- Tämä, oli Silvinen lyhyt, kuiva vastaus.
-
-Taas äänettömyyttä. Pari kuukautta ennen pojan syntymistä oli hän
-lähtenyt; hän tiesi hyvin hyvästi olevansa isä, mutta lastansa hän näki
-ensi kerran. Nyt hän mukamas selvittäisi -- olihan hän kunnon mies ja
-täysi oikeus hänellä oli toimia niinkuin oli tehnyt.
-
--- Kyllähän minä käsitän, että sinä olet vihainen minulle, Silvine.
-Mutta se ei ole oikeutettua... Kun minä läksin -- ja saatoin sulle
-siten suuren surun, ei se ollut oma syyni; tiedäthän, etten saa
-toimiani itse määrätä. Esimiehiä täytyy totella. Vaikka he olisivat
-käskeneet minun taivaltaa sata peninkulmaa, olisi minun täytynyt
-totella heitä... Kovasti se minuun koski, kun en saanut sinulta
-jäähyväisiä ottaa ... vaan minkä sille tein. En tiennyt varmasti, tokko
-palajaisin, mutta sitä kuitenkin toivoin ... ja tässä nyt olen.
-
-Silvine oli kääntänyt päänsä pois ja katseli ikkunasta; hän tarkasteli
-kinoksia ja näytti päättäneen, ettei kuuntelisi Goliathin puheita.
-Hänen välinpitämättömyytensä ja kylmyytensä saattoivat preussiläisen
-hämilleen.
-
-Goliath keskeytti selityksensä: olethan sinä ... somistunut
-entisestäsi.
-
-Silvine oli todellakin kaunis siinä seisoessaan: suuret, kirkkaat
-silmät, kaunis, musta takka, joka kehyksenä hänen päätään ympäröi.
-
--- Kas niin, oleppas nyt kiltti. Tiedäthän sinä, etten sulle pahaa suo.
-Jollen sinua rakastaisi, en olisi jalallani tähän taloon astunut. Ja
-kun nyt olen täällä ja kaikki on hyvästi, niin ollaan taas ystävät
-kuten ennen muinoin ... vai mitä?
-
-Silvine peräytyi pari askelta ja katsoi häntä vakavasti silmiin.
-
--- Ei ikinä.
-
--- Miksikä ei? Sinä olet vaimoni -- ja lapsi -- hän on meidän.
-
-Silvine katsoi häneen suoraan, ja päätöksessään järkähtämättömänä sanoi
-hitaasti: parasta on, että välimme selviytyy. Te tunsitte Honorén?...
-Minä rakastin häntä, en ole koskaan ketään toista rakastanut. Hän on
-kuollut. Te surmasitte hänet... Sedanissa... En koskaan tule
-_teidän_ omaksenne -- en koskaan ... en, en ikinä.
-
-Hän nosti kätensä kuin vannoakseen ja hän oli puhunut niin vihaisella
-äänellä, että Goliath ihan tyrmistyi eikä uskaltanut enää sinutella
-häntä.
-
--- Sen tiedän, sanoi Goliath, että Honoré on kaatunut. Hän oli kelpo
-poika... Mutta -- herra jumala -- eihän se ole minun syyni, että hän on
-kuollut; sellaista on sota... Ja siksipä juuri -- kun hän on poissa --
-ei ole mitään estettä ... ja muistakaa, Silvine ... en ole väkisin --
-te suostuitte itse...
-
-Hän ei lopettanut lausetta, kun näki Silvinen, jonka kasvoissa kuvautui
-syvin itsensä halveksiminen ja epätoivo. Hän peitti käsillään silmänsä
-ja huudahti: niin, niin ... voi hyvä jumala!... Sepä se minut hulluksi
-tekee. Miksi suostuin, kun rakastin toista! En muista mitään, olin niin
-suruissani, ihan menehtymäisilläni, kun Honoré lähti ja ehkäpä sen
-tautta, kun te aina puhuitte hänestä ... luulin teidänkin hänestä
-pitävän... Voi hyvä jumala, miten monta unetonta yötä olen sitä
-ajatellessani viettänyt ja kuumia kyyneleitä virtanaan vuodattanut! On
-hirmuista, kun on tehnyt sellaista, jonka tahtoi tekemättömäksi eikä
-jälestäpäin tiedä, miksi niin menetteli. Hän antoi anteeksi, hän sanoi,
-että joll'eivät nuo kirotut preussiläiset häntä surmaa, menemme sodan
-loputtua naimisiin. Ja te luulette, että minä olisin teidän
-mielitiettynne! En, vaikka pääni pölkylle pantakoon, en sittenkään ...
-en, en ikinä!
-
-Goliath synkistyi! Ennen oli Silvine ollut niin myöntyvä ja nyt -- nyt
-hän järkähtämättä pysyi päätöksessään. Niin hyväluontoinen kuin Goliath
-olikin, oli hän päättänyt saada Silvinen omakseen. Hän oli nyt yksin,
-hän ei voimaansa käyttänyt, -- sillä hän oli luonnostaan varovainen ja
-kavala. Roteva mies -- ei kuitenkaan käyttänyt ruumiin voimaa. Hän
-keksi toisen keinon.
-
--- No, -- koska ette minusta välitä, otan pojan.
-
--- Pojan...?
-
-Kaarlo, jonka Silvine oli aivan unohtanut, riippui vielä hänen
-hameessaan itku kurkussa. Goliath nousi ja läheni lasta.
-
--- Olethan sinä minun poikani vai mitenkä? Pikkunen preussiläinen? --
-Lähdeppäs minun kanssani?
-
-Silvine kietoi kätensä lapsen ympärille ja likisti häntä vasten
-rintaansa.
-
--- Lapseni -- preussiläinen! Ei; hän on ranskalainen, hän on Ranskassa
-syntynyt!
-
--- Ranskalainen! -- Katsokaapas häntä ja minua! Olemmehan toistemme
-näköiset kuin kaksi vesipisaraa. Luuletteko häntä itsenne näköiseksi?
-
-Silvine tarkasti tuota vantteraa miestä kuin näkisi hänet ensi kerran
--- tukka ja parta vaalea ja kähärä -- punaposkinen -- silmät siniset ja
-kiiltävät kuin lasi.
-
-Totta se oli, totta. Pienokaisella oli samallainen keltainen tukka,
-samallaiset pyöreät posket, samallaiset siniset silmät -- saksalaisten
-tunnusmerkki. Hän tiesi hyvin, että oli mustine hiuksineen aivan toisen
-näköinen.
-
--- Minä olen hänen äitinsä ja hän on minun! sanoi Silvine
-kiihoittuneena. Ranskalainen hän on eikä koskaan opi sanaakaan kirottua
-saksaanne ... niin, ranskalainen hän on ja kerran vielä hän surmaa
-teidät kaikki -- kostaa teille niiden kuoleman, jotka meiltä olette
-riistäneet!
-
-Pikku Kaarlo puristi häntä kaulasta ja parkui: äiti, äiti! Minua
-pelottaa.
-
-Goliath ei nähtävästi tahtonut nyt mitään ikävyyksiä -- hän poistui
-lapsen luota ja sanoi päättävästi Silvinelle: paina mieleesi, Silvine,
-mitä nyt sanon... Minä tiedän kaikki mitä täällä eilen tapahtui.
-Dieuletmetsän sala-ampujat käyvät teillä kuin kotonaan -- Samhuc tämän
-talon rengin veli -- roisto, -- saa leipää teiltä. Tiedänpä senkin,
-että Prosper-renki -- on afrikkalainen jääkäri, karkulainen -- ja on
-meidän omaisuuttamme. -- On täällä toinenkin sotilas -- sairas, jota
-salaatte -- ja jonka minä yhdellä ainoalla sanalla voisin lähettää
-Saksan linnoihin... Minulla on tarkat tiedot -- Silvine...
-
-Kauhistuneena Silvine kuunteli. Pienokainen hänen kaulassaan yhä
-vaikeroi: äiti, äiti, voivoi! -- vie minut pois -- minua niin pelottaa!
-
--- Olkoon menneeksi! jatkoi Goliath, minä en ole ilkeä enkä tahdo
-kiusata -- sen sinä tiedät -- mutta ole varma, että vangitutan vanhan
-Fouchardin ja kaikki muut, jollet ensi maanantaina päästä minua
-huoneeseesi. Ja pojan minä lähetän kotiin äitini luokse, joka siitä
-tulee hyvilleen. Koska rikoit välimme, -- niin hän on minun.
-Ymmärrätkös? Kun ei täällä sitten ole ketään häntä puolustamassa, niin
-ei muuta kuin tulen ja otan hänet. Minä kukko linnassa -- teen, mitä
-tahdon!... No, mitäs arvelet?
-
-Silvine ei äännähtänyt. Hän puristi poikaa yhä lujemmin itseään vasten,
-ikäänkuin olisi pelännyt menettävänsä hänet jo paikalla. Ja silmistä
-loisti leppymätön viha.
-
--- No niin. Annan sulle kolme päivää miettimisajaksi... Jätä huoneesi
-ikkuna auki -- se, joka on hedelmätarhaan päin... Jos se on kiinni
-seitsemän aikaan maanantai-iltana, annan seuraavana aamuna vangita
-kaikki talossa olevat miehet ja otan pojan... Hyvästi siksi, Silvine!
-
-Tyynenä hän lähti pois. Mutta Silvine seisoi samassa paikassa kuin
-kivettynyt ja hirmuisia ajatuksia pyöri hänen päässään -- hän luuli
-järkensä menettävänsä. Ja koko päivän myrsky raivosi hänen sielussaan.
-
-Pois hän aikoi ensin lähteä poikineen -- pois avaraan maailmaan ...
-minne tie vie; -- mutta minnekkä hän yön tullen joutuisi, millä
-elättäisi itsensä ja lapsensa. Ja preussiläisethän kiertelivät
-kaikkialla, ne ottaisivat hänet kiinni ja toisivat kenties takaisin.
-
-Sitten hän arveli puhua Jeanille, kertoa Prosperille ja Fouchardille,
-mutta eperöi eikä uskaltanut. Näinköhän he eivät uhraisi häntä oman
-päänsä päästimeksi? Ei; ei kellekkään hän virkkaisi mitään -- yksin hän
-selvittäytyisi vaarasta, koska itse oli siihen antautunut itsepäisesti
-kieltäytyen.
-
-Mutta mitä hän keksisi? Miten ehkäisisi onnettomuuden? Hänen
-omatuntonsa ei sallinut, että hänen tauttaan niin monta ihmistä joutui
-perikatoon -- ei ainakaan Jean, joka oli niin hyvä Kaarlolle.
-
-Aika kului -- seuraava päivä läheni loppuaan eikä hän keinoa keksinyt.
-Työnsä hän toimitti, siisti keittiön, hoiti lehmät, laittoi ruuan ja
-hiljaisuudessa varttui viha Goliathiin ja levisi kuin myrkky joka
-hermoon. Goliath oli katkeroittanut hänen elämänsä, syössyt hänet
-häpeään. Jollei tuota inhottavaa viettelijää olisi ollut, odottaisi hän
-Honoréta -- Honoré eläisi ... ja he olisivat onnelliset.
-
-Millä äänellä Goliath oli ilmoittanut, että Silvine oli hänen
-vallassaan! Mutta sehän olikin totta; ei ollut enää lainvalvojia, ei
-tuomaria, johon olisi vedonnut -- vahvimmalla oli oikeus puolellaan.
-
-Voi, hyvä jumala! -- jospa hän olisi vahvin -- jospa panisi
-preussiläisen kiinni, silloin kuin hän vain tulisi -- kiinni hänet,
-joka toisia uhkasi!
-
-Lapsi oli ainoa koko maailmassa, josta hän enää välitti; --
-_hänen_ lapsensa se oli -- isällä ei ollut mitään tekemistä nyt
-enemmän kuin ennenkään. Hän ei ollut sen miehen vaimo -- viha hänessä
-kiehui ja katkeruus häntä ajatellessaan. Mieluimmin hän surmaisi ensin
-lapsensa ja sitten itsensä kuin antaisi pojan hänelle.
-
-Totta hän tarkoitti sanoessaan hänelle, että pienokainen on
-ranskalainen, jota kasvatetaan vihaamaan isänsä kansaa -- eikä hän
-muuta toivonutkaan kuin pojan varttumista ja kuvitteli jo mielessään,
-miten Kaarlo suureksi tultuaan pyssy kädessä hyökkää maansa
-verivihollisia vastaan. Yksi ranskalainen lisäksi -- ranskalainen, joka
-tuottaa preussiläisille tuhoa ja turmiota!
-
-Yksi ainoa päivä oli enää jälellä. Hänen _täytyi_ päättää... Jo
-ensi silmänräpäyksessä oli hirmuinen ajatus välähtänyt hänen sekavissa
-aivoissaan: hän puhuu Dieuletmetsän miehille -- ilmoittaa Sambucille,
-milloin saa käsiinsä preussiläisen.
-
-Mutta se oli vain pikainen välähdys; se oli liian raakaa, hirmuista --
-hän ihan sysäsi sen ajatuksistaan. Olihan Goliath kuitenkin hänen
-lapsensa isä! Hän ei voinut jättää häntä murhaajille.
-
-Mutta mikäli maanantai läheni, sikäli tunkihe mieleen sama ajatus -- se
-kiusasi ja ahdisti -- ei antanut hetken rauhaa -- se kävisi niin
-helposti ja pian... Kun Goliath olisi poissa, eivät Jean, Prosper ja
-Fouchard vanhus tarvitse mitään pelätä ja Kaarlon hän saisi omanaan
-pitää -- kukaan ei lasta häneltä riistäisi.
-
-Olipa hänellä vielä toinenkin syy, vaikkei hän itsekkään siitä ollut
-selvillä -- se tuli hänen sisimmästä sydämmestään: hän tahtoi hävittää
-kaikki, joka muistutti häntä lapsensa isästä? kun _hänet_ saa
-poistetuksi, on samalla hänen oma erehdyksensä unohdettu -- hän saa
-yksin pitää lapsensa. Koko sen päivän hän hautoi samaa ajatusta, hän ei
-päässyt siitä enää irti -- ei voinut päättääkkään; -- ihan tahtomattaan
-ja tietämättään hän mietti järjestään hankkeensa pienimmätkin
-tapahtumat.
-
-Ajatus oli jo liian valtava -- hän ei sitä enää punninnut -- ja kun hän
-toimeen ryhtyi, liikkui hän kuin unissaan, totteli vastustamattomasti
-toista, vierasta tahtoa.
-
-Sunnuntaina oli Fouchard ilmoittanut sala-ampujille lähettävänsä
-leipäsäkit Boisvillen kivilouhokseen, yksinäiseen paikkaan kahden
-kilometrin päähän kylästä; ja kun Prosperilla oli muutakin tehtävää,
-lähetti hän Silvinen niitä viemään.
-
-Eikö sallimus sitä määrännyt? Sinä hän ainakin sen piti. Hän puhutteli
-miehiä; -- pyysi heitä seuraavana iltana tulemaan Rémillyyn, --
-tyynesti ja levollisena hän asiansa Sambucille esitti. Päivällä hänestä
-sitten taas sallimus oli murhan puolella. Fouchardia oli haettu
-Raucourtiin eikä hän sanonut joutuvansa sieltä ennen kahdeksaa --
-elkäät odottako päivälliselle. Sitten oli muuan sairaanhoitaja
-sairastunut ja hänen sijaansa kutsuttiin Henriette, jonka vuoro olisi
-ollut vasta tiistaina.
-
-Jean ei koskaan lähtenyt huoneestaan, vaikka mitä olisi kuullut. Oli
-siis vain jälellä Prosper, joka saattaisi asiaan sekautua, eikä hän
-suvainnut, että sillä tavalla monta ihmistä liittoutuu yhtä vastaan.
-Mutta kun hän näki veljensä tulevan apulaisineen, poistui hän, sillä
-hän ei kärsinyt silmissään noita inhottavia olentoja; hän meni maata,
-veti peiton kasvoilleen ja jouduttautui nukkumaan, ettei mitään kuulisi
-eikä näkisi..
-
-Kello oli kolmea neljännestä vailla seitsemän, eikä Kaarloa mitenkään
-yrittänyt saada nukkumaan. Tavallisesti hän jo heti syötyään tuuskahti
-pöytää vasten.
-
--- Katsoppas nyt, kultaseni, sanoi Silvine, joka oli vienyt poikansa
-Henrietten huoneesen, tässähän sinä nyt nukut makeasti Henriette-tätin
-omalla tilalla.
-
-Mutta sepä se poikaa juuri huvittikin, hän pehnasi tilalla ja nauroi
-katketakseen.
-
--- Ei, ei ... äiti kulta, jää tänne leikkimään, äiti...
-
-Silvine koetteli häntä tyynnyttää, hyväili ja puheli lempeästi:
-nukuppas nyt, kultaseni ... nukuhan ... niin olet äitin oma kiltti
-poika.
-
-Viimeinkin poika nukkui, naurussa suin. Silvine ei ollut häntä
-riisunut, levitti vain lämpimän peiton hänen päälleen ja lähti
-panematta ovea lukkoon -- pienokainenhan nukkui aina niin raskaasti.
-
-Silvine ei ollut mielestään koskaan ollut niin tyyni. Hän oli niin
-päättäväinen, liikkuikin niin keveästi kuin henki, joka on ruumiista
-irtautunut -- hän ei tuntenut sitä salaperäistä sisällistä voimaa, joka
-häntä toimesta toiseen johti. Hän oli jo laskenut Sambucin sekä
-Cabassen ja Ducatin sisään ja määrännyt, että heidän täytyi olla aivan
-hiljaa. Hän vei heidät omaan huoneeseensa ja asetti heidät molemmin
-puolin ikkunaa, jonka aukasi, vaikka ilma oli kylmä. Oli pilkkopimeä;
-lumesta vähän valoa heijasti huoneeseen. Kuolon hiljaisuus kaikkialla
--- minuutit pitkät kuni ijankaikkisuus. Viimein kuului askeleita;
-Silvine meni keittiöön, istuutui sinne ja odotti, liikkumatonna
-tähystäen kynttilän liekkiä.
-
-Kului vielä kotvanen; Goliath kierteli kartanoa uskaltamatta sisään.
-Hän luuli tuntevansa Silvinen hyvästi, oli rohennut tulla vain
-revolveri aseena. Mutta hän aavisti pahaa, hän avasi ikkunan ihan auki,
-pisti päänsä siitä ja huudahti puoliääneen: Silvine! Silvine!
-
-Ikkuna oli auki -- sehän merkitsi, että hän oli asiaa ajatellut, ja
-että hän suostui. Goliath ihan siitä ihastui, vaikka hän sittenkin
-olisi mieluummin suonut, että Silvine olisi ollut häntä vastassa ja
-haihduttanut hänen epäilyksensä. Fouchard oli varmaankin kutsunut
-häntä.
-
-Hetkisen kuluttua hän sanoi hieman kovemmin: Silvine! Silvine!
-
-Ei vastausta -- ei niin sanaa. Hän kiipesi ikkunalaudalle ja meni
-huoneesen. Hän aikoi Silvineä odottaessaan pistäytyä tilalle
-lämmittelemään, sillä ulkona oli tavattoman kylmä.
-
-Yhtäkkiä kuului liikettä, rajua painiskelemista, jytäkkää, hillittyjä
-kirouksia ja korinaa. Sambuc oli tovereineen hyökännyt Goliathin
-niskaan, mutta vaikka heitä oli kolme, eivät he sittenkään paikalla
-voittaneet tuota jättiläistä, jonka voimat vaaranhetki moninkertaiseksi
-suurensi. Raivokkaasti, hengästyneenä he painiskelivat kaikki neljä
-pimeässä, pienessä huoneessa, niin että jäsenet ruskivat. Onneksi oli
-revolveri pudonnut lattialle.
-
--- Nuoraa, nuoraa! ähkyi Cabasse. Ducat ojensi Sambucille nuorankimpun,
-joka hänellä oli mukanaan.
-
-Nyrkin iskuja ja potkauksia ei säästetty, kun mies pantiin nuoriin:
-ensin sidottiin jalat yhteen, sitten kädet sivuille ja viimeksi
-nuoritettiin koko ruumis solmuisella nuoralla, joka vedettiin niin
-tiukasti, että solmut painuivat syvälle lihaan; mies oli kuin verkossa.
-Hän huusi hellittämättä.
-
--- Kitas kiinni! karjasi Ducat.
-
-Ei niin ääntä kuulunut, sitten kun Cabasse vanhalla, sinisellä
-nenäliinalla hänen suunsa tukki.
-
-Viimein he saivat hengähtää; he kantoivat hänet kuin minkähän mytyn
-keittiön suurelle pöydälle, samalle, jossa kynttilä oli.
-
--- Kirottu preussiläispakana! kirosi Sambuc ja pyyhki hikeä otsaltaan.
-Sitä ei ollut niinkään helppo voittaa. Kuuleppas, Silvine, sytytäppäs
-toinen kynttilä, että saa oikein tarkasti katsella tuota helvetin
-lurjusta -- preussiläistä vakoojaa!
-
-Kalmankalpeana Silvine nousi ja totteli Sambucia; ääntä päästämättä hän
-sytytti kynttilän ja asetti sen pöydälle. Goliath lepäsi kuin ruumis,
-kynttilä molemmin puolin päätä.
-
-He katsoivat toisiinsa: Goliath kauhistuneena ja rukoillen, mutta
-Silvine ei ollut häntä ymmärtävinään. Hän peräytyi kaapin luo ja seisoi
-siinä jäykkänä, päättäväisenä, kylmänä kuin jääpalanen.
-
--- Pahuus on multa sormen purrut, murahti Cabasse, jonka sormesta vuoti
-verta. Vaan kyllä minä tässä näytän...
-
-Hän kohotti jo revolveria, jonka oli Silvinen huoneen lattialta
-löytänyt, vaan Sambuc tempasi sen häneltä.
-
--- Ei, tuhmuuksia ei! _Me_ emme ole roistoja niinkuin
-preussiläiset; me olemme tuomaria, kuuletko sinä, preussiläiskoira! Me
-tutkimme asiaasi. Eläkä pelkää, me olemme suvaitsevaisia, sinä saat
-puolustautua, vaan et itse, sillä jos side suustasi päästetään, tulet
-sinä niin suurisuiseksi, ettei tässä ole korvillaan. Maltahan, niin
-määrään sulle asianajajan ja sen sellaisen, että kelpaa!
-
-Hän haki kolme tuolia, pani ne vierekkäin, järjesti jotain, jota sanoi
-tuomioistuimeksi. Itse hän istuutui keskelle, molemmat apulaisensa
-kahden puolen.
-
-Sambuc nousi seisomaan ja puhui hitaasti ja ivallisesti, mutta
-vähitellen ääni muuttui vihaiseksi ja kostonhimoiseksi.
-
--- Minä olen yhtaikaa tuomarina ja yleisenä syyttäjänä. Se ei ole aivan
-oikeuden mukaista, vaan meitä ei ole tarpeeksi monta jäsentä. Siis ...
-minun syytökseni on se, että sinä olet tullut Ranskaan meitä
-vakoilemaan, olet häpeällisesti pettänyt meidät ja sillä maksanut
-leivän, jota meillä söit. Sillä sinä olet meidän tappioittemme alku ja
-syy, sinä olet se samanen petturi, joka Nouartin tappelun jälkeen
-öiseen aikaan opastit baijerilaiset Dieuletmetsäin läpi Beaumontiin.
-Siihen ei kykene kukaan muu kuin se, joka kauvan on paikkakunnalla
-asunut ja tuntee jok'ainoan polun. Meillä on varmat tiedot: sinun on
-nähty johtavan tykkiväkeä pitkin inhoittavimpia teitä, ihan lätäköitä,
-että on kahdeksin hevosin täytynyt panna kanuunia vetämään. Eipä
-ottaisi uskoakseen -- ken on ne tiet nähnyt -- että sotajoukko on siitä
-kulkenut. Ja jollet sinä olisi tunkeutunut tänne ja pettänyt ja myönyt
-meitä, ei hyökkäys Beaumontiin olisi koskaan onnistunut, emme koskaan
-olisi nähneet Sedanin päivää ja olisimme lopuksi ehkä antaneet teille
-selkään! En puhu mitään nykyisistä alhaisista toimistasi, miten julkeat
-näyttäytyäkkään täällä, antaen ilmi ja pelotellen asukkaita. Sinä olet
-suurin konna maailmassa ... minä vaadin kuolemanrangaistusta.
-
-Kaikki vaikenivat.
-
-Sambuc istuutui ja jatkoi: minä nimitän Ducatin puolustajaksesi. Hän on
-ollut asianajajana ja olisi korkeallekkin kohonnut, jollei olisi
-antanut himoillensa valtaa. Siitä näet, ettemme sinulta mitään kiellä,
-olemme oikein kohteliaita.
-
-Goliath ei voinut sormeaankaan liikuttaa. Armoa rukoillen hän katsoi
-satunnaiseen puolustajaansa, -- tuskanhiki valui hänen otsaltaan.
-
--- Hyvät herrat, sanoi Ducat, syytetty on todellakin julkein konna
-tässä maailmassa enkä minä mistään nimestä olisi ottanut häntä
-puolustaakseni, jollen hänen puolustelukseen voisi mainita, että kaikki
-hänen kansalaisensa ovat samallaisia roistoja. Katsokaa häntä! Hän on
-niin hämmästyneen näköinen. Hän ei ymmärrä sitä rikokseksi. Ranskassa
-ei edes tikulla liikuteta vakoilijaa, mutta hänen kotimaassaan on
-vakoilijan ammatti erinomaisen kunniakas toimi; sillä tavalla siellä
-paraiten isänmaata palvellaan. Rohkenen vielä lausua, hyvät herrat,
-etteivät he taida niin väärässä ollakkaan. Jalot tunteemme ovat meille
-luonnollisesti kunniaksi, vaan pahinta on, että ne vievät meitä
-tappiosta tappioon. _Quos vult perdere Jupiter dementat_, jos niin
-rohkenen lausua. Tuomitkaa itse, hyvät herrat!
-
-Hän istuutui.
-
-Sambucilla oli sananvuoro: entä sinä, Cabasse -- mitä sinulla on
-syytettyä vastaan tai hänen puolustuksekseen?
-
--- Minusta, virkkoi provencelainen, tässä pidetään liian pitkiä
-puheita, kun on tuon konnan tilin selvitys kysymyksessä. Olen kokenut
-yhtä ja toista maailmassa, vaan en pidä siitä, että oikeudesta tehdään
-pilaa, siitä seuraa onnettomuus. Minä äänestän kuolemaa!
-
-Juhlallisena nousi Sambuc seisalleen.
-
--- Onko se teidän kummankin mielipide? Siis kuolema?
-
--- Kuolema, kuolema!
-
-He siirtivät tuolit pois, ja Sambuc meni Goliathin luokse.
-
--- Tuomio on julistettu, sinun pitää kuolla.
-
-Korkealle leimahti kynttiläin liekki ja valaisi Goliathin tuskan
-vääntämiä kasvoja. Hän olisi huutanut: armoa! Hän koetti kaikin voimin
-pusertaa kieleltään sanat, jotka olivat ihan tukeuttaa hänet, mutta
-kaikista ponnistuksista oli vain seurauksena, että suusta pursuava
-vaahto kasteli läpimäräksi suun edessä olevan sinisen nenäliinan.
-Inhakkaa oli nähdä, miten mies virui pöydällä liikkumatonna kuin
-ruumis, kuolemaan tuomittuna eikä saanut suustaan sanaakaan
-puolustukseksi tai selvitykseksi.
-
-Cabasse kohotti revolverin.
-
--- Ammunko? kysyi hän.
-
--- Ei, elä, siitä hän liiaksi ihastuisi.
-
-Hän kääntyi Goliathiin ja sanoi: sinä et ole mikään sotilas, sinuun ei
-kannata luotia tuhlata. Teurastetaan sinut -- kirottu koira -- petturi
--- vakooja!
-
-Hän kääntyi ja sanoi kohteliaasti: lainaisittekohan meille soikon,
-Silvine?
-
-Silvine ei ollut siihen asti liikahtanut paikaltaan. Hän seisoi
-jäykkänä kuin kanto, hän ei tajunnut, mitä ympärillä tapahtui, hän yhä
-vain mietti samaa, jota jo kaksi päivää oli mielessään hautonut. Ja kun
-hän kuuli soikkoa pyydettävän, totteli hän vaistomaisesti, meni samassa
-kellariin ja toi sieltä paikalla suuren soikon, saman, jossa hän
-tavallisesti pesi pikku Kaarlon vaatteita.
-
--- Tehkää hyvin ja pankaa se pöydän alle -- tuonne toiseen päähän!
-
-Hän laski soikon lattialle, ja kun hän kohottautui, katsoivat he taas
-toisiinsa, hän ja Goliath. Kurjasen katse rukoili armoa -- selvästi
-siinä kuvautui kuoleman kauhu.
-
-Mutta nainen oli kuollut. -- Silvinen valtasi kokonaan yksi ajatus,
-yksi toivo -- tuon miehen kuolema, joka oli hänelle sama kuin pelastus.
-Hän asettui taas kaappia vasten.
-
-Sambuc oli avannut pöydänlaatikon ja vetäsi sieltä suuren, terävän
-veitsen, jota lihaa leikatessa käytettiin.
-
--- Koskapa sinä olet sika, niin minä teurastan sinut niinkuin sian.
-
-Hän ei pitänyt kiirettä, keskusteli kaikessa rauhassa Cabassen ja
-Ducatin kanssa, mitenkä olisi parasta tehdä. Vieläpä siinä kiista
-syntyi, kun Cabasse väitti, että hänen kotipuolessaan, Provencessa,
-teurastetaan sikoja pää alaspäin, mutta Ducat vastusti sitä raakana ja
-epämukavana.
-
--- Sysää hänet reunemmaksi, että veri vuotaa soikkoon eikä roisku
-lattialle!
-
-Goliath työnnettiin ihan pöydän laidalle ja Sambuc ryhtyi työhön
-tyynenä ja varovasti. Hän kääri hihansa ja sivalsi veitsellä --
-kerralla meni kurkku poikki. Kaulasuonesta pulppusi veri kuin
-suihkulähteestä ja vuoti soikkoon.
-
-Hän oli menetellyt varovasti, ainoastaan muutamia veripisaroita
-roiskahti lattialle. Kuolema ei niin pian seurannut, vaan
-kuolemankamppausta ei tarvinnut nähdä, sillä nuora oli vahvaa, ja
-ruumis pysyi ihan liikkumatonna. Ei nykäystä, ei korahdusta. Kasvot oli
-kuolontuska vääntänyt, pisara pisaralta veri niistä väheni, kuolema löi
-niihin leimansa -- kalvo laskeutui silmille, katse sammui.
-
--- Kuulkaapas Silvine, pesusienen me vielä tarvitsisimme!
-
-Silvine ei liikahtanut, silmät seisoivat päässä, kuin lattiaan
-naulattuna hän siinä tuijotti, kädet ristissä rinnalla ja kurkkua
-puristi kuin rautakahleilla.
-
-Yhtäkkiä hän sitten huomasi Kaarlon vieressään. Lapsi oli tarttunut
-hänen hameeseensa, -- oli herännyt, saanut oven auki ja kenenkään
-huomaamatta pujahtanut keittiöön.
-
-Kuinka kauvan hän lieneekään seisonut siellä äitin takana?
-
-Hänkin sen näki. Silmille valahtaneitten hiusten alta tähystelivät
-hänen suuret siniset silmänsä punaista veripintaa, joka vähitellen
-täytti soikon. Ehkä se huvitti häntä. Luultavasti hän ei alussa
-ymmärtänyt, mitä tapahtui. Mutta varmaankin se hänestä sitten tuntui
-inhakalta, vaistomaisesti hän tajusi nähneensä teoista kauheimman,
-sillä yhtäkkiä hän kirkasi: äiti, äiti! Minua pelottaa -- tule pois!
-
-Silvine hätkähti, ruumis tärisi kuin virran päällä, hän tuskin kesti
-jaloillaan. Se oli liikaa; kauhu vei häneltä voimat, pyyhkäsi
-jännityksen, joka kaksi päivää oli häntä pitänyt pystyssä. Luonto
-voitti, hän oli taas nainen, hän hyrskähti itkuun.
-
-Rajusti hän tempasi lapsen syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten.
-Ja hän juoksi pois, pakeni, hän ei tahtonut nähdä, ei kuulla enempää,
-hän tahtoi piiloutua synkimpään soppeen, halusi kuolla, vaipua maan
-alle...
-
-Samana hetkenä Jean rohkaseutui ja avasi huoneensa oven. Vaikkei hän
-koskaan tiedustellut, mitä talossa tapahtui, kummastutti häntä outo
-edes takaisin vaahtautuminen ja kovaääninen puhe. Ja hänen luokseen,
-hänen rauhaisaan huoneeseensa Silvine pakeni, nyyhkyttäen, hapset
-hajalla, niin peräti toivotonna, että Jean alussa ei saanut sanaakaan
-selvää hänen katkonaisista sanoistaan. Hän huitoi monta kertaa
-käsillään ikäänkuin jotain kauheaa olisi tahtonut luotaan karkoittaa.
-
-Viimein Jeanille kaikki selvisi. Hän näki väijymisen, teurastuksen,
-äitin ja pienokaisen hänen vieressään katsomassa, isän sidottuna
-pöydällä, kurkussa ammottava haava, josta veri vuoti soikkoon. Vexi
-hyytyi hänen suonissaan, sydän jähmettyi. Hyvä jumala, miten inhottava
-sota on! Se muuttaa ihmiset pedoiksi, kylvää vihaa, kastelee pojan isän
-verellä ja tekee kansakunnat verivihollisiksi! Kamala kylvö --
-kauhistuttava sato!
-
-Silvine oli vaipunut tuolille, suuteli pienokaista herkiämättä ja hoki
-myötäänsä: poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi!...
-Poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi!
-
-Fouchard pääsi nyt keittiöön. Hän oli vaatien koputtanut ovelle,
-viimein täytyi hänet laskea. Ei hän suinkaan ilokseen kotiin palannut
--- näki pöydällä ruumiin, jonka pää retkotti pöydän laidalta, ja soikon
-verta täynnä. Hän oli jo luonnostaan kiivaanlainen, nyt hän ihan
-vimmastui.
-
--- Kirotut roistot! Ettekö osanneet ulkopuolella pysytellä
-sikamaisuuksinenne? Minun taloni ei ole sikolätti ... eikä ihmisten
-asunnoita saa ryvettää moisilla teurastuksilla!
-
-Sambuc puolustelihe ja selvitteli, mutta ukko ei tyyntynyt. Vihaisena
-ja samalla peloissaan hän jatkoi: ja mihinkä minä kätken ruumiin? Se on
-kaunista -- työntää ruumis toisen ristiksi eikä ajatella seurauksia.
-Jos nyt vahti tulee tarkastamaan, niin olen minä kauniisti kiinni.
-Mutta siitähän te viis välitätte mitenkä minulle käy!... Vaan jollette
-paikalla töytyytä ruumista täältä, niin on meillä -- piru vie -- tilit
-vielä tekemättä! Ota sinä päästä, toinen jaloista tai vaikka miten,
-mutta rivakasti; kolmen minuutin perästä ei hänestä niin hiuskarvaa saa
-olla jälellä täällä!
-
-Sambuc sai vihdoin Fouchardilta säkin, vaikkei hän kernaasti mitään
-hellittänyt. Huonoimman hän kuitenkin valitsi ja selitti päälliseksi,
-että sekin oli liian hyvä preussiläiselle. Mutta Cabassella ja
-Ducatilla oli täysi työ, ennenkun saivat Goliathin säkkiin; ruumis oli
-liian pitkä ja paksu ja jalat roikkuivat ulkona. Sitten hänet
-kannettiin käsikärriin, jolla he tavallisesti kulettivat leipää.
-
--- Maasiin me hänet lähetämme, siitä saatte olla varma! selitti Sambuc.
-
--- Vaan sitokaa kaikella muotoa pari kunnon kiveä koipiin, ettei se
-piru pinnalle kohoa, raivosi Fouchard.
-
-Ruumissaatto katosi pimeyteen; ei kuulunut muuta kuin käsikärrin narina
-öisessä hiljaisuudessa.
-
-Sambuc vannoi isänsä pään kautta, että oli sitonut kaksi suurta
-kivimöhkälettä ruumiin jalkoihin -- mutta yhtäkaikki se kellui vedessä.
-
-Kolme päivää myöhemmin preussiläiset löysivät säkin ruohikosta
-Pont-Maugisin luota ja joutuivat ihan raivoon, kun avatessaan näkivät
-siinä miehen, joka oli teurastettu kuin sika. Kauheasti uhkaillen he
-etsiskelivät ilkityön tekijöitä.
-
-Luultavastikin olivat muutamat kyläläiset lörpöttäneet, koska eräänä
-iltana vangittiin kylänvanhin ja Fouchard vanhus, joita syytettiin
-pitäneen yhtä sissien kanssa ja siinähän ne olivat Goliathin murhaajat.
-
-Ja silloin Fouchard käyttäytyi todellakin erinomaisesti, hän oli ihka
-tyyni ja rauhallinen, sillä hän tiesi, että vaitioleva kaikki voittaa.
-Levollisena hän lähti, pyytämättä edes pienintäkään selitystä.
-Tottapahan selviää!
-
-Lähitienoilla kerrottiin ihan yleisesti, että hän oli preussiläisiltä
-ansainnut kaupoissa suuret summat ja oli säkittäin kätkenyt rahaa
-piilopaikkoihinsa.
-
-Henriette tuli hyvin levottomaksi, kun sai tapauksesta tiedon. Jean
-pelkäsi vahingoittavansa isäntäväkeään ja tahtoi välttämättömästi
-poistua, vaikka hän lääkäristä oli vielä liian heikko. Henriette sai
-hänet kuitenkin jäämään vielä neljäksitoista päiväksi; hän joutui ihan
-epätoivoon eroa ajatellessaan.
-
-Kun Fouchard vangittiin, oli Jean piiloutunut taloon ja siten
-pelastunut, mutta vaara oli siltä yhtä suuri; voisivathan preussiläiset
-minä hetkenä hyvänsä tarkastaa taloa ja minnekkä hän joutuisi silloin?
-Enonkin kohtalo Henrietteä huoletti. Hän päätti sen tähden lähteä
-muutamana aamuna Sedaniin puhuttelemaan Delaherchea, jonka luona
-kerrottiin muutaman preussiläisen upseerin asuvan -- ehkä hän voisi
-jotain vaikuttaa.
-
--- Silvine, hän sanoi lähtiessään, hoida sairastamme hyvästi; anna
-lihanliemi kello kaksitoista ja lääkkeet kello neljä.
-
-Silvine oli taas entisellään. Hän ja Prosper hoitivat taloa isännän
-poissa ollessa, ja pikku Kaarlo naureskeli ja keikkui äitin ympärillä
-niin kuin ennenkin.
-
--- Olkaa huoleti, rouva, hän ei jää mitään vaille! Minä kyllä hänestä
-huolen pidän!
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Kauheasti oli taistelu ja kaupungin antautuminen tärisyttänyt Sedanin
-asukkaita, mieli oli synkkä; päivä toisensa perästä kului, siitä oli
-kohta neljä kuukautta.
-
-Delahercheläiset elivät entistä myöten.
-
-Mutta yksi huone tuossa suuressa rakennuksessa oli aivan kuin asumaton
--- se oli tehtailijan asumakerroksen toisessa päässä, kadunpuoleinen
-huone, jossa översti Vineuil yhä sairasti. Toisista ikkunoista
-tunkeutui niitä avatessa elämän melu ja hälinä, -- sairaan ikkunoista
-eivät kaihtimet koskaan nousseet, ne olivat kuin kuolleet elämälle.
-
-Översti oli valittanut kilon häikäisevän silmiään; -- lieneekö
-luulotellut, ei tiedetty, mutta hänen mielikseen poltettiin huoneessa
-lamppua yötä päivää.
-
-Kaksi pitkää kuukautta oli hän virunut vuoteessa, vaikka, kuten
-rykmentinlääkäri Bouroches tutkittuansa ilmoitti, ainoastaan nilkkaluu
-oli halki, mutta haava ei ottanut parantuakseen, ja siinä sivussa
-ilmaantui kaikenmoista muuta.
-
-Nyt hän jo oli jalkeella, mutta sielun ja ruumiin voimat olivat niin
-murtuneet, niin mennyttä kalua, ettei hän väsymykseltä jaksanut muuta
-kuin päivät päästään venyä leposohvalla uunin edessä ja katsella
-liekkien kiemuroita. Hän laihtui, kuihtui varjoksi entisestä itsestään,
-eikä lääkäri, joka häntä hoiti, keksinyt riutumisen syytä.
-
-Delaherchen vanha rouva oli paikalla valloituksen jälkeen samaten
-sulkeutunut huoneeseen. Varmaankin he olivat sopineet, -- nuoruuden
-ystävät -- etteivät sieltä lähtisi, niin kauvan kuin preussiläiset
-majailivat talossa. Jotkut upseerit olivat vain pari kolme päivää
-asustaneet siellä -- muuan kapteeni -- herra von Gartlauben näytti
-jäävän määräämättömäksi ajaksi. Niitä asioita ei översti eikä vanha
-rouvakaan ottanut puheeksi.
-
-Vaikka jo kahdeksankahdeksatta ikäinen, nousi vanha rouva ylös päivän
-koittaessa, istuutui nojatuoliin uunin toiselle puolelle vastapäätä
-ystäväänsä ja lampun himmeässä valossa neuloen sukkia köyhille
-lapsille, mutta översti tuijotti toimetonna hiilokseen -- yksi ainoa
-ajatus oli tyyten vallannut hänen mielensä. Tuskin paria kymmentä sanaa
-he päivässä vaihtoivat; kun vanha rouva, joka kuitenkin liikehti
-talossa, joskus sattui sanallakaan ilmaisemaan, mitä maailmassa
-tapahtui, esti hänet översti siitä heti. Hän ei tiennyt mitään maailman
-menosta, ei Pariisin piirityksestä, ei Loiren tappioista eikä muista
-surusanomista.
-
-Mutta vaikka översti siten elävänä hautautui, vaikka hän sulki
-korvansa eikä edes päivän valoa sietänyt, löysi kuitenkin isänmaan
-suru ja ahdistus, kauhea kurjuus tiensä sinne, se tunkeutui kuin
-seinäinraoista, sitä oli ilmassa, jota hän hengitti, -- sillä
-syövyttävänä myrkkynä se päivä päivältä jäyti hänen ruumiinsa voimia ja
-riisti häntä aina lähemmä ja lähemmä hautaa.
-
-Delaherche sitä vastoin eleli päivän valossa ja koetti kaikin mokomin
-saada tehdastansa reilaan.
-
-Mutta työntekijät niinkuin ostajatkin olivat hapuiltavissa, eikä
-hänellä ollut kuin joitakuita kangaspuita käymässä. Silloin pisti
-hänelle päähän laatia ajan kuluksi luettelo tehtaanvaroista ja tehdä
-muutamia kokeita, joita jo kauvan oli mietiskellyt. Samaan aikaan oli
-hän saanut käsiinsä nuoren miehen, muutaman tuttavansa pojan, joka
-taistelun jälkeen oli asettunut heille. Hänen nimensä oli Edmond
-Lagarde ja oli Passyssa autellut isäänsä korutavarakaupassa;
-ijältään hän oli kolmenkolmatta vanha, vaan näytti tuskin
-yhdeksäntoistavuotiaalta. Sedanin tappelussa oli hän taistellut
-kersanttina viidennessä linja-rykmentissä, otellut kuin karhu, ja
-viiden aikaan iltapäivällä saanut Ménilportin luona viimeisistä
-luodista haavan vasempaan käsivarteensa. Kun haavoitetut korjattiin
-sairashuoneihin, oli Delaherche, auliisti kyllä, ottanut hänet
-hoitoonsa.
-
-Sillä tavalla oli Edmond tullut perheeseen; hän asui ja söi siellä, oli
-jo terve ja auttoi tehtailijaa kirjurina, kunnes pääsisi Pariisiin.
-
-Delaherche oli ottanut hänet siipiensä suojaan, ja sentähden
-preussiläiset virastot antoivat hänen olla rauhassa, -- hän oli sitä
-paitsi luvannut, ettei pakene.
-
-Hän oli vaaleaverinen, sinisilmäinen ja niin ujo, että punastui
-yhtenään kuin nuori tyttö. Äiti oli häntä kasvattanut, oli jokaisen
-vaivalla ansaitun pennin uhrannut hänen kouluuttamisekseen. Edmond
-jumaloi Pariisia, halusi hartaasti sinne ja kertoi siitä pitkiä pätkiä
-Gilbertelle, joka sisaren tavoin hoiti tuota kaunista nuorukaista.
-
-Paitsi häntä asui talossa uusi, äsken tullut vieras -- herra von
-Gartlauben -- nostoväen kapteeni, jonka rykmentti oli tullut Sedaniin
-vakinaisten joukkoin sijaan.
-
-Vaikkei hän ollut korkea-arvoinen, oli hän sentään mahtava henkilö,
-sillä hänen sedällänsä, joka oli Reimsin kenraalikuvernöörinä, oli
-piirissään rajaton valta. Hänkin rakasti Pariisia ja piti sitä suurena
-kunnianaan, oli asunut Pariisissa ja tunsi tarkasti sen hienostuneen
-elämän; keikarin naamariin peittyi hänessä synnynnäinen raakuus. Hän
-käytti aina univormua, oli pitkä ja harteikas, läheni viidettäkymmentä,
-vaan tekeytyi paljoa nuoremmaksi.
-
-Jos hän olisi ollut älykkäämpi, olisi hän saattanut olla vaarallinenkin
-henkilö, mutta onneksi hän oli äärettömän itserakas ja itseensä
-tyytyväinen, ei hänelle mieleenkään juolahtanut, että häntä pilkkana
-pidettäisiin.
-
-Alussa olivat päivät kauheita, mutta tuota tuonnempana oli hänestä
-Delaherchelle ja koko perheelle suurta hyötyä.
-
-Saksalaisia sotilaita oli tulvaamalla tulvannut Sedaniin, ja asukkaat
-pelkäsivät joka hetki ryöstämistä. Mutta kohta vetäytyivät voittajat
-Seinelaaksoon päin; jälelle jäi vain yksi vartijajoukko -- haudan
-hiljaisuus vallitsi kaupungissa: talot olivat aina teljetyt, puodit
-kiinni, kadut autiot; hämärän tultua kuului vain vahtisotilasten
-raskaat askeleet ja rivot huudot.
-
-Ei kirjeitä, ei ainoatakaan sanomalehteä. Elettiin kuin suletussa
-vankiluolassa, erotettuna muusta maailmasta, kaikesta tietämätönnä,
-lakkaamattomassa tuskassa, pelolla ja vapistuksella odottaen uusia
-onnettomuuksia. Ja päälliseksi olivat ruokavarat lopussa.
-
-Muutamana aamuna ei ollut enää leipää, ei lihaakaan; satojatuhansia
-sotilaita oli tulvannut läpi paikkakunnan, koko tienoo oli kuin
-heinäsirkkalauman hävittämä.
-
-Kahdeksi päiväksi riittivät enää kaupungissa ruokavarat, täytyi
-turvautua Belgiaan, ja sieltä, naapurimaasta tuotiin nyt kaikki --
-eipähän liene hävityksen jälkeen tulli enää ollut rajalla esteenä.
-
-Muun hyvän lisäksi oli vielä joka päivä lakkaamattomia selkkauksia ja
-rettelöitä preussiläisen päällikön ja paikallishallituksen välillä,
-edellinen oli asettunut pormestarin asuntoon, jälkimmäinen piti
-kokouksiaan raatihuoneella. Ei tullut apua, vaikka paikallishallituksen
-jäsenet urhoollisesti puolustivat, väistyivät vain askel askelelta, --
-kaupunkilaiset olivat nääntymäisillään, sillä voittajain vaatimukset
-kasvoivat kasvamistaan ja mielivalta oli verojen suuruuden määrääjänä.
-
-Paljon oli Delaherchellakin ensi alussa vastusta vihollisen upseereista
-ja sotilaista, jotka hänen luonaan majailivat. Piippu suussa vaeltivat
-kaikki kansallisuudet hänen huoneissaan.
-
-Ihan odottamatta tuli kaupunkiin joka päivä kaksituhatta, kolmetuhatta
-miestä, jalkaväkeä, ratsuväkeä, tykkiväkeä, ja vaikka niillä ei ollut
-oikeutta vaatia muuta kuin asunto ja polttopuut, täytyi vielä juosta ja
-haalia niille syötävää.
-
-Kamalaan siivoon ne lähtiessään jättivät huoneet. Upseerit kotiutuivat
-usein humalassa ja käyttäytyivät pahemmin kuin sotilaat.
-
-Ankara kuri esti kuitenkin ryöstämiset ja väkivaltaisuudet. Ainoastaan
-kahta naista koko Sedanissa hätyytettiin. Vasta myöhemmin, sitten kun
-Pariisi itsepintaisesti piti puoliaan, voittajat tiukensivat ohjaksia.
-Preussiläisiä harmitti sodan pitkittyminen loppumattomiin, he olivat
-levottomat, kun eivät olleet varmat maaseutulaisista, pelkäsivät
-yleistä aseihin tarttumista, ja sen lisäksi oli vielä sissien susisota.
-
-Delaherchen luo oli juuri majoittunut eräs kyrassierimajuri, joka
-saappaat jalassa maata rötkötti tilalla ja lähtiessään jätti huoneen
-siihen siivoon, ettei edes uuninreunakaan jäänyt puhtaaksi; silloin
-saapui kapteeni von Gartlauben muutamana iltana syyskuun loppupuolella,
-rankkasateessa.
-
-Ensimmäinen tunti oli joltamoisenkin tuskallinen. Kapteeni puhui kovin
-äänekkäästi ja vaati parasta huonetta, kävellen portaita ylös ja alas,
-että sapeli helisi. Mutta kun näki Gilberten, muuttui hän kerralla, oli
-sävyisä ja hillitsi itsensä ja kumarsi varsin kohteliaasti, kun kulki
-hänen ohitsensa huoneeseensa. Häntä imarreltiin, hänen ympärillään
-liehakoitiin, sillä kaikki tiesivät, että yhdellä ainoalla sanalla hän
-sai Sedanin päällikön lievittämään raskasta verotaakkaa tai
-vapauttamaan jonkun vangin.
-
-Hänen setänsä, Reimsin kuvernööri, oli äskettäin antanut ankaran
-julistuksen, joka julisti piiritystilaan ja kuolemanrangaistuksen
-jokaiselle, joka auttoi vihollisia joko vakoojana taikka opasti
-saksalaisia joukkoja väärälle tielle taikka hävitti siltoja ja kanuunia
-ja vahingoitti sähkösanomalankoja ja rautatienkiskoja. Vihollisia, --
-ne olivat ranskalaiset; kaupunkilaisten sydän oli pakahtua, kun tuo
-suuri valkoinen paperi, joka oli liimattu päällikkökunnan portille,
-tuomitsi heidän surunsa ja tuskansa ja isänmaanrakkautensa rikokseksi.
-
-Tarpeeksi olisi ollut jo siinä, kun saksalainen varustusväki
-riemuhuudoilla ilmoitti heidän jokaisen tappionsa.
-
-Joka päivä toi uuden Jobin sanoman; suurten nuotioitten ääressä
-sotilaat joivat ja mässäsivät kaiken yötä, mutta kaupunkilaiset, joiden
-kello yhdeksästä täytyi olla kotonaan, istuivat sydän kurkussa pimeissä
-taloissaan, peläten uusia onnettomuuksia.
-
-Juuri samallaisessa tilaisuudessa osottihe herra von Gartlauben
-lokakuun puolivälissä hienotunteiseksi.
-
-Sinä aamuna kertoi huhu Sedanissa, että Loiren armeija oli saanut
-loistavan voiton ja paraillaan marssi Pariisia pelastamaan. Usein
-olivat ennenkin iloiset tiedot suruksi muuttuneet. Niin kävi nytkin.
-Samana iltana jo saatiin tietää, että baijerilainen sotajoukko oli
-anastanut Orléansin.
-
-Muutamassa talossa Maquakadun varrella vastapäätä tehdasta hoilottivat
-sotilaat niin kauheasti, että se Gilberteä kiusasi. Kun kapteeni sen
-huomasi, lähetti hän heti heitä kieltämään, sillä sellainen metakka oli
-hänestä kerrassaan sopimatonta.
-
-Kuukauden kuluessa herra von Gartlauben monasti osottihe huomaavaiseksi
-ja kohteliaaksi.
-
-Preussiläiset virastot olivat muutelleet kaupungin hallitusta,
-äskettäin oli saksalainen nimitetty toiseksi pormestariksi, ja vaikka
-hän oli kutakuinkin ihmisiksi, eivät rettelöt siltä loppuneet.
-
-Tavallisimmasti syntyi päällikkökunnan ja kaupunginhallituksen välillä
-kiistoja vaunulähetyksistä, ja muutamana aamuna nousi ilmi riita, kun
-Delaherche ei ollut lähettänyt kiesiään ja kahta hevosta. Pormestari
-pistettiin kiinni muutamiksi tunniksi, ja Delaherche olisi saanut häntä
-seurata, jollei herra von Gartlauben olisi estänyt.
-
-Toisen kerran taas hän sai myöstetyksi 30,000 frangin suuruisen sakon
-maksun, joka oli määrätty suoritettavaksi siitä syystä, että
-Villettesillan teossa muka vitkasteltiin. Sillan olivat preussiläiset
-itse hävittäneet ja se oli loppumatonna ikävyyden lähteenä Sedanin
-asukkaille.
-
-Mutta vasta Metzin antautumisen jälkeen oli Delaherche kiitollisuuden
-velassa vieraalleen. Ukkosena iski tieto kaupunkilaisiin, se vei
-kerralla heidän viimeisen toivonsa. Ja seuraavalla viikolla samosi taas
-mahdottomia sotilasjoukkoja kaupungin läpi, suuri ihmistulva virtasi
-Metzistä: ensin prinssi Fredrik Kaarlen armeija kulki Loiren rannoille,
-sitten kenraali Manteuffelin marssi Amiensiin ja Roueniin päin sekä
-lisäksi muita, joitten oli määrä mennä Pariisin piirittäjiä auttamaan.
-
-Monena päivänä olivat huoneet täpösen täynnä. Leipuri- ja lihapuodit
-tyhjentyivät putipuhtaaksi, ei jäänyt niin leivänmurua tai luunsirua.
-Kadut lemahtelivat ulolle, aivan kuin suuria eläinlaumoja olisi
-kuleteltu.
-
-Maquakadun tehdas vain säilyi ihmislaumoilta, sillä ystävällinen käsi
-sitä suojeli; ainoastaan muutamia siistiä korkea-arvoisia päälliköitä
-siellä asui.
-
-Delaherche ei sen erän perästä kohdellut herra von Gartlaubenia niin
-kylmästi kuin ennen. Toiset perheet pysyivät aivan erillään, eivät
-laisinkaan seurustelleet luonaan asuvain vihollisten kanssa. Mutta
-Delaherchestä, joka kaipasi seuraelämää, joka tahtoi olla iloinen ja
-vilkas ja halusi nauttia elämästä, tuli ajan pitkään kovin tukalaksi
-tuollainen jöröttäminen. Hän ei ollenkaan viihtynyt suuressa,
-kiusallisen hiljaisessa ja ikävässä talossaan, jossa jokainen eli
-omassa nurkassaan ja oli niin kylmän ja ynseän näköinen.
-
-Aluksi hän muutamana päivänä pysäytti herra von Gartlaubenin portaissa
-ja kiitti häntä kaikesta avuliaisuudesta. Vähitellen he puhelivat sanan
-tai pari aina tavatessaan ja muutamana iltana preussiläinen kapteeni
-puhalteli savuja tehtailijan työhuoneessa, uunissa paloi tuli, huone
-oli niin kodikas, ja kaikessa rauhassa he siellä juttelivat viimeisistä
-uutisista. Kahden ensimmäisen viikon kuluessa ei Gilberte näyttäytynyt
-ollenkaan. Kapteeni ei ollut hänestä tietävinään, mutta joka kerran kun
-kuului liikettä viereisestä huoneesta, käänsi hän päätään sinnepäin.
-
-Hän koetti nähtävästi saada isäntäväkensä unohtamaan, että hän oli
-voittajan puolta, hän ei ollut pikkumainen ja teki usein pilaa
-veroista, joista vain aihetta siihen sai. Niinpä hän muutamana päivänä
-nauroi makeasti, kun sai tietää, että oli vaadittu ruumisarkkua ja
-siteitä.
-
-Kivihiiliä, öljyä, maitoa, sokeria, voita, leipää, lihaa, puhumattakaan
-vaatteista, tulisijoista, lampuista, -- sanalla sanoen he olivat vailla
-kaikkea, mitä syötäväksi tai muuten joka päivä tarvitaan -- silloin hän
-vain kohautti olkapäitään: hyvä jumala, minkä sille voi! Tietysti
-kaikki tuollainen oli ihan sietämätöntä, hän kyllä myönsi, että
-saksalaiset vaativat _liikoja_, mutta -- sellaista on sota, ja
-pitäähän sitä vihollisenkin maassa elää.
-
-Delaherche, jota nuo lakkaamattomat kiskomiset suututtivat, ei
-ollenkaan salannut ajatuksiaan; joka ilta hän niitä tyyten tarkasteli
-niinkuin ne olisivat olleet keittiölaskuja. Ainoa, josta he
-kinastelivat, oli samanen miljoona, jota preussiläinen maaherra von
-Rethel vaati Ardennesin piirikunnalta muka korvaukseksi Ranskan
-sotalaivain tekemistä vahingoista ja hyvitykseksi Ranskassa asuvain
-saksalaisten karkoittamisesta. 42,000 frangia tuli siitä Sedanin
-osalle.
-
-Delaherche koetti kaikella tavalla todistaa, että se oli suurinta
-vääryyttä: Sedan oli katsottava poikkeukseksi, se oli jo kärsinyt
-yltäkyllin, tämä viimeinen oli ihan pois suunnilta!
-
-Paraimpina ystävinä he kuitenkin erosivat. Delaherche oli mielissään,
-kun oli oikein saanut ladella, ja kapteeni tyytyväinen, että oli
-osannut käyttäytyä kuin ihkapariisilainen.
-
-Muutamana iltana Gilberte iloisena ja vilkkaana pistäysi huoneeseen
-aivan kuin sattumalta. Hän pysähtyi ja oli hämmästyvinään. Herra von
-Gartlauben nousi paikalla, kumarsi kohteliaasti ja, hienotunteisesti
-kyllä, heti väistyi. Mutta seuraavana iltana istui Gilberte
-työhuoneessa kapteenin tullessa ja jäi sinne.
-
-Iloisia ja hupaisia iltoja he siitä lähtien kolmisin viettivät
-työhuoneessa, ei salissa -- erotus oli hienon hieno. Tuota tuonnempana
-sai saksalainen, joka oli harras soiton ja laulun ystävä, Gilberten
-soittamaan. Rouva meni yksin saliin ja jätti oven auki.
-
-Talvi oli ankara, Ardennien tammihalot palaa leimusivat uunissa;
-kymmenen aikana juotiin teetä ja puheltiin kuin vanhat tutut. Ja herra
-von Gartlauben oli silmiä korvia myöten rakastunut tuohon iloiseen
-nuoreen rouvaan, joka keimaili nyt samoin kuin ennen Charvillessä,
-silloin kun kapteeni Beaudoin ystävineen siellä oli.
-
-Herra von Gartlauben oli erikoisen huolekas puvussaan ja erityisen
-kohtelias, pieninkin suosionosote oli hänestä mieleen ja hän koetteli
-kaikin tavoin, ettei häntä pidettäisi raakalaisena, sivistymätönnä
-sotilaana, joka naisten seurassa ei ymmärrä käyttäytyä.
-
-Kahtia oli elämä jakautunut tuossa suuressa, pimeässä talossa
-Maquakadun varrella. Ruoka-aikoina Edmond istua näpötti kainona ja
-vastaili ykskantaan Delaherchen loppumattomiin kysymyksiin ja punastui,
-kun Gilberte häneltä jotain pyysi, iltaisin kuunteli herra von
-Gartlauben autuaallisena ja hymyhuulin Mozartin sonaattia, jota nuori
-rouva salissa soitti; mutta viereisessä huoneessa, jossa översti de
-Vineuil ja vanha rouva aikansa viettivät, oli niin hiljaista, niin
-äänetöntä, ikkunat olivat peitetyt, kaihtimet eivät koskaan päästäneet
-päivää huoneeseen, -- lampun himmeässä valossa se oli hautakammion
-tapainen.
-
-Joulukuu lumineen peitti kaupungin valkoiseen vaippaan; mieltä
-masentavat uutisetkin olivat vähän kuin jäätyneet. Sitten kun kenraali
-Ducrot oli kärsinyt tappion Champignyssä ja Orléans menetetty, oli
-jälellä vain yksi ainoa synkkä toivo: jospa talvi tulisi kostajaksi,
-jospa lumihiutaleita tupruamalla tupruaisi, ja routa halkaisisi maan ja
-se nielisi Saksan ja sen sotajoukot!
-
-Mutta rouva Delaherche oli saanut toisenkin surun syyn. Muutamana yönä,
-kun hänen poikansa oli asioittensa tautta Belgiassa, oli hän Gilberten
-huoneen ohi kulkiessaan kuullut sieltä hiljaista kuisketta, naurua ja
-suuteloita. Kauhistuksissaan ja mieli kuohuksissa hän riensi
-makuuhuoneeseensa. Ei ollut epäilemistä -- se ei ollut kukaan muu kuin
-preussiläinen! Hän oli jo huomannut sen heidän silmäyksistään.
-Sellainen käytös -- sellainen häväistys hänet kerrassaan musersi. Hyvä
-jumala! Miksikä olikaan hänen poikansa vasten äitin tahtoa tuonut tuon
-nautinnonhimoisen naisen heidän rauhalliseen kotiinsa! Kerran oli hän
-jo antanut anteeksi eikä ollut antanut ilmi -- kun kapteeni Beaudoin
-oli kuollut -- ja nyt oli sama edessä, vielä kahta kauheampi -- maansa
-vihollisen kanssa! Mitä tehdä? Sellaista hävyttömyyttä hän ei salli
-talossaan. Siinä oli uusi kivi sydämmelle, hän oli menehtyä. Ja kun hän
-palasi huoneeseen alakuloisena ja kyynelsilmin ja tuntikausia istui
-äänetönnä, katseli häntä översti tutkivasti ja luulotteli, että Ranska
-taaskin oli kärsinyt tappion.
-
-Sillä kannalla olivat asiat, kun Henriette muutamana aamuna tuli
-Sedaniin, pyytämään että Delaherche jollakin tavalla puhuisi hänen
-enonsa puolesta. Hän oli nähnyt ihmisten omituisesti hymyilevän ja
-kuullut heidän puhuvan, miten rajattomasti Gilberte voi vaikuttaa herra
-von Gartlaubeniin. Siksipä hän hieman hämmästyi, kun ensiksi tapasi
-eteisessä vanhan rouvan, joka oli menossa överstin luo. Henriette
-ilmoitti hänelle asiansa.
-
--- Voi, hyvä rouva, te olisitte niin hyvä, niin hyvä, jos puhuisitte
-enoni puolesta! Enorukan kohtalo on kauhea -- hänet aiotaan lähettää
-Saksaan.
-
-Vanha rouva, joka kuitenkin paljon piti Henriettestä, viittasi
-kärsimättömästi.
-
--- Lapsikulta, minä en voi vaikuttaa niin mitään. Elkää _minua_
-pyytäkö...
-
-Ja vaikka hän näki, miten surulliseksi Henriette tuli, jatkoi hän: te
-tulette kerrassaan sopimattomaan aikaan, poikani lähtee tänä iltana
-Brysseliin. Sitä paitsi on hänellä yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin
-minullakaan. Puhukaa miniälleni -- hänhän on kaikkivaltias.
-
-Hän meni. Arkana ja hämillään jäi Henriette eteiseen; hän huomasi
-tulleensa tosiaankin varsin sopimattomaan aikaan.
-
-Vanha rouva oli varmasti päättänyt ilmoittaa kaikki pojalleen, ennenkun
-hän lähtisi Belgiaan kivihiilien ostoon, tehtailija näet toivoskeli
-saavansa tehtaan heti kuntoon. Äiti ei jaksanut kärsiä, että Gilberte
-niin törkeästi pettäisi miehensä hänen poissaollessaan, mutta hän
-odotti, kunnes Delaherche viimeinkin oli varmasti määrännyt lähtönsä,
-jota jo toista viikkoa oli myöstänyt päivästä toiseen. Sehän oli koko
-talon häviö, preussiläinen ajettaisiin pois, Gilberte samaa tietä -- ja
-kenties hänen nimensä vielä naulattaisiin katunurkkiin häväistykseksi,
-sillä se kohtaisi jokaista Ranskan naista, joka pitäisi yhteyttä
-saksalaisten kanssa.
-
-Iloisesti huudahtaen juoksi Gilberte Henrietten luo, kun näki hänet.
-
--- Voi miten hauskaa, että tulit!... Ihanhan siitä on jo
-ijankaikkisuus, kun viimeksi tapasimme toisemme -- ihminen vanhenee
-niin pian näinä kauheina aikoina.
-
-Hän oli vienyt Henrietten huoneeseensa, painanut hänet leposohvalle ja
-nojautui häntä vasten.
-
--- Kuuleppas -- nyt sinä syöt aamiaista meillä. Mutta ensiksi me
-puhelemme -- eikös niin? Sinulla on varmaan ihmeen paljon
-kertomista!... Sinä et ole saanut veljeltäsi mitään tietoja, sen
-tiedän. Maurice raukka -- minua niin säälittää se poikaparka!
-Ajattelepas, miten hirveätä Pariisissa -- eivät saa polttaa kaasua, ei
-heillä ole polttopuita, niin, tuskinpa leipääkään! -- Entäpä se
-nuorukainen, jota hoidat, veljesi ystävä? Niinkuin huomaat, olen jo
-kuullut kulkupuheita. Hänenkö tähtensä sinä tulet?
-
-Henriette hämmästyi eikä paikalla vastannut. Eikös hän todellakin
-tullut Jeanin tähden, sillä hän oli ihan varma, ettei kukaan hänen
-armasta hoidokastaan häiritsisi, kun vain eno olisi vapaa?
-
-Hän oli hyvin hämillään, kun Gilberte paikalla rupesi Jeanista
-puhumaan, hän tuskin rohkeni asiaansa ilmoittaa. Sitä paitsi sanoi
-omatunto, ettei ollut oikein käyttää hyväkseen sellaisia keinoja, joita
-epäili.
-
--- Vai niin, toisti Gilberte veitikkamaisesti, sinä siis tulet meille
-tuon nuorukaisen tautta?
-
-Henriette ei päässyt puuhun ei pitkään, hänen täytyi kertoa Fouchardin
-vangitseminen.
-
--- Hyvänen aika, sehän on totta -- missä ihmeessä minun ajatukseni
-maleksivat! Vastahan siitä tänä aamuna oli viimeksi puhetta. Siinä teit
-aivan oikein, että tulit tänne, ystävä-kulta -- meidän pitää paikalla
-ruveta tuumimaan, mitä voimme tehdä enosi hyväksi, sillä se, mitä
-viimeksi kuulin, ei ole suinkaan rauhoittavaa. He aikovat asettaa hänet
-muille varottavaksi esikuvaksi.
-
--- Minä luotin teihin, sanoi Henriette empien. Arvelin että sinä
-kenties keksisit keinon, että ehkäpä sinä jotain...
-
-Nuori rouva nauroi makeasti.
-
--- Pikku hupakko -- kolmen päivän perästä on enosi vapaa! Etkös sinä
-tiedä, että meillä asuu preussiläinen kapteeni, joka täyttää kaikki,
-mitä ikinä minä pyydän? Hän nyt ei raski kieltää niin mitään.
-
-Hän nauroi niin vallattomasti ja lapsellisesti ja oli ylpeä
-kauneudestaan, jolla hän niin suuren vallan oli saanut. Hän tarttui
-ystävänsä käteen ja taputti sitä hiljaa. Mutta Henriette oli kuin
-kuumilla kivillä -- oliko se tunnustus? Mitenkäs hän muuten olisi ollut
-niin iloinen, ujostelematon ja vallaton? Henriette ei saanut sanaakaan
-suustaan kiitokseksi.
-
--- Jätä nyt vain koko asia minun huolekseni. Saatpas nähdä, niin minä
-tänä iltana kerron sinulle niin hauskan uutisen, että tyytyväisenä
-palaat kotiisi!
-
-Ruokasalissa Henriette oikein hämmästyi, kun näki siellä tuntemattoman,
-kauniin miehen -- Edmondin. Hän ihaili nuorukaista kuin kaunista
-taideteosta. Oliko mahdollista, että hän oli ollut taistelemassa? Ja
-kuka oli uskaltanut häntä haavoittaa? Ja hän oli taistellut
-urhoollisesti kuin sankari! Delaherche oli oikein ihastuksissaan, kun
-kerrankaan oli saanut vieraita, ja ylisteli pilviin asti kirjuriansa,
-joka oli yhtä oiva ja kelpo nuorukainen kuin kauniskin.
-
-Syötiin lihapaistia ja perunahauvikkaita, ja puhe sujui vilkkaasti kuin
-tuttuin kesken konsanaankin.
-
--- Te tulitte siis Fouchardin tähden ja toivotte, että puhuisimme hänen
-puolestaan? sanoi Delaherche Henriettelle. Sattuipa se nyt ikävästi,
-kun minun täytyy tänä iltana lähteä matkalle. Mutta vaimoni siitä kyllä
-pitää huolen; häntä ei voi vastustaa, hän saa, mitä vain suinkin
-tahtoo.
-
-Hän nauroi ja oli nähtävästi mielissään vaimonsa suuresta
-vaikutusvoimasta -- kajastihan siitä vähän hänenkin osalleen.
-
-Yhtäkkiä hän lisäsi: kuuleppas, Gilberte kulta, onko Edmond kertonut
-löydöstään?
-
--- Ei. Mistä löydöstä? kysyi hän vilkkaasti ja katsoi lämpimästi
-nuorukaiseen.
-
-Edmond lensi punaiseksi.
-
--- Ei se ole muuta kuin pitsiä, joista tuonoin puhuitte -- joilla
-olisitte tahtonut koristaa kellertävän aamupukunne. Satuin huomaamaan
-muutamalla myöjällä viisi metriä oikeita Brysselin pitsiä --
-erinomaisen kauniita ja hyvin huokeita.... Vaimo, jolla niitä oli
-kaupan, tulee kohta tänne niitä näyttämään.
-
-Gilberte oli vallan ihastunut! hän olisi vaikka suudellut Edmondia.
-
--- Voi, miten kiltti te olette! Sitä en unohda, olkaa varma!
-
-Kun tuli Belgiasta ostetun maksapiirakan vuoro, kääntyi puhe toiselle
-tolalle: puhuttiin Maasista, jonka veden sinne viskatut ruumiit olivat
-myrkyttäneet, että kalatkin kuolivat, ja siitä johduttiin tarttuviin
-tauteihin, joita sai pitää kuin kätensä takana, niin pian kun ilma
-lauhtui.
-
-Marraskuussa oli jo rutontapaisia tautia ilmautunut. Turhaan oli
-taistelun päätyttyä annettu 6,000 frangia kaupungin puhdistamiseksi ja
-poltettu kasoittain sotilasten laukkuja, patroonakoteroita ja muita
-romuja, yhtä kaikki levisi ympäristöltä tukehuttava löyhkä, milloin
-ilma oli kostea, sillä maa oli niin täynnä ruumiita, että hauta oli
-haudassa kiinni ja ne olivat niin matalat, jotta ruumis tuskin peittyi.
-Seurauksena sellaisesta hutiloimisesta oli sietämätön mädän haju.
-
-Niinä päivinä oli päälle päätteeksi löydetty toinenkin rutonahjo --
-Maasvirta, josta jo oli ongittu toistatuhatta hevosenraatoa. Sittenpä
-olikin joki puhdas -- luultiin; mutta se luulo petti, kun poliisi
-muutamana päivänä tarkasti joen pohjaa, joka siltä kohdalta oli kahden
-metrin syvyinen, ja huomasi vedessä valkeita esineitä -- kiviä kaiketi;
-mädänneitä ihmisruumiita ne olivat, niin mädänneitä, etteivät ne olleet
-turvonneetkaan eivätkä sentähden kohonneet pinnalle. Melkein neljä
-kuukautta ne olivat ruohokossa lojuneet. Käsiä, jalkoja ja päitä kohosi
-keksissä. Virtakin irroitti ruumiista osia ja vei milloin käden,
-milloin jalan. Vesi oli samakkaa, suuria kuplia kohosi pinnalle, särkyi
-ja myrkytti ilman.
-
--- Hyvä toki, että kylmää, huomautti Delaherche. Mutta kunhan lumi
-rupeaa sulamaan, niin tiedän mä, että on vaara tarjona, jollemme
-ajoissa pidä huolta.
-
-Gilberte pyysi hymyillen, että hän puhuisi muusta ... syödessä.
-
--- Kummallista, että ne nyt mieleeni juohtuivat, sanoi tehtailija,
-mutta se on varma, että kalatta sitä saa syödä kotveroisen tästä
-puoleen.
-
-Kun he syötyänsä joivat kahvia, tuli palvelija ilmoittamaan, että herra
-von Gartlauben kysyy, saisiko hän hetkisen heitä puhutella.
-
-Siitä syntyi aika hälinä, sillä kapteeni ei ollut koskaan tullut siihen
-aikaan -- keskipäivällä.
-
-Delaherche sanoi paikalla, että olkoon hän hyvä ja tulkoon -- mukava
-tilaisuus esitellä Henriette.
-
-Kun kapteeni näki vielä toisenkin nuoren naisen, oli hän kahta
-kohteliaampi. Hänelle tarjottiin kahvia ja hän joi kupillisen ilman
-sokeria niinkuin oli nähnyt juotavan Pariisissa. Hän oli muuten
-halunnut paikalla ilmoittaa rouva Delaherchelle, että hänen
-turvattinsa, muuan tehtaantyömies, joka oli tapellut preussiläisen
-sotamiehen kanssa ja siitä syystä vangittu, oli nyt vapaa.
-
-Gilberte käytti tilaisuutta hyväkseen ja puhui Fouchardista.
-
--- Herra kapteeni, pyydän esitellä teille paraimman ystäväni! Hän
-toivoo teidän apuanne -- hän on sen rémillyläisen sisarentytär, jota on
-epäilty Dieuletmetsän sissien liittolaiseksi. Kaiketikkin muistatte --?
-
--- Vai niin -- vakoilija, polonen, joka löydettiin säkistä. Se on ikävä
-juttu ... vakavaa laatua ... varsin vakavaa. Pahoin pelkään, etten voi
-mitään vaikuttaa.
-
--- Voi ei, kapteeni hyvä -- elkää sanoko niin -- minä olisin niin
-iloinen, kapteeni...
-
-Gilberte katsoi häneen lempeästi, loistavin silmin. Kapteeni oli
-hurmautunut, hän kumarsi kohteliaasti, ja samalla nöyrästi. Koska
-Gilberte tahtoo, niin --!
-
--- Kiitän teitä sydämmellisesti, herra kapteeni, sopersi Henriette.
-
-Hänestä tuntui tuiki vastenmieliseltä tuo sotilas; hän muisti yhtäkkiä
-miehensä, Weiss-raukan, joka ammuttiin kuoliaaksi Bazeillesissa.
-
-Edmond, joka heti kapteenin tultua oli pujahtanut huoneesta, palasi ja
-kuiskasi jotain Gilbertelle. Rouva nousi paikalla, kertoi pitseistä,
-joita myöjä oli tullut näyttämään, ja pyytäen anteeksi poistumistaan
-lähti Edmondin kanssa.
-
-Henriette istuutui ikkunanpieleen, kun jäi yksin Delaherchen ja
-kapteenin kanssa, jotka jatkoivat äänekkäästi puhettaan.
-
--- Lasillinen konjakkia, kapteeni? Nähkääs -- minä en ollenkaan
-ujostele, vaan sanon suoraan ajatukseni ... tiedänhän minä, että te
-ette ole ahdasmielinen. Niin, teidän päällikkönne on perin väärässä,
-kun vieläkin tahtoisi kaupungilta pusertaa nuo 42,000 frangia.
-Punnitkaapa kerrankaan, mitenkä paljon me olemme uhranneet aina sodan
-alusta asti! Pikkistä ennen taistelua tulee ensiksikin ranskalainen
-armeija, uuvuksissa ja nälissään ja sitten -- te, jotka kyllä leivän
-kannan katkaisette. Sotajoukkoin kulkeminen kaupungin läpi pelkästään
-kaikkine korjuineen ja muine kuluineen nousee jo puoleentoista
-miljoonaan. Saman verran lasken taistelun pommituksineen ja
-tulipaloineen hävittäneen; se on jo kolme miljoonaa. Lopuksi en
-laisinkaan liioitelle, jos sanon, että teollisuus ja kauppa ovat
-kärsineet kahden miljoonan vahingon. Mitäs siihen virkatte?... Viisi
-miljoonaa -- kaupungista, jossa on 13,000 asukasta! Ja sitten te
-lisäksi vielä vaaditte 42,000 frangia -- mikä siihen oikeuttaa, sitä
-minä en käsitä! Onko se oikeuden mukaista, onko se kohtuullista?
-
-Herra von Gartlauben punalti päätään ja vastasi vain: niin, --
-semmoista on sota!
-
-Henriette istui ikkunanpielessä ja odotti. Korvissa suhisi, kummallisia
-ajatuksia, synkkiä kuvia pyöri hänen päässään; häntä raukasi.
-
-Mutta Delaherche vakuutti kapteenille kunniasanallaan, että Sedan ei
-kuuna kullan valkeana olisi pälkäästä päässyt nyt, kun kovaa rahaa
-kerrassaan puuttui, jollei teollisuuspankki olisi laskenut liikkeeseen
-uusia seteliä ja siten pelastanut kaupunkia perikadosta.
-
--- Pikku naukku lisäksi, herra kapteeni?
-
-Ja sitten hän hyppäsi toiseen aineeseen.
-
--- Ei se ole Ranska, joka sotaan syöksyi, vaan keisarikunta...
-Keisari ... niin ... minä en ymmärrä koko keisaria. Hänellä ei tee
-herran tarvista... Ennenhän me hakkautamme itsemme sipaleiksi kuin
-huolimme häntä hallitsijaksemme! Ainoa, joka heinäkuussa asian laidan
-käsitti, oli Thiers. Hänen matkansa Euroopan pääkaupunkeihin oli
-todellakin viisas teko -- siitä tuntee isänmaan ystävän. Onnistukoon
-hänen yrityksensä...!
-
-Hän ei lopettanut lausettaan, sillä hänestä oli sopimatonta puhua
-rauhan toiveista preussiläiselle, vaikka se sitten olikin herra von
-Gartlauben. Mutta rauha se oli hänen hartain toivonsa niinkuin koko
-vanhoillisen porvariston, joka ennen oli pitänyt keisarin puolta.
-
-Vastustaminen ei enää auttanut, heidän täytyi antautua: valloitetuissa
-maakunnissa riehui jo syvä suuttumus -- mitä varten Pariisi niin
-itsepäisesti puolustautui, kun koko isänmaan pelastus oli kysymyksessä.
-
-Tarkoittaen Gambettan innokkaita julistuksia Delaherche lisäsi hiljaa:
-ei, ei; me emme ole noita raivohulluja. Uusia verilöylyjä siitä vain
-seuraa. Minä olen Thiersin miehiä -- hän tahtoo yleistä äänestystä ...
-ja tasavalta -- herra jumala ... hyvin minusta nähden, kunnes parempi
-hallitus saadaan.
-
-Herra von Gartlauben nyökytti myöntävästi päätään: niinpä niin, niinpä
-niin...
-
-Henriette oli niin kiihdyksissä, syytä hän ei tiennyt, mutta hän ei
-mitenkään jaksanut olla huoneessa, vaan lähti hiljaa pois ja meni
-etsimään Gilberteä. Hän ihan säikähti, kun tuli makuuhuoneeseen ja näki
-ystävänsä katkerasti itkevän pitkällään leposohvalla.
-
--- Mitä nyt? Mitä ihmettä?
-
-Kyyneleet virtasivat tulvana. Gilberte ei vastannut, hän oli
-tulipunainen, hän häpesi, hän oli vallan sekaisin. Henriette ojensi
-kätensä, Gilberte heittäysi nyyhkyttäen hänen syliinsä ja sopersi: voi
-ystävä-kulta, jospa tietäisit! -- En ikinä minä sitä uskalla sinulle
-sanoa ... mutta eihän minulla ole ketään ... ehkä sinä sentään
-tietäisit neuvoa...
-
-Hän hämmentyi kokonaan.
-
--- Edmond oli täällä ... silloin tuli rouva Delaherche -- juuri ikään
--- yhtäkkiä...
-
--- Mitenkä? Yhtäkkiä?
-
--- Me olimme täällä... Edmond oli kietonut kätensä vyötäisilleni ... ja
-suuteli minua...
-
-Hän oikein värisi, puristi Henrietteä kaulasta, suuteli häntä ja
-tunnusti kaikki.
-
--- Voi, hyvä ystävä, elä tuomitse minua liian ankarasti ... minä en
-kestä sitä... Kyllä minä muistan, kun lupasin sinulle, etten enää tee
-niin ... mutta olethan sinä nähnyt Edmondin -- hän on niin urhoollinen,
-niin reipas ja niin kaunis! Ja arveleppas sitten ... poikaparka
-sairaana ... haava käsivarressa -- äiti niin kaukana!... Ja päälliseksi
-hän on rutiköyhä -- kaikki heidän tulonsa ovat menneet hänen
-kouluuttamisekseen. Voi hyvä Henriette -- en voinut kieltää.
-
-Henriette kuunteli häntä hämillään.
-
--- Tuo pikku kersanttiko se siis on! -- Mutta, ystäväkultani, kaikki
-ihmiset luulevat, että se on preussiläinen!
-
-Gilberte nousi, pyyhki kyyneleensä ja vastusti jyrkästi.
-
--- Preussiläinen! Ei -- ei ikimaailmassa! Hän on inhottava, en siedä
-häntä. Kuinka sinä luulet minusta sellaista! Mitenkä ihmeellä kukaan
-saattaa ajatella minusta niin alentavaista? Ei, ei koskaan! Ennen
-kuolisin!
-
-Silmät säkenöivät, hän oli kahta kauniimpi. Mutta samassa hän taas oli
-entinen iloinen keimailija. Hän rähähti nauramaan: se huvittaa minua --
-_se_ on totta. Hän on ihan hurmautunut, hän jumaloi minua. Kun
-vain sinnepäin katson, niin hän paikalla tekee mitä tahdon... Jospa
-tietäisit, miten hullunkurista on tehdä pilkkaa tuosta kömpelöstä
-herrasmiehestä. Ja sitten hän vielä luulee saavansa palkkion kaikesta
-vaivastaan.
-
--- Mutta sellainen leikkiminen on vaarallista, sanoi Henriette
-vakavasti.
-
--- Luuletko? Mitähän vaaraa siitä olisi? Kun hän viimein huomaa, että
-kaikki on sulaa pilaa, suuttuu hän ja muuttaa pois -- siinä kaikki.
-Eikä hän toisekseen huomaa sitä milloinkaan! Sinä et häntä tunne, hän
-on niitä miehiä, joita nainen saa vaaratta nenästä vetää!... Näetkös,
-että _siinä_ minä olen sinua viisaampi... Sellaiset minä jo
-ilmassa tunnen. Hän on niin itserakaskin, ettei hän koskaan myönnä,
-jotta hänestä on tehty pilkkaa... Ja kun hän lähtee pois, muistelee hän
-täällä oloaan kaipauksella ja lohduttautuu sillä, että on tehnyt oikein
-ja käyttäytynyt kuin mies, joka tuntee Pariisin tavat -- sen pituinen
-se.
-
-Naurahtaen hän sitten lisäsi: mutta sen hän saa aikaan, että Fouchard
-eno pääsee vapaaksi, -- ja korvaukseksi tarjoon minä hänelle kupillisen
-teetä omasta kädestäni.
-
-Yhtäkkiä hän taas tuli levottomaksi, kyyneleet kohosivat silmiin: voi,
-hyvä jumala! Entäs anoppi!... Mikä tästä lopuksi tulee? Hän ei minusta
-suuresti välitä -- kyllähän hän saattaa kertoa kaikki miehelleni.
-
-Henriette oli jo tointunut ja tyyntynyt. Hän kuivasi ystävänsä
-kyyneleet, sai hänet nousemaan leposohvalta ja silitti hänen
-pörhistynyttä tukkaansa.
-
--- Kuuleppas nyt, hyvä ystävä, minä en raski sinua torua, vaikka sinä
-hyvin kyllä tiedät, etten minä sitä hyväksy. Mutta minua niin ihmeesti
-pelotti se sinun preussiläisesi, että pelkäsin asiaasi monta, monta
-vertaa pahemmaksi, ihan panee puolella, kun kuulin suoran totuuden...
-Rauhoituhan nyt vain, kaikki käy vielä hyvin.
-
-Henriette oli oikeassa. Se olikin parasta Gilbertelle. Samassa tuli
-näet Delaherche äitinsä kanssa huoneeseen. Tehtailija kertoi jo
-lähettäneensä hakemaan hevosta, joka saattaisi hänet asemalle, sillä
-hän oli päättänyt iltajunassa lähteä Brysseliin. Hän oli tullut
-jättämään jäähyväisiä vaimolleen.
-
--- Olkaa ihan huoleti! hän sanoi Henriettelle. Herra von Gartlauben
-lupasi puhua enonne puolesta; minä tosin nyt lähden, mutta vaimoni
-kyllä muistuttaa häntä lupauksestaan.
-
-Peloissaan tarkasti Gilberte anoppiaan... Näinköhän hän kertoisi sen
-pojalleen? Estäisiköhän hänen matkansa?
-
-Vanha rouva ei sanonut halaistua sanaa, katsoi vaan miniäänsä silmiään
-väräyttämättä. Hänkään ei enää niin ankarasti arvostellut Gilberteä.
-Hyvä jumala! Koska se olikin tuo nuorukainen, ranskalainen, joka oli
-niin urhoollisesti taistellut, niin täytyihän hänen antaa anteeksi
-niinkuin edelliselläkin kerralla.
-
-Hän oli lauhtunut. Hän hymyilikin, ja sitä ei ollut tapahtunut, sitten
-kun Coulmiersin hyvät uutiset kuultiin. Hänen poikansa saisi kaikessa
-rauhassa matkustaa, Edmond kyllä suojelisi Gilberteä preussiläiseltä.
-
--- Jumalan haltuun! sanoi hän ja suuteli poikaansa. Toimita asiasi ja
-palaa pian kotiin!
-
-Rouva Delaherche lähti, painoi oven kiinni ja kulki hitaasti eteisen
-toiselle puolelle tuonne kolkkoon huoneeseen, jossa översti synkkänä
-istui, tylsistynein silmin tuijottaen lampun himmeää valoa kohti.
-
-Samana iltana Henriette palasi Rémillyyn ja kolmantena päivänä sen
-perästä tulla joppasi Fouchard vanhus kotiin Henrietten suureksi iloksi
-ja istuutui syömään, pisteli pois poikkeen leipää ja juustoa aivan kuin
-olisi tullut ostoksiltaan eikä vankilasta. Kysymyksiin hän vastaili
-maltillisesti, -- mikäpäs hänellä oli siellä ollut hätänä. Kuinkas he
-olisivat voineet pitää häntä kiinni? Eihän hän ollut mitään pahaa
-tehnyt eikähän hän ollut preussiläistä tappanut. Hän oli vain sanonut
-näinikään: etsikää! Minä en tiedä mitään. Ja päästää oli heidän
-täytynyt sekä hänet että kylänvanhin, koska ei ollut minkäänlaisia
-todisteita.
-
-Mutta ilkeästi hän vilkutti silmiään ja oikein sydäntä kutkutti, kun
-oli kerrankin petkuttanut noita mokomia, jotka olivat ruvenneet hänelle
-lihasta juonittelemaan.
-
-Joulukuu läheni loppuaan, ja Jean aikoi lähteä. Jalka oli terve ja
-lääkäri oli luvannut hänet taistelemaan.
-
-Se oli kova isku Henriettelle, mutta hän koetteli kaikin tavoin peittää
-suruaan.
-
-Champignyn onnettoman taistelun jälkeen he eivät olleet kuulleet mitään
-Pariisista. Sen he vain tiesivät, että Mauricen rykmentti oli ollut
-kovimmissa kahakoissa ja paljon kärsinyt.
-
-Monet raucourtilaiset ja sedanilaiset olivat saaneet sähkösanomia, jos
-kohtakin kiertoteitä -- _he_ vain eivät saaneet ainoatakaan riviä.
-Ahnas haukka tai preussiläisen luoti oli varmaankin jonkun metsän
-rinteessä hengen ottanut _heidän_ kyyhkyltänsä.
-
-Toisinaan vilahti mieleen: entä jos Maurice on kuollut? Levottomina he
-olivat odottaneet tietoja päivästä toiseen. Sieltä ei tullut mitään
-tuolta suuresta kaupungista, jota kohti piirittäjäin kanuunat joka
-taholla ammottivat.
-
-He eivät enää tietoja toivoneetkaan. Ja kun Jean ilmaisi päättäneensä
-lähteä taistelemaan, kohosi huokaus Henrietten rinnasta, ja hän
-virkkoi: hyvä jumala, kaikki on mennyttä, minä jään taas yksin!...
-
-Jean aikoi liittyä pohjoisarmeijaan, jonka kenraali Faidherbe äskettäin
-oli saanut kootuksi. Sitten kun kenraali Manteuffel oli tunkeutunut
-Dieppeen, puolusti äskenmainittu sotajoukko kolmea piirikuntaa:
-pohjoista, Pas-de-Calaista ja Sommea, ja Jean suunnitteli matkansa --
-siten pääsikin helposti -- Bouillonin kautta Belgiaan ja sieltä
-perille.
-
-Hän tiesi, että 23:ta osastoa aiottiin täydentää Sedanin ja Metzin
-miehillä, mikäli niitä saatiin kootuksi. Hän oli kuullut kerrottavan,
-että kenraali Faidherbe aikoi ryhtyä hyökkäyssotaan, ja oli jo
-määrännyt seuraavan sunnuntain lähtöpäiväkseen, kun kuuli Pont-Noyellen
-ratkaisemattomasta tappelusta, jonka ranskalaiset olivat vähällä olleet
-voittaa.
-
-Dalichamp se taas tarjoutui saattamaan Jeaniakin Bouilloniin omalla
-hevosellaan. Hänen hyväntahtoisuutensa ja rohkeutensa olivat
-ihmeteltävät. Raucourtissa, jossa lavantauti raivosi -- baijerilaiset
-olivat sen sinne tuoneet -- oli hänellä sairaita joka talossa ja sitä
-paitsi oli vielä hänen huostassaan kaksi sairashuonetta, toinen
-Raucourtissa ja toinen Rémillyssä.
-
-Hänen palava isänmaanrakkautensa ja väkivaltaisuuksien vastustaminen
-olivat jo kahdesti vieneet hänet vankilaan, mutta kummallakin kertaa
-oli hän päässyt vapaaksi.
-
-Siksipä hän mielissään naurahteli, kun aamusella tuli hakemaan Jeania,
-hän iloitsi auttaessaan taas muuatta Sedanin uhria pakoon.
-
-Jeania huolestutti rahakysymys -- hän tiesi, ettei Henriettellä ollut
-liikoja varoja -- ja siitä syystä hän suostui ottamaan viisikymmentä
-frangia lääkäriltä, jotka tämä matkarahoiksi hänelle tarjosi.
-
-Fouchard oli Jeanin lähtiessä erinomaisen kohtelias ja ystävällinen.
-Hän lähetti Silvinen hakemaan kaksi pullollista viiniä, sillä hän
-tahtoi juoda heidän kanssansa lasillisen erojaisiksi, toivoen että
-saksalaiset perinjuurin hävitettäisiin.
-
-Hän oli nyt varakas mies, oli jo toisenkin kolikon pistänyt
-kirstunpohjalle; hän oli tyytyväinen ja toivoi vain rauhaa -- ei tuota
-toki kauvan enää tarvinne odottaa -- ja piti varansa, ettei joutunut
-mihinkään rettelöihin, sitten kun Dieuletmetsän sissit olivat
-jälettömiin hävinneet. Olipa hän ollut niinkin anteliaalla tuulella,
-että Prosperkin oli äskettäin saanut palkkansa -- Fouchard ei näet
-hevillä olisi luopunut hänestä, vaikkeihän sillä Prosperillakaan ollut
-aikomusta taloa jättää. He kilistivät lasiaan -- hän ja Prosper ja
-kilistipä hän Silvinenkin kanssa. Oli hän välistä ajatellut kosia
-Silvineä -- se oli niin ymmärtäväinen ja ahkera, -- vaan mitäpä se
-olisi hyödyttänyt? Eihän Silvine enää naimisia ajatellut, taloon hän
-jää ja talossa pysyy vielä sittenkin, kun pikku Kaarlosta on varttunut
-aika mies, ja hän vuorostaan lähtee sotaan.
-
-Kun hän vielä oli kilauttanut lasiaan lääkärin ja Jeanin ja Henrietten
-laseihin, virkkoi hän: olkoon onneksenne! Koettakoon jokainen parastaan
-ja olkoon yhtä tyytyväinen kuin minäkin!
-
-Henriette tahtoi välttämättömästi saattaa Jeania Sedaniin.
-
-Jean oli siviilipuvussa; lääkäri oli lainannut hänelle päällysnutun ja
-huopahatun.
-
-Päivä paistoi kirkkaasti, lumi narisi jalan alla. He aikoivat ajaa vain
-suoraan läpi kaupungin, mutta kun Jean kuuli, että översti yhä oli
-Delaherchessa, ei hän mitenkään saattanut kulkea siitä ohi, samalla hän
-kiittäisi tehtailijaa kaikesta avusta.
-
-Onneton kaupunki, jossa jokikinen kohta muistutti tappiosta -- tuskaa
-se vain tuotti Jeanille.
-
-He ajoivat Maquakatua ja pysähtyivät tehtaan luo. Koko talo oli
-säikähdyksissä: Gilberte oli ihan tyrmistynyt, vanha rouva itki, ja
-tehtailija, joka juuri oli palannut tehtaasta -- siellä hän puursi
-päivät päästään -- voivotteli.
-
-Översti oli huoneensa lattialla -- kuolleena.
-
-Ikkunat olivat peitossa, lamppu paloi lakkaamatta.
-
-Lääkäri haettiin tuota pikaa, vaan hän ei saanut selvää; ei se ollut
-sydämmen halvausta, ei verensyöksyä. Översti oli kuollut kuin ukkosen
-lyömänä, mutta mistä salama tuli, sitä ei tiedetty. Vasta seuraavana
-päivänä löydettiin lattialta vanhan sanomalehden palanen, jossa
-kerrottiin Metzin antautumisesta.
-
--- Kuuleppas, sanoi Gilberte Henriettelle, kun herra von Gartlauben
-äsken meni alas, paljasti hän päänsä kulkiessaan oven ohi, jossa enon
-ruumis on... Edmund sen näki. Hän on todellakin kunnon mies ja
-hienotunteinen.
-
-Jean ei ollut koskaan ennen suudellut Henrietteä. Ennenkun hän nousi
-lääkärin kanssa ajoneuvoihin, tahtoi hän vielä viimeisen kerran kiittää
-Henrietteä, joka oli hoitanut häntä hellästi kuin sisar ja kohdellut
-häntä veljenään. Mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan, nyyhkyttäen
-hän syleili häntä ja suuteli. Henriette oli ihan surun vallassa, hän
-suuteli myös.
-
-Kun hevonen lähti liikkeelle, kääntyi Jean ja katsoi taakseen. He
-liehuttivat molemmat ja sopersivat liikutettuina: hyvästi, hyvästi!
-
-Sinä yönä oli Henrietten vuoro valvoa Rémillyn sairashuoneessa. Yö oli
-pitkän pitkä; taas tuli raivoisa itkunpuuska -- hän peitti käsillään
-silmänsä ja itki, itki hillitöntä itkua.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Paikalla Sedanin taistelun jälkeen alkoivat molemmat saksalaiset
-sotajoukot vieriä Pariisia kohti.
-
-Maasin armeija tuli pohjoisesta Marnelaakson läpi ja Preussin
-kruununprinssin sotajoukko, joka Villeneuve-Saint-Georgesin kohdalla
-oli mennyt Seinen yli, marssi Versaillesiin sulkemaan kaupunkia
-etelästä. Kenraali Ducrot, jolle oli uskottu äskettäin muodostetun
-neljännentoista osaston johto, päätti hyökätä viimeksimainitun
-sotajoukon kimppuun.
-
-Maurice taisteli uuden rykmenttinsä kanssa -- sadannenviidennentoista
--- metsässä Meudonin vasemmalla puolella, mutta ei saanut lähtökäskyä,
-ennenkun tappio jo oli silminnähtävä.
-
-Muutamat kranaatit olivat tarpeeksi; kauhea hämminki syntyi
-zuaavipataljoonassa, jossa oli pelkästään rekryyttiä, toisetkin joukot
-yhtyivät hurjaan pakoon eivätkä pysähtyneet ennenkun Pariisin vallien
-suojassa, jossa sekasorto oli täydellinen. Kaikki asemat eteläisissä
-linnoituksissa menetettiin, viimeinen side, joka Pariisin Ranskaan
-yhdisti -- läntisen rautatien sähkölennätinlanka -- katkaistiin samana
-iltana. Pariisi oli erotettu muusta maailmasta.
-
-Ilta oli Mauricelle äärettömän kamala. Jos saksalaiset olisivat
-uskaltaneet, olisivat he samana yönä majoittuneet Karuselltorille.
-Mutta he olivat viisaita, he olivat lujasti päättäneet panna kaiken
-taitonsa liikkeelle.
-
-Piirittämissuunnitelman pienimmätkin yksityiskohdat oli tarkoin
-pohdittu ja määrätty: Maasin armeija pohjoisessa Croissysta Epinayn
-kautta Marneen, kolmas armeija etelässä Chennvièresistä Châtilloniin ja
-Bougivaliin ja preussiläisten päämaja -- kuningas Wilhelm, herra von
-Bismarck ja kenraali von Moltke -- Versaillesissa.
-
-Jättiläismoinen piiritys, jota ei ollut kukaan uskonut, oli nyt
-toteennäytetty. Kaupunki, joka ympärimitaten oli neljä ja puoli
-peninkulmaa, jossa oli viisitoista linnoitusta ja kuusi varustusta oli
-kuni kahleissa. Ja puolustajana oli vain kolmastoista osasto, jonka
-kenraali Vinoy oli pelastanut, ja neljästoista, jota paraillaan
-muodostettiin ja jota johti kenraali Ducrot. Yhteensä oli näissä
-80,000 sotamiestä, sen lisäksi 14,000 merisotamiestä, 15,000
-vapaaehtoista, 115,000 miestä nostoväkeä, puhumattakaan 300,000
-kansalliskaartilaisesta, joita oli sijoitettu valleille sinne tänne.
-Suuri joukko tosin, vaan puuttui tottuneita ja sotakuriin totutettuja.
-Joukkoja varustettiin ja harjoitettiin; Pariisi oli yhtenä ainoana
-suurena sotaleirinä.
-
-Kuumeentapaisesti valmistauduttiin puolustautumaan, tiet suljettiin,
-talot, jotka olivat ampuma-alalla, revittiin, 200 suuriputkista
-kanuunaa ja 2,500 muuta kanuunaa laitettiin kuntoon, toisia kanuunia
-valettiin, ja ministeri Dorianin isänmaanrakkaus ja suuret ponnistukset
-loivat kuin tyhjästä kokonaisen asehuoneen.
-
-Mielet olivat kuohuksissa, viha raivosi myrskynä, sitten kun
-Ferrièresin keskustelut oli keskeytetty ja Jules Favre ilmoittanut
-Bismarckin vaatimukset: luovuttaa Elsass, jättää Strassburgin linnue
-vangiksi ja suorittaa kolme miljaardia vahingon korvaukseksi --
-yksimielisesti päätettiin, että sodan jatkaminen oli Ranskan elinehto.
-Vaikkei olisi toivoa hiventäkään, tulisi Pariisin puolustautua, että
-isänmaa pysyisi hengissä.
-
-Muutamana sunnuntaina syyskuun lopulla lähetettiin Maurice kaupungin
-toiseen päähän. Uutta toivoa herätti hänessä se, mitä hän näki. Hänestä
-tuntui niinkuin kansan sydän ja suuri puolustusaate olisivat
-Châtillonin tappion jälkeen tulleet lähemmä toisiansa. Tuo ennen niin
-nautinnonhimoinen Pariisi, joka helposti horjahti oikealta tieltä, oli
-muuttunut, muuttunut edukseen -- se oli valmis miehuullisesti kärsimään
-mitä suurimpia uhrauksia. Muuta ei nähnytkään kuin univormuja;
-välinpitämättömimmilläkin oli kansalliskaartin merkki. Niinkuin
-seisahtuu jättiläiskello, josta vieteri on katkennut, niin oli yhtäkkiä
-pysähtynyt elämä, teollisuus, kauppa -- kaikki oli jähmettynyt; yksi
-ainoa intohimo oli eleillä -- halu voittaa.
-
-Se oli ainoa puheenaine, joka sai sydämmet sykkimään ja veren suonissa
-virtaamaan, kaikkialla siitä puhuttiin, yleisissä kokouksissa, öisin
-vahdissa ollessa; sama asia keräsi kansaa jalkakäytäville, että tuskin
-pääsi liikkumaan. Samat harhaluulot täyttivät kaikkien mielet, sama
-sisällinen kiihotus valtasi koko kansan. Ilmautui jo sairaaloista
-hermostumista, rutontapaista kuumetta, joka liioitteli sekä pelon että
-toiveet, ja vähimmänkin syyn sattuessa päästi eläimelliset himot
-ihmisessä valloilleen.
-
-Marttyyrikadulla Maurice näki tapauksen, joka kokonaan kiinnitti hänen
-huomionsa: hurjistunut ihmisjoukko hätyytti taloa, jonka yläkerran
-ikkunasta oli koko yö nähty valoa, ihan varmasti merkkituli
-preussiläisille, jotka olivat Pariisin yläpuolella Bellevuessa.
-
-Asukkaat, joita rahvas epäili, viettivät kaiket päivät tähystellen
-katoillaan. Edellisenä iltana olivat he olleet hukuttaa muutaman
-raukan, joka oli penkille leväyttänyt Pariisin kartan ja tutki sitä.
-
-Mauriceenkin, joka ennen oli ollut niin järkevä, oli tarttunut sama
-sairaaloinen epäluuloisuus; kaikki, mitä hän oli tähän asti uskonut,
-horjui. Hän ei enää epäillyt kuten Châtillonin mylläkässä, ettei
-Ranskan armeija enää koskaan kykenisi urhoollisesti taistelemaan.
-Hyökkäys Hayhin ja Chevillyyn syyskuun 30 päivänä, taistelu lokakuun 13
-päivänä, jolloin nostoväki valloitti Bagneuxin, ja hyökkäys lokakuun 21
-päivänä, jolloin hänen rykmenttinsä silmänräpäykseksi oli valloittanut
-Malmaison-puiston, oli herättänyt eloon hänen itseluottamuksensa,
-virittänyt toivon, joka ei tarvinnut kuin kipenen syttyäkseen ja
-palaakseen.
-
-Preussiläiset olivat tosin voittaneet sotajoukon, mutta se oli
-taistellut urhoollisesti, se voi vielä voittaa. Mutta Mauricea
-huolestutti tuon suuren Pariisin horjuvaisuus -- iloisimmista toiveista
-se saattoi syöksyä syvimpään alakuloisuuteen ja keskellä voitonhimoaan
-se pelkäsi pettämistä. Seuraisivatko kenraali Trochu ja kenraali Ducrot
-keisarin ja marsalkka Mac-Mahonin esimerkkiä? Olisivatko he vain
-keskinkertaisia päälliköitä ja tietämättään ja tahtomattaan veisivät
-uusiin tappioihin?
-
-Sama liike, joka oli syössyt keisarikunnan, uhkasi nyt
-kansallispuolustusta, samat kiihottuneet mielet tahtoivat anastaa
-vallan pelastaaksensa Ranskan. Jules Favre ja muut hallituksen jäsenet
-olivat nyt yhtä vastenmieliset kuin ennen Napoleon III ministerineen.
-Koska he eivät tahtoneet karkoittaa preussiläisiä, ei ollut muuta
-neuvoa kuin väistykööt niitten tieltä -- vallankumouspuolueen -- jotka
-olivat voitostaan varmat, jotka saarnasivat yleistä aseihin tarttumista
-ja kiihottivat niitä, jotka suunnittelivat miinojen kaivamista ja
-vihollisen tuhoamista.
-
-Iltasella lokakuun 31 päivää vasten saivat taas epäilykset ja
-kummalliset houreet Mauricen valtoihinsa. Hän hautoi mielipiteitä,
-joille ennen olisi nauranut. Miksikäs ei? Eihän tuhmuuden ja rikoksen
-välillä ollut rajaa. Eikös mahdottominkin toteutunut näinä mullistusten
-aikoina?
-
-Vihaa ja katkeruutta oli mieleen ihan kasautumalla kertynyt, sitten kun
-hän Mülhausenin luona oli saanut tiedon Fröschwillerin onnettomuudesta.
-Sedanin isku oli parantumaton haava, joka pienimmästäkin syystä
-repeloitui ja vuoti verta. Jokainen tappio oli siinä määrässä häntä
-tärisyttänyt, että jälki oli kulumaton; ruumis oli riutunut, ajatuskyky
-heikontunut, sillä päiväkausia oli hän ollut ruuatta, yökausia unetonna
--- koko elämä oli levotonta, ilkeää unta eikä hän enää tiennyt, elikö
-hän todellakin vai ei. Järjen valon oli pimentää pelkkä ajatus, että
-kaikki on auttamattomasti lopussa, uusi isku kaiken perinjuurin tuhoaa;
-tuo tieteellisesti sivistynyt mies muuttui luonnonlapseksi, jota johti
-vain vaisto -- jota hetkelliset päähänpistot riuhtoivat. Ennen
-täydellinen perikato kuin lahjaksi ainoatakaan ropoa Ranskan
-rikkauksista tai sormen leveyttä sen maasta!
-
-Jo ensimmäiset tappiot olivat järkähyttäneet hänen
-Napoleonin-ihannoimistaan, tuota vienon tunteellista
-bonapartelaisuutta, jota isoisän sotakertomukset olivat häneen
-istuttaneet.
-
-Hän ei enää tyytynyt maltilliseen tasavaltaan, hän kallistui jo
-vallankumouksen väkivaltaisuuksiin, katsoi hirmuhallituksen
-välttämättömäksi puhdistamaan maata kunnottomista kansalaisista ja
-pettureista, jotka olivat murhaamaisillaan isänmaan.
-
-Siksipä hän lokakuun 31 päivänä olikin kapinoitsijain puolella, kun
-tiedot onnettomuuksista seurasivat toistensa kintereillä: Bourgetin
-menettäminen, jonka vapaaehtoiset niin urhoollisesti olivat
-valloittaneet 28 päivää vasten yöllä; Thiersin palaaminen Versaillesiin
-Euroopan pääkaupungeista, joissa hän oli keskustellut kuten väitettiin
--- Napoleon III:nen nimessä, ja viimein Metzin antautuminen, joka
-hänestä oli aivan varma, vaikkei huhua vielä oltu varmistettu; se oli
-viimeinen surmanisku, taas veres ja Sedania häpeällisempi.
-
-Ja kun hän seuraavana päivänä kuuli, mitä Hôtel de Villessä oli
-tapahtunut, kuinka kapinoitsijat hetkiseksi olivat päässeet voitolle ja
-hallituksen -- kansallispuolustuksen -- jäsenet olivat olleet kiinni
-kello neljään aamuun ja silloinkin ainoastaan mielten yhtäkkinen
-pyörähdys heidät pelastanut, ja miten kansa ensin oli ollut vihainen
-heille, mutta sitten pelännyt kapinoitsijain voittavan -- silloin hän
-suri, että kommunistain yritys ei onnistunut. Ehkäpä se sentään olisi
-pelastuksen tuonut, kun olisi selittänyt isänmaan suuren vaaran, saanut
-koko kansan aseihin tarttumaan ja herättänyt eloon muinaiset muistot
-vapaasta kansasta, joka ei tahdo kuolla.
-
-Thiers ei uskaltanut palata Pariisiin, jossa oltiin valmiit
-juhlavalaistuksella viettämään keskustelujen lakkauttamista.
-
-Marraskuu kului kuumeentapaisessa levottomuudessa. Pieniin kahakoikin
-ei Maurice osallistunut. Hän oleskeli Saint-Ouen puolella ja pujahti
-pois niin pian kuin vain pääsi; hän oli niin rauhaton, hän lakkaamatta
-halusi uutisia.
-
-Pariisi oli yhtä levoton. Kunnallisneuvosten jäsenten vaali näytti
-laimentaneen valtiolliset intohimot; mutta melkein kaikki valitut
-kuuluivat äärimmäiseen vasemmistoon -- se oli kammottava tulevaisuuden
-oire. Ja tyynen aikana Pariisi odotti, odotti ja innolla halusi voittoa
--- pelastusta. Oli kerrassaan epäilemätöntä: preussiläiset saisivat
-selkäänsä, että tuntuisi.
-
-Valmistuksia oli tehty hyökkäystä varten Gennevilliersin niemellä, se
-oli katsottu sopivimmaksi paikaksi.
-
-Ääretön oli riemu, kun muutamana aamuna kuultiin iloisia uutisia:
-Coulmiersissä oli taisteltu, Orléans valloitettu ja Loiren armeija
-marssi avuksi, se oli jo Etampesin luona -- kerrottiin. Kaikki oli kuin
-puhallettu toisenlaiseksi, ei muuta kuin pistää tovereille kättä Marnen
-toiselle rannalle.
-
-Kaikki sotavoimat oli koottu, ihan kuin tyhjästä temmattu kolme
-armeijaa; ensimmäistä, joka oli kansalliskaartin pataljoonista
-muodostettu, johti kenraali Clément Thomas, toiseksi yhdistettiin
-kolmas- ja neljästoista osasto ja niihin liitettiin jäännökset muista
-joukoista, joita koottiin vähän joka paikasta -- sitä oli kenraali
-Ducrotin määrä johtaa suuressa hyökkäyksessä, viimein kolmas --
-varaväki -- jossa oli pelkästään nostoväkeä ja jonka johtajana oli
-kenraali Vinoy.
-
-Ja Maurice luotti itseensä täydellisesti taistellessaan 115:nen kanssa
-Vincennes-metsässä marraskuun 28 päivänä.
-
-Siellä oli toisen sotajoukon kolme osastoa ja kerrottiin, että
-seuraavana päivänä yhdyttäisiin Fontainebleaun luona Loiren armeijaan.
-Mutta taas tuli vastoinkäymisiä, tehtiin tavanmukaiset virheet, virran
-tulvaaminen esti siltaveneitten asettamisen ja järjettömät käskyt
-myöhästyttivät koko suunnitelman.
-
-Seuraavana yönä 115:des meni ensimmäisenä joen yli, ja kymmenen aikaan
-Maurice hyökkäsi Champignyyn kovassa luotituiskussa. Hän oli kuin
-hullu, pakkasesta huolimatta kivääri poltti hänen käsiään. Hänen
-ainoana toivonansa oli rynnätä eteenpäin, kunnes tapaisi toverit...
-
-Mutta ihan Champignyn ja Bryn edessä tie nousi pystyyn -- Coeuillysin
-ja Villiersin puistoista olivat preussiläiset puolen kilometrin
-leveydeltä tehneet valloittamattomat linnoitukset. Sepä se oli, johon
-jokaisen urhoollisuus pirstautui. Kauhu ja epäilys saivat vallan,
-kolmas osasto oli myöhästynyt, ensimmäinen ja toinen jo pysähtyneet ja
-puolustivat kaksi päivää Champignya, josta heidän kuitenkin täytyi
-luopua joulukuun 2 päivää vasten yöllä, kun voitto jäi ratkaisematta.
-
-Sinä yönä majaili sotajoukko taas Vincennes-metsän lumisten puitten
-suojassa ja Maurice itki maatessaan siinä kasvot routaista maata vasten
--- jalat olivat jääkönttänä.
-
-Surulliset, synkät päivät -- kaikki suurenmoiset ponnistukset turhat!
-Kauvan oli hyökkäystä valmistettu, tuota vastustamatonta ryntäystä,
-joka pelastaisi Pariisin -- se oli mennyt myttyyn, ja kolmantena
-päivänä senjälkeen kenraali von Moltke ilmoitti kirjeellisesti, että
-Loiren armeija oli voitettu ja luovuttanut Orléansin. Rautavyötä
-kiristettiin, sitä oli mahdoton katkaista.
-
-Mutta vielä epätoivon äärimmäiselläkin partaalla Pariisi näytti voivan
-vastustaa. Nälänhätä uhkasi. Jo lokakuun keskipaikoilla alkoivat
-lihavarat vähetä. Joulukuussa ei ollut päätäkään jälellä suurista
-härkä- ja lammaslaumoista, jotka Boulognenmetsässä olivat kuleksineet.
-Teurastettiin hevosia.
-
-Ruokavarat -- siihen luettuna tilatut jauhot ja vilja -- laskettiin
-neljäksi kuukaudeksi. Kun jauhot loppuivat, täytyi laittaa myllyjä
-rautatien-asemille.
-
-Polttopuitakin puuttui, niitä oli säästäen pidettävä, sillä elot olivat
-jauhettavat, leipä paistettava ja aseet valmistettavat.
-
-Ja Pariisi, jota kaasun asemasta siellä täällä valaisi öljylamppu,
-Pariisi, jossa pakkanen paukkui, että hampaat loukkua löivät, Pariisi,
-joka vähän väliä niukensi ruisleipä- ja hevosenliha-annoksia -- toivoi
-kuitenkin, puhui Faidherbesta pohjoisessa, Chanzysta Loiren rannoilla
-ja Bourbakista idässä, ikäänkuin voitonjumala ihmeitä tehden vielä
-toisi ne kaupunkiin.
-
-Pitkät ihmisjonot, jotka kinoksissa seisoen odottivat leipuri- ja
-lihapuotien edustalla, kajahuttivat vielä toisinaan riemuhuudon, kun
-huhu kertoi luulotelluista voitoista. Toivo oli sitkeä -- kahta
-valtavampana se heräsi jokaisen tappion jälkeen ja täytti tuon
-kärsimyksistä ja nälästä huumautuneen ihmisjoukon. Kun muuan sotilas
-Château-d'Eaun torilla oli puhunut antautumisesta, olivat ohikulkijat
-surmata hänet.
-
-Sotajoukon rohkeus ja toivo oli kadonnut, se tunsi lopun lähestyvän ja
-pyysi rauhaa, mutta asukkaat vaativat vieläkin yleistä sotaan lähtöä,
-koko kansan rynnäkköä, jolloin kaikki, naiset ja lapsetkin,
-syöksyisivät preussiläisten kimppuun niinkuin virta, joka äyrästensä
-yli tulvaa, riuhtasee tieltään kaikki ja jättää puhtaan jälen.
-
-Maurice vetäytyi erilleen kumppaneistaan ja vihasi koko sydämmestään
-sotilasammattia, joka kahlehti hänet Mont-Valérienin suojaan --
-toimettomaksi, hyödyttömäksi olennoksi. Hän mietiskeli tekosyitä
-päästäksensä Pariisiin, jossa hän ajatuksineen eli. Hän viihtyi
-ainoastaan kansan keskellä, hän tahtoi pakottaa itseänsä toivomaan
-niinkuin sekin.
-
-Usein hän katseli ilmapalloin lähtöä; niitä lähetettiin pohjoiselta
-rautatien-asemalta joka toinen päivä, ne kulettivat kirjekyyhkysiä ja
-tärkeitä tiedonantoja. Kohti synkkää talvitaivasta ne kohosivat ja
-katosivat; sydäntä vihloi ja kurkkua kuristi, kun tuuli vei niitä
-saksalaisten puolelle. Paljon oli siten hukkautunut.
-
-Itse hän oli kahdesti kirjoittanut Henriette-siskolleen, vaan ei
-tiennyt, oliko kumpikaan tullut perille. Maailman humu oli hänet
-kokonaan kietonut; harvoin hän ajatteli sisartaan ja Jeania. He
-väikkyivät mielessä rakkaana, kaukaisena muistona. Hän eli suurimman
-riemastuksen ja synkimmän epätoivon vallassa.
-
-Tammikuun ensi päivinä lisäsi katkeruutta vasemmanpuolisen rannan
-pommitus. Preussiläisten viivyttelemistä oli hän koettanut selittää
-ihmisyyden kannalta, koska se vain riippui niistä vaikeuksista, joita
-piirityksen järjestäminen tuotti. Mutta nyt, kun muuan kranaatti oli
-surmannut kaksi pikku tyttöstä Val-de-Grâcessa, hän sydämmen pohjasta
-vihasi ja halveksi noita raakalaisia, jotka tappoivat lapsia ja
-uhkasivat polttaa museot ja kirjastot.
-
-Ne olivat kauhun päiviä, mutta Pariisi tointui ja oli itsepintainen.
-
-Champignyn onnettomuutta koetettiin paikata Bourgetin puolella, vaan
-siellä kävi yhtä onnettomasti ja sinä iltana, jolloin tulta tuiskuava
-tykistö pakotti luovuttamaan Avronylängön, tarttui Mauriceenkin sama
-raivokas katkeruus, joka valtasi kaikkien mielet.
-
-Suuttumus ja harmi, joka uhkasi syöstä kenraali Trochun ja
-kansallispuolustuksen johtajat, tuli yhä rajummaksi ja pakotti heitä,
-jos kohtakin tuiki turhaan, vielä viimeiseen ponnistukseen. Mikseivät
-suostuneet hyökkäämään kohti kanuunain kitaa, kun 300,000
-kansalliskaartilaista hellittämättä sitä vaati, päästäksensä hekin
-puolestaan vaarasta osalle? Se oli sama raju hyökkäys, jota jo ensi
-päivistä oli vaatimalla vaadittu: särkeköön sulkunsa Pariisi ja
-hukuttakoon preussiläiset vuolaaseen ihmisvirtaan.
-
-Heidän täytyi kai myöntyä, niin varmat kuin olivatkin tappiosta: mutta
-hyökkäykseen vietiin vain, paitsi vakinaisia joukkoja, kansalliskaartin
-59 pataljoonaa.
-
-Ja tammikuun 9 päivän aattona oli juhla Pariisissa: ääretön ihmisjoukko
-tungeskeli kaduilla ja Elyséen kentällä katselemassa, kun rykmentit
-kulkivat rivittäin, soittokunta etupäässä, ja lauloivat isänmaallisia
-lauluja. Naiset ja lapset niitä seurasivat, miehet nousivat penkoille
-ja raivokkaasti huutaen toivottivat heille loistavia voittoja.
-
-Seuraavana päivänä virtasi koko kaupunki Riemuportille ja päätä
-huimaavia toiveita heräsi jokaisen povessa, kun aamusella saapui tieto,
-että Montretout oli anastettu. Satumaisia juttuja kerrottiin
-kansalliskaartin vastustamattomista hyökkäyksistä -- preussiläiset oli
-voitettu -- ennenkun se päivä päättyisi, oli Versailles heidän!...
-Miten kerrassaan masentava olikaan tieto täydellisestä tappiosta, jonka
-iltahämärä toi tullessaan!
-
-Sillaikana kun vasen kolonna anasti Montretoutin, kiipesi keskusta
-Buzenvalin puiston muurien yli, mutta toinen muuri esti etenemisen. Oli
-suvennut, maadunnaisista sateista olivat tiet niin vettyneet, että
-kanuunia, juuri samoja, joihin Pariisi oli kaikkensa pannut, ei saatu
-perille. Kenraali Ducrotin johtama oikea kolonna oli myöhästynyt
-taistelusta ja jäi jälkeen. Sen enempää ei voitu, kenraali Trochun
-täytyi antaa peräytymiskäsky. Montretout luovutettiin, Saint-Cloud
-jätettiin, preussiläiset pistivät sen tuleen.
-
-Ja illan tullen, yön pimeten punasi tuo kauhistuttavan komea tulipalo
-taivaanrannan.
-
-Nyt näki jo Mauricekin, että loppu oli tullut. Neljä tuntia oli hän
-kansalliskaartilaisten kanssa pysytellyt Buzenvalin puistossa
-preussiläisten tulen syöttinä. Ja seuraavina päivinä -- hän oli silloin
-Pariisissa -- ylisteli hän heidän rohkeuttaan. Kansalliskaarti oli
-todellakin taistellut urhoollisesti. Tappioon oli epäilemättä syynä
-päälliköiden typeryys ja petos.
-
-Rivolin kadulla hän kohtasi joukkoja, jotka huusivat: pois Trochu!
-Eläköön kommuuni!
-
-Vallankumouksen hankkeet olivat taas vironneet. Uusi kiihotus oli siinä
-määrin huolestuttava, että kansallispuolustus näki parhaaksi pakottaa
-kenraali Trochu eroamaan ja nimitti sijaan kenraali Vinoyn.
-
-Samana päivänä kuuli Maurice kansankokouksessa Bellevillessä, jossa hän
-oli läsnä, uudestaan taas vaadittavan yleistä hyökkäystä. Se oli hurja
-ajatus, mutta yhtä kaikki sykki hänen sydämmensä rajummin, kun voiton
-toivo yhä oli niin itsepintaisesti eleillä. Saattoihan ihmeitä toivoa,
-kun muu ei auttanut. Koko yön hän näki unta mitä ihmeellisimmissä
-urostöistä.
-
-Kahdeksan päivää kului. Pariisi taisteli kuolemantaistelua, mutta
-valittamatta. Puodit olivat suljetut, siellä täällä sattui joku
-jalankulkija, mutta ainoatakaan vaunua ei näkynyt autioilla kaduilla.
-40,000 hevosta oli teurastettu ja syöty, nyt oltiin jo niin pitkällä,
-että koirat, kissat ja rotatkin olivat hinnoissa. Vilja oli lopussa,
-riisistä ja kaurasta leivottiin mustaa, sitkeää ja vaikeasti sulavaa
-leipää; ja kuitenkin odottivat loppumattomat ihmisjonot tuntikausia
-leipurin edustalla osaansa -- 300 grammaa.
-
-Naisraukat, jotka päivämääriä saivat liassa ja lumisohjussa seista ja
-vilusta väristä rankkasateessa, eivät valittavaa sanaa päästäneet, kuin
-sankarit he kärsivät kurjuutta ja puutetta tuossa suuressa kaupungissa,
-joka ei antautunut armoille. Kuolevaisuus oli kolminkertaiseksi
-suurentunut, teaatterit olivat sairashuoneina. Iltaisin olivat nuo
-suuret, komeat kaupungin-osat pilkkopimeät ja synkät, kuin ruton
-saastuttamat. Ja hiljaisuuden teki vielä kammottavammaksi piirittäjäin
-kanuunain lakkaamaton jyminä ja pimeyden kamalammaksi sinne tänne
-risteilevät kranaatit -- synkän harmaa talvitaivas oli kuin tulessa.
-
-Yhtäkkiä -- tammikuun 29 päivänä -- kerrottiin Pariisissa, että Jules
-Favre jo pari päivää oli keskustellut herra von Bismarckin kanssa
-aselevosta, ja yhtaikaa kuultiin, että leipää riitti vain kymmeneksi
-päiväksi, tuskin niin kauvaksi, että ennätettiin hankkia lisää
-ruokavaroja. Oli pakko antautua. Se oli kamala totuus, mutta muuta
-neuvoa ei ollut; Pariisi tyytyi kohtaloonsa.
-
-Saman päivän iltana ammuttiin viimeinen laukaus. Tammikuun 29 päivänä,
-jolloin saksalaiset olivat valloittaneet linnoituksen, palasi Maurice
-115:nen rykmentin kanssa varustuksiin Montrougen puolelle.
-
-Siellä ei ollut hänellä mitään tehtävää, aikaa oli mietiskellä ja
-tuskitella. Sotakuria oli tuskin nimeksikään, sotilaat vetelehtivät
-ympäri kaupunkia ja odottivat, milloin pääsisivät kotiinsa. Mauricen
-mieli oli kiihottunut, hän oli hermostunut, epäluuloinen ja levoton ja
-kiihtyi vähimmästäkin syystä. Hän luki kiihkeästi vallankumouksellisia
-sanomalehtiä ja tämä kolmiviikkoinen aselepo, joka oli myönnetty
-Ranskalle ainoastaan siitä syystä, että se ennättäisi valita kokouksen,
-joka rauhasta päättäisi, oli hänestä ansa, viimeinen petos. Vaikka
-vihdoin Pariisi antautuisikin, olisi sotaa jatkettava Loiren tienoilla
-ja pohjoisessa -- hän arveli samoin kuin Gambetta.
-
-Hän ihan raivostui, kun muisti itäarmeijan, jonka oli täytynyt vetäytyä
-Sveitsiin hyödyttämättä Ranskaa vähintäkään.
-
-Vaalit saivat mitan kukkurilleen: niinpäs kävi kuin hän oli
-arvannutkin, maalaispelkurit, jotka eivät antaneet anteeksi Pariisin
-puolustamista ja halusivat rauhaa, maksoi mitä maksoi, tahtoivat
-uudistaa yksinvallan, vaikka vihollisen kanuunat vielä maassa
-jyrisivät.
-
-Thiers oli valittu kahdessakymmenessäkuudessa piirissä ja Bordeauxissa
-oli toimeenpaneva valta jätetty hänen käsiinsä; mutta Mauricen silmissä
-hän oli peto, inhottava olento, johon ei voinut luottaa, joka oli
-valmis vaikka minkälaisiin rikoksiin.
-
-Hän eli alituisessa raivossa; rauha, jonka monarkillinen kokous oli
-päättänyt, oli hänestä suurin häväistys, mikä koskaan on Ranskan osaksi
-tullut. Hän ihan sähisi vihasta, kun ajatteli kovia ehtoja --
-viisimiljaardia sotakuluista, Metz ja Elsass menetetty, -- Ranskan
-varat ja Ranskan veri oli tuosta ammottavasta, parantumattomasta
-haavasta virrannut.
-
-Helmikuun viime päivinä Maurice päätti karata.
-
-Muutamassa rauhansopimuksen pykälässä sanottiin, että Pariisissa
-taistelevilta sotilailta aseet riisuttaisiin ja heidät laskettaisiin
-pois.
-
-Hän ei sitä odottanut; sydänhän se halkeisi, jos hänen täytyisi jättää
-sankarikaupunki, jonka ainoastaan nälkä oli taivuttanut -- ja hän
-katosi rykmentistään, vuokrasi Ortieskadun varrelta, korkealta
-kuusinkertaisen talon ylimmästä kerroksesta pienen, kalustetun huoneen,
-josta näki kaupunkia Tuileriesta Bastiljeen asti, katon katossa kiinni
-aivan loppumattomasti.
-
-Muuan hänen entisistä ylioppilastovereistaan lainasi hänelle sata
-frangia. Muuten hän heti muutettuaan kirjoittautui kansalliskaartiin,
-ja kolmenkymmenen soun palkalla hän sentään tulisi toimeen.
-
-Hän kauhistui, kun ajatteli hiljaista, tyyntä maalaiselämää. Ja häntä
-ihan suututtivat Henrietten kirjeet -- heti kun aselepo päätettiin, hän
-kirjoitti sisarelleen -- joissa hän pyytämällä pyysi veljeään Rémillyyn
-lepäämään. Hän kieltäytyi tuota tuonnemmaksi, ainakaan hän ei tulisi,
-ennenkuin preussiläiset oli poistettu.
-
-Hän eli yhä joutilaana, kuumeentapainen kiihotus kasvoi päivä päivältä.
-Ei hän enää nälkää nähnyt, mielihyvällä oli hän ensimmäisen vehnäleivän
-syönyt. Pariisissa, jossa ei ollut koskaan viinin eikä konjakin
-puutetta, elettiin kuin viimeistä päivää, juoppous sai vallan.
-
-Mutta se oli vieläkin vankila: porttia vartioivat saksalaiset ja
-vapaata liikkumista haittasivat kaikenmoiset muodollisuudet. Ei ollut
-mitään työtä, ei mitään tointa, elämä oli vielä seisauksissa; asukkaat
-odottivat, odottivat toimetonna eivätkä mihinkään ryhtyneet; se
-vaikutti herpaavasti, se viimein siveellisesti turmeli kansaa -- ja
-kevät teki tuloaan ja aurinko paistoi kirkkaasti.
-
-Piirityksen kestäessä oltiin edes sotapuuhissa, ruumista raukasi ja
-aivot tekivät työtä; nyt olivat kaikki läpilaiskoja, vaipuivat
-täydelliseen haluttomuuteen, ja se oli sitäkin vaarallisempaa kun he
-olivat kerrassaan erotettuna muusta maailmasta.
-
-Maurice vetelehti niinkuin muutkin aamusta iltaan pitkin kaupunkia ja
-hengitti tuota hulluuden saastuttamaa ilmaa, jota rahvas kuukausmääriä
-oli huokunut. Rajaton vapaus täytti hävityksen mitan. Hän luki
-sanomalehdet, kävi kansankokouksissa, kohautti joskus olkapäitään, kun
-mielestään mentiin liian pitkälle, mutta palasi kotiin pää täynnä
-kapinallisia mietteitä, valmiina ryhtymään vaikka mihin puolustaakseen
-sitä, joka hänestä oli totta ja oikeaa. Ja pienessä huoneessaan, josta
-hän näki koko Pariisin, uneksi hän vielä voitoista ja luulotteli, että
-Ranska ja tasavalta olisivat pelastettavissa, niin kauvan kun rauhaa ei
-oltu solmittu.
-
-Maaliskuun 1 päivänä oli preussiläisten määrä marssia Pariisiin;
-kirouksia ja vihanhuutoja kohosi jok'ikisen rinnasta.
-
-Maurice ei käynyt ainoassakaan kansankokouksessa, jossa ei olisi
-vaadittu lainsäätäjäkokousta ja Thiersiä edes vastaukseen siitä
-häpeästä, josta he eivät olleet kaupunkia suojelleet.
-
-Muutamana iltana hän itsekin sai sananvuoron ja huusi, että Pariisi
-valleilleen ennen kuolkoon, ennenkun lasketaan ainoatakaan
-preussiläistä kaupunkiin.
-
-Oli aivan luonnollista, että kapina puhkeaisi vastustamattomaksi
-kaupungissa, jonka asukkaat kuukausmääriä olivat kärsineet ja nähneet
-nälkää ja nyt toimettomina ajelehtivat, epäluuloisina ja peloissaan.
-Sama seikka on huomattu aina pitkällisten piiritysten jälkeen; kun
-ylenmäärin innostunut isänmaanrakkaus ei vie toivotuille perille,
-muuttuu se kostoksi ja kaikkea tuhoavaksi haluksi.
-
-Keskustoimikunta, jonka kansalliskaartin valitsijamiehet olivat
-valinneet, oli äskettäin jyrkästi vastustanut aseitten riisumista.
-Bastiljentorilla oli sitten ollut suuri kokous, jonne ihmisiä
-äärettömästi virtasi, ja jossa punaiset liput liehuivat ja tulisia
-puheita pidettiin; muuan poliisiraukka, joka sinne oli sortunut,
-sidottiin lautaan, viskattiin jokeen ja kivitettiin kuoliaaksi.
-
-Kaksi päivää senjälkeen, yöllä helmikuun 26 päivää vasten, heräsi
-Maurice hälyytykseen ja metakkaan; Batignollesin katua pitkin kulki
-miehiä ja naisia joukottain ja veti kanuunia. Paikalla kun hän vain
-kuuli, että kansa oli anastanut kanuunat Wagramin torilta, ettei
-hallitus saisi niitä jättää preussiläisille, oli hän itsekin
-kahdenkymmenen muun kanssa kanuunaa kiskomassa. Niitä oli
-sataseitsemänkymmentä; hevosia puuttui, toiset niitä vetivät köysillä,
-toiset työnsivät; Montmartren kunnaalle niitä hinattiin sellaisella
-hurjalla riemulla kuin olisivat he olleet raakalaiskansaa, joka pelasti
-jumaliaan.
-
-Maaliskuun 1 päivänä preussiläiset ottivat haltuunsa Elyséen kentän ja
-sen lähiseudut. Pariisi oli silloin aivan hiljaa, liikkumatta, kadut
-olivat autiot ja huoneet suletut; koko kaupunki oli kuin kuollut,
-suruharsoon peittynyt.
-
-Kaksi viikkoa kului. Maurice ei enää tiennyt, miten aika kului, hän
-odotti odottamistaan jotain hirveätä, hän ei itsekkään tiennyt mitä,
-mutta hän tunsi sen ikäänkuin ilmassa.
-
-Rauha oli lopullisesti solmittu; lainsäätäjä-kokous muuttaisi
-Versaillesiin maaliskuun 20 p:nä. Mutta Mauricesta ei ollut kaikki
-sillä hyvää, hän odotti vielä koston kamalaa hetkeä.
-
-Kun hän maaliskuun 13 päivän aamuna nousi, sai hän Henrietteltä
-kirjeen, jossa hän taas pyysi ja toivoi häntä luokseen Rémillyyn,
-uhkailipa itse tulla Mauricea hakemaan, jos hän liian kauvan hänellä
-odotuttaisi. Sitten hän kertoi Jeanista, ja että Jean jo joulukuun
-lopulla oli lähtenyt Rémillystä yhtyäksensä pohjoisarmeijaan, ja miten
-hän kauvan oli huonona sairastanut kuumetta muutamassa Belgian
-sairaalassa. Vasta edellisellä viikolla hän oli kirjoittanut ja
-ilmoittanut lähtevänsä Pariisiin taistelemaan taas, niin heikko kun
-vielä olikin. Henriette pyysi vielä veljeänsä antamaan tarkkoja tietoja
-Jeanista, niin pian kun häntä tapaisi.
-
-Kirje kädessä vaipui Maurice unelmiinsa. Henriette, Jean -- hänen rakas
-sisarkultansa, hänen veljensä, jonka kanssa oli yhdessä kärsinyt ja
-kestänyt! Hyvä jumala -- kuinka kaukana hän oli heistä! Kuinka vähän
-hän oli heitä ajatellut, sitten kun myrsky oli ruvennut riehumaan
-rinnassa! Mutta koska sisar kirjoitti, ettei hän ollut saanut Jeanille
-hänen osotettaan, päätti hän jo samana päivänä tiedustella häntä
-sotatoimistoista.
-
-Tuskin oli hän tullut Saint-Honorén kadulle, kun tapasi kaksi toveriaan
-samasta pataljoonasta ja ne kertoivat hänelle, mitä yöllä ja
-aamupuhteella oli tapahtunut Montmartrella. Ja juoksujalassa kaikki
-kolme lähtivät katsomaan, miten asian laita oikeastaan oli.
-
-Hyvä jumala! mitä tunteita risteilikään Mauricen sydämmessä sinä
-päivänä -- maaliskuun 18:na! Sittemmin ei hän tarkasti muistanut, mitä
-oli sanonut tai tehnyt. Ensin oli hän hurjistuneena syössyt
-Montmartren-kunnaalle, josta sotajoukko oli ennen päivänkoittoa
-yrittänyt anastaa kanuunat, että saisi Pariisin riisumaan aseet.
-
-Kaksi päivää sitten oli Thiers palannut Bordeauxista ja varmaankin
-tarkoin miettinyt tuota hyökkäystä, että yhdellä iskulla saisi voiton
-ja lainsäätäjäkokous Versaillesissa voisi pelkäämättä julistaa
-yksinvallan Ranskaan.
-
-Yhdeksän aikana oli Maurice Montmartren kunnaalla, häntä kiihottivat
-kertomukset voitosta, sotajoukkojen salakähmäisestä tulosta, hevosten
-viipymisestä -- jollaikana kansalliskaarti ennätti taisteluun
-varustautua -- hän riemuitsi kuullessaan, että sotamiehet eivät
-uskaltaneet ampua naisia ja lapsia, vaan käänsivät pyssynsä poispäin ja
-mielistelivät kansaa.
-
-Sitten hän harhaili ympäri kaupunkia, ja jo kahdentoista aikana hän
-käsitti, että kommuuni oli valloittanut Pariisin ilman taistelua.
-Thiers ja ministerit olivat paenneet ulkoasiainministeristöstä, jonne
-he olivat kokoutuneet, koko hallitus oli rientänyt Versaillesiin,
-30,000 miehen suuruinen sotajoukko oli siinä kyydissä viety pois, että
-enemmän kuin 5,000 oli jäänyt Pariisin kaduille.
-
-Puoli kuuden seuduissa hän muutamassa kadunnurkassa levollisena
-kuunteli hurjistuneitten yltiöitten kertovan kenraali Lecomten ja
-kenraali Clément Thomasin murhasta. Vai kenraalit! Hyvässä muistissa
-olivat Sedanin kenraalit, kunnottomat, itsekkäät, nautinnonhimoiset
-raukat! Yhtä enemmän tai vähemmän -- samapa se!
-
-Loppupäivä kului samallaisessa huumauksessa ja kuumeessa -- hän ei
-erottanut enää oikeata väärästä. Kapina kiihtyi kiihtymistään,
-katukivetkin näyttivät yhtyneen -- yht'äkkiä se sai voiton ja jo
-kymmenen aikaan jätettiin Hôtel de Ville keskustoimikunnan jäsenille,
-jotka tuskin itsekään vielä uskoivat olevansa sen haltijoita.
-
-Mutta yhden seikan Maurice selvästi muisti: miten hän kohtasi Jeanin.
-
-Jean oli ollut kolme päivää Pariisissa, hän oli tullut sinne ihan
-rahattomana, voimattomana ja väsyneenä, kova kuume oli kaksi kuukautta
-pitänyt häntä muutamassa Brysselin sairashuoneessa. Onneksi oli hän
-heti tultuaan tavannut 106:nen rykmentin entisen kapteenin -- Ravaudin
--- ja kirjoittautunut uuteen 124:teen rykmenttiin, jota sama kapteeni
-johti. Hän oli taas saanut korpraalikaluunansa ja oli juuri ikään
-viimeisenä lähtenyt Prince-Eugènen kasarmista osastoineen ja oli
-menossa Seinen vasemmalle rannalle --jonne koko sotajoukko kokoutuisi
--- kun suuri ihmistungos Sain-Martinin kadulla esti häntä liikkumasta
-ja uhkasi riisua aseet.
-
-Levollisena hän pyysi, että antaisivat hänen olla rauhassa, eihän
-heillä ollut mitään tekemistä hänen kanssaan, hän täyttää, mitä on
-käsketty, eikä tee kellekkään mitään pahaa.
-
-Mutta yhtäkkiä hän kuuli jonkun hämmästyneenä huudahtavan -- Maurice
-syleili häntä raivoisasti ja suuteli poskelle.
-
--- Mitä? Sinäkö se olet! Sisareni kirjoitti sinusta ... ja minä aioin
-juuri tänä aamuna tiedustella sinua sotatoimistoista.
-
-Kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia.
-
--- Voi, rakas ystävä, miten iloinen olen, että tapasin sinut!...
-Minäkin olen sinua etsinyt ... mutta mistäpä olisin saanut sinut
-käsiini tässä onnettoman suuressa kaupungissa.
-
-Rahvas melusi ja nauroi. Maurice kääntyi heihin.
-
--- Kuulkaa kansalaiset! Tämä on siivoa väkeä, minä vastaan heistä!
-
-Hän tarttui ystävänsä kumpaankin käteen ja sanoi hiljaa: nythän sinä
-tulet meidän kanssamme ... niinhän?
-
-Jean oli hyvin hämmästynyt.
-
--- Teidän kanssanne ... mitä sinä tarkoitat?
-
-Ja tuokion hän kuunteli, miten Maurice soimasi hallitusta ja
-sotajoukkoa, miten hän muistutti, mitä oli kärsitty, ja selitti, että
-nyt vihdoinkin oli päästy kukoksi linnaan, nyt saisivat kaikki
-kunnottomat nahjukset ansaitsemansa rangaistuksen ja tasavalta olisi
-pelastettu.
-
-Ja mitä tarkemmin hän kuunteli ja koetti käsittää ystävänsä
-mielipiteitä, sitä levottomammaksi hän tuli ja katse synkistyi.
-
--- Ei, hyvä ystävä -- en minä tule teidän kanssanne, koska teillä on
-sellaista tekeillä... Kapteenin käsky on, että veisin joukkoni
-Vaugirardiin ja sinne olen nyt menossa. Vaikka piru itse koettaisi
-minua estää, menen sittenkin. Sehän on ihan luonnollista, ja senhän
-sinä kyllä hyvin käsität.
-
-Hän naurahti ja lisäsi: mutta tule sinä sen sijaan meidän kanssa.
-
-Maurice päästi hänen kätensä ja viittasi vastenmielisesti.
-
-Ja siinä seisoivat he kaksi, silmä silmää vasten, toinen saman
-mielettömyyden kiihottamana, joka oli valtaansa saanut koko Pariisin,
-saman pahennuksen, joka oli entisaikaisia kylvöjä ja jonka
-tuhoatuottavan sadon korjaaminen oli tullut viimeisen hallituksen
-osaksi; toinen voimakkaana ja tervejärkisenä, kaikesta tietämätönnä,
-sillä hän oli kasvanut kaukana elämän touhusta, tehnyt työtä ja
-säästänyt niinkuin kaikki vertaisensa. Ja he olivat sittenkin
-veljekset, heitä yhdisti vahva side ja kipeästi jo heihin koski sekin,
-kun kansantungos siinä heidät yht'äkkiä erotti.
-
--- Hyvästi, Maurice!
-
--- Hyvästi, Jean!
-
-19:s rykmentti tuli syrjäkadulta ja kansan täytyi väistyä
-jalkakäytäville. Metakka syntyi uudestaan, mutta kukaan ei uskaltanut
-ehkäistä sotilasten kulkua, sillä niitä johtivat upseerit.
-
-124:nen pieni osasto pujahti sen mukana.
-
--- Hyvästi, Jean!
-
--- Hyvästi, Maurice, kohta tavataan!
-
-He katsoivat vielä toisiinsa, heidän täytyi tyytyä kohtaloon, joka
-erotti heidät -- mutta sydämmet olivat eroamattomat!
-
-Seuraavina päivinä Maurice unohti kaikki, hetken mullistukset
-tempasivat hänet mukaansa.
-
-Kun 19 päivän aamu koitti, ei Pariisissa ollut minkäänlaista
-hallitusta; hämmästyneenä kuultiin, että yöllä olivat ministerit,
-virastojen jäsenet ja sotajoukko paenneet Versaillesiin. Ja kun
-maaliskuun ilma oli mitä herttaisin oli koko Pariisi liikkeellä --
-katselemassa katusulkuja -- olihan nyt sunnuntai.
-
-Suuri valkoinen kirjoitus sisälsi keskustoimikunnan maltillisen
-julistuksen, jossa kansaa kutsuttiin kokoon yhteiskunnallisia vaalia
-varten. Ihmeteltiin vain sitä, että sen allekirjoittajat olivat tuiki
-tuntemattomia.
-
-Kommuunin aamu sarasti; Versailles oli saanut Pariisin vastustajakseen,
-Pariisin, jossa suuttumus ja viha kuohui, ja mitenkäs olisi muuten
-voinut ollakaan, sillä oli kärsitty niin paljon -- ja syy oli
-hallituksen.
-
-Täydellinen laittomuus oli vallalla. Turhaan kokivat eri piirien
-pormestarit hieroa sovintoa; keskustoimikunnan vaatimukset olivat
-kohtuulliset -- se ei näet ollut ihan varma kansalliskaartista,
-liittolaisestaan.
-
-Muutamat laukaukset, joita oli ammuttu Vendôme-torille kokoutuneeseen
-rauhalliseen ihmisjoukkoon, ja ne uhrit, joitten veri punasi katukiviä,
-herättivät ensimmäiset kauhun väristykset kaupungin asukkaissa.
-
-Voitollisina valloittivat kapinalliset ministerien asunnot ja kaikki
-virastot -- mutta Versaillesissa oltiin vihaisia ja pelättiin. Häthätää
-kokosi hallitus sotajoukon torjuakseen hyökkäystä, jota se odotti.
-Pohjois- ja Loiren-armeijan parhaat voimat paluutettiin tuota pikaa,
-kymmenessä päivässä oli jo koossa 80,000 miestä, ja rohkeus kasvoi
-siinä määrin, että jo huhtikuun 2 päivänä anastettiin liittoutuneilta
-Puteaux ja Courbevoie.
-
-Vasta seuraavana päivänä muisti Maurice -- hän oli pataljoonansa kanssa
-menossa Versaillesta valloittamaan -- muisti ystävänsä surullisen
-katseen ja hänen alakuloinen, vakava äänensä soi vielä hänen
-korvissaan.
-
-Versaillesin joukkoin hyökkäys oli hämmästyttänyt ja suututtanut
-kansalliskaartia. Ani varhain aamusella oli kolme kolonnaa -- noin
-50,000 miestä -- marssinut Bougivalin ja Meudonin kautta vangitsemaan
-monarkillista kokousta ja Thiersiä, murhaajaa.
-
-Siinä se nyt oli se yleinen hyökkäys, jota piirityksen kestäessä oli
-vaatimalla vaadittu.
-
-Maurice oli levoton: missä oli Jean. Näkisikö hän ystävänsä vihollisen
-puolella vai löytäisikö hänet kentältä jo kangistuneena.
-
-Mutta tappio tuli yhtäkkiä, hänen pataljoonansa oli tuskin ennättänyt
-Bergeresin-ylängölle, pyrkien Rueiliin, kun kranaattia tuli tuiskuna
-Mont-Valérienista ja teki puhdasta jälkeä riveissä. Hirmuinen hälinä
-syntyi, muutamat luulivat linnoituksen olevan toverien hallussa, toiset
-taas, että päällikkö oli luvannut olla ampumatta. Kauhistuneena
-pataljoonat hajautuivat ja pakenivat Pariisiin, mutta kenraali Vinoy
-hyökkäsi etujoukon kimppuun ja se sai surmansa Rueilissa.
-
-Maurice oli pelastunut verilöylystä, taistelun humu oli saanut hänet
-pois suunnilta. Sellainenko oli hallitus, joka oli luvannut valvoa
-lakia ja oikeutta, sellainenko, ettei kyennyt muuhun kuin tappioihin,
-kun oli preussiläisiä vastustettava? Mistä sitten utautui silloin kunto
-ja rohkeus, kun oli kysymys Pariisista? Ja Saksan sotajoukot, jotka
-olivat majoittuneet Saint-Denisin ja Charentonin välille, saivat
-koreata katsella, saivat nähdä, miten ranskalaiset surmasivat toisiaan!
-Kaunis kunnia!
-
-Siksipä hän ehdottomasti hyväksyi ensimmäiset väkivaltaisuudet:
-kaduille ja torille oli rakennettu sulkuja, panttivangit, arkkipiispa,
-papit ja entiset virkamiehet oli vangittu.
-
-Julmuudet alkoivat puolella ja toisella. Versaillesissa ammuttiin
-vankia, Pariisissa päätettiin jokaista heikäläistä kohti teloittaa
-kolme panttivankia, ja se vähä, joka Mauricen järjestä enää oli
-tallella kaiken kauhun ja kärsimyksen perästä, hävisi kuin tina tuhkaan
-tuossa raivoavassa tuulispäässä, joka punoi kaikki hirvittävään
-sekamelskaan.
-
-Kommuuni oli hänestä koston enkeli ja vapautuksen haltija, jonka miekka
-kosti ja tuli puhdisti.
-
-Hän ei ollut oikein selvillä, kentiespä ne vain olivat vanhoja
-muistoja kouluajoilta, muistoja vapaista kaupungeista, rikkaista
-liittovalloista, jotka säätivät lakia maailmalle.
-
-Jos Pariisi voittajana pääsisi taistelusta, niin se muodostaisi uuden
-Ranskan, jota oikeus ja vapaus ohjaisi, se loisi uuden yhteiskunnan,
-jossa ei olisi hiventäkään jälellä vanhasta mädännyksestä.
-
-Vaalin tulos oli häntä suoraan sanoen -- vähän hämmästyttänyt: tuon
-suuren tehtävän oli kommuuni uskonut omituiselle hallitukselle -- siinä
-oli maltillisia, vallankumouspuoluelaisia ja sosialistia. Hän tunsi
-monta niistä, mutta hänestä ne olivat korkeintain keskinkertaisia.
-Mitenkähän siinä käypi? Näinköhän vain voivat sovussa työskennellä, kun
-jäsenet ovat niin perin erimielisiä?
-
-Mutta sinä päivänä kun kommuuni juhlallisesti laillistutettiin
-Hôtel-de-Villen torilla, kun kanuunat jyrisivät ja punaiset liput
-liehuivat, sinä päivänä hän koetti unhottaa kaikki; rajaton toivo
-täytti sydämmen. Epäilyksen aika oli ohi, toivorikkaana kajasti
-tulevaisuus keskellä intoilemista ja valhetta.
-
-Koko huhtikuun Maurice taisteli Neuillyn puolella. Kevät tuli
-aikaiseen, sireenit olivat täydessä kukassa, vihannat nurmikot
-taistelukenttinä -- kansalliskaartilaiset koristivat pyssynsä
-kukkakiehkuroilla kun iltaisin kotiin palasivat.
-
-Versaillesiin oli kerätty niin paljon sotamiehiä, että niistä oli
-voinut muodostaa kaksi sotajoukkoa, toista, hyökkäysarmeijaa, johti
-marsalkka Mac-Mahon, toista -- apuväkeä -- kenraali Vinoy.
-
-Kommuunilla oli puolestaan 100,000 miestä nostoväkeä kansalliskaartissa
-ja miltei saman verran kaupunkia puolustamassa, mutta sotakuntoisia oli
-niistä korkeintaan 50,000.
-
-Versailleslaisten hyökkäyssuunnitelma selvisi päivä päivältä: Neuillyn
-jälkeen he anastivat Béconin linnan ja Asnièresin saadakseen joukkonsa
-lähemmä kaupunkia; he näet aikoivat tunkeutua Pariisiin Point-du-Juoria
-myöten niin pian kun vain saisivat haltuunsa vallin sillaikana kun sekä
-Mont-Valérien että Issyn linnoitus koettelevat voimiaan. Mont-Valérien
-oli heidän, nyt oli anastettava Issy, jota valloittaessaan he käyttivät
-preussiläisten vanhoja varustuksia.
-
-Huhtikuun puolivälistä ei kanuunilla ja kiväärillä ampuminen ollut
-tauonnut. Levailloisissa ja Neuillyssä taisteltiin yötä päivää.
-
-Suuria, raskaita kanuunia kuletettiin edes takaisin pitkin rautatietä
-ja niillä ammuttiin Asnièresiä, yli Levalloisin. Mutta Vanvesin ja
-varsinkin Issyn piiritys oli niin raivoisaa, että ikkunat Pariisissa
-helisivät samoin kuin piirityksen kuumimpana aikana. Ja toukokuun 9
-päivänä jäi Issy auttamattomasti Versaillesin armeijan käsiin, --
-kommuunin päivät olivat luetut, pelko sai aikaan mitä hurjimpia
-päätöksiä.
-
-Maurice hyväksyi yhteishyvän valiokunnan määräämisen.
-
-Isänmaalliset muistot elähyttivät häntä. Olihan nyt hetki tullut,
-tarmokkaat toimenpiteet pelastaisivat isänmaan!
-
-Yksi ainoa väkivaltaisuus häntä pahoitti: Vendômepatsaan särkeminen;
-kenties se oli lapsellista, mutta hän luuli vielä kuulevansa isoisän
-kertovan Marengosta, Austerlitzista, Jenasta, Eylausta, Friedlandista,
-Wagramista, Moskovasta, noista urotöistä, jotka vieläkin häntä
-innostuttivat.
-
-Mutta oikeutta ja kohtuutta se vain oli, kun Thiers murhaajan asunto
-revittiin ja vakuutena säilytettiin panttivangit. Silloin kun
-Versailles pommitti Pariisia ja sen kranaatit ruhjoivat talot ja
-surmasivat naisia ja lapsia.
-
-Kamala hävityksenhalu sai hänessä vallan, sillä hänen kauniit unelmansa
-hupenivat, sulivat kuin jää kiehuvaan veteen.
-
-Jos kerran veri vain tukahuttaa koston, niin on parasta, että maa siinä
-patusessa paikassa halkeaa ja nielee kaikki -- ehkäpä sitten raunioista
-ilmestyy uusi elämä, uusi yhteiskunta!
-
-Ennen sortukoon Pariisi ja palakoon äärettömänä roviona, ennenkun
-paheet ja kurjuus uudestaan pääsevät valtaan, ennenkun vanha mädännyt
-yhteiskunta palaa julkeuksineen ja valheellisuuksineen!
-
-Ja hän näki kamalan unen. Jättiläiskaupunki oli tuhkaläjänä, --
-savuavia kekäleitä Seinen molemmilla rannoilla; haava oli ummessa, tuli
-oli sen parantanut, se hävityksen kauhistus ei vertaistaan löydä --
-uusi kansa tulisi entisen sijaan.
-
-Huhut häntä taas yhä enemmän ja enemmän kiihottivat: kokonaisten
-kaupungin-osain alle oli ruutihautoja kaiveltu, holvihaudat ruutia
-täynnä, kaikki yleiset rakennukset valmiina ilmaan räjäytettäväksi,
-sähkölangat yhdistivät johtoja, kipuna vain ja -- kaikki syttyisi
-samassa silmänräpäyksessä, kaikkialla oli äärettömiä varastoja
-tulenarkoja aineita, varsinkin lamppuöljyä, -- koko kaupunki olisi
-yhtäkkiä aavana tulimerenä.
-
-Kommuuni oli pyhästi vannonut, ettei ainoakaan Versaillesin sotilaista
-pääsisi kaupungissa katusulkuja etemmäksi -- kadut avaisivat kitansa,
-rakennukset romahtaisivat maahan, Pariisi häviäisi tuleen ja nielisi
-kononaisen maailman.
-
-Tahdotonna antautui Maurice tuon surullisen unelman valtaan, hän ei
-ollut tyytyväinen kommuuniin. Hän ei luottanut sen johtaviin miehiin,
-hän huomasi, että se oli voimaton, siinä oli liian erilaisia aineksia;
-mitä suurempi oli uhkaava vaara, sitä nurinpäisemmät, sekavammat sen
-toimet.
-
-Kaikista yhteiskunnallisista parannuksista, joita se oli luvannut, ei
-se niin ainoaa ollut saanut toimeen ja jotenkin varma sai olla, ettei
-se mitään pysyväistä jälkeensä jätä, kun sen päivät ovat päättyneet.
-Mutta pahinta oli kuitenkin epäsopu ja kateus jäsenten kesken ja
-epäluulo, joka haittasi ja esti kaikkea työntekoa.
-
-Monet -- varsinkin maltilliset -- olivat niin levottomat etteivät enää
-käyneet kokouksissa. Toisia olot pakottivat, mutta kaikki he pelolla ja
-vapistuksella odottivat, läpäistäisiinkö ilman satunnaista
-diktaattoria, sillä nyt oltiin sillä asteella, jolloin vallankumouksen
-eri puolueet perinjuurin hävittävät toisiansa pelastaakseen isänmaata.
-Epäluulo oli ensin kohdannut Cluzeretia, sitten Dombrowskia -- ja nyt
-oli Rosselin vuoro. Ei edes Delescluze, joka oli nimitetty
-sotaministeristön siviilijäseneksi, voinut mitään, niin suuri kuin
-hänen vaikutusvaltansa muuten olikin.
-
-Suuri yhteiskunnallinen voimanosotus, josta oli uneksittu, meni
-myttyyn, sillä ne miehet, joitten oli määrä panna se toimeen, olivat
-voimattomat ja menettivät hetki hetkeltä kaiken vaikutuksen,
-kunnostautuivat vain siksi, että epätoivoissaan tekivät tuhmuuksia.
-
-Pariisikin jo kauhistui. Ensin se oli ollut vihainen Versaillesille, --
-nyt se ei enää kärsinyt kommuunia. Pakollinen sotapalvelus, asetus,
-joka määräsi kaikki neljääkymmentä vuotta nuoremmat miehet aseihin, oli
-suututtanut rauhallisia kansalaisia ja seurauksena oli pakeneminen.
-Moni pujahti valepuvussa ja väärällä passilla Saint-Denisin ohi taikka
-pimeinä öinä hinautui köysiä ja tikapuita myöten linnoitusten
-kaivantoihin ja pujottelihe sitä tietä karkuun.
-
-Varakkaat olivat jo aikoja sitten menneet maisenmatkojaan. Ei yksikään
-tehdas ollut vielä oviaan avannut. Ei ollut ainoatakaan kauppaa, ei
-minkäänlaista työtä; jokainen vetelehti joutilaana tuskallisena
-odottaen asiain lopullista selvenemistä. Ja kansa eli edelleenkin
-kansalliskaartin palkasta, noista kolmestakymmenestä sousta, jotka
-nykyjään maksettiin pankin suorittamista miljooneista, --
-kolmestakymmenestä sousta, joissa kapinan varsinainen yllytin piilikin.
-Kokonaisia kaupunginosia oli tyhjänä, puodit sulettuina, liike
-kuollutta.
-
-Toukokuu oli kulumassa, kevätaurinko valaisi autioita katuja, joilla
-toisinaan kohtasi surusaaton, kun liittoutuneet saattoivat kapinan
-uhria hautaan, pappia ei ollut, punaiset liput peittivät ruumiskirstun,
-ja saattomiehillä oli kädessä jäkkäräseppeleitä.
-
-Kirkot olivat kiinni, mutta iltaisin ne muuttuivat kokoushuoneiksi.
-Muita sanomalehtiäkään ei saanut ilmestyä kuin vallankumouksellisia.
-
-Pariisi oli hävitetty, tuo uomi kurja Pariisi, joka vallankumouksen
-pääkaupunkina ei suvainnut monarkillista kokousta ja joka kammoi
-kommuunia ja halusi vapautua siitä. Kamalia kertomuksia kulki suusta
-suuhun: panttivankia vangittiin ja teloitettiin joka päivä,
-tynnörittäin oli ruutia kaadettu likaviemäreihin, joissa yötä päivää
-seisoi miehiä, tulisoihdut kädessä, valmiina räjäyttämään ilmaan koko
-kaupungin.
-
-Maurice ei ollut koskaan ollut juoppo, mutta yleinen juoppouden himo
-tarttui häneenkin. Kun oli hänen vahtivuoronsa taikka kun hän istui
-vahtituvassa, otti hän ryypyn konjakkia tai enemmänkin eikä paljon
-sietänyt, ennenkun oli juovuksissa.
-
-Juoppous oli muuttunut rutoksi, se oli ensimmäisen piirityksen
-perintöä, joka nyt toisen aikana tuli monta vertaa kauheammaksi.
-Rahvas, jolla tuskin oli leipää, vaan viiniä ja konjakkia yltä kyllin,
-oli oppinut juomaan ja päihtyi nyt pienimmästäkin tilkasta.
-
-Sunnuntaina toukokuun 21 päivänä tuli Maurice ensi kerran elämässään
-juopuneena kotiin Ortieskadulle, jossa hän toisinaan vietti yönsä. Hän
-oli koko päivän ollut Neuillyssä, ampunut ja juonut toverien kanssa,
-päästäksensä tavattomasta väsymyksestään, joka oli painaa hänet maan
-alle. Vaistomaisesti hän oli hoiperrellut asuntoonsa ja heittäynyt
-vuoteelleen, ei hän ollenkaan tiennyt, mitä oli tehnyt ja miten
-palannut. Aurinko oli jo väki korkealla, kun hän seuraavana aamuna
-heräsi hälyytykseen ja rummun pärinään.
-
-Edellisenä iltana oli muuan portti Point-du-Jourin luona ollut
-vartioimatta ja siitä olivat Versaillesin sotajoukot ilman pienintäkään
-vastusta tunkeutuneet Pariisiin.
-
-Maurice pukeutui nopeasti, heitti kiväärin olalleen ja riensi ulos.
-Kadulla hän kohtasi joukon tovereitaan, jotka kertoivat hänelle, mitä
-yöllä oli tapahtunut, mutta he puhuivat niin sekavasti, ettei hän heitä
-paljon ymmärtänyt.
-
-Kymmenen päivää olivat Mont-Valèrien ja Issyn linnoitus pommittaneet
-valleja, eikä asema Saint-Cloudin portin luona ollut enää
-puolustettavissa; seuraavana päivänä oli aikomus tehdä lopullinen
-rynnäkkö. Mutta viiden seuduissa huomasi muuan ohikulkija että portti
-oli vartioimatta, hän viittasi sotamiehille piirityskaivannossa, jotka
-olivat tuskin viidenkymmenen metrin päässä.
-
-Paikalla marssi siitä kaupunkiin 37:nen linjarykmentin kaksi
-komppaniiaa. Kintereillä seurasi kenraali Douayn johtama neljäs osasto.
-Koko yön virtasi toinen joukko toisen perästä samaa tietä. Kello
-seitsemän tuli Vergén osasto Grenellesillalle ja siitä aina Trocadéroon
-asti. Kello yhdeksän kenraali Clinchamp anasti Passyn ja la Muetten.
-Kello kolmen aikaan aamusella majoittui ensimmäinen osasto
-Boulognenmetsään, Bruatin osasto meni samalla aikaa Seinen yli
-valloittamaan Sèvresporttia helpottaakseen siten toisen osaston pääsyä,
-jonka kenraali de Cisseyn johdolla oli määrä tuntia myöhemmin miehittää
-Grenellen kaupunginosa. 22 päivän aamuna oli siis Versaillesin armeija
-saanut haltuunsa Trocadéron ja la Muetten oikealla rannalla ja
-Grenellen vasemmalla ja kommuuni oli niin hämmästyksissään,
-suutuksissaan ja pyörällä, ettei kyennyt mihinkään, se syytti petosta
-ja oli ihan hurjissaan, sillä sen valta oli päivän selvästi lopussa.
-
-Kun Maurice vihdoinkin sai selville, mitä oli tapahtunut oli hänen
-ensimmäinen ajatuksensa: nyt on kaikki lopussa -- ei enää muuta kuin
-ammuttaa itsensä.
-
-Mutta hätäkelloja soitettiin yhtmyötään, rummut pärisivät, naiset ja
-lapsetkin valmistivat katusulkuja, -- kaduilla oli vilinään sotamiehiä,
-jotka riensivät määräpaikoilleen. Ja puolenpäivän aikaan oli jo
-kommuunin voittamattomissa sotilaissa toivo taas vironnut -- he olivat
-päättäneet voittaa, kun näkivät että vihollinen ei ollut paikaltaan
-hievahtanut.
-
-Sotajoukko oli nyt erinomaisen varovainen, seuraten preussiläisten
-sotatapaa, jonka se omasta katkerasta kokemuksestaan oli oppinut
-tuntemaan.
-
-Yleishyvänvaliokunta ja Delescluze järjestivät puolustuksen
-Hötel-de-Villessä. Kerrottiin heidän hylänneen kaikki sovinnon
-aikeetkin. Siitä saivat kaikki rohkeutta: Pariisin täytyi voittaa.
-Puolustus ja hyökkäys tuli olemaan yhtä raivoisaa; ei armoa kumminkaan
-puolin, sama viha kiehui kummassakin sotajoukossa.
-
-Maurice vietti sen päivän Marskentän ja Invaliidihotellin puolella,
-ampua paukutti ja peräytyi vaan hitaasti katu kadulta. Hän ei ollut
-löytänyt pataljoonaansa, hän taisteli tuiki tuntemattomain ihmisten
-rinnalla, hänen huomaamattaan ne olivat vieneet hänet vasemmalle
-rannalle. Neljän aikaan he puolustivat erästä katusulkua
-Yliopistonkadulla Invaliidipuiston luona eivätkä he sitä luovuttaneet,
-ennenkun hämärissä kuulivat, että Bruotin osasto oli samonnut rantaa
-pitkin ja valloittanut lainsäätäjäkokouksen palatsin. He olivat vähällä
-joutua vangiksi ja pelastuivat vain suurella vaivalla Lillekadulle
-kierreltyään Saint-Dominiquen ja Belechassen kadun kautta.
-
-Illemmalla oli Versaillesin armeijan käsissä koko alue Vanvesportista
-alkain, lainsäätäjäkokouksen palatsi, Elyséepalatsi, Saint-Augustinin
-kirkko, Saint-Lazaren rautatienasema ja aina Asnierèsporttiin.
-
-Seuraava päivä, 23:s, kirkas ja kaunis tiistai, oli Mauricen
-tukalin. Pikkusen liittolaisten joukkueen hallussa, johon hän
-kuului ja jossa oli monen pataljoonan sotamiehiä, oli vielä Ranta- ja
-Saint-Dominiquenkatuin välinen kaupunginosa kokonaan. Mutta useimmat
-olivat majoittuneet Lillekadun suuriin puutarhoihin. Itse oli hän
-rauhassa nukkunut Kunnialegioonan palatsin viereisellä nurmikolla.
-
-Aamusella hän luuli joukkoin hyökkäävän lainsäätäjäkokouksen palatsista
-ja ajavan heidät Backadun lujain katusulkuin taakse. Mutta tunti kului
-toisen perästä ja hyökkääjiä ei nähnyt, ei kuulunut. Silloin tällöin
-ammuttiin jokunen luoti kadun päästä toiseen.
-
-Versailleslaiset olivat varovaisia ja seurasivat tarkasti
-suunnitelmaansa, he olivat lujasti päättäneet, etteivät
-ryhdy hyökkäykseen, sillä liittoutuneet olivat muodostaneet
-Tuilerien-penkereestä lujan linnoituksen. He marssivat kahden puolen
-vallituksia saadakseen ensin haltuunsa Montmartren ja Observatoorion,
-että sitten yhdessä apajassa vetäisivät koko keskikaupungin.
-
-Kahden seuduissa Maurice kuuli kerrottavan, että kolmivärinen lippu
-liehui Montmatrella; Galette-myllyn suuri patteriaa oli anastettu,
-kolme armeijan osastoa, joitten pataljoonat kiipesivät kunnaalle
-pohjoisesta ja lännestä, oli yhtaikaa sinne hyökännyt, ja voittajat
-tulvasivat taas Pariisiin, valloittivat Saint-Georgesin-torin,
-Notre-Damen, de Lorettekirkon, kunnallishallituksen Drouotkadulla ja
-uuden Oopperan, jollaikaa vasemman rannan sotajoukot kulkivat aina
-d'Enfer- ja Hevostoreille.
-
-Hämmästystä, kauhua ja raivoa kaikkialla, kun kuultiin vihollisen niin
-nopeasti etenevän. Mitä ihmettä? Montmartre, liittoutuneitten suuri
-kukistamaton linnoitus oli valloitettu kahdessa tunnissa!
-
-Maurice kyllä huomasi, miten rivit harvenivat, toinen toisensa perästä
-pujahti kaikessa hiljaisuudessa pois -- meni kotiinsa, peseytyi ja
-muutti mekon päälleen, sillä kauhea oli kosto, jos heidät ase kädessä
-tavattaisiin.
-
-Martignacin- ja Bellechassen-katuin katusulut oli jo otettu ja
-Lillekadun päässä vilkkui jo punaisia housuja. Kohta ei ollut jälellä
-kuin itsepäisimmät yltiöt, Maurice ja muita joku puoli sataa, jotka
-olivat päättäneet paikoilleen kuolla, kunhan ensin olivat surmanneet
-niin monta vastustajaansa kuin ikinä olivat voineet -- nitistäneet
-hengen noilta kirotuilta, jotka kohtelivat liittoutuneita kuin
-ryöväreitä ja taistelevain joukkoin takana pitemmittä mutkitta ampuivat
-vangit.
-
-Hurja viha oli eilisestä yltynyt äärimmilleen; armo ei tullut
-kysymykseenkään ottelussa noitten hurjistuneitten haaveilijain, jotka
-tahtoivat kuolla aatoksensa puolesta, ja sotamiesten välillä, jotka
-olivat kiihtyneet vastustuksesta ja raivoissaan kun uudelleen täytyi
-taistella.
-
-Kello viiden paikoilla peräytyi Maurice tovereineen
-Backadun katusulkuin taakse pitkin Lillekadun varustuksia;
-he ampuivat hellittämättä, mutta yhtäkkiä tuprahti paksu savupilvi
-Kunnialegioonan-palatsin avonaisesta ikkunasta, Se oli ensimmäinen
-murhapoltto Pariisissa; hurjaa riemua se herätti, mieletöntä
-ilkkumista. Hetki oli tullut! Äärettömänä roviona nyt koko kaupunki
-palaisi ja maailma puhdistuisi tulessa!
-
-Mutta mitä hän näki? Viisi, kuusi miestä tuli palatsista ja
-etukynnessä pitkä roikale. Hän tunsi sen heti Chouteauksi, entiseksi
-toverikseen 106:nen ajoilta. Jo maaliskuun 18 päivän jälkeen oli hän
-nähnyt hänet, kaluunilla koristettu lakki päässä, nyt hän oli kohonnut
-arvossa, kaluunia oli joka paikassa, hän oli jonkun kenraalin
-ajutanttina, sellaisen, joka ei ollut uskaltautunut taisteluun. Ja
-Maurice muisti, mitä oli kuullut: Chouteau vietti hauskaa elämää
-Kunnialegioonan-palatsissa rakastajattarensa kanssa -- eli ylellisesti
-kommuunin kustannuksella, rötkötti pitkävartiset saappaat jalassa
-komeissa vuoteissa ja ajankuluksi harjoitteli pilkkaan ampumista,
-suuret peilit maalitauluna. Sen lisäksi tiedettiin, että sama nainen,
-jonka kanssa hän eli, joka aamu ajeli komeissa vaunuissa ja kävi muka
-ostoksilla, vieden talteen pakottain vaatetta, kalliita kelloja, yksin
-huonekalujakin, -- kaikki varastettuja.
-
-Kun Maurice näki Chouteaun miehineen hyökkäävän palatsista
-lamppuöljykannu kädessä, tuntui hänestä kaikki niin inhottavalta, --
-vakaumukset ja toiveet horjuivat, epäilys sai taas vallan: Jottako tuo
-kauhistuttava kosto olikin rikos, koska tuollainen mies oli sen
-välikappaleena?
-
-Monta tuntia kului, hän taisteli epätoivon vimmassa, hän ei hievahtanut
-paikaltaan, hän tahtoi kuolla. Jos oli erehtynyt, niin tahtoi hän sen
-verellään korvata!
-
-Lillekadun katusulku oli lujaksi varustettu, se oli tehty
-hiekkasäkeistä ja hiekkatynnöreistä, ja syvä oja sitä suojeli. Maurice
-ja kymmenkunta liittoutunutta sitä puolusti, he olivat melkein
-pitkällään maassa ja he surmasivat jokaisen sotamiehen, joka sinne
-osui.
-
-Yhtmyötään aina iltapimeään asti Maurice ampui paikaltaan
-liikahtamatta.
-
-Paksut savupilvet Kunnialegioonan-palatsista ajautuivat tuulen mukana
-kadulle ja estivät liekkiä näkymästä. Lähellä oleva talo oli jo
-syttynyt palamaan.
-
-Yhtäkkiä juoksi muuan toveri ilmoittamaan, että sotilaat, jotka eivät
-uskalla katua tulla, kiertävät pihain ja puutarhain kautta. Hukassa oli
-kaikki, he saattoivat tulla minä hetkenä hyvänsä.
-
-Eräästä ikkunasta ammuttiin. Ja Maurice näki Chouteaun kätyreineen
-syöksyvän talosta taloon tulisoihtu ja lampppuöljyastia kädessä. Puoli
-tuntia sen perästä olivat talot kaikki ilmitulessa ja liekit kohosivat
-humisten kohti synkkää taivasta.
-
-Ja Maurice oli yhä tynnörien ja säkkien suojassa ja ampui paikalla
-jokaisen, joka kadulle pistäysi.
-
-Kuinka kauvan Maurice ampui? Hänellä ei enää ollut tietoja ajasta eikä
-paikasta. Kello saattoi olla yhdeksän, kenties kymmenen. Työ oli niin
-ilettävää, että oikein sydäntä etoi, aivan kuin olisi ollut humalassa
-ja juonut huonoa viiniä.
-
-Huoneet paloivat hänen ympärillään, kuumuus oli sietämätöntä, ilma
-tukahuttavaa. Katuristeyksien sulut olivat kuin lujia linnoituksia,
-joita tulipalot ja sinkoilevat kekäleet puolustivat.
-
-Olihan annettu käsky sytyttää Pariisi katu kadulta, talo talolta,
-mikäli katusuluista täytyi luopua! Eivätkä ne olleet vain Backadun
-talot, jotka paloivat -- sen hän hyvin käsitti. Hänen takanansa leimusi
-taivas ja etäältä kuului ryskettä ja jyminää aivan kuin koko kaupunki
-olisi tulessa.
-
-Varmaan raivosi tulipalo samalla tavalla Seinen oikeallakin rannalla --
-olihan siitä jo pitkä aika kun Chouteau miehineen ja tulisoihtuineen
-oli kadonnut.
-
-Rohkeimmat ja uskaliaimmatkin jättivät taistelupaikan, he eivät
-tahtoneet jäädä vihollisen ammuttavaksi.
-
-Maurice jäi viimein yksin; hän oli pitkällään kahden hiekkasäkin
-välissä ja mietti miten paraiten edestäpäin puolustaisi varustustaan;
-silloin ne tulivat takaapäin, sotilaat, jotka pihoja ja puutarhoja
-myöten olivat kierrelleet ja huutaen ja meluten syöksyivät nyt
-Backadulle.
-
-Taistelun riehuessa ei Maurice kahteen päivään ollut muistanut Jeania.
-Ei ollut Jeankaan ajatellut Mauricea, ei niin hetkeä sitten kun tuli
-rykmenttineen Pariisiin Bruotin osaston avuksi. Edellisenä iltana oli
-hän taistellut Marskentällä ja Invaliidipuistossa. Tänään oli hän
-puolen päivän aikaan jättänyt Palais-Bourbonin torin ollakseen mukana
-valloittamassa katusulkuja Saint-Pèresin katua ympäröivässä
-kaupunginosassa.
-
-Jeankin, joka muuten oli niin levollinen, oli vähitellen kiihtynyt
-tässä kamalassa veljessodassa; hän ja hänen toverinsa olivat
-raivoissaan kapinoitsijain sitkeästä vastarinnasta, hehän olivat niin
-väsyneet ja kyllästyneet taisteluun, kun he niin hyvin olisivat
-tarvinneet levätä kaikista kauhuista. Sotavangit, jotka palasivat
-Saksasta ja joita oli pistetty rykmentteihin, olivat raivostuneet
-Pariisiin.
-
-Kommuunin kauheista tuhotöistä kerrottiin niin julmia juttuja, että
-hiukset nousivat pystyyn niitä kuullessa. Eikö järjestystä ja toisen
-omaisuutta pidetty minkäänlaisessa arvossa? Sitä ei Jean ymmärtänyt.
-Hän oli selväjärkinen maltillinen talonpoika, kansan sydän, joka tahtoi
-rauhaa saadakseen häiritsemättä tehdä työtä ja ansaita leipänsä.
-
-Mutta tulipalot -- ne veivät häneltä lopullisenkin mielenmaltin, saivat
-hänen raivonsa ylimmilleen. Polttaa talot ja palatsit! Polttaa ne sen
-tähden, että oli heikompi -- ei se oli liikaa; ainoastaan konnat ja
-roistot menettelevät sillä tavalla. Ja Jean, jonka sydäntä vielä eilen
-oli kirvellyt, kun ihmisiä joukottain ammuttiin kuolijaaksi, hän ei
-jaksanut enää hillitä itseään, hurjasti pyörivät silmät päässä ja
-ulvoen hän sivalteli ympärilleen, katsomatta mihin sattui.
-
-Hän hyökkäsi osastoineen Backadulle. Ensin hän ei nähnyt ketään, hän jo
-luuli, että katusulku oli vartioimatta. Kahden hiekkasäkin välissä hän
-sitten huomasi kapinoitsijan, joka liikahti, tähtäsi ja ampui
-Lillekadulle päin. Eteensä katsomatta hän syöksyi hurjistuneena miestä
-kohti ja lävisti hänet pistimellään.
-
-Maurice ei ollut ennättänyt kääntyä. Hän huudahti tuskallisesti ja
-kohotti päätään. Häikäsevä valo leimahti samassa ja valaisi heidät.
-
--- Voi, Jean -- rakas ystävä! Sinäkö se olet?
-
-Kuolla hän tahtoi, sitähän hän niin halulla oli odottanut -- kuolla ja
-päästä kaikesta! Mutta kuolla ystävän, veljen lävistämänä -- se oli
-liikaa... Se katkeroitti hänen kuolinhetkensä, se myrkytti viimeisen
-hengenvedon.
-
--- Sinäkö se olit, Jean -- Jean, ystäväkultani?
-
-Jean seisoi kivettyneenä ja tuijotti häneen -- yhtäkkiä kaikki selvisi.
-
-He olivat kahden, toiset sotilaat ajoivat pakenevia. Ympärillä teki
-tuli työtään, tuhosi ja ruhjoi, pitkiä, punaisia tulikieliä syöksyi
-ikkunain täydeltä, nuoleksi seiniä ja irroitti katot, jotka ryskien ja
-paukkuen romahtivat maahan ja liekit kohosivat yhä korkeammalle.
-Nyyhkyttäen heittäysi Jean Mauricen viereen, koetteli nostaa häntä ja
-katsoa, oliko hän vielä pelastettavissa.
-
--- Voi, ystäväparkani, mun oma ystäväkultani!
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Kun Sedanin juna lukemattomain viivytysten perästä vihdoin viimein
-pysähtyi Saint-Denisin asemalle, leimusi eteläinen taivas tulipunaisena
-aivan kuin koko Pariisi olisi tulessa. Valo oli enentynyt, mikäli ilta
-pimeni, ja vähitellen se levisi yli koko taivaanrannan ja punasi
-pilvenhattaroita, jotka vaipuivat idän pimeään helmaan.
-
-Jo kaukaa olivat matkustajat huomanneet tulen junan huristaessa
-pimeitten kenttien poikki.
-
-Henriette hyppäsi ensimmäisenä vaunusta, tulipunainen taivaanranta oli
-tehnyt hänet levottomaksi.
-
-Preussiläiset sotamiehet, joitten hallussa asema oli, pakottivat
-matkustavaiset pois vaunuista, ja asemasillalla kaksi heistä huutaa
-solkkasi tulijoille ranskaksi:
-
-Pariisi palaa ... ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi
-palaa...
-
-Henriette tuli yhä levottomammaksi. Hyvä jumala! Oliko hän
-tullut liian myöhään? Maurice ei ollut vastannut hänen kahteen
-viimeiseen kirjeeseensä, ja pääkaupungin uutiset olivat entistään
-huolestuttavampia -- hän oli menehtyä tuskasta ja oli yhtäkkiä
-päättänyt lähteä Pariisiin etsimään veljeänsä.
-
-Päivä päivältä oli elämä enolassa tullut tukalammaksi. Saksalaiset
-joukot, jotka olivat kylään majoittuneet, tulivat sitä vaativimmiksi ja
-röyhkeimmiksi, mitä kauvemmin Pariisi puolustautui; ja kun rykmentti
-toisensa perästä nyt palasi Saksaan, nylkivät ne kulkiessaan maat ja
-mannut putipuhtaiksi.
-
-Kun hän aamusella päivän sarastaessa oli noussut mennäksensä Sedaniin,
-oli koko piha ollut täynnä saksalaisia ratsumiehiä, jotka olivat
-maanneet siellä paljaalla maalla kylki kylessä, viittoihinsa
-kääriytyneinä.
-
-Torven ääni kajahti yhtäkkiä. Kaikki nousivat samassa hiljaa, leveät
-viitat hartioilla ja niin kiinni toisissaan, että hänestä näytti
-siltä kuin viimeisen tuomion pasuuna olisi herättänyt kaikki
-tappelutantereelle kuolleet.
-
-Saint-Denisissäkin tapasi hän jälleen preussiläisiä ja ne ne
-säikäyttivät häntä, huutaen:
-
--- Pariisi palaa... Ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi
-palaa...
-
-Kauhistuneena hän riensi matkalaukku kädessä ja pyysi tarkempia
-tietoja.
-
-Pariisissa oli taisteltu kaksi päivää, rautatieliike oli katkaistu.
-Henriette ei välittänyt mistään, hän tahtoi jatkaa matkaansa.
-Asemasillalla hän huomasi preussiläisen kapteenin, sen komppanian
-päällikön, jonka hallussa asema oli; Henriette riensi hänen luokseen.
-
--- Herra kapteeni! Olen menossa veljeni luo, olen hänestä hyvin
-huolissani. Olkaa niin hyvä ... minä rukoilen teitä ...ja auttakaa
-minua, että pääsen perille!
-
-Hän pysähtyi -- kaasulyhdyn valo sattui kapteeniin, Henriette tunsi
-hänet.
-
--- Tekö se olettekin, Otto! Hyvä jumala ... auttakaa, koska sattuma
-vielä kerran saattoi meidät toistemme tielle!
-
-Otto Günther, hänen serkkunsa, oli yhtä jäykkä ja ankara kuin ennenkin
--- kauniissa kapteeninunivormussaan. Hän ei tuntenut tuota hintelää,
-vaaleakutrista naista, jonka kauniita, lempeitä kasvoja verhosi
-suruharso. Vasta sitten kun hän näki hänen suoran, rehellisen
-katseensa, hän älysi, kuka se oli. Hän viittasi hieman kädellään.
-
--- Veljeni on sotilaana ... senhän tiedätte, jatkoi Henriette
-innokkaasti. Hän on Pariisissa, ja minua niin pelottaa, että hän on
-sekautunut tuohon kauheaan taisteluun. Minä pyydän ... rukoilen teitä,
-Otto, auttakaa minua, että pääsen matkani perille.
-
-Nyt hän vihdoinkin suvaitsi vastata.
-
--- Minä vakuutan, etten voi mitään. Eilisestä asti eivät junat ole
-sinne päässeet, luullakseni on kiskot revitty vallien ulkopuolelta.
-Enkä minä voi hankkia teille hevosta, en vaunuja, en kyytimiestä.
-
-Henriette katsoi häneen, mutta kun huomasi, että kapteeni oli niin
-välinpitämätön, ja että hän oli lujasti päättänyt olla häntä
-auttamatta, virkkoi hän vaikeroiden: Voi, hyvä jumala! Te ette tahdo
-tehdä mitään minun hyväkseni. Keneenkä minä sitten käännyn?
-
-Ja preussiläiset olivat kuitenkin kaikkivaltiaita, yksi ainoa sana
-olisi ollut kylläksi, koko kaupunki olisi ollut liikkeellä, sata
-vaunua, tuhat hevosta valmiina! Mutta hän kieltäytyi -- hänhän oli
-voittaja, jonka ei vähintäkään sopinut sekautua voitettujen asioihin --
-tottapa se olisi ollut liian alentavaista ja tahrannut hänen uuden
-uutukaista sotilaskunniaansa!
-
--- Mutta ainakin te tiedätte, mitä on tapahtunut, sanoi Henriette
-uudelleen ja koetti rauhoittua. Ja senhän saatatte minulle sanoa.
-
-Kapteeni hymyili tuskin huomattavasti.
-
--- Pariisi palaa! Katsokaa -- tulkaa tänne -- täältä näette sen hyvin
-hyvästi!
-
-Hän kulki Henrietten edellä rataa pitkin ja nousi kapeita portaita
-rautasillalle, joka oli radan yli rakennettu noin sadan askeleen päähän
-asemalta. Siellä he seisoivat käsipuihin nojaten ja katselivat
-ääretöntä lakeutta.
-
--- Pariisi palaa, niinkuin näette...
-
-Kello lienee ollut puoli kymmenen paikoilla. Tuli kiihtyi
-kiihtymistään. Idästä olivat veripunaiset hattarat hävinneet, kohti
-pikimustaa taivaanlakea heijastui etäisten liekkien loiste.
-
-Tuli hulmusi jo yli koko taivaan, mutta paikka paikoin se näytti kuin
-riemuitsevan tuhotöistään, se heitteli ilmaan tulipunaisia patsaita,
-jotka rätisten hajosivat keskelle tupruavia savupilviä. Tuli riehui
-kuin jättiläismetsässä, jonka se puu puulta hävittää, maakin näytti
-syttyvän ja koko Pariisi palavan äärettömänä tuliroviona.
-
--- Katsokaa, selitti Otto, tuo on Montmartre -- tuo kunnas, joka
-mustana kohoaa kohti punaisia liekkiä. Vasemmalle -- Villetteen ja
-Bellevilleen -- ei ole tuli vielä ennättänyt. Paraimmat kaupungin-osat
-näkyy ensin sytytetyn -- ja tuli leviää ... kiihtyy... Katsokaa --
-tuolla oikealla taas uusi! Näettekö, miten liekit leimuavat -- tulta ja
-savua tupruaa ... tuolla vielä ja tuolla ... kaikkialla!
-
-Hän ei puhunut kovasti, ei kiivastunut, mutta hänen luonnottoman tyyni
-ilonsa kauhistutti Henrietteä.
-
-Voivoi -- miksi piti preussiläisten nähdä se?
-
-Hänen tyyneytensä, hänen hymyilynsä olivat ilkeintä pilkkaa: hän näytti
-jo kauvan odottaneen tuota hävitystä, joka vertaistaan hakee.
-
-Vihdoin viimeinkin paloi tuo Pariisi jota saksalaisten kranaatit eivät
-olleet saaneet kukistumaan! Hänen vihansa oli tyydytetty, tuskallisen
-pitkällinen piiritys, armoton pakkanen ja lukemattomat vaivat ja
-vastukset, joita Saksa ei vielä ollut unohtanut -- kaikki oli nyt
-kostettu. Valloitetut maakunnat, viiden miljaardin vahingonkorvaus --
-ei mikään vetänyt vertoja sille, että Pariisi mieletönnä tuhoaa oman
-itsensä ja häviää liekkeihin valoisana kevätyönä.
-
--- Se nyt on varma, jos mikään! mutisi kapteeni. Hyvää työtä tekevät!
-
-Henrietten omat surut haihtuivat kuin tuhka tuuleen, hän oli pakahtua
-tuollaista surkeutta nähdessä. Taivaan kosto oli kohdannut kaupunkia ja
-helvetin syövyttävät liekit hävittävät sen perustuksia myöten.
-
-Henriette pani kätensä ristiin ja huudahti:
-
--- Suuri luoja! Miksi sinä meitä näin kovasti rankaiset?
-
-Otto jo kohotti kättään; kylmänä ja välinpitämätönnä niinkuin kivikova
-sotilas kuuna päivänä olisi hän halusta pitänyt nuhdesaarnan, vedonnut
-raamattuunkin ja osottanut, miten Ranskan turmeltunut kansa oli
-kohtalonsa ansainnut. Mutta kun hän näki tuon nuoren naisen, jonka
-kauniit, älykkäät silmät niin kirkkaasti häneen katsoivat -- niin hän
-vaikeni.
-
-Sanat olivatkin tarpeettomat, koko hänen olentonsa jo kyllin selvästi
-osotti, miten syvälle kansalaisviha oli hänessä juurtunut -- se
-ilmaisi, että hänen mielestänsä sotajoukkojen jumala itse oli hänet
-Ranskaan lähettänyt valvomaan oikeutta ja kurittamaan tuota
-turmeltunutta kansaa. Pariisi paloi rangaistukseksi vuosituhansien
-kurjasta elämästä, rikoksistaan ja irstaisuuksistaan. Uudestaan
-puhdistaisivat germaanilaiset maailman ja hävittäisivät viimeisetkin
-latinalaisen tapainturmeluksen jälet.
-
-Kapteenin käsi vaipui ja hän virkkoi: kohta on kaikki lopussa! --
-Katsokaapas ... tuli on ennättänyt tuonnekin ... vasemmalle... Näettekö
-tuota tulivirtaa, joka tulvailee sinnepäin?
-
-Kumpikin vaikeni; kamala äänettömyys seurasi.
-
-Liekkiä kohosi yhtäkkiä sieltä täältä ja kipunoita sateli yltympäri.
-Tulimeri laajeni ja taajeni joka hetki ja sen hehkuvista kuohuista
-purkausi savua, joka mustanpuhuvana verhona kattoi kaupungin -- vieno
-tuulenhenki kuletti sitä puolelta toiselle, se leijuili pimeässä
-avaruudessa ja muodostui pilviksi, joista satoi nokea ja tuhkaa.
-
-Henriette hätkähti niinkuin olisi herännyt ilkeästä unesta, hän muisti
-taas veljensä, ja tuska kouristi sydäntä.
-
--- Ettekö siis mitään voi tehdä? kysyi hän vielä viimeisen kerran.
-Kieltäydyttekö auttamasta minua?
-
-Otto viittasi kädellään niinkuin olisi mielellään kaiken hävittänyt.
-
--- Mitä se auttaa? Huomenna on Pariisista jälellä vain kasa tuhkaa!
-
-Siinä kaikki.
-
-Jäähyväisiä heittämättä Henriette lähti sillalta ja pakeni, kädessään
-matkalaukku. Mutta kapteeni seisoi siellä vielä kauvan, pilkkopimeässä
-liikahtamatta, suorana ja solakkana, ja katseli riemuiten tuota
-kauheata näytelmää -- Babylonin paloa.
-
-Kun Henriette lähti asemalta, kohtasi hän onneksi vanhan, lihavan
-naisen, joka parhaillaan tinki ajuria Pariisiin Richelieunkadulle. Ja
-Henriette pyysi ja kärtti niin hartaasti ja itki niin katkerasti, että
-nainen viimein suostui ottamaan hänet mukaansa. Ajuri, pieni musta
-mies, löi myötäänsä hevostaan eikä sanonut halaistua sanaa koko
-matkalla. Sen sijaan oli Henrietten toverilla kieli kantimistaan irti
-ja Henriette sai tietää, että nainen toissapäivänä oli lukinnut
-puotinsa ja lähtenyt, mutta oli tuhmuudessaan kätkenyt osan
-arvopapereistaan seinänlokeroon. Nyt kun kaupunki jo kolmatta tuntia
-paloi, oli hän ollut tulisessa tuskassa eikä osannut muuta ajatellakaan
-kuin paperiensa pelastamista, vaikka sitten läpi tulenkin pitäisi
-Pariisiin pyrkiä.
-
-Tulliportista he pääsivät onnellisesti kaupunkiin varsinkin kun nainen
-mujautti unista vahtia ja kertoi vain käyneensä sisarentytärtään
-miehensä hoitajaksi, miehen kun muka Versailleslaiset olivat
-haavoittaneet. Kaduilla vasta tuli esteitä ja katusulkujen tautta he
-saivat tuhka tiheään kierrellä pitkät matkat. Poissonnièren-kadulla
-ajuri viimein teki tenän eikä heitä enää sitä etemmäksi kyydinnyt.
-Jalan saivat naiset jatkaa matkaansa pitkin Sentierin- ja
-Jeûneursinkatuja ja koko Pörssikorttelin ohi.
-
-Mitä lähemmäksi linnoituksia he tulivat, sitä enemmän liekit valaisivat
--- oli yhtä valoisa kuin keskipäivällä. He oikein hämmästyivät, kun
-siinä kaupunginosassa oli niin hiljaista ja autiota, melu ja räiske
-kuului vain etäisenä huminana. Pörssin luona ammuttiin muutamia
-laukauksia, he hiipivät pitkin seiniviertä.
-
-Richelieunkadulla oli rouvan puoti vahingoittumatta. Iloissaan
-hän välttämättömästi tahtoi opastaa Henrietteä Hasard- ja
-Sainte-Anne-katuja myöten Ortieskadulle, mutta liittoutuneet, joitten
-hallussa Sainte-Anne-katu vielä oli, eivät yrittäneet päästää heitä
-kulkemaan.
-
-Viimeinkin tuossa neljän tienoissa aamusella, päivän valetessa, saapui
-Henriette voimatonna ja niin väsyneenä, että tuskin pystyssä pysyi, sen
-talon portille, jossa Maurice asui. Portti oli seppo selällään. Hän
-nousi kapeita, pimeitä portaita ja hilautui sitten tikapuita myöten
-vinnille. --
-
-Backadun katusulkujen vieressä virui Maurice; kahden hiekkasäkin
-varassa oli hän kohottautunut toiselle polvelleen. Toivo elähytti
-Jeania, sillä hän oli jo luullut naulanneensa ystävänsä maahan
-painetillaan.
-
--- Elätkö sinä vielä, hyvä ystävä? Vieläkö onni mulle koittaa ...
-kirottu konna, mikä olenkin. Odotas hiukan ... annas katson...
-
-Varovasti hän tutki haavaa -- liekkien valossa. Painetti oli lävistänyt
-oikean käsivarren läheltä olkapäätä; mutta mikä pahinta -- se oli
-tunkeutunut kahden kylkiluun välitse ja varmaankin vikuuttanut keuhkoa.
-Maurice voi kuitenkin jotakuinkin hengittää, mutta käsi riippui
-hervotonna ja oli tunnoton.
-
--- Rakas ystäväparkani, elä ole niin epätoivoissasi! Minä kuolen niin
-mielelläni, silloin loppuu kaikki... Sinä olet jo yltä kyllin tehnyt
-minun hyväkseni. Ilman sinua olisin jo aikoja sitten päättänyt päiväni
-jossakin maantienravissa.
-
-Toivotonna huudahti Jean: elä virka mitään! Sinä olet kahdesti
-pelastanut minut preussiläisten kourista. Minä pikemminkin olin sinulle
-velkaa. Ja nyt kun minun vuoroni olisi ollut pelastaa sinut, surmaan
-minä sinut sen sijaan. Pirummoinen pesä tämä ... minä olin kai
-humalassa, kun en sinua tuntenut! Niinpä tosiaan, humalassa, sikana ...
-minä olin liiaksi juonut verta.
-
-Virtana vierivät kyyneleet, kun Jean muisti heidän eronsa Rémillyssä,
-eivät he silloin tienneet, tapaisivatko toisiansa enää koskaan ja
-milloin ... ja miten. Oliko sitten arvotonta ja turhaa kaikki, mitä he
-yhdessä olivat kokeneet ja kestäneet -- päiväkausia ruuanpalasetta,
-yökausia silmäänsä ummistamatta, ja silminnähtävä kuolema joka
-askeleella? Tähänkö kaikki päättyi? Sitäkö varten he olivat kurjuutta
-kärsineet, sitäkö varten niin syvästi rakastaneet toisiansa, että
-kauhea veljesmurha olisi kaiken loppuna? Ei, ei; se on mahdotonta, se
-on perin luonnotonta.
-
--- Minun täytyy pelastaa sinut, rakas ystävä, minun täytyy!
-
-Ensin hänen täytyi saada Maurice sieltä pois, sillä sotamiehet
-tappoivat kaikki haavoitetut. Onneksi he olivat kahden; ei saanut
-hukata hetkeäkään. Nopeasti hän veitsellään viilsi hihan irti ja riisui
-nutun hänen päältään. Verta vuoti virtanaan haavasta; kiireesti hän repi
-suilakkeita nutun vuorista ja sitoi niillä Mauricen käsivarren. Sitten
-hän tukkesi kylessä olevan haavan vuotamasta ja sitoi nuoranpätkällä,
-joka sattumalta oli hänellä taskussa, käden tiukasti kiinni kylkeen,
-niin että koko haavoittunut puoli oli tönkkönä, ja verenvuoto estyi.
-
--- Voitkohan sinä astua?
-
--- Enköhän minä voine.
-
-Mutta eihän Jean mitenkään uskaltanut kulettaa häntä paitahihasillaan.
-Yhtäkkiä hän muisti läheisellä kadulla nähneensä kuolleen sotilaan; hän
-hyppäsi sinne ja toi takin ja lakin. Mauricen terveen käden hän pisti
-takin vasempaan hihaan kohotti varovasti nutun oikealle olkapäälle,
-pani lakin hänen päähänsä ja sanoi: kas niin, nyt sinä olet
-meikäläisiä... Minnekäs sitä mennään?
-
-Siinä sitä taas oltiin. Ei vähintäkään toivoa minne mennä, mistä löytää
-suojusta. Talot tutkittiin ja kaikki aseelliset kapinoitsijat armotta
-ammuttiin. Eikä heistä kumpikaan tuntenut yhtään ihmistä koko
-kaupunginosassa, ei ainoatakaan, joka heitä olisi auttanut, joka olisi
-heille piilopaikan neuvonut.
-
--- Parasta kai olisi päästä minun asuntooni, sanoi Maurice. Se on niin
-syrjässä, ettei sinne ketään tule. Mutta se on joen toisella puolen...
-Ortieskadulla.
-
-Epäröiden ja hammasta purren kiroili Jean: saakeli soikoon!... Mitä
-pirua tässä nyt osataan?
-
-Ei ollut ajattelemistakaan Royalinsillan yli, valoisampihan siellä oli
-nyt kuin keskipäivällä. Molemmilta rannoilta tuli luotia kuin turkin
-hihasta. Sitä paitsi palava Tuilerienlinna ja Louvre, jota katusulut
-suojelivat, ehkäisisivät sen yrityksen.
-
--- Niin -- täältä emme pääse minnekään! selitti Jean, joka Italian
-retkeltä palattua oli puoli vaotta asunut Pariisissa.
-
-Yhtäkkiä hälle lensi päähän: mitähän jos alapuolella olisi veneitä
-niinkuin ennenkin. Sopii koettaa. Aikaa se veisi, epämukavaa ja
-vaarallistakin se olisi, vaan ei ollut varaa valita, hänen täytyi
-päättää.
-
--- Kuulepas, ystäväkulta! Kaikessa tapauksessa meidän pitää lähteä
-täältä ... täällä emme ole turvassa. Minä sanon luutnantilleni, että
-kapinoitsijat ottivat minut kiinni ... ja minä pakenin...
-
-Hän tarttui Mauricen terveeseen käteen ja tuki häntä kulkiessa pitkin
-Backatua, jonka varrella talot roihusivat yltyleensä ilmitulessa
-niinkuin mitkäkin jättiläissoihdut. Palavia kekäleitä sateli heidän
-ympärillään ja kuumuus oli niin suuri, että parta ja kulmakarvat
-kärventyivät. Rannalla he pysähtyivät hetkiseksi, silmiä häikäisevä
-valo levisi palavista taloista Seinen molemmilta rannoilta.
-
--- Ei tässä totta tosiaan pimeässä hapuile, kiukkuili Jean.
-
-Hän ei rauhoittunut, ennenkuin portaita myöten oli saattanut Mauricen
-joen rannalle, sillan vasemmalle puolen, jossa piiloutuivat tuuheitten
-puitten suojaan. Mustia haamuja, jotka liikkuivat vastapäisellä
-rannalla, he pelkäsivät.
-
-Laukaus pamahti, kuului sydäntä vihlaiseva parahdus ja loiskahtaen
-kuohahti vesi korkealle. Siltaa siis varmasti vartioitiin.
-
--- Emmeköhän voisi jäädä yöksi tuohon vajaan? arveli Maurice ja osotti
-uimahuoneen lautakatosta.
-
--- Totta kaiketi ... sinnehän me menemme, että aamulla jo ani varhain
-pistetään meidät kiinni!
-
-Jean vain ajatteli venettä. Hän oli jo muutamassa kohti huomannut koko
-joukon pikku veneitä, mutta ne olivat lukossa. Mitenkä ihmeellä hän
-saisi niistä jonkun irti? Entäpä vielä airot?
-
-Viimein hän löysi parin vanhoja airoja ja päästi veneen lukosta, taisi
-ollakin huonosti lukossa. Hän asetti Mauricen kokkaan ja antoi virran
-kulettaa venettä; varovaisesti hän pysytteli lähellä rantaa
-uimahuoneitten ja veneitten suojassa. Kumpikaan ei puhunut luotuista
-sanaa, Kamala näytelmä oli heidät mykistänyt. Mitä etemmäksi he
-painuivat, sitä inhottavammalta se tuntui. Solferinonsillan luona
-näytti heistä jo molemmat rannat leimuavan.
-
-Vasemmalla paloi Tuilerienlinna. Hämärissä olivat jo kapinoitsijat
-sytyttäneet linnan molemmat päät, Floren paviljonin ja Marsanin
-paviljonin ja nopeasti kulki tuli keskustaa kohti, jossa räjäytysaineet
-olivat jo paikoillaan: Marsalkan saliin oli kasottain ladottu
-ruutitynnöriä. Ammottavista ikkunoista tupruili punertavaa savua ja sen
-seasta kiemurteli pitkiä sinisiä tulikielekkeitä. Katot halkeilivat
-kuin maa tulivuoren juurella sisäisen tulen voimasta. Kamalasti
-paukkuen ja räiskyen paloi parhaallaan koko Floren paviljoni, joka oli
-ensiksi sytytetty. Lattiat ja huonekalut oli valeltu lamppuöljyllä ja
-liekit olivat sellaisessa vimmassa, että parvekkeiden rautaiset kaiteet
-vääntyivät ja korkeat, kallisarvoiset uunit kauniine koristuksineen
-pamahtaen halkeilivat sirpaleiksi.
-
-Oikealla oli Kunnialegioonan-palatsi -- se oli sytytetty kello viiden
-aikaan -- palanut jo seitsemättä tuntia suurena roviona. Sitten
-Valtioneuvoston palatsi -- suurin ja kamalin palo -- kuin
-jättiläishirviö, joka pilarien välitse työnsi tulta ja liekkiä. Kaikki
-neljä sivua, jotka pihaa ympäröivät, olivat yhtaikaa syttyneet,
-tynnörittäin oli lamppuöljyä kaadettu kaikkiin neljään porraskäytävään,
-jotka olivat rakennuksen neljässä kulmassa ja kadotuksen kuohuvana
-koskena se virtasi pitkin portaita. Joen puoleiselta etusivulta erotti
-selvästi portin yläkoristukset ja mustuneet pilarit, joita tulikielet
-nuoleksivat ja mitä tarkimmin näki tuossa häikäisevässä valossa
-pylväskäytävät kuvanveistoksineen ja kaikkine sirotekoisine
-koristuksineen. Tulen voima oli niin ääretön, että koko suuren suuri
-rakennus tärisi ja ruski perustuksiaan myöten: paksut seinät vain
-jäivät pystyyn, mutta sinkkikaton ruhjoi raivokas tulipeto ja heitti
-kappaleina kauvas öiseen avaruuteen.
-
-Vieressä siinä paloi Orsayn kasarmi suurena tulitornina, Backadun
-seitsemän taloa sen takana ja Lillekadun kaksikymmentäkaksi ...
-mahdotonta oli enää laskea palavia rakennuksia, liekkiä kaikkialla,
-kaikki oli hävinnyt äärettömään tulimereen.
-
-Jeanin henkeä ahdisti.
-
--- Ei tässä osaa enää silmiään uskoa! Eikö tuo Seinekin viimein
-syttyne, hän murahti.
-
-Näytti todellakin siltä kuin vene olisi kulkenut tulivirralla. Paloista
-heijastuva tuli pani Seinen veripunaiseksi. Tuliset, keltaiset kekäleet
-näyttivät peittävän veden pinnan, jossa silloin tällöin vielä
-tulikielekkeitä välähteli. Hiljalleen he soluivat palavain rakennusten
-välitse pitkin tulista virtaa, joka oli kuin suuri hehkuva laavakatu,
-kaupungissa, jonka taivas oli kironnut ja tuli hävitti.
-
--- Haa! huudahti Maurice hurjistuneena, kun näki toivomansa kamalan
-hävityksen toteutuvan. Mitäpä siitä! Antaa palaa vain -- lentäköön
-kaikki ilmaan, se on parasta!
-
-Mutta kauhistuneena Jean hillitsi ystävänsä vihanpuuskan. Oliko
-mahdollista, että hänen ystävänsä, tuo sivistynyt nuorukainen, joka oli
-niin hyvä, niin hienotunteinen, ajatteli sillä tavalla?
-
-Hän souti ravakammin, sillä Solferinonsillasta päästyä he olivat
-tulleet väljemmille vesille. Mutta minkäänlaista varjoa ei ollut, ja
-tuli loisti kuin keskipäivän aurinko. Pienimmätkin seikat huomasi mitä
-tarkimmin, virran pyörteet, hiekkakasat rannalla ja puista pienimmänkin
-lehden. Jokaisen kivenkin voi lukea noista lumivalkoisista silloista,
-jotka niin selvästi erottautuivat veripunaisesta virrasta.
-
-Keskellä huminaa ja jyrinää kuului silloin tällöin jyrähdys. Nokea
-satoi ja tuulen mukana kulki inhottava löyhkä. Kauhuissaan he
-aavistivat, ettei Pariisista enää ollut muuta jälellä. Tulipalon silmiä
-huikaiseva valo oli niin ääretön, että sen takana ei enää muuta luullut
-olevankaan kuin pimeän kuilun, pohjattoman syvyyden, joka kauheaan
-kitaansa oli niellyt Pariisin. Taivaskin oli kadonnut -- liekkien
-loiste hävitti tähtien tuikkeen.
-
-Maurice hourasi, hän nauroi kuin mielipuoli.
-
--- Aika komea juhla keisarin linnassa ja Tuilerienpalatsissa!
-Katsokaapas juhlavalaistusta! Kynttilät kruunuissa palaa heloittavat,
-naiset tanssivat -- niin ... niin ... tanssikaa vain, kunnes tuli
-tarttuu hameisiinne ja kärventää hiuksenne...
-
-Terveellä kädellään hän huitoi ilmaa ja tolkkusi Sodoman ja Gomorran
-hurjista juomingeista, sen soitosta, sen kukkasista, sen eläimellisistä
-nautinnoista, joita valaisi sellainen tulimeri, että alastomat ruumiit
-hupenivat liekkeihin.
-
-Hirmuinen räjähdys kuului yhtäkkiä Tuilerienlinnasta. Tuli oli jo
-joutunut Marsalkansaliin. Ruutitynnörit syttyivät, Horlogen paviljoni
-lensi ilmaan. Suunnattomana tulitöyhtönä kohosivat liekit kohti
-pilkkopimeää taivasta ja hurjasti sylki tulipeto kipunoita suustaan --
-se oli tuon inhottavan juhlavalaistuksen loistokohta.
-
--- Hyvä, hyvä! huusi Maurice niinkuin olisi esirippu laskeutunut
-näytännön loputtua.
-
-Jean koetteli häntä rauhoittaa, hän pyysi ja jumalan tähden rukoili
-häntä vaikenemaan. Ei, ei -- onnettomuudesta ei saa iloita. Jos kaikki
-kerran häviää, niin sehän on heidänkin kohtalonsa.
-
-Hän ei muuta toivonut kuin päästä maihin ja paeta tuota kamaluutta.
-Mutta hän oli niin varovainen, että souti vielä Concordesillan alatse
-eikä laskenut rantaan ennenkun Conférencen rantasillan viereen joen
-polvekkeen toiselle puolen. Ja vaikka ei silmänräpäystäkään olisi
-saanut hukata, ei hän sittenkään jättänyt venettä virran vietäväksi,
-vaan pani sen lujasti kiinni -- olihan se toisen omaisuutta eikä
-hänellä ollut oikeutta jättää sitä hunnikolle.
-
-Hän aikoi pyrkiä Ortieskadulle Concordetorin ja Saint-Honorén-kadun
-kautta. Hän jätti Mauricen rannalle ja lähti yksin tarkastamaan, mutta
-hän tuli taas levottomaksi, kun näki, miten paljon esteitä kasautui
-tielle.
-
-Siinähän oli kapinallisten valloittamaton linna -- Tuilerin penger
-lukuisine kanuunineen ja Royalkatu, Saint-Florentininkatu ja
-Rivolinkatu, joita korkeat, lujat katusulut suojelivat. Nytpä hänelle
-selvisikin Versaillesin armeijan varovaisuus ja miksi se yöllä oli
-muodostanut suunnattoman kolmion, jonka yksi kulma oli Concordetoria
-kohti, toinen pohjoisaseman tavaravaraston luona oikealla rannalla ja
-kolmas vasemmalla rannalla vallin vieressä lähellä Arcueilporttia.
-
-Aamu sarasti, kapinoitsijat olivat jättäneet Tuilerienlinnan ja
-katusulut, ja sotajoukko oli ne äskettäin anastanut. Kaksitoista taloa
-oli kello yhdeksästä palanut Saint-Honorén ja Royalkatujen
-risteyksessä.
-
-Jean palasi rannalle. Äskeinen kiihotus oli ohi ja Maurice istui
-velttona ja torruksissa.
-
--- Ei siellä juuri pääse etenemään. Voitkohan sinä astua, ystäväkulta?
-
--- Voin kyllä, elä ole huolissasi. Perille minä tulen elävänä tai
-kuolleena.
-
-Hänen oli hyvin vaikea nousta kiviportaita. Rantasillalla hän kulki
-hyvin hitaasti, horjuen kuin unissaan-kävelijä ja nojautui ystäväänsä.
-Päivä ei ollut vielä valennut, tulipalojen keltaisen häimäkkä loiste
-valaisi suurta, autiota toria. Äänetönnä he menivät sen poikki, sydän
-oli pakahtua kaikkea hävitystä nähdessä. Royalkadun päässä häämöitti
-Madeleinenkirkko ja sillan toisella puolen Palais-Bourbon, molemmat
-tärviölle ammuttuina. Osa Tuilerien pengertä oli vierryt. Torilla
-olivat luodit lävistäneet suihkulähteitten pronssikuvat, suuren
-Lille-patsaan oli kranaatti halaissut, mustaan harsoon verhottu
-Strassburgpatsas näytti surevan yleistä hävitystä. Obeliskin luona,
-joka oli ehyenä säilynyt, oli muutamassa saarto-ojassa puhennut
-kaasutorvi, jotenkin oli se syttynyt ja suhisten siitä kokosi pitkä
-tulikieli.
-
-Meriministeristön ja historiallisen kalustohuoneen oli tuli säästänyt,
-niiden välisen Royalkadun katusulun Jean kiersi. Sen hiekkasäkkien ja
-tynnörien takaa kuului rivoa puhetta. Edestäpäin sitä suojeli
-saarto-oja, jonka löyhkävässä vedessä uiskeli ruumis ja muurin
-halkeamasta näkyi Saint-Honorén kulmataloja, jotka olivat melkein
-lopulleen palaneet, vaikka etukaupungista tuoduilla ruiskuilla
-koetettiin tulta lannistaa.
-
-Kranaatit olivat peräti pirstoneet pienet puitten välissä olevat
-sanomalehti-myymälät. Huuto ja melu oli lakkaamaton; muutamasta
-kellarista olivat sammuttajat löytäneet seitsemän puoleksi hiiltynyttä
-ruumista.
-
-Vaistoko lienee Jeanille ilmaissut, että Saint-Morentinin- ja
-Rivolinkatujen korkeat, jykevät katusulut eivät olleet niin vaaralliset
-kuin muut, vaikka ne pelottavilta näyttivät. Kapinoitsijat olivat
-todellakin jättäneet ne omiin hoteihinsa eikä sotajoukkokaan ollut
-niitä vielä anastanut. Kanuunat torkkuivat -- ei niin sielua tuon lujan
-varustuksen takana, ainoastaan mieron kulkukoira, joka säikähti ja
-luikki pakoon.
-
-Mutta kun Jean, taluttaen Mauricea, joka oli jo uupumaisillaan, koetti
-kiiruhtaa pitkin Saint-Morentininkatua, kävi hänen pelkonsa toteen:
-siinä tuli vastaan kokonainen komppaniia 88:sta linjarykmentistä, joka
-kiersi katusulkua.
-
--- Herra kapteeni, selitti Jean, nuo heittiöt ovat äskettäin
-haavoittaneet erään toverin -- minä saatan hänet sairashuoneeseen.
-
-Takki, joka oli Mauricen hartioilla, pelasti hänet, mutta kiivaasti
-tykytti Jeanin sydän vielä Saint-Honorén katua mennessä.
-
-Päivä alkoi valeta; laukauksia ja huutoja kuului kaduilta sillä
-taistelu riehui vielä koko kaupunginosassa. Ihan oli ihme, että he
-rauhassa pääsivät Frondeurikadulle. He kulkivat hyvin hitaasti, eivät
-he koskaan enää näyttäneet pääsevän noita kolmea, neljääsataa metriä,
-jotka vielä olivat jälellä, matka tuntui kerrassaan loppumattomalta.
-Frondeurikadulla he kohtasivat kapinoitsijain vartijaston, mutta
-pelästyneenä se pakeni aika kyytiä, luullen kokonaisen rykmentin olevan
-tulossa. Palanen Argenteuilinkatua -- ja vihon viimein he olisivat
-Ortieskadulla.
-
-Miten tuskallisen levotonna oli Jean neljä pitkän pituista tuntia
-toivonut sinne! Putosi kuin taakka selästä, kun he vihdoinkin pääsivät
-perille. Katu oli pimeä, autio, kolkko -- ikäänkuin se olisi ollut
-sadan peninkulman päässä taistelutantereelta. Portinvahtia ei näkynyt,
-talo oli vanha ja ränstynyt -- se näytti kuolon unta uinuvan.
-
--- Avaimet ovat taskussani, kuiskasi Maurice. Suuri on portin, pieni
-huoneeni ... vinnillä.
-
-Hänen voimansa olivat lopussa, hän pyörtyi Jeanin syliin.
-
-Levotonna ja hädissään Jean unohti portin sulkematta. Pitkin pimeitä,
-tuntemattomia portaita hän koetteli kavuta niin varovasti kuin suinkin,
-ettei vain kolina herättäisi ihmisten huomiota. Ylemmäksi päästyään ei
-hän enää osannut minnekään, hänen täytyi laskea tiedoton ystävänsä
-portaille ja koettaa hapuilla ovea. Onneksi oli hänellä tulitikkuja,
-hän raapasi tulen ja vasta sitten kun oli löytänyt oven ja avannut sen,
-haki hän Mauricen. Jean pani hänet rautasänkyyn, joka oli ikkunan
-edessä ja avasi ikkunan selki selälleen saadaksensa huoneeseen valoa ja
-raitista ilmaa, -- koko Pariisi sinne näkyi.
-
-Päivä valkeni. Hän heittäysi polvilleen vuoteen viereen ja itki
-hillisemätöntä itkua, jären oli viedä tuo kauhea teko -- hän oli
-surmannut oman ystävänsä.
-
-Hetkinen kului. Hän tuskin hämmästyi, kun Henriette yhtäkkiä seisoi
-hänen edessään. Olihan ihan luonnollista, että hän tuli, nyt, kun veli
-oli kuolemaisillaan. Jean ei ollut huomannut hänen tuloaan -- lienee
-ollut siellä jo tuntikausia. Hän vaipui tuolille ja katsoa tuijotti,
-miten Henriette surun ja tuskan valtaamana väänteli käsiään, kun näki
-veljensä siinä tunnotonna ja veren vallassa.
-
-Viimein Jean tointui, hänelle välähti jotakin mieleen.
-
--- Kuulkaa ... panitteko portin kiinni?
-
-Henriette nyökäytti päätään myöntävästi. Hän meni Jeanin luo ja
-ojensi hänelle molemmat kätensä -- hän tarvitsi apua, hän kaipasi
-myötätuntoisuutta ja rakkautta.
-
--- Mutta tiedättekös, että minä hänet surmasin? sanoi Jean koleasti.
-
-Henriette ei käsittänyt, ei uskonut häntä. Turvallisena olivat hänen
-kätensä Jeanin kädessä.
-
--- Minä olen surmannut hänet, minä ... katusulun luona ... hän taisteli
-toisella puolella, minä toisella.
-
-Henrietten kädet vavahtivat.
-
--- Me olimme kuin hurjat, kuin mielipuolet ... niin, minä olen hänet
-surmannut...
-
-Henriette veti kätensä pois, hän tärisi ja värisi, hän oli kalman
-kalpea ja tuijotti kauhistuneena Jeaniin.
-
-Suuri luoja! Kaikkiko lopussa -- eikö murtuneelle sydämmelle jää mitään
-hoivaksi, eikö mitään lohdutukseksi? Voi, hyvä Jumala! Ja miten hän
-vielä illalla viimeksi oli niin toivonut saavansa tavata häntä,
-Jeania, josta hän niin paljon piti! Ja hänkö sitten oli tuon ilkityön
-tehnyt ... ja kuitenkin oli hän vielä sittenkin pelastanut Mauricen,
-sillä Jean se oli eikä kukaan muu, joka lukemattomista vaaroista
-huolimatta oli kantanut Mauricen kotiin. Hän ei voinut koskea Jeanin
-käteen -- veljen veri sitä tahrasi!
-
-Mutta säretty sydän toivoo viime rippuun.
-
--- Mutta minä teen hänet terveeksi ... minun _täytyy_ pelastaa
-hänet!
-
-Rémillyn sairashuoneessa oli hän oppinut taitavaksi sairaanhoitajaksi
-ja hän osasi hyvästi hoitaa ja sitoa haavoja. Paikalla hän tutki
-veljensä haavat ja riisui hänet, ennenkun hän tointui. Mutta kun hän
-irroitti Jeanin paneman tilapäisen siteen, kipristihe Maurice, kiljahti
-hiljaa, avasi silmänsä ja katseli sekavasti ympärilleen. Hän tunsi
-kuitenkin sisarensa paikalla ja hymyili.
-
--- Sinä täällä? Voi, miten iloinen olen, että näin sinut, ennenkun
-kuolen.
-
-Henriette hymyili luottavaisesti.
-
--- Kuolet! Ei, sinä et saa kuolla! Sinä jäät eloon!... Elä nyt puhu
-mitään, anna minun toimia.
-
-Mutta kun Henriette oli tarkastanut lävistettyä käsivartta ja haavaa
-kylessä, synkistyi hänen katseensa ja silmät kyyneltyivät.
-
-Hän liikkui kuin kotonaan, etsi ja löysi vähän öljyä, repi vanhan
-paidan siteiksi, ja Jean meni hakemaan vettä.
-
-Jean ei suutaan avannut, hän katsoi vain, kun Henriette pesi haavat ja
-varovasti, mutta säntillisesti ne sitoi. Jean ei kyennyt ollenkaan
-auttamaan, hän oli niin neuvoton, ihan typerryksissä, kun Henriette oli
-saapuvilla.
-
-Kun Henriette oli saanut haavat sidotuksi ja Jean huomasi, miten
-levoton hän oli, tarjoutui hän hakemaan lääkäriä. Mutta Henriette oli
-yhtä varovainen ja ajatteleva kuin ennenkin; ei, ei -- ei millään
-muotoa, ei ensimmäistä vastaantulijaa, joka antaisi ilmi hänen
-veljensä! Luotettavaa miestä oli tarvis -- voisivat vielä odottaa pari
-tuntia.
-
-Kun Jean kuitenkin sanoi lähtevänsä rykmenttiään etsimään, päättivät
-he, että hän palaisi ja toisi lääkärin, niin pian kuin vain voisi
-huomiota herättämättä pujahtaa pois.
-
-Jean ei mennyt vielä, hän viivytteli, hän ei voinut lähteä, ei voinut
-jättää tuota onnettomuuden asuntoa, jonka kurjuus oli hänen syynsä.
-Ikkuna oli ollut hetkisen kiinni, hän avasi sen uudelleen. Sairas istui
-tilalla tyynyjen varassa ja katseli ulos -- toiset katselivat myös;
-masentava hiljaisuus seurasi.
-
-Sieltä korkealta he näkivät suurimman osan Pariisia: ensiksikin
-keskikaupungin Saint-Honorén etukaupungista Bastiljeen, sitten koko
-Seinevirran ja vilkasliikkeisimmät kaupunginosat etäällä Seinen
-vasemmalla rannalla, loppumattoman jonon kattoja, puitten latvoja,
-kirkontornia ja torninhuippuja.
-
-Päivä oli valennut, kamala yö, historiamme hirmuisimpia, oli loppunut.
-Mutta nousevan auringon valossa raivosivat tulipalot yhtä hurjasti.
-Tuilerienlinnasta, Orsaynkasarmista, Valtioneuvoston- ja
-Kunnialegioonan-palatsista kohosi vielä vaalean häimäkkäitä liekkiä
-punertavaa aamutaivasta kohti.
-
-Uusia tulipaloja oli ilmestynyt: Lille- ja Backatujen takaa kohosi
-sakeata savua Croix-Rougesta ja etempääkin vielä, Vavininkadulta ja
-Notre-Dame-des-Champsin-kadulta.
-
-Oikealla, ihan siinä lähellä, olivat Saint-Honorénkadun talot jo
-melkein lopulleen palaneet, ja vasemmalla olivat Royalinpalatsi ja uusi
-Louvre säilyneet, vaikka niitä aamupuoleen yötä oli kyllä koetettu
-sytyttää, tuli ei niihin tarttunut.
-
-Mutta mistä toi länsituuli paksua, mustaa savua aina sinne ikkunaan
-asti? Sitä he eivät ensin tienneet. Raha-asiain-ministeristö siellä
-paloi, oli palanut jo kolmesta asti sinä aamuna: liekkiä ei noussut,
-kytemällä siellä hiiltyivät mahdottomat kasat paperia ja asiakirjoja,
-ja mustaa, paksua savua ja nokea pöllysi ilmaan.
-
-Yö hävityksen kauhuineen oli loppunut, mutta aamuauringon valossa oli
-tuo ylpeä Pariisi kenties vielä sitäkin surkeamman näköinen: toinen
-savupilvi toistaan mustempana kohosi palavista raunioista -- koko
-hävityksen suuruus oli sirki selkeänä silmäin edessä. Mieli ei mettä
-keittänyt. Aurinko oli kirkkaana noussut, mutta savupilvet sen heti
-peittivät, verhosivat synkkään suruharsoon.
-
-Maurice hourasi taas, hän viittoi kaupunkiin päin ja mutisi: palaako
-koko Pariisi? Oih, kylläpä se hitaasti ... eikö siitä loppua
-tulekkaan?...
-
-Kyyneleet valuivat virtana pitkin Henrietten kalvakoita poskia; hän ei
-jaksanut kurjuutta kestää, koska hänen veljensäkin oli ollut siinä
-osallisena. Ja Jean, joka ei uskaltanut puristaa hänen kättänsä eikä
-suudella ystäväänsä jäähyväisiksi, syöksyi kuin mielipuoli ovesta ulos.
-
--- Hyvästi! -- Minä palaan heti.
-
-Mutta hän ei voinutkaan palata, ennenkun tuossa kahdeksan tienoilla
-iltasella.
-
-Hän oli hirveän levoton, mutta siltä tyytyväinen: hänen rykmenttinsä,
-joka ei enää ottanut osaa taisteluun, oli määrätty sitä kaupunginosaa
-suojelemaan; hän oli komppaniiansa kanssa majoittunut Karuselltorille
-ja toivoi joka ilta pääsevänsä sairaan luo.
-
-Eikä hän yksin palannut; -- sattumalta oli hän tavannut 106:nen
-rykmentinlääkärin -- Bourochen -- ja tuonut hänet mukanaan, kun ei
-muita lääkäriä ollut saanut käsiinsä, -- tiesihän hän, että sillä
-karhulla sentään oli sydän paikoillaan.
-
-Bouroche ei alussa tiennyt, kenenkä luokse Jean häntä rukoilemalla
-rukoili ja marisi sitten portaitten jyrkkyyttä niitä kiivetessään,
-mutta kun hän käsitti, että sairas oli kapinoitsija, julmistui hän.
-
--- Mitä pirua! Pilkkaatteko te minua, korpraali?... Sellaisia
-heittiöitä, jotka eivät tee muuta kuin varastavat, murhaavat ja
-polttavat!... Kohta on sen roiston tilinpäivä tullut ... kyllä minä
-hänet parannan ... kolme luotia kalloon, että keikahtaa...
-
-Hän vaikeni äkkiä, nähdessään Henrietten, joka kalpeana ja itkeytyneenä
-tuli häntä vastaan.
-
--- Se on veljeni, herra tohtori! -- Hän on teidän sedanilaisianne.
-
-Lääkäri ei vastannut, hän irroitti siteen ja tutki haavoja ääneti, otti
-taskustaan pulloja, sitoi haavat uudelleen ja näytti Henriettelle,
-miten hänen tuli niitä hoitaa. Sitten hän yhtäkkiä kysyi sairaalta
-tuikeasti: minkä tähden sinä menit noitten hylkyjen puolelle?...
-Minkätähden sinä olet ollut osallisena heidän hävittömyyksissään?
-
-Maurice oli koko ajan tuijottanut lääkäriin ja vastasi kiihkeästi:
-vääryys, kärsimykset ja hävittömyydet olivat sietämättömät.
-
-Bouroche viittasi kädellään, hän mieli sanoa, että sellainen saattaa
-mennä liian pitkälle, mutta hän puri huultaan ja vaikeni.
-
-Lähtiessään hän vain sanoi: tulen kohta katsomaan.
-
-Eteisessä hän ilmoitti Henriettelle, ettei hän voinut mitään varmaa
-sanoa. Keuhkot olivat vahingoittuneet, -- mahdollisesti katkeaisi joku
-verisuoni, ja kuolema seuraisi siinä paikassa.
-
-Henriette koetti hymyillä, kun tuli huoneeseen, vaikka sydän oli
-musertavan iskun saanut.
-
-Eikö hän voisikaan pelastaa veljeään, eikö voisi estää uhkaavaa
-onnettomuutta, joka ikipäiviksi erottaisi heidät kolme, jotka halusivat
-elää yhdessä?
-
-Hän ei ollut koko päivänä liikahtanut huoneesta; naapurin vaimo oli
-auliisti häntä auttanut ja toimitellut hänen asioitaan. Hän istahti
-taas paikoilleen vuoteen viereen.
-
-Mutta Maurice oli niin kiihottunut, hän ei antanut Jeanille rauhaa, hän
-tahtoi tietää, mitä oli tapahtunut. Jean kertoi kierrellen ja varovasti
-ja jätti kerrassaan mainitsematta, miten hurjasti vapautettu Pariisi
-vihasi kommuunia, joka haukkoi henkeään.
-
-Oli jo keskiviikko. Sunnuntai-illasta asti, kaksi kokonaista
-vuorokautta, olivat ihmiset piilotelleet kellareissaan, peläten ja
-vavisten, että tuskanhiki otsasta valui, ja kun he keskiviikko-aamuna
-uskaltautuivat ulos ja näkivät koko hävityksen, raunioita, verta,
-kauheat tulipalot, heräsi tuima kostontunne.
-
-Rangaistus oli hirmuinen, rikoksen vertainen. Talot tarkastettiin,
-miehiä ja naisia, joita vähänkään epäiltiin, lähetettiin joukottain
-sotamiesten ammuttavaksi, tutkimus ei tullut kysymykseen.
-
-Kello kuuden aikaan iltasella oli Versaillesin sotajoukon hallussa
-suurin osa Pariisia Montsaurispuistosta aina pohjoisasemaan, kaupungin
-tärkeimmät liikepaikat. Ja kommuunin viimeiset jäsenet -- joku
-parikymmentä -- olivat pelastautuneet yhdennentoista piirin
-kunnallishuoneustoon, joka oli Voltairen-kadulla.
-
-Kaikki vaikenivat huoneessa. Maurice katseli kaupunkia avonaisesta
-ikkunasta, josta viehkeää kevätilmaa virtasi, ja mutisi: vai niin ...
-palaa... Pariisi palaa!
-
-Se olikin totta. Hämärissä taas kamala valo punasi taivaan.
-Luksemburgin ruutikellari oli iltapäivällä kauheasti paukkaen lentänyt
-ilmaan, kerrottiin silloin Panthéonin luhistuneen maanalaisille
-hautaholveilleen.
-
-Edellisenä päivänä sytytetyt tulipalot olivat koko päivän palaneet --
-Valtioneuvostonpalatsi ja Tuilerienlinna paloivat ilmi tulessa,
-rahastorakennuksesta pöllysi savupilviä.
-
-Ainakin kymmenen kertaa oli Henriette sulkenut ikkunan, ettei
-sinne lentäisi mustia perhosia --- palaneita paperisiekaleita
-raha-asiainministeristön arkistoista, joita tuuli riuhtoi sinne tänne
-ja jotka mustana verhona peittivät koko Pariisin ja lentelivät aina
-kahdenkymmenen peninkulman päähän, kauvas Normandiaan.
-
-Nyt ei tuli tuhonnut ainoastaan läntisissä ja
-eteläisissä kaupunginosissa -- Royalkadun talot, Croix-Rougen ja
-Notre-Dame-des-Champs-kadun rakennukset olivat ilmitulessa; koko
-itäinen osa kaupunkia oli liekkien vallassa, ja etäisinnä siellä
-roihusi Hôtel de Ville mahdottoman suurena jättiläisroviona.
-
-Sen lisäksi paloi lyyrillinen teaatteri, neljännen piirin
-kunnallishuoneusto ja neljättäkymmentä taloa läheisillä kaduilla,
-puhumattakaan Porte-Saint-Martinin teaatterista pohjoispäässä, joka
-paloi erillään kuin yksinäinen heinäpieles niityllä.
-
-Kosto yksin oli eleillä, vieläpä yksityinenkin; haitallisia asiapaperia
-hävitettiin ja kellä vähänkään oli kaunaa toiselle, se oli nyt
-kostettava, kosto oli päällä päsmärinä.
-
-Ei ajateltu enää kaupungin puolustamista eikä sotajoukkojen estämistä
--- hurjistunut raivo ja hävityksenhalu oli vallalla. Oikeuspalatsin,
-Hôtel-Dieun ja Notre-Dame-kirkon oli pelkkä sattuma pelastanut.
-Hävitettiin ja turmeltiin ainoastaan himoksi muuttuneesta
-hävittämishalusta, vanha, mädännyt yhteiskunta oli juuriaan myöten
-hävitettävä ja haudattava tuhkaan ja pirstaleihin -- uusi, onnellinen
-ja puhdas yhteiskunta sieltä kohoaisi, maallinen paratiisi, josta
-ihmiskunnan lapsuuden tarinat kertovat.
-
--- Hyvä jumala, miten kauheaa, miten inhottavaa sota on! virkkoi
-Henriette hiljaa, katsellessaan tuhkakasaksi muuttuvaa kaunista
-kaupunkia.
-
-Siinäkö oli näytelmän viimeinen, väistämätön loppukohtaus, Sedanin ja
-Metzin kylvöjen verinen sato -- hävitysrutto, jonka Pariisin piiritys
-oli synnyttänyt, ratkaiseva kohta kansan kamppaillessa elämästä ja
-kuolemasta?
-
-Silmiään räpäyttämättä katsoi Maurice palavia kaupunginosia. Hitaasti
-ja vaivalla sai hän kuiskatuksi: ei, ei -- elä kiroa sotaa ... sisko...
-Siitä on suurta hyötyä -- se on tarpeellinen, välttämätön...
-
-Tuskallisesti ja ääni vihasta väristen Jean hänet keskeytti: tuhat
-tulimaista! Siinä sinä virut ja se on minun syyni!... Elä puolusta
-sotaa ... se on mitä inhottavinta!...
-
-Sairas viittasi kädellään.
-
--- Minä ... mitä minusta!... Onhan toisia ... tämä uhri on kenties
-tarpeellinen ... mutta sota -- se on elämää, jota ei ole ilman
-kuolemaa! --
-
-Maurice painoi silmänsä kiinni, nuo muutamat sanat veivät hänen
-voimansa.
-
-Henriette viittasi Jeanille, ettei hän vastustaisi.
-
-Mutta itse hän tunsi sisimmässä sydämmessään ihmiskunnan kärsimykset ja
-kurjuudet, -- hän, tuo heikko, mutta kumminkin urhokas nainen, jonka
-kirkkaista silmistä kuvastihe isoisän sankarisielu.
-
-Kaksi päivää kului, keskiviikko ja torstai, ja tulipalot raivosivat ja
-murhaamista kesti.
-
-Kanuunat jysähtelivät yhtmyötään; Montmartren tykistö, jonka
-Versaillesin armeija oli anastanut, ampui hellittämättä
-liittoutuneitten tykistöjä, jotka olivat Bellevillessä ja
-Père-Laichaisella ja joista kranaatteja sinkoili Pariisiin, pudoten
-aina Richelieunkadulle ja Vendômentorille.
-
-25 päivän iltana oli koko vasen ranta sotajoukon käsissä. Mutta
-oikealla rannalla olivat vielä Château-d'Eaun ja Bastiljentorin
-katusulut liittoutuneilla. Ne olivat kuin kaksi lujaa linnoitusta,
-joita hirvittävä, herkeämätön tuli suojeli.
-
-Sitten kun kommuunin viimeiset jäsenet olivat paenneet, oli Delescluze
-hämärissä ottanut keppinsä tyynenä kuin kävelemään lähtiessään, mennyt
-Voltairenkadun katusululle, taistellut ja sankarina kaatunut.
-
-Seuraavana päivänä -- 26:na -- valloitettiin Chateau-d'Eaun- ja
-Bastiljentorit jo aamupuhteella, ja kapinoitsijoilla oli vain la
-Villette, Belleville ja Charonne. Rivit harvenivat harvenemistaan, ei
-ollut jälellä enää kuin kourallinen yltiöpäitä, jotka olivat päättäneet
-myydä henkensä mahdollisimman kalliisti. Ja vielä kaksi päivää he
-pysyivät paikallaan ja taistelivat siinä epätoivon raivolla.
-
-Perjantai-iltana, kun Jean oli matkalla Karuselltorilta Ortieskadulle,
-hän sattui todistamaan Richelieunkadulla summittaisen teloituksen, joka
-täytti hänet kauhulla. Viimeiset 24 tuntia oli istunut kaksi
-sotaoikeutta, toinen Luksemburgissa, toinen Chatelet-teaatterissa;
-edellisen tuomitsemat vangit vietiin puutarhaan ja ammuttiin, kun taas
-jälkimmäisen syylliseksi toteamat raahattiin Lobaun kasarmiin, missä
-plutoona sotilaita, jotka pidettiin siellä jatkuvassa valmiudessa
-kyseistä tarkoitusta varten, niittivät heidät alas miltei
-kosketusetäisyydeltä. Teurastuksen näytelmä oli mitä hirvittävin:
-siellä oli miehiä ja naisia, jotka oli tuomittu kuolemaan
-vähäisimpienkin todisteiden perusteella: koska heidän käsistään löytyi
-ruudin jättämiä tahroja, koska heillä oli jalassaan armeijan kengät;
-siellä oli viattomia ihmisiä, yksityisen kaunan uhreja, jotka,
-annettuna ilmi väärin perustein, huusivat vetoomuksiaan ja selityksiään
-mutta eivät saaneet ketään kallistamaan korvaansakaan heille; ja kaikki
-työnnettiin sekaisin seinää vasten muskettien suuaukkojen eteen, usein
-niin monta kurjimusta kerrallaan että luodit eivät riittäneet kaikille
-ja tuli välttämättömäksi lopettaa haavoittuneet paineteilla. Aamusta
-iltaan tuolla paikalla virtasi veri, kantajilla oli jatkuva kiire viedä
-pois kuolleiden ruumiita. Ja joka puolella kaupunkia, seuraten ihmisten
-kostonhaluista huutoa, suoritettiin jatkuvasti muita teloituksia
-katusulkujen edessä, hylättyjen katujen seiniä vasten, julkisten
-rakennusten portailla.
-
-Tällaisten olosuhteiden vallitessa Jean näki korttelin asukkaiden
-raahaavan erään naisen ja kaksi miestä Francais-teaatterille,
-sitä vartioivan osaston komentavan upseerin eteen. Kansalaiset
-osoittautuivat verenhimoisemmiksi kuin sotilaat, ja ne sanomalehdet,
-jotka olivat saaneet luvan ilmestyä jälleen, ulvoivat ankarien
-pikatuomioiden puolesta. Vankeja ympäröi uhkaava tungos ja se oli
-erityisen hurja naista kohtaan, jossa kiihtynyt porvaristo näki yhden
-niistä paloöljyhutsuista, jotka olivat kauhun valtaaman mielikuvituksen
-ainaisena mörkönä ja joiden rikoksena oli öisin vaaniskelu, luikkiminen
-pimennettyjä katuja pitkin rikkaiden asuntojen ohi heittämään
-sytytettyjä paloöljykannuja suojaamattomiin kellareihin. Tämä nainen,
-kuului huuto, oli tavattu kumartuneena erään hiililuukun yli
-Saint-Anne-kadulla. Ja huolimatta kielloista, joita seurasivat
-kyyneleet ja armonanomukset, viskattiin hänet kahden miehen kanssa
-hylätyn katusulun edessä olevan ojan pohjalle, ja siellä, mudassa ja
-loassa maaten, ammuttiin heidät yhtä vähäisellä säälillä kuin satimeen
-saadut sudet. Jotkut ohikulkijat pysähtyivät ja katselivat
-välinpitämättöminä tapahtumaa, joukossa oli eräs hieno nainen miehensä
-kasivarressa ja leipurin poika, joka kuljetti kotiin kakkua jollekin
-naapurustossa, vihelteli suositun laulun kertosäettä.
-
-Kun Jean, sydän syrjällään, kiiruhti katua pitkin Ortieskadun taloon,
-välähti äkillinen muisto hänen mieleensä. Eikö tuo ollut Chouteau,
-eräs hänen aikaisemman joukkueensa miehistä, jonka hän oli nähnyt
-kunnnianarvoisan työmiehen nutussa katselemassa teloitusta ja
-osoittamassa hyväksymistänsä kovaäänisellä tavalla? Hänpä oli etevä
-konnan, petturin, ryövärin ja salamurhaajan roolissaan! Hetken aikaa
-korpraali aikoi kääntyä takaisin, antaa hänet ilmi ja lähettää noiden
-kolmen seuraksi. Voi, kuinka surkeaa ajatella että syylliset aina
-pääsevät rangaistuksetta näyttelemään ruoskimatonta häpeäänsä
-kirkkaassa päivän valossa, kun taas syyttömät samaan aikaan mätänevät
-mullassa.
-
-Henriette oli tullut portaikkoon kuultuaan askeleiden lähenevän rappuja
-ylös. Täällä hän tervehti Jeania tavalla, joka osotti suurta huolta.
-
--- Sh! Hän on ollut kovin hurjana koko päivän. Majuri oli täällä. Olen
-aivan epätoivoinen --
-
-Bouroche oli tosiaankin pudistanut pahaenteisesti päätään sanoen, että
-ei voinut luvata mitään toistaiseksi. Silti potilas voisi selviytyä,
-huolimatta kaikista pelkäämistään ikävistä seurauksista, hänellä oli
-nuoruus puolellaan.
-
--- Ah, tuletpa tänne viimeinkin, sanoi Maurice kärsimättömästi
-Jeanille, heti kun sai hänet näkyviinsä. Olen odottanut sinua. Mitä
-tapahtuu -- miten asiat ovat? Ja selkänsä alla olevien tyynyjen
-tukemana, kasvot käännettynä ikkunaan, jonka hän oli pakottanut
-sisarensa avaamaan, osotti hän sormellaan kaupunkia, jossa pimeyden
-lisääntyessä leimuavat liekit olivat alkaneet kohota uudestaan. Katso,
-tuli syttyy uudelleen; Pariisi palaa. Koko Pariisi tulee palamaan tällä
-kertaa!
-
-Niin pian kuin päivänvalo alkoi himmetä, Seinen tuolla puolen olevat
-kaukaiset korttelit tulivat valoisiksi Grenier d'Abondancen sytyttyä
-palamaan. Ajoittain liekit hulmahtivat korkealle kipinäsateen
-saattelemina Tuileriesin savuavista raunioista, kun joku seinä tai
-katto sortui ja saattoi kytevät hirret leimahtamaan uudelleen liekkiin.
-Monet talot, joissa liekkien oli luultu jo sammutetun, syttyivät tuleen
-jälleen; viimeisenä kolmena päivänä heti kun pimeys laskeutui kaupungin
-ylle, näytti kuin olisi tullut merkki roihulle syttyä uudelleen,
-ikäänkuin yön varjot olisivat puhaltaneet vielä hehkuvaan hiilokseen,
-sytyttäen sen ja paiskaten sen kaikkiin neljään ilman suuntaan. Voi,
-tuo tuomittujen kaupunki, joka oli kätkenyt rintaansa viikon ajaksi
-tuhoamisen hirviön, valaisi nyt taivaan joka ilta hämärän laskeuduttua,
-merkitsi pirullisilla soihduillaan teurastusviikon öitä. Ja kun tuona
-yönä Villetten telakat paloivat, oli niiden suunnattomaan kaupunkiin
-luoma valo niin valtava, että se näytti olevan tulessa yhtaikaa joka
-paikassa liekkimeren valtaamana ja hukuttamana.
-
--- Tämä on loppu! toisti Maurice, Pariisi on tuomittu!
-
-Hän toisti sanoja lakkaamatta ilmeisellä mielihyvällä, kuumeisen halun
-yllyttäessä häntä kuulemaan äänensä sointia vielä kerran, oltuaan kolme
-päivää velton välinpitämättömänä ja lähes puhumatonna.
-
-Kun hän kuuli nyyhkytystä, käänsi hän päätään.
-
--- Sinäkö -- siskokulta -- sinähän olet muuten niin järkevä!... Itketkö
-sinä sitä, että minä kuolen?
-
-Henriette keskeytti hänet.
-
--- Ei, sinä et kuole!
-
--- Kyllä se on parasta, minun täytyy... Eikä siitä totta tosiaan
-vahinkoa ole. Ennen sotaa oli sinulla jo minusta vain huolta ja
-vastusta, sekä sydämmesi että kukkarosi ovat syvästi kärsineet minun
-tauttani. Kaikki minun tuhmuuteni ja hulluuteni, jotka olisivat
-huonosti päättyneet ja vieneet -- niin, ken tietää? -- vaikka vankilaan
-tai kurjaan kuolemaan...
-
-Henriette keskeytti hänet kiivaasti.
-
--- Vaikene! Vaikene. Sinä olet kaikki sovittanut.
-
-Maurice vaikeni ja mietti hetkisen.
-
--- Niin -- ehkäpä, jos kuolen. Voi rakas Jean, miten kunnon työn sinä
-teit, kun pistit painettisi käsivarteeni!
-
-Vesissä silmin Jean huudahti: hyvä jumala, Maurice! Elä sano niin!
-Tahdotko sinä, että lyön pääni seinään?
-
-Maurice jatkoi kiihkeästi: muistapas, mitä sanoit Sedanin taistelun
-jälkipäivänä! Silloinhan sinä arvelit, että korvapuustikin on toisinaan
-tarpeellinen... Ja sanoit senkin, että kun joku jäsen on mädännyt,
-pilautunut, niin on parasta leikata se -- ennenkuin se myrkyttää koko
-ruumiin. Sitä olen niin usein ajatellut, sitten kuin minut sulettiin
-tänne hurjistuneeseen, kurjaan Pariisiin... Niin, minä olen sellainen
-turmeltunut jäsen -- ja sinä teit oikein, kun leikkasit minut pois...
-
-Hän oikein tulistui eikä ollenkaan kuunnellut Henrietteä ja Jeania,
-jotka pyytämällä pyysivät, ettei hän kiivastuisi.
-
-Hän puhui herkeämättä ja kuumeentapaisella innolla, vertaukset olivat
-kummallisia, outoja.
-
-Ranskan tervein osa se oli, järkevä, maltillinen,
-kansallinen talonpoika, joka nyt hävitti turmeltuneen puolen, tuon
-nautinnonhimoisen, jonka keisarikunta himoineen ja sairaaloisine
-unelmineen oli häviön partaalle vienyt. Ja omaa itseään se oli
-raadellut, tietämättä mitä teki. Mutta verikaste oli tarpeellinen,
-välttää ei voinut tuota inhottavaa polttouhria, joka uudistaisi Ranskan
-puhdistavassa tulessa. Getsemanesta oli päästy, kuolonkamppaus alkoi,
-ristiin naulittu kansa sovitti rikoksensa -- ja uuden ajan aamu
-sarasti.
-
--- Rakas Jean! Sinä olet voimakas ja turmeltumaton -- mene! Ota kuokka
-ja lapio -- muokkaa maata -- rakenna talot uudelleen! Kunnon työn sinä
-teit, kun poistit tieltäsi minut -- mätähaavan ruumistasi...
-
-Hän hourasi ja tahtoi välttämättömästi päästä ikkunan viereen istumaan.
-
--- Pariisi palaa, ei niin kiveä jää merkiksi ylpeästä kaupungista ...
-se tuli, se tuli! ... se hävittää kaikki, se parantaa kaikki ... sitä
-olen ikävällä odottanut ... se jättää puhtaan jälen. Päästäkää minut
-sinne, päästäkää minua päättämään tuo vapauden työ, josta ihmiskunnalle
-suurta onnea koituu.
-
-Väkisin sai Jean hänen pysymään tilalla ja kyynelsilmin rukoili
-Henriette häntä rauhoittumaan, puhui hänelle heidän lapsuudestaan ja
-heidän lämpimästä rakkaudestaan.
-
-Tuli oli saanut uutta vauhtia, tuliaallot vyöryivät niin kauvas kuin
-silmä kantoi ja taivaanlaki oli kuin jättiläisuunin hehkuva sisus. Ja
-rahastorakennuksesta, joka eilisestä asti oli yhtmyötään kytenyt,
-tupruili lakkaamatta mustia, sakeita savupilviä, joita ilman henki
-levitti synkäksi suruharsoksi keskelle punaisenkeltaisia liekkiä.
-
-Seuraavana päivänä -- lauvantaina -- oli Maurice huomattavasti parempi:
-hän oli paljoa tyynempi kuin ennen, kuume oli alennut, -- ja miten Jean
-iloitsi, kun näki Henrietten taas hymyilevän, kuvailevan tulevaisuutta
-valoisaksi, jolloin he kolme taas eläisivät yhdessä onnellisina;
-millaiseksi se muodostuisi -- sitä hän ei tarkemmin ajatellut.
-
-Jokohan kohtalo estäisi uudet onnettomuudet?
-
-Yöt oli Henriette valvonut veljensä vuoteen vieressä, hän ei ollut
-hetkeksikään poistunut huoneesta, hiljaa ja väsymättä oli hän veljeään
-hoidellut, kodikkaan, rauhallisen hengen oli hän huoneeseen tuonut.
-
-Ja sinä iltana unehtui Jean ystäväinsä luokse, hän oli arka, mutta
-siellä tuntui niin hyvältä, niin turvalliselta, että hän itsekin siitä
-hämmästyi.
-
-Sinä päivänä oli sotajoukko valloittanut Bellevillen ja
-Buttes-Chaumontin. Jälellä ei ollut muuta kuin Père-Lachaisen
-hautuumaa, josta liittoutuneet olivat muodostaneet lujan varustuksen ja
-jossa he navakasti pitivät puoliaan.
-
-Jean luuli, että kaikki oli lopussa, hän varmasti vakuutti, että
-murhaaminen oli kokonaan lakkautettu; hän kertoi vain, että joku osa
-vangeista oli lähetetty Versaillesiin.
-
-Sinä aamuna oli Jeania vastaan tullut rannalla omituinen joukko:
-työmiehiä, paitahihasillaan tai nuttu päällä -- kaikenikäisiä naisia,
-vanhoja, kurttunaamaisia ämmiä ja nuoria tyttöjä, -- lapsia, jotka
-tuskin olivat viittätoista täyttäneet -- kurja, uhkamielinen joukkue,
-jota sotamiehet kirkkaana päivänpaisteisena aamuna ajoivat
-Versaillesiin, jossa asukkaat -- niin kerrottiin -- meluten ja
-viheltäen ja kepeillään huimien ottivat heitä vastaan.
-
-Sunnuntaina Jean kerralla kauhistui.
-
-Se oli hirmuviikon viimeinen päivä.
-
-Kirkkaana nousi aurinko ja lämpimästi sen säteet valaisivat pyhäaamua;
-mutta ilmassa tuntui jo kuolon taistelun väristyksiä.
-
-Juuri ikään oli tullut tiedoksi, että panttivangit oli surmattu, samoin
-arkkipiispa ja Madeleinekirkon kirkkoherra ja keskiviikkona jo ollut la
-Roquettessa kova verilöyly, torstaina oli Arcueilin munkit ammuttu
-heidän pakoon pyrkiessään kuin jänikset juoksusta, perjantaina oli
-joukko muita pappia ja santarmia, yhteensä neljäkymmentäseitsemän,
-saanut surmansa Haxonkadulla; -- ja hurja kostonhalu oli taas vallalla,
-sotamiehet tappoivat kaikki vangit, jotka käsiinsä saivat.
-
-Hellittämättä paukkuivat pyssyt tuona kauniina sunnuntaina Lobaun
-kasarmin pihalla, jossa veri vuoti virtana, jossa huudot ja
-kuolonkoraukset toisiaan seurasivat, ja ruudinsavu täytti ilman.
-
-Kaksisataa kaksikymmentäseitsemän polosta, jotka sieltä täältä oli
-haalittu, ammuttiin la Roquettessa yhtaikaa.
-
-Père-Lachaisessa, jota neljä päivää oli pommitettu ja nyt vihdoin askel
-askelelta valloitettiin, asetettiin sata neljäkymmentä kahdeksan
-kiviaitaa vasten, jonka valkoista kalkitusta pitkin veripuroja virtasi;
-kolme heistä, jotka vain haavoittuivat, pakeni, mutta heidät otettiin
-kiinni ja surmattiin. Jos oli joukossa roistojakin, niin monta, monta
-vertaa enemmän oli viattomia, jotka kommuunin tautta menettivät
-henkensä.
-
-Kerrottiin, että mestausten lakkauttamiskäsky oli tullut
-Versaillesista. Mutta siitä huolimatta surmaamista jatkettiin. Thiers,
-maan pelastaja, oli muka Pariisin murhaaja, mutta sitä vastoin
-marsalkka Mac-Mahonia -- joka Fröschwillerissä oli tappiolle joutunut
--- ylistivät julistukset joka paikassa Père-Lachaisen voittajana.
-
-Ja juhlapukuinen Pariisi näytti juhlivan, ääretön ihmisjoukko tulvaili
-valloitetuilla kaduilla, iloisina ja tyytyväisinä kävelijät kuleksivat
-ja katselivat savuavia raunioita ja äitit villiakoine lapsineen
-pysähtelivät kaikessa rauhassa ja ilomielin kuuntelemaan kumeita
-laukauksia Lobaun kasarmin pihalta.
-
-Sydän kurkussa Jean sunnuntai-iltana nousi Ortieskadun pimeitä
-portaita, hän aavisti jotain kamalaa.
-
-Hän tuli huoneeseen -- ja näki paikalla, että loppu oli tullut: Maurice
-oli kuolleena tilallaan -- sisällinen verenvuoto, niinkuin Bouroche oli
-pelännytkin, oli elämänlangan katkaissut.
-
-Mailleen menevän auringon viimeiset säteet valaisivat huonetta ja
-pöydällä vainajan päänpohjissa, paloi jo kaksi kynttilää.
-
-Henriette oli polvillaan vuoteen vieressä, surupuvussa kuten
-tavallisestikin, ja itki hiljaa.
-
-Askeleita kuullessaan hän kohotti päätään ja vavahti, kun näki Jeanin.
-
-Surusta vallan menehtymäisillään syöksi Jean Henrietten luo, aikoen
-tarttua hänen käteensä, syleillä häntä ja itkeä yhdessä hänen
-kanssansa, mutta hän tunsi miten Henrietten kädet vapisivat ja koko
-olento värisi, miten säälimätön kohtalo vei Henrietten häneltä
-ainiaaksi.
-
-Kaikki oli loppunut. Mauricen hauta heidät erotti, ja se oli
-täyttymätön.
-
-Jean ei voinut muuta kuin polvistua hänkin vuoteen viereen ja itkeä
-nyyhkyttää.
-
-Tuokion kuluttua Henriette kertoi: minä seisoin häneen selin, minulla
-oli liemimalja kädessä ... silloin hän yhtäkkiä kirkasi... Tuskin
-ennätin hänen luokseen, hän mainitsi nimeni ... ja teidän myös ... ja
-nukkui syliini ... verivirta tulvasi suusta...
-
-Suuri luoja! -- hänen veljensä, hänen oma Mauricensa, jota hän oli
-rakastanut enemmän kuin itseään, johon tavallista lujemmat siteet
-olivat hänet liittäneet, jota hän oli kasvattanut, jonka pelastanut,
-ainoa, jota hän oli rakastanut, sitten kun hänen Weiss-raukkansa
-ammuttiin Bazeillesissa! Sota oli ryöstänyt häneltä kaikki, se oli
-musertanut hänen sydämmensä -- hän oli yksin maailmassa, leski, joutava
-olento, josta ei kukaan välittänyt!
-
--- Herra jumala! huudahti Jean nyyhkyttäen, ja se on minun syyni!...
-Ystävä kultani! Henkeni olisin antanut puolestasi ... ja nyt -- minä
-peto -- nyt murhaan sinut!... Minne me joudumme? -- Tokko te koskaan
-annatte minulle anteeksi?
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Sota, by Émile Zola
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOTA ***
-
-***** This file should be named 41294-8.txt or 41294-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/1/2/9/41294/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/41294-8.zip b/41294-8.zip
deleted file mode 100644
index ea86c16..0000000
--- a/41294-8.zip
+++ /dev/null