diff options
Diffstat (limited to '40512-0.txt')
| -rw-r--r-- | 40512-0.txt | 5505 |
1 files changed, 5505 insertions, 0 deletions
diff --git a/40512-0.txt b/40512-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e19a77c --- /dev/null +++ b/40512-0.txt @@ -0,0 +1,5505 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40512 *** + +EEVA + +Kirj. + +Santeri Alkio + + +Werner Söderström, Porvoo, 1888. +Werner Söderströmin kirjapainossa. + + + + +I. + + +Eeva makasi suullansa lattiassa, sätki, potki ja parkui niin hirveästi +että korvia särki. + +"Eeva, Eeva! ... nouse nyt ylös taas, tai äiti piiskaa." + +Äiti puuhasi takan luona eikä tätä sanoessaan katsonutkaan tyttöön. + +"Ka, ka kun se saattaa." Isä nauraa kitkutti penkillä ja kyynäspäitä +polviin nojaten katseli nautinnolla tytön sätkimistä. + +"Antakaa nyt jo selkään tuolle, kun tuolla lailla huutaa ja potkii," +sanoi vanhin veljeksistä, Iikka ja katseli nurjamielisesti +vanhempiansa. + +Eeva kuuli tuon ja alkoi entistä innokkaammin rääkyä ja potkia. + +"No, no ... mene nyt jo äiti sitä ylös nostamaan," isä vihdoin sanoi. + +Äiti meni ja otti kainaloihin. + +"Voi, voi ... Eeva kulta, lapsi raukkani, nouse nyt ylös... -- Mitä mun +lintuani kiusataan liiaksi." + +Mutta silloin Eeva sätki ja huusi kahta kovemmin, koettaen kaikin +voimin vastustaa äidin nostamis-aikeita. + +"Herra Jumala, tuota lasta! Nouse nyt ... katso äiti nostaa ja sitten +haetaan sokeria." + +Vasta sokeri Eevan vähitellen sai taipumaan, niin että antoi äidin +syliinsä ottaa. Mutta heti ei kiukku kadonnut, vaan mököttäen hän +sittekin vielä jossain loukossa istui, kunnes äkä vihdoin haihtui ja +joku muu asia huomiota puoleensa veti. + +Jo kaksivuotiaana Eeva tämän osasi. Toisinaan kuin veljet, taikka sisko +(joista viime mainittu oli nuorin, mutta hänkin kymmentä vuotta Eevaa +vanhempi) rupesivat Eevan huutaessa ilvettä tekemään ja veljistä joku +uhkasi todenteolla ruveta selkään antamaan niin silloin isä ja äiti +yksimielisesti käskivät omia lapsiansa kurittaa, silloin kuin niitä +tulee. Jos veli silloin rupesi vielä mielipidettään puollustamaan, niin +syntyi perheen kesken laajasanainen riita ja kinastus, joka saattoi +äreyttä mieliin, usein niin paljon, että vasta yön nukkuminen sitä +johonkin määriin poisti. + +Koska tällaisia seikkoja tapahtui kuitenkin varsin usein, niin +muodostui vanhempain ja poikain väliin alituinen nurjamielisyyden +tunne, joka ei enää koskaan tahtonut sydämelliseksi sovinnoksi muuttua. + +Tällainen elämä tuli vihdoin niin tavaksi, että se ei talon väkeä juuri +ketään surettanut; ajateltiin vaan, että sellaistahan se lienee +kaikkein jokapäiväinen elämän meno. + +Vanhemmat miettivät että, kun lapset saavat päänsä olkapään tasalle, +niin silloin ei enää vanhempain neuvoja kaivata eikä käskyjä totella. + +Pojat muistelivat lapsuutensa aikoja jolloin ei vitsaa säästetty, vaan +toisinaan ihan syyttömästikin selkään annettiin. Useat kuritus-kerrat +muistuivat varsin hyvästi mieheen ja rupesivat nyt vasta syyttömästi +saaduilta näyttämään, tahi ainakin vanhempain kiukun-purkauksilta, +koska tuossa nyt oli selvä esimerkki Eevassa, joka sai tehdä mitä +tahtoi, eikä sittenkään kuritettu. + +Ei kuitenkaan Eeva jäänyt ilman rakkauden osoituksia veljeinsäkään +puolelta. Jokainen piti häntä hyvänä, mutta poikkeus tapahtui silloin +kuin Eeva oli pahankurisena ja pojat olisivat tahtoneet häntä kurittaa, +jota ei vanhemmat tahtoneet. + +Vuosien kuluessa veljetkin kuitenkin hänen itsepintaisiin +mielenosotuksiinsa siksi tottuivat etteivät toisinaan millänsäkään +olleet. + +Mutta tämän tottumuksen kanssa ei enää sileä rauha palannut vanhempain +ja poikain väliin. Tahtoi aina ilmestyä syitä toisiansa moittia. + +Kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi eikä miettineeksi, mikä oli +alkujaan ollut syynä tähän. Jokainen ajatteli että elämä ehdottomasti +onkin juuri sellaista kuohuvaa ja epätasaista, turhaa siis etsiä syytä +miksi se sellaista on. Tekisipä aika hölmöläisen työn ruvetessa +tutkimaan syitä siihen miksi elämä on sellaista kun se on! + +Tämä asia ei Eevaa ainakaan kenenkään mieleen johdattanut. Lapsihan se +oli, viaton lapsi-raukka, joka ei täysikasvuisten elämään voi mitään +vaikuttaa. -- -- + +Kun Eeva kasvoi ja vieraita joskus äidin luona kävi, niin Eevalle aina +ensimäisen kahvikupin täytyi antaa, ettei suuttunut olisi ja ruvennut +äitiään nyrkillä takomaan. + +Kunnes puhe kylläksi rupesi kieleltä sujumaan, niin sitte vasta nauraa +saatiin ja kummastella tytön viisautta sekä nokkelaa päätä, joka kaikki +haravaansa sai ja muisti. Se häntä itseäkin elähytti ja raikkaasti +nauramaan sai, kun muutkin nauroivat, isä, äiti, veljet ja vieraatkin. +Rumat sanat ne siitä syystä paraiten mieleen jäivät ja useimmin suusta +ulos tulivat vallattomalla päällä ollessa, kun äiti silloin osoitti +ankaruutta ja kivenkovaan niitä kielsi muistelemasta, -- mutta kun +niillä paraiten naurettiin ja äitikin joskus niin teki. Ja myöskin se +kiihotti, kun kylän lapset, jotka hänen kanssansa leikkimässä kävivät, +hänelle aina salakähmään tuollaisia opettivat ja nauroivat sitte kun +Eeva sammaltaen koetti matkia. + +Isä toisinaan tuosta niin suuttui että äidille sanoi: "Selkäänsä +tarvitsis tuo tyttö, kun tuollaisia hokee ... kun et sinä edes häntä +kurita ... saa oikein hävetä." + +"Tarvitsispa kyllä," äiti sanoi, "mutta kyllähän se siitä lakkaa kun +mieltyy ja kasvaa ... tietäähän sen ihmiset, minkälaisia nuo ovat, +mukulat." + +Eevan ollessa viidennellä vuodella, tehtiin hänelle ensimäinen +musliinitanttu[1] ja kohta valmiiksi saatua Vaaralan emännälle +näyttämään mentiin. Siellä tupaan päästyä Eeva heti emännän luo meni +tämän hameesen itseänsä hinkkailemaan. Vuorottain tanttuaan ja +vuorottain emäntää äänetönnä katseli. Harmi jo alkoi silmistä näkyä kun +ei emäntä huomatakseen ottanut, äidin kanssa vaan juoruja kertoi. Äiti +kyllä huomasi, mikä Eevan sydäntä painoi ja sentähden silmäniskulla +emäntää tytön aikeista huomautti. + +"No vooi ... voi ... vooi kun sillä ... no mutta sillä Eevallapa nyt +vasta on korea tanttu... Voi turkanen sentään, etten huomatakaan +lähtenyt... No noin pitkäksi Eeva sillä kasvaa! ja komeampi tyttö tulee +kun kenestäkään muista." Emäntä nosti Eevan niin ylös kun ulettui. +Lapsi oli mielissään ja ikään kuin hämillään ollen hän sitten +vaatteitaan silitti ja suoritteli juuri kun Vaaralan poika Janne tupaan +tuli. + +"Ka, ruma tanttuhan sillä Eevalla nyt onkin ... voi-i kun on ruma. +Onko tuo hevosen loimesta tehty, vai mummo-vainajasi vanhasta +navetta-hameesta," hän heti alkoi loruta ja sitten aikalailla nauraa. + +Eevalta oli vähällä itku päästä. Nurjasti ja syrjittäin katseli hän +kiusaajaansa. + +"Mitä se Janne horajaa ... ei ollenkaan ymmärrä mikä koreata on," +ehätti Vaaralan emäntä Eevan itkua estääksensä ja otti syliinsä. + +"Aivanhan tämä on kun herrain lapsi. Tanttukin on kun pappilan +mampselilla, mutta mitä Janne ymmärtää." + +Eeva silmäili voitonriemulla Jannea. Tämä vaan yhä nauraa-virnisteli ja +kehui vaatetta rumaksi. Ei auttanut vihdoin enää emännän kehumisetkaan. +Ulos puhkesi itkuna Eevan närkästynyt luonto; vieläpä siihen määrään +että täytyi muodon vuoksi Jannen harteita aikalailla paukottaa, +ennenkuin luonto taas asettui. Sitten alkoi naurattaa kun Janne +itkevinään oli. + +Mutta Vaaralan emäntää alkoi kyllästyttää oikut. Sen näki siitäkin, kun +kahteen kuppiin vaan kahvia kaatoi -- itselleen ja Eevan äidille. +Juomaan käskiessä sitte erityisellä painolla huomautti että Eevalle +annetaan vasta sitten. + +"Pysy nyt kauniisti poissa ... ole kiltti. Täti antaa sinulle sitten +kun me olemme juoneet," sipisi äiti Eevan korvaan. + +Vaan kun hän pöydän luo lähti, ei Eeva jäänytkään. Vaatteen helmasta +kiini pitäen seurasi vaan, vaikka äiti, salaa emännältä, koetti +takaisin työntää. + +"Tuo tyttö nyt on vasta..." Äiti koetti vielä istuessaankin työntää +häntä pois. "... Menehän nyt Eeva ja odota." Vaan sitä kiivaammin lapsi +takaisin ponnahtihe, äitiin nojaten ja kulmainsa alta katsoi tätiin, +joka vakavana istui eikä mitään sanonut ... ei edes sitä, että "annahan +nyt lapsen olla." + +Äiti kaatoi kuppiinsa kermaa ja aikoi juomaan ruveta. Eeva hinkkasi +taas itsensä likemmäksi ja kätensä pöydälle pani, aivan likelle +kahvikuppia. + +"Pysy erilläsi!" Äiti työnsi kiivaasti käden pois pöydän reunalta. Vaan +silloin tyttö löi äidin käteen niin että se turahti ja kahvia siinä +olevasta kupista läiskähti pöydälle. Eeva nojausi hervottomasti äitiin +ja pahankurisesti rääkyen luisui lattiaan makaamaan. Äiti punastui ja +alkoi mitään virkamatta häntä hätäisesti ylös hapuilla. + +"Ai, ai, ai kun on pahankurinen." Vaaralan emäntä hymyillen päivitteli. + +Eeva rääkyi yhä kovemmin. + +"Eeva! hyi kuinka sinä tuollalailla, katso, täti nauraa. Nouse nyt saat +juoda äidin kupin." + +Eeva kuitenkin vielä huusi ja riehtoi äidin liepeistä sekä toisinaan +pienillä käsillään huitoi äitiä. + +"Eeva, Eeva... Herra Jumala kuinka sinä noin... Nouse nyt juomaan +kahvia." + +Kurittamisesta ei äiti uskaltanut sanaakan puhua, eikä uhata, sillä +silloin olisi Eeva vielä surkeammin huutanut ja enemmän sydämystynyt, +kun tiesi ettei se kuitenkaan olisi varsin kipeästi käynyt. Vihdoin +Eeva monien tydyttelemisien perästä asettui nikottamaan ja sitten +äitinsä kahvia juomaan. + +"Se on oppinut saamaan juoda aina ensimäisenä ja tuon hädän se tekee +kylässäkin, jos ei vaan saa muiden kanssa yhdessä juoda. On sitä +koetettu siitä niin kovin estääkin että oikeen, mutta ei se vaan +muista, eikä muutu... On tuo nyt vielä niin pieni ja nuorikin ettei +ymmärrä... Mutta kun kasvaa niin kyllähän aapuu." + +Äiti puhui mielihyvällä kaunista lastansa katsellen ja tulevaisuudelta +apua toivoen. Kumartui sitten toimittamaan pois tämän vaatteisiin äsken +lattiasta tarttuneita rikkoja. + +"Ei minun asiaan tule, mutta mielestäni pitäisi lasta tuollaisista +oikuista kurittaa. Ei ne muuten niitä unhota, kun noin itsepintaisia +ovat." + +"Kyllä sitä on väliin kurittaakin koetettu, mutta eipä se siitä lakkaa. +Ja se on sellainen, että kun sitä kurittaa niin ottaa niin kovin +pahaksi. Tässä tuonaankin, kun isänsä vähän sormillansa noppasi, niin +meni oikein menneeksi... Meillä oli jo niin hätää että..." + +Vaaralan emäntä oli nyt jo kaatanut toisen kupin, kun Eeva oli saanut +juoduksi. + +"Vai niin," hän vastasi, "juo nyt emäntä, vai antaako se Eeva äitinsä +nyt juoda?" + +Eeva mahtoi huomata että puheella oli pisteliäs tarkoitus, sillä +jonkullainen häpeän tunne sydämessä väistyi hän äitinsä takapuolelle. + +Mutta sitten alkoi hän kotiin hopottaa ... kun ei tädin puheet häntä +ollenkaan miellyttäneet. + +Äiti katsoi parhaaksi aikanansa seurata hänen vaatimustaan. Ei mielinyt +hänkään saada enempää kuulla ... oli niin ikävää kun muut sekaantuivat +neuvojansa antamaan vanhalle ihmiselle, jolla jo kyllin oli +kokemusta... Kävi kipeästi tunnolle, kun muut lapsen vioista +huomauttivat; eihän se sillä kuitenkaan paremmaksi tule ... äidin +mieltä vaan pahoittaa... Tietää kyllä, että parastaanhan sitä kukin +lapsellensa tahtoo ja hän ainakin niin kuin silmäteräänsä hoiti ... +eihän siitä suinkaan huonoa ihmistä toivo... Ja kehtaa tuollaisia +puhua. Miks'ei antanut lapselle ensin kun kyllä tiesi että se on siihen +tottunut... Kiusaa teki. On vaan olevanansa niin kovin viisas... +Lapsi-raukanko nyt pitäisi tuollaisista pataluhaksi lyödä... + +Matkalla ja vielä kotiin päästyäkin äiti Eevalle sanoi, että ei sitä +kylässä tuolla lailla saa olla, eikä ensimäistä kuppia tahtoa, se on +rumaa; ei kenenkään pienet tytöt niin tee, jotka hyviä ovat. + +Mutta Eeva hyväili äitiä, oli niin miellyttävän ketterä ja kaunis, +ettei äiti ollenkaan raatsinut kovin vakavasti varoittaa ja sanoa. Joku +kylän vaimo, joka puhetta kuulemaan sattui, vielä muikkaellen Eevalle +sanoi: "Kuka sitä sitten viimeiseksi tahtoo juoda ja siihen viitsii +tyytyä, ei kukaan." + +Eevaa tuo ainakin miellytti, jos hän sitä huomasi; äiti sen huomasi ja +hymyssä suin kuunteli, omalla tunnollaan sokeria syöttäen. -- -- -- + +Isällä oli varsin vähä aikaa, voidaksensa tarkemmin silmällä pitää +tytön kehitystä, sillä ahkerasti ulkona työskennellen, hän ainoastaan +illat aamut kotona vietti ja silloin väsyneenä ei paljoa mistään +viitsinyt huolia. Muutenkin oli jo vanhemman puolen mies ja toisia +lapsia kurittaessa kasvatukseen kyllästynyt, niin ettei viitsinyt Eevaa +enää kurittamaan ruveta, vaikka arveli toisinaan sen kyllä sitä +tarvitsevan. Oli muitakin syitä: Liisa oli jo kymmenen vuotias, kun +Eeva syntyi. Oli niin hupaista kun tyttö tuli niin pitkän ajan päästä +että kalunahan tuota sopikin pitää enemmän kuin tavallisena lapsena. +Neuvoa kyllä olisi toisinaan sopinut, vaan ei isä juuri tahtonut +siihenkään ruveta kun ei ollut oppinut. Kun sitä olisi tarvittu, niin +hän enimmäkseen pauhasi ja torui, kun ei kaikki mielen mukaan käynyt. +Äidin hän käski kurittaa, mutta äiti ei sitä hennonut tehdä, kun lapsi +oli niin viisas ja sukkela. + +Kun äidillä muuten oli paljon työtä ja puuhaa talouden toimissa ja +kotiaskareissa, niin sai Eeva jotenkin vapaasti, erittäinkin kesäisinä +aikoina, jo viiden vuoden ikäisestä alkain, juosta missä mieli teki. +Leikkitovereita ei puuttunut, niitä oli kaikellaisia, paljon Eevaa +suurempiakin, jotka pienemmille opettivat kaikellaista ja Eevakin sai +oppia sellaista josta äiti monta kertaa lupasi piiskata, mutta se aina +jäi uhkauksiin. Jospa äiti toisinaan koetti väkisin kotona pitää, niin +karkuun tyttö lipaisi ja suurella mielihyvällä sitten kuunteli, kun +äiti tapansa mukaan nauraen kertoi miten sievästi Eeva osaa hänen +silmiänsä peittää ja kylänjuoksuun karata. + +Eräänä aamuna kesällä oli äiti jättänyt Eevan kahvipannunsa +uloskiehumista vartioimaan niin kauaksi kun itse kävi navetassa vasikat +juottamassa. Eeva ei kuitenkaan kauan takan ääressä viihtynyt, vaan +meni kamariin, äitinsä kaapin laatikoissa olevia tavaroita katselemaan +ja selailemaan. Se oli niin hupaista. Sataan kertaan oli nuo kaikki +nähty, yhtä kaikki oli se niin hupaista. Kama ei ollut kaksista, +vanhoja nappeja, lasihelmiä, muutama neilikka ja inkiväärin paloja ... +äidin kirkkomuruja, vaatteen malli-tilkkuja ja kaikellaista +vähäpätöistä roskaa. Haisi vähän ummehtuneelta, mutta hupaista oli +sittenkin. Kun olis ollut kaikki omaa ... mutta samahan se oli, kun oli +äidin ... ei se niitä katselemasta kieltänyt. "Ka, rahaa! ... voi-i!" +Eeva koppasi käteensä markan rahan. Sitä ei ollut ennen näkynyt... +"Onkohan se äidin?... Mitähän ostais?... Sokuria!" Eeva pani kaapin +oven kiireesti kiini, juoksi tupaan ... ulos kylälle, vähääkään +muistamatta että semmoista tointa kun kahvipannun vartioiminen, hänelle +milloinkaan oli uskottu. + +Pihalla äiti vilahdukselta näki, kun tyttö portista ulos kipaisi. + +"Tyttö hoi! ... Eeva! Kuulitko, sinä et saa mennä, ... annan vitsaa jos +et heti paikalla palaja takaisin!... Vaivainen mukula, ei kuulevanansa +ollut ... juoksee vaan kun valkea hännässä olis," paneskeli emäntä ja +juoksi tupaan kahvipannuansa katsomaan. + +"Eihän vaan tuo liene mitään saanut kylään viedäkseen?" Hän katseli +tarkkaavaisesti ympäri huonetta, vaan muut toimet kiirehtivät ja +estivät häntä tätä tyysteen tekemästä. + +Sillä aikaa Eeva kiidätti kauppapuotia kohden. Itkukin jo tahtoi puodin +ovella päästä, kun ei auki saanut eikä muitakaan sattunut kulkemaan, +jotka avanneet olisivat. Kun vihdoin puotipoika hänen jyskytyksensä +kuuli ja avaamaan tuli, niin Eeva sisään päästyään ymmälle joutui, eikä +ollenkaan muistanut sanoa mitä paraiten ostaa tahtoi ja mieli teki. + +"No mitä tahdot? sano pian ... häh?" vaateli poika, joka oli äkeissään +siitä, kun häntä oli häiritty jostain hyvin hupaisesta sivutyöstä. + +Eeva katseli suurilla silmillään kiivastelevaa puotipoikaa ja puristi +hyppysillään markkaa taskussaan. + +"Ootko kielesi menettänyt, häh? ... mitä nyt?" + +"Sokuria," Eeva vihdoin äännähti yhä tuijottaen pojan kasvoihin. Häntä +jo alkoi pelottaa pikku kauppiaan ankaruus. + +"Onko sulla rahaa? Anna tänne." + +Eeva sysäsi markkansa tiskiin. + +Pitemmittä mutkitta sai Eeva sokurinsa. Niin vikkelästi hän sitten +juoksi, sokeri esiliinassaan, että jalat eivät maahan näyttäneet +ottavankaan. Mäelle hän riensi, varsinaiselle kylän lasten +leikkipaikalle ja siellä esiliinansa avasi ja paperikäädystä sokerin +esille otti. Paha omatunto soimasi, koska yhteen jaksoon sivuillensa ja +ympärillensä katseli ja jonkun pelkäsi tulevan. Vaan ketään ei näkynyt. +Rauhassa sai hän syödä ja nakerrella. Mutta kummallisen jokapäiväiseltä +sokeri maistui. Ei vielä ollut isoakaan liuskaa kulunut, kun jo oikein +syljettämään tahtoi ruveta. Kummallista! ... aina kun pienen palan sai +kerrallaan, toisen toisensa jälkeen, tuntui siltä, kun tuota olis +voinut syödä kerrallaan naulan ... kaksi ... kolme ... viisi ... ehkäpä +kokonaisen pölkynkin!... Ei taas!... Kamalaa kun ei saata syödä... +Koetti taas haukata, vaan melkein suolalta se rupesi maistumaan, niin +että suusta pois oli vähällä sylkeä. Mutta sitä enemmän alkoi nyt +tuntoa kaivata tuolla pienessä rinnassa, kun rahan salaa oli ottanut, +eikä se nyt tuon enempää huvia tuottanutkaan. Olisi jo mielellään +antanut koko asian olla tapahtumattomana, rahan vielä taskussa. Sitä +olisi ainakin ollut mukavampi säilyttää ja olisi sopinut äitillekin +takaisin antaa, jos olisi tahtonut. + +Eeva rupesi tuntemaan olevansa vähän pahan-voipainen. Sokeri sisässä +vaikutti ikään kuin vatsan kipua ja nosti suuhun äitelätä sylkeä. +Tuntui siltä kun olisi pitänyt saada äidiltä jotain tippoja eli rohtoa, +joka olon tasoittaisi. + +Alkoi kotiin meno peloittaa. Selkäsauna, josta usein oli puhuttu, oli +nyt varmaan tulossa... Olikohan äiti huomannut rahansa poissa olon? Se +ajatus, ettei äiti ehkä olisi sitä huomannut, ei ensinkään ottanut +luonnistaaksensa. Vaan ihan sellaiselta tuntui aina, kun äiti nyt juuri +olisi kaapin laatikossa katsellut ja rahaansa kaivannut ja etsinyt. + +Eeva ei ollut koskaan tehnyt tämänluontoista työtä, sentähden häntä +niin pelotti. Hän pyyhkieli kuolautunutta sokeripalaa, ajatellen että +hän sen vie äidille ja sanoo porvarista hakeneensa eikä ollenkaan siitä +ottaneensa; Mutta ilkeän itsepintaisesti pysyi sokeri märkänä ja +likantuneena, eikä ensinkään ruvennut näyttämään sellaiselta, kun se +puodista tuotaessa oli. + +Tämän havainnon johdosta pillahti itku ja hän heitti sokeripalan +viereensä ruohikolle. Otti sen kuitenkin siitä jälleen takaisin +helmaansa. + +Muutamia pikku tyttöjä tuli kylästä, aivan Eevan ikäisiä ja kokoisia. +Huomasivat Eevan kiven kolossa itkemässä ja menivät luokse. + +"Ka, Latva-Kuntin Eeva!... Mikä sun on Eeva?" + +Eeva säikähtyi, kun ei ollut huomannut toisten tuloa. Yhteen jaksoon +nyt vaan heitä tuijotti, eikä mitään puhunut. + +"Kaa, mikä sun on Eeva?" + +Tytöt siirtyivät yhä likemmäksi ja yhä kummastuneempina silmäilivät +häntä. + +"Ei mikään. Menkää pois!" Eeva käski. + +"Herra kun on kamala tuo Eeva!" + +"Itkee vaan. Onko sinua lyöty Eeva?" + +"Ei ookkaan." + +"Tule meidän joukkoon." + +"Ei." + +"Mikä sulla siellä on esiliinassasi?" + +"Ei mitään." + +"Onko sinua piiskattu Eeva?" + +Eeva nosti suuret silmänsä ja loi kummastuneen katseensa kysyjään. +Eiköhän tuo tiennyt ettei häntä juuri koskaan oltu piiskattu?... Kuinka +se siitä nyt puhumaan rupesi? + +Häntä alkoi taas itkettää. + +Sydämellistä osan ottavaisuutta osoittaen siirtyivät lapset jokainen +hyvin likelle Eevaa istumaan. + +"Onko sulle annettu selkään, Eeva? Sano nyt mitä varten?" + +"Sano nyt." + +Eevan pientä sydäntä varmaankin liikutti toisten pienten +osanottavaisuus. Ja alituinen kyseleminen rangaistuksesta saattoi +selkäsaunan hirveänä kummituksena leijailemaan hänen sielunsa silmäin +edessä. Kuinka kauhealta se näytti; kun ei koskaan ennen ollut saanut +oikein oikeata selkäsaunaa, niin pelotti hirveämmin. + +"Ui, ui, ui ... mulla on sokeria ... ui, ui... Antaakohan äiti +selkään..." + +"Oletko äidiltäsi ottanut?" + +"Olen ... ei ... ui, ui ... puodista..." + +Tytöt tulivat tavattoman uteliaiksi ja niin kauan he kyselivät ja +tutkivat kun Eeva oli heille koko sydämensä avannut ja sokerin +kappaleen esiliinansa alta esiin vetänyt, toisten himoittavaksi. + +Mutta tämä sydämen avaus oli Eevaa siksi helpottanut, ettei hän enää +itkenyt, eikä muutenkaan salamieliseltä näyttänyt. + +"Anna, Eeva, mullen pala," sanoi yksi ja toisten mielitekoisista +silmäyksistä voi selvään huomata, että hekin samoin ajattelivat. + +"Tekeekö mielesi?" Eeva purasi ja antoi pyytäjälle. + +"Anna mullekin ... ja mullekin," toiset alkoivat rukoilla. + +Eeva antoi, eikä ollenkaan kitsaasti. + +"Ottaisitteko vieläkin?" Eeva haukkoi jo palasia irralle, sillä hän +tiesi että ne ottaisivat. + +"Minä en söisi enää, en vaikka mikä olis ... rupeaa suu aivan suolalta +maistumaan. Et sinäkään, Fiia, söisi tuota palaa, e-et," puheli Eeva. + +"Söisin vissiin! Annas koetan." + +"Annatko mulle, niin minä syön." + +"Et ainakaan sinä, Sannu, eikä Lissukaan, ei vaikka mikä olis." + +"Mutta minä söisin vaikka olis koko toppa!" kerskui Lissu. + +"Ei taas kukaan, ei aika ihminenkään toppaa söisi kerralla, ei vaikka," +väittivät toiset mahdottomuudelle nauraen. + +Hupaiseksi kävi tyttöin olo, kun Eeva oli niin antelias. Palan toisensa +perään hän tovereilleen jakoi ja jo toisinaan itsekin otti, vaikka +pahalta kehui maistuvan, eikä yhtään mielensä sanonut tekevän. + +Eeva palotteli viimeistä kappaletta. + +"Pian nyt on kaikki," hän sanoi. Mutta nyt sattui tulemaan hänen +äitinsäkin osain jakoon. Tämä tapaus synnytti hämminkiä tyttöparvessa, +sillä jokainen osoitti sitä hätäisillä epäröivillä liikkeillä, ja Eeva +joka ei sokeripalasia helmastaan ehtinyt taskuunsa pistää hätäytyi vaan +pudistamaan polvensa kokoon ja sitten liikkumatonna tuijottamaan +äitiin. + +"Täälläkö se Eeva on ja minä ympäri kylän olen perässäsi juossut. Mitä +täällä tehtiin kun niin pelästyitte?" + +Latva-Kuntin emäntä katseli naurussa suin tyttöjä. + +"Ei mitään," useat vastasivat. + +Emännällä ei ollut aikaa eikä halua pitempiin tutkimisiin, eikä niin +välittänyt muutenkaan mukulain salaisuuksista. Mielensä vaan hyvältä +tuntui kun tyttönsä löysi, eikä se missään pahanteossakaan ollut. + +"Tule nyt kotiin, Eeva, äidillä on kiire!" + +"Ei." + +"Häh? ... ole vaiti ... kohta nyt, kun minä sillä lailla olen saanut +hakea." + +"En minä tule vielä ... täällä on niin hyvä." + +"Ole nyt vaiti ja tule, en minä kauan jouda olla." + +Toiset tytöt katselivat säälien Eevaa ja silmät lensivät usein hänen +helmaansa, jossa säilyi salaisuus, joka heti ilmi tulisi, jos Eevan +ylös pitäisi nousta ja äitinsä mukaan lähteä. + +"Kohta nyt lähdekin!" Äiti jo tarttui Eevan käteen ja alkoi ylös +nostaa. + +"En minä!" Eeva parkasi surkealla luonnottomalla äänellä ja pidätteli +ylösnousuaan mahdollisuuden mukaan vastaan. + +"Ka mikä sun on mukula ... kaa..." Äiti tempoi jo oikein vihan tiestä. +Eeva parkui ja toiset tytöt katselivat surkutellen häntä. + +"Tyttö, onko jaloissasi vikaa vai ... mitä niitä noin pidät koukussa. +Herra siunaa, mikä sinun on?" + +Äiti alkoi kääntyä helläksi ja kumarsi alas käsin koettelemaan lapsen +polvia. + +Mutta silloin Eeva teki epätoivoisen liikkeen, riuhtasihe kaikin voimin +paetaksensa äidin kynsistä. Silloin myöskin sokeripalaset tippuivat +helmoista tanterelle äidin suureksi ihmeeksi, joka yhä eneni, kun +likemmin asianlaitaa tarkastettuaan huomasi että ne olivat aivan +oikeata sokeria. + +"Eeva, mistä sinä olet saanut tätä sokeria?" + +Eeva seisoi vähän toisista erillään, pää alaspäin painettuna eikä +puhunut sanaakan. Toiset tytöt alkoivat salaisesti pois päin hiipiä. + +"Älkää menkö!... Eeva, onko sinulla ollut tätä sokeria vai kellä sitä +on ollut?" + +"Eevalla," eräältä tytöistä pääsi; sitten käpälä mäkeen ja toiset +perässä. + +Pahantekiä seisoi paikallansa. Omituinen tunne pidätti häntä, vaikka +kyllä teki mieli mennä toisten perään. + +"Eeva kulta, mistä sinä olet tätä sokeria ottanut?" Äiti lähestyi +tyttöä ja kumartui alas häntä puhuttelemaan. + +Tyttö ei vastannut mitään, mutta hän vapisi; sen tunsi äiti kun piti +kiini hänen kädestään. + +"Jos et sinä sano, niin nyt minä piiskaan. Äidin kaapistako otit +sokeria?" + +Eeva alkoi itkeä. + +Lähdettiin kotiin päin, äiti yhä uhaten, kun ei tyttö osannut muuta +kuin itkeä. + +Vihdoin Eevalta sen verran suusta pääsi että sanoi porvarista sokeria +saaneensa. + +Nyt tuli ankara kysymys rahan perään. Siitä ei tahtonut selvää tulla, +mutta tuli vihdoin. + +"Herra Jumala ja kokonaisen markan edestä nyt kylän kakaroilla sokeria +syötti ... voi hyvä pöllö!... Ainoa rahani jolla itselleni kahvia +aioin, kun ei äijäkään tahdo antaa, vaikka kyllä on itse kernas +kahviin... Voi hyvä Jumala tuollaisia kakaroita!" Lorun lopuksi antoi +äiti tytölle kädellään oikein aika läjäyksen päähän, sillä kovin +harmilliselta tuntui markkansa kadottaminen. + +Mutta sitten Eevalta pääsi surkea hätähuuto, niin että hengen olisi +luullut kysymyksessä olevan. Äiti uhkasi lyödä uudestaan ja löikin; ei +sen vuoksi että Eevan huuto olisi kovin hänen korviansa rasittanut, +vaan sen vuoksi ettei kovin olisi kylän ihmisten huomiota herättänyt ja +kun niin kävi sydämelle tuo markan asia. + +Eevan sydäntä kuitenkin helpotti kokolailla se, että asia kaikkineen +oli jo äidin tietoon tullut ja pahin mahdollisuus ohi mennyt. + +Nikotti häntä hirveästi kotiin tullessa. Muuten hän nähtävästi jotenkin +tyynimielisenä kuulteli äidin kovia sanoja. + +Äiti kuitenkin, vaikka tyttö oli tunnustanut rahan ottaneensa, alkoi +lopulta aavistaa että markka kuitenkin mahdollisesti vielä +kaapinlaatikossa olisi ja Eeva ehkä jostain muualta olisi sattunut +isänsä rahoja löytämään. Heti kotiin päästyä hän kaapille katsomaan +meni, vaan tyhjä oli laatikko. Taas alkoi suutuksi käydä uudelleen. +Taas oli vaarassa Eevan pää johon äiti aikoi kädellään paukauttaa, +mutta säälintunne valtasi ja hän pidätti lyönnin. Rupesi sitten +kauppiasta morkkaamaan: "Senkin lurjukset ... lapsille antavat vaikka +mitä hakisivat... Joka ihmisenhän olisi pitänyt ymmärtää, ettei +tuollainen oikein saadulla rahalla mitään osta, eikä niin paljon +ainakaan... Voi, voi ... vähää puuttuu etten mene rahaani takaisin +vaatimaan." + +Eeva istui mökötöksissä penkillä ja kovasti nikotti. Äiti ei hänelle +pitkään aikaan mitään puhunut, sillä kerran kuritustuulelle päästyään +tahtoi hän antaa sen vaikuttaa, ettei kesken lohduttelemaan ruvennut. +Piti vähän pitemmäksi ajaksi muistiin jäädä, ettei aina tarvitsisi käsi +olattuna seisoa, eikä kiukun tiestä huutaa. -- Se oli hänen +mielipiteensä. + +Vasta kun oli ehtinyt kahvia keittämään ja sitten sitä juomaan rupesi, +alkoi surku tulla Eevaa, joka hänen mielestään nyt niin murheellisena +ja rangaistuksesta rusentuneena istui loukossaan. + +"Eeva, tule nyt juomaan kahvia, en minä nyt enää ole vihainen. Kävi +vaan niin luontooni kun vielä kylän kakaroillekin annoit ja oli äitisi +melkein ainoa raha. Mutta ethän sinä sitä ymmärtänyt, lapsi raukka... +Älä nyt vaan enää noin tee." + +Eeva alkoi sydämessään jollain tavalla tuntea oikeuden koko jutussa +olevankin hänen puolellaan, että hän oli saanut syyttömästi kärsiä, +koska äitikin sen nyt tunnusti. Teki mieli vielä enemmän äitiä kiusata, +että se vielä paremmaksi tulisi. Päätös syntyi pienissä aivuissa, olla +puhumatonna ja onnettoman näköisenä koko päivän, aina iltaan saakka, +niin äiti jo ehkä hyvitteeksi vehnäsiä ja sokeriakin antaisi; sillä +sokeria jo alkoi mieli tehdä, vaikka äsken niin kyllitellyt oli. + +"Tule nyt, tule juomaan ennen kuin jäähtyy... Lapsi parka, ajattele +sitäkin että tuo oli varkautta ja rukoile Jumalaa ettet varastamaan +oppisi." + +Eevan teki mieli kahvia ja hän meni nyt myrryisen näköisenä juomaan. + +Hän oli tosin ennenkin kuullut jotain puhuttavan Jumalan +rukoilemisesta, mutta ei hänelle ollut vielä milloinkaan rukoilemista +opetettu. Senpä vuoksi tämäkin äidin kehoitus teki hänessä samallaisen +vaikutuksen, kuin joku muukin tavallinen puheenparsi. Ei hän siis +tullut sen suhteen uteliaaksikaan, eikä ruvennut kyselemään, miten +pitää minun rukoileman. + +"Tuossa on nyt vielä sinulle sokeripalanen, mutta muista se, että +Jumala ei huoli sellaisista lapsista, jotka varastavat, vaan pudottaa +niitten päälle kuumankiven." + +Eeva oli jo ainakin sata kertaa kuullut äidiltä tuon kertomuksen +pahoista lapsista ja Jumalan kuumastakivestä. Hän oli monasti kysellyt +minkälainen se kuumakivi on, mutta kukaan ei ollut tainnut selittää; +raskas ja palavan kuuma se vaan on, sitä kaikki vakuuttivat. Omassa +mielessään oli hän sitä kuvitellut väliin suureksi, möhkäleiseksi +harmaaksi kiveksi, väliin niin kuin myllyn kiven muotoiseksi, mutta +enimmiten se muodostui hirmuisen suureksi tiilikiveksi. + +Jumalaa ei paljon tullut ajatelluksi, koska siitä niin vähän puhuttiin. +Jos siitä joskus kuumankiven ohessa ajatus ja mielikuvitus syntyikin, +niin se muodostui kammottavaksi, pelottavaksi olennoksi, joka vihaa +kauheasti kaikkia ihmisiä. Usein hän kyllä sitä nimeä mainitsi +ajattelemattomasti, kaikellaisissa pikku vastuksissa, mutta silloin ei +ollenkaan mieleen johtunut Jumalan olennon ominaisuudet. + +Pirunkin ominaisuuksia Eeva tunsi, noin ylimalkaisesti. Tiesi +esimerkiksi, että se on hirveän ruma olento, jolla on pitkät sarvet +päässä, käsissä pitkät kynnet, toisena jalkana hevosen kavio ja toisena +linnun jalka. Sitten oli mielikuvitus vielä luonut sille ruskean karvan +päälle ja suuren hiilihangon käteen; ja että se aina hirmuisesti +nauraa, kun pahaa tehdään, ja on lähellä, kun kirotaan. Eeva itsekin +osasi kirota, sillä hän oli sen, samoin kuin muunkin puhetaitonsa, +oppinut kotiväeltä. Kuitenkin varsin harvoin johtui mieleen, kun +paholaisen nimeä mainitsi, että se silloin juuri oli aivan likellä +Eevaa itseä nauramassa. + +Nyt kun hän oli päättänyt mökötöksissä istua, sattui ehdottomasti aina +ja aina vaan tulemaan esiin oma rikoksensa ja kuumakivi ja vielä +pahahenkikin. Hän tuli niin kauas, ettei voinut enää olla äidiltä +kysymättä: + +"Äiti, nauraako Jumala koskaan?" + +"Lapsi, lapsi, älä puhu sellaisia, sinä pilkkaat sillä Jumalaa. Mitä +sinä nyt sellaisia ajattelet?" + +Eeva oli jo osaksi omainkin ajatuksiensa masentamana ja tämä äidin +vastaus häntä masensi siihen määrään, ettei hän ollenkaan voinut +ajatella muuta kuin, että Jumala on aina nyrpeä ja vihainen. Äidillä +taas ei ollut aikaa pitempiin selvityksiin ryhtyä eikä hän sitä +tarpeelliseksikaan katsonut... Mitä lapsille selvitetään, eivät ne +kuitenkaan mitään ymmärrä ... kyllä on vastakin aikaa... Parempi vaan +että vähän pelkäävät, ajatteli äiti. Hän olikin jo voittanut +tarkoituksensa. Eeva pelkäsi, pelkäsi hirmuisesti, silloin kuin vaan +Jumala ajatuksiin johtui. Mutta ei hän tahtonut ajatellakaan sitä, +sillä silloin tuntui olo niin raskaalta ja tukalalta ettei missään +ollut hyvä olla. Parempi siis ettei sellaisia päästä mieleensäkään, +ettei tulisi paha olla. + +Tästä olikin Eevalle nimenomaan sanottu, nimittäin noita asioita +ajattelemasta kielletty, koska hän silloin aina hiljaa ja +synkkämielisenä istui. Miksei hän sitten sitä olisi uskonut. + +"Älä nyt taas niin pitkältä tuumaile, Eeva, tule äidin kanssa +perunamaalle." + +Äitiä huoletti lapsen synkkämielisyys. Mutta ei ensinkään tullut +mieleen, että olisi varsin tarpeellista selvittää lapselle totuus, +nimittäin jumaluuden oikea luonne. + +Eeva jo lähtikin mieluisasti äidin kanssa, sillä äskeiset päätökset +olivat unohtuneet. Ajatukset olivat joutuneet niin ikävystyttäville +aloille; paikallaan olo muuttui yhä rasittavammaksi. + +Iltasella olivat päivän tapaukset jo Eevan mielestä kokonaan poistuneet +-- unohtuneet. + + + + +II. + + +Sen mukana kuin ikä kasvoi, ilmestyi Eevallekin tavallisia +ihmis-velvollisuuksia. + +Eeva oli kuitenkin verrattain vapaana, useihin muihin katsoen, saanut +tehdä oman mielensä mukaan aina siihen saakka kun vanhemmat alkoivat +ajatella että hänen pitäisi oppia lukemaan. Tämä tapahtui silloin kuin +Eeva oli seitsemännellä. + +Kun asiaa hänelle ilmoitettiin, s.o., että hänen toden teolla pitäisi +ruveta lukemista opettelemaan, oli hän heti valmis. Mutta siitä olikin +puhuttu jo vuosia ennen. Nyt oli tarkoitus vain toteuttaa vanha päätös, +panemalla tyttö likimpään kyläkouluun. + +Ensi päivänä kului aika varsin hyvästi siellä, ja hän tuskin jaksoi +odottaa aamua, että olisi uudestaan sinne päässyt. Mutta muutamain +päiväin kuluttua, hän eräänä aamuna äidillensä sanoi: + +"Äiti, nyt on niin kylmä." + +"Entäs sitten?" + +"En minä tarkene mennä kouluun." + +"No älä nyt, Eeva, ei nyt niin kylmä ole. Äiti sitoo ison +villakaulahisen päällesi, niin kyllä tarkenet." + +"En minä tarkene ... minä luen kotona." + +"Kyllä äidin piika menee, äiti tulee saattamaan." + +"Minä luen kotona... Ei koulussa opikaan, kun kaikki yhteen suuhun +huutavat." + +"Eeva on nyt kiltti tyttö ja menee. Älä nyt laiskottele. Sitten kun +koulu toiseen kylään muutetaan, saat lukea kotona; ei tarvitse sitten +enää kouluun mennä." + +"En minä mene, kun koulumestarikin on niin ilkeä..." + +Eeva alkoi jo itkua vääntää. + +"No johan sinä nyt ... et pääse kinkerillekään, jos et lukea taida, +eikä pappikaan kirjaa anna ... pöydän alle vaan pistää." + +"Yy ... mutta kun ne ovat niin ilkeitä kaikki siellä koulussa..." + +"Jos ovat ilkeitä, niin kyllä äiti sanoo koulumestarille että sen pitää +lyödä niitä." + +"Mutta kun ei se lyö." + +"Kyllä se lyö." + +"Eipähän, kun on sekin niin ilkeä." + +Loppupäätös tästä väittelystä oli, että äidin täytyi alistua ja Eeva +jäi koulusta kotiin siksi päiväksi, kun ilma oli niin kylmä ja +koulumestari ja toverit niin ilkeitä. + +Mutta tämä ei mennyt ilman kestävämpiä jälkiseurauksia, sillä Eevalle +alkoi usein ilmestyä syitä koulusta pois jäämiseen. Aina eivät esiin +tuodut syyt tahtoneet sitä vaikuttaa että äiti olisi helpolla myöntynyt +kotiin jäämiseen, mutta sitten kun Eeva keksi sen, että äitiin paraiten +koski, kun mestaria syytti ja itkien valitti että se syyttömästi lyö ja +pisteliäästi puhuu, niin hän käytti hyväksensä tätä keinoa. Lopulta sai +hän asiansa sillä niin hyvälle kannalle, että äiti hänen vihdoin otti +kokonaan pois koulusta, ennen kuin se loppui. + +Tähänkään ei äiti vielä tyytynyt, vaan meni koulumestarille sanomaan +"Suomen totuuden" siitä, kuin tämän tulisi itseänsä käyttää ihmisten +lapsia kohtaan. + +Koulumestari, joka ammattiansa oli jo toimittanut kymmeniä vuosia, pani +varsin vähän huomiota Latva-Kuntin emännän puheesen; kehui vaan +saaneensa kokea jo useita samallaisia ryntäyksiä. Hymyili vaan; ei +käskenyt Eevaa enää tuomaan, eikä kieltänytkään. Laski leikkiä, että on +tottunut seuraamaan vanhaa Ruotsin lakia ja havainnut, että kun +pajupiiskaa käyttää, niin saa vihdoin laiskimmankin taipumaan. + +Emäntää kiukutti, kun Eevaa kovakorvaiseksi sanoi tuo kuraposki mies, +-- hänen lastansa, -- muutama! Ei hän muuta enää voinut mestarille, kun +uhata virkaerolla. Mutta kanalja vaan nauraa virnisti siihenkin ja +selitti, että kun hän ei ole virkaansa akoilta saanutkaan, niin ei hän +sitä niille liioin antamaankaan rupea. + +Pois lähteissään emäntä vielä puutaheinää puhui ja asiaan +kuulumattomiakin esiin veti mestarin elämäkerrasta. Mutta asia ei sillä +autetuksi tullut, ei rahtuakaan, sillä oma sappi yhä vaan helpottamatta +täyteläisenä uhkui, ja mestari nauraa kitkutti ... ei tuota edes +suuttumaan saanut. + +Sen erän perästä ei Eevaa oman piirin kouluun pantu. + +Lukemisharjoituksia ei enää kuitenkaan sopinut toistaiseksi heittää, +siinä periaatteessa olivat sekä isä että äiti yksimielisiä. + +Kyllä se kotonakin oppii ... antaa lapsen lukea kotona... On sitä aina +yhdellä, jos ei toisella, aikaa opastaa ja neuvoa... Paremmin vaan +oppii kun koulussa ... tuollaisten joukossa, kaikellaisten. Antaa +lapsen lukea kotona... + +Niin päiviteltiin. Koetettiin. Mutta kaikilla oli kiirettä. +Huomattiin pian ettei siitä sentään tulekaan mitään, ei kenelläkään +tahtonut olla aikaa opettaa, toisin sanoen, ei olisi kukaan viitsinyt. + +Monen harkinnan perästä vietiin tyttö vihdoin toiseen kyläkouluun. +Eevallakin oli sinne lähteissä taas hyvä into ja erittäinkin äitiä +elähdytti toivo. + +Seuraavaksi sunnuntaiksi tuotiin Eeva kotiin ja jokainen koetti kilvan +vakuuttaa tytölle, kuinka he surkuttelivat häntä, kun hänen piti +kokonaisia viikkoja olla pois kotoa. -- Hän kuitenkin oli tietyltä +hyvässä hoidossa sukulaisten luona. -- + +Tuo surkutteleminen kuitenkin, muutamain muiden syiden muassa, +vaikutti, että hän pyysi saada maanantaiksikin jäädä kotiin, kun sitte +pitäisi taas olla viisi hirmuisen pitkää päivää koulussa, ennen kuin +taas tulemaan pääsisi. Tätä isä pani vastaan, mutta äiti oli +myöntyväinen... Eihän sitä hennonut vastustaa, kun surku tuli lasta. + +Isä tavallisuuden mukaan antoi perään, enemmän huolimattomuuden tähden, +kuin periaatteissaan horjuen. Tästä lähin tuli vapaa-maanantai Eevalle +totutuksi tavaksi ja väliin liittyi joukkoon tiistaikin. + +Tytöllä ei ollut mikään huono pää. Talven kuluessa oppi hän siksi, +että kun kinkerillä kävi, niin papilta kaksi-lehtisen kirjan sai +ahkeruutensa palkinnoksi. Tuon johdosta kinkeripäivänä vallitsi kotona +oikeutettu riemu. Äiti osui muistuttamaan, että pitäisi kiusallakin +mennä näyttämään tuota kirjaa tuolle ilkeälle koulumestarille +koetteeksi ja kysymään, onko kaikki hänen oppilaansa semmoisia saaneet. + +Eevaa tuo kyllä olisi huvittanut, mutta pelotti mestarin pajupiiska ja +vähän hävetti, kun oli liiotellen äidille kertonut mestarin pahuudesta +ja juonista. + +Seuraavina talvina vielä piti kyläkouluissa käydä, mutta +säännöttömästi, kuten ennenkin. Se ei kuitenkaan estänyt Eevasta +tulemasta jotakuinkin taitavata lukiata. + + * * * * * + +Sen jälkeen seurasi kansakoulu. + +Siellä esiytyi Eevalle aivan uusia koulu-velvollisuuksia, joista +tärkeimmät olivat: Suurempi säännöllisyys koulussa ollessa ja +kotiluvut. + +Uutuuden tähden koulussa hiljaa istuminen ensin muutamina päivinä kävi +päisin. Mutta vapauteen tottunut pian kaikkeen tuommoiseen kyllästyy ja +väsyy. + +Opettaja kaikkia yhteisesti usein muistutti hiljaa olemaan ja kielsi +toiselleen tunnilla mitään puhumasta. Vaan kuta tutummiksi tavat ja +opettaja tulivat, sitä vähemmän huomattiin panna arvoa kieltoihin ja +käskyihin. + +Tekihän tyttöin, yhtähyvin kuin poikainkin mieli tunnilla +vieruskumppaninsa kanssa sanan vaihtaa ja sillä tuon yksitoikkoisuuden +hupaisemmaksi kääntää. Vaan toista mieltä oli opettaja: kireästi +nuhteli ja vakavia muistutuksia antoi lasten velvollisuudesta olla +hänelle kuuliaiset. Eeva, yhtä hyvin kuin muutkin, käsitti kyllä että +opettaja puhui selvää totta. Mutta kun hänkin oli kotonansa saanut +luontoonsa kiintyneen vakuutuksen siitä, että käskyillä, jotka lapsia +koskivat, ei aina ollut niin järeän todellinen tarkoitus, niin hän +pitemmän päälle, kun oloon koulussa enemmän tutustui, alkoi opettajan +muistutusten suhteen totutulla tavallaan käyttäytyä. + +Kyllä ensi aikoina tuntui tukalalta, kun opettaja kaikkein kuullen +hänen nimeänsä mainitsi ja sitten vakavasti sanoi: "Olen monasti +sanonut että tunnilla ei saa hiiskua mitään, vaan pitää kuulla mitä +sanotaan ja olla toimessa." + +Posket veti punaisiksi ja kasvot kääntyivät alaspäin. Sydän pamputti +taajemmin ja omatunto puhui väärinteosta. + +Täydellinen lohdutus tuli kuitenkin, kun aivan pian kuuli toiselle +samaa sanottavan. + +Jos sitten jälkimäiselle vielä kiivaammin satuttiin sanomaan, niin teki +se kokolailla hyvän vaikutuksen. Jos useammille välillä ehdittiin +nuhteita antamaan, ennen kuin Eevaan taas ehdittiin, niin sopi jo +nuhtelevaisesti katsoa toisen puoleen ja pitää omaa käytöstään +mallikelpoisena. + +Tällä tapaa kävi sinä päivänä, kun Eeva ensikerran seisoa sai. + +Hän oli, nimittäin, samana päivänä saanut jo kaksi kertaa muistutuksen. +Mutta nyt oli opettaja ollut pakoitettu hiukan pöllyttämään erään pojan +tukkaa. Kun se kaikki oli säännöllisessä järjestyksessä tapahtunut ja +poika saanut vielä käskyn jäädä seisomaan, vallitsi koulussa +juhlallinen hiljaisuus. + +Esimerkki oli siis vaikuttanut muutamaksi minutiksi. Sillä aikaa +opettaja istui pöytänsä luona jotain kirjaa katsellen ja kuohahtanutta +luontoansa lauhdutellen. + +Tapaus oli niin tärkeästä painosta Eevalle, ettei hän voinut olla +ajatuksiaan siitä vieruskumppanilleen ilmoittamatta. Hän teki sen +sipisten hiljaa, mutta innokkaasti. + +"Latva-Kuntin Eeva, nouse seisomaan!" + +Opettaja katsoi vakavasti kohti, ääni oli maltillinen ja tyyni. + +Eevan korvissa sohisi ja surisi. Ei kukaan tytöistä ollut tällä +lukukaudella vielä seisonut; ainoastaan jotkut pojista. Onneton raukka +tuijotti opettajaan... Mahtoikohan todella tuo hirmuinen mies +tarkoittaa häntä...? + +"Etkö kuule, Eeva, nouse seisomaan!" + +Eeva nousi, tuntien koko häpeän painon laskeutuvan pienille +hartioilleen. Kaiken sekasotkun seassa, joka nyt aivoissa liiteli, +selitti hän sieltä kuitenkin sen pelastuksen häämöttävän toivon, että +opettaja, tuo mies, joka silmissä ja ajatuksissa nyt oli paisunut +äärettömän mahtavaksi ja voimalliseksi, heti jälleen käskisi istua +alas. + +Opettaja rupesi kuitenkin rauhallisesti keskeytettyä tuntia jatkamaan. + +Hämmästyksestään tointui Eeva vähitellen, vaikka ei juuri entiselleen, +niin kauan kuin seisoa piti. + +Tämän tunnin opetukset jäivät hänelle erinomaisen elävästi mieleen; +varma todistus siitä että pää ei ollut kehno, kun vaan saatiin huomioon +ottamaan. + +Itku pääsi kuitenkin vasta kotona; siitä syystä kaiketi, että seikka +tiettiin siellä jo ennen kuin hän kotiin lähtikään. Miksi mailmassa +niin kielitään... Olisi saanut kotiväeltä salassa pysyä... + +Koulunkäynti kesti kuitenkin kaksi lukukautta. Oli siellä hyväkin olla +silloin, kun sattumalta kotiluvut osasi ulkoa, mutta häpeärangaistuksia +sai hän myöskin kokea useasta laadusta, huolimattomuutensa tähden. + +Kyllä jo ensi lukukaudella heräsi halu erota pois koulusta, kun tuo +säännöllisyys ja lukeminen niin rasittavalta tuntui. Mutta tuota halua +ei viitsinyt ilmoille tuoda, kun jo ikää oli siihen määrään, että osasi +hämäränlaisesti selvittää että tämä tunne oli sitä sukua, jota +laiskuudeksi sanotaan. Tuon eroittamisky'yn, sen verran kuin hänellä +sitä oli, oli hän koulussa oppinut. Se oli luonteesen hieman +takertunut; kuitenkin sen verran että se tottumuksen seasta pilkisti +esiin, niin kuin hyvä hedelmä ohdakkeisessa pellossa. + +Eeva ei siis puhunut eroamisestansa mitään ratkaisevaa, ainoastaan +toisinaan äidille sinne päin viittaili. + +Kun toinen lukukausi meni ja Eeva sai todistuksen koulusta, niin osotti +se ylimalkaan hyvin kehnoa edistystä. Sen johdosta pääsi kotona isän ja +äidin keskuudessa ensin vallalle se mielipide, että opettaja ei ollut +huomannut tytön kykyä ... osasihan hän niin hyvästi lukea ... taikka +oli opettaja ainakin ollut oikullinen ja jostain nurjamielisyydestä +pistänyt todistukseen niin alhaiset arvonumerot. + +Isä katseli kauan miettiväisenä todistusta ja imeskeli piippuaan. Hän +oli luullut tyttönsä muita etevämmäksi koulussa, sen suulaan puhetavan, +reippaan ja vakaan käytöksen tähden. Tuo tuostakin hän kysäsi Eevalta, +montako numeroa se ja se sai. Eeva ei kehunut tietävänsä, vaikka useita +olisi kyllä tiennytkin. + +"Laiska olet ollut," sanoi isä vihdoin. + +"Vaikka minä olen kyllä koettanut muistuttaa," liittyi äiti. + +"Enpä ole ollut laiskempi kuin muutkaan... Toiskan Lissu ja Varvikon +Maiju, enjo."[2] + +"Älä änkkää, laiska olet ollut," toisti ukko. + +"Olispa saanut kyllä olla ahkerampi, ettei olisi noin huonosti käynyt. +Noo, kyllä se on toisinaan koettanutkin, mutta kuinka se lie ... eihän +se ole huono oppimaankaan," puheli äiti. + +"Mitä ... laiska, ei mitään muuta." + +"Johan se niin on. Pitää paremmin nyt koettaa." + +"Olkoonpa nyt koulutettu, mitä on koulutettu, eipä se siitä sen +valkoisemmaksi taida tulla... Pääsee hän sitä nyt jo silläkin taidolla +mailman läpi, jos pääseekään. Ihmisiä on tullut noista toisistakin, +vaikka eivät kansakoulussa päivääkän ole olleet." + +"Jopahan sitä nyt jo ruvetaan kotitoimissakin Eevaa kaipaamaan." + +"Niin, ja muutenkin... Laiskaksi vaan koulussa oppii, jos muutakin, kun +siellä kaiket päivät vaan laiskana jollitellaan." + +Eeva kuunteli isän puhetta harmistuneena. Vaikka hän itsekin puolittain +kammosi koulua ja sieltä tullessa jo oli ajatellut ettei sinne enää +menisi, niin hän kuitenkin huomasi ettei isän puheessa ollut perää, kun +hän koulua laiskuuden oppipaikaksi soimasi. Olihan tyttö itse kokenut +koulutyön raskaaksi ja että kotona sai helpommalla olla. Paitsi sitä +jostain syystä, joka ei hänelle itsellekään selvinnyt, oli hän tottunut +koulua kunniassa pitämään ja ajattelemaan että kaikki ihmiset sitä +pitävät puolittain yhtä pyhänä kuin kirkkoa. Kun nyt isä tällä tavalla +puhui, sai hän yht'äkkiä ikään kuin poistamattoman halun puolustaa sitä +laitosta, josta itsellä oli ikäviä, vaan myöskin hupaisia muistoja. + +"Se on valhe!" Eeva innostuneena huudahti. Isä ei ollut tottunut tytön +julkeata puhetapaa moittimaan. Ja kun hän nyt muuten tahtoi lakata koko +asiata ajattelemasta, ei hän puhunut enää mitään. Pani vaan: hm. Tunsi +itsensä varsin levolliseksi, eikä enää nimeksikään väittelyn halua +itsessään huomannut. Eevakaan ei enää sanonut mitään. Itseksensä sai +nyt miettiä ja ajatella koulua ja kaikkia tämän keskustelun johdosta +siihen liittyviä asioita. Kummaksensa hän melkein tunsi että hänen teki +mieli kouluun ja ajatuksissa harhaili muiden muassa se toivo, että kun +huomennakin vielä olis koulua. Kaikki nämät tunteet elävyyksinensä +kuitenkin haihtuivat niin pian, kun ei koulusta enää muutkaan mitään +puhuneet ja siis näyttivät asian unohtaneen. Sitten ennen vakaantuneet +mielipiteet taas anastivat sijansa. Hän iloitsi että koulupäivät olivat +selän taakse jääneet. Nyt sopi ruveta toivomaan täysi kasvaneeksi +pääsemistä ja niitä erinomaisia etuja, jotka sitä seuraisivat. + + + + +III. + + +Paimenenkaan ammatti ei huvita kaikkia lapsena, vaikka sitä täysi +kasvaneeksi päästyä niin runolliseksi muistellaan. + +Silläkin on varjopuolensa, erittäinkin kylmät, sateiset ja tuuliset +syysilmat ovat oikeita kauhistuksia. + +On kuitenkin ainakin Etelä-Pohjanmaalla aivan yleisenä tapana, että +varakkaimpainkin talojen lapset jo 9 ja 10 vuotisesta saavat karjan +paimentamisen yksinomaiseksi huolekseen. Onpa sentään, erittäinkin +viime aikoina jo tyttöjen suhteen poikkeuksiakin ruvennut ilmaantumaan, +siten että palkataan paimen, vaikka itsellä olisikin tuon ikäinen +lapsi. + +Tällaista tapaa yleinen mielipide vielä kuitenkin tuomitsee +lellittelemiseksi. + +Kun Eeva ehti kymmenvuotiaaksi, niin isä sanoi keväällä eräänä päivänä, +ettei hän enää aio paimenta ottaa täksi kesäksi, vaan että Eevan nyt +yksinään tulee siitä toimesta huolta pitää, ainakin kauniimpana +kesäsydämenä. + +Eeva riemuitsi tuosta. Kevät oli niin kaunis; tuntui niin hupaiselta +saada vapaana viettää kaiket päivät tuolla saloilla ja niityillä +toisten paimenten seurassa. Sekin vielä sydäntä ilahutti, että näin +tavoin tuli jo luetuksi ikään kuin täysikasvuisten joukkoon, kun sai +jotain vakinaista tehtävää. Ja Eeva vakuutti iloiten, että hän kyllä jo +kykenee tuohon. + +Siitä lähtein kävi varsin pitkäksi odottaa lehmäin ensimäistä +ulospääsö-päivää. Äiti yksin epäili, Eevan pienuuteen nähden, eikä +suinkaan ilman syyttä. Olihan lapsi liian nuori ja sen lisäksi +tottumaton tähän asti vielä minkäänlaisia velvollisuuksia täyttämään... + +Eevan into oli erinomainen, ja kesti kokonaista kolme päivää, vaikka +äiti alinomaa surkutteli ja koetti ilman aikojaankin hänen intoaan +laimentaa, moittien isän tirannimaista käytöstä. Velvollisuuden +täyttäminen näinä päivinä supistui kuitenkin varsin vähiin, koska +ainoastaan lyhyen matkan päässä haassa tarvitsi lehmiä kuljettaa. + +Neljäntenä päivänä tuli sateinen ilma ja Eevaa unetti aamulla niin +makeasti. Kun ylös nostettiin, alkoi hän itkeä ja valitti ettei hän nyt +saata mennä ... kun niin sataakin. Äiti rupesi samoin ajattelemaan ja +sitten vielä hiljaa Eevalle korvaan kuiskasi ja käski puoliansa +pitämään, jos isä vaan menemään pakottaa. + +"No, mitä se Eeva miettii ... etkö nouse? Nouse vaan heti lehmiä +viemään!" Isä puhui kiivaanlaisesti, sillä hän oli huomannut että +tyttöä oli jo pari kertaa ylös nousemaan käsketty. + +"Anna lapsen maata, ei se ole vielä mikään lehmäin kuljettaja, eijo ... +kun näin sataakin," huomautti äiti. + +Eeva kuunteli korvat pystössä. + +"Aina sinä sen puolesta änkkäät ja uppiniskaisemmaksi vaan sillä tytön +saat... Eihän se sokerista ole että sulaa, eikä nyt niin kovin sada, +kaikki näkyy olevan tuossa paikassa... Tyttö on jo niin isokin, että +kyllä tuon saattaa tehdä." + +"Sinulla nyt vasta on armoton sydän... Kymmenen vuotiashan on lapsi +vasta, ei se sellainen vielä ole mikään paimen." + +"Itseppähän kehui jo paimeneksi kykenevänsä ja tuo toinen tyttö jo +yhdeksän vuotiaasta karjan yksin hoiti." + +"Mitäs hänestä on, Liisasta, joka on ja silloin jo oli vahvempi kun +Eeva... Saa tuo vielä taudin nahkaansa, kun häntä sinne pakotat. Et +yhtään rakasta lastasi." + +Eeva kuulteli sängyssä kaikkea hyvin tarkkaan ja painoi sydämeensä, + +"Rakasta," matki isä, "mitähän tuossa loruat, vanha ihminen. Sinä olet +sellainen rakastaja, että saat siitä tytöstä vielä sellaisen ett'ei +mihinkään pysty, kun häntä niin lellittelet ettet anna mitään +yrittää... Kylläpä hänessä on vesaa kun kylään pääsee ja omille +teillensä." + +"Älä nyt siitä kokopäivää saarnaa, kyllä minä vien itse lehmät!" + +"Ja koko kesänkinkö kuletat itse?" Ukkoa nauratti ja mummo oli kovasti +luonnossaan. + +Eeva nukkui valkoisia unia ja kuunteli, peite pään ylitse vedettynä. +Nyt ei hän olisi tahtonut, vaikka mikä olisi ollut, mennä lehmiä +viemään. Sillä koska isä sitä tahtoo ja pakolla vaatii tekemään, niin +se on niin hirveän ikävää ... äitihän sen sanoo ja väitti isälle että +Eeva on vielä pieni, hänen täytyy saada olla vapaana, mielensä mukaan. + +Todella vei äiti itse lehmät sinä päivänä laitumelle, sillä ei tohtinut +käskeä muita, pelosta että sitte taas jokainen rupeaisi Eevan +lellittelemisestä "pärmänttäämään". + +Pian Eevan lapsellisesta mielestä kuitenkin se jyrkkä vakuutus haihtui, +että lehmäin kuljettaminen on kovin ikävää sen pakon tähden. Toisinaan +tuntui hyvinkin hupaiselta, niin ettei olisi mistään hinnasta tahtonut +kotiin jäädä, vaan ulos laitumelle paloi mieli. Taas toisinaan se +näytti hankalammalta, kun ei sentään saanutkaan juosta niin vapaana +kaikkialla missä vaan mieli teki, kun piti karjasta huolta pitää. + +Äiti häntä kyllä mahdollisuuden mukaan vapautti, mutta semmoisissa +tapauksissa isä arveli että se oli suotta. Hän oli luultavasti nyt +ruvennut saamaan päähänsä, että Eevan suhteen ei kaikki ollut, niin +kuin oikein olla pitäisi; jotain oli jäänyt tekemättä, jonka nyt heti, +aivan paikalla olisi pitänyt saada tehdyksi, saada Eeva käskyjen mukaan +taipumaan. Isä syytti äitiä ja äiti sanoi, että isällä on ollut kyllin +tilaisuutta nähdä Eevan kehitystä. Sitä paitsi oli äidin mielestä vielä +kaikki niin kuin olla pitikin Eevassa, mutta isä oli muuttunut +kärtyiseksi ja vaativaiseksi yht'äkkiä, juuri tänä kesänä, niin ettei +äitikään oikein tahtonut ymmärtää, mikä oli ukkoon mennyt. + +... Mutta ei hänelle nyt siltä koko valtaa auta antaa, että sillälailla +saisi tehdä kuin kulloinkin päähän pistää... Raastaisi mukulaa kuin +mieletön... Saidaksi ja kitsaaksi on tullut kuin mikä, ettei tahdo +penniäkään antaa kun mulla tarvetta on... Aina vaan moittii ja urajaa +paljo menevän ja käskee omastansa panemaan juuri kun mulla jossain +aarnihauta olisi, josta kaivaisin ja ottaisin. Aina tuosta tytöstä nyt +mellastaa ja sanoo että minä sitä huonosti kasvatan ja ettei siitä muka +ikänä oikeaa ihmistä tule... Antaahan nyt lapsen kasvaa ... ainahan ne +tuollaiset vastustavat, kun jotain käsketään, mutta kyllähän totella +alkaa, kun ihmistyy ja ymmärtämään rupeaa... + +Näin ajatteli emäntä ja sanoikin toisinaan. + +Syyspuolella kesää ei enää muu auttanut, kun paimen täytyi ottaa. +Saatiin jonkun kovaonnisen poika, aivan Eevan ikäinen. Tämä paimen ei +valittanut julkisesti, eikä saanutkaan valittaa. Jos paha oli olla ja +vilu tai muu vaivasi, niin sai heinälatoihin lämmintä mennä etsimään ja +jos ei lämmintä siellä saanut, niin sai juosta niityillä ja mäessä niin +että varpaan päät kiviin ja kantoihin mäsäksi hakkasi ja heinän terävä +sänki niitä kaulasta alapuolella kulutti, kipeästi viiltäen juuri kuin +poikki leikaten. + +Repaleiset oli vaatteet, eikä kengistä puhettakaan, silloinkaan kun +härmää jo aamusilla maahan paksulta laski. Emäntäkään ei huomannut +tuota, kun ei huoli pojan terveydestä mitenkään ajatuksiin pöllähtänyt. +Joutuin vaan joka aamu käskettiin ylös nousta ja paimenmatkalle +suoriutua, ettei karja muiden karjasta jälemmäksi jäisi. -- -- + +"Äiti, Miskan voi-aski jäi tuohon, minä juoksutan perähän, hän menee +vielä likellä," Eeva eräänä aamuna äidille sanoi ja aikoi askin +vientiin lähteä. + +"Älä mene, voittakin tulee toimeen tuollainen nuljus ... liekö +kotonansa rasvan hernettä moneen vuoteen ollut..." + +Eeva ei lähtenyt juoksemaan Miskan perään, vaan rupesi miettimään. + +"Minkähänlaista olisi, äiti, jos olis niin köyhä, ettei milloinkaan +olisi voita?" kyseli hän pureskellen voileipäänsä. + +"Mitä sinä nyt sellaisia kyselet... Ei suinkaan se mitään hupaista ole, +köyhyys." + +"Mutta jos Miskan on nyt paha olla, kun ei ole voita?" + +"Joutavia! Ole nyt jo ääneti. Älä nyt vaan kylässä tuollaisia rupea +puhumaan." + +"Eei. -- Mutta, kuinka ei kylässä saa sellaista puhua, äiti?" + +"Jopa Eeva nyt taas on ilkeä." + +"Älkää narratko, itse olette ilkeä kun ette sano." + +Keskustelu loppui. Eeva nojasi takkarautaa vasten, söi voileipäänsä ja +mietti. + +"Antakaa nyt minä menen viemään Miskalle voita," hän taas vähän ajan +päästä sanoi. + +"No eipä Eeva nyt taas tyydy vähään. Ymmärräthän ettei voita sovi +jokapäivä panna; ... mistä se tulis, hyvä lapsi. Täytyy olla tarkoin, +ei sillälailla kannata. Ei missään panna paimenelle voita aina; +silakkaa vaan ja leipää ja piimää." + +"Pantiinpa mullekin voita aina ja juustoa." Eeva hymyili. + +"No saattoikos äiti omaa lastansa muuten paimeneen panna, eipä toki." + +Eevaa liikutti varmaan hellät tunteet, koska kieppasi äidin kaulaan. +Pyysi sitten kahvia ja sai. + +Paimenen voi jäi unohduksiin... Lapsi tunsi niin helliä tunteita äitiä +kohtaan, ettei tuolla asialla raatsinut enää kiusata häntä. + +Äiti kiersikin asian taitavasti ja lapsi oppi sen ohessa tärkeitä +elämän ohjesääntöjä. + + * * * * * + +Kun Eeva kasvoi, tuli toiset esteet paimeneen menemiselle. Kolmentoista +vuotiaana hän jo rupesi liian vanhaksi ja suureksi itseänsä siihen +toimeen arvelemaan. Kun ei se syy oikein auttanut isää vastaan, joka +käritti vaan ja käski suunsa sellaisista jutuista kiini pitämään, niin +äiti riensi apuun ja rupesi hänkin itseänsä vanhaksi arvelemaan ... +kehui välttämättömästi jo kotiaskareissa apua tarvitsevansa. Tuotakin +isä mörisi hiukan vielä vastaan, arvellen että akat hänen kanssansa +tahtovat vaan juonitella ... koukkuja keksivät että tyttö kotona saisi +laiskotella. Mutta kun se nyt oli kerran tavaksi tullut isälle, antaa +perään äidille, kaikessa mikä Eevaa koski, ja kun ei tyttö ennenkään +ollut varsinaisesti karjaa paimentanut, eikä muitakaan pikku +tehtäviänsä kätevästi toimittanut, niin myönnytyksen ukko nytkin +lopulta parhaaksi katsoi. Ei muuten enää paljon välittänytkään koko +tytöstä, kun se kerran aivan äidin ohjauksen alle oli jäänyt, niin +vastakin jääköön. Sen enempää puhumatta rupesi hän paimenta +kuulustelemaan. + +Sitten sai Eeva kotona äidin apuna olla, jos tahtoi ja äiti apua +tarvitsi. + +Heinänteon aikana tuli sopivaa ulkotyötä. Silloin teki mieli väen +joukkoon ... kun siellä oli niin hupainen olla ... ja pitihän sitä +työtä tekemään oppia. Äiti sai yksin kotona toimeen tulla ja hän +tulikin. Niittuväki arveli myöskin, että onhan tuosta jotain apua, saa +luokoa pidellä ja aamusilla kun niitetään, karhoa levitellä. Mutta tuo +rupesi Eevan mielestä pian niin lapselliselta tuntumaan ... pitihän +hänen saada niittämään opetella niin kuin muutkin ihmiset... +Raskaampaakin on luo'on piteleminen kuin niittäminen... + +Ja kun näin kerran ajatteli, niin siltä se rupesi toden teolla +tuntumaankin. -- -- + +"Pitää tehdä viikate minulle huomenna, että saan niittää." Eeva seisoi +niittäjäin ääressä nautinnolla katsellen kuinka kauniisti viikatteet +heiluivat ja heinä sievästi terän muassa lensi karholle. + +"Ole joutavia... Mene nyt vaan siitä karhoa levittelemään, koska näkyy +noin kaunis päivä tulevan, saadaan ehkä tämäkin niittu-luoko latoon," +sanoi isä. + +"En minä viitsi yksin." + +"Kukapa sinne tästä nyt muut joutaa, ... menekin kohta." + +"En minä. Menköön piika Maija, että minä saan niittää hänen +viikatteellansa." + +"Suus kiinni, Maijako sinne nyt sitte joutaa." + +"Niin ... kun minä niitän hänen edestänsä." + +Heinäväki rupesi nauramaan. + +"Kaikkia sitä kuulee, hi, ha, hii!" nauroi Maija. + +"Mitä sinä naurat, ei sinun tule mitään," suututteli Eeva. + +"Jopa tuota nyt aina vähä, ha, ha, hai," Maija oikein kiljui, kun häntä +niin nauratti. + +"Älä nyt kovin naura, muutama..." + +"Tule nyt sitten niittämään, tuossa on viikate." Maija heitti +viikatteensa niittyyn ja meni istumaan toisten joukkoon, jotka +lepäsivät. + +"Aina se Eeva ... ei sen koskaan sovi olla niin kuin muut ihmiset. +Laita nyt itsesi tuonne karhoa levittämään," käski veljensä Köpi, +nurjasti katsellen Eevaa. + +"Ei sinun käskylläsi ainakaan." + +"Mutta minä näytän että menet!" + +"Kaukana siitä." Eeva alkoi poistua mäen rantaa kohti. + +"Parasta on laittaa tytölle viikate, että saa koettaa kun noin haluaa," +arveli eräs päivämies. + +"Joutavia... Laiskuuksissaan tuo sitä tahtoo, kun ei mitään tahtoisi +tehdä," sanoi Köpi. + +"Hm, yhdessä päivässä siitä kyllä tulisi... Mitä tuollainen niittää," +jatkoi Iikka. + +Isä ei ollut hyvillään, että veljet sisartansa moittivat. Mitähän +noiden tarvitsee siitä huolia ... ja vielä ihmisten aikana tuollaisia +puhuvat... + +"Aina te siinä tuota mukulaa hammastatte," hän moittien murahti ja +lähti toisaalle päin kävelemään. + +Eeva viipyi mäessä marjain poiminnassa monta tuntia, eikä isä häntä +sieltä tullessa nuhdellut veljien kiusallakaan, vaikka se olisi omasta +mielestäkin vähän tarpeellista ollut. + +Viikatteen Eeva sai jonakin seuraavana päivänä ja sen kanssa hän sitten +vahvimpaan heinään meni. Mutta kummallista, kumarteli vaan heinä +ja ainoastaan aniharvat korret poikki menivät. Joltain eläimen +makuupeherrökseltä rupesi koko työn jälki näyttämään. Eeva ihmetteli, +miksi se noin kävi. Helpostihan se näkyi tuo työ muilta käyvän ja niin +sievää jälkeä tuli. "Viikatteen syy ... se on huono!" + +Eeva tuskistui. Istui mättäälle ja alkoi levätä. Hän oli muista +erillään jäänyt siihen, kun muut laespuoliansa veivät. Opettamiseen ei +ollut aikaa kellään, koska kilvassa oltiin ja etunsa korjaamisessa oli +jokaisella kyllin työtä. + +"Hiokaa viikatteeni isä, se on niin tylsä." Eeva oli mennyt isänsä luo, +kun tämä omaakin asettaan hioi. + +"Onkohan se?" Ukko katseli Eevan viikatteen terää. Hioi sen sitten +yhteen kertaan ja sanoi hymyillen: + +"Kyllä pystyy." + +Eeva meni uudelleen niittu-paikalleen, mutta melkein sama oli edessä. +Kävi niin raskaaksi ja tuskalliseksi, että tuohon paikkaan olisi +heittänyt, jos olisi viitsinyt. Täytyi kuitenkin touhussa olla, kun oli +itse niin viikatetta ahtanut. -- + +"Mitäs p--rua," sanoi Iikka, kun väki Eevan niittupaikan ohitse +toisaalle kulki. "Aivanhan sinä pilaat heinän." + +"Josko nyt pilaakin, ei tuossa nyt kovin suuri vahinko tule," arveli +isä. + +"Opettakaa häntä," sanoi päivämies. + +"Ei tässä nyt opettamaan ehdi, ei hänestä kumminkaan niittäjää vielä +tule," tuumi Köpi. + +"Kun opetettaisiin ... niin kyllä minä niittäisin," vaikerteli Eeva +hiljaa. + +"Hm ... sellaisia oikkuja. Haravoitse, sitä saatat tehdä," käski Iikka. +Isä oli jo lähtenyt taas, sillä hän niitti etumaisena. Toisetkin +menivät tietänsä, jättäen Eevan opastelemaan. Eeva väsyi niin, että +puolipäivässä tuskin saattoi syödä, ja sitten hän lepoa piti paria +tuntia enemmän kuin muut. + +"Tarpeeksensa sai," isä nauraen sanoi toisille. + +"Ei taida enää mieli tehdä niittämään," arveli joku toinen. + +Eikä Eevan enää tehnytkään mieli, sillä liian voimia kysyvää on tuo työ +lapsille. Mutta ei hän mennyt luokoakaan pitelemään yksin. Mieluimmin +jäi puolipäivään asti kotiin ja sitten vasta lähti heinään. Veljet +mörisivät tuosta, mutta se auttoi ett'ei isä mörissyt, vaan antoi tytön +olla kuten itse tahtoi ja parhaaksi näki. -- + +Tästä tällaisesta menettelystä johtui, että Eevaa pidettiin lapsena +hyvin kauan. Mitään ikäistensä työtä ei hän koskaan ollut halukas +tekemään. Täysikasvuisten töitä hän toisinaan tahtoi yritellä, mutta +kyllästyi niin pian, kun ei niihin pystynyt. Monasti hän kauniisti +pyysi ja toisinaan kiukkuisesti vaati, että hänelle nyt opetettaisiin +sitä ja sitä, vaan kukaan ei ottanut vaatimuksia varteen. "Ei siitä +kuitenkaan vielä mitään tule." arveltiin. + +Eevaan tarttui itseensäkin tuo luulo, kun aina niin lapsen tavoin +kohdeltiin... Oli sitten aina niin hyvä vastaan sanoa, kun johonkin +käskettiin. + +Myöhemmin äitikin vähitellen huomasi jotain tuossa itsepintaisuudessa, +jota olisi ollut poistettava. Luonnon syynä hän alkoi oikkuja pitää, +eikä luullut ihmisen vallassa olevan niitä poistaa; maailman masennusta +vaan toivoi ja siihen luotti. Äidin hellyyttä myöskin suuressa määrässä +lisäsi Eevan viehättävä ulkomuoto ja teki hänet tyttärensä suhteen +itserakkaaksi. + +Lieneekö tuo isään jotain vaikuttanut? Ehkäpä. + + + + +IV. + + +Joka väittää, että maakansa on yksin vikapää siihen, että on ruvettu +loistoa ja koreutta sivistyksen merkkinä pitämään, ei ole oikeassa. +Onkohan tuo sitten oikean sivistyksen tuntomerkki? Niin ainakin +sanotaan. Olkoon siis arvossansa sekin, sangen kunnianarvoinen +mielipide, niin kauan, kuin sillä on niin yleinen kannatus! + +Jos sivistystä näin käsitetään, niin Latva-Kuntin Eeva alkoi +seitsemäntoista vuotiaasta kuulua sivistyneitten joukkoon. + +Se tapahtui siten, että hän ensin kuusitoista täytettyänsä pääsi +ripille ja sitte muutaman viikon päästä täysikasvuisten tyttöjen ja +poikain joukkoon seuraa pitämään. Vaikka ei koti ollut kovin varakas, +niin pääsi hän kuitenkin hyvillä kirjoilla pitäjään paraitten arvoon ja +samalla seuraan, syystä että äiti huolehti hänelle samana vuonna pari +musliini-vaatekertaa, useita komeita silkkisiä ja kotiin porstuan +kamariin uudet tapetit ja uudet "mööpelit", että sopi vieraita kamariin +viedä. Ja sekin vaikutti vielä, että hän oli itse varsin pulskea neiti. + +Mitään muuta tärkeätä ei tapahtunut, hänen astuessansa tuon, hänen +elämässään sangen merkillisen rajan ylitse, moukkamaisuudesta +sivistyksen helmoihin, surkuttelemaan yleensä kaikkia vanhanaikaisilla +tavoilla eläviä akkoja, palvelustyttöjä sekä kovaonnisempia talon +tyttäriä, jotka ohjaksissa pidettävän varallisuutensa lisäksi olivat +vielä rumia. + +Mitään yleistä sivistyksen harrastusta ei ollut pitäjäässä, mutta +kaikki "paremmat ihmiset" ja niitten lapset katsoivat vaan muuten +oikeudeksensa omistaa sivistyneen nimen. "Parempain ihmisten lapsilla" +oli tapana, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, seurustella omassa +piirissään ja ajatella että moukat saavat pysyä "säätynsä saralla". +Mutta mikä vielä on huomioon otettavaa, on se, että tähän viimeksi +mainittuin joukkoon edelliset lukivat kaikki nekin, jotka +hiljaisuudessa olivat koonneet itselleen jonkun määrän n.s. opillista +sivistystä, mutta eivät olleet tilaisuudessa uhrata varojansa kuorensa +kiillottamiseen, päästäkseen tuosta halpamaisuuden loasta. + +Eräänä päivänä sai Latva-Kuntin Eeva kutsumuksen tulla +ompelu-yhdistyksen perustavaan kokoukseen. Asia ilahutti, niin että +laululle pakkasi. Herrojakin kuului sinne tulevan, taikka oikeammin, ne +sitä niin kun puuhasivatkin... Tulla tutuksi niiden kanssa ... +mamsellien ... fröökinäin...! + +"Äiti, minä menen tänä iltana kansakoululle, minua on kutsuttu, +oikein kutsuttu, kun siellä perustetaan ... en minä tiedä mikä, +ompelu-yhdistys." + +"Häh? mikä se sitten on?" + +"No se on, jossa neulotaan... En minä oikein tiedä, kun menen nyt +katsomaan." + +"Kutka sitä nyt sitten sellaista puuhaavat?" + +"Siinä on herrojakin ja pitäjään komeimmat ... johan te sen nyt +ymmärrätte." + +"Hmm, sellaisiin joutaviin aina menet, pysy kotona," isä virkkoi, joka +sivullisena oli keskustelua kuullellut. + +"Niin, joutaviin! Ette te ymmärrä ollenkaan. Menen minä." + +"Mene jos tahdot," päätti äiti. + +"Hmm, aina siinä sillä lailla ... kun ei kumminkaan herraa tule," +murisi isä ja meni ulos, jonnekin työmaalle, johon muu väki oli jo +ennen mennyt. + +"Tuo isä on kamala, aina se morajaa." + +"Kyllähän sillä on syytäkin, kun niin paljon menee rahaa sinun +laittamiseesi. Minä monta kertaa sitä ihmettelen, kuinka se kumminkin +antaa myötä ... sinun tarpeisiisi, vaikka muuten on niin tarkka." + +"Kylläpä se siitä sitten myös aina puhuu ja moitiskelee." + +"Mitä siitä on. Kiitollinen saat olla isällesi. Ei sisares Liisa saanut +puoliinkaan niin kuin sinä." + +"No, johan." + +Eeva lähti katsomaan Rinta-Kuntin Liisaa ja kysymään oliko häntä +kutsuttu. + +Ei ollut Liisaa kutsuttu, kun ei hän ollut mikään huomattava henkilö, +eikä kotokaan niin kaksinen ollut. Hän oli vaan hiljainen, +yksinkertainen talon tyttö. -- -- + +"Tule vaan," Eeva kehoitti, "mitä siitä on vaikka ei olekaan kutsuttu, +saahan sellaisiin muutenkin mennä." + +"En minä ... ei minun tee yhtään mielenikään, eikä isäkään laskisi. +Siellä on kuitenkin aivan komioita ja parempia vaan, enkä minä..." + +"Niin ... älä nyt Liisa tuollaisia joutavia. Ainakin minä menen." + +"Mitäs sinusta," Liisa nauroi vähän salamielisesti, mutta ei suinkaan +ivallisesti. + +"Aina sinä olet tuollainen," Eeva puoleksi loukatulta näyttäen sanoi. + +"Jos minä tahtoisinkin tulla, niin ei isä eikä äitikään laskisi." + +"Mitä isästä ja äidistä!" huudahti Eeva, "kielsi minunkin isäni." + +"Ei sinun tarvitsekaan huolia heistä mitään, mutta minun on toista." + +"Tuletko toisella kerralla, jos käsketään ja isäsi laskee?" + +"Enpähän tuota tiedä, vaikka tulisinkin, kun nyt saan kuulla sinulta +kuinka siellä ollaan ja mitä siellä tehdään." + +"Olkoon nyt sitten niin, jos et tahdo tulla. Mutta toisella kerralla +tulen minä tahtomaan joukkoon sinua ja sitten pitää tulla." + +"No, saa nyt nähdä." + +Näin he erosivat jäähyväisiä sanoen. Eeva kiirehti edelleen tuntien +jonkullaista ikävyyttä siitä ett'ei saanut Liisaa joukkoonsa lähtemään. +Mutta kun asiaa ehti enemmän miettiä, alkoi sydämessä liikkua +jonkillainen ylpeyden tunne siitä, että häntä oli niin paljon +etevämmäksi Liisaa katsottu, vaikka ei rikkaampikaan ollut. Juohtui +mieleen verrotella omia kasvoja ja Liisan kasvoja ja muutakin ruumista. +Veri alkoi lämpimämmin hyökätä ja mieli rupesi kiitolliselta tuntumaan, +vaikka ei oikein tiennyt kelle, kun ei sitä erityisesti ruvennut +harkitsemaan. + +Hyvä ja iloinen oli mieli sitten koko päivän ja ikävällä odotteli hän +iltaa. Ajatukset vallan kokouksessa harhailivat ja sitä piti tuumia, +miten valmistaa pitäisi itsensä ja mitä mukaan ottaa, jota tarvitsisi. +Vaatteet moneen kertaan hän tarkasteli; väliin yksi kappale näytti +miellyttävämmältä, väliin toinen. Lopulta ei mikään tahtonut oikein +tyydyttää. Ei hän olisi tahtonut vähääkään moukalta näyttää, kun ensi +kerran piti herrain joukossa esiytyä. Moukkamaisilta vaatteet kuitenkin +näyttivät yhä enemmän, kun muisteli herrasväen vaatteita. + +Yht'äkkiä muistui mieleen jotakin. Sitten äidin luo. + +"Äiti, minä menen ostamaan itselleni hanskat, suvihanskat ... ei viitsi +mennä tuonne ilman niitä, kun herrojakin tulee." + +"Häh ... suvihanskat? Ole nyt joutavia sanomatta ... isä suuttuisi." + +"Mistä isä sitä tietäisi, antakaa vaan rahaa." + +"Mitähän ne maksavat? Ei mulla ole rahaa, kun puolitoista markkaa, +saiskohan ne sillä?" + +"Puolenkolmatta markkaa ne maksavat, kun kerran kysyin." + +"No mutta, ei niitä nyt saada, kun ei ole rahaa, etkä sinä kuitenkaan +mene jyvillä vaihettamaan. Kun oliskin tullut joku noista mäen-ämmistä, +joka ensin olisi käynyt sinne viemässä muutaman kapan jyviä ... olisit +sitten itse saanut mennä rahalla ostamaan... Kuinka herran tähden, jos +isäsi saisi tietää, niin vihainen olisi varmaan, kun sellaisia aina +ostelet, turhia." + +"Vai turhia! Kaikilla on sellaiset ja muissa pitäjissä on piioillakin." + +"Mutta eihän meidän pitäjäässä?" + +"Onpa, ainakin kaikilla niillä, jotka sinne tulevat, mutta mistä te +tiedätte, kun ette missään kulje. Aina vaan tahtoisitte mun olla niin +kun ennen mailmassa teidän aikoinanne." + +"Älä nyt taas... Aina sinä olet saanut sitä kun muutkin; paljoa enemmän +kun sisaresi, jos hän sitä morkkasikin tässä kerran." + +"Mitä hänestä, joka aina oli niin vanhan-aikainen kun mikä. Ei hän +tarvinnutkaan." + +"Miehenpähän sai ja hyvän miehen, ei puutu mitään." + +"Puuttukoon jos tahtoo, mutta tahdon minä kumminkin hanskat." + +"Kamalaa, kun pitää oikein kesälläkin olla hanskoissa tähän aikaan." + +"Tahdon minä ne kumminkin!" + +"Kun sinä nyt kuulet, ettei ole rahaa niin paljoa. Jos velaksi tahdot +mennä ottamaan, niin mene; kyllähän sitten maksetaan, kun saadaan." + +Eeva mietiskeli vähän aikaa. + +"Minä menen," sanoi hän sitten, "ja sanon puodissa, että minä olin +kylässä kulussa ja poikkesin ottamaan hanskat, vaikka ei sattunut +tulemaan rahaa mukaani. Sillä tavalla on vähän mukavampi." + +"No niin, sano nyt kuinka tahdot." Eeva heitti pois tehtävänsä, jota +oli toimittanut ja lähti asialle. + +Puodista palatessaan hän tapasi tiellä Rinta-Kuntin Liisan, joka kotona +oli käynyt häntä etsimässä. + +"Ka, Liisa! olitko meillä?"' + +"Olin, kävin sinua tapaamassa... Minäkin sain kutsumuksen tulla sinne +ehtoolla." + +"Sepä vasta on hupaista. No, tottapa tulet?" + +"Enköhän tule. Ei äiti ollut vastaan kun kysyin, eikä isäkään kovin." + +"Sepä oli hyvä. Tule nyt sitten meidän kautta. Katso, minä ostin +puodista suvihanskat." + +"Onpa ne jotenkin sievät ja hienot." Liisa katseli käsineitä ja sanoi +sitten: "Kaikkia sinä saat ostella." + +"Niin, no, niitä tarvitaan, kun nyt on kaikilla sellaiset." + +"Ei, kuule, taas puolillakaan ole, eikä niitä ainakaan tarvita. Mitä +kesällä hanskoilla, kun ei kädet palele, ... jottako ei päivettyisi?" + +"Niin ja muutenkin, kun on tapa kerran sellainen." + +"Onhan se nyt niinkin. Mutta mitä sinä aiot Eeva siellä neuloa?" + +"Otin tuolta puodista karttuunaa, siitä sopii nyt tehdä vaikka +esiliinan." + +"Ei minulla ole karttuunaa ainakaan." Liisa näytti alakuloiselta tätä +sanoessaan. + +"Kyllähän sitä puodista saa, mene ottamaan. Tällaista minä otin." + +"Ei ole rahaa, eikä äitikään luvannut antaa, mutta minä ajattelin että +mitähän olis, jos ottaisin täksi illaksi käsiliina-aineen sellaista +kuvaiseksi kudottua, jota viime talvena kudoin lakanakankaaksi?" + +"Ota vain." Eeva sanoi tämän epävakaisesti ja näytti ajattelevan, ettei +se ole oikein sopivaa. + +"Mutta minkähänlaista siellä on ... viitsiikö siellä neuloa ollenkaan, +kun on niin paljon herroja?" arveli Liisa. + +"Ei tiedä, sittenpähän nähdään. Mutta mennään nyt kotiin että ollaan +sitten valmiit lähtemään illalla." + +Eeva meni iloisena, ajatellen ja katsellen kauniita käsineitänsä, y.m. +Hän tunsi kiitollisuutta vanhempiansa kohtaan, kun ajatteli sitä, ettei +Liisalle annettu rahaa edes karttuunaan, mitä sitten käsineihin! + +Liisa sitä vastoin meni sekanaisin tuntein. Ei tietänyt josko iloitsi, +vai oli välinpitämätön ompeluseuraan menosta. Hän katseli käsiänsä. Ne +olivat turpeat, työssä karkeiksi tulleet ja päivettyneet. Nauruun veti +suuta, kun ajatteli, että sellaisiin käsiin niin hienot hanskat +pantaisiin kuin Eevalla oli. Eeva johtui mieleen nyt, eikä hän siitä +kovin hyviä ajatellut, kun hänen mielestänsä yli säätynsä meni ja +komeili. Karttuunapalanenkin anasti osan ajatuksista; se pahoitti +mieltä, kun ei saanut ostaa itsellensä, kun ei tuo monta penniä olisi +maksanut ja kun sitä teki niin mieli. Kotona hän äitiä vielä uudelleen +rahasta ahdisti. Mutta kun äiti edellisellä viikolla oli ostanut +hänelle kokonaisen vaatekerran karttuunaa, niin ei mikään rukous +auttanut. Pois käskettiin pysyä koko joukosta, jos ei omatekoinen +kangas nyt tällä kertaa kelpaisi. + +Äiti ei kuitenkaan tahtonut Liisaa kokonaan masentaa, vaan +vastapainoksi alkoi häntä kehahdella ja sanoa että koettakoonpa vaan +puoletkin pitäjään tytöistä sellaista kangasta kutoa kun sinun omasi +on, kelpaa näyttää vaikka papin rouvalle eikä yhtään tarvitse hävetä. +Kyllähän tuota karttuunalisua nyt on nähty ja jokainen saa, mutta +tuollaista kangasta ei kovin monella ole, kun eivät taida tehdä... + +Liisa jo alkoi uskoa äitiä, eikä Rinta-Kuntin emännän kanssa muuten +olisi toimeen tullutkaan jos ei häntä uskonut olisi. -- -- + +Koko iltapuolen Eeva puuhasi ja valmisteli menoa, niin että äitiänsäkin +hänen toimistaan toisinaan häiritsi ja vaati kanssansa tuumimaan mikä +mukavinta ja kauniinta olisi päälle panna. Silkkihuivit saivat moneen +kertaan päässä vuorotella ja peilin edessä käydä; ja kun ei sopivaa +tahtonut olla, niin kiukut nousivat päähän. Sitten äidille +kiivastelemaan ja muutenkin vaan ihan itsekseen, kun ei ollenkaan +tahtonut valmiiksi ehtiä siksi kun määrä olisi ollut, jos aikanansa +mieli perille ehtiä. + +Liisa jo tuli kun Eeva vielä valmisteli. + +"Vieläkö sinä noin olet, pane nyt että ehditään," sanoi Liisa. + +"Vielä, mutta kyllä minä kohta ... istu nyt vähän odottamaan." Eeva +juoksi kamariin peilin edessä hiusneulaansa asettamaan. + +"Äiti!" hän huusi tälle tupaan, "eikö se ole jo neulottuna se kraki?" + +"Heti ... aivan kohta." Äiti ompeli suurella kiireellä hienoa pitsiä +tyttärensä musliini röijyn kaulustaan. + +"Pian nyt!" kiirehti Eeva ja sovitteli moneen kertaan hiusneulaansa. +Sitten hän juoksi tupaan. + +"Karttuuna-vaatteetko sinulla on Liisa," hän sanoi ja katseli Liisaan +päin. + +"Niin ... tottahan ne kelpaavat arkina... Ja panetko sinä musliiniset?" + +"Panen minä, nuot vaalean sinertävät." + +"Samaa minä olen Eevalle sanonut," yhtyi äiti puhumaan, "että eiköhän +näin arkina olisi kelvannut ristiriitaiset, kun Eevallakin on aivan +ihan uudet, mutta eipä se Eeva tyydy." + +"Niin ... tyydy... Kuka sinne nyt niin jokapäiväisenä menee!" + +"Meneepä Liisakin," äiti huomautti. + +"No ei ne ole omatekoista, kun ovat aivan uudet karttuunaiset." Eeva +pisti itsensä kamariin panemaan päällensä röijyä, jonka äiti nyt oli +saanut kelvolliseen kuntoon pitsien puolesta. Röijyä puettaessa oli suu +närkästystä osoittavassa supussa. + +Liisankaan suu ei ollut aivan tavallisellaan, sillä se oli pienessä +ivahymyssä. Tätä ei Eeva saanut kuitenkaan huomata, sillä Liisa sen +poisti pian. + +Äidin täytyi monta kertaa muistuttaa Eevaa kiirehtimään, sillä hän ei +tahtonut ollenkaan tulla valmiiksi. Eevaa kiukutti tuo. + +Kun lähdöstä vihdoin tosi tuli, niin äiti puoli leikillä porstuaan +perään huusi: + +"Älkää kovin myöhäälle olko!" + +"Aamuun asti," vastasi Eeva, sillä hän oli vielä kiukussa. + + + + +V. + + +Kansakoululla oli sangen juhlallista silloin kun ompelu-yhdistys +perustettiin. + +Jokainen tietää tuon sanomattakin, että tällaisten yritysten alkajaiset +poikkeuksetta ovat aina hyvin juhlallisia, mutta tällä kertaa lisäsi +sitä tapauksen historiallinen merkitys siinä suhteessa, että +herras-naiset ja talonpoikais-naiset pitäjäässä nyt ensi kerran +ryhtyivät jotain yhdessä toimittamaan. Kysymyksessä ei sentään liene +ollut mikään säätyrajoituksen poistaminen, vaan luultavasti kukin aikoi +toisensa suhteen pysyä entisessä arvoasemassaan. Mutta enempää +etsimättä mitään sivutarkoituksia, koska ei niistä kuitenkaan voi aivan +varmaksi päästä, uskallan vakuuttaa että yritys oli isänmaallista +laatua; se kävi selväksi Lyseolaisen Pekkasen puheesta, jonka hän +alettaessa piti. + +Siinä puheessaan hän ensinnä loi lyhyen silmäyksen kansamme sivistyksen +kehitys-historiaan. Sitten hän kääntyi puhumaan erityisesti kunkin +kansalaisen velvollisuudesta olla osallisena työskennellessä yhteisen +isänmaan hyväksi -- kansan hyväksi. Tämän jälkeen hän alkoi erityisesti +tähdätä naisia: mainitsi miten he melkein kokonaan näihin saakka ovat +olleet osaa ottamatta sivistystyöhön. Ei tahtonut loukata läsnäolevia, +sillä eihän heiltä oltu voitu osanottavaisuutta vaatia, koska +toimettomuus oli ollut yleinen tapa. "Mutta nyt, kun naiset jo +muualtakin päin ovat alkaneet huomata velvollisuutensa," jatkoi hän, +"niin on jo hyvin aika, että meidänkin neitoset seuraavat aikaansa, +uhraamalla jonkun osan työajastaan isänmaan ja kansansa hyväksi. Tätä +tarkoitusta varten on tänne tällä kertasa kutsuttu semmoisia, arvoisia +naisia, joilla uskotaan olevan käsitystä sivistys-pyrintöin tärkeydestä +kansan keskuudessa, ja joidenka voidaan toivoa uhraavan jonkun +työtunnin viikossa, kokoutuakseen yhdessä ompelemaan, taikka jotain +muuta käsityötä tekemään, jota varten aineksia ostetaan niillä +varoilla, joita aluksi pienen keräyksen kautta toivotaan saatavan +kokoon. Sitten, kun on saatu suurempi joukko esineitä valmistetuksi, +toimitetaan arpajaiset, ja tulot arpajaisista käytetään kunnan, nykyään +sangen kehnossa tilassa olevan lainakirjaston hyväksi. Arvoisat neidit +täällä," hän viittasi säätyläis-naisiin, "ovat hyväntahtoisesti +ottaneet vaivaksensa johtaa ompeluyhdistyksen toimia." + +Lopetettuaan sai puhuja kiitoksia säätyläisten puolelta. + +"Toivon että puheenne tekee hyvän vaikutuksen läsnäoleviin +talonpoikais-naisiin," sanoi neiti Aurora, nimismiehen tytär, +pudistaessaan Pekkasen kättä. Ajatus oli tietysti, että +säätyläis-naiset ja ainakin läsnäolevat, olivat puheena olevaan asiaan +jo sillä innolla tarttuneet, ettei kiihoitussaarnasta tarvinnut heidän +ollenkaan lisäintoa saada. + +Kokontuneita oli koko lailla, oli talonpoikain poikiakin muutamia, +jotka ujoina ovipuolessa istuivat; oli reippaita lyseolaisia ja +muutamia muita nuoria herroja, jotka lystikästä keskustelua vireillä +pitäen kävelivät sinne tänne, niin ahkerasti, että talonpojat tulivat +naisten silmissä vielä enemmän taitamattomilta näyttämään; siellä oli +nuoria säätyläis-naisia, jotka merkittävän kohteliaasti puhelivat +muutamain ujojen talonpoikais-tyttöjen kanssa, aavistamatta ensinkään +että viimemainituista jotkut tällä kertaa tarkemmin kuin ennen +silmäilivät heidän leninkeinsä kappoja ja niiden tekotavasta silmillään +ahnaasti oppia ottivat. Ujoja yleensä olivat talonpoikais-tytöt ja +siinä oli merkille pantava erotus heidän ja säätyläisnaisten välillä, +mutta vaatetavaran loistavuudessa ja kalleudessa useat heistä uljaasti +saattoivat kilpailla, vaikka tosin, mitä muotiin tulee, jälessä olivat. + +Sitten kuin neiti Sälppenström oli tehnyt selvän siitä, miten aiotaan +varoja saada ompeluyhtiön käytettäväin kankaiden y.m. ostoon, alettiin +vaatia että tytöt ottaisivat esiin omat ompelunsa, että nyt jo +saataisiin niin kuin seuraan tutustua. + +Herrat asettelivat tuoleja järjestykseen ompelioita varten. + +Häveliäästi tytöt toisilleen kuiskailivat ja naureskelivat ... kuinka +sitä viitsii ja uskaltaa tuohon mennä, oikein herrain keskelle. + +Eeva erään toisen tytön kanssa puuhasi paljon kumppaniensa parissa +kuiskien, saadakseen heitä rohkeammiksi. + +Vähän tutumpia tyttöjen kanssa olivat lyseolaiset, kuin muut herrat, ja +he jukittivat, yksi toistaan rohkeammin, vaatien heitä toimeen +ryhtymään. + +"Kas kun olette ujoja, tytöt," neiti Aurora sanoi, "emme koskaan pääse +täällä alkuun, jos ette unhota tuota." + +"Alku aina hankalampi!" Se oli miellyttävän näköinen nuoriherra, erään +kaupunkilaisen haarakaupan hoitaja, täällä maalla, joka tämän tiesi +sanoa. + +"Jos koko ehtoo tällä tavalla menee", supisi Eeva kumppaneilleen, "niin +ei tästä tulla alkuunkaan." + +Eeva oli jo ylös nousemaisillaan ja näkyi vaan vielä yhtä käskyä +odottavan. + +"Tulkaa, tulkaa, tytöt," kehoitti edelleen neiti Aurora. + +"Ainakin minä menen, tulkaa, jos tahdotte," Eeva toisille tytöille taas +sanoi ja lähti lattian ylitse neitien joukkoon astumaan. Hämminki hänet +kuitenkin valtasi, kun ajatteli että jokaisen huoneessa olijan silmät +tällä hetkellä olivat häneen kiinnitetyt. Kaunis hän tiesi olevansa, +tiesi että musliinileninki sopi hyvin päälle ... kun vaan olisi ollut +kappa hännässä... Ihailivat ne muutkin varmaan häntä... Kun ei vaan +tekisi jotain, joka tyhmältä ja moukkamaiselta näyttäisi... + +Eevan antama esimerkki vaikutti sen, että tytöt vähitellen siirtyivät +paikoiltaan. + +Eevan arvo seurassa oli kohonnut huomattavasti hänen osoittamansa +vapaamman käytöksen tähden. Hän oli jo päässyt niin pitkälle että +keskustelussa oli neiti Auroran kanssa. + +"Totta puhuen," jatkoi Eeva keskustelua, "minun pitäisi pyytää, että +fröökynä leikkaisi minulle esiliinan." + +"Aivan mielelläni, mutta Eeva on hyvä ja leikkaa itse." + +"En minä osaa sellaista ... uuden aikaista." + +"Totta ei se ole," neiti Aurora hienosti sanoi, "mutta saatanhan tuon +nyt tehdä." + +Vaatteen leikattua, antoi neiti vielä, ikäänkuin leikin vuoksi +viittauksia ja ohjauksia kuinka kukin kaira oli asetettava. -- -- + +"Neiti Eeva ompelee niin hienosti." Se oli kaupanhoitaja joka oli +seisahtunut Eevan viereen ja enemmän katsellen Eevan kasvoja kuin +ompelusta, lausui tuon. + +Eeva joutui hämille; hän ei ollut tottunut tuommoiseen +kohteliaisuuteen, taikka kansankielellä sanoen, "vastasilmiä +kehumiseen". + +"Te näette väärin," sanoi Eeva vihdoin punastellen. + +"Ihan varmaan, sillä minulla on hyvin hyvät silmät." + +"Ohoh ... ei kannata kehua." + +"Se on hirmuista, jos tuomitsette minulta olevan huonot silmät." + +Eeva nauroi ja nauroivat toisetkin tytöt. + +Kaupanhoitajaa huvitti, hän etsi tuolin ja asettui istumaan likelle +Eevaa. + +"No, varmaankin ompelu-yhdistys teistä saa hyvin innokkaan jäsenen, vai +kuinka?" hän kysyi Eevalta. + +"Kuka tietää vaikka tulis hyvinkin laiska", Eeva nauraen sanoi. + +"Sitäpä minä en ota uskoakseni, panenpa vaikka veikkaa." + +"Siinä joutuisitte tappiolle. Panemmeko yhden vaatekerran musliinia +veikkaan?" + +"Pannaan vaan, minä uskallan sen kyllä, sillä te tulisitte kuitenkin." + +Kaikille oli hyvin hupaista, mutta Eevalle kaikkein enimmän. Ujous +karkottui kokonaan ja hän uskalsi jo hyvin kovasti nauraa. + +"Minä en tulisi, en vaikka, jos musliini-läninki pantaisiin veikkaan!" +huusi hän nauraen. + +Useat silmät jo katselivat häntä ja näyttivät oudoksuvan tuota, heidän +mielestään jo liian rohkeata käytöstä. Leikkinä sitä kuitenkin +pidettiin kahden puolen. + +"Uskallatteko?" Eeva tarjosi kättä kaupan hoitajalle. Tämä joutui +hämille ja pulaan: luottamus Eevan edistyksen harrastukseen alkoi +horjua. + +"Totisesti, te ajatte minut puuhun," sanoi hän vihdoin, nolosti +nauraen. Mutta enemmän nauroivat muut. On vaikea päättää millä kukin +paraiten nauroi, Eevallako yksistään, kaupanhoitajallako yksistään, +vaiko koko jutulla. -- + +Illan kuluessa lukivat herrat kukin vuoroonsa, mutta kuulemiseen ei +tahtonut olla kaikilla soveliasta aikaa, sillä monelle oli paljon +hupaisempi jutella. Nuorille herroille ei lukeminen ainakaan maittanut, +hauskempi oli haastella naisten ja erittäinkin talonpoikaistyttöjen +kanssa. Eeva erittäinkin oli kaikkein huomion esineenä. -- + +"Mitä piditte äskeisestä puheesta, oliko se hyvä?" eräs lyseolainen +kysyi Eevalta. + +"Mistä puheesta?" + +"Jonka Pekkanen piti." + +Eeva tuskin muisti sanaakan enää koko puheesta, mutta täytyihän jotain +sanoa. + +"En minä tiedä ... kyllähän se korea puhe oli." + +Kyseliä olisi tuon vastauksen johdosta varmaan heti mennyt tovereilleen +kertomaan erinomaisena sukkeluutena, että Pekkasen puhetta tytöt +arvostelivat samoin kuin papin saarnaa, mutta Eeva oli liian kaunis +pilkattavaksi, sopivampi oli pitää koko lausetta paljaana leikkinä. + +Kyseliä kääntyi Rinta-Kuntin Liisan puoleen, joka istui Eevan vieressä. + +"No myönnättekö te oikeaksi että me miehet vaadimme teitä naisiakin +osaa ottamaan yhteiskunnallisiin pyrintöihin?" + +Liisan posket kävivät punaisiksi, sillä häntä ei ollut paljon puhuteltu +ja muutenkin hän oli ujo luonnostaan. + +"Ei minua tarvitse teiksi sanoa," hän vastaukseksi vihdoin hymyillen +sanoi. + +Iva-pyrskytystä syntyi likitienossa, sillä tuo tietysti oli ääretöntä +ja naurettavaa tyhmyyttä.[3] Liisa onneksi ei kuitenkaan varmaan +tietänyt, että hyrskytys hänen tähtensä syntyi. Eevaakin nauratti +kovin, sillä hän oli kuullut jo ennen ja tiesi siis tuon tärkeän +säännön, jonka rikkoja ansaitsi niin perinpohjaisen naurun alaiseksi +tulla. Enemmän hämille Liisa kuitenkin vaistomaisesti lopulta joutui. + +Naurun lakkauttamiseksi, jonka oikeudettomuudesta omatunto soimasi, +täytyi tehdä jotain. + +"Mikä on kysymyksessä?" kaupanhoitaja niinkuin asiasta tietämätönnä +tuli kyselemään. + +"Minä vaan..." ja lyseolainen kertoi, mitä hän oli tytöiltä kysellyt +heidän velvoittamisestansa yhteiskunnallisiin pyrintöihin osaa +ottamaan. + +"Jassoo, sinä siis pidät tyttöjä rippituolissa," jatkoi kaupanhoitaja. +"Mitä tytöt sinulle vastaavat?" + +"Me emme sano mitään!" Eeva huudahti ja nauroi. Vakavammin lausui +perään joku toinen tyttö: + +"Me olemme vasta niin vähän tutustuneet tällaisiin, ... mutta jahka +enemmän tutustumme, niin..." + +"Se on totta," myönsi kaupanhoitaja, "me olemme täällä vähän +takapajulla." + +"Täällä ei ole semmoisia, jotka oikein innolla ottaisivat johtaaksensa +edistys-pyrinnöitä," arveli muudan pitäjään pojista. + +"Se on kyllä ikävää," sanoi joku herroista. + +"Kyllä täällä niin hyviä ollaan kuin muuallakin," muistutti Eeva. + +"Tuo Eeva on vasta..." joku toisista tytöistä, joko moittien, taikka +ihmetellen Eevan rohkeutta, sanoi. + +Heikki Lahtinen oli erään nuoren miehen nimi, joka oli +naapuripitäjäästä, varakkaan talollisen poika ja sattumalta tänne +saapunut. + +Koko illan oli hänen silmänsä, kenties enemmän kuin kenenkään muun, +salaisesti vaaninut Eevaa. Nyt ilmaantui hänen mielestään sopiva +tilaisuus jotain sanoa. + +"Se on oikein, että pidätte oman pitäjäänne puolia, noiden tuossa +kannustaessa." + +Kun Eeva katsahti Heikkiin tullaksensa vakuutetuksi, että hän oli, +puolustaessaan paikkakuntansa mainetta, tehnyt tavattoman viisaasti, +koska tuo niin sanoi, niin Heikki joutui tuosta katseesta niin hämille, +että oikein täytyi kasvonsa tytön tavalla alaspäin painaa. -- + +"Alku on tänään nyt pantu edistyspyrinnölle, mutta eläköön nyt vaan +innostus!" huudahti lyseolainen Herman. + +"Eläköön vaan," sanoi joku poika vakavasti. + +"Eläköön vaan... Eläköön vaan..." alkoivat yksi ja toinen ilveilevästi +hokea ja sana muuttui lopulta hauskaksi sananparreksi, jota erityisellä +äänen painolla matkittiin. + +Joku luki yhä, sillä kuulioita oli aina muutamia. + +"Pitsiähän sinä vaan Liisa virkkaat, miksi et ompele?" sanoi Eeva +lukemisen kestäessä Rinta-Kuntun Liisalle. + +"En minä ... minä vaan teen tätä." + +"Liisalla on vähä-kaunista[4] kangasta," jatkoi Eeva puhetta, hymyillen +kääntyen neiti Auroran puoleen. Hymyileminen oli kuitenkin sitä laatua, +että oli sangen epäiltävää, josko Eeva todella ajatteli niin kuin +sanoi. Liisa ainakin näytti loukkautuvan. + +"Minkälaista?" + +Tultiin uteliaaksi ja pyydettiin nähdä. + +Eevaa kutkutti ajatellessa kuinka hupaista naurua syntyy, kun +omakutoista pellavakangasta tällaiseen paikkaan vetää. + +Liisa oli vastahakoinen näyttämään, tahtoi oikein itku päästä, ja hän +loi usein syvästi moittivan katseen Eevaan... Kun oli tullut +ottaneeksikaan tuota kangasta joukkoon ... mutta kun oli luullut että +muillakin ehkä sellaisia olisi ... eikä seuraa ollut noin hienoksi +osannut aavistaa... + +Eeva alkoi jo katua että oli tuota asiaa puheeksi ottanut... Eihän hän +sitä ollut ajatellut, eikä ollenkaan olisi toivonut, että Liisa tuosta +pilkan alaiseksi tulisi. Oli vaan ajatellut että saataisiin nauraa... + +"Olkaa hyvä ja näyttäkää," neiti Aurora yhä pyysi. + +"Se on vaan ... omitekoista ... sellaista, kuvaista..." + +"Vai niin. No sen parempi." + +Eeva pelkäsi ja katui surkeasti, mutta ei keksinyt keinoa millä voisi +löyhäsuisuutensa tekoa korjata. + +Toinenkin neiti tuli pyytämään nähdä. + +Liisa vastusteli vielä. "Se on niin rumaa," sanoi hän. + +Tätä menettelyä Liisan puolelta tuomittiin suureksi moukkamaisuudeksi. +Siitäpä syystä, kun neidet eivät pelänneet loukkaavansa tuommoisen +tytön tunteita, pyysivät yhä, ikään kuin leikillä. + +Kovasti punastellen veti Liisa vihdoin vaatekappaleen nyytistään esiin. + +Eeva olisi heti paikalla syleillyt Liisaa, jos olisi ollut tilaisuutta, +saadakseen anteeksi tekemänsä rikoksen. + +Neiti Aurora vei vaatteen likemmäksi lamppua. Siinä pääsi häneltä +ruotsinkielinen huudahdus. Tätä seurasi, että kaikki ruotsia +ymmärtäväiset riensivät vaatetta katsomaan. + +Liisalla ja Eevalla oli kovat hetket, ... kun ei edes ymmärtänyt tuota +puhetta ja ... kun herratkin menivät katsomaan. + +Vihdoin. "Kuka tätä on kutonut?" kysyi neiti Aurora Liisaan kääntyen. + +"Minä." + +"Tekö!" Uudestaan katseltiin kangasta ja väliin sivulta päin Liisaa. + +Liisa alkoi jo huomata ettei asia ollutkaan niin aivan hullusti ja +Eevaa rupesi kummastuttamaan herrasväen uteliaisuus. + +"Se on todella hyvin kaunista," sanoi kaupanhoitaja vihdoin suomeksi. + +Mitä kummia! Nyt vasta toiset tytötkin riensivät katsomaan. + +"Osaatteko tekin kutoa tuollaista?" kyseli neiti Sälppenström +naureskellen. + +"En minä... En minä ainakaan..." + +Ainoastaan yksi oli joukossa joka kehui osaavansa erästä kuvaista, +mutta ei tuollaista. Toinen kertoi nauraen että vanhaa lajiahan tuo on, +koska hänen mummovainaallansa oli ollut tuollaisia lakanoita. + +"Osaatteko te sitten?" kysyi Aurora neiti naurajalta terävästi. + +"En minä, mutta eiköhän äiti osanne." + +"Pyytäkää sitten saada häneltä tuo oppi", kehoitti Aurora neiti ja +käänsi nolostuvalle naurajalle selkänsä. + +Mutta Aurora neiti meni Liisan viereen istumaan ja alkoi kysellä yhtä +ja toista tuon kankaan valmistustavasta ja keneltä oli sitä oppinut. +Äidiltänsä sanoi Liisa oppineensa. Neiti Aurora lupasi hankkia +pellavalankoja ensi tilassa ja pyysi että Liisa sitten tulisi +opastamaan tuollaisen kankaan kutomiseen häntäkin. + +Kuinka, kutovatko fröökynätkin? ajattelivat muutamat tytöistä. + +Tuo vaatekappale, joka noin suurta huomiota herätti, oli erästä laatua +kauniinkuvaiseksi kudottua liinakangasta, vanhaa suomalaista mallia. + +Eeva oli päässyt huolehtimasta Liisan häpeän tähden. Mutta sitä vastoin +häntä nyt kummastutti se, miksi tuommoinen kotitekoinen kangas niin +suurta huomiota herätti. Hänen mielestään ei siinä mitään kummaa ollut +että kutoa osasi, kun oli opetettu. Nyt päätti hänkin sitä oppia. + +Illalla tanssittiin vielä jossain koulusalin viereisessä huoneessa. -- + +"Kuuleppas", kuiskasi Heikki Lahtinen eräässä nurkassa kaupanhoitajan +korvaan. "Esittele minut tuolle tytölle." Hän osoitti Eevaa. + +"Tanssisitko hänen kanssaan?" + +"Mene haastamaan vaan, ei se esitystä kaipaa, ei ne ole vielä täällä +nuo tytöt esittelemiselle tottuneet." + +"Niin mutta ... kuitenkin..." + +"Samahan tuo on." -- Se tapahtui. + +Lahtinen näkyi erinomaisesti nauttivan tanssista Eevan kanssa ja +miellytti Eevaakin. + +Oli jotenkin myöhäistä, kun kotiin ehdittiin lähteä. + +"Saanko luvan saattaa teitä kotimatkallanne? Kaupanhoitaja seisoi +kumarrellen Eevan edessä ja tätä kysellen. + +"Kyllä minä pääsen yksinkin ... ja Liisan kanssa." + +"Vaikkapa niin, mutta kun tapa on semmoinen sivistyneillä... Saanko +luvan?" + +Kaupanhoitajan silmistäkin sen näki että hänen mielensä saattamaan +teki. + +"En minä ... en minä..." Eeva pakeni niinkuin peljäten toisten tyttöin +joukkoon... Jos saisivat muut nähdä että minä herrain kanssa ... +hyi!... Matkalla hän toisille vielä kertoi tuosta ja kaikin naurettiin. + +Kaupanhoitaja katsoi hämärässä Eevan perään pihalla. Intohimoisen +viehätyksen väreet poistuivat vähitellen silmistä ja sitten hän +halveksien itsekseen mutisi: "Yksinkertaisia moukkia ... eivät +vähääkään ymmärrä seuraelämän tapoja... Luullaan herrasmiehellä aina +jotain ajatuksissa olevan ... pyh!" hän nauroi ja alkoi sitten +kiirehtiä muutamain nuorten miesten perään. Heikki Lahtisen kanssa meni +hän kotiinsa. -- -- + +"Heikki hoi!" hän kotona huudahti, kun Heikki uneksien mietti. "Ota nyt +ja kuule seikkaa, kun minä sain rukkaset, ha, ha, haa..." + +Heikki havahtui ja kysyi erinomaisella innolla. + +"Rukkaset, häh?" + +"Niin ja ihan uudet. Ne ovat sentään aika hupsuja nuo talonpoikaistytöt +vielä." + +"Joko sinä sitten tuolla ehdit kosioimaan, vai?" + +"No luonnollisesti. Mutta mikä sinua vaivaa?" + +"Ei mikään, mutta kerro nyt, minä olen hyvin utelias." + +"No kun minä kohteliaisuudesta tarjouduin saattamaan tuota +Latva- Kuntin Eevaa, niin rupesi pelkäämään, että jos muut sen +näkisivät, kun hän herrasmiehen kanssa kävelee. Eikö se nyt ole +hullua ja tyhmää?" + +Heikkikin alkoi nauraa, mutta iloisemmin kuin kaupanhoitaja. + +"Eipä tuo minkään tyhmää ole," sanoi hän, "kansassa on yleinen luulo, +että nuoret herrasmiehet käyttäytyvät kaikki epäsiveellisesti ja +ainoastaan siinä tarkoituksessa lähenevät talonpoikaisnaista. Jos minä, +taikka joku muu pojista olisimme tarjoutuneet saattamaan, niin olisi +varmaan mielellänsä suostunut kuka hyvänsä noista tytöistä." + +"Raukkamaista tyhmyyttä!" + +"En minä sitä juuri niin kovin raukkamaiseksi katso. Heillä on syitä +tuohon luuloon, ja siinä tapauksessa minä puolestani kunnioitan Eevan +pelkoa." + +"Ettäkö minä muka olisin semmoinen?" + +"No, noh, ota osaa siltä kannalta että sinä kuulut sellaiseen nuorten +kaupunkilaisherrain luokkaan, joka ei ole liian hyvässä maineessa." + +"Hm ... joutavia." + +Oltiin vähän aikaa vaiti. Sitten sanoi Heikki äkkiä: + +"Minusta on tuo Eeva erinomaisen kaunis." Ääni oli vähän epävarma ja +hän katsahti nopeasti kumppaniinsa, josko tuo mitään olisi huomannut. + +"On se, kieltämättä on hän kaunis", sanoi kaupanhoitaja ajatuksissaan. + +"Koulua ne tarvitsisivat, käytännöllistä koulua, aikalailla", jatkoi +kaupanhoitaja vähän ajan päästä. + +"Hm", pani Heikki. Hän ajatteli ainoastaan Eevan kasvoja. + + + + +VI. + + +Isää ei miellyttänyt pitkälle nuo Eevan uudet puuhat ja ompeluyhtiön +iltamissa käynti. + +Hän oli ajatellut silloin, kuin Eeva oli nuorempi, että hänen pitäisi +oppia työtä tekemään, tavallista talonpojan työtä, niinkuin muutkin +lapset. + +Mutta vahingossa sai Eeva olla niin kauan pikkuna, että taivuttaminen +periaatteiden mukaan kävi mahdottomaksi... + +Eevan mieleen alkoi myös vaikuttaa se yleinen mielipide, että +talon-tyttären, joka nykyaikana tahtoo jostain käydä, ei sovi tehdä +varsinaista talonpojan työtä ... ainakin tuo osottaisi jonkunmoista +sivistymättömyyttä. Siten vielä se oli sangen tärkeätä kosiain suhteen, +sillä semmoista kotia luonnollisesti pidettiin varakkaana, jossa tytär +sai aina vaan kotitoimissa hääriä, eikä ulko-askareihin tarvinnut +mennä. + +Äiti, rakkaudesta lapseensa, kannatti samaa mielipidettä. Isä kyllä +ajatteli, että kun tyttö nyt on jo täysi ikäinen, niin pitäisi osata +totella ja taipua. Vaan kun hän tämmöisiä vaan enimäkseen ajatteli +ja toisinaan möyrysi vihapäissään ollessa ja silloin asiaan +kuulumattomiakin sekaan veti, niin ne eivät tehneet tarkoituksen +mukaista vaikutusta. -- + +Kun ompelukoneita rupesi muillekin talon-tyttärille ilmestymään, alkoi +Eeva äidilleen jukittaa että hänellekin pitäisi ostaa. + +"Noo, johan... Sano isällesi", käski äiti. + +"Sanokaa te." + +"Sano itse, jos minä sanon, niin sitten se kaiketi möläjää ja haukkuu +siitä minulle. Itsellesi hän sen paremmin myöntää." + +Singeriläisten koneiden tukkija alkoi kulkea talossa. Kerran hän jätti +käsikoneen koeteltavaksi ja kehui että Keva näkyy sitä osaavan käyttää +niin hyvästi, että hän luuli tämän jo ennenkin koneella neuloneen. Raha +ei tullut kysymykseen; jos tahtoi 10 markkaa pistää käsirahaksi ja +hyyrykontrahti kirjoitetaan siten, että tulee maksettavaksi 10 markkaa +kuukaudessa, niin ei tuo niin vaarallista ollut, vaikka ei maksut niin +säännöllisesti tulisikaan, kunhan vaan jolloinkin tulisivat. Saisi +silloin tällöin, kun liikenevää rahaa on, kaupungissa käydessä pistää +konttoriin. Suoraan sanoen, kone ei tällä kaupalla tulisi maksamaan +paljo mitään ... "ja semmoinen talo! ... jopas nyt jotain, ettei +tyttärellä olisi ompelukonetta, joita jo rientävät ostamaan piiatkin... +Te ansaitsette yhdessä vuodessa koneen hinnan, kun itse tarpeenne +neulotte... Ja ajatelkaas! kun näitä koneita myödään tuhat ja +neljäsataa kappaletta päivässä, yhdessä ainoassa päivässä; eikö se puhu +tavallaan koneitten kelvollisuudesta?... Ja semmoinen tyttö! kohtahan +pitää ruveta sulhaspaitoja neulomaan ... jaa jaa, minä tiedän sen, +mammat eivät kauan saa luonansa pitää semmoisia... No niin, tulkaahan +itse vakuutetuksi koneen hyödystä... Huomenna laaditaan muodon vuoksi +tuo kontrahti... Eihän sitä teidän moisten kanssa tarvittaisi +ollenkaan, mutta pilan vuoksihan saatetaan tuo pistää... Niinpä niin, +ukon kanssa tulen ehtoolla pakinoimaan, kun kotiin ehtii. Jumalan +haltuun jääkää." Mies meni partaansa nuoleskellen kertomaan toiseen +taloon samaa satua ja vielä että Latva-Kuntissa jo häneltä ostettiin +kone. + +Kyllä oli isä vastaan ensin, arvellen ettei Eevalta kuitenkaan tule +neulottua. Mutta kun ei tyrkyttäjä-herra vienyt konettaan pois moneen +päivään, neuloa vaan käski ja lopulta näytti uhkaavan jättää koneen, +vaikka ei ostettaisikaan, niin äiti rupesi ajattelemaan ettei sitä enää +viitsi antaakaan takaisin. Isä saatiin vihdoin taipumaan, vaikka hän +sittenkin vielä murisi. Ja niin sai Eeva koneen. + +Ensimmäisenä hän ryhtyi sillä vanhan karttuunahameensa helmaan lisää +neulomaan ja "krymppäämään" sitä samaan tyyliin kuin neiti +Sälppenströmin leningin helma. Voi kun se tuli Eevan mielestä sievä! +"Voi turkanen kun sinä olet nyt komeana", sanoi piika Fretriika +makeasti hymyillen, kun tuo oli ensi kertaa Eevan päällä. + +"Älä nilkuta...[5] Mutta eikö se ole sopiva alushame?" + +"Niinhän minä sanoinkin." + +Eeva ajatteli, että kun uskaltaisi tehdä jonkun paremman leningin +tuollaiseksi, kappahäntäiseksi, jolla sopisi mennä kirkkoon... Mutta ne +moukat niin kovin ilveilevät! + +Hän päätti nyt tuota "alkua parempaan päin" pitää niin kauan että +muutkin komeat tytöt rupeaisivat sellaisia tekemään, ja sitten sopisi +vähitellen aina parantaa ja parantaa, että vihdoin kaikki hameet +tulisivat tuollaisiksi. Oikeastaan tuntui aina tästälähin, kun +tuommoisen suorahelmaisen pani päällensä, että sai oikein hävetä +vanhan-aikuisuuttansa, kun "parempia ihmisiä" vastaan tuli. Nauratti +oikein moukilla, jotka eivät tuota ymmärtäneet, ja sitten suututti, +kun tiesi että ne taas nauravat niillä tytöillä, jotka kappanhäntäistä +pitävät. Sen tähden vaan nauravat, kun ei itse sovi laittaa +sellaisia ... kadehtivat paremmiltansakin. + +Pian ompeluyhdistyksen ensimmäisen kokouksen jälkeen, sai Eeva päähänsä +että hänen pitäisi itse kutoa itsellensä pumpulinen vaatekangas niin +itse, ettei alkuun pannessakaan saisi kukaan auttaa. + +Kaikki kävi hyvin aina siihen asti, kuin piti ruveta kutomaan. Mutta +nyt oli tullut varmaan pieni erehdys, sillä kankaassa ei ollut suuta. + +Ei auennut, ei rahtuakaan, sotki vaan ja langat menivät ristin rastin, +ettei sukkulan pistämisestä voinut olla puhettakaan. + +Eeva yritti monta tuntia, ja sitten pääsi itku. Äidinkään apu ei +auttanut, sillä suu oli auttamattomasti kadonnut. + +Tyttö suuttui nyt ja ajoi kaiken syyn äidin selkään, kun ei häntä ollut +ennen opettanut. Muuten olisi asiata käynyt nyt korjaaminen sillä, että +olisi haettu joku taitava kutoja. Mutta mistä saada sellainen, joka ei +koko mailmalle hoilottaisi, että hänen piti olla panemassa suuta +Latva-Kuntin tyttären kankaasen? + +"... Jos saavat tietää, etten minä vielä osaa kutoa, niin voi, voi-i! +Kaikki sitä sitten puhuvat ja nauravat... Kun uskaltais hakea Liisan, +ettei se kenellekään puhuisi, mutta ei ... voi kumminkin", vaikerteli +Eeva. + +Äidin oli harmi. Jos tämä olisi tapahtunut silloin, kun tyttö oli +neljäntoista-vuotias, ei olisi ollut mikään häpeä mennä ketä hyvänsä +apuun pyytämään. Mutta nyt kun tyttö oli jo kahdeksannella toista... + +Asia oli sangen musertavaa laatua. + +Miehet olivat viikkokunnalla jossain takamailla. Välttämätöntä oli että +kangas saataisiin käypäkuntoon siksi kuin miehet kotiin tulevat. + +Vahinko vaan, että ompeluseuran kokouskin oli samana iltana ja sieltä +ei sopinut olla pois. Kotona olisi myöskin pitänyt olla katsomassa ja +oppimassa kun kangasta korjattiin. + +Ompeluseuran kokoukseen Eeva kuitenkin meni, siellä oli lystimpi. +Pitäköön äiti huolen kankaasta, koska ei ole opettanut kutomaan. -- +Hänpä siitä pitikin huolen. Hankki kankurin ja kertoi sille, ettei syy +ollut Eevan taitamattomuudessa että asia oli noin hullusti käynyt, vaan +se oli siinä, kun oli koettanut erästä uutta ylöspano-keinoa, jota +joltain oli kuullut ja sitten noin hassusti sekaantunut koko asiassa, +ettei enää saanut selviämään, nuori kun oli, eikä äitikään joutanut +y.m. + +Onnettomuus suuri. Kun kankuri-akka paraillaan tuskitteli lankain +kanssa ja ihmetteli Eevan uutta konstia, tulivatkin miehet kotiin. +Emännälle pakkasi oikein kiukku päähän nousemaan, kun sallimus antoi +asian yhä vaan ala-mäkeä vieriä. Akkakin aavisti jotain, sillä miesten +tupaan tultua hän ei enää ääneensä mitään panetellut, vaan äänetönnä +jatkoi työtänsä siksi että vihdoin sai kankaan kude-suuhun. Kun akka +pois meni, syntyi pieni sanasota. Miehet olivat kiukussa, kun oli nälkä +eikä ruoka ollut valmiina. + +"Eikö tytär saanutkaan kangasta kokoon?" kysyi Iikka. + +Tarkoitus oli hyvinkin pisteliäs. Äiti ei keksinyt sopivaa vastausta +heti, eikä siis puhunut mitään. + +"Saa siitäkin Eevasta joku Aatami itsellensä nolvakan", arveli Köpi. + +"Älä nyt kovin ... et saa itse sellaistakaan, iso-suu." + +Äiti keitti puuroa paraillaan ja jätti sen kakkaraiseksi kiusallakin, +koska pojat olivat noin ilkeitä. + +Isä ei sanonut mitään poikain kuullen, mutta myöhemmin illalla hän +äidille antoi aika ripityksen. Sanoi muun muassa: + +"Tuo neuloma-konekin ostettiin, mutta yhtä kaikkipa niitä verhoja pitää +kylässä neulottaa." + +"Anna kun se oppii." + +"Oppii", matki isä, "mitä se oppii, ei mitään -- --" + +Mutta kankaansa kutoi Eeva sitten, kuin se oli kerran kude-suuhun +saatu, suuresti taidostaan ylpeillen ja teki huolettomuudessaan +muutamia vääriä raitoja. + + + + +VII. + + +Ompeluyhdistys oli saanut niin paljon työskennellyksi, että sopi pitää +arpajaiset, kun vielä muualtakin vähän lisäksi voittoja keräiltiin. + +Lahtis-Heikki ei olisi tahtonut mistään hinnasta olla sieltä poissa. +Eevaa hän tähysteli koko päivän ja nautti äärettömästi tämän +kauneudesta. Kovin kouristi sydäntä ja mustatauti vaivasi hirveästi, +kun joku muu nuorimies sattui rakastetun kanssa sanan vaihtamaan. + +Hän osti melkein liian paljon arpanumeroita, mutta hän voittikin +niillä: ei niin suuresti numeroituja voittoja, mutta Eevan tuttavuuden. + +Mitä luonnollisin asia maailmassa on, että hän osti kaikki +arpa-numeronsa Eevan uurnasta, viimemainittua voittoa saavuttaaksensa. + +Kun numeroidut voitot jaettiin, niin Eeva sai etsiä kaikille hänen +numeroillensa vastineen. + +Jos Eeva olisi ollut joku suuri pölkkypää, niin hän kentiesi ei olisi +tuossa kaikessa huomannut mitään merkillistä. Mutta hänpä ei ollutkaan +semmoinen. Hän pani huomiota Heikin käytökseen. Alkoi ajatella sen +merkitystä ja aivan luonnollisista syistä selitti sen itselleen eduksi. + +Kun Eeva tunsi Heikin ja tiesi myöskin hänen kotinsa maineen, niin nyt +kannatti riemuita sydämellä ja suulla. + +Kun tanssi alkoi, ajattelivat he jo sitä jonkullaiseksi rikokseksi +ruveta siihen muiden kanssa; ainoastaan silmäin peittämiseksi täytyi +tuota vähäsen vasten mieltänsä tehdä. + +Asia kehittyi sydämessä siksi, ettei kumpanenkaan pitänyt sitä +erinomaisempana kummana, että he myöhään illalla kahden kesken jossain +kävellessään tunnustivat toisilleen ajatuksensa, että pitäisi saada +aina yhdessä olla. + +Vielä myöhemmin he lähtivät kävelemään Latva-Kuntiin päin, Heikki +saattoi Eevaa kotiin. + +Pihasta aikoi hän ruveta takaisin palaamaan, mutta Eeva teki "streikin" +ja vaati sisään tulemaan. Heikki oli vaan tavallinen ihminen, eikä siis +luonnollisesti voinut tuota vastustaa. Hämminki kuitenkin hänen +valtasi, kun portaille tultiin ja piti astua suoraapäätä tupaan, +näyttelemään itseänsä talon vävynä. Hän ilmoitti ajatuksensa Eevalle. +Mutta suloinen sallimus oli jo noin 30 vuotta takaperin varmaankin +ajatellut tätäkin seikkaa ja pannut rakennusmiehet tekemään oven +Latva-Kuntin toisesta kamarista porstuaan. Eeva siis päästi Heikin +pulasta, sanomalla, ettei ollenkaan tarvitse tuvan kautta mennä, vaan +päästään porstuasta hänen kamariinsa. Sitten Heikki meni estelemättä +Eevan perässä. + +Emäntä kun oli kamarista ääniä kuullut, tuli ovesta kurkistelemaan. + +"Joko sieltä nyt on tultu?" hän kysyi päätänsä ovesta sisään +pistäessään, ja hämmästyi kovin, nähtyänsä vieraan. + +"Jo... Älkää nyt kovin kurkistelko." + +Eevan ääni kuului tuikealta ja äiti vetäytyi kuuliaisesti toisen +kamarin puolelle pannen oven kiini. + +Kun Eeva oli saanut vaatetta pois päältäänsä, meni hän äidin luo. + +"Kuka tuo on?" äiti sipisten kysyi. + +"Kuinka niin?" Eeva nauroi. + +"Noo..." + +"Se on ... tuo ... Heikki Lahtinen." + +"Sen Lahtis-Pekan poikako?" + +"Niin." + +"Mitä se nyt sitten tuolla on ja tänne on tullut?" + +"No ettekö te nyt ymmärrä? Se on ... johan te sen nyt ymmärrätte." + +"Onko se sitten ... sepä nyt on, eihän se sun friiaris ole?" + +"Friiaris..." matki Eeva, sillä tuo kuului niin vanhan-aikaiselta, "on +se, keittäkää nyt kahvia." + +"Kuinka herra siunatkoon ... sepä on, kun niin äkkiä... Onko se oikein +vissi? Oletko sinä ikänä nähnytkään tuota poikaa ennen?" Äiti ei +yleensä näyttänyt pahoillaan olevan. + +"Kaa, älkää nyt niin kovin kyselkö. Mitä te nyt siitä huolitte, kun se +nyt vaan on. Onko huonosta paikasta!... Menkää nyt vaan keittämään +kahvia ja älkää noin oudoissanne olko, tosi se on." Eevaa nauratti. + +"Sepä nyt on", paneskeli äiti. + +"Keittäkää nyt pian." + +"Noo, kyllä, kyllä, mutta sepä nyt on, mä vieläkin sanon." + +"Mitähän se nyt sitten on... Tuota, kuinkahan, pitäisköhän ruokaa +laittaa?" Eeva arvelevaisesti kysyi. + +"En tiedä ... eikö tuo lie hiljan saanut syödä. On niin paha näin +äkkiä, kun ei ole mitään sellaista laitettuna, jota tuollaisille +pitäisi olla, kun on kumminkin komiasti oppinut kotonansa ... eikä +meillä ole sellaisia herraisia pöytä-astioitakaan. Onkohan se yötä?" + +"En minä tiedä. Niin sellaista se nyt on, minä olen aina sanonut että +pitäisi laittaa jotain, että olisi kuin muuallakin ihmisissä, mutta kun +ei osteta mitään." + +"Älä nyt kovin, kyllä meillä niin on kuin muuallakin talonpojissa, eikä +tässä herroja varten ole tietty laittaa... Kuka sitä on ymmärtänyt, +että sinua tuollaiset rupeaisivat..." + +"Annetaan vehnäsiä kahvin kanssa, ehkä ei välitäkään ruuasta", sanoi +Eeva. + +"No niin, kyllähän minä pian laittaisin sellaista tavallista talonpojan +ruokaa, mutta et sinä kuitenkaan siihen tyydy, tahtoisit kumminkin +herraisemmasti laittaa." + +"Kukahan sitä sitten sellaista, saisi hävetä silmänsä täyteen. Pankaa +nyt edes sitä kahvia." + +Eevan täytyi jo kiirehtiä sulhonsa luokse toiseen kamariin, koska se jo +melkein liiankin kauan oli saanut yksin vartoa. + +Äidille tuli kova kiire kahvia puuhaamaan. Luonnollisella mielihyvällä +hän melkein kuiskaten tuvassa ukolle kertoi että Eevalla on kamarissa +sulhanen ... oikein vissi, ja että se on sen ison komean Lahtis-Pekan +poika. + +"Valehtelet", sanoi ukko vakavasti. + +"Noo, mene katsomaan. Mihinkäs luulisit mun sellaisella menevän." + +"Hm ... joutavata, lie lasten touhua." + +"Niin ... lasten; ei kukaan ainakaan kosinut ole," sanoi äiti ja näytti +siitä olevan hyvin mielissään. + +Ukko tuumiskeli tätä asiaa sitten koko illan ja toisinaan kysyi jotain +emännältä. Vastenmieliseltä ei asia hänestä tuntunut, sen huomasi +siitä, että hän hyvin vakavana toisinaan virkkoi: + +"Lasten touhua lieneekin." + +"Tuota nyt tuossa, ... lasten touhuahan se on aina, sellaistahan se oli +meidänkin ennen." + +"Noo niin, mutta tuo on niin äkkinäistä." + +"Äkkinäistä," matki äiti, "kuka sen tietää kuinka kauan ne ovat +toisensa tunteneet, kukajo." + +"Kauanpa siellä viipyvät pojat," alkoi ukko moittia, kun ei poikia +ruvennut kotiin tulemaan. + +Sillä välin kuluttelivat rakastuneet aikaansa kamarissa keskustellen +yhtä ja toista. + +-- -- "Kun sinut näin ensi kerran siellä iltamassa, kuin +ompeluyhdistyksenne perustettiin, niin siitä lähtein olet aina ollut +mielessäni," kertoi Heikki. + +"Jopahan nyt..." nauroi Eeva. + +"Sinä et ole minua ainakaan koskaan ajatellut." + +"Olenpahan monasti." + +"Muistatko Eeva, ajattelitko silloin mitään että kun olisi, niin kuin +nyt?" + +"Muistan." + +"Ajattelitko?" + +"Ei sanota." + +"Et sinä sitä ajatellut, mutta minä ajattelin." + +"Se ei ole totta, sinä et ajatellut sitä, etkä mitään, ei vaikka!" +väitteli Eeva riemullisessa innossa. + +"Aivan todella." + +Eeva vakuutti kuitenkin, ettei hän sitä uskonut. Hän oli tulisessa +väittelyn innossa. Mutta nyt johtui taas mieleen, että pitäisi olla jo +sitä kahviakin. + +"Voi!" hän huudahti, "mitähän se äiti nyt taas hissailee, kun ei tuo +sitä kahvia." + +Sitten hän juoksi toisen kamarin läpi tupaan huutamaan: + +"Tuotteko te sitä kahvia, vai?..." + +"Kohta on valmista," vastasi äiti. + +Heikki kuuli kaikki, kuinka Eeva tiuskui nyt ja äsken. Sen johdosta +mahdollisesti kyllä joku outo sävel rinnassa helähti, mutta kun Eeva +taas takaisin tuli, niin ei sieltä enää mitään semmoista kuulunut. Hän +ajatteli ainoastaan: minulla on kauniimpi morsian kuin ikänä olen +yhdelläkään ihmisellä nähnyt. + +Tarjoimella toi äiti kahvia. Puna tuli muorin poskille, kun Heikille +kahvia tarjosi ja syvästi niiasi. + +"Minä olen niin vanhaa lajia ja taitamaton tähän että ... suokaa +anteeksi," hän pyyteli hämillään. + +"Eihän nyt mitään..." Heikki odotteli tavan mukaista esittelemistä. +Eevalle ei ollenkaan sellainen asia mieleen johtunut, eikä hän +sellaisiin ollut myöskään tottunut... Pitihän äidin, yhtä hyvin kuin +Heikinkin tietää kuka kumpanenkin heistä oli. + +Heikki otti kumartaen kahvia. + +Eevan mielestä käyttäytyi äiti niin hirveän kömpelösti, häntä harmitti +ja ajatutti että mitähän tuo Heikki tuosta ajattelee. + +Mutta Heikki ei ajatellut mitään, sillä hän oli ennenkin nähnyt vanhoja +ihmisiä. + +Kun ei Eeva muuta sopivaa moitittavaa löytänyt, josta puhua olisi +sopinut, niin hän sanoi, kun äiti hänelle kahvia tarjosi: + +"Eikö teillä nyt parempaa hametta ollut kuin tuollaisella..." + +Pitihän sitä jollain tavalla Heikille ilmoittaa, että "on sitä meillä +parempaakin kuin päälle päin näkyy. Äidillä oli kuitenkin siisti +villahame sinijuovainen tummalla pohjalla, joka on nuorten neitojen +kauhistus. + +"Mitähän mun sitten on lukua," arveli äiti ja meni hymyillen pois. + +"Äiti on niin vanhan-aikainen," täytyi Eevan sanoa äidin mentyä. + +"Älähän nyt... Sellaisiahan ne ovat kaikki vanhat ihmiset ja mekin +tulemme sellaisiksi, kun vanhenemme," tuumaili Heikki. + +"No niin, mutta ... kun tuo äiti on sellainen..." + +"Minkälainen?" + +"Sellainen..." + +Eeva välttämättä tahtoi uskoa että Heikki oli äidissä huomannut jotain +moitittavaa, vaikka vaan ei sitä tahtonut tunnustaa. + +Asia loppui tähän, sillä ei Eevankaan tunto sallinut hänen äitiänsä +ruveta sen enempää moittimaan. -- + +Kun Heikki meni pois, meni Eeva heti peilin luo sovittelemaan +huiviansa, miten sievimmältä näyttäisi. Suutansa pani hän monen muodin +mukaan, koetteli muistutella miten se milloinkin oli ollut, kun Heikki +oli nähnyt ja häntä katsellut; hän koetti sitä hienoon nauruun ja isoon +nauruun, veti pienelle ruusulle ja koetti kuinka silloin oli kun puhui. + +Tyytyväisesti hän hymyili, kun tähän kyllästyi ja alkoi sitten ajatella +minkälainen koti sillä Heikillä on. Komeaksi se mielessä kuvastui ja +sitä oli kuullut puhuttavankin. Johtui myös mieleen Heikin isä, äiti ja +sisar. Heikin isää hän ajatteli isomahaiseksi isännäksi, semmoiseksi +kuin tavallisesti ovat isot maanviljeliät. Äidin hän samoin kuvitteli +lihavaksi kimeä-ääniseksi emännäksi, jolla olisi silkki-pehmeät kädet +ja nauravat silmät. Sisar muodostui hoikaksi, äärettömän hienoksi +tytöksi, joka ei ikänä ole navetan ovea avannut, eikä mitään muutakaan +tehnyt, kuin semmoisia hienoja ommellut ja lukenut paljon. Semmoinen +hänen mielestään tuli olla pulskeasti elävä talon perhe. Oikein juoksi +hyväätekevät viileät väreet pitkin ruumista, kun hän ajatteli tätä +seuraa ja sitä kun hän ensin sinne menee Heikin kanssa, kun jokainen +tulee tervehtimään häntä ... perheesen kuuluvana -- miniänä, ja +jokainen niin tutkien päälle katsoo, niin kuinkahan silloin osaisi +oikein hienosti käyttäytyä, ettei moukalta näyttäisi. + +"Ah!" Mieleen juolahti että nyt sitä sopii muodostaa jonkin paremman +leningin helma _sellaiseksi_... Täytyi noutaa muutamia leninkiä ja +koettaa katsella mikä paraimmalta näyttäisi... Kas tuo punaisen ruskea +musliininen... "Kun sen helmaa panee noin ... ja noin, mutta se ei +uletu, täytyy hakea vähän lisää että ulettuu... Noin se sitten on..." +Hän piteli helmaa käsillään tiheissä laskoksissa ja katseli sitä +ihannellen. Pukemisen ajatus arvattavasti alkoi muodostua +tyydyttäväksi, koska hän taas ääntänsä pidätellen virkkoi: "... Kun +vaan osaisi sievästi käyttäytyä!" + +Hän alkoi harjoitella kättelemistä: nousi seisomaan lattialle, ojensi +käden, ikään kuin jotain tervehtääkseen ja muisteli kuinka neiti +Sälppenström asetti ruumiinsa ... noin suoraksi ... ojensi sitten +kättänsä, eikä sitä ollenkaan koukkuun päästänyt silloin kuin toisen +kädestä kiini piti, kerran vaan turahutti, sitten hiukan, hyvin hiukan +koko ruumistaan kumarsi, päätänsä samalla noin sivulle päin hienosti +vääntäen, ikään kuin hampaan kivussa... Tempun piti käydä varsin +sukkelaan ... käsi hyvin kankeana ja suorana niin kuin sillä olisi +aikomus estää toista likelle tulemasta. + +Luuli hän vihdoin jo sen osaavansa, kun oli hyvin kauan peilin edessä +harjoitellut kumarrusta ja pään taivutusta. + +Puhe-tapakin muistui mieleen. Täytyi ruveta ajattelemaan ja mieleensä +johdattamaan, millä tavalla herrasväki kulloinkin sanoo kutakin sanaa, +ja millä äänellä. + +*Nämät haaveilut hän sai sen verran vihdoin mielestään poistumaan että +muisti mennä syömistä kyselemään tuvasta, kun sieltä jo veljeinkin +ääniä kuului. + + + + +VIII. + + +Viikon päästä tuli Heikki taas ja sai sillä kertaa tutustua kaikkiin +Latva-Kuntin perheen jäseniin. + +Parin viikon kuluttua siitä, vei Heikki Eevan kotiansa katsomaan. + +Lähdettäessä oli ilma kirkas ja Eeva sai istua kauniisen, +uudenaikaiseen rekeen. Komeat olivat hevonen, puetit ja rekivaatteet. + +Mieli oli niin keveä ja sydän lenteellä. Eeva toivoi että kaikki +ihmiset hänen nyt näkisivät, että saisivat kadehtia ... raukat. +Sellainenkin ajatus oli, että kaikki tuntemattomat ainakin herroiksi +luulevat. Kun ihmisiä vastaan tuli, ja niitä tulikin kaikellaisia, +yksinkertaisempia ja niitä toisia, niin Eevan teki mieli aina jotain +ilkkua ja sanoa Heikille, mihin huomioon hän tuosta ja tuosta tuli ... +kun oli niin "kamala"... "Herra jee, katso kuin tuo ämmä oli itsensä +suurella huivilla mökkelöinyt! hi, hii ... ja piuksut kun miehillä!"... + +Ah, kun se oli hupaista, tehdä noita tärkeitä havannoita ja samalla +näyttää sulhollensa korkeata sivistyskantaansa, puhumalla noiden +ohikulkevain ihmisten auttamattomista puutteista! + +Heikki ei kaikisti juuri mitään vastannut, myhähtihän vaan ja toisinaan +sanoi: "niin on." + +Kun kiivaasti ajettiin kylien läpitse ja ihmiset heitä töllistellen +väistyivät tien syrjään, niin oikein Eevan päätä huimasi ja toisinaan +pieni huudahduskin pääsi, kun sitä mielessään kuvitteli miten ihmiset +nyt paraillaan heitä ihmettelevät: "Siinäpä meni komea pari ja hyvällä +hevosella," ... ja kuinka he sitten vielä perään katsoivat ja upeutta +ihmettelivät... + +Mutta Heikin sydämelle rupesivat Eevan huudahdukset ja naurut ennen +pitkää tuntumaan niin kuin pikkuisilta vasaran-iskuilta. + +Jo ennenkin oli hän toisinaan ajatellut, että kuinkahan se nyt oikein +on, kun se asia niin äkkiä päätettiin?... Onkohan tuo Eeva juuri +sellainen kuin hän toivoo, sisällisesti sivistynyt ihminen?... Johtui +mieleen kaikellaisia erityisiä tapauksia, jotka sotivat vastaan tätä +mielipidettä ja nostivat sydämessä kummallista pelkoa. Sitten hän vielä +ajatteli, että Eeva oli melkein liian valmis lupaukseen, isältä ja +äidiltä kysymättä ... ja eiköhän ollut ollenkaan kilpakosioita? Olisi +mielestänsä ollut parempi kuin olisi ollut niitä ... olisi voinut +enemmin rakastaa, jos omin silmin olisi nähnyt muidenkin pitävän +Eevasta. Ja jos sittenkin Eeva olisi häneen suostunut ja muut +hylännyt, ... olisi tuntunut niin suloiselta saada yksin olla tuon +halutun aarteen omistajana. + +Kun hän syvemmältä rupesi tätä miettimään, niin sydämen valtasi +omituinen väristys. Ehdottomasti, vaikka hän tahtoi sitä tunnetta +olemattomaksi ja suorastaan mahdottomaksi tehdä, tungeskeli se ajatus +ettei hän voi ollenkaan hyväksyä niitä luonteen ominaisuuksia, joita +hän Eevassa oli tullut tuntemaan. + +Kun hän tähän asti mietiskelyissään pääsi, niin silloin tuli niin paha +olla ettei siitä tullut helppoa muulla kun johdattamalla mieleensä +Eevan kauniit kasvot ja vartalon. Silloin kaikki ikävät varjot +poistuivat, sydän lämpisi ja hehkui taas tulisen intohimoisesti. Jos +hän silloin sattui istumaan, niin hän hypähti ylös, ikään kuin +paetakseen noita vainoavia ajatuksia, jotka häneltä tahtoivat riistää +hekumallisen riemun. "Eeva on minun ja hän on kaunein tyttö, mitä ikänä +olen nähnyt..." Tämä ajatus karkoitti muut, ja tuskain haihduttua +tuntui siltä, kun ne olisivat vaan olleet pahoja unia ja kun ei niillä +todellisuudessa voinut olla mitään vastinta tuohon kauniisen tyttöön +nähden, niin teki oikein mieli laulaa ja tanssia. + +Tällä matkalla hän nyt tuota -- "Eeva on kauniimpi tyttö kuin ikänä +olen nähnyt" -- ajatusta kehitti ja punnitsi. Mutta nyt oli se etu +poissa, joka kotona aina oli ollut, se nimittäin, että kotona ei Eeva +ollut nähtävissä, vaan ajatuksissa muodostui hänen kuvansa kaikkia +Heikin ihanteellisia vaatimuksia vastaavaksi. Tällä kertaa oli +Eeva vieressä. Hänen puheissaan oli paljon tuota -- sydämen +sivistymättömyyttä -- joka ei Heikkiä miellyttänyt, ja joka samalla +himmensi sitäkin ihanteellista kuvaa, joka ulkomuodosta oli ajatuksissa +ollut. Kun hän katseli Eevan kasvoja nyt, niin ei nekään olleet hänen +mielestään niin ihanat kun ennen. Mutta tuota ei hän uskonut, sillä hän +piti sydämessään olevan kuvan todellisempana kuin sen mikä vieressä +oli. Ajatteli että matka oli rasittanut ja suuri huivi, joka oli pään +ympäri kiedottuna, rumensi ja esti kasvoja täydessä kauneudessaan +esiintymästä. + +Tämä ajatus pani hänen kiihkeästi ajamaan että pääsisi ensimaiseen +lepopaikkaan jossa Eeva saisi ottaa huivin pois ja hän, Heikki, +todistuksen siitä, että hänen idealikuvansa oli oikea. Siellä, kun Eeva +istui ja lämmitteli takkavalkealla ja puhui paljon ja ystävällisesti +talon väen kanssa eikä mitään sellaista, joka olisi Heikille ollut +vastenmielistä; ja kun talon väki kunnioituksella kohteli ja +silmäyksillään osoitti ihantelevansa Eevaa, niin Heikki taas rupesi +iloitsemaan Eevan omistamisesta... Kuinka sievästi se sentään vaatetti, +tuo röijy valkoisine kaulapitseineen ja tuo leninki, jonka helma +sievissä laskoksissa ja noin herrasmaisesti kapoitettuna noin ja +noin ... ja sitten nuo kasvot!... + +Heikki uiskenteli hurmautuneena rakkauden intohimoisissa laineissa. + +Eevan sydämessä oli se, jota sanomme rakkaudeksi, kohdannut orpolapsen +kohtalon. Ei siten, ettei hän olisi Heikistä pitänyt ensinkään, mutta +siten, että pää-aseman siellä oli vallannut se loisteliaisuuden halu, +jonka hän tämän naimisen kautta aikoi saada täytetyksi. Kun hän +kuvitteli mieleensä tulevia elämän nautintoja, niin ei hän hetkeksikään +unohtanut Heikkiä, vaan piti sen asian järjestykseen kuuluvana, että he +yhdessä tulisivat kaikesta hupaisuudesta osallisiksi. Sen enempää +rakkautta Heikkiä kohtaan ei hän kaivannut, sillä hän todella luuli +ettei rakkautta voikaan olla muullaista kuin mitä hän tunsi. Hän siis +tunsi näin: "Minä saan miehen aimo paikasta, Tästä varmaan hyvin paljon +puhutaan pitäjäällä ja sanotaan että niistä tulee komea ja kuuluisa +pari... Ainakin kaikki tytöt kadehtivat, kun minä pääsen sellaiseen +paikkaan ja saan niin komean miehen..." + +Kuta lähemmäksi ehdittiin Heikin kotoa, sitä vilkkaammin liikkuivat +Eevan mielikuvitukset siellä. Taas esiintyivät nuot lihavat vanhemmat +ja hieno, komea sisar. Kuvitteli, kuinka ne kaikki ovat heidän +tullessaan pihalla vastaan ottamassa ja sanovat hänelle: terve tullut, +eikä niinkuin moukat tuota tavallista: hyvää päivää. Kuvastui myöskin +mieleen, miten piiat asioikseen juoksevat pihalla sankoja kantaen ja +puita hakemassa, mutta pääasiassa kuitenkin häntä katsellen sitten +toisilleen kertoakseen ja hänen pulskeuttaan ylistelläkseen... Kartano +oli äärettömän komea, punaiseksi maalattu ihan joka paikasta, +tuparakennus kaksikerroksinen, sen edessä moniruutuisilla ikkunoilla +varustettu kuisti, josta mennään tupaan ja kamareihin ja kamareista +saliin, jossa on komeat matot, topatut sohvat, soututuolit ja +satullipeilit ja ... ja... Hänen mielikuvituksensa loi semmoisen +komeuden, että häntä toden teolla rupesi oikein pelottamaan kuinka +siellä osaa olla, ettei oudolta näytä, kun ei koskaan ennen ole +semmoisissa paikoissa ollut. + +"Joko nyt pian ollaan kotonasi?" kysyi Eeva usein. + +"Ei nyt vielä, mutta pian," Heikki vastasi. + +Eeva odotti ja odotti. Katseli laajalle ympärillä olevia taloja ja aina +eteenpäin, itsekseen arvellen, kun jonkun talon näki: + +"Onkohan se tuo?" + +Kun semmoisten ohi ajettiin, niin Eeva sanoi: + +"Tuota jo siksi luulin." + +"Vai tuota... Tuollaiseksiko sinä kotoani ajattelit?" + +"Niin, en minä tiedä." + +He olivat valtatieltä poikenneet Lahtiseen vievälle kujalle. Eeva ei +sitä tietänyt, luuli vaan yhä matkaa jatkettavan. + +"Noh...?" äännähti Eeva kun Heikki pysäytti hevosen kotinsa pihassa. + +Heikki nousi nauraen reestä. + +"Joko nyt ollaan perillä?" Eeva alkoi silmäellä ympärilleen ja nousta +reestä. + +Ei ollut läheskään sellaista, kun hän oli mielessään kuvitellut. +Suuremmoista sentään oli kartanolla kaikki, joka merkitsi, ettei pesä +ollut huono. Piika, joka hääräili navetan puolessa, alkoi lipaista +tupaan. Eeva katseli häntä kaiken matkaa ja näki että piika +tuo'tuostakin lurkautti häneen ja nauroi. Vastaanottajia Eeva jo ehti +kaivata ja ajatteli että, kun ei renki tule edes hevosta riisumaan +ettei Heikin tarvitsisi. Samassa kun he Heikin kanssa alkoivat tupaan +päin astua, ilmestyi portaille nainen aivan kotitekoisissa vaatteissa, +eikä suurestikaan vastaava niitä mielikuvia, joita Eeva oli Heikin +sisaresta nähnyt. Tyttö tuli hymyillen luokse. + +"Saan esittää: morsiameni ... sisareni." + +Eeva muisti tarkkaan harjoituksensa, ojensi kätensä neiti +Sälppenströmin lailla, sillä hienolla tavalla, jolla näkemältä on niin +kuin tarkoitus estää toista lähemmäksi tulemasta, teki pää- ja +vartaloväännökset tarkan järjestelmän mukaan. + +Hilta, se oli Heikin sisaren nimi, pudisti tarjottua kättä +sydämellisesti. + +"Terve tullut," hän sanoi, "toivon että täällä tulette hyvin +viihtymään." Hiltan ääni vapisi liikutuksesta, sillä hän ajatteli sitä +elämän matkaa, jota hänen veljensä ja tuo kaunis Eeva olivat, niin +sanoaksemme, tänään alottaneet. + +"Toivotan onnea," jatkoi Hilta, katellen veljeänsäkin. + +Mentiin kolmisin sisään, sillä muita ei näkynyt tulevan ulos vastaan +ottamaan. Eeva oli huomannut Hiltan liikutuksen ja häntä kummastutti +tuollainen sydämellisyys. Mutta kuitenkin oli Hiltan käytös tehnyt sen, +että hän paljoa rohkeampana astui sisään. + +Eteisestä päästiin kamariin. Se oli siisti, mutta ei puoleksikaan +sellainen kuin Eeva oli otaksunut -- komea ja loistava. + +Vanhan puolisen vaimon näki Eeva siellä, kun sisään menivät. + +"Äitini," esitti Heikki... + +He ottivat toisiaan kädestä ja Eeva suoritti tervehdyksen taas kaikilla +taiteellisilla tempuilla. + +Vanhahko, pieni emäntä katseli häntä tarkoin silmiin ja piti yhä kiini +kädestä. + +Eevaa kylmöitti, sillä noin tarkkaa tarkastelua ei hän ollut ikänä +osannut aavistaa ... oli otaksunut sen tapahtuvan noin vaan +salamykkään. + +"Hän siunaa ne kuin Herraa pelkäävät, sekä pienet että suuret," virkkoi +emäntä vihdoin, yhä katsellen silmiin. + +Eeva hämmästyi, niin että posket vaalenivat, sillä tämmöisestä +vastaanotosta ei ollut edes pientä piirtoa hänen mielikuvituksissaan +harhaellut. + +"Herra siunatkoon teitä, enämmin ja enämmin, teitä ja teidän +lapsianne," jatkoi hän. "Näillä kalliilla Pyhän raamatun sanoilla sanon +minä sinun tervetulleeksi huoneeseni." + +Eeva tunsi sydäntään suuresti helpottavan, kun vanha vaimo laski hänen +kätensä irralle ja ystävällisellä äänellä kysyi jotain Heikiltä ja +Heikki siihen vastasi. + +"Vaatetta pois nyt," emäntä sanoi hymyillen Eevalle. "Älä nyt kursaile +turhia." + +Heikki meni vetämään päällys-takin hihasta "niin, niinhän..." ja +naurahteli. -- + +Eeva rupesi nyt vasta tulemaan tajullensa, sillä emännän tervehdys oli +häneen koskenut niin kummallisesti. Se särki kerrassaan monen hetken +luomat mieliivät, jotka olivat muodostuneet kokonaan komeus-periaatteen +ja semmoisen kaavan mukaan, jota hän oli tottunut ajattelemaan +sivistyksen mahdollisimman korkeana täydellisyytenä. + +Heikki lähti hevosta korjuun hoitamaan. Eevaa oikein helpotti, kun +emäntä meni pois ja Hilta tuli sijaan, häntä saliin johdattamaan. + +Ujo oli Eeva ison aikaa niin ettei paljon mitään puhetta tahtonut +tulla, vaikka ei salissakaan niin pelottavan hienoa ollut kun oli +luulotellut, istua uskalsi kyllä, mihin päin tahansa. + +"No mitä sieltäpäin nyt kuuluu?" alkoi Hilta kysellä, kun he olivat +sohvaan istuutuneet. + +"Enpähän tiedä, eipä juuri mitään." + +Hilta haki valokuva-albumin ja antoi sen Eevan katseltavaksi. + +"Haluatko kuvia katsella?" + +"Sehän on hauskaa." + +Eeva käänteli vitkaan albumin lehtiä ja kyseli tuo tuostakin, mikä ja +kuka oli kunkin kuvan alkuperäinen malli. + +Sillä aikaa Hilta miettiväisenä syrjästä katsahti väliin hänen +kasvoihinsa ja tuon muodikkaan leningin liepeisiin. + +"Se on hupaista, kun on noin paljon valokuvia," sanoi Eeva, pannen +albumin pois. + +"On se, noin joutilaina hetkinä, kun tuntuu ikävältä olo, ja ottaa +albumin, niin on kuin joutuisi keskelle suurta ystäväseuraa." + +"Niin." + +"Onko Eevalla paljon valokuvia?" + +"Ei minulla ole näin paljoa ... vähä vaan." + +"Toimiiko ompelu-seura siellä ahkerasti?" kysyi Hilta vähän ajan +perästä. + +"Eipä juuri nyt enää. Arpajaisten jälkeen ei herrasväkikään ole enää +näyttänyt mitään huolivan koko seurasta." + +"Onko niistä sitten niin suurta kaipausta. Se on tunnettu asia, että +jos herrasväkeä ja talonpoikaisia ryhtyy yhdessä jotain toimimaan, niin +säätyeroitus sen tekee pitemmän päälle mahdottomaksi." + +"Kyllä meidän seura sitten kuolisi kaiketi, jos et siinä olisi heidän +apuansa," arveli Eeva innokkaasti. + +"Miksi niin?" + +"On niin vähän meitä talonpoikaisnaisia." + +"Mikähän siihen on syynä?" + +"En minä tiedä. Alussa niitä kyllä oli enemmän, mutta ei ne nyt enää +ole tulleet." + +"Minä luulen arvaavani," sanoi Hilta innokkaasti, "mikä tuohon on +syynä, sillä meidän pitäjäässä on siinä suhteessa myös hiukan +kokemusta. Teidän seurassanne taitaa vallita liian hienot tavat, niin +että yksinkertaisempiin tapoihin tottuneen tulee siellä ikävä olla." + +"No en minä tiedä," sanoi Eeva epäillen ja ajatteli että tapain +hienostuttaminenhan onkin yksi ompeluseuran pää-tehtäviä. + +Hilta hymyili. + +"Kyllä se niin on. Mutta ei tuo mikään kumma ole, että siellä niin on; +niin se on melkein kaikkialla käynyt, missä kansallisia seuroja ensin +on perustettu, että niihin on tahdottu heti alussa istuttaa niin hieno +henki, että kun yksinkertaisesta kodista oleva tulee seuraan, niin +hänen täytyisi heti perinpohjin muuttua, jos hän siellä viihtyisi. Ja +kun ei kuitenkaan kukaan voi niin muuttua, niin jäädään ennemmin +vanhoihin tapoihin, joissa saadaan säilyttää vapautensa." + +"Kyllähän se niin on." Mutta Eeva ei käsittänyt tätä. + +"Kansalliset edistyspyrinnöt nuorison kesken pitäisi alottaa +silta-hypyistä ja siitä vähitellen ylöspäin kehittää." + +"Taitaisi sitten paremmin onnistua," nauroi Eeva. + +"Ei ne tahdo täälläkään tuota myöntää, eikä Heikkikään ole minun +kanssani samaa mieltä." + +"Riitelettekö siitä?" + +"Kyllä väliin, niin että räikkyy, mutta isä on minun puolellani ja kun +hän tulee, niin Heikin ei auta mitään." + +"Vai ei auta," nauroi Eeva. + +"Ei. Mutta emmekö mene veljeni kirjoja katselemaan?" + +"Mennään vaan." + +Tytöt menivät Heikin kamariin, toisiinsa jo hyvin tutustuneina. + +Eeva alkoi vähitellen toipua outoudestaan ja päästä luonteensa puolesta +entiseen asemaan. + +"Herra siunaa, kun hänellä on paljon kirjoja, niin kun opettajalla!" +huudahti Eeva, kun Hilta oli kirjakaapin oven avannut. + +"Onko Eeva hyvin paljon lukenut?" + +"En minä kovin paljoa, kun ei ole itsellä kirjoja, eikä ole aina niin +lainatuksikaan tullut, vaikka kyllähän niitä lainakirjastossa olisi ... +mutta en minä viitsi paljon lukea kun ajattelen että mitä siitä on +hyvää..." + +Hilta oli ottanut useita kirjoja pöydälle, kädessä oli hänellä Vänrikki +Stoolin tarinat. + +"Näitä minä luen ja ihailen aina," sanoi hän. + +"Vai niin, mitä ne ovat?" + +"Vänrikki Stoolin tarinat." + +"Ovatko ne hupaisia?" + +Hilta katseli vähän kummastuneena Eevaa ja näytti epäilevän ettei ollut +oikein kuullut... Noinko vähän on Eeva lukenut, veljeni morsian?... + +"No johan Eeva niitä on lukenut," sanoi hän sitten. + +"En minä ole, minkälaisia ne ovat?" Eeva kurkisti kirjaan, joka oli +avoinna Hiltan kädessä. + +"Torpan tyt-tö, mikä se on?" + +"Tottako ettet sinä ole lukenut näitä?" + +"Ihan totta, mitä minä nyt sitä narraisin. Kyllä niitä on paljon +muitakin kirjoja, joita en minä ole lukenut." + +Eeva sai käteensä kirjan ja alkoi lukea: + + "Jo päivä laski suruinen, tul' ilta ihanainen, + Majoille maille valahti, jo rusko sammuvainen." + +... "Tämä on laulua," virkkoi Eeva. + +"Niin on." + +Eeva luki edelleen, mutta hän ei ollut harjaantunut vähääkän runojen +lausumiseen, josta syystä hän luki epävakaisesti ja sisällys tuli +hämärästi käsitetyksi. + +"Kaunis laulu," arveli hän, saatuaan loppuun. + +Hilta nyt jo uskoi täydellisesti että Eeva puhui totta sanoessaan ettei +hän ole lukenut paljon mitään... Kaunis laulu ... ajatteli hän, ja tuo +arvostelu tuntui sellaiselta kun ei Eeva olisi osannut tehdä vähääkän +eroitusta tämän ja tavallisten arkki-veisujen välillä. He pitivät +molemmin kirjan kansista ja Hilta veti sen vaistomaisesti itselleen. + + "Tee hauta mulle, äitini! jo päättyi päivät multa; + Paennut tappelua on tuo kurja sulho-kulta. + Mua muisti hän ja itseään, ja sua totellen, + Hän petti toivon veljien, maan petti isien." + +Hilta oli ikään kuin haltioissaan, lausuessaan näitä säkeitä. Hänen +tavallisesti tyyneet, vakavat kasvonsa hehkuivat, silmät säihkyivät ja +koko sielussaan näytti hän noita samoja tunteita tuntevan. Hän loi +Eevaan katseen, jonka olisi saattanut selittää tarkoittavan: +"Ymmärrätkö nyt, ettei tämä ole mitään tavallista 'kaunista laulua', +tuommoista kurjaa rakkauden ruikutusta, jota intohimot synnyttävät, +vaan tämä on jotain toista?" + +Eevaa ihmetytti ensinnä Hiltan käytös, mutta sitten hän rupesi +nauramaan, sillä hän luuli että toinen leikin vuoksi vaan noin +"kummaili." + +Tämä loukkasi Hiltan tunteita siihen määrään, ettei hän voinut enää +viimeisiä säkeitä tuosta runosta lausua, vaan alkoi äänetönnä selailla +kirjaa, koettaen niin paljon kuin mahdollista peittää todellisia +ajatuksiaan, muista asioista puhumalla. Mutta vähän ajan kuluttua otti +Eeva uudelleen Torpan tytön puheeksi. + +"Hänpä oli outo tuo tyttö, kun tahtoi kuolla siitä, ettei sulho +kuollut... Ei hän ainakaan rakastanut," sanoi hän. + +"Mistä sitä voi päättää?" kysyi Hilta hymyillen. + +"Kun olisi tahtonut, että sulhon olisi pitänyt kuolla." + +"Niin, eipä taitanut rakastaa. Veljeni on varmaankin sinulle tuosta +lauseesta hyvin kiitollinen." + +Molemmat nauroivat, mutta Hiltalla ei enää ollut halua väitellä. Eevan +arvo laski hänen mielessään hurjaa vauhtia. + +Kirja oli taas joutunut Eevan käteen. + +"Täällä on paljon lauluja, aivan lauluja koko kirja." + +"On siellä." + +"'Döbeln Juuttaalla,' kas, tuota erään kerran meidän ompeluyhtiön +iltamassa lausui lyseolainen Pekkanen." + +"No eikö siellä ole useampia näitä runoja lausuttu?" + +"Runoja ... niin, niin, runojapa niiden nimet olikin -- Kyllä minä +luulen ja muistelen nyt että on, mutta ei ole tullut pannuksi niin +mieleen." + +"Tässä on Päivärinnan Elämänhavannoita, 'Mökin Maiju,' onko Eeva sitä +lukenut?" + +"Olen, niitä minä olen lukenut useampiakin; ne ovat hupaisia. Sillä +Maijulla oli surkea kuolema, onkohan se tosi?" + +"Kyllä kai, kuinkas muuten." + +"Voi Jumala, kun se siellä myllyn harjalla istui, kun mylly oli +keskijoessa, jäiden keskellä ja kun se sitten sinne hukkui. Kun minä +sitä luin, niin minä oikein itkin ja ajattelin että onkohan se tosi." + +"Kyllä semmoista tapahtuu maailmassa," sanoi Hilta, nähtävästi +iloissaan siitä että kuuli Eevankin voivan olla tunteellisen, kun on +semmoista kysymyksessä, jota hän käsittää. + +Heikki tuli nyt sisään. + +"Mitä te täällä juttelette?" kysyi hän, "Stooliko taas on Hiltalla +käsissä?" + +"Niin on, ja me puhumme myöskin Mökin Maijusta. Eeva vaan arvelee, että +liekö se totta." + +"Kukapa sitä niiden kaikkein toden peräisyyden tietää." + +"Minun mielestäni," sanoi Hilta, "voi kaikkia kuvauksia ja kertomuksia +pitää totena tavallansa, sillä jostain tosielämän tapauksesta +kirjailiat aina ottavat alkua kuvaukseensa." + +"Luonnollista, tietäähän tuon jokainen," arveli Heikki. + +"Kyllä niissä on kirjoissa paljon, jota ei voi uskoa, ja jota pannaan +vaan sitä varten että olisivat hupaisia lukea, niin kuin satuja ja..." +sanoi Eeva. + +"Mitä saduista!" Hilta huudahti ja meni pois huoneesta. + +"Missä sinun isäsi on?" kysyi Eeva Heikiltä. + +"Metsässä kuuluu olevan miesten kanssa, luultavasti saapuu pian +kotiin." + +Metsässä? ... ajatteli Eeva, ... kuinka hänkin metsässä kulkee +tällaisen talon isäntä... + +"Sinullapa on paljon kirjoja," alkoi Eeva uudelleen taas ihmetellä. +"Kuinkahan isäsi on antanut näin paljon ostaa?" + +"Eihän niitä niin paljon ole. Mitä isään tulee, niin hän niitä on +useita ostanutkin ja hän lukee itsekin." + +Tässä Eevalle taas uutta ihmettelemistä. Hän oli tottunut ajattelemaan +ja näkemäänkin, että tuommoiset isot maanviljeliät eivät ensinkään +viitsi lukea muuta jos sanomalehtiä ja että he parhaasta päästä +komealle hevosella ajelevat vaan kaiket päivät tuttaviansa tapaamassa, +totia juoden ja paperossia poltellen. Nyt hän vielä oli kuullut että +Lahtinen oli oikein puita hakemassa metsästä. + +"Välskärin kertomuksia," luki hän erään kirjan kannesta, jonka oli +pöydältä käteensä ottanut. "Ovatko nämät hauskoja?" + +"Etkö sitten ole niitä lukenut?" ihmetteli Heikki. "Nehän nyt ovat +niitä paraita, mitä on suomalaista kaunokirjallisuutta." + +"En minä ole tätä kirjaa ikänä nähnytkään." + +"Sinun pitää sitten ottaa ja lukea se ja vielä kaikki muutkin osat; +niitä on kaikkiaan viisi." Heikki toi kaapistaan kaikki Välskärin +kertomukset. + +"Vooi ... en minä voisi ijässäni lukea noin paljoa, ei vaikka..." + +Heikki nauroi. + +"Onhan niitä koko kasa, mutta kyllä ne ovat niin hauskoja, että ne +piankin lukee." + +Hilta tuli huoneesen nyt ja pyysi saliin kahville tulemaan. Sinne +mentiin. Emäntäkin oli siellä ja tuli vielä isäntäkin, joka äsken oli +kotiin saapunut. + +Eeva lensi taas punaiseksi poskilta, sillä eihän ollut mitään +tavallista seisoa ensi kertaa tulevan appensa edessä. Tämä mies vastasi +ulkomuodoltaan jokseenkin sitä kuvaa, joka Eevan mielikuvituksissa +oli hänestä syntynyt. Oli kuitenkin ystävällisempi nähdä ja +vikkeläkielisempi. + +"Terve tullut," sanoi isäntä ja hänkin oli hiukan hämillään. Eeva +tunsi tällä kertaa olevansa paraiten tyytyväinen tervehdyksensä +onnistumiseen. Se johtui luultavasti siitä, että isäntä oli jokseenkin +sellainen kuin hän sen oli ajatellut... Sai siis tervehtiä, niin kuin +puoleksi vanhaa tuttua. + +Isäntä olikin hilpeä leikin puhuja ja sai nuoret pian rattoisasti +nauramaan. + +Eevasta tuntui tämä niin somalta, kuin kaikki, koko perhe oli yhdessä +kahvia juomassa, eikä kukaan toisilleen vinosanoja antanut, että hän +todella kotiutui Lahtisessa ja rupesi ajattelemaan, että näin sitä +pitäisi aina olla. + +Eeva oli rattoisalla mielellä, puhui vilkkaasti ja paljon. + +Vanha emäntä kutoi sukkaa; ei ottanut paljon osaa keskusteluun, mutta +oli pelkkänä korvana. Isäntä keikkui soututuolissa tupakoiden ja Heikki +nojaili sohvassa. Hilta oli mennyt muihin askareisin. + +"Kyllä se minusta," puhui isäntä, "on hyvä asia että sivistys kansan +keskuudessa karttuu, sillä en minä ole niitä, jotka tuota pitävät +pahana enteenä; mutta se on mielestäni huono merkki, että sivistys +usealla taholla tahtoo muodostua vaan pintapuoliseksi koreilemiseksi. +Sen tähden on peljättävä, että jos tuommoista menoa kestää, sivistys +tulee kansalle kauheaksi loukkauskiveksi." + +Ukko näkyi pääasiallisesti puhuvan Eevalle, sillä hän luuli tytön häntä +täydellisesti käsittävän. Eikä hän ollenkaan tullut ajatelleeksi että +hänen tuli kiittää juuri tuota Eevan käsittämättömyyttä siitä, ettei +tämä hänen puhettaan loukkaukseksi ottanut. Eeva ei tiennyt olevansa +tuommoinen pintapuolinen koreilia, vaan ajatteli itsensä johonkin +määrään kehittyneeksi. Tätä edellytti Lahtis-Pekkakin. + +"Niin ... kyllähän se niin on, myönsi Eeva. + +"Niin se on," jatkoi ukko Eevaan katsoen ja hymyillen. "Nuoret naiset +alkavat hyvällä menestyksellä matkia herras-naisten vaatetusta ja useat +heistä pitävät sen sivistyksenä kun tuon osaavat. Vielä tottuvat he +kyllä monikin käyttäytymään hyvinkin hienosti ja sitten ajattelevat +että se on sivistystä. Mutta jo se, että he luulevat olevan +tarpeellista sivistyneelle ihmiselle pitää päällään hienoja vaatteita, +jos tahtoo jostain käydä, osoittaa että ovat kokonaan väärällä tolalla. +-- En minä nyt tätä sano sinulle Eeva," paranteli ukko nauraen, "sillä +tuo tapa on liiaksi yleinen tytöissä, että siitä erityisesti sopisi +ketään moittia." + +Isäntä oli tyytyväinen kun sai sydämensä puretuksi. + +"Kyllähän se onkin semmoista," Eeva sanoi omistamatta isännän moitetta +itselleen, "meidän pitäjäässä ainakin yksin huonoimmat piiatkin +pakkautuvat vaatetuksessa talontyttärien rinnalle ja sitten ei palkat +tahdo piisata, ei ollenkaan." + +"No, niinkuin paremmat edellä, niin huonommat perässä." + +"Mutta se on ainakin väärin että huonommat menevät parempain perässä," +arveli Eeva. + +"Aivan niin, sitähän juuri olen tahtonut sanoakin; vaatteissa vaan +mennään sivistyneiden perässä, eikä ollenkaan tiedoissa ja taidoissa: +'Kuinka paremmat edellä, niin huonommat perässä'." + +"Meidän pitäjäässäkin ovat jo piiatkin ruvenneet käyttämään hanskoja," +nauroi Eeva. + +Emäntä loi vakavan katseen Eevaan, silmät viipyivät pitemmän aikaa +leningin helmaa tarkastelemassa ja suun soppiin ilmestyi hieno +surullinen hymy. + +"Niin täälläkin. Se vasta sopiikin, lempo soikoon!" + +Isäntä nauroi. + +Heikki oli tullut äitiinsä. Hän ei ollut paljon puhuvainen, jonka +tähden hän nytkin aniharvoin jotain sanoi: kuunteli vaan ja naurahteli +isän ja Eevan keskustellessa. + +"Kyllä ne naiset menevät muotiensa kanssa niin kuin virran mukana, +mutta me pojat, me pysymme alallamme," hänkin vihdoin sanoi koomillisen +vakavasti. + +"Kyllä, parahiksi. Tämän aikuisille nuorille miehille ei +arkivaatteeksikaan tahdo enää kelvata muu kuin verka... Ei ole mitään +kiittämistä," arveli isä. + +"Pojathan ne vasta kaikki tahtovatkin uuden aikaista," nauroi Eeva, "ja +niillä pitää olla komeat jos komeat hevoset ja pulkat ja supsiiniturkit +ja..." + +"Niin, sitä varten että akan saisivat," jatkoi isäntä. + +Naurettiin yksimielisesti. + +Eeva katseli ulos ikkunasta maantielle päin. + +"Herra Jumala, kun ajetaan kovasti!" hän äkkiä huudahti, "voi siunaa! +kukahan tuo on?" + +Eeva parka! Hän kosketti tietämättänsä isäntäväen arkaa kohtaa, sillä +ei kukaan saanut talossa koskaan lausua turhaan Jumalan nimeä, saamatta +emännältä vakavia ja ankaria nuhteita, eikä isäntäkään tuota sietänyt. + +Kun Eevan huudahdus kuului, katsahti Heikki hämmästyneenä äitiinsä ja +sitten isäänsä. Isäntä katseli hämillään lattiaan ja emännän kasvot +osoittivat surullista levottomuutta. He eivät kumpanenkaan liikahtaneet +paikoiltaan katsoakseen. Heikki meni muodon vuoksi. + +"Katso nyt, tunnetko?" + +"En tunne, lienee joku juopunut." + +"Voi Jumala, jos se kaatuisi!" jatkoi Eeva yhä katsellen. + +Emäntä meni ulos. Kasvoilla kuvastui ankara sisällinen liikutus, joka +pani hänet melkein kuumeentapaisesti kiirehtimään. Heikki oli levoton +ja näytti hyvin onnettomalta, sillä hän tiesi liian hyvin mitä äiti nyt +ajatteli Eevasta. + +"Jaahah, jaahah," rupesi isäntä paneskelemaan ja läksi myöskin pois. + +Heikin teki mieli varoitta Eevaa välttämään tuota siunailemista ainakin +hänen vanhempainsa kuullen, mutta pelotti että Eeva ottaisi pahaksi. Ja +kun sitten oli muusta tarinaa ja asian suurin tärkeys mielestä haihtui, +niin jäi varoitus sanomatta. + +Ehtoolla, kun Eeva ja Hilta olivat kamarissa ja Hilta ompeli, niin Eeva +äkkiä, oikein muun puheen välissä kysyi: + +"Hilta, onko sun äitisi jumalinen?" + +"On... Kuinka sinä sitä nyt satuit kysymään?" Hilta ei voinut +hämmästystänsä peittää, sillä Eevan kysymys tuntui pilkalliselta. + +"Kysyin vaan, kun olen huomannut hänen olevan semmoisen. Laskeeko hän +sinua mihinkään joukkoihin?" + +"Mitä sinä nyt tarkoitat, kenenkä joukkoihin?" + +"Toisten nuorten..." + +"Laskee, vaikka kyllähän hän estääkin toisinaan." + +"Mitähän niiltä vanhoilta tarvitseekaan aina kysyä lupaa." Eeva nauroi. + +"Kyllä minun ainakin täytyy ja Heikinkin." + +"Sepä on... Ei minun ainakaan tarvitse koskaan kysellä. Eikö se tunnu +hyvin orjalliselta?" + +"Ei tunnukaan, kun siihen on tottunut ja sitä paitsi, minuun on +kasvanut vakuutus, että se on oikein." + +"Jos minun pitäisi lupaa kysyä vanhemmiltani aina," jatkoi Eeva, "niin +minä en pääsisi minnekään, sillä isäni on niin vanhan-aikainen, niin +että ei hän ymmärrä mitään tämänaikaisista asioista." + +"Vai niin; mutta nyt minun täytyy mennä navettaan. Mene nyt ottamaan +Heikin kirjastosta jotain luettavaa niin kauaksi, että saat aikasi +kulumaan." + +"Navettaanko? Pitääkö sinun navettaan?" + +"Tietysti, kuinkas muuten," nauroi Hilta. + +Eeva ei sanonut mitään enää, katseli vaan oudostellen Hiltaa, joka +kiireesti meni. + +Aina vaan tuli uutta kummastelemisen syytä. Olihan hän ajatellut ettei +semmoisen talon tyttären tarvitsisi navettaan mennä. Hän rupesi +ajattelemaan että kyllä Hilta ainakin tuntee itsensä onnettomaksi ja +alkoi surkutella sitä, kuinka kovan kotikurin alaisena täytyy niinkin +komean talon tyttären olla... Kaikilla sitä on tuskansa tässä +maailmassa. Eeva tunsi itsensä melkein onnellisemmaksi Hiltaa. + +Kaksi päivää viipyi Eeva Lahtisessa. Lopulta alkoi olonsa tuntua jo +ikävältä ja orjalliselta, johon lienee paraastaan se seikka +vaikuttanut, että kukin siellä teki aina jotain työtä, eikä alituiseen +joutanut hänen kanssaan kukaan jaaritella. Sitten vielä piti puheet +olla niin punnituita ja tarkkaan ajateltuja; jos jotain sanoi semmoista +vapaata, jota oli oppinut, niin ei kukaan hilpeästi nauranut eikä +puheesen osaa ottanut. Erittäinkin emäntää hän jo tässä lyhyessä ajassa +oppi vaistomaisesti pelkäämään ja karttamaan sen vakavuuden tähden, +jota tämä kaikessa osoitti. Hiltan kanssa hän viihtyi melkein niin kuin +puolipakosta, sillä tämän luonne oli Eevan mielestä raukkamainen, joka +turhaan äitiä orjaili, eikä koskaan oikein hupaisella tuulella +näyttänyt olevan. Heikin kanssa ei ollut paljon juttelemista. Ainoa, +joka häntä huvitti johonkin määrään, oli isäntä; kun hän oli +saapuvilla, niin siiloin oli hupaista, sai nauraakin totuttuun +tapaansa, kun se kiusaili ja niin paljon hupaista leikkiä laski. + + + + +IX. + + +Kotiin päästyään tunsi Eeva kyllä itsensä vapaammaksi, mutta ikävöitsi +ja ihaili kuitenkin Lahtisen puhtaita oloja ja olisi mielellänsä +tahtonut täällä kotonakin kaikki sellaiseksi muodostaa. Se ei +kuitenkaan äkkiä voinut tapahtua, kun ei hänellä ollut paljon valtaa. +Vaan kun se kerran jäi, niin into lauhtui mielestä ja tottui taas +kotiin semmoisenaan tyytymään. + +Vahvaksi vakuutukseksi jäi Eevaan kuitenkin, että kaikki oli tuolla +toisessa pitäjäässä paremmin ja komeammin kuin kotipitäjäässä. Siitä +hän useille ystävilleen kertoi, ja sanoi kuinka oli se ja se paikka +laitettu, kuinka se oli komeaa ja mukavaa, niin että oikein meikäläiset +hävetä saa kun niin paljon ollaan jälessä, eikä mitään osata niin +herroiksi laittaa kuin siellä... + +Eikä hän nyt enää muuta ajatellutkaan kuin muuttamista ja sitä varten +hän jo teki valmistuksiakin. Koko aika meni niissä, niin ettei +kotiaskareet hänestä ollenkaan toimittajaa saaneet. + +Ja kun lauantaipäivä saapui, niin aina vaan silmät portille päin +kääntyivät ja Heikkiä sydän odotti. + +Kahtena lauantaina se toivo toteutuikin kauniisti. Mutta tuli kolmas; +ja kun Heikin tavallinen saapuma-aika ohi kului, niin tuli sydän +levottomaksi. Aina vaan silmät kääntyivät ulos, eikä mitään näkynyt. +Alkoi jo pimeä tulla ... sydän pakotti ulos menemään ... portille asti +ja sieltä katsomaan kauas maantielle... + +Heikkiä ei tullut sinä iltana. + +Kun niin myöhä tuli, ettei enää odottaakaan sopinut, niin se ajatus +levoitti, että Heikille oli mahdollisesti joku este tullut ja että +hän huomenna kuitenkin tulisi. Monellaiset ajatukset sitten +makuulla ollessa vielä pelottivat ja unta varastivat... Jos ei enää +tulisikaan?... Mutta toivo kuitenkin sai ylivallan, sekä toi unen ja +rauhan. + +Heikki tulikin sunnuntaina. + +Tällä kertaa iloitsi Eeva hänen tulostaan enemmän kuin koskaan ennen. +Koko talon väellä oli hyvä mieli, sillä eipä olisi kellekään hupaista +ollut, jos noin vaan olisi nyt tuo juttu päättynyt, taikka jotain +ikäviä tapauksia väliin tullut. Pihalle riensivät vastaan ottamaan +Eeva, ja pojatkin hevosta riisumaan. + +Mutta erinomaisen harvasanainen oli Heikki tällä kertaa. Oli kuin joku +raskas huoli olisi sydäntä painanut ... ei iloista mieltä näyttänyt +olevan muuta kuin äkkinäisiä tuulahduksia, jotka pian ohi menivät ja +huolen merkit kasvoilla sitä huomattavammiksi tekivät. + +Eeva koetti tiedustella syytäkin, mutta ei saanut tietää. Peitellen +sanoi Heikki, sen ei olevan mitään ja koetti hymyillä. + +Kun Heikki oli pois lähtenyt, meni Eeva kamariinsa ja itki. Sydän +aavisti pahaa, ... jos Heikki ... mutta eihän se nyt ajattelisi +semmoisia ... pitäähän hän minusta niin paljon. Mutta kun hän oli noin +kummallinen... Voi kumminkin jos hän eroa ajattelee... Mikähän mulle +neuvoksi tulisi sitten?... Mutta eihän se nyt kumminkaan... Muita +asioita lie ollut ajateltavana, niin kuin kaikilla ihmisillä aina on... + +Tällä tavalla sai Eeva lohdutetuksi itseänsä. Viikon kuluessa hän +levottui johonkin määriin. Lauantai-iltaa kuitenkin aina pelkäsi, että +jos ei tulisikaan silloin. + +Vaan ennenkuin lauantai ehtikään, sai hän erään; päivänä näin kuuluvan +kirjeen: + + "Entinen Eevani!" + +... Herra Jumala! ... mitä se on? ... entinen? -- Hän jatkoi: + + "Olen tutkinut sydämeni tilaa ja ajatellut sitä, että olemmeko + me toisiamme varten luodut. Olen tullut siihen päätökseen, + että me liian äkisti ja lapsellisen kiihkon valtaamina teimme + lupauksen ikuisesti liittyä yhdessä olemaan. En katso + tarpeelliseksi pitää pitkiä puheita ja antaa selvityksiä, ja + sanon siis suoraan, että minä olen tullut katumapäälle ja + purkaan täten liittomme. -- Koska emme ole vielä mitään suuren + arvoista toisillemme ostaneet ja antaneet, niin minun puolestani + olkoon kaikki sillään. Minä luulen ettei tämä minun päätökseni + sinuakaan kovin surulliseksi tee. Luultavasti oli se Luojan + sääntö, ettei meistä pitänyt paria tuleman. + + Ystävällisesti + + Heikki L." + +Tämä näytti olevan Eevalle kova isku. Kirjettä lukeissaan hän vapisi ja +loppuun ei hän tahtonut ehtiä ollenkaan. Hengitys kävi raskaaksi ja +silmät harhailivat levottomasti jo toista paikkaa kirjeessä tutkien, +kun ei vielä ollut toisesta päässyt selville. + +"Herra Jumala!" + +Tuntui niin kuin olisi kylmää vettä kaadettu pitikin ruumista. Kasvoja +ei voinut kääntää pois kirjeestä. Hän yritti lukea sitä uudelleen ja +yhä uudelleen ... yhtä ja toista kohtaa... + +"Oi Jumala!" + +Sanat tulivat sydämestä. Kirjettä ei hän enään katsellut, vaan käveli +tuskissaan toiselle puolelle kamaria ia sitten pääsi itku. Liikkeelle +lähtö ja itku vaikuttivat sen, että kiitävät ajatukset saivat jotain +pysyvää jalan sijaa ja alkoi saada itse jotain selvää siitä mitä +ajatteli. + +... Mitä, mitä olen minä tehnyt, että hän erokirjan teki?... Se ajatus +selvisi ensimäisenä kysymykseksi. Tuli montakin asiaa mieleen, mutta ei +mistään itseänsä tarpeeksi syylliseksi katsonut: + +"Voi, voi mikä häpeä!" hän oikein ääneensä jatkoi. "Voi Heikki, kuinka +sinä saatoit?... Minä pöllö, joka olen ollut niin ylpeä oman pitäjään +pojille ja jos nyt ... nyt ... voi-i! Nyt ne vaan pilkkaavat ja +nauravat kun olen saanut vasikan nah ... voi-i herra... Mikähän +kumminkin sen Heikin tuli? Ainakin hän moittii mua köyhäksi..." + +Äiti tuli kuulemaan mistä kirje oli tullut, ja kuuli Eevan ääneensä +vaikeroivan. + +"Mikä sinun nyt on?" kysyi hän kummeksien, "eihän se kirje...?" + +"Mitä, kirje?" + +"Mikä se kirje on?" + +"Ei mikään." + +"No tottapa jokin?" + +Eeva ei vähään aikaan sanonut mitään. + +"Erokirja," sanoi hän vihdoin ja purskahti itkemään. + +"Hääh? Mitä sinä nyt puhut?" + +Äidin kasvoilla kuvastui suuri hämmästys ja hänen ruumiinsa oikein +kumartui, kun hän tuota kysyi. + +Mutta Eeva ei sanonut mitään, itki vaan. + +"No ... mitä se sanoi?" kysyi äiti. + +"Ei se mitään sanonut." + +Äidinkään silmät eivät paljon liikkuneet, pään mukana vaan kääntyivät +ja tuijottivat. Pari kertaa hän siunasi. + +Pöydältä otti hän käteensä kirjeen. + +"Tämäkö se on?" kysyi hän ja katseli paperia, ikään kuin olisi siitä +jotain ymmärtänyt. Eevalta ei tullut vastatuksi. + +"No älä poraja[6] tuollaisen perään!" + +"Niin, mutta ei te tiedä..." + +"Mitä en minä tiedä? Sen ainakin tiedän ettei se porulla parane." + +"Niin mutta sitä saa niin hävetä, joutuu kaikkien pilaksi." + +Nyt pääsi äidiltä taas siunaus sydämen pohjasta, ja ääntänsä hän tuskin +sai kulkemaan kun hän kysyi tarkkaan Eevaa katsellen: + +"Mitä ... eihän sun ole asias huonosti?" + +Tumma puna nousi Eevan poskille ja hän sanoi: + +"Kehtaatte tuollaisia... Jos niin olisi, niin minä en tässä enää +seisoisikaan." + +Äidin rintaa helpotti. + +"No älä sitten turhia poraja, kyllä niitä on muitakin... Vaivainen +kelvoton kun tuolla lailla toisen sydämen syötteli. Eikö hän mitään +sano syyksi?" + +"Ei ... ja tietäähän sen muutenkin. Tämä on niin köyhä koti ja +moukkainen, mulla." + +"Älä sinä aina kotiasi syytä ja vanhempiasi. Mistä se komeus ja rikkaus +tässä nyt olis otettu. Koetettu on kyllä ja sinun suhteesi ainakin on +kaikki tehty mitä on voitu, jotta olisit saanut olla komiain joukossa. +Liiankin komeasti sua on laitettu, enemmän kun varat olisivat +riittäneetkään, niin ettei sun ainakaan sovi siitä syyttää, eijo." + +"Ei meillä ole mikään paikka niin kuin muualla ihmisissä." + +"Mitä, mikään paikka? Älä ole niin kovin turski. Ei tuollainen +tarvitsekaan miestä. Sinunko tähtes nyt olis koko talo pitänyt +herrastaloksi mullistaa?" Äiti rupesi itkemään ja silmiänsä pyhkimään. +"Tuollaisia niistä sitten saa, kun kyllä koetetaan passata ja holhota; +ja kun tulee olkapää olkapään tasalle, niin haukutaan vain palkaksi, +jota paremmin koettaa heidän mieltänsä noudattaa. Se on niin, jota +enemmän kissaa silittää, sitä ylemmäs se häntänsä nostaa"... + +Äiti meni pois itkien ja loukattuna. + +Nyt Eevan sydän vasta katsoikin olevan syytä itkuun, kun äitikin tuolla +lailla puhui ja vasten silmiä sanoi, ettei tuollainen miestä +tarvitsekaan... Turvaa ei tuntunut olevan missään eikä lohdutusta. + +Vaan kun toivottomuuden puuska ohi meni ja vakuutukseksi jäi, että +Heikin yksin oli syy kaikkeen, niin sitten alkoi vihan puuskaukset +Heikkiä kohtaan sydämessä mylleröidä. Ja kun tämäkin ohitse meni, niin +jälelle jäi kodin halveksiminen ja vahva vakuutus siitä, että kodin +huonous se oli ollut ainoa syy siihen, että oli erokirjan saanut. + + + + +X. + + +Pitäjäällä naurettiin, kun kuulluksi tuli, ettei Latva-Kuntin Eevan ja +Lahtis-Heikin naimisesta tulekaan mitään. Ihmiset sanoivat: "Saipa +nenäänsä tuo Eeva, kun menee yli säätynsä komeudessa." Toiset arvelivat +että ylpeys käy aina lankeemuksen edellä, ja vielä että ei pitäisi +nuolla ennen kun nokahtaa. Muutamat sanoivat Eevalle: "Mitä tuosta +huolit, vieläpä kun mieskin", mutta takapuolella jo nauroivat: "Liian +hyvä se oliskin ollu Latva-Kuntin Eevalle." Eevan sukulaiset taas +koettivat asiaa toisilla väreillä maalata, mutta sitä ei kukaan ottanut +uskoakseen. + +Yleensä oli tämä tapaus pitäjäläisille erinomainen nautinto ja +luultavasti muutamat elivät ruoatta monta päivää, kun vaan saivat tätä +tärkeätä asiaa juosta paikasta paikkaan kertomassa. Heikin arvo kohosi +merkillisesti ja satumaisia juttuja tiettiin kertoa Lahtis-Pekan +rikkaudesta ja Heikin hyvistä avuista. Mutta Latva-Kuntilaisia +katseltiin melkein kuin rikoksen tekiöitä. + +Vaan Latva-Kuntissa tästä kaikesta tiettiin ainoastaan vähän +arvaamalla. + +Latva-Kuntin isäntä mörähteli vihoissaan, kun emäntä hänelle sanoi että +"siinä se nyt oli koko morsiusjuttu". + +"Sitähän siitä oli tullakin ... sellaisesta touhusta." + +Ja kun hän oli asiaa enemmän ajatellut ja tullut siihen päätökseen, +että asiaan oli Eevan syy, alkoi hän taas ääneensä äidille sanoa: + +"Olet kasvattanut sellaisen 'fröökynän' siitä, ettei mihinkään pysty." + +"Minun niskaaniko siitä nyt taas..." puollusteli äiti. + +"Älä siinä aina... Ei huoli kukaan koko mukulasta, kun ei mitään +taida." + +"No kyllä se nyt jotain taitaa," sanoi äiti, "niin kovin alha..." + +"Älä valehtele. Olet opettanut, niin ettei kelpaa mihinkään." + +Emännällä ei muuta neuvoksi kuin mennä pois ja ruveta itkemään. + +Mutta vähitellen unohdettiin asia pitäjäällä ja Latva-Kuntissakin +mielet vähitellen tyyntyivät. + + * * * * * + +Kaupanhoitaja oli eräänä päivänä muutamia kuukausia edellä +kerrottuin tapausten jälkeen, tuonut talokas Repposen, joka oli noin +neljänkymmenen ijässä oleva leskimies, katsomaan Latva-Kuntin Eevaa. +Eeva miellyttikin miestä siihen määrään että tämä olisi ollut valmis +suuremmoisiinkin uhrauksiin, saadakseen Eevan itselleen vaimoksi. + +Eevasta tuntui asia alussa vähän vastenmieliseltä, erittäinkin siitä +syystä, kuin Repposella oli pieniä kasvatettavia lapsia ja muutenkin. +Hän ei ollut tällaista avioliittoa koskaan ajatellut ja alussa, tätä +ajatellessa, se oli maittavinaan niin ikävältä ja jokapäiväiseltä, +ettei haluttanut juuri ollenkaan... Mies miehenä kyllä olisi muuten +mukiin mennyt, mutta kun se oli leski. + +Vaan koti oli hyvä ja se oli se, joka Eevan sai asiaa ajattelemaan. + +Äidin mielestä oli tytöllä nyt silmin nähtävä onni edessä, jota vastaan +ottaessa ei olisi kannattanut vähääkän aprikoida. Eevan täti sanoi +samaa ja kehui ettei sitä semmoista tilaa aina ole avoinna, ja että +jokainen meidän pitäjään tytöistä sen aivan arvelematta vastaanottaisi, +jos vaan saisi... "Ketä sinä oikein haluat, kun ei kukaan kelpaa?" täti +sitten vielä hymyillen kysyi, ikäänkuin uskoen että Eeva se olikin, +joka ei Heikistäkään huolinut. + +Tämä otaksuminen muuten Eevaa riemastutti, mutta hän joutui nyt +vertailemaan Heikkiä ja Repposta toisiinsa. Siitä seurasi, että Heikkiä +tuli ikävä, mutta Repponen olisi saanut mennä sen pitkän tien. Mieleen +tuli niin elävästi ne hetket, jolloin Heikin kanssa ensi kertaa yhdessä +oli. Se muisto väänsi silmiin katkeria kyyneliä, jotka tuntuivat siltä +kun ei niitä voisi ikänä kuivata. Hän ei ollut koskaan ennen niin +itkenyt, eikä Heikkiä niin katkerasti kaivannut kuin nyt. Hän kysyi +itseltänsä, miksi se näin oli. Kyllä tosin silloinkin, kuin ero tuli, +oli pahalta tuntunut, mutta kun se oli ohi mennyt ja mieli vähän +ennättänyt tasaantua, niin melkein jo oli unohtanut koko Heikin, kun +_muita_ toivoi. + +Nyt kun tämä tuli, jota kohtaan ei ollenkaan saattanut samoja tunteita +tuntea kun Heikkiä kohtaan, hän huomasi odotuksessa erehtyneensä, ja se +tuntui niin karvaalta. + +Mutta tämä kohtaus oli ohitse menevää laatua. Tuota avioliiton ajatusta +tottui sietämään sitä mukaa kuin Reppostakin, jota aina ylistettiin. +Verrattain helpolla asian käytännöllinen puoli voitti Eevan sydämen, +eikä hän tuntenut itsellensä sanottavaa väkivaltaa tekevänsä kun rupesi +Repposen morsiameksi. + +Ja nyt, todella morsiamena ollessaan, rupesi Eeva osottamaan +käytännöllistä toimeliaisuutta enemmän kuin koskaan ennen. Siihen +ensinnäkin oli syynä se, että valmistuksissa itsestään oli paljon +vaivaa ja puuhaa, kun kaikki piti hyvin nopeasti kuntoon saada, sillä +Repponen toivoi saavansa Eevan mitä pikemmin, sitä parempi, kotiinsa +viedä. Toiseksi tunsi Eeva vaistomaisesti että avioliitto leskimiehen +kanssa, jolla oli isonlainen talous ja lapsia, tuo myötänsä paljon +vastuksellisia velvollisuuksia, kun pitää kohta ottaa aisoihin kiini ja +vetää nousumäessäkin. Ei ollut toivottavissa vähääkään oppimisen aikaa, +niin kuin siinä tapauksessa, jos olisi poikamiehen kanssa naimisiin +joutunut ja tullut miniäksi. + +Eeva ei hävennyt jollekin ystävällensä kertoa pelkoansa siitä, kuinka +se emännän toimi nyt oikein ruvennee menemään, kun ei ole tottunut. +Tästä oli jokainen valmis lohduttelemaan: "kyllä kissa kynnet löytää, +kun puuhun pitää," "ei sitä kukaan ole mäntä kädessä syntynyt," "oppia +kaikkein pitää" j.n.e. + +Ja Eeva alkoi uskoa että se niin on, teki kaikellaisia töitä ahkerammin +kuin ennen ja antoi äidin opettaa. + +Mutta kun muuton aika lähestyi, muuttui hän taas levottomammaksi, eikä +hän tiennyt itsekään, mikä sen vaikutti. Koti tuntui entistään +rakkaammalta ja vapaammalta. Kyllä miellytti uusi kotikin, sillä se +useissa suhteissa ja erittäinkin varallisuudessa oli melkein täydelleen +ihannekuvia vastaava. Mutta kun ne nyt olivat varmaan tavoitettavissa, +muuttui vakuutus, ja hän rupesi ajattelemaan, että "tämä ei sittekään +ole semmoista, jota minä odotin... Miksikähän ei se ole sellaista, +vaikka se siltä näyttää...? Kun Repponen oliskin nuori!" + +Tässä kävi väreitä sydämen läpi, sillä hän tunsi, että se kohta +toivoista oli ijäksi mennyttä kalua. Jos vaan olisi Repponen ollut +nuori, poikamies, niin Eeva ajatteli ettei hän olisi ikänä toisellaista +eikä parempaa onnea kaivannutkaan ... mutta kun Repposella oli +lapsiakin. Eevan piti äitipuoleksi, siis kohta tulla luettavaksi +vanhain ihmisten lukuun... Voisikohan vanhaa miestä rakastaa, +sellaistakaan, jolla ei lapsia ole? Ei Eeva sitä uskonut. Mutta kun +taas tämä kipein kohta lauhtui, helpotti, niin tuli mieleen: +Rakastanevatko nuo muutkaan kaikki?... Enpä sitä usko, ei ainakaan +siltä näytä... Eihän se kovin kuuma rakkaus taida nuortenkaan välillä +kovin kauvan kestää, vaan kylmenee kun vanhetaan... + +Mutta elämän pää-asiallisimmat toivomukset näytti naimisen kautta +kuitenkin toteutuvan. Olihan siis luonnollista että jotain piti +uhrata... Ei kissakaan kaikkia saa mitä se pyytää... + +Eeva rupesi käsittämään että kaikessa tapauksessa täytyy mukaantua ja +hän mukaantuikin: erittäinkin muiden vaikutus tätä asiata paljon +edisti. + + * * * * * + +Silloin kun hän kotoansa lähti, ei hän itkenyt ensinkään; toimellisesti +vaan puuhaili tavarakuormainsa panoa ja iloitsi kun niiden luku kasvoi +toiselle kymmenelle. Repponen näytti tänään niin nuorelliselta ja +vilkkaalta, ettei Eevalla ollut mitään ajatusta häntä vastaan. + +Kun nousi komeaan kiesiin Repposen viereen ja uljas hevonen korskuen +lähti kiitämään ... kun silmäsi sitten vielä väkijoukkoa ja +tavarakuormiansa pihalla, niin iloisesti hän kädellään vielä +jäähyväisiksi hoivasi ja "hyvästi!" huudahti. + +"Se on oikein!... Älä vaan itke!... Onnea matkalle!" huudettiin. + +"Suru pois, vaikka ei sitä olisikaan!"[7] huusi Eeva ja silloin jo +mentiin. + +Mutta äidiltä pääsi itku. + +"Älkää itkekö," lohdutteli moni, "ei sitä tarvitse itkeä, kun lapsensa +tuollaisille tiloille saa." + +"Ei suinkaan sen puolesta," hän sanoi, "tarvitsekaan itkeä, mutta monta +sitä muistuu mieleen, kun lapsensa kotoa pois saattelee, josta on monta +murhetta kantanut ja vaivaa nähnyt ... eikä tiedä mitä vieläkin saa +nähdä." -- + +Ja Eevaa vietiin hurjaa kyytiä. Samallaiset tunteei ja samallaiset +ajatukset liikkuivat hänen mielessään nyt kuin silloinkin, koska Heikin +kanssa Lahtiseen meni. Hyvältä tuntui, kun ei Heikin muistokaan enää +mitään huomattavaa ikävää mieleen tuonut. Ajatuksissa liikkui. + +"... Tämä on komeata!... Tuolta ikkunoista ja nurkista kadehtivat +ihmiset nyt uteliaasti katselevat... Menee se nyt ... (hän tarkoitti +itseänsä) kadehtikaa jos tahdotte... Paremmin mun sittenkin käy, kuin +monen muun..." + + + + +XI. + + +Repponen oli aina ollut luonnostaan säännöllinen ja vaativainen, mutta +näitä ominaisuuksia ei Eeva tullut alusta-alkain tuntemaan. Luultavasti +oli tähän syy siinä, että hän ihmetteli Eevaa, ensiksikin tämän +kauneutta ja sitten sitä, että tämä oli hänestä huolinut... Uskoi +muuten, että Eeva oli häneen yhtä mielistynyt kuin hän Eevaan. Tämä oli +niin ihanaa, niin hurmaavaa miehelle, joka jo oli ollut 15 vuotta +naimisissa ja nähnyt, miten rakkaus tahtoo itsestäänkin muuttua +jokapäiväiseksi. Repponen ei tahtonut millään tavalla ruveta nyt +jouduttamaan tätä muutosta. Tuntuihan niin lämpöiseltä, kun jokapäivä +näki kotonansa nuoren kauniin naisen, jota sai nimittää emännäkseen. +Uusi veri virtasi suonissa. Siellä se pulppusi ja roiski kuten +kiehuva koski, kiihottaen jo vakaantunutta luonnetta intohimoisesti +säilyttämään lemmen sulo-ihanteita, jopa siinä pyrkimään mahdottomiin +asti. Synti olisi ollut mielestään noita kuvia häätää. Pelkkää +mieletöntä konnamaisuutta itseänsä kohtaan, lausua jotain vaativaista, +joka Eevan mieltä olisi saattanut loukata ja pakottaa häntä tekemään +jotain vasten tahtoansa. -- + +Silloin kun Eeva oli taloon tulossa, sanoi Repponen eräällä kerralla +vanhimmalle 13:ta vuotiaalle tytöllensä: + +"Emelia, niin se nyt on, että kyllä teillen taitaa tulla uusi äiti, +mutta kyllä te äitiä tarvitsettekin. Muista sinä Emelia se, ettet +sanallakaan vastusta häntä ... pitää tehdä kaikki mitä hän käskee, +muista nyt se... Ja te toiset, Maiju ja Helmi, muistakaa tekin se... +Hän tulee olemaan nyt teidän äitinne, joka hoitaa ja rakastaa teitä +niin kuin toinenkin äiti, joka hautaan vietiin. Into on vielä niin +pieni, ettei hän ymmärrä, jos häntä varoittaakin, mutta kyllä äiti +opettaa itse lapsen." Tätä sanoessaan otti isä kolmivuotiaan +poikansa syliinsä ja suuteli sitä. Toiset lapset, joista Maiju oli +kahdeksanvuotias ja Helmi viisivuotias, kuuntelivat hiljaisina isän +puhetta uudesta äidistä. Ei he näyttäneet iloisilta, pikemmin +surullisilta; kovin he ainakin olivat vakavia. Isältä ei jäänyt +huomaamatta tuo, muulloin iloisten lasten surumielinen käytös. + +"Pelkäättekö te?" hän kysyi. Ääni värähteli liikutuksesta ja kysymys +tuli ikään kuin väkisin. + +Emelia ja Maiju käänsivät kasvonsa ja alkoivat itkeä. Helmi katsoi +ensin totisena isän kasvoihin, mutta kun toisten itku paisui yhä +valtavammaksi tyrskinäksi niin lapsi ei enää voinut vastustaa, vaan +liikutus tarttui häneenkin mahtavalla voimalla. + +Isä ei voinut enää niitä pidättää: voitollisina tunkivat kirkkaat +kyyneleet silmäkuopista ja kulkivat kuumasti polttaen poskipäitä +myöten. Hän hyrski itkuansa pidätellen eikä voinut sanoa mitään +ehkäistäksensä lasten itkua, johon Intokin muiden esimerkkiä seuraten +oli hänen sylissään jo liittynyt. Mutta hänen ei ollutkaan tarvis +puhua, ei kysellä syytä lasten itkuun. Sydän puhui selkeätä kieltä, +josta ei voinut erehtyä. "Herra Jumala! noinko nuo lapset pelkäävät +uutta äitiä?... Miksi pitää jo heilläkin oleman tieto ... aavistus +siitä ettei voi elämässä olla muuta kuin -- yksi äiti?"... + +Sydän pakotti ehdottomasti sanomaan lapsille jotain lohduttavaa. + +"Tulkaa isän tykö," hän sanoi, ja lapset menivät vielä nyyhkien. + +Taas hänen valtasi itku ja vaikka ei alussa niin aikonutkaan, sulki hän +kaikki yht'aikaa syliinsä. + +"Isä teillä on ainakin ... lapseni," sai hän samotuksi. Orvot +ymmärsivät tarkoituksen; tunkivat rakkaasti yhä lujemmin isän rintaan, +nojaten ja kaulaillen. + +Mutta tämän kohtauksen loppu-osa vaikutti lasten sydämissä enemmän +Eevan eduksi, kuin mitkään kehumiset ja määräykset tottelevaisuuteen. + + * * * * * + +Eeva oli ollut jo joitakuita aikoja uudessa kodissaan. Tämä aika oli +ollut kokemuksista rikas: Velvollisuudet, jotka tyttö-aikana olivat +olleet vaan ikään kuin todellisuuden leikkikaluja, joita sai mielin +määrin käyttää tahi olla käyttämättä, esiintyivät nyt äkkiä +vaativaisina. Ei mikään keino näyttänyt kyllin voimakkaalta niitä +poistamaan, jos poistamista ajattelikin. Tunto vaati taipumaan uusien +olojen mukaan. + +Jos pakotus tuohon olisikin heti ilmestynyt ulkoa päin, siten +esimerkiksi, että mies olisi sanonut: tuota ja tuota pitää sinun +tekemän, ja noin pitää sinun tekemän, eikä noin kuin teet, -- niin Eeva +olisi ollut valmis vastustamaan, sillä hänen luonteessaan ei ollut +ollenkaan kehittynyt nöyryyden, palvelevaisuuden tunne. Vaan nyt olikin +asia päin vastainen; pakotusta ulkoa päin ei tullut, mutta sen sijaan +tuli se itsestä, omasta rinnasta; ja hän oli yleensä tottunut aina +sydämensä taipumuksia seuraamaan. + +Mutta nyt oli tottumus päinvastainen tuolle rinnasta tulevalle +velvollisuuden tunnolle. Tämän ristiriidan johdosta sielussa syntynyt +taistelu teki mielen orjalliseksi; orjallisuus tuli syystä ettei +hänellä ollut kykyä vakuutuksensa toimeen-panemiseen: puuttui taitoa. + +Tällainen olo olisi käynyt hyvinkin hankalaksi, jos vielä olisi pitänyt +sitä uskoa, että muutkin tiesivät hänen kykenemättömyytensä. Mutta sitä +ei tarvinnut uskoa. Sopihan peittää taidottomuutensa sillä, ettei +käytännössä juuri kenenkään neuvoja heti varteen ottanut, vaan teki +niin kuin tahtoi ja itse parhaaksi näki ... vähitellen sopi sitten +muistiin pantuja neuvoja varteen ottaa, ikään kuin omina keksintöinä. +Jospa olisikin pitänyt olettaa, että muut hänen toimintakykynsä samoin +vaillinaiseksi huomasivat, kuin hän itsekin, niin olisihan se ollut +siihen määrään rusentavaa ja arvoa alentavaa, ettei olisi viitsinyt +enää emännän nimeä kantaakaan. -- + +Kun Repposen tulisin rakkauden puuska oli lauhtunut, rupesi hän +huomaamaan vaimonsa toimissa yhtä ja toista, joka ei häntä tyydyttänyt, +erittäinkin oli semmoista se, kun ei väen ruoka tahtonut koskaan tulla +oikealla ajalla pöytään ja että se oli toisinaan erinomaisen huonosti +laitettua. Ensin hän ei tahtonut uskoa itseään, vaan oletti mieluimmin +että Eeva mahdollisesti on oikeassa, teki hän mitä tekikin. Arvelipa +moitteensa ehkä tulevan omasta kärtyisestä luonnostaan ja oikein +pelkäsi että jos tuo kärtyisyys rupeisi hänessä taas valtaan pääsemään, +niin ei hän voisi hillitä itseänsä. Lohdutteli silläkin itseänsä, että +talon vanha maine pelastaa Eevan huonoon emännyyden maineesen +tulemasta, siksi kuin tottuu sitä itse kannattamaan. Mitä työväkeen +tulee, niin siitä hän ajatteli: ... eipä nuo taida sitä niin erittäin +moittia ... ja jos moittivatkin, niin ainahan heillä on moittimisen +syytä parhaimmistakin laitoksista... + +... Kyllähän oppii; sillä hän rauhoitti itseänsä. + +Mutta eräänä päivänä hän sattui kuulemaan, kun työväki jossain, hänen +likellä olostaan tietämättä, keskusteli: + +"Ei ollut Eevasta emännäksi," sanoi renki Erkki. + +"Ei ollut," myönsi Matti päätä vääntäen, "sen kuvainen, ei osaa +leipääkään tehdä, on niin litsattua ja sitkeää kuin kissan liha." + +"Ja joka ei ole sellaista, on palanutta." + +"Mitä se on, on ehkä uunin vika, mutta teidän piimä!... Mitä saakelin +kotkeloa se on? Oikein minua ulostaa, kun vielä ajattelen sen ilkeää +makua." Päivämies pudisteli itseään ja osoitteli ikään kuin +kyökätäkseen. + +Rengit nauroivat, niin että olivat katketa ja katsoivat toisiinsa. + +"Annetaanko teillä voita enää koskaan väelle?" kysyi päivämies. + +"Antoi se tämäkin emäntä alussa, mutta nyt ei ole enää näkynyt pariin +kuukauteen muuta kuin sunnuntaiaamuisin." + +"Mistä antaa, kun ei ole. Ensin kun hän tuli oli Maija-Stiinan kokoamaa +pankkoa, mutta se on tietysti loppunut." + +"Onko niin?" huudahti päivämies kysyen, "ja semmoinen karja; eikö +teillä ole toista kymmentä lypsylehmää?" + +"Onhan niitä, mutta en minä ainakaan tiedä mihin se maito joutuu." + +"Saatteko te syödä maitoa?" + +"Noo ... saamme, ja kuinka sattuu ... kun muikoaa." + +"Mutta mitä ajattelee isäntä? Eipä entisen emännän aikana niin oltu, +eikä olisi saanutkaan olla." + +"En tiedä," arveli Erkki, "eipä näy siitä juuri mitään huolivan." + +"Petoko sitä malttaa sitten uutta ja koreaa emäntäänsä niin +komenteerata," nauroi Matti. + +"Uusi aina hempeämpi, ehkä vanha kuitenkin parempi... Mutta sen minä +sanon, että jos vanhat merkit tilansa pitävät, niin kyllä Repposen +Jaakko on sellainen Jaska, että hän ei kauan kärsi tuollaista," arveli +päivämies suurella varmuudella. + +"En minä tiedä," sanoi Erkki, "tuleeko siihen mitään muutosta." + +"Kyllä minä uskon ainakin," väitti Matti, "että muutos siinä tulee ja +ankara, kyllä minä isännän tunnen, minä olen ennenkin häntä palvellut. +Mutta syy on nyt vielä vaan siinä, että hän liiaksi tykkää +emännästänsä, eikä viitsi puhua, mutta kyllä se pian ohi menee." + +"Niin minäkin luulen... Mutta minkähänlainen tuo lie lapsille?" + +"Ei lienee kovin kehuttava, vaikka ei tuo erittäin pahaltakaan ole +näyttänyt." + +"Tiuskuupa se kyllä niille, erittäinkin Emelialle." + +Päivämies pudisteli päätään. + +"Ei sitä olisi kukaan köyhä tässä kylässä suonut, että sen vainajan +lapset olisivat äitipuolen käsiin joutuneet." + +"Piika Maija tässä tuonaan ainakin kertoi että oli ollut vähällä jo +lyödä Emeliaa." + +"Hm + +"Kyllä siitä hyvää tulee." -- -- -- + +Isäntä oli kuullut tarpeeksi. Kuinka kovin se hänen sydäntään kouristi +mitä hän oli kuullut... Oi, oi, noin kaukanako sitä jo mennään että +palveliatkin tuollaisia kertovat... Oma sydän todisti todeksi kaikki +mitä oli kuullut, paitsi sen, että Eeva lapsille olisi paha, sitä ei +hän ollut koskaan kuullut eikä nähnyt itse. Lienee se ollut +liioittelua, koska ei miehetkään mitään päteviä esimerkkiä tietäneet +kertoa. Mutta ei juolahtanut mieleenkään, että miehiä sopisi nuhdella +emännän parjaamisesta. -- + +Koko päivän hän nyt salaisesti tarkasteli emännän toimia. Ei puhellut +paljon mitään, mutta sen sijaan katseli ympärilleen ja ajatteli. + +Hän huomasi että lapset jokainen olivat erinomaisen nöyriä +äitipuolelleen, mutta hän oli myöskin tässä nöyryydessä huomaavinaan +jotain orjallisuutta. + +Miesten puhe oli aina mielessä ja se tuntui niin todelliselta, että hän +melkein rupesi tuntemaan kiukkua vaimoansa kohtaan -- ensi kerran. + +Olikohan todella asian laita huonosti?... Hän kävi navetassa. Lehmät +makasivat heinäpahnoilla, mutta kuitenkaan eivät ne näyttäneet +hyviltä ... vaan surkastuneilta, huonoilta ja pystö-karvaisilta. Siitä +ei voinut kuitenkaan erinomaisesti Eevaa syyttää, koska oli itse +kieltänyt häntä navettaan menemästä... Mutta saisi hän sentään +katsomassa käydä, että piiat paremmin hoitaisivat elukoita, vaikkapa ei +itse työhön koskisikaan -- ajatteli hän. + +Mieli oli niin levoton, että täytyi tarkastaa kaikkia paikkoja. +Ruokapuodissakin hän jollain tekosyyllä kävi. Kun oli sen oven avannut, +pääsi hiljainen kirous suusta ... jauhoastiain kannet olivat +enimmäkseen auki jätetyt, niin että hiirillä oli hyvin suuri vapaus +niissä pengostaa. Useita palvatuita liha-könttejä, jotka ennen +tavallisesti rippuivat katossa nuorista, ajelehti nyt siellä täällä +epäsiisteissä paikoissa ja homeisina. + +Yhtä hän otti tarkemmin katsellaksensa ja huomasi siinä lukemattomia +valkoisia elukoita matelevan ja koikkailevan. Juustot, se vähä mitä +niitä olikin, olivat viheriässä homeessa... Ennen niitäkin oli ollut +monta vertaa suuremmat varastot ja ne oli tarkoin voitu suojella +liika-kasvannaisilta. + +Repponen tunsi sydämessään murhetta ja kiukkua. "Voi, voi," hän huokasi +ja kynsi päätänsä. + +Likaisuus väen tuvassa ei ollut tänäpäivänä satunnainen. Kuitenkin +näytti siltä, kun olisi harso nyt Repposen silmiltä pois vedetty ja hän +olisi tuon likaisuuden nyt vasta ensi kerran huomannut. Viilipyttyjä +oli lautasella hirmuisen vähä hänen mielestään; sekin nyt tuli +huomatuksi. + +Kulkiessaan paikasta paikkaan, oli hän näkevinään piikain silmistä, +minkälaisella ivalla häntä katselivat ja luuli heidän täydellisesti +aavistavan mitä varten hän nyt paikkoja noin tarkasteli ja mitä hän +ajatteli. Se oli kiusallista... + +Eeva oli koko päivän ollut kamarissa ja yrittänyt neuloa jotain +koruompelua niin ahnaasti, ettei ollut tilaisuudessa isännän toimia +huomata. + +Kun isäntä oli kyllästynyt tarkastuksiinsa, meni hän kamariinsa, pani +tupakkaa pitkään piippuun ja rupesi ajattelemaan. + +Ehdottomasti johtui mieleen verrotella talouden hoitoa entisen ja +nykyisen emännän aikana. Verrottelu ei päättynyt Eevan eduksi. + +Selvää oli, että tätä menoa ei enää pitkälle voisi kärsiä ... tulee +häviö; ehdottomasti täytyisi puhua Eevalle ja kehoittaa kauniisti häntä +toisin taloutta hoitamaan. + +Tuli mieleen sekin, että ennen oli ajatellut synniksi, vaatia Eevan +tekemään toisin kuin itse ajatteli. Ei se synniltä nyt enää näyttänyt, +vaan pelkältä tarpeen vaatimalta ... niin tarpeelliselta ettei auttaisi +huolia, vaikka Eevan mielikin vähän pahaksi menisi... Täytyyhän hänen +oppia vähän paremmin täyttämään velvollisuutensa... + +Elämäkin Eevan kanssa alkoi jo taipua jokapäiväiseksi kääntymään. Tuo +ei erityisesti miestä surettanut: melkeinpä nauratti, kun oli +kaikellaisia lapsellisia toivonut ja uneksinut naimisiin mennessään. +Eihän ne elämässä semmoiset haaveet toteudu... + +Intohimoisimmat rakkauden tunteet olivat vähitellen, huomaamatta +jäähtyneet. Elämän käytännöllinen puoli anasti etu-oikeutetun +sijansa... Lapsille on Eeva ainakin hyvä, hän ajatteli, jos toisinaan +huutaa ja ärjyykin, niin kylläpä ne sitä tarvitsevatkin. -- + +Lapset olivat menneet Eevan kamariin ja leikkivät siellä. Isä tunsi sen +johdosta rinnassaan helpotusta ja riemua, ettei heitä sieltä pois +ajettu. + +Rupesi kuulumaan Innon itku. + +"Mikä sen tuli?" kuului Eeva kysyvän. + +"Kaatui." + +"Älä nyt niin huuda poika... Kuka sen kaatoi?" + +"Itse kaatui, kun juoksi." + +"Älä nyt poika huuda, niin kuin henki menis. Vie Maija se tupaan +Emelialle ... ja mene sinäkin, Helmi, tupaan." + +Isä oli huomaavinansa tuossa äänessä välinpitämätöntä kylmyyttä... +Ennen ei tuollaisia ollut niin tullut merkille pannuksi... + +"Mitä Into itkee?" kysyi isä, kun Maiju poikaa kantaen meni hänen +huoneensa läpitse ja poika vielä surkeasti itki. + +"Kaatui ja loukkasi nenäänsä, raukka." Maiju katseli säälien Innon +nenää, jossa oli pieni naarmu. + +"Eikö äidillä ollut voidetta, jota olisi siihen pannut?... Älä itke +Into ... lapseni." + +"En minä tiedä, mutta äiti käski viedä Emelian luo." + +"Menkää nyt sitten Emelian luo," käski isä. + +He menivät ja Emelia saikin lapsen pian viihtymään. -- + +Isäntä oli mennyt kartanolle työskentelemään, mutta ei saanut +mielestään poistetuksi niitä moitteita, joita oli kuullut miehien +aamulla lausuvan emännästä, ja lasten kohtakin ajatutti. + +Päivällinen vetäytyi tänäänkin hyvin myöhälle, kun emännällä oli niin +kiireistä kuvain tikkausta ... eikä Emeliakaan tietänyt puuhaan ryhtyä +piikain kanssa aikanansa, koska käskyä kamarista odottivat. Vihdoin +täytyi Emelian mennä kysymään. Eeva kehui unohtaneensa koko asian, kun +oli niin kiirettä; käski sitten ja antoi määräykset, mutta ei joutanut +katsomaankaan mennä. -- + +Ensi kerran, pitkän ajan jälkeen, meni isäntä nyt syömään palveliain +pöytään. Ja kun Eeva kävi tuvassa ja näki tuon, alkoi hän itsekseen +syystä ihmetellä, mitä isäntä tuolla tarkoitti, Repposen muotokin oli +synkempi tavallista, eikä hän tänään koko päivänä puhunut paljon +mitään. Täytyi vähän miettiä syitä tuohon, mutta ne eivät selvinneet. +Siihen suuntaan ajatus lopulla vaan kääntyi, että kun aina söisi +palveliain kanssa, niin olisi parempi ja vähemmän vaivaa. -- + +Päivällisruokana oli kuorimattomia perunoita, kastikkeena suolan lakaa +vadin syrjässä, silakkaa, tuota moitittavaa leipää ja piimä-kotkeloa. + +Emelia sai aina syödä palveliain pöydässä, kun oli jo iso; toiset +lapset söivät missä milloinkin, tuvassa ja kamarissa. + +Mutta voista, maidosta ja lihasta ei ollut puutetta kamarin pöydässä +koskaan. + +Päivällisen jälkeen meni isäntä emännän luo. Kun hän oli asettunut +piippuineen emännän ääreen tupakoimaan, sanoi hän: + +"Minun mielestäni on tuo väen ruoka liian huonoa," ja ääni värähteli +hiukan. "Kyllä sitä täytyy ruveta vähän paremmasti laittamaan, taikka +me emme lopulta saa ollenkaan työväkeä." + +Eeva katsahti oudoksuen mieheensä. + +"Mitä varten?... Kyllä se vaan kelpaa." + +Isäntä veteli ahkerasti savuja ja varmaankin ajatteli, mitä hänen nyt +pitäisi sanoman. + +"Mitä varten sinä nyt väenpöytään menit syömään?" kysyi Eeva vähäisen +väliajan päästä. + +"Menin vaan. -- Kyllä se on kuule niin, että sen täytyy parantua... +Minkä tähden tuo leipä ja piimäkin ovat niin huonoa?" + +Eevaa kosketettiin arkaan kohtaan... Miksi isäntä nyt tuollaisista +rupesi puhumaan?... Aikoi jo kiukkuisesti jotain sanoa, mutta +syyllisyyden tunto ehkäisi ja täytyi sanoa jotenkin parannellen: + +"En minä tiedä, kuinka se särvin on niin huonossa lajissa. Leipään ei +ole minun syyni; kun viimein leivottiin, en minä ollut kotona ja Tiina +oli varmaankin antanut taikinan liiaksi jähtyä." + +Hän katsahti mieheensä ikään kuin varkain ... mahtoiko uskoa +puollustusta...? + +"Et ollut kotona? Kyllä silloin pitäisi olla kotona, kun leivotaan ... +mitä ne piiat huolivat perään katsoa." + +Isäntä puhui hiljaa ja vakavasti. + +"No en minä sitä ymmärtänyt, ettei leipiä osaisi kypsentää ... +mokomakin kelvoton Tiina!" Eeva puhui kiivaasti sinkuen. + +"Älä nyt niin kiivastu, Eeva kulta, kyllä sitä sinun sellaisista +asioista täytyy huolta pitää. Ei tuommoisista sovi piikaa syyttää, ne +kuuluvat emännän tehtäviin." + +"No ... ei siitä nyt tarvitse koko päivää saarnata." + +"En minä, hyvä ystäväni, saarnaa ollenkaan, enkä pahassa tarkoituksessa +puhukaan, mutta minä vaan tahdoin muistuttaa, että semmoinen ei kelpaa. +Ruoka-aitassakin on niin kovin huono järjestys että sinun täytyy +tänäpäivänä mennä Tiinan eli Emelian kanssa laittamaan siellä kaikki +parempaan kuntoon." + +Eeva kuulteli punastuneena kuin veripahka. + +"Nytpä ollaan kovin...", hän vähäisen väliajan päästä virkkoi. + +"Älä suutu, Eeva kulta, sinun ei saa suuttua, ... eli tästä tulee +paha." + +Nyt puhkesi Eevalta itku ja hän veti esiliinan silmilleen ja sen takaa +hän taas vaikerehtaen sanoi: + +"Tuotako nyt rupeaa tulemaan... Mitäs minua tarvitsi vetää tänne, en +ainakaan ole kaupannut itseäni." + +"So, so, so..." + +Eeva lähti kiivaasti pois huoneesta. + +"Älä mene ... kuulitko Eeva!... Sinun ei saa mennä nyt että muut +näkevät sinun itkeneen." + +Mutta Eeva meni vaan huivia silmilleen vetäen eikä puhunut mitään. + + + + +XII. + + +Nyt seurasi muutamina päivinä että Eeva raatoi kiukkupäissään +kaikkialla, koettaen saada epäjärjestyksessä olevia paikkoja +järjestykseen. Lihat ripustettiin aitan kattoon, sen lattia lakaistiin +ja sieltä tulikin äköttävästi haiseva moska. Navetan parsia rääpittiin +ja lehmille annettaessa käärittiin heinävihkoin ympärille puoli +olki-sitomaa. Emäntä puuhasi itse kaikkialla ja oli kovin närkäs +puhumaan piioille pistosanoja ja muuten suoraankin kiukkuansa +purkamaan. Emelia pakkasi ensin joukkoon, mutta ei äitipuoli sitä +kärsinyt, käski vaan tupaan mennä. + +Väen pöytään ilmestyi joka aterialla valtainen voilautanen. Piimä sai +matkustaa sikain ruoaksi ja maito pöytään. + +Tähän aikaan oli kamarin pöydässä ruokaa niin kuin ennenkin, mutta +siellä ei syönyt muut kuin lapset. + +Luonnollisesti herätti tämä kummastusta koko talon väessä; kyseltiin +toisiltansa syytä tähän merkilliseen muutokseen ja arveltiin yleensä +että emäntä oli saanut nuhteita isännältä. + +Näinä päivinä olivat lapset entistä enemmän orvon kaltaisia; äitipuoli +ei puhunut heille mitään, ei hyvää eikä pahaa, jos pienemmät joskus +hänen puoleensa kääntyivätkin... Saivat Innosta aikain pitää huolta +itsestään. + +Huomattavasti lisääntyi epäjärjestys kamareissa sen mukaan kuin +järjestystä muualla koetettiin toimittaa. Eeva ajatteli: "kärsiköön +sisä-siivo, ulko-siivon hyväksi." + +Kun ei Emelian sallittu muiden muassa olla noissa toimissa, kysyi hän +äitipuolelta, josko hän saa mennä kamareja lakaisemaan. Kiellettiin. + +"Tämä ei passaa," sanoi isäntä eräänä ehtoona Eevalle, kun oli kulunut +pari päivää ensimäisestä väittelystä. "Minä näen kyllä, että sinä +kiukuissasi riihitset, mutta työnteko pitää tapahtua ilman kiukkua, se +tulee muuten raskaaksi ja ikäväksi... Enkä minä ole _sinua_ käskenyt +väen pöytään syömään eikä niin itse työtä tekemään ... enkä hulluuden +päähän voita lautasille panemaan. Kohtuus kaikessa." + +Eeva ei puhunut mitään, punotti vaan. + +"Sinun täytyy asettua kohtuullisuuteen kaikessa," jatkoi mies. "Mutta +jos sinä tuolla tavalla rupeat kiusoittelemaan, niin kyllä sinun tulee +se tietää että minulla on housut jalassa." + +Eeva oli yhä ääneti. + +"Miksi kamari on nyt näin huonossa siivossa?" + +Eeva yhä kehräsi, mitään vastaamatta tuijottaen työhönsä. + +Isäntä huusi Emelian tuvasta. + +"Lakaise tämä huoneen lattia," käski hän. + +Tyttö loi vauhkan katseen äitipuoleen, kävi sitten luutaa hakemassa ja +rupesi lakaisemaan. + +Eeva heitti rukin syrjään, meni ja tempasi luudan tytöltä ja alkoi itse +kiivaasti lakaista. + +Emelian ja isän hämmästyneet katseet kohtasivat toisiaan. Emelia pakeni +tupaan. + +"No, miksi et antanut Emelian lakaista?" kysyi mies kauniisti. + +Eeva vähän viipyi ennen kuin vastasi: + +"En minä ole tänne tullutkaan sitä varten että minä pelkään ... en minä +ole ennenkään peljännyt." + +"Kuule ... mitä ... mitä sinä nyt puhut, Eeva?" + +Repposen ääni värisi liikutuksen ja kiukun sekoituksesta. Hän nousi +tuoliltaan ja meni Eevan luo. + +"Mitä Jumalan nimessä sinä tarkoitat?" + +Kysymyksiin, joita hän vielä tämänkin jälkeen teki, ei tullut ollenkaan +vastausta. Ei koko iltana puhunut Eeva hänelle mitään. + +Miehen sydämen läpi virtasi kiihkeitä tuulia, jotka pudistuttivat ja +viluttivat. Ne asettuivat vähemmälle myöhempään, jonka jälkeen siellä +tuntui lepäävän raskas, hyvin raskas paino. + +Lapsiinkin ja palkollisiin tuvassa ei haltiaväen kammottava äänettömyys +ollut vaikuttamatta. Palveliat olivat alakuloisia, mutta lapset +silmäilivät pelkäävästi isän synkeätä muotoa ja äitipuolen tumman +punaisia poskia ja kyräileviä silmäyksiä. + + * * * * * + +Aamu tuli. Eeva nousi ylös varsin aikaisin. Isäntä toivoi vielä että +asiat kuitenkin ilman suurempia selkkauksia selviäisivät, ja koko +joukon ollen toivollisempana kuin illalla, odotteli aamukahvia, jota +hänelle tavattiin sänkyyn tuoda. Aika kului kuitenkin myöhälle ja hän +rupesi jo käymään levottomaksi pitkästä makuusta. Ei tahtonut +kuitenkaan nousta, koska pelkäsi hätimisellään vaimoansa loukkaavansa. + +Emelia sattui kuitenkin käymään hänen huoneessaan. + +"Eikö sieltä jo kahvia tuoda?" kysyi hän. + +"Ei ole keitettykään kahvia." + +Tyttö näytti kovin alakuloiselta. + +"Jassoo..." Repponen nousi reimasti pukemaan. + +"Mene nyt sinä keittämään kahvia," käski hän tytölle. + +"En minä uskalla, kuin..." + +"Sano, että minä käskin." + +"Niin mutta..." Tyttö seisahtui menotiessä ja kyyneliä alkoi pisaroida +poskille. + +Isä katseli häntä säälien. + +"No ei tarvitse ... mene nyt vaan muuten tupaan." + +Päivä alkoi sangen ikävillä tunteilla. + +Repponen päätti niin paljon kuin mahdollista, olla muutamiin päiviin +sekaantumatta vaimonsa asioihin, koetellaksensa kuinka kauan tuota +kestäisi. Siihen tulikin sangen sopiva tilaisuus, sillä hän lähti +kahden päivän matkalle. + +Toisena päivänä hänen poissa olonsa aikana, rupesi Eeva kyllästymään ja +väsymään tuohon ahkeraan työhön ja kiinteään puuhailemiseen talouden +toimissa ja istui taas enimmän osan päivästä kamarissa. Mutta sydän oli +levoton, vaikka ruumis täten saikin levätä. + +Hän oli kiukuissaan itseksensä päättänyt, että miehensä kiusallakin +raataisi kaikkialla niin kuin hevonen. Tiesi että Repponen ei tuota +voisi kärsiä siitä pelosta että kylässä ruvettaisiin sanomaan: +"Kovallapa pitää Repponen nuorta emäntäänsä..." vaan alistuisi +vaatimuksissaan hänen suhteensa, ... kun hän vaan olisi kestävä. + +Aavistusta oli siitäkin, että Repposen vaatimukset olivat osaksi +oikeutettuja, mutta mahdotonta oli niitä niin järjestyksessä ja +säännöllisessä muodossa tyydyttää kuin tämä vaati... Jospa ei Repponen +olisikaan puhunut niin maltillisella, puolittain nöyrällä äänellä ... +mutta kuitenkin niin vaativaisena, niin olisihan tuota saattanut +vähitellen ruveta totuttamaan itseänsä, koska se omastakin mielestä +vähän tarpeelliselta tuntui... Jospa isäntä olisikin pyytänyt; mutta +kun niin vaatimalla vaati ja vihoissaan oli varmaan, vaikka sitä niin +peitti ... viekasteli, niin se kiukutti siihen määrään, ettei mistään +hinnasta tahtonut ruveta noita vaatimuksia täyttämään... Täytyisi +miehen peräytyä, jos vanhat merkit tilansa pitävät ... ja jos se +hänestä pitää ja vähänkin sopuisaa ja rauhallista elämää rakastaa... + +Sittenhän sen näkee kun koettaa... Alakynteen ei ainakaan millään +tavalla sovi antautua, ei hän ollut sitä varten tullutkaan, eikä hän +ikänä ollut ajatellut että avioliitossa tarvitsisi miehen mielen mukaan +aina tehdä. Ja sitä varten hän oli Repposen ottanutkin, kun tiesi +olevansa liian _komea_ vanhahkolle leskelle, että saisi enemmän olla +niin kuin itse parhaaksi näkee, koska Repponen oli siksi varakas että +hänen kannattaisi vaimonsa sillä lailla antaa olla. + +Jos olisikin itseänsä parempain taikka sellaisten kanssa, joita +kaltaisinansa piti, naimisiin joutunut, niin silloin olisi vähän +enemmän täytynyt olevaisten olojen mukaan mukautua... Mutta Repponen +sai kiittää onneansa että oli saanut hänen kaltaisensa nuoren ja komean +tytön emännäksensä, tytön, jolla kyllä olisi ollut nuorempia ja ... +parempiakin kosioita. + +Ja nyt tuolla lailla rupeaa vaatimaan... + +Näin mietiskeli Eeva. + +Hän käytti siis tilaisuutta miehensä poissa ollessa levähtääksensä, +että taas olisi uusia voimia, kun tämä kotia saapuisi, että taas sopisi +ruveta kiusalla ... koska arvasi että mies siitä olisi pahoillaan. + +Vaan kun hän istui kamarissa jotain tekemässä, ja oli lapset äreästi +luotansa pois käskenyt, rupesi ajatuttamaan, että mitähän, jos ei +Repponen antaisikaan perään kovin vähällä ... jos pitäisi pitemmälle +ruveta tuota raatamista jatkamaan... + +Rupesi tuntumaan siltä, ettei voisi kestää pitemmälle tuossa +velvollisuuksien orjallisessa täyttämisessä. Mieli kävi yhä +raskaammaksi, kun muistui, muun muassa, niin elävästi mieleen ne +mielikuvat, joita saavuttaaksensa hän oli tyttö-päivänsä elänyt. + +Kun ei olisi edes noita lapsia tuommoista liutaa!... Ne tunkeevat joka +paikkaan mihin vaan menee ja varmaan kantelevat isällensä minun +päälleni, jos ei aina ole käsi niin hijaa myöden... + +Into tuli sisään ja sormet suussa seisahtui tuoliin nojaamaan. Siitä +hän kulmainsa alta salavihkaan äitipuolta katseli ja näytti epäilevän, +josko oli lupa sisällä olla. Lapsi oli ensi aikoina kiintynyt +äiti-puoleen, mutta nyt tämä oli muuttunut kovaksi ja kylmäksi. + +"Mitä sinä nyt ... siinä seisot noin? Ota sormet suustasi." + +Into luultavasti ajatteli että nyt piti puollustukseksensa sanoa tärkeä +syy sisään tuloonsa, koska äsken oli pois ajettu ja hän yhtä kaikki oli +tullut. + +"Mun on nälkä," sanoi lapsi matalalla äänellä ja totisesti yhä +katsellen äiti-puolen kasvoihin. + +"No mitä sinä sitä mullen tulet sanomaan, ei mulla täällä ruokaa ole... +Mene tupaan." + +Ovenraosta pilkisti sisään Maiju. + +"Tule tänne Into," hän kuiskaamalla sanoi, hiipi hiljaa pojan luo ja +veti sitä käsivarresta. + +"Tule nyt pois ... kuulitko!" + +Poika lykki ja tyrkki pois puolestaan sisarensa käsiä ja katseli +äitipuolta ikään kuin odottaen, että tämä käskisi Maijun mennä tupaan +ja jättää Innon rauhaan. + +"Kaa ... tule nyt." + +"No mitä se poika nyt siinä ... häjynkurinen. Vie nyt se tupaan ja anna +ruokaa sille, kun kehui nälän olevan." + +Into meni alakuloisena Maijun seurassa. + + * * * * * + +Tänä päivänä emäntä taas söi kamarissa ja palveliat kuiskailivat ja +iskivät silmää toisilleen tuon johdosta. + +Eeva aavisti jotain tuollaista siitä, että palveliat hänen mielestään +käyttäytyivät vähän kavalasti hänen tuvassa ollessaan. Tuo oli hänestä +ikävä seikka. + +Miksi he noin katselevat?... Oudoksuvatko ehkä tätä oloa...? kukatiesi +vielä pilkkaakin takanapäin laskevat? + +... Oliskohan että palveliat ajattelevat minussa yksin syyn olevan +siihen että näin ollaan?... + +... Ei tämä ole hupaista... Täytyy koettaa lapsia taas hyvitellä että +rupeaisi niiltä edes ystävyyden osoituksia saamaan... + +Hän nouti puita, teki valkean kamarin pesään ja keitti kahvia. + +... Palvelijoista ei muuten mitään, mitä heistä, mutta kun he niin +salamyhkäisesti katselevat ja välinsä varmaankin ajattelevat ja +puhuvat ... mitä mahtanevatkaan puhua?... + +Kahvin valmiiksi saatua, kutsui hän ensin Emelian sisään, ja sitten +toiset. + +Alussa hän puhui hiukan entiseen laatuun, sitten vähitellen lempeämmin +ja ystävällisemmin, ettei olisi huomattu mitään äkkinäistä muutosta ja +tarkoitusta. + +Into pääsi kahvia juodessa syliin ja sai makiaisia. Illemmalla olivat +lapset hyvin vapaalla mielellä; uskalsivatpa taas kamarissakin leikkiä +ja ääntä pitää, Emelia istui työskennellen äitipuolen huoneessa niin +kuin ensi viikoillakin tämän tulon jälkeen. + +Ja hetkisen Eeva tunsi itsensä onnellisemmaksi ja vapaammaksi, niin +ettei enää joka minuutilla ollut tuo pahasopu ja riita mielessä; mutta +silloin se kohta johtui sinne kun mieskin mieleen muistui. Ja silloin +kulki hienosti omituinen väre sydämessä. Melkein pelotti miehen kotiin +tulo ... ja se että taas pitäisi ryhtyä tuohon -- kiusatyöhön, jos +mielisi toiveitansa saada perille ja jos ei mies jo myöntynyt olisi. + +Asia tuntui tukalalta, ensiksikin työn tähden, ja sitten sen tähden, +että oli sydämeen ilmestynyt kummallinen tunne, jota ei Eeva voinut +selittää. Se oli ikään kuin taistelevinaan tuota kiusanteon-ajatusta +vastaan ja ... taas se oli niin kuin puollustavinaan sitä. + +Tässä mylläkässä muistui mieleen vielä entiset mielikuvituksetkin, +joita täytyi ainakin saada toteutetuksi ... ja sitten ajatus siitä, +mitä ne palveliat ajattelevat ja puhuvat ... ja taas pelonsekainen +miehensä kotiin odottamisen tunne ... sekä monta muuta, niin että +lopuksi ajatukset ja tunteet ihan sekaantuivat. + +Vaan kuinka olikaan, kun hän taas loi huomionsa nykyhetkeen, joka +esiintyi hupaisena ja onnellisena, niin nuo ikävät mielijohteet +haihtuivat ja hän voi hetkisen nauttia siitä ajatuksesta että oli +tehnyt oikein siinä, kun leppyi lapsia kohtaan ja sai ainakin heidät +puolellensa, etteivät he ainakaan hänestä nyt pahaa ajattele. +Rauhoittavalta tuntui kun Emeliakin puhui ja nauroi taas kuten muutkin +ihmiset. + +... Kun ei vaan tuo isäntä olisi ruvennut tuolla lailla vaatimaan ... +kuka sitä niin äkkiä tottuu, kun en minäkään kotona tullut juuri +mihinkään sellaisiin opetelleeksi... On niin paha tehdä silloin kun +käsketään... + +Taas menivät ajatukset sille tielle, jossa ne sekaantuivat. + + + + +XIII. + + +"Eeva!" + +Repponen oli hutikassa kotiin tullessaan ja huuteli pihalla emäntäänsä. + +"Ee-va! ... eikö passaa tulla äijää vastaan ottamaan, vai vieläkö +huulet ovat pitkällänsä!?" + +Hevosta riisuvan rengin suu oli hymyssä tuota kuullessaan, mutta hän +vältti, ettei isäntä olisi sitä huomannut. + +Repponen seisoi keski pihassa horjuen ja huudellen. Emelia tuli hänen +luoksensa ja otti käsivarteen kiini. + +"Tulkaa tupaan isä," pyysi hän nöyrästi. + +Isä kääntyi kankeasti ja tuijotti tytärtänsä kohti muljottaen. + +"Ee-va!" huusi hän. + +"Tulkaa nyt, isä-kulta, tupaan, äiti on tuvassa," rukoili tyttö. + +"Mene käskemään tänne!" + +"Niin mutta..." Emelia oli neuvoton, sillä hän oli nähnyt äitipuolensa +käytöksestä ettei se tulisi ulos, vaikka hän menisikin käskemään. + +"Tulkaa nyt tupaan, isä," alkoi hän uudestaan. + +"Mene käskemään Eevaa!... Onko se niin hyvä ettei sen sovi tulla ... +vai...?" + +Emelia juoksi tupaan. Eeva kehräsi takkavalkean ääressä niin, että +rukinpyörä surrasi. + +"En minä saa häntä tupaan... Ettekö te menisi sinne, kun hän tahtoo?" +pyysi Emelia. + +Eevan posket punottivat niin, että se pani Emelian pahaa pelkäämään, +koska isän huudot kuuluivat kyllä tupaan, eikä äitipuoli kuitenkaan +mennyt. + +"Jos ei tahdo päästä tupaan, niin olkoon pääsemättä, en minä ainakaan +ole semmoisten..." Aikomus oli sanoa: "sikain passari," mutta hän ei +kuitenkaan sanonut. Nousi kehräämästä, meni kohentelemaan takkavalkeata +ja otti pois kahvipannun tulelta, pannen sen syrjään. + +Itse oli hän äsken alkanut kahvia keittää isännän tuloksi, mutta mieli +oli nyt muuttunut: tuommoinen ei tarvitse kahvia, ei kiusallakaan ... +ajatteli hän ja meni kamariin. + +Pihalta kuului kiroilemista. Emelia juoksi sinne uudestaan itkien, +rukoilemaan ja pyytämään. + +"Isäkulta..." + +"Eikö se tullut se ... Eeva?" + +"Tulkaa nyt, isä, tupaan jo, kun on näin kylmäkin." + +Isä heitti tytön käsivarrestaan kauas, niin että se pyörien kaatui. + +"Eikö se ... se tule?" + +Emelia itkeä pillitti. Ei uskaltanut sanoa ettei äitipuoli luvannut +ulos tulla ... eikä muutakaan saanut itkulta puhutuksi. + +Maijukin tuli nyt Emelian luo. + +"Älä itke," sanoi hän Emelialle hiljaa kuiskaten, mutta ei uskaltanut +isälle mitään puhua; katseli vaan, miten tämä, kädet turkin-taskuissa +horjuen seisoi, vuoroon tuijottaen maahan ja vuoroon heihin, sekä +itsekseen hiljaa mutisi jotain, jota ei voinut selvään eroittaa. Joskus +isä ärjähti vähän kovempaa ja silloin tytöt pelosta vavahtelivat. +Muutenkin he vapisivat vilusta, niin että hampaat lotisivat suussa, +vaan eivät uskaltaneet tupaan lähteä, kun ei isä käskenyt, eikä +itsekään lähtenyt. + +"Tulkaa nyt, isä, kun on näin kylmä," Maiju sanoi vihdoin. + +"Hä-äh? öh-öh-öh-ööh..." + +Isäntää rupesi kovasti ryittämään ja hän alkoi vitkalleen hoiperrella +tupaa kohden. + +"Jumala, jos se kaatuisi," puhui Maiju hiljaa sisarellensa. + +"Ole hiljaa, ettei kuule." Emelia tyrkkäsi nuhdellen sisartansa ja +rupesi sitten taas hampaitansa lotistamaan. + +Isäntä meni suoraan tuvan läpitse kamariin. Siellä ei ollut ketään, +himmeästi valaiseva lamppu palaa kitisi pöydällä. Tuijottavat silmät +liikkuivat hitaasti ympäri huonetta, luonnollisesti emäntää etsien. Kun +hän vihdoin tuli vakuutetuksi siitä, ettei sitä tässä kamarissa ollut, +-- se tuntui vaan niin kolkolta, niin autiolta -- niin hän pudisti +ensin päätänsä ja vihdoin koko ruumistansa, sekä päästi huudon: + +"Huu-u-u...!" Se kuului pitkään ja tuntui lopulta niin kuin eläimen +valitus-huudolta. + +Into heräsi viereisessä huoneessa ja alkoi kovasti itkeä. Hän sai itkeä +kauan, eikä kukaan tuvassa olioista uskaltanut mennä kamarin läpi, +jossa isäntä oli, lasta huolehtimaan. + +Hetkisen etukamarin lattialla käntisteltyänsä meni Repponen +yrittelemään vaimonsa huoneesen. Mutta avain oli poissa lukosta. Nyrkki +jo nousi voimallista iskua varten, joka näkyi olevan aiottuna ovelle, +mutta se taas laskeutui. + +Elottomissa kasvoissa liikkui jonkillaisia väreitä ja hän näytti +hetkisen aikaa selvenemisen merkkejä. Into itki yhä vielä ja ääni oli +jo niin sorroksissa, että se vaan oudosti karisi. Nyt vasta se rupesi +herättämään isän huomiota, sillä hän astui kiireellisesti siihen +huoneesen, jossa Into oli. Siellä oli pilkkoisen pimeä. Isä näytti jo +paremmin osaavan käyttää järkeänsä, sillä hän palasi ottamaan lamppua. +Into makasi isän vuoteella ja sinne tämäkin kompuroi. + +"Älä itke ... Into." Hän kumarsi kasvonsa likelle pojan kasvoja. +Katkera viinan löyhkä pakotti Innon kääntämään kasvonsa pois päin, +mutta alkoi kuitenkin herjetä itkemästä. + +Isä piti kasvonsa yhä lapsen kasvoin ääressä. + +"Anna isälle suuta," sanoi hän hiljaa kuiskaamalla. "Mitä sinä itket?" + +Hän suuteli monikertaan poikaa, joka jo oli lakannut itkemästä... + +"Isä..." sanoi Into, kun oli suuteloista vapaaksi päässyt ja hieroi +silmiänsä. + +"Mitä?" + +"Minä tulitin poit." + +Isä alkoi nostamispuuhiin. + +"Kyllä mä ittekin pääten," vakuutti Into, pyrki tulemaan ja tulikin. +Mutta isä tahtoi kuitenkin ottaa hänet syliinsä kaikella muotoa, sillä +hän oli tällä hetkellä kokonaan kiintynyt lapseen. "Noh, noh, noh," +hoki hän pojalle, saikin hänet vihdoin syliinsä. Into oli ehtoolla jo +riisuttu paitaselle ja häntä rupesi viluttamaan, kun isän turkeista +huokui kylmää. Oudostellen hän katseli isää, sillä ei hän muistanut +häntä ennen tuollaisena nähneensä. Isä tukki usein suuta, mutta Into +kyllästyi siihen. + +"Päättäkää tupaan, mun on vilu." Poika todella tutisi vilusta. + +"Noh, noh..." Isä lähti pojan kanssa tupaan kopeloimaan. Mutta kun +lamppu jäi tähän huoneesen, oli toisessa aivan pimeä ja kauan sai hän +siellä koperoida, kun ei ovea löytänyt. + +Sillä välin Into jo taas ehti itkua hynkkäämään. + +Tuvassa olijat luultavasti aroin korvin seurasivat tapausten menoa +kamarissa, sillä joku raotti ovea ja siten helpotti etsiöille sen +löytämistä. + +Isä meni lasta kantaen takkavalkean luo seisomaan. Into tahtoi sylistä +lattiaan. + +"Missä on meidän emäntä?" Repponen katseli vuorotellen jokaista tuvassa +olijaa. Kukaan ei ollut halukas sanomaan. + +"Eikö hän ollut kamarissa?" kysyi renki vihdoin. + +"Ei ... mene katsomaan Emelia." + +Emelian täytyi mennä. Tukalalta tuntui, kun tiesi että äitipuoli oli +piiloutunut kamariinsa ... eikä uskaltanut ovelle koputtaa, eikä edes +sieltä ulos pyytää tulemaan... Pelotti isälle sanoa, ettei siellä ole, +kun tiesi olevan ... olisi pian selkään saanut, jos isä olisi keksinyt. + +"Oi Jumala..." hän itseänsä väännellen vaikeroitsi. + +Maiju tuli sitten sisälle. + +"Voi kumminkin... Etkö sinä uskalla mennä tuonne kamariin?... Isä käski +minuakin etsimään," kertoi hän supisten. + +"En minä uskalla," vaikeroi Emelia, "kun ei se tule tuolta pois... Ei +suinkaan isä hänelle mitään tekisi, eipä se ennenkään tehnyt äiti +vainajalle, kun se vaan hyvin passasi." + +He olivat menneet isännän kamariin, jossa oli valkeata... + +"Minä menen koputtamaan tuohon ovelle," kuiskasi Maiju. + +"Älä ... ei sitä uskalla..." + +"Minä koputan." Maiju rohkaisi itseään ja meni hiljaa koputtamaan +äitipuolen kamarin ovelle. + +Taas kuului isän huuto. + +"Ui!" Emelia oikein vavahti. + +"Kuuletteko te?" uskalsi Maiju kysyä, kun ei äitipuolen kamarista +mitään kuulunut. + +"Tuki suus!... Laittakaa sieltä tupaan itsenne. Jos vaan sanotte että +minä olen täällä, niin saatte selkäänne... En minä kuitenkaan tule, +vaikka mikä olisi, ennen kuin tuo menee makaamaan." + +Eeva puhui oven takaa hiljaa mutta vihaisesti. + +Maijukin oli sitkeä. + +"Kyllä isä sitten menisi maata, kun te tulisitte," arveli hän. + +"Laitatko pois itsesi sieltä!" + +"Tule nyt," sanoi Emelia, joka pelkonsa ohessa sai ihmetellä nuoremman +sisarensa uskaliaisuutta. + +Maiju oli vihastuneen näköinen ja puti nyrkkiä oveen päin. + +Isäkin kuului taas tulevan kamariin. + +"Oi kumminkin," vaikeroitsivat tytöt, peläten selkäsaunaa, joka uhkasi +sekä isän että äidin puolelta. + +"Voi'i!" Niin kauheasti pelotti. Emelia itkeä tihutti eikä ollut enää +paljon toisin laita Maijunkaan. Kun olis saanut edes kovasti itkeä, +niin se olisi ollut jonakin helpotuksena sydämelle. Mutta sitä täytyi +kaikin voimin estää, ettei isän huomiota herättäisi. Muurin viereen +tuolille he vierekkäin istuivat. + +Isä tuli jotain laulua mölisten. Tyttöjä huomaamatta meni hän sen +kamarin ovelle missä Eeva oli. Lujasti löi hän nyrkillään siihen +puhumatta kuitenkaan mitään. + +Tytöt pelkäsivät kauheasti. Toisenkin kerran jo isän nyrkki oveen +jyrähti. + +Maiju oli rohkeampi vanhempaa sisartaan. + +"Ettekö riisu turkkeja päältänne?" hän kysyi isänsä tykö mennen. + +Vasta nyt mahtoi isä huomata, että lapset olivat sisällä. Hän vähän +sävähti, kun kuuli puhetta. + +"Hääh?... Mitä te täällä teette, menkää tupaan," hän ärähtäen käski, +eikä enää näyttänyt muistavankaan mitä varten oli tytöt kamariin +käskenyt. Tytöt menivätkin mieluisasti. -- -- + +"Saiko isänne käsiinsä emäntää?" kysyi renki Erkki tytöiltä, suu +ivanaurussa, kun he tupaan menivät. + +Tytöt eivät vastanneet mitään, koska ymmärsivät Erkin pilkalla +puhuneen. + +"Missä Into on?" Emelia kysyi. + +"Makaa tuolla Helmin kanssa." + +"Sepä on kumma, kun ei jo särje ovea, tuo isäntä, niin minä jo löisin +että säläjäisi," tuumaili Matti. + +"Jokseenkin kamala tuo emäntä," virkkoi Tiina, "kun ei tule pois tuolta +ja isäntä ei ole hänen ajallaan ollut vielä ennen juuri ollenkaan +juovuksissa ... eikä tuota tarvitsisi pelätäkään, kun ei näy erittäin +raivokaan olevan. Tuollaisella kiusan teolla saa pahaksi hyvänkin +miehen." + +"Se on tietty, ainakin jos minä saan vaimon, niin pois pitää olla +kiusan teko," sanoi Erkki. + +"Jopa se nyt on siellä hiljaa," huomautti Matti. "Meneppä katsomaan, +Maiju, joko pääsi äitis kamariin." + +Maiju meni; kuitenkin enemmän omaa uteliaisuuttansa tyydyttääkseen, +kuin rengin kehoituksesta. + +Takaisin tultuaan kertoi hän, että isä oli pannut sänkyyn makaamaan, +turkkejakaan pois riisumatta. + +Pian sitten Eevakin taas toisesta ovesta ilmestyi tupaan, naurahdellen. + +"Nukkuukohan se siellä?" hän kyseli ja oli olevinaan hyvin hiljaa, +ettei herättäisi. + +"Nukkuu se, eikä ole riisunutkaan," ilmoitti Maiju. Emelia meni +äitipuolen luo ja kuiskasi: + +"Eiköhän pitäisi mennä sitä isää riisumaan, kun ei ole turkkejakaan +päältään pois ottanut?" + +"En minä ainakaan ... olispa siinäkin ... vai riisumaan..." + +Eeva puhui erityisesti halveksivalla äänellä ja nauroikin vähän. +Tarkoitus oli, että muutkin isännän käytöstä moittisivat. + +"Laittakaa siitä makuulle itsenne, tekin mukulat, ääntä pitämästä, +ettei herää," komensi hän vähän ajan päästä. Sanoi sitten saman käskyn +palvelioille ja käski puuroa pöytään kiiruhtaa. -- -- + +Makuulle mennessään Eeva itki, mutta ei itsekään oikein tietänyt syytä +tuohon, mikä häntä itketti. Ensin oli, niin kuin itkua olisi tullut sen +tähden, että mies juovuksissa kotiin tuli. Mutta sitten alkoi tuntua +kohtuuttomalta tuosta itkeminen, koska se oli tapahtunut vasta ensi +kerran hänen aikanaan. Rupesipa päätänsä nostamaan sekin ajatus, että +olisi ollut melkein oikeammin, jos olisi ollut kohteliaasti miestänsä +vastaan ottamassa... Ei hänellä selvittyään olisi ollut ainakaan mitään +härnäämisen syytä. Nyt, sitä vastoin, ymmärsi Eeva hänellä sitä +olevan... Kun olisi edes särkenyt jotain astioita ja tuon kamarin oven, +niin sepä jotain olisi ollut... Olisi kohta palveliain kautta levinnyt +kylään huhu ja sitte olisi hän itse näyttänyt viattomalta, ilman omaa +syyttänsä kärsivältä. + +Tuolla keinolla olisi saanut Repposen oikein itkemään ja anteeksi +pyytämään ja häpeemään... Sitten ei Repposen olisi pitkään aikaan taas +sopinut järjestyksen pidosta häntä torua ja sitä vaatia... + +Tämän johdosta olikin niin hirmuisen paha, kun ei ollut niin käynyt... +Muutaman kerran oli tuo tosin nyrkillänsä ovea kolahuttanut ja +ärjynytkin, mutta mitä se oli ... ei semmoista kukaan niin suureksi +ilkeydeksi katsoisi, koska ei nuo palveliatkaan tuvassa mitään pahaa +näyttäneet isännästä ajattelevan, eivätkä puhuneet pahoin päin, vaikka +hän sen kyllä olisi suonut. + +Olisihan tuollainenkin rähinä nyt jotain ollut, jos ei hän olisi +sattunut piiloon menemään ja odottanut suurempaa... Mutta kun nyt vaan +rauhallisesti makuulle meni, vaatteita päältäänkään ottamatta. + +... Voi'i, kun elämä on raskasta, kun ei saa olla niin kuin itse +tahtoo... Kun saisi olla edes porvarin[8] emäntä, jolla ei olisi suurta +karjaa ja monta palveliata, eikä mitään sellaisia töitä, kuin talon +emännillä ... saavat olla niin kuin herrat... + +Kyllähän ne saavat olla sellaisten, komiain ja aika talojenkin emännät, +joissa isännätkin ovat vähän tämänaikaisia... Ei niiden tarvitse +sellaisia roska-töitä tehdä, joita piiat tekevät, käskeä vaan saavat ja +huutaa... + +Nuo meidän piiat ovatkin ... mistä he sattuivatkaan mullen kohta +tuollaiset... Tiinakin on tyhmä kuin peruna ja huolimaton ... pitäisi +aina olla nenästä vetämässä joka työssä. + +Ja muutenkin... Ei suinkaan tuo meidän hyväkäs antaisi mun olla niin +kuin muiden komiain emännät ovat, vaikka minä kuinka olisin... Kyllä +silloin oli miestä lupaamaan kaikkea, kun mun sai, ja kehui ettei +mitään tehdä tarvitse... Vaikka mitähän täällä olisi sittenkään iloa, +kun ei se näy olevan kenenkään parempain tuttukaan, kitsas vaan näkyy +olevan kuin mikä... + +Katkeran katkeralta tuntui elämä ja niin tuiki ikävältä, kun +viimeisetkin nuoruuden unelmat näin surkeasti haihtuivat tuollaisen +tavallisen järjestetyn arkielämän tieltä... Kun ei täällä pääse edes +komiain ystäväksi!... Uni kultainen kuitenkin pelasti kärsivän sielun +tällä kertaa pitemmälle valittamasta. -- -- -- + +Aamupuolella yötä heräsi Repponen. Vilu oli niin että hampaat suussa +kalisivat, sillä huoneessa ei koko eilispäivänä ollut valkeata pidetty. + +"Hyh ... hyh, kun on vilu." + +Hän kömpi ylös, ensin sängyn laidalle istumaan ja kohmeloista päätänsä +käsin pusertelemaan ja ajattelemaan. Turkkinsa taskusta hän löysi +tulitikkuja ja valkeata raapaistuaan katseli sameasti ympäri huonetta. +Näkyi sitten levoittuvan, kun paikat tunsi. Hän pisti valkean lamppuun. + +"Hyh, hyh, hyh..." + +Hän pudisteli turkkeja päältään ottaessa. Koetteli muuria kädellänsä, +mutta se oli kylmä. Ikään kuin totutusta tavasta hän kuitenkin käänsi +selkänsä muuriin päin, asetti kätensä selän taakse ja seisoi siinä niin +kuin lämmitellen. + +Silmät harhailivat emännän kamarin ovelle ja jäivät siihen avaimen +sijaan tirkistelemään. Ei eroittanut oikein hyvästi, josko siinä +oli avain, vai eikö. Oikein sinnepäin kumaraan hän kumartui +tirkistelemään ... ei saanut varmaa selvää; käsin täytyi lähteä +koettelemaan. + +"Ee-i." Sormet hipaisivat avaimen paikkaa ja pettyneenä toiveissaan +meni hän pöydän tykö. Lähti siitä vähän ajan päästä lamppu kädessä +etukamariin, jossa Emelia ja Helmi makasivat. + +Hän katseli hetken lamppu kädessä nukkuvia lapsia. Lämpöinen näytti +heidän olevan. Lämmintä tunsi isäkin ja sitä seurasi hyvää tekevä +pudistus ja tuntui siltä kuin kylmyyttä olisi sisästä pois paennut +lämmön edestä. Hän rupesi riisuutumaan ja aikoi panna makaamaan lasten +äärelle. Sohva oli soukalla ja sitä hän aikoi leveämmälle vetää +hiljaa ... hiljaa, ettei lapset heräisi. + +"Kuinka et sinä tänne tule?" + +Eeva seisoi unisin silmin kamarin ovella. Mies säpsähti ensin ja katsoi +taaksensa. Ei puhunut kuitenkaan mitään, rupesi vaan tasoittamaan +vuoteen syrjää. Vähän ajan päästä hän sanoi: + +"Kyllähän minä täälläkin pysyn." + +Vastaus oli hiljainen, mutta Eevassa se kuitenkin vaikutti värisyttäviä +tunteita. + +"Niin... Mitä tuo tietää tuollainen..." + +"Eihän siellä ole ollut avainta suullakaan?" + +"Onpa." + +"Vai niin. No mennään nyt sitten." + +Isäntä meni hyvin myrryisen näköisenä. Eeva teetteli itkua ja pyyhkieli +silmiään mitään puhumatta. + +"Mikä itkettää?" Repponen istui ja katsoi vakavasti vaimonsa silmiin; +ääni oli kuitenkin ankarallainen, jolla kysymys tehtiin. Eeva ei +vastannut, pyyhki vaan yhä silmiään. + +Into ja Maiju makasivat samassa huoneessa ja olivat potkineet peiton +pois päältänsä. + +"Pane peite lasten päälle." + +Eeva totteli kohta. Repi peitteen ensinnä heidän altansa ja heitti sen +sitten huolettomasti päälle. + +"Älä tee enää sitä, kuule, toista kertaa, älä!" + +Repponen heitti itsensä kovasti vuoteelle. + +"Mitä ... mitä Jumalan tähden minä nyt olen tehnyt?" Eeva katseli +lasten sänkyyn, ikään kuin näyttääksensä luulevansa, että puhe oli +lasten peiton panemisesta. + +"Sitä illallista," sanoi Repponen. + +"Mitä ... mitä ill..." + +"Suu kiini!" + +Nyt sai Eeva todella vapista ja totta syytä itkeä. Hän istui tuolille +niin tekemään. + +"Tule makaamaan ja kohta!" + +Käskyä täytyi seurata ja kohta täytyikin. Ajatuksiinkaan ei johtunut +että sitä uskaltaisi vastustaa istumista jatkamalla. + +"Siunaa nyt," käski mies, kun valkea oli sammutettu, mutta ei hän +puhunut enää yhtä kovalla äänellä kuin äsken. + +Eeva koetti olla niin hiljaa ettei hengitystäkään olisi kuulunut. + +"Kuulitko?" Nyt oli ääni jo koko joukon heleempi. + +"Lakkaa nyt jo ... äläkä niin kovin kiusaa," puhui Eeva itkun äänellä. + +Mies käänsi itsensä ja nukkui pian. + +Eeva voihkasi ja käänteli itseänsä taas, mutta ei siunannut ... ei +ainakaan siinä merkityksessä kuin Repponen olisi tahtonut ja sitä +ajatteli. + + + + +XIV. + + +Kaksi vuotta on kulunut. + +Hajalla hiuksin ja kovin likaisissa, vaikka muodin mukaisissa +vaatteissa imettää Eeva nuorta lastansa kätkyessä tuvan lattialla. Into +odottaa vieressä hiljaisena ja nöyränä, valmiina soutamaan. + +Huomaamatta on pihaan tullut vieraita; huomaamatta ne tulevat tupaan +asti. + +"Hyvää päivää." + +Tuliat olivat entiset tuttavamme, Kaupanhoitaja ja ylioppilas Pekkanen. + +Eevan oli selkä oveen päin. Hän käänsi päätään; vavahti kun tunsi +tulijat. Veri nousi kasvoihin ja hätäisen silmäyksen loi hän +vaatteisinsa ennen kuin tervehtimään nousi. + +Täytyi kuitenkin nousta kättelemään... Silmiään ei voinut nostaa, +vieraita kasvoihin katsoakseen tervehtiessään. + +Vieraatkin näyttivät hämmästyneiltä ja hapuilemiselta tuntui +kyselemisien etsintä. + +Kamariin Eeva pujahti, kun oli saanut kätellyksi vieraita ja +ilmoitetuksi ettei Repponen ole kotona. + +"Voi!" hän niin kuin tuskan perästä äännähti kamariin päästyänsä ja +alkoi tulisella hopulla koota sinne tänne heitetyitä vaatteita +tuoleilta, sängyiltä ja lattialta. Kovin olivat matotkin likaiset ja +läjätyt; täytyi niitä heittää suoriksi ja sitten luudalla enintä rikkaa +päältä pois käväistä. Ja vaaterievulla tomua hoivia pöydiltä ja +tuoleilta. Hyvää ei tullut, ei Eevan omastakaan mielestä tyydyttävää, +sillä kaikkialla oli istuvaa likaa. + +Mutta mitä siihen nyt teki. + +Toisesta kamarista hän kävi siistimpiä vaatteita päällensä panemassa ja +sitten tuvasta vieraita käskemään. Ne olivat jo menneet ulos. + +"Herrajee!" Hän ei ollut äsken huomannut heitä edes istumaan käskeä. + +"Älkäähän nyt noin menkö... Tulkaa nyt vielä tupaan," huusi Eeva +portailta, kun vieraat hevostansa irti kirvottelivat, He katselivat +toisiaan, suu vähän omituisessa hymyssä. + +"Olisi kiirettäkin vähän, ja kun ei Repponenkaan sattunut kotona +olemaan," virkkoi Kaupanhoitaja. + +"No tehkää nyt niin hyvin ja tulkaa sisään, älkää nyt noin..." +Tarkoitus oli sanoa "komeita olko," mutta ei hän sanonutkaan. Vieraat +sen kuitenkin ymmärsivät. + +"No jospahan tuota nyt..." + +"Niin, eihän tässä nyt niin tulinen kiire ole." + +Vieraat menivät sisään ja vietiin kamariin. Eeva löysi ja tarjosi +isännän papyrosseja. Meni sitten tupaan kahvia laittamaan. Missä +lienevät talon muut olijat olleet, kun Into vaan yksin kätkyttä souteli +isossa tuvassa. Vapauteen paloi kai lapsen mieli ja olo kävi ikäväksi +yksin olla ja vielä hankalallaisessa toimessa. Ei huomannutkaan, kun +kätkyt toisinaan unohtui ja soutamatta jäi. + +"Souda!" + +Märkä vaate läjähti; kietoutui pään ympäri, otti kipeää ja tuntui +muutenkin ilkeältä. Into säikähti niin että ylöspäin hypähti ja alkoi +itkeä. + +"Huuda nyt ... muutama, ja herätä se lapsi vielä..." + +Eevaa kiukutti vieraiden odottamaton tulo, kun kaikki paikat oli +niin... + +Täytyi edes johonkin vihansa ajaa. + +Kovin kuitenkin Innolta itku pakkasi, kun kipeä jälki kirveli poskella +ja korvan lehdissä ... ja muutenkin tuntui niin katkeralta. + +"Jos et sinä tuki nyt suutasi, niin saat uudestaan ... kun vieraitakin +on kamarissa." + +Ei lapsi ymmärtänyt mitä se häneen koski, että vieraita kamarissa oli, +mutta pelosta täytyi kuitenkin koettaa lakata. Itsepintaisesti nikotus +toisinaan hytkäytti, silloin aina sydän vavahti ja silmät äitipuoleen +päin arasti lensivät. + +Eeva meni kamarissa käymään. + +"Souda nyt, että se nukkuu." Nyrkki tutisi ilmassa uhaten ... sanoja +vahvistaen. + +Into koetti kahden käden soutaa, varovaisesti ... varovaisemmin, ettei +enempää kallistuisi toiselle, kun toisellekaan puolelle, ja velipuoli +heräisi. + +Sokerinpalan toi Eeva hyvitteeksi. + +"Kas niin pitää soutaa." + +Hyvältä tuntui tuo ... saattoi unohtaa koko lailla paljon, mutta +kuitenkin jäi vielä karvasta mieleen... -- + +Eeva tarjosi kahvia vieraille. + +"No, mitenkä se emäntä nyt jaksaa?" alkoi Kaupanhoitaja kysellä. + +"Tuossahan menee päivästä toiseen." + +"Varmaankin kuluu aika täällä hyvin?" + +"Noo, kuluuhan se, puuhat vievät niin paljon aikaa, ettei jouda +ikävöimään." + +"Hm... Onko emäntä saanut täällä paljon uusia hyviä tuttavia?" + +"Ei paljon," Eeva vitkaan vastasi. Jatkoi sitte puolittain +surumielisesti: "Kun näihin oloihin tullaan, niin ei sitä paljoa jouda +ystävistä huolia. On niin paha," hän silmäili moittien ympärilleen, +"kun on niin paljon touhua ja puuhaa, ettei ehdi edes huoneita siivota. +Meilläkin niin harvoin käy herraisia vieraita, ettei aina tule siivosta +niin lukua pidetyksi... No käy niitä nyt sentään joskus ja saa väliin +oikein hävetä, mutta mitäs tähän tekee." Sitten hän vielä lisäsi ikään +kuin innostuneena: + +"Ei sitä tyttönä tiedetä, mitä eteen tulee, kun akaksi tullaan." + +"Semmoisenko kokemuksen Eevakin on saanut?" kysyi Kaupanhoitaja +katsellen häntä. + +"Sellaisen. Kyllä sitä tyttönä ollaan niin kiltejä[9] että pois tieltä, +kun ei tiedetä vielä mitään maailman menosta. Sitä puuhaillaan yhtä ja +toista maailman hulluudessa ja ajatellaan että sillä ja sillä lailla +minä teen, kun miehen saan. Mutta kaiketi toisin sitä asiat käyvät kun +luullaan." + +"Minusta nähden," sanoi Pekkanen, "ei avioliitto kaikissa tapauksissa +tule sortamaan nuoruuden mielikuvituksia. Kyllä silloin sortaa, jos +mielikuvitukset ovat liian korkealle lennelleet ja jos ei jo silloin +tule lukuun ottaneeksi avioliiton vakavia puolia ja mieltänsä niitäkin +myöten muodostaneeksi. Mutta avioliiton taipaleelle lähtiessä tarvitsee +varustaa mukaansa evääksi hyvä vakallinen siveellisyyden voimaa +voidakseen tulevia vaiheita vastaanottaa." + +"Ei kukaan silloin niin pitkälle ajattele, eikä sillälailla!" huudahti +Eeva. + +"Niin, mutta minä sanoin että sivistyneen ihmisen pitäisi sillä tavalla +tehdä." + +"Jopahan se niin taitaisi olla, mutta ei suinkaan ne herratkaan, +ainakaan kaikki, niin tarkoin ajattele, vaikka ainakin ovat +sivistyneitä," arveli Eeva. + +Pekkanen naurahti. + +"Ei suinkaan." + +Pekkanen ymmärsi, että Eeva käsitti asiaa osaksi oikein, osaksi väärin, +yleensä sangen pintapuolisella tavalla. Teki mieli ruveta selvittämään +sitä, jota hän katsoi erehdykseksi, sitä nimittäin, kun kansa katsoo ja +pitää herras-sivistystä semmoisena täydellisyyden mallina, jonka aivan +kelvollisena ja muuttamattomana tulisi siirtää kansan omaksi. Mutta hän +hillitsi itsensä, kun huomasi kuulijansa liian pintapuoliseksi, +käsittämään ollenkaan sivistyksen asiaa. + +"Kun sellaiseen lapsijoukkoon joutuu, kun meilläkin, niin kyllä siinä +tarkenee." + +"Kyllä kai, kyllä," myönsi Kaupanhoitaja. + +Eeva toi toiset kupit kahvia. Kupit hän todella oli välillä pessyt, +mutta pyyhin-vaatteesta oli niihin jäänyt hienoa nöyhtää, joka +inhoittavasti törrötti ja teki herroille vastenmieliseksi koskea koko +kuppeihin niistä juodakseen. Sitten vielä sattui silmät Eevan +hajanaisiin hiuksiin, joita ei huivi kyennyt kylläksi ohjissa pitämään. +Tuon hätäisesti päälle heitetyn röijyn hijain alta tunkivat +itsepintaisesti näkyviin toisen, likaisemman röijyn hijat, tehden sitä +inhoittavamman vaikutuksen, kuin jos ei ensinkään olisi tahdottu tuota +peitellä. + +Ja tämä nyt oli se entinen itsestänsä paljon pitävä Latva-Kuntin Eeva. +Mikä on hänestä tehnyt tuommoisen? + +Eipä juuri mikään. Kiiltävällä kultauksella ei ole pysyväisyyttä. Se +hivuu pois, aina vähitellen. Ennemmin tahi myöhemmin tulee oikea aine +näkyviin. -- + +Kaupanhoitaja ja Pekkanen istuivat taas reessä matkalla. + +"Mitä sinä nyt ajattelet tuosta Eevasta?" kysyi Kaupanhoitaja, kun he +olivat ajaneet ulos Repposen pihasta. + +"Ajattelen, että hänestä, joka oli ennen Riikinkukko, on nyt tullut +porsas," sanoi Pekkanen totisesti. + +Kaupanhoitaja nauroi niin, että oli vähältä katketa. + +"Älä nyt naura; minusta ei ole asia niinkään leikillinen. Ei +saata vaatiakaan, että Eeva tähän tapaan kehittyneenä pystyisi +velvollisuuksiansa täyttämään, sillä sen verran kuin minä tiedän, ei +häntä milloinkaan liene semmoisia varten kasvatettu. -- Sinä myös saat +ottaa tästä itsellesi esimerkkiä, koska aina sitä puollustat, että +kansan nuorisoon on ennen kaikkea tyrkytettävä _käytöspuolista_ +sivistystä." + +"Niin noh, mutta mitä hittoa se tähän kuuluu ja millä tavalla sinä nyt +tällä esimerkillä aiot sitä mielipidettä kumota? Onko Eeva sitten +mielestäsi käytännöllisesti sivistynyt?" + +Kaupanhoitaja nauroi taas ja Pekkanenkin. + +"Sinä tahdot pysytellä yhä vaan pintapuolella," sanoi viimemainittu. +"Mutta silloin kun Eeva oli tyttönä, ettekö pitäneet häntä hienoimpana +kaikista talonpoikaistytöistä, jotka yhteen aikaan olivat siinä +ompelu-seurassanne?" + +"No, kyllä ... ja hän olikin." + +"Kuori petti." + +"Hm ... kyllähän hänen taitamattomuutensa jo monasti huomattiin ja +saatiin sillä nauraakin. Mutta mitä siitä, en minä ole Eevaa koskaan +semmoisena pitänyt, jommoiseksi yleensä toivoisin kansan naiset +tulevan." + +"Vai niin, se on hyvä ettet niin kovasti ole pettynyt tässä asiassa. +Mutta sanoppas nyt veikkonen, minkälaiseen sivistystilaan sinä yleensä +toivoisit kansan naisten kehittyvän?" + +"Semmoisiksi että he nyt yleensä osaisivat käyttäytyä sivistyneitten +tavalla ja ihmisittäin." + +"Mutta mitenkä sinä saat heitä tuohon tilaan, jos et anna heille sitä +oppia, että he tulisivat vakuutetuiksi tuolla tavalla käyttäytymisen +paremmuudesta?" + +"Tuo vakuutus kasvaa heihin itsestään ilman mitään sivuvaikuttimia, kun +he vaan oppivat käytös-tavat." + +"Totta puhut, mies hyvä, kas sinäpä vasta puhutkin totta! Ylpeys ja +loisteliaisuuden-himo kasvaa heihin itsestään, sitä mukaa kuin he +saavat siihen tilaisuutta ja taitoa. Mutta onko tämä sivistystä? Minä +sanon ettei se ole sukuakaan sille. Vahinko, hirmuinen vahinko, että +tuollainen käsite jo on hyvin suuressa määrässä levinnyt kansamme +tyttäriin. Iso osa heistä on eksytetty uskomaan, että he ovat silloin +sivistyneitä, kun osaavat koreasti kiekkaella ja vaatettaa itsensä +uusimman muodin mukaan. Mutta jos kysyt sellaiselta naiselta, 'mitä +tarkoitusperää kohden hän aikoo elämässä pyrkiä?' niin hän epäilemättä +vastaa sinulle tuon viattoman: 'en tiedä'. Mutta sydämessään hän +ajattelee: 'saadakseni rikkaan ja hyvän miehen.' Rupea tällaiselle +sitten tarjoomaan sivistyttäviä oppeja, niin hän nauraa, sillä hän +tietää olevansa sivistynyt, koska hänen vaatteensa on muodin mukaan +laitetut. Opillinen sivistys tuottaa velvollisuuksia, mutta se tuottaa +myöskin _velvollisuuden tunnon_. Opillinen sivistys tekee omaajastaan +käytöspuolisestikin sivistyneen. Mutta paljas käytöksellään koreilia -- +sillä en saata sanoa näitä muiksi kun koreilioiksi -- ei voi enää itse +hyvyyden tunnossaan ottaa vastaan ulkoapäin tulevia sivistäviä +vaikuttimia ja itsessä ei semmoisessa niitä löydy." + +"Älä nyt enää, kyllä minä nyt jo toistaiseksi uskon," nauroi +Kaupanhoitaja. + +"Usko jos tahdot, mutta niin se on." + +"Mutta mikähän oikein totuudessa sai sen Heikin tuosta Eevasta +luopumaan?" kysyi Kaupanhoitaja. + +"Äitinsä." + +"Tottako? vai akat... No onneksi se oli." + +"Mutta se onkin nainen, se muija! Toista en sinulle tiedä osoittaa niin +kelvollista perheen-äidin perikuvaa. Mitä muuten tulee Eevaan, niin +luulen, että jos hän olisi Heikin vaimoksi tullut ja Lahtisen emännän +kasvatuksen alle, niin hänestä olisi voinut tulla kelpo nainen. + +"Kukapa tietää," epäili Kaupanhoitaja. + +"Minä tiedän sen, sillä tuolla muijalla on jonkullainen salainen voima, +jolla hän ehdottomasti voi valloittaa mielet puoleensa. Sitä paitsi käy +hän itse aina hyvänä esikuvana edellä. Pois on hänestä ulkonainen +kiilto ja pois koko perheestä. Minä luulen että Eeva ei voinut +sisällistä ihmistänsä peittää ollessansa siellä Heikin kanssa ja tuota +ei muija voinut hyväksyä." + +"Vaan käski Heikin antaa rukkaset." + +"Minä luulen että hän on niin tehnyt, ja Heikki oli siksi +heikkoluontoinen ettei hän voinut vastustaa, kun hänelle Eevan +sisällinen kuva näytettiin, vaan oli valmis antamaan rukkaset... Kas +tässä näkee kuinka lujaa se rakkaus on, joka perustuu ainoastaan +vaatteiden ja kasvojen katselemiseen!" + +"Heikkoluontoiseksiko sanot Heikkiä, kun hän kykeni luopumaan Eevasta?" + +"Niin. Vahvat luonteet ensiksikin eivät tuulahda tekemään tuollaisia +hullun-äkkinäisiä rakkaus-liittoja. Mutta sitten kun he kerran +rakastuvat, niin he eivät ulkoapäin tulevain vaikutusten kautta niin +hevin omasta kannastaan luovu." + + + + +XV. + + +Repponen oli käymässä Latva-Kuntissa. Appensa kanssa hän istui +kamarissa tupakoiden ja tarinoiden. Vilkasta ei keskustelu ollut, mikä +lieneekin kieliä salvannut. + +"Ei ollut Eevasta emännäksi," sanoi Repponen vihdoin äkkiä ja katsahti +ikään kuin hätäytyneenä appiukkoonsa. Itsekin hämmästyi lausettaan. +Kauan oli sanat jo suussa pakottanut; kauan oli tehnyt jo mieli siitä +puhua. Nyt se tapahtui. + +Appi käänsi kasvonsa lattiaan. + +"Vai niin." Ääni vavahti hiukan. + +"Se on raskasta ... ei tahdo jaksaa kaikin ajoin kantaa." Repposen ääni +vavahteli ja hän katseli lattiaan. + +"Vai niin." + +Mutta Repponen kun oli päässyt alkuun, halusi puhua enemmän, purkaa +sydäntänsä, jossa nuo asiat karvastelivat. + +"Ensin kun hän tuli meille," jatkoi hän vähän ajan päästä, "en minä +tuntenut häntä, taikka oikeammin, hänen taipumuksiansa; minä vaan pidin +hänestä niin paljon ... tykkäsin niin kovin, etten katsonut sopivaksi +häneltä mitään vaatia. Mutta en minä tiennyt että se oli niin +taitamaton, ettei nyt itsestänsä vähää edes ymmärtäisi talouden +hoitoa... Kyllä tuon huomasin pian, mutta en puhunut mitään, ajattelin +ja toivoin että kyllähän oppii... + +"Mutta kun rupesi käymään aina vaan huonommasti ja huonommasti, niin +täytyi minun vihdoin ruveta puhumaan ja kauniisti neuvomaan... + +"Silloin vasta tulin häntä tuntemaan ... suuttui kun tärpätti[10] ... +ei muka tarvinnut mun neuvojani. Sitten sain minä kuulla ettei hän +ollut itseänsä minulle kauppaamassa ollut ja että, mitä varten minä +olin häntä vetänyt meille... + +"Voi herra Jumala, kun tuo leikkasi sydäntäni!... + +"Minä rupesin sitten ajattelemaan, että ei sitä pitäisi vanhana nuorta +naida ja ... kun on lapsiakin. Kun minä kuitenkin koetin -- sillä minua +vaati pakko siihen -- neuvoa ja pyytää häntä paremmin huolta pitämään +taloudenasioista, niin sitte hän, minun kiusallani, rupesi itse +tekemään työtä niin kuin hullu, kun tiesi että tuo pisti minun +vihakseni. + +"Pian hän kuitenkin siihen kyllästyi, kun en minä kieltänyt, vaan +annoin hosua. Mutta siitä asti rupesi hänellä olemaan merkillinen +taipumus keksiä kaikissa minun puheissani jotain pistoja ja +kiusantekoja itseänsä vastaan. + +"Jos milloin pyysin hänen jotain tekemään, niin näin että hän aina +enemmän taikka vähemmän suuttui... Minä huomasin että hän oli ruvennut +sydämestänsä halveksimaan minua. + +"Lapsi-raukkani! ... heille ei hän ole äiti. No ei sitä sovi sanoa, +että hän olisi pahinta laatua äitipuolia, on niitä huonompiakin, mutta +kun minä rakastan lapsiani ja näen ettei hän rakasta ollenkaan, ei edes +täysin suvaitse heitä, niin käy niin harmiksi monasti, kun ajattelee, +että mitä heistä tuollaisessa hoidossa tulee." + +Repponen nojasi poskea kättä vasten pöydän nurkalla ja kärsi +huolettavien ajatusten sortoa. Latva-Kunti oli toisessa päässä pöytää +samallaisessa asemassa. + +"Anna selkään," sanoi hän vihdoin, "tottahan tuollainen mies nyt +akkansa saa taipumaan." + +Repponen katsahti hämmästyneenä appeansa, ikään kuin tullaksensa +vakuutetuksi että oli kuullut oikein. + +"Ei!" sanoi hän vihdoin pontevasti, "minä en lyö vaimoani, minä kuritan +ainoastaan lapsiani ja teidän olisi tullut tehdä samoin." + +"Hm... En minä ole paljon huolinut koko tytön kasvatuksesta ... äitinsä +hallussa tuo paraiten oli. Jos ei lie kylläksi kurittanut ja opettanut, +niin hänen syynsä se on, eikä minun ... ei siitä minua tarvitse +syyttää." + +"Vai niin se onkin... Ilmankos..." + +"Mitä, ilmankos?" + +"Hänen kasvatuksestansa ei ole sitten kukaan pitänyt huolta." + +"Hmm," pani Latva-Kunti, mutta ei puhunut muuta mitään. + +Repponen jatkoi taas vähän ajan kuluttua: + +"Ensi-aikoina oli se edes hyvä asia, että hän piti huoneissa +jonkullaista puhtautta, mutta nyt on hän muuttunut, niin ettei hän +puhtaudestakaan välitä mitään... Suoraan sanoen, on toisinaan oikein -- +sikamaista. Hän on nyt aina jossain työn puuhassa, niin ettei muka ole +aikaa edes itseänsä ja huoneita siivota. Mutta mitäpä siitä +työntouhustakaan, kun hän tekee kaikki niin poikkipuolin kuin +huonoimmat piiat." + +"Hm." + +"Menee se nyt jo sentään kun minäkin olen jo paremmin tuollaiseen +tottunut, eikä hän nyt enää aina vihastu, jos jotain vaatimuksiakin +teen, mutta ei hän paljoa minun puheestani välitäkään." + +"Hmh, sepä nyt kummaa, kuinka hänestä sellainen on tullut." + +"Niin on, mutta minä ajattelen ainakin että siihen on se syynä, että +häntä on kokonaan kasvatettu turhamaiseen koreiluun, niin että hän +täysikasvuiseksi tultuaan ei muuta toivonut kuin päästä jonkillaiseen +herraselämään, nauttimaan vaan huvista ja laiskuudesta. Jälestä päin +olen ajatellut että hän ottikin minut vaan sen tähden, kun minulla oli +varoja enemmän kun useilla poikamiehillä. Hän kukaties ajatteli meillä +saavansa viettää herraselämää... Mutta ei se sopinut, eikä sovi +vastakaan. Kun hän tuon tuli huomaamaan, ja ... kun ei hän mitään +minusta välittänyt, niin hän vajosi sellaiseksi kuin hän nyt on... Tämä +on minulle katkeraa!" + +Hän ärjäsi viimeisen lauseen äänellä, joka todisti sanain sisältöä. + +"Hm." + +Ei Latva-Kunti muuta tuohon tainnut sanoa. Hän yhä vaan tirkisteli +lattiaan. + +"Ja kun minä nyt kerran sanomaan olen ruvennut, niin sanon teille +kaikki," jatkoi Repponen taas. "Ainoastaan _teille_ tästä puhun, eikä +kellekään muille ... sillä sydän pakottaa sitä jollekin avaamaan. -- +Sanon sen vielä, etten minä pidä tätä Eevan syynä, että hän on +sellainen kuin hän on. Se on _teidän_, vanhempain syy, jotka +ette ole lapsellenne jo aikaisemmin opettaneet semmoista maailman +katselemis-oppia, ettei hänessä olisi päässyt kasvamaan semmoiset +pilventakaiset toiveet. -- Näette nyt, mikä siitä on seuraus ollut." + +"Hmm... Kuka sen tietää, mitä ne mukulat kulloinkin toivovat." + +"Niin no, eipähän tiedäkään, mutta se pitää tietää että heitä pitää +estää semmoisia turhia toivomasta, jotka eivät kuitenkaan koskaan voi +toteutua... Sitä minä kuitenkin toivon, että hän vähitellen tasautuu +kun vanhenee ja että sitä sitten jotakuinkin mennään." -- -- + +Latva-Kuntin emäntä kuunteli toisessa kamarissa oven takana tätä +tarinaa; ja hän itki, itki niin että kyyneleet virtana vuotivat. + +Ei hän ollutkaan päässyt vielä Eevaa murehtimasta, vaikka luuli jo +silloin kaikista huolista päässeensä, kun Eeva kotoa pois vietiin +emännäksi Repposeen. + +Olikohan se "suru" Eevan tähden ennen niin todelliselta tuntunutkaan? +Kukapa sen tietää. Mutta karvaammalta se nyt tuntui ja syyllisemmältä +kuin koskaan ennen. + +Kun Repponen pois lähti, niin pojat kummastelivat, miksi hän nyt noin +vakainen ja harvasanainen oli, ja isäkin koko illan tavallista +kärtyisemmältä näytti, sekä äiti toisinaan itkuisia silmiänsä pyyhki. + +Repponen ajoi kotiinsa ja mietiskeli matkalla, oliko se ollut oikein, +että _tuosta_ oli apellensa puhunut. Katumaan ei hän ruvennut. +Kummasteli vaan, kun ei apella ollut paljon mitään sanomista, ja sitten +nauraa hytkähti surullisesti, kun muisti että se tytärtänsä lyömään oli +käskenyt. "Ei ole kummallista, jos Eeva on sellainen," hän itsekseen +mutisi. Mutta Eevalle voi hän sen johdosta paljon anteeksi antaa. + + + + +VIITESELITYKSET: + + +[1] Lapsen hametta sanotaan tantuksi. + +[2] Murteellinen kieltosana. + +[3] Tämän selvittämiseksi huomattakoon, että Etelä-Pohjanmaalla on +vanhuudesta ollut tapana, että yhden ikäiset, tutut ja tuntemattomat +puhuttelevat toisiaan sinuksi. "Teiksi" puhutteleminen on katsottu +vaativaksi herrasmaisuudeksi. Vieläkin on tuo tapa muutamissa +pitäjäissä hyvin yleinen, vaikka poikkeuksia on ruvennut nykyaika siinä +suhteessa vaikuttamaan. Tekijä. + +[4] Tarkoittaa samaa kuin: oikein erinomaisen kaunista. + +[5] Ilveile. + +[6] Itke. + +[7] Sanasutkaus. + +[8] Maakauppiaan. + +[9] Ylpeitä. + +[10] Sanasutkaus. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Eeva, by Santeri Alkio + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40512 *** |