diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 39859-8.txt | 10075 | ||||
| -rw-r--r-- | 39859-8.zip | bin | 0 -> 161377 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 10091 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/39859-8.txt b/39859-8.txt new file mode 100644 index 0000000..705d9db --- /dev/null +++ b/39859-8.txt @@ -0,0 +1,10075 @@ +The Project Gutenberg eBook, Teerelän perhe, by Santeri Alkio + + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + + + + +Title: Teerelän perhe + + +Author: Santeri Alkio + + + +Release Date: May 30, 2012 [eBook #39859] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + + +***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TEERELäN PERHE*** + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +TEERELÄN PERHE + +Kirj. + +Santeri Alkio + + + + + + +Vaasassa, 1911. +Sanomalehti Osuuskunta Ilkka r.l. + + + + + + +ENSIMÄINEN AIKAKAUSI + + + + +I. + + +Yhdeksännentoista vuosisadan 60-luvulla ei Suhjalan kylässä olevaan +Teerelän taloon päässyt parempaa tietä kuin karjaportin kautta. Ja jos +sattui olemaan sateinen sää, kun piti talossa käydä, oli parhainta jo +portilla suoria housunlahkeet saapasvarsien suojaan, sillä +karjatarhassa vajosi arveluttavan syvälle lokaan. Kun vihdoin oli +päässyt keskipihalle, missä oli kovempi alusta, sopi ruveta pyyhkimään +saappaitaan olkitukolla ja tarkastamaan taloa. + +Asuinrivi seisoi vastapäätä porttia, laadultaan tuota aikuisempaa +suomalaista mallia, sittenkuin savupirtit ovat jo maamme pohjoisemmissa +osissa käytännöstä kadonneet. Rakennuksessa oli kummassakin päässä iso +suoja, joista toinen asuintupa ja toinen niin kutsuttu suutupa, eli +käytännöllisemmässä merkityksessä pitohuone; keskellä oli porstua, +johon portailta tultiin, ja tämän vastaisella puolella kamari. +Tupa-rakennuksella, samoin kuin useilla ulkohuoneillakin oli +tuohi-katto, jossa päällimäisenä makasivat paksut malat ja kivet, +tehden vastarintaa tuulelle, joka aina tahtoi mukaansa repiä ja raastaa +tuohensirpaleita. Sadetta vastaan ei maloilla ja kivillä ollut mitään +sanomista, sillä se olisi ollut tuohien asia; mutta ne olivat jo vanhat +ja rikkinäiset, joten vesi sai esteettömästi tippua lävistä ja +halkeamista välikaton multaan. + +Ulkorakennuksia oli koko joukko ja jokainen suoja rakennettu ihan +toisista riippumattomaksi tahi erilleen, joten oli saatu kartanoon +melkoinen määrä kapeita solia ja huonekujia, erittäin käytännöllisiä +lasten piilosilla-oloa varten. Muuten sopi lasten, jos vaan uskalsivat, +pistäytyä piiloon huoneisiinkin, sillä niihin oli aivan helppo pääsy, +koska useat olivat ovettomina, ja niissäkin, joissa ovi sattui olemaan, +oli se tavallisesti rempallaan, eikä sopinut kiinni. Tunkio oli +keskellä pihaa ja näytti aikovan venyä aina tuvan rappusiin saakka. + + * * * * * + +Kevät oli taistelunsa talven kanssa taistellut ja oli voittanut. + +Etelä-Pohjanmaan tasangoilla aaltoili viheriäinen tähkämeri, ja tiet, +jotka vielä joku viikko sitten viruivat liassa ja loassa, pölisivät nyt +kuin myllärin takki. + +Heluntaipyhät olivat kulumassa ja kukin vietti juhlaa omalla tavallaan, +pääpiirteissä kuitenkin seuraten paikkakunnan yleisiä tapoja. + +Kolmantena heluntaipäivänä aikaisin aamulla hääri Teerelän +karjatarhassa kaksi tyttöä; molemmat lypsivät lehmiä ja hyräilivät. + +"Menetkö kisalle [tanssiin], Maija?" kysyi toinen tytöistä, noustessaan +ylös lypsämästä ja kaataen maidon erääseen suurempaan astiaan. + +Tyttö joka puhui, oli soma, ennemmin pitkä kuin lyhyt, vereväntuore, +kirkassilmäinen; keltaisen ruskeat hiukset roikkuivat pitkinä +palmikkoina aina vyötäisiä alemmaksi. Pukuna punaraitainen hame, tumma +liivi, valkeat paidanhihat ja pieksut. + +Tämä oli Teerelän tytär Johanna. + +"Olen aikonut mennä, naapurin Kaisa ja Helvi tulevat myös. Tulethan +sinäkin Johanna?" Tämä oli nuori, naurava palvelustyttö. + +"Enpähän tiedä -- kukapa tuolla minusta välittäneekään". + +Johanna oli istunut toista lehmää lypsämään ja puski päätänsä sen +kupeesen. + +"Sinustako välittänee, oh hoh! -- Älä puhu tuollaisia Johanna". + +"En tule; olen päättänyt tästälähin pysyä semmoisista kotona". + +"Ks, ks, tottahan tuon nyt kissa kuulee, vai kotona pysyä! -- No mitä +varten?" + +"Eipä juuri mitään muuta varten, kun toivoisin vaan saavani paremman +rauhan ämmiltä". + +"Sinä nyt vasta olet joutava! Mitä nuoren tytön tarvitsee huolia, +vaikka ämmät mitä soittaisivat. -- Hei luulia! Kun vaan pojat tykkää, +niin kyllä ne ämmät sivuhun lykkää". Maija nousi ylös ja, kaadettuansa +maidon kiulustaan isompaan astiaan, pyörähti tanssimaan laulaen: + + "Tuloo ne syksyn pimiät yöt + ja poijat on vahtien alla, + kun ämmät on penkillä kontillansa + ja leuka on akkunalla. + + Voi kun tuonkin joen yli + olis juoruämmistä silta, + niin siit' olis minun heilallani + kulku joka ilta". + +"Sinä nyt vasta olet harakka". + +Johanna nauroi, mutta se ei ollut oikein raikasta, jotain synkkää ja +surullista oli siihen sekautunut, jonka vuoksi nauru loppuikin pian. +Maija huomasi tuon ja herkesi tanssimasta sekä istuutui uudestaan +lypsämään. Vähän ajan kuluttua lausui hän Johannaan katsahtaen: + +"Mutta ämmäin lorujen tähdenkö sinä, Johanna, olet noin surullinen? +Kylläpä olet hassu!" + +Toinen ikäänkuin säpsähti ja puoleksi hymyillen sanoi: + +"Enhän minä nyt mitään sure, enkä ole tavallista surullisempi, mutta ei +minulla vaan ole niin iloinen luonto kuin sinulla". + +"Kyllähän sitä ehtii vanhanakin murehtia, kun saa juopon miehen ja +muuta sellaista, mutta nuorena pitää olla iloinen kuin kolmen markan +hevonen. Jos sinä Johanna suret sitä, että isäs ja veljes juovat, niin +olet hupsu! -- Mitä sinun tarvitsee heistä huolia. Katsot itsellesi +miehen, joka ei ryyppää". + +"Etkö muista vanhaa sanantapaa, ettei mies olekkaan hyllyltä otettava?" + +"Muistanpa hyvinkin, mutta pitää katsoa eteensä. Lähde nyt kisalle, +siellä sopii katsella itsellensä heilu, hihi!... Lähdetkö?" + +"Sinä olet vasta!" -- Ja Johannakin taas nauroi. Vähän ajan kuluttua +virkkoi: + +"Ei minun sovi senkään tähden lähteä, kun isä ja veljeni ovat poissa; +täytyyhän jonkun kotonakin pysyä". + +"Pannaan ovi lukkoon. Jos miehet sillä aikaa tulevat, niin menkööt +takaisin kylälle, missä tähänkin asti ovat olleet". + +"Sitä en uskalla tehdä. Jos isäni tulee humala-päissään kotiin, +niin --" Johanna pudisti päätänsä. Maija ei enää kehoittanut, sillä hän +ties mitä Johanna tarkoitti, vaikka ei hän lausettaankaan päättänyt. + +Kylän kujalta alkoi nyt kuulua kovaa rattaiden pärinää ja juoppojen +kirkuvaa laulua. + +Tytöt herkesivät lypsämästä ja kuultelivat. + +"Villen ääni", virkkoi Johanna. + +"Niin on, ja Heikki myös. Kyllä ne siellä nyt tulevat". Maija katsahti +Johannaan, mutta tämä painoi taas päänsä lehmän kupeesen. + +"Kun saisi edes lypsetyksi". Ja Maija alkoi Johannan esimerkkiä +seuraten rivakasti toimeen. + +Pian ryntäsi vaahtoava hevonen portista pihaan; se tahtoi kompastua +tarhassa makaaviin puihin ja liekoihin, mutta semmoisissa tapauksissa +tervehtivät suitsenperät oikein tuntuvasti lautasia. Ajajan käsi ohjasi +elukan tallin seinään, johon se, voimatta vauhtiaan hillitä, kurahtaen +töytäsi yhteen myttyyn, vaan työntyi siitä heti vapisten takaisin. + +Rattailla istui neljä miestä, jotka hoilasivat ja horjuivat. Jokainen, +joka heidät näki, kummasteli vaan, etteivät vierähtäneet hevosen +jalkoihin tai rattaanpyöriin. + +"Helluman pitää, sanoi poika vainaja!" Hän oli Teerelän nuorempi poika +Ville, joka näin huusi, ja läimäytti suitsenohjaksilla hevosen selkään. +Villen vieressä istui hänen vanhempi veljensä Heikki, sekä takaperin +rattailla kaksi vierasta poikaa. + +Kaikki kolme alkoivat yrittää rattailta maahan, mutta Ville se istui +vaan ja kuritti hevosta, joka hädissään aikoi kiivetä ylös +tallinseinustaa. + +"Älä nyt sitä hevosta niin revi! -- eihän tässä pääse maahankaan". + +Heikki pani matkaan kaiken voimansa ja keinonsa, päästäkseen rattailta +pois, mutta se näytti kovin vaikealta. + +Vieraat pojat seisoivat jo pihassa ja pilkkasivat Heikin +kykenemättömyyttä. + +"Oletpa aika pätkässä, heheh he!" + +"Yhtä paljonhan ryypätty on". + +"No mene siitä", ja Ville tuuppasi Heikkiä, joka jo istui +rattaanaisalla jalat ulospäin. + +Heikki tupsahti maahan. + +"Sinäkö lempo sysit!" -- Heikki aikoi nuhdella Villeä, mutta nähtyään, +että pääsi nyt seisomaan, jätti aikomuksensa siihen ja alkoi hieroa +sovintoa jalkainsa kanssa, jotka kumpanenkin olisivat menneet +mieluisasti erihaaroille. + +Ville istui vielä rattailla, ja rääkkäsi hevosta. "Ääh, hevonen! -- +siinä on huppaa, siinä! -- (tuntuva tempaus suitsista) -- Hei! -- +sojaa! -- (lyönti) -- hip! -- ooh! -- (huimaus ohjaksilla) -- +sojaa! -- --" + +"Anna hevosen olla, pössöö! [Haukkumanimi, joka tarkoittaa samaa kuin: +hullu, tyhmä, hupsu.] + +"Etkö ole mielestäsi saanut sitä jo kyllin rääkätä! -- Hellitä paikalla +suitsista!" huusi Johanna tarhasta. + +"Siinä on hevonen, -- hei!" + +"Kuuletko? -- -- anna olla sen hevosen repimättä!" + +Ville ei ottanut tuota kuullakseen, vaan jatkoi yhä samalla tavalla. +Hevonen kompastui vapisten polvilleen, vaan pian täytyi sen nousta +seisomaan. + +Heikki oli sillä välin saanut toimeen jalkainsa kanssa semmoisen +sovinnon, että ne, vaikkapa vastahakoisestikin, kulkivat tupaanpäin. +Niin alkoi mies kaahia lahoille portaille, joissa oli siellä täällä +ajan jyrsimiä reikiä, kansilaudat kallistelivat jalan alla, ja oli +niiltä vaarassa pudota portaiden alle. Heikki ei muistanut olla +tarpeeksi varova, siispä olikin seuraus, että hän erään laudan +kallistuessa kaatui. + +"Oi!" j.n.e. huudahti hän ja rupesi panettelemaan lautaa, joka ei +ymmärrä paikallaan pysyä. + +Vieraat pojat seisoivat pihalla ja nauroivat veljesten touhulle. + +"Hoi -- noh! Tu -- tulkaa tupaan -- te harrin penikat!" huusi Heikki, +kun oli taas jalkeille päässyt. + +"Kyllä tullaan! Kurk --- kurkku on niin saakelin kuiva kun kuivettuneen +sammakon". + +"Hei hurransaa -- hei hurransaa!" -- lauloi Heikki ja meni tupaan. + +Yhä kamppaili hevonen Villen käsissä. Johanna ei voinut tuota enään +katsella, vaan tuli juosten paikalle. + +"Jätä hevonen minulle ja mene tupaan siitä!" + +Johanna tavotteli käteensä ohjaksia hevosen leuan alta. + +Hevonen teki äkkinäisen ryntäyksen takaperin; se luuli ehkä, että +Johannakin rupeaa Villelle liittolaiseksi, -- mutta tuon tempauksen +seurauksia oli, että Ville kadotti tasapainonsa ja tipahti rattailta +hevosen jalkoihin. Nyt tuli läsnäolijoille hätä, sillä olisihan hevonen +voinut kostonsa toimittaa, kun mies sen jaloissa kieri. -- Mutta sepä +vetikin vaan takajalkansa likemmäksi päätään ja odotti kärsivällisenä +siksi, että Ville pääsi jalkeille. + +"S----na, jos polki mun koipeni mäsäksi!" Ville aikoi taasen tarttua +ohjaksiin, jotka temmellyksessä olivat hänen kädestään kirvonneet. + +"Älä ota enään suitsiin, kuulitko Ville! Näethän, että se on jo kyllä +väsyksissä ja pelkää niin että vapisee. Päästä irti!" + +Johanna tempoeli suitsia Villeltä. + +"Viisaspa se hevonen olikin, kun vältti, ettei polkenut. Tule nyt jo +tupaan ja jätä hevonen siihen", kehoitteli toinen vieraista pojista, ja +tarttui Villen käsivarteen. + +"Se on hevonen, se! -- mutta itse minä sen kiinni panen -- mitä ämmät!" +Ville työntäsi sisartaan ja alkoi nyt tamuta riimunvartta seinässä +olevaan renkaaseen. + +"Pane vaan, mutta älä rääkkää sitä enää". + +Sen sanottuaan meni Johanna takaisin lehmäin luo. + +Aikaa voittaen ehtivät pojat pihasta vihdoin tupaankin menemään. Siellä +oli Heikki jo perusteellisen kiroilemisen perästä löytänyt vihdoinkin +kaappinsa avaimet sekä nostanut viinapullon ja tupakkapöntön pöytään. +Villekin meni saman seinäkaapin luo ja kopeloitsi sieltä jotain, mutta +ei näyttänyt löytävän. Hän kynsäsi jo korvansataustaa ja huusi +Heikille, tuijottaen pöydällä olevaa viinapulloa: + +"Ethän sinä ole vaan minun pulloani ottanut?" + +"Mikä pakko minun on sun pulloas ottaa, kun on kyllä itsellänikin. Hae +paremmin". + +"Ihan tuohon paikkaan minä sen panin, ja nyt ei sitä ole siinä. -- -- +Kuka on sen vienyt?" + +"Isä on sen taitanut ottaa", Heikki sanoi välinpitämättömästi. + +Villeä kiukutti asia kovin. + +"Jos se äijä-känttyrä on ottanut, niin häneltä kiristän sen ulos, +vaikka kärvennetyn nahan sisältä!" + +Toiset ryyppäsivät vaan, eivätkä välittäneet Villen pauhaamisesta +mitään; he tuskin sitä huomasivatkaan, tavallisuutensa vuoksi. + +"Tule ryyppäämään ryyppys, älä siinä turhia pauhaa", sanoi Heikki. + +"Turhiako? Entä kun olis oma pullos viety, etköhän itse pauhaisi?" + +Ville meni ryyppäämään ja hyvää se näytti tekevän hänen pöyhistyneelle +luonnolleen. + +Silläaikaa käveli Heikki kaapin luo ja löysi täysinäisen viinapullon +sen ylimmäiseltä lautaselta. + +"Tuossahan sun omasi, sinä sokko! -- niinhän sinä haet kuin sokea +vasikka -- heh, ota pullos!" + +Ville otti, ja katsellen sitä, sanoi: + +"Tämä on minun, mutta mistä sinä sen nyt otit? Olit sen kätkenyt". + +"Minulla on muutakin tointa, ei vaan sinun pullojasi piilotella mutta +sinä olet sokko". + +"Sanotko että minä olen sokko? Vai sokko, sanoppa se vielä kerran!" + +Toinen vieraista pojista sekaantui myöskin nyt asiaan. + +"Älkäähän nyt tappelemaan ruvetko te, jotka aina olette olleet rakkaat +veljekset; tuo Ville se pullos ja kaada ryyppyjä". + +"Niin kun sanottu, kaada ryyppyjä miehille, äläkä siinä turhista +mölise", kehoitti Heikki. + +"Saaman pitää keittoruokaa, mutta itseni mä jonkin hyvästä pidän". + +Iloista oli poikain elämä nyt, sen saattaa hyvin ymmärtää. Haasteltiin +tappeluista ja moni-seikkaisista juopporetkistä. Jokainen oli tapellut, +ainakin sanoi tapelleensa, kaikkien niiden miesten kanssa, joista tässä +puhe tuli, ja tietysti voittanut. Nimismies-parkakin oli monasti +pudistettu maahan kuin tyhjä säkki. Luonto ja kurssi nousi näitä +muistellessa. + +Johannakin tuli jo tupaan ja rupesi keittopuuhiin. Maija oli lähtenyt +lehmiä viemään. + +"Tiedätkö Johanna, missä se äijä lienee?" kysyi Heikki, ottaessaan +hiiltä piippuunsa. + +"En sinuakaan tietäisi, jollet siinä olisi". + +"Johanna, katso sitä hevosta, seisooko se pihalla!" huusi Ville pöydän +päästä. + +"Katso itse!" Johanna meni ulos ja viskasi oven lujasti kiinni. + +"Pentele, kun sinä olet..." huusi Ville perään. Vähän ajan kuluttua +jatkoi hän: + +"Missähän se isävaari nyt häärää, kun ei tuvalle kuulu, taitaa hänellä +nyt olla hyvä viinapaikka". + +"Minä häntä äsken kysyin Johannalta, mutta se ei ollut tietävinään -- +viisasteli vain; -- selkäänsä tarvitsis koko kakara", tuumaili Heikki +ja Villekin oli samaa mieltä. + +"Ja aikakädestä! On niin kovin olevinansa". + +"Häh? Johannaako kurittaa meinaatte, te viinatratin penikat? Mitäs nämä +kädet silloin tekisivät?" kyseli toinen vieraista tylsästi nyrkkejään +katsellen. "Teitä nämä löisivät ... niin vietävästi". + +"Mitä sanot?" ihmetteli Heikki, -- "sinäkö tulisit Johannan puolesta? +Ei hän sinun apuasi tarvitsekaan, hänellä on luonto kun korento". +Heikki nauraa virnisti: "Vai meinaat sinä vävyksi! -- Mutta minä +vakuutan, vaikka olenkin sisareni veli, -- että kyllä sinä Paavo-parka +sen naisen kynsissä tarkenet, jos hänet otat". + +"Heikki! Pöllö! -- Vieraiden ihmisten kuullen rupeaa sisartansa +panettelemaan!" hätyytti Ville. + +"He heh!" nauroi Heikki. + +"Leikkiähän on tämä puhe kokomatkan, -- vaikka se on sellaista". + +"Sisarenne on ihminen, mutta mitä lienette itse, juopporenttuja", intti +Paavo. + +Toiset eivät enään tätä huomanneet. Ville kährästi piippunsa kanssa +takan luona ja Heikki etsiskeli silakanpäitä pöytälaatikosta, sillä +häntä oli ruvennut kovin hiukomaan. Kun niitä löytyi, ryntäsivät kaikki +kaukalolle, mutta Paavon silmät alkoivat painua umpeen. + +Porstuasta alkoi kuulua epätasaista kävelemistä ja kummallista mölinää. + +Pojat lakkasivat puremasta ja muljottivat himmeillä silmillään ovea +kohti: se avautui ja sisään astui omituinen naurettava ryhmä. Johanna +ja Maija tulivat, yht'aikaa vetäen ja kantaen pahoin juopunutta miestä, +jonka omilla jaloilla ei tässä tilaisuudessa näyttänyt olevan mitään +sen suurempaa merkitystä, kun että ne permantoa harrasivat. Miehen +hampaat kirisivät yhteen, ja karkealla kurkkuäänellä puristi hän niiden +välistä kirouksia ja valoja. "Kylläpä se äijä taas on vetänyt +pääntäyden". + +"Voi sikaa!" + +Näin arvostelivat pojat isäänsä, sillä sehän oli Teerelän Matti, jota +tytöt laahasivat. + +"Tulkaa auttamaan, että se saadaan sänkyyn", pyysi Johanna veljiään, +kun turhan kokeen jälkeen huomasi omansa ja Maijan voimat siihen +riittämättömiksi. Pojilla ei kuitenkaan näyttänyt enää olevan kovin +suuria voimavaroja lainattavaksi. + +"It-te -- minä -- krr -- ol-en rr -- tap-pelus -- mies! -- --" Niin +karisi ukko, kun tytöt häntä kokivat saada sänkyyn. + +"Tule nyt, edes sinä Ville", pyysi Johanna. + +"Ompa teillä vähä voimaa", arveli Ville, mutta meni kuitenkin. + +"Krr -- Antakaa minun olla -- p--leen (hik) ku -- (hik) -- kuvaaset". + +"Älä soita, (hik) kiitä (hik) kun nos -- (hik) tamme sänkyyn -- hik +hik --". Villeäkin rupesi nikottamaan. + +"Hornr--" pani ukko, kun vihdoinkin pääsi vuoteelle. + +"-- Tuolle ei anna vanhuuskaan mieltä", paneskeli Ville, käydessään +pöytäpenkille istumaan. + +Johannan kasvoilla oli katkera ilme. + +"Jaakon-Katristako sinä Maija isän löysit?" kysäsi Johanna. + +"Niin. Sattui niin sopivasti, -- mutta jos hän kuulee!" epäili Maija +keskeyttäen alotettua kertomustaan. + +"Hän nukkuu jo". + +"Kun tulin lehmiä viemästä, niin vastaani tuli Tervahaudan Juha, aika +humalassa. Ajattelin kohta, että tuo on ehkä viettänyt yönsä meidän +isännän kanssa, ja niinpä kysyinkin häneltä. -- 'Mitä sanot?' -- kysyi +Juha minulta ja töllötti päälleni ympyriäisillä silmillään. Minä +selitin, että kyselen Teerelän isäntää. 'Jassoo, sitä vanhaa Masaa, +sitä puukkojunkkaria meinaat! -- Noo kyllä se toimellinen mies on, -- +mutta juo ja tappelee, niin kuin ... samoin kuin minäkin. Mutta ei se +tätä Jukkaa voita -- --'. Minä kysyin taas, josko hän tietää, missä +Teerelän isäntä nyt on. 'Jaa'a, yhdessä on ryypätty koko yö; sillä +Teerelän vanhalla Masalla oli kovasti viinaa, ja Jaakon-Katrilla +-- -- --.' Jassoo, minä sanoin, hän on sitten Jaakon-Katrissa. Minä jätin +Juhan siihen loruamaan ja menin Jaakon-Katriin. -- Isäntä oli juuri +hankkeessa kotiin lähteä, vaikka ei se olisi voinut yksin päästä. Minä +otin käsikynkkään ja niin tultiin tänttäränttää". + +Miehet olivat jo kaikki uutuneet ja kuorsasivat lujasti. Vieraista +pojista makasi toinen penkillä, ja se, jota oli Paavoksi sanottu, oli +vierähtänyt lattiaan, missä makasi suu vaahdossa. + +Heikki nukkui pöydäntakana purematon silakka puoliksi suusta ulkona. + +Ville oli pistäytynyt ulos ja istuutunut portaille, siinä muka +vilpoitellakseen. Kun hän oli huomannut, että hevonen oli pois +korjattu, oli siitä Johannalle ensin aika tavalla remunnut ja +haukkunut. Mutta aurinko loimotti kaikessa kuumuudessaan ja vaivutti +miehen rappusille nauttimaan kovin kaivattua helluntailepoa. + +Kun Maija meni kisalle jäi Johanna yksin, sukankudin hupulaisena, +tupaan kuultelemaan makaavain kuorsauksia. Synkkä oli nuoren tytön +mieli. Ihana kevätaurinko ei sitä voinut valaista. Isän ja veljien +juoppous painoi lyijyraskaana. Mikään valopilkku ei luvannut +huojennusta. Tulevaisuus sarasti harmaana kuin rankkasateinen +syyspäivä. Kovin oli sukankudinkin yksitoikkoinen toveri. Ehkä ulkona +sentään olis hauskempi. Siellä ei kuorsaus kiusaa eikä tuvan +juopuneista täyttynyt raskas ilma paina... + +Villen ohi Johanna hiipii, käy tuvan taustalle, missä nurmi jo on +noussut, keltakukka katselee ja vanha pihlaja lehtiä tekee... Sydän +huojentuu, suu hymyyn käy, kun vaeltava mieliala tulee aurinkoisemmille +maille ja pysähtyy _poikaan_, jota sydämeni ikävöitsee. -- -- -- + +Iltapuolella pojat heräsivät, ensimmäisenä Ville, siitä, että kärpänen +oli häntä poskelle purrut ja saanut tuskasta parkasemaan. Tultuaan +tuntoonsa, meni tupaan, sai tehdä oikein riihen tappajain työn, ennen +kun toiset edes silmiänsä hieromaan rupesivat. Heikki oli kaikista +uneliain, sillä toiset heräsivät niin paljon ennen, että ehtivät +nauramaan tämän silakalle, jonka häntä yhä oli ulkona hampaista. +Vihdoin hänkin torkosi syljeskelemään, sillä silakka oli jättänyt +suuhun kovin ilkeän maun. + +"Mutta mikä päivä nyt oikein on?" oli Heikin ensimmäinen kysymys, kun +oli saanut vedellä huuhdotuksi ilkeän maun suustansa. + +"Häh, etkö sinä enää sitäkään muista?" sanoi toinen vieraista pojista, +mutta ei ollut luultavasti itsekään oikein varma asiasta. + +"Nythän on heluntain kisapäivä", virkkoi Ville, joka paraiten näytti +olevan tajullaan. + +"Niin, niin oikein, heluntai-maanantai -- niin aivan", ääntelivät +toiset ja Ville rupesi taas pulloa tutkimaan. + +"Tanhulassa on kisakin", tiesi Paavo. + +"Niin, lähdetään sinne!" + +"Aika kierua!" + +"Hiisi kun me nukuttiin kauan!" + +"Ryypätään ensin ja mennään sitte". + +"Ka, kun ei Johanna ole mennyt kisalle!" -- ihmetteli Paavo. + +"En ole viitsinyt, mitäpäs tuolla". + +"Vai mitäkö! -- Ethän ole körttiläiseksi tullut? hehheh!" + +"Olisko siitä sinulle jotain haittaa?" + +"Aina vähin, he heh!" + +"Ei vähääkään". + +"Joko tekin riitelette? -- Lähdetään nyt kisalle, kello jo käy viittä". +Tämä Villen ilmoitus pani toiset liikkeelle. + +"Johanna, pane meille vähän ruokaa, että saa haukata, ei taitta kovin +pian tulla", kehoitti Heikki. Mutta Johanna heitti vihaisen katseen +veljeensä eikä liikahtanutkaan käskyä täyttääksensä. + +"Kuulkaa! Poikain huutoa". + +"Ja pärinää!" + +Kaikki hörhistivät korviansa. Räiske ja jytinä, jota vallaton +huutaminen säesti, kuului kujalta. + +"Ne ajavat pihaan. Lähdetään katsomaan!" + +Villen kehoitusta seurasivat kaikki, astellen miehissä tulleita vastaan +ottamaan. + +Johannan katse synkistyi ja koneentapaisesti kallistui hän +uuninikkunaan, nähdäksensä hänkin keitä tulossa oli. + +"Lompit!" + +Niin rähisi toinen vasta tulleista, joita oli kaksi. Komea ori pysähtyi +huohottaen tallin eteen. Huutaja jatkoi: + +"Kotonako te vaan? Tulkaa rattaille ja kisalle. Siellä tapellaan. +Meidän kyläläiset tahtovat olla takavoitolla, kun Remppulan ja +Pamppulan kyläläiset ovat yksistä puolin. Ja te vain kotona". + +Ajaja käänsi jo hevosensa. + +"Mitä sanot? Meidän kyläisetkö selkäänsä ottavat, herra siunatkoon!" + +"Niin, niin, lähtekää!" + +Teerelän veljekset rupesivat elämään. + +"Malmarini! Pannunvarteni! Pistoolini! Puukkoni!" kiljahtelivat +viskaten tuvassa kaikki sikin sokin. + +"Mitä -- mitä -- mikä nyt on?" kyseli Johanna kauhistuneena katsellen +veljiensä raivoa. + +Veljekset eivät muuta ehtineet, kuin kiroillen etsiä tappeluaseitaan. + +"Mikä niitä nyt taas riivaa?" Kysymykseensä vastaustakaan odottamatta +riensi Johanna ulos, missä luuli saavansa asiasta paremman selvän. +Saikin siellä kuulla. Tuli takaisin tupaan. + +"Armollinen Jumala", vaikeroitsi hän, -- "minkä kaltaisia villipetoja +te olette! Miksi syöksette tappeluun kuin koirat? -- Pysykää hyvät +ihmiset kotona. Minä aavistan jotain onnettomuutta... Voi, älkää menkö! +-- Ville, sinä, joka olet vielä niin nuorikin, älä mene! -- Heikki --". + +"Älä sinä. Voitko sanoa Teerelän poikain ikänä paenneen? -- Irti +minusta, kakara!" melusi Heikki ja kiiruhti ulos. + +"Veljeni rakas, pysy kotona ja vältä vaaraa". Johanna piteli +käsivarresta Villeä, joka nyt todellakin näytti kahden vaiheilla +epäröivän. + +"Tule joutuun Ville!" kuului Heikin ääni ulkoa. + +Ville seisoi. Johannan toivo kasvoi. Hänen äänensä oli rukoilevainen, +kun hän pyysi: + +"Ville-kulta, kuule minua enempi kuin Heikkiä, älä mene..." + +"Ville pelkää!" kuuluttiin pihalla sanottavan. + +"Se on valhe! Pois!" Nuorukainen riuhtasi itsensä sisarensa +pitelemisestä ja syöksi kiroten ulos. + +"Mene sitten!" Johanna katkerana huusi, "ja tappele niin, että +kerrankin saisit kylläksesi, verikoira!" Istuutui penkille tuskasta +valittaen. + +"Jumala taivaallinen!" hän vaikeroitsi, "kuinka häjyjä ovat nuo +veljeni! Mikä pakko heidän olisi suotta rynnätä tappeluun, johon ei ole +vähääkään syytä? Tuo Heikki se on oikein piru ihmisen haamussa, aina se +houkuttelee Villenkin, joka nytkin olisi jäänyt kotiin ilman hänettä. +Isä kuitenkin nukkuu. Ei suinkaan hänkään muuten olisi saattanut kotiin +jäädä. -- Voi voi tätä meidän koti-elämää! Ei se ole ihme jos ihmiset +siitä niin paljo puhuvat, kun se on tämmöistä". Johanna tyrskähti +itkuun ja jatkoi: "Voi täti, rakas täti! Miksi ette pitänyt minua +luonanne vielä, kun laskitte tänne! Olisin saanut olla tädin luona, +olisin saanut edes arvoni pitää, mutta nyt... Kaikki he juovat kuin +siat ja tämä talo menee ennen pitkää. Ihme oli että se äiti-vainaja sai +tämän pystyssä pysymään. Siihen asti, kun hän eli, tultiin toimeen +joten kuten, vaikka isä joi. Näissä kymmenessä vuodessa kuin äiti on +ollut kuolleena, on talo päivä päivältä yhä hurjemmin kulkenut +perikatoa kohti. Mihin tässä jouduttaneekaan, kun miehet eivät tee +muuta kuin juovat". + +Tytön äänekäs vaikerrus lakkasi, mutta sen sijaan vaipui hän painavaan +tylsyyden tilaan. + +Johanna oli äitinsä kuoleman jälkeen ollut kasvattina tätinsä luona, +kunnes pääsi ripille pari vuotta takaperin ja tuli kotiin hoitamaan +lankeevaa taloutta. Tällä ajalla oli hän jo saanut monta itkua itkeä, +monta kovaa kokea. Nuoren tytön sieluun vaikutti varsinkin se +katkeroittavasti, että kyläjuoruissa hänet usein seotettiin mukaan, kun +puhuttiin Teerelän talon rappeutuvasta elämästä. Nuori mieli olisi +odottanut lohduttavaa nostattamista, mutta sai usein vain +pahantahtoista painostusta kokea. -- -- + +Heikki oli jo istunut rattaille, kun Ville tuli tuvasta ja kiroten +selvitti syyn viipymiseensä. + +"Mutta mihin ovat joutuneet meidän vieraamme?" kysyi hän. + +"Tietysti menivät matkoihinsa", nauroi Siipelän Kalle, Siipelän talon +poika Suhjalan kylästä. + +"Minä näytin heille vähän malmin-nuppia, silloin hivuttelivat huonetten +takapuolille", sanoi Kuppilan Iikka, Teerelän naapurin poika. + +"Pelkuri-parkoja! Niitä olis pitänyt jo äsken hieroa, kun olivat +tuvassa, mutta kun emme tienneet, että taas ovat välit pahentuneet +pamppulaisten kanssa", paneskeli Teerelän Heikki. + +Kaikki olivat nyt sovittautuneet pienelle kärryn-lavalle. + +"Hevonen!" karjasi Kuppilan Iikka oriilleen, joka korskuen ja maata +kuopien oli jo kauan levottomasti lähtöä odottanut. Ori hyppäsi pystyyn +ja lähti nuolena kylän lävitse maantielle. Hurja meno pyörrytti +entisestään kohmelossa olevat miehet täyteen humalaan. Kauas kuului +heidän huutonsa. Jykeviä tervapamppuja heiluttivat he ilmassa, niillä +uhaten melkein jokaista vastaan tulevaa. + +Ihmiset väistyivät peläten maantieltä ojaan, heikoimmat pelloille +saakka. + + + + +II. + + +Kisa Remppulan kylän Tanhulassa kiehui jo puolipäivän aikoina +ylimmillään. Kaksi pelimannia istui kisatuvan pöydän päässä, toinen +viulunjousta tuhansin kiemuroin tanssitti ja loihti esiin polskat ja +valssit, mitkä tenhoten nuorison tempasivat kaikki iloiseen pyörivään +hälläkkään. Huiluniekka puhalsi posket pullollaan klarinettia, kohotti +tunnelmaa, lisäsi riemua, antoi hyppelylle repäisevämmän luonteen. +Kauas kuului tämä peli. Kylän kujilla tapasi se kulkijain korvia pannen +jalat tanssitahtia tavottelemaan. Soitto loihti koko kylän täyteen +kisaa. Vanhat kuultelivat kaukaa ja vaelsivat kisamuistoissaan, nuoret +menivät lähelle ja heittäysivät iloisen telmeen pyörteisiin. + +Ahkerasti siinä tanssittiin, vuorotellen polskaa ja valssia. Vaan kun +pelimannit rupesivat katrillia soittamaan, silloin tuli toisille +huoahdus-aika, ja tämän kunnia-arvoisen tanssin mestarilliset taitajat +astuivat esiin näyttämään jalka-tempullisia ihmetöitä. + +Mutta Remppulan kyläläisillä oli nyt, kun heidän kylässään kisa oli, +muutakin tekemistä, ei vaan tanssia. Tytöt puuhasivat tulisijan +ympärillä, porisuttaen kahvipannuissa mustaa ohrakahvia. Kun keitos oli +valmiiksi saatu, mentiin urkkimaan ja nykkimään kukin tuttujansa +kisatuvasta asuintupaan, missä kestitys toimitettiin. Joku rikkaampi +talontytär jo tarjosi oikein kahvia tutuilleen, mutta se oli ylen +harvinaista. + +Tapa vaati että samankyläläiset menivät yhdessä joukossa kisalle. +Sisään tultua mentiin kylän-rinki. Niinpä tehtiin tälläkin kisalla. +Remppulan poikain velvollisuus oli pidättää nyt jokaisen "kyläringin" +paikoilleen seisomaan, ja ne pojista, jotka itsensä jonakin pitivät, +menivät piirin sisään tarjoilemaan tutuille ja tuntemattomille +viinaryypyt. Vaikka tämä tarjoomistapa näin tasapuoliselta näytti, oli +siinäkin tutuilla kuitenkin etusija, sillä niille työnnettiin pullo +useammat kerrat kehoituksella: "No ryyppää paremmin". "Ota hyvä ryyppy, +vähemmästä tuntuu" j.n.e. Ei tuttaville tarjoileminen kuitenkaan vielä +tähänkään loppunut, sillä kaiken päivää kävelivät Remppulan pojat pullo +taskussa ja nyhjäsivät tuo tuostakin yhden ja toisen nurkan taakse, +missä yhä uudelleen ja taas uudelleen uudistettiin: "No ryyppää +paremmin". + +Tämän kestitsemisen seuraukset eivät kauan pysyneet salassa, sillä kuta +illemmalle aika kului, sitä jyskyisemmäksi kävi tanssi. Nurkissa +seisojatkin unohtivat taitamattomuutensa ja antautuivat innolla +voimakkaisiin polskan pyörteisiin. + +Illan lähestyessä alkoi kisaelämä saada vihdoin juopuneitten +metelöimisestä pelottavan luonteen. Moni nuorimies hyppeli jo +irvillähampain, tapaili pyöriessään kyynäspäillään vihamiestään. Mitään +kiihkoa taltuttavia väliaikoja ei enää pidetty sillä pelimannit olivat +jo juovuksissa ja vetivät yhteen jaksoon kiehtovia polskiaan. + +Yht'äkkiä kuului pistoolinlaukaus. Paikalla vedettiin esiin useita +tervapamppuja. Hirveä kiljunta himmensi pelinäänen. Pakokauhu valtasi +tytöt ja osan pojistakin. Pelimannit pakenivat avonaisesta ikkunasta, +hekin. Ikkunain taakse kertyi ulos paennut joukko uteliaana sisään +kurkistelemaan. + +Tappelu oli näin alkanut. Useita kylän isännistä oli jo alusta pitäin +määrätty pitämään kisalle poliisivahtia. Ne kokivatkin voimainsa mukaan +eroittaa tappelijoita. Mutta heidän lukunsa oli vähäinen, ja saivatpa +onneansa kiittää, jos eheällä nahalla pääsivät pois temmellyksestä. + +Pojat tempoivat tuppiaan, kun eivät muistaneet, että puukot jo +aamupäivällä tarkastuksessa pois korjattiin. Jollekulle oli kuitenkin +onnistunut säilyttää puukkonsa ja niiden kanssa he nyt telmivät, aivan +kuin verenhimoiset pedot, katsomatta keneen sattuu. + +Toiset pyllyilivät kimputtain lattialla taistellen käsivoimin, nyrkein +ja jaloin. + +Leikki rupesi käymään niin kuumaksi, että useat katsoivat hyväksi +ajoissa poistua, saatuansa kuhmuja ja useassa tapauksessa vertavuotavia +haavoja. Pari urosta kannettiin jo pyörtyneinä ulos, sillä ystävät +huolehtivat, vaikka kuumakin oli, kaatuneet pois jaloista. + +Sen verran, mitä tuosta hurjasta riehusta sai selvää, voi huomata, +että Pamppulan- ja Remppulan-kyläiset olivat yksistä puolin +Suhjalan-kyläisiä vastassa. + +Kylästä oli vihdoin saatu kokoon miehiä, jotka tappelun kuumimmillaan +ollessa ehtivät paikalle rauhottamaan. + +Tästä syystä syntyi tappelunmenossa se käänne, että pojat, jotka +huomasivat heidän tointansa häirittävän, rupesivat kaikin, ikäänkuin +yksistä puolin antamaan selkään kylän järjestysmiehille. Meteli näytti +käyvän yhä sotkuisemmaksi, mutta rauhantekijäin puoli alkoi olla +voitolla, jonka seurauksia sekin oli, että poikia tuon tuostakin +pistettiin porstuaan, ja vieläpä isällisellä kädellä kuritettiin +uppiniskaisimpia. Viime mainitut riehuivat pihalla naisväen keskellä, +koettaen siellä edes huudollaan tuhoja tehdä, ja saaden yltyä vaan +siitä, että naisväki koetti heitä rauhottaa. Piha oli ihmisiä täynnä, +joista osa kirosi ja kiljui, toinen rukoili, pyyteli; tytöt +kehoittelivat kotiin lähtemään. + +Erinäistä huomiota tappelun melskeessä herätti eräs varteva +nuorukainen, nimeltään Moonu, kotoisin Pamppulan kylästä. + +Raivoisana riehui hän ja pieksi ympärilleen mitä vaan ylettyville +sattui, ei säästänyt muita eikä itseään. Aseet oli häneltä jo kuitenkin +saatu pois ryöstetyiksi niin ettei hän paljailla nyrkeillään, vaikka ne +jykevät olivatkin, saanut kovin suuria aikaan. + +Rupesivat tappelijat kuitenkin väsymään, ja rauha luultiin olevan +likellä. Mutta silloin juuri, kun tämä toivo oli toteutumaisillaan, +ajoi Kuppilan Iikka kuormansa pihaan. + +Pihassa olijat vetäytyivät seinuksille ja tekivät tulioille laveata +tilaa. + +Iikka paukutteli tervapiiskalla oriinsa lautasia ja pakoitti sen suoraa +päätä ryntäämään portaille. + +"Teerelän pojat!" huudahdeltiin, + +"Näitä vielä tarvittiin! -- Mitä tästä vielä tulee!" suhistiin. + +Kuin kissa hiiren niskaan, lensi Ville tappelupaikalle, toiset perässä. + +"Hurskus murskus!" Ville huusi, ja hypähti huoneen kynnykseltä puoli +lattiaan. + +Suhjalan kyläläisiltä pääsi riemun kiljuva karjunta; vastapuolelta yhtä +lannistumatonna vastattiin. Nekin tappelijoista, jotka jo olivat +vetäytyneet pois, tunkivat nyt uudelleen sisään puoluettaan auttamaan. +Moninkertaisella raivolla uudistui tappelu. Seinät jyskyivät ja paksut +lattiapalkit notkuivat hirveän temmellyksen alla. + +Kylästä tuodut rauhantekijätkin sekautuivat osalta tappeluun, sillä +eivätpä mielineet heittää kostamatta iskuja, joita rauhaa rakentaissaan +saivat. + +Näin oli petomainen riehunta taas uudessa vauhdissa, kun tieltäpäin +tuli pihaan juosten verevä nuorukainen. + +"Täälläpä elämää on; kutka siellä tappelevat?" hän kysyi, seisahtuen +siihen joukkoon, joka tirkisteli ikkunasta tappeluhuoneeseen. + +"Niitä on tuvan täydeltä, veljesi Moonukin", vastattiin. + +"Saakoon nyt kerrankin köniinsä!" arveli nuorukainen naurussa suin, ja +ryhtyi toisten seurassa huoneeseen kurkistelemaan. + +"Katsokaa Moonua!" huudahti joku. + +"Voi pöllöä! Pitääköhän mun mennä ottamaan hänet pois sieltä", arveli +vasta tullut. + +"Älä, Joonas! -- olisitpa hassu. -- Anna hullutella", huusi joku +tytöistä ja koko joukko yhtyi häneen. + +"Älä mene", sanoi muuan mieskin. + +Mutta Joonas, -- se oli nuorukaisen nimi -- oli jo menossa sisään. + +"En viitsi", sanoi hän, "nähdä, että hän tuolla tavalla pölläilee". + +Estelemisen huutoon yhtyivät kaikki tytöt, mutta ilman toivottua +seurausta. + +"Antakaa mennä", sanoi taas muuan mies-katsoja, "saadaan nähdä kuinka +hän poikia pöllyttää". + +"Mennään ikkunasta katsomaan, mitä hän tekee!" + +Joonas seisahtui silmänräpäykseksi kisahuoneen kynnykselle. +Silmäiltyään ympäri huonetta, äkkäsi pian veljensä. Voimakkailla +käsillään alkoi hän miehiä sivuille päin viskoa ja, näin itselleen +tietä raivattuaan, pääsi pian Moonun luokse. Hän tarttui takaa päin +viime mainitun kaulukseen, sanoen: + +"Nyt mennään". + +Mutta Moonu, joka ei mielinyt veljeänsä seurata, rupesi tekemään +vastarintaa. Kuitenkin näytti Joonas pääsevän voitolle. Ovelle takaisin +ei kuitenkaan ollut niin helppo enää päästä, Joonaskin alkoi saada +paukauksia usealta taholta. + +Hänen täytyi heittää, irti Moonun kauluksesta ja ruveta oikein toden +perään pyrkimään pois tappelijain keskeltä. + +Rauhan rakentajista ei ollut enään suuria tietoja, toiset olivat +paenneet verissäpäin pois ja toiset sekautuneet itsekin tappeluun. Vaan +apua ei Joonas näyttänyt kaipaavankaan, sillä pian oli hän saanut taas +tiensä auki raivatuksi, ja olisi voinut pistäytyä ulos. Mutta hän ei +tahtonut sittenkään jättää Moonua, vaan tahtoi, hinnalla millä hyvänsä, +viedä tämänkin pois. Moonu oli silloin sekaantunut sarvista yhteen +Teerelän Heikin kanssa. + +"Päästäkää irti, surkeat!" Joonas työnsi Heikkiä ja Moonua toisistaan +erilleen. Pian se onnistuikin, ja sitten ovesta ulos pyrkimään. Vaan +tuskin oli hän astunut kynnykselle, pitäen oikealla kädellä kiinni +Moonusta, kun hän vasemmassa käsivarressaan tunsi kipeän pistoksen. +Tämä oli jo liikaa! Salaman sukkeluudella kääntyi Joonas katsomaan +taaksensa, ja ehti paraiksi näkemään miten Teerelän Heikki pisti puukon +taskuunsa. + +Junkkari aikoi kadota joukkoon, mutta ei sitä ehtinyt, ennenkuin sai jo +semmoisen paukauksen Joonaan nyrkistä, että tupertui pyörtyneenä +lattiaan seinän viereen. Joonas vaaleni, luuli ensin miehen henkensä +heittäneen, mutta havaitsi kohta, että tämä liikahteli. Juuri silloin +juoksi huoneesta hänen sivutsensa mies huutaen: + +"Oi -- oi -- oi! Teerelän Ville löi puukolla -- hän murhasi minun!" +Mies kaatui portaille ja parvi kokoutui hänen ympärilleen; siihen jäi +Joonaskin. + +Siunauksia, avuksihuutoja, itkua. + +Tappelu oli murhasanoman levittyä laannut. + +Nimismieskin saapui paikalle; kuoleva oli jo silloin vetänyt viimeisen +henkäyksensä. Hiljaisuus, jota vähän aikaa takaperin olisi ollut vaikea +mielessäkään kuvitella, vallitsi. + +"Onko tullut murha?" kysyi nimismies. + +"On", kuului useita vastauksia. + +Nimismies astui kiireesti portaille. Hänen muassaan tulleet miehet +seurasivat. + +"Kuka on murhaaja?" kysyi hän katseltuaan kuollutta. + +Jotain suhistiin, mutta selvää vastausta ei kuulunut. + +"Kuka on tehnyt murhan?" Nimismiehen ääni oli nyt jo tiukempi. + +Joka taholta kuului epäröivää suhinaa; korvaan sattui useasti nimi: +"Teerelän Ville". + +Nimismies tunsi nimen. Tiesi nyt myöskin, kuka oli murhan tekijä. + +Varmana tästä ja perustaen kysymyksen kuulemiinsa kuiskauksiin, kysyi +hän: + +"No missä hän on?" + +"Tuolla porstuassa!" vastattiin useasta suusta, ja jokainen näytti +olevan täydellisesti selvillä, kenestä oli kysymys. + +Nimismies astui porstuaan ja viittasi miehilleen, jotka seurasivat +perässä. + +Teerelän Ville oli koko ajan seisonut porstuassa, hiljaa tuijottaen +portaille. Vaan kun nimismies astui jalkansa kynnyksen yli, loikkasi +Ville suutupaan ja näytti aikovan paeta avonaisen ikkunan kautta, mutta +useita rivakoita käsiä tarttui samassa hänen niskaansa. + +"Mitä minusta tahdotte?" kyseli tuikeasti kiinniotettu, riuhtoen +irralle päästäkseen. + +"Hiljaa!" Nimismies oli totinen. Villekin vaikeni. Ruununpalvelija otti +taskustaan parin käsirautoja. Ville vaaleni yhä. + +"Tänne kätesi" kuului komento. + +"Mitä varten? En minä ole mitään tehnyt!" + +"Miksi pakoon aijot sinä kurja, jollei mikään omaatuntoasi paina?" + +"Mutta minä en ole syyllinen". Villen ääni oli hätäinen ja värisevä. + +Nimismiehen ääni oli vakavan juhlallinen, kun hän lausui, luoden +silmäyksen ympärillä oleviin: + +"Se, joka teistä voi sanoa, että tämä on syytön tuohon murhaan, +nostakoon ylös kätensä!" + +Jokaisen silmät lensivät uteliaasti ympäri huonetta, vaan yhtäkään +kättä ei näkynyt ilmassa. + +Sanaakaan enään lausumatta, otti nimismies Villen kädet ja kytki ne. +Ville ei vastustellut. + +"No viekää mihin tahdotte, ei tämä poika pelkää. Mutta murhaa en ole +tehnyt". + +Ville koetti saada äänensä röyhkeämmäksi, mutta turhaan; -- se tuli +kuin maan alta, vienosti koleana ja värisevänä. + +Nimismies kääntyi poispäin. + +Jokaisen huomio oli tähän saakka ollut niin kiintyneenä edellisiin +tapauksiin, että nyt vasta huomattiin Heikki, joka nurkassa voihkasi. +Nimismies astui otsa rypyssä sinne. + +"Kuka on sinua lyönyt, -- missä on haavasi?" nimismies uteli. + +Heikki käänsi vaivalla itseänsä ja viittasi kädellään Niemelän +Joonaasen, joka sanatonna seisoi taampana. + +"Tuo", sanoi lyöty. + +Nimismies katsoi osotettuun suuntaan. + +"Häh -- mitä -- Joonasko?" hän kysyi ilmeisesti kummastuneena. + +"Nii-in". + +"Missä on sitten sinun haavasi?" + +Heikki osoitti takaraivoaan. Sitä tutkittiin, vaan haavaa ei siellä +ollut; ainoastaan iso kuhmu. + +"Kuinka sinäkin, Joonas, teet tämmöisiä töitä ja tuletkaan tämmöisiin +paikkoihin? Sinusta olen luullut toki parempaa". + +Sana ei tahtonut kulkea Joonaan suusta, kun hän sitä yritti. Kuitenkin +se vihdoin onnistui niin, että hän selvitti mitä varten oli tullut ja +mitä varten oli Heikkiä lyönyt. + +Heikin iskemä haava oli hyvin pieni, mutta se vuosi verta, vaikka sitä +oli koetettu huivilla ympäri sitoa, ja se todisti puhujan puolesta. +Moniaat näkijät todistivat selityksen oikeaksi. Mutta olipa niitäkin, +jotka väittivät Joonaan syyttä tappeluun ryhtyneen. Väittely oli +syntymäisillään, mutta nimismies sen lopetti murinaan. + +"Kuinkahan lieneekin", virkkoi nimismies vihdoin, "tämä asia täytyy +tulla tarkemmin tutkituksi. -- Joonas tulkoon vankivartijan luo". +Harmaana kasvoiltaan kuulteli Joonas käskyä. Monen kasvoilla kuvastui +hämmästys, sillä vähimmän kaikista olivat he Joonaan kiinnijoutumista +osanneet aavistaa. + +"Pannaanko minut rautoihin?" kysyi Joonas kumealla äänellä, ja astui +nimismiehen eteen. + +"Ei vielä ainakaan". + +Kysyjä siirtyi näköjään kiitollisena sivulle. + +Viimeisten tapausten aikana olivat tappelijat osanneet paeta paikalta +niin tyyni, ettei ollut enää jälellä kuin muutamia. Vaan kun ei +niidenkään päälle kuulunut mitään erinäistä syytöstä, jäivät he +nimismieheltä rauhaan. Tyttöjä sekä kylästä kokoontuneita akkoja ja +ukkoja oli paljon paikalla. + +"Kumma ettei täällä ole tehty useampia murhia!" ihmetteli nimismies kun +hänelle kerrottiin tappelusta. + +"Kummapa kyllä, mutta pahimmilta saatiin jo päivällä puukot pois, eikä +niitä enää ollut kuin viimeksi tulleilla". + +"Eikö kukaan muu saanut puukonhaavoja, kuin Joonas ja murhattu?" + +"Saivat kyllä, monet, mutta ne olivat itse niin syyllisiä tappeluun, +että katsoivat kentiesi paremmaksi pitää ne hyvänään, kuin ruveta +ilmoittelemaan". + +Nimismies toimitti väen hajalle ja käski jonkun viemään murhatun +leikkaushuoneelle. + +Pidätetyitä lähti hän miehineen viemään vankikulettajalle. + + + + +III. + + +Jäätyään yksin kotiin, kului Johannalta aika hitaanlaisesti. Isä nukkui +koko päivän ja ainoastaan joitakuita kyläläisiä sattui pikimältään +pistäytymään. Johanna kutoi sukkaa ja mietiskeli. Toisinaan, kun ei +isäkään sattunut kuorsaamaan, oli tyttö nukahtamaisillaan, mutta +silloin hän meni ulos, huuhtoi kaivo-vedellä kasvonsa ja tuli +virkeämmäksi. + +Johanna oli juuri kasvojensa pesun päättänyt, istunut uunipenkille ja +alkanut rivakasti kutoa sukkaansa punaista raitaa, kun ovi avautui ja +sisään astui vaivalloisesti liikkuva vanha eukko, jota kylän kesken +nimitettiin Saaraleenaksi. + +Tuskin oli Saaraleena saanut oven sen verran raolleen, että siitä sopi +pään sisään pistää ja nähdä Johannan, kun jo alkoi: + +-- "Siunatkoon! -- pitääkö mun uskoa silmiäni, että Johanna olis pois +kisalta. -- Totta totisesti, mitähän nyt pojat sanovat, kun ei tuo +lintujalka ole siellä valssaamas. -- Kyllä Siipelän Kallella ja +Kuppilan Iikalla on ikävä! Tiedän sen varmaan, koska ovat monta kertaa +pyytäneet mun -- mutta mitäs tuosta puhun. -- Kylläpä sinä jo +ymmärrätkin. -- Mutta on siellä vaan monella muullakin kaipausta. +Kehutaan, että Niemelän Joonaskin meinaa, mutta sitä en minä ikänä +usko... Köyhä! Millä se komiain korvalle, sellaisten kuin Kuppilan +Iikka ja Tammiston Samppa? -- Noo, johan sekin nyt mies miehenänsä +menee ja sanotaan, että sillä on rahaakin neljä tuhatta markkaa. Mutta +pian se raha on mennyt, kuin ei ole taloa niin kun tälläkin Kuppilan +Iikalla ... puoli manttaalia, lapsi! -- Se on jo koto se, johon sopii +emännäksi mennä. Kyllähän Kuppilas on Miinakin, tytär-Miina, mutta sen +isäntä suoraa rahalla, kun on kyllä sitä". -- Saaraleena levitti +käsiänsä. "Sen vain sanon sulle: 'valitse parahin puska, kun on kyllä +valikoiman varaa!' -- No Maija on kisalla? Se on tietty, missäs kauha +on muualla kun padas. On sekin laitaa, kun piikaleppana on kisalla ja +tyttären täytyy olla kotona. -- Mutta sellaisiahan ne ovat tämän +aikaiset piiat. En minä koskaan lähtenyt, jos tytär kotona oli, e-en! +Sen verran häpyä mulla oli". + +Nyt vasta tuli aikaa Johannalle jotain vastata, sillä muori alkoi +kaivaa nuuskarasiaansa. + +"En minä halunnutkaan kisalle, käskin Maijan vain mennä, hänen teki +mielensä". Mutta Johanna puhui kuuroille korville, sillä muorin kaikki +aistit olivat kiinnitetyt omiin asioihinsa. + +"Noh -- noh -- mitä -- missä -- missä --?" äännähteli hän, kun monista, +kaikenlaisella kamalla täytetyistä taskuistaan etsiskeli tuohista +ystäväänsä, eikä tavannut sitä. + +"Mutta -- voi tyrä sekänä! Missä juuttahilla on nuuskatoosani?" +Saaraleenan hätä oli sydämellinen. Uskollinen toveri, lääkäri, +lohduttaja, ruoka ja juoma; kaikkein näiden sijassa on köyhällä +vaimolla nuuskarasia. Nyt pelkäsi Saaraleena sen kadottaneensa. + +"Oletteko kadottanut?" + +"Älä puhu, lapsikulta! Tulispa siinä vahinko. -- Mutta tu -- tuolla se +pahahenki nyt vihdoinkin on! -- Tule nyt sieltä käsiin, nokkani on +tyhjä kun pesty kastrulli. -- Kas niin, ota nyt vastaan kuonokulta mitä +tässä tarjotaan! Ota Johanna sinäkin, se on oikein kanvertilla +kryydättyä, ja siellä on 'tunkkapöönäkin'". + +"Vai on tunkkapöönäkin, mikä se on?" + +"Se on ympyräinen niinkuin papu; -- kaiva sormellasi sieltä toosasta, +kyllä sen löydät". + +"Ka, niin on; -- sepä on!" + +"Mitä sinä siitä Maijasta tykkäät, onko se hyvä piika?" + +"En minä hänestä ainakaan mitään moiti". + +"Joo'o, mutta kamala se on, kun kisalle menee, eikä tytär". + +"Eihän se mitään ole". + +Saaraleenan silmät vilistelivät nyt jo viililautasilla ja hän alkoi: + +"Teillä on paljo särvintä, mutta eihän ole kummakaan, teillä on hyviä +lehmiä ja hoidetaan hyvin. -- Sisar-Tiina sanoi, että Teereläs on niin +hyvää piimää, ettei koko kyläs semmoista, niinkuin tervaa, niin +toimitti sisar-Tiina. Mä sanoinkin jotta tarvittispa sitä saada +maistaa. -- No Heikki ja Ville ovat tietysti kisalla. Kumma kun eivät +ne jo ole akkoihin sekaantuneet, vaikka en minä tiedä jos ovat jo +yrkämiehinä. Minä niin vähä kuulen ihmisten asioita, en tiedä niin +mitänä -- en mitänä, -- mitäpäs minä tietäsinkään, -- kukapas +tämmöiselle semmoisia puhuisi". Saaraleena huiskutteli ruumistansa ja +näytti tuntevan itsensä hyvin hyljätyksi samalla, kun taas antoi +silmäinsä vilistää pitkin viilipyttyriviä. + +"Kukahan huolisi semmoisista juopporateista, kun veljeni ovat". + +"Se vasikka elää, joka juo. -- Mutta kuinkas isä vaari jaksaa? Eipä +häntäkään kotona näy". Saaraleena tirkisteli salavihkaan myyrän +silmillään sänkyyn ja taas hyllykaapin päälle jossa oli erillaisia +ruokapyttyjä. + +"Makaa". Johanna näytti jo alkavan tuskastua uteliaasen vieraasensa. + +"Joo'o, vanhat tarvitsevat lepoa. Kun minäkin menen kylästä mökille, +niin täytyy panna aina vähäksi aikaa levolle sänkyyn. Olen jo ruvennut +väsymään. -- Olisko sinulla Johanna kaljaa? Antaisit mulle vähän juoda, +kurkkuani niin kuivaa". + +Johanna otti tuopin pöydältä ja antoi muorin käteen. Kova näytti jano +olevankin, sillä Saaraleena veteli aika siemauksia. + +"Uh huh huh, kuinka mä kovin join. Sepä nyt vasta oli hyvää kaljaa, +oikein juhlajuomaa. -- Tuhansia kiitoksia, Johanna-kulta". + +"Oliko edes kyllä? Minä menen lisää laskemaan", keskeytti Johanna, kun +sai käteensä tyhjän tuopin. + +"Ei ei, sitä oli kyllä. Älä mene ainakaan minua varten laskemaan. Mutta +jos sinulla on piimää, niin pane sitä vähä tuonne leiliini. Täytyy jo +ruveta kotiinpäin hankkimaan". Johanna sai leilin käteensä, ja muori +jatkoi: "Niinkuin äsken sanoin, ota vaan mieheksesi Kuppilan Iikka, +niin et kauppaas kadu!" + +Mummo olisi kentiesi vielä jatkanut, mutta hän keskeytyi siitä, että +Maija tuli suurella kiireellä tupaan. + +"Lakatkaa jo noista hullutuksistanne!" käski Johanna kun kuuli Maijan +tulevan. + +Maija oli hätääntynyt ja palavissaan. + +"Voi hyvä Jumala!" hän huusi ovesta tultuaan, "voi Johanna parka, mitä +nyt on tapahtunut! -- voi, voi! Älä nyt sentään kovin pelästy -- --" +Maija istui hohuuttaen penkille. Johanna jäi hämmästyneenä leili +kädessä seisomaan keskilattialle ja Saaraleena repi huivia korvainsa +päältä, että paremmin kuulisi. + +"Mitä, mitä on tapahtunut?" + +"Ville on tehnyt murhan". + +"Murhan!" äännähti Johanna ja leili putosi kädestä lattiaan. + +Muori oli kiintynyt tarkastelemaan Maijaa. "Voi armahda, voi armahda, +voi armahda!" huokaili hän ja huiskutteli hartaasti ruumistaan. "Ja +nyt joutuu poikaparka kiinni, voi laupias isä!" + +"Ja kenenkä on hän...?" änkytti Johanna kasvoiltaan vaaleana. + +Maija mainitsi murhatun nimen. + +"Missä on Heikki?" + +"Niin, -- Heikkiä on lyöty, häntä tuodaan pian kotiin". + +Tämä sanoma Heikistä ei juuri näyttänyt erityisesti Johannaan +vaikuttavan, eikä hän edes kysynyt, kuka oli Heikkiä lyönyt. +Kuvapatsaan tapaisena seisoi hän tuijottaen Maijaan. + +"Laupias Jumala!" hän huudahti, "mitähän hirmuja se viina vielä +saattaakaan matkaan tässä kurjassa talossa..." Hän tyrskähti itkuun ja +peitti kasvonsa esiliinallaan. + +"Lapsi-parka, kyllä sulla on suruja, mutta pane nyt piimää sinne minun +leiliini, että pääsisin -- ka tuollako se leili onkin, lattiassa? Mitä +varten sinä sen sinne heitit? -- Voi kummaa! Entä ei ole kuitenkaan +mennyt rikki", pani Saaraleena ja tarkasteli vanhaa likaista leiliänsä. + +Johanna rupesi nyt kiireesti liikkumaan, ikäänkuin jotain etsien. + +"En ehdi, en ehdi nyt, -- oi! tulkaa toiste Saaraleena, niin minä annan +teille piimää, mutta nyt en ehdi, minä menen katsomaan sinne tappelu +paikalle -- --" + +"Mutta Johanna! Mitä sinä teet siellä? Heikki tuodaan pian kotiin ja +Ville viedään vankivartijan luo, ja muuten on enin osa jo lähtenyt +sieltä pois", selitti Maija. + +"Mutta murhatun tahtoisin nähdä, että oikein veljeni tuntisin. Mitä +Ville sanoi kun kiinni pantiin?" + +"Mitä hän sitten sanoi ... kerskaili vaan". + +"Ja vielä kerskaili! -- Voi hirmua, kun aavistukseni kävi toteen! -- +Miksi juuri pitää minun sukukuntani olla tämmöistä?" + +Johanna riensi ulos. + +Saaraleena oli myöskin jo pois lähdössä. + +"Tuopa nyt vasta on riivattu tuulihattu, kun oli vähällä särkeä hyvän, +Matti vainajan tekemän leilini. Ei Teerelän juopoista olisi ainakaan +ainoakaan kyennyt semmoista sijaan tekemään. Se meidän vainaja olikin +hyvä tekomies; pappilan rouvakin osti kerran kolme hänen tekemäänsä +askia, ja kehui niitä. -- -- -- Tämäpä nyt vasta on konstia, kun +viivyttää ja odotuttaa ihmistä täällä koko päivän, eikä sitten annakaan +piimää, muutama trulli! Lähtee vaan. -- Mutta oma syyni, olisihan minun +pitänyt jo tullessanikin tietää kuinka täällä käy, aina täällä +tapellaan. Täytyy nyt jo mennä, niin kauan kun edes pääsee eheällä +nahalla". + +Näin haasteli muori itsekseen, mutta kuitenkin niin kovalla äänellä, +että Maijakin sen taisi kuulla. Sitte alkoi liikata pois. + +Maija huokaili vaatteita muuttaessaan ja lähti ulos, luultavasti +lehmiä noutamaan. + +Vähän aikaa sen jälkeen heräsi isäntä-ukkokin pitkällisestä unestaan. +Hän oihkasi pari kertaa sängyssään, sillä helteisen ilman vuoksi oli +hyvin palava. Raotti vähän etehitten syrjää, ja äyhkäsi karkealla +äänellä: + +"Juotavaa!" + +Vastaukseksi ei kuulunut muuta kuin kärpästen surinaa, joista parvi +etehitten avattua lensi julkeasti ukon nenälle. + +"Sooh!" pani ukko ja pyyhkäsi pois. + +"Onko ketään siellä?" huusi hän ja kurkisteli pitemmälle sängystä. + +Ei vastausta kuulunut. + +"No ovatko ne hiiden kattilassa joka sorkka?" hän sitten myrisi, ja +alkoi kömpiä lattialle. Asteli pöydän luo ja tirkisteli juotava +tuoppiin joka vielä oli äskeiseltään tyhjänä; se lennätettiin nyt +takapenkille, niin että kaksi rannetta katkesi. Oviloukossa seisoi +vesikorvo. Täytyihän ukon nyt veteen tyytyä, kun ei kuitenkaan +viitsinyt mennä kellarista kaljaa laskemaan. Vaan vesinappo oli poissa. +Väsyttävää oli etsiminen, täytyi ottaa tuon tyhjän puutuopin +takapenkiltä, johon se äsken heitettiin. + +"Niinpä sekin vuotaa kun kassi, menivätkö ne vanteet nyt poikki? +Löyhiäpä ne olivatkin!" paneskeli ukko, kun vesi norona juoksi +uurteista lattiaan. Sammutettuaan janonsa, heitti hän tuopin +pöydälle. -- + +Pihalta rupesi kuulumaan ihmisääniä. + +"Ketähän sieltä on tulossa? Lienevätköhän poikia, vai onko Tervahaudan +Juha liikkeellä? -- Onkohan tuolla pullossa vielä viinaa?" Näin +itsekseen haastellen, asteli kaappinsa luo. Vaan tyhjänä oli joka ainoa +pullo. Useammista koki hän kallistaa suuhunsa, jos sattuisi jotain +valumaan, mutta kaikki turhaan. + +"Kaikki on tyhjänä, ei niin tippaakaan. -- Taitaa olla parasta, että +menen uudestaan sänkyyn, koska niin rasittaa ja painaa", puheli +kömpiessään vuoteelle. Sitten veti hän esiripun tiukasti kiinni ja +rojahti selälleen puhkuen ja ähkyen. + +Rähinätä, jonka ukko sattui pihalta kuulemaan, pitivät Heikin +saattajat. Johanna oli tullut näiden vastaan, vaan palannut siitä +takaisin, kun oli kuullut, että murhattu ja murhaaja olivat jo sieltä +kukin paikoilleen korjatut. + +Äänettömänä ja sanaakaan virkkaamatta kulki Johanna rattaiden sivulla, +joissa Heikkiä kotiin kuletettiin. + +Heikki makasi rattailla ja vilkasi toisinaan arasti sisartaan, sillä +hän luuli huomaavansa, että tämä liian tarkoin hänen menetyksiään piti +silmällä. + +"Kuka sinua on lyönyt?" kysyi Johanna. + +Heikki katsahti ilkeästi Johannaan. + +"Niemelän Joonas". + +Johanna näytti joutuvan hämille. + +Heikin olisi tehnyt mieli katsoa Johannan kasvoihin, mutta tämä oli ne +toisaalle kääntänyt. + +"Oih!" oihkasi Heikki. + +Johanna oli taasen saanut sisällisen riehunsa osaksi asettumaan. Taasen +katseli hän veljeänsä ja pudisti päätänsä. + +"Niin kipeä ei hän ole kuin hän tahtoo luulotella, vanha +teeskentelijä", mutisi Johanna. + +Kun oli päästy Teerelän pihalle, kannettiin Heikki tupaan. + +"Oih, oih!" valitti tämä. + +"Oletko tosiaankin niin huono, ettet kykene itse tupaan menemään?" +kysäsi Johanna, ja pieni ilveily näytäikse suun sopissa. + +Heikki purasi huultansa, mutta ei vastannut mitään. + +Johannan silmät iskivät kiukkua. Hän valmisti kuitenkin sijaa +ovisänkyyn, kun ei tahtonut vieraitten nähden ja kuullen ruveta +paljastamaan veljensä luultua halpamielisyyttä. + +"Oih, voih!" pani Heikki kun laskettiin vuoteelle, ja oli vaipuvinaan +kokonaan uuvuksiin. + +Peräsängyn esiripun raosta tirkisteli kaksi silmää, ja tirkistelijä +murisi hiljaa itsekseen: + +"Mitä onko tuo nyt saanut rykäänsä? Sepä sattui kohdalle!" + +Heikin tuojat lähtivät pois ja Johanna pistäysi ulos. + +Silloin, yhtä aikaa, tempaistiin molempain vuodetten esivaate syrjään. +Isä ja poika silmäilivät toisiaan. + +Kun tätä katselemista oli hetkinen kestänyt, virkkoi isä, ikäänkuin +paremman puheen puutessa: + +"Onko sinua lyöty, vai mikä sinun on?" + +"On", kuului vähän ajan kuluttua murahtava vastaus. + +"Kuka?" + +"Tiedättehän, ettei niitä miehiä kasva joka mättäällä, jotka tätä +poikaa lyömään kelpaavat". + +"Kuitenkin lie se nyt kuitenki joku ollut, joka siihen on kyennyt!" + +"Niemelän Joonas", laski Heikki hammasten välistä. Sitten käänsi +kasvonsa seinään päin, ikäänkuin merkiksi, ettei hän enään halunnut +jatkaa puhetta siitä aineesta. + +Mutta ukolla oli vielä kysyttävää. + +"Missä Ville on? Toivoakseni ei hänen ole asiat yhtä huonosti kuin +sinun, sillä hänessä luulen löytyvän kuitenkin miehen vastusta". + +"Liiaksikin". + +"Mitä sanot?" + +"Sanon, että hänessä on miehen vastusta liiaksikin!" Poika matki isänsä +äänen painoa. + +"Mitä sillä tarkoitat?" + +"Sitä, että hän istuu vankivartijan luona murhasta". + +"Mitä sanoit?!" kiljasi ukko, mutta ylöskavahtaminen sängystä sekä +hämmästys kasvoilla merkitsivät, että hän oli oikein kuullut. + +Johanna tuli samassa sisään, hänelle huusi ukko vastaan: + +"Johanna! Onko totta mitä Heikki sanoo, että Ville on tehnyt murhan?" + +"Kuuluupa olevan". + +Johannan ääni oli valittava, ja itku, joka jo ulkona oli vuotanut, +puhkesi nyt entistä katkerampana. Tyttö vaipui penkille istumaan. + +Saamainsa tietojen nojalla kertoi Johanna isällensä tämän tapauksen +erityis-seikkoja. + +Ukko raivosi, riehui kuin hurja hullu, tahtoi musertaa ja rikki raastaa +kaikki mitä saatavilla oli. + +"Hevonen kotiin!" hän Johannalle huusi, "minä tahdon mennä Villen luo!" + +Johanna lähti vapisten hevosta noutamaan. + +"Helvetti, minkälaisia heikkohenkisiä ne ovat, -- kun yhdestä puukon +pistosta heittävät henkensä! -- Ja semmoisten tähden täytyy nuoren +pojan ottaa raudat jalkoihinsa. -- Mutta se onkin mies, joka rautoja +kantaa, eikä se, joka lautoihin pannaan, -- -- -- Oli se sentähden +liian nuori, tuo poika, rautoja helistelemään -- toista olisi, jos ne +minun jaloissani -- minäpä niitä osaisin kantaakin, koska kaksi kertaa +olen jo siinä koulussa ollut. -- -- Minä oikeastaan olen luotukin +linnaa varten, -- minä olen itse tappelumies, minä! Kuka on kuullut +minun milloinkaan aristavan! -- Mutta tuo poika, se saattaa ruveta pian +urajamaan ja sitten kaikki lörppöhuulet häntä äikistelemään! -- Mutta +sitä en minä kärsi, en! Ennen tahdon mennä poikani kanssa Siperiaan!" + +Näin raivosi ukko ja viskoi kaikki eteensä sattuvat huonekalut, ynnä +muut, nurinniskoin. + +Poikakin, joka ovisängyssä makasi ja katseli isänsä raivoamista, pysyi +siellä ääneti, sillä vaikka tottunut tuommoiseen, oli tämä raivoaminen +kuitenkin outoa entiseen verraten. Heikki ymmärsi, että se oli -- isän +rakkautta. + +"Niinhän mellastatte kuin hullu", Heikki vihdoin virkkoi. + +"Kitas kiinni, sinä jäneksen poika, jota jokainen nulikka helposti +kurittamaan kelpaa!" + +Heikki kirasi hampaita ja kääntyi muristen seinään. + +Johanna tuli tupaan ja ilmoitti tuoneensa hevosen. + +"Pane, Johanna, se valjaisiin". Ukon ääni oli lempeä, melkein itkevä. + +Tytär loi kummastuneen katseen isäänsä, ja lähti täyttämään tämän +käskyn. + +"Löytyyköhän minunkin isässäni ihmisellisiä tunteita, vai mitä merkitsi +tuo ääni?" mietiskeli Johanna asettaessaan hevosta aisoihin. + +Tuvassa puuhaili ukko lähtöä. Hän meni vielä, kun jo muuten oli valmis, +kaapin luo, otti sieltä pari tyhjää pulloa, sekä puheli itsekseen: + +"Täytyyhän sille viedä edes viinaryyppy lohdutukseksi, mutta näissä +pulloissa ei ole mitään. -- Lieneeköhän sillä Jaakon Kaisalla? +Melkeimpä luulen, ettei sen viina lopu ikänä. Tuolla Kuppilan +syytinkiäijällä sitä varmaan on, se keittää sitä luvallisilla ja +luvattomilla ajoilla. -- Rahaa ei ole kun puolen tuopin hinta, mutta +antakoon toisen puolen velaksi". + +Pullot taskuun pistettyään, meni hän ulos. + +Sanaakaan Johannalle virkkaamatta, otti ukko suitset käteensä ja istui +rattaille. Pelokkaasti vavahteli hevonen, hänen kosketellessaan +suitsia. + +Tomu pölisi kujasta ja peitti paksuun pilveensä ajajan ja hevosen. + +Johanna huomasi pullon isänsä lakkarissa ja näki miten tämä kujalta +poikkesi Kuppilan pihaan. Käsittäen helposti, mitä asiaa sinne oli, +pääsi huokaus rinnastaan ja hän puhkesi hiljaa sanomaan: + +"Sitä viinaa taas! Kun ei sitä maailmassa olisikaan, niin minunkin +isäni ja veljeni voisivat olla ihmisiä --". + + + + +IV. + + +Kummastukseksensa näki Johanna tupaan tullessaan, että Heikki oli +noussut vuoteeltaan, ja etsiskeli pöytälaatikoista ja kaapeista ruokaa +suuhunsa. + +"Joko se äijä meni?" kysyi Heikki, nähtävästi hämillään. Sillä hän +aavisti, että Johanna kummasteli hänen pikaista parantumistaan. + +"Jo", vastasi Johanna, katsellen todellakin kummastuksella veljeänsä. + +"Mitä siinä töllöttelet? Laita että saan syödä!" hurisi sairas jotenkin +terveesti. + +"Eikö se saa vähän kummastuttaa, kun sinä niin heikosta lyödystä tulit +noin pian terveeksi?" + +Johanna puhui ivallisella äänellä. + +"Terveeksi! -- Kuka sanoo, että minä olen terve? Mutta täytyyhän +yrittää edes syödä, jos ei mieli nälkään kuolla". + +"Mutta eikö vähän niinkuin kaivele omaatuntoasi, kun sinun tähtesi +täytyy toisen istua vankeudessa, eikä sinulla luullakseni ole +kirpunkipua, ainakaan enää huomenna?" + +"Vai niin. Sinä tahtoisit, ettei kenenkään, joka minua lyö, tarvitseisi +saada siitä mitään rangaistusta. -- On siinäkin sisaren luontoa, on! -- +Luulet kai saavasi Niemelän Joonaan mieheksesi, epatto! Mutta sitäpä +luullakseni saatkin odottaa, tunteehan sinun ilkeän luontosi jo kaikki +ihmiset. -- Jos on minulla luontoa, niin on sinulla kahta hirveämpi --" + +"Hillitsehän jo suus, kelvoton! Ja sano milloinka olen ajatellut +saavani Niemelän Joonasta valehtelija! -- Jospa jolloinkin olisinkin +sitä ajatellut, niin tiedänhän, että semmoiset toiveet olisivat turhia, +kun sinä ja Ville olette hurjalla elämällänne saattaneet koko perheen +ja talon perikatoon. -- Joonas on kunnon mies, eikä luultavasti halua +milloinkaan semmoisen miehen langoksi kuin sinä olet --". + +"Kas kas kas! Ottipa luontoon, niin kuin pitikin, mutta --" + +"Salata en tahdo sinultakaan, että surkuttelen Joonasta, joka ei ole +milloinkaan ennen tappeluihin sekautunut, kun hänen täytyy nyt istua +raudat jaloissa semmoisen miehen tähden, joka ei muuta osaakaan, kuin +juoda ja tapella --" + +"Etkö sinä tuki nyt jo suutasi!" huusi Heikki ja ryntäsi sisartaan +kohti. Mutta tämä nähtyään, että vihuri lähestyy, pakeni ulos kovalla +vauhdilla ja löi oven perässään kiinni. Portailla tölmäsi hän yhteen +sisään pyrkivän nimismiehen kanssa. Kumpaseltakin pääsi huudahdus. + +Heikki, joka aikoi rynnätä sisarensa perään, kuuli jo, kun hän oli +tuvan kynnyksellä, että Johanna sattui portailla jonkun kanssa yhteen. +Sen johdosta teki hän viisaan päätöksen: veti oven kiinni ja meni +sänkyyn vällyjen alle odottamaan mitä tuleva oli. + +Hämmästyneinä tuosta aavistamattomasta yhteentörmäyksestä, ponnahtivat +Johanna sekä nimismies takaperin. + +"Mitä elämää te täällä pidätte?" kysyi viimemainittu vihdoin. + +Johanna ei vastannut mitään, vaan astui häpeissään silmät alaspäin +luotuina tupaan; nimismies seurasi jälestä. + +"Käykää istumaan", kehoitti Johanna matalalla äänellä. + +Vieras seurasi kehoitusta ja istahti penkille. Johanna katseli +ikkunasta ulos; hyrähti vihdoin itkuun. + +Nimismies katseli sääliväisesti tyttöä, ja kysyi: + +"Kenenkä edellä sinä äsken ulos juoksit?" + +Johanna katsahti epäröiden ovisänkyyn päin. Kyselijä seurasi Johannan +silmäin kulkua ja kysäsi vihdoin: + +"Missä Heikki on?" + +"Tuolla", vastasi Johanna matalalla äänellä, ja viittasi kädellään +sänkyä kohti. + +"Onko hän hyvin heikko?" + +"En minä tiedä". + +Nimismies astui vuoteen luo, raotti esirippua ja kysyi: + +"Kuinka sinä nyt voit?" + +Heikki makasi kasvot seinäänpäin käännettyinä ja oli nukkuvinaan. + +"Onko täällä huoneessa ketään muita?" kysyi taas nimismies Johannaan +kääntyen. + +"Ei", vastasi tämä, + +"Heikin edelläkö sinä äsken ulos juoksit?" + +Johanna tyrskähti taasen itkemään ja peitti kasvonsa esiliinallaan. + +"Jos sinä menisit vähäksi aikaa ulos, meillä olisi Heikin kanssa kahden +kesken puhuttavaa". + +Johanna lähti ja otti lypsin-astiat mukaansa, sillä Maija jo kuului +ajavan lehmiä tarhaan. + +"Kuinka sinä voit?" kysyi nimismies taas, päästyään Heikin kanssa +kahdenkesken. Kysymys koski kuuroja korvia. + +"Kuuletko sinä!" Tämä lausuttiin jo kiivaanlaisesti, ja Heikki sai +luultavasti tuntuvan töytäyksen kylkeensä, koska kiljasi sairaan +äänellä: + +"Ai-ai!" + +Nimismiehen silmät iskivät tulta, mutta hän hillitsi kiukkunsa ja +jatkoi kyselemistään ivaillen: + +"Vai niin, koskiko se noin? Oletko siis hyvin kipeä?" + +"Minä olen aivan kuin rikki piiskattu". + +Heikki käännähtihe nyt jo lattialle päin. + +"Sait luullakseni oikein lämpimän saunan?" jatkoi nimismies. + +"Olihan sitä siinä". + +"Voitko nousta ylös?" + +"Vaivalla kyllä". + +"Koetappa nyt nousta, jos voit". + +Heikki väänsi itsensä nähtävällä vaivalla sängynlaidalle ja valitteli +kyljessään olevaa kovaa pistosta. + +"Oih oh oh!" + +"Todellakin näytät kipeältä". + +"Oih! niin olen. -- Kyllä se oli kolahdus". + +Heikki valitteli kipeällä äänellä yhteen jaksoon. Nimismies alkoi +taasen puhua: + +"Oikeastaan tulinkin tänne puhumaan kanssasi tämän päiväisistä +tapahtumista, ja kysymään sinulta josko sinä vaadit pidettäväksi +Niemelän Joonasta vankeudessa?" + +Potilas veti syvään henkeänsä, sillä hänessä näytti elävän se toivo, +ettei tuo odottamaton vieras ollut huomannut häntä, kun hän sisarensa +perään kipaisi. Ottaen vielä entistä kituvamman muodon ja äänen, hän +virkkoi: + +"Te näette itse, hyvä nimismies, kuinka minä o-ai! kun taas pisti -- +olen heikko. Voiko jättää semmoisen työn rankaisematta?" + +Nimismiehen poskilihakset nouseskelivat. Vähän ajan kuluttua hän äkkiä +kysyi: + +"Kuka se oli, joka äsken tuota tyttöä takaa ajoi, kun minä tänne +tulin?" + +Sairas kavahti, vilkasi nimismiestä hätäisesti: + +"Mitä tyttöä takaa ajoi?" + +"Sitä tietysti, joka tässä oli. Oliko se sisaresi, vai?" + +"Taisipa olla, mutta en minä tiedä kuka häntä olisi takaa ajanut", +jutteli Heikki viattoman näköisenä. + +"Sinä tietysti, kun ei täällä muita ole". + +"Minäkö? -- Jumalan tähden! Kuinka minä nyt ketään kelpaisin takaa +ajamaan?" + +"Mutta kukas se sitten oli?" + +"En tiedä, herra vallesmanni, minä olen nukkunut vähän, enkä siis tiedä +mitä täällä on tapahtunut". + +"Minun siis täytyy kysyä sisareltasi!" + +"Ei, älkää tehkö sitä kunnioitettava nimismies. Sisareni on ilkeä +ihminen, ja saattaisi valehdella minun päälleni". + +"Mutta minä tahdon selvän, ja pian!" + +"Voi! -- olisinkohan ollut houreessa -- ja --?" + +"Ja sitten juossut sisaresi perässä". + +"Niin --". + +"Oletko usein houreessa?" + +"Olen hyvin usein, näin kipeänä ollessani, -- oih!" + +"Ja luulet siis nytkin olleesi houreessa?" + +"Niin, -- en tiedä, josko olisin ollut --" + +"Täytyy kysyä sisareltasi". + +"Hyvä kunnioitettava vallesmanni, hän valehtelee". + +"Entäs, jos sinä valehtelet?" + +"En minä -- -- kuinka minä näin kipeänä". + +"Kurja heittiö!" karjasi nimismies täydessä raivossa ja hapuili +poveansa kädellään. + +"Sinä tunnustat siis, että sinussa oli alkusyy siihen, että Niemelän +Joonas sekaantui tappeluun ja että sinä löit häntä puukolla?" sanoi +nimismies hohuuttaen ja pisti kasakanpiiskan takkinsa hihaan. + +"Tun-nus-tan korkeasti kun-nioitettava -- nimismies", hynkkäsi Heikki, +seisoen nöyränä nimismiehen edessä lattialla. + +"Sinä menet myöskin huomenna työhön, etkä enään ruikuttele +olemattomasta kivustasi?" + +"Menen", lupasi toinen, vilkaisten pelokkaasti kurittajansa +takinhihasta vähän näkyvää piiskan vartta. + +"Minä lasken siis Joonaan vankeudesta, jossa hän on tämän päivän saanut +olla, suoraan sanoen, sinun konnuutesi takia". + +"Päästäkää vain. Mutta kyllä hänkin jouti vähän saada, kyllä siinä niin +paljo syytä oli, oli jo". + +"Sinä siis tahdot että ruvetaan prosessaamaan?" + +"Enhän minä, mutta, antaisitte hänellekin vähä..." + +"Tätäkö?" kysyi nimismies ja osoitti sormellaan pamppua. + +"Niin meinaan". + +"Se on minun asiani. Mutta sinä kai et tästä asiasta enää virka?" + +"Enhän minä, jos te nyt niin tahdotte... Minä en ole pitkävihainen". + +"Hyvä! Mene nyt siis makaamaan pohmelo pois päästäsi, että huomenna +kykenet työhön, kun minä kentiesi tulen katsoman". + +Heikki alkoi heti täyttää nimismiehen käskyjä, laskeutumalla takaisin +vuoteelle, todellakin nyt ruumiin puolesta sen verran sairaana, että +täytyi muutamia paikkoja vähän aristaa. + +Nimismies lähti. Kun hän astui pihan yli, näki Johanna hänet tarhasta, +missä oli. Tytön mielessä välähti ajatus, eikö hänen pitäisi mennä ja +sanoa totuus, ettei se Heikki niin kipeä ole... Sydäntä kouristi tieto +että Joonas istui vankikulettajalla tuon lurjuksen takia... Mutta jos +nimismies aavistaa, että Joonas ja minä... Ei! En mene. -- + +Nimismies katsahti pihan yli mennessään karjatarhaan Johannaa: "Kaunis +tyttö!" ajatteli hän, "kuinkahan tullee toimeen noiden petojen kanssa? +Vai lieneekö saman luontoinen kuin miehetkin tässä talossa? Kasvonsa +näyttävät sävyisiltä". Nimismies nyökkäsi sivumennessään Johannalle, +joka ei sitä kuitenkaan huomannut, taikka ei ainakaan vastannut. + + + + +V. + + +Sinä iltana oli monella likiseutulaisella asiaa pitäjään +vankikulettajan taloon uusia vankeja katsomaan. Tämän päiväinen tapaus +ei kuitenkaan ollut niin tavaton, eikä murhamiehen näkeminen siihen +aikaan niin harvinainen, että sen vuoksi olisi sinne niin riennetty, +päinvastoin olivat semmoiset tapaukset hyvin jokapäiväisiä; mutta +uusien vankien katsominen oli tullut niin yleiseksi tavaksi, että sinne +mentiin niinkuin kirkkoon, ainoastaan tavan vuoksi. Tietysti oli +jollakulla erityisiä syitäkin. + +Sinne oli saapunut useita Teerelän Villen "vanhoja ystäviä" ja tuoneet +kukin taskumattinsa muassaan. Näistä sai Ville auttavaa helpotusta +sydämensä surulle, joka alussa tahtoi kokonaan lannistaa hänen uhmaavan +luontonsa. Ville alkoi pian juopua ja rupesi tanssimaan ja hyppimään +hurjana ympäri huonetta, kerskuen urotyöstään. Lähelle sattuvia hän +ylpeästi sysi ja näytti olevan siihen aikaan koko talon herrana. +Kahleitaan pudisteli hän yhteen jaksoon ja ihanteli niiden heleätä +soittoa. + +Joonas istui synkkämielisenä loukossaan. Joku ystävä, Joonasta itseään +vähän vanhempi mies, istui hänen vieressään ja koki saada lohduttamalla +häntä vähän iloisemmalle tuulelle. + +"Älä nyt sentään niin kovin sure, en minä luule sen niin vaarallista +olevan", kuului ystävä sanovan. + +"Niin luulen minäkin", Joonas vastasi alakuloisesti, "mutta se on +kuitenkin varmaa, että hän kantaa lujasti päälleni, ja minun täytynee +jonkun ajan istua linnassa". + +"Vaan mitäs tuosta suret, jos täytyykin jonkun aikaa ruunun leipää +syödä, kun tietää kuitenkin, että siitä pian loppu tulee; toista se on +Villen, joka varmaan saa täyden pasman vuosia, eikä hän ensinkään näytä +surulliselta". + +"Mutta hänellä onkin toinen luonto kuin minulla; hän pitää kunnianansa +saada kuulua murhamiesten joukkoon vaan minua hirmustuttaa kun +ajattelen, että minunkin pitää semmoiseen seuraan". + +"Onhan se vaikeata rehelliselle ja aralle luonteelle, mutta täytyy +kantaa miehen tavalla kohtalonsa taakkaa ja kylläpä siihen vähittäin +tottuukin". + +"En minä voi milloinkaan tähän tottua ja Jumala minua siitä +varjelkoonkin!" + +"No niin, mutta niin paljon täytyy siihen kuitenkin suostua, ettet +siellä oloajalla kuoliaaksi itseäsi murehdi". + +"Taitaapa niin olla, mutta vaikeaksi se kuitenkin käy". + +Puhe keskeytyi nyt, sillä kumpasenkin huomio kääntyi ulos, kun pihaan +ajoi Teerelän isäntä. Hänen rattaansa jyskyivät kovaäänisesti pihan +kiviä vasten ja sen kuulivat jo muutkin tuvassa olijat. + +"Siellä tulee isäsi!" huudettiin Villelle. + +"Niin siellä tulee Teerelän isäntä!" + +"Jopa tulee vanha Masakin!" + +"Kas äijää!" virkkoi Ville, katsoen myöskin ikkunasta pihalle, -- "entä +hänkin tulee. Katsokaapas te siinä, jotka paremmin näette, kommottaako +povessa viinapullo, -- haa, luulen minä ettei se tyhjin käsin tule, se +poika!" + +"Hänen housujensa lakkari kommottaa, niin kuin ainakin. Kas sitä! +Sieltä välkähti pullonsuu kun ukko tarkasti korkkia, ja poves on toinen +pullo. Kas vaan kuinka on varaa". Näin haasteli muuan Villen ystävä. + +"Ha haa!" nauroi Ville. "Ukko on silloin aina tavallisenansa kun pullo +lakkaria kommottaa, ja silloin on hän tavatonna kun lakkari on tyhjänä. +Ei se tule huonosti poikaansa katsomaan. Mutta onpa hän jo itsekin pari +kertaa heluja kannellut, se äijä". + +Ville istui pöydän edessä olevalla penkillä ja lauloi: + + "Kakolamäki on komea taloo, + Vaikk'ei se tänne näjy, + Siell! on monen likan henttu + Ja monen mamman vävy". + +Poika lauloi vielä kun isä astui tupaan. + +"Se on oikein, poika! Onpa vielä vähän jälellä karskia luontoasi!" +sanoi ukko tullessaan tupaan. + +Kaikki läsnä olevat odottivat ukon tulevan sisään hurjana ja +kiroilevana, mutta suureksi kummastuksekseen näkivät he hänen menevän +hiljaisesti vangin luo istumaan, ja tuijottavan sanaakaan virkkaamatta +tämän rautoihin. Tuo hiljainen käytös kummastutti kaikkia, enimmin +Villeä, joka ivaten sanoi: + +"Mitä nyt tuossa niin surullisena arvelette?" + +Ikäänkuin horroksista kavahtaen, huudahti ukko: + +"Kun niin nolosti löit, että siitä kohta elämä-ikuinen reisu tulee!" + +Villeä vähän hämmästytti ukon lause, sillä hän oli pitänyt melkein +varmana, että vanhus tulisi hänen töitään ylistelemään ja kehumaan, -- +ukko tulikin moittivana ja nuhtelevana. + +Nuorukaisen otsa synkistyi ja suuremmalla vakavuudella, kuin hänessä +tähän asti oli huomattu, hän virkkoi: + +"Nuhteitten kanssako tänne tulette? Se nyt on jo myöhäistä ja turhaa; +antakaa pikemmin ryyppy jos teillä on". + +"Oikeastaan en tahdokaan nuhdella sinua, sillä mies lyö ja miestä +lyödään. Lyön minäkin kun paikalle passaa ja lujasti lyönkin. -- +Viinaako kysyt? Oleman pitää, enhän muuten olisikaan Teerelän Masa", +puhui ukko ja nosti pullon taskusta pöydälle. + +Nyt tuli pöytäpenkille istumaan muuan juopunut vetelys, jonka suu oli +monessa vintturassa. Hän tarjosi kättä Teerelän ukolle, ja sammalsi: + +"Ky-kylläpä tuotkin p-pojallesi lohdutusta oikeaan aikaan, va-vanha +veli". + +"Mitä, oletko täällä sinäkin? Kai tekee mieles viinaa? Tule nyt, niin +saat tilkan suuhusi". + +"Tiedät sen itsestäsikin, vanha juoppo". Vetelys lähestyi jo pöydällä +olevaa viinapulloa. + +"Pahuus vieköön!" kirkui toinen, "sinunko siitä, aivan alkamattomasta +pullosta pitää ensimmäisenä kostuttaa mädänneitä huuliasi! Ventta holl! +minä ensin. -- Äh! Hyvää se keittää ainetta, se Kuppilan Simuna. -- No +Ville! ota nyt kulaus tuosta, äläkä hiidessä vaan minulle suruasi +näytä". + +Ville otti pullon ja nieli siitä useita kulauksia. + +"No maistuuko?" kyseli ukko. + +"Väkevää on", tunnusti Ville. + +"He heh! Minä takaan Simunan, että kun siltä saa sitä paremman tapin +takaista, niin tuntuu se miehessä, sen takaan", jutteli isä. "No tule +nyt sinäkin Jussi saamaan paikalle". + +Jussi tuli irvistellen, asetti pullon huulillen ja rupesi juomaan. + +Teerelän ukolle tuli hätä käteen, kun näki, mitä luikoa viinansa +klunkahdellen solui alas toisen kulkusta. Hän tarttui kiinni pulloon ja +veti sitä pois juojan huulilta, riidellen. + +"Tänne pottuni! -- Vai sinä sen kaikki joisit! -- Stop! sanon minä, ja +nyt ei enään tippaakaan sinun suuhusi". + +Se toinen maiskutteli huuliansa ja näytti ikävällä katselevan pulloa, +joka vietiin pois. + +Isä ja poika kallistivat ahkerasti pulloa, ja tulipa useat läsnä +olioistakin tuon tuostakin ryypyn saamaan. + +Ville lauleli, ja näytti olevan tavattoman iloisella tuulella. + +"Saakelin hurja luonto tuolla pojalla!" myhäili isäukko. + +"On, ei häntä näy huolet painavan", kehui joku ryypyn toivossa. + +"Saakelin vahinko vain, että noin nuorella ijällä pitää niin pitkälle +reissulle", arveli toinen. + +"Niin se on", myönsi Teerelän ukko. "Mun pistää vihakseni kun niin +nolotteli! Toista olis, jos minä sinne olisin menevä, minä, vanha +kanto, josta ei kenellekään olisi mitään kaipausta". + + "Mitäs minä muuta kun laulelen vaan, + Näin hurjanlainen poika, + Kun ei mull' ole kotoa + Eikä kultaa suremassa". + +"No älä nyt, ... koto sulla on yhtä hyvä kuin monella muullakin", +nuhteli isäukko. + +"Se on kumma, ettet sinä ole jo ketäkään saanut tapetuksi, vaikka et +elämänijässäsi olekaan muuta tehnyt kun tapellut", sanoi muuan, joka ei +ollut mielestään saanut kyllä usein Teerelän ukon viinapullosta +maistella. + +"Mitä sanot, sinä lökäpöksy? tahtoisitko tapella, vai mitä?" Matti ukko +kavahti vihaisena penkiltä. + +"Mikä lökäpöksy? Mikä sika? Sanoppas se toisen kerran, sinä Teerelän +retu-Matti!" + +"Sinä sika! Tahdotko tapella vai mitä mötköttelet?" + +Vähällä oli tappelu syntyä, mutta miehet kokivat asettaa Teereläisen +äkeätä mieltä ja tuo riitaveli johdatettiin pois koko talosta. +Edellinen kuitenkin vielä hyvän aikaa hyppi ja kerskaili sekä piti +puhetta siitä, joka oli pois, pakoon, lähtenyt heti kun hän, karhu, oli +ylös kavahtanut. + +Niemelän Joonas istui vielä yhtä hiljaisena loukossaan, ja nyt vasta +huomasi Teerelän ukko hänet. + +"No Joonas!" huudahti hän ja kävi tämän luo. "Kuinka, oletko sinäkin +täällä? Mitä sinä olet tehnyt? Otappas täältä kulaus, heh!" + +"Enpä juuri välitä kulauksesta", Joonas vastasi synkästi. + +"Etkö välitä? Ota vaan, äläkä ylpeile. Mutta sano nyt jo ketä sinä olet +löylyttänyt, taikka mitä varten sinua on tänne tuotu?" + +Joonas maistoi viinaa. "Ettekö te sitten tiedä ketä minä olen lyönyt? +Eikö poikanne Heikki ole jo kotiin tullut?" + +"Ryökäle, sitä en muistanutkaan! -- Entä se Heikki voivotteli siellä +sängyssä, että häntä on Niemelän Joonas lyönyt. Mutta minä en ymmärrä +mitä sinua sentähden tänne on tuotu". + +"Sitä en minä tiedä myöskään. -- Oliko Heikki hyvin heikko?" + +"Joutavia! Se on turhaa meidän Heikin tähden tuossa noin murheellisena +istua. Nouse ylös ja ryyppää tästä Villen mukana. Katso eipä hänkään +sure, vaikka luultavasti on pitempi reisu edessä kuin sinulla. Hei +poika! ylös tänne ryyppäämään Villen kanssa! Te olette molemmat aika +poikia, kunnon poikia!" Ja ukko koki innoissaan vetää Joonasta penkiltä +pöydän luo. + +"En lähde, ei minun haluta viinaa", vastusti Joonas jäykästi. + +"Älä nyt vastustele, poika, tule!" + +"En". + +"Antakaa olla, älkää haastako riidanpäälle", esteli Ville, joka ei +näyttänyt yhtä suosiollisella mielellä kuin isä, odottavan Joonasta +pullovieraaksi, sillä hänellä oli jotain vanhoja sakkoja muistissa. +Ukko kuitenkin repi yhä Joonasta takin rintapielestä, vaatien häntä +lähtemään pöydän luo. Mutta Joonas piti hyvästi paikkansa ja vakuutti +usein tuskastuneena: "Päästäkää irti, minä en huoli viinastanne, johan +ryyppäsin". + +Sillä välin ryypiskeli Ville toisten tovereinsa kanssa pöydän luona. + +Muuan iäkäs ruotimummo istui oviloukossa katsellen miesten elämää, ja +virkkoi huoaten: + +"Voi tuota hirmuista elämää, kun murhaajaa vaan ylistetään ja +surkutellaan, eikä kukaan näy muistavan sitä onnetonta, joka jo +vaeltelee ijankaikkisuudessa, jonka tuon hirviön puukko hänelle avasi! +-- Voi hurjia ihmisraukkoja, kun ovat hirmuisempia kuin metsän pedot. +-- Oih voih tätä maailmaa! Loppu on käsissä, loppu on käsissä, kaikki +tunnustähdet ja merkit siihen viittaavat -- ho hoi!" -- Mummo ei +kuitenkaan uskaltanut ajatuksiaan muiden kuultavaksi ilmoittaa. + +"Vallesmanni tulee!" virkkoi joku, joka katseli ikkunasta pihaan. + +Tuo sanoma toimitti jokaiselle huoneessa olialle ainakin pienempää +huolta ja puuhaa. Teerelän vaarikin jätti Joonaan rauhaan, hokien: "No +kun et tule, niin ole tulematta". Sitten meni hän poikansa luo ja +kuiskasi korvaan: "Ole rohkea vaan, äläkä hämmästele kun vallesmanni +tänne tulee, älä säiky, saakelin poika!" + +Kaikkein huomio kääntyi nyt oveenpäin, kun kuultiin nimismiehen +tulevan. Tupaan astuessaan tervehti hän tuikeasti pöydän ympärillä +istuville miehille. Miehet sivaltelivat lakkeja päästänsä ja +etsiskelivät sopia syrjäpaikkoja. + +"Missä isäntä on?" nimismies kysyi. + +"Ei häntä ole nyt kotona", vastattiin joka taholta, ja sitten ryittiin. + +"Kukas täällä on, joka pitää huolta vangeista?" + +Vähään aikaan ei kuulunut mitään vastausta. Näytti siltä kuin olisi +joka mies halunnut sanoa: "minä" -- siinä kun he nimismiestä +töllistelivät. Mutta emäntä, joka istui takkakivellä lapsi sylissä, +sanoi vihdoin: + +"Minä niitä nyt olen tässä katsastanut, kun ei ole isäntä kotona; mutta +hän tulee pian". + +Nimismies väänsi päätänsä. + +"Oletteko te mikään vanginvartia!" Sitten kääntyi hän pöytään päin ja +sanoi miehille, jotka siinä noloina ja nyt todellakin hiljaisina +istuivat. + +"Teillä ei luullakseni ole täällä mitään tekemistä, jonka tähden on +parasta, että menette kukin kotiinne". + +Miehet näyttivät vastahakoisilta tottelemaan tuota käskyä; varmaankin +ajattelivat he jotain oikeudestaan, olla missä tahtoo. -- He eivät +kuitenkaan ruvenneet vastustamaan ruununpalveliata, vaan rupesivat +hiljalleen hinkkailemaan ovea kohti. + +"Pitääkö minunkin mennä?" kysäsi Teerelän isäntä, joka kuitenkin näytti +otaksuvan hänellä olevan etuoikeuden olla huoneessa. + +Nimismies ei vastannut, vaan loi tuikean katseen kysyjään. + +"Menkää ulos!" ärjäistiin, kun joitakuita miehiä vielä töllisteli +sisällä, näyttäen olevan toivossa saada jäädä. Penkillä oli istunut +pari selväpäistä miestä, ja nekin nousivat nyt ylös, poislähteäkseen. + +"En minä teitä käske, jotka näytätte olevan selvällä päällä, vaan noita +juoppoja", sanoi nimismies näille. Ne istuivat takaisin penkille. + +"Häh, pitääkös munkin mennä?" uudisti Teerelän isäntä kysymyksensä. + +"Teette kuinka tahdotte -- -- ettepä taida saada enään kovin useasti +olla poikanne parissa". + +Tämä oli asianomaiselle tyydyttävä vastaus, ja hän rupesi piippua +lataamaan. Sitten meni hän nimismiehen luo ja paksuja savukiehkuroita +puhallellen alkoi jutella: + +"Poikani on vähän kovakourainen, samoin kuin minä itsekin. -- Kuuluu +lyöneen vähän liian lujasti, -- taitaa olla pitkällainen reisu edessä? +-- Minua vähän surettaa, -- olisin suonut itse olevani poikani sijassa. +-- Näin vanhana ei olisi enään lukua missä aikansa viettäisi, -- mutta +kun nuoren pojan pitää sinne mennä, niin sapettaa sentähden, kun ne +ovat sellaisia heikkohenkisiä, että niin pienestä haavasta kuolevat". + +"Älkää lörpötelkö", keskeytti nimismies äreästi. "Murhattu on murhattu, +eikä se siitä enään eläväksi tule, vaikka kuinka poikaanne +puollustaisitte. Ajatelkaa vähän kuinka katala työ tuo on, kun +katkaisee toisen elämän parhaassa iässä! Jos osaatte ajatella, niin +ajatelkaa kuinka hirmuista tuo on!" + +Ukko etääntyi nimismiehestä, hokien: "no niin". -- Mutta sen enempää ei +siitä tullut. + +Nyt vihdoinkin meni nimismies Joonaan luo. + +"Kuinkas täällä sinun aikasi kuluu?" kysyi hän. + +"Meneehän tuo niinkuin märkä palaa", vastasi Joonas hiljaa. + +"Kuka on sinun kiinni pannut?" + +"Vankivartia". + +Nimismies kävi emännältä ottamassa kimpun kahleitten avaimia. Huoneessa +oli jotenkin hiljaista, jota ainoastaan Teerelän ukko tahtoi +lorinoillaan häiritä. Kaikki odottivat uteliaisuudella, mitä nimismies +avaimilla tekisi. "Se kytkee vangit seinään", kuiskasi joku, ja sitä +näytti aavistavan Joonaskin. Katkerasti hymyten sanoi hän kolkolla +painuneella äänellä, kun nimismies häntä lähestyi: + +"Panetteko minun vielä seinään kiinni? Kyllä ilman sitäkin täällä +pysyisin. -- Onko pahatekoni todellakin niin hirmuinen, että epäillään +minun karkaamistani? Jos niin on, niin viekää minut heti linnaan, ettei +tarvitsisi täällä tuttuin ja ystäväin keskellä kärsiä". + +"So, so! älähän nyt niin hätäile, -- minä lasken sinut vapaaksi". + +Taas hämmästyi Joonas, mutta nyt perin toisella tavalla. -- + +"Tuota", sekaantui Teerelän vaarikin taasen puheesen, -- "tuota noin, +sen meidän Heikinkö tähden tämä Joonas on kiinni? Mitä lempoa! Kyllä +meidän Heikki tarvitsisi semmoisia löylytyksiä joka päivä. Ei se +kannata semmoisista asioista miestä kiinni panna; laskekaa irti vaan". + +"Niinkö tekin arvelette?" kysyi nimismies naurahtaen. + +Tuosta naurahtamisesta tuli ukko niin hyvilleen, että kessutteli, kädet +housuintaskuissa, hyvin lähelle nimismiestä. + +"Niin, laskekaa irti vaan. -- Saakeli soikoon! kyllä niin paljon pian +tulee toista koskemaan joka mies". + +Äkäisillä silmäyksillä katsahteli Ville isäänsä, nimismiestä ja +Joonasta. "Olisipa tuota nyt vähän aikaa saanut tehdä seuraa", hän +ajatteli. Sillä tuossa kun hän istui ja katseli miten nimismies väänsi +auki kahleitten lukon, ei hän voinut olla tuntematta kateutta +mielessään, kun näki toista vapaaksi laskettavan. Ja vaikka hän +ylvästellen kerskaili hurjuudestaan, niin huomasi kuitenkin +käytöksestä, että hänkin tunsi vapauden autuaallisuuden, vankeuden +kurjuuteen verrattuna. Hän oli nojautunut pöytää vasten ja pää lepäsi +käsien nojassa. Siitä näki hän, vaikka ei ollut katselevinaankaan, +miten kahleet hellitettiin Joonaan jalasta ja heitettiin loukkoon. +Ville tunsi että olisi voinut syleillä nimismiestä, jos tämä olisi vaan +voinut samoin loukkoon heittää hänenkin kahleensa. Tuota hän nyt +mietti, koska siihen oli tilaisuutta, kun ei enään juopuneita tovereita +ympärillä rähissyt. Kohtalonvarjot levisivät hänen ympärilleen synkkinä +ja poistamattomina. + +Ukko oli nukahtanut pöytäpenkille, ja kuorsasi siinä, vaahtopursuja +suupielessä. + +"Niin, nyt lasken sinun kotiisi", sanoi nimismies Joonaalle, +heitettyään kahleet nurkkaan. "Minä kävin Teerelän Heikin luona ja sain +tietää, ettei hän ole saanutkaan mitään vaarallisempaa vammaa. +Kuitenkin saat kiittää häntä siitä, ettei hän vaadi enään mitään +kannetta sinun päällesi nostettavaksi. Varo itseäsi toiste tappeluun +menemästä, sillä minä tiedän, että sinulla on luja käsi, joka saattaa +pian aavistamattasi tuottaa itsellesi turmion". + +"Minä menin sinne ainoastaan hakemaan pois veljeäni, enkä ensinkään +tappelunhalussa; vaan ne alkoivat ahdistaa niin, että minun täytyi +vähän puollustaa itseäni". + +"Niin, niin, minä tiedän sen; sepä syy sinun nyt juuri vapaaksi +auttoikin". + +"En minä ymmärrä, kuinka voisin teitä kyllin kiittää --". + +Joonas hapuili nimismiehen kättä. + +"Ei mitään kiittämistä. Mene nyt vaan kotiasi, ja pidä tämä tapaus +varoituksena koko elämäsi aikana". He pudistivat toisensa kättä. + +"Kyllä, kyllä, -- hyvästi nyt vaan ja kiitoksia". + +Joonas lähti keveillä askeleilla ja keveällä sydämellä. + +Ville kavahti kuin syvästä unesta, kun nimismies Joonaan lähdettyä +astui hänen luoksensa ja lausui: + +"Mitäs mietit?" + +"Enpähän juuri mitään", vastasi Ville, karttaen niitä silmäyksiä, jotka +häntä ahdistivat. + +"Joko alkaa selvitä työsi kauheus omissakin silmissäsi?" uteli +nimismies. + +"En minä ole ensimäinen, enkä viimeinen, joka on murhan tehnyt, enkä +minä ole yksin syypää, kyllä muutkin löivät sitä, vaikka ei niiden +päälle voi kukaan todistaa". + +"Etkö kammoksu edessäsi olevaa retkeä?" + +"En. Hurja luonto ei vähistä surkeile!" + +"Vai niin; sinä olet erinomaisen raaka niin nuoreksi". + +"Tottapa olen tullut sukuuni; -- isäni makaa tuossa niinkuin sika, ja +hänen isänsä veli on murhasta mestattu". + +Nimismies nyökytti päätänsä ja poistui. Ville laski taas päänsä +käsiensä nojaan. Oltuaan vähän aikaa siinä asemassa putosi pari suurta +kyynelpisaraa pöydänkannelle. "Voi nuoruuttani, voi nuoruuttani!" hän +huokasi raskaasti. Nousi ylös ja rupesi kävelemään lattialla +edestakaisin. + +Kaikki vieraat olivat jo silloin menneet, paitsi ruotimummoa, joka +istui vielä pakallaan, ja Teerelän ukkoa, joka penkillä nukkui. + +"Jokohan rupeaa joltakin tuntumaan?" mutisi ruotimummo, kun näki Villen +kasvoista, että hänellä oli jotain sisällistä tuskaa. + +Ville painoi kädellään polttavaa rintaansa ja lauloi: + + "Linnan klasin kalterilla + Mä seison suruissani, + Siinä mä vuodatan kyyneleeni + Ja muistelen ystävääni". + + + + +VI. + + +Oli sunnuntai-ilta vuosi jälkeen edellisen tapauksen. Suhjalan kylän +nuoriso riensi suurissa joukoissa Tönkkälänmäelle, joka on kappale +matkaa kylästä pohjoiseen päin, maantien varrella oleva matalainen +mäkitöyry. Mäkeä ympäröitsee metsä, joka sekin puolestaan tekee tuon +paikan viehättäväksi leikkien kodiksi. Usein kokoutui sinne +naapurikyläinkin nuorisoa, kun poikain välillä rauha vallitsi. Sattuipa +toisinaan, että välirauha tuli juuri siellä rikotuksi ja leikit +loppuivat hirmuisiin verilöylyihin. + +Joukkojen matka Tönkkälän mäelle oli hauska ja remuava. Pojat kun +latelivat sukkeluuksia, tytöt lauloivat ja nauroivat. + +"Ruvetaan leskisille! Tule sinä, Iikka, mun parikseni", huudahti +pienisilmäinen, punaposkinen, Kuppilan Miina veljelleen, joka nyt -- +kumma kyllä -- selväpäisenä oli joukossa. + +"Älä kilju", sanoi veli jurosti. Mikähän luulee olevansa tuokin! +Kyllähän minä saan muitakin. "Johanna tulee", tuiski Miina ja meni +Teerelän Johannan luo, joka Maijan vieressä seisoi vähän muista +erillään. + +"Ota poikia". + +"Ohoh! Vai et sinäkään. Kiitoksia paljo. Menen yksin". + +"Minä tulen", ilmoitti Teerelän Heikki ja kömpi esiin muitten takaa. +Hänkin nyt ihan vesipäällä. + +"Tule jos tahdot, mutta en minä pyydä enään ketään". + +Nyt oli jo yksi pari leskisenjuoksuun valmiina, ja eipä ollutkaan se +huonoimpia. Teerelän Heikki oli komea poika; mitta oli enemmän lyhyt +kuin pitkä, posket täysikuun muotoiset, tukka ruskea ja kiehkurainen. +Miina oli hieman pitempi kuin Heikki; vilkkuvat pienet silmät, leveät +punaiset posket ja ijältään likempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. + +"No tulkaa sieltä, mitä venyttelette!" huusi Teerelän Heikki, +seisoessaan juoksuunvalmiina Miinan vieressä tiellä. + +"Siinä on nuortaparia, on jo!" ilkkui joku toverinsa korvaan. + +Monien hankkimisien ja kursastelujen perästä oli vihdoin kokoutunut +useita paria leskisenjuoksuun. Kun oli vielä saatu leski, alkoi +kilpailu. + +Teerelän Maijakin oli jo käynyt joukkoon, vaan Johanna seisoi yksinänsä +entisellä paikallaan. Häntä ei ollut kukaan saanut pariksensa +houkutelluksi, vaikka moni oli pyytänyt. + +Iloinen meteli alkoi pian kuulua kauas ympäristössä. + +Jörömielinen Kuppilan Iikka ei ollut myöskään vielä ottanut osaa +toisten leikkiin, vaan usein silmäili hän Teerelän Johannaa, joka istui +kivellä ja katseli kilpailua. Yleinen innostus sai vihdoin Iikassakin +niin vallan, että hän ikäänkuin haltioissaan hyppäsi Johannan eteen +sanoen: + +"Lähdetään mekin jo!" + +Mutta nolostuen loi poika silmänsä maahan kun Johanna hymyillen +vastasi: + +"Mitä turhia, emmeköhän me vaan katsele tästä". + +"Niinkö meinaat? Tulehan nyt edes yksi kerta, tule!" Ja Iikka uskalsi +jo vetää Johannan kädestä. + +"En minä nyt viitsi tulla". + +Silloin juuri kaivattiin leskeä joukosta. + +"Ole sitte tulematta", sanoi Iikka ja juoksi rivin etupäähän: + +"Minä tulen leskeksi!" + +"Saitko nokkaasi?" irvisteli joku Iikalle. Iikka ei vastannut, vaan +alkoi kipaista juoksevan parin jälkeen. + +Nuorison joukkoon tulvi eri kylistä yhä uutta väkeä. Ilo ja melu kasvoi +sitä myöten. Leskisen-juoksu ei enää jokaista huvittanut. Senpä vuoksi +keräytyikin valtaisen leveä piiri erääsen sileään kohtaan kentällä, +jossa alkoi n.s. "hevosen vaihto". Mutta kaikki eivät siihenkään +leikkiin osaa ottaneet. Samalle kivelle kun Johannakin, oli keräytynyt +useita tyttöjä. Johanna haasteli innokkaasti vieressään istuvan tytön +kanssa. Se oli Niemelän Mari, kertomuksessa ennen mainitun Joonaan +sedän tytär. + +Vihdoin he huomasivat, että toiset tytöt uteliaasti heidän rupatuksiaan +kuultelivat, vaikka ne olivat vain hyvin jokapäiväisiä. Silloin +kuiskasi Mari Johannalle: + +"Mennään kävelemään tuonne haarapihlajan luo, jos et sinäkään halua +riehumaan mennä". + +Johanna suostuikin heti. Niin läksivät he toisiaan käsikynkästä +hoivaten. + +"Onpa niillä makea väli", kuiskattiin heidän selkänsä takana. + +"No miks'ei, kun Niemelän Joonas on nyt ruvennut kulkemaan tuolla +Johannalla. Täytyyhän siinä henkenä olla", toinen arveli. + +"Kyllähän Joonas muuallakin kulkee, johan tuo nyt tiettään!" kolmas +nenää heittäen ylvästeli. + +"Kuppilan Miinalla Joonas kulkee". + +"Niin toki! Mutta Johanna näyttää nyt aikovan Niemelän Maijan avulla +päästä väliin. Ei tainnut tapahtua". + +"Niinpä se kuuluu kuin kateen puheelta", joku ilkkuen pisti. + +"Mikä?" + +"En ainakaan minä!" + +"Enkä minä!" + +"Mitä minä kadehtisin?" + +Näin taas kilpaa. + +"No kyllähän Johanna ihmiseksi kelpaa siinä kun moni muukin". + +"Kelpaa kyllä mutta minä vain sanoin että..." + +Ja niin jatkui kina. + +Johanna ja Mari olivat jo ehtineet heistä hyvään matkaan. + +"Missähän meidän Joonas nyt lienee, kun ei ole tänne tullut?" sanoi +Mari ikäänkuin sivumennen, vaan katsahti samassa veitikkamaisesti +Johannaan. Tämä taasen loi katseensa hätimitten Mariin ja hänestä samaa +kyytiä maahan. + +"Ha ha haa!" kuului Marin raikas nauru. Johanna oli hämillään ja +punastunut. + +"Älä suutu, vaikka naurankin", pyysi Mari. + +"Mitä siitä suuttuisin", nauroi Johanna itsekin. + +"Kävikö Joonas viime yönä?" + +"Ei sanota". + +Taas nauroivat molemmat. + +"Sano vaan!" kiihotti Mari. + +"Mihin sinä sillä tiedolla sitten menisit?" + +"Oletko kuullut, minkälaista jyräkkää jo pidetään Joonaasta ja +sinusta?" kysyi Mari. + +"Olen vähän. Mutta mitä sinä olet kuullut?" + +"Ei se mitään hauskaa ainakaan ole!" + +"Sen hyvin ymmärtää". + +"Mitä ne sellaiset kertomalla paranevat?" + +"Ei kyllä, mutta joutaapa kuulla". + +"No se Saaraleena..." + +"Minä arvaan". + +"Eräänäkin päivänä se oli tullut ja ruvennut äidilleni huutamaan siitä, +kun Joonas kulkee sinun luonasi, vaikka olisi kyllä tilaisuutta päästä +Kuppilaankin. 'Kuppilan Miina kelpaisi ottaa', niin oli hän alkanut -- +'sillä on rahaa niin, ettei ääriänsä tiedä, ja sitten niin hyvä +työihminen, että pois siitä pitää olla; 'edestä kengäs ja takaa +raudas', niin kun sanotaan. Mutta mitä tuo Teerelän holotuunen! -- +Makaa mollottaa liki puolta päivää, niin että piika saa aina yksin +kaikki askareet tehdä, kun mampsu vasta ylös nousee. Sitten ei se jouda +muuta kuin koristuksiansa skrympätä ja skrumpata ja naamaansa sminkata. +Ja niin paha luonto kuin sillä on! Kerrankin kun olin pyytämäs siltä +pientä piimätilkkaa -- se oli juuri silloin kun se Ville murhan teki -- +niin se hyväkäs oli juuri panemaisillaan leiliini, kun ensin oli +aikansa viekoitellut mua, että menisin häntä kauppaamaan Kuppilan +Iikalle. Mutta kun sai kuulla, että teidän Joonas oli lyönyt +Heikkiä...' Voi Johanna, en ilkiä enään", keskeytti Mari. + +"Jatka vaan!" sanoi Johanna, katkera ilme suupielissä. + +"Kyllähän minä sen tiedän että tämä on valhetta joka sana", vakuutti +Mari, ja jatkoi taas: + +"Niin -- hän sanoi, että sinä tulit niin kauheaan raivoon, että +viskasit leilin lattiaan. Ja vielä vakuutti, ettet sinä paljon siitä +huolinut, vaikka Ville oli murhan tehnyt, vaan että sinä Joonaaseen +vaan raivostuit, kun se oli veljeäsi lyönyt. Sitten oli vielä sinusta +arvellut, että 'kyllä se on kaunis nähdä, mutta karvas maistella'. +-- -- Kuppilan Miinaa oli kovasti kehunut äidilleni, ja käskenyt +sanomaan kaikki Joonaalle. + +"Kun äiti rupesi näitä kertomaan minulle ja Joonaalle, niin me +räjähdimme nauramaan. Äiti oli alussa olevinaan vähän totinen, mutta +nauramaan hänkin rupesi. Joonas ei viitsinyt kuulla loppuun asti, vaan +pisti itsensä ovesta pihalle. On sitä sitten muutkin paasanneet, vaan +mitähän noista tarvitsee huolia". + +"Mitäpä niistä kyllä huoliikaan", virkkoi Johanna. "Mutta yhtäkaikki +kummastelen sitä suurta huolta, jota ihmiset ovat ruvenneet minusta +pitämään. Tuo Saaraleena onkin minulle oikea painajainen, hän on viekas +piru ihmisen haamussa. Joonaasta on hän jo ehtinyt meidän kylillä monta +kielikelloa panna soimaan. No häntä en kummastelekaan, sillä eihän +hänellä ja hänen kaltaisillansa ole muuta tointakaan. Mutta niitä on +monta muuta. Eikö Nevaluhdan emäntä ole ollut jo siellä näistä asioista +rähisemässä? Hän tuli erään kerran minun vastaani ja alkoi kertoa +kuinka Kuppilan Miina oli antanut vasikannahan Niemelän Joonaalle, ja +panetteli Joonasta niin kauheasti. Hän oli kyllä viisas, ettei +virkannut mitään tietävänsä minun ja Joonaan suhteista, mutta kyllä +minä yskän ymmärsin". + +"Ha hah! se on hupaista kuulla, kuinka ne asiat kulkevat. Ei tosin +Nevaluhdan emäntä ole itse ollut meillä, mutta se puolihupsu ruotiämmä +teidän kylästä, on ollut, ja hänen suustansa pääsi sanoja, joista nyt +voin päättää, että hän oli Nevaluhdan emännän lähettämä". + +"Kumma kumma, että ruotiämmäkin --" + +Johanna kertoi nyt Saaraleenan piimänhakureisun oikeassa valossa. Mari +selitti arvanneensa kyllä kuinka se on ollut. Sitte alkoi Mari udella +miksi ei Johanna enää tanssi. + +"Koeta nyt mennä omaan itseesi", sanoi Johanna vakaasti. "Jos sinusta +ihmiset niin paljon murehtisivat ja kieliä kantaisivat, niin menisitkö +yhtähyvin ilomielellä heidän joukkoonsa? Sinä itse tiedät paremmin kuin +minä, kuinka useat noista tytöistä ovat olleet minulle vihollisia aina +lapsuudestani saakka. Silloin jo kun äitini kuoli ja minut vietiin +tätini luo, katselivat naapurin tytöt minua usein karsaasti ja +haukkuivat, mutta me olimme sentään toisinaan hyvässäkin sovussa. Vaan +nyt, kun minä tulin tätini luota kotiin, luulin ensinnä, että vanhat +eripuraisuudet olivat unhotetut. Pian huomasin kuitenkin, että olin +toivossani pettynyt, kun aloin kuulla kaikellaisia juttuja kylästä, +joita he olivat minusta laatineet. Olen siis päättänyt olla kokonaan +pois heidän seurastaan. Mutta toisinaan tulee yksinolo niin ikäväksi +niinkuin tänäkin ehtoona, ja silloin tulee lähdetyksi edes syrjästä +katsomaan toisten huvia". + +"Kyllähän puheessasi on perää", myönsi Mari, näyttäen osanottavaiselta +ystävänsä suruun. + +"Mutta sanoppas nyt, hyvä Mari, jos taidat eli tiedät, mikä on minussa +niin hirveätä ja vihanalaista, jonka tähden muutamain ihmisten täytyy +niin alituiseen kieliä kantaa?" Johanna oli nöyrtyneen, melkeinpä +rukoilevan näköinen tätä sanoessaan. + +"En minä sitä nyt tiedä niin tarkkaan sanoa, yksi puhuu yhtä, toinen +toista, mutta --" + +"Mutta mitä? Aioit kai sanoa, että enin osa sanoo minua ylpeäksi? +Niinkö?" + +"Tiesitpä sen. Niin he sanovat, ettei sinun kanssani sovi yksikään +ihminen, kun olet niin ylpeä ja turski. Minä olen kyllä sanonut, että +he valehtelevat, mutta --" + +"Älä koeta väittääkään heitä vastaan. Minä olen ylpeä -- ja sille en +voi mitään", alkoi Johanna ja hänen äänensä värähteli. + +Hän jatkoi: "Älä pahaksu, jos minun vielä tässä täytyy toisintaa +äskeisen historiani. Sinä tiedät, kuinka kaikki ihmiset ovat minua +lapsuudestani saakka kohdelleet. Isäni on ollut juomari, molemmat +veljeni samoin ja sen lisäksi on tuskin yhtäkään tappelua tapahtunut +pitäjäässä, niin ettei joku heistä olisi ollut siihen osallisena. + +"Sentähden ovat kaikki ihmiset ruvenneet kammoamaan kaikkea, mikä vaan +on Teerelästä. Minä olen tottunut kuulemaan pilkka- ja haukkumasanoja +koko sukukunnastani. Tosin on usea ihminen minua säälien kohdellut ja +ilman sitä olisinkin joutunut hukkaan. Siunattu oli se aika kun sain +olla tätini luona, sillä minä olin jo unohtamaisillani sen katkeruuden, +jota pienempänä sain kokea. Mutta kun tulin täysikasvaneena kotiini +takaisin, huomasin, että naapurit minua ulkonaisesti kohtelivat +ystävällisemmin kuin ennen, vaan sain pian huomata, että heidän +kohtelunsa oli vilpillinen. Samat ihmiset, jotka olivat olevinaan minun +parhaita ystäviäni ja puhuivat paljasta mettä omain korvaini kuullen, +olivat heti selkänsä käännettyä valaneet karvasta myrkkyä maineeseni. +Toiset ystävät kantavat näitä taas lämpiminä-leipinä minun tietooni. +Jospa he tyytyisivätkin tähän, mutta he panettelevat useasti minullekin +kunniallisia ihmisiä ja kertovat taasen toisaalla, että minä se +olinkin, joka panettelin! Tästä syystä on minulle kasvanut ikään +kuin epäluulo ja inho ihmisiä kohtaan erittäinkin niitä, jotka +kielenpieksijöiksi jo entuudestaan tunnen. Heidän seuraansa tahdon +väistää. Siitä syystä minua sanotaan ylpeäksi. Siihen en voi mitään, +josko käytökseni on oikea tai väärä, mutta minua on kokemus +lapsuudestani saakka opettanut ja kasvattanut semmoiseksi kuin nyt +olen!" + +"Pidätkö minunkin epäluotettavana ystävänä?" kysäsi Mari hiljaa ja +näyttäen siltä kun ystävänsä suru olisi häneenkin koskenut. + +"En Mari, sillä enhän siinä tapauksessa asioitani sinulle näin +kertoisikaan". + +Mari katsahti kiitollisesti Johannan silmiin, sillä hänelle teki hyvää +ystävän luottamuksenosoitus. He olivat istahtaneet vierekkäin eräälle +mättäälle ja pitivät kiinni toistensa kädestä. + +"Mutta emmeköhän lähde jo takaisin Tönkkälän mäelle?" Johanna henkäsi +syvään tämän sanottuaan, ikäänkuin olisi puhaltanut ja karkoittanut +itsestään pois kaikki surulliset ajatukset. + +Ystävänsä huomasi tuon. + +"Lähdetään vaan!" huudahti hän, iloisesti hypähtäen ylös, "mutta sinun +pitää ottaa osaa tanssiin ja unohtaa kaikki surut tuuleen". Mari +pyöritti nauraen toveriaan kädestä ympäri. + +"Sinä nyt olet, kun Jehu juhlana". Johanna nauroi jo vähän +iloisemmasti. + +"Lupaatko hypellä?" + +"Jos sinäkin, niin kentiesi --" + +"No olkoon menneeksi!" + +He lähtivät. + +"Tuleekohan teidän Ville enään ikänä takaisin vankeudesta?" kysyi Mari, +kun olivat vähän aikaa puhumatta astuneet. + +"Jumala ties! En minä usko ainakaan, että hän tulee", huokasi Johanna. +"Kaksitoista vuotta on pitkä aika". + +"Niin on", myönsi Mari. + +Tytöt saapuivat keskustellen takaisin mäelle, missä kuohuva tanssipiiri +oli kasvanut moninkertaiseksi. Ison piirin sisällä pyörivät aina kaksi +ja kolme paria, yhtä aikaa, pitäen kiinni sylitysten toisistaan. Pojat +polkivat voimakkaasti hiekkaista pölyävää tannerta, melkein ilmassa +lennättäen ketteräjalkaisempia tyttöjä. Laulu raikui kauas etäisyyteen +ja linnut, jotka leposijansa olivat valinneet likeisten puitten +oksille, pakenivat syvemmälle metsään, kirkuen ja piipattaen. + +Erinäistä huomiota tuossa riemuitsevassa piirissä herätti eräs +pienenlainen suutari, joka näytti jo olevan miehenijässä. Hänellä oli +vähän etukymäräinen vartalo ja nyppyläinen naama. Suutari riehui piirin +jokaisella nurkalla, kaapaten väliin yhden, väliin toisen käsiinsä, ja +vieden riehuviin tanssinpyörteisiin. Kaikille tanssikumppaneille oli +hänellä sopiva laulunpätkä. Hän näytti olevan kaikkein suosittu; +jokainen, jolla vaan oli aikaa, katseli nauraen hänen hupaisia +liikkeitään. Useat tanssijat laulaa loilottivat hänen nuottinsa mukaan, +vaikka eivät monet laulujen sanoja osanneetkaan. + +Tuossa kaappaa hän ringin ulkopuolelta uneliaan näköisen pojan, ja +laulaa tanssiessaan: + + "Älä sinä pelimanni primputtele, + Vaan pela pa pa Pakmannin valssi. + Tule sinä väärä-sääri lötköttelhön + Mun kanssani loikan tanssi!" + +Poika pääsi vapaaksi ja pakeni. Vaan suutari sai kahden tytön käsistä +kiinni, pyöritti niitä ja lauloi: + + "Hai jui lauloi Kalle poika ja + Mamma se lauloi lelle. + Mistäs tuli se rakkaus + Kun meitill' oli ennen?" + +"Hoi suutari! Emme ole menneet vielä yhtäkään polskaa", huusi eräs +tyttö. + +Suutari oli heti valmis ja alkoi: + + "Kuinkas teitin passaa? Näin nyt meitin passaa. + Kuinkas teitin passaa? Näin nyt meitin passaa. + Minä isännäksi, sinä emännäksi, + Parhaltainen toisen passariksi". + +Nyt ei hän huomannut sopivaa kumppania, niin tanssi yksin ja lauloi: + + "Vanha loikka ja uusi loikka + Ja kaksipa mull' on loikkaa; + Toiselta sain minä rukkaset + Ja ensimmäist' ei ookkaan". + +Niemelän Joonaskin oli jo ehtinyt Tönkkälän mäelle. Hän oli ahkera +tanssija ja seudun tyttöjen mielipoika. Ei hänellä ollut vähääkän +tilaisuutta nurkissa seista, vaan yksi toisensa perään veti hänet +kainaloonsa. + +Mari oli saanut Johannan kanssansa piiritanssiin. Toiset tytöt tämän +nähtyään iskivät silmää ja kuiskivat toisilleen: "Ahah! Kun näki, että +Joonaskin on". + +Sattumuksestako vai miten lienee Joonas kulkeentunut sille puolelle +piiriä, missä Mari ja Johanna pyöriskelivät. Kun Mari huomasi Joonaan, +sivui hän tämän itsensä ja Johannan kanssa "rinkipolskaan". Monen +naapurin suu vetäysi merkitsevään hymyyn. Johanna käänsi punastuvat +kasvonsa alaspäin ja näyttipä Joonaankin vähä hämi voittavan. Iloinen +suutarimme sattui vierimään niille seuduin, työntäysi samaan piiriin ja +lauloi: + + "Älä sinä kultani toisa käänny, + Kun minä sormia knippaan. + Huomenna tuon minä sormuksen + Ja sitten ma pappilaan lippaan". + +Joonas oli jo häminsä voittanut ja naurahteli. Vaan Johanna kävi sen +johdosta entistä punaisemmaksi. Ympärillä olevat tytöt tuijottivat +ilvehtien, vaan useain sydäntä likempänä näytti olevan kateus kuin +pila. Kun Johanna huomasi, että heistä ilvettä tehtiin, tahtoi hän +vetäytyä syrjään silloin, kun Marikin heistä erosi. Vaan Joonaspa ei +laskenutkaan. Ylpeästi silmäillen naurahtelevia tyttöjä pyöritti hän +Johannaa rivakasti yhden tanssin ja lauloi: + + "Kultani kanssa mä tanssin + Maantien veräjällä, + Juttuämmiltä kieliä leikkaan + Kolmella penningillä". + +Suutari oli myös tyttöjen ivan huomannut ja päätti toimittaa siitä +pienen koston. Ottaen tanssimaan Kuppilan Miinan ja erään toisen, +joiden hän oli huomannut tirskuvan ja kuiskuttelevan, lauloi hän: + + "Ja vanha loikka se naurahteli + Vaikka suru oli sydämmellä, + Kun ensi yötä uuden kullan + Makasin kainalolla". + +Laulu sattui Miinaan, sillä olihan hän Joonaan entinen kulta. Nenäänsä +viuvotellen ja punastellen poistui hän heti piirin ulkopuolelle ja +toverinsa, jonka kanssa hän äsken oli toisia ivannut, nauroi nyt +hänellä itselleen ja jäi piiriin. + +Joonas tanssitti yhä vieläkin Johannaa, joka jo oli häminsä uhalla +voittanut ja voitostansa ylpeillen piti uljaasti päätänsä pystyssä, +kieppuessaan kultansa kainalossa. Ivailijain nauru katosi ja heidän +silmäniskunsa muodostui hölmömäiseksi töllistelemiseksi. Joonas huomasi +sen ja hymyili sydämessään ajatellen: "jaa'a, se vasta nauraa, joka +viimeiseksi nauraa!" Vaan heti silloin laski hän Johannan hyppelystä, +välttäen täten liikanaisuuksiin menemistä ja omistaen voiton oikealla +hetkellä. Vilahdukselta katsahtivat he toisiaan ja erosivat. + +Joonas sekaantui heti toisten kanssa tanssiin. Johanna aikoi astua ulos +piirin sisästä, mutta eräs poika tempasi hänet. Johanna kieppasi +takaisin vastustelematta pyörteisiin. Niin jatkui pitkän tovin: toinen +otti toinen jätti. Elämä hymyili taas kerran. Jäätä suli, tuskaa +haihtui, tulevaisuudentoiveet aukoivat terälehtiään. Ja aivan kuin +äskeinen pikku uhma olisi sulattanut monien sydämmiä, sai Johanna +tuntea ystävällisiä kädenpuserruksia ja lämmintä osanottoa. Hän tunsi +että nuorison myötätunto oli nyt hänen puolellaan. Se se elämää antoi! +Ihmiset eivät olekaan niin pahoja kuin hetkittäin näyttää... + +Yö oli jo hyvinkin puolessa, kun vasta alkoi nuorisolle kotiin lähtö +mieleen johtua. Kaikki eivät kuitenkaan raatsineet yhtä aikaa +sittenkään poislähteä, vaan vähitellen, niinkuin oli tultukin. +Tönkkälänmäki jäi taasen hiljaiseksi. Metsän pikkuasukkaat saivat +rauhaisesti uinahtaa, kuin laulavat äänet häipyivät kyliin. + + + + +VII. + + +Joonas ja veljensä Moonu olivat isänsä kuoltua olleet kasvatettavina +setänsä talossa Niemelässä. Pojilta oli äiti kuollut vielä aikasemmin. +Perintörahoja oli jäänyt niin, että kumpasenkin osuus teki nyt 4,000 +markan tienoille. Tahi oikeastaan Joonalla oli rahoja sen verta, mutta +Moonu oli huilaillut perintönsä aivan vähiin. + +Äsken kerrotun tapauksen jälkeen saivat juorut Joonaan ja Johannan +suhteista valtaavan vauhdin. Ne kietautuivat monimutkaisiksi ja +sekaviksi, sillä kukin lisäili siihen mitä toiselta kuuli. Aika olikin +oikein juorujen kukoistuksen aikakausi. Ihmisten mielenkiinto tarttui +herkästi kaikkeen jokapäiväisestä poikkeavaan. Sellaista harvoin +sattui. Mutta milloin sattui, silloin myöskin tilaisuutta hyväkseen +käytettiin. + +Joonas oli jonkun kerran käynyt Kuppilan Miinan lutissa. Tämä oli siitä +heti innostunut pitämään Joonasta sulhasenaan. Miina oli rikas. Luuli +saavansa Joonaksen, jos vain itse haluaa. Ja hän halusi. Mutta nyt +tulikin kylään yht'äkkiä Johanna. Tempaa Miinalta sulhasen. Teerelän +tytär! Sehän oli häväistystä. Köyhä, melkein vieras kylässä, talo +huonossa maineessa ja velkainen. Kuinka olisi mahdollista että Niemelän +Joonas sellaisen vaihtokaupan tekisi? Sitä ei Miina tajunnut, eivätkä +useat muutkaan. Ne jotka tajusivat, nauroivat. Mutta Johanna sai monta +itkua itkeä, kun hänelle toiset kyläjuoruja kulettivat. Niemelän +emännälle saakka jo kontittajat kävivät Joonaksen hulluutta +valittamassa. Mutta tämä oli hiljainen ihminen, eikä sekautunut asiaan. + +Suurempaa toimeliaisuutta kuin kukaan toinen, osoitti kuitenkin +Nevaluhdan emäntä, Kuppilan Miinan täti, oikeastaan kuin äiti, syystä, +että sisarensa Kuppilan emäntä oli jo kuollut. Täti oli toivonut +risti-äidin hellyydellä Niemelän Joonaasta sisarensa tyttärelle +kunnollista elämänkumppalia. Tämä vilpitön toivo näyttikin jo yhtenä +aikana lupaavan toteutua. Mutta siihen toivo sitten suli ja täti sai +sisarentyttären kelvollisesta naittamisesta uutta huolta. Niin helpolla +ei hän jo apajassa ollutta sulhasmiestä aikonut laskea. Senpä vuoksi +olivat nyt hyvät neuvot tarpeen. + +Kiireesti toimitti emäntä eräänä aamuna askareensa ja valmistautui +kylään, tapaamaan ystäviään, n.k. Saaraleenaa, paria emäntää y.m. Oli +juuri aikeessa lähteä, kun Saaraleena astui tupaan. + +"Ka Saaraleena!" äännähti ihastuen emäntä itsekseen, "hänpä tulee kuin +kutsuttu. Minä koetan mitä hänen liukas kielensä voi vaikuttaa asian +hyväksi". + +Saaraleena tuli vaivaloisesti liikkuen, ja alkoi jo puoli ovessa +hoihkata: + +"Hoh, herranen aika! Mihinkä emäntä on menossa, kun noin on +pyhäpohakas? Hyväpä teidän on vielä tuo siniraitainen hameenne! -- +Mutta tottahan ne hyvänä pysyvät, kun on monta, ettei tarvitse aina +yhtä ja samaa hametta pitää. -- Toista se on köyhäin". + +"Tulkaahan istumaan, Saaraleena". + +"Tulin minäkin vaivainen juuri pahimmaksi teitä viivyttämään; mutta +pianhan mun asiani on ajettuna. -- Minä ajattelin pyytää emännältä +pientä villatukkoa neuloilla vaihtaa. -- Talvi tulee ja pitäis vähän +laittaa uusia lapoja sukkiin. -- Ho hoi! Köyhällä kurjalla on aina ne +köyhyyden tuskat, niin on, niin on". + +"Ottakaa nyt tästä ensinnä voileipää; tuos kupis on piimää, saatte vähä +haukata. -- Minä sillä aikaa katson villoja, -- Mutta mitä sieltä +kylästä päin nyt kuuluu?" + +"Kiitoksia. Jäs'kosthon, kuinka tuo emäntä on aina köyhälle hyvä! +-- No eipähän kylästä nyt tiedä muuta, mutta sitä nyt koko mailma +puhuu ja ihmettelee, kun Niemelän Joonas on ruvennut sitä Teerelän +tytär-hyväkästä hännystelemään. Niin on. Sanovat että niin on. +Merkillistä". + +"Hyvin suotu! Mitä siitä puhutaan?" + +"Onhan siinä puhumista, emäntäkulta! Kun poika on niin pössöö ja lakkaa +kulkemasta Kuppilan Miinalla; -- ja sitte sellaiseen rottalaan. Eikö +siinä ole puhumista, eikö jo?" + +"Kuppilan Miina hänelle antoi vasikan-nahan!" + +Saaraleena lyö käsiään yhteen. + +"Kuule! Vai Miina se vasikan-nahan onkin antanut! Ja kylällä puhutaan, +että Joonas on antanut. -- No valehdellaan sitä vähemmäskin asias, jopa +hyvinkin. Niin tehdään. Joo". + +"Se on sillä tavalla, että kun Joonas oli yhden kerran käynyt siellä +Teereläs, ja tuli sitten taas Miinan luttiin, niin Miina sanoo, että +hän pisti vasikan-nahat kouraan. -- Mutta sepä on hävytöntä, kun ne +ihmiset sen siihenlaihin ovat laittaneet, että Joonas olisi eron +tehnyt. -- Eihän vain ole Teerelän Johannan laittama touhu?" + +"Mutta ainakin! Varmaani" Saaraleena löi käsiänsä yhteen. + +"Pitäispä kiusalla laittaa Joonaan ja Miinan kaupat uusituksi kun niin +valehia laitetaan. Vaikka kyllähän Miina on vastahakoinen niin, etten +tiedä saisinko tuota myöntymään". Emäntää kutkutti nauru. + +"Kuulkaas emäntä! Minä kävin tässä joku aika takaperin, kun jo +puhuttiin, ettei Joonas enää kule Kuppilan Miinalla -- niin minä kävin +Niemeläs, mutta en tavannut Joonasta kotoa, vaan emännälle minä sanoin, +että neuvokaa nyt sitä poikaa, ettei se suotta itseänsä heitä semmoisen +kiusauksen pesään kun Teerelään, ja jotta se avaisi silmänsä ja +katselis tarkemmin sitä 'flikkaa', eikä antaisi itseänsä ulkonäön +narrata. -- Minä sanoin, jotta kyllä se on kaunis nähdä, mutta karvas +maistella! -- niin minä sanoin". + +"No ei se nyt sen puolesta, ettei Miina miestä saa --" + +"Johan mä sen tiedän!" keskeytti Saaraleena. Emäntä jatkoi: + +"-- Mutta koska ne sen nyt kerran ovat niin laittaneet ja tällänneet, +että Joonaan puolesta on ero tullut, niin saisipa se asia tulla +uusituksi, että ne näkisivät kenellä ohjat ovat, näkisivät jo. -- Onko +Saaraleena kuullut, että sen Teerelän tyttären pitäisi ruvenneen +ryyppimään?" + +"Kaikkea vielä, hyvät ihmiset!" Saaraleena taas paukautti käsiä +polviinsa. "En ole tuota kuullut! Onko se mahdollista, kun on niin +panski ja ylpeä?" + +"Kummalta se kuuluu, enkä minäkään tahdo sitä uskoa; mutta voihan +sukutauti tarttua". + +"Niin niin, -- sukutauti --". + +"Niin, sukutauti -- Mutta älkää nyt vaan muualla sanoko mun suuhuni +tätä, liekö tosikaan". + +"Taikkama sitä sanoisin! -- Luultaisiin pian teitä tämän huudon +nostajaksi". + +"Vaikka en usko itsekään". + +"Niin todesta! -- Mutta Niemelän emäntäkään ei ainakaan tiedä vielä +tästä mitään". + +"Mitä Niemelän emäntä silloin sanoi teille kun olitte siellä?" + +"Kyllä se oli mielestäni hyvin murheellinen, mutta se on niin hiljainen +ihminen, ettei siltä saa oikein selkoa, mitä se kulloinkin ajattelee. +Mutta kun se nyt saa tämän kuulla --" + +"Älkää nyt vielä sanoko Saaraleena. Saakoon muilta tietää, ei meiltä. +Se voi olla hyvinkin vain ihmisten puhetta. Vähäkö ne puhuvat pahaa". + +"Kun te emäntä kulta tietäisitte!" huudahti Saaraleena. "Mutta te ette +tiedä ettekä usko muuta kuin hyvää kaikista ihmisistä. -- Nytkin +riihiaikana on Teereläs menty riihelle vasta, kun muut ihmiset jo ovat +tulleet eineelle. Ja aamusilla, heti kun silmänsä auki saavat, +riitelevät jo sängystä päin ja tappelevatkin usein niin, että väliin +ovat paitasillaan yhdes nipus. Niin se on. Kyllä se on semmoista elämää +siinä talossa, että sylkekää minun silmilleni, jos Joonas siellä tulee +toimeen yhdenkään vuoden, kun se sinne vävyksi menee, -- sen minä +sanon!" + +"Onko Saaraleena milloinkaan puhunut Joonaalle itselle?" + +"En, kun en ole häntä saanut käsiini. Mutta enköhän minä rupea +asiamieheksi, että siitä parista tulee aikanansa ero? Ja laitan, että +Miinan ja Joonaan kaupat uusitaan. Ne olisivat niin kovin sopiva pari. +Vai kuinka emäntä meinaa?" Saaraleena vakoili myyränsilmillään, minkä +vaikutuksen esitys teki. + +"Eiköhän. Taitaisinpa minä saada sen Miinankin suostumaan, jos +viitsisin koettaa", arveli emäntä katsomatta Saaraleenaan. + +"Ensi tilassa menen Niemelään!" lupasi Saaraleena. + +"Mutta tottahan Saaraleena nyt niin paljo ymmärtää, ett'ette sano, että +teitä on Miinan puolesta pantu kauppoja uusimaan?" + +Saaraleena katsoi loukatun omanarvontunnolla: "Luuleeko emäntä että +minä ensikertaa --" + +"Niinpä niinkin! Vaan niinkuin sanoin, kyllähän Miina miehiä saa ja +olis jo saanutkin vaikka tusinoittain, mutta ei se kaikista huoli. En +tiedä mikä kumma häntä tuohon Joonaaseen veti. Mutta kun ikänä kuuli, +että poika oli kerran käynyt Teereläs, niin heitti kun heittikin +vasikan-nahat vasten naamaa ja sanoi, ettei hän ole kenenkään +hätävara". + +"Se oli oikein! Kuka käski. Rikkahat niitä antaa vasikan-nahkoja, mutta +ei köyhät". + +Emäntä meni ulos ja palasi pian takaisin tuoden villoja. + +"Tässä on tuota -- ei niistä tarvitse neuloja antaa. Antakaa leilinne +tänne, niin minä panen siihen vähä piimää". + +"Tuhansia kiitoksia, emäntä --sys kostohon". + +Emäntä otti Saaraleenan leilin ja täytti sen piimällä, vieläpä pisti +leivän ja juustonkin tämän mosseloon. + +Toinen lupasi toimittaa asian parhaan taitonsa mukaan ja kosteli +kymmeniä kertoja emännän antimista. Emäntä pyysi vielä, ettei häntä +tuohon asiaan sekoitettaisi. + +Saaraleena lähti täynnä intoa. Kun oli vähään matkaan päässyt, puhkesi +hän itsekseen puhumaan: "Jumala suokoon, että nyt saisin tuon asian +tapahtumaan! -- Kyllä tuo emäntä sen maksaisi niin hyvin, ettei olisi +sitten taas vähään aikaan murhetta elannosta. Sitten minä koetan saada +sen Johannan suostumaan Kuppilan Iikkaan, kun se Iikka aina sitä pyytää +ja lupaa viisinkymmenin markoin. -- Ho hoi! eihän tämä toimi ole mitään +syntiä, kun Jumala on sen mulle kerran elinkeinoksi luonut --" + +Nevaluhdan emäntä jäi seisomaan keskilattialle, kun Saaraleena lähti. +Hänen kasvonsa loistivat ja solmiellessaan päähuiviansa puheli hän: "Se +oli nyt hyvä, että sain tuon Saaraleenan asialle. Jos kukaan sitä +kunnolla toimittaa, niin se on juuri hän. Kyllä maar tuo Johannan +ryyppimisjuttukin pian leviää, kun sen Saaraleena kerta torveensa sai. +Kun ei se vaan nyt mun suuhuni sitä valehtelisi. -- Käyn nyt samalla +kylällä. Kun mä kerran pahat päähäni panen, niin sepä nyt kumma on jos +ei yhtä tytärtä rahojen mukana naitetuksi saa, vaikk'ei olisi +senkäänvertaa silmiä! Sanon vieläkin kerran, että..." + +Emäntä sulki tuvan oven ja lähti sukkaa kutoen hiljaksensa tassuttamaan +kylällepäin. + + + + +VIII. + + +Muutama päivä oli edellisestä kulunut. Hallaa oli maassa, ilma sumuinen +ja keveästi sekautui Teerelän takanpiipusta pölisevä savu siihen. +Kiinni ollut porstuan ovi avautui jo kello 4 aamulla ja Johanna +ilmestyi portaille. Astui luttirakennusta kohti ja alkoi koputtaa +jauhopuodinoveen: + +"Maija nouse ylös!" hän huusi. Vastausta ei kuulu. Kolkutus +uudistettiin lujempaa. Maija jo herää ja vastaa. Samat temput +uudistettiin vähän kovemmassa muodossa toisen lutin ovella, missä +renkipoika makasi. Sieltä vaan ei kuulunut mitään vastausta. Johanna +otti kiven ja heitti sen lutinoveen. "Noh!" kuului sieltäkin. Maija +silloin jo tuli lutista ja meni Johannan kanssa tupaan. Siellä rupesi +Johanna herättämään miehiä: + +"Isä, kello on kohta 4, nouskaa riihelle!" + +"Nooh! ei sinne nyt niin hätää ole", arveli ukko. Nousi kuitenkin +istuvilleen. Johanna taisteli Heikin kanssa: "Nouse riihelle, muiden +riihistä alkaa jo kuulua varttain ääniä". + +"Älä nyt ... kyllähän tässä vähemmälläkin", murisi Heikki ja kääntyi +rauhaa etsien seinään. + +Isäukko oli jo sillävälin ehtinyt nousta ja puki vaatteita päällensä. +Poikakin oli jo lutista tullut. Puettuaan isäntä otti viinapullon +kaapista, ryyppäsi itse ja tarjosi muillekin. Jokainen ryyppäsi, +Heikkikin, joka vielä oli sängyssä, sai osansa. + +Kaikki toiset olisivat jo olleet valmiit lähtemään, mutta Heikillä oli +vasta housut jaloissa. Hän etsiskeli ympäri huonetta muita vaatteitaan, +silmät harastaen ja tukkapörrössä. Johanna käänsi vesipadan tulelle ja +korjasi puut takassa, etteivät poissa oltaissa vierähtäisi lattiaan. + +"Lähdetään menemään!" sanoi isäntä, kun näki toisten olevan valmiina. +"Jos me rupeamme tässä Heikkiä odottamaan, niin on puolipäivä ennenkuin +riiheen ehdimme". + +He lähtivät. Hyvä puoli-tuntia sen jälkeen Heikki vasta asteli samaa +tietä. + +Johanna ei kuitenkaan kauan joutanut riihessä olemaan, sillä hänen +täytyi palata kotiin laittamaan ruokaa ja korjaamaan karja päiväksi +laitumelle. Tuskin oli hän ehtinyt kotiin ja saanut itseään hiukan +puhdistettua, kun Saaraleena astui tupaan. + +"Varhainpa Saaraleena nyt on liikkeellä!" sanoi Johanna pyyhkien +pestyjä kasvojaan. + +"Täytyy olla, köyhän täytyy olla aamusta aikaisin myöhäiseen iltaan +liikkeellä, jos elää tahtoo". + +"Mitä turhia! Ei Saaraleena vielä niin kovin köyhä ja kurja ole; ja jos +kovin vanhaksi elätte, niin kyllähän ruoti elättää". + +"Jumala varjele ihmistä ruotiin joutumasta, kyllä siinä ainakin +tarkenee; tottahan Herra korjaakin omansa pois, ennenkuin niin vanhaksi +tulee!" + +Johanna ei tähän vastannut mitään, pesi vain astioita. + +"Kuules Johanna!" rupesi muori vähän ajan perästä, "mulla olis sulle +asiaa". + +"Ja mitä asiaa sitten?" kysyi Johanna naurahtaen ja silmäili +Saaraleena. Tämä lähestyi, pudistaen leikillisesti nyrkkiään ja ollen +hyvin vakava ja hyvän suopa näöltään, hän alkoi: + +"Sinä olet hullu, kun pidät Niemelän Joonaan parempana kuin Kuppilan +Iikan, olet jo. Mitä Joonaan rahat ovat Iikan rikkauksiin verrattuna! +-- Ei mun asiaan tule, mutta minä pidän sinusta niin kovin paljo -- +sinä olet kun oma lapsi; olet aina ollut hyvä mua kohtaan ja sen tähden +minä sullen niin kovin soisin hyvää, lapsiparka. -- Eipä sulla ole +monta hyvänsuopaa, jos ei mullakaan. Orpo ja köyhä, ne ovat kun +sisaruksia. Ja jos sinä saat kovasydämisen miehen, etkä uskalla enää, +niin kuin ennen, köyhillekään antaa mitään... Köyhäin siunaus auttaa +paljo, -- auttaa se, usko jos tahdot, lapsiparka", ja muori totisesti +itki ja vuodatti kyyneleitäkin. + +Johanna katsahti epäluuloisesti muoriin, mutta rupesi kuitenkin häntä +lohduttamaan ja surkuttelemaan. + +"Älkää tyhjää itkekö", Johanna kyllästyneenä sanoi. Saaraleena lähestyi +ja laukasi: + +"Ota, kuule, Kuppilan Iikka! Sulta ei tule milloinkaan leipä +puuttumaan, sen tiedät ilman mun sanomattanikin". + +"Minä olen köyhä, enkä kelpaa niin rikkaan verroille pantavaksi. Tyydyn +vaan köyhempään ja ajattelen, että Jumalalla on enemmän jakamatonta +kuin jaettua tavaraa". + +"Älä, lapsikulta, luule sentään, että Jumala tulee tavaroitansa +maasjalkaisin jakamaan. Ei tule, ei. Mutta Jumala siunaa hyville ja +pulskille tytöille rikkaita sulhasia. Niin, niin siunaa. Joo". + +Johanna pani pesemänsä astian pois kädestään ja asettui seisomaan +Saaraleenan eteen, asetti kätensä lantioille ja sanoi: + +"Saaraleena! tämä asia rupeaa käymään jo liian pitkälle. Kuppilan +Iikasta en huoli, en, vaikka seisois rahatynnyris korvia myöten. Tämä +on viimeinen sanani tästä asiasta!" + +Muori hämmästyi niin, että perääntyi askeleen. "Kuinka on kovapäinen ja +omaa etuansa ymmärtämätön!" + +"Oma on asiani!" + +"Pahahenkikö sinua siihen Joonaasen kiinnittää!? -- Taidat luulla +että se aina pysyy yhtä nuhteettomana ja juomattomana, mutta odota! +Kyllä vielä juo niin kuin muutkin miehet ja kuuluupa nytkin jo +salaisesti -- --" + +"Valehtelette läpi kuuman kurkkunne!" huudahti Johanna tulipunaisena +kiukusta. + +"Älä kovin huuda! En minä sitä omasta päästäni sano, olen kuullut sitä +paremmilta ihmisiltä kuin sinä ja minä. -- Vai valehtelen minä! Koska +olet mun valheisiini kompastunut?" + +"Jo sata kertaa! Ja kehtaatte vielä kysyäkin". + +"Opi puhumaan ihmisittäin vanhemmillesi ihmisille! -- Vaikka olenkin +köyhä, ei ole kukaan mun nenäni päälle astunut eikä ikipitkinä päivinä +valheesta soimannut, vaikka olen näin vanhaksi elänyt. Puhtaat -- +Jumalan kiitos -- ovat aina jälkeni olleet; eikä kukaan ole ikänä niin +hävyttömästi valehteliaksi soimannut, kun sinä, -- pyyh, yh, yh, yh, +yyh!" ja muori alkoi itkeä kollottaa. + +"Älkää itseänne vain puhki itkekö; sanokaa, kuka teille on sanonut, +että Joonas juo, sillä siitä pääsee". + +"En minä ole mikään kielten kantaja, enkä sano, kuka sitä mulle kertoi, +mutta valehtelia en silti ole, sen sinun pitää tunnustaa!" + +"Jopa kai!" virkkoi Johanna ivallisella totisuudella, ja jatkoi: "Joko +nyt on asianne sanottuna?" + +"Sen vaan sanon, ja muista mun sanani, että vielä sunkin kopeutes +maailma masaa. Masaa! Etkä sinä niin hyvää miestä saa kun luulet". + +"Hyvästi nyt!" nauroi Johanna ja puuhaeli perunoita pataan. + +"Hyvästi, hyvästi! Mutta katua saat, että mua näin kohtelet, häpeemätön +iso-suu! --" + +"Minun olisi kai nytkin pitänyt pistää mosseloonne voit, juustot ja +leivät kieltenkantamisenne palkaksi, ja kiittää vielä! No kiitos vaan +tällä kertaa!" + +Saaraleena liikkui ulos talosta niin sukkelaan kuin kipeät raajat +suinkin sallivat, puhisi ja mutisi mennessään. + +Tiellä sattui Kuppilan Iikka tulemaan vastaan. + +"Tuletteko Teerelästä?" kysyi edellä mainittu. + +"Tulen, ja sen sanon myös sulle, että heitä hiiteen sen Johannan +meinaaminen! Tottahan niitä nyt on vielä ihmisiäkin. -- Olin vähällä +pääni menettää. -- Entä se nyt vasta on täysi piru". + +"No no!" keskeytti Iikka, "olkoon se nyt sillään. -- Älkää te nyt sitä +vain ympäri maailmaa hoilottako, että minä olen teidät pyytänyt +kosimamieheksi". + +Iikka meni jo, eikä kuullut Saaraleenan huutelemisia. + +"Kyllä minä olinkin tomppeli!" murisi Iikka hammastapurren mennessään, +"kun tuommoisen panin asialleni". + +Hän haukkui ja noitui itseään siitäkin, ettei ollut ennen Johannan +kanssa kauppoja tehnyt kuin Joonas ehti. + +Saapui riiheen, alkoi siellä hurjasti lyhteitä paukutella ja katkoi +useita varstan-niskoja. Työtoverinsa katselivat häntä kummastellen. + +"Pahahenkikö tuota Iikkaa riivaa?" sanoivat, eivätkä osanneet +aavistaakkaan, että poika koetti tällä tavoin haihduttaa rukkasten +tähden polttavaa kiukkua. + + + + +IX. + + +Oli pimeänlainen syysyö. Poikajoukko seisoi erään talon pihassa, +Suhjalan kylässä, vihellellen, haastellen, laulellen ja viluansa +valitellen. Siinä vanhoja tuttaviakin, Kuppilan Iikka, Niemelän Joonas, +Teerelän Heikki ja Pikkusuutari. + +Sanasutkaukset olivat pisteleviä ja kaivelevia. Joonasta ei näyttänyt +ollenkaan huvittavan. Kuppilan Iikka vihelteli ja pyörähteli +saappaankorkolla ympäri, ja joku hyppeli natkua. Vähän juovuksissa +näyttivät useat olevan. Muutamat näyttivät salaperäisiä juonia punovan, +koska kuiskuttelivat ja tirskuivat. + +Vihdoin Joonas lähti kävelemään tiellepäin, josta ohjasi askeleensa +Teerelää kohti. Kun Joonas oli näkyvistä pois ehtinyt, rupesi Kuppilan +Iikka juoksemaan erään välyysen kautta vainiolle ja ne kaksi poikaa, +joiden kanssa hän oli teikaroinut, seurasivat muassa. Näytti siltä, kun +olisi jostain kujeesta edeltäpäin sovittu. Jälelle jääneet alkoivat +kummastellen toisiltaan kysellä: "mitä tuossa nyt oikein +tarkoitettiin?" + +"Kyllä siellä nyt koetetaan", yksi salaperäisesti silmiään vilkuttaen +sanoi. + +"Varmaan!" toinen lisäsi. + +Vähitellen joka mies hiipi edellämenneiden perään, nähdäkseen mitä +seuraa. + +Joonas käveli yksinään vähääkään aavistamatta toisten vehkeitä. +Kiireesti hän astui ja itsekseen mutisi, toisinaan nyrkkiä heristäen. + +"Musertaisin kaikki maailman pitkäkieliset ämmät! -- Miksi sekaantuvat +he muiden asioihin? Jos he vallan perättömästi niin kauheasti parjaavat +Johannaa, niin onhan maailma täynnä paljaita piruja! Mahtaneeko olla +Johannakaan vallan viaton? Herra varjele! Kyllä nyt otan selvän, tutkin +ja tunnustelen; minä haen käsiini hänen sydämensä syvimmänkin sopukan. +Ja jos -- _jos_ -- eron teen vaikka sydän vuotais verta! -- Tätikin jo +puhumaan rupesi, ovat hänetkin saanet epäilemään ja se mua paraiten +kaivaakin. -- Sitä juomista ei nyt kukaan usko ... ja kun ne vietävät +valehtelevat -- va-leh-te-le-vat että Johanna itseänsä Iikalle +kosituttaa, jumaliste! + +"Joskus sen Saaraleenankin juttujenpää täytyy tulla". Joonas nauroi +omille ajatuksilleen: "Oli se sekin lystiä kun menin kerta sinne +Kuppilaan ja saatoin ajatella Miinaa". + +Hän kopeloi taskussaan sormusta: + +"Nyt se jää -- jos jää... Täytyy jäädä! Tähän peliin tulee saada +loppu". + +Joonas astui muutaman askeleen rauhallisen näköisenä, mutta sitten hän +äkkiä kohotti vimmastuneena nyrkkinsä ja sorisi hampaitten välistä: +"Jos Kuppilan Iikka olisi minua onnellisempi ja Johannan saisi, niin +kummia asioita silloin pitäisi Suhjalasta kuulua!" + +Pikkusuutari saavutti nyt juosten Joonaan ja kuiskutti hätääntyneenä: + +"Katso eteesi, sinua aiotaan lyödä!" + +"Kuka?" + +"Kuppilan Iikka ja ne toiset, joidenka kanssa hän oli niin henkenä". + +"Nekö? Eikö heidän joukossaan ole muita?" + +"Ei". + +Joonas nauroi: + +"Onpa siinäkin kurittajia!" + +"Katso vaan eteesi!" varoitti suutari. + +"Missä ne ovat?" + +"Luulen, että ne juoksivat Teerelän kartanoon". + +"Saisin edes kangen", äänsi Joonas ja koetti tähyellä pimeässä +ympärilleen. + +Suutari osotti tien vieressä olevaan aitaan. "Tuoss' on", sanoi Joonas +taittoi siitä seipään, suutari teki samoin. Niin lähdettiin +Teereläänpäin. Kun tultiin kartanolle, alkoi suutari jäädä; kentiesi ei +hänellä ollut aivan varma luottamus kankeensa. Joonas ei odotellut, +eikä kehoittanut, vaan meni. Keskipihalla hän seisahti ja kuunteli. +Huomasi, että lutinoven raosta pilkisti valkea. Mieli kuohuksissa astui +hän likemmäksi lutinrappusia. Seisahtui taas, sillä lutista kuului +melua. Johanna käski kiivaasti: + +"Pois, älä tule mun sänkyyni! -- Iikka, kuulitko! Lähden paikalla +tupaan jos tulet". + +Iikan ääni kuului aina väliin: "Älä nyt ole niin kovin ... vieläpä +kun... Ka, enhän minä sinua syödä pyydä!" + +Sitten oli taasen hiljaista. Joonaan sydän tykytti kiivaasti. -- "Mitä +merkitsee tuo hiljaisuus? Kysymys kävi kuin salama hänen sielunsa +läpitse. Aluksi päätti hän rynnätä väkivallalla sisään, vaan huomasi +heti, että olisi edullisempaa mennä sinne hiljaisesti koputtelemaan, +kentiesi päästäisivät arvelematta sisään. Nousi rappusia lutineteiseen +ja alkoi koputtaa ovelle. + +"Pois Iikka! Minä avajan oven!" kuului Johanna sanovan. Vastaukseksi +kuului hiljaista kuisketta vaan. + +Joonas pusersi kankeaan niin lujasti, että sormet melkein vajosivat +puunsisään. + +"Mene pois siitä!" kuului taas Johanna sanovan. Heti sen jälkeen +napsahti haka ja ovi aukesi. Kaikki sisällä olijat katsoivat +ovellepäin. Kuppilan Iikka seisoi sen vuoteen vieressä, jossa Johanna +makasi; toiset pojat istuivat vaatekirstun kannella. Talikynttilä paloi +tuolilla. Johanna koetti kurkistaa vuoteenetehisen takaa ovelle. Joonas +seisoi oviaukossa muutaman silmänräpäyksen ennenkuin astui sisään. +Sitten, ikäänkuin jonkun äkkinäisen päätöksen tehtyä, hän kiivaasti +astui huoneesen suu onnettomuutta ennustavassa hymyssä. Seipään oli hän +jättänyt oven ulkopuolelle. Kukaan ei puhunut sanakaan. Joonas käveli +pari kertaa edes takaisin lattialla kiivaasti viheltäen. Sivutse +kulkeissaan polki hän tahallaan kirstulla istuvain poikain jaloille. Ne +eivät paheksumistansa ilmoittaneet, vetivät vain nöyrästi töppösensä +syrjään. Näytti siltä, kuin pojat olisivat tällä hetkellä olleet +mieluisammin peninkulman päässä Teerelän lutista. Oli kulunut noin +minuutti siitä kun Joonas luttiin tuli ja Iikka seisoi vielä vuoteen +vieressä. Silloin viimemainittu äkkiä jalallaan potkaisi kynttilän joka +heti sammui. Yksi pistolin laukaus, kirkumisia, kirouksia ja Johannan +hätähuutoja -- kaikkia näitä kuului ankaran töminän ja ryskeen seasta, +joka pimeän tultua lutissa syntyi. + +Vaatekirstulla istuneet pojat puikkasivat sellaisella kiireellä, jonka +ainoastaan hätä saa aikaan, lutin ullakkoon ja siitä yhdellä +harppauksella maahan. He seisahtuivat erään nurkan takana, tähdäten +katseensa luttia kohti. Jyry niiden kahden välillä lutissa ei kestänyt +monta minuuttia, kunnes toinen tuli jo rappusista alas semmoisella +vauhdilla, jota mieluummin näkee kuin kokee. Alastuleva päästi +suustansa vihlovia kirouksia ja jäi muutaman henkäyksen ajaksi +makaamaan maahan. Sitten nousi ylös ja koetteli noituen jäseniänsä, +sekä lähti ontuen ja hammastapurren poispäin, uhaten ja panetellen +karanneita kumppaleitaan. Kun hän oli näkyvistä ehtinyt pois, pistäysi +erään liiterin avonaisesta ovesta pihalle useita poikia, joiden +joukossa oli Teerelän Heikki ja suutarikin. Nämät hiljaa toisilleen +kuiskailivat ja nauroivat. + +"Saipa pojat löylyn", arveli yksi. + +"Sen olis heidän jo pitänyt mennessäänkin tietää", toinen sanoi. + +"Se kävi oikein!" nauroi suutari. Kun tämä joukko oli jo mennyt, +tulivat taas piilostaan esiin Kuppilan Iikan pakoon lähteneet +kumppalit. + +"Hyi kun minun on vilu", valitti toinen pudistellen itseänsä ja tukkien +käsiänsä housuntaskuihin. + +"Niin minunkin", tunnusti toinen, "minnekähän menisimme yöksi?" + +"Pahuus, kun mentiinkään tuonne". + +"Lähdetään pois, mutta ei mennä enään toisien näkyviin. -- Hyh, kun on +vilu; ja jalkanikin tärähtivät ettei tahdo oikein saattaa astua". + +"Samoin minunkin, kun ei vaan olisi nilkkani tilaltaan. -- Mennään +nyt". + +Kun Joonas oli Kuppilan Iikasta selvinnyt, palasi hän luttiin ja sulki +oven. Etsi sitte rikkoutuneen kynttilän lattiasta, ja sai siihen +valkean. Johanna istui vavisten vuoteellaan, vaan valkean tultua +nähtyään, että Joonas oli lutissa, hän naurahti ja sanoi: + +"Hyi kun minä pelkäsin!" + +"Vai pelkäsit!" Joonas hieman naurahtaen vastasi. Sitten istui hän +vaatekirstun kannelle ja veti esiin hopeahelaisen piipun takkinsa +povitaskusta. Piipun pitkänlainen notkovarsi oli pistetty napinläpeen. +Piippu täytettiin punaisista langoista kudotusta kukkarosta ja +sytytettiin kynttilästä. Koko tuon toimituksen kestäessä ei puhuttu +sanaakaan. Johanna vaan väliin käänsi hätäisesti päätänsä ja katsahti +Joonaasen. + +"Kuinka sinä nyt noin puhumattomaksi olet tullut?" kysyi Johanna +vihdoin, alakuloisen tunteen valtaamana. + +"Puhumattomaksi?" Joonas astui vuoteen viereen ja koki tekeytyä +leikillisen näköiseksi. + +"Muuten vaan". Johanna rauhottui kuitenkin nyt. Vähän ajan kuluttua hän +taas sanoi: + +"Tuo Iikka on jotenkin hullu!" + +"Mitä vasten?" + +"Mitä hänen tänne tarvitsisi tulla, niin kuin äskenkin". + +"Miksi ei hän tulla saisi?" + +"Mitä hän täällä tekee!" + +"Kun on kerran tapa". + +"Vaikkapa! Mutta äskenkin tuli niinkuin puolimielinen, ja alkoi +vuoteelle pakata". + +"Iikkako? Ja etkö sinä häntä laskenut?" + +"Vuoteeseniko? Kuinka sinä tuollaisia kyselet? Kuinka minä ketään muita +vuoteeseni laskisin?" + +"Kun ketä?" + +Johanna naurahti: + +"Vissihin sitä". + +Joonas rupesi askelillaan mittailemaan lattiata ja näytti olevan vielä +kuohuksissa. + +"Käviköhän Iikan huonosti, kun sinä sen heitit?" kysyi Johanna taas. + +"En tiedä! Olisko mieles paha?" + +Johanna katsahti taas kummastellen Joonasta. + +"Mitä minä siitä pahoittelisin; hän olisi jo ennen tuollaista +tarvinnut, kun ei nyt vaan olisi liian kovasti käynyt". + +Joonas käveli yhä lattialla ja hyräili jotain laulun nuottia. + +"Mutta mikä sinun on Joonas?" kysyi Johanna kohoten istumaan +vuoteellaan. + +"Ei mikään! Tekee vaan mieleni mennä löylyttämään koko maailmaa". + +"Mitähän tuosta nyt enää, tule makaamaan ja rauhoitu. Minä käyn +katsomassa, onko se edes päässyt jaloillensa, se Iikka". + +Joonas katseli tuikeasti, kun tyttö pistäysi ovesta ulos. Samaa perää +tuli hän takaisin. + +"Makasiko siellä?" + +"Ei, mennyt oli". + +"Minun mielestäni ei sinun tarvitsisi hänestä noin suurta huolta +pitää", murisi Joonas. + +"Siunatkoon, kuinka olet nyt kummallinen. Enhän minä hänestä muuten +mitään huoli, mutta jos olisi kuollut --" + +"Entää sitten?" + +"Herra varjele! sinähän olet nyt oikein hirmuinen. Tiedäthän mikä +murhamiehen palkka on?" + +Joonas oli taasen istunut kirstunkannelle ja katseli maahan. + +"No mutta oletko sinä minullekin vihoissasi Joonas, kun olet noin +kummallinen?" Johanna huudahtaen kysyi. + +Ei mitään vastausta kuulunut. + +"Vai niin! ja mikä on syynä?" + +Nyt Joonas vähän kavahti. Hän nousi ja astui puoleksi +sovitetun- näköisenä Johannan luo ja sanoi: + +"Et sinä ole minua vihoittanut, en minä sinulle ole vihoissani +-- -- --" + +Äänensä oli kuitenkin omituisen ontelo. + +Johannan epäluulo oli nyt myöskin herännyt, eikä sitä voinut yhdellä +vakuutuksella poistaa. Hän vaikeni ja huokaili. + +Joonas kysyi Maijaa. + +"Naapurissa yötä". + +Taas hiljaisuutta. + +"Sano nyt vihdoinkin mikä sinua vaivaa? Tuon äskeisen tähden et sinä +olisi tuollainen. Jotain olet kuullut taas, -- jotain parjausjuttuja". + +"Niin olenkin!" huudahti Joonas nyt pakotuksesta valittavalla äänellä. + +"Enkö minä sitä arvannut. Ja tietysti kaikki tosia". Joonas purkautui: + +"Rakas ystäväni! Mitä sanot kaikkeen siihen, jota minä olen kuullut? +Kuka selittää, jos niissä on totta eli ei?" + +"Tietysti Saaraleena". + +"Älä, älä!" + +"Mitä olet kuullut?" + +"Mutta jos sinä paheksut kun minä kerron?" + +"Mitä minä siitä, tiedänhän sen ennakolta. Kerro jos tahdot, +yhdentekevä minulle". Äänessä oli jo kolkko sävy. + +Nyt alkoi Joonas kertoa. Hänellä olikin tuotavana esiin mitä +mustankirjavin joukko hävyttömimpiä juttuja, mitä vaimoväki osaa +naimisenjuoruina yhteenkeittää. Johannan suu vetäysi katkeraan hymyyn, +kun Joonas kertoi hänen juoppoudestaan, laiskuudestaan, rajusta +luonnostaan ja lopuksi siitäkin, että hänen sanotaan kosituttaneen +itseänsä Kuppilan Iikalle, ja ennenkuin pääsi kertomuksensa loppuun, +rupesi Joonas häpeemään kertomustaan. Hän jo katui, että oli +alkanutkaan ja mieli teki jo katkaista ja sanoa, että hän oli vain +leikkiä laskenut. Mutta katse Johannaan esti tekemästä asiaa leikiksi. + +"Uskotko niitä?" kysyi Johanna kun Joonas oli lopettanut. + +"Uskomisesta ei olisi puhettakaan, jos olisin näitä ainoastaan yhden +taikka kaksi kertaa kuullut, mutta kun alituiseen soitetaan korvaan, +yksi yhtä, toinen toista, niin ei ymmärrä mitä on tekeminen; uskoako +vai olla uskomatta", hätääntyi Joonas vastaamaan. + +Nyt oltiin taas vähän aikaa hiljaa. Johannan mieli oli kuohuksissa. +Kooten malttia, jota itku yritti murtamaan, hän vihdoin sanoi: + +"Minä huomaan, että sinun sydämeesi on myrkkyä kylvetty; katkerat +epäluulot ovat siellä juurensa ottaneet. Huomaan kyllä, että olet +tullut eroa tekemään. Hyvästi siis! Tarjoo kättä. Etsi itsellesi +elämänkumppali, joka on juttu-ämmäin kanssa paremmassa suosiossa. +Ehkäpä Jumala minustakin huolen pitää". + +Johanna ei itkenyt, mutta kasvojen vaalea väri tulkitsi syvää +loukkausta ja kärsimystä. + +Joonas oli melkein sanattomaksi hämmästynyt. Rukoilevalla äänellä hän +puolittain änkyttämällä vihdoin sanoi: + +"Sitä en tarkoittanut! Eroa en ajatellutkaan. Pyysin vaan sinulta +selvitystä näihin juttuihin. -- Sano vaan yhdelläkin sanalla, ettei +näissä puheissa ole totuutta, niin minä uskon; -- ketäpäs minä muita +uskoisin, jos en sinua?" + +"En voi todistaa omasta puolestani. Ja jos sinulla kerran epäluuloa on, +niin se ei sillä katoa, että minä syyttömäksi itseni sanon". + +Joonas näytti olevan neuvoton. + +"Enhän minä usko niitä, kun sinä vaan sanot sanallakin, että ne ovat +valheita", sanoi hän ja tarttui toisella kädellään Johannan käteen ja +toisella kohotti tämän alas vaipunutta päätä. Johanna loi paljon +sanovasti silmänsä Joonaasen: + +"Kutka ovat ne, jotka sinulle ovat näitä asioita kertoneet?" kysyi hän. + +Joonas oli hämillään ja näytti muistelevan. Sitten luetteli hän, +ensiksi Saaraleenan ja useita muita kielenpieksijäin arvoisasta +ammattikunnasta. + +Joonas alkoi hävetä luetteloaan. Johanna muisti, että useat noista +samoista henkilöistä olivat myös hänelle Joonasta parjanneet. "Mitähän +jos sanoisin sen Joonalle?" ajatteli hän. Ensin hän ajatuksen hylkäsi, +mutta muutti kohta mieltä ja virkkoi: + +"Vai niin, et taida tietääkään, että nuo samat henkilöt osaavat +sinustakin rokkaa keittää?" + +"Häh? minusta, minustakinko?" + +Kiivaus, jota Joonas osoitti kuullessaan, että hänestäkin osataan +kielitellä, huvitti Johannaa, niin että hän naurahti sanoessaan: "Niin, +sinusta itsestäsi". + +"Mitä hittoa se on, jota minusta on sinulle valehdeltu?" + +Johannaa melkein huvitti tuo miespuolen arka kunniantunto. Hän sanoi +rauhallisesti: + +"Mutta sano kuitenkin jotain, jota muistat", keskeytti Joonas. + +Johanna kertoi muutamia juoruja. + +"Ja tästä et ole minulle mitään puhunut ennen! Kuka on niitä sinulle +sanonut?" + +"Saaraleena ja ehkä muutkin". + +Joonas oli vimmoissaan. + +"Älä nyt tyhjästä" lauhdutteli Johanna. "Mitä tuollaisista huolitaan, +joiden annetaan toisesta korvasta tulla ja toisesta mennä, ja joita ei +vähääkään uskota". + +"Etkö ole uskonut?" kysyi Joonas tutkivasti katsellen Johannaa. + +"Älä minulta sellaista kyselekään!" + +Joonas oli vähän aikaa hyvin miettivän näköinen. + +"Anna anteeksi!" pääsi häneltä kuin tulvahtaen. "Minua hävettää. Sinä +osasit antaa juoruille oikean arvon, minä niitä puoleksi uskoin". + +"Ei ole mitään anteeksi pyydettävää", vastasi Johanna, "mutta voisitko +sinä entisellä vilpittömyydellä kohdella minua?" Hän silmäili +kiinteästi edessään seisovaa poikaa. + +"Älä kysele enää tuollaisia, jos et tahdo kiduttaa minua. Tehkäämme +liitto, ettemme enään milloinkaan tämmöisistä asioista toisillemme +puhu. Saattaisi käydä, että niiden kautta tulis sokaistuksi koko +elämämme onni!" + +Joonas hapuili syleilläksensä Johannaa, joka vastustelematta laski +päänsä pojan rinnalle. + +"Ja nyt lopuksi", alkoi Joonas lemmenkuiskausten perästä taas +järkevästi puhua, "on ehkä parasta, että ensi sunnuntaiksi toimitamme +itsemme kuulutuksiin". + +"Se on sinun tahtosi", vastasi Johanna punastuen kasvoilta. + +"Mutta mitähän sinun isäsi sanoo?" + +"Hän on niin välinpitämätön, ettei ole milloinkaan minulle sanaakaan +virkannut näistä asioista". + +"Huoliikohan hän minusta vävyksensä?" + +"Kylläpä meillä tarvitaan miestä. Mutta, taitaa sinun kärsivällisyytesi +tulla koetelluksi?" arveli Johanna surullisesti. + +"Aika tuopi uusia neuvoja. Ehkäpä sitä toimeen tullaan, jos ei, niin +onhan sitä tilaa maailmassa". + +"Toivokaamme sitä". + +"Niin, toivossa on hyvä elää!" säesti Joonas. Hän etsi Johannan käden +ja painoi sormeen kultaisen ja kaksi hopeaista sormusta. Sitten veti +hän povestaan esiin paperimytyn ja pani sen Johannan syliin. Seurasi +sydämmellinen kädenpudistus ja herttaisia naurahduksia. Monen +kursastelemisen perästä aukasi Johanna paperikäärön. Sieltä tuli esiin +kaksi punanukkaista silkkihuivia. + +"Voi kun on kauniita!" kehui Johanna. + +"Ei ole!" väitti Joonas. + +"Ovat ne, liian kauniita minulle". + +"Vielä kauniimpia ostan kun kaupunkiin menemme". + +"Et saa ostaa!" + +Tuohon suuntaan nyt väittely kävi, ja keskustelu iloisempaa laatua +kesti vielä hetkisen aikaa. Äskeisen pienen kinastuksen perästä tuntui +sovinto ja rauha niin herttaiselta. Utukuvat, joita toivova +mielikuvitus tulevaisuudesta loi, näyttivät niin selviltä ja varmoilta. +Uni, joka vihdoin suloiseen vaippaansa heidät kääri, jatkoi valveilla +syntyneiden mielikuvien hupaisaa leikkiä. + + + + +X. + + +Hyvin välinpitämättömästi suostui Teerelän ukko tyttärensä +naimispuuhiin. Lausui kyllä alussa epäilyksiään vävyjen +itsepintaisuudesta, mutta arveli kuitenkin, että taittaanpa sitä nyt +sentään mennä. + +Eräänä lauantaina koperoitsi Teerelän väki perunamaalla korjaten +jotenkin runsasta satoa. Heikki oikoi usein kontistuneita raajojaan ja +väänsi piippuunsa kessunruotoja, sen ohessa noituen kalseata syysilmaa. +Toisinaan isäntä terävillä sanoilla muistutti Heikkiä eräästä +pahanilkisestä taudista, jota sanotaan laiskuudeksi. Muistutuksiin +vastaeli Heikki tavalla, jota ei kaikin puolin saata kutsua vanhuksen +kunnioittamiseksi. Mutta ukon muistutuksista oli kuitenkin aina +seurauksena, että Heikki rupesi kiukkumielessä uudestaan penkoamaan +perunatarhaa, toimessaan peittäen toiset puolet juurimukuloista +takaisin maanmultiin. + +"H----kö se Johanna tuhrii, kun ei jo tänne tule?" alkoi Heikki kiljua, +kun ei sisarta jo alkanut kuulua. + +"Kuka hänen tietää", murisi isä, jatkaen itsekseen: "vai ei tuo tiedä +vielä mitkä puuhat Johannalla ovat". + +Piika-Maija, joka oli jo saanut kuulla Johannan aikeista, nauraa +siristeli salamielistä nauruaan. + +"Mitä Maija nauraa?" tiuskui Heikki. + +"Nauran vaan lämpimikseni". + +Näin väitellen vietettiin aikaa Teerelän perunamaalla; yhä sai Heikki +kierteleviä vastauksia ihmetellessään Johannan viipymistä. Poika oli +niin kiukuissaan, että päätti lähteä kotiin sisartansa perunamaalle +hakemaan. Silloin huomasi hän hevosen tulla kiidättävän aika vauhtia +kylästä, perässä närpöläiset vieterit, joissa nainen ja mies istuivat. + +"No ketä?" murahti Heikki itsekseen ja tarkkasi näköään, sillä +perunamaa ei ollut aivan maantien vieressä. + +"Ka perhana!" pääsi Heikiltä ja suu meni leveään nauruun, kun tunsi +parin. + +Maija oli noussut seisomaan ja heilutti nauraen perunakuokkaansa +ilmassa. Ystävyydenosoitus otettiin ilomielin huomioon, tieltä +vastattiin lakkia ja nenäliinaa heiluttaen. Katsahti isäntäkin sinne ja +näytti itsekseen myhähtelevän, mutta alkoi taas jatkaa perunankaivua +suomatta itselleen välilepoa. + +"Ka perhanoita, kun menevät lukemaan! -- Mutta pyssyni mun pitää hakea +tänne, että saan niille ampua paukauttaa, niin jotta pompahtaa". + +"Sitä nyt vielä", pani isäntä muristen vastaan. + +"Tietysti. Enpä tahtoisi nyt olla ampumatta, vaikka saisin +puolituoppia viinaa". + +"Niin toki, isäntä!" säesti Maija, "tottapa Heikki nyt saa ampua +sisarensa kunniaksi?" + +Jotain epäselvää murinaa kuului vielä isännän tarhalta, mutta Heikki +oli jo silloin kotiinpäin menossa. + +Pari, joka närpöläisissä ajellen oli näin suurta huomiota herättänyt +Teerelän perunankaivajissa, oli Johanna ja Joonas, jotka menivät +pappilaan avioliittokuulutusta ottamaan. + +Avioliittopuuhat menivät nyt tavallista rataansa. Häävalmistusten ja +puuhain tähden syntyi kiire. + +Juorut näiden puuhien johdosta saivat monellaisia uusia alotteita. +Saaraleena kulki nytkin tuulen mukaan. Harvoin ryhtyi hän näihin +aikoihin kenenkään kanssa pakinoimaan Johannasta ja Joonaasta. +Kärsivällisyydellä hän odotteli kuinkapäin asiat alkaisivat kääntyä, +nähdäkseen, minkä puolueen ystävyys hänelle voisi tuottaa useimman +"piimänokan". Nevaluhdan emäntä tahtoi oikein luonnossa näyttää +olevansa Johannan parhain ystävä, sillä kaikkialla, missä vaan siihen +oli tilaisuutta, kiitti hän tuota avioliittoa sopivimmaksi, mitä voi +olla. Niin tavoin toivoi hän voivansa purjehtia taas siivoihmisten +kirjoihin, huolimatta siitä että monet myrkylliset juorut tämän saman +avioliiton suhteen oli langetettu hänen tililleen. Niitä nyt jauhoivat +monet juoruparit pitäjäällä, tietämättä enää niiden alkuperää, mutta +uskoen ja epäillen asianhaarain mukaan. + +Päivä päivältä läheni häidenaika ja kiire niiden valmistuksessa +lisääntyi. Vaan eipä tässä valmistuksessa juuri suuresti muut +puuhailletkaan kuin Johanna, ja Joonas puolestaan yhdessä ja toisessa +asiassa häntä siinä autteli. + +Pari päivää ennen häiden alkua, tuli kuitenkin Niemelän Mari ja useita +apu-akkoja Teerelään, lattiainpesuja ynnä kaikellaisia muita +valmistustöitä varten. + +Häät oli päätetty aloittaa Pyhäinmiestenpäivän jälkeen maanantaina ja +sitte jatkaa kolmena tahi neljänä päivänä, sen mukaan kuin syömä- ja +juomavarat kannattaisivat. + +Viikkoa ennen häiden alkua täytyi sulhasmiehen ja morsiamen isän lähteä +retkeilemään pitkin pitäjää häihinkutsumisen toimessa. Tätä kesti +kahtena, kolmena päivänä. Joka talossa mihin kutsujat vaan pistäysivät, +kohdeltiin heitä "miehen tavoin", tarjottiin pulleita viina-ryyppyjä, +leikillisesti vakuuttaen, että "pian tullaan takaisin saamaan". Tästä +oli seurauksena, että ukko oli iltasin aika pönttyrissä ja riitaisella +tuulella. Joonas sitä vastoin pysyi selvänä, joten selviydyttiin vähin +rettelöin. + +Toisinaan oli ukko kuitenkin leikilliselläkin hatulla. Eräänä ehtoona +kun hän palasi kutsujaisista, tarttui hän ristissäkäsin istuvan Maijan +käsiin, ja sanoi nauraa höröttäen: + +"So Maija, suru pois! Viikko vielä ja sitte hypellään ja ryypätään". +Maija oli kiipeleissä tanssittavan ukon käsissä. + + + + +XI. + + +Hääpäivä tuli. Anivarhaisesta aamusta alkoi liike Teerelän pihassa olla +tavattoman vilkas. Eukkoja kaikenkokoisia ja näköisiä toimiskeli siellä +suurella touhulla häittenvalmistus-askareissa. Tuolla liiterissä oli +kolme muijaa lukuisan lapsilauman kanssa kuorimassa perunoita. + +Tuparakennuksen sisällä oli kaikki niin pelottavan juhlallista ja +siistiä. Pitkä pöytä oli peitetty puna- ja viheriä-ruutuisella +tapetilla, jonka päällä olivat kunniasijan saaneet leveäreunainen, +hopeainen viinamalja, sekä tinainen juomatuoppi, pajunvarvuista +palmikoitu kori, missä pieniä juuston ja leivän palasia oli +haukattavaksi "viinan päälle". "Kenkkäreitä" useampia istuskeli +penkeillä vakavan näköisinä hopeahelaisia piippujaan imeskellen. Lieden +ympärillä hyörittiin monellaisissa keittämisen puuhissa; porisipa siinä +kahvipannukin, jota hoiteli Niemelän emäntä, tuon tuostakin mustan +sekavaa lientä hämmentäen päretikulla, jonka sija väliaikoina oli +hampaitten välissä. Eräs toinen hämmenteli hirmuisen suuressa padassa +hernerokkaa. Muuan pari askarteli suuren pärekorin luona, missä +puuvateja, lautasia, kuppeja ja lusikoita oli valtainen joukko. Kaikki +tupaväki oli mitä parhaimmalla tuulella ja heidän kasvonsa loistivat +kiiltävän punakkoina. Mutta tuon tuostakin kuului tuparakennuksen +toisesta päästä viulunkielen vingahduksia ja klarinetin kimakoita +vihellyksiä. Sielläpä tavattiin nuo jo ennestään tutut soittomiehet +Remppulan kisalta soittokoneitaan yhteensoinnuttamassa. Keskellä +lattiata oli tuoleista rakennettu ja roideilla puettu vihkituoli, +seinät peileillä puetut, katossa himmelit pyörimässä, kaikkialla +odottava juhlallinen tunnelma. + +Teerelän Heikki ja pari muuta likeistä sukulaispoikaa istuivat +soittoniekkain vieressä ja unohtivat toisinaan piipun imemisenkin; niin +uskollisesti ja hiljaisina he katselivat soittomiesten taiteellisen +tehtävän näkyviä toimituksia. Rupesi vihdoin sävel soimaan yhteen. +Poikain kasvot kirkastuivat, suu vetäysi mieltymystä osottavaan hymyyn, +jalka polki tahtia ja innostuksissaan yhdistyi jo pari heistä +vihellyksellään säestämään soittoa. + +Näkyivätpä sävelet jo tungenneen ulommaksikin, sillä ovi avautui ja +hypähdellen tulivat kenkkärit sisään viinamaljoineen, joista nyt +jokainen "kaulaansa kasteli". Kenkkärien perässä tuli isäntä iloisesti +jalkaa tanssin-mukaisesti pökkien. Vielä tuota hupaa täydentämään +juoksi kaksi rivakkaa eukkoa. He sivuivat isännän lattialle ja luikaten +siinä tömistettiin jykevästi ja reilusti piiritanssia. + +Mutta kaikki nuo iloiset ilonennustukset saivat pikaisen lopun, kun +Joonas ilmestyi ovelle. Hän ilmoitti Heikille, että olisi aika lähteä +pappia noutamaan. Heikki lähti ulos ja toiset menivät katsomaan kun hän +hevosta valjasti. Soittomiehet vietiin tupaan kahvia juomaan, niin jäi +suutupa vähäksi ajaksi tyhjäksi. + +Puolipäivän aikaan rupesi häävieraita joukottain saapumaan. +Likiseutulaiset tulivat jalkaisin, juusto- ja leipä-nyyttyineen sekä +maito-kannuineen; pitkämatkaisempia kyydittiin hevosilla, ja +kyytimiehet saivat oivakestityksen pihalla, kenkkärien maljoista. + +Ujostelevat vieraat saatiin vaivoin tupaan, missä yksi kenkkäreistä toi +vastaan viinamaljan, josta vuoronsa tiestä saivat maistaa suuret ja +pienet, sekä haukata juuston- tai leivänpalasen, joita viinakenkkäri +tarjoeli ryypyn päälle. Tämän jälestä kulki toinen tinaisen kaljatuopin +kanssa, tarjoten mehukasta mallasjuomaa. Vastaanoton jälkeen saivat +vieraat mennä istumaan tuvan penkeille, tahi mihin itse halutti, +odottelemaan varsinaista häiden alkamisen aikaa. + +Eräällä muijalla oli kova kiire ottaessaan vastaan vieraiden tuomisia, +leipiä, juustoja ja maitoja. Samalle henkilölle oli vielä uskottu +tarkkuutta vaativa juustojen paistamisen toimikin joka kävi seuraavaan +tapaan. Noin parin kyynärän pituisiin lautoihin oli kaiverrettu neljä +talrikinmuotoista syvennystä. Näiden syvennyksien kohdalle laskettiin +juustot, ja nyt nostettiin paistinlautaset uuniin. Siellä kun aikansa +kirisivät ja karisivat, otettiin ne pois, ja kovatkin juustot olivat +muuttuneet pehmeiksi, punaisen täplikkäiksi. Niin olivat ne valmiita +paloteltaviksi ja tarjottaviksi jälkiruokana pöydässä. + +Pappikin saapui jo, saatettiin kamariin kahvitettavaksi. Kun hän oli +ehtinyt saada kahvinsa jähdytetyksi ja juoduksi, astui tupaan +täydellisessä papillisessa asussaan ja ilmoitti, että vihkiminen olisi +nyt alotettava. Siitä akat aika vilinällä pihalle juoksemaan ja +käskemään tellanpitäjiä kokoutumaan. Tytöt portailla ja lutin ullakon +alla heti parantelemaan hiuslaitteitaan, päähuiviensa solmuja ja +suorimaan näiden takanurkkia, pojat pihassa ja tallissa käsin +tomuttamaan housunlahkeitaan, nykimään takkinsa rintapieluksia ja +pyyhkimään saappaitaan heinätukoilla. Sitte siistittyinä kaikin sisään. + +Kun enin osa vieraista oli jo kokoutunut suutupaan ja seisoivat +ryhmittäin ympäri huonetta -- ainoastaan vihkituolin ympärillä oli +pieni aukko -- silloin tuli sisään morsiuspari ja kirkkoherra. + +Kaikkein silmät kääntyivät tulijoita kohden. Huoneessa vallitsi +jotenkin syvä hiljaisuus, jota häiritsi ainoastaan kuiskausten suhina. + +Morsian oli puettuna mustaan leninkiin, joka oli kirjaeltu ja +reunusteltu kultanauhoilla. Päässä oli noin jalan korkuinen ruunu, joka +ylt'yleensä kimalteli kullan, hopean- ja peilin palasien heijastavasta +loisteesta; suuri paljous monivärisiä kiehkuraisia kiiltopaperiliuskoja +koristi ruunua yltyleensä. Morsiamen hiukset olivat letitetyt niskaan +ja palmikko kätketty ruunun sisään. Leninginliivit olivat rinnasta auki +ja kaula verhottu helmillä. + +Johanna oli pulskea morsian. Vaikka tuo ikivanha morsiuspuku ei ollut +kaunis, vaikutti sen loisteliaisuus ja koristelu kuitenkin ilmeisen +"hallitsevasti". Se kohotti morsiamen päivän kuningattareksi, jota +hääväki kapinoitsematta kumarsi ja palveli. + +Joonas oli puettu mustiin verkahousuihin ja liiveihin. Paikkakunnan +tavan mukaan ei ollut takkia päällä, jonkatähden laajat, lumivalkeat +paidanhihat lainehtivat juhlallisessa vapaudessaan. Kaulassa oli +sulhasella koruompeluilla tikattu rintamus. Tasaiseksi leikattu tukka +oli sileäksi kammattu. Sulhasen kookas muhkea vartalo esiytyi +täydellisesti tuossa takittomassa puvussa. Häävieraat katselivat +nuortaparia ihastuksella ja nauttien. + +Vihkiminen suoritettiin loppuun tavallisessa järjestyksessä. Sen +päätyttyä katosi nuori pariskunta papin kanssa kamariin, mihin myöskin +ruunurouva jo hyvin etukädessä saapui ja järjesteli yhtä ja toista +epäkuntoon joutunutta kohtaa morsiamen pukimissa. + +Vihkituoli vietiin pois häähuoneen lattialta ja ruvettiin ruokapöytiä +sisään kantamaan ja kattamaan. Pöydät peitettiin puhtailla +nukkalakanoilla, kilvan juoksivat tupa-akat ja kenkkärit kantamassa +ruokia pöytiin. Leipäkorit, voilautaset, lusikat, syömälautaset ja +juotavatuopit pian järjestykseen asetettiin. Tuvassa oli pitkät penkit +täynnä riviin asetettuja kukkurapäisiä perunavateja; perunain seassa +lipeäkala uhkeili juhlan etevimpänä herkkuna. Toiset vadit, jotka +sisältivät sakeata hernerokkaa, missä uiskenteli pulskeita sianlihan +kimpaleita, sekä muhkuraisia jauhohiertimiä eli "limpejä", jäivät +penkeille höyryämään ja kuortumaan silläaikaa kun peruna- ja kalavadit +siirtyivät suutuvan pöytiin. Papille ja ruunurouvalle katettiin +kamariin erityinen pöytä, samoin soittomiehille tuvassa, joten +syömävieraat tulivat jaetuksi kolmeen luokkaan. Suuri eroitus ei eri +pöytäin ruoilla sentään ollut, se vaan, että "herrainpöydässä" oli +posliinilautaset ja vanhat, jotenkin jo ajan mustuttamat veitset ja +kahvelit, sekä muiden tavallisempain herkkujen lisäksi kiehutettua +maitoa, jonka sekaan oli vehnäskorppuja paloteltu. + +Kiireisen juoksun perästä oli vihdoin saatu kuntoon ruokapöydät +suutuvassa. Samassapa alkoi kuulua eteisestä "Porilaisten marssi". Se +oli kutsumus ruokapöytiin. Odotuksen aiheuttama uneliaisuus katosi +häävieraista, vilkas liike ja puhelu syntyi taas kun ruokapöytiin +alettiin sijoittua. + +Ensimäisinä menivät sulhanen ja morsian käsikkäin suutuvan pisimmän +pöydän päähän kunniasijalle. Sinne seurasi heitä Teerelän isäntä +polviansa notkutellen ja hänen jälkeensä Niemelän haltijat; emäntä, +pieni valkea mytty kädessä ja hänen jälessään isäntä, vakainen, +harvapuheinen ukko; sitten Johannan täti miehensä kanssa j.n.e. + +Mutta nytpä vasta kenkkäreille ja tupa-akoille alkoi toimialansa +vaikein tehtävä, sillä arvokkaimmista vieraista monet vieraat tahtoivat +ujosti pakkautua pöytäin alimpiin paikkoihin. Mutta auta armias, jos +kenkkärit ja tupa-akat jättivät heidät huomaamatta tuohon "alhaiseen" +tilaan, vaikka he niin mieluisan-näköisinä siinä pullottivat! He eivät +antaneet sellaista koskaan anteeksi. + +Näkemisen arvoista oli katsella, miten kenkkärit käsikynkästä vetäen ja +kainaloista kantaen hoitelivat vastahakoisesti potkivia emäntiä ja +syytinkimuoreja pöytäin ylipäihin, ja miten ne naurahdellen ja +mielihyvissään istuivat uusille paikoilleen. Muutamia saatiin kauan +etsiä, ennenkuin niitä löydettiin kartanolta, yksi pari yhdestä toinen +toisesta piilopaikasta. + +Kun kaikki vieraat oli vihdoin saatu kunnialla sijoitetuiksi, +kannettiin pöytiin viinapokaalit, joista kukin sai ottaa ruokaryypyt, +ilman määrää ja mittaa. Varsinainen syöminki alkoi. Teräväsokaisten +kapakalain kanssa ei ollut hyvä toimeen tulla, kun ei ollut muuta +syömäasetta kuin lusikka. Tämän tieten olivatkin useat varustaneet +kotoansa taskuunsa saranaveitsen tahi puukon. Oivallisesti sentään +toimeen tultiin sormien ja hampaitten avulla. + +Ehtimiseen saivat ruoankantajat lisätä vateihin perunoita ja kaloja, +sillä vieraat tyhjensivät niitä todellisella ruokahalulla. + +Kaikki olivat tavattoman hiljaa ja siivosti, sillä pitojen kankea +alkutunnelma ei ollut vielä ehtinyt poistua. + +Kun kukin oli saanut tarpeeksensa kalaa ja perunoita, annettiin +"kalaryypyt". Ei se ryyppy kuitenkaan ollut mitään kalaa, vaan viinaa, +vaikka sitä kalaryypyksi sentähden sanottiin, kun se otettiin kalain +painimeksi. + +Kalain jälkeen tuotiin hernerokka ja vihdoin jälkiruokana lämpimät +juustonviipaleet. + +Kun syöminki loppui, korotti Niemelän isäntä vakaisen juhlallisena +äänensä ja sanoi: + +"Taidamme olla kaikin ravitut, niin kiitetään Jumalaa ruoan edestä", ja +heti sen jälkeen alotti virren: "Herraa hyvää kiittäkäät", johon +Teerelän isäntäkin, ollen vanha veisuumies, mukana laulaen yhtyi. +Hääväki kuulteli hiljaisella hartaudella, siellä täällä muutamain +yhtyessä virrenlauluun. + +Veisuun tauottua toi ylikenkkäri "morsiusvadin" pöytiin kiertämään. +Nytpä muorit ja tytöt myttyjään hajoittelemaan ja ilmestyi tarjoimelle +anteliaiden käsien panemana tavaraa kaikesta laadusta; siihen ilmestyi +rautaisia ruoka- ja kahvilusikoita, puulusikoita, rahaa, huiveja, +lasituoppeja, sokeriastioita, maittila-astioita, kahvikuppipareja y.m. +Niemelän isäntä pani pienen paperilipun, jossa lupasi lehmän; emäntä +pisti siihen uuden virsikirjan; Teerelän ukko lupasi kaksivuotiaan +varsan; Johannan täti pani raamatun j.n.e. + +Kun tämä toimi oli loppunut, alkoi taas kuulua soittoa ja marssin +mukaan saatiin kulkea pois ruokapöydistä. Kiireisellä hopulla +kannettiin ruoan tähteet pois; pöydät läjättiin pihalle ja suutuvassa +alkoi toinen elämä. + +Soittoniekat asettuivat mukavasti tuon pikkupöydän taakse, joka taas +oli sisään jätetty, ja sille asetettu juotavatuoppi ja tupakkalaatikko. + +Alussa ei tahtonut tanssi oikein sujua, sillä ujous pidätti neitoja +kainosti turvautumaan toistensa taakse sekä poikia askartelemassa +piippujensa kanssa, ikäänkuin tämän varjolla peittäen omaa +saamattomuuttansa. Nuori pariskunta oli vähän aikaa pyörähdellyt +lattialla polskaa, kunnes into vihdoinkin voitti ujouden, ja pari +toisensa jälkeen lyöttäysi mukaan. Hymyillen katseli kirkkoherrakin +hetkisen porstuan ovelta alkavaa riemua. + +Morsiusparin tanssittaminen alkoi. Ensimäisenä tulivat Niemelän isäntä +ja emäntä, sen jälkeen Teerelän isäntä erään mäkitupalaisen lesken +kanssa. Kaikuvasti kajahteli suutuvan lattia ukon nappisaappaiden +paukkeesta, jota hän vielä huudahduksillaan säesti. Loppuun päästessään +pisti ukko ylpeillen setelirahan vävynsä kouraan. Sen jälkeen seurasi +Johannan täti, lihava akka, laihanlännän, poskipartaisen miehensä +kanssa. Kepeästi tanssiaksensa kiikutteli täti varpaillaan, mutta +kuitenkin valahti kantapää joka askeleella lattiaan. Mies tanssi +Johannan kanssa, nojaten ruumistansa taaksepäin. Niin he kulkeentuivat +pyöriessään likelle ovea. Erotessaan pudotti täti suustaan kouraansa +kaksi kiiltävää markanrahaa, joista toisen pisti Johannan ja toisen +Joonaan pivoon. Ukkonsa veti housunsa taskusta lihavan nahkamassin, +josta otti kaksi hopearuplaa jotka lahjoitti nuorelle pariskunnalle. +Heidän jälkeensä seurasi muita ukkoja ja akkoja, jotka tanssittamisesta +suoriutuivat uusilla, kiiltävillä viidenkolmattapennin kappaleilla. Kun +pariskunnat olivat kaikki saaneet "nuorenparin" tanssitetuksi, tuli +"tellanpitäjäin" vuoro, joita kerrallaan poika ja tyttö tuotiin esiin, +tavottaen aina sen mukaan, kuinka likeisissä kosinta-suhteissa he +tiedettiin toisiinsa olevan. Esiinvetäjänammattia tässä toimitti +Niemelän Mari, joka kuiskasi jokaisen tellanpitäjän korvaan, koska ja +kenenkä parina kunkin tuli mennä hyppelemään morsiusparin kanssa. + +Tellanpitäjäin jälkeen saivat muut nuoret mennä kenen kanssa itse +halusivat morsiushyppyyn. Niin tanssitettiin koko hääväki, kunnes illan +saapuessa oli saatu kaikki loppuun. + +Elämänilo oli tällä aikaa jo ehtinyt kohota. Nuoret ja vanhat oli se +temmannut mukaansa. Ei kenenkään haluttanut enään penkillä istua eikä +nurkkiin nojata, vaan enemmän kun siivosti lattialle mahtuikaan, +pakkautui siihen väkeä pyörimään yhtenä riemuitsevana ihmiskeränä. + +Viina oli jo ehtinyt omalla tavallaan vaikuttaa kielen kantimiin, puhe +oli käynyt kovaäänisemmäksi ja samalla avonaisemmaksi. + +Ilta-ateria syötiin noin klo 10-aikaan. Pääasiana ei nyt näyttänyt +olevan ainoastaan syöminen, niin kuin puolipäivässä, vaan rattoisalla +melulla oli valtaava sijansa. + +"Niin täällä ollaan kuin huutokaupas", arveli muuan vakainen ukko. + +"Nyt ollaan häis' eikä maahanpaniaisis'!" vastasi vieressä oleva poika +ja viskasi perunan toiselle pöydälle. + +Perunoita ja kaikellaisia ruoantähteen-sirpaleita lenteli pöydältä +toiselle, ja vakaisten vanhusten moitteet olivat ikäänkuin +ylistyslauluja ja kehoituksia jatkamaan yhä samaa huvitusta. Tipahtipa +toisinaan voilautanenkin puurovatiin, ja leivänkappale kaljatuoppiin; +kaikki vaan lisäsivät ilon ja riemun yltäkylläisyyttä. Kenkkärit eivät +tuota leppyisesti katselleet. Mutta kun eivät tahtoneet ensimäisinä +tappelua alottaa, sai kaikki mennä yleisen hääilon laskuun. + +Niemelän isäntä oli alkuhumalassa hänkin ja tahtoi taas veisata +ruokavirttä, mutta enemmistön mielipide oli sitä vastaan, ja se puoli +voitti. Kiireesti toimitettiin ruokapöydät ulos ja "morsiusringit" +alkoivat. + +Pojat asettuivat ympäri huonetta oleville penkeille istumaan ja tytöt +kokoutuivat porstuaan, "paria" itselleen etsiskelemään. Soittoniekat +panivat voimainsa takaa jotain taitonsa loistomarssia. + +Nuoripari kynttilät käsissä, astui eteisen ovesta häätupaan ja +alottivat tyttöjenringin ensikierroksen. Kumpasellakin puolella ovea +seisoi kenkkäri viinamaljat kädessään, joista tarjosivat kaikille +morsiusrinkiin tulijoille ryypyt. Parittain tulivat tytöt sisään, +asettuivat astumaan sulhaisen ja morsiamen jälessä. Kaikki olivat tähän +tilaisuuteen valinneet vaaleavärisen vaatteuksen. Useammalla oli +lumivalkea, pellavaliinainen puku, kaulassa monenvärisiä lasihelmiä, +pää huivitonna. Oli joukossa niitäkin, jotka saattoivat jo komeilla +karttuunahameilla ja esiliinoilla ja valkeilla särttinkipuseroilla, +mutta niitä oli vain harvoja. + +Korkealle iloisesti hypähdellen ja huikahdellen kulkivat tytöt +juhlakuluntapaisessa piirissä, siksi kunnes viimeinenkin pari oli +siihen ehtinyt. Pojilla ei nyt ollut muuta tointa, kun nauraa ja tehdä +ilvettä tyttöjen kujeista. + +Kulku seisautettiin ja kaikki tytöt asettuivat piiriin paikalleen +seisomaan. Nuoripari tanssi yhden polskan piirin keskellä, jonka +jälkeen Joonas erosi pois. + +Johannalle alkoi nyt hääpäivän hiottavin työ; hän rupesi tanssittamaan +piirissä olevia tyttöjä, ensinnä yhtä kerrallaan, sitten kahta ja +vihdoin neljää yht'aikaa, niin kauan kunnes jokainen oli tullut kolmeen +kertaan hyppelöitetyksi. Kunkin polskan jälkeen meni hyppelijä viemään +25 penniänsä tarjoimelle, jota eräs nainen piirin keskellä piteli. +Samalla tarjoimella oli useita ryyppylaseja, joita toinen nainen +tyhjäytymisen jälkeen isosta kahvipannusta täytteli punaisella +kahvi-punssilla. Jokainen sai, 25 penniänsä tarjoimelle heitettyään, +ottaa punssilasinsa. Niitä tyhjentäessä tytöt hypähtelivät, hihkuivat, +lauloivat. Mitä useampia ryyppyjä ryypättiin, sitä selvemmin väkevän +punssin vaikutukset alkoivat näkyä niissä tytöissä jotka "ryyppäsivät". + +Kolmeen kertaan kiersivät kenkkärien maljatkin piirissä ja +silmin-nähtävästi lisäsivät "voimaa pohjan tyttöin päihin". Pojat +penkeillä nauroivat ja pyytelivät tytöiltä punssiryyppyjä; usea +kainommista kantoikin melkein koskematta osansa pojille, välttäen sillä +tavoin näissä tilaisuuksissa niin tavallisen naisten juopumisen. + +Kun morsian oli ehtinyt kaikki piirissä olevat tytöt kolmeen kertaan +tanssittamaan, otettiin ruunun sisästä eräs pienempi, monihaaruinen +ruunun muotoinen kappale, n.s. "kunnian-kruunu". Tämä kunnian-kruunu +kädessä hyppeli Johanna nyt silmät ummessa piirin sisällä ja kosketti +sillä väliin yhden ja väliin toisen tytön otsaa. Tämä pidettiin +jonkunlaisena oraakelimerkkinä, sillä se, jota morsian tässä +tilaisuudessa sattui koskettamaan, tuli varmaan pikapuoliin +morsiameksi. + +Kun Johanna oli lakannut yksin-tanssista, alettiin yhteistanssi, joka +sai sangen remuavan luonteen. Useat tytöt silloin jo pakenivat. +Ruvettiin siinä puuhailemaan morsiamen nostamistakin, mutta siitä ei +tullut mitään, sillä Johanna livahti pakoon. + +Nyt oli morsius-ringin virallinen puoli loppunut, ja pojat, luottaen +oikeuteensa, alkoivat ajaa tyttöjä ulos rähisemään, että hekin saisivat +rinkinsä alottaa. Ajo onnistuikin täydellisesti, ja pian loiskui rapa +korkealle pihassa, missä hurjimmat tytöt saivat pitkittää vallatonta +menoansa. + +Poikainrinki suoritettiin pää-asiassa samalla tavalla kuin tyttöjenkin. +Punssi vain oli väkevämpää ja elämä karkeampaa. Ylpeäluontoisimmat +paiskoivat rikki ryyppylaseja pieniksi ja maksoivat kolmin, neljin +kerroin. Saivat Joonaan nostetuksi, ja kaikuvasti hurraten +kiikuttelivat häntä hyvän aikaa katonrajassa. Sieltä Joonas huusi +viinaa, pojat huusivat viinaa ja viisi kenkkäriä riensi maljoineen +paikalle. Ilonhurjuudessa viskasi Joonas maljallisen viinaa ympärillään +rähisevään poikajoukkoon. + +Tähän loppui häiden ensimäinen päivä, sillä aamu läheni lähenemistään. +Tosin oli osa ijäkkäämmistä vieraista jo aikaisemmin kotiin tahi +kortteeriin levolle lähtenyt, mutta rähisi ukkojakin vielä tuolla +tuvanpuolessa viinamaljain ääressä mässäten. Toisia nukkui penkeillä, +sängyissä ja yleensä kaikkialla missä vaan väsymys oli sattunut +saavuttamaan. + +Kun soitonäänet suutuvassa vaikenivat ja soittoniekat tomuisina +läksivät leposijojaan etsiskelemään, silloin viimeisetkin ilonpitäjät +katosivat. Häätalo olisi nyt ruvennut näyttämään jotenkin autiolta +muuten, mutta tuvassa viipyivät nuot sitkeät ukot, joille viinamaljan +ääressä aamu valkeni. Sitten vasta, kun vaimoväki uudelleen kokoutui +päivänpuuhia alottelemaan, siirtyivät he vähitellen uupumuksen +voittamina levolle. + +Tanssiminen seuraavana päivänä oli jo täydessä vauhdissa, kun talon +isäntä heräsi tuvan sängyssä. + +"Joko äijäin rinki on alettu?" kysyi kun silmänsä auki sai. + +"Ei vielä", vastattiin. + +Se rauhoitti ukkoa, mutta hän kuitenkin meni tanssitupaan hiukset +pystössä kuin kataja-pensaan oksat. Joonas ja Johanna tanssittivat +taasen häävieraita. Morsian oli nyt puettuna valkeaan leninkiin, joka +samoin kuin mustakin oli reunustettu kullan ja hopean värisillä +nauhoilla; päälaella oli tekokukkasista valmistettu seppele, ja +niskasta alas riippui kaksi leveätä silkkinauhaa. Ihastuksella +silmäiltiin Johannaa tuossa puvussa joka oli paljon viehättävämpi kuin +eilinen. Joonas tanssi kotikutoisessa harmaassa puvussa. + +Itselleen tietä raivaten tanssivien välitse, pääsi Teerelän ukko +vihdoinkin Joonaan luo, joka paraillaan vimmatusti tanhusi erään pojan +kanssa. + +"Stop sanon minä! nyt aletaan äijäin rinki!" sanoi ukko ja pysäytti +tanssijat. + +"Joko on kiirettä? -- Mutta mennään ensinnä yksi polska", vastasi +Joonas hilpeästi ja tahtoi ruveta appeansa pyörittämään. + +"Mennään vaan", myönsi vaari tolkussaan. "Johanna, tule sinä joukkoon! +Pelaa pelimanni sitä mun polskaani -- hei! kyllä saapas vielä paukkuu +-- hei!" Ja niin ukon saapas paukkuikin, kun hän kerskui. + +Voimainsa takaa soittivat soittomiehet erästä vanhaa polskaa. + +"Laula pelimanni! hei! hih!" käski ukko ja ryskytti yhä kovemmin. + +Viulun soittaja totteli. + + "Pimpali pim pim pim pim + Pimpali pim pim pim pim + Pimpili pia puli pampi pampi + Pim pam pom -- --" + +"Kas niin! -- Hih!" huudahteli ukko mielihyvissään. Ympärillä olevat +naurahtelivat ja Johannakin näytti isäänsä tyytyväiseltä ja liehui +mukana polskassa. Kyllästyttyään hyppyyn alkoi ukko etsiä +rahakukkaroansa, mutta sitä ei löytynyt. + +"Mihinkä hiiteen olen pannut kukkaroni? -- No maksetaan toiste, -- tule +Joonas, mennään ottamaan ryyppy, minä en ole saanut tänäpäivänä vielä +ollenkaan". + +Käsikaulassa lähtivät vävy ja appiukko tupaan. + +Kun päivällinen oli noin kello 2 aikaan saatu syödyksi, alettiin heti +"akkain rinki" ja senjälkeen "äijäin rinki", jotka kumpanenkin kävivät +samaan tapaan kuin eiliset tyttöin ja poikain ringitkin, sillä +eroituksella vain, että elämä niissä oli vieläkin rotevampaa. + +Akkain-ringissä muijat näyttivät kilpailevan yksi toistansa komeammilla +siihen aikaan kuosissa olevilla helmillä kirjavoiduilla myssyillä. +Morsiamen nostivat he, korvia särkevästi "hurraten", "nuoreksi +vaimoksi". Sitten lähtivät kaikin pitkässä jonossa, toisiensa käsistä +pitäen, naapuritaloihin remuamaan; "huh! hih! hei!" kuului kaikkien +suusta jonkunlaisena tahdin sävellyksenä, jonka mukaan kukin poukahteli +ja taasen massautteli töppösensä rapakkoon. Riemusta remahteli koko +Suhjalan kylä nyt, sillä akkaväki oli taas kerran purkanut selästään +elämän murheet ja antoi ilonsa purkautua vuolaana virtana, jolle +rommipunssi antoi vauhtia ja korkeutta. Kyläkierroltaan palasi +riemuitseva lauma väsähtäneenä. + +"Äijät" alottivat pelottavan tanssinsa. Letkutellen ja hypähdellen +kiertelivät miehet lattiata ja Teerelän isäntä kukkona joukossa. Häntä +silmäili ilvehtien poikaparvesta pikkusuutari, ja kuiskaili aina jotain +salaperäisesti toveriensa korviin. Ukko ehti taas piirikierrossa +suutarin kohdalle. Suutansa vääristellen pisti tämä jalkansa ukon +eteen. Tämä kompastui ja olisi varmaan kaatunut, ellei hänen edessään +kulkeva mies olisi ollut tukena. Mutta leikki ei tähän loppunut, vaikka +suutari peloissaan jo vetäytyi tovereittensa takapuolelle. + +Teerelän isäntä kirosi kun oli taas saavuttanut jonkummoisen +tasa-painon. + +"Kuka se oli, joka pisti kinttunsa eteeni, että olin vähällä kaatua? +Kuka se oli teistä, te naurisnaamat?!" + +Pojat alkoivat peräytyä toisaalle, mutta eräs juovuksissa oleva +nallikka meni lauhduttelemaan suuttunutta ukkoa, otti kiinni +takinrinnuksiin ja lörpötteli: + +"No noh äijä! Älkäähän turhasta suuttuko, so soh!" Mutta hurjistunut +ukko tarttui lauhdutteliansa tukkaan ja alkoi pöllyttää. Poikaparalle +rupesi tulemaan hätä, sillä vanhat, luisevat kourat tempoivat lujasti. + +"En minä -- -- en minä -- suutarin-Jussi se oli, -- ai! -- päästäkää +irti!" + +"Suutarin Jussiko?" kiljui vaari, hellittäen vähän helpommalle, +silmillään etsien oikeata syyllistä. Vihdoin äkkäsi suutarin +kyyristelevän toisten takana. Sinne nyt hirmuisena ryntäsi. Mutta +Jussilla oli paljon puolenpitäjiä ja raivostunut kostaja oli pian +sekautunut kurikoitsevan poikajoukon keskelle. Nyt täytyi ukkojenkin jo +seisahtua "juhla-kulustaan" tappelua häiritsemään, sillä se näytti +kasvavan huomiota ansaitsevaksi. Mutta sepä ei ollutkaan niin helpolla +lopetettavissa. Teerelän Heikki oli jo "lapsen rakkauden" koko voimalla +sekautunut temmellykseen isänsä puolesta. Rauhantekijät koettivat +parastaan, mutta vaikealta näytti; saivat he kuitenkin kahdelta +velikullalta riistetyksi puukot, jotka väännettiin poikki seinänraossa. + +Naiset huusivat ja vaikeroitsivat. Johanna pyyteli itkien Joonasta, +ettei tämä menisi tappeluun sekautumaan, mutta alkoi näyttää +välttämättömältä hänen osanottonsa, niin vaaralliseksi asema kävi. Hän +meni joukkoon, otti ukkoa kainaloista, toi pois mylläkän keskeltä ja +vei kamariin. Mutta siellä hurjistunut ja juopunut mies tempasi puukon +pöydältä ja iski Joonasta huomaamatta käsivarteen. Joonas painoi ukon +vuoteesen joka kiroillen siellä marisi. Johanna tuli sisään, näki +Joonaan paidanhihan verissä ja alkoi siunata. Mutta Joonas kielsi +olemaan hiljaa ja käski kutsumaan sisään Leimulan Jaakon. Johanna teki +sen. + +"Kuule Jaakko, tule ja pitele tätä kiinni vähän aikaa", pyysi Joonas. + +Jaakko astui lähemmäksi ja harvakseen kyseli: + +"No eikö se siellä nyt pysy? Vai mitä lempoa, onko se jo sinua +haavoittanutkin?" + +"Ei ole suuri, älä puhu mitään siitä. Tule nyt vaan tänne". + +"Tämäpä nyt on laitaa", arveli Jaakko ja ryhtyi pitelemään ukkoa joka +turhaan ponnisteli vapautuakseen Jaakon karhukämmenistä. + +Johanna vaikeroitsi Joonaan haavaa. Paidan hiha oli veristynyt ihan +punaiseksi, mutta haava ei ollut iso. Johanna ei saanut kuitenkaan +verta seisautetuksi. + +Kutsuttiin Niemelän isäntä. Hän mutisi tullessaan: "huono alku, huono +alku, poika parka!" + +Niemelän emäntä ja Johannan täti olivat jo myöskin tulleet kamariin +Johannan kanssa voivottelemaan. + +"Älkäähän turhia voivotelko", kielsi Joonas, "ei haava ole vaarallinen; +mutta koettakaamme pitää salassa tämä asia, sillä se on rumanlainen +maailmalle kuulumaan". + +Kaikki lupasivat sen. + +Häähuoneessa ruvettiin jo kaipaamaan morsius-paria. Kun Joonas oli +saanut puhtaan paidan yllensä ja kaikki veripilkut olivat vaatteista +poistetut, mentiin jatkamaan tanssia. + +Ukko uupui ponnistuksistaan pian ja nukahti. + +Niemelän emäntä ja Johannan täti jäivät kamariin toisilleen pahoja +aavistuksiaan kuiskuttelemaan. + +Tappelunrytinöitä tapahtui vielä useampiakin, joista yhdelle ja +toiselle jäi tuntuvia muistiaisia. + +Joonaan haavasta ei yleisö saanut tietää mitään, mutta sitä kyllä +aavistettiin, ettei kamarissa ollut kaikki oikein parhainpäin +päättynyt. + +Seuraavana aamuna, kun ukko heräsi ja hänelle kerrottiin mitä oli +tehnyt, joutui hän aluksi vähän hämilleen. Vaan kun Joonas naurahtaen +vakuutti, ettei haava ollut huomiota ansaitseva ja että sellaisia +sattumuksia kyllä pian voi tapahtua, tuli ukko taas toimeensa, huusi +tuomaan ryyppyä ja arveli: "No ei me Joonaan kanssa semmoisista +pikku-asioista riitele!" + +"Ei toki", vakuutti Joonas. Mutta Niemelä ravisteli päätään ja mutisi +hiljaa. + +Kolmas ja neljäs hääpäivä kuluivat edellisten tavalla, katkeamattomassa +riemussa jolle pienet tappelukahnaukset antoivat vain nuottia. + +Neljännen päivän ehtoopuolella tuli vieraitten huoleksi kotiin lähtö. +Ikävällä ja kaipaavalla mielellä jättivät nuoret häätalon joka oli niin +monen päivän ilot tarjonnut. Vanhat, kyllästyneinä levottomaan +hääelämään, poistuivat jo mielelläänkin omille rauhallisille +porokivilleen. + +Mielellään jo nuori parikuntakin otti levon, saadakseen todellisuudessa +ruveta totutteleimaan uusiin oloihinsa. Teerelän isäntä yksin pani +tiukasti häiden lopettamista vastaan, vaatien että niitä pidettäisiin +kokonainen viikko. Mutta kun Joonas lupasi hänelle riittävän määrän +viinaa, että saisi yksin tahi jonkun valitun toverin kanssa jatkaa +vielä nämät viikon kaksi jälellä olevaa päivää, niin äijä murisi, puri +mälliä, käänsi selkänsä ja tyytyi. + +Näin päättyivät häät Teerelässä, jättäen jälkeensä muutaman viikon +kestäviä jälkipuheita, joissa ikävät ja hauskat muistot vuorotellen +mieliä jännittivät. + + + + +XII. + + +Pakkanen oli kytkenyt syksyn likaisen rapakon ja talvi tiheillä +lumisateillaan muodostanut Pohjolan lakeat kentät yhdeksi valkeaksi +lumilakeudeksi. + +Joulunpyhät monine iloineen ja hupaisuuksineen olivat olleet ja +menneet. Härkäviikkojen yksitoikkoiseen jonotukseen oli alettu taas jo +tottua. Yksin Teerelän Heikkikin rupesi tyytymään, ensin kyllä +yritettyään joulunpyhiä keinotekoisesti jatkaa. Mutta asettuminen +rehtiin oloon oli kuin kunnianasia, ettei Joonas, joka nyt asui talossa +kotivävynä, saisi Heikistä aivan huonoa käsitystä. Kahden miehen he +päivisin metsässä ajoivat, hyvin sopivat ja tulevaisuutta +suunnittelivat. + +Joonaan ajat Teerelässä olivat tähän saakka kuluneet jotenkin hyvin. +Appiukko tosin toisinaan juovuspäissään ollessaan puheli yhtä ja +toista, jota eivät puhu ne ihmiset, jotka sovinnollista ja rauhaisaa +elämää rakastavat, mutta vävyn mieli ei semmoisista pitkiksi ajoiksi +loukkaantunut, koska ukko selväpäisenä oli hänelle moitteettoman hyvä. + +Joonaan harrastus oli heti alkanut kiintyä talon kohennusyrityksiin. +Siinä täytyi kuitenkin liikkua varoen, ettei tulinen äijä havaitsisi +että vävyllä on tarkoitus tehdä varsinaisia muistutuksia hänen +asumahommistaan. + +Ukolla nyt oli semmoinen "vanhaa hyvää" rakastava luonto. Ei hän +saattanut käsittää syytä, minkä tähden esimerkiksi joku uusi työkalu +olisi vanhaa, moni kertaan paikattua ja korjattua parempi. Kun Joonas +jolloinkin sattui ukolle ehdottelemaan jotain korjausta jonkun +epäkuntoon joutuneen paikan suhteen, ei ukolla ollut juuri mitään +vastaamista; sanelihan vaan: "Olishan se niin, mutta tuommoisena on se +ollut minun aikani ja ehkäpä se semmoisenaan nyt vieläkin jonkun aikaa +menee". + +Sattui kuitenkin usein, että Joonas itsepintaisesti, enempää lupaa +kysymättä, ryhtyi parannuspuuhiin, jos ne olivat niin pieniä, että hän +sai ne yksin toimitetuiksi. Ukko ei Joonasta semmoisista toimista +suoranaisesti kieltänyt, vaan ei kiittänytkään. Kiitollisuus ei +kuulunut hänen avuihinsa. + +Heikin ja Joonaan väliset suhteet olivat jokapäiväistä +suvaitsevaisuutta. Heikki moitiskeli mielessään Joonasta reheväksi, +itsepintaiseksi mieheksi, joka saatuansa nenänsijan talossa, tahtoi +siellä ryhtyä komennonpitoon, vaikka ei hänellä siihen Heikin mielestä, +olisi ollut enempää oikeutta, kuin vuodeksi pestatulla rengillä. Joonas +puolestaan piti Heikkiä pilalle menevänä miehenä, joka jo nyt on niin +laiska ettei tahdo viitsiä korviansa kantaa. Tästä suhteesta seurasi, +etteivät välit olleet veljelliset. Julkiriitoja ei miesten kesken +kuitenkaan vielä ollut puhjennut. Muistutukset toistensa kompastuksista +tehtiin leikin varjossa. Elämä oli siis oloihin katsoen siedettävää ja +Johanna puolestaan toivoi tulevaisuudelta parasta. + +Näihin aikoihin palasi pitkiltä merimatkoilta Suhjalan kylään eräs +sieltä syntyisin oleva mies. Hän oli noin viidenkymmenen ijässä, +enimmän osan näistä vuosista elänyt kaukaisilla merimatkoilla. +Meri-Matti oli miehen nimi kylän kesken. Nyt oli hän päättänyt, niin +kuin itse sanoi, jäädä lahoomaan Suhjalan pellonpientareille ja +vanhoillaan lepäämään kotipitäjän vaivaishoidon niskoilla. Tätä +jälkimäistä ei kuitenkaan tarvinnut pitää muuna kuin paljaana +uhkamielisenä leikkinä, sillä olihan Matilla varoja elää vaikka sadan +vuoden ikään. Hän oli nim. ollut yksi noista harvoista merimiehistä, +joille jotakin keräytyy vanhanpäivän varaksi. Sen lisäksi oli hän +matkoillaan paljon kokenut ja saanut tietoja, joista Suhjalan ukot +eivät olleet tietäneet uneksiakaan. Näitä hän sunnuntaipäivinä yhdessä +oltaessa kyläläisilleen jutteli, merimiesten tavallisella +liioittelevaisuudella. + +Ammatissaan oli hän kohonnut ala-perämieheksi ja saanut sen ohessa +monta hyödyllistä oppia. Niinpä oli hän oppinut tuon, siihen aikaan +vielä verrattain harvinaisen kirjoitustaidon, joka Suhjalan oloissa +kohotti hänet kylän ensimäiseksi taitomieheksi. + +Koska Joonaalla ei ollut muutakaan sunnuntaihuvia oli hän tottunut +pistäytymään Meri-Matin mökkiin. Pian tuli näistä miehistä parhaat +ystävät, ja Matin monista kertomuksista laajenivat Joonaan näköpiirit +aivan uusille aloille. Hänessä rupesi syntymään tiedonhalua. Kaipaava +mielensä alkoi nauttia niistä jutuista joita paljon kokenut ystävänsä +hänelle kertoeli. Tämä olisi ollut hyvinkin opettavainen koulu +Joonaalle, jos vaan opettajalla olisi ollut käytettävänä edes +välttämättömimpiä opetusvälineitä, kuten karttoja, kirjoja y.m. Mutta +niin ei ollut laita, joten opetus monissa kohti jäi vaan hämäräksi +aavistukseksi. Useat kerrat piirusti Matti pöytäänsä liidulla +Suomenmaan kartan. Kovin mutkallisiksi siinä kuvattiin Suomen- ja +Pohjanlahden rannat, vieläpä virran uriakin vedeltiin, ja järviä +kaavaeltiin sekä kaupungit merkittiin liitupisteillä. Mutta aina +ensimäisenä, sitte kun Pohjanlahden ranta oli piirretty, pantiin muhkea +risti kotipitäjän kirkon kohdalle ja Matti vakuutti, että "kirkko +seisoo ihan tuolla paikalla". + +Kuten jokainen arvaa, ei tuo kartta ollut oikein kaikin puolin +luotettava; sattui kyllä, että Helsinki joutui Viipurinläänin rajain +sisään, ja Jyväskylä Karjalaan j.n.e. Mutta niin kauas, kuin läänien +rajain tuntemiseen, ei Matti tahtonutkaan oppilastaan Suomen +maantieteessä johdattaa. Siinä kyllä kun hän oppi tietämään, että +erinimisiä paikkakuntia on Suomenmaassa. Muiden maiden ja valtakuntain +karttoja ei Matti yrittänytkään piirtää, mutta sitä enemmän hän niistä +kertoeli. + +Puolinaista oli opetus ja puolinainen siis se käsityskin, jonka Joonas +sai maailmanrakennuksesta ja eri kansojen elämästä. Mutta kasvukykyinen +siemen oli kylvetty ja tilaisuutta sen voimaperäisempään kasvattamiseen +alkoi ilmestyä, koska suomalainen kirjallisuus tähän aikaan rupesi +kapaloitaan katkomaan. + +Täydellisin ja hyödyllisin oppi mitä Meri-Matti Joonaalle antoi, oli +epäilemättä kirjoituksen taito. Iso, kattoliuskasta valmistettu +kirjoitustaulu oli kaikkina joutilaina väliaikoina Joonaan enimmin +käytetty huvitusvälikappale. Hiukan opittuaan antoi hän mielellään +kirjaimille monimutkallisia muotoja, pitkät ja koukeroiset hännät. +Lyhyessä ajassa oppi hän välttäväksi kirjoitusmieheksi niin, että +hätätilassa jo kirjoitteli velka- ja kauppakirjoja, kuitteja y.m. +kaavain mukaan. + +Tämä kaikki olisi Teerelän isännän mielestä ollut vielä hyvinkin mukiin +menevää. Olihan se mukavaa kun vävymies osasi kirjoittaa, jota ei moni +osannut. Mutta ne muut oppimisen touhut, ne olivat hänen mielestään +turhia. Sulalla mielellä ei hän voinut nähdä sitä, että kirjoja +alettiin vetää taloon, jopa kaupunkimatkoilta omiksi ostaa. Kun niiden +kanssa aikaa kulutettiin, se hänen mielestään oli talonpoikaismiehelle +aivan joutavaa jopa ylellistä ajanhukkaa, varsinkin, kun Joonaksella +oli muitakin vanhoista tavoista poikkeavia hienostelemisen oireita, +niin että tuskin edes yhden ryypyn kerrallaan kakisti. Mitä se +sellainen itsensä erotteleminen merinteeraa talonpoikaiselle +miehelle... + +Eräänä iltana kun Joonas oli heittänyt pois tavallisen puhdetyönsä, +joka tällä kertaa näytti olevan tuoli, mikä puolitekosena oli asetettu +höyläpenkille huomista odottamaan, istui hän tulisijan ääressä +lukemassa. Honkainen päre paloi pihdissään valaisemassa. Isäntä istui +toisella puolella tulisijaa ja paistoi jalkojansa. Heikki makasi +penkillä ja säesti kuorsauksillaan naisten rukkien hauskaa surinaa. + +"Mikä se kirja nyt taas on?" kysyi isäntä pitkän äänettömyyden perästä, +sylki lattiaan ja laski erityisen painon sanalle "taas". + +"Tämä on 'Maunulan Matti ja hänen viimeinen markkinaretkensä'", vastasi +Joonas kohottamatta silmiänsä kirjasta. + +"Sepä nyt vasta on kirjan nimi. Mitähän asioita siinäkin puhutaan?" + +"Tässä vaan puhutaan sen Matin markkinareisuista". + +"Hmh. Mitähän siitä semmoisestakin on kirjoittamista? Mitä sekin kirja +on maksanut?" + +"Näkyy olevan hinta 5 penniä, mutta ei tämä ole minun. Se on tuon +naapurin pikkurengin joka oli saanut sen hollissa eräältä herralta. +Sama herra kuuluu niitä jaelleen kulkeissaan monelle muullekin". + +"Mä arvasin, jotta se on taas jotain herrain kuria. Mitähän hyvää siitä +on, että tavaransa sillä lailla tuhlaa? Mitä siinä sitten oikein +puhutaan?" + +"Jos viitsitte kuulla, niin luen". + +"Koetas nyt, onhan tässä vielä iltaa". Ukko tirkisteli tuota sanoessaan +seinäkellon mustaan tauluun: viisari osoitti 8:saa. + +Joonas alkoi. Kertomus näytti kiihottavan naistenkin uteliaisuutta +siihen määrään, että rukkien surina usein herkesi. Myös ukko kuunteli, +alussa semminkin, hyvin tarkkaavaisesti, pani tuontuostakin "hmh!" ja +toisinaan naurussa suin: "sepä oli aika poika!" + +Heikki kuorsasi yhä kovemmin, niin että se alkoi häiritä toisten +kuuntelemista. Ukko jo vihdoin kyllästyi ja sanoi: + +"Johanna, herätä tuo kuorsaamasta, joutaisipa sekin kuulla". + +Johanna meni, ja vasta monien yritysten perästä sai veljensä sen verran +heräämään, että tämä päätänsä kohottaen kysyi: "Noo -- mikä nyt on?" + +"Nouse kuulemaan, kun Joonas lukee mukavaa juttua", käski isä. + +"Perhana huolikoon jutuista!" Heikki painoi uneliaan päänsä takaisin +höylän lastuihin. + +Mutta eipä ukonkaan silmät tahtoneet oikein kunnollisesti palvelustaan +tehdä; tuon tuostakin alkoi pää nuokahdella, mutta hän kuitenkin kohta +heräsi. Piika se nojasi päätänsä rukinpyörän päälle ja veteli jo +uskollisesti seinähirsiä, Johanna pysyi täydellisemmästi valveilla. + +"Vieläkö te kuulette?" kysyi Joonas naurahtaen ja katsahti ukkoon, joka +paraillaan syvästi kumarteli. + +"Hojaa, vaikka silmäni ovat ummessa". Hän kohotti päänsä pystyyn. + +"Kuulkaa tarkkaan, tämä on pian lopussa". Joonas alkoi uudestaan lukea. + +Ukko rupesi pian nuokahtelemaan, mutta toisinaan raotti hän silmiään, +josta näkyi että hän, ehkä jotenkin hämärästi, seurasi kertomuksen +menoa. + +Kirja oli loppuun luettu. + +"Joko nyt loppui?" kysyi ukko. + +"Jo", vastasi Joonas, "mitä nyt kertomuksesta pidätte?" + +"Mitähän minä siitä. -- Onhan se mukavasti komppuneerattu. Mutta +mitähän siitä on hyvää, että noita kirjoitetaan? Tietäähän sen jokainen +ihminen, kuinka markkinoilla ollaan, tapellaan siellä tietysti, kun +vähän ryypyksiin tullaan". + +"Kertomuksessahan myöskin tahdotaan näyttää, kuinka se Matti +perheinensä joutui viinan tähden perikatoon". + +"Kuka käski ryypätä niin hulluuden päähän!" + +"Niin, mutta jos ei olisi ollut ollenkaan viinaa, niin ei hänkään olisi +taitanut jouduttaa perhettään mieron tielle". + +"Häh? Viinaa ollut! Mitä sinä nyt taas puhut? Mitä viinan siihen on +syytä, jos sitä ryypätään, eihän se itse kurkkuun juokse?" + +"Eipä juoksekaan, mutta sittenkin se houkuttelee ihmiset ryyppäämään, +ja on niin tavoin oikein ihmiskunnan vihollinen". + +"Pane nyt järveen! Eihän viina ole kun kuollutta ainetta, joka menee +sisään kun sitä ryypätään ja pysyy pullossa kun ei siitä kallisteta". + +"Mutta siihen kasvaa himo". + +"Mikä himo? jokaisen tekee viinaa mieli kakarasta asti. Mutta kaikki +eivät saa aina silloin kuin mieli tekee, eivätkä kaikki hallahousut +tohdi ryypätä. -- Mutta kyllähän sekin ilo nyt jää vähemmälle, kun +herrat viinankeitonkin talonpojilta vääräälivät. Eikä jukoliste heistä +yksikään kuitenkaan kykene ikänä tässä maailmassa keittämään sellaista +viinaa kun Kuppilan äijä!" + +"Mutta eikö meidänkin kylän elämä tässä pienessä ajassa, kun ei ole +enää saatu niin helposti viinaa, ole muuttunut melkoista +rauhallisemmaksi?" + +"Mitä rauhallisemmaksi? Siinä on elämää, jossa asutaan. Sanon vielä +kerran, että eihän se ole viinan syy, että sitä juodaan, vaan se on +ihmisten syy, jotka sitä juovat. Eikä tämä juominen ikänä lopu, vaikka +viina kuinka kalliiksi tulisi. Muuta hyötyä ei tuosta muutoksesta ole, +että talonpojat kiellettiin viinaa keittämästä, kuin se, että herrat +nyt saavat kaiken voiton. Mutta minä en ainakaan rahojani kaupunkiin +pane, sen vannon! Kyllä Teerinevan Kustu vielä Teerelän äijän tarpeista +murehen pitää". + +"Mutta kun kaikki salapolttimotkin hävitetään, niin kyllä Teerinevan +Kustunkin tuhostus löydetään", sanoi Johanna nauraen. + +"Kyllä se poika panee pannunsa siihen puskaan, josta ei löydetä". + +"Olisi parhainta", väitti Joonas, "lakata kokonaan ryyppäämästä, niin +ei tarvitsisi turvautua kenenkään salapränniin". + +"Mene järveen! Koeta itse olla ryyppäämättä". + +"Mitä olen tähän saakka ryypännyt, ei liene ketään vahingoittanut". + +"No jo sinunkin olis pitänyt ehtiä minun ikäisteni verroille, niinkuin +tuo Heikki! Vastahan olet maitohuuli poikanullikka". + +Johanna ja Joonas nauroivat. + +"Niinpä niinkin", sanoi Joonas yhä nauraen, "mutta en ole aikonut +milloinkaan ehtiä teidän verroillenne". + +"Soo soo, kiitoksia", virkkoi ukko rauhallisesti ja pureksi mälliään. + +Joonas sanoi taas: + +"Helsingissä olen kuullut olevan koko joukon miehiä, jotka ovat oikein +valalla luvanneet, etteivät koskaan juo itseänsä juovuksiin". + +Ukko päästi tuon kuultuaan hetkottavan naurun. "Onpa siinäkin vala! Ja +sinä varmaan uskot senkin kuin 'kirveen silmään?'" + +"Miksi en sitä uskoisi?" + +"Totta se kuuluu olevan, -- olen minäkin tuota kuullut", vakuutti +Johanna. + +"Älkäät hullutelko! Kyllä ne juovat kuitenkin parempia juomia". + +"Ei niin mitään", väitti Joonas. + +"Älä nyt luule minua vanhaa, koeteltua miestä, niin hulluksi, että +tuota uskoisin. Sinä voit sen kyllä uskoa ja Johanna myös. Sinä luet +niin paljon, että vielä järkes sekautuu, niinkuin Mörkölän Hermannin +ennen, joka Raamattu kainalos käveli sinne tänne etsien Raamattua, +eikä huomannut, että se oli kainalos. Samoin käy sinun vielä, jollet +lakkaa vähemmälle. -- Mutta eiköhän nyt jo mennä makaamaan, että +huomis-aamunakin jaksettaisiin ylös". + +Levolle nyt siirtyivät kaikki. Heikkikin herätettiin riisumaan vaatteet +pois ja muuttamaan ylisänkyyn. Vähän aikaa vielä sängyssä Joonas ja +Johanna kuiskailivat toisilleen äskeisten keskustelujen johdosta, eikä +ukkokaan heti unta saanut; kai hänkin jotain mietiskeli. + + + + +XIII. + + +Oli sunnuntai. Joonas oli tapansa mukaan ollut Meri-Matissa. +Tavallisuuden mukaan oli siellä ollut muitakin miehiä koolla ja aika +oli hupaisesti kulunut. Talvi oli vielä samanlainen katkeamaton +lumi- ja pakkastalvi. Kiireistä puiden ajoa kesti yhä, ja lepopäivinä +oli pidettävä tarkka huoli hevosten ruokinnasta. Tästä syystä +ei Joonas ehtinyt kauan viipyä Matin luona, koska tiesi, että +isäntäukko ainoastaan aniharvoin viitsi talliin mennä ja Heikistä ei +sunnuntaipäivinä näkynyt kotona häntääkään. Johanna oli saattanut antaa +heinätukon, mutta se ei pitkälle riittänyt. Kotiin riensi siis Joonas +ja huomasi aavistuksensa todeksi, sillä tyhjät olivat hevoisten seimet +ja silppuastiat. Hän taputteli hevosten lautasia ja kiitollisina +äänsivät elukat hoitajalleen. Kunnollista silppua ne nyt saivatkin. Sen +jälkeen loi Joonas lannan tarhaan ja lakaisi lattian. Sitten alkoi hän +joutessaan tarkastella tallin parsilattioita, jotka hevosten +terävähokkaisten kenkäin kuluttamina olivat joutuneet kovin +kelvottomaan tilaan. + +"Saakeli!" paneskeli hän korvantaustaa kynsiskellen. "Huomispäivänä +korjaisin tuon lattian, kun isäntä ja Heikki menisivät kahden metsään. +-- Mutta ne eivät mene. Kuka tiesi ei Heikki taas tule kotiinkaan. -- +Ei moni mies uskaltaisi pitää hevosiaan tuollaisella lattialla. -- +Vaari ei kärsi korjauksista puhuttavankaan, niin kauan kuin vähänkin +pääsee retuuttamalla eteenpäin". Hän lähti tallista, sulki oven ja meni +puuliiteriin katselemaan puita, joita oli tallinparsi-lattiaa varten +varustanut. Ne näyttivät häntä tyydyttävän, koska itsekseen sanoi: +"Kyllä niistä tulee lattia, jahkapa vaan saisin aikaa sen tekemiseen! +Täytynee taas kerran pakottaa ukko suostumaan, muuten ei siitä tule +mitään, ennenkuin joku hevosista murtaa jalkansa ja puoskarinpalkat +tulevat paljoa kalliimmaksi, kuin lattia". + +Hän katseli uhkeata halkopinoa sekä rankaläjää pihalla, arvellen: "On +noita puita kokoutunutkin, vaikka syksyllä olikin kaikki niin lopussa. +-- Äijä on niidenkin ajoa vastustellut ja olis tahtonut vaan hirsiä +kaupunkiin ajaa, vaan olenpa nähnyt hänenkin toisinaan salaisella +mielihyvällä katselevan tuota halkopinoa". Sitte hän innostui. "Mutta +voi kun saisin tästä talosta edes toisen puolen haltuuni, niin +tahtoisin näyttää kuinka oikein taloa asutaan!" Ikään kuin elähytettynä +tuosta toivosta, meni hän tupaan. Siellä oli kaikki hiljaisen +rauhallista, ainoastaan Johanna oli kotona ja luki hiljaisella +veisaavalla äänellä "Uutta Testamenttia". + +"Kauanpa viivyitkin taas Meri-Matissa", virkkoi Johanna raukaisevan +unisesti haukotellen. -- "Kauanpa kylläkin", vastasi Joonas. "En +ymmärrä mikä minua sinne niin erinomaisesti vetää, vaikka hänen +juttunsa ovat jo ennestään tuttuja. Missähän vaari lie?" + +Johanna muuttui totiseksi: + +"En tiedä. Vähän aikaa sitte lähti tästä kylään. Kun ei vaan olisi taas +joutunut Tervahaudan Juhan joukkoon koska se kuuluu tulleen juovuksissa +kylään". + +"Vai niin". + +"Se on yksi pahuudenalku, se Tervahaudan Juha! Aina hän tulee tänne +viinapulloinensa ja saa houkutelluksi isänkin juominkiin". + +"Hänen salaprännistään ne juopot sitä viinaa niin helposti saavat. Jos +ei sitä olisi, niin kyllä moni ryyppy jäisi ryyppäämättä. Jos panen +pahat päähäni, niin ilmoitan ensi tilassa sen nimismiehelle. On oikein +häpeällistä, jos ei sitä joku tee". + +"Älä tee sitä Joonas", Johanna vihdoin virkkoi, "sillä, vaikka +salaisestikin sen teet, niin rupeavat juopot kuitenkin sinua +epäilemään, he tuntevat jo mieli-alasi. Sinä saat niistä semmoisen +vihollisjoukon, joka ennen pitkää kostaa". Ajatus näytti Johannaan +kipeästi koskevan. + +"Sitä ei nyt niinkään tarvitse peljätä, turhan vuoksi", lohdutti +Joonas. + +"Tarvitseepa, sillä ne miehet tekevät vaikka mitä! Lupaa nyt, ettet +puhu siitä mitään, kyllähän nimismies sen muutenkin tietoonsa saa". + +Joonas oli vastahakoinen lupaamaan. + +"Olkoonpa nyt sitten tahtosi mukaan", hän myönsi, "mutta jos vaan +Teerinevan Kustu yhä rohkeammaksi tulee, niin en minä sitä viitsi +kärsiä". + +Epäselviä ääniä rupesi kuulumaan ulkoa, Tuvanovi paiskattiin selälleen +ja tupaan astuivat Teerelän isäntä ja Tervahaudan Juha. + +"Täällä ne ovat poijat Pohjanmaalta, jotka eivät miestä pelkää!" rämisi +Tervahaudan Juha hoippuroidessaan sisään. + +"Onpa Joonas kotona", sanoi isäntä jo ovesta tullessaan. "Oletko ollut +tallis? Mene ruokkimaan hevosia. Huomenna pitää taas metsään". Tämä +kaikki tapahtui näytteeksi Tervahaudan Juhalle. Vaarin itsetunto yhä +nousi. + +"Minä aivan äsken tein niille silppua", ilmoitti Joonas +nöyränkaltaisesti. + +"Vaikka! Mene nyt kun käsken, kyllä ne ovat sen jo syöneet". + +Joonas pani taulun pöydälle ja enemmän kärsimättömyydestä kuin käskyä +totellen aikoi mennä talliin, mutta Tervahaudan Juha pidätti häntä +tervehdellen: + +"Päivää Joonas! Anna kättä köyhälle, köyhäll' on lämmin käsi". + +"Päivää". + +"Älä moiti meidän sikaa, vaikka siin' on vähä vikaa!" jatkoi Juha. + +"Mitäpäs siitä". + +"Kyllä sinä moitit, sinä isottelet, et meikäläisille juuri puhele, et +puhele, et". + +"Vai niin". Joonas naurahti ja meni ulos. Vähän aikaa tallissa +seisottuaan ja katsottuaan hevosten syöntiä palasi hän tupaan. + +"Naa!" huusi ukko, "oliko hevosten hännät ylös vai alaspäin?" Hän iski +silmää Tervahaudan Juhalle. + +"Tuommoisia kysymyksiä tehdään pikkupojille", vastasi Joonas +ulkonaisesti tyynenä, mutta hyppyset pudistivat lujasti rihveliä ja +tauluun tuli syvä vako. + +"Häh!" karjui ukko kallistaen korvaansa, vaikka kyllä kuulikin +vastauksen. + +Joonas oli vaiti. Mutta Johanna luuli nyt tarpeelliseksi hänen +sekautumisensa asiaan. + +"Mitähän siinä taas ilkeilette, olkaahan jolloinkin ihmisittäin". + +"Tuki sinä suus; vai en enää saisi puhuakaan". + +"Ei tuommoisia nilkun puheita". + +"Kuka täs komenteeraa? Sanoppas se!" + +"Kukahan se nyt on, joka komenteeraa", matki Johanna. Äijä kääntyi +Joonaaseen: + +"Mene valjastamaan tamma, minä lähden tätä Juhaa kyyditsemään". + +"Eikö se ole sopimatonta", arveli Joonas. "Tammalla pitää aamulla +lähteä kaukaiseen metsään". + +"Kyllä se jaksaa". + +"Onko tämä sun kuraatoris?" kysyi Tervahaudan Juha suu ilkeässä +ivankierteessä. + +"Ole siinä! Mene vain Joonas asettamaan tamma ja ruoki sitten +paremmin", käski ukko. + +"Milläpä niitä sen paremmin ruokitaan, kun ei ole suurusta". + +"Joutavia lorinoita! Mene, mene jo!" + +"En mene. Tämän kerran kiellän käskynne täyttämisen; huomatkaa itsekin: +matkaa on kolme pitkää virstaa ja ihan tarpeeton, tuollainen mies +joutaa maata kylässä viinan pois päästänsä ja mennä sitte käyden". + +Merkillisellä tavalla hillitsi ukko itsensä. Kenties hän pelkäsi, ettei +kuritus auttaisi Joonaan nöyryyttämisyrityksessä. Aivan sievästi +päättikin hän hellittää riidan ja kiertää. + +"En pyydäkään sinua, saatan itsekin valjastaa", sanoi lähtien +kiukkuisesti liikkeelle. + +"Ottakaa sitten salviaruskia, mutta ei tammaa", Joonas muistutti. + +"Se ei tulekaan kysymykseen sinulta", ärjyi isäntä. + +Joonas lähti suuttuneena ulos, Johanna seurasi jälessä ja rupesi +kehoittamaan: + +"Älä vastustele sitä, anna mennä. Tiedät kyllä kuinka ilkeä hän on, +ilman väkivallatta et saa häntä peräytymään". + +"Mutta hän niin rääkkää hevosen". + +"Vaikkapa! Ei sinulla ole siitä mitään edesvastausta, rakas ystävä. +Anna hänen vieläkin olla niin kuin tahtoo, --" Johanna teetteli itkua. + +"Älähän nyt taas turhia. Menköön minun puolestani mihin tahtoo". Asia +oli sovittu. Toinen meni tupaan toinen talliin. + +Isäntä ja Tervahaudan Juha tulivat pihaan. Työreki makasi siinä +kellellään, se käännettiin anturoilleen. Tallin seinustaa vastassa oli +aisoja pystössä, siitä heitettiin yksi pari luokkineen, ränkineen +pihaan. + +Talliin meni ukko, siellä Joonas paraillaan hevosia suki. Sanaakaan +puhumatta, vei ukko tamman ulos. Uskomattomalla ketteryydellä puettiin +länget hevosen kaulaan, suitset sen suuhun ja kepittiin kakkula-aisat +vetolenkistä reenjukoon. + +"Istu päälle!" käski Teerelän ukko toveriaan. + +Toinen sovitti itsensä reen peräpuoleen nojailemaan pankkaan. + +"So tamma!" Riuska hevonen riensi portista tielle. Vähää puuttui, ettei +reki käänteessä viskautunut seinään. + +"Saapa nähdä, kuinka tuossa polskassa käy", arvaili Joonas, +tirkistellessään tallinoven raosta lähtevien hurjaa menoa. + +Kun Joonas tuli tupaan, näki hän heti Johannan silmistä, että tämä oli +itkenyt. Etsi käsiinsä erään kirjan ja alkoi lukea, sen ohessa +salaisesti silmäellen Johannaa, joka tuon tuostakin pyyhkäsi kyyneleen +poskeltaan. + +"Älä nyt turhista itke, vaikka äsken vähän kiivastuinkin. En kuitenkaan +viitsi milloinkaan häntä lyömään ruveta", sanoi Joonas. + +"Sitä en erittäin epäilekään, onhan sinulla miehen mieli ja voit kärsiä +isäni oikkuja, mutta minun päässäni risteilee monenkaltaisia ajatuksia +siitä, kuinka tässä ruvetaan elämään ja olemaan, jos tuo Heikkikin +todenteolla rupeaa akottumaan. -- Minä epäilen, etten voisi Kuppilan +Miinan kanssa tulla ikinä toimeen saman katon alla". + +"Älä huolehdi, aika tuo uusia neuvoja. Tosin minäkin toisinaan mietin, +mihin laitaan tässä elämä rupeaa lyömään, mutta --". Joonaan lause +katkesi. He olivat taas menneet istumaan vierekkäin. + +"Mutta -- mitä?" uteli Johanna. + +"Aattelen vaan, että kun vaari suostuisi talon jakamiseen ja antaisi +meille toisen ja Heikille toisen puolen. Kun me kunnollisesti +hoitaisimme puolikkaamme, niin tulisi siitä varmaan yhtä hyvä talo +tulojensa puolesta, kuin tämä nyt on kokonaisena". Joonas pudisti +päätään. "On ihme ja kumma kun tämä talous on näinkin kauan pystyssä +pysynyt niin huonolla hoidolla". + +"On se ihme, mutta kylläpä se onkin mennyt takaperin. Ei äitini +kuollessa ole ollut velkaa muuta kun sataviiskolmatta ruplaa ja nyt on +jo luullakseni likemmäksi kolmetuhatta markkaa". + +"Heikkiä minä erittäin kummastelen, että hän nuorena miehenä viitsii +olla niin tuiki laiska ja talonhoitamisessa huoleton". + +"Lastu ei lennä kauas puusta". + +"Isäs on kuitenkin vielä vanhoillaankin Heikkiä paljoa miehuullisempi". + +Vähän aikaa tämän keskustelun jälkeen tuli Heikki kotiin kahden toverin +kera. Jokainen oli juovuksissa. Heikki aikoi ottaa hevosen ja lähteä +ajolle, mutta Joonas pisti tallinavaimen lakkariinsa eikä laskenut +häntä hevosten pariin. Tästä Heikki raivostui ja aikoi oikeuttaan +pienellä käsikähmällä voittaa. Mutta se päättyi pakoretkeen, jolle +toverit häntä vikkelästi seurasivat. + +Oli jo ehtinyt yö tulla. Kaikki muut, paitsi Johanna nukkuivat Teerelän +tuvassa. + +"Kuule!" virkkoi hän ja sysäsi Joonasta kylkeen. "Minä luulen, että isä +on tullut, korvaani kuului tamman riimukulkusen helinä". + +Joonas kuunteli. + +"Kyllä, olen minäkin kuulevinani". Samalla kuului hevosen hirnunta +pihalta, kaksi kertaa peräkkäin. + +"Kumma ettei hän jo melua", ihmetteli Joonas. + +"Voi Joonas-kulta, etkö sinä menisi sinne katsomaan?" pyysi Johanna. +Joonas ähkyi tyytymättömästi. + +"Täytyyhän sinne mennä". Hän nousi, puki vaatteita päällensä, sytytti +talikynttilän vanhassa mustuneessa lyhdyssä ja meni sen kanssa ulos. Yö +oli pimeä ja ilma leudonpuoleinen. Tultuaan tallin luo, näki Joonas, +että hevonen seisoi oven edessä ja nuuski heinäntähteitä maasta. + +"Hevonen on täällä", puheli hän itsekseen, "mutta miestä ei näy -- vai +kuinka? On kun onkin! Tuossa se nyt makaa, voi miesrukkaa tuotakin! +Onkohan edes henkeä?" + +Ukko makasi reellä vatsallaan. Joonas käänsi kasvot ylöspäin ja laski +korvansa lähelle suuta. Hiljainen koriseva hengitys ilmaisi, että +asianomainen vielä eli. Huomattuan pikaisen avun olevan tarpeellisen, +juoksi Joonas tupaan ja käski Johannan kiireesti ulos. Käskyä ei +tarvinnut kertoa. + +"Älä kovin pelkää. Reellä hän tosin nukkuu, mutta ehkä hän siitä +saadaan virkoamaan, kun vaan nostamme tuvan lämpimään", arveli Joonas. + +Johannasta ei kuitenkaan ollut suurta apua ukon nostamisessa, vaan +tupaan mies saatiin. Tarkastettiin sitten, josko jäsenissä olisi +kylmetyn vikaa. Sormet olivat vähän epäilyttävän valkoiset. Niitä +hierottiin lumella. Johanna sytytti tulen, lämmittääksensä maitoa, jota +annettaisiin sisään. Kun hieromisen kautta näytti elonvoima alkavan +sormiin palata, lähti Joonas hevosta vihdoinkin korjuunlaittamaan. + +"Hevos-parka!" hän itsekseen jutteli päästellessään hevosta valjaista. +"Märkänä kuin uitettu kissa!" Huolellisesti pyyhkieli hän härmistyneen +vaahdon elukan karvasta ja peitteli selän kahdella paksulla loimella. +Silpun hyvästi jauhotettuaan ja vedettyään vesikorvon pois, ettei +hevonen saisi kuumiin sisuksiinsa kylmää vettä juoda, meni hän tupaan. + +"Tuletpa paraiksi sisään", sanoi Johanna. "Koettakaamme saada lämmintä +maitoa hänen suuhunsa". + +"Kun ei vaan olisi liian kuumaa, että polttaa", epäili Joonas. + +"Ei se ole". + +"Mutta tämä suu ei pääse auki, tuoppas tukeva lusikka, jolla saan +vääntää hampaat auki". + +"Voi sen tähden kumminkin!" Johanna vei lusikan. + +"No! Koetapa kaataa tuota lusikan lapaa myöden, kaada hiljaa, että ei +mene syrjään". + +"Vielä hiukan paremmin auki". + +Monien yrityksien perästä saivat he maitoa vihdoin valumaan ukon +jähmettyneiden leukain välitse, niin että tämä alkoi purkaa kun maitoa +valui henkikurkkuun. + +Juopunutta koetettiin nyt saada jalkeille. + +"Mikä herran tähden?" kysyi piika, joka oli herännyt ja katseli +kummastellen outoa touhua. + +"Käskenkö tulla vähän auttamaan?" kysyi Johanna Joonaalta. + +"Tulkoon". + +"Tule Hessa vähän meitä auttamaan, koska heräsit. Niinkuin näet, on isä +taas juopumisen kautta kuolemankielissä. Koettaisimme saada häntä vähän +liikkeelle, mutta minä en voi yksin toiselta puolelta kannattaa". + +"-- Kun ei saa öitänsä nukkua", murisi Hessa, mutta meni kuitenkin, +siunaillen, Johannan kanssa kannattamaan ukkoa toisesta käsipuolesta. + +Vähänajan kuluttua alkoivat terveelliset seuraukset näkyä siten, että +juopunut alkoi jo päästellä suustansa epäselviä ääniä. Jäntereisiin +näytti palaavan paossa ollut elo. + +Loppuseuraus näistä yrityksistä oli se, että mies saatettiin jotenkin +hyvillä toiveilla parantumisesta jättää yksikseen makaamaan. Ei +uskallettu kuitenkaan heittää itsekseen, sillä vuoronsa jälkeen kävivät +Joonas ja Johanna tarkastelemassa hänen nukkumisensa luonnetta. + +Aamulla oli ukko jo täydellisesti tolkussaan vaan ei kyennyt nousemaan +ylös, sillä ruumista kolotti ja päätä porotti. + +Heikkiä ei maanantaiaamuna kuulunut niin aikaisin kotiin, että olisi +ehtinyt metsään. Joonaan täytyikin siis vielä toistaiseksi heittää +kauan aikomansa tallinparsi-lattian teon ja lähteä metsään, kun ei +hevosia kuitenkaan sopinut kokonaista päivää laiskana seisottaa. + +Johanna ei saattanut tänä päivänä olla isällensä mainitsematta sitä +yksinkertaista ihmettelyänsä, ettei vanhuuskaan jo anna mieltä hänelle, +vaan aina "kun vaan paikalle sattuu, niin vetää itsensä täyteen kuin +merisieni". + +Ukko kärsi sen rauhallisesti. "Kerranko tuollaista nyt sitten miehelle +tapahtuu", arveli vaan. "Teillä oli turhanpäiväistä hätää minun tähteni +-- olisitte antaneet vaan maata sängyssäni, niin kyllä siitä olisin +vironnut. -- En muista yhtään, kuinka olen tullut. Jäikö se Juha kotia, +vai tuliko minua saattamaan? No hama hänestä, kun vaan tuo pää paranis. +Luulenpa melkein, että se on tullut siitä kipeäksi, kun te olette sitä +maitoa kaataneet väärään kurkkuuni. -- Peeveli, kun repii..." + +Näin haasteli ukko vuoteellaan. Naiset, jotka tuvassa kehräsivät, +nauroivat salaa. + + + + +XIV. + + +Joonaan opilliset harrastukset eivät pitkiksi ajoiksi jääneet pitäjän +kermaväeltä huomaamatta. Erittäinkin kirjoitustaitonsa hänen mainettaan +levitti. Kummastellen kysyi moni: "Missä hän on kirjoittamaan oppinut?" +Joonasta puhuteltiin kun tavattiin, kyseltiin vointia y.m. Suosion +osoitukset kiihoittivat Joonasta yhä innokkaammin opiskelemaan. Hän +luki kirjoja mitä käsiinsä sai ja harrasti. + +Mutta appi-ukon nyreys tuota "riivattua opinhalua" vastaan kasvoi päivä +päivältä ja jopa se toisinaan, erittäinkin viinapäissä ollessa, alkoi +puhjeta julkiripiksi. Tämä oli turkinpippuria Joonaan vapautta +rakastavalle luonnolle. Yhä useammin rupesi hänelle ilmestymään +appelasta eroomistuumia. Ja olihan niitä muitakin syitä. Kovin +pisti hänen vihaksensa, kun naapurit kulkivat melkein kuin +kilvassa muistuttamassa Teerelän isäntää raja-aitain korjauksesta, +siltainteosta, lasku- ja raja-ojain luonnista ynnä lukemattomista +muista yhteistöistä. Ukko vastasi useinkin vahvalla lupauksella, +toisinaan ankaralla väitteellä, ettei työ kuulu hänelle. Valitettavasti +oli hänellä kovin huono muisti, niin että unohti pian lupauksensa. +Kyläläiset muistuttelivat ja hätyyttelivät lupauksista Joonasta, joka +asiaintilasta kärsi ja suututteli, yhä hautoen mielessään miten saisi +isännyyden käsiinsä. + +Vihdoin näytti kohtalo itsestänsä johdattelevan aina likemmäksi ja +likemmäksi uudistuksen hetkeä Teerelän perheessä, sillä Heikki oli +todenteolla ruvennut naimispuuhiin. Morsiamensa oli Kuppilan Miina. +Sitkeyttä oli tämän asian aikaan saaminen Heikiltä vaatinut. Monta +kertaa oli Miina antanut hänen tiima-kausia koputella luttinsa ovella +ja palata sittenkin takaisin. Mutta Heikki ei tuommoisista ijäksi +suuttunut, meni viikon tai parin päästä uudestaan koputtelemaan. Jos +hyvin sattui, pääsi taas sisälle. Tällä tavalla kehittyi suhde sille +kannalle, ettei hänen enää koskaan tarvinnut tyhjänpäälle koputella +ovea. Nyt he olivat kihloissa. + +Tätäpä nyt kummasteltiin. Keksittiin syyksi, ettei Miina olisi muita +saanutkaan. Lieneekö asia niin ollut, on vaikea tietää. Näiden +kihlattujen välillä oli aivan samallaisia helliä tunteita kuin monen +muunkin kihlatun parin välillä. Miina näytti täydellisesti tyytyvän +Heikkiin ja tämä taas tahtoi oikein teossa näyttää jokaiselle, että hän +oli Kuppilan Miinan sulhanen, sillä hän oleili näihin aikoihin melkein +kokonaan Kuppilassa ja ihmisten jo sopi sanoa: "siinäpä ollaan kovin +touhussa". + +Tähän aikaan oli kulumassa toinen talvi siitä, kun Joonas oli Teerelään +tullut. Miesten välillä rupesi useasti olemaan vakaisia keskusteluja +talonkaupoista. + +Eräänä ehtoona, kun Teerelän väki oli kaikki tuvassa ja kukin toimitti +askareitansa, Joonas teki korvea, Heikki väänsi vitsaksia, piika +karstasi villoja ja Johanna -- istui lähellä tulisijaa, sylissä +vaatteisiin käärittynä pieni poikanen, joka vasta oli muutamia viikkoja +näillä mailla oleskellut; ukko makaili pöytäpenkillä pöllytellen +paksuja savupilviä vaskihelaisesta piipustaan. + +Tavallista harvasanaisempaa oli keskustelu. Kentiesi vaikutti siihen +Joonaan yksitoikkoisuus, sillä hän oli muulloinkin aina tämmöisten +iltakeskustelujen puheenjohtajana. Äkkiä heittäen pois höylän +kädestänsä, istahti Joonas penkille ja alkoi, kyhöstäen tupakkaa +piippuun, jutella: + +"Niin miehet". Heikki väänsi vitsaa kiivaammin ja ukko pöllytti +paksumpia savupilviä, sillä he aavistivat mistä aineesta Joonas alkaisi +puhua. Joonas jatkoi: "Ehkä on parhainta, että vihdoinkin rupeamme +tekemään päätöstä siitä asiasta, josta jo kauan olemme keskustelleet, +nimittäin talonkaupasta, sillä minun mielestäni olisi pikainen päätös +kaikkein parahin. Sanokaa nyt vaari, mitä te ajattelette siitä talon +kahtia jakamisesta?" + +"En tiedä, mitä hänestä sanoisi", äännähti isäntä. "Mitä se Heikki +siitä arvelee?" + +Heikki lakkasi vitsaa vääntämästä ja meni takan luo piippuansa +koputtelemaan. Vähän ajan päästä hänkin sanoi: + +"Tiedä, -- kyllähän tämmöiset maatilkut nyt yksikin mies hoitaisi, +mutta --". Lause katkesi. + +Joonas otti pulmaksensa: + +"Mutta minä arvelen puolestani, että tässä talossa olisi kyllin tointa +ja puuhaa kahdeksikin jaettuna. Olen tarkastellut avarain nevojemme +laatua ja huomannut niiden olevan suureksi osaksi hyvänarvoista +viljelysmaata. Teille", sanoi Joonas isäntään kääntyen, "voisimme +kernaasti maksaa yhteensä paria, kolmea tynnyriä enemmän eläkettä, kuin +talon kokonaisena ollen". + +"Niin taitaa olla. Mutta olisitte te saaneet nyt vielä muutaman vuoden +tyytyä..." + +"Olisin minäkin toivonut", kiirehti Joonas sanomaan, "mutta meidän +kunkin välisuhteemme ja perheelliset olomme ovat jo osaksi tulleet ja +vielä enemmän tulevat sille kannalle, että kaikin emme voi yhdessä +asua, kun meille kumpasellekin, niin minulle ja Johannalle kuin +Heikillekin rupeaa ilmestymään yksityisiä huolia ja tulevaisen +toimeentulon murheita. Jokainen on vapaampi toimimaan mielensä +mukaisesti, ollessaan isäntänä itsensä ylitse. Sanoppas Heikki, eikö +sinullekin ala ilmestyä tämän kaltaisia mietteitä nyt, kun aiot ennen +pitkää avioliittoa rakentaa?" + +Heikki hymähti. "Kyllähän, mutta arvelen vaan, että tässä tulisi kovin +suuret kustannukset, kun täytyisi ruveta toiselle talolle ihan juuresta +saakka uutta kartanoa rakentamaan". + +"Jaa'a, se kysyy varoja", säesti ukko. + +"Aivan niin", myönsi Joonas, "mutta jos nyt kuitenkin ensin aluksi +koettaisimme varustaa suutuvan asuttavaan kuntoon ja ulkohuoneiden +kanssa koettaisimme tulla jotenkuten toimeen, onhan niitä luvultaan +koko joukko. Ymmärrän kyllä, ettei tämmöinen yhdessäasuminen +ajanpitkään voi käydä laatuun, mutta saammehan sitten päättää, kumpi +meistä jää vanhalle kanta-tilalle asumaan ja kumpi tahtoo uuden +kartanon rakennuksen vaivat päällensä ottaa. Se tietysti, joka tämän +perintökartanon omistajaksi lopullisesti jää, on velvollinen pois +menevälle suorittamaan sen toisesta puolesta kohtuullisen maksun". + +Vähän aikaa nyt äänettöminä istuttiin, kukin omalta kannaltaan +puheenaolevaa asiaa aivoissansa aprikoiden. Joonas rykäsi ja alkoi taas +puhua: + +"Niin, jos ehdotukseni teidän mielestänne kovin sopimattomalta näyttää, +niin en minä tahdo kehoittaa talon jakamiseen. Kyllä Heikki saa sen +minun puolestani täydellisesti pitää yksin ja minä saatan hankkia +jonkun toisen tilan. Taikka kyllä minäkin otan koko tilan, jos niin +sovitaan, mutta kaikessa tapauksessa annan etu-sijan Heikille. Sopii +myöskin niin, että vaari on vielä isäntänä, koska häntä haluttaa, ja +minä menen hieromaan Riemulan Hermannin kanssa talonkauppaa". + +"Ei, ei!" keskeytti ukko melkein huudahtaen, "minä en laske Johannaa +pois. Kuka sitten enää vähänkään minua viitsisi hoivata!" Ukko näytti +kummallisesti heltyneeltä. Joonastakin tuo mielenosoitus liikutti ja +ihmetytti. Hän katsahti hellästi puolisoaan, joka lapsen oli jo kehtoon +laskenut ja itse kangaspuissa vikkelästi sukkulaa liikutti. Joonas +lähti soutamaan lapsenkehtoa. + +Heikki katsahti nyreästi isäänsä ja oli juuri sanomaisillaan jotain, +mutta hillitsi itsensä. + +"Miksi et sinä sano", puhkesi ukko taas puhumaan Heikille, "miksi et +sano, jos suostut talon jakamiseen, taikka annatko sen kokonaan +Joonalle? -- Minä tunnustan, että toisinaan olen ilkeänluontoinen, niin +ettei kukaan tule kanssani niin toimeen kuin Johanna. Hän yksin voi +kärsiä minua. Heikin tuleva muija on minulle vieras, vaikka kohta onkin +naapurin tytär. Minun puheeni eivät ole aina niin punnituita, vieras +voisi hyvinkin pian minua kärsimään kyllästyä. -- Jos sinä Heikki annat +tämän talon Joonaalle, niin voithan rahalla ostaa itsellesi toisen; +onhan sillä morsiamellasi rahoja nätti summa". + +"Näyttää siltä, että minusta jokainen tahtoisi päästä", virkkoi Heikki +katkerasti. + +"Älä hulluttele!" huudahti ukko, "etkö ymmärrä, kun sinulle annetaan +ehto --" + +"Sinä Heikki", keskeytti Joonas, "ymmärrät tarkoitukseni kokonaan +väärin, taikka ehdollasi tahdot sen siksi vääristää. Mutta jos niin on, +minä en missään tapauksessa muuta ehdota, kuin että sinä jäät taloon ja +minä menen pois". + +"Mitä se Heikki siinä nyt turhia, eihän tässä kukaan sinua hylkiä +tahdo. Mutta pannaan nyt kirkko keskelle kylää ja jaetaan talo. +Luulenpa, että siinä sentään olisi teille kummallekin työtä", puhui +ukko kiireesti, peläten että Joonas taas keskeyttäisi häntä. + +"Noo tuota, -- eiköhän jätetä nyt huomiseen, että saan vielä miettiä +näitä asioita", ehdotti Heikki jo lauhtuneena. + +"Parahinta on, että päätämme sen nyt heti", vastasi Joonas tylysti. +"Olemme niin monasti näistä asioista puhuneet, että minun mielestäni on +jo ollut kyllä mietinnön aikaa. Minä sanon sinulle vielä kerran: ota +sinä talo". + +Oli ihmeellistä, että ukko melkein vapisi, kun hän, katsoen Heikkiin, +odotti tältä vastausta. + +"Älä ole niin kiivas", sanoi Heikki nuhtelemisen aikomuksessa, "etkö +voi antaa asian päättämisen olla aamuun asti?" + +Johanna ei ollut koko keskustelun ajalla ottanut osaa miesten puheesen, +mutta nyt hän sanoi, ikäänkuin Joonaalta kysyen ja ehdottaen: "Mitä +sillä nyt sitten on väliä, jos asian päättäminen jääkin vielä +huomiseen?" + +"Olkoonpa vaan. Mutta luonteeni on semmoinen, että mitä kerran rupean +puuhaamaan, sen pitäisi tapahtua pian. -- No huomen aamuna päättäkäämme +asia!" + +Ukko huoahti ja alkoi täyttää sammunutta piippuansa. + + + + +XV. + + +Kului yö, tuli päivä, jona oli ainakin osaksi määrättävä Teerelän +perheen vastaisista olosuhteista ja talonomistuksesta. Äänetönnä +käyskeli isäntä tuvassa ja kartanolla. Kentiesi vaelteli mielessä +huonosti eletyt ajat, joiden hedelmiksi tämänkin, aikaisen isännyydestä +eroamisen-pakon, täydellä syyllä voi laskea. + +Joonas vyötti korvea. + +"Kestävätkö vyöt?" kysyi ukko muun puheen puutteessa. + +"Menevätpä ne tuossa", vastasi Joonas, varovaisesti taivuttaessaan +vanteenpäitä solmuun. + +"Kauanpa se Heikki viipyy, kello on kohta 8", sanoi ukko. Sitten pisti +hän kessuja suuhunsa ja kokoili niitä siellä kielellään yhdeksi +mälliksi poskeen. Vähän ajan kuluttua karasi kurkkuaan ja virkkoi: + +"No ... otathan sinä Joonas haltuusi koko talon, jos Heikki tulee sillä +päällä, että luopuu pois?" + +"Olen miettinyt sitä asiaa, ja olen kyllä halukas ottamaan vastaan koko +talon, koska Johannakin on paremmin sitä mieltä. Mutta sitten on vielä +yksi asia: Heikki voisi vaatia hyvin suuren lunastussumman". + +Ukko nähtävästi kuohahti: + +"Heikillä ei ole yksinään oikeus määrätä talon hintaa, siinä on muilla +yhtä suuri sananvalta!" sanoi hän. + +Johanna kaasi kuumaa vettä padasta korveesen. + +"Tule viemään kanssani tämä navettaan", sanoi hän Joonaalle. Joonas +meni. Isäntä jäi nyt tupaan yksin mietiskelemään: "Sekös heille vielä +taloansa kaupittelisi! -- mutta jos tuo Johanna pois viedään, niin kuka +tässä emännyyttä hoitaa? -- Kun saisinkin vielä akan... Mutta taidan +olla jo vanhallainen minkäänlaista saamaan. -- Kyllähän tuo Joonas on +kunnon mies, vaikka onkin vähän liian paljo niitä herrain meininkiä, -- +parempi mies se on kun Heikki, varmempi syytingin maksajakin. Vaikka +eihän sitä tiedä mikä Heikistäkin tulee, taitaapa kissa kynnet löytää, +kun puuhun pitää. Mutta en minä sen Miinan kanssa tulisi tässä +toimeen, ne söisivät mun ylös..." + +Joonaalla ja Johannalla oli keskustelu navetassa: + +"Sanoppas nyt Johanna", sanoi Joonas, "mitä minä teen, jos Heikki tulee +Kuppilasta sillä päällä, että luovuttaa talon meille, oletko +täydellisesti tyytyväinen, jos minä sen otan?" + +"Rakas ystävä", vastasi Johanna, "minä tiedän, että teet kaikki parahin +päin, kuten ymmärrät. Kyllähän velka tulee puolta suuremmaksi, kun koko +talon otamme, mutta kokonaisesta on tulotkin kahtavertaa suuremmat; ja +tietäähän sitte huoneetkin omiksensa, ettei niistä tarvitse kenenkään +kanssa riidellä". + +"Sepä se juuri onkin pykälä! Muuten olen talon kohtuulliseksi hinnaksi +arvellut 7,000; sen enempää en anna. Jos Heikki tarjoaa enemmän, niin +antaa hänen saada. Kyllä me saamme muita tiloja". + +"Niin, kyllä seitsemässätuhannessa on jo minunkin mielestäni hintaa". + +"On, siitä en mene penniäkään ylentämään. Aluksi en aio tarjota muuta +kun kuutta tuhatta. Mutta tuossahan Heikki jo meneekin tupaan, minä +lähden katsomaan, mitä hän miettii". + +"Millekä kannalle Heikki on nyt asian aprikoinut?" kysäsi Joonas +tultuaan tupaan. + +"Olenpa miettinyt sitä sinne ja tänne. Sanoppas nyt mitä sinä arvelisit +talon lunastussummaksi?" + +"Sano sinä ensin". + +"Kuusi tuhatta", äännähti Heikki ja näytti odottavan mitä Joonas +vastasi. + +"Juokse järveen, poika!" ukko huudahti, "ihan leikkiähän sinä puhut, +eihän se ole mikään talon hinta". + +"Tarjotkoon Joonas enemmän, jos luulee kannattavan". + +"Minä tarjoon kuusituhatta neljäsataa", sanoi Joonas vähän aikaa +mietittyään. + +Heikki näytti tuosta vähän oudostuvan, sillä hän oli luullut, ettei +Joonas tarjoaisi niin paljoa. Vähän ajan päästä hän kysyi: + +"Paljonko sillä isällä on velkoja?" + +"Niistäkö tässä nyt ensimäinen kysymys on?" murisi ukko kärtyisesti, +mutta lisäsi kuitenkin: "Kolmentuhannen viiden sadan paikoille, +luulen". + +Heikki laski kauan päässänsä ja sanoi sitten: + +"Tulisi jäämään Joonaan tarjouksen kautta perinnöksi minulle ja +Johannalle yhteensä vähän vaille kolme tuhatta". + +"Entäs Ville?" huomautti Joonas. + +Heikki katsahti kysyväisesti ja kummastuneena Joonaasen, vaan ukko +sanoi: + +"Niin, Joonas on oikeassa; jättäisitkö sinä Villen kokonaan ilman? +Vaikkapa hän nyt vankeudessa onkin, niin ei tiedä vaikka jolloinkin +perintöänsä tarvitsisi". + +"Hm!" pani Heikki. "Kaksitoista vuotta on pitkä aika ja hän, kuka +tiesi, anoo itsensä Siperiaan". + +"Tehköönpä sitten kuinka mielii, mutta minä vaadin, että hän saa tasan +periä", väitti ukko. + +"Kolmas osa hänen laillisesta osuudestaan hänelle hyvin piisaa!" + +"Emmeköhän kuitenkin määrää hänelle laillista osaansa", lausui Joonas. +"Koska on hyvin otaksuttavaa, ettei hän tule sitä perimään, niin mehän +sen lopultakin tulemme saamaan". + +"Ettehän viitsikään kovin omakätistä tehdä", sanoi ukko nähtävästi +rauhottuneena Joonaan ehdotuksesta. + +Heikki nousi riuskasti ylös penkiltä. "Panetko kuusi tuhatta +viisisataa, niin tuos on käsi!" lausui hän astuen käsi ojennettuna +Joonaan luo. + +"Mitäs vaari sanoo, kun me teemme vaan kauppaa niinkun oman tavaramme +kanssa?" + +"Minä en enää puhu mitään, kun olen antanut asian teidän haltuunne. +Mutta toisen puolen irtainta tahdon pidättää itselleni, seuratkoon +toinen puoli taloa. Syytingiksi tahdon sen viisi tynnyriä rukiita ja +yhden ohria, niinkun siitä jo on ollut puhetta, sitten kamarin +syytinkihuoneekseni, johon pitää laittaa muuri, päivässä 1 kannu +maitoa, 1 leiviskä voita ja 5 syltä halkoja vuodessa, puoli leiviskää +kuivia kaloja joka jouluksi --" + +"Maitoa ei muuta kun tuoppi päivässä talviaikana. Eihän meidän talo ole +ollut milloinkaan iso särpimien puolesta", keskeytti Johanna, joka oli +jo tullut tupaan. + +"Puhutaan näistä ehdoista sitten, kun kauppakontrahtia ruvetaan +laatimaan, tottahan niistä aina sovitaan, ja tietysti on kauppa +mytyssä, jos jostain eripuraiseksi ruvetaan", muistutti Joonas. + +"No niin, niin", säesti ukko. + +"Mutta irtaimesta vaadin sinulta myös korvausta", muistutti Heikki. +"Sitä paitsi otan navetasta nimike-lehmäni ja tallista pikkuruskian, +joka minulle on jo ennen luvattu. Villelle piisatkoon perinnöksi 300". + +"Nuot eläimet ovat tietysti omiasi, mutta irtaimesta en suostu sinulle +lupaamani summan päälle mitään maksamaan. Sen Villen osingon suhteen +kysykäämme neuvoa lakimiehiltä, ettemme suinkaan väärin valtaamme +käyttäisi. -- Mutta asiaan! Annatko sinä talosta irtaimen kanssa +enemmän kuin minä?" + +"Minä annan kuusi tuhatta viisi sataa!" sanoi Heikki nousten taas +rivakasti seisomaan. + +"Minä en myö taloa alle seitsemän tuhannen", ilmoitti ukko. + +"Minä lisään Heikin tarjoukseen vielä viisikymmentä markkaa!" huudahti +Joonas, nousten myös ylös. + +"Niin te olette kun huutokaupassa", nauroi Johanna. + +Heikki epäröitsi: "En minä ainakaan seitsemää tuhatta anna, mutta +viisikymmentä lisään vielä". + +Ukko odotti jännityksellä mitä Joonas sanoisi ja näytti tahtovan +ikäänkuin katseellaan kaivaa häneltä vielä korotetun lupauksen, jonka +ylitse ei Heikki menisi. + +"Saat talon, minä en enää ylennä lupaustani. Saatte lyödä käden, jos +kolmea tarvitaan, niin tässä on minun". Joonas tarjosi kättä. + +Ukko teki liikunnon, ikään kuin aikomuksessa painaa Joonaan kohotetun +käden alas, mutta hän jäi kuitenkin istumaan nähtyänsä, ettei Heikki +ollutkaan yhtä rivakka kättä ojentamaan kun lupaamaan. + +Heikki raapi korvansataustaa. "Saakeli tietää! -- tuota -- annatko sinä +sen saman, niin saat ottaa?" + +Joonas katsahti isäntään, joka koetti hänelle silmää iskeä. Mutta +edellä mainittu ei ollut sitä ymmärtävinään, vaan sanoi: "Entä jos ei +vaari luovu talosta vähemmällä kun seitsemällä tuhannella, niin --" + +"Anna nyt sinä se sama kun Heikki on luvannut, niin ei tiedä vaikka +luopuisin oikeudestani", keskeytti ukko Joonasta. + +"En anna enempää, kun sen mitä jo olen luvannut". + +"Olkoon sitten, anna kuusi tuhatta viisisataa viisikymmentä; sinä saat +talon, tuos on käteni!" huudahti Heikki, astuen kättä tarjoten Joonaan +luo. + +"Menköön sitte syteen eli saveen!" Joonas huudahti. "Tuokaa vaari tekin +kätenne tänne yhteen nippuun". + +"Ja kolme kannua viinaa harjallisiksi!" huusi ukko rynnäten penkiltä +kädenlyönti-ryhmään. + +"Harjallisista puhutaan sitten, mutta ensinnä täytyy kaupan +kirjallisesti vahvistaa", muistutti Joonas. + +"Kyllä nyt jo sopisi jonkun laittaa viinaa hakemaan; eipä sitä enää +tähän aikaan saada niin helposti kun ennen", intti ukko toimessaan. + +"Jos saatte jonkun, joka tietää mistä sitä saa, niin lähettäkää +hakemaan", sanoi Joonas, "kyllä minä panen rahaa puolestani. Mutta +eiköhän kaksi kannua piisaisi?" + +"Kyllähän sitä saa olla kolme kannuakin, kun kuitenkin haetaan +naapureitakin harjallisille", arveli Heikki. + +"Niinhän toki!" säesti ukko. + +"Puoli tuoppia olisi paraiksi", pisti Johanna väliin. + +Joonas naurahti ja meni kaappinsa luo. + +"Tuos' on sitten minun puolestani", sanoi tarjoten ukolle rahaa, +"tuokaa nyt sitten kolme kannua, taitaapa niitä naapureita keräytyä +useampiakin". Heikki antoi myös rahaa. + +"Kyllä minä laitan viinaa ja heiluman pitää kun Teerelän Masa +syytingille erkanee!" toimitti ukko puuhaellessaan vaatetta päällensä +kylään lähteäksensä. + +"Kuka haetaan kirjoja tekemään? eiköhän Meri-Matti olisi siihen +sopivin?" kysyi Joonas. + +"Sehän niitä täällä tähän aikaan enite kirjoittaa", arveli Heikki. + +"Kyllähän nimismieskin, mutta Mattia on lyhempi matka hakea. Enköhän +minä lähde noutamaan häntä tänne?" + +"Lähde vaan", kehoitti Heikki. + +"Lähde vaan", säesti ukko puuhassaan kun sai molempain poikain luvalla +ja rahalla lähteä viinaa hakemaan. + +Joonas astui Johannan luo, joka lapsi sylissä istui penkillä. Lapsi oli +vielä niin pieni, ettei se osannut hymyilläkään, mutta sitä enemmän +osasi isä, joka nyt kaikellaisilla kujeilla lähestyi huulinensa lapsen +suuta. "Lapsellani on nyt koti, Jumalan kiitos!" kuiskasi Joonas +tyytyväisyyden loistaessa hänen kasvoiltaan. + +Heikki ja vaari olivat jo menneet ulos. + +"Onkos sulla, Johanna, vielä kahvia, taitaa pitää sitäkin harjallisiksi +keittää?" kysäsi Joonas. + +"Herranen aika, hyvä ystävä! Toithan sinä Kynttelimarkkinoilta naulan +yhteensä kahvia ja sokuria, mihin ne kaikki nyt olisivat ehtineet +kulua". + +"No hyvä kun on! Mutta eiköhän minun pidä kiirehtiä, että löydän sen +Matin kotosalta. Vaan missä Maija on kun sinun täytyy jäädä yksin +kotiin?" + +"Panin hänet pyytämään sitä Remppulan kupparia rohtimia kehräämään. +Mutta kyllä minä täällä nyt tulen yksinkin toimeen". + +Joonas otti turkit naulalta ja pani päällensä. + +"Otamme nyt tämän talon onnensa nojaan", hän puhui. "Mutta kyllä tässä +tulee velkaakin tehtäväksi, ennen kun sen saa oikeaan kuntoon. -- Tuon +Kotonevan laitan ensitilassa kuokituksi ja ojituksi ja näytän +kyläläisille, kuinka hyvän maan he ovat antaneet siinä vuosisatoja +viljelemättä maata. Ja tämä kartano huutaa apua". + +Heikki tuli nyt tupaan ja Joonaan täytyi lakata juttelemasta. + +"Minä menen nyt sinne Meri-Mattiin, mene sinä Heikki tekemään hevosille +silppua", sanoi Joonas. + +Näin joutui Teerelän talo uusille haltioilleen. Vanha aika muutti +Matti-ukon kanssa eläkkeelle kamariin. Uusi aika astui pelloille, +niityille, soille ja kartanolle. + + + + + + +TOINEN AIKAKAUSI + + + + +XVI. + + +Kolme vuotta oli kulunut edellä kerrotuista tapauksista. + +Teerelä näytti nyt ihan toisenlaiselta, jopa perin toiselta talolta kun +viime näkemämme aikana. Tuparakennus oli saanut lauta-vuorauksen sekä +entisen, vuotavan tuohikaton sijaan uuden, ajan mukaisemman +vuolupäreisen katon. Matti-ukko oli alusta saakka väittänyt tämmöistä +kattoa kelpaamattomaksi, ja iloitsi sydämestänsä, kun lumipyryt +talvella nujuuttivat päreitten huolettomasti laadittujen saumain +välitse välikaton multapermannolle lunta, joka siitä sulaessaan vuosi +vetenä seiniä pitkin alas tupaan, kuvaten takaseinän kirjavat paperit +monimutkallisiin viiruihin ja juontuviin. + +"Enkö minä sitä sanonut, ettei päre-katto mihinkään kelpaa", oli +Matti-vaarilla tapana tämän johdosta usein muistuttaa. + +Tuvan lahonneet rappuset olivat jo ensimäisenä Joonaan hallitusvuotena +saaneet lämmittää keittopadan mustaa kylkeä ja niiden sijassa oli nyt +uudet istumapenkeillä ja kuistilla varustetut portaat. Vastapäätä +tuparakennusta, missä ennen oli jyväaitta nuokullaan seisonut, oli nyt +uusi pikku-tuparakennus, jossa entinen isäntä vietti syytingillä-olonsa +päiviä. Liitereitä, latoja, ynnä muita ulkohuoneita oli hirsirullain +avulla työnnetty sievään riviin ja kadotettu nuo tilaa vievät välyset. +Huoneiden ovet sopivat kiinni, joten hyvät kylänlasten lymmypaikat +Teerelän kartanolla olivat hävinneet muinaismuistojen joukkoon. +Lantatunkio, joka ennen täytti miltei koko pihan, oli nyt aidattu +määrätyn alansa sisään niin, että se kasvaessaan kohotti vaan uljaasti +höysteistä harjaansa pilviä kohti ollen sekin tavallansa merkkinä talon +ajanmukaisesta vaurastumisesta. + +Mutta jotain rikkaruohoa oli aika kylvänyt vävyn ja appiukon välille. +Nuot ennen harvemmin tapahtuneet kiistat olivat muodostuneet usein +leimahtavaksi sanasodan tapaiseksi riidaksi. Sen vaikutti tavallinen +erimielisyys nuoremman ja vanhemman miespolven välillä aikakautensa +tavoista ja mielipiteistä. Joonas, joka kaikessa edusti nykyaikaa, ei +tahtonut enään, kun kerran oli isännäksi päässyt, mukautua mihinkään +appiukkonsa tuumiin. Tämä taas vanhanajan miehenä luuli kaikissa +uudenajan tavoissa ja puuhissa keksivänsä sortoa ja ylenkatsetta +itseänsä kohtaan. Verivihollisiksensa käsitti hän empimättä ne, +jotka vastoin kaikkea järkeä ja oikeutta työskentelivät esim. +kansansivistyksen kohottamiseksi. Näistä syistä oli hän nurja-mielinen +Joonastakin kohtaan. Vaan sitä viime mainittu vielä itsekin lisäili kun +toisinaan hilpeällä mielialalla ollessaan kiusaili appeansa ja tyrkytti +tälle omia mielipiteitään, vaikka tiesi näistä olevan ainoana +seurauksena kiukuttelua ja harmia. Vakavampiin yhteensattumuksiin eivät +kinastelut kuitenkaan olleet johtaneet. Elämä kulki tavallista +rataansa. + +Oli muuan talviaamu. Yöllä oli nujuuttanut lunta paksuihin kinoksiin, +Teerelänkin umpinaisella pihalla kaikki käymäpolut tukkoon. Kaksi +renkiä nakkeli tallin seinustalta kumoon kakkula-aisoja ränkineen. +Syrjällään makaavat reet kaadettiin anturoilleen. + +"Hyh, kun tuota lunta on taas tullut", äänsi toinen renki, astuessaan +talliin ja koputellessaan lunta jaloistaan. + +"Kuinkahan taas pääsee metsässä kulkemaan --" arveli toinen. "Onpa +hevoset jotka kestävät. Hornaa pruuni! Onko silppusi syötynä?" + +"Ruskialla on ainakin vielä, jauhotan vaan vähän". + +"Samoin täällä ja näyttääpä tammallakin vielä olevan". + +He ottivat kumpanenkin kourallisen kauranjauhoja sekä kaksihaaraiset +seotushangot, joilla hämmentelivät jauhot silppujen sekaan. + +"Pruunillako se isäntä sanoi kokoukseen menevänsä?" kysyi toinen. + +"Niinhän se sanoi". + +"Kuuluu olevan taas se kansakoulu-juttukin riideltävänä". + +"Niinpä kuuluu". + +"Ymmärrätkö sinä, Kustaa, mitä sillä kansakoululla on oikein virkaa?" + +"Mitäs minä ... eikä minusta kuitenkaan enää lukemallakaan pappia +tule". + +"Minä en tiedä varmaan sanoa, ettei minusta tulisi, kun olis vaan joka +kouluttais". + +Toinen katsoi pitkään ja sanoi leveästi nauraen: + +"Ha ha haa! kyllä minä muutun hevoseksi, että saan sinun +juustokuormiasi kinkereiltä kotiin vetää silloin, kun sinusta mailmassa +pappi tulee". + +"Etkö minua itseäni ottaisi kuormanpäälle?" + +"Aina sen mukaan menettelisin sinun kanssas kuinka ruokkisitkin". -- + +Erään toisen talon renki tuli talliin. + +"Mitäs ne miehet nyt haastelevat?" kysyi. + +"Eipä erinomaista, puhumme vaan tuosta kansakoulusta, jota nyt +puuhataan, että mitä silla on virkaa". + +"Vai siitä tekin..." + +"Saa nähdä", alkoi taas toinen Teerelän rengeistä, "kutka niistä nyt +voittavat, kun niidenkin välillä, jotka koulua tahtovat, on jo riita +siitä, mihin se pannaan. Kuuluisivat ottavan omaan kyläänsä jokainen, +vaikka eivät vielä tiedä varmaan, jos saavat ollenkaan. Nämä meidän +paikkaiset tahtoisivat sitä tuonne Kuppilan ylisaliin ja ne toiset +Luhtasaaren kylään, sinne komisarius-vainajan tuparatiin, jossa ennen +pidettiin käräjiä". + +"Kyllähän meidänpaikkaiset voittavat", arveli naapurin renki, "täällä +on niin paljon niitä mahti-miehiä, teidänkin isäntä". + +"Onhan se, mutta kuuluupa olevan vihamiehiäkin". + +"Taitaapa olla. Eilen ehtoolla, kun oli meillä kylänkokous ja siellä +kysyttiin kuka menee kuntakokoukseen, niin teidän isäntä sanoi, että +hän menee. Sitten haettiin Meri-Matti tekemään hänelle kylän puolesta +valtakirjaa, mutta ei siihen kaikki nimeänsä panneet, sanoivat vaan, +että kyllähän se koulu tulee ilman heidän nimettänsäkin. Toiset +arvelivat, että se on aivan turha laitos koko koulu. Oli muutamia, +jotka sanoivat menevänsä itse kokoukseen, mutta oli niitäkin, jotka +panivat puumerkkinsä. Sitten kun teidän isäntä oli tullut jo pois, niin +rupesivat ne muutamat sanomaan, että sen valtakirjan olis pitänyt antaa +Nevaluhdan isännälle, että se olis koettanut vastustaa viimeiseen asti +sitä koulua, mutta toiset arvelivat, että tulee se kuitenkin, niin mitä +siitä on hyvää, että sitä vastustetaan. Nauroivat ja laskivat pilaa, +että parempi sitä on olla voittajain kun tappiolle joutuvain puolella". + +Pojat seisoivat kädet syvällä housuntaskuissa ja piiput hampaissa +katsellen hevosten syömistä. Vieras poika lähti. Samassa pistäysi +piika-Leena tallinovelle. + +"Tulkaahan te pojat luomaan vähän polkuja pihalle, kun ovat niin +tukossa, ettei kulkemaan pääse!" + +"Luo itse! Meidän pitää mennä metsään". + +"En minä kaikkiin ehdi", tiuskui Leena, "teillä olis kyllä aikaa siihen +asti kun emäntä ehtii ruoan valmiiksi saada". + +"Tuki suus, ärmätti! Talossa on ämmiä kun Vilkkiläs kissoja, luokoon +itse polkuja", kuului tallista. + +"No menkää uunille sitte, hyvät tunkion pöngät! Ei teitä saa koskaan +mihinkään, vaikka kuinka pyytäis -- muutamat koninhännän heiluttajat!" +ja Leena juoksi kiukuissaan tupaan, aikoen heti palata lumenluontiin. + +Isäntä tuli pihalle. + +"Eipä täällä ole vielä polkuja luotu. Ottakaa te, Kustaa ja Antti, +tallista lapiot ja luokaa senverran että edes pääsee kulkemaan, te sen +kyllä ehditte tehdä, ennen kun metsään menette. Paljo nyt onkin tullut +lunta, taitaa olla metsätiet hyvin tukossa. Muistakaa ettette pane +isoja kuormia". + +Karsaasti mulkoilivat Antti ja Kustaa nyt, kun käsky tuli siltä +taholta, jota eivät olleet tottuneet vastustamaan. + +Isäntä pistäytyi liiteriin, ottaaksensa ulos reen, jolla aikoi +kokoukseen lähteä. Sillä aikaa kun hän siellä viipyi, tulla körötteli +pihaportista muuan upea mies, ajaen silkki-mustalla oriillansa. "Fuli +fuli fuli", vihelteli korkean siperian-nahkaisen turkinkauluksen +sisältä. Ori tepasteli, päätänsä rintapäässä pitäen, mutta näytti +yleensä olevan tyytyväinen isäntänsä ohjaukseen. + +"Fuli ... onko isäntä kotona?" + +"On, tuolla hän on liiterissä", vastasi Antti. Pojat jäivät ihastellen +katselemaan hevosta. + +"Päivää Harjulainen!" huusi Joonas liiteristä, "oletpa lähtenyt +liikkeelle ennen kukonlaulua". + +"Päivää, päivää, tpruu... Tuo hevonen ei tahdo seisoa". Harjulainen +puuhaili noustakseen reestä, alinomaa uudistaen vihellyksiään. + +Joonas oli tullut hevosen ääreen ja taputteli sen lautaisia. + +"Helkkarin kaunis tuo sun oriisi, kiiltää ja loistaa kun +kihlasilkkinen", kehahteli. + +"Kyllähän se -- kas kun on lujas tuo riimunvarsi, panisin sen vähä +kiinni. Tottapa sinä lähdet kokoukseen?" + +"Lähden tietysti, mutta onhan nyt vielä liian aikaista mennä. Pane se +kiinni. Antti, mene tuomaan heiniä. Tule sinä vaan tupaan piippuun +panemaan, kyllähän pojat katsovat hevostasi". + +"Tuota", alkoi Harjulainen, "minä en kauan ehtisi viipyä, sillä minulla +on asioita matkalla toimitettavana; poikkesin tänne vaan sitä varten, +että saat tulla minun kanssani jos haluat". + +"Sehän sopii hyvin minulle. Mutta kuules Kustaa, voisitteko te ajaa +kolmea hevosta, niin saisitte ottaa pruuninkin mukaanne metsään? Kun +minä pääsen menemään tämän Harjulaisen kanssa kokoukseen, niin ei +tarvitse hevosta". + +"Hojaa! Kyllä pruuni juoksee välillä". + +"Hyvä! Ottakaa sitten sekin mukaanne". + +Harjulainen oli jo levittänyt loimen huolellisesti hevosensa selkään ja +meni nyt isännän kanssa, portaissa lujasti koputellen lunta +saappaistaan, joiden varrensuu oli siperiannahalla reunustettu. + +"Mitä se isäntä sanoi?" kysyi Antti Kustaalta, tullessaan +heinäsylillisen kanssa tallista. + +"Sanoi, että saamme ottaa pruuninkin metsään". + +"Kuka perhanan vetävä sitä tämmöisellä tukkokelillä ajaa? Ainahan sen +kuormaa saa olla hangesta ylös tonkimas". + +"Eiköhän se sentään mene". + +"Meneehän se, niin kun menee, mutta sen tiedän varmaan, että monta +kertaa saamme sen kuorman lukea". + +"Älä nyt siinä niin kovin kilju, -- enhän minä ole sitä joukkoon +pakoittanut, isäntä se oli, joka käski". + +"Olisit saattanut sanoa, ettei se käy päisin". + +"Mene itse sitä sanomaan". + +"Sais se itsekin tulla metsään, eikä alinomaa kulkea kaikenmailman +kokouksis". + +"Peto, kun on korea tuo Harjulaisen ori". + +"Tottahan, kun kuuluu niin pupattavan, että kauratkin jauhoilla +höystää". + +"Maksaakin se jotakin. Onkohan tuo Harjulainen rikas?" + +"Kukapa senkin rikkaudet tietää". + +Pikkutuvan porstuanovi avautui ja Matti-paappa tuli ulos. + +"Ka äijää, kun sekin jo kukkuu", sanoi Kustaa. + +"Kummako se sitten on, katso vaan, ettei jo lähde Rupelaan oikasemaan", +arveli Antti. + +"Syömään!" kuului kimakka ääni talon portailta. + +"Jahah!" Pojat seurasivat ketterästi kutsumusta. + +Tulivat tupaan ja sovittelivat kintaitaan muurinotsikolla olevaan +koukkuun. + +"Syömään nyt!" uudisti emäntä äskeisen käskyn, ajaessaan piimää isosta +pytystä puutuoppiin jonka sitten vei pöydälle. Pojat menivät syömään. + +"Annas Amalia se lapsi tänne ja mene pesemään kaksi paria kahvikuppia +tuosta hyllyltä, mutta älä särje. -- Mene sinä, Leena, ennen kun rupeat +syömään, hakemaan lammas-riskut navetaan lattialta, niistä sopii +paraimmat eroittaa luutariskuiksi, loput saa polttaa tuossa vesipadan +alla", määräili emäntä palvelijoita, joista Amalia oli 14 ja Leena 22 +ikäisiä. + +Lapsi rupesi Amalian sylissä itkemään. + +"Jo äiti tulee pikku Maijuanta ottamaan -- ten on jo nälkäkin, kun ei +koko aamuna ole taanut mitään tuuhunta -- huu lastani", laverteli +Johanna. Hellästi otti hän lapsen joka oli 6 kuukauden ikäinen tyttö. +Kirkkaat silmät tirkistelivät terävästi ja päätänsä käänteli pieni +sinne ja tänne. "Ui kun pikku luruni on nälkä, kun häjyllä äidillä on +niin kiirettä, ettei ehdi lintuanta ruokkia", haasteli äiti, +painaen uhkuvan nänninsä pienen nälkäisen huulille. Lapsentyttö ei +malttanutkaan vielä lähteä pois, vaan kyyristyi katsomaan miten +hoidettavansa atrioitsi. + +"Voo'i kun te taattaa työlä paljo, te pikku Maiju, mutta minä otan ja +valattan Maijulta kaikki tyyni --" + +"Yyy", pani lapsi ja työnsi kädellään Amalian pois. + +"Pois se lykkää Amalian. -- Mene nyt jo katsomaan, ettei tuo kahvipannu +kiehu maahan. Kyllähän taas saat tämän haltuusi, kun se on saanut +syödä", keskeytti emäntä tytön imartelemisen. Tyttö menikin määrättyyn +toimeensa. + +"Ota nyt ja pese nuot kahvikupit ensin ja mene sitte syömään", jatkoi +emäntä käskemistään. + +Leena tuli risu-taakan kanssa tupaan. + +"Pane siitä niitä tuonne padan alle, mutta katso vaan, ettet kaada sitä +kahvipannua", muistutti emäntä. + +Työn tehtyään meni Leena syömään. + +Isäntä tuli kamarista ja kysyi pojilta: + +"Saattekohan te ajetuksi kolmea hevosta? Jos arvelette, ettei se käy, +niin jättäkää yksi talliin". + +"Kyllähän ne menevät", vakuutti Antti ja Kustaa katsoi ivallisesti +häneen. Kun tulivat ulos hevosia valjastamaan, sanoi Kustaa pilkaten: +"Mikset nyt sanonut itse, ettei kolmea hevosta saata ajaa kaksi +miestä?" + +"Kukahan sitä viitsii urajamaan ruveta". + +"Sepä se, et uskaltanut". + +"Olisinpa uskaltanut, jos olisin tahtonut". + +"Mutta et tahtonut. En minäkään". + +Nyt lähestyi Matti-paappa. + +"Eikö isäntä taas tulekaan metsään?" kysyi. + +Pojat eivät oikein pitäneet vaarista, jonka tähden Kustaa virnistellen +kysyi: + +"Taas. Mitä sillä tarkoitatte?" + +"Niin, minä vaan meinaan, mihinkä se menee taas?" + +"Eiköhän kokoukseen". + +"Kokoukseen! Eikö hän tarvitse sinne hevosta?" + +"Menee Harjulaisen reessä". + +"Mitä kokoukses nyt on asioita?" + +"Se koulu-juttu. -- No joko lähdetään?" + +"Jo". + +"Oo hevonen! Sido vain pruunin suitset reenpankkaan, niin kyllä se +välillä juoksee". Pojat lähtivät ja ukko palasi omaan tupaansa, +itsekseen jutellen: + +"Hmh! Ikään kun eivät nuo nykyajan kakarat osaisi muuten sontaa ajaa ja +suutansa pruukata. Kouluhun, muka. Onhan se kokouksis kulku sopivaa +laiskojen työtä. Sitte aina vierastellahan ja kamaris praatathan, mutta +harvoin vanhalle miehelle ryyppy riittää..." + +Ääni värähti harmista. + +Hän oli jo ehtinyt tupaansa ja istahti takkakivelle selkäänsä +lämmittämään. Ukon nenänsivussa oli paksu nokipilkku, ikään kun vartta +vasten sormella pyhkäisty, tullut äsken, kun oli perunapannua tulelle +asettanut. Takkia ei ollut yllä, vaan karkeat hurstipaidan hihat +esiintyivät likaisimmassa jokapäiväisyydessään. Housunlahkeet olivat +valkeaksi parkittuin saapasvarsien alla syltyssä. + +Istuttuaan takkansa ääreen oli taas juuri alkamaisillaan äskeisen +valitusvirtensä jatkoa nykyajasta, kun ovi kiireesti aukeni ja Amalia +tuli tupaan. + +"Emäntä käski tulla lakaisemaan teidän tupanne lattian ja pesemään +astianne", sanoi riuskasti. + +"Kyllä minä itsekin", väitti ukko. + +"Niin vaan -- tuossako teidän luutanne on? Huonopa se onkin, mutta +taitaapa sillä saada". Amalia lakaisi niin että rikat tuoksuivat kattoa +myöten. + +"Älä tuoksuta! Etkö näe, että tomu lentää maitovatiin pöydän alla", +huomautti ukko. + +"Kuinka te siellä pidätte maitoa, onhan teillä hylly?" + +"Noo on, mutta panin vaan sinne, kun hylly on niin täynnä". + +Amalia lähestyi pöytää ottaaksensa sen alta maitopunkin. Mutta tuskin +oli sen saanut käteensä, kun kiljahti: + +"Oii-i-i!" Oli vähältä pudottaa maitoastian kädestään lattiaan, vaan +sai sen kuitenkin pannuksi pöydänsyrjälle. + +"No mikä nyt on?" kysyi ukko nousten takkakiveltä. + +"Siellä on hiiri!" kiljui Amalia. + +"Mistä se sinne on mennyt?" + +"En tiedä liekö mennyt ilmasta vai maasta, mutta siellä se vaan on, hi, +hi, hi!" + +Ukko oli nyt jo saanut käteensä puulusikan, jolla tavotteli kuollutta +hiirtä, joka kermaisena kellutteli maidonpinnalla. + +"Thi, thi, thi!" tirskui Amalia, jonka mielestä asia alkoi muuttua yhä +hullunkurisemmaksi. + +"Älä siinä tirsku, lemmon lipakko, elikkä mä viskaan tuon pejoonin +vasten naamaasi, niin että muljahtaa!" + +Ukko tavotti vihdoin hiiren lusikkaan ja kantoi pihalle. Tyttö ei +ottanut kuitenkaan torelemisesta ojentuakseen, vaan tuo tuostakin +pääsi: "thi, thi, thi!" + +"Lakkaatko tirskumasta, kelvoton!" + +"Tottahan nyt vähä saa edes nauraa. -- Mutta aiotteko te syödä tuon +maidon?" + +"Mitä pahaa siinä sitten on, jos puhdas hiiri siellä on ollutkin?" + +"Hyi. En minä ainakaan söisi". + +"Ei tiedä, mitä sinäkin vielä syöt". + +"En ainakaan semmoista maitoa, johon hiiri on hukkunut. Mutta onko +tuolla teidän pannussanne astiain pesuvettä?" + +"Perunoita siellä on. -- Ei sinun tarvitse minun astioitani pestä". + +"Mutta kun emäntä käski". + +"Käski mitä käski! Laita vaan itses tupaan täältä. Mitä tuollanen +astioita pesee". + +"Voi kun teillä on likainen paita. Onhan teillä puhtaampiakin, kun +hiljan pyykissä pestiin?" + +"Mene hiiteen, mitä sinun minun paitoihin tulee?" + +"Olkaa sitte niin kun tahdotte!" tuiskahti tyttö ja lähti pois, vieden +muassaan aimo kasan rikkoja, joita oli lattiasta lakaissut. + +Isäntä ja Harjulainen olivat lähdössä. + +"Kuule emäntä", sanoi Joonas, palaten vielä ovesta takaisin tupaan. +"Kun Antti ja Kustaa tulevat kotiin, niin saavat mennä hakkaamaan +tuohon rankaläjälle, jos en minä ehdi siksi kotiin". + +"No. Mutta älä nyt kovin kauan viivyttele, tämän pikku Maijun tulee +niin kovatti ikävä". Loppu-osan lausui Johanna sopertaen lapsenkielellä +ja katsoi sylissään makaavaa lasta, joka jokelsi ja nauroi. Tuo oli +isälle niin viehättävä muistutus, että hän meni hymy-huulin pikkunsa +luo, vaati siltä muiskun. Karhea turkinkaulus kutkutti tytön poskea. +Lapsi aristi ja veti suutansa väärään, isä nauroi, äiti tyystytti: + +"Oi sitä isää, kun kiusaa pikkuani!" + +Joonas seisoi vähän aikaa ajatuksiinsa vaipuneena katsellen lasta. + +"Poikamme olis jo neljänvuotias", virkkoi. + +"Niinpä olisi, mutta Jumala katsoi paremmaksi kutsua lapsen pois", +sanoi Johanna. + +Joonas huokasi mennessään vielä lapselle ja äidille hymyillen. +Miehet olivat jo pihasta lähteneet, kun ukko, päällisettömään +lammasnahkaturkkiin puettuna tuli tuvastaan ja lukitsi oven. + +"Paappa lähtee Rupelaan", sanoi Leena, katsoessaan tuvan ikkunasta. + +"Siinähän se on vanhaparan ainoa huvi", sanoi Johanna. + + + + +XVII. + + +Vaari kävellälaahusti luudanvarsi sauvanaan umpitukkoon nujuttanutta +kujaa Rupelaan, joka oli toisellapuolen kylää, Heikin ja Miinan uusi +koti. + +Rehevästi alkoivat Heikki ja Miina asua velatonta taloansa, mutta +kotona opitut tavat seurasivat Heikkiä varjon tavalla isäntänäkin ja +varttuivat yhä, koska vaimossakaan ei ollut totutuille taipumuksille +voimallista vastakynnen panijaa. Teerelän-ukko piti muuten hyvin paljon +Rupelan elämästä, vaikka usein pani pahoin Heikin laiskuutta. Emäntä +niinikään haukuskeli miehelleen laiskuudesta, mutta Heikki ei näistä +ripityksistä tehnyt itselleen omantunnonasiaa, varsinkaan, kuin +Miinakaan ei ollut mikään työnhullu. + +Taloon kotiutuivat siis alusta alkaen kaikki järjestyksenpuutteen +seuraukset. + +Työväki, joka piti aina tarkassa muistissa, missä annetaan +puolipäivä-ateria viittä minuttia aikasemmin tai myöhemmin kun muualla +ja missä isäntä menee heinäniitulla ensimäisen laespuolen, tiesi +tarkoin, että aterian aika Rupelassa pidettiin tuntia myöhemmin, kun +useassa muussa talossa, "mutta kyllä sitä siellä sentään jaksaa, kun ei +tarvitse tehdä muuta kun sen verran, että tuppi huiskuu", sanoivat. + +Ihmiset tiesivät myöskin että Miina pussitti jyviä, kahviin ja +vehnäsiin niitä vaihtaen. Heikki huomasi kyllä, että jyvät aitan +laareista kuluivat ja arvasi että emäntä niitä pussitti. Siitä hän +toisinaan Miinaa nuhteli, mutta tämä kyllä osasi puoliansa pitää. Mitä +Heikin siihen tuli mitä kukin omansa kanssa teki. Sanoi että: "Kylläpä +sunkin suus hyvän maistaa, maistaa jo. Mikset anna rahaa, että saisin +sillä ostaa". Heikki kyllä koetti puollustautua, mutta jäi +aseettomaksi. Sillä totta puhuen hänenkin mielestänsä oli korppukahvi +hyvää, ja rahaa ei tahtonut aina olla, niin että... + +Vaan johan se Teerelän vaari meni Rupelan tupaan. Siellä oli kaikki +aamuaskareet vielä puolitiessä, astioita ja maitopyttyjä seisoi huiskin +haiskin lattialla. Heikki istui puolipukeissa takkakivellä, emäntä +seisoi hajanaisin hiuksin toisella puolella ja seotti höystöä perunain +sekaan; renki väänsi reenjukoa lattialla ja lapsi itki kätkyessä. + +"Mene siitä vähän katsomaan poikaa", sanoi emäntä, kätensä selällä +työntäen isäntää hartioista. + +"Mene itse, en minä tarkene kun kävin juuri ulkona ja on niin kylmä". + +"Aina sinä olet yhtä viluinen. Etkö näe, etten minä pääse ennen kun +saan perunat vatiin. Mene sinä Janne liikuttamaan kehtoa". Janne jätti +reenjuon tekemisen ja meni lapsen luo. + +"Eikö nyt jo pitäisi metsään lähteä?" kysyi Teerelän-ukko tupaan +tullessaan. + +"Kuka hullu tämmöisen nujun jälkeen. Minä sanoin Jannelle, ettei +tarvitse mennä, ennen kun vähän ehtivät ajamaan tiet auki. Minä en +viitsi mennä ollenkaan tänä päivänä. -- Emäntä, menehän katsomaan, kun +tuo poika niin huutaa". + +"Älä poraja, älä, älä, pau, pau", pauhasi Janne hurjasti heiluttaen +kehtoa. + +"Kuinka se Annikkakin näin kauan siellä navetas viipyy?" tuskaili +emäntä, mutta meni kuitenkin kehdon luo ja tarjosi lapselle rintaa. +Nähtävästi oli pikku Matin hyvin nälkä, sillä hän tempoi nyt ahnaasti, +tuotuostakin mielihyvissään äännähdellen. + +"Mitä ne paapan poikaa kiusaavat", hyvitteli vaari, lähestyen kehtoa. +Poika, joka oli noin vuoden vanha, luikautti vähän syrjästä isoisäänsä +ja naurahti, mutta alkoi taas uudestaan imeä. Vaari myhäili hartaasti +ja katseli poikaa. + +Annikka tuli navetasta. + +"Tuo navetanovi on niin huono, ettei se pidä enää yhtään lämmintä, +lehmät kuolevat viluun", sanoi hän nurjalla äänellä ja viskeli astioita +lattialla. + +"Minä olen siitä jo monta monituista kertaa puhunut isännälle, että sen +pitäisi tehdä uuden, mutta eipä siitä tule mitään", yhtyi emäntä. + +"Kukahan täs kaikkiin ehtii. Kyllä minä olen siitä jo puhunut +nikkarille, mutta eipä se ole joutanut", puolusteli isäntä. + +"Menkää nyt itse metsään, niin kyllä minä oven teen tänä päivänä", +ehdotteli Janne. + +"Kissa viitsii!" Isäntä siirtyi yhä lähemmäksi valkeata. + +"Menehän nyt, pahapa sekin on, jos lehmäin on vilu", kehoitti vaari. + +"Ei niiden nyt niin ole vilu. Kyllähän minä saisin itsekin tehdyksi +yhden navetanoven, kun vaan tulis aijai! -- ai piru! Liivini selkämystä +palaa!" huudahti Heikki ja ryntäsi takkakiveltä, kopeloiden käsillään +selkäpuoltaan. + +"Ha, ha, haa!" nauroi emäntä, "entä sinä nyt vasta olet tuhkimus. +Kuinka mones tuo liivi nyt olikaan, jonka poltit?" + +"Kun on ruskea kuin kettu", ihmetteli Heikki katsellessaan ja +käännellessään liivin takapuolta, "ja tuohon jo ehti reikäkin, +saakeli!" + +"Eihän paidanselkä edes palanut? -- Pane jo Annikka ne perunat vatiin", +käski emäntä. + +Janne oli jo saanut reenjuon valmiiksi. Annikka asetti ruoan pöytään ja +niin käytiin syömään. Emäntä kuitenkin ensinnä täytti kahvipannun, +jonka aamuinen sisällys oli jo aikaisemmin ehditty tyhjentää. + +Syömästä päästyä sanoi isäntä: + +"Mene nyt Janne sinä metsään, ei suinkaan se navetanovi taida +kuitenkaan tulla tänä päivänä tehdyksi". + +"Saako Janne yksin ajetuksi molempia hevosia?" kysyi ukko. + +"Hoja, se on monasti ollut yksin", vakuutti isäntä. + +Janne näytti aikovan sanoa jotain, mutta jätti sen kuitenkin tekemättä +ja meni muristen ulos. + +"Meidän isäntämies se meni taas kokoukseen", virkkoi ukko vähänajan +kuluttua. + +"Hänestä on tullut ahkera kokousmies. -- Mistähän nyt on kokous?" kysyi +Heikki. + +"Siitä kansakoulusta, eihän se muusta enää tiedä puhuakaan kun siitä". + +"Se on helvetinmoista touhua", tohahti Heikki. "Minä en ainakaan pane +kortta ristiin sen tähden, enkä lapsiani sinne milloinkaan. Kylläpä +sitä käskis, jos kaikki kimeenienkin kakarat koulutettaisiin, kuka sitä +sitten työtä tekis, saakuri vieköön! Mun pistää tuo asia oikein +vihakseni". + +"Samaa minä olen sanonut", säesti ukko. "Se meidän hyvä ei nykyään +muusta taas tiedäkään, kun aivan koulusta. Koulu sill' on aina suus. +Tuli multakin raanaamaan puumerkkiä, mutta en minä pannut. Mä sanoin +oikein suoraan totuuden, sanoin, ettei sellaisia puuhata muuta kun +komeuksissansa, ja että niiden kautta tulee vaan semmoisia maksuja, +ettei lopulla piisaa piikivetkään. Kyllä Joonas vähän oukkamustui, kun +minä hänelle tämän selitin". + +"Aina se Joonas tulee vaan mahtavammaksi ja mahtavammaksi". + +"Niin kovin. Se on niin niiden komiain ystävä". + +"Hmh! -- Mutta pitäis sinne kokoukseen mennä edes jolloinkin, ettei ne +saisi aina niitä asioita menemään niin kovin oman mielensä mukaan". + +"Menehän nyt kerrankin. Olisithan edes vastaanäänestämäs, jos ei muuta +tulekaan puhutuksi". + +"Tiedä tuota, taitaa olla parasta, etten pistä lusikkaani siihen +puuroon ... melkein parasta pysyä kotona". + +"Ei sitä siltä tarvitsisi tapanansa pitää, vaikka tämän kerran +meniskin, kun on tuollainen asia". + +"En viitsi", päätti Heikki, ja sovitteli itseänsä takkakivelle. + +"Menet uudestaan polttamaan itsesi", huusi emäntä. -- "Laita vällyt +selkääsi, muuten ehkä siinäkin kylmetyt". + +"Ala nyt tekemään sitä navetanovea", kehoitti ukko. + +"Pitäis sen tehdä, kun olis höyläpenkki tuvas". + +"Pianhan sen hakee". + +"Laita emäntä se kahvi valmiiksi, että tässä tulisi vähän kuraassia ja +intoa, tuota..." + +"Minä luulen, että sinusta on tullut niin laiska, että osaat oikein +miehen tavalla isännänpäiviä pitää", kiusasi ukko nauraen. + +"Se on niin laiska kun pitkäkin", emäntä puoleksi leikillään valitti. + +"Hulluhan se isäntänä ollessaan itsensä työllä tappaa", puollusteli +Heikki, suuttumatta toisten härnäilystä. + +"Jopa jopa", paneskeli ukko. + +Annikka pesi kiivaasti astioita, niin että vettä ruiskahteli lattialle. + +"Älä pirskota sitä vettä, vallanhan se nyt jo virtaa yli lattian", +torui emäntä. + +"Kun tämä askare kestää taas puolipäivään saakka", tiuskaili Annikka ja +hieroi astioita niin että risut lentelivät pesimestä. + +Teerelän ukko alkoi hankkiutua kotiin, mutta emäntä esteli: + +"Älkäähän nyt paappa olko kiireessä, tämä kahvi on heti valmista", +sanoi ja pudotti sikuria pannuun. + +"Ei täs nyt olisi lukua kahvista". + +"Istukaahan nyt, aina sitä paremmin tarkenee mennä kun saa lämpösen..." + +Ukko jäi odottamaan ja rupesi joutessansa vieläkin paluamaan Heikkiä +navetanoven tekoon. Mutta tekemättä se ainakin siltä päivältä jäi. + + + + +XVIII. + + +Jo aikaisesta aamusta alkaen isäntämiehiä kokoutui kirkonkylään +kokousta varten. Kaikkein harvinaisimmat ja välinpitämättömimmätkin +taas olivat mukana, varustettuina pontevilla ja pisteliäillä +koulunvastustuspuheilla. + +Koulukysymys oli jo ennen ollut useita kertoja kuntakokouksessa esillä, +mutta vastustajain puolue oli sen aina saanut tapetuksi. Tämä kokous +toivottiin tulevan ratkaisevaksi: niin toivoivat koulun puolustajat, +sillä he olivat, puolittain salassa koulun vastustajilta, puuhailleet +valtakirjoja ja keränneet puumerkkejä niiltä, jotka eivät olleet niin +innokkaita koulun suosioita, että viitsivät kokoukseen mennä. Voittoa +toivoivat myös koulun vastustajat. Vaikka ei heillä monellakaan ollut +valtakirjaa muiden puolesta äänestämään, olivat he sen sijaan +kokoontuneet oikein miehissä, lyömään viimeisen, oikein musertavan +iskun, joka kerrassaan pois pyhkäisisi, kuten tuulispää, kaikki +riivatut koulu-unelmat muutamain haaveksivain puoliherrain aivoista. +Moni mies oli tänä aamuna noussut koura lujassa nyrkissä ja lujasti +päättäneenä ennemmin tapella, kun toisen puoluelaisille voittoa +hellittää. + +Olipa joukossa semmoisiakin, jotka olivat varustaneet taskuihinsa +pannunvarsia y.m. kovia lyömäaseita aikoen niitä käyttää sanojensa +vahvistukseksi, jos asianhaarat siihen suuntaan kääntyisivät. Kun +puheenjohtaja ja pöytäkirjuri olivat paikalle ehtineet ja menneet +kokoushuoneesen, alkoivat ympäristöllä jo kauan seisoskelleet miehet +rynnätä heidän peräänsä. Vähää puuttui, ettei syntynyt ahdinko. Jotkut +saivat pieniä maistiaisia tunkeutumismehakasta ja kopistelivat lattiaan +pakottavia varpaitaan, joiden päälle oli raudoitetulla saappaan +kannalla astuttu. Kukin koetti nyt huoneessa sovittautua niin +edulliselle paikalle, kun voi. + +Kirkkoherrakin tuli kokoukseen. Jotkut ottivat lakit päästänsä, toiset +kyräilivät, eivätkä lakitelleet. Yhä tulvasi miehiä sisään, jossa +vallitsi kova möyhy ja röyhy. Paksu tupakansavu kierteli harmaana +katonlaessa ja lattia peittyi nopeasti tupakansylestä. + +Esimies, nuorenlainen, jäntevä mies, nousi seisomaan. + +"Olkaa nyt hiljaa!" hän huusi niin, että kajahti ja paukautti jalallaan +lattiaan. + +"Hilja nyt! Kuulkaa mitä sanotaan. Hs. Soh, soh", suhisi miesjoukko. +Vähitellen tyystyivät äänet, jotenkin hyvä hiljaisuus saatiin aikaan. + +Esimies luki kokouksen kuulutuksen, jossa oli ensimmäisenä kansakoulun +perustamiskysymys. + +"Eiköhän olisi ollut viisainta jättää sitä koulukysymystä viimeiseksi +ja ottaa ensin muita asioita?" kuiskasi Teerelän Joonas esimiehelle. + +"Sitä minäkin ajattelen", arveli pappi. + +"Minä päinvastoin arvelen, että ne ehtivät toisten kysymysten ajalla +tulla yhä riitaisemmalle tuulelle", sanoi esimies. Kirjuri oli samaa +mieltä. + +"Ehkä se niin on, esitä vaan", myöntyi Joonas ja pappi nyökäytti +päätänsä. + +Esimies huusi taas: + +"Otetaan nyt ensimmäisenä tämä kansakoulukysymys". + +Useat koulun ystävistä hymähtivät ja katsahtivat kuin hämillään +ympärilleen. + +Yksi vastustajista sai kiini äänenpäästä: + +"Päätettiinhän se jo viime kerralla, ettei sitä oteta enää +kysymykseenkään ennenkuin kahden vuoden kuluttua". + +Sitten seurasi: + +"Hiiteen semmoiset kysymykset!" + +"Koulu on tarpeellinen, sanon minä". + +"Minä en ainakaan suostu!" + +"Suunne kiini ja kuulkaa kun sanon!" + +"Meidän lapsemme valittavat meidän ylitsemme, jos emme anna heille +parempaa kouluopetusta, kuin olemme itse saaneet". + +"Anna raippoja, kyllä oppivat, eivätkä vanhana valita, ja se on sitte +tosi". + +"Saman minä sanon. Kurita mukulas niin etteivät silmillesi lennä!" + +"Kouluttakoon itse itsensä, niin tässä mekin olemme tehneet". + +"Sinäkin ...! aika ja tämä menet pääedellä kaivoon. Suotko mukuloistas +tulevan tapojes seuraajoita?" + +"Joka luulee koulua tarvitsevansa, laittakoon itse". + +"Sen vallan minäkin annan jokaiselle, mutta itse en penniäkään maksa, +en jumal'auta!" + +"Älkää niin huutako". + +"Pankaa h----ttiin koko kysymys!" + +"Suus kiini, sinäkin moukka. Koulu pitää tulla, vaikka..." + +"Hiljaa!" + +"Mitä vasten? Sinäkö yksin saat vaan huutaa?" + +"Otetaan miehet kysymys viinaprännistä, se olis tarpeellisempi ja varma +hyöty kunnalle". + +"Niin, siitä olis tuloja, mutta menojahan nämä johtomiehet vain +rustaavatkin". + +"Puhukaa vähä järjellisemmin, eikä tuommoisia luontokappaleen +mielipiteitä". + +"Ne huutavat, mitä vaan sylki suuhun tuo". + +"Hiljaa! Kirkkoherra tahtoo puhua", huusi esimies paukottaen taasen +jalkaansa lattiaan. + +"Olkaahan nyt vähän..." avustivat muutamat esimiestä. + +"Puhukoon kirkos!" + +"Samat sanat. Me täällä vain puhumme, me pitäjäänmiehet, jotka +maksammekin". + +"Puhu pukille, sanoi Saunamatti papille. Paljokohan sunkin manttalistas +maksetaan? Mä lupaan täs vierastenmiesten aikana maksaa elämäikäni sun +manttalis puolesta koulumaksot". + +"Siinä on kyllä kun maksat omas. Kylänmiesten tujen varas sinä nytkin +seisot". + +Näin melusivat vielä raivokkaammat, mutta hiljaisemmalla äänellä. + +"Rauhoittukaahan nyt vähän, ja antakaa kirkkoherran puhua", pyysi +esimies. Vihdoin saatiin jonkullainen hiljaisuus aikaan. + +"Hyvät seurakunnan miehet", alotti pappi. "Mielipahalla olen kuullut, +että teistä, jotka aina olette olleet viisaita ja neuvokkaita +kokouksissanne, tällä kertaa enin osa noin kiven kovaan vastustaa +oppilaitoksen perustamista kuntaamme. Tahtoisin nyt muutamalla sanalla +kumota teidän mietteitänne tässä asiassa". + +"Turha vaiva!" kuului oviloukosta. + +"Pidätkö soukempaa suuta, taikka minä --!" kuului joku hillitymmällä +äänellä heti sen perästä uhkaavan. Sähinää alkoi taas nousta, mutta kun +toiset yhtä mittaa huusivat: "hiljaa! Olkaahan hiljaa!" taukosi se +vähitellen. + +Kirkkoherra jatkoi puhettaan: + +"Olkaa nyt vähän kärsivälliset ja kuulkaa! Te arvelette, että teidän +lapsenne tulevat koulunkäymättöminä yhtä hyvin toimeen, kuin te itsekin +olette tulleet, mutta siinä kovin erehdytte. Huomaattehan, että aika +muuttuu aina, mitä vanhemmaksi se tulee ja ihmisten tietysti täytyy +muuttua ajanmukaisiksi. -- Olkaa nyt muudan minuutti hiljaa, ja kuulkaa +mitä sanon. Entiseen aikaan, kun sodat alinomaa riehuivat maassamme, +täytyi jokaisen jo lapsuudestaan harjaantua verinäytelmäin kamalaan +toimeen. Heti kun kynnelle kykenivät, vaati velvollisuus nuorukaiset +kalpaan tarttumaan hallitsijan ja isänmaan edestä. Käsitätte hyvin, +ettei semmoisina aikoina voinut koulunkäynti ja sivistystyö tulla +kysymykseenkään, sillä niinä pieninä väliaikoina, kun sodanmelskeet +olivat seisahduksissa, oli jokaisella kyllin työtä ja puuhaa hävitetyn +maan uudelleen kunnostamisessa ja jokapäiväisen leivän hankkimisessa. +Vihdoin, kun maamme joutui Venäjän yhteyteen, loppuivat nämät veriset +taistelut. Uudenajan miehet koettivat voimainsa mukaan elvyttää eloon +kansamme nukkuvia henkisiä voimia. Isämme ymmärsivät kyllä hyväksensä +käyttää niitä aineellisia etuja, joita rauha tarjosi, vaan kaikki +katselivat ikään kuin kaiholla niitä toimia, joilla koetettiin +paremmalle kannalle saattaa heidän henkisiä pyrinnöitänsä. Kansa oli +tottunut raakaan elämään, eikä tahtonut ollenkaan perehtyä uudenajan +vaatimiin olosuhteisiin. + +"Kun eivät miehet enää saaneet tilaisuutta julkisilla sotatantereilla +ulkonaista vihollista vastaan tyydyttää taistelunhimoisen luontonsa +vaatimuksia, tappelivat he keskenänsä ja vuodattivat kun sattui +lähimäisen naapurinsakin verta. Ymmärtämättömyydessään antoivat he +urhomaineen julmimmille tappelioille ja murhamiehille. Meidän täytyy +sydämestämme anteeksi antaa heille tämän vian ja erhetyksen, sillä se +ei ollut heidän oma syynsä, että he ajanjaksoissa olivat semmoisiksi +hirviöiksi muuttuneet, vaan se oli huonon hallituksen syy, joka oli +vaan hyväksensä käyttänyt esi-isäimme ruumiinvoimia ja maineesen +tullutta urhoutta, kulettaen heitä alinomaisissa sodissa, näin ryöstäen +heiltä kaiken tilaisuuden henkiseen viljelykseen. Suuri puute oli +myöskin johtavista henkilöistä, jotka olisivat heille tietä viitanneet +kansallisen kehityksen kunniaa kohden. Silloin ei myöskään kukaan +syrjästäkatsoja huomannut moittia kansamme sivistysoloja, sillä kaikki +meidän huonot puolemme peittyivät sotatantereilla ansaitun kunnian +loisteesen. Mutta nyt ovat asiat meillä jo toisin. Ulkomaalaiset, jotka +ennen olivat seuranneet kansamme sotaisia toimia, ovat alkaneet +tarkastella, mitä me rauhan aikana toimitamme. Tämä tarkastus, hyvät +ystävät, on tuottanut meille häpeätä, sillä he ovat nähneet, ettemme me +rauhantoimissa kykene juuri ollenkaan edistymään, muihin kansoihin +verraten. Naurua ja parjausta ovat heidän sanomalehtensä meistä +sisältäneet. Tämä on vaikuttanut, että kansamme etevimmät miehet ovat +suurella alttiudella ja isänmaanrakkaudella käyneet viittomaan meille +tietä, jonka kautta voimme rauhan aikoina edistyä ja vaurastua +henkisesti ja saavuttaa kansallista arvoa muiden Europan kansojen +rinnalla. Luulen, ettei teiltäkään ole jäänyt huomaamatta, +kuinka osa kansastamme on jo alkanut astua tätä viitattua tietä, +toimittamalla kuntiinsa kansakouluja, jotka ovat tämän tien ensimäiset +uudistustoimet. Kansakouluja perustetaan toinen toisensa jälkeen. Tästä +päättäen ei voi kovin pitkiä aikoja kulua, ennen kun näitä laitoksia +perustetaan joka kuntaan ja se kunta, joka tämmöistä laitosta vaille +jää, tulee ehdottomasti joutumaan naapuriensa pilkan alaiseksi. -- +Hyvät kuntalaiseni! Minä vetoon teidän kunniantuntoonne, teidän, jotka +ette milloinkaan ennenkään ole tahtoneet missään tapauksessa jäädä +naapurikuntalaisistanne jälelle, te ette suinkaan tässäkään asiassa +tahdo niin tehdä. Huomatkaa vielä: se ei ole yksin kansallinen kunnia, +joka vaatii teitä koulua perustamaan, vaan se on lasten vanhempina ja +isinä tarpeen vaatima toimenpide, sillä lastenne onni ja tulevaisuus +pakoittavat teitä siihen. Soisittehan jokainen mielellänne, että se +prosentti vähenisi, joka kuntamme nuorukaisista vuosittain kätketään +vankimuurien sisään ja vieläpä viedään elämäijäkseen riutumaan Siperian +kolkkoihin kaivantoihin. Ainoa keino, millä paheet saadaan poistumaan, +on sivistys. Vaan sen siemeniä ei voi kansanlasten sekaan mikään muu +niin kylvää, kuin kansakoulu. Suokaa hyvää lapsillenne! Älkää kitsaasti +säästäkö niitä verrattain pieniä summia, joilla voitte koululaitoksen +perustaa ja samalla antaa lapsillenne siunatun tulevaisuuden toivon". + +Kirkkoherra huoahti ja istui hänelle tarjotulle tuolille. Puhe näytti +kuulioihin vaikuttaneen niin, että vielä kotvan sen tauottuakin +huoneessa vallitsi hiljaisuus. Hetkisen näytti siltä, kuin useat vasta +nyt olisivat joutuneet ajattelemaan, mistä oikein oli kysymys. + +"Mitä nyt sanotte?" kysyi esimies äänettömyyden katkaisten ja jatkoi: +"Toivoakseni on arvoisan kirkkoherramme puhe valaissut monen +käsitystä". + +"Tottahan jokainen nyt jo käsittää, kuinka tarpeellinen koulu meillä +olisi", arveli joku koulun puollustajista. + +"Minä ainakin suostun ja annan puumerkkini siihen", sanoi toinen. + +Näytti jo melkein siltä, että vastustajain suut oli saatu täysin +tukituksi, sillä he seisoivat juroina paikoillaan, lattiaan +töllistellen niinkuin häpeään joutuneet ainakin. Esimiehen suu vetäysi +tämän havannon tehtyään hymyyn. Hän katsahti likellä istuvaan Teerelän +Joonaasen, joka myöskin, kentiesi samasta syystä, hymyili. + +"Näyttää siltä, ettei vastustajoita enää olekaan. Asia lie silloin +päätetty pöytäkirjaan pantavaksi?" puuttui Teerelän Joonas puhumaan. + +"Kai tässä on niin tehtävä", sanoi esimies ja tarkasteli kysyväisenä +joukkoa. + +"Minä en ainakaan suostu", virkkoi arastaen muuan lähellä oleva. Mutta +hänkin, hämmästyen rohkeuttansa, yritti heti kätkeytymään toisten +taakse. + +"Minä en myöskään!" kuului jo vähän rohkeampi ääni. + +"Minulla ei ole mitään kouluun pantaviakaan, enkä siis maksa +penniäkään!" lupasi kolmas. + +"Enkä minä. Perustakaa jos tahdotte". + +"Aina olen ollut turhanpäiväisiä vastaan ja niin olen tänäkin päivänä". + +"Mutta tämä ei ole mikään turhanpäiväinen asia. Kuinka sinä niin +puhut?" + +"Älä saarnaa, et sinä ole muita viisaampi, et jo". + +"Mutta älkää nyt taas noin pauhatko, puhukaa järjellisesti, +ihmisittäin". + +"Olkaa hiljaa ja puhutaan järjellisesti!" huusi esimies. + +"Kuka tässä nyt sitte puhuu järjettömästi?" + +"Meitä ne meinaavat, mutta itse puhuvat aiva mahdottomia. Päätetään nyt +vain, jotta ei sitä koulua laiteta, niin siihen ne puheet lakkaavat, +eikä riidellä turhia". + +"Mitä tässä puheet auttaa, ruvetaan äänestämään, muuten ei siitä +kuitenkaan selvää tule". + +"Olkaa nyt hiljempaa ja ruvetaan äänestämään", huusi taas esimies. + +"Minä en ainakaan suostu!" kuului vielä oviloukosta". + +"Niin äänestykseenkö et suostu?" kysyi esimies ivaten. + +"Ei, mutta kouluun". + +"Mutta miehet, otan vielä puheeksi äskeisen ehdotukseni. Eikö se +sittekin olisi viisas tuuma jotta ruvettaisiin puuhaamaan sitä +viinapränniä pitäjääsen? Ei tarvitsisi kauas vetää jyviänsä ja +prännistä tulis trankkia joka on niin mainiota elukoille --" alkoi +äskeinen viinapolttimonsuosija. + +"Lopeta nyt, siitä ei ole kysymys tällä kertaa", keskeytti esimies. + +"Miksei siitä puhua saa? Saapa hyvinkin, tiedänmä". + +"Suu kiinni!" ärjyi esimies. "Etkö kuule, ettei siitä ole kysymys nyt". + +"Mutta sepä merkillistä on jos ei siitä kysymys ole, kun minä kysyn?" + +Möyhinä oli taas ehtinyt paisua niin valtaavaksi, ettei juuri mitään +erikseen eroittanut. + +Esimies viittasi Teerelän Joonaan luoksensa. "Kuinka lukuisasti olette +teidän päässä kuntaa saaneet nimiä valtakirjoihinne?" kysyi. + +"Niitä on koko lailla ja meidän puoluelaiset näyttävät täälläkin olevan +niin kuin kasvamaan päin. Pelkäätkö äänestystä?" + +"Pelkään". + +"Mutta minä luulen, että vastustajat ovat olleet niin varmat +voitostansa, ettei ainakaan monella ole valtakirjoja. Meidän kylästä +olemme ainoastaan minä ja Nevaluhta kokouksessa, mutta minulla on +valtakirja". + +"No syteen taikka saveen, minä annan äänestää, vai mitä kirkkoherra +arvelee?" + +"Mitä?" + +"Eiköhän ole parahinta äänestää?" + +"Ehkä on", vastasi kirkkoherra lyhyesti. + +"Mutta kuiskutuksia ja salavehkeitä ei saa kokouksessa käyttää!" +huudettiin oviloukossa. + +Esimies puri huultaan, mutta ei katsonut hyväksi mitään vastata. + +"No tuota, miks' ei sitä äänestystä nyt panna alkuun?" kuului taas. + +"Parasta on, että ruvetaan syömään, taitaa tämä kestää kauan", kuului +vielä. + +Esimies nousi seisomaan ja oli juuri aikeessa sanoa jotain, vaan +Teerelän Joonas astui hänen luoksensa ja kysyi: + +"Suotko minun puhua muutaman sanan?" + +"Mielelläni, tee se!" + +"Miehet, tämä asia on nyt neljännen kerran kokouksessa, sillä -- --" +alotti hän. + +"Ainakin kymmenennen kerran", kirkaistiin oviloukossa. + +Joonas jatkoi: + +"-- -- Ja ennen kun sitä nyt vihdoinkin ruvetaan lopullisesti +äänestyksellä ratkaisemaan, niin pyydän muistuttaa teitä vielä kerran +kirkkoherran puheesta, että lastenne tähden ette hylkäisi tätä +koulupuuhaa. Ettekö itse muista hyvällä niitä aikoja, kun piennä +paitaressuna saitte jotain oppia? Kun vanhemmat pojat opettivat teittä, +esimerkiksi tekemään värisauvoja ja ojamudasta savipiippuja; tuohesta +tanatorvia ja pajusta piiparia, puhaltamaan paimenensarvella 'suutarin +Jussia', tekemään lehmiraipan päähän pieniä jäneksen huulia y.m.? Eikö +se ollut hupaista, kun saavutitte jonkullaista kätevyyttä toverienne +rinnalla? Jokainen muistaa, kuinka suuressa arvossa pidettiin niitä +poikia, jotka osasivat nimensä kirjoittaa. Nuo edellä luettelemani +esimerkit ovat todella hyvin vähäpätöisiä ja ne opit itse merkityksessä +hyödyttivät näennäisesti ainoastaan lapsena ollessa. Mutta ei tarvitse +olla erittäin tarkkanäköinen huomataksensa, että moni jo noissa +vähäpätöisissä harjoituksissa oppi toisia kätevämmäksi puukon +käyttämisessä, josta heille on hyötyä koko elämänsä ajaksi. Vaan ne, +jotka jo poikasena jonkun syyn tähden jäivät tovereitansa kehnommiksi, +ovat koko elämänsä ajan pysyneet sillä asteella. On kummaa, että niin +epäluulolla kohtelette kansakoulua, kun itsekin olette nähneet, 'ettei +oppi ojaan kaada, tieto miestä tieltä työnnä, taito syrjähän syseä'. +Kyllä se on myönnettävä, että kun jotain uusia puuhia ja tapoja tulee, +niin niitä on ensinnä tarkoin punnittava ja tutkittava, sekä saatava +luotettavat takaukset niiden kelvollisuudesta, ennen kun niitä +hyväksytään. Mutta se nyt pitäisi selvinneen jo jokaiselle +talonpoikaiselle miehelle, että meidän taitamattomuutemme ja +kykenemättömyytemme vuoksi herravalta maassa niin suuri on. Ei ne meitä +voita lapiolla, eikä kirvestöis, mutta asiainhoidon ne pitävät niin +kauan kun emme me tiedä muuta keinoa valtamme säilyttämiseksi kuin +peljätä oppia ja viisastumista. Miettikää tarkoin ennen kun +äänestätte". Joonas poistui. + +Joukosta kuului sekaisin hyväksymisen ja pilkansähinää. + +"Minä olen sen asian pannut jo seitsemän kertaa pääni ympäri ja vastaan +minä kuitenkin äänestän!" kuului taas ovinurkasta. + +"Sama täältä!" kirkasi toinen. + +"Hävetkäähän suutanne!" suhditti kolmas. + +"Olkaa nyt hiljaa, aletaan äänestys", suhditti esimies. + +"Noh!" kuului muutamia pilkallisia ääniä. + +"Jollei siellä oviloukos pidetä soukempaa suuta, niin ... täältä on +reikä pihalle". + +Oviloukossa hiljeni melu sähinäksi. + +Äänestys alkoi. + +"Remppulan kylä, Ällän talo, Matti Pekanpoika?" huusi esimies. + +"Minä vastustan koko koulua!" + +"Joka tahtoo vastustaa koulua, huutakoon ainoastaan: vastustan, ja +jotka kannattavat koulua, huutakoot: suostun". Näin selitti esimies ja +sitten jatkoi hän taas äänestystä: + +"Jaakko Heikinpoika?" + +"Vastustan". + +"Hermanni Iisakinpoika?" + +"Suostun". + +"Iisakki Iisakinpoika?" + +"Suostun". + +"Heikki Tuomaanpoika?" + +"Turha vaiva kysyäkään. Tiedättehän, että minä olen aina turhia +vastaan". + +Näin mentiin läpitse Remppulan kylää, josta kuitenkin suurin osa +vastusti koulua. + +"Luhtasaaren kylästä, Tuomas Simunanpoika?" + +Huudettu tunki väkijoukosta esiin. + +"Minulla olis täällä valtakirja useain kyläläisteni puolesta", sanoi +hän kaivaessaan povestaan paperin. Jännityksellä odotettiin, mihin +puolueesen hän äänestäisi, sillä kukaan ei oikein varmuudella sitä +osannut edeltäkäsin aavistaa. Kuitenkin oli vastustuspuolueella yleensä +suurempi toivo. + +Esimies tarkasti valtakirjaa. + +"Tässä valtakirjassa on viidentoista talokkaan nimet ja puumerkit ja +kaksi todistajaa on sen oikeaksi todistaneet". Puhuessaan rypisti +esimies otsaansa, sillä hän pelkäsi miehen äänestävän vastustajain +puolelle. + +Teerelän Joonas iski silmää Tuomas Simunanpojalle. Tämä näytti +käsittävän sen tarkoituksen, sillä hän nyökkäsi myöntävästi päätänsä. + +"No kumpaanko puolueesen Tuomas Simunanpoika nyt äänestää?" kysyi +esimies. + +Monet silmät olivat tällä hetkellä tähdättyinä Tuomaasen. + +"Minä suostun", kuului vastaus, hiljainen mutta vakava. Tämä näytti +vaikuttavan kuulioihin eri tavalla, toisten suu vetäysi hymyyn ja +toisten kasvot venyivät pitkiksi. + +"Montako ääntä?" Kysymyksen tekijöitä oli monta. + +Teerelän Joonas astui lähemmäksi pöytää. + +"Luulen, että niitä on yhteensä 387, vai kuinka?" hän kysyi. + +"Joonas on jo edeltäkäsin tietänyt tämän laskea", virkkoi esimies + +"Oikein!" virkkoi kirjuri, "kolmesataa kahdeksankymmentä seitsemän". + +Tuomas Simunanpoika sai monta nurjaa, vaan myöskin monta kiitollista +katsetta. + +"Onko muita Luhtasaaren kylästä itse äänestämässä?" jatkoi esimies. + +"On!" kuului parilta kolmelta taholta. + +Nämä kaikki äänestivät vastaan. + +Tuli esiin Suhjalan kylä. + +Teerelän Joonas toi valtakirjansa, Nevaluhdan isäntä pyrki lähemmäksi +pöytää. + +"Kumpaan puoleen Joonas Teerelä äänestää?" + +"Vastustaa se", irvisteli joku. + +"Suostun", ilmoitti Joonas. + +"Mutta sinun valtakirjasi ei valtuuta sinua äänestämään sillä tavoin", +kuului likeltä Nevaluhdan isännän kimakka väite. + +Vähemmästäkin olisi kaikkein huomio sinne päin kääntynyt. + +"Kaiketi Teereläinen saa tämän valtakirjan nojalla äänestää niiden +isäntäin puolesta, jotka siihen ovat nimensä ja puumerkkinsä panneet", +selitti esimies. + +Kirkkoherra katseli valtakirjaa. + +"Kyllä se on avonainen", todisti hän. + +"Oli meillä siellä ainakin puhetta, ettei saa äänestää muuta kuin +vastaan", väitti Nevaluhta. + +"Mutta valtakirjassa ei puhuta mitään siitä puheesta", muistutti +esimies. + +"Kun se on unohtunut sieltä pois, niin saan ehkä äänestää mieleni +mukaan?" nauroi Joonas. + +Naurettiin. + +Nevaluhta poistui muristen taanamaksi. + +Joonaan valtakirja luettiin vielä kerran kaikkein kuultavaksi ja niin +hyväksyttiin. + +Meteliä alkoi taas syntyä, mutta se taukosi, kun äänestys uudestaan +pääsi vauhtiin. + +Katkeroita nurinoita kuului vastustajain puolelta. Useat +välinpitämättömimmistä vastustajista tekivät viisaan yölepakon tavalla +ja pistäysivät suosijain puolelle, koska niiden voitto alkoi näyttää +varmemmalta. Pisteliäitä huomautuksia sateli kahdenpuolen. + +Äänestys oli vihdoin loppunut. Kirjuri laski tuloksen. Jännittävä +hiljaisuus vallitsi, miehet vain kuiskailivat ja hoitelivat piippujaan. + +Esimies luki tuloksen: + +"Koulu-puolueen äänet tekevät 1813 ja vastustajain äänet 1462. Siis on +koulu-puolue voittanut 351 äänen enemmistöllä". + +"Kuinka se niin päättyi, olihan meidän puolelaisia paljon enemmän?" + +"Voipi olla teitä enemmän, mutta näin on äänestys tapahtunut", lausui +esimies. + +"Kaiketi tämä nyt tulee kokouksen päätökseksi ja on siis pöytäkirjaan +pantava?" kysyi kirjuri. + +"Niin tietysti", sanoivat esimies ja kirkkoherra yht'aikaa. + +"Mutta minä Iisakki Iisakinpoika panen vastalauseeni!" kuului taas +joukosta. + +"Pane vaan, ei se mitään auta". + +"Samoin minä, Samuli Johanneksenpoika, panen vastalauseeni". + +"Ja minä!" + +"Ei, velikullat, ei teidän vastalauseenne tässä enää mitään auta". + +"Mitähän sinäkin puhut. Vastalauseen panen minäkin, Mikki Mikinpoika". + +"Pane, pane". + +Vastalauseet merkittiin pöytäkirjaan. + +Kokous oli loppunut. Väittelijät olivat jo kotiinsa menneet. + +"Mahtavatkohan ne valittaa?" kysyi kirkkoherra esimieheltä. + +"Sitä en usko", arveli tämä, "ne eivät saa niin paljoa toimeen". + +"Niin minäkin arvelen", virkkoi Teerelän Joonas, "se tulisi heille +maksamaan useita markkoja ja jos he alkaisivat tappiolle käydä, niin +olis se heidän maksettavansa, ja se pelko estää valittamasta". + +"Olen varma, etteivät he saisikaan tätä päätöstä kumoon", arveli +kirjuri. + +Toiset yhtyivät samaan käsitykseen. + +"Meillä on syytä kiittää kirkkoherraa täällä äsken pitämänne puheen +johdosta", lausui Teerelän Joonas sitten; kun oltiin poislähdössä, +"sillä ilman sitä en tiedä kuinka olis asiamme käynyt. Minä huomasin, +että aivan moni sen puheen johdosta muutti mielensä ja äänesti koulun +puolelle". Toiset yhtyivät lausuttuun kiitokseen. + +"Ei mitään kiittämistä, onhan se minulle yhtä läheinen velvollisuus +kuin teillekin. Kiitos itsellenne. Vaan hyvästi nyt! Älkää lannistuko +innossanne, ennenkuin olette saaneet asian loppuun ajetuksi", puheli +kirkkoherra ja lähti. -- -- -- + +Kun Teerelän Joonas oli Harjulaisen kanssa ehtinyt koti-pihalle, vaati +hän kyytimiehensä vielä sisään panemaan piippuun. + +Ukko sattui näkemään pikkutupansa ikkunasta miesten tulon. + +"Pitäispä mennä katsomaan, kuinka hyvästi nuo ovat saaneet nenäänsä +-- -- vieläkö haluttaa kouluja punteerata", paneskeli hän ja lähti +talontupaan. Tuskin oli ehtinyt takkakivelle, kun Leena, tuntien vaarin +koulumielialan, virnistellen virkkoi: + +"Nyt, paappa, on saatu koulu". + +"Soo'o, pannaanko sinuakin?" + +Kaikki purskahtivat nauramaan, ja Leena joutui vähä hämille. + +"Menisin kyllä, kun vaan olis joka kouluttais. Eikö paappa kouluta?" +nauroi Leena. + +Ukko painui lujemmin nojaamaan takanpielustaa vasten. + +"No taitaapa siitäkin pitäjäs huolen pitää", sanoi. + +"Isä, isä!" huudahti emäntä, "miksi niin katkerasti? Ei tämän mailman +aikaan tulla enää toimeen niin oppimattomina kuin --" + +"Älä toimita", keskeytti ukko. "Ei sitä meidän pitäjääsen koulua tule +ikänä, ei jo". + +"Voi tuota isää!" nauroi emäntä. "Kyllä koulu nyt tulee, isä-kulta, +vastustajat ovat joutuneet äänestykses tappiolle". + +"Älä narraa". + +"Tuo paappa ei usko vaikka mitä sanottaisiin", hekotti Amalia. + +"So, so, ole sinä vaiti", nuhteli emäntä. + +Joonas ja Harjulainen tulivat kamarista, viime mainittu kotiin +lähdössä. + +"No paappa", huudahti Joonas iloisesti, kamarin ovesta tupaan +tullessaan: "nyt vihdoinkin saatiin koulu lupaan". + +Ukko oli juuri ulosmenossa ja vastasi: + +"Sitäpä nyt jokainen huutaa ja soittaa kun hepo kelloa". Meni. + +"Mikä sitä nyt taas oli suututtanut?" kysyi Joonas kummastellen. + +"Se koulujuttu; me siitä hänelle jo täällä kerroimme", vastasi emäntä. + +"Jaa, jaa". Joonas meni pihalle Harjulaisen lähtöä katsomaan. + +Vielä samana iltana juoksi ukko Rupelaan. + +"Kun et sinäkään mennyt sinne kokoukseen", pauhasi jo ovessa, +silmäillen Heikkiä. -- "Nyt ne ovat äänestyksellä voittaneet!" + +"Kutka?" kysyi Heikki. + +"Kutka? Ne kouluherrat". + +"Onko? Sepä oli kun ei sinne tullut mennyksi, tuota, sepä oli vasta..." + +"Aina te olettekin yhtä vetelöitä, olisitte veli-Iikan kanssa menneet, +niin olisihan äänenne jotain vaikuttanut", mässäsi emäntä. + +"Niin kyllä, mutta ei se nyt enää katumalla parane. -- Ja kyllähän minä +sen voin maksaa siinä kun muutkin", Heikki itseänsä lohdutteli. + +"Niin, mikäpä siinä nyt muu auttaakaan, kun maksaminen ja antaminen +vaikka puolen purrusta palastansa ja vaikka talonsa, jos edusmiehet +katsovat hyväksi". + +"Ei ne nyt taas taloa, mitä te niitä rämpänäisiä aina", suhditti +Heikki. + +Näin vaikeroitsi ukko. Hänen maailmankatsomuksensa oli saanut kolauksen +jota ei mikään lohdutus näyttänyt jaksavan sovittaa. + + + + +XIX. + + +Raskaalla mielellä paneutui ukko levolle sinä ehtoona, noituen kaikkia +koulu-puolueen miehiä, ankarimmin omaa vävyänsä. Ähkyi ja käänteli +vuoteellaan kyljeltä toiselle, kunnes uni vihdoin valloitti. + +Vähän aikaa oli hän jo kuorssannut, kunnes joku alkoi tuntuvasti +jyskyttää porstuanovea. Ukko oli kuitenkin jo niin syvässä unessa, +ettei heti ensimäisiä paukauksia kuullut. + +"Hoi äijä! Avaa ovi! -- Mikä saakeli sinusta on tuommoisen unikeon +tehnyt? -- Hoi! -- Täällä on Tervahaudan Jukka!" + +"Pahahenkikö siellä mellastaa?" kavahti ukko kun heräsi. + +"Hoi Masa, unikeko, hoi!" kuului portailta. + +Ukko hyppäsi sängystä. + +"Tuo Tervahaudan Jussiko se..." hän virkkoi ja meni porstuaan. +Kiusanteonhalussa kysyi ulkona jyryävältä: + +"Kuka siellä sillä lailla mellastaa?" + +"-- Kukahan täällä nyt... Avaa ovi, vai mitä meinaat?" + +"Kuka sinä olet?" + +"No voi, voi! Tahdotko, että halkaisen tuon ovesi, niinkuin ruudun ja +näytän naamani?" + +"Sano nimes". + +"No minä". + +"Kuka minä?" + +"Voi s----na! etkö sinä Tervahaudan Jukkaa tunne, muutama". + +"Sinäkö se ... äänes on niin muuttunut..." + +"Muuttunut. Valehtelet, mikä sen olis muuttanut. Sun korvas muuttunut +on, on jo. Ja mun käsiäni palelee niinkuin kerjäläisen korvia. +Päästähän tupaan, että saan pistää ne hetkeksi hiilille", höpötti Juha, +kun ei tahtonut tuvanovea löytää. + +"Mene, mene. Siinä ovi on". + +Tupaan päästyään pisti Juha kouransa lämpimään poroon. Mattipaappa +puuhasi tulta tervaksisen päreen päähän. + +"Missä sinun on kintaas kun kätes kylmetytät?" + +"Kintaas? Älä leveile, ei sitä kaikille ole Jumala syytinkiä siunannut, +niin kun sulle". + +Päre syttyi ja asetettiin tiilikivien rakoon muurin pilarissa. Ukkokin +istui takalle, sillä häntäkin vilutti. + +"Onhan niitä kintahia muillakin, ei vain syytinkiläisillä". + +"Huu, kun tekee hyvää tämä lämmin", äänteli Juha, pudistellen +ruumistaan. + +"Missä sinä olet nyt kulkenut?" + +"Missä? Tulin teille". + +"Sinua ei ole näkynyt pitkään aikaan". + +Juha veti taskustaan viinapullon. Teerelän ukko haukotteli ja +pudistelihe sisällisestä mielihyvästä. + +"Ota". Juha tarjosi pullon toiselle, kun ensin oli itse ryypännyt. + +"Saako tässä vielä ryypyn? Sitäpä viljaa enää harvoin näkee", paneskeli +ukko ja ryyppäsi. Juha katseli hymyssä-suin toista. + +"Mistä olet saanut? Tämä on puskaviinaa, otan vieläkin ryypyn". + +"Kyllä se saa, joka saa, mutta ei kaikki saa. -- Ryyppää paremmin". + +Ukko otti uudestaan. + +"Se on puskaviinaa", vakuutti äijä uudestaan. "Kuka sitä nyt taas tohtii +polttaa?" + +Salaperäisesti silmiänsä vilkuttaen ja päätänsä nytkyttäen alkoi Juha +kohmeloäänellä laulaa: + + "Kaksipa hankkii kauroja, + Kolmas mallasjauhoja, + Neljäs pannunhattuja, + Viides viinanappoja". + +Talon tuvassa oli haltiaväki heti alussa kuullut jyräkän, jota +Tervahaudan Juha pihatuvan ovella piti. Joonas oli noussut kuullakseen +paremmin ja tunteakseen mellastajan äänen. Pian hän sen tunsikin, ja +palasi välinpitämättömänä takaisin vuoteelle. Mutta vähän aikaa +maattuaan ja mietittyään, sanoi hän Johannalle: + +"Minäpä nousenkin ja menen paapan ikkunan alle kuultelemaan vähän, mitä +ne puhuvat". + +"Mitä sinä huolit heistä, älä mene!" esteli Johanna. + +"Leikin päälle menen sinne. Olen kuullut pieniä, hiljaisia huhuja, että +taas on laitettu tuonne jonnekin metsänsydämeen salapolttimo. -- Minä +luulen, että tuo juoppo, jos kukaan, tietää sen eikä hän saata olla +sitä meidän vaarille sanomatta". + +"Eiköhän ole perätöntä. Olisivatko ne uskaltaneet, kun viimetalvena +hävitettiin se, mikä niillä oli", arveli Johanna. + +"En minä tuossa väsy, jos käynkin". + +"Pane turkit yllesi". + +Joonas puki ja hiipi hiljaa vaarintuvan ikkunan alle, laski korvansa +likelle jäätynyttä ruutua. + +Siellä jatkui laulu: + + "Viina se juosta lirittää, + Kun valkian ala virittää; + Talvella tai suvella, + Mettäs kuusen juurella". + +Laulu loppui ja sitte kuului vaarin ääni: + +"Sinä olet aina yksi ja sama, vanhuuskaan ei anna mieltä". + +"Mitä mieltä?" + +"Niin vain, kun mellastat". + +"Ja etkö sinä?" + +"Ei nytkään ole kokonaiseen kuukauteen ollut viinanmärkää suussani. +Mitä sitä silloin mellastaa, mitä jo. Annas vielä vähä". + +Juha antoi pullon. + +"Ota nyt pitkä ryyppy, kyllä nyt on mistä saadaan". + +"Kaupungista ei sitä tahdo saadakaan kun niin harvoin. Mutta sano nyt +jo, mistä olet tätä saanut? Mitä tuossa kieräilet". + +"Tiedä uskallanko --. Saattaisi tulla tuon teidän isännän korville". + +"Piruko sen sinne... Luuletko, että minä semmoisia hänelle toimitan?" + +Juhan oli paha sanoa, paha sanomatta olla. Vihdoin ilmoitti: + +"Teerinevan Kustun pränni on taas kunnos". + +"Hoo! Kuinkahan mies on uskaltanut, vaikka viime talvena sai semmoisen +seljällisen". + +"Se on nyt paremmas paikas. Mullakin on osaa". + +"Kaikkea sinäkin keität, tervaa ja viinaa". + +"Hojaa! Kukin keittää mitä taitaa. Ja meitä onkin nyt koko komppaniia". + +"Missä teidän pränninne on?" + +"Ei tahdo uskaltaa sanoa, tulee pian tiedoksi". + +"Tottahan sen minulle uskallat sanoa?" + +"Ei, mutta maistetaan nyt taas". + +"Kun pohjolainen maistaa, niin pohja paistaa!" + +Ryypyt siinä otettiinkin ja Teerelän vaari kehui viina hyväksi. + +"Taidatpa sinä osata pitää suus kiinni, jos sanon?" alotti Juha. + +"Tietysti, mitäs minä sellaisia". + +Juha alkoi: + +"Se on Korpiahon keskellä Varissaares. Eikös ole sopiva paikka? Siellä +ei käy kukaan ihminen talvisaikanakaan, se on kuin linna aavan meren +keskellä. Vai tiedätkö sinä sitä paikkaa?" + +"Varissaartako? Tottahan minä... Mistä kautta te sinne kuljette?" + +"Närhiniityn talvitietä, aina Remppulankyläisten Sammakkolaaksoille, +sieltä kierrämme Pahkalammikon ympäri ja vasta Kujalan tukkimetsän +päästä, siitä jossa metsä on likinnä saarta, menemme saareen". + +"Onpa se mutkallinen tie!" + +"On se. Mutta senpä vuoksi ei sinne asiaan kuulumaton osajakaan. Ja +sieltä näkee laajalle ympäristöön. Meillä on ladatut pyssyt aina +valmiina ja yksi vahdis. Tulla sinne sitte, tulla jo". + +"Niinpä se on kun ryövärinluola! Pitäisipä sinne päästä". + +"Jaksaisitko kävellä?" + +"Eikö tuota nyt siinä tiedos että sais vielä kerta maistaa syntisellä +suullansa lämmintä viinan-väkeä". + +"Jaa'a, taitaa olla aikaa jo siitä, kun olet saanut kuumaa viinaa". + +"On siitä, on kulunut aikaa. En sitte ole maistanut viinapannun-hatun +välistä tupruavaa höyryä, kun Kuppilan vaari vainaja keitti". + +"Sekin äijä kuoli viime talvena. Mainio viinankeittäjä". + +"Kyllä se konstin taisi. Annatko vielä potustas?" + +Molemmat ryyppäsivät ja Teerelän vaarinkin silmät rupesivat jo +juopuneen tavoin mulkoilemaan. Juha alkoi muuttua hiljaiseksi. + +"Sano nyt, saanko seurata sinua Varessaareen? Kovin tekee mieleni", +uteli vaari. + +"Sinua kaivataan kotona". + +"No siitä pian... Minä vain sanon kun tulen takaisin, että olen ollut +Kivistön vanhan Iisakki-vaarin kestis. Ne uskovat kyllä, me olemme, +Iisakki ja minä, olleet aina hyvät tutut". + +"Mutta --, no tule jos tahdot. Menen tästä, kun kerkeän, Jaakon-Katriin +yöksi. Tavotetaan aamulla siellä. Voisimme muuten kyllä lähteä täältä +yhdes, mutta kun ne näkevät minun sinun seurassas, niin taitavat ruveta +epäilemään. -- Ota nyt". + +"Hyvinpä se jo on kulahtanut. Äh, perun siivo viinaa. -- Siitä tulee +hauska reisu". + +"Saisit sinä, joka olet talon syytinkikrapa, maksaa mulle puolen +tynnyriä rukiita, kun sinut vien sinne. Siellä saa elää niinkuin pellos +-- kuin Keisari valtakunnassaan! Se on siivo mies, se Teerinevan Kustu. +Ei se ole mikään tyhjänpäiväinen. Silmiänsä ei ole pessyt, eikä +päätänsä kammannut kahteen kuukauteen. Se lempo on musta kuin neekeri". +-- -- -- + +Joonas oli seisonut ikkunan alla ja kuullut tarpeeksensa. Vilun +ahdistamana hän lähti tupaan. + +"Kuulitko mitään? Tavataan sanoa, ett'ei kuuntelian mieli ole koskaan +parantunut", kiusasi Johanna, kun Joonas tuli tupaan. + +"Ole hiljaa, saadaan jänis. Mulla on tarkat tiedot uudesta prännistä". + +"Todellako? -- Minä oikein pelkään mitä siitä taas seuraa". + +"Älä huoli, kyllä minä asiani vastaan!" + +Pitkään aikaan ei uni tahtonut ummistaa Joonaan silmiä, sillä päässä +risteili monenkaltaisia ehdoituksia Varessaaren viinapolttimon +hävittämiseksi. -- -- -- + +"Hoppaa tippaa! -- Muistathan Jussi, että näis kouris oli ennen voimaa, +eikä se ole vieläkään lopus. Tuntuuko mitään?" + +Näin melusi Teerelän vaari, joka jo oli ehtimässä juopumuksen +suuriäänisimmälle huipulle. + +"Älä hiides! Niinhän sinä puristat kuin viilapenkki", ruikutti Juha. + +"Onhan minus vielä hyvä pala entistä Teerelän Mattia, onko?" + +"On, on. Sulla on hyvä syytingin maksaja. Siitä se tärmä johtuu". + +"Mennään talontupaan, minä tahdon näyttää sille Joonalle, mistä +Taavetti on olutta ostanut, hih!" + +"Älä, älä veikkonen, en minä ainakaan..." + +"Tule jos tahdot, vanha jänis, mutta minä menen, minä! Se maitoleuka +luulee jo olevansa mies, mutta nyt saa koittaa! Tuletko?" + +"En, en, en! Päästä irti". + +"Jää siihen urvelo, minä menen. Hailala railala rollol rallal -- ja +puukolla lyötiin lujaa --" + +Räyhäten meni vaari talontuvan rappusille ja alkoi aseellaan tuntuvasti +paukutella portaiden kaidepuihin ja oveen, haukkuen ja noituen. + +"Tuo on hullu!" mutisi Tervahaudan Juha ja pötki kartanolta pakoon. + +"-- Tule nyt, sivistynyt, koettamaan, hoi! -- Nyt saa tulla vaikka +vielä tulis isäskin haudasta auttamaan! -- Kuulitko s----nan +kouluhullu! -- Tule nyt, saat koittaa! --" kaikui kartanolla +hiljaisessa yössä. -- -- -- + +Joonas oli jo lähdössä. + +"Älä mene, Joonas, älä mene! Anna minä menen. Kyllä minä saan hänet +rauhassa viedyksi tupaansa. -- Voi sitä vanhaparkaa, kun se on hullu! +-- Älä mene", pyyteli Johanna. + +"Olehan rauhassa, en minä hänelle mitään vahinkoa tee, mutta ei hän saa +ovea särkeä", sanoi Joonas. + +Portailta kuului: + +"Tule nyt komiaan tuttu jos uskallat! Minä näytän sulle +lahtarinkurssin, sinä koulukerjäläinen" -- -- + +"Menkää nyt isäntä ja näyttäkää sille oikein", kehoitti renki, joka +unestaan oli herännyt. + +Joonas oli lähdössä. + +"Oi, voi, älä mene, päästä minua, kyllä minä hänet saan asettumaan", +pyyteli Johanna. Mutta lapsi samassa heräsi, ja alkoi itkeä. Äidin +täytyi ensin sitä tuuditella, ennen kuin pääsi ulos. Sillä aikaa meni +Joonas jo porstuaan. Johannan hätä oli suuri. Sopimatonta oli lapsen +kanssa rientää kylmään porstuaan ja sopimatonta sitä itkevänä +sänkyynkin jättää. + +"Voi Jesus!" huusi hän. "Menkää te, hyvät miehet, sieltä sängystä, +katsomaan tuonne ulos, etteivät ne -- so lastani, so --" + +"Älä nyt Johanna turhia huuda, ei tässä mitään hätää ole, se meni jo +tiehensä", sanoi Joonas, tullen takaisin tupaan. + +Meluava appivaari olikin jo poistunut portailta. Tervahaudan Juhaa hän +huutaen ja kiroten tuvastaan ja kartanolta etsi, mutta ei löytänyt. + +"Kuinka se nyt kuitenkin lähti?" kysyi Johanna. + +"Tottapa kyllästyi, kun ei saanut minua käsiinsä". + +"Mutta kuule nyt, sen ääni kuului jo portilta, se lähtee kylään. Minä +nakkaan vähän vaatetta päälleni ja menen hoitamaan hänet tupaansa, +ettei se pääse mitään hullutuksia tekemään kylällä". + +"Ei, pysy tuvas, et saa mennä; olkoon ja eläköön mielensä mukaan". + +Tämän lausui Joonas painolla, jota ei Johannalla ollut uskallusta +vastustaa. + + + + +XX. + + +Kolme hevosta, kunkin reessä kaksi miestä, juoksi lakean Närhiniityn +läpikäyvää talvitietä. + +Tyyni hiljaisuus vallitsi Närhiniityn lumilakeudella, sillä päivänkaimo +alkoi vasta hämärtää ja metsäajajat eivät olleet vielä tielle ehtineet. + +Edellisessä reessä keskusteltiin vilkkaasti matalalla äänellä. + +"Oletko varma, että täydellisesti tien tunnet?" kysyi nimismies +Teerelän Joonaalta, sillä ne olivat edellisessä reessä ajajat. + +"Tunnenhan minä, mutta meidän ei loppumatkassa sovikaan tietä seurata, +vaan täytyy kaartaen kulkea metsän läpi, mistä vaan luulemme +salaisimmin pääsevämme Varessaareen", vastasi Joonas. + +"Mutta entäs hevoset? Niillä ei sovi joka rotkosta ajaa". + +"Ne täytyy jättää metsään siihen saakka, kun niillä pääsemme menemään, +ja jatkaa tietä jalkaisin". + +"Kuinka pitkä sinne vielä lie?" + +"Noin pari virstaa siihen, johon hevoset saamme jättää". + +"Sinä et siis tiedä, ketä siellä on muita kun Teerinevan Kustu". + +"En, kun en saanut sen Juhan puheesta mitään selvää. Minä luulen +kuitenkin, ettei niitä ole kovin monta, eikä keittolaitoskaan liene +kaseva, koska se on vasta niin alkeella". + +"Hm". + +Joonas nykäsi suitsista ja hevonen alkoi vinhasti kiitää kohti vastassa +olevaa tukkimetsää. Kun sinne oli päästy, huonontui tie, reki +kallisteli ja hyppi poukamissa sekä kivien ja kantojen yli. Tie +huonontui yhä huonontumistaan siihen määrään, ettei hevosten enää +lopulta sopinut antaa juostakaan, vaan täytyi pidättää hiljalleen +kävelemään. + +Vihdoin seisautti Joonas hevosen ja virkkoi: "Tähän on meidän nyt +parahinta jättää hevoset ja lähteä rompimaan tuon mäenkaulan ylitse, +siitä ei ole enää kuin pari pyssynkantamaa Varessaareen". + +"No noustaan sitten reestä", myöntyi nimismies ja rupesi kömpimään +seisoalleen. + +Toiset tekivät samoin. Hevoset sidottiin puihin kiinni ja heitettiin +heiniä eteen. Turkkinsa jätti jokainen rekeen, sillä metsässä oli lunta +paksulta. Joukko oli aseilla varustettu, kahdella oli pitkät +luotipyssyt, toisilla pistooleja ja melkein jokaisella kirves. + +Vaikeanpuolinen oli matka paksussa lumessa, kovin höyrysivät miesten +kasvot, kun vihdoin seisahtivat lakean ahon laitaan. + +"Kas tuossa", virkkoi Joonas ja viittasi kädellään ahon keskellä olevaa +tuuheametsäistä saarta, "se on Varessaari". + +"Näettekö heikkoa savupilveä, joka nousee saaren tuonpuolisesta +syrjästä?" kysyi joku toinen, osoittaen kädellään suuntaa. + +"Totisesti", myönsi susivouti, varjostaen kädellään silmiään. + +Toisetkin luulivat ensinnä savua näkevänsä, mutta se haihtui pian. + +"Luulen, että meidän on tästä parahin ruveta oikaisemaan", alkoi +Teerelän Joonas sanoa, "sillä jos tuo oli savua, jota nähtiin, niin on +niiden tuhostus saaren tuon puolisella syrjällä. Metsä näyttää tällä +puolella olevan tiheä ja me voimme sen varjossa päästä, ken tiesi, +huomaamatta paikalle". + +"Mutta jos ne pitävät vahtia", huomautti joku. + +"Sitä on mahdoton tietää. Meidän on nyt kuitenkin koettaminen, ja +lienee parahinta, että kohta lähdemme astumaan", päätti nimismies. + +Niinpä lähdettiinkin kohti vaaranalaista paikkaa. Jokainen tarkasteli, +ikäänkuin salavinkaan, ampuma-aseitaan, josko ne olivat reilassa ja +tarpeen tullessa valmiit käytettäviksi. Vaikka miesjoukko tuossa oli +oikein rotevaa laatua, voi kuitenkin useain kasvoista ja menetyksistä +huomata, että he ottivat asian vakavalta kannalta. Jokaisen silmät +olivat kuin tähystin, alinomaa tähdättyinä saaren kukkulaa kohti. Kuta +lähemmäksi pyssynkannon matkalle he lähestyivät, sitä kiinteämmäksi +kävi tähystys. He olivat jo jotenkin likellä saarta, kun nimismies +hiljaa virkkoi: + +"Lähdetään miehet juoksemaan, sillä meitä ei ole huomattu. Minä päätän +sen siitä, että jos he olisivat meidät nähneet, niin varmaankin +olisivat jo lyijyllä tervehtineet". + +Kaikin voimin ruvettiin nyt kipaisemaan, vaan matka ei kovin nopeasti +joutunut, sillä paksu lumi teki tuntuvaa estettä. Saaren reunassa +pysähtyivät he vähäksi aikaa huoahtamaan ja kuivaamaan pisaroivaa +otsaansa. + +"Lähdetään kulkemaan linjassa yli tämän mäen, mutta varovaisesti ja +hiljaa". + +"Lähdetään heti", sanoi Joonas, ottaen pistoolin käteensä. "Olemmehan +nyt jo kylläksi levähtäneet". + +Liikkeelle lähdettiinkin. Puollustusaseet pidettiin joka silmänräpäys +käytettävinä. Vähäinenkin rasahdus, joka jonkun jalan rioon sattuessa +syntyi, sai jokaisen kasvot siihen suuntaan kääntymään. Kulku +koetettiin suunnata sitä paikkaa kohti, mistä äsken oli huomattu savu +nousevan. Miehet olivat jännityksissä; silmillään koettivat he tähdätä +paksujen pensastojen läpitse. Ei ollut aikaa eikä lupaa äänekkäästi +voivottelemaan, vaikka jalka toisinaan putkahti syvään, lumen +peittämään rotkoon. + +Oli jo ehditty saaressa olevan mäen korkeimmalle töyrälle ja +seisahduttiin siihen. Yhä lisääntyi varovaisuus. + +Katseltiin ympärille sinne tänne, mutta mitään outoa ei näkynyt eikä +kuulunut. + +"Minä menen tuolta kummun päältä katsomaan, sieltä näkee vähän +edemmäksi", lausui susivouti, kädellään viitaten mainitsemaansa kumpua. + +"Lähdetään kaikin, mitäpäs tässäkään on tekemistä", virkkoi nimismies. + +Susivouti oli erittäin halukas pääsemään kummun päälle, ja kiirehti +muiden edelle. Tuskin oli toivomaansa paikkaan ehtinyt, niin hän, +ikäänkuin suolapatsaaksi muuttuneena pysähtyi. Toiset miehet +seisahtuivat myöskin kummastuneina, vaikka eivät juuri yhtä suuressa +määrässä kuin susiherra. + +Mutta kylläpä viimemainitulla olikin syytä hämmästykseen, sillä kummun +vastainen reuna oli äkkijyrkkä kuin seinä, ja sen alapuolelta alkoi +paljon käyty ja paksulla rankkimassalla peitetty tie. + +Aivan samassa, kun susivouti nämät asutuksen merkit huomasi, alkoi ihan +hänen jalkainsa alta kuulua loilotus. Jyrkänteen kupeesta aukesi +jonkullainen ovi, josta tuli ulos mies kantaen rankkisankoa. + +Hän lauloi: + + "Viinaa täällä keitethän, + Ja vällyillä klasit peitethän. + -- Voi tulimmainen helvetti! --" + +Siihen loppui laulu. Sanko putosi maahan ja rankki roiskui miehen jo +entisestäänkin saman aineen tahraamille kengille ja pöksyille. Syy +hänen suureen hämmästykseensä oli siinä, että äkkäsi vähässä matkassa +sivullapäin seisovan kaksi miestä. + +Hänelle johtui kentiesi mieleen haulikkonsa, koska pyörähti ja näytti +aikovan palata takaisin tuohon kotaan. Mutta käännähtäessään takaisin, +kohtasivat hänen silmänsä katon päällä seisovan susivoudin, joka +vaiston-tapaisesti ojensi pistoolinsa. + +Miehen huulilta pääsi toinen sydämellinen kirous. Ikäänkuin pontimen +avulla kierähti hän takaperin ja näytti olevan aikeessa mikein kukon +harppauksilla ruveta lennättämään teerienpoluille. Mutta sekin oli jo +liian myöhäistä, sillä joku toinen oli häntä ketterämpi ottamaan tuon +tässä tilassa niin tarpeellisen hypyn. Se oli Teerelän Joonas, joka +miehen takapuolella kuusten suojassa oli päässyt hiipimään aivan +lähelle ja aimo harppauksella töpsäytti nyt itsensä kiljahtavan +rankkimestarin viereen, sekä tarttui lujalla kouralla tämän kaulukseen. + +Joonas hengähti ensinnä syvään, ikäänkuin suuresta jännityksestä +päässeenä, ja sanoi sitte leikillisesti, vaikka ääni hieman vavahteli: + +"Päivää Kustaa. Onko kiire?" + +"Kas se!" huusi susivouti korkealta asemaltaan. "Minä juuri aioin +loikauttaa täältä maahan, mutta tuo Teereläinen ehti ennen". Sitten +alkoi hän varovasti laskeutua alas, mutta sydän vielä leiskahteli +melkein kuuluvasti, sillä mies oli pelkuri. + +Joukko kokoontui nyt kiinni saadun miehen ympärille. Nimismies katseli +kummastellen hänen paksulla rankkikerroksella maalattua pukuaan, sekä +karvaista ja likaista naamaansa. Toisetkin miehet kummastelivat vaikka +ei tuommoinen virka-asu ollut heille kovin harvinainen nähtävä, kun +muistivat joku aika sitten lakkautettua kotipolton aikakautta. + +"Vai niin sinä laulelet, että viinaa täällä keitethän", virkkoi +nimismies. + +"Älä nyt niin kiirehdi", nuhteli Joonas pidettäväänsä, joka nähtyään, +että miehiä yhä tunkeutui metsästä, koetti riuhtoa irti päästäkseen +pakoon. + +"Tässäkö on asuntos? Onpa osannut rakentaa mukavaan paikkaan. Taitaa +olla lämmin", puheli nimismies käyden kodanovea kohti. + +"Yksinkö se Kustaa täällä oleskelee?" tutkaili muudan. + +Salapolttaja seisoi hammasta purren paikallaan Joonaan pitelemänä ja +tuijotti eteensä sanaakaan virkkamatta. + +"Vie meitä nyt tupaasi", kehoitti Joonas. + +Mies ei liikahtanut. Joonas työnsi häntä kauluksesta: + +"Käy vaan, älä ujostele", sanoi, ja työnsi miestä edellään. + +Toiset olivat jo sillä aikaa menneet sisään ja katselivat toimettomina +ja täynnä kummastusta tuon maahan kaivetun viinakeittolan kummallista +sisustaa. Sen kolme seinää ja katto olivat maasta tehdyt ja varatut +aidaksilla ja puilla, etteivät vierymään päässeet. Etuseinä oli siten +kyhätty, että oli pantu vierekkäin pystyyn hoikkia hirsiä ja näiden +päälle ulkopuolelle ladottu paksut kerrokset nurmi-mättäitä. + +Kuten vieraat heti sisääntullessaan saivat huomata, oli siellä lämmin. +Kodan peräpuolella oli kiviläjä, joka toimitti tulisijan virkaa. Nytkin +siinä viinapannu kihisi täydessä käytännössä, vaikka tuli juuri tällä +hetkellä oli lopussa ja punainen hiilusta vaan levitti kotaan himmeätä +valoa. Katossa oli pieni aukko, josta liika savu sai kulkea ilmoille. +Kun susivouti äkkäsi aukon, huudahti hän: + +"Tuon reiän näin jo isoon matkaan äsken, kun tänne katolle kaahin ja +pisti jo juoni päähäni, että mitähän, jos heitän itseni tuosta alas. +Mutta sitte huomasin sen liian pieneksi. -- Kyllä olis tämä luullut +vanhan Erkin tulevan tupaansa, kun minä olisin tuosta mätkähtänyt, +heh". + +"Olisitpa itsekin taitanut vähän oukkamustua, kun olisit lentänyt +kiehuvaan sikunapataan", ivaili joku miehistä. + +Nimismies otti päreen, joita kodassa kyllä löytyi, ja sytytti sen pään +hiiloksesta, voidakseen valkean avulla paremmin tutkia asumuksen +sisustaa. + +"Hyh, hyh", pani hän ja piti nenäliinaa sieramiensa edessä. "Kylläpä +haisee". + +Samaa rupesivat toisetkin moittimaan ja pitelemään kintailla neniään. + +"Tämäpä on asunto", ihmeteltiin. Kun päre oli syttynyt, alkoi nimismies +sen valossa tarkastella ympärilleen. Siinä nähtiin nyt useankokoisia +tynnereitä ja astioita, jossa oli juurta eli viinanainetta. Leilejä +ynnä monellaista muuta kelpaamatonta oli myös. + +"Onpa, saakelisoita, niillä ollut viljaa kokolailla haaskattavana!" +huudahti Joonas nähdessään tuon paljouden happanemassa olevaa +"jumalanviljaa". + +"On", myönsi nimismies päätä ravistaen. + +"Kyllä vaan siitä tulis monta kannua", naureskeli susivouti. + +"Uusia tynnyreitäkin niillä on", ihmetteli muuan. + +Nimismies kääntyi Teerinevan Kustun puoleen, valaisten pärevalkealla +tämän tahraista naamaa. + +"Mitä varten sinä tämmöistä tointa harjoitat?" kysyi. "Etkö sinä muulla +tavalla voi itseäsi elättää?" + +Kustu tuijotti lattiaan. + +"Vastaa", käski nimismies. + +"Mitä minä vastaan?" murahti Kustu. + +"Etkö tiedä mitä vastaat?" uudisti toinen. + +"En, ei mulla ole siihen mitään vastaamista". + +"Etkö viime talvena jo saanut kylliksesi sakkoja ja... Vai luulitko nyt +paremmin voivasi minun silmiäni välttää?" + +"Luulin", naurahti Kustu ynseästi. + +"Yksinkö sinä asut täällä, vai onko kumppaleita?" + +"Yksin". + +"Etköhän valehtele?" + +Kustu mulautteli vihaisesti ympärillä seisoviin, vaan ei vastannut. + +"Mitähän tässä turhaan aikaa kulutamme", sanoi nimismies. "Ottakaa +miehet ja lyökää kirveellä poikki vanteet noista astioista". + +Miehet tekivät työtä käskettyä. + +"Mitä, vieläkö sillä Erkillä on pistooli kädes -- pelkäätkö?" ivaili +susivouti. + +Erkki pisti hämillään pistoolin taskuunsa. + +Kirvesmiehet hyökkäsivät ensinnä suurimman astian kimppuun. Toinen +toisensa jälkeen lensivät lukuisat vanteet paukahtaen poikki. Kukaan ei +huomannut edeltäkäsin aavistaa seurauksia kun astian viimeinen vanne +katkeaisi. + +"Huu!" Se paukahti susivoudin iskusta. Sakea happamus ryvötti +likimäiset ylt'yleensä ja tulvahti etäämpänä seisovain jaloille, mutta +pysähtyi kuitenkin permannon keskellä olevaan notkelmaan. + +Naurettiin ja laskettiin leikkiä ymmärtämättömyydestä, kun ei annettu +astiain olla niin kauan hajottamatta, että olisi saatu keittokalut +lumihangelle. + +Toisenlaisessa tilaisuudessa olisi Kustua varmaankin naurattanut, nyt +hän näytti olevan kuin kivimöhkäle, joka leikkiväin lasten päälle aikoo +jyrkänteen reunalta pudota, jahka vaan joku tuuppaisi alkuun. Muuan +miehistä lähetettiin nyt hevosia noutamaan. + +Toisten tynnyrien vannetten katkominen jätettiin siksi kun keittokalut +saatiin ulos. Valmista viinaakin oli kaksi isoa pystypäätä, ne täytyi +lainmukaisesti tyhjätä lattiaan, niin mielellään kuin moni +läsnäolevista olisikin halunnut panna ryypyt parempiin suihin. Kustu +murjotti loukossa silmälläpidon alaisena, puri mälliä ja syleksi +joskus. + +"Lähde ulos, sinäkin", käski Teerelän Joonas Kustua, kun ruvettiin +varustautumaan poislähtöön. Tämä nousi. + +Kaikki miehet eivät olisi kuitenkaan aivan halusta siirtyneet +lämpimästä suojasta kylmään pakkaseen hevosia odottelemaan, sillä +heidän haistimensa eivät suurta hätää tehneet. Jotkut miehet puhuivat +hyvin vähä ja näyttelivät niin syrjäistä osaa kuin mahdollista, sillä +heitä jo pelotti Kustun kosto. + +Nimismies rupesi ensimäisenä konttaamaan ovesta, mutta tuskin oli +pistänyt päänsä ulos, kun seisahtui ja alkoi tarkasti kuunnella. +Jälessä tulevan täytyi myöskin pysähtyä. + +"Menkää, menkää, pian nyt vanteet kätkee, paukkuu ja naskuu kuin +pääsiäisyönä", lasketteli susivouti. + +"Hiljaa", sähisi nimismies. + +"Hiljaa, hiljaa!" toistivat toiset. + +"Häh? mitä sanotte? Kuinka ette mene?" + +"Ole hiljaa!" murisi nimismies. Nyt vasta vouti käsitti, että joku syy +taisi olla tuohon vitkasteluun. + +Nimismiehen sai noin tarkkaavaiseksi metsästäpäin kuuluva laulu, joka +lähestyi niin että jo saattoi sanojakin eroittaa, vaikka laulaja +käyttikin hiljaista ääntä. + + "Kun lumi paksu on mettässä, + Niin viinapannu on puskassa, + Lautamiehet pätkässä + Ja faltesmannit tuskassa". + +Viimeistä säettä laulaessaan tuli mies pyssyineen näkyviin. Hän oli jo +ehtinyt aivan likelle, kun vasta näytti huomaavan lumella olevat +viinapannut. Yhtä hämmästyneenä kuin äskeinen rankinkantajakin, +seisahti hän ja töllisteli tuota kummaa. Sitten heitti hän silmäyksensä +kodanovelle ja kumartui alaspäin paremmin nähdäkseen. Luultavasti +näkikin jo kylläksensä, sillä samassa silmänräpäyksessä kun kumartui, +ponnahti ylös ja alkoi paeta samaa tietä, jota oli tullutkin. + +Muutamat miehet ryntäsivät takaa-ajamaan. Mutta pakeneva juoksi kuin +jänes, jättäen pian vainoojansa. + +"Se oli koko saakeli menemään tuo mies", sanoivat miehet kun palasivat +tyhjin käsin. + +"Sillä näytti olevan oikein seitsemänpeninkulman saappaat, mutta +huonoja te olitte, kun ette kiini saaneet", moitti susivouti. + +Hevosia ei tarvinnut kovin kauan odottaa, sillä tie, jota myöten ne +tuotiin, ei ollut järin pitkä. Kun viinankeittokalut sitten olivat +rekeen asetetut, lähdettiin liikkeelle. Teerinevan Kustun täytyi +seurata muassa. + +"Mitäs nyt tuumit, kun tehtaasi on noin mylleröity?" kysyi nimismies +matkaan lähdettyä. Kustu sylki ja sanoi: + +"Kyllähän semmoista on nähty". + +"Minkämoista?" + +"Semmoista". + +"Jahah. Aiotko vielä uuden laittaa?" + +"Arvatenkin, jos sattuu". + +"Mutta eikö pistänyt vähän niinkuin vihaksesi, kun yrityksesi tällä +tavalla...?" kyseli joku. + +"Kyllä minä sen ymmärsin, että se kerran ilmi tulee". + +"Mutta etkö millään tavalla voi muuten elättää itseäs, kuin tällä +tavalla?" + +"Tiedä. Onko tämä sen pahee kun muutkaan elinkeinot. Kelpaa se viina +kelle tahansa ja kenen keittämä tahansa". + +"Niin mutta kun laki kieltää". + +Siihen ei Kustu katsonut maksavan vaivaa vastata. + +Joku äsken juosseista kysyi: + +"Mutta sano nyt, eikö se ollut sinun kumppaneitasi, joka äsken aikoi +sinne tulla?" + +"Mistä minä tiedän, en minä häntä nähnyt". + +"Hänellä oli pyssy ja musta karvalakki", muistutti joku. + +"Vai niin", vastasi Kustu. + +"Etkö siitä merkistä tunne?" + +"Niin mistä merkistä?" + +"Lakista ja pyssystä". + +"Monella miehellä on pyssy ja musta karvalakki". + +Naurettiin. + +"Onko tämä ammattisi ollut tuottava; oletko voinut sillä tavalla +elättää vaimosi ja lapsesi?" kyseli nimismies. + +"Eivätköhän ne elä". + +"Mutta elätätkö sinä niitä?" + +"Tiedä -- kuka heitä elättää". + +"Tottahan sen tiedät", nimismies arveli. + +"Niin minkä?" + +"Sen kuka vaimosi ja lapsesi elättää". + +"En tiedä". + +"Etkö tiedä, mistä he leipää saavat?" + +"Akka leipoo". + +"Mutta mistä hän saa ainetta?" + +"Noo, väliin yhdestä, väliin toisesta paikasta; eivätpä ne tahdo aina +samat antaa". + +"Mistä esimerkiksi hän on saanut viljaa?" + +"Noo, olen minäkin antanut". + +"Mistäs muualta?" + +"Ole tullut kysyneeksi". + +Nimismies naurahti. + +"Koetappas laulaa, esimerkiksi sitä laulua, jota äsken lauloit". + +"Mitäs te semmoisista". + +"Kuulisin mielelläni". + +"En minä viitsi kaikkien pilana..." + +Toiset miehet nauraa kitkuttivat. + +Kun oli päästy ajotielle sai Kustu istua nimismiehen rekeen, poikittain +nenäpuoleen. Kotimatkalle lähdettiin pakenevan tavoin, koska toivottiin +päivän aikana sinne ehdittävän. Tuotuostakin ahdisteli nimismies +Kustaata kysymyksillään, mutta sai yhä lyhempiä ja kierempiä +vastauksia. + + * * * * * + +Viime yönä tapasimme Teerelän syytinkivaarin kiroilemassa ja +kolkuttelemassa talontuvan ovella. Kun hän siitä lähti, huomasi hän, +ettei Tervahaudan Juha ollutkaan enää hänen tuvassaan. Sitä täytyi +lähteä etsimään. + +Melkein suoraa päätä meni etsijä Jaakon-Katrin luo, sillä hän +muisteli Juhan luvanneen mennä sinne yöksi. Sielläpä kohtasivatkin +veikkoset toisensa, vaikka Juha tuli vasta Teerelän ukon jälkeen. +Viimemainittukin yöpyi sinne, sillä vanha kun oli, eivät voimansa +riittäneet koko yötä remuta. + +Aamulla muistui Teerelän vaarille heti mieleen eilinen päätös lähteä +Varessaareen. Mielensä hänen sinne tekikin, mutta kovin pakotti päätä. +Ensinnä täytyi saada kulauksen porottavaan aamutuimaan. Mutta mistä, +sitä ei ukossa ollut miestä tietämään, sillä ei Katrillakaan näihin +aikoihin ollut sitä tavaraa, kuten akka itse vakuutti. + +Tätä tuumaili vaari päätänsä puserrellen ja ilmoittipa jo Juhallekin +huolensa. + +"Eiköhän tuo Katri kuitenkin ... koeta vielä puhutella häntä", ehdotti +Juha. + +Ja vaari puhutteli: + +"Etkö sinä nyt hyvä ihminen tiedä neuvoa, kun oikein mun pääni halkee". + +"Käskee juoda, taitamaton. Vanha viinamies ja juo kun... Millä sitä +sitte vaihtaiskaan, jos jollakin oliskin? Ei ne anna velaksi". + +Vaari kirvotti solkivyönsä tuppineen: + +"Tottapa tällä saa puolituoppia? Pantiksi tarkoitan tätä, tuota. Minä +sen sitte lunastan kun rahaa saan". + +Katri otti vyön, pisti esiliinansa alle ja meni. Viiden minuutin +kuluttua oli puolentuopin pullo viinaa Matti-vaarin tutisevassa +kädessä. Ryypättiin kolmisin aamutuimaan, jonka jälkeen miehet +suoriusivat matkalle Varessaarta kohti. + +Eräässä mäenpoukamassa ehdotti Teerelän vaari, että vähän +levähdettäisiin. Toinen suostui siihen ja niin kellahdettiin istumaan +kiven päälle, jonka luminen peitto oli sujuvana pehmitteenä. + +"Mutta jos joku tulee vastaamme ja kysyy mihin me menemme, niin mitä +sanomme?" kysyi Teerelän vaari. + +Juha kopeloitsi taskustaan suuren vihkon jäneksenpauloja ja sanoi: +"Jäneksen pauloja kokemaan ja viemään". + +"Taitavat uskoa", myönsi vaari ja iski tulta piippuunsa. + +"Huonoa taulaapa sulla on", sanoi Juha katsellen miten toisen tulta +säkenöivät iskut turhaan raukesivat. + +"Kyllä tämä syttyy, kun..." vakuutti toinen. Ja samassa taula +syttyikin. Tupakat saatiin palamaan, otettiin ryypyt ja lähdettiin. + +Tie, jota he nyt kulkivat, oli mutkallinen. Sen kahden puolen kasvoi +tiheä metsä. Juhaa riemastutti niin se toivo, että taas pian pääsee +armaan viinapannunsa partaalle, että ei voinut olla lauluun +ratkeamatta, jota kumppalinsakin hiljalleen säestämään yhtyi. Laulu +innostutti siihen määrään, että ukot laskivat käsivartensa toistensa +kaulalle. Kulku ei tahtonut oikein hyvin käydä laatuun, sillä jalat +tahtoivat sotkua tehdä. He lauloivat: + + "Faltesmannit vanhatkin, + Lautamiehet laiskatkin, + Kulkevat pitkin mettiä + Viinateoksia ettivät --" + +"Kuule! eikö täältä tulla hevosella?" kysyi Juha, laaten laulamasta. +Vaari ei ehtinyt vielä vastaamaankaan, kun jo tienmutkasta ilmestyi +heidän eteensä Varessaaresta tuleva joukko. + +"Katso p----", äännähti Juha. + +"Keitäs ne... Meidän tamma! -- Faltes ... no voi!" + +"Päivää. Mihinkä ne miehet nyt?" kyseli Joonas pidättäen hevosensa +vastaantulevain luo. + +"Lähdettiin vaan", yritti vaari. + +Mutta Juha selitti tolkussaan: + +"Jäniksenpauloille, vien tämän äijänkin, jotta ei se takkakivelle aivan +kuivetu, tuota..." + +Teerinevan Kustu, joka tähän saakka oli istunut selin, kääntyi +katsomaan kun kuuli Juhan äänen. Viimemainittu näytti joutuvan hämille +ja tirkisteli tarkemmin jälkimäiseen rekeen. Nähtyään siellä +viinapannun, oli mieheltä vähällä päästä huudahdus. Hilliten itsensä +hän sylkäsi ja sanoi: + +"Onko siellä viinapannu, vai?" + +"Onko tuttu?" irvisteli susivouti. + +"Tuttuko? Hui hai! Minä olen säilynyt niin, etten ole nähnyt +viinapannua sitte kun Kuppilan äijävainajan köllis". + +"Eihän se Juha sellaisia". + +"Ei, en minä". + +"Eikö se meidän vaari lähde kotiin?" kysyi Joonas. + +"En minä vielä. Menen tämän Juhan mukana pauloille", vaari selitti. + +"Eikö lie täällä huonoja jänesmaita, vai kuinka?" kysyi nimismies. + +"Noo, eihän ne niin hääviäkään", sanoi Juha. + +"Eikö miehet ole tuttavia?" kysyi nimismies naurahtaen ja viittasi +Juhaan ja Kustaasen. Juha vastasi heti vilkkaasti: + +"Hojaa, kyllä me toisemme tunnemme. Mistä siinä nyt tullaan?" + +"Jänestämästä". + +"Soo'o. -- Mutta mistä on taasen löydetty viinapannuja, koska niitäkin +näkyy olevan. Onko Kustaa tietänyt viisata prännin?" kyseli Juha +toimessaan. + +"On, Kustaa sen kävi osoittamas", todisti Joonas. + +"Aina ne vain uskaltavat laittaa niitä pränniä. Mutta emmeköhän me, +vaari, lähde menemään, että ehditään illalla kotiin", puheli Juha +siivolla tavalla ja lähti astumaan. + +"Tulkaa vaari kotiin, mitä tuolla teette", kehoitti Joonas, ajaessaan +hevosen liikkeelle. + +Ukko ei vastannut enää, vaan alkoi astuskella Juhan perässä. + +Tervahaudan Juha kirosi, kun toiset olivat menneet. Hän tuijotti +neuvotonna kumppalinsa silmiin. + +"Älä muuta! Mutta mikähän tuon oli jo ilmiantanut?" tuumaili vaari. + +"Minä pahoin epäilen --" + +"Ketä, eli mitä epäilet?" + +"Että se on jollain tavalla tullut tuon Joonaan tietoon". + +"Oliskohan niin? Kyllä minä hyvin uskon, että se, se..." ja ukko väänsi +päätä, "että se... Mutta mistä se olis saanut tietää?" + +Molemmat seisoivat mietteissään ja harmistuneina, päästäen tuo +tuostakin kiukkua ilmaisevan huudahduksen. + +"Minultakin meni ... kun laitoin jyviä sinne", vaikeroitsi Juha. +"Jos -- jos tuo Kustu vetää vielä kanssansa vastaamaan, niin". + +"En minä ymmärrä... Kun heille itselleenkin kyllä kelpaa ryyppy. Mitä +lempoa siitä nyt sitte on hyötyä, tuollaisesta kiusanteosta, mitä jo", +ihmetteli ja paneskeli vaari. + +"Siellä oli niin pirusti valmista viinaakin ja tuos se nyt meni. Niis +pystypäis oli viinaa, näitkö niitä susivoudin rees?" + +"Oikeinko täynnä viinaa?" kysyi vaari vesi kielellä. + +"Melkein täynnä. Ei mutta anna nyt ryyppy ja palataan kylään". + +Teerelän vaari kaivoi pullon povestaan. Ryypättiin ja pantiin piippuun. +Kun he vihdoin lähtivät kylää kohti astumaan sanoi Juha: + +"Oikein multa pyytää itku". + +"Häjy munkin on mieleni", sanoi Teerelän vaari astellen Juhan perässä +jäljestä jälkeen. + + + + +XXI. + + +Pian saivat Teerelän miehet, niin ukko kuin Joonaskin, haaston +välikäräjiin todistamaan viinanpoltosta, josta syytettiin Teerinevan +Kustua ja Tervahaudan Juhaa. Ukko oli ihmeissään kun häntäkin +vaadittiin todistamaan asiassa, josta ei sanonut mitään tietävänsä. + +Talontuvassa ukko yhä harvemmin kävi. Silloin kun lautamies oikeuteen +haastoi kävi hän siellä. + +"Mitähän varten ne minuakin sinne vaativat, enkä minä tiedä koko asiaan +mitään", sanoi. Joonasta kylmäsi tuon kuultuaan. Aikoneeko tuo +valehdella? mietti. Mutta lohduttautui heti sillä, että ukon olisi +pakko valan perästä sanoa totuus. + +"Tottahan jotain tiedätte, kun kerran teitä on haastettu?" kiusasi +Johanna. + +"Mitä minä tiedän? En enempää kuin sinäkään. Taidat sinä tietää +enemmän", vastusti ukko omituisesti huutamalla. + +Johannan oli jo suu auki sanoa, että miksette te tiedä sitä, mitä +Tervahaudan Juha teille jutteli. Mutta taas hän ajatteli: "Mitähän +tuota härnään. Kyllähän oikeudessa täytyy sanoa, mitä tietää". + +Sitä ei sopinut ukolle myöskään ilmoittaa, että Joonas oli ollut +ikkunan alla urkkimassa, sillä se jotenkin hävetti. + +Johanna kerran sanoi Joonaalle: + +"Oletko vakuutettu, että tuo isä oli silloin selvällä päällä, kun +Tervahaudan Juha hänelle kertoi olevansa osallinen siihen +viinapolttimoon? Entä jos ei hän muista sitä. Pitäisi kysyä varmuuden +vuoksi". + +"Kyllä hän sen muistaa, ei hän ollut silloin vielä ollenkaan päissänsä. +Kieräilee vaan eikä tahdo sanoa tietoansa ennen kun lain edes", arveli +Joonas. + +"Mutta eikö olisi parahinta puhua hänelle siitä? Tulishan +todistuksennekin paremmin yhtäpitäviksi". + +"Kyllähän noin vanha mies jo tietää mitä puhuu". + +"Olkoon sitten", Johanna alakuloisena vastasi. + +"Älä nyt sitä sure, kyllä hän sen asian varmaan muistaa yhtä hyvin, +kuin minäkin", jatkoi Joonas lohduttaen. "Tahtoo vaan olla niin viisas, +ettei ilmoita ennen kun oikeudes tietojaan ja siinä hän tekeekin +oikein". + +"Joskopahan niin olis, kun ei vaan rupeaisi sotkemaan --" + +"Se on hänen oma asiansa, eikä todistajaan saa kukaan vaikuttaa; sen +vaan pitää puhua, mitä tietää itse". + +Silleen jäi asia käräjiin asti. + +Kuppilan ylikerrassa käräjiä istuttiin. Asianomaiset, joilla juttuja +oli ratkaistavana, alkoivat jo aikaisin tulla paikalle. + +Teerelän vaari lähti jo klo 8 ajoissa. Käräjäpaikallakin vielä +ihmetteli, kun häntä oli käsketty tänne, vaikka ei tietänyt asiaan tuon +taivaallista. + +Tuomari oli noussut aikaisin ja kävi jo odotustuvassa tiedustelemassa +lautamiesten asuntopaikkoja. Iso aika niitä saatiin odotella, sillä he +olivat tottuneet siihen että tuomari makasi myöhäälle. Vähitellen +kuitenkin yksi ja toinen saapui ja istunto voitiin alottaa. + +Oikeushuoneen ovi aukeni, huutaja pisti puolen ruumistaan odotustuvan +puolelle ja huusi komentavalla äänellä: + +"Kustaa Hedviikinpoika Teerineva ja Juha Sakariaksenpoika Trii, tulkaa +sisään!" Molemmat sivuivat lakit päistään, sukivat sormillaan pörhöisiä +hiuksiaan ja menivät saliin. + +Ovi suljettiin heti ja ulkopuolelle jääneet koettivat laskea korvansa +ovenrakojen kohdalle, kuullakseen, mitä puhuttiin. + +Kului vähän aikaa. Huutaja ilmestyi taasen ovenrakoon, ja kutsui kaikki +todistajat, jonka jälkeen ovi suljettiin. + +Todistajina olivat Teerelän Joonas, susivouti ja Teerelän vaari. Pian +oli Teerinevan Kustu syylliseksi todistettu. + +Tervahaudan Juhan syyllisyyttä ei ollut vielä kukaan todistanut taikka +oikeammin, hänestä ei ollut vielä ollut kysymystäkään. Ensinnä sai +susivouti puhua. Hän ei tietänyt mitään. + +Teerelän vaari sai mennä todistamaan. "Mitä te tiedätte tähän asiaan?" +kysyi tuomari. + +"Korkeasti kunnioitettava oikeus", sanoi Teerelän vaari ja kumarsi +syvään. "Minä en tiedä tähän asiaan mitään ja koko kylä sen tietää +todistaa, etten minä hilja-aikoina ole kulkenutkaan missään, että +olisin semmoisia kuullutkaan. Mutta herra vallesmanni on varmaankin +erehtynyt ja luullut minun tästä jotain tietävän, kun me tämän +Tervahaudan Ju-- tuota, piti sanomani, Juha Triin kans yhdes satuimme +tulemaan häntä vastaan, silloin kun tämä viinapränni oli löydetty. -- +Niin minä en tiedä mitään". Vaari puhui harvinaisen kiireesti, aivan +kuin hätääntynyt. + +"Eikö mitään?" kysyi tuomari. + +"Ei mitään, korkeasti kunnioitettava oikeus". + +Sai mennä. Joonas kutsuttiin sisään. Todisti. + +"Korkeasti kunnioitettava oikeus! Sen päivän edellisenä yönä, kun tämä +viinapolttimo käytiin hävittämässä, kuulin minä, kun tämä Juha Trii +kolkutti appeni ovella. Minä tunsin Juha Triin äänen. Kun olin vähin +kuullut huhuja, että taas pitäisi oleman salapolttimo näillä mailla, +arvelin, että kenties tämä Juha siitä jotain tietäisi ja alkaisi +apelleni kertoa. Minä pukeuduin ja menin ikkunan taa kuultelmaan heidän +puhettansa --" + +"Hän puhuu vihasta, hän todistaa vainosta!" huusi ja keskeytti +Juha Trii. + +"Hiljaa!" ärjäsi tuomari. + +"-- Minä kuulin, kun tämä Juha Trii kertoi appiukolleni muun muassa, +että tämä Kustaa Teerineva on taas laittanut sala--" + +"Se on vihapuhetta", keskeytti syytetty. + +"Hiljaa!" ärjyi tuomari. + +Joonas jatkoi: + +"-- Niin, että tämä Kustaa on taas laittanut polttimon Varessaareen. +Itsellänsä kertoi tämä Juha Trii olevan myös osuuden siihen, ja muuta +en tiedä hänen päällensä todistaa". + +Teerelän ukko kutsuttiin nyt uudestaan sisään, kerrottiin Joonaan +todistuksen sisältö ja tiukattiin selitystä. + +"Mi-minä olin sil-silloin juo-juovuksis, kun tämä Juha oli minun +luonani ja --" + +Kylmä hiki pisaroitsi vaarin vaalealla otsalla monien silmäparien häntä +tutkien tarkastellessa. + +"Mutta minä pyydän vielä huomauttaa, korkea oikeus, että Joonas Teerelä +puhuu vihasta", keskeytti Juha Trii. + +"No se on näytettävä toteen, jos syytöksessänne pysytte", sanoi +tuomari. + +"En minä tiedä mistä hän on minulle vihassa, mutta vihaa se, sen +tiedän". + +Tuomarin huomio oli taas kääntynyt Teerelän vaariin. + +"Juovuksissako sanoitte olleenne silloin, kun tämä Juha Trii oli yöllä +luonanne ja kertoi tästä puheena olevasta salapolttimosta?" kysyi hän. +Vaari ei ensin näyttänyt havaitsevan että tuomarin kysymys koski häntä, +mutta kun joku siitä huomautti, kavahti hän kuin unesta ja vastasi +kysymykseen, jonka kyllä oli kuullut: + +"Niin, juovuksis minä, olin pahoin". + +"Ettekö muista vähääkään, mitä Juha Trii puhui?" + +"En, en yhtään, tuota". + +"Oliko hän juovuksissa?" kysyi tuomari Tervahaudan Juhalta. + +"Oli!" vastasi Juha empimättä. + +"Joonas Teerelä, oliko hän juovuksissa?" + +"Sitä en voisi vannoa", vastasi Joonas vitkaan, ja hänenkin otsaltaan +tippui kylmä hiki. + +Tuomari oli synkeän näköinen, + +"Matti Matinpoika Teerelä saapi tulevissa käräjissä vastata +juopumuksesta. Saatte mennä kaikki ulos", sanoi ja silmät olivat taas +kiintyneinä Teerelän vaariin. + +Vastaajat ja todistajat lähtivät. Teerelän vaari näytti aikovan sanoa +jotain, mutta kieli ei tehnyt palvelustaan. Horjuen seurasi hän toisia. +Tuomari pudisti päätään kun ovi suljettiin. + +"Lähdetään kotiin", sanoi Joonas ukolle porstuassa. Puhuteltu ei +vastannut sanaakaan, loi vaan vävyynsä kummallisen käsittämättömän +silmäyksen. + +"Tulkaa" uudisti Joonas ja tarttui käsipuoleen. + +Ukko lähti, mutta riisti kätensä irti. Sanaakaan eivät he matkalla +toisilleen puhuneet. + +Kului vähän aikaa. Teerelän Joonaskin oli jo ehtinyt takaisin +Kuppilaan. Taas aukeni tuo suljettu oikeussalin ovi ja asianomaiset +kutsuttiin sisään tuomiota kuulemaan. + +Teerinevan Kustu tuomittiin toisen kerran viinanpoltosta sakkoon. + +Tervahaudan Juhaa ei voitu yhden todistajan todistuksen nojalla tuomita +syylliseksi, mutta nimismies huusi asian toisiin käräjiin, luvaten +hankkia uusia todistajia. + +Eräs kohta pöytäkirjassa oli näin kuuluva: + +"Eläkemies Matti Matinpoika Teerelä ei tietänyt tähän asiaan mitään, +vaikka talokas Joonas Teerelä oli kuullut syytetyn, Juha Triin, edellä +mainitulle kertovan olevansa osallinen Kustaa Teerinevan +viinapolttimoon. -- Matti Matinpoika Teerelä tunnusti olleensa +juovuksissa ja teki sen syyksi muistamattomuuteensa". + +Oli saman päivän ilta. Teerelän vaari makasi hiljaisena tuijottaen +vuoteen lakeen. + +Johanna pudisteli ja tomutti hänen huonettaan ja silmistä tipahteli +tuo'tuostakin kyynelpisaroita. + +"Tuntuuko pistos helpottavan?" kysyi Johanna lähestyessään vuodetta. + +"Vähäsen. Sydänalaani pakottaa niin kamalasti. -- Kumma, kun ihminen +niin äkkiä tulee kipeäksi", puhui vaari. + +"Ettekö halua syödä?" + +"En". + +Johanna istui vuoteen viereen tuolille. Hänen kieleltään pyrki kysymys: +"Teittekö väärän valan?" Mutta Joonas oli ankarasti kieltänyt siitä +sanaakaan puhumasta. Johannaa puistatti. "Tuo tuossa oli hänen isänsä. +Miksi ei Joonas antanut edeltäkäsin ilmoittaa, että hänkin tiesi --? +Kentiesi olikin isä silloin juovuksis, eikä muista asiaa? Siinä +tapauksessa hän ei olisikaan väärin vannonut! -- Kysynköhän? -- Ei +uskalla, kun Joonas kielsi. -- Kumma että hän noin kipeäksi ... ja +sydämessään sanoo olevan pistoksen. Varmaan puhui isä vasten tietoansa, +jonka tähden tuommoiset seuraukset. Voi hirmuista! Voi Jumalani, +Jumalani..." + +Johanna poistui talontupaan tuskasta valittaen ja käski Amalian vaarin +puolelle. + +Kun Joonas tuli kotiin, kuuli hän vaarin olevan edelleen vuoteessa. + +"Kovinhan se koski. Oletko puhunut siitä asiasta hänelle?" kysyi +vaimoltaan. + +"En, sanoithan etten saa mitään kysellä". + +"Se oli sinulta oikein". + +"Sydäntäni pakottaa, niinkuin olisin itse semmoisen työn tehnyt", +valitti Johanna. + +"Sama on minun. Tunnen itseni puolittain syylliseksi, kun en antanut +vaarille ennen tietoa siitä, että olin siellä ikkunan alla +kuultelemas". + +Johannan teki mieli muistuttaa, että "mahdoit seurata minun neuvoani", +mutta asia ei olisi sillä parantunut. Joonas sanoi taas: + +"En luullut hänen sentään vielä olevan noin kurjan". + +"En minäkään. En tullut edes ajatelleeksi koko väärää valaa. Sitä vaan +pelkäsin, että jos hän oli silloin juovuksis, niin ei muista mitä Juha +puhui". + +"Juovuksissa ei hän ollut", sanoi Joonas. + +"Eipä saattanut olla", myönsi Johanna ja kysyi: "Aiotko mennä isän +luo?" + +"Kyllä menisin, mutta mitä minä hänelle sanon?" + +"Koeta kysyä, mitä hän ajattelee kamalasta työstään". + +"Sitä en tee! Ajattelin tosin päivällä kun häntä kotiin toin, että minä +hänen nyt oikein... Mutta nyt olen asiaa paremmin ajatellut. Mikä +oikeus minulla on häneltä salarippiä vaatia? Sovittakoon Jumalansa. +Mutta minun omaatuntoani vaivaa, kun en tullut hänen kanssansa +puhuneeksi ennen kun käräjään menin". + +"Mene nyt kuitenkin häntä katsomaan". + +Joonas seurasi kehoitusta ja lähti. Kun tuli vaarin tupaan, viittasi +hän Amalian menemään pois ja istui itse rahille vuoteen viereen. Ukko +makasi kasvot seinään päin käännettyinä ja näytti nukkuvan. Joonas oli +vähän aikaa ääneti. Toinen ei itseään liikauttanut. + +Ei mitään vastausta kuulunut. + +"Nukutteko te?" uudisti Joonas. + +Ei mitään vastausta. + +Joonas kosketti kädellään vaarin käsivartta ja uudisti vielä kerran: + +"Nukutteko te?" + +Niin kuin seinä, pysyi puhuteltu vastaamatta. + +"Voi sitä sydäntä, sitä sydäntä", huokasi Joonas ja meni pois. + +Kohta kun ovi oli kiini paukahtanut, käännähti vaari ja murahti. + +"Salakuuntelija...! Mutta odota... Ai ai!" + +Pistos alkoi uudelleen. + + + + +XXI. + + +Johannalle oli ukko sairautensa ensipäivänä lausunut arvelun että +huomenna hän jo nousee jaloilleen. Mutta tauti lujitti vain. Se +muodostui yhä vaikeammaksi. Vaari ei ollut juuri koskaan sairastanut. +Sen vuoksi tuntui tämä vielä oudommalle. + +Levottomuus lisääntyi mikäli päivät kuluivat. Kuoleman-uhkakin nousi. +Sitä ei Teerelän vaari ollut vielä ajatellut koskaan. + +Kuolema? Olisko se mahdollista? Kuulinkohan minä että se Juha sanoi...? + +Jumala siunatkoon! Minä en luullut hänen sillä sitä tarkoittavan... + +Kuinkahan minä ... mahdoinko minä olla selvänä? Se Juha sanoi ... ja +tuomari kysyi ... ja minä sanoin... + +Jesus, olikohan se oikein oikea väärä vala? Mitähän siitä pappi +mahtais...? + +Teerelän Matille pappi...! Minä en ole ikänä sitä ajatellut... +Mahtaneeko tuo kuinka kysellä? + +Kamalaa kun hiottaa ja pistää ... ja päätä porottaa ... ja jalkoja +painaa raskaasti. + +Juha sanoi... Mutta olinko minä selvällä? Kuulinko minä sen? Jos sen +papinkin, mutta jos tästä vielä paranee niin se olis vain turha vaiva. + +Sais hiukan nukahtaa... + +Väärä vala ... vala ... väärä vala ... huh huh kun hiottaa... + +Oi Jumala! Tämäkö nyt on omantunnon tuskaa? Minkähänlaista olis +puhutella pappia... + +Kerran Johanna kuuli tämän vaikerruksen. + +"Mitä, haluaisitteko pappia?" kysyi hän ja lähestyi. Sairas säpsähti. + +"Häh?" kysyi neuvottoman näköisenä. + +"Pappiako haluaisitte puhutella?" + +"Kuulitko sinä? En häntä nyt tiedä -- luullakseni vähän horajankin". + +"Mutta, isäkulta, suokaa nyt, että haetaan pappi! -- Ajatelkaa: entä +jos kuolema lähestyy?" + +"Ei sitä nyt tiedä vielä ruveta hätäilemään, jos ei kuolema tulekaan". + +"Voi, Jumala olkoon sielullenne armollinen, kun olette niin paatunut! +Mikä häpeä se on, jos syntinen ihminen murehtii aikanansa tulevaista +tilaansa, ennen kun on myöhäistä. Jumala on itse sanonut, että hän +tahtoo hävetä myös niitä tuomiopäivänä, jotka mailmassa ovat häntä +hävenneet. Isäparka, kun olette paatunut!" + +"Älä nyt huuda". + +"Minä käsken jonkun mennä pappia hakemaan". + +"Olkoon nyt edes huomiseen". + +"Ei, kun te kerran haluatte, niin se pitää tapahtuman jo tänä päivänä!" + +Johanna kiirehti ulos. + +"Ei! -- ei! -- huomenna vaata! Kuuletko Johanna! Minä olen jo parempi. +Voih!" Ukko painui uupuneena sängynpohjaan. + +Joonas lähti heti, sillä hän toivoi appensa mieli-alan muuttuvan +toisellaiseksi ja luuli papin voivan siihen vaikuttaa. + +Kirkkoherran tullessa oli Teerelään jo kokoutunut useita kylänmummoja +katsomaan sairaan ripitystä. Mutta pappi tiesi jo edeltäkäsin, +minkälainen henkilö hänellä oli ripitettävänä ja siitä syystä pyysi +jäädä kahdenkesken sairaan kanssa. + +Mummot lähtivät pahoilla mielin, kun eivät saaneet kuulla kuinka +Teerelän paappa pappia vastaa, tuo vanha syntinen ja jumalaton. + +"Kuinka täällä voidaan?" kysyi rovasti, kun oli jäänyt kahdenkesken. + +"Noo, siinäpähän se, -- minä tulin niin kipeäksi yht'äkkiä, että ... +kyllä se oli vilustumisen tähden". + +Kauan -- tavattoman kauan viipyi sielunpaimen kadonnen lampaan tykönä. +Kukaan ei tiedä, mitä siellä keskusteltiin. Mutta, kun kirkkoherra +vihdoin tuli ja meni talontupaan, oli hän hyvin totinen ja kiireissään, +niin että emäntä tuskin sai hänelle kaksi kahvikuppia tupatuksi. + +Matkalla pappilaan kysyi Joonas: + +"Minun ei tule asiaan mitään, mutta kysyn kuitenkin: mitä piditte +sairaan mieli-alasta?" + +"Pahoin elänyt ihminen", huokasi pappi. Sitten jatkoi: + +"Jos se rupeaa vielä minua kaipaamaan, niin tule hakemaan". + +"Mielelläni", vastasi Joonas, vaan katsahti kirkkoherraan, ikään kuin +aikoen kysyä: "mitenkä ripitys tapahtui?" + +Kirkkoherra käsitti Joonaan tarkotuksen: + +"Minä en voinut antaa hänelle herran ehtoollista. Toivon, että hän +katuu". + + + + +XXIII. + + +Teerelässä kävi ukon sairauden aikana paljon vaimoväkeä sairasta +katsomassa, etenkin sitten kun alkoi liikkua huhu, että Matti-paapassa +oli tapahtunut muutos: synti oli alkanut näyttää synnille, entinen +elämä oli ruvennut tuntumaan karvaalle. Niin pitkälle kuin sinne +taaksepäin katsoikin, näki vain pahojatöitä ja syntiä. Ja sitte kaiken +huippuna väärä vala -- josta ei edes vielä kertaakaan ollut uskaltanut +kenenkään kanssa puhua. + +Kirkkoherran käynnin jälkeen näytti ukon sielunelämään avautuneen tämä +uusi ura. Johanna sen ensinnä tarkalla vaistollaan huomasi. Isä, näet, +silloin tällöin kyseli häneltä uskonasioita. Kerrankin tuli puhe näin +alkuun: + +"Onko sulla kiirettä, Johanna?" + +"Kuinka niin?" kysyi Johanna ja pysähtyi lattianlakaisussa. + +"Minä vaan". + +"Mitä?" + +"Luuletko että minä olen kuolemansairas ... että minä, tuota..." + +Johanna tuli viereen. + +"Jumala yksin sen tietää, isä rakas. Mutta kuinka teidän sielunne..." + +"Sitä minä ajattelinkin". + +"Isä rakas..." + +"Mahtaako näin suurelle syntiselle olla..." + +Johanna rupesi itkemään. Vaari ei liikutukseltaan voinut jatkaa. + +"Kun minä olen niin huono neuvoja, kokematon sellaiseen..." + +"Niinhän sinä ... eikä sulla ole paljo syntiäkään... Sinähän olet..." + +"Älkää isä rakas sanoko. Kaikin olemme syntisiä, vikapäitä Jumalan +edes. Mutta niinhän aina sanotaan että Jumalan armo ulettuu kaikille". + +"Luuletko että minunlaisellenikin... Mitä arvelet?" + +"Minä uskon varmasti sen, rakas isä! Vaikka teidän syntinne veriruskeat +olisivat ne pitää lumivalkeiksi puhdistettaman, sanotaan". + +"Lumivalkeaksi ... lumivalkeaksi..." mumisi vanhus ja kädet rinnan +päällä ristissä tirkisteli vuoteen kattoon. + +Tuli muuan laestadiolainen ukko, vaarin ikätoveri. Sairas kävi +iloiseksi, ojensi kätensä vieraalle ja pyysi istumaan sängyn viereen. +Johanna poistui talonpuolelle ja jätti vanhat kahdenkesken. + +Tämän jälkeen alkoi laestadiolaisia yksi toisensa jälkeen käydä sairaan +luona ja kylä tiesi pian kertoa että Teerelän paapasta oli tehty +"hihhuli". + +Joonas oli ankarasti kirkollinen. Karsain silmin katseli hän kaikkia +lahkolaisilmiöitä, varsinkin laestadiolaisuutta. Usein oli hän +koettanut väittelyä näiden kanssa, mutta ei tullut puoleen. Jäi +sittemmin vain tuomitsevalle kannalle. + +Kun laestadiolaiset nyt alkoivat tiheämmin käydä vaarin luona, teki +Joonaan mieli sulkea heiltä ovi. Hän tunsi ikään kuin jotain rikkovansa +yhteiskuntajärjestystä, kirkkoa, kirkkoherraa ja Jumalaa vastaan, jos +sallisi ukon käännytyksen jatkua ilman vastaanpanoa. Asema oli kovin +kiusallinen. Vaikea oli nostaa julkista taisteluakin sairaan sielusta, +varsinkin kun hän tunsi itsensä kylmäksi ja saamattomaksi muuhun kuin +järkiperäiseen väittelyyn. + +Jonkun aikaa sairastettuaan alkoi ukko parantua. Jo monennen kerran +tarjousi Joonas hakemaan pappia, mutta ukko kielsi. Joonasta harmitti. +Kaikesta näkyi että muutos oli ukossa tapahtumassa. Hän ei enää ollut +vävylleen yhtä töykeä vaan koetti tavotella ystävällisyyttäkin, mikäli +se oli mahdollista vanhalle, paatuneelle miehelle. Joonas ihmetteli +tuon havattuaan. Joskus hän jo yritti keskusteluakin uskonasioista, +mutta siihen osoitti vaari aina tympeätä vastenmielisyyttä. + +Laestadiolaisia kävi yhä useammin sairaan luona. Aina kuin heitä tuli +elähtyi ukko aivan huomattavasti. Keskustelut näiden kävijäin kanssa +olivat ensimmältä salaisia, mutta muuttuivat vähitellen julkisemmiksi. +Uteliaisuudella seurasi Johanna, joka useammin oli tilaisuudessa niitä +kuunnella, mihin suuntaan ukon puhelut menevät. Pian saikin hän +havaita, että vaari oli jo vakaumuksensa löytänyt. Hänestä oli tullut +laestadiolainen. + +Joonaalla oli tämän johdosta aluksi raskas mieli, eikä Johannakaan +iloinnut. Kun isästä olisi tullut "uskovainen", kun hän olisi halunnut +pappia, silloin olisi nuorten mieli ollut hyvä. + +Ukko oli jo alkanut vähin jalkeillakin olla ja kylässä liikkua. +Äskeisten vastenmielisyyksien vaikutelmia oli aika jo huuhtonut +mennessään ja kaikki alkoi taas kulkea tavallista menoaan. + +Eräänä ehtoona kun Joonas ja Johanna istuivat kamarissa, alkoi kuulua +kovaäänistä puhetta tuvasta. + +"Leena on palannut hihhuli-seurasta ja kuuluu siellä toisille sitä +kertovan", sanoi Johanna. + +Joonas lähti tupaan, missä paraillaan kovaäänisesti naurettiin. + +"Mikä nyt?" kysyi hän. + +Leena otti puhuakseen: + +"Minä tässä vaan kerron, että äsken, kun minä menin seuraan, niin +meidän paappa meni edelläni ja kohtas tiellä Tervahaudan Juhan, joka +näytti olevan vähä juovuksis. 'No etkö sinäkin jo palaja syntisiltä +retkiltäs ja rupea kuolemaasi ajattelemaan?' kysyi meidän paappa. 'Joo, +niin olen täs meinannut', sanoi Juha. Paappa otti sen leikiksi, mutta +yhdes ne seuraan tulivat. Nyt minä sitte oikein näin meidänkin paapan +ottavan synninpäästön, niin että nyt saatte uskoa hänen olevan hihhuli. +Kohta, kun meidän paappa tuli pois pöydän äärestä, meni sinne +Tervahaudan Juha. Meitä oli loukos iso joukko suruttomia, jotka heti +rupesima nauramaan. Mutta se Juha meni vain hyvin totisen näköisenä +pöydän ääreen ja pyysi nöyrällä äänellä synninpäästöä. No ei muuta, kun +kädet Juhan pään päälle ja siunattiin niin, niin kalliisti. Toiset ne +hyppelit lattialla ja huusit: Mutta tuskin oli Juha saanut vähän +suunvuoroa, niin se rupesi puhumaan kaikellaisia hullutuksia. Voi +herra, kun me rupesimme nauramaan --" + +"No ole nyt jo vaiti! Siellä te kuljette pilkaten ja rähisten. Mitähän +luulette siitä olevan hyötyä itsellenne? Parasta on, että pysyy +tästälähin kotona", nuhteli Joonas. Toiset edelleen nauroivat. Leena +luuli ettei isännällä niin vakava totuus ollutkaan nuhdellessaan ja +alkoi jatkaa kertomustaan: + +"Se Juha sanoi, jotta --" + +"Enkö minä sanonut, ettei sanaakaan enään siitä asiasta! Kukin on itse +omia asioitaan likinnä. Minä en kärsi ylellistä pilkan tekoa +kenestäkään, kaikis on vähän vikaa. -- Onpa kuin mieskin, Tervahaudan +Juha, jonka sukkeluuksille nauretaan". + +Isäntä pistäysi kamariin. Niin tarkkaan kuuliaisuuteen olivat palveliat +tottuneet, etteivät enään kuiskauksillakaan koettaneet jatkaa äskeistä +puhetta. + + + + +XXIV. + + +Eräänä aamuna oli Joonas kärtyisellä tuulella. Johanna kysyi: + +"Mikä sinulla nyt on?" + +"Eipä juuri ... on vain niin ikävää, kun pitäis lähteä +kuntakokoukseenkin ja metsään. Kun pojat menevät yksin sinne, niin ne +eivät valikoi vähääkään, pilstovat ja hakkaavat haloiksi kauniimmat ja +riukeimmat puut. Kokoukseskin tarvittis olla, kun se kansakoulujuttu on +tullut päätettynä ja nyt on kysymys mihin toimiin ryhdytään sen +toimeenpanemisen vuoksi, valitaan johtokunta ja päätetään mihin koulu +asetetaan. Nyt en tiedä kumpaanko menen, metsään vai kokoukseen?" + +"Ja onhan siellä se ruotivaivaisen asiakin, kun pannaan tähän +meidän ruotiin Mikki-vainajan sijaan uusi. Kyllä sinun täytyy +mennä Saaraleenaa puolustamaan, että se tulee tähän pääsemään". + +"Saaraleenasta minä viis' huolin! Ei se ole meitä kohtaan itseänsä niin +käyttänytkään, että minä olisin velvollinen häntä puolustamaan". + +"Ethän sinä muistele niitä ämmäparan vanhoja syntejä, ethän jo. Se kävi +täällä eräänä päivänä ja pyysi niin hartaasti minun puhumaan sinulle, +että sinä puolustaisit hänen ruotiin pääsemistänsä, ja minä lupasin. +Arveli, että hän tulee vielä itse sinulle puhumaan, mutta kun hän +näytti niin huonolta, niin minä lupasin, että kyllä sinä sen toimitat, +ettei hänen tarvitse itseänsä mäeltä tänne uudelleen vaivata. Kyllä +sinun pitää mennä ja auttaa sitä akkaparkaa vähän". + +"Miks'ei pyydä Nevaluhdan puolustaa itseänsä. Nehän hänen ystäviään +ovat". + +"Mitä Nevaluhta". + +"Ei minun tahdo millään tavalla sopia mennä, pitäis aivan +välttämättömästi päästä metsään". + +"Koeta vakuuttaa miehille, etteivät saa hakata muita kuin huonoimpia +puita tänäpäivänä ja mene itse huomenna". + +"Kyllähän se niin on tehtävä, ei se muuten sovi. En minä juuri halusta +jättäisi koulu-asiaa vieläkään oman onnensa nojaan". + +"Mutta lupaa nyt se, että autat Saaraleenaa, sillä hän on käynyt niin +huonoksi, ettei voi enää mitenkään elättää itseänsä ja muutenkin häntä +pitäis kylän elättää, jos ei ruotiinkaan pääse". + +"Noo, älä nyt. Eikö se Tonttu Sannakin ole vaalis?" + +"Se saattaa vielä itsensä elätellä, kun on vaan tahtoa. Eihän hän voi +tulla kysymykseenkään Saaraleenan edellä, ei jo". + +Harmistuneena sanoi Joonas: "On suorastaan kiusallista joutua kaikkien +asianajajaksi. Saat haaskata puolet aikaasi yhteisiin asioihin ja +sittekin haukut palkaksesi. Tekee monasti mieli heittää hiiteen kaikki +ja vetäytyä yksinomaan kotipuuhiin, kun eivät ne asiat näytä +hitustakaan paranevan vaikka kuinka koittais". + +Johanna ilmaisi myötätuntoisella ääntelemisellä osanottonsa. -- -- -- + +Jälkeen puolisen palasi Joonas parin kokous-toverin kanssa. + +Toinen vieraista oli paksuniskainen kihlakunnan lautamies, toinen +Nenälän isäntä, muuten tavallinen talonpoika vain. + +Vieraat jäivät ovilukkoon luudalla jalkojaan pyhkimään, kun Joonas meni +kamariin ja huusi sieltä: + +"Tulkaa miehet tänne!" + +Vielä pari kertaa sai hän käskynsä uudistaa, kunnes vieraat vihdoinkin +hitaasti astuivat kynnyksen yli. + +"Tulkaa, tulkaa", kehoitteli Joonas, "ottakaa pälssyjä päältänne ja +istukaa. Pankaa piippuun". Joonas nosti tupakkalaatikon pöydälle +samassa viitaten piippuhyllylle, missä puoli tusinaa uusia piippuja +notko-varsineen seisoivat kenaavassa, mukavassa selkänojassaan. + +Vieraat ryhtyivät piippuja lataamaan. + +"Oikein pakkanen", paneskeli Joonas käsiänsä hieroen. + +"On, on oikein", todistivat toiset, piippujen jo savutessa. + +"Ottakaahan edes vähäksi aikaa turkit pois", kehoitti Joonas. + +Miehet estelivät ilmoittaen, että pitää pian lähteä. + +Joonas pöyhähti: + +"No eihän teillä sellainen hätä ole. Pidetään nyt pienet kemut sen +päälle, kun saatiin voitto vihdoinkin. Pälssyt pois! Helkkurin hyvin +kannattaakin nyt ottaa pari kaapsua harjallisiksi. Saakuri mikä rymäkkä +siellä olikin!" + +Miehet eivät kuitenkaan uskaltaneet Teerelän kamaria niin kodikseen +ottaa, että vaatetta päältään olisivat vähentäneet, vaan vakuuttivat +vahvasti, että "kylläpä sitä nyt näinkin istuu". + +Sillä aikaa laittoi emäntä tuvassa kahvipannua tulelle, pistäysi sitten +kamariin asioita kuulemaan. + +"Pääsikö Saaraleena ruotiin?" kysyi. + +"Pääsi se, huomenna saa tulla alkamaan meiltä vuoroansa. Toimita nyt +sille tieto". + +"Olipa se asia, kun akka sai leivän", myhäili emäntä. + +Isäntä oli jo piirongista siirtänyt rommipotun pöydälle ja etsi nyt +paraillaan ryypynmittaa, mutta ei löytänyt ennen kuin emäntä tuli +avuksi. + +"Koulu nyt saatiin", ilmoitti lautamies emäntään katsoen. + +"Vai saatiin nyt, -- olipa se. Mutta kylläpä teillä on ollut siitä +vaivaakin". + +"Joo, kyllä siitä on saanut monta vaivaa nähdä", myönsi lautamies ja +Nenälä sanoi: "Niin on, niin". + +Joonas kukkuroitsi ryypynkupit rommilla ja rupesi sitten puhettaan +leikillä höystäen kehoittamaan toisia ottamaan. + +"Morjens nyt! Tulkaa ottamaan täältä pieni prukosti". + +"Mitäs täs nyt", esteli Nenäläinen ja lautamies arveli, että se on +liikaa, mutta Joonas tuumaili, että eihän yksi ryyppy ole vielä hyvä +alkukaan. + +Emäntä oli juuri tasoitellut sängynpeittoa, kun häneltä pääsi +huudahdus. + +"Herrajee!" + +Ja niin hän riensi tulista vauhtia tupaan. Siellä kiehuva kahvi ryntäsi +pannusta takkakivelle pitäen armotonta melua. + +Miehetkin tirkistelivät tupaan ja istuivat sitte enempiä kehoituksia +odottamatta pöydän viereen. + +"Huhtikuu!" + +"Kippis!" + +"Sama täältä!" + +Kun lasit oli pari kertaa tyhjennetty, näyttivät lautamies ja +Nenäläinen tuntevan itsensä ikään kuin tutummiksi. Eroituksen huomasi +yksin lautamiehen sylkemisessäkin, sillä levollisesti hän trissasi +pikanella-sylkiä uusille karvamatoille, sen sijaan kun hän äsken ei +sylkenyt ollenkaan. Nenäläinen ei viitsinyt piipun kaivamista varten, +enempää kun lautamieskään, nousta ylös periä tulipesään viemään, vaan +kengän-nenään piippujaan kopistelivat joten tuhkat saivat vapaasti +lattiaan levitä. + +Kun emäntä vihdoin kahvia toi, tehtiin plöröä. Turkit olivat silloin jo +auenneet, Nenäläisen lakki painunut hieman takaraivolle ja lautamies +trissasi yhä tiheämpään. Keskustelukin oli jo vilkastunut. Toisiaan +kehuivat mairitellen: + +"Se oli sinun ansios, kun koulu saatiin tänne", kehui lautamies +Joonaalle. + +"Mitäs se mun ansioni oli. Ei hyttysen ääni taivaaseen kuulu. Teidän +äänenne siinä jotain merkitsi, se auttoi". + +"Niin, mutta minä tarkoitan sun puhettas. Sä puhuit saamarin hyvin". + +"Siitä ne viis huolineet olisivat". + +"Kyllä ne huolivat", todisti Nenäläinen ja lautamies vakuutti lujasti: +"Joo'o". Mutta samassa rupesi lautamiehen alla oleva tuoli +arvelluttavasti naskumaan, sillä hän yritti keikutella. Tuoli otettiin +tarkastettavaksi, se oli haljennut pienain kohdalta. Kummasteltiin +sitten, kuinka tuo ainoa kiskottamaton tuoli oli sattunutkin +lautamiehelle, kun kaikki toiset oli jo ennen raudotetut. + +"Kummaa!" ihmetteli lautamies, "kun minä en tahdo muistaa. Kotona +melkein aina istun soutulas ja sitte en muista muuta, kun keikottelen, +niinkuin nytkin, heh! Ei tämä ole ensikerta, kun tuolin särjin. -- +Kumma, ettei Teerelä ole jo itselleen soutulaa laittanut. Sehän nyt on +uudenaikainen ja mukava". + +"Eipä ole tullut laitetuksi". + +"Ja meilläkin on", ilmoitti Nenälän isäntä. + +"Lisätkää voimaa!" kehoitti Joonas puhetta muuttaen. + +"Panehan itsekin, minä luulen, ettet ole pannut ollenkaan", sanoi +lautamies pulloon tarttuen. + +"Ei se pane", todisti Nenäläinen. + +"Kyllä minä -- pankaa nyt te vaan; minä käyn ulkona". + +Joonas meni. Lautamies teki hyvää "punssia" ja Nenäläinen aivan +esimerkin mukaan. + +"Miestä, kun ei uskalla kotonansakaan maistaa, saati sitte kyläs", +paneskeli lautamies. + +"Hm, sellainen on turhaa", sanoi toinen. + +"Pannaan sen kuppiin!" + +Yhdessä kaadettiin Joonaan kuppi rommia täyteen ja naurettiin. Kun +Joonas tuli, maistoi hän heti, arvasi mitä oli tehty, eikä juonut. +Toiset naureskelivat ja naljailivat siitä koko illan. + +Istuntoa jatkui. Pullon pohja alkoi paistaa. Vieraiden kiire poistui. +Uusi pullo tuli sijaan. -- -- -- + +Myöhemmällä pani lautamies pitkäkseen lattialle, ja Nenäläinen kävi +lähentelemisissään ja syleily-yrityksissään yhä vetelämmäksi. + +Silloin Joonas rupesi toimittamaan vieraitaan kotimatkalle. Lautamies +puolittain kannettiin, Nenäläisen käydessä ominvalloin perässä +naureskellen ja pilkkaa laskien. + +Teerelän vaari näki tämän touhun. + +"Tuollainen minäkin ennen olin", itsekseen virkkoi. + +Tuskin olivat vieraat pihasta lähteneet ja Joonas jo kerran ehtinyt +pelkäämään, että siinä kaadutaan, kun Kuppilan palvelustyttö tuli +siihen. + +"Meidän isäntä pyysi teidän tulla kohta meille", sanoi tyttö. + +"Vai niin, mikäs nyt? Minä menen kohta". + +Hän meni. + + + + +XXV. + + +Hyvin hauskaa on, tammipakkasen nurkissa naskuessa, istua lämpimällä +porokivellä selkäänsä lämmitellen. Tämän oli Rupelan Heikki huomannut +myöskin ja siitäpä hänet nytkin tapaamme harmaan mirrin vieressä +istumasta ja katselemasta kädessään olevaa ruununverolappua. Tuon +tuostakin raapasee kynsi korvantaustaa ja hiljainen selittämätön murina +kuuluu. + +"Niin, kynsi nyt päätäs. Olisit voinut olla ostamatta kirkkoreen, jonka +kuitenkin heti uutena juovuksissa särit, niin olis nyt rahaa +veronmaksuun", sanoi emäntä nakellen nenäänsä, polki rukkia ja väänsi +tukevaa hurstinkudetta. + +"Vai niin, sinäkö estit sitä ostamasta -- jopa kyllä! Kuka se oli, joka +sanoi: 'hae isältä rahaa lisäksi', kuka jo?" + +"Täytyihän mun kun näin, kuinka kovin sun teki sitä mieles". + +"Älä valehtele! En minä olisi lopulla halunnut koko rekeä, mutta kun +sinä tahdoit". + +"Mutta kylläpä sä kehtaat valehdella! En minä puhunut aluksi reen +ostoon mitään, kun mies tuli sitä kauppaamaan". + +"Niin noh! Kyllähän minä alussa rupesin kaupasta puhumaan, mutta en +ollenkaan sillä aikomuksella, että ostaisin. Tarjosin piloillani 70 +markkaa, kun se 85:ttä pyysi". + +"Ja sitte ostit, kun mies möi sillä". + +"Kun sinä käskit, muuten en olisi sitä ostanut. Mutta mitäs tuosta nyt +puhutaan; rekeä tarvittiin, kun vanhan reenrauta oli poikki, eikä ollut +seppää saatavilla. Eikä tuosta yhdestä reenostosta nyt talo häviä. +Toista se on, kun sinä vedätät aitasta kaikki jyvät kahvien, ryynien ja +nisujen pantiksi, siitä hävitään". + +"Joko taas siitäkin! Eikö sulle itselles maistu kahvi ja ryynipuuro +yhtä hyvältä kuin mullekin? Kyllä sinä ainakin osas saat siitä +viljasta. Ja kaikkiko jyvät minä sillä tavalla panen menemään? Eikö +mitään syödäkään? Ja viethän aina, kun kaupungis käyt, tynnyrin ja +puolitoista, kerrallaan. Mitä sinä niistä kotiin tuot? Sanoppas!" + +"Rahaa, ja -- --" + +"Joo'o, rahaa se Heikki tuo! Entäs vielä?" + +"No viinaa, mutta kyllä sinä siitäkin osas saat. Ja tuodaan sieltä aina +kaikenmoisia muitakin tarpeita, joita tarvitaan, mutta en minä +milloinkaan aja omaisuuttani mihinkään turhiin". + +"Soo, soo, -- etkö milloinkaan rahataskuaskaan hävitä?" + +"Älä kiusaa! Ei se nyt niin usein tapahdu, että siitä aina kannattaa +puhua. Muistele vaan ja tee tiliä, kuinka monta makkaraa ja juustoa +olet heittänyt Saaraleenan reppuun, pussinjuoksuttamisen palkaksi". + +"Miks'et vie heti riihestä saatuas kaikkia jyviä kaupunkiin, etten minä +saisi pussittaa?" + +"Mitä sitten syötäisiin?" + +"Kas, nyt puhui pussiin! Äsken sanoi, että minä ne kaikki pussitan ja +nyt niitä jo kuluu syömälläkin, ha haa! Sinä olet hyvin tarkka, +nahjusparkani, huomaamaan mitä puhut". + +"Älä hauku, muutama! Kyllä minä tiedän, kuka talosta enimmän osan +tuhlaa ja tiedän myöskin, mitä puhun". + +"Se tuhlaa, jolla on! Ei sulla ole ollut mitään". + +"Aina sinä sen rikkautes vedät, mutta kyllä olet sen jo monikertaan +syönyt ja pussittanut. Sen sanon vaan, että kahvipannun lyön +kuudentuuman rautanaulalla seinään". + +"Lyö vaan! Sittepähän saadaan nähdä, kuka ensimäisenä irti kiskoo". + +"Sen teen huomispäivänä". + +"Tee kohta". + +"Ei, huomenna vasta. Nyt menen kylään". + +"Kuppilasta verorahaa hakemaan". + +"Mitä sun siihen tulee? Itse mä asiani vastaan". + +"Ei mitään, mutta mene nyt kerrankin hakemaan rahaa Teerelän paapalta". + +"Älä pistele". + +"Mitä pistelemistä se on?" + +Heikki lähti ulos. Hetkisen kumpanenkin kinaansa maisteli, mutta +tavallisuuden mukaan pian unohtivat. + +Kuppilan isäntä oli tasapuolisimpia vanhoillaanolijoita. Hän ei esim. +kansakoulua vastustanut, vaan pikemmin puollusti. Teerelän Joonasta +piti hän kunnon miehenä ja heistä oli tullutkin jonkullaiset ystävät. +Vävynsä asumapuuhia katseli hän sitävastoin vihaisin silmin ja usein +muistuttelikin tälle huolimattomuuden ja laiskuuden suurista virheistä. + +Tähän aikaan oli Kuppilan isäntä sairastanut rintatautia ja arveltiin, +ettei hän enää kauan voi elää. Tuosta Rupelan Heikki jo monasti +sydämessään piti iloa, sillä appensa kuoleman jälkeen tiesi hän +saavansa periä kelpo omaisuuden. + +Kuppilaan tultuaan tällä kertaa ilmoitti Heikki asiansa vasta hyvin +pitkien venyttelemisien perästä. Sen kuultuaan, mietiskeli appi-ukko +ensinnä vähän aikaa synkän näköisenä ja lähetti sitten Teerelän +Joonasta noutamaan. + +Kun Joonas tuli, nojaili Kuppilan isäntä vuoteen laidalla, hyvin kipeän +näköisenä. + +Rupelan Heikki istui tuolilla ja imi vahvasti vaskihelaista piippuaan. + +"Hyvää ehtoota", tervehti Joonas tullessaan. + +"Jumal'antakoon", äännähti sairas. + +"Iltaa", murahti Heikki, neuvottoman näköisenä mulauttaen. + +"Pane piippuun ja käy istumaan", kehoitti isäntä. Joonas totteli. + +Siinä juteltiin nyt kaikellaista, mutta Heikki otti osaa keskusteluun +hyvin vähä. + +Hetkisen kuluttua nousi Kuppilan isäntä heikkovoimasen tavalla ylös +sängystä ja käveli huoneen nurkassa olevan vanhanaikuisen kaapin luo, +avasi sen oven ja veti esiin laatikon, joka näytti olevan täynnä +papereita. Ison aikaa selailtuansa, löysi hän vihdoin erään käärön, +jonka luuli oikeaksi. + +"Katsoppas Joonas, ovatko nämä velkakirjat tämän vävymiehen? Minä +luulen, että ne ovat, mutta en ole oikein varma", sanoi isäntä, +ojentaen käärön Joonaalle. + +Heikki rykäsi ja alkoi silmäillen lukea kattolautoja. + +"Kyllä nämät näkyvät olevan", ilmoitti Joonas vähän ajan kuluttua, kun +suurella vaivalla oli saanut selvän huonosti kirjoitetuista papereista. + +"Onhan niitä seitsemän?" kysyi sairas taas. + +"Joo", vastasi Joonas. + +Isäntä pani laatikon pois ja oven kiinni sekä kävi vuoteelle istumaan. + +"Ota ja laske, mitä ne tekevät yhteen summaan korkoineen", käski. + +"Jos minulla on edes lyijykynä? On se, näemmä", sanoi. + +Joonas alkoi laskea. Toiset miehet olivat silläaikaa hyvin hiljaa, +Heikki piiputteli ja kakasi kurkkuaan silloin tällöin. + +Laskeminen kesti kauan. + +Vihdoin nousi Joonas ja rupesi piippuun panemaan. + +"Joko nyt laskit?" kysyi Kuppilan isäntä. + +"Jo". + +Heikki liikahti levottomasti istuimellaan. + +"Nämät tekevät yhteensä korkoineen tuhat yksisataa kolmekymmentäkaksi +markkaa ja kahdeksantoista penniä", sanoi Joonas. + +"Vai jo se on niin paljo", äännähti Heikki, imi muutaman savun ja sanoi +sitte: "Se velka se kasvaa kuin synti. Minä aioin jo viime syksynä sitä +lyhentää, mutta en ole malttanut myödä jyviä, kun ne ovat niin alhaises +hinnas. Ja eipä se appivaari taida niin kipeästi rahoja tarvitakaan, +sitäkin olen meinannut". Hän vähän naurahti ja raapasi korvajuurtaan. +"Pitää sitä ruveta lyhentelemään", sanoi ja muljautti sivuilleen. + +"Joo'o", äänsi Joonas. Mutta hän tiesi aivan hyvin, että Heikki puhui +sellaista jota ei ajatellut. + +Puheenainetta alkoi puuttua. Joonaalle kävi äänettömyys tuskalliseksi. + +"No Kuppilan isäntä", virkkoi vihdoin, tarttuen puheaineesen, joka +sattumalta mieleensä muistui, "hyyräättekö nyt ylikerran kansakoululle? +Tämänpäiväises kokoukses päätettiin asettaa koulu meidän kylään, tänne +teidän saliin, koska olette sen luvannut hyyrätä. Huomenna tullaan +siitä kauppoja hieromaan". + +"Hoo, vai jo se koulu nyt vihdoinkin ... noo, en minä sitä nyt +vastaankaan juuri ole". + +"Paljonko vaatisitte hyyryjä?" + +"Saadaanpa nyt nähdä, kuinka mä hänen mietin". Ukko puheli +vastahakoisesti ja näytti muuta ajattelevan. + +"Kyllä sitte tulee tähän taloon elämää, niin ettette saa öitänne +nukkua", innostui Heikki omalta kannaltaan kuvaamaan. + +"Lapset kulkevat koulus ainoastaan päivällä, eivätkä yöllä. Yököt öisin +lentelevät, päivin piilossa pysyvät; lapset päivin oppimassa, öisin +unta ottamassa". Joonas lainasi tilaisuuteen sopivan vastauksensa +Länkelän Ensimäisestä Lukukirjasta. + +Taas seurasi äänettömyys. + +Joonas alkoi huomata, että hänen läsnäolonsa oli liikaa, jonkatähden +lähti pois, jäähyväisiä sanoen. + +Heikki oli jo vähän pelännyt, että appensa panisi Joonaan kirjottamaan +velkakirjaa siitä summasta, jota hän tällä kertaa oli lainaksi +pyytänyt. Tilansa paljon helpottui, kun Joonas pani kamarin oven +jälkeensä kiini. Puhe ei tahtonut sittenkään alkuun päästä, jonkatähden +kamarissa vallitsi tyven hiljaisuus, jota ainoastaan pesävalkean rätinä +hiukan häiritsi. + +"Mikähän siihen on ollut syynä, että velkasi ovat vaan enentyneet?" +virkahti appi vihdoin ja silmäili vävyään. + +Tämä teki neuvottomia liikkeitä. + +"En tiedä, tahtoo olla niin huonot ajat, että --" + +"Sinun ei sovi aikoja syyttää, ei ne sen parempia ennenkään olleet. +Katso tuota lankoas, katso jo. Hänelle jäi iso velka silloin, kun talon +sai ja ihmiset sanovat, että on jo kelpolailla sitä maksanut". + +"Hänellä on parempi talo kuin minulla", tuumaili Heikki. + +"Turhia loruja!" väitti sairas ja nousi kiivaasti sängyltä. "Turhia +loruja, sanon minä! Rupelas elettiin ennen helposti ja isäntävainaja ci +milloinkaan ollut rahanpuuttees. Mutta te tuhlaatte ja jakelette +omaisuutenne laukkuryssille ja porvareille koristuksia ja muita +turhuuksia ostaessanne. Helvettiin semmoinen elämä! Teistä tulee ennen +pitkää maantien kerjäläisiä". + +Ukko oli lähestynyt pöytää ja kokoili siitä äskenmainituita +velkakirjoja. + +"Tuota", yritti Heikki sanoa, "akka se on, joka tuhlaa". + +"Akka!" matki toinen. "Minä tiedän kyllä, että hänellä on hyvä taipumus +siihen, mutta koska olet sinä koettanut järjellisillä keinoilla +vastustaa hänen turhamaisuuttaan? Luulenpa, että et milloinkaan, vaan +riitelette ja soimaatte toisianne ja sen ohessa harjaannutte yhä +pahemmaksi tuohon vikaan. Toinen paha vika vaivaa myös sinua samoin +kuin ämmääsikin ja se on laiskuus. Luulenpa, että ette ole kumpanenkaan +tehnyt kunnon päivätyötä sen jälkeen, kun Rupelaan menitte. Häpeä +sellaisille laiskureille! Ilmaiseksi saitte talon ja nyt jo tuommoinen +velka". + +Heikki kuulteli vaieten. + +Tuli räiskyi vielä pesässä ja lattialle lenteli kuumia poukkoja. +Kuppilan isäntä katsahti tuleen päin ja näytti tekevän äkkinäisen +päätöksen. Hän pudisti kädessään olevat velkakirjat myttyyn, lähestyi +uunia ja viskasi paperit sinne. Tuli poltti ne ahnaasti, ikään kuin +peläten, että niitä voitaisiin vielä pois temmata. Mustana kartena ne +pysyivät jonkun hetken haamullaan ja hajosivat hitaasti, juuri kuin +varmana siitä, ettei heitä enään semmoisina voida käyttää. Appi loi +vävyynsä halveksivan katseen samalla nähdäkseen, minkälaisen +vaikutuksen hänen työnsä toiseen teki. + +Vaikka Heikki oli kaiken aikaa kiinteästi katsovinaan lattiaan, seurasi +hän kuitenkin tarkalla silmällä ukon liikkeitä. Nähtyään, että paperit +viskattiin pesään, liikahti hän, mutta asettui kohta entiseen +asemaansa, kun huomasi, että toinen loi katseensa häneen. + +"No siellä ne nyt ovat", sanoi appivaari ja näytti olevan valmis +vastaanottamaan Heikin kiitoksia. Heikki kohotti hitaasti päätänsä. + +"Velkakirjat, -- missä?" kysyi hän venyttäen ääntänsä ja ollen +olevinaan, aivan kun ei olisi koko asiasta mitään tietänyt. + +"Pesässä! Minä poltin ne". + +"Mitä varten te ne poltitte?" kysyi Heikki, nyt vasta näyttäen jotain +kummastuksen oireita. + +Taisi jo katumus välähtää Kuppilan isännän mielessä, mutta sitä ei hän +tahtonut toiselle näyttää, vaan päätti koettaa kurittaa +kiittämättömyyttä sananruoskalla. + +"Minä ajattelin", alkoi hän tyynellä äänellä puhua, "että taidatpa sinä +vastakin ehtiä tekemään maksettavia velkoja, kun tästä minun pääni +kaatuu jos nimittäin sinä ikänä kykenetkään velkoja maksamaan, jota +kovin epäilen". + +"Sitäkö varten te nyt nuo velkakirjat poltitte, että saisitte noin +haukkua?" kysyi Heikki. + +"Häpeä, kun kehtaat tuommoisia puhua, vaikka nyt taasen lahjoitin +sinulle kaksitoistasataa markkaa. Saisitpa olla edes hiukan kiitollinen +sen edestä". + +"Eihän se ollut täyteen kaksitoistasataa?" + +"Eikö? No minä annan sen täyteen, että saat verorahan. Minua hävettää, +jos vävyltäni otetaan elukoita takavarikkoon ruununverorästistä". Ukko +meni kaappinsa luo ja toi sieltä kahdennentoistasadan täyteen. + +"Heh, tuos' on". + +Heikki otti rahat. + +"No, kiitoksia paljon nyt ensiksi", sanoi hän, "kyllä minä maksusta +murheen pidän, kun täs nyt ehdin vähän alkuun pääsemään. Minulle tulee +keväällä iso tervahautakin". + +Heikki näkyi aikovan sovittaa riitaa lupauksilla. + +"Mitä sinä maksusta turhia lörpöttelet, kun tiedät, ettei sitä nyt enää +vaaditakaan ja itsekin olet varma siitä, ettet koskaan tule niitä +maksamaan. -- Iikalle ei tästä asiasta tarvitse mitään puhua, kyllä +hänkin tulee talosta osansa saamaan. -- Mutta mene nyt jo! Tottahan +jotain työtä on kotonas, -- kun olet kokopäivän kylässä. Minuakin +rupeaa jo niin väsyttämään, että täytyy mennä sänkyyn". + +"Kiitoksia paljo nyt", murahti Heikki ja lähti. Ukko ei tietänyt +varmaan kiittikö vävy lahjan vaiko haukkumisen edestä, tuskin tiesi +Heikki sitä itsekään. + +"Kyllä siitä parista tulee ennen pitkää maantien kerjäläisiä, mutta +eläessäni en anna heille enää penniäkään -- muutamat kiittämättömät +laiskat!" mietiskeli appiukko yksin jäätyään. + +Heikki käveli hyvin rivakasti kotiinsa päin. + +"P----n äijää, kun kehtas haukkua", murisi itsekseen. "Mutta se oli +saakelin kumma, kun se ne velkakirjat poltti! -- Vaikka ei se nyt +paljon ollut, että hän sen teki, kyllä Iikka enemmän saanut on kun +meidän ämmä! Kumma se vaan oli, kun se kitupiikki, tuota... Mitä se +mahtoi sillä kuriitella kun Joonaan sinne laittoi; kun kerta polttaa +meinas niin mitä lempoa niistä laskea? Mutta se taisi vain pelätä, +ettei polttaisi muiden velkakirjoja, kun ei se osaa, äijäpaha, yhtään +kirjotusta, ei enempää kun täs minäkään. -- Jos täs pahat päähäni +panen, niin saa poika mennä kouluun kun kasvaa, niin että tällaisis +asiois edes toimeen tulee... + +"Nyt olen velaton mies! Ämmä saa keittää kahvipannun harjallisiksi, ja +-- peru kun olis vähä viinaakin!" + + * * * * * + +Kotiin tultuaan pistäysi Joonas kamariin, missä Johanna oli jo +puhdistanut äskeisiä jälkiä sen verran, kun sitä näin lyhyessä ajassa +ehti. + +Lankomiehen raha-asiain tila oli saattanut Joonaan miettimään +omiansakin. Hän alkoi selailla muistikirjaansa, sekä tehdä numeroita +pienelle paperilapulle. + +Johanna tuli lapsi sylissään sisään. Pienoinen kykeni jo omin voimin +epävarmoja askeleitakin ottamaan. Johanna istuutui pöydän viereen ja +otti käteensä sanomalehden. Tyttö alkoi sitä heti vaatia. + +"Ei, ei, isä piiskaa!" varoitteli äiti. + +"Ä-- --ä-ä-ä" huusi tyttö, yhä vakinaisemmin vaatien sanomalehteä. + +"Ei, ei!" vakuutti äiti, pitäen lehteä niin kaukana, kun käsi ulettui. + +Joonas lopetti laskentonsa ja katseli hymyillen riitelijöitä. + +"Eikö äiti anna Maijan lukea? Tule isälle!" kehoitti Joonas tyttöä, +kohottaen käsiään lasta kohden. Maija päästi raikuvan ilohuudon ja +alkoi pyrkiä isän syliin. Hänen tahtonsa täytettiin heti. Mutta +sanomalehti ei sittenkään unhotuksiin jäänyt, vaan pieni itsepintainen +kirkui ja kurotti yhä käsiään sitä kohti. + +"No no! Maiju repii sen, poppaa!" puheli isä. Äiti nauroi. + +"Kas täällä!" huomautti isä ja antoi tytölle taskukellonsa, pitäen itse +peristä kiinni. Nyt unohtui sanomalehti, tyttö sai tarpeeksi tekemistä +kellosta. + +"Mitä sinä nyt laskit?" kysyi Johanna. + +"Enpä juuri mitään. -- Ai, ai, tyttö, sinä lyöt kelloni mäsäksi" + +Äiti nauroi; tyttö nauroi myös ja heilutti kelloa. + +"Älä vaan lyö rikki!" varoitti äiti. + +"Ää-ää-ääte!" + +"Sinne se nyt taas tahtoo", sanoi isä, kun tyttö rupesi sylistä pois +pyrkimään. + +"Ääte", matki äiti ja otti lapsen. + +"Pidä kiinni niistä vitjoista, ettei se lyö kelloa rikki", varoitti +Joonas. + +Tyttönen oli taas tyytyväinen, päästyään äidin syliin ja näytti +unohtavan kaikki ympärillä olevat, askaroidessaan kellon kanssa. + +"Mitä siellä Kuppilas nyt oli asiaa?" kysyi Johanna. + +"Arvaapas!" + +"Mitä sitten?" + +"Minua haettiin laskemaan korkoja veljes velkakirjoista". + +"Kuule! Oliko paljokin velkoja?" + +"Niitä oli korkoineen lähes kaksitoista sataa. Isonlainen summa, tehty +niin lyhyes ajas, eikä ole sillä mitään päällepäin näkyvää tullut". + +"Voi ihmeellistä! Talon saivat ilmaseksi tavaroineen". Kumpanenkin +näytti miettiväiseltä. Kotvan kuluttua sanoi Joonas: + +"Kun tulin kotiin, aloin laskea, millä kannalla ovat omat asiamme. +Sillä minä oikein todella hämmästyin Heikin velan suuruutta". + +"No paljonko?" + +"Minä vaan laskinkin, kuinka paljon olen saanut maksetuksi velkaa". + +"Kuinka paljon, en minä ainakaan muista?" + +"Eihän sitä ole niin paljon tullut maksetuksi, kun olis muuten sopinut +ja tarvinnut, -- ainoastaan vähän toista tuhatta markkaa ja korot. +Mutta meiltä on nyt myös mennyt niin paljon kartanon korjauksiin ja +muihin asumisiin, että ehkä tulevaisuudes, kun ei enään ole niin suuria +menoja, saamme vähän joutuisammin velkaa maksetuksi. Ei sitä nyt +sentään enää olekaan kuin vähän kolmattatuhatta". + +"Kyllähän me sen maksetuksi saamme, kun ei vaan enene niinkuin Heikin +ja Miinan". + +Kääntäen puhetta toisaalle, virkkoi Joonas nololla äänellä: + +"Jopa olet saanut tämän huoneen siivotuksi". + +"Vähän; mutta ei lattia lähdekään ilman pesemättä, eikä loimetkaan". + +Joonas hyhkyi ja kuulteli hämillään. Johanna jatkoi: + +"Kyllä tuokin on mies, kun kehtaa vetää itsensä niinkuin rakko. Ja +tuommoinen lautamieheksikin pannaan". + +"Mistäpä niitä toisenmoisia saadaan. Kaikki isännät osaavat punssia +tehdä", arveli Joonas. + +"Sivistyneitä mukamas", möhisi Johanna, "ja sinä kun annoit vielä +toisen pullon, kun yhden olivat tyhjentäneet". + +"Mikäs auttoi! Eihän sitä viitsinyt muuten olla". + +"Mitä juopoista tarvitsee huolia. Olisit vaan antanut olla ilman ja +istua niinkauan kun olis hyvättänyt; tottapa joskus olisivat pois +menneet". + +"Kuka sitä semmoista viitsii". + +"Miks'ei", nauroi Johanna, mutta siinä oli jo helpottavampi sävy. +Joonas virkkoi: + +"Kun ei sitä viinaa tarvitsisikaan tuoda tuttavia varten, niin en ikänä +toisi. Itse en sitä kaipaisi, mutta kun sitä täytyy pitää seuraa". + +"Mitä tuollaisestakin seurasta on iloa, kun nuokin olivat?" nauroi +Johanna. + +"No ei mitään", sanoi Joonas pitkään ääntänsä venyttäen ja happamesti +hymyillen. "Mutta jos ei niiden viinasuolta täytä, niin ne haukkuvat". + +"Onhan se sinne päin", myönsi Johanna. "Kun isäni ennen, ja niinkuin +köyhemmät nytkin vielä, ryyppäävät paljasta paloviinaa, niin sanotaan +kohta, että ne ovat juoppoja. Nyt nuo 'komiat' ovat ruvenneet taitamaan +valmistaa 'punssia' kahvista ja rommista, niin se muka ei olekaan enää +häpeällistä juomista, vaan jotain siistimpää. Mutta sama sika se on +juoppo, josko se juopuu paloviinalta, rommilta tai konjakilta". + +"Niin onkin. Se on ihmeellistä kuinka se meidän vaari on voinut niin +lakata ryyppäämästä. Ei hihhulien kirkkokuri ainakaan siinä mene +liikoihin, kun ne vaativat ehdotonta luopumista viinasta. Ei meidän +paapankaan jumalisuus olisi muuten ainakaan pennin arvoinen". + +"Niin, varkaan vala ja juopuneen jumalanpalvelus ovat yhtäläiset. Mutta +tottahan uskostansa saakin voimaa". + +"Hm", pani Joonas syvissä mietteissä. Sitte hän jatkoi vitkaan: "Siihen +väkevänpuoleen menee meiltäkin paljo rahaa vuodes. Kun senkin panis +velan eteen, niin aina lyhenis". + +"Tottahan lyhenis!" + +"Kun minä pääsisin kuntalaisteni keskuudes niin hyvään arvoon, etteivät +he paheksuisi, jos en aina tänne tultaissa olisikaan viinapullo kouras, +niin minä heti muuttaisin sen tavan. Mutta jos minä nyt rupeaisin niin +tekemään, etten antaisi ryyppyjä, niin varmaankin alkaisivat minua +sanoa kitsaaksi, tikkukynneksi, täinnylkijäksi ja miksi hyvänsä, +vieläpä hihhuliksikin. Kadottaisin monta hyvää ystävää, joista en halua +luopua". + +Johanna sanoi: + +"Enhän minä nyt muuten tuosta niin paljoa välitä, jos annatkin muille, +kun et vaan rupea itse kovin..." + +"Jumala varjelkoon!" huudahti Joonas. + +Tyttö alkoi lattiaan pyrkiä, jonka vuoksi keskustelu loppui, kun +molemmat vanhemmat alkoivat sen kanssa leikkiä laskea. + + + + +XXVI. + + +Eräänä sunnuntaiaamuna tuli Teerelän sanomalehtien joukossa kirje +vaarille. + +Joonas käänteli ja tutkisteli sitä kaikin puolin, arvaillen mistä se +tuli. + +"Mistäpäin kirje on tullut?" kysyi Johanna, joka juuri tuli tupaan ja +uteliaana otti pöydältä käteensä Uuden Suomettaren. + +"Se on vaarille", sanoi Joonas. + +Nyt vasta tuli Johanna kirjeen suhteen uteliaammaksi. "Vaarille?" kysyi +hän huudahtaen ja meni katsomaan kirjettä. + +"Oliskohan Villeltä?" arveli vähän ajan kuluttua. + +"Varmaan!" päätti Joonaskin nyt, "mene sinä viemään sitä isälles". + +"Etkö sinä? Mene nyt", ehdotti Johanna. + +"En minä oikein ... hän on niin kummallinen, se ukko, ettei puhu +minulle juuri mitään. En tiedä tuleeko se jostain sitkeästä +sydän-vihasta, vai mistä. Sillä vaikka hän nyt on olevinaan +herännytkin, niin yhtä hyvin hän karttaa ja kammoo minua, ikään kuin +syntiä, enkä minä luulisi hänelle mitään pahaa tehneeni, josta olisin +tuommoista kohtelua ansainnut", Joonas kiihtyneenä puhui. + +Johanna kuunteli harmistuneena. Näytti siltä, että hän aikoi sanoa +jotain, mutta jätti sen kuitenkin tekemättä. Joonaan odottavista +katseista voi myös huomata, että hän luuli Johannan jotain sanovan, kun +sitä ei tullut, jatkoi hän: + +"Etkö sinä tiedä, mikä on syynä isäukkos kummalliseen käytökseen minua +kohtaan? Jos hän ensiaikoina vihas minua pyrintöjeni tähden, niin miksi +hän nyt vieläkin sen tekee, kun kyllä näkee, etten minä taloa niiden +kautta häviöön saata? Vieraan kaltainen väli hänen kanssansa myrkyttää +koko elämäni ja sitä pidän naapurienkin silmissä suurena häpeänä, kun +he kyllä näkevät, että meidän välimme on kaikkea muuta, paitsi +ystävällinen. Olen monasti koettanut saada hänen kanssansa jostain +asioista keskustella, mutta aina hän välttää ja pakenee". + +"Minä luulen, että hän pelkää sinua", arveli Johanna. + +"Pelkää!" huudahti Joonas. "Miksi? Olenhan nyt, erittäin viime aikoina, +ollut hänelle niinkuin... Ja mitä entisiin riitoihin tulee, niin ne +ovat jo ainakin minun puolestani aikoja sitten unohdetut. Ei, se on +mahdotonta että hän minua pelkää. Mutta jotain heillä on minua vastaan, +niin ukolla, kun Heikilläkin. Heikki on tuskin kaksi kertaa avannut +meidän tuvanovea sen jälkeen, kun muuttivat Rupelaan". + +Johanna sanoi: + +"Mene nyt sinä isän tupaan ja koeta ruveta puhumaan hänelle näistä +asioista. Sovintoa riitaisten välille ei tule milloinkaan, jos ei +toinen alistu niin paljoa, että rupeaa toiselle sitä ehdottamaan". + +"Olet oikeassa", tunnusti Joonas, "mutta kyllä minä olen siitä varma, +etten saa puheisiini ukolta minkäänlaista vastausta". Vähän aikaa vaiti +oltuaan jatkoi vielä: + +"Taitaa hän vihata vielä sen käräjäasian tähden. -- Mutta jos niin on, +niin sitten ei hänen heräämisellään ole ainakaan perustusta", Joonas +arveli. + +Joku tuli ulkoa ja ilmoitti, että Rupelan isäntä meni vaarin tupaan. + +"Mutta minä menen nyt sinne", sanoi Joonas, "en ole pitkään aikaan +saanut tavata heitä yht'aikaa". + +Hän lähti. Monen kaltaisia mietteitä risteili päässä, miehen mennessä +appensa tupaa kohti. Kun hän astui sisään, näytti jonkullainen hämminki +valtaavan Heikin ja ukon. + +"Hyvää päivää", sanoi Joonas. + +"Jumal'antakoon", sanoi ukko ja hivutteli sormiensa nenillä pöytää, +jonka vieressä istui. + +"Päivää", murahti Heikkikin ja tirkisteli ikkunasta ulos. + +"Tässä olis teille kirje", lausui Joonas antaen kirjeen ukolle, joka +vitkaan otti sen ja katseli sitä kummastellen. + +"Mistähän se tulee?" kysyi. + +Joonas oli istunut penkille. + +"En tiedä", viime mainittu vastasi, "avatkaa nyt se, että saadaan +nähdä". + +Ukko näytti hetkisen mietiskelevän. Kentiesi arveli hän, josko antaisi +kirjeen Joonaalle luettavaksi, taikka lähtisikö muualle ottamaan siitä +selkoa. Pian hän kuitenkin teki päätöksensä. + +"Tuos on", sanoi, ojentaen kirjeen Joonaalle. "Lue sinä, en minä siitä +kuitenkaan mitään ymmärrä". + +Heikki oli koko ajan istunut hiljaa ja enimmäkseen tirkistellyt +ikkunasta ulos. Nyt hän äkkiä kopeloitsi lakkaristaan piippunsa ja +tulppasi sen täyteen navetantakaisia isänsä tuohipöntöstä. + +Joonas repi kuoren auki ja katsahti ensimmäisenä kirjeen alla olevaa +nimeä. + +Toiset odottivat uteliaasti, saadakseen kuulla, mistä kirje tuli. + +"Tämä on Villeltä", virkkoi Joonas. + +"Hoo!" äännähti ukko. "No mitä se nyt kirjoittaa?" + +"Vai saa sieltä Kakolastakin kirjeitä lähettää", ihmetteli Heikki. + +"Onko se itse sen kirjoittanut, vai taitaakohan se?" kyseli ukko. + +"En luule, että hän itse on tätä kirjoittanut, tuskinpa hän osaa". + +Joonas luki: + + "Tässä lähestyn teitä minun isäni näillä muutamilla rariilla + ja tietä annan minun elämästäni, että se käy hyvin pitkäksi + täs kolkos kivimuuris ja sentähren olen anonut itteni Siperiaan, + sillä minä meinasin, jotta siälä ei ole niin paha olla kun + täällä. Ja minä meinasin, että jos sieltä kotoa sopis mullen + vähä rahaa lährättää. Minä olen kuullut toisilta fangiilta, + jotta siälä kotona on asiat aivan toisin päin muuttunut, kun ne + silloon oli, kun minä tänne lährin. Olen kuullut, että Niemelän + Joonas on sisarella miehenä, ja jotta se on nyt koko taloos + isäntänä, ja että te isä oletta syytingillä. Minä en tohri + toivoakaan, että minua varten olis talon lunastukses pantu + mitään rahaa kasvolle, eli minulle mitään perintörahaa määrätty, + mutta minä rukoilen nöyrimmästi, että panisitta nyt minulle eres + vähän rahaa, kun pitää kuukauren päästä lähteä matkustamaan + Siperiaa kohti. Ja nyt jättelen teidän hyvästi iäksi, teidän + isä ja sisar ja sen mies ja velii Heikin. Voikaa hyvin toivoo + kolkossa vankeudessa oleva poikanne + + Vilhelmi Teerelä". + +Tämän jälkeen oli kirjeessä osoite, jonka mukaan piti rahat ja +vastineen lähettää. + +Kun kirje oli luettu, istuivat kaikki kolme vähän aikaa hiljaa, kukin +kannaltaan sen asiallista sisältöä miettien. + +"Vai Siperiaan nyt on itsensä anonut", lausui Heikki, yhä ahkerammin +piippuaan imeskellen. Joonas käänteli kirjettä kädessään, ikäänkuin +jotain luettavaa siitä vielä etsien. Ukko oli laskenut molemmat +kyynäspäänsä polviaan vasten ja nojasi päätään käsiinsä, Joonas +tarkasteli häntä salavihkaisilla silmäyksillä ja näytti odottavan, että +ukko rupeaisi jotain puhumaan. Vihdoin nosti viime mainittu päätänsä ja +kasvonsa näyttivät vaaleanharmailta. + +Joonas huomasi sen. + +"Hänellä on sentään sydän", ajatteli Joonas, eikä katkaissut vieläkään +hiljaisuutta, vaan odotti, että ukko rupeaisi puhumaan. + +"Mistähän hänelle nyt sitten lähetettäisiin rahaa?" sanoi ukko viimein +ponnistetulla äänellä ja näyttäen todellakin epätietoiselta, mistä +noita rahoja pitäisi saada. Samassa vierähti silmästä helmeilevä pisara +poskelle, mutta likainen luiseva kämmen sen siitä heti korjasi. + +Joonas oli kummastuksissaan vanhuksen mielen liikutuksesta, mutta +närkästyi hieman tämän kysymyksestä rahojen suhteen. + +"Mistäkö rahoja?" virkahti hän tavallista korkeammalla äänellä. "Eihän +se ole teidän asianne murehtia siitä, mistä hänelle rahoja pannaan, se +on minun velvollisuuteni; olenhan hänelle velkaa hänen kokonaisen +perintö-osuutensa". + +Ikäänkuin kavahtaen väärin tehneensä, sanoi ukko: + +"No niin, mutta onkos sinullakaan nyt rahoja varalla tätä tarvetta +varten?" + +"Jollei ole, niin täytyy hankkia; se on minun velvollisuuteni". + +"Ei niitä tarvitse hänelle kaikkia lähettää, juo se ne kumminkin", +tuumaili Heikki. + +Ukko ja Joonas iskivät häneen yht'aikaa tuikean silmäyksen, mutta +Heikki se istui vaan huolettomana, kädet taskuissa ja yksitoikkoisena +luki lattianrakoja. + +"Koska hän sitte saa perintönsä, jollei nyt? Siperiasta ei hän enää +milloinkaan tule sitä pyytämään", lausui Joonas. + +Ensikerran tämän kohtauksen ajalla katseli ukko nyt pitemmältä vävyään, +ja noiden harjaksen tapaisten ripsien alta loisti kiitollisuus, vaikka +muuten ei ollutkaan niin helppo lukea tunteita niistä silmistä. + +"Kyllä kaksisataa markkaa liiaksikin riittäisi sille juomarahoiksi", +tuumaili Heikki taas hyvin totisen näköisenä ja pullautti ilmaan +kiehkuran harmaata kessun-savua. + +"No kenellä olisi sitten sydäntä omavaltaisesti omistaa hänen +perintönsä, joka nykyään nousee 800 markkaan?" kysyi Joonas. + +"Kylläpä meitä on perijöitä", arveli Heikki viattomasti hymyillen. + +"Se on ihan sopimatonta ja laitonta", sanoi Joonas päätänsä ravistaen, +"että me menemme häntä elävänä itsevaltaisesti perimään, silloin kun +hän kentiesi hyvinkin kipeästi itse omaisuutensa tarvitsee; se olisi +ikään kuin Juudaksen kauppaa, vai mitä vaari arvelee?" + +"Kyllä se niin on", vastasi tämä totisesti. + +"Mutta yhtä hyvin", jatkoi Joonas puhetta, "koska ei hän näytä +ollenkaan tietävän, että hänellä on täällä kasvamassa niinkin iso +rahasumma, niin minä ehdotan, että lähetämme hänelle nyt aluksi vaan +pienemmän summan, vaikkapa sen kaksisataa markkaa, ja ilmoitamme +rehellisesti hänelle kuinka suuri hänen perintönsä on. Vaatikoon hän +sitten, jos tahtoo, koko summan itselleen lähettämään; kyllä kuukaudes +on vielä niin paljo aikaa, että kirjeet ehtivät edestakaisin kulkemaan. +Jos hän sitte lupaa lopun omaisuudestaan meille perinnöksi, niin +saatamme sen hyvällä omallatunnolla jakaa; taikka jos hän sen vaatii +itselleen lähettämään, niin on se lain ja oikeuden kannalta katsoen +hänen käteensä toimitettava viimeiseen ropoon asti". + +Joonas odotti, että Heikki tuohon jotain vastaisi, mutta niin ei +tapahtunut. Ukko ei myöskään virkannut sanaakaan, vaan istui hiljaa ja +silmäili toisinaan salavihkaa Joonasta, sekä näytti olevan tunteiden +vallassa. + +Ei Joonas huomannut appensa mielenliikutusta. Senpä vuoksi hän tältä +kysyi: + +"Mitä arvelette?" + +"Minä arvelen, että kyllä se niin on tehtävä kun sinä sanot", vastasi +ukko. + +Seurasi vähän aikaa kestävä äänettömyys, jonka ajalla Joonas rupesi +miettimään, että nyt olisi ehkä sopiva aika raottaa sitä vieraaksi +tekevää sulkua, joka häntä ja noita toisia eroitti. + +"Hyvät ystävät", alkoi hän sanoa, "minulle rupeaa käymään kovin +rasittavaksi tämä tämmöinen olo ja elämä, kun me, jotka olemme niin +läheisiä, olemme kuin vieraita toisillemme". Heikki ja vaari +liikahtivat hiukan levottomasti. + +Joonas jatkoi: + +"Mieleni on paha kun näen usein, kuinka te molemmat kartatte minua. +Vaarikin käy niin harvoin meillä, Heikistä puhumattakaan. Minä ainakin +luulisin, että joka ihmisellä on halua käydä joskus istahtamaan ja +entisiä aikoja muistelemaan syntymäkotinsa penkeillä. Vaikka ei Niemelä +mun syntymäkotini olekkaan, käyn usein siellä ja olen aina sieltä +palattuani, ikäänkuin vuotta nuorempi. Muuten on kyläläisilläkin meistä +hyvin paljon puhuttavaa tämänkin asian tähden. Meidän pitäis saada tämä +jollain tavoin korjatuksi". + +Heikki rykäsi ja sanoi: + +"Etpä sinäkään ole käynyt meillä, niin en minä ole viitsinyt tulla +teille". + +"Sehän on aivan toinen asia, käydä kyläs taikka entises kodis. Jos vaan +sinä olisit useammin tullut meille, niin kyllähän minäkin puolestani +olisin voinut..." Joonas vastasi. + +"Taitaapa olla", myönsi Heikki, "mutta minä olen ajatellut, että kun +sinä olet ruvennut niiden komiain ystäväksi, niin et taida enää paljoa +tämmöisistä huolia. Sen vuoksi en ole pakannut joukkoon. Lienenkö sitte +väärin käsittänyt". + +"Komiain ystäväksi", matki Joonas. "Älä sinä puhu aina niin +pistelemällä. Eihän meillä ole kumpasellakaan oikeus määrätä +toisellemme, kenenkä kans saamme seurustella, eli ketä pitää +ystävänämme". + +"Enpähän minä niin paljoa ystävistä välitäkään, vähä niistä on hyötyä". + +"Etkö siis tahdo kanssani sovintoon käydä?" + +"Miks'ei, en suinkaan minä vihata pyydä, enkä ole vihannut tähänkään +asti". + +Joonas rupesi nyt puhumaan ukolle: + +"Eikö meidänkin sopisi...?" kysyi. + +Ukko lepäsi vielä käsiensä nojaan kyyristyneenä. + +Vastausta ei kuulunut. Vävy luuli tuon äänettömyyden vielä +vihollisuuden osoitukseksi ja hämmästyi. + +"Mutta sanokaa, mistä syystä olette niin äänetön ja vastaamaton?" kysyi +Joonas melkein huudahtaen ja siirtyi lähemmäksi ukkoa. Nyt nosti +viimemainittu päänsä. Kaikki merkit todistivat, että hän oli itsensä +kanssa taistellut kovan taistelun. Peläten, että toiset hänen +liikutuksensa huomaisivat, kiirehti hän sanomaan: + +"Muistin tuossa Villeä ja ajattelin kuinka kurjas tilas se mahtaa +olla". Mutta omituisesta hätäilemisestä voi huomata, että tuossa tuli +pieni, vaikka hyvin peitetty hätävalhe. + +Hajamielisenä katsahti vanhus ympärilleen. Joonas huomasi kyllä ukon +häiriön, ja uskoi täydellisesti sen syntyneen tämän itse selittämästä +syystä. Katsoen velvollisuudekseen osoittaa jollain tavalla +osanottavaisuuttaan, sanoi Joonas: + +"Kyllä se tosiaankin on hirmuinen kohtalo, kun ihmisen täytyy koko +elämänsä viettää vankeudes". + +Taas seurasi äänettömyys. + +"Niin, mitä sanotte äskeiseen kysymykseeni?" Joonas kysyi puolittain +nöyrästi ja vaateliaasti. + +Ukko havahti kuin horroksista. + +"Ei minulla tietääkseni ole sinulle mitään vihaa, mutta ... en tiedä +kuinka sitä on tullut niin olluksi", vastasi hämillään. + +"No, jollei siinä muuta ole, niin lyökäämme sovinnonkättä ja eletään +ystävinä tästälähin!" lausui Joonas innokkaasti, ojentaen kättä ukolle. +Viimemainittu otti vastaan tarjotun käden ja koki hymyillä, mutta se +kävi väkinäisesti. Epäileväisesti ja hiljaa hän sanoi: + +"Annatko sinä minulle anteeksi kaikki, mitä olen sinua vastaan +rikkonut?" Loppulauseessa sortui ääni. + +"Kaikki!" vakuutti Joonas huudahtaen. Hän jatkoi vielä: "Olkoon tämä +kätteleminen nyt välillämme ikuisen sovinnon solmuna. Koettakaamme +ymmärtää toisiamme tästälähin". + +"Noo, johan se niin on", sanoi ukko, nähtävästi vain sanoakseen jotain. +Mutta ajatus kierteli muilla aloilla ja kielen päällä näytti pyörivän +vielä tärkeätä sanottavaa, -- niin tärkeätä, että sen ajatteleminen +häntä oikein vapisutti. Vaan katsahdettuaan Heikkiin ja huomattuaan, +että tämä uteliaisuudella häntä tarkasteli, pudistelihe hän ikäänkuin +vilussa ja samassa näytti tuo kieleltä ulos pyrkivä sana kadonneen. + +Joonas tuskin huomasi tätä. Hän astui nyt Heikin luo. + +"Ja me Heikki, lyökäämme veljesten kättä!" tarjosi hän. + +"Noo -- lyödään vaan, en minä joukaan tahdo riidellä, en jo", vastasi +Heikki, tapansa mukaan hyvin vitkaan tarttuen Joonaan käteen. + +Ukko katseli myhäillen, sanaakaan virkkaamatta langosten käden lyöntiä, +mutta vaikea oli noista ryppyisistä kasvoista huomata, josko se oli +täydellisen onnen ja tyytyväisyyden hymyilyä, vaiko jotain muuta. + +Joonas oli iloisella tuulella. + +"Mennään nyt meidän tupaan ja juodaan pienet harjalliset", ehdotteli +hän naurahdellen. + +Heikkikin oli toisellainen kuin ennen. + +"Mitäpäs tässä nyt", esteli hän, "minun pitäisi jo mennä, kohta on +keski kirkon-aika". + +"Ei meidän tarvitse kirkon-aikaa meidänkään tuvas millään +jumalattomuudella viettää; tämä itsestään on jo Jumalan mielen jälkeen +oikein, että veljekset keskenänsä sovinnossa asuvat", selitti Joonas. + +"Samahan tuo on, mennään vaan, onhan siitä jo aikaa kulunut kun teillä +kävin. + +"Senpä vuoksi! Mutta mikä siihen on ollut syynä kun olet niin visusti +pysynyt pois?" + +"Niinpä sitä on vieraannuttu. Olen myös luullut, että sinä kannat +jotain vihaa minua kohtaan ja, niin kun äsken jo sanoin, sulla on niin +paljo niitä isoja tuttuja, että..." + +Joonas nauroi. + +"Kylläpä sulla on ollut luuloja! Mutta pankaa nyt paappa vaatetta +päällenne ja tulkaa mukaan". + +Melkein vihaisesti ärähti ukko: + +"En minä tule. Jumala varjelkoon minua enään viinaa ryyppäämästä!" + +Heikki purskahti vallattomasti nauramaan: + +"Ha ha haa, vanha juoppo!" + +Merkillinen ilme kasvoilla katsahti isä polkkaansa. + +"So, so!" varoitti Joonas, "älä pilkkaa isääs. -- Tulkaa vaan vaari, +eihän meidän ole pakko ryypätä. Juodaan kahvia". + +Ukko mietiskeli. + +"Jos tuota sitte..." sanoi ja lähti. + +Heikki hohotteli vielä: + +"Ha, ha, kylläpä se olis maailman kumma, jos te kuolemaanne asti +pysyisitte ryyppäämätönnä --" + +"Älä nyt kovin -- taidatpa sinäkin tulla vielä huomaamaan, mihin se +sinua vie". + +Kun ukko tuon lausui, olivat miehet jo tupaan menossa. Joonas ja Heikki +astuivat edellä vierekkäin. Kun viime mainittu kuuli isänsä lauseen ja +huokauksen, sanoi hän pilkaten: + +"Kylläpä rakkaat veljet antavat synnin päästön, jos joskus rikkookin". +Hän pisti kielensä suusta ja katsoi veitikkamaisesti Joonaasen, +ikäänkuin toivoen tältä kannatusta ilveelleen. + +"Te saatte kärsiä vainoa ja pilkkaa omilta lapsiltannekin minun +tähteni", mutisi ukko itsekseen aivan yksinkertaisesti ja rauhallisena. + +Joonas katsahti nuhtelevaisesti Heikkiin. Viimemainittu, joka nyt +todella näytti olevan mielissään lankonsa ystävyydestä, ei näin hevin +tahtonut sitä kadottaa, vaan poistaen ivan huuliltaan, pisti piipun +hampaisiinsa, rykäsi ja alkoi katsella ylös, oliko taivas pilvessä. + +Kun miehet astuivat tupaan, oltiin siellä hiukan ällistyksissään. Ukko +ja Heikki olivat hämillään ja käyttäytyivät ihan vieraan tavoin, juuri +siitä syystä, että he aavistivat talonväen pitävän heidän tuloaan +omituisena. Pelastuakseen renkien tutkivista silmäyksistä pujahtivat he +mielellään kamariin. + +Joonas palasi vähän ajan kuluttua sieltä tupaan ja sanoi Johannalle: + +"Keitä nyt kahvia". + +Iloisesti vastasi Johanna: + +"Tietysti. Mutta mistä se kirje tuli?" + +"Ka kun en lähtenyt huomata sanoa, -- se tuli Villeltä. Tule itse +katsomaan". + +Joonas palasi miesten luo. Heikki oli jo hyvin siellä perehtynyt ja +katseli seinillä olevia kuvia. Joonaan tultua kysäsi hän: + +"No, ensi viikollako se kansakoulu nyt alkaa?" + +"Niin, ensi viikolla". + +"Saatiin se tänne meidän kylään". + +"Saatiin se vihdoinkin". + +"Kyllä sinne nyt maksaakin vähän mielummin, kun tulee omaan kylään. + +"Niinkö luulet?" nauroi Joonas. + +"Niin minä luulen; näkeehän edes mitä siellä tehdään ja mihin rahojansa +panee", tuumaili Heikki. + +"Onpa tuo niinkin", myönsi Joonas. + +Vaarikin sekautui puheesen: + +"Kyllähän se koulu muuten olis kun ei siellä opetettaisi lapsille niin +paljon kaikkia turhanpäisiä mailman viisauksia", hän tuumaili. + +Heikin teki mieli ivata, mutta ei Joonaan tähden uskaltanut. Joonaalla +oli taasen halu ruveta järjellisesti ukkoa vastustamaan. Mutta katsoen +velvollisuudekseen pysyttää äskeistä sovintoa voimassa niin paljo kun +mahdollista, jätti hän ukon mietteineen rauhaan. + +Johanna tuli ja alkoi lukea Villeltä tullutta kirjettä. Nähtyään, että +veli oli anonut itsensä Siperiaan, valahti kyynel poskelle. "Vai +Siperiaan se veli raukka..." Sisar itki. + +Ukko näki, miten Johannan sydäntä liikutti. + +Hänen kyynäspäänsä vaipuivat taas polvia vasten ja kasvot peittyivät +käsiin. Joonas muuttui entistä totisemmaksi. Mutta Heikki sanoi: + +"Mitä siitä surraan, työmies on palkkansa ansainnut". + +"Niin, niin, mutta hän on kuitenkin meidän veljemme!" muistutti +Johanna. + +"Noo, vaikka", intti Heikki, mutta jätti sitte siihen. + +Kirkonaika oli jo hetkestä ohi mennyt, kun Heikki vasta lähti kotiinsa +Teerelästä, vakuuttaen Joonaalle, että tämän pitäisi ehtoommalla tulla +heille. + +Vaari pysyi koko ajan jotenkin harvapuheisena. Omaan tupaansa mentyään +istahti raskaasti pöydän viereen tuolille ja voihkasi: + +"Oi jumala, kun ei tuo asia mielestäni katoa, se ikään kuin polttaa +sydänalustaani. Nyt olin juuri tunnustamaisillani sen Joonaalle, mutta +oli tuo Heikkikin ja se ei ymmärrä mitään... Minä en saa muuten rauhaa, +ei tunnu auttavan veljienkään anteeksianto, ei... Jumala yksin tietää +kuinka se mua vaivaa..." + + * * * * * + +"Minun on nyt niinkuin suuri taakka hartioiltani poistettu", lausui +Joonas, jäätyään Johannan kanssa kahden kesken kamariin. "On ollut niin +ikävää kun vihamiehinä on täytynyt toisiaan kohdella näin läheisten. -- +Mutta se vaari näytti niin hiljaiselta ja surulliselta, etten ymmärrä +mikä hänen oli; taisivat ne Villen terveiset koskea". + +"Varmaankin", arveli Johanna. Mutta taas näyttäysi hänessä tuo +kummallinen salaperäisyys, jota Joonas oli hänessä jo joskus ennenkin +huomannut, ukosta keskusteltaessa. + +"Mitä sinulla on salattavana?" kysyi Joonas + +Johanna vähän säikähti. + +"Salattavaa!" huudahti vikkelästi. + +"Niin, sinä näytät semmoiselta kun olis sinulla joku asia sydämmelläs", +vakuutti Joonas. + +Johanna oli hetkisen vaiti, sanoi sitten. + +"Minä tiedän sen asian, mutta isä on kieltänyt sinulle sanomasta. Älä +viitsi sitä udella. Kyllä hän sen sanoo vielä sinullekin". + +"Mikähän erinomainen asia se on?" ihmetteli Joonas. + +"Kyllä sinä sen vielä tietää saat. Kumma, ettet osaa sitä jo aavistaa". + + + + +XXVII. + + +Vihdoinkin alkaa aikakausien välinen taistelu kertomuskentällämme +asettua ja myrskyävät intohimot löytää uomansa. Minkä kuohuva elämä on +tuominnut väistymään, se aikansa taisteltuaan hiljaa ja meluttomasti +vaipuu lepomättäälleen. Mikä elää, sitä vie vauhti eteenpäin mielessä +ainainen edistymisen halu. + +Kansakoulu, josta monta katkeraa ja myrkyllistä ajatusta oli +kylänmiesten kesken lausuttu, oli vihdoinkin alottanut toimensa. +Oppilaita siellä oli runsaasti. Monet, jotka olivat kiivaimmin vastaan +taistelleet, antoivat poikainsa mennä kouluun ja lakkasivat siksi +ajaksi siitä pahaa puhumasta. Toiset kyllä jatkoivat pilkkojaan ja +vihojaan, mutta nyt enempi suukovun yllyttäminä, kuin todellisesta +taisteluhalusta. + +Koulu sellaisenaan toi uutta elämää kylään. Iltasin ilmestyi +takkapieliin joka talossa koululukujaan lukevia lapsia, jotka ajan +tavan mukaan kovaäänisesti täyttivät tuvat lukumelullaan. Omien lasten +lisäksi olivat etäisemmät koululaiset sijoitettuina asumaan +koulukylään. Siten useissa taloissa oli 5-6 kortteerimiestä. Yhden osan +illasta ne lukivat. Mutta runsas joutoaika pitkinä puhteina riitti +hyvin muuhunkin, kylänjuoksuun, myöhemmin illalla tupaleikkiin. +Talvi-iltoina kuului kylän raiteilla raikas-ääninen lapsimelu. Sieltä +se makuuajan lähestyessä siirtyi tupiin. Miesväki puhdetyönsä silloin +työnsi syrjään ja juttu koulupoikien kanssa alkoi. Moni nuori mies +näinä iltoina kivitaululla kirjottelemaan oppi koulupoikien opastamana. +Sadunkerronta oli koulun kera kylässä uudistunut, sillä pitäjään eri +puolilta tulleet pojat toivat uusia mukanaan. Näinä iltapuhteina niiden +juttelu luisti. Se kävi laatuun naisten kehrätessäkin. Ja kun vihdoin +makuulle käytiin ja tulet sammuivat, vielä silloin sai joku uuden +satunsa alkaa. Herkin korvin vuoteissaan sitä kuuntelivat miehet ja +naiset, kunnes yksi ja toinen kuorsaten ilmoitti lakanneensa +seuraamasta. + +Ne olivat tuoneet mukanaan kylään uutta ja miellyttävää, nuo +koululapset. Vaikka joskus tekivät "pahaakin", ei Suhjalan kylässä +yleensä koulua vastaan vihaa haudottu. Koululla edelleen oli monta +periaatteellista vastustajaa, mutta vilkas lapsielämä näissä koulun +luomissa uusissa muodoissa heitäkin ikään kuin pehmitti. + +Teerelän perheessä olivat suhteet sitten viime sovintoillan pysyneet +hyvinä. Vaari ja Heikki kävivät tiheästi Teerelän tuvassa ja Joonaskin +koetti pitää huolta vastavuoroista. Sovinto näytti muodostuneen +vakavaksi kahden puolen. + +Heikki ja Miina jatkoivat kyllä kotoisia taisteluitaan. Mutta niitä +paeten Heikki sangen usein pistäysi Teerelään. Vaimoansa vastaan piti +hän, tämän syyttämistuulelle joutuessa, jonkullaisena puollustuksena +sitä, että häh kävi Teerelässä ja oli Joonaksen kanssa väleissä. + +Sanoaksemme senkin: Saaraleena oli päässyt ruotiin johon oli pyrkinyt. +Nyt hän kaikkialla kehui Teerelän Johannaa parhaaksi emännäksi mitä +Suhjalassa oli. Kutka muistivat entisiä, ne nauroivat, mutta myönsivät +monet toki Saaraleenan puheessa perää olevan. + +Villeltä oli tullut heti vastaus ja kiitos rahakirjeestä. Oli pyytänyt +lähettämään vielä 200 markkaa, joten hän saisi puolen perintö-osastaan. +Loput testamenttasi tasan veljen ja sisaren lapsille, "muistoksi +onnettomasta enosta ja sedästä joka viinan ja hurjan luonnon tähden +joutui elävänä haudatuksi", kuten kirjeessä sanottiin. Hänen pyyntönsä +lisä-rahalähetykseen nähden oli heti täytetty. Mutta vaari sairasti +usein ja vanheni nopeasti. Hän oli entisestään enää varjo vain. Poissa +oli luonteen tulinen kiukku, poissa terhakka väittelyhalu. Kumaraan +painui niska, hitaammaksi kävi askel. Vähä hän puhui, usein istui ja +suurta virsikirjaa luki, virrenvärssyjä ja raamatunlauseita laususkeli. + +Tämän ohella tuntui siltä, kuin hän olisi päivä päivältä siirtynyt +lähemmäksi Joonasta. Melkein aina kun tupaan tuli, isäntää kysyi. Mutta +kun puheisille sattui, kävi vaiteliaaksi toisinaan, toisinaan taasen +asettui kuin lapsen kannalle... -- -- -- + +Oli muuan ilta. Joonas palasi pari päivää kestäneeltä matkalta. Heti +tupaan tultuaan sai kuulla, että vaari oli sairastunut vuoteenomaksi ja +oli useita kertoja häntä kysellyt. Joonas meni pihatupaan. + +"Jopa olet tullut!" huudahti Johanna, joka oli vaarin tuvassa, eikä +tiennyt Joonaan kotiin saapumisesta. + +"Johan viivyinkin kokolailla", vastasi Joonas ja astui vuodetta kohti. + +Ukko jo raotti esirippua. + +"Olet vihdoinkin tullut", sanoi hän. + +"Noin kipeäksikö nyt olette...?" kysyi Joonas. + +"Niin olen, minä olen nyt kovin kipeä". + +"Jokohan kuolema lähestyy?" + +"Tiedä, hyvin tämä nyt kummalta näyttää, ei taida kuolemakaan enää +kaukana..." + +"Eipä sitä tiedä", sanoi Joonas ja istui. + +Oli vähän aikaa hiljaista. Ukko veti usein henkäyksiä niinkuin olisi +aikonut jotain sanoa. Käänsi vihdoin päänsä äkkiä Joonaasen päin ja +ojensi kättä. + +"Joonas", sanoi, "anna mulle kätes". + +Johanna aikoi lähteä huoneesta, vaan isänsä kielsi: + +"Älä mene Johanna, ole vaan täällä. Kyllä sinä tiedät jo entisestään +tämän asian". + +Ukko hengitti raskaasti ja rupesi sitten puhumaan. + +"Oi hyvä mies. Nyt vasta saatan sinulle ilmoittaa, että minä -- silloin +kun tiedät, tein tahallani -- väärän valan, sen Tervahaudan Juhan +puolesta. -- Minä kyllä muistin kaikki, mitä hän yöllä minulle kertoi, +mutta sokeuteni saattoi minun semmoiseen työhön. Minä en osannut +aavistaa näitä -- seurauksia. Ja kun minä vielä rupesin väittämään, +että sinä valehtelit!" -- Hän pudisti kovasti Joonaan kättä. "Voitko +antaa minulle ikänä anteeksi tätä rikosta? Sinä yksin tiedät kuinka +ehdollinen se oli. Kaikki muut ihmiset luulevat, että minä olin silloin +niin juovuksis, etten voinut muistaa koko asiaa. Annatko anteeksi?" +Ukko katsoi rukoilevin silmin Joonasta. + +Tämä oli kummastunut ja liikutettu. + +"Annan kaikesta sydämestäni, mutta sopikaa siitä asiasta Jumalan +kanssa". Joonaan silmissä kiilui kyyneliä. + +"Jumalan anteeksiannosta olen varma, kun vaan sinä ... sillä veljeni +ovat minulle monasti vakuuttaneet ja nyt, kun sinä sen vielä vakuutat, +niin saan rauhan. -- Ja sinä annat?" + +"Varmasti". + +"Sitten on rauha tunnollani..." Ukko pani kädet ristiin rinnalleen ja +lepäsi kauan silmät ummessa. + +"Kiitos että vapautit". Vanhus katsoi Joonasta kirkkain silmin ja +hymyili. + +Johannakin pyyhki kyyneliä silmistään. + +"Enkö saa noutaa pappia luoksenne?" kysyi Joonas. + +"Älä huoli siitä. Täällä on monta kristiveljeä, jotka voivat lohduttaa, +jos hätään tulen. Mutta nyt on minun sydämelläni lepo, täydellinen +lepo. Minun on niin hyvä olla, hyvä..." + +Johanna aikoi sanoa jotain kehoittaakseen pappia hakemaan, mutta +silmäyksellään kielsi miehensä häntä puhumasta. + +"Hyvä olla ... hyvä..." + +Nuoret katselivat kyyneleet silmissä vanhusta, jonka huulet yhä +kertosivat sitä samaa ja raottuneista silmistä tirkisteli onnellinen +hymy. + + + +***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TEERELäN PERHE*** + + +******* This file should be named 39859-8.txt or 39859-8.zip ******* + + +This and all associated files of various formats will be found in: +http://www.gutenberg.org/dirs/3/9/8/5/39859 + + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License available with this file or online at + www.gutenberg.org/license. + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation information page at www.gutenberg.org + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at 809 +North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email +contact links and up to date contact information can be found at the +Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit www.gutenberg.org/donate + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For forty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/39859-8.zip b/39859-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..db831f1 --- /dev/null +++ b/39859-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..32be3a2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #39859 (https://www.gutenberg.org/ebooks/39859) |