Add files from ibiblio as of 2025-03-08 15:47:10HEADmain

3 files changed, 7727 insertions, 8116 deletions

diff --git a/41193-0.txt b/41193-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5da4ce5
--- /dev/null
+++ b/41193-0.txt
@@ -0,0 +1,7727 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41193 ***
+
+TYÖMIEHIÄ
+
+Romaani Norjan kielellä
+
+
+Kirj.
+
+ALEXANDER L. KIELLAND
+
+
+Suomentanut ["Arbeidsfolk"] T. P. [Teuvo Pakkala]
+
+
+Kivekäs, Oulu, 1884.
+Oulun Uudessa kirjapainossa.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Lounaalle ja yli koko vuonon oli taivas selkeänä ja heleän sinervänä.
+Kirkas auringonpaiste kimalteli vedenpinnalla, joka toisin paikoin
+väreili toisin paikoin oli tyvenenä pitkissä juovissa.
+
+Ei ollut pysyväistä tuulta.
+
+Väliin kävi tuulenhenki etelästä, väliin kulkeusi kuuma ilmanhehku
+Kristianian laaksosta yli kaupungin, saaden aikaan vähäisen väreen
+Hovedön pinnalla, ja haihtui toivottomassa kuumuudessa.
+
+Itäisellä taivaalla oli ukkoslonka, joka nousi aina jälkeenpäivällisin
+ja taas laski iltasin.
+
+Jos tuo purkautuisi, ajateltiin, vaan sitä samaa kesti koko kesäkuun
+ajan: aurinko nousi, tuuli pyöri sinne tänne, siirteli kuumuutta
+hajoittamatta sitä kumminkaan, ja ukkonen nousi, pitäen koko luontoa
+vapisevassa odotuksen tilassa, ja niin laskihe taas.
+
+Kaikilla leveillä, etelää ja lounasta kohden kulkevilla kaduilla oli
+paljasta auringonvaloa. Varjo vetäysi aivan liki huoneitten seinuksia
+ja kutistui niin kapeaksi, ettei kukaan voinut kulkea sen suojassa.
+
+Kaarle Juhanan kadulla oli mukavinta kulkea edeltäpuolisin. Aina
+kansakäräjä-huoneustolle saakka saapui vahingoittumatta. Vaan
+Gidsvoldille ja linnan luo oli aurinko koonnut päävoimansa.
+
+Harmaasta tomusta röykkeiset lehdet riippuivat nuorista puista:
+pyramiidipoppelit olivat supisuoria katsellen kierosilmin varsojansa.
+Ihmiset hiipivät pensakolta pensakolle kuin linnut, ja linnut taas
+istuivat hiljaa lähellä puitten runkoja tirkistellen auringon valossa
+taikka rypöivät kuivettuneitten kukkapenkereitten mullassa.
+
+Muutamia onnettomia herroja, sateenvarjo yläällä, kädessä hattu ja
+nenäliina, joka riippui kuin märkä riepu, könni ylös linnanmäkeä.
+Yliopiston kellon luona seisoi muuan kuihtunut joukko tään
+vuotisia ylioppilaita ja hikoili latinaa. Aivan odottamatta tuli
+ylioppilaskadulta pieni tuuliaispää, tempasi santapyörteen ilmaan ja
+hajoitti sen torille, veden piristessä vesikärryistä ikäänkuin harmaja
+helmikerros kadun paksulle, lämpöiselle tomulle.
+
+Kävi silmiin katsella linnaa, joka laskettuine varjostimineen oli
+keskellä kaikkea auringonpaistetta. Sen edessä istui Kaarle Juhana
+pronssihevosen selässä; hattu hänellä oli kädessä viillyttääkseen
+itseään. Vaan kaupungin yli vilisi auer juurikuin palopaikalla. Savu
+kohousi piipuista ruskeaksi pilvilaeksi aivan matalalle, ja
+itätaivaalta alkoi kohota ukkoslonka, vaaleankeltaisissa, toisistaan
+riippuvissa kuplissa, niinkuin savu suurista kanunoista.
+
+Suuret, lujat kivirakennukset, jotka olivat varustetut Siperian tuulia
+vastaan, uhoivat kuumuutta kuin uunit. Ahtailla kartanoilla, joissa
+piti paneutua selällensä nähdäkseen taivasta, oli kuumuus yhä suurempi.
+Sieltä tunkeusi kuumuus takaovien ja keittiön akkunain kautta sisään,
+raahausi portaita ylös ja yhtyi helteisen auringon paisteesen, joka
+tuli kadun puolelta, koko rakennuksen kuumettuneen sivun ja monien
+akkunain läpi. Ullakosta kellariin ei ollut yhtään viileätä paikkaa,
+paitse jääkaappia; pitkällinen kuumuus oli tarttunut kiviseiniin niin,
+jotta yötkin olivat kärsimättömän helteiset.
+
+Ilma oli tukehduttavan raskas ja kaikki, mikä saattoi haista, käytti
+tilaisuutta oikeen löyhkätäkseen, ettei koko kaupungissa ollut yhtä
+oikeata suuntäyttä ilmaa saatavissa.
+
+"Kuta pohjoisemmaksi tulee, sitä suurempi on kuumuus", sanoi Mortensen
+notario ja irroitti kaulustansa; hän istui paitahihasillaan ja liivi
+auki.
+
+Nuori ekstra-kanslisti Hiorth, joka istui liimaamassa paperipusseja
+joitakuita kanslian tarpeita varten, käännähti vihastuneena. Mortensen
+tosiaan oli vastenmielisen näköinen, istuessaan siinä, niin leiväkäs ja
+hikinen kuin olikin, keltaisen kirjavassa paidassaan. Vaan eihän ekstra
+rohjennut lausua niin sanaakaan; hän oli vasta tullut kansliaan ja
+Mortensenilla oli vaikutusmahtia.
+
+Kaikki suuren kanslia-rakennuksen akkunat olivat auki, niinikään
+huoneitten väliset ja käytävään vievät ovet. Notariot kävivät toistensa
+luona valittamassa kuumuutta, pari kolme paperia kädessä, "jos jonkun
+sattuisivat kohtaamaan."
+
+Ekstrat, jotka olivat vielä tottumattomia "työhön", olivat
+kumarruksissaan pöytiensä ääressä kuin kuivuneet kuusen-oksat, nousivat
+väliin ylös ja tonkivat hartaasti papereita.
+
+Siellä näet olikin paperia kaikkialla. Hyllyillä, pitkin seiniä oli
+kaatuvia kasoja, jokaisen miehen tykönä oli raskaita läjiä. Hasmajaa
+paperia siellä oli, oli keltaista paperia, valkoista paperia,
+kartuusipaperia, postipaperia, karttapaperia, uutta paperia ja
+ijänikuista paperia, jonka laidat olivat rämppäytyneet. Paperi oli
+irtaillaan arkeissa, purjenuoralla sidotuissa kääreissä tahi kasassa
+lattialla, tuoleilla ja pöydillä; paperia oli oikein tulvanaan, jotta
+niitten onnettomien, jotka siellä oleskelivat, täytyi olla varuillaan
+hukkumaan tai pelastumaan uimalla.
+
+Sisempänä Mortensenin huoneen vieressä oli Örseth notarion huone. Tämä
+mies oli pieni, mustapartainen ja vilkasliikkeinen. Hän tuli juuri
+mennäksensä huoneesensa sanomalehti kädessä: "Oletteko, Mortensen,
+lukenut tätä? Nythän mennään aivan rajattomiin! Lukekaahan tuo
+kirjoitus, joka on työväen ääntöoikeudesta! Tuommoistakin voidaan
+kirjoittaa, painaa, julkisesti levittää! Äh, heidät pitäisi hirttää
+jokikinen!"
+
+Mortensen katsahti väliäpitämättömästi sanomalehteä: "Minä luin sen
+aamulla -- paljasta tuhmuutta, hyvä veli!"
+
+"Tuhmuutta! Ei, Mortensen -- yhä pahempaa; se on villitsemistä,
+valhetta, se uhkaa häiritä yhteiskuntaa! Oh, kun ajattelen", puhkesi
+Örseth puhumaan katkerasti myhäillen, "että he täällä kuleksivat
+mielittelemässä roskaväkeä, seurustelevat työmiesten kanssa kuin
+veljiensä, pitävät puheita kelpotyömiehistä. Juurikuin nuo
+päivätyöläiset olisivat ottaneet patentin tuosta ja me muut emme olisi
+muita kuin -- kuin --"
+
+"Tyhjäntoimittajia", jatkoi Mortensen täytteeksi.
+
+"Niin juuri!" huudahti Örseth, "ja tahtoisinpa tietää, kukahan enin
+työtä tekee, tuokohan kivenhakkaaja vai joku meistä!"
+
+Samassa tulla luikki pienonen, valkotukkainen mies huoneesen. Ei
+koskaan voitu tietää mistä hän tuli, sillä oven käyntiä ei ollenkaan
+kuulunut hänen auaistessa ja hänellä oli tapana kulkia kansliassa
+huopasaappaissa.
+
+"No, Mo", sanoi Mortensen ja iski silmää ystävällisesti, "onko hän
+mennyt?"
+
+"Valtioneuvos lähti ajamaan hetkisen sitten tukkukauppiaan,
+Falck-Olsenin kanssa", vastasi Mo ja jatkoi hiipimistään edelleen.
+
+Örseth notario oli jo kauan istunut taas paikoillaan viereisessä
+huoneessa ja ordinarit sekä ekstrat köykistyivät syvempään
+paperiläjiensä ääressä, pienen miehen ohikulkiessa.
+
+Hän oli kanslian vahtimestari Antti Mo. Hänellä oli yllään pitkä ruskea
+takki pystykauluksineen ja valkea huivi, joka ulottui leuan alle
+saakka. Täänmoinen puku antoi hänelle arvokkaan puoleksi kveekarimoisen
+muodon; kalvakat kasvot näyttivät ystävällisiltä ja lumivalkea tukka
+ulottui niskaan saakka niin pitkälle, että muuan hiuskihara pistäysi
+takin kauluksen yli. Kun vahtimestari oli kuulumatta kadonnut muutamaan
+sisähuoneesen, huusi Mortensen puoliääneen: "Kuules nyt, Örseth, jos
+voisimme päästä myöskin virkakunnan päälliköstä, niin olisihan tuo
+raitistuttavaa käydä juomassa puolisko olutta 'Lähteessä' -- vai?"
+
+"Niinpä niin!" lausui ekstra ja pudotti saksensa lattialle. Mortensen
+silmäsi nuorta herraa kylmäkiskoisesti; vaan äkkiä juohtui hänelle
+mieleen, Hiorth oli muutaman läntisen amtmanin poika, seurusteli
+ylhäisissä seuroissa ja oli arvattavasti monistettu runsailla
+rahavaroilla. Mortensen vastasi siis hyvin ystävällisesti: "Nuori vesa,
+te kasvatte nopeasti."
+
+Tätä ei ekstra Hiorth ymmärtänyt. Vaan kun hän oli huomannut sen
+kuuluvan kanslian hyvään tapaan pitää Mortensenia sukkelana miehenä,
+nauroi hän ihastellen ja jatkoi suuressa viattomuudessaan: "Enpä niin
+muuta kaipaa, tultuani tänne kansliaan, kuin vähäistä einettäni Grand
+hotellissa. Siellä saa aivan ihastuttavaa hiiloksella paistettua
+lammaskotlettia -- ja tuoretta kurkkasalaatia -- voi toki!" Örsethin
+huoneesta kuului röhkäisy ja Mortensen sanoi: "Kurkkasalaatia en maista
+koskaan edeltäpäivällisin; se tulee jälkeenpäin. Vaan hollantilainen
+paisti paistinpottuin kanssa ja paloviinan ja oluen kanssa -- se vasta
+eine!"
+
+"Sitä myöskin saa, ja erinomaisen hyvää, Grand hotellissa --"
+
+"No, ei minusta saa siellä niinkään hyvää ruokaa", sanoi Mortensen
+huolettomasti.
+
+"Minä vakuutan teille, että jos suotte minulle sen kunnian, että
+tulette eineelle sinne minun kanssani, niin takaan minä --"
+
+Taaskin kuului ääni viereisestä huoneesta ja Mortensen vastasi:
+"Kiitos, vaan Örseth ja minä oikeastaan ajattelimme --"
+
+"Jos luulette", sanoi ekstra tuskallisesti, "herra Örsethin tekevän
+minulle sen kunnian, niin --"
+
+"Hän on niin hiiden tarkka mies, vaan minä koetan", vastasi Mortensen
+hyväntahtoisesti, nykäsi housujaan ja meni toiseen huoneesen.
+
+Örsethin huoneessa istui muutamassa nurkassa muuan puoli-ijäkäs olento
+etunojassa kirjoituspöydän ääressä. Tälle huusi Örseth, kuiskattuaan
+vähän Mortensenin kanssa: "Hansen! Minun pitää ehkä mennä pois vähäksi
+aikaa nyt edeltäpäivällisen; jos Mo kysyy, sanokaa että olen
+tarkastuksessa ja neuvonpidossa; kuuletteko hyvä Hansen?"
+
+Toinen nyökkäsi vähän päätään. "Noin tylsämieliseksi on hän tullut!"
+sanoi Mortensen puoli-ääneen. "Oli paras aika erottaa hänet
+sanomalehdestä."
+
+Mortensen puhui "Kansan ystävästä", jonka toimittaja Hansen äijä, joksi
+häntä sanottiin, oli äsken pakotettu luopumaan, koska hän antoi
+sanomalehdelle semmoisen suunnan, jonka esimiehensä katsoivat
+yhteiskunnalle vaaralliseksi. Nyt oli Mortensen toimittajana.
+
+Kun Örseth jo alkoi laittautua valmiiksi, arveli Mortensen, ettei kai
+oikein kävisi meneminen, ennenkun näkisivät virkakunnan päällikön
+lähtevän edeltäpuoliskävelylleen. Vaan samassa aukesi sisähuoneen ovi
+ja virkakunnan päällikkö Yrjö Delphin meni ulos ja portaita alas.
+
+Mortensen kääntyi paikallensa ja kuiskasi Hiorthille: "Sain hänet
+houkutelluksi --", sitten alkoi hän hyräillen pukeutua.
+
+Ei ollut monta, jotka rohkesivat käyttäytyä niin ujostelematta
+kansliassa kuin Mortensen notario. Vaan ensiksikin oli tietty että
+Antti Kaikkivaltias, jota nimeä Mo kantoi, ja hän olivat hyviä
+ystävyksiä; ja sitä paitse alettiin hokea että valtioneuvos Bennechen
+joskus käytti "Kansan ystävää."
+
+Senpätähden oli Mortensen notarion arvo kansliassa paljoa suurempi
+hänen virkaansa; ja alkoipa jäädä aivan unohduksiin, että hän oli
+maalla asianajajana sekaantunut hyvin harmilliseen selkkaukseen
+muutaman tulitikkutehtaan kanssa.
+
+Kun Mortensen oli saanut takin keltaisenkirjavan paitansa peitoksi ja
+nyplityksi napit kiinni, otti kolme herraa hattunsa lähteäkseen. Vaan
+Mortensen kääntyi ovella takaisin ja huudahti: "Jumalan nimessä!
+Tuollahan ei ole ollenkaan paperia! Nuori vesa aikoo mennä kadulle
+ilman paperia!"
+
+"No mitä?" sanoi ekstra valmiina nauramaan saatuaan vähintäkään vihiä
+Mortensenin sukkeluudesta.
+
+"Ettekö näe?" sanoi Örseth; ja nyt vasta huomasi Hiorth, että
+molemmilla toisilla herroilla oli kullakin paperitukku kainalossa.
+
+"Mutta -- tuota -- mitä minä otan?" kysyi hän neuvotonna ja katseli
+paperikasaansa.
+
+"Auta minua hyvä isä!" huusi Mortensen ja katseli kattoon; hän kysyy,
+mitä hän ottaisi. Juurikuin ei kaikenlainen paperi kelpaisi kainaloon
+kadulla käydessään.
+
+Vihdoin alkoi asia vähän selvitä ekstralle; hänkin vuorostaan laittoi
+samanlaisen kääreen kuin toisetkin ja kolmikannassa siitä sitten
+hiipivät portaita alas.
+
+Vaan portilla tuli muuan pitkä pojan loikero työvaatteissa ja juosten
+heitä vastaan.
+
+"Herra toimittaja!" sanoi hän Mortensenille pyyhkiessään hikiä
+puuvillaisella vyölinällään, "meidän pitäisi saada kenraali Robertsin
+muotokuva."
+
+"Tehkää kokoparta mr Gladstonelle", vastasi toimittaja arvelematta.
+
+"Vaan Gladstone on kaljupää", vastasi piirtäjä.
+
+"No pankaa sille Stanleyhattu", vastasi Mortensen tyynesti.
+
+Nuorukainen hyvästeli ja juoksi yli kadun, ekstra nauroi ihmeissään.
+
+"No tuostahan helposti pääsitte, herra toimittaja!" sanoi hän, lyöden
+Mortensenia olkapäälle, jota hän nyt jo uskalsi tehdä -- hänhän oli
+kestitsiä -- "vaan tiedättekö minkä näköinen kenraali Roberts on?"
+
+"En vähääkään", vastasi Mortensen.
+
+"Vaan otaksutaanpa, että kenraalilla ei olekaan partaa -- tahi että
+hänellä on esim. ainoastaan viikset kuin minulla?"
+
+"No, siinä tapauksessa on kenraali ajanut partansa sen jälkeen kuin
+meidän kuva otettiin, sehän on päivän selvää!"
+
+"Nyt pitää meidän erkauntua", sanoi Örseth. "Te, Mortensen, voitte
+mennä tuota katua --" Samassa päästi Mortensen oikein synkän kirouksen,
+molemmat toiset herrat kääntyivät takaisin ja suoraan heitä kohti tuli
+virkakunnan päällikkö Delphin, astellen pönäkkänä ja tyvenenä, kasvot
+vähän häijyssä hymyssä.
+
+"Nyt näette tässä näytöksen", mutisi Örseth.
+
+Ekstrakanslisti Hiorth vapisi peloissaan. Kaikki kolme tervehtivät
+hyvin hätäytyneinä; Yrjö Delphin nosti kättään huolettomasti ja näytti
+aikovan mennä ohitse ilman mitään. Vaan äkkiä pysähtyi hän Mortensenin
+eteen ja kysäsi erinomaisen ystävällisesti: "Teillä, herra Mortensen,
+on kai parikin tulitikkua yli tarpeen?"
+
+Mortensen kyyristyi ja etsi tulitikkuja; vaan virkakunnan päällikkö
+sytytti sikarinsa hyvin huolellisesti, kiitti ja jatkoi sitten
+matkaansa.
+
+"Siitähän hyvästi pääsimme", sanoi ekstrakanslisti Hiorth
+viattomuudessaan.
+
+"Enpä tiedä sitäkään!" sanoi Örseth katsellen häijymäisellä
+syrjäsilmällä Mortensenia.
+
+"Lemmon pöyliö!" kuiskasi toimittaja.
+
+"Falck-Olsenille kerrottiin tässä sunnuntaina, että virkakunnan
+päällikkö nimitettäisiin kamariherraksi mitä pikimmin", sanoi Hiorth
+hyvillään siitä että sai sopivassa tilaisuudessa mainita jonkun
+ylhäisistä seuralaisistaan.
+
+Ei ollut aikaa pohtimaan tätä uutista: Kolme herraa erkausi Örsethin
+neuvon mukaan kokoutuakseen Grand hotellin luona -- Rosenkrantzin
+puolella.
+
+Aurinko paahti täydellä terällään; väkeä oli paljon kapean
+varjosuikaleen suojassa, joka nyt lankesi kadunvierelle, että kolme
+herraa kukin kadullaan huolimatta kuumuudesta kulkivat ihko auringon
+paisteessa. He tervehtivät pikaisesti tuttaviaan pysähtymättä. heillä
+oli kiire, sen nyt näki ja suuret paperitukut tekivät paljon asiaa.
+
+Sillä aikaa kuumuus edeltäpuolisen kiihtyi kiihtymistään kansliassa,
+jossa Hansen äijä istui yksinään molemmissa huoneissa ja nyökkyi
+paperikasainsa ääressä.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Nimismiehen talossa oli käräjät.
+
+Talojen läpi kulkevan maantien vierusta oli täynnä kääsejä,
+istuinkärryjä ja tavallisia kärryjä; ja aivan nimismiehen oven edessä
+olivat troskat, joilla amtmani, kihlakunnantuomari ja vouti olivat
+tulleet kaupungista.
+
+"Herrasvaunujen" ympärillä seisoivat kaikki pienet pojat ja
+töllistelivät siinä toinen toisensa takana, pienimmät etunenässä,
+kaikilla kädet taskuissa. Aikaihmiset olivat hajautuneet huoneitten
+välistölle, tielle ja nimismiehen akkunoiden ulkopuolelle; vaimoväkeä
+ei näkynyt. Aikaiset töllistelivät hieman vähemmän kuin pienet, vaan
+kaikilla olivat kädet taskuissa.
+
+Muutamat olivat joukossa ja puhelivat; menivät kaksitellen huoneitten
+takustoille puhelemaan salaisuuksia, toiset taas seisoskelivat
+toimettomina pitkin kilpimuuria ja katselivat merelle.
+
+Vaan siellä täällä näki pingoittavan levottomuuden ahdistavan naaman --
+henkilöitä, jotka olivat tulleet pitkien matkojen päästä kuulemaan
+kuinka "jutun" kävi.
+
+Siellä seisoi pieni tihrusilmäinen mies, joka oli kaukaa Heiekylästä;
+hän oli ajanut yön yhtenään päästäkseen käräjille hyvissä ajoin. Muuan
+hevoshuijari oli puijannut häneltä voikkokopukan. Toista vuotta sitten
+oli hän käynyt kaupungissa asianajajan Boyesenin luona pannakseen
+"jutun" alkuun ja monta kirkasta killinkiä oli kulunut haasteesen ja
+vieraille miehille; sillä aikaa kuleksi hevoshuijari ja voikko ympäri
+maailmaa, tiesi missä.
+
+Vaan täksi päivää oli asianajaja luvannut hänelle päätöksen "jutusta."
+Nyt saisi hän tuomion hevoshuijarille, saisi takaisin kalliit
+killinkinsä -- ja ehkä voikkonsakin.
+
+Kunhan vain saisi asianajaja Boyesenin käsiinsä. Koko edeltäpuolisen
+oli tihrusilmä tähystellyt nimismiehen talon luona, vaan hän ei ollut
+nähnyt asianajajaansa.
+
+Väkeä kulki ulos ja sisälle puhellakseen amtmanin kanssa, maksaakseen
+veroa voudille tahi kyselläkseen kihlakunnan tuomarilta asiaa tai
+toista. Edeltäpuolinen kului ja päivällistunti lähestyi. Talonpojat
+hajausivat rakennusten välistöihin, ottivat eväänsä esille ja söivät,
+seisoen merelle päin kääntyneinä tahi istuen rivissä maantien
+risteyksessä. Silloin tällöin näyttäytyi joku notario ovella ja huusi
+nimen. Siinä käänsi jokainen sitten päätään ja toistivat nimen, kunnes
+asianomainen löytyi jostakin sopesta ja lähestyi epäröiden, jolla aikaa
+kirjuri kävi kärsimättömäksi ja tuuli pörrytti hänen sileäksi kammattua
+tukkansa ja puhalsi sen hänen silmilleen.
+
+Suurella kivellä lähellä kivimuuria istui muuan mies vähän matkaa
+toisista. Hän oli ottanut lakin päästään ja tuijotti ajatuksissaan
+merelle. Hän oli roteva, tavattoman suuri mies, hartiot kumarassa siitä
+kun hän kaivoi maata ja asui matalassa huoneessa. Kasvot olivat karkeat
+ja piirteet jyrkät, tukka ja tuuhea parta olivat kiherät, takkuiset ja
+tulipunaiset. Hän oli villin näköinen, vaan toista ilmoitti suuret,
+siniset silmänsä.
+
+Lähimmäisestä joukosta tuli muuan mies hänen luoksensa ja tervehti:
+"Hyvää päivää Njaedel! kiitos viimeisistä!"
+
+Njaedel käänsi vähän päätään ja vastasi tervehdykseen.
+
+"Olipa hyvä että tapasin sinut tänään", sanoi edellinen, "niin voimme
+vähän puhella kaislarannasta ja kuulla ehkä mitä muut ihmiset
+ajattelevat asiasta."
+
+"Minä vähät välitän muista ihmisistä", vastasi Njaedel, "ja jos
+sinäkin, Sören, olisit antanut muitten ihmisten olla rauhassa, niin
+enpä olisi minäkään täällä käräjillä pilkattavaksi ja häväistäväksi."
+
+"Me emme saa nureksia sitä, että meidän pahat työmme tulevat ilmi, kun
+ne nostavat pahennusta seurakunnassa --"
+
+"Pahennusta! Jos jokainen pitäisi huolen itsestään, niin eipä olisi
+mitään pahennusta."
+
+"Välttämätöintä on pahennuksen olemassa oio, vaan voi sitä ihmistä --"
+
+Njaedel nousi seisoalleen pitkää pituuttansa ja keskeytti äkkiä: "Mitä
+aioit sanoa kaislarannasta?"
+
+Sören Börevig oli pitkä, etukumara mies, tukka keltainen ja
+suonikkeinen, kulmakarvat valkeat. Kun hän puhui, katsoi hän sivulle ja
+hieroskeli käsiään.
+
+"Sinä kaivat, Njaedel, suuren ojan merelle päin."
+
+"Niin teenkin."
+
+"Tulee sievä kulku kaislarantaan."
+
+"Minä ajan suuria peltojani pitkin."
+
+"Hyvin ymmärrän", sanoi Sören ja katseli tielle, "vaan et suinkaan sinä
+olisi siitä hyvilläsi, jos muut ajaisivat tilustesi läpi?"
+
+"Koettakootpahan vain."
+
+"Niin, mutta -- näes, Njaedel -- miten minä pääsen kaislarantaan, kun
+sinä kaivat tuon ojan? Oletko sitä ajatellut?"
+
+"Sinä! Sinun Sören, ei tarvitse päästäkään sinne, sillä sinulla ei ole
+siellä mitään tekemistä."
+
+"Hm hm hm", naurahteli Sören, "sinä olet suuripuheinen, Njaedel."
+
+"Kylläpähän puheeni vastaan."
+
+"Enkö ole tuonut kaisloja niin kauan kuin olen ollut Börevigin talossa?"
+
+"Kyllä kai oletkin", vastasi Njaedel tyynesti, "vaan ajattelen että
+olet paljon tehnyt, joka olisi ollut parempi jättää tekemättä."
+
+"Luulet ehkä että käy laatuun sulkea vanhat, muokatut tiet?" kysyi
+Sören sävyisästi, "vai luuletko, Njaedel?"
+
+"Minulla on kauppakirjani ja se on oikea ja täysin voipa kauppakirja,
+sillä olen ostanut kirkolle kuuluvan tilan ja maksan verot
+Kristiansandin piispalle. Vaan sanallakaan ei ole siinä mainittu siitä,
+että Börevigiläisillä olisi lupa laittaa tiensä minun tiluksieni läpi;
+niinpä hyvin arvelen voivani kaivaa ojia missä vain itse tahdon."
+
+Lausuttuansa tämän alkoi Njaedel käydä taloa kohti.
+
+"Niin, mutta kaisla -- kaisla --" väitti Sören Börevig ja hieroi
+käsiään yhä kovemmasti.
+
+"Malmi on vuoressa, kaislat meressä; kun sinulla ei ole vuorta, niin ei
+sinulla ole malmia, kun sinulla ei ole merenrantaa, ei sinulla ole
+kaisloja. Arvelen että sinun pitäisi saada päähäsi tämä, Sören, joka
+olet ihmeen viisas."
+
+"Niin, mutta -- niin mutta" -- alkoi Sören taaskin, "meidän tulee jakaa
+Jumalan lahjat, Njaedel, me olemme kaikki veljiä --"
+
+"En tahdo olla sinun veljenäsi, Sören Börevig, kahdesta sadasta
+kaislakuormasta", vastasi Njaedel ja katseli toista.
+
+"No niin, Njaedel, sittehän saamme mennä oikeuteen", sanoi Sören
+lauhkeasti, "minä käyn asianajaja Toften puheilla nyt kun hän on
+täällä."
+
+"Niin, tee sinä Sören vaan niin, minulla on kauppakirjani minulla",
+vastasi Njaedel ja jatkoi kulkuaan. --
+
+Keskellä tietä, huoneuksien välistöllä oli kokounut väkijoukko
+muutamain kääsien ympärille, jotka olivat vasta tulleet. Mies, joka
+nousi vaunuista, oli pieni ja paksu, kasvonsa punaiset, partansa
+harmaja, lakinreuhka päässä.
+
+"Onko täällä ketään", kysyi hän joukolta, "joka tietää mikä on se
+kanalja, jonka tieosa on Börevigin portin luota Svartmyreen asti? Minua
+haluttaisi sanella sille hyvälle herralle muutamia totuuden sanoja."
+
+Ei kukaan tiennyt. Vaan muuan vanha mies vastasi: "Niin, sinä olette
+luotsivanhin oikeassa, huonompaa tieosaa ei ole koko rannikolla."
+
+"Tieosaa!" puhkesi luotsivanhin puhumaan. "Niin totta kuin tässä
+seison, se ei ole mikään tie, onhan vaan suurikivinen räme, katsokaahan
+minkä näköisiä olemme!" ja hän osoitti itseänsä, hevosta ja kääsejä;
+kaikki olivat harmaankirjavat loasta.
+
+"Teidän pitäisi, luotsivanhin, valittaa nimismiehelle --" sanoi joku.
+
+"Niin, jos se hyväisi mitään", sanoi luotsivanhin ja kynsi päätään
+karvalakin alta.
+
+Samassa havahti hän Batnemon Njaedelin, joka seisoi kappaleen matkan
+päässä ja katseli häntä. Luotsivanhin iski hänelle silmää.
+
+Muuan luotsi, joka oli kartanolla, otti hänen hevosensa ja luotsivanhin
+lähestyi Njaedelia ja kuiskasi: "Hän on kaikella kunnialla laivassa?"
+
+"Saiko hän hyvän paikan laivassa?" kysyi Njaedel.
+
+"Erinomaisen -- aivan kuin jossakin Amerikan laivassa, vaikka se oli
+ainoastaan toisen luokan paikka. Huomenillalla on hän Kristianiassa."
+
+"Sepä oli tyhmää että hän saapuu sinne iltamana; kunhan vaan löytäisi
+Antin!"
+
+"Kuulehan nyt, Njaedel! Olen sinun kustannuksellasi lähettänyt
+veljellesi sähkösanoman, että hän tulisi vastaan ottamaan Kristinaa
+satamassa."
+
+"No taivaan käpy, kuin olet kekseliäs, luotsivanhus!" sanoi Njaedel.
+"Tuliko kalliiksikin?"
+
+"Maksoipa se yhden kruunun, ei päälle eikä vaille."
+
+"Etkö voinut saada helpommalla?"
+
+"En, kun on määrätty taksa, näet sen."
+
+"No niin, kaikessa tapauksessa se oli hyvin tehty", sanoi Njaedel ja
+kaivoi kruunun taskustaan, "ja kiitos suuri!"
+
+"Ei kestä kiittää. Oletko jo ollut oikeudessa, Njaedel?"
+
+"En, sanovat että vasta jälkeen päivällisen tutkitaan minun asiani."
+
+"Onko sinulla eväitä!"
+
+"Ei ole, eipä ollut kotona ketään, joka olisi laittanut jotain minulle
+ruuaksi", vastasi Njaedel lyhyesti.
+
+"Hm, se on totta", mutisi luotsivanhus, "tule, käykäämme Topias luotsin
+luo, niin saamme sieltä vähän säkkimme täytteeksi"
+
+Rahvas väistyi syrjään ja tervehti luotsivanhinta, vaan kukaan ei ollut
+näkevinäänkään kookasta Njaedelia, joka kulki jälessä. --
+
+Oli pilvinen ilma. Kaukana merellä kohousi musta pilviseinä ja meri oli
+harmaja ja täplikäs pienistä valkeista pilkuista.
+
+Kova lounastuuli puhalteli, ja huuhtoi rannalla suuria, pyöreitä kiviä
+vellova hyrsky, venytellen perässään pitkiä, limaisia kaislasuikaleita.
+Rannasta kohosi lyhyt mäki kohti taloja, jotka olivat aivan lähekkäin.
+
+Rakennusten välillä oli ahtaita likaisia teitä, tunkioita ja
+kaikenmoista siivottomuutta; taikkoja, ruostuneita aurankynsiä,
+rattaanpuoliskoja ja laivoista kaikenmoista hylkyromua, jota meri oli
+vuoden kuluessa tuonut rannalle. Vaan asuinhuoneitten edustalla oli
+useinkin vähäinen siistitty kokouspaikka, jonne kansaa kerääntyi, istui
+kuistin rappusille tahi tahkokivelle seinän vierustalle.
+
+Vaikka oltiin keskellä isoa kesäpäivää, oli kuitenkin kaikki ikäänkuin
+pimeän ja synkän puhuvaa. Harmajat pilvenmöhkäleet kulkivat matalalle,
+myöskin meri oli harmaja. Ja punasenruskeat, tervatut rakennukset,
+jotka valkeine akkunakehineen, varjostimineen ja kukka-astioineen
+saattoivat näyttää niin herttaiselta auringonpaisteessa, olivat pimeät
+ja synkeät tuossa surkastuttavassa ilmassa, eikä nimismiehenkään
+valkeaksi maalattu talo näyttänyt kuin sangen ikävältä.
+
+Talonpoikain tiheät joukot sopivat tähän tilaisuuteen hyvin. Kaikki nuo
+paksut, mustansiniset sarkanutut, villapaidat ja villaliivit lisäsivät
+sitä raskautta, joka vallitsi kaikkialla. Ei ollut mitään tointa
+väkijoukoissa; mikä ajelehti minnekin; tervehdittiin mutisemalla,
+katsomatta toisiaan; ojennettiin suuria käsiä, joita kohtasivat toiset,
+ilman mitään käden pusertamista, sormet suorassa, kuten tapana on. Ei
+kuulunut siellä huudonääntä, ei kovaan lausuttua sanaa, saati sitten
+naurua; kaikkialla oli haju, jonka sarka saa, kun se painetaan
+berliinisinisellä.
+
+Yhden aikana lopetettiin edeltäpuolistoimitukset, ja kun käräjäsalia
+puhdistettiin puolispöytää varten, kuleskelivat virkamiehet ja
+asianajajat ulkona edestakaisin, polttivat tupakkaa ja keskustelivat.
+
+Tuo ja tää rohkea talonpoika tarttui johonkin asianajajaan; pienen
+tihrusilmämiehen oli mahdoton löytää asianajajaansa. Vaan amtmani
+Hiorth, joka oli alhainen mies, kuleksi ympäriinsä väkijoukossa ja otti
+huomioonsa kutka tervehtivät häntä.
+
+Silloin tällöin kuin hän luuli tuntevansa jonkun naaman, pysähtyi hän
+ja lausui muutamia lohdutuksen sanoja; kätensä piti hän selkänsä takana
+nutun liepeen alla päästäkseen kättelemisistä.
+
+Samassa nimismies renkineen kuletti vangin poikki kartanon. Varmuuden
+vuoksi oli hän kytketty kahleisin, sillä nimismiehen koppiin ei ollut
+luottamista ja sitä paitse oli se vartiasta mukavinta.
+
+"Tunteeko kukaan teistä tuota miestä?" kysyi amtmani.
+
+"Kyllä, herra amtmani, hän on Krydsvigistä kotoisin", vastasi
+luotsivanhin, joka samassa tuli muutamasta huoneesta.
+
+"Hyvää päivää, herra luotsivanhin Seehus!" sanoi amtmani ja katsoi
+kannattavan tarjota hänelle paria sormia oikeasta kädestään. "Te siis
+tunnette vankia? Varkaus luultavasti?"
+
+"Niin, se raukkahan se on, hän murtausi maakauppiaan puotiin, josta
+varasti jauhosäkin ja kannullisen siirappia."
+
+"On se surkeaa", sanoi amtmani Hiorth ankarasti ja katseli yli
+väkijoukon, "kun nuo varkaudet lisääntyvät lisääntymistään. Ne näkyvät
+olevan likeisessä yhteydessä useitten muitten huonojen vaikutuksien
+kanssa, joitten alaiseksi meidän kansamme on tätä nykyä valitettavasti
+joutunut. Onko mies köyhä? -- suuriko perheensä? -- montako lasta?"
+
+"Monta ja pientä kuin Njoan kumpeleet", vastasi luotsivanhin.
+
+"Kumpeleet?" kysyi amtmani ja katsahti taaksensa.
+
+Asianajaja Tofte, joka aina pysyttelihe amtmanin läheisyydessä
+ollakseen palvelukseksi, sanoi mielinkielisesti hymyillen: "Suokaa
+anteeksi, herra amtmani, kumpeleet ovat muutamanlaisia pottukakkuja."
+
+"Ahaa -- pottukroketteja!" mutisi amtmani alhaisesti ja jatkoi kulkuaan
+väkijoukossa.
+
+Ihmiset katselivat toisiaan, joku nauraa virnisti kun amtmani käänsi
+selkänsä. Luotisivanhinta ylimalkaan ihmeteltiin isosti suoran
+käytöksensä vuoksi ylhäisiä kohtaan; hän oli siinä välissä, ei varsin
+talonpoikainen eikä varsin herrasmieskään.
+
+Lauri Voldeman Seehus oli muutaman Flekkefjordin patajuopon
+tullivahtimiehen poika. Nuorena ollessaan oli hän kulkenut merellä,
+vaan vanhemmuuten osti hän pienen osan Krydsvigin-maata, rakensi talon,
+josta hän taisi milloin tahansa nähdä merelle ja nimitettiin sittemmin
+luotsivanhimmaksi.
+
+Seehus saattoi olla tuossa kuudenkymmenen korvissa. Hän oli
+poikamiehiä, puoleksi merimies, puoleksi talonpoika. Esimiehensä eivät
+suosineet häntä juuri ylenmääräisesti. Pitipä Hiorth amtmani häntä
+vaarallisena henkilönäkin, koska hän, vaikka virkaportaalla oli, vaan
+hiukkasen erosi tavallisesta talonpojasta, jonka kautta kansan isiltä
+peritty virkasäädyn kunnioittaminen helposti saattoi vähetä.
+
+Seehus piti vaarin virastaan ja nautti talonpoikain totista
+kunnioitusta, jotta oltiin kun oltiinkin hänen kanssaan
+pääsemättömissä. Ei hän itse lainkaan tiennyt, että olisi jotain
+kysymyksessä hänen vioistaan. Tuon vapaan puheenmuodon oli hän saanut
+mereltä, ja kun amtmani kunnioitti häntä ainoastaan kahdella sormella
+ja kylmällä katseella, arveli Seehus viattomassa ihastuksessaan, että
+amtmani Hiorth oli kuitenkin niin lemmon oiva mies.
+
+Luotsivanhimman lähimmäisenä naapurina oli Batnemon Njaedel. Hän oli
+oikeastaan muukalainen rannikolla. Hän oli muutamasta tunturitalosta
+kaukana sydänmaassa.
+
+Vaan sittemmin oli hänen maallaan monena vuonna tapahtunut
+kallionvierimiä, niin sattui muuanna kevännäkin kallionvierimä ja teki
+työnsä niin tarkkaan, että Njaedel jäi paitasillaan seisomaan vuoren
+huipulle, talon ja kaiken, mitä siinä oli, rymistessä alas. Raunioista
+löydettiin aamulla vaimonsa ja kaksi lasta kuolleina, vaan vanhin tytär
+oli hengissä.
+
+Silloin näki Njaedel hänellä olevan pahan jättää kotitalonsa. Hän myi
+minkä hävitys oli säästänyt ja muutti merenrannikolle.
+
+Njaedel ei muuttanut nimeään uuden talonsa mukaan, mikä on tapana. Hän
+oli ostanut osan samaa taloa, josta luotsivanhimmallakin oli muuan osa;
+Krydsvig oli iso rälssitilus, joka oli kuulunut Kristiansandin
+piispalle. Njaedel oli tuonut muassaan halunsa yksinäisyyteen,
+senpätähden hän valitsi vesiperäisimmät tasangot rannalla, joihin
+kuului suuri hedelmätön hiekka-aavikkokin.
+
+Njaedel eleskeli vuosikausia yksinään piikansa ja Kristina tyttärensä
+kanssa, viljeli maataan ja keräili kipeneen arkkunsa pohjalle. Ainoa,
+jonka kanssa hän seurusteli, oli luotsivanhin, joka oli antautunut tuon
+hyväluontoisen jättiläisen ja hänen oivan, hilpeäluontoisen tyttärensä
+pariin.
+
+Kansa muutoin ei pitänyt Njaedelista, hän kun näet oli vieras. Sitä
+paitse oli tässä suuressa, rotevassa ja pörrötukkaisessa miehessä
+jotakin vastenmielistä. Kun hän seisoi kaivamassa ojaa alhaiseen
+märkään maahansa, oli hän kuin ilkeä noita, joka kohosi maan sisästä.
+Hänen pörrötukkainen päänsä -- hän oli aina avopäin, paitse kun hänen
+piti olla oikein pyhävaatteissa -- piirsi pilviä, kun ajettiin
+maantietä hänen ohitsensa. Ja kaikki oudot pysäyttivät hevosensa ja
+kysyivät kyytipojalta mikä olento tuo oli.
+
+Vaan Njaedel ei huomannut mitään työtä tehdessään. Hän oli semmoinen,
+joka näyttää taistelevan työnsä kanssa. Hammasta purren ja kulmat
+käppyrässä rohjusti hän siinä lapiollansa ja kangellansa, riisti ja
+raasti ja raatoi, jotta maa savusi hänen ympärillään; ja kun hän tapasi
+jonkun uppiniskaisen kiven, joka ei tahtonut kääntyä, kävi hän sen
+kimppuun jättiläisvoimillaan möristen kuni ärsytetty karhu.
+
+Vaan kun tuli ruoan aika tahi pimeä, nousi hän ylös ojastaan ja
+kapisteli ryvettyneitä puukenkiään. Hän löi rautakankensa maahan ja
+katseli ympärilleen, mitä hän oli saanut aikaan. Ja jos hän mielestään
+oli tehnyt työnsä oivallisesti, veteli hän kouralla tukkaansa, että se
+nousi aivan pystyyn, ja hymyili hyvillään itselleen.
+
+Kotona naisväen seurassa oli hän lakea kuin lammas; hän kyyristi
+niskaansa ja liikkui varovasti, ikäänkuin olisi ollut peloissaan, että
+tuvan katto kohoaisi paikoiltaan, jos hän oikaiseisi kookkaat
+jäsenensä.
+
+Käräjäherrain aterioidessa nimismiehen luona, rupesi satamaan.
+Pilvitaivas laskeusi yhä alemma, ja satoi tihjästi ja tasaisesti, kuten
+on tavallista, kun sade näyttää rupeavan pitkälliseksi.
+
+Muutamat kömpivät huoneisin ja katosten alle, vaan useimmat jäivät ulos
+ja antoivat sataa. Silloin tällöin kumartuivat he, jotta vesipisarat
+tippuivat hatun laiteilta, vaan muutoin olivat he niin tottuneet
+märkänä oloon, etteivät siitä paljoa piitanneet; sade tunkeusi saran
+läpi ja tippui takin helmasta vaaleansinisinä nappina.
+
+Odottava kansa ei ollut ollenkaan tyytymättömänä; sillä kaikki
+tiesivät, että on se käräjä-atria jotakin, jolla pitää olla aikansa.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Amtmani istui ensimäisenä pöydän päässä, kihlakunnantuomari hänen
+oikealla, vouti vasemmalla puolen. Sitten seurasivat asianajajat ikänsä
+jälkeen, sitten herrat valtuutetut esimiestensä arvon mukaan, sitten
+kirjurit saman säännön mukaan ja lopuksi muutamia talonpoikia,
+kunnallislautakunnan puheenjohtaja ja pari muuta kutsuttua. Nimismies
+istui viimeisenä toisessa pöydän päässä.
+
+"Kyllä sen näkee, että nimismiehellä on kaupungissa vaimo, joka osaa
+keittää", sanoi vanha asianajaja Kahrs ja lopsautti kielellään, "ei ole
+kuin oli ennen muinaisina aikoina, kun meidän piti syödä mähkiä pytystä
+viskurokkaa, jossa oli siirappia ja kaneelia."
+
+Tämän lausui hän puoliääneen voudille, sillä oli menossa vasta
+ensimäinen ruokalaji, se oli kalaputinkia hummerin kanssa, ja
+keskustelua johti amtmani melkein yksinänsä.
+
+Punanen viini oli hyvin muikeaa ja yhtä väkevää. Sitä paitse oli siellä
+iloöljyä ja olutta, jotta mielet pian ylenivät. Vaan amtmanipa huomasi
+asettaa iloisuutta, ja oli hyvin juhlallista atrian alku.
+
+Siinä kuiskailtiin naapureilleen eikä muutoin puhuttu kuin vastatessa
+amtmanille. Hänellä oli tavallisesti tapana sanoa sananen kullekin,
+erittäinkin läsnäoleville talonpojille hän oli ystävällinen; hänestä
+oli omantunnonasia näyttäytyä alhaiselta ja kansalliselta.
+
+Paistia syödessä hän tavallisesti esitti kuninkaan maljan, ja sen
+jälkeen hän halulla piti pari lyhyttä puhetta, kuinka aina sopi. Tänään
+hän kääntyi kihlakunnantuomarin valtuutetun, kandidaati Alfred
+Bennechenin puoleen, joka piakkoin aikoi matkustaa.
+
+"Kun te nyt, herra kandidaati Bennechen", niin puhui amtmani, "jätätte
+tämän vaikutuspiirin, johon te olette uhranneet parin parhaimman
+nuoruutenne vuoden työt, on astuaksenne tärkeämpään -- ehkä
+vaivaloisempaan, mutta varmaankin paljoa lupaavampaan toimeen, tahdomme
+lausua teille jäähyväiset ja kiitokset siltä ajalta, jonka te olette
+työskennelleet meidän kansamme. Vaan vaikka kohta te eroattekin meistä,
+olemme kumminkin edeskinpäin yhteistyöntekijöitä. Enhän tehne
+sopimattomasti ilmoittaessani tälle seuralle, että teidän on
+tarkoituksenanne mennä johonkin hallituksen kansliaan -- arvattavasti
+siihen jossa isänne on."
+
+Alfred Bennechen kumarsi kohteliaasti.
+
+"Minä sanon siis", lisäsi amtmani, "että me jatkamme yhteistyötämme.
+Sillä eikö se ole suurta yhteistyötä yli koko maan. Eikö virkakunta ole
+sinkilä, joka ympäröipi kansamme juuri kuin väkirengas. Kun te
+sentähden juurikuin vaihdatte paikkaa ketjussa, tahdomme me pyytää
+teitä lausumaan kunnioittavan tervehdyksemme teidän herra isällenne ja
+pyytämään, että hän vakuuttaisi Hänen Majesteetilleen, että me
+_teemme työtä_ -- se on hyvät herrat -- teemme työtä Hänen
+Majesteetinsa uskollisina palvelijoina kansan seassa. Ja teille, herra
+kandidaati Bennechen, tahdomme me toivottaa, että te, pitäen herra
+isänne suurta esimerkkiä silmäinne edessä, edistyisitte radallanne ja
+tulisitte, kuten hän. maallemme ylpeydeksi ja kaunistukseksi. Herra
+kandidaati Bennechen -- Jumala olkoon kanssanne."
+
+"No, tuon on hän koonnut otsansa hiessä, uskokaa pois", kuiskasi
+asianajaja Kahrs naapurilleen, joka istui paljoa alempana; sillä
+amtmanin puheet olivat ylimalkaan niin ja näin.
+
+Kihlakunnantuomari myöskin piti nyt puoleksi leikillisen puheen
+valtuutetulleen; Alfred Bennechen vastasi, jotta täksi päiväksi tuli
+monet puheet.
+
+Vaan kun juhlallisuus oli kaikkein korkeimmillaan, tarttui paistipala
+voudin konttoristin kurkkuun. Mies parka oli läkähtyä siihen paikkaan,
+ja näytti tilansa hyvin epäillyttävältä. Vaan naapurinsa taputteli
+häntä niin lujasti hartioille, että pala viimein helti ja lensi
+pöydälle.
+
+Amtmani kätki kasvonsa ruokaliinaan; vouti pyysi ppytämästä
+päästyäänkin anteeksi kirjurinsa edestä, vaan asianajaja Kahrs
+tarkasteli hartaasti lihapalasta ja vannoi, että se painoi puolen
+naulan paikoille.
+
+Tämä tapahtuma pani lörälle koko juhlallisuuden. Nuoremmat asianajajat
+rupesivat naureskelemaan ja puhelemaan toisilleen yli pöydän; syntyi
+oikein hulivilimainen rattoisuus. Ja amtmani itse pelastui tuosta
+harmillisesta vahingontapauksesta, että säpsähti ja oikoili
+silmälasiaan kun joku rykäsi vaan; samalla pyysi hän hartaasti, vaan
+säälivästi voudin kirjuria että hän kaiken mokomin malttaisi leikata
+paistin oikein pieniin palasiin.
+
+"Onko montakin juttua jalkeenpuoliseksi, herra kihlakunnantuomari?"
+kysyi amtmani, nähdessään ettei hän enemmän enää voinut hillitä
+keskustelua.
+
+"En tosiaankaan tiedä", vastasi kihlakunnantuomari tyytyväisesti ja
+pani pois lasin kädestään. "Montako on juttua listassa, Bennechen?"
+
+"No, kyllähän niitä oleksii; muitten muassa on oikein huvittava juttu",
+-- valtuutettu hiljensi ääntänsä ja kumartui kihlakunnantuomaria
+kohden.
+
+"Mitä se oli?" kysyi amtmani.
+
+"Muuan salavuoteusjuttu, herra amtmani -- ei mitään muuta", vastasi
+tuomari pienet harmaat silmänsä killissä; hän oli lyhytläntä, pyöreä
+herra, poskensa olivat punaiset ja oli hänellä peruukikin.
+
+"Eikö kihlakunnantuomari tahdo itse johtaa puhetta tänä päivänä", kysyi
+valtuutettu, "niin käy se joutusammin -- ja taas toisekseen ei ole
+ketään, joka älyää käsitellä semmoisia asioita niinkuin te."
+
+"Niin, teepäs niin, veli, niin saadaan hupaisuutta!" huudahti vouti
+varomattomasti.
+
+Amtmani ryki ääneensä, pyyhiskeli suuria harmaita viiksiään ja oikoili
+kultapuitteisia silmälasiaan. Ei sopinut puhua tuommoista, kun
+talonpoikia oli läsnä. Amtmani joi lasin kunnallislautakunnan
+puheenjohtajan kanssa.
+
+Kun innokas väitös syntyi parin asianajajan kesken, jotka istuivat
+vastaisilla puolilla pöydän alapäässä, jatkettiin keskustelua
+yläpäässä.
+
+"Ovatko he nuoria ihmisiä?" kysyi kihlakunnantuomari.
+
+"Ei, onhan puoli-iäkäs leskimies ja piika; vaan tytär, näetten --"
+
+"Vai niin, te tarkoitatte vieraanamiehenä --"
+
+"Mitä piikaan tulee", puuttui asianajaja Tofte puheesen, "niin hän on
+lapsen kanssa matkustanut Amerikaan kuukauden aikaa sitten, mitä minä
+olen kuullut."
+
+"Niin, vaan todistaminen on huvittavinta", sanoi nyt asianajaja Kahrs
+ja nauroi. "Minä tunnen Batnemon Kristinaa, hän on sievimpiä tyttäriä
+amtissa."
+
+"Jos käy sukkelammin, kun herra kihlakunnantuomari itse johtaa
+puhetta --" alkoi amtmani, joka ei ollut kuulevinaankaan viimeisiä
+puheita.
+
+"No älkäähän mitään, minä halulla hartahimmalla johdan puhetta, jos
+herra amtmani niin määrää", huudahti kihlakunnantuomari.
+
+"Ei, ei, ei, älkää ymmärtäkö minun väärin! Minä vaan tarkoitin, että
+olisi hyvä, jos pääsisimme aikaiseen kaupunkiin kun on näin paha ilma."
+
+Kihlakunnantuomari killisteli pienillä silmillään, ja päätettiin että
+hän itse istuisi tuomaripöydän ääressä jälkeen päivällisen. Asian
+päätteeksi amtmani ja kihlakunnantuomari keskenään ryyppäsivät.
+
+Jälkiruuan muassa oli tarjolla sherryäkin, jotta useimpain naamat
+punoittivat kuin täysikuu pouta-iltana. Asianajaja Kahrs sanoi voudin
+kirjuria tyhmänrohkeaksi mieheksi, joka, vaikka tuo lihapala oli vasta
+päässyt hänelle vakaasti muistuttamasta että "kuolemakin tulla
+suittaa", kumminkin pisti pankkoonsa kolme lautasellista kräämiä.
+Nauraa hahatettiin, puheltiin ja juotiin joka pullosta, talonpojat vaan
+söivät ääneti ja makustelivat epäileväisinä viiniä.
+
+Vaan paraassa kahussa amtmani kilisti lasiaan ja lopetti päivällisen.
+
+Rahvas huomasi päivällisen loppuneeksi kun punasia naamapareja
+näyttäytyi akkunoista ja ovista -- ulos ei voitu mennä tuossa
+jumalattomassa ilmassa.
+
+Kun kahvia oli juotu, laitettiin huone jälleen käräjätuvaksi, ja
+kihlakunnantuomari käski juhlallisesti oikeuden alkamaan istuntonsa.
+
+Tuomioistuimella istuessaan oli kihlakunnantuomari muhkean näköinen,
+Valkotukkaista päätä ympäröi arvokkuuden kaari, ja terävät
+vaaleanharmaat silmänsä tunkeusivat syvälle kanteen alaiseen ja
+todistajiin. Hän oli tunnettu taitavaksi tuomariksi, vaan pääavunsa
+epäilemättä oli se taitonsa, jolla hän johti tutkintoa.
+
+Ei kukaan ymmärtänyt niinkuin hän houkutella erehtymään, käännellä
+sanoja, laittaa ristiriitaan ja hämminkiin, jotta ne, ennen kun saattoi
+arvatakaan, näyttivät puoleksi tunnustaneen, ja tällä tavoin hän
+tavallisesti, omilla sanoillaan sanottuna, "urkki totuuden ulos."
+
+Tänään sujuivat asiat ihmeen sukkelaan, mutta kelvollisesti kumminkin.
+Tukku riita-asioita meni nopeasti menojaan. Kaikki asianajajat tiesivät
+nyt, että oli kysymyksenä päästä siihen muka maan mainioon asiaan,
+salavuoteusjuttuun näet, ja tönkkien toisiaan kylkeen ja salakähmään
+silmiään iskien iloitsivat he tuosta huvittavasta jutusta. Senpätähden
+ei ratkaistu monta asiaa, vaan tahdottiin lykkäystä toisiin käräjiin ja
+nurkumatta myönnettiin. Tyhmä asianajaja Kruse ainoastaan ei ymmärtänyt
+mitikään, vaan käski yhtä myötää sanansa pöytäkirjaan kirjoitettavaksi.
+Asianajaja Kahrs nykäsi häntä takista ja Alfred Bennechen, joka oli
+pöytäkirjurina, väänti suutansa, ja kihlakunnantuomari puheli ja
+kääntelihe rauhatonna tuolillaan.
+
+Vihdoin viimein oli Kruse valmis, ja salavuoteusjuttu huudettiin.
+
+Ovet olivat auki etehiseen ja kartanolle, ja rahvas seisoi tungoksissa
+ulkopuolella ja sisässä puolilattiaan lakituvassa.
+
+Sarkavaatteet, jotka olivat märkiä, rupesivat haisemaan lämpimässä;
+ilma paneusi raskaaksi, berliinisinisenhajuiseksi, ja vesinoppia vyöryi
+myötään akkunain laseja pitkin. Etehisessä seisoi tihrusilmä mies
+pahimmassa tungoksessa. Hän oli niin pahasen pieni ettei hän voinut
+mitään nähdä, vaan levottomasti kuunteli hän joka sanaa eikä ymmärtänyt
+tään taivaallista.
+
+Kun kihlakunnantuomari kuuli vastaajan nimen, sanoi hän: "Njaedel?
+Muukalainen nimihän se on?"
+
+"Se on sama kuin Niilo", puuttui puheesen Tofte, joka aina oli kernas
+palvelukseen, "Heiekylässä kansa sanoo Niiloa Njaedeliksi."
+
+"Vai niin, vaan nytpä ei ollakaan Heiessä, siis miehen nimi on Niilo --
+entäs sukunimi?"
+
+"Batnemo --"
+
+"Batnemo? kysyi kihlakunnantuomari kärsimättömästi.
+
+"Henkikirjoissa on 'Bandmo'", selitti Tofte.
+
+"No niin, luonnollisesti. Siis hänen nimensä ilman muitta metkuitta on
+Niilo Bandmo. Pöytäkirjoissamme ei saa olla kielikiihkoisuutta mitään."
+Näin sanoessaan loi tuomari ankaran katseen yli kansan ja katsahti sen
+jälkeen amtmaniin, joka nyökkäsi päällään suostumukseksi.
+
+Njaedel oli tunkeutunut esiin pöydän luo. Hän seisoi siinä etukenossa,
+suuri, pörrötukkainen päänsä nyökyllään; vähän väliin pyhiskeli hän
+takinhiallaan otsaansa, hänellä oli lämmin, ja hän liikutteli huuliaan.
+
+Kihlakunnantuomari mittaili häntä katseellaan, ja kun hän oli valinnut
+menetystapansa, alkoi hän äkkiä sukkelin sanoin ja kilisevin äänin:
+"Vai niin, äijäseni, sinäkö olet, joka elät kuin sika -- piikasi kanssa
+-- hä? -- ja saatat pahennusta seurakunnassa? Kuka on ilmoittanut
+hänet?"
+
+"Papin lampuoti, Sören Börevig."
+
+"Niin kuulitkos? Papin lampuoti -- etkö häpeä? Niin, ja sinä olet
+lähettänyt tytön ja sikiön Amerikaan -- vai? Näethän että tunnemme
+tekosi. Luulit kai siitä pääseväsi, vaan ei se niinkään helposti käy,
+äijäseni. Vaan kiellät ehkä koko hävyttömyytesi -- vai?"
+
+Njaedel ponnistihe saadakseen suunsa auki ja kun hänen onnistui, sanoi
+hän: "Minä en kiellä mitään."
+
+Kihlakunnantuomari ei ollut tätä odottanut, vaan hän oli tottunut
+kaikenmoisiin koukkuihin.
+
+"Siinä teet oikein, ukkoseni", jatkoi hän, "vaan ei siinä ole kylliksi.
+Asiaa pitää järjestyksenmukaisesti harkita ja todistuksilla valaista.
+Missä on tyttäresi?"
+
+"Hän on matkustanut", vastasi Njaedel.
+
+"Matkustanut! Hänkikö? Ja minnekä?" huudahti tuomari silmäkullat
+sepposen selällään; valtuutettu laski kynän kädestään, asianajajat
+pörhistivät korviansa kuin rottakoirat; amtmani itse, joka istui
+sohvassa kakluunin luona, nosti silmänsä rangaistuslaista, jota hän oli
+muka lukevinaan.
+
+"Kristianiaan -- hän matkusti kotoa eilen", sanoi Njaedel.
+
+"No nyt vie sun -- hm!" Kihlakunnantuomari noitui hyvin harvoin
+oikeudessa, vaan innoissaan hypähti tuolilla, tulipunaisena vihasta.
+Hän haukkui Njaedelia niin paljon kuin oikeuden pyhyydelle suinkin
+soveltui ja lupasi hänelle niin kovan tuomion kuin hän vaan saattoi
+suorittaa.
+
+Njaedel vetäysi takaisin käräjäherrain salamyhkäisen vastenmielisesti
+silmäillessä. Ja rahvas väistyi häntä kuin ruttotautista, kun hän
+vitkalleen jätti käräjätuvan ja meni ulos.
+
+Ereys oli suuri. Iloinen mieliala, mikä sai alkunsa päivällispöydässä,
+oli pysynyt korkeusasteellaan tätä makupalaa odottaessa. Nyt meni
+kaikki mullin mallin, yhtäkkiä syntyi sanomaton ikävyys lämpöisessä,
+hämärässä huoneessa, jonka lattia oli kastunut likaisista saappaista ja
+akkunoita pieksi sade. Amtmani katsoi kelloaan, nousi paikoiltaan ja
+meni makuuhuoneesensa, ottaen mukaansa yhden kirjurin. Heidän kuultiin
+sen jälkeen reutovan ja ruhtovan kapsäkkiä.
+
+Kihlakunnantuomari oli silmittömästi suuttunut ja puski vihaansa
+ystäville ja vihollisille. Jälellä olevat asiat kävi hän läpeensä kuin
+tuulessa, ja voi sitä, joka koetti ehkäistä häntä; hän irroitti kellon
+liivistään ja pani sen pöydälle eteensä.
+
+Parantumaton asianajaja Kruse alkoi vaan taas vaatia lausuntojaan
+pöytäkirjaan otettaviksi.
+
+Kihlakunnantuomari vääntelihe tuolilla: "Minä tahdon huomauttaa
+asianajaja Krusea että tuolla lausunnolla pitää olla rajansa."
+
+Kruse veti tyvenenä esiin kellonsa: "Minä olen pitänyt laillisen ajan."
+
+"Olkoon niin, vaan tavallista on muutoin soveliaasti katsoa, että --"
+
+"Minulla on vaan katsottavanani valtuuttajani hyöty", vastasi Kruse ja
+käski edelleen kirjoittaa pöytäkirjaan.
+
+"Seuraava asia!" huusi tuomari, kun hän vihdoin lopetti.
+
+Tihrusilmämies etehisessä tunsi väristyksen ruumiissaan; hänen
+juttunsa, näet sen, huudettiin, hän tunsi nimensä. Huudon perästä tuli
+lyhykäinen vaitiolo.
+
+"No!" huusi kihlakunnantuomari kiukkuisesti. "Kenen nimiin on juttu
+kirjoitettu?"
+
+"Asianajaja Boyesenin", vastattiin.
+
+"Vaan Boyesenhan ei ole täällä; kuka ajaa Boyesenin edestä? No!"
+
+Kahrs astui nopeasti tuomiopöydän eteen; hän oli seisonut puhelemassa
+muutaman virkaveljensä kanssa muutaman akkunan luona.
+
+"Mikä juttu se on, Kahrs!" kuiskasi hän.
+
+"Minä katson listasta", vastasi Kruse kovalla äänellä.
+
+"Pököpää!" tiuskasi Kahrs; vaan sitten kääntyi hän suurimmalla
+kunnioituksella tuomarin puoleen ja lausui pöytäkirjaan pantavaksi:
+"Kantajan puolesta oli läsnä Boyesen Kahrsiin kautta ja tahtoi
+lykkäystä toisiin."
+
+"Lykkäystä", vastasi kihlakunnantuomari omituisella äänenpainolla ja
+pitkänpuoleisesti.
+
+"Vierasnmiehen kuulustelemista varten", jatkoi Kahrs.
+
+"Missä ne käräjät pidetään?" kysyi tuomari ilkkuen: hän hyvin kyllä
+ymmärsi, että toisella ei ollut mitään käsitystä asiasta.
+
+"Röldalissa", vastasi Kahrs järkähtämättömän vakaisena ja arvelematta.
+
+Soinnukas ääni ja vakaiset, arvokkaat kasvonjuonteet sopivat hyvin
+hyvästi juhlalliseen toimitukseen.
+
+Tuomari heitti asianajajalle hyväksyvän silmäniskun, ja pari kirjuria
+nauraa tirskui, vaan Kahrs, joka seisoi niin, että rahvas näki suoraan
+hänen kasvonsa, piti naamallaan kunnioitusta ilmaisevat juonteet, ja
+kun hänen lykkäyspyyntönsä hyväksyttiin -- hevoshuijarin asianajajalla,
+Toftella ei ollut mitään vastaan sanomista -- vetäysi hän takaisin
+syvään kumartaessaan, joka aina teki hyvän vaikutuksen.
+
+"Seuraava juttu!" huusi kihlakunnantuomari.
+
+"Ei ole enään."
+
+"No, Jumalalle kiitos!" Tuomari pisti kellon taskuunsa. "Kysykää
+amtmanilta, voidaanko antaa valjastaa hevoset."
+
+Työ lopetettiin. Oikeuden jäsenet, jotka olivat seuranneet asioita
+sangen suurella tarkkaavaisuudella, kirjoittivat nimensä pöytäkirjan
+alle; ja ennenkun rahvas oikein sai päähänsä mitä oli tekeillä,
+nousivat käräjäherrat ylös, asianajajat hajausivat mikä minne kuka
+kunne, kirjurit taas tarttuivat paksuihin oikeuspöytäkirjoihin
+latoakseen ne laukkuihin.
+
+Tihrusilmä kulkeusi ihmisvirrassa kartanolle; ei hän vieläkään
+ymmärtänyt mitään, kunnes hän kohtasi muutaman, joka selitti hänelle,
+että hänen juttunsa oli lykätty toisiin.
+
+"Lykätty", mutisi hän, ymmärtämättä vieläkään oikein. Hän käydä hamuili
+kärryjen välissä, juurikuin hän olisi kulkenut pimeässä, löysi vihdoin
+omansa, kapusi kärryihinsä ja lähti ajaa lötöstelemään kotiinsa päin.
+
+Suuret vaunut olivat nimismiehen oven edessä. Useimmat asianajajat
+istuivat jo kääseissä, jotka olivat rivissä vaunujen takana, Tofte vaan
+kuleksi ympäriinsä ja hyvästeli, hymyillen, ja laskien pieniä
+kokkapuheita tutuille talonpojille.
+
+Kahrs oli saanut villikon hevosen, niin että istui ja kiroili,
+senvuoksi kun amtmani ei koskaan tullut. Edelle ei hän uskaltanut ajaa,
+sillä se ei ollut amtmanin mieleen.
+
+Tällä aikaa seisoi amtmani vahvassa rauhassa puhelemassa nimismiehen
+vaimon kanssa, ja piti akkunasta silmällä matkalle valmistuksia
+kartanolla. Hän näet tuli tavallisesti vasta silloin, kun kaikki oli
+valmiina ja häntä oli odotettu tarpeeksi kauan.
+
+Vihdoin nousi hän vaunuihin, jotka sitten lähtivät vierimään, kääsit
+jälessä.
+
+"Niin", sanoi amtmani ja ojensihe suoraksi takaistuimella, "minä
+ajattelen niin usein, kun minä kuten tänään näen kansan kunnioituksella
+kokountuneen esivaltansa ympärille -- melutkootpa siiten niin paljon
+kuin tahtovat, nuo uudenaikaiset villitsiät, vaan murtaakseen vanhaa,
+perittyä virkakunnan kunnioittamista, ei heillä ole onnea, siihen on
+kansamme liian rehellinen -- liian uskonnollinen.
+
+"-- ja liian hidas", täytti kihlakunnantuomari.
+
+"No, niin, johonkin määrin olette oikeassa", vastasi amtmani,
+nojautuessaan taaksepäin pitääkseen pientä ettusta.
+
+Rahvas jäi seisomaan suu täynnä kysymyksiä. Matka kävi semmoisella
+suhulla, ja kaikki korkeat herrat olivat niin nyreissään, senvuoksi
+että moni ei ollut saanut ollenkaan toimitetuksi mitä tahtoi. Vaan ei
+yhtään tyytymättömyyden ääntä kuulunut; ainoastaan siellä täällä joku
+hymyili muikeasti tahi pudisti päätään; ja vaikka kukaan ei sanonut
+sanaakaan, oli se kaikessa tapauksessa hyvä amtmanin ettuselle, että
+hän ei tiennyt mitä he ajattelivat.
+
+Oli jo ilta, hämärä, sateellinen ilta. Pieni sade alhaalla näkypiirissä
+kaukana lännessä alkoi ruskottaa, nimismiehen portaiden edessä
+seisoivat keittäjävaimo ja kyökkipiiat, punaisina läähästyneinä isoin
+pitojen jälkeen, ja nauttivat raitista ilmaa, katsellessaan tielle
+vieriviä vaunuja. Rahvas jätti kartanon ja hajausi kaikkialle poluille
+ja kyläteille, yksittäin eli kaksittain käydä rahmustivat he kotia
+kädet taskuissa, märkinä ja väsyneinä seisottuaan roikuttuaan päivän
+läpeensä.
+
+Luotsivanhin ajoi eteläänpäin, hänellä oli vireä hevonen ja ajoi
+useimpain sivu. Kappaleen matkan päästä tapasi hän Njaedelin
+jalkapatikassa.
+
+"Nouse kärryihin, tänne taakse, Njaedel!"
+
+Njaedel nousi kärryihin, ja he ajoivat edelleen. Hetkisen perästä
+saavuttivat he hevosen, joka vitkalleen taivalti.
+
+"Pois tieltä!" ärjäsi luotsivanhin.
+
+Kului hetkinen aikaa, ennenkuin hevonen sai vetäytyneeksi syrjään, niin
+että kääsit saattoivat päästä ohitse.
+
+Tihrusilmä siinä istui kärryssä. Hänellä ei ollut kiirettä; taival oli
+pitkä eikä ollut hänellä mitään iloitsemisen syytä.
+
+Vanha, ruskea tammanvylläke, joka häntä veti, käydä kötösti ja renkkui
+aisoissa; se oli vaaleanruskea vanhuuttaan ja pitkäkarvainen kuni
+vuohi. Tihrusilmä istui ja katseli raudikkoaan, ja sillä välin kulkivat
+ajatukset voikassa ja hän alkoi olla alla päin kotiin tulosta.
+
+Eipä vaimollaan eikä lapsillaan ollut tietoa tuon parempaa kuin että he
+olivat varmat siitä, että tänään hänen täytyy tulla kotia voikko
+mukana. Vanhin poika oli ollut niinkin tarpeeksi ajatteleva että oli
+pannut isänsä mukaan päähiset voikon kulettamista varten. Tihrusilmä
+älysi että he vartoivat häntä kotimäellä. Silloinhan he saattoivat
+ainakin nähdä jo pitkän matkan päähän, ettei hänellä olluttaan voikkoa
+mukanaan. Vaan sen siaan uskoivat he hänellä olevan taskunsa täynnä
+seteleitä ja lantteja.
+
+Hän katsahti kärryinsä pohjalle; siellä olivat päitset. Miten ihmeen
+tavalla saattoi hän heille sanoa, että kaikki oli "lykätty toisiin"?
+
+Vanha raudikko oli kuin märkä vasikka, ja hän muisti voikolla kuinka
+oli sileät häpäät ja pyöreät ja kiiltävät lautaset.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kun he tulivat Njaedelin taloon meni luotsivanhinkin sisään. Talo oli
+tyhjä ja ovet auki, kissa kuleksi ympäriinsä ja naukui.
+
+Njaedel kulkea kuhnusteli ympäriinsä. Puhumatta sanaakaan, ja etsien
+jotakin syötävää. Luotsivanhin istui hetkisen ja katseli kömpelöä, isoa
+kuvatusta, joka kuleksi ja toimieli niin ätyröimällä äkkinäisiä
+pikkuasioita.
+
+"Kuules, Njaedel", sanoi hän vihdoin, "minä luulen että saat luvan
+hankkiaksesi itsellesi uuden piian."
+
+"Eipä!" huusi Njaedel ja polki jalkaa lattiaan jotta jymisi.
+
+"No, no, ethän sentään minua purasematta nielaise", vastasi
+luotsivanhin.
+
+Kun he söivät, Njaedel käski luotsivanhimman kirjoittaa kirjeen
+Kristinalle. Vaan kun talossa ei ollut millä ja mihin kirjoittaa,
+päättivät, että luotsivanhin kirjoittaisi kotonaan ja lukisi kirjeen
+Njaedelille.
+
+"Vaan mitä siihen pannaan?"
+
+"Ei mitään tään päiväisistä", vastasi Njaedel.
+
+"Ei, ei, voi silloin olla yhdentekevä, vaan --"
+
+"Kirjoita, että hän ei olisi vihassa minulle eikä levotonkaan
+puolestani; minun laitani on hyvä, hyvin hyvä, voit kirjoittaa, minulta
+ei puutu mitään --."
+
+"Että sinä tulet hyvin toimeen yksinäsi eikä sinulla ole kaipausta
+hänestä --"
+
+"No, Jumala paratkoon, minä kaipaan häntä, sen saat kirjoittaa", sanoi
+Njaedel kyökkästen edes takaisin.
+
+"Vaan silloinhan hän tulee aivan kiihkoihinsa, kun hän kuulee, että
+sinä kaipaat häntä niin isosti --"
+
+"Ei, sitten et saa kirjoittaa mitään siitä", sanoi Njaedel kiihkeästi.
+"Kirjoita -- niin, itse kai parhaiten ymmärrät, sinä luotsivanhin, joka
+osaat kirjoittaa, niin että Kristina tulee ilomielelle; olipa minun
+laita miten tahansa."
+
+"Eikö olisi parasta kirjoittaa kirje veljellesikin?"
+
+"Olisi kai; luotsivanhin, viitsisitkö kirjoittaa Antille, että hänen
+pitää olla siivo Kristinaa kohtaan; maksun hän saa jos tahtoo."
+
+"Sen voit hyvin käsittää, että hän tahtoo maksun."
+
+"Antti tulee hyvin toimeen", vastasi Njaedel. "Siinä on poika, joka on
+menestynyt mailmassa. Niin, äitikin sanoi sitä; sinä, Njaedel, sanoi
+hän, 'olet tyhmä kuin pukki, vaan Antti, hän on sukkela kuin kärppä'."
+
+"Vaan miks'ei hän ottanut isänsä taloa kun hän oli vanhin?"
+
+"Sillä hän tahtoi että minä saisin sen."
+
+"Hän kyllä tiesi mitä hän teki, tuo veljesi joka jätti sinut
+talopahasen haltiaksi ja itse meni tiekkoihinsa rahoineen", arveli
+luotsivanhin.
+
+"Elä sinä puhu pahaa Antista", vastasi Njaedel. "Hän oli kelpo poika.
+Minä muistan hyvin, kun me olimme kanervan riivinnässä Heiessä. Antti
+oli niin käsittämättömän vilkas panemaan koiran kokoon.
+
+"Vaan sinä kannoit kotia sen?"
+
+"Hä? Niin, tietysti minä kannoin kotia, sillä minä olin vankin?"
+
+"Mikähän se Antti oikeastaan on?" kysyi luotsivanhin.
+
+"Kyllä se on jossakin isossa toimessa, vaan en muista mikä se toimi
+on." Njaedel läksi kaapistaan hakemaan muuatta vanhaa veljensä
+kirjettä.
+
+Ulko-oven säppiä nostettiin varovasti, ja joku kuulusti tulla
+haparoitsevan keittiön läpi. Oli jo melko pimeä, ilma kun oli niin
+raskas; ainoastaan luoteelta näkyi valo-säde pitkin näköpiiriä ja se
+heitti kellervänpunaisen valon tupaan.
+
+Kun Njaedel näki Sören Börevigiksi tulijan, paiskasi hän kaapin ovet
+kiinni ja sanoi terävästi: "Sinä tulet kai katsomaan, onko huone tyhjä?
+Niin, katso tarkkaan sänkyihin voitko sinä nuuskia ja keksiä vähän
+enemmän pahennusta, sinä sen --"
+
+"Oikeudella pitää olla siansa", vastasi Sören sävysesti, "ja minä
+sydämmellisesti varoitan sinua, Njaedel --"
+
+"Mitä sinä minua?" keskeytti toinen.
+
+Sören ei rohjennut väittää että hän tuli yksinomaan varoittamaan,
+vaikka hän oli papin lampuoti; senpätähden teki hän vastoin tapaansa ja
+kävi suoraan asiaansa.
+
+"Minä puhelin vähän asianajajan Toften kanssa", alkoi hän.
+
+"Kaislarannasta?"
+
+"Niin, me puhelimme vähän siitäkin. Hän arveli -- asianajaja -- että se
+oli ilkeää, etten minä saanut kaisloja; olisi voinut -- tuota --"
+
+"Ehkä olisi se voinut herättää pahennusta?" kysyi luotsivanhin
+kuivakiskoisesti; hän seisoi uunin loukossa ja puuhaili siellä
+piippunsa kanssa.
+
+"Ei, luotsivanhin, ei hän sitä tarkoittanut -- hän ajatteli, että hyvin
+epäillyttävää on tuon ojan kaivamisen laita --"
+
+"Minulla on kauppakirjani, minulla", sanoi Njaedel.
+
+"Niin, onhan se sinulla, sen ymmärrän --" Sören meni ovelle, "sen
+vuoksihan pistäysin sisälle sanoakseni sinulle että meidän pitää ruveta
+sitten --"
+
+"Ruveta?" kysyi luotsivanhin.
+
+"Tietysti ruveta käräjöimään."
+
+"Käräjöimään!" huudahti luotsivanhin ja tuli lähemmäs. "Tätä sinun
+tulisi ajatella pitempään, Njaedel. Minä tiedän niitä, jotka ovat
+käräjöinneet maat ja mantunsa vähemmästäkin kuin tämä on ja monta
+kunniallista miestä makaa maassa, jotka asianajaja Tofte on saattanut
+sinne ennen isäänsä."
+
+"Ei sinun pidä puhua tuolla tavoin lähimäisestäsi, luotsivanhin! Vaan
+ylipäänsä sanoi asianajaja, että siitä tulee pitkä ja kallis juttu."
+
+"Minä kaivan ojaani", sanoi Njaedel.
+
+"Sitä et tee varmaan, Njaedel, kunhan vouti on käynyt täällä ja antanut
+sinulle kiellon."
+
+"Kiellon?"
+
+"Niin", vastasi Sören, "silloin pitää sinun odottaa kunnes tuomio on
+langennut."
+
+Njaedel käveli lattian poikki ja siirsi muuatta tuolia ja katsoi
+neuvottomana luotsivanhimpaan; vaan lopulta kääntyi hän taas pääasiaan:
+"Minulla on Kristiansandin piispan antamat paperit, minulla", sanoi hän
+päättävästi ja löi kättänsä yhteen.
+
+"Voithan piispalta kysyä miten on tuon kaislarannan laita", sanoi Sören
+ystävällisesti ja katsoi häntä syrjäsilmällä.
+
+"Niin, se on jotain, Sören!" mutisi luotsivanhin. "Sehän ei tulisi niin
+kalliiksi."
+
+"Tahi ehkä olisi parempi vielä kysyä kuninkaalta", sanoi Sören
+huolettomasti katsoessaan ulos ikkunasta.
+
+"Niin, kuningas on ylempi piispaa, vaan tokkohan hän vastaa semmoiseen
+asiaan."
+
+"Jos lykkäämme asian kansliaan ikäänkuin välioikeuteen --"
+
+"Minnekä?" kysyi Njaedel innokkaasti.
+
+"Kansliaan", vastasi Sören, jolla kuulusti olevan tarkat tiedot tästä.
+
+"Luotsivanhin!" sanoi Njaedel. "Siellähän Anttikin on; minä unehutin
+nimen. Vaan tuleeko asia silloin kuninkaan eteen?"
+
+"Niin", selitteli luotsivanhin, "sen kautta tie kulkee kuninkaan luo."
+
+Njaedel aprikoi vähän aikaa. Esitys miellytti häntä paljoa enemmän kun
+käräjänkäynti. Sitä paitse Anttihan oli siellä; hänhän saattaisi ottaa
+asian ajaakseen, niin päättyisi se yhtä pohkaa kerrassaan; olihan
+päivän selvää että hänen puolellaan oli oikein. Sören oli alussa
+olevinaan taipuisin oikeudenkäyntiin, vaan, sopusa kun oli, myöntyi hän
+tuumaan.
+
+Lopuksi hän otti järjestääkseenkin kaikki: pitääkseen huolen hakemuksen
+kirjoittamisesta ja lähettämisestä.
+
+"Vaan sinä saat maksaa asianajaja Toftelle, Njaedel."
+
+"Sinä olet alkanut riidan, Sören."
+
+"Niin vaan sinä kaivat ojaa."
+
+Luotsivanhin sai heidät sopimaan maksun kahtiapanosta, ja niine
+hyvineen meni Sören Börevig.
+
+Oli myöhään illalla, ja luotsivanhin kiiruhti kotia. Kun hän oli
+lähtenyt, meni Njaedel navettaan. Lehmät -- niitä oli kuusi -- ammoivat
+ja olivat levottomia; eivät ne olleet saaneet ruokaa eikä niitä oltu
+lypsettykään. Njaedel ryhtyi tähän outoon työhön ja teki sen jotenkin
+kehnosti.
+
+Karja ei tuntenut häntä, sitä paitse oli hän niin iso ja kovakynsinen,
+että lehmät potkivat kiulut kumoon ja kaatoivat maidon. Njaedel murisi
+ja kinasteli parhaansa mukaan, vaan jo oli yö sydämissä ennenkun hän
+lopetti työnsä.
+
+Kun hän vihdoin seisoi kartanolla taas ja ojenteli selkäänsä, kumarassa
+kun oli kulkenut navetassa, katseli hän merelle. Ilma oli köykäisempi,
+hän taisi erottaa vielä mustan juovan, ojansa tuolla hiekassa. Hän oli
+hyvillään siitä että pääsisi taas rakkaan ojan kimppuun hyvällä
+omallatunnolla. Hetimiten tullenee vastaus kuninkaalta, kun niin monta
+höyrylaivaa kulki rannikolla; ja oikeudestansa hänen ei tarvinnut
+epelilläkään.
+
+Hän jo edeltäpäin nautti Sören Börevigin erheyksestä ja teki
+arviolaskun, kuinka monta päivää kuluisi ennenkun vastaus saapuisi.
+
+Njaedel kaatoi maidon pyttyihin, vaan se kävi hirveän hitaasti. Sen
+jälkeen meni hän Kristinan kamarin puoleen, pisti päänsä sisään,
+katseli ympäriinsä, siinä hämärässä vetäessään hyvänhajuista ilmaa
+sisäänsä. Hän lukitsi oven ja pisti avaimen taskuunsa; vaan kun hän
+meni portaille, jotka rasahtelivat niin oudosti tyhjässä talossa, tuli
+hänen mieleensä Sören Börevigin sanat: oikeudella pitää olka siansa.
+
+Kauan hän makasi saamatta unta. Hänen päällään oli tänään ollut liian
+paljon tekemistä, hänen jäsenillään liian vähän.
+
+Hän kaipasi suloista pakotusta käsivarsissaan ja jaloissaan, kun hän
+venytteli sängyssä; sitä vastaan rupesi hän ajattelemaan jonkin
+joutavaa, joka ei ollut lainkaan hänen tapansa.
+
+Ja Njaedel, joka muutoin saattoi kuorsata kilpaa kauheimman ukonilman
+kanssa, säikähteli kissaa, joka naukui ja kuleksi keittiössä tahi
+Kristinan kamarioven edessä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kun virta syöksee kohti pistävää niemekettä, kulkee vesi nokan ohitse,
+vaan kääntyy takaisin, kun se on syössyt sivu, ja täyttääpi niemen
+takaisen lahden pienellä pyörteellä.
+
+Kun puupala tulla kiidättää virran laitaa, kulkeupi se tähän
+pyörteesen, kiertelee ympäri lahdelmaa, kinnaupi niemen nokkaan, vaan
+taas sen painaa väkevä virta, tempaamatta sitä kumminkaan mukaansa, ja
+niin kiertelee se kiertelemistään loppumattomasti. Semmoinen pyörre
+kutsutaan kosteeksi.
+
+Lukemattomat kosteet, joita elämän virta muodostaa, ovat väliin niin
+pieniä, että ainoastaan yhdellä miehellä on tilaa pyöriä hyrrätäkseen
+niissä; väliin ovat niin suuria että niihin mahtuu kokonaisia perheitä
+tahi kokonaisia puolueita -- niin, tunnetaanhan historiallisiakin
+kosteita, joissa koko kansa on pyörinyt itsensä ympäri, kun ajan virta
+on sitä painanut, tempaamatta kumminkaan mukaansa.
+
+Myöskin vaan julkisessa elämässä on kosteensa ja Norjassa kutsutaan
+suuria valtiokosteita kanslioiksi. [Alkuperäisessä kirjassa on käytetty
+"departement" sanaa. "Kanslia" soipi suomalaisen korviin tutummalta.
+Suomentajan muist.] Täällä suuret joukot hitaasti pyöriviä papereita
+pyörteen kaltaisina kierivät syvän reiän ympärillä, jossa ei mitään
+ole, johon kaikki vedetään, jossa ne kierivät ympäriinsä, johon ne
+katoavat eikä jälkiäkään näy. --
+
+Kamariherra Delphin pani pois kynänsä, täytti lasinsa ja joi sen
+pohjaan, nyökäyttäessään päätään omalle kuvalleen peilissä. Oli
+myöhäinen yö. Hänellä oli valkoinen kaulahuivi kaulassa ja kaarteinen
+liivi, vaan hännystakkinsa oli hän riistänyt päältään, sillä hänellä
+oli lämmin.
+
+Yrjö Delphin oli ollut kemuissa ja poltteli nyt sikariansa kotonaan
+komeassa nuoren miehen asunnossa Bergelandsveiellä. Hänellä oli tapa
+istua yläällä myöhäiseen yöhön erittäinkin pitojen jälkeen -- ja jos ei
+hän soittanut pianoa, kirjoitti hän välistä jotain.
+
+Aamusella oli hän nurpeamielellä ja käytti melkoisen kylmää vettä
+sisällisesti ja ulkonaisesti. Vaan kun hän sitte tuli hemeään
+huoneesensa, jossa Börresen matami, hänen emännöitsiänsä, oli laittanut
+eineen pöytään, oli hän sorja ja sievä kuin mikähän vintiö. Eikä hän
+ollutkaan kuin kolmenkymmenen seitsemän tahi kolmenkymmenen kahdeksan
+vuotias, vaan väliin näytti hän vanhemmalta, erittäinkin sen vuoksi
+että hän alkoi menettää kauniin kiharoisen tukkansa.
+
+Ennen syötyänsä ja luettuaan sanomalehtiä laittausi virkakunnan
+päällikkö mennäkseen kansliaan. Vaan ensiksi katsoi hän
+kirjoituspöytäänsä mitä hän yöllä oli kirjoittanut. Ja usein kävi niin
+että hän repi paperin tuhannen nuuskaksi ja kylvi ne sitten kakluunin
+nurkkaan Börresen matammin suureksi harmiksi, joka oli niin
+sanomattoman siistikäs. --
+
+Oli kaunis syysaamu. Linnanpuisto oli täydessä loistossaan, keltaisia
+ja punaisia viheriäin seassa. Kuura oli kuin välkkyvä kaste ruohossa.
+Vesiputamaissa oli pudonneita lehtiä ja joutsenenhöyheniä juurikuin
+laivastoja, jotka odottivat tuulta. Ja ilma oli ikäänkuin niin mahtava,
+että kansa pysähtyi, veti pari syvää hengähdystä ja, varjostaessaan
+kädellään aurinkoa, tunsivat he jotain, jota eivät ymmärtäneet --
+kaipuuta tahi jotakin senkaltaista, tirkistellessään vuonolle ja
+matalille harjanteille etelässä, jossa auringonvalo oli huikaisevan
+valkoinen ja sumuinen kuin lumoava harso.
+
+Kun kamariherra kulki katuja, alkoi tervehdys, sillä hän tunsi koko
+mailman. Vaan hän oli harjaunut tähän tempukkaasen käytäntöön.
+
+Hän näki jo hevoisista kuka istui vaunuissa ja pitää tervehdystään
+valmiina. Ei koskaan jättänyt hän tervehtimättä vanhoja neitoja ja
+nuoria rouvia, jotka pysyivät sisällä ja jotka senvuoksi tahtoivat että
+heitä tervehdittäisiin akkunaan, ja samalla kertaa saattoi hän
+silmäillä molempia vierukäytäviä, havaita jos joku ristin päässä nosti
+lakkia -- niin, ja herroja raitiovaunujen sisällekäytävässäkin kerkesi
+hän tervehtiä, kun he kiitivät ohitse. Senpätähden olikin ensimäisiä
+pääkaupungin ylhäisössä, vaikka hän ehkä oli enemmän pelätty kuin
+pidetty, sillä hänen kielensä oli terävä ja tiedossaan hänellä oli
+kaikki.
+
+Kuninkaan kadulla muutaman myymälän edessä oli valtioneuvos Bennechenin
+hevonen. Yrjö Delphin aikoi juuri kysyä ajajalta, kun neiti Hilda
+Bennechen tuli ulos myymälästä.
+
+"Ah, kamariherra hyvä", pyysi hän, "tulkaa minun kanssa kotia! Mamma
+lähetti minut hankkimaan reunukkeita hameesen ja minä tiedän varmaan
+etteivät ne kelpaa, joita minä olen valinnut. Vaan jos te olette
+muassa, ei hän voi torailla minulle."
+
+"Se on minusta paha, neitiseni, vaan minä olen matkalla kansliaan. Mitä
+isä herranne sanoisi, jos tulisin myöhään?"
+
+"Pöhö -- luuletteko minun uskovan, että te pelkäätte pappaa? tulkaa
+nyt!" Hän teki sian vieressään kamariherralle ja tämä nousi
+kärryihin. --
+
+"Minä en kummastele, että kamariherra Delphin epäili lähteäkseen
+ajelemaan neiti Bennechenin kanssa", sanoi muuan nuori herra, joka
+kulki katua erään neitokaisen kanssa.
+
+"Ei, tyttö raukka hän on hirveä", vastasi neiti muikuillen.
+
+"Ruma tukka, ruma iho, suuri suu, pieni nenä, entä sitte ruumis --
+ainoa, joka hänellä on jonki näköistä, niin silmänsä."
+
+"Onko teistä hänellä kauniit silmät?" kysyi neiti ja katsoi ylös.
+
+"Jumala nähköön, ei ne minusta ole niinkuin muutamilla, jotka tunnen",
+vastasi herra sievästi, "vaan silmänsä ovat paraat, mitä neiti
+Bennechenillä on."
+
+"Ah niin, nuo silmänsä ovat semmoiset tuimat, tyhmät ukulin silmät."
+
+"Tyhmä hän kuulemma onkin."
+
+"Kuin pukki! sehän on yleensä tietty."
+
+Sillä välin ajeli Delphin neiti Bennechenin kanssa takaisin samaa
+tietä, jota oli tullutkin. Valtioneuvos asui Kristian Augustin kadulla.
+Porttikäytävässä tapasivat he pitkäkasvuisen nuoren tyttären, joka
+tervehti neitiä.
+
+"Kuka hän oli?" kysyi kamariherra. "Hän oli Mon veljentytär, Kristina;
+eikö hän ollut kaunis?"
+
+"Minusta oli hän liian suuri", vastasi kamariherra.
+
+"Alfred kehuu hänen olevan kelpo tytön kaikin puolin; hän sanoo
+tulleensa tuntemaan hänet ylimaassa."
+
+Valtioneuvos Bennechenin asunto oli sisustettu komeasti; heti näki,
+että asunto oli osottamaan mahtavuutta. Kaksoisovet olivat auki
+huoneesta toiseen, jotka kaikki olivat tilavia, ja viimeisenä oli
+rouvan kamari, jonka lattiaa peitti paksu matto ja ovia varjostimet.
+
+Valtioneuvoksen rouva otti kamariherraa vastaan teeskentelemättömällä
+ilolla; tämä oli vieraissakäynti, johon hän pani arvoa. Ja Hilda oli
+hyvillä mielin siitä, että hän oli tehnyt tuommoisen "tempauksen",
+ottamalla hänet mukaansa.
+
+Valtioneuvoksen rouva oli vaaleanharmaassa aamuhameessa, päässään pieni
+reunusmyssy. Vaikka 55 vuoden vanha oli hän kaikitenkin kaunis,
+silmänsä viisaan ja kylmäkiskoisen näköiset. Nuorena ollessaan hän oli
+ollut ylistetty kaunotar, ja hänellä pysyi vielä jäykkä taipumus
+kauniisin ihmisiin.
+
+Seuraelämässä hän oli vilkas, olematta kumminkaan huimapäinen ja ylevä
+olematta jäykkä; hänen hymyilynsä oli viehättävää ja olisipa ollut
+vielä isommassakin määrässä, jollei se olisi muistuttanut niin kovasti
+omituisesta hymyilystä, joka juurikuin sukuperintönä seuraa kaikkia
+naisia, joilla kuusi etuhammastaan on kultakiipaleella.
+
+Salissa oli myöskin talon nuorin poika Alfred, joka juuri oli tullut
+kaupunkiin, ja hänen hyvä ystävänsä Hiorth. Ekstra tekeysi niin
+pieniksi kuin mahdollista muutamassa syrjäisessä loukossa, ettei
+virkakunnan päällikkö huomaisi häntä keskellä kanslia-aikaa. Delphin
+sentähden tervehti häntä erittäin ystävällisesti.
+
+"Nyt, hyvä kamariherra, tulee teidän sanoa ajatuksenne asiassa", sanoi
+valtioneuvoksen rouva. "Alfred, poika raukkani, on niin onneton, kun
+pappa ei tahdo ottaa häntä kansliaansa. Alfred väittää, että se on
+oikein ja euroopalaista, kuten hän sanoo, että pappa auttaisi häntä,
+vaan te itse tiedätte kuinka Daniel pelkää antaakseen vastapuolueelle
+vähintäkään syytä valituksiin, ja senvuoksi --"
+
+-- "ja senvuoksi hän tahtoo lähettää minut hiiden revisioniin",
+keskeytti Alfred, "jossa en tunne ristinsielua, ja kun juuri olin
+hyvilläni siitä, että saisin olla yhdessä Hiorthin kanssa -- minne
+Hiorth katosi?"
+
+Ekstra tuli nyt esiin muutaman palmukasvin takaa ja väänteli nolona
+valkeita viiksiään.
+
+"Niin, onhan oikein synti Alfredin laita", jatkoi valtioneuvoksen
+rouva. "Daniel on aina ollut ankara häntä kohtaan."
+
+Vaan nyt hän näki Hildan mallit, ja pian hän oli peittänyt koko suuren
+pöydän vaatetilkuilla ja malleilla. Kamariherra auttoi häntä, ja Hilda
+pääsi nuhteista.
+
+Nuoret herrat jäivät seisomaan syrjään akkunan luo.
+
+"Se oli hyvä onni, Hiorth! Hän asuu tässä talossa. Hän on nimittäin
+sukua Molle -- papan Mo'lle."
+
+"Antti kaikkivaltiaalle", sanoi Hiorth.
+
+"Katsotteko häntä siksi? se on erinomaista. Niin, näetkös, Antti
+kaikkivaltias on hänen isänsä veli -- isänsä on emäsika päälle
+päätteeksi, häntä on rangaistu salavuoteuksesta. Oletko nähnyt tyttöä?
+Minä selitän sinulle."
+
+"Tunsitko lähemmin häntä siellä kotonaan?"
+
+"No, noin jotenkin", vastasi Alfred ja iski silmää.
+
+"Saatpa nähdä, että hänen käy samoin kuin isänsäkin."
+
+"Häh?" kysyi Alfred.
+
+"Salavuoteus", kuiskasi Hiorth.
+
+Vaan tämä sukkeluus valtasi heidät niin, että heidän täytyi mennä ulos
+ruokahuoneen kautta saadakseen oikein nauraa portailla. --
+
+Kun virkakunnan päällikkö tuli virkahuoneesensa, kävi kello yhtä. Hänen
+pöydällään oli mahdoton kasa uusia asioita. Vahtimestari Mo seisoi
+juuri lukemassa muutamia asiapapereita, keltaisissa kääreissä.
+
+"Mitä nämä ovat, Mo?" kysyi Delphin kiivaasti.
+
+"Tämä lähimmäinen on muuan vedottu juttu; riita muutamasta
+kaislarannasta rannikolla." Antti Mo oli saanut paljon lainopillista
+tietoa ja oli täydellisesti perehtynyt kansliakieleen.
+
+Virkakunnan päällikkö ei kuunnellut hänen puhettaan, vaan otti
+kerrallaan pari kirjettä, jotka olivat siinä.
+
+"Kantakaa koko ruko Mortensenille ja käskekää hänen katsoa, mitä ne
+ovat ja järjestää niitä vähän", sanoi hän kärsimätönnä.
+
+Vaan kun Mo tuli Mortensenin luo, oli tämän aika vielä tärkemmässä kuin
+virkakunnan päällikön. Silla Mortensen kirjoitti suurimmassa
+salaisuudessa pääkirjoitusta sanomaansa.
+
+"Pankaa ne Kaokseen siksi aikaa", huudahti hän katsomattakaan ylös.
+
+[Kaos on kreikkalainen sana, joka merkitsee ääretöntä avaruutta tahi
+sekasotkua.]
+
+Kaos oli muuan hylly aivan lattian rajassa, ja se oli Mortensenin
+erityisen hallinnon alaisena.
+
+Antti Mo otti kasan, käänsi sen nurin, jotta keltaiseen kääreesen
+käärityt asiapaperit tulivat alimmaisiksi, hän pisti keltaisen paperin
+laidatkin sisään, ettei niitä ollenkaan näkynyt; sitten pisti hän
+kaikki syvälle Kaokseen, jossa sitä oli runsaasti ennaltaan. --
+
+Antti Mo, joka oli muuttanut nimensä Batnemosta Moksi, teki tuttavuutta
+Bennechenin kanssa, kun valtioneuvos vielä oli asessorina.
+
+Molla ollut siihen aikaan iso muonakauppa aivan asessorin vieressä, ja
+osottamalla perheelle pientä palvelusta oli hän päässyt vähitellen
+semmoiseen suosioon, että hän vihdoin tuli yhtä välttämättömäksi
+herralle ja rouvallekin.
+
+Ja kun asessori nimitettiin valtioneuvokseksi, otti hän Mon mukaansa ja
+teki hänestä kanslian vahtimestarin. Tähän virkaan näkyi hän olevan
+ikäänkuin luotu. Hän hiipi ympäriinsä kuin kissa, eikä kaukaa viipynyt
+ennenkuin hän tunsi joka nurkan ja kaikki kanslian salaisuudet ja
+juonet olivat hänen käsissään. Se vaikutus, jota hän teki itse
+valtioneuvokseen, oli suorastaan käsittämätöntä, ja kaikki ihmiset
+tiesivät, että hän oli mahtavin mies koko kansliassa.
+
+Valtioneuvoksen suuressa talossa -- Bennechen oli saanut rahoja
+vaimonsa muassa -- asui Antti Mo kivijalkakerroksessa. Se kyllä oli
+puoleksi maanalainen, vaan kun laskeusi alas pari kolme porrasta, jotka
+veivät sinne porttikäytävästä, olivat huoneet lämpimät ja iloiset, ja
+täysi päivänvalo tuli akkunoista, jotka olivat korkealla seinässä.
+
+Kun Kristina tuli taloon, käytettiin keskihuonetta hänen
+makuukamarikseen. Siitä oli se seuraus, että Antti sedän piti kulkea
+hänen huoneensa läpi tullakseen omaansa. Eihän se ollut juuri mukavaa,
+vaan ei Kristina siitä suuria huollut. Antti setä oli siivo hänelle, ja
+iso, komea kaupunki tarjosi hänelle monta iloa, että hän voitti
+koti-ikävänsä.
+
+Sitä paitse oli hän iloinen ollessaan vieraitten seassa, jotka eivät
+tienneet siitä häpeästä, jonka isä oli saattanut itselleen ja hänelle.
+
+Hieno valtioneuvoksen perhe tervehti häntä, kun hän tapasi heitä
+porttikäytävässä. Hilda neiti oli vielä pari kertaa pysähtynyt
+puhuttelemaan häntä.
+
+Kristinasta se oli enemmän kuin saattoi odottaakaan, kun niin hieno
+neiti puhutteli häntä, joka oli vaan paljas talonpoikaispiika. Sitä
+vastoin ei hän ymmärtänyt panna tarpeellista arvoa kandidaatin
+hempeyteen. Ensiksikin oli hän varma siitä että Alfred tiesi hänen
+isänsä häpeällisestä käytöksestä; sitä paitse oli jotakin, joka teki
+hänet levottomaksi, siinä ystävällisessä äänessä, jolla nuori herra
+puhui hänelle, kun hän pysäytti hänet tavatessaan porttikäytävässä eli
+tullessaan alas huoneesenkin.
+
+Kyllä hän piti paljon enemmän tohtorista, vanhimmasta pojasta; vaan
+hänen kanssaan oli hän puhellut vain pari kertaa.
+
+Kun Kristina oli ollut kaupungissa pari viikkoa, hän sai kirjeen kotoa:
+
+    "Rakas Kristina! Kissa on vaikeroinnut mentyäsi, ja isäsi
+    samoin, vaan hän toisella tavoin, nimittäin siten enimmäkseen
+    että hän hirveästi kaivaa ja louhii ja ryskää ja reuhtoo, jotta
+    henkensä kaupalla kulkee hänen tilustensa ohi tautta sinkoilevien
+    kivien ja turppeitten ja risujen, jotka runsaasti ja usein
+    kimpoavat ilmaan, kuten myöskin tie itsessään tuottaa paljon
+    kiusaa ihmisille ja eläimille sentautta, että tällä tieosalla
+    ei ole oikeaa omistajaa, vaan nimismies on neuvonut minua
+    ruotimestarin luo, ja ruotimestari tie-insinörin, joka on muuan
+    kapteeni, jotta itse käsittääkin taidat, mitä siitä olisi hyötyä.
+    Vaan hän on parempi kuin odottaakaan taisin, tuo isäsi. Ollakseen
+    niin yksinään, vaan hän on myönyt ne neljä, joka oli hyvä, sillä
+    se oli Sotoman ja Komorran hävitys navetassa ja maitohuoneessa,
+    sillä ne potkivat, vaan sinun musta lehmäsi ja se, jonka hän
+    osti arentimieheltä ovat vielä jälellä ja lypsävät hyvin, kun
+    hän antaa niille liian paljon minun mieleni mukaan jota hän ei
+    tahdo kuunnella, vaan suuttuu. Meillä on ollut niin huonoja
+    ilmoja ja myrskyä ja ukkosta on merellä, kuten olen lukenutkin
+    lehdissä, että muuan äkäinen jättiläinen on kulkenut Atlantin
+    yli ja Kanaalin läpi, ja muuan Kristianian laiva, joka tuli
+    Pensakoolasta -- tahi oliko se nyt Makelainista, on menettänyt
+    liiverpuominsa, josta sinun pitää kysyä ja kirjoittaa minulle
+    tarpeellisen selityksen. Isältäsi terveisiä ja ole enin minulta
+    tervehditty.
+
+                                  "Suurimmalla kunnioituksella
+                                   _Lauri Voldeman Seehus_."
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Syksyllä, kun Falck-Olsen muutti maaseudulta, pidettiin suuret kemut.
+
+Tukkukauppias itse antoi suuren arvon tälle juhlallisuudelle, johon hän
+kutsui paitsi nuorisoa, "joka auttoi ruuan kulua", -- myöskin muutamia
+kaupungin säätyhenkilöitä.
+
+Kun kaikki nuoret kutsuttiin, tukkukauppias arveli, että hän saattoi
+kutsuja lähettää laajemmalta, erittäinkin ylemmäksi, kuin pitäessään
+pienempiä pyräköitä tahi päivällisiä. Eikähän tilaa puuttunut.
+
+Vaan tukkukauppias Falck-Olsenin nimi oli pääkaupungin uusia nimiä; ja
+kun hän alkaen aivan vähästä talonoston ja puukaupan kautta oli
+haalinut kokoon ison, sievän omaisuuden, kohdisti hän kaikki voimansa
+siihen suuntaan, että pääsisi ylhäisten joukkoon.
+
+Valtioneuvos Bennechen oli hänen toivonsa tässä suhteessa. Tuttavuus
+sai alkunsa jo silloin kun valtioneuvos oli vielä asessorina, ja
+vuosien kuluessa näkyi se käyvän läheisemmäksi ja läheisemmäksi.
+Kaupungin rouvat ihmettelivät tätä hieman, sillä valtioneuvos
+muutoin oli hyvin tarkka. Vaan herrat selittivät, että se perustui
+raha-asioihin; tukkukauppias Falck-Olsen oli kyllä tiloittanut
+valtioneuvoksen rahoja ja muutamat kuihkivat noin niinkuin salaa, että
+hän väliin auttoi pienillä raha-annoilla.
+
+Yleensä naurettiin hiukkasen turhamieliselle tukkukauppiaalle; sillä
+kun hän oman työnsä kautta oli hankkinut varansa, ei hänen rikkautensa
+ollut useainkaan mielestä ylevää, ja tunsipa usea vihan kiukkua sen
+loiston vuoksi, jota hän kehitteli. Yrjö Delphin sanoi: "Se on
+ikävintä, että paraallaan kun puhelee tukkukauppiaan Falckin kanssa,
+äkkää äkkiä että kauppamies Olsen vaan onkin edessä."
+
+Falck-Olsenin rouva ei ollut yhtä kiihkoinen kuin miehensä pitämään
+suuria pitoja; tuommoiset pienet teepidot muijille olivat hänen
+mieleensä. Ei ollut tietoa kuka tai kusta tämä rouva oli, sillä --
+kuten kamariherra lausui -- hänen sukupuunsa oli niitä ensimmäisiä
+puita, jotka tukkukauppias kaatoi otettuaan toimimiehen uran.
+
+Niin oli rouva seurannut miestään kärsivällisesti ja oppivaisena, hänen
+pyrkiessään korkeammalle, jotta hän nyt teki tehtävänsä loistavassa
+talossa näyttämättä kovinkaan eroavaiselta.
+
+Delphinillä kyllä oli tapana kutsua salaa rouvaa matami Olseniksi,
+samoin kun hän piti pitkät kaskut "huvituksista Olsenin tanssisalissa",
+vaan jotka tunsivat rouvan olivat yhtä mieltä siitä, että hänen hyvä
+lämmin sydämensä korvasi pienet hairaukset, joita hän teki hienoa
+käytöstapaa vastaan.
+
+Sitäpaitse oli hän hyvännäköinen, ja näyttipä hän oikein aimo rouvalta
+kulkiessaan vaaleanharmaassa silkkivaatteuksessaan läpi huoneitten
+järjestelemässä siellä ja täällä ennen vierasten tuloa.
+
+Tukkukauppiaskin läähäsi edes takaisin, vaan hän oli levotonna ja
+heikkohermoisena, toraili palvelusväelle ja katsoi kelloa.
+
+"Mikä sinua tänään vaivaa, ukko kulta?" rouva kysyi, "laittelethan
+juuri kuin odottaisit kuningasta."
+
+"Lorua, pidä huoli itsestäsi, äiti!" vastasi tukkukauppias.
+
+Heti sen jälkeen hän tuli kumminkin rouvansa luo ja sanoi äänellä, joka
+olisi osottamaan paremmuutta ja väliäpitämättömyyttä: "Minä kutsuin
+konsuli Lindin tänne tässä edeltä puolisen."
+
+"Oletko houkka?" kysäsi rouva.
+
+"Vai niin, enkö ole yhtä hyvä kuin konsuli Lind? Ja muun lisäksi oli se
+niin luonnollista, me tapasimme toisiamme osakepankissa." --
+
+"Kutsuitko hänen rouvansa ja tyttärensäkin?"
+
+"En", vastasi tukkukauppias epävarmasti.
+
+"Sitten kyllä voit ymmärtää, ettei hän tule. Sepä oli julman tyhmästi."
+
+"Hä?" mutisi tukkukauppias; sattui joskus, että hänen rouvansa oli
+oikeassa täänlaisista asioista kun oli kysymys.
+
+Samassa tuli heidän vanhin tyttärensä sisään.
+
+Tukkukauppias noitui ja rouva huudahti: "Ei, vaan minkä näköinen sinä,
+rakas Lovisa, oletkaan?" Molemmat tuijottivat tyttäreensä.
+
+Neiti Lovisa oli mustassa, korkeakaulustaisessa villaläningissä,
+katalan kapea röyhelö kaulassa ja hiukset kötöstetty pieneksi
+vaaleankeltaiseksi nupukaksi niskaan, suuret ryppyiset puuvillavanttuut
+olivat puvun lisänä.
+
+Hän koetti ensin vakavasti katsoa vanhempiansa; vaan äkkiä hän
+purskahti itkuun ja nyyhki: "Hannu se -- Hannu se sanoi, sanoi -- Hannu
+se sanoi, että minä en -- sanoi että minä en saa olla muulla tavoin
+puettuna --"
+
+"Hannu!" huudahti tukkukauppias. "Nyt olen niin äkeissäni tuolle
+Hannulle; jollei hän herkeä kiusaamasta sinua, niin totta tosiaan sinun
+pitää antaa hänelle rukkaset."
+
+"Hiljaa, hiljaa, Juho, älä herran nimessä suutu. Annapa puhelen Lovisan
+kanssa. Kuulen jo jotain eteisestä."
+
+Tukkukauppias meni nopeasti huoneitten läpi vastaan ottaakseen
+ensimäisiä vieraita, rouva Lovisan kanssa meni ylös laittamaan hänen
+pukuaan.
+
+Muutamia nuoria pitkäsäärisiä herroja tuli ensiksi, ja
+neuvottomuudessaan menivät he toinen toisensa jälessä kunnes saapuivat
+perimäisen kamarin loukkoon, jossa sitten seisoskelivat ja
+naureskelivat kuin puolihullut toisilleen tai tyhjälle.
+
+Sillä välin vaunuja alkoi vieriä kartanolle, ja vieraita kotoutua.
+Isäntä otti vastaan heitä ensimäisessä huoneessa, rouva oli ottanut
+siansa pieneen saliin, tanssisalin vieressä nuorin tytär Sofia ja
+emännöitsiä neiti olivat pitäneet huolta Lovisasta, ja hetkisen perästä
+tulivat sisarukset yhdessä sisälle.
+
+Sofia neiti oli kaunis tytär ja isän lemmikki. Isän suuri aikomus oli
+naittaa hänet jollekin ylhäiselle, ja hän väsymättä osotteli hänelle
+sopivia henkilöitä. Sofia otti tämmöisiä viittauksia vastaan puoleksi
+leikillä; vaan kun isä muutamana päivänä esitti hänelle kamariherra
+Delphiniä, rupesi hän miettimään ja päätti koettaa. Tänä iltana oli hän
+puettuna valkeaan hameesen, silkkiseen kureliiviin ja pieniä
+silkkirusetteja oli hänellä yltympäriinsä; ja hän oli lumoava
+kuiskatessaan äidilleen mikä vaiva hänellä oli ollut Lovisasta.
+
+Lovisa oli kuin uhrilammas. Hän oli saanut ylleen valkoisen läningin ja
+oikeat hansikkaat ja viime nipukassa oli emännöitsiä neiti pistänyt
+hänen hiuksiinsa lehmänkielukkatertun. Tuskallisen näköisenä silmäili
+hän ympärilleen kaikkiin loukkoihin nähdäkseen Hannua; vaan kun hän ei
+huomannut häntä otti hän vastaan tanssiin pyynnön, sitten vielä
+toisenkin, joka oli häneltä kiellettyä; ja vihdoin seisoi hän, ennen
+kun tiesi niin mitään, keskellä ystäväjoukkoa, puheli ja nauroi, ja kun
+hän antoi muutamalle herralle tanssiohjelmansa, valtasi hänet suuri
+hämmästys kun herra niin lohdutonna antoi sen hänelle takasin: se oli
+täynnä nimiä! Hänen paras ystävänsä Karolina Hjelm vakuutti hänelle
+ettei hän koskaan iässään olisi niin kauniina ollut; vaan Lovisa tunsi
+sanomattoman pahaa omassatunnossaan.
+
+Huone alkoi täyttyä, keskellä suuren salin lattiaa seisoskelivat nuoret
+neitoset joukoissa ja olivat muka puhelevinaan hyvin innokkaasti
+keskenään. Vaan itse asiassa oli koko puhelu huutamista, ponnettomia
+kysymyksiä, joihin ei vastattu, jotka hajamielinen nauru katkaisi, ja
+jokainen sillä aikaa mietti mielessään yksinomaan mikä sinä hetkenä oli
+tärkeintä: että tanssiohjelma tulisi täyteen.
+
+Herrat kokoutuivat oviensuihin ja ottivat vauhtia, suuntasivat sitten
+kulkunsa poikki lattian, hämmästyksen juonteet kasvoilla, kumarsivat,
+pyysivät tanssiin, juoksivat pahki toisiinsa, kompastuivat pitkiin
+hameliepeisin ja pudottivat lyijykynänsä.
+
+Molemmat ystävykset extraordinari Hiorth ja Bennechen, jotka molemmat
+halusivat saada tanssia neiti Sofia Falck-Olsenin kanssa, sattuivat
+yhteen hänen edessään. Hänellä ei ollut enää kuin yksi tanssi jälellä,
+ja siihen antautui hän Bennechenin kanssa. Hiorthin kasvoille ilmestyi
+epäillystä osoittava juoni, ja hän pyysi Hilda Bennecheniä, joka seisoi
+siinä vieressä.
+
+Hänellä oli monta tanssia, joihin ei ollut vielä pyydetty. Sillä vaikka
+hänellä, valtioneuvoksen tytär kun oli, oli takeita siitä ettei hänen
+tarvinnut istua kovin kauan, pidettiin häntä kumminkin hätävarana, eikä
+kukaan huolinut paljon salatakaan, että velvollisuuden vuoksi häntä
+tanssitettiin.
+
+Kamariherra Delphin, jonka Falck-Olsen oli saanut tuttavakseen
+valtioneuvoksen perheen kautta, tanssi hyvin harvoin. Hän oli muka
+liian vanha, sanoi hän itse; ainoastaan jonkun kerran kierroksen pari
+jonkun nuoren rouvan kanssa, joka oli ollut hänen aikanaan
+tanssikuningattareita. Kun hän näki virnistelyn, minkä ekstraordinari
+Hiorth päästi kun hän kääntyi takaisin, kutsuttuaan neiti Bennechenin,
+hän meni äkkiä lattian poikki, kumarsi neiti Bennechenille ja pyysi
+tanssiin.
+
+Neiti Bennechen punastui korvia myöten ja katsoi epäileväisenä häntä;
+olihan kamariherra julma pilkkaamaan ihmisiä. Sillä välin oli Delphin
+ottanut hänen lippunsa ja pyytänyt saada tanssia franseesin jälkeen
+syönnin. Hän ei voinut mielellään kieltäytyä, vaikka halunsa paloi.
+
+Tämä herätti huomiota salissa; neitokaiset kallistivat päänsä yhteen ja
+nauraa tirskuivat.
+
+Hilda Bennechen tunsihe onnettomaksi, ja hämmästyksissään hän oli
+entistä rumempi. Hän turvautui Lovisaan, joka surun ahdistuksissaan
+valitti tukaluuttaan Karolina Hjelmille.
+
+Pari herraa, jotka myös olivat huomanneet että kamariherra pyysi neiti
+Bennechenin, arveli sitä hiiden hienoksi sukkeluudeksi, jonka vuoksi he
+joutuivat tekemään samoin. Vastoin tavallisuutta sai Hilda siten
+lippunsa täyteen yhtä mitä ja olipa joukossa muutamia oikein keikari
+kavaljeerejakin. Tanssit alettiin poloneesilla, jota johti isäntä ja
+valtioneuvos Bennechenin rouva; valtioneuvos ei ollut vielä tullut.
+
+"Danielilla on sanomattomasti työtä tätä nykyä", selitti rouva.
+
+Eipä konsuli Lindiäkään ollut vielä näkynyt, jotta tukkukauppias ei
+ollut lainkaan tyytyväisenä. Vaan kyllä tuulensa parani aivan
+tuntuvasti kävellessään ympäri salia; sillä näky oli loistava.
+
+Sanoipa kamariherra mitä tahansa Olsenin "tanssisalista", vaan
+komeampaa tanssisalia tuskin löytyikään kaupungissa. Ja kun pitkä raita
+ylhäisiä naisia ja herroja vaelsi hiljalleen ympäri salia oivan soiton
+raikuessa, paistoi ylpeys tukkukauppiaan silmistä.
+
+Siellä oli paljon univormuja ja muuten koreita herroja,
+tukkukauppioita, pankkilaisia, rohvessoreja, kamariherroja, ulkomaan
+konsuleja -- suunnaton summa suuria, kaikuvia arvonimiä, joitten
+mahtavuutta isäntä oikein ahmi, kulkiessaan siinä ja puhellessaan
+valtioneuvoksen rouvan kanssa.
+
+"Kuinka kaunis teidän Sofianne on tänä iltana", sanoi rouva ollakseen
+miellyttävä.
+
+"Minua ilahuttaa, kun te arvelette niin; minustakin, suoraan
+sanoessani, on jotakin merkillistä Sofiassa."
+
+"Juuri sitä ajattelin sanoa", vastasi valtioneuvoksen rouva, ja nauroi
+hengessään hänelle.
+
+Vaan nyt tahtoi tukkukauppias kaikeksi onnettomuudeksi korvata kiitosta
+ja alkoi puhella ihastuksella Hilda Bennechenistä, joka juuri yhtyi
+poloneesiin puoli-iäkkään virka-apulaisen eli jonku semmoisen kanssa.
+
+"Ah ei, elkää nähkö vaivaa", huudahti valtioneuvoksen rouva, "Hildamme,
+sitä pahempi, ei ole mikään kaunis, josta häntä saattaisi ylistää."
+
+"Vaan minusta päinvastoin -- on --", onneton tukkukauppias sammalsi.
+
+"Te olette liian kohtelias, herra tukkukauppias." Rouva Bennechen
+hymyili pakosta ja tukkukauppias huomasi tehneensä suuren tyhmyyden.
+
+Kun sillä välin Alfred Bennechen aivan heti sen jälestä näyttäytyi,
+sai tukkukauppias tilaisuuden parantaa asiansa kiittämällä tätä
+äärettömiin saakka; ja oli hänellä tyydytys siitä, kun hän näki että
+valtioneuvoksen rouva suurella mielihyvällä kuunteli hänen
+kiitoslauseitaan, seuratessaan katseillaan nuorinta poikaansa.
+
+Ensi valssi kävi jäykästi ja hankalasti, vaikka soitto oli erinomaista
+ja komea sali kullalta kiilsi hopealta hohti valossa uhkeitten
+kruunujen ja lamppujen pylväissä pitkin seiniä. Yhdellä sivuseinällä
+oli pieni kamari, himeä, puolihämärä hökkeli, jossa, kuten Bennechenin
+rouva sanoi, ruumis saattoi levätä ja sydän puhua.
+
+Alfred tanssi, kasvon juonteet, kuin olla pitääkin -- kuin
+kivenhakkaaja, joka työskentelee elääkseen. Samaten herra
+ekstraordinari Hiorth. Ylimalkaan oli useimmissa kavaljeereissa jotakin
+jörömäistä, kuten sopii hyvän kasvatuksen saaneille nuorille herroille.
+Ainoastaan muutamat puoli-iäkkäät naineet herrat, jotka tanssivat
+nuorimpain tyttärien kanssa, näyttivät huvittelevan otsansa hiessä.
+
+Jokaisen tanssin lomassa menivät herrat äärimmäisiin huoneisin pihan
+puolella, jossa juotiin punssia ja totia. Kun uutta tanssia alettiin
+soittaa, panivat he sikaarit hampaistaan harmistuneina ja kuroivat
+sisäänsä suuria laseja punssia ja seltteriä eli konjakkia ja vettä,
+juurikuin olisi lähtö ollut talvipakkaseen. Sitten vetäysivät he
+saliin, kulettaen muassaan tupakin ja viinin köykäsen lemun.
+
+Aika kului ja kemut samoin meneskelivät, vaan hankaluus hyvin haittasi,
+mikä on tavallista alussa ensi tuntien kuluessa.
+
+"Ei ole vielä nousussa", mutisi isäntä asiantuntian näyllä ja antoi
+viedä lisää punssia huoneisin.
+
+Alfred Bennechen oli levoton ja salaperäisen näköinen. Kun joku kysyi
+häneltä kenen kanssa hän tanssii ensi tanssin, vastasi hän kaartaen.
+Hänen ystävänsä Hiorth huomasi myös sen, ettei hän ollut pyytänyt
+lainkaan enää muihin seuraaviin tansseihin. Bennechen näytti odottavan
+jotakin.
+
+Tuo kauhistuttava Hannu oli vihdoin tullut. Lovisa oli nähnyt hänet
+pikimältä, tanssiessaan hänen ohitsensa. Lovisa oli lukenut tuomionsa
+hänen kalpeassa muodossaan ja hän tunsi itsensä sortuneeksi. Vaan nuori
+kandidaati Smith, jonka kanssa hän tanssi, kertoi niin monta
+kiihoittavaa näkyä muutamalta jalkamatkaltaan Jotunheimissä, että hän
+joka silmänräpäykseksi uuohutti kurjuutensa. Ja kun hän hetkisen
+perästä sitten ei nähnyt sulhastaan, paadutti hän omantuntonsa
+johonkin, jota Hannun tiesi kutsuvan syntiuneksi.
+
+Vaan kun tanssi oli loppunut, etsi hän Karolina Hjelmin, joka oli
+kihlaajansa serkku, ja vaati häntä ystävyyden nimessä menemään Hannun
+luokse ja selittämään hänelle, että ne olivat pakottaneet häntä
+koristelemaan itseään, ja kysymään olisiko hän hyvinkin vihassa.
+
+Tähän hellään lähetystoimeen ryhtyi Karolina hyväntahtoisesti, sillä
+hän ei puolestaan lainkaan tuntenut vähintäkään pelkoa Hannu serkkunsa
+edessä. Hän tapasi Hannun muutamassa huoneessa tonkimassa muutamassa
+kirjakaapissa.
+
+"Hyvää iltaa, Hannu! Lovisalta terveisiä, hän käski kysyä, etkö tahdo
+tanssia hänen kanssaan", sanoi Karolina ja kumarsi vapaasti päätään.
+
+Hannu loi häneen ensin pienten, vaaleansinisten silmäinsä terävän
+katseen: vaan kun se ei näyttänyt ollenkaan pystyvän paatuneesen
+Karolinaan, kysyi hän: "Käskikö tosiaankin Lovisa sanoa sinun niin?"
+
+"Kyllä, miks'ei? Luuletko tanssimisen olevan syntiä? Kun minä pääsin
+ripilleni, sanoi piispa minulle, että hyvin hyvästi voipi tanssia,
+kunhan vaan sydän on puhdas -- ja sinulla luulisi olevan, Hannu serkku,
+vai mitä."
+
+"Minä en viitsi sinulle puhua Karolina, sillä sinä olet mailman lapsi."
+
+"Hyi sinua Hannu, mitä sinä puhut", puhkesi Karolina loukattuna
+puhumaan, "minä en ymmärrä että Lovisa, joka on niin kaunis, tahtoisi
+sinua; minä en maar tahtoisi sinua minkään edestä."
+
+"Minä koetan pelastaa Lovisan tästä synnin pesästä --"
+
+"Uh, Hannu, kuinka olet ilkiä!" sanoi parantumaton Karolina ja käänsihe
+ja meni saliin taas.
+
+Nyt vihdoin tuli valtioneuvos Bennechen. Hän oli iso, komea mies,
+kasvoillansa, jotka olivat sileäksi ajeltu, oli kummastuttava ja
+loistava väri. Isäntä otti hänet vastaan ensimäisessä huoneessa ja teki
+ison asian hänen tulostaan. Sillä vaikka he olivat hyviä ystäviä, että
+tukkukauppias kahden kesken saattoi monta kertaa olla hyvin
+tuttavallinen, niin vaikutti valtioneuvos kuitenkin häneen mahtavasti,
+esiintyessään siinä loistossaan kunniamerkkineen ja virkamahti
+naamallaan.
+
+Sitä paitse oli valtioneuvos tänä iltana arvokkain vieras,
+juhlallisuuden varsinainen valopiste, ja pieni hilpeä tukkukauppias
+oikein loisti, viedessään korkeaa herraa huoneitten läpi.
+
+Valtioneuvos tervehti sydämellisesti talon rouvaa, kulki sitten vähä
+aikaa ympäriinsä vanhempien naisten joukossa ja oli miellyttävä. Sitten
+astuskeli tanssin lomassa salin läpi, tervehti talon tyttäriä ja katosi
+sitten tukkukauppiaan erityiseen huoneesen, johon valiojoukko
+arvokkaimpia vieraita oli kokoontunut.
+
+Valtioneuvos Bennechenin tulo antoi juhlallisuudelle merkkinsä. Muutoin
+Falck-Olsenilla tultiin siihen huomioon, että siellä "oltiin kuin ilman
+päätä", sanoi Delphin, sillä isäntä ja emäntä tekeysivät niin
+vähäpätöisiksi, jotta he ikäänkuin katosivat näkymättömiin siinä
+hyörinän touhussa, ja olipa melkein unohuttaa heidät.
+
+Vaan valtioneuvoksen persoona tuli nyt tilaisuuden korkeimmaksi
+huipuksi; paraimpana perheen ystävänä hän antoi takauksen ja oikeuden
+talon äskensyntyneelle loistolle. Kukin vieras tunsi tyydytystä
+tuottavan tunteen siitä, että hän kuitenkin oli hyvässä seurassa ja
+huoleti saattoi nauttia hupaisuutta.
+
+Nyt vasta ottivatkin kemut pohtinsa; kivenhakkaajat hymyilivät
+työssänsä, ja isäntä, ajattelematta enää Lindin konsulia, hieroskeli
+käsiään, höyry oli nousussa; nyt ruokaa niin kaikki oli
+järjestyksessään.
+
+Kohta kun Alfred näki isänsä tulevan, hiipi hän etehiseen, sai
+päällystakkinsa käsiinsä ja jätti talon.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kristina istui ja kirjoitteli kotonaan lämpimässä huoneessa, isälleen
+s.o. luotsivanhimmalle, sillä Njaedel ei osannut lukea kirjoitusta.
+
+Antti setä oli vasta saattanut valtioneuvosta vaunuihin ja sitten hän
+oli mennyt kaupungille, kuten hänellä oli tapana iltasilla; hänellä oli
+niin paljon tekemistä.
+
+Kun Kristina paraillaan istui ja katsoa tirkisteli lamppua,
+huomatakseen jotain kirjoittamista, koputettiin ovea, ja tohtori
+Bennechen astui huoneesen.
+
+"Antakaa anteeksi -- onko pappa ajanut pitoihin?" hän kysyi.
+
+"Kyllä, vähän aikaa sitten", vastasi Kristina.
+
+"Voi, sepä oli ikävää, minä tahdoin myös ajaa."
+
+Se oli suuri vale, jonka kelpo tohtori laski, sillä hän päinvastoin oli
+seisonut kadun kulmassa odottamassa vaunujen menoa.
+
+Vaan kun hän oli juonensa perillä, joutui hän aivan hämilleen, ja hän
+olisi epäilemättä mennyt tiehensä, sanomatta sanaakaan, jollei Kristina
+olisi sanonut: 'Ehkä vaunut tulevat takaisin'. "Niin ehkä, ehkä tosiaan
+tulevat", lausui tohtori.
+
+Molemmat olivat uskovinaan niin tapahtuvaksi, vaikka he tiesivät että
+ne olivat vuokravaunut; valtioneuvoksella oli vaan yhdenhevosen
+ajettavat nelipyörät.
+
+"Ettekö halua istua, odottaessanne?" sanoi Kristina; Antti setä oli
+häntä niin opettanut että hän osasi teititellä ihmisiä.
+
+Tohtori kiitti ja sulki oven.
+
+Juhana Bennechen oli jotenkin isänsä kaltainen, vaan todellakaan
+hänessä ei ollut vaikutusmahtia lainkaan.
+
+Päinvastoin hän näytti semmoiselta kuin hän olikin: kelpo mies, ja
+hieman tyhmän näköinen ja vallan hyväsydäminen; sitä paitsi nilkutti
+hän vasenta jalkaansa.
+
+Tohtori rupesi puhelemaan nuoren tyttären kanssa, seisoen oven ja
+pöydän puolimatkalla. Hän oli tottunut puhelemaan kaikenlaisten
+ihmisten kanssa, jotta Kristina ymmärsi hyvin hyvästi; pian he
+joutuivat vilkkaasen keskusteluun Kristinan velipuolen oloista,
+vertailuista kaupunkiin ja sen semmoista.
+
+Aina kun tohtori sanoi jotakin mukavaa, kumarsi Kristina päätään ja
+nauroi; ja lampunvalo lankesi hänen komeaan mustanpunaseen tukkaansa,
+joka oli hänellä tullut isäänsä. Isäntä raittiin meren hän näkyi myös
+saaneen, sillä hartionsa olivat leveät, rintansa korkea ja voimakas, ja
+kun hän seisoi suorassa, oli hän tavallisen miehen pituinen.
+
+Ulkona oli kylmä ilma, tuulinen syys ilta. Vaan siellä sisällä oli
+matot vasta pantu lattialle, uunissa roimusi valkea; siellä oli niin
+kodikasta ja ilma tuoksui niin puhtaalta. Tohtorilla oli juhlapuku
+päällään päällystakin alla; hän aukaisi päällystakkinsa ja istahti
+pöydänlaidalle nojaten seinään.
+
+Joka kerta kun he kuulivat vaunujen jyryn sanoivat: "Siinä ne nyt
+tulevat", ja kun vaunut menivät ohi, sanoivat: "Eipä ne olleetkaan."
+
+Vaan tuon täyttä koputettiin ja ovi aukeni ja Alfred lensi sisään
+iloten. "Hyvää iltaa!" vaan kun hän näki veljensä, kävi hän ensin hyvin
+noloksi, sitten hän nauroi ilkeästi: "No, nähkääs vaan!
+Kahdenkeskeinenkö asia! Vai onko Kristina neiti kipeä?"
+
+Kristina, joka piti tätä pilkkana, ajatteli vastata, vaan hän hillitsi
+itseään, aivan hämillään, nähdessään kuinka totiseksi tohtori kävi.
+
+"Minä aioin odottaa vaunuja, luulin niitten palaavan", sanoi Juhana
+ujona.
+
+"Mikä verraton keksintö! Kuinka Amori kuitenkin tekee kekseliääksi!"
+huudahti Alfred ja pani nenälasit nokalleen. "Vai niin, sinä ajattelit
+odottaa. Niin viattoman viekkaasti."
+
+"Minä pyydän olla vapaa sinun näsäkkäistä huomautuksistasi, Alfred."
+
+"No, kuuletteko -- vai niin, sinä pyydät olla vapaa niistä! Ehkä
+uskallan minä pyytää. jatkaakseni samaa tapaa, selitystä, joka ei ole
+niin haaveellinen, tästä ontuvasta läsnäolostasi tähän aikaan?"
+
+"Mitä se sinuun kuuluu?"
+
+"Sillä kurin, tapa käy yhä kansantajuisemmaksi. Minä en kysy niin paljo
+omasta edestäni, sillä en tarvitse enää mitään selitystä. Tapaus on
+minulle aivan selkeä, aivan selkeä" -- hän silmäili vuoroon toista ja
+toista -- "mutta minä tiedän, että mammalle olisi huvittava tietää
+missä hänen esikoisensa kuleksii ja vaaneksii talossa kun kaikki ovat
+poissa."
+
+"Minä en vaaneksi! Kato itseäs Alfred, huudahti Juhana ja astui
+askeleen lähemmäs.
+
+"Elkäämme tahratko näitä uutimia veljen verellä", vastasi Alfred yhä
+vaan hymyillen, ja varustautui muutaman tuolin taakse.
+
+Kristina lähestyi tohtoria ja tahtoi sanoa hänelle jotain. Vaan tohtori
+kääntyi häneen päin, kasvot aivan vaaleana, ja sanoi: "Ei pelkoa! Minä
+pyydän anteeksi, tämä ei ollut minun syyni. Hyvää yötä! Tule, Alfred,
+me menemme."
+
+"Me?" kysyi Alfred mahtavampana ja rupesi panemaan takkia kädestään.
+
+Vaan silloin tohtori tempasi häntä olkapäistä kiini, hänen tempaustaan
+vastaan ei voinut kukaan ponnistella, ja ennenkun ekstra ehti
+ajatellakaan, oli hän yläällä kivijalkakerroksesta ja kadulla
+kerrassaan.
+
+Kristina jäi seisomaan ja kuuli veljesten menevän akkunan ohitse; hän
+kuuli yksityisiä sanoja kunnes ääni katosi. Hänkin oli vaalennut, ja
+vasemmalla ohimolla näkyi syvennys ja punan merkki; se oli arpi siitä
+muksauksesta, jonka hän sai yöllä, kun kallion vierimä ryösti häneltä
+äidin ja siskot.
+
+Veljekset äkäisesti toraellen kulkivat seuraavaan kadun kulmaan, josta
+erosivat toivottamatta hyvää yötä. Juhanalla ei ollut ollenkaan halua
+kemuihin. Hän meni suoraan kotia asuntoonsa. Hän näet sen oli muuttanut
+joku aika sitten kotoaan, sen vuoksi että valtioneuvoksen rouva ei
+saattanut portailla sivuuttaa hänen vähäarvoisia sairaitaan. --
+
+Juuri ruvettiin illalliselle, kun Alfred tuli takaisin pitoihin.
+
+Alfred irvisteli salaperäisesti, joka antoi hänen ystävälleen aihetta
+pukkaamaan häntä kylkeen ja heittämään monta herjaussanaa. Sitten
+tunkeusivat he ravintolahuoneesen, sillä Hiorth arveli että Alfred
+tarvitsi "oivan järjenjuoksuttajan sen asian johdosta."
+
+Ruokapöytä oli laitettu pieneen saliin ja läheisempään sisähuoneesen.
+Ensiksi ravitsivat itseään vanhemmat naiset ja herrat, sitten
+tanssianaiset palveluttivat itseään kavaljeereillaan, vaan ennenkun
+nämä olivat saaneet tuskin puoleksi lopettaa, rupesivat nuoremmat
+herrat nakkautua pöydän ympärille omaksi hyväkseen. Kuin tiheä, musta
+kärpäsparvi asettuivat he ensimmäisen pöydän äärille, siitä lensi muuan
+joukko seuraavaan, tunkeutuivat hillittöminä väistymättä kuin Egyptin
+heinäsirkat, takertuivat kuppeihin, lautasiin, kaivaen, pureskellen,
+särpien, nieleskellen kaikki hiljaisuudessa; siinä veitsien ja
+kahvelien kalina ja ratina kuului vaan juurikuin yhdestä ainoasta
+suuresta syöntikoneesta täydessä käynnissä.
+
+Nuori ujo ylioppilas Hansen oli löytänyt, en tiedä mistä, sherrypullon.
+Tuskin heinäsirkat saivat vainun tästä, ennenkun lukematon
+juoma-astiain paljous lähestyi häntä. Ja niin siivon siivo kun oli,
+kaasi hän lakkaamatta, kunnes seisoi siinä tyhjä lasi ja pullo
+tyhjennettynä.
+
+Tällä makeasti naurettiin, vaan ei kauan; ei ollut aikaa tuhlattavissa.
+
+Lihapallot väkevässä kasteessa, täysinäiset kaalinpäät, kalapallot,
+lihasisukkeet, kilpikonnat, leikatut linnut paistinpottuineen -- kaikki
+katosi kuin kielettömään konttiin.
+
+Hannu serkku seisoi muutaman lihaputingin ääressä eikä liikkunut,
+vaikka selkänsä olikin hellä pukkauksista. Hänen vieressään seisoi
+kandidaati Smith suurella ruokahalulla, jonka hän näkyi tuoneen
+Jotunheimistä; hän söi filet de boeuf'iä (härän munuaista)
+teelusikalla, sillä hän ei uskaltanut lähteä kahvelinhakuun niinkauan
+kuin vielä oli makusientä jälellä.
+
+Ekstraordinari Hiorth ja Bennechen olivat ajaneet etunsa hyvin. He
+asettuivat keittiönoven pieleen ja hätyyttivät passareita, jotka
+kantoivat uusia ruokia sisälle. Sitten vetäysivät he tupakkipöytään,
+jossa olivat raivanneet vähän tilaa, ja siellä söivät ja joivat
+muutamista pulloista, joita olivat piiloittaneet portinvartian taakse.
+
+Arvokkaimmat herrat olivat saaneet siansa herran "työhuoneesen" ja
+heitä erikseen passattiin. Delphin pysyskeli naisten joukossa, ja
+salissa kulki nuoria naisia, jotka halveksivat ruokaa ja kaikkia, jotka
+söivät.
+
+Jälestäpäin tulivat useimmat naiset hyvillensä, kun heinäsirkat
+levittivät hävityksiään pieneen saliin saakka varsinaiseen naisten
+pöytään, jossa pari vanhempaa rouvaa nuuski ympäriinsä saadakseen
+parruheinännuppuja ja valkeimmat kiipaleet kanan rintalihasta.
+
+Emäntä tiesi, että hänellä on yllin kyllin ruokaa; kuitenkin hän
+huolestui, katsellessaan mokomaa mellehtimistä; ja muuan, joka seisoi
+aivan hänen vieressään, kuuli hänen mutisevan: "Herra hyvästi
+siunatkoon, aivanhan on kuin tuomiolla ei olisi loppuakaan."
+
+Falck-Olsenin rouvalla tuli joskus huonoja kielivikoja, erittäinkin,
+kun hän oli tunteittensa vallassa.
+
+Tukkukauppiaan työhuoneesta kuului melua ja puhetta, aina kun ovi
+aukesi palvelian mennessä sisälle. Hiorth ja Bennechen, jotka istuivat
+lähellä, saivat onkeensa jonkun sanan, siksi että huomasivat väittelyn
+olevan poliitillisen.
+
+"Tämä Falck-Olsen on kuitenkin koko nauta, vaikka käänsikin häntä miten
+tahansa", sanoi Bennechen pureksien. "Hän ei ikinä opi pitämään
+kestejä."
+
+"Hä?" vastasi Hiorth. "Kaikki ihmisethän ovat täällä."
+
+"Sinä olet aika pässinpää, Jonas! Maljasi! Sehän juuri vikana onkin;
+hän kutsuu ruhjaa, rampaa. Sinä mahtanet hyvin ymmärtää kuinka työlästä
+on papasta kun hän on pakoitettu kohtaamaan kaikenlaisia
+kapinoitsioita, jotka tulevat tänne."
+
+"Enpä tosiaan ole koskaan ajatellut sitä", Hiorth sydämellisesti sanoi.
+
+"Päivällä kuulin papan sanovan Falck-Olsenille: jollette asetu varmalle
+puoluekannalle, niin --"
+
+"Niin, mitä sitten?" kysyi Hiorth halukkaana saada tietää ja nojausi
+kuulemaan.
+
+"Ah, sinä olet aika pässinpää, Jonas, hän ei sanonut enempää; vaan sinä
+kyllä käsittänet mikä oli tarkoitus."
+
+"Niin, luonnollista -- kuinka -- ei, sepä lempoa, sinä, sanoiko
+valtioneuvos todellakin niin?" -- Hiorth hymyili ja iski viekkaasti
+silmää ystävälleen.
+
+Franseesiin ruuan jälkeen soitti orkesteri säveleitä "le petit due"
+kappaleesta. Tanssi kävi kuin tuulessa; tuskin yhtään ainoata
+kivenhakkaajaa näkyi.
+
+Raivokas soitto taoskeli heidän veressään, jonka ruoka ja viini oli
+pannut vauhtiinsa. Kandidaati Smith hyräili lakkaamatta muuatta
+ranskalaista loppusäveltä operetista, jonka hän oli oppinut eräältä
+Pariisista tulleelta.
+
+Karolina Hjelm, joka oli hänen naisenaan, kiusasi häntä melkein
+henkivetoon saadakseen tietää mitä hän lauloi. Vaan kandidaati Smith
+arveli, ettei sitä voinut norjankielellä sanoa.
+
+Rohkea Karolina vakuutti, että hän saattoi kärsiä koko joukon
+senlaatuista; vaan kandidaati jatkoi sävelensä hyräilemistä, kunnes
+Karolina selitti, että nyt hän melkein ymmärsi sen.
+
+Tämä tanssi Delphinin tuli tanssia Hilda Bennechenin kanssa. Hän oli
+melkein unohtanut minkä tähden hän oli pyytänyt hänet. Ensimäisiä osia
+kun tanssittiin oli hän sen vuoksi vähän huoletonna ja puheli
+ensimmäiseen Hjelmin rouvan kanssa, joka istui ovenpielessä tanssijain
+takana.
+
+Hilda Bennechen huomasi heti tämän, ja se kiusasi häntä. Koko illan hän
+oli ollut hyvillään ja puoleksi levotonna tästä tanssista.
+
+Kotona kamariherra kohteli häntä ystävällisesti, vaan kuitenkin
+enemmäkseen kuin lasta; kamariherra olikin tuntenut hänet ennen ripille
+pääsyä.
+
+Monta kertaa oli Hilda Bennechen ajatellut, että olisi hupaista saada
+tanssia hänen kanssaan. Nyt tunsihe hän sanomattoman pettyneeksi; hän
+muisti kaikki sarvipää sanat, joita hän oli saanut kuulla ystäviltään
+ja hän sydämestään toivoi, ettei hän koskaan olisi saavuttanut tätä
+huomiota.
+
+Neljättä osaa tanssiessa kysyi kamariherra häneltä jotain. Hilda
+Bennechen katsoi ylös vastatessaan, ja kamariherra tuumaili itsekseen:
+"Vaan onhan hänellä silmät!"
+
+Tämän huomionsa jälestä jatkoi kamariherra juttelua suuremmalla innolla
+saadakseen häntä katsomaan ylöspäin. Sydämelliset ruskeat silmät olivat
+kirkkaat, ja sikäli kun kamariherran käyttäessä lystillistä puhetapaa,
+jouduttiin syvemmälle jutteluun, sai Hilda Bennechenin pienet kasvot
+eloisuuden, joka kaunisti häntä hyvin.
+
+Kun tanssi oli loppunut, sanoi kamariherra: "Ei, vaan mitenkä nyt on
+asia? Emmehän ole tanssineet kuin korkeintaan neljä osaa."
+
+Hilda Bennechen katsoi vähän epäillen häntä, vaan vastasi sitten
+hymyillen: "Asia on niin kai, että te tanssitte molemmat ensimäiset
+osat Hjelmin rouvan kanssa."
+
+Yrjö Delphin ymmärsi antaa arvoa hyvälle vastaukselle. Hän katsoi äkkiä
+Hilda Bennecheniä; vaan samassa tuli heitä toinen pari puhuttelemaan,
+ja tuli koko joukko heidän ympärilleen. Vaan ennenkun kamariherra jätti
+naisensa, hän oli pyytänyt häntä ensimäiseen franseesiin ruuan jälkeen
+kaikissa tulevissa pidoissa sillä kaudella.
+
+Nyt oli jo höyry noussut. Tanssi kävi vilkkaasti ja huimasti, ettei
+koskaan olisi voinut luulla niitten olevan samoja kuhnaritanssijoita,
+jotka ensi valssissa tanssivat. Ilo oli ylimmällään, kun jälkeen
+sydänyön jälkipiteiksi tarjottiin sampanjaa.
+
+Tähän aikaan päivää piti valtioneuvos aina puheen talonväelle, lyhyen,
+valtamahtisen puheen, jossa ei ollut koreita sanoja! Semmoisia pieniä
+suojelevia puheita piti valtioneuvos mielellään, ja puhuessaan lausui
+hän enemmän käsien liikkeillä ja erinäisellä hymyilyllä, jota hän
+käytti suurella mitalla, kuin suulla.
+
+Naisille puhui muuan nuori runoilia, joka äsken oli antanut vihkosen
+nimeltä: "Sumuisia hahmoja." Puhe oli niinikään runopuvusta ja saavutti
+suuren suostumuksen, vaikka naiset arvelivat että se oli hirveän
+surkea.
+
+Sitten esiytyi vihdoin ystäviensä kauhuksi valkeaverinen kandidaati
+Smith, puhuen hehkuvia kertoelmia Jotunheimistä. Ei ole koskaan saatu
+aivan selvää, oliko se viini vaiko rakkaus, joka pani hänet astumaan
+tämän askeleen. Vaan varma on, että itse puhe oli omiaan antamaan
+aihetta moniin arveluihin.
+
+Sillä kun parhaallaan oltiin hyvin korkealla vuoristossa -- puhuja
+mainitsikin montako sataa jalkaa -- syvyyksien ja jäälohkojen keskellä,
+puhui hän jotain silmäparista ja keijukaisesta, jota jotkut sitten
+väittivät Karolina Hjelmiksi. Kuinka liekkään asia, siitä kylliksi,
+olisi varmaan puheen käynyt kuin sanotaan sadussa: joll'ei se ole
+lopussa, niin on sitä vielä, jos pitkä ujo ylioppilas Hansen ei olisi
+äkkiä noussut kuin raketti ja huutanut: "Eläköön Jotunheim."
+
+Naurulla, joka tästä syntyi, juotiin malja puhujan suureksi harmiksi.
+
+Vaan ylioppilas Hansenin oli käynyt surkuteltavasti. Sillä kun hän
+illallisen jälkeen oli saanut portviinipullon, ajatteli hän ettei nyt
+kulutetakaan turhaan. Sen tähden piilousi hän muutaman huonekalun
+taakse ja joi lasin lasilta kostoksi. Vaan portviini osottihe
+kujeellisemmaksi kuin Hansen ylioppilas, ja kun hän korkearintaisena
+kiiti lattian poikki pyytämään tanssiin keskellä franseesia, tuli muuan
+hänen toverinsa kiiruhtaen häntä vastaan ja tarttui häntä käsivarresta:
+"Vaan Hansen! olethan humalassa kuin mettinen, poika."
+
+Tämä sävytön puhe teki tuskallisen vaikutuksen Hanseniin, että hän
+mahtavasta ilomielestään vaipui kerrassaan synkimpään epätoivoon.
+
+Tästä hän sitten nousi ja turrasi kandidaati Smithin puheen.
+
+Kotiljongi oli hurja. Useat johtajat määräsivät erinlaisia osia eri
+paikoissa suuressa salissa ja lensivät sitten ympäri salia vimmatussa
+laukassa.
+
+Pelottava Hannu oli seurannut morsiantaan kylmällä katseella koko yön;
+ja kun Lovisa vihdoin, Karolinan lykkäämänä, meni poikki lattian
+puhellakseen Hannun kanssa, kääntyi tämä selin ja meni kotiaan.
+
+"Elä piittaa hänestä", lohdutteli Karolina, "hän on tosiaan niin
+kelvoton, niin että --"
+
+Lovisa seisoi hetkisen masentuneena; vaan kun hänen kavaljeerinsa
+lähestyi, kuiskasi hän ystävälleen: "Minulla on niin sanomattoman
+lysti, että minä mielelläni otan huomenna vähän toria."
+
+Ja tämän kevytmielisen puheensa perästä läksi hän vierimään pois.
+
+Kello oli neljä. Vaatteihin myysätyt äidit seisoivat etehisessä ja
+läheisissä huoneissa, puolikuolleina väsymyksestä, ja odottivat
+tyttäriään, jotka sanoivat tanssivansa vielä yhden ainoan kerran vaan.
+Isät seisoivat päällystakki päällään ja sikaari hampaissa ja puhelivat
+totipöydän ympärillä.
+
+Vaan salissa tanssittiin, aivan kuin henkimeneissä. Pareja lensi kuin
+riivatuita pölyisessä ilmassa, jossa palaneet kynttilät loihusivat ja
+savusivat. Ympäriinsä tuolien ja sohvien alla oli vaate-repaleita
+naisten hameista, lakastuneita kukkakimppuja, pito-ohjelmia ja
+läpimärkiä nenäliinoja, ja raskaassa ilmassa oli ihmisten, tomun ja
+vanhan pomaadan haju. Vaan kivenhakkaajat tunkeusivat eteenpäin hiukset
+silmillä ja kaulahuivi vinossa, ja naiset röhmöttivät kuin pitkät
+tylli- ja tarlataanirääsyt ja kääreysivät kavaljeerein kinttuihin.
+
+Paraimpana oli pysynyt Sofia Falck-Olsen. Hänen vaatteuksensa, hänen
+hansikkaansa, hänen tukkansa, kaikki oli sileänä ja koskemattomana
+juurikuin olisi vasta tullut suoraa laittamasta, ja suora hymyilynsä ei
+ollut poistunut hänen kasvoiltaan. Ja kuitenkin oli hän nyrpeissään
+iltaansa. Delphin ei ollut ollenkaan lähestynyt, Alfred Bennechen oli
+niin tuskastuttava, Jonas Hiorth niin vastenmielinen.
+
+Vihdoin hyvästit loppuivat ja viimeiset vaunut menivät.
+
+Tukkukauppias sytytti uuden sikaarin ja istui nojatuoliin. Vaan rouva
+aukaisi kureliivinsä ja ahmi muutamia jälkiruuan jäänöksiä vannoen,
+että hänellä oli kuin sudella nälkä.
+
+Sofia riisui vitkalleen ja järjestyksessä ja torui kovasti Lovisaa,
+joka itkeä inusi kunnes nukkui.
+
+Vaan Hiorthin huoneessa istuivat molemmat ystävät tuntikauden
+punssipullon ääressä. Mielensä oli juhlallinen, liikutettu, ja he
+lupasivat toisilleen kyyneleet silmissä, että heidän ystävyytensä olisi
+ijänkaikkisesti kestävä -- eipä heitä erottaisi heidän molempien
+rakkaus Sofiaan. Siitä he johtuivat kasteesen, josta he väittelivät
+hyvin kiivaasti, kunnes aamupuolella erosivat.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Sadelakki sidottuna leuan alle, sillä myrsky pauhaili, hyräillen
+mielilauluaan kulkiessaan:
+
+"Kuules Katri kulta! Sinä rakkauden tulta --" tuli luotsivanhin Seehus
+marraskuun viime päivinä rinteitä alas.
+
+Kirje oli tullut Antilta, ja luotsivanhin tiesi kuinka levotonna
+Njaedel odotti selityksiä "jutustaan."
+
+Tasangolla oli Njaedelin matala talo vasta kynnettyjen peltojen
+keskellä, ja hiekassa näki hän puolitekoisen ojan. Pari kaislakuormaa
+ajoi kappaleen matkaa siitä.
+
+"Sören Börevig tiesi kyllä mitä hän teki, kun hän sai Njaedelin
+menemään kuninkaan oikeuteen", mutisi luotsivanhin.
+
+Myrsky kävi lounaalta matalaa rantaa pitkin. Se oli kova syysmyrsky ja
+jo varhain puolenpäivän jälkeen rupesi hämärtämään.
+
+Luotsivanhin seisahtui ja heitti merimiehen katseen merelle ennenkun
+meni alas viimeistä mäenrintuusta. Etelässä päättyi hiekkatasanko
+paljaisin kallioihin, jotka pistäysivät niemekkeiksi, joihin meri
+murtui; kuohuavan vaahdon keskellä korkealla ilmassa voi hiljaa
+sekuntisen eli pari juurikuin valkoinen pylväs lyijynharmajaa perää
+vastaan ja hajosi sitten vaahtovaipaksi yli kivien.
+
+Pohjoisessa saattoi hän seurata pitkässä mutkikkaassa viivassa kuohuu
+vaahtorantaa; se oli niin leveä, että se luotsivanhimman laskun mukaan
+murti kymmenkunnan jalkaa vettä. Suoraan pohjoisessa keskelle kuohuja
+näki hän silloin tällöin vastasytytetyn Bratvaldin majakan välkkyvän.
+
+Ei yhtään purjetta näkynyt; pilvet yhtyivät toisiinsa muuttamatta
+paikkaanko -- mustanharmaissa tukuissa -- kova, jäykkä myrskyilma.
+Mereltä kuului lakkaamaton jyminä, syvä, jyryävä ääni, joka nousi ja
+laski, silloin tällöin kumiseva paukaus juurikuin kanonan paukaus hyvin
+kaukaa. Tuuli pörryili kanervikossa ja vongutti sähkölankoja maantien
+vierellä, ja lokit, jotka lentää liitelivät mereltä, siivet tanassa,
+iskivät myrskyssä.
+
+Kun luotsivanhin meni Börevigin veräjästä alas Svartmyreen, ei hän enää
+hyräillyt; päin vastoin hän kirota nasautteli.
+
+Suuria pyöreitä kiviä oli keskellä tietä; sadevesi mäeltä oli
+syövyttänyt ja meni poikki tien, jättäen syvän ojan täynnä pieniä
+kiviä.
+
+"Luulen olevan parasta kirjoittaa Antille, joka kuulemma on niin hiiden
+viisas ja älykäs", mutisi luotsivanhin; "tämä tienosa mahtaa varmaankin
+saattaa hänet vihdoin hengiltä."
+
+Njaedel istui hajareisin suurella kivellä keskellä aituusta. Hän löi
+voimakkaasti ja yhtä jonoa hakkuria, jota hän piti vasemmalla kädellä,
+joka oli kääritty villiatukolla. Silloin tällöin veti hän ylös hakkurin
+ja tipautti vettä reikään märästä rievusta, joka oli vanhassa
+läkkiastiassa, jonka kaupunkilaiset olivat unohtaneet muutamalla
+huvimatkallaan maalle.
+
+Tuuli niin jotta hänen kihara tukkansa liehui joka taholle juurikuin
+suuri korkkikierunippu; ja hän oli niin kiintynyt työhönsä, että
+luotsivanhimman piti mennä aivan hänen luokseen, ennenkun Njaedel
+huomasi hänet.
+
+"Päivää, luotsivanhin!" sanoi Njaedel, nosti hakkurin ja otti
+mittatikun koettaakseen kuinka syvä reikä oli. Vaan kun hän kuuli että
+oli Antilta kirje, heitti hän kaikki ja leiskahtihe alas kiveltä.
+
+He menivät sisään ja sytyttivät kynttilän. Huoneessa oli niin ikävän
+näköistä; vuode oli auki, ja lattia oli melkein musta. Njaedel asettui
+vastapäätä luotsivanhinta ja katsoi häntä suu kolmantena silmänä.
+Njaedel oli laihtunut, ja kädet kävivät levottomasti edestakaisin.
+
+Kyllä mahdollista, että luotsivanhin olisi voinut olla vähän rutompi
+liikkeissään. Vaan ei ole mikään pieni asia kirjeen lukeminen.
+Silmälasit piti puhdistaa hyvin, kuori oli tarkastettava ja sitten
+leikattava varovasti ylälaidasta. Kuori oli suuria kanslian kuoria
+harmajasta paperista, varustettu vielä lakallakin.
+
+    "Korkeasti kunnioitettava herra luotsivanhin
+    Lauri Voldeman Seehus."
+
+"Ah, paha henki", mutisi luotsivanhin.
+
+    "Täten tunnustamme saaneemme kaksi kirjoitusta kunn. herralta
+    syyskuun 1 päivältä ja 1 lokakuun 20 päivältä tänä vuonna. Kun
+    te näytte olevan oikeutettu veljeni valtuutetuksi muutamissa
+    suhteissa, käännyn teidän puoleenne pyynnöllä, että antaisitte
+    tiedon veljelleni seuraavan kirjoituksen sisällöstä. Teidän
+    yllä viitatussa kirjoituksessanne lokakuun 20 päivältä näkyy,
+    että veljeni on ilman mitään perustuksia otaksunut, että hänen
+    riita-asiansa koskeva kaislarantaoikeutta talon omistajan Sören
+    Börevigin kanssa olisi jo otettu esille suoristaan päätettäväksi.
+    Tämä ei olekaan niin. Järjestyksen tähden emme ole vielä voineet
+    ryhtyä tähän asiaan --"
+
+Luotsivanhin pysähtyi vähäsen.
+
+"Luepa toinen kerta", sanoi Njaedel.
+
+Luotsivanhin luki.
+
+Njaedel puisti päätään; vaan äkkiä nousi seisomaan ja löi nyrkkiään
+pöytään, jotta luotsivanhimman silmälasikotelo hyppäsi korkealle
+ilmaan.
+
+"No, no, Njaedel, luetaanhan kirje kokonaan. Ehkä lopussa kiitos
+seisoo."
+
+    "Ylipäänsä tulisi herra luotsivanhimman selittää usein
+    mainitulle veljelleni, että senlaatuista asiaa kuin tämä
+    on ei voida ajaa erinomaisen joutusasti ilman ei vähäistä
+    lisätyötä ja erityisiä kustannuksia. Sitäpaitse tulee
+    huomata, että summan suuren 200 kr. lähetettynä ensi postissa,
+    voi otaksua olevan tarpeellisen arvoisen jouduttamaan mainitun
+    asian toimittamista. Samalla ilmoitan täten olevani suostuvainen
+    rupeamaan summan tasailemiseen lisäämättä menoja asianomaisille."
+
+"Ymmärrätkö sitä, Seehus?"
+
+"En", vastasi luotsivanhin ja luki uudelleen; vaan äkkiä lausui hän:
+"Nyt sain päähäni; Me saamme luvan voidella."
+
+"Mitä?"
+
+"Niin, näet sen, tämän minä käsitän", sanoi luotsivanhin tyynesti,
+"ennenkun kuletin 'Talon Toivoa', joka oli kousuli Garmanin
+Sandsgaardista, sanoi aina konsuli, kun lähdin Itämereen sillilastilla
+keväällä: 'Kuules nyt, Seehus', sanoi konsuli, 'kun tulet Riikaan, niin
+saat luvan voidella tullimiehiä ja runsimiehiä ja koko joukkoa paraan
+taitosi mukaan. Ei ole hyväksi koskaan säästää mikä on välttämätöntä',
+sanoi konsuli. Ja monta ruplaa meni ja monta Golden Wasser pulloa, sen
+taidat uskoa, jotain semmoista tarkoittanee veljesi."
+
+"Luuletko kuninkaan ottavan maksoa siitä?"
+
+"Kuninkaan", vastasi luotsivanhin ja hymyili mahtavasti, "en luulekaan,
+äijäseni, vaan luulen rahojen sulaavan ennenkun kerkiävätkään niin
+kauas. Joku hienon kultakalunaisen herran kai pitää saada ne mennäkseen
+kuninkaan luo kysymään kaislarannastasi. Pietarissa näin kerran
+semmoisen, joka ajoi kahdella hevosella, joilla silahelat olivat
+hohtavasta hopeasta, eikä hänellä ollut yhtään ruplaa, joka ei ollut
+juomarahaa, niin sanoi välikauppiaan kirjuri."
+
+"Niin, tokkohan lie niin asia", sanoi Njaedel.
+
+"Sinä kaikitenkin näet että hän tahtoo 50 taalaria -- ehkä
+vaivoistaan."
+
+"Ah, ei Antti ota rahaa minulta", vastasi Njaedel loukattuna.
+
+Luotsivanhin luki edelleen:
+
+    "Mitä tulee Teidän usein mainitussa kirjoituksessanne puhuttuun
+    hyväntekiäisiin rakkaan veljentyttären olosta huoneessani, ei
+    mitään semmoista tule kysymykseen."
+
+"Niin mitä sanoin!" huudahti Njaedel ylpeänä.
+
+    "Kunhan vaan olonsa matalassa majassani tulisi hänelle
+    siunaukseksi! Nuorten mielet helposti viettyvät, ja aivan
+    helposti tämän mailman turhuuteen, ah, vähän näyttävät he
+    panevan arvoa vanhempain neuvoihin ja kehoituksiin. Ja nuorta
+    tyttöä uhkaa turmio suuressa kaupungissa, jotta meidän
+    kaikesta sydämestämme tulee rukoilla ja toivoa rakkaalle
+    Kristinallemme, että hän tukkisi korvansa kaikelle mairittelulle
+    ja kiusaukselle ja sitä vastoin aukaisisi ne kokeneitten
+    kehoituksille.
+
+    "Niin, kallistakaamme kaikki sydämemme totuuden äänen puoleen;
+    kun nyt vielä on meidän kutsumuksemme aika.
+
+                                "Suurella kunnioituksella
+                                       _Anders Mo_."
+
+"Niin. se Antti, se Antti!" sanoi Njaedel ihmetellen, "sitähän se
+äiti aina sanoi: 'Sinä Njaedel', sanoi hän, 'olet tyhmä kuin pässi,
+vaan --'"
+
+"Minä ihmettelen mitä hän tarkoittaa tällä?" mutisi luotsivanhin
+ajattelevana, "näyttää siltä, juuri kuin joku kuleksisi vaanimassa
+Kristinaa."
+
+"Oletko houkka, luotsivanhin? Mitä teemme siihen?"
+
+"Tiedän, me kirjoitamme, että hänen tulee varoa ja pitää silmänsä
+auki --"
+
+"Ja puhua Antin kanssa -- kirjoita silleen, luotsivanhin! -- että hänen
+pitää totella Anttia kaikessa."
+
+Luotsivanhin otti heti kynän, mustetta ja paperin, jota nyt oli
+hankittu Njaedelin taloon, ja kirjoitti "Rakas Kristina!" Sitten
+ajatteli hän kauan.
+
+"No, luotsivanhin, hämmennyitkö?"
+
+"Ei ole koskaan kysymystä siitä!" vastasi luotsivanhin mahtavana ja
+kirjoitti:
+
+    "Nuorison laita on kuin suuren tanskalaisen mullin, joka oli
+    Sandsgaardissa; vaan kun oikein ajattelen asiaa, en voi sinulle
+    kertoa sen mullin historiaa, sillä se on ruma lopusta; vaan
+    isäsi tahtoo, että aina kääntyisit Antti sedän puoleen kun
+    jotain tapahtuu sinulle, sillä kiusauksia monenlaisia on
+    nuorukaisilla, esimerkiksi Amalia, sisareni -- niin, nyt siitä
+    on kaksikymmentä vuotta kun hän kuoli, ja hän sanoi, että se
+    oli hauskin päivä hänen elämässään; se oli kuitenkin tammikuun
+    1 päivä kun hän kuoli, samana vuonna kun ukkonen iski nimismiehen
+    navettaan, kaikki rakkauden viekoituksella, ja se oli päälle
+    päätteeksi suuri lurjus, hänen naamansa oli kuin sokeroittu, ja
+    hän elää vielä tänäkin päivänä kaupungissa, vaan en mainitse nimeä;
+    vaan hän kääntyy seinään päin, kun kohtaa häntä, eikä ole
+    tietävinäänkään. Niin on käynyt monen kelpotytön. Sen tähden
+    tahtoo isäsi, että kaikissa noudatat setäsi mieltä ja luotat
+    häneen.
+
+    "Nyt on täällä merellä myrsky joka päivä, eikä yhtään purjehtiaa,
+    joka onkin parasta, sillä täällä on kuunpimennystä ja meripimeää,
+    vaan höyrylaivat eivät välitä mistään mikä minusta on tunnusmerkki
+    erittäinkin sen vuoksi että ne ovat typi tykkänään raudasta, vaan
+    luin muutamasta sanomasta, että nyt on laivoissa kaikki raudasta
+    aina mastot ja köydetkin, joka minusta näyttää olevan helkutan
+    suuri vale. Isäsi voipi hyvin, piti sanomani.
+
+                                       "Harras ystäväsi
+                                      _Lauri Seehus_."
+
+    "Jälkikirjoitus: Voit sanoa sedällesi, että rahat, joista hän
+    kirjoitti, tulevat, kunhan isäsi saa kootuksi, vaan kysy eikö
+    voisi tulla vähän helpommaksi näitten huonojen aikojen kautta,
+    ja käske hänen puhella muuan sana sen kanssa joka on ylempi
+    herra kuin nimismiehet, ruotimestarit ja kapteenit, että aivan
+    se on sikamainen koko tie Svartmyreen päin, jonka voit sinäkin
+    todistaa, vaan nyt se on huonompi kuin ennen."
+
+Kun postimies toi tämän kirjeen, seisoi Kristina hameet käärittynä
+pesemässä keittiön ovea, sillä vaikka heillä oli piika teki hän
+osaltaan täyden työn talon työssä.
+
+Valtioneuvokselle oli myös sanomalehtiä ja kirjeitä, jotka yleensä
+jätetään porttivahdille.
+
+Alfred Bennechen tuli alas mennäkseen kansliaan, ja kun hän näki postin
+olevan pöydällä porttikamarissa -- ovet olivat auki, kun oli huoneitten
+siivous -- käytti hän mielellään sopivaa tilaisuutta.
+
+Kristina oli vaan huoneessa kun hän näki kuka se oli. Hän virutti
+pesurievun sankkossa ja pisti vahvat valkoiset käsivartensa oikein
+syvälle liasta harmajaan veteen. Sitten hän väänsi rievun, pani
+kelpolailla santaa siihen ja rupesi taas pesemään ovea, juurikuin olisi
+pitänyt maalaus hangata pois.
+
+"Hyvää huomenta, neiti Kristina!" huusi Alfred, iloisesti hypätessään
+huoneesen; vaan kun hän näki kuinka vähän vaikutusta hänen odottamaton
+tulonsa teki, meni hän noloksi ja jatkoi: "Suvaitsetteko että saisin
+silmäillä postia? Ehkä olisi joku kirje pieneltä morsiameltani."
+
+Vaan eipä tämäkään näkynyt vaikuttavan tuon enempää. Tuo hankaamisen
+tuskallinen ääni kävi hänen korviinsa; häntä myös suututti nähdessään
+Kristinan mielellään olevan siinä puvussa ja tuossa halvassa työssä --
+ja että hän ei ollut häpeissään siitä!
+
+Kaksi miestä meni muutaman kadunpuoleisen akkunan ohi. Alfred katsoi
+ylös: "Kas tuossa oli setänne ja -- niin, Juhana, tiettävästi! Hän
+aikoi juuri kääntyä portista sisään. Veljeni on kai tavallisempi vieras
+täällä alhaalla kuin tuolla ylhäällä -- vai?" Vaan kun hän kääntyi,
+näkikin että Kristina oli ottanut sankonsa keittiöön ja sulkenut ovet
+kiinni.
+
+Vihastuneena viskasi hän sanomalehden ja meni. Portailla kohtasi
+hän Mon, joka tervehti niin kunnioittavan tuttavallisesti.
+Antti setä tarkasti postin ja valitsi ne kirjeet, jotka hän veisi
+valtioneuvokselle kansliaan. Kun hän löysi luotsivanhimman kirjeen
+Kristinalle, huusi hän häntä sisään.
+
+"Kristina", sanoi hän vakavasti, kun hän oli ojentanut hänelle kirjeen.
+"jotain on, josta minun pitää puhua. Valtioneuvoksen pojat käyvät
+täällä usein sinun luonasi --"
+
+"Ovi oli auki, ja niin tuli kandidaati sisään --"
+
+"Niin, minä en tarkoita niinkään Alfredia, vaan tohtori, näetkös --"
+
+"Hän ei ole ollut täällä", kiiruhti Kristina vastaamaan.
+
+"Ei, ei, vaan minä näin hyvin, että hän oli tänne tulossa. Niin,
+näetkös, rakas Kristina", jatkoi hän ystävällisesti ja piti kättään
+Kristinan olkapäällä -- Kristina oli vähän pitempi kuin hän -- "suuren
+kaupungin elämä tuottaa monta kiusausta nuorelle tytölle. Sitä paitse
+tulee sinun ajatella kuinka suuressa kiitollisuuden velassa minä olen
+valtioneuvokselle ja kuinka ilkeätä olisi minulle, jos heille sattuisi
+joku harmi, johonka minä tahi joku omaisistani olisi syypää. Tätä et
+ehkä nyt ymmärrä, vaan pyydän että olet varovainen ja riiput heissä
+käsiini, jotka tahtovat sinun parastasi."
+
+Hän taputteli Kristinaa poskelle ja meni kirjeineen.
+
+Ei Kristina ymmärtänyt tätä, ei ainakaan täydelleen. Hänestä oli
+nähtävästi haavetta, että setänsä tarkoitti nuorten herrain käyvän
+hänen tähtensä. Vaan millä tavoin jotain harmia tapahtuisi
+valtioneuvokselle, hän ei käsittänyt. Kristina oli viisas ja
+ymmärtäväinen talonpoikaistyttö, joka täydelleen tiesi erotuksen
+valtioneuvoksen pojan ja alhaisen maalaistytön välillä.
+
+Vaan kuitenkin tuli hän levottomaksi, kun luotsivanhinkin toi
+kirjeessään samoja varotuksia ja viittauksia. Vaan mitä hänellä on
+tehtävänä? Kandidaatia katseli hän niin vähän kuin mahdollista, ja
+mahdoton oli hänen sanoa vakavalle, kelpo tohtorille suoraan ettei hän
+saanut käydä luona, niin harvoin kuin se tapahtuikin. Hän laski
+tarkalleen; olipa neljätoista päivää kulunut siitä, kun hän puhutteli
+tohtoria.
+
+Antti setä oli niin kummallinen; eipähän saanut hänestä oikein selkoa;
+siivo hän kyllä aina oli, vaan Kristina tunsi kuitenkin jonkinlaista
+pelkoa hänestä.
+
+Väliin iltasilla -- Antti setä tuli aina myöhään kotia -- kun hän meni
+Kristinan huoneen läpi, istahti hän tavallisesti hänen sänkynsä
+laidalle ja puheli vähän. Vaan Kristina ei aina ymmärtänyt mitä hän
+sanoi, joko sentähden että hän itse oli unissaan tahi setä väsyksissä,
+kun hän puhui niin epäselvään. Vaan hän taputteli häntä niin
+ystävällisesti, sanoessaan hyvää yötä.
+
+Tohtori Bennechenillä ei ollut onnea mennessään ulos tavatakseen
+Kristinaa.
+
+Halu paloi hänessä joka päivä, vaan hän pelkäsi kohtaavansa Alfredia;
+eipä hän halunnut tavata Motakaan, ja ylipäänsä oli näillä
+koematkoilla hänen omatuntonsa paha juurikuin olisi hänellä ollut aie
+tehdä jotain oikein pahaa.
+
+Yleensä hänen matkansa päättyivät niin, että hän meni ohi ja katsoi
+alas akkunasta, tahi meni hän yläkertaan tervehtimään äitiänsä siinä
+hienossa toivossa, että hän kohtaisi Kristinaa portilla tai käytävässä.
+
+Hän näet sen oli rakastunut Kristinaan ja hän tiesi rakkautensa hyvin.
+
+Eikä hän kuitenkaan ollut iloinen, mikä on tavallista, kun rakkaus
+pulppuaa suonissa lämpimänä virtana.
+
+Ensinnäkin oli hän tietämätön minkä vaikutuksen hän olisi tehnyt
+Kristinaan. Hän luuli, että Kristina, joka oli terve ja kaunis,
+tuntisi vastahakoisuutta semmoista rampaa vastaan kuin hän itse oli.
+Sillä tohtori luuli, että hän nilkutti enemmän kuin nilkuttikaan.
+
+Ja sitten oli hän mustasukkainen Alfredille -- hiljaisesti,
+sisällisesti, raivoisasti tunsi hän mustasukkaisuutta veljeänsä
+kohtaan, joka kaikkialla oli ollut hänen tiellänsä, kaikilla tavoin
+suosittu ja pilattu, ja jonka syntein tähden hän vuosien kuluessa oli
+saanut niin monta selkäsaunaa.
+
+Ja vihdoin oli Juhana Bennechenillä salainen, synkkä epäilys itsestään
+ja ylimalkaan tulevaisuudestaan.
+
+Senpä tähden rakasti hän lempeään, jonka hän tunsi nousevan, kuni
+rakastetaan kipeää lasta. Hän antoi voimakkaan tunteen ympäröidä koko
+olentonsa ajattelematta vastuksia; ja hän kantoi rakkauttaan hyvin
+säilytettynä rehellisessä rinnassaan hiljaisella surumielisellä ilolla,
+sen ohessa kun hänellä ei ollut vahvaa uskoa siitä, että se tuottaisi
+hänelle mitään onnea.
+
+Oli kylläksi aihetta levottomuuteen, vieläpä onnellisimmassa
+tapauksessakin: Kristina todellakin piti hänestä. Mitä valtioneuvoksen
+rouva sanoisi! Ja jos hän vielä saattaisi ajatella mahdolliseksi
+asettua äidin kieltoa vastaan, miten ja missä saisi hän rohkeutta astua
+isänsä eteen ilmoittamaan hänelle, että hänellä on aikomus naida
+talonpoikaistyttö!
+
+Tämä isä, niin kaunis ja mahtava, oli Juhana Bennechenin silmissä
+rehellisyyden, ylevyyden ja jalouden esikuva.
+
+Kun vastustuspuolueen lehti asettui hallitusta vastaan, luki tohtori
+sitä hiljaisella vastustuksella isänsä puolustukseksi.
+
+Eihän se ollut mahdotonta, että hallituksessa olisi henkilöitä, jotka
+tarvitsisivat moitetta, vaan että valtioneuvoksessa Bennechenissä olisi
+jotain valituksen siaa, sitä hän ei tullut ajatelleeksikaan.
+
+Kun äiti pani kauniisen Alfrediin kaiken hellyytensä ja sitä oli vaan
+hiukkanen jälellä "molemmille toisille huono-onnisille", kuten hän
+sanoi Hildasta ja Juhanasta, oli isä melkein samanlainen kaikkia
+lapsiaan kohtaan, niin, tapahtuipa että hän uskalsi vastustaa
+vaimoaankin kun tämä turmeli Alfredia aivan tuhmasti.
+
+Tästä oli tarpeeksi Juhanalle, joka tässä suhteessa ei ollut turmeltu;
+ja kuta vanhemmaksi hän pääsi, sitä suurempi kunnioituksen tunto kasvoi
+hänessä isäänsä kohtaan, jotta se vihdoin tuli melkein hänen
+uskonnokseen.
+
+Vaan nythän oli juuri isän etevin omituisuus, hänen elämänsä periaate:
+kaikki piti olla arvokasta, ylevää, virheetöntä; sen nyt Juhana tahtoi
+rikkoa, ja juosta päin myrskyä, tehdessään semmoisen suunnattoman teon,
+että nai pitkän, punatukkaisen talonpoikaistyttöretukan.
+
+Juhana ajatteli mitä isä sanoisi ja tekisi, jos hän saisi vihiä
+vanhimman poikansa hullutuksesta. Pitkän tuumailun perästä hän sai
+vasta luvan hakiakseen köyhäin lääkärin viran muutamassa kaupungin
+ulkosopukassa ja mitä se oli tämän suhteen?
+
+Vaan aina kun tohtori tuli näin pitkälle ajatuksissaan, hän jotenkin
+tyydyttävällä tunteella lausui: "Niin mitäpä siitä on miettimistäkään;
+Kristina ei kuitenkaan välitä minusta niin vähintäkään."
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kun Mortensen rupesi toimittamaan "Kansan ystävää", pantiin
+sanomalehdelle nimeksi: "Kansan todellinen ystävä", ja kohtalaisen
+asunsa siaan, mikä sillä oli ollut Hansen äijän aikoina, painettiin se
+nyt kauniille paperille ja uusilla kirjasimilla.
+
+Kuvat sitä vastoin pysyivät jonkun aikaa samalla kotitekoisella
+kannalla: mustina lönttinä, vähän valkoista siellä täällä. Vaan
+muutamana päivänä ilmoitti toimittaja tilaajilleen kuvien loppuvan
+seuraavasta neljännyksestä alkain.
+
+Tämän kautta kadotti sanomalehti luonnollisesti suuren joukon alhaista
+väkeä, vaan Mortensen oli hyvillään kaikessa tapauksessa. "Kansan
+todellinen ystävä" sai kohta yleisönsä; mitä aineelliseen puoleen
+tulee, näkyi se käyneen paremmin kuin toivottiinkaan.
+
+Ekstra-ordinari Hiorth oli niin lopettanut muutaman pääkirjoituksen
+lukemisen, jossa näytettiin mahdottomaksi määrätä kuka tai mitä
+nykyaikaan tarkoitetaan sanalla: kansa; lähinnä täytyi sen kai olla
+virkasääty, joka oli kansan ydin -- kun tukkukauppias Falck-Olsen astui
+sisään ulommaiseen huoneesen ja kysyi valtioneuvosta. Kun yksi neuvoi
+tukkukauppiasta valtioneuvoksen huoneesen, hajosi kuuliakunta, joka oli
+kokoutunut "Kansan todellisen ystävän" ympärille, ja kukin meni
+paikoilleen läheisiin huoneisin, tunkeutuakseen paperikasoihin.
+
+Hansen äijä vaan ei ollut liikkunut. Hän ei ollut muka
+kuuntelevinaankaan näitä lukemisia. Tämä ei kyllä auttanut häntä
+ensinkään, sillä kun tuli jotain, jonka tiettiin käyvän hänen älälle,
+ulvottiin hänen korvaansa sitä. Hansen äijästä oli tullut varottava
+esimerkki kanslian nuorisolle, joka osoitti miten käy kun ajaa
+vastakkaisia mielipiteitä. Kaikki tiesivät, ettei hän päässyt sen
+ylemmäs. Missä hän nyt istui, kasvot seinää kohti, tonkimassa
+kaikenlaista törkytyötä, istuu hän siinä kunnes lasketaan arkkuun;
+jollei vaan olisi lopusta täytymys ajaa hänet menemään, sillä Hansen
+äijä ryypiskeli, niin hoettiin viime aikoina.
+
+Kun valtioneuvos näki tukkukauppias ystävänsä astuvan sisään, hän
+ymmärsi rahajutun olevan kysymyksessä, ja täänkaltaiset olivat
+ylipäänsä hirveän kiusallisia. Sentähden kysyi hän iloisella äänellä,
+tulisiko tukkukauppias käskemään häntä metsästysretkelle; silloin oli
+tyven ja selkeä talvipäivä, vähän oli kylmä ja aurinko paistoi.
+
+Vaan Falck-Olsen alkoi tuimalla asiotsiaäänellä puhella huonoista
+ajoista, tappioista kaikkialla ja kun voittoa ei saanut mistään.
+
+"Niin, niin", keskeytti valtioneuvos, kulkiessaan edestakaisin, lyöden
+käsiä toisiinsa, sormet suorina, jotta sormenpäät tulivat yhteen,
+"kotimainen teollisuus ja kauppa ovat rappiolla tätä nykyä, sitä ei voi
+kieltää, vaan me toivomme."
+
+"Ah, ei parane kanalle aikaa; minä en tiedä miten laita täällä maassa
+on. Vähän aikaa käy laatuun, ja loistavastikin, vaan sitten pysähtyy ja
+menee hajalleen, ei mikään ota kukoistaakseen meillä, kaikki, mihin
+ryhdymme, käy niin nahjustamalla. Katsokaa, nyt esim. Osakepankkia,
+joka perustettiin niin paljolla sampanjalla tässä mennä vuonna, ja nyt
+menee se ihan männikköön!"
+
+Näitten sanojen johdosta laski valtioneuvos helpoituksen huokauksen.
+Hän pelkäsi että tukkukauppias oli tullut huvittamaan häntä "rahan
+hankkimisen vaikealla työllä", "suurilla apurahoilla", ja moisilla
+ikävyyksillä, joita hän toi esiin, kun oli huonolla tuulella. Vaan
+Osakepankki oli aina viaton puheaine, ja valtioneuvos vastasi sen
+tähden leikillisesti: "Pankin hallituksen jäsenenä panen vastalauseen
+teidän syytökseenne. Me olemme päinvastoin, kuten vuositilit
+näyttävät --"
+
+"Minä viisi vuositileistä", vastasi Falck-Olsen, "mikä on tehdessä
+hyviä tilejä, senhän taitaa vaikka mikä tökerö tätä nykyä. Vaan
+kelvollista asiain johtajaa kaivataan johtokunnassa. Mitä hiittä niistä
+on noista oppineista lakimiehistä, jotka eivät ilmoisna ikänään ole
+olleet asioissa -- kaikilla näillä valtioneuvoksilla, asianajajilla ja
+asessoreilla -- ne eivät ymmärrä asiaa, ei totta tosiaan! Ei he ymmärrä
+niin vähän vähääkään."
+
+Nytpä valtioneuvos ymmärsi minne "asia" veti; hän naputteli sormiaan
+varovasti ja sanoi: "Olette todella osaksi oikeassa, ystäväni --
+suureksi osaksi; mutta --" hän pysähtyi, hypelöi ystävänsä
+takinkaulustan kulmaa vasemmalla puolen, lisäten: "on toki kummallista,
+kummallista ja valitettavaa, että mies moinen kuin te ei ole
+kunnianhimoinen."
+
+"Hä?" kysyi tukkukauppias ja katsoi epäileväisesti.
+
+"Eikö tule mieleenne koskaan, että te kerrassaan liian vähän käytätte
+vaikutusta, joka teillä on -- tahi ainakin voisi olla? Nähkääs nyt
+esim. Osakepankissa, jota mainitsitte: jos vanha valtioneuvos Falbe
+lähtee pois johtokunnasta, kuten hän varmaankin tekee seuraavassa
+yleisessä kokouksessa, niin olisihan se johtajanpaikka jonkin arvoinen
+teille."
+
+"Kyllä, sitäpä juuri haluankin!" lausui tukkukauppias.
+
+"Mahdotonta, sen pahempi! Aivan mahdotonta, ystäväni!" vastasi
+valtioneuvos, kulkien taas edes takaisin lattialla.
+
+"Vai niin! Saanko kysyä miksi niin?"
+
+"Siksi että konsuli Lind nähtävästi haluaa saada avonaisen johtajan
+paikan!"
+
+"Haluaa! Haluaa! Onko mokomaa kuultu!" huudahti tukkukauppias ja nauroi
+pakollisesti. "Olisi hauskaa kuulla minkätähden aina kaikki käy kuin
+itsestään sille suosiolliselle herralle; eihän hänkään ole isompi
+pohatta kuin minäkään."
+
+"Ei, ei suinkaan, vaan hän on luotettava."
+
+"Mitä herra valtioneuvos tarkoittaa sillä? Enkö minä ehkä ole
+luotettava mies?"
+
+"Tyyntykää, tyyntykää, hyvä ystävä!" sanoi valtioneuvos Bennechen
+hymyillen ja painoi hänet istumaan tuolille. "Pyydän saadakseni
+selittää teille tarkoitukseni esimerkillä. Te piditte, kuten muistatte,
+pari kuukautta sitten pidot, loistavat kemut, voin sanoa; siellä ei
+puuttunut mitään, kaikki oli kaunista, virheetöntä, arvokasta, sanalla
+sanoen, kuten piti ollakin. Ja kuitenkin -- antakaa huomautan teille
+erityistä kohtausta."
+
+Nyt oli valtioneuvos mieliaineessaan. Pieniä salaisia toimintoja
+kahdenkesken lukittujen ovien takana, kas se asema josta hän enin oli
+mielissään. Hänen puheensa sai silloin salaisen, tuttavallisen äänen,
+juurikuin hän joka hetki sen mielisuosioksi, jonka kanssa hän puheli,
+aukaisi sydämensä, puheli siitä jota hän muutoin ei uskonut kellekään,
+ja oikeastaan mieluummin olisi salannut; kaikki kävi siten, jotta läksi
+hänen luotaan siinä vakuutuksessa, että oli saavuttanut valtioneuvos.
+Bennechenin täydellisen ja jakamattoman luottamuksen ja kaikki
+hallituksen salaisuudet oli hänen tiedossaan. Ja kuitenkin sanottiin
+hänestä, että hänen pääasiallinen omituisuutensa valtiomiehenä oli
+erinomainen tunnollisuus, kun asioita oli salassa pitäminen.
+
+Hän siirsi tuolinsa aivan tukkukauppiaan viereen, käänsi kauniit,
+avoimet kasvonsa häneen päin ja jatkoi: "Saattaa näyttää kummalliselta,
+että vieras arvostelee talonväkeä, vaan mehän tunnemme toisemme, ja
+koska olemme juuri siinä puheaineessa, sallittakoon minun lausua
+muutamassa suhteessa hämmästystäni teidän kutsuistanne."
+
+"Vai niin --? Sitä en ymmärrä."
+
+"Näetkös, hyvä ystäväni, se tapaus, josta tahdon teille huomauttaa, oli
+illallispöydässä, joka -- sivumennen mainiten -- oli oivallinen --
+teidän työhuoneessanne. Kuten epäilemättä muistatte, väiteltiin siinä
+politiikista --"
+
+"Niin, vaan tietäkää, herra valtioneuvos, samaahan tehdään varmaankin
+kaikkialla tänä aikana. Mainitkaa minulle joku seura, jossa ei puhella
+politiikista?"
+
+"Niin, siinäpä se juuri on", huudahti valtioneuvos, "puhellaan
+politiikista kaikkialla, siinä olette oikeassa, kerrassaan oikeassa.
+Vaan huomatkaa tarkalleen se seikka" -- valtioneuvos löi häntä polveen
+samassa tahdissa kuin puhuikin -- "kun _väitellään_ politiikista,
+niin merkitsee se, että seura on huonosti yhdistynyt -- siinä on
+eroavaisuuksia!"
+
+"Vaan siellähän huoneessani oli pelkkiä ylhäisiä henkilöitä. Sinä
+päivänä olin juuri käskenyt monta erinomaista miestä, joita ei minulla
+ollut huvi ennen nähdä luonani."
+
+"Aivan oikein! ja sehän oli itse onnettomuus. Siellähän oli miehiä
+vaikka minkä värisiä" -- valtioneuvos laski ääntään -- "aina asti
+punaiseen! Ja mainittiin monta ikävää asiaa, kovin ikävää, se mun
+täytyy sanoa. En itse vuokseni, ymmärrättehän -- minä en välittänyt
+vähääkään siitä; aivanhan yleisiä lauseita ja enimmäkseen nuoret
+henkilöthän niitä lausuivatkin. Vaan teidän puolestanne, hyvä ystävä,
+arvelen ma, että --"
+
+"Uh", keskeytti tukkukauppias ja nousi seisomaan, "siitä minä viisi
+veisaan, minä olen itsenäinen mies, selvmade mies, minä en kerjää
+keltään mitään!"
+
+"Ei, ei, on kuin sanoin: te ette ole lainkaan kunnianhimoinen, ja se
+minusta on valitettava asia, hyvin valitettava." Valtioneuvos kulki
+edestakaisin, kertoellen: "hyvin valitettava asia."
+
+"Hm -- kunnianhimoinen!" sanoi Falck-Olsen vihdoin äreästi, "kyllä
+varmaan olen kunnianhimoinen, ainakin niin paljon että toivon -- toivon
+saavuttavani sen vaikutuksen, mikä minulle kuuluu. Vaan politiikin
+kanssa en luule minulla olevan mitään tekemistä, sitä olen teille
+sanonut tuhannen tuhatta kertaa; minä en kuurra en kaarra mihinkään
+puolueesen, minä olen välillä -- eli oikeammin sanottuna: minä olen yli
+politikin!"
+
+Hän oli ylpeä tästä hyvin sointuvasta lauseesta, vaan valtioneuvos
+käänsihe häneenpäin, kohottaen olkapäitään: "Lause, jota käytätte, on
+jossakin tilaisuuksissa hyvä lauselma; minä myönnän, että sitä joskus
+voi käyttää hyvällä menestyksellä. Vaan, hyvä ystäväni, ollaan
+yksimielisiä -- näin meidän kesken -- että se on puhetapa -- eli,
+suoraan sanoen: paljasta mielettömyyttä. Ei, on vanha sananlasku
+kumminkin parempi: 'Sano minulle kenen kanssa seurustelet, ja minä
+sanon sinulle mikä olet.'"
+
+"Mutta -- mutta ketä en olisi saanut kutsua?" kysyi tukkukauppias vähän
+säveämmästi.
+
+"Ah, hyvä ystäväni, kuinka voitte uskoa että ryhtyisin
+erityisseikkoihin! Minä tarkoitin vaan noin yleisesti että seura ei
+ollut yhtäläinen. Useat olisivat ilman mitään vahinkoa voineet olla
+poissa, ja taas toisakseen kaipasin minä yhtä ja toista, joka minun
+mielestäni olisi pitänyt olla siellä. Suvaitkaa että näistä mainitsen
+esim. sanomalehden toimittaja Mortensenin, miehen, joka epäilemättä --"
+
+"Hän tulitikkuineen! Ei kuulkaas -- tiedättekö että se --"
+
+"Minä voin sanoa teille jotain kahden kesken", kuiskasi valtioneuvos.
+"sillä miehellä on tulevaisuus, minkälainen lieneekään menneisyys
+ollut. Oletteko ottaneet huomioon hänen sanomalehtensä? Teille uskallan
+sanoa: sillä lehdellä tulee olemaan merkityksensä -- hyvin suuri
+merkityksensä."
+
+Samassa tuli Mo sisään paperikasan kera.
+
+Tukkukauppias ei suinkaan suvainnut kuulijaa. Sen sijaan että olisi
+ottanut häntä miehen tavalla kurittaakseen, antausi hän keskusteluun,
+jossa -- kuten tavallista -- veti lyhintä virttä.
+
+Eipä hän kuitenkaan tahtonut lähteä lyömättä valttiansa, ja sentähden
+sanoi hän puoliääneen:
+
+"Niin, minä tahdoin vaan sanoa teille toivovani varmaan että, kun
+äänestys on ratkaiseva asian, Tekin valitsette minua."
+
+Valtioneuvos tunsi ilkeän piston. Tukkukauppias katsoi häneen
+keltaisilla silmillään, jotka seurasivat tavallisesti "suuria
+apurahoja" ja muita semmoisia ikävyyksiä. Vaan hän ojensi
+ystävällisesti kätensä, jättäessään hyvästiä siinä ovensuussa: "No,
+niin, kiitos ystäväni, siitä kerkiämme aina puhella. Muuten ajattelen
+kyllä, että olemme yhtä mieltä kaikenmoisissa suhteissa."
+
+Tukkukauppias mutisi jotain, jota ei ollut helppo ymmärtää, ja
+valtioneuvos sulki oven hänen jälkeen, mielessään vilkas tunne siitä,
+että tulevalla kertaa olisi vielä pahempi.
+
+Sitten hän kääntyi Mon puoleen, otti paperit ja pani ne väliä
+pitämättömästi pöydälle. "Onko teillä laskut?"
+
+Mo otti esille seitsemän, kahdeksan laskua.
+
+"Niitä on liian monta, enemmän kuin sovittiinkaan!" huudahti
+valtioneuvos suutuksissaan. "Saatte sanoa Gluncken rouvalle, että ei
+ole tarkoitus että hän myöntyy kaikkiin hänen oikkuihinsa; ei totta
+tosiaan se käy laatuun."
+
+"Niin, herra valtioneuvos", sanoi Mo valittaen, "saman sanon minäkin,
+vaan Malla Bimbam väittää --"
+
+"Kuka?" kysyi valtioneuvos äkäisesti.
+
+"Ah, pyydän anteeksi -- tarkoitin Gluncken rouvaa, joka väittää että
+heillä tätä nykyä on kaikkia tuonlaisia --"
+
+"Hm --" keskeytti Bennechen ja avasi pienen laatikon pöydässään.
+
+Hänen laskiessaan rahoja, sanoi Mo: "Tietääkö herra valtioneuvos kenen
+kanssa virkakunnan päällikkö Delphin seurustelee?"
+
+"No, kenen?"
+
+"Hansen äijän."
+
+"Hansen äijän -- joka on tuolla sisällä?"
+
+"Niin; eilispäivänä istui virkakunnan päällikkö koko illan Hansenin
+luona, ja kun hän lähti sieltä, pisti hän 40 kruunua rouvan kouraan. --
+Minä tiedän ihan varmaan sen", lisäsi vahtimestari.
+
+"Luottamattomia ihmisiä, kenen puoleen kääntyneekin", mutisi
+valtioneuvos, pannessaan rahat Mon eteen.
+
+"Tosiaankin, tässä muistaessani -- teillähän, Mo, on luonanne sisarenne
+tytär?"
+
+"Veljeni tytär, herra valtioneuvos."
+
+"No niin, minä toivon, että laitatte hänet luotanne. Kas niin, voitte
+odottaa tuolla ulkona kunnes soitan."
+
+Valtioneuvos istahti; vaan vahtimestari Mo jäi seisomaan.
+
+"Onko vielä jotain sanomista, Mo?"
+
+"Minä en mielelläni lähettäisi luotani veljeni tytärtä", alkoi Mo
+kaikella kunnioituksella.
+
+"Matkarahaa tarvitsee hän luonnollisesti", sanoi valtioneuvos ja
+tarttui avainkimppuun, joka vielä rippui pienen laatikon suulla.
+
+"Minä haluaisin pitää häntä luonani", lausui Mo toistamiseen kuivasti.
+
+Valtioneuvos käänsihe:
+
+"Miksi sitten?"
+
+"Siksi -- siksi, että minä haluan niin", vastasi toinen alamaisella
+äänellä.
+
+"Ei hukata aikaa, Mo. Vaimoni sanoo, että hän panee poikain päät
+pyörälle; minä olen luvannut, ja pois pitää hänet laittaa."
+
+"Pyydän anteeksi, herra valtioneuvos, vaan minun täytyy saada pitää
+hänet luonani", vastasi Antti Mo ja poistui pieneen eteiseensä.
+
+Valtioneuvos istui hetkisen ja mietiskeli sitä. Tapahtui kyllä, että Mo
+teki esteitä, vaan niinpian kun avattiin pieni laatikko, kävi kaikki
+täydellisesti. Se pahinta, että nyt syntyi hänelle luultavasti pieni
+kohtaus rouvansa kanssa.
+
+Pieni pelostunut toimitussihteeri sai kärsiä siitä; itse virkakunnan
+päällikkö Delphinkään ei päässyt vapaaksi, ja valtioneuvoksen huonon
+tuulen maine levisi yli koko kanslian. Kuiskailtiin ja juostiin ja
+neuvoteltiin toisesta pöydästä toiseen; pelottava aavistus
+viraltapanosta eli alennuksesta kävi läkkitolposta läkkitolppoon, ja
+jokainen teki hiljaisuudessa syntirekisterinsä.
+
+Antti kaikkivaltias hymyillen vaan hiipi ympäriinsä huopasaappaissaan,
+ja kaikki nostivat silmänsä "työstään", kun hän kuleksi, niin
+salamyhkäisenä, napissa takki, jonka kauluksen yli valkoinen tukka
+rippui.
+
+Valtioneuvoksen tuuma kävi tukkoon. Heti kun vaimonsa näki hänet, kysyi
+hän: "No, oletko määrännyt?"
+
+Valtioneuvos väänsihe vähän, ennenkuin vastasi. Vaimonsa oli ainoa
+ihminen, jota hän oli kohdannut, jota kohtaan hän ei voinut käyttää
+mahtavampaa valtiotaitoansa. Sen vuoksi hän valitsi vastauksekseen:
+
+"En, suoraan sanoen, en ole vielä, vaan --"
+
+"Mikä on ollut esteenä?"
+
+"No ei tahdo; hän ei halua mielellään lähettää häntä pois."
+
+"No -- aina se sama Mo", puhkesi valtioneuvoksen rouva puhumaan
+ähmeissään. "Kun Mo ei tahdo, niin on sinulla peukalo keskellä
+kämmentä. Voisi melkein luulla, että sinä tavalla tai toisella olet
+hänen vallassaan, jotta et uskalla hiiskua sanaakaan häntä vastaan."
+
+"Ha, ha, ha, Mo raukka!" nauroi valtioneuvos, vaan ei se tuntunut
+tulevan oikein sydämen pohjasta, ja hän tähysteli ahkerasti akkunasta,
+vastatessaan: "ymmärräthän sen, jotta jos se on sinusta niin tärkeää,
+että tuo tytär laitetaan menemään, niin ei ole mitään estettä; minähän
+voin suoraan käskeä Mon --"
+
+"Niin, luuletko ettei ole jo aika käyttää valtaasi, jos sinulla on
+sitä? Sinä et tiedä mitä tyhmyyksiä Juhana tekee; Alfred puhuu
+tuhansista tapahtumisista --"
+
+"Anteeksi, vaan sen, minkä minä olen huomannut, käy Alfred yhtä usein
+porttikamarissa kuin Juhankin."
+
+"No niin, mitä sitten? Alfred on ymmärtäväinen -- joka tietää herrain
+tapoja! Jos hän hyväileekin köyhää tyttöä, niin tiedämme mikä on
+tarkoitus. Vaan Juhana, näes, sinä et ole koskaan huomannut kuinka
+vaarallinen Juhanan luonto on, kuinka sanomattoman tyhmä hän on --
+meidän kesken sanoen. Jos hän saa jotain päähänsä, on hän valmis
+tekemään suurimpia pöljäntöitä: niin, en kummailisi ollenkaan, jos hän
+jonakuna päivänä tulisi kertomaan meille, että hänellä on vakaa aikomus
+ottaa aviopuolekseen semmoinen nainen."
+
+"Voi, rakas Adelaide, kuinka saatat ajatella semmoista. Se
+luonnollisesti ei saisi tapahtua -- ei millään ehdoilla --
+luonnollisesti!"
+
+"Niin, niin, minä olen nähnyt monta semmoista tapausta", vastasi
+Bennechenin rouva. "Sanotaan niin kauan: se on mahdotonta, kunnes
+vahinko on tapahtunut, ja sitten istutaan häpeässä korvia myöten. Ei,
+semmoista pitää estää aikoinaan, se on minun ajatukseni, ja pois pitää
+hänet laittaa, tuo inhottava, punatukkainen olento! Ajattelehan,
+Daniel, semmoinen hirveä aju."
+
+"Niin, vaan sinä tiedät, että Alfred myös --"
+
+"Taas Alfred! Ethän koskaan ole pitänyt hänestä! Alfredissa on jotain
+taiteellista, kuten useilla suvussamme. Punainen tukka ja valkoinen
+iho, tahi jotain semmoista, houkuttelee häntä. Ja sitä paitse -- minä
+luulen ettet sinäkään ollut hempeä siihen aikaan, ystäväni."
+
+Tämä todistus oli valtioneuvoksen rouvan väkikanona, joka aina lopetti
+taistelun; sitäpaitse ilmoitettiin samassa että pöytä oli katettu.
+
+"Missä on Alfred?" kysyi valtioneuvos, kun ainoastaan emännöitsiäneiti
+oli ruokahuoneessa.
+
+"Alfred, poika raukkani, ei tule puoliselle", vastasi valtioneuvoksen
+rouva; "hän kävi täällä edeltäpuolisen ja sanoi aikovansa mennä suoraan
+kansliasta Eriksenin -- sinä tiedät, hänen ystävänsä -- kandidaati
+Eriksenin luo, joka on kipeänä."
+
+Valtioneuvos teki mielessään huomautuksen, että kandidaati Eriksenin
+tauti oli hyvin pitkällistä.
+
+"Mutta Hilda? Missä on neiti?" kysyi rouva.
+
+"Neiti tulee heti", vastasi emännöitsiäneiti, "hän käski piian sanoa
+hänelle milloin ruoka on valmiina. Hän on porttikamarissa."
+
+"Kuules Daniel", kuiskasi rouva. "Tuo viekas olento alkaa luikerrella
+siellä sisarensa luona."
+
+Kun Hilda tuli, tahtoi hän kertoa uudesta ystävättärestään Kristinasta,
+vaan äiti keskeytti heti. Ja kun häntä ei isäkään puolustanut, oli hän
+vaiti.
+
+He söivät siis päivällisensä ääneti -- jokapäiväinen aterialla olo,
+muikea ja ikävä.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Koko talven oli luotsivanhimmalla kiiru Njaedelin kirjeitten
+kirjoittamisesta. Ensiksi Kristinalle, ja sitten Antille tuosta
+samasesta "jutusta", joka ei koskaan päässyt päättymään.
+Luotsivanhimman päässä alkoi pyöriä vähäinen luulonajatus tuosta Antti
+sedästä; ei mahtanut kaikki nuo rahat, joita hän lakkaamatta vaati.
+olla oikealla tolalla. Vaan sitä hän vähin hyväksyi, mitä Antti
+kirjoitti Kristinasta viime kirjeessään.
+
+Vaan ei ollut hyvä sanoa pahaa sanaa veljestä, sillä Njaedel vain
+suuttui. Ja luotsivanhimman piti lähettää Njaedelin säästörahoja ja,
+kun ne olivat lopussa, hänen täytyi auttaa häntä lainalla.
+
+Njaedel oli ikäänkuin riivautunut "jutusta"; hän ei ajatellut muuta, ja
+joka päivä hän odotti kuninkaalta tulevaksi sanan, että hän oli
+oikeassa.
+
+Sitten piti luotsivanhimman antaa Kristinalle neuvoja ja kehoituksia,
+joita Antti setä sanoi hänen tarvitsevan; sillä Njaedel tahtoi
+kerrassaan, että piti niin kirjoittaa hänelle kuin Antti tahtoi, sillä
+Anttihan jos kukaan ymmärsi ja hänhän oli ainoa, joka tiesi neuvon
+kaikkiin.
+
+Sentähden Kristinan oli vaikea ymmärtää luotsivanhimman kirjeitä; vaan
+hänessä heräsi tietämätön tunne siitä, että kotona ei ollut kaikki
+hyvin, vaikka aina kirjeessä sanottiin Njaedelilla olevan sangen hyvin
+kaikella lailla. Vaan kummallisimmat olivat kaikki viittaukset ja
+neuvot, jotka olivat hänelle itselleen. Niinpä hän muutamana päivänä
+helmikuussa istui miettimässä muuatta kohtaa luotsivanhimman kirjeestä:
+
+    "Kauan minä olen elänyt ja nähnyt paljon surua ja murhetta
+    rakkauden ja petoksen tautta, sillä hän oli ylhäistä sukua,
+    sillä niihin ei tyttöjen pidä luottaa; vaan sinun tulee
+    rukoilla että sydämesi vetäytyisi rakkauden lyhyestä ilosta
+    ymmärtäväiseen mieheen, vaikka hän olisiki vanhanpuoleinen,
+    niin se ei tee mitään, kun se on kärsitty, jota vastaan hyvä
+    toimeen tulo on minun mielestäni suurin voitto ja etu huomaa
+    ajan pitkään."
+
+Kristina vielä istui pää kädennojassa, kun hän näki Hilda neidin
+menevän akkunan ohi kadulla ja poikkeavan portista sisään. Hildalla oli
+jo totuttuna tapana käydä porttikamarissa kun hän tuli kaupungilla, ja
+Kristina puoleksi ajatuksissaan nousi avaamaan ovea.
+
+Hilda aikoi mennä ensin ohi, vaan silmäiltyään varovasti ympärilleen
+kaikille tahoille, hiipi hän sisään ja sulki oven jälkeensä.
+
+Kristina tarkasteli häntä ihmeissään.
+
+"Et saa sanoa kellekään, että olen käynyt täällä, Kristina; Mamma on
+kieltänyt minua käymästä sinun luonasi."
+
+"Miksikä?" kysyi Kristina vakavasti.
+
+"En saata sitä sanoa", vastasi Hilda ja katsoi muualle, "vaan minä olen
+varma siitä, että se ei ole totta mitä mamma sanoo."
+
+"Mitä sanoo äitisi?" jatkoi Kristina samalla vakavalla äänellä.
+
+"Elä kysy minulta, Kristina!" pyysi Hilda ja tahtoi mennä.
+
+"Minä tahdon sen tietää", sanoi Kristina ja tarttui häntä käsivarresta
+kiinni.
+
+"Hän sanoo, että me käymme liian usein täällä --"
+
+"Kutka?"
+
+"Minä ja -- ja --"
+
+"Ja? Kuka muu?"
+
+"Pojat -- Juhana erittäinkin, sanoo mamma; vaan en minä sitä usko, minä
+pelkään vaan niin mammaa."
+
+Kristina laski hänet irti, ja kun Antti setä tuli samassa sisään, hiipi
+Hilda pois, hämillään ja onnettomana siitä, mitä hän oli tehnyt.
+
+Vaan Kristina seisoi aivan vaaleana, kädet nyrkissä; nyt hän alkoi
+ymmärtää. Siitähän häntä syytettiin, että hän houkutteli talon poikia
+luokseen. Se oli suurin häpeä, mitä hän saattoi ajatella itsestään:
+houkutella miehiä puoleensa -- "erittäinkin Juhanaa", sanoi neiti;
+tohtoria, valtioneuvoksen vanhinta poikaa! Ja sitäkö hän olisi tehnyt!
+
+"Minä tahdon päästä kotia, Antti Mo."
+
+"Silloin näyttäisit, että he ovat oikeassa", vastasi hän tyynesti.
+
+"Tiedätkö sinäkin?" huudahti Kristina? "Vaan mitä sitten olen tehnyt?"
+
+"Et ole Jumalan kiitos tehnyt mitään, rakas Kristina, eläkä ole
+peloissasi. Kyllä minä pidän huolen sinusta. Olen sanonut sen
+valtioneuvoksellekin."
+
+"Valtioneuvokselle -- tietääkö hänkin? Minä tahdon päästä kotia --
+antakaa minun mennä kotia, setä!" pyysi Kristina liikuttavasti.
+
+"Minä pelkään, eitä kotona pitäisivät pahana, jos sinä sen vuoksi
+menisit kotia", sanoi Antti setä.
+
+"Sen vuoksi", kertoi Kristina itsekseen, luotsivanhimman viittaukset ja
+varoitukset juohtuivat hänen mieleensä; tästä kaikesta syntyi hirveä
+sekamelska, hän tunsihe aivan avuttomaksi.
+
+"Vaan mitä minun tulee tehdä?" puhkesi hän kysymään ja pani kätensä
+ristiin.
+
+"Ole huoleti Kristina! Kyllä minussa on miestä suojelemaan sinua sekä
+valtioneuvosta ja hänen rouvaansa vastaan, ja jos joku lähestyy sinua
+tahi suututtaa sinua, niin tule vaan minun luo;" niin sanoessaan
+oikaisihe Antti setä ja puristi Kristinan kättä hyvin lämpöisesti. Tämä
+tyynnytti Kristinaa. Se oli toki hyvä, että hänellä oli setä, mihin
+luottaa; kaikkia muita alkoi hän pelätä, ja hän päätti pysyä erillään
+muista.
+
+Kristina otti luotsivanhimman kirjeen ja istui kirjoittamaan vastausta;
+hän ei tahtonut, että kotona aavistettaisiin jotakin olevan tekeillä:
+
+    "Rakas isä ja luotsivanhin! Ajatukseni ovat aina luonanne; ja
+    vaikka ikävöin sydämestäni surumielellä monta kertaa, niin
+    tulee mun kiittää kuitenkin Jumalaa, että voin hyvin ruumiin
+    ja sielun puolesta. Ensiksi tulee minun kertoa, että setä sanoo
+    riitajutun loppuvan; hän kirjoittaa itse jonakuna päivänä, vaan
+    hänellä on niin kiire ja sanoo hänellä olevan paljon vaivaa isän
+    jutusta, ja rahaa sanoo hän tarvittavan enemmän, jouduttaakseen
+    asiaa oikein. Vaan kaikki sanovat, että Antti setä on paras mies
+    kansliassa, ja hän on oikein hyvä minua kohtaan, ja minun oloni
+    on kaikin puolin hyvä.
+
+    "Täällä ei ole mitään merta, vaan ainoastaan samakkoa vettä,
+    joka haisee pahalta eikä ole niinkuin se meri siellä kotona;
+    vaan laivoja on kovasti ja suuria kivi- ja puurakennuksia,
+    jotka ovat niin korkeita, etten vertaa ole koskaan nähnyt.
+    Vaan nyt lopetan lausuen sydämellisiä tervehdyksiä rakkaalle
+    isälleni ja luotsivanhimmalle.
+
+                                    "Rakkaalta tyttäreltäsi
+                                      _Kristinalta<_."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hilda Bennechen oli kutsunut muutamia ystäviään luokseen illanviettoon,
+vaikka hän oli haluton seuranpitoon. Hän oli sekä vihoissaan ja
+pahoillaan siitä, kun hän oli käynyt Kristinan luona; vaan hänen
+pelkonsa äitiään kohtaan oli itse asiassa niin suuri, että hän vapisi
+hänen edessään kuin pieni tyttö, vaikka hän nyt oli täysikasvuinen.
+
+Pienuudesta pitäen oli hän kuullut "onnistumattomuudestaan." Hän oli
+tottunut käsittämään äitin surua ainoan tyttärensä rumuudesta enemmän
+soimaukseksi kuin valitukseksi. Ja siihen oli rouva Bennechen itse
+isosti syypää.
+
+Sillä hän, joka itse oli niin kaunis ja joka pani suurimman arvon
+ulkomuotoon, kävi väliin kärsimättömäksi ja valitti katkerasti, jotta
+häntä juuri piti kohtaaman se rangaistus, että piti synnyttämän
+tuonlainen tytär mailmaan. Ja monta kertaa Hildan kasvatuksen aikana
+tapahtui, että äiti, kun oli koristellut tytärtään parhaiten kuin
+taisi, viskasi vihdoin kaikki menemään, purskahti itkuun ja huudahti:
+"Mitä se auttaa? Sinä olet ja pysyt onnistumattomana, kerrassaan
+onnistumattomana!"
+
+Kaikki äidin kyyneleet tunkihe syvään Hildan hellään mieleen. Ja
+kaikki, mitä vuosien vieriessä heräsi hänessä, kutistui
+toivottomuuteen, ja hän pelkäsi niin äitiään, jotta hän ei melkein
+tohtinut liikkua, kun tämä oli läsnä.
+
+Hilda neiti oli 23 vuotias. Kotona hän ei saanut tehdä mitään hyötyä,
+siellä oli emännöitsiäneiti, ja seuraelämässä pysyi hän rumuutensa
+vuoksi ainoastaan kärsittynä alttiina vähäisille lukemattomille,
+katkerille nöyryytyksille, joita niin runsaasti tuhlataan rumille ja
+vähäpätöisille, jotka kotoutuvat loukkoihin.
+
+Hildan ainoa ilo oli Juhana; molemmat onnistumattomat pysyivät yhdessä.
+Kerran Hilda oli saanut luvan lukeakseen kotiopettajattaren opinjakson;
+valtioneuvoksen rouvan mielestä oli naissivistys "johonkin määrin"
+kohotettava -- vaan kun Hilda suuren ahkeruuden tautta, sillä hän ei
+ollut niin erinomaisen hyväpäinen, oli saanut arvokkaan tietovaraston,
+ei annettu hänen ottaa tutkintoa; se ei sopinut hänelle. Sen pituinen
+se.
+
+Hilda Bennechen ei ollut onneton eikä onnellinen. Hänen elämänsä oli
+aivan väritön, vieläpä värittömämpi kuin nuoren naisen elämä
+olosuhteissaan tavallisesti on; sillä hänen näöstään ei ollut eroavia
+ajatuksia, jotta häneltä puuttui kerrassaan pieniä voittoriemuja eli
+tappioita, joita muutoin nuorisolla on. Hän oli kerran kärsinyt uhka
+tappion: hän syntyi semmoisenaan kuin oli; ja sillä seuralla, johon hän
+kuului, ei ollut tarjottavana hänelle mitään erinomaisempaa muutosta.
+
+Senpä tähden Delphinin viime talvinen lähempi seurustelu oli tehnyt
+häneen suuren vaikutuksen. Ei hän laiminlyönyt koskaan franseesia ruuan
+jälkeen, kun he olivat kemuissa, ja heistä tuli vähitellen hyvät
+ystävät.
+
+Toverinsa kiusasivat tavallisesti Hildaa kamariherralla, ja Sofia
+Falck-Olsen pani puhetta alkuun nyt, kun naiset olivat tulleet
+teepöydän ympärille: "Mitenkä se oikeastaan olikaan kamariherra
+Delphinin kihlaus? Sinä Hilda mahtanet sen tietää?"
+
+"Minä? Mistä minä sen tietäisin?" kysyi Hilda ja punastui.
+
+"Niin, sinähän olet ainoa, ainakin meistä monista, jolle on suotu se
+erinomaisuus, että saat tanssia kamariherran kanssa."
+
+"Elä usko, että minä pidätän häntä siihen. Minä päinvastoin sanon joka
+kerta ettei hänen tarvitse vaivata itseään tuolla franseesilla, jollei
+hänellä ole halua", vakuutti Hilda.
+
+"Oh, minä voin hyvin ymmärtää, että hän arvelee olevansa pakotettu
+jatkamaan, kun kerran on alkanut. Vaan lisäksi", jatkoi Sofia vähän
+ilkeästi, "sehän oli vain selvää pilaa se ensi kerta; se tapahtui
+meidän syyskemuissa, jos en väärin muista."
+
+"Minä voin kertoa teille Delphinin kihlauksesta", huudahti Karolina
+Hjelm, kuunneltuaan tällä aikaa rippisaarnaa Lovisalta, joka istui
+etäällä sohvassa; "hän kihlasi muutaman mammani serkun, vaan kahdeksan
+päivää sen jälkeen pakottivat sukulaiset tyttären purkamaan kihlauksen;
+nyt on hän naimisessa muutaman maanomistajan kanssa Ruotsissa."
+
+"Niin, kiitos kertomastasi, sen tiesimme jo ennaltaan", vastasi
+Karolina mahtavampana; "vaan minkä vuoksi he pakottivat purkamaan=?"
+Sofia tunsi heikkotuntoista huvitusta kaikesta, mikä koski Delphiniä.
+
+"Niin, luuletko etten tiedä sitäkin?" vastasi Karolina; "sentähden se
+tapahtui kun tulisi ilmi muuan häpeällinen huhu Delphinistä ja
+muutamasta rouvasihmisestä siellä länsirannalla, jossa hän oli
+valtuutettuna. Ja voin sanoa sinulle myös kuka se oli se rouva, jos
+haluat tietää, hän oli kandidaatti Hiorthin sisar -- nyt tiedät!"
+
+"Hiorthin sisar! Semmoinen sattuma!" huudahti Sofia ja unohutti
+mahtavuutensa, "silloinpa saan kaikki tietää, häntä voin minä
+pyöritellä kuin hansikasta."
+
+"Oliko se todellakin häpeällinen se huhu?" kysyi Hilda epävarmasti.
+
+"Se oli kaikkein, kaikkein hävyttömimpiä", vastasi Karolina varmasti.
+
+"Mitä joutavia", arveli Sofia, "se ei varmaankaan ollut pahempi
+useimpia senlaatuisia huhuja. Elköön kukaan luulko, että herrat ovat
+semmoisia hyvyyden esikuvia, eikähän se olisikaan hyvä jos niin olisi."
+
+"Mitä tuumailet, Sofia?" kysyi Lovisa kauhistuen. "Niin, sinä ja sinun
+kunnon Hannusi! --
+
+"Minä tarkoitan sanoillani, että kokemattomat, liian hyvät herrat ovat
+ikävämpiä, tympeimpiä, mitä minä tiedän."
+
+Tämä lauselma pantiin väittelyn perusteeksi. Vaan heidän innokkaimmasti
+puhellessa, näyttäytyi valtioneuvoksen rouva ovessa ja sanoi: "Hyvää
+iltaa, pienet tyttäret! No, täällähän on keskustelu vauhdissaan! Varo
+Hilda, sinä panet kupin niin täperälle. Tässä on kaksi nuorta
+kavaljeeria, jotka pyytävät parin kupillista teetä, jos naiset
+suvaitsevat?"
+
+Ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen näkyivät nyt valtioneuvoksen rouvan
+takaa; näitten molempain ystävien kesken oli vannomalla vahvistettu
+lupaus, että he koettavat voittaa rakastettunsa suosiota, suhteitten
+samallaisina ollen. Alfred otti sentähden Hiorthin mukaansa, kuu Sofia
+oli Hildan luona.
+
+Oli jo pimennyt, ja rouva Bennechen antoi sytyttää lamput suuressa
+salissa, jotta valo tuli varsinaisesti puoleksi aukinaisen portierin
+kautta kamariin, jossa nuoriso istui puhelemassa ja nauramassa.
+
+Alfred johti puhetta suurella taitavuudella, ja Sofia neiti nauroi ja
+keimaili hänen kanssaan.
+
+Jonas Hiorth oli valinnut toisen tavan. Hän istui kaukana
+puolipimeässä, ääneti ja synkkämielisenä, ja kun Sofia katsoi häneen,
+loi hän häneen silmäyksen merkitsevän: kavala käärme; kuitenkin
+rakastan sinua!
+
+Keskustelu tuli vilkkaaksi, olematta kumminkaan mistään määrätystä
+asiasta: naurettiin, puhuttiin pisteliäästi, kiusattiin toisiaan,
+oltiin ilkeitä eli miellyttäviä, kuinka sattui.
+
+Tohtori Bennechen tuli, vaan kun hän kuuli naurua kamarista, ajatteli
+hän mennä pois.
+
+"Elä mene, tule juomaan kupillinen kuumaa teetä, Juhana", huusi Hilda
+hänelle.
+
+Juhana tuli sisään ja tervehti seuraa, vaan meni takaisin saliin
+teekuppineen. Hän oli huonolla tuulella, sillä portilla hän oli
+kohdannut Kristinaa, ja hän oli mennyt sivu eikä ollut huomaavinaankaan
+tohtoria.
+
+"Oppinut veli herrani on noussut liian monta porrasta ylös tänään!"
+huudahti Alfred kamarista.
+
+"Mitä sillä tarkoitatte?" kysyi Sofia, joka huomasi äänestä, että
+jotain se merkitsi.
+
+"No, minä sanon, veljestäni portaat eivät ole mieluisia, hän mielellään
+oleksii alakerroksessa, väliin vielä alempanakin."
+
+"Eihän tohtorin sovi pelätä portaita", huomautti muuan neiti, joka ei
+ymmärtänyt tarkoitusta.
+
+"Ah, te ette saa tarkkaan tutkistella veljeni myötätuntoisuutta ja
+vastenmielisyyttä; kaikissa suhteissa hänellä on eriskummainen
+mieliteko. Tiedättekö, kunnioitettavat naiset, esim. minkälainen hänen
+naisihanteensa on?"
+
+"Emme, sanokaahan! Voi, sanokaa!" huudettiin.
+
+"Alfred!" huusi tohtori.
+
+"Ensiksikin pitää hänen olla puoli neljättä kyynärää pitkä --
+sukkajalassa --"
+
+Naiset nauroivat ja taputtivat käsiään; vaan Hilda ymmärsi minne asia
+johtui.
+
+"Alfred!" pyysi hän puoliääneen, "elä kerro!"
+
+Vaan hän jatkoi: "Sitä paitse pitää olla tulipunainen tukka, ja harja
+kankea kuin hevosen häntä; talonpoikaista sukua tulee sen olla ja
+haista navetalta --"
+
+"Alfred, Alfred!" huusi äiti salista, puoleksi hymyillen toiseksi
+toruen.
+
+"Minä tiedän, minä tiedän!" huudahti Sofia, "se on Kristina, pitkä
+Kristina, tuolla porttikamarissa -- eikö niin!"
+
+Tohtori laski kupit, jotta ne kalisivat.
+
+"En minä ilmaise veljeni salaisuuksia;" sanoi Alfred.
+
+"Sanokaa eikö se ole Hildan uusi ystävä, Kristina?" kysyi Sofia ja
+nojausi Alfrediin päin.
+
+Punastuneena onnistumisestaan, jatkoi Alfred: "Voi, se on koko romaani,
+sen voin vakuuttaa. Korkeasukuinen rakastaja, alhainen, vaan erittäin
+kelpo tytär; sisar uskollisena ystävänä --"
+
+"Alfred!" huusi Juhana äänellä, joka säpsäytti jokaista.
+
+"No, mutta Juhana --!" valtioneuvoksen rouva sanoi, "Kuinka käyttäyt?
+Minä toki pyydän että --"
+
+"Niin, mamma, minä olen sanonut hänelle siitä jo ennen; tätä minä en
+suvaitse enempää", sanoi tohtori ja polki jalkaa.
+
+"Mamma", huusi Alfred kamarista, "polkiko hän pitkällä eli lyhyellä
+jalalla?"
+
+Juhana lähti ovea kohti, vaan rouva esti häntä: "Mutta Juhana, oletko
+järjelläsi tänään? Häpiä, ettet kärsi vähän leikkiä! Jos vaan haluat
+rakentaa riitaa, niin olisi parempi, että pysyt poissa. Heillä oli niin
+hauska, ennenkuin tulit."
+
+Juhana meni. Vaan kävi kuten valtioneuvoksen rouva sanoi: hän oli
+turmellut rattosuuden heiltä. Naiset kuiskailivat kaksittain, eikä
+Alfredkaan saanut iloa alkuun.
+
+Vaan sinä iltana, kun he menivät levolle, kertoi rouva Bennechen
+miehelleen veljesten välisestä tapauksesta. Koko syyn viskasi hän
+kerrastaan Juhanaan ja kuvasi itse tapauksen vielä vallattomammaksi
+kuin se oikeastaan olikaan.
+
+"Eikö sinusta ole jo aika laittaa tuo nainen pois?" sanoi hän lopuksi.
+
+"Myönnän, että tämä näyttää arveluttavalta, vaan jos asia on tosiaan
+mennyt niin pitkälle, pelkään mä, ettei se hyvää mitään jos tyttö
+tuleekin pois. Sillä semmoista luontoa, kuin Juhanan, kiihoittaa vaan
+esteet, pelkään mä: hän etsisi hänet ja löytäisi, ja silloin viimeinen
+erehdys tulisi ensimäistä pahemmaksi."
+
+"Niin, enkö ole sitä jo sanonut", vaikeroi rouva, "vaan sinä et koskaan
+tahdo seurata neuvoani, aina sinä --."
+
+"Tyynny, tyynny vaan, rakas Adelaide! Näes -- jollemme saa tytärtä
+pois, niin niin --" Hän piti pienen valtioviisaan välin.
+
+"Niin?" kertoi rouva.
+
+"No niin -- niin lähetämme pojan pois."
+
+Semmoisia äkkipäisiä lauseita oli valtioneuvos mestari laatimaan;
+vaimonsa katsoi häntä: "Niin tiedätkös Daniel, se ei olisi mitä
+hulluinta."
+
+"Tyynny vaan, rakas Adelaide, niin keksitään aina joku keino. Tiedät
+kuinka kernaasti Juhana halusi mennä vuonna Wieniin. Nyt hän saa
+matkustaa."
+
+"Ja olla kauan poissa --."
+
+"Ainakin vuosikauden, jos se voi olla joksikin hyödyksi hänelle
+tieteessään."
+
+"Tieteessään -- mokoma velikultani!" sanoi rouva leikillisesti; kivi
+oli vierähtänyt hänen hartioiltaan.
+
+Vaan ennenkun rupesivat nukkumaan, täytyi valtioneuvoksen luvata, että
+heti kun Juhana oli matkustanut, piti hänen pakottaa Mon lähettämään
+Kristinan pois, jotta hän olisi aivan tietämättömissä kun Juhana tulee
+takaisin ulkomaalta.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Huhtikuussa piti tohtori Bennechenin matkustaman. Hän tuli niin
+hyvilleen, kun isänsä ilmoitti hänelle, että hän sai matkustaa, jotta
+hän aluksi melkein unohutti ajatellakaan kuinka vaikea on Kristinasta
+eroaminen niin pitkäksi aikaa. Vielä vähemmin juohtui sävyisän tohtorin
+mieleen keskustella tästä matkaluvasta, joka annettiin hänelle suurena
+armopalana.
+
+Kun Juhana tuli kandidaatiksi, oli hänellä ollut suuri halu oleskella
+vuosikausi ulkomailla. Vaan isä arveli sen tulevan kalliiksi, ja
+valtioneuvoksen rouva sanoi suoraan olevan hassumaista, jos hän menisi
+ulkomaille, hän joka sai tutkintonsa niukuin naukuin.
+
+Tämä oli omiaan poistamaan Juhanan mielestä jokaisen ajatuksen ulkomaan
+matkoista; ja kun hän nyt "sai luvan", täyttyi hänen mielensä vaan
+kiitollisuudesta johtumattakaan mieleensä että hänhän olikin oma
+herransa ja itse taisi kustantaa matkansa.
+
+Vaan kuta lähemmäs lähtöpäivä läheni, sitä levottomammaksi hän kävi.
+
+Hänellä oli paljon puhuttavaa Kristinalle ja välttämätöntä oli hänen
+saada puhua ennen lähtöänsä. Ensiksi aikoi hän tavalla tai toisella
+antaa Kristinan ymmärtää kuinka paljon hän piti hänestä, ja sitten
+tahtoi hän pyytää Kristinaa -- niin, sitähän hän juuri tahtoikin -- hän
+tahtoi pyytää Kristinaa ajattelemaan häntä, hänen poissa ollessaan.
+
+Tämä oli hyvä aate, arveli hän; niihin sanoihin saattoi paljon
+sisällyttää; ja tohtori kuleksi ja harjoitteli taivutellen ja muutellen
+lausetta; "olisitteko" -- eli "olisitteko niin hyvä" -- eli: "oi jospa
+tietäisin, että olette niin hyvä ja muistelette vähän minuakin" --
+pitikö hänen sanoa "vähän" eli uskalsiko hän sanoa "paljon" eli
+"usein?"
+
+Ja vielä jotain piti hänen sanoa. Hän tahtoi varottaa häntä Alfredista.
+Senpä vuoksi hän oikeastaan oli levoton: kun Alfred jäisi yksinään
+hänen kanssaan.
+
+Hän tunsi, niin, hän melkein ihmetteli veljen taitavuutta, ja hän
+kuvitteli kuinka helposti kokematon tyttö kuin Kristinakin saattoi
+lumoutua hänen vilkkaasta miellyttävästä olennostaan.
+
+Vaan Alfrediin ei ollut luottamista, sen hän hyvin tiesi; oli hänen
+velvollisuutensa, suorastaan velvollisuutensa varottaa Kristinaa.
+
+Vaan oli vaikea päästä sopivaan tilaisuuteen. Monta monituista kertaa
+kuleksi hän viime päivinä ennen lähtöään akkunan ohi tahi
+porttikäytävän läpi, vaan ei uskaltanut astua paria kolmia porraspuuta
+alas. Kaksi kertaa kohtasi hän Kristinan, vaan silloin tuli sydän
+hänellä kouraan, jotta hän oli iloissaan kun hän pääsi ohi. Eikö
+Kristina ollut sen näköinen, että se olisi antanut Alfredille
+rohkeutta?
+
+Näin meni menojaan siihen päivään saakka, kun hän lähti matkalle. No
+nyt jos koskaan piti sen tapahtua; vaan vielä kerran lykkäsi hän
+menoaan portilla; hän tahtoi heittää hyvästit yläkerrassa. Juhana oli
+niin sanomattoman hajamielinen, että kaikki nauroivat hänelle. Vaan
+Hilda itki ja lupasi kirjoittaa usein hänelle.
+
+Kun hän laskeusi kahta kolmia porrasta alas Kristinan ovelle, pyöri
+mailma hänen silmissään, ja hän tuli rymisten huoneesen aika kolinata.
+Onneksi ei ollut ketään siellä, vaan Kristina tuli heti keittiöstä
+katsomaan mikä siellä ryskää.
+
+"Minä vaan täällä olen", mutisi tohtori, "minä kompastuin vähän -- minä
+-- minä lähden matkalle."
+
+Kristina oli sen jo kuullut.
+
+"Minä pistäysin sanomaan hyvästiä."
+
+Kristina pyyhki oikeaa kättään vyölinäänsä.
+
+"Minä -- minä pyytäisin teitä" -- kaikki ne tärkeän lauseen
+erinkaltaiset muodot katosivat kuin tuhka tuuleen, jotta hän ei saanut
+mieleensä yhtään.
+
+Kristinan täytyi vasten tahtoaan hymyillä vähän. Tästä hän sai
+rohkeutta: "Minä pyytäisin, jotta muistaisitte paljon -- vähän
+minuakin, kun olen poissa"; hän punastui kerrassaan; hän olisi halunnut
+sanoa uudestaan saadakseen paremmasti, vaan hän arveli senkin olevan
+typerää.
+
+Kristina myös punastui: hän loi silmänsä alas, vaan hymyili kuitenkin.
+
+Silloin tohtorista tuli uhkarohkea: "Ja tahtoisimpa sanoa vaan teille,
+että teidän tulee varoa Alfredia --"
+
+Vaan tätä ei olisi pitänyt Juhana Bennechenin sanoa. Sillä tuskin
+olivat sanat päässeet suusta, kun Kristina oikasihe, astui askeleen
+likemmäksi ja kysyi: "Mitä sinä sillä tarkoitat?"
+
+Hän puhui omaa murrettaan, ja kun hän katsoi tohtoria kasvoihin,
+väistyi tämä ja sammalsi: "Niin, suokaa anteeksi -- minä -- minä vaan
+tarkoitin --"
+
+"Minä pidän itse huolen itsestäni", sanoi Kristina jäykästi.
+
+"Niin, niin, en minä sitä tarkoittanut -- hyvästi"; Juhana Bennechen
+hoipperoi ylös portaita.
+
+Vaan kun hän oli mennyt, heittäysi Kristina sänkyyn ja itki katkerasti;
+kun Juhanikin luuli niin pahaa hänestä!
+
+Tohtori paran päätä vaivasi monet ristiriitaiset ajatukset; ja vihdoin
+sai hän sen vakuutuksen, että Kristina rakasti Alfredia. Palvelia,
+jonka piti kantaa hänen kamssunsa, ei saanut mitään selkoa. Pari
+ystävää tuli jättämään hyvästiä; hän joi viiniä heidän kanssaan, puhui
+nurin, katsoi väliin yhtä väliin toista, juuri kuin olisi aikonut kysyä
+jotakin, vaan lopuksi ei sanonut mitään, toiset kun nauroivat hänelle
+ja selittivät, että hänessä oli kova matkakuume.
+
+Niin oli hänen laitansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pari viikkoa myöhemmin heltyi valtioneuvos siitä hiljaisesta nuhteesta,
+jonka hän joka päivä näki vaimonsa silmissä; ja kun hän muutamana
+edeltäpuolisena oli Mon kanssa kahden kesken konttorissa, sanoi hän:
+"Kyllä teidän veljenne tyttären pitää mennä pois."
+
+"Se on minusta paha, herra valtioneuvos, vaan --"
+
+"Sanokaa nyt minulle, Mo, miksi tahdotte häntä niin välttämättömästi
+pitää luonanne?"
+
+"Niin, näettekö herra valtioneuvos, minä olen kaiket päiväni ollut niin
+yksinäni --"
+
+Valon säde ilmausi valtioneuvoksen mielessä; hän katseli pientä
+liehakoitsevaa miestä ja sanoi vastenmielisesti: "Vaan, Mo, mitä
+ajattelette? Teidän iällänne? Ja lisäksi --"
+
+"Lisäksi, herra valtioneuvos?" kysyi vahtimestari ja katsoi
+syrjäsilmällä.
+
+"Niin, luonnollisesti se on ikävä asia, vaan koska te itse kysytte,
+niin -- tehän olette pari kertaa olleet -- hm -- olleet jotenkin kipeä
+-- Mo?"
+
+"Yhden ainoan kerran; toisella kertaa oli minulla vain ruusu
+kasvoissa."
+
+"Niin, niin, niin, minä en tahdo kaivautua teidän asioihinne, vaan
+minusta nähden tulisi teidän laittaa pois tuo nainen, kun minä käsken."
+
+"Valtioneuvos ei saa hetkeäkään epäillä minun nöyryyttäni ja ehdotonta
+kuuliaisuuttani", vastasi Antti Mo ja kumarsi syvään, "vaan minä
+ajattelen, että herra valtioneuvos itse tietää kuinka voimakas tämä
+tunne on ihmisessä ja kuinka --"
+
+Valtioneuvos ehkäisi häntä suvaitsemattomalla kasvojenväänteellä.
+
+Hän käveli edestakaisin, vaan hän ei naputellut sormenpäitä yhteen. Kun
+hän oli vihoissaan ja neuvoton, pisti hän kädet taskuihin ja helisteli
+avaimiaan.
+
+Valtioneuvos Bennechen ajatteli sitä harmia, jota hän saisi
+osakseen kotonaan, jollei Kristina tulisi pois. Eikä hän pelännyt
+vastustus-puolueen sanomalehtiä yhteensä niin paljoa kuin vaimoansa,
+kun tämä ryhtyi säännölliseen sotaan. Sillä silloin nuuski hän
+kaikkialta, vakoili jokaisen miehensä askeleen; ja monta asiaa tuli
+silloin selville, joka oli salassa ja hyvin suojeltuna, niin kauan kun
+suhteet olivat ystävälliset ja valtioneuvoksen rouva hyvällä tuulella.
+
+Kun valtioneuvos kulki edestakaisin, kohenteli Mo kakluunia ja käytti
+aikaa hyväkseen.
+
+Valtioneuvos katsoi silloin tällöin häneen; ja kun hän nyt vielä kerran
+harkitsi kaikki tämän ikävän seikan asianhaarat, tuli hän siihen
+päätökseen, että naimiskauppa Mon ja hänen veljentyttärensä välillä oli
+itse asiassa paras keino.
+
+Se epäilemättä tyynnyttäisi ja suostuttaisi Adelaiden ja se oli
+pääasia.
+
+Sitten lisäisi se vielä Mon velvollisuuksia häntä kohtaan. Sitten se
+kai ei kuulunut hänen kansliaansa pitää huolta että ne, jotka menivät
+avioliittoon, olivat terveitä.
+
+Ja vihdoin -- jos Mo naisi, niin mitä se häneen kuului? Saattoiko ehkä
+hän, valtioneuvos, kieltää sitä? Vaan mitä hän nyt tässä käveli ja
+suututti itseään?
+
+Valtioneuvos naputteli sormien päitä toisiinsa, kysyessään tavallisella
+konttoriäänellään. "Oletteko puhelleet veljentyttärenne kanssa
+semmoisesta -- semmoisesta sitomuksesta?"
+
+"Suorastaan en ole käynyt asiaan; en tahtonut tehdä mitään, ennenkuin
+saan valtioneuvoksen suostumuksen --"
+
+"Ah -- mitä? Suostumuksen? Se on teidän yksityinen asianne, Mo, johon
+minulla ei ole tekemistä mitään."
+
+"En koskaan olisi ottanut senlaista askelta, ennenkuin olisin
+saanut --"
+
+"Hyvä -- hyvä!" keskeytti valtioneuvos äreästi, "jos luulette tytön
+suostuvan, niin --"
+
+"Suuri kiitos, herra valtioneuvos!" virkkoi Mo ja tahtoi ottaa häntä
+kädestä, "minä en epäile, että kun minulla on valtioneuvoksen
+suostumus --"
+
+"En tahdo kuulla sanaakaan enempää asiasta, Mo! ymmärrättekö?"
+
+Valtioneuvos oli nyt niin äkeissään, että Mo ainoastaan hymyili
+kiitollisesti ja meni tiekkoihinsa.
+
+Vaan valtioneuvos pudisti päätään ja puhkuili tämän vaikean asian
+jälkeen, ennenkun ryhtyi päivän työhön.
+
+Illalla sanoi hän vaimolleen: "Rakas Adelaideni, minusta on niin paha
+kun täytyy sinulle ilmoittaa, että Mo yhä edelleen pysyy päätöksessään
+mitä tulee tuohon --"
+
+"Niin, tiedätkö, Daniel", virkkoi rouva, "minä alan jo todellakin
+uskoa, että sinä tavalla tai toisella olet sen ihmisen vallassa."
+
+"Tyynny, Adelaide, tyynny vaan", sanoi valtioneuvos ja kohotti vähän
+kaunista kättään ilmaan, "hän -- tarkoitan tuo nainen voidaan saada
+aivan vahingoittamattomaksi, lähettämättä häntä pois."
+
+"Noo? Mitenkä, jos saan kysyä?"
+
+"Hän esim. voi mennä naimisiin."
+
+"Tässä talossa!"
+
+"Niin niin, rakas Adelaide, setänsä kanssa."
+
+"Mon kanssa? Tuo nuori tytär vanhan kööpelin kanssa?"
+
+"Niin näes", vastasi valtioneuvos ja irroitti huivinsa kuvastimen
+edessä, "eihän se oikeastaan meihin kuulu."
+
+"Eipä kylläkään, siinä olet oikeassa", vastasi rouva hitaasti, "vaan
+minusta kumminkin --"
+
+"Hän ei sitten enää ole vahingoksi", sanoi valtioneuvos.
+
+"Niinpä niin", myönsi rouva, "mutta tuo Mo hylkiö! -- puhuithan muuten
+kerran minulle, että hän on ollut --"
+
+"Julkisesti ei ole tietoa siitä, ja lisäksi -- -- jos jokaista
+avioparia tutkittaisiin tarkkaan --"
+
+"Niin, sinä olet oikeassa Daniel! Te olette oikeita puhtaita olentoja,
+te miehet! Ja -- kuten itse sanoit -- eihän se Jumalan nimessä meihin
+kuulu?"
+
+"Se on juuri minun ajatukseni, rakas Adelaide, me emme puutu eikä sekau
+koko asiaan."
+
+"Sinäkö se keksit sen aatteen, Daniel?" kysyi hän veitikkamaisesti.
+
+"En, sitä en juuri tahdo väittää -- hm --"
+
+"Sinä olet viisas mies!" sanoi rouva. "Tule tänne, Daniel!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristina alkoi ymmärtää mikä oli kysymyksessä. Setä oli varovaisten
+johdantojen jälkeen selittänyt hänelle, että valtioneuvos toivoi
+vakuutusta kaikkia niitä huhuja vastaan, joita Kristina tiesi olevan
+liikkeessä.
+
+Naimiskauppa Antti sedän kanssa oli Kristinan mielestä sangen hyvä etu.
+Siinä seurassa, johon Kristina kuului, oli hän tutustunut niin
+sanottuihin järkiperäisiin naimiskauppoihin, ja siihen lisäksi kun isä
+selvästi sitä toivoi, niin eihän ollut siinä suhteessa mitään estettä.
+
+Hänellä ei ollut mitään velvollisuuksia; ei hän koskaan ollut
+kiihottanut ketään miestä. Senpä tähden suututti häntä kahta enemmän,
+kun syytettiin häntä siitä.
+
+Silloin erittäinkin nousi hänessä vihanpuuska, kun hän ajatteli
+tohtoria; vaan se oli tuskallisempi viha, kuin hän koskaan elämässään
+oli kokenut.
+
+Ja vaikka hänellä ei ollut mitään raskautta, jonka vuoksi hän olisi
+itkenyt, makasi hän koko yön nyyhkien sen illan jälkeen, kun Antti setä
+oli suoraan kysynyt, tahtoiko hän ruveta hänen vaimokseen. Vaan kun hän
+oli itkenyt, tuli hän välinpitämättömäksi ja järkeväksi, ja hän
+voimistui ajatellessaan, että nyt hän näyttää kaikille, ja tohtorille
+etupäässä, kuinka väärin he olivat hänelle tehneet.
+
+Aamulla hän antoi Antti sedälle myöntymyksensä.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Pitkin Niilivirran pituutta oli lintuja, jotka räikyivät auringon
+paahtehessa. Ne järjestelivät ja puhdistelivat höyheniään, räpyttelivät
+muutaman kerran siipiään koetellakseen niitä ja kaappasivat laiskasti
+jonkun käärmeen eli sisiliskon, joita vilisi liejukassa.
+
+Vaan ruokaa oli liian paljon, liian paljon lämmintä ja hiljaisuutta; ne
+odottivat kylmää sadetta, pilvistä ilman ja raittiita myrskyjä.
+
+Lukemattomia harmajahanhi- ja joutsenparvia uiskenteli ympäriinsä
+avonaisissa paikoin laajojen soitten ruoikossa. Haikaroita ja kurkeja
+näkyi siellä täällä; kyyristyneinä seisoskelivat ne yhdellä jalalla,
+nokka ripuksissa; ne olivat hirveästi ikävissään.
+
+Kaikenlaiset viklat ja vesilinnut, kirriäiset, suokulaiset,
+sepelhanhet, liejukanat, viiriäiset, pääskyset -- aina vähäiseen
+mustakottaraiseen saakka -- kaikki ikävöivät, jotta höyhenet
+putoilivat.
+
+Ibislintu suuttui tästä vieraasta harmaapukuisesta roskajoukosta ja
+alentuipa valittamaankin tyhmälle flamingolle, jota hän muutoin
+halveksi niin kovasti. Krokotiilit tirkistelivät valkeanvihreillä
+limasilmillään ja tokasivat silloin tällöin lihavan hanhen, josta
+syntyi huuto ja rääkkynä, johon vastattiin yläältä ja alaalta joella,
+ja haihtui sitten kaukana etäisyydessä; ja erämaan hiljaisuus laskeusi
+yli hehkuvan maiseman ja torkuksissa olevien lintuparvien, jotka
+istuivat ja odottivat -- eivät ne tienneet mitä odottivat.
+
+Silloin lensi pieni harmaja lintu suoraan ylös ilmaan, pysyi siellä
+yläällä hetkisen yhdessä kohden ja räpytteli mahdottoman nopeasti
+siivillään, visertäessään pienen liverryksen; sitten tuijasi se alas
+taas ja piiloutui ruohistoon.
+
+Koko lintujoukko nosti päätään ja kuunteli. Ja sitten syntyi kaakoitus
+ja liverrys ja levoton liike joka sopukassa. Nuoria keikarimaisia
+sirriäisiä lensi ylös ja löi kuperkeikkaa ilmassa näyttääkseen hyvää
+lentotaitoaan.
+
+Vaan vanhemmat valkoiset joutsenet, joitten matka oli aina Islantiin,
+pitivät yleistä kokousta keskustellakseen ja päättääkseen leivon
+matka-esityksestä. Sillä kaikki olivat tunteneet leivon äänestään,
+vaikka hän ei livertänyt kuin pari kolme säveltä; laulu ei ollut vielä
+päässyt oikein kulkkuun. Vaan kun joutsenet keskustelivat, kuului
+hirveä jyräkkä, ja ilma aivan pimeni.
+
+Harmajat hanhet lähtivät liikkeelle. Ne jakautuivat suuriin joukkoihin,
+liitelivät ympäriinsä ilmassa, järjestyivät sitten pitkiin riveihin ja
+katosivat pohjoiseen, huutonsa vaietessa kauas etäisyyteen.
+
+Kottaraiset kohosivat ylös mustina joukkoina ja lähtivät liikkeelle,
+sirriäiset seurasivat heitä; kurjet kiertäysivät parittain ilmaan
+kunnes melkein katosivat ja ohjasivat sitten kulkunsa pohjoista kohti.
+
+Joutsenien kokous joutui ihan huralle yleisen häiriön ja levottomuuden
+sattuessa; kaikki tahtoivat pois, ei ollut mitään ajattelemista enään;
+joka silmänräpäys matkasi uusia joukkoja yli pohjoisen Afrikan,
+tervehtien hymyilevää sinistä Välimerta allansa, kukin nokkansa mukaan.
+
+Satakielikoirakset hiipivät pois yön aikana pienissä joukkioissa; ne
+tahtoivat saada tietoa Provencen tunnetuista ruusupensaista tahi
+Sjellandin pyökkimetsistä, jotta heillä olisi kauniit laulunsa
+valmiiksi harjoitettuina, kun naaraat tulevat.
+
+Norjan leivot odottivat enin; vaan kun tanskalaiset muuttivat,
+seurasivat hekin vanhan ystävyyden takia. Matkakiihko levisi siinä
+määrässä ympäriinsä, jotta pääskyset ja käetkin läksivät matkalle;
+ainakin Välimeren yli lensivät he, niin siellä saattoivat he sitten
+tuumailla.
+
+Ibislintu sai takaisin mielenmalttinsa ja astui arvokkaasti kuin
+arkkipiispa pitkin rantaa, ja ruusunpunaiset flamingot väistyivät
+kunnioituksella syrjään hänen pyhyytensä edestä, laskeissaan hartaan
+näköisinä tyhmät koukkunokkaiset päänsä alas. Yhä suuremmaksi kävi
+hiljaisuus ja lämpö Niilin varsilla. Krokotiilien täytyi nyt tyytyä
+neekerin lihaan tahi saivat jonkun ainoan kerran sitkeän englantilaisen
+huvimatkailian.
+
+Vaan yötä päivää lensivät muuttolinnut pohjoiseen. Ja aina kun tulivat
+tutulle paikalle, laskeusi kukin kotiaan, huutaen hyvästi niille, jotka
+menivät yhä edelleen, levittäen eloa ja iloa yli kylmettyneen Europan,
+metsiin ja maihin, ihmisasuntojen äärille ja kauas suurien, hiljaisten
+järvien ruohikkoihin.
+
+Italiassa oli yltympäriinsä punaisia ruusunnuppuja; etelä-Ranskassa
+omenapuut olivat kuin lumipeitteiset vaaleanpunaisista kukista, ja
+Pariisin puistokäytävissä alkoi kastanjapuun lehdet särkeä loistavia
+tahmaisia tuppejaan. Dresdenin kelpo porvarit seisoskelivat Brühl'in
+penkerellä ja lekottelivat päivänpaisteessa, katsellessaan jäätelejä,
+jotka tulla jollottivat jokea alas ja patoutuivat vahvoihin
+silta-arkkuihin.
+
+Vaan pohjoiseenpäin kylmeni ilma; lumipälviä oli siellä täällä ja
+kivakka tuuli puhalteli Pohjanmereltä. Leivojoukko pieneni sikäli kuin
+se lensi. Koko parvi laskeusi Leipzigin tasangoille ja sitten
+Lüneburgin nummelle; ja kun loput tulivat yli Schleswigin, kysyi
+Ranskan leivot, eikö norjalaisia haluttaisi odottaa vähän ja
+katsastella ilmaa.
+
+Lunta oli ojissa ja aitauksissa Jyllandissa, ja koillinen tohisi
+Tanskan vanhoissa pyökkiköissä, joitten ruskeat lehtitupet sulkivat
+visusti kääriytyneet lehdet. Linnut kyyristyivät kivien taakse ja
+kanervikkoon; jotkut uskalsivat talonpoikain taloihin, jossa hottiset
+mellastivat, juurikuin he olisivat kaiken hallitsioita.
+
+Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että liian aikaseen oli lähdetty
+liikkeelle, ja jos olisivat saaneet käsiinsä sen kouhon, joka heidät
+houkutteli Egyptin lihapatojen äärestä, niin olisivat varmaankin
+nyhtäneet höyhenet häneltä. Vihdoinkin tuli etelätuuli: norjalaiset
+linnut kiittivät vierasvaraisuudesta ja lensivät yli meren.
+
+Kotona Norjassa näytti alussa surulliselta. Lunta oli alhaalla
+laaksoissa ja kyynärän paksulta tiheissä metsissä. Vaan etelätuuli oli
+tuonut sateen, ja niin meni se että hei vaan -- ei asteettain ja
+rauhallisesti, vaan ryskyen ja rymisten ja lumiviereminä ja kohisevina
+koskina, jotta maa oli kuin pesevä jättiläinen, jääkylmän veden
+huuhtoessa jänteviä jäseniä.
+
+Ja hemeät heleänvihreät linnut laskeusivat nuoriin koivuihin kaikilla
+ahteilla vuonojen hiljaisissa lahdelmissa, tasangoille lännessä merelle
+päin, lakkamaille ja vuorten rinteille, halkeimiin ja luoliin ja
+ahtaisin tunturein välisiin laaksoihin. Vaan huipuilla oli lumikinoksia
+ja jääröykkiöitä vielä, juurikuin vanhat tunturit eivät saattaisi
+nostaa hattuaan semmoiselle haihtuvalle kesä houkkiolle.
+
+Aurinko paistoi lämpimästi ja suloisesti, ja tuuli kantoi yhä enemmän
+lämpöä etelästä ja vihdoin tuli käki kuin mikähän seremoniamestari
+katsomaan, oliko kaikki järjestyksessään; se lenteli sinne tänne,
+laskihe sitten muutamaan nuoreen koivuun tyynen lahden luona ja kukkui:
+Kevät on tullut -- Vanha Norja oli vihdoin valmis!
+
+Siinä se on, korkeana ja loistavan soreana sinisessä meressä, niin
+köyhänä ja laihana, niin raittiina ja terveenä ja hymyilevänä kuin
+pesty lapsi.
+
+Satamissa, pitkin rantaa nousi elämää ja liikettä, ja valkeita purjeita
+risteili saariston läpi ja katosi kauas merelle. Sukset pantiin
+kurkihirren alle, rekivaatteisin ripotettiin kanverttia ja ripustettiin
+syrjään, ja kuin karhu, kun se tulee pesästään ja pudistelee pörröistä
+turkkiaan, niin pudistelivat ihmisetkin raskaita jäseniään, sylkäisivät
+käsiinsä ja ryhtyivät kevättöihin.
+
+Pitkin jokea kuleksi tukkilauttoja ja molskivat kylmässä lumivedessä;
+laajoilla viljakentillä leikkaili atra pitkin mustia juovia; kaukana
+pohjoisessa oli väkeä kuivaamassa tunturikaloja, joita oli pitkin
+paljaitten vuorien rintuusta; lännessä merelle päin tasaisia lakeuksia
+myöten kuljetettiin kaislaa, ja vuorenrintuuksella seisoi pieni
+tihrusilmä-mies ja tirkisteli näkyisikö voikkotammaansa.
+
+Täällä oli vielä raitista ja elosaa, kun Parisissa ihmiset kaatuivat
+kadulle auringon puremasta ja puistokäytävien puitten lehdet olivat
+kuivia ja tomuharmaita. Brühlin penkereillä joivat kelpo Dresdenin
+porvarit Mainviiniä illan viileässä ilmassa, väitellessään Wagnerin
+musiikista, aika kiivaasti. Sillä muusta ei heillä ollut lupa väitellä
+taivas-alla, ja väitellä heidän piti.
+
+Ne, joilla oli siihen tilaisuutta, alkoivat hartaasti lukea Baedekerin
+"matkaopasta."
+
+Ja pian tuli koko matkue vääräsäärisiä saksalaisia ja pitkähampaisia
+englannittareita nauttiakseen raitista tunturi-ilmaa ja viedäkseen
+kotiin mukanaan vähän raitista ilmaa ynnä joukon hyvänsuopeita, vaikka
+hieman kehnonpuolisia valokuvia vanhasta Norjasta.
+
+Vaan vierasta, kirjavaa matkuetta, sen vetäytyessä yli-maahan, kohtasi
+toinen virta, joka juoksi rannalle päin.
+
+"Was sind das für Leute?" (Mitä väkeä nuo ovat?) kysyi raatineuvos
+Schultze Berlinistä. Muuan sivistynyt norjalainen vastasi saksaksi
+niitten olevan siirtolaisia.
+
+He olivat vakaamielisiä miehiä ja vaimoja sarkavaatteissa. He
+taluttivat lapsia käsistä, kantoivat rinnoillaan, käsivarrellaan,
+selässään, joukon reippaita, punaposkisia lapsia, jotka tähystelivät
+ympärilleen kirkkailla ihmettelevillä silmillään.
+
+Kaikissa rautatien pysäkeissä ja höyrylaivoissa suurilla järvillä oli
+arkkuröykkiöitä, joihin oli maalattu selvät osotteet ja nimet
+norjalaisia ja englantilaisia sekaisin. Merkkinä mietitystä vitkalleen
+vakaantuneesta päätöksestä oli kaikki: vähäiset lujat matkakalut, uudet
+vahvat vaatteet, eikä mitään tarpeettomia, pieniä kapineita käsissä --
+ainoastaan lapset; vaan niistä pidettiinkin kiinni luotettavasti, jotta
+näytti etteivät he niistä irtau, ennenkuin ovat uudessa maailmassa.
+
+Vaan ei mitään iloa, tuskinpa kylliksi toivoakaan, saattanut lukea
+näistä kasvoista; ainoastaan luja, synkkä päätös, ja raskas suru
+tunkeusi silmistä, jotka itkivät tahi eivät voineet itkeä.
+
+Raatineuvos Schultze Berlinistä ihmetteli tätä kovasti. Saksasta
+siirtymisen Amerikaan taisi hän ymmärtää hyvin hyvästikin; Saksassahan
+oli sotapalvelukset, sotilashallinnot, sosialismit, Bismarckit, ja
+kaikkea muuta kurjuutta. Vaan täällä! tässä kauniissa, rauhallisessa
+maassa, jonka vapaa valtiotila oli tunnettu, mikä täällä olisi vikana?
+
+Ja itse maa näkyi kysyvän: "mikä on vikana?" kun aurinko saattoi
+heleänviheriät kummut hymyilemään ystävällisesti, joki virtasi tohisten
+ohi tyytyväisenä ja vihantain havupuitten houkutteleva tuoksu levisi
+metsästä.
+
+Sillalla seisoivat sukulaiset ja tuttavat ja itkivät, senvuoksi että he
+matkustivat -- kaikki itkivät -- aina köyhä mäkitupalainenkin, joka
+itki kun hänellä ei ollut varoja mennä mukaan.
+
+Ja kun juna mennä rymisti läpi laakson, katsoivat he akkunoista. Ja he
+tiesivät ettei kauniimpaa monta ollut mailmassa, ei missään valaise
+aurinko silleen, ei missään ole semmoista tuoksua, semmoista ihastusta
+ilmassa, eikä missään kukkunut käki kuin kotona.
+
+Ja silmiin nousi kuumat kyyneleet, ja nyyhkintä oli kova vaunuissa;
+he unohuttivat miksi siellä istuivat ja silmästä silmään kävi
+auttamattomasti kysymys mikä on vikana? mikä on vikana?
+
+Niin kului kevät soidessa kauniin laulun, tapahtuessa tappeluiden ja
+kiimakiistojen -- alkaen pienistä sontiaisista, jotka löivät
+lempileikkiä ruohistossa, aina asti karhuihin, jotka tapella ryskivät
+metsissä, jotta veri vuosi.
+
+Varmaankin isot söivät pieniä kuin ainiaan, sitä ei voi kieltää, vaan
+se tapahtui puolittain hyvyydestä. Ei kukaan tarvinnut paljoa ruokaa;
+kun on rakastanut, on muuta ajattelemista. Elämän taistelulla on toinen
+suunta kesällä ja syksyllä, kun pitää haalia ruokaa vaimolle ja
+nälkäiselle lapsijoukolle.
+
+Kevät saattoi jalouden väreen yli törkeän elatushankkeen, ja koiraat
+koettivat osottaa sulouttaan, naaraitten nauttiessa lyhyttä riemuaan ja
+tekeytyessään armollisiksi.
+
+Metsässä ja maalla oli ikävä ja kaipuu, toivoton valitus ja riemuitseva
+onni; ja moni pieni sydän murtui hiljaiseen epäilykseen, ja moni pieni
+epäjärjestys jäi huomaamattomaksi tiheässä lehdikossa ja yksinäisillä
+tuntureilla, ja monta pientä riitaa taisteltiin elämästä ja kuolemasta,
+sillä aikaa kuin naaras kaunotar istui välinpitämättömänä,
+yhtäkaikkisena katselemassa sitä "teerenpeliä."
+
+Kaksi västäräkkiä tuijaili ilmassa, kunnes putosivat myllynsulkuun ja
+räpistelevät ylös märkinä ja huumeuksissa. Sillä välin lensi se, jonka
+vuoksi he olivat taistelleet, muutaman kolmannen kanssa, joka
+sattumalta lentää liehotti sivu. Vesimyllyn sulussa vesi oli tyynenä ja
+kirkkaana, jotta molemmat kilpailijat saattoivat katsella muotoaan
+siinä, kyniessään ja järjestellessään pörristynyttä pukuaan.
+
+Sammakon pojat sulussa olivat heittäneet yltään "lapsen puseronsa"
+hankaline häntineen. Ne jo keikkoilivat kuin komeat keikarit ainakin,
+uivat reippaasti ja potkivat voimakkaasti kuni hyvinkin harjaantuneita
+"uimataidon maistereita."
+
+Missä talvimyrskyjen aikana vaahto pärskyi ja kiehui, siellä kävi
+vihreä pieni aalto edestakaisin; suuri, sinervä, auringon valaisema
+meri sulki syliinsä vanhan tuikean maan, juurikuin he eivät koskaan
+olisi olleet vihollisia.
+
+Ja pitkin paljaita niemiä ja kivikoita ja sisällä vuonoissa kasvoi
+punasta ja keltaista ja vaalean vihreää kaislaa, loistaen kuin uhkein
+silkkivaippa. Ja siellä alhaalla ryömi yhtenä vilinänä kynsi- ja
+pitkäsarviniekkoja ja imueläimiä ja pehmeäeväisiä eläimiä ja hiipiviä,
+petollista "hapsenkakkiaisia", vahvoja kuorieläimiä ja semmoisia,
+joilla oli huone selässään -- petollisten aseitten ja vahvojen
+varustuksien haaveellinen mailma.
+
+Sileällä kalliolla, joka viestyi sinisenvaaleata hiekkapohjaa kohti,
+oli pöyheäin lehtikaisla- ja meriruoho-pensaitten keskellä
+merivasikoita, punaraakkuja, ja komeita punaisia meritähtiä.
+
+Pari kolme airokasta pisti päänsä muutamaan kaislan korteen ja purra
+nirkitti jotain sieltä sisää. Sitten tuli paksu pullakala ja ajoi pois
+heidät, jotta ne menivät syrjään. Hän pisti sisään nokkansa nähdäkseen
+mitä siellä oli. Vaan luultavasti ei siellä ollut mitään, josta hän
+välitti, sillä hän kääntyi takaisin halveksivalla nytkäyksellä ja
+souteli verkalleen edelleen pitkin vuoren kuvetta.
+
+Auringonsäteet lankesivat sinertävinä ja salaperäisinä tähän
+ihmeelliseen elämään tuolla alhaalla ja valkeille santapilkuille, jotka
+vilahtelivat siellä täällä pohjalla, kunnes ne katosivat ja kaikki
+muuttui suureksi, syväksi äärettömäksi sinisyydeksi.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Ensimäisenä päivänä heinäkuussa vihittiin vahtimestari Mon Antti ja
+Batnemon Kristina neiti Kolminaisuudenkirkossa.
+
+Paitse kutsutuita oli sangen paljon muuta väkeä kirkossa, sillä
+valtioneuvos Bennechen itse oli hääväessä, ja sitä paitse oli mukava
+pariskunta: vanha äijä ja nuori tyttö.
+
+Muutoin se ei näyttänyt niinkään tyhmältä. Jos ei oteta huomioon
+valkoista tukkaa, niin oli Antti setä oikein uhkea sulho korkeine
+jäykkine kaulahuivineen, mustine hännystakkineen ja kultaketjuineen,
+jonka hän oli saanut lahjaksi valtioneuvokselta. Kristina oli suuri ja
+talonpoikainen jotta hänen nuoruuttansa ei huomannut niin kovin; ja
+sitten oli hän vielä vaaleana ja alakuloisena.
+
+Valtioneuvos Bennechenin perhe oli muuttanut maalle; ja sieltä tehden
+oli rouva lähtenyt hyvästä tahdostaan antamaan ruokahuonetta ja sen
+läheistä huonetta hääpitoja varten.
+
+Hääsaatto kun tuli kirkosta, juotiin lasi Uinen viiniä porttikamarissa,
+jossa valtioneuvos piti pienen onnentoivotuspuheen. Vaan sitten jätti
+hän seuran, joka meni ylikertaan, jossa pöytä oli katettu.
+
+Morsiuspari asettui ruokahuoneen viereiseen huoneesen ja otti vastaan
+vieraitten onnittelut, aina sen mukaan kuin ne saapuivat; sillä paitse
+varsinaista hääsaattoa oli koko joukko muita henkilöitä kutsuttu.
+Sanomalehden toimittaja Mortensen, joka oli etevin vieras,
+valtioneuvoksen mentyä, liikkui rohkeana salissa, puhui korkealla
+äänellä ja laski sukkeluuksia. Vaan muut istuivat hiljaisina ja
+juhlallisina ympäri seiniä jalat aivan tuolien alla.
+
+Kristina istui ihmetellen kaikkia tuttavia, joita hänen miehellään oli,
+ja mahtavasti vaikutti häneen, kun hän näki monta ylhäistä
+kaupunkilaista kokoutuneiksi. Vihdoin olivat kaikki istuimet täynnä
+myyssätyjä rouvia, vieläpä pari nuorta naista istui sylikkäinkin.
+Herrat kokoutuivat ulos käytävään, oltuaan ensin sisällä tekemässä
+syvän kumarruksen morsiusparille. Hiljaisuus vallitsi kuin hautajaiset
+olisivat olleet talossa, eikä muuta kuulunut kuin silloin tällöin joku
+Mortensenin sana tahi vajavaääninen kolina keittiöstä.
+
+Häissä oli pari kanslianvahtimestaria rouvineen ja tyttärineen,
+poliisipalvelia Andersen ja poliisipalvelia Knudsen; jälkimäinen oli
+vaan otettu palvelukseen koetteeksi ja oli sentähden Andersenin
+tarkastuksen alaisena.
+
+Sitten oli siellä kersantti Knoff univormussaan ja hansikkaisia,
+nokikolari Lunde rouvineen, joka oli poliisipalvelia Andersenin sisar;
+korkeimman oikeuden vahtimestari Paulsen, tunnettu siitä taidostaan,
+että hän osasi olla mukava seurassa, ja rouva Grüner, joka keitti
+kuninkaalle, kun hän oli kaupungissa.
+
+Muitten vieraitten muassa oli muuan tullivahtimestari, pari kolme
+kersanttia ja rautatienvirkamiestä univormuissaan kunnioitettavine
+naisineen.
+
+Keittäjävaimo näyttäytyi lakkaamatta porstuassa ja teki viittauksia
+sulhaselle, vaan tämä pudisti päätään ja katsoi kelloaan.
+
+Vihdoin syntyi liike herrajoukossa ovensuussa, ja kaksi naista astui
+sisään. Ensimäinen oli iso kaunis tyttö, vaalea tukka ja isot,
+säihkyvät silmät. Hän oli puettu vaaleaan silkkiläninkiin, korvarenkaat
+korvissa ja hopeaketju suurine muistikoteloineen kaulassa.
+
+Toinen oli lihavanläntä rouva noin 40 vuoden iässä, musta,
+sileä tukka ja kaksi pientä rengasta korvissa. Toisella puolen
+päätä oli hänellä punainen ruusu ja toisella puolen pieni koliibri
+rusetissa. Hänen pullea vartalonsa oli pinnistetty mustanpunaiseen
+samettisielikkoon, jossa oli leikattu kaarre edestä ja kiinnitetty
+hevosenkengänmuotoisella kultaprossilla; muuten oli hänellä musta
+silkkiläninki pienine ruusukimppuineen.
+
+Mortensen laski ihmettelyn huudahduksen, kun he menivät yli lattian, ja
+vanhempi nainen löi häntä veitikkamaisesti viuhkallaan.
+
+"Rakas Kristinani", sanoi sulhanen arvokkuudella, joka oli hänelle
+omituista, "saanko esittää sinulle neiti Evelina Nielsenin, joka tahtoo
+osottaa sen kunnian --"
+
+"Ah, herra Mo, sekä kunnia että huvitus tulee minulle", vastasi nuori
+nainen ja hymyili ystävällisesti. Hänellä oli kauniit, terveet hampaat,
+ja Kristina tunsi heti mieltymystä häneen; jollei hän vaan olisi ollut
+niin ylhäinen.
+
+Sitten esitteli sulho: "Monivuotinen ystäväni rouva Gluncke."
+
+Pieni paksu rouva lensi suoraan Kristinan kaulaan ja suuteli häntä
+huulille, vakuuttaessaan monella sanalla, että Kristina oli kaunein
+morsian mitä hän koskaan oli nähnyt -- leikittä kaikkein kaunein.
+
+Nyt ruvettiin ruualle.
+
+Mortensen lähestyi hattu kädessä ja kumarsi syvään neiti Nielsenille.
+"Isäntä on antanut minulle sen erinomaisen kunniakkaan toimituksen,
+viedä nimittäin neitiä pöytään"; hän tarjosi hänelle kauniisti
+käsivartensa ja seurasi heti morsiusparia.
+
+Sitten tuli kersantti Knoff ja rouva Gluncke, sitten nokikolari Lunde
+ja rouva Paulsen, poliisipalvelia Andersen ja rouva Grüner ja
+vahtimestari Paulsen ja rouva Lunde -- ja sitten muut vieraat parittain
+pienien lippujen mukaan, joita valtioneuvoksen ajaja oli jakanut
+etehisessä.
+
+Pöytä oli katettu hevosenkengän muotoon. Keskellä lyhyemmällä puolella
+istui morsiuspari, vasemmalla Knoff ja rouva Gluncke, oikealla
+Mortensen ja neiti Evelina. Keskellä sisäpuolella istui Lunde ja
+Paulsen naisineen, ja muut vieraat järjestyivät alaspäin molemmille
+sivuille.
+
+Poliisipalvelia Andersen oli erittäin kiihkeä ja vaihetteli paikkoja,
+kunnes hänen vihdoin onnistui saada Knudsen istumaan eteensä.
+
+"Minä sanon teille, rouva Grüner", kuiskasi poliisipalvelia, "hän on
+otettu koetteelle ja minä se olen, jonka tulee pitää häntä silmällä."
+
+Rouva Grüner ei viitsinyt kuunnella häntä; hän oli tyytymätön
+paikkaansa ja kumppaniinsa. Sillä hän oli ollut siinä hyvässä toivossa,
+että hän saisi kersantti Knoffen pöytäkumppanikseen ja paikan
+morsiusparin vieressä. Senpätähden hän panikin pois lusikan
+maisteltuaan soppaa ja mutisi ylenkatseella: "Liebig."
+
+Ensi aluksi syötiin kaikessa hiljaisuudessa; ei kuulunut muuta kuin
+lusikkain kolinaa, joita pidettiin varovasti, ja silloin tällöin
+hiljainen sana eli nauru, jonka päästi Mortensen tahi hänen naisensa.
+
+"Pyydän herroja täyttämään lasinsa." sanoi sulhanen äänellä, joka
+suuresti muistutti valtioneuvos Bennechenistä, "vaimoni ja minä
+toivotamme kunnioitettavia naisia ja hyviä herroja tervetulleiksi
+pöytään."
+
+Ensimäinen lasi punaista viiniä juotiin hyvin juhlallisesti, kaikkien
+tervehtiessä morsiusparia.
+
+Kristina silmäili molemmille puolille ja hän tunsi tämän loiston
+melkein valtaavaksi.
+
+Hilda Bennechen oli äitinsä tietämättä verhonut pöydän kukilla ja
+jättänyt esiin kaikki lasit ja hopeat, joita ei otettu mukaan maalle.
+
+Tämä pitopöytä oli Kristinan mielestä liian loistava. Hän toivoi vaan,
+että kotona oliat olisivat nähneet hänet kaiken tämän ylellisyyden
+keskuutena.
+
+Poliisipalvelia Andersen silmäili tarkasti Knudsenia; ja kun tämä vain
+teki jonkun liikkeen ottaakseen pulloa eli lasia, huusi Andersen
+hillitsevän muistuttavasti: "Knudsen!"
+
+"Minä, herra konstapuli!" vastasi Knudsen ja oikasihe sotamiehen
+tavoin.
+
+Rouva Knoff, jolla oli muuan rautatienvirkamies pöytäkumppanina, istui
+silleen, jotta ei voinut nähdä miestään, kersanttia, jollei hän vaan
+kääntynyt tykkänään pöydästä päin pois. Tämä oli hyvin hankala seikka
+sekä rouvalle että hänen kumppanilleen. Sillä rouva oli hartiakas
+nainen, kellervä, paksu iho ja kivuloinen näky, jonka johdosta
+Mortensen lausui että "rouva Knoff oli juurikuin hänellä olisi
+pernatauti."
+
+Vaan kun vielä ensi herkkua syödessä vallitsi kuolon hiljaisuus yli
+ympäri pöytää, kuiskasi Mortensen sulhaselle Kristinan selän takaa:
+"Teidän pitää alkaa maljoja esittää, Mo!"
+
+"Minä luulin, että se ei sovi ennen paistia --"
+
+"Kyllä, päinvastoin! Se on aivan uudenaikaista, että puheet alkavat
+soppaa syödessä", Mortensen helisti lasiaan kovasti, ja sulhanen nousi
+puhumaan:
+
+"Kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat! Minä tunnen tällä tärkeällä
+hetkellä syvän tarpeen puhua, kuinka kovasti valitan, että, vaikka
+minun tässä pöydässä on monta minulle rakasta henkilöä läsnä, täytyy
+kaivata häntä, jota erittäinkin tänään toivoisin näkeväni luonani.
+Tarkoitan vaimoni isää, talokasta Bandmon Niiloa."
+
+Kristina otti nenäliinansa.
+
+"Sinä tiedät itse rakas Kristina kuinka sydämellisesti olen kiintynyt
+ainoaan veljeeni ja kuinka suuren arvon panen siihen kalleuteen, jonka
+hän uskoo minulle --"
+
+Tässä sai rouva Gluncke aivan sopimattoman yskä-ahdistuksen.
+
+Puhuja iski häneen äkäisen silmäyksen ja jatkoi: "Sentähden,
+kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat, juomme vaimoni isän maljan,
+vaikka hän onkin poissa, toivoen, että Jumala häntä lohduttaisi eikä
+antaisi hänen kovin syvästi tuntea kaipausta rakastetusta tyttärestään.
+Kristina, isäsi malja!"
+
+Kun sulhanen istui, kuiskasi hän muutaman kiivaan sanan rouva
+Glunckelle.
+
+"Totta tosiaan siinä ei auttanut mikään", kuiskasi hän takaisin, "sinä
+olit niin naurettavan näköinen --"
+
+Heti senjälkeen nousi nokikolari Lunde puhumaan. Hän oli pitkä,
+laiha mies, terävänokkainen ja harmajatukkanen. Tointansa hän oli
+antanut palkkaväen toimittaa kauan aikaa, kumminkin itse pysyi
+nokikolarivirassaan kaupungin komeimmassa osassa. Hänellä oli rahoja,
+ja yksi hänen tyttärensä oli naimisissa muutaman telegrafistin kanssa.
+
+"Vanhin kun olen seurassa", alkoi hän, "sallittanee minun esittää
+morsiusparin maljan. Tiedämme kaikki kouluajaltamme, että Herra itse
+sanoi: 'ei ole ihmisen hyvä yksinään olla'."
+
+Hiljaisuus pöydässä kävi melkein ahdistavaksi. Piikojen, jotka tulivat
+vaihtamaan lautasia paistille, täytyi seisoa odottamassa kun puhuja
+kehitteli avioliiton historiaa Aatamista ja Eevasta, Aaprahamista ja
+Saarasta Iisakkiin ja Rebekkaan. Sitten hyppäsi hän sopivasti yli
+Jaakopin ja hänen kahden vaimonsa, eipä maininnut Saarasta eikä
+Salomonista, vaan johtui sukkelasti nykyaikaan ja jokapäiväiseen
+elämään, lopettaen kutsumalla taivaan siunausta päivän morsiusparille.
+
+Useimmat naiset itkivät, Kristina erittäinkin. Neiti Evelina kumartui
+ja kuiskasi hänelle ystävällisesti. Juhlalliset raamatun lauseet, itse
+loistava juhla -- kaikki tuntui hänestä niin kummalliselta, että hän
+melkein hetkeksi uskoi elämän onneksi vielä voivan ehkä kääntyä
+hänelle.
+
+Vaan neiti Evelina kuiskasi Mortensenille: "Suuri synti tyttöparkaa."
+
+Nokikolari Lunden puheen jälkeen syntyi pitkä loma, piikain
+vaihdellessa lautasia.
+
+Rouva Knoff, joka koko ajan arveli, että hänen miehensä "leperteli tuon
+ilkeän Malla Bimbamin kanssa", teki sen onnettomuuden tepposen, että
+pudotti lautasen, kun hän teki äkkikäännöksen säpsäyttääkseen
+kersanttia.
+
+Säikähtyneenä lautasen heläyksestä, Knudsen hypähti ja poliisipalvelia
+Andersen huusi nuhdellen: "Knudsen!"
+
+Vaan rouva Gluncke nauroi ääneensä ja töykki pöytäkumppaniaan. Tämä
+nauru oli rattoisuuden ensi väre, joka kävi yli pöydän. Mortensen pani
+sherrykarahvin kiertoon, ja sitä maisteltiin ahkerasti.
+
+Sitten nousi Mortensen puhumaan: "Kunnioitettavat naiset ja hyvät
+herrat! Kun luon silmäyksen yli tämän seuran, syntyy minussa
+ehdottomasti ajatus: mikä on joka tekee, niin sanoakseni, yhdyssiteen
+meidän kaikkien kesken?"
+
+Hänellä oli leveä, mahtava ääni ja hyvin rakennettuja
+sanomalehtilauseita, ja kun hän tunsi olevansa tilaisuuden herra,
+pulppusi hänestä tulvaamalla vieraskielisiä sanoja ja latinalaisia
+lauselmia, selitellessään, että kaikki läsnäolevat olivat suuren
+valtiokoneen osia, julkisia toimimiehiä, sen ketjun osia, joka on
+muodostunut miehistä, "joita kansa katselee luottamuksella ja
+kunnioituksella."
+
+Tämän jälkeen sai hänen puheensa kiivaamman kulun, kun hän lyhykäisesti
+selitteli virkavallan merkitystä maassa ja kohoten aina yhä ylemmä ja
+ylemmä saavutti hän "järjestelmän huipun" ja lopetti juhlallisesti:
+"Kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat! Hänen majesteetinsa kuninkaan
+malja!"
+
+Malja juotiin innokkaasti. Neiti Evelina tarkasteli Mortensenia
+sivulta, vaan hän ei saanut selville, oliko Mortensen todellakin
+juhlallinen vai laskiko hän vaan pilaa koko komeudesta.
+
+Nyt esiytyi vahtimestari Hansen puheellaan valtioneuvokselle
+Bennechenille, johon puheesen sulhanen vastasi puheella isänmaalle;
+muuan rautatievirkamies puhui naapurivaltakunnalle ja tullivahtimestari
+naisille.
+
+Vaan vihdoin huusi kersantti komantoäänellä: "Reilaan! Hiljaa rivissä,
+kunnes paisti on syöty! Eihän tuota saa kunnonpäälliseksi pureksia
+noitten paljaitten puheitten takia!"
+
+Tämä laski rattoisuuden kerrassaan valloilleen, ja hillitön nauru
+remahti pöydässä. Kristinakin nauroi. Kuitenkin katsoi hän levotonna
+silmäpuolellaan Gluncken rouvaa joka selkä kenossa nauraa hohotti
+täyttä kurkkua, jotta kyyneleet vierivät ohi pienen lihavan nenänsä.
+
+Rouva Grüner, joka tähän saakka oli vaan tonkinut ruokaa, kävi nyt
+vakavana paistin kimppuun, nähdessään, ettei kukaan pannut huomiota
+hänen mielenosoituksiinsa. Hän oli ja pysyi yhtä tuimana, ja hänen
+pöytäkumpanillansa ei ollut muuta ajattelemista kuin pitää vaarilla
+Knudsenia. Juodessaan lasin lasilta kuiskasi hän salaperäisesti rouva
+Grünerille. "Minun kanssani ei ole niin vaarallista, näettekö, vaan
+Knudsen tuossa, hän on otettu vaan koetteelle, näettekö, ja minä se
+olen, jonka tulee pitää silmällä häntä -- Knudsen!" huusi hän sitten
+yhä voimakkaammasti, sikäli kuin atria kului.
+
+Jälkiruokaa syödessä oli ilo yleinen, ja melu kasvoi joka hetki, kun
+ruuan ja viinin synnyttämä sisällinen lämpö irtausi.
+
+Korkeimman oikeuden vahtimestari Paulsen, joka oli tunnettu
+leikin-laskiaksi, esiytyi yleisestä pyynnöstä kaikenmoisilla
+vippakeinoilla; hän osasi esim. kiikata kuin kukko, naputella sormella
+poskelleen, jotta se pulputti kuin potelli, josta kaadetaan, liikuttaa
+korviaan y.m. semmoista.
+
+Kristinasta ei ollut aivan kuin oikeastaan olisi pitänyt olla.
+Hääatrialla hänestä nähden ei olisi pitänyt ilmestyä niin paljon
+rattoisuutta ja sen laatuista.
+
+Vaan kun isäntä kiitti Paulsenia, kutsui hän häntä leikillään "herra
+oikeusneuvokseksi!"
+
+Tästä sai Mortensen pään käsiksi ja huusi lujasti: "Herra kenraali
+Knoff, saanko kunnian?"
+
+Seura säpsähti ensin, vaan kohta oli aate tarttunut kaikkiin
+herroihin: nokikolari Lundesta tuli ylitarkastaja ja sulhasesta tuli
+valtioneuvos.
+
+Vaan Kristina oli hyvillään, kun hänestä ei välitetty. Sitä vastaan hän
+ei ymmärtänyt, minkä vuoksi seura oli katketa nauruun, kun Paulsen
+kääntyi neiti Nielseniin sanoen: "Kunnioitettava valtioneuvoksen rouva,
+saanko pyytää saadakseni kunnian juoda malja teidän kanssanne?"
+
+"Kiitos, herra oikeusneuvos!" vastasi Evelina ja punastui vähän; vaan
+heti sitten nauroi hän ja kuiskaili muutaman sanan Mortensenille.
+
+Ylitarkastaja Lunde tahtoi välttämättömästi keksiä jonkun arvonimen
+Lunden rouvalle, vaan tämä huusi ja tukki korvansa. Kenraali Knoff
+tahtoi juoda poliisimestari Andersenin kanssa, joka istui ja tirkisteli
+Knudsenia silmät muljollaan. Ja kun kenraali ei saanut häntä kuulemaan,
+otti hän sotilaan päättäväisyydellä appelsiinipalasen ja nakkasi yli
+pöydän. Vaan kaikeksi onnettomuudeksi sattui se rouva Grüneriä keskelle
+naamaa.
+
+"Tuima tuimaa vastaan!" huusi oikeusneuvos Paulsen.
+
+Rouva Grüner aikoi mennä pois, sehän oli luonnollistakin, ja sekä
+poliisimestarin että rautatiejohtajan piti pidättää häntä.
+
+Vaan pian unohtui tämä pieni ikävä tapaus, sillä neiti Evelina keksi
+sukkelan aatteen. Hän otti punasen paperin karamällistä ja kiinnitti
+sen Mortensenin napinläveen.
+
+Kaikki kiiltävä ja kirjava käytettiin nyt herrain koristamiseksi, ja
+lopuksi tuli siitä loistava seura. Päätettiin Mortensenin esityksestä,
+että juotaisiin kahvia ja tupakoitaisiin pöydässä, "kuten Pariisissa
+tehdään." Melu kävi nyt hurjaksi, jotta tuskin kuuli omaa ääntänsä.
+Syntyi suurien arvonimien retkutus, jotka risteilivät yli pöydän;
+hoettiin lakkaamatta:
+
+Herra kenraali! -- herra rautatiejohtaja! -- herra kenraali
+tullijohtaja! -- herra valtioneuvos! -- herra oikeusneuvos! -- ja
+keskellä kaikkea tätä volusi poliisimestari Andersen: "Knudsen."
+
+Kristinasta tuntui yhä tuskallisemmalta. Hän katseli molemmille
+puolille pöytää, ja hän häpesi sitä näkyä.
+
+Suuria punaisia viinilätäköitä ja ruskeata kastetta, kukkia ja
+kurkkasalaatia, rusinaruotoja, tupakin poroa, appelsiinin kuoria,
+ryttyisiä ruokaliinoja, ja tortun palasia -- kaikki sikin sokin lasien
+ja pullojen seassa. Naamat olivat punaisia kuin kravunliha, naiset
+nauraa kikattivat ja herrat puhua rähisivät, lynkä-päisillään pöydällä,
+sikaareista tupruavan savun sekautuessa ruoan höyryyn ja viinin sekä
+kahvin hajuun.
+
+Useita kertoja loi Kristina kysyvän katseen mieheensä, vaan hän hymyili
+tyynesti ja kuiskasi jotain, jota Kristina ei ymmärtänyt; taas puhui
+hän niin epäselvästi.
+
+Kun seura vihdoin nouti pöydästä, kävi ruokahuoneen viereinen huone
+ahtaaksi ja Gluncken rouva meni sen vuoksi aivan häpeämättä keittiön ja
+etehisen kautta ja aukaisi ovet muihin huoneisin.
+
+Näissä oli sisustus vajavainen. Peitteitä oli kääritty kuvastimiin ja
+kyuttiläkruunuihin, ja akkunat olivat liitutut. Vaan juuri tämä viileä
+hämärä oli niin hauskaa, ja vieraat hajausivat kaikkiin huoneisin.
+
+Piano avattiin ja nuorin neiti Lunde soitti: "Äl' itke noin."
+
+Kuuli sen, että hän oli oppinut "uusimman tavan", kuten hänen äitinsä.
+sanoi, sillä hän lauloi: "hänä mahaalasi rahantaa ja hänätä myhyää,
+hänätä myhyää."
+
+Vaan sitten syntyi pianon ääressä pieni melske; Gluncken rouva tahtoi
+aivan väkivetoon laulaa: "Jenni istui rannalla", vaan neiti Lunde
+jyrkästi kieltäysi soittamasta mukasoittoa "semmoisiin lauluihin."
+Kaikeksi onneksi katosi myrsky, kun oikeusneuvos Paulsen tarttui Malla
+Bimhamia vyötäryksestä ja tanssi polkkaa.
+
+Siinä syntyi tanssit, rattoisat tanssit myöhäiseen yöhön suuressa,
+tyhjässä, hämärässä huoneessa.
+
+Oven takana istui rouva Grüner ja kuunteli Knoffin rouvaa, joka itki
+miehensä vuoksi. He molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että häät olivat
+hyvin halpaset ja että Malla Bimbamia ei pitäisi koskaan ottaa ihmisten
+joukkoon.
+
+Kristina kulki ympäriinsä ja tunsi olevansa hyljätty ja onneton. Vaan
+kun hän yöllä näki miehensä melkein riippuvan Gluncken rouvan kaulassa
+muutamassa pimeässä loukossa, viilsi se hänen sydäntänsä, jotta hän
+meni alas ja sulkeusi huoneesensa lukon taa.
+
+Kun viimeiset vieraat menivät kotiaan, paistoi harmaja päivän valo
+liituttujen akkunain läpi. Mortensen oli jo pari tuntia sitten
+saattanut Nielsen neitiä kotia. Poliisimestari Andersen seisoi
+portaitten nojapuuta vasten ja kuiskutti auttamattomasti:
+
+"Knudsen!" -- hän oli kadottanut puhetaitonsa eikä voinut kulkea
+yksinään.
+
+Sulhanen hoippaili kahta kolmea porrasta alas, vaan kun hän keksi
+Kristinan huoneen oven olevan lukossa, rupesi hän huutamaan ja
+koputtamaan.
+
+Kristina sammutti kynttilän ja aukasi oven hänelle.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Valtioneuvos Bennechenin perhe asui kesän pienessä Sveitsin mallin
+mukaan rakennetussa talossa Ladegaardsaaren päässä rannalla. Se oli
+rakennettu Falck-Olsenin tiluksille ja tämä suuri huvila oli ainoastaan
+pari sataa askelta etempänä mäellä.
+
+Kun välimatka oli niin vähäinen, elivät molemmat perheet melkein
+yhdessä; ja kun valtioneuvoksen rakennus oli ahdas, asuksivat molemmat
+perheet mieluummin kauniissa, tilavassa päärakennuksessa.
+
+Bennechenin rouva, joka oli taitava taloudenhoitaja, oivalsi hyvin
+tämmöisen hoidon etuja. Ja Falck-Olsenin rouva oli puolestaan mieltynyt
+siihen elämään, joka aina seurasi valtioneuvoksen perhettä.
+
+Näin olivat molemmat perheet joka kesä oleksineet molemmin puoliseksi
+huviksi ja suosiossa. Vaan tänä vuonna ei alkanut se menestyäkseen.
+
+Ja kaikki tuli tuosta ilkeästä osakepankista.
+
+Yleinen kokous oli määrätty kesäkuun 20:neksi päiväksi. Vanha
+valtioneuvos Falbe oli, niinkuin sopi arvata, kieltäytynyt rupeamasta
+uudestaan ja Falck-Olsen oli kyllä pannut mieleensä, että hän saisi
+valtioneuvos Bennechenin äänen johtajan vaalissa, vaikka Bennechen
+tavattoman jäykästi pysyi siinä, ettei hän voinut äänestää
+tukkukauppiasta muutoin kuin määrätyllä ehdolla.
+
+Koko kesän oli tämä häiritsemässä kaikkien hupaisuutta. Rouvat
+väittelivät asiasta pienissä herkkätuntoisissa keskusteluissaan.
+Falck-Olsenin rouvan mielestä olisi valtioneuvos hyvin voinut tehdä
+hänen Olli Juhaninsa mieltä myöten, ja Bennechenin rouva arveli, että
+tukkukauppias hyvin kyllä saattoi taipua semmoisen miehen neuvoon, kuin
+hänen Danielinsa oli.
+
+Jälkeen puolisen sinä kohtalon suurena päivänä, jolloin pankin johtaja
+valittiin, istuivat molemmat rouvat kukin huoneessaan ja odottivat
+pientä höyrylaivaa, joka tavallisesti toi miehet puoliseksi kotia.
+
+Bennechenin rouva oli huonolla tuulella. Kaikki hänen
+houkuttelu-puheensa olivat olleet vaikuttamattomia. Valtioneuvos oli
+sanonut jäykästi: "Minä en voi, Adelaide! en uskalla!"
+
+Ja kun hän joskus puhui näin jäykästi, tiesi rouva, että hän oli
+taipumaton. Nyt istui rouva pienessä, ikävässä salissaan, jossa
+oikeastaan ei voinut olla koko päivän; ulkona satoi ja huoneesen
+tunkeusi ruuan haju ja räminä keittiöstä hienojen kesäseinäin läpi.
+
+Falck-Olsenin rouva meni sitä vastoin miestänsä vastaan sillalle, kun
+höyrylaiva kääntyi niemen päitse. Molemmat herrat nousivat maalle ja
+kävelivät yhdessä tietä, ja nyt purkausi tukkukauppiaan viha. He olivat
+tulleet suoraan kokouksesta laivaan, jossa oli ollut rahvasta kylläksi
+saakka.
+
+"Enpä tosiaan olisi sitä uskonut!" kärisi tukkukauppias. "Se ihmetyttää
+minua, niin, totta maar minua ihmetyttää että te uskallatte niin,
+Bennechen!"
+
+"Minusta on paha, herra tukkukauppias, vaan sanoinhan teille jo edeltä;
+minä en voinut tehdä muutoin -- siihen asian tärkeämpään puoleen
+katsoen, joka --"
+
+"Puoleen! Minusta nähden olette velkapää katsomaan joksenkin paljon
+minun puoleeni -- joksenkin paljon!"
+
+"No, Olli Juhani! Älä nyt vaan suutu", lepytteli rouva, joka nyt
+kohtasi heidät.
+
+"Ah, en tiedä miksi sinä, äiti, sekaut tähän. Tuo tuossa" -- tässä
+osotti tukkukauppias pureskellulla sikaarin päällä valtioneuvosta,
+"äänesti konsuli Lindiä, vaikka hän tietää, että jos vaan tahdon, niin
+-- vaan hän saa vielä katua tätä päivää, siitä olkoon varmana!"
+
+"Kuulkaa vähäsen, herra tukkukauppias Falck-Olsen", alkoi valtioneuvos:
+hän oli vaaleana ja hänen suupielensä vapisivat kun hän koetti
+hymyillä; "onko koskaan johtunut mieleenne, että tarvitsette -- että
+kaipaatte jotakin tuohon" -- valtioneuvos naputteli varovasti
+sormellaan vasemmalla puolen hänen takinkaulustaan.
+
+"Ah minä vähät välitän teidän kauniista puheestanne! Minulla ei ole
+tosiaankaan mitään vikaa ei sydämmessä eikä järjessä, sen kohta saatte
+nähdä" -- sitä tietään hän kiiruhti taloonsa.
+
+Vaan Falck-Olsenin rouva, jonka älykäs silmä oli tarkoin seurannut
+molempain herrain keskustelua, vaihtoi pikaisen katseen valtioneuvoksen
+kanssa; valtioneuvos nyökäytti päätään.
+
+"Voimmeko luottaa siihen!" kysyi rouva.
+
+"Varmaan, jos hän käyttäypi viisaasti; nimittäin vähän ajan kuluttua."
+
+Nyt nyökäytti rouva päätään: "Kyllä minä sitten tämän asian ajan."
+
+"Niin jos voisitte, rouvaseni", huudahti valtioneuvos lämpöisesti. Hän
+tahtoi ottaa rouvaa kädestä, vaan se oli niin piilossa sadetakissa,
+jotta he tervehtivät vaan silmillä erotessaan. --
+
+Kun rouva tuli sisään, istui tukkukauppias hattu päässä ja kirjoitti
+kamarissa, jotta vaan ratina kuului.
+
+"Sinä kirjoitat, Olli Juhana?" sanoi hän välinpitämättömästi.
+
+"Niin, minä lähetän määräyksen konttoriin, että heidän pitää
+lakkauttaa Bennechenin rahansaannit jälkiinpuolisten -- heti -- ei
+silmänräpäystäkään saa lykätä!"
+
+"Minä ymmärrän sen; niin, sinä et välitä luonnollisesti mitään hänen
+tarjouksestaan?"
+
+"Tarjouksestaan! Mistä tarjouksesta?"
+
+"Ainahan olet laskenut leikkiä tuommoisista koristimista", jatkoi rouva
+riisuessa sadetakkiaan.
+
+"Mitä sinä seisot siinä lavertelemassa? Mitä tarkoitat?"
+
+"Etkö todellakaan ymmärtänyt?" kysyi rouva ja tekeysi niin hämillänsä.
+
+"Mitä en ymmärtänyt? Elä seiso siinä hemmittelemässä itseäsi kuin vanha
+kana!" huusi tukkukauppias ja kääntyi ympäri.
+
+"Mutta sano. Olli Juhana, etkö tosiaankaan ymmärtänyt mitä valtioneuvos
+tarkoitti? Etkö huomannut, kun hän naputteli sinua _tuohon_?"
+
+"Rupeatko sinä noita tyhmyyksiä jnarittelemaan? Se kai merkitsee että
+minulta puuttuu tahdonvoimaa, että minä olisin samanlainen rohdintutti
+kun hän itsekin on, vaan minä" -- tukkukauppias keskeytti ja katsoa
+tuijotti vaimoansa, sillä hän valmistausi makeimpaan nauruunsa ja
+huudahti:
+
+"Ah, sinä viisas Olli Juhana, miten sinun kävisi, jollei sinulla olisi
+minua. Meitä" -- hän kosketti hänen takkinsa kaulustan kulmaan -- "mitä
+suuret miehet kantavat _tuossa_? Mitä kaipaat _tuossa_? No?"
+
+Tukkukauppias Olli Juhana Falck-Olsen hoiperteli kolmisen askelta
+taakse ja jäi seisomaan kuvastimen eteen; hän tirkisteli väliin
+kuvastimeen, väliin vasenta kaulustan kulmaa ja kaiveli napin läveä.
+"Luuletko tosiaan, että hän sitä tarkoitti?"
+
+"Luonnollisesti! Vaan silloin pitää sinun ottaa puolueesen osaa, kuten
+hän sanoo, ja sitä sinä et tahdo tehdä."
+
+"Noo, elä sinä siitä ole niin varma ja vissi!" huudahti hänen miehensä
+ja pyörähti ympäri korkollaan. "Toinen ansio on toisen arvoinen; jos
+eivät muuta tahdo, niin --"
+
+"Vaan, kultaseni, silloin olisit saanut johtajan viran, jos olisit
+tahtonut mennä toiselle --"
+
+"Ah, se katala johtajanvirka! Luuletko että minä välitin siitä sen
+vertaa, että olisin jotain tehnyt sen edestä? Vaan tämä, näes, on
+toinen asia: tämähän on jotain! Kunhan sen saisin sukkelaan!"
+
+"Sinä tässä kerran teit pilkkaa porvarikaartista; minä näin selvään,
+ettei valtioneuvos pitänyt hyvää siitä."
+
+"Hyvä! Minä käsken valtioneuvoksen laittamaan minut porvarikaartiin.
+Ah, pyhä Pirkitta! eikö ole Salomoni oikeassa sanoessaan: 'joka hyvän
+vaimon saa' -- tahi jotakin semmoista."
+
+"Minä en ole siitä oikein hyvilläni että sinä vetoat Salomoniin, kun on
+puhe avioliitosta", vastasi Falck-Olsenin rouva antautuessaan miehensä
+syleilyyn. --
+
+Kun Hilda Bennechen, joka myöskin oli tullut laivassa, astui saliin,
+alkoi piika kattaa pöytää; siellä ei ollut mitään ruokahuonetta.
+
+"Vai niin, sinä tulet nyt likomärkänä luonnollisesti; Jumala tiesi mitä
+sinulla oli tekemistä kaupungissa tällaisessa ilmassa; vaan semmoinen
+sinä aina olet", huokaili Bennechenin rouva.
+
+"Niin mutta, mamma, aamulla näytti se oikein kauniilta --"
+
+"Ah mitä sitä, sinulla on aina onnettomuus kaikissa. Siinä on koko
+asia, ja senpätähden et aikaansaakaan muuta kuin tyhmyyksiä ja harmia.
+Eikö Alfred ole muassa?"
+
+"Ei, terveisiä häneltä, että hänen piti mennä syömään puolista
+ravintolassa muutaman Hiorthin langon luona luulen ma."
+
+"Tuo mitätön Hiorth!" vastasi valtioneuvoksen rouva ja katseli laivaa,
+joka jatkoi matkaansa.
+
+Hilda oli tottunut semmoiseen. Hän riisui yltään ja ripusti
+päällysvaatteensa kuivamaan. Kun hän tuli sisään taas, rohkeni hän
+sanoa: "Kristina raukka! Hän ei ole terve. Minä luulen olevan parasta
+puhua tohtori Rohdelle."
+
+"Kuules, Hilda", sanoi äitinsä ja punastui kasvoiltaan, "se ei ole
+ensikerta kun sinä vaivaat minua tuolla naisella. Vaan nyt sanon
+sinulle viime kerran, minä en tahdo kuulla mainittavan hänestä enää --
+en sanallakaan, kuule! Me olemme tehneet enemmän hänelle kuin useimmat
+meidän siallamme olisivat tehneet, ja itse tiedät, miltä näytti häitten
+jälkeen. Nyt on kylliksi, etkä enään jalallasi saa astua hänen
+huoneesensa, ymmärrätkö! Minne vaan käännyt, niin syntyy vaan
+rauhattomuutta ja kiusaa."
+
+Valtioneuvos tuli myös sisään, vaan kun hän näki mistä tuuli puhalsi,
+meni hän sänkykamariin, jossa hän pesi lakkaamatta, kunnes kutsuttiin
+ruualle.
+
+Kun olivat istuneet pöytään, sanoi valtioneuvos ystävällisesti
+Hildalle, sillä hän näki, että hän oli saanut toria:
+
+"Olitko kauankin kävellyt kamariherran kanssa, kun minä tapasin sinut?"
+
+"Kamariherran", virkkoi rouva ja nousi seisolleen. "Oletko taasenkin
+vaivannut häntä? Sinä tekeyt hassumaiseksi, Hilda, kun juokset hänen
+jälessään; niin, mikä pahinta teet lähes hänetkin naurunalaiseksi --"
+
+"Älähän toki, Adelaide!" vastusti valtioneuvos varovasti.
+
+"Itse käsittänet hyvin kyllä, Daniel, että kauniista ja
+kunnioitettavasta herrasta kuin Delphinkin ei ole muuta kuin sopimaton
+olla myötään yhdessä semmoisen naisen -- niin vähän merkitsevän,
+käyttääkseni lieveämpää puhetta -- kuin meidän Hildamme. Se lie päivän
+selvää!"
+
+Hilda nousi äkkiä pöydästä ja lannistui. Hän sulkeusi pieneen
+ullakkokamariin ja nyyhki. Se oli pahinta kaikesta että hän oli niin
+ruma, jotta tuli naurunalaiseksi mies, joka oli hänen kanssaan!
+Tekiköhän Delphin pilkkaa hänestä? Ja hän kun uskoi häntä!
+
+Bennechenin rouva myös itki. "Se on sinun syysi, Daniel! ellet sinä
+olisi saattanut riitaan meidät Falck-Olsenin kanssa, niin olisi kaikki
+nyt hyvin --"
+
+"Tyynny, rakas Adelaide, tyynny vaan; sovinto on lähellä --"
+
+"Voi elä taas tuo tuota: tyyny Adelaide!" matki rouva, nostaessaan
+kantta astiasta. Oli sullottua vasikkaa ruuaksi.
+
+Vaan samassa kuului askeleita pienestä etehisestä; hän tuskin ehti
+panemaan kantta paikoilleen, ennen kun tukkukauppias Falck-Olsen seisoi
+ovella.
+
+"Ah, mikä onni", huudahti hän iloissaan, "ettei herrasväki vielä ole
+alkanut päivällistään! Minä nimittäin tulen tuomaan pyyntöä vaimoltani,
+erityisesti teille, kunnioitettava rouva, että teidän välttämättömästi
+pitäisi tulla meille maistamaan muutamia kananpoikia, joista hän on
+niin ylpeä. Ja te, herra valtioneuvos, saatte luvan tulla pitämään
+minulle seuraa valkea-portviinipullosta, eikö niin?" lisäsi hän,
+tarjotessaan kättä, "me molemmat tarvitsemme aimo virkistystä tänään."
+
+Valtioneuvos tarttui hänen käteensä ja puristi sitä herttaisesti. Vaan
+valtioneuvoksen rouva istui kuin puusta pudonneena, kunnes hänen
+miehensä tuli kuiskaamaan hänelle: "Enkö sanonut, että sovinto on
+lähellä?"
+
+Rouva tähysti miestään melkein kunnioituksella ja antausi suopuisasti
+tukkukauppiaan vietäväksi, valtioneuvoksen huutaessa hälle, että hän
+tulisi jälestäpäin niin pian kuin taisi.
+
+Hyvän sovun entiselleen saatua perheitten kesken pidettiin koko sarja
+juhlia. Vaan ei pidetty enää "suuria syömingeitä", kuten Delphin sanoi,
+vaan pienempiä herrain päivällisiä, jolloin istuttiin pitkään pöydässä
+ja pidettiin monta puhetta.
+
+Delphin rupesi heti luulottelemaan, piti lystiä tavallaan. Hän ahdisti
+Mortensenia, joka nyt oli alituinen vieras, teeskennellyllä
+kohteliaisuudella, jotta toinen joutui aivan hämilleen. Tahi säikäytti
+hän siivon "Olsenin matamin" aivan hengen hieveriin vakuuttamalla
+hänelle, että joku uusista vieraista oli nihilisti ja kulki revolveri
+taskussa.
+
+Vaan tukkukauppias itse oli ottanut uuden alan, jäykän ja epäävän. Hän
+ei ryhtynyt mihinkään kysymättä ensin neuvoa valtioneuvokselta, ja
+pidoissaan ei ollut enään koskaan henkilöä, jonka kutsumiseen hänellä
+ei ollut lupaa tahi määräystä.
+
+"Suuret huvitukset Olsenin tanssisalissa", joita pidettiin joka syksy,
+muodostuivat tänä vuonna ylhäisiksi teetanssiaisiksi, ja tukkukauppias
+antoi tyttärelleen viittauksen, ettei hän halveksisi herra
+ekstraordinari Hiorthia.
+
+Vaan tästä Sofia loukkautui, erittäinkin kun isä ei tiennyt asiaa
+juurta jaksain. Ylipäänsä oli hän tyytymätön: kamariherra ei
+lähestynyt, ja vaali Hiorthista ja Bennechenistä oli hänestä niin
+kohtalainen riemu.
+
+Nämät molemmat ystävät olivat muutoin viettäneet vaivaloista kesää.
+Sillä paitse kansliatoimitusta oli heillä ollut toimituksenaan huvittaa
+Hiorthin lankoa, tukkukauppias Garmania, joka oleskeli Greffenin
+vesiparannuslaitoksessa, ja tämän toimituksensa olivat he tehneet
+niin perusteellisesti, jotta heillä ei ollut aikaa hoitaakseen
+sydämmenasioitansa.
+
+Kun talvikausi alkoi, ryhtyisivät he sentähden oikein tolkussa.
+
+Erittäinkin oli Alfredin aikomus nostaa kaikki purjeet voittaakseen
+nuorta rouvaa porttikamarissa. Vaan valtioneuvoksen rouva otti
+muutamana päivänä poikansa Alfredin kahden kesken ja uskoi hänelle
+jonku asian siellä sänkykamarissaan, josta oli seuraus, että hän jätti
+Kristinan rauhaan.
+
+Oli muutoin kumma kuinka pikaan Kristina muuttui. Kiiltävä punainen
+tukka ikäänkuin kuivettui ja koko talven oli hän heikkona, kaulansa oli
+usein kipeä, ja kolotus kaikissa jäsenissä.
+
+Hänen miehensä hiipi ympäriinsä yhä enemmän liehakoiden ja
+äänettömämpänä kuin koskaan. Kristina oli aina häistä saakka
+säilyttänyt suurta vastenmielisyyttä häntä kohtaan, vaan heidän
+elämänsä kului hiljaisena ja yksitoikkoisena, ja Mo kohteli Kristinaa
+ystävällisesti.
+
+Luotsivanhimman kanssa vaihtoi Mon Antti kirjeitä, ja hän sai silloin
+tällöin lännestä vakuutetun kirjeen. Vaan muutamana päivänä joulun
+aikana sai hän seuraavan kirjeen.
+
+    "Herra kanslianvahtimestari Mo! Nyt ei käy laatuun kauemmin,
+    sillä hänellä ei ole enään mitään, paitse velkoja; minkätähden
+    kirjoitan omassa nimessäni, eikä Njaedel tiedä mitään tästä,
+    sillä minä en usko, että nuo rahat ovat oikealla jälellä, joita
+    on mennyt 950 kruunuun saakka. Jos ne ovat kuninkaan herroja,
+    jotka syövät kitaansa nämät rahat, niin emme ole parempia kuin
+    venäläiset Venäjällä ja Pietarissa, ja minä kirjoitan
+    sanomalehteen, mies kun on tullut köyhäksi ja kurjaksi ja hän
+    on saanut taudin vereensä harmista tuon kaislarannan tautta,
+    ja oja on melkoisesti vierinyt umpeen, ja hän on sääliä herättävä
+    näky, jonka tähden minä kirjoitan teille, joka olette hänen
+    veljensä, että teidän Jumalan tähden pitää laittaa niin, jotta
+    jutusta tulee loppu, joka lähes pari vuotta sitten lähetettiin
+    kuninkaan luo eikä vastausta ole tullut, vaan kustannuksia on
+    ollut. Samaten odottaa hän kirjettä tyttäreltään Kristinalta,
+    joka nyt vaimonanne, ja ihmettelee ettei hänellä nyt ole mitään
+    kirjoittamista, sillä te olette kuitenkin usein kirjoittaneet
+    meille, että hän ei muuta enempää halunnut kuin päästä teidän
+    vaimoksenne, vaan häpesi ikää, jonka tähden mekin kirjoitimme
+    kuten te käskitte houkutteluja ja muuta semmoista; vaan minä en
+    usko mit' ikinä tästä lähtien.
+
+                                             "Kunnioituksella
+                                      _Lauri Voldeman Seehus_."
+
+Antti setä luki tätä kirjettä pienessä eteisessään, joka hänellä oli
+ulkopuolella valtioneuvoksen huonetta kansliassa. Hän kääri kirjeen ja
+pisti sen uuniin, nyökyttäessään päätään ja hymyillessään itsekseen.
+
+Valtioneuvos aukasi oven: "Ettekö kuule, Mo? Minä olen soittanut kaksi
+kertaa."
+
+Mon Antti nousi seisomaan ja katsoi valtioneuvosta hymyillen samoin
+ajattelematta mitään.
+
+"Vaan Mo!" huudahti valtioneuvos, "minä luulen, että te rupeatte
+vanhentumaan."
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Tohtori Juhana Bennechen oleksi koko vuosikauden Wienissä. Ainoa
+kotilainen, jonka kanssa hän oli kirjevaihdossa, oli Hilda; ja häneltä
+sai hän myöskin kesällä tietää, että Kristina oli naittunut sedällensä.
+Tästä lähtien hän ei enää kirjoittanut kotiin, ja hän päätti viipyä
+kauan Wienissä tahi matkustaa Amerikaan.
+
+Vaan kun hän koko talven oli kulkenut aivan näännyksissä suuresta
+surustaan, tapasi hänet semmoinen halu saada vielä kerran nähdä
+Kristinaa ja saada selitystä, jotta hän matkusti kotia maaliskuun
+keskivaiheilla.
+
+Monenlaiset ajatukset ja epäilys taisteli hänen povessaan, kun hän
+lähestyi kotoa. Kristina ei ollutkaan rakastunut Alfrediin; vaan minkä
+kumman vuoksi oli hän ottanut tuon äijäpahasen?
+
+Vaikka hän ei enempää vastannut Hildan kirjeesen, oli Hilda yhä vaan
+jatkanut kirjoittamistaan ja siitäpä sai hän tietoonsa että Kristina
+oli ollut kivuloinen talven aikana. Kun hän meni portista isänsä
+taloon, ei hän katsonut alas kivijalkakerrokseen akkunasta, vaan meni
+suoraan ylös tervehtimään omaisiaan.
+
+Bennechenin rouva huudahti, kun hän näki hänet; sillä hänen
+kotiintulonsa oli kerrassaan odottamaton tapaus, koska oli ollut
+puheena niin ja noin, että hän ehkä sitten joskus keväällä tulisi.
+"Antakaa anteeksi, mamma, minun olisi pitänyt lähettää sähkösanoma."
+
+Rouva katseli vielä häntä kummallisella, jännitetyllä tunnolla, vaan
+kun Juhana tuli häntä vastaan muoto jalon ja surullisen näköisenä,
+mutisi hän, suudellessaan häntä: "Sinä olet niin muuttunut, Juhana; en
+heti tuntenut sinua."
+
+Hilda tuli myös nyt sisään ja riensi veljensä kaulaan: "Terve tuloasi,
+terve tuloasi, rakas Juhana! Voi, kuinka olet muuttunut."
+
+"Arveletko sinäkin niin?" kysyi Juhana.
+
+"Sinä olet kymmentä vuotta vanhempi; harmaita karvojahan on parrassasi
+-- niin on, totta mar! Sinä rupeat käymään kaljupääksi, Juhana!"
+
+Veli hymyili tavallisella synkkämielisellä tavallaan, vaan Hilda tyysti
+tarkasti häntä; hänestä Juhana oli niin kummallinen, eikä hän koskaan
+ennen ollut huomannut kuinka paljon hän lyyhäsi.
+
+Kun valtioneuvos tuli kotia, keskusteli hän rouvansa kanssa
+sänkykamarissa; ja ruokapöydässä oli sekä isä että äiti hyvin
+ystävällisiä kotiin tulleelle pojalle, jotta Juhanan rinnassa syntyi
+lämpöisiä tunteita; Alfredkin oli miellyttävä. Juhanan ajatus oli
+puhella Hildan kanssa jälkeen päivällisen; vaan rouva lähetti Hildan
+heti syötyä kaupungille asialle.
+
+Hämärän tultua hiipi hän rappusia alas: vaan kun hän tuli niitä kahta,
+kolmea porrasta, jotka veivät Kristinan ovelle, tuli vanha ahdistus
+hänelle, ainoastaan sanomattoman paljoa tuskallisemmin.
+
+Vihdoin hän rohkaisi itsensä ja koputti ovelle. Muuan vanha piika, jota
+hän ei tuntenut, aukaisi hänelle. Hän oli siinä huoneessa, josta hän
+niin monta sataa kertaa oli uneksinut; siellä oli hän ajatuksissaan
+kuvaillut lukemattomia tapauksia ja kohtauksia hänen kanssaan kun hän
+itse oli kaukana poissa; ensin toivorikkaita, sitten, kun Kristina oli
+naimisissa, surullisia; ja kuitenkin oli hänellä ollut tunne, että
+Kristina on velkapää tilintekoon hänelle.
+
+Hyvä haju huoneessa herätti hänen muistonsa, ja vaivoin hän sai
+sanotuksi: "Onko hän kotona?"
+
+Piika katseli häntä: "Rouva on tuolla sisällä."
+
+Se karsi hänen ruumistaan, kun piika mainitsi rouvaa.
+
+Ovi Kristinan vanhaan huoneesen oli auki. Ei ollut valoa missään
+huoneessa, vaan kaasuvalo kadulta muodosti suuria keltaisia neliöitä
+lattialle, jotta tohtori erotti jonkin makaavan sängyssä.
+
+Hän lähestyi sanoen: "Hyvää iltaa, Kristina!"
+
+Sairas liikkui sängyssä ja tähysti häntä. Juhana tarttui ovenpieleen.
+Oliko se Kristina? Vaan sairas päästi huudahduksen ja liikutti
+käsivarsiaan poistaakseen häntä luotaan; piika sulki oven ja sanoi
+vihaisesti: "Minä luulen että rouva olisi tuntenut teidät!" "Mikä häntä
+vaivaa?" "En tiedä", vastasi piika ja avasi ulko-oven hänelle.
+
+Tohtori Bennechen meni kahta kolmea porrasta ylös. Hän oli nähnyt
+Kristinan -- hän oli nähnyt hänen muotonsa vaikka sen verran, vaan hän
+ei unohtaisi niitä, jos hän eläisi sata vuotta. Määrätön kauhu valtasi
+hänet. Sukkelaan pani hän takkinsa nappiin ja kiiruhti tavatakseen
+tohtori Rohdea.
+
+Hän tapasi tämän vanhan perheen-lääkärin nojatuolissaan lukemassa
+sanomalehtiä.
+
+"No, kas, professori kotia tullut! Terve tuloasi, poikani! Kuinka
+voit?" Tohtori Rohde sinutteli valtioneuvoksen lapsia, joita hän oli
+nähnyt pienuudesta pitäen.
+
+Juhana ei vastannut tähän ystävälliseen puheesen, vaan kysyi lyhyesti
+ja kuivasti: "Mikä Kristinaa vaivaa?"
+
+"Hä, Kristinaa?" kysäsi Rohde ja otti lasisilmät nenältään. "Vai niin,
+sinä tarkoitat häntä joka on porttikamarissa. Oletko nähnyt häntä?"
+
+"Olen."
+
+"No niin, tiedäthän sitten, mikä häntä vaivaa", sanoi vanha lääkäri
+vakavasti, "se on pahinta laatua, mitä olen nähnyt. Näyttää siltä kuin
+hänen terve verensä ja kelpo ruumiinsa olisi enemmän, kuin tavallista
+on, taipuvainen myrkkyyn --"
+
+"Vaan -- vaan kuka? Kuka on saastuttanut hänet?" Juhana Bennechen oli
+kalman kalpea, ja hikihelmet herahtelivat hänen otsaltaan.
+
+"Vaan, rakas poikani, sinuunhan se kipeästi koskee!" sanoi tohtori
+Rohde, joka alkoi ymmärtää. "Luonnollisesti hänen miehensä. Se, hänen
+miehensä, on maannut kuppatautisten puolella kaksi kertaa -- etkö
+tiennyt sitä? Minulla on tässä pöytäkirjassa -- se on oikein
+emäsika, usko se." Ja tohtori rupesi selailemaan paksua kirjaa
+kirjoituspöydällään.
+
+"Ja sen te tiesitte, ettekä puhuneet sanaakaan. Hyi, tohtori Rohde! Se
+oli hävytöntä!" Juhana seisoi kädet nyrkissä.
+
+"Rakas poikaseni, minusta on paha sinun puolestasi!" vastasi ukko.
+"Kunpa olisit ollut kotona, olisin kyllä sanonut sinulle,
+virkaveljelleni. Vaan itse tiedät, että jos kertoisi kaikki, mitä
+tietää semmoista, niin moni avioliitto raukeaisi tyhjään --
+puhumattakaan siitä, että itse tekeytyisi ihan mahdottomaksi. Ja sitä
+paitse arvelin minä, että tämä oli asia, johonka sinun isä oli
+läheisempi ryhtymään --"
+
+"Tahdotteko vielä kaiken hyvän päälliseksi tehdä viittauksia että
+isänikin tiesi siitä? Voi, te olette vanha irstas vetelys, ja aina
+olette olleet!" Juhana Bennechenin jalot silmät säihkyivät, sanoessaan
+tätä, ja hän meni jättämättä hyvästiäkään.
+
+"Poika parka!" sanoi vanha tohtori ja otti taas sanomalehtensä; "häntä
+seuraa aina onnettomuus."
+
+Juhana Bennechenin tuttavat arvelivat jotta ulkomailla olonsa oli
+tehnyt hänestä kovin kummallisen miehen. Hän ei käynyt kenenkään luona,
+ei ollut koskaan kotona eikä ruvennut harjoittamaan ammattiaan. Vaan
+öisin vaelsi hän kaulusta korvissa kaduilla, enimmiten valtioneuvoksen
+talon ympärillä. Senpätähden arveltiin, että hän pysyskeli kotona
+perheessä.
+
+Vaan eipä niinkään. Koko päivät päästänsä kuleksi hän kaupungin
+laitasopukoissa, ja vasta kun hämärsi, lähestyi sitä paikkaa, jonka
+ympärillä kaikki hänen tuskalliset ajatuksensa kiertelivät.
+
+Muutamana iltana tapasi hän tohtori Rohden, joka oli matkalla Kristinan
+luo.
+
+"Tule mukaan, voit olla avuksi minulle", sanoi äijä, joka näkyi
+kerrassaan unohtaneen heidän viimeisen kohtaamisensa.
+
+Juhana seurasi, mahdoton oli hänen vastustaa, kun pyydettiin häntä
+Kristinan läheisyyteen.
+
+Kristina säpsähti nähdessään Juhanan. Vaan tohtori Rohde laski kätensä
+hänen käsivarrelleen ja sanoi melkein lempeästi: "No hyvä ystäväni, ei
+pidä letustella. Elämänne on ollut synkkä, olkaa iloissanne, kun pieni
+valonsäde tulee lopuksi. Ja sen mitä minä ymmärrän, on kaikki onni,
+minkä te kaksi saatte yhdessä, että annatte hänen hoitaa teitä sen
+vähän aikaa joka on jälellä. Niin lapseni, puhu nyt!"
+
+Niine hyvineen meni "vanha vetelys", vaan kauan oli Juhana Bennechen
+polvillaan sängyn ääressä ja puhui hänelle sydämensä syvyydestä.
+
+Alussa ei Kristina ymmärtänyt häntä; vaan sikäli kun hän puhui,
+kutistui suuri mahdottomuus kokoon, enemmän ja enemmän selveni hänelle,
+ovi ovelta aukeni, ja kyynelten vieriessä toinen toisensa jälkeen
+päänalukselle, puhkesi hänen sielussaan piiloutunut rakkaus hurmaavan
+tulisena, kohottaen hänet kurjasta, saastaisesta ruumiistaan
+autualliseen tilaan, jota hän ei koskaan ollut uneksinutkaan.
+
+Hän ei muistanut sanoa teiksi eikä muita koreita sanoja, joita hänelle
+oli opetettu, ja sai mieleensä leveän ja vahvan, talonpoikaisen
+kielimurteensa, kertoessaan Juhanalle kuinka kaikki oli käynyt, ja
+pyysi häneltä anteeksi, että hän niin vähän oli ymmärtänyt häntä.
+
+He antoivat toisilleen anteeksi, ja he unohtivat entisen ajan elääkseen
+toistensa rakkaudessa "sen vähän aikaa, joka oli jälellä."
+
+Siitä päivästä otti tohtori Bennechen Kristinan hoitoonsa. Hänen
+äitinsä katseli tutkivasti häntä, kun hän kertoi tätä; ja Juhana
+puolestaan ei voinut olla tarkastamatta äitiään terävin katsein. Vaan
+hyvin keventävää oli Juhanista, kun äitinsä myötätuntoisesti sanoi:
+"Kristina raukka! Minä vaan pelkään, että hän on saanut kovan luuvalon
+asuessaan kivijalkakerroksessa; se on kuulemma hyvin vaarallista
+terveydelle, niin luin minä tässä muutamana päivänä."
+
+Kristina ja Juhana eivät koskaan keskenään maininneet Antti sedän
+nimeä; ja tämä puolestaan oli varuillaan, ettei sattuisi yhteen tohtori
+Bennechenin kanssa.
+
+Ylipäänsä eivät he paljoa puhelleet. Vaan kun Juhana oli muuttanut
+kääreet ja hankkinut hänelle sen lievekkeen, minkä hän taisi, tahtoi
+Kristina mielellään, että Juhana istuisi lähellä, sängyn vieressä. Hän
+makasi silloin hiljaa ja katseli Juhanaa; vaan ei hän halunnut, että
+Juhana katselisi häntä, vaikka tämä vakuutti että hän oli hänen
+silmissään melkein samannäköinen kuin ennenkin.
+
+Kristina tunsi kaikkia sitä kauhua sairashuoneesta, mikä on niin
+juurtunut ja perustunut rahvaasen.
+
+Vaan vihdoin onnistui tohtorin saada houkutelluksi hänet muuttamaan
+sairashuoneesen. Se päivä, joka oli määrätty muuttopäiväksi, oli selkeä
+päivä huhtikuun alussa. Posti toi luotsivanhimmalta kirjeen, jonka
+Kristina vaivoin sai tavailluksi:
+
+    "Rakas Kristina! Nimismies sanoi, että minun piti lähettää
+    kirjallinen valitus ja minä lähetin, ja nyt on valitukseni taas
+    minulla, ja et voi aavistaa miltä se näytti päällekirjoituksineen
+    ja muine semmoisineen: 'Lähetetään ruotimestarille, lähetetään
+    takaisin amtmanille, ja tie-insinörille' ja koko kirkkoraati on
+    kirjoittanut siihen ja viimeiseksi oli vain pieni, pieni pilkku
+    puhdasta alalaidassa takapuolella ja siihen kirjoitin minä:
+    Aivan niin kävi kuin odotinkin -- Seehus; vaan amtmani on
+    varmaankin vihassa minulle liitä. Vaan ei se ole pahinta, vaan
+    se on hyvä, että sinulla on hyvä, josta minä en halunnut ennen
+    puhua sinulle, sillä en halunnut sinulle ikävää, vaan nyt täytyy
+    panna paperille, sillä nyt menee ihan männikköön. Isäsi on
+    kerjäläinen, oikea kerjäläinen, hänellä ei ole mitään, kaikki on
+    valunut juttuun, jota sinun miehesi ajaa, ja sitä paitse on hän
+    nyt semmoinen, että hän ei tee enään työtä, sen itsekin ajatella
+    tiedät, vaan istuu mieluummin ja tuijottaa seinään. Siitä pitää
+    minun nyt puhua sinulle, sillä sinun pitää tulla kotia ja laittaa
+    tolkulleen, sillä nyt käypi yli minun älyni ja minä uskon, että
+    hän tulee päästään pyörälle; vaan jollet voi tulla, niin kirjoita
+    jotain, mieluummin jutusta.
+
+                                                "Vanha ystäväsi
+                                             _Lauri V. Seehus_."
+
+Kristina laskeusi sänkyyn ja itki. Talven kuluessa oli hän
+teeskennellen kirjoittanut tyytyväisiä kirjeitä kotia, ja luotsivanhin
+vastannut samalla tavalla. Nyt vasta ymmärsi hän, että he vaan olivat
+valehdelleet toisilleen, ja hänelle tuli kova ikävä isäänsä ja kotiaan
+ja rannikkoa lännessä. Hän asettui sängyssään kirjoittamaan
+tyynnyttävää kirjettä isälleen.
+
+    "Rakas isä! Kun minä kuulen, että sinulla on huono olo, ahdistaa
+    minua suuri suru ja häpeä. Sillä nyt ymmärrän ettei minun koskaan
+    olisi pitänyt lähteä luotasi. Vaan nyt saat antaa minulle anteeksi
+    ja ajatella vaan, että olet sydämelleni rakas. En voi tulla
+    luoksesi, sillä en ole oikein terve; vaan muutoin on minulla hyvä
+    olla."
+
+Kristina pysähtyi; jokaisen sanan kirjoitti hän ponnistuksella, ja hän
+ajatteli, että Jumala kyllä antaa hänelle anteeksi, kun hän ei sanonut
+totuutta, jottei saattaisi isäänsä murheelliseksi, jolla oli muutoinkin
+kärsimistä ennaltaan.
+
+Vaunut kääntyivät portista sisään, piika tuli sisään ja kuiskasi:
+"tohtori." Ne olivat sairashuoneen vaunut, jotka tulivat noutamaan
+häntä.
+
+Kauhu karsi hänen ruumistaan, ja kun hän taas tarttui kynään, ei ollut
+hänen enään mahdollinen salata mitään.
+
+    "Ei, isä rakas, se ei ole totta, minun oloni ei ole hyvä;
+    minulla on pahempi kuin pahinta voi olla ja nyt tulevat he
+    minua noutamaan, sillä minä kohta kuolen, ja minä en näe sinua
+    koskaan enkä koskaan merta ja taloa siellä kotona, tervehdä
+    luotsivanhinta -- hyvästi.
+
+                                             "Sinun
+                                         _Kristinasi_."
+
+Kun tohtori tuli sängyn luo, oli sairas niin väsynyt, että hänen piti
+virkistää häntä vastaan. Tohtori kirjoitti osotteen Kristinan
+kirjeelle, sitten auttoi hän kannettaessa häntä vaunuihin.
+
+Vaikka muutto kävi kaikella mahdollisella huolella ja varovaisuudella,
+oli sairas kuitenkin hyvin heikkona, kun hän pääsi sänkyyn vanhassa
+sairashuoneessa.
+
+Kauan aikaa makasi hän silmät ummessa vaan kun hän vihdoin aukaisi
+silmänsä, kävi hymyn väre hänen kasvoilleen. Akkunasta näki hän kauniin
+kevättaivaan, päivänpaiste lankesi valoisaan, hemeään huoneesen, jonka
+tohtori oli hänelle hankkinut.
+
+Kristina käänsi päänsä tohtoriin ja sanoi: "Kiitos sinulle, Juhana!
+Täällä on minun kaunis kuollakseni." Ja hän oikasihe suoraksi sileissä
+puhtaissa lakanoissa ja sulki taas silmänsä.
+
+Vaan hymyily pysyi hänen rumentuneilla kasvoillaan ja teki hänet
+Juhanan silmissä kauniiksi kuin entisinäkin aikoina.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Suuri postilaiva, joka tuli Kristianiasta ja kulki aina Tromsöhön, meni
+Flekkevuonon läpi muutamana myrskyisenä yönä huhtikuussa.
+
+Laivan postintoimittaja oli ollut heittämässä laivasillalla postia --
+se oli pieni vähäpätöinen purjevaatepussi sanomalehtiä ja pari kolme
+kirjettä, jotka olivat meneviä maalle Flekkevuonossa.
+
+"Pääsemmekö merelle, perämies?" huusi postintoimittaja komentosillalla.
+
+"Kyllä me pääsemme, postimestari!" vastasi perämies ja nojautui alas.
+"Minä ilmoitan, kun tulemme Egersundiin."
+
+"Kiitos!" mörähti postintoimittaja ja kiiruhti takaisin pieneen
+lämpöiseen pöksäänsä, jossa varjopäällinen öljylamppu paloi.
+
+Suuri ulkomaanposti oli tullut laivaan Kristiansandissa; ahdas pöksä
+oli täynnä säkkejä ja purjevaatepusseja, joissa oli merkkinä
+postitorvi. Pienellä sohvalla oli ladotuita kasoja, ja pöytä,
+monilokeroisen hyllyn edessä, oli peittynyt kirjeisin ja
+postimyttyihin.
+
+Postintoimittaja, joka oli lihava, nuori, valkotukkainen mies, istui
+jakkaralleen, pani seinälle kultakaluunaisen lakkinsa, puhalteli
+käsiinsä ja ryhtyi järjestämään, merkitsemään, pistelemään
+laatikkoihin, panemaan laukkuihin, nostelemaan suuria kasoja sohvaan
+päästäkseen niistä, työskennellen ääneti ja ahkerasti, käyttäen aikaa,
+kun oltiin tyynen perässä.
+
+Salissa paloi ainoastaan kaksi lamppua puolella tulella; vaippoihinsa
+kääreytyneinä makasi muutamia herroja ja nukkui sohvilla. Nais-salissa
+vallitsi hiljaisuus, he nukkuivat kuten paraiten taisivat, levottomina
+siitä hetkestä, jolloin tultaisiin saaristosta ulos.
+
+Kone työskenteli lyöden jykevästi ja tahdikkaasti, joka pani laivan
+perän tasaiseen täristykseen. Muuan lampunlasi tärisi kiihkenevästi
+jotakin vaskista esinettä vastaan ja muuan väsymätön kuleksia vaelsi
+laivankannella edestakaisin, edestakaisin niitten pään päällä jotka
+tahtoivat nukkua.
+
+Myrsky syöksyi alas tuntureilta ja ulvoi köysissä, vaan vesi oli aivan
+tyvenenä ahtaassa vuonossa. Perämies huusi alas luukusta että he
+köyttäisivät ja kiinnittäisivät kaikki hyvästi välikannen alla ennenkun
+tullaan merelle. --
+
+Postintoimittajan lämpöisessä pöksässä oli kirjeitä levällään.
+
+Hän työnsi suuren Nordlandin postin syrjään ja järjesti
+lähimmäisten pysäkkein laukut. Kirjeitä oli kaikenlaatuisia ja
+monenkaltaisella päällekirjoituksella: töhröisiä, vinoja kirjaimia,
+jotka täyttivät koko sivun, pieniä hienoja naiskäsialoja kuin kärpäsen
+jalkoja sileällä velinipaperilla, suuria tyhmiä virkakirjoituksia
+kartuusi-paperikuorilla, jotka olivat varustetut lakalla "porto"
+sanalla, arpakirjeitä ja rakkaudenkirjeitä, hautajaiskirjeitä ja
+rahakirjeitä -- salainen pesä hämmästyksellä pettyneille toiveille,
+joutavalle lorulle, surulle, häviölle ja odottamattomalle onnelle oli
+tämä pieni, lämmin pöksä, jossa postimestari tyynenä ja ahkerana
+lirautti kirjeitä lihavien sormiensa läpi.
+
+Laiva alkoi keikkua suurissa loikka-aalloissa, jotta postimestari
+ymmärsi että he olivat vuonon suussa. Hän järjesti kaikki parhaan
+mukaan; enimmän osan laski hän lattialle niin eivät voineet putoilla.
+
+Siten sai hän sohvan joutilaaksi ja pieni Egersundin laukku kädessä
+paneusi hän sohvan nurkkaan nukkumaan, ja lamppu heilui kahtakättä
+loukussaan.
+
+Kurjuus alkoi taas naissalissa; ähkinä kuului sieltä joka kerta kuin
+palvelianainen avasi oven. Väsymätön kuleksia istui rauenneena ja nylki
+pukkia nutulleen: hän oli katkerasti erehtynyt, sillä muuan hänen
+ystävänsä oli kuvitellut hänelle olevan aivan mahdottoman tulla
+merikipeäksi, jos vaan oleksii ylhäällä raittiissa ilmassa ja
+alituisessa liikkeessä.
+
+Herrojen, jotka nukkuivat salissa, piti tarttua pöydän laidasta,
+jotteivät putoaisi sylkilaatikkoihin ja lampunlasin helisevä tärinä oli
+sekautunut satoihin pieniin kärsimättömiin ääniin, jotka uudistuivat
+sikäli kun laiva keikkui korkeissa aalloissa.
+
+Salin puuesineet ritisivät ja ratisivat laivan vajotessa toiselle
+kylelle ja kaikki ravintolan kupit, jotka rippuivat rivissään
+ravintohuoneen katon alla, kilisivät toisiinsa.
+
+Sitten kohosi laiva ja vajosi toiselle puolen ja kaikki kupit
+rämisivät. Muuan laskutuoli ja pari sylkilaatikkoa lähtivät liikkeelle
+salissa, syöksyivät ensin toiselle puolen ja sitten toiselle: muuan ovi
+rämähti auki ja remppusi tahdin mukaisesti kahta kättä, ja kone
+työskenteli ponnistellen, välistä jyski alhaalla, välistä säklätti ja
+rymyytti, kun propelli hetkiseksi kohosi yli veden pinnan.
+
+Vaan postintoimittajan lämpimässä pöksässä kirjeet nukkuivat
+rauhallisissa pakoissa ja itse hän nukkui Egersundin laukku kädessään;
+ja kaikki ne henkilöt joille kirjeitä oli makasivat ja nukkuivat kukin
+tahollansa paitse joitakuita, jotka kulkivat levottomina edestakaisin
+myöhäiseen yöhön, odottaen ratkaisevaa kertomusta, kuunnellessaan
+myrskyä ja arvellessaan postin ehkä viipyvän.
+
+"Postimestari!" huusi perämies ovelta, "nyt mennään Egersundiin."
+
+"Tässä on se!" nousi toinen ylös.
+
+"Ha, haha, te varmaankin olette nukahtaneet kelpo lailla", nauroi
+perämies, "tarjootteko naukun, niin tarjoon minä olutta?"
+
+"Olkoon menneeksi", mutisi postimestari unentörröksissä.
+
+Perämies tuli heti takaisin poteleita ja laseja kainalossa. Siellä oli
+hädintuskin niin paljoa tilaa että hän taisi sulkea oven.
+
+"Kyllä on oikein märkä ilma!" sanoi hän ja pyyhiskeli vettä
+vaatteistaan; merivesi valui pitkin hänen öljyvaatteitaan ja kirkkaita
+vesipisaroita välkkyi hänen kiherässä parrassaan, kun hän joi.
+
+Konehuoneessa kilisi kello kiivaasti.
+
+"Hei hei!" huusi perämies, pani potelin pois ja juoksi. "Ollaanko jo
+salmessa?"
+
+Postintoimittaja nousi ja venytteli virkistyäkseen, kaappasi
+kultakalunaisen lakkinsa ja meni kannelle.
+
+Päivä juuri sarasti, kylmä ja kostea ilma, synkkä ja hämärä valo.
+Paljaat kalliot olivat aivan mustina raskaassa myrskyilmassa, ja sataa
+tihusi aika lailla.
+
+Egersundin posti oli pian toimitettu ja laivan jatkaessa pitkää
+matkaansa asettui postimestari taas järjestämään kasojansa ja
+laukkujansa.
+
+Päivän tultua avattiin kaikki nämät kasat ja laukut, jotka olivat viety
+maalle pitkin rannikkoa, ja kirjeet levisivät yli maan ja mantereen. Ja
+se joka oli odottanut kirjettä ei saanutkaan mitään ja se joka nousi
+aamusella eikä ajatellut kirjettä eikä koko postiakaan istui ennen
+puolista nauramassa eli itkemässä paperilipulle.
+
+Vaan joko he odottivat tahi ei, niin tulivat kirjeet omistajilleen, ja
+postimestarin pienestä lämpöisestä pöksästä levesi hämmästystä,
+pettyneitä toiveita, tyhjää lorua, surua, häviötä ja odottamatonta
+onnea, laivan vaan kulkea ponnistellessa yhä pohjoisemmaksi ja
+pohjoisemmaksi ja uneliaan postimestarin tullessa ylös uusi laukku
+kädessä jokaisessa paikassa missä laskettiin maalle.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Kello oli jo kymmenissä aamusella, vaan Batnemon Njaedel ei ollut vielä
+pannut rikkaa ristiin.
+
+Tuvassa, jossa hän istui, oli lattia pikimusta, sänky oli täynnä
+harmaita olkia ja oli siinä säkit repaleista peitettäkin; oven salpa
+oli pudonnut pois, jotta keittiön ovi oli raollaan ja takassa oli musta
+kahvipannu parilla kolmella turvehiilellä.
+
+Njaedel istui ja tirkisteli tylsämielisesti akkunasta. Kevät-työnsä oli
+hänellä tekemättä, vaikka oltiin jo Huhtikuun keskipaikoilla. Hänen
+vahvat käsivartensa riippuvat hermottomina, hänen takkuinen partansa
+oli käynyt harmaaksi suun ympäriltä, selkä oli koukussa enemmän kuin
+ennen. Sekava tietämättömyys valtasi tämän jättiläisolennon, joka istui
+kyyristyneenä matalassa kamarissa, rankasti sataessa ulkona ja tuulen
+tohistessa uunin piipussa.
+
+Hänen ajatuksensa kiertelivät siinä pienessä renkaassa, jossa ne olivat
+liikkuneet lähes kaksi vuotta. Se oli tuo samanen "juttu", josta ei
+koskaan tullut loppua.
+
+Kaikki ne rahat, jotka olivat menneet, kaikki veljen makeat sanat ja
+lupaukset, kaikki toiveet ja pettymykset -- kaikki tämä, joka oli
+pitänyt häntä koko tämän pitkän ajan jännityksessä, rupesi nyt tekemään
+hermottomaksi -- kuten himmeä, salainen voima, jota vastaan hän
+taisteli pimeydessä ymmärtämättä mistään mitään.
+
+Tuntureilla taisteli hän kalliovieremän kanssa, vaan se oli kumminkin
+rehellinen asia ja kun hän joutui tappiolle, niin ei siitä ollut sen
+enempää puhumista. Vaan täällä rannikolla vainosi häntä joku muu.
+Minnekä hän kääntyikin, tölmäsi häntä vasten jotakin kylmää, pehmeätä,
+joka ei murtunut eikä väistynyt. Tätä hän kohtasi tullessaan kirkolle,
+jossa väki väistyi hänen tieltänsä; käräjissä, kun kaikissa
+tilaisuuksissa haukuttiin häntä siitä että hän oli ollut oikeuden
+nuhtelun alaisena; kun hän tahtoi ruveta kaivamaan ojaansa, oli
+täälläkin este; hän oli sidottu, ikäänkuin ilmassa oli kielto, ja hän
+jatkoi askaroitsemistaan ja kuhnustelemistaan myös vaimoväen työssä
+hankkimatta apua.
+
+Istuessaan siinä ja katsoessaan ulos hän töintuskin erotti puoleksi
+valmista ojaa enään. Se oli ollut hänen suuri aatteensa tullessaan
+Krydsvigiin. Tämä oja olisi muka oleva rajana hietikolle ja suojana
+hänen talolleen meren hiekkaa vastaan. Hänen ajatuksissaan oli myöskin
+ollut istuttaa halavia ja rautakouraa sinne alemmaksi, josta hän oli
+lukenut sanomalehdessä.
+
+Nyt oli oja semmoisenaan ja vieri umpeen, Börevigiläisten vetäessä
+ahkerasti kaislaa ja siten porkaten hänen tiluksiaan syviin rattaan
+jälkeihin, jotta hiekka sai enemmän voimaa.
+
+Luotsivanhin Seehus tuli sisään keittiöstä. "Hyvää päivää, Njaedel!
+Tässä on kirje Kristianiasta."
+
+Njaedel katsahti ylös ja hymyili. Kristinan kirjeet olivat hänen ainoa
+ilonsa.
+
+"Tahdotko kahvia, luotsivanhin?"
+
+"En, kiitoksia" vastasi hän; hänellä ei ollut luottamusta Njaedelin
+kahviin.
+
+Hän aukasi kirjeen ja hämmästyi kummallisista vinoista riveistä ja
+tökeröisestä käsialasta; sitäpaitse oli muste tahrautunut siinä, mihin
+Kristinan kyyneleet olivat pudonneet.
+
+Luotsivanhin luki ääneen, vaikeni ja luki taas -- lyhyen kirjeen, joka
+sisälsi niin paljon.
+
+Njaedel ei sanonut sanaakaan, vaan kävi lopulta kalman kalpeaksi. Kun
+luotsivanhin laski kädestään kirjeen, otti Njaedel sen ja tähysteli
+siihen, vaikka hän ei osannutkaan lukea kirjoitusta.
+
+Vaan luotsivanhimman mielessä oli hautunut kauan, hän nousi seisomaan
+yht'äkkiä ja huudahti: "Tässä on, Njaedel, jotain petosta! Niin totta
+kun nimeni on Lauri Voldeman Seehus, niin nyt on piru merrassa ja
+toinen tokeissa. Minä en usko veljeäsi, minä kuten tiedät. Ensiksi
+puhui hän meille, että Kristina välttämättömästi halusi hänen
+vaimokseen; hän muka vaan pelkäsi, että sinä vastustaisit. Sitten hän
+sai meidät neuvoja antamaan ja tyhmyyksiä laskemaan Kristinalle, ja
+sitten kuvitteli hän meille, että kaikki oli iloa ja riemua. Vaan kauan
+olen huomannut Kristinasta, että --" Pitemmälle hän ei päässyt, sillä
+hän ei saanut sanaa sanotuksi, ja hän teki pienen kävelyretken
+keittiöön, jossa hän niisti nenäänsä aika rätäkällä.
+
+"Ei ei", vastasi Njaedel ja nyökytti päätään. "Sinä et saa puhua pahaa
+Antista; jospa tuntisit hänet."
+
+Veräjä aukaistiin varovasti ja Sören Börevig hiipi keittiöön.
+
+"Mitä tahdot?" Njaedel ärjäsi ja nousi pystyyn.
+
+Sören lähestyi varovasti, pysyen lähellä luotsivanhinta.
+
+"Minun pitää tuoda terveisiä ja hyviä uutisia", sanoi hän vapaasti,
+"tuttavilta Amerikasta. Minä myös olen saanut kirjeen tänään."
+
+Njaedel unohti vähäksi aikaa Kristinan kirjeen.
+
+"Ensiksikin on terveisiä luotsivanhimman sisarelta; hänestä on tullut
+leski, sen kyllä tiennet?" jatkoi Sören lempeästi.
+
+Ei, luotsivanhin ei tiennyt siitä mitään. Sören Börevig otti esille
+kirjeensä, joka oli veljeltään ja luki. "Misstres Johnson, Krydsvigin
+luotsivanhimman sisar, käskee minun tervehtiä ja kysyä, eikö
+luotsivanhin haluais tulla Amerikaan asumaan hänen talossaan eli ostaa
+maata hänen talonsa vieressä."
+
+"Sitä olen monta monituista kertaa mietiskellyt", mutisi luotsivanhin.
+
+"Ja sitten oli myös jotain sinullekin Njaedel", jatkoi Sören ja
+silmäili kirjettä.
+
+"Minulla ei ole tuttavia Amerikassa", vastasi Njaedel lyhyesti.
+
+Sören hymyili:
+
+"Niinkö huono muisti sinulla on? Tässä on: Misstres Johnsonin luona on
+tyttö Krydsvigistä; hänen nimensä on Anna, ja hän käskee minun
+kirjoittaa tervehdys Batnemon Njaedelille, että hän voi hyvin ja että
+hänen poikansa vaurastuu ja on punatukkainen kuin isänsäkin."
+
+Njaedel katsahti ylös ja mietiskeli vähän, sanoi sitten hiljaa: "No,
+onko hän punatukkainen!"
+
+Sören katseli vuoroon Njaedelia vuoroon luotsivanhinta ja arveli
+tilaisuuden olevan sopivan.
+
+"Sinulla on kai kevättyöt kesken Njaedel?" alkoi hän varovasti.
+
+"Mitä se sinua liikuttaa?" ärjäsi Njaedel ja nousi seisomaan.
+
+"Eipä kylläkään, siinä olet oikeassa. Vaan onhan se niin, että naapurit
+pitävät huolta toisistansa.
+
+"Kaksi tuhatta ja seitsemän sataa talariahan sinä maksoit tästä
+maatilastasi -- hm?"
+
+Njaedel vaan vähän mörisi.
+
+"Minä puhuttelin Tofte asianajajaa, kun hän oli tässä muutamana päivänä
+täällä", jatkoi Sören ja katseli välinpitämättömästi akkunasta, "hän
+sanoi, että sinä et aivan vähää ole velassa tästä maastasi."
+
+"Anna minun olla rauhassa, Sören!" huusi Njaedel uhkaavasti.
+
+"No, no", arveli luotsivanhin, "anna Sörenin puhua suunsa puhtaaksi,
+sillä sinä näet jotain olevan hänellä hampaan kolossa. No Sören, puhu
+nyt!"
+
+Börevigin Sören ei pitänyt lainkaan näistä kummastakaan, he eivät
+toimittaneet tekojaan hänen mielensä mukaan; vaan ei ollut muuta
+keinoa: "Niin, minä arvelin, että koska Njaedelilla on niin paljon
+velkaa talostaan, hän sen kernaasti ehkä möisi."
+
+"Paljoako tarjoat?" kysyi Njaedel.
+
+"Hm -- enhän minä ole sanonut, että minä juuri haluaisin --"
+
+"Paljoako tarjoat?" uudisti Njaedel.
+
+"Kaksituhatta viisisataa talaria saat."
+
+"Mitä sitä tyhjää!" huudahti luotsivanhin suuttuneena. "Niukuin naukuin
+Njaedel pääsee sillä rahalla veloistaan. Sitäpaitse on muokattu maata
+toinen mokoma oston jälkeen. Ei, Sören, enemmän saat hellittää kukkaron
+nauhaa?"
+
+"Tuohon käteen, Sören", sanoi Njaedel ja ojensi kätensä, "kauppa on
+tehty."
+
+Luotsivanhin koetti tehdä vastaväitöksiä, vaan Njaedel ehkäisi häntä.
+Börevigin Sören oli aivan hämillään; se ei ollut hänen tapaistaan,
+kaukana siitä. Sitten hän kaivoi esiin muutaman sanomalehteen käärityn
+asiapaperin. "Olisi hyvä -- olisi hyvä ehkä jos olisi kirjallinen
+sopimus. Tässä on -- hm -- tätä kutsutaan kauppakirjaksi, jos --"
+
+"Sinä olet ajatteleva mies", sanoi Njaedel pilkallisesti. "Anna tänne
+kynä, luotsivanhin."
+
+Ei auttanut luotsivanhimman puheet. Njaedel otti kynän ja tähräili
+muutamia paksuja vuohensorkkia, jotka merkitsivät muka Njaedelia, tilaa
+ei ollut enempää, vaan riittävän sen arveltiin.
+
+Sitten otti hän sarkanuttunsa, lakin päähänsä ja läksi tuvasta raskain
+askelin.
+
+"Sinun täytyy purkaa kauppa, jos hän katuu sitä, sillä hän ei ole
+oikein selväpäinen", sanoi luotsivanhin, ennenkun hän meni.
+
+Sören Börevig kääri kokoon kauppakirjan ja pisti sen taskuunsa vääntäen
+muotoaan, jota luotsivanhin kaikeksi onneksi ei nähnyt.
+
+Njaedel kulki edellä, luotsivanhin jälessä mäkeä ylös. Kun he tulivat
+ylös, sanoi luotsivanhin:
+
+"Taitaa olla parasta, että seuraat minua Amerikaan."
+
+"Kun toinen tasku on tyhjä ja toisessa ei ole mitään", vastasi Njaedel
+toivottomana.
+
+"Kun on semmoiset nyrkit kuin sinulla, voit matkustaa kauas", vastasi
+luotsivanhin, "minulla taas on suuri halu matkustamiseen. Rahani on
+taatun miehen takana ja talon saan myödyksi pian. Lähde, Njaedel,
+täällä ei ole meillä mitään tekemistä. Minä maksan edestäsi, kunnes
+voit ansaita jotakin. Ja sitäpaitse -- siellähän on sinulla poika -- ja
+jonkunmoinen vaimokin, jos tahdot; lähde!"
+
+Njaedel oli pysähtynyt ja tähysteli alas.
+
+Täältä ylhäältä näytti vähältä se, minkä hän oli tehnyt näiden vuosien
+vieriessä. Hän silmäili pitkin kiviaitaa peltojensa ympärillä; hän
+tunsi joka kiven, joka oli siinä, ja hän muisti työn työnsä perästä,
+joita hän oli tehnyt. Sitten hän silmäili maata ja puolitekoista ojaa;
+ja mielensä kävi aina karvaammaksi, ajatellessaan kaikkia tuumiaan,
+mitä hänellä oli ollut tullessaan taloon. Niin muisteli hän pitkää
+Annaa ja onnellista aikaa kun Kristina oli kotona ja kaikki kävi hyvin.
+Pitkin hiekkaa, jota seppelöi kuohun kirkas seppele, kulki hänen
+silmänsä. Meri oli harmajana ja toivottoman näköisenä hänen edessään,
+sulkien vahvalla sumumuurilla ajatuksia, jotka tahtoivat länteen.
+
+Ja mikäli raskas sadeilma kävi tiheämmäksi, myrskyn taltuessa, sikäli
+valtasi hänet toivottomuus sen ankaran mielenkiihkon jälkeen, jota hän
+tunsi myödessään talonsa ja luopuessaan kaikesta.
+
+Vaan surressaan siinä Kristinaa, itseään ja haihtunutta elämäänsä,
+siinä ahdistuksessaan, joka häntä vaivasi, ilmestyipä juuri kuin pieni
+halkeama luotsivanhimman viimeisten sanojen johdosta. Keskellä sitä
+harmajaa, toivotonta synkkyyttä, jossa hän tähysteli, pilkoitti
+ikäänkuin pieni valopiste; valosäteitä kokoutui siihen, kunnes se
+loisti, ja hän näki sen olevan lapsen pään -- pieni valkoinen niska ja
+punainen käherä tukka.
+
+Hän henkäisi syvään ja katseli ihmetellen ympärilleen. Hän ei ollut
+sitä koskaan ajatellut; vielä oli, mihin toivonsa kiinnittää.
+
+"Tuletko mukaan?" kysyi luotsivanhin vielä kerran.
+
+"Tulen", vastasi Njaedel ja oikaisihe suoraksi, "vaan ensiksi tahdon
+päästä Kristianiaan nähdäkseni Kristinaa ja saadakseni selkoa
+jutustani!"
+
+"Vielä mitä, eikö tuo jutun pahuus saa jo olla niine hyvineen --"
+
+"Minä vaan tahdon, heidän pitää sanoa, että minä olin oikeassa",
+vastasi Njaedel ja hänen silmänsä loistivat.
+
+"No, niinpä niin", vastasi luotsivanhin sävyisästi, "lähteneehän
+sieltäkin siirtolaislaiva näin keväällä."
+
+Mielessään tuumaili luotsivanhin, että itse asiassa se ei ole tuhminta
+mennä Kristianiaan. Ensinnäkin Kristinan vuoksi, vaan sitä paitse kyti
+hänessä salainen toivo, että siellä pääkaupungissa hänen onnistuisi
+saada käsiinsä se, joka oli ylempi kaikkia nimismiehiä, ruotimestareita
+ja kapteeneita. Olisipa hauska tietää, saako Norjan maassa ja
+valtakunnassa tie olla semmoisessakin kunnossa kuin se oli tuo samanen
+tieosa.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Kristina ei ollut kauan aikaa sairashuoneella, ennenkuin näkyi selvään
+että kuolema oli lähellä. Tauti, joka niin vähässä ajassa oli turmellut
+hänen voimakkaan ruumiinsa, levisi aivoihin, ja maattuaan vuorokauden
+taidotonna, kuoli hän muutamana sunnuntai-iltana.
+
+Juhana oli ollut hänen luonaan viimeiseen hengenvetoon saakka; ja kun
+kaikki oli ohi, kuleksi hän pitkin katuja kaulusta pystyssä, kuten
+tapansa oli, huomaamatta ketään.
+
+"Hyvää iltaa, tohtori Bennechen!" sanoi kamariherra Delphin, joka juuri
+avasi porttiaan, "tulkaa huoneeseni juomaan lasi viiniä ja polttamaan
+sikaaria!"
+
+Ihmeellinen olento, tuo tohtori Bennechen, ajatteli kamariherra
+Delphin, kun toinen vaan meni menojaan sanomatta sanaakaan.
+
+Hän sytytti lamppunsa tultuaan huoneesensa, riisti päältään
+hännystakkinsa -- kamariherra tuli pidoista -- ja puki ylleen yönutun.
+Saatuaan sitten sikaarinsa palamaan joi hän lasillisen viiniä ja rupesi
+sitten astuskelemaan edestakaisin molemmissa komeoissa huoneissaan,
+ajatellen päivän tapahtumia.
+
+Falck-Olsenin syyspidoista alkaen oli hänen ja Hilda Bennechenin
+välinen suhde käynyt yhä ystävällisemmäksi. Vaan viime aikoina, koko
+talven kuluessa, oli Hilda vetäytynyt pois hänestä. Kyllä hän jonkun
+ainoan kerran sai hänet entiseen hyvään suhteesen, vaan hetkiseksi
+ainoastaan; sitten työnsi Hilda hänet luotaan kummallisella,
+arkamaisella tavalla, jota hän ei ymmärtänyt.
+
+Kamariherra Delphin karisti tuhkan kakluunia vastaan ja ajatteli muita
+asioita. Tänä iltana oli Hilda sanonut suoraan ettei hän enempi
+tahtonut kävellä hänen kanssaan ja haluavansa päästä tanssimasta hänen
+kanssaan.
+
+Taasen heitti hän sen pois, ja se taas tuli, kunnes hän pysähtyi
+kuvastimen eteen ja silmäili terävästi itseään silmiin: "Vaan Yrjö,
+miten onkaan laitasi?"
+
+Hän avasi kirjoituspöytänsä ja kirjoitti nopeasti:
+
+"Rakas Yrjö! minusta on hyvin paha kuulla että sinäkin, johon minä niin
+lujasti luotin, olet sattunut satimeen. Sillä:
+
+    "Kenpä ensikerran lempii
+    -- Vaikk' onnetonna -- on Jumala.
+    Kenpä toisen kerran lempii
+    Onnetonna -- hän narri on."
+
+Ja Börresenin matami on puhunut minulle kaikki: sinä olet rakastunut.
+
+"No, siitä en juuri lukua pitäisi. Vaan eitä olet rakastunut nuoreen
+marakattiin, jolla on ukulinsilmät ja pottunokka, se merkitsee, että
+jaloimmat elimesi ovat turmeltuneet, ja se pahottaa minua kovasti sinun
+puolestasi.
+
+"Kunpahan olisit edes kokonainen mies, vaan etpä ole, ja sen tiedät
+itsekin: sillä sinä kaipaat minua. Vaan jos sinä olisit me molemmat
+yhteensä, niin sanoisin sinulle: Se on oikein, poikaseni! Se on paras
+rohto sinulle, ainoa keino, jolla voit pelastaa musertuneen elämäsi
+murut. Ota hänet -- kuta rumempi, sitä parempi; mene suoraa päätä
+saleihin hänen kanssaan ja sano: 'hyvät naiset ja herrat. Minä ylpeilen
+siitä että hän on minut valinnut'. Silloin olisi ehkä vielä toivoakin
+sinusta; et olisi enään kurja katala, joka olet ijankaikkisesti --
+Amen!"
+
+Hän viskasi kynän luotaan ja tyhjensi lasin, joka oli hänen edessään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juhana Bennechen oli sattunut kävelemään Vergelandin-tietä, kun hän
+oli tehnyt suuren mutkan aina Hamansbyhyn saakka, tullessaan
+sairashuoneelta. Vaan nyt kulkeusi hän puoleksi tottumuksesta kohti
+isänsä taloa katsomaan -- nyt, kun kaikki oli ohi -- matalia ikkunoita
+kivijalkakerroksessa jossa hän oli rakastanut ja kärsinyt niin paljon.
+
+Kun hän lähestyi, näki hän muutaman miehen, joka hoippaili portin
+pieluksessa. Tohtori tunsi heti Mon ja aikoi mennä ohitse. Vaan hän
+näki että Mo lakkaamatta astui syrjään eikä näkynyt voivan löytää
+avaimen reikää.
+
+Juhana Bennechen ymmärsi, että mies oli humalassa, ja huolimatta
+inhostaan, jota hän tunsi tätä ihmistä kohtaan, meni hän ja auttoi
+häntä.
+
+Mon Antti ei ollut niin humalassa ettei hän olisi tuntenut kuka
+auttajansa oli.
+
+"Niin, tohtori on siivo herra", alkoi hän nöyrällä äänellään, "oikein
+siivo herra, sen sanoo Kristinakin --"
+
+Vaan kun hän mainitsi tätä nimeä ja samalla kertaa aikoi asettaa
+naamalleen autuaalliset juonteet, tuimistui Juhana niin, että tarttui
+häntä olkapäistä ja pudisti aika lailla.
+
+"Hän on kuollut!" huudahti hän hampaitten välistä, "ja sinä olet hänet
+murhannut."
+
+Mo kiiruhti portin sisäpuolelle ja pani avaimen suulle lukitakseen
+porttia jälkeensä; hän pudisti päätään ja mutisi, huumeuksissaan kun
+oli: "Vai niin, Kristina parkaa! Onko hän kuollut? Kuka olisi uskonut
+-- eipä valtioneuvos eikä rouvakaan."
+
+"Elkää sekoittako isäni nimeä rikokseenne!" huusi Juhana ja pani
+jalkansa portin eteen.
+
+Vilahdus kävi yli hänen puolihumalaisen muotonsa. äijä työnsi varovasti
+porttia kiinni, jotta ainoastaan oli pieni rako. Kaasuvalo lankesi
+kelmeälle naamalle jossa näkyi pitkät kamalat hymyn juonteet suun
+ympärillä, ja hopeanvaaleat hapset korvain takaa, ja selvällä,
+puolikorkealla äänellä hän sanoi: "Sekä valtioneuvos että rouva
+tiesivät siitä; vaan he halusivat että minä hänet ottaisin jotta et
+sinä häntä saisi!" -- ja selittämättömällä pirullisella irvistyksellä
+työnsi hän kielensä ulos suustaan, ja löi nopeasti portin kiini ja
+väänsi avainta pari kertaa ympäri.
+
+Juhana Bennechen hoiperteli taaksepäin lyhdyn patsasta vasten; pitkän
+aikaa seisoi hän kuin halvauksissa.
+
+Muuan poika tikapuut olalla juoksi katuviertä pitkin: "Suokaa anteeksi,
+herra, olisiko herra hyvä ja siirtyisi vähän syrjään, minä sammuttaisin
+lyhdyn."
+
+Tohtori kiiruhti pois, juurikuin maa olisi poltellut hänen jalkojaan.
+Idässä sarasti, ensin harmajana, sitten punaisempana ja punaisempana
+kunnes aurinko nousi; ystävällinen, säteilevä kevätaurinko -- oli Vapun
+päivä -- paistoi rakennusten katoille ja kultasi kirkon tornit.
+
+Hän jatkoi kulkuaan, tuli aina Gambebyhyn saakka, kääntyi takaisin,
+tuijottaen alinomaa maahan eteensä, aina samassa epäilyksessä.
+
+Että äitillänsä olisi ollut tietoa siitä -- kuinka kelvotonta olikin
+ajatella äidistään pahaa, niin saattoi hän kuitenkin ajatella sitä
+mahdolliseksi. Äitinsähän oli niin äärettömän peloissaan kaikesta, joka
+taisi olla häpeän kaltaista.
+
+Vaan isä, tuo suuri, jalo mies -- mahdotonta! sitä hän ei voinut
+ajatella. Mohan oli humalassa, ja sitäpaitse oikea paholainen; hän oli
+ilkeyksissään vaan sanonut sitä. Vaan mitä auttoi kaikki? Epäilys oli
+kuin kytevä kipinä, joka poltti polttamistaan hänessä, jotta hän tunsi,
+että hänen oli saaminen selkoa asiasta. Kun hän oli tehnyt päätöksen,
+mennäkseen suoraan vanhempiensa luo kysymään heiltä, tyyntyi hän. Vaan
+heidän luo ei voinut mennä vielä pariin tuntiin, ja tohtori kuleksi
+satamaan päin, jossa päivän työt olivat täydessä menossaan.
+
+Työväkeä ja laivanpurkajia tuli satamaan; oppipoikia juoksi tehtaisiin
+pieni kahvipullo ja voitaleipämytty kädessä, tehtaantytöt huutelivat
+toisiaan ja kulkivat joukoissa, nauraen ja kertoellen viimeyöllisiä
+tapauksia, uneliaat poliisikonstapulit odottivat muuttoa.
+
+Se oli melkein samanlaista väkeä, mikä oli ulkona tällä hetkellä,
+köyhää ja tarvitsevaisia olentoja. Joku yksityinen hyviin vaatteisiin
+puettu herra, joka oli viettänyt yötään ulkona, hiiviskeli kotiaan
+häntä koipien välissä, vaaleana naamaltaan ja häpeilevänä kirkkaassa
+aamuauringon valossa.
+
+Tällä aikaa nukuttiin komeimmissa kaupungin osissa, missä
+akkunanvarjostimet olivat lasketut ja portit lukitut. Ylevä,
+majesteetillinen uni virkisti niitä, jotka valvoivat kaupunkia,
+valtioa, kansaa ja sen kalleuksia; ja niin kirkas kuin aamuaurinko
+olikin, ei se kuitenkaan voinut valaista sitä salaisuutta, että ne,
+jotka nukkuivat, olivat niitä, jotka valvoivat, ja ne, jotka valvoivat,
+olivat niitä, joita ne valvoivat, jotka nukkuivat. Vaan kiire leveni
+pienillä kaduilla, pitkin laivasiltoja ja satamaa.
+
+Pienet höyryveneet viheltelivät ja kiitivät pois kuin nuolet; palasen
+matkan päässä ulapalla oli muuan suuri höyrylaiva lännestä, joka
+odotti, että satamaväki olisi valmistanut siaa laivasillassa.
+Kalastajia tuli siltaan, ja jotka siellä jo olivat, puhella pärräsivät
+ostajien ja lihavien eukkojen kanssa, joilla oli suuret, laajat vakat
+kainalossa.
+
+Juhana Bennechen meni linnasillalle päin; siellä oli suuri, viheriä,
+englantilainen höyrylaiva.
+
+Höyrykone työskenteli, väkiä juoksi edes takaisin, tynnyreitä ja
+laatikoita oli pitkin laivasiltaa, ja oli siellä erityiseksi
+pyramidiksi ladottu yksityisiä arkkuja, joihin oli norjalaisia nimiä ja
+amerikalaisia osotteita maalattu.
+
+Muutamasta joukosta, jossa oli miehiä ja vaimoja lapsineen, kaikki
+uusissa sarkavaatteissa, tuli muuan pitkä, laiha nuori mies kirjavassa
+paidassa ja kevätnutussa.
+
+"Hyvää huomenta Juhana! Oletko näin varhain yläällä? Etkö tunne minua?"
+
+Juhana heti tunsi hänet; hän oli vanha koulutoveri, jota hän ei ollut
+nähnyt vuosikausiin.
+
+"Missä olet ollut näin kauan?" kysyi hän.
+
+"Amerikassa, poikaseni!" vastasi toinen iloisesti.
+"Siirtolais-asioitsia -- hyvät edut, vaan niin helkutin paljon puuhaa
+ja vastusta. Tässä seison nyt aivan pintehissä, kun lipuissa, joita
+nämä ihmiset ovat ostaneet, näetsen: norjalainen lääkäri seuraa
+laivassa; ja nyt se juonittelee, se arvoisa herra, jonka olen
+palkannut. Vaan -- sinähän olet tohtori Juhana! _Come along!_
+Hyvät ehdot -- kuulehan!"
+
+Asioitsia lasketteli kaikki edut tulista vauhtia; ja selitellessään
+siinä oli hänen oma aatteensa hänestä niin loistava, että hän lopetti:
+"Siis se on päätetty asia -- tässä on uusi tohtori, hyvää väkeä!"
+
+Juhanan täytyi nauraa ystävälleen, vaan ei hän vastannut myöntäen eikä
+kieltäen. Kun hän harkitsi kaikkia asianhaaroja, oli se viisainta mitä
+hän taisi tehdä.
+
+Kello läheni seitsentä. Hän lupasi antaa lähemmin tietoa päivällä ja
+läksi sitten kaupungille isänsä taloon.
+
+Nyt alkoi vilkkaus komeimmissakin kaupungin osissa. Kauppapuoteja
+laastiin ja akkunoita hinkattiin. Muutamat kunnioitettavat porvarit
+Kaarle Juhanan kadulla asettelivat viirikeppejä akkunoista katoille,
+sillä kuningasta odotettiin päivällä.
+
+"Kuka siellä?" huusi Bennechenin rouva, kun Juhana koputti sänkykamarin
+ovea.
+
+"Minä se olen, Juhana; minun täytyy saada puhutella pappaa."
+
+"Ei, ei, Juhana, et saa tulla sisään!" vaan Juhana työnsi oven auki.
+
+"Vaan Juhana!" huusi rouva vihastuneena ja meni uutimien taakse; hän
+oli aamupuvussaan, vaan valtioneuvos makasi vielä sängyssä.
+
+"Niin suokaa anteeksi, vaan minun täytyy saada puhutella teitä" --
+hänen sydämensä tykytti, jotta hän tuskin saattoi puhua, "minä tulen
+kysyäkseni sinulta, pappa, tiesitkö sinä eli tiesikö mamma jotain Mon
+taudista, kun hän nai Kristinan?"
+
+Lyhyen vaitiolon perästä alkoi valtioneuvos: "Minä näen käytöksesi
+kerrassaan kelpaamattomaksi."
+
+"Vastaa minulle! Vastaa minulle!" huusi Juhana.
+
+Valtioneuvos Bennechen nousi ylös sängystä ja koetteli katsoa
+vaikuttavasti poikaansa. Vaan eipä se ottanut onnistuakseen hänellä
+siinä yöpaidassaan ja harva harmaja tukka törröttäen mikä hiuskarva
+minnekin. Jos hän olisi ollut täydessä loistossaan, olisi hän ehkä
+voinut päästä tilaisuuden herraksi; vaan kun hän istui sängyssä, kuin
+aivan tavallinen partainen maaherra, hajosi äkkiä pojan koko rajaton
+kunnioitus kuin korttihuone, ja kylmyydellä, joka melkein kammotti
+häntä itseäänkin, sanoi hän: "Pappa -- pappa -- minä olen ollut
+erehyksessä sinusta!"
+
+Vaan nyt saavutti rouva järkensä: "Olepa hyvä ja osota kohteliaisuutta
+isällesi, Juhana! ja kuuntele sitten hetkinen tyynesti minua. Sinä
+itse, lääkäri kun olet, tiedät parhaiten, että se tauti, jota
+osottelet, on sitä laatua, että siveä ihminen ei puhu siitä."
+
+"Siinäpä se on!" virkkoi poika. "Minä olen monta kertaa ajatellut sitä.
+Pahimman taudin antavat kaikki hiipiä ympäriinsä salaa, sen vuoksi että
+ei ole soveliasta puhua siitä! Voi, mamma, sinä et tiedä mitä sinä olet
+tehnyt!"
+
+"Mitä minä olen tehnyt! Vaan oletko hullu, poika?" huusi rouva
+tuimistuneena; hän ei voinut millään kurin sopeutua siihen, että se oli
+Juhana, joka seisoi tässä tuomarin ankaruudella.
+
+"Adelaide" -- sanoi valtioneuvos varovasti sängystään.
+
+Vaan Juhana jatkoi aivan tyynesti tultuansa varmuuteen, tunsihe hän
+melkein kuin sammuneeksi --:
+
+"Että te tahdoitte estää minua saamasta häntä, sen ymmärrän, ja sen
+voin ehkä antaa teille anteeksi; vaan että te annoitte hänen mennä
+turmioon -- voi, te ette tiedä minkä arvoinen se nainen oli ja mitä hän
+kärsi. Nyt on hän kuollut, ja minä matkustan tänä iltana -- hyvästi!"
+
+"Minne?" kysyi äiti.
+
+"Amerikaan", vastasi Juhana ovelta.
+
+"Amerikaan! Ei millään ehdolla! Daniel", huusi rouva Bennechen.
+
+"Tämä on vakainen asia, pysykäämme tyyneinä", sanoi valtioneuvos.
+
+Saliin tuli Hilda puolipukeissaan juosten veljensä jälkeen; hän oli
+huoneestaan kuullut suurimman osan keskustelusta.
+
+"Juhana, Juhana!" virkkoi hän puoliääneen, "mitä se on? matkustatkos
+taas?"
+
+"Niin, Hilda, nyt matkustan ijäksi päiväksi -- Amerikaan. Sinulle tulee
+ikävä raukalle --" hän otti sisarensa syliinsä.
+
+"Voi niin, niin." nyyhki Hilda. "Etkö voi ottaa minua mukaasi?"
+
+Hän sanoi niin, tarkoittamatta juuri paljoa sillä, vaan veli otti sen
+korviinsa heti, ja kun Hilda arveli, ettei hän saa lupaa äidiltään,
+vastasi hän kovaan: "Ah, me molemmat onnistumattomathan vaan
+matkustamme. Tule, seuraa minua ja auta minua, kunnes voit ryhtyä
+johonkin parempaan."
+
+"Vaan -- Juhana! oi -- kuinka se on totta?"
+
+"Miksi ei? Mitä sinusta tulee täällä kotona? Naimisiin tuskin tulet --
+anteeksi, sisar rakas -- ja työntekoon olet liian ylhäinen. Amerikaan
+olet omias."
+
+Samassa tuli rouva Bennechen sänkykamarista. "Ah -- sinä et ole vielä
+mennyt, Juhana! Olipa hyvä, jotta voin puhella kanssasi."
+
+Bennechenin rouva ponnisteli puhuakseen. "No, minua ilahuttaa kuulla,
+kaikki oli siis leikintekoa, niin, senpä kyllä uskoinkin."
+
+"Ei, mamma, se on täyttä totta", vastasi Juhana kuivasti. "Hilda! mene
+ja laita tavarasi kokoon; me menemme laivaan illalla."
+
+Hilda oli hämeissään, vaan kuitenkin niin tämän valtavan äänen
+valtaamana, jota hänen muutoin ujo veljensä nyt käytti, jotta hän heti
+totteli ja meni huoneesensa.
+
+"Kuule, Juhana!" sanoi rouva ja asettui hänen eteensä, "oletko hupsu
+vai oletko vaan juovuksissa. Luuletko että isäsi ja minä antaumme
+senlaiselle häväistykselle alttiiksi?"
+
+"Minä tulen noutamaan Hildan illalla, ja jollei hän ole valmiina, niin
+voit valmistautua suurempaan häväistykseen" -- hän meni kohti ovea.
+
+Rouva Bennechen laski huudon ja vaipui muutamaan nojatuoliin.
+
+"Vaan, Juhana!" huusi valtioneuvo joka tuli sisään housut kourassaan,
+"autahan äitiäsi! näethän, että hän on tainnuksissa."
+
+"Ei ole tainnuksissa."
+
+Niin meni hän.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Siirtolaisasioitsija hieroskeli käsiään siitä onnen tempauksesta mikä
+hänellä oli ollut tohtorista, seisoessaan ja katsellessaan höyrylaivaa
+lännestä, joka nyt kulki laivasiltaan ja asettui englantilaisen eteen.
+
+Hänen terävä silmänsä, joka vaaniskeli matkustajia kaikkialta, keksi
+heti Njaedelin ja luotsivanhimman; ja heti kun he tulivat maihin,
+tunkeusi hän heidän luo.
+
+"Siirtolaisia, näemmä?" sanoi hän ja tervehti.
+
+Luotsivanhin vastasi tervehdykseen, vaan kun asioitsia tarttui säkkiin,
+jota hän kantoi, ei hän suvainnut että ylhäinen herra näki vaivaa hänen
+kapineistaan. Asioitsia puheli lakkaamatta, viedessään heitä
+ihmisjoukossa, joka oli kotoutunut tulleen laivan luo; Njaedel seurasi,
+vaan tarkasti kaikkea täydellä epäluulolla.
+
+"Nähkääs, tuolla on teidän laivanne _first class, altogether_!
+Onko teillä lippuja?" kysyi asioitsija.
+
+"Ei ole", vastasi luotsivanhin.
+
+"Very well! Lippuja kirjoitetaan laivassa; olkaa hyvä ja tulkaa
+laivaan!"
+
+"Milloin lähtee laiva?" kysyi nyt Njaedel.
+
+"Huomenna anivarahin", vastasi toinen. Ja semmoista vohkaa, jotta
+vilisi vaan Njaedelin silmissä, selitti hän linjansa kaikki edut,
+kuinka se oli onnen potkaus, että he kohtasivat juuri hänet, ja kuinka
+mukavaa oli, että he suoraan pääsivät laivaan, jotta ei tarvinnut
+heidän maksaa maissa olostaan. Tuopa tepsikin ja he menivät laivaan
+asiamiehen kanssa, joka neljännestunnissa hankki heille majat keulassa
+toisen luokan paikalla, kirjoitti liput, otti vastaan etumaksuja,
+kuittasi ja lopetti sitten läiskäyttäen käsiään: "All right! first
+class, altogether!"
+
+Kun tämä oli saatu järjestykseensä, menivät he maihin! vaan Njaedel
+kuiskasi luotsivanhimmalle: "Mutta jos se ruoja oli konna tuo ylhäinen
+herra; se puhui kovin kiivaasti."
+
+Vaan luotsivanhin hymyili mahtavasti ja sanoi, että se oli Amerikan
+mallia. Nyt oli vaan asiana saada selkoa jutusta ja sitten tavata
+Kristinaa sairashuoneella. Njaedel tahtoi että he menisivät suoraan
+kuninkaan luo, vaan luotsivanhin nauroi hänelle vielä kerran ja alkoi
+sitä vastoin kysellä kaikilta ketä tapasi tietä kansliaan.
+
+Vaan eipä onnistunut; useimmat nauroivat eli vastasivat sukkeluuksilla,
+toiset pysähtyivät katselemaan heitä. Olikin se tavaton pari: pieni,
+punaposkinen luotsivanhin, keltainen meripusero yllä ja karvalakki
+reuhka päässä, ja pitkä, kumaraselkä jättiläinen, jolla oli pörröinen
+parta ja kummalliset vaaleat lapsensilmät.
+
+He itsekin tulivat tuntemaan sitä, kun he tulivat komeammille kaduille:
+luotsivanhin ei kysellyt enään niin rohkeasti, ja kun he tulivat
+postikonttorin nurkkaan, sanoi hän nolona: "Katso kun on jo
+kymmenissä."
+
+He seisoivat ja katselivat Vapahtajamme Kirkon tornia, kun muuan
+ylhäinen herra paperitukku kainalossa kääntyi nurkasta.
+
+Luotsivanhin rohkaisi mielensä: "Anteeksi! voitteko sanoa meille, missä
+on kanslia?"
+
+"Mikä kanslia?"
+
+"Onko niitä useampikin kuin yksi?" kysyi luotsivanhin alakuloisesti.
+
+"Voi tokikin, hyvät herrat!" vastasi ylhäinen herra, "kuinka voisi
+vanha Norja tulla toimeen ainoastaan yhdellä kanslialla. Vaan mitä
+tekisitte kansliassa?"
+
+"Me kyselisimme jutusta", sanoi Njaedel.
+
+"Se on", selitti luotsivanhin, "se on muutamasta kaislarannasta ja
+viemäriojasta --"
+
+"Niin, suuria viemäriojia on kyllä kaikissa kanslioissa", sanoi siivo
+herra, "vaan kaislarantojen laita on pahempi."
+
+"Se on se kanslia, jossa on valtioneuvos", selitti luotsivanhin.
+
+"Voi, kunnioitettavat maanmiehet, missä ei olisi valtioneuvosta? Meillä
+on yksitoista semmoista."
+
+Nyt joutui luotsivanhin aivan hämilleen.
+
+"Veljeni on siellä", sanoi Njaedel.
+
+"Vai niin, mikä hänen nimensä?"
+
+"Antti -- Mon Antti."
+
+"Aha -- Mo. Hänet minä kyllä tunnen. Vai niin, hän on veljenne? Tulkaa
+mukaani, minä menen samaa tietä."
+
+Niin menivät he, ylhäinen herra edeltä toiset muutaman askeleen
+jälestä.
+
+"Hän on sitä oikeata herrain sukua", kuiskasi Njaedel, "hänen käy
+häpeäksi kulkea meidän seurassa."
+
+"Enpä usko häntä kovin", vastasi luotsivanhin varovasti.
+
+"Tässä on minulla teille kaksi oikeata näytettä kuolleista
+eläinlajista: kansasta", sanoi Yrjö Delphin Mortensenin notariolle,
+astuessaan luotsivanhimman ja Njaedelin kera sisään; "ja tässä hyvät
+herrat!" hän kääntyi niitten kahden puoleen -- "tässä saan esitellä
+teille Kansan todellisen Mortensenin."
+
+Toimittaja nousi juhlallisesti seisomaan ja kumarsi, vaikka hän tunsi
+aina epävarmuutta, milloin virkakunnan päällikkö laski leikkiä. Hän
+lausui muutamilla ylevillä sanoilla sitä iloaan, minkä hän tunsi kun
+sattui niin kasvot vasten kasvoja kansan ytimen, Norjan pätevän
+itsenäisen talonpoikaissuvun kanssa j.n.e.
+
+Tämä pieni kohtaus houkutteli Örsethin ja kolme neljä muuta herraa
+läheisistä huoneista. Vaan luotsivanhin seisoi ja ihmetteli Mortensenin
+kelmeää, pulleaa muotoa, ja jotain, joka kauan oli hänessä kiehunut,
+rupesi liikkumaan. Vaan hän pysytteli yhä tyynenä.
+
+"Nämä herrat", sanoi virkakunnan päällikkö, tehdessään liikkeen,
+mennäkseen edelleen, "jätän minä teidän erityiseen huoleenne, herra
+Mortensen! Minä en epäile että te ilolla käytätte tilaisuutta
+näyttäytyäksenne kansan todellisena -- j.n.e."
+
+"Suokaa anteeksi herra virkakunnan päällikkö", vastasi Mortensen vähän
+ähmeissään, "vaan minä luulen, että tänään ei meillä ole aikaa
+kujeiluun."
+
+"Kujeiluun! Sanoiko Mortensen kujeiluun? Kuuliko joku herroista,
+sanoiko notario Mortensen kujeiluun. Minä en voi ajatella", jatkoi
+Delphin ilkeästi hymyillen, joka oli hänen vihollisensa kauhistus,
+"minä en voi ajatella mahdolliseksi, että notario Mortensen voisi
+käsittää määräykseni kujeiluksi. Nämä molemmat herrat kysyvät muuatta
+juttua kaislarannasta ja suuresta ojasta, joka pitäisi oleman täältä
+meillä. Olisiko notario Mortensen hyvä ja viivyttelemättä hankkisi
+tähän kuuluvat asiapaperit ja antaisi näille herroille tiedon."
+
+Toimittaja kävi punaiseksi naamastaan ja kun toiset huomasivat, että
+kohtaus teki käännöksen, kömpi kukin paikoilleen ja kumartui syvään
+paperikasojensa yli.
+
+Vaan nyt tarttui luotsivanhin Seehus puheesen: "Anteeksi, vaan minä
+tahtoisin mieluummin puhutella valtioneuvosta itseään, minä en tahdo
+olla missään tekemisissä tuon kanssa tuossa."
+
+"Siitä pidän minä huolen", vastasi virkakunnan päällikkö ja vei
+molemmat talonpojat salien läpi valtioneuvoksen omaan huoneesen. Täällä
+käski hän heidän odottaa; valtioneuvos ei ollut vielä saapunut.
+
+Meni melkein tuntikausi, ennenkuin hän tuli, ja silloin oli hän hirveän
+huonolla tuulella. Vaan aikojen kuluessa oli valtioneuvos oppinut
+näyttämään sitä lempeämmältä, kuta pahemmin asiat kävivät. Vaan tänään
+oli vaikea; sillä pahennukset olivat alkaneet varhain ja kestäneet
+pitkään.
+
+Ensin oli hänellä onnettoman kohtauksen jälkeen Juhanan kanssa ollut
+pitkä ja vaivaloinen keskustelu Adelaiden kanssa. Vihdoin oli hänen
+onnistunut selittää tuolle pontevalle naiselle, että pakko ja este ei
+olleet vaikuttavia keinoja häväistystä vastaan. Siis he jäivät siihen
+tuumaan: että he olisivat hyvällä tuulella vaan "onnistumattomien"
+teosta ja kertoisivat asian niinikäästi, että Juhana pistäytyi
+Amerikassa ja että Hilda sai seurata häntä huvinsa vuoksi.
+
+"Ah Jumala, ei ole ristin sielua, joka ottaa uskoakseen sitä!" valitti
+valtioneuvoksen rouva.
+
+"Se riippuu siitä, kuinka kerromme sen", sanoi miehensä.
+
+Vaan tuskin oli se sana lopussa, ennenkuin ekstraordinari Alfred astui
+sisään onnettoman näköisenä. Hän oli -- pakoitettu -- panemaan vekselin
+pankkiin, ja se lankesi maksettavaksi tänään ja -- ja -- ja --
+
+Valtioneuvos vihastui ja alkoi puhetta; vaan rouvansa onnistui tölmätä
+Alfred ulos etehiseen ja lupasi hänelle apua talousrahoistaan.
+
+Ja kaiken tämän piti nyt juuri tapahtua sinä tärkeänä päivänä, kun
+odotettiin hänen majesteetiansa pitkän poissaolon jälkeen aikana,
+jolloin juuri piti saada kuninkaan tulo niin juhlalliseksi ja niin
+merkitseväiseksi kuin suinkin! Kun valtioneuvos Bennechen astui
+virkahuoneesensa yksityisen oven kautta, niin senpä vuoksi hän töin
+tuskin tukehdutti kirousta nähdessään nämä molemmat kummalliset
+olennot, jotka istuivat siellä.
+
+Luotsivanhin nousi heti seisomaan ja rupesi heti selittämään asiaa
+niinkuin hän oli valmistaunut, jolloin hän Njaedelin iki ihmeeksi
+nimesi valtioneuvosta "teidän korkeudekseen."
+
+Valtioneuvos tähysteli häntä hetkisen, avasi sitten oven
+toimituskirjurin huoneesen ja kysyi: "Mitä väkeä täällä istuu?"
+
+"Minä en tiedä, en ollenkaan minä tiedä, herra valtioneuvos -- en
+tosiaan tiedä", vastasi toimituskirjuri, joka oli pieni, kähmyrä,
+harmajatukkainen mies, "se oli virkakunnan päällikkö Delphin, joka toi
+heidät, niin hän se oli tosiaan; minä en tiedä mitään siitä, en
+ollenkaan!"
+
+"Se on niin teidän tapaistanne", mutisi valtioneuvos. "Käskekää
+virkakunnan päällikön tulla tänne."
+
+"Heti, heti, herra valtioneuvos, heti toimitan" -- pieni mies hyppäsi
+tuoliltaan, pyörähti pari kertaa ympäri löytääkseen hattuaan, muisti
+ettei hänen tarvinnutkaan mennä kadulle, ja juoksi sitten toiselle
+ovelle ja huusi Delphiniä.
+
+Valtioneuvos käveli pari kertaa edestakaisin odottaessaan; luotsivanhin
+oli mykkänä, hän rupesi arvailemaan että kaikki oli jotenkin
+ihmeellistä.
+
+Valtioneuvos Bennechen oli itse osaksi vaikuttanut siihen nopeaan
+ylenemisen hyppäykseen, minkä Delphin oli tehnyt. Vaan viime aikoina
+rupesi hän vähän epäilemään kamariherraa; valtioneuvos päätti sopivassa
+tilaisuudessa neuvoa häntä hakemaan virkaa jossain pienessä
+kaupungissa. Yrjö Delphin oli kuitenkin peloittavine sanoineen ja
+mukavine jutelmineen mies, jonka ystävänä piti pysyskellä -- eniten
+silloin kun alkoi häväistys ahdistaa.
+
+"Hyvä kamariherra", alkoi hän sentähden, kun tämä tuli sisään, "minulla
+on pyydettävänä suuri palvelus teiltä. Nähkääs, hänen majesteetinsa
+tulee, kuten tiedätte, neljän aikana. Ja suuri joukko kaupungin
+ylhäisiä kokoontuu minun luo nauttiakseen pienen murkinan à la
+fourchette ennen tulojuhlallisuuksia; toivon saavani kunnian nähdä
+kamariherrankin --"
+
+Delphin kumarsi.
+
+"Vaan varsinaisesti aion pyytää teitä, hyvä Delphin, menemään kotiani
+vaimoni luo auttamaan häntä vähän järjestämisessä -- onhan se muuan
+teidän monesta taidostanne. Sillä, sanon ma teille, Adelaide oli vähän
+kuumeissaan -- monta yhteensattuvaa tapausta näet -- hm!" Valtioneuvos
+koetti vähän hymyillä. "Kuten luultavasti olette monta kertaa kuulleet,
+on Juhana kauan aikaa puhunut aikomuksestaan matkustaa Amerikaan?"
+
+Delphin oli kyllä kohtelias vastaamaan myöntämällä.
+
+"Sekin nyt juolahti hänen päähänsä", jatkoi valtioneuvos leikillisesti,
+"ja nyt onkin hyvä tilaisuus; hän menee siirtolaislääkärinä ja Hilda
+huvinsa vuoksi."
+
+"Neiti Hilda!" huudahti Delphin ja menetti meininkinsä.
+
+"Niinpä niin", myhäili valtioneuvos, "äkkipikainen aatos, eikö niin?
+Adelaide ei alussa suostunut ollenkaan, vaan minä sanoin: anna hänen
+mennä! Amerikan matka nykyään on oikein huvimatka, ja kun tohtori Rohde
+vielä selitti että meri-ilma -- hm --"
+
+Delphin mutisi muutamia kohteliaita lauseita, ja valtioneuvos oli
+tyytyväinen itseensä. Vaan ovessa kuiskasi hän tuttavallisesti: "Mitä
+nuo ovat, arkadilaisia paimenia, joita te olette laittaneet minun
+kimppuuni?"
+
+"Ne ovat talonpoikia länsirannalta, jotka kysyvät muutamaa juttuaan,
+joka on lähetetty tänne meille. Minä otin huostaani heidät, Mortensen
+kun oli vähän ikävällä tuulella. Minä arvelin ettei sopinut antaa
+mitään aihetta -"
+
+"Aivan oikein, hyvä Delphin; minä opastelen heitä oikeaan. Mortensen
+on, meidän kesken puhuen, hiukkasen törkeä."
+
+Kun virkakunnan päällikkö meni, kääntyi valtioneuvos niiden kahden
+puoleen, jotka odottivat, ja sanoi ystävällisesti: "No, ystäväni! Nyt
+olen aivan teidän käytettävänä. Se oli siis asia joka koskee --"
+
+-- "joka koskee kaislarantaa" -- sanoi luotsivanhin.
+
+-- "joka koskee kaislarantaa" -- valtioneuvos soitti -- "olkaa hyvä ja
+istukaa, siitä saamme pian selon." Hän taas soitti. "Onko juttunne
+vasta tullut meidän käsiimme?"
+
+"Syksyllä tulee kaksi vuotta siitä", sanoi Njaedel.
+
+Valtioneuvos huoahti tämän äänen johdosta. Hän avasi oven etuhuoneen
+erityisen oven vieressä ja huusi: "Mo!"
+
+Vaan Mo ei ollut siellä: valtioneuvos meni toiselle ovelle ja säikytti
+toimituskirjurin melkein kuoliaaksi rämistelemällä avaimia ja kysymällä
+muuatta juttua joka koskee kaislarantaa.
+
+Toimituskirjuri heittäysi yli papereinsa, repi ja reuhtoi lehtiä,
+viskoi edes ja tasaisin löytääksensä sitä kirottua juttua, joka oli
+muka lähes pari vuotta sitten heitetty sinne.
+
+Sitten vetäysi valtioneuvos etemmäksi huoneisin ja tuli aina
+Mortensenin luo, johon kukaan ei ollut nähnyt hänen ennen koskaan
+jalallaan astuneenkaan, levittäen kaikkialla pelkoa ja kauhistusta
+avaimillaan ja tällä ihmeen kaislarannalla, josta ei kukaan ihminen
+muistanut kuulleensakaan.
+
+Mortensen lausui vähän ilkeästi: "Virkakunnan päällikkö Delphin on jo
+mennyt; ehkä olisi tiennyt jotakin."
+
+"Virkakunnan päällikkö Delphin on virkatoimissa, ja sitä paitse on
+jutun pitänyt jo kannu sitten mennä hänen käsiensä läpi", vastasi
+valtioneuvos ankarasti. "Minä tahdon että se asia on heti
+toimitettava."
+
+"Asiapaperien pitää löytyä -- ymmärrättekö, hyvät herrat! -- niitten
+pitää löytyä ja heti."
+
+Valtioneuvos kääntyi takaisin virkahuoneesensa, ja koko kansliarakennus
+tuli äkkiä aivan tavattomasti muurahaispesän kaltaiseksi. Ovia avattiin
+ja sulettiin, huolestuneita kasvoja näyttäytyi ja katosi, hyllyt
+tyhjennettiin ja kasat käänneltiin, ekstraordinarit juoksivat pitkissä
+käytävissä portaissa ylös ja alas, aina ullakkoon, jossa he synkässä
+epäilyksessään tonkivat tomussa ja paperikasoissa. Kauhistus lisäysi
+joka minuutti, ja vähän väliä avasi valtioneuvos ovea ja kysyi: "Eikö
+vielä?" jotta onneton toimituskirjuri suoraan sanoen pyöri kauhusta
+ympäriinsä, kuin piesty hyrrä.
+
+Vaan keskellä kaikkea tätä häläkkää oli syntymässä kysymys, kuin suuri
+huokaus, yli koko talon: Missähän Mo oleksii? Eikö Antti kaikkivaltias
+tule?
+
+Ja vihdoin hän tuli. Hiljaisena, kelmeänä ja hymyhuulilla hiipi hän
+valtioneuvoksen virkahuoneesen, juuri kuu siellä oli koko
+kansliaherrain seura koolla, jotka kaikki koettivat todistaa, että se
+kaislaranta ei koskaan ole ollut _heidän_ käsissään.
+
+Kaikki hengähtivät helpommasti, kun pieni mies näyttäytyi, ja
+valtioneuvos kysyi häneltä kiivaasti, tiesikö hän jotain tästä jutusta.
+
+"Tiedän kyllä", vastasi Mo, "se on Kaoksessa."
+
+"Missä?" kysyi valtioneuvos.
+
+"Mortensenin Kaoksessa", vastasi Mo hieman nauraen.
+
+"Jos tiedätte, missä asiapaperit ovat, niin tuokaa ne", käski
+valtioneuvos.
+
+Mon Antti meni; häntä seurasi vimmastunut Mortensen ja muut herrat.
+
+"Oliko hän veljesi?" kysyi luotsivanhin.
+
+"Minä luulin tuntevani hänet äänestä", vastasi Njaedel epävarmana,
+"vaan hän on tullut pienemmäksi, minusta nähden, ja vanhaksi käynyt!"
+
+Valtioneuvoksen mieleen juolahti että tämä tapaus saattoi mahdollisesti
+tehdä huonon vaikutuksen näihin molempiin talonpoikiin; hän kääntyi sen
+takia luotsivanhimman puoleen ja kysyi ystävällisesti: "Nimenne, saanko
+kysyä'"
+
+"Lauri Voldeman Seehus."
+
+Valtioneuvos säpsähti kuullessaan tämän sointuvan nimen, ja kun hän
+kuuli että Seehus oli luotsivanhin, otti hän tuolin ja asettui lähelle
+häntä; löipä hän häntä tuttavallisesti polvellekin, puhellessaan.
+
+"Sanokaa, herra luotsivanhin, eikö ole monta kertaa elämä vaivaloista
+ja vaarallista siellä rannikolla?"
+
+"No, teidän korkeutenne, kun ihmiset uskaltavat mennä kauas ulapalle
+pahalla ilmalla, niin onpa se hyvinkin tukalaa."
+
+"Niin, niin", sanoi valtioneuvos ja ojensi kättään, "minä ajattelen
+usein ylpeydellä niitä mailmanmainioita, pelkäämättömiä luotseja, joita
+on vaarallisella rannikollamme, ja iloa oikein tunnen kun saan tulla
+tuttavaksi muutaman kanssa --"
+
+"Hä?" sanoi luotsivanhin epävarmalla äänellä. "En minä ole luotsi, eikä
+Njaedelkaan."
+
+"Hm", sanoi valtioneuvos ja muutti puheainetta, "se oli kai suuri ja
+tärkeä elinkeino tuo suuri sillinpyynti lännessä teidän seuduillanne?"
+
+"No niin, niille jotka saivat jotain", vastasi luotsivanhin, joka
+arveli että valtioneuvos oli erittäin leikillinen herra.
+
+"Se on vilkas ja kirjava elämä suurissa kalan pyyntipaikoissa", jatkoi
+valtioneuvos. "Semmoiset suuret ihmiskokoukset maan eri osista
+vaikuttavat epäilemättä kehoittavasti väestöön."
+
+"Tapahtui tavallisesti tappeluita, teidän ylhäisyytenne", sanoi
+luotsivanhin.
+
+"Hm -- tietysti, pieniä rettelöitä; vaan sanokaa", valtioneuvos muutti
+ainetta taaskin, "kun niin paljon ihmisiä kokoontuu, mistä saavat he
+asuntoja -- yömajoja?"
+
+"No, teidän korkeutenne", vastasi luotsivanhin, "yömajojen laita oli
+hyvin hätelöä. Useimmat paneusivat mahalleen päin tuuleen."
+
+"Pum -- pum -- pum --" hyräili valtioneuvos ja käyskenteli edes
+takaisin, ramistellen avaimia.
+
+Vaan luotsivanhin, joka ei lainkaan tiennyt sanoneensa mitään
+sopimatonta, vaan sitä vastaan arveli, että valtioneuvos oli
+sanomattoman alhainen herra, nykäsi Njaedelia takinhiasta. "Ajattelin
+kysyä häneltä tiestä?"
+
+Njaedel nyökkäsi päätään ja luotsivanhin nousi seisomaan: "Elkää panko
+pahaksenne, teidän korkeutenne, vaan haluaisin mielelläni kysyä teiltä
+jotain."
+
+"Olen palvelijanne, herra luotsivanhin!"
+
+"Eikö teidän ylhäisyytenne ole yli kaikkein nimismiesten,
+rootimestarein ja insinöörikapteenein?"
+
+"Kyllä olen, kyllä", myönsi valtioneuvos.
+
+Luotsivanhimman silmistä loisti ilo. Vihdoinkin oli hän päässyt käsiksi
+oikeaan; nytpä hän "puhuukin suunsa puhtaaksi" tuosta samasesta tiestä.
+Ja hänen kauan kokoutunut vihansa puhkesi ilmi kaunopuheliaisuudessa,
+josta valtioneuvos ei ymmärtänyt juuri paljoa.
+
+"Mistä tieosasta on kysymys?" kysyi hän viitaten suurta karttaa
+seinällä.
+
+Luotsivanhin, joka oli tottunut karttoihin ollessaan laivurina, oli
+kohta oikealla tiellä. Valtioneuvos asetti nenälleen kultaiset
+nenälasit, otti harpin pöydältä ja mittasi kappaleen suurella
+tarkkuudella.
+
+Sitten puhui hän näin sujuvalla tyynellä tavallaan: "Nähkää, herra
+luotsivanhin, tämä on kartta meidän tieverkostamme. Ajatelkaapa nämä
+kaikki punaiset, keltaiset ja siniset viivat asetetuiksi _yhdeksi_
+viivaksi, niin tulisipa siitä oikein iso kappale, eikö niin?"
+
+"Niin", myönsi luotsivanhin; hän ei ymmärtänyt minne asiaa johdettiin.
+
+"Ja jos te vertailun vuoksi tahtoisitte tarkastaa matkaa tällä
+harpilla" -- valtioneuvos piti sitä esillä -- "te näette että välimatka
+ei ole suurempi paperiliuskareen paksuutta."
+
+Luotsivanhin tähysteli harpista valtioneuvokseen ja sitten taas
+harppiin.
+
+"Nähkää nyt, hyvä luotsivanhin Seehus, niin pieni on tieosa, josta
+teitte valituksen, verrattuna koko maan tienverkkoon; ja ettekö nyt
+itsekin myönnä, että se on ehkä -- miten sanoakseni? -- vähän liiaksi
+suuri vaatimus, että se, jolla pitää olla koko tämä monimutkainen
+kulkuneuvojärjestelmä päässään -- että hänen pitäisi voida ulottaa
+yksityistä huolenpitoaan niin pienen pieneen osaan koko tästä
+kokonaisuudesta." Valtioneuvos piti harppia aivan luotsivanhimman
+silmäin edessä.
+
+Luotsivanhin toljotti suu selällään. Ei hän sitä oikein selvään
+käsittänyt, vaan hän tunsi, että hukkaan meni hyvät humalat tälläkin
+kertaa, ja sama tunto siitä, että jotain hänessä kiehui, ilmausi taas.
+Samassa aukesi ovi ja Mon Antti tuli takaisin, seurassa Mortensen,
+toimituskirjuri ja muut, jotka pysähtyivät ovelle ja viereisiin
+huoneisin kuullakseen kuinka tämä ihmeellinen tapaus päättyy.
+
+Mo oli huolimatta Mortensenin vastaan väitöksistä kääntänyt
+nurin Kaoksen, ja hyllyn pohjalta oli hän löytänyt ruttuisen
+keltapaperikääreen, jonka hän tyynenä veti esiin.
+
+Kaikki olivat itsessään sitä mieltä, että Antti itse oli piilottanut
+nämä asiapaperit sinne ilkeyksissään. Notario Mortensen mutisi
+synkkänaamaisena: "Nyt on hän kypsi."
+
+Valtioneuvos pani nenälleen kultaiset nenälasinsa ja avasi kääreen,
+jotta pieni tomupilvi lennähti.
+
+"Tässä on siirtonumero, jonka olette omalla kädellänne kirjoittaneet,
+herra toimituskirjuri! Vertailkaa siirtonumeroa!"
+
+Pieni herra juoksi pois, juuri kuin hän itse olisi ollut siirtonumero,
+vaan ennenkuin hän ehti papereinsa luo, kutsuttiin hän takaisin
+uhkauksen äänellä.
+
+Valtioneuvos oli näet lukenut pari riviä hakemuksesta ja huudahti
+äkkiä:
+
+"Vaan miten on tämä asiapaperi tullut meille?"
+
+Kun toimituskirjuri tuli takaisin, pani valtioneuvos suuren valkean
+etusormensa muutaman sanan alle papereissa niin painokkaasti, jotta
+tuli syvä viiva kynnen jälestä: "Mitä on tuossa? Siinä on
+lahjoitusmaa."
+
+"Kristiansandin piispa" -- puuttui puheesen Njaedel, joka seurasi
+suurella osanotolla, jotta tuskin uskalsi hengittää.
+
+"Siis kuuluu tämä asia kirkkokansliaan eikä tänne", sanoi valtioneuvos
+äkeissään.
+
+"Niin, vaan -- vaan --" alkoi toimituskirjuri, "minä en enää muista
+enempää, en ollenkaan muista -- vaan ehkä silloin arvelin, että riidan
+aihe oli sitä laatua --"
+
+"Riidan aihe!" keskeytti valtioneuvos hyvin ankarasti. "Tässä ei ole
+kysymys riidan aiheesta, vaan hyvästä kansliajärjestyksestä, ja sen
+mukaan lähetetään kaikki asiat, jotka koskevat entisiä kirkkotiluksia,
+kirkkokansliaan. Se on vanha sääntö, jonka herra toimituskirjurin
+pitäisi tietää. -- Mo! ottakaa nämä asiapaperit ja viekää
+kirkkokansliaan!"
+
+Valtioneuvos oikaisi mahtavan vartalonsa, ojentaessaan Molle
+asiapaperit. Kokoutunut joukko hajausi, ja toimituskirjuri asettui
+rauenneena tähystelemään siirtonumeroitaan.
+
+Vaan Njaedel seurasi asiapapereita silmillään, ja kun veljensä
+äänetönnä katosi niitten kanssa, huudahti hän: "Kuka oli oikeassa?"
+
+"Niin, hyvä ystävä", vastasi valtioneuvos, "sitä ei voi sanoa teille.
+Vaan jos te jonkun ajan kuluttua menette kysymään kirkkokansliasta,
+niin siellä epäilemättä annetaan teille tyydyttäviä selityksiä.
+Hyvästi, hyvät herrat, hyvästi! Ilahuttaa minua kun olen voinut olla
+teille palvelukseksi."
+
+Sitten työnsi hän heitä kohteliaasti ulos ja sulki oven.
+
+Njaedel kulki kuin houreissaan; nyt hän ei vähän vähääkään ymmärtänyt.
+Vaan luotsivanhimman luonto kiehui yhä kovemmin. Ja kun Mortensen
+kohteliaasti kumarsi hänelle, voitti tuima raivo luotsivanhimman
+hyväsydämisyyden. Hän sieppasi mustepullon akkunalta, ja viskasi sillä
+kaikesta voimastaan Mortensenia.
+
+Toimittaja väistyi taitavasti, jotta pullo mäiskähti rikki seinään
+hänen pöytänsä takana. Taasenkin syntyi suuri hälinä viereisissä
+huoneissa, ja luotsivanhin ja Njaedel kiiruhtivat alas portaita.
+
+Tämän suunnattoman väkivaltaisuuden kauhu oli suuri, jotta ei kukaan
+tullut ajatelleeksi ottaa kiinni väkivallan tekijöitä.
+
+Vaan aina suuremman joukon kokoontuessa suuren mustetäplän ympärille,
+josta mustia säteitä virtaili alas, pyöriskeli ekstraordinari Hiorthin
+kielellä jotain, jota hän halukkaasti mieli sanoa.
+
+Jospa hän vaan olisi tiennyt, oliko se sukkeluus eli sanomaton tyhmyys!
+Sillä välistä teki hän tässä suhteessa surkeita erehdyksiä. Vihdoin
+rohkaisi hän mielensä ja sanoi puoliääneen: "Wartburg."
+
+Se oli sukkeluus; ekstran sydän täytyi ylpeydestä. Vaan kun tuli ilmi,
+että se oli Hiorth, joka oli sanonut tämän, syntyi siellä suuri ja
+sanomaton hämmästys; ja olipa siellä niitäkin, jotka siitä lähtien
+rupesivat aprikoimaan, että Hiorth ei mahdakaan olla niinkään tyhmä.
+
+Vaan yksimielisesti päätettiin, että Mortensenin paikkaa kutsutaan
+"Wartburgiksi" ja että tätä "muistomerkkiä" ei saa koskaan hinkata pois
+eli maalata. Ja niin tarttui se Mortensenin paikkaan, vieläpä se oli
+kauan sittenkin kun Mortensen oli vaihtanut paikkansa parempaan, jotta
+toivottiin varmasti, että sekä mustetäplä että Hiorthin sukkeluus
+pysyisi, niin kauan kun kanslia pysyy -- ja se taas on: aina
+tuomiopäivään saakka.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Kello oli kaksi.
+
+Delphin oli järjestänyt valtioneuvoksen salin periaatteen mukaan, jonka
+hän sanoi olleen muodinmukaisen Tuileriassa toisen keisarikunnan
+aikaan.
+
+Keskilattialla oli aukkoja, jossa saattoi kävellä edes takaisin. Vaan
+nurkissa ja akkunan varjostimien alla akkunain luona oli töyrytuoleja
+ja nojatuoleja, jossa kaksi korkeintain kolme eli neljä henkilöä
+saattoi kokoontua yhteen erityiseen joukkoon.
+
+Väsymättömällä kekseliäisyydellään ja iloisella mielenjohteellaan oli
+hänen onnistunut haihduttaa valtioneuvoksen rouvan huonoa tuulta,
+ainakin ajaksi, kun kamariherra puolestaan sai tietää selityksiä, joita
+hän toivoi molempien huono-onnisten äkkinäisestä matkustuksesta.
+
+Ruokahuoneessa oli pöytä katettuna vähäisine kolmine ruokalajineen, se
+oli oivallinen aamiainen viineineen ja sampanjineen.
+
+Aikomuksena oli syödä ilman mitään pakoittamista, sen mukaan kuin
+vieraat saapuivat. Sillä tulevasta juhlallisuudesta oli melkein
+jokaisella puuhaa sitä tätä, jotta kukin sai tulla ja mennä mielensä
+mukaan.
+
+Eipä ollut varma mihin aikaan isäntä itse tulisi, sillä hänellä oli
+paljon puuhaa, ja sitä paitse sanoi valtioneuvoksen rouva
+luottamuksella Delphinille. "Daniel on huonolla tuulella."
+
+Salissa alkoi käydä elämä vilkkaaksi. Siellä oli
+sotilasjuhlaunivormuja, kanslia- ja hoviunivormuja, kaupungin korkeampi
+papisto röyhykauluksineen ja koristuksineen, kunnallisvirkamiehiä,
+korkeimman tuomioistuimen asessoreja, kolme neljä valtioneuvosta ja
+muutamia kunnianhimoisia asianajajia, jotka olivat kehityksensä ensi
+askeleella.
+
+Tukkukauppias Falck-Olsen esiintyi uudessa porvarinunivormussaan.
+
+"Minä lähetin sampanjan keittiön kautta", kuiskasi hän valtioneuvoksen
+rouvalle puristaessaan hänen kättään.
+
+Sitten kätteli hän innokkaasti ympärilleen salissa, kyseli oikealta ja
+vasemmalta, taisiko joku sanoa, milloin valtioneuvos Bennechen tulee.
+Lopuksi pysähtyi hän kamariherra Delphinin eteen, joka kiitteli hänen
+kaunista vormuansa.
+
+"Aivan kuin ruotsalainen upseeri", vakuutti kamariherra.
+
+Tukkukauppias rumuutteli myötään, ja käännäytelihe kuvastimen edessä.
+
+"Uskokaa, herra kamariherra, että minä olen ollut hiiden pulassa
+valitessani hevosta. Minulla on suuri musta tamma, oikeastaan
+vaununhevonen, ja sitten minulla on voikkokin sorea eläin! Jospa
+näkisitte kun sillä on kauniit häpäät, ja lautasiltaan kun se on pyöreä
+ja kiiltokarvanen! Ostin sen muutamalta hevoskauppiaalta tuolta
+lännestä. Vaan nyt on laita, nähkää se, että se on haitta pieni --"
+
+"Napoleon ratsasti aina pienellä hevosella", sanoi Delphin.
+
+"Elkääs, ratsastiko hän pienellä!" huudahti tukkukauppias
+hyvillään. "Ja everstiluutnantti vannoi että voikko on liian hyvä
+porvarikaartiin."
+
+"Te otatte siis voiton?" kysyi Delphin niin sanomattoman vakavana.
+
+"Minä otan voiton", vastasi tukkukauppias päättäväisesti.
+
+Viimeksi tulleitten joukossa oli amtmani Hiorth länsimaasta. Hän oli
+äsken tullut kaupunkiin, ja huhu hoki, että hän pääsisi vanhan Falben
+siaan, joka oli eronnut saavutettuaan -- hän kun oli vielä norjalainen
+valtioneuvos -- kauniin ijän, nimittäin 82 vuoden. Amtmani ilmoitti
+iloaan kun tapasi Delphinin, joka ennen nuoruuden päivinään oli ollut
+hänen valtuutettunaan; ja kamariherra kuljetti häntä ympäriinsä ja
+esitteli hänet monelle mahtavalle henkilölle. Monta vuotta oli kulunut
+siitä kun amtmani Hiorth oli ollut pääkaupungissa jotta siellä oli
+monta uutta tuttavuutta tehtävissä.
+
+Pian hän kuitenkin perehtyi. Sillä virkamiehet siellä olivat suurelta
+osalta niitten saksalaisten virkamiesten jälkeisiä, joita oli Norjalla,
+aikanaan ollessansa Tanskan kanssa yhtenä valtakuntana, kun näet virat
+näkyivät seuranneen sukuja salaisen perintölain mukaan. Eikä ainoastaan
+isäinsä nimen ja viran näkyneet nämä herrat perineen, vaan
+ulkomuodossakin pysyi merkki, joka muistutti Fredrik seitsemättä:
+suorat kauniit kasvojen sivukuvat, pienet, kuivettuneet, harmaantuneet
+päät, jäykät niskat ja kasvot, joita ympäröi tiheä poskiparta ikäänkuin
+suojelemassa mitä arvollisinta salaperäisyyttä.
+
+Pieniä joukkoja oli Delphinin ohjelman mukaan keräytynyt nurkkiin ja
+akkunain luo; keskellä lattiaa käveli muutamia kaksittain puhellen
+hiljaa keskenään, sillä aikaa kun suuri osa seisoskeli aamiaispöydän
+ympärillä syömässä tahi otti lautasensa mukaansa saleihin.
+
+Muutaman pitkän, laihan, pitkä- ja harmahtavatukkaisen herran ympärille
+kokoutui aina sakea ryhmä. Se oli muuan norjalainen kuvanveistäjä,
+jolla oli työhuoneensa Tukholmassa. Hän sanoi tulleensa eilispäivänä
+virittääkseen kuninkaan siellä olon aikana harrastusta kansalliseen
+muistomerkkiin, johonka hän oli tehnyt suunnitelman.
+
+Se oli liittokuntajoukko, joka asetettaisiin muka Gidsvoldille
+vastapäätä suur-käräjärakennusta. Taiteilialla oli taskussaan pieni
+lyijyalustus, jota hän näytteli.
+
+Kaikki osottivat erinomaisen suurta ja julkista asianharrastusta sekä
+ihmettelyä. Sillä kaikki tunsivat asianhaaroja siksi hyvin että
+tiesivät komiteeaan pääsön tuottavan rintaan ison ritaritähden.
+
+Piirustus kuvasi Svean istuvan naisen kuvana, joka nojaa toista
+kättänsä miekkaan ja toisen käden pitää hän muutaman pienen pojan
+kaulassa, joka seisoo hänen vieressään.
+
+Taiteilia selitti itse, että alkujaan oli tarkoituksena panna poika
+istumaan naisen kuvan polville. Vaan olipa hänellä ollut tarpeeksi
+arkatuntoisuutta -- norjalaisethan ovat niin yrheitä -- että pani hänet
+viereen ja nythän kukin näki, että kuvat olivat "vierekkäin." Samasta
+syystä oli hän myös asettanut pojalle mahdottoman suuren kypärin, joka
+ulottui alle korvien, ja raskas miekka nojautui hänen olkaansa vastaan,
+joka puoleksi leikillä merkitsi, että maasta ne pienetki ponnistaa.
+
+Kaikkiin epäsuoriin viittauksiin ja tarjouksiin vastasi taiteilia, joka
+oli norja hovimies, että valtioneuvos oli ollut suopuisa ottamaan
+toimekseen komitean muodostamisen.
+
+Kamariherra Delphin oli jättänyt amtmani Hiorthin muutaman akkunan luo
+erään kaupungin etevimmän papin kanssa puhelemaan. Molemmat herrat kun
+eivät tunteneet toisiaan, puhelivat varovasti maaseudun ja kaupungin
+eroavaisuuksista noin yleensä.
+
+Muutaman parin yhtäkaikkisen huomautuksen perästä sai amtmani
+tilaisuuden sanoakseen: "Minua ihmetyttää usein, mitä vääristeltyä ja
+väärin ymmärrettyä käsitystä meidän kansastamme nykyään ilmaistaan.
+Semmoisesta miehestä kuin minusta, tuntuu se erittäinkin kummalliselta.
+Sillä virkamies siinä asemassa kuin minä olen, elää aivan enemmän kuin
+kukaan muu kansan seassa. Jokapäiväiset toimeni saattavat minut
+katkeamattomaan yhteyteen rahvaan kanssa; minä näen talonpojan
+surussaan ja ilossaan, näen hänen hyvät puolensa niinkuin hänen
+pahat --"
+
+Tässä keskeytti pappi äkkiä:
+
+"Aivan kuin minäkin, herra amtmani! Minähän itse olen yli viiden vuoden
+ollut pappina maaseurakunnassa, ja minä voin sanoa, kehumatta itseäni
+ollenkaan, minä voin sanoa että harvat papit ovat eläneet, kuten minä,
+eläneet suorastaan kansan seassa. Vaan senpätähden juuri näyttää
+minusta nykyajan suuret ylistyspuheet talonpojasta --"
+
+"Niin, eikö todellakin!" virkahti amtmani iloissaan "tämä valitettava
+kansan ylen suuri kunnioittaminen on paljastaan salaperäisen
+kunnianhimon peite --"
+
+"Ja epäuskoa!" lisäsi pappi. Molemmat herrat ymmärsivät toistensa
+mielen ja jatkoivat keskusteluaan matalalla, tuttavallisella
+kuiskauksella.
+
+Toimittaja Mortensen tuli myöhään. Hän oli muuan niitä herroja, joilla
+ei ollut mitään kunniamerkkiä. Vaan siitä tyynestä säntillisestä
+tavasta, jota hän käytti tervehtiessään kaikkialle ja taputellessaan
+yhtä ja toista olkapäälle, nähtiin, että hän oli mies jolla oli varma
+jalansia.
+
+Hän oli itse asiassa muuttunut muuksi ihmiseksi viime vuosina,
+otettuaan "Kansan todellisen ystävän" toimituksen. Mikään kellervä
+paita ei voinut enään tulla kysymykseen; toimittaja oli komeasti
+puettuna ja esiintyi salaisella arvokkuudella, joka sopi niin hyvin
+julkiselle äänenkannattajalle.
+
+Delphin tarkasti häntä tuimasti ja arveli että toimittajalla on ollut
+salainen tuumailu valtioneuvoksen kanssa.
+
+Niinpä olikin ollut. Valtioneuvos puhui ensin vähän äkäisesti
+asiapapereista Kaoksessa. Vaan Mortensen antausi keskeyttämään
+lyhyesti: "Tuo samanen Mo alkaa käydä vähän ilkeäksi, herra
+valtioneuvos. Hän kuleksii ja kertoo salaisia juttuja eräästä rouva
+Glunckesta, joka --"
+
+"Hm" -- vastasi valtioneuvos. "Te olette oikeassa; kauan olen ollut
+tyytymätön häneen; hän alkaa tulla lapseksi uudelleen."
+
+Valtioneuvoksen ääni muuttui heti, ja kun Mortensen jätti virkahuoneen,
+loisti hänen kelmeä, pöhöinen naamansa.
+
+Hänessä ilmausi vielä riemun vilahduksia, kun hän nyt lähestyi
+Delphiniä ja sanoi: "Tahtoisiko herra virkakunnan päällikkö esitellä
+minut amtmani Hiorthille?"
+
+"En", vastasi kamariherra kuivasti ja oikaisi Vaasa-kunniamerkkiään
+kuvastimen edessä.
+
+Mortensen tukehdutti vihaansa. "Minä sanon sen oikeastaan
+valtioneuvoksen panemana velvollisuutena teille."
+
+Delphin kohotti hartioitaan ja vei Mortensenin amtmanin luo.
+
+"Herra amtmani Hiorth! Minulla on määräys esittää notario Mortensen."
+Sitten käännähti hän ja meni valtioneuvoksen rouvan kamariin; hän etsi
+Hildaa kaikkialta, vaan ei löytänyt.
+
+Mortensen noitui hengessään virkakunnan päällikköä katkeralla
+kostolla, vaan kun hän parilla sanalla oli selittänyt kuka hän
+oikeastaan oli, selkeni amtmanin muoto. He puhelivat jonkun aikaa ja
+Mortensen otti muistikirjansa kirjoittaakseen muutamia elämäkerrallisia
+asioita, joita amtmani kertoi hänelle. Keskustelu kääntyi sitten päivän
+kysymyksiin ja amtmani lausui mielikarvautensa ja levottomuutensa
+tukalien olojen johdosta.
+
+Vaan toimittaja vastasi tyydyttäen: "Niin kauan kun meidän maassamme on
+moinen virkasääty kuin meidän --"
+
+"Niin, pappeihin ja tuomareihin voimme ehdottomasti luottaa", sanoi
+amtmani koettaessaan viitata kädellään, kuten hän oli nähnyt
+Bennechenin tekevän.
+
+"Ja kun miehiä on valtion peräsimessä semmoisia kun valtioneuvos
+Bennechen -- tuossa hän onkin! Mikä miehiään! Niin ylhäinen ja niin
+mahtava! Eikö ole totta, herra amtmani, että hän on Goethen näköinen,
+hämmästyttävän yhdennäköinen."
+
+"Hämmästyttävän -- aivan hämmästyttävän yhdennäköinen" -- mutisi
+amtmani.
+
+Valtioneuvos Bennechen oli astunut sisään muutamasta pienestä
+salaperäisestä ovesta, jonka edessä oli esirippu, ja seisoi äkkiä
+heidän keskellään, ennen kun kukaan kerkesi häntä oikein huomata. Hän
+oli valtioneuvoksenvormussa kaikkine rahoineen ja ristineen,
+kolmikulmainen hattu vasemmassa kainalossa, hansikkaat kädessä.
+Oikealla kädellään viittoi hän, tervehtiessään joukkoja molemmin
+puolen. Hymyillen, pieni pää vähän takanojassa kulki hän arvokkain
+askelin huoneen läpi.
+
+Hän ojensi kätensä muutamalle virkaveljelleen ja kuiskasi muutamia
+sanoja, joihin toinen vastasi luultavasti hymyillen. Keskustelu
+kaikkialla kävi hiljaisemmaksi, ja kaikki panivat huomionsa
+valtioneuvokseen, kun he ainoastaan näön vuoksi jatkoivat keskinäistä
+keskusteluaan.
+
+Tukkukauppias Falck-Olsen, joka lähes neljännestunnin sitten olisi
+pitänyt istua satulassa, lähestyi nyt äkkiä -- ei huolettomasti,
+tuttavallisesti kuin muinoin, vaan arvokas virkainto naamallaan.
+Valtioneuvos kallisti hyväntahtoisesti korvansa hänelle, ja
+tukkukauppias kuiskasi: "Minä otan voiton."
+
+Korkea herra nyökkäsi myöntyväisesti, ja kuin sanansaattaja, joka
+jättää hovin tärkeine käskykirjeineen, kiiti tukkukauppias huoneitten
+läpi, jolloin hänen miekkansa helisi ja uusi univormu loisti valoisassa
+huoneessa, jonne toukokuun ensi päivä loi hemiää, kirkasta
+auringonvaloaan.
+
+Sillä välin jatkoi valtioneuvos Bennechen kiertoaan, lausuen kullekin
+ystävällisen sanan eli pienen käskyn.
+
+"Olen keksinyt puheenjohtajan teidän komiteaan", sanoi hän
+kuvanveistäjälle. "Amtmani Hiorthin."
+
+"Hm -- herra tuolla akkunan luona?" kysäsi taiteilia, ilmoittaen
+pettymystään sillä hienolla tavalla kuin salongissa sopi.
+
+"Vaan eikö se herra ole aivan vieras pääkaupungissa?"
+
+"Ei hän enää tule olemaan vieras", kuiskasi valtioneuvos.
+
+"Aha, ymmärrän!" vastasi toinen ruotsiksi ja kohotti kulmiaan.
+
+Sitten huomattiin että valtioneuvos kätteli amtmani Hiorthia, jota hän
+oli vaan tehnyt virkaveljilleen valtioneuvostossa; ja amtmani Hiorthin
+nimitys valtioneuvokseksi vanhan Falben jälkeen annettiin nyt varmaksi
+asiaksi.
+
+"Me juuri puhelemme, herra toimittaja Mortensen ja minä, kuinka hyvä
+kumminkin on että näinä tukalina aikoina voipi kaikissa tapauksissa
+ehdottomasti luottaa papistoon ja tuomaristoon --" amtmani kertoi tämän
+ylpeydellä.
+
+"Tai toisin sanoen", vastasi valtioneuvos, "että uskonto ja oikeus on
+meidän puolellamme."
+
+"Mikä mies!" huokasi amtmani Hiorth, kun valtioneuvos meni edelleen;
+hänen täytyi ehdottomasti verrata lausettaan suuren miehen lauseesen,
+ja katsoessaan ikkunasta lisäsi: "Niin, paljon tarvitaan todellakin
+voidakseen täyttää senlaista paikkaa."
+
+"Suvaitkaa minun herra, valt -- herra amtmani", virkkoi Mortensen,
+"suvaitkaa minun muistuttaa teille vanhaa sananlaskua: jolle Jumala
+viran antaa, antaa hän myös voiman täyttää se."
+
+"Kiitos siitä, kiitos herra toimittaja!" virkahti amtmani ja tarttui
+hänen käteensä lämpöisesti. "Niin, te olette oikeassa; kaikki pitää
+tulla ylhäältä!" ja hän loi silmänsä kohti kirkasta sinistä
+kevättaivasta, joka kaareutui yli talon.
+
+Nyt alkoivat ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen antaa sampanjakorkkien
+paukkua, joka oli heidän tehtävänsä tämän tärkeän päivän tapahtumissa;
+ja seura lähestyi yhä enemmän ruokahuoneita, jossa valtioneuvos
+vähitellen kokoili ympärilleen ylhäisimmät pöydän ylipäähän. Syntyi
+odotuksen hiljaisuus, kun hän kohotti lasinsa ja alkoi puhua:
+
+"Hyvät herrat! Kun luon silmäyksen yli tämän seuran, syntyy minussa
+ehdottomasti ajatus: mikä on, joka yhdistää meidät kaikki niin
+kiinteästi? Niin, se on yhteinen innostus, yhteinen työ meidän korkean
+yksivaltamme eteen."
+
+Mortensenin täytyi nauran akkunanvarjostimien takana, jossa hän seisoi
+ja teki muistoonpanoja. Hän ajatteli puhetta, jonka hän oli pitänyt
+samassa salissa ja samasta aineesta, vaan toisenlaiselle
+kuuliakunnalle.
+
+Valtioneuvoksen puhe sai korkeamman määrän kuin tavallisesti,
+erittäinkin lopun kirjoitti Mortensen hyvin tarkasti:
+
+"Niin, hyvät herrat! puhutaan niin paljon siitä, että meidän aikamme on
+työaikakausi. Vaan ainoastaan harvat ovat niitä -- minä valitan että
+niin on -- ainoastaan harvat ovat niitä, jotka oikein ymmärtävät mitä
+todellinen työ merkitsee ja kutka ne ovat todelliset työmiehet maassa.
+Silla on" -- puhuja katseli ympärilleen -- "on joukko miehiä, jotka
+rakastavat järjestystä enemmän kuin itsevaltaisuutta, jotka uskollisina
+ja kuuliaisina muuttumattomille totuuksille, joita esi-isämme ovat
+jättäneet meille perinnöksi laeissaan ja hurskaassa uskossaan, pitävät
+vahtia valtaistuimen ympärillä, siinä syvässä, vakaassa vakuutuksessa,
+että mikä semmoisena aikana, joka on täynnä eripuraisuutta ja
+vallankumousta, pitää yhteiskuntaa koossa ja kiertää vahvan siteen
+kansan parhaimman ympäri, se lähtee yksivallan pyhästä persoonasta, se
+yhtyy hänessä! hyvät herrat! Jumala varjelkoon hänen majesteetiansa
+kuningasta!"
+
+"Eläköön kuningas!" mölysi everstiluutnantti Grabs, ja sitten seurasi
+hurraahuuto, jotta lusikat kilisivät; vieläpä kanslian kuihtuneimmatkin
+miehet huusivat muotonsa siniseksi, vilkutellen molemmin puolin
+sivulleen, nähdäkseen täyttikö kukin velvollisuutensa.
+
+Kun melu vaikeni, tuli valtioneuvoksen palvelia sisään kiiruusti ja toi
+syvään kumartaen sähkösanoman hopeatarjottimella.
+
+Valtioneuvos avasi ja luki sanoman hiljaa, hengittämättä ihan.
+
+"Hyvät herrat! Puolen tunnin perästä on kuninkaallinen matkue
+pysäkillä."
+
+Yleinen liike syntyi, vaan valtioneuvos kohotti kätensä, ja hiljaisuus
+taas valtasi.
+
+"Hyvät herrat!" sanoi hän syvällä, juhlallisella äänellä. "Kukin
+paikoilleen. Hetki on tärkeä; hänen majesteetinsa toivoo että kukin
+täyttää velvollisuutensa."
+
+Näin sanottuaan kääntyi hän äkkiä, jätettyään pikaisen hyvästin, antoi
+merkin amtmani Hiorthille, ja molemmat kiiruhtivat huoneitten läpi ja
+katosivat pienestä ovesta, jonka esirippu sulkeutui heidän jälkeensä.
+
+Mieliala juhlallisena erosi seura, ja Mortensen kirjoitti
+muistikirjaansa:
+
+"Tämä oli niitä suuria unohtumattomia hetkiä, jolloin ikäänkuin tuntee
+mailmanhistorian valtimon lyönnin." --
+
+Rouva Bennechen oli jo vetäytynyt takaisin. Päivän mielenliikutusten
+valtaamana heittäysi hän sänkyyn katkerasti itkien.
+
+Vaan tyhjissä saleissa kuleksi Yrjö Delphin levähtämättä edestakaisin.
+Hänen piti ensiksi olla illallisella linnassa, ja hänen oli mahdotonta
+jättää talo tapaamatta Hildaa.
+
+Palveliat ja piiat korjasivat pöytää, joivat sampanjaa ja
+naureskelivat, jotta kamariherra pakeni sisimmäiseen huoneesen,
+epäilevänä, tyytymätönnä itseensä -- vaan kuitenkin oli hänen mahdoton
+mennä.
+
+Vihdoin huusi hän talonpiikaa, jonka hän tunsi, ja kysyi neitiä.
+
+"Neiti on huoneessaan ja laittaa tavaroitaan kokoon. Eikö kamariherra
+tiedä, että neiti matkustaa Amerikaan tänä iltana?" kysyi tyttö, jonka
+silmät vilkkuivat sampanjan vaikutuksesta.
+
+Delphin tunsihe epämukavan tunteen ja sanoi lyhyesti: "Sanokaa minulta
+neiti Bennechenille, olisiko hän hyvä ja tulisi tänne vähäksi aikaa;
+minä mielelläni puhuttelisin häntä."
+
+Vaan kun piika meni, pysähtyi Delphin aivan hämmästyksissään kuvastimen
+eteen! mitä oli hän tehnyt? eikö hän jo ollut mennyt pois? mitä hän
+Hildasta tahtoi? miten hän siitä pääsisi? ja kuitenkin -- eikö hän
+juuri eniten sitä toivonut?
+
+Muutaman minutin kuluttua tuli neiti Hilda. Hän oli itkenyt, vaan
+omituinen tyyneys oli hänen kasvoillaan, jonka kamariherra heti
+huomasi.
+
+"Mamma parka", sanoi hän ja ojensi kamariherralle molemmat kätensä,
+"hänen on niin vaikea taipua siihen ajatukseen, että molemmat, sekä
+Juhana että minä, matkustamme kauas pois. Niin, enpä tuskin itsekään
+voi sitä oikein ymmärtää."
+
+Delphin kerrassaan unehutti vastatakseen, niin muuttuneena näki
+hän Hildan. Ei ujouksen jälkiäkään näkynyt enään. Sileässä,
+yksinkertaisessa puvussaan näytti Hilda niin päättäväiseltä ja matkalle
+valmiilta; hänen äänessään ja koko olennossaan ilmausi jotain
+varmuutta, jotta kamariherra ei voinut saada tavallista puoleksi
+leikillistä, puoleksi vakavaa ääntään.
+
+"Minulle tulee suuri kaipuu teitä", sanoi hän vihdoin epävarmana.
+
+Ääni enemmän kuin sanat saattoivat Hildan katsomaan ylös. Heidän
+silmänsä kohtasivat hetkisen toisiaan, ja hiljaisuus kesti vähän aikaa.
+
+"Eikö mikään pidätä teitä täällä?" kysyi Delphin surullisesti.
+
+"Kyllä, sen ymmärtänette." Hildalle tunki taas kyyneleet silmiin.
+
+Delphin katseli häntä sivulta, kun hän seisoi siinä pää alaalla
+hypelöiden nenäliinaa. Oliko hän todellakin ruma?
+
+"Eikö mikään teitä pidätä täällä?" -- hän ei tiennyt, että hän oli sitä
+sanonut jo ennen.
+
+"Minkä vuoksi teette minulle olon vielä tukalammaksi kuin se jo on?"
+kysyi Hilda hiljaa ja rupesi itkemään.
+
+Yrjö Delphin käveli kerran poikki lattian. Hänellä oli tunto, että
+elämä tarjosi hänelle muutoksen, ja että se oli viime kerta. Hän koetti
+koota kaikki hyvät puolensa. Vaan kun hän pysähtyi hänen eteensä, nosti
+Hilda äkkiä päätänsä ja sanoi:
+
+"Ei, minä en tahdo itkeä! Minä tiedän että on minulla odotettavissa
+parempi elämä kuin miksi kotielämä tulisi. Hyvästi, kamariherra ja
+kiitos, sulin kiitos ystävyydestä!"
+
+Hän ojensi kätensä ja katsoi vakavasti ja vapaasti häntä uskollisilla
+ukulisilmillä, jotka olivat täynnä kyyneliä. Ja viime silmänräpäyksessä
+näki kamariherra, että Hilda oli kaunis. Vaan jo oli hiljaista.
+
+Hilda meni ja jätti oven raolleen jälkeensä.
+
+Melu ruokahuoneesta tunkeusi taas kamariherran korviin. Hän seisoi
+hetkisen, otti sitten hattunsa ja meni pois aivan hiljaa.
+
+Portaissa kohtasi häntä ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen, jotka
+tulivat tulista vohkaa ullakosta. He olivat "henkensä kaupalla"
+asettaneet suuren viirin katolle.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Kului aikaa, ennenkun Njaedel ja luotsivanhin löysivät vanhan ikävän
+sairashuoneen, jossa Kristina oli. Ja jolleivät he olisi sattuneet
+kysymään poliisipalvelia Knudsenilta, niin tuskinpa olisivat
+löytäneetkään sitä. Sillä kello oli jo kolmatta ja kaikki ihmiset
+riensivät Kaarle Juhanan kadulle nähdäkseen matkuetta, jotta ei kellään
+ollut aikaa pysähtymään ja neuvomaan.
+
+Vaan poliisipalvelia Knudsen, joka oli kestänyt koetuksensa, opasti
+heidät perille kun hän kuuli ketä he etsivät, ja niin tulivat he sinne.
+
+Portilla tapasivat he muutaman hoitajan, joka oli menossa kaupungille.
+Luotsivanhin tervehti nostaen karvareuhkaansa: "Me haluaisimme tavata
+muuatta vaimoa nimeltään Mon Kristina."
+
+"Hän kuoli viime yönä", vastasi hoitaja kärsimätönnä sattumisestaan
+heidän tielleen, "hän makaa toisessa huoneessa vasemmalla, menkää
+sisään vaan, he juuri käsittelevät häntä."
+
+Niine hyvineen meni hän ja paiskasi portin kiinni jälkeensä.
+
+"No, no, Njaedel, se oli kai parasta hänen osalleen", sanoi
+luotsivanhin tyynyttäen, "menkäämme sisään."
+
+"Minä tahdon nähdä häntä", vastasi Njaedel ja meni edelleen.
+
+He tulivat toiselle ovelle, joka oli raollaan; ääniä kuului sieltä.
+Luotsivanhin työnsi oven auki ja meni sisään.
+
+Akkunan luona seisoi muutamia nuoria herroja ja kyyköttivät jonkun
+valkean esineen yli, joka oli pöydällä. Muuan pieni harmajatukkainen
+mies paitahihasillaan seisoi aivan kumarruksissaan ja kahden herran
+välitse pistäysi valkoinen paljas jalka esiin.
+
+"En koskaan ole nähnyt sen näin sukkelaan syövän", sanoi tohtori Rohde
+professorille. Vanha "ruokoton vetelys" ei ollut voinut olla laskematta
+professoria näin huvittavassa tapauksessa. Juhana Bennechen oli
+kerrassaan kieltänyt, ettei ruumista saanut viedä yliopistoon.
+
+"Vaan miehensä, joka tartutti taudin, kuinka on hänen laitansa?" kysyi
+professori.
+
+"Tauti syöpyy hänessä; hänen aivonsa mätänevät. Mitä te tahdotte."
+kysyi tohtori äkkiä kun huomasi molemmat miehet oven suussa.
+
+"Tämä on hänen isänsä, hän haluaa nähdä häntä", vastasi luotsivanhin.
+
+"Ei, ei, ei, rakas ystävä, ei teidän pidä tulla katsomaan", sanoi
+tohtori ehkäisten, "ei totta tosiaan hänessä ole mitään katsomista."
+
+Vanha Njaedel meni suoraan perälle pöydän luo; nuoret herrat
+syrjäytyivät, ja professori oikasihe suoraksi sormet siirollaan.
+
+Viskattiin huolettomasti ruumiin päälle lakana ja kun se meni läjään,
+näkyi pöngöttävä lonkkaluu, koko tämä suuri, vankka naisruumis niin
+surkeana ja kuihtuneena, ettei siinä ollut muuta kuin luu ja nahka.
+Paksu punainen tukka oli vanukkeisena tukkuna otsalla. Nahka oli aivan
+sisään syöpynyt, ja ihossa oli inhottavia punaisia viheriän keltaisia
+täpliä.
+
+"Ei se ole hän", kuiskasi luotsivanhin ja tarttui Njaedelia
+kasivarresta.
+
+Vaan silloin meni isä sen luo ja pyyhki hivukset ylös, pani sormensa
+suurelle arvelle, joka sillä oli ohimolla.
+
+"Mennään pois Njaedel."
+
+Luotsivanhin oli kalman kalpea. Njaedel silmäili ympärilleen, ja kun
+hän sai sen luulon että kaikilla näillä ylhäisillä herroilla oli
+osanottoa hänen tyttärensä kohtalosta, rupesi hän heitä kättelemään
+järjestään. Vaan kun hän tuli professorin luo, taantui tämä; "Ei, ei,
+ystäväni, minä en voi antaa teille kättä."
+
+Silloin vasta huomasi Njaedel kirkkaan veitsen ja sormet, jotka olivat
+siirollaan. Hänen ruumiissaan kävi väristys, ja hän meni pois
+luotsivanhimman kera.
+
+Kun he taas seisoivat kadulla, tarkasteli luotsivanhin tutkivasti
+Njaedelin muotoa, sillä hän oli huomannut, että Njaedel puri hammasta
+ja piti käsiään nyrkissä.
+
+"Tästä saa Antti vastata", mutisi Njaedel.
+
+"Ah, ei", väitti luotsivanhin tuskallisesti, "anna Antin olla missä hän
+on. Nythän pääsemme kaikista näistä, pidetään mieluummin huoli siitä
+eitä saamme jotain poukkoomme, minä olen nälissäni kuin susi"
+
+Vaan Njaedel oli taipumaton, ja kun luotsivanhin ei halunnut auttaa
+häntä valtioneuvos Bennechenin talon etsimisessä, kysyi Njaedel itse
+ensimmäiseltä poliisilta, jonka he tapasivat ja niin pääsivät he
+perille.
+
+Njaedelin paksussa päässä oli taistelu, väkivaltainen taistelu. Epäilys
+alkoi hänessä herätä, että koko tämä kurjuus alkoi veljestä. Vaan vihan
+muotoa se ei vielä saanut; se oli vaan raskas suru ja tarve nähdä
+veljeänsä ja kuulla hänen puolustavan itseään; ehkä oli vielä jotain,
+jonka johdosta saattoi hänelle antaa anteeksi,
+
+Kun he laskeusivat alas kahta kolmea porrasta, sanoi luotsivanhin:
+
+"Sinun pitää luvata minulle yhden asian Njaedel: ettet satuta kättäsi
+häneen; muista toki että hän on veljesi."
+
+"Ole huoleti", vastasi Njaedel.
+
+Antti ajeli partaansa. Hän oli ripustanut kuvastimen akkunan pieleen,
+jotta päivän valo lankesi hänen kasvoilleen. Hän oli juuri raappinut
+toisen puolen, vaan vasemmalla puolen oli vielä saipuavahtoa.
+
+Kun hän näki kuka se tulija oli, pani hän veitsen kädestään, ja väre
+kävi hänen muodollaan. Vaan sitten tuli jälleen puolihullun hymy, joka
+hänellä oli ollut viime aikoina ja hän ojensi kätensä veljelleen: "No,
+oletko vihdoinkin täällä, Njaedel! Olitpa hyvä kun tulit tänne."
+
+"Antti, Antti!" huusi Njaedel ja ojensi uhkaavana suuret nyrkkinsä
+häntä kohti, "mitä olet tehnyt Kristinalle."
+
+Tämän kovan äänen jyrinästä Antti ikäänkuin heräsi. Hän kyyristyi ja
+peräytyi aivan huoneensa perimäiseen soppeen; kasvot kävivät melkein
+tuhkan harmaaksi katsoa tuijottaessaan suuria nyrkkejä.
+
+Vaan lopuksi näkyi hänen puoleksi kuoleutunut hermostonsa kokoavan
+voimansa viimeiseen ponnistukseen. Pitkät, petolliset naurunjuonteet
+tulivat taas suun ympärille, sanoessaan valittavalla äänellä:
+
+"Onko sinulla Njaedel sydäntä ollaksesi noin kova, ollaksesi noin kova
+veljellesi, joka aina on ollut niin heikko ja kivuloinen. Muistatko,
+kun olimme pieniä, kun revimme kanervia äidillemme siellä mäellä?"
+
+Njaedel laski kätensä. Kummallisia muistoja vilkkui hänen mielessään,
+kuullessaan heikon rukoilevaisen äänen, jonka hän niin hyvin tunsi,
+lapsuuden ajan äänen -- sen veljen, jota hän oli rakastanut niin
+paljon.
+
+"Muistatko mitä äiti aina sanoi", jatkoi Antti pitäessään koko ajan
+vaarilla veljensä muotoa: "Äiti sanoi aina: Sinä, Alfred, olet tuhma
+kuin pukki, sanoi hän, vaan Antti on viekas kuin kärppä."
+
+Njaedel nyökkäsi. Se oli oikein. Ja äiti ja mökki tunturitiellä ja mäki
+pitkine kanervineen, joka tuoksusi niin hyvältä auringon valossa --
+kaikki oli loistavan kirkkaana hänen silmissään ja keskellä kaikkea
+tätä oli veli, kalpeana, heikkona, aina avun tarpeessa, säälittävänä,
+koleikon yli kannettavana. Ja kaikki, mitä nyt oli välissä, sulasi ja
+virtasi pois kuin keväinen lumi; hänestä tuli poika taas, iso,
+rähmyinen, hyväsydäminen poika, joka hän oli aina itseteossa ollut,
+eikä vihan kipinätä ollut hänessä enää, kun hän kääntyi mennäkseen pois
+ja sanoi: "Antti, Antti! sitä sinun ei olisi pitänyt tehdä!"
+
+Porttikäytävässä sanoi luotsivanhin: "Sepä oli oivasti, ettet
+satuttanut kättäsi häneen, olisithan musertanut hänet kuin pärevakan."
+Vaan nyt oli Njaedel luonnoltaan; hän nojausi seinää vasten ja nyyhki
+kovasti.
+
+Luotsivanhin antoi hänen itkeä niin kauan kuin hän arveli sen olevan
+välttämätöntä. Sitten vei hän hänet muassaan -- Njaedel oli kuin lapsi
+myöntyväinen -- löysi muutaman ravintolakellarin, ja sinne he menivät.
+
+Luotsivanhin, joka oli ollut sekä Pietarissa että Köpenhaminassa,
+tilasi niin varmasti kaksi annosta häränpaistia ja pullon olutta. Vaan
+kun he rupesivat syömään, järisi huone kanonan laukauksesta.
+
+"Kuningas tulee", sanoi palvelia. Hän oli niin happamella tuulella, kun
+hänen piti jäädä kellariin palvelemaan näitä molempia talonpoikia, sen
+siaan kun olisi saanut juosta ja katsoa loistoa.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Oli sanomattoman kaunis ilma näin varaiseksi keväällä. Aurinko loisti
+iltapäivällä akkunoihin ja saattoi tumman hunnun linnanpuistoon, jotta
+linna kohosi kultaiseen ilman avaruuteen kaikessa yksinkertaisessa
+kauneudessaan. Akershusista hajausi paksuja ruutisavun pilviä
+tervehdyslaukauksista, viirit leijuivat juhlallisesti, ja väkeä
+kiiruhti kaikilta tahoilta Kaarle Juhanan kadulle, jonka avonaiset
+paikat ja katuvieret olivat täynnä tungoksiin saakka.
+
+Akkunoissa oli naisia uusissa kevätpuvuissaan; nuoria herroja seisoi
+heidän takanaan ja laski sukkeluuksia. Alhaalla rautatietorilla piti
+poliisi suurta aukkoa tyhjänä; porvarikaarti kaikessa loistossaan oli
+pysäkin edessä, tukkukauppias Falck-Olsen istui jäykkänä ja
+juhlallisena voikkonsa selässä ja katseli väkijoukkoon.
+
+Kuninkaallinen matkue oli tullut; odotettiin vaan, että tavalliset
+vastaanottotemput rautatiesillalla olisivat loppuneet. Satamasta ja
+kaikilta pieniltä kaduilta oli tullut meriväkeä, lastinpurkajia, naisia
+ja työväkeä -- tavallinen joukko alun paneiksi.
+
+Kun siis muuan ääni ponnistellen huusi: "Eläköön kuningas -- hurraa!"
+vastattiin raukeasti ja pitkää väliä siellä täällä torilla, jota
+vastenmielinen kuolemanhiljaisuus seurasi, kun korkeat herrat nousivat
+vaunuihin.
+
+Porvarikaarti läksi nelistämään, sen jälestä kuninkaallisten vaunujen
+koko joukko -- yli torin, läpi ahtaan kulkupaikan Dybvadgaardin
+kohdalla. Siellä täällä joku kunnon porvari hurrasi kaikesta
+voimastaan; vaan yksityisten haitto suuri into näkyi ehkäisevän
+rahvasta, ja huutoa kerrottiin laimeasti ja yksitellen, kunnes tultiin
+sivu palovartian aseman.
+
+Nyt kävi paremmin, ja ruotsalaiset herrat nyökkäsivät toisilleen
+vaunuissa. Vaan vasta Akerskadun kummulla ja Egertorilla kävivät huudot
+yleisiksi. Komea tie suurkäräjähuoneustolta linnaan päin loisti
+auringonvalossa. Loistavat keltaiset ratsastajat, jotka ajoivat
+kiivasta juoksua, vaunut, ylhäiset univormuherrat, lukuisat joukot
+hyvinpuetuita henkilöitä, jotka alottivat huudon -- kaikki kohotti
+juhlallisuutta, jotta hurraahuuto raikui oikein innosta.
+
+Kun matkue oli mennyt, koko Kaarle Juhanan katu vilisi täynnä ihmisiä,
+joilla kaikilla oli kasvot linnaan, jonne ratsastajat ja vaunut
+kiemuroivat mäkeä ylös kuin kirjava käärme, kun tomu kuninkaallisista
+vaunuista kohosi ilmaan kultapilvenä ja laskeusi väkijoukkoon kuin
+siunaus.
+
+Rautatietori tuli pian tyhjäksi, väki riensi takaisin työhönsä. Vaan
+suuri joukko naisia ja nuoria miehiä seurasi virrassa kaupungille; oli
+päästy juhlallisuuden makuun, ei merkinnyt mitään enään työhön meno.
+
+Ilma oli niin lauhkea ja kaunis; ja sitä paitse puhuttiin tulituksista
+y.m.s.
+
+Asia oli niinikäästi, että kuninkaalla oli talven aikana ollut kaulassa
+paise pahanen; sentähden ylioppilaat menivät soihtukulussa linnaan,
+jossa he lauloivat:
+
+"Kuullos Svea! äitimme yhteinen."
+
+Samasta syystä pidettiin myös "Suuri kiitosjuhla" Tivolissa ynnä
+lausunnon ja tulituksen kanssa. Suuri ihmisjoukko oli sentähden kulussa
+illalla, erittäinkin Tivoli ja Studenterlundin ympärillä. Siellä haisi
+huonot sikaarit ja tuore multa ja ensimmäiset ruohonkorret; silloin
+tällöin levesi palsamipoppelin tuoksu, joitten tahmeat lehtitupet
+alkoivat halkeilla.
+
+Valtioneuvoksia ja hovivirkamiehiä, sotilas- ja muita univormuja ajeli
+linnaan, jossa oli valoa monessa ikkunassa, kuninkaan lipun kohotessa
+kohti vaaleanviheriää iltataivasta.
+
+Vaan siirtolaislaivan luona tehtiin työtä, hälyttiin ja meluttiin, ja
+kaikki näytti niin sekasotkuiselta, jotta yksi ja toinen sydänmaalainen
+matkustaja istahti arkulleen ja itki.
+
+Kun Njaedel ja luotsivanhin tulivat satamaan, tapasivat ne asioitsija
+ystävänsä; vaan hän huusi: "all right!" mennessään heidän ohitse:
+hänestä valui hikeä ja hänen äänensä oli niin käheä jotta tuskin sai
+ääntä päästetyksi.
+
+Pari lastinpurkajaa seisoi laivalankuilla; ja kun Njaedel seurasi
+luotsivanhinta lankkuja pitkin, sanoi toinen niistä toiselle:
+
+"Häpeäpä on, jotta tuo amerikalainen saa viedä tuonlaisia miehen
+kötkäleitä pois maasta."
+
+Njaedel, kuultuaan tämän, ojensi kätensä.
+
+Vaan lastinpurkaja, joka oli oikeita haminarenttuja, aavisti heti
+rauhattomuutta ja katseli epäröiden kelpo nyrkkiä. Vaan kun hän näki
+Njaedelin vaaleat silmät, löi hän kättä kelpo läimäyksellä ja sanoi,
+puoleksi häpeissään: "No niin, itsepähän paraiten tiennet mitä teet.
+Siis hyvästi ja onnea matkalle kuomaseni!"
+
+Laivassa oli melakka ja kiire vielä suurempi. Vaan luotsivanhin niin
+viisaustieteliän tyyneydellä istui arkulleen kopperonsa eteen; sitten
+saivat muut elämöidä niin paljon kuin ikinä tahtoivat.
+
+Njaedel sitä vastoin ei voinut tyynellä mielellä nähdä kuinka kaikkia
+raskaita tynnyreitä ja laatikoita tuotiin laivaan. Vähän väliä meni hän
+ja kaappasi karhun tavoin siitä ja tästä kiinni, ja kun merimiehet
+katsoivat häntä ihmetellen, niin nyökkäsi hän vaan hymyillen. Vihdoin
+asettui hän vakavasti lastihuoneen aukolle, ja kun jotain oikein
+raskasta tuli, huusi väki: "Antakaa karhun ottaa kiinni!"
+
+Tämä kävi Njaedelin mielelle ja poisti hänen synkät ajatuksensa. Hän
+tunsi taas kovan tarpeen käydä käsiksi johonkin oikein raskaasen
+työhön.
+
+Vaan illalla, kun melu vaikeni ja väki heitti hyvästiä toisilleen, kävi
+hän "niin veteläksi kuin voi", sanoi luotsivanhin. Hänellä ei ollut
+ketään ihmistä, kelle sanoa hyvästiä, ja sentähden arveli hän, että
+hänen piti kätellä kaikkia, jotka menivät maalle.
+
+Luotsivanhin huomasi heti, että hän ja Njaedel olivat köyhimpiä
+matkustajia. Useimmat muut matkustajat olivat hyvästi toimeen tulevia
+talonomistajia, jotka vuosikausia olivat työskennelleet se
+silmämääränään, että he matkustavat Amerikaan, kun ovat saanet
+kerätyksi tarpeeksi rahoja. Toiset olivat saaneet matkarahat ja apua
+sukulaisiltaan Amerikassa.
+
+Senpä tähden olivat ne aivan tyyniä mihinkä ryhtyivätkin. Astuskellen
+joukoissa välikannella söivät he ja tarjosivat toisilleen
+evässäkeistään. He tarkasti ottivat huomioonsa mitä tapahtui heidän
+ympärillään, puhelivat puoliääneen keskenään, siirtyivät levollisesti,
+kun olivat tiellä, eivätkä näkyneet muuta ajattelevan, kuin että
+tulisivat onnellisesti ja hyvästi perille, ja pitivät tarkan huolen
+lapsistaan.
+
+Perässä ensi sialla oli mitä vilkkain elämä. Nämä matkustajat olivat
+enimmäkseen nuoria miehiä, jotka tulivat laivaan ystäviänsä saattamaan,
+jotka lauloivat ja hurrasivat. Hyviin vaatteisin puettua nuorta miestä
+kuljetettiin laivaan aivan tunnottomana humalasta ja pantiin sänkyyn.
+
+Siellä oli pari kolme kauppakirjuria, muuan konkurssin tehnyt, eräs
+tyytymätön insinöri, joka käänsi kiittämättömälle isänmaalleen
+selkänsä, kuten muuan hänen ystävänsä lausui eromaljan juodessa laivan
+salissa, sillä siellä laitettiin heti pieni juhlallisuus matkustajille
+ja heidän ystävilleen.
+
+Sitten vielä siellä oli ylioppilas, jonka perhensä lähetti pois
+salaisista syistä, ja lisäksi kolme neljä haaksirikkoon joutunutta
+henkilöä uusissa vaatteissa, "jotka kiitollinen isänmaa hylkäsi", kuten
+ylioppilas lausui.
+
+Kello yhdentoista aikana tuli tohtori Bennechen laivaan sisarineen. He
+tulivat yksinään; valtioneuvos oli linnassa, Alfred oli pyytänyt
+anteeksi ettei hän voinut tulla ja rouva Bennechen oli sängyssä.
+
+Kun hän lopuksi näki, että matkasta tuli tolkku, tunsi hän jotakin
+katumuksen kaltaista. Hän syleili kauan Hildaa ja mumisi jotain että
+hän -- Hilda -- antaisi anteeksi hänelle että hän joskus oli tehnyt
+vähän väärin.
+
+Silloin siis molemmat huono-onniset jättivät talon sydämmellisellä
+surulla, ja Hilda sai päänkivistyksen, että hän heti pani maata naisten
+salissa, jonka hän sai yksinään haltuunsa. Melu eteissalista estyi
+vähitellen, kun seura pääsi täydelle tunteen kannalle. Tohtori meni
+ylös kannalle ja kuleksi edes takaisin.
+
+Yö oli hiljainen ja valosa. Vaan kahtaalta kohosi mustia pilviä; ei
+varmaankaan kauan viipynyt, ennenkuin sade saapui. Ei ääntä kuulunut
+paitse hiililapioiden mäiske alhaalta konehuoneesta ja tohtorin oma
+ontuva astunta, kulkiessaan siinä edestakaisin.
+
+Silloin tällöin toi tuuli jonkun tulituslaukauksen kiitosjuhlasta tahi
+muutamia ääniä jostakin fanfarista. Raketteja ja roomalaisia tulia
+kohosi yli talojen ja loivat helakan valon ilmaan ennenkuin sammuivat.
+
+Juhana Bennechen kuleksi kauan edestakaisin kannella ja katseli
+kaupunkiin, jonka hän niin hyvin tunsi ja jossa hän oli viettänyt
+elämänsä. Pieni aukko laivan ja sillan välissä kuvausi hänelle
+pohjattomaksi syvyydeksi, jonka taakse hän jätti jälkeensä kaikki surut
+ja pettyneet toiveet. Hän ei kuitenkaan ollut rohkealla mielellä.
+Tuhannet muistot iskivät pienet kyntensä häneen, joiden irtirepiminen
+kävi kipeästi. Hän ei todellakaan odottanut mitään suuria
+toisellapuolen merta.
+
+Luotettavimmat ystävykset alhaalla salissa irtausivat vihdoin viimein
+ja haalausivat sillalle laulamaan. Vaan näytti siltä, että he olivat
+liikutuksissaan, jonka vuoksi he kaikessa hiljaisuudessa vaelsivat
+kaupungille. Ja hiljaisuus laivalla ja hiljaisuus kaupungilla, hän
+kuuli vaan raskaita koneen puhkauksia, juuri kuin jättiläinen alkaa
+herätä.
+
+Juhana Bennechen katsoi kelloaan. Kello oli puoli yksi. Sadepilvet
+vetäysivät yhä enemmän kokoon. Hän katsahti vielä kerran ympärilleen
+kootakseen koko menneisyyden kauniisen, vapaasen kevätkuvaan, ennenkun
+hän meni levolle.
+
+Silloin kuuli hän vaunujen lähestyvän satamaan, ne vierivät kaasulyhdyn
+sivu ja pysähtyivät englantilaisen laivan luo. Laajakauhtanainen herra,
+kolmikulmahattu päässä, nousi vaunuista ja sanoi muutaman sanan
+ajajalle. Hetkisen sen jälkeen kuuli Juhana äänen, jonka hän oli
+tuntevinaan kysyvän perämieheltä alhaalla tohtori Bennecheniä. "Täällä
+-- tahtooko joku puhutella minua?" huusi Juhana ylhäältä kannelta.
+
+Vieras nousi pieniä kiertoportaita ja tohtori tunsi kamariherra Yrjö
+Delphinin.
+
+"Hyvää iltaa, tohtori! Te uskotte varmaan, että olen juovuksissa;
+niinpä olenkin. Minä olen joutunut epäsuosioon, ja sentähden olen
+tukehduttanut tuskaani. Onko sisarenne jo laivassa?"
+
+"On, toivon että hän jo nukkuu."
+
+"Lähdetään sisälle", sanoi kamariherra ja aukaisi oven muutamaan
+tupakkapöksään salin yläpuolella. "Nukuttaako teitä tohtori?"
+
+"Ei, ei ollenkaan", vastasi Juhana ja sytytti lampun. "Tahdotteko
+polttaa sikaarin."
+
+"Kiitoksia. Vaan tarvitsenpa erittäinkin juotavata!"
+
+Kamariherra avasi kauhtanansa ja nakkausi sohvalle kultakirjaillussa
+vormussaan kunniamerkkineen ja miekkoineen.
+
+Juhana Bennechen meni hankkiakseen jotakin juotavaa. Vaan ainoa mitä
+perämies sai näin myöhään yöllä oli whiskyä ja vettä.
+
+Kamariherra vakuutti että se oli hänen mielijuomaansa, siltäpä se
+melkein näytti. Tyhjennettyään lasin, sanoi hän: "Teidän sisarenne
+neiti Hilda on siis laivassa?"
+
+"Niin, hän lie nukkunut jo kauan sitten toivon ma", vastasi Juhana
+vähän kummissaan.
+
+"Että te tohtori voitte matkustaa kaupungista nain hupaiseen aikaan!
+Kuulkaas nyt mitä täällä on tapahtunut tänä siunauksen ehtoohetkenä.
+Ensiksikin: kamariherra Yrjö Delphin on joutunut epäsuosioon; sitten
+tukkukauppias Falck-Olsen on saanut rintaansa ristin valkoisen tammansa
+tähden; sitten ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen ovat nimitetyt
+kamarijunkkareiksi, edellinen vielä kihloissakin --"
+
+"No, no, käy liian ruttoon! Kenen sanoitte olevan kihloissa?"
+
+"Hiorthin; kun hänen isänsä pääsi valtioneuvokseksi, niin otti hän
+hänet -- niin, te ymmärrätte, minä tarkoitan häntä -- Falck-Olsenin
+voikko tammaa, Sofiaksi ne häntä kuulemma kutsuvat. Toinen se läsipää
+on antanut rukkaset.
+
+"Ei, kamariherra!" huudahti Juhana. "Nyt minusta tuntuu somalta."
+
+"Niin minustakin. Muutoin on minulla viisauteni Mortensenilta, joka
+huolimatta kaikista tulitikuistaan on esitelty hovilaisille. Voih, minä
+kadehdin teitä, tohtori, kuu pääsette pois kaikesta tästä!"
+
+Hänen muotonsa kävi äkkiä niin veltoksi ja vanhaksi, jotta Juhanan kävi
+sääliksi häntä.
+
+"Lähtekää meidän mukaamme kamariherra!"
+
+"Minähän olen univormussa!"
+
+Vaan kun Juhana hymyili, lisäsi hän: "Ah, te luulette että se oli
+huonoa pilaa -- ei, se oli totta. Nähkääs, univormuiset jäävät tänne
+maahan -- univormuiset ja repaleiset! Viimeisestä rotasta, joka jättää
+laivan, tulee köyhäinhuoneen esimies. Se on tulevaisuuden virkatoimi.
+Kuninkaallinen norjalainen Yli-valtion köyhäinhuoneen esimies,
+arvoineen ja univormuineen kuin sotakomisarius. Minä olisin itse
+hakenut sen viran, jollen olisi joutunut epäsuosioon.
+
+"Ja sitäpaitse", jatkoi hän, seottaessaan uuden lasin, "jos voisinkin
+olla ilman kaupunkia, niin ei kaupunki voi olla ilman minua. Kuinka
+kävisi näitten ihmisparkain, jotka nukkuvat tuossa pääkaupungin
+tapaisessa, jos ne heräisivät varhain aamulla ilman kamariherraa? Sillä
+nähkää, hyvä herra siirtolainen, mikä meitä täällä vaivaa, on pieni
+epäilys, pieni pelko ettei kaikki ole aivan niinkuin olla pitäisi
+täällä meillä -- ei täydelleen europalaista -- eikä tosiaan olekaan
+Mortensenin todellisten tulitikkujen nimessä! Vaan onpa olemassa
+kamariherra Delphin ja pari muuta, jotka ovat nähneet mailmaa eli
+ainakin ovat olevinaan nähneitä, jotka osaavat puhella kaikesta,
+tuntevat kaikki nimet ja kirjoitukset, ymmärtävät viekuroida kaiken
+totisuuden kanssa, jotta se muuttuu leikiksi, muodostaa koko
+aikakautensa taskunkokoiseksi, parvittaa päivän polttavat kysymykset
+viiden eli kuuden hyvän sanan ympärille, jotka kaikki voi muistaa ja
+pitää käsillä, ja vihdoin yhdistää perusteellisen tiedon
+naisvaatteuksesta järkähtämättömään vakavuuteen keskellä hurjan
+kanslialorun -- ne ovat pääkaupungin välttämättömän tarpeellisia
+kansalaisia! -- Ah", huudahti hän äkkiä ja vaipui äkkiä pöydän ääreen
+ihan kyyryyn, "minä olen tähän kaikkeen niin väsynyt -- niin väsynyt --
+niin väsynyt!"
+
+Silmänräpäyksessä puhkesi semmoinen liikuttava epäillyksen lause tästä
+soreasta univormuun puetusta keikarista, siinä kun hän makasi pää
+käsivartta vasten, jotta Juhana Bennechen ymmärsi, että se oli enemmän
+kuin tavallista juovuksissa oloa. Hän pani kätensä toisen olalle ja
+sanoi sydämellisellä osanottavaisuudella: "Vaan kuulkaa Delphin! te
+ette ole onnellinen, en minäkään -- täällä laivassa ei kyllä liene
+monta onnellista. Vaan tulkaa, seuratkaa meitä! Teidän tarvitsee lähteä
+pois täältä."
+
+Kamariherra nosti päätään, ja hänen kasvonsa oli taas ilkkuvassa
+hymyssä: "Te muistutatte niin elävästi korkeasta isästänne. Samaa sanoi
+hän minulle muutamia tunteja sitten. Teidän tarvitsee lähteä
+pois täältä! Ja minä aion seurata hänen neuvoaan, minä haen
+poliisimestarinviran Aalesundissa."
+
+Juhana taantui askeleen pettynyt odotus muodossaan; tämä huvitti häntä.
+Vaan kamariherra otti kauhtanansa mennäkseen; kumminkin hän viipyi,
+juurikuin hän jotain olisi aikonut sanoa, ja tohtori huomasi hänen
+olevan yhä enemmän kummallisen.
+
+Lopuksi kääntyi Delphin laivalankuilla ja puristi kovasti hänen
+kättään, mutistessaan:
+
+"Tervehtikää siskoanne ja sanokaa hänelle -- sanokaa hänelle
+minulta --" loppu haihtui johonkin joka oli nyyhkytyksen kaltaista.
+Kamariherra kääntyi nopeasti pois, meni maalle ja nousi vaunuihin,
+jotka odottivat.
+
+Ajaja heräsi ja otti raanun hevosen selästä. Taivas oli pilvessä ja
+kauvan aikaa oli jo satanut.
+
+Tohtori seisoi ja katseli vaunuja ja hevosen pitkäsääristä varjoa, joka
+lankesi vesirapakkoihin kadulla aina kun menivät kaasulyhtyjen ohi. Se
+oli viime näky, minkä hän näki kaupungista, ennenkuin meni maata.
+
+Varhain aamulla läksi englantilainen laiva merelle. Vaan kun vihdoin
+kaikki oli valmiina ja propelli alkoi työnsä, oli kello jo yli kuuden,
+ja juuri kun höyry lähestyi Hovedötä, tuli savupilvi linnanvallista, ja
+kanonanlaukaus jymähti hiljaisessa, sateisessa aamuilmassa.
+
+Perässä syntyi huuto ja utelias kysyntä, mitä tämä tervehdys merkitsi.
+Vaan Juhana Bennechen oli unissaan, jotta hän tuskin heräsi. Eipä
+keulassakaan toisella sialla paljoa välitetty laukauksesta. Oli tunto,
+että vanha maa tervehdyksineen ei enään kauan liikuttanut heitä.
+
+Ja kun kaksikymmentä yksi juhlalaukausta jymisi pääkaupungista, kulki
+matkustajalaiva vuonon läpi ja paksu keltainen kanonainsavu verhosi
+linnan ja painui talojen katoille pilvisenä, sateisena aamuhetkenä.
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+Kaksikymmentä yksi kanonanlaukausta ilmoitti että kuningas oli
+matkustanut Tukholmaan takaisin. Enempää ei tarvinnut vastapuolueen
+sanomalehdille heittäytyäkseen hallituksen kimppuun tavallisella
+säälimättömyydellään. Koko sanomalehdistö kuohui, ja vanhat
+riitakysymykset uudistettiin, jokainen puolue syöksyi esiin
+haukkumasanoineen, joita viskattiin kuin höyhenpalloja edes takaisin,
+ja tilaajien oli hauska katsella niitten lentävän ilmassa.
+
+Politillisten myrskyjen liikuttamana kuleksi ritari Falck-Olsen edes
+takaisin suuren kuvastimensa edessä seuraavana sunnuntaina. Rouva kulki
+ja järjesteli, katsellen ylpeydellä pientä ritarinauhaa napinlävessä.
+
+"Kuule, eukkoseni, meidän pitää matkustaa."
+
+"Matkustaa? Miksi niin? Etkö ole tyytyväinen jo? Olethan sen sanonut!"
+
+"Oh! Yksi kunniamerkki on vaan ensi askel."
+
+"Ei, vaan hyvä Jumala!" huudahti Falck-Olsenin rouva suutuksissaan,
+"olethan tullut mahtavaksi yht'äkkiä, Olli Juhana! Kun yksi
+kunnianmerkki on vaan ensi askel, niin tahtoisin mielelläni tietää mikä
+toinen on?"
+
+"Toinen kunniamerkki lisäksi!" vastasi hänen puolisonsa ja meni
+salista.
+
+Hänelle oli näet kuviteltu, että saksalaiset ruhtinaat kuljettavat
+muassaan kunniamerkkejä, kun ne oleskelevat kylpypaikoissa, ja silloin
+on helppo saada joku niistä -- erittäinkin kun on yksi ennaltaan.
+
+Falck-Olsenin perhe matkusti siis Emsiin, ja pari viikkoa sen jälkeen
+sai Karolina Hjelm kirjeen Lovisalta, jossa muun muassa oli:
+
+    "Sinä et voi ajatella kuinka suloista on herätä aamusella kun
+    ei tarvitse ajatella Hannua. Että saatoinkin olla niin tyhmä!
+    Hän ei sopinut minulle. Eilen ratsastimme aaseilla, ja muuan
+    englantilainen, joka oli muassa (pappa sanoi, että hän on lordi)
+    on niin hellänä tänään, että hän ei voi istua siliä lailla kuin
+    me muut istumme, vaan hänen täytyy istua sille selkärangan osalle,
+    joka on kappaleen matkaa ylempänä."
+
+Karolina oli kylliksi varomaton, kun luki kirjeen äidilleen. Ja
+seuraavana päivänä sanoi Hjelmin rouva Hannu serkulleen: "Sinun
+arvelusi Falck-Olsenista oli aivan oikea. Ulkomaalla on hän perinpohjin
+turmeltunut."
+
+Hannu serkku huokasi. --
+
+Antti kaikkivaltias oli tullut heikkomieliseksi, joka tunnettiin
+yleisesti. Pari päivää kuleksi hän ympäriinsä kansliassa ja saattoi
+suuren häväistyksen aikaan puhumalla kaikenlaisia asioita, joista ei
+saanut puhua.
+
+Valtioneuvos Bennechenin täytyi silloin voimakkaasti ryhtyä asiaan, ja
+toimittaja Mortensenin avulla onnistui hänen saada vanhan uskollisen
+palvelian asumaan erään rouva Gluncken luona, joka piti ompelukoulua
+nuorille tyttärille.
+
+Täällä viihtyi hän erittäin hyvin. Sillä näkyi että hän erittäinkin
+viime vuosina oli ahkerasti, sanomattoman ahkerasti pannut rahalainoja
+säästöpankkiin; ja kun hän jonkun aikaa oli oleskellut iloisten
+tyttöjen joukossa Malla Bimbamin ompelukoulussa, näkyi hän unhoittaneen
+kanslian kaikkineen päivineen.
+
+Sitä vastoin tuli hänestä innokas kirkkomies, ja aina oli hän naisten
+puolella. Ja monelle nuorelle naiselle oli siitä uskonnollista iloa,
+kun saivat pitää kunniakkaalle vanhukselle virsikirjaa; se oli meikein
+mieltä ylentävää katsella noita lempeitä kasvoja ja lumivalkoisia
+hivuskiheröitä takin kauluksella. --
+
+Vaan sanomalehdet löivät höyhenpalloa oikein raivokkaasti; erittäinkin
+oli vastapuolue kiihkeä.
+
+Ensinnäkin ihmeteltiin mitä amtmani Hiorthilla tehtäisiin
+valtioneuvoksena, semmoisellakin miehellä, jota ei kukaan tuntenut.
+Sitten viitattiin muutamaan julmaan häpeälliseen tapahtumaan
+valtioneuvos Bennechenin kansliassa: asiapapereita olisi muka kadonnut,
+salaisia paikkoja löytynyt -- koko sarja arveluttavan laatuisia
+paljastamisia.
+
+Suulliset huhut olivat vielä pahempia, ne menivät aina muutamaan
+huutoon tulleesen naisihmiseen, rouva Gluncke nimeltään, joka oli
+läheisessä yhteydessä valtioneuvos Bennechenin kanssa.
+
+Sitäpaitse tiesi koko kaupunki, että kaksi valtioneuvoksen lasta oli
+mennyt Amerikaan yhtäkkiä muutaman hirveän perheriidan vuoksi.
+
+Vaan erittäinkin oli huhuja Mon Antista, kanslian kaikkivaltiaasta
+vahtimestarista, joka oli kadonnut.
+
+Valtioneuvos Bennechen kantoi päätään vielä korkeammalla kuin
+tavallisesti, ja sama arvokas hymy oli hänen kasvoillaan kuin ainiaan,
+kun tervehti häntä kadulla.
+
+Levottomuus yltyi kansliassakin. Joka aamu luettiin "Kansan todellista
+ystävää", vaan se pysyi tyynenä; ei yhtään mahtavaa pääkirjoitusta,
+joka olisi voinut tukkia kaakottajien suun ja tyynnyttää mieliä.
+
+"Nyt pitää Mortensenin sanoa sanansa!" huusi notario Örseth muutamana
+aamuna ja löi pöytään.
+
+"Niin, hänen pitää todellakin!" yhtyi kamarijunkkari Hiorth, joka nyt
+kellui päällimäisenä.
+
+Ja koko kanslia oli samaa mieltä: nyt pitää Mortensenin sanoa sanansa!
+Mieliala oli siis korkeimmallaan kiihoituksissa ja jännityksissä, kun
+toimittaja astui sisään ja viskasi kostean sanomalehden pöydälle.
+
+Hiorth tempasi sanoman ja huusi: "Ilkeitä huhuja ja ilkeitä juonia."
+
+Vihdoin hiljaisuus syntyi kun hän luki.
+
+Ensiksi esiteltiin missä määrässä vastapuolue on köyhä aseista, kun se
+saattoi alentua tekemään politillisia valtiojuttuja huhuista ja akkain
+juoruista. Sitten kuvailtiin nykyinen politillinen tila tyydyttäväksi
+jokaisen tervejärkisen ja sivistyneen kansalaisen mielestä.
+
+"Että semmoinen" -- luki Hiorth edelleen, vaan toimittaja tempasi
+sanomalehden: "Antakaa minä luen! Että semmoinenkin niin jokapäiväinen
+tapaus kuin vanhan kansliavahtimestarin viraltapano voi antaa aihetta
+semmoisiin häväistyskirjoituksiin, on itsessään ajanmerkki, jota sopii
+ottaa huomioon.
+
+"Sillä tämän takana, tämän teeskennellyn innostuksen valtiohallituksen
+pienimpäinkin seikkojen suhteen on jotakin aivan toista, jotakin joka
+yltyy joka päivä meidän seassamme, jotakin joka vakaasti pitää hävittää
+juuriaan myöten, ettei se kantaisi meidän valtioelämäämme hävittäviä
+hedelmiä.
+
+"Se on alhaisten luonteitten, puolisivistyneitten viha kaikkia
+mahtavuutta vastaan, kaikkia virkamiehiä vastaan, joka nyt kääntyy
+Jumalan asettamaa esivaltaa vastaan ojentaessaan kättään
+häpeämättömälle epäluulolle, tunkeupi perhe-elämän pyhimpiin
+salaisuuksiin, pilkkaa kaikkia pyhintä ja uhkaa viedä meidän
+yhteiskuntamme häviöön ja hurjimpaan laittomuuteen.
+
+"Monta on varmaankin meistä, jotka ovat vaan siinä levollisessa
+ajatuksessa, että kyllä Norjan virkamiehistö kestää sangen paljon -- ja
+siinä ovat oikeassa. Vaan kuitenkin on velvollisuutemme panna sormemme
+tälle hellälle kohdalle; sillä täällä kehittyy koko yhteiskuntamme
+vaara. Raja on asetettava tälle paisuvalle julkeudelle, joka
+kirjoituksissa ja puheissa ahdistaa kaikkia mikä jumalillisessa
+järjestyksessä on ja oleman pitää kohotettu raakkuvan rahvaan tuomiota
+korkeammalle.
+
+"Ja jollei tämä tapahdu tarpeeksi voimakkaasti kaikkien rehellisten
+kansalaisten yhteisten ponnistusten tautta, niin pian näemme sen harmia
+herättävän näyn, että kiihoitettu kansa julkisella uhalla pilkkaa lakia
+ja lain käyttäjiä.
+
+"Olkaamme siis varuillamme ja ottakaamme huomioomme ajan merkit.
+
+"Ei niin, että meissä olisi joku pelko; Jumalalle kiitos, niin
+korkeassa yksivallassamme kuin yhteisliitossa velikansan kanssa ja --
+eikä suinkaan vähimmässä määrässä -- meidän ymmärtäväisten,
+lahjakkaitten valtiomiesten ja virkamiesten vahvassa renkaassa, jotka
+niin kauan ovat hoitaneet meidän yhteiskuntaamme ja jotka kyllä
+tietävät pysyä edellisilleen uskollisina, -- kaikessa siinä on meillä
+vahvat takuut, jotta meidän ei tarvitsisi ensinkään pelätä. Vaan, me
+kerromme vielä, olkaamme varuillamme ja ottakaamme vaariin ajan merkit.
+
+"Pahat, valoa pelkääväiset vallat ovat väiyksissä yhteiskunnassamme,
+antaa päivän luoda valoaan niihin ja ne lentävät kuin pahat henget,
+takaisin siihen pimeyteen, jossa ovat syntyneet."
+
+Yleinen riemu syntyi kokoontuneitten kansliaherrojen kesken.
+
+Örseth hieroskeli käsiään. "Kas, sepä oli oikein! Sepä oli parahiksi
+heille! Kuulitteko, Hansen! Se oli jotain teille."
+
+Hansen äijä nyökkäsi paperikasansa yli. Vaan kaikki muut tunsivat
+päässeensä suuresta kuormasta. Häväistyshän oli kutistunut
+vähäpätöiseen asiaan, ja roistoväki oli saanut aika löylytyksen.
+
+Vaan Mortensen katseli ympärillensä ja sanoi: "Niin, näettekö nyt,
+pienet pojat, mitä olisitte ilman minua? Onko suurempaa siunausta
+maalle kuin valistunut, totuutta rakastava ja oikein ajatteleva
+sanomalehti?"
+
+Mortensen oli puhunut tavallinen kaksimielinen hymy kasvoillaan; ei
+koskaan voinut olla oikein varma siitä, oliko hän totinen vai
+ivallinen.
+
+Vaan tällä kertaa ei kukaan nauranut. Sillä kaikki tunsivat todellakin
+tällä hetkellä, että Mortensen oli oikeassa.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Työmiehiä, by Aleksander L. Kielland
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41193 ***
diff --git a/41193-8.txt b/41193-8.txt
deleted file mode 100644
index 5a73ca8..0000000
--- a/41193-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8116 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Työmiehiä, by Aleksander L. Kielland
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Työmiehiä
-       Romaani
-
-Author: Aleksander L. Kielland
-
-Translator: Teuvo Pakkala
-
-Release Date: October 27, 2012 [EBook #41193]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TYÖMIEHIÄ ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-TYÖMIEHIÄ
-
-Romaani Norjan kielellä
-
-
-Kirj.
-
-ALEXANDER L. KIELLAND
-
-
-Suomentanut ["Arbeidsfolk"] T. P. [Teuvo Pakkala]
-
-
-Kivekäs, Oulu, 1884.
-Oulun Uudessa kirjapainossa.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Lounaalle ja yli koko vuonon oli taivas selkeänä ja heleän sinervänä.
-Kirkas auringonpaiste kimalteli vedenpinnalla, joka toisin paikoin
-väreili toisin paikoin oli tyvenenä pitkissä juovissa.
-
-Ei ollut pysyväistä tuulta.
-
-Väliin kävi tuulenhenki etelästä, väliin kulkeusi kuuma ilmanhehku
-Kristianian laaksosta yli kaupungin, saaden aikaan vähäisen väreen
-Hovedön pinnalla, ja haihtui toivottomassa kuumuudessa.
-
-Itäisellä taivaalla oli ukkoslonka, joka nousi aina jälkeenpäivällisin
-ja taas laski iltasin.
-
-Jos tuo purkautuisi, ajateltiin, vaan sitä samaa kesti koko kesäkuun
-ajan: aurinko nousi, tuuli pyöri sinne tänne, siirteli kuumuutta
-hajoittamatta sitä kumminkaan, ja ukkonen nousi, pitäen koko luontoa
-vapisevassa odotuksen tilassa, ja niin laskihe taas.
-
-Kaikilla leveillä, etelää ja lounasta kohden kulkevilla kaduilla oli
-paljasta auringonvaloa. Varjo vetäysi aivan liki huoneitten seinuksia
-ja kutistui niin kapeaksi, ettei kukaan voinut kulkea sen suojassa.
-
-Kaarle Juhanan kadulla oli mukavinta kulkea edeltäpuolisin. Aina
-kansakäräjä-huoneustolle saakka saapui vahingoittumatta. Vaan
-Gidsvoldille ja linnan luo oli aurinko koonnut päävoimansa.
-
-Harmaasta tomusta röykkeiset lehdet riippuivat nuorista puista:
-pyramiidipoppelit olivat supisuoria katsellen kierosilmin varsojansa.
-Ihmiset hiipivät pensakolta pensakolle kuin linnut, ja linnut taas
-istuivat hiljaa lähellä puitten runkoja tirkistellen auringon valossa
-taikka rypöivät kuivettuneitten kukkapenkereitten mullassa.
-
-Muutamia onnettomia herroja, sateenvarjo yläällä, kädessä hattu ja
-nenäliina, joka riippui kuin märkä riepu, könni ylös linnanmäkeä.
-Yliopiston kellon luona seisoi muuan kuihtunut joukko tään
-vuotisia ylioppilaita ja hikoili latinaa. Aivan odottamatta tuli
-ylioppilaskadulta pieni tuuliaispää, tempasi santapyörteen ilmaan ja
-hajoitti sen torille, veden piristessä vesikärryistä ikäänkuin harmaja
-helmikerros kadun paksulle, lämpöiselle tomulle.
-
-Kävi silmiin katsella linnaa, joka laskettuine varjostimineen oli
-keskellä kaikkea auringonpaistetta. Sen edessä istui Kaarle Juhana
-pronssihevosen selässä; hattu hänellä oli kädessä viillyttääkseen
-itseään. Vaan kaupungin yli vilisi auer juurikuin palopaikalla. Savu
-kohousi piipuista ruskeaksi pilvilaeksi aivan matalalle, ja
-itätaivaalta alkoi kohota ukkoslonka, vaaleankeltaisissa, toisistaan
-riippuvissa kuplissa, niinkuin savu suurista kanunoista.
-
-Suuret, lujat kivirakennukset, jotka olivat varustetut Siperian tuulia
-vastaan, uhoivat kuumuutta kuin uunit. Ahtailla kartanoilla, joissa
-piti paneutua selällensä nähdäkseen taivasta, oli kuumuus yhä suurempi.
-Sieltä tunkeusi kuumuus takaovien ja keittiön akkunain kautta sisään,
-raahausi portaita ylös ja yhtyi helteisen auringon paisteesen, joka
-tuli kadun puolelta, koko rakennuksen kuumettuneen sivun ja monien
-akkunain läpi. Ullakosta kellariin ei ollut yhtään viileätä paikkaa,
-paitse jääkaappia; pitkällinen kuumuus oli tarttunut kiviseiniin niin,
-jotta yötkin olivat kärsimättömän helteiset.
-
-Ilma oli tukehduttavan raskas ja kaikki, mikä saattoi haista, käytti
-tilaisuutta oikeen löyhkätäkseen, ettei koko kaupungissa ollut yhtä
-oikeata suuntäyttä ilmaa saatavissa.
-
-"Kuta pohjoisemmaksi tulee, sitä suurempi on kuumuus", sanoi Mortensen
-notario ja irroitti kaulustansa; hän istui paitahihasillaan ja liivi
-auki.
-
-Nuori ekstra-kanslisti Hiorth, joka istui liimaamassa paperipusseja
-joitakuita kanslian tarpeita varten, käännähti vihastuneena. Mortensen
-tosiaan oli vastenmielisen näköinen, istuessaan siinä, niin leiväkäs ja
-hikinen kuin olikin, keltaisen kirjavassa paidassaan. Vaan eihän ekstra
-rohjennut lausua niin sanaakaan; hän oli vasta tullut kansliaan ja
-Mortensenilla oli vaikutusmahtia.
-
-Kaikki suuren kanslia-rakennuksen akkunat olivat auki, niinikään
-huoneitten väliset ja käytävään vievät ovet. Notariot kävivät toistensa
-luona valittamassa kuumuutta, pari kolme paperia kädessä, "jos jonkun
-sattuisivat kohtaamaan."
-
-Ekstrat, jotka olivat vielä tottumattomia "työhön", olivat
-kumarruksissaan pöytiensä ääressä kuin kuivuneet kuusen-oksat, nousivat
-väliin ylös ja tonkivat hartaasti papereita.
-
-Siellä näet olikin paperia kaikkialla. Hyllyillä, pitkin seiniä oli
-kaatuvia kasoja, jokaisen miehen tykönä oli raskaita läjiä. Hasmajaa
-paperia siellä oli, oli keltaista paperia, valkoista paperia,
-kartuusipaperia, postipaperia, karttapaperia, uutta paperia ja
-ijänikuista paperia, jonka laidat olivat rämppäytyneet. Paperi oli
-irtaillaan arkeissa, purjenuoralla sidotuissa kääreissä tahi kasassa
-lattialla, tuoleilla ja pöydillä; paperia oli oikein tulvanaan, jotta
-niitten onnettomien, jotka siellä oleskelivat, täytyi olla varuillaan
-hukkumaan tai pelastumaan uimalla.
-
-Sisempänä Mortensenin huoneen vieressä oli Örseth notarion huone. Tämä
-mies oli pieni, mustapartainen ja vilkasliikkeinen. Hän tuli juuri
-mennäksensä huoneesensa sanomalehti kädessä: "Oletteko, Mortensen,
-lukenut tätä? Nythän mennään aivan rajattomiin! Lukekaahan tuo
-kirjoitus, joka on työväen ääntöoikeudesta! Tuommoistakin voidaan
-kirjoittaa, painaa, julkisesti levittää! Äh, heidät pitäisi hirttää
-jokikinen!"
-
-Mortensen katsahti väliäpitämättömästi sanomalehteä: "Minä luin sen
-aamulla -- paljasta tuhmuutta, hyvä veli!"
-
-"Tuhmuutta! Ei, Mortensen -- yhä pahempaa; se on villitsemistä,
-valhetta, se uhkaa häiritä yhteiskuntaa! Oh, kun ajattelen", puhkesi
-Örseth puhumaan katkerasti myhäillen, "että he täällä kuleksivat
-mielittelemässä roskaväkeä, seurustelevat työmiesten kanssa kuin
-veljiensä, pitävät puheita kelpotyömiehistä. Juurikuin nuo
-päivätyöläiset olisivat ottaneet patentin tuosta ja me muut emme olisi
-muita kuin -- kuin --"
-
-"Tyhjäntoimittajia", jatkoi Mortensen täytteeksi.
-
-"Niin juuri!" huudahti Örseth, "ja tahtoisinpa tietää, kukahan enin
-työtä tekee, tuokohan kivenhakkaaja vai joku meistä!"
-
-Samassa tulla luikki pienonen, valkotukkainen mies huoneesen. Ei
-koskaan voitu tietää mistä hän tuli, sillä oven käyntiä ei ollenkaan
-kuulunut hänen auaistessa ja hänellä oli tapana kulkia kansliassa
-huopasaappaissa.
-
-"No, Mo", sanoi Mortensen ja iski silmää ystävällisesti, "onko hän
-mennyt?"
-
-"Valtioneuvos lähti ajamaan hetkisen sitten tukkukauppiaan,
-Falck-Olsenin kanssa", vastasi Mo ja jatkoi hiipimistään edelleen.
-
-Örseth notario oli jo kauan istunut taas paikoillaan viereisessä
-huoneessa ja ordinarit sekä ekstrat köykistyivät syvempään
-paperiläjiensä ääressä, pienen miehen ohikulkiessa.
-
-Hän oli kanslian vahtimestari Antti Mo. Hänellä oli yllään pitkä ruskea
-takki pystykauluksineen ja valkea huivi, joka ulottui leuan alle
-saakka. Täänmoinen puku antoi hänelle arvokkaan puoleksi kveekarimoisen
-muodon; kalvakat kasvot näyttivät ystävällisiltä ja lumivalkea tukka
-ulottui niskaan saakka niin pitkälle, että muuan hiuskihara pistäysi
-takin kauluksen yli. Kun vahtimestari oli kuulumatta kadonnut muutamaan
-sisähuoneesen, huusi Mortensen puoliääneen: "Kuules nyt, Örseth, jos
-voisimme päästä myöskin virkakunnan päälliköstä, niin olisihan tuo
-raitistuttavaa käydä juomassa puolisko olutta 'Lähteessä' -- vai?"
-
-"Niinpä niin!" lausui ekstra ja pudotti saksensa lattialle. Mortensen
-silmäsi nuorta herraa kylmäkiskoisesti; vaan äkkiä juohtui hänelle
-mieleen, Hiorth oli muutaman läntisen amtmanin poika, seurusteli
-ylhäisissä seuroissa ja oli arvattavasti monistettu runsailla
-rahavaroilla. Mortensen vastasi siis hyvin ystävällisesti: "Nuori vesa,
-te kasvatte nopeasti."
-
-Tätä ei ekstra Hiorth ymmärtänyt. Vaan kun hän oli huomannut sen
-kuuluvan kanslian hyvään tapaan pitää Mortensenia sukkelana miehenä,
-nauroi hän ihastellen ja jatkoi suuressa viattomuudessaan: "Enpä niin
-muuta kaipaa, tultuani tänne kansliaan, kuin vähäistä einettäni Grand
-hotellissa. Siellä saa aivan ihastuttavaa hiiloksella paistettua
-lammaskotlettia -- ja tuoretta kurkkasalaatia -- voi toki!" Örsethin
-huoneesta kuului röhkäisy ja Mortensen sanoi: "Kurkkasalaatia en maista
-koskaan edeltäpäivällisin; se tulee jälkeenpäin. Vaan hollantilainen
-paisti paistinpottuin kanssa ja paloviinan ja oluen kanssa -- se vasta
-eine!"
-
-"Sitä myöskin saa, ja erinomaisen hyvää, Grand hotellissa --"
-
-"No, ei minusta saa siellä niinkään hyvää ruokaa", sanoi Mortensen
-huolettomasti.
-
-"Minä vakuutan teille, että jos suotte minulle sen kunnian, että
-tulette eineelle sinne minun kanssani, niin takaan minä --"
-
-Taaskin kuului ääni viereisestä huoneesta ja Mortensen vastasi:
-"Kiitos, vaan Örseth ja minä oikeastaan ajattelimme --"
-
-"Jos luulette", sanoi ekstra tuskallisesti, "herra Örsethin tekevän
-minulle sen kunnian, niin --"
-
-"Hän on niin hiiden tarkka mies, vaan minä koetan", vastasi Mortensen
-hyväntahtoisesti, nykäsi housujaan ja meni toiseen huoneesen.
-
-Örsethin huoneessa istui muutamassa nurkassa muuan puoli-ijäkäs olento
-etunojassa kirjoituspöydän ääressä. Tälle huusi Örseth, kuiskattuaan
-vähän Mortensenin kanssa: "Hansen! Minun pitää ehkä mennä pois vähäksi
-aikaa nyt edeltäpäivällisen; jos Mo kysyy, sanokaa että olen
-tarkastuksessa ja neuvonpidossa; kuuletteko hyvä Hansen?"
-
-Toinen nyökkäsi vähän päätään. "Noin tylsämieliseksi on hän tullut!"
-sanoi Mortensen puoli-ääneen. "Oli paras aika erottaa hänet
-sanomalehdestä."
-
-Mortensen puhui "Kansan ystävästä", jonka toimittaja Hansen äijä, joksi
-häntä sanottiin, oli äsken pakotettu luopumaan, koska hän antoi
-sanomalehdelle semmoisen suunnan, jonka esimiehensä katsoivat
-yhteiskunnalle vaaralliseksi. Nyt oli Mortensen toimittajana.
-
-Kun Örseth jo alkoi laittautua valmiiksi, arveli Mortensen, ettei kai
-oikein kävisi meneminen, ennenkun näkisivät virkakunnan päällikön
-lähtevän edeltäpuoliskävelylleen. Vaan samassa aukesi sisähuoneen ovi
-ja virkakunnan päällikkö Yrjö Delphin meni ulos ja portaita alas.
-
-Mortensen kääntyi paikallensa ja kuiskasi Hiorthille: "Sain hänet
-houkutelluksi --", sitten alkoi hän hyräillen pukeutua.
-
-Ei ollut monta, jotka rohkesivat käyttäytyä niin ujostelematta
-kansliassa kuin Mortensen notario. Vaan ensiksikin oli tietty että
-Antti Kaikkivaltias, jota nimeä Mo kantoi, ja hän olivat hyviä
-ystävyksiä; ja sitä paitse alettiin hokea että valtioneuvos Bennechen
-joskus käytti "Kansan ystävää."
-
-Senpätähden oli Mortensen notarion arvo kansliassa paljoa suurempi
-hänen virkaansa; ja alkoipa jäädä aivan unohduksiin, että hän oli
-maalla asianajajana sekaantunut hyvin harmilliseen selkkaukseen
-muutaman tulitikkutehtaan kanssa.
-
-Kun Mortensen oli saanut takin keltaisenkirjavan paitansa peitoksi ja
-nyplityksi napit kiinni, otti kolme herraa hattunsa lähteäkseen. Vaan
-Mortensen kääntyi ovella takaisin ja huudahti: "Jumalan nimessä!
-Tuollahan ei ole ollenkaan paperia! Nuori vesa aikoo mennä kadulle
-ilman paperia!"
-
-"No mitä?" sanoi ekstra valmiina nauramaan saatuaan vähintäkään vihiä
-Mortensenin sukkeluudesta.
-
-"Ettekö näe?" sanoi Örseth; ja nyt vasta huomasi Hiorth, että
-molemmilla toisilla herroilla oli kullakin paperitukku kainalossa.
-
-"Mutta -- tuota -- mitä minä otan?" kysyi hän neuvotonna ja katseli
-paperikasaansa.
-
-"Auta minua hyvä isä!" huusi Mortensen ja katseli kattoon; hän kysyy,
-mitä hän ottaisi. Juurikuin ei kaikenlainen paperi kelpaisi kainaloon
-kadulla käydessään.
-
-Vihdoin alkoi asia vähän selvitä ekstralle; hänkin vuorostaan laittoi
-samanlaisen kääreen kuin toisetkin ja kolmikannassa siitä sitten
-hiipivät portaita alas.
-
-Vaan portilla tuli muuan pitkä pojan loikero työvaatteissa ja juosten
-heitä vastaan.
-
-"Herra toimittaja!" sanoi hän Mortensenille pyyhkiessään hikiä
-puuvillaisella vyölinällään, "meidän pitäisi saada kenraali Robertsin
-muotokuva."
-
-"Tehkää kokoparta mr Gladstonelle", vastasi toimittaja arvelematta.
-
-"Vaan Gladstone on kaljupää", vastasi piirtäjä.
-
-"No pankaa sille Stanleyhattu", vastasi Mortensen tyynesti.
-
-Nuorukainen hyvästeli ja juoksi yli kadun, ekstra nauroi ihmeissään.
-
-"No tuostahan helposti pääsitte, herra toimittaja!" sanoi hän, lyöden
-Mortensenia olkapäälle, jota hän nyt jo uskalsi tehdä -- hänhän oli
-kestitsiä -- "vaan tiedättekö minkä näköinen kenraali Roberts on?"
-
-"En vähääkään", vastasi Mortensen.
-
-"Vaan otaksutaanpa, että kenraalilla ei olekaan partaa -- tahi että
-hänellä on esim. ainoastaan viikset kuin minulla?"
-
-"No, siinä tapauksessa on kenraali ajanut partansa sen jälkeen kuin
-meidän kuva otettiin, sehän on päivän selvää!"
-
-"Nyt pitää meidän erkauntua", sanoi Örseth. "Te, Mortensen, voitte
-mennä tuota katua --" Samassa päästi Mortensen oikein synkän kirouksen,
-molemmat toiset herrat kääntyivät takaisin ja suoraan heitä kohti tuli
-virkakunnan päällikkö Delphin, astellen pönäkkänä ja tyvenenä, kasvot
-vähän häijyssä hymyssä.
-
-"Nyt näette tässä näytöksen", mutisi Örseth.
-
-Ekstrakanslisti Hiorth vapisi peloissaan. Kaikki kolme tervehtivät
-hyvin hätäytyneinä; Yrjö Delphin nosti kättään huolettomasti ja näytti
-aikovan mennä ohitse ilman mitään. Vaan äkkiä pysähtyi hän Mortensenin
-eteen ja kysäsi erinomaisen ystävällisesti: "Teillä, herra Mortensen,
-on kai parikin tulitikkua yli tarpeen?"
-
-Mortensen kyyristyi ja etsi tulitikkuja; vaan virkakunnan päällikkö
-sytytti sikarinsa hyvin huolellisesti, kiitti ja jatkoi sitten
-matkaansa.
-
-"Siitähän hyvästi pääsimme", sanoi ekstrakanslisti Hiorth
-viattomuudessaan.
-
-"Enpä tiedä sitäkään!" sanoi Örseth katsellen häijymäisellä
-syrjäsilmällä Mortensenia.
-
-"Lemmon pöyliö!" kuiskasi toimittaja.
-
-"Falck-Olsenille kerrottiin tässä sunnuntaina, että virkakunnan
-päällikkö nimitettäisiin kamariherraksi mitä pikimmin", sanoi Hiorth
-hyvillään siitä että sai sopivassa tilaisuudessa mainita jonkun
-ylhäisistä seuralaisistaan.
-
-Ei ollut aikaa pohtimaan tätä uutista: Kolme herraa erkausi Örsethin
-neuvon mukaan kokoutuakseen Grand hotellin luona -- Rosenkrantzin
-puolella.
-
-Aurinko paahti täydellä terällään; väkeä oli paljon kapean
-varjosuikaleen suojassa, joka nyt lankesi kadunvierelle, että kolme
-herraa kukin kadullaan huolimatta kuumuudesta kulkivat ihko auringon
-paisteessa. He tervehtivät pikaisesti tuttaviaan pysähtymättä. heillä
-oli kiire, sen nyt näki ja suuret paperitukut tekivät paljon asiaa.
-
-Sillä aikaa kuumuus edeltäpuolisen kiihtyi kiihtymistään kansliassa,
-jossa Hansen äijä istui yksinään molemmissa huoneissa ja nyökkyi
-paperikasainsa ääressä.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Nimismiehen talossa oli käräjät.
-
-Talojen läpi kulkevan maantien vierusta oli täynnä kääsejä,
-istuinkärryjä ja tavallisia kärryjä; ja aivan nimismiehen oven edessä
-olivat troskat, joilla amtmani, kihlakunnantuomari ja vouti olivat
-tulleet kaupungista.
-
-"Herrasvaunujen" ympärillä seisoivat kaikki pienet pojat ja
-töllistelivät siinä toinen toisensa takana, pienimmät etunenässä,
-kaikilla kädet taskuissa. Aikaihmiset olivat hajautuneet huoneitten
-välistölle, tielle ja nimismiehen akkunoiden ulkopuolelle; vaimoväkeä
-ei näkynyt. Aikaiset töllistelivät hieman vähemmän kuin pienet, vaan
-kaikilla olivat kädet taskuissa.
-
-Muutamat olivat joukossa ja puhelivat; menivät kaksitellen huoneitten
-takustoille puhelemaan salaisuuksia, toiset taas seisoskelivat
-toimettomina pitkin kilpimuuria ja katselivat merelle.
-
-Vaan siellä täällä näki pingoittavan levottomuuden ahdistavan naaman --
-henkilöitä, jotka olivat tulleet pitkien matkojen päästä kuulemaan
-kuinka "jutun" kävi.
-
-Siellä seisoi pieni tihrusilmäinen mies, joka oli kaukaa Heiekylästä;
-hän oli ajanut yön yhtenään päästäkseen käräjille hyvissä ajoin. Muuan
-hevoshuijari oli puijannut häneltä voikkokopukan. Toista vuotta sitten
-oli hän käynyt kaupungissa asianajajan Boyesenin luona pannakseen
-"jutun" alkuun ja monta kirkasta killinkiä oli kulunut haasteesen ja
-vieraille miehille; sillä aikaa kuleksi hevoshuijari ja voikko ympäri
-maailmaa, tiesi missä.
-
-Vaan täksi päivää oli asianajaja luvannut hänelle päätöksen "jutusta."
-Nyt saisi hän tuomion hevoshuijarille, saisi takaisin kalliit
-killinkinsä -- ja ehkä voikkonsakin.
-
-Kunhan vain saisi asianajaja Boyesenin käsiinsä. Koko edeltäpuolisen
-oli tihrusilmä tähystellyt nimismiehen talon luona, vaan hän ei ollut
-nähnyt asianajajaansa.
-
-Väkeä kulki ulos ja sisälle puhellakseen amtmanin kanssa, maksaakseen
-veroa voudille tahi kyselläkseen kihlakunnan tuomarilta asiaa tai
-toista. Edeltäpuolinen kului ja päivällistunti lähestyi. Talonpojat
-hajausivat rakennusten välistöihin, ottivat eväänsä esille ja söivät,
-seisoen merelle päin kääntyneinä tahi istuen rivissä maantien
-risteyksessä. Silloin tällöin näyttäytyi joku notario ovella ja huusi
-nimen. Siinä käänsi jokainen sitten päätään ja toistivat nimen, kunnes
-asianomainen löytyi jostakin sopesta ja lähestyi epäröiden, jolla aikaa
-kirjuri kävi kärsimättömäksi ja tuuli pörrytti hänen sileäksi kammattua
-tukkansa ja puhalsi sen hänen silmilleen.
-
-Suurella kivellä lähellä kivimuuria istui muuan mies vähän matkaa
-toisista. Hän oli ottanut lakin päästään ja tuijotti ajatuksissaan
-merelle. Hän oli roteva, tavattoman suuri mies, hartiot kumarassa siitä
-kun hän kaivoi maata ja asui matalassa huoneessa. Kasvot olivat karkeat
-ja piirteet jyrkät, tukka ja tuuhea parta olivat kiherät, takkuiset ja
-tulipunaiset. Hän oli villin näköinen, vaan toista ilmoitti suuret,
-siniset silmänsä.
-
-Lähimmäisestä joukosta tuli muuan mies hänen luoksensa ja tervehti:
-"Hyvää päivää Njaedel! kiitos viimeisistä!"
-
-Njaedel käänsi vähän päätään ja vastasi tervehdykseen.
-
-"Olipa hyvä että tapasin sinut tänään", sanoi edellinen, "niin voimme
-vähän puhella kaislarannasta ja kuulla ehkä mitä muut ihmiset
-ajattelevat asiasta."
-
-"Minä vähät välitän muista ihmisistä", vastasi Njaedel, "ja jos
-sinäkin, Sören, olisit antanut muitten ihmisten olla rauhassa, niin
-enpä olisi minäkään täällä käräjillä pilkattavaksi ja häväistäväksi."
-
-"Me emme saa nureksia sitä, että meidän pahat työmme tulevat ilmi, kun
-ne nostavat pahennusta seurakunnassa --"
-
-"Pahennusta! Jos jokainen pitäisi huolen itsestään, niin eipä olisi
-mitään pahennusta."
-
-"Välttämätöintä on pahennuksen olemassa oio, vaan voi sitä ihmistä --"
-
-Njaedel nousi seisoalleen pitkää pituuttansa ja keskeytti äkkiä: "Mitä
-aioit sanoa kaislarannasta?"
-
-Sören Börevig oli pitkä, etukumara mies, tukka keltainen ja
-suonikkeinen, kulmakarvat valkeat. Kun hän puhui, katsoi hän sivulle ja
-hieroskeli käsiään.
-
-"Sinä kaivat, Njaedel, suuren ojan merelle päin."
-
-"Niin teenkin."
-
-"Tulee sievä kulku kaislarantaan."
-
-"Minä ajan suuria peltojani pitkin."
-
-"Hyvin ymmärrän", sanoi Sören ja katseli tielle, "vaan et suinkaan sinä
-olisi siitä hyvilläsi, jos muut ajaisivat tilustesi läpi?"
-
-"Koettakootpahan vain."
-
-"Niin, mutta -- näes, Njaedel -- miten minä pääsen kaislarantaan, kun
-sinä kaivat tuon ojan? Oletko sitä ajatellut?"
-
-"Sinä! Sinun Sören, ei tarvitse päästäkään sinne, sillä sinulla ei ole
-siellä mitään tekemistä."
-
-"Hm hm hm", naurahteli Sören, "sinä olet suuripuheinen, Njaedel."
-
-"Kylläpähän puheeni vastaan."
-
-"Enkö ole tuonut kaisloja niin kauan kuin olen ollut Börevigin talossa?"
-
-"Kyllä kai oletkin", vastasi Njaedel tyynesti, "vaan ajattelen että
-olet paljon tehnyt, joka olisi ollut parempi jättää tekemättä."
-
-"Luulet ehkä että käy laatuun sulkea vanhat, muokatut tiet?" kysyi
-Sören sävyisästi, "vai luuletko, Njaedel?"
-
-"Minulla on kauppakirjani ja se on oikea ja täysin voipa kauppakirja,
-sillä olen ostanut kirkolle kuuluvan tilan ja maksan verot
-Kristiansandin piispalle. Vaan sanallakaan ei ole siinä mainittu siitä,
-että Börevigiläisillä olisi lupa laittaa tiensä minun tiluksieni läpi;
-niinpä hyvin arvelen voivani kaivaa ojia missä vain itse tahdon."
-
-Lausuttuansa tämän alkoi Njaedel käydä taloa kohti.
-
-"Niin, mutta kaisla -- kaisla --" väitti Sören Börevig ja hieroi
-käsiään yhä kovemmasti.
-
-"Malmi on vuoressa, kaislat meressä; kun sinulla ei ole vuorta, niin ei
-sinulla ole malmia, kun sinulla ei ole merenrantaa, ei sinulla ole
-kaisloja. Arvelen että sinun pitäisi saada päähäsi tämä, Sören, joka
-olet ihmeen viisas."
-
-"Niin, mutta -- niin mutta" -- alkoi Sören taaskin, "meidän tulee jakaa
-Jumalan lahjat, Njaedel, me olemme kaikki veljiä --"
-
-"En tahdo olla sinun veljenäsi, Sören Börevig, kahdesta sadasta
-kaislakuormasta", vastasi Njaedel ja katseli toista.
-
-"No niin, Njaedel, sittehän saamme mennä oikeuteen", sanoi Sören
-lauhkeasti, "minä käyn asianajaja Toften puheilla nyt kun hän on
-täällä."
-
-"Niin, tee sinä Sören vaan niin, minulla on kauppakirjani minulla",
-vastasi Njaedel ja jatkoi kulkuaan. --
-
-Keskellä tietä, huoneuksien välistöllä oli kokounut väkijoukko
-muutamain kääsien ympärille, jotka olivat vasta tulleet. Mies, joka
-nousi vaunuista, oli pieni ja paksu, kasvonsa punaiset, partansa
-harmaja, lakinreuhka päässä.
-
-"Onko täällä ketään", kysyi hän joukolta, "joka tietää mikä on se
-kanalja, jonka tieosa on Börevigin portin luota Svartmyreen asti? Minua
-haluttaisi sanella sille hyvälle herralle muutamia totuuden sanoja."
-
-Ei kukaan tiennyt. Vaan muuan vanha mies vastasi: "Niin, sinä olette
-luotsivanhin oikeassa, huonompaa tieosaa ei ole koko rannikolla."
-
-"Tieosaa!" puhkesi luotsivanhin puhumaan. "Niin totta kuin tässä
-seison, se ei ole mikään tie, onhan vaan suurikivinen räme, katsokaahan
-minkä näköisiä olemme!" ja hän osoitti itseänsä, hevosta ja kääsejä;
-kaikki olivat harmaankirjavat loasta.
-
-"Teidän pitäisi, luotsivanhin, valittaa nimismiehelle --" sanoi joku.
-
-"Niin, jos se hyväisi mitään", sanoi luotsivanhin ja kynsi päätään
-karvalakin alta.
-
-Samassa havahti hän Batnemon Njaedelin, joka seisoi kappaleen matkan
-päässä ja katseli häntä. Luotsivanhin iski hänelle silmää.
-
-Muuan luotsi, joka oli kartanolla, otti hänen hevosensa ja luotsivanhin
-lähestyi Njaedelia ja kuiskasi: "Hän on kaikella kunnialla laivassa?"
-
-"Saiko hän hyvän paikan laivassa?" kysyi Njaedel.
-
-"Erinomaisen -- aivan kuin jossakin Amerikan laivassa, vaikka se oli
-ainoastaan toisen luokan paikka. Huomenillalla on hän Kristianiassa."
-
-"Sepä oli tyhmää että hän saapuu sinne iltamana; kunhan vaan löytäisi
-Antin!"
-
-"Kuulehan nyt, Njaedel! Olen sinun kustannuksellasi lähettänyt
-veljellesi sähkösanoman, että hän tulisi vastaan ottamaan Kristinaa
-satamassa."
-
-"No taivaan käpy, kuin olet kekseliäs, luotsivanhus!" sanoi Njaedel.
-"Tuliko kalliiksikin?"
-
-"Maksoipa se yhden kruunun, ei päälle eikä vaille."
-
-"Etkö voinut saada helpommalla?"
-
-"En, kun on määrätty taksa, näet sen."
-
-"No niin, kaikessa tapauksessa se oli hyvin tehty", sanoi Njaedel ja
-kaivoi kruunun taskustaan, "ja kiitos suuri!"
-
-"Ei kestä kiittää. Oletko jo ollut oikeudessa, Njaedel?"
-
-"En, sanovat että vasta jälkeen päivällisen tutkitaan minun asiani."
-
-"Onko sinulla eväitä!"
-
-"Ei ole, eipä ollut kotona ketään, joka olisi laittanut jotain minulle
-ruuaksi", vastasi Njaedel lyhyesti.
-
-"Hm, se on totta", mutisi luotsivanhus, "tule, käykäämme Topias luotsin
-luo, niin saamme sieltä vähän säkkimme täytteeksi"
-
-Rahvas väistyi syrjään ja tervehti luotsivanhinta, vaan kukaan ei ollut
-näkevinäänkään kookasta Njaedelia, joka kulki jälessä. --
-
-Oli pilvinen ilma. Kaukana merellä kohousi musta pilviseinä ja meri oli
-harmaja ja täplikäs pienistä valkeista pilkuista.
-
-Kova lounastuuli puhalteli, ja huuhtoi rannalla suuria, pyöreitä kiviä
-vellova hyrsky, venytellen perässään pitkiä, limaisia kaislasuikaleita.
-Rannasta kohosi lyhyt mäki kohti taloja, jotka olivat aivan lähekkäin.
-
-Rakennusten välillä oli ahtaita likaisia teitä, tunkioita ja
-kaikenmoista siivottomuutta; taikkoja, ruostuneita aurankynsiä,
-rattaanpuoliskoja ja laivoista kaikenmoista hylkyromua, jota meri oli
-vuoden kuluessa tuonut rannalle. Vaan asuinhuoneitten edustalla oli
-useinkin vähäinen siistitty kokouspaikka, jonne kansaa kerääntyi, istui
-kuistin rappusille tahi tahkokivelle seinän vierustalle.
-
-Vaikka oltiin keskellä isoa kesäpäivää, oli kuitenkin kaikki ikäänkuin
-pimeän ja synkän puhuvaa. Harmajat pilvenmöhkäleet kulkivat matalalle,
-myöskin meri oli harmaja. Ja punasenruskeat, tervatut rakennukset,
-jotka valkeine akkunakehineen, varjostimineen ja kukka-astioineen
-saattoivat näyttää niin herttaiselta auringonpaisteessa, olivat pimeät
-ja synkeät tuossa surkastuttavassa ilmassa, eikä nimismiehenkään
-valkeaksi maalattu talo näyttänyt kuin sangen ikävältä.
-
-Talonpoikain tiheät joukot sopivat tähän tilaisuuteen hyvin. Kaikki nuo
-paksut, mustansiniset sarkanutut, villapaidat ja villaliivit lisäsivät
-sitä raskautta, joka vallitsi kaikkialla. Ei ollut mitään tointa
-väkijoukoissa; mikä ajelehti minnekin; tervehdittiin mutisemalla,
-katsomatta toisiaan; ojennettiin suuria käsiä, joita kohtasivat toiset,
-ilman mitään käden pusertamista, sormet suorassa, kuten tapana on. Ei
-kuulunut siellä huudonääntä, ei kovaan lausuttua sanaa, saati sitten
-naurua; kaikkialla oli haju, jonka sarka saa, kun se painetaan
-berliinisinisellä.
-
-Yhden aikana lopetettiin edeltäpuolistoimitukset, ja kun käräjäsalia
-puhdistettiin puolispöytää varten, kuleskelivat virkamiehet ja
-asianajajat ulkona edestakaisin, polttivat tupakkaa ja keskustelivat.
-
-Tuo ja tää rohkea talonpoika tarttui johonkin asianajajaan; pienen
-tihrusilmämiehen oli mahdoton löytää asianajajaansa. Vaan amtmani
-Hiorth, joka oli alhainen mies, kuleksi ympäriinsä väkijoukossa ja otti
-huomioonsa kutka tervehtivät häntä.
-
-Silloin tällöin kuin hän luuli tuntevansa jonkun naaman, pysähtyi hän
-ja lausui muutamia lohdutuksen sanoja; kätensä piti hän selkänsä takana
-nutun liepeen alla päästäkseen kättelemisistä.
-
-Samassa nimismies renkineen kuletti vangin poikki kartanon. Varmuuden
-vuoksi oli hän kytketty kahleisin, sillä nimismiehen koppiin ei ollut
-luottamista ja sitä paitse oli se vartiasta mukavinta.
-
-"Tunteeko kukaan teistä tuota miestä?" kysyi amtmani.
-
-"Kyllä, herra amtmani, hän on Krydsvigistä kotoisin", vastasi
-luotsivanhin, joka samassa tuli muutamasta huoneesta.
-
-"Hyvää päivää, herra luotsivanhin Seehus!" sanoi amtmani ja katsoi
-kannattavan tarjota hänelle paria sormia oikeasta kädestään. "Te siis
-tunnette vankia? Varkaus luultavasti?"
-
-"Niin, se raukkahan se on, hän murtausi maakauppiaan puotiin, josta
-varasti jauhosäkin ja kannullisen siirappia."
-
-"On se surkeaa", sanoi amtmani Hiorth ankarasti ja katseli yli
-väkijoukon, "kun nuo varkaudet lisääntyvät lisääntymistään. Ne näkyvät
-olevan likeisessä yhteydessä useitten muitten huonojen vaikutuksien
-kanssa, joitten alaiseksi meidän kansamme on tätä nykyä valitettavasti
-joutunut. Onko mies köyhä? -- suuriko perheensä? -- montako lasta?"
-
-"Monta ja pientä kuin Njoan kumpeleet", vastasi luotsivanhin.
-
-"Kumpeleet?" kysyi amtmani ja katsahti taaksensa.
-
-Asianajaja Tofte, joka aina pysyttelihe amtmanin läheisyydessä
-ollakseen palvelukseksi, sanoi mielinkielisesti hymyillen: "Suokaa
-anteeksi, herra amtmani, kumpeleet ovat muutamanlaisia pottukakkuja."
-
-"Ahaa -- pottukroketteja!" mutisi amtmani alhaisesti ja jatkoi kulkuaan
-väkijoukossa.
-
-Ihmiset katselivat toisiaan, joku nauraa virnisti kun amtmani käänsi
-selkänsä. Luotisivanhinta ylimalkaan ihmeteltiin isosti suoran
-käytöksensä vuoksi ylhäisiä kohtaan; hän oli siinä välissä, ei varsin
-talonpoikainen eikä varsin herrasmieskään.
-
-Lauri Voldeman Seehus oli muutaman Flekkefjordin patajuopon
-tullivahtimiehen poika. Nuorena ollessaan oli hän kulkenut merellä,
-vaan vanhemmuuten osti hän pienen osan Krydsvigin-maata, rakensi talon,
-josta hän taisi milloin tahansa nähdä merelle ja nimitettiin sittemmin
-luotsivanhimmaksi.
-
-Seehus saattoi olla tuossa kuudenkymmenen korvissa. Hän oli
-poikamiehiä, puoleksi merimies, puoleksi talonpoika. Esimiehensä eivät
-suosineet häntä juuri ylenmääräisesti. Pitipä Hiorth amtmani häntä
-vaarallisena henkilönäkin, koska hän, vaikka virkaportaalla oli, vaan
-hiukkasen erosi tavallisesta talonpojasta, jonka kautta kansan isiltä
-peritty virkasäädyn kunnioittaminen helposti saattoi vähetä.
-
-Seehus piti vaarin virastaan ja nautti talonpoikain totista
-kunnioitusta, jotta oltiin kun oltiinkin hänen kanssaan
-pääsemättömissä. Ei hän itse lainkaan tiennyt, että olisi jotain
-kysymyksessä hänen vioistaan. Tuon vapaan puheenmuodon oli hän saanut
-mereltä, ja kun amtmani kunnioitti häntä ainoastaan kahdella sormella
-ja kylmällä katseella, arveli Seehus viattomassa ihastuksessaan, että
-amtmani Hiorth oli kuitenkin niin lemmon oiva mies.
-
-Luotsivanhimman lähimmäisenä naapurina oli Batnemon Njaedel. Hän oli
-oikeastaan muukalainen rannikolla. Hän oli muutamasta tunturitalosta
-kaukana sydänmaassa.
-
-Vaan sittemmin oli hänen maallaan monena vuonna tapahtunut
-kallionvierimiä, niin sattui muuanna kevännäkin kallionvierimä ja teki
-työnsä niin tarkkaan, että Njaedel jäi paitasillaan seisomaan vuoren
-huipulle, talon ja kaiken, mitä siinä oli, rymistessä alas. Raunioista
-löydettiin aamulla vaimonsa ja kaksi lasta kuolleina, vaan vanhin tytär
-oli hengissä.
-
-Silloin näki Njaedel hänellä olevan pahan jättää kotitalonsa. Hän myi
-minkä hävitys oli säästänyt ja muutti merenrannikolle.
-
-Njaedel ei muuttanut nimeään uuden talonsa mukaan, mikä on tapana. Hän
-oli ostanut osan samaa taloa, josta luotsivanhimmallakin oli muuan osa;
-Krydsvig oli iso rälssitilus, joka oli kuulunut Kristiansandin
-piispalle. Njaedel oli tuonut muassaan halunsa yksinäisyyteen,
-senpätähden hän valitsi vesiperäisimmät tasangot rannalla, joihin
-kuului suuri hedelmätön hiekka-aavikkokin.
-
-Njaedel eleskeli vuosikausia yksinään piikansa ja Kristina tyttärensä
-kanssa, viljeli maataan ja keräili kipeneen arkkunsa pohjalle. Ainoa,
-jonka kanssa hän seurusteli, oli luotsivanhin, joka oli antautunut tuon
-hyväluontoisen jättiläisen ja hänen oivan, hilpeäluontoisen tyttärensä
-pariin.
-
-Kansa muutoin ei pitänyt Njaedelista, hän kun näet oli vieras. Sitä
-paitse oli tässä suuressa, rotevassa ja pörrötukkaisessa miehessä
-jotakin vastenmielistä. Kun hän seisoi kaivamassa ojaa alhaiseen
-märkään maahansa, oli hän kuin ilkeä noita, joka kohosi maan sisästä.
-Hänen pörrötukkainen päänsä -- hän oli aina avopäin, paitse kun hänen
-piti olla oikein pyhävaatteissa -- piirsi pilviä, kun ajettiin
-maantietä hänen ohitsensa. Ja kaikki oudot pysäyttivät hevosensa ja
-kysyivät kyytipojalta mikä olento tuo oli.
-
-Vaan Njaedel ei huomannut mitään työtä tehdessään. Hän oli semmoinen,
-joka näyttää taistelevan työnsä kanssa. Hammasta purren ja kulmat
-käppyrässä rohjusti hän siinä lapiollansa ja kangellansa, riisti ja
-raasti ja raatoi, jotta maa savusi hänen ympärillään; ja kun hän tapasi
-jonkun uppiniskaisen kiven, joka ei tahtonut kääntyä, kävi hän sen
-kimppuun jättiläisvoimillaan möristen kuni ärsytetty karhu.
-
-Vaan kun tuli ruoan aika tahi pimeä, nousi hän ylös ojastaan ja
-kapisteli ryvettyneitä puukenkiään. Hän löi rautakankensa maahan ja
-katseli ympärilleen, mitä hän oli saanut aikaan. Ja jos hän mielestään
-oli tehnyt työnsä oivallisesti, veteli hän kouralla tukkaansa, että se
-nousi aivan pystyyn, ja hymyili hyvillään itselleen.
-
-Kotona naisväen seurassa oli hän lakea kuin lammas; hän kyyristi
-niskaansa ja liikkui varovasti, ikäänkuin olisi ollut peloissaan, että
-tuvan katto kohoaisi paikoiltaan, jos hän oikaiseisi kookkaat
-jäsenensä.
-
-Käräjäherrain aterioidessa nimismiehen luona, rupesi satamaan.
-Pilvitaivas laskeusi yhä alemma, ja satoi tihjästi ja tasaisesti, kuten
-on tavallista, kun sade näyttää rupeavan pitkälliseksi.
-
-Muutamat kömpivät huoneisin ja katosten alle, vaan useimmat jäivät ulos
-ja antoivat sataa. Silloin tällöin kumartuivat he, jotta vesipisarat
-tippuivat hatun laiteilta, vaan muutoin olivat he niin tottuneet
-märkänä oloon, etteivät siitä paljoa piitanneet; sade tunkeusi saran
-läpi ja tippui takin helmasta vaaleansinisinä nappina.
-
-Odottava kansa ei ollut ollenkaan tyytymättömänä; sillä kaikki
-tiesivät, että on se käräjä-atria jotakin, jolla pitää olla aikansa.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Amtmani istui ensimäisenä pöydän päässä, kihlakunnantuomari hänen
-oikealla, vouti vasemmalla puolen. Sitten seurasivat asianajajat ikänsä
-jälkeen, sitten herrat valtuutetut esimiestensä arvon mukaan, sitten
-kirjurit saman säännön mukaan ja lopuksi muutamia talonpoikia,
-kunnallislautakunnan puheenjohtaja ja pari muuta kutsuttua. Nimismies
-istui viimeisenä toisessa pöydän päässä.
-
-"Kyllä sen näkee, että nimismiehellä on kaupungissa vaimo, joka osaa
-keittää", sanoi vanha asianajaja Kahrs ja lopsautti kielellään, "ei ole
-kuin oli ennen muinaisina aikoina, kun meidän piti syödä mähkiä pytystä
-viskurokkaa, jossa oli siirappia ja kaneelia."
-
-Tämän lausui hän puoliääneen voudille, sillä oli menossa vasta
-ensimäinen ruokalaji, se oli kalaputinkia hummerin kanssa, ja
-keskustelua johti amtmani melkein yksinänsä.
-
-Punanen viini oli hyvin muikeaa ja yhtä väkevää. Sitä paitse oli siellä
-iloöljyä ja olutta, jotta mielet pian ylenivät. Vaan amtmanipa huomasi
-asettaa iloisuutta, ja oli hyvin juhlallista atrian alku.
-
-Siinä kuiskailtiin naapureilleen eikä muutoin puhuttu kuin vastatessa
-amtmanille. Hänellä oli tavallisesti tapana sanoa sananen kullekin,
-erittäinkin läsnäoleville talonpojille hän oli ystävällinen; hänestä
-oli omantunnonasia näyttäytyä alhaiselta ja kansalliselta.
-
-Paistia syödessä hän tavallisesti esitti kuninkaan maljan, ja sen
-jälkeen hän halulla piti pari lyhyttä puhetta, kuinka aina sopi. Tänään
-hän kääntyi kihlakunnantuomarin valtuutetun, kandidaati Alfred
-Bennechenin puoleen, joka piakkoin aikoi matkustaa.
-
-"Kun te nyt, herra kandidaati Bennechen", niin puhui amtmani, "jätätte
-tämän vaikutuspiirin, johon te olette uhranneet parin parhaimman
-nuoruutenne vuoden työt, on astuaksenne tärkeämpään -- ehkä
-vaivaloisempaan, mutta varmaankin paljoa lupaavampaan toimeen, tahdomme
-lausua teille jäähyväiset ja kiitokset siltä ajalta, jonka te olette
-työskennelleet meidän kansamme. Vaan vaikka kohta te eroattekin meistä,
-olemme kumminkin edeskinpäin yhteistyöntekijöitä. Enhän tehne
-sopimattomasti ilmoittaessani tälle seuralle, että teidän on
-tarkoituksenanne mennä johonkin hallituksen kansliaan -- arvattavasti
-siihen jossa isänne on."
-
-Alfred Bennechen kumarsi kohteliaasti.
-
-"Minä sanon siis", lisäsi amtmani, "että me jatkamme yhteistyötämme.
-Sillä eikö se ole suurta yhteistyötä yli koko maan. Eikö virkakunta ole
-sinkilä, joka ympäröipi kansamme juuri kuin väkirengas. Kun te
-sentähden juurikuin vaihdatte paikkaa ketjussa, tahdomme me pyytää
-teitä lausumaan kunnioittavan tervehdyksemme teidän herra isällenne ja
-pyytämään, että hän vakuuttaisi Hänen Majesteetilleen, että me
-_teemme työtä_ -- se on hyvät herrat -- teemme työtä Hänen
-Majesteetinsa uskollisina palvelijoina kansan seassa. Ja teille, herra
-kandidaati Bennechen, tahdomme me toivottaa, että te, pitäen herra
-isänne suurta esimerkkiä silmäinne edessä, edistyisitte radallanne ja
-tulisitte, kuten hän. maallemme ylpeydeksi ja kaunistukseksi. Herra
-kandidaati Bennechen -- Jumala olkoon kanssanne."
-
-"No, tuon on hän koonnut otsansa hiessä, uskokaa pois", kuiskasi
-asianajaja Kahrs naapurilleen, joka istui paljoa alempana; sillä
-amtmanin puheet olivat ylimalkaan niin ja näin.
-
-Kihlakunnantuomari myöskin piti nyt puoleksi leikillisen puheen
-valtuutetulleen; Alfred Bennechen vastasi, jotta täksi päiväksi tuli
-monet puheet.
-
-Vaan kun juhlallisuus oli kaikkein korkeimmillaan, tarttui paistipala
-voudin konttoristin kurkkuun. Mies parka oli läkähtyä siihen paikkaan,
-ja näytti tilansa hyvin epäillyttävältä. Vaan naapurinsa taputteli
-häntä niin lujasti hartioille, että pala viimein helti ja lensi
-pöydälle.
-
-Amtmani kätki kasvonsa ruokaliinaan; vouti pyysi ppytämästä
-päästyäänkin anteeksi kirjurinsa edestä, vaan asianajaja Kahrs
-tarkasteli hartaasti lihapalasta ja vannoi, että se painoi puolen
-naulan paikoille.
-
-Tämä tapahtuma pani lörälle koko juhlallisuuden. Nuoremmat asianajajat
-rupesivat naureskelemaan ja puhelemaan toisilleen yli pöydän; syntyi
-oikein hulivilimainen rattoisuus. Ja amtmani itse pelastui tuosta
-harmillisesta vahingontapauksesta, että säpsähti ja oikoili
-silmälasiaan kun joku rykäsi vaan; samalla pyysi hän hartaasti, vaan
-säälivästi voudin kirjuria että hän kaiken mokomin malttaisi leikata
-paistin oikein pieniin palasiin.
-
-"Onko montakin juttua jalkeenpuoliseksi, herra kihlakunnantuomari?"
-kysyi amtmani, nähdessään ettei hän enemmän enää voinut hillitä
-keskustelua.
-
-"En tosiaankaan tiedä", vastasi kihlakunnantuomari tyytyväisesti ja
-pani pois lasin kädestään. "Montako on juttua listassa, Bennechen?"
-
-"No, kyllähän niitä oleksii; muitten muassa on oikein huvittava juttu",
--- valtuutettu hiljensi ääntänsä ja kumartui kihlakunnantuomaria
-kohden.
-
-"Mitä se oli?" kysyi amtmani.
-
-"Muuan salavuoteusjuttu, herra amtmani -- ei mitään muuta", vastasi
-tuomari pienet harmaat silmänsä killissä; hän oli lyhytläntä, pyöreä
-herra, poskensa olivat punaiset ja oli hänellä peruukikin.
-
-"Eikö kihlakunnantuomari tahdo itse johtaa puhetta tänä päivänä", kysyi
-valtuutettu, "niin käy se joutusammin -- ja taas toisekseen ei ole
-ketään, joka älyää käsitellä semmoisia asioita niinkuin te."
-
-"Niin, teepäs niin, veli, niin saadaan hupaisuutta!" huudahti vouti
-varomattomasti.
-
-Amtmani ryki ääneensä, pyyhiskeli suuria harmaita viiksiään ja oikoili
-kultapuitteisia silmälasiaan. Ei sopinut puhua tuommoista, kun
-talonpoikia oli läsnä. Amtmani joi lasin kunnallislautakunnan
-puheenjohtajan kanssa.
-
-Kun innokas väitös syntyi parin asianajajan kesken, jotka istuivat
-vastaisilla puolilla pöydän alapäässä, jatkettiin keskustelua
-yläpäässä.
-
-"Ovatko he nuoria ihmisiä?" kysyi kihlakunnantuomari.
-
-"Ei, onhan puoli-iäkäs leskimies ja piika; vaan tytär, näetten --"
-
-"Vai niin, te tarkoitatte vieraanamiehenä --"
-
-"Mitä piikaan tulee", puuttui asianajaja Tofte puheesen, "niin hän on
-lapsen kanssa matkustanut Amerikaan kuukauden aikaa sitten, mitä minä
-olen kuullut."
-
-"Niin, vaan todistaminen on huvittavinta", sanoi nyt asianajaja Kahrs
-ja nauroi. "Minä tunnen Batnemon Kristinaa, hän on sievimpiä tyttäriä
-amtissa."
-
-"Jos käy sukkelammin, kun herra kihlakunnantuomari itse johtaa
-puhetta --" alkoi amtmani, joka ei ollut kuulevinaankaan viimeisiä
-puheita.
-
-"No älkäähän mitään, minä halulla hartahimmalla johdan puhetta, jos
-herra amtmani niin määrää", huudahti kihlakunnantuomari.
-
-"Ei, ei, ei, älkää ymmärtäkö minun väärin! Minä vaan tarkoitin, että
-olisi hyvä, jos pääsisimme aikaiseen kaupunkiin kun on näin paha ilma."
-
-Kihlakunnantuomari killisteli pienillä silmillään, ja päätettiin että
-hän itse istuisi tuomaripöydän ääressä jälkeen päivällisen. Asian
-päätteeksi amtmani ja kihlakunnantuomari keskenään ryyppäsivät.
-
-Jälkiruuan muassa oli tarjolla sherryäkin, jotta useimpain naamat
-punoittivat kuin täysikuu pouta-iltana. Asianajaja Kahrs sanoi voudin
-kirjuria tyhmänrohkeaksi mieheksi, joka, vaikka tuo lihapala oli vasta
-päässyt hänelle vakaasti muistuttamasta että "kuolemakin tulla
-suittaa", kumminkin pisti pankkoonsa kolme lautasellista kräämiä.
-Nauraa hahatettiin, puheltiin ja juotiin joka pullosta, talonpojat vaan
-söivät ääneti ja makustelivat epäileväisinä viiniä.
-
-Vaan paraassa kahussa amtmani kilisti lasiaan ja lopetti päivällisen.
-
-Rahvas huomasi päivällisen loppuneeksi kun punasia naamapareja
-näyttäytyi akkunoista ja ovista -- ulos ei voitu mennä tuossa
-jumalattomassa ilmassa.
-
-Kun kahvia oli juotu, laitettiin huone jälleen käräjätuvaksi, ja
-kihlakunnantuomari käski juhlallisesti oikeuden alkamaan istuntonsa.
-
-Tuomioistuimella istuessaan oli kihlakunnantuomari muhkean näköinen,
-Valkotukkaista päätä ympäröi arvokkuuden kaari, ja terävät
-vaaleanharmaat silmänsä tunkeusivat syvälle kanteen alaiseen ja
-todistajiin. Hän oli tunnettu taitavaksi tuomariksi, vaan pääavunsa
-epäilemättä oli se taitonsa, jolla hän johti tutkintoa.
-
-Ei kukaan ymmärtänyt niinkuin hän houkutella erehtymään, käännellä
-sanoja, laittaa ristiriitaan ja hämminkiin, jotta ne, ennen kun saattoi
-arvatakaan, näyttivät puoleksi tunnustaneen, ja tällä tavoin hän
-tavallisesti, omilla sanoillaan sanottuna, "urkki totuuden ulos."
-
-Tänään sujuivat asiat ihmeen sukkelaan, mutta kelvollisesti kumminkin.
-Tukku riita-asioita meni nopeasti menojaan. Kaikki asianajajat tiesivät
-nyt, että oli kysymyksenä päästä siihen muka maan mainioon asiaan,
-salavuoteusjuttuun näet, ja tönkkien toisiaan kylkeen ja salakähmään
-silmiään iskien iloitsivat he tuosta huvittavasta jutusta. Senpätähden
-ei ratkaistu monta asiaa, vaan tahdottiin lykkäystä toisiin käräjiin ja
-nurkumatta myönnettiin. Tyhmä asianajaja Kruse ainoastaan ei ymmärtänyt
-mitikään, vaan käski yhtä myötää sanansa pöytäkirjaan kirjoitettavaksi.
-Asianajaja Kahrs nykäsi häntä takista ja Alfred Bennechen, joka oli
-pöytäkirjurina, väänti suutansa, ja kihlakunnantuomari puheli ja
-kääntelihe rauhatonna tuolillaan.
-
-Vihdoin viimein oli Kruse valmis, ja salavuoteusjuttu huudettiin.
-
-Ovet olivat auki etehiseen ja kartanolle, ja rahvas seisoi tungoksissa
-ulkopuolella ja sisässä puolilattiaan lakituvassa.
-
-Sarkavaatteet, jotka olivat märkiä, rupesivat haisemaan lämpimässä;
-ilma paneusi raskaaksi, berliinisinisenhajuiseksi, ja vesinoppia vyöryi
-myötään akkunain laseja pitkin. Etehisessä seisoi tihrusilmä mies
-pahimmassa tungoksessa. Hän oli niin pahasen pieni ettei hän voinut
-mitään nähdä, vaan levottomasti kuunteli hän joka sanaa eikä ymmärtänyt
-tään taivaallista.
-
-Kun kihlakunnantuomari kuuli vastaajan nimen, sanoi hän: "Njaedel?
-Muukalainen nimihän se on?"
-
-"Se on sama kuin Niilo", puuttui puheesen Tofte, joka aina oli kernas
-palvelukseen, "Heiekylässä kansa sanoo Niiloa Njaedeliksi."
-
-"Vai niin, vaan nytpä ei ollakaan Heiessä, siis miehen nimi on Niilo --
-entäs sukunimi?"
-
-"Batnemo --"
-
-"Batnemo? kysyi kihlakunnantuomari kärsimättömästi.
-
-"Henkikirjoissa on 'Bandmo'", selitti Tofte.
-
-"No niin, luonnollisesti. Siis hänen nimensä ilman muitta metkuitta on
-Niilo Bandmo. Pöytäkirjoissamme ei saa olla kielikiihkoisuutta mitään."
-Näin sanoessaan loi tuomari ankaran katseen yli kansan ja katsahti sen
-jälkeen amtmaniin, joka nyökkäsi päällään suostumukseksi.
-
-Njaedel oli tunkeutunut esiin pöydän luo. Hän seisoi siinä etukenossa,
-suuri, pörrötukkainen päänsä nyökyllään; vähän väliin pyhiskeli hän
-takinhiallaan otsaansa, hänellä oli lämmin, ja hän liikutteli huuliaan.
-
-Kihlakunnantuomari mittaili häntä katseellaan, ja kun hän oli valinnut
-menetystapansa, alkoi hän äkkiä sukkelin sanoin ja kilisevin äänin:
-"Vai niin, äijäseni, sinäkö olet, joka elät kuin sika -- piikasi kanssa
--- hä? -- ja saatat pahennusta seurakunnassa? Kuka on ilmoittanut
-hänet?"
-
-"Papin lampuoti, Sören Börevig."
-
-"Niin kuulitkos? Papin lampuoti -- etkö häpeä? Niin, ja sinä olet
-lähettänyt tytön ja sikiön Amerikaan -- vai? Näethän että tunnemme
-tekosi. Luulit kai siitä pääseväsi, vaan ei se niinkään helposti käy,
-äijäseni. Vaan kiellät ehkä koko hävyttömyytesi -- vai?"
-
-Njaedel ponnistihe saadakseen suunsa auki ja kun hänen onnistui, sanoi
-hän: "Minä en kiellä mitään."
-
-Kihlakunnantuomari ei ollut tätä odottanut, vaan hän oli tottunut
-kaikenmoisiin koukkuihin.
-
-"Siinä teet oikein, ukkoseni", jatkoi hän, "vaan ei siinä ole kylliksi.
-Asiaa pitää järjestyksenmukaisesti harkita ja todistuksilla valaista.
-Missä on tyttäresi?"
-
-"Hän on matkustanut", vastasi Njaedel.
-
-"Matkustanut! Hänkikö? Ja minnekä?" huudahti tuomari silmäkullat
-sepposen selällään; valtuutettu laski kynän kädestään, asianajajat
-pörhistivät korviansa kuin rottakoirat; amtmani itse, joka istui
-sohvassa kakluunin luona, nosti silmänsä rangaistuslaista, jota hän oli
-muka lukevinaan.
-
-"Kristianiaan -- hän matkusti kotoa eilen", sanoi Njaedel.
-
-"No nyt vie sun -- hm!" Kihlakunnantuomari noitui hyvin harvoin
-oikeudessa, vaan innoissaan hypähti tuolilla, tulipunaisena vihasta.
-Hän haukkui Njaedelia niin paljon kuin oikeuden pyhyydelle suinkin
-soveltui ja lupasi hänelle niin kovan tuomion kuin hän vaan saattoi
-suorittaa.
-
-Njaedel vetäysi takaisin käräjäherrain salamyhkäisen vastenmielisesti
-silmäillessä. Ja rahvas väistyi häntä kuin ruttotautista, kun hän
-vitkalleen jätti käräjätuvan ja meni ulos.
-
-Ereys oli suuri. Iloinen mieliala, mikä sai alkunsa päivällispöydässä,
-oli pysynyt korkeusasteellaan tätä makupalaa odottaessa. Nyt meni
-kaikki mullin mallin, yhtäkkiä syntyi sanomaton ikävyys lämpöisessä,
-hämärässä huoneessa, jonka lattia oli kastunut likaisista saappaista ja
-akkunoita pieksi sade. Amtmani katsoi kelloaan, nousi paikoiltaan ja
-meni makuuhuoneesensa, ottaen mukaansa yhden kirjurin. Heidän kuultiin
-sen jälkeen reutovan ja ruhtovan kapsäkkiä.
-
-Kihlakunnantuomari oli silmittömästi suuttunut ja puski vihaansa
-ystäville ja vihollisille. Jälellä olevat asiat kävi hän läpeensä kuin
-tuulessa, ja voi sitä, joka koetti ehkäistä häntä; hän irroitti kellon
-liivistään ja pani sen pöydälle eteensä.
-
-Parantumaton asianajaja Kruse alkoi vaan taas vaatia lausuntojaan
-pöytäkirjaan otettaviksi.
-
-Kihlakunnantuomari vääntelihe tuolilla: "Minä tahdon huomauttaa
-asianajaja Krusea että tuolla lausunnolla pitää olla rajansa."
-
-Kruse veti tyvenenä esiin kellonsa: "Minä olen pitänyt laillisen ajan."
-
-"Olkoon niin, vaan tavallista on muutoin soveliaasti katsoa, että --"
-
-"Minulla on vaan katsottavanani valtuuttajani hyöty", vastasi Kruse ja
-käski edelleen kirjoittaa pöytäkirjaan.
-
-"Seuraava asia!" huusi tuomari, kun hän vihdoin lopetti.
-
-Tihrusilmämies etehisessä tunsi väristyksen ruumiissaan; hänen
-juttunsa, näet sen, huudettiin, hän tunsi nimensä. Huudon perästä tuli
-lyhykäinen vaitiolo.
-
-"No!" huusi kihlakunnantuomari kiukkuisesti. "Kenen nimiin on juttu
-kirjoitettu?"
-
-"Asianajaja Boyesenin", vastattiin.
-
-"Vaan Boyesenhan ei ole täällä; kuka ajaa Boyesenin edestä? No!"
-
-Kahrs astui nopeasti tuomiopöydän eteen; hän oli seisonut puhelemassa
-muutaman virkaveljensä kanssa muutaman akkunan luona.
-
-"Mikä juttu se on, Kahrs!" kuiskasi hän.
-
-"Minä katson listasta", vastasi Kruse kovalla äänellä.
-
-"Pököpää!" tiuskasi Kahrs; vaan sitten kääntyi hän suurimmalla
-kunnioituksella tuomarin puoleen ja lausui pöytäkirjaan pantavaksi:
-"Kantajan puolesta oli läsnä Boyesen Kahrsiin kautta ja tahtoi
-lykkäystä toisiin."
-
-"Lykkäystä", vastasi kihlakunnantuomari omituisella äänenpainolla ja
-pitkänpuoleisesti.
-
-"Vierasnmiehen kuulustelemista varten", jatkoi Kahrs.
-
-"Missä ne käräjät pidetään?" kysyi tuomari ilkkuen: hän hyvin kyllä
-ymmärsi, että toisella ei ollut mitään käsitystä asiasta.
-
-"Röldalissa", vastasi Kahrs järkähtämättömän vakaisena ja arvelematta.
-
-Soinnukas ääni ja vakaiset, arvokkaat kasvonjuonteet sopivat hyvin
-hyvästi juhlalliseen toimitukseen.
-
-Tuomari heitti asianajajalle hyväksyvän silmäniskun, ja pari kirjuria
-nauraa tirskui, vaan Kahrs, joka seisoi niin, että rahvas näki suoraan
-hänen kasvonsa, piti naamallaan kunnioitusta ilmaisevat juonteet, ja
-kun hänen lykkäyspyyntönsä hyväksyttiin -- hevoshuijarin asianajajalla,
-Toftella ei ollut mitään vastaan sanomista -- vetäysi hän takaisin
-syvään kumartaessaan, joka aina teki hyvän vaikutuksen.
-
-"Seuraava juttu!" huusi kihlakunnantuomari.
-
-"Ei ole enään."
-
-"No, Jumalalle kiitos!" Tuomari pisti kellon taskuunsa. "Kysykää
-amtmanilta, voidaanko antaa valjastaa hevoset."
-
-Työ lopetettiin. Oikeuden jäsenet, jotka olivat seuranneet asioita
-sangen suurella tarkkaavaisuudella, kirjoittivat nimensä pöytäkirjan
-alle; ja ennenkun rahvas oikein sai päähänsä mitä oli tekeillä,
-nousivat käräjäherrat ylös, asianajajat hajausivat mikä minne kuka
-kunne, kirjurit taas tarttuivat paksuihin oikeuspöytäkirjoihin
-latoakseen ne laukkuihin.
-
-Tihrusilmä kulkeusi ihmisvirrassa kartanolle; ei hän vieläkään
-ymmärtänyt mitään, kunnes hän kohtasi muutaman, joka selitti hänelle,
-että hänen juttunsa oli lykätty toisiin.
-
-"Lykätty", mutisi hän, ymmärtämättä vieläkään oikein. Hän käydä hamuili
-kärryjen välissä, juurikuin hän olisi kulkenut pimeässä, löysi vihdoin
-omansa, kapusi kärryihinsä ja lähti ajaa lötöstelemään kotiinsa päin.
-
-Suuret vaunut olivat nimismiehen oven edessä. Useimmat asianajajat
-istuivat jo kääseissä, jotka olivat rivissä vaunujen takana, Tofte vaan
-kuleksi ympäriinsä ja hyvästeli, hymyillen, ja laskien pieniä
-kokkapuheita tutuille talonpojille.
-
-Kahrs oli saanut villikon hevosen, niin että istui ja kiroili,
-senvuoksi kun amtmani ei koskaan tullut. Edelle ei hän uskaltanut ajaa,
-sillä se ei ollut amtmanin mieleen.
-
-Tällä aikaa seisoi amtmani vahvassa rauhassa puhelemassa nimismiehen
-vaimon kanssa, ja piti akkunasta silmällä matkalle valmistuksia
-kartanolla. Hän näet tuli tavallisesti vasta silloin, kun kaikki oli
-valmiina ja häntä oli odotettu tarpeeksi kauan.
-
-Vihdoin nousi hän vaunuihin, jotka sitten lähtivät vierimään, kääsit
-jälessä.
-
-"Niin", sanoi amtmani ja ojensihe suoraksi takaistuimella, "minä
-ajattelen niin usein, kun minä kuten tänään näen kansan kunnioituksella
-kokountuneen esivaltansa ympärille -- melutkootpa siiten niin paljon
-kuin tahtovat, nuo uudenaikaiset villitsiät, vaan murtaakseen vanhaa,
-perittyä virkakunnan kunnioittamista, ei heillä ole onnea, siihen on
-kansamme liian rehellinen -- liian uskonnollinen.
-
-"-- ja liian hidas", täytti kihlakunnantuomari.
-
-"No, niin, johonkin määrin olette oikeassa", vastasi amtmani,
-nojautuessaan taaksepäin pitääkseen pientä ettusta.
-
-Rahvas jäi seisomaan suu täynnä kysymyksiä. Matka kävi semmoisella
-suhulla, ja kaikki korkeat herrat olivat niin nyreissään, senvuoksi
-että moni ei ollut saanut ollenkaan toimitetuksi mitä tahtoi. Vaan ei
-yhtään tyytymättömyyden ääntä kuulunut; ainoastaan siellä täällä joku
-hymyili muikeasti tahi pudisti päätään; ja vaikka kukaan ei sanonut
-sanaakaan, oli se kaikessa tapauksessa hyvä amtmanin ettuselle, että
-hän ei tiennyt mitä he ajattelivat.
-
-Oli jo ilta, hämärä, sateellinen ilta. Pieni sade alhaalla näkypiirissä
-kaukana lännessä alkoi ruskottaa, nimismiehen portaiden edessä
-seisoivat keittäjävaimo ja kyökkipiiat, punaisina läähästyneinä isoin
-pitojen jälkeen, ja nauttivat raitista ilmaa, katsellessaan tielle
-vieriviä vaunuja. Rahvas jätti kartanon ja hajausi kaikkialle poluille
-ja kyläteille, yksittäin eli kaksittain käydä rahmustivat he kotia
-kädet taskuissa, märkinä ja väsyneinä seisottuaan roikuttuaan päivän
-läpeensä.
-
-Luotsivanhin ajoi eteläänpäin, hänellä oli vireä hevonen ja ajoi
-useimpain sivu. Kappaleen matkan päästä tapasi hän Njaedelin
-jalkapatikassa.
-
-"Nouse kärryihin, tänne taakse, Njaedel!"
-
-Njaedel nousi kärryihin, ja he ajoivat edelleen. Hetkisen perästä
-saavuttivat he hevosen, joka vitkalleen taivalti.
-
-"Pois tieltä!" ärjäsi luotsivanhin.
-
-Kului hetkinen aikaa, ennenkuin hevonen sai vetäytyneeksi syrjään, niin
-että kääsit saattoivat päästä ohitse.
-
-Tihrusilmä siinä istui kärryssä. Hänellä ei ollut kiirettä; taival oli
-pitkä eikä ollut hänellä mitään iloitsemisen syytä.
-
-Vanha, ruskea tammanvylläke, joka häntä veti, käydä kötösti ja renkkui
-aisoissa; se oli vaaleanruskea vanhuuttaan ja pitkäkarvainen kuni
-vuohi. Tihrusilmä istui ja katseli raudikkoaan, ja sillä välin kulkivat
-ajatukset voikassa ja hän alkoi olla alla päin kotiin tulosta.
-
-Eipä vaimollaan eikä lapsillaan ollut tietoa tuon parempaa kuin että he
-olivat varmat siitä, että tänään hänen täytyy tulla kotia voikko
-mukana. Vanhin poika oli ollut niinkin tarpeeksi ajatteleva että oli
-pannut isänsä mukaan päähiset voikon kulettamista varten. Tihrusilmä
-älysi että he vartoivat häntä kotimäellä. Silloinhan he saattoivat
-ainakin nähdä jo pitkän matkan päähän, ettei hänellä olluttaan voikkoa
-mukanaan. Vaan sen siaan uskoivat he hänellä olevan taskunsa täynnä
-seteleitä ja lantteja.
-
-Hän katsahti kärryinsä pohjalle; siellä olivat päitset. Miten ihmeen
-tavalla saattoi hän heille sanoa, että kaikki oli "lykätty toisiin"?
-
-Vanha raudikko oli kuin märkä vasikka, ja hän muisti voikolla kuinka
-oli sileät häpäät ja pyöreät ja kiiltävät lautaset.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kun he tulivat Njaedelin taloon meni luotsivanhinkin sisään. Talo oli
-tyhjä ja ovet auki, kissa kuleksi ympäriinsä ja naukui.
-
-Njaedel kulkea kuhnusteli ympäriinsä. Puhumatta sanaakaan, ja etsien
-jotakin syötävää. Luotsivanhin istui hetkisen ja katseli kömpelöä, isoa
-kuvatusta, joka kuleksi ja toimieli niin ätyröimällä äkkinäisiä
-pikkuasioita.
-
-"Kuules, Njaedel", sanoi hän vihdoin, "minä luulen että saat luvan
-hankkiaksesi itsellesi uuden piian."
-
-"Eipä!" huusi Njaedel ja polki jalkaa lattiaan jotta jymisi.
-
-"No, no, ethän sentään minua purasematta nielaise", vastasi
-luotsivanhin.
-
-Kun he söivät, Njaedel käski luotsivanhimman kirjoittaa kirjeen
-Kristinalle. Vaan kun talossa ei ollut millä ja mihin kirjoittaa,
-päättivät, että luotsivanhin kirjoittaisi kotonaan ja lukisi kirjeen
-Njaedelille.
-
-"Vaan mitä siihen pannaan?"
-
-"Ei mitään tään päiväisistä", vastasi Njaedel.
-
-"Ei, ei, voi silloin olla yhdentekevä, vaan --"
-
-"Kirjoita, että hän ei olisi vihassa minulle eikä levotonkaan
-puolestani; minun laitani on hyvä, hyvin hyvä, voit kirjoittaa, minulta
-ei puutu mitään --."
-
-"Että sinä tulet hyvin toimeen yksinäsi eikä sinulla ole kaipausta
-hänestä --"
-
-"No, Jumala paratkoon, minä kaipaan häntä, sen saat kirjoittaa", sanoi
-Njaedel kyökkästen edes takaisin.
-
-"Vaan silloinhan hän tulee aivan kiihkoihinsa, kun hän kuulee, että
-sinä kaipaat häntä niin isosti --"
-
-"Ei, sitten et saa kirjoittaa mitään siitä", sanoi Njaedel kiihkeästi.
-"Kirjoita -- niin, itse kai parhaiten ymmärrät, sinä luotsivanhin, joka
-osaat kirjoittaa, niin että Kristina tulee ilomielelle; olipa minun
-laita miten tahansa."
-
-"Eikö olisi parasta kirjoittaa kirje veljellesikin?"
-
-"Olisi kai; luotsivanhin, viitsisitkö kirjoittaa Antille, että hänen
-pitää olla siivo Kristinaa kohtaan; maksun hän saa jos tahtoo."
-
-"Sen voit hyvin käsittää, että hän tahtoo maksun."
-
-"Antti tulee hyvin toimeen", vastasi Njaedel. "Siinä on poika, joka on
-menestynyt mailmassa. Niin, äitikin sanoi sitä; sinä, Njaedel, sanoi
-hän, 'olet tyhmä kuin pukki, vaan Antti, hän on sukkela kuin kärppä'."
-
-"Vaan miks'ei hän ottanut isänsä taloa kun hän oli vanhin?"
-
-"Sillä hän tahtoi että minä saisin sen."
-
-"Hän kyllä tiesi mitä hän teki, tuo veljesi joka jätti sinut
-talopahasen haltiaksi ja itse meni tiekkoihinsa rahoineen", arveli
-luotsivanhin.
-
-"Elä sinä puhu pahaa Antista", vastasi Njaedel. "Hän oli kelpo poika.
-Minä muistan hyvin, kun me olimme kanervan riivinnässä Heiessä. Antti
-oli niin käsittämättömän vilkas panemaan koiran kokoon.
-
-"Vaan sinä kannoit kotia sen?"
-
-"Hä? Niin, tietysti minä kannoin kotia, sillä minä olin vankin?"
-
-"Mikähän se Antti oikeastaan on?" kysyi luotsivanhin.
-
-"Kyllä se on jossakin isossa toimessa, vaan en muista mikä se toimi
-on." Njaedel läksi kaapistaan hakemaan muuatta vanhaa veljensä
-kirjettä.
-
-Ulko-oven säppiä nostettiin varovasti, ja joku kuulusti tulla
-haparoitsevan keittiön läpi. Oli jo melko pimeä, ilma kun oli niin
-raskas; ainoastaan luoteelta näkyi valo-säde pitkin näköpiiriä ja se
-heitti kellervänpunaisen valon tupaan.
-
-Kun Njaedel näki Sören Börevigiksi tulijan, paiskasi hän kaapin ovet
-kiinni ja sanoi terävästi: "Sinä tulet kai katsomaan, onko huone tyhjä?
-Niin, katso tarkkaan sänkyihin voitko sinä nuuskia ja keksiä vähän
-enemmän pahennusta, sinä sen --"
-
-"Oikeudella pitää olla siansa", vastasi Sören sävysesti, "ja minä
-sydämmellisesti varoitan sinua, Njaedel --"
-
-"Mitä sinä minua?" keskeytti toinen.
-
-Sören ei rohjennut väittää että hän tuli yksinomaan varoittamaan,
-vaikka hän oli papin lampuoti; senpätähden teki hän vastoin tapaansa ja
-kävi suoraan asiaansa.
-
-"Minä puhelin vähän asianajajan Toften kanssa", alkoi hän.
-
-"Kaislarannasta?"
-
-"Niin, me puhelimme vähän siitäkin. Hän arveli -- asianajaja -- että se
-oli ilkeää, etten minä saanut kaisloja; olisi voinut -- tuota --"
-
-"Ehkä olisi se voinut herättää pahennusta?" kysyi luotsivanhin
-kuivakiskoisesti; hän seisoi uunin loukossa ja puuhaili siellä
-piippunsa kanssa.
-
-"Ei, luotsivanhin, ei hän sitä tarkoittanut -- hän ajatteli, että hyvin
-epäillyttävää on tuon ojan kaivamisen laita --"
-
-"Minulla on kauppakirjani, minulla", sanoi Njaedel.
-
-"Niin, onhan se sinulla, sen ymmärrän --" Sören meni ovelle, "sen
-vuoksihan pistäysin sisälle sanoakseni sinulle että meidän pitää ruveta
-sitten --"
-
-"Ruveta?" kysyi luotsivanhin.
-
-"Tietysti ruveta käräjöimään."
-
-"Käräjöimään!" huudahti luotsivanhin ja tuli lähemmäs. "Tätä sinun
-tulisi ajatella pitempään, Njaedel. Minä tiedän niitä, jotka ovat
-käräjöinneet maat ja mantunsa vähemmästäkin kuin tämä on ja monta
-kunniallista miestä makaa maassa, jotka asianajaja Tofte on saattanut
-sinne ennen isäänsä."
-
-"Ei sinun pidä puhua tuolla tavoin lähimäisestäsi, luotsivanhin! Vaan
-ylipäänsä sanoi asianajaja, että siitä tulee pitkä ja kallis juttu."
-
-"Minä kaivan ojaani", sanoi Njaedel.
-
-"Sitä et tee varmaan, Njaedel, kunhan vouti on käynyt täällä ja antanut
-sinulle kiellon."
-
-"Kiellon?"
-
-"Niin", vastasi Sören, "silloin pitää sinun odottaa kunnes tuomio on
-langennut."
-
-Njaedel käveli lattian poikki ja siirsi muuatta tuolia ja katsoi
-neuvottomana luotsivanhimpaan; vaan lopulta kääntyi hän taas pääasiaan:
-"Minulla on Kristiansandin piispan antamat paperit, minulla", sanoi hän
-päättävästi ja löi kättänsä yhteen.
-
-"Voithan piispalta kysyä miten on tuon kaislarannan laita", sanoi Sören
-ystävällisesti ja katsoi häntä syrjäsilmällä.
-
-"Niin, se on jotain, Sören!" mutisi luotsivanhin. "Sehän ei tulisi niin
-kalliiksi."
-
-"Tahi ehkä olisi parempi vielä kysyä kuninkaalta", sanoi Sören
-huolettomasti katsoessaan ulos ikkunasta.
-
-"Niin, kuningas on ylempi piispaa, vaan tokkohan hän vastaa semmoiseen
-asiaan."
-
-"Jos lykkäämme asian kansliaan ikäänkuin välioikeuteen --"
-
-"Minnekä?" kysyi Njaedel innokkaasti.
-
-"Kansliaan", vastasi Sören, jolla kuulusti olevan tarkat tiedot tästä.
-
-"Luotsivanhin!" sanoi Njaedel. "Siellähän Anttikin on; minä unehutin
-nimen. Vaan tuleeko asia silloin kuninkaan eteen?"
-
-"Niin", selitteli luotsivanhin, "sen kautta tie kulkee kuninkaan luo."
-
-Njaedel aprikoi vähän aikaa. Esitys miellytti häntä paljoa enemmän kun
-käräjänkäynti. Sitä paitse Anttihan oli siellä; hänhän saattaisi ottaa
-asian ajaakseen, niin päättyisi se yhtä pohkaa kerrassaan; olihan
-päivän selvää että hänen puolellaan oli oikein. Sören oli alussa
-olevinaan taipuisin oikeudenkäyntiin, vaan, sopusa kun oli, myöntyi hän
-tuumaan.
-
-Lopuksi hän otti järjestääkseenkin kaikki: pitääkseen huolen hakemuksen
-kirjoittamisesta ja lähettämisestä.
-
-"Vaan sinä saat maksaa asianajaja Toftelle, Njaedel."
-
-"Sinä olet alkanut riidan, Sören."
-
-"Niin vaan sinä kaivat ojaa."
-
-Luotsivanhin sai heidät sopimaan maksun kahtiapanosta, ja niine
-hyvineen meni Sören Börevig.
-
-Oli myöhään illalla, ja luotsivanhin kiiruhti kotia. Kun hän oli
-lähtenyt, meni Njaedel navettaan. Lehmät -- niitä oli kuusi -- ammoivat
-ja olivat levottomia; eivät ne olleet saaneet ruokaa eikä niitä oltu
-lypsettykään. Njaedel ryhtyi tähän outoon työhön ja teki sen jotenkin
-kehnosti.
-
-Karja ei tuntenut häntä, sitä paitse oli hän niin iso ja kovakynsinen,
-että lehmät potkivat kiulut kumoon ja kaatoivat maidon. Njaedel murisi
-ja kinasteli parhaansa mukaan, vaan jo oli yö sydämissä ennenkun hän
-lopetti työnsä.
-
-Kun hän vihdoin seisoi kartanolla taas ja ojenteli selkäänsä, kumarassa
-kun oli kulkenut navetassa, katseli hän merelle. Ilma oli köykäisempi,
-hän taisi erottaa vielä mustan juovan, ojansa tuolla hiekassa. Hän oli
-hyvillään siitä että pääsisi taas rakkaan ojan kimppuun hyvällä
-omallatunnolla. Hetimiten tullenee vastaus kuninkaalta, kun niin monta
-höyrylaivaa kulki rannikolla; ja oikeudestansa hänen ei tarvinnut
-epelilläkään.
-
-Hän jo edeltäpäin nautti Sören Börevigin erheyksestä ja teki
-arviolaskun, kuinka monta päivää kuluisi ennenkun vastaus saapuisi.
-
-Njaedel kaatoi maidon pyttyihin, vaan se kävi hirveän hitaasti. Sen
-jälkeen meni hän Kristinan kamarin puoleen, pisti päänsä sisään,
-katseli ympäriinsä, siinä hämärässä vetäessään hyvänhajuista ilmaa
-sisäänsä. Hän lukitsi oven ja pisti avaimen taskuunsa; vaan kun hän
-meni portaille, jotka rasahtelivat niin oudosti tyhjässä talossa, tuli
-hänen mieleensä Sören Börevigin sanat: oikeudella pitää olka siansa.
-
-Kauan hän makasi saamatta unta. Hänen päällään oli tänään ollut liian
-paljon tekemistä, hänen jäsenillään liian vähän.
-
-Hän kaipasi suloista pakotusta käsivarsissaan ja jaloissaan, kun hän
-venytteli sängyssä; sitä vastaan rupesi hän ajattelemaan jonkin
-joutavaa, joka ei ollut lainkaan hänen tapansa.
-
-Ja Njaedel, joka muutoin saattoi kuorsata kilpaa kauheimman ukonilman
-kanssa, säikähteli kissaa, joka naukui ja kuleksi keittiössä tahi
-Kristinan kamarioven edessä.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kun virta syöksee kohti pistävää niemekettä, kulkee vesi nokan ohitse,
-vaan kääntyy takaisin, kun se on syössyt sivu, ja täyttääpi niemen
-takaisen lahden pienellä pyörteellä.
-
-Kun puupala tulla kiidättää virran laitaa, kulkeupi se tähän
-pyörteesen, kiertelee ympäri lahdelmaa, kinnaupi niemen nokkaan, vaan
-taas sen painaa väkevä virta, tempaamatta sitä kumminkaan mukaansa, ja
-niin kiertelee se kiertelemistään loppumattomasti. Semmoinen pyörre
-kutsutaan kosteeksi.
-
-Lukemattomat kosteet, joita elämän virta muodostaa, ovat väliin niin
-pieniä, että ainoastaan yhdellä miehellä on tilaa pyöriä hyrrätäkseen
-niissä; väliin ovat niin suuria että niihin mahtuu kokonaisia perheitä
-tahi kokonaisia puolueita -- niin, tunnetaanhan historiallisiakin
-kosteita, joissa koko kansa on pyörinyt itsensä ympäri, kun ajan virta
-on sitä painanut, tempaamatta kumminkaan mukaansa.
-
-Myöskin vaan julkisessa elämässä on kosteensa ja Norjassa kutsutaan
-suuria valtiokosteita kanslioiksi. [Alkuperäisessä kirjassa on käytetty
-"departement" sanaa. "Kanslia" soipi suomalaisen korviin tutummalta.
-Suomentajan muist.] Täällä suuret joukot hitaasti pyöriviä papereita
-pyörteen kaltaisina kierivät syvän reiän ympärillä, jossa ei mitään
-ole, johon kaikki vedetään, jossa ne kierivät ympäriinsä, johon ne
-katoavat eikä jälkiäkään näy. --
-
-Kamariherra Delphin pani pois kynänsä, täytti lasinsa ja joi sen
-pohjaan, nyökäyttäessään päätään omalle kuvalleen peilissä. Oli
-myöhäinen yö. Hänellä oli valkoinen kaulahuivi kaulassa ja kaarteinen
-liivi, vaan hännystakkinsa oli hän riistänyt päältään, sillä hänellä
-oli lämmin.
-
-Yrjö Delphin oli ollut kemuissa ja poltteli nyt sikariansa kotonaan
-komeassa nuoren miehen asunnossa Bergelandsveiellä. Hänellä oli tapa
-istua yläällä myöhäiseen yöhön erittäinkin pitojen jälkeen -- ja jos ei
-hän soittanut pianoa, kirjoitti hän välistä jotain.
-
-Aamusella oli hän nurpeamielellä ja käytti melkoisen kylmää vettä
-sisällisesti ja ulkonaisesti. Vaan kun hän sitte tuli hemeään
-huoneesensa, jossa Börresen matami, hänen emännöitsiänsä, oli laittanut
-eineen pöytään, oli hän sorja ja sievä kuin mikähän vintiö. Eikä hän
-ollutkaan kuin kolmenkymmenen seitsemän tahi kolmenkymmenen kahdeksan
-vuotias, vaan väliin näytti hän vanhemmalta, erittäinkin sen vuoksi
-että hän alkoi menettää kauniin kiharoisen tukkansa.
-
-Ennen syötyänsä ja luettuaan sanomalehtiä laittausi virkakunnan
-päällikkö mennäkseen kansliaan. Vaan ensiksi katsoi hän
-kirjoituspöytäänsä mitä hän yöllä oli kirjoittanut. Ja usein kävi niin
-että hän repi paperin tuhannen nuuskaksi ja kylvi ne sitten kakluunin
-nurkkaan Börresen matammin suureksi harmiksi, joka oli niin
-sanomattoman siistikäs. --
-
-Oli kaunis syysaamu. Linnanpuisto oli täydessä loistossaan, keltaisia
-ja punaisia viheriäin seassa. Kuura oli kuin välkkyvä kaste ruohossa.
-Vesiputamaissa oli pudonneita lehtiä ja joutsenenhöyheniä juurikuin
-laivastoja, jotka odottivat tuulta. Ja ilma oli ikäänkuin niin mahtava,
-että kansa pysähtyi, veti pari syvää hengähdystä ja, varjostaessaan
-kädellään aurinkoa, tunsivat he jotain, jota eivät ymmärtäneet --
-kaipuuta tahi jotakin senkaltaista, tirkistellessään vuonolle ja
-matalille harjanteille etelässä, jossa auringonvalo oli huikaisevan
-valkoinen ja sumuinen kuin lumoava harso.
-
-Kun kamariherra kulki katuja, alkoi tervehdys, sillä hän tunsi koko
-mailman. Vaan hän oli harjaunut tähän tempukkaasen käytäntöön.
-
-Hän näki jo hevoisista kuka istui vaunuissa ja pitää tervehdystään
-valmiina. Ei koskaan jättänyt hän tervehtimättä vanhoja neitoja ja
-nuoria rouvia, jotka pysyivät sisällä ja jotka senvuoksi tahtoivat että
-heitä tervehdittäisiin akkunaan, ja samalla kertaa saattoi hän
-silmäillä molempia vierukäytäviä, havaita jos joku ristin päässä nosti
-lakkia -- niin, ja herroja raitiovaunujen sisällekäytävässäkin kerkesi
-hän tervehtiä, kun he kiitivät ohitse. Senpätähden olikin ensimäisiä
-pääkaupungin ylhäisössä, vaikka hän ehkä oli enemmän pelätty kuin
-pidetty, sillä hänen kielensä oli terävä ja tiedossaan hänellä oli
-kaikki.
-
-Kuninkaan kadulla muutaman myymälän edessä oli valtioneuvos Bennechenin
-hevonen. Yrjö Delphin aikoi juuri kysyä ajajalta, kun neiti Hilda
-Bennechen tuli ulos myymälästä.
-
-"Ah, kamariherra hyvä", pyysi hän, "tulkaa minun kanssa kotia! Mamma
-lähetti minut hankkimaan reunukkeita hameesen ja minä tiedän varmaan
-etteivät ne kelpaa, joita minä olen valinnut. Vaan jos te olette
-muassa, ei hän voi torailla minulle."
-
-"Se on minusta paha, neitiseni, vaan minä olen matkalla kansliaan. Mitä
-isä herranne sanoisi, jos tulisin myöhään?"
-
-"Pöhö -- luuletteko minun uskovan, että te pelkäätte pappaa? tulkaa
-nyt!" Hän teki sian vieressään kamariherralle ja tämä nousi
-kärryihin. --
-
-"Minä en kummastele, että kamariherra Delphin epäili lähteäkseen
-ajelemaan neiti Bennechenin kanssa", sanoi muuan nuori herra, joka
-kulki katua erään neitokaisen kanssa.
-
-"Ei, tyttö raukka hän on hirveä", vastasi neiti muikuillen.
-
-"Ruma tukka, ruma iho, suuri suu, pieni nenä, entä sitte ruumis --
-ainoa, joka hänellä on jonki näköistä, niin silmänsä."
-
-"Onko teistä hänellä kauniit silmät?" kysyi neiti ja katsoi ylös.
-
-"Jumala nähköön, ei ne minusta ole niinkuin muutamilla, jotka tunnen",
-vastasi herra sievästi, "vaan silmänsä ovat paraat, mitä neiti
-Bennechenillä on."
-
-"Ah niin, nuo silmänsä ovat semmoiset tuimat, tyhmät ukulin silmät."
-
-"Tyhmä hän kuulemma onkin."
-
-"Kuin pukki! sehän on yleensä tietty."
-
-Sillä välin ajeli Delphin neiti Bennechenin kanssa takaisin samaa
-tietä, jota oli tullutkin. Valtioneuvos asui Kristian Augustin kadulla.
-Porttikäytävässä tapasivat he pitkäkasvuisen nuoren tyttären, joka
-tervehti neitiä.
-
-"Kuka hän oli?" kysyi kamariherra. "Hän oli Mon veljentytär, Kristina;
-eikö hän ollut kaunis?"
-
-"Minusta oli hän liian suuri", vastasi kamariherra.
-
-"Alfred kehuu hänen olevan kelpo tytön kaikin puolin; hän sanoo
-tulleensa tuntemaan hänet ylimaassa."
-
-Valtioneuvos Bennechenin asunto oli sisustettu komeasti; heti näki,
-että asunto oli osottamaan mahtavuutta. Kaksoisovet olivat auki
-huoneesta toiseen, jotka kaikki olivat tilavia, ja viimeisenä oli
-rouvan kamari, jonka lattiaa peitti paksu matto ja ovia varjostimet.
-
-Valtioneuvoksen rouva otti kamariherraa vastaan teeskentelemättömällä
-ilolla; tämä oli vieraissakäynti, johon hän pani arvoa. Ja Hilda oli
-hyvillä mielin siitä, että hän oli tehnyt tuommoisen "tempauksen",
-ottamalla hänet mukaansa.
-
-Valtioneuvoksen rouva oli vaaleanharmaassa aamuhameessa, päässään pieni
-reunusmyssy. Vaikka 55 vuoden vanha oli hän kaikitenkin kaunis,
-silmänsä viisaan ja kylmäkiskoisen näköiset. Nuorena ollessaan hän oli
-ollut ylistetty kaunotar, ja hänellä pysyi vielä jäykkä taipumus
-kauniisin ihmisiin.
-
-Seuraelämässä hän oli vilkas, olematta kumminkaan huimapäinen ja ylevä
-olematta jäykkä; hänen hymyilynsä oli viehättävää ja olisipa ollut
-vielä isommassakin määrässä, jollei se olisi muistuttanut niin kovasti
-omituisesta hymyilystä, joka juurikuin sukuperintönä seuraa kaikkia
-naisia, joilla kuusi etuhammastaan on kultakiipaleella.
-
-Salissa oli myöskin talon nuorin poika Alfred, joka juuri oli tullut
-kaupunkiin, ja hänen hyvä ystävänsä Hiorth. Ekstra tekeysi niin
-pieniksi kuin mahdollista muutamassa syrjäisessä loukossa, ettei
-virkakunnan päällikkö huomaisi häntä keskellä kanslia-aikaa. Delphin
-sentähden tervehti häntä erittäin ystävällisesti.
-
-"Nyt, hyvä kamariherra, tulee teidän sanoa ajatuksenne asiassa", sanoi
-valtioneuvoksen rouva. "Alfred, poika raukkani, on niin onneton, kun
-pappa ei tahdo ottaa häntä kansliaansa. Alfred väittää, että se on
-oikein ja euroopalaista, kuten hän sanoo, että pappa auttaisi häntä,
-vaan te itse tiedätte kuinka Daniel pelkää antaakseen vastapuolueelle
-vähintäkään syytä valituksiin, ja senvuoksi --"
-
--- "ja senvuoksi hän tahtoo lähettää minut hiiden revisioniin",
-keskeytti Alfred, "jossa en tunne ristinsielua, ja kun juuri olin
-hyvilläni siitä, että saisin olla yhdessä Hiorthin kanssa -- minne
-Hiorth katosi?"
-
-Ekstra tuli nyt esiin muutaman palmukasvin takaa ja väänteli nolona
-valkeita viiksiään.
-
-"Niin, onhan oikein synti Alfredin laita", jatkoi valtioneuvoksen
-rouva. "Daniel on aina ollut ankara häntä kohtaan."
-
-Vaan nyt hän näki Hildan mallit, ja pian hän oli peittänyt koko suuren
-pöydän vaatetilkuilla ja malleilla. Kamariherra auttoi häntä, ja Hilda
-pääsi nuhteista.
-
-Nuoret herrat jäivät seisomaan syrjään akkunan luo.
-
-"Se oli hyvä onni, Hiorth! Hän asuu tässä talossa. Hän on nimittäin
-sukua Molle -- papan Mo'lle."
-
-"Antti kaikkivaltiaalle", sanoi Hiorth.
-
-"Katsotteko häntä siksi? se on erinomaista. Niin, näetkös, Antti
-kaikkivaltias on hänen isänsä veli -- isänsä on emäsika päälle
-päätteeksi, häntä on rangaistu salavuoteuksesta. Oletko nähnyt tyttöä?
-Minä selitän sinulle."
-
-"Tunsitko lähemmin häntä siellä kotonaan?"
-
-"No, noin jotenkin", vastasi Alfred ja iski silmää.
-
-"Saatpa nähdä, että hänen käy samoin kuin isänsäkin."
-
-"Häh?" kysyi Alfred.
-
-"Salavuoteus", kuiskasi Hiorth.
-
-Vaan tämä sukkeluus valtasi heidät niin, että heidän täytyi mennä ulos
-ruokahuoneen kautta saadakseen oikein nauraa portailla. --
-
-Kun virkakunnan päällikkö tuli virkahuoneesensa, kävi kello yhtä. Hänen
-pöydällään oli mahdoton kasa uusia asioita. Vahtimestari Mo seisoi
-juuri lukemassa muutamia asiapapereita, keltaisissa kääreissä.
-
-"Mitä nämä ovat, Mo?" kysyi Delphin kiivaasti.
-
-"Tämä lähimmäinen on muuan vedottu juttu; riita muutamasta
-kaislarannasta rannikolla." Antti Mo oli saanut paljon lainopillista
-tietoa ja oli täydellisesti perehtynyt kansliakieleen.
-
-Virkakunnan päällikkö ei kuunnellut hänen puhettaan, vaan otti
-kerrallaan pari kirjettä, jotka olivat siinä.
-
-"Kantakaa koko ruko Mortensenille ja käskekää hänen katsoa, mitä ne
-ovat ja järjestää niitä vähän", sanoi hän kärsimätönnä.
-
-Vaan kun Mo tuli Mortensenin luo, oli tämän aika vielä tärkemmässä kuin
-virkakunnan päällikön. Silla Mortensen kirjoitti suurimmassa
-salaisuudessa pääkirjoitusta sanomaansa.
-
-"Pankaa ne Kaokseen siksi aikaa", huudahti hän katsomattakaan ylös.
-
-[Kaos on kreikkalainen sana, joka merkitsee ääretöntä avaruutta tahi
-sekasotkua.]
-
-Kaos oli muuan hylly aivan lattian rajassa, ja se oli Mortensenin
-erityisen hallinnon alaisena.
-
-Antti Mo otti kasan, käänsi sen nurin, jotta keltaiseen kääreesen
-käärityt asiapaperit tulivat alimmaisiksi, hän pisti keltaisen paperin
-laidatkin sisään, ettei niitä ollenkaan näkynyt; sitten pisti hän
-kaikki syvälle Kaokseen, jossa sitä oli runsaasti ennaltaan. --
-
-Antti Mo, joka oli muuttanut nimensä Batnemosta Moksi, teki tuttavuutta
-Bennechenin kanssa, kun valtioneuvos vielä oli asessorina.
-
-Molla ollut siihen aikaan iso muonakauppa aivan asessorin vieressä, ja
-osottamalla perheelle pientä palvelusta oli hän päässyt vähitellen
-semmoiseen suosioon, että hän vihdoin tuli yhtä välttämättömäksi
-herralle ja rouvallekin.
-
-Ja kun asessori nimitettiin valtioneuvokseksi, otti hän Mon mukaansa ja
-teki hänestä kanslian vahtimestarin. Tähän virkaan näkyi hän olevan
-ikäänkuin luotu. Hän hiipi ympäriinsä kuin kissa, eikä kaukaa viipynyt
-ennenkuin hän tunsi joka nurkan ja kaikki kanslian salaisuudet ja
-juonet olivat hänen käsissään. Se vaikutus, jota hän teki itse
-valtioneuvokseen, oli suorastaan käsittämätöntä, ja kaikki ihmiset
-tiesivät, että hän oli mahtavin mies koko kansliassa.
-
-Valtioneuvoksen suuressa talossa -- Bennechen oli saanut rahoja
-vaimonsa muassa -- asui Antti Mo kivijalkakerroksessa. Se kyllä oli
-puoleksi maanalainen, vaan kun laskeusi alas pari kolme porrasta, jotka
-veivät sinne porttikäytävästä, olivat huoneet lämpimät ja iloiset, ja
-täysi päivänvalo tuli akkunoista, jotka olivat korkealla seinässä.
-
-Kun Kristina tuli taloon, käytettiin keskihuonetta hänen
-makuukamarikseen. Siitä oli se seuraus, että Antti sedän piti kulkea
-hänen huoneensa läpi tullakseen omaansa. Eihän se ollut juuri mukavaa,
-vaan ei Kristina siitä suuria huollut. Antti setä oli siivo hänelle, ja
-iso, komea kaupunki tarjosi hänelle monta iloa, että hän voitti
-koti-ikävänsä.
-
-Sitä paitse oli hän iloinen ollessaan vieraitten seassa, jotka eivät
-tienneet siitä häpeästä, jonka isä oli saattanut itselleen ja hänelle.
-
-Hieno valtioneuvoksen perhe tervehti häntä, kun hän tapasi heitä
-porttikäytävässä. Hilda neiti oli vielä pari kertaa pysähtynyt
-puhuttelemaan häntä.
-
-Kristinasta se oli enemmän kuin saattoi odottaakaan, kun niin hieno
-neiti puhutteli häntä, joka oli vaan paljas talonpoikaispiika. Sitä
-vastoin ei hän ymmärtänyt panna tarpeellista arvoa kandidaatin
-hempeyteen. Ensiksikin oli hän varma siitä että Alfred tiesi hänen
-isänsä häpeällisestä käytöksestä; sitä paitse oli jotakin, joka teki
-hänet levottomaksi, siinä ystävällisessä äänessä, jolla nuori herra
-puhui hänelle, kun hän pysäytti hänet tavatessaan porttikäytävässä eli
-tullessaan alas huoneesenkin.
-
-Kyllä hän piti paljon enemmän tohtorista, vanhimmasta pojasta; vaan
-hänen kanssaan oli hän puhellut vain pari kertaa.
-
-Kun Kristina oli ollut kaupungissa pari viikkoa, hän sai kirjeen kotoa:
-
-    "Rakas Kristina! Kissa on vaikeroinnut mentyäsi, ja isäsi
-    samoin, vaan hän toisella tavoin, nimittäin siten enimmäkseen
-    että hän hirveästi kaivaa ja louhii ja ryskää ja reuhtoo, jotta
-    henkensä kaupalla kulkee hänen tilustensa ohi tautta sinkoilevien
-    kivien ja turppeitten ja risujen, jotka runsaasti ja usein
-    kimpoavat ilmaan, kuten myöskin tie itsessään tuottaa paljon
-    kiusaa ihmisille ja eläimille sentautta, että tällä tieosalla
-    ei ole oikeaa omistajaa, vaan nimismies on neuvonut minua
-    ruotimestarin luo, ja ruotimestari tie-insinörin, joka on muuan
-    kapteeni, jotta itse käsittääkin taidat, mitä siitä olisi hyötyä.
-    Vaan hän on parempi kuin odottaakaan taisin, tuo isäsi. Ollakseen
-    niin yksinään, vaan hän on myönyt ne neljä, joka oli hyvä, sillä
-    se oli Sotoman ja Komorran hävitys navetassa ja maitohuoneessa,
-    sillä ne potkivat, vaan sinun musta lehmäsi ja se, jonka hän
-    osti arentimieheltä ovat vielä jälellä ja lypsävät hyvin, kun
-    hän antaa niille liian paljon minun mieleni mukaan jota hän ei
-    tahdo kuunnella, vaan suuttuu. Meillä on ollut niin huonoja
-    ilmoja ja myrskyä ja ukkosta on merellä, kuten olen lukenutkin
-    lehdissä, että muuan äkäinen jättiläinen on kulkenut Atlantin
-    yli ja Kanaalin läpi, ja muuan Kristianian laiva, joka tuli
-    Pensakoolasta -- tahi oliko se nyt Makelainista, on menettänyt
-    liiverpuominsa, josta sinun pitää kysyä ja kirjoittaa minulle
-    tarpeellisen selityksen. Isältäsi terveisiä ja ole enin minulta
-    tervehditty.
-
-                                  "Suurimmalla kunnioituksella
-                                   _Lauri Voldeman Seehus_."
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Syksyllä, kun Falck-Olsen muutti maaseudulta, pidettiin suuret kemut.
-
-Tukkukauppias itse antoi suuren arvon tälle juhlallisuudelle, johon hän
-kutsui paitsi nuorisoa, "joka auttoi ruuan kulua", -- myöskin muutamia
-kaupungin säätyhenkilöitä.
-
-Kun kaikki nuoret kutsuttiin, tukkukauppias arveli, että hän saattoi
-kutsuja lähettää laajemmalta, erittäinkin ylemmäksi, kuin pitäessään
-pienempiä pyräköitä tahi päivällisiä. Eikähän tilaa puuttunut.
-
-Vaan tukkukauppias Falck-Olsenin nimi oli pääkaupungin uusia nimiä; ja
-kun hän alkaen aivan vähästä talonoston ja puukaupan kautta oli
-haalinut kokoon ison, sievän omaisuuden, kohdisti hän kaikki voimansa
-siihen suuntaan, että pääsisi ylhäisten joukkoon.
-
-Valtioneuvos Bennechen oli hänen toivonsa tässä suhteessa. Tuttavuus
-sai alkunsa jo silloin kun valtioneuvos oli vielä asessorina, ja
-vuosien kuluessa näkyi se käyvän läheisemmäksi ja läheisemmäksi.
-Kaupungin rouvat ihmettelivät tätä hieman, sillä valtioneuvos
-muutoin oli hyvin tarkka. Vaan herrat selittivät, että se perustui
-raha-asioihin; tukkukauppias Falck-Olsen oli kyllä tiloittanut
-valtioneuvoksen rahoja ja muutamat kuihkivat noin niinkuin salaa, että
-hän väliin auttoi pienillä raha-annoilla.
-
-Yleensä naurettiin hiukkasen turhamieliselle tukkukauppiaalle; sillä
-kun hän oman työnsä kautta oli hankkinut varansa, ei hänen rikkautensa
-ollut useainkaan mielestä ylevää, ja tunsipa usea vihan kiukkua sen
-loiston vuoksi, jota hän kehitteli. Yrjö Delphin sanoi: "Se on
-ikävintä, että paraallaan kun puhelee tukkukauppiaan Falckin kanssa,
-äkkää äkkiä että kauppamies Olsen vaan onkin edessä."
-
-Falck-Olsenin rouva ei ollut yhtä kiihkoinen kuin miehensä pitämään
-suuria pitoja; tuommoiset pienet teepidot muijille olivat hänen
-mieleensä. Ei ollut tietoa kuka tai kusta tämä rouva oli, sillä --
-kuten kamariherra lausui -- hänen sukupuunsa oli niitä ensimmäisiä
-puita, jotka tukkukauppias kaatoi otettuaan toimimiehen uran.
-
-Niin oli rouva seurannut miestään kärsivällisesti ja oppivaisena, hänen
-pyrkiessään korkeammalle, jotta hän nyt teki tehtävänsä loistavassa
-talossa näyttämättä kovinkaan eroavaiselta.
-
-Delphinillä kyllä oli tapana kutsua salaa rouvaa matami Olseniksi,
-samoin kun hän piti pitkät kaskut "huvituksista Olsenin tanssisalissa",
-vaan jotka tunsivat rouvan olivat yhtä mieltä siitä, että hänen hyvä
-lämmin sydämensä korvasi pienet hairaukset, joita hän teki hienoa
-käytöstapaa vastaan.
-
-Sitäpaitse oli hän hyvännäköinen, ja näyttipä hän oikein aimo rouvalta
-kulkiessaan vaaleanharmaassa silkkivaatteuksessaan läpi huoneitten
-järjestelemässä siellä ja täällä ennen vierasten tuloa.
-
-Tukkukauppiaskin läähäsi edes takaisin, vaan hän oli levotonna ja
-heikkohermoisena, toraili palvelusväelle ja katsoi kelloa.
-
-"Mikä sinua tänään vaivaa, ukko kulta?" rouva kysyi, "laittelethan
-juuri kuin odottaisit kuningasta."
-
-"Lorua, pidä huoli itsestäsi, äiti!" vastasi tukkukauppias.
-
-Heti sen jälkeen hän tuli kumminkin rouvansa luo ja sanoi äänellä, joka
-olisi osottamaan paremmuutta ja väliäpitämättömyyttä: "Minä kutsuin
-konsuli Lindin tänne tässä edeltä puolisen."
-
-"Oletko houkka?" kysäsi rouva.
-
-"Vai niin, enkö ole yhtä hyvä kuin konsuli Lind? Ja muun lisäksi oli se
-niin luonnollista, me tapasimme toisiamme osakepankissa." --
-
-"Kutsuitko hänen rouvansa ja tyttärensäkin?"
-
-"En", vastasi tukkukauppias epävarmasti.
-
-"Sitten kyllä voit ymmärtää, ettei hän tule. Sepä oli julman tyhmästi."
-
-"Hä?" mutisi tukkukauppias; sattui joskus, että hänen rouvansa oli
-oikeassa täänlaisista asioista kun oli kysymys.
-
-Samassa tuli heidän vanhin tyttärensä sisään.
-
-Tukkukauppias noitui ja rouva huudahti: "Ei, vaan minkä näköinen sinä,
-rakas Lovisa, oletkaan?" Molemmat tuijottivat tyttäreensä.
-
-Neiti Lovisa oli mustassa, korkeakaulustaisessa villaläningissä,
-katalan kapea röyhelö kaulassa ja hiukset kötöstetty pieneksi
-vaaleankeltaiseksi nupukaksi niskaan, suuret ryppyiset puuvillavanttuut
-olivat puvun lisänä.
-
-Hän koetti ensin vakavasti katsoa vanhempiansa; vaan äkkiä hän
-purskahti itkuun ja nyyhki: "Hannu se -- Hannu se sanoi, sanoi -- Hannu
-se sanoi, että minä en -- sanoi että minä en saa olla muulla tavoin
-puettuna --"
-
-"Hannu!" huudahti tukkukauppias. "Nyt olen niin äkeissäni tuolle
-Hannulle; jollei hän herkeä kiusaamasta sinua, niin totta tosiaan sinun
-pitää antaa hänelle rukkaset."
-
-"Hiljaa, hiljaa, Juho, älä herran nimessä suutu. Annapa puhelen Lovisan
-kanssa. Kuulen jo jotain eteisestä."
-
-Tukkukauppias meni nopeasti huoneitten läpi vastaan ottaakseen
-ensimäisiä vieraita, rouva Lovisan kanssa meni ylös laittamaan hänen
-pukuaan.
-
-Muutamia nuoria pitkäsäärisiä herroja tuli ensiksi, ja
-neuvottomuudessaan menivät he toinen toisensa jälessä kunnes saapuivat
-perimäisen kamarin loukkoon, jossa sitten seisoskelivat ja
-naureskelivat kuin puolihullut toisilleen tai tyhjälle.
-
-Sillä välin vaunuja alkoi vieriä kartanolle, ja vieraita kotoutua.
-Isäntä otti vastaan heitä ensimäisessä huoneessa, rouva oli ottanut
-siansa pieneen saliin, tanssisalin vieressä nuorin tytär Sofia ja
-emännöitsiä neiti olivat pitäneet huolta Lovisasta, ja hetkisen perästä
-tulivat sisarukset yhdessä sisälle.
-
-Sofia neiti oli kaunis tytär ja isän lemmikki. Isän suuri aikomus oli
-naittaa hänet jollekin ylhäiselle, ja hän väsymättä osotteli hänelle
-sopivia henkilöitä. Sofia otti tämmöisiä viittauksia vastaan puoleksi
-leikillä; vaan kun isä muutamana päivänä esitti hänelle kamariherra
-Delphiniä, rupesi hän miettimään ja päätti koettaa. Tänä iltana oli hän
-puettuna valkeaan hameesen, silkkiseen kureliiviin ja pieniä
-silkkirusetteja oli hänellä yltympäriinsä; ja hän oli lumoava
-kuiskatessaan äidilleen mikä vaiva hänellä oli ollut Lovisasta.
-
-Lovisa oli kuin uhrilammas. Hän oli saanut ylleen valkoisen läningin ja
-oikeat hansikkaat ja viime nipukassa oli emännöitsiä neiti pistänyt
-hänen hiuksiinsa lehmänkielukkatertun. Tuskallisen näköisenä silmäili
-hän ympärilleen kaikkiin loukkoihin nähdäkseen Hannua; vaan kun hän ei
-huomannut häntä otti hän vastaan tanssiin pyynnön, sitten vielä
-toisenkin, joka oli häneltä kiellettyä; ja vihdoin seisoi hän, ennen
-kun tiesi niin mitään, keskellä ystäväjoukkoa, puheli ja nauroi, ja kun
-hän antoi muutamalle herralle tanssiohjelmansa, valtasi hänet suuri
-hämmästys kun herra niin lohdutonna antoi sen hänelle takasin: se oli
-täynnä nimiä! Hänen paras ystävänsä Karolina Hjelm vakuutti hänelle
-ettei hän koskaan iässään olisi niin kauniina ollut; vaan Lovisa tunsi
-sanomattoman pahaa omassatunnossaan.
-
-Huone alkoi täyttyä, keskellä suuren salin lattiaa seisoskelivat nuoret
-neitoset joukoissa ja olivat muka puhelevinaan hyvin innokkaasti
-keskenään. Vaan itse asiassa oli koko puhelu huutamista, ponnettomia
-kysymyksiä, joihin ei vastattu, jotka hajamielinen nauru katkaisi, ja
-jokainen sillä aikaa mietti mielessään yksinomaan mikä sinä hetkenä oli
-tärkeintä: että tanssiohjelma tulisi täyteen.
-
-Herrat kokoutuivat oviensuihin ja ottivat vauhtia, suuntasivat sitten
-kulkunsa poikki lattian, hämmästyksen juonteet kasvoilla, kumarsivat,
-pyysivät tanssiin, juoksivat pahki toisiinsa, kompastuivat pitkiin
-hameliepeisin ja pudottivat lyijykynänsä.
-
-Molemmat ystävykset extraordinari Hiorth ja Bennechen, jotka molemmat
-halusivat saada tanssia neiti Sofia Falck-Olsenin kanssa, sattuivat
-yhteen hänen edessään. Hänellä ei ollut enää kuin yksi tanssi jälellä,
-ja siihen antautui hän Bennechenin kanssa. Hiorthin kasvoille ilmestyi
-epäillystä osoittava juoni, ja hän pyysi Hilda Bennecheniä, joka seisoi
-siinä vieressä.
-
-Hänellä oli monta tanssia, joihin ei ollut vielä pyydetty. Sillä vaikka
-hänellä, valtioneuvoksen tytär kun oli, oli takeita siitä ettei hänen
-tarvinnut istua kovin kauan, pidettiin häntä kumminkin hätävarana, eikä
-kukaan huolinut paljon salatakaan, että velvollisuuden vuoksi häntä
-tanssitettiin.
-
-Kamariherra Delphin, jonka Falck-Olsen oli saanut tuttavakseen
-valtioneuvoksen perheen kautta, tanssi hyvin harvoin. Hän oli muka
-liian vanha, sanoi hän itse; ainoastaan jonkun kerran kierroksen pari
-jonkun nuoren rouvan kanssa, joka oli ollut hänen aikanaan
-tanssikuningattareita. Kun hän näki virnistelyn, minkä ekstraordinari
-Hiorth päästi kun hän kääntyi takaisin, kutsuttuaan neiti Bennechenin,
-hän meni äkkiä lattian poikki, kumarsi neiti Bennechenille ja pyysi
-tanssiin.
-
-Neiti Bennechen punastui korvia myöten ja katsoi epäileväisenä häntä;
-olihan kamariherra julma pilkkaamaan ihmisiä. Sillä välin oli Delphin
-ottanut hänen lippunsa ja pyytänyt saada tanssia franseesin jälkeen
-syönnin. Hän ei voinut mielellään kieltäytyä, vaikka halunsa paloi.
-
-Tämä herätti huomiota salissa; neitokaiset kallistivat päänsä yhteen ja
-nauraa tirskuivat.
-
-Hilda Bennechen tunsihe onnettomaksi, ja hämmästyksissään hän oli
-entistä rumempi. Hän turvautui Lovisaan, joka surun ahdistuksissaan
-valitti tukaluuttaan Karolina Hjelmille.
-
-Pari herraa, jotka myös olivat huomanneet että kamariherra pyysi neiti
-Bennechenin, arveli sitä hiiden hienoksi sukkeluudeksi, jonka vuoksi he
-joutuivat tekemään samoin. Vastoin tavallisuutta sai Hilda siten
-lippunsa täyteen yhtä mitä ja olipa joukossa muutamia oikein keikari
-kavaljeerejakin. Tanssit alettiin poloneesilla, jota johti isäntä ja
-valtioneuvos Bennechenin rouva; valtioneuvos ei ollut vielä tullut.
-
-"Danielilla on sanomattomasti työtä tätä nykyä", selitti rouva.
-
-Eipä konsuli Lindiäkään ollut vielä näkynyt, jotta tukkukauppias ei
-ollut lainkaan tyytyväisenä. Vaan kyllä tuulensa parani aivan
-tuntuvasti kävellessään ympäri salia; sillä näky oli loistava.
-
-Sanoipa kamariherra mitä tahansa Olsenin "tanssisalista", vaan
-komeampaa tanssisalia tuskin löytyikään kaupungissa. Ja kun pitkä raita
-ylhäisiä naisia ja herroja vaelsi hiljalleen ympäri salia oivan soiton
-raikuessa, paistoi ylpeys tukkukauppiaan silmistä.
-
-Siellä oli paljon univormuja ja muuten koreita herroja,
-tukkukauppioita, pankkilaisia, rohvessoreja, kamariherroja, ulkomaan
-konsuleja -- suunnaton summa suuria, kaikuvia arvonimiä, joitten
-mahtavuutta isäntä oikein ahmi, kulkiessaan siinä ja puhellessaan
-valtioneuvoksen rouvan kanssa.
-
-"Kuinka kaunis teidän Sofianne on tänä iltana", sanoi rouva ollakseen
-miellyttävä.
-
-"Minua ilahuttaa, kun te arvelette niin; minustakin, suoraan
-sanoessani, on jotakin merkillistä Sofiassa."
-
-"Juuri sitä ajattelin sanoa", vastasi valtioneuvoksen rouva, ja nauroi
-hengessään hänelle.
-
-Vaan nyt tahtoi tukkukauppias kaikeksi onnettomuudeksi korvata kiitosta
-ja alkoi puhella ihastuksella Hilda Bennechenistä, joka juuri yhtyi
-poloneesiin puoli-iäkkään virka-apulaisen eli jonku semmoisen kanssa.
-
-"Ah ei, elkää nähkö vaivaa", huudahti valtioneuvoksen rouva, "Hildamme,
-sitä pahempi, ei ole mikään kaunis, josta häntä saattaisi ylistää."
-
-"Vaan minusta päinvastoin -- on --", onneton tukkukauppias sammalsi.
-
-"Te olette liian kohtelias, herra tukkukauppias." Rouva Bennechen
-hymyili pakosta ja tukkukauppias huomasi tehneensä suuren tyhmyyden.
-
-Kun sillä välin Alfred Bennechen aivan heti sen jälestä näyttäytyi,
-sai tukkukauppias tilaisuuden parantaa asiansa kiittämällä tätä
-äärettömiin saakka; ja oli hänellä tyydytys siitä, kun hän näki että
-valtioneuvoksen rouva suurella mielihyvällä kuunteli hänen
-kiitoslauseitaan, seuratessaan katseillaan nuorinta poikaansa.
-
-Ensi valssi kävi jäykästi ja hankalasti, vaikka soitto oli erinomaista
-ja komea sali kullalta kiilsi hopealta hohti valossa uhkeitten
-kruunujen ja lamppujen pylväissä pitkin seiniä. Yhdellä sivuseinällä
-oli pieni kamari, himeä, puolihämärä hökkeli, jossa, kuten Bennechenin
-rouva sanoi, ruumis saattoi levätä ja sydän puhua.
-
-Alfred tanssi, kasvon juonteet, kuin olla pitääkin -- kuin
-kivenhakkaaja, joka työskentelee elääkseen. Samaten herra
-ekstraordinari Hiorth. Ylimalkaan oli useimmissa kavaljeereissa jotakin
-jörömäistä, kuten sopii hyvän kasvatuksen saaneille nuorille herroille.
-Ainoastaan muutamat puoli-iäkkäät naineet herrat, jotka tanssivat
-nuorimpain tyttärien kanssa, näyttivät huvittelevan otsansa hiessä.
-
-Jokaisen tanssin lomassa menivät herrat äärimmäisiin huoneisin pihan
-puolella, jossa juotiin punssia ja totia. Kun uutta tanssia alettiin
-soittaa, panivat he sikaarit hampaistaan harmistuneina ja kuroivat
-sisäänsä suuria laseja punssia ja seltteriä eli konjakkia ja vettä,
-juurikuin olisi lähtö ollut talvipakkaseen. Sitten vetäysivät he
-saliin, kulettaen muassaan tupakin ja viinin köykäsen lemun.
-
-Aika kului ja kemut samoin meneskelivät, vaan hankaluus hyvin haittasi,
-mikä on tavallista alussa ensi tuntien kuluessa.
-
-"Ei ole vielä nousussa", mutisi isäntä asiantuntian näyllä ja antoi
-viedä lisää punssia huoneisin.
-
-Alfred Bennechen oli levoton ja salaperäisen näköinen. Kun joku kysyi
-häneltä kenen kanssa hän tanssii ensi tanssin, vastasi hän kaartaen.
-Hänen ystävänsä Hiorth huomasi myös sen, ettei hän ollut pyytänyt
-lainkaan enää muihin seuraaviin tansseihin. Bennechen näytti odottavan
-jotakin.
-
-Tuo kauhistuttava Hannu oli vihdoin tullut. Lovisa oli nähnyt hänet
-pikimältä, tanssiessaan hänen ohitsensa. Lovisa oli lukenut tuomionsa
-hänen kalpeassa muodossaan ja hän tunsi itsensä sortuneeksi. Vaan nuori
-kandidaati Smith, jonka kanssa hän tanssi, kertoi niin monta
-kiihoittavaa näkyä muutamalta jalkamatkaltaan Jotunheimissä, että hän
-joka silmänräpäykseksi uuohutti kurjuutensa. Ja kun hän hetkisen
-perästä sitten ei nähnyt sulhastaan, paadutti hän omantuntonsa
-johonkin, jota Hannun tiesi kutsuvan syntiuneksi.
-
-Vaan kun tanssi oli loppunut, etsi hän Karolina Hjelmin, joka oli
-kihlaajansa serkku, ja vaati häntä ystävyyden nimessä menemään Hannun
-luokse ja selittämään hänelle, että ne olivat pakottaneet häntä
-koristelemaan itseään, ja kysymään olisiko hän hyvinkin vihassa.
-
-Tähän hellään lähetystoimeen ryhtyi Karolina hyväntahtoisesti, sillä
-hän ei puolestaan lainkaan tuntenut vähintäkään pelkoa Hannu serkkunsa
-edessä. Hän tapasi Hannun muutamassa huoneessa tonkimassa muutamassa
-kirjakaapissa.
-
-"Hyvää iltaa, Hannu! Lovisalta terveisiä, hän käski kysyä, etkö tahdo
-tanssia hänen kanssaan", sanoi Karolina ja kumarsi vapaasti päätään.
-
-Hannu loi häneen ensin pienten, vaaleansinisten silmäinsä terävän
-katseen: vaan kun se ei näyttänyt ollenkaan pystyvän paatuneesen
-Karolinaan, kysyi hän: "Käskikö tosiaankin Lovisa sanoa sinun niin?"
-
-"Kyllä, miks'ei? Luuletko tanssimisen olevan syntiä? Kun minä pääsin
-ripilleni, sanoi piispa minulle, että hyvin hyvästi voipi tanssia,
-kunhan vaan sydän on puhdas -- ja sinulla luulisi olevan, Hannu serkku,
-vai mitä."
-
-"Minä en viitsi sinulle puhua Karolina, sillä sinä olet mailman lapsi."
-
-"Hyi sinua Hannu, mitä sinä puhut", puhkesi Karolina loukattuna
-puhumaan, "minä en ymmärrä että Lovisa, joka on niin kaunis, tahtoisi
-sinua; minä en maar tahtoisi sinua minkään edestä."
-
-"Minä koetan pelastaa Lovisan tästä synnin pesästä --"
-
-"Uh, Hannu, kuinka olet ilkiä!" sanoi parantumaton Karolina ja käänsihe
-ja meni saliin taas.
-
-Nyt vihdoin tuli valtioneuvos Bennechen. Hän oli iso, komea mies,
-kasvoillansa, jotka olivat sileäksi ajeltu, oli kummastuttava ja
-loistava väri. Isäntä otti hänet vastaan ensimäisessä huoneessa ja teki
-ison asian hänen tulostaan. Sillä vaikka he olivat hyviä ystäviä, että
-tukkukauppias kahden kesken saattoi monta kertaa olla hyvin
-tuttavallinen, niin vaikutti valtioneuvos kuitenkin häneen mahtavasti,
-esiintyessään siinä loistossaan kunniamerkkineen ja virkamahti
-naamallaan.
-
-Sitä paitse oli valtioneuvos tänä iltana arvokkain vieras,
-juhlallisuuden varsinainen valopiste, ja pieni hilpeä tukkukauppias
-oikein loisti, viedessään korkeaa herraa huoneitten läpi.
-
-Valtioneuvos tervehti sydämellisesti talon rouvaa, kulki sitten vähä
-aikaa ympäriinsä vanhempien naisten joukossa ja oli miellyttävä. Sitten
-astuskeli tanssin lomassa salin läpi, tervehti talon tyttäriä ja katosi
-sitten tukkukauppiaan erityiseen huoneesen, johon valiojoukko
-arvokkaimpia vieraita oli kokoontunut.
-
-Valtioneuvos Bennechenin tulo antoi juhlallisuudelle merkkinsä. Muutoin
-Falck-Olsenilla tultiin siihen huomioon, että siellä "oltiin kuin ilman
-päätä", sanoi Delphin, sillä isäntä ja emäntä tekeysivät niin
-vähäpätöisiksi, jotta he ikäänkuin katosivat näkymättömiin siinä
-hyörinän touhussa, ja olipa melkein unohuttaa heidät.
-
-Vaan valtioneuvoksen persoona tuli nyt tilaisuuden korkeimmaksi
-huipuksi; paraimpana perheen ystävänä hän antoi takauksen ja oikeuden
-talon äskensyntyneelle loistolle. Kukin vieras tunsi tyydytystä
-tuottavan tunteen siitä, että hän kuitenkin oli hyvässä seurassa ja
-huoleti saattoi nauttia hupaisuutta.
-
-Nyt vasta ottivatkin kemut pohtinsa; kivenhakkaajat hymyilivät
-työssänsä, ja isäntä, ajattelematta enää Lindin konsulia, hieroskeli
-käsiään, höyry oli nousussa; nyt ruokaa niin kaikki oli
-järjestyksessään.
-
-Kohta kun Alfred näki isänsä tulevan, hiipi hän etehiseen, sai
-päällystakkinsa käsiinsä ja jätti talon.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kristina istui ja kirjoitteli kotonaan lämpimässä huoneessa, isälleen
-s.o. luotsivanhimmalle, sillä Njaedel ei osannut lukea kirjoitusta.
-
-Antti setä oli vasta saattanut valtioneuvosta vaunuihin ja sitten hän
-oli mennyt kaupungille, kuten hänellä oli tapana iltasilla; hänellä oli
-niin paljon tekemistä.
-
-Kun Kristina paraillaan istui ja katsoa tirkisteli lamppua,
-huomatakseen jotain kirjoittamista, koputettiin ovea, ja tohtori
-Bennechen astui huoneesen.
-
-"Antakaa anteeksi -- onko pappa ajanut pitoihin?" hän kysyi.
-
-"Kyllä, vähän aikaa sitten", vastasi Kristina.
-
-"Voi, sepä oli ikävää, minä tahdoin myös ajaa."
-
-Se oli suuri vale, jonka kelpo tohtori laski, sillä hän päinvastoin oli
-seisonut kadun kulmassa odottamassa vaunujen menoa.
-
-Vaan kun hän oli juonensa perillä, joutui hän aivan hämilleen, ja hän
-olisi epäilemättä mennyt tiehensä, sanomatta sanaakaan, jollei Kristina
-olisi sanonut: 'Ehkä vaunut tulevat takaisin'. "Niin ehkä, ehkä tosiaan
-tulevat", lausui tohtori.
-
-Molemmat olivat uskovinaan niin tapahtuvaksi, vaikka he tiesivät että
-ne olivat vuokravaunut; valtioneuvoksella oli vaan yhdenhevosen
-ajettavat nelipyörät.
-
-"Ettekö halua istua, odottaessanne?" sanoi Kristina; Antti setä oli
-häntä niin opettanut että hän osasi teititellä ihmisiä.
-
-Tohtori kiitti ja sulki oven.
-
-Juhana Bennechen oli jotenkin isänsä kaltainen, vaan todellakaan
-hänessä ei ollut vaikutusmahtia lainkaan.
-
-Päinvastoin hän näytti semmoiselta kuin hän olikin: kelpo mies, ja
-hieman tyhmän näköinen ja vallan hyväsydäminen; sitä paitsi nilkutti
-hän vasenta jalkaansa.
-
-Tohtori rupesi puhelemaan nuoren tyttären kanssa, seisoen oven ja
-pöydän puolimatkalla. Hän oli tottunut puhelemaan kaikenlaisten
-ihmisten kanssa, jotta Kristina ymmärsi hyvin hyvästi; pian he
-joutuivat vilkkaasen keskusteluun Kristinan velipuolen oloista,
-vertailuista kaupunkiin ja sen semmoista.
-
-Aina kun tohtori sanoi jotakin mukavaa, kumarsi Kristina päätään ja
-nauroi; ja lampunvalo lankesi hänen komeaan mustanpunaseen tukkaansa,
-joka oli hänellä tullut isäänsä. Isäntä raittiin meren hän näkyi myös
-saaneen, sillä hartionsa olivat leveät, rintansa korkea ja voimakas, ja
-kun hän seisoi suorassa, oli hän tavallisen miehen pituinen.
-
-Ulkona oli kylmä ilma, tuulinen syys ilta. Vaan siellä sisällä oli
-matot vasta pantu lattialle, uunissa roimusi valkea; siellä oli niin
-kodikasta ja ilma tuoksui niin puhtaalta. Tohtorilla oli juhlapuku
-päällään päällystakin alla; hän aukaisi päällystakkinsa ja istahti
-pöydänlaidalle nojaten seinään.
-
-Joka kerta kun he kuulivat vaunujen jyryn sanoivat: "Siinä ne nyt
-tulevat", ja kun vaunut menivät ohi, sanoivat: "Eipä ne olleetkaan."
-
-Vaan tuon täyttä koputettiin ja ovi aukeni ja Alfred lensi sisään
-iloten. "Hyvää iltaa!" vaan kun hän näki veljensä, kävi hän ensin hyvin
-noloksi, sitten hän nauroi ilkeästi: "No, nähkääs vaan!
-Kahdenkeskeinenkö asia! Vai onko Kristina neiti kipeä?"
-
-Kristina, joka piti tätä pilkkana, ajatteli vastata, vaan hän hillitsi
-itseään, aivan hämillään, nähdessään kuinka totiseksi tohtori kävi.
-
-"Minä aioin odottaa vaunuja, luulin niitten palaavan", sanoi Juhana
-ujona.
-
-"Mikä verraton keksintö! Kuinka Amori kuitenkin tekee kekseliääksi!"
-huudahti Alfred ja pani nenälasit nokalleen. "Vai niin, sinä ajattelit
-odottaa. Niin viattoman viekkaasti."
-
-"Minä pyydän olla vapaa sinun näsäkkäistä huomautuksistasi, Alfred."
-
-"No, kuuletteko -- vai niin, sinä pyydät olla vapaa niistä! Ehkä
-uskallan minä pyytää. jatkaakseni samaa tapaa, selitystä, joka ei ole
-niin haaveellinen, tästä ontuvasta läsnäolostasi tähän aikaan?"
-
-"Mitä se sinuun kuuluu?"
-
-"Sillä kurin, tapa käy yhä kansantajuisemmaksi. Minä en kysy niin paljo
-omasta edestäni, sillä en tarvitse enää mitään selitystä. Tapaus on
-minulle aivan selkeä, aivan selkeä" -- hän silmäili vuoroon toista ja
-toista -- "mutta minä tiedän, että mammalle olisi huvittava tietää
-missä hänen esikoisensa kuleksii ja vaaneksii talossa kun kaikki ovat
-poissa."
-
-"Minä en vaaneksi! Kato itseäs Alfred, huudahti Juhana ja astui
-askeleen lähemmäs.
-
-"Elkäämme tahratko näitä uutimia veljen verellä", vastasi Alfred yhä
-vaan hymyillen, ja varustautui muutaman tuolin taakse.
-
-Kristina lähestyi tohtoria ja tahtoi sanoa hänelle jotain. Vaan tohtori
-kääntyi häneen päin, kasvot aivan vaaleana, ja sanoi: "Ei pelkoa! Minä
-pyydän anteeksi, tämä ei ollut minun syyni. Hyvää yötä! Tule, Alfred,
-me menemme."
-
-"Me?" kysyi Alfred mahtavampana ja rupesi panemaan takkia kädestään.
-
-Vaan silloin tohtori tempasi häntä olkapäistä kiini, hänen tempaustaan
-vastaan ei voinut kukaan ponnistella, ja ennenkun ekstra ehti
-ajatellakaan, oli hän yläällä kivijalkakerroksesta ja kadulla
-kerrassaan.
-
-Kristina jäi seisomaan ja kuuli veljesten menevän akkunan ohitse; hän
-kuuli yksityisiä sanoja kunnes ääni katosi. Hänkin oli vaalennut, ja
-vasemmalla ohimolla näkyi syvennys ja punan merkki; se oli arpi siitä
-muksauksesta, jonka hän sai yöllä, kun kallion vierimä ryösti häneltä
-äidin ja siskot.
-
-Veljekset äkäisesti toraellen kulkivat seuraavaan kadun kulmaan, josta
-erosivat toivottamatta hyvää yötä. Juhanalla ei ollut ollenkaan halua
-kemuihin. Hän meni suoraan kotia asuntoonsa. Hän näet sen oli muuttanut
-joku aika sitten kotoaan, sen vuoksi että valtioneuvoksen rouva ei
-saattanut portailla sivuuttaa hänen vähäarvoisia sairaitaan. --
-
-Juuri ruvettiin illalliselle, kun Alfred tuli takaisin pitoihin.
-
-Alfred irvisteli salaperäisesti, joka antoi hänen ystävälleen aihetta
-pukkaamaan häntä kylkeen ja heittämään monta herjaussanaa. Sitten
-tunkeusivat he ravintolahuoneesen, sillä Hiorth arveli että Alfred
-tarvitsi "oivan järjenjuoksuttajan sen asian johdosta."
-
-Ruokapöytä oli laitettu pieneen saliin ja läheisempään sisähuoneesen.
-Ensiksi ravitsivat itseään vanhemmat naiset ja herrat, sitten
-tanssianaiset palveluttivat itseään kavaljeereillaan, vaan ennenkun
-nämä olivat saaneet tuskin puoleksi lopettaa, rupesivat nuoremmat
-herrat nakkautua pöydän ympärille omaksi hyväkseen. Kuin tiheä, musta
-kärpäsparvi asettuivat he ensimmäisen pöydän äärille, siitä lensi muuan
-joukko seuraavaan, tunkeutuivat hillittöminä väistymättä kuin Egyptin
-heinäsirkat, takertuivat kuppeihin, lautasiin, kaivaen, pureskellen,
-särpien, nieleskellen kaikki hiljaisuudessa; siinä veitsien ja
-kahvelien kalina ja ratina kuului vaan juurikuin yhdestä ainoasta
-suuresta syöntikoneesta täydessä käynnissä.
-
-Nuori ujo ylioppilas Hansen oli löytänyt, en tiedä mistä, sherrypullon.
-Tuskin heinäsirkat saivat vainun tästä, ennenkun lukematon
-juoma-astiain paljous lähestyi häntä. Ja niin siivon siivo kun oli,
-kaasi hän lakkaamatta, kunnes seisoi siinä tyhjä lasi ja pullo
-tyhjennettynä.
-
-Tällä makeasti naurettiin, vaan ei kauan; ei ollut aikaa tuhlattavissa.
-
-Lihapallot väkevässä kasteessa, täysinäiset kaalinpäät, kalapallot,
-lihasisukkeet, kilpikonnat, leikatut linnut paistinpottuineen -- kaikki
-katosi kuin kielettömään konttiin.
-
-Hannu serkku seisoi muutaman lihaputingin ääressä eikä liikkunut,
-vaikka selkänsä olikin hellä pukkauksista. Hänen vieressään seisoi
-kandidaati Smith suurella ruokahalulla, jonka hän näkyi tuoneen
-Jotunheimistä; hän söi filet de boeuf'iä (härän munuaista)
-teelusikalla, sillä hän ei uskaltanut lähteä kahvelinhakuun niinkauan
-kuin vielä oli makusientä jälellä.
-
-Ekstraordinari Hiorth ja Bennechen olivat ajaneet etunsa hyvin. He
-asettuivat keittiönoven pieleen ja hätyyttivät passareita, jotka
-kantoivat uusia ruokia sisälle. Sitten vetäysivät he tupakkipöytään,
-jossa olivat raivanneet vähän tilaa, ja siellä söivät ja joivat
-muutamista pulloista, joita olivat piiloittaneet portinvartian taakse.
-
-Arvokkaimmat herrat olivat saaneet siansa herran "työhuoneesen" ja
-heitä erikseen passattiin. Delphin pysyskeli naisten joukossa, ja
-salissa kulki nuoria naisia, jotka halveksivat ruokaa ja kaikkia, jotka
-söivät.
-
-Jälestäpäin tulivat useimmat naiset hyvillensä, kun heinäsirkat
-levittivät hävityksiään pieneen saliin saakka varsinaiseen naisten
-pöytään, jossa pari vanhempaa rouvaa nuuski ympäriinsä saadakseen
-parruheinännuppuja ja valkeimmat kiipaleet kanan rintalihasta.
-
-Emäntä tiesi, että hänellä on yllin kyllin ruokaa; kuitenkin hän
-huolestui, katsellessaan mokomaa mellehtimistä; ja muuan, joka seisoi
-aivan hänen vieressään, kuuli hänen mutisevan: "Herra hyvästi
-siunatkoon, aivanhan on kuin tuomiolla ei olisi loppuakaan."
-
-Falck-Olsenin rouvalla tuli joskus huonoja kielivikoja, erittäinkin,
-kun hän oli tunteittensa vallassa.
-
-Tukkukauppiaan työhuoneesta kuului melua ja puhetta, aina kun ovi
-aukesi palvelian mennessä sisälle. Hiorth ja Bennechen, jotka istuivat
-lähellä, saivat onkeensa jonkun sanan, siksi että huomasivat väittelyn
-olevan poliitillisen.
-
-"Tämä Falck-Olsen on kuitenkin koko nauta, vaikka käänsikin häntä miten
-tahansa", sanoi Bennechen pureksien. "Hän ei ikinä opi pitämään
-kestejä."
-
-"Hä?" vastasi Hiorth. "Kaikki ihmisethän ovat täällä."
-
-"Sinä olet aika pässinpää, Jonas! Maljasi! Sehän juuri vikana onkin;
-hän kutsuu ruhjaa, rampaa. Sinä mahtanet hyvin ymmärtää kuinka työlästä
-on papasta kun hän on pakoitettu kohtaamaan kaikenlaisia
-kapinoitsioita, jotka tulevat tänne."
-
-"Enpä tosiaan ole koskaan ajatellut sitä", Hiorth sydämellisesti sanoi.
-
-"Päivällä kuulin papan sanovan Falck-Olsenille: jollette asetu varmalle
-puoluekannalle, niin --"
-
-"Niin, mitä sitten?" kysyi Hiorth halukkaana saada tietää ja nojausi
-kuulemaan.
-
-"Ah, sinä olet aika pässinpää, Jonas, hän ei sanonut enempää; vaan sinä
-kyllä käsittänet mikä oli tarkoitus."
-
-"Niin, luonnollista -- kuinka -- ei, sepä lempoa, sinä, sanoiko
-valtioneuvos todellakin niin?" -- Hiorth hymyili ja iski viekkaasti
-silmää ystävälleen.
-
-Franseesiin ruuan jälkeen soitti orkesteri säveleitä "le petit due"
-kappaleesta. Tanssi kävi kuin tuulessa; tuskin yhtään ainoata
-kivenhakkaajaa näkyi.
-
-Raivokas soitto taoskeli heidän veressään, jonka ruoka ja viini oli
-pannut vauhtiinsa. Kandidaati Smith hyräili lakkaamatta muuatta
-ranskalaista loppusäveltä operetista, jonka hän oli oppinut eräältä
-Pariisista tulleelta.
-
-Karolina Hjelm, joka oli hänen naisenaan, kiusasi häntä melkein
-henkivetoon saadakseen tietää mitä hän lauloi. Vaan kandidaati Smith
-arveli, ettei sitä voinut norjankielellä sanoa.
-
-Rohkea Karolina vakuutti, että hän saattoi kärsiä koko joukon
-senlaatuista; vaan kandidaati jatkoi sävelensä hyräilemistä, kunnes
-Karolina selitti, että nyt hän melkein ymmärsi sen.
-
-Tämä tanssi Delphinin tuli tanssia Hilda Bennechenin kanssa. Hän oli
-melkein unohtanut minkä tähden hän oli pyytänyt hänet. Ensimäisiä osia
-kun tanssittiin oli hän sen vuoksi vähän huoletonna ja puheli
-ensimmäiseen Hjelmin rouvan kanssa, joka istui ovenpielessä tanssijain
-takana.
-
-Hilda Bennechen huomasi heti tämän, ja se kiusasi häntä. Koko illan hän
-oli ollut hyvillään ja puoleksi levotonna tästä tanssista.
-
-Kotona kamariherra kohteli häntä ystävällisesti, vaan kuitenkin
-enemmäkseen kuin lasta; kamariherra olikin tuntenut hänet ennen ripille
-pääsyä.
-
-Monta kertaa oli Hilda Bennechen ajatellut, että olisi hupaista saada
-tanssia hänen kanssaan. Nyt tunsihe hän sanomattoman pettyneeksi; hän
-muisti kaikki sarvipää sanat, joita hän oli saanut kuulla ystäviltään
-ja hän sydämestään toivoi, ettei hän koskaan olisi saavuttanut tätä
-huomiota.
-
-Neljättä osaa tanssiessa kysyi kamariherra häneltä jotain. Hilda
-Bennechen katsoi ylös vastatessaan, ja kamariherra tuumaili itsekseen:
-"Vaan onhan hänellä silmät!"
-
-Tämän huomionsa jälestä jatkoi kamariherra juttelua suuremmalla innolla
-saadakseen häntä katsomaan ylöspäin. Sydämelliset ruskeat silmät olivat
-kirkkaat, ja sikäli kun kamariherran käyttäessä lystillistä puhetapaa,
-jouduttiin syvemmälle jutteluun, sai Hilda Bennechenin pienet kasvot
-eloisuuden, joka kaunisti häntä hyvin.
-
-Kun tanssi oli loppunut, sanoi kamariherra: "Ei, vaan mitenkä nyt on
-asia? Emmehän ole tanssineet kuin korkeintaan neljä osaa."
-
-Hilda Bennechen katsoi vähän epäillen häntä, vaan vastasi sitten
-hymyillen: "Asia on niin kai, että te tanssitte molemmat ensimäiset
-osat Hjelmin rouvan kanssa."
-
-Yrjö Delphin ymmärsi antaa arvoa hyvälle vastaukselle. Hän katsoi äkkiä
-Hilda Bennecheniä; vaan samassa tuli heitä toinen pari puhuttelemaan,
-ja tuli koko joukko heidän ympärilleen. Vaan ennenkun kamariherra jätti
-naisensa, hän oli pyytänyt häntä ensimäiseen franseesiin ruuan jälkeen
-kaikissa tulevissa pidoissa sillä kaudella.
-
-Nyt oli jo höyry noussut. Tanssi kävi vilkkaasti ja huimasti, ettei
-koskaan olisi voinut luulla niitten olevan samoja kuhnaritanssijoita,
-jotka ensi valssissa tanssivat. Ilo oli ylimmällään, kun jälkeen
-sydänyön jälkipiteiksi tarjottiin sampanjaa.
-
-Tähän aikaan päivää piti valtioneuvos aina puheen talonväelle, lyhyen,
-valtamahtisen puheen, jossa ei ollut koreita sanoja! Semmoisia pieniä
-suojelevia puheita piti valtioneuvos mielellään, ja puhuessaan lausui
-hän enemmän käsien liikkeillä ja erinäisellä hymyilyllä, jota hän
-käytti suurella mitalla, kuin suulla.
-
-Naisille puhui muuan nuori runoilia, joka äsken oli antanut vihkosen
-nimeltä: "Sumuisia hahmoja." Puhe oli niinikään runopuvusta ja saavutti
-suuren suostumuksen, vaikka naiset arvelivat että se oli hirveän
-surkea.
-
-Sitten esiytyi vihdoin ystäviensä kauhuksi valkeaverinen kandidaati
-Smith, puhuen hehkuvia kertoelmia Jotunheimistä. Ei ole koskaan saatu
-aivan selvää, oliko se viini vaiko rakkaus, joka pani hänet astumaan
-tämän askeleen. Vaan varma on, että itse puhe oli omiaan antamaan
-aihetta moniin arveluihin.
-
-Sillä kun parhaallaan oltiin hyvin korkealla vuoristossa -- puhuja
-mainitsikin montako sataa jalkaa -- syvyyksien ja jäälohkojen keskellä,
-puhui hän jotain silmäparista ja keijukaisesta, jota jotkut sitten
-väittivät Karolina Hjelmiksi. Kuinka liekkään asia, siitä kylliksi,
-olisi varmaan puheen käynyt kuin sanotaan sadussa: joll'ei se ole
-lopussa, niin on sitä vielä, jos pitkä ujo ylioppilas Hansen ei olisi
-äkkiä noussut kuin raketti ja huutanut: "Eläköön Jotunheim."
-
-Naurulla, joka tästä syntyi, juotiin malja puhujan suureksi harmiksi.
-
-Vaan ylioppilas Hansenin oli käynyt surkuteltavasti. Sillä kun hän
-illallisen jälkeen oli saanut portviinipullon, ajatteli hän ettei nyt
-kulutetakaan turhaan. Sen tähden piilousi hän muutaman huonekalun
-taakse ja joi lasin lasilta kostoksi. Vaan portviini osottihe
-kujeellisemmaksi kuin Hansen ylioppilas, ja kun hän korkearintaisena
-kiiti lattian poikki pyytämään tanssiin keskellä franseesia, tuli muuan
-hänen toverinsa kiiruhtaen häntä vastaan ja tarttui häntä käsivarresta:
-"Vaan Hansen! olethan humalassa kuin mettinen, poika."
-
-Tämä sävytön puhe teki tuskallisen vaikutuksen Hanseniin, että hän
-mahtavasta ilomielestään vaipui kerrassaan synkimpään epätoivoon.
-
-Tästä hän sitten nousi ja turrasi kandidaati Smithin puheen.
-
-Kotiljongi oli hurja. Useat johtajat määräsivät erinlaisia osia eri
-paikoissa suuressa salissa ja lensivät sitten ympäri salia vimmatussa
-laukassa.
-
-Pelottava Hannu oli seurannut morsiantaan kylmällä katseella koko yön;
-ja kun Lovisa vihdoin, Karolinan lykkäämänä, meni poikki lattian
-puhellakseen Hannun kanssa, kääntyi tämä selin ja meni kotiaan.
-
-"Elä piittaa hänestä", lohdutteli Karolina, "hän on tosiaan niin
-kelvoton, niin että --"
-
-Lovisa seisoi hetkisen masentuneena; vaan kun hänen kavaljeerinsa
-lähestyi, kuiskasi hän ystävälleen: "Minulla on niin sanomattoman
-lysti, että minä mielelläni otan huomenna vähän toria."
-
-Ja tämän kevytmielisen puheensa perästä läksi hän vierimään pois.
-
-Kello oli neljä. Vaatteihin myysätyt äidit seisoivat etehisessä ja
-läheisissä huoneissa, puolikuolleina väsymyksestä, ja odottivat
-tyttäriään, jotka sanoivat tanssivansa vielä yhden ainoan kerran vaan.
-Isät seisoivat päällystakki päällään ja sikaari hampaissa ja puhelivat
-totipöydän ympärillä.
-
-Vaan salissa tanssittiin, aivan kuin henkimeneissä. Pareja lensi kuin
-riivatuita pölyisessä ilmassa, jossa palaneet kynttilät loihusivat ja
-savusivat. Ympäriinsä tuolien ja sohvien alla oli vaate-repaleita
-naisten hameista, lakastuneita kukkakimppuja, pito-ohjelmia ja
-läpimärkiä nenäliinoja, ja raskaassa ilmassa oli ihmisten, tomun ja
-vanhan pomaadan haju. Vaan kivenhakkaajat tunkeusivat eteenpäin hiukset
-silmillä ja kaulahuivi vinossa, ja naiset röhmöttivät kuin pitkät
-tylli- ja tarlataanirääsyt ja kääreysivät kavaljeerein kinttuihin.
-
-Paraimpana oli pysynyt Sofia Falck-Olsen. Hänen vaatteuksensa, hänen
-hansikkaansa, hänen tukkansa, kaikki oli sileänä ja koskemattomana
-juurikuin olisi vasta tullut suoraa laittamasta, ja suora hymyilynsä ei
-ollut poistunut hänen kasvoiltaan. Ja kuitenkin oli hän nyrpeissään
-iltaansa. Delphin ei ollut ollenkaan lähestynyt, Alfred Bennechen oli
-niin tuskastuttava, Jonas Hiorth niin vastenmielinen.
-
-Vihdoin hyvästit loppuivat ja viimeiset vaunut menivät.
-
-Tukkukauppias sytytti uuden sikaarin ja istui nojatuoliin. Vaan rouva
-aukaisi kureliivinsä ja ahmi muutamia jälkiruuan jäänöksiä vannoen,
-että hänellä oli kuin sudella nälkä.
-
-Sofia riisui vitkalleen ja järjestyksessä ja torui kovasti Lovisaa,
-joka itkeä inusi kunnes nukkui.
-
-Vaan Hiorthin huoneessa istuivat molemmat ystävät tuntikauden
-punssipullon ääressä. Mielensä oli juhlallinen, liikutettu, ja he
-lupasivat toisilleen kyyneleet silmissä, että heidän ystävyytensä olisi
-ijänkaikkisesti kestävä -- eipä heitä erottaisi heidän molempien
-rakkaus Sofiaan. Siitä he johtuivat kasteesen, josta he väittelivät
-hyvin kiivaasti, kunnes aamupuolella erosivat.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Sadelakki sidottuna leuan alle, sillä myrsky pauhaili, hyräillen
-mielilauluaan kulkiessaan:
-
-"Kuules Katri kulta! Sinä rakkauden tulta --" tuli luotsivanhin Seehus
-marraskuun viime päivinä rinteitä alas.
-
-Kirje oli tullut Antilta, ja luotsivanhin tiesi kuinka levotonna
-Njaedel odotti selityksiä "jutustaan."
-
-Tasangolla oli Njaedelin matala talo vasta kynnettyjen peltojen
-keskellä, ja hiekassa näki hän puolitekoisen ojan. Pari kaislakuormaa
-ajoi kappaleen matkaa siitä.
-
-"Sören Börevig tiesi kyllä mitä hän teki, kun hän sai Njaedelin
-menemään kuninkaan oikeuteen", mutisi luotsivanhin.
-
-Myrsky kävi lounaalta matalaa rantaa pitkin. Se oli kova syysmyrsky ja
-jo varhain puolenpäivän jälkeen rupesi hämärtämään.
-
-Luotsivanhin seisahtui ja heitti merimiehen katseen merelle ennenkun
-meni alas viimeistä mäenrintuusta. Etelässä päättyi hiekkatasanko
-paljaisin kallioihin, jotka pistäysivät niemekkeiksi, joihin meri
-murtui; kuohuavan vaahdon keskellä korkealla ilmassa voi hiljaa
-sekuntisen eli pari juurikuin valkoinen pylväs lyijynharmajaa perää
-vastaan ja hajosi sitten vaahtovaipaksi yli kivien.
-
-Pohjoisessa saattoi hän seurata pitkässä mutkikkaassa viivassa kuohuu
-vaahtorantaa; se oli niin leveä, että se luotsivanhimman laskun mukaan
-murti kymmenkunnan jalkaa vettä. Suoraan pohjoisessa keskelle kuohuja
-näki hän silloin tällöin vastasytytetyn Bratvaldin majakan välkkyvän.
-
-Ei yhtään purjetta näkynyt; pilvet yhtyivät toisiinsa muuttamatta
-paikkaanko -- mustanharmaissa tukuissa -- kova, jäykkä myrskyilma.
-Mereltä kuului lakkaamaton jyminä, syvä, jyryävä ääni, joka nousi ja
-laski, silloin tällöin kumiseva paukaus juurikuin kanonan paukaus hyvin
-kaukaa. Tuuli pörryili kanervikossa ja vongutti sähkölankoja maantien
-vierellä, ja lokit, jotka lentää liitelivät mereltä, siivet tanassa,
-iskivät myrskyssä.
-
-Kun luotsivanhin meni Börevigin veräjästä alas Svartmyreen, ei hän enää
-hyräillyt; päin vastoin hän kirota nasautteli.
-
-Suuria pyöreitä kiviä oli keskellä tietä; sadevesi mäeltä oli
-syövyttänyt ja meni poikki tien, jättäen syvän ojan täynnä pieniä
-kiviä.
-
-"Luulen olevan parasta kirjoittaa Antille, joka kuulemma on niin hiiden
-viisas ja älykäs", mutisi luotsivanhin; "tämä tienosa mahtaa varmaankin
-saattaa hänet vihdoin hengiltä."
-
-Njaedel istui hajareisin suurella kivellä keskellä aituusta. Hän löi
-voimakkaasti ja yhtä jonoa hakkuria, jota hän piti vasemmalla kädellä,
-joka oli kääritty villiatukolla. Silloin tällöin veti hän ylös hakkurin
-ja tipautti vettä reikään märästä rievusta, joka oli vanhassa
-läkkiastiassa, jonka kaupunkilaiset olivat unohtaneet muutamalla
-huvimatkallaan maalle.
-
-Tuuli niin jotta hänen kihara tukkansa liehui joka taholle juurikuin
-suuri korkkikierunippu; ja hän oli niin kiintynyt työhönsä, että
-luotsivanhimman piti mennä aivan hänen luokseen, ennenkun Njaedel
-huomasi hänet.
-
-"Päivää, luotsivanhin!" sanoi Njaedel, nosti hakkurin ja otti
-mittatikun koettaakseen kuinka syvä reikä oli. Vaan kun hän kuuli että
-oli Antilta kirje, heitti hän kaikki ja leiskahtihe alas kiveltä.
-
-He menivät sisään ja sytyttivät kynttilän. Huoneessa oli niin ikävän
-näköistä; vuode oli auki, ja lattia oli melkein musta. Njaedel asettui
-vastapäätä luotsivanhinta ja katsoi häntä suu kolmantena silmänä.
-Njaedel oli laihtunut, ja kädet kävivät levottomasti edestakaisin.
-
-Kyllä mahdollista, että luotsivanhin olisi voinut olla vähän rutompi
-liikkeissään. Vaan ei ole mikään pieni asia kirjeen lukeminen.
-Silmälasit piti puhdistaa hyvin, kuori oli tarkastettava ja sitten
-leikattava varovasti ylälaidasta. Kuori oli suuria kanslian kuoria
-harmajasta paperista, varustettu vielä lakallakin.
-
-    "Korkeasti kunnioitettava herra luotsivanhin
-    Lauri Voldeman Seehus."
-
-"Ah, paha henki", mutisi luotsivanhin.
-
-    "Täten tunnustamme saaneemme kaksi kirjoitusta kunn. herralta
-    syyskuun 1 päivältä ja 1 lokakuun 20 päivältä tänä vuonna. Kun
-    te näytte olevan oikeutettu veljeni valtuutetuksi muutamissa
-    suhteissa, käännyn teidän puoleenne pyynnöllä, että antaisitte
-    tiedon veljelleni seuraavan kirjoituksen sisällöstä. Teidän
-    yllä viitatussa kirjoituksessanne lokakuun 20 päivältä näkyy,
-    että veljeni on ilman mitään perustuksia otaksunut, että hänen
-    riita-asiansa koskeva kaislarantaoikeutta talon omistajan Sören
-    Börevigin kanssa olisi jo otettu esille suoristaan päätettäväksi.
-    Tämä ei olekaan niin. Järjestyksen tähden emme ole vielä voineet
-    ryhtyä tähän asiaan --"
-
-Luotsivanhin pysähtyi vähäsen.
-
-"Luepa toinen kerta", sanoi Njaedel.
-
-Luotsivanhin luki.
-
-Njaedel puisti päätään; vaan äkkiä nousi seisomaan ja löi nyrkkiään
-pöytään, jotta luotsivanhimman silmälasikotelo hyppäsi korkealle
-ilmaan.
-
-"No, no, Njaedel, luetaanhan kirje kokonaan. Ehkä lopussa kiitos
-seisoo."
-
-    "Ylipäänsä tulisi herra luotsivanhimman selittää usein
-    mainitulle veljelleni, että senlaatuista asiaa kuin tämä
-    on ei voida ajaa erinomaisen joutusasti ilman ei vähäistä
-    lisätyötä ja erityisiä kustannuksia. Sitäpaitse tulee
-    huomata, että summan suuren 200 kr. lähetettynä ensi postissa,
-    voi otaksua olevan tarpeellisen arvoisen jouduttamaan mainitun
-    asian toimittamista. Samalla ilmoitan täten olevani suostuvainen
-    rupeamaan summan tasailemiseen lisäämättä menoja asianomaisille."
-
-"Ymmärrätkö sitä, Seehus?"
-
-"En", vastasi luotsivanhin ja luki uudelleen; vaan äkkiä lausui hän:
-"Nyt sain päähäni; Me saamme luvan voidella."
-
-"Mitä?"
-
-"Niin, näet sen, tämän minä käsitän", sanoi luotsivanhin tyynesti,
-"ennenkun kuletin 'Talon Toivoa', joka oli kousuli Garmanin
-Sandsgaardista, sanoi aina konsuli, kun lähdin Itämereen sillilastilla
-keväällä: 'Kuules nyt, Seehus', sanoi konsuli, 'kun tulet Riikaan, niin
-saat luvan voidella tullimiehiä ja runsimiehiä ja koko joukkoa paraan
-taitosi mukaan. Ei ole hyväksi koskaan säästää mikä on välttämätöntä',
-sanoi konsuli. Ja monta ruplaa meni ja monta Golden Wasser pulloa, sen
-taidat uskoa, jotain semmoista tarkoittanee veljesi."
-
-"Luuletko kuninkaan ottavan maksoa siitä?"
-
-"Kuninkaan", vastasi luotsivanhin ja hymyili mahtavasti, "en luulekaan,
-äijäseni, vaan luulen rahojen sulaavan ennenkun kerkiävätkään niin
-kauas. Joku hienon kultakalunaisen herran kai pitää saada ne mennäkseen
-kuninkaan luo kysymään kaislarannastasi. Pietarissa näin kerran
-semmoisen, joka ajoi kahdella hevosella, joilla silahelat olivat
-hohtavasta hopeasta, eikä hänellä ollut yhtään ruplaa, joka ei ollut
-juomarahaa, niin sanoi välikauppiaan kirjuri."
-
-"Niin, tokkohan lie niin asia", sanoi Njaedel.
-
-"Sinä kaikitenkin näet että hän tahtoo 50 taalaria -- ehkä
-vaivoistaan."
-
-"Ah, ei Antti ota rahaa minulta", vastasi Njaedel loukattuna.
-
-Luotsivanhin luki edelleen:
-
-    "Mitä tulee Teidän usein mainitussa kirjoituksessanne puhuttuun
-    hyväntekiäisiin rakkaan veljentyttären olosta huoneessani, ei
-    mitään semmoista tule kysymykseen."
-
-"Niin mitä sanoin!" huudahti Njaedel ylpeänä.
-
-    "Kunhan vaan olonsa matalassa majassani tulisi hänelle
-    siunaukseksi! Nuorten mielet helposti viettyvät, ja aivan
-    helposti tämän mailman turhuuteen, ah, vähän näyttävät he
-    panevan arvoa vanhempain neuvoihin ja kehoituksiin. Ja nuorta
-    tyttöä uhkaa turmio suuressa kaupungissa, jotta meidän
-    kaikesta sydämestämme tulee rukoilla ja toivoa rakkaalle
-    Kristinallemme, että hän tukkisi korvansa kaikelle mairittelulle
-    ja kiusaukselle ja sitä vastoin aukaisisi ne kokeneitten
-    kehoituksille.
-
-    "Niin, kallistakaamme kaikki sydämemme totuuden äänen puoleen;
-    kun nyt vielä on meidän kutsumuksemme aika.
-
-                                "Suurella kunnioituksella
-                                       _Anders Mo_."
-
-"Niin. se Antti, se Antti!" sanoi Njaedel ihmetellen, "sitähän se
-äiti aina sanoi: 'Sinä Njaedel', sanoi hän, 'olet tyhmä kuin pässi,
-vaan --'"
-
-"Minä ihmettelen mitä hän tarkoittaa tällä?" mutisi luotsivanhin
-ajattelevana, "näyttää siltä, juuri kuin joku kuleksisi vaanimassa
-Kristinaa."
-
-"Oletko houkka, luotsivanhin? Mitä teemme siihen?"
-
-"Tiedän, me kirjoitamme, että hänen tulee varoa ja pitää silmänsä
-auki --"
-
-"Ja puhua Antin kanssa -- kirjoita silleen, luotsivanhin! -- että hänen
-pitää totella Anttia kaikessa."
-
-Luotsivanhin otti heti kynän, mustetta ja paperin, jota nyt oli
-hankittu Njaedelin taloon, ja kirjoitti "Rakas Kristina!" Sitten
-ajatteli hän kauan.
-
-"No, luotsivanhin, hämmennyitkö?"
-
-"Ei ole koskaan kysymystä siitä!" vastasi luotsivanhin mahtavana ja
-kirjoitti:
-
-    "Nuorison laita on kuin suuren tanskalaisen mullin, joka oli
-    Sandsgaardissa; vaan kun oikein ajattelen asiaa, en voi sinulle
-    kertoa sen mullin historiaa, sillä se on ruma lopusta; vaan
-    isäsi tahtoo, että aina kääntyisit Antti sedän puoleen kun
-    jotain tapahtuu sinulle, sillä kiusauksia monenlaisia on
-    nuorukaisilla, esimerkiksi Amalia, sisareni -- niin, nyt siitä
-    on kaksikymmentä vuotta kun hän kuoli, ja hän sanoi, että se
-    oli hauskin päivä hänen elämässään; se oli kuitenkin tammikuun
-    1 päivä kun hän kuoli, samana vuonna kun ukkonen iski nimismiehen
-    navettaan, kaikki rakkauden viekoituksella, ja se oli päälle
-    päätteeksi suuri lurjus, hänen naamansa oli kuin sokeroittu, ja
-    hän elää vielä tänäkin päivänä kaupungissa, vaan en mainitse nimeä;
-    vaan hän kääntyy seinään päin, kun kohtaa häntä, eikä ole
-    tietävinäänkään. Niin on käynyt monen kelpotytön. Sen tähden
-    tahtoo isäsi, että kaikissa noudatat setäsi mieltä ja luotat
-    häneen.
-
-    "Nyt on täällä merellä myrsky joka päivä, eikä yhtään purjehtiaa,
-    joka onkin parasta, sillä täällä on kuunpimennystä ja meripimeää,
-    vaan höyrylaivat eivät välitä mistään mikä minusta on tunnusmerkki
-    erittäinkin sen vuoksi että ne ovat typi tykkänään raudasta, vaan
-    luin muutamasta sanomasta, että nyt on laivoissa kaikki raudasta
-    aina mastot ja köydetkin, joka minusta näyttää olevan helkutan
-    suuri vale. Isäsi voipi hyvin, piti sanomani.
-
-                                       "Harras ystäväsi
-                                      _Lauri Seehus_."
-
-    "Jälkikirjoitus: Voit sanoa sedällesi, että rahat, joista hän
-    kirjoitti, tulevat, kunhan isäsi saa kootuksi, vaan kysy eikö
-    voisi tulla vähän helpommaksi näitten huonojen aikojen kautta,
-    ja käske hänen puhella muuan sana sen kanssa joka on ylempi
-    herra kuin nimismiehet, ruotimestarit ja kapteenit, että aivan
-    se on sikamainen koko tie Svartmyreen päin, jonka voit sinäkin
-    todistaa, vaan nyt se on huonompi kuin ennen."
-
-Kun postimies toi tämän kirjeen, seisoi Kristina hameet käärittynä
-pesemässä keittiön ovea, sillä vaikka heillä oli piika teki hän
-osaltaan täyden työn talon työssä.
-
-Valtioneuvokselle oli myös sanomalehtiä ja kirjeitä, jotka yleensä
-jätetään porttivahdille.
-
-Alfred Bennechen tuli alas mennäkseen kansliaan, ja kun hän näki postin
-olevan pöydällä porttikamarissa -- ovet olivat auki, kun oli huoneitten
-siivous -- käytti hän mielellään sopivaa tilaisuutta.
-
-Kristina oli vaan huoneessa kun hän näki kuka se oli. Hän virutti
-pesurievun sankkossa ja pisti vahvat valkoiset käsivartensa oikein
-syvälle liasta harmajaan veteen. Sitten hän väänsi rievun, pani
-kelpolailla santaa siihen ja rupesi taas pesemään ovea, juurikuin olisi
-pitänyt maalaus hangata pois.
-
-"Hyvää huomenta, neiti Kristina!" huusi Alfred, iloisesti hypätessään
-huoneesen; vaan kun hän näki kuinka vähän vaikutusta hänen odottamaton
-tulonsa teki, meni hän noloksi ja jatkoi: "Suvaitsetteko että saisin
-silmäillä postia? Ehkä olisi joku kirje pieneltä morsiameltani."
-
-Vaan eipä tämäkään näkynyt vaikuttavan tuon enempää. Tuo hankaamisen
-tuskallinen ääni kävi hänen korviinsa; häntä myös suututti nähdessään
-Kristinan mielellään olevan siinä puvussa ja tuossa halvassa työssä --
-ja että hän ei ollut häpeissään siitä!
-
-Kaksi miestä meni muutaman kadunpuoleisen akkunan ohi. Alfred katsoi
-ylös: "Kas tuossa oli setänne ja -- niin, Juhana, tiettävästi! Hän
-aikoi juuri kääntyä portista sisään. Veljeni on kai tavallisempi vieras
-täällä alhaalla kuin tuolla ylhäällä -- vai?" Vaan kun hän kääntyi,
-näkikin että Kristina oli ottanut sankonsa keittiöön ja sulkenut ovet
-kiinni.
-
-Vihastuneena viskasi hän sanomalehden ja meni. Portailla kohtasi
-hän Mon, joka tervehti niin kunnioittavan tuttavallisesti.
-Antti setä tarkasti postin ja valitsi ne kirjeet, jotka hän veisi
-valtioneuvokselle kansliaan. Kun hän löysi luotsivanhimman kirjeen
-Kristinalle, huusi hän häntä sisään.
-
-"Kristina", sanoi hän vakavasti, kun hän oli ojentanut hänelle kirjeen.
-"jotain on, josta minun pitää puhua. Valtioneuvoksen pojat käyvät
-täällä usein sinun luonasi --"
-
-"Ovi oli auki, ja niin tuli kandidaati sisään --"
-
-"Niin, minä en tarkoita niinkään Alfredia, vaan tohtori, näetkös --"
-
-"Hän ei ole ollut täällä", kiiruhti Kristina vastaamaan.
-
-"Ei, ei, vaan minä näin hyvin, että hän oli tänne tulossa. Niin,
-näetkös, rakas Kristina", jatkoi hän ystävällisesti ja piti kättään
-Kristinan olkapäällä -- Kristina oli vähän pitempi kuin hän -- "suuren
-kaupungin elämä tuottaa monta kiusausta nuorelle tytölle. Sitä paitse
-tulee sinun ajatella kuinka suuressa kiitollisuuden velassa minä olen
-valtioneuvokselle ja kuinka ilkeätä olisi minulle, jos heille sattuisi
-joku harmi, johonka minä tahi joku omaisistani olisi syypää. Tätä et
-ehkä nyt ymmärrä, vaan pyydän että olet varovainen ja riiput heissä
-käsiini, jotka tahtovat sinun parastasi."
-
-Hän taputteli Kristinaa poskelle ja meni kirjeineen.
-
-Ei Kristina ymmärtänyt tätä, ei ainakaan täydelleen. Hänestä oli
-nähtävästi haavetta, että setänsä tarkoitti nuorten herrain käyvän
-hänen tähtensä. Vaan millä tavoin jotain harmia tapahtuisi
-valtioneuvokselle, hän ei käsittänyt. Kristina oli viisas ja
-ymmärtäväinen talonpoikaistyttö, joka täydelleen tiesi erotuksen
-valtioneuvoksen pojan ja alhaisen maalaistytön välillä.
-
-Vaan kuitenkin tuli hän levottomaksi, kun luotsivanhinkin toi
-kirjeessään samoja varotuksia ja viittauksia. Vaan mitä hänellä on
-tehtävänä? Kandidaatia katseli hän niin vähän kuin mahdollista, ja
-mahdoton oli hänen sanoa vakavalle, kelpo tohtorille suoraan ettei hän
-saanut käydä luona, niin harvoin kuin se tapahtuikin. Hän laski
-tarkalleen; olipa neljätoista päivää kulunut siitä, kun hän puhutteli
-tohtoria.
-
-Antti setä oli niin kummallinen; eipähän saanut hänestä oikein selkoa;
-siivo hän kyllä aina oli, vaan Kristina tunsi kuitenkin jonkinlaista
-pelkoa hänestä.
-
-Väliin iltasilla -- Antti setä tuli aina myöhään kotia -- kun hän meni
-Kristinan huoneen läpi, istahti hän tavallisesti hänen sänkynsä
-laidalle ja puheli vähän. Vaan Kristina ei aina ymmärtänyt mitä hän
-sanoi, joko sentähden että hän itse oli unissaan tahi setä väsyksissä,
-kun hän puhui niin epäselvään. Vaan hän taputteli häntä niin
-ystävällisesti, sanoessaan hyvää yötä.
-
-Tohtori Bennechenillä ei ollut onnea mennessään ulos tavatakseen
-Kristinaa.
-
-Halu paloi hänessä joka päivä, vaan hän pelkäsi kohtaavansa Alfredia;
-eipä hän halunnut tavata Motakaan, ja ylipäänsä oli näillä
-koematkoilla hänen omatuntonsa paha juurikuin olisi hänellä ollut aie
-tehdä jotain oikein pahaa.
-
-Yleensä hänen matkansa päättyivät niin, että hän meni ohi ja katsoi
-alas akkunasta, tahi meni hän yläkertaan tervehtimään äitiänsä siinä
-hienossa toivossa, että hän kohtaisi Kristinaa portilla tai käytävässä.
-
-Hän näet sen oli rakastunut Kristinaan ja hän tiesi rakkautensa hyvin.
-
-Eikä hän kuitenkaan ollut iloinen, mikä on tavallista, kun rakkaus
-pulppuaa suonissa lämpimänä virtana.
-
-Ensinnäkin oli hän tietämätön minkä vaikutuksen hän olisi tehnyt
-Kristinaan. Hän luuli, että Kristina, joka oli terve ja kaunis,
-tuntisi vastahakoisuutta semmoista rampaa vastaan kuin hän itse oli.
-Sillä tohtori luuli, että hän nilkutti enemmän kuin nilkuttikaan.
-
-Ja sitten oli hän mustasukkainen Alfredille -- hiljaisesti,
-sisällisesti, raivoisasti tunsi hän mustasukkaisuutta veljeänsä
-kohtaan, joka kaikkialla oli ollut hänen tiellänsä, kaikilla tavoin
-suosittu ja pilattu, ja jonka syntein tähden hän vuosien kuluessa oli
-saanut niin monta selkäsaunaa.
-
-Ja vihdoin oli Juhana Bennechenillä salainen, synkkä epäilys itsestään
-ja ylimalkaan tulevaisuudestaan.
-
-Senpä tähden rakasti hän lempeään, jonka hän tunsi nousevan, kuni
-rakastetaan kipeää lasta. Hän antoi voimakkaan tunteen ympäröidä koko
-olentonsa ajattelematta vastuksia; ja hän kantoi rakkauttaan hyvin
-säilytettynä rehellisessä rinnassaan hiljaisella surumielisellä ilolla,
-sen ohessa kun hänellä ei ollut vahvaa uskoa siitä, että se tuottaisi
-hänelle mitään onnea.
-
-Oli kylläksi aihetta levottomuuteen, vieläpä onnellisimmassa
-tapauksessakin: Kristina todellakin piti hänestä. Mitä valtioneuvoksen
-rouva sanoisi! Ja jos hän vielä saattaisi ajatella mahdolliseksi
-asettua äidin kieltoa vastaan, miten ja missä saisi hän rohkeutta astua
-isänsä eteen ilmoittamaan hänelle, että hänellä on aikomus naida
-talonpoikaistyttö!
-
-Tämä isä, niin kaunis ja mahtava, oli Juhana Bennechenin silmissä
-rehellisyyden, ylevyyden ja jalouden esikuva.
-
-Kun vastustuspuolueen lehti asettui hallitusta vastaan, luki tohtori
-sitä hiljaisella vastustuksella isänsä puolustukseksi.
-
-Eihän se ollut mahdotonta, että hallituksessa olisi henkilöitä, jotka
-tarvitsisivat moitetta, vaan että valtioneuvoksessa Bennechenissä olisi
-jotain valituksen siaa, sitä hän ei tullut ajatelleeksikaan.
-
-Kun äiti pani kauniisen Alfrediin kaiken hellyytensä ja sitä oli vaan
-hiukkanen jälellä "molemmille toisille huono-onnisille", kuten hän
-sanoi Hildasta ja Juhanasta, oli isä melkein samanlainen kaikkia
-lapsiaan kohtaan, niin, tapahtuipa että hän uskalsi vastustaa
-vaimoaankin kun tämä turmeli Alfredia aivan tuhmasti.
-
-Tästä oli tarpeeksi Juhanalle, joka tässä suhteessa ei ollut turmeltu;
-ja kuta vanhemmaksi hän pääsi, sitä suurempi kunnioituksen tunto kasvoi
-hänessä isäänsä kohtaan, jotta se vihdoin tuli melkein hänen
-uskonnokseen.
-
-Vaan nythän oli juuri isän etevin omituisuus, hänen elämänsä periaate:
-kaikki piti olla arvokasta, ylevää, virheetöntä; sen nyt Juhana tahtoi
-rikkoa, ja juosta päin myrskyä, tehdessään semmoisen suunnattoman teon,
-että nai pitkän, punatukkaisen talonpoikaistyttöretukan.
-
-Juhana ajatteli mitä isä sanoisi ja tekisi, jos hän saisi vihiä
-vanhimman poikansa hullutuksesta. Pitkän tuumailun perästä hän sai
-vasta luvan hakiakseen köyhäin lääkärin viran muutamassa kaupungin
-ulkosopukassa ja mitä se oli tämän suhteen?
-
-Vaan aina kun tohtori tuli näin pitkälle ajatuksissaan, hän jotenkin
-tyydyttävällä tunteella lausui: "Niin mitäpä siitä on miettimistäkään;
-Kristina ei kuitenkaan välitä minusta niin vähintäkään."
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kun Mortensen rupesi toimittamaan "Kansan ystävää", pantiin
-sanomalehdelle nimeksi: "Kansan todellinen ystävä", ja kohtalaisen
-asunsa siaan, mikä sillä oli ollut Hansen äijän aikoina, painettiin se
-nyt kauniille paperille ja uusilla kirjasimilla.
-
-Kuvat sitä vastoin pysyivät jonkun aikaa samalla kotitekoisella
-kannalla: mustina lönttinä, vähän valkoista siellä täällä. Vaan
-muutamana päivänä ilmoitti toimittaja tilaajilleen kuvien loppuvan
-seuraavasta neljännyksestä alkain.
-
-Tämän kautta kadotti sanomalehti luonnollisesti suuren joukon alhaista
-väkeä, vaan Mortensen oli hyvillään kaikessa tapauksessa. "Kansan
-todellinen ystävä" sai kohta yleisönsä; mitä aineelliseen puoleen
-tulee, näkyi se käyneen paremmin kuin toivottiinkaan.
-
-Ekstra-ordinari Hiorth oli niin lopettanut muutaman pääkirjoituksen
-lukemisen, jossa näytettiin mahdottomaksi määrätä kuka tai mitä
-nykyaikaan tarkoitetaan sanalla: kansa; lähinnä täytyi sen kai olla
-virkasääty, joka oli kansan ydin -- kun tukkukauppias Falck-Olsen astui
-sisään ulommaiseen huoneesen ja kysyi valtioneuvosta. Kun yksi neuvoi
-tukkukauppiasta valtioneuvoksen huoneesen, hajosi kuuliakunta, joka oli
-kokoutunut "Kansan todellisen ystävän" ympärille, ja kukin meni
-paikoilleen läheisiin huoneisin, tunkeutuakseen paperikasoihin.
-
-Hansen äijä vaan ei ollut liikkunut. Hän ei ollut muka
-kuuntelevinaankaan näitä lukemisia. Tämä ei kyllä auttanut häntä
-ensinkään, sillä kun tuli jotain, jonka tiettiin käyvän hänen älälle,
-ulvottiin hänen korvaansa sitä. Hansen äijästä oli tullut varottava
-esimerkki kanslian nuorisolle, joka osoitti miten käy kun ajaa
-vastakkaisia mielipiteitä. Kaikki tiesivät, ettei hän päässyt sen
-ylemmäs. Missä hän nyt istui, kasvot seinää kohti, tonkimassa
-kaikenlaista törkytyötä, istuu hän siinä kunnes lasketaan arkkuun;
-jollei vaan olisi lopusta täytymys ajaa hänet menemään, sillä Hansen
-äijä ryypiskeli, niin hoettiin viime aikoina.
-
-Kun valtioneuvos näki tukkukauppias ystävänsä astuvan sisään, hän
-ymmärsi rahajutun olevan kysymyksessä, ja täänkaltaiset olivat
-ylipäänsä hirveän kiusallisia. Sentähden kysyi hän iloisella äänellä,
-tulisiko tukkukauppias käskemään häntä metsästysretkelle; silloin oli
-tyven ja selkeä talvipäivä, vähän oli kylmä ja aurinko paistoi.
-
-Vaan Falck-Olsen alkoi tuimalla asiotsiaäänellä puhella huonoista
-ajoista, tappioista kaikkialla ja kun voittoa ei saanut mistään.
-
-"Niin, niin", keskeytti valtioneuvos, kulkiessaan edestakaisin, lyöden
-käsiä toisiinsa, sormet suorina, jotta sormenpäät tulivat yhteen,
-"kotimainen teollisuus ja kauppa ovat rappiolla tätä nykyä, sitä ei voi
-kieltää, vaan me toivomme."
-
-"Ah, ei parane kanalle aikaa; minä en tiedä miten laita täällä maassa
-on. Vähän aikaa käy laatuun, ja loistavastikin, vaan sitten pysähtyy ja
-menee hajalleen, ei mikään ota kukoistaakseen meillä, kaikki, mihin
-ryhdymme, käy niin nahjustamalla. Katsokaa, nyt esim. Osakepankkia,
-joka perustettiin niin paljolla sampanjalla tässä mennä vuonna, ja nyt
-menee se ihan männikköön!"
-
-Näitten sanojen johdosta laski valtioneuvos helpoituksen huokauksen.
-Hän pelkäsi että tukkukauppias oli tullut huvittamaan häntä "rahan
-hankkimisen vaikealla työllä", "suurilla apurahoilla", ja moisilla
-ikävyyksillä, joita hän toi esiin, kun oli huonolla tuulella. Vaan
-Osakepankki oli aina viaton puheaine, ja valtioneuvos vastasi sen
-tähden leikillisesti: "Pankin hallituksen jäsenenä panen vastalauseen
-teidän syytökseenne. Me olemme päinvastoin, kuten vuositilit
-näyttävät --"
-
-"Minä viisi vuositileistä", vastasi Falck-Olsen, "mikä on tehdessä
-hyviä tilejä, senhän taitaa vaikka mikä tökerö tätä nykyä. Vaan
-kelvollista asiain johtajaa kaivataan johtokunnassa. Mitä hiittä niistä
-on noista oppineista lakimiehistä, jotka eivät ilmoisna ikänään ole
-olleet asioissa -- kaikilla näillä valtioneuvoksilla, asianajajilla ja
-asessoreilla -- ne eivät ymmärrä asiaa, ei totta tosiaan! Ei he ymmärrä
-niin vähän vähääkään."
-
-Nytpä valtioneuvos ymmärsi minne "asia" veti; hän naputteli sormiaan
-varovasti ja sanoi: "Olette todella osaksi oikeassa, ystäväni --
-suureksi osaksi; mutta --" hän pysähtyi, hypelöi ystävänsä
-takinkaulustan kulmaa vasemmalla puolen, lisäten: "on toki kummallista,
-kummallista ja valitettavaa, että mies moinen kuin te ei ole
-kunnianhimoinen."
-
-"Hä?" kysyi tukkukauppias ja katsoi epäileväisesti.
-
-"Eikö tule mieleenne koskaan, että te kerrassaan liian vähän käytätte
-vaikutusta, joka teillä on -- tahi ainakin voisi olla? Nähkääs nyt
-esim. Osakepankissa, jota mainitsitte: jos vanha valtioneuvos Falbe
-lähtee pois johtokunnasta, kuten hän varmaankin tekee seuraavassa
-yleisessä kokouksessa, niin olisihan se johtajanpaikka jonkin arvoinen
-teille."
-
-"Kyllä, sitäpä juuri haluankin!" lausui tukkukauppias.
-
-"Mahdotonta, sen pahempi! Aivan mahdotonta, ystäväni!" vastasi
-valtioneuvos, kulkien taas edes takaisin lattialla.
-
-"Vai niin! Saanko kysyä miksi niin?"
-
-"Siksi että konsuli Lind nähtävästi haluaa saada avonaisen johtajan
-paikan!"
-
-"Haluaa! Haluaa! Onko mokomaa kuultu!" huudahti tukkukauppias ja nauroi
-pakollisesti. "Olisi hauskaa kuulla minkätähden aina kaikki käy kuin
-itsestään sille suosiolliselle herralle; eihän hänkään ole isompi
-pohatta kuin minäkään."
-
-"Ei, ei suinkaan, vaan hän on luotettava."
-
-"Mitä herra valtioneuvos tarkoittaa sillä? Enkö minä ehkä ole
-luotettava mies?"
-
-"Tyyntykää, tyyntykää, hyvä ystävä!" sanoi valtioneuvos Bennechen
-hymyillen ja painoi hänet istumaan tuolille. "Pyydän saadakseni
-selittää teille tarkoitukseni esimerkillä. Te piditte, kuten muistatte,
-pari kuukautta sitten pidot, loistavat kemut, voin sanoa; siellä ei
-puuttunut mitään, kaikki oli kaunista, virheetöntä, arvokasta, sanalla
-sanoen, kuten piti ollakin. Ja kuitenkin -- antakaa huomautan teille
-erityistä kohtausta."
-
-Nyt oli valtioneuvos mieliaineessaan. Pieniä salaisia toimintoja
-kahdenkesken lukittujen ovien takana, kas se asema josta hän enin oli
-mielissään. Hänen puheensa sai silloin salaisen, tuttavallisen äänen,
-juurikuin hän joka hetki sen mielisuosioksi, jonka kanssa hän puheli,
-aukaisi sydämensä, puheli siitä jota hän muutoin ei uskonut kellekään,
-ja oikeastaan mieluummin olisi salannut; kaikki kävi siten, jotta läksi
-hänen luotaan siinä vakuutuksessa, että oli saavuttanut valtioneuvos.
-Bennechenin täydellisen ja jakamattoman luottamuksen ja kaikki
-hallituksen salaisuudet oli hänen tiedossaan. Ja kuitenkin sanottiin
-hänestä, että hänen pääasiallinen omituisuutensa valtiomiehenä oli
-erinomainen tunnollisuus, kun asioita oli salassa pitäminen.
-
-Hän siirsi tuolinsa aivan tukkukauppiaan viereen, käänsi kauniit,
-avoimet kasvonsa häneen päin ja jatkoi: "Saattaa näyttää kummalliselta,
-että vieras arvostelee talonväkeä, vaan mehän tunnemme toisemme, ja
-koska olemme juuri siinä puheaineessa, sallittakoon minun lausua
-muutamassa suhteessa hämmästystäni teidän kutsuistanne."
-
-"Vai niin --? Sitä en ymmärrä."
-
-"Näetkös, hyvä ystäväni, se tapaus, josta tahdon teille huomauttaa, oli
-illallispöydässä, joka -- sivumennen mainiten -- oli oivallinen --
-teidän työhuoneessanne. Kuten epäilemättä muistatte, väiteltiin siinä
-politiikista --"
-
-"Niin, vaan tietäkää, herra valtioneuvos, samaahan tehdään varmaankin
-kaikkialla tänä aikana. Mainitkaa minulle joku seura, jossa ei puhella
-politiikista?"
-
-"Niin, siinäpä se juuri on", huudahti valtioneuvos, "puhellaan
-politiikista kaikkialla, siinä olette oikeassa, kerrassaan oikeassa.
-Vaan huomatkaa tarkalleen se seikka" -- valtioneuvos löi häntä polveen
-samassa tahdissa kuin puhuikin -- "kun _väitellään_ politiikista,
-niin merkitsee se, että seura on huonosti yhdistynyt -- siinä on
-eroavaisuuksia!"
-
-"Vaan siellähän huoneessani oli pelkkiä ylhäisiä henkilöitä. Sinä
-päivänä olin juuri käskenyt monta erinomaista miestä, joita ei minulla
-ollut huvi ennen nähdä luonani."
-
-"Aivan oikein! ja sehän oli itse onnettomuus. Siellähän oli miehiä
-vaikka minkä värisiä" -- valtioneuvos laski ääntään -- "aina asti
-punaiseen! Ja mainittiin monta ikävää asiaa, kovin ikävää, se mun
-täytyy sanoa. En itse vuokseni, ymmärrättehän -- minä en välittänyt
-vähääkään siitä; aivanhan yleisiä lauseita ja enimmäkseen nuoret
-henkilöthän niitä lausuivatkin. Vaan teidän puolestanne, hyvä ystävä,
-arvelen ma, että --"
-
-"Uh", keskeytti tukkukauppias ja nousi seisomaan, "siitä minä viisi
-veisaan, minä olen itsenäinen mies, selvmade mies, minä en kerjää
-keltään mitään!"
-
-"Ei, ei, on kuin sanoin: te ette ole lainkaan kunnianhimoinen, ja se
-minusta on valitettava asia, hyvin valitettava." Valtioneuvos kulki
-edestakaisin, kertoellen: "hyvin valitettava asia."
-
-"Hm -- kunnianhimoinen!" sanoi Falck-Olsen vihdoin äreästi, "kyllä
-varmaan olen kunnianhimoinen, ainakin niin paljon että toivon -- toivon
-saavuttavani sen vaikutuksen, mikä minulle kuuluu. Vaan politiikin
-kanssa en luule minulla olevan mitään tekemistä, sitä olen teille
-sanonut tuhannen tuhatta kertaa; minä en kuurra en kaarra mihinkään
-puolueesen, minä olen välillä -- eli oikeammin sanottuna: minä olen yli
-politikin!"
-
-Hän oli ylpeä tästä hyvin sointuvasta lauseesta, vaan valtioneuvos
-käänsihe häneenpäin, kohottaen olkapäitään: "Lause, jota käytätte, on
-jossakin tilaisuuksissa hyvä lauselma; minä myönnän, että sitä joskus
-voi käyttää hyvällä menestyksellä. Vaan, hyvä ystäväni, ollaan
-yksimielisiä -- näin meidän kesken -- että se on puhetapa -- eli,
-suoraan sanoen: paljasta mielettömyyttä. Ei, on vanha sananlasku
-kumminkin parempi: 'Sano minulle kenen kanssa seurustelet, ja minä
-sanon sinulle mikä olet.'"
-
-"Mutta -- mutta ketä en olisi saanut kutsua?" kysyi tukkukauppias vähän
-säveämmästi.
-
-"Ah, hyvä ystäväni, kuinka voitte uskoa että ryhtyisin
-erityisseikkoihin! Minä tarkoitin vaan noin yleisesti että seura ei
-ollut yhtäläinen. Useat olisivat ilman mitään vahinkoa voineet olla
-poissa, ja taas toisakseen kaipasin minä yhtä ja toista, joka minun
-mielestäni olisi pitänyt olla siellä. Suvaitkaa että näistä mainitsen
-esim. sanomalehden toimittaja Mortensenin, miehen, joka epäilemättä --"
-
-"Hän tulitikkuineen! Ei kuulkaas -- tiedättekö että se --"
-
-"Minä voin sanoa teille jotain kahden kesken", kuiskasi valtioneuvos.
-"sillä miehellä on tulevaisuus, minkälainen lieneekään menneisyys
-ollut. Oletteko ottaneet huomioon hänen sanomalehtensä? Teille uskallan
-sanoa: sillä lehdellä tulee olemaan merkityksensä -- hyvin suuri
-merkityksensä."
-
-Samassa tuli Mo sisään paperikasan kera.
-
-Tukkukauppias ei suinkaan suvainnut kuulijaa. Sen sijaan että olisi
-ottanut häntä miehen tavalla kurittaakseen, antausi hän keskusteluun,
-jossa -- kuten tavallista -- veti lyhintä virttä.
-
-Eipä hän kuitenkaan tahtonut lähteä lyömättä valttiansa, ja sentähden
-sanoi hän puoliääneen:
-
-"Niin, minä tahdoin vaan sanoa teille toivovani varmaan että, kun
-äänestys on ratkaiseva asian, Tekin valitsette minua."
-
-Valtioneuvos tunsi ilkeän piston. Tukkukauppias katsoi häneen
-keltaisilla silmillään, jotka seurasivat tavallisesti "suuria
-apurahoja" ja muita semmoisia ikävyyksiä. Vaan hän ojensi
-ystävällisesti kätensä, jättäessään hyvästiä siinä ovensuussa: "No,
-niin, kiitos ystäväni, siitä kerkiämme aina puhella. Muuten ajattelen
-kyllä, että olemme yhtä mieltä kaikenmoisissa suhteissa."
-
-Tukkukauppias mutisi jotain, jota ei ollut helppo ymmärtää, ja
-valtioneuvos sulki oven hänen jälkeen, mielessään vilkas tunne siitä,
-että tulevalla kertaa olisi vielä pahempi.
-
-Sitten hän kääntyi Mon puoleen, otti paperit ja pani ne väliä
-pitämättömästi pöydälle. "Onko teillä laskut?"
-
-Mo otti esille seitsemän, kahdeksan laskua.
-
-"Niitä on liian monta, enemmän kuin sovittiinkaan!" huudahti
-valtioneuvos suutuksissaan. "Saatte sanoa Gluncken rouvalle, että ei
-ole tarkoitus että hän myöntyy kaikkiin hänen oikkuihinsa; ei totta
-tosiaan se käy laatuun."
-
-"Niin, herra valtioneuvos", sanoi Mo valittaen, "saman sanon minäkin,
-vaan Malla Bimbam väittää --"
-
-"Kuka?" kysyi valtioneuvos äkäisesti.
-
-"Ah, pyydän anteeksi -- tarkoitin Gluncken rouvaa, joka väittää että
-heillä tätä nykyä on kaikkia tuonlaisia --"
-
-"Hm --" keskeytti Bennechen ja avasi pienen laatikon pöydässään.
-
-Hänen laskiessaan rahoja, sanoi Mo: "Tietääkö herra valtioneuvos kenen
-kanssa virkakunnan päällikkö Delphin seurustelee?"
-
-"No, kenen?"
-
-"Hansen äijän."
-
-"Hansen äijän -- joka on tuolla sisällä?"
-
-"Niin; eilispäivänä istui virkakunnan päällikkö koko illan Hansenin
-luona, ja kun hän lähti sieltä, pisti hän 40 kruunua rouvan kouraan. --
-Minä tiedän ihan varmaan sen", lisäsi vahtimestari.
-
-"Luottamattomia ihmisiä, kenen puoleen kääntyneekin", mutisi
-valtioneuvos, pannessaan rahat Mon eteen.
-
-"Tosiaankin, tässä muistaessani -- teillähän, Mo, on luonanne sisarenne
-tytär?"
-
-"Veljeni tytär, herra valtioneuvos."
-
-"No niin, minä toivon, että laitatte hänet luotanne. Kas niin, voitte
-odottaa tuolla ulkona kunnes soitan."
-
-Valtioneuvos istahti; vaan vahtimestari Mo jäi seisomaan.
-
-"Onko vielä jotain sanomista, Mo?"
-
-"Minä en mielelläni lähettäisi luotani veljeni tytärtä", alkoi Mo
-kaikella kunnioituksella.
-
-"Matkarahaa tarvitsee hän luonnollisesti", sanoi valtioneuvos ja
-tarttui avainkimppuun, joka vielä rippui pienen laatikon suulla.
-
-"Minä haluaisin pitää häntä luonani", lausui Mo toistamiseen kuivasti.
-
-Valtioneuvos käänsihe:
-
-"Miksi sitten?"
-
-"Siksi -- siksi, että minä haluan niin", vastasi toinen alamaisella
-äänellä.
-
-"Ei hukata aikaa, Mo. Vaimoni sanoo, että hän panee poikain päät
-pyörälle; minä olen luvannut, ja pois pitää hänet laittaa."
-
-"Pyydän anteeksi, herra valtioneuvos, vaan minun täytyy saada pitää
-hänet luonani", vastasi Antti Mo ja poistui pieneen eteiseensä.
-
-Valtioneuvos istui hetkisen ja mietiskeli sitä. Tapahtui kyllä, että Mo
-teki esteitä, vaan niinpian kun avattiin pieni laatikko, kävi kaikki
-täydellisesti. Se pahinta, että nyt syntyi hänelle luultavasti pieni
-kohtaus rouvansa kanssa.
-
-Pieni pelostunut toimitussihteeri sai kärsiä siitä; itse virkakunnan
-päällikkö Delphinkään ei päässyt vapaaksi, ja valtioneuvoksen huonon
-tuulen maine levisi yli koko kanslian. Kuiskailtiin ja juostiin ja
-neuvoteltiin toisesta pöydästä toiseen; pelottava aavistus
-viraltapanosta eli alennuksesta kävi läkkitolposta läkkitolppoon, ja
-jokainen teki hiljaisuudessa syntirekisterinsä.
-
-Antti kaikkivaltias hymyillen vaan hiipi ympäriinsä huopasaappaissaan,
-ja kaikki nostivat silmänsä "työstään", kun hän kuleksi, niin
-salamyhkäisenä, napissa takki, jonka kauluksen yli valkoinen tukka
-rippui.
-
-Valtioneuvoksen tuuma kävi tukkoon. Heti kun vaimonsa näki hänet, kysyi
-hän: "No, oletko määrännyt?"
-
-Valtioneuvos väänsihe vähän, ennenkuin vastasi. Vaimonsa oli ainoa
-ihminen, jota hän oli kohdannut, jota kohtaan hän ei voinut käyttää
-mahtavampaa valtiotaitoansa. Sen vuoksi hän valitsi vastauksekseen:
-
-"En, suoraan sanoen, en ole vielä, vaan --"
-
-"Mikä on ollut esteenä?"
-
-"No ei tahdo; hän ei halua mielellään lähettää häntä pois."
-
-"No -- aina se sama Mo", puhkesi valtioneuvoksen rouva puhumaan
-ähmeissään. "Kun Mo ei tahdo, niin on sinulla peukalo keskellä
-kämmentä. Voisi melkein luulla, että sinä tavalla tai toisella olet
-hänen vallassaan, jotta et uskalla hiiskua sanaakaan häntä vastaan."
-
-"Ha, ha, ha, Mo raukka!" nauroi valtioneuvos, vaan ei se tuntunut
-tulevan oikein sydämen pohjasta, ja hän tähysteli ahkerasti akkunasta,
-vastatessaan: "ymmärräthän sen, jotta jos se on sinusta niin tärkeää,
-että tuo tytär laitetaan menemään, niin ei ole mitään estettä; minähän
-voin suoraan käskeä Mon --"
-
-"Niin, luuletko ettei ole jo aika käyttää valtaasi, jos sinulla on
-sitä? Sinä et tiedä mitä tyhmyyksiä Juhana tekee; Alfred puhuu
-tuhansista tapahtumisista --"
-
-"Anteeksi, vaan sen, minkä minä olen huomannut, käy Alfred yhtä usein
-porttikamarissa kuin Juhankin."
-
-"No niin, mitä sitten? Alfred on ymmärtäväinen -- joka tietää herrain
-tapoja! Jos hän hyväileekin köyhää tyttöä, niin tiedämme mikä on
-tarkoitus. Vaan Juhana, näes, sinä et ole koskaan huomannut kuinka
-vaarallinen Juhanan luonto on, kuinka sanomattoman tyhmä hän on --
-meidän kesken sanoen. Jos hän saa jotain päähänsä, on hän valmis
-tekemään suurimpia pöljäntöitä: niin, en kummailisi ollenkaan, jos hän
-jonakuna päivänä tulisi kertomaan meille, että hänellä on vakaa aikomus
-ottaa aviopuolekseen semmoinen nainen."
-
-"Voi, rakas Adelaide, kuinka saatat ajatella semmoista. Se
-luonnollisesti ei saisi tapahtua -- ei millään ehdoilla --
-luonnollisesti!"
-
-"Niin, niin, minä olen nähnyt monta semmoista tapausta", vastasi
-Bennechenin rouva. "Sanotaan niin kauan: se on mahdotonta, kunnes
-vahinko on tapahtunut, ja sitten istutaan häpeässä korvia myöten. Ei,
-semmoista pitää estää aikoinaan, se on minun ajatukseni, ja pois pitää
-hänet laittaa, tuo inhottava, punatukkainen olento! Ajattelehan,
-Daniel, semmoinen hirveä aju."
-
-"Niin, vaan sinä tiedät, että Alfred myös --"
-
-"Taas Alfred! Ethän koskaan ole pitänyt hänestä! Alfredissa on jotain
-taiteellista, kuten useilla suvussamme. Punainen tukka ja valkoinen
-iho, tahi jotain semmoista, houkuttelee häntä. Ja sitä paitse -- minä
-luulen ettet sinäkään ollut hempeä siihen aikaan, ystäväni."
-
-Tämä todistus oli valtioneuvoksen rouvan väkikanona, joka aina lopetti
-taistelun; sitäpaitse ilmoitettiin samassa että pöytä oli katettu.
-
-"Missä on Alfred?" kysyi valtioneuvos, kun ainoastaan emännöitsiäneiti
-oli ruokahuoneessa.
-
-"Alfred, poika raukkani, ei tule puoliselle", vastasi valtioneuvoksen
-rouva; "hän kävi täällä edeltäpuolisen ja sanoi aikovansa mennä suoraan
-kansliasta Eriksenin -- sinä tiedät, hänen ystävänsä -- kandidaati
-Eriksenin luo, joka on kipeänä."
-
-Valtioneuvos teki mielessään huomautuksen, että kandidaati Eriksenin
-tauti oli hyvin pitkällistä.
-
-"Mutta Hilda? Missä on neiti?" kysyi rouva.
-
-"Neiti tulee heti", vastasi emännöitsiäneiti, "hän käski piian sanoa
-hänelle milloin ruoka on valmiina. Hän on porttikamarissa."
-
-"Kuules Daniel", kuiskasi rouva. "Tuo viekas olento alkaa luikerrella
-siellä sisarensa luona."
-
-Kun Hilda tuli, tahtoi hän kertoa uudesta ystävättärestään Kristinasta,
-vaan äiti keskeytti heti. Ja kun häntä ei isäkään puolustanut, oli hän
-vaiti.
-
-He söivät siis päivällisensä ääneti -- jokapäiväinen aterialla olo,
-muikea ja ikävä.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Koko talven oli luotsivanhimmalla kiiru Njaedelin kirjeitten
-kirjoittamisesta. Ensiksi Kristinalle, ja sitten Antille tuosta
-samasesta "jutusta", joka ei koskaan päässyt päättymään.
-Luotsivanhimman päässä alkoi pyöriä vähäinen luulonajatus tuosta Antti
-sedästä; ei mahtanut kaikki nuo rahat, joita hän lakkaamatta vaati.
-olla oikealla tolalla. Vaan sitä hän vähin hyväksyi, mitä Antti
-kirjoitti Kristinasta viime kirjeessään.
-
-Vaan ei ollut hyvä sanoa pahaa sanaa veljestä, sillä Njaedel vain
-suuttui. Ja luotsivanhimman piti lähettää Njaedelin säästörahoja ja,
-kun ne olivat lopussa, hänen täytyi auttaa häntä lainalla.
-
-Njaedel oli ikäänkuin riivautunut "jutusta"; hän ei ajatellut muuta, ja
-joka päivä hän odotti kuninkaalta tulevaksi sanan, että hän oli
-oikeassa.
-
-Sitten piti luotsivanhimman antaa Kristinalle neuvoja ja kehoituksia,
-joita Antti setä sanoi hänen tarvitsevan; sillä Njaedel tahtoi
-kerrassaan, että piti niin kirjoittaa hänelle kuin Antti tahtoi, sillä
-Anttihan jos kukaan ymmärsi ja hänhän oli ainoa, joka tiesi neuvon
-kaikkiin.
-
-Sentähden Kristinan oli vaikea ymmärtää luotsivanhimman kirjeitä; vaan
-hänessä heräsi tietämätön tunne siitä, että kotona ei ollut kaikki
-hyvin, vaikka aina kirjeessä sanottiin Njaedelilla olevan sangen hyvin
-kaikella lailla. Vaan kummallisimmat olivat kaikki viittaukset ja
-neuvot, jotka olivat hänelle itselleen. Niinpä hän muutamana päivänä
-helmikuussa istui miettimässä muuatta kohtaa luotsivanhimman kirjeestä:
-
-    "Kauan minä olen elänyt ja nähnyt paljon surua ja murhetta
-    rakkauden ja petoksen tautta, sillä hän oli ylhäistä sukua,
-    sillä niihin ei tyttöjen pidä luottaa; vaan sinun tulee
-    rukoilla että sydämesi vetäytyisi rakkauden lyhyestä ilosta
-    ymmärtäväiseen mieheen, vaikka hän olisiki vanhanpuoleinen,
-    niin se ei tee mitään, kun se on kärsitty, jota vastaan hyvä
-    toimeen tulo on minun mielestäni suurin voitto ja etu huomaa
-    ajan pitkään."
-
-Kristina vielä istui pää kädennojassa, kun hän näki Hilda neidin
-menevän akkunan ohi kadulla ja poikkeavan portista sisään. Hildalla oli
-jo totuttuna tapana käydä porttikamarissa kun hän tuli kaupungilla, ja
-Kristina puoleksi ajatuksissaan nousi avaamaan ovea.
-
-Hilda aikoi mennä ensin ohi, vaan silmäiltyään varovasti ympärilleen
-kaikille tahoille, hiipi hän sisään ja sulki oven jälkeensä.
-
-Kristina tarkasteli häntä ihmeissään.
-
-"Et saa sanoa kellekään, että olen käynyt täällä, Kristina; Mamma on
-kieltänyt minua käymästä sinun luonasi."
-
-"Miksikä?" kysyi Kristina vakavasti.
-
-"En saata sitä sanoa", vastasi Hilda ja katsoi muualle, "vaan minä olen
-varma siitä, että se ei ole totta mitä mamma sanoo."
-
-"Mitä sanoo äitisi?" jatkoi Kristina samalla vakavalla äänellä.
-
-"Elä kysy minulta, Kristina!" pyysi Hilda ja tahtoi mennä.
-
-"Minä tahdon sen tietää", sanoi Kristina ja tarttui häntä käsivarresta
-kiinni.
-
-"Hän sanoo, että me käymme liian usein täällä --"
-
-"Kutka?"
-
-"Minä ja -- ja --"
-
-"Ja? Kuka muu?"
-
-"Pojat -- Juhana erittäinkin, sanoo mamma; vaan en minä sitä usko, minä
-pelkään vaan niin mammaa."
-
-Kristina laski hänet irti, ja kun Antti setä tuli samassa sisään, hiipi
-Hilda pois, hämillään ja onnettomana siitä, mitä hän oli tehnyt.
-
-Vaan Kristina seisoi aivan vaaleana, kädet nyrkissä; nyt hän alkoi
-ymmärtää. Siitähän häntä syytettiin, että hän houkutteli talon poikia
-luokseen. Se oli suurin häpeä, mitä hän saattoi ajatella itsestään:
-houkutella miehiä puoleensa -- "erittäinkin Juhanaa", sanoi neiti;
-tohtoria, valtioneuvoksen vanhinta poikaa! Ja sitäkö hän olisi tehnyt!
-
-"Minä tahdon päästä kotia, Antti Mo."
-
-"Silloin näyttäisit, että he ovat oikeassa", vastasi hän tyynesti.
-
-"Tiedätkö sinäkin?" huudahti Kristina? "Vaan mitä sitten olen tehnyt?"
-
-"Et ole Jumalan kiitos tehnyt mitään, rakas Kristina, eläkä ole
-peloissasi. Kyllä minä pidän huolen sinusta. Olen sanonut sen
-valtioneuvoksellekin."
-
-"Valtioneuvokselle -- tietääkö hänkin? Minä tahdon päästä kotia --
-antakaa minun mennä kotia, setä!" pyysi Kristina liikuttavasti.
-
-"Minä pelkään, eitä kotona pitäisivät pahana, jos sinä sen vuoksi
-menisit kotia", sanoi Antti setä.
-
-"Sen vuoksi", kertoi Kristina itsekseen, luotsivanhimman viittaukset ja
-varoitukset juohtuivat hänen mieleensä; tästä kaikesta syntyi hirveä
-sekamelska, hän tunsihe aivan avuttomaksi.
-
-"Vaan mitä minun tulee tehdä?" puhkesi hän kysymään ja pani kätensä
-ristiin.
-
-"Ole huoleti Kristina! Kyllä minussa on miestä suojelemaan sinua sekä
-valtioneuvosta ja hänen rouvaansa vastaan, ja jos joku lähestyy sinua
-tahi suututtaa sinua, niin tule vaan minun luo;" niin sanoessaan
-oikaisihe Antti setä ja puristi Kristinan kättä hyvin lämpöisesti. Tämä
-tyynnytti Kristinaa. Se oli toki hyvä, että hänellä oli setä, mihin
-luottaa; kaikkia muita alkoi hän pelätä, ja hän päätti pysyä erillään
-muista.
-
-Kristina otti luotsivanhimman kirjeen ja istui kirjoittamaan vastausta;
-hän ei tahtonut, että kotona aavistettaisiin jotakin olevan tekeillä:
-
-    "Rakas isä ja luotsivanhin! Ajatukseni ovat aina luonanne; ja
-    vaikka ikävöin sydämestäni surumielellä monta kertaa, niin
-    tulee mun kiittää kuitenkin Jumalaa, että voin hyvin ruumiin
-    ja sielun puolesta. Ensiksi tulee minun kertoa, että setä sanoo
-    riitajutun loppuvan; hän kirjoittaa itse jonakuna päivänä, vaan
-    hänellä on niin kiire ja sanoo hänellä olevan paljon vaivaa isän
-    jutusta, ja rahaa sanoo hän tarvittavan enemmän, jouduttaakseen
-    asiaa oikein. Vaan kaikki sanovat, että Antti setä on paras mies
-    kansliassa, ja hän on oikein hyvä minua kohtaan, ja minun oloni
-    on kaikin puolin hyvä.
-
-    "Täällä ei ole mitään merta, vaan ainoastaan samakkoa vettä,
-    joka haisee pahalta eikä ole niinkuin se meri siellä kotona;
-    vaan laivoja on kovasti ja suuria kivi- ja puurakennuksia,
-    jotka ovat niin korkeita, etten vertaa ole koskaan nähnyt.
-    Vaan nyt lopetan lausuen sydämellisiä tervehdyksiä rakkaalle
-    isälleni ja luotsivanhimmalle.
-
-                                    "Rakkaalta tyttäreltäsi
-                                      _Kristinalta<_."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hilda Bennechen oli kutsunut muutamia ystäviään luokseen illanviettoon,
-vaikka hän oli haluton seuranpitoon. Hän oli sekä vihoissaan ja
-pahoillaan siitä, kun hän oli käynyt Kristinan luona; vaan hänen
-pelkonsa äitiään kohtaan oli itse asiassa niin suuri, että hän vapisi
-hänen edessään kuin pieni tyttö, vaikka hän nyt oli täysikasvuinen.
-
-Pienuudesta pitäen oli hän kuullut "onnistumattomuudestaan." Hän oli
-tottunut käsittämään äitin surua ainoan tyttärensä rumuudesta enemmän
-soimaukseksi kuin valitukseksi. Ja siihen oli rouva Bennechen itse
-isosti syypää.
-
-Sillä hän, joka itse oli niin kaunis ja joka pani suurimman arvon
-ulkomuotoon, kävi väliin kärsimättömäksi ja valitti katkerasti, jotta
-häntä juuri piti kohtaaman se rangaistus, että piti synnyttämän
-tuonlainen tytär mailmaan. Ja monta kertaa Hildan kasvatuksen aikana
-tapahtui, että äiti, kun oli koristellut tytärtään parhaiten kuin
-taisi, viskasi vihdoin kaikki menemään, purskahti itkuun ja huudahti:
-"Mitä se auttaa? Sinä olet ja pysyt onnistumattomana, kerrassaan
-onnistumattomana!"
-
-Kaikki äidin kyyneleet tunkihe syvään Hildan hellään mieleen. Ja
-kaikki, mitä vuosien vieriessä heräsi hänessä, kutistui
-toivottomuuteen, ja hän pelkäsi niin äitiään, jotta hän ei melkein
-tohtinut liikkua, kun tämä oli läsnä.
-
-Hilda neiti oli 23 vuotias. Kotona hän ei saanut tehdä mitään hyötyä,
-siellä oli emännöitsiäneiti, ja seuraelämässä pysyi hän rumuutensa
-vuoksi ainoastaan kärsittynä alttiina vähäisille lukemattomille,
-katkerille nöyryytyksille, joita niin runsaasti tuhlataan rumille ja
-vähäpätöisille, jotka kotoutuvat loukkoihin.
-
-Hildan ainoa ilo oli Juhana; molemmat onnistumattomat pysyivät yhdessä.
-Kerran Hilda oli saanut luvan lukeakseen kotiopettajattaren opinjakson;
-valtioneuvoksen rouvan mielestä oli naissivistys "johonkin määrin"
-kohotettava -- vaan kun Hilda suuren ahkeruuden tautta, sillä hän ei
-ollut niin erinomaisen hyväpäinen, oli saanut arvokkaan tietovaraston,
-ei annettu hänen ottaa tutkintoa; se ei sopinut hänelle. Sen pituinen
-se.
-
-Hilda Bennechen ei ollut onneton eikä onnellinen. Hänen elämänsä oli
-aivan väritön, vieläpä värittömämpi kuin nuoren naisen elämä
-olosuhteissaan tavallisesti on; sillä hänen näöstään ei ollut eroavia
-ajatuksia, jotta häneltä puuttui kerrassaan pieniä voittoriemuja eli
-tappioita, joita muutoin nuorisolla on. Hän oli kerran kärsinyt uhka
-tappion: hän syntyi semmoisenaan kuin oli; ja sillä seuralla, johon hän
-kuului, ei ollut tarjottavana hänelle mitään erinomaisempaa muutosta.
-
-Senpä tähden Delphinin viime talvinen lähempi seurustelu oli tehnyt
-häneen suuren vaikutuksen. Ei hän laiminlyönyt koskaan franseesia ruuan
-jälkeen, kun he olivat kemuissa, ja heistä tuli vähitellen hyvät
-ystävät.
-
-Toverinsa kiusasivat tavallisesti Hildaa kamariherralla, ja Sofia
-Falck-Olsen pani puhetta alkuun nyt, kun naiset olivat tulleet
-teepöydän ympärille: "Mitenkä se oikeastaan olikaan kamariherra
-Delphinin kihlaus? Sinä Hilda mahtanet sen tietää?"
-
-"Minä? Mistä minä sen tietäisin?" kysyi Hilda ja punastui.
-
-"Niin, sinähän olet ainoa, ainakin meistä monista, jolle on suotu se
-erinomaisuus, että saat tanssia kamariherran kanssa."
-
-"Elä usko, että minä pidätän häntä siihen. Minä päinvastoin sanon joka
-kerta ettei hänen tarvitse vaivata itseään tuolla franseesilla, jollei
-hänellä ole halua", vakuutti Hilda.
-
-"Oh, minä voin hyvin ymmärtää, että hän arvelee olevansa pakotettu
-jatkamaan, kun kerran on alkanut. Vaan lisäksi", jatkoi Sofia vähän
-ilkeästi, "sehän oli vain selvää pilaa se ensi kerta; se tapahtui
-meidän syyskemuissa, jos en väärin muista."
-
-"Minä voin kertoa teille Delphinin kihlauksesta", huudahti Karolina
-Hjelm, kuunneltuaan tällä aikaa rippisaarnaa Lovisalta, joka istui
-etäällä sohvassa; "hän kihlasi muutaman mammani serkun, vaan kahdeksan
-päivää sen jälkeen pakottivat sukulaiset tyttären purkamaan kihlauksen;
-nyt on hän naimisessa muutaman maanomistajan kanssa Ruotsissa."
-
-"Niin, kiitos kertomastasi, sen tiesimme jo ennaltaan", vastasi
-Karolina mahtavampana; "vaan minkä vuoksi he pakottivat purkamaan=?"
-Sofia tunsi heikkotuntoista huvitusta kaikesta, mikä koski Delphiniä.
-
-"Niin, luuletko etten tiedä sitäkin?" vastasi Karolina; "sentähden se
-tapahtui kun tulisi ilmi muuan häpeällinen huhu Delphinistä ja
-muutamasta rouvasihmisestä siellä länsirannalla, jossa hän oli
-valtuutettuna. Ja voin sanoa sinulle myös kuka se oli se rouva, jos
-haluat tietää, hän oli kandidaatti Hiorthin sisar -- nyt tiedät!"
-
-"Hiorthin sisar! Semmoinen sattuma!" huudahti Sofia ja unohutti
-mahtavuutensa, "silloinpa saan kaikki tietää, häntä voin minä
-pyöritellä kuin hansikasta."
-
-"Oliko se todellakin häpeällinen se huhu?" kysyi Hilda epävarmasti.
-
-"Se oli kaikkein, kaikkein hävyttömimpiä", vastasi Karolina varmasti.
-
-"Mitä joutavia", arveli Sofia, "se ei varmaankaan ollut pahempi
-useimpia senlaatuisia huhuja. Elköön kukaan luulko, että herrat ovat
-semmoisia hyvyyden esikuvia, eikähän se olisikaan hyvä jos niin olisi."
-
-"Mitä tuumailet, Sofia?" kysyi Lovisa kauhistuen. "Niin, sinä ja sinun
-kunnon Hannusi! --
-
-"Minä tarkoitan sanoillani, että kokemattomat, liian hyvät herrat ovat
-ikävämpiä, tympeimpiä, mitä minä tiedän."
-
-Tämä lauselma pantiin väittelyn perusteeksi. Vaan heidän innokkaimmasti
-puhellessa, näyttäytyi valtioneuvoksen rouva ovessa ja sanoi: "Hyvää
-iltaa, pienet tyttäret! No, täällähän on keskustelu vauhdissaan! Varo
-Hilda, sinä panet kupin niin täperälle. Tässä on kaksi nuorta
-kavaljeeria, jotka pyytävät parin kupillista teetä, jos naiset
-suvaitsevat?"
-
-Ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen näkyivät nyt valtioneuvoksen rouvan
-takaa; näitten molempain ystävien kesken oli vannomalla vahvistettu
-lupaus, että he koettavat voittaa rakastettunsa suosiota, suhteitten
-samallaisina ollen. Alfred otti sentähden Hiorthin mukaansa, kuu Sofia
-oli Hildan luona.
-
-Oli jo pimennyt, ja rouva Bennechen antoi sytyttää lamput suuressa
-salissa, jotta valo tuli varsinaisesti puoleksi aukinaisen portierin
-kautta kamariin, jossa nuoriso istui puhelemassa ja nauramassa.
-
-Alfred johti puhetta suurella taitavuudella, ja Sofia neiti nauroi ja
-keimaili hänen kanssaan.
-
-Jonas Hiorth oli valinnut toisen tavan. Hän istui kaukana
-puolipimeässä, ääneti ja synkkämielisenä, ja kun Sofia katsoi häneen,
-loi hän häneen silmäyksen merkitsevän: kavala käärme; kuitenkin
-rakastan sinua!
-
-Keskustelu tuli vilkkaaksi, olematta kumminkaan mistään määrätystä
-asiasta: naurettiin, puhuttiin pisteliäästi, kiusattiin toisiaan,
-oltiin ilkeitä eli miellyttäviä, kuinka sattui.
-
-Tohtori Bennechen tuli, vaan kun hän kuuli naurua kamarista, ajatteli
-hän mennä pois.
-
-"Elä mene, tule juomaan kupillinen kuumaa teetä, Juhana", huusi Hilda
-hänelle.
-
-Juhana tuli sisään ja tervehti seuraa, vaan meni takaisin saliin
-teekuppineen. Hän oli huonolla tuulella, sillä portilla hän oli
-kohdannut Kristinaa, ja hän oli mennyt sivu eikä ollut huomaavinaankaan
-tohtoria.
-
-"Oppinut veli herrani on noussut liian monta porrasta ylös tänään!"
-huudahti Alfred kamarista.
-
-"Mitä sillä tarkoitatte?" kysyi Sofia, joka huomasi äänestä, että
-jotain se merkitsi.
-
-"No, minä sanon, veljestäni portaat eivät ole mieluisia, hän mielellään
-oleksii alakerroksessa, väliin vielä alempanakin."
-
-"Eihän tohtorin sovi pelätä portaita", huomautti muuan neiti, joka ei
-ymmärtänyt tarkoitusta.
-
-"Ah, te ette saa tarkkaan tutkistella veljeni myötätuntoisuutta ja
-vastenmielisyyttä; kaikissa suhteissa hänellä on eriskummainen
-mieliteko. Tiedättekö, kunnioitettavat naiset, esim. minkälainen hänen
-naisihanteensa on?"
-
-"Emme, sanokaahan! Voi, sanokaa!" huudettiin.
-
-"Alfred!" huusi tohtori.
-
-"Ensiksikin pitää hänen olla puoli neljättä kyynärää pitkä --
-sukkajalassa --"
-
-Naiset nauroivat ja taputtivat käsiään; vaan Hilda ymmärsi minne asia
-johtui.
-
-"Alfred!" pyysi hän puoliääneen, "elä kerro!"
-
-Vaan hän jatkoi: "Sitä paitse pitää olla tulipunainen tukka, ja harja
-kankea kuin hevosen häntä; talonpoikaista sukua tulee sen olla ja
-haista navetalta --"
-
-"Alfred, Alfred!" huusi äiti salista, puoleksi hymyillen toiseksi
-toruen.
-
-"Minä tiedän, minä tiedän!" huudahti Sofia, "se on Kristina, pitkä
-Kristina, tuolla porttikamarissa -- eikö niin!"
-
-Tohtori laski kupit, jotta ne kalisivat.
-
-"En minä ilmaise veljeni salaisuuksia;" sanoi Alfred.
-
-"Sanokaa eikö se ole Hildan uusi ystävä, Kristina?" kysyi Sofia ja
-nojausi Alfrediin päin.
-
-Punastuneena onnistumisestaan, jatkoi Alfred: "Voi, se on koko romaani,
-sen voin vakuuttaa. Korkeasukuinen rakastaja, alhainen, vaan erittäin
-kelpo tytär; sisar uskollisena ystävänä --"
-
-"Alfred!" huusi Juhana äänellä, joka säpsäytti jokaista.
-
-"No, mutta Juhana --!" valtioneuvoksen rouva sanoi, "Kuinka käyttäyt?
-Minä toki pyydän että --"
-
-"Niin, mamma, minä olen sanonut hänelle siitä jo ennen; tätä minä en
-suvaitse enempää", sanoi tohtori ja polki jalkaa.
-
-"Mamma", huusi Alfred kamarista, "polkiko hän pitkällä eli lyhyellä
-jalalla?"
-
-Juhana lähti ovea kohti, vaan rouva esti häntä: "Mutta Juhana, oletko
-järjelläsi tänään? Häpiä, ettet kärsi vähän leikkiä! Jos vaan haluat
-rakentaa riitaa, niin olisi parempi, että pysyt poissa. Heillä oli niin
-hauska, ennenkuin tulit."
-
-Juhana meni. Vaan kävi kuten valtioneuvoksen rouva sanoi: hän oli
-turmellut rattosuuden heiltä. Naiset kuiskailivat kaksittain, eikä
-Alfredkaan saanut iloa alkuun.
-
-Vaan sinä iltana, kun he menivät levolle, kertoi rouva Bennechen
-miehelleen veljesten välisestä tapauksesta. Koko syyn viskasi hän
-kerrastaan Juhanaan ja kuvasi itse tapauksen vielä vallattomammaksi
-kuin se oikeastaan olikaan.
-
-"Eikö sinusta ole jo aika laittaa tuo nainen pois?" sanoi hän lopuksi.
-
-"Myönnän, että tämä näyttää arveluttavalta, vaan jos asia on tosiaan
-mennyt niin pitkälle, pelkään mä, ettei se hyvää mitään jos tyttö
-tuleekin pois. Sillä semmoista luontoa, kuin Juhanan, kiihoittaa vaan
-esteet, pelkään mä: hän etsisi hänet ja löytäisi, ja silloin viimeinen
-erehdys tulisi ensimäistä pahemmaksi."
-
-"Niin, enkö ole sitä jo sanonut", vaikeroi rouva, "vaan sinä et koskaan
-tahdo seurata neuvoani, aina sinä --."
-
-"Tyynny, tyynny vaan, rakas Adelaide! Näes -- jollemme saa tytärtä
-pois, niin niin --" Hän piti pienen valtioviisaan välin.
-
-"Niin?" kertoi rouva.
-
-"No niin -- niin lähetämme pojan pois."
-
-Semmoisia äkkipäisiä lauseita oli valtioneuvos mestari laatimaan;
-vaimonsa katsoi häntä: "Niin tiedätkös Daniel, se ei olisi mitä
-hulluinta."
-
-"Tyynny vaan, rakas Adelaide, niin keksitään aina joku keino. Tiedät
-kuinka kernaasti Juhana halusi mennä vuonna Wieniin. Nyt hän saa
-matkustaa."
-
-"Ja olla kauan poissa --."
-
-"Ainakin vuosikauden, jos se voi olla joksikin hyödyksi hänelle
-tieteessään."
-
-"Tieteessään -- mokoma velikultani!" sanoi rouva leikillisesti; kivi
-oli vierähtänyt hänen hartioiltaan.
-
-Vaan ennenkun rupesivat nukkumaan, täytyi valtioneuvoksen luvata, että
-heti kun Juhana oli matkustanut, piti hänen pakottaa Mon lähettämään
-Kristinan pois, jotta hän olisi aivan tietämättömissä kun Juhana tulee
-takaisin ulkomaalta.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Huhtikuussa piti tohtori Bennechenin matkustaman. Hän tuli niin
-hyvilleen, kun isänsä ilmoitti hänelle, että hän sai matkustaa, jotta
-hän aluksi melkein unohutti ajatellakaan kuinka vaikea on Kristinasta
-eroaminen niin pitkäksi aikaa. Vielä vähemmin juohtui sävyisän tohtorin
-mieleen keskustella tästä matkaluvasta, joka annettiin hänelle suurena
-armopalana.
-
-Kun Juhana tuli kandidaatiksi, oli hänellä ollut suuri halu oleskella
-vuosikausi ulkomailla. Vaan isä arveli sen tulevan kalliiksi, ja
-valtioneuvoksen rouva sanoi suoraan olevan hassumaista, jos hän menisi
-ulkomaille, hän joka sai tutkintonsa niukuin naukuin.
-
-Tämä oli omiaan poistamaan Juhanan mielestä jokaisen ajatuksen ulkomaan
-matkoista; ja kun hän nyt "sai luvan", täyttyi hänen mielensä vaan
-kiitollisuudesta johtumattakaan mieleensä että hänhän olikin oma
-herransa ja itse taisi kustantaa matkansa.
-
-Vaan kuta lähemmäs lähtöpäivä läheni, sitä levottomammaksi hän kävi.
-
-Hänellä oli paljon puhuttavaa Kristinalle ja välttämätöntä oli hänen
-saada puhua ennen lähtöänsä. Ensiksi aikoi hän tavalla tai toisella
-antaa Kristinan ymmärtää kuinka paljon hän piti hänestä, ja sitten
-tahtoi hän pyytää Kristinaa -- niin, sitähän hän juuri tahtoikin -- hän
-tahtoi pyytää Kristinaa ajattelemaan häntä, hänen poissa ollessaan.
-
-Tämä oli hyvä aate, arveli hän; niihin sanoihin saattoi paljon
-sisällyttää; ja tohtori kuleksi ja harjoitteli taivutellen ja muutellen
-lausetta; "olisitteko" -- eli "olisitteko niin hyvä" -- eli: "oi jospa
-tietäisin, että olette niin hyvä ja muistelette vähän minuakin" --
-pitikö hänen sanoa "vähän" eli uskalsiko hän sanoa "paljon" eli
-"usein?"
-
-Ja vielä jotain piti hänen sanoa. Hän tahtoi varottaa häntä Alfredista.
-Senpä vuoksi hän oikeastaan oli levoton: kun Alfred jäisi yksinään
-hänen kanssaan.
-
-Hän tunsi, niin, hän melkein ihmetteli veljen taitavuutta, ja hän
-kuvitteli kuinka helposti kokematon tyttö kuin Kristinakin saattoi
-lumoutua hänen vilkkaasta miellyttävästä olennostaan.
-
-Vaan Alfrediin ei ollut luottamista, sen hän hyvin tiesi; oli hänen
-velvollisuutensa, suorastaan velvollisuutensa varottaa Kristinaa.
-
-Vaan oli vaikea päästä sopivaan tilaisuuteen. Monta monituista kertaa
-kuleksi hän viime päivinä ennen lähtöään akkunan ohi tahi
-porttikäytävän läpi, vaan ei uskaltanut astua paria kolmia porraspuuta
-alas. Kaksi kertaa kohtasi hän Kristinan, vaan silloin tuli sydän
-hänellä kouraan, jotta hän oli iloissaan kun hän pääsi ohi. Eikö
-Kristina ollut sen näköinen, että se olisi antanut Alfredille
-rohkeutta?
-
-Näin meni menojaan siihen päivään saakka, kun hän lähti matkalle. No
-nyt jos koskaan piti sen tapahtua; vaan vielä kerran lykkäsi hän
-menoaan portilla; hän tahtoi heittää hyvästit yläkerrassa. Juhana oli
-niin sanomattoman hajamielinen, että kaikki nauroivat hänelle. Vaan
-Hilda itki ja lupasi kirjoittaa usein hänelle.
-
-Kun hän laskeusi kahta kolmia porrasta alas Kristinan ovelle, pyöri
-mailma hänen silmissään, ja hän tuli rymisten huoneesen aika kolinata.
-Onneksi ei ollut ketään siellä, vaan Kristina tuli heti keittiöstä
-katsomaan mikä siellä ryskää.
-
-"Minä vaan täällä olen", mutisi tohtori, "minä kompastuin vähän -- minä
--- minä lähden matkalle."
-
-Kristina oli sen jo kuullut.
-
-"Minä pistäysin sanomaan hyvästiä."
-
-Kristina pyyhki oikeaa kättään vyölinäänsä.
-
-"Minä -- minä pyytäisin teitä" -- kaikki ne tärkeän lauseen
-erinkaltaiset muodot katosivat kuin tuhka tuuleen, jotta hän ei saanut
-mieleensä yhtään.
-
-Kristinan täytyi vasten tahtoaan hymyillä vähän. Tästä hän sai
-rohkeutta: "Minä pyytäisin, jotta muistaisitte paljon -- vähän
-minuakin, kun olen poissa"; hän punastui kerrassaan; hän olisi halunnut
-sanoa uudestaan saadakseen paremmasti, vaan hän arveli senkin olevan
-typerää.
-
-Kristina myös punastui: hän loi silmänsä alas, vaan hymyili kuitenkin.
-
-Silloin tohtorista tuli uhkarohkea: "Ja tahtoisimpa sanoa vaan teille,
-että teidän tulee varoa Alfredia --"
-
-Vaan tätä ei olisi pitänyt Juhana Bennechenin sanoa. Sillä tuskin
-olivat sanat päässeet suusta, kun Kristina oikasihe, astui askeleen
-likemmäksi ja kysyi: "Mitä sinä sillä tarkoitat?"
-
-Hän puhui omaa murrettaan, ja kun hän katsoi tohtoria kasvoihin,
-väistyi tämä ja sammalsi: "Niin, suokaa anteeksi -- minä -- minä vaan
-tarkoitin --"
-
-"Minä pidän itse huolen itsestäni", sanoi Kristina jäykästi.
-
-"Niin, niin, en minä sitä tarkoittanut -- hyvästi"; Juhana Bennechen
-hoipperoi ylös portaita.
-
-Vaan kun hän oli mennyt, heittäysi Kristina sänkyyn ja itki katkerasti;
-kun Juhanikin luuli niin pahaa hänestä!
-
-Tohtori paran päätä vaivasi monet ristiriitaiset ajatukset; ja vihdoin
-sai hän sen vakuutuksen, että Kristina rakasti Alfredia. Palvelia,
-jonka piti kantaa hänen kamssunsa, ei saanut mitään selkoa. Pari
-ystävää tuli jättämään hyvästiä; hän joi viiniä heidän kanssaan, puhui
-nurin, katsoi väliin yhtä väliin toista, juuri kuin olisi aikonut kysyä
-jotakin, vaan lopuksi ei sanonut mitään, toiset kun nauroivat hänelle
-ja selittivät, että hänessä oli kova matkakuume.
-
-Niin oli hänen laitansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pari viikkoa myöhemmin heltyi valtioneuvos siitä hiljaisesta nuhteesta,
-jonka hän joka päivä näki vaimonsa silmissä; ja kun hän muutamana
-edeltäpuolisena oli Mon kanssa kahden kesken konttorissa, sanoi hän:
-"Kyllä teidän veljenne tyttären pitää mennä pois."
-
-"Se on minusta paha, herra valtioneuvos, vaan --"
-
-"Sanokaa nyt minulle, Mo, miksi tahdotte häntä niin välttämättömästi
-pitää luonanne?"
-
-"Niin, näettekö herra valtioneuvos, minä olen kaiket päiväni ollut niin
-yksinäni --"
-
-Valon säde ilmausi valtioneuvoksen mielessä; hän katseli pientä
-liehakoitsevaa miestä ja sanoi vastenmielisesti: "Vaan, Mo, mitä
-ajattelette? Teidän iällänne? Ja lisäksi --"
-
-"Lisäksi, herra valtioneuvos?" kysyi vahtimestari ja katsoi
-syrjäsilmällä.
-
-"Niin, luonnollisesti se on ikävä asia, vaan koska te itse kysytte,
-niin -- tehän olette pari kertaa olleet -- hm -- olleet jotenkin kipeä
--- Mo?"
-
-"Yhden ainoan kerran; toisella kertaa oli minulla vain ruusu
-kasvoissa."
-
-"Niin, niin, niin, minä en tahdo kaivautua teidän asioihinne, vaan
-minusta nähden tulisi teidän laittaa pois tuo nainen, kun minä käsken."
-
-"Valtioneuvos ei saa hetkeäkään epäillä minun nöyryyttäni ja ehdotonta
-kuuliaisuuttani", vastasi Antti Mo ja kumarsi syvään, "vaan minä
-ajattelen, että herra valtioneuvos itse tietää kuinka voimakas tämä
-tunne on ihmisessä ja kuinka --"
-
-Valtioneuvos ehkäisi häntä suvaitsemattomalla kasvojenväänteellä.
-
-Hän käveli edestakaisin, vaan hän ei naputellut sormenpäitä yhteen. Kun
-hän oli vihoissaan ja neuvoton, pisti hän kädet taskuihin ja helisteli
-avaimiaan.
-
-Valtioneuvos Bennechen ajatteli sitä harmia, jota hän saisi
-osakseen kotonaan, jollei Kristina tulisi pois. Eikä hän pelännyt
-vastustus-puolueen sanomalehtiä yhteensä niin paljoa kuin vaimoansa,
-kun tämä ryhtyi säännölliseen sotaan. Sillä silloin nuuski hän
-kaikkialta, vakoili jokaisen miehensä askeleen; ja monta asiaa tuli
-silloin selville, joka oli salassa ja hyvin suojeltuna, niin kauan kun
-suhteet olivat ystävälliset ja valtioneuvoksen rouva hyvällä tuulella.
-
-Kun valtioneuvos kulki edestakaisin, kohenteli Mo kakluunia ja käytti
-aikaa hyväkseen.
-
-Valtioneuvos katsoi silloin tällöin häneen; ja kun hän nyt vielä kerran
-harkitsi kaikki tämän ikävän seikan asianhaarat, tuli hän siihen
-päätökseen, että naimiskauppa Mon ja hänen veljentyttärensä välillä oli
-itse asiassa paras keino.
-
-Se epäilemättä tyynnyttäisi ja suostuttaisi Adelaiden ja se oli
-pääasia.
-
-Sitten lisäisi se vielä Mon velvollisuuksia häntä kohtaan. Sitten se
-kai ei kuulunut hänen kansliaansa pitää huolta että ne, jotka menivät
-avioliittoon, olivat terveitä.
-
-Ja vihdoin -- jos Mo naisi, niin mitä se häneen kuului? Saattoiko ehkä
-hän, valtioneuvos, kieltää sitä? Vaan mitä hän nyt tässä käveli ja
-suututti itseään?
-
-Valtioneuvos naputteli sormien päitä toisiinsa, kysyessään tavallisella
-konttoriäänellään. "Oletteko puhelleet veljentyttärenne kanssa
-semmoisesta -- semmoisesta sitomuksesta?"
-
-"Suorastaan en ole käynyt asiaan; en tahtonut tehdä mitään, ennenkuin
-saan valtioneuvoksen suostumuksen --"
-
-"Ah -- mitä? Suostumuksen? Se on teidän yksityinen asianne, Mo, johon
-minulla ei ole tekemistä mitään."
-
-"En koskaan olisi ottanut senlaista askelta, ennenkuin olisin
-saanut --"
-
-"Hyvä -- hyvä!" keskeytti valtioneuvos äreästi, "jos luulette tytön
-suostuvan, niin --"
-
-"Suuri kiitos, herra valtioneuvos!" virkkoi Mo ja tahtoi ottaa häntä
-kädestä, "minä en epäile, että kun minulla on valtioneuvoksen
-suostumus --"
-
-"En tahdo kuulla sanaakaan enempää asiasta, Mo! ymmärrättekö?"
-
-Valtioneuvos oli nyt niin äkeissään, että Mo ainoastaan hymyili
-kiitollisesti ja meni tiekkoihinsa.
-
-Vaan valtioneuvos pudisti päätään ja puhkuili tämän vaikean asian
-jälkeen, ennenkun ryhtyi päivän työhön.
-
-Illalla sanoi hän vaimolleen: "Rakas Adelaideni, minusta on niin paha
-kun täytyy sinulle ilmoittaa, että Mo yhä edelleen pysyy päätöksessään
-mitä tulee tuohon --"
-
-"Niin, tiedätkö, Daniel", virkkoi rouva, "minä alan jo todellakin
-uskoa, että sinä tavalla tai toisella olet sen ihmisen vallassa."
-
-"Tyynny, Adelaide, tyynny vaan", sanoi valtioneuvos ja kohotti vähän
-kaunista kättään ilmaan, "hän -- tarkoitan tuo nainen voidaan saada
-aivan vahingoittamattomaksi, lähettämättä häntä pois."
-
-"Noo? Mitenkä, jos saan kysyä?"
-
-"Hän esim. voi mennä naimisiin."
-
-"Tässä talossa!"
-
-"Niin niin, rakas Adelaide, setänsä kanssa."
-
-"Mon kanssa? Tuo nuori tytär vanhan kööpelin kanssa?"
-
-"Niin näes", vastasi valtioneuvos ja irroitti huivinsa kuvastimen
-edessä, "eihän se oikeastaan meihin kuulu."
-
-"Eipä kylläkään, siinä olet oikeassa", vastasi rouva hitaasti, "vaan
-minusta kumminkin --"
-
-"Hän ei sitten enää ole vahingoksi", sanoi valtioneuvos.
-
-"Niinpä niin", myönsi rouva, "mutta tuo Mo hylkiö! -- puhuithan muuten
-kerran minulle, että hän on ollut --"
-
-"Julkisesti ei ole tietoa siitä, ja lisäksi -- -- jos jokaista
-avioparia tutkittaisiin tarkkaan --"
-
-"Niin, sinä olet oikeassa Daniel! Te olette oikeita puhtaita olentoja,
-te miehet! Ja -- kuten itse sanoit -- eihän se Jumalan nimessä meihin
-kuulu?"
-
-"Se on juuri minun ajatukseni, rakas Adelaide, me emme puutu eikä sekau
-koko asiaan."
-
-"Sinäkö se keksit sen aatteen, Daniel?" kysyi hän veitikkamaisesti.
-
-"En, sitä en juuri tahdo väittää -- hm --"
-
-"Sinä olet viisas mies!" sanoi rouva. "Tule tänne, Daniel!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kristina alkoi ymmärtää mikä oli kysymyksessä. Setä oli varovaisten
-johdantojen jälkeen selittänyt hänelle, että valtioneuvos toivoi
-vakuutusta kaikkia niitä huhuja vastaan, joita Kristina tiesi olevan
-liikkeessä.
-
-Naimiskauppa Antti sedän kanssa oli Kristinan mielestä sangen hyvä etu.
-Siinä seurassa, johon Kristina kuului, oli hän tutustunut niin
-sanottuihin järkiperäisiin naimiskauppoihin, ja siihen lisäksi kun isä
-selvästi sitä toivoi, niin eihän ollut siinä suhteessa mitään estettä.
-
-Hänellä ei ollut mitään velvollisuuksia; ei hän koskaan ollut
-kiihottanut ketään miestä. Senpä tähden suututti häntä kahta enemmän,
-kun syytettiin häntä siitä.
-
-Silloin erittäinkin nousi hänessä vihanpuuska, kun hän ajatteli
-tohtoria; vaan se oli tuskallisempi viha, kuin hän koskaan elämässään
-oli kokenut.
-
-Ja vaikka hänellä ei ollut mitään raskautta, jonka vuoksi hän olisi
-itkenyt, makasi hän koko yön nyyhkien sen illan jälkeen, kun Antti setä
-oli suoraan kysynyt, tahtoiko hän ruveta hänen vaimokseen. Vaan kun hän
-oli itkenyt, tuli hän välinpitämättömäksi ja järkeväksi, ja hän
-voimistui ajatellessaan, että nyt hän näyttää kaikille, ja tohtorille
-etupäässä, kuinka väärin he olivat hänelle tehneet.
-
-Aamulla hän antoi Antti sedälle myöntymyksensä.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Pitkin Niilivirran pituutta oli lintuja, jotka räikyivät auringon
-paahtehessa. Ne järjestelivät ja puhdistelivat höyheniään, räpyttelivät
-muutaman kerran siipiään koetellakseen niitä ja kaappasivat laiskasti
-jonkun käärmeen eli sisiliskon, joita vilisi liejukassa.
-
-Vaan ruokaa oli liian paljon, liian paljon lämmintä ja hiljaisuutta; ne
-odottivat kylmää sadetta, pilvistä ilman ja raittiita myrskyjä.
-
-Lukemattomia harmajahanhi- ja joutsenparvia uiskenteli ympäriinsä
-avonaisissa paikoin laajojen soitten ruoikossa. Haikaroita ja kurkeja
-näkyi siellä täällä; kyyristyneinä seisoskelivat ne yhdellä jalalla,
-nokka ripuksissa; ne olivat hirveästi ikävissään.
-
-Kaikenlaiset viklat ja vesilinnut, kirriäiset, suokulaiset,
-sepelhanhet, liejukanat, viiriäiset, pääskyset -- aina vähäiseen
-mustakottaraiseen saakka -- kaikki ikävöivät, jotta höyhenet
-putoilivat.
-
-Ibislintu suuttui tästä vieraasta harmaapukuisesta roskajoukosta ja
-alentuipa valittamaankin tyhmälle flamingolle, jota hän muutoin
-halveksi niin kovasti. Krokotiilit tirkistelivät valkeanvihreillä
-limasilmillään ja tokasivat silloin tällöin lihavan hanhen, josta
-syntyi huuto ja rääkkynä, johon vastattiin yläältä ja alaalta joella,
-ja haihtui sitten kaukana etäisyydessä; ja erämaan hiljaisuus laskeusi
-yli hehkuvan maiseman ja torkuksissa olevien lintuparvien, jotka
-istuivat ja odottivat -- eivät ne tienneet mitä odottivat.
-
-Silloin lensi pieni harmaja lintu suoraan ylös ilmaan, pysyi siellä
-yläällä hetkisen yhdessä kohden ja räpytteli mahdottoman nopeasti
-siivillään, visertäessään pienen liverryksen; sitten tuijasi se alas
-taas ja piiloutui ruohistoon.
-
-Koko lintujoukko nosti päätään ja kuunteli. Ja sitten syntyi kaakoitus
-ja liverrys ja levoton liike joka sopukassa. Nuoria keikarimaisia
-sirriäisiä lensi ylös ja löi kuperkeikkaa ilmassa näyttääkseen hyvää
-lentotaitoaan.
-
-Vaan vanhemmat valkoiset joutsenet, joitten matka oli aina Islantiin,
-pitivät yleistä kokousta keskustellakseen ja päättääkseen leivon
-matka-esityksestä. Sillä kaikki olivat tunteneet leivon äänestään,
-vaikka hän ei livertänyt kuin pari kolme säveltä; laulu ei ollut vielä
-päässyt oikein kulkkuun. Vaan kun joutsenet keskustelivat, kuului
-hirveä jyräkkä, ja ilma aivan pimeni.
-
-Harmajat hanhet lähtivät liikkeelle. Ne jakautuivat suuriin joukkoihin,
-liitelivät ympäriinsä ilmassa, järjestyivät sitten pitkiin riveihin ja
-katosivat pohjoiseen, huutonsa vaietessa kauas etäisyyteen.
-
-Kottaraiset kohosivat ylös mustina joukkoina ja lähtivät liikkeelle,
-sirriäiset seurasivat heitä; kurjet kiertäysivät parittain ilmaan
-kunnes melkein katosivat ja ohjasivat sitten kulkunsa pohjoista kohti.
-
-Joutsenien kokous joutui ihan huralle yleisen häiriön ja levottomuuden
-sattuessa; kaikki tahtoivat pois, ei ollut mitään ajattelemista enään;
-joka silmänräpäys matkasi uusia joukkoja yli pohjoisen Afrikan,
-tervehtien hymyilevää sinistä Välimerta allansa, kukin nokkansa mukaan.
-
-Satakielikoirakset hiipivät pois yön aikana pienissä joukkioissa; ne
-tahtoivat saada tietoa Provencen tunnetuista ruusupensaista tahi
-Sjellandin pyökkimetsistä, jotta heillä olisi kauniit laulunsa
-valmiiksi harjoitettuina, kun naaraat tulevat.
-
-Norjan leivot odottivat enin; vaan kun tanskalaiset muuttivat,
-seurasivat hekin vanhan ystävyyden takia. Matkakiihko levisi siinä
-määrässä ympäriinsä, jotta pääskyset ja käetkin läksivät matkalle;
-ainakin Välimeren yli lensivät he, niin siellä saattoivat he sitten
-tuumailla.
-
-Ibislintu sai takaisin mielenmalttinsa ja astui arvokkaasti kuin
-arkkipiispa pitkin rantaa, ja ruusunpunaiset flamingot väistyivät
-kunnioituksella syrjään hänen pyhyytensä edestä, laskeissaan hartaan
-näköisinä tyhmät koukkunokkaiset päänsä alas. Yhä suuremmaksi kävi
-hiljaisuus ja lämpö Niilin varsilla. Krokotiilien täytyi nyt tyytyä
-neekerin lihaan tahi saivat jonkun ainoan kerran sitkeän englantilaisen
-huvimatkailian.
-
-Vaan yötä päivää lensivät muuttolinnut pohjoiseen. Ja aina kun tulivat
-tutulle paikalle, laskeusi kukin kotiaan, huutaen hyvästi niille, jotka
-menivät yhä edelleen, levittäen eloa ja iloa yli kylmettyneen Europan,
-metsiin ja maihin, ihmisasuntojen äärille ja kauas suurien, hiljaisten
-järvien ruohikkoihin.
-
-Italiassa oli yltympäriinsä punaisia ruusunnuppuja; etelä-Ranskassa
-omenapuut olivat kuin lumipeitteiset vaaleanpunaisista kukista, ja
-Pariisin puistokäytävissä alkoi kastanjapuun lehdet särkeä loistavia
-tahmaisia tuppejaan. Dresdenin kelpo porvarit seisoskelivat Brühl'in
-penkerellä ja lekottelivat päivänpaisteessa, katsellessaan jäätelejä,
-jotka tulla jollottivat jokea alas ja patoutuivat vahvoihin
-silta-arkkuihin.
-
-Vaan pohjoiseenpäin kylmeni ilma; lumipälviä oli siellä täällä ja
-kivakka tuuli puhalteli Pohjanmereltä. Leivojoukko pieneni sikäli kuin
-se lensi. Koko parvi laskeusi Leipzigin tasangoille ja sitten
-Lüneburgin nummelle; ja kun loput tulivat yli Schleswigin, kysyi
-Ranskan leivot, eikö norjalaisia haluttaisi odottaa vähän ja
-katsastella ilmaa.
-
-Lunta oli ojissa ja aitauksissa Jyllandissa, ja koillinen tohisi
-Tanskan vanhoissa pyökkiköissä, joitten ruskeat lehtitupet sulkivat
-visusti kääriytyneet lehdet. Linnut kyyristyivät kivien taakse ja
-kanervikkoon; jotkut uskalsivat talonpoikain taloihin, jossa hottiset
-mellastivat, juurikuin he olisivat kaiken hallitsioita.
-
-Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että liian aikaseen oli lähdetty
-liikkeelle, ja jos olisivat saaneet käsiinsä sen kouhon, joka heidät
-houkutteli Egyptin lihapatojen äärestä, niin olisivat varmaankin
-nyhtäneet höyhenet häneltä. Vihdoinkin tuli etelätuuli: norjalaiset
-linnut kiittivät vierasvaraisuudesta ja lensivät yli meren.
-
-Kotona Norjassa näytti alussa surulliselta. Lunta oli alhaalla
-laaksoissa ja kyynärän paksulta tiheissä metsissä. Vaan etelätuuli oli
-tuonut sateen, ja niin meni se että hei vaan -- ei asteettain ja
-rauhallisesti, vaan ryskyen ja rymisten ja lumiviereminä ja kohisevina
-koskina, jotta maa oli kuin pesevä jättiläinen, jääkylmän veden
-huuhtoessa jänteviä jäseniä.
-
-Ja hemeät heleänvihreät linnut laskeusivat nuoriin koivuihin kaikilla
-ahteilla vuonojen hiljaisissa lahdelmissa, tasangoille lännessä merelle
-päin, lakkamaille ja vuorten rinteille, halkeimiin ja luoliin ja
-ahtaisin tunturein välisiin laaksoihin. Vaan huipuilla oli lumikinoksia
-ja jääröykkiöitä vielä, juurikuin vanhat tunturit eivät saattaisi
-nostaa hattuaan semmoiselle haihtuvalle kesä houkkiolle.
-
-Aurinko paistoi lämpimästi ja suloisesti, ja tuuli kantoi yhä enemmän
-lämpöä etelästä ja vihdoin tuli käki kuin mikähän seremoniamestari
-katsomaan, oliko kaikki järjestyksessään; se lenteli sinne tänne,
-laskihe sitten muutamaan nuoreen koivuun tyynen lahden luona ja kukkui:
-Kevät on tullut -- Vanha Norja oli vihdoin valmis!
-
-Siinä se on, korkeana ja loistavan soreana sinisessä meressä, niin
-köyhänä ja laihana, niin raittiina ja terveenä ja hymyilevänä kuin
-pesty lapsi.
-
-Satamissa, pitkin rantaa nousi elämää ja liikettä, ja valkeita purjeita
-risteili saariston läpi ja katosi kauas merelle. Sukset pantiin
-kurkihirren alle, rekivaatteisin ripotettiin kanverttia ja ripustettiin
-syrjään, ja kuin karhu, kun se tulee pesästään ja pudistelee pörröistä
-turkkiaan, niin pudistelivat ihmisetkin raskaita jäseniään, sylkäisivät
-käsiinsä ja ryhtyivät kevättöihin.
-
-Pitkin jokea kuleksi tukkilauttoja ja molskivat kylmässä lumivedessä;
-laajoilla viljakentillä leikkaili atra pitkin mustia juovia; kaukana
-pohjoisessa oli väkeä kuivaamassa tunturikaloja, joita oli pitkin
-paljaitten vuorien rintuusta; lännessä merelle päin tasaisia lakeuksia
-myöten kuljetettiin kaislaa, ja vuorenrintuuksella seisoi pieni
-tihrusilmä-mies ja tirkisteli näkyisikö voikkotammaansa.
-
-Täällä oli vielä raitista ja elosaa, kun Parisissa ihmiset kaatuivat
-kadulle auringon puremasta ja puistokäytävien puitten lehdet olivat
-kuivia ja tomuharmaita. Brühlin penkereillä joivat kelpo Dresdenin
-porvarit Mainviiniä illan viileässä ilmassa, väitellessään Wagnerin
-musiikista, aika kiivaasti. Sillä muusta ei heillä ollut lupa väitellä
-taivas-alla, ja väitellä heidän piti.
-
-Ne, joilla oli siihen tilaisuutta, alkoivat hartaasti lukea Baedekerin
-"matkaopasta."
-
-Ja pian tuli koko matkue vääräsäärisiä saksalaisia ja pitkähampaisia
-englannittareita nauttiakseen raitista tunturi-ilmaa ja viedäkseen
-kotiin mukanaan vähän raitista ilmaa ynnä joukon hyvänsuopeita, vaikka
-hieman kehnonpuolisia valokuvia vanhasta Norjasta.
-
-Vaan vierasta, kirjavaa matkuetta, sen vetäytyessä yli-maahan, kohtasi
-toinen virta, joka juoksi rannalle päin.
-
-"Was sind das für Leute?" (Mitä väkeä nuo ovat?) kysyi raatineuvos
-Schultze Berlinistä. Muuan sivistynyt norjalainen vastasi saksaksi
-niitten olevan siirtolaisia.
-
-He olivat vakaamielisiä miehiä ja vaimoja sarkavaatteissa. He
-taluttivat lapsia käsistä, kantoivat rinnoillaan, käsivarrellaan,
-selässään, joukon reippaita, punaposkisia lapsia, jotka tähystelivät
-ympärilleen kirkkailla ihmettelevillä silmillään.
-
-Kaikissa rautatien pysäkeissä ja höyrylaivoissa suurilla järvillä oli
-arkkuröykkiöitä, joihin oli maalattu selvät osotteet ja nimet
-norjalaisia ja englantilaisia sekaisin. Merkkinä mietitystä vitkalleen
-vakaantuneesta päätöksestä oli kaikki: vähäiset lujat matkakalut, uudet
-vahvat vaatteet, eikä mitään tarpeettomia, pieniä kapineita käsissä --
-ainoastaan lapset; vaan niistä pidettiinkin kiinni luotettavasti, jotta
-näytti etteivät he niistä irtau, ennenkuin ovat uudessa maailmassa.
-
-Vaan ei mitään iloa, tuskinpa kylliksi toivoakaan, saattanut lukea
-näistä kasvoista; ainoastaan luja, synkkä päätös, ja raskas suru
-tunkeusi silmistä, jotka itkivät tahi eivät voineet itkeä.
-
-Raatineuvos Schultze Berlinistä ihmetteli tätä kovasti. Saksasta
-siirtymisen Amerikaan taisi hän ymmärtää hyvin hyvästikin; Saksassahan
-oli sotapalvelukset, sotilashallinnot, sosialismit, Bismarckit, ja
-kaikkea muuta kurjuutta. Vaan täällä! tässä kauniissa, rauhallisessa
-maassa, jonka vapaa valtiotila oli tunnettu, mikä täällä olisi vikana?
-
-Ja itse maa näkyi kysyvän: "mikä on vikana?" kun aurinko saattoi
-heleänviheriät kummut hymyilemään ystävällisesti, joki virtasi tohisten
-ohi tyytyväisenä ja vihantain havupuitten houkutteleva tuoksu levisi
-metsästä.
-
-Sillalla seisoivat sukulaiset ja tuttavat ja itkivät, senvuoksi että he
-matkustivat -- kaikki itkivät -- aina köyhä mäkitupalainenkin, joka
-itki kun hänellä ei ollut varoja mennä mukaan.
-
-Ja kun juna mennä rymisti läpi laakson, katsoivat he akkunoista. Ja he
-tiesivät ettei kauniimpaa monta ollut mailmassa, ei missään valaise
-aurinko silleen, ei missään ole semmoista tuoksua, semmoista ihastusta
-ilmassa, eikä missään kukkunut käki kuin kotona.
-
-Ja silmiin nousi kuumat kyyneleet, ja nyyhkintä oli kova vaunuissa;
-he unohuttivat miksi siellä istuivat ja silmästä silmään kävi
-auttamattomasti kysymys mikä on vikana? mikä on vikana?
-
-Niin kului kevät soidessa kauniin laulun, tapahtuessa tappeluiden ja
-kiimakiistojen -- alkaen pienistä sontiaisista, jotka löivät
-lempileikkiä ruohistossa, aina asti karhuihin, jotka tapella ryskivät
-metsissä, jotta veri vuosi.
-
-Varmaankin isot söivät pieniä kuin ainiaan, sitä ei voi kieltää, vaan
-se tapahtui puolittain hyvyydestä. Ei kukaan tarvinnut paljoa ruokaa;
-kun on rakastanut, on muuta ajattelemista. Elämän taistelulla on toinen
-suunta kesällä ja syksyllä, kun pitää haalia ruokaa vaimolle ja
-nälkäiselle lapsijoukolle.
-
-Kevät saattoi jalouden väreen yli törkeän elatushankkeen, ja koiraat
-koettivat osottaa sulouttaan, naaraitten nauttiessa lyhyttä riemuaan ja
-tekeytyessään armollisiksi.
-
-Metsässä ja maalla oli ikävä ja kaipuu, toivoton valitus ja riemuitseva
-onni; ja moni pieni sydän murtui hiljaiseen epäilykseen, ja moni pieni
-epäjärjestys jäi huomaamattomaksi tiheässä lehdikossa ja yksinäisillä
-tuntureilla, ja monta pientä riitaa taisteltiin elämästä ja kuolemasta,
-sillä aikaa kuin naaras kaunotar istui välinpitämättömänä,
-yhtäkaikkisena katselemassa sitä "teerenpeliä."
-
-Kaksi västäräkkiä tuijaili ilmassa, kunnes putosivat myllynsulkuun ja
-räpistelevät ylös märkinä ja huumeuksissa. Sillä välin lensi se, jonka
-vuoksi he olivat taistelleet, muutaman kolmannen kanssa, joka
-sattumalta lentää liehotti sivu. Vesimyllyn sulussa vesi oli tyynenä ja
-kirkkaana, jotta molemmat kilpailijat saattoivat katsella muotoaan
-siinä, kyniessään ja järjestellessään pörristynyttä pukuaan.
-
-Sammakon pojat sulussa olivat heittäneet yltään "lapsen puseronsa"
-hankaline häntineen. Ne jo keikkoilivat kuin komeat keikarit ainakin,
-uivat reippaasti ja potkivat voimakkaasti kuni hyvinkin harjaantuneita
-"uimataidon maistereita."
-
-Missä talvimyrskyjen aikana vaahto pärskyi ja kiehui, siellä kävi
-vihreä pieni aalto edestakaisin; suuri, sinervä, auringon valaisema
-meri sulki syliinsä vanhan tuikean maan, juurikuin he eivät koskaan
-olisi olleet vihollisia.
-
-Ja pitkin paljaita niemiä ja kivikoita ja sisällä vuonoissa kasvoi
-punasta ja keltaista ja vaalean vihreää kaislaa, loistaen kuin uhkein
-silkkivaippa. Ja siellä alhaalla ryömi yhtenä vilinänä kynsi- ja
-pitkäsarviniekkoja ja imueläimiä ja pehmeäeväisiä eläimiä ja hiipiviä,
-petollista "hapsenkakkiaisia", vahvoja kuorieläimiä ja semmoisia,
-joilla oli huone selässään -- petollisten aseitten ja vahvojen
-varustuksien haaveellinen mailma.
-
-Sileällä kalliolla, joka viestyi sinisenvaaleata hiekkapohjaa kohti,
-oli pöyheäin lehtikaisla- ja meriruoho-pensaitten keskellä
-merivasikoita, punaraakkuja, ja komeita punaisia meritähtiä.
-
-Pari kolme airokasta pisti päänsä muutamaan kaislan korteen ja purra
-nirkitti jotain sieltä sisää. Sitten tuli paksu pullakala ja ajoi pois
-heidät, jotta ne menivät syrjään. Hän pisti sisään nokkansa nähdäkseen
-mitä siellä oli. Vaan luultavasti ei siellä ollut mitään, josta hän
-välitti, sillä hän kääntyi takaisin halveksivalla nytkäyksellä ja
-souteli verkalleen edelleen pitkin vuoren kuvetta.
-
-Auringonsäteet lankesivat sinertävinä ja salaperäisinä tähän
-ihmeelliseen elämään tuolla alhaalla ja valkeille santapilkuille, jotka
-vilahtelivat siellä täällä pohjalla, kunnes ne katosivat ja kaikki
-muuttui suureksi, syväksi äärettömäksi sinisyydeksi.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Ensimäisenä päivänä heinäkuussa vihittiin vahtimestari Mon Antti ja
-Batnemon Kristina neiti Kolminaisuudenkirkossa.
-
-Paitse kutsutuita oli sangen paljon muuta väkeä kirkossa, sillä
-valtioneuvos Bennechen itse oli hääväessä, ja sitä paitse oli mukava
-pariskunta: vanha äijä ja nuori tyttö.
-
-Muutoin se ei näyttänyt niinkään tyhmältä. Jos ei oteta huomioon
-valkoista tukkaa, niin oli Antti setä oikein uhkea sulho korkeine
-jäykkine kaulahuivineen, mustine hännystakkineen ja kultaketjuineen,
-jonka hän oli saanut lahjaksi valtioneuvokselta. Kristina oli suuri ja
-talonpoikainen jotta hänen nuoruuttansa ei huomannut niin kovin; ja
-sitten oli hän vielä vaaleana ja alakuloisena.
-
-Valtioneuvos Bennechenin perhe oli muuttanut maalle; ja sieltä tehden
-oli rouva lähtenyt hyvästä tahdostaan antamaan ruokahuonetta ja sen
-läheistä huonetta hääpitoja varten.
-
-Hääsaatto kun tuli kirkosta, juotiin lasi Uinen viiniä porttikamarissa,
-jossa valtioneuvos piti pienen onnentoivotuspuheen. Vaan sitten jätti
-hän seuran, joka meni ylikertaan, jossa pöytä oli katettu.
-
-Morsiuspari asettui ruokahuoneen viereiseen huoneesen ja otti vastaan
-vieraitten onnittelut, aina sen mukaan kuin ne saapuivat; sillä paitse
-varsinaista hääsaattoa oli koko joukko muita henkilöitä kutsuttu.
-Sanomalehden toimittaja Mortensen, joka oli etevin vieras,
-valtioneuvoksen mentyä, liikkui rohkeana salissa, puhui korkealla
-äänellä ja laski sukkeluuksia. Vaan muut istuivat hiljaisina ja
-juhlallisina ympäri seiniä jalat aivan tuolien alla.
-
-Kristina istui ihmetellen kaikkia tuttavia, joita hänen miehellään oli,
-ja mahtavasti vaikutti häneen, kun hän näki monta ylhäistä
-kaupunkilaista kokoutuneiksi. Vihdoin olivat kaikki istuimet täynnä
-myyssätyjä rouvia, vieläpä pari nuorta naista istui sylikkäinkin.
-Herrat kokoutuivat ulos käytävään, oltuaan ensin sisällä tekemässä
-syvän kumarruksen morsiusparille. Hiljaisuus vallitsi kuin hautajaiset
-olisivat olleet talossa, eikä muuta kuulunut kuin silloin tällöin joku
-Mortensenin sana tahi vajavaääninen kolina keittiöstä.
-
-Häissä oli pari kanslianvahtimestaria rouvineen ja tyttärineen,
-poliisipalvelia Andersen ja poliisipalvelia Knudsen; jälkimäinen oli
-vaan otettu palvelukseen koetteeksi ja oli sentähden Andersenin
-tarkastuksen alaisena.
-
-Sitten oli siellä kersantti Knoff univormussaan ja hansikkaisia,
-nokikolari Lunde rouvineen, joka oli poliisipalvelia Andersenin sisar;
-korkeimman oikeuden vahtimestari Paulsen, tunnettu siitä taidostaan,
-että hän osasi olla mukava seurassa, ja rouva Grüner, joka keitti
-kuninkaalle, kun hän oli kaupungissa.
-
-Muitten vieraitten muassa oli muuan tullivahtimestari, pari kolme
-kersanttia ja rautatienvirkamiestä univormuissaan kunnioitettavine
-naisineen.
-
-Keittäjävaimo näyttäytyi lakkaamatta porstuassa ja teki viittauksia
-sulhaselle, vaan tämä pudisti päätään ja katsoi kelloaan.
-
-Vihdoin syntyi liike herrajoukossa ovensuussa, ja kaksi naista astui
-sisään. Ensimäinen oli iso kaunis tyttö, vaalea tukka ja isot,
-säihkyvät silmät. Hän oli puettu vaaleaan silkkiläninkiin, korvarenkaat
-korvissa ja hopeaketju suurine muistikoteloineen kaulassa.
-
-Toinen oli lihavanläntä rouva noin 40 vuoden iässä, musta,
-sileä tukka ja kaksi pientä rengasta korvissa. Toisella puolen
-päätä oli hänellä punainen ruusu ja toisella puolen pieni koliibri
-rusetissa. Hänen pullea vartalonsa oli pinnistetty mustanpunaiseen
-samettisielikkoon, jossa oli leikattu kaarre edestä ja kiinnitetty
-hevosenkengänmuotoisella kultaprossilla; muuten oli hänellä musta
-silkkiläninki pienine ruusukimppuineen.
-
-Mortensen laski ihmettelyn huudahduksen, kun he menivät yli lattian, ja
-vanhempi nainen löi häntä veitikkamaisesti viuhkallaan.
-
-"Rakas Kristinani", sanoi sulhanen arvokkuudella, joka oli hänelle
-omituista, "saanko esittää sinulle neiti Evelina Nielsenin, joka tahtoo
-osottaa sen kunnian --"
-
-"Ah, herra Mo, sekä kunnia että huvitus tulee minulle", vastasi nuori
-nainen ja hymyili ystävällisesti. Hänellä oli kauniit, terveet hampaat,
-ja Kristina tunsi heti mieltymystä häneen; jollei hän vaan olisi ollut
-niin ylhäinen.
-
-Sitten esitteli sulho: "Monivuotinen ystäväni rouva Gluncke."
-
-Pieni paksu rouva lensi suoraan Kristinan kaulaan ja suuteli häntä
-huulille, vakuuttaessaan monella sanalla, että Kristina oli kaunein
-morsian mitä hän koskaan oli nähnyt -- leikittä kaikkein kaunein.
-
-Nyt ruvettiin ruualle.
-
-Mortensen lähestyi hattu kädessä ja kumarsi syvään neiti Nielsenille.
-"Isäntä on antanut minulle sen erinomaisen kunniakkaan toimituksen,
-viedä nimittäin neitiä pöytään"; hän tarjosi hänelle kauniisti
-käsivartensa ja seurasi heti morsiusparia.
-
-Sitten tuli kersantti Knoff ja rouva Gluncke, sitten nokikolari Lunde
-ja rouva Paulsen, poliisipalvelia Andersen ja rouva Grüner ja
-vahtimestari Paulsen ja rouva Lunde -- ja sitten muut vieraat parittain
-pienien lippujen mukaan, joita valtioneuvoksen ajaja oli jakanut
-etehisessä.
-
-Pöytä oli katettu hevosenkengän muotoon. Keskellä lyhyemmällä puolella
-istui morsiuspari, vasemmalla Knoff ja rouva Gluncke, oikealla
-Mortensen ja neiti Evelina. Keskellä sisäpuolella istui Lunde ja
-Paulsen naisineen, ja muut vieraat järjestyivät alaspäin molemmille
-sivuille.
-
-Poliisipalvelia Andersen oli erittäin kiihkeä ja vaihetteli paikkoja,
-kunnes hänen vihdoin onnistui saada Knudsen istumaan eteensä.
-
-"Minä sanon teille, rouva Grüner", kuiskasi poliisipalvelia, "hän on
-otettu koetteelle ja minä se olen, jonka tulee pitää häntä silmällä."
-
-Rouva Grüner ei viitsinyt kuunnella häntä; hän oli tyytymätön
-paikkaansa ja kumppaniinsa. Sillä hän oli ollut siinä hyvässä toivossa,
-että hän saisi kersantti Knoffen pöytäkumppanikseen ja paikan
-morsiusparin vieressä. Senpätähden hän panikin pois lusikan
-maisteltuaan soppaa ja mutisi ylenkatseella: "Liebig."
-
-Ensi aluksi syötiin kaikessa hiljaisuudessa; ei kuulunut muuta kuin
-lusikkain kolinaa, joita pidettiin varovasti, ja silloin tällöin
-hiljainen sana eli nauru, jonka päästi Mortensen tahi hänen naisensa.
-
-"Pyydän herroja täyttämään lasinsa." sanoi sulhanen äänellä, joka
-suuresti muistutti valtioneuvos Bennechenistä, "vaimoni ja minä
-toivotamme kunnioitettavia naisia ja hyviä herroja tervetulleiksi
-pöytään."
-
-Ensimäinen lasi punaista viiniä juotiin hyvin juhlallisesti, kaikkien
-tervehtiessä morsiusparia.
-
-Kristina silmäili molemmille puolille ja hän tunsi tämän loiston
-melkein valtaavaksi.
-
-Hilda Bennechen oli äitinsä tietämättä verhonut pöydän kukilla ja
-jättänyt esiin kaikki lasit ja hopeat, joita ei otettu mukaan maalle.
-
-Tämä pitopöytä oli Kristinan mielestä liian loistava. Hän toivoi vaan,
-että kotona oliat olisivat nähneet hänet kaiken tämän ylellisyyden
-keskuutena.
-
-Poliisipalvelia Andersen silmäili tarkasti Knudsenia; ja kun tämä vain
-teki jonkun liikkeen ottaakseen pulloa eli lasia, huusi Andersen
-hillitsevän muistuttavasti: "Knudsen!"
-
-"Minä, herra konstapuli!" vastasi Knudsen ja oikasihe sotamiehen
-tavoin.
-
-Rouva Knoff, jolla oli muuan rautatienvirkamies pöytäkumppanina, istui
-silleen, jotta ei voinut nähdä miestään, kersanttia, jollei hän vaan
-kääntynyt tykkänään pöydästä päin pois. Tämä oli hyvin hankala seikka
-sekä rouvalle että hänen kumppanilleen. Sillä rouva oli hartiakas
-nainen, kellervä, paksu iho ja kivuloinen näky, jonka johdosta
-Mortensen lausui että "rouva Knoff oli juurikuin hänellä olisi
-pernatauti."
-
-Vaan kun vielä ensi herkkua syödessä vallitsi kuolon hiljaisuus yli
-ympäri pöytää, kuiskasi Mortensen sulhaselle Kristinan selän takaa:
-"Teidän pitää alkaa maljoja esittää, Mo!"
-
-"Minä luulin, että se ei sovi ennen paistia --"
-
-"Kyllä, päinvastoin! Se on aivan uudenaikaista, että puheet alkavat
-soppaa syödessä", Mortensen helisti lasiaan kovasti, ja sulhanen nousi
-puhumaan:
-
-"Kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat! Minä tunnen tällä tärkeällä
-hetkellä syvän tarpeen puhua, kuinka kovasti valitan, että, vaikka
-minun tässä pöydässä on monta minulle rakasta henkilöä läsnä, täytyy
-kaivata häntä, jota erittäinkin tänään toivoisin näkeväni luonani.
-Tarkoitan vaimoni isää, talokasta Bandmon Niiloa."
-
-Kristina otti nenäliinansa.
-
-"Sinä tiedät itse rakas Kristina kuinka sydämellisesti olen kiintynyt
-ainoaan veljeeni ja kuinka suuren arvon panen siihen kalleuteen, jonka
-hän uskoo minulle --"
-
-Tässä sai rouva Gluncke aivan sopimattoman yskä-ahdistuksen.
-
-Puhuja iski häneen äkäisen silmäyksen ja jatkoi: "Sentähden,
-kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat, juomme vaimoni isän maljan,
-vaikka hän onkin poissa, toivoen, että Jumala häntä lohduttaisi eikä
-antaisi hänen kovin syvästi tuntea kaipausta rakastetusta tyttärestään.
-Kristina, isäsi malja!"
-
-Kun sulhanen istui, kuiskasi hän muutaman kiivaan sanan rouva
-Glunckelle.
-
-"Totta tosiaan siinä ei auttanut mikään", kuiskasi hän takaisin, "sinä
-olit niin naurettavan näköinen --"
-
-Heti senjälkeen nousi nokikolari Lunde puhumaan. Hän oli pitkä,
-laiha mies, terävänokkainen ja harmajatukkanen. Tointansa hän oli
-antanut palkkaväen toimittaa kauan aikaa, kumminkin itse pysyi
-nokikolarivirassaan kaupungin komeimmassa osassa. Hänellä oli rahoja,
-ja yksi hänen tyttärensä oli naimisissa muutaman telegrafistin kanssa.
-
-"Vanhin kun olen seurassa", alkoi hän, "sallittanee minun esittää
-morsiusparin maljan. Tiedämme kaikki kouluajaltamme, että Herra itse
-sanoi: 'ei ole ihmisen hyvä yksinään olla'."
-
-Hiljaisuus pöydässä kävi melkein ahdistavaksi. Piikojen, jotka tulivat
-vaihtamaan lautasia paistille, täytyi seisoa odottamassa kun puhuja
-kehitteli avioliiton historiaa Aatamista ja Eevasta, Aaprahamista ja
-Saarasta Iisakkiin ja Rebekkaan. Sitten hyppäsi hän sopivasti yli
-Jaakopin ja hänen kahden vaimonsa, eipä maininnut Saarasta eikä
-Salomonista, vaan johtui sukkelasti nykyaikaan ja jokapäiväiseen
-elämään, lopettaen kutsumalla taivaan siunausta päivän morsiusparille.
-
-Useimmat naiset itkivät, Kristina erittäinkin. Neiti Evelina kumartui
-ja kuiskasi hänelle ystävällisesti. Juhlalliset raamatun lauseet, itse
-loistava juhla -- kaikki tuntui hänestä niin kummalliselta, että hän
-melkein hetkeksi uskoi elämän onneksi vielä voivan ehkä kääntyä
-hänelle.
-
-Vaan neiti Evelina kuiskasi Mortensenille: "Suuri synti tyttöparkaa."
-
-Nokikolari Lunden puheen jälkeen syntyi pitkä loma, piikain
-vaihdellessa lautasia.
-
-Rouva Knoff, joka koko ajan arveli, että hänen miehensä "leperteli tuon
-ilkeän Malla Bimbamin kanssa", teki sen onnettomuuden tepposen, että
-pudotti lautasen, kun hän teki äkkikäännöksen säpsäyttääkseen
-kersanttia.
-
-Säikähtyneenä lautasen heläyksestä, Knudsen hypähti ja poliisipalvelia
-Andersen huusi nuhdellen: "Knudsen!"
-
-Vaan rouva Gluncke nauroi ääneensä ja töykki pöytäkumppaniaan. Tämä
-nauru oli rattoisuuden ensi väre, joka kävi yli pöydän. Mortensen pani
-sherrykarahvin kiertoon, ja sitä maisteltiin ahkerasti.
-
-Sitten nousi Mortensen puhumaan: "Kunnioitettavat naiset ja hyvät
-herrat! Kun luon silmäyksen yli tämän seuran, syntyy minussa
-ehdottomasti ajatus: mikä on joka tekee, niin sanoakseni, yhdyssiteen
-meidän kaikkien kesken?"
-
-Hänellä oli leveä, mahtava ääni ja hyvin rakennettuja
-sanomalehtilauseita, ja kun hän tunsi olevansa tilaisuuden herra,
-pulppusi hänestä tulvaamalla vieraskielisiä sanoja ja latinalaisia
-lauselmia, selitellessään, että kaikki läsnäolevat olivat suuren
-valtiokoneen osia, julkisia toimimiehiä, sen ketjun osia, joka on
-muodostunut miehistä, "joita kansa katselee luottamuksella ja
-kunnioituksella."
-
-Tämän jälkeen sai hänen puheensa kiivaamman kulun, kun hän lyhykäisesti
-selitteli virkavallan merkitystä maassa ja kohoten aina yhä ylemmä ja
-ylemmä saavutti hän "järjestelmän huipun" ja lopetti juhlallisesti:
-"Kunnioitettavat naiset ja hyvät herrat! Hänen majesteetinsa kuninkaan
-malja!"
-
-Malja juotiin innokkaasti. Neiti Evelina tarkasteli Mortensenia
-sivulta, vaan hän ei saanut selville, oliko Mortensen todellakin
-juhlallinen vai laskiko hän vaan pilaa koko komeudesta.
-
-Nyt esiytyi vahtimestari Hansen puheellaan valtioneuvokselle
-Bennechenille, johon puheesen sulhanen vastasi puheella isänmaalle;
-muuan rautatievirkamies puhui naapurivaltakunnalle ja tullivahtimestari
-naisille.
-
-Vaan vihdoin huusi kersantti komantoäänellä: "Reilaan! Hiljaa rivissä,
-kunnes paisti on syöty! Eihän tuota saa kunnonpäälliseksi pureksia
-noitten paljaitten puheitten takia!"
-
-Tämä laski rattoisuuden kerrassaan valloilleen, ja hillitön nauru
-remahti pöydässä. Kristinakin nauroi. Kuitenkin katsoi hän levotonna
-silmäpuolellaan Gluncken rouvaa joka selkä kenossa nauraa hohotti
-täyttä kurkkua, jotta kyyneleet vierivät ohi pienen lihavan nenänsä.
-
-Rouva Grüner, joka tähän saakka oli vaan tonkinut ruokaa, kävi nyt
-vakavana paistin kimppuun, nähdessään, ettei kukaan pannut huomiota
-hänen mielenosoituksiinsa. Hän oli ja pysyi yhtä tuimana, ja hänen
-pöytäkumpanillansa ei ollut muuta ajattelemista kuin pitää vaarilla
-Knudsenia. Juodessaan lasin lasilta kuiskasi hän salaperäisesti rouva
-Grünerille. "Minun kanssani ei ole niin vaarallista, näettekö, vaan
-Knudsen tuossa, hän on otettu vaan koetteelle, näettekö, ja minä se
-olen, jonka tulee pitää silmällä häntä -- Knudsen!" huusi hän sitten
-yhä voimakkaammasti, sikäli kuin atria kului.
-
-Jälkiruokaa syödessä oli ilo yleinen, ja melu kasvoi joka hetki, kun
-ruuan ja viinin synnyttämä sisällinen lämpö irtausi.
-
-Korkeimman oikeuden vahtimestari Paulsen, joka oli tunnettu
-leikin-laskiaksi, esiytyi yleisestä pyynnöstä kaikenmoisilla
-vippakeinoilla; hän osasi esim. kiikata kuin kukko, naputella sormella
-poskelleen, jotta se pulputti kuin potelli, josta kaadetaan, liikuttaa
-korviaan y.m. semmoista.
-
-Kristinasta ei ollut aivan kuin oikeastaan olisi pitänyt olla.
-Hääatrialla hänestä nähden ei olisi pitänyt ilmestyä niin paljon
-rattoisuutta ja sen laatuista.
-
-Vaan kun isäntä kiitti Paulsenia, kutsui hän häntä leikillään "herra
-oikeusneuvokseksi!"
-
-Tästä sai Mortensen pään käsiksi ja huusi lujasti: "Herra kenraali
-Knoff, saanko kunnian?"
-
-Seura säpsähti ensin, vaan kohta oli aate tarttunut kaikkiin
-herroihin: nokikolari Lundesta tuli ylitarkastaja ja sulhasesta tuli
-valtioneuvos.
-
-Vaan Kristina oli hyvillään, kun hänestä ei välitetty. Sitä vastaan hän
-ei ymmärtänyt, minkä vuoksi seura oli katketa nauruun, kun Paulsen
-kääntyi neiti Nielseniin sanoen: "Kunnioitettava valtioneuvoksen rouva,
-saanko pyytää saadakseni kunnian juoda malja teidän kanssanne?"
-
-"Kiitos, herra oikeusneuvos!" vastasi Evelina ja punastui vähän; vaan
-heti sitten nauroi hän ja kuiskaili muutaman sanan Mortensenille.
-
-Ylitarkastaja Lunde tahtoi välttämättömästi keksiä jonkun arvonimen
-Lunden rouvalle, vaan tämä huusi ja tukki korvansa. Kenraali Knoff
-tahtoi juoda poliisimestari Andersenin kanssa, joka istui ja tirkisteli
-Knudsenia silmät muljollaan. Ja kun kenraali ei saanut häntä kuulemaan,
-otti hän sotilaan päättäväisyydellä appelsiinipalasen ja nakkasi yli
-pöydän. Vaan kaikeksi onnettomuudeksi sattui se rouva Grüneriä keskelle
-naamaa.
-
-"Tuima tuimaa vastaan!" huusi oikeusneuvos Paulsen.
-
-Rouva Grüner aikoi mennä pois, sehän oli luonnollistakin, ja sekä
-poliisimestarin että rautatiejohtajan piti pidättää häntä.
-
-Vaan pian unohtui tämä pieni ikävä tapaus, sillä neiti Evelina keksi
-sukkelan aatteen. Hän otti punasen paperin karamällistä ja kiinnitti
-sen Mortensenin napinläveen.
-
-Kaikki kiiltävä ja kirjava käytettiin nyt herrain koristamiseksi, ja
-lopuksi tuli siitä loistava seura. Päätettiin Mortensenin esityksestä,
-että juotaisiin kahvia ja tupakoitaisiin pöydässä, "kuten Pariisissa
-tehdään." Melu kävi nyt hurjaksi, jotta tuskin kuuli omaa ääntänsä.
-Syntyi suurien arvonimien retkutus, jotka risteilivät yli pöydän;
-hoettiin lakkaamatta:
-
-Herra kenraali! -- herra rautatiejohtaja! -- herra kenraali
-tullijohtaja! -- herra valtioneuvos! -- herra oikeusneuvos! -- ja
-keskellä kaikkea tätä volusi poliisimestari Andersen: "Knudsen."
-
-Kristinasta tuntui yhä tuskallisemmalta. Hän katseli molemmille
-puolille pöytää, ja hän häpesi sitä näkyä.
-
-Suuria punaisia viinilätäköitä ja ruskeata kastetta, kukkia ja
-kurkkasalaatia, rusinaruotoja, tupakin poroa, appelsiinin kuoria,
-ryttyisiä ruokaliinoja, ja tortun palasia -- kaikki sikin sokin lasien
-ja pullojen seassa. Naamat olivat punaisia kuin kravunliha, naiset
-nauraa kikattivat ja herrat puhua rähisivät, lynkä-päisillään pöydällä,
-sikaareista tupruavan savun sekautuessa ruoan höyryyn ja viinin sekä
-kahvin hajuun.
-
-Useita kertoja loi Kristina kysyvän katseen mieheensä, vaan hän hymyili
-tyynesti ja kuiskasi jotain, jota Kristina ei ymmärtänyt; taas puhui
-hän niin epäselvästi.
-
-Kun seura vihdoin nouti pöydästä, kävi ruokahuoneen viereinen huone
-ahtaaksi ja Gluncken rouva meni sen vuoksi aivan häpeämättä keittiön ja
-etehisen kautta ja aukaisi ovet muihin huoneisin.
-
-Näissä oli sisustus vajavainen. Peitteitä oli kääritty kuvastimiin ja
-kyuttiläkruunuihin, ja akkunat olivat liitutut. Vaan juuri tämä viileä
-hämärä oli niin hauskaa, ja vieraat hajausivat kaikkiin huoneisin.
-
-Piano avattiin ja nuorin neiti Lunde soitti: "Äl' itke noin."
-
-Kuuli sen, että hän oli oppinut "uusimman tavan", kuten hänen äitinsä.
-sanoi, sillä hän lauloi: "hänä mahaalasi rahantaa ja hänätä myhyää,
-hänätä myhyää."
-
-Vaan sitten syntyi pianon ääressä pieni melske; Gluncken rouva tahtoi
-aivan väkivetoon laulaa: "Jenni istui rannalla", vaan neiti Lunde
-jyrkästi kieltäysi soittamasta mukasoittoa "semmoisiin lauluihin."
-Kaikeksi onneksi katosi myrsky, kun oikeusneuvos Paulsen tarttui Malla
-Bimhamia vyötäryksestä ja tanssi polkkaa.
-
-Siinä syntyi tanssit, rattoisat tanssit myöhäiseen yöhön suuressa,
-tyhjässä, hämärässä huoneessa.
-
-Oven takana istui rouva Grüner ja kuunteli Knoffin rouvaa, joka itki
-miehensä vuoksi. He molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että häät olivat
-hyvin halpaset ja että Malla Bimbamia ei pitäisi koskaan ottaa ihmisten
-joukkoon.
-
-Kristina kulki ympäriinsä ja tunsi olevansa hyljätty ja onneton. Vaan
-kun hän yöllä näki miehensä melkein riippuvan Gluncken rouvan kaulassa
-muutamassa pimeässä loukossa, viilsi se hänen sydäntänsä, jotta hän
-meni alas ja sulkeusi huoneesensa lukon taa.
-
-Kun viimeiset vieraat menivät kotiaan, paistoi harmaja päivän valo
-liituttujen akkunain läpi. Mortensen oli jo pari tuntia sitten
-saattanut Nielsen neitiä kotia. Poliisimestari Andersen seisoi
-portaitten nojapuuta vasten ja kuiskutti auttamattomasti:
-
-"Knudsen!" -- hän oli kadottanut puhetaitonsa eikä voinut kulkea
-yksinään.
-
-Sulhanen hoippaili kahta kolmea porrasta alas, vaan kun hän keksi
-Kristinan huoneen oven olevan lukossa, rupesi hän huutamaan ja
-koputtamaan.
-
-Kristina sammutti kynttilän ja aukasi oven hänelle.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Valtioneuvos Bennechenin perhe asui kesän pienessä Sveitsin mallin
-mukaan rakennetussa talossa Ladegaardsaaren päässä rannalla. Se oli
-rakennettu Falck-Olsenin tiluksille ja tämä suuri huvila oli ainoastaan
-pari sataa askelta etempänä mäellä.
-
-Kun välimatka oli niin vähäinen, elivät molemmat perheet melkein
-yhdessä; ja kun valtioneuvoksen rakennus oli ahdas, asuksivat molemmat
-perheet mieluummin kauniissa, tilavassa päärakennuksessa.
-
-Bennechenin rouva, joka oli taitava taloudenhoitaja, oivalsi hyvin
-tämmöisen hoidon etuja. Ja Falck-Olsenin rouva oli puolestaan mieltynyt
-siihen elämään, joka aina seurasi valtioneuvoksen perhettä.
-
-Näin olivat molemmat perheet joka kesä oleksineet molemmin puoliseksi
-huviksi ja suosiossa. Vaan tänä vuonna ei alkanut se menestyäkseen.
-
-Ja kaikki tuli tuosta ilkeästä osakepankista.
-
-Yleinen kokous oli määrätty kesäkuun 20:neksi päiväksi. Vanha
-valtioneuvos Falbe oli, niinkuin sopi arvata, kieltäytynyt rupeamasta
-uudestaan ja Falck-Olsen oli kyllä pannut mieleensä, että hän saisi
-valtioneuvos Bennechenin äänen johtajan vaalissa, vaikka Bennechen
-tavattoman jäykästi pysyi siinä, ettei hän voinut äänestää
-tukkukauppiasta muutoin kuin määrätyllä ehdolla.
-
-Koko kesän oli tämä häiritsemässä kaikkien hupaisuutta. Rouvat
-väittelivät asiasta pienissä herkkätuntoisissa keskusteluissaan.
-Falck-Olsenin rouvan mielestä olisi valtioneuvos hyvin voinut tehdä
-hänen Olli Juhaninsa mieltä myöten, ja Bennechenin rouva arveli, että
-tukkukauppias hyvin kyllä saattoi taipua semmoisen miehen neuvoon, kuin
-hänen Danielinsa oli.
-
-Jälkeen puolisen sinä kohtalon suurena päivänä, jolloin pankin johtaja
-valittiin, istuivat molemmat rouvat kukin huoneessaan ja odottivat
-pientä höyrylaivaa, joka tavallisesti toi miehet puoliseksi kotia.
-
-Bennechenin rouva oli huonolla tuulella. Kaikki hänen
-houkuttelu-puheensa olivat olleet vaikuttamattomia. Valtioneuvos oli
-sanonut jäykästi: "Minä en voi, Adelaide! en uskalla!"
-
-Ja kun hän joskus puhui näin jäykästi, tiesi rouva, että hän oli
-taipumaton. Nyt istui rouva pienessä, ikävässä salissaan, jossa
-oikeastaan ei voinut olla koko päivän; ulkona satoi ja huoneesen
-tunkeusi ruuan haju ja räminä keittiöstä hienojen kesäseinäin läpi.
-
-Falck-Olsenin rouva meni sitä vastoin miestänsä vastaan sillalle, kun
-höyrylaiva kääntyi niemen päitse. Molemmat herrat nousivat maalle ja
-kävelivät yhdessä tietä, ja nyt purkausi tukkukauppiaan viha. He olivat
-tulleet suoraan kokouksesta laivaan, jossa oli ollut rahvasta kylläksi
-saakka.
-
-"Enpä tosiaan olisi sitä uskonut!" kärisi tukkukauppias. "Se ihmetyttää
-minua, niin, totta maar minua ihmetyttää että te uskallatte niin,
-Bennechen!"
-
-"Minusta on paha, herra tukkukauppias, vaan sanoinhan teille jo edeltä;
-minä en voinut tehdä muutoin -- siihen asian tärkeämpään puoleen
-katsoen, joka --"
-
-"Puoleen! Minusta nähden olette velkapää katsomaan joksenkin paljon
-minun puoleeni -- joksenkin paljon!"
-
-"No, Olli Juhani! Älä nyt vaan suutu", lepytteli rouva, joka nyt
-kohtasi heidät.
-
-"Ah, en tiedä miksi sinä, äiti, sekaut tähän. Tuo tuossa" -- tässä
-osotti tukkukauppias pureskellulla sikaarin päällä valtioneuvosta,
-"äänesti konsuli Lindiä, vaikka hän tietää, että jos vaan tahdon, niin
--- vaan hän saa vielä katua tätä päivää, siitä olkoon varmana!"
-
-"Kuulkaa vähäsen, herra tukkukauppias Falck-Olsen", alkoi valtioneuvos:
-hän oli vaaleana ja hänen suupielensä vapisivat kun hän koetti
-hymyillä; "onko koskaan johtunut mieleenne, että tarvitsette -- että
-kaipaatte jotakin tuohon" -- valtioneuvos naputteli varovasti
-sormellaan vasemmalla puolen hänen takinkaulustaan.
-
-"Ah minä vähät välitän teidän kauniista puheestanne! Minulla ei ole
-tosiaankaan mitään vikaa ei sydämmessä eikä järjessä, sen kohta saatte
-nähdä" -- sitä tietään hän kiiruhti taloonsa.
-
-Vaan Falck-Olsenin rouva, jonka älykäs silmä oli tarkoin seurannut
-molempain herrain keskustelua, vaihtoi pikaisen katseen valtioneuvoksen
-kanssa; valtioneuvos nyökäytti päätään.
-
-"Voimmeko luottaa siihen!" kysyi rouva.
-
-"Varmaan, jos hän käyttäypi viisaasti; nimittäin vähän ajan kuluttua."
-
-Nyt nyökäytti rouva päätään: "Kyllä minä sitten tämän asian ajan."
-
-"Niin jos voisitte, rouvaseni", huudahti valtioneuvos lämpöisesti. Hän
-tahtoi ottaa rouvaa kädestä, vaan se oli niin piilossa sadetakissa,
-jotta he tervehtivät vaan silmillä erotessaan. --
-
-Kun rouva tuli sisään, istui tukkukauppias hattu päässä ja kirjoitti
-kamarissa, jotta vaan ratina kuului.
-
-"Sinä kirjoitat, Olli Juhana?" sanoi hän välinpitämättömästi.
-
-"Niin, minä lähetän määräyksen konttoriin, että heidän pitää
-lakkauttaa Bennechenin rahansaannit jälkiinpuolisten -- heti -- ei
-silmänräpäystäkään saa lykätä!"
-
-"Minä ymmärrän sen; niin, sinä et välitä luonnollisesti mitään hänen
-tarjouksestaan?"
-
-"Tarjouksestaan! Mistä tarjouksesta?"
-
-"Ainahan olet laskenut leikkiä tuommoisista koristimista", jatkoi rouva
-riisuessa sadetakkiaan.
-
-"Mitä sinä seisot siinä lavertelemassa? Mitä tarkoitat?"
-
-"Etkö todellakaan ymmärtänyt?" kysyi rouva ja tekeysi niin hämillänsä.
-
-"Mitä en ymmärtänyt? Elä seiso siinä hemmittelemässä itseäsi kuin vanha
-kana!" huusi tukkukauppias ja kääntyi ympäri.
-
-"Mutta sano. Olli Juhana, etkö tosiaankaan ymmärtänyt mitä valtioneuvos
-tarkoitti? Etkö huomannut, kun hän naputteli sinua _tuohon_?"
-
-"Rupeatko sinä noita tyhmyyksiä jnarittelemaan? Se kai merkitsee että
-minulta puuttuu tahdonvoimaa, että minä olisin samanlainen rohdintutti
-kun hän itsekin on, vaan minä" -- tukkukauppias keskeytti ja katsoa
-tuijotti vaimoansa, sillä hän valmistausi makeimpaan nauruunsa ja
-huudahti:
-
-"Ah, sinä viisas Olli Juhana, miten sinun kävisi, jollei sinulla olisi
-minua. Meitä" -- hän kosketti hänen takkinsa kaulustan kulmaan -- "mitä
-suuret miehet kantavat _tuossa_? Mitä kaipaat _tuossa_? No?"
-
-Tukkukauppias Olli Juhana Falck-Olsen hoiperteli kolmisen askelta
-taakse ja jäi seisomaan kuvastimen eteen; hän tirkisteli väliin
-kuvastimeen, väliin vasenta kaulustan kulmaa ja kaiveli napin läveä.
-"Luuletko tosiaan, että hän sitä tarkoitti?"
-
-"Luonnollisesti! Vaan silloin pitää sinun ottaa puolueesen osaa, kuten
-hän sanoo, ja sitä sinä et tahdo tehdä."
-
-"Noo, elä sinä siitä ole niin varma ja vissi!" huudahti hänen miehensä
-ja pyörähti ympäri korkollaan. "Toinen ansio on toisen arvoinen; jos
-eivät muuta tahdo, niin --"
-
-"Vaan, kultaseni, silloin olisit saanut johtajan viran, jos olisit
-tahtonut mennä toiselle --"
-
-"Ah, se katala johtajanvirka! Luuletko että minä välitin siitä sen
-vertaa, että olisin jotain tehnyt sen edestä? Vaan tämä, näes, on
-toinen asia: tämähän on jotain! Kunhan sen saisin sukkelaan!"
-
-"Sinä tässä kerran teit pilkkaa porvarikaartista; minä näin selvään,
-ettei valtioneuvos pitänyt hyvää siitä."
-
-"Hyvä! Minä käsken valtioneuvoksen laittamaan minut porvarikaartiin.
-Ah, pyhä Pirkitta! eikö ole Salomoni oikeassa sanoessaan: 'joka hyvän
-vaimon saa' -- tahi jotakin semmoista."
-
-"Minä en ole siitä oikein hyvilläni että sinä vetoat Salomoniin, kun on
-puhe avioliitosta", vastasi Falck-Olsenin rouva antautuessaan miehensä
-syleilyyn. --
-
-Kun Hilda Bennechen, joka myöskin oli tullut laivassa, astui saliin,
-alkoi piika kattaa pöytää; siellä ei ollut mitään ruokahuonetta.
-
-"Vai niin, sinä tulet nyt likomärkänä luonnollisesti; Jumala tiesi mitä
-sinulla oli tekemistä kaupungissa tällaisessa ilmassa; vaan semmoinen
-sinä aina olet", huokaili Bennechenin rouva.
-
-"Niin mutta, mamma, aamulla näytti se oikein kauniilta --"
-
-"Ah mitä sitä, sinulla on aina onnettomuus kaikissa. Siinä on koko
-asia, ja senpätähden et aikaansaakaan muuta kuin tyhmyyksiä ja harmia.
-Eikö Alfred ole muassa?"
-
-"Ei, terveisiä häneltä, että hänen piti mennä syömään puolista
-ravintolassa muutaman Hiorthin langon luona luulen ma."
-
-"Tuo mitätön Hiorth!" vastasi valtioneuvoksen rouva ja katseli laivaa,
-joka jatkoi matkaansa.
-
-Hilda oli tottunut semmoiseen. Hän riisui yltään ja ripusti
-päällysvaatteensa kuivamaan. Kun hän tuli sisään taas, rohkeni hän
-sanoa: "Kristina raukka! Hän ei ole terve. Minä luulen olevan parasta
-puhua tohtori Rohdelle."
-
-"Kuules, Hilda", sanoi äitinsä ja punastui kasvoiltaan, "se ei ole
-ensikerta kun sinä vaivaat minua tuolla naisella. Vaan nyt sanon
-sinulle viime kerran, minä en tahdo kuulla mainittavan hänestä enää --
-en sanallakaan, kuule! Me olemme tehneet enemmän hänelle kuin useimmat
-meidän siallamme olisivat tehneet, ja itse tiedät, miltä näytti häitten
-jälkeen. Nyt on kylliksi, etkä enään jalallasi saa astua hänen
-huoneesensa, ymmärrätkö! Minne vaan käännyt, niin syntyy vaan
-rauhattomuutta ja kiusaa."
-
-Valtioneuvos tuli myös sisään, vaan kun hän näki mistä tuuli puhalsi,
-meni hän sänkykamariin, jossa hän pesi lakkaamatta, kunnes kutsuttiin
-ruualle.
-
-Kun olivat istuneet pöytään, sanoi valtioneuvos ystävällisesti
-Hildalle, sillä hän näki, että hän oli saanut toria:
-
-"Olitko kauankin kävellyt kamariherran kanssa, kun minä tapasin sinut?"
-
-"Kamariherran", virkkoi rouva ja nousi seisolleen. "Oletko taasenkin
-vaivannut häntä? Sinä tekeyt hassumaiseksi, Hilda, kun juokset hänen
-jälessään; niin, mikä pahinta teet lähes hänetkin naurunalaiseksi --"
-
-"Älähän toki, Adelaide!" vastusti valtioneuvos varovasti.
-
-"Itse käsittänet hyvin kyllä, Daniel, että kauniista ja
-kunnioitettavasta herrasta kuin Delphinkin ei ole muuta kuin sopimaton
-olla myötään yhdessä semmoisen naisen -- niin vähän merkitsevän,
-käyttääkseni lieveämpää puhetta -- kuin meidän Hildamme. Se lie päivän
-selvää!"
-
-Hilda nousi äkkiä pöydästä ja lannistui. Hän sulkeusi pieneen
-ullakkokamariin ja nyyhki. Se oli pahinta kaikesta että hän oli niin
-ruma, jotta tuli naurunalaiseksi mies, joka oli hänen kanssaan!
-Tekiköhän Delphin pilkkaa hänestä? Ja hän kun uskoi häntä!
-
-Bennechenin rouva myös itki. "Se on sinun syysi, Daniel! ellet sinä
-olisi saattanut riitaan meidät Falck-Olsenin kanssa, niin olisi kaikki
-nyt hyvin --"
-
-"Tyynny, rakas Adelaide, tyynny vaan; sovinto on lähellä --"
-
-"Voi elä taas tuo tuota: tyyny Adelaide!" matki rouva, nostaessaan
-kantta astiasta. Oli sullottua vasikkaa ruuaksi.
-
-Vaan samassa kuului askeleita pienestä etehisestä; hän tuskin ehti
-panemaan kantta paikoilleen, ennen kun tukkukauppias Falck-Olsen seisoi
-ovella.
-
-"Ah, mikä onni", huudahti hän iloissaan, "ettei herrasväki vielä ole
-alkanut päivällistään! Minä nimittäin tulen tuomaan pyyntöä vaimoltani,
-erityisesti teille, kunnioitettava rouva, että teidän välttämättömästi
-pitäisi tulla meille maistamaan muutamia kananpoikia, joista hän on
-niin ylpeä. Ja te, herra valtioneuvos, saatte luvan tulla pitämään
-minulle seuraa valkea-portviinipullosta, eikö niin?" lisäsi hän,
-tarjotessaan kättä, "me molemmat tarvitsemme aimo virkistystä tänään."
-
-Valtioneuvos tarttui hänen käteensä ja puristi sitä herttaisesti. Vaan
-valtioneuvoksen rouva istui kuin puusta pudonneena, kunnes hänen
-miehensä tuli kuiskaamaan hänelle: "Enkö sanonut, että sovinto on
-lähellä?"
-
-Rouva tähysti miestään melkein kunnioituksella ja antausi suopuisasti
-tukkukauppiaan vietäväksi, valtioneuvoksen huutaessa hälle, että hän
-tulisi jälestäpäin niin pian kuin taisi.
-
-Hyvän sovun entiselleen saatua perheitten kesken pidettiin koko sarja
-juhlia. Vaan ei pidetty enää "suuria syömingeitä", kuten Delphin sanoi,
-vaan pienempiä herrain päivällisiä, jolloin istuttiin pitkään pöydässä
-ja pidettiin monta puhetta.
-
-Delphin rupesi heti luulottelemaan, piti lystiä tavallaan. Hän ahdisti
-Mortensenia, joka nyt oli alituinen vieras, teeskennellyllä
-kohteliaisuudella, jotta toinen joutui aivan hämilleen. Tahi säikäytti
-hän siivon "Olsenin matamin" aivan hengen hieveriin vakuuttamalla
-hänelle, että joku uusista vieraista oli nihilisti ja kulki revolveri
-taskussa.
-
-Vaan tukkukauppias itse oli ottanut uuden alan, jäykän ja epäävän. Hän
-ei ryhtynyt mihinkään kysymättä ensin neuvoa valtioneuvokselta, ja
-pidoissaan ei ollut enään koskaan henkilöä, jonka kutsumiseen hänellä
-ei ollut lupaa tahi määräystä.
-
-"Suuret huvitukset Olsenin tanssisalissa", joita pidettiin joka syksy,
-muodostuivat tänä vuonna ylhäisiksi teetanssiaisiksi, ja tukkukauppias
-antoi tyttärelleen viittauksen, ettei hän halveksisi herra
-ekstraordinari Hiorthia.
-
-Vaan tästä Sofia loukkautui, erittäinkin kun isä ei tiennyt asiaa
-juurta jaksain. Ylipäänsä oli hän tyytymätön: kamariherra ei
-lähestynyt, ja vaali Hiorthista ja Bennechenistä oli hänestä niin
-kohtalainen riemu.
-
-Nämät molemmat ystävät olivat muutoin viettäneet vaivaloista kesää.
-Sillä paitse kansliatoimitusta oli heillä ollut toimituksenaan huvittaa
-Hiorthin lankoa, tukkukauppias Garmania, joka oleskeli Greffenin
-vesiparannuslaitoksessa, ja tämän toimituksensa olivat he tehneet
-niin perusteellisesti, jotta heillä ei ollut aikaa hoitaakseen
-sydämmenasioitansa.
-
-Kun talvikausi alkoi, ryhtyisivät he sentähden oikein tolkussa.
-
-Erittäinkin oli Alfredin aikomus nostaa kaikki purjeet voittaakseen
-nuorta rouvaa porttikamarissa. Vaan valtioneuvoksen rouva otti
-muutamana päivänä poikansa Alfredin kahden kesken ja uskoi hänelle
-jonku asian siellä sänkykamarissaan, josta oli seuraus, että hän jätti
-Kristinan rauhaan.
-
-Oli muutoin kumma kuinka pikaan Kristina muuttui. Kiiltävä punainen
-tukka ikäänkuin kuivettui ja koko talven oli hän heikkona, kaulansa oli
-usein kipeä, ja kolotus kaikissa jäsenissä.
-
-Hänen miehensä hiipi ympäriinsä yhä enemmän liehakoiden ja
-äänettömämpänä kuin koskaan. Kristina oli aina häistä saakka
-säilyttänyt suurta vastenmielisyyttä häntä kohtaan, vaan heidän
-elämänsä kului hiljaisena ja yksitoikkoisena, ja Mo kohteli Kristinaa
-ystävällisesti.
-
-Luotsivanhimman kanssa vaihtoi Mon Antti kirjeitä, ja hän sai silloin
-tällöin lännestä vakuutetun kirjeen. Vaan muutamana päivänä joulun
-aikana sai hän seuraavan kirjeen.
-
-    "Herra kanslianvahtimestari Mo! Nyt ei käy laatuun kauemmin,
-    sillä hänellä ei ole enään mitään, paitse velkoja; minkätähden
-    kirjoitan omassa nimessäni, eikä Njaedel tiedä mitään tästä,
-    sillä minä en usko, että nuo rahat ovat oikealla jälellä, joita
-    on mennyt 950 kruunuun saakka. Jos ne ovat kuninkaan herroja,
-    jotka syövät kitaansa nämät rahat, niin emme ole parempia kuin
-    venäläiset Venäjällä ja Pietarissa, ja minä kirjoitan
-    sanomalehteen, mies kun on tullut köyhäksi ja kurjaksi ja hän
-    on saanut taudin vereensä harmista tuon kaislarannan tautta,
-    ja oja on melkoisesti vierinyt umpeen, ja hän on sääliä herättävä
-    näky, jonka tähden minä kirjoitan teille, joka olette hänen
-    veljensä, että teidän Jumalan tähden pitää laittaa niin, jotta
-    jutusta tulee loppu, joka lähes pari vuotta sitten lähetettiin
-    kuninkaan luo eikä vastausta ole tullut, vaan kustannuksia on
-    ollut. Samaten odottaa hän kirjettä tyttäreltään Kristinalta,
-    joka nyt vaimonanne, ja ihmettelee ettei hänellä nyt ole mitään
-    kirjoittamista, sillä te olette kuitenkin usein kirjoittaneet
-    meille, että hän ei muuta enempää halunnut kuin päästä teidän
-    vaimoksenne, vaan häpesi ikää, jonka tähden mekin kirjoitimme
-    kuten te käskitte houkutteluja ja muuta semmoista; vaan minä en
-    usko mit' ikinä tästä lähtien.
-
-                                             "Kunnioituksella
-                                      _Lauri Voldeman Seehus_."
-
-Antti setä luki tätä kirjettä pienessä eteisessään, joka hänellä oli
-ulkopuolella valtioneuvoksen huonetta kansliassa. Hän kääri kirjeen ja
-pisti sen uuniin, nyökyttäessään päätään ja hymyillessään itsekseen.
-
-Valtioneuvos aukasi oven: "Ettekö kuule, Mo? Minä olen soittanut kaksi
-kertaa."
-
-Mon Antti nousi seisomaan ja katsoi valtioneuvosta hymyillen samoin
-ajattelematta mitään.
-
-"Vaan Mo!" huudahti valtioneuvos, "minä luulen, että te rupeatte
-vanhentumaan."
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Tohtori Juhana Bennechen oleksi koko vuosikauden Wienissä. Ainoa
-kotilainen, jonka kanssa hän oli kirjevaihdossa, oli Hilda; ja häneltä
-sai hän myöskin kesällä tietää, että Kristina oli naittunut sedällensä.
-Tästä lähtien hän ei enää kirjoittanut kotiin, ja hän päätti viipyä
-kauan Wienissä tahi matkustaa Amerikaan.
-
-Vaan kun hän koko talven oli kulkenut aivan näännyksissä suuresta
-surustaan, tapasi hänet semmoinen halu saada vielä kerran nähdä
-Kristinaa ja saada selitystä, jotta hän matkusti kotia maaliskuun
-keskivaiheilla.
-
-Monenlaiset ajatukset ja epäilys taisteli hänen povessaan, kun hän
-lähestyi kotoa. Kristina ei ollutkaan rakastunut Alfrediin; vaan minkä
-kumman vuoksi oli hän ottanut tuon äijäpahasen?
-
-Vaikka hän ei enempää vastannut Hildan kirjeesen, oli Hilda yhä vaan
-jatkanut kirjoittamistaan ja siitäpä sai hän tietoonsa että Kristina
-oli ollut kivuloinen talven aikana. Kun hän meni portista isänsä
-taloon, ei hän katsonut alas kivijalkakerrokseen akkunasta, vaan meni
-suoraan ylös tervehtimään omaisiaan.
-
-Bennechenin rouva huudahti, kun hän näki hänet; sillä hänen
-kotiintulonsa oli kerrassaan odottamaton tapaus, koska oli ollut
-puheena niin ja noin, että hän ehkä sitten joskus keväällä tulisi.
-"Antakaa anteeksi, mamma, minun olisi pitänyt lähettää sähkösanoma."
-
-Rouva katseli vielä häntä kummallisella, jännitetyllä tunnolla, vaan
-kun Juhana tuli häntä vastaan muoto jalon ja surullisen näköisenä,
-mutisi hän, suudellessaan häntä: "Sinä olet niin muuttunut, Juhana; en
-heti tuntenut sinua."
-
-Hilda tuli myös nyt sisään ja riensi veljensä kaulaan: "Terve tuloasi,
-terve tuloasi, rakas Juhana! Voi, kuinka olet muuttunut."
-
-"Arveletko sinäkin niin?" kysyi Juhana.
-
-"Sinä olet kymmentä vuotta vanhempi; harmaita karvojahan on parrassasi
--- niin on, totta mar! Sinä rupeat käymään kaljupääksi, Juhana!"
-
-Veli hymyili tavallisella synkkämielisellä tavallaan, vaan Hilda tyysti
-tarkasti häntä; hänestä Juhana oli niin kummallinen, eikä hän koskaan
-ennen ollut huomannut kuinka paljon hän lyyhäsi.
-
-Kun valtioneuvos tuli kotia, keskusteli hän rouvansa kanssa
-sänkykamarissa; ja ruokapöydässä oli sekä isä että äiti hyvin
-ystävällisiä kotiin tulleelle pojalle, jotta Juhanan rinnassa syntyi
-lämpöisiä tunteita; Alfredkin oli miellyttävä. Juhanan ajatus oli
-puhella Hildan kanssa jälkeen päivällisen; vaan rouva lähetti Hildan
-heti syötyä kaupungille asialle.
-
-Hämärän tultua hiipi hän rappusia alas: vaan kun hän tuli niitä kahta,
-kolmea porrasta, jotka veivät Kristinan ovelle, tuli vanha ahdistus
-hänelle, ainoastaan sanomattoman paljoa tuskallisemmin.
-
-Vihdoin hän rohkaisi itsensä ja koputti ovelle. Muuan vanha piika, jota
-hän ei tuntenut, aukaisi hänelle. Hän oli siinä huoneessa, josta hän
-niin monta sataa kertaa oli uneksinut; siellä oli hän ajatuksissaan
-kuvaillut lukemattomia tapauksia ja kohtauksia hänen kanssaan kun hän
-itse oli kaukana poissa; ensin toivorikkaita, sitten, kun Kristina oli
-naimisissa, surullisia; ja kuitenkin oli hänellä ollut tunne, että
-Kristina on velkapää tilintekoon hänelle.
-
-Hyvä haju huoneessa herätti hänen muistonsa, ja vaivoin hän sai
-sanotuksi: "Onko hän kotona?"
-
-Piika katseli häntä: "Rouva on tuolla sisällä."
-
-Se karsi hänen ruumistaan, kun piika mainitsi rouvaa.
-
-Ovi Kristinan vanhaan huoneesen oli auki. Ei ollut valoa missään
-huoneessa, vaan kaasuvalo kadulta muodosti suuria keltaisia neliöitä
-lattialle, jotta tohtori erotti jonkin makaavan sängyssä.
-
-Hän lähestyi sanoen: "Hyvää iltaa, Kristina!"
-
-Sairas liikkui sängyssä ja tähysti häntä. Juhana tarttui ovenpieleen.
-Oliko se Kristina? Vaan sairas päästi huudahduksen ja liikutti
-käsivarsiaan poistaakseen häntä luotaan; piika sulki oven ja sanoi
-vihaisesti: "Minä luulen että rouva olisi tuntenut teidät!" "Mikä häntä
-vaivaa?" "En tiedä", vastasi piika ja avasi ulko-oven hänelle.
-
-Tohtori Bennechen meni kahta kolmea porrasta ylös. Hän oli nähnyt
-Kristinan -- hän oli nähnyt hänen muotonsa vaikka sen verran, vaan hän
-ei unohtaisi niitä, jos hän eläisi sata vuotta. Määrätön kauhu valtasi
-hänet. Sukkelaan pani hän takkinsa nappiin ja kiiruhti tavatakseen
-tohtori Rohdea.
-
-Hän tapasi tämän vanhan perheen-lääkärin nojatuolissaan lukemassa
-sanomalehtiä.
-
-"No, kas, professori kotia tullut! Terve tuloasi, poikani! Kuinka
-voit?" Tohtori Rohde sinutteli valtioneuvoksen lapsia, joita hän oli
-nähnyt pienuudesta pitäen.
-
-Juhana ei vastannut tähän ystävälliseen puheesen, vaan kysyi lyhyesti
-ja kuivasti: "Mikä Kristinaa vaivaa?"
-
-"Hä, Kristinaa?" kysäsi Rohde ja otti lasisilmät nenältään. "Vai niin,
-sinä tarkoitat häntä joka on porttikamarissa. Oletko nähnyt häntä?"
-
-"Olen."
-
-"No niin, tiedäthän sitten, mikä häntä vaivaa", sanoi vanha lääkäri
-vakavasti, "se on pahinta laatua, mitä olen nähnyt. Näyttää siltä kuin
-hänen terve verensä ja kelpo ruumiinsa olisi enemmän, kuin tavallista
-on, taipuvainen myrkkyyn --"
-
-"Vaan -- vaan kuka? Kuka on saastuttanut hänet?" Juhana Bennechen oli
-kalman kalpea, ja hikihelmet herahtelivat hänen otsaltaan.
-
-"Vaan, rakas poikani, sinuunhan se kipeästi koskee!" sanoi tohtori
-Rohde, joka alkoi ymmärtää. "Luonnollisesti hänen miehensä. Se, hänen
-miehensä, on maannut kuppatautisten puolella kaksi kertaa -- etkö
-tiennyt sitä? Minulla on tässä pöytäkirjassa -- se on oikein
-emäsika, usko se." Ja tohtori rupesi selailemaan paksua kirjaa
-kirjoituspöydällään.
-
-"Ja sen te tiesitte, ettekä puhuneet sanaakaan. Hyi, tohtori Rohde! Se
-oli hävytöntä!" Juhana seisoi kädet nyrkissä.
-
-"Rakas poikaseni, minusta on paha sinun puolestasi!" vastasi ukko.
-"Kunpa olisit ollut kotona, olisin kyllä sanonut sinulle,
-virkaveljelleni. Vaan itse tiedät, että jos kertoisi kaikki, mitä
-tietää semmoista, niin moni avioliitto raukeaisi tyhjään --
-puhumattakaan siitä, että itse tekeytyisi ihan mahdottomaksi. Ja sitä
-paitse arvelin minä, että tämä oli asia, johonka sinun isä oli
-läheisempi ryhtymään --"
-
-"Tahdotteko vielä kaiken hyvän päälliseksi tehdä viittauksia että
-isänikin tiesi siitä? Voi, te olette vanha irstas vetelys, ja aina
-olette olleet!" Juhana Bennechenin jalot silmät säihkyivät, sanoessaan
-tätä, ja hän meni jättämättä hyvästiäkään.
-
-"Poika parka!" sanoi vanha tohtori ja otti taas sanomalehtensä; "häntä
-seuraa aina onnettomuus."
-
-Juhana Bennechenin tuttavat arvelivat jotta ulkomailla olonsa oli
-tehnyt hänestä kovin kummallisen miehen. Hän ei käynyt kenenkään luona,
-ei ollut koskaan kotona eikä ruvennut harjoittamaan ammattiaan. Vaan
-öisin vaelsi hän kaulusta korvissa kaduilla, enimmiten valtioneuvoksen
-talon ympärillä. Senpätähden arveltiin, että hän pysyskeli kotona
-perheessä.
-
-Vaan eipä niinkään. Koko päivät päästänsä kuleksi hän kaupungin
-laitasopukoissa, ja vasta kun hämärsi, lähestyi sitä paikkaa, jonka
-ympärillä kaikki hänen tuskalliset ajatuksensa kiertelivät.
-
-Muutamana iltana tapasi hän tohtori Rohden, joka oli matkalla Kristinan
-luo.
-
-"Tule mukaan, voit olla avuksi minulle", sanoi äijä, joka näkyi
-kerrassaan unohtaneen heidän viimeisen kohtaamisensa.
-
-Juhana seurasi, mahdoton oli hänen vastustaa, kun pyydettiin häntä
-Kristinan läheisyyteen.
-
-Kristina säpsähti nähdessään Juhanan. Vaan tohtori Rohde laski kätensä
-hänen käsivarrelleen ja sanoi melkein lempeästi: "No hyvä ystäväni, ei
-pidä letustella. Elämänne on ollut synkkä, olkaa iloissanne, kun pieni
-valonsäde tulee lopuksi. Ja sen mitä minä ymmärrän, on kaikki onni,
-minkä te kaksi saatte yhdessä, että annatte hänen hoitaa teitä sen
-vähän aikaa joka on jälellä. Niin lapseni, puhu nyt!"
-
-Niine hyvineen meni "vanha vetelys", vaan kauan oli Juhana Bennechen
-polvillaan sängyn ääressä ja puhui hänelle sydämensä syvyydestä.
-
-Alussa ei Kristina ymmärtänyt häntä; vaan sikäli kun hän puhui,
-kutistui suuri mahdottomuus kokoon, enemmän ja enemmän selveni hänelle,
-ovi ovelta aukeni, ja kyynelten vieriessä toinen toisensa jälkeen
-päänalukselle, puhkesi hänen sielussaan piiloutunut rakkaus hurmaavan
-tulisena, kohottaen hänet kurjasta, saastaisesta ruumiistaan
-autualliseen tilaan, jota hän ei koskaan ollut uneksinutkaan.
-
-Hän ei muistanut sanoa teiksi eikä muita koreita sanoja, joita hänelle
-oli opetettu, ja sai mieleensä leveän ja vahvan, talonpoikaisen
-kielimurteensa, kertoessaan Juhanalle kuinka kaikki oli käynyt, ja
-pyysi häneltä anteeksi, että hän niin vähän oli ymmärtänyt häntä.
-
-He antoivat toisilleen anteeksi, ja he unohtivat entisen ajan elääkseen
-toistensa rakkaudessa "sen vähän aikaa, joka oli jälellä."
-
-Siitä päivästä otti tohtori Bennechen Kristinan hoitoonsa. Hänen
-äitinsä katseli tutkivasti häntä, kun hän kertoi tätä; ja Juhana
-puolestaan ei voinut olla tarkastamatta äitiään terävin katsein. Vaan
-hyvin keventävää oli Juhanista, kun äitinsä myötätuntoisesti sanoi:
-"Kristina raukka! Minä vaan pelkään, että hän on saanut kovan luuvalon
-asuessaan kivijalkakerroksessa; se on kuulemma hyvin vaarallista
-terveydelle, niin luin minä tässä muutamana päivänä."
-
-Kristina ja Juhana eivät koskaan keskenään maininneet Antti sedän
-nimeä; ja tämä puolestaan oli varuillaan, ettei sattuisi yhteen tohtori
-Bennechenin kanssa.
-
-Ylipäänsä eivät he paljoa puhelleet. Vaan kun Juhana oli muuttanut
-kääreet ja hankkinut hänelle sen lievekkeen, minkä hän taisi, tahtoi
-Kristina mielellään, että Juhana istuisi lähellä, sängyn vieressä. Hän
-makasi silloin hiljaa ja katseli Juhanaa; vaan ei hän halunnut, että
-Juhana katselisi häntä, vaikka tämä vakuutti että hän oli hänen
-silmissään melkein samannäköinen kuin ennenkin.
-
-Kristina tunsi kaikkia sitä kauhua sairashuoneesta, mikä on niin
-juurtunut ja perustunut rahvaasen.
-
-Vaan vihdoin onnistui tohtorin saada houkutelluksi hänet muuttamaan
-sairashuoneesen. Se päivä, joka oli määrätty muuttopäiväksi, oli selkeä
-päivä huhtikuun alussa. Posti toi luotsivanhimmalta kirjeen, jonka
-Kristina vaivoin sai tavailluksi:
-
-    "Rakas Kristina! Nimismies sanoi, että minun piti lähettää
-    kirjallinen valitus ja minä lähetin, ja nyt on valitukseni taas
-    minulla, ja et voi aavistaa miltä se näytti päällekirjoituksineen
-    ja muine semmoisineen: 'Lähetetään ruotimestarille, lähetetään
-    takaisin amtmanille, ja tie-insinörille' ja koko kirkkoraati on
-    kirjoittanut siihen ja viimeiseksi oli vain pieni, pieni pilkku
-    puhdasta alalaidassa takapuolella ja siihen kirjoitin minä:
-    Aivan niin kävi kuin odotinkin -- Seehus; vaan amtmani on
-    varmaankin vihassa minulle liitä. Vaan ei se ole pahinta, vaan
-    se on hyvä, että sinulla on hyvä, josta minä en halunnut ennen
-    puhua sinulle, sillä en halunnut sinulle ikävää, vaan nyt täytyy
-    panna paperille, sillä nyt menee ihan männikköön. Isäsi on
-    kerjäläinen, oikea kerjäläinen, hänellä ei ole mitään, kaikki on
-    valunut juttuun, jota sinun miehesi ajaa, ja sitä paitse on hän
-    nyt semmoinen, että hän ei tee enään työtä, sen itsekin ajatella
-    tiedät, vaan istuu mieluummin ja tuijottaa seinään. Siitä pitää
-    minun nyt puhua sinulle, sillä sinun pitää tulla kotia ja laittaa
-    tolkulleen, sillä nyt käypi yli minun älyni ja minä uskon, että
-    hän tulee päästään pyörälle; vaan jollet voi tulla, niin kirjoita
-    jotain, mieluummin jutusta.
-
-                                                "Vanha ystäväsi
-                                             _Lauri V. Seehus_."
-
-Kristina laskeusi sänkyyn ja itki. Talven kuluessa oli hän
-teeskennellen kirjoittanut tyytyväisiä kirjeitä kotia, ja luotsivanhin
-vastannut samalla tavalla. Nyt vasta ymmärsi hän, että he vaan olivat
-valehdelleet toisilleen, ja hänelle tuli kova ikävä isäänsä ja kotiaan
-ja rannikkoa lännessä. Hän asettui sängyssään kirjoittamaan
-tyynnyttävää kirjettä isälleen.
-
-    "Rakas isä! Kun minä kuulen, että sinulla on huono olo, ahdistaa
-    minua suuri suru ja häpeä. Sillä nyt ymmärrän ettei minun koskaan
-    olisi pitänyt lähteä luotasi. Vaan nyt saat antaa minulle anteeksi
-    ja ajatella vaan, että olet sydämelleni rakas. En voi tulla
-    luoksesi, sillä en ole oikein terve; vaan muutoin on minulla hyvä
-    olla."
-
-Kristina pysähtyi; jokaisen sanan kirjoitti hän ponnistuksella, ja hän
-ajatteli, että Jumala kyllä antaa hänelle anteeksi, kun hän ei sanonut
-totuutta, jottei saattaisi isäänsä murheelliseksi, jolla oli muutoinkin
-kärsimistä ennaltaan.
-
-Vaunut kääntyivät portista sisään, piika tuli sisään ja kuiskasi:
-"tohtori." Ne olivat sairashuoneen vaunut, jotka tulivat noutamaan
-häntä.
-
-Kauhu karsi hänen ruumistaan, ja kun hän taas tarttui kynään, ei ollut
-hänen enään mahdollinen salata mitään.
-
-    "Ei, isä rakas, se ei ole totta, minun oloni ei ole hyvä;
-    minulla on pahempi kuin pahinta voi olla ja nyt tulevat he
-    minua noutamaan, sillä minä kohta kuolen, ja minä en näe sinua
-    koskaan enkä koskaan merta ja taloa siellä kotona, tervehdä
-    luotsivanhinta -- hyvästi.
-
-                                             "Sinun
-                                         _Kristinasi_."
-
-Kun tohtori tuli sängyn luo, oli sairas niin väsynyt, että hänen piti
-virkistää häntä vastaan. Tohtori kirjoitti osotteen Kristinan
-kirjeelle, sitten auttoi hän kannettaessa häntä vaunuihin.
-
-Vaikka muutto kävi kaikella mahdollisella huolella ja varovaisuudella,
-oli sairas kuitenkin hyvin heikkona, kun hän pääsi sänkyyn vanhassa
-sairashuoneessa.
-
-Kauan aikaa makasi hän silmät ummessa vaan kun hän vihdoin aukaisi
-silmänsä, kävi hymyn väre hänen kasvoilleen. Akkunasta näki hän kauniin
-kevättaivaan, päivänpaiste lankesi valoisaan, hemeään huoneesen, jonka
-tohtori oli hänelle hankkinut.
-
-Kristina käänsi päänsä tohtoriin ja sanoi: "Kiitos sinulle, Juhana!
-Täällä on minun kaunis kuollakseni." Ja hän oikasihe suoraksi sileissä
-puhtaissa lakanoissa ja sulki taas silmänsä.
-
-Vaan hymyily pysyi hänen rumentuneilla kasvoillaan ja teki hänet
-Juhanan silmissä kauniiksi kuin entisinäkin aikoina.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Suuri postilaiva, joka tuli Kristianiasta ja kulki aina Tromsöhön, meni
-Flekkevuonon läpi muutamana myrskyisenä yönä huhtikuussa.
-
-Laivan postintoimittaja oli ollut heittämässä laivasillalla postia --
-se oli pieni vähäpätöinen purjevaatepussi sanomalehtiä ja pari kolme
-kirjettä, jotka olivat meneviä maalle Flekkevuonossa.
-
-"Pääsemmekö merelle, perämies?" huusi postintoimittaja komentosillalla.
-
-"Kyllä me pääsemme, postimestari!" vastasi perämies ja nojautui alas.
-"Minä ilmoitan, kun tulemme Egersundiin."
-
-"Kiitos!" mörähti postintoimittaja ja kiiruhti takaisin pieneen
-lämpöiseen pöksäänsä, jossa varjopäällinen öljylamppu paloi.
-
-Suuri ulkomaanposti oli tullut laivaan Kristiansandissa; ahdas pöksä
-oli täynnä säkkejä ja purjevaatepusseja, joissa oli merkkinä
-postitorvi. Pienellä sohvalla oli ladotuita kasoja, ja pöytä,
-monilokeroisen hyllyn edessä, oli peittynyt kirjeisin ja
-postimyttyihin.
-
-Postintoimittaja, joka oli lihava, nuori, valkotukkainen mies, istui
-jakkaralleen, pani seinälle kultakaluunaisen lakkinsa, puhalteli
-käsiinsä ja ryhtyi järjestämään, merkitsemään, pistelemään
-laatikkoihin, panemaan laukkuihin, nostelemaan suuria kasoja sohvaan
-päästäkseen niistä, työskennellen ääneti ja ahkerasti, käyttäen aikaa,
-kun oltiin tyynen perässä.
-
-Salissa paloi ainoastaan kaksi lamppua puolella tulella; vaippoihinsa
-kääreytyneinä makasi muutamia herroja ja nukkui sohvilla. Nais-salissa
-vallitsi hiljaisuus, he nukkuivat kuten paraiten taisivat, levottomina
-siitä hetkestä, jolloin tultaisiin saaristosta ulos.
-
-Kone työskenteli lyöden jykevästi ja tahdikkaasti, joka pani laivan
-perän tasaiseen täristykseen. Muuan lampunlasi tärisi kiihkenevästi
-jotakin vaskista esinettä vastaan ja muuan väsymätön kuleksia vaelsi
-laivankannella edestakaisin, edestakaisin niitten pään päällä jotka
-tahtoivat nukkua.
-
-Myrsky syöksyi alas tuntureilta ja ulvoi köysissä, vaan vesi oli aivan
-tyvenenä ahtaassa vuonossa. Perämies huusi alas luukusta että he
-köyttäisivät ja kiinnittäisivät kaikki hyvästi välikannen alla ennenkun
-tullaan merelle. --
-
-Postintoimittajan lämpöisessä pöksässä oli kirjeitä levällään.
-
-Hän työnsi suuren Nordlandin postin syrjään ja järjesti
-lähimmäisten pysäkkein laukut. Kirjeitä oli kaikenlaatuisia ja
-monenkaltaisella päällekirjoituksella: töhröisiä, vinoja kirjaimia,
-jotka täyttivät koko sivun, pieniä hienoja naiskäsialoja kuin kärpäsen
-jalkoja sileällä velinipaperilla, suuria tyhmiä virkakirjoituksia
-kartuusi-paperikuorilla, jotka olivat varustetut lakalla "porto"
-sanalla, arpakirjeitä ja rakkaudenkirjeitä, hautajaiskirjeitä ja
-rahakirjeitä -- salainen pesä hämmästyksellä pettyneille toiveille,
-joutavalle lorulle, surulle, häviölle ja odottamattomalle onnelle oli
-tämä pieni, lämmin pöksä, jossa postimestari tyynenä ja ahkerana
-lirautti kirjeitä lihavien sormiensa läpi.
-
-Laiva alkoi keikkua suurissa loikka-aalloissa, jotta postimestari
-ymmärsi että he olivat vuonon suussa. Hän järjesti kaikki parhaan
-mukaan; enimmän osan laski hän lattialle niin eivät voineet putoilla.
-
-Siten sai hän sohvan joutilaaksi ja pieni Egersundin laukku kädessä
-paneusi hän sohvan nurkkaan nukkumaan, ja lamppu heilui kahtakättä
-loukussaan.
-
-Kurjuus alkoi taas naissalissa; ähkinä kuului sieltä joka kerta kuin
-palvelianainen avasi oven. Väsymätön kuleksia istui rauenneena ja nylki
-pukkia nutulleen: hän oli katkerasti erehtynyt, sillä muuan hänen
-ystävänsä oli kuvitellut hänelle olevan aivan mahdottoman tulla
-merikipeäksi, jos vaan oleksii ylhäällä raittiissa ilmassa ja
-alituisessa liikkeessä.
-
-Herrojen, jotka nukkuivat salissa, piti tarttua pöydän laidasta,
-jotteivät putoaisi sylkilaatikkoihin ja lampunlasin helisevä tärinä oli
-sekautunut satoihin pieniin kärsimättömiin ääniin, jotka uudistuivat
-sikäli kun laiva keikkui korkeissa aalloissa.
-
-Salin puuesineet ritisivät ja ratisivat laivan vajotessa toiselle
-kylelle ja kaikki ravintolan kupit, jotka rippuivat rivissään
-ravintohuoneen katon alla, kilisivät toisiinsa.
-
-Sitten kohosi laiva ja vajosi toiselle puolen ja kaikki kupit
-rämisivät. Muuan laskutuoli ja pari sylkilaatikkoa lähtivät liikkeelle
-salissa, syöksyivät ensin toiselle puolen ja sitten toiselle: muuan ovi
-rämähti auki ja remppusi tahdin mukaisesti kahta kättä, ja kone
-työskenteli ponnistellen, välistä jyski alhaalla, välistä säklätti ja
-rymyytti, kun propelli hetkiseksi kohosi yli veden pinnan.
-
-Vaan postintoimittajan lämpimässä pöksässä kirjeet nukkuivat
-rauhallisissa pakoissa ja itse hän nukkui Egersundin laukku kädessään;
-ja kaikki ne henkilöt joille kirjeitä oli makasivat ja nukkuivat kukin
-tahollansa paitse joitakuita, jotka kulkivat levottomina edestakaisin
-myöhäiseen yöhön, odottaen ratkaisevaa kertomusta, kuunnellessaan
-myrskyä ja arvellessaan postin ehkä viipyvän.
-
-"Postimestari!" huusi perämies ovelta, "nyt mennään Egersundiin."
-
-"Tässä on se!" nousi toinen ylös.
-
-"Ha, haha, te varmaankin olette nukahtaneet kelpo lailla", nauroi
-perämies, "tarjootteko naukun, niin tarjoon minä olutta?"
-
-"Olkoon menneeksi", mutisi postimestari unentörröksissä.
-
-Perämies tuli heti takaisin poteleita ja laseja kainalossa. Siellä oli
-hädintuskin niin paljoa tilaa että hän taisi sulkea oven.
-
-"Kyllä on oikein märkä ilma!" sanoi hän ja pyyhiskeli vettä
-vaatteistaan; merivesi valui pitkin hänen öljyvaatteitaan ja kirkkaita
-vesipisaroita välkkyi hänen kiherässä parrassaan, kun hän joi.
-
-Konehuoneessa kilisi kello kiivaasti.
-
-"Hei hei!" huusi perämies, pani potelin pois ja juoksi. "Ollaanko jo
-salmessa?"
-
-Postintoimittaja nousi ja venytteli virkistyäkseen, kaappasi
-kultakalunaisen lakkinsa ja meni kannelle.
-
-Päivä juuri sarasti, kylmä ja kostea ilma, synkkä ja hämärä valo.
-Paljaat kalliot olivat aivan mustina raskaassa myrskyilmassa, ja sataa
-tihusi aika lailla.
-
-Egersundin posti oli pian toimitettu ja laivan jatkaessa pitkää
-matkaansa asettui postimestari taas järjestämään kasojansa ja
-laukkujansa.
-
-Päivän tultua avattiin kaikki nämät kasat ja laukut, jotka olivat viety
-maalle pitkin rannikkoa, ja kirjeet levisivät yli maan ja mantereen. Ja
-se joka oli odottanut kirjettä ei saanutkaan mitään ja se joka nousi
-aamusella eikä ajatellut kirjettä eikä koko postiakaan istui ennen
-puolista nauramassa eli itkemässä paperilipulle.
-
-Vaan joko he odottivat tahi ei, niin tulivat kirjeet omistajilleen, ja
-postimestarin pienestä lämpöisestä pöksästä levesi hämmästystä,
-pettyneitä toiveita, tyhjää lorua, surua, häviötä ja odottamatonta
-onnea, laivan vaan kulkea ponnistellessa yhä pohjoisemmaksi ja
-pohjoisemmaksi ja uneliaan postimestarin tullessa ylös uusi laukku
-kädessä jokaisessa paikassa missä laskettiin maalle.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Kello oli jo kymmenissä aamusella, vaan Batnemon Njaedel ei ollut vielä
-pannut rikkaa ristiin.
-
-Tuvassa, jossa hän istui, oli lattia pikimusta, sänky oli täynnä
-harmaita olkia ja oli siinä säkit repaleista peitettäkin; oven salpa
-oli pudonnut pois, jotta keittiön ovi oli raollaan ja takassa oli musta
-kahvipannu parilla kolmella turvehiilellä.
-
-Njaedel istui ja tirkisteli tylsämielisesti akkunasta. Kevät-työnsä oli
-hänellä tekemättä, vaikka oltiin jo Huhtikuun keskipaikoilla. Hänen
-vahvat käsivartensa riippuvat hermottomina, hänen takkuinen partansa
-oli käynyt harmaaksi suun ympäriltä, selkä oli koukussa enemmän kuin
-ennen. Sekava tietämättömyys valtasi tämän jättiläisolennon, joka istui
-kyyristyneenä matalassa kamarissa, rankasti sataessa ulkona ja tuulen
-tohistessa uunin piipussa.
-
-Hänen ajatuksensa kiertelivät siinä pienessä renkaassa, jossa ne olivat
-liikkuneet lähes kaksi vuotta. Se oli tuo samanen "juttu", josta ei
-koskaan tullut loppua.
-
-Kaikki ne rahat, jotka olivat menneet, kaikki veljen makeat sanat ja
-lupaukset, kaikki toiveet ja pettymykset -- kaikki tämä, joka oli
-pitänyt häntä koko tämän pitkän ajan jännityksessä, rupesi nyt tekemään
-hermottomaksi -- kuten himmeä, salainen voima, jota vastaan hän
-taisteli pimeydessä ymmärtämättä mistään mitään.
-
-Tuntureilla taisteli hän kalliovieremän kanssa, vaan se oli kumminkin
-rehellinen asia ja kun hän joutui tappiolle, niin ei siitä ollut sen
-enempää puhumista. Vaan täällä rannikolla vainosi häntä joku muu.
-Minnekä hän kääntyikin, tölmäsi häntä vasten jotakin kylmää, pehmeätä,
-joka ei murtunut eikä väistynyt. Tätä hän kohtasi tullessaan kirkolle,
-jossa väki väistyi hänen tieltänsä; käräjissä, kun kaikissa
-tilaisuuksissa haukuttiin häntä siitä että hän oli ollut oikeuden
-nuhtelun alaisena; kun hän tahtoi ruveta kaivamaan ojaansa, oli
-täälläkin este; hän oli sidottu, ikäänkuin ilmassa oli kielto, ja hän
-jatkoi askaroitsemistaan ja kuhnustelemistaan myös vaimoväen työssä
-hankkimatta apua.
-
-Istuessaan siinä ja katsoessaan ulos hän töintuskin erotti puoleksi
-valmista ojaa enään. Se oli ollut hänen suuri aatteensa tullessaan
-Krydsvigiin. Tämä oja olisi muka oleva rajana hietikolle ja suojana
-hänen talolleen meren hiekkaa vastaan. Hänen ajatuksissaan oli myöskin
-ollut istuttaa halavia ja rautakouraa sinne alemmaksi, josta hän oli
-lukenut sanomalehdessä.
-
-Nyt oli oja semmoisenaan ja vieri umpeen, Börevigiläisten vetäessä
-ahkerasti kaislaa ja siten porkaten hänen tiluksiaan syviin rattaan
-jälkeihin, jotta hiekka sai enemmän voimaa.
-
-Luotsivanhin Seehus tuli sisään keittiöstä. "Hyvää päivää, Njaedel!
-Tässä on kirje Kristianiasta."
-
-Njaedel katsahti ylös ja hymyili. Kristinan kirjeet olivat hänen ainoa
-ilonsa.
-
-"Tahdotko kahvia, luotsivanhin?"
-
-"En, kiitoksia" vastasi hän; hänellä ei ollut luottamusta Njaedelin
-kahviin.
-
-Hän aukasi kirjeen ja hämmästyi kummallisista vinoista riveistä ja
-tökeröisestä käsialasta; sitäpaitse oli muste tahrautunut siinä, mihin
-Kristinan kyyneleet olivat pudonneet.
-
-Luotsivanhin luki ääneen, vaikeni ja luki taas -- lyhyen kirjeen, joka
-sisälsi niin paljon.
-
-Njaedel ei sanonut sanaakaan, vaan kävi lopulta kalman kalpeaksi. Kun
-luotsivanhin laski kädestään kirjeen, otti Njaedel sen ja tähysteli
-siihen, vaikka hän ei osannutkaan lukea kirjoitusta.
-
-Vaan luotsivanhimman mielessä oli hautunut kauan, hän nousi seisomaan
-yht'äkkiä ja huudahti: "Tässä on, Njaedel, jotain petosta! Niin totta
-kun nimeni on Lauri Voldeman Seehus, niin nyt on piru merrassa ja
-toinen tokeissa. Minä en usko veljeäsi, minä kuten tiedät. Ensiksi
-puhui hän meille, että Kristina välttämättömästi halusi hänen
-vaimokseen; hän muka vaan pelkäsi, että sinä vastustaisit. Sitten hän
-sai meidät neuvoja antamaan ja tyhmyyksiä laskemaan Kristinalle, ja
-sitten kuvitteli hän meille, että kaikki oli iloa ja riemua. Vaan kauan
-olen huomannut Kristinasta, että --" Pitemmälle hän ei päässyt, sillä
-hän ei saanut sanaa sanotuksi, ja hän teki pienen kävelyretken
-keittiöön, jossa hän niisti nenäänsä aika rätäkällä.
-
-"Ei ei", vastasi Njaedel ja nyökytti päätään. "Sinä et saa puhua pahaa
-Antista; jospa tuntisit hänet."
-
-Veräjä aukaistiin varovasti ja Sören Börevig hiipi keittiöön.
-
-"Mitä tahdot?" Njaedel ärjäsi ja nousi pystyyn.
-
-Sören lähestyi varovasti, pysyen lähellä luotsivanhinta.
-
-"Minun pitää tuoda terveisiä ja hyviä uutisia", sanoi hän vapaasti,
-"tuttavilta Amerikasta. Minä myös olen saanut kirjeen tänään."
-
-Njaedel unohti vähäksi aikaa Kristinan kirjeen.
-
-"Ensiksikin on terveisiä luotsivanhimman sisarelta; hänestä on tullut
-leski, sen kyllä tiennet?" jatkoi Sören lempeästi.
-
-Ei, luotsivanhin ei tiennyt siitä mitään. Sören Börevig otti esille
-kirjeensä, joka oli veljeltään ja luki. "Misstres Johnson, Krydsvigin
-luotsivanhimman sisar, käskee minun tervehtiä ja kysyä, eikö
-luotsivanhin haluais tulla Amerikaan asumaan hänen talossaan eli ostaa
-maata hänen talonsa vieressä."
-
-"Sitä olen monta monituista kertaa mietiskellyt", mutisi luotsivanhin.
-
-"Ja sitten oli myös jotain sinullekin Njaedel", jatkoi Sören ja
-silmäili kirjettä.
-
-"Minulla ei ole tuttavia Amerikassa", vastasi Njaedel lyhyesti.
-
-Sören hymyili:
-
-"Niinkö huono muisti sinulla on? Tässä on: Misstres Johnsonin luona on
-tyttö Krydsvigistä; hänen nimensä on Anna, ja hän käskee minun
-kirjoittaa tervehdys Batnemon Njaedelille, että hän voi hyvin ja että
-hänen poikansa vaurastuu ja on punatukkainen kuin isänsäkin."
-
-Njaedel katsahti ylös ja mietiskeli vähän, sanoi sitten hiljaa: "No,
-onko hän punatukkainen!"
-
-Sören katseli vuoroon Njaedelia vuoroon luotsivanhinta ja arveli
-tilaisuuden olevan sopivan.
-
-"Sinulla on kai kevättyöt kesken Njaedel?" alkoi hän varovasti.
-
-"Mitä se sinua liikuttaa?" ärjäsi Njaedel ja nousi seisomaan.
-
-"Eipä kylläkään, siinä olet oikeassa. Vaan onhan se niin, että naapurit
-pitävät huolta toisistansa.
-
-"Kaksi tuhatta ja seitsemän sataa talariahan sinä maksoit tästä
-maatilastasi -- hm?"
-
-Njaedel vaan vähän mörisi.
-
-"Minä puhuttelin Tofte asianajajaa, kun hän oli tässä muutamana päivänä
-täällä", jatkoi Sören ja katseli välinpitämättömästi akkunasta, "hän
-sanoi, että sinä et aivan vähää ole velassa tästä maastasi."
-
-"Anna minun olla rauhassa, Sören!" huusi Njaedel uhkaavasti.
-
-"No, no", arveli luotsivanhin, "anna Sörenin puhua suunsa puhtaaksi,
-sillä sinä näet jotain olevan hänellä hampaan kolossa. No Sören, puhu
-nyt!"
-
-Börevigin Sören ei pitänyt lainkaan näistä kummastakaan, he eivät
-toimittaneet tekojaan hänen mielensä mukaan; vaan ei ollut muuta
-keinoa: "Niin, minä arvelin, että koska Njaedelilla on niin paljon
-velkaa talostaan, hän sen kernaasti ehkä möisi."
-
-"Paljoako tarjoat?" kysyi Njaedel.
-
-"Hm -- enhän minä ole sanonut, että minä juuri haluaisin --"
-
-"Paljoako tarjoat?" uudisti Njaedel.
-
-"Kaksituhatta viisisataa talaria saat."
-
-"Mitä sitä tyhjää!" huudahti luotsivanhin suuttuneena. "Niukuin naukuin
-Njaedel pääsee sillä rahalla veloistaan. Sitäpaitse on muokattu maata
-toinen mokoma oston jälkeen. Ei, Sören, enemmän saat hellittää kukkaron
-nauhaa?"
-
-"Tuohon käteen, Sören", sanoi Njaedel ja ojensi kätensä, "kauppa on
-tehty."
-
-Luotsivanhin koetti tehdä vastaväitöksiä, vaan Njaedel ehkäisi häntä.
-Börevigin Sören oli aivan hämillään; se ei ollut hänen tapaistaan,
-kaukana siitä. Sitten hän kaivoi esiin muutaman sanomalehteen käärityn
-asiapaperin. "Olisi hyvä -- olisi hyvä ehkä jos olisi kirjallinen
-sopimus. Tässä on -- hm -- tätä kutsutaan kauppakirjaksi, jos --"
-
-"Sinä olet ajatteleva mies", sanoi Njaedel pilkallisesti. "Anna tänne
-kynä, luotsivanhin."
-
-Ei auttanut luotsivanhimman puheet. Njaedel otti kynän ja tähräili
-muutamia paksuja vuohensorkkia, jotka merkitsivät muka Njaedelia, tilaa
-ei ollut enempää, vaan riittävän sen arveltiin.
-
-Sitten otti hän sarkanuttunsa, lakin päähänsä ja läksi tuvasta raskain
-askelin.
-
-"Sinun täytyy purkaa kauppa, jos hän katuu sitä, sillä hän ei ole
-oikein selväpäinen", sanoi luotsivanhin, ennenkun hän meni.
-
-Sören Börevig kääri kokoon kauppakirjan ja pisti sen taskuunsa vääntäen
-muotoaan, jota luotsivanhin kaikeksi onneksi ei nähnyt.
-
-Njaedel kulki edellä, luotsivanhin jälessä mäkeä ylös. Kun he tulivat
-ylös, sanoi luotsivanhin:
-
-"Taitaa olla parasta, että seuraat minua Amerikaan."
-
-"Kun toinen tasku on tyhjä ja toisessa ei ole mitään", vastasi Njaedel
-toivottomana.
-
-"Kun on semmoiset nyrkit kuin sinulla, voit matkustaa kauas", vastasi
-luotsivanhin, "minulla taas on suuri halu matkustamiseen. Rahani on
-taatun miehen takana ja talon saan myödyksi pian. Lähde, Njaedel,
-täällä ei ole meillä mitään tekemistä. Minä maksan edestäsi, kunnes
-voit ansaita jotakin. Ja sitäpaitse -- siellähän on sinulla poika -- ja
-jonkunmoinen vaimokin, jos tahdot; lähde!"
-
-Njaedel oli pysähtynyt ja tähysteli alas.
-
-Täältä ylhäältä näytti vähältä se, minkä hän oli tehnyt näiden vuosien
-vieriessä. Hän silmäili pitkin kiviaitaa peltojensa ympärillä; hän
-tunsi joka kiven, joka oli siinä, ja hän muisti työn työnsä perästä,
-joita hän oli tehnyt. Sitten hän silmäili maata ja puolitekoista ojaa;
-ja mielensä kävi aina karvaammaksi, ajatellessaan kaikkia tuumiaan,
-mitä hänellä oli ollut tullessaan taloon. Niin muisteli hän pitkää
-Annaa ja onnellista aikaa kun Kristina oli kotona ja kaikki kävi hyvin.
-Pitkin hiekkaa, jota seppelöi kuohun kirkas seppele, kulki hänen
-silmänsä. Meri oli harmajana ja toivottoman näköisenä hänen edessään,
-sulkien vahvalla sumumuurilla ajatuksia, jotka tahtoivat länteen.
-
-Ja mikäli raskas sadeilma kävi tiheämmäksi, myrskyn taltuessa, sikäli
-valtasi hänet toivottomuus sen ankaran mielenkiihkon jälkeen, jota hän
-tunsi myödessään talonsa ja luopuessaan kaikesta.
-
-Vaan surressaan siinä Kristinaa, itseään ja haihtunutta elämäänsä,
-siinä ahdistuksessaan, joka häntä vaivasi, ilmestyipä juuri kuin pieni
-halkeama luotsivanhimman viimeisten sanojen johdosta. Keskellä sitä
-harmajaa, toivotonta synkkyyttä, jossa hän tähysteli, pilkoitti
-ikäänkuin pieni valopiste; valosäteitä kokoutui siihen, kunnes se
-loisti, ja hän näki sen olevan lapsen pään -- pieni valkoinen niska ja
-punainen käherä tukka.
-
-Hän henkäisi syvään ja katseli ihmetellen ympärilleen. Hän ei ollut
-sitä koskaan ajatellut; vielä oli, mihin toivonsa kiinnittää.
-
-"Tuletko mukaan?" kysyi luotsivanhin vielä kerran.
-
-"Tulen", vastasi Njaedel ja oikaisihe suoraksi, "vaan ensiksi tahdon
-päästä Kristianiaan nähdäkseni Kristinaa ja saadakseni selkoa
-jutustani!"
-
-"Vielä mitä, eikö tuo jutun pahuus saa jo olla niine hyvineen --"
-
-"Minä vaan tahdon, heidän pitää sanoa, että minä olin oikeassa",
-vastasi Njaedel ja hänen silmänsä loistivat.
-
-"No, niinpä niin", vastasi luotsivanhin sävyisästi, "lähteneehän
-sieltäkin siirtolaislaiva näin keväällä."
-
-Mielessään tuumaili luotsivanhin, että itse asiassa se ei ole tuhminta
-mennä Kristianiaan. Ensinnäkin Kristinan vuoksi, vaan sitä paitse kyti
-hänessä salainen toivo, että siellä pääkaupungissa hänen onnistuisi
-saada käsiinsä se, joka oli ylempi kaikkia nimismiehiä, ruotimestareita
-ja kapteeneita. Olisipa hauska tietää, saako Norjan maassa ja
-valtakunnassa tie olla semmoisessakin kunnossa kuin se oli tuo samanen
-tieosa.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Kristina ei ollut kauan aikaa sairashuoneella, ennenkuin näkyi selvään
-että kuolema oli lähellä. Tauti, joka niin vähässä ajassa oli turmellut
-hänen voimakkaan ruumiinsa, levisi aivoihin, ja maattuaan vuorokauden
-taidotonna, kuoli hän muutamana sunnuntai-iltana.
-
-Juhana oli ollut hänen luonaan viimeiseen hengenvetoon saakka; ja kun
-kaikki oli ohi, kuleksi hän pitkin katuja kaulusta pystyssä, kuten
-tapansa oli, huomaamatta ketään.
-
-"Hyvää iltaa, tohtori Bennechen!" sanoi kamariherra Delphin, joka juuri
-avasi porttiaan, "tulkaa huoneeseni juomaan lasi viiniä ja polttamaan
-sikaaria!"
-
-Ihmeellinen olento, tuo tohtori Bennechen, ajatteli kamariherra
-Delphin, kun toinen vaan meni menojaan sanomatta sanaakaan.
-
-Hän sytytti lamppunsa tultuaan huoneesensa, riisti päältään
-hännystakkinsa -- kamariherra tuli pidoista -- ja puki ylleen yönutun.
-Saatuaan sitten sikaarinsa palamaan joi hän lasillisen viiniä ja rupesi
-sitten astuskelemaan edestakaisin molemmissa komeoissa huoneissaan,
-ajatellen päivän tapahtumia.
-
-Falck-Olsenin syyspidoista alkaen oli hänen ja Hilda Bennechenin
-välinen suhde käynyt yhä ystävällisemmäksi. Vaan viime aikoina, koko
-talven kuluessa, oli Hilda vetäytynyt pois hänestä. Kyllä hän jonkun
-ainoan kerran sai hänet entiseen hyvään suhteesen, vaan hetkiseksi
-ainoastaan; sitten työnsi Hilda hänet luotaan kummallisella,
-arkamaisella tavalla, jota hän ei ymmärtänyt.
-
-Kamariherra Delphin karisti tuhkan kakluunia vastaan ja ajatteli muita
-asioita. Tänä iltana oli Hilda sanonut suoraan ettei hän enempi
-tahtonut kävellä hänen kanssaan ja haluavansa päästä tanssimasta hänen
-kanssaan.
-
-Taasen heitti hän sen pois, ja se taas tuli, kunnes hän pysähtyi
-kuvastimen eteen ja silmäili terävästi itseään silmiin: "Vaan Yrjö,
-miten onkaan laitasi?"
-
-Hän avasi kirjoituspöytänsä ja kirjoitti nopeasti:
-
-"Rakas Yrjö! minusta on hyvin paha kuulla että sinäkin, johon minä niin
-lujasti luotin, olet sattunut satimeen. Sillä:
-
-    "Kenpä ensikerran lempii
-    -- Vaikk' onnetonna -- on Jumala.
-    Kenpä toisen kerran lempii
-    Onnetonna -- hän narri on."
-
-Ja Börresenin matami on puhunut minulle kaikki: sinä olet rakastunut.
-
-"No, siitä en juuri lukua pitäisi. Vaan eitä olet rakastunut nuoreen
-marakattiin, jolla on ukulinsilmät ja pottunokka, se merkitsee, että
-jaloimmat elimesi ovat turmeltuneet, ja se pahottaa minua kovasti sinun
-puolestasi.
-
-"Kunpahan olisit edes kokonainen mies, vaan etpä ole, ja sen tiedät
-itsekin: sillä sinä kaipaat minua. Vaan jos sinä olisit me molemmat
-yhteensä, niin sanoisin sinulle: Se on oikein, poikaseni! Se on paras
-rohto sinulle, ainoa keino, jolla voit pelastaa musertuneen elämäsi
-murut. Ota hänet -- kuta rumempi, sitä parempi; mene suoraa päätä
-saleihin hänen kanssaan ja sano: 'hyvät naiset ja herrat. Minä ylpeilen
-siitä että hän on minut valinnut'. Silloin olisi ehkä vielä toivoakin
-sinusta; et olisi enään kurja katala, joka olet ijankaikkisesti --
-Amen!"
-
-Hän viskasi kynän luotaan ja tyhjensi lasin, joka oli hänen edessään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juhana Bennechen oli sattunut kävelemään Vergelandin-tietä, kun hän
-oli tehnyt suuren mutkan aina Hamansbyhyn saakka, tullessaan
-sairashuoneelta. Vaan nyt kulkeusi hän puoleksi tottumuksesta kohti
-isänsä taloa katsomaan -- nyt, kun kaikki oli ohi -- matalia ikkunoita
-kivijalkakerroksessa jossa hän oli rakastanut ja kärsinyt niin paljon.
-
-Kun hän lähestyi, näki hän muutaman miehen, joka hoippaili portin
-pieluksessa. Tohtori tunsi heti Mon ja aikoi mennä ohitse. Vaan hän
-näki että Mo lakkaamatta astui syrjään eikä näkynyt voivan löytää
-avaimen reikää.
-
-Juhana Bennechen ymmärsi, että mies oli humalassa, ja huolimatta
-inhostaan, jota hän tunsi tätä ihmistä kohtaan, meni hän ja auttoi
-häntä.
-
-Mon Antti ei ollut niin humalassa ettei hän olisi tuntenut kuka
-auttajansa oli.
-
-"Niin, tohtori on siivo herra", alkoi hän nöyrällä äänellään, "oikein
-siivo herra, sen sanoo Kristinakin --"
-
-Vaan kun hän mainitsi tätä nimeä ja samalla kertaa aikoi asettaa
-naamalleen autuaalliset juonteet, tuimistui Juhana niin, että tarttui
-häntä olkapäistä ja pudisti aika lailla.
-
-"Hän on kuollut!" huudahti hän hampaitten välistä, "ja sinä olet hänet
-murhannut."
-
-Mo kiiruhti portin sisäpuolelle ja pani avaimen suulle lukitakseen
-porttia jälkeensä; hän pudisti päätään ja mutisi, huumeuksissaan kun
-oli: "Vai niin, Kristina parkaa! Onko hän kuollut? Kuka olisi uskonut
--- eipä valtioneuvos eikä rouvakaan."
-
-"Elkää sekoittako isäni nimeä rikokseenne!" huusi Juhana ja pani
-jalkansa portin eteen.
-
-Vilahdus kävi yli hänen puolihumalaisen muotonsa. äijä työnsi varovasti
-porttia kiinni, jotta ainoastaan oli pieni rako. Kaasuvalo lankesi
-kelmeälle naamalle jossa näkyi pitkät kamalat hymyn juonteet suun
-ympärillä, ja hopeanvaaleat hapset korvain takaa, ja selvällä,
-puolikorkealla äänellä hän sanoi: "Sekä valtioneuvos että rouva
-tiesivät siitä; vaan he halusivat että minä hänet ottaisin jotta et
-sinä häntä saisi!" -- ja selittämättömällä pirullisella irvistyksellä
-työnsi hän kielensä ulos suustaan, ja löi nopeasti portin kiini ja
-väänsi avainta pari kertaa ympäri.
-
-Juhana Bennechen hoiperteli taaksepäin lyhdyn patsasta vasten; pitkän
-aikaa seisoi hän kuin halvauksissa.
-
-Muuan poika tikapuut olalla juoksi katuviertä pitkin: "Suokaa anteeksi,
-herra, olisiko herra hyvä ja siirtyisi vähän syrjään, minä sammuttaisin
-lyhdyn."
-
-Tohtori kiiruhti pois, juurikuin maa olisi poltellut hänen jalkojaan.
-Idässä sarasti, ensin harmajana, sitten punaisempana ja punaisempana
-kunnes aurinko nousi; ystävällinen, säteilevä kevätaurinko -- oli Vapun
-päivä -- paistoi rakennusten katoille ja kultasi kirkon tornit.
-
-Hän jatkoi kulkuaan, tuli aina Gambebyhyn saakka, kääntyi takaisin,
-tuijottaen alinomaa maahan eteensä, aina samassa epäilyksessä.
-
-Että äitillänsä olisi ollut tietoa siitä -- kuinka kelvotonta olikin
-ajatella äidistään pahaa, niin saattoi hän kuitenkin ajatella sitä
-mahdolliseksi. Äitinsähän oli niin äärettömän peloissaan kaikesta, joka
-taisi olla häpeän kaltaista.
-
-Vaan isä, tuo suuri, jalo mies -- mahdotonta! sitä hän ei voinut
-ajatella. Mohan oli humalassa, ja sitäpaitse oikea paholainen; hän oli
-ilkeyksissään vaan sanonut sitä. Vaan mitä auttoi kaikki? Epäilys oli
-kuin kytevä kipinä, joka poltti polttamistaan hänessä, jotta hän tunsi,
-että hänen oli saaminen selkoa asiasta. Kun hän oli tehnyt päätöksen,
-mennäkseen suoraan vanhempiensa luo kysymään heiltä, tyyntyi hän. Vaan
-heidän luo ei voinut mennä vielä pariin tuntiin, ja tohtori kuleksi
-satamaan päin, jossa päivän työt olivat täydessä menossaan.
-
-Työväkeä ja laivanpurkajia tuli satamaan; oppipoikia juoksi tehtaisiin
-pieni kahvipullo ja voitaleipämytty kädessä, tehtaantytöt huutelivat
-toisiaan ja kulkivat joukoissa, nauraen ja kertoellen viimeyöllisiä
-tapauksia, uneliaat poliisikonstapulit odottivat muuttoa.
-
-Se oli melkein samanlaista väkeä, mikä oli ulkona tällä hetkellä,
-köyhää ja tarvitsevaisia olentoja. Joku yksityinen hyviin vaatteisiin
-puettu herra, joka oli viettänyt yötään ulkona, hiiviskeli kotiaan
-häntä koipien välissä, vaaleana naamaltaan ja häpeilevänä kirkkaassa
-aamuauringon valossa.
-
-Tällä aikaa nukuttiin komeimmissa kaupungin osissa, missä
-akkunanvarjostimet olivat lasketut ja portit lukitut. Ylevä,
-majesteetillinen uni virkisti niitä, jotka valvoivat kaupunkia,
-valtioa, kansaa ja sen kalleuksia; ja niin kirkas kuin aamuaurinko
-olikin, ei se kuitenkaan voinut valaista sitä salaisuutta, että ne,
-jotka nukkuivat, olivat niitä, jotka valvoivat, ja ne, jotka valvoivat,
-olivat niitä, joita ne valvoivat, jotka nukkuivat. Vaan kiire leveni
-pienillä kaduilla, pitkin laivasiltoja ja satamaa.
-
-Pienet höyryveneet viheltelivät ja kiitivät pois kuin nuolet; palasen
-matkan päässä ulapalla oli muuan suuri höyrylaiva lännestä, joka
-odotti, että satamaväki olisi valmistanut siaa laivasillassa.
-Kalastajia tuli siltaan, ja jotka siellä jo olivat, puhella pärräsivät
-ostajien ja lihavien eukkojen kanssa, joilla oli suuret, laajat vakat
-kainalossa.
-
-Juhana Bennechen meni linnasillalle päin; siellä oli suuri, viheriä,
-englantilainen höyrylaiva.
-
-Höyrykone työskenteli, väkiä juoksi edes takaisin, tynnyreitä ja
-laatikoita oli pitkin laivasiltaa, ja oli siellä erityiseksi
-pyramidiksi ladottu yksityisiä arkkuja, joihin oli norjalaisia nimiä ja
-amerikalaisia osotteita maalattu.
-
-Muutamasta joukosta, jossa oli miehiä ja vaimoja lapsineen, kaikki
-uusissa sarkavaatteissa, tuli muuan pitkä, laiha nuori mies kirjavassa
-paidassa ja kevätnutussa.
-
-"Hyvää huomenta Juhana! Oletko näin varhain yläällä? Etkö tunne minua?"
-
-Juhana heti tunsi hänet; hän oli vanha koulutoveri, jota hän ei ollut
-nähnyt vuosikausiin.
-
-"Missä olet ollut näin kauan?" kysyi hän.
-
-"Amerikassa, poikaseni!" vastasi toinen iloisesti.
-"Siirtolais-asioitsia -- hyvät edut, vaan niin helkutin paljon puuhaa
-ja vastusta. Tässä seison nyt aivan pintehissä, kun lipuissa, joita
-nämä ihmiset ovat ostaneet, näetsen: norjalainen lääkäri seuraa
-laivassa; ja nyt se juonittelee, se arvoisa herra, jonka olen
-palkannut. Vaan -- sinähän olet tohtori Juhana! _Come along!_
-Hyvät ehdot -- kuulehan!"
-
-Asioitsia lasketteli kaikki edut tulista vauhtia; ja selitellessään
-siinä oli hänen oma aatteensa hänestä niin loistava, että hän lopetti:
-"Siis se on päätetty asia -- tässä on uusi tohtori, hyvää väkeä!"
-
-Juhanan täytyi nauraa ystävälleen, vaan ei hän vastannut myöntäen eikä
-kieltäen. Kun hän harkitsi kaikkia asianhaaroja, oli se viisainta mitä
-hän taisi tehdä.
-
-Kello läheni seitsentä. Hän lupasi antaa lähemmin tietoa päivällä ja
-läksi sitten kaupungille isänsä taloon.
-
-Nyt alkoi vilkkaus komeimmissakin kaupungin osissa. Kauppapuoteja
-laastiin ja akkunoita hinkattiin. Muutamat kunnioitettavat porvarit
-Kaarle Juhanan kadulla asettelivat viirikeppejä akkunoista katoille,
-sillä kuningasta odotettiin päivällä.
-
-"Kuka siellä?" huusi Bennechenin rouva, kun Juhana koputti sänkykamarin
-ovea.
-
-"Minä se olen, Juhana; minun täytyy saada puhutella pappaa."
-
-"Ei, ei, Juhana, et saa tulla sisään!" vaan Juhana työnsi oven auki.
-
-"Vaan Juhana!" huusi rouva vihastuneena ja meni uutimien taakse; hän
-oli aamupuvussaan, vaan valtioneuvos makasi vielä sängyssä.
-
-"Niin suokaa anteeksi, vaan minun täytyy saada puhutella teitä" --
-hänen sydämensä tykytti, jotta hän tuskin saattoi puhua, "minä tulen
-kysyäkseni sinulta, pappa, tiesitkö sinä eli tiesikö mamma jotain Mon
-taudista, kun hän nai Kristinan?"
-
-Lyhyen vaitiolon perästä alkoi valtioneuvos: "Minä näen käytöksesi
-kerrassaan kelpaamattomaksi."
-
-"Vastaa minulle! Vastaa minulle!" huusi Juhana.
-
-Valtioneuvos Bennechen nousi ylös sängystä ja koetteli katsoa
-vaikuttavasti poikaansa. Vaan eipä se ottanut onnistuakseen hänellä
-siinä yöpaidassaan ja harva harmaja tukka törröttäen mikä hiuskarva
-minnekin. Jos hän olisi ollut täydessä loistossaan, olisi hän ehkä
-voinut päästä tilaisuuden herraksi; vaan kun hän istui sängyssä, kuin
-aivan tavallinen partainen maaherra, hajosi äkkiä pojan koko rajaton
-kunnioitus kuin korttihuone, ja kylmyydellä, joka melkein kammotti
-häntä itseäänkin, sanoi hän: "Pappa -- pappa -- minä olen ollut
-erehyksessä sinusta!"
-
-Vaan nyt saavutti rouva järkensä: "Olepa hyvä ja osota kohteliaisuutta
-isällesi, Juhana! ja kuuntele sitten hetkinen tyynesti minua. Sinä
-itse, lääkäri kun olet, tiedät parhaiten, että se tauti, jota
-osottelet, on sitä laatua, että siveä ihminen ei puhu siitä."
-
-"Siinäpä se on!" virkkoi poika. "Minä olen monta kertaa ajatellut sitä.
-Pahimman taudin antavat kaikki hiipiä ympäriinsä salaa, sen vuoksi että
-ei ole soveliasta puhua siitä! Voi, mamma, sinä et tiedä mitä sinä olet
-tehnyt!"
-
-"Mitä minä olen tehnyt! Vaan oletko hullu, poika?" huusi rouva
-tuimistuneena; hän ei voinut millään kurin sopeutua siihen, että se oli
-Juhana, joka seisoi tässä tuomarin ankaruudella.
-
-"Adelaide" -- sanoi valtioneuvos varovasti sängystään.
-
-Vaan Juhana jatkoi aivan tyynesti tultuansa varmuuteen, tunsihe hän
-melkein kuin sammuneeksi --:
-
-"Että te tahdoitte estää minua saamasta häntä, sen ymmärrän, ja sen
-voin ehkä antaa teille anteeksi; vaan että te annoitte hänen mennä
-turmioon -- voi, te ette tiedä minkä arvoinen se nainen oli ja mitä hän
-kärsi. Nyt on hän kuollut, ja minä matkustan tänä iltana -- hyvästi!"
-
-"Minne?" kysyi äiti.
-
-"Amerikaan", vastasi Juhana ovelta.
-
-"Amerikaan! Ei millään ehdolla! Daniel", huusi rouva Bennechen.
-
-"Tämä on vakainen asia, pysykäämme tyyneinä", sanoi valtioneuvos.
-
-Saliin tuli Hilda puolipukeissaan juosten veljensä jälkeen; hän oli
-huoneestaan kuullut suurimman osan keskustelusta.
-
-"Juhana, Juhana!" virkkoi hän puoliääneen, "mitä se on? matkustatkos
-taas?"
-
-"Niin, Hilda, nyt matkustan ijäksi päiväksi -- Amerikaan. Sinulle tulee
-ikävä raukalle --" hän otti sisarensa syliinsä.
-
-"Voi niin, niin." nyyhki Hilda. "Etkö voi ottaa minua mukaasi?"
-
-Hän sanoi niin, tarkoittamatta juuri paljoa sillä, vaan veli otti sen
-korviinsa heti, ja kun Hilda arveli, ettei hän saa lupaa äidiltään,
-vastasi hän kovaan: "Ah, me molemmat onnistumattomathan vaan
-matkustamme. Tule, seuraa minua ja auta minua, kunnes voit ryhtyä
-johonkin parempaan."
-
-"Vaan -- Juhana! oi -- kuinka se on totta?"
-
-"Miksi ei? Mitä sinusta tulee täällä kotona? Naimisiin tuskin tulet --
-anteeksi, sisar rakas -- ja työntekoon olet liian ylhäinen. Amerikaan
-olet omias."
-
-Samassa tuli rouva Bennechen sänkykamarista. "Ah -- sinä et ole vielä
-mennyt, Juhana! Olipa hyvä, jotta voin puhella kanssasi."
-
-Bennechenin rouva ponnisteli puhuakseen. "No, minua ilahuttaa kuulla,
-kaikki oli siis leikintekoa, niin, senpä kyllä uskoinkin."
-
-"Ei, mamma, se on täyttä totta", vastasi Juhana kuivasti. "Hilda! mene
-ja laita tavarasi kokoon; me menemme laivaan illalla."
-
-Hilda oli hämeissään, vaan kuitenkin niin tämän valtavan äänen
-valtaamana, jota hänen muutoin ujo veljensä nyt käytti, jotta hän heti
-totteli ja meni huoneesensa.
-
-"Kuule, Juhana!" sanoi rouva ja asettui hänen eteensä, "oletko hupsu
-vai oletko vaan juovuksissa. Luuletko että isäsi ja minä antaumme
-senlaiselle häväistykselle alttiiksi?"
-
-"Minä tulen noutamaan Hildan illalla, ja jollei hän ole valmiina, niin
-voit valmistautua suurempaan häväistykseen" -- hän meni kohti ovea.
-
-Rouva Bennechen laski huudon ja vaipui muutamaan nojatuoliin.
-
-"Vaan, Juhana!" huusi valtioneuvo joka tuli sisään housut kourassaan,
-"autahan äitiäsi! näethän, että hän on tainnuksissa."
-
-"Ei ole tainnuksissa."
-
-Niin meni hän.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Siirtolaisasioitsija hieroskeli käsiään siitä onnen tempauksesta mikä
-hänellä oli ollut tohtorista, seisoessaan ja katsellessaan höyrylaivaa
-lännestä, joka nyt kulki laivasiltaan ja asettui englantilaisen eteen.
-
-Hänen terävä silmänsä, joka vaaniskeli matkustajia kaikkialta, keksi
-heti Njaedelin ja luotsivanhimman; ja heti kun he tulivat maihin,
-tunkeusi hän heidän luo.
-
-"Siirtolaisia, näemmä?" sanoi hän ja tervehti.
-
-Luotsivanhin vastasi tervehdykseen, vaan kun asioitsia tarttui säkkiin,
-jota hän kantoi, ei hän suvainnut että ylhäinen herra näki vaivaa hänen
-kapineistaan. Asioitsia puheli lakkaamatta, viedessään heitä
-ihmisjoukossa, joka oli kotoutunut tulleen laivan luo; Njaedel seurasi,
-vaan tarkasti kaikkea täydellä epäluulolla.
-
-"Nähkääs, tuolla on teidän laivanne _first class, altogether_!
-Onko teillä lippuja?" kysyi asioitsija.
-
-"Ei ole", vastasi luotsivanhin.
-
-"Very well! Lippuja kirjoitetaan laivassa; olkaa hyvä ja tulkaa
-laivaan!"
-
-"Milloin lähtee laiva?" kysyi nyt Njaedel.
-
-"Huomenna anivarahin", vastasi toinen. Ja semmoista vohkaa, jotta
-vilisi vaan Njaedelin silmissä, selitti hän linjansa kaikki edut,
-kuinka se oli onnen potkaus, että he kohtasivat juuri hänet, ja kuinka
-mukavaa oli, että he suoraan pääsivät laivaan, jotta ei tarvinnut
-heidän maksaa maissa olostaan. Tuopa tepsikin ja he menivät laivaan
-asiamiehen kanssa, joka neljännestunnissa hankki heille majat keulassa
-toisen luokan paikalla, kirjoitti liput, otti vastaan etumaksuja,
-kuittasi ja lopetti sitten läiskäyttäen käsiään: "All right! first
-class, altogether!"
-
-Kun tämä oli saatu järjestykseensä, menivät he maihin! vaan Njaedel
-kuiskasi luotsivanhimmalle: "Mutta jos se ruoja oli konna tuo ylhäinen
-herra; se puhui kovin kiivaasti."
-
-Vaan luotsivanhin hymyili mahtavasti ja sanoi, että se oli Amerikan
-mallia. Nyt oli vaan asiana saada selkoa jutusta ja sitten tavata
-Kristinaa sairashuoneella. Njaedel tahtoi että he menisivät suoraan
-kuninkaan luo, vaan luotsivanhin nauroi hänelle vielä kerran ja alkoi
-sitä vastoin kysellä kaikilta ketä tapasi tietä kansliaan.
-
-Vaan eipä onnistunut; useimmat nauroivat eli vastasivat sukkeluuksilla,
-toiset pysähtyivät katselemaan heitä. Olikin se tavaton pari: pieni,
-punaposkinen luotsivanhin, keltainen meripusero yllä ja karvalakki
-reuhka päässä, ja pitkä, kumaraselkä jättiläinen, jolla oli pörröinen
-parta ja kummalliset vaaleat lapsensilmät.
-
-He itsekin tulivat tuntemaan sitä, kun he tulivat komeammille kaduille:
-luotsivanhin ei kysellyt enään niin rohkeasti, ja kun he tulivat
-postikonttorin nurkkaan, sanoi hän nolona: "Katso kun on jo
-kymmenissä."
-
-He seisoivat ja katselivat Vapahtajamme Kirkon tornia, kun muuan
-ylhäinen herra paperitukku kainalossa kääntyi nurkasta.
-
-Luotsivanhin rohkaisi mielensä: "Anteeksi! voitteko sanoa meille, missä
-on kanslia?"
-
-"Mikä kanslia?"
-
-"Onko niitä useampikin kuin yksi?" kysyi luotsivanhin alakuloisesti.
-
-"Voi tokikin, hyvät herrat!" vastasi ylhäinen herra, "kuinka voisi
-vanha Norja tulla toimeen ainoastaan yhdellä kanslialla. Vaan mitä
-tekisitte kansliassa?"
-
-"Me kyselisimme jutusta", sanoi Njaedel.
-
-"Se on", selitti luotsivanhin, "se on muutamasta kaislarannasta ja
-viemäriojasta --"
-
-"Niin, suuria viemäriojia on kyllä kaikissa kanslioissa", sanoi siivo
-herra, "vaan kaislarantojen laita on pahempi."
-
-"Se on se kanslia, jossa on valtioneuvos", selitti luotsivanhin.
-
-"Voi, kunnioitettavat maanmiehet, missä ei olisi valtioneuvosta? Meillä
-on yksitoista semmoista."
-
-Nyt joutui luotsivanhin aivan hämilleen.
-
-"Veljeni on siellä", sanoi Njaedel.
-
-"Vai niin, mikä hänen nimensä?"
-
-"Antti -- Mon Antti."
-
-"Aha -- Mo. Hänet minä kyllä tunnen. Vai niin, hän on veljenne? Tulkaa
-mukaani, minä menen samaa tietä."
-
-Niin menivät he, ylhäinen herra edeltä toiset muutaman askeleen
-jälestä.
-
-"Hän on sitä oikeata herrain sukua", kuiskasi Njaedel, "hänen käy
-häpeäksi kulkea meidän seurassa."
-
-"Enpä usko häntä kovin", vastasi luotsivanhin varovasti.
-
-"Tässä on minulla teille kaksi oikeata näytettä kuolleista
-eläinlajista: kansasta", sanoi Yrjö Delphin Mortensenin notariolle,
-astuessaan luotsivanhimman ja Njaedelin kera sisään; "ja tässä hyvät
-herrat!" hän kääntyi niitten kahden puoleen -- "tässä saan esitellä
-teille Kansan todellisen Mortensenin."
-
-Toimittaja nousi juhlallisesti seisomaan ja kumarsi, vaikka hän tunsi
-aina epävarmuutta, milloin virkakunnan päällikkö laski leikkiä. Hän
-lausui muutamilla ylevillä sanoilla sitä iloaan, minkä hän tunsi kun
-sattui niin kasvot vasten kasvoja kansan ytimen, Norjan pätevän
-itsenäisen talonpoikaissuvun kanssa j.n.e.
-
-Tämä pieni kohtaus houkutteli Örsethin ja kolme neljä muuta herraa
-läheisistä huoneista. Vaan luotsivanhin seisoi ja ihmetteli Mortensenin
-kelmeää, pulleaa muotoa, ja jotain, joka kauan oli hänessä kiehunut,
-rupesi liikkumaan. Vaan hän pysytteli yhä tyynenä.
-
-"Nämä herrat", sanoi virkakunnan päällikkö, tehdessään liikkeen,
-mennäkseen edelleen, "jätän minä teidän erityiseen huoleenne, herra
-Mortensen! Minä en epäile että te ilolla käytätte tilaisuutta
-näyttäytyäksenne kansan todellisena -- j.n.e."
-
-"Suokaa anteeksi herra virkakunnan päällikkö", vastasi Mortensen vähän
-ähmeissään, "vaan minä luulen, että tänään ei meillä ole aikaa
-kujeiluun."
-
-"Kujeiluun! Sanoiko Mortensen kujeiluun? Kuuliko joku herroista,
-sanoiko notario Mortensen kujeiluun. Minä en voi ajatella", jatkoi
-Delphin ilkeästi hymyillen, joka oli hänen vihollisensa kauhistus,
-"minä en voi ajatella mahdolliseksi, että notario Mortensen voisi
-käsittää määräykseni kujeiluksi. Nämä molemmat herrat kysyvät muuatta
-juttua kaislarannasta ja suuresta ojasta, joka pitäisi oleman täältä
-meillä. Olisiko notario Mortensen hyvä ja viivyttelemättä hankkisi
-tähän kuuluvat asiapaperit ja antaisi näille herroille tiedon."
-
-Toimittaja kävi punaiseksi naamastaan ja kun toiset huomasivat, että
-kohtaus teki käännöksen, kömpi kukin paikoilleen ja kumartui syvään
-paperikasojensa yli.
-
-Vaan nyt tarttui luotsivanhin Seehus puheesen: "Anteeksi, vaan minä
-tahtoisin mieluummin puhutella valtioneuvosta itseään, minä en tahdo
-olla missään tekemisissä tuon kanssa tuossa."
-
-"Siitä pidän minä huolen", vastasi virkakunnan päällikkö ja vei
-molemmat talonpojat salien läpi valtioneuvoksen omaan huoneesen. Täällä
-käski hän heidän odottaa; valtioneuvos ei ollut vielä saapunut.
-
-Meni melkein tuntikausi, ennenkuin hän tuli, ja silloin oli hän hirveän
-huonolla tuulella. Vaan aikojen kuluessa oli valtioneuvos oppinut
-näyttämään sitä lempeämmältä, kuta pahemmin asiat kävivät. Vaan tänään
-oli vaikea; sillä pahennukset olivat alkaneet varhain ja kestäneet
-pitkään.
-
-Ensin oli hänellä onnettoman kohtauksen jälkeen Juhanan kanssa ollut
-pitkä ja vaivaloinen keskustelu Adelaiden kanssa. Vihdoin oli hänen
-onnistunut selittää tuolle pontevalle naiselle, että pakko ja este ei
-olleet vaikuttavia keinoja häväistystä vastaan. Siis he jäivät siihen
-tuumaan: että he olisivat hyvällä tuulella vaan "onnistumattomien"
-teosta ja kertoisivat asian niinikäästi, että Juhana pistäytyi
-Amerikassa ja että Hilda sai seurata häntä huvinsa vuoksi.
-
-"Ah Jumala, ei ole ristin sielua, joka ottaa uskoakseen sitä!" valitti
-valtioneuvoksen rouva.
-
-"Se riippuu siitä, kuinka kerromme sen", sanoi miehensä.
-
-Vaan tuskin oli se sana lopussa, ennenkuin ekstraordinari Alfred astui
-sisään onnettoman näköisenä. Hän oli -- pakoitettu -- panemaan vekselin
-pankkiin, ja se lankesi maksettavaksi tänään ja -- ja -- ja --
-
-Valtioneuvos vihastui ja alkoi puhetta; vaan rouvansa onnistui tölmätä
-Alfred ulos etehiseen ja lupasi hänelle apua talousrahoistaan.
-
-Ja kaiken tämän piti nyt juuri tapahtua sinä tärkeänä päivänä, kun
-odotettiin hänen majesteetiansa pitkän poissaolon jälkeen aikana,
-jolloin juuri piti saada kuninkaan tulo niin juhlalliseksi ja niin
-merkitseväiseksi kuin suinkin! Kun valtioneuvos Bennechen astui
-virkahuoneesensa yksityisen oven kautta, niin senpä vuoksi hän töin
-tuskin tukehdutti kirousta nähdessään nämä molemmat kummalliset
-olennot, jotka istuivat siellä.
-
-Luotsivanhin nousi heti seisomaan ja rupesi heti selittämään asiaa
-niinkuin hän oli valmistaunut, jolloin hän Njaedelin iki ihmeeksi
-nimesi valtioneuvosta "teidän korkeudekseen."
-
-Valtioneuvos tähysteli häntä hetkisen, avasi sitten oven
-toimituskirjurin huoneesen ja kysyi: "Mitä väkeä täällä istuu?"
-
-"Minä en tiedä, en ollenkaan minä tiedä, herra valtioneuvos -- en
-tosiaan tiedä", vastasi toimituskirjuri, joka oli pieni, kähmyrä,
-harmajatukkainen mies, "se oli virkakunnan päällikkö Delphin, joka toi
-heidät, niin hän se oli tosiaan; minä en tiedä mitään siitä, en
-ollenkaan!"
-
-"Se on niin teidän tapaistanne", mutisi valtioneuvos. "Käskekää
-virkakunnan päällikön tulla tänne."
-
-"Heti, heti, herra valtioneuvos, heti toimitan" -- pieni mies hyppäsi
-tuoliltaan, pyörähti pari kertaa ympäri löytääkseen hattuaan, muisti
-ettei hänen tarvinnutkaan mennä kadulle, ja juoksi sitten toiselle
-ovelle ja huusi Delphiniä.
-
-Valtioneuvos käveli pari kertaa edestakaisin odottaessaan; luotsivanhin
-oli mykkänä, hän rupesi arvailemaan että kaikki oli jotenkin
-ihmeellistä.
-
-Valtioneuvos Bennechen oli itse osaksi vaikuttanut siihen nopeaan
-ylenemisen hyppäykseen, minkä Delphin oli tehnyt. Vaan viime aikoina
-rupesi hän vähän epäilemään kamariherraa; valtioneuvos päätti sopivassa
-tilaisuudessa neuvoa häntä hakemaan virkaa jossain pienessä
-kaupungissa. Yrjö Delphin oli kuitenkin peloittavine sanoineen ja
-mukavine jutelmineen mies, jonka ystävänä piti pysyskellä -- eniten
-silloin kun alkoi häväistys ahdistaa.
-
-"Hyvä kamariherra", alkoi hän sentähden, kun tämä tuli sisään, "minulla
-on pyydettävänä suuri palvelus teiltä. Nähkääs, hänen majesteetinsa
-tulee, kuten tiedätte, neljän aikana. Ja suuri joukko kaupungin
-ylhäisiä kokoontuu minun luo nauttiakseen pienen murkinan à la
-fourchette ennen tulojuhlallisuuksia; toivon saavani kunnian nähdä
-kamariherrankin --"
-
-Delphin kumarsi.
-
-"Vaan varsinaisesti aion pyytää teitä, hyvä Delphin, menemään kotiani
-vaimoni luo auttamaan häntä vähän järjestämisessä -- onhan se muuan
-teidän monesta taidostanne. Sillä, sanon ma teille, Adelaide oli vähän
-kuumeissaan -- monta yhteensattuvaa tapausta näet -- hm!" Valtioneuvos
-koetti vähän hymyillä. "Kuten luultavasti olette monta kertaa kuulleet,
-on Juhana kauan aikaa puhunut aikomuksestaan matkustaa Amerikaan?"
-
-Delphin oli kyllä kohtelias vastaamaan myöntämällä.
-
-"Sekin nyt juolahti hänen päähänsä", jatkoi valtioneuvos leikillisesti,
-"ja nyt onkin hyvä tilaisuus; hän menee siirtolaislääkärinä ja Hilda
-huvinsa vuoksi."
-
-"Neiti Hilda!" huudahti Delphin ja menetti meininkinsä.
-
-"Niinpä niin", myhäili valtioneuvos, "äkkipikainen aatos, eikö niin?
-Adelaide ei alussa suostunut ollenkaan, vaan minä sanoin: anna hänen
-mennä! Amerikan matka nykyään on oikein huvimatka, ja kun tohtori Rohde
-vielä selitti että meri-ilma -- hm --"
-
-Delphin mutisi muutamia kohteliaita lauseita, ja valtioneuvos oli
-tyytyväinen itseensä. Vaan ovessa kuiskasi hän tuttavallisesti: "Mitä
-nuo ovat, arkadilaisia paimenia, joita te olette laittaneet minun
-kimppuuni?"
-
-"Ne ovat talonpoikia länsirannalta, jotka kysyvät muutamaa juttuaan,
-joka on lähetetty tänne meille. Minä otin huostaani heidät, Mortensen
-kun oli vähän ikävällä tuulella. Minä arvelin ettei sopinut antaa
-mitään aihetta -"
-
-"Aivan oikein, hyvä Delphin; minä opastelen heitä oikeaan. Mortensen
-on, meidän kesken puhuen, hiukkasen törkeä."
-
-Kun virkakunnan päällikkö meni, kääntyi valtioneuvos niiden kahden
-puoleen, jotka odottivat, ja sanoi ystävällisesti: "No, ystäväni! Nyt
-olen aivan teidän käytettävänä. Se oli siis asia joka koskee --"
-
--- "joka koskee kaislarantaa" -- sanoi luotsivanhin.
-
--- "joka koskee kaislarantaa" -- valtioneuvos soitti -- "olkaa hyvä ja
-istukaa, siitä saamme pian selon." Hän taas soitti. "Onko juttunne
-vasta tullut meidän käsiimme?"
-
-"Syksyllä tulee kaksi vuotta siitä", sanoi Njaedel.
-
-Valtioneuvos huoahti tämän äänen johdosta. Hän avasi oven etuhuoneen
-erityisen oven vieressä ja huusi: "Mo!"
-
-Vaan Mo ei ollut siellä: valtioneuvos meni toiselle ovelle ja säikytti
-toimituskirjurin melkein kuoliaaksi rämistelemällä avaimia ja kysymällä
-muuatta juttua joka koskee kaislarantaa.
-
-Toimituskirjuri heittäysi yli papereinsa, repi ja reuhtoi lehtiä,
-viskoi edes ja tasaisin löytääksensä sitä kirottua juttua, joka oli
-muka lähes pari vuotta sitten heitetty sinne.
-
-Sitten vetäysi valtioneuvos etemmäksi huoneisin ja tuli aina
-Mortensenin luo, johon kukaan ei ollut nähnyt hänen ennen koskaan
-jalallaan astuneenkaan, levittäen kaikkialla pelkoa ja kauhistusta
-avaimillaan ja tällä ihmeen kaislarannalla, josta ei kukaan ihminen
-muistanut kuulleensakaan.
-
-Mortensen lausui vähän ilkeästi: "Virkakunnan päällikkö Delphin on jo
-mennyt; ehkä olisi tiennyt jotakin."
-
-"Virkakunnan päällikkö Delphin on virkatoimissa, ja sitä paitse on
-jutun pitänyt jo kannu sitten mennä hänen käsiensä läpi", vastasi
-valtioneuvos ankarasti. "Minä tahdon että se asia on heti
-toimitettava."
-
-"Asiapaperien pitää löytyä -- ymmärrättekö, hyvät herrat! -- niitten
-pitää löytyä ja heti."
-
-Valtioneuvos kääntyi takaisin virkahuoneesensa, ja koko kansliarakennus
-tuli äkkiä aivan tavattomasti muurahaispesän kaltaiseksi. Ovia avattiin
-ja sulettiin, huolestuneita kasvoja näyttäytyi ja katosi, hyllyt
-tyhjennettiin ja kasat käänneltiin, ekstraordinarit juoksivat pitkissä
-käytävissä portaissa ylös ja alas, aina ullakkoon, jossa he synkässä
-epäilyksessään tonkivat tomussa ja paperikasoissa. Kauhistus lisäysi
-joka minuutti, ja vähän väliä avasi valtioneuvos ovea ja kysyi: "Eikö
-vielä?" jotta onneton toimituskirjuri suoraan sanoen pyöri kauhusta
-ympäriinsä, kuin piesty hyrrä.
-
-Vaan keskellä kaikkea tätä häläkkää oli syntymässä kysymys, kuin suuri
-huokaus, yli koko talon: Missähän Mo oleksii? Eikö Antti kaikkivaltias
-tule?
-
-Ja vihdoin hän tuli. Hiljaisena, kelmeänä ja hymyhuulilla hiipi hän
-valtioneuvoksen virkahuoneesen, juuri kuu siellä oli koko
-kansliaherrain seura koolla, jotka kaikki koettivat todistaa, että se
-kaislaranta ei koskaan ole ollut _heidän_ käsissään.
-
-Kaikki hengähtivät helpommasti, kun pieni mies näyttäytyi, ja
-valtioneuvos kysyi häneltä kiivaasti, tiesikö hän jotain tästä jutusta.
-
-"Tiedän kyllä", vastasi Mo, "se on Kaoksessa."
-
-"Missä?" kysyi valtioneuvos.
-
-"Mortensenin Kaoksessa", vastasi Mo hieman nauraen.
-
-"Jos tiedätte, missä asiapaperit ovat, niin tuokaa ne", käski
-valtioneuvos.
-
-Mon Antti meni; häntä seurasi vimmastunut Mortensen ja muut herrat.
-
-"Oliko hän veljesi?" kysyi luotsivanhin.
-
-"Minä luulin tuntevani hänet äänestä", vastasi Njaedel epävarmana,
-"vaan hän on tullut pienemmäksi, minusta nähden, ja vanhaksi käynyt!"
-
-Valtioneuvoksen mieleen juolahti että tämä tapaus saattoi mahdollisesti
-tehdä huonon vaikutuksen näihin molempiin talonpoikiin; hän kääntyi sen
-takia luotsivanhimman puoleen ja kysyi ystävällisesti: "Nimenne, saanko
-kysyä'"
-
-"Lauri Voldeman Seehus."
-
-Valtioneuvos säpsähti kuullessaan tämän sointuvan nimen, ja kun hän
-kuuli että Seehus oli luotsivanhin, otti hän tuolin ja asettui lähelle
-häntä; löipä hän häntä tuttavallisesti polvellekin, puhellessaan.
-
-"Sanokaa, herra luotsivanhin, eikö ole monta kertaa elämä vaivaloista
-ja vaarallista siellä rannikolla?"
-
-"No, teidän korkeutenne, kun ihmiset uskaltavat mennä kauas ulapalle
-pahalla ilmalla, niin onpa se hyvinkin tukalaa."
-
-"Niin, niin", sanoi valtioneuvos ja ojensi kättään, "minä ajattelen
-usein ylpeydellä niitä mailmanmainioita, pelkäämättömiä luotseja, joita
-on vaarallisella rannikollamme, ja iloa oikein tunnen kun saan tulla
-tuttavaksi muutaman kanssa --"
-
-"Hä?" sanoi luotsivanhin epävarmalla äänellä. "En minä ole luotsi, eikä
-Njaedelkaan."
-
-"Hm", sanoi valtioneuvos ja muutti puheainetta, "se oli kai suuri ja
-tärkeä elinkeino tuo suuri sillinpyynti lännessä teidän seuduillanne?"
-
-"No niin, niille jotka saivat jotain", vastasi luotsivanhin, joka
-arveli että valtioneuvos oli erittäin leikillinen herra.
-
-"Se on vilkas ja kirjava elämä suurissa kalan pyyntipaikoissa", jatkoi
-valtioneuvos. "Semmoiset suuret ihmiskokoukset maan eri osista
-vaikuttavat epäilemättä kehoittavasti väestöön."
-
-"Tapahtui tavallisesti tappeluita, teidän ylhäisyytenne", sanoi
-luotsivanhin.
-
-"Hm -- tietysti, pieniä rettelöitä; vaan sanokaa", valtioneuvos muutti
-ainetta taaskin, "kun niin paljon ihmisiä kokoontuu, mistä saavat he
-asuntoja -- yömajoja?"
-
-"No, teidän korkeutenne", vastasi luotsivanhin, "yömajojen laita oli
-hyvin hätelöä. Useimmat paneusivat mahalleen päin tuuleen."
-
-"Pum -- pum -- pum --" hyräili valtioneuvos ja käyskenteli edes
-takaisin, ramistellen avaimia.
-
-Vaan luotsivanhin, joka ei lainkaan tiennyt sanoneensa mitään
-sopimatonta, vaan sitä vastaan arveli, että valtioneuvos oli
-sanomattoman alhainen herra, nykäsi Njaedelia takinhiasta. "Ajattelin
-kysyä häneltä tiestä?"
-
-Njaedel nyökkäsi päätään ja luotsivanhin nousi seisomaan: "Elkää panko
-pahaksenne, teidän korkeutenne, vaan haluaisin mielelläni kysyä teiltä
-jotain."
-
-"Olen palvelijanne, herra luotsivanhin!"
-
-"Eikö teidän ylhäisyytenne ole yli kaikkein nimismiesten,
-rootimestarein ja insinöörikapteenein?"
-
-"Kyllä olen, kyllä", myönsi valtioneuvos.
-
-Luotsivanhimman silmistä loisti ilo. Vihdoinkin oli hän päässyt käsiksi
-oikeaan; nytpä hän "puhuukin suunsa puhtaaksi" tuosta samasesta tiestä.
-Ja hänen kauan kokoutunut vihansa puhkesi ilmi kaunopuheliaisuudessa,
-josta valtioneuvos ei ymmärtänyt juuri paljoa.
-
-"Mistä tieosasta on kysymys?" kysyi hän viitaten suurta karttaa
-seinällä.
-
-Luotsivanhin, joka oli tottunut karttoihin ollessaan laivurina, oli
-kohta oikealla tiellä. Valtioneuvos asetti nenälleen kultaiset
-nenälasit, otti harpin pöydältä ja mittasi kappaleen suurella
-tarkkuudella.
-
-Sitten puhui hän näin sujuvalla tyynellä tavallaan: "Nähkää, herra
-luotsivanhin, tämä on kartta meidän tieverkostamme. Ajatelkaapa nämä
-kaikki punaiset, keltaiset ja siniset viivat asetetuiksi _yhdeksi_
-viivaksi, niin tulisipa siitä oikein iso kappale, eikö niin?"
-
-"Niin", myönsi luotsivanhin; hän ei ymmärtänyt minne asiaa johdettiin.
-
-"Ja jos te vertailun vuoksi tahtoisitte tarkastaa matkaa tällä
-harpilla" -- valtioneuvos piti sitä esillä -- "te näette että välimatka
-ei ole suurempi paperiliuskareen paksuutta."
-
-Luotsivanhin tähysteli harpista valtioneuvokseen ja sitten taas
-harppiin.
-
-"Nähkää nyt, hyvä luotsivanhin Seehus, niin pieni on tieosa, josta
-teitte valituksen, verrattuna koko maan tienverkkoon; ja ettekö nyt
-itsekin myönnä, että se on ehkä -- miten sanoakseni? -- vähän liiaksi
-suuri vaatimus, että se, jolla pitää olla koko tämä monimutkainen
-kulkuneuvojärjestelmä päässään -- että hänen pitäisi voida ulottaa
-yksityistä huolenpitoaan niin pienen pieneen osaan koko tästä
-kokonaisuudesta." Valtioneuvos piti harppia aivan luotsivanhimman
-silmäin edessä.
-
-Luotsivanhin toljotti suu selällään. Ei hän sitä oikein selvään
-käsittänyt, vaan hän tunsi, että hukkaan meni hyvät humalat tälläkin
-kertaa, ja sama tunto siitä, että jotain hänessä kiehui, ilmausi taas.
-Samassa aukesi ovi ja Mon Antti tuli takaisin, seurassa Mortensen,
-toimituskirjuri ja muut, jotka pysähtyivät ovelle ja viereisiin
-huoneisin kuullakseen kuinka tämä ihmeellinen tapaus päättyy.
-
-Mo oli huolimatta Mortensenin vastaan väitöksistä kääntänyt
-nurin Kaoksen, ja hyllyn pohjalta oli hän löytänyt ruttuisen
-keltapaperikääreen, jonka hän tyynenä veti esiin.
-
-Kaikki olivat itsessään sitä mieltä, että Antti itse oli piilottanut
-nämä asiapaperit sinne ilkeyksissään. Notario Mortensen mutisi
-synkkänaamaisena: "Nyt on hän kypsi."
-
-Valtioneuvos pani nenälleen kultaiset nenälasinsa ja avasi kääreen,
-jotta pieni tomupilvi lennähti.
-
-"Tässä on siirtonumero, jonka olette omalla kädellänne kirjoittaneet,
-herra toimituskirjuri! Vertailkaa siirtonumeroa!"
-
-Pieni herra juoksi pois, juuri kuin hän itse olisi ollut siirtonumero,
-vaan ennenkuin hän ehti papereinsa luo, kutsuttiin hän takaisin
-uhkauksen äänellä.
-
-Valtioneuvos oli näet lukenut pari riviä hakemuksesta ja huudahti
-äkkiä:
-
-"Vaan miten on tämä asiapaperi tullut meille?"
-
-Kun toimituskirjuri tuli takaisin, pani valtioneuvos suuren valkean
-etusormensa muutaman sanan alle papereissa niin painokkaasti, jotta
-tuli syvä viiva kynnen jälestä: "Mitä on tuossa? Siinä on
-lahjoitusmaa."
-
-"Kristiansandin piispa" -- puuttui puheesen Njaedel, joka seurasi
-suurella osanotolla, jotta tuskin uskalsi hengittää.
-
-"Siis kuuluu tämä asia kirkkokansliaan eikä tänne", sanoi valtioneuvos
-äkeissään.
-
-"Niin, vaan -- vaan --" alkoi toimituskirjuri, "minä en enää muista
-enempää, en ollenkaan muista -- vaan ehkä silloin arvelin, että riidan
-aihe oli sitä laatua --"
-
-"Riidan aihe!" keskeytti valtioneuvos hyvin ankarasti. "Tässä ei ole
-kysymys riidan aiheesta, vaan hyvästä kansliajärjestyksestä, ja sen
-mukaan lähetetään kaikki asiat, jotka koskevat entisiä kirkkotiluksia,
-kirkkokansliaan. Se on vanha sääntö, jonka herra toimituskirjurin
-pitäisi tietää. -- Mo! ottakaa nämä asiapaperit ja viekää
-kirkkokansliaan!"
-
-Valtioneuvos oikaisi mahtavan vartalonsa, ojentaessaan Molle
-asiapaperit. Kokoutunut joukko hajausi, ja toimituskirjuri asettui
-rauenneena tähystelemään siirtonumeroitaan.
-
-Vaan Njaedel seurasi asiapapereita silmillään, ja kun veljensä
-äänetönnä katosi niitten kanssa, huudahti hän: "Kuka oli oikeassa?"
-
-"Niin, hyvä ystävä", vastasi valtioneuvos, "sitä ei voi sanoa teille.
-Vaan jos te jonkun ajan kuluttua menette kysymään kirkkokansliasta,
-niin siellä epäilemättä annetaan teille tyydyttäviä selityksiä.
-Hyvästi, hyvät herrat, hyvästi! Ilahuttaa minua kun olen voinut olla
-teille palvelukseksi."
-
-Sitten työnsi hän heitä kohteliaasti ulos ja sulki oven.
-
-Njaedel kulki kuin houreissaan; nyt hän ei vähän vähääkään ymmärtänyt.
-Vaan luotsivanhimman luonto kiehui yhä kovemmin. Ja kun Mortensen
-kohteliaasti kumarsi hänelle, voitti tuima raivo luotsivanhimman
-hyväsydämisyyden. Hän sieppasi mustepullon akkunalta, ja viskasi sillä
-kaikesta voimastaan Mortensenia.
-
-Toimittaja väistyi taitavasti, jotta pullo mäiskähti rikki seinään
-hänen pöytänsä takana. Taasenkin syntyi suuri hälinä viereisissä
-huoneissa, ja luotsivanhin ja Njaedel kiiruhtivat alas portaita.
-
-Tämän suunnattoman väkivaltaisuuden kauhu oli suuri, jotta ei kukaan
-tullut ajatelleeksi ottaa kiinni väkivallan tekijöitä.
-
-Vaan aina suuremman joukon kokoontuessa suuren mustetäplän ympärille,
-josta mustia säteitä virtaili alas, pyöriskeli ekstraordinari Hiorthin
-kielellä jotain, jota hän halukkaasti mieli sanoa.
-
-Jospa hän vaan olisi tiennyt, oliko se sukkeluus eli sanomaton tyhmyys!
-Sillä välistä teki hän tässä suhteessa surkeita erehdyksiä. Vihdoin
-rohkaisi hän mielensä ja sanoi puoliääneen: "Wartburg."
-
-Se oli sukkeluus; ekstran sydän täytyi ylpeydestä. Vaan kun tuli ilmi,
-että se oli Hiorth, joka oli sanonut tämän, syntyi siellä suuri ja
-sanomaton hämmästys; ja olipa siellä niitäkin, jotka siitä lähtien
-rupesivat aprikoimaan, että Hiorth ei mahdakaan olla niinkään tyhmä.
-
-Vaan yksimielisesti päätettiin, että Mortensenin paikkaa kutsutaan
-"Wartburgiksi" ja että tätä "muistomerkkiä" ei saa koskaan hinkata pois
-eli maalata. Ja niin tarttui se Mortensenin paikkaan, vieläpä se oli
-kauan sittenkin kun Mortensen oli vaihtanut paikkansa parempaan, jotta
-toivottiin varmasti, että sekä mustetäplä että Hiorthin sukkeluus
-pysyisi, niin kauan kun kanslia pysyy -- ja se taas on: aina
-tuomiopäivään saakka.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Kello oli kaksi.
-
-Delphin oli järjestänyt valtioneuvoksen salin periaatteen mukaan, jonka
-hän sanoi olleen muodinmukaisen Tuileriassa toisen keisarikunnan
-aikaan.
-
-Keskilattialla oli aukkoja, jossa saattoi kävellä edes takaisin. Vaan
-nurkissa ja akkunan varjostimien alla akkunain luona oli töyrytuoleja
-ja nojatuoleja, jossa kaksi korkeintain kolme eli neljä henkilöä
-saattoi kokoontua yhteen erityiseen joukkoon.
-
-Väsymättömällä kekseliäisyydellään ja iloisella mielenjohteellaan oli
-hänen onnistunut haihduttaa valtioneuvoksen rouvan huonoa tuulta,
-ainakin ajaksi, kun kamariherra puolestaan sai tietää selityksiä, joita
-hän toivoi molempien huono-onnisten äkkinäisestä matkustuksesta.
-
-Ruokahuoneessa oli pöytä katettuna vähäisine kolmine ruokalajineen, se
-oli oivallinen aamiainen viineineen ja sampanjineen.
-
-Aikomuksena oli syödä ilman mitään pakoittamista, sen mukaan kuin
-vieraat saapuivat. Sillä tulevasta juhlallisuudesta oli melkein
-jokaisella puuhaa sitä tätä, jotta kukin sai tulla ja mennä mielensä
-mukaan.
-
-Eipä ollut varma mihin aikaan isäntä itse tulisi, sillä hänellä oli
-paljon puuhaa, ja sitä paitse sanoi valtioneuvoksen rouva
-luottamuksella Delphinille. "Daniel on huonolla tuulella."
-
-Salissa alkoi käydä elämä vilkkaaksi. Siellä oli
-sotilasjuhlaunivormuja, kanslia- ja hoviunivormuja, kaupungin korkeampi
-papisto röyhykauluksineen ja koristuksineen, kunnallisvirkamiehiä,
-korkeimman tuomioistuimen asessoreja, kolme neljä valtioneuvosta ja
-muutamia kunnianhimoisia asianajajia, jotka olivat kehityksensä ensi
-askeleella.
-
-Tukkukauppias Falck-Olsen esiintyi uudessa porvarinunivormussaan.
-
-"Minä lähetin sampanjan keittiön kautta", kuiskasi hän valtioneuvoksen
-rouvalle puristaessaan hänen kättään.
-
-Sitten kätteli hän innokkaasti ympärilleen salissa, kyseli oikealta ja
-vasemmalta, taisiko joku sanoa, milloin valtioneuvos Bennechen tulee.
-Lopuksi pysähtyi hän kamariherra Delphinin eteen, joka kiitteli hänen
-kaunista vormuansa.
-
-"Aivan kuin ruotsalainen upseeri", vakuutti kamariherra.
-
-Tukkukauppias rumuutteli myötään, ja käännäytelihe kuvastimen edessä.
-
-"Uskokaa, herra kamariherra, että minä olen ollut hiiden pulassa
-valitessani hevosta. Minulla on suuri musta tamma, oikeastaan
-vaununhevonen, ja sitten minulla on voikkokin sorea eläin! Jospa
-näkisitte kun sillä on kauniit häpäät, ja lautasiltaan kun se on pyöreä
-ja kiiltokarvanen! Ostin sen muutamalta hevoskauppiaalta tuolta
-lännestä. Vaan nyt on laita, nähkää se, että se on haitta pieni --"
-
-"Napoleon ratsasti aina pienellä hevosella", sanoi Delphin.
-
-"Elkääs, ratsastiko hän pienellä!" huudahti tukkukauppias
-hyvillään. "Ja everstiluutnantti vannoi että voikko on liian hyvä
-porvarikaartiin."
-
-"Te otatte siis voiton?" kysyi Delphin niin sanomattoman vakavana.
-
-"Minä otan voiton", vastasi tukkukauppias päättäväisesti.
-
-Viimeksi tulleitten joukossa oli amtmani Hiorth länsimaasta. Hän oli
-äsken tullut kaupunkiin, ja huhu hoki, että hän pääsisi vanhan Falben
-siaan, joka oli eronnut saavutettuaan -- hän kun oli vielä norjalainen
-valtioneuvos -- kauniin ijän, nimittäin 82 vuoden. Amtmani ilmoitti
-iloaan kun tapasi Delphinin, joka ennen nuoruuden päivinään oli ollut
-hänen valtuutettunaan; ja kamariherra kuljetti häntä ympäriinsä ja
-esitteli hänet monelle mahtavalle henkilölle. Monta vuotta oli kulunut
-siitä kun amtmani Hiorth oli ollut pääkaupungissa jotta siellä oli
-monta uutta tuttavuutta tehtävissä.
-
-Pian hän kuitenkin perehtyi. Sillä virkamiehet siellä olivat suurelta
-osalta niitten saksalaisten virkamiesten jälkeisiä, joita oli Norjalla,
-aikanaan ollessansa Tanskan kanssa yhtenä valtakuntana, kun näet virat
-näkyivät seuranneen sukuja salaisen perintölain mukaan. Eikä ainoastaan
-isäinsä nimen ja viran näkyneet nämä herrat perineen, vaan
-ulkomuodossakin pysyi merkki, joka muistutti Fredrik seitsemättä:
-suorat kauniit kasvojen sivukuvat, pienet, kuivettuneet, harmaantuneet
-päät, jäykät niskat ja kasvot, joita ympäröi tiheä poskiparta ikäänkuin
-suojelemassa mitä arvollisinta salaperäisyyttä.
-
-Pieniä joukkoja oli Delphinin ohjelman mukaan keräytynyt nurkkiin ja
-akkunain luo; keskellä lattiaa käveli muutamia kaksittain puhellen
-hiljaa keskenään, sillä aikaa kun suuri osa seisoskeli aamiaispöydän
-ympärillä syömässä tahi otti lautasensa mukaansa saleihin.
-
-Muutaman pitkän, laihan, pitkä- ja harmahtavatukkaisen herran ympärille
-kokoutui aina sakea ryhmä. Se oli muuan norjalainen kuvanveistäjä,
-jolla oli työhuoneensa Tukholmassa. Hän sanoi tulleensa eilispäivänä
-virittääkseen kuninkaan siellä olon aikana harrastusta kansalliseen
-muistomerkkiin, johonka hän oli tehnyt suunnitelman.
-
-Se oli liittokuntajoukko, joka asetettaisiin muka Gidsvoldille
-vastapäätä suur-käräjärakennusta. Taiteilialla oli taskussaan pieni
-lyijyalustus, jota hän näytteli.
-
-Kaikki osottivat erinomaisen suurta ja julkista asianharrastusta sekä
-ihmettelyä. Sillä kaikki tunsivat asianhaaroja siksi hyvin että
-tiesivät komiteeaan pääsön tuottavan rintaan ison ritaritähden.
-
-Piirustus kuvasi Svean istuvan naisen kuvana, joka nojaa toista
-kättänsä miekkaan ja toisen käden pitää hän muutaman pienen pojan
-kaulassa, joka seisoo hänen vieressään.
-
-Taiteilia selitti itse, että alkujaan oli tarkoituksena panna poika
-istumaan naisen kuvan polville. Vaan olipa hänellä ollut tarpeeksi
-arkatuntoisuutta -- norjalaisethan ovat niin yrheitä -- että pani hänet
-viereen ja nythän kukin näki, että kuvat olivat "vierekkäin." Samasta
-syystä oli hän myös asettanut pojalle mahdottoman suuren kypärin, joka
-ulottui alle korvien, ja raskas miekka nojautui hänen olkaansa vastaan,
-joka puoleksi leikillä merkitsi, että maasta ne pienetki ponnistaa.
-
-Kaikkiin epäsuoriin viittauksiin ja tarjouksiin vastasi taiteilia, joka
-oli norja hovimies, että valtioneuvos oli ollut suopuisa ottamaan
-toimekseen komitean muodostamisen.
-
-Kamariherra Delphin oli jättänyt amtmani Hiorthin muutaman akkunan luo
-erään kaupungin etevimmän papin kanssa puhelemaan. Molemmat herrat kun
-eivät tunteneet toisiaan, puhelivat varovasti maaseudun ja kaupungin
-eroavaisuuksista noin yleensä.
-
-Muutaman parin yhtäkaikkisen huomautuksen perästä sai amtmani
-tilaisuuden sanoakseen: "Minua ihmetyttää usein, mitä vääristeltyä ja
-väärin ymmärrettyä käsitystä meidän kansastamme nykyään ilmaistaan.
-Semmoisesta miehestä kuin minusta, tuntuu se erittäinkin kummalliselta.
-Sillä virkamies siinä asemassa kuin minä olen, elää aivan enemmän kuin
-kukaan muu kansan seassa. Jokapäiväiset toimeni saattavat minut
-katkeamattomaan yhteyteen rahvaan kanssa; minä näen talonpojan
-surussaan ja ilossaan, näen hänen hyvät puolensa niinkuin hänen
-pahat --"
-
-Tässä keskeytti pappi äkkiä:
-
-"Aivan kuin minäkin, herra amtmani! Minähän itse olen yli viiden vuoden
-ollut pappina maaseurakunnassa, ja minä voin sanoa, kehumatta itseäni
-ollenkaan, minä voin sanoa että harvat papit ovat eläneet, kuten minä,
-eläneet suorastaan kansan seassa. Vaan senpätähden juuri näyttää
-minusta nykyajan suuret ylistyspuheet talonpojasta --"
-
-"Niin, eikö todellakin!" virkahti amtmani iloissaan "tämä valitettava
-kansan ylen suuri kunnioittaminen on paljastaan salaperäisen
-kunnianhimon peite --"
-
-"Ja epäuskoa!" lisäsi pappi. Molemmat herrat ymmärsivät toistensa
-mielen ja jatkoivat keskusteluaan matalalla, tuttavallisella
-kuiskauksella.
-
-Toimittaja Mortensen tuli myöhään. Hän oli muuan niitä herroja, joilla
-ei ollut mitään kunniamerkkiä. Vaan siitä tyynestä säntillisestä
-tavasta, jota hän käytti tervehtiessään kaikkialle ja taputellessaan
-yhtä ja toista olkapäälle, nähtiin, että hän oli mies jolla oli varma
-jalansia.
-
-Hän oli itse asiassa muuttunut muuksi ihmiseksi viime vuosina,
-otettuaan "Kansan todellisen ystävän" toimituksen. Mikään kellervä
-paita ei voinut enään tulla kysymykseen; toimittaja oli komeasti
-puettuna ja esiintyi salaisella arvokkuudella, joka sopi niin hyvin
-julkiselle äänenkannattajalle.
-
-Delphin tarkasti häntä tuimasti ja arveli että toimittajalla on ollut
-salainen tuumailu valtioneuvoksen kanssa.
-
-Niinpä olikin ollut. Valtioneuvos puhui ensin vähän äkäisesti
-asiapapereista Kaoksessa. Vaan Mortensen antausi keskeyttämään
-lyhyesti: "Tuo samanen Mo alkaa käydä vähän ilkeäksi, herra
-valtioneuvos. Hän kuleksii ja kertoo salaisia juttuja eräästä rouva
-Glunckesta, joka --"
-
-"Hm" -- vastasi valtioneuvos. "Te olette oikeassa; kauan olen ollut
-tyytymätön häneen; hän alkaa tulla lapseksi uudelleen."
-
-Valtioneuvoksen ääni muuttui heti, ja kun Mortensen jätti virkahuoneen,
-loisti hänen kelmeä, pöhöinen naamansa.
-
-Hänessä ilmausi vielä riemun vilahduksia, kun hän nyt lähestyi
-Delphiniä ja sanoi: "Tahtoisiko herra virkakunnan päällikkö esitellä
-minut amtmani Hiorthille?"
-
-"En", vastasi kamariherra kuivasti ja oikaisi Vaasa-kunniamerkkiään
-kuvastimen edessä.
-
-Mortensen tukehdutti vihaansa. "Minä sanon sen oikeastaan
-valtioneuvoksen panemana velvollisuutena teille."
-
-Delphin kohotti hartioitaan ja vei Mortensenin amtmanin luo.
-
-"Herra amtmani Hiorth! Minulla on määräys esittää notario Mortensen."
-Sitten käännähti hän ja meni valtioneuvoksen rouvan kamariin; hän etsi
-Hildaa kaikkialta, vaan ei löytänyt.
-
-Mortensen noitui hengessään virkakunnan päällikköä katkeralla
-kostolla, vaan kun hän parilla sanalla oli selittänyt kuka hän
-oikeastaan oli, selkeni amtmanin muoto. He puhelivat jonkun aikaa ja
-Mortensen otti muistikirjansa kirjoittaakseen muutamia elämäkerrallisia
-asioita, joita amtmani kertoi hänelle. Keskustelu kääntyi sitten päivän
-kysymyksiin ja amtmani lausui mielikarvautensa ja levottomuutensa
-tukalien olojen johdosta.
-
-Vaan toimittaja vastasi tyydyttäen: "Niin kauan kun meidän maassamme on
-moinen virkasääty kuin meidän --"
-
-"Niin, pappeihin ja tuomareihin voimme ehdottomasti luottaa", sanoi
-amtmani koettaessaan viitata kädellään, kuten hän oli nähnyt
-Bennechenin tekevän.
-
-"Ja kun miehiä on valtion peräsimessä semmoisia kun valtioneuvos
-Bennechen -- tuossa hän onkin! Mikä miehiään! Niin ylhäinen ja niin
-mahtava! Eikö ole totta, herra amtmani, että hän on Goethen näköinen,
-hämmästyttävän yhdennäköinen."
-
-"Hämmästyttävän -- aivan hämmästyttävän yhdennäköinen" -- mutisi
-amtmani.
-
-Valtioneuvos Bennechen oli astunut sisään muutamasta pienestä
-salaperäisestä ovesta, jonka edessä oli esirippu, ja seisoi äkkiä
-heidän keskellään, ennen kun kukaan kerkesi häntä oikein huomata. Hän
-oli valtioneuvoksenvormussa kaikkine rahoineen ja ristineen,
-kolmikulmainen hattu vasemmassa kainalossa, hansikkaat kädessä.
-Oikealla kädellään viittoi hän, tervehtiessään joukkoja molemmin
-puolen. Hymyillen, pieni pää vähän takanojassa kulki hän arvokkain
-askelin huoneen läpi.
-
-Hän ojensi kätensä muutamalle virkaveljelleen ja kuiskasi muutamia
-sanoja, joihin toinen vastasi luultavasti hymyillen. Keskustelu
-kaikkialla kävi hiljaisemmaksi, ja kaikki panivat huomionsa
-valtioneuvokseen, kun he ainoastaan näön vuoksi jatkoivat keskinäistä
-keskusteluaan.
-
-Tukkukauppias Falck-Olsen, joka lähes neljännestunnin sitten olisi
-pitänyt istua satulassa, lähestyi nyt äkkiä -- ei huolettomasti,
-tuttavallisesti kuin muinoin, vaan arvokas virkainto naamallaan.
-Valtioneuvos kallisti hyväntahtoisesti korvansa hänelle, ja
-tukkukauppias kuiskasi: "Minä otan voiton."
-
-Korkea herra nyökkäsi myöntyväisesti, ja kuin sanansaattaja, joka
-jättää hovin tärkeine käskykirjeineen, kiiti tukkukauppias huoneitten
-läpi, jolloin hänen miekkansa helisi ja uusi univormu loisti valoisassa
-huoneessa, jonne toukokuun ensi päivä loi hemiää, kirkasta
-auringonvaloaan.
-
-Sillä välin jatkoi valtioneuvos Bennechen kiertoaan, lausuen kullekin
-ystävällisen sanan eli pienen käskyn.
-
-"Olen keksinyt puheenjohtajan teidän komiteaan", sanoi hän
-kuvanveistäjälle. "Amtmani Hiorthin."
-
-"Hm -- herra tuolla akkunan luona?" kysäsi taiteilia, ilmoittaen
-pettymystään sillä hienolla tavalla kuin salongissa sopi.
-
-"Vaan eikö se herra ole aivan vieras pääkaupungissa?"
-
-"Ei hän enää tule olemaan vieras", kuiskasi valtioneuvos.
-
-"Aha, ymmärrän!" vastasi toinen ruotsiksi ja kohotti kulmiaan.
-
-Sitten huomattiin että valtioneuvos kätteli amtmani Hiorthia, jota hän
-oli vaan tehnyt virkaveljilleen valtioneuvostossa; ja amtmani Hiorthin
-nimitys valtioneuvokseksi vanhan Falben jälkeen annettiin nyt varmaksi
-asiaksi.
-
-"Me juuri puhelemme, herra toimittaja Mortensen ja minä, kuinka hyvä
-kumminkin on että näinä tukalina aikoina voipi kaikissa tapauksissa
-ehdottomasti luottaa papistoon ja tuomaristoon --" amtmani kertoi tämän
-ylpeydellä.
-
-"Tai toisin sanoen", vastasi valtioneuvos, "että uskonto ja oikeus on
-meidän puolellamme."
-
-"Mikä mies!" huokasi amtmani Hiorth, kun valtioneuvos meni edelleen;
-hänen täytyi ehdottomasti verrata lausettaan suuren miehen lauseesen,
-ja katsoessaan ikkunasta lisäsi: "Niin, paljon tarvitaan todellakin
-voidakseen täyttää senlaista paikkaa."
-
-"Suvaitkaa minun herra, valt -- herra amtmani", virkkoi Mortensen,
-"suvaitkaa minun muistuttaa teille vanhaa sananlaskua: jolle Jumala
-viran antaa, antaa hän myös voiman täyttää se."
-
-"Kiitos siitä, kiitos herra toimittaja!" virkahti amtmani ja tarttui
-hänen käteensä lämpöisesti. "Niin, te olette oikeassa; kaikki pitää
-tulla ylhäältä!" ja hän loi silmänsä kohti kirkasta sinistä
-kevättaivasta, joka kaareutui yli talon.
-
-Nyt alkoivat ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen antaa sampanjakorkkien
-paukkua, joka oli heidän tehtävänsä tämän tärkeän päivän tapahtumissa;
-ja seura lähestyi yhä enemmän ruokahuoneita, jossa valtioneuvos
-vähitellen kokoili ympärilleen ylhäisimmät pöydän ylipäähän. Syntyi
-odotuksen hiljaisuus, kun hän kohotti lasinsa ja alkoi puhua:
-
-"Hyvät herrat! Kun luon silmäyksen yli tämän seuran, syntyy minussa
-ehdottomasti ajatus: mikä on, joka yhdistää meidät kaikki niin
-kiinteästi? Niin, se on yhteinen innostus, yhteinen työ meidän korkean
-yksivaltamme eteen."
-
-Mortensenin täytyi nauran akkunanvarjostimien takana, jossa hän seisoi
-ja teki muistoonpanoja. Hän ajatteli puhetta, jonka hän oli pitänyt
-samassa salissa ja samasta aineesta, vaan toisenlaiselle
-kuuliakunnalle.
-
-Valtioneuvoksen puhe sai korkeamman määrän kuin tavallisesti,
-erittäinkin lopun kirjoitti Mortensen hyvin tarkasti:
-
-"Niin, hyvät herrat! puhutaan niin paljon siitä, että meidän aikamme on
-työaikakausi. Vaan ainoastaan harvat ovat niitä -- minä valitan että
-niin on -- ainoastaan harvat ovat niitä, jotka oikein ymmärtävät mitä
-todellinen työ merkitsee ja kutka ne ovat todelliset työmiehet maassa.
-Silla on" -- puhuja katseli ympärilleen -- "on joukko miehiä, jotka
-rakastavat järjestystä enemmän kuin itsevaltaisuutta, jotka uskollisina
-ja kuuliaisina muuttumattomille totuuksille, joita esi-isämme ovat
-jättäneet meille perinnöksi laeissaan ja hurskaassa uskossaan, pitävät
-vahtia valtaistuimen ympärillä, siinä syvässä, vakaassa vakuutuksessa,
-että mikä semmoisena aikana, joka on täynnä eripuraisuutta ja
-vallankumousta, pitää yhteiskuntaa koossa ja kiertää vahvan siteen
-kansan parhaimman ympäri, se lähtee yksivallan pyhästä persoonasta, se
-yhtyy hänessä! hyvät herrat! Jumala varjelkoon hänen majesteetiansa
-kuningasta!"
-
-"Eläköön kuningas!" mölysi everstiluutnantti Grabs, ja sitten seurasi
-hurraahuuto, jotta lusikat kilisivät; vieläpä kanslian kuihtuneimmatkin
-miehet huusivat muotonsa siniseksi, vilkutellen molemmin puolin
-sivulleen, nähdäkseen täyttikö kukin velvollisuutensa.
-
-Kun melu vaikeni, tuli valtioneuvoksen palvelia sisään kiiruusti ja toi
-syvään kumartaen sähkösanoman hopeatarjottimella.
-
-Valtioneuvos avasi ja luki sanoman hiljaa, hengittämättä ihan.
-
-"Hyvät herrat! Puolen tunnin perästä on kuninkaallinen matkue
-pysäkillä."
-
-Yleinen liike syntyi, vaan valtioneuvos kohotti kätensä, ja hiljaisuus
-taas valtasi.
-
-"Hyvät herrat!" sanoi hän syvällä, juhlallisella äänellä. "Kukin
-paikoilleen. Hetki on tärkeä; hänen majesteetinsa toivoo että kukin
-täyttää velvollisuutensa."
-
-Näin sanottuaan kääntyi hän äkkiä, jätettyään pikaisen hyvästin, antoi
-merkin amtmani Hiorthille, ja molemmat kiiruhtivat huoneitten läpi ja
-katosivat pienestä ovesta, jonka esirippu sulkeutui heidän jälkeensä.
-
-Mieliala juhlallisena erosi seura, ja Mortensen kirjoitti
-muistikirjaansa:
-
-"Tämä oli niitä suuria unohtumattomia hetkiä, jolloin ikäänkuin tuntee
-mailmanhistorian valtimon lyönnin." --
-
-Rouva Bennechen oli jo vetäytynyt takaisin. Päivän mielenliikutusten
-valtaamana heittäysi hän sänkyyn katkerasti itkien.
-
-Vaan tyhjissä saleissa kuleksi Yrjö Delphin levähtämättä edestakaisin.
-Hänen piti ensiksi olla illallisella linnassa, ja hänen oli mahdotonta
-jättää talo tapaamatta Hildaa.
-
-Palveliat ja piiat korjasivat pöytää, joivat sampanjaa ja
-naureskelivat, jotta kamariherra pakeni sisimmäiseen huoneesen,
-epäilevänä, tyytymätönnä itseensä -- vaan kuitenkin oli hänen mahdoton
-mennä.
-
-Vihdoin huusi hän talonpiikaa, jonka hän tunsi, ja kysyi neitiä.
-
-"Neiti on huoneessaan ja laittaa tavaroitaan kokoon. Eikö kamariherra
-tiedä, että neiti matkustaa Amerikaan tänä iltana?" kysyi tyttö, jonka
-silmät vilkkuivat sampanjan vaikutuksesta.
-
-Delphin tunsihe epämukavan tunteen ja sanoi lyhyesti: "Sanokaa minulta
-neiti Bennechenille, olisiko hän hyvä ja tulisi tänne vähäksi aikaa;
-minä mielelläni puhuttelisin häntä."
-
-Vaan kun piika meni, pysähtyi Delphin aivan hämmästyksissään kuvastimen
-eteen! mitä oli hän tehnyt? eikö hän jo ollut mennyt pois? mitä hän
-Hildasta tahtoi? miten hän siitä pääsisi? ja kuitenkin -- eikö hän
-juuri eniten sitä toivonut?
-
-Muutaman minutin kuluttua tuli neiti Hilda. Hän oli itkenyt, vaan
-omituinen tyyneys oli hänen kasvoillaan, jonka kamariherra heti
-huomasi.
-
-"Mamma parka", sanoi hän ja ojensi kamariherralle molemmat kätensä,
-"hänen on niin vaikea taipua siihen ajatukseen, että molemmat, sekä
-Juhana että minä, matkustamme kauas pois. Niin, enpä tuskin itsekään
-voi sitä oikein ymmärtää."
-
-Delphin kerrassaan unehutti vastatakseen, niin muuttuneena näki
-hän Hildan. Ei ujouksen jälkiäkään näkynyt enään. Sileässä,
-yksinkertaisessa puvussaan näytti Hilda niin päättäväiseltä ja matkalle
-valmiilta; hänen äänessään ja koko olennossaan ilmausi jotain
-varmuutta, jotta kamariherra ei voinut saada tavallista puoleksi
-leikillistä, puoleksi vakavaa ääntään.
-
-"Minulle tulee suuri kaipuu teitä", sanoi hän vihdoin epävarmana.
-
-Ääni enemmän kuin sanat saattoivat Hildan katsomaan ylös. Heidän
-silmänsä kohtasivat hetkisen toisiaan, ja hiljaisuus kesti vähän aikaa.
-
-"Eikö mikään pidätä teitä täällä?" kysyi Delphin surullisesti.
-
-"Kyllä, sen ymmärtänette." Hildalle tunki taas kyyneleet silmiin.
-
-Delphin katseli häntä sivulta, kun hän seisoi siinä pää alaalla
-hypelöiden nenäliinaa. Oliko hän todellakin ruma?
-
-"Eikö mikään teitä pidätä täällä?" -- hän ei tiennyt, että hän oli sitä
-sanonut jo ennen.
-
-"Minkä vuoksi teette minulle olon vielä tukalammaksi kuin se jo on?"
-kysyi Hilda hiljaa ja rupesi itkemään.
-
-Yrjö Delphin käveli kerran poikki lattian. Hänellä oli tunto, että
-elämä tarjosi hänelle muutoksen, ja että se oli viime kerta. Hän koetti
-koota kaikki hyvät puolensa. Vaan kun hän pysähtyi hänen eteensä, nosti
-Hilda äkkiä päätänsä ja sanoi:
-
-"Ei, minä en tahdo itkeä! Minä tiedän että on minulla odotettavissa
-parempi elämä kuin miksi kotielämä tulisi. Hyvästi, kamariherra ja
-kiitos, sulin kiitos ystävyydestä!"
-
-Hän ojensi kätensä ja katsoi vakavasti ja vapaasti häntä uskollisilla
-ukulisilmillä, jotka olivat täynnä kyyneliä. Ja viime silmänräpäyksessä
-näki kamariherra, että Hilda oli kaunis. Vaan jo oli hiljaista.
-
-Hilda meni ja jätti oven raolleen jälkeensä.
-
-Melu ruokahuoneesta tunkeusi taas kamariherran korviin. Hän seisoi
-hetkisen, otti sitten hattunsa ja meni pois aivan hiljaa.
-
-Portaissa kohtasi häntä ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen, jotka
-tulivat tulista vohkaa ullakosta. He olivat "henkensä kaupalla"
-asettaneet suuren viirin katolle.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Kului aikaa, ennenkun Njaedel ja luotsivanhin löysivät vanhan ikävän
-sairashuoneen, jossa Kristina oli. Ja jolleivät he olisi sattuneet
-kysymään poliisipalvelia Knudsenilta, niin tuskinpa olisivat
-löytäneetkään sitä. Sillä kello oli jo kolmatta ja kaikki ihmiset
-riensivät Kaarle Juhanan kadulle nähdäkseen matkuetta, jotta ei kellään
-ollut aikaa pysähtymään ja neuvomaan.
-
-Vaan poliisipalvelia Knudsen, joka oli kestänyt koetuksensa, opasti
-heidät perille kun hän kuuli ketä he etsivät, ja niin tulivat he sinne.
-
-Portilla tapasivat he muutaman hoitajan, joka oli menossa kaupungille.
-Luotsivanhin tervehti nostaen karvareuhkaansa: "Me haluaisimme tavata
-muuatta vaimoa nimeltään Mon Kristina."
-
-"Hän kuoli viime yönä", vastasi hoitaja kärsimätönnä sattumisestaan
-heidän tielleen, "hän makaa toisessa huoneessa vasemmalla, menkää
-sisään vaan, he juuri käsittelevät häntä."
-
-Niine hyvineen meni hän ja paiskasi portin kiinni jälkeensä.
-
-"No, no, Njaedel, se oli kai parasta hänen osalleen", sanoi
-luotsivanhin tyynyttäen, "menkäämme sisään."
-
-"Minä tahdon nähdä häntä", vastasi Njaedel ja meni edelleen.
-
-He tulivat toiselle ovelle, joka oli raollaan; ääniä kuului sieltä.
-Luotsivanhin työnsi oven auki ja meni sisään.
-
-Akkunan luona seisoi muutamia nuoria herroja ja kyyköttivät jonkun
-valkean esineen yli, joka oli pöydällä. Muuan pieni harmajatukkainen
-mies paitahihasillaan seisoi aivan kumarruksissaan ja kahden herran
-välitse pistäysi valkoinen paljas jalka esiin.
-
-"En koskaan ole nähnyt sen näin sukkelaan syövän", sanoi tohtori Rohde
-professorille. Vanha "ruokoton vetelys" ei ollut voinut olla laskematta
-professoria näin huvittavassa tapauksessa. Juhana Bennechen oli
-kerrassaan kieltänyt, ettei ruumista saanut viedä yliopistoon.
-
-"Vaan miehensä, joka tartutti taudin, kuinka on hänen laitansa?" kysyi
-professori.
-
-"Tauti syöpyy hänessä; hänen aivonsa mätänevät. Mitä te tahdotte."
-kysyi tohtori äkkiä kun huomasi molemmat miehet oven suussa.
-
-"Tämä on hänen isänsä, hän haluaa nähdä häntä", vastasi luotsivanhin.
-
-"Ei, ei, ei, rakas ystävä, ei teidän pidä tulla katsomaan", sanoi
-tohtori ehkäisten, "ei totta tosiaan hänessä ole mitään katsomista."
-
-Vanha Njaedel meni suoraan perälle pöydän luo; nuoret herrat
-syrjäytyivät, ja professori oikasihe suoraksi sormet siirollaan.
-
-Viskattiin huolettomasti ruumiin päälle lakana ja kun se meni läjään,
-näkyi pöngöttävä lonkkaluu, koko tämä suuri, vankka naisruumis niin
-surkeana ja kuihtuneena, ettei siinä ollut muuta kuin luu ja nahka.
-Paksu punainen tukka oli vanukkeisena tukkuna otsalla. Nahka oli aivan
-sisään syöpynyt, ja ihossa oli inhottavia punaisia viheriän keltaisia
-täpliä.
-
-"Ei se ole hän", kuiskasi luotsivanhin ja tarttui Njaedelia
-kasivarresta.
-
-Vaan silloin meni isä sen luo ja pyyhki hivukset ylös, pani sormensa
-suurelle arvelle, joka sillä oli ohimolla.
-
-"Mennään pois Njaedel."
-
-Luotsivanhin oli kalman kalpea. Njaedel silmäili ympärilleen, ja kun
-hän sai sen luulon että kaikilla näillä ylhäisillä herroilla oli
-osanottoa hänen tyttärensä kohtalosta, rupesi hän heitä kättelemään
-järjestään. Vaan kun hän tuli professorin luo, taantui tämä; "Ei, ei,
-ystäväni, minä en voi antaa teille kättä."
-
-Silloin vasta huomasi Njaedel kirkkaan veitsen ja sormet, jotka olivat
-siirollaan. Hänen ruumiissaan kävi väristys, ja hän meni pois
-luotsivanhimman kera.
-
-Kun he taas seisoivat kadulla, tarkasteli luotsivanhin tutkivasti
-Njaedelin muotoa, sillä hän oli huomannut, että Njaedel puri hammasta
-ja piti käsiään nyrkissä.
-
-"Tästä saa Antti vastata", mutisi Njaedel.
-
-"Ah, ei", väitti luotsivanhin tuskallisesti, "anna Antin olla missä hän
-on. Nythän pääsemme kaikista näistä, pidetään mieluummin huoli siitä
-eitä saamme jotain poukkoomme, minä olen nälissäni kuin susi"
-
-Vaan Njaedel oli taipumaton, ja kun luotsivanhin ei halunnut auttaa
-häntä valtioneuvos Bennechenin talon etsimisessä, kysyi Njaedel itse
-ensimmäiseltä poliisilta, jonka he tapasivat ja niin pääsivät he
-perille.
-
-Njaedelin paksussa päässä oli taistelu, väkivaltainen taistelu. Epäilys
-alkoi hänessä herätä, että koko tämä kurjuus alkoi veljestä. Vaan vihan
-muotoa se ei vielä saanut; se oli vaan raskas suru ja tarve nähdä
-veljeänsä ja kuulla hänen puolustavan itseään; ehkä oli vielä jotain,
-jonka johdosta saattoi hänelle antaa anteeksi,
-
-Kun he laskeusivat alas kahta kolmea porrasta, sanoi luotsivanhin:
-
-"Sinun pitää luvata minulle yhden asian Njaedel: ettet satuta kättäsi
-häneen; muista toki että hän on veljesi."
-
-"Ole huoleti", vastasi Njaedel.
-
-Antti ajeli partaansa. Hän oli ripustanut kuvastimen akkunan pieleen,
-jotta päivän valo lankesi hänen kasvoilleen. Hän oli juuri raappinut
-toisen puolen, vaan vasemmalla puolen oli vielä saipuavahtoa.
-
-Kun hän näki kuka se tulija oli, pani hän veitsen kädestään, ja väre
-kävi hänen muodollaan. Vaan sitten tuli jälleen puolihullun hymy, joka
-hänellä oli ollut viime aikoina ja hän ojensi kätensä veljelleen: "No,
-oletko vihdoinkin täällä, Njaedel! Olitpa hyvä kun tulit tänne."
-
-"Antti, Antti!" huusi Njaedel ja ojensi uhkaavana suuret nyrkkinsä
-häntä kohti, "mitä olet tehnyt Kristinalle."
-
-Tämän kovan äänen jyrinästä Antti ikäänkuin heräsi. Hän kyyristyi ja
-peräytyi aivan huoneensa perimäiseen soppeen; kasvot kävivät melkein
-tuhkan harmaaksi katsoa tuijottaessaan suuria nyrkkejä.
-
-Vaan lopuksi näkyi hänen puoleksi kuoleutunut hermostonsa kokoavan
-voimansa viimeiseen ponnistukseen. Pitkät, petolliset naurunjuonteet
-tulivat taas suun ympärille, sanoessaan valittavalla äänellä:
-
-"Onko sinulla Njaedel sydäntä ollaksesi noin kova, ollaksesi noin kova
-veljellesi, joka aina on ollut niin heikko ja kivuloinen. Muistatko,
-kun olimme pieniä, kun revimme kanervia äidillemme siellä mäellä?"
-
-Njaedel laski kätensä. Kummallisia muistoja vilkkui hänen mielessään,
-kuullessaan heikon rukoilevaisen äänen, jonka hän niin hyvin tunsi,
-lapsuuden ajan äänen -- sen veljen, jota hän oli rakastanut niin
-paljon.
-
-"Muistatko mitä äiti aina sanoi", jatkoi Antti pitäessään koko ajan
-vaarilla veljensä muotoa: "Äiti sanoi aina: Sinä, Alfred, olet tuhma
-kuin pukki, sanoi hän, vaan Antti on viekas kuin kärppä."
-
-Njaedel nyökkäsi. Se oli oikein. Ja äiti ja mökki tunturitiellä ja mäki
-pitkine kanervineen, joka tuoksusi niin hyvältä auringon valossa --
-kaikki oli loistavan kirkkaana hänen silmissään ja keskellä kaikkea
-tätä oli veli, kalpeana, heikkona, aina avun tarpeessa, säälittävänä,
-koleikon yli kannettavana. Ja kaikki, mitä nyt oli välissä, sulasi ja
-virtasi pois kuin keväinen lumi; hänestä tuli poika taas, iso,
-rähmyinen, hyväsydäminen poika, joka hän oli aina itseteossa ollut,
-eikä vihan kipinätä ollut hänessä enää, kun hän kääntyi mennäkseen pois
-ja sanoi: "Antti, Antti! sitä sinun ei olisi pitänyt tehdä!"
-
-Porttikäytävässä sanoi luotsivanhin: "Sepä oli oivasti, ettet
-satuttanut kättäsi häneen, olisithan musertanut hänet kuin pärevakan."
-Vaan nyt oli Njaedel luonnoltaan; hän nojausi seinää vasten ja nyyhki
-kovasti.
-
-Luotsivanhin antoi hänen itkeä niin kauan kuin hän arveli sen olevan
-välttämätöntä. Sitten vei hän hänet muassaan -- Njaedel oli kuin lapsi
-myöntyväinen -- löysi muutaman ravintolakellarin, ja sinne he menivät.
-
-Luotsivanhin, joka oli ollut sekä Pietarissa että Köpenhaminassa,
-tilasi niin varmasti kaksi annosta häränpaistia ja pullon olutta. Vaan
-kun he rupesivat syömään, järisi huone kanonan laukauksesta.
-
-"Kuningas tulee", sanoi palvelia. Hän oli niin happamella tuulella, kun
-hänen piti jäädä kellariin palvelemaan näitä molempia talonpoikia, sen
-siaan kun olisi saanut juosta ja katsoa loistoa.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Oli sanomattoman kaunis ilma näin varaiseksi keväällä. Aurinko loisti
-iltapäivällä akkunoihin ja saattoi tumman hunnun linnanpuistoon, jotta
-linna kohosi kultaiseen ilman avaruuteen kaikessa yksinkertaisessa
-kauneudessaan. Akershusista hajausi paksuja ruutisavun pilviä
-tervehdyslaukauksista, viirit leijuivat juhlallisesti, ja väkeä
-kiiruhti kaikilta tahoilta Kaarle Juhanan kadulle, jonka avonaiset
-paikat ja katuvieret olivat täynnä tungoksiin saakka.
-
-Akkunoissa oli naisia uusissa kevätpuvuissaan; nuoria herroja seisoi
-heidän takanaan ja laski sukkeluuksia. Alhaalla rautatietorilla piti
-poliisi suurta aukkoa tyhjänä; porvarikaarti kaikessa loistossaan oli
-pysäkin edessä, tukkukauppias Falck-Olsen istui jäykkänä ja
-juhlallisena voikkonsa selässä ja katseli väkijoukkoon.
-
-Kuninkaallinen matkue oli tullut; odotettiin vaan, että tavalliset
-vastaanottotemput rautatiesillalla olisivat loppuneet. Satamasta ja
-kaikilta pieniltä kaduilta oli tullut meriväkeä, lastinpurkajia, naisia
-ja työväkeä -- tavallinen joukko alun paneiksi.
-
-Kun siis muuan ääni ponnistellen huusi: "Eläköön kuningas -- hurraa!"
-vastattiin raukeasti ja pitkää väliä siellä täällä torilla, jota
-vastenmielinen kuolemanhiljaisuus seurasi, kun korkeat herrat nousivat
-vaunuihin.
-
-Porvarikaarti läksi nelistämään, sen jälestä kuninkaallisten vaunujen
-koko joukko -- yli torin, läpi ahtaan kulkupaikan Dybvadgaardin
-kohdalla. Siellä täällä joku kunnon porvari hurrasi kaikesta
-voimastaan; vaan yksityisten haitto suuri into näkyi ehkäisevän
-rahvasta, ja huutoa kerrottiin laimeasti ja yksitellen, kunnes tultiin
-sivu palovartian aseman.
-
-Nyt kävi paremmin, ja ruotsalaiset herrat nyökkäsivät toisilleen
-vaunuissa. Vaan vasta Akerskadun kummulla ja Egertorilla kävivät huudot
-yleisiksi. Komea tie suurkäräjähuoneustolta linnaan päin loisti
-auringonvalossa. Loistavat keltaiset ratsastajat, jotka ajoivat
-kiivasta juoksua, vaunut, ylhäiset univormuherrat, lukuisat joukot
-hyvinpuetuita henkilöitä, jotka alottivat huudon -- kaikki kohotti
-juhlallisuutta, jotta hurraahuuto raikui oikein innosta.
-
-Kun matkue oli mennyt, koko Kaarle Juhanan katu vilisi täynnä ihmisiä,
-joilla kaikilla oli kasvot linnaan, jonne ratsastajat ja vaunut
-kiemuroivat mäkeä ylös kuin kirjava käärme, kun tomu kuninkaallisista
-vaunuista kohosi ilmaan kultapilvenä ja laskeusi väkijoukkoon kuin
-siunaus.
-
-Rautatietori tuli pian tyhjäksi, väki riensi takaisin työhönsä. Vaan
-suuri joukko naisia ja nuoria miehiä seurasi virrassa kaupungille; oli
-päästy juhlallisuuden makuun, ei merkinnyt mitään enään työhön meno.
-
-Ilma oli niin lauhkea ja kaunis; ja sitä paitse puhuttiin tulituksista
-y.m.s.
-
-Asia oli niinikäästi, että kuninkaalla oli talven aikana ollut kaulassa
-paise pahanen; sentähden ylioppilaat menivät soihtukulussa linnaan,
-jossa he lauloivat:
-
-"Kuullos Svea! äitimme yhteinen."
-
-Samasta syystä pidettiin myös "Suuri kiitosjuhla" Tivolissa ynnä
-lausunnon ja tulituksen kanssa. Suuri ihmisjoukko oli sentähden kulussa
-illalla, erittäinkin Tivoli ja Studenterlundin ympärillä. Siellä haisi
-huonot sikaarit ja tuore multa ja ensimmäiset ruohonkorret; silloin
-tällöin levesi palsamipoppelin tuoksu, joitten tahmeat lehtitupet
-alkoivat halkeilla.
-
-Valtioneuvoksia ja hovivirkamiehiä, sotilas- ja muita univormuja ajeli
-linnaan, jossa oli valoa monessa ikkunassa, kuninkaan lipun kohotessa
-kohti vaaleanviheriää iltataivasta.
-
-Vaan siirtolaislaivan luona tehtiin työtä, hälyttiin ja meluttiin, ja
-kaikki näytti niin sekasotkuiselta, jotta yksi ja toinen sydänmaalainen
-matkustaja istahti arkulleen ja itki.
-
-Kun Njaedel ja luotsivanhin tulivat satamaan, tapasivat ne asioitsija
-ystävänsä; vaan hän huusi: "all right!" mennessään heidän ohitse:
-hänestä valui hikeä ja hänen äänensä oli niin käheä jotta tuskin sai
-ääntä päästetyksi.
-
-Pari lastinpurkajaa seisoi laivalankuilla; ja kun Njaedel seurasi
-luotsivanhinta lankkuja pitkin, sanoi toinen niistä toiselle:
-
-"Häpeäpä on, jotta tuo amerikalainen saa viedä tuonlaisia miehen
-kötkäleitä pois maasta."
-
-Njaedel, kuultuaan tämän, ojensi kätensä.
-
-Vaan lastinpurkaja, joka oli oikeita haminarenttuja, aavisti heti
-rauhattomuutta ja katseli epäröiden kelpo nyrkkiä. Vaan kun hän näki
-Njaedelin vaaleat silmät, löi hän kättä kelpo läimäyksellä ja sanoi,
-puoleksi häpeissään: "No niin, itsepähän paraiten tiennet mitä teet.
-Siis hyvästi ja onnea matkalle kuomaseni!"
-
-Laivassa oli melakka ja kiire vielä suurempi. Vaan luotsivanhin niin
-viisaustieteliän tyyneydellä istui arkulleen kopperonsa eteen; sitten
-saivat muut elämöidä niin paljon kuin ikinä tahtoivat.
-
-Njaedel sitä vastoin ei voinut tyynellä mielellä nähdä kuinka kaikkia
-raskaita tynnyreitä ja laatikoita tuotiin laivaan. Vähän väliä meni hän
-ja kaappasi karhun tavoin siitä ja tästä kiinni, ja kun merimiehet
-katsoivat häntä ihmetellen, niin nyökkäsi hän vaan hymyillen. Vihdoin
-asettui hän vakavasti lastihuoneen aukolle, ja kun jotain oikein
-raskasta tuli, huusi väki: "Antakaa karhun ottaa kiinni!"
-
-Tämä kävi Njaedelin mielelle ja poisti hänen synkät ajatuksensa. Hän
-tunsi taas kovan tarpeen käydä käsiksi johonkin oikein raskaasen
-työhön.
-
-Vaan illalla, kun melu vaikeni ja väki heitti hyvästiä toisilleen, kävi
-hän "niin veteläksi kuin voi", sanoi luotsivanhin. Hänellä ei ollut
-ketään ihmistä, kelle sanoa hyvästiä, ja sentähden arveli hän, että
-hänen piti kätellä kaikkia, jotka menivät maalle.
-
-Luotsivanhin huomasi heti, että hän ja Njaedel olivat köyhimpiä
-matkustajia. Useimmat muut matkustajat olivat hyvästi toimeen tulevia
-talonomistajia, jotka vuosikausia olivat työskennelleet se
-silmämääränään, että he matkustavat Amerikaan, kun ovat saanet
-kerätyksi tarpeeksi rahoja. Toiset olivat saaneet matkarahat ja apua
-sukulaisiltaan Amerikassa.
-
-Senpä tähden olivat ne aivan tyyniä mihinkä ryhtyivätkin. Astuskellen
-joukoissa välikannella söivät he ja tarjosivat toisilleen
-evässäkeistään. He tarkasti ottivat huomioonsa mitä tapahtui heidän
-ympärillään, puhelivat puoliääneen keskenään, siirtyivät levollisesti,
-kun olivat tiellä, eivätkä näkyneet muuta ajattelevan, kuin että
-tulisivat onnellisesti ja hyvästi perille, ja pitivät tarkan huolen
-lapsistaan.
-
-Perässä ensi sialla oli mitä vilkkain elämä. Nämä matkustajat olivat
-enimmäkseen nuoria miehiä, jotka tulivat laivaan ystäviänsä saattamaan,
-jotka lauloivat ja hurrasivat. Hyviin vaatteisin puettua nuorta miestä
-kuljetettiin laivaan aivan tunnottomana humalasta ja pantiin sänkyyn.
-
-Siellä oli pari kolme kauppakirjuria, muuan konkurssin tehnyt, eräs
-tyytymätön insinöri, joka käänsi kiittämättömälle isänmaalleen
-selkänsä, kuten muuan hänen ystävänsä lausui eromaljan juodessa laivan
-salissa, sillä siellä laitettiin heti pieni juhlallisuus matkustajille
-ja heidän ystävilleen.
-
-Sitten vielä siellä oli ylioppilas, jonka perhensä lähetti pois
-salaisista syistä, ja lisäksi kolme neljä haaksirikkoon joutunutta
-henkilöä uusissa vaatteissa, "jotka kiitollinen isänmaa hylkäsi", kuten
-ylioppilas lausui.
-
-Kello yhdentoista aikana tuli tohtori Bennechen laivaan sisarineen. He
-tulivat yksinään; valtioneuvos oli linnassa, Alfred oli pyytänyt
-anteeksi ettei hän voinut tulla ja rouva Bennechen oli sängyssä.
-
-Kun hän lopuksi näki, että matkasta tuli tolkku, tunsi hän jotakin
-katumuksen kaltaista. Hän syleili kauan Hildaa ja mumisi jotain että
-hän -- Hilda -- antaisi anteeksi hänelle että hän joskus oli tehnyt
-vähän väärin.
-
-Silloin siis molemmat huono-onniset jättivät talon sydämmellisellä
-surulla, ja Hilda sai päänkivistyksen, että hän heti pani maata naisten
-salissa, jonka hän sai yksinään haltuunsa. Melu eteissalista estyi
-vähitellen, kun seura pääsi täydelle tunteen kannalle. Tohtori meni
-ylös kannalle ja kuleksi edes takaisin.
-
-Yö oli hiljainen ja valosa. Vaan kahtaalta kohosi mustia pilviä; ei
-varmaankaan kauan viipynyt, ennenkuin sade saapui. Ei ääntä kuulunut
-paitse hiililapioiden mäiske alhaalta konehuoneesta ja tohtorin oma
-ontuva astunta, kulkiessaan siinä edestakaisin.
-
-Silloin tällöin toi tuuli jonkun tulituslaukauksen kiitosjuhlasta tahi
-muutamia ääniä jostakin fanfarista. Raketteja ja roomalaisia tulia
-kohosi yli talojen ja loivat helakan valon ilmaan ennenkuin sammuivat.
-
-Juhana Bennechen kuleksi kauan edestakaisin kannella ja katseli
-kaupunkiin, jonka hän niin hyvin tunsi ja jossa hän oli viettänyt
-elämänsä. Pieni aukko laivan ja sillan välissä kuvausi hänelle
-pohjattomaksi syvyydeksi, jonka taakse hän jätti jälkeensä kaikki surut
-ja pettyneet toiveet. Hän ei kuitenkaan ollut rohkealla mielellä.
-Tuhannet muistot iskivät pienet kyntensä häneen, joiden irtirepiminen
-kävi kipeästi. Hän ei todellakaan odottanut mitään suuria
-toisellapuolen merta.
-
-Luotettavimmat ystävykset alhaalla salissa irtausivat vihdoin viimein
-ja haalausivat sillalle laulamaan. Vaan näytti siltä, että he olivat
-liikutuksissaan, jonka vuoksi he kaikessa hiljaisuudessa vaelsivat
-kaupungille. Ja hiljaisuus laivalla ja hiljaisuus kaupungilla, hän
-kuuli vaan raskaita koneen puhkauksia, juuri kuin jättiläinen alkaa
-herätä.
-
-Juhana Bennechen katsoi kelloaan. Kello oli puoli yksi. Sadepilvet
-vetäysivät yhä enemmän kokoon. Hän katsahti vielä kerran ympärilleen
-kootakseen koko menneisyyden kauniisen, vapaasen kevätkuvaan, ennenkun
-hän meni levolle.
-
-Silloin kuuli hän vaunujen lähestyvän satamaan, ne vierivät kaasulyhdyn
-sivu ja pysähtyivät englantilaisen laivan luo. Laajakauhtanainen herra,
-kolmikulmahattu päässä, nousi vaunuista ja sanoi muutaman sanan
-ajajalle. Hetkisen sen jälkeen kuuli Juhana äänen, jonka hän oli
-tuntevinaan kysyvän perämieheltä alhaalla tohtori Bennecheniä. "Täällä
--- tahtooko joku puhutella minua?" huusi Juhana ylhäältä kannelta.
-
-Vieras nousi pieniä kiertoportaita ja tohtori tunsi kamariherra Yrjö
-Delphinin.
-
-"Hyvää iltaa, tohtori! Te uskotte varmaan, että olen juovuksissa;
-niinpä olenkin. Minä olen joutunut epäsuosioon, ja sentähden olen
-tukehduttanut tuskaani. Onko sisarenne jo laivassa?"
-
-"On, toivon että hän jo nukkuu."
-
-"Lähdetään sisälle", sanoi kamariherra ja aukaisi oven muutamaan
-tupakkapöksään salin yläpuolella. "Nukuttaako teitä tohtori?"
-
-"Ei, ei ollenkaan", vastasi Juhana ja sytytti lampun. "Tahdotteko
-polttaa sikaarin."
-
-"Kiitoksia. Vaan tarvitsenpa erittäinkin juotavata!"
-
-Kamariherra avasi kauhtanansa ja nakkausi sohvalle kultakirjaillussa
-vormussaan kunniamerkkineen ja miekkoineen.
-
-Juhana Bennechen meni hankkiakseen jotakin juotavaa. Vaan ainoa mitä
-perämies sai näin myöhään yöllä oli whiskyä ja vettä.
-
-Kamariherra vakuutti että se oli hänen mielijuomaansa, siltäpä se
-melkein näytti. Tyhjennettyään lasin, sanoi hän: "Teidän sisarenne
-neiti Hilda on siis laivassa?"
-
-"Niin, hän lie nukkunut jo kauan sitten toivon ma", vastasi Juhana
-vähän kummissaan.
-
-"Että te tohtori voitte matkustaa kaupungista nain hupaiseen aikaan!
-Kuulkaas nyt mitä täällä on tapahtunut tänä siunauksen ehtoohetkenä.
-Ensiksikin: kamariherra Yrjö Delphin on joutunut epäsuosioon; sitten
-tukkukauppias Falck-Olsen on saanut rintaansa ristin valkoisen tammansa
-tähden; sitten ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen ovat nimitetyt
-kamarijunkkareiksi, edellinen vielä kihloissakin --"
-
-"No, no, käy liian ruttoon! Kenen sanoitte olevan kihloissa?"
-
-"Hiorthin; kun hänen isänsä pääsi valtioneuvokseksi, niin otti hän
-hänet -- niin, te ymmärrätte, minä tarkoitan häntä -- Falck-Olsenin
-voikko tammaa, Sofiaksi ne häntä kuulemma kutsuvat. Toinen se läsipää
-on antanut rukkaset.
-
-"Ei, kamariherra!" huudahti Juhana. "Nyt minusta tuntuu somalta."
-
-"Niin minustakin. Muutoin on minulla viisauteni Mortensenilta, joka
-huolimatta kaikista tulitikuistaan on esitelty hovilaisille. Voih, minä
-kadehdin teitä, tohtori, kuu pääsette pois kaikesta tästä!"
-
-Hänen muotonsa kävi äkkiä niin veltoksi ja vanhaksi, jotta Juhanan kävi
-sääliksi häntä.
-
-"Lähtekää meidän mukaamme kamariherra!"
-
-"Minähän olen univormussa!"
-
-Vaan kun Juhana hymyili, lisäsi hän: "Ah, te luulette että se oli
-huonoa pilaa -- ei, se oli totta. Nähkääs, univormuiset jäävät tänne
-maahan -- univormuiset ja repaleiset! Viimeisestä rotasta, joka jättää
-laivan, tulee köyhäinhuoneen esimies. Se on tulevaisuuden virkatoimi.
-Kuninkaallinen norjalainen Yli-valtion köyhäinhuoneen esimies,
-arvoineen ja univormuineen kuin sotakomisarius. Minä olisin itse
-hakenut sen viran, jollen olisi joutunut epäsuosioon.
-
-"Ja sitäpaitse", jatkoi hän, seottaessaan uuden lasin, "jos voisinkin
-olla ilman kaupunkia, niin ei kaupunki voi olla ilman minua. Kuinka
-kävisi näitten ihmisparkain, jotka nukkuvat tuossa pääkaupungin
-tapaisessa, jos ne heräisivät varhain aamulla ilman kamariherraa? Sillä
-nähkää, hyvä herra siirtolainen, mikä meitä täällä vaivaa, on pieni
-epäilys, pieni pelko ettei kaikki ole aivan niinkuin olla pitäisi
-täällä meillä -- ei täydelleen europalaista -- eikä tosiaan olekaan
-Mortensenin todellisten tulitikkujen nimessä! Vaan onpa olemassa
-kamariherra Delphin ja pari muuta, jotka ovat nähneet mailmaa eli
-ainakin ovat olevinaan nähneitä, jotka osaavat puhella kaikesta,
-tuntevat kaikki nimet ja kirjoitukset, ymmärtävät viekuroida kaiken
-totisuuden kanssa, jotta se muuttuu leikiksi, muodostaa koko
-aikakautensa taskunkokoiseksi, parvittaa päivän polttavat kysymykset
-viiden eli kuuden hyvän sanan ympärille, jotka kaikki voi muistaa ja
-pitää käsillä, ja vihdoin yhdistää perusteellisen tiedon
-naisvaatteuksesta järkähtämättömään vakavuuteen keskellä hurjan
-kanslialorun -- ne ovat pääkaupungin välttämättömän tarpeellisia
-kansalaisia! -- Ah", huudahti hän äkkiä ja vaipui äkkiä pöydän ääreen
-ihan kyyryyn, "minä olen tähän kaikkeen niin väsynyt -- niin väsynyt --
-niin väsynyt!"
-
-Silmänräpäyksessä puhkesi semmoinen liikuttava epäillyksen lause tästä
-soreasta univormuun puetusta keikarista, siinä kun hän makasi pää
-käsivartta vasten, jotta Juhana Bennechen ymmärsi, että se oli enemmän
-kuin tavallista juovuksissa oloa. Hän pani kätensä toisen olalle ja
-sanoi sydämellisellä osanottavaisuudella: "Vaan kuulkaa Delphin! te
-ette ole onnellinen, en minäkään -- täällä laivassa ei kyllä liene
-monta onnellista. Vaan tulkaa, seuratkaa meitä! Teidän tarvitsee lähteä
-pois täältä."
-
-Kamariherra nosti päätään, ja hänen kasvonsa oli taas ilkkuvassa
-hymyssä: "Te muistutatte niin elävästi korkeasta isästänne. Samaa sanoi
-hän minulle muutamia tunteja sitten. Teidän tarvitsee lähteä
-pois täältä! Ja minä aion seurata hänen neuvoaan, minä haen
-poliisimestarinviran Aalesundissa."
-
-Juhana taantui askeleen pettynyt odotus muodossaan; tämä huvitti häntä.
-Vaan kamariherra otti kauhtanansa mennäkseen; kumminkin hän viipyi,
-juurikuin hän jotain olisi aikonut sanoa, ja tohtori huomasi hänen
-olevan yhä enemmän kummallisen.
-
-Lopuksi kääntyi Delphin laivalankuilla ja puristi kovasti hänen
-kättään, mutistessaan:
-
-"Tervehtikää siskoanne ja sanokaa hänelle -- sanokaa hänelle
-minulta --" loppu haihtui johonkin joka oli nyyhkytyksen kaltaista.
-Kamariherra kääntyi nopeasti pois, meni maalle ja nousi vaunuihin,
-jotka odottivat.
-
-Ajaja heräsi ja otti raanun hevosen selästä. Taivas oli pilvessä ja
-kauvan aikaa oli jo satanut.
-
-Tohtori seisoi ja katseli vaunuja ja hevosen pitkäsääristä varjoa, joka
-lankesi vesirapakkoihin kadulla aina kun menivät kaasulyhtyjen ohi. Se
-oli viime näky, minkä hän näki kaupungista, ennenkuin meni maata.
-
-Varhain aamulla läksi englantilainen laiva merelle. Vaan kun vihdoin
-kaikki oli valmiina ja propelli alkoi työnsä, oli kello jo yli kuuden,
-ja juuri kun höyry lähestyi Hovedötä, tuli savupilvi linnanvallista, ja
-kanonanlaukaus jymähti hiljaisessa, sateisessa aamuilmassa.
-
-Perässä syntyi huuto ja utelias kysyntä, mitä tämä tervehdys merkitsi.
-Vaan Juhana Bennechen oli unissaan, jotta hän tuskin heräsi. Eipä
-keulassakaan toisella sialla paljoa välitetty laukauksesta. Oli tunto,
-että vanha maa tervehdyksineen ei enään kauan liikuttanut heitä.
-
-Ja kun kaksikymmentä yksi juhlalaukausta jymisi pääkaupungista, kulki
-matkustajalaiva vuonon läpi ja paksu keltainen kanonainsavu verhosi
-linnan ja painui talojen katoille pilvisenä, sateisena aamuhetkenä.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Kaksikymmentä yksi kanonanlaukausta ilmoitti että kuningas oli
-matkustanut Tukholmaan takaisin. Enempää ei tarvinnut vastapuolueen
-sanomalehdille heittäytyäkseen hallituksen kimppuun tavallisella
-säälimättömyydellään. Koko sanomalehdistö kuohui, ja vanhat
-riitakysymykset uudistettiin, jokainen puolue syöksyi esiin
-haukkumasanoineen, joita viskattiin kuin höyhenpalloja edes takaisin,
-ja tilaajien oli hauska katsella niitten lentävän ilmassa.
-
-Politillisten myrskyjen liikuttamana kuleksi ritari Falck-Olsen edes
-takaisin suuren kuvastimensa edessä seuraavana sunnuntaina. Rouva kulki
-ja järjesteli, katsellen ylpeydellä pientä ritarinauhaa napinlävessä.
-
-"Kuule, eukkoseni, meidän pitää matkustaa."
-
-"Matkustaa? Miksi niin? Etkö ole tyytyväinen jo? Olethan sen sanonut!"
-
-"Oh! Yksi kunniamerkki on vaan ensi askel."
-
-"Ei, vaan hyvä Jumala!" huudahti Falck-Olsenin rouva suutuksissaan,
-"olethan tullut mahtavaksi yht'äkkiä, Olli Juhana! Kun yksi
-kunnianmerkki on vaan ensi askel, niin tahtoisin mielelläni tietää mikä
-toinen on?"
-
-"Toinen kunniamerkki lisäksi!" vastasi hänen puolisonsa ja meni
-salista.
-
-Hänelle oli näet kuviteltu, että saksalaiset ruhtinaat kuljettavat
-muassaan kunniamerkkejä, kun ne oleskelevat kylpypaikoissa, ja silloin
-on helppo saada joku niistä -- erittäinkin kun on yksi ennaltaan.
-
-Falck-Olsenin perhe matkusti siis Emsiin, ja pari viikkoa sen jälkeen
-sai Karolina Hjelm kirjeen Lovisalta, jossa muun muassa oli:
-
-    "Sinä et voi ajatella kuinka suloista on herätä aamusella kun
-    ei tarvitse ajatella Hannua. Että saatoinkin olla niin tyhmä!
-    Hän ei sopinut minulle. Eilen ratsastimme aaseilla, ja muuan
-    englantilainen, joka oli muassa (pappa sanoi, että hän on lordi)
-    on niin hellänä tänään, että hän ei voi istua siliä lailla kuin
-    me muut istumme, vaan hänen täytyy istua sille selkärangan osalle,
-    joka on kappaleen matkaa ylempänä."
-
-Karolina oli kylliksi varomaton, kun luki kirjeen äidilleen. Ja
-seuraavana päivänä sanoi Hjelmin rouva Hannu serkulleen: "Sinun
-arvelusi Falck-Olsenista oli aivan oikea. Ulkomaalla on hän perinpohjin
-turmeltunut."
-
-Hannu serkku huokasi. --
-
-Antti kaikkivaltias oli tullut heikkomieliseksi, joka tunnettiin
-yleisesti. Pari päivää kuleksi hän ympäriinsä kansliassa ja saattoi
-suuren häväistyksen aikaan puhumalla kaikenlaisia asioita, joista ei
-saanut puhua.
-
-Valtioneuvos Bennechenin täytyi silloin voimakkaasti ryhtyä asiaan, ja
-toimittaja Mortensenin avulla onnistui hänen saada vanhan uskollisen
-palvelian asumaan erään rouva Gluncken luona, joka piti ompelukoulua
-nuorille tyttärille.
-
-Täällä viihtyi hän erittäin hyvin. Sillä näkyi että hän erittäinkin
-viime vuosina oli ahkerasti, sanomattoman ahkerasti pannut rahalainoja
-säästöpankkiin; ja kun hän jonkun aikaa oli oleskellut iloisten
-tyttöjen joukossa Malla Bimbamin ompelukoulussa, näkyi hän unhoittaneen
-kanslian kaikkineen päivineen.
-
-Sitä vastoin tuli hänestä innokas kirkkomies, ja aina oli hän naisten
-puolella. Ja monelle nuorelle naiselle oli siitä uskonnollista iloa,
-kun saivat pitää kunniakkaalle vanhukselle virsikirjaa; se oli meikein
-mieltä ylentävää katsella noita lempeitä kasvoja ja lumivalkoisia
-hivuskiheröitä takin kauluksella. --
-
-Vaan sanomalehdet löivät höyhenpalloa oikein raivokkaasti; erittäinkin
-oli vastapuolue kiihkeä.
-
-Ensinnäkin ihmeteltiin mitä amtmani Hiorthilla tehtäisiin
-valtioneuvoksena, semmoisellakin miehellä, jota ei kukaan tuntenut.
-Sitten viitattiin muutamaan julmaan häpeälliseen tapahtumaan
-valtioneuvos Bennechenin kansliassa: asiapapereita olisi muka kadonnut,
-salaisia paikkoja löytynyt -- koko sarja arveluttavan laatuisia
-paljastamisia.
-
-Suulliset huhut olivat vielä pahempia, ne menivät aina muutamaan
-huutoon tulleesen naisihmiseen, rouva Gluncke nimeltään, joka oli
-läheisessä yhteydessä valtioneuvos Bennechenin kanssa.
-
-Sitäpaitse tiesi koko kaupunki, että kaksi valtioneuvoksen lasta oli
-mennyt Amerikaan yhtäkkiä muutaman hirveän perheriidan vuoksi.
-
-Vaan erittäinkin oli huhuja Mon Antista, kanslian kaikkivaltiaasta
-vahtimestarista, joka oli kadonnut.
-
-Valtioneuvos Bennechen kantoi päätään vielä korkeammalla kuin
-tavallisesti, ja sama arvokas hymy oli hänen kasvoillaan kuin ainiaan,
-kun tervehti häntä kadulla.
-
-Levottomuus yltyi kansliassakin. Joka aamu luettiin "Kansan todellista
-ystävää", vaan se pysyi tyynenä; ei yhtään mahtavaa pääkirjoitusta,
-joka olisi voinut tukkia kaakottajien suun ja tyynnyttää mieliä.
-
-"Nyt pitää Mortensenin sanoa sanansa!" huusi notario Örseth muutamana
-aamuna ja löi pöytään.
-
-"Niin, hänen pitää todellakin!" yhtyi kamarijunkkari Hiorth, joka nyt
-kellui päällimäisenä.
-
-Ja koko kanslia oli samaa mieltä: nyt pitää Mortensenin sanoa sanansa!
-Mieliala oli siis korkeimmallaan kiihoituksissa ja jännityksissä, kun
-toimittaja astui sisään ja viskasi kostean sanomalehden pöydälle.
-
-Hiorth tempasi sanoman ja huusi: "Ilkeitä huhuja ja ilkeitä juonia."
-
-Vihdoin hiljaisuus syntyi kun hän luki.
-
-Ensiksi esiteltiin missä määrässä vastapuolue on köyhä aseista, kun se
-saattoi alentua tekemään politillisia valtiojuttuja huhuista ja akkain
-juoruista. Sitten kuvailtiin nykyinen politillinen tila tyydyttäväksi
-jokaisen tervejärkisen ja sivistyneen kansalaisen mielestä.
-
-"Että semmoinen" -- luki Hiorth edelleen, vaan toimittaja tempasi
-sanomalehden: "Antakaa minä luen! Että semmoinenkin niin jokapäiväinen
-tapaus kuin vanhan kansliavahtimestarin viraltapano voi antaa aihetta
-semmoisiin häväistyskirjoituksiin, on itsessään ajanmerkki, jota sopii
-ottaa huomioon.
-
-"Sillä tämän takana, tämän teeskennellyn innostuksen valtiohallituksen
-pienimpäinkin seikkojen suhteen on jotakin aivan toista, jotakin joka
-yltyy joka päivä meidän seassamme, jotakin joka vakaasti pitää hävittää
-juuriaan myöten, ettei se kantaisi meidän valtioelämäämme hävittäviä
-hedelmiä.
-
-"Se on alhaisten luonteitten, puolisivistyneitten viha kaikkia
-mahtavuutta vastaan, kaikkia virkamiehiä vastaan, joka nyt kääntyy
-Jumalan asettamaa esivaltaa vastaan ojentaessaan kättään
-häpeämättömälle epäluulolle, tunkeupi perhe-elämän pyhimpiin
-salaisuuksiin, pilkkaa kaikkia pyhintä ja uhkaa viedä meidän
-yhteiskuntamme häviöön ja hurjimpaan laittomuuteen.
-
-"Monta on varmaankin meistä, jotka ovat vaan siinä levollisessa
-ajatuksessa, että kyllä Norjan virkamiehistö kestää sangen paljon -- ja
-siinä ovat oikeassa. Vaan kuitenkin on velvollisuutemme panna sormemme
-tälle hellälle kohdalle; sillä täällä kehittyy koko yhteiskuntamme
-vaara. Raja on asetettava tälle paisuvalle julkeudelle, joka
-kirjoituksissa ja puheissa ahdistaa kaikkia mikä jumalillisessa
-järjestyksessä on ja oleman pitää kohotettu raakkuvan rahvaan tuomiota
-korkeammalle.
-
-"Ja jollei tämä tapahdu tarpeeksi voimakkaasti kaikkien rehellisten
-kansalaisten yhteisten ponnistusten tautta, niin pian näemme sen harmia
-herättävän näyn, että kiihoitettu kansa julkisella uhalla pilkkaa lakia
-ja lain käyttäjiä.
-
-"Olkaamme siis varuillamme ja ottakaamme huomioomme ajan merkit.
-
-"Ei niin, että meissä olisi joku pelko; Jumalalle kiitos, niin
-korkeassa yksivallassamme kuin yhteisliitossa velikansan kanssa ja --
-eikä suinkaan vähimmässä määrässä -- meidän ymmärtäväisten,
-lahjakkaitten valtiomiesten ja virkamiesten vahvassa renkaassa, jotka
-niin kauan ovat hoitaneet meidän yhteiskuntaamme ja jotka kyllä
-tietävät pysyä edellisilleen uskollisina, -- kaikessa siinä on meillä
-vahvat takuut, jotta meidän ei tarvitsisi ensinkään pelätä. Vaan, me
-kerromme vielä, olkaamme varuillamme ja ottakaamme vaariin ajan merkit.
-
-"Pahat, valoa pelkääväiset vallat ovat väiyksissä yhteiskunnassamme,
-antaa päivän luoda valoaan niihin ja ne lentävät kuin pahat henget,
-takaisin siihen pimeyteen, jossa ovat syntyneet."
-
-Yleinen riemu syntyi kokoontuneitten kansliaherrojen kesken.
-
-Örseth hieroskeli käsiään. "Kas, sepä oli oikein! Sepä oli parahiksi
-heille! Kuulitteko, Hansen! Se oli jotain teille."
-
-Hansen äijä nyökkäsi paperikasansa yli. Vaan kaikki muut tunsivat
-päässeensä suuresta kuormasta. Häväistyshän oli kutistunut
-vähäpätöiseen asiaan, ja roistoväki oli saanut aika löylytyksen.
-
-Vaan Mortensen katseli ympärillensä ja sanoi: "Niin, näettekö nyt,
-pienet pojat, mitä olisitte ilman minua? Onko suurempaa siunausta
-maalle kuin valistunut, totuutta rakastava ja oikein ajatteleva
-sanomalehti?"
-
-Mortensen oli puhunut tavallinen kaksimielinen hymy kasvoillaan; ei
-koskaan voinut olla oikein varma siitä, oliko hän totinen vai
-ivallinen.
-
-Vaan tällä kertaa ei kukaan nauranut. Sillä kaikki tunsivat todellakin
-tällä hetkellä, että Mortensen oli oikeassa.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Työmiehiä, by Aleksander L. Kielland
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TYÖMIEHIÄ ***
-
-***** This file should be named 41193-8.txt or 41193-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/1/1/9/41193/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/41193-8.zip b/41193-8.zip
deleted file mode 100644
index f3690c1..0000000
--- a/41193-8.zip
+++ /dev/null