diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-03-08 21:42:10 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-03-08 21:42:10 -0800 |
| commit | 22bb144a37e51a9fdf8b89f88dc56f793e6937ca (patch) | |
| tree | df2ccc63080301653e7b6acea2e47c0dbbcc1ccf /40568-8.txt | |
| parent | 127c879de13956fce80010c2101f5b02ea107e2a (diff) | |
Diffstat (limited to '40568-8.txt')
| -rw-r--r-- | 40568-8.txt | 15595 |
1 files changed, 0 insertions, 15595 deletions
diff --git a/40568-8.txt b/40568-8.txt deleted file mode 100644 index 27244e1..0000000 --- a/40568-8.txt +++ /dev/null @@ -1,15595 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Ruhtinas Serebrjani, by Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Ruhtinas Serebrjani - Kertomus Iivana Julman ajoilta - -Author: Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi - -Translator: K. K. Saarikoski - -Release Date: August 23, 2012 [EBook #40568] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUHTINAS SEREBRJANI *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -RUHTINAS SEREBRJANI - -Kertomus Iivana Julman ajoilta - - -Kirj. - -ALEKSEI KONSTANTINOVITSH TOLSTOI - - -Venäjän kielestä suomentanut K. K. Saarikoski - - - -Tampereella 1890, -Hj. Hagelbergin kustannuksella. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Opritshnikit. - II. Uusia tovereita. - III. Loitsiminen. - IV. Drushina Andrejevitsh ja hänen vaimonsa. - V. Kohtaaminen. - VI. Vastaanotto. - VII. Aleksandrovan sloboda. - VIII. Pidot. - IX. Tuomio. - X. Isä ja poika. - XI. Öinen juhlakulku. - XII. Panettelu. - XIII. Vanjuha Persten ja hänen toverinsa. - XIV. Korvapuusti. - XV. Suutelu-tilaisuus. - XVI. Ryöstö. - XVII. Veren manaus. - XVIII. Vanha tuttu. - XIX. Venäjän mies muistaa hyvän. - XX. Iloista väkeä. - XXI. Satu. - XXII. Luostari. - XXIII. Tie. - XXIV. Rosvojen kapina. - XXV. Valmistus taisteluun. - XXVI. Veljeys. - XXVII. Basmanov. - XXVIII. Ero. - XXIX. Silmätysten. - XXX. Miekan loihtiminen. - XXXI. Jumalan tuomio. - XXXII. Vjasemskin taikapussi. - XXXIII. Basmanovin taikapussi. - XXXIV. Narrin kaapu. - XXXV. Mestaus. - XXXVI. Palajaminen slobodaan. - XXXVII. Anteeksi anto. - XXXVIII. Lähtö slobodasta. - XXXIX. Viimeinen kohtaaminen. - XL. Jermakin lähettiläiskunta. - - - - -I Luku. - -Opritshnikit. - - -Vuonna 7703 maailman luomisesta, elikkä nykyisen ajanlaskun mukaan -v. 1565, kuumana kesäpäivänä, kesäkuun 23 p., nuori bojari,[1] ruhtinas -Nikita Romanovitsh Serebrjani, saapui Medvedevkan kylään, joka on noin -kolmenkymmenen virstan päässä Moskovasta. - -Hänen takanaan ajoi joukko sotilaita ja orjia. - -Ruhtinas oli viettänyt kokonaista viisi vuotta Litvassa. Hänet oli -lähettänyt tsaari Iivana Vasiljevitsh kuningas Sigismundin luo tekemään -rauhaa moneksi vuodeksi silloisen sodan jälkeen. Mutta tällä kertaa -tsaarin valinta oli epäonnistunut. Tosin Nikita Romanovitsh pontevasti -puolusti maansa etuja, ja näyttipä siltä, että parempaa välittäjää -tuskin olisi voinut toivoakaan, mutta Serebrjani ei ollut syntynyt -keskusteluja varten. Hyljäten lähettilästieteen hienoukset, hän tahtoi -puhtaasti käsitellä asioita, ja häntä seuranneiden kirjurien -suurimmaksi mielipahaksi hän ei sallinut heidän tehdä minkäänlaisia -koukkuja. Kuninkaan neuvonantajat, jo valmiit myönnytyksiin, käyttivät -pian hyväkseen ruhtinaan suoruutta, urkkivat meidän heikot puolemme ja -lisäsivät vaatimuksiaan. Silloin hänen kärsivällisyytensä loppui: -keskellä täyttä valtiopäivahuonetta löi hän nyrkkinsä pöytään ja repi -rikki valmiin sopimuskirjan, joka oli vain allekirjoitusta vailla. - --- Te, ynnä teidän kuninkaanne olette kaksikielisiä luikertelijoita. -Minä puhun teidän kanssanne omantuntoni mukaan, mutta te vaan etsitte -tilaisuutta pettääksenne minua. Sitäpä on enään mahdoton enää sovittaa. - -Tämä kiivas esiintyminen menetti silmänräpäyksessä edellisten -keskustelujen tulokset, ja tuskinpa hän olisi voinut välttää maanpakoa, -jollei juuri samana päivänä olisi Moskovasta tullut käsky heittää -rauhantekeminen ja uudistaa sota. Iloisena jätti Serebrjani Vilnan -kaupungin, muutti samettipukunsa välkkyvään sotisopaan, ja nyt -löylyttämään litvalaisia, missä vain heitä tapaisi. Hän osoitti -kuntoansa sotilasuralla paremmin kuin keskustelujen alalla, ja saavutti -pian suuren maineen sekä venäläisten että litvalaisten kesken. - -Ruhtinaan ulkomuoto vastasi hänen luonnettaan. Eniten huomiota -herättävät piirteet hänen miellyttävissä, mutta ei kauneissa -kasvoissaan oli suoruus ja avomielisyys. Hänen mustanharmaissa, mustien -ripsien varjostamissa silmissään olisi katsoja huomannut erinomaisen, -itsetiedottoman ja tahdottoman päättäväisyyden, joka esti hänet -vaipumasta mietteisin ratkaisevalla hetkellä. Tuuheat, toisiinsa -yhtyvät silmäkarvat, osoittivat jonkinmoista epäjärjestystä ja yhteyden -puutetta hänen ajatuksissaan. Mutta soma, hienosti kaareutuva suu -osoitti taipumatonta lujuutta, ja hymyilyssä oli jotakin vaatimatonta, -melkeinpä lapsellista hyväntahtoisuutta, että moni olisi pitänyt hänet -yksinkertaisena, ellei se jalosukuisuus, joka loisti joka hänen -piirteestään, olisi vakuuttanut, että hän sydämellään käsittää sen, -mitä hän ymmärryksellään ei saata itselleen selvittää. Koko hänen -olentonsa vaikutti myötätuntoisuutta, ja jokainen sai sen käsitteen, -että huoleti saattoi turvautua häneen kaikissa tilaisuuksissa, joissa -vaaditaan päättäväisyyttä ja itsensä kieltäymystä, mutta ettei -käytöstapansa harkitseminen ollut hänen asiansa ja että miettimiskykyä -ei hänelle oltu suotu. - -Serebrjani oli noin viidenkolmatta vanha. Kasvultaan oli hän -keskikokoinen, leveäharteinen, mutta soukka lanteiltaan. Tuuhea -tukkansa oli vaaleampi kuin hänen päivänpaahtamat kasvonsa, ja muodosti -vastakohdan tummille kulmakarvoille ja mustille silmäripsille. Lyhyt -parta, vähäsen hiuksia tummempi, varjosti hiukan huulia ja leukaa. - -Iloiselta ja keveältä tuntui nyt ruhtinaan sydämessä palatessaan -synnyinmaahansa. Päivä oli kirkas, päiväpaisteinen, yksi niitä päiviä, -jolloin koko luonto on ikäänkuin juhlapuvussaan, kukat näyttävät -heleämmiltä, taivas sinisemmältä, ilma väreilee kauaksi kuultavin -aalloin, ja ihmisen tuntuu niin keveältä, ikäänkuin hänen sielunsa -olisi yhtynyt luontoon, väräjäisi joka lehdellä, kiikkuisi joka -ruohonkorrella. - -Kirkas oli kesäkuun päivä, mutta ruhtinaasta, joka oli viettänyt viisi -vuotta Litvassa, tuntui se vieläkin kirkkaammalta. Vainioilta ja -metsistä ikäänkuin tuoksui Venäjänmaan ilmaa. - -Petoksetta ja vilpittömästi Nikita Romanovitsh oli liittynyt nuoreen -Iivanaan. Lujasti piti hän valansa, eikä mikään olisi horjauttanut -hänen vahvaa luottamustaan hallitsijaansa. Vaikkapa hänen sydämensä ja -tunteensa jo kauan olivat halunneet kotimaahan, niin jos sillä hetkellä -käsky hänelle olisi tullut palata Litvaan, näkemättä enemmän Moskovata -kuin omaisiaankaan, olisi hän nurkumatta kääntänyt ratsunsa ja -entisellä kiivaudella syöksynyt uusiin taisteluihin. Sitäpaitsi hän ei -yksin niin ajatellut. Kaikki venäläiset koko maassa rakastivat Iivanaa. -Hänen hurskaan hallituksensa kanssa näytti Venäjälle koituvan uusi -kultainen aikakausi, ja munkit lueskellessaan aikakirjoja eivät -löytäneet niistä Iivanan vertaista hallitsijaa. - -Jo ennenkuin kylään olivat ehtineet, kuulivat ruhtinas ja hänen väkensä -iloisia lauluja, ja saavuttuaan kylän syrjään, huomasivat he että -siellä vietettiin juhlaa. Kylänraitin kummallekin puolelle olivat -poikaset ja neitoset asettuneet piiriaitauksiin, ja molemmat piirit -liikkuivat koivun ympäri, joka oli koristettu kirjavilla tilkuilla. -Päässä oli pojilla ja tytöillä paksut seppeleet. Piirit lauloivat, -milloin molemmat yhdessä, milloin vuorotellen, puhelivat keskenään ja -heittäytyivät leikkitaisteluun. Heleästi kajahteli laulujen kesken -tyttöjen nauru, ja iloisesti loistivat poikain kirjavat paidat -joukosta. Kyyhkysparvia lenteli katolta katolle. Kaikki liikkui ja -hyöri, oikeauskoinen kansa kun huvitteliihe. - -Kylän syrjässä ruhtinaan vanha ratsupalvelija ajoi hänen rinnalleen. - --- Heleijaa! -- sanoi hän iloisesti, -- katsokaapa, isäseni, kuinka ne, -susi syököön, viettävät pyhän Agrippiinan juhlaa! Emmeköhän levähdä -tässä? Hevosetkin ovat väsyksissä, ja meidän on syötyämme hauskempi -matkata. Kylläisellä vatsalla, kuten itse tiedät, isäseni, vaikka -papuja puisi. - --- Niin, ja luultavasti olemme jo lähellä Moskovata! -- sanoi ruhtinas, -joka silminnähtävästi ei halunnut pysähtyä. - --- Ah, isäseni, sitä sinä tänään jo varmaan viidesti olet kysynyt. -Sanoivathan sinulle hyvät ihmiset että on vielä neljänkymmenen virstan -taival. Käske levähtämään, ruhtinas, hevoset ovat tosiaankin hyvin -väsyneet. - --- No, hyvä, sanoi ruhtinas, levätkäätte. - --- Hei, te, huudahti Miheitsh kääntyen sotilaihin: -- alas hevosilta, -kattilat esiin, tehkäät tuli. - -Sotilaat ja orjat olivat kaikki Miheitshin käskettävissä. He -kiirehtivät ja alkoivat irroittaa kuormastoaan. Itse ruhtinas laskeusi -hevosen selästä ja otti päältänsä sotisopansa. Nähdessään hänessä -korkeasäätyisen miehen, keskeyttivät nuoret piiritanssinsa, vanhat -ottivat lakit päästään ja katsoivat epätietoisin katsein toisiaan, -jatkaako ilonpitoa vai ei. - --- Älkää kursailko, hyvät ihmiset, -- sanoi ystävällisesti Nikita -Romanovitsh: -- jahtihaukka ei ole muille haukoille esteeksi. - --- Kiitoksia, bojari, vastasi elähtänyt talonpoika. -- Jollei sinun -armosi meitä halveksi, pyydämme nöyrästi: istu tähän viereemme, ja me, -jos suvaitset, tarjoamme sinulle simaa, tee meille kunnia, bojari, juo -terveydeksemme! .-- Hupakot, jatkoi hän, kääntyen neitosiin: -- mitä -pelästyitte? Ettekö näe, tämä on bojari palvelusväkineen, eikä -minkäänmoisia opritshnikoita. Katso, bojari, siitä ajoin kun Venäjään -tuli opritshnina, pelkää meikäläinen kaikkea; elämistä ei ole köyhälle -miehelle. Ja juhlana juo, mutta älä pohjaan; laula, mutta vilkase -ympärillesi. Kun kerran tulla tuoksahtavat, milloin tuolta milloin -toisaalta, vallan niinkuin lumi pääsi päälle. - --- Mikä opritshnina? Mitä ovat opritshnikit? kysyi ruhtinas. - --- Hiisi heitä tuntekoon. Sanovat itseään tsaarin väeksi. Mepä olemme -tsaarin väkeä, opritshnikoita, mutta tepä olette maaorjia. Meidän tulee -ryöstää ja raadella teitä, mutta teidän tulee kärsiä ja kumarrella. -Niin on tsaari käskenyt! - -Ruhtinas Serebrjani tulistui. - --- Tsaariko olisi käskenyt loukata kansaa! Voi niitä kirotuita. Mutta -keitä ne sellaiset ovat? Mitenkä te ette niitä rosvoja pane kahleisin! - --- Niin ettäkö kahlehtia opritshnikeitä! Ah, bojari, näkyy että tulet -kaukaa, et tunne opritshnikeitä. Yritäppäs olla heidän kanssaan -tekemisissä. Tässä eräänä päivänä ajoi heitä noin kymmenkunta miestä -Stepan Mihailovin pihaan, tuolle pihalle mikä on salvassa. Stepanipa -oli vainiolla; he akan luo: anna tätä, anna tuota. Eukko jättää kaikki, -vieläpä kumartaa. Nytpä he vaatimaan: Tuo tänne, ämmä, rahat! Eukko -puhkesi itkuun, mutta ei mikään auttanut, hän aukasi lippaansa, kaivoi -rievuista esiin kaksi kolmenkopekan lanttia ja tarjoaa ne kyynelsilmin: -ottakaa, ainoastaan jättäkää minut henkiin, Mutta he sanoivat: vähän! -Ja kun eräs opritshnikki lyödä läimäyttää häntä ohimoille, niin henki -pois. Stepan tulee pellolta ja näkee eukkonsa makaavan muserretuin -ohimoin. Hän ei voinut hillitä itseään. Hän rupesi haukkumaan tsaarin -väkeä: Ettekö pelkää Jumalaa, kirotut! Älköön teille toisessa -maailmassa olko armoa eikä anteeksiantamusta! Mutta he heittivät tuolle -kunnan miehelle nuoran kaulaan ja hirttivät hänen portinpieleen. - -Vapisi vihasta Nikita Romanovitsh. Hänen sydämensä kuohahteli. - --- Kuinka, valtamaantiellä, ihan Moskovan luona, rosvot ryöstävät ja -tappavat talonpoikia! Mutta mitä sitten tekevät teidän päämiehenne ja -kylänvanhimpanne, joiden asia on rikoksia rangaista? Kuinka he sallivat -että roistot nimittävät itseään tsaarin väeksi? - --- Niin, -- vakuutti talonpoika, -- mepä olemme tsaarin väkeä, -opritshnikeitä; kaikki on meille luvallista, mutta tepä olette -maaorjia! Päälliköitäkin heillä on; niillä on arvonmerkkinsä: luuta ja -koiranpää. Mahdollista että todella ovatkin tsaarin väkeä. - --- Hupsu! huudahti ruhtinas, -- älä rohkene koroittaa roistoja tsaarin -väeksi! -- En saa päähäni, -- hän ajattelu -- Erityiset merkkinsä? -Opritshnikit? Mitä tämä sana merkitsee? Keitä nämä ihmiset ovat? Kun -tulen Moskovaan, kerron tsaarille kaikki. Käskeköön hän minut etsimään -heitä. En säästä heitä, niin totta kuin Jumala on pyhä, en säästä! - -Sillävälin piiritanssia jatkettiin. - -Nuori poika oli olevinaan sulhanen, nuori neitonen morsian. Poika -kumarsi syvään morsiamensa sukulaisille, joina myös oli poikia ja -tyttöjä. - --- Herra appiseni, -- lauloi sulhanen yhdessä kuoron kanssa, -- pane -minulle olutta! - --- Rouva anoppiseni, leivo piiraita! - --- Herra lankoseni, satuloitse minulle ratsu! - -Otettuaan sitten toisiaan kädestä kiinni, pyörivät tytöt ja pojat -sulhasen ja morsiamen ympäri, ensin toisaanne ja sitten toisaanne päin. -Sulhanen joi oluen, söi piirakat, ajoi hevosen turmiolle ja ajoi pois -sukulaisensa. - --- Mene hiiteen, appi! - --- Mene hiiteen, anoppi! - --- Mene hiiteen, lanko! - -Joka säettä kertoessaan tuuppasi hän piiristä milloin tytön, milloin -pojan. - -Talonpojat nauraa hohottivat. - -Äkkiä kajahti läpitunkeva huuto. Noin kahdentoista vanha poika, -ylt'yleensä veressä, syöksyi piiriin. - --- Pelastakaa! kätkekää! -- huusi hän, tarttuen talonpoikain -vaatteisin. - --- Mikä sinun on, Vanja? miksikä rääkyt? Kuka sinua on lyönyt. Eiväthän -toki opritshnikit? - -Silmänräpäyksessä molemmat piirit olivat kokoontuneet yhteen ryhmään; -kaikki ympäröivät poikaa; mutta pelosta hän tuskin voi puhua. - --- Tuolla, tuolla, -- änkytti hän vapisevalla äänellä, -- ryytimaiden -takana, minä paimensin vasikoita ... silloin he tulivat ja alkoivat -teurastaa vasikoita, hakata sapeleilla. Tuli Dunjka,[2] rupesi -rukoilemaan heitä; he ottivat Dunjkan, laahasivat mukaansa, mutta -minua... - -Uudet huudot keskeyttivät poikaa. Naisia juoksi kylän toisesta -päästä... - --- Onnettomuus! onnettomuus! -- huusivat he: -- opritshnikit! juoskaa, -tytöt, kätkeytykää ruispeltoon! Dunjkan ja Aljonkan sieppasivat, ja -Sergevaan löivät kuoliaaksi. - -Samalla hetkellä näkyi joukko ratsastajia, noin viisikymmentä miestä, -sapelit pystyssä. Heidän edellään karahutti mustapartainen, reipas -nuorukainen punasessa kauhtanassa, ilveksennahkaisessa lakissa, joka -oli reunustettu kultakankaalla. Hänen satulaansa oli sidottu luuta ja -koiranpää. - --- Goida! Goida! -- huusi hän. Pistäkää karja kuoliaaksi, tappakaa -talonpojat, ottakaa tytöt kiinni, polttakaa kylä! Minun jälkeeni, -pojat! Ei ketään saa säästää! - -Talonpojat juoksivat, mihin kukin pääsi. - --- Isäsemme! Bojari! -- vaikeroivat ne, jotka olivat lähempänä -ruhtinasta: -- älä hylkää meitä orpoja! Suojele kovaonnisia! - -Mutta ruhtinasta ei ollut enään heidän keskessään. - --- Missä on bojari? -- kysyi ijäkäs talonpoika, katsellen kaikille -tahoille. -- Jälkikin on jäähtynyt. Eikä hänen väkeäänkään näy. Ne ovat -rientäneet tiehensä, nuo urheat! Voi, onnettomuutta ei voi välttää, -voi, me olemme kuoleman omat! - -Reipas nuorukainen punasessa kauhtanassa seisautti hevosensa. - --- Hei, sinä ukkorahjus! täällä oli piiritanssit, mihin tyttöset -karkasivat? - -Talonpoika kumarsi ääneti. - --- Ripustakaa hän koivuun! -- huudahti mustaparta: -- hän pitää -vaitiolosta, niin vaijetkoon koivussa! - -Muutamat ratsastajat laskeutuivat hevosten selästä ja heittivät -silmukan talonpojan kaulaan. - --- Isäseni, hyväntekijäni! Älkää surmatko vanhusta, päästäkää, -veikkoseni, älkää surmatko vanhusta! - --- Ahaa! Joko kielesi pääsi irralleen, vanha harmaaparta! Mutta -myöhään, veliseni, toista kertaa et laske leikkiä. Koivuun hänet! - -Opritshnikit laahasivat talonpojan koivulle. Tällä hetkellä tuvan takaa -kuului muutamia laukauksia; kymmenkunta miestä jalkaväkeä syöksähti -sapelit kourassa murhaajain kimppuun, ja samaan aikaan ruhtinas -Serebrjanin ratsastajat, kiitäen esiin kylän nurkan takaa, hyökkäsivät -huutaen opritshnikien päälle. Ruhtinaan väki oli luvultaan puolta -vähempi, mutta hyökkäys tehtiin niin rajusti ja odottamattomasti, että -he yhdessä silmänräpäyksessä masensivat opritshnikit. Ruhtinas itse -miekaniskulla heitti heidän päällikkönsä hevosen selästä, Antamatta -hänelle aikaa tointua, hyppäsi ruhtinaskin ratsultaan, pani polvensa -hänen rinnalleen ja tarttui kurkusta kiinni. - --- Kuka sinä olet, roisto? -- kysyi ruhtinas. - --- Ja ken sinä? -- vastasi opritshnikki kähisten ja säihkyvin silmin. - -Ruhtinas ojensi pistoolinsa suun vasten hänen otsaansa. - --- Vastaa, kirottu, taikka ammun sinut niinkuin koiran! - --- En ole sinun palkollisesi, rosvo, -- vastasi mustaparta mitään -pelkoa osoittamatta; -- mutta sinut hirtetään, kun olet rohjennut -kajota tsaarin väkeen! - -Pistoolin hana napsahti, mutta pii raksahti, ja mustaparta jäi henkiin. - -Ruhtinas katsahti ympärilleen. Muutamia opritshnikoita makasi -kuolleina, toisia ruhtinaan väki juuri pani köysiin, loput olivat -päässeet pakoon. - --- Sitokaa tämäkin! -- bojari sanoi ja, tarkastellen hänen julmia, -mutta pelottomia kasvojaan, hän ei voinut olla ihmettelemättä. "Ei sovi -kieltää, urhea poika! -- ajatteli ruhtinas; -- sääli, että hän on -rosvo." - -Sillävälin lähestyi ruhtinasta hänen ratsupalvelijansa Miheitsh. - --- Katso, isäseni, -- hän sanoi, näyttäen kimppua hienoja naruja, -silmukat päässä: -- millaisia pauloja kulettavat mukanaan. Näköään -eivät ensi kertaa ole murhaamassa, susi heidät syököön! - -Nyt sotilaat taluttivat ruhtinaan luokse kaksi hevosta, joiden selässä -istui kaksi miestä alakuloisina, satuloihin sidottuna. Toinen heistä -oli harmaapäinen, kähärätukkanen ja pitkäpartanen vanhus. Hänen -kumppaninsa mustasilmänen reipas mies, näytti kolmenkymmenvuotiaalta. - --- Mitä ihmisiä nämä ovat? -- kysyi ruhtinas. -- minkätähden olette -sitoneet heidät satuloihin? - --- Emme me, bojari, ole heitä satuloihin sitoneet, vaan rosvot. -Löysimme heidät ryytimaiden takaa, ja vahti oli asetettu heitä -vartioimaan. - --- Niin irroittakaa heidän siteensä ja päästäkää he vapaiksi! - -Vapautetut vangit oikasivat jäykistyneitä jäseniänsä, mutta -kiirehtimättä käyttämään vapauttaan hyväkseen, jäivät he katsomaan, -miten kävisi voitettujen. - --- Kuulkaa, hirtehiset, -- ruhtinas virkkoi vangituille -opritshnikeille: -- kuinka olette rohjenneet nimittää itseänne tsaarin -palvelijoiksi. Keitä te mokomat olette? - --- Mitä, ovatko silmäsi ummessa, vai mitä? vastasi eräs heistä. Vai -etkö näe, keitä olemme? Onhan päivän selvää, keitä. Tsaarin väkeä, -opritshikeitä. - --- Kirotut! huudahti Serebrjani; -- jos henki on teille kallis, puhukaa -totta! - --- Mutta sinä näytät taivaasta pudonneen, -- sanoi mustapartanen mies -ivallisesti hymyillen, -- etkö koskaan ole opritshnikeitä nähnyt? -Tosiaankin taivaasta pudonnut! Hiisi hänet tiennee, mistä lienee -loiskahtanut, olet tainnut pöllähtää maan halki! - -Rosvojen julkeus saattoi Nikita Romanovitshin raivoon. - --- Kuuleppa, poikaseni, -- hän sanoi: -- sinun pelkäämättömyytesi -miellyttää minua, minä aioin säästää sinua. Mutta jollet heti paikalla -sano minulle, kuka olet, käsken, niin totta kuin Jumala on pyhä, -hirttämään sinut. -- - -Rosvo oikasihen ylpeästi. - --- Minä olen Matvei Homjak, -- hän vastasi, -- Grigori Lukjanovitsh -Skuratov-Bielskin ratsupalvelija; palvelen uskollisesti herraani ja -tsaaria opritshnikkina. Luuta, joka meillä on satulassa, merkitsee, -että lakasemme Venäjätä, käväsemme pois kavaltamisen tsaarin maasta; -mutta koiranpää -- että puremme tsaarin vihollisia. Nyt tiedät, kuka -olen; sanoppa sinäkin, miten sinua tulee nimittää, kunnioittaa, miltä -nimeltä muistella, kun pääsi kerran halkaistaan? - -Ruhtinas olisi antanut opritshnikille anteeksi hänen julkean puheensa. -Tämän miehen pelottomuus katsoessaan kuolemaa silmiin miellytti häntä. -Mutta Matvei Homjak panetteli tsaaria, ja tätä ei voinut sietää Nikita -Romanovitsh. Hän antoi merkin sotilaille. Tottuneet tottelemaan bojaria -sekä itse suutuksissaan rosvojen julkeudesta, heittivät he silmukat -kauloihin ja valmistautuivat toimeeepanemaan rangaistusta, joka äsken -uhkasi talonpoikaraukkaa. - -Silloin nuorempi miehistä, jotka ruhtinas oli käskenyt irroittaa -satuloista, tuli hänen luokseen. - --- Salli, bojari, minun lausua sananen. - --- Puhu! - --- Sinä, bojari, tänään meille hyvän työn teit, pelastit meidän noiden -koirien kynsistä, niin me tahdomme sinulle hyvän hyvällä maksaa. Sinä -et näköään moneen aikaan ole ollut Moskovassa, bojari. Mutta mepä -tiedämme, mitä siellä tapahtuu. Kuule meitä, bojari. Jollet elämääsi -vielä ole kyllästynyt, älä käske hirttää noita perkeleitä. Päästä -heidät, päästä tämäkin piru Homjak. Ei heitä ole sääli, vaan sinua, -bojari. Mutta jos kerran sattuvat käsiimme, niin, Kristuksen kautta, -hirtän itse heidät. Surmasilmukkaa eivät vältä, mutta ei sinun tule -lähettää heitä perkeleen luo, vaan meikäläisten. - -Ruhtinas katsoi ihmetellen tuntematonta. Hänen mustat silmänsä -osoittivat lujuutta ja älyä; tumma parta peitti koko alipuolen kasvoja; -vahvat, tasaiset hampaat kiilsivät häikäisevän valkoisesti. Hänen -puvustaan päättäen olisi hänen voinut pitää pienen kaupungin porvarina -tahi jonakin varakkaana talonpoikana, mutta hän puhui sellaisella -varmuudella ja näytti niin täydellä todella tahtovan varoittaa bojaria, -että ruhtinas alkoi tarkemmin katsella hänen kasvoinsa piirteitä. -Silloin näkyi ruhtinaasta, että niissä ilmaantui tavaton järki ja äly, -ja katseensa ilmaisee miestä, joka on tottunut käskemään. - --- Kuka sinä olet, nuori mies? -- kysyi Serebrjani; ja mintähden -puolustat ihmisiä, jotka sinut itsesi olivat sitoneet satulaan? - --- Niin, bojari, jollei sinua olisi ollut, riippusin minä nyt puussa -heidän asemastaan. Mutta kuule kuitenkin sanaani: päästä heidät, et -kadu kun tulet Moskovaan. Sillä, bojari, on nyt toisin kuin ennen, ei -ole entiset ajat! Jos ne olisi kaikki voinut hirttää, ei minulla olisi -mitään sitä vastaan. Onpa ilman näitäkin heitä karpeeksi asti Venäjään -jäämään. Mutta nyt heitä kymmenkunta pääsi pakoon pötkimään, että -jollei tämä Homjak perkele palaja Moskovaan, eivät ketään muuta syytä -vaan sinua suorastaan. - -Tuntemattoman salaperäiset puheet eivät olisi ruhtinaasen vaikuttaneet, -ellei hänen vihansa olisi asettunut. Hän mietti että pahantekijäin -nopea rankaiseminen ei tuottaisi paljo hyötyä, kun sitävastoin voisi -paljastaa koko rosvolauman, jos jättäisi ne oikeuden käsiin. Tarkasti -kysyttyään, missä läheisin rikostuomari asuu, käski hän sotilaidensa -päämiehen tovereineen saattamaan vangit sinne, ja selitti Miheitshin -kanssa yksin ajavansa eteenpäin. - --- Sinun on valta lähettää nämä koirat rikostuomarin luo, -- sanoi -tuntematon, -- vaan, usko minua, tuomari käskee heti irroittamaan -heidän kätensä. Parempi olisi sinun itse päästää heidät kaikille -neljälle taholle. Muuten, tapahtukoon sinun tahtosi, bojari. - -Miheitsh kuunteli kaikkea ääneti ja kynsi ainoastaan silloin tällöin -korvallistaan. Kun tuntematon lopetti, astui vanha ratsupalvelija -ruhtinaan luokse ja kumarsi vyötäisiin saakka. - --- Bojari isäseni, -- sanoi hän, -- saattaa olla niinkin, että tämä -nuori mies puhuu totta. Luultavaa on, että tuomari päästää nämä rosvot -vapaiksi. Jos sinä lempeydessäsi armahdit heitä silmukasta, josta -Jumala ei myöskään ole sinua unohtava, bojari, niin salli meidän -kuitenkin ennen päästöä, joka tapauksessa, antaa heille jokaiselle -puolensataa lyöntiä, jotta vast'edes eivät enää murhaisi; susi heidät -syököön! - -Ja pitäen ruhtinaan vaitioloa myönnytyksenä antoi hän viedä vangit -syrjään, missä rangaistus pantiin toimeen nopeasti ja täsmällisesti, -huolimatta Homjakin uhkauksista ja raivosta. - --- Se oli mukavin keino, -- sanoi Miheitsh, palatessaan tyytyväisen -näköisenä ruhtinaan luo. Toiselta puolen se tosin oli liian vähän, -mutta toiselta puolen siitä on heillä oleva muistoa moniksi ajoiksi. - -Tuntematon näkyi hyväksyvän Miheitshin onnellisen tuuman. Hän hymyili, -partaansa silitellen, mutta pian kasvot saivat entisen muotonsa. - --- Bojari, -- sanoi hän, -- jos tahdot matkata ainoastaan yhden -ratsupalvelijan kanssa, niin salli edes minut tovereineni yhtyä sinuun. -Meillä on yksi tie, ja yhdessä on hauskempi; sitäpaitsi, hetki on -myöhäinen, jos täytyisi taaskin käsiksi käydä, niin kahdeksan kättä -läimäyttää enemmän kuin neljä. - -Ruhtinaalla ei ollut syytä hylkiä uusia tovereitaan. Hän salli heidät -matkustaa kanssaan, ja lyhyen levähdyksen jälkeen läksivät kaikki neljä -matkalle. - - - - -II Luku. - -Uusia tovereita. - - -Tiellä Miheitsh muutaman kerran koetti tuntemattomilta urkkia, keitä -olisivat; mutta ne laskivat pilaa tahi luikertelivat käsistä -kaikenlaisilla verukkeilla. - --- Kah, susi heidät syököön! -- sanoi vihdoin Miheitsh itsekseen: -- -minkälaista kansaa! Ihan ovat kuin ankeriaita! Luulet jo saaneesi heitä -pyrstöstä kiinni, mutta ne luikuvat sormiesi lomitse. - -Sillävälin alkoi pimetä; Miheitsh ajoi ruhtinaan rinnalle. - --- Bojari, -- sanoi hän, -- teimmeköhän hyvin, ottaessamme nämä nuoret -miehet mukaamme? Ne ovat aika viekkaita; ei kukaan heistä saa selkoa. -Ne ovat myöskin hartehikkaita miehiä, eivät Homjakia huonommat. -Näinköhän eivät ole ilkeitä ihmisiä? - --- Olkootpa vaikka ilkeitä, -- vastasi ruhtinas huolettomasti, -- -kaikissa tapauksissa ne auttavat meitä, jos sattuvat meille vastaan -vielä opritshnikit! - --- Hiisi heidät tuntee, auttavatko; isäseni! Korppi ei korpilta silmää -puhkase; mutta minä kuulin heidän puheskelevan keskenään, piru tiennee -millä kielellä; en sanaakaan ymmärtänyt, vaikka tuntui kuin olisi ollut -venättä; ole varoillasi, bojari, varovaista hevosta ei petokaan -vahingoita. - -Pimeys yltyi. Miheitsh kävi äänettömäksi, Bojari vaikeni myös. Kuului -ainoastaan kavioinkapse ja toisinaan hevosen pärskynä. - -Kulettiin metsässä. Toinen tuntemattomista viritti laulun, toinen alkoi -säestää. - -Tämä laulu joka kajahteli yöllä metsän keskessä, kaikkien päivän -tapahtumain jälestä, teki oudon vaikutuksen ruhtinaasen; hänen mielensä -kävi murheelliseksi. Hän muisteli muinaisia, muisteli lähtöänsä -Moskovasta, viisi vuotta sitten, ja hänen mielikuvituksensa oli taas -äkkiä siinä kirkossa, jossa hän ennen lähtöään kuunteli messua ja jossa -keskellä juhlallista laulua, keskellä rahvaan hyminää hänet hurmasi -hellä ja sointuva ääni, jota ei miekkain kalske, eikä litvalaisten -tykkien jyrinä ollut voinut hälventää. - -"Jää hyvästi, ruhtinas!" sanoi hänelle salaa tämä ääni; "minä rukoilen -edestäsi"... Sillä välin tuntemattomat jatkoivat laulamistaan, mutta -heidän sanansa eivät vastanneet bojarin ajatuksia. Laulussa puhuttiin -arojen runsaista rikkauksista, Volga-emosta, kulkurimiehen vapaasta -elämästä. Äänet milloin yhtyivät, milloin erkanivat, milloin soluivat -tasaista juoksua, kuin leveä virta, milloin nousivat ja laskeutuivat -raivoisina aaltoina, ja vihdoin, lennettyään ylös korkealle, liitelivät -taivaalla, kuin kotkat levitetyin siivin. - -Surullista ja iloista oli tyynenä kesäyönä, keskellä äänetöntä metsää, -kuunnella sujuvata venäläistä laulua. Siinä on sekä tuskaa -loppumatonta, toivotonta, siinä myöskin voimaa voittamatonta, siinäpä -kovan kohtalon jälkeä, rautaista sallimusta, yksi kansallisuutemme -pääominaisuuksia, joka voi selittää paljon, mikä venäläisessä elämässä -näyttää käsittämättömältä. Ja mitä ei vielä kuulisi laulussa, -laulettuna keskellä kesäistä yötä ja hiljaista metsää! - -Kimakka vihellys keskeytti bojarin ajatukset. Kaksi miestä karkasi -puiden takaa ja tarttui hänen hevosensa suupieliin: Kaksi muuta kävi -hänen käsiinsä kiinni. Vastustaminen oli mahdoton. - --- Ah, roistot! -- huudahti Miheitsh, jonka tuntemattomat ihmiset -myöskin olivat ympäröineet; -- Ah, susi heidät syököön! Ovatpahan -pettäneet meidät, ne kirotut! - --- Kuka kulkee? -- kysyi karkea ääni. - --- Muorin värttinä! vastasi nuorempi ruhtinaan uusista tovereista. - --- Ukon virsussa! virkkoi karhea ääni. - --- Mistä Jumala tuopi, maamiehet? - --- Älä ravista omenapuuta! Anna hiivan kohota, paremmin käyttää! jatkoi -ruhtinaan seuralainen. - -Kädet, jotka olivat pitäneet ruhtinasta, hellittivät heti, ja hevonen, -tunnettuaan vapauden, alkoi taas korskua ja astua puiden välitse. - --- Näet, bojari, -- virkkoi tuntematon, lähestyen ruhtinasta -- -sanoinhan sinulle, että hauskempi kulkea neljän miehen kuin kaksittain. -Anna nyt vain saattaa itseäsi myllylle asti, ja siellä erkanemme. -Myllystä löydät yösijan itsellesi ja hevosille apetta. Sinne on noin -pari virstaa, ei enempää, mutta siellä onkin jo kohta Moskova. - --- Kiitos, veikkoset, palveluksesta! Jos kerran satumme kohtaamaan -toisemme, en ole unohtava, että velkansa maksaminen on kaunista! - --- Ei sinun, bojari, vaan meidän on muistaminen palvelus. Mutta -tuskinpa me milloinkaan toisiamme tapaamme. Vaan jos Jumala niin -satuttaisi, niin älä unohda, että Venäjän mies muistaa hyväntyön, ja -että me aina olemme uskollisia orjiasi. - --- Kiitoksia, pojat; mutta nimeänne ette virka? - --- Minulla ei ole yksi nimi, -- vastasi nuorempi tuntemattomista. -- -Tällävälin olen Vanjuha Persten, mutta siellä voipi toinenkin nimitys -minulle löytyä. - -Pian he lähestyivät myllyjä. Huolimatta öisestä ajasta pyörä kohisi -vedessä. Perstenin vihellettyä näyttäytyi mylläri. Hänen kasvojaan ei -voinut eroittaa pimeyden takia, mutta äänestään päättäen oli hän -vanhus. - --- Ah, sinä hyväntekijäni! sanoi hän Perstenille. -- Enpä odottanut -sinua tänään, vieläpä matkustavaisten keralla! Miksikä et ajanut heidän -kanssaan aina Moskovaan saakka? Mutta minulla, veliseni, ei ole -kauroja, ei heiniä, eikä illallista! - -Persten puhui jotakin myllärille ymmärtämättömällä kielellä. Ukko -vastasi samanlaisilla ymmärtämättömillä sanoilla ja lisäsi puoliääneen: - --- Olisinpa iloinenkin veikkoseni, mutta odotan vierasta; sellaista -vierasta -- Jumala varjelkoon, kuinka kiivas! - --- Mutta puoti myllyn takana? sanoi Persten. - --- On säkeillä ahdattu täyteen. - --- Mutta aitta? Kuuleppas veli, sinun on heti hankittava paikka, -kauroja hevosille, ja illallista bojarille! Mehän tunnemme toisemme, -minua et petä! - -Mylläri johdatti muristen matkustajat puodille, joka oli noin kymmenen -askeleen päässä myllystä, ja missä, huolimatta leipä- ja jauhosäkeistä, -oli tilaa vallan tarpeeksi. - -Silläaikaa kun hän läksi pärettä noutamaan, Persten ja hänen toverinsa -heittivät jäähyvästit bojarille. - --- Mutta sanokaa, veikot, -- kysyi Miheitsh, -- mistä etsin teitä, jos -ruhtinas ehkä, tämänpäiväisen asian johdosta, tarvitseisi todistajia? - --- Kysy tuulelta, -- vastasi Persten, mistä se tulee? Kysy aallolta -vieriävältä, missä sillä on kotinsa. Me olemme kuin terävät nuolet, -- -lennämme jänteestä: mihin nuolenkärki tunkeutuu, siellä on myös sen -koti! Todistajiksi, -- jatkoi hän naurahtaen, -- me emme hänen -ruhtinaalliselle armolleen kelpaa. Mutta jos meitä mihin muuhun -tarvitaan -- tule, ukkoseni myllärin luokse; hän sanoo sinulle, miten -etsiä Vanjuha Perstenin. - --- Katsohan, susi sinut syököön! -- ärähteli itsekseen Miheitsh: -- -millaisia vikuraisia puheita laskettelee! - --- Bojari; -- sanoi Persten poistuen, -- tottele minua, älä kehu -Moskovassa, että tahdoit hirttää Maljuta Skuratovin palvelijan ja -sitten pehmitit häntä kuin vierasta sikaa. - --- Kas kuinka opetti! -- ärähti taas Miheitsh: -- päästä rosvo -menemään, älä hirtä rosvoa, äläkä vielä kehase, että tahdoit hirttää! -Olipa konstinsa oppinut, näkyy, että ovat samasta papumaasta! Älä -huolehdi veli, -- lisäsi hän ääneen, -- meidän ruhtinas ei pelkää -mitään; hän välittää viis sinun Skurlatovistasi; hän on vastuunalainen -ainoastaan tsaarille! - -Mylläri toi sytytetyn päreen ja pisti sen seinänrakoon. Sitten hän toi -kaalia, leipää ja haarikan olutta. Hänen piirteissään oli kummallinen -sekoitus hyvänluontoisuutta ja konnamaisuutta; hivukset ja parta olivat -kokonaan harmaat, mutta silmät kirkkaanharmaat väriltään; hänen -kasvoihinsa oli kaikille tahoille syviä ryppyjä uurtunut. - -Illastettuaan ja rukoiltuaan Jumalaa, ruhtinas ja Miheitsh ojensiihevat -säkeille; mylläri toivotti heille hyvää yötä, syvästi kumartaen, -sammutti päreen ja meni ulos. - --- Bojari, -- sanoi Miheitsh, kun olivat jääneet yksikseen: -- suotta -minusta jäimme tänne. Parempi olisi matkata Moskovaan. - --- Jottako häiritä Jumalan ihmisiä keskellä yötä? Kiivetä hevosen -selästä ja aukaista puomeja joka kadulla? - --- Niinpä, isäseni, parempi on aukaista puomeja kuin nukkua pirun -myllyssä. Senkin kirotut, kun kulettivat meidät juuri myllyyn! Ja vielä -Johannes Kastajan päivänä! Hyi sinä hiiden pesä! - --- No mikä sinua tässä vaivaa, mikä? - --- Ei mikään, isäseni! sekä maata on rauhallista, että kaali oli hyvää, -ja hevosille on runsaasti kauroja sirotettu; mutta se on paha, -ruhtinas, että isäntä on mylläri! - --- Mitä siitä, että hän on mylläri? - --- Niin siitäkö, että hän on mylläri? -- sanoi Miheitsh kuumaverisesti. --- Näinköhän sinä et tiedä, ruhtinas, ettei ole mylläriä, joka ei olisi -paholaisen kanssa liitossa jo syntymästään saakka? Tahi luuletko sinä -että hän ilman paholaista osaisi tehdä myllyn toetta? On hänessä pirua -kaksi! Susi hänet syököön! - --- Olen minä sitä kuullut -- sanoi ruhtinas, -- vähänkös sitä ihmiset -puhuvat. Mutta nyt aika valita; ota vastaan minkä Jumala lähetti. - -Miheitsh oli hetken vaiti; sitten hän haukotti, oli vielä vähän aikaa -ääneti ja kysyi jo unisella äänellä: - --- Mutta mitä sinä arvelet, bojari, mikä mies tämä Matvei Homjak on, -jonka sinä heitit hevosen selästä maahan? - --- Arvelen, että hän on rosvo. - --- Samoin minäkin luulen. Mutta mitä arvelet, bojari, mikähän mies tämä -Vanjuha Persten on? - --- Luulen, että hän myöskin on rosvo. - --- Niinpä minäkin luulen. Ainoastaan tämä rosvo on hiukkasta puhtaampi -tuota rosvoa. Mutta miten sinusta näyttää, bojari, kumpiko rosvo on -sinusta vähän puhtaampi, Homjak tahi Persten? - -Ja vastausta odottamatta Miheitsh alkoi kuorsata. Pian nukkui myöskin -ruhtinas. - - - - -III Luku. - -Loitsiminen. - - -Kuu kohosi taivaalle; tähdet kirkkaasti kiiluivat, puoleksi hajonnut -mylly ja kohiseva pyörä loistivat hopeankarvaisessa valossa. - -Äkkiä kuului kavionkapsetia, ja pian käskevä ääni huusi aivan myllyn -luona: - --- Hei, noita! - -Näytti siltä, ettei uusi tulija ollut tottunut odottamaan, sillä kun ei -vastausta kuulunut, huusi hän vielä kovemmin: - --- Hei, noita: Tule ulos, tahi lyön sinut mäsäksi! Myllärin ääni -kuului. - --- Hiljaa, ruhtinas, hiljaa, isäseni! nyt emme ole yksin: matkustajia -on pysähtynyt luokseni, isäni, annahan vaan, että suljen lippaani! - --- Kyllä minä sinun lippaasi suljen, pirun hiilikoukku! -- kiljasi se, -jota mylläri nimitti ruhtinaaksi. Näinkö et tiennyt minun tulevan -tänään! Kuinka rohkenit ottaa vastaan matkustavia? Pois ne täältä! - --- Isäseni, älä huuda, Jumalan tähden älä huuda, kaikki turmelet! Minä -sinulle jo sanoin -- asia pelkää melua, mutta matkustavaisten -karkoittaminen ei ole minun vallassani. Eivätkä ne meitä häiritse: ne -nukkuvat nyt ellet sinä, veikkoseni, heitä herätä! - --- No, hyvä, ukko, ainoastaan huomaa: jos sinä minun petät, olisi -parempi, ettet olisi maailmaan syntynyt. Ei ole vielä aprikoittu eikä -ajateltu sellaista rangaistusta, jonka minä sinulle keksin! - --- Isäseni, ole laupias! mitä minun ukkopahan on tekeminen? Mitä näen, -sen myöskin sanon; mitä jälestä tapahtuu, se on yksistään Jumalan -vallassa. Mutta jos sinun ruhtinaallinen armosi aikoo minua rangaista, -silloin on parasta, etten asiaa ensinkään pane alkuun. - --- No, no, ukko, älä pelkää, minä laskin leikkiä. - -Tulija sitoi hevosensa puuhun. Hän oli korkeavartaloinen ja näytti -vielä nuorelta. Kuutamo välkähteli hänen takkinsa napeilla. Kultasia -tupsuja ja nauhoja liehui hänen olkapäillään. - --- Mitenkä, ruhtinas, -- sanoi mylläri, -- oletko oppinut sanat? - --- Sekä sanat olen oppinut, että pääskysen sydäntä kannan kaulassani. - --- Mitä, bojari, eikö tämäkään auta? - --- Ei, vastasi ruhtinas suuttuneena, -- ei mikään auta! Taannoin näin -hänet puutarhassa: Tuskin oli hän minut tuntenut, kun vaaleni, kääntyi -ja riensi huoneesen. - --- Älä suutu, bojari, älä halkase syytöntä päätä, vaan anna lausua -sinulle sana. - --- Puhu, ukko! - --- Kuule, bojari, ainoastaan pelkään puhua... - --- Puhu! huusi ruhtinas ja polki jalkaansa. - --- Kuule, isäseni, ei hän vain rakastane ketään toista? - --- Toista? Ketään toista? miestänsä? ukkoa? - --- Mutta jos ... -- jatkoi mylläri änkyttäen: -- jollei hän rakastaisi -miestänsä? - --- Ah, sinä metsänpeikko! -- huudahti ruhtinas: -- kuinka tämä on sinun -päähäsi pälkähtänyt? Jospahan vaan voisin ketään epäillä, niin -molemmilla omilla käsilläni repäisisin sydämen häneltä! - -Mylläri astui pelossaan taappäin. - --- Noita, -- jatkoi ruhtinas, ääntänsä hiljentäen, -- auta minua! -Rakkaus, se kyykäärme, on minut masentanut! Mitä en jo ole tehnyt! -Kokonaisia öitä olen jo rukoillut pyhäin kuvien edessä. En -rukoilemisesta saanut rauhaa. Heitin rukoilemisen, aloin nelistää -karahuttaa pitkin maita mantereita aamusta yöhön asti; yhdenkin oivan -ratsun siten surmasin, mutta rauhaa en ratsastuksesta saanut; aloin -kuljeksia öisin, join kauhottain väkevätä viiniä, -- tuskaani en voinut -juomisella haihduttaa, en löytänyt rauhaa päihtymisestä! Nyt heitin -kaikki hiiteen ja rupesin opritshnikiksi. Aloin istuskella tsaarin -pöydässä yhdessä pyövelien kanssa, -- semmoisten kuin Grjasnoin ja -Basmanovin kanssa! Itse olin heitä hurjempi rikoksia tekemään, hävitin -kyliä ja kauppaloita, ryöstin vaimoja ja tyttöjä, mutta en verellä -sammuttanut polttavaa tuskaani! Minua pelkäävät sekä maalaiset että -opritshnikit. Tsaari minua lempii uljuuteni tähden, oikeauskoinen kansa -kiroo. Ruhtinas Vjasemskin nimi kävi yhtä hirvittäväksi, kuin Maljuta -Skuratovin nimi! Kas, mihin rakkaus minut on vienyt: sieluni olen -saattanut kadotukseen! Mutta mitä minä siitä välitän! Sisimmässä -helvetissä ei muutu pahemmaksi nykyistä oloani. No, ukko, mitä katselet -minua silmiin? Luuletko, kentiesi, että olen tullut hulluksi? Ei ole -tullut hulluksi Afanasi Ivanovitsh; vahva hänellä on pää, vahva hänen -ruumiinsa! Siksipä onkin kauhea vaivani, ettei se voi tehdä minusta -loppua! - -Mylläri kuunteli ruhtinasta ja pelkäsi. Hän pelkäsi hänen rajua -luonnettaan, oli peloissaan hengestään. - --- Mitä vaikenet, ukko? Eikö sinulla ole rakkausjuomaa, tahi eikö -minkäänlaista juurta, jolla hänet lumota? Sano, ilmaise, mitä -noitaruohoja on olemassa? Puhuhan, noita! - --- Isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, mitä sinulle sanoisin? On -ruohoja kaikenlaisia. On koljuka-ruoho, -- kootaan Pietarin paastona. -Sillä kun nuolesi sivelet, sivutse et ammu. On tirlitsh-ruoho, kasvaa -Lisavuorella Kievin luona. Jolla se on muassa, häneen ei tsaarin viha -käänny kuuna päivänä. Vielä on kuismaheinä; leikkaa sen juuresta risti -ja ripusta kaulaasi -- kaikki pelkäävät sinua kuin tulta. - -Vjasemski naurahti katkerasti. - --- Minua jo muutenkin pelätään, -- sanoi hän: -- en tarvitse -kuismojasi. Mainitse muita ruohoja. - --- Vielä on Aadaminpää, -- kasvaa soiden varsilla: helpoittaa -synnytystä ja tuottaa lahjoja. On suosinikko: jos tahdot mennä -karhunpyyntiin, juo sinikkokeitettä, eikä mikään karhu sinuun koske. On -raparperi-ruoho: kun alat sitä kiskoa maasta, se voihkaa ja ärjyy -ikäänkuin ihminen, mutta pidä mukanasi, et milloinkaan veteen huku. - --- Eikö enään ole muita? - --- Miksikä ei olisi, isäseni; on vielä kuolemankoura eli sananjalka; -jonka onnistuu poimia sen kukka, saa haltuunsa kakki aarteet. On -Maariankämmenkukka: joka tietää, miten siihen on kosketettava, se -huonoimmalla hevosluuskalla saa paraimmasta juoksijasta voiton. - --- Mutta etkö tunne sellaista ruohoa, joka saisi nuorikon rakastumaan -vastenmieliseen? - -Mylläri hämmästyi. - --- En tunne, isäseni, älä vihastu, veikkoseni, Jumala näkee -- en -tunne! - --- Mutta sellaista, joka rakkauden sammuttaisi, -- etkö tunne? - --- Sellaistakaan en tunne, isäseni, mutta on olemassa murtaja-ruoho: -sillä kun koskettaa lukkoon tahi rautaiseen oveen, lentävät ne -kappaleiksi. - --- Mene hiiteen ruohoinesi! -- sanoi äreästi Vjasemski, kiinnittäen -tuikean silmäyksensä mylläriin. - -Mylläri loi silmänsä maahan ja vaikeni. - --- Ukko! -- huudahti äkkiä Vjasemski, tarttuen hänen kaulukseensa: -- -anna minulle se! Kuuletko? Anna se? metsän peikko! Anna heti paikalla! -Ja hän pudisti mylläriä kauluksesta molemmin käsin. - -Mylläri luuli viimeisen hetkensä tulleeksi. Äkkiä Vjasemski hellitti -ukon ja heittäytyi hänen jalkainsa juureen. - --- Armahda minua! nyyhkytti hän: -- auta minua! Minä annan sinulle -lahjoja, te'en sinut rikkaaksi, rupean orjaksesi! Armahda minua, ukko! - -Mylläri vielä enemmän säikähtyi. - --- Ruhtinas, bojari! Mikä sinun on? Muistahan toki! Minähän se olen, -Taavetti, mylläri. Tulehan järkeesi, ruhtinas! - --- En nouse, ennenkuin minua autat! - --- Ruhtinas, ruhtinas! virkkoi vapisevalla äänellä mylläri --: aika on -ryhtyä toimeen. Aika kuluu, nouse! Nyt on pimeä: en nähnyt sinua, en -tiedä missä olet! Kiireesti, kiireesti toimeen! - -Ruhtinas nousi. - --- Alota, -- hän sanoi: -- olen valmis. - -Molemmat vaikenivat. Kaikki oli hiljaista. Ainoastaan ratas, kuun -valaisemana, jatkoi kolisten pyörimistään. Jossakin kaukaisella suolla -valitteli nurmi-kärsittäjä. Huuhkain huuteli aika-ajoin sakeassa -metsässä. - -Ukko ja ruhtinas lähestyivät myllyä. - --- Katso, ruhtinas, pyörän alle, kun minä rupean loitsimaan. - -Ukko heittäytyi maahan pitkäkseen, ja vielä läähättäen pelosta, alkoi -höpistä jonkinlaisia sanoja. Ruhtinas katseli pyörän alle. Kului -muutama hetki. - --- Mitä näet, ruhtinas? - --- Näen ikäänkuin helmiä karisisi, juurikuin kultarahoja kiilteleisi. - --- Tulet rikkaaksi, ruhtinas, tulet rikkaimmaksi Venäjänmaassa! - -Vjasemski huokaili. - --- Katso vielä, ruhtinas, mitä näet? - --- Näen niinkuin kalvat kalskahtelisivat toisiansa vasten, mutta niiden -kesken ikäänkuin kultasia rinnanruhoja. - --- Sinulla on oleva menestys sotatoimessa, bojari, onni tsaarin -palveluksessa! Vaan katso, katso vielä, sano mitä näet! - --- Nyt kävi tummaksi, vesi muuttui mutaiseksi. Mutta kas, vesi alkoi -punertua, kas, kävi heleänpunaiseksi, juurikuin veri. Mitä se -merkitsee? - -Mylläri oli ääneti. - --- Mitä se merkitsee, ukko? - --- Tarpeeksi, ruhtinas. Pitkä katseleminen ei kelpaa; lähdetään! - --- Kas, virui purppuranpunasia lankoja, juurikuin veriset suonet. Kas, -ikäänkuin pihdit avautuisivat ja sulkeutuisivat; kas... - --- Lähdetään, ruhtinas, lähdetään, on jo kylliksi sinulle! - --- Seis, -- sanoi Vjasemski, lykäten myllärin luotaan: -- on juurikuin -hampainen saha kävisi edestakasin; mutta sen alta ikäänkuin verta -tirskuisi! - -Mylläri tahtoi vetää ruhtinasta pois. - --- Seis, ukko, minun on paha olla, tekee jäsenissäni kipeätä... Voi -kipeätä! - -Ruhtinas itse hypähti syrjään. Hän näytti käsittäneen näkynsä. - -Kauan kumpikin vaikeni. Vihdoin Vjasemski virkkoi: - --- Tahdon tietää, rakastaako hän toista? - --- Mutta onko sinulla, bojari, jotakin pientä esinettä häneltä? - --- Kas, minkä löysin portin luota! - -Ruhtinas näytti sinistä nauhaa. - --- Heitä pyörän alle! - -Ruhtinas heitti. - -Mylläri veti povestaan savisen taskumatin. - --- Ota siemaus! -- hän sanoi, ojentaen pulloa ruhtinaalle. - -Ruhtinas otti kulauksen. Hänen päänsä alkoi käydä pyörälle, silmiä -rupesi hämärtämään. - --- Katsele nyt, mitä näet? - --- Hänet, hänet! - --- Yksinäänkö? - --- En, en yksinään! Heitä on kaksi: hänen kanssaan on vaaleanverinen -nuorukainen karmosiininpunaisessa kauhtanassa, hänen kasvojansa vain ei -voi nähdä... - -Seis! Kas, he lähestyvät toisiaan ... yhä likemmäksi, likemmäksi... -Kirous! he suutelevat toisiaan! Kirous ja kuolema! Ole kirottu, sinä -noita, ole kirottu, kirottu! - -Ruhtinas heitti myllärille kourallisen rahoja, tempasi puusta irti -ratsunsa suitset, hyppäsi satulaan ja hevosenkenkäin kalke alkoi kuulua -metsästä. Sitten kavioinkapse hälveni etäisyydessä, ja ainoastaan pyörä -yön hiljaisuudessa jatkoi kohisten käyntiään. - - - - -IV Luku. - -Drushina Andrejevitsh ja hänen vaimonsa. - - -Jos lukija voisi siirtyä noin kolmesataa vuotta ajassa taaksepäin, ja -korkeasta kellontornista katsella silloista Moskovata, vähän hän -löytäisi siinä yhtäläisyyttä nykyisen kanssa. Moskovanjoen, Jausan ja -Nieglinnajan rannoilla oli suuri joukko puutaloja, joiden lauta- tahi -olkikatot suurimmaksi osaksi olivat ajasta mustuneet. Keskellä näitä -tummia kattoja loistivat häikäisevän valkeina ja punasina Kremlin, -Kiinalaiskaupungin ja muiden, kahden viimeisen vuosisadan kuluessa -kohonneiden linnoitusten muurit. Paljous kirkkoja ja kellokastareita -kohotti kullattuja päitänsä taivasta kohti. Isojen, viheriäin ja -keltasten pilkkujen kaltaisina siinsi talojen välistä tiheitä lehtoja -ja viljavainioita. Moskovanjoen poikki johti notkuvia lauttasiltoja, -jotka kovasti vapisivat ja peittyivät vedellä, kun niitä myöten kulki -kuormia tahi ratsastajoita. Jausassa ja Nieglinnajassa pyöri -kymmenkunta myllynratasta, toinen toisensa vieressä. Nämä lehdot, -vainiot ja myllyt ihan keskellä kaupunkia, tekivät silloisen Moskovan -hyvin viehättävän näköiseksi. Erittäin hupaista oli katsella -luostareita, jotka valkeine ulkomuurineen ja monine kirjavine tahi -kullattuine kupukattoineen näyttivät erityisiltä kaupungeilta. - -Kaiken tämän kirkkojen, talojen ja luostarien sekasotkun ylitse -kohosivat ylpeästi Kremlin kirkot ja hiljakkoin valmistunut Suojelevan -Jumalanäidin temppeli, jonka Iivana oli perustanut muutama vuosi sitten -Kasanin valloituksen muistoksi, ja jonka me nykyään tunnemme Vasili -Autuaan nimellä. Suuri oli Moskovalaisten ilo, kun vihdoinkin telineet, -jotka olivat sulkeneet tämän kirkon, putosivat, ja se esiintyi kaikessa -eriskummaisessa loistossaan, kiiltäen kullasta ja väreistä, ja -kummastuttaen silmää koristustensa moninaisuudella. Pitkään aikaan -kansa ei herennyt ihmettelemästä taitavata arkkitehtiä, kiittämästä -Jumalaa ja ylistämästä tsaaria, joka oli lahjoittanut oikeauskoisille -siihen saakka ei vielä nähdyn katseltavan. Kauniita olivat muutkin -Moskovan kirkot. Moskovalaiset eivät säästäneet rupliaan eivätkä -vaivojaan koristaakseen Herran huoneita. Kaikkialla oli nähtävänä -kalleita värejä, kultausta ja isoja, ihmisenkokoisia ulkopuolisia -pyhäinkuvia. Oikeauskoiset rakastivat kauniita Jumalanhuoneita, mutta -välittivät sitävastoin vähän omien talojensa ulkoasusta; heidän -asuntonsa olivat melkein kaikki rakennetut lujiksi ja yksinkertaisiksi, -honkasista tahi tammisista palkeista, eivät edes vuoratut laudoilla, -vanhan venäläisen sananlaskun mukaan: tupa ei kolkista korea, vaan on -kaunis kaakkusista. - -Yksin Drushina Andrejevitsh Morosovin talo Moskovanjoen rannalla erosi -toisista erinomaisen kauneutensa puolesta. Tammiset palkit olivat -valikoituja, pyöreitä ja tasasia. Kaikki nurkat tarkoin tasatut; talo -kohosi kolmenkerroksiseksi. Suojuskattoa pyöreitten portaiden yli -kannattivat paksut pylväät, ja sitä somistivat hienot veistokset. -Ikkunaluukut olivat taitehikkaasti kirjaillut kukilla ja linnuilla, -ikkunat eivät päästäneet Jumalan päivää himmeiden häränrakkojen -lävitse, kuten useimmissa Moskovan taloissa, vaan puhtaan, -läpikuultavan kissankullan lävitse. Laajalla pihalla olivat -palvelusväen huoneet, aitat, kuivinhuoneet, kyyhkyslakka ja bojarin -kesällä käyttämä makuuhuone. Taloon yhtyi, toiselta puolen kivinen -huonekappeli, toiselta laajalti ulottuva puutarha, tammisen pisteaidan -ympäröimänä, jonka takaa kohosi kauniita kiikkuja, nekin veistoksilla -ja maalauksilla koristettuja. Sanalla sanottu, talo oli kerrassaan -komeasti rakennettu. Mutta olipahan mieskin, ketä varten rakentaa! - -Bojari Drushina Andrejevitsh, ruumiiltaan tukeva, lujaluontoinen, oli -hiljan, huolimatta korkeasta ijästään, nainut Moskovan etevimmän -kaunottaren. Kaikki kummastelivat, kun hänelle meni vaimoksi -kaksikymmenvuotias Jelena Dmitrijevna, Kasaanin edustalla kaatuneen -rajamaaherra Pleshtsejev-Otshinin tytär. Sellaista sulhoa eivät -hänelle olisi säästäneet Moskovan naittajanaiset. Mutta Jelena oli -naima-ijässä, isätön ja äiditön, ja kun tsaarin uusien lemmikkien -seassa vallitsi niin jumalattomat tavat, oli tytön kauneus hänelle -useammin onnettomuudeksi kuin iloksi. - -Morosov, naituaan Jelenan, tuli hänen suojelijakseen, ja kaikki -Moskovassa tiesivät, ettei ollut hyvä loukata sitä, jonka oli ottanut -turviinsa bojari Drushina Andrejevitsh. - -Moni tsaarin lemmikki oli ennen Jelenan naimista koettanut häntä -suosittaa; mutta ei kukaan niin kovasti koettanut kuin ruhtinas Afanasi -Ivanovitsh Vjasemski. Kalliita lahjojakin hänelle lähetteli, ja -kirkoissa asettui aina häntä vastapäätä, ja tulisella ratsulla lennätti -portin ohitse, ja nyrkkitaisteluun meni yksin vaikka vasten seinää. Ei -ollut onnea Afanasi Ivanovitshilla. Naittajanaiset kantoivat hänelle -takasin hänen lahjansa, ja kohdatessaan hänet, Jelena kääntyi -toisaannepäin. Senkötakia hän kääntyi pois, ettei Afanasi Ivanovitsh -häntä miellyttänyt, vai oliko immen sydämessä lempi toiseen syttynyt; -vaikka kuinkakin ruhtinas Vjasemski ponnisteli, yhä vaan hän sai -rukkaset. Lopulta äkäymystyi Afanasi Ivanovitsh, meni ja heittäytyi -tsaari Iivana Vasiljevitshin jalkojen juureen, valittaen hänelle -onnettomuuttaan. Tsaari lupasi itse lähettää naittajanaisia Jelena -Dmitrijevnan luo. Saatuaan tästä tiedon, Jelena vuodatti katkeria -kyyneleitä. Hän meni imettäjänsä kanssa kirkkoon, asettui polvilleen -Jumalan Äidin eteen, itkee ja rukoilee kumarruksissaan. - -Kirkossa ei ollut kansaa; mutta kun Jelena nousi ja katsahti -taakseen, niin hänen takanaan seisoi bojari Morosov viheriäisessä -samettikauhtanassaan, avonaisessa knltakankaisessa takissa. - --- Mitä itket, Jelena Dmitrijevna? -- kysyi Morosov. - -Tunnettuaan bojarin Jelena kävi iloiseksi. - -Bojari oli ennen elänyt ystävyydessä hänen vanhempainsa kanssa, nytkin -hän kävi häntä tervehtimässä ja rakasti kuin omaa lastaan. Jelena häntä -kunnioitti kuin isäänsä ja uskoi hänelle kaikki ajatuksensa; yhtä ei -vain uskonut, yhden vain salasi bojarilta, salasi itselleen suruksi, -hänelle turmioksi. - -Nytkään, Morosovin kysyttyä, hän ei ilmaissut hänelle tuota salaamaansa -ajatusta, vaan virkkoi ainoastaan, että sitähän minä itken, että -tsaarin naittajanaiset tulevat luokseni, pakoittavat minua menemään -Vjasemskille. - --- Jelena Dmitrijevna, -- bojari sanoi: -- kyllä, oikeinko totta, ettei -Vjasemski ole sinulle rakas! Mieti tarkoin. Tiedän, tähän asti ei -hänellä ole ollut sijaa sydämessäsi! Eikähän sinulla, minä luulen, ole -vielä ketään mielessäsi, ja siihen aikaan asti on immen sydän kuin -vaha; suvaitsee, rakastuu! - --- En koskaan, -- Jelena vastasi, -- en koskaan rakastu häneen. Ennen -astun alas hautaan! - -Bojari katseli häntä sääliväisesti. - --- Jelena Dmitrijevna, -- hän sanoi, oltuaan hetken ääneti, -- on keino -pelastaa sinut. Kuuntele. Minä olen vanha ja harmaapäinen, mutta -rakastan sinua kuin omaa tytärtäni. Mietippä, Jelena, suostuisitko sinä -tulemaan vaimoksi minulle, ukolle. - --- Suostun! huudahti iloisesti Jelena ja heittäytyi Morosovin -jalkoihin. - -Bojaria liikutti tuo odottamaton sana, hän iloitsi Jelenan riemusta; ei -arvannut vanhus, että se oli hukkuvan riemastusta, joka tarttuu -oljenkorteen. - -Hellästi nosti hän Jelenan pystyyn ja suuteli häntä otsalle. - --- Lapsukaiseni, -- hän sanoi, -- lupaa tässä ristin kautta, ettet -milloinkaan saata häpeätä harmaan pääni päälle! Vanno tässä, Vapahtajan -edessä! - --- Vannon, vannon! -- sanoi Jelena kuiskaten. - -Bojari käski kutsua papin, ja pian oli kihlausjuhlallisuus toimitettu; -kun tsaarin naittajanaiset saapuivat Jelenan tykö, oli hän jo Drushina -Andrejevitsh Morosovin morsian. - -Jelena ei ollut rakkaudesta ruvennut Morosoville puolisoksi, mutta hän -oli suudellut ristiä, vannonut ollakseen hänelle uskollinen, ja oli -lujasti päättänyt pitää sanansa, eikä rikkoa herraansa vastaan, ei -sanoilla eikä ajatuksilla. - -Ja minkätähden hän ei rakastaisi Drushina Andrejevitshiä? Bojari tosin -ei ollut nuori; mutta Jumala oli siunannut hänet sekä terveydellä että -vankalla ruumiilla, sotaisella kunnialla, lujalla tahdolla, kylillä ja -laajoilla tiluksilla Moskovanjoen toisella puolen, aitoilla, täynnä -kultaa, kultakangasta ja kalliita turkiksia. Ainoastaan yhdellä Herra -ei ollut siunannut Drushina Andrejevitshiä: ei ollut siunannut häntä -tsaarin armolla. Kun Iivana Vasiljevitsh oli saanut tietää, että hänen -naittajanaisensa olivat myöhästyneet, suuttui hän kovasti Morosoviin ja -päätti rangaista bojaria: käski kutsua hänet pöytäänsä ja asetti hänet -ei ainoastaan alemmaksi Vjasemskia, vaan myös alemmaksi Godunovia, -Boris Fjodorovitshia, joka silloin vielä ei ollut ylennyt arvoon eikä -ollut korkeata säätyä. - -Ei kärsinyt bojari sellaista häväistystä -- nousi pöydästä: ei sovi -Morosowin olla Godunovia alempana! Silloin tsaari suuttui ankarasti ja -käski Morosowin pyytämään Boris Fjodorovitshiltä anteeksi. Bojari meni -Godunovilta anteeksi pyytämään, mutta solvasi häntä katkerasti ja -nimitti häntä koiraksi. - -Ja saatuaan tästä tiedon tsaari syttyi tuliseen raivoon, käski -Morosowin menemään pois silmäinsä edestä ja antamaan harmaat hiuksensa -kasvaa, kunnes hänet sallittaisiin näyttäytyä. Ja bojari poistui -hovista; ja nyt hän käy huonossa puvussa, parta sukimatta, harmaat -hivukset riippuvat ylpeällä otsalla. Surullista on bojarin, kun ei -enään saa nähdä hallitsijansa silmiä, mutta hän ei ollut sukuaan -häväissyt, ei istunut alemmaksi Godunovia. - -Morosowin talo oli kuin täysi malja. Palkolliset pelkäsivät ja -rakastivat bojaria. Jokainen, joka tuli hänen luoksensa otettiin -sydämellisesti vastaan. Sekä hänen omaisensa että vieraat kiittivät -hänen hyväntahtoisuuttaan; kaikille hän lahjoitti sekä ystävällisiä -tervetuliaissanoja että kalliita vaatteuksia, sekä viisaita neuvoja. -Mutta ketäkään hän ei niin hellästi kohdellut, kellekään ei niin -runsaita lahjoja jaellut, kuin nuorelle vaimolleen, Jelena -Dmitrijevnalle. Ja vaimo vastasi hellyyteen hellyydellä, ja joka aamu -ja joka ilta oli hän kauan polvillaan rukoushuoneessaan ja hartaasti -rukoili puolisonsa menestykseksi. - -Syyllinenkö oli Jelena Dmitrijevna, että kesken Drushina Andrejevitshin -rakkaita puheita, kesken palavata rukousta pyhäinkuvain edessä, äkisti -ilmestyi hänen mielikuvitukseensa nuori sankari, joka miekka pystyssä -kiiti ratsun selässä, ja hänen edellänsä epäjärjestyksessä pakenevia -litvalaisia rykmenttejä? - -Syyllinenkö oli Jelena Dmitrijevna, että tämän sankarin kuva seurasi -häntä kaikkialla, kotona ja kirkossa, päivällä ja yöllä, ja nuhdellen -sanoi hänelle: "Jelena! Sinä et pitänyt sanaasi, sinä et odottanut -minun palaustani, sinä petit minut!..." - -24 p. kesäkuuta 1565, Johannes Kastajan päivänä, kaikki Moskovan -kirkonkellot heiluivat ihan aamusta asti ja soivat yhtämittaa. Kaikki -kirkot olivat täynnä. Jumalanpalveluksen loputtua kansa hajosi -kaduille. Nuoret ja vanhat, köyhät ja rikkaat -- kantoivat kotiinsa -viheriäisiä oksia, kukkia, koivahaisia, nauhoilla koristettuina. Kaikki -oli kirjavata, eloisaa ja iloista. Kuitenkin, puolenpäivän aikana kadut -alkoivat käydä tyhjiksi. Vähitellen kansa rupesi hajaantumaan, ja pian -Moskovassa olisi ollut mahdoton tavata yhtäkään ihmistä. Hallitsi -kuolon hiljaisuus. Oikeauskoiset lepäsivät kesäisissä makuuhuoneissaan, -eikä ollut ketään, joka olisi vihoittanut Jumalaa, käyskennellen -kaduilla, sillä Jumala on käskenyt ihmistä ja joka luontokappaletta -lepäämään puolenpäivän aikaan; mutta syntiä on tehdä Jumalan tahtoa -vastaan, ellei välttämätön tarve siihen pakota. - -Ja niin kaikki nukkuivat; Moskova näytti autiolta kaupungilta. -Ainoastaan Baltshugasta, äsken rakennetusta juomapaikasta eli -ravintolasta, kuului huutoa, toraa ja laulua. Huolimatta puolesta -päivästä piti siellä kekkereitä sotilaita, melkein kaikki nuoria, -kalleissa puvuissa. He olivat asettuneet huoneisin, pihalle ja kadulle. -Kaikki olivat juovuksissa; toinen, maaten paljaan maan päällä, kaasi -vaatteilleen pikarillisen viiniä; toinen koetti käheällä äänellä -säestää tovereitaan, mutta sai kulkustaan ainoastaan sekavia, -ymmärtämättömiä ääniä. Satuloittuja hevosia seisoi portilla. Joka -satulaan oli sidottu luuta ja koiranpää. - -Silloin kaksi ratsastajaa ilmestyi kadulle. Toinen heistä, jolla oli -karmosiininpunanen, kultatupsunen kauhtana ja valkea, kultakankainen -lakki, jonka alta tuuheat, vaaleat kähärät valuivat, kääntyi toisen -ratsastajan puoleen: - --- Miheitsh, -- hän sanoi, -- näetkö näitä juopuneita miehiä? - --- Näen, bojari, susi heidät syököön! Kas kuinka juomareilla pää on -tullut kuumaksi. - --- Mutta näetkös, mitä hevosilla on satuloissa? - --- Näen: luutia ja koirankuonoja, kuten silläkin rosvolla. Kenties -tosiaan ovatkin tsaarin väkeä, koska Moskovassa huvitteleivat! Kylläpä -me työn teimme, bojari, keitimme itsellemme hyvän hutun! - -Serebrjani rypisti kulmakarvojaan. - --- Mene, kysy heiltä, missä asuu bojari Morosow? - --- Hei, hyvät ihmiset, kunnioitetut herrat! -- huudahti Miheitsh, ajaen -joukon luo: -- missä asuu bojari Drushina Andrejevitsh Morosov? - --- Mitä varten tiedustelet, missä se koira asuu? - --- Minun bojarillani, ruhtinas Serebrjanilla, on kirje Morosoville, -voivoda[3] ruhtinas Pronskilta, suuresta sotajoukosta. - --- Anna tänne kirje! - --- Mitä sinä, mitä sinä, susi sinut syö ... mitä sinä? Oletko -järjessäsi? Kuinka antaisin sinulle ruhtinaan kirjeen? - --- Tuo tänne kirje, vanha pöllö, anna se! Katsotaanpas, näinköhän ei -Morosow vaan mieti kavaluutta, näinköhän ei vain tahdo tappaa -hallitsijaa? - --- Ah, sinä roisto! -- huusi Miheitsh, unohtaen varovaisuuden, jolla -oli alkamaisillaan puhua: -- minun herraniko olisi tekemisissä -kavaltajain kanssa! - --- Vai sinä vielä soitat suutasi siinä! Alas hänet hevosen selästä, -pojat, ja ruoskaa selkään! - -Silloin Serebrjani itse laukkasi opritshnikkien luo. - --- Takasin! -- huudahti hän niin hirvittävästi, että he pakosta -pysähtyivät. - --- Jos joku teistä, -- jatkoi ruhtinas, -- vaikkapa sormellaan tähän -mieheen koskee, halkasen minä häneltä pään, ja jälelle jääneet saavat -vastata hallitsijalle. - -Opritshnikit hämmästyivät, mutta uusia tovereita saapui läheisiltä -kaduilta, ja ympäröivät ruhtinaan. Hävyttömiä sanoja heitettiin -joukosta, moni vetäsi sapelin tupesta, eikä Nikita Romanovitshin olisi -käynyt hyvin, ellei silloin läheltä olisi kuulunut ääni, joka lauloi -psalmia, ja joka pysäytti opritshnikit ikäänkuin taikavoimalla. Kaikki -katsahtivat sivulle, mistä ääni kajahti. Kadulla tuli noin -neljänkymmenen vanha mies, palttinaisessa paidassa. Hänen rinnassaan -kiilsi rautaristejä ja vitjoja, mutta käsissä oli puinen rukousnauha. -Kalpeat kasvonsa ilmaisivat tavatonta hyvänsuopaisuutta; harvakasvuisen -parran varjostamilla huulilla asui hymyily, mutta silmät tuijottivat -synkästi ja harhailevaisesti. - -Nähtyään Serebrjanin hän taukosi laulamasta, läheni kiireesti häntä ja -katseli häntä suoraan kasvoihin. - --- Sinä, sinä? hän sanoi, -- ikäänkuin ihmetellen: -- miksikä sinä olet -täällä, näiden joukossa? - -Ja vastausta odottamatta hän alkoi laulaa: "Autuas se mies, joka ei -riettaiden retkillä kulje". - -Opritshnikit syrjäytyivät kunnioittavasti, mutta hän alkoi taas -katsella Serebrjania silmiin, luomatta heihin mitään huomiota. - --- Mikitka, Mikitka! -- hän sanoi, ravistaen päätänsä: -- mihin sinä -olet joutunut? - -Serebrjani ei koskaan ollut nähnyt tätä miestä, ja kummasteli, että hän -puhutteli häntä nimeltä. - --- Sinä tunnet minut? -- hän kysyi. - -Vähämielinen naurahti. - --- Sinä olet veljeni! -- hän vastasi: -- minä tunsin heti sinut. Sinä -olet samallainen vähämielinen kuin minäkin. Eikä ymmärrystäkään sinulla -ole enemmän kuin minulla, muuten et olisi tänne tullut. Minä näen koko -sydämesi. Sinulla on siellä niin puhdasta, niin puhdasta, ainoastaan -paljas totuus; me olemme molemmat jurodiviä![4] Mutta nämät, -- hän -jatkoi, osoittaen aseellista joukkoa: -- nämä eivät ole meille sukua! -Uh! - --- Vasja, -- sanoi yksi opritshnikeista: -- etkö tahdo mitään? Etkö -tarvitse rahoja? - --- En, en, en! -- vastasi heikkomielinen: -- sinulta en mitään tahdo! -Vasja ei mitään ota sinulta, mutta anna Mikitkalle, mitä hän pyytää! - --- Jumalan mies, -- Serebrjani sanoi: -- minä kysyin, missä bojari -Morosow asuu. - --- Drushinkako? Hän on meikäläisiä! Hän on hurskas mies! Ainoastaan -hänellä pää on taipumaton, voi, miten taipumaton! Pian taipuu, pian -taipuu, ja sittenpä ei enään nousekaan. - --- Missä hän asuu? -- toisti Serebrjani ystävällisesti. - --- En sano, -- vastasi vähämielinen ikäänkuin suuttuneena: -- en sano, -sanokoot toiset. En tahdo lähettää sinua pahalle työlle! - -Ja hän poistui kiireesti, jatkaen taaskin keskeytettyä psalmiaan. - -Ymmärtämättä hänen sanojaan ja tuhlaamatta aikaa arveluihin, Serebrjani -kääntyi uudestaan opritshnikoihin. - --- Kuinka, -- hän kysyi, -- sanotteko vihdoinkin kuinka löydän -Morosowin talon? - --- Mene yhä suoraan, -- vastasi muuan heistä jurosti. -- Siellä, kun -käännyt vasempaan, siellä onkin jo vanha korpinpesä. - -Sen mukaan kun ruhtinas poistui, opritshnikit, jotka mielipuolen -ilmestyessä olivat rauhoittuneet, taaskin alkoivat ylvästellä. - --- Hei! -- huusi eräs: -- vie Morosoville terveisiä meiltä, ja sano, -että valmistaa itseänsä hirteen; hän on kylläksi elänyt! - --- Ja varusta itseäsikin varten nuora! -- huusi toinen hänen jälkeensä. - -Mutta ruhtinas ei ottanut huomioonsa heidän hävyttömyyksiään. - -"Mitä vähämielinen tahtoi minulle sanoa?" -- hän ajatteli, antaen -päänsä painua. -- "Mintähden hän ei näyttänyt minulle Morosowin taloa, -vieläpä lisäsi, ettei hän tahdo lähettää minua pahalle työlle?" - -Jatkaen matkaansa kauemmaksi, ruhtinas ja Miheitsh kohtasivat vielä -monta opritshnikkiä. Toiset olivat jo humalassa, toiset vasta menivät -ravintolaan. Kaikki katselivat julkeasti ja hävyttömästi, tekivätpä -toiset vielä äänekkäästi sellaisia röyhkeitä muistutuksia -ratsastajoista, että helposti saattoi nähdä, kuinka olivat tottuneet -täydelliseen rankaisemattomuuteen. - - - - -V Luku. - -Kohtaaminen. - - -Ratsastaen pitkin Moskovanjoen rantaa, saattoi pisteaidan ylitse nähdä -koko Morosowin puutarhan. Kukkivat lehmukset varjostivat kirkkaan -lammikon, joka paastopäivinä antoi bojarille runsaan ravinnon. -Kauempana viheriöitsi omena-, kirsikka- ja luumupuita. Niittämättömässä -nurmikossa kierteli kapeita käytäviä. Päivä oli helteinen. Tuoksuvan -orjantappuran heleänpunaisilla kukilla pyöriskeli kullankarvaisia -kovakuoriaisia; lehmuksissa surisivat mehiläiset; ruohostossa -sirkuttivat heinäsirkat; punasten viinimarjapensaiden takaa isot -päivänkakkarat kohottivat leveitä päitään ja näyttivät lellittelevän -puolipäivän auringossa. - -Bojari Morosow oli jo tunnin verran levännyt kesäisessä -makuuhuoneessaan. Jelena palvelustyttöjensä kanssa istui lehmusten alla -turvepenkillä, aivan pisteaidan luona. Hänellä oli sinisamettinen, -kalliskivisillä napeilla varustettu kesäpuku. Leveät musliinihihat, -koottuina hienoihin poimuihin, olivat kyynäspään yläpuolella -kiinnitetyt timanttisilla käsi- eli rannerenkailla. Samallaiset -korvarenkaat riippuivat olkapäille saakka; päätä peitti helmilappeinen -kokoshnik,[5] ja sahvianisaappaissa loisti kultasia ompeluksia. - -Jelena näytti iloiselta. Hän nauroi ja laski leikkiä tyttöjen kanssa. - --- Bojaritar, -- sanoi yksi heistä: -- koetteleppa vielä näitä -rannerenkaita; ne näkyvät paremmin. - --- Nyt on tarpeeksi koeteltu, tytöt, -- vastasi Jelena ystävällisesti: --- kokonaisen tunnin olette jo koristelleet ja käännelleet minua, nyt -on tarpeeksi. - --- Panehan vielä ainoastaan tämä kaulakoriste kaulaasi. Kun panet -koristeet kaulaasi, tulet, ihan totta, vallan sen näköiseksi, kuin -pyhäinkuva kehässään! - --- Herkeä, Pashenjka, häpeä on puhua sellaista syntiä! - --- No, jollet tahdo koristaa itseäsi, bojaritar, niin eikö ruveta -leskisille tahi sokkosille? Etkö tahdo kaloja ruokkia tahi keinua -kiikuissa? Vai tahdotko että lauletaan sinulle jotakin? - --- Laula minulle, Pashenjka, laula minulle se laulu, jonka taannoin -lauloit, kun marjoja poimitte! - --- Ja bojaritar, armas käskijäni, mitä siinä laulussa on hupaista! Se -on surullinen laulu, ei iloinen. - --- Ei haittaa; minua haluttaa kuulla sitä; laula minulle, Pashenjka! - --- Kuten suvaitset, bojaritar; kun niin tahtonet, -- laulan; älä vain -jälestäpäin toru minua, jos mielesi kävisi murheelliseksi. No, te -ystävättäreni, säestäkää! - -Tytöt istuutuivat piiriin, ja Pashenjka alotti valittavalla äänellä: - - Ah, jos ei pakkanen kukkia pannut ois, - Niin talvellakin ne kukkia vois; - Ja murhe mieltän ei murtaisi, - En mitäkään minä surisi, - En istuisi tässä sortuneena - Jo katsoisin aukeita vainioita... - -- -- -- -- -- - - Kävin huoneiden, uusien huoneiden halki, - Kohotin sopuliturkkiani. - Ettei turkkini kahajaisi, - Ettei näppini kilahtaisi, - Ei kuulisi appi-ukkoseni, - Sanoisi pojalleen, minun miehelleni! - -Pashenjka katsoi bojarittareen. Kaksi kyyneltä vieri hänen silmistään. - --- Ah, minua hönttiä! -- sanoi Pashenjka: -- mitä olen tehnyt. Omaksi -mieliharmikseni tottelin bojaritarta! Kuinka onkaan mahdollista, -bojaritar, että sattuu juuri sellaisia lauluja laulamaan? - --- Halupa sinun on niitä osatakin! -- puuttui puheesen Dunjaska, -vilkassilmäinen tyttö, jolla oli mustat kulmakarvat. - --- Annahan minä laulan laulun, en semmoista kuin sinä! niin katso, enkö -saa bojaritarta iloiseksi! - -Ja hypähtäen pystyyn Dunjaska nojasi toisen kätensä kylkeen, toisen -kohotti ylös, kallistui hiukan sivulle, ja keveästi nuokkuen, alkoi -laulaa: - - Pantelei-herra pihalla käy, - Laajalla kartanolla kävelee, - Näädän-nahkanen turkki maata laahaa, - Sopulilakki hänellä on päässään. - Ja Herran armo hänellä on ijäti; - Tyttönsä katsoo uudinten alta, - Herrat katselivat kaupungista, - Rouvat häntä kamareistaan katsoo, - Herrat sanoo: ken tuo tuommoinen? - Rouvat sanovat: kukahan tuo herra on? - Mut tytöt lausun: oma kultain on! - -Dunjaska lopetti ja purskahti itse nauruun. Mutta Jelenan kävi mieli -vielä raskaammaksi. Hän ponnisti vastaan, kätki kasvonsa käsiin ja -hyrskähti itkuun. - --- Kas siinä nyt sinun laulusi! -- sanoi Pashenjka. -- Mitä meidän nyt -on tekeminen! Jos Drushina Andrejevitsh näkee bojarittaren itkeneet -silmät, niin meihin suuttuu: ettekö, tyhmät ymmärrä häntä huvittaa! hän -sanoi. - --- Tyttö-kullat! -- sanoi äkkiä Jelena, heittäytyen Pashenjkan kaulaan: --- auttakaa minua itkemässä, vuodattakaa kyyneleitä kanssani! - --- Mutta mikä sinuun on tullut, bojaritar? Mistä niin äkkiä aloit surra -katkerasti? - --- En äkkiä, tytöt! Jo aamusta alkaen olin surullinen. Kun aamukellot -alkoivat soida, ja minä huoneestani näin, kuinka kansa iloisesti riensi -kirkkoon, niin tytöt, mieleni kävi raskaaksi ... ja nytkin vielä -sydämeni on pakahtua ... ja siellä kuitenkin päivä tuli niin kirkas, -niin aurinkoinen, ja vielä kaikki nämä koristeet, jotka päälleni -puitte... Riisukaa päältäni rannerenkaat, tytöt, riisukaa kokoshnik, -palmikoikaa hiukseni teidän tapaanne, niinkuin tytöt pitävät! - --- Mitä sinä ajattelet, bojaritar, millainen synti! palmikoida -hivuksensa tyttöjen tapaan! Jumala varjelkoon! Saisipahan Drushina -Andrejevitsh tietää! - --- Ei, bojaritar, se on syntiä! Sinun on valta käskeä, mutta me emme -ota sitä omalletunnollemme. - -"Onkohan mahdollista," Jelena ajatteli, "että on syntiä muinaista -muisteleminenkin." - --- Olkoon niin, -- hän sanoi, en otakkaan kokoshnikkiä päästäni, vain -tule tänne, Pashenjkani! Minä palmikoitsen hivuksesi, niinkuin muinoin -minun palmikoittiin. - -Pashenjka, ilosta punastuen, asettui polvilleen bojarittaren eteen. -Jelena päästi hänen hiuksensa valloilleen, jakoi ne kahteen osaan ja -alkoi palmikoida leveätä venäläistä lettiä yhdeksästä, kymmenestä -säikeestä. Paljon siihen vaadittiin taitoa. Täytyi levittää niin -löysästi kuin suinkin, jotta palmikko, verkon tapaisena, peittäisi koko -niskan ja sitten putoaisi selkää pitkin, huomaamatta kaveten. Jelena -työskenteli ahkerasti toimessaan. Siirrellen sormiensa välissä -säikeitä, hän taidokkaasti niihin punosi helminauhoja. - -Vihdoin palmikko oli valmis. Bojaritar sitoi päähän kolmikulmaisen -lettinauhan ja kiinnitti siihen kalliita sormuksia. - --- Valmis, Pashenjka, hän sanoi, iloiten työstään. - --- Nouseppas, käyppä edessäni! -- No, katsokaa, eikö totta, palmikko on -kauniimpi kuin kokoshnik? - --- Kaikki aikanaan, bojaritar. -- vastasivat tytöt nauraen: Dunjaskapa -ei panisi vastaan käyttää kokoshnikkiakaan! - --- Heretkää, pilkkakirveet! -- Dunjaska vastasi. - --- Minulta saisi jäädä vaikka ikipäiväksi palmikko purkaamatta! Mutta -tunnenpa minä sellaisia, jotka eivät voi ottaa silmiään bojarin -huoneenhaltijasta. - -Tytöt purskahtivat ääneen nauramaan, mutta toiset tulivat hämilleen ja -punehtuivat. Näkyi, että huoneenhaltija todellakin oli reipas poika. - --- Kumarru, Pashenjka, -- bojaritar sanoi: -- minä sidon sinulle vielä -helminauhan... Tytöt, tänäänhän on Johannes Kastajan päivä, tänään -vellamonneidotkin päänsä palmikoitsevat! - --- Eivät tänään, bojaritar, vaan Semikin päivänä,[6] ja helluntaina -vellamonneidot palmikoivat hivuksensa. Johannes Kastajan päivänä he -juoksentelevat hivukset hajallaan ja houkuttelevat ihmisiä pois -sananjoista, jottei kukaan poimisi niiden kukkia. - --- Jumala heidän kanssansa! -- Pashenjka sanoi; vähänkö tapahtuukaan -Johannes Kastajan päivänä, älköön Jumala saattako niitä näkemään. - --- Sinä pelkäät vellamonneitoja, Pashenjka? - --- Kuinka en niitä pelkäisi! Tänään on metsäänkin vaarallista mennä, -oli se sitten helluntaina tai vellamonneitojen viikolla. Tyttöä he -alkavat kutkuttaa ja poikaa vaivuttavat rakkaudella! - --- Puhut, mutta itse et tiedä! -- keskeytti hänet toinen tyttö. -- Mitä -vellamonneitoja Moskovan tienoilla on! Eihän täällä ole heidän -pesäpaikkaansakaan. Vaan Ukrainassapa, siellä on toinen seikka: siellä -on vellamonneitoja turmioksi asti. Kerrotaan, että monelta hyvältä ja -uljaalta pojalta ovat järjen vieneet. Kerran, kun vain sattuu näkemään -vellamonneidon, niin kuolemaansa asti häntä ikävöitsee; jos on nainut, -heittää vaimonsa ja lapset, jos on naimaton, unohtaa kultasensa. - -Jelena rupesi miettimään. - --- Tytöt, -- hän virkkoi, oltuaan hetkisen ääneti: -- onkohan Litvassa -vellamonneitoja? - --- Siellä on juuri heidän kotiseutunsa; Ukrainassa tahi Litvassa, se on -yhdentekevää... - -Jelena huokaili. Samalla hetkellä kuului kavioin kapsetta, ja -Serebrjanin valkea lakki näkyi pisteaidan yli. - -Nähdessään miehen, Jelena tahtoi piiloittua; mutta heitettyään vielä -silmäyksen ratsastajaan, hän seisoi kuin naulattuna. Ruhtinaskin -seisautti hevosensa. Hän ei uskonut silmiään. Tuhannen ristiriitaista -ajatusta tunkeutui yhdessä silmänräpäyksessä hänen päähänsä. Hän näki -edessään Jelenan, Pleshtshejev-Otshinin tyttären, saman, jota hän -rakasti, ja joka viisi vuotta sitten oli vannonut hänelle rakkautta. -Mutta minkä sattuman kautta hän oli joutunut Morosowin puutarhaan? - -Nytpä Nikita Romanovitsh huomasi Jelenan päässä helmillä kirjaillun -kokoshnikin ja kalpeni. Hän oli naitu! - -"Hourailenko minä?" hän ajatteli, luoden häneen kiinteän, ikäänkuin -peljästyneen katseen: "unessako tämän näen?" - --- Tytöt! pyysi Jelena: -- poistukaa, minä kutsun teidät jälleen, -poistukaa vähäksi aikaa, jättäkää minut yksin! Jumalani, Jumalani! Pyhä -neitsyt! Mitä minun on tekeminen, mitä minun on sanominen? - -Serebrjani oli sillävälin toipunut. - --- Jelena Dmitrijevna, -- hän puhui ankarasti: -- vastaa minulle -ainokaisella sanalla: oletko naitu? Eikö se ole hairausta, eikö pilaa? -Oletko todellakin naimisissa? - -Jelena etsi epätoivossaan sanoja, vaan ei löytänyt niitä. - --- Vastaa minulle, Jelena Dmitrijevna, älä petä minua kauemmin, -- nyt -ei ole joulu! - --- Kuule minua, Nikita Romanovitsh! -- kuiskasi Jelena. - -Ruhtinas alkoi vavista. - --- Minulla ei ole mitään kuunneltavaa, -- hän sanoi -- minä olen -käsittänyt kaikki. Älä tuhlaa suotta sanoja: jää hyvästi, bojaritar! - -Ja hän tempasi hevosensa taapäin. - --- Nikita Romanovitsh! -- Jelena huudahti: -- rukoilen sinua Kristuksen -ja Hänen puhtaan Äitinsä kautta, kuule minua! Tapa minut jälestäpäin, -mutta kuule minua ensin! - -Hän ei jaksanut jatkaa; hänen äänensä menehtyi, polvet hervahtuivat -turvepenkille; hän ojensi rukoilevasti kätensä Serebrjania kohti. - -Kaikki hänen jäsenensä vavahtivat suonenvedontapaisesti mutta -sääliväisyyden tunne heräsi hänen sydämessään. - -Hän pysähtyi. - -Jelena, melkein kyynelten tukahuttamana, alkoi kertoa, kuinka Vjasemski -oli häntä vainonnut, ja kuinka vihdoin tsaari oli päättänyt naittaa -hänet lemmikillensä, ja kuinka hän epätoivossaan oli antautunut -vanhalle Morosoville. Keskeyttäen kertomustaan itkulla, hän syytti -itseään pakollisesta petoksestaan, sanoi, että hän ennen olisi -surmannut itsensä kuin mennyt toiselle vaimoksi, ja kirosi -hentomielisyyttään. - --- Sinä et voi minua rakastaa, ruhtinas, -- hän sanoi: -- ei ole -sallittu sinun rakastaa minua! Mutta lupaa minulle, ettet kiroa minua; -sano, että annat minulle suuren syntini anteeksi! - -Ruhtinas kuunteli, rypistäen kulmakarvojaan, mutta ei vastannut mitään. - --- Nikita Romanovitsh, kuiskasi Jelena pelonalaisena: -- Kristuksen -tähden, lausuhan vaikka yksi ainoa sana! - -Ja hän loi ruhtinaaseen silmänsä, täynnä pelkoa ja odotusta, ja koko -hänen sielunsa loisti kaunopuheliaasta, rukoilevasta katseestaan. - -Ankara taistelu riehui Serebrjanin sydämessä. - --- Bojaritar, -- hän viimein sanoi, ja hänen äänensä vapisi: -- näköään -se oli Jumalan tahto ... etkä sinä ole niin syyllinen ... niin, sinä et -ole syyllinen ... ei sinulle ole mitään anteeksi annettavaa, Jelena -Dmitrijevna, minä en kiroa sinua, -- en -- Jumala näkee, en kiroa -- -Jumala näkee, minä ... minä rakastan sinua kuin muinoin. - -Nämät sanat pääsivät ruhtinaalta ikäänkuin itsestään. - -Jelena huudahti, hyrähti itkuun ja syöksyi pisteaidan luo. - -Samalla hetkellä ruhtinas nousi seisaalleen jalustimissaan ja tarttui -aitauksen vaajoista kiinni. Jelena toiselta puolen seisoi jo penkillä. -Ajattelematta ja itsetiedottomina he heittäytyivät toistensa syliin, ja -heidän huulensa yhtyivät... - -Jelena Dmitrijevna oli suudellut nuorta bojaria! Viekas vaimo oli -pettänyt vanhan miehensä! Hän oli unohtanut valansa, jonka oli vannonut -Jumalan edessä! Kuinka hän nyt näyttäytyy Drushina Andrejevitshille? - -Hänen silmistään Morosov arvaa kaikki. Eikä hän ole sellainen mies, -että antaisi hänelle anteeksi! Ei ole kallis bojarille henki, kallis on -hänelle hänen kunniansa! Tappaa hänet vanhus, tappaa sekä vaimon että -Nikita Romanovitshin! - - - - -VI Luku. - -Vastaanotto. - - -Morosow tunsi ruhtinaan jo pienestä pojasta, mutta he olivat kauaksi -aikaa kadottaneet toisensa näkyvistä. Kun Serebrjani läksi Litvaan, -Morosow oli voivodana jossain kaukaisessa maakunnassa; he eivät olleet -nähneet toisiaan kymmeneen vuoteen, mutta Drushina Andrejevitsh ei -ollut paljon muuttunut; hän oli ripeä kuin ennenkin, ja ruhtinas olisi -ensi silmäyksellä tuntenut hänet kaikkialla, sillä vanha bojari oli -niitä ihmisiä joiden muoto painuu syvästi muistiin. Yksin hänen mahtava -vartalonsa jo herätti huomiota. Hän oli koko päätään pitempi -Serebrjania. Tummanvaaleat hivuksensa, joissa oli vahvasti harmaita -karvoja, valuivat epäjärjestyksessä viisaalle, usean naarmun uurtamalle -otsalle. Tuuhea, melkein kokonaan harmaa partansa peitti puoliväliä -rintaa. Tummien, riippuvain kulmakarvain alta loisti läpitunkeva katse, -ja huulien ympärillä leikki ystävällinen hymy, josta saattoi päättää -hänen olevan avomielisen. Hänen liikkeissään ja uljaassa astumisessaan -oli jotain leijonamaista, jonkinlaista omituisen tyyntä vakavuutta, -arvokkaisuutta, hätäilemättömyyttä ja itseensä luottamusta. Katsoessaan -häntä, jokainen olisi sanonut: hyvä on olla sovinnossa tämän miehen -kanssa. Ja samalla kertaa olisi jokainen ajatellut: ei ole hyvä hänen -kanssaan riidellä. Todellakin oli Morosovin piirteitä tarkastaissa -helppo arvata, että hänen tyynet kasvonsa vihastuksen hetkinä -saattoivat muuttua hirvittäviksi. Mutta ystävällinen hymyilynsä ja -avoin, teeskentelemätön sydämellisyytensä pian poistivat tämän tunteen. - --- Terve, ruhtinas, terve kallis vieras! Kiitos tulemastasi! Morosov -sanoi, viedessään Serebrjanin isoon, hirsiseen tupaan, jossa oli -kaakeleista tehty tulisija, pitkiä, tammisia lavitsoita, kalliita -aseita seinillä sekä paljous kultaisia ja hopeaisia astioita, kauniisti -asetettuina leveille hyllyille. - --- Terve, terve, ruhtinas! -- Kas, millaisen vieraan Jumala minulle -lahjoitti! Muistan minä sinut, Nikitushka, pienestä pahasta saakka! Ah, -hurjapa sinä olit, ei muuta voi sanoa. Kun sattui, että pojat rupesivat -linnasille, niin sääli sitä puolta, joka oli sinua vastassa! Lensit -juuri kuin valkonen haukka, ja kun nuori veresi kuohahti, vihastuit -kuin karhunpoika, -- anna anteeksi, Nikita Romanovitsh, sopimaton -sanani! Niinpä aloit läimäyttää kumoon, -- kenen oikealle, kenen -vasemmalle, -- oikeinpa oli hauska katsella! No, onpahan sinusta -sukeutunutkin uljas mies, ruhtinas! Kuullut olen sinun sankaritöistäsi -Litvanmaassa! Annoitpas sinä noita vihollisiamme selkään, kuten muinoin -poikia kuritit! - -Ja Morosow hymyili iloisesti, ja hänen leijonankaltaiset kasvonsa -loistivat lempeästi. - --- Mutta muistatko, Nikitushka, -- hän jatkoi, tarttuen toisella -kädellään ruhtinasta olkapäähän, -- muistatko, kuinka sinä et missään -leikissä suvainnut petosta? Jos kenen kanssa menit painisille, tahi -rupesit nyrkkitaisteluun, annoit ennen lyödä itsesi maahan, kuin -kamppasit, tahi teit jotain muuta sopimattomuutta. Kaikkea saatoit -kärsiä, mutta vilppiä et sallinut itsessäsi etkä muissa. - -Ruhtinas alkoi käydä tuskalliseksi Morosovin läsnäollessa. - --- Bojari, -- hän sanoi, -- kas tässä on sinulle kirje ruhtinas -Pronskilta. - --- Kiitoksia, ruhtinas. Tuonnenpana luen: aikaa riittää; anna kestitä -itseäsi! Mutta missähän on Jelena Dmitrijevna? Hei, ken siellä! Sanokaa -vaimolleni, että meillä on rakas vieras, ruhtinas Nikita Romanovitsh -Serebrjani, jotta hän tulisi kestitsemään! - -Hiljaa ja tasaisesti tuli Jelena huoneesen, tarjotin käsissä. -Tarjottimella oli pikareita, täytettyinä erilaisilla viineillä. Jelena -kumarsi syvään Serebrjanille, ikäänkuin ensi kerran olisi hänet nähnyt. -Hän oli kalpea kuin kuolema. - --- Ruhtinas, -- Morosow sanoi, -- tämä on emäntäni, Jelena Dmitrijevna! -Rakasta ja lemmi häntä. Sinäkin, Nikita Romanovitsh, olet meille -melkein niinkuin omainen. Sinun isäsi ja minä olimme vallan kuin -veljet; niinpä ei vaimonikaan ole sinulle vieras. Kumarra, Jelena, ja -pyydä ruhtinasta ottamaan. Syö, ruhtinas, älä halveksi leipää ja -suolaamme! Käytä hyväksesi, mitä talo tarjoaa! Tässä on roomalaista, -tässä unkarilaista, tässä on vaapukkasimaa, -- emäntä itse valmisti. - -Morosow kumarsi syvään. - -Ruhtinas vastasi kumpaisellekin kumarruksella ja tyhjensi pikarin. - -Jelena ei katsahtanut Serebrjaniin; hänen pitkät silmäripsensä olivat -lasketut alas. Hän vapisi, ja pikarit tarjottimella kalisivat toisiansa -vastaan. - --- Mikä sinun on, Jelena? -- sanoi äkkiä Morosov -- ethän vaan ole -kipeä? Kasvosi ovat vaaleat kuin lumi! Oljonushka, -- hän lisäsi -kuiskaten, -- eiköhän Vjasemski taaskin ole ajanut sivutse? Niin! se -kirottu on varmaankin ajanut puutarhan ohitse! Älä sure, Jelena. Se ei -ole sinun syysi. Parasta on, ettet ilman minua mene puutarhaan; mutta -lohduta itseäsi, lapsukaiseni, minä en salli kenenkään loukata sinua! -Hymyilehän joutuun; ole iloinen, muuten vieras sen huomaa! -- Anna -anteeksi, Nikita Romanitsh, anna anteeksi, hommasin tässä hiukan, -sanoin vaimolleni, että hän käskisi vähän joutuisammin tarjoamaan -sinulle syömistä. Ethän sinä ole päivällistä syönyt, ruhtinas? - --- Kiitän, bojari, olen syönyt. - --- Ei haittaa, Nikita Romanitsh, syöt vielä kerran! -- Mene, Jelena, -mene toimittamaan! Mutta sinä, bojari, maista sitä, minkä Jumala on -lähettänyt, älä loukkaa epäsuosiossa olevaa ukkoa! muutenkin minulla on -murhetta kyllin! - -Morosov osoitti pitkää tukkaansa. - --- Näen, bojari, näen ja tuskin silmiäni uskon! Sinä epäsuosiossa! -Minkä tähden? anna anteeksi röyhkeä kysymykseni. - -Morosov huokasi. - --- Sen tähden että pysyn vanhoissa tavoissa, suojelen bojarin -kunniaani, enkä kumartele uusille tulokkaille! - -Tätä sanoessaan hänen muotonsa synkkeni, ja hänen silmänsä saivat -tuiman katseen. - -Hän kertoi riidastaan Godunovin kanssa, valittaen katkerasti tsaarin -väärämielisyyttä. - --- Paljon, ruhtinas, paljon on Moskovassa toisin, kuin oli, siitä -ajoin, jolloin hallitsija Venäjään laittoi opritshninan! - --- Mutta mistä se semmoinen opritshnina on, bojari? Tapasin minä -opritshnikeitä, vaan en pääse selville. - --- Olemme näköään vihoittaneet Jumalaa, Nikita Romanitsh! Hän on -pimentänyt tsaarin kirkkaat silmät! Kun kielittelijät valehtelivat -Silvesterin ja Adashevin kavaltaneen, kun tsaari karkoitti heidät -luotaan, -- silloin olivat meidän onnelliset päivämme päättyneet! Äkkiä -alkoi Iivana Vasiljevitsh meitä epäillä, meitä, uskollisia -palvelijoitaan! Hän rupesi juttelemaan kavaltamisesta, salavehkeistä, -mikä ei miehelle mieleenkään pälkähtäisi. Mutta tulokkaatpa iloitsivat, -ja nyt he alkoivat kuiskaten syyttelemään bojareja, mikä kateudesta, -mikä toivoen itselleen suosiota, -- ja kaikille hän alkoi kallistaa -korvansa. Kellä oli vihankaunaa, niin ei muuta kuin kielittämään -vihamiestään, että tämä on muka puhunut pahaa tsaarista, tahtoo muka -korottaa tattarilaisten kaanin tahi (Puolan) kuninkaan valtaistuimelle. -Ja silloin he, kirotut, pelkäämättä Jumalan kauheata tuomiota, tekivät -ristiä suudellen vääriä valoja, ja väärensivät käsialat kirjeissä. -Monta viatonta ihmistä viskattiin vankeuteen, Nikita Romanovitsh, ja -pantiin piinapenkille. Ken vain tahtoi, se myös sanoi itsellään olevan -hallitsijalta luvan. Muinoin oli niin, että jos joku kanteli sinun -päällesi, hänen itsensä täytyi myös syytöksensä todistaa; mutta nyt, -- -kuinka jonkin joutava syytös lieneekin, sinut otetaan ja piinataan -yhden ainoan lauseen johdosta. Raskas aika on tullut, Nikita -Romanovitsh. Sellainen kauhu on tsaariin, jommoista ei ammoisista -ajoista ole nähty. Piinapenkkejä seurasivat mestaukset. Ja ketä sitten -mestattiin!... Mutta sinä, ruhtinas, olet kai jo kuullut tästä -puhuttavan? - --- Olen, bojari, mutta hämärästi. Vitkaan viestit saapuvat Litvaan. -Toiseksi, mitä siinä on ihmettelemistä? Onhan tsaarilla valta rangaista -pahantekijöitään. - --- Kellä olisi sitä vastaan sanottavaa, ruhtinas! Siksipä hän on -tsaari, jotta voisi rangaista ja armahtaa. Mutta sepä juuri pahinta, -ettei pahantekijöitä mestattu, vaan aina hallitsijan uskollisia -palvelijoita; rajamaaherra Adashev (Aleksein veli) alaikäisine -poikineen; kolme Satinia; Ivana Shishkin vaimoineen ja lapsineen sekä -vielä monta muuta syytöntä. - -Mielipaha kuvastui Serebrjanin kasvoissa. -- Bojari, siihen tsaari ei -varmaankaan ole syynä, vaan hänen korvaankuiskuttajansa! - --- Oi, ruhtinas! Katkerata on lausua ja kauheata ajatella! Ei yksinään -korvaankuiskuttajain panetuksista tsaari alkanut vuodattaa viatonta -verta. Kas tässä, vaikkapa Basmanov, tsaarin uusi hovimarsalkka, -rukoili hallitsijaa rankaisemaan ruhtinas Obolenski-Ovitshinaa jostakin -sopimattomassa sanasta. Mitäpäs tsaari teki? Päivällistä syödessä pisti -hän omalla kädellään puukon ruhtinaan sydämeen! - --- Bojari, huudahti Serebrjani, hypähtäen sijaltaan: -- jos joku toinen -olisi sen minulle sanonut, olisin häntä nimittänyt panettelijaksi! -Olisin itse käynyt häneen käsiksi! - --- Nikita Romanovitsh, vanha olen panettelemaan, ja ketä sitten? Omaa -hallitsijaani! - --- Anna anteeksi, bojari. Mutta mitäs ajatella sellaisesta muutoksesta! -Eiköhän vaan tsaari ole noiduttu? - --- Saattaa olla, ruhtinas. Mutta istu, kuuntele lisää: Toisen kerran -Iivana Vasiljevitsh alkoi juovuttuaan (sitä ajatteleminenkin on -häpeällistä!) lemmikkiensä keralla tanssia, naamarit silmillä. Siellä -oli bojari ruhtinas Mihailo Repnin. Hän rupesi surusta itkemään. Nytpä -rupesi tsaari panemaan hänellekin naamaria silmille. "En," Repnin -sanoi, "sitä en tee, että häpäisisin bojarin arvoni", ja tallasi -jaloillaan naamaria. Viiden päivän kuluttua oli hän tsaarin käskystä -tapettu Herran temppelissä. - --- Bojari! Jumala meitä rankaisee! - --- Tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa meidän kanssamme, ruhtinas. Mutta -kuuntele pitemmältä. Mestauksista ei loppua tullut. Joka päivä juoksi -verta sekä mestauspaikalla, että vankiloissa ja luostareissa. Joka -päivä vangittiin bojarien orjia ja kuletettiin piinakammioon. Moni -tulella kidutettuna tunnusti itsensä syylliseksi, mutta puhui pelosta -pahaa bojaristaan. Ne taas, jotka eivät tahtoneet jättää sielujaan -helvetin liekeille, vaan todistivat bojarien syyttömyyttä, ne juuri -joutuivat kuoleman omiksi. Moni kärsi totuuden tähden, ja moni saavutti -marttyyriruunun, Nikita Romanovitsh! Ajoittain tsaari tuli ikäänkuin -tuntoonsa, katui, rukoili ja itki, sekä nimitti itseään murhaajaksi ja -verikoiraksi. Hän lähetti eri luostareihin lahjoja ja käski surmatuille -lukea sielumessuja. Katumusta teki Iivana Vasiljevitsh, mutta ei kauan, -ja mitä hän ei keksinyt! Kuuntele, ruhtinas. Minä herään eräänä aamuna -ja huomaan suuren hälinän. Kansa hajosi eri tahoille kaduilla, mikä -juoksi Kremliin, mikä Kremlistä. Kaikki ääntävät: "hallitsija matkustaa -pois, tietämätöntä minne!" Kylmät väreet puistelivat minua. Puen -päälleni, istun ratsun selkään; kaikilta tahoilta bojareita kiiruhtaa -Kremliin, mikä ratsain, mikä jalkasin, vallan kuin alhainen mies, eipä -kukaan ajattele arvoaan! Saavuttiin Iverskin portille -- näemme, -sotilaita tulee ulos; kansa kohta peräytyy heidän edestään. Sotilaiden -jälestä tulee reki, siinä istuvat tsaari, tsaaritar ja tsarevitsh. -Tsaarin rekeä seuraa suuri joukko rekiä, niissä on tsaarin koko -irtaimisto, kaikki aarteet, kaikki kotitarpeet; rekien perästä tulee -maaherroja, aatelismiehiä, virkamiehiä, sotilaita, ja kaikensäätyisiä -henkilöitä -- kaikki lähtivät Kremlistä. Me aioimme syöstä tsaarin -reelle, mutta eivät päästäneet meitä sotilaat; sanoivat: hallitsija ei -ole käskenyt. Ja jono venyi pitkin Moskovata ja katosi esikaupunkien -taakse. - -Me palasimme kotiimme ja odotimme kauan, että eikö tsaari muuta -mieltänsä, eikö käänny takasin? Kuluu viikko, hänen korkeapyhäisyytensä -(metropoliitta) saa kirjeen: hallitsija kirjoittaa, että minun sydämeni -on sangen surullinen, mutta koska en enään tahdo kärsiä teidän kavalia -juonianne, jätän valtakuntani ja kuljen, kuhun Jumala minulle tietä -osoittaa! Kun tieto tästä levisi, alkoi Moskovassa valitus: tsaari-isä -hylkäsi meidät. Kuka nyt on meitä hallitseva? - -Turhaa on totuutta salata, julma oli Iivana Vasiljevitsh, mutta olihan -Jumala itse asettanut hänet hallitsijaksemme, ja näköään oli se Jumalan -tahto, että tsaari rankaisi meitä, puhdistuaksemme synneistämme. Me -kokoonnuimme neuvottelemaan ja päätimme kaikki miehissä lähteä tsaaria -etsimään, heittäytyä hänen jalkoihinsa ja itkeä. Olimme saaneet tietää -tsaarin pysähtyneen Aleksandrovskajan kauppalaan, ja on siihen -kauppalaan täältä päälle kahdeksankymmentä virstaa. Rukoiltuamme -Jumalaa, läksimme. Kun kaukaa näimme kauppalan, vielä kerran -rukoilimme; alkoi tuntua kamalalta, ei sen takia, että tsaari -surmauttaisi meidät, vaan sentähden ettei hän päästäisi meitä -puheilleen. Mutta ei mitään tapahtunut. Tsaari laski meidät luokseen. -Kun astuimme sisään, niin, uskotko, bojari, emme tunteneet Iivana -Vasiljevitshia! Kasvotkaan eivät olleet hänen, ja tukka ja parta olivat -melkein kokonaan lähteneet. Mikä häneen oli tullut? Tsaari on, eikä -kuitenkaan ole tsaari! Kauan hän puheli kanssamme: soimasi meitä -olemattomista kavaluuksista, luetteli meille kaikki rikoksemme, joita -itse emme tienneet tehneemme, ja sanoi vihdoin, että ainoastaan -hurskasten piispojen rukouksesta ryhdyn taas hallitukseen, mutta sen -teen yhdellä ehdolla. Sitten ojensi armollisesti kätensä suudellaksemme -ja päästi meidät menemään. - --- Ja minkä ehdon hän säilytti itselleen? -- kysyi Serebrjani. - --- Kohtapa näet, ruhtinas; kuuntele: kului viikkoa kolme, Iivana -Vasiljevitsh saapui Moskovaan. Syntyi suuri ilo, sellainen ilo, ettei -pääsiäisenäkään moista ole. Nyt kutsutti hän meidät sekä papiston -neuvoskokoukseen. Kun olimme kokoontuneet, selitti hän meille, että -minä ainoastaan sitä varten otan hallituksen vastaan, jotta rankaisisin -pahantekijöitäni, julistaisin epäsuosioni kavaltajille, anastaisin -heidän talonsa ja tavaransa, ja jottei metropoliitta eivätkä -virkakunnat enää suotta kiusaisi minua armopyynnillään. Otan itselleni, -hän sanoo, henkivartijaston ja otan omiksi tarpeikseni erityisiä -kaupunkeja ja rakennuksia ja itse Moskovassa erityisiä katuja. Ja ne -kaupungit ja kadut ja oman henkivartijaston nimitän, hän sanoo, -opritshninaksi, mutta kaikki muu on semshtshina. Mutta bojarit ja -metropoliitta eivät saa sekaantua minun yksityisiin kotiaskareihini. Ja -sillä ehdolla, hän sanoo, ryhdyn hallitukseen! -- Siitä päivin alkoi -hän koota uusia ihmisiä, ja kaikki sellaisia, jotka eivät olleet -ylhäistä sukua, ja jotka vannoivat, etteivät olleet minkäänlaisissa -tekemisissä bojarien kanssa. Näille luovutti hän kaiken maan, kaikki -talot ja tavarat, jotka oli ryöstänyt omiksi tarpeikseen; mutta entiset -omistajat, arviolta parikymmentä tuhatta, karkoitti hän opritshninasta -juuri kuin luontokappaleita. Tosiaankin, Nikita Romanovitsh, näinhän -sen omin silmin, mutta en vielä ottaisi uskoakseni! Nyt kulkevat kautta -pyhän Venäjän nuo pirulliset, verenhimoiset joukkiot luutineen ja -koiranpäineen; polkevat totuutta, eivät käväise kavaluutta, vaan -Venäjän kunniaa; eivät purase hallitsijan vihollisia, vaan hänen -uskollisia palvelijoitaan, -- eikä heitä vastaan ole missään -tuomioistuinta eikä tutkintoa! - --- Mutta minkätähden suostuitte siihen ehtoon? -- huomautti Serebrjani. - --- Kuinka, ruhtinas? Voiko tsaarille mitään määrätä? Eikö hän ole -Jumalasta? - --- Tietysti hän on Jumalasta. Mutta hänhän itse juuri kysyi teiltä? -Miksette sanoneet hänelle, ettette tahdo opritshninaa? - --- Mutta jos hän uudestaan olisi lähtenyt? Miten silloin olisi käynyt? -Ilman hallitsijaa olisi ollut jääminen, niinkö? Ja mitä kansa olisi -sanonut? - -Serebrjani rupesi miettimään. - --- Niin, -- hän lisäsi, oltuaan hetken ääneti: -- hallitsijatta ei -olisi voinut olla. Mutta mitähän te nyt odotatte? Minkätähden ette sano -hänelle, että opritshninasta koko maa häviää? Miksikä katselette -kaikkia ja vaikenette? - --- Minäpä en vaikene, ruhtinas, -- vastasi Morosov arvokkaasti. -- En -koskaan ole salannut tunteitani; siksipä nyt olenkin epäsuosiossa. -Kutsuttakoon tsaari minut luoksensa, en ole vaikeneva; mutta hän ei -kutsu minua. Meikäläisiä ei ole enää hänen läheisyydessään. Katsoppas, -kellä ympäröitsi itsensä? Keitä vanhoja sukuja on hänen ympärillään? Ei -ole vanhoja sukuja! Kaikki ovat alhaissäätyisiä heittiöitä, joiden isät -eivät olisi kelvanneet meidän isillemme orjiksi! Ota sattumalta kenen -mielit. Basmanovit, isä ja poika -- enpä tiedä, kumpiko on -inhottavampi! Maljuta Skuratov -- puoleksi teurastaja, puoleksi peto, -ikuisesti verellä tahrattu; Boris Godunov -- hän möisi isänsä ja -äitinsä ja vieläpä antaisi lapsensa väliin, jos vaan voisi kiivetä -vähän korkeammalle, pistää sinulle puukon kurkkuusi, ja vieläpä -kumartaakin. Yksi siellä ainoastaan on ylhäistä sukua -- ruhtinas -Afanasi Vjasemski. Hän on häväissyt sekä itsensä että meidät kaikki, se -kirottu! Mutta mitäpä hänestä! - -Morosov viittasi kädellään. Toiset mietteet valtasivat ukon. -Serebrjanikin vaipui ajatuksiinsa. Hän mietiskeli sitä kauheata -muutosta, mikä tsaarissa oli tapahtunut, ja unhoitti ajaksi ne suhteet, -joihin kohtalo oli asettanut hänet Morosoviin. - -Sillä välin olivat palvelijat kattaneet pöydän. - -Huolimatta minkäänlaisista estelemisistä Drushina Andrejevitsh pakoitti -vieraansa maistelemaan monilukuisia ruokalajeja: erilaisia hyytelöitä, -paisteja, keitoksia, kalakukkoja ja etikassa paistettua sianlihaa. -Mutta kun heidän eteensä oli asetettu erilaisia juomia, täytti Morosov -itselleen ja ruhtinaalle pikarillisen malvasiiria, nousi pöydästä -seisaalleen, heitti taaksepäin pitkät hiuksensa ja sanoi: kohottaen -pikarin korkealle. - --- Korkean hallitsijamme, tsaari Iivana Vasiljevitshin malja. - --- Valaiskoon Jumala hänen mielensä ja aukaiskoon hänen silmänsä! -- -vastasi Serebrjani, kohottaen pikarin, ja molemmat ristivät silmänsä. - -Jelena ei näyttäytynyt aterian aikana, eikä ollut saapuvilla bojarien -keskustelussa. - -Paljon vielä kertoeli Morosov valtakunnan asioista. krimiläisten -(tatarien) hyökkäyksistä Rjasanin alueelle, kyseli Serebrjanilta Litvan -sodasta, ja tuomitsi ankarasti Kurbskin karkaamista (Puolan) kuninkaan -luo. Ruhtinas vastasi tarkasti kaikkiin kysymyksiin ja kertoi viimeksi -tappelustaan opritshnikkien kanssa Medvedevkan kylässä, torastaan -heidän kanssaan Moskovassa ja kohtauksestaan heikkomielisen kanssa, -päätettyään muuten olla mainitsematta jälkimäisen salaperäisiä sanoja. - -Morosov kuunteli häntä hyvin tarkkaavaisesti. -- Pahoin, ruhtinas, -- -hän sanoi, silittäen korkeata otsaansa, -- hyvin pahoin. Että he -rosvoamista harjoittivat siinä kylässä, sitä ei ensinkään ole -ihmetteleminen: kylä, näet, on minun, mutta mikä tilus on epäsuosiossa -olevan bojarin, sitä on nyt jokaisen oikeus ryöstää. Se on tunnettu -asia: minkä voi ottaa -- ottavat; mitä eivät saa irtikiskotuksi, sen -polttavat poroksi; raavaskarjan pistävät kuoliaaksi. Se on heidän -tapansa. Heikkomielisen kyllä tunnen. Hän on oikea Jumalan mies. Ei -sinua yksistään hän ensikohtauksessa ole nimeltä maininnut, mutta -jokaisen näkee hän ikäänkuin halki. Häntä pelkää tsaarikin. Monta -kertaa on hän Iivana Vasiljevitshille sanonut totuuden vasten silmiä. -Ollappa enemmän sellaisia pyhiä miehiä, niin kenties opritshninaa ei -olisikkaan! Sano, ruhtinas, jatkoi Morosov, -- milloin olet päättänyt -käydä tsaaria tervehtimässä? - --- Huomenna, päivän valjetessa, kohta kun hänen korkeutensa tulee -makuuhuoneestaan. - --- Kuinka, ruhtinas? -- Nyt on jo hämärtänyt, ja sinulla on päälle -sadan virstan ajettavaa! - --- Kuinka? Eikö tsaari olekaan Kremlissä? - --- Ei, ruhtinas, ei ole Kremlissä. Me olemme vihoittaneet Jumalaa, -hallitsija on meidät hyljännyt, on palannut Aleksandrovan kauppalaan, -elää siellä suosikkineen, älköön heille olko armoa eikä -anteeksiantamusta. - --- Jos niin on, niin jää hyvästi, bojari, täytyy kiirehtiä. En ole -vielä kotonanikaan ollut. Katselen pikkusen siellä, ja huomenna, päivän -valjetessa, lähden kauppalaan. - --- Älä matkusta, ruhtinas! - --- Miksikä en, bojari? - --- Et tuo päätäsi mukanasi, Nikita Romanitsh. - --- Se riippuu Jumalan tahdosta, bojari; mikä on tapahtuva, se tapahtuu! - --- Kuule, Nikita Romanitsh. Sinä kyllä unhotit minut, mutta minä -muistan sinut pojasta saakka. Isävainajasi eli minun kanssani käsi -kädessä, sydän sydäntä vasten. Hän on kuollut, Jumala olkoon hänelle -armollinen, ei kukaan sinua varoita, ei kukaan anna neuvoja, eikä sinun -kohtalosi ole kadehdittava, sen Jumala tietää. Jos lähdet kauppalaan, -ruhtinas, niin perikatoon joudut, pääsi menetät. - --- Mitäs tehdä, bojari, minulle näyttää syntyessäni niin määrätyn! - --- Nikitushka, jää tänne, minä suojelen sinua. Ei kukaan sinua etsi, -orjani eivät sinua petä, sinä olet oleva talossani kuin oma poikani! - --- Bojari, muistele, mitä itse puhuit Kurbskista. Häpeällistä olisi -venäläisen bojarin piiloittautua tsaariltaan. - --- Nikita Romanitsh, Kurbski oli kavaltaja. Hän meni tsaarin vihollisen -puolelle; mutta kuka minä sitävastoin olen? Olenko minä hallitsijan -vihollinen? - --- Anteeksi, bojari, anna anteeksi ajattelematon sana, mutta mitä on -tuleva, sitä ei voi välttää! - --- Jos sinä, Nikitushka, jäät luokseni, kenties tsaarin viha lauhtuu, -kenties me metropoliitan kanssa saamme asiasi suoraksi, mutta nyt -putoat kuin piki hiillokselle! - --- Elämämme on Jumalan kädessä, bojari. Ei ole hyvä viekkaudella -koettaa pitkittää sitä enemmän, kuin minkä Jumala hyväksi näkee. -Kiitoksia vieraanvaraisuudesta, -- lisäsi Serebrjani, nousten -seisovalleen, -- kiitoksia ystävyydestä (näitä sanoja lausuessaan hän -väkisin hämmentyi), mutta minä lähden. Hyvästi, Drushina Andrejevitsh! - -Morosow katseli ruhtinasta surullisella osanotolla, mutta selvästi -näkyi, että hän sisimmässä sydämessään hyväksyi hänen menettelynsä, ja -ettei hän itse olisi käyttäytynyt toisin, jos olisi ollut ruhtinaan -sijassa. -- Siunatkoon Jumala sinua, Nikita Romanitsh! -- hän sanoi -nousten penkiltä ja syleillen ruhtinasta, -- pehmittäköön Herra tsaarin -sydämen. Palaos vahingoittamattomana kauppalasta, kuin nuorukainen -palavasta pätsistä, ja silloin syleilen sinua, kuten nyt syleilen, -kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani! - -Sananlasku sanoo: jalkamiestä seurataan portille, ratsastajaa hevosen -luo. Ruhtinas ja bojari erosivat etehisen kynnyksellä. Oli jo pimeä. -Ajaessaan pitkin pisteaidan viertä, Serebrjani näki puutarhassa valkean -puvun. Hänen sydämensä tykyttää. Hän pysähti ratsunsa. Jelena lähestyi -pisteaitaa. - --- Ruhtinas, hän sanoi kuiskaten, -- minä kuulin keskustelusi Drushina -Andrejevitshin kanssa, sinä menet kauppalaan... Jumala sinua -varjelkoon, ruhtinas, sinä menet kuolemaan! - --- Jelena Dmitrijevna! Näköään on niin Jumalan tahto, että saisin -surmani tsaarilta. En iloksi palannut synnyinmaahani, ei suonut Herra -minulle onnea, en saanut sinua omakseni, Jelena Dmitrijevna! -Tapahtukoon kanssani Jumalan tahto! - --- Ruhtinas, he kiduttavat sinua! Minua kauhistuttaa sitä -ajatteleminen! -- Jumalani, onko henkesi sinulle vallan arvoton? - --- Menköön se! -- sanoi Serebrjani ja viittasi kädellään. - --- Pyhä Jumalan äiti! -- Jollet itseäsi sääli, sääli toki muita! Sääli -toki minua, Nikita Romanitsh! Muista kuinka sinä rakastit minua! - -Kuu tuli näkyviin pilvien takaa. Jelenan kasvot, hänen helmillä -kirjailtu kokoshnikkinsä, kaulakoristeensa ja timanttiset -korvarenkaansa, hänen silmänsä, täynnä kyyneleitä, säteilivät -ihmeellisessä loistossa. Jelena itki vielä, mutta oli jo valmis -kyynelsilmin hymyilemään. Yksi ainoa ruhtinaan lausuma sana olisi -kääntänyt hänen surunsa äärettömäksi iloksi. Hän oli unhottanut -miehensä, unhottanut kaiken varovaisuuden. Serebrjani luki hänen -silmistään sellaisen rakkauden, sellaisen tuskan, että hän väkisin -horjui. Onni oli häneltä ijäksi kadonnut. Jelena oli toisen oma, mutta -hän rakasti ainoastaan Serebrjania. Miksikä ei hän jäisi, miksi ei -lykkäisi tuonnemmaksi matkaansa kauppalaan? Eikö Morosow itse ollut -häntä vaatinut? - -Niin ajatteli ruhtinas, ja mielikuvitus loi hänen silmiinsä ihania -kuvia, mutta kunnian tuntonsa, joka hetkeksi oli uinunut, heräsi taas -äkkiä. - --- "En", hän ajatteli, "häpeä olisi minun, vaikkapa vaan ajatuksella, -loukata isäni ystävää! Ainoastaan konna palkitsee vieraanvaraisuuden -petoksella, ainoastaan pelkuri karttaa kuolemaa!" - --- Minä en voi olla menemättä, -- sanoi hän päättäväisesti. -- En yksin -voi säilyttäytyä tsaariltani, kun paremmat miehet joutuvat perikatoon. -Jää hyvästi, Jelena! - -Nämät sanat tunkeutuivat kuin puukko bojarittaren sydämeen. Hän -heittäytyi epätoivossaan maahan. - --- Aukene allani, kostea maaemo! -- hän vaikeroi: en enää tahdo nähdä -päivän kultaista valoa! Surmaan itseni omalla kädellä, teen myrkyllä -lopun itsestäni! En voi elää sinun kuoltuasi, Nikita Romanitsh! Minä -rakastan sinua enemmän kuin henkeäni, enemmän kuin Jumalan päivää, en -ketään rakasta enkä tule rakastamaan paitsi sinua! - -Serebrjanin sydän oli murtua. Hän tahtoi lohduttaa Jelenaa, mutta hän -itki vielä kovemmin. Väki saattoi kuulla hänet, nähdä ruhtinaan ja -kannella bojarille. Serebrjani käsitti sen, ja pelastaakseen Jelenan -päätti hän temmata itsensä irti hänestä. - --- Jelena, jää hyvästi! -- hän sanoi: -- jää hyvästi, sydämeni, -päiväini ilo! Pidätä kyyneleesi, Jumala on armollinen, kentiesi me -vielä näemme toisemme! - -Pilvet peittivät kuun, tuuli heilutti lehmusten latvoja, ja tuoksuvana -sateena karisivat kukkaset ruhtinaan ja Jelenan päälle. Vanhat oksat -notkuivat, juuri kuin haluten sanoa: ketä varten kukimme, ketä varten -viheriöimme! Hukkaan joutuu kunnon nuorukainen, perikatoon joutuu myös -hänen rakastettunsa! - -Katsahtaen taaksensa vielä viimeisen kerran Jelenaa, Serebrjani näki -hänen takanaan puutarhan pimennossa mustan ihmishaahmon. Näyttikö se -vaan siltä ruhtinaan silmissä, vai käyskentelikö joku palvelija -puutarhassa, vai eiköhän vain ollut itse bojari Drushina Andrejevitsh? - - - - -VII Luku. - -Aleksandrovan sloboda.[7] - - -Tie Moskovasta Troitskaja Lauraan[8] ja Laurasta Aleksandrovan -slobodaan tarjosi erittäin eloisan kuvan. Alinomaa karahuttivat sillä -tsaarin sanansaattajat; suuret joukot pyhissävaeltajia kävivät -jalkasin; opritshnikkiosastoja riensi edestakasin; haukanpitäjiä läksi -kauppalasta eri kyliin eläviä kyyhkysiä hakemaan; kauppamiehiä kulki -tavaroineen, istuen kuormillaan tahi ratsain seuraten pitkiä jonoja. -Laumoja ilvehtijöitä kuleksi gudokineen, volinkoineen ja -balalaikoineen.[9] Ne olivat hyvin kirjavasti puettuina, kulettivat -kesyjä karhuja mukanaan; lauloivat lauluja, tahi kerjäsivät rikkailta -matkustajilta. - --- Armahtakaa, herrat, meitä, -- puhuivat he kaikissa äänissä, -- -teille Jumala antoi talot ja tavarat, mutta meidät käski elämään teidän -antimistanne, älkää siis hylätkö meitä köyhiä ihmisiä, hyvät herrat! - --- Isämme, taattosemme! -- lauloivat toiset pitkäveteisesti, istuen -tien vieressä: -- antakoon Herra teille hyvän terveyden! Saattakoon -Jumala teidät Sergei Troitsin luostariin! - -Toiset lisäsivät näihin sanoihin erilaisia kokkapuheita, niin että -moni matkustaja palkinnoksi iloisesta sanasta heitti heille kokonaisen -kultarahan. - -Usein syntyi tappeluita ilvehtijöiden ja niiden kerjäläisjoukkojen -välillä, jotka yltympäri kaupungeista ja luostareista riensivät -slobodaan, elääksensä tsaarin almuista. - -Myöskin sokeita guslinsoittajia[10] ja satujenkertojia kuleksi, guslit -olkapäillä ja pitäen toinen toisestaan kiinni. - -Tässäpä oli hälinää, laulua ja torailua. Hevoset, ihmiset, karhut -- -hirnuivat, huusivat, kiljuivat. Tie kulki tiheän metsän halki. -Huolimatta tästä ihmispaljoudesta, tapahtui toisinaan, että aseellisia -rosvoja hyökkäsi kauppiasten kimppuun ja ryöstivät ne putipuhtaiksi. - -Rosvoilemiset Moskovan seuduissa lisääntyivät erittäinkin siitä ajoin, -kun opritshnikit alkoivat ahdistaa kokonaisia talonpoikaiskyliä ja -kokonaisia porvarien asumia pikkukaupungeita. Kun näiltä ihmisiltä -ryöstettiin heidän asuntonsa ja toimeentulonsa, liittyivät he -rosvoparviin, varustautuivat murroksiin ja tulivat lukuisuutensa vuoksi -hyvinkin vaarallisiksi opritshnikoille. Opritshnikit, vangittuaan -rosvoja, hirttivät heidät armotta; sentähden eivät rosvotkaan jääneet -heille velkaa, kun sattuivat saamaan opritshnikeitä kynsiinsä. Muutoin -eivät rosvot yksistään ryöstäneet teillä. Ilvehtijät ja kerjäläiset, -kohdattuaan illansuussa huonosti suojellun kuormaston, säästivät usein -rosvoilta vaivannäöt. Kauppiaiden oli pahin kaikista. Heitä ryöstivät -sekä rosvot että ilvehtijät, kerjäläiset ja juopuneet opritshnikit. -Mutta he lohduttivat itseään sananlaskulla, että tappio ja voitto -asuvat nurkittain, eivätkä herenneet matkustamasta slobodaan, sanoen: -"Jumala on armollinen, kenties pääsemme perille". Ja tuntematonta on, -miten se tapahtui, mutta tiliä tehdessä kävi aina selville, että -kauppiaat jäivät voitolle. - -Troitskaja Laurassa Serebrjani kävi ripillä ja Herranehtoollisella. -Saman tekivät hänen seuralaisensa. Ottaessaan jäähyväiset Nikita -Romanovitshilta, siunasi arkkimandriitta hänet kuten sitä, joka menee -varmaan kuolemaan. - -Noin kolmen virstan päässä slobodasta seisoi puomin luona -sotilasvahti ja pysäytti matkustavaiset, kysyen jokaiselta: -kuka hän on ja min tähden matkustaa _njevoljaan_ (orjuuteen)? -Tähän nimitykseen oli kansa pilalla jumittanut sanan: _sloboda_, -joka muinaiseen aikaan oli merkitykseltään sama kuin _svoboda_ -(vapaus). Myöskin Serebrjani ja hänen orjansa saivat kestää tarkan -tutkinnon heidän matkansa tarkoituksesta. Sitten päällysmies otti -heidän aseensa, ja neljä opritshnikkiä istui hevosen selkään -saattaakseen matkustajia. Pian näkyivät kaukana tsaarinlinnan maalatut -kuvut ja eriskummaiset, kullatut katot. Kas tässä, mitä sanoo tästä -linnasta historiankirjoittajamme,[11] Iivanan aikuisten ulkomaalaisten -todistusten mukaan. - -"Tässä kamalan hupaisessa asunnossa Iivana pyhitti suurimman osan -aikaansa kirkonmenoihin. Tahtoipa hän vielä muuttaa linnan luostariksi -ja lemmikkinsä munkeiksi: hän valitsi opritshnikeistä 300 miestä, -kaikista pahimmat, nimitti heidät veljeskunnaksi, itsensä apotiksi, -ruhtinas Afanasi Vjasemskin taloudenhoitajaksi ja Maljuta Skuratovin -lukkariksi, antoi heille patalakit eli kalotit, ja mustat messukasukat, -joiden alla heillä oli kullanhohtavat, sopulinnahalla reunustetut -kauhtanat; laati heille luostarisäännöt ja oli itse esimerkkinä niiden -noudattamisessa. Näin kuvaillaan tätä Iivanan luostarielämää. Aamulla -kellon neljättä käydessä hän poikineen ynnä Maljuta Skuratov menivät -kellotorniin soittamaan huomenmessuun, veljet kiiruhtivat kirkkoon; ken -ei saapunut, rangaistiin kahdeksan päivän vankeudella. Kirkonmenoa -jatkettiin kello kuuteen tahi seitsemään saakka. Tsaari veisasi, luki -ja rukoili niin hartaasti, että hänen otsaansa joka kerta jäi merkki -voimakkaista, maahan asti ulottuvista kumarruksista. Kello kahdeksan -kokoonnuttiin taas jumalanpalvelukseen, ja kello kymmenen istuttiin -veljespöytään, kaikki, paitsi Iivanaa, joka seisoen luki ääneen -mieltäylentäviä opetuksia. Sillävälin veljet söivät ja joivat, minkä -jaksoivat: joka päivä näytti juhlalta: ei viiniä eikä olutta säästetty; -ruoantähteet kannettiin linnasta torille, köyhille jaettaviksi. Apotti, -se on tsaari, söi jälestäpäin, haasteli lemmikkiensä kanssa -uskonnonasioista, nukahti vähän, tahi meni vankilaan, kiduttamaan -jotakin onnetonta. Tämä kauhistava näytelmä näkyi ilahuttavan häntä; -hän palasi sydämellisesti tyytyväisennäköisenä, laski leikkiä ja puhui -tavallista iloisemmin. Kello kahdeksan mentiin iltamessuun; kymmenettä -käydessä Iivana läksi makuuhuoneesensa, missä kolme sokeata kertoeli -hänelle satuja; hän kuunteli niitä ja nukkui, mutta ei pitkäksi -aikaa: puoliyössä nousi, ja hänen päivänsä alkoi rukouksella. -Toisinaan esitettiin hänelle kirkossa valtioasioita; toisinaan -Iivana antoi julmimmat käskynsä aamu- tahi puolipäivämessussa. -Tämän elämän yksitoikkoisuuden keskeytti hän tarkastusmatkoillaan, -kävi luostareissa, sekä läheisissä että etäisissä, tarkasteli -rajalinnoituksia, pyydysti petoeläimiä metsissä ja erämaissa; eritoten -hän rakasti karhunpyyntiä, mutta siitä huolimatta hän aina ja joka -paikassa käsitteli valtakunnan asioita, sillä maalaisbojarit, jotka -tosin nimeksi olivat valtuutettuja valtakunnan hallitsijoita, eivät -uskaltaneet mitään päättää, kysymättä tsaarin tahtoa." - -Tultuaan kaupunkiin Serebrjani huomasi, että tsaarin linna eli luostari -oli erotettu toisista rakennuksista syvällä kaivoksella ja vallilla. -Vaikeata on kuvata tämän asumuksen komeutta ja vaihtelevaisuutta. Ei -yksikään akkuna ollut toisensa kaltainen, ei yksikään pilari ollut -muodoltaan ja väriltään samannäköinen kuin toinen. - -Paljous kupukattoja koristi kuin ruunu koko rakennusta. Ne tunkeutuivat -toinen toisensa viereen, kiipesivät toinen toisensa päälle, ja -näyttivät leijailevan juuri kuin tuulenhengen kohottamat kuplat. Kulta, -hopea, moniväriset tiilet peittivät kuin kimaltelevat suomukset linnaa, -huipusta aina maahan asti. Kun aurinko sitä valasi, ei etäältä -voinut päättää, linnako se oli, vai jättiläiskukkain pensas, vai -kasuaarilinnutko lentää löyhöttivät taajassa parvessa ja levittivät -päivänpaisteessa tulenhohtavia höyheniään. - -Ei kaukana linnasta, oli kirjapaino ynnä siihen kuuluvat -kirjasinvalimo, latojain asunto ja eri rakennus ulkomaalaisille -mestareille, joita Iivana oli kutsuttanut Englannista ja Saksasta. -Kauempana sijaitsivat lukemattomat hovipalvelijain huoneet, joissa -asuivat ylimmäiset ja alemmat huoneenhaltijat, vanteenpanijat, kokit, -leipojat, tallirengit, koirien hoitajat, haukanpitäjät ja kaikenlaiset -muut hoviammattilaiset. - -Slobodan kirkot loistivat myöskin rikkaudellaan. Kuuluisa Jumalan äidin -temppeli oli ulkoapäin peitetty kirkkailla maalauksilla; joka -tiilikivellä kiilsi risti, ja kirkko näkyi pukeutuneen kultaiseen -verhoon. - -Tämä viehättävä näky karkoitti ajaksi synkät mietteet, jotka eivät -olleet jättäneet Serebrjania koko matkalla. Mutta väleen vastenmielinen -näytelmä muistutti ruhtinasta asemastaan. He kulkivat muutamain -hirsipuiden ohitse, jotka seisoivat toinen toisensa vieressä. Siellä -oli myös mestauslavoja pölkkyineen ja valmiine kirveineen. Lavat ja -hirsipuut, maalatut mustalla värillä, olivat rakennetut lujiksi ja -kestäviksi, eivät yhtä päivää, yhtä vuotta varten, vaan moneksi -vuodeksi. - -Kuinka pelvoton ihminen lieneekin, ei hän milloinkaan ole mielessään -välinpitämätön, kun häntä odottaa läheinen kuolema, ei kunniakas -kuolema keskellä miekkain kalsketta tahi tykistön jyrinää, vaan -salainen, häpeällinen kuolo halveksitun pyövelin kädestä. Näkyi, ettei -Serebrjani, ajaessaan mestauspaikan ohitse, osannut tukahuttaa -sisällistä liikutustaan, vaan että se väkisin kuvastui hänen -tuntehikkaissa kasvoissaan; saattajat katselivat ruhtinasta ja nauraa -virnistelivät. - --- Ne ovat meidän kiikkumme, bojari, -- lausui yksi heistä, osoittaen -hirsipuuta: -- ne näkyvät sinua miellyttävän, koska et ota niistä -silmiäsi pois. - -Miheitsh, joka ajoi takana, ei virkkanut mitään, vihelsi vain ja -pudisti päätään. - -Saavuttuaan vallin luo, ruhtinas ja hänen toverinsa astuivat alas -hevosilta ja sitoivat ne paaluihin, joihin vartavasten oli ruuvattu -renkaita. Tulijat menivät sitten avaraan pihaan, joka oli täynnä -kerjäläisiä. Ne rukoilivat ääneen, lauloivat psalmeja ja paljastivat -inhottavia haavojaan. Tsaarin hovimestari seisoi portailla ja jakeli -heille Iivanan nimessä ravintoa ja rahalahjoja. Aika-ajoin käyskenteli -pihassa opritshnikeita, toisia istui penkeillä ja pelasi shakkia tahi -noppaa. Toiset olivat kokoontuneet piiriin ja leikkivät erästä leikkiä, -heittäen rautapulttia; kovasti nauroivat, kun hävinneen moniaan kerran -peräkkäin täytyi maasta kiskoa syvään lyötyä, räätikäksi sanottua -vaajaa. Opritshnikkien puvut muodostivat jyrkän vastakohdan -kerjäläisten ryysyille; tsaarin henkivartijat kiilsivät kullassa. -Jokaisella heistä oli samettinen tahi kultakankainen, helmillä ja -kalliilla kivillä koristettu patalakki, ja he kaikki näyttivät eläviltä -koristeilta lumotussa linnassa, jonka kanssa muodostivat jonkunmoisen -kokonaisuuden. - -Yksi opritshnikeistä veti erittäinkin Serebrjanin huomion puoleensa. Se -oli kahdenkymmenen vuotias nuori mies, tavattoman kaunis, mutta -kasvoissaan oli vastenmielinen, julkea katsanto. Hän oli puettu -rikkaammin kuin toiset, piti vasten tapaa pitkiä hiuksia, partaa ei -hänellä ollut ensinkään, mutta hän osoitti liikkeissään jonkinlaista -naismaista huolimattomuutta. Toverien käytös häntä kohtaan oli samoin -hyvin kummallinen. He puhelivat hänen kanssaan kuten vertaisensa -kanssa, eivätkä osoittaneet mitään erityistä kunnioitusta hänelle; -mutta kun hän lähestyi jotakin piiriä, niin se hajaantui, ja penkillä -istujat jättivät hänelle paikan. Häntä näyttiin varottavan, tahi -kentiesi pelättävän. Huomattuaan Serebrjanin ja Miheitshin hän loi -heihin pöyhkeän katseen, kutsui saattajat luokseen ja näytti -tiedustelevan tulijain nimeä. Sitten hän tirkisti Serebrjania, hymähti -nauruun ja kuiskasi jotakin tovereille. He naurahtivat myös ja -erkanivat eri tahoille. Itse hän nousi portaille, nojasi kyynäspäänsä -käsipuihin ja yhä katsoa tuijotti ivallisesti Nikita Romanovitshia. -Äkkiä syntyi kerjäläisten kesken hälinä. Taaja lauma hyökkäsi -suorastaan ruhtinaan päälle ja oli vähällä kaataa hänet jalkoihinsa. -Kerjäläiset karkasivat kirkuen linnasta; kauhistus kuvautui heidän -kasvoissaan. Ruhtinas kummasteli, mutta pian hän käsitti syyn yleiseen -pelkoon. Tavattoman iso karhu ajoi loikaten kerjäläisiä takaa. -Silmänräpäyksessä oli piha puhtaana, ja ruhtinas jäi yksin, silmä -silmää vasten karhun kanssa. Pako ei ollut pälkähtänyt hänen -päähänsäkään. Jo monasti oli Serebrjani ollut karhunpyynnillä -ypöyksinään. Tämä metsästys oli hänen huvejaan. Hän jäi paikalleen, ja -silloin kun karhu, korvat nujossa, tulla tuiverteli hänen tykönsä, -tavoittaen häntä käpälillään, teki ruhtinas liikkeen, juuri kuin -temmatakseen miekkansa tupesta. Mutta miekkaa ei ollutkaan! Hän oli -unohtanut jättäneensä sen opritshnikeille ennen slobodaan tuloaan. -Nuori mies, joka portailta katseli, rupesi nauraa hohottamaan. -- Niin, -niin! -- hän sanoi: -- hae miekkaasi! - -Yksi isku karhun käpälästä kaasi ruhtinaan maahan, toisella olisi se -ruhjonut hänen pääkallonsa, mutta ihmeekseen ruhtinas ei saanutkaan -tätä toista iskua, vaan tunsi lämpimän verivirran huuhtelevan itseään. - --- Nouse, bojari! -- joku sanoi, ojentaen hänelle kättä. - -Ruhtinas nousi ja näki noin seitsemäntoista vuoden vanhan opritshnikin, -jota ei ennen ollut huomannut, veristetty miekka kädessä. Karhu makasi -selällään halaistuin päin ja, liikuttaen kämmeniään, heitti henkensä -hänen jalkainsa juuressa. - -Opritshnikki ei näkynyt ylpeilevän voitostaan. Hänen lempeät kasvonsa -ilmaisivat syvää surua. Tultuaan vakuutetuksi, ettei karhu ollut -ruhtinasta ruhjonut, tahtoi hän, kiitosta odottamatta, poistua. - --- Kunnon nuorukainen! -- sanoi hänelle Serebrjani, -- mainitse minulle -sukunimesi, jotta tietäisin, kenenkä edestä rukoilen Jumalaa! - --- Mitäpä sinä sukunimestäni tahdot, bojari! -- vastasi opritshnikki. --- En rakasta sitä, ja vähät minusta, vaikka se vietäisiin. - -Tällainen outo vastaus kummastutti Serebrjania, mutta hänen -pelastajansa oli jo kadonnut. - --- No, isäseni, Nikita Romanitsh, -- sanoi Miheitsh pyyhkien -kauhtanansa liepeillä karhun verta ruhtinaasta, -- minäkös olin -peloissani! Jo minä, isäseni, huusin karhulle: huu, huu! jotta jättäisi -sinut ja kävisi minun kimppuuni, kun tämä uljas poika, Jumala hänelle -terveyttä suokoon, halkasi siltä pääkallon. Mutta kaiken tämän on -tehnyt tuo parraton tihrusilmä, joka tuolta portailta katselee, susi -hänet syököön. Mutta mihin olemme joutuneet, -- lisäsi Miheitsh -kuiskaten! -- Onko sellaista kummaa nähty, että keskellä tsaarin pihaa -karhuja on päästetty kahleistaan? - -Miheitshin muistutus oli paikallaan, mutta slobodassa oli omat tapansa, -eikä mikään käynyt siellä tavallisessa järjestyksessä. - -Tsaari rakasti petotaistelua. Muutamia karhuja syötettiin aina -rautahäkeissä tätä tarvetta varten. Mutta ajottain Iivana, tahi hänen -opritshnikkinsa päästivät pedot häkeistä ja revittivät niillä kansaa ja -iloitsivat sen pelosta. Jos karhu teki jonkun raajarikoksi, niin -palkitsi tsaari hänet rahalla. Mutta jos karhu repi jonkun kuoliaaksi, -annettiin rahat hänen sukulaisilleen, ja hänen edestään käskettiin -luostareissa pitämään sielumessuja, yhdessä muiden tsaarin huvin tahi -tsaarin vihan uhrien edestä. - -Pian tuli linnasta kaksi pöytäpalveliaa sanomaan Serebrjanille, että -tsaari oli nähnyt hänet ikkunasta ja tahtoi tietää, kuka hän on. -Saatettuaan tsaarin tietoon ruhtinaan nimen, pöytäpalvelijat palasivat -jälleen ja sanoivat, että tsaari tiedustaa sinun terveyttäsi ja käskee -sinut tänään aterioimaan hänen pöydässään. - -Tämä armonosoitus ei ensinkään ilahuttanut Serebrjania. Iivana ei -kenties vielä tiennyt hänen riidastaan opritshnikkien kanssa -Medvedevkan kylässä. Kenties tsaari myös (ja se tapahtui usein) palasi -ajaksi virkaansa, teeskennellen suosiota, jotta äkillinen rangaistus -kesken pitoja ja iloa näkyisi syylliselle sitä kauheammaksi. Oli miten -oli, Serebrjani valmistautui kaikkeen ja luki äänettömän rukouksen. - -Tämä päivä oli poikkeuksena Aleksandrovan slobodassa. Tsaari, joka -valmistautui lähtemään Susdaliin toivioretkelle, oli aikaseen aamulla -selittänyt syövänsä päivällistä yhdessä veljeskunnan kanssa ja käskenyt -kutsua pöytään, paitsi kolmeasataa opritshnikkiä, jotka joka päivä -olivat hänen seurassaan, vielä neljäsataa, niin että kaikkien -kutsuttujen luku oli seitsemänsataa henkeä. - - - - -VIII Luku. - -Pidot. - - -Suunnattoman suuressa salissa, johon valoa tuli kahtaalta päin, -veistoksilla koristettujen pylväiden välissä seisoi pitkiä pöytiä -kolmessa rivissä. Joka rivissä oli kymmenen pöytää, joka pöytä oli -katettu kymmenelle hengelle. Tsaaria, tsarevitshia ja lähimmäisiä -lemmikeitä varten seisoi eri pöytiä salin perässä. Vieraille oli -valmistettu pitkiä, sametilla ja kultakankaalla päällystettyjä -penkkejä; hallitsijalle korkea, veistetty nojatuoli, sirotettuna -helmi- ja timanttikiehkuroilla. Tuolia kannatti jalkain asemasta kaksi -leijonaa, mutta selkänojana oli kaksipäinen, kullattu ja maalattu -kotka, siivet levällään. Keskellä salia oli suuren suuri pöytä, jonka -kansi oli tehty tammisista laudoista. Lujat olivat paksut laudat, lujat -sorvatut jalat, joilla pöytä lepäsi; niiden oli kannatettava kokonainen -vuori hopea- ja kulta-astioita. Siinä oli sekä valettuja pesumaljoja, -joita neljä miestä vaivoin nosti kalliisti koristetuista korvista, sekä -raskaita kauhoja, helmillä sirottuja pikareita ja eri suuruisia -siseleerattuja vateja. Siinä oli sekä karneolisia pokaleja, että -kamelikurjen munista tehtyjä ruukkuja ja kullalla silattuja -tarvashärän sarvia. Mutta vatien ja kauhojen välissä seisoi -kummallisenmuotoisia pikareita, jotka kuvasivat karhuja, jalopeuroja, -kukkoja, riikinkukkoja, kurkia, sarvikuonoja ja kamelikurkia. Ja kaikki -nämä raskaat vadit, astiat, kauhat, pikarit, ammeet, pedot ja linnut -olivat läjitellyt kartionmuotoiseen rakennukseen, jonka huippu melkein -kosketti kattoa. - -Juhlallisesti astui hovilaisten loistava joukko saliin ja sijoittui -penkeille. Pöydillä ei nyt vielä ollut muita astioita kuin suolakoppa, -pippurisäiliö ja etikkapullo, mutta ruokalajeista oli ainoastaan kylmää -lihaa paastovoissa, suolattuja kurkkuja, luumuja ja hapanta maitoa -puisissa maljoissa. - -Opritshnikit istuutuivat, mutta eivät alkaneet syödä vaan odottivat -hallitsijaa. - -Pian tulivat palvelijat parittain saliin ja asettuivat tsaarin tuolin -luokse; palveliain jälestä astuivat hovimestari ja ylimäinen -hovimarsalkka. - -Vihdoin torvet toitottelivat, linnan kellot alkoivat soida, ja -verkkaisesti astui saliin itse tsaari, Iivana Vasiljevitsh. - -Hän oli pitkä, solakka ja leveäharteinen. Pitkä, koruompeluksilla -kirjailtu kultakankainen pukunsa oli pitkin saumoja ja ympäri liepeitä -koristeltu helmillä ja kalliilla kivillä. Hänen kallista kaulanauhaansa -koristi Vapahtajan, Jumalanäidin, apostolien ja profeetain emaljoidut -kuvat. Iso siselioittu risti riippui kultavitjoista hänen kaulassaan. -Punasten sahviaanisaappaiden korkeat korot olivat varustetut -hopeaisilla kantaraudoilla. Kauhean muutoksen huomasi Iivanassa Nikita -Romanovitsh. Säännölliset kasvot olivat yhä vielä kauniit, mutta -piirteet esiintyivät terävimpinä, kotkannenä oli käynyt ikäänkuin -käyremmäksi, silmät paloivat synkällä tulella ja otsalla oli kurttuja, -joita ei ennen ollut. Eniten hämmästytti ruhtinasta harmaat karvat -parrassa ja viiksissä. Iivana oli nyt viidenneljättä vanha, mutta -näytti olevan koko joukon viidettäkymmentä. Hänen kasvojensa ilme oli -tykkänään muuttunut. Siten muuttuu rakennus tulipalon jälkeen. Vielä -seisovat seinät, mutta koristukset ovat karisseet, mustuneet ikkunat -silmäilivät turmiota ennustaen, ja tyhjiin suojiin on paholainen -ottanut asuntonsa. Kuitenkin kaikitenkin, kun Iivana katsahti -suopeasti, oli hänen katseensa vielä puoleensa vetävä. Hänen hymyilynsä -lumosi yksin nekin, jotka hyvin tunsivat hänet, ja jotka inhosivat -hänen pahoja tekojaan. Tähän onnelliseen ulkomuotoon yhdisti Iivana -tavattoman puhelahjan. Tapahtui, että vilpittömät miehet, -kuunnellessaan tsaaria, tulivat vakuutetuiksi hänen kauhistavain -toimenpiteidensä välttämättömyydestä ja uskoivat, niin kauan kuin hän -puhui, hänen rangaistuksensa oikeiksi. - -Iivanan ilmaantuessa kaikki nousivat ja kumarsivat syvään hänelle. -Tsaari kulki verkkaasti pöytärivien välitse paikalleen, pysähtyi ja, -heitettyään silmäyksen kokoontuneihin, kumarsi kaikille tahoille; -sitten luki hän pitkän rukouksen, risti itsensä, siunasi ruoan ja -laskeutui tuolille. Kaikki, paitsi yksinäistä hovimarsalkkaa ja kuusi -pöytäpalvelijaa, seurasivat hänen esimerkkiänsä. - -Joukko palvelijoita sinipunasissa, kultasaumaisissa ja kullalla -ommelluissa kauhtanoissa seisahtui tsaarin eteen, kumarsi vyötäisiin -saakka, ja läksi kaksittain ruokia tuomaan. Pian he palasivat, kantaen -kultasissa vadeissa kaksisataa paistettua joutsenta. - -Tällä päivällinen alkoi. - -Serebrjani sattui istumaan lähellä tsaarin pöytää, yhdessä maabojarien -kanssa, se on sellaisten keralla, jotka eivät kuuluneet opritshninaan, -mutta korkean säätynsä vuoksi katsottiin arvoisiksi tällä kertaa -syömään päivällistä hallitsijan kanssa. Muutamia heistä tunsi -Serebrjani ennen Litvaan lähtöänsä. Hän saattoi paikaltaan nähdä sekä -itse tsaarin, että kaikki hänen pöydässään istujat. - -Surulliseksi muuttui Nikita Romanovitsh, vertaillessaan sitä Iivanaa, -jonka viisi vuotta takaperin oli jättänyt, tähän Iivanaan, joka nyt -istui uusien lemmikkiensä piirissä. Nikita Romanovitsh kääntyi erään -naapuriinsa puoleen, jonka kanssa ennen oli ollut tuttava, kysyen: - --- Kuka tuo poika on, joka istuu tsaarin oikealla puolella, semmoinen -kalpea ja nurpea? - --- Se on tsarevitsh[12] Ivan Ivanovitsh, -- vastasi bojari, ja, -vilkaistuaan sivulleen, lisäsi kuiskaten: -- olkoon Jumala meille -armollinen! Ei hän ole tullut isoisäänsä, vaan isäänsä, ja nuoruuteensa -nähden on hänen sydämensä täynnä julmuutta; ei lähde hänen -hallinnostaan meille huvia! - --- Mutta tuo mustasilmäinen nuori mies pöydän päässä, jolla on niin -miellyttävät kasvot? Hänen muotonsa on minulle tuttu, mutta en muista -missä hänet olen nähnyt. - --- Sinä olet nähnyt hänet, ruhtinas, viisi vuotta sitten, -henkivartijana tsaarin hovissa; vaan kauaksi on hän niistä ajoin -mennyt, ja kauaksi hän vielä menee; se on Boris Fjodorovitsh Godunov, -tsaarin lemmitty neuvonantaja. Näetkö, -- jatkoi bojari, alentaen -äänensä, näetkö hänen vieressään tuota leveäharteista, punatukkaista -ihmistä, joka ei katso kehenkään, vaan ahmasee joutsenta, rypistäen -kulmakarvojaan? Tiedätkö, kuka se on? Se on Grigori Lukjanovitsh -Skuratov-Bjelski, liikanimeltään Maljuta. Hän on tsaarin sekä uskottu -ystävä että pyöveli. Täällä luostarissa on hän tehty paraklisiarkiksi, -Jumala sen anteeksi antakoon. Tsaari ei näy ilman häntä ottavan -askeltakaan: mutta jos Boris Fjodorovitsh virkkaa sanan, niin asia ei -käy Maljutan mielen mukaan, vaan niinkuin Boris sanoo! Mutta tuo -nuorukainen tuolla, vallan kuin kaunis tyttö, joka tsaarille viiniä -kaataa, se on Fjodor Aleksejevitsh Basmanov. - --- Sekö? -- kysyi Serebrjani, tuntien naismaisen nuorukaisen, jonka -ulkomuoto tsaarin pihalla herätti hänen huomionsa, ja jonka odottamaton -ilveily oli vähällä maksaa ruhtinaan hengen. - --- Juuri hän. Ja kuinka tsaari hänestä pitää: ei näy voivan elää -hänettä; mutta jos koskee jotakin asiata, keltä silloin neuvoa -kysytään? Ei häneltä, vaan Borisilta. - --- Niin, -- sanoi Serebrjani, silmäillessään Godunovia, -- nyt -muistelen häntä. Eikö hän kuulunut tsaarin jousimiehiin? - --- Kuului, ruhtinas. Hän oli todellakin jousimiesten joukossa. Näyttää -vähäpätöiseltä viralta, miten siinä voi tehdä itsensä huomatuksi? Vain -tapahtuipa kerran, että metsästämässä ollessa käytiin jousella -ampumaan. Mutta siellä oli kaanin lähettiläs, Devlet-Mursa. Se kun vaan -nuolen päästi jänteestä, niin kiinnittikin sen tatarilaislakkiin, joka -oli asetettu riu'un nenään, noin nata askelta tsaarin teltasta. Temppu -tapahtui vasta päivällisen jälkeen, ja pikari oli jo monasti pöytää -kierrellyt. Nousipa siitä Ivan Vasiljevitsh ja puhuu; Tuokaa tänne -kaareni, en minäkään huonommin tatarilaista tapaa. -- Tatarilainempa -riemastui: -- Tapaahan, tsaari -- taattoni, -- sanoo: -- minulta meni -tuhathevosinen tabuni,[13] mutta paljonko sinulta meni? se on meidän -kielellämme, mitä panet veikkaa? -- Menköön Rjasanin kaupunki! -- sanoi -tsaari, ja toisti: Tuokaa kaareni tänne! -- Boris syöksi liekalla, -missä hevonen seisoi, viini selässä hyppäsi satulaan, vaan me näemme, -että hevonen potkii hänen allansa, nousee takajaloilleen. Mutta äkkiä -kun laskeutuu, niin purtuaan kuolaimiin läksi karkaamaan ja kaatuikin -sitten Boris seljässään maahan. Neljännestunnin kuluttua palasi Boris, -viine ja jänne kappaleina, kaari poikki ja nuolet sinne tänne -singoiltettunina, ja Borisilla itsellään läpiä päässä. Hän hyppäsi -hevosen selästä, heittäytyi tsaarin jalkoihin: -- anteeksi, armollinen -herrani, en voinut hillitä hevosta, viinesi olen hukannut! -- Mutta -tsaarista, näet, sillä välin, humala jo alkoi haihtua: -- No, sanoo -- -tästä puoleen et enää tarvitse pitää huolta viinestäni, mutta vieraalla -jousella et ammu! -- Siitä päivästä Boris on kohonnut korkealle, ja -katsohan, ruhtinas, kuinka kauaksi hän vielä kiipeää! Ja millainen -mies, -- jatkoi bojari, katsellen Godunovia, -- ei hän koskaan -hätiköitse ennen aikojaan, vaan aina on hän tarvittaessa paikallaan; ei -oikase, ei vastusta tsaaria, käy vaan kiertopolkuaan, ei mihinkään -veriseen tekoon ole sekaantunut, ei kenenkään rangaistuksessa ollut -osallisena. Hänen ympärillään veri se vaan lainehtii, mutta hän on -puhdas ja valkonen, kuin lapsukainen, eipä edes ole opritshninaan -kirjoitettu. Tuo tuolla, -- hän jatkoi, osoittaen ilkeästi hymyilevää -miestä, -- on Aleksei Basmanov, Fjodorin isä, mutta tuolla, vähän -etempänä, on Vasili Grjasnoi, ja tuonnempana isä Levki, Tshudovon -arkkimandriitta; antakoon Herra hänelle anteeksi, ei hän ole kirkon -paimen, vaan maallisten himojen edistäjä! - -Serebrjani kuunteli uteliaisuudella ja surulla. -- Sano, bojari, -- -kysyi hän, -- kuka tuo pitkä, kähärätukkainen ja mustasilmäinen, noin -kolmenkymmenen ikäinen mies on? Neljä pikaria hän jo on tyhjentänyt -toinen toisensa jälkeen, ja vielä millaisia pikaria! Kova hän on -juomaan, ei muuta sovi sanoa, -- vaan viini ei näy hänelle iloa suovan. -Katso kuinka hän rypistää kulmakarvojaan, ja silmät hehkuvat kuin -kekäleet. Mutta vallanko hän on joutunut järjiltään? Katsohan, miten -hän veitsellä pöytäliinaa viiltää! - --- Hänet sinun oikeastaan pitäisi tuntea, ruhtinas; hän oli -meikäläisiä. Tosin hän on siitä ajoin muuttunut, kun koko bojariston -häpeäksi rupesi opritshnikiksi! Se on ruhtinas Afanasi Ivanitsh -Vjasemski. Hän on heistä kaikista urhollisin, mutta ei voi mieltään -malttaa. Kun rakkauden liekki syttyi hänen sydämessään, ei hän enään -ole entisellään. Ei näe eikä kuule mitään, puhelee itsekseen, vallan -kuin olisi sekasin, ja tsaarin kuullen pitää sellaisia puheita, jotta -karvoja pöyristää. Tähän asti on kuitenkin kaikki käynyt hänelle hyvin, -tsaarin on häntä sääli. Sanotaanpa, että hän vain rakkaudesta -kirjoitutti itsensä opritshnikiksi. - -Ja bojari nojautui Serebrjanin puoleen, haluten luultavasti kertoa -hänelle tarkemmin Vjasemskista, mutta silloin lähestyi heitä -pöytäpalvelija ja sanoi, asettaen vadillisen paistia Serebrjanin eteen: - --- Nikita! Korkea hallitsijamme lahjoittaa sinulle armossa vadin omasta -pöydästään! - -Ruhtinas nousi ja, seuraten tapaa, kumarsi syvään tsaarille. - -Silloin kaikki, jotka olivat samassa pöydässä, ruhtinaan kanssa, -nousivat niinikään ja kumarsivat Serebrjanille, merkiksi että -onnittelivat häntä tsaarin armosta. Serebrjanin piti kiittää jokaista -eri kumarruksella. - -Sillä välin pöytäpalvelija palasi tsaarin luo ja sanoi hänelle -kumartaen vyötäisiin saakka: - --- Korkea hallitsija! Nikita otti vastaan vadin, kiittää sinua! - -Kun joutsenet oli syöty, palvelijat menivät parittain salista ja -palasivat kolmensadan paistetun riikinkukon kanssa, joiden levitetyt -pyrstöt liehuivat joka vadin yli kuin viuhkat. Riikinkukkoja seurasi -kalakukkoja, liha- ja juustopiirakoita, kaikenlaisia pannukaakkuja, -piiraisia ja öljyssä paistettuja leivoksia. Vieraiden syödessä, -palvelijat kantoivat ruukkuja ja pikaria, täytettyinä kirsikan-, ja -tuomensimalla. Toiset tarjoilivat erilaisia ulkomaan viinejä: -romanilaista, reininviiniä ja muskatellia. Erityiset pöytäpalvelijat -kävivät edestakasin rivien välitse tarkastellen pöytiä ja jaellen -käskyjä. - -Vastapäätä Serebrjania istui vanha bojari, jolle tsaarin kerrottiin -kantavan vihaa. Bojari tunsi tuhon itselleen tulevan, mutta -minkälaisen, sitä ei tiennyt, ja odotti tyynenä kohtaloaan. Kaikkein -ihmeeksi ylihovimarsalkka Fjodor Basmanov kantoi hänelle omin käsin -pikarin viiniä. - --- Vasili! -- sanoi Basmanov: -- korkea hallitsijamme lahjoittaa -sinulle armossa pikarin! - -Ukko nousi, kumarsi Iivanaan ja joi viinin, mutta Basmanov, palattuaan -tsaarin luo, ilmoitti hänelle: -- Vasili tyhjensi pikarin, kiittää -armostasi! Kaikki nousivat ja kumarsivat ukolle, odottaen itselleen -hänen kumarrustaan, mutta bojari seisoi liikkumattomana. Hänen -hengityksensä kävi raskaaksi, hän vapisi koko ruumiissaan. Äkkiä hänen -silmänsä veristyivät, kasvot muuttuivat sinisiksi ja hän romahti -maahan. - --- Bojari on juovuksissa! sanoi Iivana Vasiljevitsh: -- viekää hän ulos! --- Kuiske kulki ympäri seuraa, mutta maabojarit silmäilivät toisiaan ja -loivat silmänsä lautasiin, uskaltamatta lausua sanaakaan. - -Serebrjania värisytti. Äsken hän ei vielä ollut uskonut kertomuksia -Iivanan julmuuksista, vaan nyt oli hän itse tullut hänen kauhean -kostonsa todistajaksi. - -"Eiköhän minuakin odota sama kohtalo?" hän ajatteli. Sillävälin ukko -oli kannettu ulos, ja päivällisiä jatkettiin, niinkuin ei mitään olisi -tapahtunut. Guslat soivat. kellot kajahtelivat, hovimiehet haastelivat -ja nauroivat ääneensä. Palvelijat, oltuaan samettiin puettuina, -ilmestyivät nyt kaikki kultakankaisissa dolmaaneissa. Tämä pukujen -muutto oli yksi ylöllisyyksistä tsaarin päivällisissä. Pöydille -asetettiin ensin erilaisia hyytelöitä: kurkia ja hyvänhajuisia yrttejä, -suolattuja kukkoja ja inkivääriä, luuttomia kanoja sekä sorsia ja -kurkkuja. Sitten tuotiin erilaisia keitoksia ja kolmenlaista -kalanlientä: valkoista, mustaa ja safranilientä. Valkoliemen jälkeen -tarjottiin pyytä ja luumuja, hanhea ja hirssiä sekä teereä ja safrania. - -Nyt seurasi loma-aika, jonka kuluessa vieraille kannettiin simaa ja -viinejä: alikante-, baster- ja malvasirviiniä. - -Puhelu muuttui äänekkäämmäksi, nauru kajahteli useammin, päät alkoivat -käydä pyörälle. Serebrjani, katsellessaan opritsnikkien kasvoja, näki -etäisessä pöydässä sen nuoren miehen, joka muutamia tunteja ennen oli -pelastanut hänet karhun kourista. Ruhtinas kysyi häntä naapureiltaan, -mutta kukaan ei tuntenut häntä. Nuori opritshnikki istui mietteissään, -nojaten kyynärpäitä pöytää vasten, pää käsien varassa, eikä ottanut -osaa yleiseen iloon. Ruhtinas oli kysyä ohikulkevalta palvelijalta, -mutta äkkiä kuuli hän takanaan: - --- Nikita! Korkea hallitsijamme lahjoittaa sinulle armossa pikarin! - -Serebrjani säpsähti. Hänen takanaan seisoi, ilkeästi nauraen, Fjodor -Basmanov ja tarjosi hänelle pikarin. - -Hetkeäkään häikäilemättä Serebrjani kumarsi tsaaria ja tyhjensi pikarin -viimeiseen pisaraan asti. Kaikki katsoivat häneen uteliaasti, hän itse -odotti välttämätöntä kuolemaa, ja ihmetteli, ettei tunne myrkyn -vaikutuksia. Väristyksen ja kylmän asemasta hyvää tekevä lämmin virtasi -hänen suonissaan ja karkoitti hänen kasvoistaan pakollisen kalpeuden. -Tsaarin lähettämä juoma oli vanhaa ja puhdasta basterviiniä. -Serebrjanille kävi selville, että tsaari joko on antanut hänelle -rikoksensa anteeksi, tahi ei tiedä vielä opritshninan loukkauksesta. - -Päälle neljän tunnin oli ilo jo jatkunut, ja päivälliset olivat -ainoastaan puolivälissä. Tänä päivänä tsaarin kokit kunnostivat -itsensä. Ei koskaan heille olleet niin onnistuneet sitroonakeitot, -kierretyt munuaiset ja ruutanat lampaanlihan kanssa. Erityistä -ihmettelyä herättivät jättiläiskalat, pyydetyt Jäämerestä ja slobodaan -lähetetyt Solovetskoin luostarista. Niitä kuletettiin elävinä -suurensuurissa tynnyreissä, matka kesti moniaita viikkoja. Nämät kalat -tuskin mahtuivat hopeaisiin ja kultaisiin maljoihin, joita kantoi -ruokahuonsesen muutama mies kerrallaan. Kokkien kekseliäs taito -ilmaantui siinä koko loistossaan. Sampikalat olivat niin leikeltyinä, -niin vadille asetettuina, että näyttivät kukoilta levitetyin siivin, -tahi siivekkäiltä käärmeiltä, kidat ammollaan. Hyviä ja maukkaita -olivat myös jänikset makarunien keralla, ja vieraat, vaikka olivatkin -itsensä ahdanneet, eivät laskeneet sivutsensa peltokanoja -kynsilaukkaliemineen, eivätkä leivoksia sipulin ja safranin kanssa. -Mutta nyt ottivat pöytäpalvelijain merkistä palvelijat pöydiltä suolan, -pippurin ja etikan sekä kaikki liha- ja kalaruoat. Palvelijat menivät -ulos, kaksi rivissä, ja palasivat uudessa puvussa. He vaihtoivat -kultakankaiset dolmaaninsa valkosiin, kultasaumaisiin ja sopulinnahalla -reunustettuihin kesäpukuihin. Tämä vaatetus oli vielä kauniimpi ja -kalliimpi kahta edellistä. Tällä tavoin puettuina kantoivat he saliin -sokerista tehdyn, viiden puudan painoisen kremlin, ja asettivat sen -tsaarin pöydälle. Tämä kremli oli hyvin taitavasti valettu. Piikeillä -varustetut muurit ja tornit, kuin myöskin jalka- ja ratsumiehet olivat -huolellisesti tehdyt. Samallaiset kremlit, ainoastaan pienemmät, noin -kolmen puudan painoiset, koristivat toisia pöytiä. Kremlien jälkeen -kannettiin sisään noin sata kullattua ja maalattua puuta, joissa -hedelmien sijasta riippui renikoita, piparikakkuja ja makeita piiraita. -Samaan aikaan ilmestyi pöydille jalopeuroja, kotkia ja kaikenlaisia -lintuja, valetut sokerista. Kaupunkien ja lintujen kesken kohosi -omena-, marja- ja pähkinäläjiä. Mutta hedelmiin ei kukaan enää -koskenut, kaikki olivat kylläisiä. Toiset tyhjensivät pikarillisen -romanialaista, enemmän säädyllisyyden kuin janon takia; toiset -torkkuivat, nojaten kyynärpäitään pöytää vasten, moni makasi lavitsain -alla; kaikki poikkeuksetta olivat irroittaneet vyönsä ja päästäneet -kauhtanansa napeista. Jokaisen luonne kuvastui selvästi. - -Tsaari ei syönyt melkein ensinkään. Aterian kestäessä hän väitteli, -laski leikkiä ja puheli armollisesti ympäristönsä kanssa. Hänen -kasvonsa eivät olleet muuttuneet päivällisten loputtua. Saman saattoi -sanoa Godunovista. Boris Fjodorovitsh ei näkynyt hylkivän herkkuja eikä -veljeskunnan väkevää viiniä; hän oli iloinen, huvitteli tsaaria ja -hänen lemmikeitänsä mielevällä keskustelullaan, mutta ei kertaakaan -käyttäytynyt sopimattomasti. Borisin kasvojen piirteissä ilmaantui, -kuten päivällisten alussakin, sekaisin älyä, teeskenneltyä nöyryyttä ja -itseensä luottamusta. Vilkaistuaan nopealla silmäyksellä juopuneiden ja -makaavien hovilaisten joukkoa, nuori Godunov hymyili huomaamatta, ja -halveksimista välähti hänen kasvoissaan. - -Tsarevitsh joi paljon, söi vähän, oli ääneti, kuunteli ja keskeytti -yhtäkkiä puhujan röyhkeällä tahi loukkaavalla pilalla. Eniten sai -Maljuta Skuratov häneltä kärsiä, vaikka Grigori Lukjanovitsh ei ollut -niitä miehiä, jotka antautuvat ivan alaisiksi. Hänen ulkomuotonsa -herätti kauhua rohkeimmissakin. Hänen otsansa oli matala ja litistynyt, -hiukset alkoivat melkein kohta kulmien yläpuolelta; poskiluut ja -leukapielet olivat tavattoman kehittyneet; etupuolelta kapea pääkallo -muuttui välittömästi niskassapäin jonkinlaiseksi leveäksi kattilaksi, -mutta korvien takana oli sellaiset nystermät, että korvat näyttivät -olevan kuopissa. Silmät, epämääräistä väriä, eivät kehenkään katsoneet -suoraan, mutta peloksi sen kävi, jota äkkiä kohtasi niiden himmeä -katse. Ei mikään jalomielinen tunne, ei mikään ajatus, joka kohosi -eläimellisten viettien piiriä korkeammalle, näkynyt voivan tunkeutua -näihin kapeisin, paksulla kallolla ja tiheillä harjaksilla peitettyihin -aivoihin. Nämät kasvot ilmaisivat jotakin taipumatonta ja toivotonta. -Katsellessa Maljutaa tunsi, että joka yritys hänestä hakea inhimillistä -puolta oli turhaa. Ja todella olikin hän siveellisesti eroittanut -itsensä kaikista ihmisistä, eli heidän kesken erakkona, hylkäsi joka -ystävyyden ja kaikellaiset ystävälliset suhteet, oli herennyt olemasta -ihmisenä ja tehnyt itsestään tsaarin koiran, valmis repimään jokaista, -jota vastaan Iivanan vain johtuisi mieleen usuttaa häntä. - -Ainoana valopuolena Maljutassa oli hänen palava rakkautensa -poikaansa, nuoreen Maksim Skuratoviin; mutta se oli villipedon -rakkautta, itsetiedotonta rakkautta, vaikkapa se saattoi mennä -alttiiksiantautumiseen asti. Maljutan kunnianhimo sitä vaan suurensi. -Ollen alhaista säätyä, _Pahoinsyntynyt_, vaivasi häntä kateus, kun hän -näki loistoa ja ylhäisyyttä, ja hän tahtoi korottaa ainakin -jälkeisensä, pojastaan alkaen. Ajatus, että Maksim, jota hän rakasti -sitä kiihkeemmin, kun ei tuntenut mitään sukulaislempeä, on kansan -silmissä aina pysyvä alhaisempana kuin nuo ylpeät bojarit, joita hän, -Maljuta, kymmenittäin mestautti, sai hänet raivoon. Hän koetti kullalla -saavuttaa niitä kunnianosoituksia, joista syntyperänsä vuoksi ei -päässyt osalliseksi, ja antautui kaksinkertaisella mielihyvällä -murhaamaan; hän kosti vihaamillensa bojareille, rikastuen heidän -saaliistaan, ja, kohoten tsaarin suosiossa, luuli hän kohottavansa -rakastettua poikaansa. Näitä laskuja lukuunottamatta oli veren -vuodattaminen käynyt hänelle tarpeeksi ja nautinnoksi, monta murhaa oli -hän omin käsin tehnyt, ja aikakirjat kertovat, että hän toisinaan -mestauksen jälestä omakätisesti kirveellä paloitteli kuolleita ruumiita -ja heitteli koirille syötäviksi. Täydentääksemme tämän henkilön kuvaa, -että hän, huolimatta typeryydestään, oli, samoin kuin raatelevat pedot, -korkeimmassa määrässä viekas, tappeluissa osoitti hurjaa miehuutta, -kanssakäymisessään toisten kanssa oli hän epäluuloinen, kuten jokainen -orja, joka ansiotta on kunniaan kohonnut, etteikä kukaan osannut -niin loukkausta muistella, kuin Maljuta Grigori Lukjanovitsh -Skuratov-Bielski. - -Sellainen oli mies, jota Tsarevitsh niin varomattomasti pisteli. - -Erityinen tapaus oli Ivan Ivanovitshille antanut pilkkaamisen aihetta. -Kateuden ja kunnianhimon kiusaamana oli Maljuta jo aikoja sitten -halunnut bojarin arvoa; mutta tsaari, joka joskus kunnioitti vanhoja -tapoja, ei tahtonut halventaa Venäjän korkeinta säätyä alhaissukuisessa -lemmikissään, ja jätti hänen juonensa huomioon ottamatta. Skuratov oli -päättänyt muistuttaa Iivanaa siitä. Samana päivänä, tsaarin tullessa -makuuhuoneesta, oli hän heittäytynyt tsaarin jalkoihin, luetellut -kaikki ansionsa ja pyytänyt palkinnoksi bojarin lakkia. Iivana oli -kuunnellut häntä kärsivällisesti, ruvennut nauramaan ja nimittänyt -häntä koiraksi. Nyt tsarevitsh pöydässä muistutti Maljutaa tämän -onnistumattomasta anomuksesta. Eipä tsarevitsh olisi siitä muistuttanut, -jos tarkemmin olisi tuntenut Grigori Lukjanovitshia. - -Maljuta oli vaiti ja kävi kalpeammaksi. Närkästyksekseen tsaari huomasi -Maljutan ja poikansa vihollisen välin. Vaihtaakseen puheenainetta -kääntyi hän Vjasemskiin. - --- Afanasi, -- hän sanoi, puoleksi ystävällisesti puoleksi -leikillisesti: -- kauanko vielä aijot surra? En tunne oivaa -opritshnikkiani! Jokohan rakkaus, tuo vihainen kyy, on sinut syönyt? - --- Vjasemski ei ole opritshnik, -- huomautti tsarevitsh. -- Hän -huokailee kuin kaunis tyttö. Sinä, herra isäni, puettaisit hänet -sarafaaniin[14] ja ajattaisit häneltä parran, niinkuin Fjedka -Basmanovilta, tahi käskisit hänet laulamaan guslin soittajain keralla. -Guslin hänen käsiinsä soveltuisi luullakseni paremmin kuin miekka. - --- Tsarevitsh! -- Vjasemski huudahti, -- jos sinulla olisi viisi vuotta -lisään, etkä olisi hallitsijan poikanen, tahtoisin sinun Moskovaan -Troitsin kentälle; mitteleisimme kerallasi miekkojamme, ja Jumala saisi -ratkaista, kenen on kalpaa käytettävä, kenen soittaminen guslaa! - --- Afonjka! -- sanoi tsaari ankarasti, -- Älä unhota, kenenkä edessä -puhut! - --- Mitä, isäseni, herra Iivana Vasiljevitsh, -- vastasi Vjasemski -rohkeasti: -- jos olen syyllinen edessäsi, käske katkaisemaan pääni, -mutta tsarevitshin en anna häväistä itseäni. - --- En, -- sanoi heltyen, Iivana Vasiljevitsh, joka Vjasemskin nuoruuden -takia antoi hänen uskaliaat vastauksensa anteeksi: -- aikaista on -Afonjalta päätä katkaista. Palvelkoon vielä tsaariaan. Minä kerron -sinulle, Afonja, kernaammin sadun, jonka sokea Filjka minulle jutteli -viime yönä! - -"Kuuluisassa Rostovissa, kauniissa kaupungissa, eleli kunnon -nuorukainen, Aljosha Popovitsh. Hän rakastui silmittömästi nuoreen -ruhtinattareen, nimeään en muista. Mutta hän, ruhtinatar, oli -naimisissa vanhan Tugarin Smijevitshin kanssa, ja vaikka Aljosha -Popovitsh teki parastaan, sai hän aina vaan rukkaset häneltä. En -rakasta sinua kunnon nuorukainen! rakastan ainoastaan miestäni, -lempeätä vanhaa Smijevitshiä. -- Hyvä, -- sanoi Afoja, -- rakastatpa -vielä minuakin, valkea joutseneni! -- Otti kaksitoista paraita -palvelijoitaan, tunkeutui Smijevitshin ylistupaan ja ryösti hänen -nuoren naisensa. -- Kiitos sinulle, kunnon nuorukainen, -- sanoi vaimo, --- ettäs osasit minua rakastaa, osasit myös miekalla saavuttaa; ja sen -tähden rakastan sinua enemmän kuin henkeäni, enemmän kuin päivän -valoa, enemmän kuin vanhaa pakanaa Smijevitshiä!" - --- No, mitä, Afonja, -- lisäsi tsaari, terävästi katsahtaen -Vjasemskiin: -- miltä sinusta näyttää sokean Filjkan satu? - -Ahneesti kuunteli Vjasemski Iivana Vasiljevitshin sanoja. Ne lankesivat -hänen sieluunsa, niinkuin kipinät riihilyhteisin; intohimo leimahti -hänen rinnassaan ilmituleen, hänen silmänsä säihkyivät tulta. - --- Afanasi, -- jatkoi tsaari, -- minä lähden näinä päivinä Susdaliin -rukoilemaan, mutta mene sinä Moskovaan, bojari Drushina Morosowin luo; -tiedustele hänen terveyttään: sano että minä lähetin sinut päästämään -hänet pannastaan... Ja ota, -- lisäsi hän painavasti, -- ota kanssasi, -arvon vuoksi, muutamia opritshnikeita. - -Serebrjani näki paikaltaan, kuinka Vjasemski muuttui kasvoiltaan, ja -kuinka hurja ilo loisti hänen piirteistään, mutta hän ei kuullut, mistä -oli puhuttu ruhtinaan ja Iivana Vasiljevitshin välillä. - -Jos Nikita Romanovitsh olisi aavistanut, mistä Vjasemski iloitsee, hän -olisi unhottanut hallitsijan läsnäolon, siepannut seinästä terävän -miekan ja halaissut Vjasemskilta rajun pään. Menettänyt olisi Nikita -Romanovitsh oman päänsäkin, mutta hänet pelastivat tällä kertaa -räikyvät guslit, linnan kellot ja opritsnikkien puheleminen. Ei hän -saanut tietää mistä Vjasemski iloitsee. - -Viimein Iivana nousi. Kaikki hovilaiset surisivat kuin mehiläiset, kun -ovat tulleet häirityksi pesässään. Ken vain jaksoi, nousi jaloilleen, -ja kaikki alkoivat vuorotellen lähestyä tsaaria, saadakseen häneltä -kuivattuja luumuja, joita hän jakeli veljeskunnalle omista käsistään. - -Silloin tunkeutui joukon läpi opritshnik, joka ei kuulunut -pidoissaolijain lukuun, ja alkoi kuiskata jotakin Maljuta Skuratovin -korvaan. Maljuta julmistui, ja vimma kuvastui hänen kasvoihinsa. Se ei -jäänyt tsaarin terävälle silmälle salatuksi. Iivana vaati selitystä. - --- Hallitsija! -- huudahti Maljuta: -- tavaton teko! Kavaluus, kapina -sinun tsaarillista armoasi vastaan! - -Kuultuaan sanan "kavaluus", tsaari kalpeni, ja hänen silmänsä alkoi -säihkyä. - --- Hallitsija, -- jatkoi Maljuta: -- taannoin lähetin Moskovan -tienoille ratsaspatrullin tiedustelemaan, miten Moskovalaiset täyttävät -sinun tsaarillista käskyäsi. Yhtäkkiä karkasi tuntematon bojari -orjineen ratsastajaini kimppuun. Monta lyötiin kuoliaaksi ja -ratsupalvelijaani kovin pahasti pideltiin. Hän on itse täällä, seisoo -oven takana, kauheasti rääkättynä. Käsketkö kutsumaan tänne? - -Iivana heitti silmäyksen opritshnikkeihin ja kaikkein kasvoissa näki -hän vihaa ja harmia. Silloin hänen kasvoihinsa ilmaantui joku omituinen -tyytyväisyyden tunne, ja hän sanoi tyynellä äänellä: - --- Kutsu tänne! - -Kohta joukko hajaantui, ja saliin astui Matvei Homjak, pää kääreissä. - - - - -IX Luku. - -Tuomio. - - -Homjak ei ollut pessyt verta kasvoistaan, olipa sillä tahrannut sekä -kääreet että vaatteensa: nähköön tsaari, kuinka hänen palvelijaansa on -rääkätty! - -Lähestyessään tsaaria lankesi hän maahan ja odotti polvillaan puhumisen -lupaa. - -Kaikki katsoivat uteliaasti Homjakkia. Tsaari katkasi ensiksi -äänettömyyden. - --- Kenen päälle valitat? -- hän kysyi: -- kuinka oli asia? Kerro -järjestyksessä! - --- Kenen päälle valitan, en itsekään tiedä, oikeauskoinen tsaari! Ei -sanonut, koira, minulle sukunimeään. Mutta sinun tsaarilliselle -armollesi vakuutan pääni kautta, että tuntematon mies on minua lyönyt. - -Yleinen huomio kasvoi kaksinkertaiseksi. Kaikki pidättivät -hengitystään. Homjak jatkoi: - --- Me saavuimme, hallitsija, ratsastusretkellämme Medvedevkan kylään, -kun arvaamatta, tiesi mistä, ne kirotut karkasivat kimppuumme, tulla -tuiskusivat kuin lumi pään päälle, pistivät ja löivät kuoliaaksi -kymmenkunta miestä, loput sitoivat; mutta heidän bojarinsa, rosvo, -tahtoi hirttää meidät kaikki, mutta kaksi metsäsissiä, jotka -retkeltämme olimme ottaneet kiinni, käski hän vapauttaa ja päästää -menemään. - -Homjak vaikeni ja korjasi päässään verisiä kääreitä. Epäluuloinen -nurina kulki miehestä mieheen. - -Kertomus näytti uskomattomalta. Tsaari epäili. - --- Kyllä, tottako sinä puhut, poikaseni? -- hän sanoi, kotkan -silmillään katsellen Homjakin läpi: -- eiköhän pääsi ollut vähän -pyörällä? Näinköhän et kähäkässä ole saanut vammoja? - --- Minä olen valmis totuuden tähden suutelemaan ristiä, hallitsija; -panen puheistani pääni pantiksi! - --- Mutta sano, mintähden tuntematon bojari ei hirttänyt sinua? - --- Lienee kenties asiaa miettinyt; ei ketään hirttänyt; antoi vaan -ruoskilla suomia meidät kaikki. - -Nurkumista kuului taaskin koko seurasta. - --- Montako teitä oli ratsaspatrullissa? - --- Viisikymmentä miestä, minä ensimäinen kuudetta! - --- Mutta montako heikäläisiä oli? - --- Eipä ole mitään syntiä salattavana, heikäläisiä oli pikkuista -vähemmän: arviolta noin kaksikymmentä tahi kolmekymmentä miestä. - --- Ja te annoitte sitoa ja suomia itsenne, kuin vanhat akat! Mikä kauhu -teidät valtasi? Olivatko kätenne kuihtuneet, vai rohkeutenne siirtynyt -kantapäihin? Sietääpä todellakin nauramista! Ja mikä se semmoinen -bojari on: sydän päivällä hyökkäsi opritshnikkien kimppuun? Se on -kerrassaan mahdotonta! Olkoon, että tahtoisivat kukistaa opritshninan, -mutta näppiä polttaa! Olkoon, että minutkin tahtoisivat syödä, mutta -hampaat eivät pysty! Kuule: jos tahdot, että uskoisin sinua, niin -nimitä se bojari, -- ellet, niin tunnusta valheesi. Jollet nimitä, etkä -myönnä valhetelleesi, -- niin paha sinut perii, poikaseni! - --- Korkea hallitsija! -- vastasi ratsupalvelija lujalla äänellä: -- -Jumala näkee, että puhun totta. Sinun vallassasi on rangaista minua! en -pelkää kuolemata, pelkään valhetta; ja siitä taistelen vaikka koko -sotajoukkoasi vastaan! - -Nyt hän loi silmänsä opritshnikkeihin, ikäänkuin kutsuen heitä -todistajakseen. Äkkiä hänen katseensa kohtasi Serebrjanin katsetta. - -Vaikeata on kuvata mitkä tunteet Homjakin sielussa liikkuivat. -Hämmästys, epäilys ja vihdoin häijy ilo kuvastuivat hänen piirteissään. - --- Hallitsija, -- hän sanoi, nousten: -- jos tahdot tietää, kuka -hyökkäsi meidän päällemme, surmasi tovereitamme ja antoi ruoskia meitä, -käske tuo bojari tuolla ilmaisemaan nimensä! - -Kaikkein silmät kääntyivät Serebrjaniin. Tsaari rypisti karvattomia -kulmiaan ja katseli häntä terävästi, mutta ei virkkanut sanaakaan. -Nikita Romanovitsh seisoi liikkumattomana, tyynenä mutta kalpeana. - --- Nikita, -- sanoi viimein tsaari, vitkaan lausuen joka sanan: -- tule -tänne. Vastaa. Tunnetko tämän miehen? - --- Tunnen hallitsija. - --- Hyökkäsitkö sinä hänen ja hänen toveriensa päälle? - --- Hallitsija, tämä mies tovereineen hyökkäsi itse kylän kimppuun... - -Homjak keskeytti ruhtinaan. Tuhotakseen vihollisensa päätti hän olla -itseään säästämättä. - --- Hallitsija, -- hän sanoi, -- älä kuule bojaria! Hän valehtelee -minusta puita heiniä, koska minä olen halpa mies, ja meidän kesken -totuus ei tule ilmi; mutta käske kiduttamaan, ja silloinpa totuus -meidän kesken tulee ilmi; mutta käske kuuluttamaan tovereita, tahikka -käske kiduttamaan meitä molempia lujasti, ja silloin totuus meidän -kesken tulee ilmi. - -Serebrjani katsahti halveksivaisesti Homjakkiin. -- Hallitsija, -- hän -sanoi: -- minä en kiellä tekoani. Minä hyökkäsin tämän miehen päälle, -käskin ruoskimaan hänet tovereineen, sentähden käskin... - --- Kylliksi! -- sanoi ankarasti Iivana Vasiljevitsh. Vastaa -kysymykseeni. Tiesitkö, hyökätessäsi heidän kimppuunsa, että olivat -minun opritshnikeitäni? - --- En tiennyt, hallitsija. - --- Mutta kun tahdoit hirttää heidät, sanoivatko sinulle? - --- Sanoivat, hallitsija. - --- Min tähden sitten luovuit hirttämästä heitä? - --- Sentähden, hallitsija, että sinun tuomarisi ensin tutkisivat heitä. - --- Miksi et heti alussa lähettänyt heidät tuomarien luokse? - -Serebrjani ei löytänyt vastausta. - -Tsaari loi häneen tutkistelevan katseen, ja koetti tunkeutua aivan -hänen sielunsa sisimpään. - --- Et sentähden, -- hän sanoi, -- et sentähden luopunut heitä -hirttämästä, jättääksesi heidät tuomareille, vaan sentähden, että -sanoivat itseään tsaarin miehiksi. Ja sinä, -- jatkoi tsaari -karttuvalla vihalla, -- sinä tiesit, että olivat minun miehiäni, ja -annoit ruoskia heitä? - --- Hallitsija... - --- Tarpeeksi! -- ärjyi Iivana. -- Tutkinto on päätetty. Veljet, -- hän -jatkoi, kääntyen lemmikkiensä puoleen: -- sanokaa, minkä on ansainnut -bojari, ruhtinas Nikita? Sanokaa, mitä mietitte: tahdon tietää jokaisen -ajatuksen! - -Iivanan ääni oli tyyni, mutta hänen katseensa sanoi, että hän jo -sydämessään oli ratkaissut ruhtinaan kohtalon, ja että tuho odottaisi -sitä, jonka tuomio on helpompi kuin hänen omansa. - --- Puhukaa, miehet, -- toisti hän, korottaen ääntänsä: -- minkä Nikita -on ansainnut? - --- Kuoleman! -- vastasi tsarevitsh. - --- Kuolema! -- toistivat Skuratov, Grjasnoi, isä Levki ja molemmat -Basmanovit. - --- Siis kärsiköön hän kuoleman! -- sanoi Iivana kylmäverisesti. -- -sillä kirjoitettu on, joka miekkaan tarttuu, hän miekkaan hukutetaan. -Miehet, tarttukaa kiinni! - -Serebrjani kumarsi ääneti Iivanaa. Muutamia miehiä ympäröi hänet -paikalla ja vei salista. - -Moni seurasi häntä katsoakseen mestausta; toiset jäivät paikoilleen. -Sekavaa puhetta kuului salissa. Tsaari kääntyi opritsnikkeihin. Hänen -muotonsa oli riemullinen. - --- Veljet, -- hän sanoi; -- onko tuomio oikea? - --- On, on! -- vastasivat läheiset opritshnikit. - --- On, on! -- toistivat tuonempana olijat. - --- Ei ole! -- sanoi yksi ääni. - -Syntyi hälinää opritsnikkien kesken. - --- Kuka sen sanoi? Ken lausui sen sanan? Kuka sanoo, että hallitsian -tuomio on väärä? -- kuului kaikkialta. - -Kaikkein kasvoissa kuvautui hämmästystä, kaikki silmät säihkyivät -harmista. Ainoastaan yksi, julmin, ei osoittanut vihastusta. Maljuta -oli kuolon kalpea. - --- Kuka sanoo, että minun tuomioni on väärä -- kysyi Iivana, koettaen -tehdä muotonsa niin tyyneksi kuin mahdollista. -- Joka sen sanoi, -astukoon silmieni eteen. - --- Hallitsija! -- äännähti Maljuta, kovasti liikutettuna, -- kunnon -palvelijoittesi joukossa on nyt paljon juopuneita, paljon sellaisia, -jotka puhuvat muistamatta, järkeään kysymättä. Älä käske etsiä sitä -juomaria, hallitsija! Kun selviää, ei itse usko, minkälaisia puheita -humalapäissään lasketteli! - -Tsaari katseli Maljutaa epäluuloisesti. - --- Isä paraklisiarkka! -- hän sanoi, naurahtaen, -- kauanko siitä on, -kun sydämesi heltyi? - --- Hallitsija! -- jatkoi Maljuta; älä käske... Mutta oli jo myöhäistä. - -Maljutan poika oli astunut esiin ja seisoi kunnioittavaisesti Iivanan -edessä. Maksim Skuratov oli sama opritshnikki, joka oli pelastanut -Serebrjanin karhun kynsistä. - --- Vai sinäkö Maksimushka moitit tuomiotani? -- sanoi Iivana ja katseli -ilkeästi hymyillen milloin isää, milloin poikaa. -- No, sanoppa, -Maksimushka, mintähden tuomioni ei ole mieleesi? - --- Sentähden, hallitsija, ettet kuunnellut Serebrjania loppuun, et -antanut hänen puolustaa itseään edessäsi, etkä edes kysynyt häneltä, -miksikä hän tahtoi hirttää Homjakin! - --- Älä kuule häntä, hallitsija! -- rukoili Maljuta: -- hän on -päihtynyt; sinä näet, että hän on juovuksissa! Älä kuule häntä! Pois, -juomari! kas kuinka on rähjännyt itsensä. Pois, korjaa pääsi! - --- Maksim ei juonut viiniä, eikä simaa, -- huomautti häijysti -tsarevitsh. -- Minä katselin kaiken aikaa häntä: hän ei viiksiäänkään -kastellut! - -Maljuta katsoi tsarevitshiin sellaisella silmäyksellä, josta jokainen -olisi ruvennut vapisemaan; mutta tsarevitsh arveli, ettei Maljutan -kosto voi häntä yllättää. Iivana Julman toinen poika, hallitusistuimen -perillinen, yhdisti itseensä melkein kaikki isän paheet ja pahat -esimerkit, yhä enemmän ja enemmän tukahuttaen sen, mikä hänessä oli -hyvää. Ivan Ivanovitsh ei tuntenut enää sääliä. - --- Niin, -- lisäsi hän naurahtaen: -- Maksim ei syönyt eikä juonut -päivällisissä, Häntä ei miellytä meidän elämämme. Hän inhoaa isäni -opritshninaa! - -Tämän keskustelun jatkuessa Boris Godunov ei ottanut silmiään -Iivanasta. Hän näytti tutkivan tsaarin kasvojen ilmettä ja meni -hiljaan, kenenkään huomaamatta, ulos ruokahuoneesta. - -Maljuta heittäytyi tsaarin jalkoihin. - --- Isäni, hallitsijani, Iivana Vasiljevitsh! -- virkkoi hän, tarttuen -tsaarin vaatteiden liepeisin: -- tänä aamuna minä, tyhmä pölkkypää, -sukimaton moukka, pyysin sinun lahjoittamaan minulle bojarin arvon... -Missä oli järkeni? Mihin oli horjahtanut ihmisen aatos? Minäkö, -saastainen orja, kävisin bojarin lakissa? Unhota, hallitsijani, -houkkamieliset sanani, käske riisua päältäni kullattu kauhtanani, pueta -minut niinimattoon, anna ainoastaan Maksimille anteeksi hänen -rikoksensa! Hän on nuori, hallitsija, tyhmä, ei ajattele, mitä puhuu! -Mutta jos ketä rankaiset, niin käske rankaisemaan minua, -- miksi -annoin pojan juoda itsensä juovuksiin! Salli, hallitsija, minun panna -tyhmän pääni pölkylle! Käske, niin omin käsin surmaan itseni! - -Surkeata oli nähdä, kuinka Maljutan kasvot rumentuivat! kuinka epätoivo -kuvastui hänen piirteissään, jotka eivät milloinkaan ilmaisseet muuta -kuin petomaisuutta. Tsaari purskahti nauruun. - --- Ei ole syytä rangaista sinua eikä poikaasi! -- hän sanoi: -- Maksim -on oikeassa! - --- Mitä, hallitsija? -- huudahti Maljuta: -- onko Maksim oikeassa? -- -ja hänen iloinen hämmästyksensä oli puhjeta tyhmään hymyilyyn, mutta se -katosi heti, sillä yhtäkkiä juolahti mieleensä, että tsaari pilkkasi -häntä. Nämä nopeat muutokset Maljutan kasvoissa olivat niin tavattomia, -että tsaari, häntä katsellessa, taas rupesi nauramaan. - --- Maksim on oikeassa, -- toisti hän viimein, ottaen entisen arvokkaan -muotonsa: -- minä pikastuin. Se on mahdotonta, että Serebrjani tieten -taiten olisi tehnyt jotakin minua vastaan. Muistanhan minä Nikitan -vielä ennen Litvan sotaa. Minä rakastin häntä aina. Hän oli minulle -hyvä palvelija. Te kirotut, -- tsaari jatkoi, kääntyen Grjasnoihin ja -Basmanoveihin, -- te aina kiihoitatte minua verta vuodattamaan. Vähänkö -teillä on ollut kuolemanrangaistusta? Piti vielä saattaman tuomioon -kunnon bojarini! Mitä seisotte, pedot! Juoskaa, estäkää mestaus! Tahi, -älkää menkö! Myöhäistä! Minä luulen, että hänen päänsä jo on katkennut! -Te kaikki saatte maksaa minulle hänen verestään! - --- Ei ole myöhäistä, hallitsija, -- sanoi Godunov, palatessaan saliin. --- Minä käskin vähän viivyttää Serebrjanin mestausta. En miksikään -armonosoitteeksi, vaan minä tiedän, että sinä olet armollinen, että -monta kertaa sekä tuomitset että annat syylliselle anteeksi. Mutta -Serebrjani on jo pannut päänsä pölkylle; pyöveli, riisuttuaan -kauhtanan, käärittyään hihansa, odottaa sinun käskyäsi. - -Iivanan kasvot kirkastuivat. - --- Boris, -- hän sanoi, -- tule tänne, hyvä palvelijani. Sinä yksin -tunnet sydämeni. Sinä yksin tiedät, etten huvin vuoksi vuodata verta, -vaan hävittääkseni kavaluuden. Sinä et pidä minua verenhimoisena. Tule -tänne, Fjodoritsh, minä syleilen sinua! - -Godunov kumartui. Tsaari suuteli häntä päähän. - --- Tule sinäkin, Maksim, minä ojennan sinulle käteni suudeltavaksi. Syö -suolaa ja leipää, mutta puhu totta! Tee vastakin niin. Antakaa hänelle -sopuliturkki! - -Maksim kumarsi maahan asti ja suuteli tsaarin kättä. - --- Minkälainen palkka sinulle tulee? -- kysyi Iivana. - --- Tavallisen sotilaan, hallitsija. - --- Minä siirrän sinut päämiesten lukuun. Sinulle on tuleva muonaa ja -kaikenlaisia tarpeita, jotka päälliköille kuuluvat. Mutta sinulla, -näen, on kielelläsi jotakin vielä kerällä; puhu pelkäämättä, pyydä -- -mitä tahdot. - --- Hallitsija! en ole ansainnut suurta armoasi, en ole mahdollinen -saamaan kallista pukua, on minua vanhempiakin. Yhtä pyydän, hallitsija. -Lähetä minut Litvaa vastaan sotimaan, lähetä Liivinmaahan. Tahi, -hallitsija, lähetä Rjasaniin, tattarilaisia hätyyttämään! - -Jotakin epäluulon tapaista ilmaantui Iivanan silmissä. - --- Miksikä mielesi niin tekisi sotia, poikani? Vai onko slobodan elämä -ikävää? - --- Ikävää, hallitsija. - --- Miksikä niin? -- kysyi Iivana, luoden terävän katseen Maksimiin. - -Maljuta ei antanut pojan vastata. -- Hallitsija, -- hän sanoi, -- hänen -tekisi, näet, mieli palvella sinun armoasi. Tekisi mielensä tsaarin -käsistä myöskin saada raha kultavitjoissa. Hänellä on kuuma veri. -Sentähden hän pyytääkin päästä tatarilaisia ja saksalaisia vastaan. - --- Ei hän sentähden pyydä päästä, -- puuttui tsarevitsh puheesen, -- -vaan sentähden, että saisi pitää oman päänsä: en tahdo olla -opritshnikkinä, siis en olekaan. Tapahtukoon minun tahtoni, eikä -tsaarin tahdon mukaan! - --- Kas niin vaan, -- sanoi Iivana pilkallisesti: -- -- vai sinä, -Maksimushka, tahdot voittaa minut? Kas vaan, mikä sankari! Mitäpä minä -kurja olisinkaan sinun rinnallasi! Mitäs, kun et enää tahdo -opritshnikkinä olla, täytynee minun kai siirtää sinut tarkastajaksi! - --- Oi, hallitsija! -- kiirehti Maljuta sanomaan: -- mihin vaan armosi -tahtoo asettaa Maksimin, joka paikassa hän on valmis seuraamaan sinun -käskyäsi! Mutta mene kotiin, Maksim, -- on myöhäinen; sano äidillesi, -ettei odota minua; meillä on vankihuoneessa tekemistä. Kolitsheveja -pitää kiduttaa. Mene, Maksim, mene! - -Maksim poistui. Tsaari käski kutsua Serebrjanin. - -Opritsnikit toivat hänet, kädet sidottuina, ilman kauhtanaa, paidan -kaulus avattuna. Ruhtinaan jälessä tuli ylipyöveli, Terjoshka, hihat -käärittyinä, välkkyvä, kirves käsissä. Terjoshka tuli, kun ei tiennyt, -antaako tsaari Serebrjanille anteeksi, vai tahtooko ainoastaan muuttaa -rangaistuslajia. - --- Tule tänne, ruhtinas! -- sanoi Iivana. -- Poikani olivat liiaksi -kiirehtivät kanssasi. Älä siitä suutu. Heillähän on tapa sellainen: -kalenteriin katsomatta, niin oitis kellot soimaan! Sitä eivät mieti, -että aina ennättää ihmisen mestata, mutta kun pää on pudonnut, -- ei -saakkaan enää paikoilleen. Kiitos Borisille. Ilman häntä olisivat -lähettäneet sinut toiseen maailmaan; myöhäistä olisi silloin ollut -Homjakkia syyttää. Sanoppa, miksi hyökkäsit hänen päällensä? - --- Siksi, hallitsija, että hän itse karkasi syyttömäin ihmisten -kimppuun keskellä kylää. En tiennyt minä silloin, että hän on sinun -palvelijasi, en siihen saakka ollut kuullut opritshninasta. Minä tein -silloin palausmatkaa Litvasta Moskovaan, kun Homjak toverineen karkasi -kylään ja alkoi surmata ihmisiä! - --- Mutta jos olisit tiennyt heidän olevan minun palvelijoitani, -olisitko silloin käynyt heidän kimppuunsa? - -Tsaari katsoi terävästi Serebrjaniin. Ruhtinas mietti hetkisen. - --- Olisin silloinkin, hallitsija, -- hän sanoi suoraan, -- en olisi -uskonut, että sinun käskystäsi murhaavat! - -Iivana loi ruhtinaasen synkän katseen, eikä pitkään aikaan vastannut. -Lopulta hän keskeytti äänettömyyden. - --- Hyvin vastasit, Nikita! -- hän sanoi, nyykäyttäen hyväksyvästi -päätänsä. En sitävarten ole asettanut opritshninaa Venäjään, että -palvelijani tappaisivat viattomia ihmisiä. Ne ovat asetettuina, juuri -kuin hyvät koirat, varjelemaan lampaitani raatelevilta susilta, jotta -Jumalan hirmuisena tuomiona voisin lausua profeetan sanoilla: tässä -olen, ja ne, jotkas minulle annoit, Herra! Hyvin vastasit. Sanon koko -mailman kuullen: sinä sekä Boris, te yksinänne olette minut tunteneet. -Toiset eivät niin ajattele, nimittävät minua veren imijäksi, minä, -vuodattaessani verta, kylven kyyneleissä! Veren näkevät kaikki, se on -punanen, pistää jokaisen silmiin, mutta sydämmeni itkua ei kukaan näe, -kyyneleet putoavat värittöminä sieluuni, mutta, juuri kuin palava -pihka, syövät ja polttavat sitä joka päivä! (Ja näitä sanoja puhuessaan -tsaari nosti ylös silmänsä syvän surun valtaamina). Niinkuin muinoin -Rakel, -- hän jatkoi, (ja hänen silmänsä piilottuivat otsan alle), -- -niinkuin muinoin Rakel itki lapsiaan, niin minä, suuri syntinen itken -kavaltajoitani ja pahantekijöitä. Vastauksesi oli hyvä, Nikita. Minä -annan sinulle rikoksesi anteeksi. Päästäkää hänen siteensä. Mene -tiehesi, Terjoshka, sinua ei tarvita... Tahi älä, odota pikkasen! - -Iivana kääntyi Homjakkiin. - --- Vastaa, -- hän sanoi tuimasti, -- mitä te hurjaan tapaanne -Medvedevkassa teitte? - -Homjak katsahti kieroon Terjoshkaan, sitten Serebrjaniin, kynsi sitten -korvallistaan. - --- Ärsytimme pikkasen talonpoikia! -- vastasi hän puolittain viekkaasti -ja röyhkeästi; -- ei ole mitään syntiä salattavana; siinä olemme -rikkoneet, että ahdistimme niitä, jotka ovat sinun epäsuosiossasi. -Sillä, hallitsija, kylä on bojari Morosovin! - -Iivanan julma katse heltyi. Hän naurahti. - --- Mitä, -- hän sanoi, -- oletko tyytyväinen ruhtinaan antamaan -löylytykseen? Luulen sen riittävän sinulle? Oli miten oli, sinullekin -annan anteeksi. Saat mennä, Terjoshka, näkyypä sattuneen sellainen -päivä! - -Iivanan armollinen käytös Serebrjania kohtaan herätti maalaisbojareissa -mielihyvän kuiskeen. Tsaarin herkkä korva kuuli tämän kuiskeen, ja -hänen epäluuloinen ymmärryksensä selitti sen omalla tavallaan. Homjakin -ja Terjoshkan mentyä salista, Iivana heitti läpitunkevan katseen -maalaisbojareihin. - --- Älkää luulko, -- sanoi hän ankarasti, -- nähdessänne tuomioni, että -olen ruvennut teitä pilaamaan! -- Ja samassa hänen rauhattomassa -sielussaan syntyi ajatus, että kenties Serebrjanikin pitää hänen -laupeuttaan heikkoutena. Tällä hetkellä hän katui antaneensa hänelle -anteeksi ja tahtoi parantaa virheensä. - --- Kuule! -- hän virkkoi, silmäillen ruhtinasta: -- minä armahdin sinua -tänään rehellisen sanasi tähden, enkä anteeksiantamustani peruuta. -Mutta tiedä, että jos teet jonkun uuden rikoksen, rankaisen sinua -vanhastakin. Silloin sinä, kun tunnossasi tunnet vääryytesi, älä yritä -pakenemaan Litvaan tahi kaanin luo, kuten toiset tekevät, vaan vanno -nyt minulle, että missä oletkin, sinä kaikkialla odotat sitä -rangaistusta, jonka minä katson hyväksi sinulle määrätä. - --- Hallitsija, sanoi Serebrjani, -- henkeni on sinun kädessäsi. -Piileskellä sinua, ei ole minun tapani. -- Lupaan sinulle odottaa -tuomiotasi enkä paeta sinun valtaasi, jos minä havaitaan johonkin -rikokseen vikapääksi. - --- Suutele sen vakuudeksi ristiä! -- sanoi Iivana juhlallisesti, ja -kohottaen rinnassaan riippuvaa siselloittua ristiä, ojensi sen -Serebrjanille, vilkaisten sivulta maalaisbojareihin. - -Kesken yleistä äänettömyyttä kuului kultaisten vitjain helinä, kun -Iivana päästi käsistään Vapahtajan kuvan, jota Serebrjani, tehtyään -ristinmerkin, oli suudellut. - --- Mene nyt! -- sanoi Iivana: -- ja rukoile kaikkein armollisinta -Kolminaisuutta ja kaikkia pyhiä, että varjelisivat sinua uudesta, -vaikkapa helpostakin rikoksesta! - --- Ja te, -- lisäsi Iivana, katsoen maalaisbojareihin, -- te, -kuultuanne välipuheemme, älkää odottako uutta anteeksiantamusta -Nikitalle, älkääkä luulko minun säälivän häntä, jos hän toisen kerran -saa vihani syttymään! - -Hankittuaan tällä tavoin ikäänkuin siveellisellä oikeudella itselleen -mahdollisuuden tulevaisuudessa saada Serebrjanin valtaansa, ilmaisi -Iivana kasvoissaan mielihyvää. - --- Poistukaa kaikki, -- hän sanoi, -- jokainen toimeensa! -Maalaisbojarit valvokoot lakeja ja asetuksia mutta opritshnikit, -valitut vartijani ja palvelijani, muistakaat valaanne älköötkä -närkästykö siitä, että tänään annoin Nikitalle anteeksi: sillä -sydämessäni ei ole puolueellisuutta läheisiä eikä kaukaisia kohtaan! - -Alettiin erota. Jokainen kulki kotiinsa, vieden mukanaan, mikä pelkoa, -mikä surua, mikä vihaa, mikä erilaisia toiveita, mikä yksinkertaisesti -pohmelon päässään. Sloboda peittyi pimeyteen, kuu nousi metsän takaa. -Kauhealta näytti synkkä linna kupukattoineen, tornineen ja harjoineen. -Kaukaa oli se hirviön näköinen, joka kokoonkyyristyneenä on valmis -kavahtamaan pystyyn. Yksi ainoa ikkuna loisti ikäänkuin hirviön -silmänä. Se oli tsaarin makuuhuone. Siellä hartaasti rukoili tsaari. -Hän rukoili rauhaa pyhälle Venäjänmaalle, rukoili, että Herra antaisi -hänen hävittää petoksen ja uppiniskaisuuden, sallisi hänen lopettaa -hänen suurenmoisen työnsä: tehdä väkevät ja heikot yhdenkaltaisiksi, -jotta Venäjällä ei toinen olisi korkeampi toistaan, jotta kaikki -olisivat tasa-arvoisia, mutta hän yksinään kohoaisi yli kaikkien, kuni -tammi aukealla kedolla. - -Tsaari rukoilee ja kumarteleiksen maahan asti. Katselivat häntä tähdet -pihtipielillä varustetusta ikkunasta, katselivat kirkkaina, -himmennyttyään, -- himmennyttyään juuri kuin ajatellen: voi sinua -houkkiota, tsaari Iivana Vasiljevitsh! Sinä alotit työsi onnettomalla -hetkellä, sinä alotit meiltä kysymättä: ei kasva kaksi yhtäläistä -tähkäpäätä, et voi tasoittaa jyrkkiä vuoria kumpujen kaltaisiksi, ei -ole maan päältä konsaan katoava bojarin sääty. - - - - -X. Luku. - -Isä ja poika. - - -Oli jo yö, kun Maljuta, kidutettuaan Kolitshevit, viralta pannun -metropoliitan sukulaiset ja ystävät, vihdoin tuli vankilasta. Tiheät -pilvenlonkareet riippuivat kuin vuoret slobodan yli, ennustaen pahaa -säätä. Maljutan talossa kaikki jo makasivat. Maksim yksin ei maannut, -hän tuli isäänsä vastaan. - --- Isä, -- Maksim sanoi, -- olen odottanut sinua; minulla on puhuttavaa -kanssasi. - --- Mistä? -- kysyi Maljuta ja käänsi kuin pakosta pois katseensa. -Grigori Lukjanovitsh ei koskaan vavissut vihollista, mutta Maksimin -läsnäolo tuntui hänestä hankalalta. - --- Minä lähden huomenna, -- jatkoi Maksim, -- anna anteeksi, isä! - --- Mihin? -- kysyi Maljuta, ja tällä kertaa loi hän himmeän katseensa -Maksimiin. - --- Mihin jalka vie, isä; maa ei ole mikään puukon kärki, tilaa on -tarpeeksi! - --- Oletko tullut mielettömäksi? Ja oletpa todellakin päästäsi vialla! -Mitä sinä tänään päivällisissä teit? kuinka kielesi kääntyikään tsaaria -vastustamaan? Tiedätkö, kuka hän on ja kuka sinä? - --- Tiedän, isä, ja tiedän, että hän siitä kiitti minua. Mutta -kuitenkaan en saata jäädä. - --- Voi sinua hupsua! Mistä sinä sen olet saanut päähäsi? Mikä sinun on -tänään tullut? Minkätähden sinun nyt juolahti mieleesi lähtemään, kun -tsaari suvaitsi osoittaa sinulle armonsa, ylensi sinut päämieheksi? -Miksikä, juuri nyt? - --- Minun on jo aikoja sitten tukala teidän kansaanne, isä; itse sen -tiedät, mutta minä en luottanut itseeni, hamasta lapsuudesta olen joka -taholta vain kuullut, että tsaarin tahto on Jumalan tahto, ettei ole -suurempaa syntiä, kuin ajatella toisin kuin tsaari. Sekä isä Levki että -kaikki slobodan papit ripissä selittivät minulle suureksi synniksi, -etten ajattele teidän tapaanne. Vasten tahtoani tulin toisinaan -miettineeksi, olenko minä yksin oikeassa, te kaikki väärässä? Pakosta -jätin lähtemättä. Mutta tänään, -- jatkoi Maksim, ja veri kuohahti -hänen poskilleen, tänään käsitin, että olen oikeassa. Kun kuulin -ruhtinas Serebrjania, kun sain tietää että hän murhaamisesta oli -rangaissut ratsujoukkoasi eikä salannut oikeata asiaansa tsaarilta, -vaan niinkuin marttiira meni kuolemaan sen edestä, -- silloin sydämeni -sykähti hänelle, niin kuin se ei kellekään vielä ole sykkäillyt, ja -mielestäni hävisi horjuminen, ja minulle kävi päivän selväksi, että -totuus ei ole teidän puolellanne. - --- Hän vainen on sinulta mielen vienyt' -- huusi Maljuta, joka jo -muutenkin oli Serebrjanille vihoissaan -- vai hän sinulta on mielen -vienyt! Joutukoon hän vaan minun kynsiini, ei hän pikaisella kuolemalla -niistä pääse, koira! - --- Herra varjelkoon häntä joutumasta sinun käsiisi! -- sanoi Maksim, -tehden ristinmerkin; -- Hän ei ole salliva, että sinä hävität kaiken, -mikä Venäjänmaassa on hyvää! Niin -- jatkoi Maljutan poika innostuneena --- tuskin näin Nikita Romanitshin, kun ymmärsin, että hänen kanssansa -syntyisi elää yksissä, ja sainpa halun pyytää häntä ottamaan minut -luokseen, mutta lähestyminen kävi omalle tunnolleni: silmäni eivät -kohoa hänen luokseen, niin kauan kuin käyn tässä puvussa! - -Maljuta kuunteli poikaansa, ja kaksi tunnetta taisteli hänessä -keskenään. Hänen mielensä teki ärjyä Maksimille, tallata häntä -jaloillaan ja saattaa hänet uhkauksillaan kuuliaisuuteen, mutta -pakollinen kunnioitus hillitsi hänen vihaansa. Hän oivalsi -vaistomaisesti, ettei uhkaus nyt vaikuta, ja halpamielisyydessään alkoi -hän mietiskellä muita keinoja pidättääkseen poikaansa. - --- Maksimushka! -- hän sanoi, tekeytyen niin lempeännäköiseksi, kuin -hänen pedonnaamansa salli, -- et ole oikeaan aikaan alottanut -lähtemistäsi! Sinun sanasi kelpasi tänään tsaarille. Vaikkapa sinä -säikäytitkin minua aikalailla, niin nähtävästi pyhät ovat meitä -auttaneet ja pehmittäneet isämme, hallitsijamme sydämen. Sen sijasta -että olisi rangaissut, kiitti hän sinua, lisäsipä palkkaasi ja -lahjoitti sinulle sopuliturkin! Katsohan, jollet sinä nyt kohoa -korkealle! Mutta sitä paitsi, miks'ei sinun täällä käy eläminen? - -Maksim heittäytyi Maljutan jalkoihin. - --- En voi elää täällä, isäni, en voi! Voimani eivät riitä kotiin -jäämään! En kestä kaiket päivät kuulla itkua ja valitusta, en kärsi -katsoa, että isäni on... Maksim herkesi. - --- No? -- sanoi Maljuta. - --- Että isäni on -- pyöveli! -- änkytti Maksim ja loi maahan katseensa, -ikäänkuin säikähtyneenä, että oli saattanut isälleen sanoa sellaisen -sanan. - -Mutta Maljuta ei hämmästynyt tästä nimityksestä. -- Ero on pyöveleillä! --- hän virkkoi, vilkaisten tuvan nurkkaan. -- Toinen on alhainen -ihminen, toinen päämies, toinen mestaa tavallisia varkaita, toinen -bojareita, jotka järsivät tsaarin valtaistuinta ja valmistavat tuhoa -koko valtakunnalle. Minä en rosvoihin käy käsiksi; minun kirveeni -katkasee ainoastaan kavaltavain hojarien kaulat! - --- Vaikene, isä! -- sanoi Maksim, nousten seisomaan: -- älä murra -sydäntäni sellaisilla puheilla! Kuka niistä, jotka sinä olet saattanut -turmioon, on vehkeillyt tsaaria vastaan? Kuka heistä on valtakuntaa -häirinnyt? Et heidän rikostensa takia, vaan oman pahuutesi vuoksi -katkot sinä bojarien kauloja! Jollei sinua olisi, olisi tsaarikin -lempeämpi. Mutta te etsiskelette kavaluutta, kiduttamalla te pakotatte -tunnustamaan, te, te olette kaikkeen vereen vikapäät! Älä, isä, älä -vihoita Jumalaa, älä kielittele bojareita, vaan sano kernaammin, että -juurineen tahdot eroituksetta hävittää koko bojarisäädyn! - --- Ja mistä syystä sinä heitä niin puolustat? -- sanoi ilkeästi -hymyillen Maljuta. -- Vai onko sinun hauska nähdä, että, kuinka pulska -ja kaunis oletkin, sinä yhä heidän kesken jäät viimeiseksi? Voipiko -yksikään heistä käydä sinun rinnallesi? Millä he ylpeilevät meidän -edessämme? -- Muusta maasta, niinkö arvelet, Herra on heidät muokannut? -Jos rikkaudellaan pöyhkeilevät, niin antakaa aikaa, hyvät herrat! -Tsaari ei unhota uskollisia palvelijoitaan; jahka vaan Kolitshevit -saavat kuolemanrangaistuksensa; niin heidän tavaransa eivät joudu -kenenkään muun, kuin juuri meidän omiksi. Tarpeeksipa olen niiden -kirottujen kanssa piinakammiossa saanut rähkiä, jänteviä ne koirat -ovat, sitä ei sovi kieltää. - -Katkera viha kiehui Maljutan sydämessä, mutta hän toivoi vielä -voittavansa Maksimin ja sovitti suunsa lempeesen hymyyn. Ei soveltunut -sellainen hymyily Maljutalle, ja katsellessaan sitä, Maksimin kävi -peloksi. - -Mutta Maljuta ei sitä huomannut. - --- Maksimuska, -- hän sanoi, ketähän varten minä sitten olen rahoja -koonnut? Ketä varten puuhaan ja työskentelen? Älä lähde luotani, jää -kanssani. Sinä olet vielä nuori, et ole vielä ollut sotarinnassa. Älä -lähde luotani! Muista, että minä olen isäsi! Kun katselen sinua, niin -riemusta sydämeni sykähtelee, juuri kuin tsaari olisi minua kiitellyt, -tahi tarjonnut kätensä suudeltavakseni, mutta jos ken sinua loukkaisi, -niin luulen, että söisin hänet elävältä! - -Maksim oli ääneti. Maljuta koetti ottaa mitä suopeimman muodon. - --- Näinköhän sinä, Maksimushka, et ensinkään rakasta minua? näinköhän -sydämessäsi ei mikään tunne puhu puolestani? - --- Ei mikään, isäni! - -Maljuta salasi kiukkunsa. - --- Mutta mitä tsaari sanoo, kun saapi tiedon lähdöstäsi, jos luulee -sinun karanneen luotaan? - --- Hänenpä luotaan minä lähdenkin, isäni. Minut valtaa kauhistus. -Tiedän, että Jumala käskee häntä rakastamaan, mutta kun toisen kerran -näen millaisia töitä hän tekee, niin koko sisustaani karmii. Tahtoisinpa -rakastaa, mutta sydän ei salli. Kun lähden slobodasta, eikä enää -viatointa verta ole silmäini edessä, silloin, suokoon Jumala, rakastan -uudestaan tsaaria. Mutta jollei minun onnistu rakastua, niin palvelenpa -häntä kuitenkin, mutta en opritshnikkinä! - --- Mutta miten käy äitisi? -- sanoi Maljuta, turvautuen viimeiseen -keinoon. -- Hän ei kestä sellaista surua! Saatat surman vanhukselle! -Katsohan, miten raihnas hän, raukka, on! - --- Laupias Jumala ei hylkää äitiäni, -- vastasi huoaten Maksim. -- Äiti -antaa minulle anteeksi. - -Maljuta alkoi kävellä tuvassa edestakaisin. - -Kun hän seisahtui Maksimin eteen, suopea muoto, johon hän oli -kasvojensa piirteet pakottanut, oli kokonaan kadonnut. Karkeat kasvonsa -ilmaisivat ainoastaan taipumatonta tahtoa. - --- Kuule, maitosuu, -- hän sanoi, muuttaen käytöksensä ja äänensä, -- -tähän asti olen sinua pyytänyt, mutta kas nyt, mitä sanon sinulle: en -anna sinulle matkallesi siunausta. En laske sinua lähtemään. Mutta -jollet järkiisi tule, pakotan sinut huomenna omin käsin mestaamaan -tsaarin vihollisia. Kenties, kun itse veristät valkeat kätesi, herkeät -isääsi halveksimasta! - -Maksim kalpeni Maljutan puheesta eikä vastannut mitään. Tiesihän hän, -että luja on Grigori Lukjanovitshin sana, eikä mikään murra hänen -isällistä tahtoaan. - --- Kas, -- jatkoi Maljuta, -- olenpa haastellut kanssasi, kohta on -keskiyö, aika on viedä tsaarille vankilan avaimet. Kas, sadettakin on -tullut. Annappa viittani. Katsos vaan, kuinka ketteräksi olet käynyt! -Tahdon matkustaa, täällä en voi elää! Anna hänelle mukiin -- saapa -minutkin pian yhtymään mielipiteesensä! Ei, veli, aikaseen olet siipesi -levittänyt! Toisellaisia miehiä kuin sinä olen masentanut! Kyllä minä -opetan tottelemaan! Oh, mikä hirveä ilma! Annappa lakkini. Mikä salama! -kas kuinka taivas aukenee! juuri kuin koko sloboda olisi syttynyt -ilmituleen. Sulje ikkuna ja mene levolle, kenties hupsutukset ovat -aamuksi hälvenneet päästäsi. Mutta Serebrjanisi kyllä vielä tapaan! -Kyllä hänelle tämän maksan! - -Maljuta läksi. Jäätyään yksikseen Maksim alkoi miettiä. - -Kaikki oli hiljaa talossa, ainoastaan ulkona raivosi ukonilma, ja aika -ajoin tuuli, ikkunasta tunkeutuneena, heilutti seinällä riippuvia -kahleita ja käsirautoja, jotka lyöden toisiaan vastaan soivat kamalalla -raudanäänellä. Maksim meni käytävälle, joka johti ylikertaan hänen -äitinsä luo. Hän kumartui ja alkoi kuunnella. Kaikki oli vaiti -yläkerrassa. Maksim nousi hiljaa jyrkkiä portaita ja pysähtyi oven -eteen, jonka takana hänen äitinsä lepäsi. - --- Herra Jumala! -- sanoi Maksim itsekseen. -- Sinä näet sydämeni; -tunnet ajatukseni! Sinä tiedät, Herra, etten minä ylpeydestä enkä -kovakorvaisuudesta ole isälleni tottelematon! Anna minulle anteeksi, -Jumalani, jos rikon sinun käskyäsi vastaan! Myös sinä äitini, anna -minulle anteeksi! Jätän sinut tietämättäsi, lähden pois saamatta -siunaustasi; tiedän, äitiseni, että murran sydämesi, mutta sinä et -olisi hyvälläsi päästänyt minua! Anna anteeksi minulle, äiti kultani, -et milloinkaan näe minua enää! - -Maksim laskeusi huoneen kynnykselle ja kosketti sitä otsallaan. Sitten -hän muutaman kerran risti silmiänsä, astui portaita alas ja meni -pihalle. Sade virtasi niin vihaisesti, kuin olisi suuttunut koko -Jumalan luontoon. Pihalla ei ollut elävää sielua. Maksim meni talliin, -tallirengit nukkuivat. Hän itse talutti pilttuusta lemmikkihevosensa ja -satuloitsi sen. Iso kahlekoira, sidottuna oven viereen, alkoi vikistä -ja ulvoa, juuri, kuin tuntien eronhetken tulevan. Se oli pörheä -susikoira. Pitkä ja karhea, tummanruskea karva putosi epäjärjestyksessä -sen mustalle kuonolle, niin ettei tuskin ensinkään sen viisaita silmiä -ollut näkyvissä. Maksim silitti koiraa, ja se pani mustat käpälänsä -hänen olkapäilleen ja alkoi nuolla hänen kasvojaan. - --- Hyvästi, Bujan, -- sanoi Maksim, -- vartioitse meidän taloamme, -palvele uskollisesti äitiä. -- Hän hyppäsi satulaan, ajoi portista ulos -ja lennätti pois vanhempainsa talosta. - -Vielä ei hän ollut ennättänyt maavallille saakka, kuin kuuli äänekkään -haukunnan ja näki Bujanin, joka hyppeli ratsun ympärillä, iloiten, että -oli reväissyt itsensä kahleesta ja saattoi seurata herraansa. - - - - -Xl Luku. - -Öinen juhlakulku. - - -Sillä välin kuin Maljuta haasteli poikansa kanssa, jatkoi tsaari -rukoilemistaan. Jo hiki tippui hänen kasvoistaan; jo veriset pilkut, -jotka olivat tulleet korkealle otsalle entisistä maahan asti -ulottuvista kumarruksista, alkoivat selvemmin ilmestyä uusista -kumarruksista; äkkiä kahina huoneessa sai hänet kääntymään. Hän näki -imettäjänsä, Onufrevnan. - -Vanha oli hänen imettäjänsä. Hänet oli ottanut Verhiin jo autuas -suuriruhtinas Vasili Ivanovitsh-vainaja; hän oli palvellut jo Jelena -Glinskiä. Iivana oli syntynyt hänen sylissään. Iivanan kuoleva isä oli -siunannut hänet. Sanottiin Onufrevnasta, että paljo on hänen -tiedossaan, josta muilla ei ole aavistustakaan. Tsaarin ala-ikäisenä -ollessa Glinskit pelkäsivät häntä, Shuiskit ja Bjelskit koettivat -kaikin tavoin suositella häntä. - -Monta salattua seikkaa tiesi Onufrevna ennustaa, eikä koskaan -erehtynyt. Ruhtinas Telepnevin ollessa mahtavimmillaan -- Iivana oli -silloin neljän vuoden vanha -- oli hän ennustanut ruhtinaalle, että hän -kuolisi nälkään. Niinpä kävikin. Monta vuotta oli niistä ajoin kulunut, -mutta kuitenkin säilyi tämä ennustus tuoreena vanhusten muistissa. - -Nyt Onufrevna melkein oli päättänyt kymmenennen kymmenensä. Hän kävi -niin kumarruksissa, että näytti melkein kahdeksi taittuneelta; hänen -kasvojensa iho oli niin kurtistunut, että se alkoi olla puunkuoren -kaltainen, ja niinkuin vanhalle kuorelle keräytyy sammalta, samoin -Onufrevnan leualle oli keräytynyt karvoja harmaina tupsuina. Hampaita -hänellä jo aikoja sitten ei ollut, silmät näyttivät sammuneen, pää -tutisi suonenvedontapaisesti. - -Onufrevna nojautui luisevalla kädellään sauvaan. Kauan katseli hän -Iivanaa, imien kellastuneita huuliaan, juurikuin jotakin pureskelisi -tahi itsekseen höpisisi. - --- Mitä? -- sanoi vihdoin imettäjä kumealla, värisevällä äänellä, -- -rukoilet, isäseni? Rukoile, rukoile, Iivana Vasiljevitsh! Paljon -sinulla on vielä anteeksi rukoiltavaa! Jospa vain vanhat synnit -rasittaisivat sieluasi! Onhan Herra armollinen, kentiesi hän antaisikin -anteeksi! Mutta sinultahan ei mene päivääkään, ettei uutta syntiä tule, -mutta toisinaanpa kaksi, vieläpä kolmekin päivässä! - --- Herkeä, Onufrevna, -- sanoi tsaari nousten, -- itse et tiedä mitä -puhut. - --- Enkö tiedä, mitä puhun! Olenkohan minä menettänyt järkeni, vai mitä? - -Ja vanhuksen elottomat silmät alkoivat äkkiä leimuta. - --- Mitä sinä tänään ruokapöydässä teit? Miksikä bojarin myrkytit? Sinä -ajattelit, etten minä muka tietäisi! Mitä? miksi kulmakarvojasi -rypistelet? Mutta odotahan, kunnes kuolonhetkesi lähestyy, odota vaan. -Silloin syntisi takertuvat sinuun, kuin tuhannen tuhatta puutaa; -silloin painavat sinut helvetin pohjaan! Mutta perkeleet hyppivät -vastaan ja tarttuvat sinuun koukuillaan! - -Vanhus rupesi taasen vihaisesti pureskelemaan. - -Palava rukous oli valmistanut tsaaria hurskaisiin mietelmiin. Vilkas -mielikuvitus oli jo useasti luonut hänen silmäinsä eteen tulevan koston -kuvan, mutta tahdon voima oli voittanut haudan tuonpuoleisten vaivain -pelvon. Iivana uskotteli itselleen, että ihmissuvun vihollinen herätti -hänessä tätä pelkoa samoinkuin omantunnon vaivojakin, viekotellakseen -Herran voideltua hänen korkeista tehtävistään. Perkeleen viekkautta -vastaan asetti tsaari rukouksen, mutta usein hän lannistui -mielikuvituksen kiivaasta ryntäyksestä. Silloin epätoivo tarttui häneen -kuin rautakynsillä. Hänen tekojensa vääryys näyttäytyi kaikessa -alastomuudessaan ja kauheasti ammottelivat hänen edessään helvetin -kuilut. Mutta tätä ei kestänyt kauan. Pian Iivana voitti heikkoutensa. -Suuttuneena itseensä ja pimeyden henkeen alkoi hän taas, helvetin -uhaksi ja omantunnon tukahuttamiseksi, verisiä tekojaan, eikä koskaan -ollut hänen julmuutensa suurempi, kuin tällaisen pakollisen heikkouden -jälkeen. - -Lähenevä ukonilma ja Onufrevnan profeetallinen ääni oli saattanut hänet -ajattelemaan helvettiä, ja tämä ajatus valtasi hänet kuin horkan -väristys. Hän istui tuolille. Hänen hampaansa kalisivat. - --- No, mitä, isäseni? -- sanoi Onufrevna, tehden äänensä lempeämmäksi, --- mikä sinuun on tullut? Oletko sairastunut, vai mitä? Niin onkin, -olet sairastunut! Minähän pelästytin sinut. Mutta ei ole tarvista, -lohduta itsesi, isäseni, vaikka ovatkin suuret sinun syntisi, on -Jumalan armo kuitenkin suurempi! Mutta tee katumus ja parannus, äläkä -enää tee syntiä. Minäkin rukoilen, rukoilen edestäsi päivin ja öin, -mutta nyt olen rukoileva sitä enemmän! Mitä tästä sanoisin? Jopa -kernaammin itse olen paratiisiin pääsemättä, kun vaan sinut voin -rukouksillani pelastaa! - -Iivana katseli imettäjäänsä, hän juurikuin hymyili, mutta hymyily hänen -ankaroissa kasvoissaan ei ollut ystävällinen. - --- Kiitoksia, Onufrevna, kiitoksia, tuntuu helpommalta; mene Jumalan -haltuun! - --- Vai helpommalta! Miten lohdutat itsesi, mihin pelko on joutunut! jo -tuumasit ajaa minut pois: mene, sanoit, Herran haltuun? -- Mutta älä -sinä luota liiaksi Jumalan pitkämielisyyteen, isäseni. Sinua varten ei -itse Herrallakaan riitä kärsivällisyyttä. Hän luopuu sinusta, saat -nähdä, mutta saatana iloitsee suuresti ja ottaa asuntonsa sinuun. No, -kas, taas aloit vavista! Ei tekisi pahaa sinun juoda pikkasen -piittinää. Juo hiukkasen piittinää, isäseni! Isälläsikin oli tapana -yöksi juoda piittinää, Herra olkoon hänelle armollinen! Ja äitisi, -antakoon Jumala hänen sielullensa rauhaa, rakasti piittinää. Ja -piittinällähän juuri ne kirotut Shuiskit myrkyttävät hänet. - -Vanhus ikäänkuin unhotti itsensä. Hänen silmänsä sammuivat; hän alkoi -taas pureskella huuliaan, ja hänen päänsä tutisi lakkaamatta. - -Äkkiä jokin napsautti akkunaan. Iivana Vasiljevitsh säpsähti. - -Vanhus risti vapisevalla kädellä silmiänsä. - --- Kas, -- hän sanoi, sade on virrannut! Salamakin alkaa leimahdella! -Mutta kas, tuolla jyrisee ukkonenkin, isäseni, Herra armahda meitä! - -Ukonilma yhä koveni kovenemistaan, ja pian koko taivas kajahteli -alinomaisesta jylinästä ja lakkaamattomat salamat risteilivät toisiaan. - -Jokaisesta ukkoseniskusta säpsähti Iivana. - --- Kas, kuinka sinä väriset, isäseni! Odotahan vähäsen, minä käsken -varistamaan sinulle piittinää... - --- Ei tarvitse, Onufrevna, minä olen terve... - --- Terve! Ei sitä ainakaan kasvoistasi näe. Sinun pitäisi panna -vuoteelle maata, ja peitteellä peittää itsesi. Ja minkälainen vuode -sinulla oikeastaan on! Paljaat laudat. Onpa sinulla mielitekosi! Onko -se tsaarin tekoa. Jollekin munkille kai sopisi, mutta et sinä ole -mikään munkki. - -Iivana ei vastannut. Hän kuunteli jotakin. - --- Onufrevna, -- sanoi hän äkkiä peloissaan, -- kuka siellä käy -etehisessä? Minä kuulen jonkun askeleet. - --- Kristus siunatkoon sinua, isäseni, kuka nyt kävisi. Kuulit väärin. - --- Tulee, tulee joku! -- Tulee tänne! Katso, Onufrevna! - -Vanhus avasi oven. Kylmä tuulenhenki huokui huoneesen. Oven takana -näyttäytyi Maljuta. - --- Kuka se on? -- kysyi tsaari, hypäten pystyyn. - --- Se on sinun punakarvanen koirasi, isäseni, -- vastasi imettäjä, -vihaisesti katsellen Maljutaa, -- Grishka Skuratov, kas, kuinka -säikäytti, kirottu! - --- Lukjanovitsh! -- sanoi tsaari, iloissaan lemmikkinsä tulosta: -- -hyvä ettäs tulit, mistä? - --- Vankihuoneesta, hallitsija; olin tutkintoa pitämässä, toin avaimet! --- Maljuta kumarsi syvään tsaarille ja vilkasi sivultapäin imettäjään. - --- Avaimet! -- murahti vanhus; -- kyllä sinua poltetaan toisessa -maailmassa tulisilla avaimilla, sinä sen saatana! Jumalaut, saatana! -Kasvosikin ovat pirulliset! Kyllä joku toinen, mutta sinä et vältä -ijankaikkista tulta! Saat, Grishka, kaikista panettelemisistasi -nuoleskella palavia paistinpannuja. Sinä, kirottu, kiehut vielä -pihkassa, muista minun sanoneeni! - -Salama valasi uhkaavaa vanhusta, ja kauhean näköinen hän oli, siinä kun -seisoi, sauva pystyssä ja silmät välkkyvinä. - -Itse Maljuta tunsi vähän pelkoa, mutta Iivanaa rohkaisi lemmikin -läsnäolo. - --- Älä kuuntele häntä, Lukjanitsh, -- hän sanoi, -- tiedä asiasi, älä -välitä akkojen jaarituksista. Mutta sinä, vanha hupsu, mene, jätä -meidät! - -Onufrevnan silmät välähtivät uudelleen. - --- Vanha hupsu! toisti hän: -- olenko minä vanha hupsu? Te muistatte -minua toisessa maailmassa, molemmat muistatte! Kaikki sinun suosikkisi, -Vanja, kaikki saavat palkkansa, vielä tässä elämässä saavat, sekä -Grjasnoi että Basmanov ja Vjasemski: jokaiselle annetaan tekojensa -mukaan, mutta tämä, -- jatkoi hän, osoittaen kepillään Maljutaa, -- -tämä ei saa palkkaansa; hänen teoilleen ei maan päällä ole olemassakaan -vastaavata vaivaa: hänen rangaistuksensa on syvimmässä helvetissä; -siellä hänellä on paikkansa valmis, pirut odottavat häntä ja -iloitsevat! Sinullekin on siellä paikka, Vanja, suuri, lämmin paikka! - -Vanhus meni ulos, laahaten jalkojaan ja tömistäen kepillään. - -Iivana oli kalpea. Maljuta ei puhunut sanaakaan. Vaitioloa kesti -kotvasen aikaa. - --- Mitä, Lukjanovitsh, -- sanoi vihdoin tsaari, -- tunnustivatko -Kolitshevit? - --- Eivät vielä, hallitsija. Mutta kylläpähän tunnustavat, minun -huostassani eivät kauan vaiteliaina pysy. - -Iivana ryhtyi kysymyksen yksityiskohtiin. Keskustelu Kolitsheveista -antoi hänen ajatuksilleen toisen suunnan. - -Hän luuli voivansa nukahtaa. Lähetettyään Maljutan luotaan, heittäytyi -hän vuoteelle ja nukkui. - -Hänet herätti juurikuin äkillinen kolkutus. - -Huonetta valasivat himmeästi pyhän kuvain lamput. Kuun säde, tunkeutuen -läpi matalan ikkunan, viskeli valonsäteitä tulisijan maalatuille -kaakeleille. Tulisijan takana sirkutti sirkka. Hiiri nakersi jossain -puuta. - -Kesken tätä hiljaisuutta rupesi Iivana Vasiljevitshia taaskin -kauhistuttamaan. - -Äkkiä hänestä näytti, että siltapalkki kohoaa, ja sen alta katselee -myrkytetty bojari. - -Sellaisia näkyjä tapahtui Iivanalle usein. Hän piti niitä paholaisen -vehkeinä. Karkoittaakseen aaveen, risti hän silmiänsä. - -Mutta aave ei kadonnutkaan, kuten ennen tapahtui. Kuollut bojari -katseli häntä yhtämittaa kulmiensa alta. Ukon silmät olivat yhtä -mullillansa, kasvot yhtä siniset kuin päivällisillä, jolloin hän -tyhjensi Iivanan lähettämän pikarin. - -"Taaskin koettelemus!" ajatteli tsaari; "mutta minä en antaudu saatanan -viettelyksiin, minä rikon pirun paulat. Jumala nouskoon ja hänen -vihollisensa hajaantukoot!" - -Kuollut nousi verkkaan lattian alta ja läheni Iivanaa. - -Tsaari tahtoi huutaa, mutta et voinut. Hänen korvissaan soi kauheasti. - -Kuollut kumarsi Iivanan edessä. - --- Ole tervehditty, Iivana, -- virkkoi kumea, aaveentapainen ääni, -- -katso, minä kumarran sinua, joka olet surmannut minut syyttömästi! - -Nämät sanat kajahtivat ihan Iivanan syvimpään sydänsopukkaan. Hän ei -tiennyt, aaveitako hän oli kuullut, vai oliko hänen oma ajatuksensa -pukeutunut korvin kuultavaksi ääneksi. - -Mutta nyt kohosi toinen siltapalkki; sen alta näkyivät rajaherra Danila -Adashevin kasvot, jonka Iivana oli mestannut neljä vuotta sitten. - -Adashev nousi myös lattian alta, kumarsi tsaarille ja sanoi: - --- Ole tervehditty Iivana, katso, minä kumarran sinua, joka olet -mestannut minut syyttömästi! - -Adashevin jälkeen esiintyi bojaritar Maria, joka mestattiin lapsineen. -Hän nousi lattian alta viiden poikansa kanssa. Kaikki kumarsivat -tsaarille, ja jokainen sanoi: - --- Ole tervehditty, Iivana, katso, minä kumarran sinua! - -Sitten näyttäytyivät ruhtinas Kurljatev, ruhtinas Obolenski, Nikita -Sheremetjev ja toiset Iivanan mestaamat tahi tappamat. - -Tupa täyttyi kuolleilla. Kaikki kumarsivat syvään tsaarille, kaikki -sanoivat: - --- Ole tervehditty, ole tervehditty, Iivana, katso, me kumarramme -sinua! - -Nyt nousi munkkeja, erakoita, nunnia, kaikki mustissa puvuissa, kaikki -kalpeina ja verisinä. - -Nyt näyttäytyivät ne sotilaat, jotka tsaarin kanssa olivat olleet -Kasaanin edustalla. - -Heissä ammotti hirveitä haavoja, mutta ei sodassa saatuja, vaan -pyövelin tekemiä. - -Nyt ilmestyi neitsykäisiä revityissä vaatteissa ja nuoria vaimoja -rintalapsineen. Lapset ojensivat Iivanaa kohti veristyneet kätensä ja -sopersivat: - --- Ole tervehditty, ole tervehditty, Iivana, joka olet surmannut meidät -syyttömästi! - -Huone täyttyi yhä enemmän aaveista. Tsaari ei enää voinut eroittaa -mielikuvitusta todellisuudesta. - -Aaveiden sanat toistettiin satakertaisin äänin. Kuolonrukoukset ja -ruumisvirret kajahtivat samaan aikaan ihan Iivanan korviin. Hänen -hivuksensa nousivat pystyyn. - --- Elävän Jumalan nimessä, -- hän lausui, -- jos te olette pahoja -henkiä, vihollisen voiman lähettämiä -- poistukaa! Jos te todella -olette niitten ihmisten sielut, jotka minä olen mestauttanut -- -odottakaa Jumalan hirmuista tuomiota! Herra on tuomitseva minun ja -teidän välillä! - -Kuolleet itkeä nyyhkyttivät ja alkoivat liehua Iivanan ympärillä, kuin -vihurin kiidättämät syksyiset lehdet. Surullisemmalta kaikui -ruumisvirsi, sade pieksi taasen ikkunaa, ja keskellä myrskyn pauhinaa -oli tsaari kuulevinänsä pasuunain toitotukset ja äänen kutsuvan: -- -Iivana, Iivana, tuomiolle, tuomiolle! - -Tsaari huudahti kovasti. Kamaripalvelijat riensivät viereisestä -huoneesta makuuhuoneesen. - --- Nouskaa! -- huusi tsaari: -- ken nyt nukkuu. Viimeinen päivä on -alkanut, viimeinen hetki on tullut. Kaikki kirkkoon! Kaikki minun -jälessäni! - -Hovilaiset alkoivat hääriä. Kellojen soitto kajahteli. Heti kun -nukkuvat opritshnikit kuulivat tutun äänen, hypähtivät he vuoteiltaan -ja kiirehtivät pukeutumaan. - -Moni heistä jatkoi vielä juomistaan Vjasemskin luona. He istuivat -maljain ääressä ja lauloivat iloisia lauluja. Kuultuaan äänen he -kavahtivat pystyyn ja pukivat mustat munkkikaaput kalliiden -kauhtanainsa päälle, mutta päänsä peittivät he korkeilla hiipoilla. - -Koko sloboda joutui liikkeelle. Jumalan Äidin kirkko oli kirkkaasti -valaistu. Levostaan häirityt asukkaat syöksivät porteille ja näkivät -paljouden tulia linnassa liehuvan huoneesta huoneesen. Sitten tulet -muodostivat pitkän jonon, ja saatto luikerteli käärmeenä ulkokäytäviä -pitkin, jotka yhdistivät linnan Jumalan temppelin kanssa. - -Kaikki opritshnikit, puettuina samalla tapaa hiippoihin ja mustiin -kaapuihin, kantoivat soitsuja. Niiden loisto väreili kummallisesti -leikellyillä patsailla ja seimen koristuksilla. Tuuli liehutti kaapuja, -mutta kuutamo yhdessä tulen kanssa heijasteli kullalle, helmille ja -kalleille kiville. - -Edellä kulki tsaari, munkiksi puettuna, löi rintaansa ja rukoili, -äänekkäästi itkien: - --- Jumala, armahda minua syntistä! Armahda minua saastaista eläintä! -Armahda minun ilettävää päätäni. Anna, Herra, minun syyttömästi -surmaamaini sieluille rauha! - -Temppelin ovella Iivana meni tainnoksiin. - -Soitsut valasivat eukkovanhusta, joka istui portailla. Hän ojensi -tsaarille vapisevan kätensä. - --- Nouse, isäseni! -- sanoi Onufrevna: -- minä autan sinua. Kauan sinua -odotin. Käykäämme, Vanja, sisään, rukoilkaamme yhdessä! - -Kaksi opritshnikkiä nostivat tsaaria kainalosta. Hän meni kirkkoon. - -Uusia saattoja, myöskin mustissa kaapuissa ja korkeissa hiipoissa, -riensi kaduilla, palavat soitsut käsissä. Temppelin ovi nieli yhä uusia -ja uusia opritshnikeita, ja pyhäin jättiläiskuvat katselivat heitä -vihaisin silmin korkeilta seiniltä ja kirkon kupukatoista. - -Keskellä siihen saakka hiljaista yötä kajahti monen sadan ääninen -laulu, ja kauaksi kuului kellojen kumina ja psalmien veisaaminen. - -Vangit kammioissaan kavahtivat pystyyn, kilistäen kahleitaan ja -alkoivat kuunnella. - --- Tsaari pitää yöllistä jumalanpalvelusta, -- he sanoivat. -- -Pehmennä, Herra, hänen sydämensä, vuodata lempeyttä hänen sieluunsa! - -Slobodan pienet lapset, jotka olivat nukkuneet äitiensä vieressä, -heräsivät peloissaan ja alkoivat itkeä. - -Moni äiti ei pitkään aikaan voinut rauhoittaa pienokaistansa. - --- Vaiti! -- hän sanoi viimein: -- vaiti, ettei Maljuta kuule! - -Ja Maljutan nimeä mainitessa lapsi herkesi itkemästä, peloissaan se -painoi itsensä äidin rintaa vastaan, ja keskellä yöllistä hiljaisuutta -kaikuivat taas opritshnikkien psalmit ja kellojen taukoamaton helinä. - - - - -XII Luku. - -Panettelu. - - -Aurinko nousi, mutta iloista aamua ei tullut Maljutalle. Palattuaan -kotiinsa, hän ei löytänytkään poikaansa ja arvasi, että Maksim oli -ainiaksi jättänyt Slobodan. Suuri oli Grigori Lukjanitshin raivo. -Kaikille kulmille lennätti hän takaa-ajajoita. Tallirengit, jotka -olivat maanneet Maksimin lähtiessä, käski Maljuta heti heittämään -vankeuteen. - -Kulmia rypistäen ja hampaita kiristäen kulki hän katua ja mietiskeli, -ilmoittaako tsaarille, vai salata häneltä Maksimin paon. - -Kavion kalke ja iloinen pakina kuului hänen selkänsä takaa. Maljuta -katsoi taaksensa. Tsarevitsh ynnä Basmanovit ja joukko nuoria -huimapäitä palasivat aamukävelyltä. Kuohkea maa oli vettynyt sateesta, -hevoset astuivat loassa ihan kavion niveleitä myöten. Huomattuaan -Maljutan, tsarevitsh päästi argamakinsa[15] karkaamaan ja räiskytti -lokaa Grigori Lukjanovitshin päälle. - --- Kumarran sinulle nöyrimmästi, bojari Maljuta! -- sanoi tsarevitsh, -seisahtaen ratsunsa. -- Kohtasimme vast'ikään sinun takaa-ajajiasi. -Maksim näyttää tulleen tuittupäiseksi, koska hän on karannut luotasi. -Tahi kenties olet sinä itse lähettänyt hänet Moskovaan bojarin lakkia -tuomaan, vai mitä arvelet? - -Ja tsarevitsh purskahti nauruun. - -Maljuta oli tavanmukaisesti astunut maahan ratsun selästä. Seisoen -paljain päin hän koko kämmenellään hieroi lokaa kasvoistaan. Hänen -myrkylliset silmänsä näyttivät tahtovan lävistää tsarevitshin. - --- Mutta mitä hän tuota lokaa hieroo? -- huomautti Basmanov, haluten -olla tsarevitshille mieleen, -- jossakin toisessa se tosin näkyisi, -mutta ei hänessä. - -Basmanov puhui puoliääneen, mutta Skuratov kuuli hänet. - -Kun koko joukko nauraen ja pakisten oli nelistänyt tsarevitshin -jälessä, hän peitti päänsä, kiipesi taaskin hevosen selkään ja ajoi -käyden linnalle. - -"Hyvä!" ajatteli hän itsekseen: "antakaa aikaa, hyvät herrat, antakaa -aikaa!" Ja hänen kalvenneet huulensa koukistuivat hymyilyyn, ja hänen -jo poikansa paosta ärtyneessä sydämessään kypsyi vähitellen toivottu -kosto varomattomille pilkkaajoille. - -Kun Maljuta tuli linnaan, Iivana Vasiljevitsh istui yksin huoneessaan. -Hänen kasvonsa olivat vaaleat, silmät paloivat. Mustan kaapun oli hän -vaihtanut keltaseen, koruommelluksilla varustettuun ja sinisellä -aivinalla vuorattuun ihotakkiin. Kahdeksan pitkätupsuista nauhaa -riippui pitkin aukeamaa. Käyräsauva ja isolla smaragdilla koristettu -kolpakko olivat tsaarin edessä pöydällä. Yölliset näyt, taukoamaton -rukoileminen, unen puute eivät olleet uuvuttaneet Iivanan voimia, mutta -saattaneet hänen ärtyisyytensä korkeimmilleen. Kaikki, minkä yöllä oli -kokenut, näytti taas hänestä pirun viekoittelmiselta. Tsaari häpesi -pelkoansa. - -"Kristuksen nimen vihollinen," hän ajatteli, "yksinäisesti estelee -minua ja auttaa vainoojiani. Mutta en anna hänen huvitteleida minun -kanssani! En pelkää hänen vehkeitään! Näytän hänelle, että hän minussa -tapasi väkevämpänsä!" - -Ja tsaari päätti entiseen tapaansa kukistaa kavaltajat ja syöstä -surman suuhun vihollisensa, vaikkapa heitä olisi tuhansittain. Ja -ajatuksissaan hän alkoi silmäillä alamaisiaan ja heidän keskestään -etsiä kavaltajia. - -Jokainen silmäys, jokainen liike näyttivät hänestä nyt epäluuloisilta. - -Hän muistutteli mieleensä läheistensä erinäisiä sanoja ja näissä -sanoissa etsi hän salaliiton avainta. Yksin sukulaisetkaan eivät -välttäneet hänen epäluuloaan. - -Maljuta tapasi hänet miltei houreessa. - --- Hallitsija, -- sanoi hetkisen vaiettuaan Grigori Lukjanovitsh, -- -sinä käskit minun kiduttaa Kolitsheveitä, saadaksesi ilmi uusia -kavaltajia. Luota minuun. Kyllä minä saan Kolitshevit piinapenkissä -puhumaan. Yhtä kumminkaan en voi; en voi saada heitä mainitsemaan sinun -suurinta vastustajaasi! - -Tsaari katseli kummastuen lemmikkiänsä. - -Maljutan silmissä oli jotakin tavatonta. - --- Asia, näet, hallitsija, on sellainen, -- jatkoi Skuratov, ja hänen -äänensä muuttui, -- että silmä kyllä näkee ja korva kuulee, mutta -julkilausumaan sitä kieli ei käänny... - -Tsaari katseli häntä kysyvin silmin. - --- Kas, sinä, hallitsija, olet, esimerkiksi, jo monta varasta -mestauttanut, ja kavaluus yhä vielä versoaa Venäjällä. Ja vaikkapa -kuinka monta mestaisit ja vieläpä kymmenkertaisesti, kavaluudesta et -kuitenkaan pääse! - -Tsaari kuunteli eikä arvannut. - --- Siksipä, hallitsija, et kavaluudesta pääse, että sinä karsit siitä -haarat ja oksat, mutta itse runko juurineen jää vallan eheäksi! - -Tsaari yhä vielä ei käsittänyt, mutta kuunteli kasvavalla -uteliaisuudella. - --- Näet, hallitsija, mitenkä sinulle sanoisin? Kas, esimerkiksi, -muista, kun makasit kuolemaisillasi, antakoon Jumala sinulle monta -vuotta elääksesi! niin bojaritpa tekivät ankaran salaliiton sinua -vastaan. Olipa heillä silloin johtaja, esimerkiksi, veljesi Vladimir -Andrejevitsh! - -"Ah! -- tuumasi tsaari: -- kas siinä, mitä merkitsivät yölliset näkyni! -Vihollinen tahtoi pimittää järkeni, jotta pelkäisin estää veljeni -aikeita. Mutta se ei onnistu. En säästä veljeänikään!" - --- Puhu, -- hän sanoi, kääntyen julmana Maljutan puoleen, -- puhu, mitä -tiedät Vladimir Andrejevitshistä! - --- Ei, hallitsija, minun puheeni ei nyt koske Vladimir Andreitshiä. -Hänestä en enää luule sitä, että hänellä olisi jotain tekeillä sinua -vastaan. Bojaritkaan eivät nyt enää häntä ajattele. Jo kauan on hän -luopunut sinun valtaasi vaanimasta. Minun puheeni ei koske häntä. - --- Ketä sitten? -- kysyi tsaari kummeksien ja hänen muotonsa alkoi -värähdellä. - --- Näet, hallitsija, Vladimir Andreitsh on kyllä heittänyt tuumat -häiritä valtakuntaa, mutta bojaritpa eivät ole heittäneet. He arvelevat -itsekseen: hänen oi ole onnistunut asettaa itseään valta-istuimelle, -niin asetammepahan me... - -Maljuta kävi hämilleen. - --- Kenen? -- kysyi tsaari, ja hänen silmänsä liekehtivät. - -Maljuta tuli viheriäksi. - --- Hallitsija! Ei kaikkea ole kaunis puhua. Meikäläinen miettiköön ja -arvatkoon, mutta pitäköön kielensä hampaiden takana. - --- Kenen? -- toisti Iivana, nousten sijaltaan. - -Maljuta vitkasteli vastatessaan. - -Tsaari tarttui molemmin käsin hänen kaulukseensa, veti hänen kasvonsa -lähelle omia kasvojaan ja imeytyi häneen silmillään. - -Maljutan polvet alkoivat notkahdella. - --- Hallitsija, -- sanoi hän puoliääneen, -- älä sinä vihastu häneen, -eihän hän itse ole sitä miettinyt. - --- Puhu! -- kähisi Iivana ja puristi lujemmin Maljutan kaulusta. - --- Hänellehän se ei olisi juolahtanut mieleen, -- alkoi Maljuta, -välttäen tsaarin katsetta, -- no, jonkun on täytynyt kiihoittaa häntä. -Ken häntä on lähinnä, nepä onkin kiihoittanut. Mutta hän, syntinen -ihminen, on ajatellut itsekseen: hiukan myöhemmin, hiukan aikaisemmin, -kaikki samaan päättyy. - -Tsaari alkoi arvata. Hän kävi kalpeammaksi. Hänen sormensa alkoivat -suoristua ja päästää Maljutan kaulusta. - -Maljuta toipui. Hän käsitti, että aika oli käsissä antaa ratkaisevan -iskun. - --- Hallitsija! -- sanoi hän äkkiä terävästi: -- älä etsi kavaluutta -kaukaa. Sinun vastustajasi istuu vastapäätä sinua, hän juo kanssasi -samasta pikarista, syö kanssasi samasta astiasta, puvussa käy yksiltä -olkapäiltä. - -Vaikeni Skuratov ja kiihkeästi odottaen päätti hän luoda veriset -silmänsä tsaariin. - -Vaikeni myöskin tsaari. Hänen kätensä laskeutuivat hervottomina alas. -Käsitti hän vihdoinkin Maljutan. - -Tällä hetkellä kajahti pihalta iloisia huutoja. - -Juuri samaan aikaan, kun alkoi keskustelu tsaarin ja Skuratovin kesken, -tsarevitsh seuralaisineen ajoi pihalle, missä odotti häntä kylien ja -kauppalain kauppamiehiä, jotka olivat tulleet Moskovasta, tarjoten -suolaa ja leipää nöyrästi rukoillen. - -Huomattuaan tsarevitshin, he kaikki laskeutuivat polvilleen. - --- Mitä te anotte; kyynäräsaksat? -- kysyi huolimattomasti tsarevitsh, - --- Isäsemme! -- vastasivat vanhimmat, -- olemme tulleet rukoilemaan -armoasi! Ole meidän puolustajamme! Surkuttele meitä. Opritshnikit -hävittävät meidät tykkänään, ryöstävät sekä vaimot että lapset! - --- Kas, hupsuja! -- sanoi tsarevitsh, kääntyen naurain Basmanoviin -päin. -- He tahtoisivat pitää yksin itseään varten sekä vaimot että -tavarat. Menkää kotiinne; minä kenties puhun isälleni puolestanne, -höntöt! - --- Sinä olet meidän isämme, antakoon Jumala sinulle pitkää ikää! -- -huusivat kauppamiehet. - -Tsarevitsh istui ratsun selässä. Hänen vieressään oli Basmanov. Anojat -olivat heidän edessään polvillaan. Vanhin piti tarjotinta, jossa oli -leipää ja suolaa. - -Maljuta näki kaikki akkunasta. - --- Hallitsija, -- kuiskasi hän tsaarille, -- kenties häntä on -kiihottanut joku niistä, jotka nyt ovat hänen kanssansa; katso, nyt jo -kansakin tervehtii häntä valtiaana! - -Ja niinkuin loitsija pelästyy pahaa henkeä, jonka hän itse on manannut -esiin, samoin Maljuta pelästyi sitä mielen ilmettä, minkä hänen sanansa -olivat mananneet Iivanan kasvoille. - -Tsaarin kasvoista oli kadonnut kaikki inhimillinen tunne. Niin hirveänä -Maljuta ei ollut häntä nähnyt vielä konsana. - -Kului muutama silmänräpäys. Äkkiä tsaari hymyili. - --- Grisha, -- sanoi hän, pannen molemmat kätensä Skuratovin olkapäille, --- kuinkas sinä äsken sanoit? Minä karsin haaroja ja oksia, mutta runko -se seisoo eheänä? - --- Grisha, -- jatkoi tsaari, verkkaan lausuen joka sanan ja katsellen -Maljutaa jollain kauhealla luottamuksella, -- otatko sinä hävittääksesi -kavaluuden juurineen? - -Ilkeä ilo vääristi Maljutan suuta. - --- Sinun suosiostasi otan sen tehdäkseni, -- kuiskasi hän vavisten koko -ruumiissaan. - -Iivanan muoto muuttui silmänräpäyksessä. Hymy katosi ja piirteet -kävivät kylmiksi, taipumattoman liikkumattomiksi. Hänen kasvonsa -näyttivät marmorista hakatuiksi. - --- Ei saa vitkastella! -- hän sanoi katkonaisesti ja käskeväisesti. -- -Ei kenenkään pidä tietämän tästä. Tänään hän menee metsästämään. Tänään -hän löydettäköön metsästä' Sanotaan hänen pudonneen kuoliaaksi hevosen -selästä. Tiedätkö Hiidenkuilun? - --- Tiedän, hallitsija. - --- Sieltä hän löydettäköön. Tsaari osoitti ovea. - -Maljuta meni ulos ja hengitti etehisessä vapaammin. - -Tsaari jäi kauan liikkumattomaksi. Sitten hän lähestyi verkkaisesti -pyhäinkuvia ja lankesi niiden eteen polvilleen. - -Kaikista Maljutan palkollisista rohkein ja nopsin oli hänen -ratsupalvelijansa Matvei Homjak. Hän ei milloinkaan väistynyt vaaraa, -rakasti taistelua ja väkivaltaa ja julmuudessa tuskin oli herraansa -huonompi. Jos oli kylä poltettava, tahi kirjoitus salaa pistettävä -johonkin, jonka nojalla bojari jälkeenpäin mestattiin, tarvittiinko -jonkun vaimo ryöstää, aina Homjak lähetettiin. Ja Homjak poltti kylän, -pisti salaa kirjoituksen ja yhden vaimon asemasta toi heitä useampia. - -Homjakin puoleen kääntyi nytkin Grigori Lukjanovitsh. Mitä he keskenään -juttelivat, sitä ei kukaan kuullut. Mutta samana aamuna, kun -tsarevitshin metsäkoirat väsymättä juoksentelivat Moskovan -ympäristössä, ja kulkupaikoilla seisovain metsästäjäin huomio oli -kiinnitetty otuksen odotukseen, ja jokainen teroitti näköään, eikä -yksikään välittänyt siitä, mitä hänen toverinsa tekivät, -- tähän -aikaan lennättivät pimeätä kylätietä, poistuen metsästyspaikasta, -Homjak ja Maljuta, ja heidän keskellään, satulaan sidotuin käsin, -lennätti eräs kolmas, jonka kasvoja peitti aina leukaan saakka vedetty -paslikka. Eräässä tien mutkassa yhtyi heihin kaksikymmentä aseellista -opritshnikkiä, ja kaikki yhdessä ajaa karahuttivat, sanaakaan -virkkamatta. - -Metsästys sillävälin meni menoaan, eikä kukaan huomannut tsarevitshin -poissaoloa, ottamatta lukuun kahta ratsupalvelijaa, jotka nyt puukon -lävistäminä rotkossa heittivät henkensä. - -Noin kolmekymmentä virstaa slobodasta, synkän metsän keskellä, oli -liejuinen ja luoksepääsemätön suo, jota kansa nimitti Hiidenkuiluksi. -Paljon ihmeellistä kerrottiin tästä paikasta. Puunhakkaajat pelkäsivät -pimeän tullessa lähestyä sitä. Vakuuttivat, että kesäisinä öinä veden -kalvolla hypiskeli ja kaaresteli pieniä tulia, niiden ihmisten sieluja, -jotka ryövärit olivat tappaneet ja heittäneet Hiidenkuiluun. - -Yksin keskellä valoisata päivää oli suo synkeän salaperäinen. Isoja, -alhaalta oksattomia puita, kohosi mutasesta mustasta vedestä. Päilyen -siinä kuin sumukuvastimessa, näyttivät ne muodottomilta ihmisiltä tahi -satumaisilta eläimiltä. Ei kuultu lähellä suota ihmisääntä. -Villisorsain parvia lenteli joskus pulskuttamaan sen pinnalle. -Kaislikossa kajahteli nokikanan valittava huuto. Musta kaarne liiteli -puiden latvain päällitse, ja monisuinen kaiku kertoi sen pahanenteistä -raakuntaa. Toisinaan kuului hyvin kaukaa kirveen iskuja ja kaatuvan -puun rytinää ja jyskettä. - -Mutta kun aurinko laskeutui latvojen taa, kun suon yli kohosi kuulakka -utu, kirveen isku herkeni ja entiset äänet muuttuivat muiksi. Alkoi -sammakkojen yksitoikkoinen kurnuttaminen, ensin hiljaa ja -katkonaisesti, sitten kovasti ja täysiäänisenä kuorona. - -Kuta pimeämmäksi muuttui, sitä äänekkäämmäksi kävi hyönteisten surina. -Niiden äänet muodostivat ikäänkuin lakkaamattoman ja yhtämittaisen -huminan, niin että korva siihen tottui ja eroitti sen keskellä myös -susien ulvonnan ja hyypiän valituksen kaukaa. Pimeys kävi synkemmäksi; -esineet kadottivat entisen muotonsa ja pukeutuivat uuteen asuun. Vesi, -puiden oksat ja utukerrokset sulivat yhdeksi kokonaiskuvaksi. Kuvat ja -äänet sekaantuivat keskenään ja kävivät käsittämättömiksi -ihmistajunnalle. Hiidenkuilusta tuli paholaisen tyyssija. - -Tähän kirottuun paikkaan ohjasivat Maljuta ja opritshnikit kulkunsa, -mutta eivät pimeänä yönä, vaan aurinkoisena aamuna. Mutta samaan aikaan -kun he riensivät ja patistivat ratsujaan, kokoontui toisia rohkeita -miehiä, ulkomuodoltaan pahannäköisiä, sakeaan metsään, lähelle -Hiidenkuilua. - - - - -XIII Luku. - -Vanjuha Persten ja hänen toverinsa. - - -Laajalla, vanhain tammien ja läpipääsemättömäin pensaikkojen -ympäröimällä aukeamalla oli muutamia turvekotia, ja niiden välissä -kaatuneilla rungoilla, nurin käännetyillä juurakoilla, heinäsaatoilla -ja kuivilla lehdillä makasi ja istui joukko eri-ikäisiä ja -kaikenpukuisia miehiä. Aseellisia nuorukaisia tuli alinomaa synkästä -metsästä ja yhtyi tovereihin. Paljon oli heidän kesken eroavaisuutta. -Verkaa, sarkaa piikkoa, toiset repaleissa, toiset kullan koltuskoissa, -siinsi puiden oksien lomitse. Toisilla oli miekat kupeilla, toiset -heiluttivat käsissään puntaripäisiä hihnoja tahi nojautuivat leveihin -partuskoihin. Paljon oli siellä arpia, naarmuja, vanuneita tukkia ja -sukimattomia partoja. - -Uskalias toverikunta jakautui eri piireihin. Ihan keskellä kenttää -keitettiin puuroa ja vartaissa paistettiin raavaanlihaa. Räiskyvällä -valkealla riippui kattiloita; savu erkani tummansinisenä pilvenä -vihannasta pimennosta, joka oli ympäröinnyt kentän kuin lihamuuri. -Puuronkeittäjät rykivät, hieroivat silmiään ja väistyivät pois savusta. - -Pikkasta etäämpänä harmaahapsinen, pitkäpartanen ukko kertoi nuorisolle -jotain satua. Hän puhui seisoen ja nojaten pitkävartiseen kirveesen. -Tässä asennossa oli ukon mukavampi kertoa kuin istualtaan. Hän saattoi -sekä oikaista itsensä suoraksi, että kääntyä kaikille tahoille, ja -soveliaissa paikoin huitoa kirveellään sekä väliin viheltää huikeasti. -Pojat kuuntelivat häntä todellisesti nauttien, korvat höröllään ja suut -selällään. Mikä oli istuutunut maahan, mikä kiivennyt oksalle, mikä -yksinkertaisesti seisoi hajareisin ja mulkoili silmiään; mutta suurin -osa makasi mahallaan, kyynäspäin maahan nojautuneena ja leuka kämmenien -varassa: sitenhän oli mukavinta. - -Loitompana kaksi nuorta veitikkaa läimäyttivät toisiaan nyrkeillä -päähän. Leikin tarkoitus oli se, että kumpiko meistä muka ennen pyytää -armoa. Eikä kummankaan mieli tehnyt sitä pyytää. Jo molemmat -vastustajat punottivat kuin kaksi porkkanaa, mutta voimakkaat nyrkit -eivät herenneet jysähtämästä päitä vastaan, juuri kuin moukarit -alaisimia vasten. - --- Etkö jo ala saada tarpeeksi, Hlopko? -- kysyi se, joka näytti -heikommalta. - --- Älä pelkää, veli Andrjushka! kun saan, niin sanon. Mutta katso vaan, -ettei sinua kohta paha peri! - -Ja nyrkit jatkoivat takomistaan. - --- Katsokaa, veikot, kohtsiltään Andrjushka käpertyy! -- sanoivat -katselijat. - --- Eikä käperry! -- vastasivat toiset: -- miksikä hän käpertyisi; -hänellähän pää on eheä! - --- Mutta saatpa nähdä, että käpertyy! - -Mutta Andrjushka ei uhallakaan tahtonut käpertyä. Hän käytti vilppiä, -ja sen sijasta että olisi lyönyt vastustajaansa päälakeen, iski hän -häntä nyrkillä ohimoon. - -Hlopko kaatua romahti. - -Moni katselijoista nauraa hohotti, mutta suurin osa ilmaisi -paheksumistaan. - --- Se ei ollut kunniallisesti tehty! -- huusivat he; -- Andrjushka -käytti petosta! Antakaa selkään Andrjushkalle! - -Ja Andrjushkalle annettiin heti paikalla selkään. - --- Mistä Jumala miehet tuo? -- kysyi vanha sadunkertoja muutamilta -nuorilta, jotka olivat lähestyneet tulta ja arasti katselivat -ympärilleen kaikille tahoille. - -Heitä kuljetti tukeva nuorukainen, leveä puukko vyöllä; tulokkailla ei -ollut aseita, he näkyivät olevan noviiseja. - --- Kuuletteko te, haukan pojat! -- sanoi heihin kääntyen tuo tukeva -nuorukainen, -- setä Korshun kysyy, mistä Jumala teidät on tuonut? -Vastatkaa sedälle! - --- Niin, tuota noin. Minä sitä olen Moskovan tienoilta, -- vastata -sopersi eräs heistä. - --- Mutta miksikä pesästäsi olet lentänyt? -- kysyi: Korshun: -- -näinköhän pakkanen pani, vai olisiko liian kuumaksi käynyt? - --- Kenties kävi kuumaksi! -- vastasi nuori mies: -- kun opritshnikit -olivat tuvan sytyttäneet, niin kävi ensin kuumaksi, mutta kun tupa oli -palanut, niin pihalla pakkanen kouristeli. - --- Kas niin vaan. Sinä et ole tyhmempiäsi. No, mutta sinä, mitä läksit? - --- Sukua hakemaan! - -Rosvot nauraa hohottivat. - --- Kas mitä mietti. Millaista sukua sitten? - --- Niin, kun tappoivat opritshnikit äidin sekä isän, sisaren sekä -veljet, ikäväksi kävi yksinään olo maailmassa; arvelen itsekseni: -lähden hyvien ihmisten luo, he minua syöttävät, juottavat, rupeavat -minulle veljiksi ja isiksi! Tapasin sitten kapakassa tämän veikon, ja -pyysin ottamaan mukaansa! - --- Sinä olet kunnon poika! sanoivat rosvot: -- istu luoksemme, maista -leipää ja suolaamme, me rupeamme sinun veljiksesi! - --- Mutta mitä tuo seistä töllöttää, nenä suulle langenneisin, juuri -kuin ei olisi viiteen viikkoon murusta maistanut. Hei sinä itkusuu, -mitä siinä huuliasi lerputat? Mistäs olet? - --- Kolonnan seuduilta! -- vastasi, laiskasti kieltänsä kääntäen, -voimakas nuori mies, joka surullisen näköisenä seisoi toisten takana. - --- Kuinka, ovatko opritshnikit sinuakin loukanneet, vai mitä? - --- Morsiamen veivät! -- vastasi nuorukainen vastahakoisesti ja vitkaan. - --- Mutta kerrohan toki! - --- Mitäpä siinä kerrottavaa! Kun tulivat, niin veivätkin! - --- No, entäs sitten? - --- Mikäs sitten? Sitten ei mitään. - --- Miks'et sinä ottanut pois morsiantasi? - --- Missäpäs hän oli otettavissa? Kun tulivat, niin veivätkin. - --- Mutta sinä vaan suu ammollaan katsoa töllistit heitä? - --- Enkö mitä, perästäpäin, kun olivat menneet, suutuin niin julmasti, -että Jumala varjelkoon. - -Rosvot taas nauroivat täyttä kurkkuaan. - --- Niin, sinä veli, olet näköäsi hitaanlainen! - -Nuorukainen mulkoili vaan tyhmän näköisenä, eikä vastannut. - --- Hei sinä, paistettu nauris! -- sanoi muuan rosvo -- ovat vieneet -sinulta morsiamen, mutta älä siitä vielä ole milläsikään, kyllä toisen -saat! - -Nuorukainen katseli, suutaan aukoen, mutta ei virkannut sanaakaan. - -Hänen kasvonsa näyttivät huvittavan rosvoja. - --- Kuuletko, sinun kanssasi puhellaan! -- sanoi eräs heistä, survaisten -häntä kylkeen. - -Nuorukainen oli ääneti. - -Rosvo tyrkkäsi häntä kovemmin. - -Nuorukainen katsoi häneen niin tyhmännäköisenä, että kaikki taas -purskahtivat nauruun. - -Useampia miehiä tuli hänen luoksensa ja alkoivat häntä tuupiskella. - -Poika parka ei tiennyt, pitikö hänen suuttua, vai ei; mutta eräs muita -voimakkaampi tyrkkäys saattoi hänet luopumaan uneliaasta -kylmäkiskoisuudesta. - --- Tarpeeksi tuupattu! -- hän sanoi: -- olenko minä mikään jauhokuli -teidän lykittäväksenne, vai mitä? Heretkää, suutun! - -Rosvot rupesivat kovemmin nauramaan. - -Nuorukainen oli tosiaankin jo suuttua, vaan laiskuus ja luontoperäinen -uneliaisuus voittivat hänen vihansa. Hänestä näytti, ettei maksa vaivaa -tyhjästä suuttua, ja tähdellistä syytä ei ollut olemassa. - --- Suutuhan, hölmö! -- sanoivat rosvot, -- mintähden et suutu? - --- Hyvä on, tyrkkikääpäs vielä! - --- Kas, miten vaatelias! No, siinä on sinulle! - --- Hyvä on, mutta lujemmin? - --- Siitä saat! - --- No, pitäkää nyt puolianne! -- sanoi nuorukainen, vihastuen -vihdoinkin täydellä todella. - -Hän kääri hihansa, sylkäsi kouriinsa ja alkoi läimäyttää syytöntä ja -syyllistä. Rosvot eivät odottaneet sellaista hyökkäystä. Ne, jotka -olivat lähempänä, lyötiin silmänräpäyksessä kumoon ja kieriskelivät -toveriensa jaloissa. Koko seura väistyi tulelle päin; kattila kaatui ja -keitos vieri hiilokseen. - --- Hiljaa, sinä, hiljaa, saatana! Miksikä kiivastuit! Puhutaan sinulle, -hiljaa! -- huusivat rosvot. - -Mutta mies ei enää mitään kuullut. Hän huitoi yhtämittaa nyrkillään -oikealle ja vasemmalle ja joka iskulla kaasi rosvon, joskus kaksikin -kerrassaan. - --- Kas karhua! -- sanoivat ne, joiden oli onnistunut loikata -syrjemmälle. - -Vihdoin poika tuli järkiinsä. Hän herkesi huitomasta ja seisahtui -keskelle kaadettuja ja särjettyjä ruukkuja, kynsien korvallistaan, -juuri kuin haluten sanoa: - --- Minäkö tosiaankin olen kaiken tämän tehnyt! - --- Oo, veli, -- sanoivat rosvot, nousten jaloilleen ja hieroen -kylkiään; -- jos sinä silloin ajoissa olisit suuttunut, eivät olisi -ryöstäneet sinulta morsianta! Kas millainen Ilja Muromets![16] - --- Mutta mikä nimesi on, poikaseni? -- kysyi vanha rosvo. - --- Mainitaanpa Mitkaksi! - --- No, Mitka! Oi, vai Mitka! - --- Kyllä se semmoinen Mitka on! - --- Pojat! -- sanoi eräs nuorukainen, tullen juoksujalkaa heidän -luokseen, -- atamaani[17] taas alkoi kertoilla olostaan Volgan -varsilla. Kaikki ovat heittäneet sekä laulujen laulamisen että satujen -kuuntelemisen, istuvat atamaanin ympärillä. Mennään sukkelaan, muuten -emme saa paikkaa! - --- Mennään, mennään kuuntelemaan atamaania! -- kaikui rosvojen kesken. - -Kaadetun puun rungolla, jättiläistammen varjossa, istui leveäharteinen, -keskikokoinen jäntterä mies, kalliissa, kullalla kirjaillussa nutussa. -Hänen päätänsä peitti misjurka eli ympyriäinen rautatakki; se oli -patalakin muotoinen ja sitä nimitettiin myöskin napleshnikiksi. Lakkiin -oli kiinnitetty barmitsa eli teräksinen rengasverkko, miekan iskulta -suojelemaan niskaa, kaulaa ja korvia. Leveäharteinen mies piti -kädessään tshekania eli sotatapparaa, vasaran muotoinen, pitkävartinen -ase, jonka takapuoli on teroitettu. Tässä asussa olisi ollut vaikea -tuntea vanhaa tuttavaamme, Vanjuha Persteniä. Hänen silmänsä vilkkuivat -kaikille tahoille. Lyhyeiden mustain viiksien alta välkkyivät hänen -hampaansa niin häikäisevän valkoisina, että ne näyttivät valaisevan -koko hänen kasvonsa. - -Rosvot olivat vaiti ja kuuntelivat. - --- Niinpä, veikkoset, -- puhui Persten, -- ei se vielä ole mikään -kumma, jos pysähdätte kuormaston, tahi ryöstätte bojarin, kun teitä on -kymmenen yhtä vastaan. Mutta kas se olisi tavatonta, jos yksi -seisottaisi ja ryöstäisi viisikymmentä miestä, tahi enemmän! - --- Ah, sepä vasta jotain olisi! -- virkkoivat rosvot: -- eipä vähään -tyytynyt! Sinä varmaankin seisotat? - --- En puhu itsestäni, mutta tunnenpa miehen, joka yksinään on -kuormastojakin pysäytellyt! - --- Jokohan ei taaskin sinun volgalainen sankarisi? - --- Eipähän kukaan muu. Niin, esimerkiksi, hinattiin kerran rannalta -Astrakanista Volga-emoa pitkin ylöspäin tulevaa alusta. Aluksessa oli -paljon väkeä: kaikki nuoria kauppioita, musketunterit ja sapelit -mukana, kauhtanat auki, lakit kallellaan, juuri kuin meikäläisilläkin. -Mutta lastina oli: kultaa, hohtokiviä, helmiä, Astrakanin räämää ja -kaikenlaista roskaa: vieläkö, vai joko riittää! Äyräs on korkea, polku -kapea, ja keskellä Volgaa on saari: alaston kallio, joka vasten virtaa -pistäiksen veitsenkärjen kaltaisena niemekkeenä, niin terävänä, että -Jumala varjelkoon. - --- Nyt oli urhoni tiedustellut, missä lastissa Jumala aluksen tuopi. Ei -sanonut kellenkään sanaakaan, läksi aamulla varhain, piiloutui -pensaihin eikä henkeään hievahtanut. Kuluu hetkinen, kuluu toinen, -tulevat ponnistaen hinaajat, kaksitoista miestä, toinen toisensa -takana, selkä koukussa ähkivät, että kieli on pitkänään suusta. Alus -näköään ei ollut kepeä, ja vuolekin miesvoimille oli liian kova. - -Urhoni vaan odottaa sitä, että ovat sivumenneet terävän kallion syltää -viisikymmentä. Ja sittekun hypähtää esiin pensaiden takaa, ja kun -miekalla lyödä läväyttää vetonuoraa, niin se kerrassaan kahtia lensi, -mutta hinaajat, kun siinä uskollisesti käydä kämpivät, niin -romahtivatkin maahan nenälleen. Siinä hän ketä puntaripää-hihnalla, -ketä nyrkillä, mutta ken jaloilleen pääsi, niin ala laputtaa -käpälämäkeen! Alus painui virran mukaan suoraan vasten kalliota. -Säikähtyivät kauppiaat, ei kukaan ajattelekkaan ampumista, ajattelevat -ainoastaan miten väistää kallionkärkeä, ettei alus murskaantuisi! Mutta -urhoni tempasi toisella kädellään vetonuoran, tarttui toisella puusta -kiinni, ja alus seisoi kuin naulattu. - --- Hei te, kyynäräsaksat, kauppiaat! rohkeat sankarit! Heittäkää veteen -miekkanne ja ampuma-aseenne, pyydän rehellisesti, ellen päästä -vetonuoraa, ja silloin ruhjon teidät ynnä lastinne, että sen tiedätte! - -Kauppiaat aikoivat ampua urhoa, mutta heittivät heti sen tuumansa; -ajattelivat: mitä siitä hyödymme? Jos tapamme hänet, ei ole ketään -vetonuoraa pitämässä. Mikäs auttoi, heittivät aseensa veteen, mutta -eivät sentään kaikkia, arvelivat: annahan, kun poika tulee kannelle -alusta ryöstämään, niin me hänelle teemme lyhyen mutkan! Mutta urhoni -ei menekkään satimeen. - --- Hyvä, sanoo, -- kauppias-kullat, meni aseenne pohjaan, menkääpä -tekin, kuhun kutakin haluttaa! Toisin sanoin lausuttuna: hypätkää suin -päin aluksesta! - -He yrittivät vikuroimaan, mutta hän, näette poikaseni, sitoi vetonuoran -puuhun, tempasi musketunterinsa ja lähetti heihin luodin. - -Silloin kaikki, niin monta kuin heitä oli, hyppäsivät veteen, juuri -kuin sammakot. Mutta hän huutaa: - -"Älkää uiko tänne, tavoitelkaa tuonpuolista rantaa, muuten ammun -kaikki, kuin sorsat!" - --- Mitä, pojat, millainen mielestänne on sankari? - --- Reipas mies! -- sanoivat rosvot, -- todellakin aika poika! Mutta -mitä hän aluksella teki? - --- Niin aluksellako? Hän keri vetonuoran käsivartensa ympärille, -juurikuin paperileijan rihman, ja veti aluksen rantasärkälle. - --- Mutta kai hän on ruumiiltaan Polkanan kokoinen, vai mitä? - --- Eikä, ei ole Polkanan kokoinen. Ruumiiltaan hän ei ole minua isompi, -mutta hartiat ovat hiukan leveämmät! - --- Leveämmät kuin sinun! Miten se on mahdollista, minkä näköinen hän -sitten on? - --- No oikein miehen näköinen: tukka tuuhea, parta musta, nenä vähän -köyristynyt, kasvot litteät, mutta silmiin kun katsoo, niin pelottaa! - --- Olkoon sinussa oikeus, atamaani, sinä puhut hänestä, kuin jostakin -ihmeestä, mutta me emme ota uskoaksemme. Sinua miehekkäämpää me emme -ole nähneet! - --- Ette minua parempaa ole nähneet! No, mitä te, pölkkypäät, sitten -olette nähneet! Sillä tiedättekö,-- jatkoi Persten kiivaasti, -- -tiedättekö, etten minä hänen rinnallaan ole mitään! Roskaa, paljasta -roskaa, enkä mitään muuta! - --- Mutta mikä sinun sankarisi nimi sitten on? - --- Hänen nimensä, veikot, on Jermak Timofejitsh. - --- Kas, millainen nimi! Mutta kuinka hän on yksin, vai mitä, ilman -joukkoa toimiskelee? - -__ Eikä, ei yksin. On hänellä kelpo joukko, on myös uskollisia -päälliköitä. Vaan vihastui heihin oikeauskoinen tsaari. Lähetti -Volgalle sotajoukkonsa hävittämään heitä, poloisia, mutta yhdeltä -päälliköltä, nimeltä Ivan Koljtso, oli käskenyt katkasemaan pään ja -viemään Moskovaan. - --- Mitenkä saivat hänet kiinni? - --- Olivat saada tsaarin miehet Koljtson kiinni, vaan hän pujahti heiltä -sormien välitse ja luisti avaraan maailmaan. Missä hän nyt on, koito, -Herra tiennee, mutta minä arvaan, että hän piakkoin taas painaiksen -Volgalle! Joka kerran on oleskellut Volgan varsilla, se ei viihdy -muilla seuduin. - -Atamaani vaikeni ja alkoi miettiä. - -Miettimään rupesivat rosvotkin. He laskivat huimat päänsä voimakkaille -ryntäille ja silittivät ääneti pitkiä viiksiään ja leveitä partojaan. -Mitä ajattelivat rohkeat uskalikot, istuen aukealla, synkän metsän -keskessä? Menetettyä nuoruuttaanko, jolloin vielä olivat kunniallisia -sotilaita tahi rauhallisia maamiehiä? Hopealta hohtavaa Volga-emoako? -vai ihmeellistä sankaria, josta kertoili Persten? vai ajattelivatko -he korkeita telineitä keskellä aukeata ketoa, kahta patsasta -poikkipuineen, joita siihen aikaan joka huikenteleva rajupää -surullisina hetkinä ajatteli? - --- Atamaani! -- huudahti eräs rosvo, juosten ihan hengästyneenä -Perstenin luo, -- viiden virstan päässä täältä ajaa Rjasanin tietä noin -kaksikymmentä ratsumiestä kalliissa aseissa, kaikki kullatuissa -kauhtanoissa! Heidän hevosensa maksaa jokainen sata ruplaa, tahi -enemmän! - --- Mihin ajavat? -- kysyi Persten, kavahtaen pystyyn. - --- Vastikään olivat kääntyneet Hiidenkuilulle päin. Minä kun huomasin, -niin suoraa päätä juoksin tänne suon ja metsän halki. - --- No, pojat -- huusi Persten: -- tarpeeksi uunilla hirsiä vedelty! -Kaksikymmentä miestä. käyköön minun kanssani! - --- Sinä, Korshun, -- hän jatkoi, kääntyen vanhan rosvon puoleen, -- ota -kaksikymmentä muuta miestä, ja asettukaa väärän tammen luo väijyksiin, -sulkekaa heiltä tie, jos me emme ajoissa ehtisi perille. No, joutuin -miekat käsiin! - -Persten huiskasi tshekanillaan ja iski tulta silmillään. Hän oli -pelottavan päällikön näköinen keskellä kuuliaista sotajoukkoaan. - -Rosvojen entinen vapaa käytös katosi ja jätti sijaa ehdottomalle -kuuliaisuudelle. - -Silmänräpäyksessä oli neljäkymmentä miestä erkautunut joukosta ja -jakautunut kahteen riviin. - --- Hei, Mitka! sanoi Korshun nuorelle Kolonnan miehelle, -- ota mukaasi -sauva ja käy kanssamme, mutta koeta ponnistaa, kenties suutut! - -Mitka mulkoili tyhmännäköisenä, otti kylmäverisesti ukon käsistä -tavattoman ison kangen, asetti sen olallensa ja läksi löntteröiden -osastonsa jälkeen väärälle tammelle. - -Toinen osasto riensi Perstenin johtamana Hiidenkuilulle, tuntemattomia -ratsastajia vastaan. - - - - -XIV Luku. - -Korvapuusti. - - -Samaan aikaan, kun Maljuta ja Homjak, opritshnikkiosaston seuraamana, -kuljettivat tuntematonta Hiidenkuilulle, istui Serebrjani -ystävällisesti keskustellen Godunovin kanssa pikareilla täytetyn pöydän -ääressä. - --- Sano, Boris Fjodoritsh, -- puhui Serebrjani, -- mikä tsaariin tuli -tänä yönä? miksi koko sloboda nousi yölliseen jumalanpalvelukseen? Tahi -tapahtuuko se teillä usein? - -Godunov kohotti olkapäitään. - --- Suuri hallitsijamme, -- hän sanoi, -- usein vaikeroi ja itkee -pahantekijöitään ja usein rukoilee ja itkee heidän sieluinsa edestä. -Mutta että hän kutsui meidät öiseen rukoukseen, sitä ei ensinkään ole -ihmettelemistä. Itse Basilius Suuri sanoi toisessa kirjeessään -Gregorius Saziansilaiselle: mikä toisille aamu, se hurskaille on -puoliyö. Keskellä öistä hiljaisuutta, kun eivät silmät eivätkä korvat -päästä pahennusta sydämeen, on ihmisymmärrykselle soveliasta -seurustella Jumalan kanssa. - --- Boris Fjodoritsh! Olen ennenkin sattunut näkemään, kun tsaari -rukoili; mutta ei se käynyt niin. Nyt on kaikki muuttunut toisin. Ja -opritshninasta minä en pääse selville. Ne eivät ole munkkeja, vaan -ryöväreitä. Moniaita päiviä sitten kun palasin Moskovaan, minä kuulin -ja näin niin paljon hirveitä tekoja, että on vaikeata uskoakin. -Varmaankin ovat kietoneet hallitsijan pauloihinsa. Sinähän Boris -Fjodoritsh, olet häntä lähellä, hän rakastaa sinua, sinä saattaisit -sanoa hänelle opritshninasta? - -Godunov hymyili Serebrjanin yksinkertaisuudelle. - --- Tsaari on armollinen kaikille, -- sanoi hän teeskennellyssä -nöyryydessä, -- minullekin osoittaa armoaan ei ansioitteni mukaan. Ei -minun tule tuomita hallitsijani tekoja, ei minun ole tsaaria -neuvominen. Mutta opritshninaa ei ole vaikeata käsittää: maa kokonaan -on hallitsijan, kaikki me olemme hänen korkean kätensä alla; minkä -hallitsija ottaa omiksi tarpeikseen, se onkin hänen, mutta minkä meille -jättää, se on meidän; kenen käskee olemaan luonaan, se on häntä -lähellä, mutta ketä ei käske, se on kaukana. Kas siinä koko -opritshnina. - --- Niin, Boris Fjodoritsh, kun sinä puhut, näyttää selvältä, -mutta itse asiassa ei ole siten. Opritshnikit hävittävät ja rääkkäävät -maalaisia pahemmin kuin tatarilaiset. Niitä vastaan ei ole mitään -tuomio-istuinta. Koko maa joutuu niiden kautta perikatoon! Sinun -pitäisi sanoa tsaarille. Sinua hän uskoisi! - --- Ruhtinas, Nikita Romanitsh, paljon on pahuutta maailmassa. Eivät -sentähden ihmiset hävitä ihmisiä, että toiset ovat opritshnikkeja, -toiset maalaisia, vaan sentähden, että sekä nuo että toiset ovat -ihmisiä. Olettakaamme, että sanoisin tsaarille: mitähän siitä lähtisi? -Kaikki kääntyisivät minua vastaan, ja tsaari itse minuun suuttuisi!... - --- Mitä sitten. Suuttukoon, mutta sinä olet tehnyt omantunnon mukaan, -olet sanonut hänelle totuuden! - --- Nikita Romanitsh! Totuutta ei sovi aina sanoa, se on sanottava -järkevästi. Jos olisin ruvennut vastustelemaan tsaaria, aikoja sitten -minua ei olisi täällä, mutta jollen minä olisi ollut täällä, kuka eilen -olisi pelastanut sinut mestauspölkystä? - --- Mikä on asia, se asiana pysyy, Boris Fjodoritsh, antakoon Jumala -sinulle terveyttä, hukkaan olisin joutunut ilman sinua! - -Godunov luuli saaneensa ruhtinaan vakuutetuksi. - --- Näetkös, Nikita Romanitsh, -- hän jatkoi, -- hyvä on seista totuuden -puolesta, mutta yksinään tantereella ei ole sotapäällikkö. Mitä sinä -tekisit, jos esimerkiksi neljäkymmentä ryöväriä sinun silmiesi edessä -alkaisivat raadella syytöntä? - --- Mitäkö tekisin? Minä kävisin miekkoineni kaikkien neljänkymmenen -kimppuun ja alkaisin paukuttaa, kunnes heittäisin henkeni Herran -käsiin. -- Godunov katseli häntä ihmetellen. - --- Ja heittäisit henkesi, Nikita Romanitsh -- hän sanoi, -- päästyäsi -viidenteen, korkeintaan kymmenenteen ryöväriin, ja jälelle jääneet -kumminkin surmaisivat syyttömän. Ei, parempi on olla heihin koskematta, -ruhtinas, mutta kun rupeavat tapettua ryöstämään, silloin pitää huutaa, -että Stepka on ottanut itselleen enemmän kuin Mishka, niin he itsekin -lopettavat toinen toisensa. - -Serebrjanin ei ollut sellainen vastaus mieleen. Godunov huomasi sen ja -muutti puheenaineen. - --- Kas, -- sanoi hän, katsoen ikkunasta, -- kukahan se tänne nelistää, -kaula sojossa? Katso, ruhtinas, eiköhän ole sinun ratsupalvelijasi? - --- Tuskinpa! -- vastasi Serebrjani: -- hän pyysi tänään päästäkseen -toivioretkelle parinkymmenen virstan päähän... - -Mutta tarkemmin katseltuaan ratsastajaa tunsikin ruhtinas hänet -Miheitshiksi. Ukko oli kalpea kuin kuolema. Satulaa hänen allansa ei -ollut; hän näkyi heittäytyneen ensimäisen ratsun selkään, mikä käsiin -sattui, ja vasten kaikkea säädyllisyyttä, kiiti hän nyt pihaan, aivan -kauniitten ikkunain alle. - --- Isäseni Nikita Romanitsh! -- huusi hän jo kaukaa, -- sinä juot, -syöt, virkistät itseäsi, mutta murhetta et tunne. Vast'ikään kohtasin -minä tuolla puolen kirkkoa Maljuta Skuratovin ja Homjakin, molemmat -ratsain, ja heidän keskessään, kädet sidottuina, kenenkä luulisit? itse -tsarevitshin, ruhtinaan! Ne kirotut olivat panneet hänen päähänsä -mustan paslikan, mutta tuuli löyhytti paslikkaa, ja niin tunsin -tsarevitshin! Hän katsoi minuun, juuri kuin apua pyytäisi, mutta -Maljuta, susi hänet syököön, lennätti paikalle ja vetäsi taas paslikan -hänen silmilleen! - -Serebrjani hypähti paikaltaan. - --- Kuuletko, kuuletko, Boris Fjodoritsh? -- huusi hän säkenöivin -silmin. -- Vai pitäisikö odottaa vielä, että ryövärit riitautuisivat -keskenään! -- Ja hän syöksi alas portaita. - --- Tuo tänne hevonen! -- huusi hän, kiskaisten suitset Miheitshin -käsistä. - --- Mutta tämä hevonen ei sovi sinulle, isäseni, -- sanoi Miheitsh, -- -tämä on pahanpäivänen koni, eikä satulaakaan sillä ole ... ja mitenkä -sinä sellaisella hevosella saattaisit tsaarin luo ajaa?... - -Mutta ruhtinas oli jo hypännyt selkään ja lennätti, ei tsaarin luo, -vaan Maljutaa takaa-ajamaan. - -On olemassa muinainen laulu, kenties Iivanan aikuinen, joka omalla -tavallaan kertoo tässä mainitun tapauksen: - - Kun perustukset pantiin Moskovan, - Syntyi tsaari Iivana Vasiljevitsh. - Kun läksi alle kaupungin Kasanin, - Alle Kasanin kaupungin, alle Astrakanin: - Hän Kasanin otti ohi mennessään, - Vangitsi tsaarin, hänen tsaarittarensa; - Hävitti Pihkovasta petoksen, - Pihkovasta ynnä Novgorodista. - Mitenkä hävittäisi Moskovasta sen! - Virkkoi Maljuta ilkeä Skuratovitsh: - "Voi sinua, tsaari Iivana Vasiljevitsh! - Petosta et poista ikipäivinäs! - Sinua vastapäätä istuu vastustajasi, - Syöpi kanssasi yhdestä astiasta, - Juopi kanssasi yhdestä pikarista, - Vaatteensa saapi yhdestä olkapäästä!" - Ja tsaari asian arvasi, - Tsarevitshia vihasi. - "Voi, te ruhtinaat sekä bojarit, - Tsarevitsh ottakaa käsistä valkeista, - Pukekaa musta puku päällensä, - Kuljettakaa hän suohon liejuiseen, - Tuonne syvään Hiidenkuiluhun, - Äkisti hänet siellä surmatkaa!" - Bojarit kaikki kilvan poistuivat. - Jäi yksin ilkeä Maljuta vaan, - Tsarevitshin hän otti käsistä valkeista, - Puetti hänet mustiin vaatteisin, - Kuljetti sitten suohon liejuiseen, - Tuonne syvään Hiidenkuiluhun. - Sai tiedon Nikita Romanitshin palvelija, - Istui hevosluuskan selkähän, - Pian nelisti luo Nikita Romanitshin: - "Hoi, isäseni, Nikita Romanovitsh! - Sinä juot, syöt, virkistät itseäsi, - Et petoksesta tiedä ensinkään! - Putoaa tähti taivaan alainen, - Sammuupi liekki kirkkaan tuohuksen, - Tsarevitshia koht' ei olekaan!" - Nikita Romanitsh säikähtyy, - Heittäytyy hevosluuskan selkään, - Pian suolle liejuiselle lennättää, - Tuonne syvälle Hiidenkuilulle. - Hän iski Maljutaa korvalle: - "Sinä Maljuta, Maljuta Skuratovitsh! - Et palaa tätä sinä nielekään, - Palasta tästä sinä tukehdut!" - -Kenties ei tämä laulu olekaan todellisten tapausten kanssa yhtäpitävä, -mutta ainakin siinä ilmaantuu sen vuosisadan henkeä. Vaillinaisina ja -hämärinä saapuivat kansan korville tiedot siitä, mikä tapahtui tsaarin -hovissa tahi tsaarin läheisten piirissä, mutta siihen aikaan, jolloin -säädyt eivät vielä olleet tavoiltaan eroitettuina, eivätkä eläneet -toisilleen vieraina, nämät tiedot, vaikkapa haettujakin, eivät -poistuneet todenmukaisuuden rajoista ja säilyttivät itsessään yleisen -elämän ja yhteisten käsitysten leiman. - -Sellainenko sinä olit, ruhtinas Nikita Romanovitsh, jommoiseksi sinua -kuvataan -- siitä tietävät tuskin Kremlin muurit ja vanhat tammet -Moskovan tienoilla! Mutta sellaisena sinä esiinnyit minulle, äänettömän -mielikuvituksen luomana, iltahetkenä, kun ketoja peitti pimeys, kaukana -haihtui hyörivän päivän hälinä, mutta lähellä kaikki oli hiljaa, ja -tuskin tuuli suhahti lehdissä, ja tuskin illan kovakuoriainen lenteli -sivutse. Ja surullisena ja voimakkaana puhui minussa isänmaanrakkaus, -ja kirkkaana esiintyi usvasta meidän onneton ja kunniakas -muinaisuutemme, koska, ikäänkuin pimeyden estämän näön korvaukseksi, -minussa avautui sisällinen silmäni, jolle vuosisadat eivät tehneet -mitään haittaa. Sellaisena sinä ilmestyit minulle, Nikita Romanovitsh, -ja selvästi näin minä sinut kiitävän ratsun selässä Maljutaa -takaa-ajamassa, ja minä olin siirtynyt siihen kauheaan aikaan, jolloin -ei mitään ollut mahdotonta! - -Serebrjani unhotti, että hän oli ilman miekkaa ja pistooleja, eikä hän -tuntenut haittaa hevosestakaan, vaikka se olikin vanha. Olipa se virkku -ratsu aikanaan, palvellut jo vuotta parikymmentä sekä matkoilla että -tappeluissa; lepoa se vaan ei ollut voinut saada itselleen -vanhuudessakaan; oli vetänyt vettä ja märkiä heiniä, kärsinyt kepin -iskuja! - -Nyt tunsi se seljässään olevan voimakkaan ratsastajan, ja muisteli -menneitä aikoja, jolloin hän kantoi urhoja tuimiin taisteluihin, ja -häntä ruokittiin parhaimmilla kauroilla, ja juotettiin mesikämmenen -medellä. Hän pullisteli punasia sieramiansa, lengotteli kaulaansa -lentäen ajamaan takaa Maljuta Skuratovia. - -Maljuta ratsastaa synkässä metsässä opritshnikkiensa kera. Hän -kiiruhtaa heitä Hiidenkuilulle, asetellen verhoa tsarevitshille, ettei -opritshnikit tietäisi, ketä kuolemaan viedään. Jos he sen saisivat -tietää, niin he luopuisivat Maljutasta, ja silloin pääsisi lintu -häkistä. Mutta opritshnikit ajattelevat, miksi tuommoinen hoikka mies -ratsastaa Homjakin ja Maljutan keskellä, ja ihmettelevät vaan sitä, -että hän viedään niin kauvas tapettavaksi. - -Maljuta kiiruhtaa vaan opritshnikkeja, kiihoittaa hevosia, antaa -piiskalla läimäyksiä heidän koville lautasilleen. - --- Voi teitä, suden ruoat, heinäsäkit! Eihän tsaari vaan olisi ruvennut -arvelemaan, ja lähettänyt ajamaan meitä takaa! - -Maljuta-pyöveli ajaa nelistäen synkässä metsässä, häntä katselevat -lintuset, kurotellen kaulojansa, mustat korpit lentelevät hänen päänsä -kohdalla -- jo on lähellä Hiidenkuilu! - --- Kuulepas, -- sanoo Maljuta Homjakille, eiköhän kuulu takanamme -kavioin kopsetta? - --- Ei, -- vastaa Homjak, -- sehän on omain hevostemme kavioin kaiku. - -Ja yhä enemmän kiiruhtaa Maljuta opritshnikkeja, yhä useimmin saa -hevoset piiskan sivalluksia. - --- Kuule, -- sanoo hän Homjakille, -- eiköhän joku huuda takanamme? - --- Ei, -- vastaa Homjak, -- meidän puheemme vaan kaiku kertoo. - -Maljuta kiihoittaa hevoisia. - --- Voi teitä, suden ruoat, heinäsäkit. Jolleipa olisi perässämme -takaa-ajajia! - -Äkkiä Maljuta kuulee takanaan: -- Seiso, Grigori Lukjanitsh! - -Serebrjani saavutti Skuratovin ja oli jo hänen takanaan. Hänen -hevoskulunsa ei jättänyt häntä. - --- Seiso, Maljuta, huusi Serebrjani toistamiseen ja, saavutettuaan -Skuratovin, antoi voimakkaasta kädestä hänelle aimo korvapuustin. - -Voimakas oli Nikita Romanovitshin lyönti. Puusti kajahti kuin pyssyn -laukaus; aika kahina syntyi, lehdet värähtelivät puissa; pedot -juoksivat syvälle metsään, minkä jalat jaksoivat; puitten ontelosta -lensivät muljosilmäiset tarhapöllöt; ja talonpojat kaukana repien -vennää, katsahtivat toisiinsa ja sanoivat ihmeissään: - --- Kuules, kuinka jymähti! näinköhän vanha tammi sortui Hiidenkuiluun? - -Maljuta luiskahti satulasta. Nikita Romanovitshin vanha hevonen -kompastui ja kaatui maahan, heittäen henkensä. - --- Maljuta! -- huudahti ruhtinas, nousten jaloilleen, -- älä yrittele -enää turhia! Tällä kerralla sinä menehdyt! - -Ja temmattuaan Maljutan miekan hänen huotrastaan, alkoi huimia sillä -hänen pääkallonsa ympäri. - -Äkkiarvaamatta suhahteli toinen miekka ruhtinaan pään kohdalla. Matvei -Homjak näet oli kiiruhtanut herrallensa apuun. Nytpä syntyi kiivas -ottelu Homjakin ja Serebrjanin välillä. Opritshnikit hyökkäsivät -ruhtinaan kimppuun paljastetuin miekoin, mutta puut ja kivilohkareet -suojelivat, niin ettei kaikki voineet häntä yht'äkkiä ympäröidä. - -Nyt on, -- ajatteli ruhtinas torjuen lyöntejä, -- kysymys elämästä, -puhumattakaan tsarevitshin pelastuksesta! Jospa voisi kestää vaikka -vaan puolituntisen, niin ehkä Jumala lähettäisi jostakin apua! - -Ja tuskinpa hän niin oli miettinyt, kun läpitunkeva vihellys kajahti -metsässä; äänekkäät huudot vastasivat siihen. Muuan opritshnikeistä, -joka jo oli kohottanut miekkansa iskeäkseen ruhtinasta, kaatui -halaistuin päin maahan, ja hänen ruumiinsa yli näkyi Vanjuha Persten, -heilutellen veristä tshekaniansa. Samassa silmänräpäyksestä rosvot -hyökkäsivät, kuin susilauma Maljutan palvelijain kimppuun, ja heidän -välillään syntyi käsikahakka. Kylläpä Maljuta seuralaisineen koetti -tehdä hyökkäystä vihollisia vastaan, vaan mistään ei ollut tie auki, -kaikkialla vaan metsää ja murroksia. Useat uupuivat siihen, vaan toiset -pian toipuivat. Huudettiin ja vannottiin. Liian uskaliaat joutuivat -tallattaviksi. Itse Persten saatuaan haavan käsivarteensa, heilutti jo -heikommin tshekaniansa, kun taas uusi vihellys kimahti metsässä. - --- Pojat, olkaa rohkeat! -- huudahti Persten -- sieltäpä tulee ukko -Korshun avuksi! - -Ja tuskin oli hän lopettanut puheensa, kun Korshun jo vuorostaan -ryntäsi opritshnikkien kimppuun, ja heidän kesken alkoi tiukka ja mitä -verisin kahakka! - -Ratsasmiesten oli vaikea vastustaa metsässä jalkamiehiä. Hevoset -kohosivat takajaloilleen, kaatuivat nurinniskoin ja painoivat -ratsastajat allensa. Opritshnikit rupesivat kuoleman pelosta -epäröimään. Homjakin miekka viuhtoi kuin vihuri, hänen päänsä päällä -leimusi salama. - -Äkkiä yleisen tungoksen ajalla kuului jyminä. Väkevä Mitka syöksähti -joukkoon, ja tunki aivan suoraan Homjakin luo, kaataen ilman eroitusta -sekä viholliset että ystävät. Mitkä tunsi morsiamensa ryöstäjän. -Kohotettuansa molemmin käsin aimo korentoansa, viskasi hän sillä -vihollistaan. Homjak väisti sen, vaan lyönti sattui hevoseen. Ratsu -kaatui kuolleena maahan, korento meni kappaleiksi. - --- Odota! -- sanoi Mitka, retustaen Homjakia kohti -- nyt et pääse -kynsistäni. - -Taistelu taukosi. Ei ollut kenen kanssa tapella, kaikki opritshnikit -makasivat kuolleina, ainoastaan Maljuta pelastui nopealla -argamakillaan. - -Rosvot alkoivat lukea miehiänsä, paljoa ei ollut jälellä. Olivatpa -hekin kyllin monta menettäneet. -- Kah, -- sanoi Persten, tultuaan -Serebrjanin luo ja pyyhkäistyään hien otsaltaan, -- katso bojari, missä -yhteen yhdyttiin! - -Serebrjani, heti rosvojen ilmestyttyä, syöksi tsarevitshin luo ja vei -hänet hevosineen varjoon; tsarevitsh oli sidottu satulaan. Serebrjani -katkasi miekallaan köydet ja auttoi tsarevitshia kulkemaan, otti -liinan, jolla hänen suunsa oli tukittu, pois. Koko taistelun aikana ei -hän mennyt hänen luotansa, ja suojasi häntä omalla ruumiillansa. - --- Tsarevitsh, -- sanoi hän, nähdessään, että rosvot alkoivat ryöstää -kuolleita ja ottaa kiinni sinne tänne juosseita hevosia, -- taistelu on -loppunut. Kaikki sinun kavaltajasi ovat kuolleet, ainoastaan Maljuta -yksin pääsi pakoon, vaan minä luulen, ettei hänkään kauan hengitä, kun -tsaari käskee häntä etsiä. - -Tsarevitshin nimen kuullessaan, astui Persten takaperin. - --- Kuinka? -- sanoi hän: -- onko tämä tsarevitsh? hallitsijan poika? -Katsopas kenen avuksi Jumala joudutti! Katsopas ketä nuo roistot -sidottuna kuljettivat! - -Ja atamani heittäytyi Ivan Ivanovitshin jalkoihin. - -Tieto hänen läsnäolostaan levisi nopeasti rosvojen joukossa. Kaikki -lakkasivat tutkimasta kuolleiden taskuja ja tulivat kunnioittamaan -tsarevitshia. - --- Kiitän teitä hyvät ihmiset, sanoi hän suopeasti, ilman tavallista -korskeuttaan: -- keitä tahansa olettekin, kiitän teitä! - --- Eikä mitään, armollinen herra! vastasi Persten, -- olisinpa sen -tietänyt, että sinua kuljetetaan, niin en olisi tuonut neljääkymmentä -nuortamiestä, vaan kaksi sataa. - -Silloin ei tämä Skurlatovitsh olisi päässyt kynsistämme; me olisimme -ottaneet hänen elävänä, ja sinun läsnäollessasi hirttäneet! On minulla -kuitenkin, katsos, hänen apulaisensa; hän on minulle vanha tuttu, ja -silloin kun ei ole kalaa, on rapukin kalan vertainen. - -Kuule mies, sinähän pidät häntä tallessa, eikö niin? - --- Minä, niin minä! vastasi Mitka, maaten vatsallaan, päästämättä uhria -altansa. - --- Tuo tänne se, älä pelkää, ei se puikahda kynsistä! Ja te, pojat, -hellittäkää hiukan silmuketta kuulustelua varten ja valmistakaa -hirttonuora. - -Mitka nousi seisaalleen. Hänen altansa kohosi terve pulska nuorukainen, -mutta samalla kuin hän käänsi kasvonsa rosvoihin, huudahtivat he kaikki -hämmästyksestä. - --- Hlopko! -- kaikui jokaisen huulilta: -- Hlopkohan tämä on! Hän -rutisteli Hlopkoa opritshnikkina. - -Mitka katseli, väännellen suutaan. - -Hlopko voi töintuskin hengittää -- Voi mua pöllöä, -- lausui viimein -Mitka, -- sinuako minä rutistelinkin! Mikset puhunut? - --- Miten minä olisin puhunut, kun sinä minun kurkkuni päällä istuit, -sinä senkin hylje! Hyi! - --- Mutta miten sinä jouduit minun alleni? - --- Miten! Kuinka! Kun sinä "kontio" viskasit hevosta otsaan, niin -ratsastaja kaatui minun päälleni, ja sinä "lurjus" syöksit minun -niskaani hänen sijastansa, hänet sinä jätit omiin valtoihinsa, arvaapas -iloitsiko hän! - --- Oh mua tomppelia! -- sanoi Mitka repien tukkaansa. - -Rosvot purskahtivat nauramaan. Itse tsarevitshikin myhähteli. Homjakia -ei mistään löydetty. - --- Mitäs tehdä, -- sanoi Persten, hänen aikansa ei ole vielä tullut, -vaan oli miten oli, jos Jumala suo, eipä hän toisella kertaa livukaan -kynsistäni! Ja nyt, tsarevitsh, suo minun nyt miehineni saattaa sinua -tielle. Se on ehkä sopimatonta, tsarevitsh! Eihän minun, halvan ihmisen -sopisi puhua sinun armosi kanssa, vaan mitäs tehdä, ilman minua et -täältä ehkä palajaisikaan! - --- No pojat, -- pitkitti Persten, -- kokoontukaa nyt suojelemaan hänen -tsaarillista armoansa. Sitten hän kääntyi Serebrjanin puoleen ja sanoi: -istu sinä bojari tälle hevoselle ja suvaitse minun ottaa sinun -hevosesi. - --- Kylläpä sinä, Korshun, luullakseni, mieluisasti jalkasinkin kuljet, -eikä sinunkaan, Mitka, ole etäinen! - --- Ei mitään, sanoi Mitka, tarttuen yhtä hevosta, joka tästä juoksi, -sivulle, -- istunhan minäkin! - -Hän nosti jalkansa kannukselle, vaan jaksamatta pysyä siinä, hän -kellahti vatsalleen hevosen selkään, ajoi ravia muutaman sylen sillä -tavalla, ja viimein kohosi satulaan. - --- Aha! -- huudahti hän, heilutellen jalkojansa ja viskellen -kyynäsvarsiansa. - -Koko joukko liikahti metsästä, ympäröiden tsarevitshia. - -Kun viimein tultiin aukealle, ja etäältä häämötti Aleksanderin slobodan -katto, niin Persten seisahti. - --- Armollinen herra tsarevitsh, -- sanoi hän, hypäten hevosen selästä, --- tästä pääset nyt sinä tietäsi, tuollahan näkyy jo sloboda. Ei sopisi -meidän enää viipyä sinun tsaarillisen armosi kanssa. Sitä paitsi tuolla -maantiellä pöllyää tomu; sieltä tulee luultavasti sotilaita. Hyvästi, -armollinen herra, älä etsi; vasten tahtoa Jumala toi! - --- Odota, mies! -- sanoi tsarevitsh, joka, vaaran vältettyänsä, alkoi -tulla entiselleen. -- Odota, mies! Sanopas edeltäpäin, mitä bojarisukua -olet, mitä kullattua viittaa kannat? - --- Armollinen tsarevitsh, -- vastasi Persten nöyrästi, -- paljo on -meitä bojareja täällä ilman sukunimeä, paljo ruhtinaita ilman -kantasukua. Käytämme sitä, minkä Jumala lähetti! - --- Mutta tiedätkö, -- jatkoi tsarevitsh ankarasti, että sellaisia -ruhtinaita varten, kuin sinä olet, on korkeat asunnot torilla, etkä -sinä itse osta viittaasi? Ellet sinä tänään olisi tehnyt minulle -palvelusta, käskisin minä noiden ratsumiesten ottamaan teidät kaikki -kiinni ja viemään slobodaan. Mutta tämänpäiväisen tähden annan minä -sinun entisen rosvoamisesi anteeksi, ja puhun tsaari-isälle sinun -puolestasi, jos tunnustat hänelle vikasi! - --- Kiitän suosiostasi, armollinen herra, suuresti sinua kiitän; vaan -minun aikani tsaarille vikoja tunnustaakseni ei ole vielä tullut. -Raskaat ovat syntini Jumalan edessä, suuret ovat syyni tsaarin edessä; -tuskinpa isä-tsaari antaisikaan anteeksi, ja vaikka antaisikin, niin oi -sovi jättää tovereita! - --- Kuinka? sanoi tsarevitsh ihmetellen, etkö jätä rosvoilemistasi, kun -minä itse lupaan puolustaa sinua? Onko sinusta rosvoileminen maantiellä -sopivampaa, kuin kunniallisesti eläminen? - -Persten alkoi sivellä mustaa partaansa ja näytti, viekkaasti hymyten, -kaksi riviä tasaisia ja valkeita hampaita, niin että hänen tummat -kasvonsa näyttivät vielä tummemmilta. - --- Armollinen herra! -- sanoi hän: -- sitävartenhan hauki on meressä, -ettei ruutana nukahtaisi! Tottumattomana en ryhdy sota- enkä -kauppa-asioihin. Jää hyvästi, isä; tuolla kohoaa jo tomu; aika on -lähteä; kala etsii syvempää, vaan veljemme -- missä on vähän vahvempi -alusta! - -Ja Persten katosi pensastoon, vetäen hevosen mukaansa. Rosvot yksi -toisensa perään katosivat puitten sekaan, ja tsarevitsh Serebrjanin -kanssa ratsastivat slobodaan ja pian kohtasivat joukon ratsuväkeä, jota -johdatti Boris Godunov. - -Mitä tsaari teki tällä ajalla? Kuulkaamme, mitä tietää siitä laulu ja -miten se ilmituo tämän ajan käsitteet kansassa. - - Mitä sanoo tsaari julma: - "Voi teitä ruhtinaat ja bojarit! - Mustiin pukeutukaa, - Huomenmessuun tulkaa. - Tsarevitshin sielumessua kuullaan, - Teidät, bojarit, minä kattilassa keitän." - Bojarit kaikki peljästyivät, - Mustiin pukeutuivat, - Huomenmessuun kokoontuivat, - Tsarevitshin kuolinmessua kuullaksensa. - Tulipa Nikita Romanovitsh, - Kirjava nuttu yllä, - Toi kerallaan nuoren tsarevitshin, - Asetti hänet pohjoisoven ääreen. - Mitä sanoo tsaari julma: - "Voi sinua, Nikita Romanovitsh! - Miksi herjaat edessäni? - Kun tähti taivahalta putosi, - Että pyhän neitseen kynttilän sammutti, - Ei enää jäänyt minulle nuori tsarevitsh." - Mitä sanoo Nikita Romanovitsh: - "Voi sinua oikeauskoisin tsaari! - Me emme tsarevitshin kuolinmessua laula, - Me laulamme ylistysvirsiä!" - Hän tarttui tsarevitshin valkeaan käteen, - Vei hänet pohjoisista ovista! - Mitä sanoo tsaari julma: - "Kuules Nikita Romanovitsh! - Miten sinut palkitsen? - Puolenko annan valtakuntaa? - Vai paljonko kultaa on tarvis?" - -- "Voi sinua, tsaari Ivan Vasiljevitsh! - Älä anna puolta valtakuntaa eikä kultaa, - Vaan anna rosvo Skurlatovitsh. - Hänet vien nevalle vetelälle, - Tuonne Hiidenkuilulle!" - Miten sanoo tsaari Ivan Vasiljevitsh: - "Tuoss' on rosvo Maljuta, - Menettele hänelle, miten tahdot!" - -Niin kertoo laulu; mutta niin ei itse asiassa ole. Aikakirjat -näyttävät meille, että Maljuta vielä kauvan jälkeen v. 1565 oli Ivan -Vasiljevitshin luona suuressa arvossa. Moni tsaarin lemmikeistä kaatui -eri aikoina uhrina hänen epäluuloillensa. Ei säilyneet Basmanovit, ei -Grjasnoi, eikä Vjasemski, vaan Maljuta ei joutunut koskaan epäsuosioon. -Vanhan Onufrevnan ennustuksen mukaan hän ei kärsinyt vaivaa tässä -elämässä ja kuoli kunniallisella tavalla. Pyhän Josef Volotskan -luostarinsa, johon hänen ruumiinsa on haudattu, sanotaan Maljutan -tapetuksi tsaarin toimesta. - -Kuinka Maljuta puhdistautui panettelustaan -- emme tiedä. - -Saattaa olla, että Iivana, sittenkuin hänen mielensä oli tyyntynyt, -piti lemmikkinsä käytöstä kiihkon erehdyttämänä: saattaa niinkin olla, -ettei hän vielä nyt täydellisesti lakannut kantamasta epäluuloa -tsarevitshia kohtaan. Olipa miten tahansa, niin Skuratov ei ainakaan -kadottanut tsaarin luottamusta, vaan tästälähin tuli hän yhä -rakkaammaksi Iivanalle. Tähän asti oli hänen vihamiehensä ollut -ainoastaan Venäjän kansa, nyt tuli myös itse tsarevitsh hänen -vihollisekseen. Iivana oli vaan hänen ainoa tukensa. Yleinen viha -Maljutaan vakuutti tsaarille hänen uskollisuutensa. Yllytys Basmanovia -vastaan ei myöskään ollut turha. Iivanan sydämessä iti epäilyksen -siemen, ja vaikkei hän kohta päästänytkään sitä juurtumaan, niin -kylmeni nähtävästi hänen ja hovimarsalkkinsa väli, sillä tsaari ei -koskaan antanut anteeksi sille, jota hän varoi, vaikka viimein itsekin -tunsi pelkonsa turhaksi. - - - - -XV Luku. - -Suutelu-tilaisuus. - - -Jo on aika meidän kääntyä Morosoviin. Jelenan hämmästys Serebrjanin -läsnäollessa ei jäänyt tarkkasilmäisen bojarin huomaamatta. Tosin hän -ensin arveli, että Vjasemskin kohtaus oli siihen syynä, vaan pian -syttyi uusi epäluulo hänen mielessään. - -Jättäessänsä Serebrjanin hyvästi, ja saatettuaan hänet portaille, -palasi Morosov tupaan. Hänen riippuvat kulmakarvansa värisivät -uhkaavasti; syvät rypyt uursivat hänen otsaansa. Häntä tuskastutti ja -ahdistutti. "Jelena nukkuu nyt," -- hän ajatteli, -- "hän ei odota -minua; pistäydyn puistoon, kenties pääni virkistyy." - -Morosov meni ulos; puistossa oli pimeä. Tultuaan aidan luo, hän huomasi -valkosen vaatteen. Hän rupesi tarkastelemaan. - -Äkkiä hämmästyttivät häntä lemmen puheet. Ukko seisahti. Hän tunsi -naisen äänen. Aidan takaa näkyi tähtitaivaalla äänetön ratsastajan -varjo. Tuntematon kumartui Jelenan puoleen ja kuiskasi hänelle jotakin. -Morosov pidätti hengitystänsä, vaan tuulenpuuska heilutti puiden -latvoja ja vei mukanansa tuntemattoman äänen ja sanat. Kuka tämä -tuntematon oli? Näinköhän Vjasemskin on kestäväisyytensä kautta -onnistunut taivuttaa puoleensa Jelena? Arvoituksen tapainen on naisen -sydän! Häntä miellyttää tänään se, mitä eilen inhosi! Vai eiköhän -Serebrjani olisi määrännyt hänen vaimolleen kohtausta? Kuka tiennee? -Voineeko olla, että ruhtinas, jonka hän otti vastaan kuin oman -poikansa, samana päivänä häntä niin verisesti loukkaisi, häntä, hänen -isänsä parhainta ystävää; häntä, joka olisi ollut valmis unohtamaan -kaikki oman elämänsä vaarat, säilyttääkseen vaan Serebrjania tsaarin -vihasta! - --- "Vaan ei," -- ajatteli Morosov, -- "hän ei ole Serebrjani! Tämä on -joku opritshnikki, joku tsaarin uusi lemmityinen. Hänestä ei ole mitään -kummaa bojarin loukkaaminen. Vaan vaimo sitten, myrkyllinen käärme! -Enkö minä häntä ole rakastanut! Enkö ole häntä hoitanut kuin omaa -tytärtäni! Ja eikö hän vapaasta tahdostansa ruvennut vaimokseni? Eikö -hän kiittänytkin vielä siitä minua, petollinen? Eikö vannonut -uskollisuutta minulle? Ei, älä luota, Drushina Andreitsh, naisen -uskollisuuteen! Naisen uskollisuus -- suuri huone, tamminen ovi, ja -salvat rautaiset! Drushina Andreitsh kiirehti antamaan tytölle -kunniansa! Sinut, vanhus, luki tulinen sydän mielettömäksi! Sinut petti -nuori nainen, käärme; moskovalaiset ilkkuvat sinulle!"' - -Näin ajatteli Morosov ja vaipui erillaisiin arvelmiin. Hän tahtoi -hyökätä esiin. Mutta ratsastaja saattoi nelistäen ajaa pois, eikä -bojari olisi saanut vihiä vihollisestaan. Hän päätti odottaa. - -Vaan tänä yönä ei tuuli lakannut lehahtelemasta eikä kuu noussut -pilvien alta. Morosov ei tuntenut ratsastajan ääntä eikä kasvoja. Hän -eroitti ainoastaan sen, että bojaritar puhui hänen kanssaan kyynelten -vallassa. - --- Minä rakastan sinua enemmän kuin elämääni, enemmän kuin punasta -aurinkoa! Minä en ketään, paitsi sinua, ole rakastanut, enkä rakasta, -enkä myöskään tule rakastamaan! - -Samassa Jelena meni Morosovin ohitse, huomaamatta häntä. Drushina -seurasi hänen jälkeensä vitkalleen. - -Seuraavana päivänä ei hän näyttänyt merkkiäkään epäilyksestään. Hän oli -vaan yhtä ystävällinen ja hemmotteleva hänelle kuin ennenkin. Vaan -silloin, kun Jelena ei huomannut, ei bojari malttanut, vaan rypistellen -kulmiansa, katseli uhkaavasti Jelenaa. Hirveätä tuumaa hän ajatteli -silloin. Hän mietti, miten keksisi vihollisensa. - -Kului neljä päivää. Morosov istui tuvassa tammipöydän ääressä; pöydällä -oli kirja auki, purppuravärisine päällyksineen, hopeahakasineen ja -koristuksineen. Mutta bojari ei ajatellut lukemista. Hänen -katseensa liitelivät kirjailluista selkäniteistä koristettuihin -kirjainkiemuroihin, ja mietteensä kulki vaimon huoneesta puutarhan -aitaukselle. - -Tämän päivän aattona oli Serebrjani palannut slobodasta, ja, -lupauksensa mukaan, poikkesi Morosovin luo. - -Jelena teeskenteli tänä päivänä kipeyttä, eikä tullut ulos -huoneestansa. Morosov ei yhtään muuttanut käytöstänsä Nikita -Romanovitshia kohtaan. Vaan, toivottaen onnea hänen onnellisesta -palauksestaan ja kestiten ahkerasti arvoisata vierastansa; hän ei -lakannut tutkimasta hänen kasvonsa sävyjä ja koetti tavata niissä -vilpin merkkejä. Serebrjani oli miettiväinen, vaan suorapuheinen ja -avomielinen tapansa mukaan; Morosov ei keksinyt mitään. - -Ja mitäpä hän nyt miettikään, istuessaan pöydän ääressä avattu kirja -edessään. - -Hänen ajatuksensa katkasi palvelija, joka astui sisään; mutta -nähdessään Morosovin rypistyneen otsan, hän pysähtyi kunnioittavasti. -Morosov loi häneen kysyvän katseen. - --- Armollinen herra, -- sanoi palvelija, tsaarin tulee väkeä. Kaikkein -edellä ruhtinas Afanasi Vjasemski; pian ovat läsnä, -- otetaanko -vastaan? - -Samassa kuului matkarummun ääni, jota edellä kulkeva orja täristi, -karkottaakseen kansaa ja puhdistaakseen tietä herrallensa. - --- Vjasemskiko tulee minun luokseni? -- sanoi Morosov. -- Mitä hänellä -olisi tekemistä? Vaan ehkä hän meneekin sivutse? Mene portille ja -odota! Ja, jos hän poikkee tänne, niin sano hänelle, ettei minun taloni --- ole mikään kapakka, enkä minä tunne opritshnikkejä, enkä ja'a heille -leipäsuolaani! Mene! - -Palvelija vapisi. - --- Mitä vielä? -- kysyi Morosov. - --- Bojari, sinun tahtosi on minun, vaan sitä en voi sanoa Vjasemskille! - --- Mene! -- huusi Morosov polkien jalkaansa. - --- Bojari! -- sanoi sisäänjuokseva hovimestari: ruhtinas Vjasemski -opritshnikkineen lähestyy meidän portille! Ruhtinas sanoo tulevansa -itse tsaarilta. - --- Tsaariltako? Hän sanoi sinulle: tsaarilta? Aukaise portti! Pankaa -esille kultamalja ynnä leipää ja suolaa! että koko talo ottaisi vastaan -tsaarin lähettiläitä. - -Sillävälin kuului rummun helinä ja tärinä yhä lähempää. Noin -parikymmentä ratsastajaa, Afanasi Ivanovitsh etunenässä, uljaan, -tummanruskean oriin seljässä, hopeavaljaissa, ajoi käyden Morosovin -talon pihalle. - -Ruhtinaan yllä oli valkea atlaksinen viitta. Lyhyeksi leikatun tukan -alta näkyi paidan simpukankuorinen koristus. Simpukkakoristeiset -kalvoisimet lujaan kiinittivät käsiin viitan hiat, joka huolimattomasti -oli vyötettynä vadelmanvärisellä silkkivyöllä, joka molemmissa päissä -päättyi kultatupsuun, ja kupeelle oli asetettu kirjavakoristeiset -hansikkaat. Samettiset, vadelmanväriset housut ulottuivat keltaisiin -sahviani-saappaihin, joiden korossa oli hopeiset kannukset, ja -kirjaillut saapasvarret laskeutuivat pohkeiden puolivälillä muutamiin -poimuihin. Viitan päälle oli löyhästi heitetty liivi, jonka edustalle -oli kiinnitetty kahdenkertainen, timantinvärinen vyö. Ruhtinaan päätä -verhosi kullalla kirjailtu lakki, liehuvine timanttisulkineen, joka -heilui jokaisista liikkeestä, kimallellen auringon säteissä. Afanasi -Ivanovitshin mustat kiharat, esiinpistäen lakin alta, sekaantuivat -hänen lyhyeen tuuheaan partaansa. Hienot haituvat ylähuulessa eivät -muodostaneet mustaa viivaa, vaan ainoastaan varjon. Vjasemskin vartalo -oli korkea ja uljas; hänen kasvonsa olivat nuoren ja iloisen näköiset. - -Tämän ajan tavan mukaan taluttivat ratsupalvelijat hänen jäljessään -kuutta ratsua täysissä valjaissa; yksi niistä oli pikimusta, toinen -voikko, kolmas rautio, ja kolme aivan valkeata. Hevosten päässä liehui -kirjavia sulkia; niiden seljässä komeili petojen taljoja tai loistavia -peitteitä, joita oli kalliisti kullalla kirjailtu, ja kaikki kuusi -helisi kulkeissaan hopeisine rumpuineen tai halaistuine kultaomenineen, -joita oli yhdistetty sopusoinnuksi, ja jotka riippuivat molemmin puolin -otsasiteitä pitkinä ryhminä. - -Drushina Andrejevitshin ilmestyessä, Vjasemski ja kaikki opritshnikit -astuivat alas hevosen seljästä. - -Morosov kulki kulta-astioineen vitkalleen häntä vastaan, ja hänen -perässään seurasi ystäviä, ja bojarin palvelijoita ja orjia. - --- Ruhtinas, -- sanoi Morosov, -- sinut on tsaari lähettänyt luokseni. -Minä riennän sinua ja väkeäsi vastaanottamaan leipäsuolalla! -- Ja -bojarin mustanharmaat hiukset valuivat silmille, niin syvään hän -kumarsi. - --- Bojari, -- vastasi Vjasemski, -- suuri hallitsija käski minun -sanomaan sinulle hänen tsaarillisen päätöksensä: -- Bojari Drushina. -Koko Venäjän tsaari ja suuriruhtinas Ivan Vasiljevitsh ottaa pois -vihansa sinusta ja päästää sinut tsaarin pannasta; on armollinen ja -antaa anteeksi kaikki sinun vikasi; ole sinä, bojari, Drushina -Andrejevitsh, niinkuin ennenkin suuren ruhtinaan armossa ja palvele -vast'edeskin häntä, ja pidä arvosi niinkuin ennenkin! - -Lopetettuaan puheensa, Vjasemski asetti toisen kätensä vyölleen ja -silitteli toisella partaansa, otti ylpeän ryhdin ja, luotuaan -Morosoviin kotkansilmänsä, odotti vastausta. - -Puheen alussa lankesi Morosov polvilleen. Sen jälkeen palvelijat -nostivat hänet jälleen ylös. Hän oli valkea kasvoiltansa. - --- Siunatkoon Pyhä Kolmiyhteys ja moskovalaiset ihmeidentekijät meidän -suurta hallitsijaamme! -- hän lausui vapisevalla äänellä, -- ja -jatkakoon hänen päiviänsä armollinen ja laupias Jumala vielä pitkiksi -ajoiksi. En sinua, ruhtinas, odottanut, vaan sinä tulit luokseni -tsaarin lähettiläänä -- käy sisään huoneeseeni. Tulkaa, herrat -opritshnikit! Pyydän, tehkää hyvin! Vaan minä menen ensin toimittamaan -kiitosrukoukseni, ja tulen sitten teidän kanssanne juhlimaan myöhään -yöhön asti. - -Opritshnikit menivät sisälle. - -Morosov kutsui orjan luoksensa. - --- Istu hevosen selkään ja mene Serebrjanin luo, viemään terveisiä ja -sano, että minä pyydän häntä tulemaan kestille tänä päivänä, sillä -tsaari on osottanut minulle suuren armon ja ottanut minusta vihansa -pois! - -Annettuaan tämän käskyn ja saatettuaan vieraansa huoneihin, Morosov -palasi pihan poikki kotikirkkoon; hänen edellään menivät ystävät, -palvelijat ja hänen jäljessään suuri joukko orjia. Kotiin jäi -ainoastaan hovimestari ja palvelijoita, niin paljon, kuin opritshnikit -tarvitsivat. - -Tuotiin esiin erilaisia välipaloja ja juomia, mutta päivällinen odotti -vielä. - -Pian tuli Serebrjani, hänkin ystäväin ja orjainsa saattamana, sillä, -jos siihen aikaan bojari ratsasti arvokkaissa asioissa yksin, tahi -vähälukuisen seuran kanssa, niin sitä pidettiin häpeänä. - -Pöytä oli jo isossa tuvassa katettuna: palvelijat seisoivat -paikoillaan; kaikki odottivat isäntää. - -Drushina Andrejevitsh, toimitettuaan kiitosrukouksensa, astui sisään, -puettuna hyvään vaatteukseen, kullalla kirjailtuun kauhtanaan, pitäen -kädessään sopulinnahkasta lakkia. Hänen mustanharmaa tukkansa oli -tasaiseksi kammattu ja partansa siistitty. Hän kumarsi vieraille ja -vieraat samoin hänelle; sitten istuttiin pöytään. - -Komeat pidot alkoivat, maljat ja kolpakot helähtelivät, ja paitsi -näiden ääntä helähteli vielä toinenkin, joka ei sointunut yhteen -iloisten pitojen kanssa. Opritshnikkien levättien alla kalisivat -näkymättömät aseet. - -Mutta Morosov ei kuullut tuota turmiota tuottavaa ääntä. Muut mietteet -olivat hänet vallanneet. Sisällinen ääni oli sanonut Morosoville, että -hänen yöllinen loukkaajansa on kestissä hänen kanssansa samassa -pöydässä, ja bojari mietti keinoa sitä ilmisaadaksensa. Tämän keinon -hän luuli luotettavaksi. - -Jo oli monta maljaa kallistettu; he joivat tsaarin onneksi ja -tsaarittaren, ja koko tsaarin huoneen kunniaksi; juotiinpa -metropoliitankin ja koko Venäjän papiston kunniaksi, sitten Vjasemskin -ja Serebrjanin sekä suopean isännän, vihdoinpa jokaisen vieraan malja -erittäin. Kun oli kaikkien terveydeksi juotu, nousi Vjasemski ja esitti -nuoren bojarittaren maljan. Sitäpä Morosov odottikin. - --- Rakkaat vieraat, -- hän sanoi, -- sopimatonta on ilman emäntää juoda -hänen maljaansa! Menkää, -- hän sanoi, kääntyen palvelijain puoleen, -- -noutamaan bojaritar; kestitköön hän omin käsin rakkaita vieraita! - --- Oikein, oikein! -- melusivat vieraat: ilman emäntää ei ole -hunajakaan makeata. - -Hetken perästä ilmaantui Jelena puettuna kalliisen sarafaaniin,[18] -kahden neitsyeen saattamana; hänellä oli kädessään kultainen tarjotin, -jolla oli yksi ainoa malja. Vieraat nousivat ylös. Hovimestari täytti -maljan. Jelena kosketti siihen huulillansa ja alkoi kantaa sitä ympäri -sekä tarjota vieraille, kumartaen jokaiselle, tavan mukaan, aina -vyötäisiin asti. Aina sitä myöten kuin vieraat sen tyhjensivät, täytti -hovimestari sen uudestaan. - -Kun Jelena oli kaikille tarjonnut, niin Morosov, joka oli tarkasti -pitänyt silmällä häntä, kääntyi vieraitten puoleen. - --- Rakkaat vieraat, -- hän sanoi, nyt minä pyydän, vanhan venäläisen -tavan mukaan, teitä kunnioittamaan minun huonettani, älkääkä moittiko -minun isännyyttäni; pyydän teitä, rakkaat vieraat, älkää halveksiko -suudella minun vaimoani! Seisahdu Dmitrijevna avaralle tilalle ja anna -kaikkien vuoron perään suudella itseäsi. - -Vieraat kiittivät isäntää. Jelena astui vavisten uunin viereen ja loi -maahan silmäyksensä. - --- Ruhtinas, ala sinä! -- sanoi Morosov Vjasemskille. - --- Ei, ei, tavan mukaan! -- huudahtivat vieraat: -- suudelkoon isäntä -ensin emäntää! Seurattakoon tapaa, joka isiltä on peritty! - --- Olkoon niin, sanoi Morosov, ja astuen vaimonsa luokse hän ensin -kumartui hänen eteensä. Kun he suutelivat, hehkuivat Jelenan huulet -kuin tuli; sitävastoin Drushina Andrejevitshin huulet olivat jääkylmät. - -Morosovin jälkeen oli Vjasemskin vuoro. - -Morosov alkoi tarkastella. - -Afanasi Ivanovitshin silmät loistivat kuin liekki, mutta Jelenan kasvot -eivät värähtäneetkään. Hän ei peljännyt miehensä ja Serebrjanin -läsnäollessa röyhkeätä ruhtinasta. - -"Ei, hän ei ole se!" Morosov ajatteli. - -Vjasemski kumartui maahan ja suuteli Jelenaa; mutta kun hänen -suutelunsa kesti kauvemmin, kuin oli tarpeen, niin Jelena kääntyi pois -nähtävästi harmistuneena. - -"Ei, hän ei ole se!" Morosov toisti itsekseen. - -Vjasemskin jälkeen seurasi vuorotellen jotkut opritshnikit. He -kumarsivat syvään, tavan mukaan, ja suutelivat Jelenaa; mutta Drushina -Andrejevits ei voinut mitään lukea hänen kasvoiltaan, paitsi -rauhattomuutta. Muutaman kerran värähtelivät hänen pitkät -silmäripsensä, ja katseesta päättäen hän etsi jotakuta vieraiden -joukosta. - -"Hän on täällä," ajatteli Morosov. - -Äkkiä valtasi kauhu Jelenan. Hänen silmänsä kohtasivat miehensä -katseen, ja naissydämen vaistosta hän arvasi miehensä mietteet. - -Tämän rasittavan ja tuijottavan katseen aikana, katsoi hän -mahdottomaksi suudella Serebrjania ja olla tässä silmänräpäyksessä -vakava. Kaikki seikat heidän kohtauksistaan puutarhan aidan luona, -ensimmäiseen Serebrjanin tuloon asti, elävästi kuvastuivat hänelle. -Hänen nykyinen tilansa ja häntä odottava suutelu tuntuivat hänestä -Jumalan rangaistukselta rikollisen kohtauksen tähden, tuon -rikoksellisen suutelon tähden. Väristyttävä kylmyys virtasi pitkin -hänen jäseniänsä. - --- Minä voin pahoin ... -- supisi hän: -- päästä minut, Drushina -Andrejitsh... - --- Pisäty, Jelena, -- Morosov sanoi rauhallisesti, -- odota, sinä et -nyt voi lähteä pois; tätä ei ole nähty eikä kuultu; täytyyhän -toimituksen lopettaa! - -Ja hän loi vaimoonsa läpitunkevan, tutkivan katseen. - --- Jalat ei kestä allani! ... -- lausui Jelena. - --- Mitä? -- sanoi Morosov, ikäänkuin ei olis kuullut: -- sait häkää? -mikä kumma! - --- Pyydän teitä, ruhtinaat, käykää vaan esiin, älkää kuunnelko vaimoa! -Hän on vielä lapsi; hän on liian kaino; hänestä on tämä tapa outoa. -Siitä syystä on hän muka sairas! Käykää esiin, rakkaat vieraat, pyydän -teitä! - -"Missä on Serebrjani?" Drushina Andrejevitsh ajatteli, etsien häntä -vieraiden joukosta silmillään. - -Ruhtinas Nikita Romanitsh seisoi syrjässä. Häneltä ei jäänyt -huomaamatta se tavaton tarkkuus, jolla Morosov seurasi puolisoansa ja -jokaista hänen luoksensa mennyttä vierasta. Hän luki Jelenan kasvoista -kauhun ja rauhattomuuden. Nikita Romanitsh, aina päättäväinen, kun vaan -omatuntonsa ei mistään soimannut, nyt ei tiennyt, mitä piti tehdä. Hän -pelkäsi, että, jos menisi suutelemaan Jelenaa, hän enentäisi hänen -hämmästystänsä; hän pelkäsi herättävänsä hänen miehensä epäluuloa, jos -jäisi muita jäljelle. Jospa hän edes yhden ainoa sanan voisi sanoa -Jelenalle kahden kesken, niin ehkä hän rohkaistuisi ja kenties saisi -kadotetun voimansa takaisin; mutta vieraat ympäröivät Jelenaa, isäntä -ei päästänyt silmiään hänestä; täytyihän sitä jotakin päättää. - -Serebrjani lähestyi Jelenaa ja kumarsi hänelle, mutta ei tiennyt pitikö -katsoa häntä silmiin vai olla katsomatta. Tämä epäröiminen antoi ilmi -ruhtinaan. - -Omasta puolestaan ei Jelena kestänyt kiusaavaa tutkintoa, johon Morosov -hänet saattoi. - -Jelena ei pettänyt miestään kevytmielisyydestä, ei turmeltuneen -sydämmen kiihotuksesta. Hän petti hänet sentähden, että hän itse oli -pettynyt, ajatellessaan voivansa rakastaa Drushina Andrejevitshia. Kun -hän yöllä puutarhan aidan luona vakuutti Serebrjanille rakkauttansa, -niin hänen sanansa tunkeutuivat hänen huuliltaan hänen tahtomattansa; -hän ei teeskennellyt sanoillansa, ja jos hän olisi silloin nähnyt -miehensä takanaan, niin hän olisi tunnustanut kaikki hänelle puhtaasta -sydämestä. Mutta hänen mielikuvituksensa oli vilkas, ja luonteensa -arka. Yöllisen kohtauksensa jälkeen Serebrjanin kanssa ei lakannut -omatunto häntä kalvamasta. Sen lisäksi tuli vielä kuolettava -levottomuus Nikita Romanovitshin kohtalosta. Hänen sydäntänsä kalvoivat -vastustamattomat tunteet; hän tahtoi heittäytyä miehensä jalkoihin ja -pyytää häneltä anteeksi; mutta hän pelkäsi hänen vihaansa, hän pelkäsi -Nikita Romanovitshin puolesta. - -Tämä taistelu, nämä kiusaukset, pelko, jonka hänelle tuotti -hyvänluontoinen ja viekasteleva, mutta kaikessa, joka koski hänen -kunniaansa, taipumaton miehensä, kaikki se uuvutti musertavasti hänen -ruumiilliset voimansa. Kun Serebrjanin huulet koskettivat hänen -huuliansa, vapisi hän kuin vilutautinen, hänen jalkansa horjuivat, ja -huulet äänsivät: - --- Pyhä Neitsyt, auta minua! - -Morosov tarttui Jelenaan. - --- Oh! -- hän sanoi: -- semmoista se naisen terveys! Kun hiemankin saa -häkää, niin jalat eivät kestä. Vaan ei mitään, kyllä se menee! Käykää -esille vaan, hyvät vieraat! - -Morosovin ääni ja käytös eivät ensinkään muuttuneet. Hän oli yhtä -rauhallinen, yhtä kohtelias ja ystävällinen. - -Serebrjani jäi kahden vaiheelle: huomasiko hän todellakin salaisuuden? - -Kun toimitus loppui, ja Jelena, neitseiden saattamana poistui -huoneeseensa, niin vieraat Morosovin kehoituksesta jälleen istuivat -pöytään. - -Drushina Andrejitsh vaati kaikkia ja kestitsi entisellä mielevyydellään -eikä unhottanut vähintäkään tilaisuutta, joka niinä aikoina tuotti -vieraanvaraisen nimen. Jo oli myöhäinen. Viinit alkoivat saattaa veren -vähän tulisempaan liikkeeseen, ja salaviittauksia rupesi kuulumaan -opritshnikkien joukosta. - --- Ruhtinas, -- sanoi yksi heistä, kumartuen Vjasemskin puoleen, -- -aika on ryhtyä käsiksi! - --- Vaiti! -- vastasi Vjasemski sopottaen: -- ukko kuulee! - --- Kun kuuli, niin kuuli, ei se mitään! -- opritshnikki sanoi -äänekkäästi juopuneen itsepäisyydellä. - --- Vaiti! -- toisti Vjasemski. - --- Minä sanon, ruhtinas, että on aika! Jumal'auta nyt on aika! Minä -annan merkin! - -Ja opritshnikki liikahti noustaksensa. Vaan Vjasemski painoi hänet -voimakkaalla käsivarrella istumaan. - --- Ole alallasi! -- hän sanoi sille korvaan: -- muuten työnnän tuon -puukon kurkkuusi! - --- Ohoh, vai sinä vielä uhkailetkin! -- huusi opritshnikki, nousten -istuimeltaan. -- Millainen sinä olet! Minä sanoin, ett'ei sinuun voi -luottaa! Sinä et olekaan meidän veljiämme! Kylläpä tiedän, että te, -ruhtinaat ja bojarit, meidän onnemme riistätte! Mutta odota, -katsokaamme kenen ottaa: Ota ulos viittasi alta aseesi! Pistä esiin -miekkasi! Saamme nähdä, kenen ottaa! - -Nämät sanat hän lausui sekanaisesti yleisessä äänekkäässä melussa; -mutta Serebrjani selvitti kumminkin niistä muutamia, niin että ne -herättivät huomiota hänessä. Morosov ei kuullut niitä. Ainoastaan sen -hän huomasi, että vierasten kesken syntyi riitaa. - --- Arvoisat vieraat! -- hän sanoi, nousten pöydästä: -- ulkona on jo -pimeä yö! Eiköhän ole aika mennä levolle? Kaikille on pehmeät patjat ja -untuvatyynyt valmiina! - -Opritshnikit nousivat, kiittivät isäntää; kumarsivat ja menivät heitä -varten kartanolle valmistettuihin makuusuojiin. - -Serebrjani aikoi myöskin mennä. - -Morosov tarttui häntä käteen, pidättäen häntä. - --- Ruhtinas, -- hän sanoi kuiskuttaen, -- odota minua täällä! - -Pidätettyänsä Serebrjanin, Drushina Andrejitsh meni puolisonsa luokse. - - - - -XVI Luku. - -Ryöstö. - - -Päivällisen aikana tapahtui talon ympärillä jotakin tavatonta. - -Hämärän tullessa alkoi yhä uusia opritshnikkejä ilmaantua -puutarha-aidan ja aitauksen, joka ympäröi koko taloa, vierille ja -viimein itse pihaan. - -Morosovin väki ei kääntänyt siihen huomiotansa. - -Kun yö tuli, oli koko talo joka taholta opritshnikkien ympäröimänä. - -Vjasemskin palvelija tuli ulos ruokahuoneesta, mennäkseen muka hevosta -juottamaan. Mutta menemättäkään hevosten luo, katsahti taakseen, -silmäili kaikille tahoille, meni portille ja vihelsi, jotain -merkillistä mielessä. Joku ryömi hänen luoksensa. - --- Oletteko kaikki? -- kysyi palvelija. - --- Olemme, -- vastasi tuo. - --- Montako teitä on? - --- Viisikymmentä. - --- Hyvä, odottakaa merkkiä. - --- Pianko? Odottaminen tuskastuttaa. - --- Siitä sanoo ruhtinas. Mutta kuules, Homjak, ruhtinas ei käske -polttamaan eikä raastamaan taloa! - --- Ei käske! Onko hän minun herrani, -- onko? - --- Nähtävästi, koska Grigori Lukjanitsh käski sinut olemaan tänään -hänen käskynsä alla. - --- Olen kyllä hänen komennettavanansa, vaan en Morosovin. Minä autan -ruhtinasta viemään bojaritarta, vaan sitten älköön kukaan enää käskekö -minua! - --- Katsos, Homjak, ruhtinas ei tee pilaa! - --- Mitä sitte! sanoi Homjak ilkeästi hymyillen. -- Ruhtinas on -ruhtinas, ja minä olen minä. Kun minua haluttaa kuljeskella, kellä on -minun kanssani tekemistä? - -Samalla aikaa kuin tämä keskustelu tapahtui portilla, meni Morosov, -pidätettyään Serebrjanin, Jelenan puolelle. - -Bojaritar ei levännyt vielä. Hänen päässään ei ollut enää kokoshnikkia. -Tuuhea, puoleksi hajallaan oleva tukkansa valui hänen valkeille -olkapäilleen. Jelena oli valmistunut riisuutuakseen, vaan nojattuaan -päänsä käsivarttansa vastaan, hän oli vaipunut mietteisiin. Hänen -aatteensa liitelivät menneissä. Hänen mieleensä johtui, miten hän -ensiksi tutustui Serebrjanin kanssa, toiveensa, pelkonsa, ja Morosovin -esitys ja annettu lupauksensa. Selvästi hän muisti, kuinka hän -pääsiäisenä ennen häitänsä, orpojen tavan mukaan, meni äitinsä -haudalle, asettaen ristin alle maljan, johon oli pantu punaisia munia, -ajatuksissaan suuteli äitiänsä ja pyysi siunausta rakkauteensa ja -yhdistykseensä Morosovin kanssa. - -Hän luuli siihen aikaan voivansa masentaa ensi lempensä, hän luuli -tulevansa onnelliseksi Morosovin suojassa; vaan nyt... Jelena muisti -suuteluhetken ja häntä väristytti. Bojari tuli sisään hänen -huomaamattansa ja seisahti kynnykselle. Hänen katseensa oli jäykkä ja -surullinen. Vähän aikaa hän katseli vaieten Jelenaa. Hän oli niin -nuori, niin kokematon, ja niin tottumaton vilpistelemään, että Morosov -vasten tahtoaan tunsi sääliä. - --- Jelena! -- hän sanoi; -- miksi sinä hämmennyit! - --- Minä voin pahoin ... Jelena kuiskasi. - --- Vai niin. Et ruumiisi puolesta, vaan sielusi. Sinun sairautesi oli -sielussasi. Sinä turmelet sydämmesi, Jelena. - -Bojaritar vavahti. - --- Kun tänä aamuna, -- Morosov jatkoi, -- Vjasemski opritshnikkineen -tuli meidän taloon, luin vihkimäluvun. Tiedätkö sinä mitä sanotaan -siinä luvussa petollisista vaimoista. - --- Voi Jumalani! -- virkkoi Jelena. - --- Minä luin, -- Morosov pitkitti, -- aviorikosta koskevaa -rangaistusta... - --- Jumalani: -- rukoili bojaritar: -- ole armollinen, Drushina -Andrejitsh, sääli minua! Minä en ole niin syyllinen, kuin luulet ... -minä en ole pettänyt sinua... - -Morosov rypisti uhkaavasti kulmiansa. - --- Älä valhettele, Jelena. Älä juonittele. Älä enennä syntiäsi -viekkaalla puheella. Sinä et ole minua pettänyt, vaikka petosta on jo -lyhyt uskollisuus, vaan sinä et ole koskaan ollut minulle uskollinen... - --- Sääli minua, Drushina Andrejitsh! - --- Sinä et ole koskaan ollut minulle uskollinen! Kun meidät vihittiin, -kun sinä suuresti tehden vääryyttä, suutelit minun ristiäni, rakastit -sinä toista... Niin, sinä rakastit toista, jatkoi hän, korottaen -ääntänsä. - --- Voi Jumala, voi Jumalani! -- nyyhki Jelena, peittäen kasvot -käsiinsä. - --- Dmitrijevna! Kuule Dmitrijevna! Mikset sanonut minulle, että -rakastit häntä? - -Jelena itki eikä vastannut sanaakaan. - --- Kun minä näin sinut kirkossa, sinut turvattoman orvon, silloin kuin -sinut tahdottiin pakottaa Vjasemskille, päätin minä pelastaa sinut -hävyttömästä miehestä, vaan minä halusin sinun lupaustasi, ett'et -saattaisi minun harmaita karvojani häpeään. Miksi annoit minulle -lupauksesi? Mikset tunnustanut kaikkea? Sanoillasi olit sinä minun -luonani, vaan ajatuksesi ja sydämmesi oli toisen tykönä! Jospa olisin -tietänyt sinun lemmestäsi, enkö olisi sinua suojannut? Minä olisin -sinua säilyttänyt jossakin tuntemattomassa seudussa, kaukana -Moskovasta, taikka vienyt sinut luostariin, enkä mitenkään olisi sinua -pakottanut kanssani naimisiin! Parempi olisi ollut luopua maailmasta, -kuin joutua tämmöiseen häpeään. Miksi et jättänyt maailmaa? Miksi -puolustit itseäsi minun nimeni arvolla, ikäänkuin kiviseinällä, ja -sitten häpäisit minua rakastajasi kanssa? Te ajattelitte: Morosov on -heikko, meidän on helppo vetää häntä nenästä! - --- Ei, herrani, -- nyyhkytteli Jelena ja heittäytyi polvilleen: -- -koskaan en ole semmoista ajatellut! Sitä ei ole koskaan minun -mielessäni ollut! Hän olikin silloin Litvassa. - -Kuullessaan: _hän_, Morosovin silmät säkenöivät, mutta hän maltti -mielensä ja hymyili kolkosti. - --- Niin. Te ette tulleet silloin tutuksi vaan myöhemmin, kun hän -palasi. Te tutustelitte öisin puutarha-aidan luona, samana iltana, kuin -minä otin hänet vastaan ja kohtelin kuin omaa poikaani. Sano minulle, -Jelena: näinköhän te todellakin luulitte, etten minä arvaa teidän -mieltänne, että minä annan pettää itseäni, enkä ymmärrä rangaista -uskotonta vaimoa, ja minun kunniani solvaisijaa, hänen viettelijäänsä? -Näinköhän luuli tuo maitoparta, että hänen rietas tekonsa menee sinä -hyvänään? Vai eikö hän ole lukenut, mitä Leviittain kirjassa on -kirjoitettu: että se, joka harjoittaa avioliiton rikkomista naidun -vaimon kanssa, ynnä hänen rikostoverinsa pitää tapettaman! - -Jelena katsahti kauhistuen miestänsä. Hänen silmistään välähti kylmä -päättäväisyys. - --- Drushina Andrejitsh! hän sanoi arasti: -- mitä tahdot tehdä? - -Bojari otti povestaan pitkän pistoolin. - --- Mitä teet? huudahti bojaritar ja astui taaksepäin. - -Morosov hymyili kolkosti. - --- Älä pelkää itsesi puolesta! -- hän sanoi kylmästi: -- sinua en tapa. -Ota kynttilä, ja astu edelläni. - -Hän tarkasti pistoolia ja meni ovelle. Jelena ei liikahtanut -paikaltaan. Morosov katsahti taakseen. - --- Näytä minulle valkeata! -- toisti hän käskeväisesti. - -Samassa kuului pihalla melua. - -Useampia ääniä puhui yht'aikaa. Morosovin palvelijat kutsuivat -toisiansa. Bojari alkoi kuunnella. Melu eneni. Joukko miehiä kuului -tunkeutuvan huoneihin. Kuului laukaus. - -Jelenan mieleen johtui, että Serebrjani tulee tapetuksi Morosovin -tahdosta. Epätoivo tuotti hänelle voimia. - --- Bojari! -- hän huudahti, hänen katseensa leimusi: -- minut, minut -tapa! Minä yksin olen syypää. - -Mutta Morosov ei kääntänyt huomiota hänen sanoihinsa. Hän kuunteli, -kallistaen päätänsä ja hänen kasvonsa ilmaisivat ihmetystä. - --- Tapa minut! -- pyysi Jelena epätoivoisena: -- minä en tahdo, minä en -voi elää hänen jälkeensä! Tapa minut! Minä petin sinut, minä häpäisin -sinua! Tapa minut! - -Morosov katseli Jelenaa, ja jos kuka olisi hänet sinä hetkenä nähnyt, -niin ei hän olisi voinut päättää, säälikö vai harmi hänen kasvoistaan -kuvastui. - --- Drusbina Andrejitsh! -- kaikui alhaalla ääni: -- petos! kavallus! -Opritshnikit tunkeutuvat vaimosi luokse, varo, Drushina Andrejitsh! - -Se oli Serebrjanin ääni. Tunnettuaan sen, Jelena selittämättömässä -ilossa heittäytyi ovelle. Morosov työnsi vaimonsa pois, lukitsi oven ja -pani sen hakaan. - -Kiireisiä askelia kuului portailta, sitten miekkain kalinaa ja -kirouksia, pauhua, suurta huutoa ja ryskettä. - -Ovi tärähteli lyönneistä. - --- Bojari! -- huudahti Vjasemski: -- avaa, ettei koko taloasi käännetä -nurin! - --- En luule sitä, ruhtinas! -- vastasi Morosov arvokkaasti. Ei ole -Venäjällä vielä nähty sitä, että vieras häpäisee isäntäänsä, niin että -väkivallalla tunkeutuisi hänen vaimonsa huoneesen. Väkevää oli minun -meteni; se pani sinun pääsi pyörälle, ruhtinas; mene levolle; huomenna -unohdat kaikki. Minä vaan en unohda, että sinä olet minun vieraani. - --- Aukase! -- ruhtinas toisti, kolistaen ovea. - --- Afanasi Ivanitsh! muista kuka olet! Muista, ettet ole rosvo, vaan -ruhtinas ja bojari! - --- Minä olen -- opritshnikki! kuuletko bojari, minä olen opritshnikki! -Ei minulla ole kunniantuntoa! Minä olen rakastunut vaimoosi, -- -kuuletko, bojari! Minä en pelkää hävytöntä tekoa; poltan vaikka koko -Moskovan, saadakseni Jelenan! - -Äkkiä tuli tupa valkoiseksi. Morosov huomasi, että palvelusväen -asuntojen katot leimusivat liekeistä. Samassa ovi, joka oli yhä saanut -kovia iskuja, kaatui ryskäten maahan, ja Vjasemski ilmaantui -kynnykselle tulenliekin valaisemana, taittunut miekka kädessä. - -Hänen valkonen atlaksinen viittansa oli rikkirevitty; pitkin sitä -juoksi verta. Hyvin huomasi, ettei hän taistelutta ollut huoneesen -päässyt. - -Morosov ampui suoraan Vjasemskin päätä kohden, vaan käsi petti bojarin: -luoti lensi oven pihtipieleen; ruhtinas hyökkäsi Morosoviin käsiksi. - -Kauan ei heidän tappelunsa kestänyt. - -Miekanperästä saadusta iskusta kaatui Morosov. Vjasemski kiirehti -bojarittaren luokse. Mutta heti kun hänen veriset kouransa tarttuivat -Jelenan vaatteihin, huudahti tämä epätoivossa ja meni tainnuksiin. -Ruhtinas tempasi hänet käsivarsilleen ja riensi alas rappusia myöten, -laasten porraslautoja hänen hajanaisella kassallaan. - -Portilla odottivat hevoset. Hypättyään satulaan, alkoi ruhtinas kiitää -puolikuolleen bojarittaren kera, ja hänen jäljessään, kalistellen -aseitaan, ajoivat hänen palvelijansa. - -Kauhistus oli ylimmillään Morosovin talossa. Liekki ahmi kaikki -palvelusväen asunnot. Miespalvelijat huusivat, kaatuen rosvojen -lyönneistä. Naispalvelijat juoksentelivat voivotellen sinne tänne. -Homjakin kumppanit ryöstivät taloa, juoksivat kartanolle ja viskasivat -yhteen läjään kalliit huonekalut, rahat ja komeat puvut. - -Kartanolla, hopea- ja kultakasan äärellä, seisoi Homjak puettuna -punaiseen viittaan, hämmentäen äänellään melun, huudon ja ryskeen. - --- Hei, hauskaa! -- hän puhui, hykerrellen käsiään: -- nyt on kestit, -oivat kestit! - --~ Homjak! -- huusi muuan opritshnikeista: -- talon palvelijat veivät -Morosovin pois jokea pitkin. Täytyykö ottaa kiinni, vai mitä? - --- Menköön hiiteen! Ei hänestä nyt! Kuulkaa! Tulkaa kaikki tänne -kartanolle, muuten tukehdumme! - --- Homjak! -- sanoi taasen eräs toinen: -- mitä käsket tekemään -Serebrjanille? - --- Ei saa koskea sormellakaan häneen! Asettakaa hänelle tarkkoja -vartioita. Me viemme hänen armonsa kunniallisesti slobodaan. -Näitteköhän, kuinka hän hutki ruhtinas Afanasi Ivanovitshia? Kuinka hän -meidän miekkojamme muserteli! - --- Nähtiin, kyllä nähtiin! - --- Ja te saatte siitä suudella ristiä hallitsijan edessä? - --- Saamme, niin saamme! Kaikki me saamme suudella ristiä! - --- No, katsokaa, ettei kukaan uskalla loukata häntä; ja kun tulemme -kotiin, niin kyllä Grigori Lukjanitsh muistaa saamansa korvapuustin, -ja minä -- ruoskan iskut! - -Kauan melusivat ja ryöstivät vielä opritshnikit, ja kun viimein -lähtivät, raskaan saaliinsa hevosten selkiin sälytettyään, niin kauan -heidän poismentyään näkyi vielä tulen liekkejä siinä, missä ammoisista -ajoista Drushina Andrejevitshin talo oli seisonut, ja ohitse virtaava -Moskovan joki leikki tulen loisteessa kuin sulava kulta. - - - - -XVII Luku. - -Veren manaus. - - -Kun lähellä asuvat olivat saaneet tietää opritshnikkien hyökkäyksen ja -nähdessään liekit Morosovin talossa, niin he kiiruhtivat sulkemaan -porttejansa ja sammuttamaan tulta. - --- Herra Jumala! -- huokailivat ristien silmiänsä ne, joiden ohitse -Vjasemski palvelijoineen ratsasti: -- Herra armahda meitä! päästä -vaarasta! - -Ja tuskin oli hevosten kavioin kopse ja rautapaitain helinä tauvonnut -tyhjillä teillä, kun asukkaat puhelivat: -- Jumalan kiitos, vaara on -ohitse!-- ja taas ristivät silmiään. - -Sillä välin ruhtinas yhä ajoi nelistäen ja jätti jo kauvaksi taaksensa -palvelijansa. Hän arveli vielä ennen aamunkoittoa ennättävänsä kylään, -jossa saisi vaihtaa hevosta, sitten viedäkseen Jelenan rjasanilaiselle -tilukselleen. Mutta ruhtinas ei ollut ratsastanut vielä viittä virstaa, -kuin hän eksyi tieltä. - -Nyt hän myöskin tunsi, että haavat, joita hän innoissaan ei ollut -huomannut vaarallisiksi, tuottivat hänelle tuskallisen kivun. - --- Bojaritar, hän sanoi, pidättäen ratsuansa, -- orjani ovat jääneet -jäljelle ... täytyy odottaa! - -Jelenakin alkoi vähän tointua. Avattuaan silmänsä, hän huomasi ensin -kaukaisen loisteen, sitten hän alkoi eroittaa metsää ja maantietä, -sitten hän huomasi olevansa ratsun selässä ja että häntä pitivät -väkevät käsivarret. Vähitellen hän alkoi muistaa päivän tapauksia, -samassa tunsi Vjasemskin, ja kauhun huuto pääsi häneltä. - --- Bojaritar, -- Afanasi Ivanovitsh sanoi tylysti hymyillen, -- olenko -minä sinusta hirveä? Kirootko sinä minua? Älä kiroo minun, Jelena -Dmitrijevna! Kiroo kohtaloasi! Turhaan sinä tahdoit välttää minua. Ei -kukaan voi paeta kohtaloansa, eikä väistää sallimusta. Näyttää siltä, -kuin jo ijäisyydessä olisi päätetty, että sinun pitää kuulua minulle. - --- Ruhtinas! -- kuiskasi Jelena, vavisten kauhusta: -- ellei sinulla -ole omaatuntoa, niin muista bojarikunniaasi, muista edes hävetä... - --- Minulla ei ole kunnian- eikä hävyntuntoa! Kaikki, kaikki annoin -sinun tähtesi, Jelena Dmitrijevna! - --- Ruhtinas, muista Jumalan tuomiota, älä paaduta sydäntäsi! - --- Myöhään, bojaritar! Sen olen paaduttanut jo. -- Vai luuletko, että -se, joka niin palkitsee vierasvaraisuuden kuin minä, voisi vielä -muuttaa mielensä? Ei, bojaritar. Tänä yönä olen kaiken sen kadottanut -ijäksi. Eilen oli vielä aikaa; tänään ei ole enää minulla -anteeksisaamisen toivoakaan kurjuudestani! Enkä minä haluakaan -paratiisin autuutta ilman sinua, Jelena Dmitrijevna. - -Vjasemski heikkeni yhä enemmän. Hän tunsi voimattomuutensa, vaan -koetti, vaikka turhaan, ponnistella sitä vastaan. Kipu alkoi hänen -ymmärrystänsä hämmentää. - --- Jelena, -- hän sanoi, -- minun vereni vuotaa kuiviin, orjani ovat -etäällä, apua ei ole saatavissa; saattaa tapahtua, että minun pian -täytyy lähteä ijäiseen tuleen ... rakasta minua, rakasta edes -hetkinen ... etten aivan ilman sieluani saatanalle antaisi!... Jelena, --- hän jatkoi, kooten viimeiset voimansa, -- rakasta minua, sinä -sydämeni ryöstäjä, sinä sieluni turmelija!... - -Ruhtinas tahtoi painaa hänet veristä rintaansa vasten, mutta hänen -voimansa pettivät, ohjakset putosivat hänen käsistään, hän alkoi horjua -ja putosi maahan. Jelena piteli hevosen harjasta kiinni. Kuulematta -ratsastajaa läksi hevonen nelistämään. Jelena yritti sitä pysäyttää, -vaan ratsu kääntyi sivullepäin ja kiiti metsään, vieden mukanaan -bojarittaren. - -Kauan he kiitivät pimeässä metsikössä. Alussa Jelena koetti seisauttaa -hevosta, vaan pian hänen kätensä heikkoni, ja hän, pitäen hevosen -harjasta, heittäytyi Jumalan huomaan. Ratsu kiiti yhä. Oksat repivät -Jelenan vaatteita ja pieksivät hänen kasvojaan. Kun hän siinä kiiti -pitkin kuun valaisemaa ahoa, niin näytti valkeassa sumussa liitelevän -haltijoita, jotka kutsuivat häntä luokseen. Hän kuuli etäältä -yksitoikkoisen melun, jonka kaiku kertoi. Metsänhaltijako nauroi, vai -mikä mahtoi meluta, mutta ääni tuli yhä kovemmaksi; Jelenan sydän oli -menehtyä pelosta, ja hän piti yhä lujemmin kiinni hevosen harjasta. -Ihan itsestään ratsu nelisti melua kohden. Sielläpä välähti tuli; oli -ikäänkuin hopealta hohtava haamu olisi heiluttanut siipiä... Äkkiä -seisahtui ratsu, ja Jelena meni tunnottomaksi. - -Hän huomasi äkkiä olevansa pehmeässä ruohikossa. Ympärillään tuoksui -suloinen viileys. Ilman täytti puiden tuoksu; melu jatkui yhä, mutta se -ei tuntunut ensinkään hirveältä. Se, ikäänkuin vanha laulu, tahtoi -viedä Jelenaa suloiseen uneen. - -Vaivoin hän aukasi silmänsä. Suuri ratas, jonka vesi pani liikkeesen, -kolisten pyöri hänen edessään, ja kauvaksi lentelivät sen ympärillä -veden räiskeet. Kuun valossa ne muistuttivat niistä timanteista, joilla -tytöt olivat häntä puutarhassa koristelleet sinä päivänä, jolloin -Serebrjani oli tullut. - -"Näinköhän minä olen puutarhassa kotona?" ajatteli Jelena. -- Joko taas -olen puistossa? -- Tytöt! Pashenka! Dunjasha, missä olette? - -Mutta nuoren tytön kasvojen asemasta, nojautui harmaa, ryppynen pää -Jelenaa kohden; parta, valkea kuin lumi, melkein koski hänen kasvojaan. - --- Katsopas, miten Jumala on sinua johdattanut, bojari! sanoi -tuntematon vanhus, uteliaasti katsellen Jelenan kasvon piirteitä: -- -olispa hevonen mennyt hiukan vasemmalle, niin olisit joutunut turmioon. -No, onpa hevonenkin tottunut, hän sanoi itsekseen: -- paikka on sille -vanhastaan tuttu. Jumalan kiitos, se ei ole ensi kertaa myllyllä! - -Ukon ilmestyminen pelotti Jelenaa; hän muisti kertomuksia -metsänhaltijoista, ja ihmeellisesti vaikuttivat hänessä tuntemattoman -rypyt ja valkea parta, vaan hänen äänessään oli jotain hyväsydämmistä; -Jelena, muutettuaan äkkiä mielensä, heittäytyi hänen jalkoihinsa. - --- Ukko kulta! -- hän huudahti: -- pelasta minut, kätke minua! - -Mylläri arvasi kohta, mistä oli kysymys: hevonen, jolla Jelena oli -nelistänyt, oli Vjasemskin. Kaikesta päättäen hän oli Morosovin -puoliso, juuri se, jota hän oli yrittänyt loitsimalla saada -ruhtinaalle. Hän ei koskaan ollut nähnyt häntä, vaan oli paljon hänestä -Vjasemskilta kuullut. Hän ei rakastanut ruhtinasta, pyysi apua, -- -luultavasti hän pelastuikin ruhtinaan kynsistä tämän omalla hevosella. - -Ukko tuumaili hetken kaikkia näitä seikkoja. -- Jumala olkoon kanssasi, -bojaritar! -- hän sanoi: -- kuinka voin sinua pelastaa? Väkevä on -ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, pitkälle ulottuvat hänen kätensä: hän -tappaa minut, vanhuksen. - -Jelena katseli kauhistuen mylläriä. - --- Sinä tiedät ... hän sanoi: -- sinä tiedät, ken minä olen? - --- Tiedänpä kyllä, sinä olet Jelena Dmitrijevna! Paljon on minulle -ijässäni kertonut vesi, ja paljon ovat puut kuiskineet! Tiedän -tarpeeksi; ei kaikkia ole sopiva puhua. - --- Ukko kulta, jos sinä kaikki tiedät, niin kaiketi tiedät, ettei -Vjasemski sinua ahdista, koska hän makaa tiellä haavoitettuna... Häntä -en pelkää, ukko kulta, -- minä pelkään opritshnikkeja ja ruhtinaan -orjia... Pyhän Jumalanäidin tähden, kätke minua, ukkokulta! - --- Oh, vai niin! ukko sanoi raskaasti huoaten: -- vai makaa Afanaasi -Ivanovitsh maantiellä. Mutta miekaniskusta ei hän kuole. Ruhtinas -Afanasi Ivanovitsh nousee, ajaa myllylle ja sanoo: missä on -bojarittareni, minun sydämeni kiihko? Ja mitä minä siiloin vastaan? -Hänen kanssaan ei sovi juonitella. Hän lyö kappaleiksi! - --- Ukkoseni, tuossa on kaulakoristeeni! Ota se! Vielä enemmän annan, -jos pelastat minut! - -Myllärin silmät säkenöivät. Hän otti simpsukkaisen kaulakoristeen -bojarittaren kädestä ja alkoi ihailla sitä kuunvalossa. - --- Bojaritar, minun joutseneni, -- hän sanoi tyytyväisin katsein: -- -siunatkoon sinua armias Jumala ja moskovalaiset ihmeidentekijät! Ei -minun ole helppo piilottaa sinua ruhtinaan palvelijoilta, jos he äkkiä -tulevat tänne! Kuitenkin panen itseni alttiiksi sinun edestäsi, ehkä -Jumala on armollinen! - -Vielä ei ukko ehtinyt lopettaa puhettaan, kun metsästä kuului -kavionkapsetta. - --- He tulevat, he tulevat! -- kirkasi Jelena. Älä anna minua heille, -ukko kulta! - --- Hyvä, bojaritar, tule perässäni! - -Mylläri vei kiireesti Jelenan myllyyn. - --- Kätkeydy tänne säkkien taa, -- hän sanoi ja sulki oven hänen -jälkeensä ja kiirehti ratsun tykö. - --- Voi Jumalani, miten voisin hevosen piilottaa, etteivät arvaisi! - -Hän tarttui sen ohjakseen ja vei sen toiselle puolen myllyä, jossa -hänellä oli mehiläispatsas, ja sitoi sen kiinni pensaihin kekojen -taakse. - -Sillä välin kavioin kopse ja ihmisäänet kuuluivat lähemmältä. Mylläri -meni puotiinsa, sulkien oven ja sammutti valkean. - -Pian ilmestyi Vjasemskin väki kentälle. Kaksi orjista tuli jalkasin, -kantaen puiden oksista tehdyssä paarissa, tunnotonta ruhtinasta. -Myllyllä he pysähtyivät. - --- No, tännekö poikkesimme? -- kysyi vanhin ratsumiehistä. - --- Tännepäin hevonen on juossut! -- sanoi toinen. -- Minä näin jäljet! -Täällähän tietäjäkin asuu. Tutkikoon hän ruhtinasta! - --- Laskekaa maahan hänen armonsa, mutta varovasti! Ettei veri tyrehdy! - --- Herra auttakoon, -- sanoivat palvelijat: -- jo kolmannen kerran -ruhtinas huokasee, ja pyörtyy taas! Ellei mylläri seisauta -verenjuoksua, niin ei ruhtinas enää nouse ylös; veri vuotaa viimeiseen -pisaraan! -- Mutta, missä se kirottu noita on? Tuokaa hän joutusammin -esiin! - -Opritshnikit alkoivat paukuttaa myllyn ovea. Kauan saivat he odottaa -vastausta. Viimein kuului puodista yskiminen; avatusta ikkunan reijästä -pisti esiin myllärin pää. - --- Kenen Jumala toi tähän aikaan? sanoi vanhus, yskien kovasti, niin -että sydän tärähteli. - --- Tule ulos, noita, suoriu pikemmin, veri vuotaa kuiviin! Bojari, -ruhtinas Vjasemski, on haavoitettu! - --- Mikä bojari? -- vanhus kysyi, ikäänkuin ei olisi kuullut. - --- Voi sinua pöllö! Vielä kysyt: kuka? Lyökää maahan ovet, miehet! - --- Älkää toki, ystävät! Minä tulen, miksi särkeä? kyliä tulen! - --- Ahaa, kuulitko, pölkkypää! - --- Älä suutu isäseni, mylläri sanoi, laahustaen ulos: -- pyydän -anteeksi, veikkonen, korvani on lukossa, en kuule kerrasta! Eihän se -ole synti: kun te aloitte kolistaa ovelle ja seinille, veikkoset, -pelästyin ja ajattelin: Herra varjele, näinköhän tulee rosvoja! -Tuollahan on niiden murroksia ja luolia, ystäväiseni! Pelko sydämmessä -asut metsässä, usein ajatellen, mitä, Jumala armahda, sattuu. - --- No, kyllä jo lörpöttelit! Katsopas tänne: veri näet, vuotaa, voitko -sitä pidättää? - --- Katsotaan, veikkoset! Herra armahda! Kuka on lyönyt häntä? Olispa -sattunut puolentuumaa alemmaksi, niin olispa sattunut aivoihin! Jumala -varjele häntä! Vaan, mitä tässä? Olkapäähän sattui melkein luuhun asti! -Äh, nähtävästi ovela miekkailija -- kuka löi hänen armoansa! - --- Voiko pidättää verta, ukko? - --- Vaikea on, veliseni, vaikea. Miekka on ollut loihdittu! - --- Loihdittu? Kuulitteko, miehet? minä sanoin: loihdittu. Kuinka hän -muuten olisi voinut haavoittaa seitsemästä kohdasta! - --- Niin, niin! -- virkkoivat opritshnikit: varmaan loihdittu; miten -muuten Serebrjani olisi seitsemästä kohdasta haavoittanut! - -Mylläri kuuli ja otti kaikki huomioon. - --- Kas, kuinka hurme valuu! -- hän pitkitti: -- no, miten sen -seisattaa? Ellei miekka olisi ollut loihdittu, niin ehkä olisi voinut -pysäyttää, vaan nyt... Se ehkä on nytkin kuitenkin mahdollista, vaan -minä pelkään. Kun alan lukea loitsuja, niin kieleni kangistuu! - --- Kangistuu! -- opritshnikki sanoi eräälle palvelijalle: anna tänne -kukkaro, jossa on Morosovin kolikoita. -- Siinä on sinulle, ukko, -kourallinen kultaa. Jos pidätät veren, annan vielä kourallisen; jollet --- niin otan sinusta hengen. - --- Kiitoksia, isäkulta, kiitoksia! Palkitkoon sinua Jumala ja kaikki -pyhät. Mitäs tehdä muuta, veikkoseni, kuin koetetaan, panen vaikka -pääni alttiiksi. Poistukaa, veliseni, -- se toimi pelkää silmiä! - -Opritshnikit poistuivat. Mylläri kurottiihe Vjasemskin yli, sitoi hänen -haavansa ja luettuaan "isä meidän," pani hän kätensä ruhtinaan päälle -ja alkoi loihtia: - -"Ajoi vanha mies, hällä oli hevonen mustanruskea, kilvassa pitkin -maanteitä ja etäisissä paikoissa. Sinä hurme-emo, väkevä, väkevä -ruumiissa, seisahdu, käänny takaisin. Vanha mies sinua sulkee -- -suojaan sinua säälii. Kun vettä ei olisi puuttunut hänen ratsultansa, -niin ei sinua hurme-emo olisi ollut. Koko maa, yksi perhe, tottele -minua! Sanani on voimakas!" - --- Lähestykää, isäkullat! -- mylläri sanoi, -- lähestykää pelotta; veri -pisättyi, ruhtinas tulee henkiin; mutta minä voin huonosti ... kylläpä -tiesin, -- kieleni jäykistyy! - -Opritshnikit kokoontuivat ruhtinaan ympäri. Kuu valaisi hänen -kasvojansa, jotka olivat kalman kalpeat, vaan veri ei enää vuotanut -haavoista. - --- Tosiaankin on veri seisahtunut! Ukkopas ei häväissytkään itseään! - --- Tuoss' on sulle kultaa! sanoi vanhin opritshnikeista. -- Vaan tässä -ei vielä kaikki. Kuulepas, vanhus. Me tiedämme jäljistä, että tätä -tietä on juossut ruhtinaan hevonen, ja ehkäpä oli sen seljässä -bojaritarkin. Jos sinä ne näit, niin sano! - -Mylläri räpytteli silmiään, ikäänkuin ei mitään olisi ymmärtänyt. - --- Näitkö sinä ratsua ja bojaritarta? - -Ukko oli kahden vaiheilla, sanoisiko vai ei? Mutta samassa hän mietti -näin: - -Jos Vjasemski olisi terve, niin peitellä häneltä bojaritarta olisi -enemmän kuin vaarallista oli miten hyvänsä. Mutta paraneeko Vjasemski -eli ei -- Jumala sen tiesi! Vaan Morosov ei jätä hyvää työtä -palkitsematta. Eikä Serebrjanikaan anna bojaritarta häväistä, koska -niin löylytti ruhtinasta. Eihän, mylläri ajatteli, Vjasemski nyt voi -mitään minulle, vaan Serebrjani ja Morosov kumpikin kiittävät minua, -jos pelastan bojarittaren. - -Tämä poisti hänen epäilyksensä. - --- En ole nähnyt näkemällä, enkä kuullut, veikkoseni! -- hän sanoi: -- -enkä tiedä mistä ratsusta, mistä bojarittaresta te puhutte! - --- Ellet vaan, ukko, valehtelisi! - --- Tulkoon minulle kirous, en tahdo nähdä taivaan valtakuntaa! Lyököön -salama minut, jos mitään tiedän hevosesta, tai bojarittaresta! - --- Annas pärettä, katsotaan, näkyykö hiekassa jälkiä! - --- Ei ansaitse katsoa, -- sanoi eräs opritshnikki. -- jospa olisikin -jälkiä, niin niitähän on omat hevosemme tehneet. Nyt emme mitään näe! - --- Olkoon niin, Aukase, ukko, puoti, että ruhtinas viedään sinne! - --- Heti, veliseni. Oh minä olen vanha, muuten olisin juossut majataloon -ja tuonut teille olutta ja hyviä viiniä! - --- Eikö ole kotona? - --- Ei, veikkoset. Mitäpä minulla, kehnolla! Ei viiniä, eikä ruokaa, -eikä hevosillenne rehuja. Vaan majatalossa, siellä on kaikkia. Siellä -on viiniä sellaista, joka kelpaa vaikka tsaarin pöytään. Ahdasta on -teillä minun luonani, hyvät herrat, eikä ole mitään suuhunkaan -pantavaa; ja tehän olette sotilaita ja olette ilman illallista! -Ratsunne nyhtävät ruohoa... Se on vaan paha, että ruoho tässä on -sellaista ... kun kerran hevonen syö kylläkseen, niin jo alkaa -tukehduttua, sellainen se! Horjuu, horjuu; ja viimein pakahtuu. - --- Piru sinut nylkeköön, sinä vanha ruoja! Tahdotko sinä, että -hevosemme pakahtuisivat? - --- Varjele Jumala, veljet rakkaat! Hevoset voidaan sitoa, ett'eivät -söisi ruohoa; yhden yön kyllä tulevat toimeen. Vaan teitä, hyvät -herrat, pyydän nöyrimmästi, kunnioittakaa minun puotiani; ei siinä ole -heiniä, eikä olkia, vaan paljas maa. Täällä ei ole niinkuin -majatalossa. Vaan kun panette levolle, niin muistakaa lukea iltarukous -yön kauhuja vastaan ... täällä on vähän epäsiistiä! - --- Voi, sinua lemmon ruoja! Mene hiiteen puotinesi. Vai niin aijot -kestitä! Pojat, ajakaamme majataloon. Pitkäkö sinne on täältä, ukko? - --- Lähellä on, veikkoseni, lähellä. Tästä menee polku; kun saavutte -maantielle, niin käännytte vasemmalle, ajatte noin virstan verran -- -niin tulette majataloon! - --- Me lähdemme! -- sanoivat opritshnikit. - -Vjasemski oli yhä vielä tainnoksissa. Palvelijat nostivat hänet -paarille ja alkoivat kantaa varovasti. Opritshnikit istuivat hevosen -selkään ja ajoivat jäljestä. - -Tuskin oli joukko poistunut, eikä enää kuulunut metsässä ihmisääntä, -niin ukko avasi myllyn oven. - --- Bojaritar! Ne lähtivät tiehensä -- Ole hyvä ja tule puotiin. Voi -sinua hempuseni, miten piilit! Tule, joutseneiseni, puotiin! Siellä on -sinun parempi. - -Hän levitti pehmeätä sammalta puodin nurkkaan, sytytti valkean, sekä -asetti Jelenan eteen puukupin mesikakkuineen ja leipineen. - --- Syö virkistykseksesi, bojaritar! -- hän sanoi, syvään kumartaen. -- -Heti tuon sinulle viiniä. - -Juostuaan vielä kerran myllyyn, hän toi sieltä suuren pullon ja -savimaljan. - --- Onneksesi, bojaritar! - -Ukko, niinkuin isäntä ainakin, ensinnä tyhjensi maljan. Viini saatti -hänen iloiseksi. - --- Ryyppää, bojaritar! -- hän sanoi, nyt ei sinun tarvitse mitään -peljätä! He etsivät majataloa. Löytävät tai ei, vaan tänne eivät palaa: -en semmoiselle tielle heitä lähettänyt, ha, ha, ha! Vaan mitä sinä, -bojaritar, mikset maista viiniä? Vaan äläpäs maistakaan! Tämä onkin -huonoa. Sylje siihen. Minä tuon sinulle toista! - -Mylläri juoksi taas myllyyn, ja palasi, tuoden tällä kerralla puuleilin -kainalossaan ja hopeisen maljan kädessään. - --- Tässä on viiniä, joka kelpaa! -- hän sanoi, kallistaen leiliä maljaa -kohden. -- Onneksesi, bojaritar! Tätä viiniä ja tämän maljan antoi -minulle eräs hyvä mies ... hänen nimensä on Persten ... ha, ha! Täällä -metsässä elelee monta hyvää ihmistä: kaikki he ovat minun kanssani -ystävyydessä! Syö, bojaritar! Miks'et syö mesikakkuja? Ei nämät ole -huonoja. Tällaisia mesikakkuja ei tapaa sadan virstan päässäkään. Miksi -siis ei nämät ole huonoja? Siksi, että minä ymmärrän mehiläishoitoa -paremmin kuin kukaan muu. En ole semmoinen kuin muut! Minä heitän joka -vuosi parhaimman mehiläiskeon suohon vedenhaltijalle: tuossa on -sinulle, ukko, syö: ha, ha! Ja hän, bojaritar, Jumala häntä varjelkoon, -pitää vaarilla minun mesipatsastani. Häneltäpä saan mehiläitä. Kun hän -oli ajanut hevosen kelvottomaksi, niin hän heitti sen lammikkoon ja -siitäkös mehiläisiä sikisi; mutta kalatpa hävisivät, vaan niiden -sijasta saatiin mehiläisiä... Voi, bojaritar! vähän syöt, vähän juot! -Vaan äläpäs huoli, enkö saa sinua viiniä juomaan... Kuule, bojaritar! -Hänen onneksensa ... ha, ha! Ruhtinaan ... ruhtinaan onneksi, ei tämän, -vaan Serebrjanin! Suokoon Jumala hänelle terveyttä; katsopas, miten -hutki tuota, niin tuota Vjasemskia! Vaan bojari Drushina Andrejitsh, -ha, ha! Hänen onnekseen, bojaritar! Pari päivää asut minun turvissani, -vaan sitten saat mennä, mihin mieli tekee: vaikka Drushina Andrejitshin -tai Serebrjanin luo ... mitä se minuun kuuluu? Onneksesi! - -Kummallisen kolkoilta tuntui Jelenasta nuot juopuneen myllärin sanat. -Hänen salaisimmat mietteensä näyttivät olevan myllärille tuttuja: hän -näytti voivan tunkeutua hänen sydämmeensä. Päre, joka oli pistetty -seinän rakoon, valaisi hänen ryppyisiä kasvojaan kirkkaalla valolla; -hänen harmaat silmänsä olivat humalan hämmentämät, vaan kuitenkin -katselivat hyvin tarkasti Jelenaa. Hänestä tuntui taas hirvittävältä, -hän alkoi ääneen rukoilla. - --- Ha, ha! mylläri sanoi -- rukoile vaan, rukoile, bojaritar, sitä en -pelkää... Et sinä minua rukouksella säikäytä, et sinä minua -suitsutuksella polta ... kyllä minäkin osaan loihtia... En minä ole -mikään semmoinen ja tämmöinen ... minut tuntee vedenhaltija, -metsänhaltija ... minut tuntevat myöskin vedenneidot ... ja noidat ... -ja tontut ... kaikki tuntevat minut ... minut ... niin minut... -Tahdotko, että kutsun heitä? Shikalu! Likalu! - --- Herra Jumala! -- Jelena vaikeroi. - --- Shikalu! Likalu! Mitä? Eikö tule? Odota, kyllä tulevat! Ptruu, -ptruu! - -Ukko nousi seisomaan ja, hoiperrellen sekä hyppien, meni ulos puodista. -Jelena säikähdyksissään sulki oven hänen jäljestään. Kauvan mylläri -lörpötteli oven takana itsekseen. - --- Kaikki minut tuntevat! -- hän toisteli pöyhkeällä, vaan sekavalla -äänellään: -- metsänukko ... vedenukko ... ja tontut ... noidat... En -ole mikään semmoinen ja tämmöinen! ... minut tuntevat kaikki! Ptruu, -ptruu! - -Kuului kuinka ukko hyppi ja polki jalkaa. Vaan pian äänensä alkoi -heiketä; hän nukkui maahan; ja kohta kuului hänen kuorsaamisensa, joka -kaiken yötä säesti myllyn pyörän kolinaa. - - - - -XVIII Luku. - -Vanha tuttu. - - -Seuraavana päivänä Morosovin talon häviöstä ratsasti eräs elähtäneempi -sotilas mustalla hevosella synkässä metsässä. Vähän väliä hän otti -lakin päästään ja kuulteli jotakin. - --- Hiljaa, Galka, äläpäs päristele, -- hän sanoi, taputellen sen -pyöreätä kaulaa: -- kuinka olet raju, ettei voi mitään kuulla! Voi -noita rotkoja, en vähintäkään tunne paikkoja! Kaikkialla lehmuksia ja -pähkinäpuita! Vaan kun ennen kuljettiin, niin kaikki tulivat tervalta. - -Ja ratsastaja pitkitti matkaansa. - --- Seiso, Galka! -- hän sanoi äkkiä, vetäen ohjaksista! -- luulenpa -taas kuulevani jotakin! No, seisopas hiljaa, mikä sinua riivaa! -Tosiaankin kuulen jotakin. Ei lehtikään näin kahaja, eikö se ole myllyn -ratas! On kuin onkin se mylly, missä tahansa. Seisopas nyt toki! Nyt et -pääse minusta, sinä vintiö! - -Ja Miheitsh, ikäänkuin peljäten tieltä eksyvänsä, antoi mennä täyttä -ravia ääntä kohden. - --- No, Jumalan kiitos, -- hän sanoi, kun puiden välistä alkoi siintää -sammaltunut rakennus pyörivine rattaineen: -- saavutinpa viimeinkin; -olinpa melkein menehtyä: milloin melua edessä, milloin takana, mitään -et selittänyt! Tuossa on mylly! Tuota toista puolta kuljimme bojarin -kanssa silloin, kuin rosvot olivat oppaina. Mutta mitä? Silloin oli -ratas oikealla, vaan nyt vasemmalla; silloin oli puodin ikkuna myllyyn -ja ovi metsään päin, vaan nyt on ikkuna metsään ja ovi myllyyn päin! -Lempo ties, onko tämä sama mylly! Siltä se kuitenkin näyttää! Enhän -minä turhaan tätä kierrellyt koko päivää; enpä olisi muuten tänne -ajanut, mutta kun on kysymys bojarin pelastuksesta! - -Miheitsh astui alas hevosen seljästä, sitoi sen puuhun, ja lähestyi -myllyä jonkunlainen pelko sydämessä, ja alkoi koputtaa ovea. - --- Isäntä, kuule isäntä! - -Ei kukaan vastannut. - --- Isäntä, isäntä kuule! - -Miheitsh koetti temmata auki ovea; se oli lukittu. - -"Mitä hän, hiisi vieköön, makaako vai onko kätkeytynyt?" Miheitsh -ajatteli ja alkoi kaikin voimin kolistaa ovea sekä käsin että jaloin. -Ei kuulunut vastausta. Miheitsh alkoi tulistua. - --- Kuule, sinä rahjus! -- tule ulos, muuten pistän hökkelisi tuleen. - -Alkoi kuulua yskimistä, ja oven yläpuolella olevasta pienestä aukosta -näyttihe valkoinen parta ja ryppyjen uurtamat kasvot, joiden keskeltä -välkkyi kaksi vaaleanharmaan väristä silmää. - -Miheitshistä ei tuntunut oikein hauskalta myllärin läsnäollessa. - --- Terve, isäntä! -- hän sanoi mielistelevällä äänellä. - --- Jumala olkoon kanssasi! -- mylläri vastasi, mitä sinä haluat, hyvä -ystävä? - --- Etkö tunne minua, isäntä? Olinhan minä sinun luonasi yötä bojarin -kanssa. - --- Ruhtinaanko? Miks'en tuntisi? Tunsin kyllä! Miten, isäseni, sinut -Jumala toi? - --- Mutta miksi sinä, isäntä, tunget pääsi, kuten hyyppä, puunonteloon! -Päästä minua sisään, tai tule itse ulos; näin ei ole mukava puhella! - --- Odota, isäseni, annas kun hiukan karistan jyviä lisäksi, sitten -tulen kohta ulos luoksesi! - -"Vai niin", -- Miheitsh ajatteli: -- "jospa näkisin, miten sinä, -hiiden kummi, karistat jyviä! Luulen, että jauhat juutalaisten luita -noita-akoille! Eihän tässä voi kuljettaakaan, tämmöisessä erämaassa, ja -pyörätkin ovat sammaltuneet!" - --- Kas niin, isäseni, nyt tulin luoksesi, mylläri sanoi, sulkien -tarkasti oven jälkeensä. - --- Vihdoinkin tulit! Oletpa sinä varovainen, isäntä! - --- Enhän minä, kummikulta, asu missään ihmisten joukossa täällä, vaan --- metsässä! Ei sovi kaikille aukaista: onko onnettomuus kaukana! Näkee -kyllä, että on ihminen, mutta mistä tietää, onko hänellä takkinsa alla -pyhitetty leipä, vai mukulakivi! - -"Vai niin, velikulta!" Miheitsh ajatteli: "teeskentelee pelkäävänsä -rosvoja, vaan, minä luulen, ettei ole sitä metsänpeikkoa, jonka kanssa -hän ei olisi lapsia ristinnyt!" - --- Mitä, isäseni, sinulla nyt sitten on minulle asiaa? Kerro, ja minä -kuulen! - --- No, mitäkö isäntä: tapahtuipa onnettomuus pahempi kuin kuolema; -kirotut opritshnikit ryöväsivät herrani ja veivät slobodaan suureen -linnaan; hän istuu nyt, ehkä, tyrmässä, murhe mielessä, tuska -sydämessä; ja mistä syystä -- sen Jumala yksin tietää; ei hän tehnyt -pahaa tsaaria eikä Jumalaa vastaan; piti vaan oikeuden puolta, taisteli -Morosovin ja hänen bojarittarensa puolesta, kun ne petoksella, kesken -pitoja, hyökkäsivät talon kimppuun ja hävittivät sen perinpohjin. - -Myllärin kasvot tekeytyivät kummallisiksi. - --- Oh, vai niin! hän sanoi: -- ikävä on, ystävä; ikävä on ystävä; ikävä -on ruutanan uida rauhattomuudessa. Ikävä on ruutanan istua pimeässä -vankilassa; ikävä on Morosovin olla ilman nuorta vaimoansa; vielä -pahempi on Vjasemskin elää toisen vaimon kanssa! - -Miheitsh ihmetteli. - --- Sinä siis tiedät, että Vjasemski on ryöstänyt Morosovin vaimon? En -minä ole siitä sinulle mitään sanonut. - --- Voi, kummiseni, ei sitä ainoastaan tiedetä, mitä sanotaan; kun -joskus kaukana metsässä kolistellaan, niin läheltä kuuluu kaiku; kun -pyörän alta on loppunut vesi, tulee kuivuus sadankin virstan päässä, ja -myös viljasta suuri puute, vaan, veikkonen, ukko, elä ääneti; kuule, -kuinka ruoho kasvaa, ja kätke varaksesi. - --- Miten luulet, isäntä, näinköhän voisi auttaa bojaritarta? Minä olen -sitä arvellut ja tuumaillut pääni täyteen, vaan en ole mitään keksinyt. -Lähden puhumaan hyvälle ihmiselle ja kysymään neuvoa. Ja, myöntää -täytyy, että tuo nuori mies kovasti tuumaili neuvoessaan meitä sinun -luoksesi. Hän sanoi silloin minulle: Jos minua bojari tarvitsee, -lähettäköön sanan myllyyn ja kysyttäköön ukolta missä Vanjuha Persten -oleskelee, ja silloin minä olen, hän sanoi, mielelläni tekevä bojarille -palvelusta; hänen edestään minä panen vaikka henkeni, hän sanoi. No, -nyt tulin, isäntä; osota laupeutta ja ilmoita, miten ruhtinaan voisi -pelastaa. Jos sen teet, -- niin ei sinua ruhtinas Nikita Romanitsh -koskaan unohda, ja minäkin, murhemielinen, olen aina oleva sinun -palvelijasi. - -"Saisit mennä maan läpi, susi syököön! -- Miheitsh lisäsi -arvelevaisesti: -- jonkun pitäisi käydä terveisillä hänen luonansa!" - --- Isäseni, miks'ei sovi masentaa surua? Ikävä asia puhuakin, vaan -koukullahan hiiliäkin kohennetaan, ja välistä tapahtuu, että jyvä -kokonaisena myllynkiven silmästä hypähtää: kaikki käy, kuten kullekin -on sallittu! - --- Niin se on, isäntä, kun kova tulee niin kukkokin munii; vaan -onnettomuudekseen kovakuoriainenkin seinään lentää; vaan sitä sinulta -kysyn, sano nyt mitä oikeastaan on tehtävä? - -Mylläri katsoi maahan, ja oli, ikäänkuin kuuntelisi rattaan kolinaa. - -Kului joitakuita minuuttia. Ukko pudisti päätään, ja alkoi puhua, -pitämättä Miheitshistä lukua: - -"Kulkee, kulkee ratas ympäri; kun oli korkealla, niin tulee alas; kun -oli alhaalla, niin tulee ylös -- kuulen -- kaukaa kirkonkellon äänen: -hautajaisiinko kutsutaan, vai häihin; vaan ketä vihitään, ketä -haudataan; ei voi kuulla, -- vesi kohisee, ei näe paksun usman takaa. - -"Korpit lentävät etäältä, kutsuen toinen toistaan rikkaihin pitoihin, -tuota nokkasee, tuota hosuu, itsekään eivät huomaa sitä, lentävät vaan -ja huutavat! Kirves on tahottu, pyöveli on valmis; juoksevat pitkin -tammilautoja, lämpönen verivirta alkaa virrata; päät putoavat -hartioista -- vaan, ei tiedä, kenen." - -Miheitshiä pelotti. - --- Mitä sinä, ukkokulta, puhelet, vieläpä loihdit, ikäänkuin vainajan -jälkeen? - -Mylläri ei ollut kuulevinaan Miheitshiä. Hän ei enää puhunut mitään, -vaan ainoastaan sopotti itsekseen. Hänen huulensa höpisivät -kuulumattomasti, ja harmaat silmänsä katselivat raukeina, ikäänkuin -eivät näkisi mitään. - --- Ukkoseni, kuule ukko! -- ja Miheitsh nykäsi häntä hihasta: - --- No? -- mylläri äännähti kääntyen Miheitshin puoleen, ollen aivan -huomaamaton. - --- Mitä sinä laskettelet ukkoseni? - --- Oh, kummiseni! Paljon kuullaan, paljon sanotaan, Mene nyt tiehesi -tämän männyn ohi. Mene yhä suoraan; paljo tulee sinua vastaan -käännepaikkoja sekä oikealle että vasemmalle, vaan mene sinä vaan -suoraan eteenpäin; kuljet noin viisi virstaa -- siinäpä tulet pienelle -tuvalle; siinä tupasessa ei ole elävätä olentoa. Odota siellä yöhön -asti, silloin sinne tulee hyviä ihmisiä -- niiltä saat enemmän kuulla. -Vaan palaa sitten samaa tietä takaisin tänne, -- sinulla tulee olemaan -työtä: kasuaari lensi loukkuun; viet sen Dalmatin tsaarille, lunnaat -pannaan kahtia! - -Ja odottamatta vastausta, vanhus meni myllyyn ja sulki oven jälkeensä. - --- Ukkoseni! -- Miheitsh huudahti hänen jälkeensä, -- sano nyt -selvästi: mistä ihmisistä, mistä linnusta puhut? - -Mutta mylläri ei vastannut mitään, eikä hän voinutkaan mitään kuulla, -paitsi veden kohinaa ja rattaan jyskintää. - -"Susi hänet syököön!" -- Miheitsh ajatteli: -- "mihin hän aikoi minut -lähettää! Viiden virstan päässä on tupanen, odota siinä yöhön, vaan -piru tiesi, kuka sinne tulee, enemmän saat kuulla. Lähettäisinpä sinut -itsesi sinne, sinä vanha konna! Kylläpä antaisin sinulle, vaan bojarin -tähden!... Katsotaan, miten asia lienee! Hyi! No, Galga, mitäs muuta, -annas mennä tuonne hiiden mökkiä etsimään!" Ja, istuen hevosen selkään, -Miheitsh vihelsi, ja antoi mennä myllärin osottamaan suuntaan. - - - - -XIX Luku. - -Venäjän mies muistaa hyvän. - - -Oli jo myöhäinen, kun Miheitsh näki varjossa olevan mustan ja -savuttuneen mökin, joka oli enemmän puoleksi mädänneen tatin, kuin -ihmisasunnon näköinen. Aurinko oli jo laskenut. Sumun juovat liitelivät -korkean ruohikon yllä, vähäisellä avonaisella kentällä. Oli suloista ja -tuoksuvaa. Linnut taukosivat visertämästä; ainoastaan joku silloin -tällöin alkoi laulaa univirttään ja, sen lopetettuaan, ryöpsähti -oksalle. Vähitellen nekin vaikenivat ja yleisen hiljaisuuden vallitessa -kuului ainoastaan heikko, näkymättömän puron lorina, ja välistä yökön -suhina. - --- Kas, minne tultiin! -- Miheitsh sanoi, katsahtaen ympärilleen: -- ja -todellakin, täällä ei ole yhtään elävätä sielua! Odotanko, ja katson, -millainen tulee, mikäpä neuvoksi? Mutta, jos, Jumala armahda, tulee -joku sellainen, että ... hyi! Olisinpa näyttänyt tuolle myllärille, -jollei olisi bojaria pelastettava. - -Miheitsh astui alas hevosen seljästä, pannen sen liekaan, otti pois -ohjakset ja päästi sen valloilleen. - --- Nyhdä ruohoa, -- hän sanoi, -- vaan minä käyn tupaan, ellei ovi ole -lukittu, niin katson, eikö lie jotain purtavaa! Talonpito ei liene -aivan kehuttavaa, vaan nälkäinen ei kursaile! - -Hän sysäsi jalallaan matalaa, kallistunutta ovea; kummallisesti kaikui -tässä autiossa paikassa sen pitkäveteinen narina, aivan kuin ihmisen -itku. Vasta sitten, kun se oli kääntynyt saranoillaan ja kolahtanut -seinää vasten, Miheitsh kumartuen meni sisään. Häntä kohtasi siellä -pimeys ja tympeän kosteuden haju. Katseltuaan ympärilleen, hän huomasi -pöydällä olevan leivänkannikan ja ryhtyi siihen kiivaasti käsiksi. Hän -meni lieden ääreen, kaiveli tuhkaa ja löysi siitä hehkuvia hiiliä, sai -ne vaivoin palamaan ja sytytti päreen, joka oli rahilla. Uunin ja -seinän väliin oli kiinnitettynä orsia. Niillä oli vaatteita, muiden -seassa myös kullalla kirjailtu viitta, aivan kuin bojaria varten tehty. -Seinällä riippui kultanauhainen lakki. Mutta enimmin Miheitshin -huomiota veti puoleensa nurkassa oleva jumalankuva, joka jo oli -mustunut liasta. Se sovitti hänet tuntemattomien isäntäin kanssa. - -Miheitsh teki joitakuita ristinmerkkiä sen edessä, sitten sammutti -tulen ja hiipi orsille, heittäytyen pitkälleen, alkoi kuorsata ja -nukkui makeaan uneen. Hän nukkui tyyneenä, kunnes äkkiä nyrkin isku -hänen kylkeensä työnsi hänet orsilta maahan. - --- Mitä nyt? -- Miheitsh huudahti, heräten vasta maassa: -- kuka siinä -rähisee? susi sinut... - -Hänen edessään seisoi vanukepartainen ukko, leveä puukko vyöllä, ja oli -valmis antamaan nyrkillään uuden iskun. - --- Älä koske! -- sanoi hänelle toinen, reima poika, jonka huulista -tuskin haituvia näkyi, -- mitä hän teki sinulle? Mitä? -- Tätä -sanoessaan hän ravisti toveriaan olkapäästä, ja itse rupesi -tarkastelemaan Miheitshiä. - --- Oh, harmaapää! -- hän huomautti jonkinlaisella kunniaa osoittavalla -ihmetyksellä. - --- Ja sinä, hylje, mitä sukua hän on sulle! -- huudahti toinen: -- -isäkö -- vai lanko? - --- Ei se kuulu, hän on vanhus. Harmaapää, siis vanhus. Minä sanon: älä -koske, muuten suutun! - -Äänekäs nauru kajahti miesten kesken, joita joukottain tuli sisälle. - --- Anna olla, Hlopko, -- sanoi eräs heistä, -- pidä varasi! Kun Mitka -suuttuu, niin käy pahasti! Älä rupea, veliseni, hänen kanssaan -riitelemään! - --- Metsänpeikko häneen ryhtyköön! -- Hlopko vastasi, käyden sivulle: -onhan sitä asuttu metsässä, ja voitettu karhujakin! - -Toiset miehet, kaikki aseilla varustettuina, ympäröivät Miheitshiä ja -tarkastelivat häntä, eikä aivan suopeasti. - --- Mistä yökkö on lentänyt? -- kysyi yksi heistä, katsoen häntä suoraan -silmiin. - -Sillävälin Miheitsh ennätti tointua. - -"Ahaa, -- hän ajatteli: -- onhan nämä niitä rosvoja!" -- Terve, hyvät -miehet! Vaan missä on se, jonka nimi on Vanjuha Persten? - --- Siis sinä tarvitset atamania? Miks'et ennen sanonut? Jos olisit -sanonut, et olisi saanut niin monta tyrkkäystä! - --- Tuossa onkin atamani, lisäsi toinen, osottaen Persteniä, joka juuri -astui sisään vanhan Korshunin seurassa. - --- Atamani! -- huusivat rosvot: -- tänne on tullut mies, joka kysyy -sinua. - -Persten tarkasti Miheitshiä ja tunsi hänet kohta. - --- Ka, sinäkö, toveri! -- hän sanoi: -- ole tervetullut! Miten on hänen -ruhtinaallinen armonsa siitä päivästä jaksanut, kuin me yhdessä -Maljutan opritshnikkien kanssa mellastimme? Kyllä heitä jäi -Hiidenkuilulle! Ikävä vaan, että Maljuta Lukjanitsh pääsi kynsistä, ja -että tämä Mitka-hupsu päästi Homjakin. Ei he minun käsissäni olisi -liioin riemastelleet! -- Mutta mitenkä tsaari-isä iloitsi, nähdessään -tsarevitshin! Miten hän mahtoikaan suositella ruhtinas Nikita -Romanitshia! - --- Niin! -- Miheitsh huokasi: -- tsaari suosii, vaan ei koirain -hoitaja! Tsaari-isä Iivana Vasiljevitsh, Jumala hänelle terveyttä -antakoon, siten armahti herraani. Vaan Nikita Romanovitsh ei -miellyttänyt opritshnikkejä. Tosiaankaan ei ole se ihme, mistäpä he -olisivatkaan meitä rakastaneet. Ensin suomimme me heitä vitsoilla -Medvedevkassa; sitten sai Maljuta Hiidenkuilulla korvapuustin; sen -lisäksi bojari löylytti heitä Moskovassa kelpolailla. Mutta he, -kirotut, hyökkäsivät hänen kimppuunsa ylivoimalla, kaatoivat hänet ja -sitoivat sekä veivät slobodaan. Se ei olisi mitään, mutta tämä Maljuta, -koirankuonolainen, syyttää meitä tsaarin edessä ja kostaa ruhtinaalta -saamansa korvapuustin! - --- Hm! -- yrähti Persten, istuen rahille: -- siis tsaari ei -käskenytkään hirttää Maljutaa? Miksi ei? No, sen tietää hänen -tsaarillinen armonsa! Mitä ajattelet tehdä? - --- Mitäkö, isä, Iivana, en tiedä, miten kunnioittaa sinua sukunimesi -mukaan... - --- Kunnioita Vanjuhaa -- ja siinä se! - --- No, isä Vanjuha, en itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä: Ehkä sinä -jotain keksit? onhan yksikin järki hyvä, vaan kaksi on parempi. Sinun -luoksesihan myllärikin lähetti minut: mene, hän sanoi, atamanin luo, -hän auttaa. Minä näen merkeistä, hän sanoi, että hänellä tulee olemaan -onni ja menestys siinä. Mene, hän sanoi, atamanin luo! - --- Minunko! Sanoiko hän -- minun luokseni? - --- Sinun juuri, isäkulta, sinun luoksesi. Mene, hän sanoi, atamanin -luo, vie minulta terveisiä ja sano, että hän ryhtyisi pelastamaan -ruhtinasta. Minä, näet, huomaan merkeistä, että hänellä tulee siinä -olemaan onnea ja menestystä, hän sanoi. Tuli mitä tuli, pelastakoon -ruhtinaan! Minä, näet, hän sanoi, en unhota tätä palvelusta. Mutta -jollei atamani pelasta ruhtinasta -- niin kaikellainen onnettomuus -kohtaa häntä; hän riutuu, kuin korsi; hän menehtyy tykkänään, niin hän -sanoi! - --- No mitä! -- Persten sanoi, pudistaen päätänsä miettiväisenä: -- -näinköhän minä tosiaan riutuisin? - --- Niin, isäseni, sekä kädet että jalat, hän sanoi kuivettuvat, ja -päähän tulee sellainen pyörrytys, että auta Jumala! - -Persten kohotti päätään ja tarkasteli tyystin Miheitshiä. - --- Eikö mylläri sanonut muuta? - --- Kuinkas muuten, isäkulta! -- katsellen syrjästä höyryävää -kaalivatia, jonka rosvot asettivat pöydälle: -- mylläri sanoi vielä -näin: sano atamanille, että hän syöttäisi ja juottaisi sinua, aivan -kuin minua itseäni. Vaan pääasiallisesti hän sanoi, että pelastaisit -ruhtinaan. No, niin mylläri sanoi! - -Ja Miheitsh katseli atamania, nähdäkseen, minkä vaikutuksen sanansa -tekivät hänessä. - -Mutta Persten katseli häntä vielä tyystemmin ja remahti vihdoin kovaan, -iloiseen nauruun. - --- Oh, vanhus, vanhus! Sanoiko mylläri todellakin, että, jollen pelasta -ruhtinasta, minä menehdyn? - --- Sanoi, isäkulta, -- palvelija vastasi, vähän änköttäen sekä jalat -että kädet... - --- Rohkeapa olet, veliseni! Persten keskeytti, lyöden häntä olalle, yhä -nauraen: -- vaan turhaan yritit minua puijata! Maista kanssamme leipää -ja suolaa, -- hän lisäsi, käyden pöydän luo. Tuossa on sulle lusikka, -me alamme syödä illallista; jos voin auttaa ruhtinasta, niin teen sen -ilman sinun juoniasi. Vaan miten voin? Onhan ruhtinas vankihuoneessa? - --- Vankihuoneessa on, isäkulta. - --- Samassako, joka on lähellä toria, Maljutan talon luona? - --- Missä muualla sitten, onhan sekin kyllä vahva! - --- Vaan, kellä avaimet ovat? Maljutallako? - --- Niin kun oltiin slobodassa, niin nähtiin näet, hänen kulkevan -vankihuoneeseen kiduttamaan ihmisiä. Avaimet, näet, olivat aina -hänellä. Vaan öisin hän vie ne aina tsaarille, joka taas, kuten -tiedetään, panee ne päänsä alle maatessaan. - --- Katso nyt! -- Persten sanoi, laskien lusikkansa kaalivatiin: -- -kuka, hölmö, voi siis sinun ruhtinastasi auttaa? Sano itse: kuka voi -häntä auttaa? - -Miheitsh pyyhkäsi tukkaansa. - --- Siis sinä näet, että mahdoton on häntä auttaa? - --- Niin kyllä, -- hän vastasi, heittäen pois lusikkansa. -- mitäpä -minäkään enää eläisin päivän valossa! Menen herrani luokse, lasken -vanhan pääni hänen päänsä viereen ja palvelen häntä siellä, koska -täällä on kielletty. - --- No, no, joko aloit veisata kuolinvirttä! Ehkei ruhtinaasi olekaan -vielä vankihuoneessa. Ei tässä itku auta; ja jos onkin, niin -mietitään... Hyvin tunnen slobodan; minä vein sinne viime kuussa -karhun, ja hovin minä tunnen, kaikki tarkastelin: ajattelin näin: ehkä -on joskus hyvä tietää!... Ole huoleti, mietitään... - -Persten vaipui ajatuksiin. - --- Hyvä! hän huudahti äkkiä; hypähtäen paikaltaan -- Ukko Korshun! -Meidät pelasti kerran ruhtinas kuolemasta -- pelastakaamme mekin nyt -hän; nyt on meidän vuoro! Tahdotko ryhtyä kanssani vaikeaan työhön? - -Vanha rosvo rypisti kulmiaan ja pudisti päätään. - --- Mitä, Korshun, etkö halua? - --- Mitä sitten sinä, atamani, oletko järjiltä pois, vai hourailetko? -Etkö kuullut, missä ruhtinas on? Etkö kuullut että avaimet päivin ovat -Maljutalla, vaan öisin tsaarin pään alla? Mitä voi tässä tehdä? -Ruoskalla et saa poikki kirveen hamaraa. Kun joutui turmioon, niin -joutui! Emmekö mekin voi joutua samoin? Onko hänestä hauskempaa, kun -meistä nahka nyljetään? - --- Niinpä niin, Korshun, mutta sanoohan sananlaskukin: velka maksettuna -on kaunis! Jos ruhtinas ei olisi silloin meitä pelastanut, niin missä -nyt olisimme? Riippuisimme jossain koivussa ja tuuli meitä heiluttaisi! -Vaan miten hän nyt! Hän luullakseni ajattelee: taannoin minä pelastin -veikkoset hädästä, ja ehkä he pelastavat nyt minut! Mutta jos nyt -jätämme hänet, ja hän viedään mestattavaksi -- hyi! -- semmoisia ne -olivat, hän sanoo: ryöstää ja rosvota kyllä osaavat, vaan hyvää työtä. -eivät muista! Vaan vuodattavat syytöntä verta, eivätkä pelasta -kristittyä! Minä en, hän sanoo, rukoile heidän puolestaan Herraa -Jumalaa! Surma heidät vieköön tässä ja tulevassa maailmassa! Niin sanoo -ruhtinas. - -Korshun yhä vielä rypisti kulmiaan. Sisällinen taistelu kuvastiihe -hänen kasvoillaan. Nähtävästi Persten oli kovasti kosketellut hänen -sydäntänsä. - -Mutta kauvan ei taistelu kestänyt. Ukko viittasi kädellään. - --- Ei, veliseni, -- hän sanoi, turhaan puuhailet; oma paita on -lähimpänä ruumista! En rupea! - --- Vai et, vai et! Persten sanoi. -- Odottakaamme aamuun, ehkä silloin -mietimme toisin; aamu iltaa viisaampi! Ja nyt, miehet, on aika nukkua! -Joka voi Jumalaa rukoilla -- hän rukoilkoon, joka ei voi, pankoon -maata! - -Atamani katseli salaa Korshunia. Hän huomasi nähtävästi ukossa jotain, -sillä Korshun liikahti hiljaan, ja, ettei kukaan huomaisi sitä, hän -alkoi kovasti haukotella ja sitten hyräillä jotain hiljakseen. - -Rosvot nousivat ylös. Toiset ryömivät orsille, toiset rukoilivat vielä -kauvan jumalankuvan edessä. Viimeisten joukossa oli Mitka. Hän -kumarteli hartaasti, ja, jollei aseet ja vaatteus olisi vakuuttaneet -hänen olevan rosvon, niin ei sitä kukaan olisi uskonut, niin -rauhalliselta hän näytti. - -Sellainen ei ollut ijäkäs Korshun. Kun kaikki olivat asettuneet -sijoilleen, niin Miheitsh näki hämärän tulen valossa hänen nousevan -vuoteeltaan ja lähestyvän jumalankuvaa. Muutaman kerran hän risti -itseänsä, mutisi jotain ja sanoi lopuksi sydämekkäästi: - --- Ei, en voi! Luulin että tänään on helpompi! - -Kauvan kuuli Miheitsh, kuinka Korshun kääntyi toiselta kyljeltä -toiselle, mutisten jotakin itsekseen, vaan ei voinut nukkua. Päivän -sarastaessa hän herätti atamanin. - --- Atamani, -- hän sanoi, kuule atamani! - --- Mitä nyt, ukkoseni? - --- Suo anteeksi, minä lähden kanssasi; vie, minne tahdot! - --- Kuinka niin? - --- Niin vaan, -- en voi nukkua. Eihän saa enää nukutuksikaan. - --- Ethän vaan enää ota sanaasi takaisin? - --- Kun sanoin: lähden, -- niin älä luule! - --- No, hyvä, ukko Korshun, kiitos! Vielä tarvittaisi yksi kumppani, -vaan ei enempää. Paljoko vielä yötä on? - --- Johan linnut laulavat. - --- No, olkoon päätetty, aika on nousta. Mitka! -- Persten sanoi, -sysäten Mitkaa kylkeen. - --- Mitä? -- vastasi hän raottaen silmiään. - --- Tahdotko tulla kanssamme? - --- Mihin? - --- Mitä se sinuun kuuluu! Sinulta vaan kysytään, tahdotko tulla minun -ja ukko Korshunin kanssa? - --- Mutta, mitä varten? -- Mitka vastasi, haukotellen, ja kurotteli -jalkojaan orsilta. - --- Katsos, sitä rakastan. Mene minne viedään, äläkä kysy: mihin? Jos -sinulta pää halaistaan -- ei se sinuun kuulu, mehän tiedämme, mikä on -tarpeen. No, katsos, tartu köyteen, äläkä sano: en uskalla; jos -peräydyt, sanon sinua ravuksi! - --- Älä sano! -- Mitka vastasi ja alkoi kietoa rääsyjä jalkoihinsa. - -Rosvot alkoivat pukeutua. - -Mikä oli Perstenin tuuma ja miten hän sen onnellisesti suoritti -- sen -saamme tietää seuraavista luvuista. - - - - -XX Luku. - -Iloista väkeä. - - -Syvässä ja pimeässä tyrmässä, jonka kosteat seinät olivat homeessa, -istui ruhtinas Nikita Romanovitsh raudotettuna käsistä ja jaloista, ja -odotti itselleen kuolemaa. Hän ei tiennyt oikein, paljoko siitä oli -aikaa, kuin hän vangittiin, sillä valoa ei tullut mistään maanalaiseen -komeroon; mutta silloin tällöin hän kuuli tasaisen kirkonkelloin -soiton, ja, tästä sekavasta ja heikosta äänestä päättäen, hän laski -olleensa vankilassa enemmän kuin kolme päivää. Hänelle viskattu leipä -oli jo aikoja sitten tullut syödyksi, vesi juoduksi, ja nälkä sekä jano -alkoivat ahdistaa häntä, kun äkkiä kummallinen melu herätti hänen -huomiotansa. Hänen päänsä yläpuolella avattiin lukkoa. Ensimmäinen -vankilan ulkopuolinen ovi alkoi narista. Melu läheni. Toinen lukko -narahteli, ja taas kolahti ovi. Viimein avattiin kolmas ovi, ja askelia -rupesi kuulumaan, jotka tulivat alas vankikoppiin. Viimeisen oven -raosta välähti tuli, avain kierähti, muutamia salpoja työnnettiin -syrjään, ruosteiset saranat ratisivat, ja kirkas, sietämätön valo teki -Serebrjanin sokeaksi. - -Kun hän laski alas kätensä, joilla hän oli silmiään peittänyt, niin hän -näki edessään seisovan Maljuta Skuratovin ja Boris Godunovin. Heitä -seurannut pyöveli piteli heidän ylitsensä tulisoihtua. - -Maljuta, pantuaan kätensä ristiin, katseli hymyillen Serebrjanin -kasvoja, ja hänen silmäteränsä vetäysivät kokoon ja taas laajenivat. - --- Terve, ruhtinaskulta! -- hän puhui semmoisella äänellä, jommoista -Nikita Romanovitsh ei koskaan ennen ollut kuullut, -- äänellä, joka oli -inhottavan liehakoitsevaa ja roiston lempeää, ja muistutti kissan -verenhimoista naukumista silloin, kuin se lähenee sadinta, jossa on -vangittu hiiri. - -Serebrjani vavahti vasten tahtoaan, vaan Godunovin läsnäolo rauhoitti -häntä. - --- Boris Feodoritsh, -- hän sanoi, kääntyen Maljutasta poispäin, -- -kiitän sinua, että tulit minua katsomaan. Nyt saatan kuolla helpommin! - -Ja hän tarjosi hänelle raudoitetun kätensä. Mutta Godunov astui -taapäin, eikä hänen kylmässä katseessaan näkynyt ainoatakaan -osanottavaisuuden merkkiä ruhtinasta kohtaan. - -Serebrjanin käsi, kahleitten painamana, putosi jälleen polviinsa. - --- En luullut, Boris Feodoritsh, -- hän sanoi nuhdellen, -- että sinä -poistut luotani. Vai tuletko ainoastaan katselemaan minun -rangaistustani? - --- Minä tulin, -- Godunov rauhallisesti vastasi, -- sinua -kuulusteltaissa olemaan läsnä yhdessä Grigori Lukjanitshin kanssa. -Luotasi poistumiseni ei merkitse mitään; koskaan en ole ajatellut -niinkuin sinä, ja ainoastaan, kun tiedän tsaarin armahtavaisuuden, olen -pidättänyt ansaitsemaasi rangaistusta! - -Serebrjanin sydän sykki tuskallisesti, ja Godunovin muutos tuntui -hänestä raskaammalta kuin kuolema. - --- Armon aika on mennyt! -- Godunov pitkitti kylmästi. -- Sinä muistat -lupauksen, jonka teit tsaarille? Antaudu sinä vaan hänen pyhälle -tahdolleen, ja jos tunnustat kaikki meille ilman mutkia, niin vältät -piinapenkin ja tulet pikaisella kuolemalla rangaistuksi. Alkakaamme -kuulustelu, Grigori Lukjanitsh! - --- Odota, odota hiukan! -- Maljuta vastasi myhäillen. -- Minulla on -hänen armonsa kanssa omiakin tiliä! Tiukenna hänen kahleitansa, Fomka! --- hän sanoi pyövelille. - -Ja pyöveli, pistettyään tulisoihdun seinässä olevaan rautaiseen -renkaasen, levitti Serebrjanin kädet seinää pitkin niin, ettei hän -voinut niitä liikuttaa. - -Sitten Maljuta läheni katsellen häntä kauvan, muuttamatta hymyään. - --- Isäkulta, ruhtinas Nikita Romanovitsh! -- hän alkoi viimein: -- älä -kiellä minulta suurta armoa! - -Hän laskeusi polvilleen ja kumarsi maahan asti Serebrjanille. - --- Me, isäkulta, -- hän jatkoi ilkkuvaisella nöyryydellä, -- me olemme -sinun armosi edessä vähäpätöisiä ihmisiä; sellaisia suuria bojareita, -kuin sinä, emme vielä koskaan ole rangaisseet emmekä kiduttaneet. Ja -kuulustelussa täytyy olla arka. Sanotaan, ettei meidän suonissamme -juokse samaa verta... - -Ja Maljuta pysähti, hänen hymyilynsä tuli kylmemmäksi ja silmänsä -laajenivat enemmän. - --- Suvaitse, isäkulta, ruhtinas, -- hän jatkoi, antaen äänelleen -rukoilevan ilmauksen, suvaitse ennen kuulustelua, ehkä on liian paljon -uskallettu, nähdä sinun bojari-vertasi. - -Ja hän otti vyöltään puukon ja laskeutui polvilleen Serebrjanin eteen. - -Nikita Romanovitsh työnsiihe taaksepäin, katsahtaen Godunoviin. - -Boris Feodoritshin kasvot olivat liikkumattomat. - --- Ja sitten, -- Maljuta pitkitti, korottaen ääntään, -- suo minun, -halpa-arvoisen, leikata sinun ruhtinaallisesta seljästäsi hihnoja! -- -Suo minun, orjan, ottaa nahkaasi hevoseni suitsiin! -- Salli minun, -vanhan orjan, sinun ylhäisellä lihallasi ruokkia koiriani! - -Maljutan tavallisesti karkea ääni muuttui nyt shakalin kitinäksi, itkun -ja naurun sekaiseksi. - -Serebrjanin hiukset nousivat pystyyn. Kun Iivana ensikerran tuomitsi -hänet kuolemaan, hän meni lujasti mestauslavalle: mutta täällä -vankihuoneessa, kahlehdittuna, nälän ahdistamana, ei hän kyennyt -kestämään tätä ääntä ja katsetta. - -Maljuta nautti hetkisen tästä vaikutuksestaan. - --- Isäkulta, ruhtinas, -- hän äkkiä sähisi, heittäen puukon pois ja -nousi pystyyn, -- suvaitse minun ensin maksaa velkani. - -Ja kiristellen hampaitaan hän kohotti nyrkkinsä ja alkoi heilutella -sitä Nikita Romanovitshin edessä. - -Serebrjanin veri jähmettyi sydämmessään, ja vihaansa liittyi semmoinen -inhottava kauhu, minkä meihin saattaa likainen eläin, joka uhkaa -koskettaa. - -Hän suuntasi katseensa Godunoviin. - -Sillä hetkellä Maljutan kohotettu käsi seisahti ilmassa, Boris -Feodoritshin tempauksesta. - --- Grigori Lukjanitsh, -- Godunov sanoi, kadottamatta tyyneyttään, -- -jos sinä lyöt häntä, niin hän loukkaa päänsä seinään, emmekä me saata -häntä kuulustella. Minä tunnen tämän Serebrjanin. - --- Pois! -- Maljuta kiljasi -- Älä sekoita itseäsi meihin! Älä estä -minua maksamasta hänelle Hiidenkuilun puolesta! - --- Muista, Grigori Lukjanitsh! Me saamme vastata hänestä tsaarin -edessä! - -Ja Godunov tarttui Maljutan kumpaankin käsivarteen. - -Mutta, ikäänkuin villipeto, himoten verta, Maljuta ei enää muistanut -mitään. Kirkuen ja kiroten hän hyökkäsi Godunovin kimppuun ja koetti -työntää häntä tieltänsä, päästäkseen uhrinsa kimppuun. Taistelu alkoi -heidän kesken; tulisoihtu, johonka toinen heistä tarttui, putosi maahan -ja sammui Godunovin jalkain alla. - -Maljuta maltti mielensä. - --- Minä sanon tsaarille, -- hän änkötti, -- että sinä puolustat -kavaltajaa! - --- Ja minä, -- Godunov vastasi, -- sanon tsaarille, että sinä tahdoit -tappaa kavaltajan kuulustelematta, koska pelkäät hänen ilmiantojaan! - -Maljutan rinnasta kuului jonkinlaista murinaa ja hän kiirehti -vankihuoneesta, kutsuen mukaansa pyövelin. - -Sillä välin kuin he hapuellen nousivat portaita ylös, Serebrjani tunsi, -että kahleet irrotettiin hänestä ja että hän taas voi liikkua. - --- Älä ole toivoton, ruhtinas! -- Godunov kuiskasi hänelle korvaan, -kovasti puristaen hänen kättään: -- pääasia on voittaa aikaa! - -Ja hän kiirehti Maljutan jäljestä, ensin suljettuaan ovet ja -huolellisesti ne teljettyään. - --- Grigori Lukjanitsh, -- hän sanoi Skuratoville, saavutettuaan hänet -portilla ja antaen hänelle avaimet vahdin läsnäollessa, -- sinä et -sulkenut vankilaa. Niin ei sovi tehdä: luullaan -- että pidät yhtä -Serebrjanin kanssa! - -Samaan aikaan kuin tapahtui tämä vankihuoneessa, Iivana istui synkkänä -ja tyytymättömänä makuuhuoneessaan. Jokin outo tunne valtasi hänet -vähitellen. Tämä oli vastustamaton tunne Serebrjania kohtaan, jonka -rohkeat teot kiusasivat hänen itsekästä sydäntänsä, vaan sillä välin -hänessä heräsi epäluulo kavalluksesta. Tähän asti oli Iivana kohdannut -joko selvää itsepäisyyttä, niinkuin bojareissa, jotka olivat -synkentäneet hänen nuoruutensa ajan irstaisuudellaan, tai jäykkää -tottelemattomuutta, kuten Kurbskissa, tai orjamaista nöyryyttä, -niinkuin kaikissa, jotka häntä nykyään ympäröitsivät. Mutta Serebrjani -ei kuulunut yhteenkään niistä. Hän erotti elämänsä vakuutuksen Iivanan -oikeuksien Jumalallisessa etäisyydessä. Hän menetteli viisaasti tämän -vakuutuksen mukaan, ja, koska oli enemmän tottunut toimimaan kuin -ajattelemaan, ei koskaan luopunut tsaarin kuuliaisuudesta, edeltäpäin -mietittyä, koska hän piti tsaaria Jumalan tahdon edustajana maan -päällä. Vaan siitä huolimatta, hän joka kerta, kun oli syössyt -ilmeiseen vääryyteen, hänen sydämensä kiehui harmista, ja synnynnäinen -suoruus voitti säännöt, jotka luottamuksesta olivat tulleet tavaksi. -Silloin hän, ihmeeksi itselleen ja melkein tietämättään menetteli näitä -sääntöjä vastaan, ja asiasta ei tullutkaan sitä, mitä ne olivat -ennustaneet. Tämä jalo johdonmukaisuuden puute vastusti Iivanan kaikkia -käsityksiä ihmisistä ja saattoi hänen ihmissydämmen tuntemisensa -häiriöön. Serebrjanin suoruus, hänen vilpistelemätön avomielisyytensä -ja kykenemättömyytensä hankkia itselleen etuja, olivat silminnähtävät -itse Iivanalle. Hän ymmärsi, ett'ei Serebrjani petä häntä, että häneen -voi enemmän luottaa kuin johonkin valan tehneeseen opritshnikkiin, ja -hänessä heräsi halu likentää häntä itseensä ja tehdä hänestä ase -itselleen; mutta samassa hän huomasi, että tämä ase, joka oli ulkona -hänestä itsestään, äkkiä saattaa luikahtaa hänen käsistään, ja -ajatellessaan sellaisen mahdollisuuttakin, hänen mielipiteensä -Serebrjaniin nähden muuttui kohta vihaksi. Vaikka Iivanan vaihteleva -mieli silloin tällöin kieltäytyi veritöistä ja hän rupesi katumaan, -niin oli se kuitenkin poikkeustiloissa; mutta tavallisesti häneen oli -tunkeutunut vakuutus erehtymättömyydestään, hän uskoi vakaasti, että -hänen vallallansa oli jumalallinen alku, ja hän säilytti sitä tarkasti -ulkonaisia salahankkeita vastaan; salahankkeina hän piti kaikkia, -niinkuin äänettömän tyytymättömyydenkin. Niinpä tapahtui nytkin. -Ajatus, antaa anteeksi Serebrjanille, välähti hänen sydämmessään, vaan -kohta sai sijan se vakuutus, että Serebrjani kuuluu niihin ihmisiin, -joita ei sovi kärsiä valtakunnassa. - -"Jos koko laumasta yksi ainoa menee vasemmalle ja kaikki muut oikealle, -niin paimen antaa tämän jäädä uhriksi" -- hän ajatteli. Samassa hän -teki päätöksen Serebrjanin kohtalosta. Tuomio oli määrätty pantavaksi -toimeen seuraavana päivänä; mutta hän käski ottaa kahleet -Serebrjanilta, ja lähetti hänelle viiniä ja ruokaa omasta pöydästään. -Sillä välin, karkottaakseen tunteet, jotka sisällinen taistelu -hänessä oli herättänyt, -- nuo tavattomat tunteet, hänestä niin -epämiellyttävät, hän päätti lähteä metsästämään ja määräsi sen vuoksi -pantavaksi toimeen suuren linnustuksen. - -Aamu oli ihana. Yli- ja ali-haukankesyttäjät, johtavat henkilöt ja -kaikki haukankesyttäjiin kuuluvat kulkivat ratsain, loistavissa -varusteissa, tuoden mukanaan erilaiset haukkansa. He odottivat -hallitsijaa kentällä. Turhaan ei ole sanottu, että metsästys lohduttaa -ja virvottaa surullisia sydämiä, vaan jahtihaukan saalis tekee -kerrassaan sekä vanhan että nuoren iloiseksi. Kuinka synkkä tsaari -tahansa olikin, tullessaan opritshnikkiensa kera slobodasta, niin, -nähdessään haukankesyttäjäin loistavan joukon, hänen katseensa selveni. -Kokouspaikkana oli niityt ja pienet metsiköt, joihin pääsy muille oli -kielletty, noin kahden virstan päässä slobodasta, Vladimirin tien -varsilla. - -Yli-haukankesyttäjä, puettuna punaiseen, kullalla kirjailtuun -samettiviittaan, päässä kultareunuksinen lakki, keltaiset saappaat -jalassa ja sievät hansikkaat käsissä, laskeusi hevosen seljästä ja -lähestyi Iivanaa, ali-haukankesyttäjän seuraamana, jolla oli kädessä -valkoinen jahtihaukka. - -Tli-haukankesyttäjä kumartui maahan asti ja kysyi. - --- Hallitsija, joko on aika iloita? - --- Jo on, -- Iivana vastasi, -- ala leikki! - -Silloin yli-haukankesyttäjä antoi tsaarille komean hansikkaan, johon -oli kirjailtu kullalla muutamia sananparsia, ja, ottaen jahtihaukan -ali-haukankesyttäjältä, hän asetti sen hallitsijan kädelle. - --- Kunnioitettavat ja jalot metsästäjät! -- yli-haukankesyttäjä sanoi, -kääntyen opritshnikkien puoleen; -- huvitelkaa ja virkistäkää itseänne -mainion ihanalla metsästyksellä, ja karkoittakaa kaikki surut ja -iloitkoon teidän sydämmenne! - -Sitten kääntyen haukanpitäjiin: - --- Hyvät ja ahkerat haukankesyttäjät, -- hän sanoi -- päästäkää irti ja -koettakaa kiinni! - -Silloin koko kirjava joukko haukanpitäjiä hajaantui pitkin kenttää. -Toiset hyökkäsivät kirkuen metsikköihin toiset alkoivat juosta pienien -järvien rantoja, jotka siellä, täällä pensaitten keskeltä välähtelivät -kuin kuvastimet. - -Äkkiä kohosi ankkoja kaislikosta ja lehahtivat lentämään. - -Metsästäjät päästivät irti haukkansa. Ankat yrittivät järvelle päin, -vaan toiset haukat kohtasivat heitä siellä, ja ne pelossaan lentelivät -kuin pyssyn luodit, sinne tänne. - -Erilaiset haukat, kirkunasta säikähtyneinä, hyökkäsivät ankkojen -kimppuun, mikä takaa-ajaen, mikä kiistassa lentäen, mikä ankarasti -tapellen, syösten ylhäältä alas kuin kivi, saaliinsa niskaan. - -Tänään kunnostivat itseään sekä siperialaiset ryöstöhaukat Bjedrai ja -Smjelai, että Arbas ja Anpras, kuin myös Horjak, Hudjak, Maljets ja -Paljets. - -Pääsi heiltä muutamia ankkoja ja teeriäkin, joita huonot -haukankesyttäjät pelottelivat pois ruohikoista piiskoillaan. -Ihmeelliseltä ja kauniilta näytti erilaisten haukkain lento. Teeriä -putoili vähän väliä, pyörähdellen ilmassa. Jonkun kerran heittäysivät -ankat hevosten jalkoihin epätoivossaan ja metsästäjät saivat niitä -elävinä kiinni. Ei se aivan ilman vahinkoa käynyt. Nuori kotka, lentäen -korkealta alhaalta lentävän vanhan ankan kimppuun, työnsiihen rintaansa -myöten maahan ja kuoli siihen. - -Astrjets ja Gorodum, kaksi kasanilaista haukkaa, lensivät metsästäjäin -näkyvistä, huolimatta vihellyksistä ja kyyhkyisten sulista, joita he -heiluttelivat. - -Mutta mainioimmaksi ja kummallisemmaksi osottautui tsaarin jahtihaukka, -jota kutsuttiin Adraganiksi. Kaksi kertaa tsaari päästi sen irti, ja -kaksi kertaa se viipyi ilmassa hyvin kauvan, tappoi poikkeuksetta -jokaisen linnun ja, huviteltuaan kyllikseen, laskeutui jälleen tsaarin -kullatulle hansikkaalle. Kolmannella kerralla Adragan joutui aivan -raivoon, niin että alkoi tappaa ei ainoastaan muita lintuja vaan -myöskin haukkoja, jotka varomattomasti lensivät sen ohitse. Haukat -Smislai ja Krushok kaatuivat katkaistuin siivin maahan. Turhaan tsaari -ja kaikki hänen luonaan olevat haukankesyttäjät houkuttelivat sitä -punaisella veralla ja linnunsulilla. Valkea jahtihaukka piirteli -ilmassa leveitä kehiä, kohosi näkymättömään korkeuteen ja, ikäänkuin -salama, hyökkäsi saaliinsa kimppuun, mutta sen sijaan, että hän sitten -olisi laskeutunut maahan, hän vaan lensi korkeammalle ja kauvas. - -Yli-haukankesyttäjä, kadotettuaan toivon saada Adragania kiinni, -kiirehti antamaan tsaarille toisen. Mutta tsaari piti paljon -Adraganista ja suri paraan lintunsa kadottamista. Hän kysyi -yli-haukankesyttäjältä: kenelle palvelijoista oli Adraganin hoitaminen -uskottu? Tämä vastasi Trishkalle. - -Iivana kutsutti luokseen Trishkan, joka tuli kalpeana, onnettomuutta -aavistaen. - --- Mies, -- tsaari sanoi hänelle, -- niinkö sinä pidät huolta -oivallisesta haukasta? Miksi sinulla on syötti, kun et osaa viehättää -lintua? Kuule, Trishka, minä annan kohtalosi omiin käsiisi: jos saat -kiinni Adraganin, niin osotan sinulle semmoista suosiota, jommoista ei -kukaan teistä koskaan ole kokenut; vaan jos menetät haukan, niin, -- -älä pane pahaksesi, käsken lyömään sinun pääsi pois, -- ja niin saavat -toisetkin ymmärtää huutia; muuten olen minä kauvan huomannut, ett'ei -haukankesyttäjissä vallitse oikein hyvä kuri ja että linnustus alkaa -menettää hupaisuutensa. - -Viimeisiä sanoja lausuessaan Iivana vilkasi itse yli-haukankesyttäjään, -joka taas vuorostaan vaaleni, sillä hän tiesi, ett'ei tsaari suotta -kehenkään kierosti katso. - -Trishka, aikaa kadottamatta, hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti -etsimään Adragania, rukoillen suojelushenkeänsä osottamaan hänelle -kadonneen jahtihaukan. - -Sillä välin jatkui metsästys edelleen. Vielä ei ollut tsaari kerraksi -huvitellut, ja jo oli monta saalista asetettu säilyyn, kun äkkiä uusi -näky veti Iivanan huomion puoleensa. - -Pitkin Vladimirin tietä tulla laahusti kaksi sokeata miestä, toinen -keski-ikäinen, toinen harmaahapsinen, pitkäpartainen vanhus. Heidän -yllään oli vaaleat, kuluneet mekot, ja liinoista, jotka olivat ristiin -heitetyt yli olkapäitten, riippui toisella puolen pussi, almujen -keräämistä varten, ja toisella puolen repaleinen viitta, joka kuumuuden -tähden oli yltä otettu. Muut tavarat, kuten pillit ja guslat ja -leipäkontin, kantoi vankka nuori mies, joka oli heidän oppaanaan. -Nuorempi sokeista piti oppaan olkapäästä kiinni ja veti perässään -vanhusta. Vaan nuori mies alkoi töllistellä metsästystä ja näytti -unohtavan kumppaninsa. Sokeat jäivät näkevästä jälkeen. Pitäen -toisistaan kiinni, he hapuilivat maata isoilla sauvoillaan ja -kompastuivat tuon tuostakin. Heitä katsellessaan Iivana Vasiljevitsh ei -voinut olla nauramatta. Hän lähestyi heitä. Samassa edellä kulkeva -sokea astui harhaan ja kaatui vesilätäkköön, vetäen toverinsa mukanaan. -Molemmat nousivat likaisina pystyyn, syljeksien ja sättien opasta, joka -suu ammollaan töllisteli loistavia opritshnikkejä. Tsaari nauroi -ääneensä. - --- Mitä väkeä te olette? -- hän kysyi. -- Mistä tulette ja mihinkä -menette? - --- Mene tieltä! -- vastasi nuorempi heistä, ottamatta lakkia päästään: --- kun paljon tiedät, niin pian vanhenet. - --- Roisto! -- kirkasi eräs opritshnikki: -- etkö näe, kuka on edessäsi? - --- Itse sinä roisto olet! -- vastasi sokea, kääntäen sokeat silmänsä -opritshnikkiin päin: -- miten minä voin nähdä, kun ei ole silmiä? Vaan -sinä -- se on toinen asia; vaan sinulla kun on kahta vailla neljä, niin -näet etäälle ja laajalti; sano, kuka on edessäni, niin tiedän! - -Tsaari kielsi sanomasta ja uudisti jälleen suosiollisesti kysymyksensä. - --- Me olemme iloista väkeä, -- sokea vastasi: -- olemme kulkeneet -isoja ja pieniä kyliä, tulemme Muromista slobodaan, toimitamme -turhanpäiväisiä kujeita, ilahuttaaksemme hyviä ihmisiä, ketä hevosen -selkään asetamme, ketä kiiruhdamme. - --- Vai niin! -- tsaari, jota sokean vastaukset miellyttivät, sanoi: -- -te olette siis Muromilaisia, silmänkääntäjiä. Onko teillä Muromissa -vielä sankareita? - --- Miks'ei! -- sokea vastasi änkyttämättä: -- ei tämä kumppanikaan -joutava ole; on vielä meillä Mihei-ukkokin: hän nostaa itsensä -tukastaan verskan[19] maasta ylös; on täti Uljana: hän kulkee yksin -kuorman päällä. - -Kaikki opritshnikit alkoivat nauraa. Tsaarista ei pitkään aikaan ollut -tuntunut niin hauskalta. - -"Tosiaankin iloista väkeä," hän ajatteli: "nähtävästi he eivät ole -täältä kotoisin. Sadunkertojani ovat minua ikävystyttäneet. Yhtä ja -samaa he aina lörpöttävät, ilvehtijänikin ovat minua kylläksi -kiusanneet. Siitä saakka kun minä liian varomattomasti tein pilaa -yhdelle heistä, he kaikki ovat ruvenneet pelkäämään minua; rohkeata -sanaa et enää saa kuulla; niinkuin olisi ollut minun syyni, ett'ei tuon -lurjuksen sielu kyllin lujasti ollut kiinni hänen ruumiissaan!" -- -Kuule, mies: osaatko kertoa satuja? - --- Minkälaisia, -- sokea vastasi, -- ja kelle kertoisin. Mehän -kerroimme ukko voivodalle pörhökarvaisesta pukista ja sen kaulasta: -silloin kuin pukki, tuli itse voivoda ja puistaen päätään käski ajaa -meidät pois koko talosta. Sen koommin emme kerro. - -Vaikea on kuvata naurua, joka kajahti opritshnikkien joukossa. Ukko -voivoda ei ollut tsaarin suosiossa: Sokean pilkka tuli hyvään aikaan. - --- Kuulkaa, miehet, -- tsaari sanoi: -- menkää slobodaan, suoraan -hoviin; odottakaa siellä minun tuloani, -- tsaari nimittäin lähetti -teidät. Kun olette syöneet ja juoneet ja minä olen tullut kotiin, niin -kuuntelen teidän satujanne. - -Kuullessaan: "tsaari," sokeat hämmästyivät. - --- Isä -- hallitsija! -- he huudahtivat, langeten polvilleen: -- älä -suutu meidän raa'asta, talonpoikamaisesta puheestamme! Älä käske meiltä -kaulaa katkaista: tietämättömyydestä olemme syntiä tehneet! - -Tsaari naurahti sokeiden pelolle ja ajoi taas jatkamaan metsästystä, -vaan sokeat oppaineen tallustivat slobodaan päin. - -Niin kauvan kuin opritshnikkein joukkoa näkyi, he pitelivät toisistaan -kiinni ja kompastuivat tuon tuostakin; mutta heti kun tien käänne kätki -heidät näkyvistä, seisahti nuorempi sokeista, vilkasi kaikille -suunnille ja sanoi toverilleen: - --- Etkö väsynyt, ukko Korshun, kompastelemiseen? Eikös tule ikäväksi, -kun kauvan kulkee? Miksi sinä, ukko, niin rypistelit kulmiasi. Vai -harmittaako sinua työ, johon ryhdyimme? - --- Eikö mitä, vastasi vanha rosvo: -- kun menen, niin en katso -taakseni; vaan itsekään en tiedä, mikä minun tuli: niin raskas on -sydämmeni, jommoinen se syntymästäni asti ei ole ollut. Mitä tahansa -ajattelikin, niin sama tulee aina mieleen! - --- No, mikä sun mieleesi tulee? - --- Kuule, atamani. Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä ajasta kuin -tuska on minua rasittanut ja vaivannut, vaan ei kukaan Volgan varrella -eikä Moskovassa sitä tiedä, kellekään en siitä ole sanaakaan sanonut, -olen kantanut tuskaa sielussani kaksikymmentä vuotta, kuin myllynkiveä -kaulassani. Koetinpa paastotakin ja tahdoin ilmoittaa papille kaikki, -vaan rukoilla en voinut -- ja lakkasin paastoamasta. Vaan nyt se taas -minua rasittaa ja vaivaa: on kuin helpoittaisi, siitä puhuessani. -Sinulle ei tietysti ole niin vaikeaa puhua, kuin papille; olethan sinä -samanlainen, kuin minä. - -Syvä suru kuvastihe Korshunin kasvoilta. Persten kuunteli äänetönnä. -Molemmat rosvot istuutuivat tien viereen. - --- Mitka, -- Persten sanoi oppaalle, -- istahda vähän matkan päässä -meistä ja katsele meitä; jos jonkun näet, niin huomauta meille; mutta -ole tarkka, älä laiminlyö: sinä olet kuin kuuromykkä, äläkä tuhlaile -sanoja! - --- Hyvä, -- Mitka sanoi: -- älä pelkää, en tuhlaa! - --- Sulje sinä veitikka vaan suusi! Älä puhu meidän kanssamme. Totuttele -olemaan ääneti! muuten jos jollekulle sanankin äännät, muista silloin -meitä ja itseäsi! - -Mitka etääntyi noin sata askelta ja heittäysi pitkäkseen, nojaten -kyynärpäillään maahan ja asettaen leukansa kämmentensä varaan. - --- Kas siinä on reima poika, Persten sanoi, katsellen hänen jälkeensä, --- vaan tyhmä kuin saapas. Vaan jätä hänet -- kerranko sitä hairahtuu! -Mitäs tehdä, parempaa ei ole. Hän ei ainakaan jätä pälkääseen! -taistelee itsensä ja meidän puolesta, jos, Jumala armahda, meille tulee -tukala. No niin, ukko, nyt ei kukaan kuule meitä, puhu, mikä rasitus -sinua vaivaa? Oh, minkälaiseen aikaan se sinuun sattui! - -Vanha rosvo laski kähäräpäisen tukkansa alas ja vei kätensä otsalleen. -Hän tahtoi puhua, mutta alkaminen oli vaikeata. - --- Näetkös, atamani, -- hän sanoi: -- kylliksi olen ihmisiä eläessäni -tappanut, etten muistakaan kaikkia! nuoruuteni ihanne oli verinen -paita! Olipa kauppias, tai vanha akka, niin puukko kylkeen vaan -- ja -silloin oli loppu. Vaan nyt, jos sattuisi jotakuta toimittamaan -mailmasta pois, -- ei käsi liiku. No niin! enpä tahdo sinua vakuuttaa! -luullakseni sinäkin olet lähettänyt tästä mailmasta kylläksi kansaa; -eihän se ole sinulle outoa, vai kuinka? - --- No mitä siitä? -- Persten vastasi, nähtävästi vastenmielisenä. - --- Ethän sinä, enkä minä, ole mitään eukkoja, emmekä kauniita tyttöjä; -paljon on meidän sydämmellämme veritöitä vaan sanopas sinä, atamani, -minulle: onko sinusta tuntunut, kuin jotain tekoasi muistelet, kuin -pihdit puristaisivat sydäntäsi ja milloin hiki, milloin kylmyys sinut -valtaisi päästä jalkoihin asti, ja sitten ahdistaisi ja kalvaisi, niin -ettei voi kertoa? - --- No kylläksi, mistä aijotkaan kysyä! ei nyt ole siihen aikaa. - --- Tosiaankin, -- Korshun jatkoi, -- paljon olen tekojani unohtanut, -vaan yhtä en voi unhottaa. Siitä on parikymmentä vuotta, me elelimme -Volgan varrella, kuljimme kymmenellä aluksella; atamaninamme oli Danilo -Kotj; sinusta ei silloin vielä kuultu, minut tunnettiin silloin jo -joukossa, ja usein ylistettiin Korshunia. Me ryöstimme rikkaitakin -laivoja ja rosvosimme valkamissa, vaan mitä saimme, sen jaoimme tasan, -eikä Danilo Kotj sallinut riidellä. Mikäs olisi ollut suotuisampaa? -Hupaisaa oli elämä, aina ravittuina, aina vaatteissa. Kun pukeuduimme -kirjaviin viittoihin ja huippulakkeihin, ja liikutimme aluksemme -peräsintä, niin kylien ja kaupunkien asukkaat kokoontuivat rannoille -katselemaan meitä, reima miehiä, ja ihailemaan jaloja poikia! Me vaan -soutelemme ja laulamme, huudamme täyttä kurkkua, lähetämme laukauksia -pistooleistamme ilmaan, iskemme silmää kauniille tytöille. Vaan -toisinaan kun levähdämme piikkinemme ja pyssyinemme, niin aluksemme -ruohottuvat sill'aikaa metsissä. Hyvä oli elanto, mutta lempo minut -riivasi. Ajattelen kerran itsekseni: Mitäpäs minä teen enemmän työtä -kuin muut, vaan saalis on yhtäläinen. Päätin siis mennä yksin pyyntiin, -saalista saadakseni, antamatta joukolle, vaan ottaakseni itselleni -kaikki. Pukeuduin kerjäläiseksi, samoin kuin nyt, ripustin eväskontin -selkääni ja lähdin esikaupunkiin päin, arvellen, eiköhän joku kulkene -ohitse? Odottelen, odottelen; vaan ei näy, ei kuulu kuormastoa, -kauppiasta eikä ketään. Minua rupesi harmittamaan. Hyvä on, ajattelen: -ell'ei Jumala anna etua, niin nyt ryöstän, kuka tahansa tuleekin -ohitseni, olkoon vaikka oma isäni! Samassa kuin näin ajattelin, niin -tulee maantietä pitkin köyhä eukko, kantaen niinikopsassa jotakin, -kopsa oli liinavaatteella peitetty. Heti kuin hän oli tullut -kohdalleni, hyppäsin pensaikosta esille. -- Seiso akka, sanoin! Anna -kopsa tänne! -- Hän heittäysihe minun jalkoihini: -- Mitä tahdot, ota, -vaan älä koske tähän kopsaan! -- Aha, ajattelin, siinä sinä, -nähtävästi, piilotatkin tavarasi, ja tempasin kopsan häneltä. Ja eukko -alkaa huutaa ja soimata minua, vieläpä pureskella kättänikin. Olin -kyllä ennestäänkin huonosta onnestani vihoissani, vaan nyt muutuin -vielä enemmän. Piru sysäsi minua kylkeen: minä tempasin veitseni ja -työnsin sen akan kurkkuun. Vaan kohta kun hän kaatui, peljästyin. Olin -jo juoksussa, vaan mietittyäni, palasin ottamaan kopsaa, arvellen, -koska tapoin muijan, niin eihän sitä aivan ilman pidä jäädä! Otin -kopsan, avaamattani sitä, ja syöksyin metsään. Juostuani vähän matkaa, -jalkani alkoivat horjua, ja minä ajattelin: istun ja levähdän -katsoakseni, paljonko sain saalista. Aukasin kopsan ja katsoin: siellä -oli pieni lapsi, joka tuskin ja tuskin hengitti. "Voi sinua penikkaa!" -ajattelin: "senkötähden muija ei tahtonutkaan antaa kopsaa! Sinunko -lemmon tähden olen tehnyt syntiä!" - -Korshun yritti jatkaa, vaan vaikeni, vaipuen mietteihin. - --- Mitä teit lapselle? -- Persten kysyi. - --- Mitäkö, häntä täytyi hoitaa? Mitäkö tein? Niin mitä! - -Ukko vaikeni taas. - --- Atamani, -- hän sanoi äkkiä, -- kun ajattelen tätä, niin sydämmeni -on pakahtua. Niin, erittäin tänään, kun pukeuduin kerjäläiseksi, niin -muistan sen aivan kuin se olisi tapahtunut eilen. Vaan en tiedä, miksi -se nyt johtui mieleen, vaikka en pitkään aikaan ole sitä ajatellut. -Sanotaan, ett'ei se ole hyvä, että äkkiä rupee ajattelemaan yhtä ja -toista, joka jo on muistista haihtunut... - -Vanhus huokasi raskaasti. - -Molemmat rosvot olivat ääneti. Samassa suhahtelivat heidän yllään -siivet, -- ja tummanruskea haukka putosi vanhuksen jalkoihin. Samassa -jahtihaukka Adragan tasaisesti liiteli ilmassa ja lentäen ohitse, ei -onnistunut laskeutua uhrinsa kimppuun. - -Mitka heilutti kädellään. Kaukaa ilmestyi haukankesyttäjiä. - --- Ukko! -- Persten sanoi kiireesti: -- unohda menneet; me emme ole nyt -rosvoja, vaan sokeita sadunkertojia. Tuolta tulee tsaarin väkeä, kohta -ovat täällä. Tule joutuin, ukko, pirteäksi, jatka niitä kokkapuheita. - -Vanha rosvo pudisti päätään. - --- Tämä ei ennusta minulle hyvää, -- hän sanoi, osottaen kuollutta -haukkaa. -- Tämä valkea haukka saatti minut toivottomuuteen. Näetkö, ei -sitäkään ole enää. Tappoi, ja sitten katosi! - -Persten katsoi terävästi häneen ja siveli suuttuneena päätään. - --- Kuule, ukko, -- hän sanoi: kuka tietää, mitä sinulle tänään on -tapahtunut! Vaan en tahdo sinua vasten mieltäsi pakottaa. Sanotaan: -sydän on tietäjä. Eihän suinkaan sinunkaan sydämmesi turhaan aavista -onnettomuutta. Jää sinä, minä menen yksin slobodaan. - --- En, -- Korshun vastasi, en minä siitä mitään puhunut. Jos se on -minun onneni, että menetän pääni slobodassa, niin mitäs tehdä. Siten on -nähtävästi syntymässäni määrätty. Mutta mistä puhe olikaan. Tunnetko, -atamani, Volgan varrella olevaa Bogoroditskin kylää? - --- Miks'en, tunnenhan. - --- Sen kylän tienoilla, noin viiden virstan päässä, on paikka, jota -kutsutaan Popoff-Krugiksi. - --- Senkin tiedän. - --- Muistatko siellä olevaa vanhaa tammea? - --- Muistan senkin, vaan enää ei ole sitä tammea siellä, se on hakattu -pois. - --- Tammen ehkä hakkasivat, vaan kannon jättivät. - --- No mitä siitä? - --- No niin. Minä, näet, en enää koskaan saa nähdä Volga-emoa, vaan ehkä -sinä vielä palaat takaisin syntymäseuduillesi. Kun tulet Volgan -varrelle, niin mene Popoff-Krugille. Etsi sieltä vanha tammen kanto. -Löydettyäsi sen, laske puoliväliin yhdeksänkymmentä askelta länteen, -päivänlaskuun päin. Luettuasi askelet, ala kaivaa maata siitä paikasta. -Sinne, -- Korshun jatkoi, alentaen ääntään, -- minä kaivoin menneinä -aikoina rikkaan aarteen. Siellä on paljon kultaa ja dukaatteja, sekä -hopearuplia. Kaivettuasi saat kaikki omaksesi. Ei minun sovi ottaa -aarteita mukaani toiseen mailmaan. Vaan kun joskus ajattelet, että -siellä saat vastata kaikesta, mitä minä täällä tein, sillä öisin -pakkanen muualla kipristää nahkaa! Sentähden, atamani, sittenkuin minua -ei ole enää, käske minun jälkeeni toimittaa sielumessua. Se on paljoa -varmempaa. Vaan älä säästä rahoja messussa. Maksa hyvin papille; -toimittakoon, niinkuin asia vaatii, ettei mitään jäisi laimiin. Vaan -minun nimeni on, -- kuten tiedät -- Ameljan. Ihmiset kutsuivat vaan -minua Korshuniksi, mutta Ameljaniksi minä ristitty olen; niin -toimittakoon pappi sielumessun Ameljanin jälkeen; ja maksa sinä vaan -hänelle hyvin, älä surkeile rahoja, atamani, minä jätän sinulle rikkaan -aarteen! -- kyllä piisaa ijäksesi! - -Korshunin keskeyttivät ratsastavat haukankesyttäjät. - --- Hei raukat! -- huudahti yksi heistä: -- sanokaa, minne lensi -jahtihaukka? - --- Kylläpä sanoisin, veikkoset, -- Persten vastasi, -- vaan -neljäkolmatta vuotta sitten, tummeni silmät! - --- Kuinka niin? - --- Kun menin kerran vuorille, kivistä sammalia repimään, niin näen -- -kasvavan tammen, jonka ontelossa paistetut kananpojat vitisevät. Minä -kiipesin onteloon, söin kananpojat, tulin vahvemmaksi, enkä voinut -päästä ulos sieltä! Mitäs tehdä! Juoksin kotiin kirvestä etsimään; -aukasin onteloa suuremmaksi, ja sitten pääsin pois; vaan, hakatessani, -arvattavasti, pirstat soensivat silmäni; siitä saakka en ole mitään -nähnyt; välistä kun syön kaalia, niin olen pistää lusikan korvaani; -tahtoohan nenäkin palaa, vaan minä raapaisen niskaan. - --- Tehän olette -- haukankesyttäjä sanoi, nauraen, niitä sokeita, joita -tsaari puhutteli! Bojarit nauravat teitä vielä nytkin. No niin, miehet, -me huvitimme isä-tsaaria päivällä, vaan teidän on vuoronne huvitella -hänen armoansa yöllä. Sanotaan, että hallitsija tahtoo kuunnella teidän -satujanne. - --- Suokoon Jumala terveyttä hänen tsaarilliselle armolleen! -- Korshun -tokasi, muuttaen äkkiä käytöksensä. -- Miks'ei hän kuuntelisi! Kun -kieli vaan kulkee, niin kerromme vaikka aamuun asti! - --- Hyvä, hyvä, -- haukankesyttäjät sanoivat: -- toisella kertaa -lörpöttelemme teidän kanssa. Nyt menemme etsimään jahtihaukkaa, -auttamaan toveria. Ellei Trifon löydä Adragania -- niin hän pääsee pian -päästään; isä-tsaari ei laske leikkiä! - -Haukankesyttäjät ratsastivat kentälle. - -Persten ja Korshun taas tarttuivat Mitkaan ja kulkivat slobodaan päin. - -Tuskin ennättivät ensimäiselle asunnolle, kuin näkivät kaksi laulajaa, -jotka soittivat kanteletta ja lauloivat täyttä kurkkua: - - Kuin naapurillamme - Hauskaa oli juttua! - -Kun rosvot saavuttivat heidät, niin eräs laulajista, punatukkainen -nuorukainen, jonka päässä oli sulalla varustettu lakki, kumartui -Perstenin puoleen. - --- Jo on ruhtinaasi ollut neljä tai viisi päivää vankihuoneessa! -- hän -sanoi supisten, jatkaen uudestaan lauluansa. -- Kaikki olen saanut -tietää. Huomenna on hänellä kovat. Hän istuu suuressa vankilassa, -vastapäätä Maljutan asuntoa. Mistä nurkasta voisi kukko päästä? - --- Ole vaiti -- Persten vastasi, vilkaisten sinne suuntaan, joka oli -vankilaa vastapäätä. - -Punatukkainen laulaja näpähytteli kaikin sormin kanneltaan ja, kääntyen -Perstenistä, ikäänkuin ei olisi puhunutkaan hänen kanssaan, pitkitti -heleällä äänellä: - - Kuin naapurillamme - Hauskaa oli juttua. - - - - -XXI Luku. - -Satu. - - -Iivana Vasiljevitsh, metsästykseen väsyneenä, vetäysi tavallista -aikaisemmin makuuhuoneeseensa. - -Pian tuli Maljutakin, vankilan avaimet mukanaan. - -Tsaarin kysymykseen Maljuta vastasi, ettei mitään uutta ollut -tapahtunut, että Serebrjani tunnusti taistelleensa Morosovin puolesta -Moskovassa, missä hän tappoi seitsemän opritshnikkiä ja haavoitti -Vjasemskia. - --- Mutta -- Maljuta lisäsi -- hän ei tahdo taipua sinun -mielipiteeseesi, ja todistaa Morosovia vastaan. Huomenmessun jälkeen -tutkimme häntä vielä, mutta joll'ei hän piinakoneen taikka tulen avulla -todista Morosovia vastaan, niin ei sovi enää odottaa: silloin ollee -paras lopettaa hänet. - -Iivana ei vastannut mitään. Maljuta aikoi pitkittää, mutta samassa -vanha Onufrevna eukko astui sisään. - --- Isäseni, -- hän sanoi, -- sinä lähetit aamulla tänne kaksi sokeata: -he ovat sadunkertojia, niinkö? he odottavat täällä eteisessä. - -Tsaari muisti heidän kohtauksensa ja kutsutti sokeat sisään. - --- Vaan, isäseni, tunnetko heitä? -- Onufrevna kysyi. - --- Mitä? - --- No, sokeitahan ne lienevät? - --- Kuinka? -- Iivana sanoi, ja epäilys valtasi hetkeksi hänet. - --- Kuule minua, hallitsija, -- eukko jatkoi: pidä vaarilla näitä -sadunkertojia; minä aavistan, ett'eivät hyvää puuhaile; pidä varasi, -isäseni, kuule minua! - --- Mitä tiedät heistä? Puhu! -- Iivana sanoi. - --- Älä kysy minulta, isäkulta. Minun tietoani ei sanoin selitetä; -aavistan, että he ovat pahoja ihmisiä, vaan miksi niin luulen, -- älä -kysy. Turhaan en vielä ketään ole varoittanut. Jospa äiti-vainajasi -olisi kuullut minua, niin ehkä hän nyt vielä eläisi terveenä. - -Maljuta katsoi kauhistuneena eukkoa. - --- Miksi minua tirkistelet! -- Onufrevna sanoi. -- Sinä surmaat -ainoastaan syyttömiä, vaan tutkia häijyjä ihmisiä, ei ole sinun asiasi. -Vainusi ei riitä siihen, punainen koira! - --- Hallitsija! -- Maljuta huudahti: -- salli minun koetella näitä -miehiä. Pian saan tietää, mitä he ovat ja kenen lähettämiä! - --- Ei tarvitse, -- Iivana sanoi: -- minä tutkin itse heitä. Missä he -ovat? - --- Tuolla, isäkulta, oven takana, -- Onufrevna vastasi, -- seisovat -eteisessä. - --- Anna minulle, Maljuta, varusteeni seinältä; ole sitten menevinäsi -kotiin, vaan kun he tulevat sisään, palaa eteiseen ja kätkey sotilaiden -kera tämän oven taa. Heti kuin huudan, astukaa sisään ja ottakaa ne -kiinni. Anna tänne Onufrevna sauva. - -Tsaari pukeutui haarniskaansa, asetti sen päälle mustan messupaidan, -heittäytyi vuoteelle ja asetti viereensä saman sauvan, jolla hän vähän -aikaa sitten lävisti ruhtinas Kurbskin sanansaattajan jalan. - --- Nyt tulkoot sisään! -- hän sanoi. - -Maljuta asetti avaimet tsaarin päänalustalle ja meni ulos eukon -keralla. Pyhäin kuvain edessä olevat lamput valaisivat tupaa heikosti. -Tsaari lepäsi vuoteellaan väsyneen näköisenä. - -Persten ja Korshun astuivat sisään, varovasti liikutellen jalkojaan ja -hapuillen käsillään. - -Persten tutki tarkalla silmäyksellä tuvan ja siinä löytyvät esineet. - -Vasemmalla puolen ovea oli pankko; etusopessa oli tsaarin vuode; pankon -ja vuoteen väliin oli tehty ikkuna seinään; tätä ikkunaa ei koskaan -suljettu luukulla, sillä tsaari piti siitä, että auringon ensi säteet -tunkeusivat hänen makuuhuoneesensa. Nyt kuu pilkisteli ikkunasta, ja -sen hopeinen loiste leikki muurin kirjavilla tiileillä. - --- Terve, te sokeat, Muromilaiset velikullat, silmänkääntäjät! -- -tsaari sanoi, katsoen tarkkaan, mutta vaan sivumennen rosvojen -kasvonpiirteitä. - --- Eläköön sinun tsaarillinen armosi monta vuotta terveenä! -- Persten -ja Korshun vastasivat, kumartaen maahan asti. -- Puolustakoon, -suojelkoon ja olkoon Jumalan äiti sinulle armollinen, että sinä säästät -meitä raukkoja, poloisia ihmisiä, jotka maita mantereita tallustamme, -näkemättä Jumalan kirkasta valoa! Suojelkoon sinua pyhä Pietari -ja Paavali, Iivana Sulopuhuja, Kusma ja Demjan sekä Hutioin -ihmeidentekijät ja kaikki pyhät miehet. Antakoon Jumala sinulle kaikki, -mitä pyydät ja rukoilet! Ikuisesti käyös kullassa, mukavasti syö'os ja -juo'os, makeasti nukkuos! Vaan vihamiehiäsi ikuisesti nikottakoon ja -nälättäköön; joka päivä heitä ijes painakoon ja oinaan sarvet -ahdistakoon! - --- Kiitos, kiitos, raukat! -- Iivana sanoi yhä katsellen rosvoja: -- -joko kauvankin olette sokeina olleet? - --- Nuoruudesta asti, isäkulta, -- Persten vastasi, kumartaen ja -notkistaen polviaan, -- molemmat olemme nuoruudesta asti olleet -sokeita! Emmekä muista, koska olemme Jumalan aurinkoa nähneet! - --- Mutta kuka opetti teitä lauluja laulamaan ja satuja kertomaan? - --- Itse Jumala, isäkulta, itse Jumala piti entiset ajat arvossa! - --- Kuinka niin? -- Iivana kysyi. - --- Meidän vanhuksemme kertovat, -- Persten vastasi, -- ja -guslansoittajat laulavat siitä: entiseen aikaan kun Kristus nousi ylös -taivaaseen, niin itkivät köyhät, vaivaiset, rammat ja koko kerjäläisten -joukko: mihin sinä, Kristus Jumalanpoika, lennät? Kelle meidät jätät? -Kuka meitä syöttää ja juottaa? Ja Kristus, taivaan tsaari, sanoi -heille: - -"Minä annan teille, hän sanoi, kultaisen vuoren, hunajaisen virran, -viinipuutarhat ja mehuisat hedelmät; te tulette syötetyiksi, -juotetuiksi ja verhotuiksi! Silloin Iivana Jumaluusoppinut sanoi: Oi -sinä, lempeä Vapahtaja. Älä anna heille kultavuoria ja hunajavirtoja, -äläkä viinitarhoja ja mehuisia hedelmiä. He eivät ymmärrä niitä -hallita; rikkaat ja mahtavat tulevat ja ottavat pois heidän -omaisuutensa. Vaan anna sinä, Kristus, taivaan tsaari, heille sinun -nimesi, ja ihanat laulut sekä mainiot sadut vanhasta muinaisuudesta ja -hurskaista ihmisistä. Kun he raukat maata kulkevat, niin kertovat -mainioita satuja, ja jokainen ottaa heidät vastaan ja kestitsee -vierasvaraisesti." Ja Kristus sanoi: "Tulkoon, niinkuin sanoit, Iivana! -Saakoot he ihanat laulut, heleät guslat ja jalot sadut; ja sille, joka -heitä ruokkii ja pimeinä öinä suojaa, valmistan sijan paratiisissa; -sille eivät paratiisin portit ole suljetut!" - --- Amen! -- Iivana sanoi. -- Mitä satuja taidatte? - --- Taidamme kaikenlaisia, isäkulta tsaari, mitä sinun armosi suvaitsee -kuunnella. Osaan kertoa sinulle Jersh Jerskovitshistä, Tshetinikovin -pojasta, Semjonien perheestä, Gorinitshin kärmeestä, mainioista -gusloista, Dobrinjn Dikititshasta ja Agundinista... - --- Miksi sinä, -- Iivana keskeytti: -- yksin kerrot satuja ja miksi -ukko tuli kanssasi? - -Persian huomasi, että Korshun oli melkein koko ajan ollut ääneti, ja -vapautti hänen epämukavasta kertojan tilasta, hän muutti kohta -käytöksensä ja alkoi laskea pilaa. - --- Ukkoko? -- hän sanoi, astuen huomaamatta Korshunin jalalle: -- -tämäpä, näet, on minun toverini, Amedka Gudok; pitkä on hänellä parta, -mutta järki on lyhyt; kun juttelen hänelle jotakin jokapäiväistä, -mautonta, niin hän ylistää ja kiittää minua ja on vaiti. Niinkö, ukko, -valkoparta, ankan käynti, kanan askelet? Enkö poikkeisi tieltä! - --- Tietysti! -- Korshun tokasi, tointuen: meidän lasimme on täynnä -viheriäistä viiniä, vaan kun join reunoilta, juon pohjaankin. No, ukko, -kukon ääni, myyrän silmä. Antaa mennä eteenpäin! - --- Hei, kuinka vuohet hyppivät vuorilla! -- Persten sanoi, polkien -jalkaansa: vuohet hyppivät, kärpäset surisevat, ja Eufrosyne eukon -vasen korva kohisee!... - --- Voi kätkyeni! -- Korshun keskeytti, myöskin polkien jalkaa: -- -katsos kuin rapu istuu hiekkaruutalla; rapu ei sure, vaan hurisee -kouraansa; kuin vesi tulee lähelle, niin vaara pakenee! - --- Oh, isäkulta hallitsija, Persten lopetti, nöyrästi kumartaen, älä -katso meitä karsaasti: tämä ei ole satu vaan ainoastaan pieni juttu! - --- Hyvä! -- Iivana sanoi haukotellen. - --- Minä pidän toisinaan reima miehistä; alkakaa jutella Dobrinjasta, -ehkä minä, kuunnellessani, nukun! - -Persten kumarsi vielä kerran, rykäsi ja alkoi: - -"Kievin ruhtinaan Vladimirin luona oli loistavat pidot, joihin oli -kutsuttu ruhtinaita, bojaria ja uljaita sankaria. Jo läheni ilta, ja -pidot olivat puolivälissä, kaikista tuntui ihmeelliseltä, kun sotatorvi -kajahti. Vladimir, Kievin ruhtinas, korotti äänensä ja lausui: oi, -ruhtinaat, bojarit ja uljaat sankarit! Lähettäkää kaksi urhoollista -sankaria: kuka uskalsi asettua Kievin edustalle? Kuka uskalsi puhaltaa -torveen ruhtinas Vladimirin kuulten. - -"Nuoret miehet melusivat kartanolla; teräksiset miekat helähtelivät -kupeilla; rautanuijat kolahtelivat kauniita porraspuita vastaan; lakkia -lenteli sinne tänne ilmassa. Uljaat sankarit pukeutuvat varusteihinsa, -istuutuvat jalojen ratsujen selkään ja ajavat aukealle kentälle..." - --- Odotapas! -- Iivana sanoi, varmistaakseen kertojaa -kuuntelemishalustaan: -- minä tunnen tämän sadun. Kerro ennemmin -Akundinista! - --- Akundinista? -- Persten sanoi hämmästyksissään, muistettuaan tässä -sadussa ylistettävän epäsuosiossa olevaa Novgorodia: -- isäkulta, -hallitsija, satu Akundinista ei ole hyvä, se on talonpoikamainen; tämän -sadun ovat tyhmät Novgorodin talonpojat keksineet; ja minä isä-tsaari, -olen sen ehkä jo unohtanutkin... - --- Kerro, sokea! -- Iivana sanoi ankarasti: -- kerro, niinkuin se on, -mutta älä rohkene jättää ainoatakaan sanaa siitä pois! - -Ja tsaari nauroi itseksensä sitä tilaa, johon oli kertojan saattanut. - -Vaikka Persten oli itselleen siitä vihoissaan, että oli esittänyt tämän -sadun, niin hän kuitenkin, tietämättä, kuinka hyvin Iivana itse jo -tunsi sen, päätti umpimähkään alkaa kertomuksensa, jättämättä mitään -pois. - -"Muinoin eli vanhassa Novgorodissa, etukaupungissa, nuorukainen -Akundin; tämä Akundin, nuorukainen, ei pannut olutta, ei polttanut -viinaa eikä harjottanut kauppaa; vaan hän, Akundin, kuljeskeli -itsenäisenä ja matkusteli Volhovan joella pienoisilla laivoilla. Kun -Akundin asettuu lastattuun veneeseen, niin hän panee vaahteraisen melan -tammisien liitoksiin, vaan itse hän heittäyhe perään. Venonen alkoi -purjehtia Volhovan joella, ja saapui jyrkälle rantamalle. Samassa tulee -ohikulkeva matkaaja rannalle ja tarttuu Akundinin valkoisiin käsiin ja -johdattaa hänet hautakummulle ja seisautettuaan siellä, hän sanoi: -- -Katsopas nuori mies Rostislavlin kaupunkia Okajoen varrella, ja -katsottuasi huomaa, mitä tehdään Rostislavlin kaupungissa? Kun Akundin -katsoi Rostislavlin kaupunkia, niin hän näki siellä olevan suuren -kurjuuden: nuoren rjasanilaisen ruhtinaan Gleb Oljgovitshin entiset -palvelijat seisoivat torilla ja tahtoivat väkisin lähteä kaupungista. -Vaan samassa pitkin Oka-jokea uiskentelee hirvittävä kummitus, käärme -Tugarin. Tuo käärme Tugarin oli kolme sataa syltä pitkä, hännällänsä se -tappoi rjasanilaisen sotajoukon, seljällänsä se lohkoi jyrkät rannat ja -vaatii itse vanhat lunnaat. Samassa matkaaja tarttui Akundinin -vaaleihin käsiin ja lausui: Oi sinä, hyvä nuorukainen, mainitse nimesi -ja syntysi! -- Tähän Akundin vastasi: -- kotoisin olen Novgorodista, -nimeni on Akundin Akundinitsh." - --- "Sinuapa, Akundin Akundinitsh, minä odotin tasan kolmekymmentä ja -kolme vuotta; tunnen ukkosi Samjatnja Putjatitshin; ja, näetkö, minun -veljeni, Akundin Putjatitsh, oli sinun hyvä isäkultasi. Vaan nyt on -sinun isäsi Akundin Putjatitsh mennyt! -- Lausumatta sanaakaan, -Samjatnja alkoi tehdä loppua, erotessaan elävien ilmoilta; ja -kuollessaan, hän saattoi lausua: -- voi sinua, lapsukkani, Akundin -Akundinitsh! Kun sinäkin tulet olemaan mainiossa Novgorodissa, niin -tervehdi sitä ja sano: suokoon Jumala sinulle, Novgorod, pitkää ikää ja -lapsillesi, mainetta saavuttaakseen! Olkoon sinulla rikkautta ja -valtaa." - --- Kylläksi! -- tsaari lausui vihastuneena, unhottaen tällä hetkellä, -että hänen tarkoituksensa olikin ainoastaan seurata kertojaa. -- Ala -toinen satu! - -Persten, ollen pelästyvinään, notkisti polviansa ja kumarsi maahan -asti. - --- Millaista satua suvaitset kuulla, isä-kulta, hallitsija? Hän kysyi -teeskentelevällä, taikka ehkä todellisellakin pelolla: -- Enköhän kerro -sinulle Baba-Jagista? Tsuril Plenkovitshista? Ivan Oserista? Vai -tahtooko sinun armosi jotakin hurskasta kerrottavan? - -Iivana huomasi, ett'ei pidä pelottaa sokeita, ja sen tähden hän vielä -kerran haukotteli ja kysyi unisella äänellä: - --- Mitä osaat hurskasta, raukka? - --- Aleksei Jumalisesta, isäkulta, Jegori Urheasta, Josef Kauniista, -Galubinin kirjasta... - --- No, Iivana, jonka silmät nähtävästi jo olivat raskaat, sanoi, -- -kerro Galubinin kirjasta! Meidän syntisten on parempi näin yöllä -kuunnella jotakin hurskasta! - -Persten taas rykäsi, suoristihe ja alkoi: - -"Kun kerran pilvet olivat synkät ja kauheat, niin syntyi tuima Ukon -sää; silloin putosi taivaasta Galubinin kirja. Sen kirjan luo kokoontui -neljäkymmentä tsaaria ja tsarevitshia, neljäkymmentä kuningasta ja -kuninkaan poikaa, neljäkymmentä ruhtinasta ja prinssiä, neljäkymmentä -pappia ja papinpoikaa, paljo bojareita, paljon sotaväkeä, monta lajia, -heikkoja kristittyjä. Näistä oli viisi vähempi-arvoista tsaaria: olipa -tsaari Isai, Vasili tsaari, Kostnjatin tsaari, Volodimer tsaari, -Volodimerin poika, oli viisas David Jeorijevitsh tsaarikin. - -"Niin lausui Volodimer tsaari: -- Kuka meistä, veikot, on taitava -lukemaan? Kuka lukisi tämän Golubinin kirjan? Puhuisi meille Jumalan -maailmasta; mistä punainen aurinko on saanut alkunsa? Mistä on valoisa -kuu saanut alkunsa? Mistäpä tuhannet tähdet? Mistä loistava ruske? -Mistä rajut tuulet? Mistä uhkaavat pilvet? Miksikä yöt ovat pimeitä? -Miksikä meistä on tullut maailmankansa? Mistä meille maanpäällä on -tsaarit tulleet? Mistä on tullut bojari- ja ruhtinas-sääty? Mistä -oikeauskoiset talonpojat? - -"Kaikki tsaarit vaikenivat. Silloin heille vastasi viisas David -Jeosievitsh tsaari: -- Minä puhun teille, veikot, siitä tästä Golubinin -kirjasta: se kirja ei ole vähäinen; se on neljäkymmentä syltä pitkä ja -kaksikymmentä syltä paksu; jos yrittää nostaa sitä -- niin ei se nouse: -käsin ei voi sitä pidellä; riviä ei näe kaikkia; lehtiä ei osaa lukea; -sitä kirjaa ei lue jokainen; sitä on kirjoittanut H. Iivana Hurskas, ja -lukenut on sitä profeeta Isai, hän luki sitä kolme vuotta, kerkesi -ainoastaan kolme lehteä; luinhan minäkin -- vaan en kuitenkaan! -Itsestään kirja aukeni, lehdet kääntyivät, sanat menivät itsestään. -Minä sanon teille, herrat, ei se käy katselemalla, sen sanon teille, -veikot, ei sitä lueta tavallisella tavalla, muinaisissa on muinaista -käytettävä. - -"Meidän punainen aurinkomme on saanut alkunsa Jumalan loistavista -kasvoista: pieni kirkas kuu Hänen rinnoistaan; tuhannet tähdet Jumalan -silmistä; kirkas rusko Hänen puvustaan; rajut tuulet ovat -- hänen -henkäyksiään; uhkaavat pilvet ilmaisevat Jumalan mietteitä: pimeät yöt -hänen vihaansa. Maailman-kansa on Adamista, Adamin päästä tsaarit ovat -tulleet; hänen luistaan -- ruhtinaat ja bojarit; hänen nivelistään on -talonpojat tulleet; samoista on vaimonpuolikin alkunsa saanut! - -"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra, -viisain tsaari, sinua ymmärtäväisintä tsaaria, David Jeosievitsh! Sano -vielä meille: - -"Kuka on ylin kaikkia tsaaria? Mikä maa kaikkien maiden äiti? Mikä meri -kaikkien merten emo? Mikä joki on kaikkien jokien ja vuorten äiti? Mikä -kaupunki on ylin kaikkia kaupunkeja?" - -Nyt Persten salaa katseli Iivana Vasiljevitshia, joka näytti yhä -enemmän painuvan uneen. Silloin tällöin hän vaivalloisesti raotti -silmiään ja taas sulki ne, mutta samalla hän joka kerta loi salaisesti -tutkivan, läpitunkevan katseen kertojaan. - -Persten silmäsi Korshunia ja jatkoi: - -"Heille vastasi viisas David Jeosijevitsh: -- Minä puhun teille siitä, -veikot, sen ilmoitan teille: Golubinin kirjassa on kirjoitettu: -ylimmäiseksi tsaariksi joukossamme tulee Valkea tsaari; hän tunnustaa -kristinuskoa, hurskasta kristinoppia; hän uskoo Jumalan äitiä ja -erottamattomaan Kolmiyhteyteen. Kaikki kansat kumartavat häntä, kaikki -kielet tunnustavat hänet; hänen valtansa käsittää kaikki maat, koko -luomakunnan. Hänen hurskas oikeauskoinen käsivartensa on ylinnä kaikkia -muita; ja kaikki kunnioittavat Valkeata tsaaria! Pyhä Venäjän -valtakunta on kaikkien maiden äiti; siellä ovat pyhät apostoliset -kirkot. Okeani on kaikkien merten emo; siellä on tuomiokirkko -muodostunut; siellä tuomiokirkossa lepää Rooman paavin Klemensin luut; -tämä meri on ympäröinnyt kaikkia maita; kaikki virrat juoksevat mereen, -kaikki juoksevat okeaniin. Jordan joki on kaikkien äiti; Jordan joessa -kastettiin: itse Jesus Kristus, taivaan tsaari. Tabor vuori on kaikkien -vuorien emo: mainiolla Taborin vuorella kirkastettiin itse Jesus -Kristus, jolloin Hän näytti kunniansa opetuslapsilleen. Jerusalemin -kaupunki on kaikkien kaupunkien äiti; se kaupunki on maapallon -keskellä, siinä kaupungissa on pyhä temppeli; temppelissä on Herran -ruumisarkku, siinä ovat itse Kristuksen vaatteet, pyhät tulet palavat -lakkaamatta ja hyvänhajuiset yrtit siellä tuoksuavat"... - -Nyt Persten taas katseli Iivanaa. Hänen silmänsä olivat suljetut, -hengitys kävi tasaisesti. Julma näytti nukkuvan. - -Atamani sysäsi kyynärpäällään Korshunia. Ukko hiipi pari askelta -eteenpäin. Persten jatkoi verkalleen: - -"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra, viisas -tsaari, David Jeosijevitsh! Sano vielä meille: mikä kala on kaikkein -kalain emä? Mikä peto ylin kaikista pedoista? Mikä on lintujen emä? -Mikä kivi kaikkien kivien isä? Mikä puu kaikkein puiden emä? Mikä -ruoho on ruohojen äiti? - -"Viisas tsaari vastasi heille: -- Minä sanon vielä senkin teille, -veikkoset: kaikkien kalaimme emo on valaskala, maailma seisoo kolmen -Valaan nojassa; Jestrafil-lintu on kaikkien lintujen emä; tämä lintu -elää sinisellä merellä; kun se räpistelee siivillänsä, niin koko -sininen meri vaahtoaa, se upottaa matkalaivat; ja kun Jestrafil -räpistelee, toisena tuntina puoliyön jälkeen, niin kukot alkavat koko -maassa laulaa, ja maa valkenee siihen aikaan..." - -Persten vilkasi Iivanaan. Tsaari makasi silmät ummessa; hänen suunsa -oli auki, niinkuin nukkuneen tavallisesti. Samassa kuin Persten -viimeiset sanansa oli lausunut, hän huomasi, että hovin kirkkoa ja -läheisten rakennusten kattoa valaisi etäinen loisto. - -Hän sysäsi hiljaa Korshunia, joka taas läheni likemmäksi tsaaria. - -"Indra peto on ylin kaikkia petoja (Persten jatkoi), se kulkee -maakomeroita myöten, niinkuin aurinkoinen ilmakehällä; se kaivaa -maaemoa sarvellaan, myllää kaikki syvät lähteet; se panee virrat ja -purot juoksemaan, puhdistaa norot ja allikot, antaa ihmisille ruoka- ja -juomatarpeita. Alatir-kivi on kaikkien kivien isä; itse Jesus Kristus -lepäsi Alatir-kivellä, puhellessaan kahdentoistakymmenen apostolinsa -kanssa ja vakuuttaessaan kristinopin totuutta; sillä kivellä hän -julisti oppiansa, selittäen kirjoja koko maailmalle. Kiparis-puu on -kaikkien puiden äiti; siitä puusta oli tehty se hirsipuukin, jolla itse -Jesus Kristus, taivaan tsaari, kahden ryövärin keskellä, riippui. -Kuisma on ruohojen äiti. Kun Jumala Kristus riippui hirsipuussa, niin -Jumalan äiti tuli hänen luoksensa; hänen silmistään valui kyyneleitä -maahan, ja niistä puhtaista kyynelistä alkoi kasvaa ruohoa ja niin -kasvoi kuisma-ruoho; sen juuresta meillä Venäjällä kiskotaan -ihmeellisiä ristiä, joita vanhat munkit ja hurskaat ihmiset kantavat." - -Nyt Iivana Vasiljevitsh huokasi syvään, vaan ei kuitenkaan avannut -silmiään. Tulen loiste tuli kirkkaammaksi. Persten alkoi peljätä, ettei -mitään hämmennystä syntyisi, ennenkuin ehtisivät saada avaimet. -Päättäen itse olla liikkumatta paikaltaan, ett'ei tsaari huomaisi -äänestä liikuntoa, hän osoitti Korshunille tulipaloa ja sitte makaavaa -Iivanaa, ja jatkoi: - -"Kaikki tsaarit kumarsivat hänelle: Kiitämme sinua, jalo herra, viisain -tsaari Jeosijevitsh! Sinä puhut meille ulkomuististasi aivan kuin -kirjasta! -- Silloin Volodimer tsaari korotti äänensä, sanoen: -- oi -sinua, sinä sangen viisas tsaari David Jeosijevitsh, sano vielä, -ilmoita minulle: mennyt yönä varsin vähän nukuin, paljon näin: kun -kaksi petoa ovat toisensa kohdanneet, toinen valkea, toinen harmaa, -jotka tappelevat keskenään, niin tahtooko valkea voittaa? -- -Viisas tsaari David Jeosijevitsh vastasi: -- oi sinua, Volodimer -Volodimeritsh! Kaksi petoa toisiaan kohdatessaan aina tappelee; onhan -siitä pyhällä Venäjän maallakin tuoreet jäljet; totuus ja vääryys ovat -kohdanneet toisensa; tuo valkea peto on -- totuus ja tuo harmaa -- on -vääryys; totuus väisti vääryyttä, totuus on mennyt Jumalan luokse -taivaaseen, vaan vääryys jäi maan päälle, ja joka elää meillä -totuudessa, se perii taivaan valtakunnan; vaan se, joka elää -vääryydessä, joutuu ikuiseen piinaan..." - -Nyt alkoi kuulua tsaarin keveätä kuorsaamista. Korshun kurotti kättään -tsaarin päänalustalle, Persten taas siirtyihe likemmäksi akkunaa, ettei -äkkinäisellä vaikenemisella keskeyttäisi tsaarin unta, niin hän -pitkitti yksitoikkoisella äänellään kertomusta: - -"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra, -viisain tsaari, David Jeosijevitsh! Sano vielä meille: mitkä synnit saa -anteeksi ja mitä ei? Viisain, ymmärtäväisin tsaari, David Jeosijevitsh, -vastasi: Vaikka kaikki synnit saakin anteeksi, niin kolmea syntiä on -kuitenkin raskas katua: joka on häväissyt ristikummiansa, joka herjaa -isäänsä ja äitiänsä, joka..." - -Samassa tsaari äkkiä aukasi silmänsä. Korshun tempasi kätensä pois, -mutta se oli jo myöhäistä: hänen ja tsaarin katseet kohtasivat -toisiaan. Hetkisen kumpikin äänetönnä katseli toistaan, ikäänkuin -jonkun salaisen tenhon vaikutuksesta. - --- Sokeat! -- tsaari sanoi äkkiä, tuimasti nousten ylös: -- kolmas -synti on se, kun joku pukeutuu kerjäläiseksi ja tunkeutuu tsaarin -makuuhuoneeseen! - -Ja hän iski terävällä sauvallaan Korshunia rintaan. Rosvoon sattui -sauva ja hän alkoi horjua, kaatuen maahan. - --- Aha! -- tsaari huudahti, kiskasten tikarin Korshunin povesta. - -Opritshnikit juoksivat sisään aseitaan kalistellen. - --- Ottakaa molemmat kiinni! -- Iivana sanoi. - -Kuin villipeto Maljuta hyökkäsi Perstenin kimppuun: mutta tavattomalla -vikkelyydellä atamani löi häntä suuta vasten ja särki ikkunan -jalallaan, hypäten ales puutarhaan. - --- Sulkekaa puutarha, ottakaa rosvo kiinni! -- Maljuta kiljui, kivusta -kiemurrellen ja pitäen molemmin käsin vatsastaan kiinni. - -Sillä välin opritshnikit nostivat Korshunin ylös. - -Iivana, puettuna mustaan messupukuun, jonka alta loisti pantsari, -seisoi uhkaava sauva kädessään, luoden ankaria silmäyksiä haavoitettuun -rosvoon. Peljästyneet palvelijat kantoivat sytytettyjä kynttilöitä. -Puhkaistusta ikkunasta näkyi tulipalo. Koko sloboda joutui liikkeelle; -kaukaa kuului hätäkelloin soitto. - -Korshun seisoi, rypistäen kulmiaan ja laskien silmänsä alas, -opritshnikkein keskellä; veri oli tahrannut hänen paitansa leveillä -juovilla. - --- Sokea! -- tsaari sanoi: -- puhu, ken olet ja mitä salahankkeita -sinulla on minua vastaan? - --- En mitään salaa! -- Korshun vastasi. -- Minä tahdoin ottaa sinulta -kassasi avaimet, vaan mitään muuta en sinua vastaan miettinyt! - --- Kuka sinut lähetti? Ketkä ovat kumppanisi? - -Korshun katsahti pelkäämättä Iivanaa. - --- Oi, jalo tsaari! Ollessani nuori, laulelin: "Älä humaja, vilvas -salo." Siinä laulussa tsaari kysyy nuorelta mieheltä, kenen kera -rosvoilit? Ja mies sanoo: -- "Neljä oli mulla toveria: ensimmäinenhän -toverini oli -- synkkä yö, toinenpa..." - --- Olkoon! -- Maljuta keskeytti hänet; -- katsotaanpa, miten laulelet, -kun ruvetaan sinua jaloista kiskomaan ja pukille nostamaan! Mutta mitäs --- hän jatkoi, katsellen Korshunia: -- enköhän liene nähnyt jossain -tuota harmaapäätä! - -Korshun nauroi ivallisesti ja kumarsi Maljutalle. - --- Kohdattiinhan me, isäkulta, Maljuta Skuratovitsh, jos ehkä -muistanet, Hiidenkuilulla... - --- Homjak! -- Maljuta keskeytti hänet, kääntyen palvelijaansa: -- ota -tämä ukko, tutkistele häntä ja vaadi kertomaan, miksi hän tuli hänen -tsaarillisen armonsa luokse. Minä tulen itse kohta piinahuonoeseen! - --- Lähdetään, ukko! -- Homjak sanoi, temmasten Korshunia kauluksesta: --- mennään kahden, niin saamme keskustella rattoisammin! - --- Odota! -- Iivana sanoi, -- Sinä Maljuta saat säästää tätä vanhusta; -hänen ei tarvitse piinakoneessa kuolla. Minä mietin hänelle -rangaistuksen, semmoisen, jota ei ennen ole kuultu eikä nähty, -semmoisen, että panen sinutkin ihmettelemään! - --- Kiitä tsaaria, koira! -- Maljuta sanoi Korshunille, tyrkäten häntä: --- ehkä saanet vielä elää. Tänä yönä me vaan sinulle kiskomme -silmukkaita! - -Ja Homjakin kanssa hän vei rosvon tsaarin makuuhuoneesta. - -Sillä välin Persten, käyttäen hyväkseen yleistä hämmästystä, kiipesi -puutarhan aitauksen ylitse ja riensi torille, jossa vankila oli. Tori -oli tyhjä; kaikki kansa oli rientänyt tulipalolle. - -Varovaisesti hiipien pitkin vankilan seinustaa, Persten kompastui -johonkin pehmeään ja, kumarruttuaan, havaitsi ihmisruumiin. - --- Atamani! -- supisi sama, häntä lähestynyt punatukkainen laulaja, -joka aamulla oli hänet pidättänyt: -- vahtimiehen olen tappanut. Anna -nopeasti tänne avaimet, aukasemme vankilan ja sitte hyvästi; minä menen -miesten kanssa tulipalolle rosvoamaan! Mutta missä on Korshun? - --- Tsaarin kourissa! -- Persten vastasi katkonaisesti. -- Kaikki on -hukassa! Kokoa miehet ja sitten! Hiljaa! Kuka se? - --- Minä! -- vastasi Mitka, tullen seinustalta. - --- Mene tiehesi, pöllö! Kaikki tulette slobodasta! Kokoonnumme väärän -tammen luona! - --- Mutta ruhtinas? -- Mitka kysyi. - --- Pöllö! Kuuletko, kaikki on kadotettu! Ukko vangittiin, avaimia ei -saatu! - --- Eihän vankila ole lukittu! - --- Eikö ole lukittu? Kuka sen aukasi? - --- Minä! - --- Sinäkö, tolvana! Puhu selvästi! - --- Miks'en puhuisi? Tultuani tänne -- ei ole ketään: vahtimies makaa -jalat pitkänään. Puhelen näin: antaapas olla, koetan, onko ovi -vankkakin, tölmäsin sitä; vaan, miten olikin, ovi lennähti auki! - --- Kas vaan sinua veitikkaa! -- Persten iloissaan huudahti. -- Totta on -kuin sanotaan: hupsut maailmassa menestyvät. Lempo soikoon! Voi sinua, -sinä mukuri. - -Ja Persten tarttui Mitkan päähän, suuteli häntä molemmille poskille, -samalla kuin Mitka venytti maiskutellen paksuja huuliaan, ja sitten -tyynesti pyyhkäsi suutaan hiallaan. - --- Tule sinä minun jäljestäni, kelpo poika! Vaan sinä, torvensoittaja, -odota täällä. Jos jotain tulee, niin vihellä! - -Persten astui vankihuoneeseen. Mitka ryömi hänen jäljessään. - -Etuoven takana oli vielä kaksi muuta ovea, mutta, koska ne olivat vielä -heikompia, ne aukenivat vielä helpommin Mitkan uljaista iskuista. - --- Ruhtinas! -- Persten sanoi, astuen maakuoppaan, -- nouse ylös! - -Serebrjani luuli, että häntä oli tultu noutamaan tuomion toimeenpanoa -varten. - --- Joko nyt on aamu? -- hän kysyi, -- vai etkö sinä, Maljuta, kestä -aamuun asti? - --- En minä ole Maljuta! -- Persten vastasi. -- Minä olen se, jonka sinä -pelastit kuolemasta. Nouse, ruhtinas. Hetki on kallis. Nouse, minä -pelastan sinut! - --- Kuka sinä olet! -- Serebrjani kysyi. -- En tunne ääntäsi! - --- Ei se ole tarpeellistakaan, bojari; mistä muistaisit minua! Nouse -nyt vaan! Meillä ei ole aikaa viivytellä. - -Serebrjani ei vastannut. Hän luuli Perstenin olevan Maljutan pyöveleitä -ja piti hänen sanojaan pilkkana. - --- Vai etkö luota minuun, ruhtinas? -- atamani jatkoi närkästyen. -- -Muistele Medvedevkaa, muistele Hiidenkuilua, minä -- olen Vanjuha -Persten! - -Ilo sykähti Serebrjanin rinnassa, vapauden ja elämän rakkaus virkosi -jälleen. Hänen ajatuksissaan alkoivat pyöriä metsät, kentät ja uudet -loistavat taistelut, sekä Jelenan kasvot, kuin kirkas aurinko -ilmaantuihe hänelle. - -Jo oli hän hypähtänyt maasta, jo oli hän valmis seuraamaan Persteniä, -mutta samassa hän muisti tsaarille tekemänsä lupauksen, ja veri oli -jähmettyä hänen sydämessään. - --- En voi! -- hän sanoi: -- en voi tulla mukaasi. Minä lupasin -tsaarille olla lähtemättä täältä vastoin hänen tahtoaan ja odottaa, -miten tahansa olisikin, hänen tuomiotaan. - --- Ruhtinas! -- Persten lausui kummastuksissaan: -- ei minulla ole -aikaa keskustella kanssasi. Mieheni odottavat; joka hetki voi maksaa -minun pääni! Huomenna odottaa sinua tuomio, nyt on vielä aika, nouse ja -tule meidän kanssamme! - --- En voi; -- Serebrjani toisti synkkänä: -- minä rikkoisin valani! - --- Bojari! Persten huudahti, ja hänen kasvonsa muuttui vihasta: -ivailetko sinä vaan minua? Sinun tähtesi sytytin slobodan; sinun -tähtesi me ehkä kaikki menetämme päämme, ja sinä tahdot vaan jäädä -tänne! Suottako olemme tänne tulleet? Olemme me kai sinusta nenästä -vedettäviä! Sano vielä kerta: tuletko vai et? - --- En! -- Nikita Romanovitsh vastasi päättäväisesti, heittäytyen -kostealle maalle. - --- Etkö? -- Persten toisti, hammasta purren: -- etkö? Siis et omasta -tahdostasi! Mitka ota hänet väkisin! -- Samassa atamani tarttui -ruhtinaaseen ja tukki hänen suunsa vyöllään. - --- Nyt et kinastele! -- hän sanoi vihoissaan. - -Mitka otti Nikita Romanovitshin syliinsä ja kantoi hänet, ikäänkuin -pienen lapsen, vankihuoneesta. - --- Nopeasti! Kiiruhtakaamme! -- Persten sanoi. - -Yhdellä tiellä kohtasivat heitä opritshnikit. - --- Ketä kannatte? -- he kysyivät. - --- Tulipalossa haavoittunutta! -- Persten vastasi. -- Viemme -parantajalle! - -Slobodan portilla pidätti heidät vahtimies. He yrittivät mennä ohitse; -vahtimies alkoi huutaa; Persten iski häntä nyrkillään, ja hän vaipui -nikahtamatta. - -Ilman enempää vastusta rosvot kantoivat ruhtinaan slobodasta. - - - - -XXII Luku. - -Luostari. - - -Me jätimme Maksimin sadeyönä, jolloin hän lähti pois Aleksandrovin -slobodasta. Villakoira haukahteli ja hyppeli hänen ympärillään -iloissaan siitä, että hänen onnistui päästä irti kahleistaan. - -Maksim, jättäessään vanhempainsa kodin, ei ollut ennättänyt valmistaa -itselleen edeltäpäin matkan päämäärää. Hän tahtoi vaan päästä erilleen -tsaarin lemmityisten inhottavasta elämästä, heidän riettaista -huvituksistaan ja jokapäiväisistä veritöistä. Jättäessään taaksensa -hirvittävän slobodan, hän antautui kohtalonsa valtaan. Aluksi hän -kiiruhti hevostaan, ett'ei isänsä orjat häntä saavuttaisi, jos ehkä -Maljuta lähettäisi heitä takaa-ajamaan häntä. Vaan pian hän kääntyi -syrjätielle ja ajoi käyden. - -Aamupuolella vaara hälveni. Idästä alkoi ruskottaa, ja Maksim rupesi -selvemmin erottamaan esineitä. Tien sivuilla kasvoi tuuheita tammia; -niiden välistä häämötti pähkinäpensaita. Tuntui niin raittiilta; -vesipisaroita putoili puista, verkalleen valuen pitkin leveitä lehtiä. -Pian alkoivat pikkulinnutkin puuhata viserrellen vihertävässä -metsistössä: tikka koputteli kuivaa puuta, ja tammien latvoja kultasi -nouseva aurinko. Luonto virkistyi yhä kauniimmaksi; ratsu astui -reippaammin. Oikea Venäjän luonto oli Maksimin silmäin edessä; -iloisesti olisi hän vapaudessaan voinut sitä nauttia; mutta suru oli -hänen sydämmessään, -- haikea venäläinen suru. Mieleensä johtui jätetty -äiti, synnyinseutu ja paljon muutakin, josta hän itsekään ei tiennyt; -ajatuksissaan hän alkoi hyräillä erästä surullista laulua... - -Ihmeellisen tuntehikkaita ovat venäläiset laulut! Sanat olkoot -minkälaisia hyvänsä; ne ovat vaan varjoja; ei sanoilla, vaan jo äänillä -lausutaan syviä, selittämättömiä tunteita. - -Niin, katsellen viheriään metsään, taivaalle, koko Jumalan maailmaan, -Maksim lauloi surullisesta kohtalostaan, kultaisesta vapaudesta ja -lempeästä äidistään. Hän käski hevosen viemään hänet vieraille maille, -missä ilman tuulta kuivaa, pakkasetta paleltaa. Tuulelle hän uskoi -terveiset äidille vietäväksi. Hän alkoi ensimmäisestä esineestä, joka -sattui hänen silmiinsä ja määräsi kaikkia, mitä mieleen johtui; vaan -sävel lausui enemmän, ja jos joku olisi kuullut tämän laulun, niin se -olisi käynyt sydämmelle, ja surun hetkenä olisi se jäänyt muistiin... - -Viimein, kun suru kovemmin alkoi ahdistaa Maksimia, niin tarttui -ohjaksiin, korjasi hattuaan, vihelsi ja huusi, antaen mennä täyttä -nelistä. - -Pian alkoi hänen edessään häämöittää luostarin muurit. - -Luostari oli rakennettu vuoren rinteelle, jolla kasvoi tammia. Kullatut -kupoolit ja ristit pistivät esiin tammien viheriäin latvain välitse -taivaan sinessä. - -Maksimia vastaan tuli joukko luostarin palvelijoita, puettuina -sotavarustuksiin. He kulkivat käyden ja veisasivat virttä: "Rakastan -sinua, Herra, minun linnani." Kuullessaan pyhät sanat, Maksim seisautti -hevosensa ja otti lakin päästänsä, ristien silmiään. - -Vuorelta virtaa pienoinen joki. Muutamat myllyt pyörittivät siinä -rattaitaan. Rannalla käyskenteli kirjava lehmälauma. - -Luostarin ympäristö tuntui niin hiljaiselta ja rauhalliselta, että -aseilla varustettu kulku näytti tarpeettomalta. Vieläpä linnutkin -visertelivät ikäänkuin puoliääneen; tuuli ei liikuttanut puiden lehtiä, -ja ruohostossa piileskelevät sirkat surisivat vienosti. Vaikeata oli -luulla, että pahat ihmiset häiritsisivät tätä rauhaa. - -"Tässäpä levähdän!" Maksim arveli. "Näitten muurien suojassa vietän -jonkun päivän, kunnes isä lakkaa etsimästä minua. Minä avaan sydämmeni -rippi-isälle, ehkä hän antaa minulle muutamaksi ajaksi suojapaikan." - -Maksim ei erehtynyt. Vanha, pitkäpartainen ja lempeännäköinen -abotti, joka ei näyttänyt huolivan mitään maallisista, otti hänet -ystävällisesti vastaan. Kaksi palvelijaa tarttui väsyneen ratsun -suitsiin. Kolmas toi leipää ja maitoa villakoiralle; kaikki puuhasivat -ystävällisesti Maksimin ympärillä. Abotti kehotti Maksimia syömään, -vaan hän tahtoi ennen kaikkia tehdä tunnustuksensa. - -Ukko katsahti häneen tutkivalla silmäyksellä, niin paljon kuin -hyväntahtoiset silmänsä sallivat, ja puhumatta sanaakaan, johdatti -hänet laajan pihan poikki matalaan, yksikupooliseen kirkkoon. He -kulkivat hautapatsaitten ja nunnahuoneitten pitkän rivin sivuitse, -joita kukat koristivat. Hautapatsaitten paadet kalisivat Maksimin -askeleista; korkea ruoho kohosi patsaitten keskeltä, puoleksi peittäen -nöyrät hautakirjoitukset; kaikki muistutti elämän muuttuvaisuutta, -kaikki kehoitti rukoukseen ja hartauteen. Kirkko, johon abotti vei -Maksimin, seisoi ikivanhain tammien suojassa, ja niiden satavuotiset -oksat peittivät melkein kokonaan kapeat, pitkänsoikeat ikkunat, jotka -päästivät valoa tomuisesta, hienoihin lyijypuitteihin asetetusta -kissankulta-lasistaan. Kun he tulivat sisään, kohtasi heitä vilvakka -pimeys. Ainoastaan yhden ikkunan läpitse, joka vähemmin oli varjossa, -valon säteet lankesivat vinoon seinämaalaukselle, joka esitti viimeistä -tuomiota. Muut osat kirkossa näyttivät sentähden vielä pimeämmiltä; -vaan siellä täällä välkähtelivät kynttiläkruunujen hopeiset helut, -kiehkurat jumalankuvissa ja hopealla kirjaillut ristit ja komeat -ylistyskirjoitukset mustalla sametilla, koristaen Vorotinskin -ruhtinasten, luostarin perustajien, ruumisarkkuja. Kultaus alttarin -seinällä näytti hiililtä, jotka ovat tuhan peittäminä ja ovat -sammumaisillaan. Tuntui kostealta, ja pyhä tuoksu lemusi. Vähitellen -Maksimin silmät alkoivat tottua hämärään, ja hän rupesi erottamaan -temppelin muita kummallisuuksia: tsaarillisten ovien yläpuolella oli -Vapahtaja kunniassaan Kerubimien ja Serafiimien seurassa, niiden yllä -taas kuusitoista hallitus-juhlaa. Suuri Johannes Kastaja esitettiin -siivillä varustettuna ja kantaen maljassa katkaistua päätään. Sivuoviin -oli kömpelösti kirjoitettu vertaus tuhlaajapojasta, taistelu elämästä -ja kuolemasta ja hurskaan ja syntisen sielun lähdöstä. Nämät surulliset -taulut kovasti vaikuttivat Maksimiin; kaikki käsitteet sydämen -rauhasta, vanhempain vastustamattomasta vallasta, kaikki ennakkoluulot, -joissa hän oli kasvatettu, pääsivät hänessä uudestaan valtaan. Hän -epäili, oliko hän tehnyt oikein siinä, että vasten isän tahtoa oli -hänen luotansa karannut? Mutta omatuntonsa vastasi hänelle, että hän -oli tehnyt oikein; mutta se ei kuitenkaan ollut rauhallinen. Kun tammen -lehtien, joita tuuli ikkunan ulkopuolella heilutteli, varjo liikahteli -seinällä, niin hänestä tuntui, että pahat henget henkivät ja -kulkivat... - -Hurskas kauhu ahdisti hänen sydäntänsä. Hän lankesi maahan abotin -eteen. - --- Isäseni, hän sanoi, -- minä olen suuri syntinen! - --- Rukoile, -- vanhus vastasi lempeästi: -- suuri on Jumalan armo, -paljon sinua katumisesi auttaa, poikani! - -Maksim kokosi voimiansa. - --- Raskas on minun rikokseni, -- hän alkoi vapisevalla äänellä. -- -Kuule, isäseni, vaikea on minun rukoilla: rakkauteni tsaariin on -hälvennyt, sydämmeni on hänestä kääntynyt! - -Abotti katsahti ihmetellen Maksimia. - --- Älä jätä minua, isäseni! -- Maksim pitkitti: -- kuule minua! Kauvan -olen itseäni vastaan taistellut, kauvan pyhäinkuvain edessä rukoillut. -Olen etsinyt sydämmestäni rakkautta tsaariin, vaan en ole löytänyt! - --- Poikani -- abotti sanoi, katsellen osanottavaisena Maksimia, -- ehkä -saatanan juonet ovat sinun järkesi pimittäneet; sinä herjaat itseäsi. -Niin ei saata olla, että sinä vihaisit tsaaria. Monta raskasta syntiä -on tässä huoneessa tunnustettu: on ollut kirkonvarkaita ja rosvoja, -vaan ei ketään, joka olisi tunnustanut vihaavansa tsaaria! - -Maksim vaaleni. - --- Minä olen ehkä rikollisempi kuin kirkonvaras ja murhamies! -- hän -huudahti. -- Mitä pitää minun tehdä? Sano minulle, neuvo minua! -sydämmeni pakahtuu! - -Ukko katseli tunnustajaa ja ihmetteli yhä enemmän. - -Maksimin rehelliset kasvot eivät näyttäneet vähintäkään vihollisuuden -tai syyllisyyden vivahdusta. Siinä näkyi vaan lempeät, hyväntahtoiset -kasvot, semmoiset kuin vielä nytkin joskus tapaa Moskovan ja Volgan -tienoilla niissä syrjäisissä seuduissa, joihin ei vielä ole tunkeutunut -kaupunkien vaikutuksia. - --- Poikaseni, -- abotti pitkitti, -- en usko sinua; sinä soimaat suotta -itseäsi. En usko, että sydämmesi on tsaarista kääntynyt. Niin ei saata -olla. Ajattelepas: tsaari on meille enämpi kuin isä, ja neljäs käsky -käskee kunnioittamaan isää. Sanopas, poikani, minulle noudatatko -käskyjä? - -Maksim oli ääneti. - --- Poikani, kunnioitatko isääsi? - --- En! -- Maksim virkki tuskin kuuluvasti. - --- Etkö? -- abotti toisti, ja peräytyen taaksepäin, risti itseänsä. - --- Sinä et rakasta tsaaria? Et kunnioita isääsi? Mikä sinä olet? - --- Minä olen ... nuori opritshnikki sanoi: -- minä olen Maksim -Skuratov, Skuratov Bjelskin poika! - --- Maljutanko poika? - --- Niin! -- Maksim sanoi, purskahtaen itkuun. - -Abotti ei vastannut. Surullisena hän seisoi Maksimin edessä. -Liikkumatonna katselivat synkät pyhäinkuvat heitä. Syntiset Viimeistä -tuomiota kuvaavalla taululla korottivat käsiään taivaaseen päin, vaan -kaikki olivat ääneti. Kirkon rauhallisuutta häiritsivät ainoastaan -Maksimin nyyhkytykset, pääskysten liverrykset katon räystäillä sekä -silloin tällöin abotin puoliääneen lausuma rukoussana. - --- Poikani, -- ukko viimein lausui, -- kerro minulle kaikki järjestään -äläkä salaa mitään minulta: kuinka sinussa syntyi viha tsaaria vastaan? - -Maksim kertoi slobodassa olostaan ja viimeisestä keskustelustaan isänsä -kanssa ja yöllisestä paostaan. - -Hän kertoi vitkaan, pitäen väli-aikoja, ja kokosi usein ajatuksiaan, -ettei mitään unhottaisi eikä salaisi hengelliseltä isältään. - -Lopetettuansa kertomuksen, hän loi silmänsä maahan eikä pitkään aikaan -uskaltanut katsoa abottiin, odottaen hänen tuomiotaan. - --- Oletko minulle kaikki ilmoittanut? -- abotti sanoi: eikö enää muuta -ole sydämmelläsi? Etkö ole mitään miettinyt tsaaria vastaan? Etkö ole -mitään ajatellut pyhää Venäjän valtaa vastaan? - -Maksimin silmät säkenöivät. - --- Isäni, ennen antaisin kaulani katkaista, kuin jotakin synnyinmaatani -vastaan vehkeilisin! Syyllinen olen vastenmielisyyteni tähden -hallitsijaa kohtaan, vaan en kavalluksen tähden. - -Abotti pani kätensä hänen päälleen. - --- Jumalan palvelija Maksim tulee puhtaaksi, -- hän sanoi -- kaikki -syntinsä hän saa anteeksi! - -Vieno ilontunne välähti Maksimin sydämessä. - --- Poikani, -- abotti sanoi, sinun tunnustuksesi on sinut puhdistanut. -Pyhä kirkko ei soimaa sinua siitä, että jätit slobodan. Jokainen saa, -vieläpä kaikkien pitääkin, välttää pahaa. Mutta pelkää myös ihmiskunnan -vihollisen viekkautta. Kavahda Kurbskin esimerkkiä, häntä, joka -korkealta bojari-asemaltaan heittäysi perkeleen palvelukseen. - --- Laupias Jumala, -- ukko pitkitti huoahtaen -- on raskaitten syntiemme -tähden antanut meille nämät kauheat ajat. Emme me saa tuomita -lyhytnäköisyydessämme Hänen käsittämättömiä tekojaan. Kun Jumala -lähettää meille tauteja ja puutteita, niin meidän tulee ainoastaan -rukoilla ja nöyrtyä hänen tahdolleen? Niin nytkin: olemme saaneet -ankaran ja julman tsaarin. Me emme tiedä, miksi hän meitä rankaisee! -Sen vaan tiedämme, että hän on Jumalan lähettämä, emmekä me alistu -Iivana Vasiljevitshin, vaan sen valtaan, joka hänet lähetti. -Muistakaamme vanhaa ennustusta: "Jos joku maa tekee oikein Jumalan -edessä, niin se saa hyviä ja oikeutta rakastavia tsaaria ja tuomaria; -vaan jos se tekee syntiä Jumalaa vastaan, niin se saa pahoja tuomaria -ja tsaaria, ja koko maassa pääsee suuri kurjuus valtaan!" - --- Jää luoksemme, poikani! elä kanssamme. Kun sinua haluttaa lähteä, -niin minä rukoilen veljeskunnan kanssa, että, mihin ikänä kuljet, -Jumala ojentaisi tiesi! Vaan nyt, -- abotti jatkoi lempeästi, ottaen -päältään messupaidan, -- nyt menemme aterioimaan. Henkisen ravinnon -jälkeen emme saa ruumiillistakaan unhottaa. Meillä, on oivallisia -haukia, onpa ruutanoitakin; syö kanssamme meidän laittamaa ja juo mettä -tsaarin, ja korkea-arvoisen hallitsijan terveydeksi! - -Ja ystävällisesti jutellen, ukko vei Maksimin ruoalle. - - - - -XXIII Luku. - -Tie. - - -Hiljaisesti ja yksitoikkoisesti kului elämä luostarissa. - -Vapaina aikoina kokoilivat munkit yrttejä ja valmistivat niistä -rohtoja. Toiset harjottelivat maalausta, laittelivat kypressistä ristiä -tai pyhäinkuvia, kaunistelivat, kullaten, puuvateja. - -Maksim rakasti hyviä eräkkäitä. Ei huomannutkaan, kuinka aika riensi. -Viikko kului, ja hän päätti lähteä. Vielä slobodassa ollessaan, Maksim -oli kuullut Tatarien hyökkäyksistä Kasanilaisiin alueihin, ja hän oli -jo kaavan halunnut yhdessä Kasanilaisten kanssa koetella sodan onnea -vihollista vastaan. Ilmoittaessaan siitä ukolle, tämä tuli -murheelliseksi. - --- Mihin nyt aijot lähteä, poikani? -- hän sanoi. -- Me kaikki -rakastamme sinua, kaikki olemme sinuun mieltyneet. Kenties saat sinäkin -Jumalan siunauksen ja jäät ainaiseksi tänne! Kuule, Maksim, älä lähde! - --- Minun täytyy, isäni! Kauvan on jo kohtaloni minua kehottanut -kaukaisille maille. Etäältä kuulen tatarilaisen jousen äänen; kerran -kun olin ajatuksissani, oli kuin nuoli olisi suhahtanut korvieni -kohdalla. Tämä ääni, tämä suhina pakottaa minua lähtemään. - -Eikä abotti enää pidätellyt Maksimia, vaan toimitettuaan -matkarukouksen, siunasi häntä; surullisena veljeskuntakin jätti hänet -hyvästi. - -Ja taas Maksim ajoi ratsullaan viheriässä metsikössä. Samoin kuin -ennenkin villakoira hyppeli hevosen ympärillä ja katseli iloissaan -Maksimia. Äkkiä se alkoi haukkua ja juoksi eteenpäin. Maksim tarttui jo -miekkansa kahvaan, odottaen jotain vaaraa, samassa kun tien mutkasta -näkyi ratsastaja, puettuna keltaiseen viittaan, jota rinnan kohdalta -koristi musta, kaksipäinen kotka. - -Ratsastaja ajoi täyttä karkua, vihelteli iloisesti, hänellä oli -kirjavalla hansikallaan valkea jahtihaukka siteissä. - -Maksim tunsi hänet yhdeksi tsaarin haukankesyttäjäksi. - --- Trifon! -- hän huusi. - --- Maksim Grigoritsh! -- haukankesyttäjä vastasi iloisesti: -- terve -mieheen? Kuinka sinun armosi jaksaa? Kas missä sinä Maksim Grigoritsh -olet! Mekös slobodassa mietimme, mihin sinä olet joutunut! Voi miten -isäsi suuttui! Armahda, Jumala! Se oli kauheata! Ja paljoa puhutaan -isästäsi, tsarevitshista sekä ruhtinas Serebrjanista. Ei voi tietää, -mitä uskoa. Olipa se, Jumalan kiitos, hyvä, että sinä taas löydyit, -Maksim Grigoritsh! Äitisi saa riemuita! - -Maksim oli vihoissaan haukankesyttäjän kohtaamisesta. Mutta Trifon oli -hyvänluontoinen nuorukainen, joka ymmärsi vaieta, kun asia niin vaati. -Maksim kysyi, kauvanko hän oli ollut poissa slobodasta. - --- Onhan jo kulunut; viikko siitä, kun Adragar lenti pois kentältä! -- -hän vastasi, osottaen haukkaansa. -- Vaan ethän sinä, Maksim Grigoritsh -tiedäkään! Niin, minut jo oli lempo viedä, kun tsaari suuttui minulle! -Vaan laupias Jumala sääli minua, ja pyhä marttyyri Trifon teki minulle -ihmetyön! - -Haukankesyttäjä paljasti päänsä ja risti silmiään. - --- Näetkös, Maksim Grigoritsh: hallitsija lähti viikko sitten -linnustamaan. Hän päästi Adraganin irti pari kertaa; mutta kolmannella -kertaa hiisi meni Adraganiin. Se alkoi iskeä haukkojakin, tappoi -Smishljan ja Krushokin, ja sitten lähti! Ei ennättänyt kymmeneen lukea, -kuin se jo oli näkymättömissä. Minä aijoin lähteä sen perässä, vaan -mihin! Se oli mennyt aivan tietämättömiin. Yli-haukankesyttäjä ilmoitti -tsaarille, että Adragan oli kadonnut. Tsaari kutsutti minut ja sanoi, -että päälläni saisin vastata siitä: jos saisin hänen kiinni -- saisin -armon, joll'en -- menettäisin pääni! Mitäs tehdä? Tsaari ei laske -pilaa! Lähdin etsimään Adragania! Kun kuusi päivää olin harhaillut, jo -alkoi kaulaani pakottaa; ajattelin: täytyy kai sanoa hyvästit -päällensä. Aloin itkeä: itkeskelin siinä, kunnes nukuin metsässä. Aivan -juuri kun olin nukkunut, niin ilmaantui minulle unessa näky: valo -välähti puiden välistä, ja helinää alkoi kuulua metsässä. Ja, -kuunnellessani ääntä, puhuin itsekseni unissani: niinhän se on kuin -Adraganin siteitten helinätä. Katson: edessäni istuu valkealla -ratsulla, kirkkaan valon peittämänä, nuori ratsumies, joka pitää -kädellään Adragania. "Trifon! -- ratsumies sanoi: -- älä täältä etsi -Adragania. Nouse ja mene Moskovaan päin Lasarjevin tienoille. Tiellä on -mänty, sen männyn oksalla Adragan istuu." Herättyäni, selvisi minulle --- vaikka en tiedä miten -- se, että ratsumies oli pyhä marttyyri -Trifon. Hyppäsin kohta ratsuni selkään ja annoin mennä Moskovaa kohden. -Mitä ajattelet, Maksim Grigoritsh? kun tulin sinne -- niin näen: -todellakin on siellä mänty, ja Adragan istuu siinä, niinkuin pyhä mies -sanoi! - -Haukankesyttäjän ääni värisi, ja suuret kyyneleet vuotivat hänen -silmistään. - --- Maksim Grigoritsh, -- hän jatkoi, pyhkien kyyneleitään: -- nyt minä -vaikka myyn kaiken omaisuuteni, rupean itse vaikka orjaksi ja rakennan -pyhälle hyväntekijälleni rukoushuoneen! Sen rakennan sille paikalle, -josta löysin Adraganin. Seinään maalautan aivan semmoisen kuvan, -jommoisena hän minulle ilmaantui: istuen valkean ratsun selässä, -korkealle kohottaen kättään, jolla hän pitää jahtihaukkaa. Lapsenikin -ja jälkeentulevaiseni määrään ylistämään ja rukoilemaan häntä siitä, -ettei tahtonut minun turmiotani, vaan pelasti pahasta orjansa! Kas, -- -haukankesyttäjä jatkoi, katsellen lintua: -- tuoss' on Adragan! otan -pois peitteen! Mitä kirut? Äläs huoli, haluatko lentää! Ei, veliseni, -odota! Kylliksi olet lennellyt, en laske! - -Ja Trifon ärsytti sormellaan Adragania. - --- Kas kuinka äkäinen! Tempasee niin! Ja kirkuu sitten! Kuuluu, -luullakseni, virstan taa. - -Haukankesyttäjän kertomus koski Maksimia sydämmeen. - --- Ota minultakin vähän apua! -- hän sanoi, heittäen kourallisen -kultakolikolta Trifonin hattuun. -- Tuoss' on kaikki rahani! minä en -tarvitse niitä, vaan sinun tarvitsee paljon koota rukoushuonetta -varten. - --- Palkitkoon sinua Jumala, Maksim Grigoritsh! Sinun rahoillasi -rakennan koko kirkon enkä vaan rukoushuonetta! Kun tulen kotiin, -slobodaan, niin toimitan rukouksen sinulle ja nautin herranehtoollisen -sinun terveydeksesi! Ikuisesti olen sinun palvelijasi, Maksim -Grigoritsh! Mitä tahdot, käske! - --- Kuule, Trifon. Tee minulle pieni palvelus: -- kun tulet slobodaan, -niin älä kellekään hiisku, että kohtasit minut; vaan kolmen, neljän -päivän päästä mene äitini luokse ja sano hänelle, -- vaan ainoastaan -hänelle, ettei kukaan kuulisi -- sano, että poikasi on terve, Jumalan -kiitos, ja tervehtii sinua. - --- Niinkö ainoastaan, Maksim Grigoritsh? - --- Kuule vielä Trifon: minä lähden pitkälle matkalle. Ehken aivan pian -palaa. Niin, jos sinusta ei ole vaivalloista, niin juttele vähin -äidilleni ja sano joka kerta silloin: minä olen kuullut, että poikasi -elää tervennä, äläkä sinä sure häntä! Mutta jos äiti kysyy: keltä sitä -olet saanut kuulla? niin sano: kuulinhan sitä Moskovalaisilta, jotka -taas olivat sitä muilta kuulleet, vaan keltä, älä sano. Kun äitini vaan -tietää sen, että voin hyvin. - --- Näinköhän sinä et siis palaa tosiaankaan slobodaan. - --- Sen Jumala tiesi; vaan älä sinä sano kenellekään, että kohtasit -minut. - --- Luota minuun Maksim Grigoritsh, en sano kellekään. Vaan jos sinä -lähdet kauvaksi, niin en minä ota sinun rahojasi. Jumala rankaisee -minua. - --- Mitä minä rahoilla teen? Emmehän me ole missään pakanoitten maassa! - --- Se on sinun tahtosi, vaan minä en voi ottaa rahoja. Hyvä olisi, jos -tulisit kotiin. Miksipä minä kiskoisin sinun rahojasi kuin mikäkin -rosvo! Tee miten tahdot, -- en minä ota! - -Maksim kohotti hartioitaan ja otti muutamia kolikoita Trifonin hatusta. - --- Ell'et ota, -- hän sanoi, -- ehkä joku muu ottaa, minä en niitä -tarvitse. - -Hän jätti jäähyväiset haukankesyttäjälle ja ajoi eteenpäin. - -Jo alkoi aurinko mennä mailleen. Puiden korkeat varjot tulivat -korkeammiksi ja peittivät niittyjä. Maksimin rinnalla kulki hänen oma -varjonsa, aivan kuin musta jättiläinen. Milloin se juoksi pitkin -ruohistoa, milloin, tien kavetessa, ryömi pitkin puita ja pensaita. -Villakoira näytti varjossaan aivan kuin satumaiselta pedolta. -Vähitellen villakoiran, ratsun ja Maksimin varjot katosivat ruohikosta -ja puista; alkoi hämärtää; siellä täällä vielä vähän valo välähteli -pimeydessä; ilta-hyttyset nousivat suristen maasta ja liitelivät sinne -tänne ilmassa. Kuu näkyi metsän reunalla: samoin himmenevällä taivaalla -tähdet tuikkivat; etäältä häämötti avara kenttä. - -Oi sinä syntymämaani! Sattuipa minullekin viimein onni kulkea -saloillasi. Tasaisesti asteli ratsu puhallellen kuumuudesta ja huiskien -hyttysiä pois; lämmin tuulen henki levitti kukkain ja hyvänhajuisten -ruohojen tuoksuja ympäri, ja minusta tuntui milloin suloiselta, milloin -surulliselta. Mieleeni johtui menneisyys ja taas tulevaisuus jälleen. -Hauskaa on ajeleminen iltasin asumattomilla seuduilla, milloin -metsässä, milloin kentillä, päästää ohjat valloilleen ja vaipua -mietteihin, katsellen taivaan tähtiä. - -Maksim oli jo hyvän tuokion ajanut, kun villakoira äkkiä nosti turpansa -ilmaan ja huiski hännällään. Savun käryä alkoi tuntua. Maksim huomasi -tarvitsevansa yösijan ja riennätti hevostaan. Pian hän huomasikin -tiepuolessa rappeutuneen mökin. Siinä ei ollut savupiippuakaan, savu -nousi vaan suoraan katosta. Matalasta ikkunasta näkyi valkea. Sisältä -kuului hiljaista laulun hyrinää. Maksim lähestyi ikkunaa. Siitä hän -näki köyhän majan kaiken sisustuksen. Leimuava päre valaisi huoneen -kokonaan; kaikki oli likaista ja kulunutta. Permannosta kohosi vinoon -väärä seiväs, jonka päässä riippui kehto. Noin kolmenkymmen-vuotinen, -vaaleanverinen, kivulias nainen heilutti kehtoa laulaen hiljalleen. -Hänen vieressään istui alaspäin kumartuneena harvapartainen mies, -punoen virsuja. Kaksi lasta ryömi heidän jaloissaan. - -Maksim oli kuulevinaan, että nainen mainitsi laulussaan hänen isänsä -nimeä. Alussa hän luuli erehtyneensä, vaan pian hän kuuli selvään -Maljuta Skuratovin nimen. Kovasti ihmetellen hän alkoi kuunnella. -- -Nuku, nuku, lapseni! -- nainen lauloi. - - Nuku, nuku, lapseni, - Kunnes suru poistuu, - Kunnes turmiotas ei! - Tuu. tuu, tuu, - Tuu, tuu, lapseni! - - Pian paha katoo, - Pian tsaari mestaa - Ilkeän Maljuta koiran! - Tuu, tuu, tuu, - Tuu, tuu, lapseni! - -Kaikki veri syöksyi Maksimin kasvoihin. Hän laskihe hevosen seljästä -alas ja sitoi sen puuhun. - -Ääni jatkoi: - - Maljuta, ilkeä koira, - Pyhää isää kiusasi - Pyhää isä Filippoa! - Tuu, tuu, tuu, - Tuu, tuu, lapseni! - -Maksim ei voinut enää kestää, hän sysäsi jalallaan oven auki. - -Komean puvun ja opritshnikin kullatun miekan nähtyään, talon väki -hämmästyi. - --- Keitä te olette? -- Maksim kysyi. - --- Isäkulta, -- ukko vastasi, kumarrellen ja änkyttäen pelosta: -- -minun nimeni, älä suutu, on Feodor, ja vaimoni on Maria! - --- Millä te, hyvät ihmiset, elätte? - --- Vennää revimme, hyvä veli, virsuja punomme ja teemme seuloja. -Kauppiaat käyvät myymässä. - --- Mutta vähän tietysti saatte? - --- Vähän, isäkulta, aivan vähän! Ei aina saa syödäkseenkään. On vähältä -kuolla nälkään ja viluun. Eikä hevostakaan meillä ole -- että veisi -tavaraa kaupunkiin. Sen sudet viime vuonna söivät. - -Maksim katseli sääliväisenä miestä ja hänen vaimoaan sekä asetti -pöydälle kultakolikkonsa. - --- Olkoon Jumala kanssanne, ihmisrukat! -- hän sanoi ja tarttui oveen, -mennäkseen ulos. - -Isäntäväki heittäytyi hänen jalkoihinsa. - --- Isäkulta, kuka sinä olet? Sano meille ken olet? Kenen puolesta -meidän tulee Jumalaa rukoilla? - --- Älkää minun puolestani rukoilko, -- vaan Maljuta Skuratovin. -Sanokaapa minulle, kaukanako olen kasanilaisesta tiestä? - --- Tämähän se on, haukkasemme, tämähän on kasanilainen tie. Me olemme -aivan risteyksessä. Oikealle menee muronilainen, vasemmalle -- -vladimirilainen tie, vaan tänne suoraan -- Rjasaniin! Vaan älä, -ystävä-kulta, lähde nyt, ei ole nyt sopiva aika; eilen kokonainen -kuormasto ryöstettiin maantiellä. Ja nyt, kerrotaan, ovat tattarit -jälleen ilmestyneet. Ole yötä luonamme isäkulta, haukkasemme! -Varjelkoon Jumala vaarasta! - -Mutta Maksimia ei haluttanut jäädä mökkiin, missä äsken hänen isäänsä -kirottiin. Hän lähti etsimään muualta yösijaa. - --- Isäkulta! -- mökin asukkaat huutelivat hänen jälkeensä, -- käänny -takaisin, ystävä, kuule sanaamme. Et sinä ole turvassa yöllä sillä -tiellä! - -Vaan Maksim ei kuullut ja ajoi eteenpäin. Kun hän oli muutaman virstan -ajanut, niin yht'äkkiä villakoira syöksi pimeään pensaikkoon ja alkoi -haukkua niin kovasti ja itsepintaisesti, kuin olisi keksinyt jonkun -väjyvän vihollisen. - -Turhaan Maksim vihelsi sille. Villakoira syöksyi pensastoon, palasi -hurjana takaisin ja taas ryntäsi eteenpäin. - -Ikävystyen sen takaisin kutsumiseen, Maksim tarttui miekkaansa ja -ratsasti suoraan pensaikkoon. Muutamia miehiä, varustettuna -puukangilla, hyökkäsi häntä vastaan, ja käheä ääni kirkui: - --- Alas ratsulta! - --- Tuoss' on sinulle! -- Maksim sanoi, antaen iskun sille, joka oli -lähinnä. - -Rosvo horjahti. - --- Se ei ole tarpeeksi! -- Maksim jatkoi, aikoen antaa hänelle -toisenkin iskun; mutta miekka sattui toisen rosvon kankeen ja katkesi. - --- Aha, katsoppas hänen pukuaan! Hän on opritshnikki! Ota hänet -elävänä! -- huudahti karkea ääni. - --- Tosiaankin hän on opritshnikki, -- mörisi toinen: -- nythän meillä -ilot alkaa! - --- Hei Hlopko! nyt sitä iloitaan! - -Ja samassa kaikki ryntäsivät Maksimin kimppuun ja vetivät hänet ratsun -seljästä alas. - - - - -XXIV Luku. - -Rosvojen kapina. - - -Puolitoista virstaa siitä paikasta, jossa hyökkäys Maksimia vastaan -tapahtui, istui asestettuja joukkoja viinakolpakoitten ympärillä. -Maljat kulkivat miehestä mieheen. Leimuavat roviot valaisivat tylyjä -kasvonpiirteitä, vanukkeisia partoja ja erilaisia vaatteuksia. Oli -siellä vanhoja tuttujakin: oli Andrjushka, Vaska ja punatukkainen -laulaja; vaan Korshunia ei näkynyt. Rosvot mainitsivat usein häntä, -särpien kolpakoista ja tyhjentäen maljoja. - --- Oh, -- puheli yksi, -- mitenkähän se ukkomme nyt jaksaa? - --- Niin miten, -- vastasi toinen: ehkä kiskovat häntä varpaista tai -päänahasta. - --- Eihän vanha piru vaan anna ilmi; luullakseni ei hän tuhlaile sanoja! - --- Tietysti ei, hän ei ole sellainen; viekööt vaikka pään, hän ei sano! - --- Sääli harmaata partaa! Onpa tuo atamanikin mies. Itsensä pelasti, -vaan ukon jätti! - --- Mikä hän on atamaniksi? Ehkä siksi, että tahallaan surmaa miehiään -jonkun ruhtinaan hyväksi! - --- Näetkös, he ovat ruhtinaan kanssa liitossa. Nytkin he istuvat -samassa pesässä. Älä puhu ruhtinaasta; jos atamani kuulee, niin varjele -Jumala. - --- Kuuli, jos kuuli! Minä sanon hänelle vasten naamaa, ettei hän ole -atamani. Korshun olkoon meidän ätamanimme! Hän oli kuin malka Perstenin -silmässä, senvuoksi tämä jättikin hänet tahallaan pinteeseen! - --- Niin, tosiaankin hän jätti Korshunin tahallaan pulaan! - -Synkkä murina kuului rosvojen kesken. - --- Tahallaan, tahallaan jätti pulaan! -- sanoi moni. - --- Tämän ruhtinaan edestäkö? -- kysyi yksi. -- Mitä hänestä on sitten? -Lunnaitako atamani hänestä odottaa vai mitä? - --- Ei, ei lunnaita! -- punatukkainen laulaja vastasi. -- Tsaari, näet, -loukkasi ruhtinasta, tahtoen rangaista häntä; niin ruhtinas tuli -tsaarin luota meille; sanoo: minä itse vien teidät, pojat, slobodaan, -minä nimittäin tiedän, missä valtion rahasto on. Kaikki opritshnikit -surmaamme ja ja'amme rahaston! - --- Vai niin! Miks'ei hän siis vie meitä sinne? Johan me olemme kolme -vuorokautta olleet täällä! - --- Sen vuoksi, että atamanimme on akka! - --- Ei, älä sano niin: Persten ei ole akka! - --- Jollei akka, niin sitäkin huonompi! Ehkäpä hän petkuttaa meitä! - --- Ehkä, -- sanoi joku: -- hän halua tsaarin kassaa itselleen, ettei -meidän vaan onnistuisi haistaakaan! - --- Niin, niin, Persten tahtoo myydä meidät, samoinkuin Korshuninkin! - --- Vaan sellaisiin ei hän sattunutkaan! - --- Ukkoa hän ei tahdo pelastaa! - --- Mitä me hänestä! Kyllä me pelastamme ukon ilman häntäkin! - --- Ja otamme ilman häntäkin valtion kassan; johdattakoon ruhtinas yksin -meitä! - --- Nythän on paras aika: tsaari kuuluu olevan Jumalaa rukoilemassa; -slobodassa tuskin ovat puoletkaan opritsnikkeja. - --- Sytyttäkäämme sloboda uudestaan! - --- Surmatkaamme slobodassa olijat! - --- Pois Persten! Johtakoon ruhtinas meitä! - --- Johtakoon ruhtinas! Johtakoon ruhtinas! -- kaikui joka taholta. - -Ikäänkuin salama, levisivät sanat joukosta toiseen, saapuivat -kaukaisemmillekin rovioille, ja kaikkialla alkoi ankara riehuna. Kaikki -tunkivat majan ympärille, jossa Serebrjani vilkkaasti ja kiihkeästi -puheli Perstenin kanssa. - --- Se on sinun asiasi, -- atamani lausui: -- suutut, tai et, vaan sinua -en laske! En sen vuoksi sinua tuonut ulos vankilasta, että jälleen -panisit pääsi mestaustukille! - --- Pääni riippuu kokonaan minusta -- ruhtinas vastasi suuttuneena. -- -Ei sen tähden minua tarvinnut pelastaa slobodasta, että nyt taas saan -olla vankina. - --- Oh, ruhtinas, ajasta riippuu paljon. Tsaari ehkä muuttaa mielensä, -ehkäpä kuoleekin: kaikkea voi tapahtua; kun vaara on ohitse, mene mihin -tahdot. - --- Mitäs tehdä? -- hän lisäsi, nähdessään Serebrjanin kiihtyvän vihan: --- ehkä sinun on vielä sallittu elää ihmisten ilmoilla. Sinä olet -luonteeltasi jäykkä, Nikita Romanitsh, myöskin minä pidän lujasti -päätökseni; nyt sattui kirves kiveen, ruhtinas! - -Samassa kajahti rosvojen äänet aivan majan edustalta. - --- Slobodaan, slobodaan! -- kirkuivat juopuneet mellastajat. - --- Päästäkäämme punainen hanhi slobodaan! - --- Laskemme koko hanhiparven! - --- Pelastamme Korshunin! - --- Pelastakaamme ukko! - --- Riistämme viinit kellarista! - --- Kaivamme kullat esille! - --- Surmaamme koko opritshninan! - --- Tapamme kaikki, kuin slobodassa löydämme! - --- Missä on ruhtinas? Hän johtakoon meitä! -- Ruhtinas johtakoon meitä! - --- Ellei hän tahdo, niin nostamme hänet haapaan! - --- Niin teemme! - --- Perstenin samoin! - --- Perstenin nostamme haapaan! - -Persten hypähti paikaltaan. - --- Mitä melua he siellä pitävät! -- hän lausui. Jo kauan kuulin heidän -meluansa. On kuin piru olisi päässyt irti! Nyt heidät lempo vie! No, -ruhtinas, oli miten oli, tee kuin tahdot; en enää estä sinua: -tahtojalle tahtonsa, kävijälle tiensä! mene heidän luoksensa ja sano, -että johdatat heidät slobodaan! - -Serebrjani kuohahti suuttumuksesta, -- Minäkö johdattaisin teitä -slobodaan -- hän sanoi; -- ennen saatte pääni ruumiista kiskoa! - --- Oh, ruhtinas, sano ainoasti sanoaksesi. Kansa, näöthän, on järjetön; -huomenna tulevat järkiinsä! - --- Ruhtinas! -- kirkuivat äänet: -- sinua kutsutaan, tule ulos! - --- Mene ulos, ruhtinas -- Persten toistihe -- muuten tunkeutuvat majaan --- se on pahempi! - --- No hyvä, -- ruhtinas sanoi, mennen ulos majasta. Katsotaan, miten -saavat minut viemään heitä slobodaan! - --- Aha -- kiljahtivat rosvot; -- jopa tuli! - --- Johdata meitä slobodaan! - --- Ole meidän atamanimme, muuten saat nuoran kaulaasi! - --- Niin, niin! -- karjuivat äänet. - --- Me kunnioitamme sinua! -- huusivat toiset; -- ole atamanimme, muuten -hirtämme sinut! - --- Jumal'auta, me hirtämme! - -Persten, tuntien Serebrjanin kiivaan luonteen, kiiruhti myöskin ulos. - --- Mitä te, veikkoset, niin olette vimmoissanne? Miksi kurkkujanne -revitte? Johdattaahan ruhtinas teidät, mihin haluatte, jahka aamu vaan -on tullut; vaan nyt antakaa hänen levätä, nukkukaa itsekin; johan -olette tarpeeksi iloinneet! - --- Mitä sinun meihin tulee? -- ärähti muuan: -- ethän sinä ole meidän -atamanimme! - --- Kuulkaa, veliset, kiljasivat toiset: -- hän ei halua jättää -päällikkyyttään! - --- Hirteen hän! - --- Hirteen, hirteen! - -Persten vilkasi joka taholle ja näki ainoastaan vihamielisiä kasvoja. - --- Voi, te lemmon ruoat! -- hän sanoi, -- minäkö välittäisin teidän -päällikkyydestä? Asettakaa atamaniksi itsellenne kenen tahdotte, minä -en siitä välitä, syljen minä teille! - --- Hyvä! -- huusi joku. - --- Kauniisti puhuu! -- lisäsi toinen. - --- Syljen minä teille! -- Persten jatkoi: -- vähänkö teidän -kaltaisianne löytyy? Mikä kunnia on teidän atamaninanne olla! -Mieluummin lähden Volgan virralle, kuin sellaisia johdatan. - --- Äläs, veli, soittele. Et pääsekään niin helposti; vielä sinutkin -myydään, samoin kuin sinä myit Korshunin! - --- Me emme päästä; pysy luonamme; tottele uutta atamaniamme! - -Rajut huudot hämmensivät Perstenin äänen. Isokasvuinen rosvo lähestyi -Serebrjania pikari kädessä. - --- Isäseni! -- hän sanoi, lyöden leveällä kämmenellään häntä -olkapäälle: pääsi menetit, kun rupesit veljeksemme, juokaamme siis -yhdessä ja syleilkäämme! - -Jumala ties, mitä Serebrjani olisi tehnyt. Jos hän olisi murtanut -rosvon kädessä olevan maljan, niin juopunut lauma olisi hänet rikki -repinyt; vaan silloin onneksi uudet huudot vetivät hänen huomiotaan -puoleensa. - --- Katsokaa, katsokaa! -- kuului joukon huuto: olemme saaneet -opritshnikin kiinni! Opritshnikkia tuodaan! Katsokaa, katsokaa! - -Metsästä tuli muutamia miehiä, puettuina rikkinäisiin vaatteihin ja -varustettuina puukangilla. He toivat kanssansa sidotun Maksimin. Rosvo, -jota hän oli lyönyt, ajoi Maksimin ratsulla. Edellä kulki Hlopko -vihellellen ja hyppien. Haavoitettu villakoira laahustihe perässä. - --- Hei, veikkoset! -- Hlopko lauleli, näpähytellen sormiaan: - - "Vieraat tulivat leskein kartanoille, - Kirveet heiluivat yli päitten!..." - -Ja Hlopko heitti kuperkeikkaa, löi kämmeniinsä ja pyöri kuin hyrrä. - -Punatukkainen laulaja ei malttanut enää, vaan tempasi huilun ja yhtyi -auttamaan toveria. - -Molemmat alkoivat hyppiä ja kiemurrella Maksimin ympärillä. - --- Katsoa piruja! -- Persten sanoi Serebrjanille, -- Hepäs eivät heti -tapa opritshnikkia, vaan kiduttavat ensin; ja minä tunnen molemmat: -jospa nämät saisivat tehdä mielensä mukaan, niin ei nuorukaisen olisi -hyvä olla. - -Opritshnikin vangitseminen tuotti tosiaan koko joukolle juhlan. He -tahtoivat kostaa Maksimille kaiken, mitä olivat hänen tovereiltaan -kärsineet. - -Heti alkoi muutamia karkean samaisia miehiä tehdä valmistuksia hänen -surmakseen. - -Asetettuaan maahan neljä paalua, he kiinnittivät niihin poikkipuut ja -naulasivat niitä. - -Maksim katseli kaikkea sitä rauhallisesti. Ei häntä kuolon tuskat -hirvittäneet; vaan surullista oli heittää henkensä sidotuin käsin ja -miekatta, kuullen ainoastaan piinaajiensa raakoja lauluja ja ilkeätä -pilkkaa eikä sotahuutoja ja hevosten hirnuntaa. - -"Ennustus on pettänyt minua", hän ajatteli, "tänlaista loppua en -kuvaillut itselleni. Vaan tapahtukoon Jumalan tahto!" - -Samassa hän huomasi Serebrjanin, tunsi hänet ja aikoi mennä hänen -luokseen. Mutta punatukkainen laulaja tempasi häntä takin kauluksesta. - --- Tuossa on valmis vuode, -- hän sanoi: -- päästä viitta ja nuku, vai -mitä! - --- Irrottakaa käteni, -- Maksim vastasi: -- en voi siunatakaan -itseäni![20] - -Hlopko katkasi puukolla köydet, joilla Maksimin kädet olivat sidotut. - --- Siunaa nyt, vaan nopeasti -- hän sanoi, ja kun Maksim oli rukoillut, -Hlopko ja punatukkainen riistivät häneltä vaatteet ja alkoivat sitoa -hänen käsiänsä ja jalkojaan lavan poikki puihin. - -Samassa Serebrjani astui esiin. - --- Pojat! -- hän sanoi sellaisella äänellä, joka oli sotajoukossa -tottunut kajahtelemaan: -- kuulkaa! - -Ja hänen voimakkaat sanansa levisivät läpitunkevasti pitkin joukkoa, ja, -huolimatta melusta ja huudoista kaikuivat etäisimpienkin rosvojen -kuultaviksi. - --- Kuulkaa! -- ruhtinas jatkoi. -- Kaikkiko te tahdotte, että minä -olisin päällikkönne? Kenties on joukossanne niitäkin, jotka eivät tahdo -minua? - --- Oh! -- huudahti joku -- ethän sinä vaan peruuta sanaasi? - --- Kuulepas, älä laske meistä pilkkaa! - --- Kun annetaan päällikkyys, niin ota! - --- Ota arvo, kun se on kokonainen! - --- Antakaa siis minulle atamanin tshekani! -- Serebrjani sanoi. - --- Kas sekö! -- huudahtivat rosvot. -- No se onkin tarpeen! - -Ruhtinaalle annettiin Perstenin tshekani. - -Nikita Romanovitsh astui suoraan punatukkaisen laulajan luo. - --- Päästä irti opritshnikki! -- hän sanoi. - -Punatukkainen katsoi häntä ihmetellen. - --- Päästä heti! -- Serebrjani ankarasti toisti. - --- Mitä sinä! -- punatukkainen sanoi: -- sinäkö pidät hänen puoltaan! -Katso onko oma pääsi lujassa? - --- Kirottu! -- ruhtinas karjasi: -- älä lörpöttele, kun minä käsken! - -Ja huimaisten tshekanillaan, hän halkasi häneltä kallon. - -Punatukkainen kaatui ääntäkään päästämättä. - -Serebrjanin käytös hämmästytti rosvoja. Mutta hän ei antanut heille -miettimisen aikaa. - --- Päästä sinä irti! -- hän sanoi Hlopkolle, kohottaen tshekanin hänen -päänsä yli. - -Hlopko katsahti ruhtinasta ja riensi päästämään Maksimia. - --- Pojat! -- Nikita Romanovitsh jatkoi: -- ei tämä nuori mies ole -niitä, jotka teitä ovat loukanneet; minä tunnen hänet, hän on yhtähyvin -opritshninan virkamies kuin tekin. Varjelkoon Jumala teitä -koskettamasta häntä vaikkapa vaan sormella! Vaan nyt ei saa -vitkastella, asettukaa sadottaisin joukkoihin, minä johdatan teitä. -Serebrjaniin kova ääni, käskevä käytös ja odottamaton päättäväisyys -tekivät valtavan vaikutuksen rosvoissa. - --- Aha, -- lausuivat muutamat puoliääneen, hän ei suinkaan laske -leikkiä! - --- Siinä on oikea atamani! -- puhuivat toiset: -- hän lannistaa vaikka -kenen. - --- Hänelle pitää korvat olla auki, eikä saa lörpötellä! Katso, miten -hän laulajan nutisti! - -Näin rosvot tuumiskelivat, eikä ketään haluttanut enää taputella -Serebrjania hartioihin, tai muuten tehdä likeistä tuttavuutta hänen -kanssaan. - --- Terveeksi, ruhtinas! -- Persten supisi, katsellen kunnioittavaisesti -Nikita Romanovitshia: -- kas, miten kovasti sinä heitä kourit! Mutta -älä nyt anna heidän miettiä, vaan johdata heitä matkalle slobodaan -päin, ja siellä käyköön, miten Jumala suo! - -Vaikea oli Serebrjanin asema. Rosvojen päällikkönä ollen hän pelasti -Maksimin ja voitti aikaa; mutta kaikki olisi jälleen kadotettua, jos -hän kieltäytyisi johtamasta tuota ohjatonta laumaa. Ruhtinas käänsi -mielensä Jumalaan ja heittäysi hänen tahtonsa alle. - -Jo alkoivat rosvot varustautua retkelle ja keskustelivat juuri, mikä -oli kohdannut erästä Fedjka Poddubnia, joka aamulla oli osastonsa -kanssa lähtenyt eikä vielä ollut palannut. - --- Kas siinä Fedjka! -- virkkoi joku: -- tuossa hän tulee poikineen! - -Poddubni oli laihanpuoleinen, roteva mies; hänen toinen silmänsä oli -kiero, ja kasvot olivat ryppyiset. - -Hänen mekkonsa oli repaleissa. Hän kulki raskaasti, polvet koukussa -niinkuin voimaton ihminen. - --- Mitä? -- kysyi eräs rosvo. - --- Luulen, että sattui onkeen? -- liitti toinen. - --- Sattui, sattui, vaan ei meidän! -- Poddubni sanoi, istuen tulen -ääreen. Kas, poikaseni, paljo on sydämelläni syntiä, vaan tänään, niin -tuntuu, olen puolet myönyt. - --- Kuinka niin? - -Poddubni käännähti toveriensa puoleen. - --- Tuokaa pakana tänne, veikkoset! - -Tuliroviolle tuotiin sidottu, roteva mies, puettuna kirjavaan viittaan. -Hänen muodottoman isossa päässään törötti korkea hattu, jonka reunat -olivat alaspäin kääntyneet. Litteä nenä, ulkonevat poskipäät ja pienet -silmät todistivat, ettei hän ollut venäläistä syntyperää. - -Eräs Poddubnin toveri toi esiin keihään, nuolikotelon vasamoineen, -jotka olivat otetut vangilta. - --- Tämähän on tatarilainen! -- huudahti joukko. -- Tatarilainen, -- -Poddubni toisti, -- ja minkälainen! Töintuskin tultiin hänen kanssaan -toimeen, hän on aika poika! Ellei olisi ollut Mitka muassa, niin kyllä -hän olisi lentänyt kynsistämme! - --- Kerro, kerro! -- rosvot huusivat. - --- No niin, veikkoset, aamulla me kuljimme Rjasanin tiellä, pidätimme -kauppiaan ja aloimme nuuskia häntä; hänpäs puhuu, ei ole minulla, hän -puhuu, mitään otettavaa, minä, hän sanoo, tulen Rjasanista, -tatarilaiset olivat vallanneet kaiken tien ja ryöstivät minut -typötyhjäksi, eikä minulla nyt ole, millä voisin Moskovaan asti -laahustaa. - --- Kas roistoja! -- sanoi eräs joukosta. - --- Mitäs teitte kauppiaalle? -- kysyi toinen. - --- Annoimme hänelle riunan[21] matka-avuksi ja laskimme hänet menemään, --- Poddubni vastasi. -- Samassa kohtasimme talonpojan, hän kertoi, että -tatarilaiset vielä eilen olivat hyökänneet kylään ja polttaneet kaiken. -Pian me itsekin näimme saman sekasorron: me laskimme vähintäinkin -tuhannen hevosta. Ja siellä kulki talonpoikia akkoineen ja lapsineen -ulvoen ja huutaen: meidänkin kylämme polttivat tatarilaiset, -ryöstivätpä kirkonkin, raastivat pyhäin kuvat ja tekivät messupuvuista -hevosloimia... - --- Voi, noita roistoja! -- rosvot kirkasivat: -- kuinka heitä, piruja, -vielä maa kantaa? - --- Papin, -- Poddubni lisäsi, -- he sitoivat hevosen häntään... - --- Papin? Ja eikö heitä, koiran poikia, salama tappanut! - --- Jumala nähköön! - --- Eikö Venäjän miehellä ole sitten kättä kirottua tataria vastaan! - --- Sepä se, että käsiä on vähän! Kaikki rykmentit ovat hajallaan; on -jäljellä ainoastaan talonpoikia, akkoja ja ukkoja, ja pakanoille onkin -se mieluista, ettei ole sotaväkeä, joka heille antaisi kelpolailla! - --- Oh kyllä minä heille näyttäisin. - --- Niin minäkin! - --- Mutta miten saitte pakanan kynsiinne? - --- No niin. Kuulemme tieltä kavioin kapsetta. Minä puhun pojille: -kätkeykäämme, sanon, pensastoihin, katsokaamme, kuka se on, joka -kulkee? Kätköstämme huomaamme, kun ajaa nelistäen noin kolmekymmentä -miestä, kummalliset hatut heillä oli ja piikit, joutset nuolineen. -Veikkoset, puhelen, kas tuossa on niitä riivattuja! Paha vaan, että -meitä on näin vähän, muuten saattaisimme tapella! Yhtäkkiä putosi -eräältä säkki maahan. Hän ryömi alas hevosen selästä nostaakseen säkkiä -ja pannakseen sitä tarakkaan, vaan hänen toverinsa jatkoivat sillä -aikaa matkaansa. Veikkoset, minä sanon, hyökkäämmekö hänen kimppuunsa. -No, pojat, nyt jäljessäni kaikki! Näin sanottuani heittäysimme kaikin -tatarin niskaan. Mutta mihin! Hän kun vaan liikahutti hartioitaan, -- -niin silloin me kaikki lensimme nurinniskoin. Kun uudestaan yritimme, -niin asia oli sama. Silloin Mitka puhelee: tehkää tilaa, veikkoseni, -hän sanoo, älkää häiritkö minua! Me annoimme tilaa hänelle ja hän -tempasi piikin tatarilta, otti häntä niskasta kiinni ja painoi maahan. -Sitten me panimme rukkasen hänen suuhunsa ja sidoimme hänet kuin -pässin. - --- Katsos Mitkaa! -- virkkivät rosvot. - --- Niin, hän kaataa vaikka härän kumoon sarvesta! -- Poddubni -huomautti. - --- Kuules Mitkä! -- kysyi joku: -- kaadatko sinä härän? - --- Miksi niin! -- Mitka vastasi, etääntyen syrjemmäksi, haluamatta -jatkaa keskustelua. - --- Mitäs tatarin säkissä oli? -- Hlopko kysyi. - --- Katsokaa poikaset! - -Poddubni aukasi säkin ja otti siitä kappaleen messupukua, -kallisarvoisen alttarikaapin,[22] pari kolme panagiaa[23] ja kultaisen -ristin. - --- Voi, sitä koiraa! -- huudahti koko joukko: -- siis hänkin on ollut -kirkkoa ryöstämässä! - -Serebrjani käytti hyödykseen rosvojen kiivastumista. - --- Pojat! -- hän sanoi: -- näettekö, kuinka kirotut tatarit herjaavat -Kristuksen uskoa? Näettekö, kuinka pakanat tahtovat pyhän Venäjän -turmioon syöstä? Näinköhän me, pojat, olemme tulleet pakanoiksi? -Annammeko me häväistä pyhäin kuvat? Sallimmeko pakanain polttaa Venäjän -kyliä ja repiä veljiämme? - -Sekava nurina kulki pitkin joukkoa. - --- Pojat, -- Nikita Romanovitsh jatkoi, -- kuka meistä ei ole velkaa -Jumalalle synneistämme! Niin maksakaamme nyt velkamme ja ansaitkaamme -itsellemme armo Jumalalta, hyökätkäämme kaikki, niin paljon kuin meitä -on, kirkon ja Venäjän maan vihollisia vastaan! - -Serebrjanin sanat tekivät joukkoon väkevän vaikutuksen. Miehuullinen -puhe pisti terävästi monen paatuneesen sydämmeen, monessa pörhöisessä -rinnassa leimahti isänmaanrakkauden tuli. Vanhat rosvot pudistelivat -päitään, nuoret katselivat toisiaan. Kovat huudot kaikuivat yleisen -puheen yli. - --- Mitä! -- sanoi eräs: -- näinköhän sopii jättää Herran temppeleitä -häväistäviksi! - --- Ei sovi, ei! lisäsi toinen. - --- Kahta kuolemaa ei ole, yhtä ei voi välttää! -- virkkoi kolmas: -- -parempi kuolla kentällä kuin hirsipuussa! - --- Se on totta! -- lausui muuan vanha rosvo: -- taistelukentällä on -kuolemakin kaunis! - --- Oli miten oli! -- sanoi muuan nuori hurjapää, astuen esiin: -- en -tiedä mitä toiset, vaan tatareja vastaan menen! - --- Ja minä! ja minä! ja minä! -- huudahti moni. - --- Teistä sanotaan, -- Serebrjani pitkitti, -- että te olette Jumalan -unhottaneet, ja ettei teihin ole jäänyt sielua eikä omaatuntoa. Siis -näyttäkää nyt, että ihmiset valehtelevat ja että teillä on sielu ja -omatunto. Näyttäkää, että jos on kysymyksessä Venäjän ja uskon puolesta -taisteleminen, tekin yhtä uljaasti kuin sotaväki ja opritshnikit teette -velvollisuutenne. - --- Teemme niin! teemme! huusivat kaikki rosvot yhteen suuhun. - --- Emme salli pakanain häväistä pyhää Venäjän valtakuntaa! - --- Me hyökkäämme uskottomia vastaan! - --- Johdata meitä tatarilaisten kimppuun! - --- Johdata meitä, johdata! Taistelemme pyhän uskon puolesta! - --- Pojat! ruhtinas sanoi: -- ja jos me lyömme uskottomat, niin tsaari -huomaa, ettemme ole opritshnikkejä huonommat, ja hän antaa vikamme -anteeksi ja sanoo: en enää tarvitse opritshninaa, onhan minulla ilman -sitäkin uskollisia ja hyviä palvelijoita! - --- Ehkä hän niin sanoo, -- rosvot huudahtivat, -- kun vaan me -palvelemme häntä, pannen päämme alttiiksi! - --- Enhän minä niin halusta ominpäin ryöväriksi ruvennut; -- virkkoi -eräs. - --- No enpä suinkaan minäkään! -- jatkoi toinen. - --- Kuolkaamme siis, jos tarve vaatii, Venäjän puolesta! -- ruhtinas -sanoi. - --- Kuolkaamme siis! -- rosvot säestivät. - --- Eikö me, pojat, -- Serebrjani pitkitti, -- jos Venäjän vihollisia -vastaan tappelemme, juoda venäläisen tsaarin malja! - --- Juodaan! - --- Ottakaa maljanne ja tuokaa minullekin lasi! - -Ruhtinaalle tuotiin lasi; kaikki rosvot täyttivät maljansa. - --- Siis eläköön terveenä koko Venäjän maan suuri hallitsija, tsaarimme -Iivana Vasiljevitsh! -- Serebrjani lausui. - --- Eläköön tsaari! -- rosvot toistivat. - --- Ja eläköön Venäjän maa! -- lausui Serebrjani. - --- Eläköön Venäjän maa! -- rosvot toistivat. - --- Ja sortukoot kaikki pyhän Venäjän ja oikeauskoisen kristinopin -viholliset! -- ruhtinas jatkoi. - --- Ja sortukoot tatarit! Sortukoot Venäläisen uskon vastustajat! -- -rosvot huusivat kilvassa. - --- Johdata meitä tatareja vastaan! Missä ovat nuot pakanat, jotka -meidän kirkkojamme polttavat? - --- Vie meitä sinne, -- kaikui joka taholta. - --- Tuleen tuo tatarilainen! -- kirkasi joku. - --- Hän tuleen! Liekkeihin! -- lisäsivät toiset. - --- Hiljaa, pojat! -- Serebrjani sanoi: -- tutkikaamme ensin häntä. -Vastaa, -- ruhtinas sanoi, kääntyen tattarilaiseen, -- paljoko teitä -on? Missä on teidän asemanne? - -Tatarilainen ilmoitti merkillä, ettei muka ymmärtänyt. - --- Odota, ruhtinas, -- Poddubni sanoi: -- me irrotamme hänen kielensä. -Annappas, Hlopko, kekäle. Niin. No, puhutko? - --- Puhun, isäkulta! -- tatarilainen tulen polttamana kirkasi. - --- Paljoko teitä on? - --- Paljo, isäkulta, paljo! - --- Kuinka paljon? - --- Kymmenen tuhatta, isäkulta, tänään on kymmenen tuhatta, vaan -huomiseen on tullut satatuhatta! - --- Siis te olette vaan etujoukkoja! Kuka johtaa teitä? - --- Khaani toi! - --- Itsekö khaani? - --- Ei itse! Khaani tulee huomenna; nyt tuli Shirinskin ruhtinas, -Shikmat! - --- Missä hänen asemansa on? - -Tatarilainen ei taaskaan ollut ymmärtävinään. - --- Kekäle tänne, Hlopko! -- Poddubni karjasi. - --- Lähellä on asema, isäkulta, lähellä! -- tatarilainen kiirehti -vastaamaan: -- ei etäämmällä kuin kymmenen virstan päässä. - --- Näytä tietä! -- Serebrjani käski. - --- En osaa, isäkulta! En voi nyt nähdä tietä. Huomenna voin, isäkulta! - -Poddubni nosti tulisen kekäleen tatarilaisen sidottuja käsiä kohti. - --- Löydätkö tien? - --- Löysin, isäkulta, löysin! - --- Hyvä, -- Serebrjani virkkoi, -- syökää nyt, veikkoset, syöttäkää -tatarilaistakin ja sitten lähdetään. Näytämme viholliselle, mitä -merkitsee venäläinen voima! - - - - -XXV Luku. - -Valmistus taisteluun. - - -Joukossa alkoi sellainen liike, juoksu ja huuto, ett'ei Maksim -ennättänyt edes kiittääkään Serebrjania. Kun vihdoin rosvot olivat -järjestyneet ja lähteneet liikkeille metsästä, niin Maksim, jolle -annettiin hevonen ja aseet takasin, ajoi ruhtinaan rinnalla. - --- Nikita Romanovitsh, -- hän lausui -- maksoit, maksoit sinä tänään -minulle siitä karhusta! - --- No mitäpä, Maksim Grigoritsh, -- Serebrjani vastasi, -- siksihän -elämmekin maailmassa, että autamme toisiamme! - --- Ruhtinas, Persten tarttui puheesen, ratsastaessaan hänkin -Serebrjanin sivulla, katsellessani sinua ajattelin: voi, ettei häntä -saa nähdä eräs nuorimies, joka jäi minusta Volgan rannoille. Vaikka -onkin hän halpa-arvoinen, minun vertaiseni, niin pitäisit sinä hänestä, -ruhtinas, ja hänkin sinusta! En tahdo sinua sillä loukata, vaan niin te -olette yhdenlaiset luonteeltanne. Kuin sinä puhuit pyhästä Venäjästä, -silloin silmäsi leimusivat, ja minäkin muistin Jermak Timofejitshin. -Kovin hän rakastaa syntymämaataan, vaikka onkin rosvo. Usein hän -jutteli minulle, kuinka omatunto vaatii häntä tekemään kotimaalle -palvelusta. Oi, jospa hän nyt olisi mukana taistelussa tatarilaisia -vastaan. Hän yksin vastaisi sataa. Kun hän huutaa: pojat, perässäni! -niin, tuntuu siltä, kuin itsekin kasvaisit, tulisit voimakkaammaksi, -niin ettei mikään näyttäisi voivan sinua enää estää, ja kaikki vaan -ympärilläsi sortuisi. Totta tosiaan olet sinä hänen kaltaisensa, Nikita -Romanovitsh, en loukata sillä tahdo! - -Persten vaipui ajatuksiinsa. Serebrjani ajoi verkalleen, katsellen -tummaan etäisyyteen. Maksim oli ääneti. Sekavasti kumahtelivat rosvoin -askeleet maantiellä, tähtikirkas yö hiljalleen vetäytyi uinailevan maan -yli. Kauvan kulki joukko tatarin johdattamaan suuntaan, jolloin tätä -Hlopkon ja Poddubnin miekat virkistivät. - -Äkkiä kuului etäältä kummallisia merkitseviä ääniä. - -Ei se ollut ihmisen, ei jahtitorven, eikä guslain ääntä, vaan ikäänkuin -tuulen suhinaa kahilassa, jos ruoko voisi helistä kuin lasi tai -soittokalun kielet. - --- Mitä se on? -- Nikita Romanovitsh kysyi, seisauttaen hevosensa. - -Persten otti hatun päästänsä ja laskeutui kuuntelemaan maata vasten. - --- Odota, ruhtinas, annas kun kuuntelen! Ääni kuului selvästi ja -alakuloisesti, milloin hopealta helähtäen, milloin humisevan metsän -kaltaisesti suhisten, -- äkkiä se vaikeni, ikäänkuin aavikkotuulen -puuskauksesta. - --- Jopa lakkasi! -- Persten sanoi nauraen... Kas, minkälainen rinta -sillä on! Luulenpa, että hän puhalsi puolen tuntia henkeä vetämättä! - --- Mikä se oli? -- ruhtinas kysyi. - --- Tshebusga! -- Persten vastasi. -- Se on heillä sama kuin meillä -jahtitorvi. Saattavat olla bashkireja. Ehkä siellä on eri joukko -khaanineen, sekä kasanilaisia ja astrakanilaisia ynnä kaikellaista -muuta roskaväkeä. Kuules, taas he alkoivat soitella. - -Etäällä kuului ikäänkuin uusi tuulen puuska, joka muuttui -pitkällisiksi, surullisen vienoiksi säveliksi, ja hetken perästä se -loppui katkonaisesti kuin hevosen hirnunta. - --- Aha! -- Persten lausui: -- tämä sävel olikin lyhempi, kenties hän, -koiranpentu, oli tukehtua! - -Mutta samassa kajahtivat uudet äänet, paljoa selvempinä. Oli kuin suuri -joukko kelloja olisi lakkaamatta soinut. - --- Kas siinä on kurkkua! -- Persten sanoi. -- Etäältä saat miettiä, -mitä he tekevät. Kuka heistä hiiden penikoista selvän otti! - -Surulliset, alakuloiset sävelet muuttuivat iloisiksi, mutta ei siinä -ollut venäläistä surullisuutta eikä venäläistä reippautta. Samalla -kaikui paimentolaiskansan tapaista outoa ylellisyyttä, hevoslaumain -riehuntaa, uljaita rynnäköltä, muuttoja paikasta toiseen ja ikävää -tuntemattomaan muinaiseen synnyinmaahan. - --- Ruhtinas, -- Persten sanoi, -- heidän asemansa saattaa olla likellä; -luulenpa, että tämän mäen takaa näemme tuletkin. Annapas minun mennä -tarkastamaan, miten on laita; minulle on se työ tuttua, kyllä minä -heitä Volgan varsilla usein kohtasin, vaan sillä aikaa sinä ja pojat -saatte huoahtaa ja tuumiskella. - --- Mene Jumalan kanssa, -- ruhtinas vastasi, ja Persten hyppäsi hevosen -seljästä sekä katosi pimeään. - -Rosvot virkistivät itseään, tarkastivat aseitaan ja istuivat maahan, -ollen kuitenkin taistelujärjestyksessä. Syvä hiljaisuus vallitsi -joukossa. Kaikki älysivät aljettavan tehtävän tärkeyden ja hiljaisen -kuuliaisuuden välttämättömyyden. Sillä aikaa kuului niinkuin ennenkin -tshebusgan äänet. Kuu ja tähdet valaisivat kenttää, kaikki oli tyventä -ja juhlallista, ja joskus harvoin vieno tuulen löyhkä liehautti -kahilaa. - -Kului tunnin aika! Persten ei vielä palannut. Ruhtinas alkoi jo -menettää kärsivällisyyttään, mutta samassa, parin askelen päässä -hänestä, kohosi ruohostosta mies. Nikita Romanovitsh tarttui -miekkaansa. - --- Hiljaa, ruhtinas, minähän se olen! -- Persten nauraen huudahti. -- -Juuri näin minä hiivin tatarienkin luo, kaikki tarkastelin; nyt tunnen -heidän asemansa paremmin kuin oman asuntoni. Jos suvaitset, ruhtinas, -niin otan kymmenen miestä, säikytän hevoset ja hämmennän tatarilaiset; -vaan sinä sillä aikaa, jos suostut, hyökkäät heidän päällensä kahdelta -taholta, lujasti huutaen ja kirkuen, ja minä olen vaikka tatari, -joll'emme ja'a heitä kahtia! Tätä minä sanon vaan alkajaisiksi; öinen -työ pelkää mestaria; ja kun aurinko nousee, niin sinä käsket, ruhtinas, -ja me ainoastaan tottelemme! - -Serebrjani tunsi Perstenin kekseliäisyyden ja älyn ja salli hänen -menetellä, niinkuin tahtoi. - --- Pojat, -- Persten sanoi rosvoille, -- me olemme vähän keskenämme -jankutelleet, vaan joka vanhoja muistelee, siltä siima pois! Onko -joukossanne kymmenen uskaliasta miestä, jotka tahtoisivat tulla -kanssani tatarien leirille? - --- Valitse ken hyvänsä -- rosvot vastasivat, -- me olemme kaikki -valmiita. - --- Kiitoksia pojat, koskapa pidätte minua arvossa, niin otan teistä -seuraavat: tule esiin, Poddubni, ja sinä, Hlopko, ja sinä, Djamel, ja -sinä, Lejesnikov, ja sinä, Rjesheto, ja Stepka ja Mishka, Scestoper ja -Nakovalnja ja Sarantsha! Minkäs sinä, Mitka, ryömit? Sinua en kutsunut, -ole sinä ruhtinaan kanssa, et ole meidän toimeemme sopiva. Ottakaa -pojat pois miekkanne, niiden kanssa ei ole mukava ryömiä; riittäähän -meille puukotkin. Vaan kuulkaa, pojat, sanaani, ilman minua ei -askeltakaan. Jokaisen täytyy tehdä, mitä käsken, muuten minä annan -niin, että tuntuu. - --- Hyvä, hyvä, -- Perstenin valitsemat vastasivat: -- miten käsket, -siten teemmekin. Kun on pyhä toimi kysymyksessä, niin emme mutkittele. - --- Näetkö, ruhtinas, tuota mäen rinnettä? -- atamani jatkoi. -- Kun -saavut sinne, niin näette heidän tulensa. Vaan minun neuvoni on, -- -että odotatte mäen rinteellä, kunnes kuulette minun vihellykseni. Ja -kun minä säikytän hevoset, niin vihellys ja huutokin kuuluvat, ja -silloin on teidän aika hyökätä pakanoita vastaan. Silloin he joutuvat -pihtiin. Hevoset ovat jo kadonneet; toisella sivulla olemme me, ja -toisella on joki ynnä suo. - -Ruhtinas lupasi tehdä aivan Perstenin tuuman mukaan. - -Sitten atamani meni kymmenen uskalikon kera tshebusgan ääntä kohti, -pian he katosivat ruohikkoon. Joku olisi luullut heidän menneen -piiloon; mutta tarkka silmä olisi huomannut ruohikon värjähtelemistä, -joka ei syntynyt tuulesta, sillä sen suunta olikin toisaalle. - -Puolen tunnin kuluttua oli Persten jo toverineen lähellä tatarien -telttoja. - -Maaten ruohostossa, Persten kohotti päätään. - -Noin viidenkymmenen askelen päässä hänen edessään paloi rovio, se -valaisi muutamia bashkiireja, jotka istuivat sen ympärillä, jalat -allansa. Kuka heistä oli puettuna kirjavaan päällysnuttuun, kuka -lammasnahka-turkkeihin, kuka rikkinäiseen kamelinnahka-viittaan. Maahan -pistetyt piikit töröttivät heidän sivullaan ja loivat pitkät varjonsa -aina Perstenin luo asti. Muutaman tuhannen suuruinen hevoslauma, joka -oli uskottu bashkiirein vahdittavaksi, söi lähellä ruohostoa. Toiset -tulet noin sadan askeleen päässä valaisivat lukemattomia huopatelttejä. - -Bashkiirit eivät tarkkaan vartioinneet laumaansa. Olivathan he tulleet -Volgalta Rjasaniin asti, kohtaamatta mitään vastarintaa; he tiesivät -meidän joukkojemme olevan hajallaan eivätkä siis odottaneet itselleen -vihollista; ja susista, he arvelivat, varjelemme itsemme tshebusgalla -ja meluamisella. Ja neljä heistä, asetettuaan pitkien ruokopillien päät -ylähampaitaan vastaan, puhalsivat niin paljon, kuin jaksoivat, niihin -näpähytellen sormillaan, kunnes hengästyivät. Toiset säestivät heitä -kirkunallaan, ja tuli valaisi heidän kulmikkaita kasvojaan, jotka -olivat siniset kovasta ponnistuksesta. - -Muutaman minuutin Persten ihaili tätä näkyä, itsekseen miettien, -hyppäisikö heti puukkoineen bashkiirien kimppuun, antamatta heidän -havahtaakaan, ja tappaisiko heidät viimeiseen mieheen? Vai -karkottaisiko ensin hevoset ja sitten vasta rupeaisi taisteluun? - -Molemmatkin tuntuivat sopivilta. "Kas, mikä lauma, hän ajatteli, -pidättäen hengitystään, jos viisaasti ymmärtää sen pelottaa, niin se -polkee ja murtaa kaikki teltit; semmoisen melun se nostaa, ett'eivät -tunne omia miehiänsä. Ja kas nämä hiiden penikat istuvat mukavasti, -riivatun mukavasti! Kas kuinka he mässäävät; voisihan heidän tykönsä -kahdenkin askeleen päähän hiipiä!" - -Ja kovasti halutti atamania päästä bashkiirein niskaan. - --- Rjesheto, -- hän kuiskasi vieressään kätkeyvälle toverilleen: -- -eihän sinun kurkkuasi kangertele? Osaatko viheltää? - --- Etkö sinä? -- Rjesheto vastasi hiljaa. - --- Minun on vähän kurkkuni sorruksissa. - --- No kyllä minä vihellän. Onko jo aika. - --- Odota; liian aikaista on. Ryömi tuonne, niin kauvas kuin voit -lähestyä laumaa, mene niin lähelle, ett'eivät hevoset juuri huomaa -sinua; ja heti kun alkavat sieraimillaan nuuskia, silloin vinkase ja -karjase aina lujemmin, aja sitten ne suoraan telttejä kohden. - -Rjesheto nyykäytti päätään ja katosi ruohostoon. - --- No; veikkoset, -- Persten kuiskasi toisille tovereilleen: -- -ryömikää perässäni pakanoita kohden, vaan kulkekaa varovasti. -Katsokaas, heitä on kaikkiaan parikymmentä miestä, ja meitä yhdeksän; -jokaista kohtaan tulee teille kaksi, vaan minä otan osakseni neljä. Kun -kuulette Rjesheton viheltävän, niin huutakaa kovasti yht'aikaa ja -sitten suoraa päätä heidän niskaansa. Oletteko valmiit? - --- Olemme! -- rosvot vastasivat hiljaa. Atamani veti henkeä, asetti -itsensä kuntoon ja alkoi hiljalleen kiskoa vyöltään pitkää puukkoansa. - - - - -XXVI Luku. - -Veljeys. - - -Sillä aikaa kun tämä tapahtui tatarien läheisyydessä, Serebrjani puolen -virstan päässä malttamattomana odotti määrättyä merkkiä. - --- Ruhtinas, -- Maksim, joka ei koko aikana ollut lähtenyt hänen -luotaan, virkkoi hänelle, -- ei enää tarvitse kauvan odottaa, kun -taistelu alkaa; kun aurinko nousee, niin moni meistä ei ole enää elossa, -mutta minua haluttaisi pyytää sinua... - --- Mitä, Maksim Grigoritsh? - --- Seikka ei ole vaikea; vaan minä en tiedä kuinka sinulle sanoisin, -omatuntoni... - --- Sano, Maksim Grigoritsh, ehkä on se mahdollista! - --- Näetpäs, ruhtinas, minä sanon sinulle kaiken totuuden. Minä läksin -slobodasta salaa vastoin isäni tahtoa ja äitini tietämättä. -Sietämättömäksi kävi oloni opritshninassa; sellainen kauhu minut -valtasi, että olisin mennyt vaikka veteen. Huomaa, ruhtinas, minä olen -isän ja äidin ainoa poika, koskaan ei ole minulla ollut veljeä. Kun -neitsyt Marian juhlana[24] tulin kahdentoista vuotiseksi, niin siitä -ajasta, uskotko, en kenenkään kanssa vaihtanut hyvää sanaa. Elin heidän -joukossaan aivan yksinäni, kukaan ei ollut toverinani, kaikki olivat -vieraita. Jokainen vaan ajatteli, miten saisi toisen syöstyksi -onnettomuuteen, tullakseen itse suosioon. Ei ollut päivää ell'ei -kidutuksia ja rangaistuksia. Kansaa ajettiin pahemmin kuin ryöväriä -vaikka kirkostakin. Miten saisivat rahaa ja omaisuutta, eivät -katsoneet, vaikka koko Venäjä sortuisi! Tsaari on niin julma, sanovat, -vaan eihän hän juuri milloinkaan totuutta kuule; tuskinpa yksikään -kieli kääntyi totta puhumaan! Kaikki häntä vaan mielistelevät mairitella. -Uskotko, ruhtinas, kun minä sain nähdä sinut, niin sydämmeni tuli -iloiseksi, ikäänkuin sukulaiseni olisin kohdannut! En vielä tiennyt, -ken sinä olit, vaan heti miellyin sinuun, ei sinun silmäsikään katsele -niinkuin heidän, ja puheellasi on toinen sointi. Onhan Godunovkin -parempi kuin toiset, vaan ei hän kaikissa ole semmoinen kuin sinä. Minä -katselin sinua, kun aseetonna seisoit karhua vastapäätä; kun Basmanov -tuon bojarin myrkytyksen jälkeen toi sinulle viinimaljan; kun sinä -vietiin mestauslavalle; kun tänään puhuit rosvojen kanssa. Silloin outo -tunne veti minua puoleesi, olisinpa heittäytynyt kaulaasi! Älä -ihmettele, ruhtinas, tyhmää puhettani -- Maksim lisäsi, luoden silmänsä -alas, -- en tunkeudu ystävyyteesi, tiedänhän ken sinä olet ja mikä -minä; vaan mitäs minä voin tehdä, kun en saata sanojani pidättää, -itsestään ne tunkevat ilmi, sydänkin samoin kiintyy sinuun! - --- Maksim Grigoritsh, -- Serebrjani lausui ja tarttui voimakkaasti -hänen käteensä, -- ja sinäkin olit minusta kuin oma veli! - --- Kiitos, ruhtinas, kiitos! Koska se niin on, niin salli minun -kerrassaan sanoa, mitä on sydämelläni. Sinä, minä huomaan sen, et -halveksi minua. Suo minun, ruhtinas, nyt ennen taistelua, vanhan -kristillisen tavan mukaan, tehdä veljeyden liitto kanssasi! Sehän minun -pyyntöni onkin; älä suutu siitä, ruhtinas. Jos tietäisin varmaan, että -meillä vielä on pitkä aika yhdessä elää, niin en sinua pyytäisi; -tietäisin, ettei sinun olisi sopivaa olla minun nimi-veljenäni: vaan -nyt... - --- Älä vihoita Jumalaa, Maksim Grigoritsh, Serebrjani keskeytti hänet; -mikset sinä voisi olla veljeni? Tiedän kyllä, että minun sukuni on -kunniallisempi kuin sinun, vaan tässä, tatarien edessä, aukealla -kentällä, olemme yhden arvoiset, Maksim Grigoritsh, ja kaikkialla -olemme saman arvoiset Jumalan edessä, vaan emme ihmisten. Tehkäämme -veljeyden liitto, Maksim Grigoritsh! - -Ja ruhtinas otti itseltään ristin koreine, kultaisine vitjoineen ja -antoi sen Maksimille. - -Samoin Maksim otti kaulastaan yksinkertaisen, vaskiketjuisen ristin, -jota silkkinen rihma kannatti, suuteli sitä ja risti silmiänsä. - --- Ota tämä, Nikita Romanovitsh, sen on äitini siunannut, silloin, kun -vielä olimme köyhiä ihmisiä, silloin kun emme vielä olleet Iivana -Vasiljevitshin suosiossa. Säilytä sitä, se on minulle kallein kaikista. - -Sitten molemmat vielä kerran ristivät itseänsä ja, vaihdettuaan ristit, -syleilivät toisiansa. - -Maksim oli ihastuksissaan. - --- Nyt, -- hän iloisesti virkkoi, -- olet veljeni, Nikita Romanovitsh! -Mitä ikinä tapahtuisi, niin sinusta en erkane; ken on sinunkin -ystäväsi, se on minunkin, ken on sinun vihamiehesi, on minunkin, -rakastan sinun rakkaudellasi, vihaan vihallasi ja ajattelen sinun -ajatuksellasi! Nyt on minun kuollakin hupaisempi, ja elämäkään ei ole -niin katkeraa; on joku, jonka kanssa voi elää, jonka tähden kuolla! - --- Maksim, -- Serebrjani sanoi syvästi liikutettuna -- Jumala näkee, -että minäkin kaikesta sydämestäni tulin veljeksesi; kuolemaan asti en -tahdo sinusta erota. - --- Kiitos, kiitos, Nikita Romanovitsh, ei meidän tarvitsekaan eritä! -- -Jos Jumala suo meidän yhdessä elää, niin ajattelemme ja mietimme -yhdessä, mitä vaikutamme isänmaan hyväksi, miten palvelemme pyhää -Venäjän maata? Niin ei saata olla, että kaikki on Venäjällä niin -muuttunut, ettemme voi muuta kuin opritshnikkeinä tsaaria palvella! - -Maksim puhui sangen innokkaasti, mutta äkkiä hän lakkasi ja tarttui -Serebrjanin käteen. - -Läpitunkeva vihellys kuului etäältä. Ilma ikäänkuin vavahti, maa alkoi -täristä, huudot ja selittämätön kohina kuului tatarilaisten leiristä, -ja joukko hevosia, harjat pystyssä, nelisti Serebrjanin ja Maksimin -sivutse. - --- Aika on -- Serebrjani sanoi, istuutuen satulaan, ja veti miekkansa -ulos: -- kuulkaa minua, ei saa sotkeutua joukkoihin eikä hajaantua -erilleen, vaan jokainen tuntekoon paikkansa. Jumalan kanssa jäljessäni! - -Rosvot hypähtivät ylös maasta. - --- Aika on, aika on! -- kajahteli joka taholta; -- ruhtinasta -totelkaamme! - -Ja koko joukko liikkui Serebrjanin jäljessä ja kulki kummun poikki, -joka heitä esti näkemästä vihollisten tulelle asti. - -Silloin uusi, odottamaton näky hämmästytti heitä. - -Suoraan tatarilaiselta leiriltä liekehti aholla tuli, ja sen -kummalliset muodot, yhäti leveten ja kiemurrellen, ryömivät yhä -likemmäksi leiriä. - --- Kas Persteniä! -- rosvot huudahtivat: -- ja meikäläiset! Hepäs ovat -sytyttäneet ahon tuleen ja laskeneet liekit tuulen mukaan, suoraan -pakanoita vastaan. - -Tuli levisi äärettömän nopeasti, koko aho leirin oikealta puolen -muuttui tuliseksi mereksi, ja pian sen laineet nielivät äärimmäiset -teltat ja valaisivat leirin, joka näytti poltetulta muurahaispesältä. - -Tatarilaiset, jotka tulesta pelastuivat, syöksyivät ilman järjestystä -rosvoja vastaan. - --- Heidän kimppuunsa pojat! -- Serebrjani karjasi -- syöskää he veteen, -ajakaa tuleen! - -Ystävällinen huuto vastasi ruhtinaalle, rosvot hyökkäsivät tatareja -vastaan ja teurastus alkoi -- -- -- - - * * * * * - -Auringon noustua taistelu vielä jatkui, mutta kenttä oli kuolleiden -tatarien peittämä. - -Toiselta puolen tulen, toiselta taas -- Serebrjanin joukon ahdistamat -viholliset eivät ehtineet järjestyä, ja he joutuivat joen liejuisille -rannoille, minne moni hukkui. Toiset menehtyivät tuleen, taikka -tukehtuivat savuun. Peljästyneet hevoslaumat heti alussa syöksyivät -asemaa vastaan, murskaten teltat ja saattivat tatarit sellaiseen -sekasortoon, ett'eivät he tunteneet omaisiaan, vaan alkoivat keskenään -taistella, luullen vihollisia vastustavansa. Yksi osa ennätti tunkeutua -tulen kautta ja hajosi epäjärjestyksessä sinne tänne pitkin aavikkoa. -Toinen, itse Shirinskin ruhtinaan Shikmatin vaivalla kokooma joukkio ui -yli joen ja järjestyi toisella rannalla. Tuhansittain nuolia suhahteli -sieltä riemuitsevia venäläisiä vastaan. Rosvot, joilla ei ollut -ampuma-aseita, nähdessään vihollisillaan niitä, eivät kestäneet sitä ja -hämmentyivät, kun vielä vajottava joki vihollisia suojeli. - -Turhaan Serebrjani pyytäen ja uhaten koetti rohkaista miehiään. Jo -tatarien rivit, nuolten suojassa, alkoivat takaisin uida joen poikki, -uhaten hyökätä Serebrjanin selkään, kuin samassa Persten ilmestyi -ruhtinaan sivulle. Hänen tumma naamansa hehkui, paitansa oli revitty, -ja puukostansa valui verta. - --- Olkaa alallanne, ystävät! -- seiskaa, kirkkaat haukkaseni! hän -huudahti rosvoille: -- vai onko silmänne soentuneet? Ettekö näe, meille -tulee apua? - -Tosiaankin liikkui vastaisella rannalla sotajoukko -taistelujärjestyksessä; sen keihäät ja pertuskat kimaltelivat nousevan -auringon säteistä. - --- Tatarejahan ne ovat! -- lausui eräs. - --- Itse sinä tatari olet! -- Persten ärjäsi arvelematta. -- Kuka olisi -nähnyt tatarien jalkaisin kulkevan? Etkö näe tuota, joka on joukon -etunenässä harmaan hevosen seljässä? Onko hänellä tatarilainen -haarniska. - --- Oikeauskoiset tulevat! -- kajahti rosvojen keskellä: -- seiskaa -veikkoset, oikeauskoiset tulevat meille avuksi! - --- Kas, ruhtinas, -- Persten virkkoi, -- he, hiidenpenikat, eivät ammu -enää niin tiheään, se tietää, että he ovat huomanneet, mistä on -kysymys! Ja kun tuo joukko ryntää heitä vastaan, niin minä näytän -kahlauspaikan, menemme ylitse ja hyökkäämme sivulta heidän päällensä! - -Apujoukko läheni yhä likemmäksi, ja jo voi melkein erottaa sen aseet ja -vaatteuksen, joka oli lähes yhtä kirjava kuin rosvojenkin. Soturein -päiden yllä heilui kankia, töyhtöjä ja piikkiä. He näyttivät hätä pikaa -asestetuilta talonpojilta, ja eturiveissä olevilla olikin vaan -samanlaiset viitat, he kantoivat pertuskoita ja peitsiä. Samassa -joukossa kulki noin sata ratsumiestä, jotka myös olivat yhtäläisessä -asussa. Tämän joukon johtaja oli sorea nuorimies. Hänen kiiltävän -kypärinsä alta riippuivat pitkät, ruskeat hiukset. Taitavasti hän -ohjasi ratsuaan, tuota hopeeharmaataan, joka milloin kohosi -takajaloilleen, milloin kulki ylpeänä tasaisin askelin ja hirnui -vihollisiaan. - -Nuoliparvi lennähti johtajaa ja joukkoa kohden. - -Sillä aikaa Nikita Romanovitsh miehineen kahlasi joen poikki ja syöksi -vihollisten sekaan, joiden luo samaan aikaan tunkeutui toiselta puolen -äsken tullut apujoukko. - -Jo oli tappelua kestänyt tunnin verran. - -Serebrjani hetkeksi ratsasti joelle juottamaan hevostaan ja -kiinnittääkseen satulavyötä. Maksim huomasi hänet ja ratsasti hänen -luokseen. - --- No, Nikita Romanovitsh, -- hän virkkoi: -- Jumala taistelee pyhän -Venäjän puolesta. Emmeköhän voi! - --- Niin, -- Serebrjani vastasi, -- kiitos tuolle bojarille, joka -kiirehti avuksemme. Kas, kuinka hän lyö oikealle ja vasemmalle! Kuka -hän lie? On niinkuin olisin nähnyt hänet ennen jossain? - --- Kuinka, Nikita Romanovitsh, etkö tunne häntä? - --- Tunnetko sinä sitten? - --- Minäkö en tuntisi häntä, Jumala olkoon hänen kanssaan! Paljon on hän -tähän päivään tehnyt syntiä. Tunnethan sinäkin, Nikita Romanovitsh, -hänet. Hän on Fedjka Basmanov. - --- Basmanov? Hän? Eikö mitä? - --- Hän juuri, vaikk'ei kaltaisensa. Kylläpä hän tanssikin kuin tyttö, -hameissa; vaan nyt hän näyttää ne jättäneen; hän on nostanut -talonpoikia ja orjia ja lähtenyt tatareja vastaan; ehkä hänenkin -sydämensä on venäläinen tuli sytyttänyt. Mutta mistä on tullut voima, -ajattelet! Eikö näihin aikoihin muuttuisi, -- Maksim jatkoi kiihkeästi, -ja hänen silmänsä loistivat ilosta. -- Uskotko, Nikita Romanovitsh, en -tunne itseänikään. Kun pakenin slobodasta, niin tuntui, ett'ei voisi -kauvan enää elää. Kovasti halutti päästä taistelemaan pakanoitten -kanssa, vaan ei sillä, että surmaisin heitä, vaan, ajattelin: tappakoot -he ennen minut; halusin vaan antaa pääni tatarilaisten iskulle. Vaan -nyt ei ole niin: nyt haluan elää! kuuletko, Nikita Romanovitsh, kuinka -tuuli tuo sotahuutoja, kuinka kiurut laulavat? Niin iloinen soitto käy -minunkin rinnassani! Sellaiselta tuntuu voima ja into, että koko -vuosisata tuntuisi lyhyeltä. Sellaista en eläissäni ole tuntenut! Niin -tuli minulle selväksi, ymmärrettäväksi, kuinka paljon vielä saattoi -hyvää tehdä synnyinmaalle! Sinuakin armahtaa tsaari: ei niin voi olla, -ettei hän armahda. Ehkäpä hän vielä pitääkin sinusta. Vaan ota sinä -minut mukaasi; ajatelkaamme ja tehkäämme niinkuin Adashev ja Sylvester. -Kaikki, kaikki kerron sinulle, mitä mielessäni on, vaan nyt, suo -anteeksi, Nikita Romanovitsh, on taas aika mennä tuonne, he näyttävät -ympäröineen Basmanovin. Olkoon paha ihminen, vaan täytyy auttaa! - -Serebrjani katseli melkein isällisesti Maksimia. - --- Varo itseäsi, Maksim, -- hän sanoi, -- älä suotta pane itseäsi -alttiiksi; katso, olethan jo veressä! - --- Se ehkä on vihollisen verta, -- Maksim vastasi iloisesti katsottuaan -pukuaan; -- vaan minussa ei ole naarmuakaan: ristisi on suojellut -minua! - -Samassa kahiloihin kätkeynyt tatari hiipi rannalle, jännitti joutsensa -ja lennätti nuolen Maksimia kohden. - -Jäykkä tatarilainen jousi karahti, ja jänteen helähtäessä nuoli suhahti -sekä sattui, kirottu, aivan Maksimin sydämen kohdalle. Maksim horjahti -satulassa ja hän tarttui hevosensa harjaan; ei tahdo urhea nuorukainen -vielä sortua, vaan jo saapui määrätty hetki, ja hän vieri kosteaan -maahan, takertuen kannuksiinsa. Ratsunsa laahasi häntä nurin niskoin -pitkin aukeata kenttää, hänen valkeat kätensä häälyvät sinne tänne, -kiharat lakasevat kosteata maaemoa, ja verinen ura jää hänen jälkeensä. - -Tulee slobodaan surullinen sanoma. Maksimin äiti katkerasti itkee, -ett'ei hälle jäänyt jälkeensä kaipaavaa, eikä ketään, joka hänen -silmänsä sulkisi. Kuumia kyyneleitä hän vuodattaa, vaan ei hänen -poikansa palaa. - -Tulee slobodaan surullinen sanoma. Maljuta kiristelee hampaitaan, -hyökkää vangittujen tatarien kimppuun, katkoo vankilassa hurjasti -päitä, ja hänen raaka sydämensä janoo verta hirveästi: ei palaa hänen -poikansa! - -Unohtipa Serebrjani tatarit ja taistelun, ei hän huomaa, kuinka -Basmanov ajaa pakanoita, kuinka Persten miehineen ajaa pakenevia; hän -näkee vaan, että nimiveljensä hevonen laahaa tätä pitkin ketoa. -Serebrjani hyppäsi satulaan ja ratsasti ottamaan sitä kiinni, tarttui -sen ohjaksiin ja päästi Maksimin kannuksista. - --- Maksim, Maksim! -- hän lausui, asettuen polvilleen ja kohottaen -hänen päätään; -- elätkö, veljeni? Avaa silmäsi ja vastaa minulle! - -Maksim aukasi himmeät silmänsä ja ojensi kätensä hänelle. - --- Hyvästi, veljeni! Ei meidän sallittu elää yhdessä. Tee yksin, mitä -yhdessä halusimme tehdä! - --- Maksim, -- Serebrjani virkkoi, painaen huulensa kuolevan kuumalle -otsalle, -- etkö määrää minulle mitään? - --- Vie äidille viimeinen tervehdykseni, sano, että kuolin häntä -muistaen... - --- Sanon, Maksim, sanon, -- Serebrjani melkein itkien vastasi. - --- Oi, risti, -- Maksim lisäsi -- se, joka on minulla, anna se -hänelle ... vaan minun ristini pidä muistona veljestäsi... - --- Veljeni, -- Serebrjani sanoi -- eikö vielä ole mitään sydämelläsi? -Eikö ole mitään tuskaa sydämessäsi? Älä häpeä Maksim, eikö ole muita -kuin äitiäsi sääli? - --- Sääli on isänmaatani, sääli pyhää Venäjää! Sitä olen rakastanut kuin -äitiäni, vaan muuta ei ole sydämmelläni! - -Maksim sulki silmänsä. Hänen kasvonsa hehkuivat, ja hengitys taajeni. - -Hetken perästä hän taas katsahti Serebrjaniin. - --- Veljeni -- hän sanoi, -- jos saisin juodakseni kylmää vettä! - -Joki oli lähellä, ruhtinas kiirehti ottamaan vettä kypäriinsä ja toi -Maksimille. - --- Nyt on kuin helpottaisi, -- sanoi kuoleva, -- kohota minua, auta -minua siunaamaan itseäni! - -Ruhtinas kohotti Maksimia. Hän silmäili ympäri sammunein katsein, -huomasi pakenevia tatareja ja hymyili. - --- Minä sanoin, Nikita Romanovitsh, että Jumala taistelee meidän -puolestamme... Katso, miten he ovat hajonneet ... vaan silmäni jo -pimenee ... oh, en olisi nyt tahtonut kuolla!... - -Veri purskasti hänen suustaan. - --- Herra, Jumala, ota minun sieluni! -- Maksim puheli ja kaatui -kuoliaana maahan. - - - - -XXVII Luku. - -Basmanov. - - -Basmanovin miehet ja rosvot ympäröivät Serebrjania. - -Tatarit olivat perinpohjin lyödyt, monet joutuivat vängiksi, -loput pakenivat. Maksimille kaivettiin hauta, ja hän haudattiin -kunniallisesti. Sillä välin Basmanov oli käskenyt levittää telttansa -rannalle, ja hänen hovimestarinsa, eräs joukon alapäälliköitä, esitti -Serebrjanille, että herransa pyytää saada kunnian nauttia illallista -ruhtinaan kanssa. - -Viruen silkkisillä tyynyillä, Basmanov jo kammattuna ja hajuvesillä -valettuna katseli kuvastimeen, jota hänen edessään piti nuori -palvelija, seisoen polvillaan. Basmanovin muoto osotti kummallista -oveluuden, pöyhkeyden, hemmoitellun turmeluksen ja huolettoman -rohkeuden sekoitusta, ja tämän kaiken seasta pilkisti esiin tuo -nurjamielisyys, joka ei koskaan jättänyt opritshnikkia maallikon -lähellä. Arvellen, että Serebrjanin piti halveksia häntä, hän, vieläpä -täyttäessään vieraanvaraisuuden vaatimuksia, tuumi ennakolta, miten -kostaisi vieraalleen, jos tämä jollain lailla ilmaisee halveksimisensa. -Serebrjanin astuessa sisään hän tervehti ainoastaan päännyökkäyksellä, -vaan ei liikkunut paikaltaan. - --- Oletko haavoitettu, Feodor Aleksejitsh? -- Serebrjani kysyi -hyväntahtoisesti. - --- En, en ole haavoitettu, -- Basmanov sanoi, ottaen nämät sanat -solvaukseksi ja päätti vastata siihen hävyttömästi: -- ei, en ole -haavoitettu, vaan uuvuin hiukan, kasvotkin tahtoivat vähän siellä -ahavoitua. Mitäs luulet, ruhtinas, -- hän lisäsi yhä katsellen -kuvastimeen ja suoristellen helmisiä korvarenkaitaan: -- kuinka pian -ahavoituminen menee? - -Serebrjani ei tiennyt, mitä vastaisi, - --- Sääli, -- Basmanov jatkoi: -- ettemme tänään kerkiä saunaan; minun -kartanooni on noin kolmekymmentä virstaa, vaan huomenna, ruhtinas, -pyydän suosiollisesti, kestitsen sinua paremmin kuin tänään, saat nähdä -minun tanssileikkini: kaikki tytöt pääsevät, vaan pojat -- -kahtakymmentä vanhemmat... - -Puhuessaan Basmanov soristi kovasti kieltään. - --- Kiitos, bojari, minä riennän slobodaan, -- Serebrjani vastasi -kuivasti. - --- Slobodaan? Etkö sinä karannut vankilasta? - --- En karannut, Feodor Aleksejisth, minut vietiin väkisin. Annettuani -sanani tsaarille, en itse olisi lähtenyt, ja nyt antaudunkin hänen -tahdolleen. - --- Sinua näyttää haluttavan hirsipuuhun? Haluavalle toivonsa, -pelastetulle paratiisi![25] Vaan minä en tiedä palaanko minä? - --- Kuinka niin, Feodor Aleksejitsh? - --- No niin! -- Basmanov virkkoi, ollen suuttuvinaan tai ehkä haluten -vaan herättää Serebrjanissa luottamusta -- palvelet tsaaria kaikella -rehellisyydellä, annatpa vielä sydämmesi ja kaiken itsesi, vaan hän, -huomaapas, asettaa sinua vastaan erään Godunovin! - --- Näyttää hän sinuakin suosivan. - --- Suosivan! Tähän asti ei ole tahtonut edes päälliköksi tehdä! -Näinköhän en olekaan hänen palvelijansa! Vaan Godunov ei palvele minun -tavallani. Tämä varoo itseään, ett'eivät maanomistajat hänestä ajattele -pahaa. "Kuuleppas, Boris, mene kidutushuoneesen, tutkimaan bojaria!" -Menen, hallitsija, kun hän ei vaan pettäisi minua: olen siihen toimeen -tottumaton; käske Grigor Lukjanitshia kanssani! -- "Kuule, Boris, -tuolla pöydän takana tuo bojari juo vähän, vie hänelle viiniä, -- -ymmärrätkö?" -- Kyllä, hallitsija, vaan hän epäilee minua: ehkä -mieluummin Fedjka Basmanovin lähettäisit! -- Ja Fedjka ei vastustele; -minne lähetetään, sinne meneekin. Vaikka tsaarin katse osottaisi omaa -veljeäni -- niin veisin kysymättä myrkkymaljan. Muistatko, kuinka toin -pöydässä istuissamme maljan Iivana Vasiljitshilta? Luulinpa tosiaan sen -olevan myrkkymaljan! - -Serebrjani naurahti. - --- Vaan mistä hän, -- Basmanov, yhä tullen hurjemmaksi: -- mistä hän -löytäisi sievemmän palvelijan? Oletko nähnyt tällaisia kulmakarvoja, -kuin minun? Eivätkö ne ole hienot kuin sopulin karva? Ja tukka sitten! -Koettele näitä, ruhtinas, eikö ole kuin silkkiä! - -Inho kuvastui Serebrjanin kasvoilta. Basmanov huomasi sen ja jatkoi -ikäänkuin haluten kiusoittaa vierastaan: - --- Ja käteni sitten, katsoppas, ruhtinas, eivätkö ole kuin tytön? -Tänään vaan hiukan känsistyivät. Sellainen on luontoni: missään en -säästä itseäni! - --- Tosiaankaan et säästä, -- Serebrjani lausui, voimatta pidättää -kiukkuansa, jos kaikki, mitä sinusta puhutaan, on totta. - --- Mitä minusta puhutaan? -- Basmanov keskeytti, viekkaasti räpytellen -silmiään. - --- Olisihan siinäkin jo tarpeeksi, mitä itse kerroit; muuten sanotaan -sinusta, että sinä tsaarin edessä, Herra varjelkoon, aivan kuin tyttö -tanssit hameissa! - -Puna lensi Basmanovin kasvoille, mutta hän otti tavallisen -häpeemättömyytensä avukseen. - --- No mitä sitten, -- hän sanoi, ottaen huolettoman katseen, -- jospa -todella tanssinkin? - --- Niin silloin hyvästi, -- Serebrjani lausui: -- en halua kanssasi -syödä illallista enkä katsella sinua! - --- Aha! -- Basmanov huudahti, ja teeskennelty huolettomuutensa katosi, -ja silmänsä säkenöivät, jopa hän unohti sorisuttaa kieltänsäkin: -- -aha! lausui viimein! Minä tiedän, mitä te kaikki ajattelette minusta! -Vaan minä, huomaatko, syljen teille kaikille! - -Serebrjanin kulmakarvat liikkuivat, ja kätensä laskeutui miekan -kahvaan, vaan muistaessaan, kenen kanssa puhui, ainoastaan kohautti -hartioitaan. - --- Miksi tartuit miekkaasi? -- Basmanov jatkoi. -- Et sillä minua -peljätä. Kuin minäkin otan miekkani, niin saamme nähdä, kenen pystyy! - --- Hyvästi! -- Serebrjani virkkoi, kohottaen teltan esirippua, -mennäkseen pois. - --- Kuule -- Basmanov huusi, tarttuen hänen viittansa liepeeseen: -- jos -joku toinen minuun niin olisi katsellut, niin en, Jumala nähköön, olisi -häntä päästänyt; vaan sinun kanssasi en tahdo riitaantua: kovasti -hakkasit tatareja. - --- Niin sinäkin, -- Serebrjani sanoi leppeästi, seisahtuen -ulosmennessään, muistaessaan, miten Basmanov taisteli -- et sinä minua -huonommin hakannut heitä. Mitä sinä uudestaan aijoit hassutella, kuin -mikäkin akka! - -Basmanov taas tuli huolettoman näköiseksi. - --- No, älä suutu, ruhtinas! En minä aina ole semmoinen ollut, vaan, -niinkuin tiedät, slobodassa oppii vasten tahtoakin kaikkeen. - --- Synti on, Feodor Aleksejitsh! Kun istut satulassa, miekka kourassa, -niin sydän iloitsee sinua katsellessa. Ja uljuutesi näytit tänään, se -on kaunista katsella. Jätä akkamaiset tapasi, leikkaa hiuksesi, -niinkuin Jumala käskee, lähde katumaan Kieviin tai Solovkiin ja palaa -sitten kristittynä Moskovaan. - --- No, älä ole vihoissasi, Nikita Romanovitsh! Istu tähän, syö -kanssani! Enhän minä ole semmoinen koira, onhan niitä pahempiakin; eikä -kaikki olekaan totta, mitä minusta puhutaan; älä jokaiseen huhuun -luota.[26] Toisinaan harmistun minäkin itseeni! - -Serebrjani iloitsi, saattaessaan selittää Basmanovin käytöksen -parempaan suuntaan. - --- Siis ei ole totta, -- kiirehti hän kysymään, -- että sinä hameissa -olet tanssinut? - --- Oh, annan sulle hameestasi! Pukisinko minä sen omasta tahdostani -ylleni? Vai etkö tunne tsaaria? Tulisiko minun pitää itseäni pyhänä? -Onhan siinä kyllä, että paastoan slobodassa häntä miellyttääkseni; en -ainoastakaan huomenmessusta ole uneni tähden poissa; joka keskiviikko -ja perjantai teen sata syvää kumarrusta: milt'ei otsani rikki hakkaan! -Jospa sinäkin viikottain kulkisit messupuvussa, niin, ehkäpä, sinäkin -muutteeksi pukeutuisit vaikka minkälaiseen hameesen! - --- Mieluummin menisin mestauslavalle -- Serebrjani sanoi. - --- Noh, vai niin? -- Basmanov keskeytti ivallisesti, ja, luoden ilkeän -katseen ruhtinaasen, jatkoi vakuuttavasti: Luuletko, Nikita Romanitsh, -minulle olevan hupaista, ett'ei minua enään tsaarillisesta lempeydestä -kutsuta Feodoriksi, vaan Feodoraksi?[27] Ja mikä hyöty on minulle -siitä! Hänelle vaan kaikki -- minulle ei mitään! Katsos, joku aika -sitten kuljin Dorogomilovskin kylän ohitse; talonpoika-lurjukset -osottivat sormin minua, ja eräs huutamaan: "Kas tuossa menee tsaarin -Feodora!" Olisin hyökännyt heidän jälkeensä, vaan silloin he olivat jo -pötkineet tiehensä. Käyn tsaarin luo, puhun -- niin ja niin; älä salli, -sanon, Dorogomilovskilaisten herjata palvelijaasi; siellä eräs kutsui -minua Feodoraksi. "Kuka kutsui?" Jos olisin tiennyt, en olisi tullut -sinua vaivaamaan, -- itse olisin hänet repinyt palasiksi. "No, ota, hän -sanoo, aitoistani neljäkymmentä sopulinnahkaa liiviturkiksesi". -- -Miksi se minulle? Ethän pueta Godunovia liiviturkkiin, miksi minä olen -huonompi kuin hän? -- "Miten minä sinua sitten palkitsen?" Tee minut -rajapäälliköksi, ett'eivät ihmiset minua vasten silmiä solvaa! -- "Ei, -hän sanoo, rajapäällikkö ei sinun sovi olla: sinä olet minun -huvittajani, vaan Godunov on neuvonantajani; sinulle rahaa ja hälle -kunniaa. Vaan että Dorogomilovilaiset sinua Feodoraksi kutsuivat, niin -otettakoon koko Dorogomilovstshinan kylä minun tsaarilliseen -talouteeni!" No niin saat olla huvittajana! Siitä saakka kuin Moskova -jätettiin, ei ollut mitään huvituksia. Kaikki paastosivat ja -rukoilivat. Ikävystyneenä pyrin maatilalleni, vaan sielläkin oli ikävä. -Ei aina viitsi jäniksiä ja peltokanoja ajaa. Ehdottomasti tulin -iloiseksi, kun kuulin Tatarien tulon. Mutta, hiis vieköön, hyvin me -heitä löylytimme! Joltisestikin viemme sotavankeja Moskovaan! Johan -olinkin unohtaa sotavangit. Osaatko ampua joutsella, ruhtinas? - --- Mitä sitten? - --- No. Iltasen jälkeen sidomme Tatarin sadan askelen päähän, ken -ensiksi osaa sydämeen. Ell'ei osu sydämeen, ei ole kunniakasta. Kun -toinen kuolee, sidomme toisen. - -Serebrjanin rehelliset kasvot synkistyivät. - --- Ei, -- hän sanoi, -- sidotuita en ammu. - --- No, käskemme hänen sitte juosta: ken ensimmäisenä hänet juoksussa -kaataa... - --- Siihenkään en ryhdy, enkä salli sinunkaan! Täällä, Jumalan kiitos, -ei ole Aleksandrovan sloboda! - --- Et salli, -- Basmanov huudahti, ja taas hänen silmänsä hehkuivat, -mutta luultavasti ei hänellä ollut aikomusta riitaantua ruhtinaan -kanssa, äkkiä hän muutti käytöksensä ja sanoi iloisesti: -- Oi, -ruhtinas! Etkö huomaa, että lasken leikkiä kanssasi! Hameetkin ehkä -uskoit! Johan puoli tuntia olen laskenut pilaa, ja sinä otat kaikki, -mitä sanon, todeksi. Vielä inhottavammalta kuin sinusta tuntuu minusta -slobodan elämä! Luuletko minun sopivan Grjasnoin, Vjasemskin tai -Maljutan kanssa? Kristuksen nimessä, he ovat ikäänkuin kaihi -silmässäni! Kuules, ruhtinas, -- hän jatkoi liehakoiden, -- tiedätkö -mitä? Anna minun ensiksi palata slobodaan, minä pyydän sinulle -armahdusta tsaarilta: vaan kun sinä taas pääset suosioon, niin tee -sinäkin minulle palvelus. Ei tarvitse muuta kuin ensiksi kuiskata -jotain Vjasemskista tsaarille ja sitten Maljutasta ja vihdoin kaikista -muista, niin katso, emmekö silloin jää kahden hänen läheisyyteensä. -Minä tiedänkin jo, mitä hänelle kenestäkin on sanottava, vaan parempi -on, että hän kuulisi sivultapäin. Minä opetan sinua, miten pitää puhua, -ja sinä saat kiittää minua. - -Kummalta tuntui Serebrjanista Basmanovin lähellä. Tämän miehen urhous -ja puolittain lausuttu valitus hävyttömästä elämästä kiinnittivät -Nikita Romanovitshiä häneen. Luulipa hän melkein, että Basmanov teki -pilaa tai harmistuneena sätti itseään, mutta hänen viimeinen -esityksensä, joka ei ainakaan ollut pilalla tehty, herätti -Serebrjanissa entisen inhon. - --- No, -- Basmanov muistutti, ovelasti katsoen häntä silmiin: -- -Pannaanko tsaarin suosio tasan? Miksi vaikenet ruhtinas? Vai etkö luota -minuun? - --- Feodor Aleksejitsh, -- Serebrjani sanoi, koettaen laimentaa -kiukkuansa ja ollakseen kohteliaampi kestitsevälle isännälleen, -- -Feodor Aleksejitsh, kas se, jota sinä minulle esitit, se ... kuinka -sanoisin? sehän on... - -- Mitä? -- Basmanov kysyi. - --- Sehän on saastanen teko! -- Serebrjani lausui ja ajatteli, -heikentäen ääntään, miten kaunistelisi lausettansa. - --- Saastainen teko! -- Basmanov toisti, voittaen ilkeytensä ja kätkien -sen ihmetystä täynnä olevaan muotoonsa; sinähän unohdit, kenestä -puhuin. Suositko sinä Vjasemskia tai Maljutaa? - --- Jumalan nuoli iskeköön kaikkiin heihin ja koko opritshninaan! -- -Serebrjani lausui. -- Antakoon tsaari vaan minun puhua, niin heidän -läsnäollessansa suoraan sanon, mitä ajattelen ja tiedän, vaan -kenestäkään en kuiskaamaan rupea, sitä vähemmin sinun sanojasi Feodor -Aleksejitsh! - -Myrkyllinen katse leimahti Basmanovin silmäripsien alta. - --- Siis et tahdo, että minä kanssasi jakaisin tsaarin suosion? - --- En, -- Serebrjani vastasi. - -Basmanov alkoi heilutella päätänsä, tarttui siihen molemmin käsin ja -alkoi hoiperrella puolelta toiselle. - --- Oh, mua orporaukkaa! -- hän puheli ähkien, ikäänkuin itkisi: -- orpo -olen raukka, kurja! Aina niistä saakka, kun tsaari ei enää rakasta -minua, jokainen vaan etsii tilaisuutta loukatakseen minua! Ei kukaan -hemmottele, ei kukaan hyvälle, kaikki vaan minua sylkevät! Oi, ilotonta -elämääni! -- Ikävää olet sinä, koiran elämä! Vedän vyöni poikkipuuhun -ja pujotan onnettoman pääni silmukkaan! - -Serebrjani katseli ihmeissään Basmanovia, joka kirkui ja melusi kuin -akat hautajaisissa ja joskus, salaa vaan, heitti kulmainsa alta -hävyttömän katseen ruhtinaaseen, ikäänkuin haluten nähdä hänessä -liikkuvat tunteet. - --- Hyi! -- Serebrjani vihdoin äännähti, ja aikoi lähteä, mutta Basmanov -taas tarttui häneen viitan liepeestä. - --- Katsos! -- hän huudahti, -- laulajia! - -Muutamia miehiä astui sisään, jotka luultavasti olivat ulkopuolella -odotelleet. He estivät Serebrjanin ulospääsyn. - --- Ah, veikkoset, -- Basmanov alkoi entisellä itkunsekaisella -äänellään, -- alottakaa laulu, mutta vähän valittavampi, alottakaa -sellainen, että sieluni ikävystyisi, pakahtuisi ja eriäisi ruumiista! - -Laulajat alottivat pitkän, surullisen hautajaisvirren tapaisen laulun, -jonka kestäessä Basmanov yhäti väänteli itseään toiselta sivulta -toiselle ja puheli: - --- Hitaammin, synkemmin! -- Vielä raskaammin, veikkoset! Laulakaa -bojarianne hautaan! No niin! Hyvin! Mitä, eikö sielu lähde ruumiista? -Eikö sen hetki ole tullut vielä? Vai onko minut määrätty vielä -maailmassa nääntymään? Jos on määrätty, niin täytyy! Jos on määrätty -elämään, niin täytyy elää! Tanssilaulu! -- hän huudahti äkkiä, ilman -mitään väliaikaa, ja laulajat, tottuneina semmoisiin muutoksiin, -karjasivat tanssilaulua. - --- Vilkkaammin! -- Basmanov huusi, ja tarttuen kahteen hopeiseen -juoma-astiaan, alkoi kalistella niitä toisiaan vasten. -- Vilkkaammin, -haukkaseni! Vilkkaammin, hiiden penikat! Kyllä minä teitä, ryövärit! - -Basmanovin koko muoto muuttui. Ei mitään naisen kaltaista ollut enää -näkyvissä hänen kasvoillaan. Serebrjani tunsi hänessä tuon saman -hurjanrohkean, joka hyökkäsi tiheimpään vihollisjoukkoon ja ajoi -edellään joukottain Tatareja. - --- No, se on parempaa! ruhtinas puhui hyvillään, nyökäyttäen päätään. - -Basmanov katsahti iloisesti häneen. - --- Johan sinä taas uskoit minua, ruhtinas! Sinä luulit, että minä -todenteolla voihkailin! Oi, Nikita Romanitsh, helppohan on sinua -pettää! No, juokaamme nyt tuttavuudeksemme. Jos elämme yhdessä, niin -saat nähdä, etten ole sellainen, kuin luulit! - -Tuo huoleton melu ja raju ilo vaikuttivat Serebrjaniin. Hän otti maljan -Basmanovin kädestä. - --- Kuka sinusta selvän ottaa, Feodor Aleksejitsh! En ole koskaan nähnyt -sellaisia. Ehkä oletkin todella parempi, kuin näytät. En tiedä, mitä -ajattelen sinusta, vaan Jumala saattoi meidät yhteen sotakentällä ja -sentähden: terveydeksesi! - -Ja hän tyhjensi maljansa pohjaan asti. - --- Niin, ruhtinas! Niin, sydänkäpyseni! Jumala näkee, että rakastan -sinua! Vielä malja kaikkien Tatarien turmioksi, jotka ovat vielä -Venäjällä! - -Serebrjani kesti kyllä viiniä, mutta nyt toisen maljan juotua, hänen -ajatuksensa alkoivat hämmentyä. Oliko juoma nyt väkevämpää, vai -sekoittiko Basmanov siihen jotain, vaan ruhtinaan päässä alkoi kaikki -kulkea ympäri; ympäri kulki, eikä Nikita Romanovitsh mitään huomannut -eikä nähnyt; kuului vaan hurjaa laulua, vihellystä ja polkemista sekä -Basmanovin melua. - --- Vilkkaammin, pojat! Unissa laulatte! Ketä hautaatte, rosvot? - -Kun Serebrjani tuli tuntoihinsa, laulaminen vielä jatkui, mutta hän ei -enää seisonut, vaan puolittain istui, puolittain makasi persialaisilla -tyynyillä. Basmanov koetti palvelijansa avulla pinnistää naisen -vaatetta hänen yllensä. - --- Ota takkisi, bojari, -- hän sanoi, -- ulkona alkaa tulla ilma -kosteaksi. - -Laulajat samassa, lopetettuaan säkeen, vetivät henkeä. - -Serebrjanin silmiä vielä hämärti, ajatuksensa eivät vielä olleet -kokonaan selvät, ja hän oli pukemaisillaan yllensä naisvaatteen, -luullen sitä nutukseen, kun samassa hiljaisuuden vallitessa alkoi -kuulua vitkallista ulvomista. - --- Mitä se on? -- Basmanov kysyi vihaisesti. - --- Skuratovin haudalla ulvoo koira, -- ratsupalvelija vastasi, -katsottuaan ulos teltistä. - --- Anna tänne jousi ja nuoli! Minä opetan sitä ulvomaan, silloin kuin -me iloitsemme vieraan kanssa. - -Serebrjani kuullessaan Skuratovin nimen, tointui tykkänään. - --- Seis, Feodor Aleksejitsh, -- hän sanoi, nousten ylös, -- se on -Maksimin Bujan; älä koske siihen. Se kutsuu minua veljeni haudalle; -tarpeeksi olen kanssasi mellastanut; hyvästi, nyt on aika jo lähteä! - --- Pue ensin ylle viittasi, ruhtinas! - --- Ei se ole minulle neulottu, -- Serebrjani lausui, tuntiessaan -hameen, jota Basmanov hänelle tunki, -- kanna sinä sitä edelleenkin. - -Ja, vastausta odottamatta, hän sylki ja lähti ulos teltasta. - -Jälkeensä sateli kirouksia, herjauksia ja vannomisia Basmanovilta, -mutta, kääntämättä niihin huomiota, hän lähestyi Maksimin hautaa, teki -siinä syvän kumarruksen veljelleen ja, Bujanin seuraamana, yhdistyi -rosvoihin, jotka Perstenin komennosta jo olivat asettuneet muutamien -leimuavien tulirovioiden ympärille. - - - - -XXVIII Luku. - -Ero. - - -Aamun koitteessa jo Persten herätti joukon. - --- Pojat! hän sanoi rosvoille, kun nämät olivat kokoontuneet hänen ja -Serebrjanin ympärille. -- Nyt on tullut hetki, jolloin minun täytyy -eritä teistä! -- Menen jälleen Volgan varsille. Jääkää hyvästi, pojat! --- Älkää muistelko minua pahana, vaikka ehkä olen joskus ollut ilkeä -teille! - -Ja Persten kumarsi rosvoille vyötäisiinsä asti. - --- Atamani! -- he alkoivat yhteen suuhun, -- älä jätä meitä! Mihin -menemme ilmaa sinua? - --- Menkää ruhtinaan kanssa, pojat, -- Eilisellä työllänne ansaitsitte -syntinne anteeksi; voitte ruveta entistenne kaltaisiksi; ja ruhtinas ei -jätä teitä! - --- Hyvät miehet, -- Serebrjani lausui, -- minä olen antanut tsaarille -sanani, ett'en pakene hänen tuomiotaan. Te tiedätte, ett'en minä omasta -tahdostani lähtenyt vankihuoneesta. Nyt minun täytyy pysyä sanassani ja -viedä tsaarin haltuun pääni. Tahdotteko tulla kanssani? - --- Armahtaako hän meitä? -- rosvot kysyivät. - --- Jumalan vallassa se on; en tahdo pettää teitä. -- Ehkä hän armahtaa, -mutta myös ehk'ei. Ajatelkaa, neuvotelkaa keskenänne ja sanokaa sitten, -kuka tulee ja ken ei. - -Rosvot katsahtivat toisiinsa, menivät vähän syrjään ja alkoivat -puoliääneen neuvotella. Hetken perästä he kääntyivät Serebrjanin -puoleen. - --- Tulemme kanssasi, jos atamanikin tulee. - --- Ei, pojat, -- Persten sanoi, -- älkää minua vaatiko. Ell'ette -menekään ruhtinaan kera, niin ei meillä sillä tule olemaan sama matka. -Kylläksi olen jo näitä seutuja kuljeskellut, nyt on jo aika mennä -kotipaikoilleni. Johan me vähän riitaannuimmekin, ja sido miten tahansa -katkaistua köyttä, siihen jää kuitenkin solmu. Menkää ruhtinaan kanssa, -taikka valitkaa itsellenne toinen atamani, vaan ennemmin kuulkaat -kuitenkin neuvoani: menkää ruhtinaan kanssa; en usko, ett'ei tsaari -antaisi hänelle ja teille anteeksi tämän työnne jälkeen. - -Rosvot taasen neuvottelivat, ja lyhyen miettimisen jälkeen jakauntuivat -kahteen osaan. Isoin osa tuli Serebrjanin luo. - --- Vie meitä! -- he sanoivat: -- tapahtukoon meille samoin kuin -sinullekin! - --- Mitä toiset arvelevat? -- Serebrjani kysyi. - --- Toiset valitsivat Hlopkon atamanikseen; me emme halua heidän -mukaansa! - --- Sinne ovat jääneet kaikki pahimmat, -- Persten kuiskasi ruhtinaalle: --- he eivät taistelleetkaan eilen niinkuin nämät! - --- Vaan sinä, -- Serebrjani sanoi, -- miksi et sinä tule kanssani? - --- En, ruhtinas, minä en ole muiden kaltainen. -- Minulle tsaari ei -anna anteeksi: vikani ovat toisellaisia. Ja täytyy tunnustaani, minun -tuli ikäväni Jermak Timofejitshiä: onhan jo vuosia kulunut, sittenkuin -hänen olen nähnyt. Hyvästi, ruhtinas, älä muistele pahana minua. - -Serebrjani pudisti kovasti Perstenin kättä ja syleili häntä. - --- Hyvästi, atamani, -- hän sanoi -- ikävä on minusta, että menet -Volgalle, ei sinun pitäisi semmoista tointa harjoittaa. - --- Ken tietää, ruhtinas, -- Persten vastasi, ja hänen uskalijas -katseensa sai ihmeellisen ilmauksen: -- Jumala ei ole armahtamaton; -ehk'en minäkään ole aina sama kuin nyt! - -Rosvot alkoivat valmistautua matkalle. - -Auringon noustua joen rannalla ei enää ollut näkyvissä Basmanovin -telttaa eikä miehiä. Feodor Aleksejitsh oli noussut yöllä, viedäkseen -ensimmäisenä sanan tsaarille saadusta voitosta. - -Persten, jättäessään tovereitaan hyvästi, huomasi vieressään Miikan. - --- Hyvästi sinäkin, veitikka! -- hän sanoi iloisesti, -- eilen palvelit -tsaaria nelinkertaisesti; ei hän kiellä sinulta armoansa! - -Mutta Mitka epäröiden siveli niskaansa. - --- No, mitä? -- Persten kysäsi. - --- Eikä mitään! -- Mitka vastasi veltosti, sivellen toisella kädellä -niskaansa, toisella hartioitaan. - --- No, kun ei mitään, niin ei mitään! -- Ja Persten oli jo -lähtemäisillään, kuin Mitka, rohkaisten mieltänsä, sanoi puhkuen: - --- Atamani, hei atamani! - --- Mitä? - --- Minä en halua slobodaan! - --- Minne sinä sitten haluat? - --- Sinun mukanasi! - --- Ei minun kanssani sovi; minä menen Volgalle! - --- No, minäkin Volgalle! - --- Miks'et mene ruhtinaan kera? - -Mitka työnsi toisen jalkansa eteenpäin ja oli melkein sekaantua -virsuihinsa. - --- Opritshnikkejäkö pelkäät? -- Persten kysyi leikillisesti. - -Mitka alkoi sivellä milloin niskaansa, milloin hartioitaan ja -kylkeänsä, vaan ei vastannut mitään. - --- Vähän kai olet nähnyt heitä? -- Persten lisäsi, -- söisiväthän ne -sinut, eikö niin? - --- Morsiamen veivät! -- Mitka sanoi vastahakoisesti. - -Persten alkoi nauraa. - --- Kylläpä muistat pahan! Et tahdo sopia heidän kanssaan! Liity sitten -Hlopkon joukkoon! - --- Ei haluta, -- Mitka sanoi päättävästi: -- haluan kanssasi Volgalle! - --- En mene minäkään suoraan Volgalle! - --- En minäkään suoraan! - --- Minne sinä sitte? - --- Sinne, minne sinäkin! - --- Oh, niin hän takertui kiinni kuin vihdan lehti saunassa! Niin -tiedäpäs, että minun täytyy ensin käydä slobodassa! - --- Miksi? -- Mitka kysyi ja töllisteli atamaniin. - --- Miksi! miksi! -- Persten matki, alkaen kadottaa kärsivällisyyttään: -siksi, että viime vuonna siellä jyrsin pähkinöitä, mutta kuoret -unhotin. - -Mitka katseli ihmetellen häntä, vaan äkkiä naurahti ja irvisti suutansa -korviinsa saakka, mutta silmistä lähti pitkin ohimoita säteenläiset -viirut; ne antoivat kasvoille ovelan ilmauksen, joka ikäänkuin tahtoisi -sanoa: minua, veikkoseni, ei ole niin helppo puijata; minä kyllä -tiedän, ett'ei slobodaan mene pähkinän kuoria etsimään, vaan jotain -muuta. - -Kuitenkaan hän ei sitä sanonut, vaan toisti nauraen: - --- No, minä tulen kanssasi! - --- Mitäs tehdä hänelle! -- Persten tuumaili, kohauttaen hartioitaan. -- -Häntä ei näy saavan eriämään; no, tule sitten kerallani, hölmö, vaan -älä sitten minua moiti, jos hirtetään sinä siellä. - --- Hirttäkööt! -- Mitka vastasi tyynesti. - --- Oikein, poikani. Sellaisesta pidän! Jätä toverit joutuisasti hyvästi -ja sitten matkalle! - -Mitkan uneliaat kasvot eivät tulleet virkummiksi, mutta äkkiä hän alkoi -kömpelösti tallustella toveriensa luo ja suuteli kolmasti jokaista -siihen taipuvaista ja taipumatonta, keneen hän tarttui hartioista, -keneen päästä. - --- Atamani, -- Serebrjani virkkoi, -- emmekö kulje samaa tietä? - --- Emme, bojari. Mistä minä kuljen, sieltä ei sinun sovi tulla. Minä -saavun slobodaan ennenkuin sinä, ja jos kohtaisimmekin toisemme, niin -älä tunne minua; muuten emme me kohtaakaan: sinun tullessasi olen jo -lähtenyt slobodasta: täytyy ainoastaan lopettaani muutamia toimia. - -Serebrjani arvasi, että Perstenillä oli jotain kätkettynä slobodan -seuduilla, eikä siis pakottanut. Pian lähti kaksi osastoa eri -suunnille. Suurin kulki Serebrjanin jäljessä jokea myöten pitkin -viheriäistä niittyä, jolla vielä näkyi eilisen taistelun merkkiä, -heidän perässään laahusti Bujan, pää alaspäin ja riippuvalla hännällä. -Usein se juoksi Serebrjanin luo, surkeasti vinkuen ja kääntyi sitten -vehreään hautakumpuun päin, kunnes korkea ruoho sen peitti näkyvistä. -Toinen, vähäisempi osasto meni Hlopkon mukana. Persten poistui -kolmanteen suuntaan ja hänen jäljessään tallusteli harvakseen Mitka, -huojuen milloin tälle milloin tuolle puolen. - -Laaja aavikko tuli tyhjäksi, ja entinen hiljaisuus vallitsi siellä, -ikäänkuin sodan huudot eilen eivät sitä olisi häirinneetkään. -Ainoastaan siellä täällä kulki laitumella harhaan juosseita Tatarien -hevosia, sotahaarniskoita virui siellä täällä. Joen kukkaisilla -rannoilla livertelivät kiurut, kohoten siniselle taivaalle, sorsat -kutsuivat toisiaan tiheissä kaislikoissa, ja pikkulinnut, sirkutellen, -räpistelivät oksalta toiselle, tai laulellen istuivat sulitetuille -nuolille, jotka taistelun aikana olivat maahan pudonneet ja jääneet -törröttämään viheriälle niitylle suokukkasten keskelle, niinkuin nekin -olisivat kukkia ja kasvaneet siinä, ties Jumala, kuinka kauvan. - - - - -XXIX Luku. - -Silmätysten. - - -Viikon kuluttua Tatarien tappion jälkeen vastaanotti tsaari -makuuhuoneessansa Basmanovin, joka juuri oli tullut Rjasanista. Tsaari -tiesi jo tappelun eri seikat, mutta Basmanov luuli olevansa -ensimmäinen, joka niitä ilmoittaa. Hän toivoi saavansa yksin omistaa -kunnian voitosta ja luotti kertomuksensa vaikutukseen, päästäksensä -jälleen tsaarin entiseen suosioon. Ivan Vasiljevitsh kuunteli -häntä tarkoin, hypistellen rukousnauhaansa ja luoden katseensa -hohtokivi-sormukseen, mutta kun Basmanov lopetettuaan kertomuksensa ja -pudistaen kutriansa lausui itserakkaasti: - --- Mitäs, hallitsija, kylläpä me koetimme tehdä parastamme sinun armosi -edestä! - -Ivan katsahti ylös ja naurahti. - --- Emme säästäneet itseämme, -- Basmanov jatkoi liehakoiden: siis -sinäkin, hallitsija, älä palkintoa palvelijaltasi pidätä! - --- Mitä sinä tahtoisit, Fedja? -- Ivan kysyi mitä herttaisimmalla -muodolla. - --- Tee minut armostasi edes rajapäälliköksi, ett'eivät ihmiset minua -soimaisi. - -Ivan katsoi häneen tarkasti. - --- Mutta miten palkitsen minä Serebrjanin? -- hän kysyi äkkiään. - --- Sinun maanpakolaisesiko? -- Basmanov sanoi peittäen hämmästyksensä -tavallisella hävyttömyydellänsä, -- millä sitten, jos ei hirsipuulla? -Karkasihan hän vankihuoneesta, ja olipa vähällä pilata minun työni -rosvoineen. Jos hän ei olisi häirinnyt Tatareja, olisimme me heidät -kaikki saattaneet satimeen kuni peltopyyt. - --- Niinkö todellakin? Mutta minä luulen, että Tatarit olisivat sinut -sitoneet, kuten kerran ennenkin, muistathan? Ei se olisi ollut sulle -outoa, vaan kylläkin entisestään tunnettua! - --- Tunnettua on sinun tähtesi kärsiä, -- Basmanov jatkoi röyhkeästi: -- -mutta outoa on kuulla sinulta kiitosta. Eipä Godunov, eikä Maljuta, -eikä Vjasemski palvele sinua niinkuin minä, vaan et sinä heiltä -palkintoja säästä. - --- Niin tosiaankin, eivät niinkuin sinä. Miten he voisivat tanssia -sinua vastapäätä! - --- Armollinen hallitsija, -- Basmanov vastasi kärsimättömästi, -- koska -olen sinulle vastenmielinen, niin laske minut pois aivan! - -Basmanov toivoi, että Iivana pidättäisi hänet: mutta hänen poissaolonsa -slobodasta, sen sijaan että se olisi kiihoittanut Iivanan rakkautta -häneen, laimensi sen vielä enemmän; hän oli tottunut olemaan ilman -Basmanovia, ja muut lemmikit, erittäin Maljuta, jota Basmanovin ylpeys -oli loukannut, hyväksensä käyttivät tuon ajan, kääntääkseen Iivanan -sydämen pois hänestä. - -Basmanov pettyi toivossaan. Hänen harminsa näkyi huvittavan tsaaria. - --- Olkoon niin, -- hän sanoi, tekeytyen surulliseksi, -- vaikka minun -on kyllä vaikea ilman sinua, minä orpo raukka, ja valtakunnan asiatkin -luultavasti hämmentyvät, mutta mitäpä tehdä, koetan jollain lailla -tulla toimeen heikolla ymmärrykselläni. Mene, Fedja, minne haluat! En -minä sinua väkisin pidätä. - -Basmanov ei enää voinut hillitä vihaansa; hemmoteltuna entisistä -suhteistansa Iivanaan, antoi hän harmillensa täyden vallan. - --- Kiitos sinulle, hallitsija, -- hän sanoi, -- kiitos -kestitsemisestäsi! Kiitos, että ajat pois palvelijas, ikäänkuin -kelvottoman koiran! Kyllä, -- hän jatkoi varomattomasti, -- kyllä -kerskaan Venäjällä sinun hyvyydestäsi. Palvelkoot muut sinua, niinkuin -palveli Feodora. Monella synnillä saastutin sieluani sinua -palvellessani, yhdellä vain en saastuttanut -- loihtimisella! - -Iivana Vasiljevitsh yhä vain hymyili, mutta viimeiset sanat kuullessaan -hänen katseensa muuttui. - --- Loihtimisella? -- kysyi hän kummastuksella, joka oli vähällä muuttua -vihastumiseksi -- kuka täällä sitten loihtii? - --- Vaikkapa sinun Vjasemskisi! -- Basmanov vastasi, eikä luonut -silmiään alas tsaarin katseesta. -- Ja, -- hän jatkoi huolimatta -Iivanan julmasta ulkomuodosta, -- sinä yksin et tiedä sitä, että kun -hän on Moskovassa. niin hän öillä ajaa metsään, myllyn luo loihtimaan; -mutta miksi hän loihtisi, jos ei hävittääkseen sinua, armollinen. - --- Ja mistä sinä sen tiedät? -- tsaari kysyi, luoden terävän katseen -Basmanoviin. - -Tällä kertaa Basmanov vähän peljästyi. - --- Minä, hallitsija, vasta eilen kuulin sen hänen omilta orjiltaan, hän -sanoi kiireesti, -- jos olisin ennen kuullut, niin olisin silloin jo -ilmoittanut sen sinun armollesi. - -Tsaari mietti. - --- Mene -- hän sanoi, vähän aikaa vaiti oltuaan, -- minä otan selvän -siitä asiasta, mutta slobodasta älä lähde ennen minun käskyäni. - -Basmanov lähti tyytyväisenä, koska oli saanut kylvää tsaarin -luulonalaiseen sydämeen epäluulon siemenen yhdestä kilpailijastaan, -mutta hyvin huolestuneena hallitsijan kylmyydestä. - -Kohta tsaari astui makuuhuoneesta vastaanotto-huoneesen, istui -nojatuoliin ja alkoi, opritshnikkien ympäröimänä, kuunnella vuorotellen -maalaisbojaria, jotka olivat tulleet Moskovasta ja muista kaupungeista -ilmoituksineen. Annettuaan jokaiselle käskyjä, puhuttuaan monien kansaa -valtakunnan tarpeista, suhteista ulkomaitten hallitsijoihin, -varustuksista Tatarien uusien hyökkäysten varalle, kysyi Iivana: onko -vielä joku, joka pyytää tulla vastaan otetuksi? - --- Bojari Drushina Andrejevitsh Morosov -- hovimestari vastasi, -- -kumartaa sinun armoasi, rukoillen, että sallisit hänen tulla -kirkkaitten silmiesi eteen. - --- Morosov? -- Iivana sanoi: -- eikö hän palanut tulipalossa? -Sitkeähenkinen, tuo vanha koira! Noh, mitäs? Päästinhän minä hänet -maanpakolaisuudesta, niin tulkoon esiin! - -Hovimestari poistui; heti hovimiehet väistyivät, ja Drushina -Andrejevitsh, kahden ystävänsä tukemana, lähestyi tsaaria ja laskeutui -polvilleen hänen eteensä. - -Kaikkein silmät kääntyivät vanhaan bojariin. - -Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ei näkynyt paljon entistä ylevyyttä -niissä, otsallansa näkyi naarmu Vjasemskin miekasta, mutta kuoppiin -vaipuneet silmänsä ilmoittivat vielä entistä tahdonvoimaa, ja -rypistyneet kulmakarvat osoittivat niinkuin ennenkin järkähtämätöntä -itsepintaisuutta. - -Vastoin hovin sääntöjä, oli hänen pukunasa yksinkertainen. - -Iivana katsoi Morosoviin, sanaakaan sanomatta. Ken käsitti nyt tsaarin -katseen, hän olisi voinut lukea siinä vihan sekä ilon, nähdessänsä -vihollisensa alennettuna; mutta pintapuolisesta katsojasta näytti -Iivanan katse ystävälliseltä. - --- Drushina Andrejevitsh, -- sanoi hän mahtavasti, mutta -ystävällisesti; -- minä päästin sinut pakolaisuudesta, miksi sinä olet -yksinkertaisessa puvussa? - --- Hallitsija, -- vastasi Morosov, yhä polvillaan seisoen: -- ei sovi -pukeutua kultakankaasen sen, jonka taloa sinun opritshnikisi polttivat -ja jolta ryöstivät puolison. Hallitsija, -- jatkoi hän lujalla äänellä, --- rukoilen sinua ja valitan sinun aseenkantajastasi Afonjka -Vjasemskista, joka minua on loukannut. - --- Nouse, -- tsaari sanoi, -- ja kerro asia järjestyksessä. Jos joku -minun palvelijoistani loukkasi sinua, en sääli minä häntä, olkoon hän -vaikka minua lähin mies. - --- Hallitsija, -- Morosov jatkoi nousematta -- lähetä kutsumaan -Afonjkaa. Vastatkoon hän minun läsnäollessani sinun armollesi! - --- Niin, -- tsaari sanoi, vähän mietittyään, -- pyyntösi on oikea. -Vastaajan tulee tietää, mitä kantaja puhuu. Kutsukaa Vjasemski! Mutta -te, -- hän jatkoi, kääntyen Morosovin tuttaviin, jotka kunnioituksesta -olivat poistuneet vähän loitommaksi, auttakaa bojarianne nousemaan, -asettakaa hänet istumaan penkille, odottakoon vastaajaa! - -Oli kulunut kaksi kuukautta siitä, kun Morosovin taloon tehtiin -hyökkäys. Vjasemski oli parantunut haavoistaan. Hän asui kuten ennenkin -slobodassa, mutta tietämätönnä Jelenan kohtalosta, jota ei kukaan hänen -lähettämänsä palvelija voinut löytää, hän oli vieläkin synkempi, kuin -ennen, tuli harvoin hoviin, sanoen syyksi heikkoutensa, ei ottanut osaa -juominkeihin, ja moni luuli huomaavansa hänen käytöksessään -mielihäiriön merkkiä. Tuo hänen poissaolonsa yhteisistä rukouksista ja -yhteisistä huveista ei miellyttänyt Iivanaa. Mutta tietäen, ett'ei -bojarittaren poisvienti onnistunut, luuli hän Vjasemskin käytökseen -syynä olevan rakkauden tuskat ja oli häntä kohtaan sääliväinen. -Ainoastaan Basmanovin keskustelun jälkeen tuo käytös alkoi hänestä -näyttää epäluuloiselta. Morosovin valitus antoi hänelle aihetta -tiedustella monioita erityisyyksiä, ja sen vuoksi hän vastaanotti -Morosovin paremmin, kuin hovilaiset sitä odottivat. - -Kohta Vjasemski tuli. Hänenkin ulkomuotonsa oli paljon muuttunut. Hän -oli ikäänkuin tullut muutamia vuosia vanhemmaksi, kasvonsa piirteet -olivat tulleet terävämmiksi, ja koko hänen elinvoimansa näytti olevan -tulisissa, levottomissa silmissänsä. - --- Tule tänne, Afonja, -- tsaari sanoi. -- Tule sinäkin, Drushina. -Puhu, mitä on aikomuksesi. Puhu suoraan, kerro kaikki, miten se oli. - -Drushina Andrejevitsh lähestyi tsaaria. Seisoen Vjasemskin rinnalla, -mutta ei edes kunnioittanut häntä katseellansa, kertoi hän tarkoin -kaikki seikat hyökkäyksestä. - --- Niinkö asia oli? -- tsaari kysyi, kääntyen Vjasemskiin. - --- Niin! -- Vjasemski sanoi, Iivanan kysymyksestä hämmästyneenä, joka -tiesi kaikki jo entiseltään. - -Iivana Vasiljevitshin kasvot synkistyivät. - --- Miten sinä rohkenit sen tehdä? -- hän kysyi, luoden Vjasemskiin -ankaran katseen: -- sallinko minä opritshnikkieni ryöstää. - --- Sinä tiedät, hallitsija, -- Vjasemski vastasi yhä enemmin -hämmästyneenä, -- ett'ei taloa minun käskystäni ryöstetty; mutta mitä -bojarin rouvan pois viemiseen tulee, niin siihen oli minulla sinun -lupasi? - --- Minun lupani? -- tsaari sanoi, hitaasti lausuen jokaisen sanan. -- -Milloin minä sen lupasin? - -Nyt Vjasemski huomasi, että hän turhaan koetti luottautua Iivana -Vasiljevitshin viittaukseen, jonka hän oli antanut hänelle -juomingeissa, -- nuo salaperäiset sanat, joista hän luuli itsellään -olevan oikeuden väkivaltaisesti viedä Jelenan. Arvaamatta vielä syytä, -jonka vuoksi tsaari kieltäytyi kehoituksestansa, käsitti hän kuitenkin, -että hänen oli puollustustapaansa muuttaminen. Ei pelosta eikä henkensä -suojaamiseksi, joka tsaarin yhä vaihtelevan luonteen takia ehkä oli -vaarassa, ei Vjasemski sentähden päättänyt puollustaa itseään. Hän ei -vielä kadottanut toivoansa saada Jelenan, ja kaikki keinot siihen -näyttivät hänestä sopivilta. - --- Hallitsija, -- hän sanoi, minä olen syyllinen, sinä et käskenyt -minua viemään bojaritarta. Kas täten oli asia. Sinä lähetit minut -Moskovaan, päästämään bojari Morosovin paosta, mutta hän, kuten tiedät, -vihaa minua siitä, että minä jo ennen hänen häitänsä tutustuin hänen -vaimonsa kanssa. Kun tulin hänen luoksensa, päätti hän yhdessä Nikita -Serebrjanin kanssa tappaa minut. Päivällisten jälkeen hyökkäsi hän -orjineen meidän päällemme petollisella tavalla; me vaan puollustimme -itseämme, mutta bojaritar Morosov, tuntien miehensä vihan, pelkäsi -jäädä miehensä luo, ja pyysi minua viemään hänet mukaani. Hän lähti -vapaasta tahdostansa miehensä luota pois; mutta koska minä kävin -haavoistani tunnottomaksi, niin en tiedä, minne hän joutui. Luultavasti -bojari löysi hänet ja pitää häntä jossain suljettuna, tai ehkä on jo -ottanut häneltä hengen. Ei hänellä, -- Vjasemski jatkoi, luoden -mustasukkaisen katseen Morosoviin, -- ei hänellä ole syytä minusta -valittaa. Minä itse, herrani, rukoilen ja valitan sinun armollesi -Morosovista, sillä hän omassa talossansa hyökkäsi minun päälleni Nikita -Serebrjanin kanssa! - -Tsaari ei odottanut sellaista käännettä. Vjasemskin valhe oli -silminnähtävä, mutta Iivanan aikomus ei ollut sitä paljastaa. Morosov -nyt vasta katsoi viholliseensa. - --- Sinä valhettelet, kirottu koira! -- hän sanoi, ylenkatseellisesti -silmäillen häntä päästä jalkoihin: -- joka ainoa sanasi on törkeä -valhe; mutta minä olen totuudessani valmis suutelemaan ristiä. -Hallitsija! käske hänen, kirotun, antamaan minulle jälleen vaimoni, -jonka kanssa olen kristillisen lain mukaan vihitty! - -Iivana katsoi Vjasemskiin. - --- Mitä sanot tähän? hän kysyi, säilyttäen tuomarin kylmäverisyyden. - --- Olen jo sanonut sinulle, hallitsijani, että vein bojarittaren hänen -omasta pyynnöstään; mutta kun tiellä vereni vuosi haavoistani, löysivät -palvelijani minut metsässä tunnottomana. Minun lähelläni ei ollut -hevosta, eikä bojaritarta; he veivät minut myllyyn tietäjän luo, hän -luki vereni seisahtumaan. Sen enempää en tiedä. - -Vjasemski ei aavistanutkaan, että hän, muistuttamalla myllystä, lisäsi -Iivanassa alkavaa epäluuloa ja antoi Basmanovin kanteelle vahvistusta; -mutta Iivana ei vähääkään osoittanut antavansa arvoa tuolle asialle, -vaan pani sen mieleensä sopivassa tilaisuudessa sitä hyväksi -käyttääkseen; siihen saakka kätki hän ajatuksensa välinpitämättömyyden -varjon alle. - --- Kuulitko? -- hän sanoi Vjasemskille: -- bojari Drushina on valmis -sanainsa vakuudeksi suutelemaan ristiä! Miten sinä puhdistat itsesi -hänelle? - --- Bojarilla on vapaus puhua, -- vastasi Vjasemski, päättäen puollustaa -itseään loppuun asti, tulkoonpa mitä tahansa: -- hänellä on vapaus -väärin syyttää minua, mutta minä syytän häntä haavoistani ja olen -valmis totuuden puolesta suutelemaan ristiä. - -Kokouksessa kuului jupinaa. Kaikki opritshnikit tiesivät, miten hyökkäys -tapahtui, ja vaikka kyllä olivatkin tottuneita konnantöihin, ei -kuitenkaan kukaan heistä olisi rohjennut tehdä väärää valaa. - -Itse Iivana hämmästyi Vjasemskin hävyttömyyttä; mutta hän heti huomasi -voivansa sen kautta hävittää vihatun Morosovin ja kuitenkin samassa -säilyttää ankaran, oikeutta harrastavan tuomarin muodon. - --- Veljet! -- hän sanoi, kääntyen kokoontuneihin: -- otan teidät -todistajikseni, että minä tahdoin tietää totuuden. Ei minun tapani ole -tuomita, puollustusta kuuntelematta. Mutta samassa asiassa eivät -molemmat puolueet voi suudella ristiä. Silloin toinen vastustajista -tekee väärän valan. Mutta minä, niinkuin hyvä paimen, suojelen -lampaitani, en salli kenenkään hukuttaa sieluansa. Tulkoon Morosov ja -Vjasemski tuomituksi Jumalan tuomiolla. Tästä päivästä kymmenen päivän -perästä määrään minä heille kentän, täällä slobodassa, punaisella -torilla. Tulkoot esiin palvelijoineen ja varamiehineen. Kenelle Jumala -antaa voiton, hän on puhdas myös minun edessäni; mutta se, joka ei -kestä tappelussa, vaikka hän jäisikin eloon, hän saa kuoleman mestaajan -kädestä! - -Iivanan päätös teki syvän vaikutuksen kokoontuneihin. Monen ajatuksen -mukaan oli se Morosoville sama kuin kuolemantuomio. Ei ollut -mahdollista ajatellakaan, että vanha bojari voisi vastustaa nuorta ja -voimakasta Vjasemskia. Kaikki odottivat hänen kieltäytyvän -kaksintaistelusta tahi vähintäin pyytävän luvan asettaa palkatun -taistelijan sijaansa. Mutta Morosov kumarsi tsaarille ja sanoi -tyynesti: - --- Hallitsija, olkoon tahtosi! -- Olen vanha ja kivulloinen; en ole -pitkiin aikoihin pukeutunut haarniskaan; mutta Jumalan tuomiossa oi -voima voita vaan oikeus; luotan Herran apuun, eikä hän minua hylkää -oikeassa asiassani. -- Hän näyttää sinun armosi ja kaikkein ihmisten -edessä viholliseni vääryyden. - -Kuullen tsaarin päätöksen, oli Vjasemski jo iloitsemaisillaan, ja hänen -silmänsä säihkyivät toivosta; mutta Morosovin järkähtämättömyys saattoi -hänet hämille. Hän muisti, että, yleisen käsityksen mukaan, Jumala -ratkaisevassa kaksintaistelussa välttämättömästi antaa voiton oikeuden -puolelle, ja hän epäili menestyksestänsä. - -Kuitenkin, hilliten hetkisen levottomuuttaan, kumarsi hänkin tsaarille -ja lausui: - --- Olkoon sinun tahtosi, hallitsija! - --- Menkää -- Iivana lausui, -- etsikää itsellenne varamiehet, mutta -kymmenen päivän kuluttua, auringon noustessa, olkaa molemmat punaisella -torilla, ja voi sitä, joka ei kestä tappelua. - -Heittäen molempiin syvän, selittämättömän katseen, nousi tsaari -istuimeltaan ja poistui sisähuoneisiin, mutta Morosov lähti ulos -salista, arvokkaana, tuttaviensa seuraamana, eikä kunnioittanut häntä -ympäröiviä opritshnikkejä edes silmäykselläkään. - - - - -XXX Luku. - -Miekan loihtiminen. - - -Seuraavana päivänä lähti Vjasemski Moskovaan. - -Jokaisessa muussa tapauksessa valmistautuen kaksintaisteluun olisi hän -luottanut voimaansa ja taitavuuteensa; mutta nyt oli kysymys Jelenasta. -Kaksintaistelu ei ollut tavallinen, sen päätös riippui Jumalan -tuomiosta, mutta ruhtinas tunsi vääryytensä, ja vaikka hän kyllä -tavallisessa taistelussa olisi halveksinut Morosovia, niin hän tässä -tapauksessa pelkäsi taivaallista vihaa, pelkäsi kätensä taistelun -aikana käyvän hervottomiksi. Tuo pelko oli sitä pahempi, koska vasta -parantuneet haavat yhä vielä matkaansaattoivat hänelle kipua, ja hän -aika ajoin tunsi heikkoutta ja hervostumista. Ruhtinas ei tahtonut -laiminlyödä mitään, saattaakseen itselleen voiton ja päätti mennä -tuttavansa, myllärin, luo saadakseen häneltä jotain yrttejä ja -loihtimisella tehdäkseen iskunsa vastustamattomiksi. - -Miettiväisenä ja levottomana ajoi hän käyden pitkin metsää; vähän väliä -nojautuen alas satulassa ja tarkastaen saniaisilla peitettyjä polkuja. -Monta käännöstä tehtyänsä joutui hän tasaisemmalle, katsoi ympärilleen, -tunsi merkkiä puissa ja antoi hevosensa nelistää. Kohta kuului pyörän -kohina. Ajaen myllyn luo, voi ruhtinas pyörän kohinan ohessa myös -eroittaa ihmispuhetta. Hän seisahtui, hyppäsi satulasta ja, sidottuaan -hevosen pähkinäpuuhun, lähestyi hän myllyä jalkasin. Aivan rakennuksen -edessä seisoi hevonen, komeasti satuloittuna. Mylläri puhui -solakkavartaloisen miehen kanssa. Mutta Vjasemski ei voinut nähdä hänen -kasvojaan, sillä tuntematon oli selin häneen ja juuri istumaisillaan -satulaan. - --- Ole tyytyväinen, bojari, -- mylläri puhui hänelle, päätään -vakuuttavasti nyökäyttäen, -- ole tyytyväinen, isäseni! Pääset jälleen -tsaarin suosioon, ja iskeköön minut heti ukkosen nuoli, jos ei myös tuo -Vjasemski huku sekä kaikki sinun vihollisesi! Ole levollinen, -tirlitsh-ruohoa vastaan ei kukaan voi kestää! - --- Hyvä! -- vieras vastasi, nousten hevosen selkään. -- Mutta sinä, -vanha peikko, muista välipuheemme: jos ei minulla ole menestystä, niin -hirtän sinut kuin koiran. - -Ääni oli Vjasemskille tuttu, mutta pyörä kohisi niin kovin, ett'ei hän -saanut selvää siitä, ken puhuja oli. - --- Kuinka ei sinulla olisi menestystä, kuinka ei, isäseni, -- mylläri -jatkoi, syvään kumarrellen: -- älä vaan heitä pois tirlitsh-ruohoa -luotasi; mutta kun puhut tsaarin kanssa, niin katso häntä suoraan ja -iloisesti silmiin, katso häneen rohkeasti, isäseni, älä osoita pelkoa, -puhu hänelle leikki- ja kokkapuheita, kuten ennenkin, niin olen minä -kirottu, ell'et pääse kunniaan. - -Ratsastaja käänsi hevosensa ja, huomaamatta Vjasemskia, ajoi hänen -ohitsensa. - -Ruhtinas tunsi Basmanovin, ja hänen kateellinen mielikuvituksensa -kiihtyi. Ajatellen ainoastaan Jelenaa, ei hän oivaltanut myllärin -sanoja, mutta, kuullessaan oman nimensä, luuli hän Basmanovissa -näkevänsä uuden, odottamattoman kilpailijan. - -Mylläri, seurattuaan silmillään Basmanovia, istahti multapenkereelle ja -alkoi laskea kultarahoja. Hän hymyili iloisesti ja heitteli niitä -kädestä käteen, kun äkkiä tunsi olallaan raskaan käden. - --- Mitä asioita sinä, noita, juttelit Basmanovin kanssa? -- Vjasemski -kysyi. - --- I-i-isäseni! -- mylläri änkytti, tuntien jalkojensa horjuvan: -- -isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, miten on terveytesi laita? - --- Puhu! -- Vjasemski huusi, tarttuen myllärin kurkkuun ja vetäen hänet -pyörän luo: -- puhu, mitä te minusta juttelitte? - -Ja hän painoi ukon aivan kohisevan paikan yli. - --- Omaiseni! mylläri änkytti: -- kaikki sanon sinun armollesi, kaikki -sanon, isäseni, päästä vaan sieluni katumaan! - --- Minkä tähden Basmanov tuli sinua luoksesi? - --- Juuren tähden, isäseni, juurta noutamaan! Mutta minä kyllä tiesin -sinun armosi olevan tuossa, minä tiesin, että sinä kaikki kuulet, -armaiseni, sen vuoksi minä puhuinkin lujemmin, että sinä tietäisit -Basmanovin aikovan vahingoittaa sinun armoasi! - -Vjasemski viskasi myllärin kauvemmaksi. Ukko huomasi hänen ensimmäisen -vimmansa menneen ohitse. - --- Mimmoinen tuimapäinen sinä, armaiseni, olet! -- hän sanoi, nousten -seisaalleen: -- sanon sinulle, minä tiesin sinun armosi olevan lähellä; -minä jo aamusta saakka odotin sinua, isäseni! - --- No, mitä Basmanov tahtoo? ruhtinas kysyi leppeämmällä äänellä. - -Sillä aikaa jo mylläri ehti aivan tointua. - --- Niin, näetkös, -- hän sanoi luotettavan näköisenä: -- Basmanov -sanoo, että tsaari ei enään rakasta häntä, että hän muka rakastaa sinua -enemmin ja että hän on vain lempeä sinulle ja Godunoville, Boris -Fjodrovitshille, ja Maljuta Skurlatoville. Ja hän alkoi minua kiusata, -että antaisin hänelle tirlitshiä. Anna, sanoi hän, tirlitshiä, että -jälleen pääsisin tsaarin suosioon, ja että tsaari heitä herkeäisi -rakastamasta ja ajaisi heidät maanpakolaisuuteen. Mitä tehdä? Pani -ikäänkuin veitsen kaulaan, anna tänne! Enhän minä voinut häntä -vastustaa. No, annoin minä hänelle juuren, mutta semmoisen, isäseni, -huonon. Niin, semmoisen vain, jonnijoutavan juurisen, että hän vaan -jättäisi minut henkiin. Antaisinko minä hänelle tirlitshiä, että tsaari -häneen mieltyisi sinun vahingoksesi? - --- Hiisi hänet vieköön! -- Vjasemski sanoi välinpitämättömästi: -- mitä -se minuun kuuluu, josko tsaari häntä rakastaa vai eikö. En minä -sentähden tullut tänne. Oletko saanut tietoja bojarittaresta? - --- En, armaiseni, en mitään. Sanoinhan sinun palvelijoillesikin, ett'en -tiedä mitään. Mutta enkö minä ole koettanut parastani sinun armosi -tähden! Seitsemän yötä perättäin katsoin pyörän alle. Näen -- bojaritar -ajaa metsässä erään vanhuksen kanssa; hän on surullinen, mutta vanhus -lohduttaa häntä, vaan sen enempää ei näy; vesi sekaantuu, enkä sitten -näe enään mitään! - --- Vanhuksen kanssa? Ehkä Morosovin, miehensä kanssa? - --- Ei, luultavasti ei. Morosov on arvokkaamman näköinen ja hänen -pukunsa on toisellainen. Tällä on halpa nuttu, eikä bojarin takki; -luultavasti hän on halpasäätyinen mies! - -Vjasemski mietti. - --- Ukko! -- hän äkkiä sanoi; -- voitko loihtia miekkoja? - --- Minäkö en voisi? voin kyllä. Mutta mihin tarkoitukseen, isäseni? -Ettäkö miekka löisi, vaiko että se tylsentyisi iskusta? - --- Tietysti, että se löisi, sinä peikko! - --- Usein loihditaan vihollisten miekat, että ne tylsentyisivät tahi -katkeisivat haarniskaa vastaan. - --- Ei minun tarvitse loihtia vihollisten miekkoja, vaan omaani. Minun -on kentällä taisteleminen, ja minun täytyy miten tahansa surmata -vastustajani. -- kuuletko? - --- Kuulen, isäseni, kuulen! Miksi en kuulisi! -- Ja ukko alkoi -miettiä itsekseen: Kenen kanssa hän taistelee? Ken lienee hänen -vastustajansa? Ehkä Basmanov? Tuskinpa! Hän vast'ikään puhui hänestä -ylenkatseellisesti, ja ruhtinas ei ole semmoinen, joka voisi salata -ajatuksiaan. Vaiko Serebrjanin? Mutta mylläri Miheitshin kautta tiesi, -että Serebrjani oli heitetty vankeuteen sekä Vjasemskin palvelijoilta -ja muutamilta Perstenin miehiltä oli hän kuullut rosvojen vapauttaneen -Nikita Romanitshin ja vieneen hänet mukaansa; siis luultavasti ei -Serebrjaninkaan. Siis jää vain bojari Morosov, Hän ehkä on vaimonsa -ryöstön tähden vaatinut Vjasemskin taisteluun. Tosin hän on liian -vanha, mutta ratkaisevassa kaksintaistelussa sallitaan hänen asettaa -palkattu taistelija sijaansa. Varmaankin, päätti mylläri, taistelee -ruhtinas Morosovin tahi hänen palkattunsa kanssa. -- Salli, isäseni, -- -minun ammentaa vettä, katsoakseni, kuka on vastustajasi! - --- Tee, miten haluat, -- Vjasemski lausui ja istahti miettien puun -tyvelle! - -Mylläri toi kammiostaan astian, laski sen aivan pyörän alle ja, -ammennettuaan vettä, asetti sen ruhtinaan viereen. - --- Oh, oh! -- hän sanoi, kumartuen astian yli ja katsoen siihen -liikkumatta: -- minä näen sinun vastustajasi, isäseni, mutta en -ymmärrä! Kovin vanha hän on. Mutta nyt näen sinutkin, näen teidän -tulevan yhteen... - --- Mitä? -- Vjasemski kysyi, turhaan koettaen nähdä jotain ammeessa. - --- Enkelit seisovat vanhuksen edessä, -- mylläri jatkoi salaperäisesti -ja ikäänkuin itsekin hämmästyneenä siitä, mitä hän näki, -- taivaan -voimat seisovat hänen puolestansa; vaikea on loihtia sinun miekkaasi. - --- Mutta eikö minun puolestani kukaan seiso? -- ruhtinas kysyi -väristen. - -Mylläri katsoi vielä tarkemmin; hänen silmänsä kävivät aivan -liikkumattomiksi; näytti siltä, kun hän, alotettuansa pettää -Vjasemskia, oli nyt itse hämmästynyt todellisesta näöstä, ja hänelle -ilmestyi jotain hirmuista. - --- Ja sinun armollasikin, -- hän sanoi kuiskaten, on puollutajia. Mutta -nyt en näe mitään, vesi tummentui. - -Hän kohotti päätään ja Vjasemski tunsi hien tippuvan otsaltaan. - --- On sinullakin puolustajia, isäseni, -- hän kuiskasi peljästyneenä. --- Kyllä voin loihtia miekkasi. - --- Kas tuossa, -- ruhtinas sanoi, vetäen tupesta raskaan miekan, -- kas -tuossa, loihdi! - -Mylläri veti henkeä, kaivoi käsillään kuopan ja pisti siihen miekan -kahvan. Poljettuaan maan asetti hän miekan terän pystyyn ja alkoi käydä -sen ympäri, lukien puoliääneen: - --- Laskeutui aurinko Hvalinskin meren taa, nousee kuu yli kivisen -kaupungin, mutta tuossa kivisessä kaupungissa synnytti minut äitini ja -synnytettyään neuvoeli: pysy sinä, lapseni, vahingoittumatonna: -nuolista ja miekoista, taistelijoista ja taisteluista. Vyöhytti emoni -minut miekalla. Sinä, miekkani, pyöri ja vyöri, pyöri ja vyöri kuin -myllyn kivet; särje ja murra rautaa ja terästä; lyö ja hakkaa lihaa ja -luita; mutta vihollisen iskut sinusta hypähdelkööt kuin kivet vedestä, -eikä sinuun niistä tulko naarmua ei jälkeä! Loihdin palvelijalle -Afanasialle, vyöhytän hänet miekalla! Loppu on sanalleni, työlleni -kunnia! - -Hän vetäsi miekan ylös maasta ja antoi sen ruhtinaalle, puistettuaan -mullan sen kahvasta ja tarkoin pyyhittyään sen helmallansa. - --- Ota, isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh. Kyllä se sinulle tekee -palveluksen, jos ei vaan sinun vastustajasi kasta miekkaansa pyhään -veteen! - --- Mutta jos hän kastaa? - --- Mitäs tehdä, isäseni! Pyhää vettä ei loihdittu rauta voi vastustaa. -Mutta voipi sitäkin auttaa. Annan sinulle suokyyhkysen; ripusta se -pussissa kaulaasi, niin petät vihollisesi silmät. - --- Anna kyyhkynen! -- Vjasemski sanoi. - --- Kyllä, isäseni, kyllä! Sinun ruhtinaallisen armosi tähden en säästä -kyyhkyistäkään. - -Ukko meni taas koppiinsa ja toi jotain riepuun ommeltuna. - --- Kallis oli minulle sen saaminen, -- hän sanoi, ikäänkuin -kaipauksella päästäen kädestänsä rievun, -- vaikea on sitä hankkia. Jos -sopimattomaan aikaan kahlaat sitä hakemaan, niin semmoiset kauhut -tulevat päällesi, että Jumal' auta. - -Ruhtinas otti riepuun ommellun esineen ja heitti myllärille kourallisen -kultarahoja. - --- Jumala palkitkoon sinun ruhtinaallista armoasi! -- ukko sanoi -syvästi kumarrellen. -- Mutta, isäseni, suo minun vielä lausua sananen: -älä mene nyt, ennen taistelua kirkkoon, älä kuuntele Jumalan -palvelusta; muuten ehkä minun loihtumiseni luikahtaa pois miekan -terästä. - -Vjasemski ei vastannut mitään ja aikoi mennä paikalle, minne hän sitoi -hevosansa, mutta seisahtui äkkiä. - --- Mutta voitko, -- hän lausui, -- sanoa varmaan, kuka meistä jää -eloon? - -Mylläri oli hämillänsä. - --- Niin, luultavasti sinä, isäseni! Etkö sinä jäisi eloon. Minä jo -ennenkin sanoin sinulle: ei sinun kuolemasi ole miekasta tuleva! - --- Katso vielä kerran ammeseen! - --- Miksi sinne enään katsoisin, isäseni! Nyt en enään mitään näe, vesi -on aivan hämmentynyt. - --- Ammenna raitista vettä! -- Vjasemski sanoi käskevästi. - -Mylläri totteli vastenmielisesti. - --- Noh, mitä siellä näkyy? -- ruhtinas kysyi maltittomasti. - -Ukko kumartui silminnähtävällä inholla ammeen yli. - --- Ei sinua näy, eikä sinun vastustajaasi! -- hän sanoi vaaleten; -- -näkyy kenttä, täynnä kansaa; paljon päitä törröttää seipäissä; mutta -sivulla palaa rovio ja ihmisluita on sidottu patsaasen! - --- Keiden päät törröttävät seipäissä? -- Vjasemski kysyi, voittaen -kauhunsa. - --- En näe, isäseni, kaikki taasen hämmentyi; rovio yksin vielä vain -kiiluttaa, ja jonkun luut riippuvat patsaalla! - -Mylläri nosti päätään ja ikäänkuin hänen olisi ollut vaikea kääntää -katseensa pois ammeesta. Hänen jäsenensä koukistuivat, hiki valui hänen -kasvoiltansa; hän vaikeroiden ja änkyttäen hoipertui multapenkille ja -kaatui siihen voimatonna. - -Vjasemski etsi hevosensa, istahti satulaan ja syvissä mietteissä ajoi -Moskovaan. - - - - -XXXI Luku. - -Jumalan tuomio. - - -Vjasemskin poissa ollessa oli Maljutalle annettu tärkeä tehtävä. Tsaari -käski hänen ottamaan kiinni ruhtinas Afanasi Ivanovitshin likimmäisiä -palvelijoita ja tutkia kiduttamalla heitä vahvasti, ajoiko heidän -herransa myllyn luo loihtimaan, ja montako kertaa hän oli myllyllä, ja -mitä hänellä oli aikeessa tsaaria vastaan. - -Suurin osa palvelijoista ei tunnustanut mitään, mutta muutamat eivät -kestäneet kidutusta ja tunnustivat kaikki, mitä Maljuta pani heidän -suuhunsa. He todistivat, että ruhtinas on ollut myllyn luona, -vahingoittaakseen hallitsijaa, että hän otti tsaarin jälkijä ja poltti -ne tulella; mutta muutamat vielä todeksi näyttivät, että Vjasemski -pitää ruhtinas Vladimir Andrejevitshista ja tahtoo asettaa hänet -tsaarin valtaistuimelle. Miten luonnottomat nuo todistukset olivatkin, -kirjoitettiin ne kidutettujen sanojen mukaan tarkoin ja luettiin -tsaarille. Uskoiko Iivana Vasiljevitsh vai ei -- sen tiesi Jumala! -Mutta hän antoi ankaran käskyn Maljutalle, että hän Vjasemskilta, tämän -palattua, salaisi syyn, jonka tähden hänen palvelijansa olivat -kiinniotetut ja sanoisi, että he ovat otetut kiinni, muka epäiltyinä -varkaudesta tsaarin tavara-aitoissa. - -Heidän todistuksissaan oli kuitenkin paljon ristiriitaisuutta, ja -Iivana lähetti hakemaan Basmanovin, saattaaksensa hänet uudistamaan -kaikki, mitä hän kanteensa mukaan oli kuullut Vjasemskin palvelijoilta. - -Basmanovia ei löytynyt slobodassa. Hän oli päivää ennen lähtenyt -Moskovasta, ja tsaari oli epäsuosiollinen siitä, että hän oli rohjennut -lähteä pois, vastoin hänen käskyänsä. Maljuta käytti sen hyväksensä, -saattaakseen epäluuloa Basmanoviin. - --- Kuka tiesi, hallitsija, -- sanoi Skuratov, -- miksi hän ei ollut -kuuliainen sinun armollesi? Ehkä hän pitää yhtä Vjasemskin kanssa, ja -vain näön vuoksi kantoi hänen päällensä, sitä varmemmin sinua -hävittääksensä. - -Tsaari käski Maljutan olemaan vielä vaiti kaikesta, ja ett'ei hän -Basmanovin palattua antaisi tämän aavistaa, että hänen poissa olonsa -oli huomattu. - -Sillä aikaa lähestyi kaksintaisteluun määrätty päivä, Jo ennen auringon -nousua kokoontui joukottain kansaa Punaiselle torille; kaikki akkunat -olivat täynnä katsojia, kaikki katot niillä peitetyt. Tieto taistelusta -oli jo aikoja sitten levinnyt ympäristössä. Taistelijain kuuluisat -nimet viehätti kansaa eri kylistä ja kaupungeista, ja Moskovastakin -tuli ihmisiä kaikenlaisista säädyistä katsomaan, kenelle Jumala antaa -voiton tuossa asiassa. - --- Noh, veikko, -- sanoi eräs koreasti puettu guslinsoittaja -toverillensa, vankkavartaloiselle, nuorelle miehelle, jolla oli -hyvänluontoiset, vaan tyhmännäköiset kasvot, -- käy eteenpäin; ehkä -onnistuu sinulle tunkeutua ketjuun asti. Oh, tuota kansan paljoutta! -Päästäkää menemään, oikea-uskoiset, laskekaa meitäkin, vladimirilaisia -katsomaan Jumalan tuomiota. - -Mutta hänen pyyntönsä jäi kuulematta. Väkijoukko oli niin taaja, että -hyvälläkään tahdolla ei ollut mahdollista väistyä. - --- No, astuhan, mokoma hylky! -- guslinsoittaja taas virkkoi, työkäten -toveriansa selkään; -- vai etkö osaa tunkeutua eteenpäin? - --- Ehkä! -- nuorukainen laiskalla äänellä vastasi. - -Ja kääntäen vankan olkapäänsä eteenpäin, alkoi hän lävistää -kansajoukkoa, ikäänkuin rautaisella telkineellä. Kuului huutoja ja -kirouksia; mutta molemmat toverit kulkivat eteenpäin siitä huolimatta. - --- Oikeaan, oikeaan! -- vanhempi lausui: -- mitä sinä vasempaan kuljet, -hölmö? Käänny tuonne, missä piikit törröttävät! - -Paikka, jonne guslinsoittaja osoitti, oli valmistettu itse tsaarille. -Se oli laudoista muodostettu ylennys, peitetty purppuravärisellä -veralla. Sen päälle oli asetettu tsaarin nojatuoli, ja sen ympärillä -törröttävät piikit ja keihäät olivat sitä ympäröivien opritshnikkien. -Muut opritshnikit seisoivat pitkin ketjua, joka oli vedetty ympäri -kenttää, joka oli valmistettu taistelua varten. Taistelu tapahtui joko -ratsain tai jalkasin, taistelijain sopimuksen mukaan. Opritshnikit -ajoivat aseillaan kansaa pois, eivätkä antaneet heidän nojautua -vitjoihin. - -Kulkien askel askeleelta guslinsoittaja ja vahva nuorukainen saapuivat -vihdoin aivan kentän luo. - --- Minne kiipeätte? -- eräs opritshnikki ärjäsi, huiskaten heihin -partuskallaan. - -Nuorukainen ällisteli ja kääntyi hämillään toveriinsa, mutta tämäpä -otti molemmin käsin päästään lammasnahkaisen, kultanauhalla reunustetun -ja riikinkukon sulalla koristetun lakkinsa, ja kumartaen kerta toisensa -jälkeen vyöhön asti, sanoi opritshnikille: - --- Sallikaa, kunnialliset herrat, vladimirilaisten guslinsoittajien -katsoa Jumalan tuomiota! Me olemme tulleet aina Volodomiirin -kaupungista saakka! Sallikaa tässä seisoa, kunnialliset herrat! - -Ja veikistelevällä hymyllä näytti hän mustan partansa alta valkeita -hampaitansa. - --- Noh, olkoon niin! -- opritshnik sanoi: -- ette te enää voi tunkeutua -takaisin! seisokaa tässä; mutta eteenpäin älkää tunkeutuko! pääkallonne -halkaisen. - -Vitjoilla ympäröidyn paikan sisäpuolella käyskentelivät puolueiden -puollus- ja virkamiehet. Siinä seisoi myös bojari ja okolnitshi,[28] -jotka olivat määrätyt kentälle ja kaksi kirjuria, joiden oli heidän -kanssaan taistelun järjestystä silmällä pitäminen. Yhdellä kirjureista -oli Vladimir Husevin tekemä tuomiokirja, joka oli ilmestynyt jo -suuriruhtinas Iivana Vasiljevitsh III:nen aikana, ja hän keskusteli -toverinsa kanssa kaksintaistelun seikoista. - --- "Mutta he ovat riidassa kaksintaisteluun asti", hän luki, osoittaen -sormellaan erästä paikkaa tuomiokirjassa, -- "vaan taistelulla voivat -sopia..." kun kansan huudot keskeyttivät häntä. - --- Tsaari tulee! Tsaari tulee! -- kaikki lausuivat kiihkoisesti ja -paljastivat päänsä. - -Opritshnikkijoukon ympäröimänä ajoi Iivana Vasiljevitsh -taistelukentälle, astui alas hevosen selästä, nousi ylennyksen portaita -ylös ja kumarrettuaan kansalle istui nojatuoliin, näyttäen henkilöltä, -joka odottaa hauskaa näytelmää. - -Hänen taaksensa ja sivuillensa asettautuivat hovimiehet -seisomaan. Samassa kaikuivat kaikki slobodan kirkonkellot, ja eri -suunnilta ajoivat ketjujen piiriin Vjasemski ja Morosov, molemmat -taistelupuvussa. Morosovin yllä oli raitainen haarniska, koristettu -teräksisillä kilseillä, jotka olivat rivittäin hopealla yhteen kudotut. -Käsivarsi-raudat, kintaat ja sääriraudat kiilsivät hopeasta. Hänen -päässään oli kypäri mustilla hopeakoristuksilla ja kypärätöyhdön alta -valui hartioille barmitsa, pyöreillä, hopeaisilla kilseillä -kiinnitettynä ristiin rinnalle. Hänen kupeellaan rippui koristetusta ja -hakasella kiinnitetystä vyöstä leveä, suora kalpa, jonka kahva sekä -tupen sivut ja pää myöskin olivat hopeaiset. Oikealle puolelle oli -satulaan ripustettu kullalla silattu nuija, joka oli arvon merkki ja -muinaisaikoina välttämätön bojarin voittorikkaissa tappeluissa, vaan -nykyään painonsa takia tuskin sopiva käytettäväksi. - -Morosov ratsasti leveärintaista, tummanruskeata ratsua. Sitä peitti -samettinen, vadelmanvärinen loimi, johon hopeakilseitä oli tiheään -ommeltu, otsanauhasta riippui kummallekin puolelle silkkiset, -vadelmanväriset ja hopealangalla kierretyt tupsut, ja kaulan alta -rintaan aisti riippui samallainen, mutta suurempi ja tuuheampi tupsu, -jota kutsuttiin nausiksi. Ohjaksina oli hopeaiset ketjut, litteillä, -kaiverretuilla ja erisuuruisilla renkailla. - -Ratsu astui tasaisesti, nostellen hopeaisilla polvikoristeilla -varustettuja jalkojaan, käyristäen leveätä kaulaansa, ja kun Drushina -Andrejevitsh seisahdutti sen noin viisi syltä vastustajastaan, alkoi se -puistella aaltoilevaa, tuuheata harjaansa, joka ulottui maahan asti, -pureskellen kuolaimiaan ja kaivaen maata vahvoilla kavioillaan, jotta -leveän hevosenkengän kiiltävät naulat tulivat näkyviin. Tuo vahva -hevonen oli sopivasti valittu arvokkaan ratsastajan suhteen, ja sen -valkea harja sopi hyvin bojarin valkeaan partaan. - -Vjasemskin sota-asu oli paljoa keveämpi. Kärsien vielä haavoistansa, ei -hän ollut pukeutunut haarniskaan eikä rautapaitaan, ehkä niitä -pidettiin luotettavimpina varuksina, vaan oli ottanut keveän -kilsepaidan. Sen kaulus, helma ja käsiraudat hohtivat kalliista -kivistä. Kypärin asemesta oli ruhtinaan päässä "erihonka", se on -matala, kauniisti muodostettu rautalakki, jonka töyhtö ja korvan -peitteet olivat kullalla koristetut, mutta lakin reunassa oli korkea -tupsu heiluvista kultalangoista, koko pituudellensa loistaen -säteilevistä rubiineista. Lakin etureunaa lävisti kullalla silattu, -rautainen nuoli ylhäältä alaspäin; se suojeli kasvoja miekan iskusta, -mutta uljaana Vjasemski ei laskenut alas nuolta, vaan päin vastoin -kohotti sen vääntiöllä rubiinitupsun korkeudelle, joten hänen vaaleat -kasvonsa ja tumma partansa jäivät aivan peittämättä, ja nuoli näytti -vain kultasulalta, joka oli pistetty erihongin laitaan. Soljella -kiinnitetyssä vyössä, joka oli koristettu monenlaisilla helyillä ja -kelluttimilla, riippui käyrä miekka, kalliilla kivillä aivan peitetty, -sama miekka, jonka mylläri oli noitunut ja johon Vjasemski nyt lujasti -luotti. Punasinervään, samettiseen satulaan, jossa oli hopeaiset -naulat ja samasta aineesta taotut reunustat, oli sinipunervalla, -kultavyöhykkeisellä samettikannikkeella kiinnitetty rautainen pieni -tappara. Kilsepaidan komean liepeen alta näkyi valkonen, kullalla -kirjailtu silkkipaita, ulottuva tummankeltaisille housuille, jotka -olivat pistetyt vihreäisiin sahviaanisaappaisiin, joiden koristetut -varret, jotka eivät olleet raudalla peitetyt, ulottuivat polveen asti -ja kiinnittyivät sen alla sekä sen yli päällysnauhalla. - -Äfanasja Ivanovitshin ratsu, kultakarvainen Argamak, oli aivan päästä -häntään asti sälytetty helisevillä, hopeakulkusista kudotuilla -vitjoilla. Tsheprakan tahi tsbaldarin[29] asemasta peitti pantterin -nahka sen selkää. Mustassa otsanauhassa loistivat suuret rubiinit -kultakehyksissä. Vuoriston kiitäjän hoikat jalat eivät olleet ensinkään -kengitetyt, mutta jokaisessa niistä, nilkan alla, oli pieni -hopeakulkunen. - -Kauvan oli jo kuulunut Argamakin tuttu hirnuminen. Nyt, pää pystyssä, -puhaltaen tulisilla sieramillaan ja häntä suorana, astui se ensin -keveästi, tuskin maahan kavioillaan koskien, Morosovin hevosta vastaan; -mutta kun ruhtinas, ajamatta vastustajansa lähelle, vetäsi heliseviä -suitsia, heittäytyi Argamak syrjään ja olisi hypähtänyt ketjujen yli, -jos ei ratsastaja taitavalla käännöksellä olisi ohjannut sitä entiselle -paikallensa. Silloin se nousi takajaloilleen, ja pyörien ympäri oli -kaatua taaksepäin, mutta ruhtinas nojautui satulan yli, hellitti -suitset ja painoi sen kupeesen kisilbashkilaiset jalustimet. Argamak -hypähti ja seisahtui ikäänkuin naulattu. Ei ainoakaan karva sen -mustasta harjasta liikkunut. Veristyneet silmänsä vilahtelivat sivuille -ja kultakarvaisen nahkansa alta näkyi verkkona verellä täytetyt suonet. - -Vjasemskin ajaessa esiin, helisten ja kiiltäen ikäänkuin pirskoitettuna -kulta- ja timanttisateella, Vladimirin guslinsoittaja ei voinut hillitä -ihastustaan; mutta hän innostui enemmän hevoseen kuin ratsastajaan. - --- Oh, ratsu! hän huudahti, potkaisten jaloillaan ja tarttuen -ihastuksissaan päähänsä: mimmoinen ratsu! ajatteleppas: En ikänä ole -nähnyt tuollaista hevosta! Onhan minulla jommoisiakin ollut, mutta eipä -Jumala tuommoista antanut! Mitenhän, -- hän jatkoi itsekseen, -- -mitenhän tuolle ratsastajalle olisi käynyt, jos tuon näköisenä olis -Hiidenkuilulle ajanut! - --- Kuuleppas hän jatkoi iloisesti, työkaten käsivarrellaan toveriinsa. --- kuuleppas, sinä hölmö, kumpi hevonen sinua enemmän miellyttää? - --- Tuo! nuorukainen vastasi, Morosovin hevosta sormellaan osoittaen. - --- Tuoko? Miksi juuri se? - --- Siksi, että se on vahvempi! -- nuorukainen vastasi veltosti. - -Guslinsoittaja purskahti nauruun, mutta siinä samassa kuului -julistajain äänet: - -"Oikeauskoiset miehet! -- he huusivat kentän eri kulmilla: ratkaiseva -taistelu alkaa tsaarin aseenkantajan Afanasi Ivanitsh Vjasemskin ja -bojari Drushina Andrejitsh Morosovin välillä. Heidän riitansa koskee -loukkausta, taistelua ja haavoittamista sekä bojaritar Morosovin -ryöstöä. Oikeauskoiset miehet! Rukoilkaa kaikkein pyhimpää -Kolme-yhteyttä, että Hän antaisi oikeuden puolueelle voiton!" - -Kaikki vaikenivat. Kaikki katsojat alkoivat ristiä silmiänsä, mutta -bojari, joka oli kaksintaistelun tarkastajana, astui tsaarin eteen ja -lausui syvään kumartaen: - --- Käsketkö, hallitsija, aloittamaan taistelun? - --- Aloittakaa! -- Iivana lausui. - -Bojari, rajapäällikkö; puollusmiehet, virkamiehet ja molemmat kirjurit -väistyivät. - -Bojari antoi merkin. - -Taistelijat tarttuivat aseihinsa. - -Toisen merkin annettua oli heidän toistansa vastaan hyökkääminen, mutta -kaikkein hämmästykseksi horjui Vjasemski satulassa ja päästi käsistään -ohjakset. Hän olisi kaatunut maahan, ell'eivät puollusmies ja -hovimestari olisi juosseet esiin ja auttaneet häntä alas hevosen -selästä. Paikalle rientäneet tallirengit tarttuivat Argamakin suitsiin. - --- Viekää hevonen pois! -- Vjasemski lausui, katsoen ympärilleen -himmentynein silmin: -- taistelen jalkasin! - -Nähdessään ruhtinaan astuvan alas hevosen selästä, Morosov myöskin teki -samaten ja jätti tumman ruskean hevosensa tallirengeille. - -Morosovin hovimies toi hänelle suuren, nahkaisen kilven vaskisilla -kilseillä, joka oli valmistettu jalkasin taistelua varten. - -Vjasemskin hovimies toi hänelle myöskin kilven, tummansinisen, -kultaisilla koristuksilla ja kultasilla tupsuilla. - -Mutta Afanasi Ivanovitshilla ei ollut voimaa kantaa sitä. Jalat -notkuivat hänen allansa, ja hän olisi taasen kaatunut, jos ei häntä -olisi tuettu. - --- Mikä sinua vaivaa, ruhtinas? -- hovimestari ja puollusmies lausuivat -yhteen ääneen, hämmästyneinä katsoen hänen silmiinsä: -- toinnu, -ruhtinas! taistelussa ei ole seisominen -- se on sama, kuin olla -voitettuna! - --- Riisukaa minun päältäni rautapaita! -- ruhtinas Vjasemski lausui -ollen tukehtumaisillaan: -- ottakaa pois rautapaita! Se juuri minut -tukahuttaa! - -Hän heitti päästään erihongin, repi rikki kilsepaidan kauluksen ja -repäsi kaulastaan silkkinauhan laukkuineen, jossa oli suokyyhkynen. - --- Kirous sinulle, noita! -- hän huusi, heittäen nauhan kauvas luotaan --- kirous, kun petit minut! - -Drushina Andrejevitsh lähestyi, kalpa paljastettuna. - --- Antaudu, koira! -- hän sanoi iskien: tunnusta kurjuutesi! - -Puollusmiehet heittäytyivät ruhtinaan ja Morosovin väliin. - --- Ei! Vjasemski lausui, ja himmentynyt katseensa leimahti entisellä -vihalla, -- liian aikainen on minun antautua! Sinä, vanha korppi, minut -pilasit! Sinä kastoit kalpasi pyhään veteen! Minä asetan edestäni -taistelijan, ja sitten näemme, kuka on oikeassa! - -Kummankin puolueen varamiesten välillä syntyi väittely. Toinen väitti -tuomion päättyneen Morosovin hyväksi, toinen -- että ei tuomiota -ensinkään ollut, koska ei ollut taisteluakaan. - -Sillä aikaa oli tsaari huomannut Vjasemskin liikkeen ja käski tuoda -hänen pois heittämänsä taikapussin. - -Uteliaasti ja epäluulolla sitä katsottuaan hän kutsui Maljutan. - --- Säilytä tuo, -- hän kuiskasi, -- kunnes sitä pyydän! Mutta nyt, -- -hän lausui lujaa, -- tuokaa Vjasemski luokseni. - --- Mitä, Afonja? -- hän sanoi epäilyttävällä hymyllä, kun Vjasemski -astui hänen luoksensa: -- näyttää siltä, ett'et kestä Morosovia -vastaan? - --- Herrani, -- vastasi ruhtinas, jonka kasvot olivat kuoleman kalpeat, --- viholliseni pilasi minut! Ja paitsi sitä en vielä kertaakaan ole -pukenut ylleni rautapaitaa, sen jälkeen, kuin paranin. Haavani -aukenivat; näetkö, miten veri juoksee kilsepaidan alta? Suo, hallisija, -kutsua airueita, että he kutsuisivat vapaa-ehtoisen, joka taistelisi -minun edestäni! - -Vjasemskin pyyntö oli vasten sääntöjä. Ken ei tahtonut itse taistella, -sen oli siitä jo edeltäpäin ilmoittaminen. Astuttuaan kerran -kaksintaisteluun, ei saanut enään panna edestään toista. Mutta tsaari -halusi Morosovin tappiota. - --- Käske airueiden julistaa, -- hän sanoi, -- ehkä löytyy joku sinua -uljaampi! Mutta jos ei ketään tule, on Morosov puhdas, vaan sinä -annetaan mestaajille! - -Vjasemski talutettiin pois, ja kohta hänen käskystänsä alkoivat -julistajat käydä pitkin ketjua ja huutaa korkealla äänellä: - --- Kuka slobodan, Moskovan, tai muista miehistä tahtoo käydä bojari -Morosovia vastaan? Kuka tahtoo taistella ruhtinas Vjasemskin edestä? -Astukaa esiin, taistelijat, astukaa esiin ruhtinas Vjasemskin edestä -taistelemaan. - -Mutta kaikki olivat ääneti, eikä yksikään haluavainen ilmoittautunut. - --- Astukaa esiin, vapaaehtoiset, uljaat taistelijat! -- huusivat -julistajat. -- Astukaa esiin! Ken lyö Morosovin, sille ruhtinas antaa -kaikki maatilansa, mutta jos se on halpasäätyinen mies, joka voittaa, -hänelle ruhtinas antaa kaikki rahansa, mitä hänellä on! - -Ei kukaan vastannut; kaikki tiesivät Morosovin asian olevan pyhän, ja -tsaari, katsomatta vihaansa Drushina Andrejevitshiä kohden, -valmistautui jo julistamaan hänen olevan oikeassa, kun äkkiä kuului -huudot: - --- Vapaaehtoinen tulee! Tulee! -- Ja ketjulla ympäröidyn paikan sisään -astui Matvei Homjak. - --- Hei, siellä! -- hän huusi, iskien miekallaan ilmaan. -- Käy -lähemmäs, bojari, minä olen Vjasemskin edestä! - -Nähtyänsä Homjakin, kääntyi Morosov, joka tähän asti oli seisonut -miekka paljastettua, inholla kaksintaistelun järjestäjiin. - --- En taistele palkatun kanssa! -- hän lausui ylpeästi. -- Ei sovi -bojari Morosovin kamppailla Grishka Skuratovin ratsupalvelijan kanssa! - -Ja pistettyään miekkansa tuppeen, astui hän tsaarin luo. - --- Hallitsija, -- hän lausui, sinä annoit minun viholliseni asettaa -taistelijan edestänsä; salli myös minun etsiä palkatun palkattua -vastaan, jos ei, niin salli lykätä taistelu toistaiseksi. - -Vaikka tsaari kylläkin halusi hukuttaa Morosovin, niin oli hänen -pyyntönsä liiaksi oikeutettu. Tsaari ei tahtonut näyttäytyä Jumalan -tuomiossa puolueellisena. - --- Huuda, julistaja! -- hän sanoi vihaisesti -- mutta jos et löydä -haluavaa, niin taistele itse tahi mene mestauslavalle! - -Sillä aikaa Homjak käveli ketjua pitkin, huiskutteli miekallaan ja -pilkkasi katsojia. - --- Kas, -- hän puhui, -- miten paljon harakoita teitä on, vaan ei ole -ainoatakaan haukkaa seassanne! Astuisipa edes yksikin esiin, miekkaani -uudistamaan, tsaaria huvittamaan! Puidessa varmaankin kätenne ovat -puutuneet! Uunilla leväten kupeenne maanneet! - --- Ah, sinä hitto! -- guslinsoittaja lausui puoliääneen: -- kyllä minä -sinulle antaisin, jos vaan miekkani olisi mukana. Katsoppa! -- hän -jatkoi, töykäten toveriaan kupeesen, -- tunnetko häntä? - -Mutta nuorukainen ei kuullut kysymystä. Hän seisoi suu ammollaan ja -tuijotti Homjakiin. - --- Mitä? -- Homjak jatkoi: -- ei näy olevan teidän seassanne -haluavaista? Oh, te, kyynäräsaksat, kakun kauppiaat, kehrääjät, -kankaankutojat! Kuka tahtoo minun kanssani taistella? - --- Minä! -- nuorukaisen ääni äkkiä kuului, ja tarttuen molemmin käsin -ketjuun, heitti hän sen päänsä yli, ja oli vähällä temmata ylös -tammiset pylväät, joihin se oli kiinnitetty. - -Hän joutui piirin sisään ja näytti itsekin olevan hämmästynyt -rohkeudestansa. - -Silmät ja suu selällään, hän katsoi milloin Homjakiin, milloin -opritshnikkiin, milloin itse tsaariin, mutta ei virkannut sanaakaan. - --- Kuka olet? -- taistelun tarkastajaksi määrätty bojari häneltä kysyi. - --- Minäkö? -- hän sanoi ja, vähän mietittyänsä naurahti. - --- Kuka olet? -- uudisti bojari. - --- Mitkä olen! -- hän vastasi avomielisesti ja ikäänkuin ihmetellen -kysymystä. - --- Kiitos sulle, uljas poika! -- Morosov sanoi nuorukaiselle: -- -kiitos, kun tahdot taistella totuuden tähden! Jos voitat viholliseni, -en säästä sinulta varojani. Ei kaikki omaisuuteni ole ryöstetty; kiitos -Jumalan armolle, on minulla vielä, millä palkitsen taistelijani! - -Homjak näki Mitkan Hiidenkuilulla, jossa nuorukainen oli tappanut -hevosen hänen altansa seipään iskulla, ja, luullen heittäytyvänsä -ratsastajan päälle, oli painanut allensa oman toverinsa. Mutta tappelun -vimmassa ei Homjak katsonut hänen kasvojansa, ja paitsi sitä ei Mitkan -ulkomuodossa ollut mitään merkittävää. Homjak ei tuntenut häntä. - --- Millä tahdot taistella? -- bojari kysyi, katsoen uteliaasti -nuorukaiseen, jolla ei ollut haarniskaa eikä aseita. - --- Millä tapella? -- Mitka matki ja kääntyi taaksepäin, etsien -silmillään guslinsoittajaa, neuvotellaksensa hänen kanssansa. - -Mutta guslinsoittaja näkyi menneen toiseen paikkaan, ja vaikka Mitka -olisi kuinka katsonut, ei hän tätä löytänyt. - --- Mitäs, -- bojari lausui, -- ota itsellesi miekka ja haarniska, -asettaudu taisteluun. - -Mitka katsoi hämillänsä ympärilleen. - -Tsaarista näytti hänen käytöksensä hupaiselta. - --- Antakaa hänelle ase! -- hän lausui; -- katsokaamme, miten hän osaa -taistella! - -Miikalle annettiin täysi sota-asu; mutta vaikka hän olisi miten -koettanut, ei hänen kätensä sopineet rautapaidan hihoihin, ja kypäri -oli niin pieni, että pysyi vain hänen päälaellansa. - -Katsoessaan häneen, alkoi tsaari nauraa ääneensä. Hänen esimerkkiänsä -seurasi ensin opritshnikit, sitten kaikki katsojat. - --- Mitä te kurkkujanne katkatatte? -- Mitka sanoi harmistuneena; -- -menen ilman teidän lakkianne ja ilman rautapaitaanne tuommoista -vastaan. - -Häh osoitti sormellaan Homjakia ja veti päältään pois rautapaidan. - -Kuului taas naurua. - --- Millä sinä taistelet? -- bojari kysyi. - -Mitka raaputti niskaansa. - --- Eikö teillä ole seivästä? -- hän kysyi vitkalleen, kääntyen -opritshnikkeihin. - --- Mikä hupsu tuo on, -- he huusivat: mistä hän ilmestyi? Ken hänet -tänne työkkäsi? -- Vai, luuletko sinä, hölmö, että me moukkien tavoin -seipäillä tappelemme. - -Mutta Iivana Vasiljevitshiä huvitti Mitkan ulkomuoto, eikä hän antanut -ajaa häntä pois. - --- Antakaa hänelle seiväs! -- hän lausui; -- taistelkoon, miten voi! - -Homjak loukkautui. - --- Hallitsija, älä salli moukan loukata orjaasi! -- hän huudahti. -- -Minä rehellisesti palvelen sinun armoasi opritshnikkinä, enkä ole -koskaan vielä taistellut seipäillä. - -Mutta tsaari oli hyvällä tuulella. - --- Tappele sinä miekalla, -- hän sanoi, -- mutta poika tapelkoon omalla -tavallansa. -- Antakaa hänelle seiväs. Katsellaanpa, miten moukka -puollustaa Morosovia! - -Toivat muutamia seipäitä. - -Mitka otti hitaasti käteensä yhden toisensa perästä, katseli jokaista -ja, tarkastettuaan kaikki seipäät, kääntyi suoraan tsaaria kohden. - --- Eikö ole vahvempaa? -- hän kysyi veltosti, katsoen suoraan Iivana -Vasiljevitshin silmiin. - --- Tuokaa hänelle aisa! -- tsaari sanoi, jo edeltäpäin ilossaan häntä -odottavasta näytelmästä. - -Kohta ilmestyikin Mitkan kouriin raskas aisa, jonka opritshnikit pilan -vuoksi olivat ottaneet kauppatorilla seisovasta kuormasta. - --- Mitä, kelpaako se? tsaari kysyi. - --- Mitäs? -- Mitka vastasi, -- ehkä kelpaa. - -Ja tarttuen aisan toiseen päähän, huiskasi hän sillä ilmassa niin -voimakkaasti, että tuulen puuska kävi ja pöly kierteli ilmassa, -ikäänkuin vihurin lentämästä. - --- Katsoppas hittoa! -- opritshnikit virkkoivat, katsoen toisiinsa. - -Tsaari kääntyi Homjakin puoleen. - --- Seiso! hän sanoi käskevästi ja lisäsi pilkaten: -- tahdonpa nähdä, -miten sinä säilyt moukan seipäästä. - -Mitka sillä aikaa työnsi ylös hihansa, sylki molempiin käsiinsä ja -puristaen niissä aisaa, puisteli sitä, katsoen Homjakiin. Hänen -ujoutensa oli hävinnyt. - --- Noh, sinä! seiso, vai miten? -- hän lausui päättävästi. -- Minä -sinut opetan morsiamia ryöstämään! - -Homjakin tila, tottumattoman aseen ja Mitkan erinomaisen voiman -suhteen, oli hyvin vaikea, mutta katsojat pitivät nähtävästi -nuorukaisen puolta ja alkoivat jo pilkata Homjakia. - -Ratsupalvelijan hämi huvitti tsaaria. Hän katsoi jo alkavaa taistelua -samalla uteliaisuudella, minkä hänessä herätti ilveilijäin näytökset -tahi karhujen tappelut. - --- Alottakaa tappelu! -- hän sanoi, nähdessään miten Homjak hämmästyi. - -Silloin Mitka kohotti aisan päänsä yli ja alkoi pyörittää sitä, -lähestyen Homjakia hypähdellen. - -Turhaan Homjak etsi tilaisuutta iskeäkseen Mitkaa miekalla. Hänen oli -vain mitä pikemmin väistyminen ja välttäminen aisaa, joka yhä pyöri -suuressa piirissä Mitkan ympäri ja teki hänet saavuttamattomaksi. - -Katsojien suureksi iloksi ja tsaarin suureksi huviksi alkoi Homjak -vetäytyä takaisin, ajatellen ainoastaan pelastustansa. Mitka yhä jatkoi -hyppimistänsä häntä kohti, ja aisa vinkui kuni vihuri hänen päänsä yli. - --- Minä sinut opetan morsiamia ryöstämään! -- hän huusi, vähitellen -joutuen raivoon ja koettaen osata Homjakin päähän, jalkoihin ja mihin -tahansa. - -Katsojien myötätuntoisuus Mitkaan ilmaantui kiihoittavissa -huudahduksissa ja nousi vihdoin innostukseksi. - --- Kas niin, kas niin! kansa huusi, unohtaen tsaarin läsnäolon, -- -löylytä hänet hyvästi! Kas sepä poika! - --- Puollusta Morosovia, seiso oikeuden edestä. - -Mutta Mitka ei ajatellut Morosovia. - --- Minäpä opetan sinut morsiamia ryöstämään! -- hän kertoeli, -pyörittäen ympärillänsä aisaa ja ajaen Homjakia, joka käänteleikse -hänestä joka taholle. - -Muutamia kertoja oli opritshnikkien maahan kyykistyminen, välttääkseen -varmaa kuolemaa, kun aisa vinkuen lensi heidän päänsä ylitse. - -Äkkiä kuului jymeä isku, ja Homjak, kupeesen satutettuna, lensi -muutamien sylien päähän ja romahti maahan, käsivarret hajallaan. - -Kentällä kaikui iloinen huuto. - -Mitka heti hyökkäsi Homjakin päälle ja aikoi tukahuttaa hänet. - --- Riittää, riittää! opritshnikit huusivat ja Maljuta kumartui nopeasti -Iivana Vasiljevitshiä kohden ja sanoi hänelle huolestuneena: - --- Hallitsija, käske vetämään pois tuota hittoa! Homjak on meillä paras -mies opritshnikkien seassa. - --- Vetäkää tuota tomppelia jaloista! -- tsaari huusi, -- kaatakaa hänen -yllensä vettä, mutta muistakaa -- jättäkää hänet henkiin. - -Vaivoin onnistui opritshnikeille vetää pois Mitkan, mutta Homjak -nostettiin ylös kuolleena, ja kun kaikkien silmät olivat kääntyneet -hänen mustuneisiin kasvoihinsa ilmestyi Mitkan rinnalle Vladimirin -guslinsoittaja ja vetäen häntä helmasta, sanoi hänelle kuiskaten: - --- Tule, tolvana, minun kanssani! Pelasta pääsi! - -Ja molemmat katosivat kansajoukkoon. - - - - -XXXII Luku. - -Vjasemskin taikapussi. - - -Iivana Vasiljevitsh käski kutsua Morosovia. - -Kenttä taas hiljeni. Kaikki katsoivat odotuksessaan tsaariin ja -pidättivät hengityksensä. - --- Bojari Drushina -- Iivana sanoi juhlallisesti, nousten istuimeltaan: --- Sinä olet Jumalan tuomion kautta puhdistautunut minun edessäni. -- -Herra Jumala on sinun vihollisesi häviöllä näyttänyt sinun oikeutesi, -ja minä en jätä sinua armottani. Älä lähde slobodasta ilman käskyäni. -Mutta se on, -- Iivana synkästi jatkoi, -- vain puolet asiasta. Vielä -on itse tuomio täyttämättä. Tuokaa tänne Vjasemski. - -Ruhtinas Afanasi Ivanovitshin tultua, tsaari katsoi kauvan häneen -sanattomalla katseella. - --- Afonja, -- hän vihdoin sanoi, -- sinä tiedät, että minä pidän -lujasti sanani. Minä määräsin, että ken teistä, joko itse tahi -taistelijansa kautta, joutuu taistelussa häviölle, hän mestataan heti. -Sinun taistelijasi hävisi, Afonja! - --- Niin, -- Vjasemski vastasi päättävästi, -- käske lyödä pääni poikki, -hallitsija! - -Kummallinen hymyily kierteleikse Iivanan huulilla. - --- Ainoastaanko pään poikki? -- hän lausui ilkeästi, -- Luuletko, että -sinulta lyödään vain pää poikki? Siten kävisi ehkä, jos sinun vain -olisi Morosoville vastaaminen, mutta sinun ylläsi on vielä toinen -vääryys ja toinen kirous. Maljuta, anna tänne hänen taikapussinsa! - -Ja otettuaan Maljutan käsistä nauhasen, jonka Vjasemski oli pois -heittänyt, kohotti Iivana sen, pitäen toisesta päästä. - --- Mikä tämä on? -- hän kysyi, katsoen julmasti Vjasemskin silmiin. - -Ruhtinas aikoi vastata, mutta tsaari ei antanut hänelle aikaa. - --- Viekas palvelija, -- hän lausui ankarasti, ja läsnäolevien suonia -pitkin kävi kylmä värähdys, -- viekas palvelija! minä sinut otin -valta-istuimeni lähelle; minä korotin sinut, osoitin sinulle yltäkyllin -suosiota; mutta mitä sinä teit? Sinä saastaisessa sydämessäsi ikäänkuin -kyykäärme ajattelit hukuttaa minut, sinun tsaarisi; tahdoit -loihtimisella hävittää minut ja sentähden luultavasti sinä pyrit -opritshninaan? -- Mikä opritshnina on? -- Iivana jatkoi, silmäillen -ympärilleen ja korottaen ääntänsä, että koko kansa voi kuulla häntä. -- -Minä, niinkuin viinatarhan isäntä, olen Herran Jumalan asettama kansani -yli, viljelemään viinitarhaa. Mutta minun bojarini ja valtioneuvosto ja -neuvosmiehet eivät tahtoneet minua auttaa, ja aikoivat minut -hävittää; silloin otin minä teiltä viinamäkeni ja annoin sen muille -työntekijöille. Ja se on opritshnina! Kutsutut eivät tulleet häihin, ja -minä lähetin torille ja teitten haaroihin ja käskin kutsua kaikkia, -jotka löytyisi. Ja se on taasen opritshnina! Nyt kysyn kaikilta: mitä -ansaitsee vieras, joka, tultuaan häihin, ei ole pukeutunut -häävaatteisiin? Miten on hänestä pipliassa sanottu? "Sitokaa hänen -kätensä ja jalkansa ja heittäkää hänet ulos pimeyteen: siellä on oleva -itku ja hammasten kiristys!" - -Niin puhui Iivana, ja kansa kuunteli ääneti noitten evankeliumin -sanain omavaltaista vertausta, säälimättä Vjasemskia, mutta syvästi -liikutettuna mahtavan lemmikin nopeasta lankeemisesta. - -Ei kukaan opritshnikeistä tahtonut eikä uskaltanut puhua sanaakaan -Vjasemskin puollustukseksi. Kaikkien kasvoissa kuvastui kauhistua. -Ainoastaan Maljutan pedonkaltaisissa silmissä ei näkynyt muuta kuin -alttius heti toteuttamaan tsaarin käskyjä, ja vielä Basmanovinkin -kasvoissa näkyi ilkeä ilo, vaikka hän koetti peittää sen -välinpitämättömyyden varjolla. - -Vjasemski ei pitänyt tarpeellisena puollustaa itseään. Hän tunsi -Iivanan ja päätti kärsivällisesti kantaa häntä odottavia kipuja. Hän -näytti lujalta ja arvokkaalta. - --- Viekää hän pois! -- tsaari sanoi. -- Minä määrään hänelle -samanlaisen mestauksen, kuin sille rosvolle, joka tunkeutui minun -luokseni makuuhuoneesen ja nyt odottaa palkkaansa. Mutta etsikää ja -tuokaa slobodaan noita, jonka kanssa hän oli yhteydessä. Antakoon hän -kidutustutkimuksessa vielä uusia todistuksia. - --- Julma on tämän maailman ruhtinaan viha -- Iivana jatkoi, nostaen -silmänsä taivasta kohden; -- hän, kuten kiljuva jalopeura, käy ympäri, -etsien minua nielläksensä. Mutta minä luotan Jumalan armoon, enkä -Herran avulla anna petoksen juurtua Venäjällä! - -Iivana astui alas ylennykseltä ja, istuttuaan hevosen selkään, lähti -takaisin hoviin, opritshnikkien ympäröimänä, jotka olivat ääneti. - -Maljuta lähestyi, köysi kädessä, Vjasemskia. - --- Älä pane pahaksi, ruhtinas! -- hän sanoi pilkaten, sitoessaan hänen -käsiään selän taakse, -- meidän on vain palveleminen! - -Ja ympäröittyään Vjasemskin vartijoilla, vei hän hänet vankilaan. - -Kansa alkoi poistua ääneti tahi kuiskaamalla puhuen tapahtumasta, ja -kohta oli vielä äsken niin monilukuisella väellä täytetty paikka -tyhjänä. - - - - -XXXIII Luku. - -Basmanovin taikapussi. - - -Vjasemskia tutkittiin, mutta ei mitkään kiduttamiset saattaneet häntä -lausumaan sanaakaan. Erinomaisella tahdon lujuudella kärsi hän ääneti -hirmuisia kidutuksia, joilla Maljuta koetti pakoittaa häneltä -tunnustuksen pahasta aikomuksesta tsaaria vastaan. Ylpeydestäkö, -ylenkatseestako, vaiko siitä, että elämä hänelle oli vastenmielinen, ei -hän edes koettanut heikentää Basmanovin kannetta, että hän itse oli -kohdannut hänet myllyllä. - -Tsaarin käskystä otettiin mylläri kiinni ja tuotiin slobodaan, mutta -hänen kiduttamistansa ei vielä aloitettu. - -Basmanov luuli kanteensa menestyksen olevan tirlitshin vaikuttaman, -jonka hän aina kantoi yllänsä ja tuli vielä enemmän vakuutetuksi sen -lumoavasta voimasta, kun Iivana ei osoittanut vähintäkään epäluuloa, ja -vaikka hän niinkuin ennenkin pilkkasi Basmanovia, oli hän kuitenkin -hänelle jotenkin suosiollinen. - -Hävitettyään yhden kilpailijoistaan, nähdessään taas Iivana -Vasiljevitshin yhä kasvavan suosion ja tietämättä myllärin istuvan -slobodan vankilassa, kävi Basmanov vielä ylpeämmäksi. Hän, seuraten -hänelle annettuja neuvoja, katsoi rohkeasti tsaarin silmiin, puhui -vapaasti leikkiä hänen kanssansa ja vastasi röyhkeästi hänen -pilkkaamisilleeen. - -Iivana Vasiljevitsh kärsi sen kaikki. - -Kerran, ollen tavallisilla ajoillaan, hän likimmäisten lemmikkiensä, -niiden joukossa molemmat Basmanovit, kuultuansa likimmässä luostarissa -aikaista puolipäivä jumalanpalvelusta, meni johtajan luo kammioon ja -suvaitsi vastaanottaa hänen kestitsemisensä. - -Tsaari istui penkillä pyhäin kuvien alla; hänen lemmikkinsä, paitsi -Skuratov, joka ei ollut saapuvilla, seisoivat pitkin seiniä, mutta -abboti, syvästi kumarrellen, asetti pöydälle hunajaa, erilaisia -marjahilloja, maitoa, ja tuoreita munia. - -Tsaari oli hyvällä päällä; hän maisteli joka ruokalajia, puhui -suosiollisesti leikkisanoja ja piti uskonnollisia puheita. Basmanoville -oli hän entistä suosiollisempi ja Basmanov tuli vielä enemmän -vakuutetuksi tirlitshin voimasta. - -Samassa tuokiossa kuului muurin takana kavioiden kopsetta. - --- Fedja, -- Iivana sanoi, -- katso, ken sinne tuli? - -Basmanov ei ennättänyt oven luo, kun se avautui, ja kynnyksellä näkyi -Maljuta Skuratov. - -Hänen katseensa oli salaperäinen, ja hänessä näkyi ilkeä ilo. - --- Astu sisään, Lukjanitsh! tsaari sanoi ystävällisesti: -- millä -viestillä sinut Jumala tuo? - -Maljuta astui kynnyksen yli ja vaihetettuaan katsetta tsaarin kanssa, -alkoi ristiä silmiänsä pyhäin kuvien edessä. - --- Mistä tulet? -- Iivana kysyi, ikäänkuin ei hän olisi ensinkään -odottanut häntä. - -Mutta Maljuta, viivyttäen vastausta, kumarsi hänelle ensin, vaan meni -sitten abbotin luo. - --- Siunaa, isä, -- hän sanoi, kumartuen ja siinä samassa vilkasi Feodor -Basmanoviin, joka äkkiä tunsi pahan aavistuksen. - --- Mistä tulet? -- Iivana uudisti, iskien salaa silmää Skuratoville. - --- Vankihuoneesta, hallitsija, noitaa tutkin. - --- Noh, entä sitten? -- tsaari kysyi ja vilkasi Basmanoviin. - --- Yhä vaan jupisee, vaikea on saada selville. Yhden me vain -ymmärsimme, kun aloimme katsoa hänen niveliänsä: "Vjasemski ei vain -yksin minun luonani käynyt: kävi myös Feodor Aleksejevitsh Basmanov ja -otti minulta juuren ja kantaa sitä nyt kaulassaan!" - -Ja Maljuta taas katsoi Basmanoviin. Basmanov vaaleni. Koko rohkeutensa -hävisi. - --- Hallitsija, -- hän sanoi, koettaen näyttää levolliselta, -- -luultavasti valehtelee hän minusta sentähden, kun annoin hänet ilmi -sinun armollesi! - --- Mutta, -- Maljuta jatkoi, -- kun me aloimme polttaa hänen -jalkapohjiansa, niin hän sanoi, että Basmanov tarvitsi tuon juuren, -vahingoittaakseen sinun terveyttäsi. - -Iivana katsoi ankarasti Basmanoviin, joka horjahti tuosta katseesta. - --- Isä tsaari! -- hän sanoi; viitsitkö kuulla, mitä mylläri puhuu! Jos -minä olisin pitänyt yhtä hänen kanssansa, olisinko minä hänet antanut -ilmi? - --- Senpä me näemme! Avaapas kauhtanasi, katsotaanpa, mitä sinulla on -kaulassasi? - --- Mitä muuta, kuin risti ja pyhäinkuva, hallitsija! -- Basmanov lausui -äänellä, joka oli kadottanut kaiken varmuutensa. - --- Avaa kauhtanasi! -- Iivana Vasiljevitsh lausui uudelleen, - -Basmanov avasi vedontapaisesti pukunsa ylimmäiset napit. - --- Ole niin hyvä, -- hän sanoi, antaen Iivanalle ketjut pyhäinkuvineen. - -Mutta tsaari huomasi, paitsi ketjuja, myös silkkinauhan Basmanovin -kaulassa. - --- Mutta mikä tämä on? -- hän kysyi, itse avaten hänen kauluksensa -rubiinisoljen ja vetäen paidan alta esiin nauhan pussineen. - --- Se on, -- Basmanov vastasi, ponnistaen viimeiset voimansa: -- se on, -hallitsija ... äidin siunaus. - --- Katsomme tuota siunausta! -- Iivana antoi pussin Grasnoille. -- Kas -tuossa, avaa se, Vasjuk! - -Grasnoi ratkoi veitsellä verhon ja aukaistuaan siihen käärityn -palttinapalasen, puisteli siitä jotain pöydälle. - --- Noh, mitä se on! -- tsaari kysyi ja kaikki kumartuivat uteliaasti -pöydän yli ja näkivät muutamia juuria ja sammakon luita. - -Abboti risti silmiään. - --- Noillako äitisi siunasi sinut? -- Iivana Vasiljevitsh sanoi -pilkallisesti. - -Basmanov lankesi polvilleen. - --- Anna anteeksi, hallitsija, orjallesi! -- hän huusi peljästyneenä. -- -Nähdessäni sinun vihasi minua kohtaan, särkyi sydämmeni, ja päästäkseni -jälleen sinun suosioosi, pyysin mylläriltä tuota juurta. Se on -tirlitsh, herrani! Mylläri antoi sen minulle, että sinä taas mieltyisit -minuun, sinun orjaasi, mutta pahaa aikomusta sinua kohtaan, Jumala sen -tietää, ei minulla ollut! - --- Mutta sammakon luut? -- Iivana kysyi, nauttien Basmanovin pelvosta, -jonka röyhkeys jo kauvan sitten oli häntä ikävystyttänyt. - --- Luista en minä tiennyt mitään, hallitsija, Jumala tietää, en mitään -tiennyt. - -Iivana Vasiljevitsh kääntyi Maljutaan. - --- Sinä sanot, -- hän lausui, -- noidan todistaneen Fedkasta: minkä -vuoksi Fedka kävi hänen luonansa: vahingoittaakseen minua? - --- Niin, hallitsija! -- ja Maljuta väänsi suutansa, iloiten -vihollisensa onnettomuudesta. - --- Noh, mitäs, Fedjusha, -- tsaari jatkoi pilkaten, -- sinut on -silmätysten asetettava noidan kanssa. Häntä on jo tutkittu; koettele -sinä myös kidutusta, muuten sanovat: tsaari vain kiduttaa maalaisia, -mutta säästää opritshnikkiänsä. - -Basmanov lankesi Iivanan jalkain juureen. - --- Ihana aurinkoni; -- hän huusi, tarttuen tsaarin ohabnin[30] -helmaan: -- valoni, herrani, älä minua hukuta, aurinkoiseni, kuuni, -valkohaukkaseni,[31] kärppäni! Muista, miten olen sinua palvellut, -miten sinun tahdostasi en kieltänyt mitään. - -Iivana kääntyi pois. - -Basmanov tuskissaan heittäytyi isänsä luo. - --- Isä! -- hän vaikeroi: rukoile sinä hallitsijaa, että hän -lahjoittaisi elämän orjallensa! Pukekoot minun ylleni ei ainoastansa -sarafaanin[32] vaan myöskin narrinkaapun! Minä ilolla palvelen tsaaria -narrina! - -Mutta Aleksej Basmanoville oli sekä isän- että säälintunteet vieraat. -Hän pelkäsi osanottavaisuudella poikansa kohtaloon saattaa itselleen -maanpaon. - --- Pois, -- hän lausui, työntäen Feodoria, -- pois, sinä petturi! Ken -ei ole uskollinen tsaarille, hän ei ole minun poikani! Mene, minne -hänen tsaarillinen armonsa sinut lähettää! - --- Pyhä abboti! -- nyyhki Basmanov, laahaten polvillaan isänsä tyköä -abbotin luo: -- pyhä isä, rukoile minun edestäni tsaaria! - -Mutta abboti seisoi hämillään, luoden silmänsä alas ja vapisi koko -ruumiistaan. - --- Jätä isä abboti rauhaan! -- Iivana lausui kylmästi. -- Jos on -tarpeen, niin hän jälkeenpäin pitää sinulle kuolleen sielunmessun. - -Basmanov katsoi ympärilleen rukoillen, mutta kohtasi vain vihollisia -tahi peljästyneitä kasvoja. - -Silloin hänessä tapahtui muutos. - -Hän käsitti, ett'ei voinut välttää kidutusta, joka oli yhtä julma kuin -mestaus ja tavallisesti loppui sillä; hän käsitti, ett'ei hänellä enään -ollut mitään jälellä ja sillä vakuutuksella palasi hänen -päättäväisyytensä. - -Hän nousi seisoalleen, ojensi suoraksi vartalonsa, pisti kätensä -vyöhön, katsoi röyhkeästi pilkaten Iivanaan. - --- Armollinen hallitsija! -- hän sanoi, pudistellen päätänsä, -suoristaakseen sotkeutuneita kutriansa: -- armollinen hallitsija, -lähden sinun käskystäsi piinaan ja kuolemaan. Anna minun sanoa sinulle -viimeinen kiitos kaikesta sinun suosiostasi! En mitään pahaa ajatellut -sinua vastaan, mutta synnit ovat minulla sinun kanssasi yhteiset! Kun -vievät minut mestattavaksi, kerron joka ainoan niistä kansalle! Mutta -sinä, isä abboti, kuule nyt minun tunnustukseni! -- - -Opritshnikit ja itse Aleksej Basmanov eivät antaneet hänen jatkaa. He -veivät hänet kammiosta pihalle ja Maljuta, asetettuaan hänet sidottuna -hevosen selkään, vei hänet heti slobodaan. - --- Sinä näet, isä, -- Iivana lausui abbotille, -- minkälaisilla sekä -ilmeisillä että salaisilla vihollisilla minä olen ympäröitty! Rukoile -Jumalaa minun, ansaitsemattoman, edestä, että Hän antaisi hyvän lopun -minun aikeilleni, että Hän siunaisi minua, suurta syntistä, -puhdistamaan pois petoksen juuren! - -Tsaari nousi seisoalleen ja, ristittyänsä pyhäin kuvien edessä, astui -abbotin eteen siunattavaksi. - -Abboti ja koko veljeskunta saattoivat hänet vavisten muurin -ulkopuolelle, jossa tsaarin tallirengit odottivat komeasti -satuloittuine hevosineen, ja vielä kauvan sen jälkeen, kun tomupilvi -oli peittänyt tsaarin soturineen, eikä enään kuulunut hevosten -kavioiden kopsetta, seisoivat munkit vielä, silmät alas luotuina, -eivätkä uskaltaneet kohottaa päätänsä. - - - - -XXXIV Luku. - -Narrin kaapu. - - -Samana aamuna tuli Morosovin luo, joka tsaarin tahdosta oli jäänyt -slobodaan, kaksi hovimestaria pyytämään häntä tsaarin päivälliselle. - -Kun Drushina Andrejevitsh tuli hoviin, olivat kaikki salit jo -opritshnikkejä täynnä, pöydät katetut, palvelijat komeissa puvuissa -valmistivat makupaloja. - -Bojari, katsoen ympärilleen, huomasi, että paitsi häntä ei ollut -ainoatakaan maalaisbojaria, ja luuli tsaarin osoittavan hänelle -erinomaisen kunnian. - -Kas, jo soivat hovin kellot, torvet toitottivat, ja Iivana -Vasiljevitsh, suosiollisella, ystävällisellä katseella astui saliin, -Tshudovan luostarin arkimandriitan Levkin, Vasili Grasnoin, Aleksej -Basmanovin, Boris Godunovin ja Maljuta Skuratovin seuraamana. - -Kumarruksiin vastattuaan istautui hän lautasensa ääreen ja kaikki -sijoittuivat paikoilleen pöydän ympärille virka-arvonsa mukaan. Yksi -tyhjä paikka jäi vain Godunovia alempana. - --- Istu, bojari Drushina! -- sanoi tsaari suosiollisesti, osoittaen -tyhjää paikkaa. - -Morosovin kasvot kävivät tummanpunaisiksi. - --- Hallitsija, -- hän vastasi, -- samaten kun Morosov on tehnyt -kaiken ikänsä, samaten hän tekee kuolemaansa asti. Liian vanha -olen, hallitsija, ottamaan uusia tapoja. Aja minut jälleen -maanpakolaisuuteen, aja minut pois kasvoisi edestä, -- mutta alemmaksi -Godunovia en istu! - -Kaikki katsoivat hämmästyksissään toisiinsa. Mutta tsaari nähtävästi -odotti tuota vastausta. Hänen kasvonsa jäivät levollisiksi. - --- Boris; -- hän lausui Godunovilie, -- on kohta kaksi vuotta, kun -tuommoisesta vastauksesta annoin bojari Drushinan sinun valtaasi. Mutta -näyttää jo olevan aika muuttaa tapaani. Varmaan ei ole meidän -maalaisia, vaan maalaisten meitä käskeminen! Luultavasti en minä ole -isäntä omassa pirtissänikään! Tulee minun, kurjan, koota kampsuni ja -paeta palvelijaparkoineni jonnekin kauvemmaksi; Ajavat he minut pois -täältäkin kurjan maankulkijan, niinkuin he ajoivat Moskovasta. - --- Hallitsija, -- Godunov sanoi nöyrästi, haluten pelastaa Morosovin, --- ei meidän, vaan sinun on paikat määrääminen. Vanhukset hyvin pitävät -vanhoista tavoista, ja älä sinä vihastu bojariin, että hän muistaa -järjestystä. Jos sallit, hallitsija, istahdun minä Morosovia alemmaksi, -sinun pöytäsi ääressä ovat kaikki paikat hyviä! - -Hän teki liikkeen, aikoen nousta istuimeltaan, mutta Iivana pidätti -hänet katseellaan. - --- Bojari on tosin vanha, -- hän lausui kylmäverisesti ja hänen itsensä -hillitsemisensä tuon suoran vastahakoisuuden suhteen täytti kaikki -läsnäolevaiset odotuksella. Kaikki aavistivat, että jotain -eriskummallista on tulossa, mutta eivät arvanneet, millä lailla tsaarin -viha ilmestyy, jonka tuloa ennusti keveä liike hänen kasvoissaan, -muistuttaen kaukaisen ilmavalon värähtämistä. - -Kaikkein rinnat olivat pakahtua ikäänkuin lähenevän myrskyn edellä. - --- Niin, -- Iivana jatkoi levollisesti, -- bojari on nuorempi -ikävuosiansa. Kovin hän rakastaa laskea leikkiä. Minä myös rakastan -laskea leikkiä ja valtioasioista sekä rukouksesta vapaana aikana -rakastan huvitella. Mutta siitä päivästä saakka, kun narrini Nogatjev -kuoli, ei ole ketään, joka minua huvittaisi. Drushinalle, näen minä, on -se ammatti mielenmukainen; ja koska minä lupasin osoittaa hänelle -suosiotani, niin määrään hänen ensimmäiseksi narrikseni. Tuokaa tänne -Nogatjevin kaapu ja pukekaa se bojarin ylle. - -Väreet tsaarin kasvoilla kävivät vilkkaammiksi, mutta hänen äänensä oli -levollinen, kuten ennenkin. - -Morosov seisoi, kuin jos ukkosen nuoli olisi häneen iskenyt. Hänen -tummanpunaiset kasvonsa vaalenivat, veri tulvaili sydämeen, silmät -säihkyivät, mutta kulmakarvansa ensin lähenivät toisiaan, vaan sitten -yhtyivät niin uhkaavasti, että Iivana Vasiljevitshinkin lähellä hänen -muotonsa näytti hirmuiselta. Hän ei vielä uskonut korviansa, hän -epäili, josko tsaari todellakin aikoo julkisesti häväistä hänet, -Morosovin, vanhan bojarin, jonka palvelukset ja muinainen kunnia oli -kaikille jo aikoja sitten tunnetut? Hän seisoi ääneti, luoden Iivanaan -liikumattoman, kysyvän katseen, ikäänkuin odottaen, että hän ottaisi -sanansa takaisin. Mutta Vasili Grasnoi nousi tsaarin viittauksesta ylös -pöydästä ja läheni Drushina Andrejevitshiä pitäen käsissään kirjavaa -kauhtanaa, joka oli puoleksi kultakankainen, puoleksi sarkainen, monin -paikoin parsittu, kulkusilla ja kelloilla peitetty. - --- Pue yllesi, bojari! Grasnoi sanoi: suuri hallitsija lahjoittaa -sinulle tämän kauhtanan edesmenneen narrinsa Nogatjevin jälkeen! - --- Pois! -- Morosov huudahti, työntäen pois Grasnoin: -- älä rohkene -kajota bojari Morosoviin, jonka esi-isiä sinun esi-isäsi ovat -palvelleet koirain vartijoina ja orjina! - -Ja, kääntyen Iivanaan, lausui hän harmista vapisevalla äänellä: - --- Hallitsija, ota sanasi takaisin! Käske surmata minut! Henkeni yli on -sinulla valta, mutta kunniani yli ei ole kenelläkään valtaa! - -Iivana Vasiljevitsh katsoi opritshnikkeihin. - --- Tottahan puhuin, sanoessani, että Drushinaa miellyttää leikin lasku. -Kuulitteko? Minulla ei ole valtaa lahjoittaa hänelle kauhtanaa! - --- Hallitsija, -- Morosov jatkoi, -- Herran Jumalan nimessä rukoilen -sinua: ota sanasi takaisin! Sinä et vielä ollut syntynyt, kun jo sinun -isä-vainajasi palkitsi minua! Kun jo minä Habari Simskin kanssa löin -tshuvashit ja tsheremissit Sviagilla, kun ruhtinaitten Odojefskin ja -Mstislavskin kanssa ajoin pois Okasta Krimin perintöruhtinaan ja -torjuin tatarien hyökkäykset Moskovasta! Paljon haavoja minä sain, -paljon verta vuodatin sinun isäsi palveluksessa sekä sinun, hallitsija! -En säästänyt päätäni sodassa enkä bojarien neuvostossa, väitin sinun -ala-ikäisenä ollessasi sinun ja sinun äitisi puolesta Shuiskin ja -Belskin kanssa! Kunniani vain minä säästin enkä kenenkään, koko -elämässäni antanut sitä tahrata! Sinäkö nyt häpäiset harmaita -hiuksiani? Sinäkö pilkkaat isäsi palvelijaa? Käske mestata minut, -hallitsija, käske minun panna pääni mestauspölkylle, ja minä menen yhtä -iloisena kärsimään, kuin ennen menin taisteluun! - -Kaikki olivat ääneti, liikutettuina Morosovin voimakkaasta puheesta: -mutta yleisen äänettömyyden kesken kuului Iivanan ääni: - --- Kylläksi lörpötelty! hän lausui julmasti, muuttuen pilkkaamisesta -ilmi vihaan: -- sinun tyhmät puheesi, ukko, todistavat, että sinusta -tulee hyvä narri! Pue yllesi narrin kaapu! - --- Te, -- tsaari jatkoi, kääntyen opritshnikkeihin, -- auttakaa häntä; -hän on tottunut, että häntä palvellaan. Jos Morosov olisi totellut, -tahi, langeten tsaarin jalkoihin, olisi pyytänyt nöyrästi armoa, ehkäpä -Iivana Vasiljevitsh olisi leppynyt. Mutta Morosovin ulkomuoto oli liian -päättäväinen; jopa hänen pyynnössäänkin kuului ylpeys, ja sitä Iivana -ei voinut kärsiä. Hän tunsi leppymätöntä vihaa kaikkia vahvaluonteisia -vastaan, ja yksi syistä, jonka tähden hän käänsi sydämensä pois -Vjasemskista, itsekään sitä havaitsematta, oli ruhtinaan itsenäinen -luonne. - -Silmänräpäyksessä opritshnikit tempasivat Morosovin päällystakin pois -ja vetivät hänen yllensä kauhtanan kelloineen. - -Iivanan viimmeisten sanain jälkeen ei Morosov enään vastustanut. Hän -antoi pukea itsensä ja katsoi ääneti, miten opritshnikit nauraen -oikaisivat ja nyhtivät hänen päällensä kauhtanaa. Hänen ajatuksensa -tunkeutuivat hänen sydämensä syvimpään; hän mietti itsekseen. - --- Mutta lakin unohditte! -- Grasnoi sanoi, painaen Morosovin päähän -kirjavan lakin, ja, astuttuaan taaksepäin, kumarsi hän hänelle maahan -asti. - --- Drushina Andreitsh! -- hän sanoi, -- kumarramme, sinua tervehtäen -uuteen virkaasi! -- Huvita meitä, kuten Nogatjev vainajakin huvitti! - -Silloin Morosov nosti päänsä ja loi katseen kokoontuneihin. - --- Hyvä! -- hän virkkoi lujasti ja vakavasti: -- otan vastaan tsaarin -armon! Bojari Morosov ei sopinut istumaan Godunovin rinnalle; mutta -tsaarin narrin sopii istua tsaarin pöytään Grasnojen ja Basmanovien -kanssa. Väistykää vartijat! sijaa uudelle huvittajalle! Laskekaa esiin -narri ja kuunnelkaa kaikki, miten hän huvittaa Iivana Vasiljevitshiä. - -Morosov teki käskevän liikkeen, ja opritshnikit vastenmielisestikin -väistyivät. - -Helistäen kelloilla, bojari astui pöydän luo ja istahti penkille, -Iivanan vastapäätä, niin ylevällä arvokkaisuudella, ikäänkuin hänellä -olisi ollut narrin kaapun asemesta tsaarin mantteli yllänsä. - --- Miten minä sinua huvittaisin? -- hän sanoi, asettaen kyynärpäänsä -pöydälle ja katsoen suoraan Iivana Vasiljevitshin silmiin. -- Liian -oppinut olet huvituksissa, ei millään voi sinua hämmästyttää! -Minkämoisia leikkejä eikö ole laskettu Venäjällä, siitä saakka, kun -sinä hallitset! Huvittelit sinä alaikäisenä ollessasi, ajamalla -hevosella ihmisten päälle kaduilla; huvittelit käskiessäsi koirain -vartijain leikata ruhtinas Shuiskin metsästyksellä ollessa; huvittelit, -kun Pskovista tulivat lähettiläät valittamaan sinulle sinun -sijaisestasi, mutta sinä käskit kuumalla tervalla polttaa heidän -partojansa. - -Opritshnikit aikoivat hypähtää paikoiltansa ja hyökätä Morosovin -päälle; tsaari pidätti heitä merkillä. - --- Mutta, -- Morosov jatkoi, -- tuo kaikki oli vain lapsen leikkiä; -kohta se sinua ikävystytti. Sinä aloit sulkea luostariin mainioita -miehiä, mutta heidän vaimojaan ja tyttäriään sinä häpäisit. Ja sekin -ikävystytti sinut. Silloin sinä aloit valita parhaimpia palvelijoitasi -ja kiduttaa heitä. Tuo teko kävi hupaisemmaksi, mutta ei kauvan. Eihän -vaan ole kylläksi pilkata kansaa ja bojareja. Annapas kun käymme -Kristuksen kirkkoa pilkkaamaan. Kas niin, kokositpa kaikenlaista -kapakkaväkeä, kaikenlaisia saastaisia roistoja, pu'it niitä munkin -pukuun ja itsekin pukeuduit munkiksi, ja rupesitte te päivällä ihmisiä -tappamaan, vaan yöllä kafismia[33] laulamaan. Sinä itse, verellä -tahrattuna, soitit ja lauloit ja vähällä ett'et pitänyt koko messua. -Tuo oli kaikkein hauskempi huvitus, jommoista ei kukaan muu, kuin sinä, -olisi voinut keksiä. - --- Mitä vielä sanon sinulle, hallitsija? Miten vielä sinua oikein -huvitan? Mutta sen vielä sanon: sillä aikaa kun sinä opritshnikkinesi -hyppelet naamiopuvussa, soitat aamumessuun ja juovut verestä, sillä -aikaa astuu sinua vastaan lännestä Sigismundo, ahdistaa sinut -pohjoisesta saksalaiset ja tshudit, mutta etelästä ja idästä nousee -khaani. Tulvaa tatarilauma Moskovan yli, eikä löydy sotapäälliköitä, -jotka puolustaisivat Herran pyhää paikkaa! Leimuavat Jumalan temppelit -pyhine jäännöksineen, alkavat taas Batijevin ajat. Ja sinä, koko -Venäjän tsaari, kumarrut khaanin jalkain juureen ja, polvistuen, -suutelet hänen jalustimiansa! - -Morosov vaikeni. - -Ei kukaan katkaissut hänen puhettansa; kaikki tuskin voivat hengittää. -Tsaari kuunteli, eteenpäin nojautuneena, kalpeana, palavilla silmillä, -vaahto suun ympärillä. Suonenvedon tapaisesti puristi hän nojatuolin -puitteita ja nähtävästi peläten kadottaa ainoatakaan Morosovin sanaa ja -kätki jokaisen niistä mieleensä, maksaaksensa jokaisesta eri piinalla. - -Kaikki opritshnikit olivat kalpeat; ei kukaan uskaltanut katsahtaa -tsaariin. Godunov loi silmänsä alas eikä uskaltanut hengittääkään, -peljäten kääntävänsä huomion itseensä. Yksin Maljutakin oli hämillänsä. - -Yht'äkkiä sieppasi Grasnoi veitsen, juoksi Iivanan luo ja lausui, -osoittaen Morosoviin: - --- Suo, hallitsija, sulkea hänen suunsa! - --- Älä tee sitä! -- tsaari virkkoi melkein kuiskaten ja -mielenliikutuksesta tukehtumaisillaan: -- anna hänen armonsa puhua -loppuun! - -Morosov katsoi ylpeästi ympärilleen. - --- Tahdotko vielä kuulla leikkipuhetta, hallitsija? Minä sinua huvitan! --- Jäi sinulle vielä entisistä uskollisista palvelijoistasi yksi -jälelle, vanhaa bojarisukua; häntä sinä et vielä mestannut, siitäkö -syystä, että pelkäsit Jumalan vihaa, vai siitäkö, ett'et vielä keksinyt -hänelle sopivaa mestausta. Hän eleli kaukana sinusta, maanpaossa, ja -olisit sinä hänet voinut unohtaa; mutta sinä, hallitsija, et ketään -unohda! Lähetit sinä hänen luoksensa kirottusi Vjasemskin, polttamaan -hänen kartanonsa ja ryöstämään hänen vaimonsa. Koska hän tuli sinulta -pyytämään tuomiota Vjasemskin yli, käskit sinä heidät taistella -huviksesi, luullen Vjasemskin surmaavan vanhan palvelijasi. Mutta -Jumala ei tahtonut hänen kuolemaansa, vaan näytti hänen viattomuutensa. - --- Mitä sinä silloin teit, hallitsija? Silloin, -- Morosov jatkoi ja -hänen äänensä vapisi, ja kellot hänen kaapussansa värähtivät, -- -silloin sinusta näytti vähältä sinun palvelijasi loukkaus ja sinä -päätit häväistä hänet ennen ei vielä tunnetulla häväistyksellä! - --- Silloin, -- Morosov huusi, nousten seisoalleen, -- silloin sinä, -hallitsija, annoit pukea bojari Morosovin narrin kaapuun ja käskit -hänet, joka oli pelastanut Tulan ja Moskovan, huvittaa sinua ynnä sinun -saastaisia kerjäläisiäsi. - -Julma oli vanhan sotapäällikön muoto opritshnikkien kesken. Hänen -narrimaisen pukunsa vaikutus hävisi. Tiheiden kulmakarvojen alta iski -tulta. Valkea partansa valui rinnallensa, joka muinoin oli -vastaanottanut monta vihollisten iskua, mutta nyt oli kirjavana -heleänvärisistä parsintilkuista; mutta hänen harmistuneissa -kasvoissansa oli niin paljon arvokkaisuutta, niin paljon ylevyyttä, -että Iivana Vasiljevitsh häneen verraten näytti vain vähäpätöiseltä. - --- Hallitsija, -- Morosov jatkoi ääntänsä korottaen -- uusi narri on -sinun edessäsi. Kuule hänen viimeistä leikkipuhettansa! Niin kauvan, -kun sinä elät, ovat kansan huulet pelvosta suljetut; mutta kun loppuu -sinun petollinen hallituksesi, maailmaan vaan jää muisto sinun töistäsi -ja nimesi kulkee vaan polvesta polveen ikuisella kirouksella, siksi kun -tulee Herran viimeinen tuomiopäivä! Ja silloin kaikki sadat ja tuhannet -sinun murhaamasi, kaikki joukot miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia, -kaikki, jotka sinä hukutit ja piinasit, kaikki tulevat Herran eteen, -valittaen suuresti sinun, heidän piinaajansa, ylitse! Samana hirmuisena -päivänä tulen minäkin ijankaikkisen tuomarin eteen, tulen tässä samassa -puvussa ja vaadin takaisin kunniani, jonka otit minulta pois maan -päällä! Ja ei ole silloin sinua kanssasi kurjia palvelijoitasi, -sulkemassa valittavaisten suita, vaan tuomari kuulee heidät, ja sinä -heitetään ijankaikkiseen tuleen, joka perkeleelle ja hänen -enkeleillensä on valmistettu! - -Morosov vaikeni ja, heitettyään ylenkatseellisen silmäyksen tsaarin -lemmikkeihin, käänsi hän heille selkänsä ja lähti hitaasti astuen pois. - -Ei kukaan ajatellutkaan pidättää häntä. Ylevänä astui hän pöytärivien -välitse, ja kun hänen kelloinsa helinä vaikeni, tointuivat opritshnikit -hämmästyksestään, mutta Maljuta, nousten seisoalleen, sanoi Iivana -Vasiljevitshille: - --- Käsketkö heti lopettaa hänet, vaiko viedä vankeuteen? - --- Vankeuteen, -- äänsi Iivana, vetäen henkeään. -- Säästäkää hänet! -Ruokkikaa häntä! Häntä ei saa kiduttaa, ettei hän kuolisi ennen, kun on -aika; sinä vastaat päälläsi hänestä. - -Iltasella oli tsaarilla erityinen neuvottelu Maljutan kanssa. - -Kolitshevit, jotka jo kauvan sitten istuivat vankeudessa Maljutan -kiduttamina, tunnustivat osaksi petoksensa, ja olivat heitä vastaan -Iivanan mielestä todistaneet ystävänsä ja orjansa, jotka, kidutusta -kestämättä, myöntyivät kaikkeen. - -Paljon muita ihmisiä oli tähän asiaan sekoitettu. Tsaarin käskystä -kiinni otetut ja julmasti piinatut, mikä Moskovassa, mikä slobodassa, -nimittivät he taas vuorostansa paljon nimiä, ja kidutettujen luku -kasvoi päivä päivältä ja nousi vihdoin kolmeen sataan henkeen. - -Iivana Vasiljevitsh, joka piti paljon ulkomaisten hallitsijain -mielipiteistä, päätti odottaa Moskovassa silloin olevain litvalaisten -lähettiläiden poislähtöä ja tehdä tuomituille yhtenä ja samana päivänä -yhteinen mestaus! Mutta tehdäksensä sen vaikutuksen julmemmaksi ja että -se peljästyttäisi kapinoitsijoita tulevaksi aikaa, piti tuon mestauksen -tapahtua Moskovassa, koko kansan nähden. - -Samana päivänä päätti tsaari mestauttaa Vjasemskin ja Basmanovin. -Mylläri, ollen noita, tuomittiin roviolla poltettavaksi, mutta -Korshunille, joka rohkeni tunkeutua tsaarin makuuhuoneesen ja joka yhä -vielä säästettiin juhlalliseen tilapäähän, Iivana valmisti erinomaisia, -vielä tuntemattomia kipuja. Samaa kohtelua hän valmisti Morosoville. - -Tuon yhteisen mestauksen eriseikoista keskusteli tsaari aina myöhään -yöhön asti, ja kukot jo lauloivat kaksi kertaa, kun hän laski Maljutan -pois ja meni rukoushuoneeseensa. - - - - -XXXV Luku. - -Mestaus. - - -Litvalaisten lähettiläiden pois lähdettyä juhlallisen mestauspäivän -aattona, näkivät Moskovan asukkaat kauhulla valmistukset siihen. - -Suurella kauppapaikalla, "Kiinalais-kaupungin" sisäpuolella, oli -pystytetty paljon hirsipuita. Niiden keskellä seisoi muutamia -lautatelineitä lavoineen. Vähän kauempana riippui patsaiden välipuulla -hirmuisen iso, rautainen kattila. Telineitten toisella puolella -törrötti yksinäinen patsas, siihen kiinnitettyne ketjuineen, ja patsaan -ympäri työmiehet latoivat puita rovioksi. Eriskummallisia, -monenlaatuisia koneita näkyi hirsipuitten välissä ja herättivät -kansajoukossa kauheita aavistuksia, joista sydäntä jo edeltäpäin särki. - -Vähitellen lähtivät kaikki kauppatorille kaupittelemaan tulleet pois -pelvosta. Ei vain tori, mutta myös sitä ympäröivät kadut tyhjentyivät. -Asukkaat sulkeutuivat huoneisiinsa ja puhuivat kuiskaten tulevasta -tapahtumisesta. Huhu hirmuisista valmistuksista kulki ympäri koko -Moskovan, ja joka paikassa hallitsi äänettömyys. Myymälät suljettiin, -ei ketään näkynyt kaduilla ja ainoastaan vähän väliä ajoivat niitä -pitkin kuriirit, käskyillä lähetetyt Arbatista, jossa Iivana oli -sijoittunut huvilassaan. "Kiinalaisessa kaupungissa" ei kuulunut muuta, -kuin kirvesmiesten kirveitten kolina ja työtä määräävien opritshnikkien -puhe. - -Yön tultua hiljeni nekin äänet, ja kuu, kohoten Kiinalais-kaupungin -terävähuippuisten muurien yli, valaisi tyhjän toripaikan, joka oli -täynnä seipäitä ja hirsipuita. Ei ainoatakaan valkeaa näkynyt -akkunoissa; kaikki akkuna-luukut olivat suljetut, ainoastaan siellä, -täällä loisteli himmeästi lamppu kirkkojen ulkopuolella olevien pyhäin -kuvien edessä. Mutta ei kukaan maannut sinä yönä; kaikki rukoilivat, -aamua odottaissa. - -Vihdoin tuli tuo kohtalolta määrätty aamu ja ilmassa kuului kaarneitten -ja naakkojen kirkuminen, jotka, aavistaen veren lähestyvän, lensivät -joka paikasta Kiinalais-kaupunkiin, liitelivät joukottain torin yllä ja -peittivät mustina rivinä kirkkojen ristejä, talojen kattojen harjat ja -huiput ja hirsipuutkin. - -Äänettömyyttä keskeytti bunbenien ja tulumpaasien[34] äänet, jotka -verkalleen lähenivät toripaikkaa. Näkyi joukko ratsastavia -opritshnikkia, viisi rivissä. Heidän edellänsä ajoi rummunlyöjät, -ajaakseensa pois kansaa ja puhdistaakseen tien tsaarille; mutta turhaan -he huiskuttivat bunbeniansa ja löivät tulumpaasiansa: ei missään -näkynyt elävää henkeäkään. - -Opritshnikkien jälessä ajoi itse tsaari Iivana Vasiljevitsh, -ratsastaen, juhlapuvussa, kultaisella viineillä selkänsä takana. Hänen -kypärinsä laki oli koristetta Deisusomilla, se on: emallista tehdyllä -Vapahtajan, Neitsyt Marian, Johannes Kastajan ja muitten pyhien -kuvilla. Tshepraki hänen allansa loisti kalliista kivistä, ja hänen -sinisen-mustalla hevosensa kaulalla heilui nauhan asemesta koiran pää. - -Tsaarin rinnalla ratsasti tsarevitsh Iivana ja heidän jäljessään -likimmäiset hovimiehet, kolme rivissä. Niiden jälestä astui noin -kolmesataa kuolemaan tuomittua henkilöä. Kahleella sidottuina, -kidutuksista nääntyneinä, he tuskia taisivat liikuttaa jalkojansa heitä -ajavien opritshnikkien pakoittamina. Monilukuinen hevosväki lopetti -saaton. - -Kun saatto oli ajanut kiinalais-kaupunkiin, ja koko sotajoukko -kiirehtien asettunut hirsipuitten ympärille, Iivana, astumatta alas -hevosensa selästä, katsahti ympärilleen ja näki ihmeekseen, ett'ei koko -paikalla ollut ainoatakaan katsojaa. - --- Ajakaa esiin kansaa! -- hän sanoi opritshnikeille. -- Älköön kukaan -peljätkö! Ilmoittakaa Moskovan kansalle, että tsaari mestauttaa -pahantekijänsä, mutta viattomille hän lupaa armon. - -Heti alkoi paikka täyttyä väellä, akkuna-luukut avautuivat, akkunoissa -näkyi vaaleita, peljästyneitä kasvoja. - -Sillä aikaa kattilan alle tehty rovio alkoi leimuta ja lavoille -nousivat mestaajat. - -Iivana käski tuoda esiin tuomittujen seasta muutamia vähemmin -syyllisiä. - --- Miehet! -- hän sanoi heille lujasti ja selvästi, että kaikki torilla -olevat voivat kuulla; -- te ystävyydellänne ja vierasvaraisuudellanne -minun pettäjiäni kohtaan ansaitsisitte samanlaisen mestauksen kuin -hekin, mutta minä sääliväisyydestä, murehtien teidän sielunne -kadotuksesta, armahdan teitä ja lahjoitan teille elämän, että te -katumuksella parantaisitte virheenne ja rukoilisitte minun, -ansaitsemattoman, edestä. - -Tsaarin viittauksesta vietiin armoitetut erilleen. - --- Moskovan asukkaat: -- Iivana silloin sanoi: -- te näette nyt -mestauksen ja kidutuksen; minä rankaisen pahantekijät, jotka tahtoivat -antaa valtakunnan vihollisille! Kyyneleitä vuodattaen annan heidän -ruumiinsa piinaan, sillä minä olen Jumalan asettama tuomari -tuomitsemaan kansaani! Eikä ole vääryyttä minun tuomiossani, sillä, -niinkuin Abraham, nostaessaan veitsen poikansa yli, minäkin annan -kaikkein likeisimpiäni uhriksi! Tulkoon heidän verensä minun -vihollisteni yli! - -Silloin tuomittujen joukosta ensiksi tuotiin esiin bojari Drushina -Andrejevitsh Morosov. - -Iivana, ensimäisessä vihan vimmassa, olisi antanut hänet -kaikkein hirmuisimpaan piinaan; mutta luonteensa käsittämättömän -vaihtelevaisuuden taikka ehkäpä moskovalaisten yleisen rakkauden tähden -bojariin, hän mestauspäivän aattona muutti päätöksensä ja tuomitsi -hänet vähemmän hirmuiseen kuolemaan. - -Valtioneuvoston sihteeri, seisoen mestauslavan edessä aukasi pitkän -paperikäärön ja luki kovalla äänellä: - -"Entinen bojari Drushina! Sinä kerskasit tahtovasi saattaa -levottomuutta valtiossa, kutsua Krimin khaanin ja litvalaisten -kuninkaan Sigismundin ja tehdä monet muut onnettomuudet ja uudistukset -Venäjällä. Sinä myös rohkenit pahoilla, pistävillä sanoilla häväistä -itse hallitsijaa, koko Venäjän tsaaria ja suuriruhtinasta, ja kehoittaa -hänen hyviä palvelijoitaan vastahakoisuuteen. Ansaitsisit sinä -kuolemaakin pahempia kipuja; mutta suuri hallitsija, muistaen sinun -entisiä urhotöitäsi sydämensä sääliväisyydestä käski sinut eroittaa -muista, ja säästäen eri kidutuksia, mestata nopealla kuolemalla, -katkaista sinulta kaulan, eikä lukea sinun jäljelle jäänyttä -omaisuuttasi hallitsijan talouteen". - -Morosov, joka jo oli astunut mestauslavalle, risti itsensä. - --- Tunnustan itseni puhtaaksi Jumalan ja ihmisten edessä, -- hän -vastasi levollisesti, -- annan sieluni Herralle Jesukselle -Kristukselle, mutta hallitsijalta pyydän ainoan armon: mitä jää minun -jälkeeni omaisuutta, jaettakoon kolmeen osaan: ensimmäinen osa Jumalan -temppeliin ja messuiksi sieluni pelastukseksi; toinen kerjäläisveljille -ja kolmas minun uskollisille palvelijoilleni ja orjilleni, jotka kaikki -vapautan ikuisesti. Leskelleni annan anteeksi, ja hänellä on valta -mennä naimisiin, kenelle hän tahtoo. - -Näin lausuttuansa Morosov vielä kerran risti itsensä ja laski päänsä -mestauspölkylle. - -Kuului jyrneä isku, Drushina Andrejevitshin pää vieri alas, ja hänen -jalosukuinen verensä maalasi mestauslavan punaiseksi. - -Hänen jälkeensä opritshnikit, kansan hämmästykseksi, toivat hallitsijan -aseenkantajan, ruhtinas Vjasemskin, ylihovimarsalkki Fedor Basmanovin -ja hänen isänsä Aleksein, josta Fedor oli todistanut kidutuksessa. - --- Moskovan miehet! -- Iivana sanoi osoittaen tuomituita: -- tässä -näette minun ja teidän vihollisia! He, unohtaen, että ovat suudelleet -ristiä, ovat minun nimessäni ahdistaneet teitä ja, pelkäämättä Jumalan -tuomiota, ryöstäneet teidän omaisuutenne ja hävittäneet kansaa, jota -minä asetin heidät suojelemaan. Ja nyt he saavat tekojensa mukaan -ansaitun palkinnon! - -Vjasemski ja molemmat Basmanovit, muka tsaarin luottamuksen pettäjinä, -olivat tuomitut hirmuisiin kipuihin. - -Sihteeri syytöksessänsä luki heidän aikomuksensa olleen hukuttaa -tsaari loihtimisella, rikollisen yhteytensä valtion vihollisten kanssa -ja kansan rasittaminen Iivanan nimessä. - -Kun mestaajat, otettuaan Fedor Basmanovin, veivät hänet mestauslavalle, -kääntyi hän katsojiin ja huusi kovalla äänellä: - --- Oikeauskoinen kansa! Tahdon ennen kuolematani tunnustaa syntini! -Tahdon että kaikki ihmiset tietäisivät minun tunnustukseni! Kuulkaa -oikeauskoiset... - -Mutta Maljuta, joka seisoi hänen takanaan, ei antanut hänen jatkaa. Hän -leikkasi häneltä pään taitavalla miekan lyönnillä juuri samassa -silmänräpäyksessä, kun Basmanov alkoi tunnustuksensa. - -Hänen verinen ruumiinsa kaatui mestauslavalle, mutta päänsä lensi, -korvarenkaitten helistessä, tsaarin hevosen jalkoihin, joka hypähti -sivulle, korskuen ja peljästyneenä katsoen siihen. Basmanovin viimeinen -röyhkeys pelasti hänet häntä odottavasta piinasta. - -Hänen isänsä Aleksei ja Vjasemski eivät olleet niin onnelliset. He -vietiin Korshun-rosvon kera mestaustelineille, jossa hirmuiset koneet -heitä odotti. Samassa vedettiin esiin vanha mylläri roviolle ja -sidottiin kiinni patsaasen. - -Vjasemski, kidutuksista nääntyneenä, ei voinut seisoa jaloillansa ja -mestaajien tukemana hän hurjasti katsoi ympärilleen. Hänen silmissänsä -ei huomattu pelkoa eikä katumusta. Nähdessään patsaasen sidotun -myllärin ja hänen ympärillänsä kiertelevää savua, muisteli hän hänen -viimeisiä sanojaan, koska ukko, hänen miekkansa loihdittuaan, katsoi -vesiammeesen; ruhtinas muisti myös näkönsä, kun hän kuun valaisemana -yönä, katsoessaan kohisevan pyörän alle, koetti nähdä tulevaisuuttaan, -mutta näki vain veden muuttuvan punaiseksi, ikäänkuin veren näköiseksi, -ja miten siinä liikkuivat hammasteräiset sahat ja rautaiset pihdit -avautuivat ja sulkeutuivat... - -Mylläri ei huomannut Vjasemskia. Taipuneena omiin ajatuksiinsa, jupisi -hän nenäänsä jotain ja hullun näköisenä hypähteli hän roviolla, -helistäen ketjujaan. - --- Shikalu! Kikalu! -- hän lausui, -- lensivät korpit rikkaalle -aterialle! Pyörii ratas, pyörähtelee! Mikä oli ylhäällä, se laskeutui -alas! Shagadam! Nouse vihuri myllystä, lennä päälle vihollisteni! -Kulla! Kulla! Hävitä rovio, sammuta tuli! - -Ja ikäänkuin kuuliaisena hänen loihtimiselleen, puhalsi tuuli paikan -yli, mutta sen sijaan, että se sammuttaisi rovion, puhalteli se vielä -enemmän sen alla olevia puita ja liekki, leimuten kuivien puitten -välitse, tarttui mylläriin ja peitti hänet katsojien silmistä. - --- Shagadam! Kulla! Kulla! -- kuului vielä savupilven läpitse ja ääni -hävisi leimuavan rovion ratinaan. - -Korshunin ulkomuoto ei ollut tuskin yhtään muuttunut, ei kidutuksesta -eikä pitkästä nääntymisestä vankihuoneessa. Hänen vahva luontonsa kesti -tutkimisen, mutta katseensa oli muuttunut. Se oli lauhkeampi, silmät -näyttivät levollisemmilta. - -Siitä samasta yöstä alkaen, kun hänet otettiin kiinni tsaarin -makuuhuoneessa ja heitettiin vankilaan, lakkasi hänen omantuntonsa -vaivat. Hän otti silloin vastaan häntä odottavan kuoleman, lunastuksena -muinoin tehdyistä pahoista töistänsä, ja, leväten märäntyneillä -oljilla, hän, ensi kerran, pitkän ajan jälkeen nukkui rauhallisesti. - -Sihteeri luki kansan kuullen syytöksen Korshunia vastaan ja häntä -odottavan mestauksen. - -Korshun, astuttuaan mestauslavalle, kääntyen kirkkoihin risti itsensä -ja kumarsi kerta toisensa jälkeen, neljä kertaa maahan asti, kansalle -kaikille neljälle suunnalle. - --- Suo anteeksi, oikeauskoinen kansa! -- hän lausui, -- anna anteeksi -minulle minun syntini, ryöväykseni, varkauteni ja murhani! Anna -anteeksi kaikki, mitä olen sinua vastaan rikkonut! Ansaitsin minä -kuoleman tuskan, anna anteeksi rikokseni, oikeauskoinen kansa. - -Ja, kääntyen mestaajien puoleen, pujotti hän itse kätensä -valmistettuihin renkaisiin. - --- Sitokaa! -- hän sanoi, pudistaen harmaata, kiherätukkaista päätänsä, -eikä sen enempää lisännyt sanaakaan. - -Silloin, Iivanan viittauksesta, kääntyi sihteeri muihin tuomittuihin ja -luki heille syytöksen hallitsijaa vastaan, aikomuksella antaa Novgorod -ja Pskov litvalaiselle kuninkaalle ja rikoksellisista suhteista Turkin -sultanin kanssa. - -Heitä alettiin viedä, osaksi hirsipuihin, osaksi kattilaan, tahi muihin -mestauksen välikappaleihin. - -Kansa alkoi ääneen rukoilla. - --- Herra, Herra! -- kuului ylt'ympäri toria: -- armahda heitä, Herra! -Ota heti heidän sielunsa! - --- Rukoilkaa meidän edestämme, vanhurskaat -- huusivat muutamat -joukosta: -- muistakaa meitä, kun tulette Jumalan valtakuntaan! - -Opritshnikit, tukahduttaakseen noita sanoja, alkoivat huutaa: - --- Haidaa! Haidaa! Hukkukoot hallitsijan viholliset! - -Mutta samassa hetkessä syntyi liike, kaikki kääntyivät samaan suuntaan -ja kuului huudahduksia: - --- Autuas tulee! Katsokaa, katsokaa! Autuas tulee! - -Torin toisessa päässä näkyi noin neljänkymmenen vuotias henkilö, -harvapartainen, vaaleakasvoinen, puettu vain palttinaiseen paitaan, -Hänen kasvonsa olivat erinomaisen lauhkeat, ja huulensa olivat -eriskummallisessa, lapsellisesti herttaisessa hymyssä. - -Tuon ihmisen muoto, noitten monien kauhua, pelkoa tai petomaista -julmuutta kuvaavien kasvojen keskellä, erosi niistä jyrkästi ja -vaikutti erinomaisesti kaikkiin. Kaikki vaikenivat, mestaukset -keskeytyivät. - -Kaikki tunsivat autuaan, vaan ei kenkään vielä nähnyt hänellä sellaista -katsetta, kuin tänään. Vastoin tavallisuutta vapisivat hänen huulensa -suonenvedosta, ikäänkuin hänen lauhkeutensa kanssa olisi taistellut -joku muu, ennen tuntematon mieliala. - -Eteenpäin kumartuneena, helistäen vitjoja ja rautaristejä, joilla hän -oli aivan peitetty, kulki autuas hänelle tietä antavan joukon läpi ja -astui suoraan Iivanaa kohti. - --- Ivashko! Ivashko! -- hän huusi jo kaukaa, hypistellen puisia -helminauhojaan ja yhä hymyillen: -- Ivashko! Minut unohdit! - -Nähtyään hänet, aikoi Iivana kääntää hevosensa ja ajaa toisaalle, mutta -heikkomielinen seisoi hänen rinnallansa. - --- Kas tässä on autuas! -- hän lausui, tarttuen tsaarin hevosen -suitsiin: -- miksi et käske mestata myös autuasta? Miksi Vasja on muita -huonompi? - --- Mene Jumalan nimeen! -- tsaari sanoi, ottaen kourallisen kultarahoja -koristetusta kukkarostaan, joka riippui hänen vyöllänsä: -- tuossa on, -Vasja, mene, rukoile minun edestäni! - -Autuas ojensi ensin molemmat kätensä eteenpäin, mutta vetäsi ne heti -pois ja rahat putosivat maahan. - --- Ai, ai! Polttaa! -- hän huusi, puhaltaen sormiaan ja heiluttaen -niitä ilmassa: -- Miksi sinä kuumensit rahojasi tulessa? Miksi sinä ne -helvetin liekissä kuumensit? - --- Mene matkaasi, Iivana maltittomasti virkkoi, -- jätä meidät, ei -sinun sijasi ole täällä! - --- Ei, ei! Täällä on minun sijani marttyyrien kanssa! Anna minullekin -marttyyrin kruunu! Miksi minua ylenkatsot? Miksi minua loukkaat? Anna -myös minulle semmoinen kruunu, jonka annat muillekin. - --- Mene, mene! -- Iivana lausui vihastuen. - --- En mene! -- heikkomielinen lausui itsepintaisesti, tarttuen hevosen -valjaisiin, mutta äkkiä hän naurahti ja osoitteli sormellaan Iivanaa. --- Katsokaa, katsokaa! -- hän huusi: -- mitä hänellä on tuossa -otsallansa? Mitä sinulla on tuossa, Ivashka? Sinun otsallasi on sarvet! -Sinulle on kasvanut pukin sarvet! Ja sinun pääsi on muuttunut koiran -pääksi! - -Iivanan silmät saihkyivät. - --- Pois, hullu! -- hän huusi ja temmaten likinnä olevalta -opritshnikiltä keihään, töyttäsi hän sillä heikkomielistä. - -Kauhun huuto kuului kansassa. - --- Älä kajoa häneen! -- kuului joukosta, -- älä kajoa autuaasen! -Sinulla on valta meidän päittemme ylitse, mutta autuaasen älä kajoa! - -Mutta heikkomielinen yhä hymyili, puoleksi lapsellisesti, puoleksi -heikkomielisesti. - --- Kurista minut, tsaari Saul! -- hän lausui, vetäen sivulle -rinnallansa riippuvat ristit: -- pistä tähän suoraan sydämeen! Miksi -minä olen noita vanhurskaita huonompi? Lähetä minutkin taivaan -valtakuntaan! Vai kadehtitko, ett'et pääse sinne meidän kanssamme, -tsaari Saul, tsaari Herodes, tsaari äärimmäinen? - -Keihäs vavahti Iivanan kädessä. Vielä silmänräpäys -- ja se lentäisi -heikkomielisen rintaan, mutta uusi kansan huuto pidätti sen taas -ilmassa. Tsaari pidätti itsensä eikä antanut valtaa tahdollensa, mutta -myrskyn oli ulos purkautuminen. - -Suu vaahdossa, leimuavin silmin, keihäs korkealle kohotettuna, iski hän -kannuksensa hevosen kupeihin ja kiiti suoraan tuomittujen joukkoon, -niin että säkenet saihkyivät hevosen kengistä, ja iski keihäänsä -lähinnä olevaan. - -Kun hän palasi paikallensa, laskien maahan keihään verisen pään, olivat -opritshnikit jo ehtineet viedä pois heikkomielisen. - -Iivana viittasi kädellään, ja mestaajat alkoivat työnsä. - -Iivanan kalpeille kasvoille kohousi puna; hänen silmänsä suurenivat, -otsallansa nousivat siniset suonet ja sieramensa paisuivat -- -- -- - -Kun hän vihdoin kyllästyneenä murhaamiseen käänsi hevosensa ja, -ajettuaan ympäri kentän, poistui, itse verellä tahrattuna ja verellä -tahratun sotajoukkonsa seuraamana, silloin korpit, jotka olivat -istuneet kirkkojen ristillä ja kattojen harjoilla, löivät -toinen toisensa perään siivillänsä ja alkoivat laskeutua -rikkimuserrettujen ihmisjäsenten läjille ja hirsipuissa riippuvien -ruumiitten päälle. - -Boris Godunov ei ollut sinä päivänä Iivanan seurassa. Hän oli jo päivää -ennen pyytänyt itselleen luvan, saattaakseen litvalaisia lähettiläitä -Moskovasta. - -Seuraavana päivänä mestauksen jälkeen tori puhdistettiin ja ruumiit -vietiin Kremlin hautaan. - -Sinne Moskovan kansalaiset jälestäpäin rakensivat muutamia puisia -kirkkoja, _luitten ja veren päälle_, niinkuin vanhat aikakauskirjat -mainitsevat. - -Kului monet vuodet; hirmuisen mestauksen vaikutus hävisi kansojen -muistista, mutta kauvan vielä Kremlin hautaa pitkin seisoivat nuo -yksinkertaiset, puiset kirkot, ja sinne rukoilemaan tulleet kuulivat -sielumessuja tsaari ja suuriruhtinas Iivana Vasiljevitsh Neljännen -käskystä piinattujen ja mestattujen rauhan edestä. - - - - -XXXVI Luku. - -Palajaminen slobodaan. - - -Kauhulla peljästettyänsä Moskovan, tahtoi tsaari nyt esiintyä -armollisena ja jalomielisenä. Hänen käskystänsä avattiin vankihuoneet -ja vangit, jotka eivät enään aavistaneetkaan anteeksiantamusta, -vapautettiin kaikki. Muutamille Iivana lähetti lahjoja. Näytti siltä, -kun kauvan sitten hänessä syttynyt ja palanut viha olisi puhkeunut ulos -viimeisessä mestauksessa ja lentänyt hänen sielustansa niinkuin -tulipatsas tultasuitsevasta vuoresta. Hänen järkensä rauhoittui, hän -lakkasi etsimästä petosta. - -Ei Iivana aina, viatonta verta vuodatettuaan, kuunnellut omantuntonsa -soimauksia. Ne riippuivat myöskin muista tapahtumista. Taivaan merkit, -äkillinen ukkosen jyrinä, kansan onnettomuudet peljästyttivät hänen -arkaa mielikuvitustansa ja pakoittivat hänet joskus julkiseen -katumukseen; mutta kun ei ollut merkkejä, ei nälkää, eikä tulipaloja, -silloin hänen sisällinen äänensä oli vaiti ja omatuntonsa nukkui. Niin -myös nytkin oli Iivanan sieluntila häiritsemätön. Hän tunsi murhiansa -tehtyään jonkinmoisen tyydytyksen ja levon, ikäänkuin nälkäinen, joka -on saanut kylläksensä ruokaa. Hän enemmän tavan ja määrättyjen -sääntöjen mukaan, kun sydämen vaatimuksesta, palatessansa slobodaan, -seisahtui muutamiksi päiviksi rukoilemaan Troitskin lavraan.[35] - -Pitkin koko tietä heittivät hänen edellänsä ajavat poliisipäälliköt -kourittain hopearahoja kerjäläisille, ja lähtiessään lavrasta, hän -jätti arkkimandriitalle rikkaan lahjan rukouksia varten hänen -terveytensä edestä. - -Slobodassa sillä aikaa valmistautui odottamaton tapaus. - -Godunov, joka oli edelläpäin lähetetty valmistamaan tsaarille -juhlallisen vastaanoton, istui, asiansa toimitettuaan, kotonaan, -hirsisessä pirtissään, nojaten käsivarsiaan tammiseen pöytään, tukien -kädellänsä päätään. Hän mietti viimeksi kuluneiden päiväin -tapahtumisista, mestauksesta, josta hänen oli onnistunut poistua, -julman tsaarin kummallisesta luonteesta sekä keinoista, miten -säilyttäisi hänen suosionsa, osaa ottamatta opritshninan tekoihin, kun -palvelija tuli ilmoittamaan, että portaitten edessä odottaa ruhtinas -Nikita Romanovitsh Serebrjani. - -Tuon nimen kuullessaan Godunov nousi hämmästyneenä penkiltänsä. - -Serebrjani oli hallitsijan maanpakolainen, kuolemaan tuomittu. Hän -karkasi vankeudesta, ja mikä hyvänsä tekeminen hänen kanssansa voisi -maksaa Boris Fedorovitshille pään. Mutta kieltää ruhtinaalta -vieraanvaraisuutta, tahi antaa hänet tsaarin valtaan, olisi halpa teko, -johon Godunov ei voinut ryhtyä kadottamatta kansan luottamusta, josta -hän piti kaikkein enin. Siinä samassa hän muisti tsaarin nyt olevan -hyvällä tuulella, ja silmänräpäyksessä hän käsitti, miten tässä oli -meneteltävä. - -Astumatta ulos portaille Serebrjania vastaanottamaan, käski hän heti -saattaa hänet pirttiin. Vieraita ei ollut läsnä ja, kerran päätettyään -vastaan ottaa ruhtinaan, Godunov osoittaa hänelle todellista -ystävyyttä. - --- Terve, ruhtinas, -- hän sanoi syleillen Nikita Romanovitshiä, -- -tervetullut, käy istumaan; miten sinä päätit palata takaisin slobodaan, -Nikita Romanitsh? Mutta suo ensin kestittää itseäsi, sinä tietysti olet -matkastasi uupunut. - -Godunovin käskystä tuotiin pöydälle ruokia ja muutamia viinimaljoja. - --- Sano, ruhtinas, -- Godunov kysyi huolellisesti, -- näkivätkö sinut, -kun astuit portaille? - --- En tiedä, -- Serebrjani vastasi avomielisesti, -- ehkä näkivätkin, -minä en piileksinyt, suoraan ajoin asuntosi luo! Minä tiedän, ett'et -sinä pidä yhtä opritshninan kanssa. - -Godunov synkistyi. - --- Boris Fedorovitsh, -- Serebrjani jatkoi luottavasti, -- näehän, minä -en ole yksin; minun kanssani tuli pari sataa rosvoa Rjasanin seuduilta. - --- Mitä sanot, ruhtinas! -- Godunov huudahti. - --- He, -- Serebrjani jatkoi, -- jäivät tulliportin ulkopuolelle. Me -kaikin tuomme päämme hallitsijalle! Mestatkoon meidät tahi armahtakoon, -miten hän vain suvaitsee! - --- Kuulin minä, ruhtinas, kuulin, miten sinä niiden kanssa löit -tatarilaiset; mutta tiedätkö sinä, mitä sittemmin tapahtui Moskovassa? - --- Tiedän, -- Serebrjani vastasi ja synkistyi. -- Minä, tullessani -tänne, ajattelin: opritshnina on häviämäisillään, mutta täällä ovatkin -asiat entistä huonommat. Antakoon Jumala tsaarille anteeksi! Mutta se -on sinulle synti, Boris Fedoritsh, että sinä olet vaiti ja vain -katselet kaikkea tuota! - --- Ah, Nikita Romanitsh, sinä olet, kuten huomaan, yhä se sama! Mitä -minä sanoisin tsaarille? Kuuntelisiko hän minua, niinkö? - --- Vaikkapa ei kuuntelisikaan, -- Serebrjani virkkoi itsepäisesti, -- -kuitenkin tulisi sinun puhua. Keneltä hän sitten kuulisi totuuden, jos -ei sinulta? - --- Ja sinä luulet, ettei hän tiedä totuutta? Sinä todellakin luulet -hänen uskovan kaikki ne ilmiannot, joiden tähden niin paljon ihmisiä on -mestattu? - -Tuon sanottuaan Godunov oli vähällä purra kieltänsä, mutta muisti, että -hän puhui Serebrjanille, jonka rehelliset kasvot eivät antaneet aihetta -epäluuloon petoksesta. - --- Ei, hän jatkoi puoliääneen, -- syyttä sinä minua soimaat, ruhtinas. -Tsaari teloittaa niitä, joita hän vihaa, mutta hänen ylitsensä ei ole -kenelläkään valtaa. Kuninkaan sydän on Jumalan kädessä, sanoo Pyhä -Raamattu. Morosov koetti olla suora häntä kohtaan; mitä siitä seurasi? -Morosov teloitettiin, mutta ei muille tullut sen paremmaksi. Mutta -sinä, Nikita Romanitsh, et säästä päätäsi, koska, kuultuasi -moskovalaisesta mestauksesta, rohkenit tulla slobodaan? - -Morosovin nimen kuullessaan Serebrjani huokasi. Hän rakasti Drushina -Andrejitshiä, vaikka bojari oli ryöstänyt hänen onnensa. - --- Mitä, Boris Fedoritsh, -- hän vastasi Godunoville, -- mitä on -tapahtuva, sitä ei voi välttää. Ja, totta sanoen, olen kyllästynyt -elämään; ei ole ihana nyt elämä Venäjällä! - --- Kuuleppas ruhtinas; sinä et säästä itseäsi: semmoinen on varmaan -sinun luonteesi; mutta Jumala sinut suojelee. Vaikka sinä tähän saakka -yhä pyrit paulaan, kuitenkin jäit eheäksi. Varmaan et sinä ole hukkuva, -et mistään syystä. Jos sinä olisit viikkoa ennemmin palannut, en tiedä, -miten sinulle olisi käynyt, mutta nyt on ehkä toivoa; mutta älä -kiirehdi Iivana Vasiljevitshin silmiin, anna minun ensin nähdä hänet. - --- Kiitos sinulle, Boris Fedoritsh; älä sinä liioin huolehdi minun -tähteni; mutta jos voit, niin auta rosvoja pääsemään pulasta. Vaikka he -ovatkin huonoa kansaa, ovat he nyt korvanneet rikoksensa. - -Godunov katsahti ihmetellen Nikita Romanovitshiin. Hän ei voinut tottua -ruhtinaan suoraan luonteesen ja hänen välinpitämättömyytensä omasta -elämästänsä näytti Godunovista luonnottomalta. - --- Mitä, ruhtinas, -- hän kysyi -- surustako et tahdo elää. - --- Ehkäpä surustakin. Mitä varten nyt on eläminen? Uskotko, Boris -Fedoritsh, usein tulee Kurbskin muistooni, ajattelen hänestä ja -peljästyn itseäni: näyttää siltä, kun tekisi mieli jättää siltä -synnyinmaan ja lähteä Ljahien luo, jos eivät he olisi meidän -vihollisiamme. - --- Niin juuri, ruhtinas! Nykyiseen aikaan on meillä vain kaksi tietä: -joko tehdä niinkuin Kurbski -- paeta ainiaksi synnyinmaasta, tahi, -kuten minä -- jäädä tsaarin luo ja etsiä hänen suosiotansa! Mutta sinä -et tee sitä etkä tätä; tsaarin luota et lähde, mutta tsaarin kanssa et -pidä yhtä: sillä lailla on mahdotonta, ruhtinas; joko yksi tahi toinen. -Jos tahdot jäädä Venäjälle, niin noudata tsaarin tahtoa. Ja jos hän -mielistyy sinuun, niin ehkä hän itsekin kääntää mielensä pois -opritshninasta. Kas esimerkiksi, jos meitä olisi kaksi hänen luonansa; -toinen toistansa auttaisi; tänään minä sanoisin sanasen, huomenna sinä, -jotain aina jäisi hänen mieleensä; sanotaanhan, että vesipisara, kun se -aina putoaa samaan paikkaan, vihdoin uurtaa kivenkin. Mutta äkkiään et -vaikuta mitään. - --- Jos hän ei olisi tsaari, -- Serebrjani lausui synkästi, -- niin -kyllä tietäisin, mitä tehdä mutta nyt en ymmärrä mitään; Jumala kieltää -olemasta häntä vastaan mutta pitää yhtä hänen kanssansa en voi. Vaikka -hän minut repisi palasiksi, niin en sittenkään rupea opritshninan -ystäväksi! - --- Odota, ruhtinas, älä epäile. Muista, mitä minä sinulle ennen puhuin! -Jättäkäämme opritshnikit! Älkäämme vastustako tsaaria! He itse -hävittävät toinen toisensa! Kas nyt ei enään ole kolmea etevimpää: ei -kumpaakaan Basmanovia eikä Vjasemskia? Odotahan vain, ruhtinas, niin -koko opritshnina pureksii itsensä kuoliaaksi! - --- Mutta siihen saakka voi mitä tahansa tapahtua! -- Serebrjani sanoi. - --- Siihen saakka, -- Godunov vastasi, joka ei tahtonut äkkiä esiintuoda -ajatusta, jonka hän aikoi painaa Serebrjanin mieleen, -- siihen saakka, -jos tsaari antaa sinulle anteeksi, voit uudelleen mennä tatarilaisia -vastaan; se ei estä asiaa. - -Serebrjanin ajatuksiin ei kaksi eri asiaa helposti kerrallaan -soveltunut, ja toivo lähteä tatarilaisia vastaan ajoi hetkeksi pois -hänet valtaavan synkkämielisyyden. - --- Niin, -- hän sanoi, -- tatarien lyöminen onkin vain meillä -jälellä! Jos emme odottaisi heitä vieraiksemme, vaan hyökkäytyisimme -Krimiin, ja vieläpä kasakkojen kanssa yhdessä, niin ehkäpä Krimin -valloittaisimmekin. - -Ja hän naurahtikin sitä ajatellessaan. - -Godunov alkoi keskustella hänen kanssansa hänen väkivaltaisesta -vapauttamisestansa ja Rjasanin tappelusta. Jo alkoi tulla pimeä, mutta -he yhä vaan istuivat, keskustellen maljojen ääressä. - -Serebrjani vihdoin nousi seisaalleen. - --- Jää hyvästi, bojari, -- hän sanoi, -- kohta on yö käsissä. - --- Minne matka, Nikita Romanitsh? Jää minun luokseni yöksi: huomenna -tsaari tulee, niin minä ilmoitan sinut. - --- En voi, Boris Fedoritsh, minun on aika mennä omieni luo. Pelkään, -etteivät he kenenkään kanssa telmisi. Jos tsaari olisi slobodassa, -olisimme suoraan tulleet hänen luoksensa katuen ja tulkoon, mitä Jumala -suo; mutta näitten rosvojen kanssa et tule toimeen. Vaikka me -seisahtuisimme aivan sivulle, aivan metsän lähelle, kuitenkin voi joku -joukko hyökkäytyä. - --- No, niin jää hyvästi, Nikita Romanitsh! Muista vain, älä tule -tsaarin luo, odota siksi, kun lähetän sinua tuomaan! - --- Odota, älä mene sen kautta, ruhtinas, -- Godunov jatkoi, nähdessään, -että Serebrjani aikoi mennä pääkäytävään, ja, tarttuen hänen käteensä, -saattoi hänet takaportaille. - --- Jää hyvästi, Nikita Romanitsh, -- hän taasen virkkoi, syleillen -Serebrjania. -- Jumala on armollinen, ehkäpä asiasi vielä paranee. - -Ja odotettuaan siksi, kun ruhtinas istahti hevosensa selkään ja ajoi -ulos takatietä, Godunov palasi pirttiin, hyvin tyytyväisenä, ettei -Serebrjani käyttänyt hänen tarjoustansa jäädä hänen taloonsa yöksi. - -Seuraavana aamuna tsaari ajoi juhlallisesti slobodaan, ikäänkuin olisi -voiton saanut. Opritshnikit seurasivat häntä huutaen: Haidaa! Haidaa! -tulliportista aivan palatsiin saakka. - -Ainoastaan vanha imettäjänsä, Onufrevna, otti hänet vastaan toruen: - --- Sinä peto! -- hän lausui, tullen häntä vastaan portailla, -- miksi -maa vielä kantaa sinua, raateleva peto? Veri haisee sinusta, murhaaja! -Kuinka uskalsit sinä mennä pyhän Sergein luo moskovalaisen tekosi -jälkeen. Herran ukkosen nuoli sinut tappakoon, sinä kirottu, ja sinun -saatanallisen sotajoukkosi. - -Mutta tällä kertaa eivät imettäjän nuhteet mitään vaikuttaneet. Ulkona -ei ollut ukkosen ilma eikä myrskyä. Aurinko loisti kirkkaasti selkeällä -taivaalla ja värit sekä kultamaalaukset välkkyivät heleästi palatsin -kirjavilla rakennuksilla ja tornien taidetekoisilla huipuilla. Iivana -ei vastannut sanaakaan, vaan meni eukon ohitse sisähuoneisiinsa. - --- Odota, odota! -- hän jatkoi, katsoen hänen peräänsä ja koputtaen -sauvallansa permantoon, iskee Jumalan nuoli sinun teremiisi, polttaa -hän sinun koko Jumalattoman slobodasi! - -Ja eukko meni huoneesensa hitaasti astuen ja heittäen vihaisia katseita -hovilaisiin, jotka väistyivät hänestä taikauskoisella pelolla. - -Samana päivänä, päivällisten jälkeen, Godunov, nähdessään tsaarin -olevan iloisena ja tyytyväisenä ja, päinvastoin tapaansa, menevän -lepäämään, seurasi häntä makuuhuoneesen. Iivana Vasiljevitshin suosio -salli hänelle sen oikeuden, erinomattain jos hänellä oli jotain -ilmoitettavaa, jota ei jokaisen ollut kuuleminen. - -Tsaarin makuuhuoneessa oli kaksi vuodetta: toinen paljaista laudoista, -jolla Iivana Vasiljevitsh lepäsi lihan kiduttamiseksi, sielun tuskien -ja katumuksen hetkinä; toinen, leveämpi, oli pehmeillä lammasturkeilla, -untuva- ja silkkipatjoilla peitetty. Siinä tsaari lepäsi, silloin kun -ei mikään häirinnyt hänen ajatuksiansa. Tosin tapahtui tuo harvoin ja -viimeksi mainittu makuusija jäi enimmin koskematta. - -Oli tarpeen hyvästi tuntea Iivana Vasiljevitshin luonnetta, ettei -erehtyisi hänen mieleensä nähden. Ei hän aina omantunnon vaivaamana -ollut taipuisa armeliaisuuteen. Hän usein luuli omantunnon vaivansa -olevan saatanan kiusauksia, joka koetti viekoittaa hänet pois petoksen -hävittämisestä, ja silloin, sydämen lepyttämisen sijaan hän, perkeleen -harmiksi, rukouksia rukoillen, tehden ristinmerkkejä, teki vielä -enemmän hirmutöitä. Eikä myös aina levollisuus, joka näkyi hänen -kasvoillansa, ollut sisällisen rauhan osoitteena. Se oli usein vain -peitteenä ja tsaari, lahjoitettu erinomaisella terävällä silmällä ja -taidolla arvata muitten ajatuksia, usein petti sitä, kenen kanssa hän -puhui ja pelästytti hänet odottamattomalla vihalla, juuri sinä hetkenä, -kun tämä oli toivonut armoa. - -Mutta Godunov oli tutkinut tsaarin luonteen vähimmätkin seikat ja -ymmärsi hänen kasvojensa muille huomaamattomat muutokset. - -Odotettuaan siksi, kun tsaari heittäytyi untuvavuoteelleen ja -nähdessään hänen kasvoissaan vain väsymyksen, sanoi Boris Fedorovitsh -ilman minkäänlaisia valmistuksia: - --- Tiedätkö hallitsija, että sinun maanpakolaisesi on löydetty? - --- Kuka? -- Iivana kysyi haukotellen. - --- Nikita Serebrjani, se sama, joka sinun kavaltajaasi, Vjasemskia, löi -miekalla ja joka oli vankeuteen suljettu. - --- Ahaa! -- Iivana sanoi: -- varpunen saatiin kiinni. Kuka hänet otti? - --- Ei kukaan, hallitsija. Hän itse tuli, ja toi kaikki rosvot mukanaan, -jotka hänen kanssansa löivät tatarit Rjasanin luona. He Serebrjanin -kanssa toivat sinun tsaarilliselle armollesi katuvaisina päänsä. - --- Muistivat! -- Iivana sanoi. -- Näitkö hänet? - --- Näin, hallitsija, hän tuli suoraan minun luokseni, hän luuli sinun -armosi olevan slobodassa ja pyysi, että minä puhuisin sinulle hänestä. -Minä ajattelin ottaa hänet vangiksi, mutta ehkä Grigori Lukjanitsh -olisi sanonut, että minä häntä väijyn. Tiedän, ett'ei Serebrjani mene -pois, koska hän itse toi sinulle päänsä. - -Godunov puhui suoraan, rehellisin kasvoin, vähääkään hämmästymättä, -ikäänkuin hänessä ei olisi ollut viekkauden varjoakaan, eikä -vähintäkään sääliä Serebrjania kohtaan. Kun hän, päivä sitä ennen, -saattoi hänet takaportaita myöten, ei hän tehnyt sitä salatakseen -tsaarilta hänen käyntiänsä (se olisi ollut liian vaarallista), vaan -ett'ei kukaan slobodan asukkaista olisi ehtinyt sitä ilmoittaa -Iivanalle ja kääntää hänen mieltänsä Godunovia vastaan. Muistutuksen -Vjasemskista, esittäen Serebrjania mestatun ruhtinaan vihollisena, oli -jo ennakolta Boris Fedorovitsh miettinyt ja valmistanut. - -Tsaari haukoitteli vielä kerran, mutta ei vastannut mitään, ja Godunov, -tutkien jokaisen piirteen hänen kasvoissansa, ei huomannut hänessä -ilmeistä eikä salattua vihaa. Päinvastoin hän huomasi, että tsaaria -miellytti Serebrjanin aikomus antautua hänen tahtonsa alaiseksi. - -Iivana verta vuodattaessaan ja kaikkia kauhistuttaessaan tahtoi sen -ohessa, että häntä pidettäisiin oikeutta rakastavana ja vieläpä -armollisenakin. Hänen murhansa olivat aina peitetyt ankaran oikeuden -muodolla ja luottamus hänen jalomielisyyteensä sitä enemmän häntä -liehakoitsi, koska semmoinen luottamus harvoin tuli esiin. Vähän -odotettuaan päätti Godunov vaatia Iivana Vasiljevitshiltä vastauksen. - --- Miten käsket, hallitsija, -- hän kysyi: -- kutsunko Grigori -Lukjanitshin luoksesi? - -Mutta viimeiset mestaukset olivat kyllästyttäneet Iivanaa; muutamat -päät eivät voineet antaa hänelle tyydytystä, eikä herättää hänessä nyt -joksikin ajaksi nukkunutta veren himoa. - -Hän katsoi tarkasti Godunoviin. - --- Luuletko sinä, etten minä voi elää ilman tappamatta? -- hän sanoi -ankarasti. -- On ero pahantekijöillä, jotka hävittävät valtakuntaa ja -Nikitalla, joka haavoitti Afonjkan. Mutta rosvoja katson, ken heistä on -mestattava, ken armahdettava. Tulkoot he kaikin Nikitan kanssa -pääportaitten eteen, pihaan. Kun lähden makuuhuoneestani, niin näen, -mitä heidän kanssansa on tekeminen! - -Godunov toivotti tsaarille hyvää lepoa ja lähti pois, syvään kumartaen. - -Kaikki riippui nyt siitä, millä mielellä Iivana olisi herätessään. - - - - -XXXVII Luku. - -Anteeksi anto. - - -Godunovilta tiedon saatuansa tuli Nikita Romanovitsh tsaarin pihaan -rosvojensa seuraamana. - -Haavoitettuna, repaleissa, mikä nahkatakissa, mikä lammasnahkaturkissa, -joku virsuissa tai paljain jaloin, monen pää sidottuna, kaikki lakitta -ja aseitta, he seisoivat ääneti, rinnakkain, odottaen tsaarin -heräämistä. - -Ei se ollut ensi kertaa, kun nuo pojat tulivat slobodaan; he olivat -käyneet siellä sekä guslinsoittajina, että kerjäläisinä ja karhua -kuljettajina. Muutamat heistä olivat viimeisessä tulipalossa, silloin -kun Persten Korshunin kanssa tuli vapauttamaan Serebrjanin. Monta -meille jo tuttua oli heidän seassansa, mutta moniaita puuttui. -- -Puuttui ne, jotka, puollustaessaan Venäjän maata, jäivät Rjasanin -kentille, sekä ne, jotka voiton jälkeen, rakastaen kuljeksija-elämän -vapautta, eivät tahtoneet tuoda päätänsä tsaarille. Ei ollut siinä -Persteniä, ei Mitkaa, ei punatukkaista laulajaa eikä setä Korshunia. -Persten, tultuansa viimeksi slobodaan kaksintaistelu-päivänä, hävisi -Jumala tiesi minne, Mitka seurasi häntä; Serebrjani oli jo sitä ennen -lopettanut laulajan, mutta Korshunin repivät nyt koirat ja korpit -Kremlin muurin alla. - -Jo kaksi tuutia odottivat nuo urhot, alakuloisina eivätkä aavistaneet, -että tsaari katseli heitä pienestä akkunasta, joka oli aivan portaitten -yläpuolella ja jonka koristetut tornit peittivät. Ei kukaan heistä -puhunut toverinsa eikä Serebrjanin kanssa, joka seisoi sivulla -ajatuksiinsa vaipuneena ja huolimatta portailla ja takatiellä -seisovista ihmisjoukoista. Uteliaitten seassa oli myöskin tsaarin -imettäjä. Hän seisoi portailla, nojaten sauvaansa ja katsoi kaikkia -elottomin silmin, odottaen tsaarin ilmestymistä, ehkä sen vuoksi, että -hän läsnäolollansa pidättäisi hänet uusista julmuuksista. - -Iivana Vasiljevitsh, kylläksensä katsottuaan salaisesta akkunastansa -rikoksen alaisia, iloiten ajatellessaan, että he nyt ovat elämän ja -kuoleman välillä ja ett'ei heidän sydämensä nyt luultavasti ole keveä, -ilmaantui äkkiä portaille muutamien hovimestarien seuraamana. - -Nähdessään tsaarin, joka oli puettu kultakankaiseen pukuun, nojaten -koristettuun sauvaansa, lankesivat rosvot polvillensa ja painoivat alas -päänsä. - -Iivana oli vähän aikaa vaiti. - --- Terve, rosvot; -- hän virkkoi vihdoin, ja heittäen katseen -Serebrjaniin, jatkoi: -- Mitä varten sinä suvaitsit tulla slobodaan? -Ikävöitsetkö vankilaa? - --- Hallitsija! -- Serebrjani vastasi nöyrästi, -- vankilasta en minä -itse lähtenyt, vaan rosvot veivät minut, väkivaltaisesti. He myöskin -löivät Shirimin mursun,[36] Shahmatin, jonka sinun armosi tietää. -Yhdessä me löimme tatarit, yhdessä annamme itsemme sinun tahtosi -alaisiksi; mestaa tahi armahda meidät, miten sinun tsaarillinen armosi -suvaitsee! - --- Siis te tulitte silloin hakemaan hänet slobodasta -- Iivana kysyi -rosvoilta. -- Miten te hänet tunsitte? - --- Isä tsaari, -- rosvot vastasivat puoliääneen, -- hän pelasti -atamanimme, kun tahtoivat hirttää hänet Medvedjevkassa. Atamani hänet -vei ulos vankilasta. - --- Medvedjevkassa! -- Iivana lausui ja naurahti. -- Se oli luultavasti -silloin, kun sinä piiskoilla paukuttelit Homjakia seuroinensa? Kyllä -muistan asian. Annoin sinulle anteeksi ensimäisen rikoksesi, mutta sinä -olit heitetty vankeuteen meidän tuomiostamme, kun sinä jälleen -hyökkäsit minun miesteni kimppuun Morosovin talossa. Mitä sanot siihen? - -Serebrjani aikoi vastata, mutta imettäjä keskeytti hänet. - --- Riittää jo kyllin luetella hänen rikoksiaan! -- hän sanoi vihaisesti -Iivanalle. -- Sen sijaan että palkitsisit häntä siitä, kun hän löi -pakanat ja puollusti Kristuksen kirkkoa, koetat sinä vain löytää -hänessä jotain rikosta. -- Eikö sinulle riittänyt piinaukset -Moskovassa, mokoma susi! - --- Vaiti, eukko, -- Iivana ankarasti sanoi, -- ei akkojen ole minua -opettaminen! - -Mutta harmistuneena Onufrevnaan, ei hän tahtonut enemmin vihoittaa -häntä ja kääntyen pois Serebrjanista, lausui hän yhä vielä polvillaan -oleville rosvoille: - --- Missä on teidän atamaaninne, hirtettävät? Astukoon hän esiin. - -Serebrjani vastasi rosvojen puolesta. - --- Ei heidän atamaninsa ole täällä, hallitsija. Hän lähti pois heti -Rjasanin tappelun jälkeen. Minä kutsuin häntä, mutta hän ei tullut. - --- Ei tullut! -- Iivana kertoi: -- minä arvaan, että tuo atamani on se -sama sokea, joka tuli minun luokseni makuuhuoneesen vanhuksen kanssa. -Kuulkaa, roistot! Minä käsken teidän etsimään atamanin ja pistämään -hänet seipään päähän! - --- Sinut itse, -- imettäjä murisi, -- pirut toisessa elämässä pistävät -seipään päähän! - -Mutta tsaari teeskenteli, ettei hän kuullut ja jatkoi, katsoen -rosvoihin: - --- Mutta teidät, siitä kun te itse antauduitte minun valtaani, teidät -minä, olkoon niin, armahdan! Vierittäkää heille viisi tynnyriä simaa, -pihalle! No, mitä? Oletko tyytyväinen, vanha narri? - -Imettäjä jupisi huulillaan. - --- Eläköön tsaari! -- rosvot huusivat, -- me palvelemme sinua, -isä-hallitsija! Ansaitsemme sinun armosi päillämme! - --- Antakaa heille, -- Iivana jatkoi, -- hyvä kauhtana ja grivenik[37] -kullekin. Minä annan kirjoittaa teidät opritshninaan. Tahdotteko, -hirtettävät, palvella minua opritshnikkeinä? - -Muutamat rosvoista joutuivat hämilleen, mutta suurin osa huusi: - --- Valmiit olemme palvelemaan sinua, isä, mihin sinun armosi käskee! - --- Miten luulet, -- Iivana virkkoi tyytyväisen näköisenä Serebrjanille: --- kelpaavatko he sotakuntoon? - --- Kyllä kelpaavat sotakuntoon, -- Nikita Romanovitsh vastasi, -- mutta -älä käske heitä kirjoittaa opritshninaan! - -Tsaari luuli Serebrjanin pitävän rosvot semmoisen kunnian -ansaitsemattomina. - --- Kun minä ketä armahdan, niin en minä armahda puoleksi, -- hän lausui -juhlallisesti. - --- Mikä armo se onkaan! -- pääsi Serebrjanin huulilta. - -Iivana katsoi häneen hämmästyneenä. - --- He, -- Nikita Romanovitsh jatkoi vähän hämillään, -- he, hallitsija, -ovat tehneet hyvän työn; ilman heitä olisivat tatarit ehkä menneet -Rjasaniin. - --- Niin miksi siis eivät voisi olla opritshninassa? -- Iivana kysyi, -lävistäen silmillään Serebrjanin. - --- Sentähden, hallitsija, -- Serebrjani lausui, turhaan koettaen -muodostaa puheensa sopivammaksi, -- sentähden hallitsija, että, ehkä he -ovatkin huonoa kansaa, niin kuitenkin paremmat, kun sinun rosvosi! - -Tuo Serebrjanin odottamaton rohkeus saattoi Iivanan hämilleen. -Hän muisti, ett'ei se ollut ensi kerran, kun Nikita Romanovitsh -puhui hänelle niin vapaasti ja suoraan. Mutta kuitenkin oli -hän, joka jo oli kuolemaan tuomittu, itse vapaaehtoisesti palannut -slobodaan ja antautunut tsaarin valtaan. Ei häntä voinut syyttää -tottelemattomuudesta, ja tsaari ei tiennyt, mitä vastaisi tuohon liika -rohkeaan käytökseen, kun uusi henkilö veti hänen huomionsa puoleensa. - -Rosvojen joukkoon pistäytyi huomaamatta muukalainen, kuusikymmen -vuotinen mies, siististi puettu, ja koetti, näyttämättä itseään -tsaarille, saada Serebrjanin huomion puoleensa. Muutamia kertoja hän jo -ojensi kätensä ja koetti ottaa kiinni ruhtinaan helmasta, mutta -saamatta sitä, hän lymyi taas rosvojen kesken. - --- Mikä rotta tuo on? -- tsaari kysyi, osoittaen muukalaista. - -Mutta hän oli jo ehtinyt piiloutua joukkoon. - --- Väistykää, miehet, -- Iivana sanoi, -- tuokaa esiin tuo veitikka, -joka siellä piiloutuu! - -Muutamat opritshnikit hyökkäytyivät joukkoon ja vetivät esiin -syyllisen. - --- Mikä mies sinä olet? -- Iivana kysyi, katsoen häneen -ylenkatseellisesti. - --- Hän on minun ratsupalvelijani, hallitsija, -- kiirehti Serebrjani -sanomaan, tunnettuaan vanhan Miheitshin, -- hän ei ole tavannut minua -siitä saakka... - --- Niin, niin, isä tsaari! -- Miheitsh vakuutti pelvosta sekä ilosta -änkyttäen: -- hänen ruhtinaallinen armonsa suvaitsee puhua totta!... -Emme ole nähneet toisiamme siitä päivästä saakka, kun ottivat kiinni -hänen armonsa! Sallihan, isä tsaari, minun katsella bojariani! Pyhä -Jumala, Nikita Romanovitsh! Minä jo luulin, ett'en enään saa nähdä -sinua! - --- Mitä sinä ai'oit sanoa hänelle? -- tsaari kysyi, Miheitshiin yhä -epäillen silmäillen, -- miksi sinä piilouduit rosvojen taa? - --- Pelkäsin, isä hallitsija, Iivana Vasiljevitsh, pelkäsin sinun -opritshnikkejäsi! Nuohan ovat, itsehän tiedät, hallitsija, nehän ovat -semmoista väkeä... - -Ja Miheitsh puri kieleensä. - --- Mimmoista väkeä? -- Iivana kysyi, koettaen ottaa lauhkean katseen: --- puhu, ukko, ujostelematta, minkälaista väkeä minun opritshnikkini -ovat? - -Miheitsh katsahti tsaariin ja rauhoittui. - --- Ja semmoista me Litvan sotaretkeen saakka emme kuuna päivänä -nähneetkään! -- hän lausui äkkiä, rohkaistuneena tsaarin lauhkeasta -näöstä -- soimaamatta sanoen, epäillyttävä kansa, susi heidät syököön: - -Tsaari katsoi tarkoin Miheitshiin, ihmetellen, että palvelija oli yhtä -avomielinen kuin hänen herransa. - --- Noh, mitä sinä häneen tuijotat -- imettäjä sanoi. -- Tahdotko niellä -hänet, vai mitä? Eikö hän puhu totta? Onko ennen Venäjällä nähty -semmoisia rosvoja? - -Miheitsh tuli iloiseksi saatuansa apua. - --- Niin, oikein, eukko kulta, -- hän sanoi. -- Heistä kaikki pahuus on -tullutkin Venäjälle! He syyttivät väärin bojariakin! Älä luota heihin, -hallitsija, älä luota heihin! Koirain kuonot ovat heillä satulalla, -koirain haukunta kielellänsä! Minun herrani palveli sinua uskollisesti, -mutta Vjasemski ja Homjak väärin häntä syyttivät! Kas oikein sanoikin -tuo eukko-kulta, ettei moisia lihansyöjiä ole ennen nähty Venäjällä! - -Ja, katsoen ympärillään oleviin opritshnikkeihin, Miheitsh läheni -Serebrjania. -- "Vaikka olettekin muka susia, vaan nyt ette syö!" - -Tsaari, astuessaan ulos portaille, oli päättänyt antaa anteeksi -rosvoille. Hän tahtoi vain pitää heidät vähän aikaa epäilyksessä. -Imettäjän soimaukset sattuivat sopimattomasti ja olivat vähällä saattaa -Iivanan vihastumaan, mutta onneksi hän sattui olemaan lauhkealla -mielellä ja vihastumisen sijaan hän päätti pilkata Onufrevnaa ja -alentaa hänen arvoansa hovilaisten silmissä ja siinä samassa laskea -leikkiä Serebrjanin ratsupalvelijan kanssa. - --- Siis sinua ei miellytä opritshnina? -- hän kysyi Miheitshiltä -ystävällisellä katseella. - --- Ketä se miellyttää, isä hallitsija! -- Siitä hetkestä saakka, kun -palasimme Litvasta, on siitä tullut kaikki onnettomuus minun bojarini -ylitse. Jos niitä ei olisi, Jumala varjelkoon noita nylkijöitä, niin -herrani olisi kuten ennenkin kunniassa sinun armosi luona. - -Ja Miheitsh katsahti taasen peljäten tsaarin henkivartijoihin, mutta -samassa ajatteli itsekseen: "Oh, susi heidät syököön, vaikka pääni -menettäisin, mutta puhdistanpa herrani tsaarin edessä!" - --- Hyvä palvelija sinulla on: -- tsaari sanoi Serebrjanille. -- Olkoot -minunkin palvelijani yhtä uskolliset minulle! Onko hän jo kauvan ollut -sinulla! - --- Minä, isäseni, Iivana Vasiljevitsh, -- Miheitsh vastasi jo aivan -rohkeana tsaarin kiitoksesta, -- minä palvelen ruhtinasta aivan hänen -lapsuudestansa saakka. Ja hänen isä-vainajaansa minä palvelin ja isäni -palveli hänen iso-isäänsä, ja minun lapseni, jos niitä minulla olisi, -palvelisivat hänen lapsiansa! - --- Vai ei sinulla ole lapsia, ukkoseni? -- tsaari kysyi vielä -lempeämmin. - --- Oli kaksi poikaa, isäseni, mutta Herra otti molemmat. Molemmat -kaatuivat sinun palveluksessasi Polotskin kentällä, kun me Nikita -Romanitshin ja ruhtinas Pronskin kanssa pelastimme Polotskin. Vanhemman -pojan, Vasilin, kimppuun hyppäsi vihollinen Ljahi ja halkasi hänen -päänsä, mutta nuoremman, Stepanin, rintaan ampuivat luodilla, aivan -olkahaarniskan läpi noin paljon ylempänä vasenta rintaa. - -Ja Miheitsh näytti sormellaan rinnassansa paikan, johon luoti oli -sattunut Stepaniin. - --- Kas sitä! -- Iivana virkkoi, päätänsä pudistaen ja teeskennellen -ikäänkuin säälisi Miheitshin poikia. -- Noh, mitäpä tehdä, ukkoseni, -Jumala heidät otti, saat vielä toisia! - --- Mistäpä heitä saisin? Vaimoni on kuollut, ja eihän hihan suusta voi -lapsia pudistaa! - --- Mitä, -- tsaari lausui, ikäänkuin lohduttaen vanhusta, -- vieläpä, -jos Jumala tahtoo, löydät toisen vainon! - -Miheitshiä huvitti suuresti tuo keskustelu tsaarin kanssa. - --- Niin, kyllä sitä tavaraa löytyy, -- hän vastasi hymyillen, -- mutta -en minä ole halukas naisiin, isä tsaari, ja olen jo liian vanha siihen -toimeen! - --- Ei kaikki eukot ole yhtäläisiä! -- Iivana huomautti ja, temmaten -Onufrevnaa liivistä: -- Kas, tässä on sinulle vaimo! -- hän lausui ja -työnsi eukon esiin. -- Ota hänet, vanhus, elä hänen kanssansa -rakkaudessa ja sovussa ja synnytä lapsia! - -Opritshnikit, huomatessaan tsaarin laskevan leikkiä, nauraa hohottivat, -mutta Miheitsh hämmästyksissään katsoi tsaariin, jos ehkä hänkin -nauraisi, mutta Iivanan kasvoissa ei ollut hymyilyä. - -Imettäjän elottomat silmät säihkyivät. - --- Sinä hävytön, hän huusi Iivanalle; -- jumalaton! Annanko minä sinun -itseäni pilkata! Sinä hävytön, hyi! Sinä tunnoton kerettiläinen! - -Eukko koputti sauvallansa portaaseen, ja hänen huulensa vielä -vihaisemmin liikkuivat, mutta nenänsä kävi siniseksi. - --- Älä suutu, mummo, -- tsaari sanoi, -- minä kosin sinulle hyvän -miehen; hän rupeaa sinua rakastamaan, lahjoittamaan ja ymmärrystä -opettamaan! Mutta häät vietämme jo tänä iltana jumalanpalveluksen -jälkeen. No, mitä pidät vaimostasi, ukko? - --- Armahda, isä hallitsija! -- Miheitsh lausui aivan peljästyneenä. - --- Mitä? Eikö hän miellytä sinua? - --- Vieläkö miellyttäisi, isäseni! -- Miheitsh vaikeroi, astuen -taaksepäin. - --- Kärsit -- rakastut! -- Iivana lausui, -- ja minä annan hänelle hyvät -myötäjäiset! - -Miheitsh katsoi kauhulla Onufrevnaan, jonka tsaari yhä piti liivistä. - --- Isä, Iivana Vasiljevitsh! -- hän huudahti, langeten polvilleen: -- -käske mestata minut, mutta älä vaadi minun ottamaan sellaista häpeää! -Ennen menen mestauslavalle, ennen kuin nain hänen armonsa, susi hänet -syököön! - -Iivana Vasiljevitsh oli hetkisen ääneti ja äkkiä purskahti ääneen -nauramaan. - --- Noh, -- hän lausui, vihdoin päästäen Onufrevnan, joka kiiruhti pois, -toruen ja sylkien, -- kunnia on tarjottu, vahingosta Jumala -varjeli![38] Minä tahdoin teidän onneanne, mutta väkisin en teitä vihi! -Palvele niinkuin ennenkin herraasi, ukko, mutta sinä, Nikita, tule -tänne. Annan sinulle anteeksi toisenkin rikoksesi. Mutta noita retkuja -en kirjoita opritshninaan, urhoni ehkäpä siitä loukkautuvat. Menkööt -Shisdriin, vartijaväkeen. Koska he ovat mieltyneet tatareihin, saavat -kyllä kenen kanssa hyvänsä keskustella. Mutta sinä, -- hän jatkoi -erinomaisen suosiollisella äänellä, ilman tavallista pilkkaamistansa ja -laskien kätensä Serebrjanin olalle, -- sinä jäät minun luokseni. Minä -sovitan sinut opritshninan kanssa. Kun lähemmin tutustut meihin, niin -et enään ujostele. Hyvä on lyödä tatareja, mutta ei ainoastaan ne ole -minun vihollisiani, on niitä vielä pahempiakin. Niitä opi puremaan ja -luudalla lakaisemaan. Ja tsaari taputti Serebrjania olalle. -- Nikita --- hän sanoi suosiollisesti ja yhä pitäen kättänsä ruhtinaan olalla, -- -sinulla on totinen sydän, kielesi ei tunne viekkautta; semmoisia -palvelijoita minä juuri tarvitsen. Kirjoita itsesi opritshninaan, minä -annan sinulle poismenneen Vjasemskin paikan. Sinuun minä luotan, sinä -et kavalla minua. - -Kaikki opritshnikit katsoivat kateudella Serebrjaniin, he jo näkivät -hänessä uuden, nousevan tähden ja Iivanasta kauvempana seisovat -alkoivat jo kuiskata keskenänsä ja osoittaa mielipahaansa siitä, että -tsaari, heidän palveluksistansa huolimatta, asettaa heitä ylemmäksi -maanpakolais-kuljeskelijan, ensimmäisen luokan bojarin, joka oli vanhaa -ruhtinaallista sukua. - -Iivanan sanat koskivat kipeästi Serebrjanin sydämeen. - --- Hallitsija, -- hän sanoi, itsensä hilliten, -- kiitän sinua armosi -edestä, mutta salli minunkin yhtyä vartijaväkeen. Täällä ei ole minulla -mitään tehtävää, slobodan tapoihin en ole tottunut, mutta siellä minä -palvelen sinun armoasi niin kauan, kuin voimat riittävät. - --- Vai niin, -- Iivana lausui ja otti kätensä pois Serebrjanin olalta: --- siis me emme kelpaa hänen ruhtinaalliselle armollensa! Varmaankin on -kunniallisempaa olla varkaitten seurassa, kuin minun soturinani! No -niin, -- hän jatkoi ivallisesti, -- minä en tunkeu kenenkään -ystävyyteen, enkä väkisin pidä ketään. Kun olette tottuneet yhdessä -olemaan, niin palvelkaa yhdessä. Onnellista matkaa, rosvojen päämies! - -Ja katsahtaen ylenkatseellisesti Serebrjaniin, käänsi tsaari hänelle -selkänsä. - - - - -XXXVIII Luku. - -Lähtö slobodasta. - - -Godunov pyysi Serebrjania jäämään luoksensa lähtöön saakka. Tällä -kertaa oli tuo pyyntö tehty sydämestä, sillä Boris Fedorovitsh, joka -tarkoin seurasi tsaarin jokaista sanaa ja liikettä, päätti, ett'ei -myrskyä enään tule ja että Iivana vain osoittaa kylmyyttä Serebrjania -kohtaan. - -Noudattaen Maksimille annettua lupaustansa, lähti Serebrjani suoraan -tsaarin pihasta kaimansa äidin luo ja antoi hänelle Maksimin ristin. -Maljuta ei ollut kotona. Vanha äiti jo tiesi poikansa kuoleman, hän -otti Serebrjanin vastaan ikäänkuin oman poikansa; hän ei uskaltanut -pidättää häntä luonansa, peljäten miehensä palajavan ja saattoi hänet -vain portaille asti siunaten. - -Illalla, kun Godunov jätti Serebrjanin makuuhuoneesen, ja lähti pois, -toivotettuaan hänelle hyvää yötä, antoi Miheitsh täyden vallan -ilolleen. - --- Noh, bojari, -- hän sanoi, -- sain minä vihdoinkin ilon hetken -pitkällisen murheen jälkeen! Siitä saakka, kun vangitsivat sinut, -Nikita Romanovitsh, on ikäänkuin en näkisi Jumalan valoa. Yhä vain -kuljeskelen ympäri Moskovaa ja slobodaa, etsien sinusta jotain tietoa. -Kun kuulin tänään, että sinä palasit rosvojen kanssa, niin juoksin -minkä jaksoin heti tsaarin pihaan, mutta tsaari onkin portailla! Minä -koetan päästä rosvojen välitse sinun luoksesi, mutta en malttanut, -tahdoin ottaa kiinni sinun liepeestäsi, vaan tsaari huomasikin minut. -Noh, minäkös peljästyin! En ikinä unohda! Pidän huomenna kahdet -rukoukset, toisen sinun terveydestäsi, mutta toisen -- siitä, että -Herra varjeli minut tuosta noita-akasta, eikä sallinut minulle -tuommoista ilkeyttä tapahtuvan. - -Ja Miheitsh alkoi kertoa kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut Morosovin -talon hävityksen jälkeen, ja miten hän, ilmoitettuaan Perstenille ja -palattuaan myllylle löysi sieltä Jelena Dmitrievnan ja otti -saattaaksensa hänet miehensä maatilalle, jonne Morosovin palvelijat -olivat hänet vieneet tulipalon aikana. - -Serebrjani kuunteli maltittomasti Miheitshin monia poikkeuksia. - --- Enhän minä ole, Nikita Romanitsh, -- vanhus sanoi, -- sokea, vaikka -olen vaiti, mutta näen kaikki. Totta sanoen, armaiseni, minulle oli -kovin vastenmielistä, kun sinä menit Drushina Andrejitshin luo. Ei -tuosta tule mitään hyvää, minä ajattelin, ja tosin oli häpeä sinun -tähtesi, kun sinä istuit hänen kanssansa pöydän ääressä ja joit samasta -kauhasta. Ymmärräthän, armaiseni, minua? Vaikka sinä ehkä et ole syypää -siihen, kuka sen tiesi, miten se ihmiseen tulee! Mutta häntä vastaan -oli pahasti tehty. Noh, mutta nyt on aivan toista; nyt hänen, -bojarittaren, ei ole kenellekään vastaaminen; ja liian nuori hän on, -armas, jäämään leskeksi. - --- Älä soimaa minua, Miheitsb, -- Serebrjani sanoi pahastuneena, -- -mutta sano, missä hän nyt on ja mitä hänestä tiedät. - --- Kyllä, armaani, malta mieltäsi, anna minun kertoa kaikki sinulle -järjestyksessä. Kas, kun minä palasin myllyyn, sanoi mylläri minulle: -lensi, sanoi, kasuari-lintu minun luokseni, vie hänet, sanoi, tsaari -Dalmatin luo. Ensin en minä ymmärtänyt, mikä lintu ja mikä Dalmati -se semmoinen oli, kun silloin vasta, koska hän näytti minulle -bojarittaren, silloin arvasin hänen puhuvan hänestä. Niin lähdimme -hänen kanssansa Drushina Andrejitshin perintötilaan. Ensin alussa oli -hän vain vaiti, eikä nostanut silmiänsäkään; sitten hän alkoi -vähitellen kysellä miehestänsä! mutta sitten, isäseni, sitä, tätä ja -kysyipä sinustakin, mutta, näet sinä, ei suoraan, vaan noin, ikäänkuin -vastenmielisesti, pois kääntyen, tiettyhän, naisten laita. Minä kerroin -hänelle kaikki, minkä tiesin mutta hän, herttainen, kävi vieläkin -surullisemmaksi, painoi alas päänsä, eikä koko matkalla enää puhunut -sanaakaan. Mutta kun lähenimme perintötilaa, näen hänen tulevan -levottomaksi. Mitä sinä, armollinen rouva, olet levoton? Hänelle, -armaiseni, kyyneleet silmiin. Minä häntä lohduttamaan. - --- Elä sure, sanon, bojaritar, Drushina Andrejitsh voi hyvin! Mutta -hän, kuullessaan Drushina Andrejitshin nimeä, alkoi itkeä vielä -katkerammin. Minä, kun katsoin häneen, en tiennyt enää mitä puhuakaan -hänelle. Ja ruhtinas Nikita Romanitshkin, sanoin, vaikka onkin -vankeudessa, voi myöskin hyvin! En tiennyt, armaiseni, mitä sanoa -hänelle, arvaan, ett'en puhunut oikein, mutta jotain oli sanominen. -Mutta kun lausuin sinun nimesi, armaiseni, niin hän äkkiä seisautti -hevosen, "Ei, sanoi, setä kulta, en voi mennä maatilalle!" -- mitäs -sinä, bojaritar, minne sinun on meneminen? -- "Setä kulta, sanoo, -näetkö kultaiset ristit, jotka näkyvät tuolta metsän takaa?" -- Näen, -armollinen rouva. -- "Se on, hän sanoo, neitsyjen luostari; minä tunnen -nuo ristit, saata minut sinne, setä kulta!" -- minä tahdoin kieltäytyä, -mutta hän vain yhäti: saata sinne, saata! -- "Minä, sanoo, odotan -siellä viikon, rukoilen Jumalaa, mutta sitten annan tiedon Drushina -Andrejitshille, hän lähettää minut noutamaan!" Mitäs tehdä, saatoin -hänet sinne, isäseni, sinne jätin hänet abbedissan haltuun. - --- Kuinka pitkältä on siihen luostariin? -- Serebrjani kysyi. - --- Myllystä oli neljäkymmentä juoksumittaa, armaiseni, Moskovasta on -ehkä pitempi. Mutta se on luultavasti meidän tiellämme, kun me menemme -Shisdriin. - --- Miheitsh! -- Serebrjani sanoi, tee minulle palvelus. Minä en voi -lähteä ennen aamua, minun miesteni on tsaarille ristiä suuteleminen. -Mutta aja sinä jo tänä yönä kahdella hevosella, älä säästä itseäsi -äläkä hevosia; pyydä päästä bojarittaren luo, kerro hänelle kaikki; -pyydä häntä, että hän vastaanottaisi minut, ettei hän päättäisi mitään, -ennenkuin on kohdannut minut! - --- Kuulen, armaiseni, kuulen, mutta pelkäätkö sinä että hän rupeaa -nunnaksi? Ei se tapahdu, isäseni. Vuoden kuluessa hän tietysti itkee, -eihän muuten voi; eikö hän surisi Drushina Andrejitshia, Jumala suokoon -hänelle ijankaikkisen elämän! Mutta sittenpä häät vietämme. Eihän -meidän ole ikuisesti, armaiseni, murhetta vastaan taisteleminen. - -Miheitsh lähti samana yönä luostariin, mutta Serebrjani jo aamun -koittaessa lähti ottamaan jäähyväiset Godunovilta. - -Boris Fedorovitsh palasi jo aamu-jumalanpalveluksesta, jossa hän -tapansa mukaan kävi tsaarin kanssa. - --- Miksi sinä niin varhain nousit? -- hän kysyi Nikita Romanovitshilta. --- Se sopii meille, slobodan asukkaille, mutta sinä olisit voinut -levätä eilisen päivän jälkeen. Vai oliko sinulla rauhaton olo minun -luonani? - -Mutta Godunovin vilkas katse osoitti, että hän tiesi syyn ruhtinaan -levottomuuteen. - -Boris Fedorovitshin ystävällisyys, hänen myötätuntoisuutensa -Serebrjaniin, monta kertaa hänelle osoitetun apunsa, mutta -pääasiallisesti hänen hovilaisista eroava luonteensa viehätti hyvin -Nikita Romanovitshin hänen puoleensa. Hän tunnusti hänelle rakkautensa -Jelenaan. - --- Kaiken tuon tiedän jo kauan sitten! -- Godunov -- Arvasin sen jo -sinun ensi kerran slobodassa käydessäsi, siitä, miten sinä katsoit -Vjasemskiin. Mutta kun minä sitä varten aloin puhua Morosovista, puhuit -sinä hänestä vastenmielisesti, vaikka olit hänen ystävänsä. Sinä, -ruhtinas, et voi mitään salata. Mitä vain ajattelet, se jo heti näkyy -sinun kasvoissasi. Ja sinä puhutkin liian avomielisesti, Nikita -Romanitsh, salli minun sen sanoa sinulle. Minä eilen peljästyin sinun -tähtesi ja harmistuinkin, kun sinä niin itsepäisesti vastasit -tsaarille, ett'et tahdo kirjoittaa itseäsi opritshninaan. - --- Mitä minun olisi pitänyt vastata hänelle, Boris Fedorovitsh? - --- Sinun olisi ollut tsaaria kiittäminen ja hänen armonsa -vastaanottaminen. - --- Puhutko sinä leikkiä, Boris Fedorovitsh, vai tottako? Miten minä -olisin voinut siitä kiittää tsaaria? oletko itse kirjoitettu. - --- Se on toinen asia. Minä tiedän, mitä teen. Minä en vastusta tsaaria; -hän ei itse tahdo kirjoittaa minua siihen, niin minä olen itseni -asettanut. Mutta sinä kun olisit tullut tsaarin aseenkantajaksi ja -olisit ollut tsaarin läheisyydessä, niin siten olisit voinut palvella -koko maata. Me olisimme sinun kanssasi pitäneet yhtä ja ehkäpä lyöneet -koko opritshninan! - --- Ei, Boris Fedoritsh, en minä olisi sitä ymmärtänyt tehdä. Itse -sanot, että kaikki näkyy minun kasvoissani. - --- Sen vuoksi, ett'et sinä tahdo hallita itseäsi, ruhtinas. Kas, jos -sinä päättäisit hillitä suoraluonteisuuttasi ja vaikkapa nä'ön vuoksi -menisit opritshninaan, mitä kaikkia emmekö yhdessä sinun kanssasi -tekisi! Mutta nyt, katso minuun, olen aivan yksin, lyön kuin kala jäätä -vastaan,[39] jokaista minun on pelkääminen, jokaista sanaa miettiminen; -usein on pää pyörällä! Mutta jospa meitä olisi kaksi tsaarin luona, -niin voimatkin olisivat kahdet. Semmoisia miehiä, kuin sinä, ruhtinas, -ei ole monta. Sanon sinulle suoraan, minä jo ensi kerran sinut -nähdessäni luotin sinuun! - --- En kelpaa siihen toimeen, Boris Fedoritsh. Monta kertaa olen -koettanut olla muitten lailla, vaan ei siitä tule mitään. Mutta sinä, -Jumala suokoon sinulle terveyttä, sinä olet siinä mestari. Totta -sanoen, ensin alussa, ei minua miellyttänyt, että sinä ajattelet toista -ja puhut toisin; mutta nyt näen, mitä sinä tarkoitat, ja käsitän siten -olevan parempi. Mutta vaikka minä niin tahtoisinkin, niin en osaa; ei -Jumala antanut minulle semmoista taitoa. Mutta mitä siitä puhua! -Tiedäthän itse, tsaari lähettää minut omasta pyynnöstäni -rajavartijaväkeen. - --- Ei se mitään, ruhtinas. Sinä taas lyöt tatarit, tsaari sallii sinut -silmäinsä eteen. Aseenkantajana, tietysti, et enää voi olla, vaan jos -pyydät opritshninaan, niin sinut kirjoitetaan. Mutta vaikka ei -sattuisikaan, että löisit tatarit, kuitenkin tulet Moskovaan, kun -Jelena Dmitrievnan leskiaika loppuu. Älä pelkää, että hän rupeaa -nunnaksi, ei se tapahdu, Nikita Romanitsh, minä tunnen paremmin kuin -sinä ihmissydämen; ei hän rakkaudesta mennyt naimisiin Morosovin -kanssa, ei hän siis jää luostariin nyt. Minä rupean, jos tahdot sinun -ystäväksesi häissä. - --- Kiitos, Boris Fedoritsh, kiitos. Minä häpeän, että sinä teit minulle -niin paljon, vaan minä en voi millään sinulle maksaa. Jos olisi sinun -tähtesi kidutukseen meneminen, tahi taistelussa henkeni antaminen, niin -en ajattelisikaan. Mutta älä kutsu minua opritshninaan, ja tsaarin -lähellä en myöskään voi olla. Sitä varten on aivan omantunnon -kieltäyminen, tahi osaaminen olla niinkuin sinä. Mutta minä vain suotta -viekastelisin. Boris Fedoritsh, Herra on jokaiselle antanut omansa: -haukalla on oma lentonsa, joutsenella omansa, olkoon vain jokaisessa -totuus. - --- Siis sinä et enää soimaa minua, ruhtinas, etten minä käy suoraa -tietä, vaan kiertelen. - --- Synti olisi soimata sinua, Boris Fedoritsh. Vaikka en puhuisikaan -itsestäni, mutta kuinka paljo hyvää etkö ole tehnyt muille! Ja minun -pojillenikin olisi, ehkä, ilman sinua käynyt huonosti. Ei ilman syytä -kansa sinua rakasta! Kaikki sinuun toivovat, koko valtakunta katsoo -sinuun! - -Keveä puna levisi Godunovin tummille kasvoille ja hänen silmissänsä -säihkyi ilo. Että semmoinen mies, kun Serebrjani, hyväksyisi hänen -käytöksensä, oli hänelle suureksi riemuksi ja todisteena lumoavasta -voimastansa. - --- Minä, puolestani kiitän sinua, ruhtinas, -- hän lausui. -- Yhtä -pyydän sinulta: koska et tahdo auttaa minua, niin, vähintäin, jos -kuulet minusta puhuttavan pahaa, niin elä usko niitä huhuja eläkä sano -minun panettelijoilleni kaikkia, mitä tiedät minusta. - --- Ole siitä vakuutettu, Boris Fedoritsh! En anna kenenkään edes -ajatellakaan sinusta pahaa, sen vähemmin puhua. Minun rosvoni jo nyt -rukoilevat sinun edestäsi, mutta kun tulevat synnyinmaahansa, niin -käskevät myös kaikkien tuttaviensa tehdä samaten. Jumala sinua -suojelkoon. - --- Herra suojelee lauhkeamielisiä, -- Godunov sanoi, luoden siveästi -silmänsä alas. -- Mutta kaikki tapahtuu hänen pyhän tahtonsa mukaan! -Jää hyvästi, ruhtinas, näkemiseen asti; elä unohda, että lupasit kutsua -minut häihin. - -He syleilivät ystävällisesti toisiansa ja Nikita Romanitsh kävi -iloisemmaksi. Hän oli tottunut ajatukseen, ettei Godunov erehtyisi -luuloissansa ja hänen levottomuutensa Jelenan suhteen hävisi. Hetkisen -kuluttua ajoi hän jo jalkaväkensä etupäässä; mutta ennenkuin he -lähtivät slobodasta, tapahtui seikka, joka sen ajaa luulon mukaan, oli -pahana ennustuksena. - -Erään kirkon luona seisautti sotaväen joukkoa kerjäläiset, jotka -tunkeutuivat kirkon portaitten ääressä, poikki kadun, ja jotka -odottivat rikkaita almuja joltain mahtavalta henkilöltä, joka oli -kirkossa. - -Ajaen hitaasti eteenpäin, antaakseen kerjäläisjoukolle aikaa väistyä, -kuuli Serebrjani sielumessun ja kysyi, kenen edestä rukoillaan? Hänelle -vastattiin, että Grigori Lukjanovitsh Skuratov-Bjelski pitää -sielumessun poikansa Maksim Grigorjevitshin edestä, jonka tatarit -tappoivat. Siinä samassa kuului huuto, ja kirkosta kannettiin ulos -tunnoton, vanha nainen; kyyneleet valuivat hänen laihoilla -kasvoillansa, ja harmaat hiuksensa putosivat epäjärjestyksessä -samettilakin alta. Se oli Maksimin äiti. Maljuta, siviilipuvussa, tuli -ulos portaille ja hänen silmänsä kohtasi Serebrjanin silmiä, mutta -Maljutan kasvoissa ei ollut tällä kertaa petomaisuus, vaan ainoastaan -tylsämielisyys. Käskettyään laskea vaimon kirkon etehiseen, hän palasi -kirkkoon kuulemaan sielumessua, mutta rosvot ynnä Serebrjani, -paljastettuaan päänsä ja silmiään ristittyään, kulkivat kirkon portin -sivutse ja kuulivat kirkosta juhlallisesti kaikuvan: "pyhien kanssa -anna rauha!" - -Tuo surullinen laulu ja Maksimin muisto vaikutti synkästi Serebrjaniin, -mutta hän muisti Godunovin lohduttavaiset sanat, jotka kohta poistivat -sielumessun surullisen vaikutuksen. Tien kääntyessä tummaan metsään, -katsahti hän taaksepäin Aleksandrovin slobodaan, ja kun Iivanan -palatsin kultaiset huiput katosivat näöstänsä, tunsi hän helpoituksen, -ikäänkuin kuorma olisi vierinyt hänen sydämmeltään! - -Aamu oli raitis, kirkas. Entiset rosvot, nyt hyvästi puettuina ja -aseissa, astuivat tasaisin askelin Serebrjanin ja häntä seuraavien -ratsastajien jälessä. Viheriän tumma metsä ympäröi heidät joka sivulta. -Serebrjanin tulisenrohkea ratsu repäsi sivutsemennen lehtiä -alasriippuvista oksista, mutta Bujan, joka Maksimin kuoltua yhä seurasi -ruhtinasta, juoksi hänen edellään ja kohotti usein, tuulta haistellen, -karvaisen kuononsa tahi käänsi päänsä sivulle ja huipisti korvansa, kun -joku kaukainen jyske kuului metsästä. - - - - -XXXIX Luku. - -Viimeinen kohtaaminen. - - -Muutaman päivän Serebrjani kulki sotajoukkoneen. Eräällä -yöleiri-paikalla, josta tie kulki Neitsyt-luostariin, jätti hän -miehensä ja ajoi Miheitshiä vastaan, joka oli luvannut tuoda hänelle -vastuun bojarittarelta. - -Koko yön ajoi hän lakkaamatta. Aamun koittaessa, lähestyen erästä -tiehaaraa, näki hän sammuvan rovion ja Miheitshin istuvan sen lähellä. -Molemmat hänen hevosensa olivat läheisyydessä, satuloittuina, -laitumella. - -Kuullen kavioiden kopsetta, hypähti Miheitsh seisoalleen. - --- Armaiseni, ruhtinas Nikita Romanitsh! -- huusi hän, tunnettuaan -ruhtinaan: -- elä aja etemmäs, isäseni! Käänny takasin, ei sinulla ole -mitään siellä tekemistä! - --- Mitä on tapahtunut? -- kysyi Serebrjani ja sydämmensä seisahtui -lyömästä. - --- Kaikki on loppunut, armaiseni! -- Ei suonut Herra meille onnea! - -Serebrjani hypähti maahan. - --- Puhu! -- sanoi hän: -- mitä tapahtui bojarittarelle? - -Vanhus oli ääneti. - --- Mitä on tapahtunut Jelena Dmitrievnalle? -- kysyi peljästyneenä -Serebrjani. - --- Ei ole enää Jelena Dmitrievnaa, armaiseni! -- lausui Miheitsh -synkästi. -- On vain sisar Evdokia! - -Serebrjani horjui ja nojautui puuhun, Miheitsh katsoi häneen surulla. - --- Mitäs tehdä, Nikita Romanitsh! -- Niin oli Jumalan tahto. Emme me -syntyneet onnelliseen aikaan! - --- Kerro kaikki! -- sanoi Serebrjani toinnuttuaan. -- Elä säästä minua. -Milloin bojaritar otti hunnun? - --- Kun hän sai kuulla Drushina Andrejitshin mestauksesta, armaiseni, -kun luostariin tuli tsaarilta synodik, ynnä kaikkien mestattujen -nimiluettelo ja käsky rukoilla heidän sieluinsa edestä; juuri päivää -ennen, kun minä tulin hänen luokseen. - --- Näitkö sinä hänet? - --- Näin, armaiseni. - -Serebrjani tahtoi sanoa jotain eikä voinut. - --- Hetkisen vain näin, -- Miheitsh lisäsi, -- ei hän tahtonut ensin -minua vastaanottaa. - --- Mitä hän käski sanoa minulle? -- tuskin taisi lausua Serebrjani. - --- Että sinä rukoilisit hänen edestänsä, armaiseni. - --- Eikö mitään muuta? - --- Ei mitään, armaiseni. - --- Miheitsh! -- ruhtinas lausui, hetkisen vaiti oltuansa: -- saata -minut luostariin, tahdon ottaa jäähyväiset häneltä. - -Vanhus pudisti päätään. - --- Miksi tahdot mennä hänen luo? Elä häiritse häntä enää; hän on nyt -sama kuin pyhä. Palatkaamme sotaväen luo ja lähtekäämme suoraan -Shisdriin! - --- En voi! -- Serebrjani lausui. - -Miheitsh taas vain pudisti päätään ja toi hänelle toisen hevosistaan. - --- Istu tämän selkään, -- sanoi hän, huoaten, -- omasi on liiaksi -uupunut. - -He ajoivat, ääneti, luostariin, - -Tie kulki koko ajan metsää pitkin. Kohta kuului veden kohinaa ja -kaislojen välissä juokseva puro välkkyi tiheän ruohon läpi. - --- Tunnetkos tuota paikkaa, ruhtinas? kysyi Miheitsh synkästi. - -Serebrjani nosti päätänsä ja näki paikan, jossa ei kauan sitten oli -ollut tulipalo. Siellä täällä maa oli kaivettu, mutta rakennuksen -jäännökset ja rikkoutunut myllyn ratas osoittivat, että siinä oli ollut -mylly. - --- Se oli silloin, kun he ottivat kiinni noidan, -- huomautti Miheitsh, --- niin he hävittivät myös hänen asumuksensa, luulivat siinä löytävänsä -aarteen, susi heidät syököön! - -Serebrjani katseli hajamielisesti tuota paikkaa ja he ajoivat edemmäs. - -Muutamien tuntien kuluttua alkoi metsä harventua. Puitten välissä näkyi -valkoinen kivimuuri, ja hoidetulla kentällä oli luostari. Se ei -seisonut, niinkuin muut luostarit, korkealla paikalla. Ahtaista -rautaristikkoakkunoista ei näkynyt laveita, luostariin kuuluvia maita, -ja silmät kohtasivat ylt'ympäri ainoastaan puun runkoja ja kuusien -synkkää vihreyttä, joka ahtaana piirinä ympäröi luostarin aitauksen. -Paikka oli yksinäinen ja synkkä; luostari näytti olevan köyhä. - -Ratsastajat astuivat alas hevosen selästä ja kolkuttivat pieneen -porttiin. - -Kului muutamia hetkiä; kuului avainten helinää ja lähestyviä askeleita. - --- Ylistys Herralle Jesukselle Kristukselle! -- sanoi hiljaisesti -Miheitsh. - --- Ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! -- vastasi -portinvartija-sisar, avaten portin, -- Ketä te tahdotte, herrat? - --- Sisar Evdokia, lausui puoli ääneen Miheitsh, peljäten sillä nimellä -uudestaan repiä herransa sielun haavaa. -- Tunnethan sinä minut, äiti -kulta, minä äsken kävin täällä. - --- Ei, herrani, en tunne; minä olen vasta tänään määrätty portin -vartijaksi, mutta minua ennen oli sisar Agnia... - -Ja nunna katsoi peljästyneenä äsken tulleihin. - --- Ei siitä mitään, äitiseni, -- Miheitsh jatkoi, -- laske meidät -sisään. Ilmoita abbedissalle, että ruhtinas Nikita Romanovitsh -Serebrjani on tullut. - -Portinvartija katsahti peljäten Serebrjaniin, vetäytyi takaisin ja -sulki kiireesti portin. - -Kuului, miten hän kiiruusti meni pois, lausuen: "Herra Jesus Kristus, -armahda meitä!" - -"Mitä tää tietää?" ajatteli ratsupalvelija; "miksi hän pelkää minun -herraani?" - -Hän katsoi ruhtinaasen ja ymmärsi, että hänen pölyinen -sotahaarniskansa, piikkisen pensaston rikkirepimä pukunsa ja levoton -katseensa oli peljästyttänyt portinvartijan. Tosin olikin Nikita -Romanitshin kasvot niin muuttuneet, että itse Miheitshikin ei olisi -häntä tuntenut, jos ei olisi tullut hänen kanssansa yhdessä. - -Muutamien minuuttien kuluttua kuului taas portinvartijan askeleet. - --- Suokaa anteeksi, herrat, -- hän sanoi vapisevalla äänellä portin -takaa; -- nyt ei abbedissa voi ottaa teitä vastaan; tulkaa huomenna, -aamumessua jälkeen. - --- Minä en voi odottaa! -- Serebrjani kiljasi ja töykäten jalallansa -porttiin, rikkoi hän salvat ja astui aitauksen sisään. - -Hänen edessänsä seisoi abbedissa, melkein yhtä kalpeana, kuin hän itse. - --- Vapahtajan nimessä, -- hän lausui vapisevalla äänellä, -- seisahdu! -Minä tiedän, minkä tähden sinä tulit... Mutta Herra rankaisee murhan, -ja viaton veri tulee sinun päällesi! - --- Arvoisa äiti! -- Serebrjani vastasi, käsittämättä hänen pelkoansa, -mutta liian levotonna hämmästyäkseen: -- arvoisa äiti, laske minut -sisar Evdokian luo! Anna minun vain yhden silmänräpäyksen nähdä hänet! -Anna minun ottaa häneltä jäähyväiset! - --- Ottaa jäähyväiset? -- toisti abbedissa: -- tahdotkos ainoastaan -ottaa jäähyväiset? - --- Anna minun ainoastaan ottaa häneltä jäähyväiset, ja annan kaiken -omaisuuteni sinun luostariisi! - -Abbedissa katsoi häneen epäillen. - --- Sinä tulit väkivaltaisesti sisään, sinä nimität itsesi ruhtinaaksi, -mutta Jumala tiesi, ken sinä olet! Jumala tiesi, mitä varten tulit... -Tiedän opritshnikkien nyt ajavan ympäri luostaria ja surmaavan niiden -vanhurskaitten vaimoja ja tyttäriä, joita äsken Moskovassa -mestattiin... Sisar Evdokia oli mestatun bojarin puoliso. - --- En minä ole opritshnikki! -- Serebrjani huusi; -- minä antaisin itse -kaiken vereni bojaritar Morosovin edestä! Päästä minut bojarittaren -luo, arvoisa äiti, päästä minut hänen luoksensa! - -Varmaankin näkyi Serebrjanin kasvoissa totuus ja avomielisyys. -Abbedissa rauhoittui ja katsoi häneen sääliväisesti. - --- Minä rikoin sinua vastaan! -- hän sanoi. -- Mutta kiitos -Kristukselle ja hänen puhtaalle äidillensä, nyt näen, että erehdyin. -Ylistetty olkoon Kristus, ijankaikkinen Kolminaisuus ja kaikki pyhät, -ett'et sinä ole opritshnikki! Peljästytti minut portinvartija, minä jo -mietin, miten vain pitkittäisin aikaa, että ennättäisimme piiloittaa -sisar Evdokian! Vaikeat ajat on meillä, herrani! Ei Jumalan -kartanoonkaan maapakolainen saa lymytä! Jos sinä olet Morosovin ystävä -tahi sukulainen, niin minä saatan sinut sisar Evdokian luo. Tule minun -kanssani tänne, bojari, hautakammion ohitse; hänen kammionsa on aivan -keskellä puutarhaa. - -Abbedissa saattoi ruhtinaan puutarhan kautta yksinäiseen kammioon, joka -oli ruusu- ja kirsimarjapensaiden ympäröimänä. Siellä istui oven edessä -penkillä Jelena, mustassa puvussa ja hunnussa. Laskeuvan auringon -säteet lankesivat hänen yllensä tiheiden vaahterien kautta ja kultasi -hänen ylitsensä niiden kellastuneita oksia. Kesä oli loppumaisillaan; -ruusupensaitten viimeiset kukat karisivat; erakon musta puku oli niiden -vaaleanpunaisilla lehdillä peitetty, Synkästi katseli Jelena -vaahterapuitten keltaisten lehtien hitaista putoamista, ja ainoastaan -lähestyvien askeleitten kapse häiritsi hänen mietteitänsä. Hän kohotti -päänsä, huomasi abbedissan ja nousi seisoalleen, astuakseen häntä -vastaan, mutta, äkkiä nähtyänsä Serebrjanin, huudahti, painoi kätensä -rintaan ja laskeusi voimatonna penkille. - --- Elä peljästy, lapsukaiseni! -- abbedissa sanoi hänelle -ystävällisesti, -- bojari on sinun tuttavasi, sinun miesvainajasi -ystävä, joka tuli ottamaan sinulta jäähyväiset! - -Jelena ei voinut vastata; hän vain vapisi ja ikäänkuin peljästyksissään -katseli ruhtinasta. Kauan molemmat olivat ääneti. - --- Kas, -- Serebrjani vihdoin lausui, -- kas, miten meidän oli -toisiamme kohtaaminen! - --- Ei meidän sopinut muuten kohdata toisiamme! -- Jelena sanoi tuskin -kuuluvasti. - --- Miksi sinä et odottanut minua, Jelena Dmitrievna? -- Serebrjani -sanoi. - --- Jos minä olisin odottanut sinua, -- hän kuiskasi, -- ei minulla -olisi riittänyt voimia ... sinä et olisi päästänyt minua... On -muutenkin minulla paljon syntiä, Nikita Romanitsh... - -Taas äänettömyys. Serebrjanin sydän löi kovasti. - --- Jelena Dmitrievna! -- hän sanoi mielenliikutuksesta katkenneella -äänellä: -- minä otan ikuisesti jäähyväiset sinulta, ikuisesti, Jelena -Dmitrievna... Anna minun viimeisen kerran katsoa sinuun ... anna -viimeisen kerran katsoa sinun silmiäsi ... heitä pois huntusi Jelena! - -Jelena nosti laihalla kädellänsä mustan vaipan, joka peitti yläpuolen -kasvoistansa ja ruhtinas näki hänen lauhkeat, itkusta punaset silmänsä -ja kohtasi tutun, siveän katseen, joka oli himmentynyt valvomisesta ja -sieluntuskista. - --- Hyvästi, Jelena! -- hän huusi, langeten kasvoillensa ja kumartaen -hänen jalkainsa juureen: -- jää hyvästi ijäti! Suokoon Herra minun -unohtaa, että me olisimme voineet tulla onnellisiksi! - --- Ei, Nikita Romanitsh! -- lausui synkästi Jelena, -- ei onni ollut -meille aiottu! Drushina Andrejitshin veri olisi ollut onnen ja meidän -välillä. Minun tähteni hän meni maanpakoon, minä rikoin häntä vastaan, -minä olen syyllinen hänen kuolemaansa! Ei, Nikita Romanitsh, me emme -olisi voineet olla onnelliset! Ja kuka nyt on onnellinen! - --- Ja, -- toisti Serebrjani: -- kuka on nyt onnellinen! Ei Herra ole -armollinen pyhälle Venäjälle, mutta en kuitenkaan ajatellut, että -meidän olisi tullut elävinä ijäisesti erota! - --- Ei ijäisesti, Nikita Romanitsh, -- Jelena surullisesti huokasi, -- -mutta vain täällä, tässä elämässä. Niin luultavasti piti olla. Eihän -meille yksin vain iloa, kun koko maa kärsii suurta surua ja tuskaa! - --- Miksi, -- Serebrjani lausui synkästi, -- miksi en kaatunut tataarin -miekasta! Miksi ei tsaari minua mestannut, kun tulin hänelle -tunnustamaan. Mitä minulle nyt jää maailmaan? - --- Kanna ristisi, Nikita Romanitsh, kuten minäkin. Sinun kohtalosi on -helpompi kuin minun, Sinä voit puollustaa isänmaatasi, mutta minä voin -ainoastaan rukoilla sinun edestäsi ja itkeä syntiäni! - --- Mikä isänmaa? Missä on meidän isänmaamme! -- Serebrjani huudahti. -- -Ketä vastaan on meidän sitä puollustaminen? Ei tatarit, vaan tsaari -hävittää isänmaan! Ymmärrykseni on hämmentynyt, Jelena Dmitrievna... -Sinä yksin vielä ylläpidit järkeni, nyt on kaikki pimennyt; en näe -enää, missä on valhe, missä totuus. Kaikki hyvä hukkuu, kaikki pahuus -voittaa! Usein, Jelena Dmitrievna, muistin minä Kurbskin, ja ajoin pois -ne syntiset ajatukset, niin kauan, kuin elämälläni oli vielä päämaali, -niin kauan, kuin minulla vielä oli voimaa, mutta nyt ei minulla enää -ole päämaalia ja voima on loppunut ... järkeni hämmentyy... - --- Valistakoon sinut Jumala, Nikita Romanovitsh! Siitäkö, että onnesi -hävisi, rupeat hallitsijan viholliseksi, käyt koko valtakuntaa vastaan, -joka on hänelle alammainen? Muista, että Jumala lähettää meille -koetuksia, että voisimme kohdata toinen toisemme toisessa elämässä. -Muista, koko entinen elämäsi ja älä valehtele itseäsi vastaan, Nikita -Romanitsh! - -Serebrjani painoi alas päänsä. Hänessä leimuava vihansa jätti sijaa -ankaralle velvollisuuden tunnolle, jossa hän oli kasvatettu ja jonka -hän tähän asti piti sydämessänsä pyhänä, ehkä ei aina voinut sille -alistua. - --- Kanna ristisi, Nikita Romanitsh! -- toisti Jelena.-- Mene, minne -tsaari sinut lähettää! Sinä kieltäysit kirjotuttamasta opritshninaan, -ja omatuntosi on puhdas. Mene Venäjän maan vihollisia vaataan; mutta -minä en lakkaa rukoilemasta molempien edestä viimeiseen hetkeeni asti! - --- Jää hyvästi, Jelena, jää hyvästi, sisareni! -- huudahti Serebrjani, -heittäytyen hänen luokseen. - -Hän kohtasi levollisella katseella Serebrjanin tuskallisen katseen, -syleili häntä niinkuin veljeä ja suuteli kolme kertaa, pelvotta ja -hämittä, sillä tuossa jäähyväissuutelossa ei enää ollut sitä tunnetta, -joka kaksi kuukautta sitä ennen, Morosovin puutarhan aituuksella, oli -heittänyt hänet ruhtinaan syliin ehdottomasti ja vasten tahtoansa. -- -Jää hyvästi! -- toisti hän, ja, laskien alas huntunsa, poistui -kiireesti kammioonsa. - -Alkoivat soittaa iltamessuun. Serebrjani katsoi kauan Jelenan jälkeen. -Hän ei kuullut, mitä abbedissa hänelle puhui, ei tuntenut, kun hän otti -hänen kädestänsä ja saattoi aituuksen luo. Ääneti istahti hän hevosen -selkään, ääneti ajoi Miheitshin kanssa kuusimetsää pitkin. -Luostarikellon ääni vihdoin herätti hänen tunnottomuudestansa. Hän nyt -vasta käsitti koko onnettomuutensa. Sydämmensä särkyi tuosta soitosta, -mutta hän alkoi kuunnella sitä lemmellä, ikäänkuin siinä soisi Jelenan -viimeinen hyvästijättö, ja kun tasaiset lyönnit, sulaen yhteen -kaukaiseen huminaan, vihdoin katosivat illan ilmaan, näytti hänestä, -että kaikki, mikä oli hänelle kallis, temmattiin pois hänen elämästänsä -ja yltä ympäri valloitti hänet kylmä, toivoton yksinäisyys... - -Seuraavana päivänä jatkoi Nikita Romanitshin sotajoukko matkaansa, -joutuen yhä edemmäs tummiin metsiin, jotka, pienillä väliteillä, -yhtyivät Bojanskin tuuheihin metsiin. Ruhtinas ajoi joukon edellä, -mutta Miheitsh seurasi häntä, uskaltamatta häiritä hänen -äänettömyyttänsä. - -Ajoi Serebrjani, pää alas vaipuneena, ja kesken synkkiä ajatuksiansa, -kesken kaiken toivottomuuden, loisti hänelle, ikäänkuin kaukainen -aamurusko, yksi ainoa lohduttava tunne. Se oli tieto, että hän oli -elämässään täyttänyt velvollisuutensa, niin paljon kuin taisi, että hän -oli astunut suoraa tietä, eikä kertaakaan siitä tahallansa poikennut. -Tuo kallis tunne, joka surujen ja onnettomuuksien keskellä asuu, -ikäänkuin poisryöstämätön aarre, jokaisen kunniallisen ihmisen -sydämessä ja johon verraten kaikki maailman komeus, kaikki, mikä on -ihmisten pyrintöjen päämaalina, on tomu ja tuhka! - -Ainoastaan tuo tieto teki hänelle elon mahdolliseksi, ja hän, uudistaen -muistossaan jäähyväisottonsa kaikki eri seikat, toistaen itselleen -Jelenan jokaisen sanan, löysi synkän lohdutuksen ajatuksessa, että -tosin olisi tunnotonta iloita nykyaikaan, ja ettei hän tahdo erota -veljistänsä, vaan kantaa heidän kanssansa osansa yhteisestä -onnettomuudesta. - -Godunovin sanat johtuivat hänen mieleensä, ja hän naurahti katkerasti, -muistaessansa, millä itseluottamuksella Godunov puhui ihmissydämen -tuntemisestansa. "Näkyy", ajatteli hän, "ettei Boris Fedoritsh voi -kaikkea tietää. Valtion asiat ja Iivana Vasiljevitshin sydän ovat -hänelle tiettyjä; hän tietää edeltäpäin, mitä Maljuta sanoo, mitä joku -opritshnikki tekee, mutta niiden tunteet, jotka eivät etsi omaa -hyötyänsä, ovat hänelle tuntemattomat". - -Ja ehdottomasti Serebrjani muisti Maksimin ja ajatteli, ettei hänen -kaimansa olisi niin päättänyt. Hän ei olisi sanonut, ei hän rakkaudesta -olisi mennyt Morosovin kanssa naimisiin, hän odottaa sinua! Hän olisi -sanonut: kiirehdi, veljeni! älä viivyttele silmänräpäystäkään, älä -säästä hevosta, vaan pidätä häntä niin kauvan, kun vielä on aikaa! - -Ja ajatellessaan Maksimia, tuntui Nikita Romanitshin yksinäisyys vielä -synkemmältä, sillä hän tunsi, ettei kukaan enään niin liki yhdisty -häneen, ei kenenkään sielu sula hänen sieluunsa, ei kukaan auta häntä -saamaan selvää niin monesta, jota hän rehellisessä sydämessään -himmeästi tuntee, mutta jota hän, tapahtumien melskeissä ei ehdi pukea -määrättyyn muotoon... - -Ja hänen elämänsä on menevä menoansa, huolimatta siitä, jos hänen -parhaimmat pyrintönsä sopivat tahi ei, sen raskaisin vaatimuksiin, ja -ehkä se vielä kauan kehrää kirjavaa lankaansa, jossa jokaista -erityisyyttä, erikseen otettuna, ei voi käsittää, mutta jossa kaikki -ilmestykset rippuvat toinen toisistaan, eroittamattomalla siteellä, -vuotaen toinen toisestansa välttämättömänä seurauksena. - -Serebrjani painoi alas päänsä, heitti irralleen ohjakset ja ajoi käyden -synkkään metsään, yhtä synkkään, kuin hänen ajatuksensa. Rosvojen -tasaiset askeleet häiritsivät erämaan hiljaisuutta. Sen villit -asukkaat, oravat ja kiipeejät, tottumattomat tuossa erämaassa -pelkäämään ihmistä, eivät piiloutuneet sotureita nähdessään, vaan -kiipesivät ylemmille oksille ja katsoivat sieltä uteliaasti ohitse -kulkijoihin. Kirjavat tikat riippuivat kiinni puiden sammalisissa -kuorissa, käänsivät punasta päätänsä, katsellen kulkijoita ja alkoivat -taas koputtaa kuivaan puuhun. - -Yksi sotureista, luonnon juhlallisuudesta innostuneena, alkoi puoli -ääneen laulaa, toiset yhtyivät siihen, ja kohta kaikki äänet sulivat -yhteen kööriin, jonka sointuisat aallot kaikuivat kauvas tuuheitten -puitten alla... - -Tähän voisi lopettaa tämän synkän kertomuksen, mutta on vielä -mainittava muista henkilöistä, jotka ehkä ovat ynnä Serebrjanin kanssa -herättäneet lukijan mielenkiintoa. Itse Nikita Romanovitshista kuulemme -vielä kerran kertomuksemme lopussa, mutta sitä varten on seitsemän -toista kymmenen raskaitten vuosien pois heittäminen ja muuttaminen -Moskovaan, Sipirian valloituksen voittorikkaaseen aikaan. - - - - -XL Luku. - -Jermakin lähettiläiskunta. - - -Paljon aikaa kului siitä päivästä asti, kun Serebrjani läksi slobodasta -anteeksi saaneitten rosvojen etupäässä. Monenlaisia muutoksia tapahtui -siitä asti Venäjällä. Mutta Iivana, niinkuin ennenkin, milloin antoi -itsensä epäluuloihin ja mestautti kaikkein parhaimpia, kaikkein -kuuluisempia kansalaisia, milloin taas tointui, katui julkisesti ja -lähetti luostareihin kalliita lahjoja ja pitkät synodikit,[40] -mestattujen nimineen, käskien pitää rukouksia heidän sielunsa rauhasta. -Hänen entisistä lemmikeistään ei säilynyt ainoatakaan. Viimeinen ja -mahtavin heistä, Maljuta Skuratov, joka ei koskaan kärsinyt -maanpakolaisuutta, tapettiin Paidinin piirityksesssä, eli -Weissensteinin, Liivinmaassa ja hänen kunniaksensa Iivana poltti -roviolla kaikki saksalaiset ja ruotsalaiset sotavangit. - -Sadottain ja tuhansittain läksi venäläisiä, jotka olivat kadottaneet -kaiken toivon parempiin aikoihin, joukottain pois Litvaan ja -Puolanmaahan. - -Yksi ainoa onnellinen tapaus vain tapahtui tämän ajan kuluessa. Iivana -käsitti hyödyttömyyden valtion ja'osta kahteen osaan, joista vähempi -kidutti suurempaa ja, Godunovin vaikutuksesta, hävitti hän -opritshninan. Hän palasi asumaan Moskovaan, mutta hirmuinen hovi -Aleksandrovin slobodassa jäi ikuiseksi ajaksi autioksi. - -Mutta sillä aikaa tuli paljon onnettomuuksia syntymämaamme ylitse. -Nälkä ja rutto hävitti kaupunkia ja kyliä. Muutamia kertoja khani -hyökkäsi meidän maihimme, ja kerran hän poltti kaikki Moskovan -etukaupungit ja suuren osan itse kaupungista. Ruotsalaiset hyökkäsivät -päällemme pohjoisesta; Stefani Batori, valtiopäivillä valittu -Sigismundin jälkeen, uudisti litvalaisen sodan ja huolimatta meidän -sotajoukkojamme urhoollisuudesta, voitti meidät taidollansa ja -valloitti meiltä läntiset maakunnat. - -Vaikka tsarevitsh Iivana oli osallisena isänsä hirmutöihin, tunsi hän -tällä kertaa valtakunnan häpeän ja pyysi tsaarilta luvan lähteä -sotajoukkoneen Batoria vastaan. Iivana luuli hänen aikomuksensa olevan -syöstä hänet pois valtaistuimeltansa ja tsarevitsh, jonka Serebrjani -oli kerran Hiidenkuiluilla pelastanut, ei nyt voinut välttää hirmuista -kuolemaa. Raivon vimmassa isänsä tappoi hänet terävän sauvansa iskulla. -Kerrotaan, että Godunov, joka heittäytyi heidän väliinsä, tuli myöskin -raskaasti haavoitetuksi ja jäi henkiin ainoastaan permiläisen -vieraansa, Stroganovin, lääketaidon avulla. - -Tuon murhan jälkeen Iivana synkässä epätoivossa kutsui kokoon -neuvoston, julisti tahtovansa mennä luostariin ja käski valita toisen -tsaarin. Kuitenkin, suostuen bojarien hartaisiin pyyntöihin, jäi hän -vielä valta-istuimelle ja tyytyi katumukseen ja rikkaisiin lahjoihin -luostareihin, mutta kohta alkoivat taas mestaukset. Niin hän, -Oderbornin todistuksen mukaan, tuomitsi kuolemaan kaksi tuhatta kolme -sataa henkeä siitä, että he antoivat viholliselle muutamat linnat, -vaikka itse Batori oli ihmetellyt heidän urhoollisuuttansa. - -Kadottaen maakuntiansa toisen toisensa perään, joka taholta vihollisten -ahdistamana, nähdessään valtakunnan sisällisen häviön, tuli Iivanan -ylpeys kovasti loukatuksi ja tuo tuskallinen tunne näkyi hänen -käytöksessään ja ulkomuodossaan. Hän oli huolimaton puvussaan, korkea -vartalonsa köyristyi, silmät himmentyivät, alaleuka rippui ikäänkuin -vanhuksella ja ainoastaan muitten läsnäollessa pakoitti hän itsensä, -ojentui ylpeästi ja katsoi epäluuloisesti läsnäoleviin, jos joku -huomaisi hänen alakuloisuutensa. Noina hetkinä oli hän vieläkin -hirmuisempi kuin suuruutensa päivinä. Ei koskaan vielä Moskova ollut -sellaisen epätoivon ja pelon alaisena. - -Tuohon murheelliseen aikaan tuli odottamaton viesti kaukaisesta idästä -ja lohdutti kaikki sydämet ja muutti yleisen murheen iloksi. - -Kaman kaukaisilta rannoilta tuli Moskovaan ylhäiset kauppamiehet -Stroganovit, sen saman vieraan sukulaiset, joka paransi Godunovin. -Heillä oli tsaarilta annetuita kirjeitä Permin maan tyhjien -paikkojen omistamisesta ja asuivat niissä hallitsevina ruhtinaina, -permiläisistä maaherroista riippumattomina, omalla hallituksella ja -henkivartijaväkineen, ainoalla ehdolla, että he suojelisivat rajoja -sipirialaisista villeistä kansoista, jotka vähän aikaa sitten olivat -Venäjän epäluotettavina vasalleina. Khani Kutchumin häiritseminä -puisissa linnoissansa, päättivät he lähteä Kivisen-vyön yli ja itse -hyökkäytyä vihollisen maahan. Tuon aikeen paremman menestyksen vuoksi -kääntyivät he muutamien rosvojen puoleen, eli, kuten he kutsuivat -itsensä kasakkain atamaneiksi, jotka joukkoineen hävittivät Volgan ja -Donin rantoja. Etevimmät niistä oli Jermak Timofejev ja Ivan Koltso, -joka muinoin oli kuolemaan tuomittu, mutta ihmeellisellä tavalla -pelastui tsaarin joutsimiehiltä ja oli kauan aikaa tietämättömissä. -Saatuansa Stroganoveilta lahjoja ja kirjeen, jossa he kutsuttiin -voittorikkaasen ja kunnialliseen tekoon, -- Jermak ja Koltso kolmen -muun atamanin kanssa nostivat lippunsa Volgalla, kokosivat uljaista -vapaa-ehtoisista sotajoukon ja tulivat Stroganovien kutsunnalla. -Neljäkymmentä strugia[41] lastattiin heti ruokavaroilla ja aseilla ja -pieni sotajoukko, Jermakin johdolla, jumalanpalveluksen pidettyään, -kulki iloisesti laulaen Tshusovoj jokea ylös Traarin synkkiin -vuoriseutuihin. Joka paikassa lyöden vihollisia heimoja, vetäen alukset -joesta toiseen, saapuivat he Irtishin rannoille, missä he löivät ja -ottivat vangiksi Sipirian etevimmän sotapäällikön Mametkulin ja -valloittivat Sipirian kaupungin Irtishin korkealla ja jyrkällä -vierteellä. Tyytymättä tähän valloitukseensa, lähti Jermak kauemmaksi, -alisti koko seudun Obiin saakka ja pakoitti voitetut kansat suutelemaan -veristä miekkaansa koko Venäjän tsaarin Iivana Vasiljevitshin nimessä. -Silloin vasta hän antoi tiedon menestyksestänsä Stroganoveille ja -lähetti samaan aikaan suositun atamaninsa Ivan Koltson Moskovaan -kumartamaan suurelle tsaarille ja tervehtimään häntä uudella -valtakunnalla. - -Tuota ilahuttavaa sanomaa tuoden, tulivat Stroganovit Iivanan luo ja -kohta heidän jälkeensä tuli Jermakin lähetyskunta. - -Riemu kaupungissa oli erinomainen. Kaikissa kirkoissa pidettiin -kiitosmessuja, kaikki kirkonkellot soivat ikäänkuin pääsiäisenä, -Tsaari, osoitettuaan suosionsa Stroganoville, määräsi juhlallisen, -vastaanoton Ivan Koltsolle. - -Kremlin suuressa salissa, tsaarillisessa loistossaan ja mahtavuudessaan -istui Iivana Vasiljevitsh valta-istuimellaan, Monomahin[42] lakki -päässään, kultaisessa puvussa joka oli pyhien kuvilla ja kalliilla -kivillä koristettu. Hänen oikealla puolellansa seisoi tsarevitsh Fedor, -vasemmalla -- Boris Godunov. Istuimen ympärillä ja ovilla seisoivat -rindit,[43] valkeissa atlaskauhtanoissa, hopeisilla koristuksilla -koristetut kirveet olallaan. Koko sali oli täynnä ruhtinaita ja -bojareja. - -Mielensä rohkaistuaan sanomasta, jonka Stroganovit olivat tuoneet, ei -Iivana enään ollut niin synkän näköisenä ja hänen huulillansa näkyi -hymyily, kun hän kääntyi Godunoviin jollain huomautuksella. Mutta hänen -kasvonsa oli hyvin vanhentuneet, rypyt olivat vähän syvemmät, päässään -oli vain vähän hiuksia, mutta parta oli aivan lähtenyt. - -Boris Fedoritsh oli viimeisinä vuosina hyvin ylentynyt. Hän oli tullut -tsarevitsh Fedorin langoksi, joka oli nainut hänen sisarensa Irinan ja -hänellä oli nyt tallimestarin korkea virka. Kerrottiinpa, että Iivana -Vasiljevitsh, tahtoen näyttää miten kalliit Godunov sekä miniänsä olivat -hänen sydämellensä, kohotti kerran kolme sormeansa ylös ja lausui, -osoittaen niihin toisella kädellänsä: "Kas Fedor, kas Irina, kas Boris; -ja yhtä kipeätä kuin minun käteeni tuntuisi, jos joku noista sormistani -hakattaisiin pois, yhtä raskasta olisi sydämelleni kadottaa yhden -noista kolmesta armaasta lapsestani". - -Tuommoinen erinomainen suosio ei vaikuttanut Godunovissa ylpeyttä eikä -itserakkautta. Hän oli niinkuin ennenkin nöyräluontoinen, ystävällinen -jokaista kohtaan, hänen kaunis vartalonsa sai vielä arvokkaamman näön -ja sen mahtavuuden, joka sopi hänen korkeaan asemaansa. - -Ei Godunov kuitenkaan saanut niin suurta kunniaa ja valtaa -vahingoittamatta siveellistä arvokkaisuuttansa. Ei aina onnistunut -hänen taipuvaiselle luonteellensa välttää asioita, joita hänen -omatuntonsa ei voinut hyväksyä. Niin hän, nähden Maljutan olevan liian -mahtavan kilpailijan ja epäillen voivansa alentaa häntä Iivanan -silmissä, rupesi hänen likimmäiseksi ystäväksensä ja vielä vahvemmin -sitoakseen heidän molemminpuoliset etunsa, nai hän hänen tyttärensä. -Kaksikymmentä vuotta, vietetyt semmoisen tsaarin valta-istuimen -läheisyydessä, kun Iivana Julma oli, ei voineet olla vaikuttamatta -Boris Fedoritshiin ja hänessä tapahtui jo tuo surullinen muutos, joka, -senaikuisten henkilöitten ajatuksen mukaan, muutti pahantekiäksi -kaikkein korkeimmilla luonnonlahjoilla varustetun henkilön. - -Katsoen tsarevitsh Feodoriin, ei kukaan voinut olla ajattelematta, että -ne kädet olivat heikot, joilla Iivanan kuoltua valtakuntaa oli -ylläpitäminen. Ei vähintäkään järjen eikä sielun voimaa näkynyt hänen -herttaisissa, mutta elottomissa kasvoissaan. Hän oli jo kaksi vuotta -naimisissa, mutta hänen katseensa oli vielä lapsellinen. Vartaloltaan -oli hän vähäinen ja heikko, kasvoiltaan vaalea ja turpea. Hän hymyili -yhä ja katseensa oli ujo ja peljästynyt. Ei syyttä puhuttu, että -tsaari, kaivaten vanhempaa poikaansa, joskus lausui Feodorille: -"Lukkariksi olisi sinun pitänyt syntyä, Fedja, mutta ei -tsarevitshiksi!" - -"Onhan Jumala armollinen", ajattelivat monet: "olkoon tsarevitsh -heikko; hyvä on, ettei hän ole isänsä, eikä vanhimman veljensä -luontoinen! -- Kyllä häntä auttaa hänen lankonsa Boris Fedorovitsh. Ei -hän anna valtakunnan hävitä!" - -Hovilaisten kuiskaukset palatsissa häiritsi äkkiä torvien äänet ja -kellojen soitto. Saliin astui kuuden hovimestarin jälessä Jermakin -lähettiläät, heitä seurasi Maksim ja Nikita Stroganov sekä heidän -setänsä Semjon. Heidän jäljessään kannettiin kalliita turkiksia, -kaikenlaisia kummallisia koristeita ja joukko erinomaisia, ei ennen -nähtyjä aseita. - -Ivan Koltso, joka astui lähetyskunnan etupäässä, oli lähes -viidenkymmenvuotias, keskikorkuinen, vahvavartaloinen mies, vilkas, -teräväsilmäinen, tuuhealla, mustalla parralla, jossa oli vähän harmaita -karvoja. - --- Suuri hallitsija, -- hän lausui, lähestyen valtaistuimen portaita: --- sinun kasakka-atamanisi, Jermak Timofejef, ynnä kaikki sinun -maanpakolaisesi, Volgan kasakat, jotka sinun armosi on kuolemaan -tuominnut, ovat koettaneet katua rikoksiansa ja kumartavat sinua, -tervehtäen sinua uudella valtakunnalla! Lisää, suuri hallitsija, sinun -valloitettuihin Kasanin ja Astrakanin kuningaskuntiin myös Siperia, -niin kauan kun kaikkein Korkein sallii maailman seisoa! - -Ja lausuttuaan lyhyen puheensa, Koltso lankesi toverineen polvilleen ja -painoi päänsä aina maahan asti. - --- Nouskaa, hyvät palvelijani! -- Iivana lausui. -- Ken vanhaa -muistuttaa, siltä silmä pois,[44] ja olkoon tuo entinen maapakolaisuus -ei pakolaisuutena, vaan armona. Tule tänne, Ivan! - -Ja tsaari ojensi hänelle kätensä, mutta Koltso nousi seisoalleen ja -ettei hän polkisi valtaistuimen purppuraiselle astuimelle, heitti -siihen ensi lammasnahkaisen lakkinsa, astui siihen toisella jalallansa -ja, syvästi kumartaen painoi huulensa Iivanan kädelle, joka syleili ja -suuteli häntä otsaan. - --- Kiitän armollisinta ja ijankaikkista kolminaisuutta! -- tsaari -lausui, nostaen silmänsä taivaasen: -- näen Jumalan kaikkivaltiaan -huolepidon puolellani, koska aivan samaan aikaan, jolloin viholliseni -ahdistavat minua ja lähimmätkin palvelijani tahtovat julmuudellaan -minut hävittää, kaikkein armollisin Jumala lahjoittaa minulle voiton ja -vallan pakanoitten yli ja valtakunnalleni kunniarikasta lisääntymistä. - -Ja luoden voitollisen katseen bojareihin, hän lisäsi uhaten: - --- Jos Herra on meidän kanssamme, kuka voi meitä vastaan olla! Jolla on -korvat kuulla, hän kuulkoon! - -Mutta siinä samassa hän huomasi, että hän syyttä turmelee yleisen ilon, -ja, kääntyen Koltsoon, jatkoi muuttaen katseensa lauhkeaksi: - --- Miten sinua Moskova miellyttää? Oletko missään nähnyt moisia -palatseja ja kirkkoja? Tahi ehkäpä olet jo ennen ollut täällä? - -Koltso hymyili viekkaasti, ja hänen valkeat hampaansa ikäänkuin -valaisivat tummat kasvonsa. - --- Missä me alhaiset olisimme nähneet semmoisia ihmeitä! -- hän lausui -nykäisten olkapäitänsä. -- Emme unessakaan ole nähneet semmoista -komeutta, suuri hallitsija! Asumme Volgalla talonpojan tavalla, -Moskovasta olemme vain kuulleet puhuttavan, mutta tässä maassa emme -koskaan ole olleet! - --- Oleskele täällä, -- Iivana sanoi suosiollisesti, -- käsken hyvästi -kestittää sinua. Mutta Jermakin kirjeen olemme lukeneet ja käsittäneet -ja olemme jo käskeneet ruhtinas Balhoskin ja Ivan Gluhovin viidensadan -joutsimiehen kera mennä teitä auttamaan. - --- Suuresti kiitämme, -- Koltso vastasi, syvään kumartaen, -- mutta -eikö ole liian vähän, suuri hallitsija? - -Iivana ihmetteli Koltson rohkeutta. - --- Kas, miten sukkela olet! -- hän lausui, ankarasti häneen katsoen. -- -Etkö käske minua itseäni juoksemaan teidän luoksenne lisäksi? Luuletko, -ettei minulla ole muuta huolehdittavana, kuin teidän Siperianne? Ota, -mitä annetaan, ja kerää palausmatkallasi vapaaehtoisia. On kylläksi -kaikenlaisia kerjäläisiä Venäjällä. Sen sijaan että ikävystyttävät -minua joka päivä leivästä, menkööt asumaan noihin uusiin maihin! Mutta -Vologodskin piispalle olemme kirjoittaneet, että hän määräisi kymmenen -pappia pitämään teille jumalanpalvelusta ja noudattamaan kaikki -vaatimukset. - --- Siitä myös kiitämme sinun armoasi, -- Koltso vastasi, taase -kumartaen: -- Se on hyvä asia: mutta salli, suuri hallitsija, antaa -meille paitsi pappeja, vielä aseita, niin paljon kuin mahdollista, ja -ruutia enemmän! - --- Ei niitäkään tule teiltä puuttumaan. Bolhovskilla on siitä käskyni. - --- Ja kovin on pukumme kulunut, -- Koltso huomautti viekkaasti -hymyillen ja olkapäitänsä nykäisten. - --- Vai niin, eikö Siperian teillä ole ketään, jota voisi ryöstää? -- -Iivana sanoi tyytymätönnä atamanin itsepintaisuudesta. -- Sinä et -unohda, näen mä, ainoatakaan taloutesi asiaa; mutta me olemme heikon -ymmärryksemme mukaan ajatelleet kaikesta. Pukuja antaa teille -Strogonovit; minä olen jakanut tsaarillisen palkkani päälliköille ja -sotamiehille. Mutta ettet sinä, herra neuvonantaja, jäisi puvutta, -- -lahjoitan minä sinulle omat turkkini! - -Tsaarin viitattua, toi kaksi hovimestaria kalliit, kultakankaalla -päällystetyt turkit ja pukivat sen Ivan Koltson päälle. - --- Kielesi on, näen mä, terävä, -- Iivana sanoi, -- mutta onko sinulla -terävä miekka? - --- Ei se huono ollut, suuri hallitsija, mutta tylsentyi vähän -siperialaisten kalloissa! - --- Ota minun aseistostani miekka, mikä sinua enin miellyttää, mutta -valitse mielesi mukaan paras. Mutta etpä sinä, luullakseni, liiaksi -ujostele! - -Atamanin silmät säihkyivät ilosta. - --- Suuri hallitsija! -- hän huudahti, -- kaikista sinun -armonosoituksistasi on tämä suurin! Synti olisi minun empiä sinun -lahjaasi! Valitsen sinun aseistostasi mitä parhaimman! -- Mutta, -- hän -lisäsi vähän mietittyään, -- koska sinä, hallitsija, et säästä -miekkaasi, niin salli se viedä sinun tsaarillisessa nimessäsi Jermak -Timofejitshille! - --- Elä hänestä huolehdi, emme me unohda häntäkään! Mutta jos pelkäät, -etten osaa miellyttää hänen armoaan, niin valitse kaksi miekkaa, -itsellesi toinen, toinen Jermakille. - --- Niin, oikein, hallitsija! -- Koltso huudahti ihastuksissaan. -- -Kyllä me niillä kahdella miekalla palvelemme sinun tsaarillista -armoasi! - --- Mutta ei miekat ole kylläksi, -- Iivana jatkoi. -- Te tarvitsette -vielä hyvät haarniskat, Sinulle me kyllä koeteltuamme löydämme sopivan, -mutta kun emme vaan erehtyisi Jermakista. Millainen hän on -vartaloltaan? - --- Ehkäpä melkein minun kokoiseni, mutta vahvempi hartioiltaan. Kas, -jotenkin tuon pojan kokoinen, -- Koltso sanoi, osoittaen erästä -tovereistaan, vahvavartaloista nuorukaista, joka, tuotuansa hirmuisen -joukon aseita ja heitettyään ne maahan, seisoi hänen takanansa, suu -ammollaan, eikä lakannut ihmetellen katsomasta milloin tsaarin -kultaista pukua, milloin istuinta ympäröivien rindien komeutta. -Koettipa hän ryhtyä keskusteluunkin erään kanssa, saadakseen tietää, -eivätkö he kaikki ole tsarevitshejä. Mutta rindi katsoi häneen niin -ankarasti, ettei hän uudistanut kysymystään. - --- Tuokaa tänne, -- tsaari sanoi, suuri, kotkan kuvalla koristettu -haarniska, joka riippuu aseistossa ensimäisellä paikalla. Me koetamme -sitä tuon suurisilmäisen päälle. - -Kohta tuotiin raskas rautainen haarniska, varustettu vaskisella -reunuksella hihojen ympärillä ja helmassa, ja kaksipäisellä kotkalla -rinnassa ja seljässä. - -Tuo pantsaripaita oli taidokkaasti taottu ja herätti kaikkialla -ihastuksen kuiskeen. - --- Pue se päällesi, hylkiö! -- tsaari sanoi. - -Nuorukainen teki niin, mutta, ehkä kuinka koetti, ei hän sopinut siihen -ja työnsi kätensä ainoastaan hihojen puoliväliin. - -Joku kauan sitten unohdettu muisto lensi Iivanan päähän. - --- On kyllin, -- Koltso sanoi, tarkoin silmillään seuraten nuorukaista, --- riittää jo pingoittaa tsaarin pantsaria! Vieläpä sen rikot, karhu! -Hallitsija -- hän jatkoi, -- haarniska on hyvä ja sopii Jermak -Timofejitshille, mutta tuo ei sovi siihen sen vuoksi, että kourat -estävät. Sellaisia kouria, kuin hänellä, ei ole kellään. - --- Noh, näytäpäs nyrkkisi! Iivana sanoi katsoen uteliaasti poikaan. - -Mutta nuorukainen katsoi häneen epäillen, ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt -käskyä. - --- Etkö kuule, pöllö, Koltso toisti, -- näytä nyrkkisi hänen -tsaarilliselle armolleen! - --- Mutta jos hän hakkauttaa minulta pään poikki siitä? -- moukka sanoi -pitkäveteisesti ja hänen tyhmissä kasvoissansa näkyi pelko. - -Tsaari naurahti, ja kaikki läsnäolijat tuskin voivat pidättää -nauruansa. - --- Hölmö, hölmö! -- Koltso sanoi harmissaan, -- sinä olet aina ollut -hölmönä ja jäät nytkin hölmöksi! - -Ja irroitettuaan nuorukaisen haarniskasta, veti hän hänet valtaistuimen -luo ja näytti tsaarille hänen leveän kouransa joka oli enemmän karhun -käpälän, kun ihmisen käden muotoinen. - --- Suo anteeksi, suuri hallitsija, hänen yksinkertaisuutensa. Hän on -puheissaan tyhmä, mutta teoissaan hyvä poika. Hän se oli, joka otti -tsarevitsh Mametkulan vangiksi. - --- Mikä on hänen nimensä? -- Iivana kysyi, yhä tarkemmin katsoen -poikaan. - --- Mitka! -- tokasi tuo yksinkertaisesti. - --- Odotapas! -- Iivana lausui äkkiä tuntien Mitkan, -- etkö sinä ole -juuri se sama, joka slobodassa taisteli Morosovin edestä, ja tappoi -Homjakin aisalla. - -Mitka hymyili typerästi. - --- Minä en ensinnä tuntenut sinua, pöllö, mutta nyt muistan naamasi! - --- Mutta minä muistin sinut heti! -- Mitka vastasi tyytyväisen -näköisenä, -- sinä istuit silloin ylennyksellä aivan kentän laidassa! - -Tällä kertaa purskahtivat kaikki nauruun. - --- Kiitos sinulle, -- Iivana lausui, -- ettet unohtanut minua, alhaista -miesparkaa. Noh, miten sinä otit kiinni Mametkulan. - --- Heittäysin hänen päällensä vatsalleni! -- Mitka vastasi -välinpitämättömästi, eikä ymmärtänyt, mistä syystä kaikki taas nauraa -hohottivat. - --- Niin, -- Iivana lausui, katsellen Mitkaa, -- kun tuommoinen kontio -heittäypi päälle, niin ei ole helppo päästä hänen altansa pois. Muistan -kyllä, miten hän musersi Homjakin. Miksi sinä silloin lähdit pois -kentältä? Ja miten sinä jouduit Siperiaan? - -Atamani työkkäsi salaa kyynäspäällään Mitkaa, että tämä olisi vaiti, -mutta hän käsitti sen päinvastoin. - --- Tuo minut vei pois kentältä! -- hän sanoi atamania sormellaan -osoittaen. - --- Hänkö sinut vei? -- Iivana Vasiljevitsh lausui, katsoen -hämmästyneenä Koltsoon. -- Mitenkä, -- hän jatkoi tarkemmin katsoen -häneen, -- sinähän sanoit olevasi ensi kerran tässä seudussa? Odotapas, -veikkoseni, ehkäpä olemmekin vanhat tuttavat. Etkö sinä minulle kerran -kertonut Golubinin kirjasta? Niin juuri, sinähän Serebrjanin vankilasta -veit. Miten sinä, hurskas mies sait näkösi jälleen? Missä kävit Jumalaa -rukoilemassa? Minkä Pyhän jäännöksiä suutelit? - -Ja iloiten Koltson hämmingistä, tsaari iski häneen läpitunkevan, -tutkijan katseen. Koltso loi silmänsä maahan. - --- Noh, -- tsaari vihdoin sanoi, -- mikä on ollut, se on mennyt, ja -mikä on mennyt, sen yli on ruoho kasvanut. Sano minulle ainoastaan, -miksi sinä Rjasanin tappelun jälkeen et tullut muitten rosvojen kanssa -tunnustamaan minulle rikoksiasi. - --- Suuri hallitsija, -- Koltso vastasi ottaen kaiken miehuutensa -avuksi, -- en silloin vielä ansainnut sinun suurta armoasi. Minua -hävetti tulla sinun silmäisi eteen ja kun ruhtinas Nikita Romanitsh toi -sinun luoksesi toverini, palasin minä Volgan rannoille, Jermak -Timofejitshin luo, ajatellen: eiköhän Jumala salli minun tehdä sinulle -uutta palvelusta. - --- Mutta sillä aikaa varastit rahavarastoni laivoista ja ryöstit -kisilbashi lähettilääni Moskovan tiellä. - -Iivana Vasiljevitshin katse oli enemmän pilkallinen kuin julma. Vanjuha -Perstenin, tahi Ivan Koltson rohkean yrityksen jälkeen oli jo kulunut -seitsemäntoista vuotta, ja tsaarin kostonhimo ei kestänyt niin kauvaa, -kun ei hänen itserakkauttansa oltu loukattu. - -Koltso näki Iivanan kasvoista ainoastaan halun pilkata häntä. Siitä -päättäen painoi hän alas päänsä ja silitteli niskaansa, pidättäen -viekkailla huulillansa tuskin huomattavan hymyn. - --- On tapahtunut jos jotakin, suuri hallitsija, -- hän lausui -puoliääneen, -- olen syyllinen, sinun armosi. - --- Hyvä, -- Iivana sanoi, -- sinä Jermakin kanssa olette sovittaneet -rikoksenne ja nyt on kaikki entinen unohdettu, mutta jos sinä ennen -olisit sattunut minun käsiini, niin, -- elä pane pahaksesi! - -Koltso ei vastannut mitään, mutta ajatteli itsekseen: "sentähdenpä en -minä silloin tullutkaan sinun luoksesi, suuri hallitsija!" - --- Odotahan, Iivana jatkoi, -- täällä on, luultavasti ystäväsi! - --- Hei! -- hän lausui, kääntyen hovilaisiin, -- onko täällä tuo -rosvojen päällikkö, mikä hänen nimensä onkaan? Nikita Serebrjani? - -Puhe kuului joukossa ja riveissä syntyi liikettä, mutta ei kukaan -vastannut. - --- Kuuletteko? -- Iivana toisti ääntänsä korottaen, -- minä kysyn, onko -tuo Nikita täällä, joka pyrki Shisdraan palvelemaan rosvojen kanssa? - -Tsaarin toisen kerran kysyttyä astui esiin vanha bojari, joka oli ennen -ollut sotapäällikkönä Kaluugassa. - --- Hallitsija, -- hän sanoi, syvästi kumartaen, -- hän, jota kysyt, ei -ole täällä. Seitsemäntoista vuotta sitten, samana vuonna kun hän tuli -Shisdraan, tappoivat tatarit hänet ja hänen kanssansa kaatui koko hänen -sotaväkensä. - --- Tottako? -- Iivana lausui, -- ja minä kun en tiennytkään! Noh, hän -jatkoi, kääntyen Koltsoon: -- kun ei, niin ei, mutta minä olisin -tahtonut saattaa teidät yhteen ja katsoa, miten te suutelisitte! - -Atamanin kasvoissa näkyi suru. - --- Onko sinun sääli toveriasi, vai mitä? -- Iivana kysyi pilkaten. - --- On, hallitsija! -- Koltso vastasi, pelkäämättä tsaarin vihastumista -siitä. - --- Jaa, lausui tsaari ylönkatseella, -- niin sen sopii olla; veli on -vertainen ainakin! - -Tosinko Iivana ei tiennyt Serebrjanin kuolemasta, vai teeskentelikö ei -siitä tietävänsä, näyttääksensä sillä, miten vähä hän panee arvoa -niihin, jotka eivät etsi hänen suosiotansa, -- Jumala tiesi! Jos hän -todellakin nyt vasta sai tiedon hänen kohtalostansa, niin säälikö hän -häntä, vai eikö, -- tuo on yhtä vaikea päättää; Iivanan kasvoissa ei -näkynyt sääliväisyyttä. Hän oli näöltään yhtä välinpitämätön, kun sitä -ennenkin. - --- Oleskele täällä, -- sanoi hän Ivan Koltsolle: -- mutta kun on aika -Bolhovskin lähteä, niin mene hänen kanssansa Jugorskin maahan... Jaa, -olinkin unohtaa, että Bolhovski lukee sukupolvensa Ruurikista. Ei ole -helppo tulla toimeen noitten ylhäisten ruhtinaitten kanssa; ehkäpä -tahtovat lukea itsensä minun vertaisikseni! Eivät he kaikki pyydä -lupaa, niinkuin tuo Nikita, mennä rosvojen seuraan. Siis, ettei hänellä -olisi loukkaavaa olla kasakkojen atamanin vallan alla, nimitän nyt -Jermakin Siperian ruhtinaaksi! Stshelkalov, -- lausui hän edempänä -seisovalle neuvoston sihtierille, -- valmista Jermakille armollinen -kirje, että hän on koko Siperian maan sotapäällikkö, mutta Mametkulan -lähettäköön vahvan vartiaväen kanssa Moskovaan. Niin, oikein, -kirjoita kirje myös Stroganoveille, että lahjoitan heille hyvästä -palveluksestansa ja huolenpidostansa Semjonille -- Isot ja Vähät -suolapaikat Volgalla, mutta Nikitalle ja Maksimille -- kaikissa sen -seudun kaupungeissa ja linnoituksissa veroton kaupan käynti. - -Strogonovit kumarsivat syvään. - --- Se oli vanhin veljeni, Grigorji Anikin, vastasi Semjon Strogonov; -- -hän, Jumalan tahdosta, viime vuonna kuoli! - --- Ei Anikin, vaan Anikjevitsh, -- tsaari lausui, pannen painon -viimeiselle tavulle: minä jo silloin käskin hänet olemaan korkeimpana -vieraana ja nimittää itsensä täydellä isännimellä. Ja teidät kaikki -käsken kirjoittaa itsenne _vitsh_-päätteellä ja nimittää itsenne ei -vieraiksi, vaan korkeasukuisiksi henkilöiksi. - -Tsaari alkoi tarkastella turkkitavaroita ja muita Jermakin lähettämiä -lahjoja, ja päästi Ivan Koltson menemään sanottuaan hänelle vielä -muutamia armollisia pilapuheita. - -Hänen muassaan poistui myös koko seura. - -Samana päivänä Koltso, yhdessä Strogonovien kanssa oli päivällisellä -Boris Fedorovitshin luona monilukuisten vieraitten seurassa. - -Pikarien tavan mukaan tyhjennettyään tsaarin, tsarevitshin, koko -tsaarillisen huoneen ja kaikkein korkeimman metropoliitan terveydeksi, -kohotti Godunov suuren kultapikarin ja esitti maljan Jermak -Timofejitshin ja kaikkien hänen hyvien tovereinsa terveydeksi. -- -Eläkööt he koko Venäjän maan kunniaksi! -- huudahtivat kaikki vieraat -nousten istuimiltaan ja kumartaen Ivan Koltsolle. -- Kumarramme sinulle -koko oikeauskoisen maailman puolesta, -- lausui Godunov, syvään -kumartaen -- mutta sinun persoonassasi myös Jermak Timofejevitshille, -kaikkien ruhtinaitten ja bojarien, koko kauppasäädyn, koko Venäjän -kansan puolesta! Ota vastaan koko maan suurin kiitos, kun teitte sille -jalon palveluksen! - --- Ja kaikukoon, -- huudahtivat vieraat, kaikukoon teidän nimenne -pojille ja pojanpojille ja kaukaisille jälkeisille, ikuiseksi -kunniaksi, rakkaudeksi ja esimerkiksi, rukoukseksi ja opiksi! - -Atamani nousi istuimeltaan, kiittääksensä kunniasta, mutta hänen -tunteelliset kasvonsa äkkiään muuttuivat mielenliikkeestä; huulensa -vapisivat, ja hänen rohkeissa silmissään ehjäpä ensikerran elämässään, -kiilsivät kyyneleet. - --- Eläköön Venäjän maa! -- lausui hän hiljaan ja kumarrettuaan joka -sivulle, istautui taas paikalleen, sanaakaan lisäämättä. - -Godunov pyysi atamanin kertomaan oloistansa Siperiassa, ja Koltso, -itsestänsä mainitsematta, alkoi innolla kertoa Jermakin erinomaisesta -voimasta ja urhoollisuudesta, hänen ankarasta oikeamielisyydestänsä ja -kristillisestä hyvyydestänsä, jolla hän aina kohteli voitetuita. - --- Tuolla hyvyydellänsä, -- päätti Koltso, -- otti Jermak Timofejevitsh -enemmän kun miekallansa. Kun valloitimme minkä kaupungin tahi -linnoituksen hyväänsä, hyväilee hän kaikkia asukkaita siellä ja vieläpä -antaa heille lahjojakin. Mutta kun otimme Mametkulan, niin hän ei -tiennyt miten häntä kunnioittaa; otti omilta hartioiltaan turkin ja -puki sen tsarevitshin yli. Ja kävi sanoma koko sen maan ympäri -Jermakista, ettei ole vaikeata antautua hänen valtaansa, ja joukko -ruhtinaita tuli itse hänen luoksensa ja toivat veron. Iloinen oli -meillä elämä Siperiassa, -- jatkoi atamani; -- yhtä vain minä kaipasin, -ettei meidän kanssamme ollut ruhtinas Nikita Romanovitsh Serebrjani, -hänelle olisi ollut mieluista ja meillä olisi ollut hänen kanssansa -parempi. Sinä, Boris Fedorovitsh, olit, luultavasti hänen kanssansa -ystävyydessä. Suo nyt juoda hänen muistoksensa! - --- Suokoon Jumala hänelle ijankaikkisen elämän! -- sanoi huoaten -Godunov, joka ei pelännyt näyttää myötätuntoisuuttansa miestä kohtaan, -jota vieraansa niin arvosteli: -- olkoon hänelle ijankaikkinen elämä! --- toisti hän täyttäen pikarin! -- usein minä häntä muistan! - --- Ikuiseksi muistoksensa! -- Koltso lausui, ja tyhjennettyään pikarin, -painoi hän päänsä alas, ajatuksiinsa vaipuneena. - -Kauvan vielä keskusteltiin pöydän ääressä, mutta kun päivällinen -loppui, ei Godunov sittenkään päästänyt ketään kotiin, vaan pyysi -jokaista ensin lepäämään, ja sitten viettämään hänen kanssansa koko -päivän. Kestitsemiset seurasivat toinen toistansa, puhe jatkoi puhetta, -ja vasta myöhään illalla, kun ratsastavat yövartijat jo olivat muutamia -kertoja ajaneet katuja pitkin, huutaen, että valkeat ja lyhdyt -sammutettaisiin, lähtivät vieraat pois ihastuneina Godunovin -vieraanvaraisuudesta. - -Enemmän kun kolme vuosisataa on kulunut tässä kerrottujen tapahtumien -jälkeen, ja vähän muistoja on jäänyt Venäjälle siitä ajasta. Kansan -keskellä kulkee vielä kertomuksia julman tsaarin kunniasta, komeudesta -ja hirmuisuudesta, siellä täällä lauletaan vielä tsarevitshin -kuolemantuomiosta, tatarien hyökkäyksestä Moskovaan, Jermak -Timofejevitshin Siperian valloittamisesta, ja hänen muotokuviansa, -jotka luultavasti eivät ole hänen näköisiänsä, vielä nytkin voi tavata -kaikissa siperialaisissa pirteissä; mutta noissa muinaistaruissa, -lauluissa ja kertomuksissa on totuus sekoitettu satuun ja ne antavat -tositapauksille epämääräisiä piirteitä, näyttäen niitä ikäänkuin läpi -usvan ja sallien mielikuvituksen vapaasti muodostella noita epäselviä -kuvia. - -Todenmukaisemmin kertoo meille tuon ajan ulkonaisesta puolesta muutamat -jälelle jääneet rakennukset, kuten Vasili Pyhän kirkko, jonka kirjavat -huiput ja koristetut tornit voivat antaa käsitystä Iivanan palatsin -eriskummallisesta rakennustavasta Aleksandrovin slobodassa, ja Trifon -Naprudnin kirkko, Butirskin ja Krestovskin tulliporttien välillä, jonka -haukankesyttäjä Trifon rakennutti, lupauksensa mukaan, ja jossa nytkin -vielä näkyy pyhimyksen kuva, istuen Valkosella hevosella, jahtihaukka -kädellänsä. - -Aleksandrovin sloboda, tsaari Vasiljevitshin sieltä lähdettyä seisoi -unohdettuna, ikäänkuin hänen vihansa synkkänä muistopatsaana ja -elähytettiin vain ainoan kerran, ja senkin lyhyeksi ajaksi. Petturien -hallituksen levottomina aikoina, nuori sotapäällikkö, ruhtinas Mihail -Vasiljevitsh Skopin-Shuiskij, liitossa ruotsalaisen kenralin De la -Gardien kanssa, kokosi sotavoimansa sen vahvojen muurien sisään ja -pakoitti sieltä puolalaisen sotapäällikön Sapegin lakkauttamaan -Sroitsko-Sergiefskin luostarin pitkällisen piirityksen. - -Jälestäpäin, -- kertoo muinaistaru, -- eräänä kovana talvena, -Tammikuussa, kohosi asukkaiden kauhuksi Aleksandrovskin slobodan yli -musta pilvi, laskeutui aivan palatsin kohdalle ja iski siihen ukkosen -jyrinällä, josta tornit syttyivät tuleen ja koko sloboda muuttui -tuhaksi. Komeuden, irstaisuuden, murhien ja pilkallisen -jumalanpalveluksen pesästä ei jäänyt jälkeäkään. - -Ja auttakoon Jumala meitäkin poistamaan sydämistämme tuon julman ajan -viimeiset jäljet, jonka vaikutus ikäänkuin perintötauti vielä kauan -kulki elämässämme sukupolvesta sukupolveen. Antakaamme anteeksi tsaari -Iivanan syntiselle haamulle, sillä ei hän yksin kanna edesvastausta -hallituksestaan; ei hän yksiä keksinyt väkivaltaansa, kiduttamisia, -mestauksia ja panettelemisia, jotka olivat tulleet velvollisuudeksi ja -tavaksi. Nuo kauhistuttavat ilmestykset olivat edellä käypien vuosien -valmistamat ja kansa, joka oli langennut niin syvään, että taisi -inhotta katsoa niitä, oli itse luonut ja muodostanut Iivanan, samaten -kuin orjalliset roomalaiset, lankeemuksensa aikoina, loivat -Tiberiukset, Nerot ja Kaligulat. - -Semmoiset henkilöt, kun Vasili Pyhä, ruhtinas Repnin, Morosov ja -Serebrjani, ilmestyvät usein, ikäänkuin kirkkaat tähdet meidän Venäjän -maan synkällä taivaalla, mutta, kuten itse tähdilläkin ei heillä ollut -voimaa poistaa pimeyttä, sillä he loistivat erikseen, eivätkä olleet -yhteisen mielialan ylläpitämät. Antakaamme anteeksi Iivana -Vasiljevitshin syntiselle haamulle, mutta muistakaamme rakkaudella -niitä, jotka, ehkä ollen riippuvat hänestä, kuitenkin seisoivat -totuudessa, sillä vaikea on olla lankeamatta semmoiseen aikaan, jolloin -kaikki käsitteet ovat turmeltuneet, jolloin kavaluus pidetään hyveenä, -pettäminen on lainmukaista, mutta itse rehellisyys ja ihmisarvo luetaan -velvollisuuden rikkomiseksi! Rauha teidän tomullenne jalot henkilöt! -Uhraten itsenne aikakauden vaatimukselle, näitte hirmuvaltiaassa -Jumalan vihan ilmestyksen ja kannoitte sen kärsivällisesti; te astuitte -suoraa tietä, pelkäämättä maanpakolaisuutta, kuolemaa ja elämänne ei -turhaan kulunut, sillä ei mikään maailmassa mene turhaan, vaan jokainen -teko, sana ja ajatus kasvaa kuin puu; ja paljon hyvää ja pahaa, joka, -ikäänkuin käsittämätön ilmestys, on vielä nytkin venäläisessä elämässä, -piiloittaa juurensa muinaisuuden synkkään syvyyteen. - - - - -VIITESELITYKSET: - - -[1] Venäläinen ylimys. Suoment. - -[2] Naisen nimi. - -[3] Muinoin maaherra. - -[4] Kuleksivia, uskonnollisista haaveiluista heikkomielisiksi tulleita -henkilöitä, joita kansa kunnioittaa, nimittäen heitä myöskin -"autuaiksi". - -[5] Päähine, jota vaimot Venäjällä käyttävät. - -[6] Juhla, joka vietetään seitsemäntenä päivänä pääsiäisestä. - -[7] Suuri kylä maantien varrella, kauppala, esikaupunki. - -[8] Ensiluokan luostari. - -[9] Gudok, kolmikielinen viulu: volinka, säkkipilli; balalaika, -venäläinen kantele. - -[10] Eräs harpunlaji. - -[11] Venäläinen historiankirjoittaja Karamsin. - -[12] Perintöruhtinas. - -[13] Hevoskarja. - -[14] Venäläisten naisten käyttämä ihokas. - -[15] Argamak, villi hevonen (Kabardiassa). - -[16] Venäläisissä taruissa mainittu, ylen väkevä sankari. - -[17] Päällikkö. - -[18] Hame venäläisillä naisilla. - -[19] Venäjän tuuma. - -[20] Nim. tehdä ristinmerkkiä. Suoment. - -[21] Kymmenen kopeekkaa. - -[22] Jossa Herran ehtoollisen tavarat säilytetään. - -[23] Kaksi pikkulaista Neitsyt Marian kuvaa, joita muutamat papit -kantavat kaulassaan. - -[24] 1 p. Lokak. - -[25] Venäläinen sananlasku. - -[26] Venäl. sananlasku. - -[27] Venäl. naisen nimi. - -[28] Rajapäällikkö muinaisilla tsaareilla. - -[29] Satulan alla olevat koristetut peitteet. - -[30] Muinaisaik. miehen puku hihoilla, ilman nappia. - -[31] Lempinimi Venäjällä. - -[32] Ven. naisten kansallispuku. - -[33] Muutamia psalmia, joita laulaessa on lupa istua kirkossa. - -[34] Kelloilla varustetut rummut. - -[35] Suurimmat luostarit Venäjällä, nim. Troitskin, Kievin ja -Aleksanteri Nevskin, kutsutaan lavraksi. - -[36] Mursu = tatarilainen ruhtinas. - -[37] Grivenik = kymmenen kopekkaa. - -[38] Sananlasku. - -[39] Sananparsi. - -[40] Kuolleitten nimiluettelot, joiden edestä on sielumessuja pitäminen -kirkoissa. - -[41] Suuria lotjia. - -[42] Kievin ruhtinaan Monomahin kruunu, jolla tsaarit kruunattiin. - -[43] Aseenkantajat muinoin tsaareilla. - -[44] Sananparsi. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Ruhtinas Serebrjani, by -Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUHTINAS SEREBRJANI *** - -***** This file should be named 40568-8.txt or 40568-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/0/5/6/40568/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |