diff options
Diffstat (limited to '40512-8.txt')
| -rw-r--r-- | 40512-8.txt | 5891 |
1 files changed, 0 insertions, 5891 deletions
diff --git a/40512-8.txt b/40512-8.txt deleted file mode 100644 index 30efd3a..0000000 --- a/40512-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5891 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Eeva, by Santeri Alkio - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Eeva - -Author: Santeri Alkio - -Release Date: August 15, 2012 [EBook #40512] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK EEVA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -EEVA - -Kirj. - -Santeri Alkio - - -Werner Söderström, Porvoo, 1888. -Werner Söderströmin kirjapainossa. - - - - -I. - - -Eeva makasi suullansa lattiassa, sätki, potki ja parkui niin hirveästi -että korvia särki. - -"Eeva, Eeva! ... nouse nyt ylös taas, tai äiti piiskaa." - -Äiti puuhasi takan luona eikä tätä sanoessaan katsonutkaan tyttöön. - -"Ka, ka kun se saattaa." Isä nauraa kitkutti penkillä ja kyynäspäitä -polviin nojaten katseli nautinnolla tytön sätkimistä. - -"Antakaa nyt jo selkään tuolle, kun tuolla lailla huutaa ja potkii," -sanoi vanhin veljeksistä, Iikka ja katseli nurjamielisesti -vanhempiansa. - -Eeva kuuli tuon ja alkoi entistä innokkaammin rääkyä ja potkia. - -"No, no ... mene nyt jo äiti sitä ylös nostamaan," isä vihdoin sanoi. - -Äiti meni ja otti kainaloihin. - -"Voi, voi ... Eeva kulta, lapsi raukkani, nouse nyt ylös... -- Mitä mun -lintuani kiusataan liiaksi." - -Mutta silloin Eeva sätki ja huusi kahta kovemmin, koettaen kaikin -voimin vastustaa äidin nostamis-aikeita. - -"Herra Jumala, tuota lasta! Nouse nyt ... katso äiti nostaa ja sitten -haetaan sokeria." - -Vasta sokeri Eevan vähitellen sai taipumaan, niin että antoi äidin -syliinsä ottaa. Mutta heti ei kiukku kadonnut, vaan mököttäen hän -sittekin vielä jossain loukossa istui, kunnes äkä vihdoin haihtui ja -joku muu asia huomiota puoleensa veti. - -Jo kaksivuotiaana Eeva tämän osasi. Toisinaan kuin veljet, taikka sisko -(joista viime mainittu oli nuorin, mutta hänkin kymmentä vuotta Eevaa -vanhempi) rupesivat Eevan huutaessa ilvettä tekemään ja veljistä joku -uhkasi todenteolla ruveta selkään antamaan niin silloin isä ja äiti -yksimielisesti käskivät omia lapsiansa kurittaa, silloin kuin niitä -tulee. Jos veli silloin rupesi vielä mielipidettään puollustamaan, niin -syntyi perheen kesken laajasanainen riita ja kinastus, joka saattoi -äreyttä mieliin, usein niin paljon, että vasta yön nukkuminen sitä -johonkin määriin poisti. - -Koska tällaisia seikkoja tapahtui kuitenkin varsin usein, niin -muodostui vanhempain ja poikain väliin alituinen nurjamielisyyden -tunne, joka ei enää koskaan tahtonut sydämelliseksi sovinnoksi muuttua. - -Tällainen elämä tuli vihdoin niin tavaksi, että se ei talon väkeä juuri -ketään surettanut; ajateltiin vaan, että sellaistahan se lienee -kaikkein jokapäiväinen elämän meno. - -Vanhemmat miettivät että, kun lapset saavat päänsä olkapään tasalle, -niin silloin ei enää vanhempain neuvoja kaivata eikä käskyjä totella. - -Pojat muistelivat lapsuutensa aikoja jolloin ei vitsaa säästetty, vaan -toisinaan ihan syyttömästikin selkään annettiin. Useat kuritus-kerrat -muistuivat varsin hyvästi mieheen ja rupesivat nyt vasta syyttömästi -saaduilta näyttämään, tahi ainakin vanhempain kiukun-purkauksilta, -koska tuossa nyt oli selvä esimerkki Eevassa, joka sai tehdä mitä -tahtoi, eikä sittenkään kuritettu. - -Ei kuitenkaan Eeva jäänyt ilman rakkauden osoituksia veljeinsäkään -puolelta. Jokainen piti häntä hyvänä, mutta poikkeus tapahtui silloin -kuin Eeva oli pahankurisena ja pojat olisivat tahtoneet häntä kurittaa, -jota ei vanhemmat tahtoneet. - -Vuosien kuluessa veljetkin kuitenkin hänen itsepintaisiin -mielenosotuksiinsa siksi tottuivat etteivät toisinaan millänsäkään -olleet. - -Mutta tämän tottumuksen kanssa ei enää sileä rauha palannut vanhempain -ja poikain väliin. Tahtoi aina ilmestyä syitä toisiansa moittia. - -Kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi eikä miettineeksi, mikä oli -alkujaan ollut syynä tähän. Jokainen ajatteli että elämä ehdottomasti -onkin juuri sellaista kuohuvaa ja epätasaista, turhaa siis etsiä syytä -miksi se sellaista on. Tekisipä aika hölmöläisen työn ruvetessa -tutkimaan syitä siihen miksi elämä on sellaista kun se on! - -Tämä asia ei Eevaa ainakaan kenenkään mieleen johdattanut. Lapsihan se -oli, viaton lapsi-raukka, joka ei täysikasvuisten elämään voi mitään -vaikuttaa. -- -- - -Kun Eeva kasvoi ja vieraita joskus äidin luona kävi, niin Eevalle aina -ensimäisen kahvikupin täytyi antaa, ettei suuttunut olisi ja ruvennut -äitiään nyrkillä takomaan. - -Kunnes puhe kylläksi rupesi kieleltä sujumaan, niin sitte vasta nauraa -saatiin ja kummastella tytön viisautta sekä nokkelaa päätä, joka kaikki -haravaansa sai ja muisti. Se häntä itseäkin elähytti ja raikkaasti -nauramaan sai, kun muutkin nauroivat, isä, äiti, veljet ja vieraatkin. -Rumat sanat ne siitä syystä paraiten mieleen jäivät ja useimmin suusta -ulos tulivat vallattomalla päällä ollessa, kun äiti silloin osoitti -ankaruutta ja kivenkovaan niitä kielsi muistelemasta, -- mutta kun -niillä paraiten naurettiin ja äitikin joskus niin teki. Ja myöskin se -kiihotti, kun kylän lapset, jotka hänen kanssansa leikkimässä kävivät, -hänelle aina salakähmään tuollaisia opettivat ja nauroivat sitte kun -Eeva sammaltaen koetti matkia. - -Isä toisinaan tuosta niin suuttui että äidille sanoi: "Selkäänsä -tarvitsis tuo tyttö, kun tuollaisia hokee ... kun et sinä edes häntä -kurita ... saa oikein hävetä." - -"Tarvitsispa kyllä," äiti sanoi, "mutta kyllähän se siitä lakkaa kun -mieltyy ja kasvaa ... tietäähän sen ihmiset, minkälaisia nuo ovat, -mukulat." - -Eevan ollessa viidennellä vuodella, tehtiin hänelle ensimäinen -musliinitanttu[1] ja kohta valmiiksi saatua Vaaralan emännälle -näyttämään mentiin. Siellä tupaan päästyä Eeva heti emännän luo meni -tämän hameesen itseänsä hinkkailemaan. Vuorottain tanttuaan ja -vuorottain emäntää äänetönnä katseli. Harmi jo alkoi silmistä näkyä kun -ei emäntä huomatakseen ottanut, äidin kanssa vaan juoruja kertoi. Äiti -kyllä huomasi, mikä Eevan sydäntä painoi ja sentähden silmäniskulla -emäntää tytön aikeista huomautti. - -"No vooi ... voi ... vooi kun sillä ... no mutta sillä Eevallapa nyt -vasta on korea tanttu... Voi turkanen sentään, etten huomatakaan -lähtenyt... No noin pitkäksi Eeva sillä kasvaa! ja komeampi tyttö tulee -kun kenestäkään muista." Emäntä nosti Eevan niin ylös kun ulettui. -Lapsi oli mielissään ja ikään kuin hämillään ollen hän sitten -vaatteitaan silitti ja suoritteli juuri kun Vaaralan poika Janne tupaan -tuli. - -"Ka, ruma tanttuhan sillä Eevalla nyt onkin ... voi-i kun on ruma. -Onko tuo hevosen loimesta tehty, vai mummo-vainajasi vanhasta -navetta-hameesta," hän heti alkoi loruta ja sitten aikalailla nauraa. - -Eevalta oli vähällä itku päästä. Nurjasti ja syrjittäin katseli hän -kiusaajaansa. - -"Mitä se Janne horajaa ... ei ollenkaan ymmärrä mikä koreata on," -ehätti Vaaralan emäntä Eevan itkua estääksensä ja otti syliinsä. - -"Aivanhan tämä on kun herrain lapsi. Tanttukin on kun pappilan -mampselilla, mutta mitä Janne ymmärtää." - -Eeva silmäili voitonriemulla Jannea. Tämä vaan yhä nauraa-virnisteli ja -kehui vaatetta rumaksi. Ei auttanut vihdoin enää emännän kehumisetkaan. -Ulos puhkesi itkuna Eevan närkästynyt luonto; vieläpä siihen määrään -että täytyi muodon vuoksi Jannen harteita aikalailla paukottaa, -ennenkuin luonto taas asettui. Sitten alkoi naurattaa kun Janne -itkevinään oli. - -Mutta Vaaralan emäntää alkoi kyllästyttää oikut. Sen näki siitäkin, kun -kahteen kuppiin vaan kahvia kaatoi -- itselleen ja Eevan äidille. -Juomaan käskiessä sitte erityisellä painolla huomautti että Eevalle -annetaan vasta sitten. - -"Pysy nyt kauniisti poissa ... ole kiltti. Täti antaa sinulle sitten -kun me olemme juoneet," sipisi äiti Eevan korvaan. - -Vaan kun hän pöydän luo lähti, ei Eeva jäänytkään. Vaatteen helmasta -kiini pitäen seurasi vaan, vaikka äiti, salaa emännältä, koetti -takaisin työntää. - -"Tuo tyttö nyt on vasta..." Äiti koetti vielä istuessaankin työntää -häntä pois. "... Menehän nyt Eeva ja odota." Vaan sitä kiivaammin lapsi -takaisin ponnahtihe, äitiin nojaten ja kulmainsa alta katsoi tätiin, -joka vakavana istui eikä mitään sanonut ... ei edes sitä, että "annahan -nyt lapsen olla." - -Äiti kaatoi kuppiinsa kermaa ja aikoi juomaan ruveta. Eeva hinkkasi -taas itsensä likemmäksi ja kätensä pöydälle pani, aivan likelle -kahvikuppia. - -"Pysy erilläsi!" Äiti työnsi kiivaasti käden pois pöydän reunalta. Vaan -silloin tyttö löi äidin käteen niin että se turahti ja kahvia siinä -olevasta kupista läiskähti pöydälle. Eeva nojausi hervottomasti äitiin -ja pahankurisesti rääkyen luisui lattiaan makaamaan. Äiti punastui ja -alkoi mitään virkamatta häntä hätäisesti ylös hapuilla. - -"Ai, ai, ai kun on pahankurinen." Vaaralan emäntä hymyillen päivitteli. - -Eeva rääkyi yhä kovemmin. - -"Eeva! hyi kuinka sinä tuollalailla, katso, täti nauraa. Nouse nyt saat -juoda äidin kupin." - -Eeva kuitenkin vielä huusi ja riehtoi äidin liepeistä sekä toisinaan -pienillä käsillään huitoi äitiä. - -"Eeva, Eeva... Herra Jumala kuinka sinä noin... Nouse nyt juomaan -kahvia." - -Kurittamisesta ei äiti uskaltanut sanaakan puhua, eikä uhata, sillä -silloin olisi Eeva vielä surkeammin huutanut ja enemmän sydämystynyt, -kun tiesi ettei se kuitenkaan olisi varsin kipeästi käynyt. Vihdoin -Eeva monien tydyttelemisien perästä asettui nikottamaan ja sitten -äitinsä kahvia juomaan. - -"Se on oppinut saamaan juoda aina ensimäisenä ja tuon hädän se tekee -kylässäkin, jos ei vaan saa muiden kanssa yhdessä juoda. On sitä -koetettu siitä niin kovin estääkin että oikeen, mutta ei se vaan -muista, eikä muutu... On tuo nyt vielä niin pieni ja nuorikin ettei -ymmärrä... Mutta kun kasvaa niin kyllähän aapuu." - -Äiti puhui mielihyvällä kaunista lastansa katsellen ja tulevaisuudelta -apua toivoen. Kumartui sitten toimittamaan pois tämän vaatteisiin äsken -lattiasta tarttuneita rikkoja. - -"Ei minun asiaan tule, mutta mielestäni pitäisi lasta tuollaisista -oikuista kurittaa. Ei ne muuten niitä unhota, kun noin itsepintaisia -ovat." - -"Kyllä sitä on väliin kurittaakin koetettu, mutta eipä se siitä lakkaa. -Ja se on sellainen, että kun sitä kurittaa niin ottaa niin kovin -pahaksi. Tässä tuonaankin, kun isänsä vähän sormillansa noppasi, niin -meni oikein menneeksi... Meillä oli jo niin hätää että..." - -Vaaralan emäntä oli nyt jo kaatanut toisen kupin, kun Eeva oli saanut -juoduksi. - -"Vai niin," hän vastasi, "juo nyt emäntä, vai antaako se Eeva äitinsä -nyt juoda?" - -Eeva mahtoi huomata että puheella oli pisteliäs tarkoitus, sillä -jonkullainen häpeän tunne sydämessä väistyi hän äitinsä takapuolelle. - -Mutta sitten alkoi hän kotiin hopottaa ... kun ei tädin puheet häntä -ollenkaan miellyttäneet. - -Äiti katsoi parhaaksi aikanansa seurata hänen vaatimustaan. Ei mielinyt -hänkään saada enempää kuulla ... oli niin ikävää kun muut sekaantuivat -neuvojansa antamaan vanhalle ihmiselle, jolla jo kyllin oli -kokemusta... Kävi kipeästi tunnolle, kun muut lapsen vioista -huomauttivat; eihän se sillä kuitenkaan paremmaksi tule ... äidin -mieltä vaan pahoittaa... Tietää kyllä, että parastaanhan sitä kukin -lapsellensa tahtoo ja hän ainakin niin kuin silmäteräänsä hoiti ... -eihän siitä suinkaan huonoa ihmistä toivo... Ja kehtaa tuollaisia -puhua. Miks'ei antanut lapselle ensin kun kyllä tiesi että se on siihen -tottunut... Kiusaa teki. On vaan olevanansa niin kovin viisas... -Lapsi-raukanko nyt pitäisi tuollaisista pataluhaksi lyödä... - -Matkalla ja vielä kotiin päästyäkin äiti Eevalle sanoi, että ei sitä -kylässä tuolla lailla saa olla, eikä ensimäistä kuppia tahtoa, se on -rumaa; ei kenenkään pienet tytöt niin tee, jotka hyviä ovat. - -Mutta Eeva hyväili äitiä, oli niin miellyttävän ketterä ja kaunis, -ettei äiti ollenkaan raatsinut kovin vakavasti varoittaa ja sanoa. Joku -kylän vaimo, joka puhetta kuulemaan sattui, vielä muikkaellen Eevalle -sanoi: "Kuka sitä sitten viimeiseksi tahtoo juoda ja siihen viitsii -tyytyä, ei kukaan." - -Eevaa tuo ainakin miellytti, jos hän sitä huomasi; äiti sen huomasi ja -hymyssä suin kuunteli, omalla tunnollaan sokeria syöttäen. -- -- -- - -Isällä oli varsin vähä aikaa, voidaksensa tarkemmin silmällä pitää -tytön kehitystä, sillä ahkerasti ulkona työskennellen, hän ainoastaan -illat aamut kotona vietti ja silloin väsyneenä ei paljoa mistään -viitsinyt huolia. Muutenkin oli jo vanhemman puolen mies ja toisia -lapsia kurittaessa kasvatukseen kyllästynyt, niin ettei viitsinyt Eevaa -enää kurittamaan ruveta, vaikka arveli toisinaan sen kyllä sitä -tarvitsevan. Oli muitakin syitä: Liisa oli jo kymmenen vuotias, kun -Eeva syntyi. Oli niin hupaista kun tyttö tuli niin pitkän ajan päästä -että kalunahan tuota sopikin pitää enemmän kuin tavallisena lapsena. -Neuvoa kyllä olisi toisinaan sopinut, vaan ei isä juuri tahtonut -siihenkään ruveta kun ei ollut oppinut. Kun sitä olisi tarvittu, niin -hän enimmäkseen pauhasi ja torui, kun ei kaikki mielen mukaan käynyt. -Äidin hän käski kurittaa, mutta äiti ei sitä hennonut tehdä, kun lapsi -oli niin viisas ja sukkela. - -Kun äidillä muuten oli paljon työtä ja puuhaa talouden toimissa ja -kotiaskareissa, niin sai Eeva jotenkin vapaasti, erittäinkin kesäisinä -aikoina, jo viiden vuoden ikäisestä alkain, juosta missä mieli teki. -Leikkitovereita ei puuttunut, niitä oli kaikellaisia, paljon Eevaa -suurempiakin, jotka pienemmille opettivat kaikellaista ja Eevakin sai -oppia sellaista josta äiti monta kertaa lupasi piiskata, mutta se aina -jäi uhkauksiin. Jospa äiti toisinaan koetti väkisin kotona pitää, niin -karkuun tyttö lipaisi ja suurella mielihyvällä sitten kuunteli, kun -äiti tapansa mukaan nauraen kertoi miten sievästi Eeva osaa hänen -silmiänsä peittää ja kylänjuoksuun karata. - -Eräänä aamuna kesällä oli äiti jättänyt Eevan kahvipannunsa -uloskiehumista vartioimaan niin kauaksi kun itse kävi navetassa vasikat -juottamassa. Eeva ei kuitenkaan kauan takan ääressä viihtynyt, vaan -meni kamariin, äitinsä kaapin laatikoissa olevia tavaroita katselemaan -ja selailemaan. Se oli niin hupaista. Sataan kertaan oli nuo kaikki -nähty, yhtä kaikki oli se niin hupaista. Kama ei ollut kaksista, -vanhoja nappeja, lasihelmiä, muutama neilikka ja inkiväärin paloja ... -äidin kirkkomuruja, vaatteen malli-tilkkuja ja kaikellaista -vähäpätöistä roskaa. Haisi vähän ummehtuneelta, mutta hupaista oli -sittenkin. Kun olis ollut kaikki omaa ... mutta samahan se oli, kun oli -äidin ... ei se niitä katselemasta kieltänyt. "Ka, rahaa! ... voi-i!" -Eeva koppasi käteensä markan rahan. Sitä ei ollut ennen näkynyt... -"Onkohan se äidin?... Mitähän ostais?... Sokuria!" Eeva pani kaapin -oven kiireesti kiini, juoksi tupaan ... ulos kylälle, vähääkään -muistamatta että semmoista tointa kun kahvipannun vartioiminen, hänelle -milloinkaan oli uskottu. - -Pihalla äiti vilahdukselta näki, kun tyttö portista ulos kipaisi. - -"Tyttö hoi! ... Eeva! Kuulitko, sinä et saa mennä, ... annan vitsaa jos -et heti paikalla palaja takaisin!... Vaivainen mukula, ei kuulevanansa -ollut ... juoksee vaan kun valkea hännässä olis," paneskeli emäntä ja -juoksi tupaan kahvipannuansa katsomaan. - -"Eihän vaan tuo liene mitään saanut kylään viedäkseen?" Hän katseli -tarkkaavaisesti ympäri huonetta, vaan muut toimet kiirehtivät ja -estivät häntä tätä tyysteen tekemästä. - -Sillä aikaa Eeva kiidätti kauppapuotia kohden. Itkukin jo tahtoi puodin -ovella päästä, kun ei auki saanut eikä muitakaan sattunut kulkemaan, -jotka avanneet olisivat. Kun vihdoin puotipoika hänen jyskytyksensä -kuuli ja avaamaan tuli, niin Eeva sisään päästyään ymmälle joutui, eikä -ollenkaan muistanut sanoa mitä paraiten ostaa tahtoi ja mieli teki. - -"No mitä tahdot? sano pian ... häh?" vaateli poika, joka oli äkeissään -siitä, kun häntä oli häiritty jostain hyvin hupaisesta sivutyöstä. - -Eeva katseli suurilla silmillään kiivastelevaa puotipoikaa ja puristi -hyppysillään markkaa taskussaan. - -"Ootko kielesi menettänyt, häh? ... mitä nyt?" - -"Sokuria," Eeva vihdoin äännähti yhä tuijottaen pojan kasvoihin. Häntä -jo alkoi pelottaa pikku kauppiaan ankaruus. - -"Onko sulla rahaa? Anna tänne." - -Eeva sysäsi markkansa tiskiin. - -Pitemmittä mutkitta sai Eeva sokurinsa. Niin vikkelästi hän sitten -juoksi, sokeri esiliinassaan, että jalat eivät maahan näyttäneet -ottavankaan. Mäelle hän riensi, varsinaiselle kylän lasten -leikkipaikalle ja siellä esiliinansa avasi ja paperikäädystä sokerin -esille otti. Paha omatunto soimasi, koska yhteen jaksoon sivuillensa ja -ympärillensä katseli ja jonkun pelkäsi tulevan. Vaan ketään ei näkynyt. -Rauhassa sai hän syödä ja nakerrella. Mutta kummallisen jokapäiväiseltä -sokeri maistui. Ei vielä ollut isoakaan liuskaa kulunut, kun jo oikein -syljettämään tahtoi ruveta. Kummallista! ... aina kun pienen palan sai -kerrallaan, toisen toisensa jälkeen, tuntui siltä, kun tuota olis -voinut syödä kerrallaan naulan ... kaksi ... kolme ... viisi ... ehkäpä -kokonaisen pölkynkin!... Ei taas!... Kamalaa kun ei saata syödä... -Koetti taas haukata, vaan melkein suolalta se rupesi maistumaan, niin -että suusta pois oli vähällä sylkeä. Mutta sitä enemmän alkoi nyt -tuntoa kaivata tuolla pienessä rinnassa, kun rahan salaa oli ottanut, -eikä se nyt tuon enempää huvia tuottanutkaan. Olisi jo mielellään -antanut koko asian olla tapahtumattomana, rahan vielä taskussa. Sitä -olisi ainakin ollut mukavampi säilyttää ja olisi sopinut äitillekin -takaisin antaa, jos olisi tahtonut. - -Eeva rupesi tuntemaan olevansa vähän pahan-voipainen. Sokeri sisässä -vaikutti ikään kuin vatsan kipua ja nosti suuhun äitelätä sylkeä. -Tuntui siltä kun olisi pitänyt saada äidiltä jotain tippoja eli rohtoa, -joka olon tasoittaisi. - -Alkoi kotiin meno peloittaa. Selkäsauna, josta usein oli puhuttu, oli -nyt varmaan tulossa... Olikohan äiti huomannut rahansa poissa olon? Se -ajatus, ettei äiti ehkä olisi sitä huomannut, ei ensinkään ottanut -luonnistaaksensa. Vaan ihan sellaiselta tuntui aina, kun äiti nyt juuri -olisi kaapin laatikossa katsellut ja rahaansa kaivannut ja etsinyt. - -Eeva ei ollut koskaan tehnyt tämänluontoista työtä, sentähden häntä -niin pelotti. Hän pyyhkieli kuolautunutta sokeripalaa, ajatellen että -hän sen vie äidille ja sanoo porvarista hakeneensa eikä ollenkaan siitä -ottaneensa; Mutta ilkeän itsepintaisesti pysyi sokeri märkänä ja -likantuneena, eikä ensinkään ruvennut näyttämään sellaiselta, kun se -puodista tuotaessa oli. - -Tämän havainnon johdosta pillahti itku ja hän heitti sokeripalan -viereensä ruohikolle. Otti sen kuitenkin siitä jälleen takaisin -helmaansa. - -Muutamia pikku tyttöjä tuli kylästä, aivan Eevan ikäisiä ja kokoisia. -Huomasivat Eevan kiven kolossa itkemässä ja menivät luokse. - -"Ka, Latva-Kuntin Eeva!... Mikä sun on Eeva?" - -Eeva säikähtyi, kun ei ollut huomannut toisten tuloa. Yhteen jaksoon -nyt vaan heitä tuijotti, eikä mitään puhunut. - -"Kaa, mikä sun on Eeva?" - -Tytöt siirtyivät yhä likemmäksi ja yhä kummastuneempina silmäilivät -häntä. - -"Ei mikään. Menkää pois!" Eeva käski. - -"Herra kun on kamala tuo Eeva!" - -"Itkee vaan. Onko sinua lyöty Eeva?" - -"Ei ookkaan." - -"Tule meidän joukkoon." - -"Ei." - -"Mikä sulla siellä on esiliinassasi?" - -"Ei mitään." - -"Onko sinua piiskattu Eeva?" - -Eeva nosti suuret silmänsä ja loi kummastuneen katseensa kysyjään. -Eiköhän tuo tiennyt ettei häntä juuri koskaan oltu piiskattu?... Kuinka -se siitä nyt puhumaan rupesi? - -Häntä alkoi taas itkettää. - -Sydämellistä osan ottavaisuutta osoittaen siirtyivät lapset jokainen -hyvin likelle Eevaa istumaan. - -"Onko sulle annettu selkään, Eeva? Sano nyt mitä varten?" - -"Sano nyt." - -Eevan pientä sydäntä varmaankin liikutti toisten pienten -osanottavaisuus. Ja alituinen kyseleminen rangaistuksesta saattoi -selkäsaunan hirveänä kummituksena leijailemaan hänen sielunsa silmäin -edessä. Kuinka kauhealta se näytti; kun ei koskaan ennen ollut saanut -oikein oikeata selkäsaunaa, niin pelotti hirveämmin. - -"Ui, ui, ui ... mulla on sokeria ... ui, ui... Antaakohan äiti -selkään..." - -"Oletko äidiltäsi ottanut?" - -"Olen ... ei ... ui, ui ... puodista..." - -Tytöt tulivat tavattoman uteliaiksi ja niin kauan he kyselivät ja -tutkivat kun Eeva oli heille koko sydämensä avannut ja sokerin -kappaleen esiliinansa alta esiin vetänyt, toisten himoittavaksi. - -Mutta tämä sydämen avaus oli Eevaa siksi helpottanut, ettei hän enää -itkenyt, eikä muutenkaan salamieliseltä näyttänyt. - -"Anna, Eeva, mullen pala," sanoi yksi ja toisten mielitekoisista -silmäyksistä voi selvään huomata, että hekin samoin ajattelivat. - -"Tekeekö mielesi?" Eeva purasi ja antoi pyytäjälle. - -"Anna mullekin ... ja mullekin," toiset alkoivat rukoilla. - -Eeva antoi, eikä ollenkaan kitsaasti. - -"Ottaisitteko vieläkin?" Eeva haukkoi jo palasia irralle, sillä hän -tiesi että ne ottaisivat. - -"Minä en söisi enää, en vaikka mikä olis ... rupeaa suu aivan suolalta -maistumaan. Et sinäkään, Fiia, söisi tuota palaa, e-et," puheli Eeva. - -"Söisin vissiin! Annas koetan." - -"Annatko mulle, niin minä syön." - -"Et ainakaan sinä, Sannu, eikä Lissukaan, ei vaikka mikä olis." - -"Mutta minä söisin vaikka olis koko toppa!" kerskui Lissu. - -"Ei taas kukaan, ei aika ihminenkään toppaa söisi kerralla, ei vaikka," -väittivät toiset mahdottomuudelle nauraen. - -Hupaiseksi kävi tyttöin olo, kun Eeva oli niin antelias. Palan toisensa -perään hän tovereilleen jakoi ja jo toisinaan itsekin otti, vaikka -pahalta kehui maistuvan, eikä yhtään mielensä sanonut tekevän. - -Eeva palotteli viimeistä kappaletta. - -"Pian nyt on kaikki," hän sanoi. Mutta nyt sattui tulemaan hänen -äitinsäkin osain jakoon. Tämä tapaus synnytti hämminkiä tyttöparvessa, -sillä jokainen osoitti sitä hätäisillä epäröivillä liikkeillä, ja Eeva -joka ei sokeripalasia helmastaan ehtinyt taskuunsa pistää hätäytyi vaan -pudistamaan polvensa kokoon ja sitten liikkumatonna tuijottamaan -äitiin. - -"Täälläkö se Eeva on ja minä ympäri kylän olen perässäsi juossut. Mitä -täällä tehtiin kun niin pelästyitte?" - -Latva-Kuntin emäntä katseli naurussa suin tyttöjä. - -"Ei mitään," useat vastasivat. - -Emännällä ei ollut aikaa eikä halua pitempiin tutkimisiin, eikä niin -välittänyt muutenkaan mukulain salaisuuksista. Mielensä vaan hyvältä -tuntui kun tyttönsä löysi, eikä se missään pahanteossakaan ollut. - -"Tule nyt kotiin, Eeva, äidillä on kiire!" - -"Ei." - -"Häh? ... ole vaiti ... kohta nyt, kun minä sillä lailla olen saanut -hakea." - -"En minä tule vielä ... täällä on niin hyvä." - -"Ole nyt vaiti ja tule, en minä kauan jouda olla." - -Toiset tytöt katselivat säälien Eevaa ja silmät lensivät usein hänen -helmaansa, jossa säilyi salaisuus, joka heti ilmi tulisi, jos Eevan -ylös pitäisi nousta ja äitinsä mukaan lähteä. - -"Kohta nyt lähdekin!" Äiti jo tarttui Eevan käteen ja alkoi ylös -nostaa. - -"En minä!" Eeva parkasi surkealla luonnottomalla äänellä ja pidätteli -ylösnousuaan mahdollisuuden mukaan vastaan. - -"Ka mikä sun on mukula ... kaa..." Äiti tempoi jo oikein vihan tiestä. -Eeva parkui ja toiset tytöt katselivat surkutellen häntä. - -"Tyttö, onko jaloissasi vikaa vai ... mitä niitä noin pidät koukussa. -Herra siunaa, mikä sinun on?" - -Äiti alkoi kääntyä helläksi ja kumarsi alas käsin koettelemaan lapsen -polvia. - -Mutta silloin Eeva teki epätoivoisen liikkeen, riuhtasihe kaikin voimin -paetaksensa äidin kynsistä. Silloin myöskin sokeripalaset tippuivat -helmoista tanterelle äidin suureksi ihmeeksi, joka yhä eneni, kun -likemmin asianlaitaa tarkastettuaan huomasi että ne olivat aivan -oikeata sokeria. - -"Eeva, mistä sinä olet saanut tätä sokeria?" - -Eeva seisoi vähän toisista erillään, pää alaspäin painettuna eikä -puhunut sanaakan. Toiset tytöt alkoivat salaisesti pois päin hiipiä. - -"Älkää menkö!... Eeva, onko sinulla ollut tätä sokeria vai kellä sitä -on ollut?" - -"Eevalla," eräältä tytöistä pääsi; sitten käpälä mäkeen ja toiset -perässä. - -Pahantekiä seisoi paikallansa. Omituinen tunne pidätti häntä, vaikka -kyllä teki mieli mennä toisten perään. - -"Eeva kulta, mistä sinä olet tätä sokeria ottanut?" Äiti lähestyi -tyttöä ja kumartui alas häntä puhuttelemaan. - -Tyttö ei vastannut mitään, mutta hän vapisi; sen tunsi äiti kun piti -kiini hänen kädestään. - -"Jos et sinä sano, niin nyt minä piiskaan. Äidin kaapistako otit -sokeria?" - -Eeva alkoi itkeä. - -Lähdettiin kotiin päin, äiti yhä uhaten, kun ei tyttö osannut muuta -kuin itkeä. - -Vihdoin Eevalta sen verran suusta pääsi että sanoi porvarista sokeria -saaneensa. - -Nyt tuli ankara kysymys rahan perään. Siitä ei tahtonut selvää tulla, -mutta tuli vihdoin. - -"Herra Jumala ja kokonaisen markan edestä nyt kylän kakaroilla sokeria -syötti ... voi hyvä pöllö!... Ainoa rahani jolla itselleni kahvia -aioin, kun ei äijäkään tahdo antaa, vaikka kyllä on itse kernas -kahviin... Voi hyvä Jumala tuollaisia kakaroita!" Lorun lopuksi antoi -äiti tytölle kädellään oikein aika läjäyksen päähän, sillä kovin -harmilliselta tuntui markkansa kadottaminen. - -Mutta sitten Eevalta pääsi surkea hätähuuto, niin että hengen olisi -luullut kysymyksessä olevan. Äiti uhkasi lyödä uudestaan ja löikin; ei -sen vuoksi että Eevan huuto olisi kovin hänen korviansa rasittanut, -vaan sen vuoksi ettei kovin olisi kylän ihmisten huomiota herättänyt ja -kun niin kävi sydämelle tuo markan asia. - -Eevan sydäntä kuitenkin helpotti kokolailla se, että asia kaikkineen -oli jo äidin tietoon tullut ja pahin mahdollisuus ohi mennyt. - -Nikotti häntä hirveästi kotiin tullessa. Muuten hän nähtävästi jotenkin -tyynimielisenä kuulteli äidin kovia sanoja. - -Äiti kuitenkin, vaikka tyttö oli tunnustanut rahan ottaneensa, alkoi -lopulta aavistaa että markka kuitenkin mahdollisesti vielä -kaapinlaatikossa olisi ja Eeva ehkä jostain muualta olisi sattunut -isänsä rahoja löytämään. Heti kotiin päästyä hän kaapille katsomaan -meni, vaan tyhjä oli laatikko. Taas alkoi suutuksi käydä uudelleen. -Taas oli vaarassa Eevan pää johon äiti aikoi kädellään paukauttaa, -mutta säälintunne valtasi ja hän pidätti lyönnin. Rupesi sitten -kauppiasta morkkaamaan: "Senkin lurjukset ... lapsille antavat vaikka -mitä hakisivat... Joka ihmisenhän olisi pitänyt ymmärtää, ettei -tuollainen oikein saadulla rahalla mitään osta, eikä niin paljon -ainakaan... Voi, voi ... vähää puuttuu etten mene rahaani takaisin -vaatimaan." - -Eeva istui mökötöksissä penkillä ja kovasti nikotti. Äiti ei hänelle -pitkään aikaan mitään puhunut, sillä kerran kuritustuulelle päästyään -tahtoi hän antaa sen vaikuttaa, ettei kesken lohduttelemaan ruvennut. -Piti vähän pitemmäksi ajaksi muistiin jäädä, ettei aina tarvitsisi käsi -olattuna seisoa, eikä kiukun tiestä huutaa. -- Se oli hänen -mielipiteensä. - -Vasta kun oli ehtinyt kahvia keittämään ja sitten sitä juomaan rupesi, -alkoi surku tulla Eevaa, joka hänen mielestään nyt niin murheellisena -ja rangaistuksesta rusentuneena istui loukossaan. - -"Eeva, tule nyt juomaan kahvia, en minä nyt enää ole vihainen. Kävi -vaan niin luontooni kun vielä kylän kakaroillekin annoit ja oli äitisi -melkein ainoa raha. Mutta ethän sinä sitä ymmärtänyt, lapsi raukka... -Älä nyt vaan enää noin tee." - -Eeva alkoi sydämessään jollain tavalla tuntea oikeuden koko jutussa -olevankin hänen puolellaan, että hän oli saanut syyttömästi kärsiä, -koska äitikin sen nyt tunnusti. Teki mieli vielä enemmän äitiä kiusata, -että se vielä paremmaksi tulisi. Päätös syntyi pienissä aivuissa, olla -puhumatonna ja onnettoman näköisenä koko päivän, aina iltaan saakka, -niin äiti jo ehkä hyvitteeksi vehnäsiä ja sokeriakin antaisi; sillä -sokeria jo alkoi mieli tehdä, vaikka äsken niin kyllitellyt oli. - -"Tule nyt, tule juomaan ennen kuin jäähtyy... Lapsi parka, ajattele -sitäkin että tuo oli varkautta ja rukoile Jumalaa ettet varastamaan -oppisi." - -Eevan teki mieli kahvia ja hän meni nyt myrryisen näköisenä juomaan. - -Hän oli tosin ennenkin kuullut jotain puhuttavan Jumalan -rukoilemisesta, mutta ei hänelle ollut vielä milloinkaan rukoilemista -opetettu. Senpä vuoksi tämäkin äidin kehoitus teki hänessä samallaisen -vaikutuksen, kuin joku muukin tavallinen puheenparsi. Ei hän siis -tullut sen suhteen uteliaaksikaan, eikä ruvennut kyselemään, miten -pitää minun rukoileman. - -"Tuossa on nyt vielä sinulle sokeripalanen, mutta muista se, että -Jumala ei huoli sellaisista lapsista, jotka varastavat, vaan pudottaa -niitten päälle kuumankiven." - -Eeva oli jo ainakin sata kertaa kuullut äidiltä tuon kertomuksen -pahoista lapsista ja Jumalan kuumastakivestä. Hän oli monasti kysellyt -minkälainen se kuumakivi on, mutta kukaan ei ollut tainnut selittää; -raskas ja palavan kuuma se vaan on, sitä kaikki vakuuttivat. Omassa -mielessään oli hän sitä kuvitellut väliin suureksi, möhkäleiseksi -harmaaksi kiveksi, väliin niin kuin myllyn kiven muotoiseksi, mutta -enimmiten se muodostui hirmuisen suureksi tiilikiveksi. - -Jumalaa ei paljon tullut ajatelluksi, koska siitä niin vähän puhuttiin. -Jos siitä joskus kuumankiven ohessa ajatus ja mielikuvitus syntyikin, -niin se muodostui kammottavaksi, pelottavaksi olennoksi, joka vihaa -kauheasti kaikkia ihmisiä. Usein hän kyllä sitä nimeä mainitsi -ajattelemattomasti, kaikellaisissa pikku vastuksissa, mutta silloin ei -ollenkaan mieleen johtunut Jumalan olennon ominaisuudet. - -Pirunkin ominaisuuksia Eeva tunsi, noin ylimalkaisesti. Tiesi -esimerkiksi, että se on hirveän ruma olento, jolla on pitkät sarvet -päässä, käsissä pitkät kynnet, toisena jalkana hevosen kavio ja toisena -linnun jalka. Sitten oli mielikuvitus vielä luonut sille ruskean karvan -päälle ja suuren hiilihangon käteen; ja että se aina hirmuisesti -nauraa, kun pahaa tehdään, ja on lähellä, kun kirotaan. Eeva itsekin -osasi kirota, sillä hän oli sen, samoin kuin muunkin puhetaitonsa, -oppinut kotiväeltä. Kuitenkin varsin harvoin johtui mieleen, kun -paholaisen nimeä mainitsi, että se silloin juuri oli aivan likellä -Eevaa itseä nauramassa. - -Nyt kun hän oli päättänyt mökötöksissä istua, sattui ehdottomasti aina -ja aina vaan tulemaan esiin oma rikoksensa ja kuumakivi ja vielä -pahahenkikin. Hän tuli niin kauas, ettei voinut enää olla äidiltä -kysymättä: - -"Äiti, nauraako Jumala koskaan?" - -"Lapsi, lapsi, älä puhu sellaisia, sinä pilkkaat sillä Jumalaa. Mitä -sinä nyt sellaisia ajattelet?" - -Eeva oli jo osaksi omainkin ajatuksiensa masentamana ja tämä äidin -vastaus häntä masensi siihen määrään, ettei hän ollenkaan voinut -ajatella muuta kuin, että Jumala on aina nyrpeä ja vihainen. Äidillä -taas ei ollut aikaa pitempiin selvityksiin ryhtyä eikä hän sitä -tarpeelliseksikaan katsonut... Mitä lapsille selvitetään, eivät ne -kuitenkaan mitään ymmärrä ... kyllä on vastakin aikaa... Parempi vaan -että vähän pelkäävät, ajatteli äiti. Hän olikin jo voittanut -tarkoituksensa. Eeva pelkäsi, pelkäsi hirmuisesti, silloin kuin vaan -Jumala ajatuksiin johtui. Mutta ei hän tahtonut ajatellakaan sitä, -sillä silloin tuntui olo niin raskaalta ja tukalalta ettei missään -ollut hyvä olla. Parempi siis ettei sellaisia päästä mieleensäkään, -ettei tulisi paha olla. - -Tästä olikin Eevalle nimenomaan sanottu, nimittäin noita asioita -ajattelemasta kielletty, koska hän silloin aina hiljaa ja -synkkämielisenä istui. Miksei hän sitten sitä olisi uskonut. - -"Älä nyt taas niin pitkältä tuumaile, Eeva, tule äidin kanssa -perunamaalle." - -Äitiä huoletti lapsen synkkämielisyys. Mutta ei ensinkään tullut -mieleen, että olisi varsin tarpeellista selvittää lapselle totuus, -nimittäin jumaluuden oikea luonne. - -Eeva jo lähtikin mieluisasti äidin kanssa, sillä äskeiset päätökset -olivat unohtuneet. Ajatukset olivat joutuneet niin ikävystyttäville -aloille; paikallaan olo muuttui yhä rasittavammaksi. - -Iltasella olivat päivän tapaukset jo Eevan mielestä kokonaan poistuneet --- unohtuneet. - - - - -II. - - -Sen mukana kuin ikä kasvoi, ilmestyi Eevallekin tavallisia -ihmis-velvollisuuksia. - -Eeva oli kuitenkin verrattain vapaana, useihin muihin katsoen, saanut -tehdä oman mielensä mukaan aina siihen saakka kun vanhemmat alkoivat -ajatella että hänen pitäisi oppia lukemaan. Tämä tapahtui silloin kuin -Eeva oli seitsemännellä. - -Kun asiaa hänelle ilmoitettiin, s.o., että hänen toden teolla pitäisi -ruveta lukemista opettelemaan, oli hän heti valmis. Mutta siitä olikin -puhuttu jo vuosia ennen. Nyt oli tarkoitus vain toteuttaa vanha päätös, -panemalla tyttö likimpään kyläkouluun. - -Ensi päivänä kului aika varsin hyvästi siellä, ja hän tuskin jaksoi -odottaa aamua, että olisi uudestaan sinne päässyt. Mutta muutamain -päiväin kuluttua, hän eräänä aamuna äidillensä sanoi: - -"Äiti, nyt on niin kylmä." - -"Entäs sitten?" - -"En minä tarkene mennä kouluun." - -"No älä nyt, Eeva, ei nyt niin kylmä ole. Äiti sitoo ison -villakaulahisen päällesi, niin kyllä tarkenet." - -"En minä tarkene ... minä luen kotona." - -"Kyllä äidin piika menee, äiti tulee saattamaan." - -"Minä luen kotona... Ei koulussa opikaan, kun kaikki yhteen suuhun -huutavat." - -"Eeva on nyt kiltti tyttö ja menee. Älä nyt laiskottele. Sitten kun -koulu toiseen kylään muutetaan, saat lukea kotona; ei tarvitse sitten -enää kouluun mennä." - -"En minä mene, kun koulumestarikin on niin ilkeä..." - -Eeva alkoi jo itkua vääntää. - -"No johan sinä nyt ... et pääse kinkerillekään, jos et lukea taida, -eikä pappikaan kirjaa anna ... pöydän alle vaan pistää." - -"Yy ... mutta kun ne ovat niin ilkeitä kaikki siellä koulussa..." - -"Jos ovat ilkeitä, niin kyllä äiti sanoo koulumestarille että sen pitää -lyödä niitä." - -"Mutta kun ei se lyö." - -"Kyllä se lyö." - -"Eipähän, kun on sekin niin ilkeä." - -Loppupäätös tästä väittelystä oli, että äidin täytyi alistua ja Eeva -jäi koulusta kotiin siksi päiväksi, kun ilma oli niin kylmä ja -koulumestari ja toverit niin ilkeitä. - -Mutta tämä ei mennyt ilman kestävämpiä jälkiseurauksia, sillä Eevalle -alkoi usein ilmestyä syitä koulusta pois jäämiseen. Aina eivät esiin -tuodut syyt tahtoneet sitä vaikuttaa että äiti olisi helpolla myöntynyt -kotiin jäämiseen, mutta sitten kun Eeva keksi sen, että äitiin paraiten -koski, kun mestaria syytti ja itkien valitti että se syyttömästi lyö ja -pisteliäästi puhuu, niin hän käytti hyväksensä tätä keinoa. Lopulta sai -hän asiansa sillä niin hyvälle kannalle, että äiti hänen vihdoin otti -kokonaan pois koulusta, ennen kuin se loppui. - -Tähänkään ei äiti vielä tyytynyt, vaan meni koulumestarille sanomaan -"Suomen totuuden" siitä, kuin tämän tulisi itseänsä käyttää ihmisten -lapsia kohtaan. - -Koulumestari, joka ammattiansa oli jo toimittanut kymmeniä vuosia, pani -varsin vähän huomiota Latva-Kuntin emännän puheesen; kehui vaan -saaneensa kokea jo useita samallaisia ryntäyksiä. Hymyili vaan; ei -käskenyt Eevaa enää tuomaan, eikä kieltänytkään. Laski leikkiä, että on -tottunut seuraamaan vanhaa Ruotsin lakia ja havainnut, että kun -pajupiiskaa käyttää, niin saa vihdoin laiskimmankin taipumaan. - -Emäntää kiukutti, kun Eevaa kovakorvaiseksi sanoi tuo kuraposki mies, --- hänen lastansa, -- muutama! Ei hän muuta enää voinut mestarille, kun -uhata virkaerolla. Mutta kanalja vaan nauraa virnisti siihenkin ja -selitti, että kun hän ei ole virkaansa akoilta saanutkaan, niin ei hän -sitä niille liioin antamaankaan rupea. - -Pois lähteissään emäntä vielä puutaheinää puhui ja asiaan -kuulumattomiakin esiin veti mestarin elämäkerrasta. Mutta asia ei sillä -autetuksi tullut, ei rahtuakaan, sillä oma sappi yhä vaan helpottamatta -täyteläisenä uhkui, ja mestari nauraa kitkutti ... ei tuota edes -suuttumaan saanut. - -Sen erän perästä ei Eevaa oman piirin kouluun pantu. - -Lukemisharjoituksia ei enää kuitenkaan sopinut toistaiseksi heittää, -siinä periaatteessa olivat sekä isä että äiti yksimielisiä. - -Kyllä se kotonakin oppii ... antaa lapsen lukea kotona... On sitä aina -yhdellä, jos ei toisella, aikaa opastaa ja neuvoa... Paremmin vaan -oppii kun koulussa ... tuollaisten joukossa, kaikellaisten. Antaa -lapsen lukea kotona... - -Niin päiviteltiin. Koetettiin. Mutta kaikilla oli kiirettä. -Huomattiin pian ettei siitä sentään tulekaan mitään, ei kenelläkään -tahtonut olla aikaa opettaa, toisin sanoen, ei olisi kukaan viitsinyt. - -Monen harkinnan perästä vietiin tyttö vihdoin toiseen kyläkouluun. -Eevallakin oli sinne lähteissä taas hyvä into ja erittäinkin äitiä -elähdytti toivo. - -Seuraavaksi sunnuntaiksi tuotiin Eeva kotiin ja jokainen koetti kilvan -vakuuttaa tytölle, kuinka he surkuttelivat häntä, kun hänen piti -kokonaisia viikkoja olla pois kotoa. -- Hän kuitenkin oli tietyltä -hyvässä hoidossa sukulaisten luona. -- - -Tuo surkutteleminen kuitenkin, muutamain muiden syiden muassa, -vaikutti, että hän pyysi saada maanantaiksikin jäädä kotiin, kun sitte -pitäisi taas olla viisi hirmuisen pitkää päivää koulussa, ennen kuin -taas tulemaan pääsisi. Tätä isä pani vastaan, mutta äiti oli -myöntyväinen... Eihän sitä hennonut vastustaa, kun surku tuli lasta. - -Isä tavallisuuden mukaan antoi perään, enemmän huolimattomuuden tähden, -kuin periaatteissaan horjuen. Tästä lähin tuli vapaa-maanantai Eevalle -totutuksi tavaksi ja väliin liittyi joukkoon tiistaikin. - -Tytöllä ei ollut mikään huono pää. Talven kuluessa oppi hän siksi, -että kun kinkerillä kävi, niin papilta kaksi-lehtisen kirjan sai -ahkeruutensa palkinnoksi. Tuon johdosta kinkeripäivänä vallitsi kotona -oikeutettu riemu. Äiti osui muistuttamaan, että pitäisi kiusallakin -mennä näyttämään tuota kirjaa tuolle ilkeälle koulumestarille -koetteeksi ja kysymään, onko kaikki hänen oppilaansa semmoisia saaneet. - -Eevaa tuo kyllä olisi huvittanut, mutta pelotti mestarin pajupiiska ja -vähän hävetti, kun oli liiotellen äidille kertonut mestarin pahuudesta -ja juonista. - -Seuraavina talvina vielä piti kyläkouluissa käydä, mutta -säännöttömästi, kuten ennenkin. Se ei kuitenkaan estänyt Eevasta -tulemasta jotakuinkin taitavata lukiata. - - * * * * * - -Sen jälkeen seurasi kansakoulu. - -Siellä esiytyi Eevalle aivan uusia koulu-velvollisuuksia, joista -tärkeimmät olivat: Suurempi säännöllisyys koulussa ollessa ja -kotiluvut. - -Uutuuden tähden koulussa hiljaa istuminen ensin muutamina päivinä kävi -päisin. Mutta vapauteen tottunut pian kaikkeen tuommoiseen kyllästyy ja -väsyy. - -Opettaja kaikkia yhteisesti usein muistutti hiljaa olemaan ja kielsi -toiselleen tunnilla mitään puhumasta. Vaan kuta tutummiksi tavat ja -opettaja tulivat, sitä vähemmän huomattiin panna arvoa kieltoihin ja -käskyihin. - -Tekihän tyttöin, yhtähyvin kuin poikainkin mieli tunnilla -vieruskumppaninsa kanssa sanan vaihtaa ja sillä tuon yksitoikkoisuuden -hupaisemmaksi kääntää. Vaan toista mieltä oli opettaja: kireästi -nuhteli ja vakavia muistutuksia antoi lasten velvollisuudesta olla -hänelle kuuliaiset. Eeva, yhtä hyvin kuin muutkin, käsitti kyllä että -opettaja puhui selvää totta. Mutta kun hänkin oli kotonansa saanut -luontoonsa kiintyneen vakuutuksen siitä, että käskyillä, jotka lapsia -koskivat, ei aina ollut niin järeän todellinen tarkoitus, niin hän -pitemmän päälle, kun oloon koulussa enemmän tutustui, alkoi opettajan -muistutusten suhteen totutulla tavallaan käyttäytyä. - -Kyllä ensi aikoina tuntui tukalalta, kun opettaja kaikkein kuullen -hänen nimeänsä mainitsi ja sitten vakavasti sanoi: "Olen monasti -sanonut että tunnilla ei saa hiiskua mitään, vaan pitää kuulla mitä -sanotaan ja olla toimessa." - -Posket veti punaisiksi ja kasvot kääntyivät alaspäin. Sydän pamputti -taajemmin ja omatunto puhui väärinteosta. - -Täydellinen lohdutus tuli kuitenkin, kun aivan pian kuuli toiselle -samaa sanottavan. - -Jos sitten jälkimäiselle vielä kiivaammin satuttiin sanomaan, niin teki -se kokolailla hyvän vaikutuksen. Jos useammille välillä ehdittiin -nuhteita antamaan, ennen kuin Eevaan taas ehdittiin, niin sopi jo -nuhtelevaisesti katsoa toisen puoleen ja pitää omaa käytöstään -mallikelpoisena. - -Tällä tapaa kävi sinä päivänä, kun Eeva ensikerran seisoa sai. - -Hän oli, nimittäin, samana päivänä saanut jo kaksi kertaa muistutuksen. -Mutta nyt oli opettaja ollut pakoitettu hiukan pöllyttämään erään pojan -tukkaa. Kun se kaikki oli säännöllisessä järjestyksessä tapahtunut ja -poika saanut vielä käskyn jäädä seisomaan, vallitsi koulussa -juhlallinen hiljaisuus. - -Esimerkki oli siis vaikuttanut muutamaksi minutiksi. Sillä aikaa -opettaja istui pöytänsä luona jotain kirjaa katsellen ja kuohahtanutta -luontoansa lauhdutellen. - -Tapaus oli niin tärkeästä painosta Eevalle, ettei hän voinut olla -ajatuksiaan siitä vieruskumppanilleen ilmoittamatta. Hän teki sen -sipisten hiljaa, mutta innokkaasti. - -"Latva-Kuntin Eeva, nouse seisomaan!" - -Opettaja katsoi vakavasti kohti, ääni oli maltillinen ja tyyni. - -Eevan korvissa sohisi ja surisi. Ei kukaan tytöistä ollut tällä -lukukaudella vielä seisonut; ainoastaan jotkut pojista. Onneton raukka -tuijotti opettajaan... Mahtoikohan todella tuo hirmuinen mies -tarkoittaa häntä...? - -"Etkö kuule, Eeva, nouse seisomaan!" - -Eeva nousi, tuntien koko häpeän painon laskeutuvan pienille -hartioilleen. Kaiken sekasotkun seassa, joka nyt aivoissa liiteli, -selitti hän sieltä kuitenkin sen pelastuksen häämöttävän toivon, että -opettaja, tuo mies, joka silmissä ja ajatuksissa nyt oli paisunut -äärettömän mahtavaksi ja voimalliseksi, heti jälleen käskisi istua -alas. - -Opettaja rupesi kuitenkin rauhallisesti keskeytettyä tuntia jatkamaan. - -Hämmästyksestään tointui Eeva vähitellen, vaikka ei juuri entiselleen, -niin kauan kuin seisoa piti. - -Tämän tunnin opetukset jäivät hänelle erinomaisen elävästi mieleen; -varma todistus siitä että pää ei ollut kehno, kun vaan saatiin huomioon -ottamaan. - -Itku pääsi kuitenkin vasta kotona; siitä syystä kaiketi, että seikka -tiettiin siellä jo ennen kuin hän kotiin lähtikään. Miksi mailmassa -niin kielitään... Olisi saanut kotiväeltä salassa pysyä... - -Koulunkäynti kesti kuitenkin kaksi lukukautta. Oli siellä hyväkin olla -silloin, kun sattumalta kotiluvut osasi ulkoa, mutta häpeärangaistuksia -sai hän myöskin kokea useasta laadusta, huolimattomuutensa tähden. - -Kyllä jo ensi lukukaudella heräsi halu erota pois koulusta, kun tuo -säännöllisyys ja lukeminen niin rasittavalta tuntui. Mutta tuota halua -ei viitsinyt ilmoille tuoda, kun jo ikää oli siihen määrään, että osasi -hämäränlaisesti selvittää että tämä tunne oli sitä sukua, jota -laiskuudeksi sanotaan. Tuon eroittamisky'yn, sen verran kuin hänellä -sitä oli, oli hän koulussa oppinut. Se oli luonteesen hieman -takertunut; kuitenkin sen verran että se tottumuksen seasta pilkisti -esiin, niin kuin hyvä hedelmä ohdakkeisessa pellossa. - -Eeva ei siis puhunut eroamisestansa mitään ratkaisevaa, ainoastaan -toisinaan äidille sinne päin viittaili. - -Kun toinen lukukausi meni ja Eeva sai todistuksen koulusta, niin osotti -se ylimalkaan hyvin kehnoa edistystä. Sen johdosta pääsi kotona isän ja -äidin keskuudessa ensin vallalle se mielipide, että opettaja ei ollut -huomannut tytön kykyä ... osasihan hän niin hyvästi lukea ... taikka -oli opettaja ainakin ollut oikullinen ja jostain nurjamielisyydestä -pistänyt todistukseen niin alhaiset arvonumerot. - -Isä katseli kauan miettiväisenä todistusta ja imeskeli piippuaan. Hän -oli luullut tyttönsä muita etevämmäksi koulussa, sen suulaan puhetavan, -reippaan ja vakaan käytöksen tähden. Tuo tuostakin hän kysäsi Eevalta, -montako numeroa se ja se sai. Eeva ei kehunut tietävänsä, vaikka useita -olisi kyllä tiennytkin. - -"Laiska olet ollut," sanoi isä vihdoin. - -"Vaikka minä olen kyllä koettanut muistuttaa," liittyi äiti. - -"Enpä ole ollut laiskempi kuin muutkaan... Toiskan Lissu ja Varvikon -Maiju, enjo."[2] - -"Älä änkkää, laiska olet ollut," toisti ukko. - -"Olispa saanut kyllä olla ahkerampi, ettei olisi noin huonosti käynyt. -Noo, kyllä se on toisinaan koettanutkin, mutta kuinka se lie ... eihän -se ole huono oppimaankaan," puheli äiti. - -"Mitä ... laiska, ei mitään muuta." - -"Johan se niin on. Pitää paremmin nyt koettaa." - -"Olkoonpa nyt koulutettu, mitä on koulutettu, eipä se siitä sen -valkoisemmaksi taida tulla... Pääsee hän sitä nyt jo silläkin taidolla -mailman läpi, jos pääseekään. Ihmisiä on tullut noista toisistakin, -vaikka eivät kansakoulussa päivääkän ole olleet." - -"Jopahan sitä nyt jo ruvetaan kotitoimissakin Eevaa kaipaamaan." - -"Niin, ja muutenkin... Laiskaksi vaan koulussa oppii, jos muutakin, kun -siellä kaiket päivät vaan laiskana jollitellaan." - -Eeva kuunteli isän puhetta harmistuneena. Vaikka hän itsekin puolittain -kammosi koulua ja sieltä tullessa jo oli ajatellut ettei sinne enää -menisi, niin hän kuitenkin huomasi ettei isän puheessa ollut perää, kun -hän koulua laiskuuden oppipaikaksi soimasi. Olihan tyttö itse kokenut -koulutyön raskaaksi ja että kotona sai helpommalla olla. Paitsi sitä -jostain syystä, joka ei hänelle itsellekään selvinnyt, oli hän tottunut -koulua kunniassa pitämään ja ajattelemaan että kaikki ihmiset sitä -pitävät puolittain yhtä pyhänä kuin kirkkoa. Kun nyt isä tällä tavalla -puhui, sai hän yht'äkkiä ikään kuin poistamattoman halun puolustaa sitä -laitosta, josta itsellä oli ikäviä, vaan myöskin hupaisia muistoja. - -"Se on valhe!" Eeva innostuneena huudahti. Isä ei ollut tottunut tytön -julkeata puhetapaa moittimaan. Ja kun hän nyt muuten tahtoi lakata koko -asiata ajattelemasta, ei hän puhunut enää mitään. Pani vaan: hm. Tunsi -itsensä varsin levolliseksi, eikä enää nimeksikään väittelyn halua -itsessään huomannut. Eevakaan ei enää sanonut mitään. Itseksensä sai -nyt miettiä ja ajatella koulua ja kaikkia tämän keskustelun johdosta -siihen liittyviä asioita. Kummaksensa hän melkein tunsi että hänen teki -mieli kouluun ja ajatuksissa harhaili muiden muassa se toivo, että kun -huomennakin vielä olis koulua. Kaikki nämät tunteet elävyyksinensä -kuitenkin haihtuivat niin pian, kun ei koulusta enää muutkaan mitään -puhuneet ja siis näyttivät asian unohtaneen. Sitten ennen vakaantuneet -mielipiteet taas anastivat sijansa. Hän iloitsi että koulupäivät olivat -selän taakse jääneet. Nyt sopi ruveta toivomaan täysi kasvaneeksi -pääsemistä ja niitä erinomaisia etuja, jotka sitä seuraisivat. - - - - -III. - - -Paimenenkaan ammatti ei huvita kaikkia lapsena, vaikka sitä täysi -kasvaneeksi päästyä niin runolliseksi muistellaan. - -Silläkin on varjopuolensa, erittäinkin kylmät, sateiset ja tuuliset -syysilmat ovat oikeita kauhistuksia. - -On kuitenkin ainakin Etelä-Pohjanmaalla aivan yleisenä tapana, että -varakkaimpainkin talojen lapset jo 9 ja 10 vuotisesta saavat karjan -paimentamisen yksinomaiseksi huolekseen. Onpa sentään, erittäinkin -viime aikoina jo tyttöjen suhteen poikkeuksiakin ruvennut ilmaantumaan, -siten että palkataan paimen, vaikka itsellä olisikin tuon ikäinen -lapsi. - -Tällaista tapaa yleinen mielipide vielä kuitenkin tuomitsee -lellittelemiseksi. - -Kun Eeva ehti kymmenvuotiaaksi, niin isä sanoi keväällä eräänä päivänä, -ettei hän enää aio paimenta ottaa täksi kesäksi, vaan että Eevan nyt -yksinään tulee siitä toimesta huolta pitää, ainakin kauniimpana -kesäsydämenä. - -Eeva riemuitsi tuosta. Kevät oli niin kaunis; tuntui niin hupaiselta -saada vapaana viettää kaiket päivät tuolla saloilla ja niityillä -toisten paimenten seurassa. Sekin vielä sydäntä ilahutti, että näin -tavoin tuli jo luetuksi ikään kuin täysikasvuisten joukkoon, kun sai -jotain vakinaista tehtävää. Ja Eeva vakuutti iloiten, että hän kyllä jo -kykenee tuohon. - -Siitä lähtein kävi varsin pitkäksi odottaa lehmäin ensimäistä -ulospääsö-päivää. Äiti yksin epäili, Eevan pienuuteen nähden, eikä -suinkaan ilman syyttä. Olihan lapsi liian nuori ja sen lisäksi -tottumaton tähän asti vielä minkäänlaisia velvollisuuksia täyttämään... - -Eevan into oli erinomainen, ja kesti kokonaista kolme päivää, vaikka -äiti alinomaa surkutteli ja koetti ilman aikojaankin hänen intoaan -laimentaa, moittien isän tirannimaista käytöstä. Velvollisuuden -täyttäminen näinä päivinä supistui kuitenkin varsin vähiin, koska -ainoastaan lyhyen matkan päässä haassa tarvitsi lehmiä kuljettaa. - -Neljäntenä päivänä tuli sateinen ilma ja Eevaa unetti aamulla niin -makeasti. Kun ylös nostettiin, alkoi hän itkeä ja valitti ettei hän nyt -saata mennä ... kun niin sataakin. Äiti rupesi samoin ajattelemaan ja -sitten vielä hiljaa Eevalle korvaan kuiskasi ja käski puoliansa -pitämään, jos isä vaan menemään pakottaa. - -"No, mitä se Eeva miettii ... etkö nouse? Nouse vaan heti lehmiä -viemään!" Isä puhui kiivaanlaisesti, sillä hän oli huomannut että -tyttöä oli jo pari kertaa ylös nousemaan käsketty. - -"Anna lapsen maata, ei se ole vielä mikään lehmäin kuljettaja, eijo ... -kun näin sataakin," huomautti äiti. - -Eeva kuunteli korvat pystössä. - -"Aina sinä sen puolesta änkkäät ja uppiniskaisemmaksi vaan sillä tytön -saat... Eihän se sokerista ole että sulaa, eikä nyt niin kovin sada, -kaikki näkyy olevan tuossa paikassa... Tyttö on jo niin isokin, että -kyllä tuon saattaa tehdä." - -"Sinulla nyt vasta on armoton sydän... Kymmenen vuotiashan on lapsi -vasta, ei se sellainen vielä ole mikään paimen." - -"Itseppähän kehui jo paimeneksi kykenevänsä ja tuo toinen tyttö jo -yhdeksän vuotiaasta karjan yksin hoiti." - -"Mitäs hänestä on, Liisasta, joka on ja silloin jo oli vahvempi kun -Eeva... Saa tuo vielä taudin nahkaansa, kun häntä sinne pakotat. Et -yhtään rakasta lastasi." - -Eeva kuulteli sängyssä kaikkea hyvin tarkkaan ja painoi sydämeensä, - -"Rakasta," matki isä, "mitähän tuossa loruat, vanha ihminen. Sinä olet -sellainen rakastaja, että saat siitä tytöstä vielä sellaisen ett'ei -mihinkään pysty, kun häntä niin lellittelet ettet anna mitään -yrittää... Kylläpä hänessä on vesaa kun kylään pääsee ja omille -teillensä." - -"Älä nyt siitä kokopäivää saarnaa, kyllä minä vien itse lehmät!" - -"Ja koko kesänkinkö kuletat itse?" Ukkoa nauratti ja mummo oli kovasti -luonnossaan. - -Eeva nukkui valkoisia unia ja kuunteli, peite pään ylitse vedettynä. -Nyt ei hän olisi tahtonut, vaikka mikä olisi ollut, mennä lehmiä -viemään. Sillä koska isä sitä tahtoo ja pakolla vaatii tekemään, niin -se on niin hirveän ikävää ... äitihän sen sanoo ja väitti isälle että -Eeva on vielä pieni, hänen täytyy saada olla vapaana, mielensä mukaan. - -Todella vei äiti itse lehmät sinä päivänä laitumelle, sillä ei tohtinut -käskeä muita, pelosta että sitte taas jokainen rupeaisi Eevan -lellittelemisestä "pärmänttäämään". - -Pian Eevan lapsellisesta mielestä kuitenkin se jyrkkä vakuutus haihtui, -että lehmäin kuljettaminen on kovin ikävää sen pakon tähden. Toisinaan -tuntui hyvinkin hupaiselta, niin ettei olisi mistään hinnasta tahtonut -kotiin jäädä, vaan ulos laitumelle paloi mieli. Taas toisinaan se -näytti hankalammalta, kun ei sentään saanutkaan juosta niin vapaana -kaikkialla missä vaan mieli teki, kun piti karjasta huolta pitää. - -Äiti häntä kyllä mahdollisuuden mukaan vapautti, mutta semmoisissa -tapauksissa isä arveli että se oli suotta. Hän oli luultavasti nyt -ruvennut saamaan päähänsä, että Eevan suhteen ei kaikki ollut, niin -kuin oikein olla pitäisi; jotain oli jäänyt tekemättä, jonka nyt heti, -aivan paikalla olisi pitänyt saada tehdyksi, saada Eeva käskyjen mukaan -taipumaan. Isä syytti äitiä ja äiti sanoi, että isällä on ollut kyllin -tilaisuutta nähdä Eevan kehitystä. Sitä paitsi oli äidin mielestä vielä -kaikki niin kuin olla pitikin Eevassa, mutta isä oli muuttunut -kärtyiseksi ja vaativaiseksi yht'äkkiä, juuri tänä kesänä, niin ettei -äitikään oikein tahtonut ymmärtää, mikä oli ukkoon mennyt. - -... Mutta ei hänelle nyt siltä koko valtaa auta antaa, että sillälailla -saisi tehdä kuin kulloinkin päähän pistää... Raastaisi mukulaa kuin -mieletön... Saidaksi ja kitsaaksi on tullut kuin mikä, ettei tahdo -penniäkään antaa kun mulla tarvetta on... Aina vaan moittii ja urajaa -paljo menevän ja käskee omastansa panemaan juuri kun mulla jossain -aarnihauta olisi, josta kaivaisin ja ottaisin. Aina tuosta tytöstä nyt -mellastaa ja sanoo että minä sitä huonosti kasvatan ja ettei siitä muka -ikänä oikeaa ihmistä tule... Antaahan nyt lapsen kasvaa ... ainahan ne -tuollaiset vastustavat, kun jotain käsketään, mutta kyllähän totella -alkaa, kun ihmistyy ja ymmärtämään rupeaa... - -Näin ajatteli emäntä ja sanoikin toisinaan. - -Syyspuolella kesää ei enää muu auttanut, kun paimen täytyi ottaa. -Saatiin jonkun kovaonnisen poika, aivan Eevan ikäinen. Tämä paimen ei -valittanut julkisesti, eikä saanutkaan valittaa. Jos paha oli olla ja -vilu tai muu vaivasi, niin sai heinälatoihin lämmintä mennä etsimään ja -jos ei lämmintä siellä saanut, niin sai juosta niityillä ja mäessä niin -että varpaan päät kiviin ja kantoihin mäsäksi hakkasi ja heinän terävä -sänki niitä kaulasta alapuolella kulutti, kipeästi viiltäen juuri kuin -poikki leikaten. - -Repaleiset oli vaatteet, eikä kengistä puhettakaan, silloinkaan kun -härmää jo aamusilla maahan paksulta laski. Emäntäkään ei huomannut -tuota, kun ei huoli pojan terveydestä mitenkään ajatuksiin pöllähtänyt. -Joutuin vaan joka aamu käskettiin ylös nousta ja paimenmatkalle -suoriutua, ettei karja muiden karjasta jälemmäksi jäisi. -- -- - -"Äiti, Miskan voi-aski jäi tuohon, minä juoksutan perähän, hän menee -vielä likellä," Eeva eräänä aamuna äidille sanoi ja aikoi askin -vientiin lähteä. - -"Älä mene, voittakin tulee toimeen tuollainen nuljus ... liekö -kotonansa rasvan hernettä moneen vuoteen ollut..." - -Eeva ei lähtenyt juoksemaan Miskan perään, vaan rupesi miettimään. - -"Minkähänlaista olisi, äiti, jos olis niin köyhä, ettei milloinkaan -olisi voita?" kyseli hän pureskellen voileipäänsä. - -"Mitä sinä nyt sellaisia kyselet... Ei suinkaan se mitään hupaista ole, -köyhyys." - -"Mutta jos Miskan on nyt paha olla, kun ei ole voita?" - -"Joutavia! Ole nyt jo ääneti. Älä nyt vaan kylässä tuollaisia rupea -puhumaan." - -"Eei. -- Mutta, kuinka ei kylässä saa sellaista puhua, äiti?" - -"Jopa Eeva nyt taas on ilkeä." - -"Älkää narratko, itse olette ilkeä kun ette sano." - -Keskustelu loppui. Eeva nojasi takkarautaa vasten, söi voileipäänsä ja -mietti. - -"Antakaa nyt minä menen viemään Miskalle voita," hän taas vähän ajan -päästä sanoi. - -"No eipä Eeva nyt taas tyydy vähään. Ymmärräthän ettei voita sovi -jokapäivä panna; ... mistä se tulis, hyvä lapsi. Täytyy olla tarkoin, -ei sillälailla kannata. Ei missään panna paimenelle voita aina; -silakkaa vaan ja leipää ja piimää." - -"Pantiinpa mullekin voita aina ja juustoa." Eeva hymyili. - -"No saattoikos äiti omaa lastansa muuten paimeneen panna, eipä toki." - -Eevaa liikutti varmaan hellät tunteet, koska kieppasi äidin kaulaan. -Pyysi sitten kahvia ja sai. - -Paimenen voi jäi unohduksiin... Lapsi tunsi niin helliä tunteita äitiä -kohtaan, ettei tuolla asialla raatsinut enää kiusata häntä. - -Äiti kiersikin asian taitavasti ja lapsi oppi sen ohessa tärkeitä -elämän ohjesääntöjä. - - * * * * * - -Kun Eeva kasvoi, tuli toiset esteet paimeneen menemiselle. Kolmentoista -vuotiaana hän jo rupesi liian vanhaksi ja suureksi itseänsä siihen -toimeen arvelemaan. Kun ei se syy oikein auttanut isää vastaan, joka -käritti vaan ja käski suunsa sellaisista jutuista kiini pitämään, niin -äiti riensi apuun ja rupesi hänkin itseänsä vanhaksi arvelemaan ... -kehui välttämättömästi jo kotiaskareissa apua tarvitsevansa. Tuotakin -isä mörisi hiukan vielä vastaan, arvellen että akat hänen kanssansa -tahtovat vaan juonitella ... koukkuja keksivät että tyttö kotona saisi -laiskotella. Mutta kun se nyt oli kerran tavaksi tullut isälle, antaa -perään äidille, kaikessa mikä Eevaa koski, ja kun ei tyttö ennenkään -ollut varsinaisesti karjaa paimentanut, eikä muitakaan pikku -tehtäviänsä kätevästi toimittanut, niin myönnytyksen ukko nytkin -lopulta parhaaksi katsoi. Ei muuten enää paljon välittänytkään koko -tytöstä, kun se kerran aivan äidin ohjauksen alle oli jäänyt, niin -vastakin jääköön. Sen enempää puhumatta rupesi hän paimenta -kuulustelemaan. - -Sitten sai Eeva kotona äidin apuna olla, jos tahtoi ja äiti apua -tarvitsi. - -Heinänteon aikana tuli sopivaa ulkotyötä. Silloin teki mieli väen -joukkoon ... kun siellä oli niin hupainen olla ... ja pitihän sitä -työtä tekemään oppia. Äiti sai yksin kotona toimeen tulla ja hän -tulikin. Niittuväki arveli myöskin, että onhan tuosta jotain apua, saa -luokoa pidellä ja aamusilla kun niitetään, karhoa levitellä. Mutta tuo -rupesi Eevan mielestä pian niin lapselliselta tuntumaan ... pitihän -hänen saada niittämään opetella niin kuin muutkin ihmiset... -Raskaampaakin on luo'on piteleminen kuin niittäminen... - -Ja kun näin kerran ajatteli, niin siltä se rupesi toden teolla -tuntumaankin. -- -- - -"Pitää tehdä viikate minulle huomenna, että saan niittää." Eeva seisoi -niittäjäin ääressä nautinnolla katsellen kuinka kauniisti viikatteet -heiluivat ja heinä sievästi terän muassa lensi karholle. - -"Ole joutavia... Mene nyt vaan siitä karhoa levittelemään, koska näkyy -noin kaunis päivä tulevan, saadaan ehkä tämäkin niittu-luoko latoon," -sanoi isä. - -"En minä viitsi yksin." - -"Kukapa sinne tästä nyt muut joutaa, ... menekin kohta." - -"En minä. Menköön piika Maija, että minä saan niittää hänen -viikatteellansa." - -"Suus kiinni, Maijako sinne nyt sitte joutaa." - -"Niin ... kun minä niitän hänen edestänsä." - -Heinäväki rupesi nauramaan. - -"Kaikkia sitä kuulee, hi, ha, hii!" nauroi Maija. - -"Mitä sinä naurat, ei sinun tule mitään," suututteli Eeva. - -"Jopa tuota nyt aina vähä, ha, ha, hai," Maija oikein kiljui, kun häntä -niin nauratti. - -"Älä nyt kovin naura, muutama..." - -"Tule nyt sitten niittämään, tuossa on viikate." Maija heitti -viikatteensa niittyyn ja meni istumaan toisten joukkoon, jotka -lepäsivät. - -"Aina se Eeva ... ei sen koskaan sovi olla niin kuin muut ihmiset. -Laita nyt itsesi tuonne karhoa levittämään," käski veljensä Köpi, -nurjasti katsellen Eevaa. - -"Ei sinun käskylläsi ainakaan." - -"Mutta minä näytän että menet!" - -"Kaukana siitä." Eeva alkoi poistua mäen rantaa kohti. - -"Parasta on laittaa tytölle viikate, että saa koettaa kun noin haluaa," -arveli eräs päivämies. - -"Joutavia... Laiskuuksissaan tuo sitä tahtoo, kun ei mitään tahtoisi -tehdä," sanoi Köpi. - -"Hm, yhdessä päivässä siitä kyllä tulisi... Mitä tuollainen niittää," -jatkoi Iikka. - -Isä ei ollut hyvillään, että veljet sisartansa moittivat. Mitähän -noiden tarvitsee siitä huolia ... ja vielä ihmisten aikana tuollaisia -puhuvat... - -"Aina te siinä tuota mukulaa hammastatte," hän moittien murahti ja -lähti toisaalle päin kävelemään. - -Eeva viipyi mäessä marjain poiminnassa monta tuntia, eikä isä häntä -sieltä tullessa nuhdellut veljien kiusallakaan, vaikka se olisi omasta -mielestäkin vähän tarpeellista ollut. - -Viikatteen Eeva sai jonakin seuraavana päivänä ja sen kanssa hän sitten -vahvimpaan heinään meni. Mutta kummallista, kumarteli vaan heinä -ja ainoastaan aniharvat korret poikki menivät. Joltain eläimen -makuupeherrökseltä rupesi koko työn jälki näyttämään. Eeva ihmetteli, -miksi se noin kävi. Helpostihan se näkyi tuo työ muilta käyvän ja niin -sievää jälkeä tuli. "Viikatteen syy ... se on huono!" - -Eeva tuskistui. Istui mättäälle ja alkoi levätä. Hän oli muista -erillään jäänyt siihen, kun muut laespuoliansa veivät. Opettamiseen ei -ollut aikaa kellään, koska kilvassa oltiin ja etunsa korjaamisessa oli -jokaisella kyllin työtä. - -"Hiokaa viikatteeni isä, se on niin tylsä." Eeva oli mennyt isänsä luo, -kun tämä omaakin asettaan hioi. - -"Onkohan se?" Ukko katseli Eevan viikatteen terää. Hioi sen sitten -yhteen kertaan ja sanoi hymyillen: - -"Kyllä pystyy." - -Eeva meni uudelleen niittu-paikalleen, mutta melkein sama oli edessä. -Kävi niin raskaaksi ja tuskalliseksi, että tuohon paikkaan olisi -heittänyt, jos olisi viitsinyt. Täytyi kuitenkin touhussa olla, kun oli -itse niin viikatetta ahtanut. -- - -"Mitäs p--rua," sanoi Iikka, kun väki Eevan niittupaikan ohitse -toisaalle kulki. "Aivanhan sinä pilaat heinän." - -"Josko nyt pilaakin, ei tuossa nyt kovin suuri vahinko tule," arveli -isä. - -"Opettakaa häntä," sanoi päivämies. - -"Ei tässä nyt opettamaan ehdi, ei hänestä kumminkaan niittäjää vielä -tule," tuumi Köpi. - -"Kun opetettaisiin ... niin kyllä minä niittäisin," vaikerteli Eeva -hiljaa. - -"Hm ... sellaisia oikkuja. Haravoitse, sitä saatat tehdä," käski Iikka. -Isä oli jo lähtenyt taas, sillä hän niitti etumaisena. Toisetkin -menivät tietänsä, jättäen Eevan opastelemaan. Eeva väsyi niin, että -puolipäivässä tuskin saattoi syödä, ja sitten hän lepoa piti paria -tuntia enemmän kuin muut. - -"Tarpeeksensa sai," isä nauraen sanoi toisille. - -"Ei taida enää mieli tehdä niittämään," arveli joku toinen. - -Eikä Eevan enää tehnytkään mieli, sillä liian voimia kysyvää on tuo työ -lapsille. Mutta ei hän mennyt luokoakaan pitelemään yksin. Mieluimmin -jäi puolipäivään asti kotiin ja sitten vasta lähti heinään. Veljet -mörisivät tuosta, mutta se auttoi ett'ei isä mörissyt, vaan antoi tytön -olla kuten itse tahtoi ja parhaaksi näki. -- - -Tästä tällaisesta menettelystä johtui, että Eevaa pidettiin lapsena -hyvin kauan. Mitään ikäistensä työtä ei hän koskaan ollut halukas -tekemään. Täysikasvuisten töitä hän toisinaan tahtoi yritellä, mutta -kyllästyi niin pian, kun ei niihin pystynyt. Monasti hän kauniisti -pyysi ja toisinaan kiukkuisesti vaati, että hänelle nyt opetettaisiin -sitä ja sitä, vaan kukaan ei ottanut vaatimuksia varteen. "Ei siitä -kuitenkaan vielä mitään tule." arveltiin. - -Eevaan tarttui itseensäkin tuo luulo, kun aina niin lapsen tavoin -kohdeltiin... Oli sitten aina niin hyvä vastaan sanoa, kun johonkin -käskettiin. - -Myöhemmin äitikin vähitellen huomasi jotain tuossa itsepintaisuudessa, -jota olisi ollut poistettava. Luonnon syynä hän alkoi oikkuja pitää, -eikä luullut ihmisen vallassa olevan niitä poistaa; maailman masennusta -vaan toivoi ja siihen luotti. Äidin hellyyttä myöskin suuressa määrässä -lisäsi Eevan viehättävä ulkomuoto ja teki hänet tyttärensä suhteen -itserakkaaksi. - -Lieneekö tuo isään jotain vaikuttanut? Ehkäpä. - - - - -IV. - - -Joka väittää, että maakansa on yksin vikapää siihen, että on ruvettu -loistoa ja koreutta sivistyksen merkkinä pitämään, ei ole oikeassa. -Onkohan tuo sitten oikean sivistyksen tuntomerkki? Niin ainakin -sanotaan. Olkoon siis arvossansa sekin, sangen kunnianarvoinen -mielipide, niin kauan, kuin sillä on niin yleinen kannatus! - -Jos sivistystä näin käsitetään, niin Latva-Kuntin Eeva alkoi -seitsemäntoista vuotiaasta kuulua sivistyneitten joukkoon. - -Se tapahtui siten, että hän ensin kuusitoista täytettyänsä pääsi -ripille ja sitte muutaman viikon päästä täysikasvuisten tyttöjen ja -poikain joukkoon seuraa pitämään. Vaikka ei koti ollut kovin varakas, -niin pääsi hän kuitenkin hyvillä kirjoilla pitäjään paraitten arvoon ja -samalla seuraan, syystä että äiti huolehti hänelle samana vuonna pari -musliini-vaatekertaa, useita komeita silkkisiä ja kotiin porstuan -kamariin uudet tapetit ja uudet "mööpelit", että sopi vieraita kamariin -viedä. Ja sekin vaikutti vielä, että hän oli itse varsin pulskea neiti. - -Mitään muuta tärkeätä ei tapahtunut, hänen astuessansa tuon, hänen -elämässään sangen merkillisen rajan ylitse, moukkamaisuudesta -sivistyksen helmoihin, surkuttelemaan yleensä kaikkia vanhanaikaisilla -tavoilla eläviä akkoja, palvelustyttöjä sekä kovaonnisempia talon -tyttäriä, jotka ohjaksissa pidettävän varallisuutensa lisäksi olivat -vielä rumia. - -Mitään yleistä sivistyksen harrastusta ei ollut pitäjäässä, mutta -kaikki "paremmat ihmiset" ja niitten lapset katsoivat vaan muuten -oikeudeksensa omistaa sivistyneen nimen. "Parempain ihmisten lapsilla" -oli tapana, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, seurustella omassa -piirissään ja ajatella että moukat saavat pysyä "säätynsä saralla". -Mutta mikä vielä on huomioon otettavaa, on se, että tähän viimeksi -mainittuin joukkoon edelliset lukivat kaikki nekin, jotka -hiljaisuudessa olivat koonneet itselleen jonkun määrän n.s. opillista -sivistystä, mutta eivät olleet tilaisuudessa uhrata varojansa kuorensa -kiillottamiseen, päästäkseen tuosta halpamaisuuden loasta. - -Eräänä päivänä sai Latva-Kuntin Eeva kutsumuksen tulla -ompelu-yhdistyksen perustavaan kokoukseen. Asia ilahutti, niin että -laululle pakkasi. Herrojakin kuului sinne tulevan, taikka oikeammin, ne -sitä niin kun puuhasivatkin... Tulla tutuksi niiden kanssa ... -mamsellien ... fröökinäin...! - -"Äiti, minä menen tänä iltana kansakoululle, minua on kutsuttu, -oikein kutsuttu, kun siellä perustetaan ... en minä tiedä mikä, -ompelu-yhdistys." - -"Häh? mikä se sitten on?" - -"No se on, jossa neulotaan... En minä oikein tiedä, kun menen nyt -katsomaan." - -"Kutka sitä nyt sitten sellaista puuhaavat?" - -"Siinä on herrojakin ja pitäjään komeimmat ... johan te sen nyt -ymmärrätte." - -"Hmm, sellaisiin joutaviin aina menet, pysy kotona," isä virkkoi, joka -sivullisena oli keskustelua kuullellut. - -"Niin, joutaviin! Ette te ymmärrä ollenkaan. Menen minä." - -"Mene jos tahdot," päätti äiti. - -"Hmm, aina siinä sillä lailla ... kun ei kumminkaan herraa tule," -murisi isä ja meni ulos, jonnekin työmaalle, johon muu väki oli jo -ennen mennyt. - -"Tuo isä on kamala, aina se morajaa." - -"Kyllähän sillä on syytäkin, kun niin paljon menee rahaa sinun -laittamiseesi. Minä monta kertaa sitä ihmettelen, kuinka se kumminkin -antaa myötä ... sinun tarpeisiisi, vaikka muuten on niin tarkka." - -"Kylläpä se siitä sitten myös aina puhuu ja moitiskelee." - -"Mitä siitä on. Kiitollinen saat olla isällesi. Ei sisares Liisa saanut -puoliinkaan niin kuin sinä." - -"No, johan." - -Eeva lähti katsomaan Rinta-Kuntin Liisaa ja kysymään oliko häntä -kutsuttu. - -Ei ollut Liisaa kutsuttu, kun ei hän ollut mikään huomattava henkilö, -eikä kotokaan niin kaksinen ollut. Hän oli vaan hiljainen, -yksinkertainen talon tyttö. -- -- - -"Tule vaan," Eeva kehoitti, "mitä siitä on vaikka ei olekaan kutsuttu, -saahan sellaisiin muutenkin mennä." - -"En minä ... ei minun tee yhtään mielenikään, eikä isäkään laskisi. -Siellä on kuitenkin aivan komioita ja parempia vaan, enkä minä..." - -"Niin ... älä nyt Liisa tuollaisia joutavia. Ainakin minä menen." - -"Mitäs sinusta," Liisa nauroi vähän salamielisesti, mutta ei suinkaan -ivallisesti. - -"Aina sinä olet tuollainen," Eeva puoleksi loukatulta näyttäen sanoi. - -"Jos minä tahtoisinkin tulla, niin ei isä eikä äitikään laskisi." - -"Mitä isästä ja äidistä!" huudahti Eeva, "kielsi minunkin isäni." - -"Ei sinun tarvitsekaan huolia heistä mitään, mutta minun on toista." - -"Tuletko toisella kerralla, jos käsketään ja isäsi laskee?" - -"Enpähän tuota tiedä, vaikka tulisinkin, kun nyt saan kuulla sinulta -kuinka siellä ollaan ja mitä siellä tehdään." - -"Olkoon nyt sitten niin, jos et tahdo tulla. Mutta toisella kerralla -tulen minä tahtomaan joukkoon sinua ja sitten pitää tulla." - -"No, saa nyt nähdä." - -Näin he erosivat jäähyväisiä sanoen. Eeva kiirehti edelleen tuntien -jonkullaista ikävyyttä siitä ett'ei saanut Liisaa joukkoonsa lähtemään. -Mutta kun asiaa ehti enemmän miettiä, alkoi sydämessä liikkua -jonkillainen ylpeyden tunne siitä, että häntä oli niin paljon -etevämmäksi Liisaa katsottu, vaikka ei rikkaampikaan ollut. Juohtui -mieleen verrotella omia kasvoja ja Liisan kasvoja ja muutakin ruumista. -Veri alkoi lämpimämmin hyökätä ja mieli rupesi kiitolliselta tuntumaan, -vaikka ei oikein tiennyt kelle, kun ei sitä erityisesti ruvennut -harkitsemaan. - -Hyvä ja iloinen oli mieli sitten koko päivän ja ikävällä odotteli hän -iltaa. Ajatukset vallan kokouksessa harhailivat ja sitä piti tuumia, -miten valmistaa pitäisi itsensä ja mitä mukaan ottaa, jota tarvitsisi. -Vaatteet moneen kertaan hän tarkasteli; väliin yksi kappale näytti -miellyttävämmältä, väliin toinen. Lopulta ei mikään tahtonut oikein -tyydyttää. Ei hän olisi tahtonut vähääkään moukalta näyttää, kun ensi -kerran piti herrain joukossa esiytyä. Moukkamaisilta vaatteet kuitenkin -näyttivät yhä enemmän, kun muisteli herrasväen vaatteita. - -Yht'äkkiä muistui mieleen jotakin. Sitten äidin luo. - -"Äiti, minä menen ostamaan itselleni hanskat, suvihanskat ... ei viitsi -mennä tuonne ilman niitä, kun herrojakin tulee." - -"Häh ... suvihanskat? Ole nyt joutavia sanomatta ... isä suuttuisi." - -"Mistä isä sitä tietäisi, antakaa vaan rahaa." - -"Mitähän ne maksavat? Ei mulla ole rahaa, kun puolitoista markkaa, -saiskohan ne sillä?" - -"Puolenkolmatta markkaa ne maksavat, kun kerran kysyin." - -"No mutta, ei niitä nyt saada, kun ei ole rahaa, etkä sinä kuitenkaan -mene jyvillä vaihettamaan. Kun oliskin tullut joku noista mäen-ämmistä, -joka ensin olisi käynyt sinne viemässä muutaman kapan jyviä ... olisit -sitten itse saanut mennä rahalla ostamaan... Kuinka herran tähden, jos -isäsi saisi tietää, niin vihainen olisi varmaan, kun sellaisia aina -ostelet, turhia." - -"Vai turhia! Kaikilla on sellaiset ja muissa pitäjissä on piioillakin." - -"Mutta eihän meidän pitäjäässä?" - -"Onpa, ainakin kaikilla niillä, jotka sinne tulevat, mutta mistä te -tiedätte, kun ette missään kulje. Aina vaan tahtoisitte mun olla niin -kun ennen mailmassa teidän aikoinanne." - -"Älä nyt taas... Aina sinä olet saanut sitä kun muutkin; paljoa enemmän -kun sisaresi, jos hän sitä morkkasikin tässä kerran." - -"Mitä hänestä, joka aina oli niin vanhan-aikainen kun mikä. Ei hän -tarvinnutkaan." - -"Miehenpähän sai ja hyvän miehen, ei puutu mitään." - -"Puuttukoon jos tahtoo, mutta tahdon minä kumminkin hanskat." - -"Kamalaa, kun pitää oikein kesälläkin olla hanskoissa tähän aikaan." - -"Tahdon minä ne kumminkin!" - -"Kun sinä nyt kuulet, ettei ole rahaa niin paljoa. Jos velaksi tahdot -mennä ottamaan, niin mene; kyllähän sitten maksetaan, kun saadaan." - -Eeva mietiskeli vähän aikaa. - -"Minä menen," sanoi hän sitten, "ja sanon puodissa, että minä olin -kylässä kulussa ja poikkesin ottamaan hanskat, vaikka ei sattunut -tulemaan rahaa mukaani. Sillä tavalla on vähän mukavampi." - -"No niin, sano nyt kuinka tahdot." Eeva heitti pois tehtävänsä, jota -oli toimittanut ja lähti asialle. - -Puodista palatessaan hän tapasi tiellä Rinta-Kuntin Liisan, joka kotona -oli käynyt häntä etsimässä. - -"Ka, Liisa! olitko meillä?"' - -"Olin, kävin sinua tapaamassa... Minäkin sain kutsumuksen tulla sinne -ehtoolla." - -"Sepä vasta on hupaista. No, tottapa tulet?" - -"Enköhän tule. Ei äiti ollut vastaan kun kysyin, eikä isäkään kovin." - -"Sepä oli hyvä. Tule nyt sitten meidän kautta. Katso, minä ostin -puodista suvihanskat." - -"Onpa ne jotenkin sievät ja hienot." Liisa katseli käsineitä ja sanoi -sitten: "Kaikkia sinä saat ostella." - -"Niin, no, niitä tarvitaan, kun nyt on kaikilla sellaiset." - -"Ei, kuule, taas puolillakaan ole, eikä niitä ainakaan tarvita. Mitä -kesällä hanskoilla, kun ei kädet palele, ... jottako ei päivettyisi?" - -"Niin ja muutenkin, kun on tapa kerran sellainen." - -"Onhan se nyt niinkin. Mutta mitä sinä aiot Eeva siellä neuloa?" - -"Otin tuolta puodista karttuunaa, siitä sopii nyt tehdä vaikka -esiliinan." - -"Ei minulla ole karttuunaa ainakaan." Liisa näytti alakuloiselta tätä -sanoessaan. - -"Kyllähän sitä puodista saa, mene ottamaan. Tällaista minä otin." - -"Ei ole rahaa, eikä äitikään luvannut antaa, mutta minä ajattelin että -mitähän olis, jos ottaisin täksi illaksi käsiliina-aineen sellaista -kuvaiseksi kudottua, jota viime talvena kudoin lakanakankaaksi?" - -"Ota vain." Eeva sanoi tämän epävakaisesti ja näytti ajattelevan, ettei -se ole oikein sopivaa. - -"Mutta minkähänlaista siellä on ... viitsiikö siellä neuloa ollenkaan, -kun on niin paljon herroja?" arveli Liisa. - -"Ei tiedä, sittenpähän nähdään. Mutta mennään nyt kotiin että ollaan -sitten valmiit lähtemään illalla." - -Eeva meni iloisena, ajatellen ja katsellen kauniita käsineitänsä, y.m. -Hän tunsi kiitollisuutta vanhempiansa kohtaan, kun ajatteli sitä, ettei -Liisalle annettu rahaa edes karttuunaan, mitä sitten käsineihin! - -Liisa sitä vastoin meni sekanaisin tuntein. Ei tietänyt josko iloitsi, -vai oli välinpitämätön ompeluseuraan menosta. Hän katseli käsiänsä. Ne -olivat turpeat, työssä karkeiksi tulleet ja päivettyneet. Nauruun veti -suuta, kun ajatteli, että sellaisiin käsiin niin hienot hanskat -pantaisiin kuin Eevalla oli. Eeva johtui mieleen nyt, eikä hän siitä -kovin hyviä ajatellut, kun hänen mielestänsä yli säätynsä meni ja -komeili. Karttuunapalanenkin anasti osan ajatuksista; se pahoitti -mieltä, kun ei saanut ostaa itsellensä, kun ei tuo monta penniä olisi -maksanut ja kun sitä teki niin mieli. Kotona hän äitiä vielä uudelleen -rahasta ahdisti. Mutta kun äiti edellisellä viikolla oli ostanut -hänelle kokonaisen vaatekerran karttuunaa, niin ei mikään rukous -auttanut. Pois käskettiin pysyä koko joukosta, jos ei omatekoinen -kangas nyt tällä kertaa kelpaisi. - -Äiti ei kuitenkaan tahtonut Liisaa kokonaan masentaa, vaan -vastapainoksi alkoi häntä kehahdella ja sanoa että koettakoonpa vaan -puoletkin pitäjään tytöistä sellaista kangasta kutoa kun sinun omasi -on, kelpaa näyttää vaikka papin rouvalle eikä yhtään tarvitse hävetä. -Kyllähän tuota karttuunalisua nyt on nähty ja jokainen saa, mutta -tuollaista kangasta ei kovin monella ole, kun eivät taida tehdä... - -Liisa jo alkoi uskoa äitiä, eikä Rinta-Kuntin emännän kanssa muuten -olisi toimeen tullutkaan jos ei häntä uskonut olisi. -- -- - -Koko iltapuolen Eeva puuhasi ja valmisteli menoa, niin että äitiänsäkin -hänen toimistaan toisinaan häiritsi ja vaati kanssansa tuumimaan mikä -mukavinta ja kauniinta olisi päälle panna. Silkkihuivit saivat moneen -kertaan päässä vuorotella ja peilin edessä käydä; ja kun ei sopivaa -tahtonut olla, niin kiukut nousivat päähän. Sitten äidille -kiivastelemaan ja muutenkin vaan ihan itsekseen, kun ei ollenkaan -tahtonut valmiiksi ehtiä siksi kun määrä olisi ollut, jos aikanansa -mieli perille ehtiä. - -Liisa jo tuli kun Eeva vielä valmisteli. - -"Vieläkö sinä noin olet, pane nyt että ehditään," sanoi Liisa. - -"Vielä, mutta kyllä minä kohta ... istu nyt vähän odottamaan." Eeva -juoksi kamariin peilin edessä hiusneulaansa asettamaan. - -"Äiti!" hän huusi tälle tupaan, "eikö se ole jo neulottuna se kraki?" - -"Heti ... aivan kohta." Äiti ompeli suurella kiireellä hienoa pitsiä -tyttärensä musliini röijyn kaulustaan. - -"Pian nyt!" kiirehti Eeva ja sovitteli moneen kertaan hiusneulaansa. -Sitten hän juoksi tupaan. - -"Karttuuna-vaatteetko sinulla on Liisa," hän sanoi ja katseli Liisaan -päin. - -"Niin ... tottahan ne kelpaavat arkina... Ja panetko sinä musliiniset?" - -"Panen minä, nuot vaalean sinertävät." - -"Samaa minä olen Eevalle sanonut," yhtyi äiti puhumaan, "että eiköhän -näin arkina olisi kelvannut ristiriitaiset, kun Eevallakin on aivan -ihan uudet, mutta eipä se Eeva tyydy." - -"Niin ... tyydy... Kuka sinne nyt niin jokapäiväisenä menee!" - -"Meneepä Liisakin," äiti huomautti. - -"No ei ne ole omatekoista, kun ovat aivan uudet karttuunaiset." Eeva -pisti itsensä kamariin panemaan päällensä röijyä, jonka äiti nyt oli -saanut kelvolliseen kuntoon pitsien puolesta. Röijyä puettaessa oli suu -närkästystä osoittavassa supussa. - -Liisankaan suu ei ollut aivan tavallisellaan, sillä se oli pienessä -ivahymyssä. Tätä ei Eeva saanut kuitenkaan huomata, sillä Liisa sen -poisti pian. - -Äidin täytyi monta kertaa muistuttaa Eevaa kiirehtimään, sillä hän ei -tahtonut ollenkaan tulla valmiiksi. Eevaa kiukutti tuo. - -Kun lähdöstä vihdoin tosi tuli, niin äiti puoli leikillä porstuaan -perään huusi: - -"Älkää kovin myöhäälle olko!" - -"Aamuun asti," vastasi Eeva, sillä hän oli vielä kiukussa. - - - - -V. - - -Kansakoululla oli sangen juhlallista silloin kun ompelu-yhdistys -perustettiin. - -Jokainen tietää tuon sanomattakin, että tällaisten yritysten alkajaiset -poikkeuksetta ovat aina hyvin juhlallisia, mutta tällä kertaa lisäsi -sitä tapauksen historiallinen merkitys siinä suhteessa, että -herras-naiset ja talonpoikais-naiset pitäjäässä nyt ensi kerran -ryhtyivät jotain yhdessä toimittamaan. Kysymyksessä ei sentään liene -ollut mikään säätyrajoituksen poistaminen, vaan luultavasti kukin aikoi -toisensa suhteen pysyä entisessä arvoasemassaan. Mutta enempää -etsimättä mitään sivutarkoituksia, koska ei niistä kuitenkaan voi aivan -varmaksi päästä, uskallan vakuuttaa että yritys oli isänmaallista -laatua; se kävi selväksi Lyseolaisen Pekkasen puheesta, jonka hän -alettaessa piti. - -Siinä puheessaan hän ensinnä loi lyhyen silmäyksen kansamme sivistyksen -kehitys-historiaan. Sitten hän kääntyi puhumaan erityisesti kunkin -kansalaisen velvollisuudesta olla osallisena työskennellessä yhteisen -isänmaan hyväksi -- kansan hyväksi. Tämän jälkeen hän alkoi erityisesti -tähdätä naisia: mainitsi miten he melkein kokonaan näihin saakka ovat -olleet osaa ottamatta sivistystyöhön. Ei tahtonut loukata läsnäolevia, -sillä eihän heiltä oltu voitu osanottavaisuutta vaatia, koska -toimettomuus oli ollut yleinen tapa. "Mutta nyt, kun naiset jo -muualtakin päin ovat alkaneet huomata velvollisuutensa," jatkoi hän, -"niin on jo hyvin aika, että meidänkin neitoset seuraavat aikaansa, -uhraamalla jonkun osan työajastaan isänmaan ja kansansa hyväksi. Tätä -tarkoitusta varten on tänne tällä kertasa kutsuttu semmoisia, arvoisia -naisia, joilla uskotaan olevan käsitystä sivistys-pyrintöin tärkeydestä -kansan keskuudessa, ja joidenka voidaan toivoa uhraavan jonkun -työtunnin viikossa, kokoutuakseen yhdessä ompelemaan, taikka jotain -muuta käsityötä tekemään, jota varten aineksia ostetaan niillä -varoilla, joita aluksi pienen keräyksen kautta toivotaan saatavan -kokoon. Sitten, kun on saatu suurempi joukko esineitä valmistetuksi, -toimitetaan arpajaiset, ja tulot arpajaisista käytetään kunnan, nykyään -sangen kehnossa tilassa olevan lainakirjaston hyväksi. Arvoisat neidit -täällä," hän viittasi säätyläis-naisiin, "ovat hyväntahtoisesti -ottaneet vaivaksensa johtaa ompeluyhdistyksen toimia." - -Lopetettuaan sai puhuja kiitoksia säätyläisten puolelta. - -"Toivon että puheenne tekee hyvän vaikutuksen läsnäoleviin -talonpoikais-naisiin," sanoi neiti Aurora, nimismiehen tytär, -pudistaessaan Pekkasen kättä. Ajatus oli tietysti, että -säätyläis-naiset ja ainakin läsnäolevat, olivat puheena olevaan asiaan -jo sillä innolla tarttuneet, ettei kiihoitussaarnasta tarvinnut heidän -ollenkaan lisäintoa saada. - -Kokontuneita oli koko lailla, oli talonpoikain poikiakin muutamia, -jotka ujoina ovipuolessa istuivat; oli reippaita lyseolaisia ja -muutamia muita nuoria herroja, jotka lystikästä keskustelua vireillä -pitäen kävelivät sinne tänne, niin ahkerasti, että talonpojat tulivat -naisten silmissä vielä enemmän taitamattomilta näyttämään; siellä oli -nuoria säätyläis-naisia, jotka merkittävän kohteliaasti puhelivat -muutamain ujojen talonpoikais-tyttöjen kanssa, aavistamatta ensinkään -että viimemainituista jotkut tällä kertaa tarkemmin kuin ennen -silmäilivät heidän leninkeinsä kappoja ja niiden tekotavasta silmillään -ahnaasti oppia ottivat. Ujoja yleensä olivat talonpoikais-tytöt ja -siinä oli merkille pantava erotus heidän ja säätyläisnaisten välillä, -mutta vaatetavaran loistavuudessa ja kalleudessa useat heistä uljaasti -saattoivat kilpailla, vaikka tosin, mitä muotiin tulee, jälessä olivat. - -Sitten kuin neiti Sälppenström oli tehnyt selvän siitä, miten aiotaan -varoja saada ompeluyhtiön käytettäväin kankaiden y.m. ostoon, alettiin -vaatia että tytöt ottaisivat esiin omat ompelunsa, että nyt jo -saataisiin niin kuin seuraan tutustua. - -Herrat asettelivat tuoleja järjestykseen ompelioita varten. - -Häveliäästi tytöt toisilleen kuiskailivat ja naureskelivat ... kuinka -sitä viitsii ja uskaltaa tuohon mennä, oikein herrain keskelle. - -Eeva erään toisen tytön kanssa puuhasi paljon kumppaniensa parissa -kuiskien, saadakseen heitä rohkeammiksi. - -Vähän tutumpia tyttöjen kanssa olivat lyseolaiset, kuin muut herrat, ja -he jukittivat, yksi toistaan rohkeammin, vaatien heitä toimeen -ryhtymään. - -"Kas kun olette ujoja, tytöt," neiti Aurora sanoi, "emme koskaan pääse -täällä alkuun, jos ette unhota tuota." - -"Alku aina hankalampi!" Se oli miellyttävän näköinen nuoriherra, erään -kaupunkilaisen haarakaupan hoitaja, täällä maalla, joka tämän tiesi -sanoa. - -"Jos koko ehtoo tällä tavalla menee", supisi Eeva kumppaneilleen, "niin -ei tästä tulla alkuunkaan." - -Eeva oli jo ylös nousemaisillaan ja näkyi vaan vielä yhtä käskyä -odottavan. - -"Tulkaa, tulkaa, tytöt," kehoitti edelleen neiti Aurora. - -"Ainakin minä menen, tulkaa, jos tahdotte," Eeva toisille tytöille taas -sanoi ja lähti lattian ylitse neitien joukkoon astumaan. Hämminki hänet -kuitenkin valtasi, kun ajatteli että jokaisen huoneessa olijan silmät -tällä hetkellä olivat häneen kiinnitetyt. Kaunis hän tiesi olevansa, -tiesi että musliinileninki sopi hyvin päälle ... kun vaan olisi ollut -kappa hännässä... Ihailivat ne muutkin varmaan häntä... Kun ei vaan -tekisi jotain, joka tyhmältä ja moukkamaiselta näyttäisi... - -Eevan antama esimerkki vaikutti sen, että tytöt vähitellen siirtyivät -paikoiltaan. - -Eevan arvo seurassa oli kohonnut huomattavasti hänen osoittamansa -vapaamman käytöksen tähden. Hän oli jo päässyt niin pitkälle että -keskustelussa oli neiti Auroran kanssa. - -"Totta puhuen," jatkoi Eeva keskustelua, "minun pitäisi pyytää, että -fröökynä leikkaisi minulle esiliinan." - -"Aivan mielelläni, mutta Eeva on hyvä ja leikkaa itse." - -"En minä osaa sellaista ... uuden aikaista." - -"Totta ei se ole," neiti Aurora hienosti sanoi, "mutta saatanhan tuon -nyt tehdä." - -Vaatteen leikattua, antoi neiti vielä, ikäänkuin leikin vuoksi -viittauksia ja ohjauksia kuinka kukin kaira oli asetettava. -- -- - -"Neiti Eeva ompelee niin hienosti." Se oli kaupanhoitaja joka oli -seisahtunut Eevan viereen ja enemmän katsellen Eevan kasvoja kuin -ompelusta, lausui tuon. - -Eeva joutui hämille; hän ei ollut tottunut tuommoiseen -kohteliaisuuteen, taikka kansankielellä sanoen, "vastasilmiä -kehumiseen". - -"Te näette väärin," sanoi Eeva vihdoin punastellen. - -"Ihan varmaan, sillä minulla on hyvin hyvät silmät." - -"Ohoh ... ei kannata kehua." - -"Se on hirmuista, jos tuomitsette minulta olevan huonot silmät." - -Eeva nauroi ja nauroivat toisetkin tytöt. - -Kaupanhoitajaa huvitti, hän etsi tuolin ja asettui istumaan likelle -Eevaa. - -"No, varmaankin ompelu-yhdistys teistä saa hyvin innokkaan jäsenen, vai -kuinka?" hän kysyi Eevalta. - -"Kuka tietää vaikka tulis hyvinkin laiska", Eeva nauraen sanoi. - -"Sitäpä minä en ota uskoakseni, panenpa vaikka veikkaa." - -"Siinä joutuisitte tappiolle. Panemmeko yhden vaatekerran musliinia -veikkaan?" - -"Pannaan vaan, minä uskallan sen kyllä, sillä te tulisitte kuitenkin." - -Kaikille oli hyvin hupaista, mutta Eevalle kaikkein enimmän. Ujous -karkottui kokonaan ja hän uskalsi jo hyvin kovasti nauraa. - -"Minä en tulisi, en vaikka, jos musliini-läninki pantaisiin veikkaan!" -huusi hän nauraen. - -Useat silmät jo katselivat häntä ja näyttivät oudoksuvan tuota, heidän -mielestään jo liian rohkeata käytöstä. Leikkinä sitä kuitenkin -pidettiin kahden puolen. - -"Uskallatteko?" Eeva tarjosi kättä kaupan hoitajalle. Tämä joutui -hämille ja pulaan: luottamus Eevan edistyksen harrastukseen alkoi -horjua. - -"Totisesti, te ajatte minut puuhun," sanoi hän vihdoin, nolosti -nauraen. Mutta enemmän nauroivat muut. On vaikea päättää millä kukin -paraiten nauroi, Eevallako yksistään, kaupanhoitajallako yksistään, -vaiko koko jutulla. -- - -Illan kuluessa lukivat herrat kukin vuoroonsa, mutta kuulemiseen ei -tahtonut olla kaikilla soveliasta aikaa, sillä monelle oli paljon -hupaisempi jutella. Nuorille herroille ei lukeminen ainakaan maittanut, -hauskempi oli haastella naisten ja erittäinkin talonpoikaistyttöjen -kanssa. Eeva erittäinkin oli kaikkein huomion esineenä. -- - -"Mitä piditte äskeisestä puheesta, oliko se hyvä?" eräs lyseolainen -kysyi Eevalta. - -"Mistä puheesta?" - -"Jonka Pekkanen piti." - -Eeva tuskin muisti sanaakan enää koko puheesta, mutta täytyihän jotain -sanoa. - -"En minä tiedä ... kyllähän se korea puhe oli." - -Kyseliä olisi tuon vastauksen johdosta varmaan heti mennyt tovereilleen -kertomaan erinomaisena sukkeluutena, että Pekkasen puhetta tytöt -arvostelivat samoin kuin papin saarnaa, mutta Eeva oli liian kaunis -pilkattavaksi, sopivampi oli pitää koko lausetta paljaana leikkinä. - -Kyseliä kääntyi Rinta-Kuntin Liisan puoleen, joka istui Eevan vieressä. - -"No myönnättekö te oikeaksi että me miehet vaadimme teitä naisiakin -osaa ottamaan yhteiskunnallisiin pyrintöihin?" - -Liisan posket kävivät punaisiksi, sillä häntä ei ollut paljon puhuteltu -ja muutenkin hän oli ujo luonnostaan. - -"Ei minua tarvitse teiksi sanoa," hän vastaukseksi vihdoin hymyillen -sanoi. - -Iva-pyrskytystä syntyi likitienossa, sillä tuo tietysti oli ääretöntä -ja naurettavaa tyhmyyttä.[3] Liisa onneksi ei kuitenkaan varmaan -tietänyt, että hyrskytys hänen tähtensä syntyi. Eevaakin nauratti -kovin, sillä hän oli kuullut jo ennen ja tiesi siis tuon tärkeän -säännön, jonka rikkoja ansaitsi niin perinpohjaisen naurun alaiseksi -tulla. Enemmän hämille Liisa kuitenkin vaistomaisesti lopulta joutui. - -Naurun lakkauttamiseksi, jonka oikeudettomuudesta omatunto soimasi, -täytyi tehdä jotain. - -"Mikä on kysymyksessä?" kaupanhoitaja niinkuin asiasta tietämätönnä -tuli kyselemään. - -"Minä vaan..." ja lyseolainen kertoi, mitä hän oli tytöiltä kysellyt -heidän velvoittamisestansa yhteiskunnallisiin pyrintöihin osaa -ottamaan. - -"Jassoo, sinä siis pidät tyttöjä rippituolissa," jatkoi kaupanhoitaja. -"Mitä tytöt sinulle vastaavat?" - -"Me emme sano mitään!" Eeva huudahti ja nauroi. Vakavammin lausui -perään joku toinen tyttö: - -"Me olemme vasta niin vähän tutustuneet tällaisiin, ... mutta jahka -enemmän tutustumme, niin..." - -"Se on totta," myönsi kaupanhoitaja, "me olemme täällä vähän -takapajulla." - -"Täällä ei ole semmoisia, jotka oikein innolla ottaisivat johtaaksensa -edistys-pyrinnöitä," arveli muudan pitäjään pojista. - -"Se on kyllä ikävää," sanoi joku herroista. - -"Kyllä täällä niin hyviä ollaan kuin muuallakin," muistutti Eeva. - -"Tuo Eeva on vasta..." joku toisista tytöistä, joko moittien, taikka -ihmetellen Eevan rohkeutta, sanoi. - -Heikki Lahtinen oli erään nuoren miehen nimi, joka oli -naapuripitäjäästä, varakkaan talollisen poika ja sattumalta tänne -saapunut. - -Koko illan oli hänen silmänsä, kenties enemmän kuin kenenkään muun, -salaisesti vaaninut Eevaa. Nyt ilmaantui hänen mielestään sopiva -tilaisuus jotain sanoa. - -"Se on oikein, että pidätte oman pitäjäänne puolia, noiden tuossa -kannustaessa." - -Kun Eeva katsahti Heikkiin tullaksensa vakuutetuksi, että hän oli, -puolustaessaan paikkakuntansa mainetta, tehnyt tavattoman viisaasti, -koska tuo niin sanoi, niin Heikki joutui tuosta katseesta niin hämille, -että oikein täytyi kasvonsa tytön tavalla alaspäin painaa. -- - -"Alku on tänään nyt pantu edistyspyrinnölle, mutta eläköön nyt vaan -innostus!" huudahti lyseolainen Herman. - -"Eläköön vaan," sanoi joku poika vakavasti. - -"Eläköön vaan... Eläköön vaan..." alkoivat yksi ja toinen ilveilevästi -hokea ja sana muuttui lopulta hauskaksi sananparreksi, jota erityisellä -äänen painolla matkittiin. - -Joku luki yhä, sillä kuulioita oli aina muutamia. - -"Pitsiähän sinä vaan Liisa virkkaat, miksi et ompele?" sanoi Eeva -lukemisen kestäessä Rinta-Kuntun Liisalle. - -"En minä ... minä vaan teen tätä." - -"Liisalla on vähä-kaunista[4] kangasta," jatkoi Eeva puhetta, hymyillen -kääntyen neiti Auroran puoleen. Hymyileminen oli kuitenkin sitä laatua, -että oli sangen epäiltävää, josko Eeva todella ajatteli niin kuin -sanoi. Liisa ainakin näytti loukkautuvan. - -"Minkälaista?" - -Tultiin uteliaaksi ja pyydettiin nähdä. - -Eevaa kutkutti ajatellessa kuinka hupaista naurua syntyy, kun -omakutoista pellavakangasta tällaiseen paikkaan vetää. - -Liisa oli vastahakoinen näyttämään, tahtoi oikein itku päästä, ja hän -loi usein syvästi moittivan katseen Eevaan... Kun oli tullut -ottaneeksikaan tuota kangasta joukkoon ... mutta kun oli luullut että -muillakin ehkä sellaisia olisi ... eikä seuraa ollut noin hienoksi -osannut aavistaa... - -Eeva alkoi jo katua että oli tuota asiaa puheeksi ottanut... Eihän hän -sitä ollut ajatellut, eikä ollenkaan olisi toivonut, että Liisa tuosta -pilkan alaiseksi tulisi. Oli vaan ajatellut että saataisiin nauraa... - -"Olkaa hyvä ja näyttäkää," neiti Aurora yhä pyysi. - -"Se on vaan ... omitekoista ... sellaista, kuvaista..." - -"Vai niin. No sen parempi." - -Eeva pelkäsi ja katui surkeasti, mutta ei keksinyt keinoa millä voisi -löyhäsuisuutensa tekoa korjata. - -Toinenkin neiti tuli pyytämään nähdä. - -Liisa vastusteli vielä. "Se on niin rumaa," sanoi hän. - -Tätä menettelyä Liisan puolelta tuomittiin suureksi moukkamaisuudeksi. -Siitäpä syystä, kun neidet eivät pelänneet loukkaavansa tuommoisen -tytön tunteita, pyysivät yhä, ikään kuin leikillä. - -Kovasti punastellen veti Liisa vihdoin vaatekappaleen nyytistään esiin. - -Eeva olisi heti paikalla syleillyt Liisaa, jos olisi ollut tilaisuutta, -saadakseen anteeksi tekemänsä rikoksen. - -Neiti Aurora vei vaatteen likemmäksi lamppua. Siinä pääsi häneltä -ruotsinkielinen huudahdus. Tätä seurasi, että kaikki ruotsia -ymmärtäväiset riensivät vaatetta katsomaan. - -Liisalla ja Eevalla oli kovat hetket, ... kun ei edes ymmärtänyt tuota -puhetta ja ... kun herratkin menivät katsomaan. - -Vihdoin. "Kuka tätä on kutonut?" kysyi neiti Aurora Liisaan kääntyen. - -"Minä." - -"Tekö!" Uudestaan katseltiin kangasta ja väliin sivulta päin Liisaa. - -Liisa alkoi jo huomata ettei asia ollutkaan niin aivan hullusti ja -Eevaa rupesi kummastuttamaan herrasväen uteliaisuus. - -"Se on todella hyvin kaunista," sanoi kaupanhoitaja vihdoin suomeksi. - -Mitä kummia! Nyt vasta toiset tytötkin riensivät katsomaan. - -"Osaatteko tekin kutoa tuollaista?" kyseli neiti Sälppenström -naureskellen. - -"En minä... En minä ainakaan..." - -Ainoastaan yksi oli joukossa joka kehui osaavansa erästä kuvaista, -mutta ei tuollaista. Toinen kertoi nauraen että vanhaa lajiahan tuo on, -koska hänen mummovainaallansa oli ollut tuollaisia lakanoita. - -"Osaatteko te sitten?" kysyi Aurora neiti naurajalta terävästi. - -"En minä, mutta eiköhän äiti osanne." - -"Pyytäkää sitten saada häneltä tuo oppi", kehoitti Aurora neiti ja -käänsi nolostuvalle naurajalle selkänsä. - -Mutta Aurora neiti meni Liisan viereen istumaan ja alkoi kysellä yhtä -ja toista tuon kankaan valmistustavasta ja keneltä oli sitä oppinut. -Äidiltänsä sanoi Liisa oppineensa. Neiti Aurora lupasi hankkia -pellavalankoja ensi tilassa ja pyysi että Liisa sitten tulisi -opastamaan tuollaisen kankaan kutomiseen häntäkin. - -Kuinka, kutovatko fröökynätkin? ajattelivat muutamat tytöistä. - -Tuo vaatekappale, joka noin suurta huomiota herätti, oli erästä laatua -kauniinkuvaiseksi kudottua liinakangasta, vanhaa suomalaista mallia. - -Eeva oli päässyt huolehtimasta Liisan häpeän tähden. Mutta sitä vastoin -häntä nyt kummastutti se, miksi tuommoinen kotitekoinen kangas niin -suurta huomiota herätti. Hänen mielestään ei siinä mitään kummaa ollut -että kutoa osasi, kun oli opetettu. Nyt päätti hänkin sitä oppia. - -Illalla tanssittiin vielä jossain koulusalin viereisessä huoneessa. -- - -"Kuuleppas", kuiskasi Heikki Lahtinen eräässä nurkassa kaupanhoitajan -korvaan. "Esittele minut tuolle tytölle." Hän osoitti Eevaa. - -"Tanssisitko hänen kanssaan?" - -"Mene haastamaan vaan, ei se esitystä kaipaa, ei ne ole vielä täällä -nuo tytöt esittelemiselle tottuneet." - -"Niin mutta ... kuitenkin..." - -"Samahan tuo on." -- Se tapahtui. - -Lahtinen näkyi erinomaisesti nauttivan tanssista Eevan kanssa ja -miellytti Eevaakin. - -Oli jotenkin myöhäistä, kun kotiin ehdittiin lähteä. - -"Saanko luvan saattaa teitä kotimatkallanne? Kaupanhoitaja seisoi -kumarrellen Eevan edessä ja tätä kysellen. - -"Kyllä minä pääsen yksinkin ... ja Liisan kanssa." - -"Vaikkapa niin, mutta kun tapa on semmoinen sivistyneillä... Saanko -luvan?" - -Kaupanhoitajan silmistäkin sen näki että hänen mielensä saattamaan -teki. - -"En minä ... en minä..." Eeva pakeni niinkuin peljäten toisten tyttöin -joukkoon... Jos saisivat muut nähdä että minä herrain kanssa ... -hyi!... Matkalla hän toisille vielä kertoi tuosta ja kaikin naurettiin. - -Kaupanhoitaja katsoi hämärässä Eevan perään pihalla. Intohimoisen -viehätyksen väreet poistuivat vähitellen silmistä ja sitten hän -halveksien itsekseen mutisi: "Yksinkertaisia moukkia ... eivät -vähääkään ymmärrä seuraelämän tapoja... Luullaan herrasmiehellä aina -jotain ajatuksissa olevan ... pyh!" hän nauroi ja alkoi sitten -kiirehtiä muutamain nuorten miesten perään. Heikki Lahtisen kanssa meni -hän kotiinsa. -- -- - -"Heikki hoi!" hän kotona huudahti, kun Heikki uneksien mietti. "Ota nyt -ja kuule seikkaa, kun minä sain rukkaset, ha, ha, haa..." - -Heikki havahtui ja kysyi erinomaisella innolla. - -"Rukkaset, häh?" - -"Niin ja ihan uudet. Ne ovat sentään aika hupsuja nuo talonpoikaistytöt -vielä." - -"Joko sinä sitten tuolla ehdit kosioimaan, vai?" - -"No luonnollisesti. Mutta mikä sinua vaivaa?" - -"Ei mikään, mutta kerro nyt, minä olen hyvin utelias." - -"No kun minä kohteliaisuudesta tarjouduin saattamaan tuota -Latva- Kuntin Eevaa, niin rupesi pelkäämään, että jos muut sen -näkisivät, kun hän herrasmiehen kanssa kävelee. Eikö se nyt ole -hullua ja tyhmää?" - -Heikkikin alkoi nauraa, mutta iloisemmin kuin kaupanhoitaja. - -"Eipä tuo minkään tyhmää ole," sanoi hän, "kansassa on yleinen luulo, -että nuoret herrasmiehet käyttäytyvät kaikki epäsiveellisesti ja -ainoastaan siinä tarkoituksessa lähenevät talonpoikaisnaista. Jos minä, -taikka joku muu pojista olisimme tarjoutuneet saattamaan, niin olisi -varmaan mielellänsä suostunut kuka hyvänsä noista tytöistä." - -"Raukkamaista tyhmyyttä!" - -"En minä sitä juuri niin kovin raukkamaiseksi katso. Heillä on syitä -tuohon luuloon, ja siinä tapauksessa minä puolestani kunnioitan Eevan -pelkoa." - -"Ettäkö minä muka olisin semmoinen?" - -"No, noh, ota osaa siltä kannalta että sinä kuulut sellaiseen nuorten -kaupunkilaisherrain luokkaan, joka ei ole liian hyvässä maineessa." - -"Hm ... joutavia." - -Oltiin vähän aikaa vaiti. Sitten sanoi Heikki äkkiä: - -"Minusta on tuo Eeva erinomaisen kaunis." Ääni oli vähän epävarma ja -hän katsahti nopeasti kumppaniinsa, josko tuo mitään olisi huomannut. - -"On se, kieltämättä on hän kaunis", sanoi kaupanhoitaja ajatuksissaan. - -"Koulua ne tarvitsisivat, käytännöllistä koulua, aikalailla", jatkoi -kaupanhoitaja vähän ajan päästä. - -"Hm", pani Heikki. Hän ajatteli ainoastaan Eevan kasvoja. - - - - -VI. - - -Isää ei miellyttänyt pitkälle nuo Eevan uudet puuhat ja ompeluyhtiön -iltamissa käynti. - -Hän oli ajatellut silloin, kuin Eeva oli nuorempi, että hänen pitäisi -oppia työtä tekemään, tavallista talonpojan työtä, niinkuin muutkin -lapset. - -Mutta vahingossa sai Eeva olla niin kauan pikkuna, että taivuttaminen -periaatteiden mukaan kävi mahdottomaksi... - -Eevan mieleen alkoi myös vaikuttaa se yleinen mielipide, että -talon-tyttären, joka nykyaikana tahtoo jostain käydä, ei sovi tehdä -varsinaista talonpojan työtä ... ainakin tuo osottaisi jonkunmoista -sivistymättömyyttä. Siten vielä se oli sangen tärkeätä kosiain suhteen, -sillä semmoista kotia luonnollisesti pidettiin varakkaana, jossa tytär -sai aina vaan kotitoimissa hääriä, eikä ulko-askareihin tarvinnut -mennä. - -Äiti, rakkaudesta lapseensa, kannatti samaa mielipidettä. Isä kyllä -ajatteli, että kun tyttö nyt on jo täysi ikäinen, niin pitäisi osata -totella ja taipua. Vaan kun hän tämmöisiä vaan enimäkseen ajatteli -ja toisinaan möyrysi vihapäissään ollessa ja silloin asiaan -kuulumattomiakin sekaan veti, niin ne eivät tehneet tarkoituksen -mukaista vaikutusta. -- - -Kun ompelukoneita rupesi muillekin talon-tyttärille ilmestymään, alkoi -Eeva äidilleen jukittaa että hänellekin pitäisi ostaa. - -"Noo, johan... Sano isällesi", käski äiti. - -"Sanokaa te." - -"Sano itse, jos minä sanon, niin sitten se kaiketi möläjää ja haukkuu -siitä minulle. Itsellesi hän sen paremmin myöntää." - -Singeriläisten koneiden tukkija alkoi kulkea talossa. Kerran hän jätti -käsikoneen koeteltavaksi ja kehui että Keva näkyy sitä osaavan käyttää -niin hyvästi, että hän luuli tämän jo ennenkin koneella neuloneen. Raha -ei tullut kysymykseen; jos tahtoi 10 markkaa pistää käsirahaksi ja -hyyrykontrahti kirjoitetaan siten, että tulee maksettavaksi 10 markkaa -kuukaudessa, niin ei tuo niin vaarallista ollut, vaikka ei maksut niin -säännöllisesti tulisikaan, kunhan vaan jolloinkin tulisivat. Saisi -silloin tällöin, kun liikenevää rahaa on, kaupungissa käydessä pistää -konttoriin. Suoraan sanoen, kone ei tällä kaupalla tulisi maksamaan -paljo mitään ... "ja semmoinen talo! ... jopas nyt jotain, ettei -tyttärellä olisi ompelukonetta, joita jo rientävät ostamaan piiatkin... -Te ansaitsette yhdessä vuodessa koneen hinnan, kun itse tarpeenne -neulotte... Ja ajatelkaas! kun näitä koneita myödään tuhat ja -neljäsataa kappaletta päivässä, yhdessä ainoassa päivässä; eikö se puhu -tavallaan koneitten kelvollisuudesta?... Ja semmoinen tyttö! kohtahan -pitää ruveta sulhaspaitoja neulomaan ... jaa jaa, minä tiedän sen, -mammat eivät kauan saa luonansa pitää semmoisia... No niin, tulkaahan -itse vakuutetuksi koneen hyödystä... Huomenna laaditaan muodon vuoksi -tuo kontrahti... Eihän sitä teidän moisten kanssa tarvittaisi -ollenkaan, mutta pilan vuoksihan saatetaan tuo pistää... Niinpä niin, -ukon kanssa tulen ehtoolla pakinoimaan, kun kotiin ehtii. Jumalan -haltuun jääkää." Mies meni partaansa nuoleskellen kertomaan toiseen -taloon samaa satua ja vielä että Latva-Kuntissa jo häneltä ostettiin -kone. - -Kyllä oli isä vastaan ensin, arvellen ettei Eevalta kuitenkaan tule -neulottua. Mutta kun ei tyrkyttäjä-herra vienyt konettaan pois moneen -päivään, neuloa vaan käski ja lopulta näytti uhkaavan jättää koneen, -vaikka ei ostettaisikaan, niin äiti rupesi ajattelemaan ettei sitä enää -viitsi antaakaan takaisin. Isä saatiin vihdoin taipumaan, vaikka hän -sittenkin vielä murisi. Ja niin sai Eeva koneen. - -Ensimmäisenä hän ryhtyi sillä vanhan karttuunahameensa helmaan lisää -neulomaan ja "krymppäämään" sitä samaan tyyliin kuin neiti -Sälppenströmin leningin helma. Voi kun se tuli Eevan mielestä sievä! -"Voi turkanen kun sinä olet nyt komeana", sanoi piika Fretriika -makeasti hymyillen, kun tuo oli ensi kertaa Eevan päällä. - -"Älä nilkuta...[5] Mutta eikö se ole sopiva alushame?" - -"Niinhän minä sanoinkin." - -Eeva ajatteli, että kun uskaltaisi tehdä jonkun paremman leningin -tuollaiseksi, kappahäntäiseksi, jolla sopisi mennä kirkkoon... Mutta ne -moukat niin kovin ilveilevät! - -Hän päätti nyt tuota "alkua parempaan päin" pitää niin kauan että -muutkin komeat tytöt rupeaisivat sellaisia tekemään, ja sitten sopisi -vähitellen aina parantaa ja parantaa, että vihdoin kaikki hameet -tulisivat tuollaisiksi. Oikeastaan tuntui aina tästälähin, kun -tuommoisen suorahelmaisen pani päällensä, että sai oikein hävetä -vanhan-aikuisuuttansa, kun "parempia ihmisiä" vastaan tuli. Nauratti -oikein moukilla, jotka eivät tuota ymmärtäneet, ja sitten suututti, -kun tiesi että ne taas nauravat niillä tytöillä, jotka kappanhäntäistä -pitävät. Sen tähden vaan nauravat, kun ei itse sovi laittaa -sellaisia ... kadehtivat paremmiltansakin. - -Pian ompeluyhdistyksen ensimmäisen kokouksen jälkeen, sai Eeva päähänsä -että hänen pitäisi itse kutoa itsellensä pumpulinen vaatekangas niin -itse, ettei alkuun pannessakaan saisi kukaan auttaa. - -Kaikki kävi hyvin aina siihen asti, kuin piti ruveta kutomaan. Mutta -nyt oli tullut varmaan pieni erehdys, sillä kankaassa ei ollut suuta. - -Ei auennut, ei rahtuakaan, sotki vaan ja langat menivät ristin rastin, -ettei sukkulan pistämisestä voinut olla puhettakaan. - -Eeva yritti monta tuntia, ja sitten pääsi itku. Äidinkään apu ei -auttanut, sillä suu oli auttamattomasti kadonnut. - -Tyttö suuttui nyt ja ajoi kaiken syyn äidin selkään, kun ei häntä ollut -ennen opettanut. Muuten olisi asiata käynyt nyt korjaaminen sillä, että -olisi haettu joku taitava kutoja. Mutta mistä saada sellainen, joka ei -koko mailmalle hoilottaisi, että hänen piti olla panemassa suuta -Latva-Kuntin tyttären kankaasen? - -"... Jos saavat tietää, etten minä vielä osaa kutoa, niin voi, voi-i! -Kaikki sitä sitten puhuvat ja nauravat... Kun uskaltais hakea Liisan, -ettei se kenellekään puhuisi, mutta ei ... voi kumminkin", vaikerteli -Eeva. - -Äidin oli harmi. Jos tämä olisi tapahtunut silloin, kun tyttö oli -neljäntoista-vuotias, ei olisi ollut mikään häpeä mennä ketä hyvänsä -apuun pyytämään. Mutta nyt kun tyttö oli jo kahdeksannella toista... - -Asia oli sangen musertavaa laatua. - -Miehet olivat viikkokunnalla jossain takamailla. Välttämätöntä oli että -kangas saataisiin käypäkuntoon siksi kuin miehet kotiin tulevat. - -Vahinko vaan, että ompeluseuran kokouskin oli samana iltana ja sieltä -ei sopinut olla pois. Kotona olisi myöskin pitänyt olla katsomassa ja -oppimassa kun kangasta korjattiin. - -Ompeluseuran kokoukseen Eeva kuitenkin meni, siellä oli lystimpi. -Pitäköön äiti huolen kankaasta, koska ei ole opettanut kutomaan. -- -Hänpä siitä pitikin huolen. Hankki kankurin ja kertoi sille, ettei syy -ollut Eevan taitamattomuudessa että asia oli noin hullusti käynyt, vaan -se oli siinä, kun oli koettanut erästä uutta ylöspano-keinoa, jota -joltain oli kuullut ja sitten noin hassusti sekaantunut koko asiassa, -ettei enää saanut selviämään, nuori kun oli, eikä äitikään joutanut -y.m. - -Onnettomuus suuri. Kun kankuri-akka paraillaan tuskitteli lankain -kanssa ja ihmetteli Eevan uutta konstia, tulivatkin miehet kotiin. -Emännälle pakkasi oikein kiukku päähän nousemaan, kun sallimus antoi -asian yhä vaan ala-mäkeä vieriä. Akkakin aavisti jotain, sillä miesten -tupaan tultua hän ei enää ääneensä mitään panetellut, vaan äänetönnä -jatkoi työtänsä siksi että vihdoin sai kankaan kude-suuhun. Kun akka -pois meni, syntyi pieni sanasota. Miehet olivat kiukussa, kun oli nälkä -eikä ruoka ollut valmiina. - -"Eikö tytär saanutkaan kangasta kokoon?" kysyi Iikka. - -Tarkoitus oli hyvinkin pisteliäs. Äiti ei keksinyt sopivaa vastausta -heti, eikä siis puhunut mitään. - -"Saa siitäkin Eevasta joku Aatami itsellensä nolvakan", arveli Köpi. - -"Älä nyt kovin ... et saa itse sellaistakaan, iso-suu." - -Äiti keitti puuroa paraillaan ja jätti sen kakkaraiseksi kiusallakin, -koska pojat olivat noin ilkeitä. - -Isä ei sanonut mitään poikain kuullen, mutta myöhemmin illalla hän -äidille antoi aika ripityksen. Sanoi muun muassa: - -"Tuo neuloma-konekin ostettiin, mutta yhtä kaikkipa niitä verhoja pitää -kylässä neulottaa." - -"Anna kun se oppii." - -"Oppii", matki isä, "mitä se oppii, ei mitään -- --" - -Mutta kankaansa kutoi Eeva sitten, kuin se oli kerran kude-suuhun -saatu, suuresti taidostaan ylpeillen ja teki huolettomuudessaan -muutamia vääriä raitoja. - - - - -VII. - - -Ompeluyhdistys oli saanut niin paljon työskennellyksi, että sopi pitää -arpajaiset, kun vielä muualtakin vähän lisäksi voittoja keräiltiin. - -Lahtis-Heikki ei olisi tahtonut mistään hinnasta olla sieltä poissa. -Eevaa hän tähysteli koko päivän ja nautti äärettömästi tämän -kauneudesta. Kovin kouristi sydäntä ja mustatauti vaivasi hirveästi, -kun joku muu nuorimies sattui rakastetun kanssa sanan vaihtamaan. - -Hän osti melkein liian paljon arpanumeroita, mutta hän voittikin -niillä: ei niin suuresti numeroituja voittoja, mutta Eevan tuttavuuden. - -Mitä luonnollisin asia maailmassa on, että hän osti kaikki -arpa-numeronsa Eevan uurnasta, viimemainittua voittoa saavuttaaksensa. - -Kun numeroidut voitot jaettiin, niin Eeva sai etsiä kaikille hänen -numeroillensa vastineen. - -Jos Eeva olisi ollut joku suuri pölkkypää, niin hän kentiesi ei olisi -tuossa kaikessa huomannut mitään merkillistä. Mutta hänpä ei ollutkaan -semmoinen. Hän pani huomiota Heikin käytökseen. Alkoi ajatella sen -merkitystä ja aivan luonnollisista syistä selitti sen itselleen eduksi. - -Kun Eeva tunsi Heikin ja tiesi myöskin hänen kotinsa maineen, niin nyt -kannatti riemuita sydämellä ja suulla. - -Kun tanssi alkoi, ajattelivat he jo sitä jonkullaiseksi rikokseksi -ruveta siihen muiden kanssa; ainoastaan silmäin peittämiseksi täytyi -tuota vähäsen vasten mieltänsä tehdä. - -Asia kehittyi sydämessä siksi, ettei kumpanenkaan pitänyt sitä -erinomaisempana kummana, että he myöhään illalla kahden kesken jossain -kävellessään tunnustivat toisilleen ajatuksensa, että pitäisi saada -aina yhdessä olla. - -Vielä myöhemmin he lähtivät kävelemään Latva-Kuntiin päin, Heikki -saattoi Eevaa kotiin. - -Pihasta aikoi hän ruveta takaisin palaamaan, mutta Eeva teki "streikin" -ja vaati sisään tulemaan. Heikki oli vaan tavallinen ihminen, eikä siis -luonnollisesti voinut tuota vastustaa. Hämminki kuitenkin hänen -valtasi, kun portaille tultiin ja piti astua suoraapäätä tupaan, -näyttelemään itseänsä talon vävynä. Hän ilmoitti ajatuksensa Eevalle. -Mutta suloinen sallimus oli jo noin 30 vuotta takaperin varmaankin -ajatellut tätäkin seikkaa ja pannut rakennusmiehet tekemään oven -Latva-Kuntin toisesta kamarista porstuaan. Eeva siis päästi Heikin -pulasta, sanomalla, ettei ollenkaan tarvitse tuvan kautta mennä, vaan -päästään porstuasta hänen kamariinsa. Sitten Heikki meni estelemättä -Eevan perässä. - -Emäntä kun oli kamarista ääniä kuullut, tuli ovesta kurkistelemaan. - -"Joko sieltä nyt on tultu?" hän kysyi päätänsä ovesta sisään -pistäessään, ja hämmästyi kovin, nähtyänsä vieraan. - -"Jo... Älkää nyt kovin kurkistelko." - -Eevan ääni kuului tuikealta ja äiti vetäytyi kuuliaisesti toisen -kamarin puolelle pannen oven kiini. - -Kun Eeva oli saanut vaatetta pois päältäänsä, meni hän äidin luo. - -"Kuka tuo on?" äiti sipisten kysyi. - -"Kuinka niin?" Eeva nauroi. - -"Noo..." - -"Se on ... tuo ... Heikki Lahtinen." - -"Sen Lahtis-Pekan poikako?" - -"Niin." - -"Mitä se nyt sitten tuolla on ja tänne on tullut?" - -"No ettekö te nyt ymmärrä? Se on ... johan te sen nyt ymmärrätte." - -"Onko se sitten ... sepä nyt on, eihän se sun friiaris ole?" - -"Friiaris..." matki Eeva, sillä tuo kuului niin vanhan-aikaiselta, "on -se, keittäkää nyt kahvia." - -"Kuinka herra siunatkoon ... sepä on, kun niin äkkiä... Onko se oikein -vissi? Oletko sinä ikänä nähnytkään tuota poikaa ennen?" Äiti ei -yleensä näyttänyt pahoillaan olevan. - -"Kaa, älkää nyt niin kovin kyselkö. Mitä te nyt siitä huolitte, kun se -nyt vaan on. Onko huonosta paikasta!... Menkää nyt vaan keittämään -kahvia ja älkää noin oudoissanne olko, tosi se on." Eevaa nauratti. - -"Sepä nyt on", paneskeli äiti. - -"Keittäkää nyt pian." - -"Noo, kyllä, kyllä, mutta sepä nyt on, mä vieläkin sanon." - -"Mitähän se nyt sitten on... Tuota, kuinkahan, pitäisköhän ruokaa -laittaa?" Eeva arvelevaisesti kysyi. - -"En tiedä ... eikö tuo lie hiljan saanut syödä. On niin paha näin -äkkiä, kun ei ole mitään sellaista laitettuna, jota tuollaisille -pitäisi olla, kun on kumminkin komiasti oppinut kotonansa ... eikä -meillä ole sellaisia herraisia pöytä-astioitakaan. Onkohan se yötä?" - -"En minä tiedä. Niin sellaista se nyt on, minä olen aina sanonut että -pitäisi laittaa jotain, että olisi kuin muuallakin ihmisissä, mutta kun -ei osteta mitään." - -"Älä nyt kovin, kyllä meillä niin on kuin muuallakin talonpojissa, eikä -tässä herroja varten ole tietty laittaa... Kuka sitä on ymmärtänyt, -että sinua tuollaiset rupeaisivat..." - -"Annetaan vehnäsiä kahvin kanssa, ehkä ei välitäkään ruuasta", sanoi -Eeva. - -"No niin, kyllähän minä pian laittaisin sellaista tavallista talonpojan -ruokaa, mutta et sinä kuitenkaan siihen tyydy, tahtoisit kumminkin -herraisemmasti laittaa." - -"Kukahan sitä sitten sellaista, saisi hävetä silmänsä täyteen. Pankaa -nyt edes sitä kahvia." - -Eevan täytyi jo kiirehtiä sulhonsa luokse toiseen kamariin, koska se jo -melkein liiankin kauan oli saanut yksin vartoa. - -Äidille tuli kova kiire kahvia puuhaamaan. Luonnollisella mielihyvällä -hän melkein kuiskaten tuvassa ukolle kertoi että Eevalla on kamarissa -sulhanen ... oikein vissi, ja että se on sen ison komean Lahtis-Pekan -poika. - -"Valehtelet", sanoi ukko vakavasti. - -"Noo, mene katsomaan. Mihinkäs luulisit mun sellaisella menevän." - -"Hm ... joutavata, lie lasten touhua." - -"Niin ... lasten; ei kukaan ainakaan kosinut ole," sanoi äiti ja näytti -siitä olevan hyvin mielissään. - -Ukko tuumiskeli tätä asiaa sitten koko illan ja toisinaan kysyi jotain -emännältä. Vastenmieliseltä ei asia hänestä tuntunut, sen huomasi -siitä, että hän hyvin vakavana toisinaan virkkoi: - -"Lasten touhua lieneekin." - -"Tuota nyt tuossa, ... lasten touhuahan se on aina, sellaistahan se oli -meidänkin ennen." - -"Noo niin, mutta tuo on niin äkkinäistä." - -"Äkkinäistä," matki äiti, "kuka sen tietää kuinka kauan ne ovat -toisensa tunteneet, kukajo." - -"Kauanpa siellä viipyvät pojat," alkoi ukko moittia, kun ei poikia -ruvennut kotiin tulemaan. - -Sillä välin kuluttelivat rakastuneet aikaansa kamarissa keskustellen -yhtä ja toista. - --- -- "Kun sinut näin ensi kerran siellä iltamassa, kuin -ompeluyhdistyksenne perustettiin, niin siitä lähtein olet aina ollut -mielessäni," kertoi Heikki. - -"Jopahan nyt..." nauroi Eeva. - -"Sinä et ole minua ainakaan koskaan ajatellut." - -"Olenpahan monasti." - -"Muistatko Eeva, ajattelitko silloin mitään että kun olisi, niin kuin -nyt?" - -"Muistan." - -"Ajattelitko?" - -"Ei sanota." - -"Et sinä sitä ajatellut, mutta minä ajattelin." - -"Se ei ole totta, sinä et ajatellut sitä, etkä mitään, ei vaikka!" -väitteli Eeva riemullisessa innossa. - -"Aivan todella." - -Eeva vakuutti kuitenkin, ettei hän sitä uskonut. Hän oli tulisessa -väittelyn innossa. Mutta nyt johtui taas mieleen, että pitäisi olla jo -sitä kahviakin. - -"Voi!" hän huudahti, "mitähän se äiti nyt taas hissailee, kun ei tuo -sitä kahvia." - -Sitten hän juoksi toisen kamarin läpi tupaan huutamaan: - -"Tuotteko te sitä kahvia, vai?..." - -"Kohta on valmista," vastasi äiti. - -Heikki kuuli kaikki, kuinka Eeva tiuskui nyt ja äsken. Sen johdosta -mahdollisesti kyllä joku outo sävel rinnassa helähti, mutta kun Eeva -taas takaisin tuli, niin ei sieltä enää mitään semmoista kuulunut. Hän -ajatteli ainoastaan: minulla on kauniimpi morsian kuin ikänä olen -yhdelläkään ihmisellä nähnyt. - -Tarjoimella toi äiti kahvia. Puna tuli muorin poskille, kun Heikille -kahvia tarjosi ja syvästi niiasi. - -"Minä olen niin vanhaa lajia ja taitamaton tähän että ... suokaa -anteeksi," hän pyyteli hämillään. - -"Eihän nyt mitään..." Heikki odotteli tavan mukaista esittelemistä. -Eevalle ei ollenkaan sellainen asia mieleen johtunut, eikä hän -sellaisiin ollut myöskään tottunut... Pitihän äidin, yhtä hyvin kuin -Heikinkin tietää kuka kumpanenkin heistä oli. - -Heikki otti kumartaen kahvia. - -Eevan mielestä käyttäytyi äiti niin hirveän kömpelösti, häntä harmitti -ja ajatutti että mitähän tuo Heikki tuosta ajattelee. - -Mutta Heikki ei ajatellut mitään, sillä hän oli ennenkin nähnyt vanhoja -ihmisiä. - -Kun ei Eeva muuta sopivaa moitittavaa löytänyt, josta puhua olisi -sopinut, niin hän sanoi, kun äiti hänelle kahvia tarjosi: - -"Eikö teillä nyt parempaa hametta ollut kuin tuollaisella..." - -Pitihän sitä jollain tavalla Heikille ilmoittaa, että "on sitä meillä -parempaakin kuin päälle päin näkyy. Äidillä oli kuitenkin siisti -villahame sinijuovainen tummalla pohjalla, joka on nuorten neitojen -kauhistus. - -"Mitähän mun sitten on lukua," arveli äiti ja meni hymyillen pois. - -"Äiti on niin vanhan-aikainen," täytyi Eevan sanoa äidin mentyä. - -"Älähän nyt... Sellaisiahan ne ovat kaikki vanhat ihmiset ja mekin -tulemme sellaisiksi, kun vanhenemme," tuumaili Heikki. - -"No niin, mutta ... kun tuo äiti on sellainen..." - -"Minkälainen?" - -"Sellainen..." - -Eeva välttämättä tahtoi uskoa että Heikki oli äidissä huomannut jotain -moitittavaa, vaikka vaan ei sitä tahtonut tunnustaa. - -Asia loppui tähän, sillä ei Eevankaan tunto sallinut hänen äitiänsä -ruveta sen enempää moittimaan. -- - -Kun Heikki meni pois, meni Eeva heti peilin luo sovittelemaan -huiviansa, miten sievimmältä näyttäisi. Suutansa pani hän monen muodin -mukaan, koetteli muistutella miten se milloinkin oli ollut, kun Heikki -oli nähnyt ja häntä katsellut; hän koetti sitä hienoon nauruun ja isoon -nauruun, veti pienelle ruusulle ja koetti kuinka silloin oli kun puhui. - -Tyytyväisesti hän hymyili, kun tähän kyllästyi ja alkoi sitten ajatella -minkälainen koti sillä Heikillä on. Komeaksi se mielessä kuvastui ja -sitä oli kuullut puhuttavankin. Johtui myös mieleen Heikin isä, äiti ja -sisar. Heikin isää hän ajatteli isomahaiseksi isännäksi, semmoiseksi -kuin tavallisesti ovat isot maanviljeliät. Äidin hän samoin kuvitteli -lihavaksi kimeä-ääniseksi emännäksi, jolla olisi silkki-pehmeät kädet -ja nauravat silmät. Sisar muodostui hoikaksi, äärettömän hienoksi -tytöksi, joka ei ikänä ole navetan ovea avannut, eikä mitään muutakaan -tehnyt, kuin semmoisia hienoja ommellut ja lukenut paljon. Semmoinen -hänen mielestään tuli olla pulskeasti elävä talon perhe. Oikein juoksi -hyväätekevät viileät väreet pitkin ruumista, kun hän ajatteli tätä -seuraa ja sitä kun hän ensin sinne menee Heikin kanssa, kun jokainen -tulee tervehtimään häntä ... perheesen kuuluvana -- miniänä, ja -jokainen niin tutkien päälle katsoo, niin kuinkahan silloin osaisi -oikein hienosti käyttäytyä, ettei moukalta näyttäisi. - -"Ah!" Mieleen juolahti että nyt sitä sopii muodostaa jonkin paremman -leningin helma _sellaiseksi_... Täytyi noutaa muutamia leninkiä ja -koettaa katsella mikä paraimmalta näyttäisi... Kas tuo punaisen ruskea -musliininen... "Kun sen helmaa panee noin ... ja noin, mutta se ei -uletu, täytyy hakea vähän lisää että ulettuu... Noin se sitten on..." -Hän piteli helmaa käsillään tiheissä laskoksissa ja katseli sitä -ihannellen. Pukemisen ajatus arvattavasti alkoi muodostua -tyydyttäväksi, koska hän taas ääntänsä pidätellen virkkoi: "... Kun -vaan osaisi sievästi käyttäytyä!" - -Hän alkoi harjoitella kättelemistä: nousi seisomaan lattialle, ojensi -käden, ikään kuin jotain tervehtääkseen ja muisteli kuinka neiti -Sälppenström asetti ruumiinsa ... noin suoraksi ... ojensi sitten -kättänsä, eikä sitä ollenkaan koukkuun päästänyt silloin kuin toisen -kädestä kiini piti, kerran vaan turahutti, sitten hiukan, hyvin hiukan -koko ruumistaan kumarsi, päätänsä samalla noin sivulle päin hienosti -vääntäen, ikään kuin hampaan kivussa... Tempun piti käydä varsin -sukkelaan ... käsi hyvin kankeana ja suorana niin kuin sillä olisi -aikomus estää toista likelle tulemasta. - -Luuli hän vihdoin jo sen osaavansa, kun oli hyvin kauan peilin edessä -harjoitellut kumarrusta ja pään taivutusta. - -Puhe-tapakin muistui mieleen. Täytyi ruveta ajattelemaan ja mieleensä -johdattamaan, millä tavalla herrasväki kulloinkin sanoo kutakin sanaa, -ja millä äänellä. - -*Nämät haaveilut hän sai sen verran vihdoin mielestään poistumaan että -muisti mennä syömistä kyselemään tuvasta, kun sieltä jo veljeinkin -ääniä kuului. - - - - -VIII. - - -Viikon päästä tuli Heikki taas ja sai sillä kertaa tutustua kaikkiin -Latva-Kuntin perheen jäseniin. - -Parin viikon kuluttua siitä, vei Heikki Eevan kotiansa katsomaan. - -Lähdettäessä oli ilma kirkas ja Eeva sai istua kauniisen, -uudenaikaiseen rekeen. Komeat olivat hevonen, puetit ja rekivaatteet. - -Mieli oli niin keveä ja sydän lenteellä. Eeva toivoi että kaikki -ihmiset hänen nyt näkisivät, että saisivat kadehtia ... raukat. -Sellainenkin ajatus oli, että kaikki tuntemattomat ainakin herroiksi -luulevat. Kun ihmisiä vastaan tuli, ja niitä tulikin kaikellaisia, -yksinkertaisempia ja niitä toisia, niin Eevan teki mieli aina jotain -ilkkua ja sanoa Heikille, mihin huomioon hän tuosta ja tuosta tuli ... -kun oli niin "kamala"... "Herra jee, katso kuin tuo ämmä oli itsensä -suurella huivilla mökkelöinyt! hi, hii ... ja piuksut kun miehillä!"... - -Ah, kun se oli hupaista, tehdä noita tärkeitä havannoita ja samalla -näyttää sulhollensa korkeata sivistyskantaansa, puhumalla noiden -ohikulkevain ihmisten auttamattomista puutteista! - -Heikki ei kaikisti juuri mitään vastannut, myhähtihän vaan ja toisinaan -sanoi: "niin on." - -Kun kiivaasti ajettiin kylien läpitse ja ihmiset heitä töllistellen -väistyivät tien syrjään, niin oikein Eevan päätä huimasi ja toisinaan -pieni huudahduskin pääsi, kun sitä mielessään kuvitteli miten ihmiset -nyt paraillaan heitä ihmettelevät: "Siinäpä meni komea pari ja hyvällä -hevosella," ... ja kuinka he sitten vielä perään katsoivat ja upeutta -ihmettelivät... - -Mutta Heikin sydämelle rupesivat Eevan huudahdukset ja naurut ennen -pitkää tuntumaan niin kuin pikkuisilta vasaran-iskuilta. - -Jo ennenkin oli hän toisinaan ajatellut, että kuinkahan se nyt oikein -on, kun se asia niin äkkiä päätettiin?... Onkohan tuo Eeva juuri -sellainen kuin hän toivoo, sisällisesti sivistynyt ihminen?... Johtui -mieleen kaikellaisia erityisiä tapauksia, jotka sotivat vastaan tätä -mielipidettä ja nostivat sydämessä kummallista pelkoa. Sitten hän vielä -ajatteli, että Eeva oli melkein liian valmis lupaukseen, isältä ja -äidiltä kysymättä ... ja eiköhän ollut ollenkaan kilpakosioita? Olisi -mielestänsä ollut parempi kuin olisi ollut niitä ... olisi voinut -enemmin rakastaa, jos omin silmin olisi nähnyt muidenkin pitävän -Eevasta. Ja jos sittenkin Eeva olisi häneen suostunut ja muut -hylännyt, ... olisi tuntunut niin suloiselta saada yksin olla tuon -halutun aarteen omistajana. - -Kun hän syvemmältä rupesi tätä miettimään, niin sydämen valtasi -omituinen väristys. Ehdottomasti, vaikka hän tahtoi sitä tunnetta -olemattomaksi ja suorastaan mahdottomaksi tehdä, tungeskeli se ajatus -ettei hän voi ollenkaan hyväksyä niitä luonteen ominaisuuksia, joita -hän Eevassa oli tullut tuntemaan. - -Kun hän tähän asti mietiskelyissään pääsi, niin silloin tuli niin paha -olla ettei siitä tullut helppoa muulla kun johdattamalla mieleensä -Eevan kauniit kasvot ja vartalon. Silloin kaikki ikävät varjot -poistuivat, sydän lämpisi ja hehkui taas tulisen intohimoisesti. Jos -hän silloin sattui istumaan, niin hän hypähti ylös, ikään kuin -paetakseen noita vainoavia ajatuksia, jotka häneltä tahtoivat riistää -hekumallisen riemun. "Eeva on minun ja hän on kaunein tyttö, mitä ikänä -olen nähnyt..." Tämä ajatus karkoitti muut, ja tuskain haihduttua -tuntui siltä, kun ne olisivat vaan olleet pahoja unia ja kun ei niillä -todellisuudessa voinut olla mitään vastinta tuohon kauniisen tyttöön -nähden, niin teki oikein mieli laulaa ja tanssia. - -Tällä matkalla hän nyt tuota -- "Eeva on kauniimpi tyttö kuin ikänä -olen nähnyt" -- ajatusta kehitti ja punnitsi. Mutta nyt oli se etu -poissa, joka kotona aina oli ollut, se nimittäin, että kotona ei Eeva -ollut nähtävissä, vaan ajatuksissa muodostui hänen kuvansa kaikkia -Heikin ihanteellisia vaatimuksia vastaavaksi. Tällä kertaa oli -Eeva vieressä. Hänen puheissaan oli paljon tuota -- sydämen -sivistymättömyyttä -- joka ei Heikkiä miellyttänyt, ja joka samalla -himmensi sitäkin ihanteellista kuvaa, joka ulkomuodosta oli ajatuksissa -ollut. Kun hän katseli Eevan kasvoja nyt, niin ei nekään olleet hänen -mielestään niin ihanat kun ennen. Mutta tuota ei hän uskonut, sillä hän -piti sydämessään olevan kuvan todellisempana kuin sen mikä vieressä -oli. Ajatteli että matka oli rasittanut ja suuri huivi, joka oli pään -ympäri kiedottuna, rumensi ja esti kasvoja täydessä kauneudessaan -esiintymästä. - -Tämä ajatus pani hänen kiihkeästi ajamaan että pääsisi ensimaiseen -lepopaikkaan jossa Eeva saisi ottaa huivin pois ja hän, Heikki, -todistuksen siitä, että hänen idealikuvansa oli oikea. Siellä, kun Eeva -istui ja lämmitteli takkavalkealla ja puhui paljon ja ystävällisesti -talon väen kanssa eikä mitään sellaista, joka olisi Heikille ollut -vastenmielistä; ja kun talon väki kunnioituksella kohteli ja -silmäyksillään osoitti ihantelevansa Eevaa, niin Heikki taas rupesi -iloitsemaan Eevan omistamisesta... Kuinka sievästi se sentään vaatetti, -tuo röijy valkoisine kaulapitseineen ja tuo leninki, jonka helma -sievissä laskoksissa ja noin herrasmaisesti kapoitettuna noin ja -noin ... ja sitten nuo kasvot!... - -Heikki uiskenteli hurmautuneena rakkauden intohimoisissa laineissa. - -Eevan sydämessä oli se, jota sanomme rakkaudeksi, kohdannut orpolapsen -kohtalon. Ei siten, ettei hän olisi Heikistä pitänyt ensinkään, mutta -siten, että pää-aseman siellä oli vallannut se loisteliaisuuden halu, -jonka hän tämän naimisen kautta aikoi saada täytetyksi. Kun hän -kuvitteli mieleensä tulevia elämän nautintoja, niin ei hän hetkeksikään -unohtanut Heikkiä, vaan piti sen asian järjestykseen kuuluvana, että he -yhdessä tulisivat kaikesta hupaisuudesta osallisiksi. Sen enempää -rakkautta Heikkiä kohtaan ei hän kaivannut, sillä hän todella luuli -ettei rakkautta voikaan olla muullaista kuin mitä hän tunsi. Hän siis -tunsi näin: "Minä saan miehen aimo paikasta, Tästä varmaan hyvin paljon -puhutaan pitäjäällä ja sanotaan että niistä tulee komea ja kuuluisa -pari... Ainakin kaikki tytöt kadehtivat, kun minä pääsen sellaiseen -paikkaan ja saan niin komean miehen..." - -Kuta lähemmäksi ehdittiin Heikin kotoa, sitä vilkkaammin liikkuivat -Eevan mielikuvitukset siellä. Taas esiintyivät nuot lihavat vanhemmat -ja hieno, komea sisar. Kuvitteli, kuinka ne kaikki ovat heidän -tullessaan pihalla vastaan ottamassa ja sanovat hänelle: terve tullut, -eikä niinkuin moukat tuota tavallista: hyvää päivää. Kuvastui myöskin -mieleen, miten piiat asioikseen juoksevat pihalla sankoja kantaen ja -puita hakemassa, mutta pääasiassa kuitenkin häntä katsellen sitten -toisilleen kertoakseen ja hänen pulskeuttaan ylistelläkseen... Kartano -oli äärettömän komea, punaiseksi maalattu ihan joka paikasta, -tuparakennus kaksikerroksinen, sen edessä moniruutuisilla ikkunoilla -varustettu kuisti, josta mennään tupaan ja kamareihin ja kamareista -saliin, jossa on komeat matot, topatut sohvat, soututuolit ja -satullipeilit ja ... ja... Hänen mielikuvituksensa loi semmoisen -komeuden, että häntä toden teolla rupesi oikein pelottamaan kuinka -siellä osaa olla, ettei oudolta näytä, kun ei koskaan ennen ole -semmoisissa paikoissa ollut. - -"Joko nyt pian ollaan kotonasi?" kysyi Eeva usein. - -"Ei nyt vielä, mutta pian," Heikki vastasi. - -Eeva odotti ja odotti. Katseli laajalle ympärillä olevia taloja ja aina -eteenpäin, itsekseen arvellen, kun jonkun talon näki: - -"Onkohan se tuo?" - -Kun semmoisten ohi ajettiin, niin Eeva sanoi: - -"Tuota jo siksi luulin." - -"Vai tuota... Tuollaiseksiko sinä kotoani ajattelit?" - -"Niin, en minä tiedä." - -He olivat valtatieltä poikenneet Lahtiseen vievälle kujalle. Eeva ei -sitä tietänyt, luuli vaan yhä matkaa jatkettavan. - -"Noh...?" äännähti Eeva kun Heikki pysäytti hevosen kotinsa pihassa. - -Heikki nousi nauraen reestä. - -"Joko nyt ollaan perillä?" Eeva alkoi silmäellä ympärilleen ja nousta -reestä. - -Ei ollut läheskään sellaista, kun hän oli mielessään kuvitellut. -Suuremmoista sentään oli kartanolla kaikki, joka merkitsi, ettei pesä -ollut huono. Piika, joka hääräili navetan puolessa, alkoi lipaista -tupaan. Eeva katseli häntä kaiken matkaa ja näki että piika -tuo'tuostakin lurkautti häneen ja nauroi. Vastaanottajia Eeva jo ehti -kaivata ja ajatteli että, kun ei renki tule edes hevosta riisumaan -ettei Heikin tarvitsisi. Samassa kun he Heikin kanssa alkoivat tupaan -päin astua, ilmestyi portaille nainen aivan kotitekoisissa vaatteissa, -eikä suurestikaan vastaava niitä mielikuvia, joita Eeva oli Heikin -sisaresta nähnyt. Tyttö tuli hymyillen luokse. - -"Saan esittää: morsiameni ... sisareni." - -Eeva muisti tarkkaan harjoituksensa, ojensi kätensä neiti -Sälppenströmin lailla, sillä hienolla tavalla, jolla näkemältä on niin -kuin tarkoitus estää toista lähemmäksi tulemasta, teki pää- ja -vartaloväännökset tarkan järjestelmän mukaan. - -Hilta, se oli Heikin sisaren nimi, pudisti tarjottua kättä -sydämellisesti. - -"Terve tullut," hän sanoi, "toivon että täällä tulette hyvin -viihtymään." Hiltan ääni vapisi liikutuksesta, sillä hän ajatteli sitä -elämän matkaa, jota hänen veljensä ja tuo kaunis Eeva olivat, niin -sanoaksemme, tänään alottaneet. - -"Toivotan onnea," jatkoi Hilta, katellen veljeänsäkin. - -Mentiin kolmisin sisään, sillä muita ei näkynyt tulevan ulos vastaan -ottamaan. Eeva oli huomannut Hiltan liikutuksen ja häntä kummastutti -tuollainen sydämellisyys. Mutta kuitenkin oli Hiltan käytös tehnyt sen, -että hän paljoa rohkeampana astui sisään. - -Eteisestä päästiin kamariin. Se oli siisti, mutta ei puoleksikaan -sellainen kuin Eeva oli otaksunut -- komea ja loistava. - -Vanhan puolisen vaimon näki Eeva siellä, kun sisään menivät. - -"Äitini," esitti Heikki... - -He ottivat toisiaan kädestä ja Eeva suoritti tervehdyksen taas kaikilla -taiteellisilla tempuilla. - -Vanhahko, pieni emäntä katseli häntä tarkoin silmiin ja piti yhä kiini -kädestä. - -Eevaa kylmöitti, sillä noin tarkkaa tarkastelua ei hän ollut ikänä -osannut aavistaa ... oli otaksunut sen tapahtuvan noin vaan -salamykkään. - -"Hän siunaa ne kuin Herraa pelkäävät, sekä pienet että suuret," virkkoi -emäntä vihdoin, yhä katsellen silmiin. - -Eeva hämmästyi, niin että posket vaalenivat, sillä tämmöisestä -vastaanotosta ei ollut edes pientä piirtoa hänen mielikuvituksissaan -harhaellut. - -"Herra siunatkoon teitä, enämmin ja enämmin, teitä ja teidän -lapsianne," jatkoi hän. "Näillä kalliilla Pyhän raamatun sanoilla sanon -minä sinun tervetulleeksi huoneeseni." - -Eeva tunsi sydäntään suuresti helpottavan, kun vanha vaimo laski hänen -kätensä irralle ja ystävällisellä äänellä kysyi jotain Heikiltä ja -Heikki siihen vastasi. - -"Vaatetta pois nyt," emäntä sanoi hymyillen Eevalle. "Älä nyt kursaile -turhia." - -Heikki meni vetämään päällys-takin hihasta "niin, niinhän..." ja -naurahteli. -- - -Eeva rupesi nyt vasta tulemaan tajullensa, sillä emännän tervehdys oli -häneen koskenut niin kummallisesti. Se särki kerrassaan monen hetken -luomat mieliivät, jotka olivat muodostuneet kokonaan komeus-periaatteen -ja semmoisen kaavan mukaan, jota hän oli tottunut ajattelemaan -sivistyksen mahdollisimman korkeana täydellisyytenä. - -Heikki lähti hevosta korjuun hoitamaan. Eevaa oikein helpotti, kun -emäntä meni pois ja Hilta tuli sijaan, häntä saliin johdattamaan. - -Ujo oli Eeva ison aikaa niin ettei paljon mitään puhetta tahtonut -tulla, vaikka ei salissakaan niin pelottavan hienoa ollut kun oli -luulotellut, istua uskalsi kyllä, mihin päin tahansa. - -"No mitä sieltäpäin nyt kuuluu?" alkoi Hilta kysellä, kun he olivat -sohvaan istuutuneet. - -"Enpähän tiedä, eipä juuri mitään." - -Hilta haki valokuva-albumin ja antoi sen Eevan katseltavaksi. - -"Haluatko kuvia katsella?" - -"Sehän on hauskaa." - -Eeva käänteli vitkaan albumin lehtiä ja kyseli tuo tuostakin, mikä ja -kuka oli kunkin kuvan alkuperäinen malli. - -Sillä aikaa Hilta miettiväisenä syrjästä katsahti väliin hänen -kasvoihinsa ja tuon muodikkaan leningin liepeisiin. - -"Se on hupaista, kun on noin paljon valokuvia," sanoi Eeva, pannen -albumin pois. - -"On se, noin joutilaina hetkinä, kun tuntuu ikävältä olo, ja ottaa -albumin, niin on kuin joutuisi keskelle suurta ystäväseuraa." - -"Niin." - -"Onko Eevalla paljon valokuvia?" - -"Ei minulla ole näin paljoa ... vähä vaan." - -"Toimiiko ompelu-seura siellä ahkerasti?" kysyi Hilta vähän ajan -perästä. - -"Eipä juuri nyt enää. Arpajaisten jälkeen ei herrasväkikään ole enää -näyttänyt mitään huolivan koko seurasta." - -"Onko niistä sitten niin suurta kaipausta. Se on tunnettu asia, että -jos herrasväkeä ja talonpoikaisia ryhtyy yhdessä jotain toimimaan, niin -säätyeroitus sen tekee pitemmän päälle mahdottomaksi." - -"Kyllä meidän seura sitten kuolisi kaiketi, jos et siinä olisi heidän -apuansa," arveli Eeva innokkaasti. - -"Miksi niin?" - -"On niin vähän meitä talonpoikaisnaisia." - -"Mikähän siihen on syynä?" - -"En minä tiedä. Alussa niitä kyllä oli enemmän, mutta ei ne nyt enää -ole tulleet." - -"Minä luulen arvaavani," sanoi Hilta innokkaasti, "mikä tuohon on -syynä, sillä meidän pitäjäässä on siinä suhteessa myös hiukan -kokemusta. Teidän seurassanne taitaa vallita liian hienot tavat, niin -että yksinkertaisempiin tapoihin tottuneen tulee siellä ikävä olla." - -"No en minä tiedä," sanoi Eeva epäillen ja ajatteli että tapain -hienostuttaminenhan onkin yksi ompeluseuran pää-tehtäviä. - -Hilta hymyili. - -"Kyllä se niin on. Mutta ei tuo mikään kumma ole, että siellä niin on; -niin se on melkein kaikkialla käynyt, missä kansallisia seuroja ensin -on perustettu, että niihin on tahdottu heti alussa istuttaa niin hieno -henki, että kun yksinkertaisesta kodista oleva tulee seuraan, niin -hänen täytyisi heti perinpohjin muuttua, jos hän siellä viihtyisi. Ja -kun ei kuitenkaan kukaan voi niin muuttua, niin jäädään ennemmin -vanhoihin tapoihin, joissa saadaan säilyttää vapautensa." - -"Kyllähän se niin on." Mutta Eeva ei käsittänyt tätä. - -"Kansalliset edistyspyrinnöt nuorison kesken pitäisi alottaa -silta-hypyistä ja siitä vähitellen ylöspäin kehittää." - -"Taitaisi sitten paremmin onnistua," nauroi Eeva. - -"Ei ne tahdo täälläkään tuota myöntää, eikä Heikkikään ole minun -kanssani samaa mieltä." - -"Riitelettekö siitä?" - -"Kyllä väliin, niin että räikkyy, mutta isä on minun puolellani ja kun -hän tulee, niin Heikin ei auta mitään." - -"Vai ei auta," nauroi Eeva. - -"Ei. Mutta emmekö mene veljeni kirjoja katselemaan?" - -"Mennään vaan." - -Tytöt menivät Heikin kamariin, toisiinsa jo hyvin tutustuneina. - -Eeva alkoi vähitellen toipua outoudestaan ja päästä luonteensa puolesta -entiseen asemaan. - -"Herra siunaa, kun hänellä on paljon kirjoja, niin kun opettajalla!" -huudahti Eeva, kun Hilta oli kirjakaapin oven avannut. - -"Onko Eeva hyvin paljon lukenut?" - -"En minä kovin paljoa, kun ei ole itsellä kirjoja, eikä ole aina niin -lainatuksikaan tullut, vaikka kyllähän niitä lainakirjastossa olisi ... -mutta en minä viitsi paljon lukea kun ajattelen että mitä siitä on -hyvää..." - -Hilta oli ottanut useita kirjoja pöydälle, kädessä oli hänellä Vänrikki -Stoolin tarinat. - -"Näitä minä luen ja ihailen aina," sanoi hän. - -"Vai niin, mitä ne ovat?" - -"Vänrikki Stoolin tarinat." - -"Ovatko ne hupaisia?" - -Hilta katseli vähän kummastuneena Eevaa ja näytti epäilevän ettei ollut -oikein kuullut... Noinko vähän on Eeva lukenut, veljeni morsian?... - -"No johan Eeva niitä on lukenut," sanoi hän sitten. - -"En minä ole, minkälaisia ne ovat?" Eeva kurkisti kirjaan, joka oli -avoinna Hiltan kädessä. - -"Torpan tyt-tö, mikä se on?" - -"Tottako ettet sinä ole lukenut näitä?" - -"Ihan totta, mitä minä nyt sitä narraisin. Kyllä niitä on paljon -muitakin kirjoja, joita en minä ole lukenut." - -Eeva sai käteensä kirjan ja alkoi lukea: - - "Jo päivä laski suruinen, tul' ilta ihanainen, - Majoille maille valahti, jo rusko sammuvainen." - -... "Tämä on laulua," virkkoi Eeva. - -"Niin on." - -Eeva luki edelleen, mutta hän ei ollut harjaantunut vähääkän runojen -lausumiseen, josta syystä hän luki epävakaisesti ja sisällys tuli -hämärästi käsitetyksi. - -"Kaunis laulu," arveli hän, saatuaan loppuun. - -Hilta nyt jo uskoi täydellisesti että Eeva puhui totta sanoessaan ettei -hän ole lukenut paljon mitään... Kaunis laulu ... ajatteli hän, ja tuo -arvostelu tuntui sellaiselta kun ei Eeva olisi osannut tehdä vähääkän -eroitusta tämän ja tavallisten arkki-veisujen välillä. He pitivät -molemmin kirjan kansista ja Hilta veti sen vaistomaisesti itselleen. - - "Tee hauta mulle, äitini! jo päättyi päivät multa; - Paennut tappelua on tuo kurja sulho-kulta. - Mua muisti hän ja itseään, ja sua totellen, - Hän petti toivon veljien, maan petti isien." - -Hilta oli ikään kuin haltioissaan, lausuessaan näitä säkeitä. Hänen -tavallisesti tyyneet, vakavat kasvonsa hehkuivat, silmät säihkyivät ja -koko sielussaan näytti hän noita samoja tunteita tuntevan. Hän loi -Eevaan katseen, jonka olisi saattanut selittää tarkoittavan: -"Ymmärrätkö nyt, ettei tämä ole mitään tavallista 'kaunista laulua', -tuommoista kurjaa rakkauden ruikutusta, jota intohimot synnyttävät, -vaan tämä on jotain toista?" - -Eevaa ihmetytti ensinnä Hiltan käytös, mutta sitten hän rupesi -nauramaan, sillä hän luuli että toinen leikin vuoksi vaan noin -"kummaili." - -Tämä loukkasi Hiltan tunteita siihen määrään, ettei hän voinut enää -viimeisiä säkeitä tuosta runosta lausua, vaan alkoi äänetönnä selailla -kirjaa, koettaen niin paljon kuin mahdollista peittää todellisia -ajatuksiaan, muista asioista puhumalla. Mutta vähän ajan kuluttua otti -Eeva uudelleen Torpan tytön puheeksi. - -"Hänpä oli outo tuo tyttö, kun tahtoi kuolla siitä, ettei sulho -kuollut... Ei hän ainakaan rakastanut," sanoi hän. - -"Mistä sitä voi päättää?" kysyi Hilta hymyillen. - -"Kun olisi tahtonut, että sulhon olisi pitänyt kuolla." - -"Niin, eipä taitanut rakastaa. Veljeni on varmaankin sinulle tuosta -lauseesta hyvin kiitollinen." - -Molemmat nauroivat, mutta Hiltalla ei enää ollut halua väitellä. Eevan -arvo laski hänen mielessään hurjaa vauhtia. - -Kirja oli taas joutunut Eevan käteen. - -"Täällä on paljon lauluja, aivan lauluja koko kirja." - -"On siellä." - -"'Döbeln Juuttaalla,' kas, tuota erään kerran meidän ompeluyhtiön -iltamassa lausui lyseolainen Pekkanen." - -"No eikö siellä ole useampia näitä runoja lausuttu?" - -"Runoja ... niin, niin, runojapa niiden nimet olikin -- Kyllä minä -luulen ja muistelen nyt että on, mutta ei ole tullut pannuksi niin -mieleen." - -"Tässä on Päivärinnan Elämänhavannoita, 'Mökin Maiju,' onko Eeva sitä -lukenut?" - -"Olen, niitä minä olen lukenut useampiakin; ne ovat hupaisia. Sillä -Maijulla oli surkea kuolema, onkohan se tosi?" - -"Kyllä kai, kuinkas muuten." - -"Voi Jumala, kun se siellä myllyn harjalla istui, kun mylly oli -keskijoessa, jäiden keskellä ja kun se sitten sinne hukkui. Kun minä -sitä luin, niin minä oikein itkin ja ajattelin että onkohan se tosi." - -"Kyllä semmoista tapahtuu maailmassa," sanoi Hilta, nähtävästi -iloissaan siitä että kuuli Eevankin voivan olla tunteellisen, kun on -semmoista kysymyksessä, jota hän käsittää. - -Heikki tuli nyt sisään. - -"Mitä te täällä juttelette?" kysyi hän, "Stooliko taas on Hiltalla -käsissä?" - -"Niin on, ja me puhumme myöskin Mökin Maijusta. Eeva vaan arvelee, että -liekö se totta." - -"Kukapa sitä niiden kaikkein toden peräisyyden tietää." - -"Minun mielestäni," sanoi Hilta, "voi kaikkia kuvauksia ja kertomuksia -pitää totena tavallansa, sillä jostain tosielämän tapauksesta -kirjailiat aina ottavat alkua kuvaukseensa." - -"Luonnollista, tietäähän tuon jokainen," arveli Heikki. - -"Kyllä niissä on kirjoissa paljon, jota ei voi uskoa, ja jota pannaan -vaan sitä varten että olisivat hupaisia lukea, niin kuin satuja ja..." -sanoi Eeva. - -"Mitä saduista!" Hilta huudahti ja meni pois huoneesta. - -"Missä sinun isäsi on?" kysyi Eeva Heikiltä. - -"Metsässä kuuluu olevan miesten kanssa, luultavasti saapuu pian -kotiin." - -Metsässä? ... ajatteli Eeva, ... kuinka hänkin metsässä kulkee -tällaisen talon isäntä... - -"Sinullapa on paljon kirjoja," alkoi Eeva uudelleen taas ihmetellä. -"Kuinkahan isäsi on antanut näin paljon ostaa?" - -"Eihän niitä niin paljon ole. Mitä isään tulee, niin hän niitä on -useita ostanutkin ja hän lukee itsekin." - -Tässä Eevalle taas uutta ihmettelemistä. Hän oli tottunut ajattelemaan -ja näkemäänkin, että tuommoiset isot maanviljeliät eivät ensinkään -viitsi lukea muuta jos sanomalehtiä ja että he parhaasta päästä -komealle hevosella ajelevat vaan kaiket päivät tuttaviansa tapaamassa, -totia juoden ja paperossia poltellen. Nyt hän vielä oli kuullut että -Lahtinen oli oikein puita hakemassa metsästä. - -"Välskärin kertomuksia," luki hän erään kirjan kannesta, jonka oli -pöydältä käteensä ottanut. "Ovatko nämät hauskoja?" - -"Etkö sitten ole niitä lukenut?" ihmetteli Heikki. "Nehän nyt ovat -niitä paraita, mitä on suomalaista kaunokirjallisuutta." - -"En minä ole tätä kirjaa ikänä nähnytkään." - -"Sinun pitää sitten ottaa ja lukea se ja vielä kaikki muutkin osat; -niitä on kaikkiaan viisi." Heikki toi kaapistaan kaikki Välskärin -kertomukset. - -"Vooi ... en minä voisi ijässäni lukea noin paljoa, ei vaikka..." - -Heikki nauroi. - -"Onhan niitä koko kasa, mutta kyllä ne ovat niin hauskoja, että ne -piankin lukee." - -Hilta tuli huoneesen nyt ja pyysi saliin kahville tulemaan. Sinne -mentiin. Emäntäkin oli siellä ja tuli vielä isäntäkin, joka äsken oli -kotiin saapunut. - -Eeva lensi taas punaiseksi poskilta, sillä eihän ollut mitään -tavallista seisoa ensi kertaa tulevan appensa edessä. Tämä mies vastasi -ulkomuodoltaan jokseenkin sitä kuvaa, joka Eevan mielikuvituksissa -oli hänestä syntynyt. Oli kuitenkin ystävällisempi nähdä ja -vikkeläkielisempi. - -"Terve tullut," sanoi isäntä ja hänkin oli hiukan hämillään. Eeva -tunsi tällä kertaa olevansa paraiten tyytyväinen tervehdyksensä -onnistumiseen. Se johtui luultavasti siitä, että isäntä oli jokseenkin -sellainen kuin hän sen oli ajatellut... Sai siis tervehtiä, niin kuin -puoleksi vanhaa tuttua. - -Isäntä olikin hilpeä leikin puhuja ja sai nuoret pian rattoisasti -nauramaan. - -Eevasta tuntui tämä niin somalta, kuin kaikki, koko perhe oli yhdessä -kahvia juomassa, eikä kukaan toisilleen vinosanoja antanut, että hän -todella kotiutui Lahtisessa ja rupesi ajattelemaan, että näin sitä -pitäisi aina olla. - -Eeva oli rattoisalla mielellä, puhui vilkkaasti ja paljon. - -Vanha emäntä kutoi sukkaa; ei ottanut paljon osaa keskusteluun, mutta -oli pelkkänä korvana. Isäntä keikkui soututuolissa tupakoiden ja Heikki -nojaili sohvassa. Hilta oli mennyt muihin askareisin. - -"Kyllä se minusta," puhui isäntä, "on hyvä asia että sivistys kansan -keskuudessa karttuu, sillä en minä ole niitä, jotka tuota pitävät -pahana enteenä; mutta se on mielestäni huono merkki, että sivistys -usealla taholla tahtoo muodostua vaan pintapuoliseksi koreilemiseksi. -Sen tähden on peljättävä, että jos tuommoista menoa kestää, sivistys -tulee kansalle kauheaksi loukkauskiveksi." - -Ukko näkyi pääasiallisesti puhuvan Eevalle, sillä hän luuli tytön häntä -täydellisesti käsittävän. Eikä hän ollenkaan tullut ajatelleeksi että -hänen tuli kiittää juuri tuota Eevan käsittämättömyyttä siitä, ettei -tämä hänen puhettaan loukkaukseksi ottanut. Eeva ei tiennyt olevansa -tuommoinen pintapuolinen koreilia, vaan ajatteli itsensä johonkin -määrään kehittyneeksi. Tätä edellytti Lahtis-Pekkakin. - -"Niin ... kyllähän se niin on, myönsi Eeva. - -"Niin se on," jatkoi ukko Eevaan katsoen ja hymyillen. "Nuoret naiset -alkavat hyvällä menestyksellä matkia herras-naisten vaatetusta ja useat -heistä pitävät sen sivistyksenä kun tuon osaavat. Vielä tottuvat he -kyllä monikin käyttäytymään hyvinkin hienosti ja sitten ajattelevat -että se on sivistystä. Mutta jo se, että he luulevat olevan -tarpeellista sivistyneelle ihmiselle pitää päällään hienoja vaatteita, -jos tahtoo jostain käydä, osoittaa että ovat kokonaan väärällä tolalla. --- En minä nyt tätä sano sinulle Eeva," paranteli ukko nauraen, "sillä -tuo tapa on liiaksi yleinen tytöissä, että siitä erityisesti sopisi -ketään moittia." - -Isäntä oli tyytyväinen kun sai sydämensä puretuksi. - -"Kyllähän se onkin semmoista," Eeva sanoi omistamatta isännän moitetta -itselleen, "meidän pitäjäässä ainakin yksin huonoimmat piiatkin -pakkautuvat vaatetuksessa talontyttärien rinnalle ja sitten ei palkat -tahdo piisata, ei ollenkaan." - -"No, niinkuin paremmat edellä, niin huonommat perässä." - -"Mutta se on ainakin väärin että huonommat menevät parempain perässä," -arveli Eeva. - -"Aivan niin, sitähän juuri olen tahtonut sanoakin; vaatteissa vaan -mennään sivistyneiden perässä, eikä ollenkaan tiedoissa ja taidoissa: -'Kuinka paremmat edellä, niin huonommat perässä'." - -"Meidän pitäjäässäkin ovat jo piiatkin ruvenneet käyttämään hanskoja," -nauroi Eeva. - -Emäntä loi vakavan katseen Eevaan, silmät viipyivät pitemmän aikaa -leningin helmaa tarkastelemassa ja suun soppiin ilmestyi hieno -surullinen hymy. - -"Niin täälläkin. Se vasta sopiikin, lempo soikoon!" - -Isäntä nauroi. - -Heikki oli tullut äitiinsä. Hän ei ollut paljon puhuvainen, jonka -tähden hän nytkin aniharvoin jotain sanoi: kuunteli vaan ja naurahteli -isän ja Eevan keskustellessa. - -"Kyllä ne naiset menevät muotiensa kanssa niin kuin virran mukana, -mutta me pojat, me pysymme alallamme," hänkin vihdoin sanoi koomillisen -vakavasti. - -"Kyllä, parahiksi. Tämän aikuisille nuorille miehille ei -arkivaatteeksikaan tahdo enää kelvata muu kuin verka... Ei ole mitään -kiittämistä," arveli isä. - -"Pojathan ne vasta kaikki tahtovatkin uuden aikaista," nauroi Eeva, "ja -niillä pitää olla komeat jos komeat hevoset ja pulkat ja supsiiniturkit -ja..." - -"Niin, sitä varten että akan saisivat," jatkoi isäntä. - -Naurettiin yksimielisesti. - -Eeva katseli ulos ikkunasta maantielle päin. - -"Herra Jumala, kun ajetaan kovasti!" hän äkkiä huudahti, "voi siunaa! -kukahan tuo on?" - -Eeva parka! Hän kosketti tietämättänsä isäntäväen arkaa kohtaa, sillä -ei kukaan saanut talossa koskaan lausua turhaan Jumalan nimeä, saamatta -emännältä vakavia ja ankaria nuhteita, eikä isäntäkään tuota sietänyt. - -Kun Eevan huudahdus kuului, katsahti Heikki hämmästyneenä äitiinsä ja -sitten isäänsä. Isäntä katseli hämillään lattiaan ja emännän kasvot -osoittivat surullista levottomuutta. He eivät kumpanenkaan liikahtaneet -paikoiltaan katsoakseen. Heikki meni muodon vuoksi. - -"Katso nyt, tunnetko?" - -"En tunne, lienee joku juopunut." - -"Voi Jumala, jos se kaatuisi!" jatkoi Eeva yhä katsellen. - -Emäntä meni ulos. Kasvoilla kuvastui ankara sisällinen liikutus, joka -pani hänet melkein kuumeentapaisesti kiirehtimään. Heikki oli levoton -ja näytti hyvin onnettomalta, sillä hän tiesi liian hyvin mitä äiti nyt -ajatteli Eevasta. - -"Jaahah, jaahah," rupesi isäntä paneskelemaan ja läksi myöskin pois. - -Heikin teki mieli varoitta Eevaa välttämään tuota siunailemista ainakin -hänen vanhempainsa kuullen, mutta pelotti että Eeva ottaisi pahaksi. Ja -kun sitten oli muusta tarinaa ja asian suurin tärkeys mielestä haihtui, -niin jäi varoitus sanomatta. - -Ehtoolla, kun Eeva ja Hilta olivat kamarissa ja Hilta ompeli, niin Eeva -äkkiä, oikein muun puheen välissä kysyi: - -"Hilta, onko sun äitisi jumalinen?" - -"On... Kuinka sinä sitä nyt satuit kysymään?" Hilta ei voinut -hämmästystänsä peittää, sillä Eevan kysymys tuntui pilkalliselta. - -"Kysyin vaan, kun olen huomannut hänen olevan semmoisen. Laskeeko hän -sinua mihinkään joukkoihin?" - -"Mitä sinä nyt tarkoitat, kenenkä joukkoihin?" - -"Toisten nuorten..." - -"Laskee, vaikka kyllähän hän estääkin toisinaan." - -"Mitähän niiltä vanhoilta tarvitseekaan aina kysyä lupaa." Eeva nauroi. - -"Kyllä minun ainakin täytyy ja Heikinkin." - -"Sepä on... Ei minun ainakaan tarvitse koskaan kysellä. Eikö se tunnu -hyvin orjalliselta?" - -"Ei tunnukaan, kun siihen on tottunut ja sitä paitsi, minuun on -kasvanut vakuutus, että se on oikein." - -"Jos minun pitäisi lupaa kysyä vanhemmiltani aina," jatkoi Eeva, "niin -minä en pääsisi minnekään, sillä isäni on niin vanhan-aikainen, niin -että ei hän ymmärrä mitään tämänaikaisista asioista." - -"Vai niin; mutta nyt minun täytyy mennä navettaan. Mene nyt ottamaan -Heikin kirjastosta jotain luettavaa niin kauaksi, että saat aikasi -kulumaan." - -"Navettaanko? Pitääkö sinun navettaan?" - -"Tietysti, kuinkas muuten," nauroi Hilta. - -Eeva ei sanonut mitään enää, katseli vaan oudostellen Hiltaa, joka -kiireesti meni. - -Aina vaan tuli uutta kummastelemisen syytä. Olihan hän ajatellut ettei -semmoisen talon tyttären tarvitsisi navettaan mennä. Hän rupesi -ajattelemaan että kyllä Hilta ainakin tuntee itsensä onnettomaksi ja -alkoi surkutella sitä, kuinka kovan kotikurin alaisena täytyy niinkin -komean talon tyttären olla... Kaikilla sitä on tuskansa tässä -maailmassa. Eeva tunsi itsensä melkein onnellisemmaksi Hiltaa. - -Kaksi päivää viipyi Eeva Lahtisessa. Lopulta alkoi olonsa tuntua jo -ikävältä ja orjalliselta, johon lienee paraastaan se seikka -vaikuttanut, että kukin siellä teki aina jotain työtä, eikä alituiseen -joutanut hänen kanssaan kukaan jaaritella. Sitten vielä piti puheet -olla niin punnituita ja tarkkaan ajateltuja; jos jotain sanoi semmoista -vapaata, jota oli oppinut, niin ei kukaan hilpeästi nauranut eikä -puheesen osaa ottanut. Erittäinkin emäntää hän jo tässä lyhyessä ajassa -oppi vaistomaisesti pelkäämään ja karttamaan sen vakavuuden tähden, -jota tämä kaikessa osoitti. Hiltan kanssa hän viihtyi melkein niin kuin -puolipakosta, sillä tämän luonne oli Eevan mielestä raukkamainen, joka -turhaan äitiä orjaili, eikä koskaan oikein hupaisella tuulella -näyttänyt olevan. Heikin kanssa ei ollut paljon juttelemista. Ainoa, -joka häntä huvitti johonkin määrään, oli isäntä; kun hän oli -saapuvilla, niin siiloin oli hupaista, sai nauraakin totuttuun -tapaansa, kun se kiusaili ja niin paljon hupaista leikkiä laski. - - - - -IX. - - -Kotiin päästyään tunsi Eeva kyllä itsensä vapaammaksi, mutta ikävöitsi -ja ihaili kuitenkin Lahtisen puhtaita oloja ja olisi mielellänsä -tahtonut täällä kotonakin kaikki sellaiseksi muodostaa. Se ei -kuitenkaan äkkiä voinut tapahtua, kun ei hänellä ollut paljon valtaa. -Vaan kun se kerran jäi, niin into lauhtui mielestä ja tottui taas -kotiin semmoisenaan tyytymään. - -Vahvaksi vakuutukseksi jäi Eevaan kuitenkin, että kaikki oli tuolla -toisessa pitäjäässä paremmin ja komeammin kuin kotipitäjäässä. Siitä -hän useille ystävilleen kertoi, ja sanoi kuinka oli se ja se paikka -laitettu, kuinka se oli komeaa ja mukavaa, niin että oikein meikäläiset -hävetä saa kun niin paljon ollaan jälessä, eikä mitään osata niin -herroiksi laittaa kuin siellä... - -Eikä hän nyt enää muuta ajatellutkaan kuin muuttamista ja sitä varten -hän jo teki valmistuksiakin. Koko aika meni niissä, niin ettei -kotiaskareet hänestä ollenkaan toimittajaa saaneet. - -Ja kun lauantaipäivä saapui, niin aina vaan silmät portille päin -kääntyivät ja Heikkiä sydän odotti. - -Kahtena lauantaina se toivo toteutuikin kauniisti. Mutta tuli kolmas; -ja kun Heikin tavallinen saapuma-aika ohi kului, niin tuli sydän -levottomaksi. Aina vaan silmät kääntyivät ulos, eikä mitään näkynyt. -Alkoi jo pimeä tulla ... sydän pakotti ulos menemään ... portille asti -ja sieltä katsomaan kauas maantielle... - -Heikkiä ei tullut sinä iltana. - -Kun niin myöhä tuli, ettei enää odottaakaan sopinut, niin se ajatus -levoitti, että Heikille oli mahdollisesti joku este tullut ja että -hän huomenna kuitenkin tulisi. Monellaiset ajatukset sitten -makuulla ollessa vielä pelottivat ja unta varastivat... Jos ei enää -tulisikaan?... Mutta toivo kuitenkin sai ylivallan, sekä toi unen ja -rauhan. - -Heikki tulikin sunnuntaina. - -Tällä kertaa iloitsi Eeva hänen tulostaan enemmän kuin koskaan ennen. -Koko talon väellä oli hyvä mieli, sillä eipä olisi kellekään hupaista -ollut, jos noin vaan olisi nyt tuo juttu päättynyt, taikka jotain -ikäviä tapauksia väliin tullut. Pihalle riensivät vastaan ottamaan -Eeva, ja pojatkin hevosta riisumaan. - -Mutta erinomaisen harvasanainen oli Heikki tällä kertaa. Oli kuin joku -raskas huoli olisi sydäntä painanut ... ei iloista mieltä näyttänyt -olevan muuta kuin äkkinäisiä tuulahduksia, jotka pian ohi menivät ja -huolen merkit kasvoilla sitä huomattavammiksi tekivät. - -Eeva koetti tiedustella syytäkin, mutta ei saanut tietää. Peitellen -sanoi Heikki, sen ei olevan mitään ja koetti hymyillä. - -Kun Heikki oli pois lähtenyt, meni Eeva kamariinsa ja itki. Sydän -aavisti pahaa, ... jos Heikki ... mutta eihän se nyt ajattelisi -semmoisia ... pitäähän hän minusta niin paljon. Mutta kun hän oli noin -kummallinen... Voi kumminkin jos hän eroa ajattelee... Mikähän mulle -neuvoksi tulisi sitten?... Mutta eihän se nyt kumminkaan... Muita -asioita lie ollut ajateltavana, niin kuin kaikilla ihmisillä aina on... - -Tällä tavalla sai Eeva lohdutetuksi itseänsä. Viikon kuluessa hän -levottui johonkin määriin. Lauantai-iltaa kuitenkin aina pelkäsi, että -jos ei tulisikaan silloin. - -Vaan ennenkuin lauantai ehtikään, sai hän erään; päivänä näin kuuluvan -kirjeen: - - "Entinen Eevani!" - -... Herra Jumala! ... mitä se on? ... entinen? -- Hän jatkoi: - - "Olen tutkinut sydämeni tilaa ja ajatellut sitä, että olemmeko - me toisiamme varten luodut. Olen tullut siihen päätökseen, - että me liian äkisti ja lapsellisen kiihkon valtaamina teimme - lupauksen ikuisesti liittyä yhdessä olemaan. En katso - tarpeelliseksi pitää pitkiä puheita ja antaa selvityksiä, ja - sanon siis suoraan, että minä olen tullut katumapäälle ja - purkaan täten liittomme. -- Koska emme ole vielä mitään suuren - arvoista toisillemme ostaneet ja antaneet, niin minun puolestani - olkoon kaikki sillään. Minä luulen ettei tämä minun päätökseni - sinuakaan kovin surulliseksi tee. Luultavasti oli se Luojan - sääntö, ettei meistä pitänyt paria tuleman. - - Ystävällisesti - - Heikki L." - -Tämä näytti olevan Eevalle kova isku. Kirjettä lukeissaan hän vapisi ja -loppuun ei hän tahtonut ehtiä ollenkaan. Hengitys kävi raskaaksi ja -silmät harhailivat levottomasti jo toista paikkaa kirjeessä tutkien, -kun ei vielä ollut toisesta päässyt selville. - -"Herra Jumala!" - -Tuntui niin kuin olisi kylmää vettä kaadettu pitikin ruumista. Kasvoja -ei voinut kääntää pois kirjeestä. Hän yritti lukea sitä uudelleen ja -yhä uudelleen ... yhtä ja toista kohtaa... - -"Oi Jumala!" - -Sanat tulivat sydämestä. Kirjettä ei hän enään katsellut, vaan käveli -tuskissaan toiselle puolelle kamaria ia sitten pääsi itku. Liikkeelle -lähtö ja itku vaikuttivat sen, että kiitävät ajatukset saivat jotain -pysyvää jalan sijaa ja alkoi saada itse jotain selvää siitä mitä -ajatteli. - -... Mitä, mitä olen minä tehnyt, että hän erokirjan teki?... Se ajatus -selvisi ensimäisenä kysymykseksi. Tuli montakin asiaa mieleen, mutta ei -mistään itseänsä tarpeeksi syylliseksi katsonut: - -"Voi, voi mikä häpeä!" hän oikein ääneensä jatkoi. "Voi Heikki, kuinka -sinä saatoit?... Minä pöllö, joka olen ollut niin ylpeä oman pitäjään -pojille ja jos nyt ... nyt ... voi-i! Nyt ne vaan pilkkaavat ja -nauravat kun olen saanut vasikan nah ... voi-i herra... Mikähän -kumminkin sen Heikin tuli? Ainakin hän moittii mua köyhäksi..." - -Äiti tuli kuulemaan mistä kirje oli tullut, ja kuuli Eevan ääneensä -vaikeroivan. - -"Mikä sinun nyt on?" kysyi hän kummeksien, "eihän se kirje...?" - -"Mitä, kirje?" - -"Mikä se kirje on?" - -"Ei mikään." - -"No tottapa jokin?" - -Eeva ei vähään aikaan sanonut mitään. - -"Erokirja," sanoi hän vihdoin ja purskahti itkemään. - -"Hääh? Mitä sinä nyt puhut?" - -Äidin kasvoilla kuvastui suuri hämmästys ja hänen ruumiinsa oikein -kumartui, kun hän tuota kysyi. - -Mutta Eeva ei sanonut mitään, itki vaan. - -"No ... mitä se sanoi?" kysyi äiti. - -"Ei se mitään sanonut." - -Äidinkään silmät eivät paljon liikkuneet, pään mukana vaan kääntyivät -ja tuijottivat. Pari kertaa hän siunasi. - -Pöydältä otti hän käteensä kirjeen. - -"Tämäkö se on?" kysyi hän ja katseli paperia, ikään kuin olisi siitä -jotain ymmärtänyt. Eevalta ei tullut vastatuksi. - -"No älä poraja[6] tuollaisen perään!" - -"Niin, mutta ei te tiedä..." - -"Mitä en minä tiedä? Sen ainakin tiedän ettei se porulla parane." - -"Niin mutta sitä saa niin hävetä, joutuu kaikkien pilaksi." - -Nyt pääsi äidiltä taas siunaus sydämen pohjasta, ja ääntänsä hän tuskin -sai kulkemaan kun hän kysyi tarkkaan Eevaa katsellen: - -"Mitä ... eihän sun ole asias huonosti?" - -Tumma puna nousi Eevan poskille ja hän sanoi: - -"Kehtaatte tuollaisia... Jos niin olisi, niin minä en tässä enää -seisoisikaan." - -Äidin rintaa helpotti. - -"No älä sitten turhia poraja, kyllä niitä on muitakin... Vaivainen -kelvoton kun tuolla lailla toisen sydämen syötteli. Eikö hän mitään -sano syyksi?" - -"Ei ... ja tietäähän sen muutenkin. Tämä on niin köyhä koti ja -moukkainen, mulla." - -"Älä sinä aina kotiasi syytä ja vanhempiasi. Mistä se komeus ja rikkaus -tässä nyt olis otettu. Koetettu on kyllä ja sinun suhteesi ainakin on -kaikki tehty mitä on voitu, jotta olisit saanut olla komiain joukossa. -Liiankin komeasti sua on laitettu, enemmän kun varat olisivat -riittäneetkään, niin ettei sun ainakaan sovi siitä syyttää, eijo." - -"Ei meillä ole mikään paikka niin kuin muualla ihmisissä." - -"Mitä, mikään paikka? Älä ole niin kovin turski. Ei tuollainen -tarvitsekaan miestä. Sinunko tähtes nyt olis koko talo pitänyt -herrastaloksi mullistaa?" Äiti rupesi itkemään ja silmiänsä pyhkimään. -"Tuollaisia niistä sitten saa, kun kyllä koetetaan passata ja holhota; -ja kun tulee olkapää olkapään tasalle, niin haukutaan vain palkaksi, -jota paremmin koettaa heidän mieltänsä noudattaa. Se on niin, jota -enemmän kissaa silittää, sitä ylemmäs se häntänsä nostaa"... - -Äiti meni pois itkien ja loukattuna. - -Nyt Eevan sydän vasta katsoikin olevan syytä itkuun, kun äitikin tuolla -lailla puhui ja vasten silmiä sanoi, ettei tuollainen miestä -tarvitsekaan... Turvaa ei tuntunut olevan missään eikä lohdutusta. - -Vaan kun toivottomuuden puuska ohi meni ja vakuutukseksi jäi, että -Heikin yksin oli syy kaikkeen, niin sitten alkoi vihan puuskaukset -Heikkiä kohtaan sydämessä mylleröidä. Ja kun tämäkin ohitse meni, niin -jälelle jäi kodin halveksiminen ja vahva vakuutus siitä, että kodin -huonous se oli ollut ainoa syy siihen, että oli erokirjan saanut. - - - - -X. - - -Pitäjäällä naurettiin, kun kuulluksi tuli, ettei Latva-Kuntin Eevan ja -Lahtis-Heikin naimisesta tulekaan mitään. Ihmiset sanoivat: "Saipa -nenäänsä tuo Eeva, kun menee yli säätynsä komeudessa." Toiset arvelivat -että ylpeys käy aina lankeemuksen edellä, ja vielä että ei pitäisi -nuolla ennen kun nokahtaa. Muutamat sanoivat Eevalle: "Mitä tuosta -huolit, vieläpä kun mieskin", mutta takapuolella jo nauroivat: "Liian -hyvä se oliskin ollu Latva-Kuntin Eevalle." Eevan sukulaiset taas -koettivat asiaa toisilla väreillä maalata, mutta sitä ei kukaan ottanut -uskoakseen. - -Yleensä oli tämä tapaus pitäjäläisille erinomainen nautinto ja -luultavasti muutamat elivät ruoatta monta päivää, kun vaan saivat tätä -tärkeätä asiaa juosta paikasta paikkaan kertomassa. Heikin arvo kohosi -merkillisesti ja satumaisia juttuja tiettiin kertoa Lahtis-Pekan -rikkaudesta ja Heikin hyvistä avuista. Mutta Latva-Kuntilaisia -katseltiin melkein kuin rikoksen tekiöitä. - -Vaan Latva-Kuntissa tästä kaikesta tiettiin ainoastaan vähän -arvaamalla. - -Latva-Kuntin isäntä mörähteli vihoissaan, kun emäntä hänelle sanoi että -"siinä se nyt oli koko morsiusjuttu". - -"Sitähän siitä oli tullakin ... sellaisesta touhusta." - -Ja kun hän oli asiaa enemmän ajatellut ja tullut siihen päätökseen, -että asiaan oli Eevan syy, alkoi hän taas ääneensä äidille sanoa: - -"Olet kasvattanut sellaisen 'fröökynän' siitä, ettei mihinkään pysty." - -"Minun niskaaniko siitä nyt taas..." puollusteli äiti. - -"Älä siinä aina... Ei huoli kukaan koko mukulasta, kun ei mitään -taida." - -"No kyllä se nyt jotain taitaa," sanoi äiti, "niin kovin alha..." - -"Älä valehtele. Olet opettanut, niin ettei kelpaa mihinkään." - -Emännällä ei muuta neuvoksi kuin mennä pois ja ruveta itkemään. - -Mutta vähitellen unohdettiin asia pitäjäällä ja Latva-Kuntissakin -mielet vähitellen tyyntyivät. - - * * * * * - -Kaupanhoitaja oli eräänä päivänä muutamia kuukausia edellä -kerrottuin tapausten jälkeen, tuonut talokas Repposen, joka oli noin -neljänkymmenen ijässä oleva leskimies, katsomaan Latva-Kuntin Eevaa. -Eeva miellyttikin miestä siihen määrään että tämä olisi ollut valmis -suuremmoisiinkin uhrauksiin, saadakseen Eevan itselleen vaimoksi. - -Eevasta tuntui asia alussa vähän vastenmieliseltä, erittäinkin siitä -syystä, kuin Repposella oli pieniä kasvatettavia lapsia ja muutenkin. -Hän ei ollut tällaista avioliittoa koskaan ajatellut ja alussa, tätä -ajatellessa, se oli maittavinaan niin ikävältä ja jokapäiväiseltä, -ettei haluttanut juuri ollenkaan... Mies miehenä kyllä olisi muuten -mukiin mennyt, mutta kun se oli leski. - -Vaan koti oli hyvä ja se oli se, joka Eevan sai asiaa ajattelemaan. - -Äidin mielestä oli tytöllä nyt silmin nähtävä onni edessä, jota vastaan -ottaessa ei olisi kannattanut vähääkän aprikoida. Eevan täti sanoi -samaa ja kehui ettei sitä semmoista tilaa aina ole avoinna, ja että -jokainen meidän pitäjään tytöistä sen aivan arvelematta vastaanottaisi, -jos vaan saisi... "Ketä sinä oikein haluat, kun ei kukaan kelpaa?" täti -sitten vielä hymyillen kysyi, ikäänkuin uskoen että Eeva se olikin, -joka ei Heikistäkään huolinut. - -Tämä otaksuminen muuten Eevaa riemastutti, mutta hän joutui nyt -vertailemaan Heikkiä ja Repposta toisiinsa. Siitä seurasi, että Heikkiä -tuli ikävä, mutta Repponen olisi saanut mennä sen pitkän tien. Mieleen -tuli niin elävästi ne hetket, jolloin Heikin kanssa ensi kertaa yhdessä -oli. Se muisto väänsi silmiin katkeria kyyneliä, jotka tuntuivat siltä -kun ei niitä voisi ikänä kuivata. Hän ei ollut koskaan ennen niin -itkenyt, eikä Heikkiä niin katkerasti kaivannut kuin nyt. Hän kysyi -itseltänsä, miksi se näin oli. Kyllä tosin silloinkin, kuin ero tuli, -oli pahalta tuntunut, mutta kun se oli ohi mennyt ja mieli vähän -ennättänyt tasaantua, niin melkein jo oli unohtanut koko Heikin, kun -_muita_ toivoi. - -Nyt kun tämä tuli, jota kohtaan ei ollenkaan saattanut samoja tunteita -tuntea kun Heikkiä kohtaan, hän huomasi odotuksessa erehtyneensä, ja se -tuntui niin karvaalta. - -Mutta tämä kohtaus oli ohitse menevää laatua. Tuota avioliiton ajatusta -tottui sietämään sitä mukaa kuin Reppostakin, jota aina ylistettiin. -Verrattain helpolla asian käytännöllinen puoli voitti Eevan sydämen, -eikä hän tuntenut itsellensä sanottavaa väkivaltaa tekevänsä kun rupesi -Repposen morsiameksi. - -Ja nyt, todella morsiamena ollessaan, rupesi Eeva osottamaan -käytännöllistä toimeliaisuutta enemmän kuin koskaan ennen. Siihen -ensinnäkin oli syynä se, että valmistuksissa itsestään oli paljon -vaivaa ja puuhaa, kun kaikki piti hyvin nopeasti kuntoon saada, sillä -Repponen toivoi saavansa Eevan mitä pikemmin, sitä parempi, kotiinsa -viedä. Toiseksi tunsi Eeva vaistomaisesti että avioliitto leskimiehen -kanssa, jolla oli isonlainen talous ja lapsia, tuo myötänsä paljon -vastuksellisia velvollisuuksia, kun pitää kohta ottaa aisoihin kiini ja -vetää nousumäessäkin. Ei ollut toivottavissa vähääkään oppimisen aikaa, -niin kuin siinä tapauksessa, jos olisi poikamiehen kanssa naimisiin -joutunut ja tullut miniäksi. - -Eeva ei hävennyt jollekin ystävällensä kertoa pelkoansa siitä, kuinka -se emännän toimi nyt oikein ruvennee menemään, kun ei ole tottunut. -Tästä oli jokainen valmis lohduttelemaan: "kyllä kissa kynnet löytää, -kun puuhun pitää," "ei sitä kukaan ole mäntä kädessä syntynyt," "oppia -kaikkein pitää" j.n.e. - -Ja Eeva alkoi uskoa että se niin on, teki kaikellaisia töitä ahkerammin -kuin ennen ja antoi äidin opettaa. - -Mutta kun muuton aika lähestyi, muuttui hän taas levottomammaksi, eikä -hän tiennyt itsekään, mikä sen vaikutti. Koti tuntui entistään -rakkaammalta ja vapaammalta. Kyllä miellytti uusi kotikin, sillä se -useissa suhteissa ja erittäinkin varallisuudessa oli melkein täydelleen -ihannekuvia vastaava. Mutta kun ne nyt olivat varmaan tavoitettavissa, -muuttui vakuutus, ja hän rupesi ajattelemaan, että "tämä ei sittekään -ole semmoista, jota minä odotin... Miksikähän ei se ole sellaista, -vaikka se siltä näyttää...? Kun Repponen oliskin nuori!" - -Tässä kävi väreitä sydämen läpi, sillä hän tunsi, että se kohta -toivoista oli ijäksi mennyttä kalua. Jos vaan olisi Repponen ollut -nuori, poikamies, niin Eeva ajatteli ettei hän olisi ikänä toisellaista -eikä parempaa onnea kaivannutkaan ... mutta kun Repposella oli -lapsiakin. Eevan piti äitipuoleksi, siis kohta tulla luettavaksi -vanhain ihmisten lukuun... Voisikohan vanhaa miestä rakastaa, -sellaistakaan, jolla ei lapsia ole? Ei Eeva sitä uskonut. Mutta kun -taas tämä kipein kohta lauhtui, helpotti, niin tuli mieleen: -Rakastanevatko nuo muutkaan kaikki?... Enpä sitä usko, ei ainakaan -siltä näytä... Eihän se kovin kuuma rakkaus taida nuortenkaan välillä -kovin kauvan kestää, vaan kylmenee kun vanhetaan... - -Mutta elämän pää-asiallisimmat toivomukset näytti naimisen kautta -kuitenkin toteutuvan. Olihan siis luonnollista että jotain piti -uhrata... Ei kissakaan kaikkia saa mitä se pyytää... - -Eeva rupesi käsittämään että kaikessa tapauksessa täytyy mukaantua ja -hän mukaantuikin: erittäinkin muiden vaikutus tätä asiata paljon -edisti. - - * * * * * - -Silloin kun hän kotoansa lähti, ei hän itkenyt ensinkään; toimellisesti -vaan puuhaili tavarakuormainsa panoa ja iloitsi kun niiden luku kasvoi -toiselle kymmenelle. Repponen näytti tänään niin nuorelliselta ja -vilkkaalta, ettei Eevalla ollut mitään ajatusta häntä vastaan. - -Kun nousi komeaan kiesiin Repposen viereen ja uljas hevonen korskuen -lähti kiitämään ... kun silmäsi sitten vielä väkijoukkoa ja -tavarakuormiansa pihalla, niin iloisesti hän kädellään vielä -jäähyväisiksi hoivasi ja "hyvästi!" huudahti. - -"Se on oikein!... Älä vaan itke!... Onnea matkalle!" huudettiin. - -"Suru pois, vaikka ei sitä olisikaan!"[7] huusi Eeva ja silloin jo -mentiin. - -Mutta äidiltä pääsi itku. - -"Älkää itkekö," lohdutteli moni, "ei sitä tarvitse itkeä, kun lapsensa -tuollaisille tiloille saa." - -"Ei suinkaan sen puolesta," hän sanoi, "tarvitsekaan itkeä, mutta monta -sitä muistuu mieleen, kun lapsensa kotoa pois saattelee, josta on monta -murhetta kantanut ja vaivaa nähnyt ... eikä tiedä mitä vieläkin saa -nähdä." -- - -Ja Eevaa vietiin hurjaa kyytiä. Samallaiset tunteei ja samallaiset -ajatukset liikkuivat hänen mielessään nyt kuin silloinkin, koska Heikin -kanssa Lahtiseen meni. Hyvältä tuntui, kun ei Heikin muistokaan enää -mitään huomattavaa ikävää mieleen tuonut. Ajatuksissa liikkui. - -"... Tämä on komeata!... Tuolta ikkunoista ja nurkista kadehtivat -ihmiset nyt uteliaasti katselevat... Menee se nyt ... (hän tarkoitti -itseänsä) kadehtikaa jos tahdotte... Paremmin mun sittenkin käy, kuin -monen muun..." - - - - -XI. - - -Repponen oli aina ollut luonnostaan säännöllinen ja vaativainen, mutta -näitä ominaisuuksia ei Eeva tullut alusta-alkain tuntemaan. Luultavasti -oli tähän syy siinä, että hän ihmetteli Eevaa, ensiksikin tämän -kauneutta ja sitten sitä, että tämä oli hänestä huolinut... Uskoi -muuten, että Eeva oli häneen yhtä mielistynyt kuin hän Eevaan. Tämä oli -niin ihanaa, niin hurmaavaa miehelle, joka jo oli ollut 15 vuotta -naimisissa ja nähnyt, miten rakkaus tahtoo itsestäänkin muuttua -jokapäiväiseksi. Repponen ei tahtonut millään tavalla ruveta nyt -jouduttamaan tätä muutosta. Tuntuihan niin lämpöiseltä, kun jokapäivä -näki kotonansa nuoren kauniin naisen, jota sai nimittää emännäkseen. -Uusi veri virtasi suonissa. Siellä se pulppusi ja roiski kuten -kiehuva koski, kiihottaen jo vakaantunutta luonnetta intohimoisesti -säilyttämään lemmen sulo-ihanteita, jopa siinä pyrkimään mahdottomiin -asti. Synti olisi ollut mielestään noita kuvia häätää. Pelkkää -mieletöntä konnamaisuutta itseänsä kohtaan, lausua jotain vaativaista, -joka Eevan mieltä olisi saattanut loukata ja pakottaa häntä tekemään -jotain vasten tahtoansa. -- - -Silloin kun Eeva oli taloon tulossa, sanoi Repponen eräällä kerralla -vanhimmalle 13:ta vuotiaalle tytöllensä: - -"Emelia, niin se nyt on, että kyllä teillen taitaa tulla uusi äiti, -mutta kyllä te äitiä tarvitsettekin. Muista sinä Emelia se, ettet -sanallakaan vastusta häntä ... pitää tehdä kaikki mitä hän käskee, -muista nyt se... Ja te toiset, Maiju ja Helmi, muistakaa tekin se... -Hän tulee olemaan nyt teidän äitinne, joka hoitaa ja rakastaa teitä -niin kuin toinenkin äiti, joka hautaan vietiin. Into on vielä niin -pieni, ettei hän ymmärrä, jos häntä varoittaakin, mutta kyllä äiti -opettaa itse lapsen." Tätä sanoessaan otti isä kolmivuotiaan -poikansa syliinsä ja suuteli sitä. Toiset lapset, joista Maiju oli -kahdeksanvuotias ja Helmi viisivuotias, kuuntelivat hiljaisina isän -puhetta uudesta äidistä. Ei he näyttäneet iloisilta, pikemmin -surullisilta; kovin he ainakin olivat vakavia. Isältä ei jäänyt -huomaamatta tuo, muulloin iloisten lasten surumielinen käytös. - -"Pelkäättekö te?" hän kysyi. Ääni värähteli liikutuksesta ja kysymys -tuli ikään kuin väkisin. - -Emelia ja Maiju käänsivät kasvonsa ja alkoivat itkeä. Helmi katsoi -ensin totisena isän kasvoihin, mutta kun toisten itku paisui yhä -valtavammaksi tyrskinäksi niin lapsi ei enää voinut vastustaa, vaan -liikutus tarttui häneenkin mahtavalla voimalla. - -Isä ei voinut enää niitä pidättää: voitollisina tunkivat kirkkaat -kyyneleet silmäkuopista ja kulkivat kuumasti polttaen poskipäitä -myöten. Hän hyrski itkuansa pidätellen eikä voinut sanoa mitään -ehkäistäksensä lasten itkua, johon Intokin muiden esimerkkiä seuraten -oli hänen sylissään jo liittynyt. Mutta hänen ei ollutkaan tarvis -puhua, ei kysellä syytä lasten itkuun. Sydän puhui selkeätä kieltä, -josta ei voinut erehtyä. "Herra Jumala! noinko nuo lapset pelkäävät -uutta äitiä?... Miksi pitää jo heilläkin oleman tieto ... aavistus -siitä ettei voi elämässä olla muuta kuin -- yksi äiti?"... - -Sydän pakotti ehdottomasti sanomaan lapsille jotain lohduttavaa. - -"Tulkaa isän tykö," hän sanoi, ja lapset menivät vielä nyyhkien. - -Taas hänen valtasi itku ja vaikka ei alussa niin aikonutkaan, sulki hän -kaikki yht'aikaa syliinsä. - -"Isä teillä on ainakin ... lapseni," sai hän samotuksi. Orvot -ymmärsivät tarkoituksen; tunkivat rakkaasti yhä lujemmin isän rintaan, -nojaten ja kaulaillen. - -Mutta tämän kohtauksen loppu-osa vaikutti lasten sydämissä enemmän -Eevan eduksi, kuin mitkään kehumiset ja määräykset tottelevaisuuteen. - - * * * * * - -Eeva oli ollut jo joitakuita aikoja uudessa kodissaan. Tämä aika oli -ollut kokemuksista rikas: Velvollisuudet, jotka tyttö-aikana olivat -olleet vaan ikään kuin todellisuuden leikkikaluja, joita sai mielin -määrin käyttää tahi olla käyttämättä, esiintyivät nyt äkkiä -vaativaisina. Ei mikään keino näyttänyt kyllin voimakkaalta niitä -poistamaan, jos poistamista ajattelikin. Tunto vaati taipumaan uusien -olojen mukaan. - -Jos pakotus tuohon olisikin heti ilmestynyt ulkoa päin, siten -esimerkiksi, että mies olisi sanonut: tuota ja tuota pitää sinun -tekemän, ja noin pitää sinun tekemän, eikä noin kuin teet, -- niin Eeva -olisi ollut valmis vastustamaan, sillä hänen luonteessaan ei ollut -ollenkaan kehittynyt nöyryyden, palvelevaisuuden tunne. Vaan nyt olikin -asia päin vastainen; pakotusta ulkoa päin ei tullut, mutta sen sijaan -tuli se itsestä, omasta rinnasta; ja hän oli yleensä tottunut aina -sydämensä taipumuksia seuraamaan. - -Mutta nyt oli tottumus päinvastainen tuolle rinnasta tulevalle -velvollisuuden tunnolle. Tämän ristiriidan johdosta sielussa syntynyt -taistelu teki mielen orjalliseksi; orjallisuus tuli syystä ettei -hänellä ollut kykyä vakuutuksensa toimeen-panemiseen: puuttui taitoa. - -Tällainen olo olisi käynyt hyvinkin hankalaksi, jos vielä olisi pitänyt -sitä uskoa, että muutkin tiesivät hänen kykenemättömyytensä. Mutta sitä -ei tarvinnut uskoa. Sopihan peittää taidottomuutensa sillä, ettei -käytännössä juuri kenenkään neuvoja heti varteen ottanut, vaan teki -niin kuin tahtoi ja itse parhaaksi näki ... vähitellen sopi sitten -muistiin pantuja neuvoja varteen ottaa, ikään kuin omina keksintöinä. -Jospa olisikin pitänyt olettaa, että muut hänen toimintakykynsä samoin -vaillinaiseksi huomasivat, kuin hän itsekin, niin olisihan se ollut -siihen määrään rusentavaa ja arvoa alentavaa, ettei olisi viitsinyt -enää emännän nimeä kantaakaan. -- - -Kun Repposen tulisin rakkauden puuska oli lauhtunut, rupesi hän -huomaamaan vaimonsa toimissa yhtä ja toista, joka ei häntä tyydyttänyt, -erittäinkin oli semmoista se, kun ei väen ruoka tahtonut koskaan tulla -oikealla ajalla pöytään ja että se oli toisinaan erinomaisen huonosti -laitettua. Ensin hän ei tahtonut uskoa itseään, vaan oletti mieluimmin -että Eeva mahdollisesti on oikeassa, teki hän mitä tekikin. Arvelipa -moitteensa ehkä tulevan omasta kärtyisestä luonnostaan ja oikein -pelkäsi että jos tuo kärtyisyys rupeisi hänessä taas valtaan pääsemään, -niin ei hän voisi hillitä itseänsä. Lohdutteli silläkin itseänsä, että -talon vanha maine pelastaa Eevan huonoon emännyyden maineesen -tulemasta, siksi kuin tottuu sitä itse kannattamaan. Mitä työväkeen -tulee, niin siitä hän ajatteli: ... eipä nuo taida sitä niin erittäin -moittia ... ja jos moittivatkin, niin ainahan heillä on moittimisen -syytä parhaimmistakin laitoksista... - -... Kyllähän oppii; sillä hän rauhoitti itseänsä. - -Mutta eräänä päivänä hän sattui kuulemaan, kun työväki jossain, hänen -likellä olostaan tietämättä, keskusteli: - -"Ei ollut Eevasta emännäksi," sanoi renki Erkki. - -"Ei ollut," myönsi Matti päätä vääntäen, "sen kuvainen, ei osaa -leipääkään tehdä, on niin litsattua ja sitkeää kuin kissan liha." - -"Ja joka ei ole sellaista, on palanutta." - -"Mitä se on, on ehkä uunin vika, mutta teidän piimä!... Mitä saakelin -kotkeloa se on? Oikein minua ulostaa, kun vielä ajattelen sen ilkeää -makua." Päivämies pudisteli itseään ja osoitteli ikään kuin -kyökätäkseen. - -Rengit nauroivat, niin että olivat katketa ja katsoivat toisiinsa. - -"Annetaanko teillä voita enää koskaan väelle?" kysyi päivämies. - -"Antoi se tämäkin emäntä alussa, mutta nyt ei ole enää näkynyt pariin -kuukauteen muuta kuin sunnuntaiaamuisin." - -"Mistä antaa, kun ei ole. Ensin kun hän tuli oli Maija-Stiinan kokoamaa -pankkoa, mutta se on tietysti loppunut." - -"Onko niin?" huudahti päivämies kysyen, "ja semmoinen karja; eikö -teillä ole toista kymmentä lypsylehmää?" - -"Onhan niitä, mutta en minä ainakaan tiedä mihin se maito joutuu." - -"Saatteko te syödä maitoa?" - -"Noo ... saamme, ja kuinka sattuu ... kun muikoaa." - -"Mutta mitä ajattelee isäntä? Eipä entisen emännän aikana niin oltu, -eikä olisi saanutkaan olla." - -"En tiedä," arveli Erkki, "eipä näy siitä juuri mitään huolivan." - -"Petoko sitä malttaa sitten uutta ja koreaa emäntäänsä niin -komenteerata," nauroi Matti. - -"Uusi aina hempeämpi, ehkä vanha kuitenkin parempi... Mutta sen minä -sanon, että jos vanhat merkit tilansa pitävät, niin kyllä Repposen -Jaakko on sellainen Jaska, että hän ei kauan kärsi tuollaista," arveli -päivämies suurella varmuudella. - -"En minä tiedä," sanoi Erkki, "tuleeko siihen mitään muutosta." - -"Kyllä minä uskon ainakin," väitti Matti, "että muutos siinä tulee ja -ankara, kyllä minä isännän tunnen, minä olen ennenkin häntä palvellut. -Mutta syy on nyt vielä vaan siinä, että hän liiaksi tykkää -emännästänsä, eikä viitsi puhua, mutta kyllä se pian ohi menee." - -"Niin minäkin luulen... Mutta minkähänlainen tuo lie lapsille?" - -"Ei lienee kovin kehuttava, vaikka ei tuo erittäin pahaltakaan ole -näyttänyt." - -"Tiuskuupa se kyllä niille, erittäinkin Emelialle." - -Päivämies pudisteli päätään. - -"Ei sitä olisi kukaan köyhä tässä kylässä suonut, että sen vainajan -lapset olisivat äitipuolen käsiin joutuneet." - -"Piika Maija tässä tuonaan ainakin kertoi että oli ollut vähällä jo -lyödä Emeliaa." - -"Hm - -"Kyllä siitä hyvää tulee." -- -- -- - -Isäntä oli kuullut tarpeeksi. Kuinka kovin se hänen sydäntään kouristi -mitä hän oli kuullut... Oi, oi, noin kaukanako sitä jo mennään että -palveliatkin tuollaisia kertovat... Oma sydän todisti todeksi kaikki -mitä oli kuullut, paitsi sen, että Eeva lapsille olisi paha, sitä ei -hän ollut koskaan kuullut eikä nähnyt itse. Lienee se ollut -liioittelua, koska ei miehetkään mitään päteviä esimerkkiä tietäneet -kertoa. Mutta ei juolahtanut mieleenkään, että miehiä sopisi nuhdella -emännän parjaamisesta. -- - -Koko päivän hän nyt salaisesti tarkasteli emännän toimia. Ei puhellut -paljon mitään, mutta sen sijaan katseli ympärilleen ja ajatteli. - -Hän huomasi että lapset jokainen olivat erinomaisen nöyriä -äitipuolelleen, mutta hän oli myöskin tässä nöyryydessä huomaavinaan -jotain orjallisuutta. - -Miesten puhe oli aina mielessä ja se tuntui niin todelliselta, että hän -melkein rupesi tuntemaan kiukkua vaimoansa kohtaan -- ensi kerran. - -Olikohan todella asian laita huonosti?... Hän kävi navetassa. Lehmät -makasivat heinäpahnoilla, mutta kuitenkaan eivät ne näyttäneet -hyviltä ... vaan surkastuneilta, huonoilta ja pystö-karvaisilta. Siitä -ei voinut kuitenkaan erinomaisesti Eevaa syyttää, koska oli itse -kieltänyt häntä navettaan menemästä... Mutta saisi hän sentään -katsomassa käydä, että piiat paremmin hoitaisivat elukoita, vaikkapa ei -itse työhön koskisikaan -- ajatteli hän. - -Mieli oli niin levoton, että täytyi tarkastaa kaikkia paikkoja. -Ruokapuodissakin hän jollain tekosyyllä kävi. Kun oli sen oven avannut, -pääsi hiljainen kirous suusta ... jauhoastiain kannet olivat -enimmäkseen auki jätetyt, niin että hiirillä oli hyvin suuri vapaus -niissä pengostaa. Useita palvatuita liha-könttejä, jotka ennen -tavallisesti rippuivat katossa nuorista, ajelehti nyt siellä täällä -epäsiisteissä paikoissa ja homeisina. - -Yhtä hän otti tarkemmin katsellaksensa ja huomasi siinä lukemattomia -valkoisia elukoita matelevan ja koikkailevan. Juustot, se vähä mitä -niitä olikin, olivat viheriässä homeessa... Ennen niitäkin oli ollut -monta vertaa suuremmat varastot ja ne oli tarkoin voitu suojella -liika-kasvannaisilta. - -Repponen tunsi sydämessään murhetta ja kiukkua. "Voi, voi," hän huokasi -ja kynsi päätänsä. - -Likaisuus väen tuvassa ei ollut tänäpäivänä satunnainen. Kuitenkin -näytti siltä, kun olisi harso nyt Repposen silmiltä pois vedetty ja hän -olisi tuon likaisuuden nyt vasta ensi kerran huomannut. Viilipyttyjä -oli lautasella hirmuisen vähä hänen mielestään; sekin nyt tuli -huomatuksi. - -Kulkiessaan paikasta paikkaan, oli hän näkevinään piikain silmistä, -minkälaisella ivalla häntä katselivat ja luuli heidän täydellisesti -aavistavan mitä varten hän nyt paikkoja noin tarkasteli ja mitä hän -ajatteli. Se oli kiusallista... - -Eeva oli koko päivän ollut kamarissa ja yrittänyt neuloa jotain -koruompelua niin ahnaasti, ettei ollut tilaisuudessa isännän toimia -huomata. - -Kun isäntä oli kyllästynyt tarkastuksiinsa, meni hän kamariinsa, pani -tupakkaa pitkään piippuun ja rupesi ajattelemaan. - -Ehdottomasti johtui mieleen verrotella talouden hoitoa entisen ja -nykyisen emännän aikana. Verrottelu ei päättynyt Eevan eduksi. - -Selvää oli, että tätä menoa ei enää pitkälle voisi kärsiä ... tulee -häviö; ehdottomasti täytyisi puhua Eevalle ja kehoittaa kauniisti häntä -toisin taloutta hoitamaan. - -Tuli mieleen sekin, että ennen oli ajatellut synniksi, vaatia Eevan -tekemään toisin kuin itse ajatteli. Ei se synniltä nyt enää näyttänyt, -vaan pelkältä tarpeen vaatimalta ... niin tarpeelliselta ettei auttaisi -huolia, vaikka Eevan mielikin vähän pahaksi menisi... Täytyyhän hänen -oppia vähän paremmin täyttämään velvollisuutensa... - -Elämäkin Eevan kanssa alkoi jo taipua jokapäiväiseksi kääntymään. Tuo -ei erityisesti miestä surettanut: melkeinpä nauratti, kun oli -kaikellaisia lapsellisia toivonut ja uneksinut naimisiin mennessään. -Eihän ne elämässä semmoiset haaveet toteudu... - -Intohimoisimmat rakkauden tunteet olivat vähitellen, huomaamatta -jäähtyneet. Elämän käytännöllinen puoli anasti etu-oikeutetun -sijansa... Lapsille on Eeva ainakin hyvä, hän ajatteli, jos toisinaan -huutaa ja ärjyykin, niin kylläpä ne sitä tarvitsevatkin. -- - -Lapset olivat menneet Eevan kamariin ja leikkivät siellä. Isä tunsi sen -johdosta rinnassaan helpotusta ja riemua, ettei heitä sieltä pois -ajettu. - -Rupesi kuulumaan Innon itku. - -"Mikä sen tuli?" kuului Eeva kysyvän. - -"Kaatui." - -"Älä nyt niin huuda poika... Kuka sen kaatoi?" - -"Itse kaatui, kun juoksi." - -"Älä nyt poika huuda, niin kuin henki menis. Vie Maija se tupaan -Emelialle ... ja mene sinäkin, Helmi, tupaan." - -Isä oli huomaavinansa tuossa äänessä välinpitämätöntä kylmyyttä... -Ennen ei tuollaisia ollut niin tullut merkille pannuksi... - -"Mitä Into itkee?" kysyi isä, kun Maiju poikaa kantaen meni hänen -huoneensa läpitse ja poika vielä surkeasti itki. - -"Kaatui ja loukkasi nenäänsä, raukka." Maiju katseli säälien Innon -nenää, jossa oli pieni naarmu. - -"Eikö äidillä ollut voidetta, jota olisi siihen pannut?... Älä itke -Into ... lapseni." - -"En minä tiedä, mutta äiti käski viedä Emelian luo." - -"Menkää nyt sitten Emelian luo," käski isä. - -He menivät ja Emelia saikin lapsen pian viihtymään. -- - -Isäntä oli mennyt kartanolle työskentelemään, mutta ei saanut -mielestään poistetuksi niitä moitteita, joita oli kuullut miehien -aamulla lausuvan emännästä, ja lasten kohtakin ajatutti. - -Päivällinen vetäytyi tänäänkin hyvin myöhälle, kun emännällä oli niin -kiireistä kuvain tikkausta ... eikä Emeliakaan tietänyt puuhaan ryhtyä -piikain kanssa aikanansa, koska käskyä kamarista odottivat. Vihdoin -täytyi Emelian mennä kysymään. Eeva kehui unohtaneensa koko asian, kun -oli niin kiirettä; käski sitten ja antoi määräykset, mutta ei joutanut -katsomaankaan mennä. -- - -Ensi kerran, pitkän ajan jälkeen, meni isäntä nyt syömään palveliain -pöytään. Ja kun Eeva kävi tuvassa ja näki tuon, alkoi hän itsekseen -syystä ihmetellä, mitä isäntä tuolla tarkoitti, Repposen muotokin oli -synkempi tavallista, eikä hän tänään koko päivänä puhunut paljon -mitään. Täytyi vähän miettiä syitä tuohon, mutta ne eivät selvinneet. -Siihen suuntaan ajatus lopulla vaan kääntyi, että kun aina söisi -palveliain kanssa, niin olisi parempi ja vähemmän vaivaa. -- - -Päivällisruokana oli kuorimattomia perunoita, kastikkeena suolan lakaa -vadin syrjässä, silakkaa, tuota moitittavaa leipää ja piimä-kotkeloa. - -Emelia sai aina syödä palveliain pöydässä, kun oli jo iso; toiset -lapset söivät missä milloinkin, tuvassa ja kamarissa. - -Mutta voista, maidosta ja lihasta ei ollut puutetta kamarin pöydässä -koskaan. - -Päivällisen jälkeen meni isäntä emännän luo. Kun hän oli asettunut -piippuineen emännän ääreen tupakoimaan, sanoi hän: - -"Minun mielestäni on tuo väen ruoka liian huonoa," ja ääni värähteli -hiukan. "Kyllä sitä täytyy ruveta vähän paremmasti laittamaan, taikka -me emme lopulta saa ollenkaan työväkeä." - -Eeva katsahti oudoksuen mieheensä. - -"Mitä varten?... Kyllä se vaan kelpaa." - -Isäntä veteli ahkerasti savuja ja varmaankin ajatteli, mitä hänen nyt -pitäisi sanoman. - -"Mitä varten sinä nyt väenpöytään menit syömään?" kysyi Eeva vähäisen -väliajan päästä. - -"Menin vaan. -- Kyllä se on kuule niin, että sen täytyy parantua... -Minkä tähden tuo leipä ja piimäkin ovat niin huonoa?" - -Eevaa kosketettiin arkaan kohtaan... Miksi isäntä nyt tuollaisista -rupesi puhumaan?... Aikoi jo kiukkuisesti jotain sanoa, mutta -syyllisyyden tunto ehkäisi ja täytyi sanoa jotenkin parannellen: - -"En minä tiedä, kuinka se särvin on niin huonossa lajissa. Leipään ei -ole minun syyni; kun viimein leivottiin, en minä ollut kotona ja Tiina -oli varmaankin antanut taikinan liiaksi jähtyä." - -Hän katsahti mieheensä ikään kuin varkain ... mahtoiko uskoa -puollustusta...? - -"Et ollut kotona? Kyllä silloin pitäisi olla kotona, kun leivotaan ... -mitä ne piiat huolivat perään katsoa." - -Isäntä puhui hiljaa ja vakavasti. - -"No en minä sitä ymmärtänyt, ettei leipiä osaisi kypsentää ... -mokomakin kelvoton Tiina!" Eeva puhui kiivaasti sinkuen. - -"Älä nyt niin kiivastu, Eeva kulta, kyllä sitä sinun sellaisista -asioista täytyy huolta pitää. Ei tuommoisista sovi piikaa syyttää, ne -kuuluvat emännän tehtäviin." - -"No ... ei siitä nyt tarvitse koko päivää saarnata." - -"En minä, hyvä ystäväni, saarnaa ollenkaan, enkä pahassa tarkoituksessa -puhukaan, mutta minä vaan tahdoin muistuttaa, että semmoinen ei kelpaa. -Ruoka-aitassakin on niin kovin huono järjestys että sinun täytyy -tänäpäivänä mennä Tiinan eli Emelian kanssa laittamaan siellä kaikki -parempaan kuntoon." - -Eeva kuulteli punastuneena kuin veripahka. - -"Nytpä ollaan kovin...", hän vähäisen väliajan päästä virkkoi. - -"Älä suutu, Eeva kulta, sinun ei saa suuttua, ... eli tästä tulee -paha." - -Nyt puhkesi Eevalta itku ja hän veti esiliinan silmilleen ja sen takaa -hän taas vaikerehtaen sanoi: - -"Tuotako nyt rupeaa tulemaan... Mitäs minua tarvitsi vetää tänne, en -ainakaan ole kaupannut itseäni." - -"So, so, so..." - -Eeva lähti kiivaasti pois huoneesta. - -"Älä mene ... kuulitko Eeva!... Sinun ei saa mennä nyt että muut -näkevät sinun itkeneen." - -Mutta Eeva meni vaan huivia silmilleen vetäen eikä puhunut mitään. - - - - -XII. - - -Nyt seurasi muutamina päivinä että Eeva raatoi kiukkupäissään -kaikkialla, koettaen saada epäjärjestyksessä olevia paikkoja -järjestykseen. Lihat ripustettiin aitan kattoon, sen lattia lakaistiin -ja sieltä tulikin äköttävästi haiseva moska. Navetan parsia rääpittiin -ja lehmille annettaessa käärittiin heinävihkoin ympärille puoli -olki-sitomaa. Emäntä puuhasi itse kaikkialla ja oli kovin närkäs -puhumaan piioille pistosanoja ja muuten suoraankin kiukkuansa -purkamaan. Emelia pakkasi ensin joukkoon, mutta ei äitipuoli sitä -kärsinyt, käski vaan tupaan mennä. - -Väen pöytään ilmestyi joka aterialla valtainen voilautanen. Piimä sai -matkustaa sikain ruoaksi ja maito pöytään. - -Tähän aikaan oli kamarin pöydässä ruokaa niin kuin ennenkin, mutta -siellä ei syönyt muut kuin lapset. - -Luonnollisesti herätti tämä kummastusta koko talon väessä; kyseltiin -toisiltansa syytä tähän merkilliseen muutokseen ja arveltiin yleensä -että emäntä oli saanut nuhteita isännältä. - -Näinä päivinä olivat lapset entistä enemmän orvon kaltaisia; äitipuoli -ei puhunut heille mitään, ei hyvää eikä pahaa, jos pienemmät joskus -hänen puoleensa kääntyivätkin... Saivat Innosta aikain pitää huolta -itsestään. - -Huomattavasti lisääntyi epäjärjestys kamareissa sen mukaan kuin -järjestystä muualla koetettiin toimittaa. Eeva ajatteli: "kärsiköön -sisä-siivo, ulko-siivon hyväksi." - -Kun ei Emelian sallittu muiden muassa olla noissa toimissa, kysyi hän -äitipuolelta, josko hän saa mennä kamareja lakaisemaan. Kiellettiin. - -"Tämä ei passaa," sanoi isäntä eräänä ehtoona Eevalle, kun oli kulunut -pari päivää ensimäisestä väittelystä. "Minä näen kyllä, että sinä -kiukuissasi riihitset, mutta työnteko pitää tapahtua ilman kiukkua, se -tulee muuten raskaaksi ja ikäväksi... Enkä minä ole _sinua_ käskenyt -väen pöytään syömään eikä niin itse työtä tekemään ... enkä hulluuden -päähän voita lautasille panemaan. Kohtuus kaikessa." - -Eeva ei puhunut mitään, punotti vaan. - -"Sinun täytyy asettua kohtuullisuuteen kaikessa," jatkoi mies. "Mutta -jos sinä tuolla tavalla rupeat kiusoittelemaan, niin kyllä sinun tulee -se tietää että minulla on housut jalassa." - -Eeva oli yhä ääneti. - -"Miksi kamari on nyt näin huonossa siivossa?" - -Eeva yhä kehräsi, mitään vastaamatta tuijottaen työhönsä. - -Isäntä huusi Emelian tuvasta. - -"Lakaise tämä huoneen lattia," käski hän. - -Tyttö loi vauhkan katseen äitipuoleen, kävi sitten luutaa hakemassa ja -rupesi lakaisemaan. - -Eeva heitti rukin syrjään, meni ja tempasi luudan tytöltä ja alkoi itse -kiivaasti lakaista. - -Emelian ja isän hämmästyneet katseet kohtasivat toisiaan. Emelia pakeni -tupaan. - -"No, miksi et antanut Emelian lakaista?" kysyi mies kauniisti. - -Eeva vähän viipyi ennen kuin vastasi: - -"En minä ole tänne tullutkaan sitä varten että minä pelkään ... en minä -ole ennenkään peljännyt." - -"Kuule ... mitä ... mitä sinä nyt puhut, Eeva?" - -Repposen ääni värisi liikutuksen ja kiukun sekoituksesta. Hän nousi -tuoliltaan ja meni Eevan luo. - -"Mitä Jumalan nimessä sinä tarkoitat?" - -Kysymyksiin, joita hän vielä tämänkin jälkeen teki, ei tullut ollenkaan -vastausta. Ei koko iltana puhunut Eeva hänelle mitään. - -Miehen sydämen läpi virtasi kiihkeitä tuulia, jotka pudistuttivat ja -viluttivat. Ne asettuivat vähemmälle myöhempään, jonka jälkeen siellä -tuntui lepäävän raskas, hyvin raskas paino. - -Lapsiinkin ja palkollisiin tuvassa ei haltiaväen kammottava äänettömyys -ollut vaikuttamatta. Palveliat olivat alakuloisia, mutta lapset -silmäilivät pelkäävästi isän synkeätä muotoa ja äitipuolen tumman -punaisia poskia ja kyräileviä silmäyksiä. - - * * * * * - -Aamu tuli. Eeva nousi ylös varsin aikaisin. Isäntä toivoi vielä että -asiat kuitenkin ilman suurempia selkkauksia selviäisivät, ja koko -joukon ollen toivollisempana kuin illalla, odotteli aamukahvia, jota -hänelle tavattiin sänkyyn tuoda. Aika kului kuitenkin myöhälle ja hän -rupesi jo käymään levottomaksi pitkästä makuusta. Ei tahtonut -kuitenkaan nousta, koska pelkäsi hätimisellään vaimoansa loukkaavansa. - -Emelia sattui kuitenkin käymään hänen huoneessaan. - -"Eikö sieltä jo kahvia tuoda?" kysyi hän. - -"Ei ole keitettykään kahvia." - -Tyttö näytti kovin alakuloiselta. - -"Jassoo..." Repponen nousi reimasti pukemaan. - -"Mene nyt sinä keittämään kahvia," käski hän tytölle. - -"En minä uskalla, kuin..." - -"Sano, että minä käskin." - -"Niin mutta..." Tyttö seisahtui menotiessä ja kyyneliä alkoi pisaroida -poskille. - -Isä katseli häntä säälien. - -"No ei tarvitse ... mene nyt vaan muuten tupaan." - -Päivä alkoi sangen ikävillä tunteilla. - -Repponen päätti niin paljon kuin mahdollista, olla muutamiin päiviin -sekaantumatta vaimonsa asioihin, koetellaksensa kuinka kauan tuota -kestäisi. Siihen tulikin sangen sopiva tilaisuus, sillä hän lähti -kahden päivän matkalle. - -Toisena päivänä hänen poissa olonsa aikana, rupesi Eeva kyllästymään ja -väsymään tuohon ahkeraan työhön ja kiinteään puuhailemiseen talouden -toimissa ja istui taas enimmän osan päivästä kamarissa. Mutta sydän oli -levoton, vaikka ruumis täten saikin levätä. - -Hän oli kiukuissaan itseksensä päättänyt, että miehensä kiusallakin -raataisi kaikkialla niin kuin hevonen. Tiesi että Repponen ei tuota -voisi kärsiä siitä pelosta että kylässä ruvettaisiin sanomaan: -"Kovallapa pitää Repponen nuorta emäntäänsä..." vaan alistuisi -vaatimuksissaan hänen suhteensa, ... kun hän vaan olisi kestävä. - -Aavistusta oli siitäkin, että Repposen vaatimukset olivat osaksi -oikeutettuja, mutta mahdotonta oli niitä niin järjestyksessä ja -säännöllisessä muodossa tyydyttää kuin tämä vaati... Jospa ei Repponen -olisikaan puhunut niin maltillisella, puolittain nöyrällä äänellä ... -mutta kuitenkin niin vaativaisena, niin olisihan tuota saattanut -vähitellen ruveta totuttamaan itseänsä, koska se omastakin mielestä -vähän tarpeelliselta tuntui... Jospa isäntä olisikin pyytänyt; mutta -kun niin vaatimalla vaati ja vihoissaan oli varmaan, vaikka sitä niin -peitti ... viekasteli, niin se kiukutti siihen määrään, ettei mistään -hinnasta tahtonut ruveta noita vaatimuksia täyttämään... Täytyisi -miehen peräytyä, jos vanhat merkit tilansa pitävät ... ja jos se -hänestä pitää ja vähänkin sopuisaa ja rauhallista elämää rakastaa... - -Sittenhän sen näkee kun koettaa... Alakynteen ei ainakaan millään -tavalla sovi antautua, ei hän ollut sitä varten tullutkaan, eikä hän -ikänä ollut ajatellut että avioliitossa tarvitsisi miehen mielen mukaan -aina tehdä. Ja sitä varten hän oli Repposen ottanutkin, kun tiesi -olevansa liian _komea_ vanhahkolle leskelle, että saisi enemmän olla -niin kuin itse parhaaksi näkee, koska Repponen oli siksi varakas että -hänen kannattaisi vaimonsa sillä lailla antaa olla. - -Jos olisikin itseänsä parempain taikka sellaisten kanssa, joita -kaltaisinansa piti, naimisiin joutunut, niin silloin olisi vähän -enemmän täytynyt olevaisten olojen mukaan mukautua... Mutta Repponen -sai kiittää onneansa että oli saanut hänen kaltaisensa nuoren ja komean -tytön emännäksensä, tytön, jolla kyllä olisi ollut nuorempia ja ... -parempiakin kosioita. - -Ja nyt tuolla lailla rupeaa vaatimaan... - -Näin mietiskeli Eeva. - -Hän käytti siis tilaisuutta miehensä poissa ollessa levähtääksensä, -että taas olisi uusia voimia, kun tämä kotia saapuisi, että taas sopisi -ruveta kiusalla ... koska arvasi että mies siitä olisi pahoillaan. - -Vaan kun hän istui kamarissa jotain tekemässä, ja oli lapset äreästi -luotansa pois käskenyt, rupesi ajatuttamaan, että mitähän, jos ei -Repponen antaisikaan perään kovin vähällä ... jos pitäisi pitemmälle -ruveta tuota raatamista jatkamaan... - -Rupesi tuntumaan siltä, ettei voisi kestää pitemmälle tuossa -velvollisuuksien orjallisessa täyttämisessä. Mieli kävi yhä -raskaammaksi, kun muistui, muun muassa, niin elävästi mieleen ne -mielikuvat, joita saavuttaaksensa hän oli tyttö-päivänsä elänyt. - -Kun ei olisi edes noita lapsia tuommoista liutaa!... Ne tunkeevat joka -paikkaan mihin vaan menee ja varmaan kantelevat isällensä minun -päälleni, jos ei aina ole käsi niin hijaa myöden... - -Into tuli sisään ja sormet suussa seisahtui tuoliin nojaamaan. Siitä -hän kulmainsa alta salavihkaan äitipuolta katseli ja näytti epäilevän, -josko oli lupa sisällä olla. Lapsi oli ensi aikoina kiintynyt -äiti-puoleen, mutta nyt tämä oli muuttunut kovaksi ja kylmäksi. - -"Mitä sinä nyt ... siinä seisot noin? Ota sormet suustasi." - -Into luultavasti ajatteli että nyt piti puollustukseksensa sanoa tärkeä -syy sisään tuloonsa, koska äsken oli pois ajettu ja hän yhtä kaikki oli -tullut. - -"Mun on nälkä," sanoi lapsi matalalla äänellä ja totisesti yhä -katsellen äiti-puolen kasvoihin. - -"No mitä sinä sitä mullen tulet sanomaan, ei mulla täällä ruokaa ole... -Mene tupaan." - -Ovenraosta pilkisti sisään Maiju. - -"Tule tänne Into," hän kuiskaamalla sanoi, hiipi hiljaa pojan luo ja -veti sitä käsivarresta. - -"Tule nyt pois ... kuulitko!" - -Poika lykki ja tyrkki pois puolestaan sisarensa käsiä ja katseli -äitipuolta ikään kuin odottaen, että tämä käskisi Maijun mennä tupaan -ja jättää Innon rauhaan. - -"Kaa ... tule nyt." - -"No mitä se poika nyt siinä ... häjynkurinen. Vie nyt se tupaan ja anna -ruokaa sille, kun kehui nälän olevan." - -Into meni alakuloisena Maijun seurassa. - - * * * * * - -Tänä päivänä emäntä taas söi kamarissa ja palveliat kuiskailivat ja -iskivät silmää toisilleen tuon johdosta. - -Eeva aavisti jotain tuollaista siitä, että palveliat hänen mielestään -käyttäytyivät vähän kavalasti hänen tuvassa ollessaan. Tuo oli hänestä -ikävä seikka. - -Miksi he noin katselevat?... Oudoksuvatko ehkä tätä oloa...? kukatiesi -vielä pilkkaakin takanapäin laskevat? - -... Oliskohan että palveliat ajattelevat minussa yksin syyn olevan -siihen että näin ollaan?... - -... Ei tämä ole hupaista... Täytyy koettaa lapsia taas hyvitellä että -rupeaisi niiltä edes ystävyyden osoituksia saamaan... - -Hän nouti puita, teki valkean kamarin pesään ja keitti kahvia. - -... Palvelijoista ei muuten mitään, mitä heistä, mutta kun he niin -salamyhkäisesti katselevat ja välinsä varmaankin ajattelevat ja -puhuvat ... mitä mahtanevatkaan puhua?... - -Kahvin valmiiksi saatua, kutsui hän ensin Emelian sisään, ja sitten -toiset. - -Alussa hän puhui hiukan entiseen laatuun, sitten vähitellen lempeämmin -ja ystävällisemmin, ettei olisi huomattu mitään äkkinäistä muutosta ja -tarkoitusta. - -Into pääsi kahvia juodessa syliin ja sai makiaisia. Illemmalla olivat -lapset hyvin vapaalla mielellä; uskalsivatpa taas kamarissakin leikkiä -ja ääntä pitää, Emelia istui työskennellen äitipuolen huoneessa niin -kuin ensi viikoillakin tämän tulon jälkeen. - -Ja hetkisen Eeva tunsi itsensä onnellisemmaksi ja vapaammaksi, niin -ettei enää joka minuutilla ollut tuo pahasopu ja riita mielessä; mutta -silloin se kohta johtui sinne kun mieskin mieleen muistui. Ja silloin -kulki hienosti omituinen väre sydämessä. Melkein pelotti miehen kotiin -tulo ... ja se että taas pitäisi ryhtyä tuohon -- kiusatyöhön, jos -mielisi toiveitansa saada perille ja jos ei mies jo myöntynyt olisi. - -Asia tuntui tukalalta, ensiksikin työn tähden, ja sitten sen tähden, -että oli sydämeen ilmestynyt kummallinen tunne, jota ei Eeva voinut -selittää. Se oli ikään kuin taistelevinaan tuota kiusanteon-ajatusta -vastaan ja ... taas se oli niin kuin puollustavinaan sitä. - -Tässä mylläkässä muistui mieleen vielä entiset mielikuvituksetkin, -joita täytyi ainakin saada toteutetuksi ... ja sitten ajatus siitä, -mitä ne palveliat ajattelevat ja puhuvat ... ja taas pelonsekainen -miehensä kotiin odottamisen tunne ... sekä monta muuta, niin että -lopuksi ajatukset ja tunteet ihan sekaantuivat. - -Vaan kuinka olikaan, kun hän taas loi huomionsa nykyhetkeen, joka -esiintyi hupaisena ja onnellisena, niin nuo ikävät mielijohteet -haihtuivat ja hän voi hetkisen nauttia siitä ajatuksesta että oli -tehnyt oikein siinä, kun leppyi lapsia kohtaan ja sai ainakin heidät -puolellensa, etteivät he ainakaan hänestä nyt pahaa ajattele. -Rauhoittavalta tuntui kun Emeliakin puhui ja nauroi taas kuten muutkin -ihmiset. - -... Kun ei vaan tuo isäntä olisi ruvennut tuolla lailla vaatimaan ... -kuka sitä niin äkkiä tottuu, kun en minäkään kotona tullut juuri -mihinkään sellaisiin opetelleeksi... On niin paha tehdä silloin kun -käsketään... - -Taas menivät ajatukset sille tielle, jossa ne sekaantuivat. - - - - -XIII. - - -"Eeva!" - -Repponen oli hutikassa kotiin tullessaan ja huuteli pihalla emäntäänsä. - -"Ee-va! ... eikö passaa tulla äijää vastaan ottamaan, vai vieläkö -huulet ovat pitkällänsä!?" - -Hevosta riisuvan rengin suu oli hymyssä tuota kuullessaan, mutta hän -vältti, ettei isäntä olisi sitä huomannut. - -Repponen seisoi keski pihassa horjuen ja huudellen. Emelia tuli hänen -luoksensa ja otti käsivarteen kiini. - -"Tulkaa tupaan isä," pyysi hän nöyrästi. - -Isä kääntyi kankeasti ja tuijotti tytärtänsä kohti muljottaen. - -"Ee-va!" huusi hän. - -"Tulkaa nyt, isä-kulta, tupaan, äiti on tuvassa," rukoili tyttö. - -"Mene käskemään tänne!" - -"Niin mutta..." Emelia oli neuvoton, sillä hän oli nähnyt äitipuolensa -käytöksestä ettei se tulisi ulos, vaikka hän menisikin käskemään. - -"Tulkaa nyt tupaan, isä," alkoi hän uudestaan. - -"Mene käskemään Eevaa!... Onko se niin hyvä ettei sen sovi tulla ... -vai...?" - -Emelia juoksi tupaan. Eeva kehräsi takkavalkean ääressä niin, että -rukinpyörä surrasi. - -"En minä saa häntä tupaan... Ettekö te menisi sinne, kun hän tahtoo?" -pyysi Emelia. - -Eevan posket punottivat niin, että se pani Emelian pahaa pelkäämään, -koska isän huudot kuuluivat kyllä tupaan, eikä äitipuoli kuitenkaan -mennyt. - -"Jos ei tahdo päästä tupaan, niin olkoon pääsemättä, en minä ainakaan -ole semmoisten..." Aikomus oli sanoa: "sikain passari," mutta hän ei -kuitenkaan sanonut. Nousi kehräämästä, meni kohentelemaan takkavalkeata -ja otti pois kahvipannun tulelta, pannen sen syrjään. - -Itse oli hän äsken alkanut kahvia keittää isännän tuloksi, mutta mieli -oli nyt muuttunut: tuommoinen ei tarvitse kahvia, ei kiusallakaan ... -ajatteli hän ja meni kamariin. - -Pihalta kuului kiroilemista. Emelia juoksi sinne uudestaan itkien, -rukoilemaan ja pyytämään. - -"Isäkulta..." - -"Eikö se tullut se ... Eeva?" - -"Tulkaa nyt, isä, tupaan jo, kun on näin kylmäkin." - -Isä heitti tytön käsivarrestaan kauas, niin että se pyörien kaatui. - -"Eikö se ... se tule?" - -Emelia itkeä pillitti. Ei uskaltanut sanoa ettei äitipuoli luvannut -ulos tulla ... eikä muutakaan saanut itkulta puhutuksi. - -Maijukin tuli nyt Emelian luo. - -"Älä itke," sanoi hän Emelialle hiljaa kuiskaten, mutta ei uskaltanut -isälle mitään puhua; katseli vaan, miten tämä, kädet turkin-taskuissa -horjuen seisoi, vuoroon tuijottaen maahan ja vuoroon heihin, sekä -itsekseen hiljaa mutisi jotain, jota ei voinut selvään eroittaa. Joskus -isä ärjähti vähän kovempaa ja silloin tytöt pelosta vavahtelivat. -Muutenkin he vapisivat vilusta, niin että hampaat lotisivat suussa, -vaan eivät uskaltaneet tupaan lähteä, kun ei isä käskenyt, eikä -itsekään lähtenyt. - -"Tulkaa nyt, isä, kun on näin kylmä," Maiju sanoi vihdoin. - -"Hä-äh? öh-öh-öh-ööh..." - -Isäntää rupesi kovasti ryittämään ja hän alkoi vitkalleen hoiperrella -tupaa kohden. - -"Jumala, jos se kaatuisi," puhui Maiju hiljaa sisarellensa. - -"Ole hiljaa, ettei kuule." Emelia tyrkkäsi nuhdellen sisartansa ja -rupesi sitten taas hampaitansa lotistamaan. - -Isäntä meni suoraan tuvan läpitse kamariin. Siellä ei ollut ketään, -himmeästi valaiseva lamppu palaa kitisi pöydällä. Tuijottavat silmät -liikkuivat hitaasti ympäri huonetta, luonnollisesti emäntää etsien. Kun -hän vihdoin tuli vakuutetuksi siitä, ettei sitä tässä kamarissa ollut, --- se tuntui vaan niin kolkolta, niin autiolta -- niin hän pudisti -ensin päätänsä ja vihdoin koko ruumistansa, sekä päästi huudon: - -"Huu-u-u...!" Se kuului pitkään ja tuntui lopulta niin kuin eläimen -valitus-huudolta. - -Into heräsi viereisessä huoneessa ja alkoi kovasti itkeä. Hän sai itkeä -kauan, eikä kukaan tuvassa olioista uskaltanut mennä kamarin läpi, -jossa isäntä oli, lasta huolehtimaan. - -Hetkisen etukamarin lattialla käntisteltyänsä meni Repponen -yrittelemään vaimonsa huoneesen. Mutta avain oli poissa lukosta. Nyrkki -jo nousi voimallista iskua varten, joka näkyi olevan aiottuna ovelle, -mutta se taas laskeutui. - -Elottomissa kasvoissa liikkui jonkillaisia väreitä ja hän näytti -hetkisen aikaa selvenemisen merkkejä. Into itki yhä vielä ja ääni oli -jo niin sorroksissa, että se vaan oudosti karisi. Nyt vasta se rupesi -herättämään isän huomiota, sillä hän astui kiireellisesti siihen -huoneesen, jossa Into oli. Siellä oli pilkkoisen pimeä. Isä näytti jo -paremmin osaavan käyttää järkeänsä, sillä hän palasi ottamaan lamppua. -Into makasi isän vuoteella ja sinne tämäkin kompuroi. - -"Älä itke ... Into." Hän kumarsi kasvonsa likelle pojan kasvoja. -Katkera viinan löyhkä pakotti Innon kääntämään kasvonsa pois päin, -mutta alkoi kuitenkin herjetä itkemästä. - -Isä piti kasvonsa yhä lapsen kasvoin ääressä. - -"Anna isälle suuta," sanoi hän hiljaa kuiskaamalla. "Mitä sinä itket?" - -Hän suuteli monikertaan poikaa, joka jo oli lakannut itkemästä... - -"Isä..." sanoi Into, kun oli suuteloista vapaaksi päässyt ja hieroi -silmiänsä. - -"Mitä?" - -"Minä tulitin poit." - -Isä alkoi nostamispuuhiin. - -"Kyllä mä ittekin pääten," vakuutti Into, pyrki tulemaan ja tulikin. -Mutta isä tahtoi kuitenkin ottaa hänet syliinsä kaikella muotoa, sillä -hän oli tällä hetkellä kokonaan kiintynyt lapseen. "Noh, noh, noh," -hoki hän pojalle, saikin hänet vihdoin syliinsä. Into oli ehtoolla jo -riisuttu paitaselle ja häntä rupesi viluttamaan, kun isän turkeista -huokui kylmää. Oudostellen hän katseli isää, sillä ei hän muistanut -häntä ennen tuollaisena nähneensä. Isä tukki usein suuta, mutta Into -kyllästyi siihen. - -"Päättäkää tupaan, mun on vilu." Poika todella tutisi vilusta. - -"Noh, noh..." Isä lähti pojan kanssa tupaan kopeloimaan. Mutta kun -lamppu jäi tähän huoneesen, oli toisessa aivan pimeä ja kauan sai hän -siellä koperoida, kun ei ovea löytänyt. - -Sillä välin Into jo taas ehti itkua hynkkäämään. - -Tuvassa olijat luultavasti aroin korvin seurasivat tapausten menoa -kamarissa, sillä joku raotti ovea ja siten helpotti etsiöille sen -löytämistä. - -Isä meni lasta kantaen takkavalkean luo seisomaan. Into tahtoi sylistä -lattiaan. - -"Missä on meidän emäntä?" Repponen katseli vuorotellen jokaista tuvassa -olijaa. Kukaan ei ollut halukas sanomaan. - -"Eikö hän ollut kamarissa?" kysyi renki vihdoin. - -"Ei ... mene katsomaan Emelia." - -Emelian täytyi mennä. Tukalalta tuntui, kun tiesi että äitipuoli oli -piiloutunut kamariinsa ... eikä uskaltanut ovelle koputtaa, eikä edes -sieltä ulos pyytää tulemaan... Pelotti isälle sanoa, ettei siellä ole, -kun tiesi olevan ... olisi pian selkään saanut, jos isä olisi keksinyt. - -"Oi Jumala..." hän itseänsä väännellen vaikeroitsi. - -Maiju tuli sitten sisälle. - -"Voi kumminkin... Etkö sinä uskalla mennä tuonne kamariin?... Isä käski -minuakin etsimään," kertoi hän supisten. - -"En minä uskalla," vaikeroi Emelia, "kun ei se tule tuolta pois... Ei -suinkaan isä hänelle mitään tekisi, eipä se ennenkään tehnyt äiti -vainajalle, kun se vaan hyvin passasi." - -He olivat menneet isännän kamariin, jossa oli valkeata... - -"Minä menen koputtamaan tuohon ovelle," kuiskasi Maiju. - -"Älä ... ei sitä uskalla..." - -"Minä koputan." Maiju rohkaisi itseään ja meni hiljaa koputtamaan -äitipuolen kamarin ovelle. - -Taas kuului isän huuto. - -"Ui!" Emelia oikein vavahti. - -"Kuuletteko te?" uskalsi Maiju kysyä, kun ei äitipuolen kamarista -mitään kuulunut. - -"Tuki suus!... Laittakaa sieltä tupaan itsenne. Jos vaan sanotte että -minä olen täällä, niin saatte selkäänne... En minä kuitenkaan tule, -vaikka mikä olisi, ennen kuin tuo menee makaamaan." - -Eeva puhui oven takaa hiljaa mutta vihaisesti. - -Maijukin oli sitkeä. - -"Kyllä isä sitten menisi maata, kun te tulisitte," arveli hän. - -"Laitatko pois itsesi sieltä!" - -"Tule nyt," sanoi Emelia, joka pelkonsa ohessa sai ihmetellä nuoremman -sisarensa uskaliaisuutta. - -Maiju oli vihastuneen näköinen ja puti nyrkkiä oveen päin. - -Isäkin kuului taas tulevan kamariin. - -"Oi kumminkin," vaikeroitsivat tytöt, peläten selkäsaunaa, joka uhkasi -sekä isän että äidin puolelta. - -"Voi'i!" Niin kauheasti pelotti. Emelia itkeä tihutti eikä ollut enää -paljon toisin laita Maijunkaan. Kun olis saanut edes kovasti itkeä, -niin se olisi ollut jonakin helpotuksena sydämelle. Mutta sitä täytyi -kaikin voimin estää, ettei isän huomiota herättäisi. Muurin viereen -tuolille he vierekkäin istuivat. - -Isä tuli jotain laulua mölisten. Tyttöjä huomaamatta meni hän sen -kamarin ovelle missä Eeva oli. Lujasti löi hän nyrkillään siihen -puhumatta kuitenkaan mitään. - -Tytöt pelkäsivät kauheasti. Toisenkin kerran jo isän nyrkki oveen -jyrähti. - -Maiju oli rohkeampi vanhempaa sisartaan. - -"Ettekö riisu turkkeja päältänne?" hän kysyi isänsä tykö mennen. - -Vasta nyt mahtoi isä huomata, että lapset olivat sisällä. Hän vähän -sävähti, kun kuuli puhetta. - -"Hääh?... Mitä te täällä teette, menkää tupaan," hän ärähtäen käski, -eikä enää näyttänyt muistavankaan mitä varten oli tytöt kamariin -käskenyt. Tytöt menivätkin mieluisasti. -- -- - -"Saiko isänne käsiinsä emäntää?" kysyi renki Erkki tytöiltä, suu -ivanaurussa, kun he tupaan menivät. - -Tytöt eivät vastanneet mitään, koska ymmärsivät Erkin pilkalla -puhuneen. - -"Missä Into on?" Emelia kysyi. - -"Makaa tuolla Helmin kanssa." - -"Sepä on kumma, kun ei jo särje ovea, tuo isäntä, niin minä jo löisin -että säläjäisi," tuumaili Matti. - -"Jokseenkin kamala tuo emäntä," virkkoi Tiina, "kun ei tule pois tuolta -ja isäntä ei ole hänen ajallaan ollut vielä ennen juuri ollenkaan -juovuksissa ... eikä tuota tarvitsisi pelätäkään, kun ei näy erittäin -raivokaan olevan. Tuollaisella kiusan teolla saa pahaksi hyvänkin -miehen." - -"Se on tietty, ainakin jos minä saan vaimon, niin pois pitää olla -kiusan teko," sanoi Erkki. - -"Jopa se nyt on siellä hiljaa," huomautti Matti. "Meneppä katsomaan, -Maiju, joko pääsi äitis kamariin." - -Maiju meni; kuitenkin enemmän omaa uteliaisuuttansa tyydyttääkseen, -kuin rengin kehoituksesta. - -Takaisin tultuaan kertoi hän, että isä oli pannut sänkyyn makaamaan, -turkkejakaan pois riisumatta. - -Pian sitten Eevakin taas toisesta ovesta ilmestyi tupaan, naurahdellen. - -"Nukkuukohan se siellä?" hän kyseli ja oli olevinaan hyvin hiljaa, -ettei herättäisi. - -"Nukkuu se, eikä ole riisunutkaan," ilmoitti Maiju. Emelia meni -äitipuolen luo ja kuiskasi: - -"Eiköhän pitäisi mennä sitä isää riisumaan, kun ei ole turkkejakaan -päältään pois ottanut?" - -"En minä ainakaan ... olispa siinäkin ... vai riisumaan..." - -Eeva puhui erityisesti halveksivalla äänellä ja nauroikin vähän. -Tarkoitus oli, että muutkin isännän käytöstä moittisivat. - -"Laittakaa siitä makuulle itsenne, tekin mukulat, ääntä pitämästä, -ettei herää," komensi hän vähän ajan päästä. Sanoi sitten saman käskyn -palvelioille ja käski puuroa pöytään kiiruhtaa. -- -- - -Makuulle mennessään Eeva itki, mutta ei itsekään oikein tietänyt syytä -tuohon, mikä häntä itketti. Ensin oli, niin kuin itkua olisi tullut sen -tähden, että mies juovuksissa kotiin tuli. Mutta sitten alkoi tuntua -kohtuuttomalta tuosta itkeminen, koska se oli tapahtunut vasta ensi -kerran hänen aikanaan. Rupesipa päätänsä nostamaan sekin ajatus, että -olisi ollut melkein oikeammin, jos olisi ollut kohteliaasti miestänsä -vastaan ottamassa... Ei hänellä selvittyään olisi ollut ainakaan mitään -härnäämisen syytä. Nyt, sitä vastoin, ymmärsi Eeva hänellä sitä -olevan... Kun olisi edes särkenyt jotain astioita ja tuon kamarin oven, -niin sepä jotain olisi ollut... Olisi kohta palveliain kautta levinnyt -kylään huhu ja sitte olisi hän itse näyttänyt viattomalta, ilman omaa -syyttänsä kärsivältä. - -Tuolla keinolla olisi saanut Repposen oikein itkemään ja anteeksi -pyytämään ja häpeemään... Sitten ei Repposen olisi pitkään aikaan taas -sopinut järjestyksen pidosta häntä torua ja sitä vaatia... - -Tämän johdosta olikin niin hirmuisen paha, kun ei ollut niin käynyt... -Muutaman kerran oli tuo tosin nyrkillänsä ovea kolahuttanut ja -ärjynytkin, mutta mitä se oli ... ei semmoista kukaan niin suureksi -ilkeydeksi katsoisi, koska ei nuo palveliatkaan tuvassa mitään pahaa -näyttäneet isännästä ajattelevan, eivätkä puhuneet pahoin päin, vaikka -hän sen kyllä olisi suonut. - -Olisihan tuollainenkin rähinä nyt jotain ollut, jos ei hän olisi -sattunut piiloon menemään ja odottanut suurempaa... Mutta kun nyt vaan -rauhallisesti makuulle meni, vaatteita päältäänkään ottamatta. - -... Voi'i, kun elämä on raskasta, kun ei saa olla niin kuin itse -tahtoo... Kun saisi olla edes porvarin[8] emäntä, jolla ei olisi suurta -karjaa ja monta palveliata, eikä mitään sellaisia töitä, kuin talon -emännillä ... saavat olla niin kuin herrat... - -Kyllähän ne saavat olla sellaisten, komiain ja aika talojenkin emännät, -joissa isännätkin ovat vähän tämänaikaisia... Ei niiden tarvitse -sellaisia roska-töitä tehdä, joita piiat tekevät, käskeä vaan saavat ja -huutaa... - -Nuo meidän piiat ovatkin ... mistä he sattuivatkaan mullen kohta -tuollaiset... Tiinakin on tyhmä kuin peruna ja huolimaton ... pitäisi -aina olla nenästä vetämässä joka työssä. - -Ja muutenkin... Ei suinkaan tuo meidän hyväkäs antaisi mun olla niin -kuin muiden komiain emännät ovat, vaikka minä kuinka olisin... Kyllä -silloin oli miestä lupaamaan kaikkea, kun mun sai, ja kehui ettei -mitään tehdä tarvitse... Vaikka mitähän täällä olisi sittenkään iloa, -kun ei se näy olevan kenenkään parempain tuttukaan, kitsas vaan näkyy -olevan kuin mikä... - -Katkeran katkeralta tuntui elämä ja niin tuiki ikävältä, kun -viimeisetkin nuoruuden unelmat näin surkeasti haihtuivat tuollaisen -tavallisen järjestetyn arkielämän tieltä... Kun ei täällä pääse edes -komiain ystäväksi!... Uni kultainen kuitenkin pelasti kärsivän sielun -tällä kertaa pitemmälle valittamasta. -- -- -- - -Aamupuolella yötä heräsi Repponen. Vilu oli niin että hampaat suussa -kalisivat, sillä huoneessa ei koko eilispäivänä ollut valkeata pidetty. - -"Hyh ... hyh, kun on vilu." - -Hän kömpi ylös, ensin sängyn laidalle istumaan ja kohmeloista päätänsä -käsin pusertelemaan ja ajattelemaan. Turkkinsa taskusta hän löysi -tulitikkuja ja valkeata raapaistuaan katseli sameasti ympäri huonetta. -Näkyi sitten levoittuvan, kun paikat tunsi. Hän pisti valkean lamppuun. - -"Hyh, hyh, hyh..." - -Hän pudisteli turkkeja päältään ottaessa. Koetteli muuria kädellänsä, -mutta se oli kylmä. Ikään kuin totutusta tavasta hän kuitenkin käänsi -selkänsä muuriin päin, asetti kätensä selän taakse ja seisoi siinä niin -kuin lämmitellen. - -Silmät harhailivat emännän kamarin ovelle ja jäivät siihen avaimen -sijaan tirkistelemään. Ei eroittanut oikein hyvästi, josko siinä -oli avain, vai eikö. Oikein sinnepäin kumaraan hän kumartui -tirkistelemään ... ei saanut varmaa selvää; käsin täytyi lähteä -koettelemaan. - -"Ee-i." Sormet hipaisivat avaimen paikkaa ja pettyneenä toiveissaan -meni hän pöydän tykö. Lähti siitä vähän ajan päästä lamppu kädessä -etukamariin, jossa Emelia ja Helmi makasivat. - -Hän katseli hetken lamppu kädessä nukkuvia lapsia. Lämpöinen näytti -heidän olevan. Lämmintä tunsi isäkin ja sitä seurasi hyvää tekevä -pudistus ja tuntui siltä kuin kylmyyttä olisi sisästä pois paennut -lämmön edestä. Hän rupesi riisuutumaan ja aikoi panna makaamaan lasten -äärelle. Sohva oli soukalla ja sitä hän aikoi leveämmälle vetää -hiljaa ... hiljaa, ettei lapset heräisi. - -"Kuinka et sinä tänne tule?" - -Eeva seisoi unisin silmin kamarin ovella. Mies säpsähti ensin ja katsoi -taaksensa. Ei puhunut kuitenkaan mitään, rupesi vaan tasoittamaan -vuoteen syrjää. Vähän ajan päästä hän sanoi: - -"Kyllähän minä täälläkin pysyn." - -Vastaus oli hiljainen, mutta Eevassa se kuitenkin vaikutti värisyttäviä -tunteita. - -"Niin... Mitä tuo tietää tuollainen..." - -"Eihän siellä ole ollut avainta suullakaan?" - -"Onpa." - -"Vai niin. No mennään nyt sitten." - -Isäntä meni hyvin myrryisen näköisenä. Eeva teetteli itkua ja pyyhkieli -silmiään mitään puhumatta. - -"Mikä itkettää?" Repponen istui ja katsoi vakavasti vaimonsa silmiin; -ääni oli kuitenkin ankarallainen, jolla kysymys tehtiin. Eeva ei -vastannut, pyyhki vaan yhä silmiään. - -Into ja Maiju makasivat samassa huoneessa ja olivat potkineet peiton -pois päältänsä. - -"Pane peite lasten päälle." - -Eeva totteli kohta. Repi peitteen ensinnä heidän altansa ja heitti sen -sitten huolettomasti päälle. - -"Älä tee enää sitä, kuule, toista kertaa, älä!" - -Repponen heitti itsensä kovasti vuoteelle. - -"Mitä ... mitä Jumalan tähden minä nyt olen tehnyt?" Eeva katseli -lasten sänkyyn, ikään kuin näyttääksensä luulevansa, että puhe oli -lasten peiton panemisesta. - -"Sitä illallista," sanoi Repponen. - -"Mitä ... mitä ill..." - -"Suu kiini!" - -Nyt sai Eeva todella vapista ja totta syytä itkeä. Hän istui tuolille -niin tekemään. - -"Tule makaamaan ja kohta!" - -Käskyä täytyi seurata ja kohta täytyikin. Ajatuksiinkaan ei johtunut -että sitä uskaltaisi vastustaa istumista jatkamalla. - -"Siunaa nyt," käski mies, kun valkea oli sammutettu, mutta ei hän -puhunut enää yhtä kovalla äänellä kuin äsken. - -Eeva koetti olla niin hiljaa ettei hengitystäkään olisi kuulunut. - -"Kuulitko?" Nyt oli ääni jo koko joukon heleempi. - -"Lakkaa nyt jo ... äläkä niin kovin kiusaa," puhui Eeva itkun äänellä. - -Mies käänsi itsensä ja nukkui pian. - -Eeva voihkasi ja käänteli itseänsä taas, mutta ei siunannut ... ei -ainakaan siinä merkityksessä kuin Repponen olisi tahtonut ja sitä -ajatteli. - - - - -XIV. - - -Kaksi vuotta on kulunut. - -Hajalla hiuksin ja kovin likaisissa, vaikka muodin mukaisissa -vaatteissa imettää Eeva nuorta lastansa kätkyessä tuvan lattialla. Into -odottaa vieressä hiljaisena ja nöyränä, valmiina soutamaan. - -Huomaamatta on pihaan tullut vieraita; huomaamatta ne tulevat tupaan -asti. - -"Hyvää päivää." - -Tuliat olivat entiset tuttavamme, Kaupanhoitaja ja ylioppilas Pekkanen. - -Eevan oli selkä oveen päin. Hän käänsi päätään; vavahti kun tunsi -tulijat. Veri nousi kasvoihin ja hätäisen silmäyksen loi hän -vaatteisinsa ennen kuin tervehtimään nousi. - -Täytyi kuitenkin nousta kättelemään... Silmiään ei voinut nostaa, -vieraita kasvoihin katsoakseen tervehtiessään. - -Vieraatkin näyttivät hämmästyneiltä ja hapuilemiselta tuntui -kyselemisien etsintä. - -Kamariin Eeva pujahti, kun oli saanut kätellyksi vieraita ja -ilmoitetuksi ettei Repponen ole kotona. - -"Voi!" hän niin kuin tuskan perästä äännähti kamariin päästyänsä ja -alkoi tulisella hopulla koota sinne tänne heitetyitä vaatteita -tuoleilta, sängyiltä ja lattialta. Kovin olivat matotkin likaiset ja -läjätyt; täytyi niitä heittää suoriksi ja sitten luudalla enintä rikkaa -päältä pois käväistä. Ja vaaterievulla tomua hoivia pöydiltä ja -tuoleilta. Hyvää ei tullut, ei Eevan omastakaan mielestä tyydyttävää, -sillä kaikkialla oli istuvaa likaa. - -Mutta mitä siihen nyt teki. - -Toisesta kamarista hän kävi siistimpiä vaatteita päällensä panemassa ja -sitten tuvasta vieraita käskemään. Ne olivat jo menneet ulos. - -"Herrajee!" Hän ei ollut äsken huomannut heitä edes istumaan käskeä. - -"Älkäähän nyt noin menkö... Tulkaa nyt vielä tupaan," huusi Eeva -portailta, kun vieraat hevostansa irti kirvottelivat, He katselivat -toisiaan, suu vähän omituisessa hymyssä. - -"Olisi kiirettäkin vähän, ja kun ei Repponenkaan sattunut kotona -olemaan," virkkoi Kaupanhoitaja. - -"No tehkää nyt niin hyvin ja tulkaa sisään, älkää nyt noin..." -Tarkoitus oli sanoa "komeita olko," mutta ei hän sanonutkaan. Vieraat -sen kuitenkin ymmärsivät. - -"No jospahan tuota nyt..." - -"Niin, eihän tässä nyt niin tulinen kiire ole." - -Vieraat menivät sisään ja vietiin kamariin. Eeva löysi ja tarjosi -isännän papyrosseja. Meni sitten tupaan kahvia laittamaan. Missä -lienevät talon muut olijat olleet, kun Into vaan yksin kätkyttä souteli -isossa tuvassa. Vapauteen paloi kai lapsen mieli ja olo kävi ikäväksi -yksin olla ja vielä hankalallaisessa toimessa. Ei huomannutkaan, kun -kätkyt toisinaan unohtui ja soutamatta jäi. - -"Souda!" - -Märkä vaate läjähti; kietoutui pään ympäri, otti kipeää ja tuntui -muutenkin ilkeältä. Into säikähti niin että ylöspäin hypähti ja alkoi -itkeä. - -"Huuda nyt ... muutama, ja herätä se lapsi vielä..." - -Eevaa kiukutti vieraiden odottamaton tulo, kun kaikki paikat oli -niin... - -Täytyi edes johonkin vihansa ajaa. - -Kovin kuitenkin Innolta itku pakkasi, kun kipeä jälki kirveli poskella -ja korvan lehdissä ... ja muutenkin tuntui niin katkeralta. - -"Jos et sinä tuki nyt suutasi, niin saat uudestaan ... kun vieraitakin -on kamarissa." - -Ei lapsi ymmärtänyt mitä se häneen koski, että vieraita kamarissa oli, -mutta pelosta täytyi kuitenkin koettaa lakata. Itsepintaisesti nikotus -toisinaan hytkäytti, silloin aina sydän vavahti ja silmät äitipuoleen -päin arasti lensivät. - -Eeva meni kamarissa käymään. - -"Souda nyt, että se nukkuu." Nyrkki tutisi ilmassa uhaten ... sanoja -vahvistaen. - -Into koetti kahden käden soutaa, varovaisesti ... varovaisemmin, ettei -enempää kallistuisi toiselle, kun toisellekaan puolelle, ja velipuoli -heräisi. - -Sokerinpalan toi Eeva hyvitteeksi. - -"Kas niin pitää soutaa." - -Hyvältä tuntui tuo ... saattoi unohtaa koko lailla paljon, mutta -kuitenkin jäi vielä karvasta mieleen... -- - -Eeva tarjosi kahvia vieraille. - -"No, mitenkä se emäntä nyt jaksaa?" alkoi Kaupanhoitaja kysellä. - -"Tuossahan menee päivästä toiseen." - -"Varmaankin kuluu aika täällä hyvin?" - -"Noo, kuluuhan se, puuhat vievät niin paljon aikaa, ettei jouda -ikävöimään." - -"Hm... Onko emäntä saanut täällä paljon uusia hyviä tuttavia?" - -"Ei paljon," Eeva vitkaan vastasi. Jatkoi sitte puolittain -surumielisesti: "Kun näihin oloihin tullaan, niin ei sitä paljoa jouda -ystävistä huolia. On niin paha," hän silmäili moittien ympärilleen, -"kun on niin paljon touhua ja puuhaa, ettei ehdi edes huoneita siivota. -Meilläkin niin harvoin käy herraisia vieraita, ettei aina tule siivosta -niin lukua pidetyksi... No käy niitä nyt sentään joskus ja saa väliin -oikein hävetä, mutta mitäs tähän tekee." Sitten hän vielä lisäsi ikään -kuin innostuneena: - -"Ei sitä tyttönä tiedetä, mitä eteen tulee, kun akaksi tullaan." - -"Semmoisenko kokemuksen Eevakin on saanut?" kysyi Kaupanhoitaja -katsellen häntä. - -"Sellaisen. Kyllä sitä tyttönä ollaan niin kiltejä[9] että pois tieltä, -kun ei tiedetä vielä mitään maailman menosta. Sitä puuhaillaan yhtä ja -toista maailman hulluudessa ja ajatellaan että sillä ja sillä lailla -minä teen, kun miehen saan. Mutta kaiketi toisin sitä asiat käyvät kun -luullaan." - -"Minusta nähden," sanoi Pekkanen, "ei avioliitto kaikissa tapauksissa -tule sortamaan nuoruuden mielikuvituksia. Kyllä silloin sortaa, jos -mielikuvitukset ovat liian korkealle lennelleet ja jos ei jo silloin -tule lukuun ottaneeksi avioliiton vakavia puolia ja mieltänsä niitäkin -myöten muodostaneeksi. Mutta avioliiton taipaleelle lähtiessä tarvitsee -varustaa mukaansa evääksi hyvä vakallinen siveellisyyden voimaa -voidakseen tulevia vaiheita vastaanottaa." - -"Ei kukaan silloin niin pitkälle ajattele, eikä sillälailla!" huudahti -Eeva. - -"Niin, mutta minä sanoin että sivistyneen ihmisen pitäisi sillä tavalla -tehdä." - -"Jopahan se niin taitaisi olla, mutta ei suinkaan ne herratkaan, -ainakaan kaikki, niin tarkoin ajattele, vaikka ainakin ovat -sivistyneitä," arveli Eeva. - -Pekkanen naurahti. - -"Ei suinkaan." - -Pekkanen ymmärsi, että Eeva käsitti asiaa osaksi oikein, osaksi väärin, -yleensä sangen pintapuolisella tavalla. Teki mieli ruveta selvittämään -sitä, jota hän katsoi erehdykseksi, sitä nimittäin, kun kansa katsoo ja -pitää herras-sivistystä semmoisena täydellisyyden mallina, jonka aivan -kelvollisena ja muuttamattomana tulisi siirtää kansan omaksi. Mutta hän -hillitsi itsensä, kun huomasi kuulijansa liian pintapuoliseksi, -käsittämään ollenkaan sivistyksen asiaa. - -"Kun sellaiseen lapsijoukkoon joutuu, kun meilläkin, niin kyllä siinä -tarkenee." - -"Kyllä kai, kyllä," myönsi Kaupanhoitaja. - -Eeva toi toiset kupit kahvia. Kupit hän todella oli välillä pessyt, -mutta pyyhin-vaatteesta oli niihin jäänyt hienoa nöyhtää, joka -inhoittavasti törrötti ja teki herroille vastenmieliseksi koskea koko -kuppeihin niistä juodakseen. Sitten vielä sattui silmät Eevan -hajanaisiin hiuksiin, joita ei huivi kyennyt kylläksi ohjissa pitämään. -Tuon hätäisesti päälle heitetyn röijyn hijain alta tunkivat -itsepintaisesti näkyviin toisen, likaisemman röijyn hijat, tehden sitä -inhoittavamman vaikutuksen, kuin jos ei ensinkään olisi tahdottu tuota -peitellä. - -Ja tämä nyt oli se entinen itsestänsä paljon pitävä Latva-Kuntin Eeva. -Mikä on hänestä tehnyt tuommoisen? - -Eipä juuri mikään. Kiiltävällä kultauksella ei ole pysyväisyyttä. Se -hivuu pois, aina vähitellen. Ennemmin tahi myöhemmin tulee oikea aine -näkyviin. -- - -Kaupanhoitaja ja Pekkanen istuivat taas reessä matkalla. - -"Mitä sinä nyt ajattelet tuosta Eevasta?" kysyi Kaupanhoitaja, kun he -olivat ajaneet ulos Repposen pihasta. - -"Ajattelen, että hänestä, joka oli ennen Riikinkukko, on nyt tullut -porsas," sanoi Pekkanen totisesti. - -Kaupanhoitaja nauroi niin, että oli vähältä katketa. - -"Älä nyt naura; minusta ei ole asia niinkään leikillinen. Ei -saata vaatiakaan, että Eeva tähän tapaan kehittyneenä pystyisi -velvollisuuksiansa täyttämään, sillä sen verran kuin minä tiedän, ei -häntä milloinkaan liene semmoisia varten kasvatettu. -- Sinä myös saat -ottaa tästä itsellesi esimerkkiä, koska aina sitä puollustat, että -kansan nuorisoon on ennen kaikkea tyrkytettävä _käytöspuolista_ -sivistystä." - -"Niin noh, mutta mitä hittoa se tähän kuuluu ja millä tavalla sinä nyt -tällä esimerkillä aiot sitä mielipidettä kumota? Onko Eeva sitten -mielestäsi käytännöllisesti sivistynyt?" - -Kaupanhoitaja nauroi taas ja Pekkanenkin. - -"Sinä tahdot pysytellä yhä vaan pintapuolella," sanoi viimemainittu. -"Mutta silloin kun Eeva oli tyttönä, ettekö pitäneet häntä hienoimpana -kaikista talonpoikaistytöistä, jotka yhteen aikaan olivat siinä -ompelu-seurassanne?" - -"No, kyllä ... ja hän olikin." - -"Kuori petti." - -"Hm ... kyllähän hänen taitamattomuutensa jo monasti huomattiin ja -saatiin sillä nauraakin. Mutta mitä siitä, en minä ole Eevaa koskaan -semmoisena pitänyt, jommoiseksi yleensä toivoisin kansan naiset -tulevan." - -"Vai niin, se on hyvä ettet niin kovasti ole pettynyt tässä asiassa. -Mutta sanoppas nyt veikkonen, minkälaiseen sivistystilaan sinä yleensä -toivoisit kansan naisten kehittyvän?" - -"Semmoisiksi että he nyt yleensä osaisivat käyttäytyä sivistyneitten -tavalla ja ihmisittäin." - -"Mutta mitenkä sinä saat heitä tuohon tilaan, jos et anna heille sitä -oppia, että he tulisivat vakuutetuiksi tuolla tavalla käyttäytymisen -paremmuudesta?" - -"Tuo vakuutus kasvaa heihin itsestään ilman mitään sivuvaikuttimia, kun -he vaan oppivat käytös-tavat." - -"Totta puhut, mies hyvä, kas sinäpä vasta puhutkin totta! Ylpeys ja -loisteliaisuuden-himo kasvaa heihin itsestään, sitä mukaa kuin he -saavat siihen tilaisuutta ja taitoa. Mutta onko tämä sivistystä? Minä -sanon ettei se ole sukuakaan sille. Vahinko, hirmuinen vahinko, että -tuollainen käsite jo on hyvin suuressa määrässä levinnyt kansamme -tyttäriin. Iso osa heistä on eksytetty uskomaan, että he ovat silloin -sivistyneitä, kun osaavat koreasti kiekkaella ja vaatettaa itsensä -uusimman muodin mukaan. Mutta jos kysyt sellaiselta naiselta, 'mitä -tarkoitusperää kohden hän aikoo elämässä pyrkiä?' niin hän epäilemättä -vastaa sinulle tuon viattoman: 'en tiedä'. Mutta sydämessään hän -ajattelee: 'saadakseni rikkaan ja hyvän miehen.' Rupea tällaiselle -sitten tarjoomaan sivistyttäviä oppeja, niin hän nauraa, sillä hän -tietää olevansa sivistynyt, koska hänen vaatteensa on muodin mukaan -laitetut. Opillinen sivistys tuottaa velvollisuuksia, mutta se tuottaa -myöskin _velvollisuuden tunnon_. Opillinen sivistys tekee omaajastaan -käytöspuolisestikin sivistyneen. Mutta paljas käytöksellään koreilia -- -sillä en saata sanoa näitä muiksi kun koreilioiksi -- ei voi enää itse -hyvyyden tunnossaan ottaa vastaan ulkoapäin tulevia sivistäviä -vaikuttimia ja itsessä ei semmoisessa niitä löydy." - -"Älä nyt enää, kyllä minä nyt jo toistaiseksi uskon," nauroi -Kaupanhoitaja. - -"Usko jos tahdot, mutta niin se on." - -"Mutta mikähän oikein totuudessa sai sen Heikin tuosta Eevasta -luopumaan?" kysyi Kaupanhoitaja. - -"Äitinsä." - -"Tottako? vai akat... No onneksi se oli." - -"Mutta se onkin nainen, se muija! Toista en sinulle tiedä osoittaa niin -kelvollista perheen-äidin perikuvaa. Mitä muuten tulee Eevaan, niin -luulen, että jos hän olisi Heikin vaimoksi tullut ja Lahtisen emännän -kasvatuksen alle, niin hänestä olisi voinut tulla kelpo nainen. - -"Kukapa tietää," epäili Kaupanhoitaja. - -"Minä tiedän sen, sillä tuolla muijalla on jonkullainen salainen voima, -jolla hän ehdottomasti voi valloittaa mielet puoleensa. Sitä paitsi käy -hän itse aina hyvänä esikuvana edellä. Pois on hänestä ulkonainen -kiilto ja pois koko perheestä. Minä luulen että Eeva ei voinut -sisällistä ihmistänsä peittää ollessansa siellä Heikin kanssa ja tuota -ei muija voinut hyväksyä." - -"Vaan käski Heikin antaa rukkaset." - -"Minä luulen että hän on niin tehnyt, ja Heikki oli siksi -heikkoluontoinen ettei hän voinut vastustaa, kun hänelle Eevan -sisällinen kuva näytettiin, vaan oli valmis antamaan rukkaset... Kas -tässä näkee kuinka lujaa se rakkaus on, joka perustuu ainoastaan -vaatteiden ja kasvojen katselemiseen!" - -"Heikkoluontoiseksiko sanot Heikkiä, kun hän kykeni luopumaan Eevasta?" - -"Niin. Vahvat luonteet ensiksikin eivät tuulahda tekemään tuollaisia -hullun-äkkinäisiä rakkaus-liittoja. Mutta sitten kun he kerran -rakastuvat, niin he eivät ulkoapäin tulevain vaikutusten kautta niin -hevin omasta kannastaan luovu." - - - - -XV. - - -Repponen oli käymässä Latva-Kuntissa. Appensa kanssa hän istui -kamarissa tupakoiden ja tarinoiden. Vilkasta ei keskustelu ollut, mikä -lieneekin kieliä salvannut. - -"Ei ollut Eevasta emännäksi," sanoi Repponen vihdoin äkkiä ja katsahti -ikään kuin hätäytyneenä appiukkoonsa. Itsekin hämmästyi lausettaan. -Kauan oli sanat jo suussa pakottanut; kauan oli tehnyt jo mieli siitä -puhua. Nyt se tapahtui. - -Appi käänsi kasvonsa lattiaan. - -"Vai niin." Ääni vavahti hiukan. - -"Se on raskasta ... ei tahdo jaksaa kaikin ajoin kantaa." Repposen ääni -vavahteli ja hän katseli lattiaan. - -"Vai niin." - -Mutta Repponen kun oli päässyt alkuun, halusi puhua enemmän, purkaa -sydäntänsä, jossa nuo asiat karvastelivat. - -"Ensin kun hän tuli meille," jatkoi hän vähän ajan päästä, "en minä -tuntenut häntä, taikka oikeammin, hänen taipumuksiansa; minä vaan pidin -hänestä niin paljon ... tykkäsin niin kovin, etten katsonut sopivaksi -häneltä mitään vaatia. Mutta en minä tiennyt että se oli niin -taitamaton, ettei nyt itsestänsä vähää edes ymmärtäisi talouden -hoitoa... Kyllä tuon huomasin pian, mutta en puhunut mitään, ajattelin -ja toivoin että kyllähän oppii... - -"Mutta kun rupesi käymään aina vaan huonommasti ja huonommasti, niin -täytyi minun vihdoin ruveta puhumaan ja kauniisti neuvomaan... - -"Silloin vasta tulin häntä tuntemaan ... suuttui kun tärpätti[10] ... -ei muka tarvinnut mun neuvojani. Sitten sain minä kuulla ettei hän -ollut itseänsä minulle kauppaamassa ollut ja että, mitä varten minä -olin häntä vetänyt meille... - -"Voi herra Jumala, kun tuo leikkasi sydäntäni!... - -"Minä rupesin sitten ajattelemaan, että ei sitä pitäisi vanhana nuorta -naida ja ... kun on lapsiakin. Kun minä kuitenkin koetin -- sillä minua -vaati pakko siihen -- neuvoa ja pyytää häntä paremmin huolta pitämään -taloudenasioista, niin sitte hän, minun kiusallani, rupesi itse -tekemään työtä niin kuin hullu, kun tiesi että tuo pisti minun -vihakseni. - -"Pian hän kuitenkin siihen kyllästyi, kun en minä kieltänyt, vaan -annoin hosua. Mutta siitä asti rupesi hänellä olemaan merkillinen -taipumus keksiä kaikissa minun puheissani jotain pistoja ja -kiusantekoja itseänsä vastaan. - -"Jos milloin pyysin hänen jotain tekemään, niin näin että hän aina -enemmän taikka vähemmän suuttui... Minä huomasin että hän oli ruvennut -sydämestänsä halveksimaan minua. - -"Lapsi-raukkani! ... heille ei hän ole äiti. No ei sitä sovi sanoa, -että hän olisi pahinta laatua äitipuolia, on niitä huonompiakin, mutta -kun minä rakastan lapsiani ja näen ettei hän rakasta ollenkaan, ei edes -täysin suvaitse heitä, niin käy niin harmiksi monasti, kun ajattelee, -että mitä heistä tuollaisessa hoidossa tulee." - -Repponen nojasi poskea kättä vasten pöydän nurkalla ja kärsi -huolettavien ajatusten sortoa. Latva-Kunti oli toisessa päässä pöytää -samallaisessa asemassa. - -"Anna selkään," sanoi hän vihdoin, "tottahan tuollainen mies nyt -akkansa saa taipumaan." - -Repponen katsahti hämmästyneenä appeansa, ikään kuin tullaksensa -vakuutetuksi että oli kuullut oikein. - -"Ei!" sanoi hän vihdoin pontevasti, "minä en lyö vaimoani, minä kuritan -ainoastaan lapsiani ja teidän olisi tullut tehdä samoin." - -"Hm... En minä ole paljon huolinut koko tytön kasvatuksesta ... äitinsä -hallussa tuo paraiten oli. Jos ei lie kylläksi kurittanut ja opettanut, -niin hänen syynsä se on, eikä minun ... ei siitä minua tarvitse -syyttää." - -"Vai niin se onkin... Ilmankos..." - -"Mitä, ilmankos?" - -"Hänen kasvatuksestansa ei ole sitten kukaan pitänyt huolta." - -"Hmm," pani Latva-Kunti, mutta ei puhunut muuta mitään. - -Repponen jatkoi taas vähän ajan kuluttua: - -"Ensi-aikoina oli se edes hyvä asia, että hän piti huoneissa -jonkullaista puhtautta, mutta nyt on hän muuttunut, niin ettei hän -puhtaudestakaan välitä mitään... Suoraan sanoen, on toisinaan oikein -- -sikamaista. Hän on nyt aina jossain työn puuhassa, niin ettei muka ole -aikaa edes itseänsä ja huoneita siivota. Mutta mitäpä siitä -työntouhustakaan, kun hän tekee kaikki niin poikkipuolin kuin -huonoimmat piiat." - -"Hm." - -"Menee se nyt jo sentään kun minäkin olen jo paremmin tuollaiseen -tottunut, eikä hän nyt enää aina vihastu, jos jotain vaatimuksiakin -teen, mutta ei hän paljoa minun puheestani välitäkään." - -"Hmh, sepä nyt kummaa, kuinka hänestä sellainen on tullut." - -"Niin on, mutta minä ajattelen ainakin että siihen on se syynä, että -häntä on kokonaan kasvatettu turhamaiseen koreiluun, niin että hän -täysikasvuiseksi tultuaan ei muuta toivonut kuin päästä jonkillaiseen -herraselämään, nauttimaan vaan huvista ja laiskuudesta. Jälestä päin -olen ajatellut että hän ottikin minut vaan sen tähden, kun minulla oli -varoja enemmän kun useilla poikamiehillä. Hän kukaties ajatteli meillä -saavansa viettää herraselämää... Mutta ei se sopinut, eikä sovi -vastakaan. Kun hän tuon tuli huomaamaan, ja ... kun ei hän mitään -minusta välittänyt, niin hän vajosi sellaiseksi kuin hän nyt on... Tämä -on minulle katkeraa!" - -Hän ärjäsi viimeisen lauseen äänellä, joka todisti sanain sisältöä. - -"Hm." - -Ei Latva-Kunti muuta tuohon tainnut sanoa. Hän yhä vaan tirkisteli -lattiaan. - -"Ja kun minä nyt kerran sanomaan olen ruvennut, niin sanon teille -kaikki," jatkoi Repponen taas. "Ainoastaan _teille_ tästä puhun, eikä -kellekään muille ... sillä sydän pakottaa sitä jollekin avaamaan. -- -Sanon sen vielä, etten minä pidä tätä Eevan syynä, että hän on -sellainen kuin hän on. Se on _teidän_, vanhempain syy, jotka -ette ole lapsellenne jo aikaisemmin opettaneet semmoista maailman -katselemis-oppia, ettei hänessä olisi päässyt kasvamaan semmoiset -pilventakaiset toiveet. -- Näette nyt, mikä siitä on seuraus ollut." - -"Hmm... Kuka sen tietää, mitä ne mukulat kulloinkin toivovat." - -"Niin no, eipähän tiedäkään, mutta se pitää tietää että heitä pitää -estää semmoisia turhia toivomasta, jotka eivät kuitenkaan koskaan voi -toteutua... Sitä minä kuitenkin toivon, että hän vähitellen tasautuu -kun vanhenee ja että sitä sitten jotakuinkin mennään." -- -- - -Latva-Kuntin emäntä kuunteli toisessa kamarissa oven takana tätä -tarinaa; ja hän itki, itki niin että kyyneleet virtana vuotivat. - -Ei hän ollutkaan päässyt vielä Eevaa murehtimasta, vaikka luuli jo -silloin kaikista huolista päässeensä, kun Eeva kotoa pois vietiin -emännäksi Repposeen. - -Olikohan se "suru" Eevan tähden ennen niin todelliselta tuntunutkaan? -Kukapa sen tietää. Mutta karvaammalta se nyt tuntui ja syyllisemmältä -kuin koskaan ennen. - -Kun Repponen pois lähti, niin pojat kummastelivat, miksi hän nyt noin -vakainen ja harvasanainen oli, ja isäkin koko illan tavallista -kärtyisemmältä näytti, sekä äiti toisinaan itkuisia silmiänsä pyyhki. - -Repponen ajoi kotiinsa ja mietiskeli matkalla, oliko se ollut oikein, -että _tuosta_ oli apellensa puhunut. Katumaan ei hän ruvennut. -Kummasteli vaan, kun ei apella ollut paljon mitään sanomista, ja sitten -nauraa hytkähti surullisesti, kun muisti että se tytärtänsä lyömään oli -käskenyt. "Ei ole kummallista, jos Eeva on sellainen," hän itsekseen -mutisi. Mutta Eevalle voi hän sen johdosta paljon anteeksi antaa. - - - - -VIITESELITYKSET: - - -[1] Lapsen hametta sanotaan tantuksi. - -[2] Murteellinen kieltosana. - -[3] Tämän selvittämiseksi huomattakoon, että Etelä-Pohjanmaalla on -vanhuudesta ollut tapana, että yhden ikäiset, tutut ja tuntemattomat -puhuttelevat toisiaan sinuksi. "Teiksi" puhutteleminen on katsottu -vaativaksi herrasmaisuudeksi. Vieläkin on tuo tapa muutamissa -pitäjäissä hyvin yleinen, vaikka poikkeuksia on ruvennut nykyaika siinä -suhteessa vaikuttamaan. Tekijä. - -[4] Tarkoittaa samaa kuin: oikein erinomaisen kaunista. - -[5] Ilveile. - -[6] Itke. - -[7] Sanasutkaus. - -[8] Maakauppiaan. - -[9] Ylpeitä. - -[10] Sanasutkaus. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Eeva, by Santeri Alkio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK EEVA *** - -***** This file should be named 40512-8.txt or 40512-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/0/5/1/40512/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |