diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 39034-8.txt | 8714 | ||||
| -rw-r--r-- | 39034-8.zip | bin | 0 -> 143538 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 8730 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/39034-8.txt b/39034-8.txt new file mode 100644 index 0000000..39084e1 --- /dev/null +++ b/39034-8.txt @@ -0,0 +1,8714 @@ +The Project Gutenberg EBook of Rahaa, by Victoria Benedictsson + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Rahaa + Romaani + +Author: Victoria Benedictsson + +Translator: Salme Setälä + +Release Date: March 4, 2012 [EBook #39034] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAHAA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +RAHAA + +Romaani + + +Kirj. + +ERNST AHLGREN [Victoria Benedictsson] + + +Suomentanut Salme Setälä + + +Otava, Helsinki, 1916. + + + + +ERNST AHLGREN. + + +Victoria Benedictsson (synt. Bruzelius), ruotsalainen naiskirjailija, +joka käytti kirjailijanimeä _Ernst Ahlgren_, eli vv. 1850-88. +Jouduttuaan jo nuorena naimisiin häntä paljoa vanhemman postimestari +Benedictssonin kanssa hän alkoi v. 1884 esiintyä kirjailijana, +julkaisten romaaneja ja novelleja, joihin oli saanut aiheet Skånesta. +Hänen kirjansa ovat raittiita, terveitä tosielämän kuvauksia, joissa +kirjailija terävällä psykologisella silmältä ja karaistulla +elämänymmäryksellä käsittelee olevia oloja. Hänen teoksistaan +mainittakoon novellikokoelmat "Från Skåne", "Folklif och +småberättelser", romaanit "Pengar" (joka nyt ilmestyy suomennettuna +nimellä "Rahaa"), "Fru Marianne", "Modern", näytelmät "Den bergtagna", +"I telefon" sekä yhdessä kirjailija Axel Lundegårdin kanssa kirjoitettu +"Finalen". Loppuikänsä hän oli hyvin kivulloinen ja päätti itse +päivänsä Kööpenhaminassa. Hänen kuolemansa jälkeen Lundegård julkaisi +hänen jälkeen jättämät teokset "Modern" ja "Berättelser och utkast" +sekä hänen kirjeisiinsä perustuvan elämäkerran, "Victoria Benedictsson, +sjelfbiografi ur bref och anteckningar". -- Meillä on _Helmi Krohn_ +julkaissut teoksen nimeltä "Siipirikko, Ernst Ahlgren kirjailijana ja +ihmisenä", joka erinomaisen mielenkiintoisella tavalla esittää +onnettoman kirjailijattaren elämäntarinan. Tässä teoksessa luemme m.m. +seuraavatkin Ernst Ahlgrenin kirjailijaluonnetta kuvaavat sanat: + +"Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänen +omasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hän +kirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hän +nousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itse +on murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaan +siksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suuren +rakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleen +sentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuoleman +huumausta vastaan." + + + + +I. + + +Kylässä oli ainoastaan yksi katu, jos sitä saattoi tällä nimellä edes +kunnioittaa, sillä se oli aivan yksinkertaisesti vain kapeanpuoleinen, +kivittämätön ja huonosti hoidettu tie. Toisella puolella seisoi +rinnatusten viisi, kuusi kehnoa rakennusta, toisella näkyi muutamia +talonpoikaistaloja niin pitkän välimatkan päässä toisistaan, +että niiden väliin jäi tilaa sangen isolle puutarhalle. Nämät talot +olivat kylläkin kunnioitusta herättäviä leveine riveineen ja +säännöllisine neliöineen, mutta ohikulkijaan ne tekivät varsin +epäystävällisen vaikutuksen, sillä ne seisovat kaikki selin, s.o. +niiden ulkorakennukset olivat tien puolella. Ainoastaan yhdessä kohtaa, +missä portti oli jätetty auki, saattoi nähdä pihalle, jossa ei +ainoatakaan elävää olentoa liikkunut, paitsi kanaperhe, joka kuljeskeli +ja kuopi olkia. + +Oli ollut kylmä ja sateinen kesä; nyt se olikin jo lopussa. + +Kädet työnnettyinä ahtaaksi käyneen palttoon taskuihin kulki nuori +tyttö katua pitkin. Hän näytti iloiselta ja reippaalta: käynti oli +vailla kaupunkilaisnaisen sipsuttelevaa viehkeyttä, liikkeet olivat +pikemmin huolettomat kuin keskenkasvuisen pojan. Suruttomasti hän tutki +taivaan harmaita pilviä, nähdäkseen tulisiko taas sade. Senjälkeen hän +avasi matalan tuvan oven ja astui eteiseen, joka oli juuri niin suuri, +että ovet töin tuskin sivuuttivat toisensa. Hän avasi seuraavankin oven +soittokellon mielettömästi rämistessä. + +Tämä oli kylän ainoa sekatavarakauppa, ainoa paikka, josta sai ostaa +tupakkaa, kahvia ja sokeria. Oikea hökkeli sitä paitsi -- matala, +pimeä, savuttunut -- täynnä epämääräistä harmaanpaperin, suovan ja jos +jonkin hajua. + +Nuori mies seisoi kauppapöydän takana, kyynärpäät pöytää vasten +nojautuneina ja pää painuneena kirjan yli. Hän näytti yhtä valoisalta +ja ystävälliseltä kuin puoti oli pimeä ja ikävä. + +Nuoren tytön astuessa sisään oikaisi hän itseänsä ja kumarsi. Hän oli +varsin kaunis. Vaalea tukka oli aaltomainen, kiiltävä kuin silkki ja +suoraan ylöspäin kammattu. Iho oli naisellisen vaalea, eikä sellaisia +sinisiä silmiä kuin hänellä ollut kellään muulla. Älykkäisyyttä loisti +silmälasien takaa, mutta koko kasvojen ilmeessä oli jotakin painostavaa +ja suun ympärillä hempeä piirre, joka hyvinkin helposti olisi voinut +muuttua synkkämielisyydeksi. Hänessä ei ollut mitään uljuutta, ei +miehekkyyttä; hän muistutti tainta, johon valon puutteessa puhkeaa +valkeita lehtiä vihreiden asemasta. + +Kenenkään mieleen ei helpolla pälkähtänyt sanoa epäystävällistä sanaa +Aksel Möllerille. Hänen katseessaan ja ryhdissään oli aina jotakin +selittämätöntä, ikäänkuin anteeksi pyytävää. Jokainen tunsi ehdotonta +sääliä -- eikä hän kuitenkaan ollut sairas, ei vanha eikä köyhä. + +Yksinpä Selma Bergkin hillitsi vaistomaisesti poikamaisia liikkeitään +puhuessaan hänen kanssansa. + +"Minä en aio tehdä kauppaa," sanoi Selma astuen kauppapöydän luo, "minä +tahtoisin vain pyytää teiltä jotakin." + +"Minultako?" toisti Aksel Möller iloisesti ja heikko puna kohosi hänen +poskilleen. + +Selma tuli hämilleen. He olivat kyllä tavanneet toisensa pappilassa +muutamia kertoja, mutta tämä oli kaikessa tapauksessa kauhean +tungettelevaista. Aksel Möllerin arkuus tarttui häneenkin ja hänen +sormensa alkoivat hermostuneesti leikkiä nuorakerästä irtaantuneella +päällä. + +"Rikhard on kertonut, että teidän äitinne isällä on koko joukko setänne +piirustuksia ja luonnoksia." + +Silmälasien takana alkoi loistaa, tuo katse merkitsi jonkinlaista +hiljaista myöntymistä. + +"Minä tahtoisin ... oi, minä olisin niin kiitollinen, jos tahtoisitte +pyytää äidinisäänne... Minä olisin niin kovin iloinen, jos saisin nähdä +ne." + +Nuori mies vaikeni ja näytti epäilevän. + +Selma punastui, niin että kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. -- Hän +oli varmaankin ollut kauhean tungetteleva. + +"Luuletteko ehkä, ettei äidinisänne..." + +"Vaari, mitä vielä. Hänestä ei mikään ole niin hauskaa, kuin saada +näyttää niitä." -- Aksel epäröi hiukan. "Minä menen sanomaan äidille," +sanoi hän sitten reippaasti. + +Hän meni perheen puolelle ja palasi hetken kuluttua. + +"Olkaa hyvä ja astukaa sisään," sanoi hän pitäen ovea auki. + +Selma seurasi kutsua ja astui suureen arkihuoneeseen, jossa oli pienet +ikkunat molemmilla sivuilla. Ikkunan ääressä istui muori Möller ja +hänen tyttärensä käsitöiden ääressä. + +Selma oli nähnyt muorin vain kirkossa, mutta noita terävänenäisiä +kasvoja ei hevin unohtanut, kun kerrankin vain oli ne nähnyt. + +Poika esitteli, ja nuori tyttö pyysi muutamin sanoin rohkeuttaan +anteeksi. Hänen anteeksipyyntönsä otettiin jotenkin nyrpeästi vastaan, +mutta Selma ei välittänyt siitä. Hän tunsi Möllerin muorin, niinkuin +jokainen tuntee toisensa tuollaisessa pienessä kylässä, ja hän tiesi, +ettei muorilla ollut tapana koskaan olla rakastettava. Mitä tekemistä +hänellä sitä paitsi oli akan kanssa! Hän pisti vain kätensä +palttoontaskuihin ja tekeytyi katupoikamaiseksi. Siten hänellä aina oli +tapana tehdä, kun joku osoittautui epäystävälliseksi. + +Selman utelias katse kiiti ympäri huonetta ja pysähtyi pieneen tauluun, +joka riippui piirongin yläpuolella. Oli parasta pitää nyt varansa, +tänne ei kumminkaan toista kertaa pääsisi. "Onko enonne tuon +maalannut?" kysyi hän kääntyen nuoren miehen puoleen. Mutta ennenkuin +tämä ennätti vastata, puuttui muori puheeseen: + +"Ei, sen on Aksel tehnyt. Lapsena hän töherteli sellaista." + +"Aiotteko maalariksi?" + +"Ei, sitä hän _ei_ aio. Meidän suvussamme on ollut _yksi_ maalari, ja +siitä on jo ollut enemmän kuin tarpeeksi." + +"Kuinka hyvin se on tehty. Herra Möller on varmasti perinyt +taipumuksensa enoltaan." + +"Siinä tapauksessa hän ei myöskään ole perinyt häneltä mitään muuta, +eikä se paljon ole. Hänelle tuhlaamalla vain tuhlattiin rahoja, ja kun +hän kuoli, ei hän jättänyt jälkeensä mitään muuta kuin velkoja." + +"Mutta ajatelkaa -- sellainen nimi!" + +"Ei siitä mies elä, sen voin neidille vakuuttaa." + +Möllerin muori puri huulensa yhteen tavalla, joka auttamattomasti +katkaisi keskustelun. + +Selma katsahti nuoreen mieheen. Tämä ymmärsi hänen tarkoituksensa. + +"Vaarin huone on täällä, saanko pyytää tätä tietä." + +Jättäen emännälle hyvästi Selma poistui huoneesta, ja kun hänen +saattajansa oli sulkenut oven heidän jäljessään, veti hän helpoituksen +huoahduksen. + +He kulkivat vierashuoneen läpi -- kylläpä se oli jäykkä, mauton ja +symmetrinen. Värisytti aivan sitä katsellessa. + +Seuraava huone oli sävyltään aivan toisellainen. + +"Tämä on minun huoneeni," sanoi herra Möller. + +Selma katseli ympärilleen. Hänen katseensa oli niin terävä, että hän +huomasi kaikki pienimpiä yksityiskohtia myöten. + +Huone oli yksinkertainen, mutta hyvin kodikas. Siellä olisi voinut +istua tuntikausia tuntematta yksinäisyyttä, siinä määrin omistajan +aisti oli painanut leimansa kaikkeen. + +"Te luette paljon," sanoi hän katsellen ympärilleen. + +"Kaikkina vapaina hetkinä." + +"Mitä sitten?" kysyi Selma ja tarkasteli muutamien niteitten selkiä, +jotka näyttivät olevan kotoisin maalaishuutokaupasta. "Ah, romaaneja! +Ettekö lue mitään muuta?" + +"Kyllä, runoutta; siitä minä enimmin pidän, ja sitten historiallisia +teoksia. Eikö neiti koskaan lue romaaneja?" + +"Kyllä, se on selvä, mutta minä luen myöskin filosofiaa ja fysiikkaa." + +Hänen äänenpainonsa, jota olisi aivan mahdoton jäljitellä, jäi Aksel +Mölleriltä huomaamatta; hän oli liiaksi naiivi nauraakseen. Päin +vastoin, hän tunsi melkein ihailua. + +"Eikö se ole vaikeaa?" kysyi hän arasti. + +"Se riippuu siitä, miten asian ottaa," vastasi Selma kevyesti. Hän +alkoi jo tuntea olevansa voiton puolella. + +"Soitatteko viulua?" + +"Soitan väliin." + +"Kuka on teitä opettanut?" + +"Olen opetellut itse, äiti ei koskaan ole tahtonut uhrata varoja minun +tähteni." + +"Ja tuo pieni pianino, onko sekin teidän?" + +"On, mutta se on kovin huono, toivoisin, että minulla olisi varaa +hankkia uusi." + +"Varaa?" matki Selma. Tiedettiinhän, että Möllerin muori oli rikas. + +Hän nyökäytti päätään itsekseen hyvin merkillisellä tavalla, ikäänkuin +hän olisi tahtonut sanoa: nyt minä ymmärrän. + +Kaikkialla huoneessa oli paljon houkuttelevaa, sellaista, mikä olisi +ihastuttanut "kokoiluhaluista" koulupoikaa, sammalia ja kiviä, isoja +näkinkenkiä, piikivisiä nuolenpäitä ja -- kaikista paras! -- pieni +akvaario, hyvin alkuperäistä laatua, jossa oli "vesipöpöjä" ja +vesiliskoja. Mutta ei sopinut viipyä siellä kauemmin, ja niinpä he +menivät eteenpäin. + +Pienen käytävän eli eteisen kautta he tulivat ukon huoneeseen. + +"Vaari, neiti Berg haluaa nähdä enon piirustuksia," sanoi Selman +saattaja astuessaan sisään ja pitäessään hänelle ovea auki. Hänen +äänessään oli aivan toinen sävy kuin äsken. + +Ukko istui kiikkutuolissa kirjoituspöytänsä ääressä ja luki. Hän nousi +työntäen silmälasinsa otsalle. Selvästi saattoi huomata, että +tyttärenpoika oli hänen näköisensä, mutta ukko oli olennolta +reippaampi. + +"Tervetuloa," sanoi hän sydämellisesti ja ojensi Selmalle kätensä. + +"Minä olen hyvin tunkeileva," sanoi tyttö katsellen ujostelematta +ukkoa, "mutta minusta ei mikään ole hauskempaa kuin piirtäminen; minä +olen aivan hullaantunut siihen ... ja kun nyt tiesin, että täällä on +niin paljon nähtävää... Kiusaus oli liian suuri." Hän purskahti pieneen +aiheettomaan nauruun. Se kuului reippaalta ja miellytti ukkoa. + +Aksel seisoi keskellä lattiaa nojaten milloin toiseen, milloin toiseen +jalkaansa ja näytti ikäänkuin nauttivan jostakin. + +"Se oli hyvin kiltisti tehty," sanoi ukko ja taputti tyttöä +tuttavallisesti olalle, ikäänkuin he olisivat olleet vanhoja ystäviä. + +Tyttärenpoika katseli ympärilleen ilmeisellä mielihyvällä, vaikka +kaiken tämän täytyikin olla niin sanomattoman tuttua hänelle. + +"Neiti," sanoi hän äkkiä, "mitä pidätte?" Hän osoitti kivipainokuvaa, +joka riippui vastapäätä ikkunaa, vuoteen yläpuolella. + +Nuori tyttö seisoi hiljaa ja katseli. Itse aihe tässä taulussa +miellytti häntä -- häntä, joka eli vielä puoleksi lapsuuden +satumaailmassa. Siinähän se oli ilmielävänä, ihanine satuolentoineen, +jotka olivat haaveellisia ja lumoavia kuin itse kesäyö. Se oli jotakin +häntä varten! + +Aksel Möller pidätti aivan henkeään, siinä määrin hän pelkäsi +häiritsevänsä. + +Täällä vaarin huoneessa olivat itäneet ne siemenet, jotka luonto oli +kylvänyt hänen sieluunsa, täällä olivat ne versoneet ilman valoa ja +ilmaa -- sairaaloisesti ja kituen -- ja täällä hän oli oppinut +kunnioittamaan vanhusta ja vainajaa. Hänestä tuntui kuin taiteilijan +henki olisi jäänyt tänne, ja kun Selma nyt seisoi siinä äänettömän +ihailun vallassa, niin palveli hän juuri _hänen_ jumalaansa. + +Yksinäisyys sekä äidin ankaruus olivat lapsuudesta alkaen pakottaneet +hänen tahdonvoimansa kutistumaan kääpiömäiseksi, samalla kun ne olivat +kehittäneet mielikuvituksen niin voimakkaaksi, että se olisi voinut +täyttää jättiläisen pään. Hän oli luonteeltaan niitä ihmisiä, jotka +luulevat olevansa luodut kärsimään ainoastaan siksi, että heillä on +kykyä antautua sellaisen mielentilan valtaan. + +"Oi miten ihastuttavaa!" huudahti Selma ja levitti sormiansa +päällysnutun taskuissa. + +Syntyi jälleen hiljaisuus. + +Hänen kuulijansa eivät olleet herkät huomaamaan koomillisuutta, eivätkä +he käsittäneet sitä vastakohtaa, mikä vallitsi täysikasvuisen neidon +ihastuksen ja näiden teeskentelemättömien nulikkamaisten liikkeiden +välillä. + +"Entäs mitä nämä ovat?" sanoi hän osoittaen toisia tauluja, jotka +koristivat seiniä. Olihan hänen mahdotonta ikuisesti seisoa siinä ja +ihailla. + +"Kaikki hänen teostensa jäljennöksiä. Niitä hän tavallisesti lähetti +minulle kotiin. Ja tuo öljymaalaus on hänen omakätinen harjoitelmansa," +sanoi ukko ylpeydellä. + +Siinä oli alaston ruumis ja voimakaspiirteinen, ruma pää. "Uh niin +kauheaa!" ajatteli Selma koulukielellään, mutta ei sanonut mitään. + +"Hämärtää hiukan. Enkö saa sytyttää vaarin lamppua?" kysyi Aksel. + +"Olinpa tyhmä, kun tulin tänne näin myöhään!" valitti Selma, "mutta se +johtui siitä, että kuljin tunnin aikaa miettien uskaltaisinko tulla vai +en." + +Nyt he nauroivat, ja samassa oli jää murrettu. Selma tunsi voittaneensa +heidän suosionsa. + +"Saanko ottaa päältäni?" sanoi hän. Ja ukko itse auttoi päällystakkia +hänen yltään, tyttärenpojan sytyttäessä lamppua ja vetäessä alas +kaihtimia. + +Näyttipä siltä kuin vanhat huonekalut olisivat vain tätä kaivanneet. Ne +eivät tuntuneet enää jäykiltä eivätkä kulmikkailta. Kaikki sopi niin +erinomaisesti yhteen; pelkkiä vanhoja muistoja ja vanhoja taruja. Siinä +huoneessa tunsi olevansa kuin kotonaan. + +Tyttärenpoika asetti vaarin tuolin paikoilleen ja pyysi vierasta siihen +istumaan. Iloinen ilme kaunisti hänen kasvojaan; hän näytti nyt +tavallista reippaammalta. + +"Otatko, vaari, salkut nyt esille?" sanoi hän. + +Vanhus avasi pulpetin ja alkoi etsiä aarteitaan. Selma hypähti pari +askelta ja istuutui nojatuoliin. Kuinka vapaasti saattoikaan olla +näiden ihmisten parissa! + +Hän nojautui taaksepäin selkänojan yli nähdäkseen taakseen huoneeseen. +Lampunvalo lankesi sivulta päin hänen kohotetuille kasvoilleen ja +valaisi kirkkaasti hänen upeaa, kehittynyttä vartaloaan. Kaunis hän ei +ollut, pikemmin päinvastoin, mutta hänessä oli tuoreutta, joka +muistutti pilvetöntä talvipäivää, lunta ja kulkusten kilinää. + +Tämä huone miellytti häntä. Siinä ei ollut mitään puolinaista, +sellaisenaan se teki kokonaisen vaikutuksen. Sanomattomalla ilolla hän +antoi katseensa liukua pitkin seiniä ja hyllyjä. Kaikki oli täyteen +ahdettua: mikään paikka ei ollut jätetty käyttämättä. Ja kaikki oli +niin tummaa, jotta lampunvalo suorastaan imeytyi siihen. Miten +hauskalta tuntuisikaan saada penkoa näitä kaappeja ja laatikoita! Hän +naurahti. + +"Täällä on hyvin hauskaa!" + +Hänen ilonsa heijastui nuoren miehen kasvoihin. Tämä seisoi ja katseli +häntä. + +"Kas tässä," sanoi ukko ja asetti joukon harjoitelmia pöydälle. Sitten +hän veti tuolinsa Selman viereen, voidakseen selittää kaikkea; ja +tyttärenpoika seisoi takana katsellen Selman olkapään yli. + +Selma oli kovin huvitettu -- hän tutki ja kyseli. Ja hän katseli niin +luottavasti ukkoon, että tämän umpimielisyys suli: hän tuli +avomieliseksi ja puheliaaksi. Heidän käydessään salkun sisällön lävitse +hän kertoi tästä pohjastaan, joka oli ollut hänen elämänsä ylpeys. + +"Katsokaa, minä olin tavallinen maalari," sanoi hän, "ja voin vakuuttaa +teille, että osasin ammattini. Minulta hän sai ensimäiset perusteet ja +-- nähkääs neiti -- _siitä_ hänellä oli hyötyä myöhemminkin." + +Siinä oli ukon tyhjentymätön ilonlähde, juuri siinä, että hän oli +antanut pojalleen "ensimäiset perusteet". Se oli hänen evankeliuminsa +ja siihen hän uskoi, vaikka kaikki muu olisi sortunut. + +"Minäpä sanon neidille, että kyllä se maksoi rahaa. Ensiksikin +kouluttaa häntä Lundissa -- sillä nähkääs, hänen täytyi saada +oppia, olihan se luonnollista. Sillä nähkääs, jos tahtoo tulla +taidemaalariksi, niin ei siinä kyllin, että osaa töhriä väreillä, +täytyy myös tietää yhtä ja toista. -- Ja sitten Tukholman +taideakatemiassa. Mutta minähän olin kova työntekijä, enkä tiennyt +mitään suurempaa iloa kuin saada työskennellä poikani puolesta. Saara, +hän oli pahoillaan -- tietysti -- mutta ei _siitä_ tarvinnut välittää." + +Saara, se oli Möllerin muori. + +Aksel nykäisi vanhusta. Hänestä nuo viimeiset sanat eivät olleet täysin +sopivia. Olihan neiti Berg hieno neiti. Vaarin olisi pitänyt säilyttää +arvokkaisuutensa. + +Selma katsahti ylös ja hymyili ikäänkuin sanoaksensa: antaa hänen +puhua. + +"Parooni oli kelpo mies," jatkoi ukko, "sillä hän auttoi poikaa aina, +kun kova tuli eteen." + +Vanhalla maalarilla oli vain yksi parooni koko maailmassa, se +nimittäin, jonka maatilalla hän oli työskennellyt. + +Ja niin jatkoi hän kertomustaan. + +Selma osasi kuunnella sellaisella hartaudella ja antaumuksella, mikä +tekee miellyttävän vaikutuksen kertojaan, ja hänen miettivä ilmeensä +vaikutti yhtä voimakkaasti kuin hienoin imartelu. + +Kaikki oli hänestä ihmeen mielenkiintoista -- huone, ihmiset, kertomus. + +Haaveellinen taulu kuuvaloineen ja vedenneitoineen oli jo kokonaan +häneltä unohtunut. + +Kaiken aikaa seisoi nuori mies hänen tuolinsa takana nauttien siitä +ilosesta rattoisuudesta, jonka Selma oli tuonut mukanaan. Hänelle hän +merkitsi jotain aivan toista, kuin mihin hän oli tottunut, sillä äidin +taloon tuli harvoin muita kuin talonpoikaisvaimoja tai silloin tällöin +rikkaita talontyttäriä sisaren luo vieraisille, jotka koettivat +esiintyä niin hienosti ja ylhäisesti, että tuskin osasivat puhua ja +liikkua kuin tavalliset ihmiset. Jonkunmoisella tyhmällä +rahanylpeydellä Möllerin muori halveksi kaikkia "säätyläisiä," ja +kaikista rukouksista huolimatta hän ei sallinut tyttären käyttää +hattua. Huivi hänellä piti olla. + +Alkoi jo olla myöhäistä, mutta Selma ei näyttänyt huomaavan sitä. +Täällä oli vielä niin paljon kyseltävää ja selville saatavaa. Hänen +molemmat isäntänsä iloitsivat siitä, mutta samalla he tunsivat pelkoa, +aivan kuin pienen linnun rohkeasti hypätessä huoneeseen pelkää jollakin +varomattomalla liikkeellä voivansa muistuttaa sille, ettei se ole +oikealla paikallaan. On ihanaa nähdä se niin turvallisena ja +luottavana, eikä kuitenkaan voi tietää, minä hetkenä se saattaa +pyrähtää lentoon. + +Väliin kun Selma löysi piirustuksen, josta hän piti enemmän kuin +muista, heittäytyi hän taaksepäin tuolin selkänojaa vasten ja katseli +nuorta miestä silmiin nähdäkseen oliko tämä yhtä ihastunut. Silloin +kohtasi hän aina hänen katseensa hymyilevänä, vaikka niissä samalla +kuvastuikin jonkinlaista raskasmielisyyttä. + +Selman otsa oli leveä ja valkoinen, keltaiset suortuvat valuivat +tuuheana otsatukkana, nenä oli pieni ja lystikkään muotoinen, iho +mahdollisimman terve väriltään ja ohuet huulet niin kirkkaan punaiset, +että ne näyttivät aivan maalatuilta. Mutta siihen oli ehkä vain kaulan +valkeus syynä. Kasvojen alaosa oli yhtä terävä ja kulmikas kuin yläosa +leveä ja luja. Se antoi niille varman ilmeen samalla kun se teki ne +rumiksi. + +"Oi, miten myöhäistä jo on ja aivan pimeäkin!" huudahti Selma hypähtäen +niin kiivaasti ylös, että tuoli töytäsi Akselia. + +"Mitähän kello voi olla?" Selma käänsi päätään joka suuntaan etsien +katseellaan kelloa. "Puoli kahdeksan! Olen aivan onneton sedän ja tädin +vuoksi; en ennätä ajoissa kotiin illalliselle." + +Hän hyökkäsi vuoteen luo, jolla päällystakki oli ja veti sen ylleen +yhdessä kädenkäänteessä. + +"Tuhat kiitosta tästä hauskuudesta," sanoi hän pudistaen ukon kättä +samalla kun hän taitavasti kiinnitti hatun päähänsä vapaalla kädellään. +"Mutta -- voi, jospa olisin kotona!" + +"Minä tulen neitiä saattamaan," sanoi Aksel. + +"Sepä hyvä. Mutta -- kylläpä minä nyt saan toruja!" + +Aksel avasi oven. + +"Eikö voi päästä ulos muuta tietä, kuin äitinne huoneen kautta?" sanoi +Selma nopeasti. + +"Kyllä, tästä eteisestä," vastasi Aksel ja tunsi samalla itsekin +helpotusta. + +He tulivat ulos pienelle kyläkadulle. Oli pimeää ja hieno tihkusade löi +heitä vastaan. + +"Odottakaa hetkinen, niin juoksen hakemaan vaarin sateenvarjon." + +Aksel juoksi sisään ja palasi pian takaisin, ja sitten he lähtivät +liikkeelle. Selma kulki aivan Akselin lähellä, sillä tämä piti +sateenvarjoa ylhäällä. + +"Me menemme kai oikotietä ratapengertä pitkin," sanoi Aksel. + +"Niin," vastasi Selma. Ja sitten he olivat hetken vaiti. + +Kun he tulivat veräjälle, avasi Aksel sen, ja he kulkivat sileää rataa +pitkin kiskojen välissä, missä ratavartioiden jalat olivat polkeneet +maan kovaksi. + +"Eikö teidän ole mukavampi, jos tartutte minua käsivarteen?" kysyi +Aksel. + +Selma tuumi hetkisen kävisikö se laatuun, sitten hän otti häntä +käsivarresta kiinni. + +Sade rapisi sateenvarjoa vasten, sillä tuuli kovasti. He kulkivat +tasaisin askelin. + +"On opettavaista kuulla, miten toiset ovat uurtaneet itselleen uran," +sanoi Selma. + +"Minusta se on masentavaa." + +"Kuinka niin?" + +"Siksi että se on jo liian myöhäistä." + +"Mutta miksi ei siitä ole tullut mitään ennemmin?" + +"Rahaa, rahaa! Äiti ei välitä mistään muusta koko maailmassa kuin +rahasta. Ennen en sitä ymmärtänyt, nyt sen huomaan." + +Selma tarttui lujemmin Akselin käsivarteen kiinni, ja molemminpuolinen +arkuus oli kadonnut. Hän huomasi, että Akselia halutti puhua hänen +kanssaan aivan kuin vanhalle viisaalle ihmiselle. Siinähän oli miltei +tehtävä täytettävänä. + +"Kertokaa," sanoi Selma nopeasti. + +"Mitä?" + +"Kaikki. Ettekö luule, että minä osaan olla vaiti?" + +"Ei siinä ole mitään kerrottavaa; ei mitään, joka voisi tuottaa huvia +kellekään." + +"Tuottaa huvia," huudahti Selma halveksivasti. -- Aivan kuin hän ei jo +kauan sitten olisi ollut niin suuri, ettei hän kaivannut enää +huvitusta! + +Syntyi muutaman hetken äänettömyys. Selma oli loukkaantunut. + +Aksel huomasi sen. + +"Välittäisittekö te sellaisesta?" sanoi Aksel epäröiden ja +jonkunmoisella pehmeydellä. + +"No niin," sanoi Selma painokkaasti ja nykäisi Akselia käsivarresta. +Siten hänellä oli tapana tehdä, kun hänen koulutovereillaan oli jotakin +sydämellään, jota heidän oli vaikea saada sanotuksi. + +"Ah, neiti, olisipa minun sisareni edes hiukan teidän kaltaisenne!" + +"Millainen hän on sitten?" + +"Hän ei välitä mistään -- ei yhtään mistään -- ja minä olen niin +kauhean yksinäinen!" + +"Mutta teillähän on vaari." + +"Hän on niin vanha." + +"Ja onhan teillä serkkunikin, Rikhard." + +"Ero on niin suuri. Hän on yliopistossa, minä tiskin ja nuuskalaatikon +välissä." + +"Ja sittenhän teillä on minut. Mitä se nyt oli? Kertokaa!" + +Aksel vaikeni hetkeksi, Selma oli lausunut pari sanaa, jotka hänen +täytyi toistaa itsekseen. Hänen äänensä oli muuttunut, kun hän vastasi; +siinä oli jotakin pidätettyä. + +"Neiti, minä en edes osaa puhua. Minulla ei ole koskaan ollut ketään, +kelle puhua." + +Selma vaikeni. Naisellinen vaisto sanoi hänelle, että Aksel vain +tarvitsi aikaa. + +"Minulle on tehty vääryyttä," alkoi hän, "minä en ole mitään, minä en +osaa mitään, ja kaikki mihin ryhdyn, käy huonosti. En osaa edes +kunnolla myödä silliä ja suolaa ... en osaa kehua tavaroitani. Kaikki +on minulle yhdentekevää. Olen kyllästynyt siihen kerrassaan." + +"Miksi ette sitten antaudu jollekin muulle alalle?" + +"Äiti ei tahdo." + +"Miksikä ei?" + +"Hän arvelee, että minun tulee ottaa puoti haltuuni; se elättää kyllä +miehensä." + +"No?" + +"Jaksanko minä elää tuollaisessa pienessä komerossa päivät päästään?" + +"Mutta miksi ette matkusta tiehenne?" + +"Mistä minä saisin millä matkustaa? Ja pitkällekö sitä pääsee ilman +tietoja ja suosituksia? Jos käteni ja jalkani olisivat sidotut, ei +tilani voisi olla sen pahempi." + +"Mutta tehän olette täysi-ikäinen?" + +"Mitä se auttaa, kun ei ole mitään, mitä täysi-ikäisenä hallita." + +"Eikö teillä ole isänperintöä?" + +Kysymys kuului hirveän viisastelevalta, mutta Aksel ei kiinnittänyt +siihen huomiota. Sellainen meni aina hänen ohitseen. + +"Ei, ei minulla ole. Isä kuoli meidän ollessamme hyvin pieniä, eikä +silloin ollut mitään. Äiti itse perusti kaupan ja on koonnut kaikki." + +"Hänhän on rikas?" + +"Niinhän sitä väitetään." + +"Mutta -- minäpä tiedän -- koska _hän_ alotti tyhjästä, niin miksikä +ette _tekin_ voisi sitä tehdä?" + +Tämä kysymys sai Akselin hetkeksi vaikenemaan. + +"Ah neiti -- ei se ole niinkään helppoa." + +"Hm -- minä ainakin olen pakoitettu ansaitsemaan rahaa, se on aivan +varma." + +"Miksikä niin?" + +"Isäni köyhtyy köyhtymistään, pian ei hänellä ole mitään minulle +annettavaa. Kaikki menee taaksepäin." + +Selma lausui viimeiset sanat niin sanomattoman koomillisesti -- aivan +kuin sillä kaikki olisi ollut sanottu, aivan kuin se olisi ollut +kaikkein luonnollisin asia; se, että "kaikki meni taaksepäin". -- +Väittämätön tosiasia eikä mitään muuta. + +"Mihinkä te sitten ryhdytte?" kysyi Aksel mielenkiinnolla, aivan kuin +hän olisi löytänyt kultakaivoksen. + +"Kas sitä minä en oikein tiedä, mutta rahaa täytyy minulla olla. +Katsokaa, minä tahdon tulla maalariksi _eläinmaalariksi_ luullakseni -- +mutta siitä en tietystikään uskalla puhua vielä pitkään aikaan, sillä +se maksaa paljon rahaa. Sitä minun täytyy ensin hankkia itselleni." + +"Mutta miten te sen teette?" + +"Niin, nähkääs, minulla on suunnitelmani ... ja voisihan myöskin +tapahtua, että tapaisin jonkun..." + +"Kenen?" + +"Jonkun, joka voisi auttaa, kuten parooni teidän enoanne." + +Aksel oli vaiti. Hän tunsi ikäänkuin pistoksen sydämessään. Entäs jos +niin kävisi! Silloin Selma matkustaisi pois -- hän pääsisi ehkä +eteenpäin -- ja hän itse, hän jäisi yksin jäljelle. + +"Ajatelkaa jos tekin tulisitte maalariksi, jos meistä tulisi toverit!" + +Selman huudahdus tuli äkisti ja reippaasti. Se oli kuin tuulenpuuska, +joka äkkiä repi esiin kaikki Akselin romaani-ihanteet, jotta ne +alkoivat kierrellä hänen päässään -- ilmalinnoja ja kangastuksia -- +kaikki yhdessä silmänräpäyksessä. Selman toveriksi!... Hän näki hänet +jälleen taaksepäin nojautuneena tuolin selkänojaa vasten, kasvot +täydessä valaistuksessa... Selma toverina ja vapaus ... vapaus! + +Akselin täytyi hetkeksi pysähtyä. + +"Mikäs nyt?" + +"Hyvä Jumala -- niin, niin," sanoi hän vetäen syvältä henkeään. + +Ja niin he jatkoivat matkaa. Mutta heidän ajatuksensa olivat poikenneet +uudelle ladulle. Pelkkiä tulevaisuuden unelmia, puoleksi leikkiä, +puoleksi totta. He olivat yhtäkkiä saaneet yhteisiä harrastuksia, +yhteisiä menestyksentoiveita ja yhteisiä vihollisia. Ja siksi he eivät +ajatelleet sadetta eikä teitä, vaan kulkivat hyvän matkaa veräjän ohi, +josta heidän olisi pitänyt poiketa pappilaa kohti. + +Heidän oli pakko kääntyä takaisin. + +Aksel huoahti syvään, kun he seisoivat veräjällä, nyt oli enää vain +pari askelta jäljellä, sitten heidän tuli erota. + +"Aika avun tuopi," sanoi Selma, "se on minun mielilauseeni." + +"Sananlaskut valehtelevat," huomautti Aksel raskasmielisellä äänellä. + +He kulkivat hetken äänettöminä eteenpäin maantietä pitkin. + +"Ajatelkaa, jos olisimme kohdanneet junan, niin tämä olisi ollut +viimeinen matkamme," sanoi Aksel; "tuskinpa luulen, että tässä ilmassa +olisimme kuulleet sitä." + +Hän tunsi erikoista iloa sanoessaan sen. + +Selma ei vastannut; hän ajatteli vain nuhteita, jotka odottivat häntä +kotona. Ja niin sitä oltiin puutarhanportilla. + +"Hyvää yötä," sanoi hän ojentaen Akselille kätensä. + +Akselin päähän ei koskaan olisi pälkähtänytkään puristaa sitä +lämpimästi. + +Ja niin he erosivat. + +Kun Selma oli riisunut päällysvaatteensa, meni hän perheen +arkihuoneeseen. Setä makasi sohvalla ja luki sanomalehteä, rouva istui +vieressä kutoen sukkaa. Selman tottunut silmä huomasi heti, että he +olivat syöneet illallisen. + +"Täti on hyvä ja suo anteeksi, että tulen näin myöhään," sanoi hän +sydämellisellä sävyllä, joka kuitenkin oli vailla kaikkea nöyryyttä, +"minä kävin Möllerin muorin isän luona katsomassa kaikkia hänen +piirustuksiaan, enkä huomannut ottaa vaaria ajasta. Se oli todellakin +kovin harmillista." + +Setä oli silminnähtävästi harmissaan eikä kääntänyt silmiään +sanomalehdestä, vaikka selvästi näkyi, ettei hän lukenut. + +"Kuinka Selma tuli kotiin?" sanoi täti. + +"Kävelin tietysti," vastasi Selma, jota heidän happamat ilmeensä +loukkasivat. + +"Yksinkö?" + +"En, herra Möller saattoi minut." + +"Mutta sen minä sanon, ettei ole lainkaan sopivaa juoksennella pitkin +maantietä herrojen kanssa tähän aikaan päivästä." + +"En minä juoksennellutkaan hänen kanssaan." + +"Ole viisastelematta," tiuskasi kirkkoherra katsoen ylös. + +"Herra varjelkoon -- setä," sanoi Selma tarkastellen häntä +veitikkamaisella ilmeellä, jota hän osasi oivallisesti käyttää, kun +siksi tuli. + +"Älä lausu turhaan Jumalan nimeä, sen olen sinulle kerta kaikkiaan +sanonut." + +Selma kiinnitti häneen veitikkamaisen katseen, joka kokonaan riisti +sedältä kaikki aseet ja näytti sanovan: minä vaikenen -- kun en +kuitenkaan voi puhua mielesi mukaan, ukko kulta. + +Setä syventyi sanomalehteensä, sillä hänen oli vaikea näyttää +ankaralta, ja sitä hän kumminkin tahtoi. Koko aterian ajan hän oli +ollut niin harmistunut, että hänen sisässänsä oikein oli kiehunut. +Mutta kun Selma nyt seisoi siinä niin punaisena ja valkeana ja +iloisena, niin hän ei keksinyt ainoatakaan sanaa kaikesta siitä mitä +hän oli aikonut lausua. + +"Mutta sen minä sanon Selmalle," alkoi täti saarnaavalla äänellä -- hän +ei sinutellut koskaan Selmaa ollessaan suuttunut -- "että minun +mielestäni on aivan sopimatonta antaa nuorten herrojen saatella kotiin. +kun on vielä niin nuori kuin Selma. Oikea rendezvous, Kahdenkeskinen +yhtymä! Kyllä kai -- sellainenko minun nuoruudessani olisi käynyt +päinsä? Ei, silloin sai luvan olla varuillaan." + +"Mutta minä vakuutan tädille, ettemme puhuneet mitään muuta kuin minkä +koko maailma" -- olisi voinut kuulla, oli hän aikonut sanoa, mutta hän +oli hyvin arka totuudesta ja siksi hän hillitsi itsensä -- "niin, se +on, me keskustelimme ainoastaan afääreistä," lisäsi hän. + +"Afääreistä," matki rouva ihmetyksellä, joka lähenteli kauhua, "onko +hän puhunut _sinun_ kanssasi afääreistään?" + +"On kyllä. Minäkin olen puhunut hänen kanssaan omistani; mitä siinä +on?" + +"Mitä merkitsevät sinun afäärisi?" kysyi setä hyvin kuivalla äänellä. + +Selma astui askelta lähemmäksi, kiihkeän toimintahalun pakottamana. Hän +oli hyvin yritteliäs ja rohkea nainen. + +"Niin, asian laita on sellainen, että minä tahtoisin ansaita jotakin." + +"Vai niin, tahtoisitko sinä sitä?" vastasi setä kunnioittavalla +äänellä, jossa tuntui hiukan ivallista vivahdusta, "ja miten se +kävisi, jos saan luvan kysyä? Sinä ehkä tahtoisit ruveta herra +Möllerin kumppaniksi?" + +Selma oli niin innostunut suunnitelmiinsa, ettei hänellä ollut aikaa +ajatella mitä mahdollisesti sedän sanojen takana saattoi piillä. + +"Niin, tietäähän setä, että minä pensionissa piirsin paremmin kuin muut +toverit, ja siksi arvelin parhaaksi antautua jollekin sellaiselle +alalle." + +"Vai niin." + +"Niin juuri. Ja siksi ajattelin, että ehkä setä auttaisi minua, jotta +voisin päästä Tukholmaan, teknilliseen kouluun. Siellä saa oppia koko +joukon käytännöllisiä töitä, joilla sitten voi ansaita. -- Isältähän +minä en voi toivoa apua." + +"E-et. Sen Jumala tietää." + +"Niin mutta todellakin, setä, oliko se niinkään tyhmää?" + +"Saammepa nähdä. Mutta minäpä sanon sinulle, että siihenkin tarvitaan +koko joukko rahaa." + +"Niin, sehän on nyt varma, ettei mihinkään pääse rahatta!" huudahti +Selma huolestuneen rypyn noustessa otsalle. "Mutta enkö voisi ottaa +henkivakuutusta?" + +"No mutta _lapsi_," sanoi setä painokkaasti, "mistä sinä olet saanut +kaikki nuo hullutukset?" + +Selma katsoi alas ja veti häpeissään suunsa myttyyn, mutta ei vastannut +mitään. Kaikki nämä epäonnistuneet liikeasioita koskevat lauseparret +hän oli oppinut isältä. Ne heruivat alituisesti hänen huulilleen ja +tuottivat hänelle aina harmia. + +Hän pisti toisen etusormensa leninkinsä napinläpeen ja käänteli ja +väänteli sitä hämillään. Hän tiesi tekevänsä itsensä naurettavaksi +näillä puheillaan, mutta kun nyt kerta niin oli... + +"Minullahan on äitini perintö," huomautti hän punastuen. + +"Niin, suurenko luulet sen suunnilleen olevan?" kysyi setä +teeskennellyllä vakavuudella. + +"Seitsemänsataa kolmekymmentä kruunua ja kahdeksankymmentäkaksi äyriä," +vastasi Selma melkein itkevällä ja hiljaisella äänellä. Hän oli hyvin +arka pilalle, ja nyt hän tiesi sedän pitävän sitä kovin naurettavana, +että hän oli niin selvillä asiasta. Mutta valehdellakaan hän ei voinut. + +"Mutta ethän sinä ole täysi-ikäinen etkä voi siis sitä saada!" Setä +taisteli naurua vastaan, ikäänkuin kaikki hänen sisässään olisi ollut +ylösalaisin. + +"Minä arvelin, että jos lähettäisimme anomuksen..." + +Nyt nauru puhkesi esille aivan hillittömästi; setä nauroi ääneensä. + +Puna oli kohonnut Selman hiusrajaan asti, ja hän työnsi huulensa yhä +enemmän eteenpäin, jotta hän ei purskahtaisi itkuun, mutta sittenkin +hän seisoi paikallaan lampunvalossa. Hän oli rohkea nainen. + +"Niin, minä ajattelen asiaa, ehkäpä se on järjestettävissä," sanoi +setä. Nyt hänen kävi sääli tyttöä. + +"Voinko siis kirjoittaa isälle asiasta?" lausui Selma katsomatta ylös, +yhä edelleenkin afääri-äänellä. + +"Sen voit tehdä. Minä kirjoitan myös illalla." + +"Mutta rakas Berg," sanoi rouva sievistelevällä äänellään, joka oli +täynnä verukkeita, "eihän sellainen voi tulla kysymykseenkään ennenkuin +myöhemmin. Eihän voi tietää ... minä tarkoitan, eihän sellainen kuulu +naisen kutsumukseen, ja nuo uudet aatteet... niin, menenpä minkin +pitkälle, että väitän, ettei se olisi oikeinkaan. Jos vanhemmat +naimattomat naiset ryhtyvät sellaiseen, on se aivan luonnollista, mutta +Selman iässä on todellakin paljon muuta ja hyödyllisempää opittavaa. Ei +ole niinkään helppoa hoitaa taloutta, ja mies, jolla on vähänkin +ymmärrystä, pitää totta tosiaan aina huolen siitä, että hän saa +kelvollisen tytön." + +"Mutta minusta ei kukaan huoli," huomautti Selma ratkaisevalla +totisuudella. + +Setä yskähti. Se oli teeskenneltyä, varoittavaa yskinää. + +"Nyt voi Selma mennä sisään syömään," sanoi täti. + +Setä katsoi hänen jälkeensä nähdäkseen milloin hän oli niin kaukana, +ettei hän voinut enää kuulla. + +"Voihan joka tapauksessa olla hyvä, ettei tarvitse heittäytyä kelle +miehelle hyvänsä," sanoi hän. + + + + +II. + + +Oli harvinaisen kaunis syyspäivä, ja Aksel Möller oli avannut +kadunpuoleiset ovet päästääkseen ilmaa ja valoa pimeään huoneeseen. + +Sokerilaatikolla puodin perimmässä nurkassa hän istui itse, selkä +seinää vasten nojautuneena ja viulu leuan alla. + +Hän haaveili. + +Omituisen vastakohdan muodostivat hänen innostuneet kasvonsa ja nuo +sekavat säveleet, jotka lähtivät hänen viulustaan. Maalari, joka olisi +nähnyt hänet, olisi ihastunut; soittotaiteilija, joka olisi kuullut nuo +säveleet, olisi joutunut epätoivoon. Mitään surkeampaa olisi vaikea +kuvitellakaan kuin nuo avuttomat, hapuilevat säveleet, jotka eivät +koskaan saaneet mistään kiinni, nuo tuttujen sävelmien alotteet, jotka +eivät päässeet kumpuamaan esille siksi, että hän sotkemalla ne sekaisin +kuvitteli säveltävänsä, tai nuo sattuman varassa olevat liritykset, +jotka konserteista olivat jääneet hänen mieleensä. Mutta epäilemättä +hän itse luuli saavansa aikaan jotakin kaunista, ja itse hän siitä myös +nautti. + +Varjo lankesi ovelle. Aksel katsahti ylös ja näki Selman. Ääriviivat +kohosivat selvästi aurinkoista taustaa vasten; hän oli puettu +tummansiniseen, piukkaan pukuun, joka teki hänen vartalonsa vieläkin +hoikemmaksi. + +"Olisin tahtonut kuulla teidän soittavan, mutta en uskalla äitinne +vuoksi," sanoi Selma nauraen ja tartuttuaan kiinni molempiin +ovenpieliin hän antoi ruumiinsa painua alaspäin niin pitkälle kuin +kädet ylettyivät. + +Akselin kasvot loistivat ilosta, kun hän näki hänet, mutta ennenkuin +hän ehti vastata, oli tyttö jo poissa. + +Vielä hänen mentyäänkin oli Aksel kuulevinaan pidätettyä naurua ja +näkevinään valkoisen hammasrivin loistavan varjossa. Hän asetti +viulunsa kauppapöydälle ja tuumi hetken aikaa. Luultavaa oli, että +Selma poikkesi tieltä veräjälle ja palasi kotiin ratapengermää pitkin. +Ja siinä tapauksessa -- --. Oli siunattu asia, että liian korkeiksi +kasvaneet viinimarjapensaat peittivät äidin ikkunan! + +Aksel otti hattunsa hyllyltä ja hiipi ulos, jättäen puodin oman onnensa +nojaan. Kuljettuaan päädyn ohi hän kääntyi suoraa päätä pellon poikki +rautatielle päin. + +Hän ennätti perille ennen Selmaa, sillä hänellä oli mutka +kierrettävänään. Ei maksanut vaivaa mennä häntä vastaan; äiti olisi +ehkä sittenkin voinut sen nähdä. Hän heittäytyi heinikkoon radan +viereen ja odotti. + +Pian hän näkikin hänet. Selma kulki vallattomasti, kädet selän takana. +Pää oli alaspäin painunut ja katse maahan tähtäytynyt. Hän näytti +miettivän. + +Herra Möller nousi pystyyn ja tervehti. + +"Hyi, makaatteko täällä vakoilemassa ihmisiä?" sanoi Selma nauraen. + +"Pelotinko neitiä?" + +"Oi ette, te ette näytä lainkaan pelottavalta, enkä minäkään ole mikään +pelkuri." + +Aksel nousi penkereelle ja alkoi kävellä Selman vieressä, mutta ei +tiennyt mitä sanoa. + +Selma katseli häntä sivulta. Hänellä oli kaunis harmaa puku ja muodikas +huopahattu. Kokonaisvaikutus oli hänen mielestään "tyylikäs," mutta +kauhean koukkuisena hän kulki. Eikä Selma koskaan ollut voinut sietää +silmälaseja. + +"Katsokaas, minä iskin kiinni heti," sanoi Selma luontevaan tapaansa. + +Aksel katsoi häneen kysyvästi. + +"Niin, nähkääs, minä kävin heti ukon kimppuun kotona ja sanoin että +halusin matkustaa Tukholmaan." + +"No?" + +"Niin, kaikki käy itsestään. Minä odotan juuri kirjettä isältäni. Hän +ei tietystikään kiellä, kun kerran setä on luvannut; sillä isä ihailee +setää aivan hirveästi. Hän luulee varmaan, että hänestä tulee piispa +jonakuna kauniina päivänä!" Selma nauroi. + +"No, toruttiinko teitä niin kovasti kuin te luulitte?" + +"Oi ei, ei se ollutkaan niin vaarallista. Ja sitä paitsi se ei ole sen +kummempaa kuin jos kaataisi vettä hanhen selkään: minä vain ravistelen +itseäni, niin kaikki on ohi. Mutta muistaessani --" Selma pysähtyi +aivan Akselin eteen ja teki liikkeen ikäänkuin hän äkkiä olisi +muistanut jotakin -- "tädin mielestä ei ole sopivaa, että kävelen +teidän kanssanne. Haluttaako teitä kääntyä takaisin?" + +"Kuinka?" + +"Kotiin." Selma osoitti kädellään kylää ja katseli nuorta miestä +vallattomalla vahingonilolla, vaanien samalla minkä vaikutuksen hänen +sanansa tekisivät. + +Aksel joutui hämilleen eikä tiennyt mitä vastata. Hän ihmetteli, tokko +Selma todella toivoi hänen kääntyvän takaisin. + +"Sillä _minun_ on nyt pakko mennä kotiin," jatkoi Selma viattomasti, +"ja jos teillä on _sama tie_, niin en näe mitään syytä miksi karttaisin +seuraanne." + +Selma puri hansikkaan sormea tirkistellessään Akselia sivulta. + +Aksel punastui nolona. Hänen kotonaan ei koskaan laskettu leikkiä, ja +hän aavisti hämärästi, että tyttö ivasi häntä. + +"Paheksuuko neiti, jos kuljen teidän kanssanne," sanoi hän nöyrästi. + +Selma tunsi liikutusta. + +"Ah, te olette sellainen lapsi," sanoi hän ylimielisesti, "kai te +ymmärsitte, etten minä mitään pahaa tarkoittanut? Vanhako te olette?" + +"Kahdenkymmenenkahden." + +"Niin, se on hirveää. Minä en ole täyttänyt seitsemäätoista, mutta +kuitenkin tuntuu siltä kuin minä olisin teitä vanhempi. Mutta se +johtunee siitä..." + +"Että olette lukenut niin paljon," uskalsi Aksel arvella. + +"Niin, kenties siitäkin," sanoi Selma varmasti, "mutta minä tarkoitin +sitä, että pensionissa minun aina täytyi pitää huolta muista." + +Akselin mielestä ei ollut yhtään merkillistä, että Selman täytyi "pitää +huolta" muista. Hänen salaperäinen oppinsa teki häneen valtavan +vaikutuksen. Eikä hän koskaan ennen ollut myöskään tavannut nuorta +tyttöä, joka olisi kertonut "pensionissa" olostaan. Ainoastaan +romaaneissa hän oli sellaista lukenut. Se tuntui hänestä hirveän +ylhäiseltä. + +Äidin kuri oli tehnyt hänet tavattoman vaatimattomaksi, mutta samalla +myös tavattoman kunnianhimoiseksi. + +He kulkivat hetken äänettöminä. + +"No, kuinka käy?" sanoi Selma lopuksi. + +"Minkä?" + +"Teidän tulevaisuussuunnitelmienne. Oletteko jo puhunut äitinne +kanssa?" + +"En." + +Aksel katsoi alas ja näytti ujostelevan. + +"Te ette uskalla." + +"Oi kyllä, kyllä minä uskallan, mutta..." + +"Ette, te ette uskalla. Tahdotteko..." Selma pysähtyi ja katseli häntä, +"tahdotteko että minä puhun hänen kanssaan?" + +"Oi, en mitenkään!" + +Aksel näytti melkein pelästyneeltä. + +"Ettekö luule, että olen enemmänkin tehnyt ystävieni puolesta?" sanoi +Selma hymyillen hiukan ylpeästi heidän astuessaan eteenpäin. + +Aksel tuskin tiesi mitä uskoa: tuskin mikään oli hänestä niin vaikeaa +kuin äidille puhuminen. + +"Minäpä sanon teille, jollei toden teolla ryhdy johonkin, niin ei saa +koskaan mitään tehdyksi tässä maailmassa," lisäsi Selma rikkiviisaasti. + +Taaskin he astuivat ääneti vieretysten. Aksel huomasi pelolla, miten +nopeasti he lähestyivät puiden varjossa seisovaa veräjää, josta Selman +oli määrä poiketa kotiinsa. Ja hänellä oli vielä tuhat asiaa +sanottavana. Jos Selma nyt matkustaisi Tukholmaan, eroaisivat he ehkä +ikiajoiksi. + +Aksel vaipui ajatuksiinsa. + +Äiti ei toki eläisi ikuisesti. Silloinhan hän olisi vapaa, ja puolet +omaisuudesta olisi hänen. Mitäpä, jos Selma odottaisi häntä! Mutta ei +hänen päähänsä koskaan olisi voinut pälkähtää kysyä sitä häneltä. + +Hän vain katseli Selmaa kysyvästi, epäillen. + +"Teidän taiteilija-uranne ei ehkä tule niinkään pitkäksi," sanoi Aksel +hiljaa, "kesken kaikkea te menette naimisiin." + +"Minä en luultavasti koskaan mene naimisiin," vastasi Selma vakavasti, +"ja juuri siksipä tahdon tehdä työtä." + +Akselin mielestä tämä kuulosti miltei lupaukselta, se herätti hänessä +hiljaisen ihastuksentunteen. + +Selmakin vaikeni. + +"Olisipa aika juhlallista, jos me tapaisimme toisemme vanhoiksi +tultuamme," sanoi Selma äkkiä katsahtaen ylös. + +Aksel kohtasi hänen katseensa loistavan iloisena, hänen olisi tehnyt +mieli ... ei, siihen hänellä ei ollut uskallusta. Nyt he olivat +veräjällä. Selma avasi sen itse, juoksi kevyesti läpi ja antoi sen +paukahtaen sulkeutua. Aksel oli pysähtynyt toiselle puolelle. + +Selma nojasi käsivartensa veräjän reunaa vasten ja katseli häntä +veitikkamaisesti silmiin. + +"Lyödäänkö vetoa, että me molemmat raivaamme itsellemme tiemme, +kumpikin omalla alallamme. Mitä se tekee tuleeko maalariksi tai +joksikin muuksi, kunhan vain on tarmoa ja edistyy. Lyödäänkö vetoa?" + +Selma ojensi päättäväisenä toisen kätensä, jossa oli kulunut hansikas. + +"Se on siis päätetty, minä vastaan puolestani," toisti Selma iloisesti, +"ja sitten me tapaamme kun tulemme vanhoiksi." Hän ojensi peukalonsa +ilmaan. + +Aksel vain katseli häntä, hänen vallattomasti riippuessaan portin +reunalla, mutta hän ei ottanut taisteluvaatimusta vastaan, vaan veti +kätensä pois. + +"Te kyllä pääsette eteenpäin," sanoi Aksel, "mutta minä en." + +"Ainako raha, raha?" sanoi Selma hymyillen. + +"Niin," sanoi Aksel nopeasti, "mutta koko maailmassa ei ole ketään +ihmistä, josta pidän niin paljon kuin..." + +Hän punastui rohkeuttaan hiusrajaan asti. + +"Loruja! _Minä_ pidän kaikista; teistäkin," sanoi Selma iloisesti, "no, +puristakaa minun kättäni ainakin sen asian vahvistukseksi." + +Hän ojensi Akselille kätensä veräjän yli, ja tämä tarttui siihen -- +hervottomasti, aivan kuin hän olisi pelännyt sitä. Silloin Selma +hyppäsi alas ja poistui nopein askelin, taakseen kääntymättä. + +Nyt oli isän kirje varmasti tullut. Hän saapui pihalle. + +Portaiden edessä olivat hienot metsästysvaunut ja kaksi harmaata +hevosta. Hän tunsi ne hyvin. Ne olivat patruuna Kristersonin. Miten +kauniit ne olivatkaan! Selma ei voinut olla taputtamatta niitä +ennenkuin hän nousi portaita ylös. + +Kun hän tuli saliin, ei siellä ollut ketään. -- Vai niin, istuiko +patruuna sedän huoneessa? Niin, siinä tapauksessa hänen ei tehnyt mieli +mennä sinne kirjettä kysymään. + +Hän astui sen sijaan ruokasaliin katsomaan, olisiko siellä kahvia +saatavana, mutta se oli jo juotu. Hän avasi ikkunan, asettui polvilleen +tuolille ja nojasi kyynärpäänsä ikkunalautaa vasten voidakseen paremmin +katsoa hevosia. Asento oli mukava, mutta ei juuri siro. + +Mitä ihmeen tekemistä patruunalla saattoi näin kauan olla sedän luona? +Muulloinhan hänellä oli tapana tulla saliin pelaamaan shakkia Selman +kanssa. Ja aina he riitaantuivat, se oli nyt varma. Selma ihmetteli +olikohan hän tällä kertaa toden teolla suuttunut, siksi että Selma niin +viekkaasti viime pelissä oli ottanut hänen kuningattarensa. Aivan +oikein, hän ei ollut käynyt heillä sen jälkeen. Mutta mitä ihmettä +patruuna sellaisesta olisi välittänyt, olihan hän joka tapauksessa +tehnyt Selmasta matin. + +Komeat nuo hevoset! Mahtaisipa olla hauska ajella niillä. Miten +muhkealta näyttikään, kun ne nyökäyttivät päätään, niin että pienet +hopeapeilit korvien välissä säteilivät auringossa! + +Sehän oli totta, eihän hän ollut tavannut patruunaa sitten kun viimeksi +tohtorin luona. Patruuna oli tanssinut kolme kertaa hänen kanssaan. +Patruuna, -- joka muuten oli niin laiska! Selma nauroi. + +Patruuna tanssi hyvin kaikessa tapauksessa ja vei tanakasti. Mutta +miten hän oli käyttäytynyt? Joka kerta kun hän teki käännöksen, kiersi +hän käsivartensa yhä lujemmalle, niin kireälle, että Selman oli pakko +nojautua häneen. + +Hän punastui sitä nyt ajatellessaan. Tekiköhän patruuna aina siten? +Muut tytöt sanoivat, että hän tanssi hyvin ja he olivat kiusailleet +Selmaa niiden kolmen tanssin johdosta. Mutta olihan hänellä ollutkin +uusi pukunsa yllä, tuo silkkikoristeinen, joka on niin tyylikkäästi +ommeltu ja niin pitkä. + +Hän kumartui katselemaan hamettaan; se oli niin lyhyt, että jalat +näkyivät. Ja ne olivat suuret. + +"Siitä minä olen varma, että jos minulla vain olisi rahaa, en kulkisi +näissä vanhoissa riepuretkaleissa enää yhtäkään päivää," ajatteli hän. +Ja sitten hän asettui jälleen entiseen asentoonsa. + +Mutta harmillista olisi joka tapauksessa, jos patruuna luulisi hänellä +olevan oikeutta olla nenäkäs. Toista kertaa hän ei vain saisi tehdä +enää sellaista. Sopisikohan huomauttaa siitä hänelle?... Oi, hän +häpeäisi silmät päästään, jos vain mainitsisikaan sellaista. Mutta +miten sitten pitäisi käyttäytyä? Näyttää ankaralta. Mutta ellei hän +olisi ymmärtävinään? Hyi! + +Kas, tuollahan hän tuli. Lihavana ja punaisena kuten tavallisesti. + +Selma istui katsellen häntä, tunkien sormensa keltaiseen otsatukkaansa. + +Patruuna ei katsellut ylös. Vielä portaillakin hän puhui innokkaasti ja +matalalla äänellä kirkkoherralle. + +"Kaiketi afääreistä," ajatteli Selma. + +Kun vaunut vierivät pois, seisoi hän katsellen niiden jälkeen. Pyörien +ratina kuului niin ylhäiseltä -- kumea sointu ihastutti häntä. Ja +millaiset hevoset! + +Mutta kirje! + +Hän kiiruhti sedän huoneeseen. Setä seisoi kirjoituspöytänsä ääressä +selin oveen. + +"Onko setä saanut kirjettä isältä?" + +Setä kääntyi ympäri ja katseli Selmaa. + +"Kyllä, olen saanut kirjeen," sanoi hän hitaasti, työntäen +kultasankaiset silmälasinsa lujemmin nenälle, "mutta siitä kirjeestä et +sinä suuresti tule iloitsemaan." + +"Kuinka niin? Onko jotain hullusti?" sanoi Selma kiivaasti ja kalpeni. + +"Ei, mutta Magnus ei tahdo päästää sinua Tukholmaan." + +"Eikö hän tahdo?" + +"Ei." + +"Eikö ollut kirjettä minulle?" + +"Ei." + +"Voisinko saada lukea sedän kirjeen?" + +"Et. Isäsi pyytää minua nuhtelemaan sinua. Ja ajateltuani lähemmin +asiaa luulen, että hän on oikeassa." + +"Miten niin?" + +"Sinä olet vielä liian nuori ajattelemaan sellaista." + +"Liian nuori, liian nuori? Minähän vanhenen joka päivä." + +"Niin tietysti. Siksi saat odottaa muutamia vuosia." + +"Ei, se ei käy; minun täytyy ajoissa alottaa. Taiteen tie on pitkä. +Jonkun ajan kuluttua on jo myöhäistä. Sitten en halua enää." + +Setä otti kynän käteensä ja koetti sen kärkeä kynttään vastaan. + +"Sitten saat jättää aikeesi sikseen." + +Hän puhui aivan rauhallisesti, matalalla äänellä, kuten hänen tapansa +oli, mutta vakuuttavan varmasti. + +Selman huulet värähtelivät pidätetystä liikutuksesta. + +"Mutta setä..." sanat pääsivät töin tuskin esiin, "setä auttaa minua." + +Selma meni hänen luokseen ja laski rukoillen kätensä hänen +käsivarrelleen ja katsoi häntä kasvoihin. Ne olivat ilmeettömät ja +läpitunkemattomat, eivätkä osoittaneet koskaan vähintäkään +mielenliikutusta. + +"En tällä kertaa," sanoi hän silittäen tytön tukkaa rauhallisesti ja +papillisesti. + +Selmakin koetti näyttää rauhalliselta. + +"Ei se ole mikään päähänpisto," sanoi Selma katsomatta ylös, "setä, en +minä ole niin lapsellinen, kuin miltä väliin näytän. Isällähän ei +koskaan ole ollut ketään muuta kuin minut, ja minä olen varhain saanut +oppia ajattelemaan. Me olemme olleet niin hyvät ystävykset, hän ja +minä, ja kun hän vain oikein huomaa miten lähellä sydäntäni tämä asia +on, niin ei hän varmaankaan kiellä. Mutta hän on kokonaan sedästä +riippuvainen, niin hyvin afääreissään kuin muussakin, ja jos setä panee +vastaan, niin en minä voi saada mitään aikaan. Siksi pitää sedän auttaa +minua. Minähän olen aina ollut niin ahkera niinpian kuin piirustaminen +on ollut kysymyksessä. Setä itse on kehunut minua niin monta kertaa, ja +se on kannustanut minua eteenpäin. Nyt minä olen saanut sellaisen +halun, etten voi hillitä sitä. Sedän ei tarvitse luulla, että väsyn tai +kadotan rohkeuteni, kun vain saan oppia mitä haluan -- joko +puunleikkausta tai piirustusta tai mitä hyvänsä siihen suuntaan. Mutta +taloutta hoitamaan minä en kykene. Kyllä minä itselleni uran uurran ja +tuotan teille kunniaa, kun vain saan koettaa. Älä kiellä." + +"Lapsi, nyt sinä olet ymmärtämätön." + +"En, sitä minä en ole. Minä tiedän, että kaikkialla vaaditaan työtä, ja +että ainoastaan itseensä pitää luottaa, -- isä-raukan suurin vika on +aina ollut se, että hän on ollut liian veltto -- ja päästäkseni alkuun +minä tarvitsen teitä; sitten keksin kyllä jonkun keinon." + +"Onko minulla tapana tinkiä, kun kerran olen kieltänyt?" + +Selma katsahti nopeasti setää kasvoihin. + +"Minä voin kerjätenkin päästä eteenpäin, jos niin tarvitaan." + +Hän astui ovea kohti. + +"Selma!" Sedän ääni kuulosti terävältä. + +Selma kääntyi ympäri. + +"Älä yritä mitään hullutuksia. Karanneet lapset ja hullut jätetään +poliisin huostaan. Etkö tiedä sitä?" + +Hän hymyili -- viekasta, kylmää hymyään, joka oli hänen pahin aseensa, +ja jota Selma oli nähnyt käytettävän ainoastaan muille. + +Se palautti hänen mielenmalttinsa, mutta hänen kasvonsa olivat silti +kalmankalpeat. + +"Minä en ole lapsi enkä hullukaan, ja olkaa huoleti, en minä koskaan +aio kerjätä. Tunnen olevani sidottu. Minulla ei ole muuta neuvoa kuin +alistua välttämättömyyteen." + +Selma läksi. + +Kun hän oli mennyt, istuutui kirkkoherra kirjoittamaan veljelleen. + +Selma ei tehnyt uusia yrityksiä. Hän tunsi setänsä tarpeeksi +tietääkseen, ettei se olisi mitään hyödyttänyt. Hän tuli syvästi +alakuloiseksi, eikä hän ollut enää itsensä kaltainen. Vallattomat +poikamaiset eleet olivat kadonneet, ja koko hänen olentonsa muuttui +hiljaiseksi, aivan kuin hän olisi tullut toiseksi ihmiseksi. + +Heti illallisen jälkeen pyysi Selma päästä nukkumaan; hän tunsi +olevansa kovin väsynyt. + +Kirkkoherra ja rouva jäivät yksin. + +Kirkkoherra loikoili sohvalla kuten tavallisesti. Mutta rouvalla ei +ollut sukankudinta, sillä oli lauvantai-ilta. + +"Oletko jo sanonut hänelle?" kysyi rouva selaillen kuvalehteä. + +"En. Minun mielestäni ei kannattanut tänään, koska hänelle tapahtui tuo +ikävyys Tukholman matkaan nähden. Nukuttuaan hän rauhoittuu kyllä." + +"Tuskinpa sitäkään tarvitaan, en muista koskaan nähneeni häntä näin +rauhallisena. On tuntunut oikein helpolta tänään." + +Kirkkoherran kasvoilla karehteli ivallinen ilme, mikä jäi rouvalta +huomaamatta. + +"Mutta mitä sinä luulet Rikhardin sanovan siitä?" kysyi rouva. + +"Kukapa sellaisista haaveista välittää. Keltanokka ylioppilas ... +puh! ... kyllä hän ennättää rakastua puolitusinaa kertaa, ennenkuin +hänellä on tilaisuutta mennä naimisiin." + +"Mutta kultaseni, mikä tuossa tytössä oikeastaan viehättää? Minun +mielestäni hän on oikein ruma." + +"Rumaksi häntä tuskin sentään voi sanoa ja sitäpaitsi hänessä on jotain +puoleensa vetävää -- tuo tuoreus näetkös. Aivan kuin kaunis +talviomena." + +"Onpas sekin päähänpisto! Mutta mitähän hän tuolla ylhäällä hommaa. +Eihän hän ole voinut mennä nukkumaan näin varhain, tekisipä mieleni +mennä katsomaan!" + +Rouva meni, mutta tuli pian takaisin. + +"Hän itkee niin hirveästi, etten saa hänestä sanaakaan, mutta makuulla +hän kyllä on." + +Rouva laski kädestään lampun pöydälle. + +"On aivan epäkristillistä surra tuollaista pikkuasiaa," lisäsi hän. + +Olihan niitä sellaisia suruja, joita rouva Berg käsitti, mutta myös +sellaisia, jotka kohosivat kerrassaan hänen ymmärryksensä yli. +Edellisiin kuuluivat sairaudet ja kuolemantapaukset perheen +keskuudessa, samaten myös varkaudet, tulipalot ja palaneet paistit. +Mutta sellainen kuin Selman suru oli hänelle aivan käsittämätön. + +"Minä menen puhumaan hänen kanssansa," sanoi kirkkoherra epäröiden. + +Hänen oli nyt niin paha mieli. Selma itki. Rohkea, reipas Selma! + +"Minä tulen myöskin," sanoi rouva iloisella päättäväisyydellä. Hän +toivoi pientä mielenkiintoista kohtausta. + +"Ei, jää sinä tänne, minä menen mieluummin yksin," vastasi kirkkoherra. +Selman ja tädin välillä vallitsi molemminpuolinen vastenmielisyys, joka +teki tytön uppiniskaiseksi. + +Kirkkoherra otti lampun ja kiipesi pieneen vinttikamariin; hän puuhasi +ensin hiukan pöydän luona ja silmäsi sitten sohvaan päin. Selma oli +kääntynyt vasten seinää ja vetänyt peiton päänsä yli. Hän +silminnähtävästi aikoi uskotella sedälle nukkuvansa. Kirkkoherra astui +lähemmäksi ja laski kätensä hänen olkapäälleen. Tyttö vavahti +pidätellessään itkua, mutta ei vähintäkään ääntä kuulunut. + +Setä tunsi liikutusta huomatessaan, että Selma koetti hillitä itseään. + +"Lapsi," sanoi hän, "sinä et ymmärrä, että minä tahdon sinun +parastasi." + +Se oli liikaa. Hänen ystävällisyytensä pahensi vain asiaa, ja hän kuuli +puoleksi tukahutetun nyyhkytyksen. + +"Itke," sanoi setä, "se lievittää." + +Tyttö puri luultavasti peitettä, sillä äkkiä kaikki oli hiljaista. + +"Nyt sinusta tuntuu raskaalta," sanoi setä hiljaa, "niin käy aina, kun +kuvittelumme luhistuvat. Etkö luule, että minäkin olen sellaista saanut +kokea? Mutta kuta järkevämmin opimme arvostelemaan elämää, sen parempi +meille." + +"Kyllä minä koetan," kuului katkonaisesti ja hiljaa. + +"Minä tiedän sen. Minä tiedän, että tahdot olla ymmärtäväinen. Mutta +sinulla on vielä paljon opittavaa. Ja usko minua, se joka nöyrällä +mielellä sanoo: Herra, tapahtukoon sinun tahtosi, hän vaeltaa +helpoimmin elämänsä läpi. Muista, että hän ohjaa sinua ja että olet +hänen kädessään." + +"Minä olen yhtä onneton sittenkin." + +"Nuo ovat jumalattomia sanoja." + +"Minä tarkoitan, että hän ohjaa meitä kaikkia," kuului peiton alta, +"hän pitää huolta kaikkein onnettomimmistakin, vieläpä niistäkin, +joilla ei ole koskaan muuta kuin surua ja kurjuutta. _Se_ ei siis ole +mikään lohdutus." + +"Lapsi, mitä sanoja nuo ovat?" sanoi setä ankarasti. + +"Niin, siitä huolimatta tämä asia voi käydä minulle raskaammaksi mitä +kauemmin elän. Miksi ei minulle yhtä hyvin kuin kaikille muillekin?" + +"Meidän täytyy turvautua häneen rukouksessa." + +Nämät lempeästi lausutut sanat sotivat täydellisesti kirkkoherran koko +olemusta vastaan: hänen jäykkää, kaunista ryhtiään, hänen sileitä, +tunteettomia kasvojaan ja itsetyytyväistä hymyään vastaan hänen +lausuessaan ne julki. + +"Minä _olen_ rukoillut," kuului varsin vihaisesti. + +"Mutta sinä olet sen tehnyt lyhytnäköisellä ja kärsimättömällä tavalla. +Ehkäpä odottaa sinua ilo, jollaista et koskaan ole voinut uneksiakaan." + +"Kyllä kai," kuului epäilevä nyyhkytys peitteen alta. + +Setä ei voinut olla hymyilemättä, sillä hänessä oli hiukan huumoria: se +oli hänen luonteensa lievittävänä piirteenä. + +Pieni kiista näytti tehneen hyvää Selmalle, vaikka sedän lohdutukset +eivät liikuttaneet häntä. Nyyhkytykset kohosivat vain kuin mainingit +myrskyn jälkeen. + +"Lohdutukseksi olin aikonut valmistaa sinulle pienen yllätyksen," sanoi +setä viekkaasti hymyillen, "etkö ole utelias?" + +Pitkä nyyhkytys oli tytön ainoa vastaus. + +"Sinähän muuten aina iloitset niin suuresti rahasta, kas tässä." + +Kirkkoherra luuli itkettyneen silmäparin kurkistavan nyt esille, mutta +peitto pysyi liikkumattomana. + +"_Nyt_ en minä enää tarvitse rahaa..." + +"Mutta sadan kruunun seteli..." Kirkkoherra ei ennättänyt lopettaa +lausettaan, ennenkuin tyttö oli istuallaan vuoteessaan ja räpytti +punareunaisia silmiään valoa vasten. + +Peitteellä oli todellakin seteli. + +"Niin, mitäpä minä sillä nyt teen!" huudahti hän nojaten otsaansa +seinää vasten. + +"Se täytyy sinun tietenkin itse keksiä." + +"Saanko tehdä sillä mitä itse tahdon?" + +"Tietysti." + +Selma ei kääntynyt setää kohti, mutta sittenkin saattoi selvästi +huomata, että linna oli antautumaisillaan. + +"Eikö minun ollenkaan tarvitse tehdä tiliä näistä rahoista?" + +Setä tarkasteli hymyillen valkeata yöröijynselkää ja keltaista +palmikkoa, joka aivankuin jalopeuran häntä riippui selässä. Vieläkin +tyttö epäröi. Ehkäpä hän epäili jotakin ansaa. Kirkkoherra melkein piti +hänestä sen vuoksi. + +"Vaikkapa heittäisit sen maantielle, niin en siitä välittäisi," jatkoi +setä, "tahdoin vain osoittaa sinulle, etten ole kitsas enkä kova." + +Hänen äänessään värähteli luonnollista hellyyttä. + +"Tietääkö täti siitä?" + +Tyttö käännähti ympäri ja katsoi viistoon olkapään yli- + +"Ei." + +Setä tuskin saattoi olla nauramatta. Tyttö oli varovainen kuin +talonpoikaisasianajaja. + +"Vai niin," sanoi hän ja kääntyi setää kohti, "niin, kyllä minä +mielelläni otan nuo rahat, mutta en minä heti voi tulla iloiseksi +kuitenkaan, niin että jos setä tarkoittaa sitä..." + +Nyt setä nauroi täydellä todella. + +Tyttö katseli häntä aivan totisesti, hiukan loukkaantuneena. + +"Sinun ei tarvitse muuta kuin sanoa: 'kiitos setä'," sanoi kirkkoherra, +"muuta en pyydä." + +"Niin, paljon kiitoksia, setä, mutta tässähän on hirveän paljon rahaa." +Tyttö ojensi sedälle veltosti toisen kätensä, ja asia oli siten +ratkaistu. + +"Sinä saat aikoinasi käsitellä vielä paljon suurempia summia; sinussa +näyttää olevan afäärineroa." + +"Niin, siitä minäkin olen varma," sanoi Selma vakaumuksella, "sillä +ilman sitä ei tule mistään mitään, sen olen sanonut isälle monta +kertaa. Mutta hän on takertunut niin pahasti kiinni, ettei hän koskaan +voi selviytyä." + +"Hyvää yötä, lapseni," sanoi kirkkoherra tarttuen molemmin käsin hänen +pörröiseen päähänsä ja suudellen häntä. Sitten hän kääntyi lähteäkseen. + +Samassa tyttö tunsi kauheaa inhoa. Hän katseli seteliä; suurin raha, +mitä hän milloinkaan oli omistanut. Eivätkö nuo olleet verirahoja? Mitä +hän oli myönyt? Osan omaa itseänsä... Oman tuskansa -- rahasta!... Hän +ajatteli Juudasta. + +"Setä!" huusi hän juuri kun tämä oli aikeissa tarttua lamppuun. Ääni +kuului melkein tuskalliselta. + +Sedän katsoessa taakseen ojensi tyttö molemmat kätensä häntä kohti, +ikäänkuin suojaa hakien tai pyytäen jotain anteeksi. + +Kirkkoherra palasi tytön luo ja istuutui sohvan reunalle. + +"Pidä minusta. Vain hiukkasen, pikkuruisen. Oi -- minä olen niin +pahoillani!" Selma kietoi kätensä sedän kaulaan. + +Kirkkoherra istui paikallaan hetkisen ja antoi tytön painaa itkettyneet +kasvonsa papintakin verkaa vasten. Mutta hän ei tuntenut katumusta eikä +ottanut seteliä takaisin. Olihan hän toiminut jalosti, anteliaasti ja +hänen omatuntonsa oli rauhallinen. + +"Onko se syntiä, onko se syntiä?" huudahti tyttö kiihkeästi. + +"Mikä? Mitä?" + +"Rahat, rahat! -- ottaa maksua!" + +"Kuinka sinä voit puhua tuolla tavalla? Minä annan ne sinulle +mielelläni." + +"Ei, syntiä se ei _ole_," sanoi tyttö huoahtaen syvään kouristuksen +tapaisesti ikäänkuin nyyhkyttäen. + +Sitten kirkkoherra poistui. + + + + +III. + + +Kun Selma seuraavana aamuna heräsi, tuntui hänen mielensä raskaalta ja +haluttomalta. Täti tuli hakemaan häntä kirkkoon, mutta hän ei ollut +valmis, vaan lupasi tulla perässä. Hän lopetti pukeutumisensa suurella +kiireellä ja pisti lopuksi sadan kruunun setelinsä hihansa käänteeseen +kiinnittäen sen neulalla kiinni. + +Jumalanpalvelus oli jo alkanut, kun Selma tuli kirkkomäelle, ja urkujen +ääni kuului ulos asti. Häntä olisi haluttanut istuutua penkille +nauttimaan kauniista syysilmasta, mutta sehän ei olisi ollut sopivaa. +Miten raikasta siellä oli! ... ja niin hiljaista. Kastetta oli paksulta +takkuisessa ruohossa ja se antoi sille sinertävän vivahduksen, ilma oli +viileä ja siveli suloisesti hänen polttavia silmäluomiaan. Rintaa +painosti, ja Selma hengitti syvin, raskain vedoin. + +Kun Selma astui kirkkoon, olivat kaikki etumaiset penkkirivit niin +täynnä, että hän asettui taakse. Tuoli oli matalampi kuin muut, ja hän +sai istua siellä yksin. Sitä hän juuri tahtoikin. Suurella vaivalla hän +sai selvän virrestä, mutta hänen kätensä vapisivat, ja sormien oli +vaikea pidellä kirjaa. Mikähän teki hänet niin hermostuneeksi? +Musiikkikohan sen vaikutti vai edellisen päivän mielenliikutus tai ehkä +aivan yksinkertaisesti se, ettei hän ollut syönyt aamiaista? Hän laski +kirjan pois ja nojautui eteenpäin tuolillaan, iloiten siitä, että oli +saanut niin yksinäisen paikan. + +Miten vaikuttavalta tuntuikaan virsi tänään! Hänellä olisi ollut halua +rukoilla, mutta sitä hän ei voinut, sillä oikeastaan hänellä ei ollut +mitään uskoa. Ja jos hänellä sitä oli, niin päättyi se ainakin +merkilliseen paradoksiin: en usko Jumalaan, sentähden hän rankaisee +minua. + +Juuri tänään Selma tunsi sen niin elävästi, sekä sen, ettei hän uskonut +että sen, että Jumala tulisi häntä rankaisemaan. + +Sitten pappi nousi saarnastuoliin. Paikaltaan ei Selma voinut häntä +nähdä, ja hänen sanansa tekivät häneen toisellaisen vaikutuksen kuin +tavallisesti. Ääni pääsi nyt täysiin oikeuksiinsa, ja sillä oli +harvinainen voima. + +Muulloin vähensi sen vaikutusta kasvojen ilme, joka pysyi kylmänä, +vieläpä silloinkin, kun ääni ilmaisi liikutusta. + +Ääni ei ollut vahva ja ponnistamalla olisi se muuttunut viiltäväksi. +Sentähden hän puhuikin hiljaa ja hillitysti. Mutta hän kykeni pitämään +mielenkiintoa vireillä taitavan värityksensä avulla, joka antoi +esitykselle sekä voimaa että vaihtelua, hänen tarvitsematta ponnistaa +liiaksi äänivarojansa. + +Hän saarnasi neljännestä käskystä, puhuen siitä, miten ne, jotka +asettuvat isäänsä ja äitiänsä vastaan, saavat palkakseen kirouksen ja +perikadon; miten Herran käsi on lepäävä raskaana heidän päänsä päällä, +eikä maallinen onni tule koskaan kukoistamaan heidän elämänsä tiellä. +Hänen äänessäänkin tuntui piilevän jotakin, ikäänkuin salainen +musertava tuomio, ja väristys kulki Selman koko ruumiin läpi. + +Kuinka hirveätä, jos täytyisi koko elämänsä kantaa sellaista kirousta, +-- peruuttamattomasti olla tuomittu onnettomuuteen. + +Niinkauan kuin Selma kuunteli häntä, täytyi hänen uskoa; niin kävi +aina. Vasta jäljestäpäin nousi epäilys. + +Oli aivan hämärä alhaalla lehterin alla, missä hän istui pilarin +takana, ikäänkuin kätkettynä seurakunnalta. Hänet valtasi ihmeellinen +pelko, ikäänkuin kuolo ja tuomio olisivat olleet käsissä ja hän +pahantekijä, joka oli mestattava. Hänellähän oli tuollainen riitainen +luonne, joka saattoi nousta isää ja äitiä vastaan, jos... Selma ei +lopettanut ajatustaan, sillä nyt papin ääni muuttui lempeämmäksi. + +Pappi muistutti mieleen, että vain yhden ainoan käskyn täyttämiseen +Herra oli liittänyt maallisen autuuden lupauksen. Ja hän lausui sen +hitaasti: "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". Se tuntui +Selmasta aivan uudelta; se ei enää ollut kulunut katkismusläksy, jonka +hän oli lapsuudessaan oppinut; se oli jotakin suurta, ihanaa, joka +saattoi hänet vetämään vapautuksen hengähdyksen. + +Sitten pappi vaikeni hetkeksi. + +Ja hiljaa, kuin uneksien seurasi selitys. Hän puhui siitä, miten onni +voi olla niin syvä, että se on kokonaisen elämän arvoinen, vaikkeivät +vuodet olisikaan monet; hän osoitti miten vanhempien siunaus rakentaa +lasten kodin, ja hän levitti tämän siunauksen ikäänkuin pehmeän maton +elämän okaiden yli. + +Selman mieli heltyi. Hän oli mielestään uhrannut kaikki +tottelevaisuuden alttarille, kaikki mitä hän oli rakastanut ja +toivonut. Vaadittaisiinko häneltä enemmän ... vieläkin enemmän...? +Kuinka paljon hän antaisikaan sellaisesta auringonsäteestä, joka on +kokonaista elämää arvokkaampi! + +Kun viimeinen virsi oli laulettu loppuun, täytyi Selman jäädä +paikoilleen hetkiseksi poistaakseen liikutuksensa jäljet. Sillä aikaa +oli ihmisvirta ennättänyt hänen tuolinsa kohdalle, ja hänen täytyi +odottaa kunnes tungos oli hajonnut. + +Hän nojautui pilariin ja katseli ohikulkevaa kansaa. Tuossa astui +Möllerin muori tyttärensä kanssa. Viimeksimainitun puku, joka oli niin +hieno kuin kaupunkilaisneidin, oli koristettu tupsuilla ja muilla +koreuksilla, vaikka hänellä oli huivi päässä -- paksu silkkihuivi +korttelinpituisine ripsuineen -- ja hän pöyhkeili käytävällä ikäänkuin +hän olisi tahtonut sanoa: katsokaa minua, katsokaa minua! Äiti kulki +vieressä, keikaillen ja suu supussa, niin että nenä näytti vieläkin +terävämmältä kuin muulloin. Kun hän tuli Selman tuolin kohdalle, +tarkasteli hän häntä, ja hänen arvosteleva katseensa siveli +halveksivasti vanhaa kesätakkia ja pysähtyi hansikkaaseen, joka ei +soveltunut käteen niin hyvin kuin sen olisi pitänyt. Selma nyökäytti +päätään tervehdykseksi, mutta muori ei ollut huomaavinaan sitä. + +Loukkaus oli ilmeinen, ja Selma punastui. "Vanha riivirauta!" ajatteli +hän voimakkaalla koulukielellään, ja suuttumus kiehahti hänessä. + +Sitten harvenivat rivit hiukan, ja Selma meni ulos. Kauempana +käytävällä hän näki Aksel Möllerin, jonka oli pakko kulkea hänen +ohitseen. Selma tunkeutui eteenpäin niin nopeasti kuin mahdollista, ja +kun hän tuli kirkkomaalle, missä väki hajaantui, seisahtui hän erään +haudan luo odottamaan tätiään, joka oli pysähtynyt kirkon ovelle +puhelemaan parin maalaiseukon kanssa. Hän laski kätensä haudan +rauta-aitaukselle saadakseen tukea, sillä hän tunsi vapisevansa. Tästä +täytyi herra Möllerin kulkea ohi. + +Aksel punastui hiukan ja tuli suoraan Selmaa kohti. + +"Minä menen rautatienpengermälle kävelemään kello neljä, tulkaa minua +tapaamaan; minulla on jotakin teille sanottavaa," sanoi Selma nopeasti +ja kääntyi sitten pois, ikäänkuin he vain olisivat tervehtineet +toisiansa. Samassa tuli täti, ja Selma meni häntä vastaan. + +"Lapsi, miten kalpea sinä olet," sanoi tämä, "oletko sairas?" + +"Minun rintaani pistää ja pääni on kipeä." + +"Sinä, joka muutoin olet niin terve!" + +"Tätihän tietää, että minussa on kalvetustaudin oireita," vastasi Selma +välinpitämättömällä äänellä ja hymyili surullisesti, mikä ei ollut +hänen tapaistaan. + +He menivät ääneti kotiin. + +Mieliala päivällispöydässä oli sangen painostava. Selma, joka muutoin +joko puheli tai keksinnöillään ja päähänpistoillaan elähytti muita, +joskin hän silloin tällöin sai osakseen nuhteita, oli tänään aivan +ääneti ja hiljaa, ja kirkkoherra sai melkein yksinään pitää huolta +keskustelusta. Hänen huomaavaisuutensa veljentytärtä kohtaan oli myös +silmiinpistävä; hän kohteli häntä aivan kuin täysikasvuista neitosta. +Täti katseli ääneti kaikkea tuota. Se kiusoitti häntä. + +Saisipa nähdä miten suuremmoinen rouva tuosta tytönletukasta tulisi! +Sillä että patruuna Kristerson oli rikas, siitähän ei voinut olla +epäilystäkään, ja rikkaammaksi kai hän aikaa myöten vielä tulisi, sillä +velttoudestaan huolimatta hän oli kunnon maanviljelijä, ja tuota +herraskartanon ostoa, jonka hän vastikään oli tehnyt, pidettiin hyvänä +kauppana. Luonnollisesti saisi tyttö kaikki mitä ikänä hän haluaisi, -- +sen saavat nuoret rouvat aina. Ja aivan varmaan hän hyvinkin pian +oppisi nostamaan nenänsä ilmaan -- sen he tekevät niin helposti -- +ehkäpä hän tulisi vielä valjakolla ajaen pappilaankin! + +Rouva Berg loi vihaisen syrjäsilmäyksen Selmaan. + +Kuinka ihmiset voivatkaan nähdä jotain kaunista tuossa tytössä! Hänhän +oli ruma kuin kummitus. Ja vieläpä hänen oma Rikhardinsakin ... +eikö hän muka myös ollut huvitettu hänestä! Tietysti he olivat +riitelevinään keskenään, mutta totuus oli kuitenkin se, ettei Rikhard +kuullut eikä nähnyt muita kuin Selmaa. Äidinylpeys tuntui oikein +loukatulta tuollaisesta maun puutteesta. Rikhard oli puhunut hänen +tuoreudestaan. Kyllä kai! Tänään näytti Selma ainakin niin kalpealta ja +punasilmäiseltä kuin olisi hän valvonut kymmenen yötä; niin, niin, +antaapa vain muutamien vuosien kulua, niin kyllä tuoreus menee +menojaan. Ja kuinka suuret kädet! -- Mitä se Berg olikaan puhunut +eilen? Ihanhan tässä voi ruveta voimaan pahoin. Ja sellaisetko saavat +mennä naimisiin! ... jotka eivät edes osaa valmistaa kunnollista +paistikastiketta. Mutta hän ei tahtonut sekaantua koko juttuun. Berg +tehköön mitä tahtoo, hän se lopulta heidät yhteen viepi. + +"Sinä näytät tänään oikein surkealta," sanoi kirkkoherra +veljentyttärelleen, "parasta että hiukan lepäät päivällisen jälkeen." + +"Ei, minä menen mieluummin ulos kävelemään," vastasi Selma, "olen yhtä +kankea kuin kärpänen lokakuussa, siinä kaikki. Täytyy hiukan ravistella +itseään." + +"Tee kuten tahdot, kunhan vain et ole alakuloinen. Se ei käy päinsä." + +"Oi, sitä ei koskaan kestä kauan," vastasi Selma äänellä, joka jo +ilmaisi hänen tavallista reippauttansa -- "minä sylkäsen kouraan ja +tartun lujemmin kiinni." + +"No mutta Selma!" huudahti täti toruen. Hän oli iloinen saadessaan +nuhtelun syytä. + +"Rauhoitu täti, tänään en sitä vielä voi, mutta ehkä jo huomenna," +vastasi Selma nauraen ja katsoi eteensä silmissään kostea kiilto, +vaikkakin niissä vielä sittenkin oli hiukan veitikkamaisuutta jäljellä. + +Setä nyökäytti hänelle rohkaisevasti päätään rouvan suureksi harmiksi. + +Heti kun vanhukset olivat menneet päivällislevolle, läksi Selma ulos. + +Hän kulki veräjän ohi ja kääntyi rautatielle. Käynti oli reipasta kuten +tavallisesti, mutta huolettoman kasvonilmeen sijalle oli astunut +alistuvainen vakavuus. Liikunto ja raikas ilma antoivat hänen +kasvoilleen kuitenkin väriä. + +Ennenkuin hän oli päässyt puolitiehen toiselle radan yli johtavalle +polulle, näki hän nuoren miehen tulevan vastaansa. Hänen sydämensä +alkoi kuuluvasti tykyttää; tuntui kovin vaikealta ruveta puhumaan, +mutta päätöksessään hän pysyi. + +Kun he kohtasivat toisensa, nyökäytti Selma nopeasti päätään ja teki +täyden käännöksen, niin että he joutuivat kävelemään vierekkäin +pappilaa kohti. Siten he kulkivat vähän aikaa. Selma etsi sanoja +päästäkseen alkuun, ja nuorukainen oli hämillään. Selmahan oli pannut +toimeen oikean yhtymän, eikä sellainen ollut aivan sopivaa tytölle, +ajatteli Aksel. Selma oli sen johdosta laskenut hänen ajatuksissaan; +hän katseli häntä järkevämmin eikä Selma hänen mielestään ollut enää +yhtä saavuttamattoman kaukana hänestä kuin ennen. + +"Minä luotin liiaksi itseeni," alotti Selma hillityllä äänellä, joka +ilmaisi liikutusta, "setä ei salli minun matkustaa, ja minun täytyy +jäädä tänne." + +Hän vaikeni hetkeksi. Rintaa tuntui ahdistavan, hän yskähti kerran +selvitelläkseen ääntään. + +"Meidän naisten laita on aivan toisin kuin teidän, miesten," sanoi +Selma vakavuudella joka tuntui pikkuvanhalta. "Teidän velvollisuutenne +on pyrkiä riippumattomaan asemaan, meissä se on pikemmin vika, ainakin +niin kauan kuin emme ole vanhoja piikoja. Minä luulin ennen että kaikki +riippui rahasta, mutta niin ei ole asian laita. Vaikka minulla olisikin +rahaa, en minä kuitenkaan pääsisi nyt matkustamaan. Olin hiukan +ajatellut lähteä kumminkin, s.o. matkustaa luvatta ja etsiä apua +jostain muualta, mutta se ei käy päinsä; minä huomaan sen nyt. Minua +pidettäisiin vain hulluna ja minulle naurettaisiin. Ja sitä paitsi ... +minä en tiedä mikä minuun meni kirkossa tänään ... minusta tuntuu kuin +onnettomuus seuraisi minua, jos sen tekisin. En olisi siitä niin +suuresti välittänyt, jos se olisi ollut jotakin muuta. Mutta työni! ... +ajatelkaa, aina, aina epäonnistua! Sitä en koskaan voisi kestää. +Sillein on parempi olla yrittämättä." + +Aksel Möller kulki äänetönnä kuunnellen. _Sitäkö_ hän tahtoi sanoa! -- +Olipa se sentään merkillinen päähänpisto, että hän pani toimeen yhtymän +hänen kanssaan. + +"Teidän laitanne on toisin," jatkoi Selma innokkaasti, "teitä ei koske +tuo kaikki. Ottakaa minun rahani -- minulla on sata kruunua, jotka ovat +aivan omani -- matkustakaa ja hankkikaa itsellenne paikka, millainen +hyvänsä, kun vain edistytte siinä." + +"Se on mahdotonta," vastasi Aksel melkein kauhistuneena. Tämän puoleksi +heränneen tarmon rinnalla hän tunsi oman heikkoutensa ikäänkuin hän +olisi seisonut veden partaalla ja peljännyt putoavansa syvyyteen. + +"Mahdotonta?" toisti Selma harmistuneena, "mitä te sanotte? Ennenhän te +puhuitte vain rahoista." + +"Äiti ei suostu. Se mitä te itse puhuitte huonosta onnesta koskee kai +minuakin." + +"Oletteko koskaan kuullut onnen pettäneen miestä siksi että hän on +kulkenut omaa tietään? Jos jollakin on huono onni, niin minulla, olkaa +varma siitä; minä tunnen sen vaistomaisesti." + +"Mutta kun ette itsekään, niin miksikä...?" + +"Juuri siksi. Juuri siksi, että itse en saa tulla miksi tahdon, juuri +siksi en voi nähdä teidän kuljeskelevan täällä tulematta miksikään. +Ettekö ymmärrä sitä?" + +"Ja pitäisikö minun ottaa vastaan teidän...?" + +"Niin mitä se tekisi! Mitä luulette minun nyt rahoista välittävän? Yhtä +hyvin voisin ne heittää kadulle. Älkää vaivatko niillä omaatuntoanne. +Tehän tiedätte itse, että olette joutunut väärälle uralle; muuttakaa +alaa yhtäkkiä." + +"Mutta kuinka pitkälle luulette pääsevän..." + +Selma hätkähti ja polttava puna levisi hänen kasvoilleen, aina kaulaan +asti. Rahaa oli liian vähän. Hän huomasi sen yhtäkkiä. Hän ei ollut +ajatellut sitä ennen; seteli oli tuntunut hänestä niin suurelta. Ja nyt +häntä hävetti tehtyään itsensä naurettavaksi. + +"Setä oli todellakin oikeassa sanoessaan, että olen lapsi. Mutta tästä +lähin en ole sitä enää," ajatteli Selma. Häntä harmitti niin että hän +olisi halunnut vajota maan alle häpeästä. Hän ei sanonut sanaakaan eikä +katsonut Aksel Mölleriin, vaan alkoi kävellä reippaammin. Aksel kulki +tahdissa hänen vieressään eikä keksinyt mitään sanottavaa. He olivat +molemmat yhtä kiusaantuneet. Ainoastaan yhdestä asiasta oli Aksel +selvillä, siitä nimittäin että hän oli aiheuttanut tuskaa Selmalle. +Kuinka kernaasti hän olisikaan tahtonut sovittaa tekonsa. + +"Käsitättehän te miten kiitollinen..." + +"Jospa te vain voisitte olla puhumatta siitä," huudahti Selma, "sehän +oli niin hullua, aivan pähkähullua. Oliko _siinä_ nyt mitään +tarjottavaa! Mutta sellainen minä olen aina." + +"Kun ajattelen, että te minun tähteni..." + +"Vaietkaa!" huusi Selma kalveten, "minua raivostuttaa kuullessani +teidän siitä puhuvan, ja jos mainitsette sanallakaan kenellekään..." + +Selman silmäterät suurenivat, niin että silmät muuttuivat melkein +mustiksi hänen pysähtyessään suoraan Akselin eteen. + +"Herran tähden, minä tarkoitin vain..." sanoi Aksel anteeksi pyytäen, +ja koukkuinen kapeaharteinen ruumis näytti painuvan yhä enemmän kokoon. + +"Olkaa sitten vaiti," sanoi Selma lujasti, ja sitten he astuivat +eteenpäin. + +"Teille tai jollekin muulle joka olisi ollut teidän asemassanne," +lisäsi Selma hetken kuluttua, "aivan samantekevää kelle. Olenhan +sanonut teille, että olen sellainen." + +He saapuivat pappilan tiehaaraan. + +"Tässä me eroamme," sanoi Selma. + +Aksel Möller vaikeni. Miten raskaalta kaikki tämä tuntui. + +Selma nousi suurelle tien vieressä olevalle kivelle, nojasi kätensä +portinpylvääseen ja katseli maisemaa. Pellot olivat niitetyt ja autiot. +Ei yhtäkään inhimillistä olentoa, niin kauas kuin silmä kantoi, vain +kaikkein kauimpana näkyi metsä ja vuorenharjanne sinisin, sumuisin +ääriviivoin, ja alapuolella kimalsi järven lahti. Hän ikäänkuin imi +itseensä tämän näyn yhdellä ainoalla katseella. Se näytti +hyvästijätöltä. + +"Täällä on sittenkin kaunista," sanoi hän huoahtaen, "olisin tahtonut +tulla maalariksi." + +Mutta katsoessaan maahan hän huomasi pienen västäräkin, joka hyppeli +sänkipellolla, koko ajan heiluttaen pyrstöään, jotta se ei olisi +esteenä. Ja sitten luikki se tiehensä niin nopeasti kuin pienet jalat +jaksoivat juosta. + +Selma oli ihastunut. Hän unohti herra Möllerin ja koko maailman, ja +hänen katseensa seurasi linnun liikkeitä, ja hän hymyili niin että +hammasrivi paljastui ja silmät loistivat. Itse hän seisoi siinä täynnä +pulpahtelevaa elämää, laskevan auringon säteiden valossa. + +Ja alhaalla hyppeli västäräkki siroin pienin liikkein. Silloin tällöin +se pysähtyi, nyökäytti päätään, keksi jotain uutta, jonka se sieppasi +maasta ja livahti taas toiseen suuntaan. + +"Hyvästi," sanoi Selma nopeasti hypäten maahan, "onneksi olkoon." + +Aksel Möller oli vaipunut ajatuksiinsa ja hätkähti hänen sanoistaan. +Niissä oli jotakin katkeraa ja ivaavaa. Veräjä pamahti kiinni, ja Selma +kulki tietä pitkin tavallista vallatonta käyntiään, kädet nutun +taskuissa. Aksel jäi tielle seisomaan ja seurasi häntä silmillään, kun +hän kääntyi portista pappilan puutarhaan; ja sitten hän katosi +näkyvistä. + +Yksin auringonpaisteenkin tuntui pimentävän se pettymys, joka valtasi +nyt Akselin, ja siihen liittyi vielä itsesyytöstä. Kuinka hän oli +käsittänyt Selman ... kuinka hän oli käyttäytynyt ... ja mitä kaikkea +hänelle olisikaan pitänyt sanoa! Mitä olisivatkaan nämä minuutit +voineet olla, jos hän olisi osannut ne hyväkseen käyttää. Kuinka hän +olisikaan voinut tunnustaa hänelle kaikki, mitä hän ajatteli ja tunsi! +Selma olisi varmaankin häntä ymmärtänyt. + +Nyt oli hyvä tilaisuus kadonnut eikä ehkä koskaan tarjoutuisi enää. + +Selman iloinen mieli vaikutti salaperäisellä voimalla häneen eikä hän +tuntenut sitä koskaan niin selvästi kuin eronhetkellä. Selma tuntui +ikäänkuin vievän mukanaan osan hänen sisäisestä olemuksestaan, mikä oli +tuskallisesti irtiriistettävä, ja tänään tuntui se vaikeammalta kuin +koskaan ennen. + +Aksel heittäytyi kiviröykkiölle puun juurelle. Koko maailma tuntui +hänestä kuolleelta, ja hän vain yksin eli tuskineen ja kaipauksineen. +Sillä Selma ei palaisi koskaan enää, sen hän tunsi, ja saadakseen +jonkinmoista huojennusta hän raateli itseään kuvittelemalla mielessään +miten kaikki olisi voinut olla eikä kuitenkaan ollut. Hän oikein nautti +kiusatessaan itseään kaikin mahdollisin keinoin ja syventyi +pohjattomaan tyhjyyteen, toivoen saavansa tuntea sen koko sen +laajuudessa. + +"Ei koskaan, ei koskaan!" toisti hän, ja joka kerta tuntui siltä kuin +sydän olisi haljeta. Eiköhän siitä voisi kuoliakin... Kuolla! + +Hänen sairaassa mielikuvituksessaan tuntui Selma äkkiä äärettömän +kaukaiselta ja yliluonnollisen kauniilta. + +Nyrpeänä ja alakuloisena saapui Selma kotiin. Hänestäkin tuntui +tyhjältä, mutta aivan toisella tavalla. Kaikki vapaat hetkensä hän oli +siihen asti viettänyt rakentamalla tulevaisuudensuunnitelmia ja +tuulentupia. Nyt olivat ne kaikki särkyneet ja neuvottomana hän katseli +pirstaleita. Millä olisi elämä täytettävä, mitä oli toivomista, minkä +puolesta taisteltava? Ja kaiken tämän ohella häpeä, -- häpeä sen +johdosta että oli paljastanut itsensä, tehnyt itsensä naurettavaksi ja +tullut poistyönnetyksi. + +Hän meni vanhalle paikalleen ruokasalin ikkunan luo, missä hänellä +usein oli tapana istua katsellen kanoja ja kyyhkysiä. Se oli hänen +tavallinen ajanvietteensä hänen ollessaan huonolla tuulella. + +Vanhukset astuivat sisään äsken heränneinä, ja kahvi juotiin ääneti. +Sitten Selma palasi taas entiselle paikalleen ja rouva Berg läksi pois. +Setä jäi huoneeseen ja asettui toisen ikkunan luo. + +"Kristerson tulee tänne illalla," sanoi hän, "sitten saat pelata +shakkia hänen kanssaan, se varmaan ilahduttaa sinua." + +"Kaikkea vielä! Me riitaannumme aina, niinkuin viimeinkin." + +Hän ojensi kaulaansa nähdäkseen komeaa kukkoa, joka innokkaasti +kumarteli ja pyörähteli pihalla. + +"Niin, ilman tuota kinastelua ei teillä suinkaan olisi mitään +huviakaan," huomautti kirkkoherra hymyillen. + +"Voihan se olla, mutta patruunaan ei voi suuttua likikään niin +pahasti kuin Rikhardiin. -- Eikö hän tule kotiin ennenkuin +Pyhäinmiestenpäivänä?" + +"Ei. Ikävöitkö häntä?" + +"Oh -- en. Mutta minä luulin hänen tulevan kotiin sedän +syntymäpäiväksi." + +Selma näytti tyytymättömältä, ja syntyi hetken äänettömyys. + +"Mitä sinä oikeastaan pidät Kristersonista?" kysyi kirkkoherra hetken +kuluttua. + +Selma ei heti vastannut, vaan pisti päänsä ulos ikkunasta nähdäkseen +paremmin. Matalajalkainen kukko oli ruvennut tappelemaan +korkeajalkaisen kanssa. Kuinkahan siinä kävisi? + +Hän veti päänsä sisään. + +"Kyllä, onhan hän varsin hauska, mutta kamalan lihava." + +"Harvinaisen kelpo mies." + +Selma katseli taas ulos, kovin innostuneena kukkotaisteluun. Setäkin +katseli sitä, mutta mielenkiinnotta. + +"Ei, setä! En olisi koskaan uskonut, että tuossa pienessä olisi niin +paljon voimaa," huudahti Selma ihaillen. + +"Miksikä ei? Pienet miehet..." + +Selma nauroi. + +"Niin, mutta pienet kukot!" + +"Merkillistä miten lapsellinen sinä olet." Kirkkoherran ääni kuului +hiukan kärsimättömältä. + +Selma kääntyi ympäri ja istuutui tuolille, katsellen setää suoraan +silmiin. + +"Niin, minä olen, mutta minä aion luopua siitä tavasta. Jospa vain +voisin ymmärtää mihin ruveta!" + +Selma ei malttanut olla vilkaisematta pihalle, ja hän huomasi +harmikseen, että voitto ratkaisevasti kallistui suuremman puolelle. + +"Siinä asiassa luulen voivani antaa sinulle hyvän neuvon," sanoi setä. + +"Etkö voi erottaa toisistaan niitä! Nehän raapivat silmät toistensa +päästä," huusi Selma kiivaasti palvelustytölle, joka kulki pihan yli. + +"Mutta _lapsi!_ Etkö voi hetkeksi jättää kukkoja rauhaan? Minulla on +todellakin jotain puhuttavaa sinulle," sanoi setä kärsimättömästi, +"tule minun huoneeseeni." + +"Sitä ei tarvita. Minä poistun vain ikkunan luota, niin se auttaa." -- +Selma siirtyi kauemmaksi ja kävi ruokapöydälle istumaan. -- "Mistä on +kysymys?" + +Kirkkoherra olisi toivonut, että Selma olisi asettunut sopivampaan +asentoon eikä istunut ja heilutellut jalkojaan, mutta sitten hän +ajatteli, ettei kannattanut nyt takertua pikkuseikkoihin. + +"Minä tahdon puhua tulevaisuudestasi. Minun mielestäni ei sinusta voi +tulla mitään parempaa kuin kunnon miehen vaimo." + +"Jos rupean sitä odottamaan..." + +"Mutta sinun ei tarvitse odottaa. Kristerson on pyytänyt minua kysymään +sinulta tahdotko tulla hänen vaimokseen." + +Selma hillitsi jalkojensa heiluriliikkeen ja katsahti ylös, -- +kysyvästi, sangen väliäpitämättömänä. + +"No-o," sanoi hän sitten ja alkoi uudelleen heiluttaa jalkojaan. Sitten +hän hyppäsi alas pöydältä ja meni ikkunan luo. + +"Sitäkö setä vain aikoikin sanoa?" kysyi hän ja kääntyi ympäri. + +"Vain? -- Tärkein askel elämässä..." + +"Niin, se on luonnollista," myönsi Selma suvaitsevaisesti, "jos +nimittäin aikoo _mennä_ naimisiin." + +"Täytyy kai ainakin harkita sellaista ehdotusta, jos haluaa pysyä +viisaan ihmisen kirjoissa." + +Selma vajosi tuoliin puoleksi epätoivoisena ja kiersi kätensä polviensa +ympärille. + +"Mutta jospa voisin ymmärtää mitä hän oikeastaan minulla tekisi!" + +Kirkkoherra kääntyi ympäri ja katseli ikkunasta ulos. Leikillinen ilme +väreili hänen huulillaan. + +"Hän pitää sinusta luonnollisesti." + +"Ja sedän mielestä minun pitäisi ottaa hänet?" + +"Sinun pitäisi ainakin ajatella asiaa." + +Selma alkoi näyttää miettiväiseltä. Kanat päästivät kovan kaakotuksen, +mutta Selma ei suonut niille ainoatakaan katsetta. + +"Mitä siitä tulisi? En minä osaisi hoitaa taloutta!" + +"Sitä sinun ei tarvitsisikaan. En edes luule, että Kristerson panisi +sitä kysymykseenkään." + +Selma kävi yhä miettivämmäksi. + +"Mitähän isä arvelisi?" + +"Hänelle se luonnollisesti olisi hyvin mieleen. Hänellä on kylliksi +huolia itsestään, ja Kristerson on mies. jonka kuka hyvänsä mielellään +tahtoisi vävypojakseen." + +"Luuleeko setä, että isä _haluaisi_ sitä?" + +"Siitä olen varma." + +Selma vaikeni hetkeksi. + +"Mutta mennä naimisiin hänen kanssaan! ... tiedätkö setä, se on kovin +pelottavaa." + +"Miksikä niin?" + +"Oi -- hän on niin paksu, ja sitä paitsi hän on aivankuin puhtaaksi +ajettu sika." + +"Mutta lapsi!" + +"Ja sitä paitsi hän on isän ikäinen." + +"Entäs sitten? Magnus on niin nuori, että hän milloin hyvänsä voisi +hankkia sinulle äitipuolen, eikä sinun silloin olisi enää hauska olla +kotona. Parempi silloin on saada jalat oman pöytänsä alle." + +"Pyh! -- Isällä ei todellakaan ole varaa mennä naimisiin," huudahti +Selma nauraen, "nuo ovat vain säikäyslaukahduksia." + +Kirkkoherra vaikeni. Täytyi olla hyvin varovainen, sillä tyttö oli +todellakin viekkaampi kuin miksi häntä voisi luulla. Hän alkoi +välinpitämättömästi rummuttaa ikkunanpieltä. Näytti siltä kuin hän +aikoisi jättää asian toistaiseksi. + +Tällä kertaa Selma otti asian uudelleen esille. + +"Ja olenhan minä myös kovin nuori, voisinhan myöhemmin ruveta pitämään +jostakin toisesta," sanoi hän. + +"Pitää jostakin? ... kun on jo naimisissa! ... se ei koskaan voi tulla +kysymykseen," sanoi kirkkoherra hitaasti ja paheksuen. Sitten hän +kääntyi nopeasti Selman puoleen, ikäänkuin hän olisi tullut +ajatelleeksi jotain muuta. "Sehän on totta ... olen nähnyt sinun +kävelevän nuoren herra Möllerin kanssa pari kertaa -- miten sen asian +laita on? Et suinkaan ole ihastunut häneen?" + +Selma tuli hehkuvan punaiseksi. + +"Minä! ihastunut...? en, en rahtuistakaan." + +"Niin, minä vain ajattelin sitä, kun et tahtonut ottaa korviisi tätä +toista. Mutta jos niin olisikin, niin voin sanoa sinulle, että ei +kannata luottaa siihen, sillä aikaa myöten tulee Jöns Olsin Marista ja +Akselista pari. Sinähän tiedät, että Möllerit pitävät rahasta kiinni." + +"Hyh -- hän voi mennä naimisiin kenen kanssa haluaa, sen puolesta voin +kernaasti ottaa patruunan." + +Selma tarkoitti mitä sanoi, mutta samassa alkoi harmi hänessä kuohua, +ja hän mietti olisikohan herra Möller ajatellut Jöns Olsin Maria +hyljätessään Selman kurjat sata kruunua. + +Puna kiihtyi kiihtymistään Selman sanomattomaksi harmiksi, mutta +kirkkoherra ei ollut sitä huomaavinaan. + +"Syksyllä Kristerson aikoo muuttaa uuteen kartanoonsa, siellä kuuluu +olevan hyvin kaunista," sanoi hän. + +"Hänellä on niin hirveän hienot hevoset," huomautti Selma. + +Kirkkoherra vaikeni. Hänen sanansa alkoivat vaikuttaa, ja hän tahtoi +nyt antaa hänelle ajatusaikaa. + +"Kun on niin rikas kuin hän, voi saada mitä ikänä haluaa," lausui +kirkkoherra hetken kuluttua. + +"Onko hän todellakin niin rikas?" + +"Sen asian minä voin taata," vastasi kirkkoherra. + +Syntyi hiljaisuus. Selman ajatukset kiintyivät suureen harmaaseen +hevoseen ... tai ehkäpä se olisi aivan musta. Ja sitten hän tuli +ajatelleeksi ratsastuspukua, jonka pitkää laahustinta voisi kantaa +käsivarrella ... ja pientä naissatulaa, joka olisi uutta kevyttä +tekotapaa ... luonnollisesti pitäisi myöskin olla pikentti, joka +auttaisi selkään noustessa: kun on niin rikas, voi saada mitä ikänä +haluaa. + +Selma loi katseensa maahan ja järjesti suurella huolella pukunsa +poimuja. + +"Luuleeko setä, että hän pitäisi ratsuhevosta minua varten?" + +Kysymys tuli aivan arasti. Yksi ainoa sana voisi pelottaa hänet +peräytymään. Tämän lapsen kanssa sai hieroa kauppaa yhtä varovaisesti +kuin paholainen syntisen sielusta. + +"Sellaisessa talossahan on talli täynnä hevosia," sanoi kirkkoherra +välinpitämättömästi. + +Hän tunsi purjehdusvedet liiankin hyvin ja tiesi, että vaikka pieni +pursi alussa nousikin rohkeasti tuulen yläpuolelle, niin tarvittaisiin +vain tuulenpuuska, jotta se laskeutuisi. Hän tiesi sen. + +"Minä olen niin nuori," siinä hänen viimeinen heikko vastustuksensa. + +"Niin. Harvinainen kunnia, kun jo sinun iälläsi saapi sellaisen +tarjouksen, enkä oikeastaan tiedä millä olisit sen ansainnut," vastasi +kirkkoherra hienosti hymyillen. + +Se kutkutti tytön turhamaisuutta. Kihloissa niin nuorena ... se +herättäisi huomiota! + +Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja vain kaksi punaista täplää, jotka +ulottuivat poskilta kaulaan saakka ilmaisten kiihkeää intohimoa, +rumensi hänen nuoria kasvojansa. Hän katseli vasenta kättänsä. Kukapa +tietäisi miltä kihlasormus siinä näyttäisi! ... raskas, paksu sormus, +kahdenkymmenen karaatin kultaa. + +Mitähän Möllerin muori siihen sanoisi? Hän näki jälleen edessään hänen +ivaavan katseensa kirkossa, kun hän tarkasteli hänen liian pieneksi +käynyttä päällysnuttuaan. Selman silmät alkoivat salamoida, ja hän +katsoi ylös. + +"Minun pukuni näyttää kovin köyhältä," sanoi hän kohottaen hihojensa +alapuolta, näyttääkseen miten kuluneet ne olivat, "olisi aika +harmillista, jos _hänen_ täytyisi pitää huolta minun puvuistani." + +"Minä annan sinulle kaikki mitä tarvitset; sen teen mielelläni ainoalle +veljentyttärelleni." + +Kirkkoherra oli kovin iloinen voitostaan. Ja harvinaisella +sydämellisyydellä hän avasi hänelle sylinsä. + +Selma kiiruhti hänen luokseen, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja +loi häneen vaaleanharmaat silmänsä, jotka loistivat elämänhalusta. +Paksu, tuuhea tukka riippui otsalla, ja hän hymyili heleänpunaisine +huulineen ajatellessaan kuinka paljon kateutta hän tulisi herättämään. + +Yhtäkkiä Selma kävi totiseksi. + +"Luuletko sinä, että hän tahtoo pitää minusta hiukan?" sanoi Selma. +Hänen tapansa oli käyttää "sinä" sanaa hyväilysanana. + +"Siitä minä olen varma." + +Aurinkoinen hymy levisi Selman kasvoille, ja uusi ajatus iski hänen +kokemattomaan mieleensä. + +... Kunpahan hän pitäisi kylliksi hänestä...! + +Kaikki Selman vanhat suunnitelmat ja tuulentuvat nostivat päänsä esiin. + +Kirkkoherra silitti hyväillen Selman tukkaa: hänellä ei ollut enää +mitään sanottavaa. + + + + +IV. + + +Patruuna Kristersonin isä oli ollut eläinlääkäri, ja hänellä oli +ollut niin suuri praktiikka, että hän oli saattanut säästää pienen +omaisuuden pojalleen. Tällä ei ollut lukuhalua, siksi hän antautui +maanviljelijäksi. Hänessä oli sitkeää kestävyyttä, jommoinenkin annos +afääriviekkautta sekä rohkeutta, ja onni suosi häntä kaiken lisäksi. + +Isän oli täytynyt olla ahne voidakseen haalia kokoon omaisuutensa. +Poika sai sentähden tuntea niukkojen olosuhteiden painostusta ja oppi +panemaan arvoa rahalle, koska hänellä ei ollut sitä runsaasti. Ukon +neuvot lankesivat siksi hyvään maahan ja kasvoivat yhdeksi ainoaksi +pyrkimykseksi: hankkia rahaa. Sillä sehän oli avain kaikkeen muuhun. + +Patruunan nuoruus oli kulunut uupumattomassa työssä. Hevoskaupalla, +paloviinalla ja teurashärillä hän oli vaurastunut, mutta kauan sitten +hän oli lopettanut sekä hevoskaupan että panimoliikkeen, sillä +liikepääomaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja hän oli kelvollinen +maanviljelijä. + +Naimista hän oli usein ajatellut, mutta hän oli päättänyt, että +vähintäin satatuhatta kruunua hänen valittunsa pitäisi tuoda mukanaan +pesään, ja kun hän ei ollut juuri kauniskaan punaisenhohtavine +kasvoineen ja pienine viirusilmineen, niin olivat perijättäret menneet +hänen nenänsä ohi. Mutta hän ei ollut koskaan tuntenut sydänsurua sen +johdosta. Olihan hyvä näinkin. Vaikeimpina aikoina hän oli suoriutunut +omin neuvoin, ja nyt -- kun hän saattoi viettää hyviä päiviä -- kaipasi +hän vielä vähemmän vaimoa. Mitä niihin sataan tuhanteen kruunuun tuli, +niin ei hän niistäkään enää välittänyt. + +Mitään varsinaista koulukasvatusta hän ei ollut koskaan saanut, sillä +kun hän ei ollut tahtonut kulkea opin tietä, piti isä tarpeettomana +hukata rahoja koulutukseen. Mutta hän oli lukenut koko joukon romaaneja +ja nurkkanovellikirjallisuutta sekä seurasi paikkakunnan sanomalehdestä +päivän tapahtumia ollen seudun sivistyneimpiä maanviljelijöitä. +Toveripiirissä hän oli karkeapuheinen, naisseurassa ruumistunut +kohteliaisuus, ja lukiessaan kirjallisuutta, vaati hän ehdottomasti +"runollista elämänkäsitystä," s.o. paljon rakkautta, naisellista +"suloa" (hän rakasti tätä sanaa), rakkaudesta riutuvia valkeapukuisia +neitoja, kauheita roistoja, joitakuita murhia, jotka tekisivät +kertomuksen "jännittäväksi," ja -- luonnollisesti -- pari naimiskauppaa +lopuksi, sillä siveyshän vaati palkkansa, jos kirjassa oli vähääkään +moraalia. + +Englantilaisista kirjoista hän piti eniten, mieluummin naisten +kirjoittamista. Ranskalaisia hän inhosi niiden siveettömyyden tähden. +Siitä hän puhui mielellään naisseurassa, se teki niin hyvän +vaikutuksen. + +Välistä kun hän loikoi sohvalla lukien, saattoi tapahtua, että kirja +tuntui hänestä niin liikuttavalta, että hänen täytyi pyyhkiä silmiään. +Hän kertoi siitä myöhemmin todisteeksi lämpimästä sydämestään, ja +viekas välke silmäkulmassaan hän huomasi miten tarkkaavaisina muutamat +neitoset kuuntelivat, liikutuksen melkein tarttuessa heihinkin. Niin, +niin, raha on voima! Mutta kiirettä ei ollut. + +Sitten hän tapasi Selman. + +Se tapahtui viime talven lopulla. Kirkkoherra ja hän istuivat pappilan +salissa puhellen punssilasin ääressä. Lamput olivat juuri sytytetyt. +Mutta kukaan ei ollut sanallakaan maininnut, että talossa oli nuori +tyttö, ja siksi hän suuresti hämmästyi, kun tämä avasi oven ja astui +sisään, tulipunaisena ja lämpimänä, luistimet huolettomasti heitettyinä +käsivarrelle, jotta ne kalisivat joka askeleella. Tukka oli kuumuudesta +takkuinen, kiivas liike oli saattanut puseron epäjärjestykseen, ja +hänen oli pakko räpyttää silmiään kirkkaassa valossa voidakseen nähdä. +Sitten hän astui peremmälle lampun valoon ja ojensi patruunalle kätensä +niiaten nulikkamaisesti, kirkkoherran leikillä lisäten esittäessään +hänet, että tyttö oli tullut taloon saadakseen parempia tapoja, mikä +oli hyvinkin tarpeen. + +Selma vain nauroi eikä näyttänyt ollenkaan joutuvan hämilleen, vaikka +patruuna niin kauan piti hänen kättään, jossa kaikki suonet tykkivät +lämpöä ja elinvoimaa. + +"Olipa se reipasta, oikein reipasta," sanoi hän tietäen tuskin mitä +puhui. + +Mutta patruuna hymyili ja tyttö hymyili, ja tuntuipa aivan siltä kuin +patruuna olisi tullut pyörälle päästään ja nuoreksi uudestaan. Ja tytön +vaatteet huokuivat talven kylmää ilmaa, ja hänen huulensa loistivat +lämpiminä ja punaisina. Patruuna ei tiennyt mikä häneen oli mennyt; hän +olisi voinut hypähtää ylös ja ottaa tytön syliinsä vain ilosta, että +hän oli niin reipas ja nuori. + +Sitten patruuna päästi käden irti ja mittaili häntä katseellaan. + +Suuri oli tyttö kasvultaan, leveät olkapäät, pitkät käsivarret ja isot +kädet. Muodot eivät olleet vielä kehittyneet; jotakin puolivalmista ja +keskeneräistä oli koko luisessa, voimakkaassa ruumiissa. Mutta se ei +tehnyt mitään -- ei mitään -- lapsi tai ei: hänen täytyi saada hänet +omakseen. + +Tätä patruuna ajatteli ajaessaan mukavissa vaunuissaan maantietä +pitkin, matkalla kosimaan. + +Mutta koko tänä aikana hän ei ollut päässyt täyteen varmuuteen omasta +itsestänsä. Väliin hän oli tullut järkiinsä ja pitänyt koko juttua +turhana päähänpistona, oikkuna. Ja aina silloin hän ajoi pappilaan, +tullakseen vakuutetuksi siitä, että Selma oli -- niinkuin kaikki +ihmiset sanoivat -- ruma tyttö. Mutta joka kerta kun hän hänet näki, +uudistui sama juttu. Hän saattoi tosin sanoa häntä rumaksi, mutta +hänen oli mahdoton irrottaa katsettaan hänestä. Jokainen hänen +ruumiinliikkeensä, jokainen äänenväre ihastutti häntä, sanottakoon +niitä sitten rumiksi tai kauniiksi. Mitä siitä mitä muut ihmiset +sanoivat! Tuossa tuoreessa rumuudessa oli jotakin joka kiehtoi häntä +enemmän kuin koko maailman kauneus. Se ei ollut mitään yleispätevää, ei +mitään jota olisi voinut sormin osoittaa; siinä oli vain se, että se +oli _hän_. Patruuna ei voinut ajatellakaan, että tyttö antaisi hänelle +kieltävän vastauksen, sillä hän oli niin rakastunut, että hänestä +tuntui kuin tyttö olisi ollut hänelle jo alusta alkaen määrätty, +vaikkei se ollut selvinnyt hänelle ennenkuin nyt vasta. + +Hän tarkasteli menneisyyttään ja hänestä tuntui siltä kuin Jumala olisi +johtanut hänet satojen harhateiden kautta tähän ainoaan; ja kaikki mitä +hän nimitti runoudeksi, kaikki se minkä hän oli tukehuttanut rinnassaan +niin kauan kuin "satatuhatta" oli ollut hänelle kaikki kaikessa ja +persoonalliset edut aivan arvottomia, kaikki se kuohahti nyt esille +yhtenä ainoana virtana, tosin ei enää alkuperäisyyden porisevalla +tuoreudella, vaan patoutuneen veden mutaisin kuplin. Mutta hän iloitsi +siitä kuitenkin. Tuntuihan siltä kuin hän itsekin olisi ollut nuori, +siksi että nuoruuden intohimo mursi kaikki sulut! Ja tämä harhaluulo +teki hänet onnelliseksi. + +Hetkeäkään hän ei tullut epäilleeksi tytön onnea: tahtoihan hän antaa +hänelle kaikki. + +Kun vaunut vierivät pihalle, heräsi hän kuin unesta. Hämärsi, ja valoa +näkyi parista ikkunasta. Hän ihmetteli tokkopa tyttö tulisi itse häntä +vastaan. Ei, kirkkoherra seisoi portailla lausuen hänet tervetulleeksi. + +Kun vieras oli ripustanut päällystakin ja hatun etehiseen, pyysi isäntä +hänet omaan huoneeseensa. Siellä oli lämmintä, ja lamppu oli sytytetty. + +Patruuna oli hieman hämillään. Hän hieroi käsiään läiskähyttäen niitä +vastatusten ja astui edestakaisin matolla lämmittääkseen muka +jalkojaan. Kirkkoherra tarkasteli lamppua ja tasoitteli liekkiä. +Näyttipä siltä kuin molemmat olisivat tahtoneet voittaa muutamia +sekunteja ennenkuin he alottaisivat keskustelun. + +Patruuna Kristerson oli kookas ja lihava. Komean ryhtinsä vuoksi hänen +vartalonsa teki voimakkaan vaikutuksen, mutta kasvoista oli +hyvinvoinnin leima karkoittanut pienimmänkin luonteenomaisen piirteen, +niin etteivät ne tehneet minkäänlaista vaikutusta, korkeintaan ne +ilmaisivat vain kylläistä ja tyytyväistä turvallisuutta. Koko hänen +esiintymisensä tuntui sanovan: minä olen tehnyt tehtäväni ja nautin +työni hedelmistä. + +Kirkkoherra seisoi vielä kirjoituspöytänsä ääressä. Kapea, kaunis +vartalo peitti kokonaan lampun, mutta sivuilta virtasi valo esiin aivan +kuin se olisi säteillyt tästä tummasta ruumiista. + +"No?" sanoi patruuna. + +Kirkkoherra kääntyi ympäri nojaten kirjoituspöytään. + +"Niin, kaikki käy hyvin, mutta minä tahdon sanoa sinulle ensin pari +sanaa." -- Hän työnsi silmälasit lujemmin nenälle, niinkuin hänen aina +oli tapana tehdä, kun hänellä oli jotakin tärkeää esitettävää. + +Patruuna pysäytti hetkeksi käyntinsä ja odotti. + +"Tarkoitan taloudenhoitajatartasi..." Kirkkoherra keskeytti puheensa ja +yskähti hienotunteisesti. + +"Sen asian minä luonnollisesti järjestän. Hän saa muuttaa +neljäntenäkolmatta -- minä perustan leipuriliikkeen hänelle." + +"Lähiseudulleko?" Kirkkoherra ei nostanut ylös päätään, mutta +silmälasien läpi kiiti nopea, tutkiva katse. + +"Ei mitenkään -- jonnekin Trelleborgin seuduille, en tiedä oikein +itsekään." Patruuna teki torjuvan liikkeen kädellään osoittaakseen +siten, että hän toivoi niin kauaksi kuin mahdollista. + +"Eikä mitään avioliittolupauksia eikä muuta sellaista?" + +"Ei nimeksikään -- se ei koskaan pälkähtäisi päähänikään." + +"Ei, sepä hyvä," sanoi kirkkoherra tyytyväisenä, kohotti toista kättään +ja katseli kynsiään. + +Taaskin syntyi hiljaisuus, jonka kestäessä patruuna jälleen astui +edestakaisin. Kirkkoherran varovainen käytöstapa oli omansa +hillitsemään muitakin ja vaikutti osaltaan, että aniharvoin kukaan +yritti kiirehtiä keskustelua, jos hän itse venytti sitä. + +"Sitten on vielä eräs asia," sanoi kirkkoherra äänen varovaisesti +hapuillessa ja poimiessa sanan sieltä, toisen täältä. -- "Minä tahdon +vain varottaa sinua. Niin, älä ymmärrä minua väärin ... mutta Selma ei +todellakaan ole mikään tavallinen tyttö, ja häntä täytyy kohdella aivan +erikoisella tavalla. Sinä, nuorenmiehentapoinesi ... niin, niin minä +tiedän kyllä, että olet naistenliehakoitsija ... mutta kaikki naiset +eivät ole samallaisia, ja sellaisella tytöllä kuin Selma on omat +mielijohteensa. Jos sinä jollakin tapaa loukkaisit häntä ... no, no, +minähän tarkoitan vain viattomasti -- niin voisi tapahtua, että hän +aivan yksinkertaisesti antaisi sinulle matkapassit, ja jos hän sen +kerran tekisi, niin ei mikään maailman mahti saisi häntä muuttamaan +mieltään." + +"No mutta mitä ihmettä...!" Patruuna pysähtyi yhtäkkiä keskelle lattiaa +ja näytti taisteluvalmiilta. + +"Niin, niin, niin!" sanoi kirkkoherra samalla kertaa kärsimättömästi ja +rauhoittavasti, tehden joka kerta torjuvan liikkeen kädellään. "Mutta +kun asiat nyt kerta _ovat_ sillä kannalla, niin ei sinulla ole muuta +tehtävää kuin joko mukautua tai väistyä jo alusta alkaen. Ennen +kuulutusta ja sen semmoista ei kukaan ihminen voi pakottaa häntä. Minä +tiedän kyllä miten hyvät naimakaupat hän tekee, ja juuri siksi en +mielelläni toivoisi, että asia raukeaisi." + +"Tarkoitatko että...?" Patruuna katsoi avuttomana ympärilleen, hänen +oli niin vaikea pukea kysymystään sanoiksi. + +"Minä tarkoitan vain, että sellainen tyttö kuin Selma ei ole +samallainen kuin muut naiset, joihin sinä olet ... hm ... tutustunut. +Sellaisessa lapsenmielessä on jotakin niin pelokasta -- jotakin niin +arkaa. Hän voi loukkaantua kaikkein vähimmästä, aivan edeltäpäin +arvaamattomista asioista. Hän tarvitsee aikaa tottuakseen, ja sinun +pitää kohdella häntä ... niin, sinun pitää kohdella häntä, ikäänkuin +hän olisi lintu, jota yrität pyytää." + +Viimeiset sanat kirkkoherra lausui reippaasti, aivan toisella tavalla +kuin edelliset, ja hän naurahti samalla -- lyhyesti ja äänettömästi. +Hänestä vertaus tuntui äärettömän hullunkuriselta hänen katsellessaan +lihavaa patruunaa. + +"Mutta herra Jumala, on kai minulla lupa suudella häntä!" huudahti +sulhanen hämmästyneen epätoivon vallassa. + +"O-on. Mutta jos seuraat minun neuvoani, niin et pidä liikaa kiirettä." +Kirkkoherra pidätti nauruaan, mutta sisäinen nauru puistatti häntä, ja +leveä, yhteenpuristettu suu näytti vieläkin leveämmältä pilkallisine +ilmeineen. + +Syntyi jälleen hiljaisuus, ja patruuna alkoi taaskin kävellä. + +Kuinka paljon alkuvalmisteluja! Ja hän joka oli uneksinut, että hänen +rakkautensa olisi yhtä ainoaa voittokulkua! Riemuitseva autuudentunne, +johon hän oli koettanut pyrkiä, kutistui hitaasti kokoon, aivan kuin +sammuva liekki. + +"Ei suinkaan ole tarvis kauan odottaa häitä," sanoi hän, "mitäpä tässä +tarvitsisi odottaa." + +"Ei mitään muuta kuin kuulutusta ja morsiuspukua," vastasi kirkkoherra +käyden totiseksi. Sitten hän suoristi itseään ja pyysi vierastaan +astumaan perheen keskuuteen. + +Patruunan sydän alkoi sykkiä; koko juttu tuntui varsin juhlalliselta. + +Sali oli valaistu, mutta tyhjä. + +"Istahda hetkiseksi; minä käyn kutsumassa Selmaa," sanoi kirkkoherra. + +Patruuna astui peremmälle pöydän luo ja heittäytyi tuolille. Huoneessa +oli niin hiljaista ja kaikki niin tavallisuudesta poikkeavaa; koko talo +tuntui vaipuneen odotukseen kuten hän itsekin. + +Nyt paukahti ovi yläkerrassa, ja askeleita kuului portaissa! Sitten hän +kuuli niiden lähenevän, ovi avautui ja Selma astui sisään yksin. +Kirkkoherra kääntyi takaisin omiin huoneisiinsa. + +Patruuna meni Selmaa vastaan ja otti häntä kädestä. Se oli kylmä ja +vapisi hiukan. Tyttö ei ollut kaltaisensa. Entisen ujostelemattomuuden +sijaan oli tullut epävarmuus, joka vaikutti kiusallisesti +patruunaankin. + +"Selma," sanoi hän vain. Ääni kuului melkein anteeksipyynnöltä, sillä +yksin näiden lapsenkasvojen kalpeuskin tuntui soimaavan. Mutta hän +tahtoi tehdä hänet onnelliseksi. Hän tahtoi! + +Tytön katse, joka aina muulloin oli niin suora, ilmaisi miltei +syyllisyyttä hänen silmätessään patruunaan, mutta käsikädessä he +astuivat pöydän luo, missä he istahtivat vastatusten. Patruuna huomasi, +että tyttö oli pukeutunut. Tukka oli äskenkammattu, ja hänellä oli +paras pukunsa -- tummansininen, silkkikoristeinen yllään. + +"Minulla on jotakin sanottavaa ensiksi," alkoi Selma syvällä +alttoäänellään, joka vavahti hiukan. "Minulla on paljonkin sanottavaa, +ja sitten te saatte itse ratkaista." + +Kaksi tummanpunaista täplää kohosi hänen poskilleen hänen puhuessansa. +Pöydällä oli lamppu, ja himmeänvalkea kupu heitti valon hänen +kasvoilleen, jotta hipiän väri näytti tavallista räikeämmältä -- tuo +hiukan kellertävä valkeus, joka kohosi vasten huulien tervettä punaa. + +Patruunan teki äkkiä mieli suudella häntä, mutta samalla hän muisti +kirkkoherran varoituksen. + +"Jos sanoisin, että tunnen rakkautta teitä kohtaan, niin valehtelisin," +sanoi Selma samallaisella äänellä kuin koulupoika, joka lukee ääneen +sankarirunoa, mikä erikoisesti on häntä miellyttänyt. Selvästi saattoi +huomata, että hän oli kerrannut edeltäpäin sanansa. "Mutta jos todella +pidätte minusta -- ja luulen että sen teette -- niin voisin minäkin +pitää teistä, luultavasti en niinkuin isästäni, mutta ehkä samalla +tavalla kuin sedästä tai Rikhard serkustani." + +Patruuna kavahti mukavasta asennostaan. + +"Vai niin, pidätkö sinä hänestä?" + +"Tietysti. Minullahan ei ole muita serkkuja!" Tyttö katseli häneen +melkein loukattuna, ja samalla hän oli oma itsensä jälleen. + +Ei tuntunut erittäin lupaavalta -- tämä mahdollisuus, että hän pitäisi +hänestä kuin serkusta, mutta... + +"Se tulee jälestäpäin, se tulee jälestäpäin," vakuutti patruuna. + +"E-ei," vastasi Selma varmasti, "juuri sitä minä tahdoin sanoa, etten +luule sen koskaan tulevan." + +Patruuna hymyili ajatellessaan, että hän tiesi niin äärettömän paljon +enemmän kuin Selma. + +"Kyllä se tulee," sanoi hän, "se tulee niin pian kuin me menemme +naimisiin." + +"Oi, ei suinkaan siinä niin suurta eroa liene," sanoi Selma +ylimielisesti, "jokainenhan tietää, että kihlausaika on onnellisin!" + +Niin suuri viisaus sai patruunan vaikenemaan. Tyttö puhui sellaisella +varmuudella kuin olisi hän ollut kihloissa vähintäin tusinan kertaa. + +"Ei suinkaan Selma pidä jostakin toisesta?" kysyi hän varovaisesti. + +"E-en, Jumala varjelkoon, minä en koskaan ole ollut helposti syttyvä." +Hänellä mielestään oli niin äärettömän paljon kokemusta. + +"No, mutta siinä tapauksessa, niin..." + +"Niin, sitä minä myöskin olen ajatellut," tarttui Selma vilkkaasti +puheeseen luullen ymmärtäneensä hänen tarkoituksensa, "kaikki voi olla +hyvin siitä huolimatta. Ihmiset ovat niin hirveän erilaiset, niin +juuri. Muutamien pitää aina olla _rakastuneita_," hän venytti sanaa +pitkäksi ikäänkuin hän olisi määkinyt, "mutta onpa myös toisia, jotka +voivat vain pitää ihmisistä. Ja näiden kahden asian välillä on kauhean +suuri ero, sen voin vakuuttaa." Hän pysähtyi ja katsahti kysyvästi +patruunaan saadakseen selville oliko tämä voinut seurata hänen +syvämietteisiä ajatuksiaan. + +Patruuna istui yhä ajatellen tuota suudelmaa, jota hän ei voinut saada +mielestään, siksi hän vain nyökäytti päätään. Selma käsitti sen +myöntymykseksi. + +"Niin juuri," sanoi hän helpotuksella, "en voi ymmärtää, että siinä +olisi mitään ihanaa. Sen ikävämpiä olentoja ei voi olla kuin +rakastuneet ihmiset, ja minä olen monta kertaa päättänyt, ettei minusta +ainakaan saisi tulla yhtä imelää kuin kihlautuneet tytöt tavallisesti +ovat. -- Kas minähän olin oikeastaan ajatellut, että en koskaan menisi +naimisiin," lisäsi hän luottavammin. "Minä olin aina luullut, että omin +neuvoin suoriutuisin elämässä. Mutta kun on niin monta mutkaa +matkassa... Jospa vain joku tahtoisi hiukankin auttaa minua! -- Sillä +minä tahtoisin kuitenkin niin mielellään tulla joksikin." + +Hän katsahti salaa patruunaan nähdäkseen olisiko tämä halukas menemään +tällaiseen ansaan. + +Patruuna istui katsellen tyttöä raukea ilme silmissään, ikäänkuin hän +olisi paistanut itseään uunin edessä ja tullut jo liian laiskaksi +lähteäkseen pois sen luota. Siltä hän ainakin näytti, ajatteli Selma +mielessään: punainen ja kiiltävä kasvoiltaan ja silmäluomet puoleksi +kiinni. + +Selma yskähti terävästi ja suuttumuksen kyyneleet nousivat hänen +silmiinsä. + +"Minä tahtoisin paljon mieluummin tulla joksikin kuin mennä naimisiin!" +huudahti hän pelästyen patruunan jäykistynyttä hymyä. + +"Miksikä sinä tahdot tulla?" kysyi patruuna väkivallalla koettaen +voittaa lemmenhumalaansa. + +"Maalariksi," vastasi Selma hiljaa, "auttakaa minua siksi." Hän +kumartui eteenpäin, tarttui patruunan käsiin ja katsoi häntä kasvoihin. +Tämä reipas olento saattoi olla hyväilevä, kun hän vain tahtoi! + +Patruuna tarkasteli näitä rukoilevia silmiä, ne olivat kirkkaat ja +vivahtelevat kuin merivesi tyynellä ilmalla ja auringonpaisteessa. Eikö +hän muka ollut kaunis! + +"Sinä saat tehdä kaikki mitä ikänä tahdot, kun vaan olemme naimisissa," +sanoi patruuna verhotulla äänensävyllä. + +"Kaikkiko?" Selma katsoi häneen epäröiden ja epäillen. + +"Kaikki, kaikki! En koskaan voi kieltää sinulta mitään!" + +Patruuna tarttui häntä päähän kiinni ja suuteli häntä, yhden ainoan +kerran, nopeasti ja rajusti. + +Selma karahti tulipunaiseksi ja nousi ylös, otti nenäliinansa ja hieroi +huuliaan. + +"Vai niin," sanoi hän suuttuneena, "_vai niin_!" Enempää hän ei saanut +lausuttua. + +Patruuna kiiruhti ylös ja esti häntä lähtemästä juuri kun hän tarttui +lukkoon poistuakseen huoneesta. + +"Minä jätän sinut rauhaan," huudahti hän, "piru vieköön, ellen jätä!" + +Tuo kuului niin rehelliseltä, että Selma kääntyi takaisin. Mutta hän +katseli patruunaa kuin outoa eläintä, jota epäilee pahoista aikeista. + +"Tule nyt istumaan eläkä ole tietävinäsi mistään." + +"Kyllä kai!" Selma venytti happamenimelästi ääntään ja irvisti +uudelleen. + +"Kas niin, minä jätän sinut rauhaan. Kun menemme naimisiin, saat nähdä +että..." + +"Ei, sitä minä en varmastikaan tee!" keskeytti Selma ärtyisesti. + +"Ei puhuta siitä nyt. Tule." + +Patruuna näytti olevan jälleen aivan hereillään, kuten Selmasta tuntui, +ja he istuutuivat entisille paikoilleen. + +"Mitenkä sinä sanoit? Sinähän puhuit maalaamisesta?" + +Selma katseli nyrpeästi syliinsä, työntäen ulospäin alahuulensa, kuten +hän aina teki ollessaan tyytymätön. + +Nyt täytyi ponnistella, jos tahtoi palauttaa entisen hyvän suhteen. + +"Sinä saat aikaa maalaamiseen kun olet naimisissa, sinä saat tehdä +aivan mitä itse tahdot." + +Tyttö ei vastannut, istui vaan pukuaan silitellen. + +"Kas niin, mitäs nyppimistä tuossa nyt on!" sanoi patruuna +leikillisesti tarttuen Selman käsiin ja puristaen niitä herättääkseen +hänet jälleen eloon. + +Selma nauroi. + +"Mutta sinä olit niin hirveän tyhmä ... kun ryntäsit tuolla tavalla +toisen kimppuun ja suutelit kesken puhetta!" + +"Sinä" sana tuli niin luonnollisesti, että se kuului ikäänkuin soitolta +patruunan korvissa. Hän voittaisi lopulta, hänen täytyi voittaa, +maksakoon mitä tahansa! + +"No, mitä muuta sinun piti sanoa?" kysyi patruuna hyväntuulisena, mikä +oli hänen paras puolensa. + +"Oi, vaikka kuinka paljon!" vastasi Selma ja hymyili hiukan ivaten +itseänsä, "sinä et voi ymmärtää miten paljon ajatuksia minulla on." + +"Anna kuulla." + +Heidän välillään oli syntynyt tasa-arvoinen suhde, joka heistä +molemmista tuntui ihastuttavalta. Kaikki tuon pienen "sinä" sanan +vuoksi. Selmasta tuntui niin "juhlalliselta" saada sinutella seudun +rikkainta pohattaa, ja patruunasta tuntui kuin hyväilyltä, kun se +puoleksi arasti ja puoleksi veitikkamaisesti hiipi Selman huulien +ylitse. + +Ehkä Selma mielestään oli käyttäytynyt hiukan tyhmästikin ja tahtoi nyt +hyvittää. Eikä tuo suutelo niin hirveän vaarallinen ollut, vaikkei se +ollut miellyttävä, ei! Mutta kuuluuhan sellainen asiaan, kun kerran on +"kihloissa". + +"Ei, puhukaamme nyt vakavasti," sanoi Selma ja työnsi patruunaa +kyynärpäähän, sillä nyt näytti hän olevan aivan liian taipuvainen +ottamaan asian leikkisältä puolelta: patruuna suorastaan loisti. + +"Niin, tehkäämme niin," sanoi hän. + +"Ja kaikkein ensimäiseksi, sinä et ollenkaan tunne minua." + +"Mutta tarpeeksi pitääkseni sinusta." + +"Niin, sen minä kyllä uskon! Sattuu usein, että pitää ihmisistä siksi, +että tuntee heitä liian vähän." -- Selmassa oli loppumaton paljous +viisautta. + +"Kyllä minä opin vielä ajoissa tuntemaan sinut," sanoi patruuna kuivan +leikillisesti. + +"Pyh! Ei, minäpä sanon sinulle tarkalleen millainen olen, niin pääset +ostamasta sikaa säkissä. Tahdotko nyt kuunnella?" + +"Hyvä on." + +Selma suoristi selkäänsä, ja puhuessaan hän nyökäytti päätään ja laski +sormillaan. + +"Ensiksikin minä inhoan ruuanlaittoa, ja se on suuri vika." + +"Taloudenhoitajattaren saan rahalla, sinä pääset laittamasta ruokaa." + +"Sitten olen minä kiivas." + +"Se tasoittuu aikaa myöten." + +"Mutta sitten minä olen kuin pyryilma, ja sitten minä olen itsepäinen, +ja sitten minä olen hutilus, ja sitten minä olen nenäkäs, ja sitten +minä en kursaile ketään. Ja ellet usko minua, niin kysy tädiltä." + +Patruuna hymyili katsellessaan Selmaa. Tämä oli hyvin innoissaan ja +piti vielä kiinni viimeisestä sormesta, joka oli otettu mukaan laskuun, +samalla tuumien olisiko vielä muutakin esiintuotavaa. + +"Enkä minä koskaan maailmassa voi rakastua sinuun." + +Siihen se loppui, ja sitten hän levitti sormensa merkiksi, että nyt +kaikki oli sanottu. + +"Saammepa nähdä," mutisi patruuna. + +"Ei, ole nyt järkevä! Minähän sanon sinulle, etten voi. Tahdotko minut +sittenkin?" + +"Joka tapauksessa. Joka tapauksessa," mutisi patruuna. + +"Mutta sitten saat syyttää itseäsi. Älä tulekaan sanomaan, että minä +olisin petkuttanut sinua!" Selma uhkaili häntä katseellaan, ikäänkuin +patruuna olisi ollut tottelematon lapsi, jota yhä uudestaan piti +nuhdella. + +"En, en. Mutta me menemme pian naimisiin." + +"Niin, siitä saat puhua sedän kanssa." + +"Ja nyt olet sinä minun morsiameni." Patruuna ojensi kätensä, ja Selma +antoi hänelle omansa juhlallisen vakavana. + +Sitten he istuivat ääneti hetkisen; oli niin paljon ajateltavaa. Selma +katkaisi hiljaisuuden. + +"Tiedätkös, minun mielestäni on paljon parempi, että sinä olet minua +vanhempi -- kun oikein asiaa ajattelen. Jos olisit samanikäinen kuin +minä, niin et olisi minua viisaampi ja silloin voisi tuntua yhtä +turvattomalta kuin yksinkin ollen. Ja sitä paitsi ... pelkäisin aina, +että unohtaisit minut toisten tyttöjen tähden." Selma puri alahuultaan +ja katseli patruunaa viekkaasti silmiin. + +"E-ei, sitä sinun ei koskaan tarvitse pelätä!" vastasi tämä hyvillään. + +Patruuna ei ottanut lainkaan huomioon Selman onnetonta "jos" sanaa. + +"Niin, näin on paljoa parempi," jatkoi Selma, "sillä nyt olet sinä +vanha ja viisas ja hyvänä tukena minulle. Ja vaikka ei kukaan uskokaan +sitä, niin tahtoisin hirveän mielelläni olla järkevä enkä hutiloiva +kuten niin monet tytöt. Saat uskoa, että sellaista saa kyllikseen nähdä +pensionissa." + +"Sinusta tulee kyllä hyvä vaimo aikaa myöten." + +"Niin, tiedätkös, minä tunnen tahtovanikin sitä," sanoi Selma +luottavaisesti. "Minä tahtoisin niin mielelläni olla hyvä kaikkia +ihmisiä kohtaan, mutta sitten väliin tulevat taas kaikki vanhat kujeet +mieleen enkä voi hillitä itseäni, vaan keksin koiruuksia. Jos minua +silloin nuhdellaan, niin tulen vain ilkeämmäksi; sillä sitä minä voin +väliin olla, mutta -- katsos -- silloin minä tavallisesti vaikenen." + +"Minä en voisi suuttua sinuun," sanoi patruuna sydämellisesti. + +"Etkö voisi? Niin, tiedätkös, silloin minä varmasti tulen pitämään +sinusta. Sillä kuinka onkaan, niin tunnen itseni väliin niin +yksinäiseksi, aivan kuin ei kukaan minusta välittäisi, ja kuin koko +maailma menisi tasaista kulkuaan riippumatta siitä, onko minua olemassa +vai ei -- ja se tuntuu niin tyhjältä. Ja silloin sitä tulee +toivoneeksi, että olisi joku, joka oikein pitäisi, enemmän kuin kaikki +muut ihmiset. Ei vaan sen vuoksi, että on sukua tai muuta sellaista, +vaan ainoastaan oman itsen vuoksi, sellainen, jolle voisi kaikki +kertoa. -- Sillä kylläpä on ikävä aina vain ajatella ja ajatella +voimatta kellekään kertoa kaikkia ajatuksiansa. Ja tiedätkös, minä voin +olla niin surullinen väliin, että pakostakin täytyy itkeä, vaikka en +tiedä minkä vuoksi, ja minä ikävöin -- ikävöin -- niin _hirveästi_." + +Selma vaikeni äkkiä ja katseli miettiväisenä pukunsa koristetta. +Patruuna tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. + +Sitten Selma veti tuolinsa patruunan tuolin lähelle, niin että he +tulivat istumaan vierekkäin, ja kääntyessään häntä kohti hän nojautui +eteenpäin ja nojasi kyynärpäänsä hänen polviaan vasten. Ja sitten hän +katsoi häntä suoraan silmiin. Patruuna tarttui hänen käteensä ja siten +he istuivat hetken äänettöminä. + +"Ymmärräthän, että minulla on isä," sanoi Selma, "mutta hänellä on aina +niin siunatun paljon liikeasioita hoidettavanaan, eikä se sittenkään +ole _sitä_. Voitko sinä pitää minusta?" Selma teki tämän kysymyksen +eikä patruuna. + +Mutta patruuna vastasi hymyillen hänen kysymykseensä ja puristi samalla +hänen kättään, ja hänen intohimoinen tunteensa väistyi vähitellen +salaperäisen voiman tieltä, joka oli yhtä hyväilevä ja lämmin kuin se +tunne, joka valtaa mielen, kun istuu uunin ääressä illalla ja pari +pientä pojanressua -- polvelle kyyristyneinä -- painaa päänsä rintaa +vasten voidakseen oikein rauhassa nauttia hiljaisuudesta, pimeydestä ja +omasta luottamuksestaan. Sellaista ei patruuna ollut koskaan ennen +tuntenut, ei edes kuvitellut mielessään, ja vaikka hän tunsikin jotakin +sentapaista, ei hän sitä ymmärtänyt. + +Ja sentähden tunnelma muuttui hiukan kaihomieliseksi, helläksi ja +salaperäiseksi, ikäänkuin molemmat olisivat tunteneet sääliä jotakuta +kohtaan, mutta ketä ... ketä? + +Samassa kirkkoherra avasi oven. Hän pysähtyi hetkeksi kynnykselle ja +katseli ryhmää. + +Patruuna istui korkeaselkäisessä tuolissa, ja ainoastaan niskan yläosa +näkyi tuolin selustan yli. + +Selma oli päähenkilönä siinä. Rembrandt-valaistuksen tavoin lampunvalo +valaisi vaaleata tukkaa ja profiilin vallattomia piirteitä: kaikki muu +oli varjossa. Mutta koko hänen eteenpäin taivutetussa asennossaan ja +siinä tavassa, millä hän oli heittänyt päänsä taaksepäin, oli +antautumusta, joka vaikutti kirkkoherraan viiltävän epämiellyttävästi, +ikäänkuin sähkötäräys. + +Hetken aikaa tuo näky tuntui hänestä kovin nurinkuriselta, ja äkkiä +häneen iski se ajatus, että siinä olisi pitänyt olla toinen pää eikä +Pål Kristersonin. Salamannopeudella hänen ajatuksensa kiintyivät hänen +poikaansa. Miltä olisi tuntunut nähdä heidän istuvan kahden tuolla +tavalla? + +He olivat häntä niin lähellä, nuo kaksi. Heidän puolestaan hän oli +suunnitellut, heille tuulentupansa rakentanut. Oli niin luonnollista +ajatella heidän yhtymistään! Hän tunsi ohimenevää heikkoutta. Vaan ei. +Pitkä kihlaus ja avioliitto serkkujen kesken -- se ei ollut hänelle +mieleen, ja sen lisäksi huonot raha-asiat ... ehkäpä velkojakin? Ei. + +Hän hymyili päähänpistolleen, kuivasti ja ivallisesti. Ei, eteenpäin +heidän piti päästä maailmassa, niin toisen kuin toisenkin. Raha on +voima. Hän -- papin poika, joka oli nälkää nähden ja liehitellen +suorittanut tutkintonsa -- hän tiesi sen kyllä. + +Sitten hän yskähti ja astui esiin. + +"Onko kaikki nyt selvillä?" kysyi hän iloisesti. + +"Niin, kaikki on selvää," vastasi sulhanen tyytyväisenä. + +"Jumala sinua siunatkoon, lapseni; minä luulen, että sinusta tulee hyvä +vaimo," sanoi kirkkoherra. + +Kirkkoherran äänensävy liikutti Selmaa, ja nousten ylös hän heittäytyi +hänen kaulaansa. Kun hän painautui häntä vasten, tunsi kirkkoherra +hänen huoahtavan pitkään ja vavisten. Se oli hänen viimeinen alistuva +tervehdyksensä työlle, joka tarkoitti hänen omaa tulevaisuuttaan, ja +kirkkoherran täytyi rohkaista itseään aivan kuin omantunnonvaivoja +vastaan. + +"Nyt minä menen ilmoittamaan muorilleni," sanoi hän, "mutta pelkäänpä +pahoin, että hän aavistaa jotakin, sillä hän näytti hommaavan ja +puuhaavan hirveästi keittiössä." + +Mutta Selma pidätti vielä häntä. + +"Ja sitten lähetän sähkösanoman jo tänä iltana isällesi. Voit uskoa, +että hän tulee iloiseksi." Kirkkoherra kuiskasi sen Selman korvaan, +hiljaa ja hyväillen. + +Selma katsoi häntä kasvoihin; niitä nuorensi ystävällinen, tyytyväinen +hymyily. + +Kun setä suuteli häntä otsalle ja kehoittavasti päätään nyökäten +poistui huoneesta, tunsi Selma mielensä tyytyväiseksi, ikäänkuin hän +olisi tehnyt hyvän työn. Ja kiihkeässä ilossaan hän juoksi sulhasen +luo, tarttui häntä käsikynkkään kiinni ja alkoi kävellä edestakaisin +hänen rinnallaan. + +Miten hyvältä tuntuikaan noin puoleksi vallattomasti riippua hänen +käsivarressaan ja puhua kaikesta, hänen kuunnellessaan hyväntahtoisella +mielenkiinnolla, mikä teki hänet varsin miellyttäväksi. Selman +itsepetos loihti esiin irvikuvan, joka monessa suhteessa muistutti +onnea. + +Yhtäkkiä patruuna pysähtyi ja katsoi morsiameensa. + +"Sinä kai haluaisit saada yhtä ja toista," sanoi hän, "mutta jos minä +nyt menen ostamaan, niin kukapa tietää osunko oikeaan." + +Selma katsoi häneen iloisesti ja huolettomasti, ymmärtämättä hänen +tarkoitustaan. + +Tunne, joka valtasi patruunan hänen nähdessään nyt Selman luottavaiset +kasvot edessään, voitti hänen rohkeimmatkin odotuksensa. Sillä tuossa +tunteessa oli jotakin aivan uutta, jotakin mitä hän ei koskaan ennen +ollut kokenut. Se oli tavallaan kiitollisuutta. Ja koska hän ei osannut +muuta kuin _yhdellä_ tavalla osoittaa kiitollisuuttaan, niin hän otti +esiin lompakkonsa. + +Selma seisoi seuraten hänen liikkeitään uteliaalla mielenkiinnolla. Nyt +ei heidän välillään ollut enää minkäänlaisia salaisuuksia; se vasta oli +hauskaa! + +"On parasta, että itse ostat mitä tahdot," sanoi patruuna selaillen +seteleitään. Niitä oli koko joukko, sillä hän oli jo edeltäkäsin siitä +selvillä, että kihloissa oleminen "maksaa". "Kas tässä, -- riittääkö +jos aluksi saat kolmesataa kruunua?" + +Selma piti yhä häntä käsivarresta kiinni, mutta vetäytyi niin kauaksi +kuin mahdollista. + +Patruuna heilutti seteleitä ilmassa, jotta tyttö ottaisi ne. + +"Tarkoitan tietysti, että saat käyttää ne mihin hyvänsä," sanoi +patruuna nauraen Selman ilmeelle, "kihlat ostan itse." + +Selma pudisti päätään ja pisti kädet selän taakse, ikäänkuin hän olisi +pelännyt koskettaa seteleitä. + +Patruuna nauroi. Miten lapsellinen Selma vielä oli! Mutta hän piti +hänestä sen vuoksi vain sitä enemmän. + +"Etkö huoli?" + +"En. Setä kyllä antaa minulle mitä tarvitsen." Selma näytti +järkähtämättömän totiselta. + +Patruunan oli vaikea pidättää nauruaan, mutta pisti kuitenkin rahat +takaisin. "Kuten haluat," sanoi hän. + +He jatkoivat kävelyään, mutta Selma ei ollut enää yhtä iloinen kuin +äsken. + +Kohta senjälkeen tuli rouva Berg sisään. Hän oli punainen keittiön +kuumuudesta, ehkä myöskin mielenliikutuksesta. Silmät olivat terävät, +mutta hän hymyili kohteliaasti onnitellessansa. Oli selvää, että hän +pakottautui olemaan rakastettava. + +Käytiin pöytään. Sulhanen emännän viereen, morsian isännän rinnalle. +Keskustelu oli vilkasta, sillä kirkkoherra oli tavattoman iloinen. Hän +pyysi viiniä pöytään, ja palvelijatar katseli tarjotessaan uteliaasti +Selmaa. Samalla hän osoitti hänelle kunnioittavaa huomaavaisuutta, mikä +ei jäänyt asianomaiselta huomaamatta. Se kohotti juhlatunnelmaa. Rouva +oli äärettömän kohtelias, mutta näytti uhrilampaalta. Hänen oli +mahdoton unohtaa sitä vääryyttä, että tämä lapsi, joka ei tiennyt +taloudesta hölyn pölyä, saisi hallitakseen palvelijoita ja maita. Se +tuntui kuin loukkaukselta... Uusi aika tasa-arvoisuusperiaatteineen -- +Jumala varjelkoon, -- mitenkähän se päättyisi! + +Kaiken sen mikä ei ollut hänelle mieleen hän kirjoitti uuden ajan +laskuun; ja sellaista oli paljon, sillä häntä vaivasi kroonillinen +vatsakatarri. + +Puhuttiin kihlauksen julkaisemisesta heti kun sormukset olisi ehditty +hankkia. + +"Ja minä vien ilmoituksen samalla lehteen," sanoi sulhanen. + +"Mutta jos _minä_ saan lausua mielipiteeni," sanoi rouva +pitkäveteisellä kohteliaisuudellaan, "niin ovat kortit paljon +hienommat. Tuo uudenaikainen..." + +"Mutta se on radikaalisempaa," piti patruuna puoliaan. + +"No niin, me ilmoitamme sitten," sanoi Selma ratkaisevasti. Ääni +ilmaisi hiukan vahingoniloa: nyt ei täti uskaltaisi torua. + +Sulhanen nyökäytti päätään pöydän yli. Hänestä oli oikein, että Selma +oli samaa mieltä kuin hänkin; se kohotti Selman arvostelukykyä hänen +silmissään. + +"Ilmoittamisella on suuri tulevaisuus kaikissa suhteissa," sanoi +patruuna, "rouva Berg saa nähdä, että naimailmoituksetkin pääsevät +vauhtiin." + +"Oi, ei koskaan toden teolla," vastasi rouva. + +"Miksikä ei? Minusta se on sangen käytännöllinen tapa." + +"Sitä sinä et suinkaan tarkoita?" huudahti Selma näyttäen melkein +peljästyneeltä. + +"Kyllä sitä minä juuri tarkoitan. Miksikä se ei kävisi päinsä yhtä +hyvin kuin muutkin tavat?" + +Merkillinen tuska valtasi Selman hänen kuullessaan nämä sanat. Niissä +oli jotakin loukkaavaa hänen mielestään; mutta hän ei voinut sanoin +eikä ajatuksin ilmaista tunnettaan -- hänen mielessään kuohui vain +inhoa. + +Tuntui vain siltä kuin tuo väite olisi alentanut Selmaa itseään, -- +niinkuin siihen olisi sisältynyt jotain jota hänen täytyi hävetä. Mutta +hän ei voinut päästä selville siitä mitä se oikeastaan oli. + +"Se on väärin," sanoi Selma nopeasti. + +"Ei, väärin se ei koskaan voi olla," vastusti sulhanen, "jos avioliitto +vain on laillinen, ei kellään ole mitään sanomista siitä, miten +asianomaiset ovat tutustuneet toisiinsa. Se on heidän yksityisasiansa." + +"Mutta ilmoittamalla hankkia itselleen vaimon! Miten voisi edeltäkäsin +tietää voivansa rakastaa sellaista, jota ei ole koskaan nähnyt?" + +"Sitä ei voi määrätä edeltäkäsin, täytyy tietysti pitää varansa." + +Selma ei vastannut mitään, mutta hän loi vetoavan katseen setään. + +"Minä en pidä sitä sopivana, mutta vääräksi ei sitä koskaan voi sanoa," +vastasi setä. + +"Mutta se on ... se on," Selma haki sanaa, -- "se on inhottavaa." + +"Minä puolestani myönnän Selman olevan oikeassa," sanoi rouva Berg. + +Selma loi tätiin kiitollisen silmäyksen, ja kirkkoherra alotti uuden +keskusteluaineen. Mutta Selma tunsi mielensä alakuloiseksi; hän oli +ystävällinen, mutta iloisuus oli kadonnut. + +Loppupuoli iltaa kului hitaasti. Mutta patruuna oli joka tapauksessa +ihastunut. + +Kun hänen piti lähteä, meni hän kirkkoherran huoneeseen sen tekosyyn +nojalla, että hän tahtoi sytyttää sikarinsa. Kirkkoherra ymmärsi, että +hänellä oli jotakin sanottavaa. + +"Minä aion vain pyytää sinulta erästä asiaa," sanoi patruuna, +"tahtoisin jättää nämä rahat siltä varalta, että Selma haluaisi +jotakin..." + +Patruuna otti jälleen esille kolmesataa kruunuansa. Ne oikein polttivat +hänen sormiansa. Hän oli niin tottunut maksamaan kaikki käteisesti, ja +tämä oli kunniavelka, ajatteli hän. + +"Minä olen luvannut hänelle, että..." Kirkkoherra yski vaatimattomasti. + +"Niin, sen hän mainitsi eikä tahtonut ottaa vastaan mitään, mutta minä +ajattelin, että... Niin, ymmärräthän sinä, että se olisi minulle suuri +ilo. Hänenhän ei koskaan tarvitsisi tietää siitä mitään." + +Kirkkoherra taputti häntä olkapäälle. + +"Minä ymmärrän sinut vallan hyvin," sanoi hän näyttäen melkein +liikutetulta, "ole rauhassa; lapsi saa kaikessa tahtonsa perille." + +Ja niin he erosivat. + + + + +V. + + +Kihlausaika ei kulunut eripuraisuuksitta, ja patruuna itse nimitti tätä +aikaa "kuohuvaksi luoteeksi ja vuokseksi," mistä syystä, sitä olisi +ollut vaikea arvata, sillä kylmäkiskoisuutta hän enimmäkseen sai +osakseen. Lopputuloksena oli vain se, että hän kiirehti häitä niin +paljon kuin mahdollista. + +Patruunan piti muuttaa uudelle maatilalleen ennen häitä, jotta kaikki +olisi valmiina emäntää vastaanottamaan. Rouva Berg oli johtavana +sieluna kaikessa järjestelyssä, ja yhteiset huolet tekivät hänet ja +patruunan hyviksi ystäviksi, sillä patruunan ansioksi on mainittava, +ettei hän koskaan välittänyt siitä mitä jokin asia maksoi, kunhan se +vain oli hyvää ja miellytti häntä itseään. + +Selmakin kohosi arvoisan rouvan silmissä, sillä hän antoi heidän +rauhassa hommata ja huolehtia, ja kun he kysyivät hänen mieltään, +vastasi hän aina: "hyvä on". Se ei merkinnyt mitään, että tämä +vastaus ilmaisi enemmän välinpitämättömyyttä kuin suostumusta. Mutta +useamman kuin yhden kerran hän pyysi sulhastaan vapauttamaan hänet +lupauksestaan. Hän ei tahtonut rikkoa sitä patruunan suostumuksetta, +sillä häntä sitoivat hänen korkealentoiset kuvittelunsa kunnian +vaatimuksesta ja lupauksen pyhyydestä. + +Hänessä oli liioiteltua "ritarillisuutta," niin nainen kuin hän olikin +-- tai ehkäpä juuri siksi. + +Keskustelut päättyivät kuitenkin aina siten, että Selma katui +koetelleensa tämän Jobin kärsivällisyyttä. Patruunan mallikelpoinen +mukautuvaisuus vaikutti enemmän kuin mikään muu. Ja siten Selman mieli +kävi vähitellen rauhallisemmaksi ja luottavaisemmaksi. Väliin hän +saattoi olla iloinen ja hyväileväkin. Silloin olisi patruuna tahtonut +ostaa hänelle koko maailman. + +Viimeinen aika ennen häitä kului häiritsemättömässä sovussa. Selman +turvallisuudentunne yhä kasvoi: patruunaahan saattoi pikkusormellaan +johdattaa. + +Pappilassa oli hirveän levotonta, eivätkä häävalmistukset antaneet +kellekään rauhaa. Rouva Berg oli niitä emäntiä, jotka eivät laiminlyö +ainoatakaan tilaisuutta kääntää ylösalasin koko taloa, -- tietysti +alituisesti valitellen sitä kiirettä, jonka he saavat aikaan. + +Kirkkoherralle, joka rakasti rauhaa, oli tämä vaikea koetuksen aika, +mutta hän pysyttelihe huoneessaan ja iloitsi voitostaan. + +Marraskuun kahdentenakymmenentenä piti häiden olla. Se oli varsin pian, +mutta eihän ollut mitään odottamisen syytäkään. Ensin oli ajateltu +odottaa, kunnes morsian olisi täyttänyt seitsemäntoista vuotta, mutta +silloin häät olisivat joutuneet keskelle joulukiireitä, ja kolme +viikkoa sinne tai tänne merkitsisi kovin vähän. + +"Mutta tuntuu niin nololta olla vain kuudentoista vuoden vanha," sanoi +Selma itse. + +Sulhanen oli puhunut "konfektihäistä" ja matkustamisesta heti +vihkiäisten jälkeen, mutta sellaista ei rouva Berg halunnut kuulla +puhuttavankaan. Hän tahtoi pitää kunnialliset häät, ja suuri joukko +ihmisiä oli pyydettävä. Kirkkoherra antoi hänen määrätä; niin hän aina +teki, kun oli kysymys asioista, joihin hän ei pannut painoa. + +Merkkipäivän aamuna suljettiin Selma vierashuoneeseen, jotta kukaan ei +saisi nähdä häntä ennenkuin vihkimätilaisuudessa. Se oli rouva Bergin +nimenomainen määräys, ja Selma taipui siihen mielellään, sillä hänellä +oli pää täynnä papiljotteja, jotka törröttivät joka puolelle eivätkä +yhtään kaunistaneet häntä. + +Hänen vankilanaan oli suuri huone, jossa oli vanhoja kiikkeriä +huonekaluja ja yksi ainoa ikkuna. + +Aluksi oli hänestä huvittavaa järjestellä morsiuspukuaan ja kaikkia +koristeita, mitkä olivat sohvalle levitettyinä. Mutta vähitellen +kyllästyi hän siihen ja alkoi kaivata vapautusta. + +Sulhasen lahjoittaman pienen kultakellon ansioksi on luettava se, että +Selma edes lohdutuksekseen saattoi seurata ajan kulkua. Mutta hän +joutui epätoivoon kun se edistyi niin hitaasti. + +Sitten hän hätkähti kuullessaan vaunujen ratinaa. Vieraita tuli +asemalta, varmasti isä -- ehkä Rikhardkin! Hän ei voinut nähdä mitään, +sillä ikkuna oli puutarhan puolella. + +Rikhard oli kirjoittanut, ettei hän mitenkään voisi saapua, ja vasta +isänsä nimenomaisesta kehoituksesta hän oli luvannut tulla. Mutta mitäs +jos hän ei sittenkään tulisi! Se olisi niin hänen tapaistaan -- aina +vastahankainen. + +Selma nojasi happamana kyynärpäänsä pöytää vasten ja päänsä käsiinsä; +pää tuntui aivan nystyräiseltä papiljottien vuoksi. Jos avaisi yhden +niistä nähdäkseen miltä kiharat tulisivat näyttämään? Vaan ei, ne +suoristuisivat aivan. Hänen kylmät kätensä painautuivat lujasti otsaa +vasten; sitä pakotti. + +Miten ajatukset olivatkaan merkilliset! Hänestä tuntui kuin ne +liikkuisivat ohuella kuorella, mikä töin tuskin jaksaisi niitä +särkymättä kestää. Hän koetti pitää niitä koossa, mutta ne pakenivat +sinne-tänne kuin pelästyneet lampaat. Voi, jospa ne olisivat +pysytelleet alallaan -- aivan hiljaa! Se oli ainoa oikea. Sillä ne +eivät voineet kiitää hituistakaan tapahtumien edelle joutumatta +kielletylle alueelle. Se hänen käsityksensä mukaan oli sitä mitä +"mielenpuhtaudeksi" sanotaan; se merkitsi niiden periaatteiden +yhteenvetoa, jotka olivat annetut hänelle elämänohjeeksi tai oikeammin +kunnes vihkimäsanat olivat lausutut, -- sillä kauemmaksi ne eivät +ulottuneet. Ja hän olisi halveksinut itseään, jos hän salassa olisi +pohtinut kysymyksiä, joiden julkilausumista hänen olisi täytynyt +hävetä. Hän oli sellainen rehellinen pieni sielu. + +Häntä olisi haluttanut lukea läpi vihkimäkaava, jos virsikirja olisi +ollut käsillä, sillä hän ei osannut sitä oikein: naurettiin +tavallisesti tytöille, jotka opettelivat sen ulkoa. Se oli ikäänkuin +häpeä. Mutta hän vastaisi selvästi ja hyvin joka tapauksessa. + +Pål oli pyytänyt, ettei hän itkisi. Hoh, mitäpä itkettävää siinä olisi! +Pitihän sen olla ilon päivä. Hm, kohtalaisen hauska, tuumi hän. + +Käytävästä kuului askeleita, -- varmasti ne olivat Rikhardin! Selma +syöksyi ovelle ja raotti sitä. Vain sen verran, että hän saattoi +kuunnella, hänen itsensä ei tarvinnut tulla näkyviin. + +"Rikhard!" + +Hän lausui tuon nimen hiljaa ja arasti, mutta äänessä piili siltä +iloista odotusta. Saattaisihan Rikhard sanoa hänelle sanan, vaikka he +eivät vielä saaneetkaan nähdä toisiansa. Koko iankaikkisuus oli kulunut +heidän viime näkemisestänsä, eikä Rikhard ollut hänelle edes +toivottanut onnea. + +Mutta vastausta ei kuulunut, vain askeleita, jotka hävisivät yhä +kauemmaksi. + +"Rikhard!" + +Tällä kertaa tuntui äänessä sekä pettymystä että moitetta. + +Mutta askeleet olivat jo kadonneet, ja nyt sulkeutui jossakin ovi. + +"Ja kuitenkin voisin antaa pääni pantiksi, että se oli hän," mutisi +Selma mennen takaisin paikoilleen. Hetken aikaa oli itku nousta hänelle +kurkkuun, mutta sitten hän hillitsi sen. + +Vihdoin tuli "ompelija-Karna," tuoden päivällisen tarjottimella. +"Minulla on paljon terveisiä koko joukolta," sanoi hän. + +"Onko isä siellä?" + +"On." + +"Entä Rikhard?" + +"On." + +Karna nosti toilettipeilin syrjään ja asetti tarjottimen pöydälle. + +"Neiti rukka, jonka pitää istua täällä yksin!" + +"Hyi olkoon! Minä kiusaannun täällä kuoliaaksi." + +"Ja uskokaa pois, meillä vasta on kiire! Sali on nyt kohta koristettu, +ja se on hyvin kaunis." + +"Ah?" + +"Niin. Ja kandidaatti kulkee paikasta paikkaan ja mulkoilee ikäänkuin +kettu pihlajanmarjoja." + +"Miksikä niin?" + +"Sitä en tiedä." + +"Eikö siellä ole muita?" + +"Kyllä, koko joukko vieraita, jotka tulivat junalla." + +Karna valmistautui lähtemään. + +"Rakas Karna, ruvetkaa pukemaan minua ajoissa, niin minulla on edes +jotakin tehtävää." + +"Heti kun olemme saaneet salin kuntoon." + +Ja sitten Karna meni. + +Kun Selma oli lopettanut ateriansa, alkoi hän ajan kuluksi valmistautua +pukeutumistaan varten. Ovelle koputettiin. + +"Kuka siellä?" + +"Minä, rakkaani," vastasi sulhanen. + +"Et saa tulla!" + +"Ei, en minä tulekaan. Minä vain tahdon sanoa sinulle jotakin." + +Selma juoksi ovelle ja piti varmuuden vuoksi lukosta kiinni. + +"Mitä sinä tahtoisit sanoa?" + +"Minä annan Karnalle pienen rasian ja toivon, että käytät sen +sisällystä tänään. Se on minun häälahjani." + +"Kiitos, kiitos. Mitähän se mahtaa olla." + +"Tahdotko nähdä?" + +"Oi kyllä! -- anna se ovenraosta." + +Se oli kuin hätäankkuri: jotain mihin voi kiinnittää ajatuksensa. Selma +raotti ovea niin paljon kuin hän piti tarpeellisena ja asettui itse +syrjään, jotta hän ei näkyisi. Patruuna heitti sisälle pienen rasian, +ja sitten hän sulki oven. + +Selma painoi sormellaan kannen auki. + +"Mutta Pål, mitä tämä on?" kysyi hän suljetun oven läpi. + +"Rintaneula," vastasi Pål nauraen. + +"Ei, minä tarkoitan kiviä?" + +"Timantteja." + +Sitä juuri Selma oli epäillytkin, nähdessään niiden kimaltelevan +samettipohjaa vasten. Sen vuoksi hänen sydämensä oli alkanut niin +kovasti tykyttää. + +"Oikeita timanttejako?" + +"Niin, oikeita." + +"O-h!" + +Selma ei sanonut muuta, mutta siihen sisältyi niin paljon, että +patruuna tunsi itsensä täysin palkituksi. + +Selma istuutui ikkunalle ja katseli aarrettaan. Vuoroin hän piti sitä +varjossa, vuoroin valossa nähdäkseen miten se enin säteili. Ja sitten +hän koetteli sitä peilin edessä, kiinnittäen sen vuoroin valkoiseen +kampausröijyynsä, vuoroin tukkaansa papiljottien keskelle. Oh, se oli +ihastuttava! + +Ennenkuin hän aavistikaan, tuli ompelijatar pukemaan häntä. + +"Katsokaa, Karna!" huudahti hän ojentaen koristeen häntä kohti, "tämän +minä kiinnitän pukuuni." + +"Mutta neiti," sanoi Karna totisena, "sellaista ei saa koskaan käyttää +hääpäivänään, sillä se ei ennusta hyvää. Ei saa olla muuta kuin +myrtinoksia." + +"Oh, minähän jo lupasin sulhaselleni," sanoi Selma kärsimättömästi. Hän +ei tuntenut mitään halua luopua uudesta leikkikalustaan. Sillä aikaa +kuin ompelijatar päästi hiukset hajalleen, istui hän liikkumattomana +peilin edessä, ja poskilla paloi kaksi suurta punaista täplää -- +niinkuin aina, kun hän oli kiihottunut. + +"Nyt saa rouva tulla kiinnittämään kruunua," sanoi Karna lopuksi, +katsellen mestariteostaan, valkeata atlaspukua, ja vetäen laahuksen +lattialle, niin pitkälle kuin se ulettui. Selma seisoi kankeana ja +jäykkänä, hän uskalsi tuskin liikahtaa kaikessa komeudessaan, mutta +iloitsi siitä kuitenkin. + +Täti astui sisään muutamien naissukulaisten seurassa, kaikki silkissä +ja helyissä. Selman täytyi istuutua, sillä hän oli rouva Bergiä +pitempi, ja sitten kruunu kiinnitettiin hänen päähänsä, hunnun +laskosten peittoon. Täti suuteli häntä otsalle ja itki, muut puristivat +hänen käsiään ja itkivät. Selmasta tuntui siltä kuin he olisivat häntä +hautaamassa, ja itku nousi jälleen hänen kurkkuunsa, vaikka se hänestä +tuntui tyhmältä. + +Hän katseli harmistuneena ympärilleen taistellessaan kyyneleitään +vastaan. + +"Jos aiotte tillittää, niin ei teidän ainakaan pidä tulla tänne," sanoi +Selma kiivaasti. Olihan hän luvannut Pålille olla itkemättä. + +Hänet jätettiin yksin, ja hän rauhoittui jälleen. Sehän oli totta: +viimeisen kerran hän tahtoi katsoa Selma Bergiä kasvoihin. Ja kumartuen +peiliä kohti hän katseli itseään. + +Hänkö tuo todellakin oli? Nuo kiiltävät kiharat, jotka ulottuivat +olkapäille, kruunu käherretyllä otsatukalla, ja ohut tylli, joka +verhosi hänet kuin pilvi, -- kaikki tuo oli niin uutta -- niin +ihastuttavan uutta! + +Isä tuli Selmaa hakemaan, -- niin liikutettuna, ettei voinut puhua. + +"Ole nyt reippaalla mielellä, isä," sanoi Selma laskien kätensä hänen +käteensä. Isän käsi vapisi kiihkeästi, ja Selma oli vähällä tulla +uudelleen kärsimättömäksi. Oliko tuo nyt laita? Olivatko kaikki yhdessä +päättäneet saattaa hänet hempeämieliseksi? + +He kulkivat matoilla verhottua käytävää pitkin, joka oli varsin hämärä, +vaikka seinälamput olivatkin sytytetyt. Ei askeltakaan kuulunut, ei +ainoatakaan sanaa sanottu, ja hermostunut vavistus siirtyi isän kädestä +Selman käteen. Äkkiä hänet valtasi tukehduttava epävarmuus ja +selittämätön pelko, vaikka hän olikin koettanut taistella sitä vastaan. + +Oliko hän menossa vihittäväksi vaiko mestattavaksi? Hyvä Jumala!... +"Minä en usko häneen, siksi minua rankaisee." -- Siinä se taas oli, tuo +vanha paradoksi! Rangaistusko häntä nyt uhkasi? + +Mustia pilkkuja liiteli hänen silmissään ja petollinen väsymys hiipi +hänen jäseniinsä. + +Kaksoisovet avattiin, ja he astuivat saliin, jossa häikäisevä valo +loisti vastaan. Selma tunsi kaikkien kohdistavan katseensa häneen, eikä +hän uskaltanut nostaa silmiään maasta. Mustat pilkut, jotka tanssivat +hänen edessään, suurenivat suurenemistaan, ja kummallinen kylmyys hiipi +sydänalaan. + +Suurella ponnistuksella Selma saattoi hillitä huulten värinän, ja ujona +ja totisena hän asettui sulhasen viereen alttarin eteen, missä setä +seisoi käsikirja kädessä valmiina yhdistämään heidän kohtalonsa +toisiinsa koko elämän ajaksi ja anomaan siunausta heidän liitolleen. + +Vihkitoimitus alkoi ja naiset nyyhkyttivät nenäliinoihinsa päästämättä +kuitenkaan hetkeksikään morsianta silmistään. + +Ja Selma ... hän ei ajatellut muuta kuin noita leijailevia mustia +pilkkuja, jotka ikäänkuin todistivat hänelle, että jos tätä +kiusanhetkeä kestäisi hetkenkään kauemmin kuin mitä oli välttämätöntä, +niin hän kaatuisi pyörtyneenä matolle. Soinnuttomasti, mutta +sotkeutumatta sanoihinsa hän toisti papin saneleman valan, ja koko +vihkiminen kävi niin moitteettomasti, ettei sen suhteen ollut +pienintäkään muistuttamisen syytä. -- ainoastaan morsiamen pelottava +kalpeus herätti huomiota. + +Ja kyyneletön morsian! ... vanhat rouvat pudistivat päätään. + +Vastaanottaessaan onnitteluja Selma töin tuskin jaksoi pysyä pystyssä, +mutta ryhti oli siltä moitteeton. Painostavan pelon mukana, joka oli +vallannut hänet, oli hänen käytökseensä myös tullut itsetietoisuutta. +Itsesäilytysvaisto neuvoi häntä peittämään noilta uteliailta ihmisiltä +mielentilansa. Hän ei hetkeäkään unohtanut, kuinka laahuksessa oli +liikuttava, miten hunnun tuli pudota, miten kukkavihkoa oli kädessä +pidettävä. Jopa äänensointu oli punnittu, hymyily itsetietoinen ja +silmät ujon kiitolliset -- niiden ilme oli niin tarkalleen arvioitu, +että olisi voinut luulla hänen sata kertaa harjoitelleen peilin edessä. + +Tuntui siltä kuin hän olisi siirtynyt jonkun toisen olemukseen, jonkun +joka oli hänelle täydellisesti vieras. Hän liikkui kuin unessa, +kuitenkin hillitysti ja jännitetyin hermoin. + +Oliko hän vangittuna vihollisten keskellä? Vaanivatko heidän katseensa +kärsimyksen merkkiä? Oi, ei koskaan, ei koskaan!... Ja hän hymyili +kaikille tuota rauhallista hymyä, joka saattoi naiset ihastuneina +puhumaan hänen "herttaisuudestaan". Mutta hänen rinnassaan kalvoi sama +hirveä epätietoisuus. + +Kaikki olivat ystävällisiä, kunnioittavia, melkein osaanottavia. Kaikki +paitsi patruuna, joka oli loistavan iloinen -- kaikki paitsi Rikhard, +joka tuntui käyneen hänelle aivan vieraaksi. Serkusta, ystävästä, +riitakumppanista ei ollut jälkeäkään. Hän oli kohtelias nuori mies, +joka vastasi kun Selma puhutteli häntä: siinä kaikki. Mutta se oli myös +se pisara, joka läikähdyttää mitan reunojensa yli. + +Selma asettautui yksin ikkunan luo ja katseli ulos. Hänen täytyi saada +kerran vapaasti hengähtää, muutoin hän varmaan menehtyisi. + +Uutimet eivät olleet vedetyt alas, sillä pihalla vilisi +seurakuntalaisia, jotka tahtoivat nähdä häiden viettoa pappilassa. +Tervasoihtu heitti haaveellisen valon ihmisiin, jotka liikkuivat +ulkona. + +Selma varjosti kädellään nähdäkseen paremmin. Mitä tuo oli? Aivan +oikein... Möllerin muori! Selma tunsi hurjaa iloa, ja hänen sydämensä +alkoi tykyttää kovasti. Aksel oli mukana häissä, hänet oli kutsuttu +Rikhardin vuoksi, -- ja nyt äitikin! Selma asettautui siten, että hän +ehdottomasti veti ulkona olevien huomion puoleensa. Samassa tuli +kirkkoherra hänen luokseen. + +"Setä, emmekö mene kansliahuoneeseen näyttäytymään kansalle?" sanoi +Selma nopeasti, "piha on täynnään väkeä, ja vaikeahan heidän on nähdä +sisälle." + +"Sitähän minä juuri aioin pyytää," vastasi kirkkoherra, joka oli kansaa +rakastava mies. + +Ja he läksivät alakertaan, nuorten neitosten ja herrojen seuraamina, +jotka kantoivat kukkia ja kynttilöitä. Se oli komea morsiussaatto. +Selma piti miestään käsivarresta ja asettui keskelle lattiaa, työntäen +jalallaan laahustimen paikalleen. Hän tahtoi olla oikein näkyvissä. + +Kansa hurrasi. + +Ajatellessaan Möllerin muorin kateutta unohti Selma pelkonsa. Silmiin +tuli rohkea ilme, ja hän liikahti hieman, sillä hän tiesi silloin +timanttien välkähtävän. Varmasti se vihloi noita silmiä! Selma saattoi +tuskin olla ääneen nauramatta. Nyt oli hän rikkaampi kuin Möllerin +muori, rikkaampi kuin Jöns Olsin Mari. Nyt saivat he mitata häntä +katseillaan, jos tahtoivat. Ja hän työnsi loistavan atlaslaahuksensa +sivulle, jotta se näkyisi koko pituudessaan. + +Sitten hän kääntyi ympäri, ryhdiltään kuin kuningatar, ja kaikki +palasivat takaisin juhlakerrokseen, kansan eläköönhuutojen kaikuessa +ulkopuolella. + +"Minä olen käskenyt kestittää heitä," sanoi patruuna. Hän oli +ihastuksissaan meluavien kunnianosoitusten johdosta. + +Illallinen oli loistava, mutta se ei ollut koskaan loppua. Ainakin +Selmasta tuntui siltä. Hän ei voinut syödä, ja hän oli vaipua kokoon +väsymyksestä. Sielullinen jännitys oli tyhjentänyt hänen voimansa. +Kaikki oli yhdellä kertaa tullut hänen ylitseen, eikä hänen voimakas +ruumiinsa sitä kestänyt. + +Eräässä nurkassa istui Aksel Möller kalpeana kuin kummitus, syöden +herkkusienipiirakoita. + +Kuta enemmän hän joi, sitä kalpeammaksi hän kävi. + +Selma oli nähnyt hänen silmälasiensa loistavan edessään kaiken iltaa, +milloin toisesta, milloin toisesta nurkasta. Mutta nyt hän näytti +unohtaneen Selman piirakkansa vuoksi. Hänelle oli kaikki aivan +yhdentekevää. Miten väsynyt hän oli, miten väsynyt! Kunpa kaikki olisi +jo ohi! + +Nyt Rikhard meni puhuttelemaan Akselia. Hän näytti vakavalta, melkeinpä +vihaiselta. Selma ihmetteli mitä sanomista hänellä saattoi olla, mutta +ei voinut kuulla ainoatakaan sanaa, sillä he istuivat vastakkaisessa +nurkassa. + +"Aksel, nyt sinä lakkaat juomasta." + +Rikhard käyttäytyi aina jyrkästi, mutta tänä iltana vielä tavallista +pahemmin. + +"Täytyyhän häissä saada sammuttaa janonsa," vastasi Aksel ohuella +äänellään ja naurahti. + +"Sinua ei saa janottaa ollenkaan," jatkoi edellinen, "sitäpaitsi olet +nyt jo ennättänyt sammuttaa janoasi enemmän kuin tarpeeksi. Olen +pitänyt sinua silmällä." + +"Minä en ole juonut enemmän kuin sinäkään," vastasi Aksel koettaen +nauraa, mutta siitä koitui vain lyhyt ja ontto rykäisy. + +"Jos olisin yhtä heikko kuin sinä, niin jättäisin juomisen kokonaan," +sanoi kandidaatti, "mutta miksi olet luopunut? Olithan absolutisti." + +"Luopunut! Mitä tarkoitat sillä? Jos yhden ainoan kerran..." + +"No niin, älä teeskentele. Minä tiedän kyllä, että sinä tunnet kapakan +takaoven. Näetkös, minä olen perillä asioista." + +Mutta toinen hätkähti niin pahasti, että Rikhardin piti rauhoittavasti +laskea kätensä hänen olkapäälleen. + +"Milloin sinä olet ruvennut minun holhoojakseni?" + +"Minä en ole sinun holhoojasi, vaan lääkäri." + +"Medikofilari!" + +"Se ei vaikuta mitään asiaan, kunhan vain ymmärrät mitä sanon. Jätä +juominen sikseen. En olisi puhunut siitä tänä iltana, jollen +matkustaisi jo huomenna, niin ettemme enää tapaa toisiamme." + +"Ole huoleti." + +"Mutta sinähän seuraat neuvoani?" + +Rikhard katsoi häntä terävästi silmiin, mutta toisen katse kääntyi +syrjään. + +"Ei siitä ole mitään väliä," vastasi Aksel muuttuneella äänellä. + +"Mistä ei ole väliä?" + +"Ei mistään." + +"Mitä tyhmyyksiä nuo ovat?" + +Samassa kirkkoherra kilisti lasiaan, ja puhelu keskeytyi. + +Kun malja oli juotu, oli Aksel kadonnut. Rikhard etsi häntä turhaan +kaikista huoneista. + +Odotettuaan puoli tuntia alkoi hän uudestaan etsiä. Vihdoin hän löysi +hänet alhaalta eräästä komerosta, missä hän istui yksinään lampun +ääressä kirjoitellen muistikirjaansa. + +"Mutta hyvä ihminen, miksikä sinä istut täällä?" + +"Etkö luule, että minulla on parempaa seuraa täällä kuin tuolla +ylhäällä hälinässä? Luuletko, että tahtoisin vaihtaa yhdenkään teidän +kanssanne?" Aksel nojautui taaksepäin tuolin selkänojaa vasten ja +katseli ystävää intomielisellä hymyllä. Silmälasit loistivat lamppua +vasten. + +"Sinä olet auttamaton haaveilija. Mitä sinä nyt taas teet?" Rikhardin +ääni ilmaisi epätoivoa. + +"Katso itse!" Aksel heitti kirjan pöydälle keskelle shaalijoukkoa. + +Ystävä otti sen käteensä synkällä mielellä. + +"On ihmisiä, joiden elämä on lyhyt, mutta rikas," sanoi Aksel heitellen +päätään. + +"Rikas?" toisti toinen, "sano mieluummin mieletön. Se lähentelee +todellisuutta." + +"Älkäämme riidelkö sanasta." + +"Kas vaan, -- sinä runoilet?" + +"Sitä ovat paremmatkin kuin minä tehneet." + +"Ja tehneet paremmin kuin sinä -- luultavasti." + +"Sen saa tulevaisuus ratkaista." + +Rikhard ei vastannut, vaan kääntyi ympäri ikäänkuin hän olisi tahtonut +vedota johonkuhun. + +Sitten hän katsahti kirjaan. + +"Ei, sinä et saa lukea!" huudahti Aksel yhtäkkiä nousten seisoalleen ja +riistäen kirjan häneltä. + +Heidän silmänsä kohtasivat toisensa, mutta ei ainoatakaan sanaa +vaihdettu. Sitten Rikhard meni. + +Kun Rikhard oli poistunut, avasi runoilija kirjansa uudelleen ja luki +puoliääneen monta kertaa korjaillen kirjoittamansa säkeet: + + Ei tähti taivaan mun tietän' suojaa, + mun petti kirkkain tähtösein. + Nyt kammon toiveita, toivon tuojaa, + kun murtui kaikki min toivein tein. + Ah! vähät siitä jos täältä lähden, + on elonhaaveeni yksi vain, + vain kerran nähdä sen valhetähden, + -- sen valhetähden niin rakkaaks sain! + +Hänen valtasuonensa tykytti ja hänen päätänsä peitti. Niin, kunnia oli +kerran hänelle koittava -- sillä Ruotsi oli saanut uuden Lidnerin; hän +tunsi sen nyt selvästi. + + * * * * * + +Häitten jälkeisenä päivänä piti ensin syötämän perheaamiaiset +pappilassa ja sitten iltaa vietettävä tanssien ja juhlaillallisin +vastanaineiden luona. + +Aamulla kun Selma heräsi, makasi hän pitkän aikaa vuoteellaan +ajatellen. + +Talviaamun harmaankalpea valo tunkeutui raskaana uutimien läpi -- aivan +kuin katse, joka ei jaksa kohottaa silmäluomia. Hän tarkasteli +morsiuspukua, joka riippui tuolilla ikkunan luona. Huntu oli repaleinen +ja ryppyinen, kosteasta kruunusta oli jäänyt siihen rumia vihertäviä +tahroja. Helma oli riekaleina, tomusta harmaa ja likainen. + +Aivan samoin kuin hänen mielialansa. + +Sama tunnelma valtasi hänet nyt kuin silloinkin, kun patruuna oli +puhunut naimailmoituksista; erotus oli vain siinä, että tunne oli nyt +määrätympi -- se ei ollut enää vain aavistus, vaan selvä ajatus. + +Huone tuntui kylmältä, ja Selma toivoi, että uunissa palaisi tuli. Se +olisi edes hiukan elähyttänyt häntä. + +Patruuna oli sanonut hänelle, että sellaisia ovat ihmiset, -- kaikki, +kaikki. Entäs hän itse? Hän tunsi vain inhoa. Eihän koko maailmassa +ollut jälkeäkään siitä mitä hän oli uneksinut -- ei mitään! Valhetta, +valhetta kaikki! -- lastensatuja, joita ensin koetettiin uskotella ja +sitten pakotettiin unohtamaan. + +Kokonainen jono kysymyksiä ilmestyi leijaillen hänen eteensä, ja kaikki +vaativat vastausta saaliinhimoisina kuin nälkäiset korppikotkat. Mutta +mistä saada vastauksia niille kaikille? Vasta nyt kun hänellä oli +oikeus ajatella, vasta nyt hän näki mitenkä paljon niitä oli. + +Ja miksikä hänellä nyt vasta oli oikeutta siihen? + +Hän nousi istualleen vuoteessaan ja pyyhkäsi molemmin käsin hiukset +kasvoiltaan. Ne eivät olleet palmikolla, vaan riippuivat valloillaan +kuin jalopeuranharja; vieläkin kiharoina, mutta vanukkeisina ja +sotkuisina rehevässä runsaudessaan. + +Hän katsoi ympärilleen nähdäkseen kelloa, mutta huoneessa ei ollut +sellaista. Sitten hän loi katseensa toiseen vuoteeseen. Pikaisen +silmäyksen, mutta sellaisen, jota hän ei voinut irrottaa milloin vain +tahtoi. + +Tuohonko mieheen hänet vihittiin eilen? Hänestä tuntui kuin ei hän +koskaan ennen olisi häntä nähnyt. + +Selma tuijotti noita vieraita kasvoja, ja hänen ruumiinsa alkoi +väristä; hampaat kalisivat toisiaan vasten. + +Eilen hän oli hänen mielestään ollut miltei kaunis. Hänen mahtava +vartalonsa esiintyi edukseen mustassa, ja komea ryhti lisäsi puvun +juhlallista leimaa. Hänen käytöksensä saattoi joskus tuntua melkein +ylhäiseltä, ja sen lisäksi oli hän eilen näyttänyt niin onnelliselta, +mikä antoi hänen kasvoilleen nuoren ja älykkään leiman. + +Mutta nyt se näytti hirveältä, tuo pää, joka lepäsi kirjaillulla +tyynyllä kiemailevine pitseineen. Ja Selmasta näytti tuo Herkuleen +kaula kauhealta. Hän tuijotti sen vahvoja jänteitä, paisuneita suonia +ja punottavaa ihoa. Ja noita suuria kasvoja, jotka näyttivät niin +sieluttomilta ja karheilta, vailla muuta elonmerkkiä kuin hengitys, +joka päristäen huokui sinipunertavien, paksujen huulien lomasta esiin. + +-- Rakastaa? ... rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä. Hyvä Jumala... + +Vasta kaukaa kuuluva oven pauke herätti hänet jälleen tietoisuuteen +siitä, että oli hänen toinen hääpäivänsä, että tänäänkin oli vieraita +ja puuhaa, ja että hänen täytyi kestää kaikkien katseet, kuten +eilenkin. + +Askeleet lähenivät. Palvelustyttö tuli lämmittämään. Saisiko tämä nähdä +patruunan tuollaisena? + +Selma kurottautui sivulle pudistaen patruunaa käsivarresta. + +"Mikäs nyt?" sanoi tämä vihaisesti avaten silmänsä. + +Samassa tuli palvelustyttö sisään. + +Silloin vasta patruuna heräsi oikein, ja kun hän näki Selman, +elostuivat hänen piirteensä. + +"Hyvää huomenta, vaimoseni," sanoi patruuna iloisesti ja ojensi hänelle +suuren kätensä. + +Selma vastasi kädenlyöntiin ja hymyili -- palvelustytön tähden. Sillä +teolla hän vihki avioelämänsä ensimäisen päivän. Ja sitten hän pukeutui +uuteen, aistikkaaseen aamupukuunsa, valmiina ottamaan vastaan nuoren +rouvan arvoansa. + +Kaikki oli niin moitteettoman täsmällistä. + +Aamiaisella vallitsi vilkas mieliala, ja morsian oli iloinen. Ainoa, +joka näytti olevan huonolla tuulella, oli Rikhard. Aterian loputtua +hänen piti matkustaa. Hänen oli "mahdoton" viipyä kauemmin, eikä +kirkkoherra tahtonut ruveta kiistelemään. + +Rikhard sanoi kiireisesti ja kylmästi jäähyväiset. + +"Hyvästi Selma," sanoi hän, "onneksi olkoon." + +Ei sydämellisyyden vivahdustakaan. Ei lainkaan. + +Selma meni ikkunaan katsomaan, kun Rikhard astui vaunuihin. Hänen +otsaansa poltti ja kurkkua kuristi. Kunpa saisi itkeä ... itkeä ... +oikein hillittömästi!... + +Selma nojasi otsansa ikkunanpieleen. Kukaan ei voinut nähdä hänen +kasvojaan. Mutta Rikhard ei kääntynyt taakseen, -- asetti vain +matkavaipan paikoilleen. Ei ainoatakaan katsetta! Töykeä hän oli ollut, +mutta ei koskaan tuollainen; se oli tahallista epäystävällisyyttä. + +Niin vierivät vaunut pois. Rikhard nosti lakkia katsomatta ylös. + +Käsivarsi kiertyi Selman olkapäiden ympäri. Se oli setä. Selma katsoi +häntä silmiin. Oliko se mahdollista! -- taisteliko hänkin kyyneliä +vastaan. Selma kiersi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä. Halu +lohduttaa muita saattoi hänet unohtamaan oman surunsa. Ja sitten hän +silitti kehottavasti hänen tummaa sileäksikammattua tukkaansa, aivan +niinkuin hänellä oli tapana tehdä isälleen, kun tämä oli pahoillaan. + +Mielipahan värähdys levisi kirkkoherran hillittyjen kasvojen yli. +Ehkäpä hän tällä hetkellä tarvitsi Selman ystävällisyyttä enemmän kuin +kukaan muu. + +Mutta heikkoutta kesti vain silmänräpäyksen. + +Hetken kuluttua ajoivat vaunut esiin. Oli määrä yhdessä seurassa ajaa +vastanaineiden kotiin, joka oli kolmen peninkulman päässä pappilasta; +kirkkoherra oli järjestänyt siten, että sukulaiset seuraisivat sinne ja +matkustaisivat illalla takaisin. Hän ei tahtonut panna toimeen +jäähyväisiä, ennenkuin kaikki oli ohitse. Voisihan tapahtua, että Selma +tulisi hyvin liikutetuksi -- hän oli niin oikullinen -- eikä +kirkkoherra tahtonut saada tarpeettomia todistajia. + +Kun pysähdyttiin suuren kaksikerroksisen rakennuksen eteen, hyppäsi +patruuna vaunuista maahan ja auttoi Selman alas. + +"Tervetuloa omaan kotiisi," sanoi hän suudellen häntä. + +Selma säpsähti näitä sanoja. Kaikki oli niin uutta ja vierasta. +Askeleetkin kaikuivat niin omituisesti lattian kiiltäväksi hiotuilla +kiviliuskoilla. Koko tässä suuressa talossa ei ollut mitään hänen +omaansa. Kaikki oli patruunan -- patruunan kaikki! Hän tunsi itsensä +kuokkavieraaksi, ja kun palvelustyttö niiasi, otti häntä kädestä ja +sanoi: "hyvää päivää, rouva," niin hän häpesi oikein. Mitä oikeutta +hänellä oli täällä? + +"Mene sisään, lapsi," sanoi rouva Berg, joka myöskin oli ehtinyt jo +astua alas vaunuista. + +"Täti ensin," vastasi Selma ja astui syrjään. + +"Vai niin, alatko sinä nyt jo olla emäntä," vastasi täti nyrpeästi. Hän +piti sitä ylimielisyytenä. + +Selma punastui, ja kyyneleet nousivat silmiin. Nyt isä astui esille. + +"Jumala siunatkoon sinun ulos- ja sisäänmenoasi," sanoi hän pehmeällä +ja kauniilla äänellään. + +Selma tarttui häntä kaulaan toverillisen välittömästi ja katsoi +hymyillen häntä kasvoihin, joiden mielentilat ja ilmeet vaihtelivat +yhtä nopeasti kuin lapsella. + +Nyt oli Selma jälleen iloinen. Isä oikein säteili nähdessään kaiken +tämän ihanuuden, eikä hän vielä ollut nähnyt muuta kuin ulkopuolen. +Mikä yllätys häntä vielä kohtaisi! + +Selma veti hänet eteiseen, jossa turkit riisuttiin. + +Kaikki hyörivät ja remusivat. Ilma oli kolea, tuntui niin hyvältä +päästä lämpimään. + +Sitten juotiin kahvia, ja sen jälkeen kaikki paikat näytettiin ja +tarkastettiin. Minne ikänä tultiin kuului ihastuksen huudahduksia. +Kaikki oli niin uutta, niin mukavaa ja niin kaunista. + +Patruuna kuljetti Selmaa kyökin ja piharakennusten läpi, ja kaikki +palvelusväki esitettiin uudelle emännälle; Selma ujosteli kovasti +heidän uteliaita katseitaan, jotka näyttivät toistavan hänen omat +sanansa, kun hän vakuutti "tuntuvan kovin nololta olla vain +kuudentoista vuoden vanha". Mutta hän ponnisti kaikki voimansa +säilyttääkseen arvokkaisuutensa. + +Emännöitsijä oli vanhemmanpuoleinen nainen, joka näytti kiltiltä ja oli +vasta otettu palvelukseen. Selma tuli heti tuttavalliseksi hänen +kanssaan ja tunsi että hänellä ainakin oli joku, johon turvautua +uudessa kodissaan. + +Kun oli aika pukeutua, täytyi patruunan itse muistuttaa Selmaa siitä. +Tämä kulki ympäri huoneita, nojaten isän käsivarteen, iloiten tämän +ihastuksesta. + +Väliin Selma nauroi ääneen isän lapsellisuudelle, kun he tekivät jonkun +uuden löydön, jonka tarkoitusta isä ei voinut lainkaan ymmärtää. + +"Niin, nyt minun täytyy mennä pukeutumaan," sanoi Selma ja irroitti +kätensä isän kainalosta, "mutta ole nyt kiltti ja solmi kaulaliinasi +oikein kauniisti, jotta et näytä hutilukselta." Selma kiersi kätensä +hänen kaulansa ympäri, kallisti päätään sivulle ja katseli häntä +veitikkamaisesti koettaen näyttää ankaralta. "Älä luule, että minulla +tänään on aikaa auttaa sinua," lisäsi hän. Se oli loppuponsi. Sitten +hän katsoi häneen uudestaan. Hän oli kuitenkin hyvin herttainen, tuo +isä! -- pää valkea kuin kyyhkysen, vaikka tuskin oli neljääkymmentä +vuotta vanhempi. + +Isä vain naurahteli. Ja sitten Selma pörhötti hänen tukkaansa, +ennenkuin juoksi pois. Silkinhienoa se oli ja aaltomaista; hänestä oli +aina ollut niin hauskaa myllertää tuota tukkaa. + +Kuinka paljon Selma pitikään tuosta vanhasta lapsesta! Vielä ovelta hän +heitti lentosuukkosen hänelle. + +Sänkykamarissa oli Selman matkalaukku, ja hänelle tuli kiire purkaa +tavarat esille. Se oli sentään aika hauskaa! Hän suori hameitaan sitä +myöten kuin hän otti ne esille. Ja tuo puku ... se oli aika aistikas. +Voiko kuvitellakaan mielessään kauniimpaa väriä kuin tämä himmeän +sininen, joka oli niin pehmeä, että se suorastaan hiveli silmää, ja +sitten nuo hopealangat, jotka loistivat kudoksen läpi. + +Ja miten lystikkäältä tuntui kun jalat koskettelivat niin pehmeästi +mattoja ja ikäänkuin vajosivat niihin! Jos hän vain voisi kuvitella, +että ne olivat hänen omansa! Mutta sitä hän ei voinut. Että nämä matot +olivat yhtä paljon hänen kuin karvamatot kotona pappilassa tädin. +Kotona hänen mieleensä ei ollut koskaan juolahtanut, että itse sanassa +piilee jotain hyvää ja lämmintä, jotain, joka pakottaa lausumaan sen +useampaan kertaan ja ikäänkuin levähtämään sen kohdalla, teroittamaan +korvaa oikein kuullaksensa, ikäänkuin tutun sävelen kaikua. + +Mutta mikä Rikhardia vaivasi? Jos hän vain olisi ollut täällä tänä +iltana! Ehkäpä hänen sittenkin olisi onnistunut saada hänet hyvälle +tuulelle. + +Rikhardilla oli tapana sanoa, että Selma näytti kaikkein +"ihmismäisimmältä" sinisessä. _Oli tapana_ sanoa. -- Selma naurahti. +Niin, eihän hän ollut sanonut sitä kuin vain kerran, ja se tapahtui +sinä päivänä -- miten kauan siitä olikaan! -- se tapahtui juuri sinä +kesänä kun Rikhard oli häntä ja isää tervehtimässä. Se oli heti sen +jälkeen kun hän oli tullut ylioppilaaksi. Kylläpä hän oli paljon +hauskempi silloin kuin myöhempinä aikoina. + +Kaikkea tätä ajatellessaan Selma järjesteli pukuaan. Kun hän oli saanut +vaaleansiniset puolikengät jalkoihinsa ja pitkän alushameen yllensä, +asteli hän edestakaisin lattialla ja katseli alastoman olkansa ylitse +pitsilaahustintaan. Hirveätä miten hieno hän oli! + +Sitten tuli mies sisään. Selma kiljahti ja heitti kampausröijyn ylleen. +Ja patruuna nauroi hänelle sanoen, että se oli aivan tarpeetonta. Ja +sitten Selma punastui ja piti kovaa kiirettä saadakseen puvun ylleen ja +päästäkseen saliin. Siellä oli parempi peili, sanoi hän. + +Pian senjälkeen alkoivat vieraat saapua. Olipa siinä esittelemistä, +sillä Selma ei tuntenut puoliakaan. Mutta kaikki olivat niin +ystävälliset, että hän heti tuli tuttavalliseksi heidän kanssaan. + +Varsinkin hän piti eräästä vanhanpuoleisesta rouvasta, joka -- puettuna +paksuun silkkileninkiin -- purjehti huoneeseen, käsityölaukku +käsivarrella. Hänellä oli pieni herttainen ihraleuka, ja silmät +näyttivät samalla kertaa sekä ystävällisiltä että veitikkamaisilta. + +Patruuna kohteli häntä suurella kunnioituksella, ja Selma niiasi +syvään. + +"Synti ja häpeä, hänhän on vain lapsi," sanoi hän nauraen ja taputti +Selmaa poskelle, "kun minun tyttäreni ovat siinä iässä saavat he kulkea +tukka piiskalla ja koululaukku kainalossa." + +Selma olisi kernaasti tahtonut heittäytyä hänen kaulaansa näiden +järkevien sanojen johdosta, mutta ei voinut muuta kuin näyttää +imarretulta. Olihan hän rouva. + +Selma oli luonnollisesti juhlan keskipisteenä. + +Hän tanssi melkein menehtyäkseen, veri nousi hänelle päähän, ja sydän +tykytti. Soitto, valo, kohteliaisuudet -- kaikki saattoivat hänet aivan +pyörälle päästään. + +Patruuna tanssi myöskin. Hän näytti oikein komealta, tänäänkin. + +Levähtäessään Selma katseli häntä. Miten oivallisesti hän osasi viedä! +Kuinka oli mahdollista, että sellainen vuori saattoi liikkua niin +kepeästi? + +Yhtäkkiä hän hätkähti. Hän tuli ajatelleeksi jotakin. Miten olikaan se +satu, jota hänen vanha hoitajattarensa oli hänelle niin usein kertonut? + +Kuningas Lohikäärme oli komea herra, mahtava ja rikas. Hääpäivänään hän +vaati kuningatartaan lupaamaan, ettei hän koskaan astuisi sisään +huoneeseen hänen nukkuessaan, sillä silloin kohtaisi heitä suuri +onnettomuus. Kuningatar rakasti suuresti kuningasta, ja paljon +enemmänkin hän olisi voinut hänelle luvata, jos hän olisi vain +pyytänyt. Onnellisina he elivät keskenään niin kauan kuin kuningatar +piti lupauksensa. + +Mutta kerran sai uteliaisuus hänessä vallan. Keskiyön aikana hän +tarttui kynttilään ja hiipi kuninkaan makuukamariin. Siellä hän näki +hänen makaavan vuoteessaan kiemurtelevana -- suomuisena kummituksena -- +ja tuo näky kauhistutti häntä siinä määrin, että hän tuskin saattoi +laahautua pois huoneesta. + +Nyt oli hänen uteliaisuutensa tyydytetty. + +Mutta hän ei voinut koskaan unohtaa tätä näkyä, ja joka kerta kun +kuningas sulki hänet syliinsä, tuntui hänestä kuin tämä jälleen olisi +muuttunut suomuiseksi kummitukseksi, niin liukkaaksi ja kylmäksi, että +hän väänteli ja tuskitteli hänen sylissään. + +Siten heidän rakkautensa kuoli, ja vaikka he kuinka olisivat sitä +surreet, niin se ei enää koskaan voinut herätä eloon. + +Selma värisi ikäänkuin yötuuli olisi puhaltanut huoneeseen. Mutta +hänestä tuntui kuin hän voisi rakastaa tuota kuningas Lohikäärmettä +vieläkin enemmän -- sen lupauksen vuoksi, jonka hän oli vaatinut. + +Tuli lähdön aika. Vieraat sanoivat hyvää yötä, ja huoneet tyhjenivät. + +Patruuna ja Selma seisoivat vieretysten vieraitten hyvästellessä. +Patruuna oli hiukan iloisella tuulella. + +"Tiedätkö mitä tuo hupsu Bergstrand sanoi minulle eilen, kun hän +toivotti hyvää yötä?" kysyi hän. + +"En." + +Patruuna kumartui alas ja kuiskasi jotakin Selman korvaan; sitten hän +purskahti äänekkääseen nauruun. + +Selma kavahti hehkuvan punaiseksi ja puri huultaan. Eilen hän ei edes +olisi sitä ymmärtänyt. + +Nyt ei ollut enää ketään muita jäljellä kuin isä sekä setä ja täti. +Selma meni heidän luokseen. + +"Nyt on meidän vuoromme sanoa hyvästi," alotti kirkkoherra kaikkein +jäykimmällä äänenpainollaan. Hän inhosi kohtauksia ja toivoi +rauhallisuudellaan voivansa estää Selman liikutuksen esiinpuhkeamista. + +Kyynelistä ei näkynyt jälkeäkään, mutta Selma näytti kiihtyneeltä +tarttuessaan häntä kiivaasti käsivarteen ja kuiskatessaan: + +"Minä tahdon mielemmin matkustaa kotiin teidän kanssanne. Oi ... setä!" + +Kirkkoherran kasvot synkistyivät ukkospilveksi, ja hän veti Selman +ikkunan luo, sillaikaa kun patruuna kauempana huoneessa taputteli uutta +ystävätärtään, rouva Bergiä, jota hän kunnioitti "anoppimuorin" +nimellä. + +"Yhden asian minä tahdon painaa sinun mieleesi," sanoi kirkkoherra +nopeasti ja kuiskaten, "ja se on se, että vaikka tapahtuisi mitä +hyvänsä ja vaikka täyttäisit millä tavalla tahansa asemasi, niin, +vaikkapa ymmärtämättömyydessäsi tekisit olosi sietämättömäksi, niin ei +tästä päivästä alkaen sinulle ole _muuta_ kotia kuin miehesi talo. +Muista se. Minä puhun sekä itseni että isäsi puolesta." + +Selmasta tuntui ikäänkuin sedän kylmät sanat olisivat koventaneet hänet +kokonaan. Ja samalla se loukkasi häntä kuin verinen rangaistus. Koko +hänen sielunsa huusi kostoa. + +Mitäpä hän olisi antanut, jos hän sinä hetkenä olisi voinut sanoa yhden +ainoan pienen sanan, joka olisi imeytynyt sedän sieluun ja tunkeutunut +siihen terävällä, hiuksenhienolla vieterillään. + +Ja miten hän oli voinut paljastaa itsensä tuolla tavalla!... Nyt setä +aina tietäisi mitä hän sinä hetkenä oli tuntenut ... hän olisi aina +häntä voimakkaampi tietäessään miten heikko hän oli ollut! + +Selma oli luonut silmänsä alas sedän puhuessa. Nyt hän avasi ne, -- +hitaasti, voitonriemuisella ivalla. Ja hän laski kätensä hänen +olkapäilleen, hiljaa -- jäykällä liikkeellä, joka muistutti setää +itseään. Sinä hetkenä heidän sukulaisuudestaan olisi ollut mahdoton +erehtyä. + +"Minä olen usein ajatellut tokko sinä minusta pidät," sanoi Selma, "nyt +minä sen tiedän. Kiitos että menit ansaan." + +Hän nauroi niin että hampaat loistivat. Se oli julkein valhe, jonka hän +oli uskaltanut päästää huuliltansa, ja hän sanoi sen silmää +räpäyttämättä. + +Ainoastaan sieramet värähtelivät, mutta se oli vihasta. "Nolattu -- +setä -- ansaan saatu! Oi, sitä en koskaan olisi uskonut!" + +Selma ei näyttänyt vihaiselta, hän nauroi vain metallinkirkasta +nauruaan. Ja hän poistui hänen luotaan varmaankin samanlaisen tunteen +valtaamana kuin nuori kettu johtaessaan ensikerran jäniskoiran väärille +jäljille. + +Patruuna seisoi vielä huoneen perällä. Selma työnsi laahuksensa sivulle +ja nojautui hänen olkapäähänsä mielistellen. + +"Olenko vuodattanut ainoatakaan kyyneltä hääpäivänäni; tuntuuko +ikävältä vieraiden lähtiessä; oletko minuun tyytyväinen?" huudahti +Selma kohottaen kättään. Liike ilmaisi jonkinlaista humaltuneen +innostusta. + +"Minä jumaloin sinua," kuiskasi patruuna hiljaa. + +Kariattipatsaasta, jossa -- seinästä puhjeten -- oli kolme +tulpaaninmuotoista lamppua, lankesi valo tähän omituiseen ryhmään. + +Vaaleansinisen pukukankaan hopealangat säteilivät, ja loistavine +ihoineen ja kuumeenhehkuvine silmineen oli Selma melkein kaunis: +mielenliikutusten herättämän sielunelämän kiihkeys hehkui hetken aikaa +koko hänen olennostaan, niin että se näytti kuohuvan reunojensa yli, +kohoavan itsensä yläpuolelle. Mutta tuon hetken kestävä kauneus oli +ulkomaalainen kukka, joka puhkesi esiin keinotekoisesti ja +silmänräpäyksessä lyyhistyi kokoon, jättäen hedelmänsä kypsymään. + +Naivi lapsi oli kadonnut, rehellisyys hävinnyt, ja niiden sijalle nousi +itsesäilytysvaisto ja teeskentely; -- nyt oli nainen valmis. + +Opetuslapsi oli voittanut mestarinsa. + + + + +VI. + + +Enemmän kuin kaksi vuotta oli kulunut. Oli kevät. Puut eivät vielä +viheriöineet, mutta vesat ja sirkkalehdet pistivät esiin, ja silmut +paisuivat. + +Selma istui yksin miehensä kirjoituspöydän ääressä tilikirja edessään +ja laski yhteen. Hänellä oli selvä käsiala, ja hän ymmärsi hyvin +liikeasioita. Siten hän oli vähitellen kohonnut yksityissihteerin +arvoon, ja tapahtui usein, että mies vain makasi sohvalla ja saneli, +Selman istuessa pöydän ääressä kirjoittamassa. Se oli hyvin mukavaa, ja +sitäpaitsi se näytti tuottavan Selmalle iloa. + +Tämä juuri antoi heidän elämälleen jonkunmoisen yhteisyyden leiman. + +Tätä avioliittoa pitivät kaikki onnellisena. Ei vain heidän +seurapiirinsä, vaan -- mikä vieläkin enemmän --- heidän +palvelusväkensä, joka ei koskaan kuullut heidän vaihtavan pahaa sanaa +keskenään. Rouva oli ystävällinen miestään kohtaan, mikäli hänen jäykkä +olentonsa salli, ja mies jumaloi häntä. + +Heidän rikkautensa kasvoi kasvamistaan. Niin olisi käynyt, vaikka he +eivät olisi sormeakaan liikuttaneet. + +Patruuna oli paljon poissa. Asioita oli kuin tulvavettä: istuntoja, +tilintarkastuksia, maanviljelyskokouksia, rautatiesuunnitteluja ja +yhtiökokouksia loppumattomiin. Hänellä oli aina ollut taipumusta hyväin +päiväin pitäjäksi, ja nyt hän saattoi seurata taipumustaan. +Karjanhoitaja oli luotettava mies, joka ei koskaan laiminlyönyt +velvollisuuksiaan, olipa sitten isäntä kotona tai poissa. Ja asianlaita +oli sellainen, että patruuna Kristersonia pidettiin yhtä +välttämättömänä komiteoissa kuin juhlapäivällisillä. + +Avioliittonsa alkuaikoina oli Selma rajulla innolla ottanut osaa seudun +seuraelämään. Hänen pukunsa olivat erikoisen hienot, hänen käytöksensä +vallaton. Hän oli aina nuorten tyttöjen seurassa, kujeili ja nauroi +kuten he ja tanssi innokkaammin kuin kukaan muu. + +Toiselta puolen oli patruuna ylpeä nuoresta rouvastaan, joka seurassa +oikein keikaili kiintymyksellään häneen, mutta toiselta puolen patruuna +epäili häntä. Hän ei tiennyt miksi, sillä Selma ei näyttänyt olevan +erikoisesti huvitettu herraseurasta. Mutta niin pian kuin Selma puheli +jonkun nuoren miehen kanssa, valtasi patruunan kiusallinen levottomuus, +ja jos Selma nauroi, tuntui se viiltävän häntä luihin ja ytimiin asti, +sillä kotona hän nauroi harvoin. Ja sitten oli tanssi ... tuo tanssi. +Häntä vaivasi nähdä Selman tanssivan muiden kanssa. Hän varasi +itselleen Selman tanssiohjelmasta niin monta tanssia kuin oli +mahdollista joutumatta naurunalaiseksi, niin, välistä hän meni siinä +määrin tämän rajan ylikin, että rouvat ja neidit nurkissa alkoivat +naureskella. Selma tunsi sen ilmassa ja häpesi. Patruuna ei huomannut +mitään: hän ei nähnyt eikä kuullut muuta kuin Selmaa. Selma ehdotti, +että hän jättäisi kokonaan tanssimisen, mutta sitä vastaan patruuna +asettui jyrkästi. -- Herra varjelkoon, sehän näyttäisi aivan siltä kuin +hän olisi tyranni! Ei, Selman piti tanssia ja huvitella. Hän oli nuori. + +Eräissä tanssiaisissa sai tämä seikka aikaan suuren kohtauksen, josta +puhuttiin koko seudulla, -- se oli tyhjentymättömänä ilon ja +keskustelun aiheena "istuvan oikeuden" edessä. Patruuna oli pannut +merkille, että Selma illan kuluessa oli tanssinut kaksi tanssia erään +nuoren luutnantin kanssa, joka patruunan mielestä oli hävyttömän kaunis +ulkomuodoltaan. Juuri ennen tanssiaisten loppua lähestyi luutnantti +Selmaa uudelleen aikoen pyytää hänet tanssiin. Mutta juuri hänen +kumartaessaan hyökkäsi patruuna esiin, kietoi käsivartensa vaimonsa +vyötäisten ympärille ja läähätti raivoissaan: + +"Minä tanssin itse vaimoni kanssa." + +Se oli auttamattoman naurettavaa. + +Luutnantti loukkaantui, patruuna käyttäytyi raa'asti, ja Selma häpesi +miehensä puolesta. + +Selmasta tuntui sanomattoman alentavalta, että patruuna oli täten +paljastanut heikkoutensa vieraille, mutta pahimmalta häväistykseltä +tuntui sittenkin se, että hän yhdessä ventovieraan miehen kanssa, jota +kohtaan hän tunsi vain välinpitämättömyyttä, ja jolle hän itse ei +merkinnyt mitään, sai ottaa vastaan patruunan mustasukkaisuuspuuskan. +Oli niin hullunkurista kuulla tuon tanssikavaljeerin puhuvan hänestä ja +puolustavan häntä, että se hänen mielestään tuntui häpeäpilkulta, jota +hän ei koskaan voisi unohtaa. Vieläpä hän sai vastustamattoman +vastenmielisyyden luutnanttiparkaakin kohtaan, joka ajoi hänen asiaansa +niin ritarillisesti, että hän olisi toivonut näkevänsä hänen vajoavan +lattian alle. + +Siitä päivästä lähtien oli Selma aivan muuttunut. Hän oli jo liiaksi +tottunut hillitsemään itseään, niin ettei hän päästänyt harmiaan +miestään kohtaan puhkeamaan sanoiksi, eikä edes hänen käytöstapansa +lämpömäärässä voinut huomata mitään äkillistä muutosta, mutta patruuna +tunsi sittenkin aivan selvästi, miten se hitaasti mutta varmasti +laskeutui. Se saattoi hänet epätoivoon. Hän huomasi tehneensä tyhmyyden +ja paloi hyvityshalusta. + +Kultaa ja lahjoja valui sateena Selmalle, mutta hän otti kaikki +niin huolettoman välinpitämättömästi vastaan kuin hänellä aina olisi +ollut aarrekammio tyhjennettävänään. Hän kiitti patruunaa aina +ystävällisesti, mutta rauhallisesti, ikäänkuin hän kaksikymmentä vuotta +olisi nähnyt hänet jalkojensa juuressa. + +Patruuna tästä vain yltyi. + +Hän ei koskaan mielestään päässyt kosintaa kauemmaksi tämän naisen +suhteen, joka ei milloinkaan tullut ainoatakaan astetta lämpimämmäksi +kuin mitä hän tavallisuudessa oli, ja joka tuntui sitä enemmän +poissaolevalta, kuta kiihkeämmin hän painoi hänet rintaansa vasten. + +Selma olisi voinut yhtä hyvin olla viisikymmenvuotias kuin +seitsemäntoista. + +Hänen huvitteluhalunsa oli kadonnut, ja milloin hänen kohteliaisuudesta +piti olla mukana, lyöttäytyi hän aina rouvien seuraan. Näyttäen +huvitetulta hän saattoi tuntikausia istua ja kuunnella, kun toiset +laajasti kertoivat kaikkein jokapäiväisimmistä pikkuvammoista, +moittivat huolimattomia palvelijoitansa tai uskoivat toisilleen pieniä +juorujuttuja. "Ihmeellisen kehittyneet" lapset olivat parhaimpana +keskusteluaiheena. Mutta sille, jolla ei ole vammoja eikä lapsia, voi +kaikki tuollainen käydä yksitoikkoiseksi ajan pitkään. Siten Selmskin +ajatteli -- huolimatta huvitetusta ilmeestään -- ja hän vetäytyi +seuraelämästä erilleen niin paljon kuin mahdollista. Se pantiin +merkille, loukkaannuttiin, eikä häntä kutsuttu kesteihin enää kuin +harvoin. + +Selma iloitsi siitä, eihän hänen tarvinnut sitten enää istua niin +"siivona" ja suorana vierashuoneessa, ei kuunnella tanssimusiikkia, +joka kuului salista aaltomaisena, katkonaisina sävelinä, eikä tuntea +jaloissaan vastustamatonta halua päästä mukaan, siliä välin kuin hän +puhui aivan rauhallisesti ja hiljaa, peläten muuten ilmaisevansa +sydämensä kateellisen tykytyksen. + +Paljon parempi oli istua kotona. + +Niin hän tekikin. Patruuna sai lähteä yksin. Alussa hän kursaili ja +surkutteli että Selman täytyi niin kauan olla ilman seuraa, mutta +vähitellen se tuli tavaksi. Selmalle ne olivat aurinkoisia hetkiä. Hän +tunsi itsensä niin ihmeellisen vapaaksi ja iloiseksi joka kerta kun +vaunut vierivät pois. Väliin hän huusi ja lauloi ilosta suurissa +tyhjissä huoneissa, saadessaan vain kuulla oman epämusikaalisen äänensä +sointua ja nautti siitä, ettei ketään, ei ketään ollut lähettyvillä, -- +että hän oli yksin, aivan yksin! Niin, hän saattoi tanssia matoilla, +ripustautua käsiensä varaan korkeihin ovenpieliin ja keksiä tuhat +kepposta kuin vallaton lapsi. Ja sitten hän nauroi ääneen itselleen. +Hän oli aivan hulluna ilosta... Oi!... Miten hän saattoikaan ikävöidä +väliin ennenkuin patruuna pääsi lähtemään! + +Vähitellen he tottuivat niin tähän elämään, että kaikki kävi kuin +kellon mukaan. Kuukausi kului toisensa päästä ilman minkäänlaista +muutosta. + +Kaksi lahjaa patruuna oli antanut rouvalleen, joista tämä +oli tullut oikein iloiseksi. Toinen oli ratsuhevonen, toinen +ratsastusrata. Senjälkeen kuin hän oli saanut nämä molemmat, jäivät +voimistelu-päähänpistot harvinaisiksi, ja hän antautui suurella innolla +uuteen urheiluunsa. Patruuna antoi hänen mennä kaupunkiinkin ottamaan +ratsastustunteja vanhan, naimisissa olevan ratsumestarin johdolla, +jonka patruuna tunsi. + +Selma oli tavattoman tarmokas, ja pian patruunalla oli syytä ylpeillä +hänen ratsastustaidostaan. Patruuna antoi Selmalle nuoren hevosen, jota +hän itse sai opettaa, ja hän ahmi kaikki hevoshoitoa käsittelevät sekä +koti- että ulkomaiset teokset, jotka hänen onnistui saada käsiinsä. + +Sellainen oli Selman elämä, ja nyt oli hän yhdeksäntoistavuotias. + +Kirjoitettuaan viimeisen numeron Selma sulki kirjan. Hän nojasi +leukansa käsiään vasten ja katseli puutarhaan. Koko talosta ei kuulunut +hiiskahdustakaan. Hän istui hiljaa ja ajatteli. + +Hänen luonteensa epätasaisuudet olivat tasoittuneet. Hän oli +rauhallisempi nyt kuin ennen. Mutta miten yksitoikkoista tämä elämä +olikaan! Hän ajatteli eteenpäin -- pitkän rivin vuosia. Ehkä hän voisi +tulla kuudenkymmenen, seitsemänkymmenen vanhaksi, hän oli niin vahva +terveydeltään. + +Häntä tympäisi ajatellessaan näitä vuosia. Hän tunsi sekä kyllästymistä +että tyhjyyttä. Miten köyhää, jokapäiväistä, kurjaa elämä onkaan! Niin +toisellaista kuin miksi sitä nuoruudessaan kuvittelee. + +Nuori? Eikö hän sitten ollut sitä enää? + +Hän kohotti kulmakarvojaan, ja hänen kasvoilleen levisi alistuva ilme. + +Kunpa edes jotakin tapahtuisi! Mitä hyvänsä, -- vaikkapa +onnettomuuskin! Mitä tahansa, kunhan ei vain tuota tukahduttavaa +rauhaa. + +Hän nousi mennäkseen talliin. + +Samassa tuli palvelustyttö sisään ojentaen hänelle sähkösanoman. Hän +luuli sen olevan miehelleen. Se koski kai jotakin liikeasiaa. Mutta se +olikin hänelle itselleen. Hän avasi sen kovin hämmästyneenä. + + "Isäsi sairastunut keuhkokuumeeseen. Haluaa nähdä sinua. + Tule heti. + + Rikhard." + +Siinä oli kaikki. Mutta se pani Selman pään pyörälle. + +Jos isä kuolisi! + +Selma oli käynyt kalmankalpeaksi. + +"Tuoja odottaa kuittia," sanoi palvelustyttö. + +Selma kirjoitti sen kuin unessa. Ja sitten jäi hän yksin. Palvelustyttö +loi mennessään pitkän uteliaan katseen häneen. + +Mutta Selman sekavissa aivoissa työskenteli yksi ainoa ajatus: Isä +kuolee. Hän oli toivonut onnettomuutta, ja nyt se jo tuli. Jumala -- +hän, joka rankaisee kun ei häneen usko -- hän oli kuullut hänen +rukouksensa ja antoi sen täyttyä. Siten Hän kosti. + +Äkkiä Selma heräsi huumauksestaan. Hänenhän piti matkustaa. Oli kiire, +jos tahtoi ehtiä junalle. + +Silmänräpäyksen aikaa hän seisoi liikahtamatta painaen +yhteenpuristettuja käsiään kasvojaan vasten. Sitten hän kiiruhti alas +antaakseen käskyn valjastaa. Viidessä minuutissa hän järjesti +matkalaukkunsa eikä sitten ollut enää muuta tehtävää kuin kirjoittaa +miehelle. + +Selma ilmoitti hänelle lyhyesti matkansa syyn ja liitti sähkösanoman +kirjekuoreen. + +Nyt oli kaikki selvää, ja hän lähti matkalle. + +Isän kodista asemalle oli vain kahdenkymmenen minuutin kävelymatka. +Mutta hän ei ollut koskaan kulkenut sitä niin nopeasti, eikä se koskaan +ollut tuntunut niin pitkältä. + +Kun Selma tuli perille, ryntäsi hän huonoja puuportaita ylös keittiöön. +Siellä hääräili vanha palvelijatar. Selma olisi tahtonut kysyä häneltä, +mutta hän oli niin liikutettu ja hengästynyt, ettei saanut sanaa +suustaan. + +Vanha Mätta aivan kauhistui. + +"Hyvänen aika, rouva, ei se ole niin vaarallista," sanoi palvelija +kiskoen kyökkiesiliinan edestään, "rauhoittukaa, pikku rouva, ei se ole +niin vaarallista." Ja hän taputti häntä lohduttavasti olkapäälle. + +Selma puhkesi kyyneliin. + +"Ei, ei," vastusti Mätta, ja hänen vanhat kasvonsa vääntyivät, "älkää +itkekö, rouva rakas. Minä juoksen sisään ilmoittamaan kandidaatille." + +"Ei, minä menen itse." + +Selma kulki rappeutuneiden huoneiden lävitse, joiden ovet narisivat +veltosti ja kuivasti. Isä asui talon toisessa päässä, missä hänellä oli +erikoinen sisäänkäytävänsä, mutta Selma ei ollut uskaltanut mennä sitä +tietä, sillä hän oli varmasti vakuutettu näkevänsä hänet kuolleena. + +Suuressa salissa isän huoneen ulkopuolella seisoi Rikhard yksin uunin +ääressä, missä takkavalkea loimusi. + +"Oi Rikhard, Rikhard," sanoi Selma edes ajattelemattakaan ojentaa +hänelle kättään, "luuletko, että hän kuolee?" + +"Ei, sitä minä en luule, mutta ei koskaan voi olla aivan varma." + +Selman koko ruumis vapisi, ja hän painoi nenäliinan kasvojaan vastaan. + +"No niin, riisu nyt päältäsi," sanoi serkku ja lähestyi auttaakseen +Selmalta päällystakin, jonka hän ripusti naulaan. + +Selma heitti käsineet ja hatun tuolille ja kiiruhti ovelle. + +"Ei, lämmittele ensin hiukan, sillä ilma on raaka," sanoi serkku. + +"Minä en voi odottaa." + +Rikhard asettui oven eteen. + +"Sinä et saa mennä sisään, ennenkuin olet rauhoittunut," sanoi hän +äreästi. Hän ei inhonnut mitään niinkuin kyyneliä. + +Selma ei vastannut, vaan koetti mennä hänen ohitseen. + +"Kun olet rauhoittunut," uudisti Rikhard työntäen hänet syrjään. + +"Minä _tahdon_ nähdä hänet!" huudahti Selma kiivaasti ja aikoi +tunkeutua sisään. Silloin Rikhard suuttui. + +"Kun sinä _kuulet_, ettet saa!" kuiskasi hän sähisevällä äänellä, ja +tarttuen häntä käsivarteen hän työnsi häntä niin väkivaltaisesti, että +Selma olisi kaatunut, ellei hän olisi ollut niin notkea. Mutta nyt +hänen vartalonsa vain taipui kuin pajunoksa kovan iskun pakottamana. Ja +kun Rikhard veti kätensä takaisin, seisoi Selma jo aivan suorana. + +Hän katseli Rikhardia yhtäkkiä rauhallisemmin. Tämän kasvot olivat +vääntyneet hurjasta vihasta, ja hänen otsaansa kuumotti, suonet olivat +paisuksissa. Samassa Selman kasvot kirkastuivat, ja hän hymyili, +salaperäisen veitikkamaisesti, ikäänkuin hän jälleen olisi tavannut +vanhan ystävän, mutta ei olisi tahtonut antaa itseään ilmi. Sitten hän +kääntyi selin aivan hiljaisesti, yhä salaperäisesti hymyillen -- meni +sohvan luokse ja seisoi hetken aikaa selin Rikhardiin, painaen +nenäliinaa kasvojaan vasten. Mutta hänen silmissään ei näkynyt enää +kyyneleitä. Hän tahtoi vain peittää iloaan. + +Selma nautti Rikhardin raakuudesta. + +Hän oli ikäänkuin saanut takaisin sen, minkä hän oli kadottanut: +kuluneet vuodet, entisen itsensä, -- kaikki! + +Hän -- kaikkivaltias omassa kodissaan -- hän, tuo ikävystynyt, +veltostunut nainen, hän, joka yhdellä hyväilyllä saattoi ostaa kaiken, +mitä rahalla oli saatavissa, hän, jota hänen ympäristönsä totteli rahan +edestä, hän nautti nyt kun häntä kohdeltiin kuin koiraa; niin suuri on +uutuuden viehätys. Mutta ei se ollut ainoastaan uutuutta, siinä oli +jotakin vielä enemmän: siinä oli myöskin vanhaa. Siinä olivat muistot, +-- sellaiset, joita hän katkerasti oli kaivannut -- siinä oli nuoruus, +elämä, vapaus: -- kaikki tuo, jonka hän oli vaihtanut rahaan, kaikki se +mitä hän ei voi tekemällä tehdä ja laskemalla saada, vaan mikä tulee +itsestään. Miten virkistävää oli tuntea toisen tahdon asettuvan itseään +vastaan, ei alistua pakosta, vaan vapaasta tahdosta. Hän ei ollut nyt +rikas rouva, jota oli toteltu siksi, että hän maksoi, eikä myöskään +nuori nainen, joka sai vaatia siksi, että hän osasi myös antaa. Hän ei +ollut mitään muuta kuin serkku, jonka täytyi alistua tai taistella +oikeuksiensa puolesta -- aivan kuin ennen maailmassa. + +Hän olisi voinut ääneensä riemuita -- ja kuitenkin makasi isä +huoneessaan sairaana! Mutta hänestä tuntui nyt turvalliselta: olihan +Rikhard läsnä. Hänen oma vanha jörö poikansa! Hän olisi voinut itkeä +ilosta. Hänessä ei ollut tilaa muille tunteille. + +Rikhard seisoi katsellen häntä. Selma nojautui vasemmalla kädellään +sohvan reunaa vasten, niin että ruumis kaareutui sivulle, ja olkapää +kohosi hiukan ylös. Selkä oli taaksepäin taivutettu, joten vyötäisten +notkeus pisti silmään, ja lanteiden kiinteitä muotoja kohotti +tummanruskea villaleninki. Hänen vartalonsa viivat olivat niin puhtaat, +että ne väkisinkin vetivät huomion puoleensa. + +Nuori lääkäri katseli häntä myöskin ihaillen, mutta vain fakkimiehen +silmillä. Hän ajatteli miten terveeltä ja vahvalta tämä naisenruumis +näyttikään. Ja verratessaan sitä, tietämättä itsekään minkätähden, +niihin moniin eläviin ja kuolleisiin, joita hän oli nähnyt, hupenivat +ne kaikki hänen mielikuvituksessaan yhdeksi ainoaksi vähäveriseksi, +kuristetuksi tyypiksi. + +"Sinä olet aivan oikeassa," sanoi Selma kääntyen Rikhardiin, "minä en +mene isän luo, ennenkuin itse annat minulle luvan." + +Tämä alistuminen oli aivan vapaaehtoista; näkyi selvästi, että se +tuotti hänelle iloa. + +Rikhardin kasvot kirkastuivat äkkiä, ja hän kävi istumaan sohvalle +Selman viereen. + +"Sinä pääset kohta sisään," sanoi hän aivan muuttuneella äänellä, "minä +vain valmistan setää siihen, että olet tullut." + +Selma nyökäytti vain päätään merkiksi että hän suostui siihen. + +"Minun mielestäni minun velvollisuuteni oli ilmoittaa sinulle, vaikkei +sedän tila näytäkään kovin vaaralliselta," sanoi Rikhard, "ja +sitäpaitsi on hän rauhallisempi, kun sinä olet täällä, yksin _sekin_ on +jo yhtä hyvää kuin lääke." + +"Se on selvää, että sinun piti ilmoittaa," vastasi Selma. He olivat +päässeet vanhaan äänilajiinsa. Ja nyt vasta jutellessa heillä oli aikaa +katsella toisiaan. Rikhard oli isänsä näköinen, mutta jokainen viiva +oli selväpiirteisempi, ja se mikä isässä piili papin varovaisuuden +alla, astui hänessä päivänvaloon. Koko hänen olemuksensa ilmaisi +vastustushalua. + +Että hän oli ruma, siitä ei voinut olla eri mieltä. Nämä kasvot eivät +edes kauemmin katsellessa voittaneet, mutta niissä oli jotakin +persoonallista. Kerrankin nähtyä ei niitä voinut unohtaa. + +Otsa oli leveä; tukka tumma, lyhyeksi leikattu, kiharainen ja +ylöspäinseisova. Silmät olivat syvällä ja liian lähellä toisiaan, mikä +teki katseen teräväksi; nenä oli ohut ja terävä; suu suuri, huulet +ohuet ja yhteenpuristetut. Kun hän ei puhunut, piiloutuivat ne parran +alle, joka -- pehmeänä ja kiharana -- peitti puolet kasvoista. Parta +oli komea ja kaunisti häntä. + +"Selma, kuulehan, minä kerron sinulle jotakin," sanoi Rikhard äkkiä. + +"Mitä sitten?" + +Rikhard koetti olla välinpitämättömän näköinen, mutta se ei oikein +onnistunut; hän hymyili kuitenkin iloisesti kuin auringonpaiste. Hänen +synkät kasvonsa väliin kirkastuivat siinä määrin, ettei niitä ollut +tuntea. + +"Minä olen kihloissa," sanoi Rikhard hiukan hämillään, mutta samalla +tarkastaen Selmaa nähdäkseen minkä vaikutuksen nuo sanat häneen +tekivät. + +"Oletko todellakin, Dick, oletkos," huudahti Selma iloisen yllätyksen +vallassa, "tunnenko minä hänet?" + +"Et, mutta tässä on hänen kuvansa." Rikhard otti valokuvan lompakostaan +ja ojensi sen Selmalle. + +Selma katseli sitä kauan ääneti. + +"Miksi sinä tulit niin iloiseksi siitä?" kysyi Rikhard ja aikoi riistää +kuvan takaisin. + +"Ei, minä tahdon katsella sitä vielä," sanoi Selma ja työnsi +kyynärpäällään pois Rikhardin käden. + +"No, miksi sinä tulit niin iloiseksi?" + +"Niin, kun olet kihloissa, saat kai luopua saivarteluistasi." + +Rikhard leimahti tulipunaiseksi. "Olenko minä saivarrellut sinun +kanssasi?" kysyi hän. + +"Olet, aina," vastasi Selma aivan levollisesti, "mutta sinun morsiamesi +tekee sinusta toivottavasti ihmisen, hän näyttää todellakin +herttaiselta. Kiitos!" + +Selma antoi valokuvan takaisin. + +"Vaalea kaunotar," sanoi Rikhard ja katseli vertaillen Selman +kähertämätöntä otsatukkaa. + +Selma heitti päätään saadakseen kuvan pois silmistään. Tuollainen tapa +oli hänellä tyttöajoilta asti. Rikhard huomasi sen, ja hänen täytyi +pidättää hymyilyänsä. + +"Mikä on hänen nimensä?" kysyi Selma. + +"Elvira Kruse." + +"Hän on kai aivan nuori." + +"Yhtä vanha kuin sinä." + +"Hän näyttää valokuvassa nuoremmalta." + +"Todellisuudessa myös, mutta se johtuu siitä, että hän on pieni ja +hento." + +"Oletko tuntenut hänet kauan?" + +"Suunnilleen yhtä kauan kuin me olemme olleet kihloissa." + +"Ihastuitko sinä häneen heti?" + +"Silmänräpäyksessä," vastasi Rikhard ylpeydellä. + +"Kuinka se kävi?" + +Rikhard nauroi. + +"Niin, se kävi siten, että minä olin sulhaspoikana häissä. Hän oli +morsiustyttönä, ja parien valinta tapahtui arvalla, kuten niin useinkin +muuten tässä elämässä. Hän joutui minun osalleni. Siinä koko juttu." + +"Hyi!" + +"No, jos se ei ole hyvä, niin täytyy minun kai koettaa kertoa toisella +tapaa," sanoi Rikhard hymyillen. "Minä tulin onnettomuustovereineni +huoneeseen, jossa morsiustytöt seisoivat rivissä ja odottivat. Minä +näin pörröisen keltaisen tukan, vaalean kuin sinun, mutta se ei ollut +yhtä karkea ja suora, vaan sileä kuin silkki ja aaltoileva aina otsaan +asti, aina silmiin saakka; minä hätkähdin nähdessäni sen, ja keltaisen +linnunpesän alla olivat somat pienet kasvot ja pehmeä suukkosuu... No, +oletko nyt tyytyväinen?" + +Selma katsoi helmaansa asettaen toisen käden toisen päälle ja vetäen +sen jälleen pois, aivan kuin käsineitä käteen vetäessä. + +"Niin, mutta minä en pidä siitä tavasta, millä sinä puhut. Avioliitto +on vakava asia." + +"Mutta ei aivan niin vakava kuin hirttäminen. -- Sitä tietä meidän +kaikkien pitää vaeltaa, sanoi akka laittaessaan niskat kukolta." + +Selma ei vastannut mitään eikä katsonut ylös. + +"Tahdotko mennä nyt sedän luo?" kysyi Rikhard. + +"Tahdon." + +"Minä menen ensin katsomaan," sanoi hän ja nousi lähteäkseen. + +Kun Selma jäi yksin, nojautui hän taaksepäin jäykässä sohvassa ja +katseli vanhaa huonetta, joka oli hänelle niin tuttu. Luultavasti se +kerran oli ollut kaunis. Suuressa uunissa oli leveä friisi, joka +varmaan oli tarkoitettu koristeita varten, ja nuo maisematapetit, jotka +nyt kosteuden pilaamina riippuivat suurina riekaleina, olivat aikoinaan +olleet kalliit. Kaikki tuo oli edeltäjän ajoilta. + +Nyt siellä oli tuskin mitään huonekaluja, ja ne harvatkaan, jotka +olivat, eivät kuuluneet yhteen. Huonetta ei oltu käytetty niin kauan +kuin Selma muisti. + +Hän istui ja kalusti sen nyt uudelleen odotellessaan serkkuaan. + +Sitten Rikhard tuli, ja he astuivat pienen etehisen läpi, joka erotti +sairashuoneen salista. + +Isä makasi suuressa salissa, ja hengitys tuotti hänelle vaikeutta, +mutta hän ei näyttänyt niin huonolta kuin mitä Selma oli kuvitellut. +Hän asettui vuoteen viereen ja silitti hyväillen hänen harmaata pehmeää +tukkaansa. + +Kandidaatti seisoi kirjoituspöydän ääressä ja katseli pihalle; hän ei +tahtonut häiritä heidän ensimäistä yhtymäänsä. + +"Selma," sanoi Rikhard lopuksi. + +Selma meni hänen luokseen. Rikhard antoi muutamia määräyksiä +lääkkeistä. + +Selma istuutui isän kirjoitustuoliin, jonka päällisen hän itse oli +kirjaillut, ja he keskustelivat matalalla äänellä. + +"Me olemme järjestäneet vierashuoneen sinua varten," sanoi Rikhard, +"sillä minä arvasin kyllä, että sinä tulisit." + +"Kiitos. Miten sinä sait tietää isän sairaudesta?" + +"Mätta lähetti sanan voinkuljettajan kanssa, sitten matkustin heti +tänne ja näin miten asian laita oli, sillä ukko ei osannut kunnolla +tehdä mistään selvää. Päiväjunalla lähdin takaisin Lundiin +neuvottelemaan professorin kanssa ja saamaan lääkettä, ja sitten +palasin taas tänne." + +"Miten kiltti sinä olitkaan! Kai sinä jäät tänne toistaiseksi? Se olisi +niin turvallista." + +"Sen teenkin, siksi otin kirjoja mukaani. Viime yön nukuin tässä +nojatuolissa vaatteet yllä, mutta tänä yönä saat sinä valvoa." + +Selma nyökäytti päätään. + +"Ensimäistä kertaa minä silloin olin sairaanhoitajattarena," sanoi +Rikhard hymyillen, "minun oli sääli vanhaa Mättaa; hän ei ollut saanut +ummistaa silmiään edellisenä yönä. Mutta nyt minä myös ymmärrän, että +hoitajattaret ovat aivan kahvihullut. Kun Mätta viiden aikaan tuli +sisään kahvitarjottimineen, oli hän mielestäni oikea enkeli." + +Selma nauroi hiljaa. + +"Sitten aioin lämmityttää salia, jotta tarvittaessa olisin lähellä," +jatkoi Rikhard; "arvaat kai miten surullisessa kunnossa uuni oli. Minun +täytyi itse muurata sitä -- olisitpa vain nähnyt minut! -- mutta nyt se +on erinomainen." + +Selma oli näkevinään hänet aivan edessään; hän tunsi siksi hyvin hänen +itsepäisen intonsa, ja hänen täytyi hymyillä hänen uudelle taidolleen. + +"Miten hauska vihdoinkin saada tavata sinua!" sanoi Selma. + +Rikhard ei vastannut mitään, mutta näytti siltä kuin hän olisi +ajatellut samaa. + +"Missä sinä nukut?" kysyi Selma. + +"Ruokasalissa." + +"Sehän on erinomaista, niin voimme syödä salissa." + +"Aivan oikein." + +He olivat nauramaisillaan taaskin: nämä järjestelyt tuntuivat niin +mukavilta. + +Huolimatta siitä, että Selman käynnin syy oli huolestuttavaa laatua, +oli tämä aika hänelle ihana. Hän oli tasaisella hyvällä tuulella, ja +kun isän sairaus ei saanut mitään vaikeampaa käännettä, niin ei ollut +huolehtimisenkaan syytä. + +Ainoana palvelijana oli vanha Mätta, joka yksin hallitsi keittiötä ja +ruoka-aittoja, ja suuressa talossa oli niin hiljaista, että keskellä +valoisaakin päivää saattoi kuulla rottien nakertelua. Selman mielestä +tässä rappeutuneessa talossa oli jotakin puoleensavetävää. Hän tunsi +samaa ihastusta kuin rikkaan miehen lapsi joutuessaan kalliiden +leikkikalujensa äärestä vanhaan rihkamakauppaan, missä itse saa tehdä +löytöjä ja etsiä kaikenlaista esiin unohduksesta ja pölystä. Huoleton +rauha näytti vallitsevan yksin hämähäkinverkoissakin, jotka koristivat +nurkkia, ja tapetinriekaleissa, jotka riippuivat seinillä. + +"Eikö tämä olekin rakas vanha harakanpesä?" saattoi hän sanoa +serkulleen. Ja Rikhard myönsi hänen olevan oikeassa. Koko talo teki +mustalaismaisen vaikutuksen, mikä miellytti heitä molempia, koska se +oli kerrassaan tavallisuudesta eroavaa. Heistä tuntui ikäänkuin maailma +ja aika olisivat pysähtyneet. Molemmat iloitsivat siitä, että heidän +vanha tuttavallisuutensa oli palannut takaisin, vaikkei yhtä paljon +riitojen samentamana kuin ennen. + +Joka toinen päivä Selma kirjoitti miehelleen, ja yhtä usein hän sai +kirjeitä, -- haaveellisia rakkauskirjeitä pitkine otteineen tunnettujen +kirjailijoiden teoksista. Mutta yhtä asiaa ei Selma koskaan maininnut, +nimittäin serkkuaan. + +Niin kauan kuin sairas oli huonommillaan, valvoivat Selma ja Rikhard +vuorotellen, ja se joka ei ollut vahdissa toi aamukahvin toiselle. Se +juotiin aina salissa vastasytytetyn takkavalkean ääressä, ja antoi +aihetta paljoon pilaan ja nauruun, sillä Rikhard yritti olla +"taloudellinen" ja "arvokas," ja jotakin meni aina kuitenkin päin +mäntyyn; tai ainakin Selma sitä väitti, ja siten syntyi pientä +naurunsekaista kinaa, jota Rikhard höysti loogillisilla todisteilla ja +Selma pienillä paradokseilla. Tarjoilu oli kaikkea muuta kuin hienoa: +karkeaa maalaisporsliinia, tinalusikoita ja pieni kiiltävä kahvipannu, +jota kutsuttiin aivan tuttavallisesti "Petteriksi". Mutta kahvi oli +hyvää ja höyryävää, takkavalkea räiskyi iloisesti, ja ilmassa oli +jotain aamuvirkkua ja raikasta. Oivallinen toveruus vallitsi heidän +kesken, ja Selma nimitti sitä nuorenmiehen elämäksi, mutta Rikhard +sanoi nauraen: "Kyllä kai! Kuvittele sinä sellaista vain mielessäsi." + +Kun Rikhard ei lukenut, koettivat he ensi aikoina yhdessä sisustaa +salia tuomalla sinne kaikki liiat tavarat toisista huoneista. Se tuotti +heille suurta huvia; he asettelivat ja muuttivat alituisesti, ja heidän +täytyi nauraa lapsellisuudelleen, mutta hauskuus ei silti vähentynyt. +Lopuksi he saavuttivat sen tuloksen, että sali oli nyt "läpeensä +tyylikäs". Se ainakin oli totta, että he viihtyivät siellä, ja että se +nyt näytti asutulta. + +Kandidaatti kirjoitti usein morsiamelleen. + +Eräänä iltana, kun Selma tuli sairashuoneesta, näytti Rikhard hänelle +kolmea täyteen kirjoitettua arkkia. + +"Katso miten pitkä," sanoi hän nauraen, "nyt olen kuvaillut tarkasti +koko harakanpesän sekä sinutkin." + +"Varjele, mitä kummaa sinä olet voinut keksiä, saadaksesi kokoon noin +monta liuskaa?" + +"Tahdotko lukea?" + +"Et sinä sitä halua?" + +"Kyllä. Miksikä en?" + +"Sellaisia kirjeitä en koskaan luullut näytettävän toisille," vastasi +Selma hiukan ujosti. Rikhardin tarjous loukkasi häntä sekä morsiamen +että Rikhardin itsensä tähden. + +"Tietysti sinusta ja Elvirasta tulee hyvät ystävät, ja siksi voit +mielelläsi lukea kirjeeni ja itse lisätä siihen tervehdyksen. Olen jo +maininnut, että sinä sen tekisit. Olet jo esitetty kirjeessä. Kas +niin." + +Rikhard seisoi kirjoituspöydän luona toisessa nurkassa, jossa lamppu +paloi. Kaikki uutimet olivat alaslasketut, suuri, hämärä huone näytti +kodikkaalta vanhanaikuisine, mutkikkaine huonekaluineen, ja ainoa valo, +mikä huoneessa oli, laskeutui hänen tummille kasvoilleen, mustille +lyhyille hiuksilleen ja leveille hartioilleen. + +Hän avasi kirjeen ja katseli Selmaa, tämä lähestyi häntä, mutta näytti +yhä epäilevän. + +"Minä voin vannoa, että sinä yhtä mielelläsi haluat lukea sen kuin +tahdot ruokaa, sillä naiset ovat aina uteliaat, mutta siitä huolimatta +he tahtovat näyttää niin harmillisen häveliäiltä, että..." + +Rikhard nousi pystyyn ja iski kirjesalkkunsa pöytää vasten, niin että +pamahti. + +Selma vain nauroi hänen mielenpurkaukselleen. + +"Niin, niinkuin tässä yhtenäkin päivänä," jatkoi Rikhard hillittömällä +kiihkolla, "kun sattumalta tulit avanneeksi tuon anatomian kirjan. +Herra varjelkoon! -- nuori rouva sekä punastui että kalpeni ja sulki +kirjan kauhistuneena. Näin sen kyllä, vaikka vaikenin. Ja sinä melkein +harmittelit, että minä luin sitä. Lääkäri! -- olisin voinut nauraa +aivan katketakseni, ellen olisi ollut niin vihainen, että olin vähällä +pakahtua. Onko nyt laitaa hullutella tuolla tavalla vain tieteellisen +teoksen takia! Ne ovat sitä paitsi asioita, joista jokaisen naisen +pitäisi olla selvillä. Jos kysymyksessä olisi ollut joku muu kuin +_sinä_, en koskaan olisi sanonut sanaakaan. Mutta nyt ... uh, siitä voi +tulla aivan sairaaksi! Pitääkö _sinunkin_ tässä teeskennellä? Olet +aivan kuin Elvira." + +Rikhard vaikeni. + +"Miten vähästä sinä voit kiivastua," huomautti Selma hyvin +rauhallisesti. + +"Vähästä?" toisti Rikhard harmistuneena ja ojensi kätensä niin +kiivaalla liikkeellä, että olkapäät kohosivat ylös. "Olisipa ollut +kysymyksessä jokin huono romaani, jotain siveetöntä roskaa, niin en +koskaan olisi siitä puhunut, mutta puhtaasti tieteellinen teos..." + +Selma vain nauroi, helisevän raikkaasti. Hän oli niin tottunut kaikkeen +tällaiseen jo entisinä aikoina, että se melkein tuotti hänelle iloa. + +"Niin, kuinka ihmiskunta voisi parantua," jatkoi Rikhard samaan tapaan, +"kun naiset itsepäisesti vetäytyvät kuoreensa, niin ettei heidän +kanssaan saa keskustella kuten ihmisten kanssa. Kaikkein yksinkertaisin +asia on sopimaton. He vaativat itsepintaisesti, että heitä on pidettävä +idiootteina." + +Selma katseli häntä rauhallisesti hymyillen. Hän vain odotti, että +myrsky tyyntyisi. Niin kauan kuin se riehui, ei kuitenkaan kannattanut +lausua sanaakaan, sen hän tiesi. + +"Niin sinä naurat," sanoi Rikhard jo rauhallisemmin, "mutta se on +todella vakava asia. Miten paljon riippuukaan tuleva polvi teistä +naisista! Ja siinä missä uudistuksia tarvitaan niin hyvin toisessa kuin +toisessa asiassa, voisitte te olla meidän parhaita liittolaisiamme. +Mutta -- Jumala varjelkoon -- niin pian kuin ei enää ole kysymys +salonkikeskustelusta, täytyy pidellä korviaan ja tekeytyä aivan +tietämättömiksi. Teitä ei saa opettaa hoitamaan ruumistanne eikä +lapsianne, sillä on aivan sopimatonta edes puhua sellaisesta. Niin, +seiso sinä siinä ja punastu siksi, että puhun lapsista! -- ja kuitenkin +sinä olet naimisissa. Voi, siitä voisi..." + +Rikhard teki epätoivoisen liikkeen, aivan kuin hän olisi tahtonut +torjua jotakin luotaan. + +"Mutta Rikhard, minkä vuoksi sinä meluat! Olenko koskaan kieltäytynyt +kuuntelemasta mitä sinulla on minulle sanottavaa?" + +"Kieltäytynyt, kieltäytynyt?" toisti hän. "Pitäisipä koettaa! Etkö sinä +seiso siinä ja kiemurtele kuin ankerias, kun on vain kysymys kirjeenkin +lukemisesta, jonka olen morsiamelleni kirjoittanut. Aivan kuin siinä +voisi olla jotakin, mikä saattaisi hänen armonsa hämilleen tai aivan +kuin en minä itse tietäisi mitä olen Elviralle velkaa tai en." + +"Saisit hävetä," huudahti Selma rohkeasti, "moititko sinä minua tässä +siksi, että hienotunteisuudesta vastustin." + +"Mutta minä en välitä sinun hienotunteisuudestasi! Ei ole mitään +maailmassa, jota inhoaisin niinkuin juuri sitä." + +"Hyi, millainen tuittupää! Minun pitäisi lähteä suoraa päätä luotasi, +mutta nyt minun tekeekin mieleni lukea kirjeesi." + +"Tehdäksesi minulle palveluksen, ilahduttaaksesi minua -- ihanaa! Se on +aivan sinun tapaistasi. Ei kiitos; minä en ota vastaan tuollaisia -- +armopaloja." + +Rikhardin suu vetäytyi vihaiseen hymyyn, joka nosti hänen toisen +suupielensä ylöspäin. + +"Mutta Rikhard!" Äänen sävy oli pyytävä, se oikein rukoili, ja hymyily +muuttui surumieliseksi. + +Rikhard ei vastannut mitään, istuutui vain entiselle paikalleen +nyrpeänä ja ääneti. + +"No?" kysyi Selma sitten. + +"Tuossa se on," -- hän osoitti kirjettä, "mutta nyt se muutoin on aivan +yhdentekevää." + +Selma ei sanonut enää mitään, vaan laski toisen käsivartensa pöydälle, +toisen Rikhardin olkapäälle, kumartuessaan lukemaan. Rikhard oli yhä +vielä jörö, mutta Selma ei ollut huomaavinaan sitä. Hänen käsivartensa +nojasi varmasti ja lujasti Rikhardin olkapäähän, -- kylmästi aivan kuin +tämä olisi ollut kuollut kapine. Rikhard huomasi sen, ja se ilahdutti +häntä. Tuo luja ote ilmaisi yhtä vähän arastelua kuin mielistelyä. +Selmalle hän saattoi mielellään olla puukappale ja hänestä tuntui +naurettavalta, että hänen mielestään _siinä_ saattoi olla jotain +miellyttävää. + +Hänen olisi tehnyt mielensä sanoa, että Selma tuntui hänestä ikäänkuin +sisarelta -- mutta se olisi ollut typerää, ja siksi hän vaikeni. + +Selma osoitti sormellaan kirjeen alkua. "Rakas Elvira," seisoi siinä. + +"Kirjoitatko aina näin?" kysyi hän. + +"Aina. Miksi sitä kysyt?" + +"Vain uteliaisuudesta," vastasi Selma, mutta punastui. Hänen mielestään +se kuului yksinkertaiselta ja kauniilta. Ja sitten se, että hän aina +kirjoitti samalla tapaa! Siksi, että juuri se oli totta... Patruuna +vaihteli tavallisesti päällekirjoitusta aivan loppumattomiin: "Armas +kultani" tai "Kallis puolisoni" tai "Armas rakastettuni". Siinä ei +ollut mitään mihin tarttua, ei mitään todellista. Ja sitten hän +kirjoitti aina alle: "Sinun rakastettu Pålisi". Se oli sekä naurettavaa +että harmillista. Oliko Selma koskaan sanonut rakastavansa häntä! Se +oli sana, jota hän ei koskaan käyttänyt. Niin, tosiaankin, +vihkimäkaavakkeessa se kyllä seisoi. Mutta silloin hän oli toistanut +sen sieluttomasti kuin papukaija. + +Selma silmäsi allekirjoitusta. "Sinun Rikhardisi," seisoi siinä. Ei +mitään muuta. + +Rikhard nauroi, sillä nyt hän oli jo leppynyt, ja he lukivat molemmat, +päät vierekkäin. Oli selvää, että kirje huvitti Selmaa. + +"Minä en koskaan ole tiennyt, että sinulla on niin oivallinen tyyli," +sanoi hän kääntäessään lehteä. + +"Minun täytyy kai panna parastani, minusta kun tulee kirjailija," +vastasi Rikhard. + +"Sinusta!" Selma työnsi häntä käsivarrellaan. + +"Niin, omalla alallani -- tietysti. Päästyäni sairashuoneista eroon ja +kaikesta muusta sellaisesta sekä käytyäni ulkomailla rupean pitämään +kansantajuisia luentoja. On niin monta kysymystä, joihin tahtoisin +saada yleisön innostumaan." + +"No, sepä on hauska, niin minäkin saan lukea mitä kirjoitat. Luuletko +että minä voin ymmärtää niitä?" + +"Luonnollisesti." + +Selma hymyili ja näytti hyvin tyytyväiseltä; sitten hän jatkoi +lukemista. Koko kirje käsitteli vanhaa taloa, häntä itseään, jota +Rikhard kuvaili kovin vilkkaasti, ja heidän elämäänsä maalla. Hänen +tyylissään oli voimaa, joka vaikutti Selmaan. Mutta ei sanaakaan +rakkautta tai sellaista. + +"Hm," sanoi Selma hymähtäen, kun hän oli päässyt loppuun, ja suoristi +itseään. + +"Eikö se miellyttänyt?" Rikhard katseli häntä hieman veitikkamaisesti, +aivan kuin hän olisi aavistanut hänen ajatuksensa. + +"Kyllä se oli erinomaisen hauska. Mutta kirjoitatko aina näin?" + +"Miten?" + +"Näin," -- Selma hapuili sanoja -- "näin järkevästi." + +He nauroivat; siksi että oli niin vaikea saada sanotuksi sitä mitä hän +tarkoitti, mutta niin helppo sitä sittenkin ymmärtää. + +"Kyllä," sanoi Rikhard. + +"Puheletteko myös samaan tapaan, kun olette yhdessä?" + +Rikhardin syvät silmät välähtelivät, kun hän katsoi ylös. + +"Luuletko että minä olen niin kesy?" sanoi hän hymyillen, niin että +Selman täytyi punastua. "Ei kuules, osaan minä toistakin kieltä. Mutta +mitä varten toisin sitä esiin kirjeessä! Ei, kirje on kirje, ja suutelo +on suutelo. Minä otan kaiken sellaisena kuin se on." + +Hänen sanansa koskivat Selmaan kuin tukahduttava tuska, jota hän ei +voinut selittää itselleenkään. + +Syntyi hiljaisuus. Selma hypisteli hajamielisesti pöydällä olevia +papereita. + +"Rikhard. Sinä pidät kai oikein paljon morsiamestasi?" kysyi Selma +hyvin hiljaa ja katsomatta häneen. + +"Mitä sinä sillä tarkoitat?" + +"Minä tarkoitan vaan, että olisi oikein synti..." hän keskeytti äkkiä +puheensa. + +"Mikä olisi synti?" + +"Mennä naimisiin tyttö paran kanssa ja sitten heittää hänet +tuuliajoille, välittämättä hänestä ollenkaan." Selma puhui nopeasti ja +arasti. + +Rikhard käänsi kokoon kirjeensä. Selman hillityssä äänensävyssä oli +jotakin, joka iski häneen, joka ahdisti ja puristi häntä, -- ilman +minkäänlaista syytä ja tarkoitusta, aivankuin tunturiasukkaan +koti-ikävä, kun hänessä muistot heräävät. Hän ei olisi mistään hinnasta +juuri sillä hetkellä tahtonut katsoa ylös. + +"Minä pidän paljon Elvirasta," sanoi Rikhard, "en tahtoisi kadottaa +häntä mistään hinnasta. Selma, olen niin rakastunut, että olen aivan +villi väliin. Olen mustasukkainenkin. Voitko sinä kuvitella _sitä_?" +Hän puhui aivan matalalla äänellä. Hän ikäänkuin häpesi tunnustustaan, +mutta samalla hän ikäänkuin myös puolusti itseään vastaväitettä +vastaan. + +"Sen kyllä uskon," vastasi Selma. + +Syntyi hetken äänettömyys. Rikhard hypisteli yhä kirjettään, ja Selma +näytti tarkasti katselevan vanhaa kirjekuorta. + +"Jos joku avioliitto _voi_ tulla onnelliseksi, niin ainakin meidän," +sanoi Rikhard nopeasti, muuttuneella äänellä. "Elvira on niin +kehittymätön vielä, niin taipuisa ja lapsellinen, minä voin kasvattaa +häntä aivan mieleni mukaan. Täytyyhän hänen silloin oppia ymmärtämään +minua, ja meidän suhteemme on muodostuva täysin sopusointuiseksi." + +Selma ei sanonut mitään, seisoi ja silitti vain sormellaan +kirjoituspöydän reunaa, vaipuneena ajatuksiinsa. + +"Omituista ajatella, että hän on yhtä vanha kuin sinä," lisäsi Rikhard. + +"Yhdeksäntoista vuotta ei ole mikään ikä," vastasi Selma surumielisesti +hymyillen. + +"Ei, se on totta, mutta sinua luulisi vanhemmaksi." + + + + +VII. + + +Selman isä parani päivä päivältä, ja patruuna alkoi kirjeissään jo +sanoa aikovansa noutaa Selman kotiin. Oli sumuinen kevätpäivä, leuto ja +alakuloinen; suuria kyyneleitä riippui räystäistä, ja kaikki oli +kietoutuneena kosteaan harsoon. Selma istui isänsä luona, joka oli jo +niin terve, että saattoi maaten lukea sanomalehteään. Isän parta oli +juuri ajettu, ja ohut hieno tukka peitti sileäksikammattuna hänen +kaunismuotoista päätään. Selma oli antanut työn vaipua syliinsä ja +nojasi päätään tuolin korkeaa selustaa vasten. Hän näytti väsyneeltä ja +sulki silmänsä. + +"Nyt on lapsi valvonut liiaksi minun tähteni," sanoi isä ohuella, +hyväilevällä äänellään, jonka sairaus oli heikontanut. + +"Älä luule," vastasi Selma hymyillen ja katsahti ylös, "mutta minä olen +vain sellainen indiaaniluonne, etten siedä paikallaan istumista; minun +täytyy saada raikasta ilmaa ja liikuntoa. Älä huolehdi, isäukkoseni, +kun tulet terveeksi, korvaan minä vahingon." + +Isä heitti pitkän huolestuneen katseen häneen ja otti jälleen +sanomalehtensä. + +Selma sulki taaskin silmänsä. Hän istui ja ajatteli vanhoja aikoja ja +sedän menettelyä. Huulien viivat muuttuivat suoriksi ja koviksi, +yhteenpusertunut suu teki leuan yhä terävämmäksi, silmäkulmat +vetäytyivät tuskallisesti yhteen, ja kasvoihin tuli jotain +kokoonpuristunutta. + +Nyt hän ymmärsi sedän vaikuttimet. Oman luonteensa mukaan oli tämä +muodostanut ihannekuvan onnesta, ja sen hän oli tahtonut antaa +hänellekin. Mutta vaikka pohjalla olikin ollut hyvä tarkoitus, niin ei +Selma kuitenkaan koskaan voinut antaa sitä hänelle anteeksi. Ei +koskaan! Eikä setää voinut syyttää vain siitä vahingosta, jonka hän oli +tehnyt: hän oli myös pettänyt hänet. Selma palautti mieleensä erään +kohtauksen, jolloin hän sedän huoneessa oli pyytänyt saada lukea isänsä +kirjettä, ja setä oli kieltänyt. Miten tyhmä hän olikaan ollut kun oli +uskonut hänen sanojaan! Hän oli ollut läpeensä yksinkertainen. Se +johtui hänen rehellisyydestään. Oliko tyhmää olla rehellinen? Ehkä. +Oli kuitenkin vaikea uskoa, että se mikä oli oikein, olisi tyhmää. Ja +valhe ... sen täytyi olla väärää. -- Mutta umpimieliseksi hän oli +tullut. Hän ei ollut koskaan enää avomielinen, ei koskaan edes +isällekään. Hän ei voinut enää, ei edes hänelle. Se oli vain pieni +idylli, kaunis lapsuudenidylli, johon hän oli kiintynyt. -- Ei mitään +muuta. -- Oikeastaan hän oli aina ollut suljettu luonteeltaan, niin +pian kuin hänen ajatuksistaan oli ollut kysymys. Hän ihmetteli tiesikö +setä, että hän ... niin hän ei tahtonut sanoa vihaavansa häntä, sillä +tuo sana tuntui liioittelulta, mutta hänen sydämessään oli joka +tapauksessa vihankaunaa, joka ei koskaan voinut kadota. + +Setä olisi toiminut aivan samalla tavalla, jos Selma olisi ollut hänen +tyttärensä. Entä sitten? Oliko hän velvollinen pitämään hänestä sen +vuoksi? + +Mutta olihan turha sureksia kohtaloaan, turha murehtia menneitä. + +Hän avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Hänen täytyi hymyillä. +Näytti aivan siltä kuin toinen huonekalu olisi toistaan huutanut, +tummat värit napisseet ja räikeät kiroilleet. Oi, miten kummallista! +Tällaisessa ympäristössä isä saattoi viihtyä! Hän ei tahtonut kadottaa +pienintäkään esinettä, ja yhä uusia elementtejä oli tullut lisään. +Siten Selma tarkasteli kaikkea. + +Vanha helmenvärinen vuode, josta isä ei mistään hinnasta tahtonut +luopua, soti kerrassaan nykyaikaista korituolia vastaan, joka seisoi +kirjoituspöydän luona, ja korkeaselkäisen kiikkutuolin ruskea petsaus +näytti isoisän aikuiselta iloisin värein kirjaellun sänkymaton +rinnalla. Mutta kaikki nuo kertoivat Selmasta ja hänen ensimäisistä +kömpelöistä piirustusyrityksistään, kehyksistä alkaen, jotka olivat +kotoisin vinneiltä ja roskakomeroista, hänen suureen valokuvaansa +saakka veisteltyine puitteineen. Oven pielessä riippuivat hänen viralta +pannut luistimensa, vuoteen yläpuolella oli kellotyyny, jonka hän oli +ommellut pensionissa, ja nurkassa vanha jakkara, jolla hänen lapsena +oli tapana istua. + +Miten ihana oli elämä! Hän hymyili ja sulki silmänsä, mutta samalla +pyöritteli päätään edestakaisin tuolinselkää vasten, sillä sitä särki. + +Varpuset pitivät kamalata meteliä pihalla risukasalla. Muutoin oli +kaikki hiljaista. Kahlekoira juoksi ulos tynnyristään, veti rämisten +ketjun sen reunan yli ja ravisteli itseään, niin että renkaat +kalisivat. Kaiken sen Selma kuuli. Ja hän nautti siitä. Ei tehnyt +mitään että päätä särki. + +Sitten tuli Rikhard sisään. + +Selma tunsi hänen askeleensa, hänen ei tarvinnut edes katsoa ylös +tietääkseen että se oli hän. + +"Mitä! Luulenpa että rouva on sairastavinaan?" sanoi hän iloisesti. + +"Niin, ajatteleppas! Minulla on päänsärkyä," vastasi Selma iloisesti. + +"Sen minä kyllä uskon! Tämä ei sovi _sinulle_, sinähän et käy koskaan +ulkona." + +"Niin, tiedän kyllä. Sitä en kestä. Mutta minä käyn pilkakseni +hetkiseksi, niin kipu menee ohi," sanoi hän nousten seisoalleen. + +"Mene salin sohvalle vähäksi aikaa," vastasi Rikhard; ja he lähtivät +huoneesta. + +"Minä haen sinulle peitteen," sanoi Rikhard. + +"Kiitos." + +Rikhard palasi pian takaisin, asetti tyynyn paikoilleen ja piti +peitettä varalla. + +Selma kävi pitkäkseen. + +"Jos tahdot nukkua, menen tieheni, muuten istun juttelemassa luonasi," +sanoi Rikhard levittäen peitteen hänen ylitseen. + +"Ei, istu luonani, minä en varmaankaan voi nukkua. -- Ah, miten hyvältä +tuntuu!" lisäsi Selma ja painoi otsansa kylmää tyynyä vasten. + +Rikhard veti tuolinsa lähemmäksi ja istuutui hänen pääpuoleensa. + +"Sinä, Rikhard," sanoi Selma hetken kuluttua, "tulin ajatelleeksi +erästä asiaa: sinä varmaankin olet nähnyt minun äitini." + +"Kyllä, olen, mutta töin tuskin muistan häntä; minähän olin vain viiden +vuoden vanha kun sinä synnyit." + +"Minä tahtoisin vain mielelläni tietää jotakin hänestä. Isältä en +koskaan ole voinut kysyä: hän alkaa heti itkeä." + +"Tiedätkös, en muista hänestä muuta kuin suuren vaalean tukan ja hyvin +suuret kädet, jotka pitivät minusta kiinni, kun hän otti minut +polvelleen." + +Selma katseli häntä ikäänkuin hän olisi odottanut saavansa nähdä +jotakin hyvin ihmeellistä. Rikhard huomasi sen ja hymyili +hyväntahtoisesti, mutta ei sanonut mitään. + +"Kun minä nyt kuljen näissä huoneissa ja liikuttelen kaikkia vanhoja +huonekaluja ja esineitä," jatkoi Selma, "tulen niin uteliaaksi. Minusta +tuntuu kuin tahtoisin kysyä jotakin kaikilta näiltä kaapeilta ja +laatikoilta, ja minä tutkin kaikkea, mikä joutuu käsiini, aivan kuin +utelias lapsi. Sitä en koskaan saisi tehdä, jos isä näkisi; hän tulisi +aivan sairaaksi." + +"No?" sanoi Rikhard hymyillen. + +"Niin, -- siitä ei minulla ole mitään iloa. Kaikki äidin oma näyttää +niin vieraalta, ikäänkuin sekin olisi ollut kuollutta ja haudattua +useita vuosia. Ja minusta tuntuu niin tyhjältä, -- aivan kuin minulla +ei äitiä olisi ollutkaan." + +"Niin, tiedätkös mitä, ne joilla ei ole äitiä, kuvittelevat aina +mielessään, että siinä olisi jotakin niin ihanaa, mutta sitä se ei +lainkaan ole. Se on vain opittua -- hm -- romantiikkaa." + +"Luuletko niin?" kysyi Selma viivytellen. + +"Niin, siitä olen varma, ainakin monessa tapauksessa. Verisiteet eivät +ole läheskään niin voimakkaita kuin otaksutaan. On niin paljon muuta, +joka on voimakkaampaa. Mitä muuta esimerkiksi on äidin ja minun +välillä, kuin että äiti on hemmotellut minua, niin että minulla on +ollut enemmän vaivaa itsekasvatuksestani, kuin muuten olisi ollut. En +minä voi hänen kanssaan keskustella siitä mikä minua huvittaa. Ei hän +minua ymmärtäisi." + +Selma näytti ajattelevalta. + +"Niin kylmä kuin isä onkin, tunnen kuitenkin enemmän vetovoimaa +häneen," jatkoi Rikhard, "äidillä on ollut hyvin vähän osaa minun +henkiseen kehitykseeni." + +"Voi olla, että se soveltuu poikiin," myönsi Selma, "mutta ei +tyttöihin." + +"Et suinkaan sinä kuvittele surevasi äitiäsi, jota et koskaan ole +nähnyt? Minä luulin sinusta parempaa." + +Rikhardin harmaisiin silmiin iski pieni ivallinen ilme, ja Selma +kavahti tulipunaiseksi, sillä hän tiesi hänen inhoavan kaikkia unelmia +ja kuvitelmia. + +"Minä en tarkoita sitä," sanoi Selma hieman hämillään, "mutta minun +mielestäni nuori tyttö, jolla ei ole ollut mitään naisellista ... niin, +se on, mitään äitiä, hän ei tule sellaiseksi kuin muut tytöt." + +"Kuinka niin?" + +"Minä olin niin ... niin..." + +Hän hymyili ja hypisteli peitettä toisella kädellään katsomatta ylös. + +"Kas niin, nyt sinä olet turhan kaino taaskin!" sanoi Rikhard. + +"En, mutta minä en löydä oikeita sanoja. Katsos, näin ujo ja +nurinkurinen olen juuri siksi, että minulla ei ole ollut äitiä." + +Rikhard purskahti nauruun. + +"Ei, nyt sinä todella olet liian naivi!" + +"Niin, minä tiedän sen ja olen aina sitä ollut. Siinä juuri onnettomuus +onkin." + +Rikhard tuli yhtäkkiä totiseksi. + +"Niin, _siinä_ sinä voit olla oikeassa," sanoi Rikhard, "mutta +asianlaita olisi voinut olla sama, vaikka äitisi olisi ollut elossa. +Pensionissa opit kai kuitenkin yhtä ja toista?" + +"Minä? En." + +"Kyllä, tovereilta. Se on tavallista." + +"Oi, ei siinä pensionissa," sanoi Selma vilkkaasti. "Olisitpa vain +nähnyt rouva Stålin! Minä olen usein ajatellut häntä tultuani +vanhemmaksi. Hän oli eronnut miehestään ja perustanut pensionin +voidakseen itse kasvattaa tyttärensä. Hän ei koskaan ottanut vastaan +yhdeksää vuotta vanhempia tyttöjä, mutta nämä saivat olla hänen +hoidossaan niin kauan kuin vanhemmat halusivat. Hän vasta osasi +pelottaa toisen ajatukset karkuun! Hän istutti meihin kauhun kaikkea +sopimatonta kohtaan, niin että emme edes toverien kesken uskaltaneet +lausua ainoatakaan sanaa, jota rouva Stål olisi voinut tuomita. Ilkeä +hän ei ollut, mutta emme me myöskään pitäneet hänestä. Koko hänen +olennossaan oli jotakin omituisen kylmää ja luonnotonta, jopa omaa +tytärtäänkin kohtaan. Tuntui aina siltä kuin olisi nähnyt hänen suuret +ruskeat silmänsä silloinkin kun hän ei ollut läsnä. Minä en koskaan ole +nähnyt niin teräviä silmiä; tunsi olevansa aivan kuin ikkunalasia, ja +tiedän, että jos joskus ajattelin jotakin ... jotakin viatonta roskaa, +rakkautta tai sellaista, mitä tytöt usein ajattelevat, niin punastuin +korvia myöten, vaikka olisin ollut ypöyksin, niin, vaikkapa olisi ollut +pimeää kuin säkissä." + +Rikhard viivytteli hetken vastausta; hän oli asettanut toisen jalkansa +polvelleen ja piti sitä kiinni, huolellisesti tarkastaen saapastaan, +aivan kuin siinä olisi ollut jotakin erikoista. + +"Sepä oli omituista," sanoi hän viimein, laskien jalkansa maahan, "sitä +en koskaan olisi uskonut." + +"Ei, nyt minustakin se tuntuu uskomattomalta. Ja sitten sinun pitää +muistaa, että rouva Stål asui maalaiskylässä; me emme saaneet mennä +puutarhaa kauemmaksi, emmekä koskaan tavanneet ketään. Me vietimme +täydellistä luostarielämää. Mitenkä voit siis vaatia, että tietäisin +jotain maailmasta ja ihmisluonteesta?" + +"Hm. Isän mielestä oli tuo pensioni erinomainen. Siksi piti sinun +sinne." + +"Sitä se olikin monessa suhteessa. Minä vain tarkoitan, ettei siellä +voinut tulla muiden ihmisten kaltaiseksi." + +"Ehkei siitä ollut vahinkoakaan tavallansa," sanoi Rikhard hitaasti, +"mutta missään tapauksessa ei mielestäni lapsia pidä sillä tavalla +kasvattaa. Sitä minä enimmin inhoan, että naiset tahtovat tekeytyä niin +tietämättömiksi -- että äidit pitävät velvollisuutenaan opettaa +tuollaista narripeliä tyttärilleen, ja että tyttäret arasti painavat +katseensa maahan ja punastuvat kaikesta tai -- mikä vielä monta vertaa +pahempaa -- punastuvat, hihittävät ja kääntävät pois päänsä, jos joku +päästää yhden ainoankin sanan, joka ... joka ei ollenkaan ole +naurettava. Minä raivostun niin, että voisin lyödä heitä." + +Selma ei voinut pidättää hymyilyään. + +"Niin, etkö sinäkin ole samaa mieltä? -- eikö voi keskustella +maltillisesti ja vakavasti, vaikkakin toinen olisi mies ja toinen +nainen?" + +"Tietysti." + +"Sitä minä olen sanonut Elviralle niin monta kertaa, mutta hänen +äitinsä on varmaan istuttanut sen häneen. Koska meidän kuitenkin joskus +on määrä mennä naimisiin, niin minun mielestäni pitäisi minun voida +keskustella hänen kanssaan kuin toverin ainakin. Sitähän hän on +luvannut olla minulle koko elämänsä ajan, mitä komediaa se sitten on, +että minun pitäisi puhella hänen kanssaan ikäänkuin me aina olisimme +jossain illallisilla? On niin paljon todella vakavia asioita, joista +tahtoisin vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan, mutta se ei käy päinsä. Ja +siten voi olla yhdessä päiväkausia oppimatta tuntemaan toisiaan. Minun +pitää vain olla jonkunlainen ihaileva kavaljeeri, siinä kaikki. Onko +_se_ järkevää?" + +Selma oli vaiti. Hän ei näyttänyt tahtovan keskustella tästä asiasta. +Rikhard oli odottanut, että hän olisi myöntänyt oikeaksi hänen sanansa, +ja siksi hän nyt oli tyytymätön, pettynyt. + +"Kuules, mitä setä sanoo kihlauksestasi?" kysyi Selma yhtäkkiä. + +"Hän ei sano mitään; hän tietää, ettei se vaikuttaisi kuitenkaan +mitään. Mitä minä tahdon, sen minä tahdon." + +"Mutta sinä olet tietysti selvillä siitä mitä hän toivoisi?" + +"Niin, että menisin naimisiin rikkaan tytön kanssa." + +"Onko Elvira köyhä?" + +"Hänellä ei ainakaan ole mitään erikoista omaisuutta. Äidillä on eläke, +niin että he tulevat toimeen. Mutta Elvira on paljon mukana, ja se +maksaa rahaa. Minä luulen, että tulot ja menot menevät juuri yhteen." + +"No, olipa se sitten hyvä, ettet ajatellut rahoja," sanoi Selma +sydämellisesti. + +Rikhard nauroi. + +"Sitä minäkin ajattelen, mutta siitä huolimatta olen sangen epäilevällä +kannalla niin sanotun rakkauden suhteen." + +Rikhard lausui viimeisen sanan väärällä painolla, mikä teki siitä vain +irvikuvan. + +"Sinä!? Joka itse..." Selma näytti kauhistuneelta. + +"Niin. Minä olen rakastunut, niin," sanoi hän kuivasti, "mutta sitä +minä olen ollut ennenkin, mutta se on mennyt ohi." + +"Niin, mutta et suinkaan yhtä paljon kuin nyt?" + +"Olen kyllä. Vain lapsellisemmin kuin nyt; minä taistelin sitä vastaan +ja kuitenkin..." + +Selma katseli häntä suurella mielenkiinnolla, saattoi melkein sanoa +osanotolla, mutta koska Rikhard oli vaiti, niin hän ei kysynyt mitään. + +"Minä olin rakastunut _sinuun_," sanoi Rikhard yhtäkkiä, katsomatta +häneen. + +"Voi, mitä sinä juttelet!" huudahti Selma suuttuneena; hän oli varmasti +odottanut jotakin aivan muuta. + +"No, no, kas niin, älä pidä tätä minään rakkaudentunnustuksena," sanoi +Rikhard vihaisesti, "se on mennyt ohi jo kauan sitten, ja siksi siitä +voi puhua kaikessa rauhassa. Vai mitä?" + +"Tietysti." + +"Etkö sinä tiennyt sitä?" + +"Kuinka minä olisin!" + +"Ei, -- minä ajattelin vain..." + +Rikhard vaikeni yhtäkkiä, ja vasta hetken kuluttua hän jatkoi +ilmeettömästi, katkonaisesti. + +"Se oli pääsiäisen aikaan. Kun palasin kotiin Lundista. Muistathan? +Emme olleet tavanneet toisiamme kesän jälkeen. Sinä tulit meille vasta +jouluna. Sinä olit mielestäni niin muuttunut." + +"Minä olin ruma kuin kummitus." + +"Niin olitkin. En ymmärrä itsekään mistä se johtui. Kyllä -- minä +ymmärrän sittenkin. Mutta se on käsittämätöntä, että se saattoi kestää +niin kauan. Kesällä koko ajan kun olin kotona... Minä olin itse siitä +harmissani." + +"Sen minä voin hyvin uskoa." + +"Hm. Tiedätkös, siihen aikaan olin hyvin skeptillinen -- vaikka en +ollut kuin yhdenkolmatta vanha." + +"Kyllä, sen uskon kyllä." + +"Mutta se ei auttanut. Katsos, romantiikka riippuu ihmisessä kiinni. +Sen on imenyt itseensä jo lapsuudesta saakka. Sen voi järkeillä pois, +mutta se palaa uudelleen sadannenkin kerran. Vieläkin minussa on siitä +jätteitä. Ne tarttuvat kiinni kuin synti. Etkö usko, että tässä +keskustelussammekin on hitunen romantiikkaa?" + +"Mutta sillä tavallahan olisi kaikki..." + +"Niin, sitä se onkin -- enimmäkseen. Joutuu aivan ymmälleen. Kaikkea +pitää nimittää toisella nimellä kuin mitä se on, kullata ja uudistaa. +-- Kaikki kääntyy ylösalaisin." + +"Nyt sinä näet kaiken taas mustana," sanoi Selma hiljaa. + +"Näenkö minä mustana! Ei, sitä minä en tee. Jos sinä vain tahtoisit +seurata ajatuksenjuoksuani, niin myöntäisit minun olevan oikeassa. +Mutta sitä sinä tietenkään et tahdo." + +"Kas niin, tohtori, olkaa nyt järkevä," sanoi Selma hymyillen ja laski +kätensä hänen käsivarrelleen. "Älä kiihoitu, vaan ole rauhallinen; minä +kuuntelen kaikkea, mitä sinulla on sanomista." + +Rikhard vaikeni hetkeksi, yrittäen seurata hänen kehoitustaan. + +"Muuten olen nykyään aina rauhallinen," sanoi Rikhard. "En tiedä mistä +se voi johtua, että aina kiihoitun, kun puhun sinun kanssasi. Se johtuu +kai siitä, että sinä näytät ... niin, sinussa on jotakin niin kylmää ja +niin ... ikäänkuin et ikimaailmassa voisi menettää malttiasi, et +koskaan kiivastua tai muuta sellaista. Sinä olet -- niin, minä en tiedä +mitä! -- aivan kuin keskustelisi veräjätolpan kanssa ja täytyisi +ponnistella aivan viimeiseen asti saadakseen esille hiukankin eloa. +Sitä ponnistelee ja kiihoittuu vähitellen. Mikään muu ei ole +mahdollista: sinä annat toisen jatkamistaan vain jatkaa." + +Selma hymyili jälleen. + +"Mutta jos nyt olisi eloa veräjäntolpassa, mitä silloin tahtoisit +sanoa?" + +"Niin, ja siinä se juuri onkin," jatkoi Rikhard itsepäisesti, "että +olet niin rauhallinen ja kylmä, niin erilainen kuin kaikki muut naiset; +luulisi että sinun kanssasi voisi puhua kaikesta ja että olisi +mielenkiintoista kuulla sinun mielipidettäsi monesta asiasta, mutta +sitten..." + +"Niin, mitä sitten?" + +"Niin, kun sitten alkaa puhua, niin äkkiä jokin sanoo: 'älä tule liian +lähelle' -- ja se tuntuu niin kiusalliselta siksi, että se on aivan +turhaa." + +"Mutta Rikhard, kuinka sinä voit suuttua aivan syyttä? Minun päähäni ei +koskaan ole pälkähtänytkään, että pitäisin sinua välimatkan päässä." + +"Ei, sehän on mahdollista, että et tee sitä tahallisesti, mutta +asianlaita on sittenkin niin, ja se kiusaa minua. Se ei juolahtaisi +mieleenikään, jos olisit poika tai mitä muuta hyvänsä, mutta se piilee +juuri sinun omassa äänensävyssäsi. Kuten nyt juuri. Itse sävyyn tulee +jotakin, jotakin arkaa, peräytyvää. Sinä puhut matalalla äänellä, +jäykästi, aivan kuin sinä tahtoisit painaa koko keskustelun +jäätymispisteeseen -- ei, se ei ole sitä! -- mutta se on jotakin +luonnotonta. Sinulla on vahva alttoääni, joka puhuu reippaasti ja +selvästi, mutta silloin siihen tulee jotakin sumuista, _werhottua_; +sitä minä en voi sietää. Sinä ikäänkuin tahdot sanoa: 'varo itseäsi, +sinä puhut naisen kanssa.' Ja sitten sitä on katseessasikin. Sinä +joka muuten katsot kaikkia suoraan silmiin, sinä katsot maahan tai +sivulle ... kaiken tulee olla niin rauhallista ja välinpitämätöntä. -- +Oi, se on niin naisten tapaista! Mitä siitä on hyötyä? minun silmissäni +olet ihminen aivan yksinkertaisesti, etkä hituistakaan muuta; mitä +hyötyä tuosta sitten on?" + +"Mutta Rikhard. Juuri se että sinä olet niin hirveän kiivas ja +epäluuloinen saa minut niin araksi." + +Rikhard astui kerran lattian poikki ennenkuin vastasi. + +Selma piteli kädellään otsaansa; sitä särki kovasti. + +"Niin nyt päänsärkysi yltyy," sanoi Rikhard hermostuneesti, "ja se on +minun syytäni." + +Selma nauroi. + +"No niin, istu nyt vaan." + +"Tahdotko etikkakääreen?" + +"En, sitä en tahdo. Mutta minä tahdon kerta kaikkiaan tehdä lopun tästä +pelistä." + +Rikhard heittäytyi tuolilleen. + +"Kas niin, Dick," sanoi Selma ja otti hänen toisen kätensä -- suuren +laihan käden, jossa suonet kohosivat korkealle luiden yläpuolelle, "nyt +minä tiedän miksi sinä koko tänä pitkänä aikana olet ollut niin +toisellainen minua kohtaan, mutta tästälähin olemme ystävät kuten +ennenkin. Et voi uskoa miten sinun epäystävällisyytesi on koskenut +minuun. Minullahan ei koskaan ole ollut kuin sinut ja isä." + +Rikhard veti kätensä pois vastaamatta. + +"Niin, se on kyllä hyvä," sanoi hän vihdoinkin, "mutta sittenkin pitää +olla niin arkatuntoinen kaikessa, enkä juuri sitä voi sietää. Se on +vain hullutusta. Miksikä minä esimerkiksi en voisi puhua siitä, että +minä olen ollut rakastunut sinuun, ilman että sinä heti saat tuon +merkillisen äänensävyn? Nythän se on ohi, siksi siitä kai täytyy voida +puhua." + +"Niin, jos se ei sinua häiritse, niin ei minuakaan," sanoi Selma hiukan +kiihkeästi. + +Rikhard naurahti lyhyeen pilkalliseen tapaansa. + +"Ja mihin sinä esimerkiksi luulet, että minä olin ihastunut? Sinuun +itseesikö? -- sieluusiko ehkä! Ei, nahkaan se oli, siksi että sitä +olisi ollut niin pehmeätä silitellä aivan kuin silkkisamettia, se oli +viileä väriltään, mutta lämmin kuitenkin, houkuttelevan kiilloton kuin +kuorittu banaani. Sieluunko? -- kyllä kai! Ei, tukkaan se oli, siksi +että se oli erilainen kuin kenenkään muun; ei punaisenkeltainen eikä +kullankeltainen, vaan -- niin minä en tiedä millainen, mutta niin +yksinkertainen, niin väärentämätön, niin -- niin ettei kukaan muu kuin +minä voinut pitää sitä kauniina, niin minusta tuntui. Ja juuri siinä se +olikin: ei kukaan muu kuin minä! Kukapa sitäpaitsi olisi voinut keksiä +sellaista? -- ihailla palmikkoa, joka roikkui selässä, ja otsatukkaa, +joka riippui suortuvina silmillä ja jota nykäisten oli pudistettava +syrjään. Sitä ei kukaan olisi voinut väittää kauniiksi, mutta se oli +luonnollista kuin eläimen turkki -- ja minä olin rakastunut." + +"Rikhard!" + +"Niin, -- ja vartaloon, siksi että se oli niin nuori ja reipas, vielä +niin kylmä ja taipuva; kukaan ei vielä ollut nähnyt sitä täyteläisenä, +mutta saattoi selvästi huomata, että se tulisi vielä sellaiseksi, ja +sitten olit sinä niin hoikka, että tuskin olisi tarvittu muuta kuin +kietoa käsivartensa ympärillesi oikein lujasti, niin sinä olisit +taittunut keskeltä kahtia kuin paperiliuska." + +"Mutta Rikhard!" Selma nousi kiivaasti sohvalle istumaan, ikäänkuin hän +olisi aikonut mennä tiehensä. + +"Kas niin," sanoi Rikhard hyväntahtoisesti, "sellainen sinä olit +_silloin_ enkä minä enää koskaan saa nähdä sinua _sellaisena_. Niinkuin +sinä nyt olet en sinusta välitä. Nyt olet aivan kuin muutkin naiset. +Mutta silloin oli sinussa jotakin, mikä saattoi tehdä minut aivan +hulluksi. Nyt on se ohi. No niin, käy pitkäksesi nyt vaan." + +"Hyi miten ilettävä sinä olet," sanoi Selma huoahtaen, veti jalkansa +peitteen alle ja kävi taas sohvalle makaamaan. + +"Minä tahdon vain sanoa, että sellainen on rakkaus. Koeta nyt sanoa +siitä jotakin kaunista! Kiilloketta! Raavi pois se, niin saat nähdä +mitä sen alla on." + +Rikhard otti esiin sikarin ja sytytti sen hyvin rauhallisesti. + +"Niin, minua ei se liikuta," sanoi Selma hieman kiivaasti, "sillä minä +en jumalankiitos koskaan ole ollut rakastunut. Mutta minä ymmärrän +sinua kuitenkin ja minusta se on inhottavaa -- Elviran tähden." + +"Aksel Mölleristä voi parhaiten nähdä mitä seurauksia romantiikasta +on," jatkoi Rikhard häiriytymättä ja otti sikarin sormiensa +väliin, "jos hän olisi ollut tavallinen ihminen, niin olisi vain +yksinkertaisesti sanottu: 'sinä juot, sinä olet sika, jätä se.' Mutta +nyt luuli hän olevansa väärinymmärretty nero, runoilija, taistelija. +Hänessä ei ollut järkeä eikä selkärankaa: --- kaikki oli hänen +mielestään kullattava. Jos hän laiskotteli, näytti hän haaveelliselta +ja sanoi '_dolce far niente_,' jos joi, kohotti hän lasiaan kuin +teatterisankari ja huudahti '_unhoittaa_'; jos hänelle sanoi suoraan +että hän oli heittiö, sai kuulla, ettei ymmärtänyt häntä. Hän sai minut +aivan silmittömästi suuttumaan. Ja kuitenkin hän olisi ollut kunnon +poika, elleivät romaanit ja turhamaisuus olisi tehneet häntä hassuksi. +Etkö usko, että hänen mielestään oli ylevää kuolla humalaan?" + +"Mutta Rikhard, eihän asia niin ollut. Hänhän kuoli keuhkokuumeeseen." + +"Niin, niinhän se oli, mutta siten ei koskaan olisi käynyt, ellei hän +olisi ollut täydellisesti rappiolla." + +"Oi? -- minä luulen että siinä oli jo kylliksi, että Jöns Olsin Mari +tahtoi naida hänet." + +"Minkä vuoksi? Eihän käy kieltäminen, että hänellä oli tavattoman +edullinen ulkomuoto? Viime aikoina oli hän antautunut kovin +kevytmieliseen elämään, mutta on paljon naisia, jotka kaikkein +helpoimmin ihastuvat juuri sellaisiin miehiin, jotka ikäänkuin +kerskailevat paheillaan. Hänen mielestään se kuului runoilemiseen, ja +tämä alkoi samalla kertaa kuin sekin. Ja joka tapauksessa oli hän oikea +valo Jöns Olsin Marin rinnalla mitä sivistykseen tulee." + +Selma ei vastannut. + +"Sinä kai tiedät että ukko on kuollut?" jatkoi Rikhard. + +"En, sitä en ole kuullut." + +"Niin. Ja tiedätkö minne pojan piirustukset joutuivat?" + +"En." + +"Myötiin huutokaupalla vanhuksen kuoltua. Möllerin muori antoi kaiken +mennä vasaran alle; sellaista ei kannattanut säästää, tuumi hän. +Talonpojat ostivat niitä korittain, ja nyt ne luultavasti koristavat +heidän seiniään. Minä en tiennyt siitä mitään, ennenkuin jäljestäpäin, +muuten olisin luonnollisesti huutanut ne." + +Selma naputteli kovasti sohvan puuselkämystä. + +"Minä olen aina inhonnut Möllerin muoria," sanoi hän tylysti. + +Sitten he keskustelivat muista asioista. Juteltiin elämästä Lundissa, +Rikhardin tovereista, yliopiston opettajista, kaikesta mikä johtui +heidän mieleensä. Ja hitain askelin hiipi hämärä huoneeseen. Se oli +ikäänkuin vanha ystävä, mikä kernaasti sai kuunnella keskustelua. Eikä +kumpikaan ajatellut sytyttää lamppua. + +He keskustelivat iloisesti ja tuttavallisesti, ja väliin Rikhard veteli +valtavia savuja sikaristaan, jossa tuli hehkui. + +Selma katseli häntä tuntien miellyttävää turvallisuutta. Silloin +tällöin hän käänsi tyynyä saadakseen kylmemmän puolen pakottavaa +päätänsä vasten. + +Rikhardin kasvonpiirteet häämöttivät pimeydessä pehmein yhtenäisin +ääriviivoin. Hampaat loistivat valkoisina joka kerta kun hän hymyili, +ja väliin silmät säteilivät. Muuta ei Selma voinutkaan nähdä. + +Rikhard oli vallattoman iloinen, sillä kun hänen vaiteliaisuutensa +joskus suli, vaihtui se hyväntuuliseksi puheliaisuudeksi, joka pulppusi +yhtä esteettömästi kuin iloinen kevätpuro. Silloin ei kukaan säästynyt +siltä. Se kosketteli kaikkea välittömällä karhealla huumorillaan, jonka +vaikutus oli vastustamaton. Selma nauroi ääneen. + +Samassa avautui ovi, ja patruuna astui sisään. + +Selma tunsi hänet heti. Hän nousi ylös ja heitti peitteen sohvalle. + +"Oletko _sinä_ täällä!" sanoi hän, "tervetuloa." + +Patruuna, joka tuli ulkoa ei voinut nähdä selvästi. Hän astui Selmaa +kohti, mutta hätkähti huomatessaan Rikhardin. Ja Selma -- joka ei +koskaan hävennyt suudella isäänsä, vaikka koko maailma olisi ollut +näkemässä -- hän tunsi nyt häpeän ikäänkuin painavan hänet maan +tasalle, ojentaessaan kylmät, välinpitämättömät huulensa miehelleen. +Tahtomatta tulivat Rikhardin sanat hänen mieleensä: "etkö usko että +minä osaan toistakin kieltä?" -- Miten pilkallisesti hän mahtoikaan +nauraa mielessään tälle ilveilylle! ... verratessaan häntä Elviraan ... +joka oli _hänen_ siksi ... siksi että... Patruuna kumarsi jäykästi +nuorelle miehelle, mutta ei antanut hänelle kättä. + +"Etkö tunne Rikhardia?" kysyi Selma väkinäisesti. + +"Kyllä, tietysti," -- patruunan ääni ilmaisi pidätettyä suuttumusta, +"täällä on juuri sen verran hämärä, että tuntee toisensa." + +Se oli olevinaan ivaa. + +Selma meni kirjoituspöydän luo ja sytytti lampun. Häntä ei suututtanut +eikä pelottanut, vaikka hän näki, että patruuna oli raivoissaan, mutta +hänen mielensä tuntui raskaalta ajatellessaan, että vanha elämä alkaisi +uudelleen. + +Syntyi painostava hiljaisuus. Rikhard ja patruuna olivat kuin kaksi +koiraa, jotka jäykin jaloin ja selkä koholla tassuttelevat toistensa +ympärillä, vilkaisten viekkaasti toisiinsa. Selmaa olisi naurattanut, +ellei hän olisi ajatellut kotimatkaa. + +Hän kuljetti miehensä sairaan luo; Rikhard jäi saliin. + +"Näyttipä se kovin tuttavalliselta, kun makailit tuossa hämärässä +keskustellen tuollaisen -- heilan kanssa. _Siinä_ sinä kyllä osasit +nauraa! Hän mahtaa olla kovin mielenkiintoinen," sanoi patruuna +pienessä etehisessä. + +"Sinä unohdat, että olemme lapsina kasvaneet yhdessä," vastasi Selma +terävästi ja avasi oven isänsä huoneeseen. + +"No voihan se aina sen varjolla käydä," mutisi patruuna. + +Selma ei vastannut. + +Hetken kuluttua toi Rikhard Selmalle Elviralta pienen kirjeen, joka oli +ollut hänen omansa sisällä. + +Mutta hän poistui heti. + +"Vai niin, herrasväellä on yhteinen kirjeenvaihtokin," sanoi patruuna, +joka näki, että kirje oli avattu. + +"Vain pari sanaa Rikhardin morsiamelta. Mutta koska se sinua niin +suuresti huvittaa, niin voit lukea sen ensiksi; minulla ei ole mitään +kiirettä," vastasi Selma hymyillen vihaisesti ja ojentaen hänelle +kirjeen. + +"Ei herra varjelkoon, se ei ollut minun tarkoitukseni," sanoi patruuna +anteeksi pyytäen ja torjui hänen kätensä luotaan, "lue sinä kirjeesi. +Sitä en ollenkaan tarkoittanut. -- Vai niin, hän on kihloissa?" + +Selma vaikeni ja luki kirjeensä. + +Patruuna kulki mietteisiin vaipuneena edestakaisin huoneessa. Väliin +hän heitti aran katseen Selmaan, joka näytti loukkaantuneelta. + +Silloin tällöin hän koetti saada häntä ottamaan osaa keskusteluun, joka +oli syntynyt hänen ja isän välillä; mutta Selma vastasi lyhyesti, +kylmän kohteliaasti, mikä oli korkein vihamielisyyden aste, mihin hän +ikänä salli heidän suhteensa kehittyä. + +Patruuna oli tuskissaan sekä Selman epäsuosion että oman erehdyksensä +johdosta: nuori mieshän oli kihloissa! + +"Mutta kuulehan, onko välttämätöntä, että viivymme näin kauan appiukon +luona. Emmekö lähde saliin hetkeksi?" sanoi patruuna vihdoin pitkän +vaitiolon jälkeen. Hänestä oli hauska sanoa "appiukko," se teki +ikäänkuin hänet itsensä nuoremmaksi. + +"Niin, menkäämme saliin," sanoi Selma välinpitämättömästi, "minä +luulen, että Mätalla on illallinen valmiina." + +He menivät saliin. Rikhard istui kirjoituspöytänsä ääressä lukemassa. +Patruuna astui suoraan hänen luoksensa. + +"Minä kuulin vaimoltani, että kandidaatti on kihloissa," sanoi hän +kaikkein kohteliaimmalla äänellään, nuoren lääkärin ihmetellen +tarkastellessa hänen hyväntahtoisia kasvojaan, "en voi kyllin +lämpimästi lausua ilmi onnittelujani tämän johdosta, sillä aikainen +kiintymys on suurin onni nuorelle miehelle; se säästää hänet monilta +kiusauksilta. Minä todella onnittelen. Onko toivoa ... minä tarkoitan +jollei aivan lähimmässäkään tulevaisuudessa ... hm... Milloin te aiotte +mennä naimisiin?" + +"Niin pian kuin mahdollista, -- mahdollisimman pian," vastasi Rikhard +jörösti. Tämä odottamaton osanotto hänen yksityisiä asioitaan kohtaan +harmitti häntä edellisen epäystävällisyyden jälkeen. Sitä paitsi se oli +hänen mielestään asia, joka ei ollenkaan liikuttanut patruunaa. + +"Niin, ei mitään pitkää kihlausta," vahvisti tämä, "sellainen on vain +kuin kuohuva luode ja vuoksi. Minä todella kunnioitan teitä näiden +terveiden mielipiteittenne johdosta." + +Rikhard tuumi mielessään, ettei hän ollut lausunut minkäänlaisia +mielipiteitä ilmi, mutta häntä ei huvittanut sanoa mitään. Hän oli aina +tuntenut vastenmielisyyttä patruuna Kristersonia kohtaan. + +Illallinen kului paljoa siedettävämmin kuin mitä Selma ensimäisestä +kohtauksesta päättäen oli uskaltanut toivoa. Patruunaa ei loukannut +Rikhardin jäykkyys, hän oli pelkkää päivänpaistetta, ja hänen +huomaavaisuutensa Selmaa kohtaan oli rajaton. Väliin täytyi Selman +sille nauraakin. + +"Niin, kunnioitusta kaunista sukupuolta kohtaan," lausui patruuna +mahtipontisesti, "nainen hallitsee maailmaa." + +Seuraavana päivänä heidän lähtiessään ei patruuna millään ehdolla +sallinut Selman kävellä asemalle, vaikka hän kernaimmin olisi sitä +halunnut. + +Ei, ajaa hänen täytyi! -- ja patruuna meni itse pehtorin puheille +tilaamaan kyytihevosta. Hän tarkasti hevosten valjastamista, huolehti +matkatamineista, kaikesta. Ohikulkiessaan hän ennätti kuitenkin +keskustella Rikhardin kanssa, jonka uteliaisuuden hän lopultakin oli +onnistunut herättämään. + +"Selma," sanoi Rikhard, kun Selma sattumalta kulki salin läpi, "mitä +ihmettä sinä sanoit miehellesi eilen illalla, joka saattoi kerrassaan +muuttaa hänen mielensä? Tullessaan hän töin tuskin tervehti minua. En +todella luullut sinua niin viekkaaksi." + +"Oi, kuulehan, se kävi aivan itsetiedottomasti," vastasi Selma +pidättäen naurua, "minä tulin vain maininneeksi, että sinä olet +kihloissa." + +Rikhard katseli häntä hetken kysyvästi. Mutta sitten hän ymmärsi +tarkoituksen, naurahti kuivasti ja kääntyi kirjansa puoleen. + +Vähän ajan kuluttua seisoivat he molemmat isän luona, joka nyt ensi +kertaa täysissä pukimissa istui isoisän tuolissa, kovin surullisena +tyttären lähdön vuoksi. + +Rikhard ja Selma seisoivat ikkunan ääressä. Selma näytti terveeltä +ja reippaalta ruumiinmukaisessa kevätpuvussaan ja somassa +urheiluhatussaan. + +Ikkunasta saattoi nähdä patruunan hääräävän vaunujen luona. + +"Pål on luvannut, että saan korjauttaa väentuvan, huonoimman niistä -- +tietysti --" sanoi Selma kiireesti, painaen hatun lujemmalle päähän ja +kiinnittäen sen neulalla, "mutta nyt tahtoisin niin mielelläni +neuvotella kanssasi yhdestä ja toisesta asiasta, jotta siitä tulisi +oikein terveellinen ja hyvä; heidän siunatut lapsensa menehtyvät aivan +rohtumiin. Pål sanoo, että ne aina ovat sellaisia, mutta minä en voi +sitä uskoa. Joka kerta kun menen sinne..." + +"No, mitä sinä siellä teet?" kysyi Rikhard vihaisesti, mutta parran +alla hätkähteli pidätetty hymy. + +"Kun he ovat _sairaita_!..." Selma katseli häntä nuhtelevasti ja lensi +tulipunaiseksi. + +"Herra Jumala, nyt sinä olit aivan samanlainen kuin ennen vanhaan!" +huudahti Rikhard nauraen, "tuon ilmeen tunnen niin hyvin. No, jatka +nyt. Minä vain tahdoin kuulla mitä sanoisit." + +"Äsh, olen koko ajan aikonut puhua siitä kanssasi, mutta olen ikäänkuin +pelännyt." + +"Pelännyt? Minua! Miksikä?" + +"Että nauraisit minulle." + +Selma veti ja silitteli hansikastaan, vaikka se oli jo moitteettomasti +kädessä. + +"Nauraisin? Sehän on minun omaa alaani, miksi minä nauraisin!" + +"Nii-in," venytti Selma, "mutta minä olen varmaan hyvin tyhmä; minä en +ymmärrä kerrassaan mitään." + +"Juuri siksi sinä tarvitset minua." + +Näytti siltä kuin tämä vastaus olisi keventänyt Selman mieltä. + +"Niin, minun mielestäni kun nyt kerran on helppo saada rahaa, niin... +Niin, minulla olisi hyvin paljon sanottavaa sinulle, vaan nyt en ehdi. + +"No, kirjoita sitten." + +Selma katsoi häneen iloisesti yllätettynä. + +"Tahtoisitko?" + +"Luonnollisesti." + +"Oi kiitos, oi kiitos!" huudahti hän rajattomalla ilolla. + +Rikhard vain hymyili. + +"Sinä et voi uskoa ... et voi uskoa miten aika väliin tuntuu +raskaalta." + +"Entäs vanha maalausintosi, -- onko se kokonaan kadonnut?" + +"On. Kun en saanut mitään oppia enkä antautua kokonaan siihen, niin ei +kannattanut. Mutta tyhjää se on." + +"Etkö koskaan aio yrittää uudestaan?" + +"En koskaan." + +Selma katsahti pihalle ja näki, että kaikki oli valmista. + +"Hyvästi, isäukkoseni," sanoi Selma mennessään kiikkutuolin luo ja +silittäessään isän tukkaa, jonka hän itse oli kammannut sileäksi ja +kauniiksi. Sitten kumartui hän ja painoi poskensa sitä vasten. "Nyt +pitää sinun kiireesti parantua, ja sitten sinun täytyy tulla +tervehtimään minua oikein pitkäksi aikaa." + +Isä ei sanonut mitään, puristi vain hänen kättään. + +"Et sinä saa olla pahoillasi," Selma kumartui katsellen häntä iloisesti +silmiin, niin että isän katse kirkastui, "sinun täytyy tulla katsomaan +kun minä ratsastan. Hyvästi sinä pikku typerä isä." + +Selma pörrötti hänen tukkaansa jäähyväisiksi, ja isä näytti täysin +tyytyväiseltä. + +"Hyvästi Dick," sanoi Selma kääntyen serkkunsa puoleen, joka hymyillen +oli katsellut heitä molempia, "en voi sanoa miten hauska on ollut nähdä +sinua taaskin, vanha poika. Ja sitten tulet pian Elviran kanssa?" + +He puristivat voimakkaasti kättä, ja Selma kiiruhti vaunuihin. + + + + +VIII. + + +Selma ratsasti käymäjalkaa, ja kavionkopse kaikui varmassa tahdissa +kellastuneessa puistossa. Aamu oli kylmä, mutta pitkä ratsastus oli +kohottanut veren hänen poskiinsa. + +"Musta Prinssi" nyykäytti tyytyväisenä kaunista päätään ja pärskyi +taivuttaen kaulaansa ja pullistaen sieraimiaan, joista höyryinen +hengitys tuprusi ilmaan. + +Selma oli kolmenkolmatta vuotias, mutta näytti melkein vanhemmalta. +Ryhti oli tullut varmemmaksi, katse rauhalliseksi ja koko hänen +ratsastustapansa ilmaisi itsetietoisuutta. + +Saapuessaan leveälle puutarhakäytävälle, joka muodosti ajotien +asuinrakennuksen edustalle, joutui tämä ryhmä äkkiä täyteen +valoon: puna Selman poskilla loisti, ja hevosen pinta kiilsi +auringonpaisteessa. Ruoho kahisi kavioiden alla, ja Selma katsahti ylös +ikkunoihin nähdäkseen huomasiko kukaan hänen tuloaan. Haa näki vaalean +naisenpään ja valkean kampausröijyn. Selma hymyili hänelle iloisesti, +tervehtien ratsastuspiiskallaan. + +Tallirenki, joka ratsasti perässä, lähestyi ottaakseen vastaan +ohjakset. + +Selma hyppäsi alas avutta, tarkasteli oliko hevonen kovin hikinen ja +silitti hyväillen sen kaulaa pitkän harjan alta. Hevonen kääntyi +nuuskimaan hänen pukuaan ja hieroi sitten päätään hänen olkapäätään +vasten, niin että siihen tarttui valkeaa vaahtoa. + +"Vallaton velikulta!" sanoi Selma nauraen ja pyyhki pukuaan +nenäliinalla. Sitten hän heitti ohjakset sille rumuuden esikuvalle, +joka kantoi tallirengin nimeä, ja meni sisään "Mustan Prinssin" +katsoessa hänen jälkeensä suurin, surullisin silmin. Sen mielestä Selma +varmaan viipyi liian kauan, sillä se nosti toisen jalkansa ilmaan +aikoen ruveta kuopimaan. Prinssi oli luonteeltaan hienotunteinen. + +"No, onkos mokomaa ennen nähty! Oletko sinä kärsimätön?" huusi Selma +sille, astuen alas portaita suuri leipäpala kädessä. + +Prinssi painoi kuononsa alas ja päästi pärisevän äänen, joka oli +olevinaan ystävällinen hirnahdus. + +"Oi, sinä olet hevosten hevonen!" huudahti Selma ylpeästi juosten +syöttämään sitä. Käsineet hän oli riisunut pois, jotta ne eivät tulisi +likomäriksi, sillä hän tiesi kokemuksesta, ettei Prinssi tuntenut +mitään sääliä, kun leipä oli kysymyksessä. Hän seisoi paljain päin +auringonpaisteessa ja katseli ihaillen suosikkiaan, joka tyytyväisenä +pureskeli leipäpalasiaan ja nuuski kuonollaan arkailematta hänen +käsiään. Hänen täytyi seisoa pitkän matkan päässä ja ojentaa kätensä +sitä kohti, sillä hevosella oli äärettömän hyvä halu hieroutua hänen +pukuaan vasten. + +"Kas niin," sanoi Selma ratkaisevasti, pyyhki kätensä ja meni +vierashuoneeseen, sillävälin kun Prinssi kuljetettiin talliin. + +"No, Elvira, etkö ole jo valmis?" huusi hän oven takaa. + +"Rikhard läksi ulos toista tuntia sitten, jotta kernaasti voit tulla +sisään," kuului sisältä. + +Selma astui hienoon pieneen dublettiin, jossa sillä hetkellä tohtori +Berg ja hänen nuori vaimonsa asuivat; he olivat pitemmän aikaa olleet +patruuna Kristersonin vieraina. + +Tohtorinna istui peilin edessä kammaten tukkaansa. Hän oli pieni ja +vaalea, kasvot olivat kauniit, mutta vartalo osoitti hieman lihomisen +taipumusta. + +"Kuinka voit olla avaamatta ikkunaa, kun on näin kaunis ilma?" sanoi +Selma sulkien oven perässään ja nyökäyttäen päätään. + +"Hyi, nythän on kylmä," vastasi tohtorinna kauhistuen. + +"Vilukissa! -- Minne sinä olet hukannut miehesi?" + +"Hän on pitkällä kävelyllä. Hän suuttui eilen illalla, kun et luvannut +ottaa häntä mukanasi ratsastamaan tänä aamuna, ja kun hän kerran +suuttuu, voi hän laukata kokonaisia peninkulmia yhtä päätä." + +"Suuttuiko hän eilen minun sanojeni johdosta?" kysyi Selma +välinpitämättömästi. + +"Oi, sinä et tiedä miten pitkävihainen hän on." + +"Sitä ei hän koskaan ennen ollut; minä kiusasin häntä joka päivä, ja +kuitenkin oli hän yhtä hyvä aina seuraavana." + +Selma heittäytyi sohvalle katsellen mieltymyksellä vaaleita +hiusaaltoja, joita kampa peilin edessä saattoi lainehtimaan. + +"Tiedätkös mitä! -- on hirveän hauska katsella naisia -- nimittäin: +kauniita naisia," huudahti Selma paukuttaen ratsastuspiiskallaan +kenkänsä kärkeä. + +"Mitä sinä puhutkaan, olethan itse nainen!" + +Selma naurahti. + +"Tietysti minä olen, mutta minussa ei ole sitä pehmeää -- sitä joka +saattaa ajattelemaan, että teidät voisi kietoa sormensa ympärille." + +"Minun mielestäni sinun olisi pitänyt tulla mieheksi; se olisi sopinut +sinulle niin hyvin," sanoi Elvira kiertäen tukkansa päälaelle ja +kumartuen peiliä kohti. + +"Niin, miellyttävämpää se olisi ollut, mutta kai on parasta niinkuin +on. Minä voin mennä mukiin naisenakin: eihän kaikkien tarvitse olla +valettuja samaan vuokaan. Mutta katsoppa minuun." + +Selma nousi kiireesti ja kiersi käsivartensa nuoren rouvan olkapäiden +ympärille kumartuen katsomaan häntä silmiin. + +"No, enkö minä sitä arvannut! Nyt olet sinä taaskin itkenyt. Mikä on +vaivana?" + +"Oi, älä välitä siitä." + +Selma astui huoneen poikki. + +"Ei pidä aina vaieta. Puhu suusi puhtaaksi!" sanoi hän pysähtyen +toalettipöydän luo, niin että hän saattoi nähdä nuoren rouvan kasvot. + +"Ei se ole yhtään mitään... Rikhard vain..." + +"Mitä hänestä?" + +"Sen sinä kyllä olet huomannut." Elvira järjesteli toalettikapineitaan +ajattelematta lainkaan mitä hän teki. + +"Mitä minä olisin voinut huomata?" + +"Ettei hän enää välitä minusta." Elvira painoi päänsä alas ja puhui +hyvin hiljaa. + +Selma katseli häntä omituisella tavalla, samalla sekä mielenkiinnolla +että vastenmielisyydellä. Toisen viehkeys vaikutti edullisesti häneen, +mutta kaikki lellittely inhotti häntä. + +"Etkö tahtoisi kertoa kaikkea minulle?" sanoi Selma tarkastellen +ratsastuspiiskansa päätä. + +Elvira heitti häneen nopean silmäyksen. Selman hillityssä mutta +töykeässä tavassa oli jotakin, joka aluksi karkoitti luotaan, mutta +lopulta veti puoleensa. Mustassa ratsastuspuvussaan, joka tiukasti +ympäröi sekä vartaloa että käsivarsia, hän näytti pitemmältä kuin +tavallisesti. Tukka oli kammattu korkealle niskaan, mutta riippui +paksuna ja vaaleanruskeana alas otsalle, jotta siitä näkyi vain kapea +viiru hiukan tummempien kulmakarvojen yläpuolelta. Oikeastaan hän oli +ruma, nenä oli litteä, jonka pää päättyi pieneen nipukkaan, otsa leveä +ja matala ja leuka hieno ja terävä, mikä antoi kasvoille kolmikulmaisen +muodon. Mutta viisaat syvät silmät sovittivat kaiken; hän oli +oivallinen tyyppi. + +"Vaikka en olekaan sinua vanhempi, olen ollut kauemmin naimisissa, ja +se lisää kokemusta," sanoi Selma voittaen vastahakoisuutensa +keskustella asiasta; "ehkä voisin auttaa sinua jollakin neuvolla." + +"Sinä olet niin kiltti ja herttainen," sanoi Elvira, vältellen suoraa +vastausta tuollaisella lauseella, joka naisilla on aina varattuna +heidän keskustellessaan toistensa kanssa. + +"Herttainen! Mistä sinä sellaista olet keksinyt?" + +Selma näytti melkein vihaiselta. + +"Sinä olet niin kiltti kaikkia kohtaan tässä talossa; Boelin muori on +juorunnut minulle." + +"Boelin muori ei ajattele mitä sanoo." + +"Sinä olet hyvä kaikkia köyhiä kohtaan." + +"Hyvä! sanotko sitä hyvyydeksi? Itsekäs minä olen. Haluni olla hyödyksi +toisille vain johtaa minua; minä tahdon vain näyttää mahtavalta, ei +mitään muuta. Ole rauhassa, en minä anna pois muuta kuin mitä en +tarvitse tai tahdo itse pitää. Onko sellainen hyvää?" + +Selma puhui jonkinlaisella kiihkolla, joka johtui siitä että hän tahtoi +saada hänet vakuutetuksi sanojensa totuudesta. Tämän suoran luonteen +pohjalla oli arkuutta, joka saattoi hänen sielunsa kutistumaan kokoon +joka kerta kun sitä kosketettiin. + +"Nyt sinä teeskentelet," sanoi tohtorinna. + +"Ah -- tulen aivan sairaaksi kuullessani sellaista! Minä annan heille +ruokaa ja rahaa jotensakin samalla tavalla kuin koirille heitetään +luita; minua tympäsee heidän ahneutensa ja yhtä hyvin voisin antaa +heille potkun, ellen tahtoisi nauttia heidän hetkellisestä +kiitollisuudestaan. En tiedä kuka on huonompi, hekö vai minä." + +Näihin sanoihin kätkeytyi pohjatonta tuskaa, mutta sitä ei tohtorinna +huomannut; häntä vain loukkasi Selman sanojen raakuus. Pikku rouvalla +ei ollut aavistustakaan siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka niin +kiihkeästi rakastavat totuutta, että he pettävät itseäänkin. + +Selma heittäytyi jälleen sohvalle ja pyyhkäisi kädellään otsaansa, +kumartuen väsyneesti taaksepäin. + +"Minä en voi elää ilman ystävällisyyttä," sanoi hän, "siksi minä ostan +sitä ... siinä koko juttu. Rahalla saa kaikkea, kaikkea!" + +"Ei kaikkea; ei rakkautta," vastasi Elvira taiteellisesti. + +Selma vain naurahti, mutta ei vastannut mitään. Hänen suupielissään +karehti pilkkaa. Hän ei katsonut ylös. + +"On kuitenkin merkillistä nähdä, miten taipumukset ilmenevät ihmisessä +jo alusta alkaen," sanoi Selma hetken kuluttua, Elviran kulkiessa +ympäri huonetta; "sinä aikana, jolloin asuin sedän ja tädin luona -- +Rikhardin kodissa, tiedäthän -- oli minulla tapana panna säästöön +kaikki kakut, jotka sain kahvia juodessa, väittäen, että tahdoin +säästää ne 'yö-paloiksi,' niinkuin meillä koulussa oli tapana sanoa. +Niin minä säästin päivä päivältä koko viikon ajan. Täti nauroi +lapsellisuudelleni, mutta antoi minun pitää kakkuni. Voitko arvata mitä +minä niillä tein?" + +"En." + +"Niin kuulehan, minä olin keksinyt vanhan mökin, oikean pesän jossakin +laidunmailla päin. Siellä asui vanha pariskunta suuren pesäkuntansa +kera. He olivat jo lähettäneet maailmalle yhden tai kaksi poikuetta, +sillä molemmat olivat olleet naimisissa kerran ennen -- mutta sellaisia +vesoja en ollut ikänäni nähnyt. Likaisia ja ... niin, voit kuvitella +millaisia! No, noille pienille pedoille minä tietysti kakkuni keräsin. +-- Vanhemmat olivat tuskin koskaan kotona; jälkeläiset saivat huolehtia +itsestään kuin sammakonpoikaset. Mutta usko pois, ilo oli suuri joka +kerta kun tulin!... Koetin väliin kertoa heille satuja, mutta niitä he +eivät ymmärtäneet, ja luullakseni yritin opettaa heille hieman +maantiedettäkin, mutta yhtä huonolla menestyksellä. Ja minä -- joka +itse intohimoisesti rakastin kakkuja -- minä saatoin istua ja katsella +huulia nuollen, miten he ahmivat tädin erinomaista kahvileipää." Selma +nauroi niin että kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. -- "Tein sen +vaikka lapset luultavasti eivät olisi huomanneet mitään erotusta tädin +herkkujen ja sen jauhosotkun välillä, jota kyläleipurimme kunnioitti +vehnäleivän nimellä. Kaiken lisäksi kuvittelin vielä mielessäni +tekeväni suurenkin palveluksen noille vesoille. Minä nautin +luonnollisesti. Niin, tiedätkös, päälle päätteeksi aioin vielä ruveta +heitä kampaamaankin. Mutta siitä onneksi ei tullut mitään." + +Selma oli nähtävästi itse kovin tyytyväinen räikeään kuvaukseensa. + +"Hyi miten sinä voit ilkkua kaikkea!" + +"Näen kaikki vain naurettavalta puolelta; sillä traagillisuus ei nyt +kerta kaikkiaan pysty minuun." + +"Minä kadehdin sinua. Epäilemättä juuri se tekee sinut niin +puoleensavetäväksi." + +"Puoleensavetäväksi? Kymmenen yhtä vastaan, sen sinä olet romaaneista +oppinut!" + +"Hyi miten häijy sinä olet." + +"Enhän minä ole koskaan muuta väittänytkään; sinä itsehän olet tahtonut +uskotella päinvastaista." + +Selma nauroi, ja Elvira kääntyi selin peittääkseen kyyneleet, jotka +nousivat hänen silmiinsä. + +"Elvira!" + +"Niin, sinä luulet kuten Rikhardkin, että voi laskea leikkiä kaikesta, +mikä koskee minua." + +"Sehän ei koskenut sinua, vaan minua. Sitäpaitsi sinä itsehän et +tahtonut kertoa mistä sinä olit pahoillasi, ja siksi arvelin parhaaksi +puhua muusta." + +Elvira istahti toalettipöytänsä ääreen ja nojasi päänsä käsiinsä. + +"Rikhard ei ole enää sama kuin ensimäisenä vuonna, siinä on ääretön +ero. Et voi uskoa miten onnelliset me olimme! Hän luopui kaikista +tovereistaan, emmekä me olleet päivääkään erossa. Mutta pienokaisen +syntymisen jälkeen muuttui kaikki. Minä olen väliin luullut, ettei hän +pojasta pitäisi. Sentähden annoin pikku enkelimme jäädä äidin luo siksi +aikaa kun matkustimme tänne. Ajattelin että kaikki muuttuisi jälleen +paremmaksi. Mutta milloin hän edes puhuttelee minua? Hän on +ystävällinen ja kiltti -- luonnollisesti -- mutta meillä ei koskaan ole +mitään sanottavaa toisillemme kun olemme kahdenkesken." + +"Mutta lapsi, eihän hän myöskään voi puhua koko ajan." + +"Mutta kun olimme vastanaineet, puhui hän tuhansista asioista, ja +kihlausaikana..." + +"Niin, sen minä kyllä uskon! Niinhän se aina on -- vain tyhmyyksiä, +jotka ajan pitkään tekevät ihmisen sairaaksi. Et suinkaan sinä +tahtoisi, että hän jatkaisi samaan tapaan?" + +"Voihan se olla. Mutta kun minä nyt koetan lukea hänen silmistään +kaikki hänen salaisimmat halunsa, kun minä kaikessa -- pienimmästä +suurimpaan -- vain mukaudun hänen mukaansa! Kun minä kaikessa vain +ajattelen mistä hän pitää!" + +"Siinäpä se vika juuri onkin. Sinä puuhaat aivan liiaksi hänen +tähtensä, ja se väsyttää. Jos sinussa vain olisi hitunenkin +itsenäisyyttä..." + +"Niin, siinä sitä taas ollaan! Sehän on sulaa hulluutta. Kai sitä pitää +enimmän siitä, joka aina tekee toiselle mieliksi." + +"Sitä en tiedä; minun luullakseni jokainen ihminen on luotu eri +yksilöksi. Jos koettaa muuttua toisen jäljennökseksi, niin kostaa se +itse itsensä; silloin ei tule miksikään." + +"Sen minä kyllä tiedän, että hän pitää juuri sinun itsenäisyydestäsi." + +"Meidän kahden laita on aivan toinen, sillä emmehän me ole missään +läheisessä suhteessa toisiimme. Meillä on vain paljon yhteisiä +harrastuksia ja vanhoja muistoja myöskin ... ja sitäpaitsi ... no niin, +nehän ovat asioita, joita minä en ymmärrä." + +"Mitä?" + +"Niin, minun luullakseni mies ajan pitkään pitää vain sellaisesta +naisesta, joka osaa pysyttää hänet välimatkan päässä." + +Selma hymyili ivallisesti. + +"Mutta _sitähän_ ei vaimo koskaan voi!" huudahti Elvira melkein +kauhistuneena, kääntyen selin Selmaan. + +Selma puoleksi loikoi sohvalla; hän katseli vierastaan pitkään ja +vakoillen ja samalla hiukan ilvehtivästi. + +"Juuri sen hän tietää," sanoi Selma hiljaa, yhä samalla tavalla +hymyillen. + +"Mitä sinä tarkoitat?" + +"Minä tarkoitan, ettei olisi mikään konsti saada miestä uudelleen +rakastumaan itseensä, -- jos sinä sitä tarkoitat. Me emme tunne heitä +ennenkuin joudumme naimisiin, mutta sitten me pakostakin sen opimme. +Luullakseni _minä_ olen sen jo oppinut." + +"Minä myönnän, etten ymmärrä Rikhardia," sanoi Elvira kylmästi +kuumentaen rihveliä kynttilässä kähertääkseen sillä tukkaansa. Selman +äänen sävyssä oli jotakin, josta hän ei pitänyt. + +"No, niin tutki häntä, on jo aikakin. Opi ymmärtämään häntä -- +tarkoitan hänen pyrkimyksiään ja kaikkia harrastuksiaan -- saatpa nähdä +miten hauskaa se sinusta on, miten paljon opit koettaessasi seurata +hänen töitään. Mutta ennen kaikkea, koeta olla hieman kylmä ... vain +pikkuriikkisen, niinkuin voi olla kun pitää oikein paljon jostakin." + +Selma pani päänsä vinoon ja hakkasi ratsastuspiiskansa kärjellä mattoa. +Häneen oli tullut jotakin hillittyä, mutta samalla pehmeää ja +veitikkamaista, ehkä myös hiukan surullista. + +"Kylmä?" toisti Elvira kovin ihmeissään. + +"Niin, kylmä." -- Selma puhui tavattoman hiljaa eikä katsonut ylös, +sama selittämätön hymy karehti yhä hänen hienoilla, ohkasilla +huulillaan. -- "Rakkaus on kuin shamppanja, -- etkö tiedä miltä se +maistuu kun sitä on jäähdytetty jäällä?" + +"Mutta Selma!" Elviran äänessä oli moittiva sävy. + +Selma hypähti ylös iloisesti naurahtaen, meni Elviran luo ja laski +kätensä hänen olkapäilleen. Töykeys oli hänestä kadonnut. + +"Nyt minä olen sinun rippi-isäsi," sanoi hän hymyillen, "vastaa minulle +rehellisesti, rippilapseni. Sinä itket väliin ja pyydät miestäsi +pitämään sinusta niinkuin ennen?" + +"Niin." + +"Useinko?" + +Selma oli siirtänyt kätensä tuolin selkänojalle, ja rippilapsi oli +piirtelevinään kuvia toilettipöydälle sievällä pikkusormellaan. Mutta +hän oli vaiti. + +"Se tapahtuu siis usein?" jatkoi järkkymätön rippi-isä kääntäen +korvansa häntä kohti voidakseen paremmin kuulla vastausta. + +Rippilapsi katsahti ylös kysyvästi, ikäänkuin päästäkseen selville +uskaltaisiko hän ilmaista totuuden. Hänen ilmeensä oli niin +hassunkurinen, että rippi-isä ponnistuksistaan huolimatta purskahti +nauruun. + +"Pyhä yksinkertaisuus! Ja sillä sinä luulet voivasi hänet vangita? No, +sinä olet itse rakastunut häneen, ja se on hyvä _sinulle_. Toiselta +puolen se vaikeuttaa asiaa, mutta toiselta puolen tekee se sen niin +äärettömän helpoksi." -- Selma asetti kasvonsa Elviran pään tasalle ja +katseli häntä peilistä. -- "Jos nyt nuo kasvot näyttäisivät reippailta +ja iloisilta, olisivat ne oikein ihastuttavat, mutta kun ne itkeä +tillittävät -- hyi!" + +Elvirakin katsoi peiliin. + +Kun Selma hymyili tuolla tavalla, niin että tasaiset valkeat hampaat +loistivat, niin ei mitään sen reippaampaa voinut ajatellakaan. Oli +mahdoton enää pitää häntä rumana -- ei edes nainen voinut sitä tehdä. + +Pikku rouva taivutti itseään taaksepäin ja kietoi käsivartensa +rippi-isän kaulan ympärille, mutta tämä irrottautui nauraen: eivät +kaikki rippi-isät halua, että heitä hyväillään. + +Selma seisoi hetken ääneti. Hänestä tuntui kuin hän pitäisi kädessään +Rikhardin luonteen avaimia ja kaiken sen, minkä hän oli huomannut koko +tarkkanäköisyydellään -- kaiken sen mitä hän oli rakastanut ylen määrin +siksi, että se oli ikäänkuin hänen yksin, kaiken sen minkä hän oli +tahtonut kätkeä arvokkaimpana omaisuutenaan -- sen hän tahtoi nyt antaa +toisen käsiin. Kaikki, kaikki! sillä ei saanut olla mitään puolinaista. + +"Elvira," sanoi Selma, ääni kuului vakavalta, ja sanat tulivat hyvin +hiljaa, "väliin hän mielestäsi on kiusoittunut ja hermostunut. Se +suututtaa sinua. Mutta etkö ole koskaan ajatellut, että se hänelle voi +olla heikkouden hetki, jolloin kaikki hänestä näyttää hedelmättömältä +ja pimeältä? Etkö ole koskaan ajatellut, että juuri silloin hän sinua +parhaiten tarvitsee? ... ei sinun sanojasi tai lohdutustasi, ainoastaan +rauhaa ja sitten sitä tietoisuutta, että sinä häntä ymmärrät. Hänen +täytyy voida tuntea, ettet sinä koskaan menetä rohkeuttasi, siksi että +ajattelet hänestä hyvää, vaikkapa hän itsekin epäilisi." + +Elvira nojasi päätään käsiinsä ja vaikeni. Hänen mieleensä nousi +jotakin soimauksen tapaista -- aavistus, joka sanoi hänelle, ettei hän +vielä rakastanut niin täydellisesti kuin hän olisi voinut. +Vaistomaisesti hän nyökäytti päätään hitaasti. + +"Nyt se on sovittu," sanoi Selma reippaasti, samalla kun hän koetti +voittaa sen tuskan, jonka yksin toivokin, että hänen yrityksensä voisi +onnistua, tuotti hänelle, "ei kyyneleitä, ei kohtauksia enää, ja sitten +sinä joskus heität syrjään tuon siunatun persialaisen koruompelusi. On +kai muutakin maailmassa, mihin naisen huomio voi kiintyä. Eikö sinua +huvita meidän oma aikamme ja kaikki sen pyrkimykset? Lapsi, sinä tahdot +kai kerran oppia ymmärtämään omaa poikaasi! Kuinka voit sitä tehdä, jos +pysyt kaikelle vieraana ja syvennyt vain villalankakeriisi?" + +Selma vaikeni hetkeksi. + +"Elvira, mikä suuri onni siinä mahtaakaan piillä, kun omistaa pojan," +sanoi Selma yhtäkkiä. + +"Sinä!" sanoi Elvira nopeasti kääntyen ympäri, "ajatteletko _sinä_ +joskus sellaista? Toivoisitko todellakin, että sinulla olisi lapsi?" + +"_Minäkö!_ En, Jumala varjelkoon! En minä sitä tarkoittanut. Sanoin sen +noin vain ylimalkaan. Sinähän esimerkiksi pidät niin paljon +Rikhardista, ja siksi ajattelen, että sinulle pitäisi sen ajatuksen +olla ihmeellinen, että hänen persoonallisuutensa menee ikäänkuin +perintönä, että kaikki mihin hänessä olet pannut arvoa, kasvaa +uudelleen ja tulee esille piirre piirteeltä. Minä vain ajattelen, miten +mahdat iloita jokaisesta uudesta yhtäläisyydestä, jonka havaitset. +Onhan vielä vikojakin, joista oppii pitämään, ja minä kuvittelen +mielessäni, että joskin sinä kuritat lasta niiden johdosta, niin et voi +kuitenkaan olla hiukan iloitsemattakaan siitä, että nekin ovat +samallaiset." -- Selma katsoi puutarhaan, hänelle ominainen +sisäänpäinkääntynyt ilme silmissä. + +Elvira oli vaipunut mietteihinsä. + +"Selma, oletko koskaan ... oletko koskaan pitänyt jostakusta?" + +Kysymys herätti Selman. + +"Minäkö! Kuinka voit ajatella sellaista?" + +Molemmat vaikenivat hetkeksi, Elviran katsellessa itseään peilistä ja +sirotellessa hiukan puuteria tukkaansa, jotteivät kiharat suoristuisi. + +"Minä luulen, että sinusta olisi voinut tulla erinomainen vaimo," sanoi +Elvira viimein. + +"Oh, se riippuu asianhaaroista," sanoi Selma välinpitämättömästi, "jos +olisin joutunut naimisiin kunnianhimoisen miehen kanssa, olisin +luultavasti ollut hänelle hyväksi avuksi -- olisin kiihoittanut häntä, +tehnyt työtä hänen tähtensä, mutta nyt" -- hän teki liikkeen kädellään, +ikäänkuin hän olisi kadottanut jotakin -- "nyt olen minä aivan +arvoton." + +"Oi, älä sano sitä." + +"No, onhan totta, että pidän palvelusväen kurissa ja katson, että +koneisto käy tasaisesti, mutta sen voisi joku toinenkin tehdä yhtä +hyvin kuin minä. Sinä sanoit vähän aikaa sitten, että minusta olisi +pitänyt tulla mies. Mutta katsos, minussa on jonkunlainen halu saada +sulautua jonkun toisen olemukseen, mikä osoittaa, että todella olen +aiottu naiseksi. Sellaista ei mies koskaan tunne." + +"Selma raukka!" + +"Oletko hullu? Miksi surkuttelet minua?" + +"Sinahän et koskaan ole tuntenut onnea." + +Selma nauroi. + +"Niin sanovat kaikki nuoret rouvat. He luulevat, ettei koko maailmassa +ole muuta kuin heidän oma onnensa, ja -- kaikella kunnioituksella -- +siitä minulla on omat ajatukseni. Minä en ollenkaan kadehdi. Ellen +olisi niin surkean heikko, etten voi nähdä kenenkään olevan pahoillaan, +niin en koskaan olisi sekaantunut pikku rouvan asioihin." + +"Minä uskon, että sinä todella ajattelet minun parastani." Elvira +ojensi hänelle kätensä, johon tämä tarttui aivan kevyesti. + +"Luonnollisesti tahtoisin nähdä teidät onnellisina," sanoi Selma +kuivasti, "ja mieluimmin näkisin, että teidän täytyisi kiittää minua +siitä tavalla tai toisella. Se on aivan sama juttu kuin antaessani +noille pikku vesoille piparkakkuni." -- Selma nauroi katkerasti ja +itseään pilkaten. -- "Anna minun siis valita sinulle kirjoja ja ohjata +opintojasi; minä tunnen Rikhardin maun hyvin. Sinä voit, jos hankit +itsellesi vielä sen puolen, tulla aivan toiseksi ihmiseksi sinä aikana +kun hän on ulkomailla. Mutta älä koskaan näytä hänelle kirjeitäni äläkä +anna hänen avata niitä; sellaista täytyy toisen oppia kunnioittamaan. +Ja anna hänen vapaasti lentää pesästä, sitä iloisempi hän on takaisin +palatessaan." + +"Sinä voit olla oikeassa." + +"Luulenpa kylläkin! Et voi uskoa miten mielelläni itse koettaisin +parannuskeinoni kelvollisuutta," sanoi Selma leikkiä laskien, "mutta +ikävä kyllä en tarvitse sitä." + +"Miten hirveästi minä olenkaan ruvennut sinusta pitämään viime +aikoina," huudahti Elvira. + +"On eräs laji itsekkyyttä, joka vetää puoleensa," kuului iloinen +vastaus; "minun on varmasti sitä lajia. Mutta ethän sinä koskaan tule +valmiiksi tällä tavalla." + +"Niin, se on totta, minä aioin pyytää saada olla syömättä aamiaista +tänään. Söin niin paljon kahvia juodessa, etten ole nälkäinen, ja minun +täytyy kirjoittaa äidille nyt, muuten ei kirje ehdi postiin, ja silloin +äiti tulee levottomaksi." + +"Kuten tahdot." + +Selma nyökäytti päätään ja poistui huoneesta. + +Ensin hän aikoi mennä vaihtamaan pukua, mutta muuttikin mielensä: oli +niin epämiellyttävää mennä siivoamattomaan sänkykamariin, jossa mies +vielä nukkui. Hän päätti odottaa. Sen sijaan hän meni pieneen salin +takaiseen huoneeseen. Siellä oli aina niin hiljaista ja yksinäistä, ja +ikkunasta oli kaunis näköala puistoon. Hän asettui ikkunan ääreen +syventyen ajatuksiinsa. + +Kello oli puoli yhdeksän. Minne Rikhard oli joutunut? Olikohan hän +suuttunut todenteolla? Ei hän voinut uskoa sitä. Hänenhän täytyi +ymmärtää Selman syyt. Täytyihän hänen toki tietää... + +Selma nojasi otsansa ikkunanpieleen ja nosti toisen polvensa ylös, +ikäänkuin hän olisi istunut satulassa. + +Miten omituinen luonne Rikhard olikaan! Ylioppilaana oli se jo hiukan +tullut esiin eikä Selma -- ollen itse lapsi -- ollut kai ymmärtänyt +sitä oikein. Nuoressa lääkärissä ja tiedemiehessä esiintyi se +varmemmissa muodoissa, ja nyt oli Selma kehittynyt nainen. + +Rikhardin luonteen pohjasävel oli sellainen, että se ehdottomasti löysi +kaikupohjansa Selmassa. Ensiksikin tuo terve tahdonvoima, joka muuttui +häikäilemättömäksi itsekkyydeksi niin pian kuin jonkun päämäärän +saavuttaminen on kyseessä; sitten tuo sitkeä kestävyys, joka ei koskaan +päästänyt päämäärää näkyvistään; ja lopuksi kunnianhimo, joka koko ajan +kannusti häntä eteenpäin eikä koskaan jättänyt häntä rauhaan. Mutta +Selma tiesi myöskin, että oli hetkiä, jolloin pingotettu itseluottamus +saattoi pettää, jolloin hän tunsi itsensä niin masentuneeksi, että itse +työkykykin lamautui. Syvällä tämän hillittömän luonteen pohjalla +lainehti pohjavirta, jota hän häpesi ja koetti kätkeä kyynillisyyden ja +kovuuden alle. Luultavasti juuri tämä pohjavirta veti Selmaa puoleensa. + +Selma luisui alas paikaltaan ja asettui uudelleen ikkunan ääreen. +Rikhardinhan piti palata pian. Miten kuolettavan tyhjäksi elämä +muuttuisikaan heidän lähdettyään! Hän laski käsivartensa ristiin ja +katseli synkästi eteensä. Millainen elämä! + +Pienestä huoneesta, jossa hän seisoi, saattoi nähdä koko asunnon +kauniine oviverhoineen ja pehmeine mattoineen -- mattoineen, jotka +peittivät lattiat ja ikuisesti samoine kuvioineen hiipivät huoneesta +huoneeseen, pitkin koko riviä. Se oli hieno pieni kulmahuone, +kaikkialla pieniä kirjavia kukkakimppuja vaaleanharmaalla pohjalla, -- +kaikki pehmeää, täytettyä, mukavaa. + +Tumma naisenvartalo kohosi kuin varjokuva tätä iloista ympäristöä +vastaan, ja huoneen ylellisyys korotti entistä enemmän puvun korutonta +yksinkertaisuutta. + +Selma oli niin ajatuksiinsa vaipunut, että tohtori saattoi tulla aivan +saliin asti hänen huomaamattaan. Rikhard työnsi oviverhon syrjään ja +lähestyi häntä hiljaa. Vasta silloin kun hän laski kätensä Selman +olkapäälle, kääntyi hän rauhallisesti, hätkähtämättä. Tämä hevosihminen +ei tiennyt hermostumisesta mitään. + +"Mitä sinä seisot ja mietit?" kysyi Rikhard asettuen hänen viereensä. + +"Kaikellaista. Sinua ja minua ja vanhoja aikoja." + +"Onko miehesi jo ylhäällä?" + +"Ei. Hän tuli kotiin rautatienvihkiäisistä vasta kello kolmelta, siksi +täytyy hänen saada nukkua." + +"Mitä se häntä sitten olisi vahingoittanut, jos olisin saanut ratsastaa +kanssasi?" + +Kysymys tuli aivan äkkiä ja hiukan kiusoittavasti. + +"Ei tietenkään ollenkaan. Minä en kieltäytynytkään hänen tähtensä, vaan +itseni." + +"Ettet _tahtonut_ minua mukaasi, kiitos siitä! Se on ainakin suoraa +puhetta. Minä luulin eilen, että sinulla oli jokin muu syy ... minusta +se oli tosin hiukan raukkamaista, mutta..." + +Rikhard ei tarkoittanut mitä hän sanoi, mutta hän miltei kuvitteli +mielessään tekevänsä sitä. Utelemishalu oli puoleksi itsetiedoton. + +"Oi Rikhard, nyt olet sinä todella tyhmä," huudahti Selma äänellä, +jossa oli entisajan kaikua ja laskien kätensä hänen käsivarrelleen, +ikäänkuin painostaakseen sanojaan, "senhän sinä kyllä ymmärrät, että +mielelläni olisin tahtonut sinut mukaan." + +Rikhard loi häneen kirkastuneen katseen, ja Selma veti nopeasti kätensä +pois. + +"Niin, ymmärräthän sinä, että minusta olisi siten niin helppo puhella." + +Selma heitti ratsastuspiiskan pöydälle, ja liittäen kätensä yhteen hän +ojensi hiukan vallattomasti käsivarsiansa. Vartalo oli kaunis ja nuo +käsivarret samalla hienot sekä voimakkaat. + +"Mutta silloin en ymmärrä..." + +"Oi kyllä sinä ymmärrät. Kristerson ei viitsi olla mustasukkainen +sinulle nyt kun olet naimisissa. Ainoastaan naimattomia miehiä hän +pelkää. Hänen mielestään he ovat kaikki ahnaita susia, jotka vain +vaanivat kenet he voisivat nielaista. -- Se on saattanut minut +ajattelemaan, millainen hän itse mahtoi ennen naimisiin menoaan olla. +-- Ei, rouvia minä pelkään. He voisivat keksiä... Niin, kuules, kyllä +he voisivat. Minä tiedän mitä muista sanotaan, ja siksi tiedän mikä +minuakin odottaa. Kun nuori rouva ei osoita kovin suurta ihastusta +miestänsä kohtaan, niin odottavat hänen ystävättärensä keneen hän +rakastuisi. Sillä että niin käy, pitävät he varmana." + +"Niin minäkin." + +"Tyhmyyksiä!" + +"Mutta sehän on aivan luonnollista," sanoi Rikhard heittäytyen tuoliin, +joka oli pöydän luona. "Joko on ollut rakastunut tai on sitä parasta +aikaa, ja ellei niin ole ... niin tulee ainakin rakastumaan. Sillä ei +ole yhtäkään ihmistä, joka ei kerran ole ollut rakastunut." + +"Hyi, sehän on äitelää," huudahti Selma irvistäen. + +Rikhard nauroi hiukan kyynillisesti, mutta ei epämiellyttävästi. +Tällainen nauru teki suun leveäksi, mutta päästi samalla ohuet punaiset +huulet ja terveet hampaat oikeuksiinsa. Rikhard Berg ei ollut koskaan +niin edukseen kuin hymyillessään, mutta hän hymyili harvoin. + +"Oletko sinä aina noin varovainen?" kysyi hän ja tarkasteli Selmaa +uteliaasti. Nämä kaksi varovaista olentoa olivat tottuneet puhelemaan +keskenään kaikesta. + +"Aina ja kaikessa." + +"Mutta eikö se tunnu hirveältä pakolta?" + +"Luonnollisesti. Mutta minä olen päättänyt, ettei heillä saa olla +vähintäkään moitteen syytä. Sinun ei tarvitse muuta kuin tarkastaa +tallirenkiäni. Etkö ole kiinnittänyt huomiota häneen?" + +Selman huulilla karehti tuskin huomattava hymy. + +"Kyllä. Silmät kuin lehmällä, nenä kuin nyrkki, ja suu joka ulettuu +toisesta korvasta toiseen ja joka vielä lisäksi vetäytyy vinoon +toiselle korvalle. Se on kieltämättä kaunis tyyppi." + +Selma nauroi kuvaukselle, joka hänestä oli sattuva. + +"En voisi löytää toista samallaista seitsemän peninkulman alalta," +sanoi hän tyytyväisenä, "ja itse minä olen opettanut sekä Prinssin että +hänet. Prinssi on kieltämättä intelligentimpi heistä kahdesta, mutta +siitä huolimatta olen ylpeä Jönsistä." + +"Se osoittaa makua." + +"Minä oikein nautin hänen rumuudestaan joka kerta kun tapaan jonkun +ratsastusretkilläni. Se tekee minut niin kunnioitettavaksi, ainakin +omissa silmissäni. Ja sitten on hän _naimisissa_." + +Selman hymyily ilmaisi siinä määrin ilkeää viekkautta, että hän itsekin +häpesi eikä uskaltanut katsoa ylös. + +"No niin, hänen suhteensa voit luullakseni olla aivan huoleti. Mutta +minun mielestäni pitäisi sellaisen elämän tuntua sinusta perin +surulliselta." + +"Niinkö arvelet?" + +"Minä -- oh!" Rikhard ei sanonut muuta, mutta saattoi sittenkin huomata +mitä hän tarkoitti. Selma tunsi riemuitsevaa iloa sen johdosta. + +Syntyi hetken äänettömyys. + +"Tiedätkös, minä pidän tavattoman paljon Elvirasta," sanoi Selma äkkiä +aivan aiheettomasti, "jos olisin mies, voisin rakastua häneen." + +"Niin, hän on sievä, mutta hiukan, no niin, miten sanoisin? ... +hiukan lapsellinen -- aivan itsekritiikitön. Hänessä on jotakin +itsetiedotonta, joka ensi nuoruuden aikana on sanomattoman kiehtovaa, +mutta sitten ... no niin. Myös sinussa oli jotakin sellaista heti kun +tulit täysikasvuiseksi, vaikka aivan toisella tapaa. Minä voin nähdä +sinut milloin tahdon viisastelevine ilmeinesi ja huolimattomine +liikkeinesi. Hassunkurisin yhdistelmä mitä voi ajatella, ja miten +kiusallinen sinä saatoit olla! ... aivan sietämätön. Etkä koskaan +vahingossakaan voinut antaa myöten, vaikka olisit ollut miten väärässä +tahansa." + +"Miten minä olisin voinut antaa _sinulle_ myöten?" Sanoista pilkoitti +entisajan ilveilyä esiin. + +"Vaikka olisin ollut oikeassa?" -- Rikhard katseli häntä tyytyväisenä. +-- "Mutta kun kaikki käy ympärinsä, niin ehkäpä juuri siitä pidinkin. +Äidin hemmottelu oli tehnyt minut jonkinlaiseksi kotityranniksi isän +selän takana; oli niin uutta kohdata vastustusta." + +He vaikenivat molemmat. Selma leikki hajamielisesti kenkänsä kärjellä +hameenhelman alla, ja tohtori oli antanut päänsä vajota rintaa vasten, +samalla kun selvä ryppy muodostui hänen kulmakarvojensa väliin. + +"Isä ei tiennyt kuinka huonon palveluksen hän teki pojalleen +kytkiessään sinut ja Kristersonin yhteen," sanoi Rikhard äkkiä. + +"Tarkoitatko, että sinä ja minä?..." -- Selma kääntyi ikkunaan +katsoakseen muka puistoon. -- "Tiedätkös, se ei olisi koskaan käynyt." + +"Miksei?" kysymys oli terävä. + +Selma katseli ulos välinpitämättömän näköisenä. + +"Juuri se että sinulla silloin olisi ollut oikeutta minuun olisi +pilannut kaikki," sanoi Selma rauhallisesti. "Sinä olet itsevaltias, +mutta olet aina pitänyt minussa siitä, että olen uskaltanut asettua +sinua vastaan. Jos olisin ollut sinun käsissäsi ja pakotettu taipumaan, +olisi sekin kadonnut." + +"Vai niin, sinä uskot ainoastaan vapaaseen avioliittoon?" sanoi Rikhard +hitaasti purren kynsiään. + +"En," sanoi Selma nopeasti, "en siinä merkityksessä missä sanaa +tavallisesti käytetään. Minä en voi ajatella avioliittoa muullaisena +kuin pohjaltaan purkamattomana. Sen tulee olla vapaiden, itsenäisten +ihmisten liitto, joka rakennetaan heidän sisäisen yhteistyönsä ja +kehityksensä edistämiseksi, ei vain vähäksi aikaa, vaan koko elämäksi. +Kaikki eivät aseta niin korkeita vaatimuksia, ja useimmat saavat tyytyä +äärettömän paljon vähempään; naisesta tulee vain miehen sangen turha +lisä, joka yleensä ei yksinään mitään merkitse. Persoonallisuutena ei +toinen tarvitse toista; kumpikin kulkee omaa tietään, työskentelee +omalla alallaan välittäen toisen pyrkimyksistä vain lopputuloksen +vuoksi. Lapset ja raha-asiat, kas siinä todelliset yhdyssiteet; +vihkiminen ja kaikki muu on vain jotakin aivan ulkonaista, julkinen +tunnustus siitä, mitä pitäisi olla, mutta mikä tavallisesti puuttuu... +Niin, sinä tietysti naurat minulle, mutta mitäs siitä! On niin hauska +kun voi jonkun kanssa jutella." + +Selma kääntyi ja katsoi Rikhardiin. Tämä istui kumartuneena, kyynärpäät +polvien varassa ja katse kiintyneenä mattoon. + +"Jatka," sanoi hän, "on mielenkiintoista joskus kuulla naisen +ennakkoluulottomasti lausuvan ajatuksensa julki tästä asiasta. He +pelkäävät tavallisesti sellaisia kysymyksiä yhtä paljon kuin tulista +rautaa. Mitä muuta sinä aioit sanoa?" + +Selma istuutui tuolille vähän matkan päähän Rikhardista. + +"Niin, kuulehan. Mutta onpa niitä sellaisiakin naisia, jotka ovat liian +voimakkaita voidakseen ruveta tuollaiseksi lisäksi _mille miehelle +hyvänsä_, jota vastoin useimmat voivat. Niin, eräillä tahoilla pidetään +sitä aivan luonnollisenakin. Puhutaan tosin mieltymyksestä ja kaikesta +sellaisesta ... mutta mitä sille voi rakentaa? Mieltymys voi tulla ja +mennä, usein on se vain ... niin, siitä ei maksa vaivaa puhua. No niin, +tuollaisten itsenäisten naisten ei pitäisi koskaan mennä naimisiin, ei +ainakaan asiain nykyisellä kannalla ollessa. Minä olen juuri yksi +niistä, ja jos sedällä olisi ollut tarpeeksi ihmistuntemusta, olisi hän +sanonut: älä koskaan mene naimisiin. Minä olisin ehkä totellut häntä." + +"Sitä sinä et olisi tehnyt." + +Selma katsahti häntä pikaisesti syrjästä, mutta ei vastannut heti hänen +väitteeseensä. + +"Selma, _oletko_ sinä todella niin kylmä kuin miksi sinä tekeydyt? Etkö +sinä koskaan tunne sitä onnenjanoa, joka..." + +Selma nousi nopeasti ja astui jälleen ikkunan luo. + +Rikhard seurasi perässä. + +"Minua huvittaisi tehdä eräs kysymys," sanoi hän hyväilevällä +äänensävyllä. + +"Ei, ei koskaan pidä tehdä kysymyksiä," vastasi Selma puoliääneen, +katsomatta ylös. + +He seisoivat hetken ääneti. + +"Herra Jumala oli kerran tavattoman hyvällä tuulella," alotti Selma +hymyillen arvoituksellisesti, "ja hän tahtoi antaa ihmisille lahjan, +josta he voisivat iloita. Hän sirotteli muutamia siemeniä ja antoi +niiden tuulen mukana langeta maahan. Ja jokaiseen paikkaan, mihin +sellainen siemen putosi, kasvoi kaunis kukka. Ihmiset tahtoivat antaa +sille nimen, ja he kutsuivat sitä onneksi. Ymmärtäväisimmät heidän +joukostaan iloitsivat lahjasta eivätkä edes hennoneet kosketella sen +puhtaita lehtiä, pelosta että vahingoittaisivat sitä. Mutta minne ikänä +he maailmassa menivät, ympäröi heitä sen tuoksu. Olipa tyhmiäkin +ihmisiä, ja he paloittelivat kukan kaalinsa sekaan ja söivät sen, +saadakseen siitä kylliksi hyötyä. Ja kaiken lisäksi syyttivät Jumalaa +siitä, että kaali maistui pahalta. -- Siinä minun käsitykseni onnesta." + +"Voi sinun ihanteellisuuttasi!" + +Rikhard käännähti kantapäillään naurahtaen halveksivasti. + +Selma painoi otsansa ikkunanpieltä vasten mieli masentuneena, mutta ei +vastannut. + +"Mutta jos on kaulaa myöten vajonnut siveettömään suhteeseen, +sellaiseen, joka on kirkon erikoisen suojeluksen alaisena?" + +Rikhard katsoi pitkään yli olkansa Selmaan, mutta tämä seisoi selin, +niin ettei hän voinut nähdä muuta kuin vilauksen hänen poskestaan: se +muuttui veripunaiseksi, ja Rikhard katui jo sanojaan. + +"Silloin puree hampaansa yhteen ja katsoo maailmaa julkeasti silmiin," +sanoi Selma lujasti, "mutta jos on kipinäkin kunniaa jäljellä, niin ei +hetkeksikään unohda kadottaneensa kaikkea oikeutta todelliseen +avioliittoon, -- yksin sellaiseen ajatukseenkin." + +Vastaus vihlaisi, ja Rikhard olisi voinut purra itseään harmista, koska +hän oli sen pakottanut esille. + +"Oletko lukenut uuden teokseni suunnitelmaa?" kysyi Rikhard hakien +uutta keskusteluainetta. + +"Olen. Olen sitäpaitsi uskaltanut tehdä muutamia huomautuksia." Selma +kääntyi Rikhardiin päin, ja hänen kasvoillaan oli jälleen niiden +tavallinen ilme. -- "Minusta se on hieman liiaksi tieteellinen +ollakseen oikein kansantajuinen; sinä oletat liian paljon +lukijoiltasi." + +"Niinkö luulet? Missä sinulla on käsikirjoitukseni?" + +"Alhaalla huoneessani; minä menen sen hakemaan." + +"Saanko tulla mukaan? Olen hieman utelias näkemään työhuonettasi. Niin, +sehän on totta ... sinä et uskalla lähteä sinne 'esiliinatta'." + +Rikhardin äänessä oli jotakin loukkaavaa. + +"Minun puolestani on 'esiliina' aivan turha; minussa on 'esiliinaa' +kyllin itseäni varten," vastasi Selma jurosti, "mutta etkö tahdo mennä +syömään aamiaista ensin?" + +"En, kiitos. Minun laitani on sama kuin Lord Byronin," vastasi Rikhard +hymyillen, "en tahdo olla _minkäänlaisen_ ruuan orja. Tule nyt sitten." + +Selma kannatti kädellään pitkää hamettaan ja meni Rikhardin edellä +alakerrokseen. Porraskäytävässä hän poikkesi syrjään, otti avaimen +pieneltä hyllyltä, avasi oven ja pyysi Rikhardin astumaan sisään. + +"No?" sanoi Selma voitonriemulla suljettuaan oven heidän perässään. Hän +tunsi itsensä todella ylpeäksi. "Mustan Prinssin" jälkeen oli tämä +parasta, mitä hän omisti. + +Rikhard katseli ympärilleen. + +"Ajatteleppas että tämä oli vain jonkinlainen säly- ja roskahuone, kun +minä tulin tänne," sanoi Selma lämpimällä äänellä, "ja minä olen +vähitellen tehnyt siitä sen mikä se on. Täällä ei käy kukaan muu kuin +minä, minä siivoankin sen itse." + +Huone oli suuri, kaksi ikkunaa, vain yksi ovi ja hyvin paksut seinät. +Huonekalut olivat tummaa kiillottamatonta tammea, päällystetyt +tummanvihreällä sametilla. Kaikki paksuista ikkunaverhoista alkaen +pehmeihin mattoihin asti huokui hiljaisuutta ja rauhaa. Huone saattoi +todella herättää kateutta kirjatoukan mielessä. + +Keskellä lattiaa oli iso pöytä, kukkurallaan kirjoja ja salkkuja, +ympärillä kolme tai neljä tuolia sangen huolettomassa järjestyksessä. +Seinillä kirjakaappeja ja reippaasti tehtyjä piirustuksia, kaikki +esittäen hevosten ja koirien päitä. Katosta riippui raskas +bronssilamppu, joka usein sai olla käytännössä, sillä nytkin, +kirkkaassa aamuvalaistuksessa, näytti huone hämärältä ja synkältä. + +"No?" toisti Selma kun serkku ei sanonut mitään. + +"Kas vaan, ettet koskaan ole tätä minulle näyttänyt!" + +"Tämähän on ollut koko ajan käyttämättä, ja sitä paitsi... Minä olen +harvoin täällä, paitsi silloin kun tahdon olla yksin. Pelkään totuttaa +ihmisiä tähän huoneeseen; täällä on niin hauska, että jos he vain +pääsisivät makuun, niin pelkään etteivät koskaan lähtisi pois." Selma +katseli Rikhardia veitikkamaisesti. + +"Eikö miehesi käy täällä?" + +"Ei koskaan. Hänestä täällä on liian hiljaista ja synkkää." + +Tohtori meni pöydän luo ja selaili esillä olevia kirjoja. + +"Sinä näyt ottavan opintosi vakavalta kannalta," sanoi hän selaillen +jotakin kirjaa. + +Selma nauroi. + +"Niin. Paremmin ei voisi käyttää sitä aikaa, joka ei kulu +talouskoneiston kunnossa pitämiseen. Minulla ei ole lapsia +kasvatettavanani; minä saan tyytyä kasvattamaan itseäni." + +"Toivoisin, että nekin joilla on lapsia, ajattelisivat samoin." + +"Niin -- asiasta toiseen -- sinun pitäisi omistaa hiukan enemmän aikaa +Elviralle; herättää hänessä hiukan harrastuksia, niin että teidän +välillänne syntyisi yhteistunnetta. Ellet välitä sitä itsesi etkä hänen +tähtensä, niin täytyy sinun se tehdä pikku poikasi vuoksi." -- +Viimeisten sanojen mukana tuli Selman ääneen pehmeä hyväilevä sävy, +ikäänkuin pientä silkinsileää päätä silittäessä. "Sinun täytyy aina +muistaa, että äiti antaa lapselle ensimäiset opastukset, ja että jos +hän ymmärtämättömyydessään hemmottelee hänet pilalle, niin voi se ehkä +pysyä lapsessa koko elinajan. Sinä et saa vähäksyä hänen vaikutustaan, +sillä sinä et voi koskaan omistautua pojalle niinkuin Elvira. Miehelle +on kylliksi omissa pyrkimyksissään, eikä hän voi omistaa itselleen +toisen pyrkimyksiä. Mutta meidän täytyy kaikkien muistaa, että tulevat +sukupolvet rakentavat meidän perustaksillemme, -- että meidän +lapsissamme on ihmissuvun lähin tulevaisuus. Jos eläisimme vain +nykyhetkessä, emme olisi eläimiä paremmat." + +Rikhard katseli Selmaan pitkään. + +"Moraalisaarnaaja," sanoi hän hiljaa, veitikkamainen hymy silmissään. + +Selma punastui hiukan huomatessaan, että hänen lävitseen oli nähty. + +Sitten Rikhard keksi käsikirjoituksensa pöydältä, avasi sen ja alkoi +lukea huomautuksia, jotka Selma lyyjykynällä oli marginaaliin tehnyt. +Selma seisoi hänen vieressään nojautuen käsillään pöytään ja +tarkkaavaisesti seuraten Rikhardin lukua. + +"Todella -- se on oikein hyvin tehty!" huudahti Rikhard yhtäkkiä, -- +"jos voisin ymmärtää miten..." + +Hän hillitsi itsensä erään ajatuksen lyömänä. Mikä oli vienyt Selman +tähän? Mistä johtui, että hän aina ymmärsi häntä? ... että koko hänen +sielunsa suunta... Rikhard katseli ympärilleen huoneessa, joka näytti +kätkevän koko Selman kehityshistorian, ja sitten Selmaa jälleen. Selma +tunsi sen vaistomaisesti, tunsi sen itse tavasta, millä Rikhard katseli +häntä, ja siksi hän piti katseensa itsepintaisesti alas luotuna. + +Rikhard ajatteli sinä hetkenä, ettei mikään kauneus maailmassa vetänyt +vertoja näille nuorekkaille ja luonteenomaisille kasvoille, -- tuolle +paksulle keltaisenruskealle tukalle, joka huolettomasti oli työntynyt +sivulle, tälle iholle, joka poskipäistä punotti, muualta ollen kylmän +valkea vähäisine kellahtavine vivahduksineen muistuttaen norsunluuta. + +Eikö hän koskaan saisi nähdä tämän teennäisen kylmyyden sulavan? ... +hänen _täytyi_ saada nähdä toisen ilmeen syttyvän näihin harmaihin +silmiin, sillä tiesihän hän nyt, että se olisi mahdollista. + +"Selma," sanoi Rikhard hiljaa, verhotusti, lämpimän virran kohotessa +hänessä yhä korkeammalle ja sytyttäen syvemmän loiston hänen silmiinsä. + +Hän laski kätensä Selman kädelle pehmeästi, vain kevyesti painaen sitä. +Selma ei liikahtanut, ei nostanut silmiään pöydästä, mutta tämän käden +värähtelevä lämpö tuntui virtaavan koko hänen olemukseensa. Puna kohosi +yhä korkeammalle, ja rinta lainehti syvin hengähdyksin. + +Kolmenkolmatta vuotiaan suonissa ei veri virtaa kovinkaan +rauhallisesti, ja siinä se nyt oli, -- kiusaus saada kohottaa silmänsä +häneen ja antaa varovaisuuden hukkua hänen katseeseensa, yhden ainoan +kerran heittäytyä hänen rintaansa vasten ja tunnustaa hänelle, ettei +hän ollutkaan kylmä, että hänkin tunsi laittoman, riemuitsevan +intohimon voiman! + +Mutta äkkiä Selma veti pois kätensä ja astui askeleen taaksepäin, +pitkän hameen kietoutuessa kiinteänä verhona hänen hienojen +lanteittensa ympärille. + +Koko hänen sisäinen olentonsa nousi kapinaan hänen vain +ajatellessaankin, että Rikhard voisi alentua johonkin, joka asettaisi +hänet samalle tasolle hänen mielessään kuin sen miehen, jonka +hellyydenosoitukset olivat opettaneet häntä vihaamaan vähintäkin +kosketusta. Kaikki oli häväisty, hän ei voinut vastaanottaa edes tätä +kädenpuristusta ilman että epäpuhtauden tunne sekaantui siihen. Hän ei +enää nähnyt yksilöä, vaan sen mikä on yhteistä kaikille ja mikä hänelle +ei koskaan ollut esiintynyt muussa valossa kuin alastomassa +raakuudessaan. Hän tunsi inhoa. + +"Oi -- minä tunnen teidät!" huudahti Selma häikäilemättömän töykeästi, +"ole alallasi, koira! -- se on ainoa mikä kelpaa." Hän huitoi tyhjää +ilmaa nyrkillään, ikäänkuin hän sillä ainoalla liikkeellä olisi iskenyt +hänet maahan. + +Hänen huudahduksensa ilmaisi niin hillitöntä vihaa, että Rikhard +hämmästyi. Mitä hän oli oikeastaan tehnyt? + +"Te tahdotte, että _teitä_ pidettäisiin voimakkaina," jatkoi Selma +läähättäen nopeasti, "eikä teillä ole vähintäkään valtaa itsenne +ylitse! Milloin teille olisi häpeä antautua kiusauksen valtaan ja +milloin häpeä ei lankeaisi meidän ylitsemme? Mene! En tahdo nähdä sinua +enää." + +Selma heittäytyi tuolille ja kätki kasvonsa käsiinsä. Vastaamatta +mitään Rikhard astui edestakaisin huoneessa -- tässä pimeässä +huoneessa, jossa brysselimatot vaimensivat hänen askeliensa äänen. + +Hän ymmärsi Selmaa. Ehkäpä hän olikin oikeassa. + +Sitten hän pysähtyi hänen eteensä. Rikhard oli kalpea. + +"Selma," sanoi hän, ja Selma katsoi häneen kylmästi ja terävästi. + +"Etkö sinä nytkään uskalla?" Rikhard ojensi suuren laihan kätensä +katsomatta kuitenkaan häneen. Ei edes katseellaan Rikhard tahtonut +sitoa Selman tahtoa. Jos Selma saattoi luottaa häneen, tekisi hän sen +sanoitta ja selityksittä. + +Selma nousi ja heidän katseensa kohtasivat toisensa rauhallisesti, +kysyvästi. + +"Kyllä, minä uskallan," vastasi hän ilman vähintäkään äänenvärähdystä, +ja samalla hän laski kätensä Rikhardin käteen. Rikhard puristi sitä +niin kovasti, että siihen koski, mutta aivan kylmästi -- ainoastaan +varman päätöksen lujuudella. + +"Selma," sanoi hän vakavasti, "nyt minä tiedän minkä arvoinen sinä +olet, ja minä melkein iloitsen siitä, ettei sinusta tullut minun +vaimoani: tämä on äärettömän paljon enemmän. Sinulla tulee olemaan +kunniaa minusta." + +Hän päästi hänen kätensä, kääntyi ympäri ja meni. + +Mutta Selma seisoi paikallaan katsellen ovea vielä sen jälkeen kun +Rikhard oli sulkenut sen. + +"Itsekkyyttä, itsekkyyttä," kaikui ivallisesti hänessä, "tiesithän +sinä, että antautumalla olisit kadottanut hänet." + + + + +IX. + + +Heti palattuaan kotiin patruuna Kristersonin luota aikoi Rikhard Berg +lähteä ulkomaanmatkalleen. Elviran piti saattaa hänet Kööpenhaminaan ja +palata sieltä kotiin äitinsä ja pikku pojan luo. + +Seuraavana päivänä työhuoneessa tapahtuneen kohtauksen jälkeen oli +Selma jo aikaisin ylhäällä ja järjesti jäähyväisaamiaista. Hän tunsi +kiusallista levottomuutta, sillä hän ei ollut juuri ollenkaan nukkunut +yöllä. + +Pitkässä ja kapeassa ruokasalissa, jossa oli neljä ikkunaa, hän seisoi +aivan yksin. Pöytä oli katettu. Hopeat ja kiiltävät lasit loistivat, ja +hän asetti parasta aikaa vuoden viimeisiä astereita korkeajalkaiseen +kukkalasiin. + +Levottomuus pakotti hänet kuumeentapaiseen toimintaan. Hän tahtoi +karkottaa ajatuksensa pakosalle. Mutta pöytä oli jo järjestyksessä, +siksi hän hääräili kukkien kanssa. + + "Täällä ovat ruusut kukkineet, + täällä, asterini loistakaa! --" + +soi hänen korvissaan kuin kaukainen sanaton sävel. Hän pudisti päätään +päästäkseen siitä eroon! Herra Jumala, tulisiko hän nyt +hempeämieliseksi! Hän inhosi runoutta. + +Asterit olivat kauniit joka tapauksessa. Hän järjesti sopivat värit +yhteen, ja kukkavihosta tuli oikein komea. + + "Viime leivo hyvästinsä laulaa..." + +Oi, tämäpä oli aivan epätoivoista. Mitä häntä nuo vanhat säveleet +liikuttivat! Hän huitoi kädellään, ikäänkuin karkoittaakseen surisevan +hyttysparven luotaan. Sitten hän peräytyi pari askelta nähdäkseen miltä +pöytä näytti. Moniväriset kukat herättivät juhlatunnelman. -- +Jäähyväisjuhla! Hän painoi kädet korvilleen, sillä typerä, +yksitoikkoinen laulu soi hänessä: + + "Kauniit, viileet, kylmät muistot, + ruusuja jälleen matkikaa!" + +Miten äitelää! Hän punastui ikäänkuin häntä olisi loukattu, ja +ajattelematta sen enempää hän tarttui kukkiin yhdellä ainoalla otteella +ja rutisti niitä sokealla raivolla. Hänen täytyi ikäänkuin kostaa +jotakin, ja hän nautti tuntiessaan, miten kasteiset lehdet menivät +mäsäksi hänen nyrkissään. + +Hän kiskoi kukkavihon maljakosta, ikäänkuin hän olisi pitänyt kiinni +vihollisen mestatusta päästä, ja yhteenpuristetuin hampain hän avasi +ikkunan heittäen kukat revittyinä ja musertuneina tuuleen. + +Kukkia -- teeskentelyä -- korulauseita! Pois se! -- Onko niin vaikeata +pysyä järkevänä? + +Hän sulki jälleen ikkunan ja oli nyt rauhallisempi. Mutta hänen +mieltään painosti. Hän ei voinut pysyä paikallaan eikä myöskään +poistua. Hän aavisti, että Rikhard tulisi etsimään häntä sieltä. Hänen +päähänsä ei koskaan olisi pälkähtänyt vältellä häntä. Miksi hän sitä +tekisi? Tiesiväthän he molemmat nyt... Mitä? Ajatuksen, jolle ei ollut +tarpeeksi hienoa ja puhdasta ilmaisumuotoa ... jotain hiljaista ja +salaperäistä ... jotain suurta ja rikasta... + +Hän pyyhkäisi molemmin käsin poskiaan, jotka tuntuivat kylmiltä, meni +sitten astiakaapille ja tarkasteli itseään peilistä. Miten kalpea hän +olikaan. Hän hieroi poskiaan niin että ne liekehtivät, mutta veri +laskeutui heti takaisin aivan kuin elohopea lämpömittarissa; ja itse +kädetkin näyttivät valkeammilta kuin tavallisesti. Sitten hän alkoi +kulkea edestakaisin kapeilla lattiapalkeilla. Hän luuli siten saavansa +enemmän väriä. Mitä Rikhard ajattelisi? Näkisi hänet heikkona ja +hulluna ... oh! + +Samassa hän kuuli hänen askeleensa ulkopuolelta, Rikhard kiiruhti +sisään, ja sulkiessaan oven hän otti esiin kellonsa. Selma katsahti +seinäkelloon -- kolme neljännestuntia vielä. Hänen sydämensä nousi +kurkkuun, ja hän tunsi kasvojen kylmenevän. Nyt heidän oli pakko erota +-- erota! + +"Elvira pakkaa yhä," sanoi Rikhard astuen lähemmäksi ja ojentaen +samalla kätensä, "minä tahdon sanoa sinulle hyvästi ensin." + +Tuntui siltä kuin hän olisi tahtonut lisätä jotakin, mutta hän +vaikenikin, päästi Selman käden ja astui ikkunan luo. + +Selmasta tuntui kuin hengitys olisi pysähtynyt. + +"Minä ajattelin, että meillä voisi olla jotakin sanomista toisillemme," +jatkoi Rikhard vieraalla, yksitoikkoisella äänellä, kääntymättä Selmaa +kohti. Toisella kädellään hän rummutti hermostuneesti pientä pöytää, +joka oli ikkunan luona. + +Selma meni hänen luokseen. + +"Rikhard," sanoi hän lempeästi. Hän tunsi tarvetta sanoa jotakin, mutta +ei tiennyt mitä. Hän näki miten liikutettu Rikhard oli. + +Silloin Rikhard kääntyi, ja he katsoivat toisiaan silmiin, -- kahdet +kalpeat kasvot ilman hellyyden jälkeäkään, ainoastaan katkeraa +taistelua mielenliikutusta vastaan ja väkivallalla kukistettua tuskaa +piirteissä. He olivat aivan erinäköiset, mutta silmänräpäyksen ajan +heissä välähti huomattavaa yhdennäköisyyttä. Se katosi kuitenkin heti, +sillä Selma rauhoittui äkkiä. + +Häntä kiusasi nähdessään miten Rikhardkin kärsi. Hänellä ei ollut aikaa +ajatella omaa suruaan, sillä hän ajatteli vain häntä. + +"Rikhard, se menee ohi," sanoi Selma hiljaa laskien kätensä hänen +kädelleen, joka lepäsi pöydällä, "nyt tuntuu vain niin vaikealta; kun +pääset uusiin olosuhteisiin, unohdat sen heti." + +Rikhard katsoi Selmaan mielipahan ilme kasvoillaan. Miten vaikealta +mahtoikaan tuntua _Selmasta_, ja sittenkin hän lohdutti häntä! Mikä +kurja raukka hän itse olikaan! + +Selma ikäänkuin arvasi Rikhardin ajatukset. + +"Kiitos kaikesta, mitä olet opettanut minulle näiden vuosien kuluessa, +jokaisesta kirjeestä, jonka minulle olet kirjoittanut ja jokaisesta +ystävällisestä sanasta," sanoi Selma puristaen kylmillä sormillaan +Rikhardin suurta kättä, joka oli polttavan kuuma ja aivan veltosti +lepäsi hänen kädessään. + +"Etkö sinä kadu? Etkö tahtoisi sitä tekemättömäksi, -- tahtoisi +peruuttaa koko tätä aikaa, pyyhkiä minua siitä pois?" sanoi Rikhard +yhtä soinnuttomasti, mutta sama kärsivä ilme kasvoillaan. + +Selma tuumi hetken voidakseen rehellisesti vastata. Toivoiko hän +voivansa pyyhkiä pois nämät onnen ja kehityksen vuodet, vaikka hänen +täytyikin ne niin kalliisti maksaa? + +"En, en koskaan," sanoi hän, ja hänen suunsa ympärillä karehti niin +kalpea ja vilpitön hymy, että se viilsi Rikhardin sydäntä. Selman +yritys näyttää iloiselta tuotti vain uutta tuskaa Rikhardille. Hänen +oli mahdoton katsoa häneen. + +"Nyt tulen kostetuksi, kun aina olen sen kieltänyt," puhkesi Rikhard +puhumaan, "minä tahdoin väittää, että se oli voitettu, -- vieläpä +itsellenikin. Mutta sitä se ei ollut. Ylimielisyydestä minä vain +kuvittelin sellaista mielessäni. Miksi ... _miksi_ en riistänyt sinua +häneltä!" + +Huudahdus puhkesi hillittömän rajusti esiin, ja hän puristi Selman +kättä niin lujasti ikäänkuin tämä olisi ollut potilas, jota kirurgin +veitsi raateli. + +"Mene verannalle, -- tai juo vettä -- tai mitä hyvänsä, kunhan vain +rauhoitut," sanoi Selma, -- "tai ehkäpä konjakkia?" Selma aikoi juosta +hakemaan. + +"Ei," sanoi Rikhard, "anna minulle hiukan aikaa." + +Selma silitti hiljaa ja hyväillen hänen kättään, joka oli hellittänyt +kovan otteensa; näytti siltä kuin Rikhard olisi niellyt liikutuksensa +suurin kulauksin. + +"Minä en koskaan luullut, että se voisi saada minut niin kokonaan +valtaansa," sanoi Rikhard vetäen syvästi henkeään, ikäänkuin loppuun +saakka väsyneenä, "mutta se on luonnollisesti vain ajankysymys." + +Hän otti nenäliinansa ja pyyhki useita kertoja otsaansa. + +"Musset tiesi sen: On ne badine pas avec l'amour," [ei lempi leikin +vuoksi] sanoi hän hymyillen synkästi. + +He seisoivat hetken ääneti. + +"Kirjoitammeko toisillemme?" kysyi Rikhard äkkiä siirtyen asiasta +toiseen. Hän puhui melkein liikeasiasävyllä. + +"Emme. Sinä saat kuulla minusta Elviran kautta, hän ja minä aiomme +kirjoittaa uutterasti." + +Rikhard ei vastannut mitään. Selma sai määrätä. + +"Mene nyt puutarhaan ja kävele oikein reippaasti," sanoi Selma, "ei +suinkaan kukaan saa huomata mitään kasvoistamme?" + +"Niin, sen minä teen," sanoi Rikhard luonnollisemmalla äänellä ja +puristi Selman molempia käsiä, "hyvästi Selma. Ja kiitos kaikesta, sinä +kunnon sielu." + +Rikhardin terävät piirteet kirkastuivat, ja silmissä näkyi kostea +kiilto, jota hän ei yrittänytkään peittää. + +Ja niin hän meni. + +Kun Elvira astui sisään, avasi Selma viinipulloja, rauhallisesti ja +reippaasti kuten tavallisesti, -- hänessä oli jotakin, mikä muistutti +hallaista aamua. + +Elviran tukka oli kähäröity ja puuteroitu. Hän näytti harvinaisen +sievältä sinä aamuna. + +"Miten juhlallista, oikein suurenmoista!" huudahti hän katsellen +pöytää. Hänessä oli jotakin niin nuorta, pehmeää ja lämmintä, ja kun +hän suuteli Selmaa, ei tämä voinut olla silittämättä hänen tukkaansa, +kuten lapsen ainakin. Elvira puolestaan loi häneen niin ihailevaa +kiintymystä ilmasevan katseen, että Selman tavallinen jäykkyys suli; +hän painoi nuoren rouvan rintaansa vasten. + +"Sinä olet herttainen pikku tyttö," sanoi hän iloisesti. + +Hänen naurunsa oli hiukan itkunsekainen, mutta sitä ei Elvira voinut +huomata, sillä hänen kasvonsa olivat painuneet Selman olkapäätä vasten. + +"Mene nyt hakemaan miestäsi; hän on puutarhassa. On jo aika syödä +aamiaista, ja minä käyn huutamassa Pålia," sanoi Selma päästäen hänet +irti. + +"Kyllä, mutta eikö hän sinunkin mielestäsi kernaasti olisi voinut ottaa +minua mukaansa ulkomaille?" kuiskasi Elvira katsomatta ylös, sillä +hänen silmänsä kyyneltyivät, "pyydä sinä niin hän suostuu." + +"Ei, hänellä ei ole siihen varaa. Ja sitäpaitsi on parasta niinkuin +on." + +Selman ääni oli kylmä, ja Elvira kävi nyrpeäksi, kun hän ei saanut +kannatusta. Hän pörrötti otsatukkansa ja meni hakemaan Rikhardia. + +Puoli tuntia myöhemmin seisoivat patruuna ja Selma portailla vilkuttaen +vaunuille, jotka pyörivät pois. + +"Sinusta tulee tuntumaan nyt tyhjältä, pikku vaimo," sanoi patruuna +ystävällisesti, kun he menivät jälleen sisään. + +"Sellaistahan se on aina ensi aikoina," vastasi Selma +välinpitämättömällä äänellä, ottaen avaimen hyllyltä ja mennen omaan +huoneeseensa; patruuna jatkoi matkaa portaita ylös. + +Selma ei ollut käynyt työhuoneessaan näytettyään sitä Rikhardille, ja +viime aikoina hän oli yleensä harvoin käynyt siellä, sillä opinnot +olivat saaneet jäädä oman onnensa nojaan. Koko tämä kesä oli ollut yhtä +ainoaa aurinkoista päivää. Ja nyt oli äkkiä pimentynyt. + +Hän astui pehmeiden mattojen yli pöydän luo. Hän aikoi järjestää sen +voidakseen tehdä hiukan työtä, mutta ei voinut koskea papereihin eikä +kirjoihin. Rintaan nousi tukehduttava paino, ja hän avasi pari +puseronnappia saadakseen ilmaa. Sekään ei auttanut. + +Kyyneliä? Ei, kyyneliä ei hänellä ollut. -- Tuolla he olivat seisoneet +portailla, vaihtaneet pari tyhjää lausetta. Sellainenko muisto +heille jäisi toisistansa? -- Hän tunsi olevansa koditon, vieras, +hämmennyksissä. Kaikki tuntui äkkiä niin päämäärättömältä ja tyhjältä. +Miten hän voisi sitä kestää? Miten, miten? + +Hän meni saliin. Koko asunto oli kuollut. Yksinäisyys ikäänkuin +laskeutui näihin komeihin huoneisiin kuten pöly asumattomassa talossa, +-- laskeutui tyhjyydestä, siltä ainakin tuntui, keskeytymättä, keskellä +autiota hiljaisuutta. + +Ei koskaan, ei koskaan enää elämä kulkisi entisiä latujaan! + +Selma oli vajonnut sohvalle ja painoi otsansa yhteenpuristettuja +käsiään vasten, jotka lepäsivät tyynyllä. + +Kaikki hänen ajatuksensa olivat enemmän tai vähemmän kiintyneet +Rikhardiin. Ei ollut vähintäkään aikaa ollut mietiskelyyn eikä +epäröimiseen. Päästä häntä lähemmäksi, se oli päämääränä, voittaa hänen +suosionsa palkkana. Selma oli kulkenut silmät suljettuina ja luullut +tiedonjanon ohjanneen häntä, ja elämä oli tuntunut niin ihmeen +rikkaalta. + +Nyt se oli lopussa. Hän saisi kerätä köyhät ryysynsä ja mennä +matkoihinsa. Hän oli elänyt varkauden varassa, hän -- joka oli tahtonut +olla rehellinen! Itsepetosta se oli ollut. Oh! + +Hän päästi pitkän, ähkyvän huoahduksen. + +Mutta sitten katkeruus pääsi vallalle -- suuttumus sen johdosta, että +salli mielensä lannistua vähimmästäkin asiasta, vaikka omistikin kaiken +sen, mitä muut tavoittelivat: rahaa, vapauden, vallan. Eikö se ollut +raukkamaista! + +Selma hypähti kiivaasti istualleen ja heitti päänsä sohvan selustaa +vasten. + +Pois tämä haikea mieliala, pois, pois! Ei muuta tarvittu kuin pudistaa +se päältään. + +Mutta samassa taistelu leimahti uudelleen, sillä hänessä oli jotakin +mikä oli häntä itseään voimakkaampi. Se pelästytti ja ajoi takaa, +viekotteli ja hyväili, se ei antanut tilaa ajatuksille, ainoastaan +tälle yhdelle ja ainoalle. -- Selma piteli korviaan, mutta se kasvoi +siitä huolimatta; se kirkui, riemuitsi, valitti, rukoili; se esiintyi +kaikissa äänilajeissa, kaikissa eri värähdyksissä; ja keskittyi vain +yhteen ainoaan: siihen, josta Selma tahtoi vapautua! Hän taisteli sitä +vastaan ja torjui sen väkivallalla luotaan; moninkertaisesti +voimakkaampana se palasi takaisin. + +Oliko hän sitten niin heikko, ettei hän voinut riistää sitä +sydämestään! + +Heikkouden sijalle nousi sitten tuska, joka repi häntä kynsin hampain. +Hänen itseluottamuksensa oli kadonnut, hän taisteli itseään vastaan, ja +tuskanhiki värisytti hänen ruumistaan. + +Mutta hän ei _voinut_ antaa myöten! Ellei paljas tahto riittänyt, niin +olihan muitakin keinoja: uudet olosuhteet, uusi ympäristö, matkat ja +huvitukset. + +Hän nousi nopeasti ja meni miehensä huoneeseen. Tämä makasi sohvalla +lukien sanomalehteä, se on: hän nukkui. Selman naristaessa ovea hän +heräsi ja nosti sanomalehtensä ylös, joka nukkuessa oli liukunut +lattialle. + +"Pål, minä tahtoisin pyytää sinulta jotakin," alotti Selma sen +suuremmitta valmisteluitta istuutuen tuolille sohvan viereen. + +Patruuna katsahti häneen ilonsekaisella kauhulla. Mitähän _hän_ saattoi +haluta? + +Selman silmissä väikkyi hetken aikaa valpas ilme, mutta se katosi heti. +Epäilisiköhän hän ehkä? Jotakin kai -- mutta ei oikeaa. Mitäpä muuta +kuin naisen oikku. + +"Minä tahtoisin jotakin niin hirveän mielelläni," sanoi Selma hiljaa +kumartuen alas ja tukien kyynärpäitään polvia vasten sormien +hajamielisesti pujottautuessa toisiinsa ja taas irtaantuessa. + +Hän vaikeni ikäänkuin hän ei olisi uskaltanut jatkaa. + +Patruuna kuvitteli mielessään kaikkein mahdottomimpia asioita, mutta +hänkin oli vaiti. Vaikka hän pelkäsi Selman ehdotusta, toivoi hän hänen +jatkavan puhettaan, sillä hänen äänessään oli jotakin joka... + +"Niin, sinusta se tietysti tuntuu kovin lapselliselta, mutta minä olen +nyt kerran saanut sen päähäni." Ääni ei tuntunut lainkaan Selman +omalta, niin pehmeä se oli. Patruuna olisi tahtonut vetää hänet +luokseen, hyväillä häntä, jokeltaa hänen kanssaan, mutta hän tunsi +epämääräistä pelkoa. Varmaan hän halusi jotakin aivan mahdotonta, koska +_hän_ pyysi! Epävarmuus poltti ja kiihotti. Patruuna oli aivan +vakuutettu siitä, että Selma pyytäisi jotakin, johon hänen täytyisi +antaa kieltävä vastaus, mutta miten hän olisikaan halunnut suostua +saadakseen nähdä hänen loistavan hartaan kiitollisuutensa. Mitähän se +_saattoi_ olla? + +Hänen ääneensä tuli jotakin pidätettyä hänen puhuessaan; hän vilkaisi +sanomalehteen, ja Selman mielestä patruuna oli melkein miellyttävä. + +"Mitä sinä niin hartaasti toivoisit?" kysyi hän. + +"Niin, näetkös, kaikki tuntuu nyt niin tyhjältä Elviran ja Rikhardin +mentyä..." + +Selma vaikeni. + +"Minä en koskaan ole ollut Tukholmassa." + +"_Sitäkö_ sinä haluat?" + +"Sitä." + +"Etkö muuta!" Patruuna naurahti helpotuksesta. "Sen sinä kyllä saat." + +"Niin, mutta minä haluan nyt heti lähteä." + +"Miten pian?" + +Nyt seurasi vaikein asia. Selma hymyili, mutta huulet vapisivat +hermostuneesti kun hän kumartui alas kietoessaan käsivartensa patruunan +niskan ympärille. + +"Huomenna," kuiskasi hän. + +Patruuna ponnahti sohvaltaan ylös, ja sanomalehti putosi lattialle. + +"Mutta rakas lapsi, ajattelehan, että..." + +"Oi, Pål, ei se ole lainkaan vaikeata. Minä pidän huolta kaikesta, +sillä minä en malta odottaa, olen saanut niin hirveän halun. Sinun +_täytyy_ luvata." + +Selma nauroi yhä hermostuneemmin, koetti näyttää iloiselta ja ravisti +patruunaa olkapäistä. + +"Niin, mutta..." + +"Ei, ei mitään muttaa, lupaa vaan!" huusi Selma. + +"Mutta ajattelehan, että..." + +"Että sinä et voi sanoa muuta kuin lupaan!" Selma nauroi ääneensä ja +löi molemmat käsivartensa silmänräpäykseksi patruunan kaulaan. Niin +iloisena ja vallattomana ei patruuna muistaakseen koskaan ollut nähnyt +häntä, tuumi hän. + +"Lupaan," sanoi hän ja katseli Selmaa rakastunein silmäyksin. + +Seuraavana päivänä he läksivät pikajunalla matkaan. + +Erikoisella juhlallisuudella Selma astui ensimäistä kertaa +Kansallismuseon leveitä portaita ylös. Hän ihaili taidetta +jonkinlaisella epäkriitillisellä ihastuksella, ja tämä oli hänestä kuin +temppeli. + +Skånesta käsin hän oli käynyt kaikissa Kööpenhaminan museoissa, missä +kaikki tuntui aivan tutulta, mutta tämä oli jotakin ihan uutta. + +Häntä ihmetytti, että patruuna saattoi kuljeskella niin +välinpitämättömänä ja tömistellä tavalliseen rauhalliseen tapaansa +suuria leveitä maalaisherran jalkojaan, jotka aina painuivat kantapäät +edellä maahan, ja vasta pyörähtävällä liikkeellä antoivat varpaiden +seurata jäljessä. Siinä ei ollut vähintäkään joustavuutta, vaan +mammutin kömpelyyttä. + +"Katsohan, tuossa on Loke ja Sigyn!" huudahti Selma vetäen patruunaa +käsivarresta, ja hän tunsi syvää pettymystä kun tämä tuijotti taulua +aivan sieluttomin ilmein; useimmat taulut Selma tunsi valokuvista, hän +oli näkevinään täällä vain vanhoja tuttuja eikä tarvinnut luetteloa +juuri nimeksikään. Hän veti kätensä pois patruunan kainalosta, sillä +tuntuipa siltä kuin hän ei olisi edes tiennyt mistä oli kysymys, ja +sitten he astuivat seuraavaan saliin. + +"Kas tuolla on Wickenberg!" huudahti Selma, "ajatteles, että tämä on +ensimäinen hänen tauluistaan, jonka näen!" + +Hän vaikeni äkkiä ja antoi käsivartensa laskeutua veltosti alas. Sitten +hän astui pari askelta sivulle ja pysähtyi. Hänen silmänsä olivat +kiintyneet tauluun, joka riippui korkealla katonrajassa. + +Mies mustassa sametissa, loikoen kuolleena lattialla, kasvot ylhäältä +päin nähtyinä, lyhennyssuhteessa. + +"Rikhard!" Selma säpsähti. Siinä oli hänen kaareva nenänsä, hänen musta +tukkansa, vieläkin enemmän: -- hänen taistelunhaluinen luonteensa, +valettu vihreänkalpein piirtein. + +Tämä taulu oli Selmasta kuin sfinksi, joka vaikutti häneen salaisella +voimallaan. + +Sitten hän avasi käsikirjansa saadakseen selitystä. "Epilogi," seisoi +siinä. Taulun tuli puhua itse puolestansa. + +Niin, jokainen yksityiskohta kertoi jotakin. Pöytäliina, jonka kuollut +kaatuessaan oli miltei vetänyt perässään; medaljongi ketjuineen; +ruusut, joiden lehdet olivat karisseet ja siroittuneet yltympäri, -- ja +vihdoin hänen taittunut miekkansa: viimeinen, joka petti hänen +toiveensa. + +Selma sepitti mielikuvituksessaan kokonaisen tarinan; taulu kuvasi vain +epilogia. Hän näki kohtauksen kohtauksen jälkeen, kaikki oli niin +elävän todellista. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin, ruoho oli +tasaista kuin sametti. Suihkulähde syöksyi korkealta, kaareillen joka +puolelle, kimallellen auringossa ja pudoten loiskien tyyneen altaaseen. +Puiden lomissa kahisivat silkit ja lehtimajasta kuului naurua... + +Selma säpsähti. + +"Onko se sinusta kaunis?" kysyi patruuna. + +"Ei." + +Kun Selma ei sanonut sen enempää, astui patruuna metsänneidon luo, +jonka ihailuun hän ominpäin vajosi. + +Ajatuksissaan Selma seurasi jälleen kertomusta, jota taulu esitti. +Nyt oltiin salissa, -- tumma laudoitus seinillä ja pöytä hopeineen +ja hiottuine kristalleineen; säkenöivää viiniä mieliä kohottamassa +ja kauniita kasteen kostuttamia ruusuja. Sitten syttyi riita ... +riita naisesta. Nuorukainen, joka makasi tässä jäykkänä ja kylmänä, +oli hyljeksitty. Kaikki olivat paenneet raukkamaisesti tai +vahingoniloisina ... jättäen hänet yksin. + +Kaikkea rumaa, synkkää -- minkä kuolema vieläkin synkensi -- eikö hänen +juuri sitä olisi pitänyt rakastaa, tuon naisen? Eikö juuri se ollut +vaatinut rakkautta ja aurinkoa! Tuo kiivas viha -- joka oli kivettynyt +noihin synkkiin piirteisiin -- miksei se ollut muuttunut lempeydeksi ja +lämmöksi! Tuo kylmä nainen ei ollut ymmärtänyt, ettei koko maailman +onni merkinnyt mitään tähän verrattuna... + +Lopuksi Selmasta tuntui kuin hän itse olisi siinä seisonut, -- ei +itkien, surren, vaan mykkänä, toivottoman epätoivoisena siksi että hän +oli jäänyt onnesta osattomaksi, ja että nyt oli liian myöhäistä. Hän +olisi voinut heittäytyä matolle kukkien joukkoon, väännellä käsiään, +jotta jäsenet olisivat naksahdelleet ja tuijottaa ... kyyneleittä +tuijottaa näihin kasvoihin. + +"_Minusta_ se on ruma," sanoi patruuna, joka oli palannut takaisin. + +"Hyvä Jumala, niin se onkin: -- ruma se on," sanot Selma, havahtuen +väristen ja kääntyen selin. Hän oli kalmankalpea ja pyyhki +nenäliinallaan otsaansa. + +"Miten voi tulla maalanneeksi jotakin sellaista!" huomautti patruuna. + +"Niin, se on merkillistä," vastasi Selma raskaasti astuen eteenpäin. +Nuo kasvot seurasivat häntä, -- uhmaillen, kuten hänen kapinallinen +mielensäkin, syyttäen kuten sekin, -- vielä sittenkin kun kaikki oli +lopussa. + +Hän kuljeskeli ympäri umpimähkään; mikään ei kiinnittänyt enää hänen +mieltään. Pienen sivuhuoneen ovelle hän pysähtyi kuitenkin, mutta tällä +kertaa ei taideteos kiinnittänyt hänen huomiotaan, vaan palanen +todellisuutta. + +Siellä hääräili kaksi taiteilijaa aivan omin päin; Kansallismuseo oli +melkein tyhjä sinä päivänä. Siellä oli nuori mies ja nuori tyttö. +Kumpikaan heistä ei kiinnittänyt huomiotaan Selmaan, he kun olivat +antautuneet vilkkaaseen keskusteluun. + +Nuorukainen kopioi parasta aikaa taulua. Kauempana seisoi tytön +maalausteline, mutta hän oli noussut työnsä äärestä ja mennyt toisen +luo. Nähtävästi he olivat joutuneet kiistaan juuri sen johdosta. + +Nuorukaisella oli vanha maalipilkkuinen takki, untuvainen parta ja +suruttomat kasvot. + +Tyttö ei ollut kaunis, mutta hänellä oli sievä vartalo. Puku oli halpaa +kangasta, mutta tyylikäs, ja se puki häntä. Hän puhui nopeasti ja +hiljaa laulavalla äänellä, piti palettia toisessa ja pensseliä toisessa +kädessään. Nuorukainen kuunteli hänen puhettaan hymyillen: oli selvää +että hän laski leikkiä toisen huomautusten johdosta. Mutta tyttö oli +liian urhoollinen ollakseen siitä millänsäkään. Hän nauroi hänen +mukanaan, mutta jatkoi yhä puhettaan, innokkaasti osoitellen +pensselinvarrellaan; kun hän oli päässyt loppuväitteeseensä, löi hän +reippaasti pensselillään ilmaan ikäänkuin tahtipuikolla, katsoi +vallattomasti vedoten nuorukaiseen ja palasi jälleen työnsä ääreen. +Nuorukainen katsoi hänen jälkeensä hänen astuessaan lattian yli +vallattoman kevyesti lanteitaan kiikuttaen. Sitten hän otti rievun +värilaatikostaan ja pyyhki päättäväisesti jotakin pois taulustaan. + +Selma olisi voinut nauraa ääneen tälle pienelle kohtaukselle, jota hän +oli salaa katsellut, ja tämä pieni palanen tuoretta todellista elämää +karkotti hetkeksi tukahduttavan painon, joka oli laskeutunut hänen +mieleensä. Mutta kun hän näki näiden kahden syventyvän työhönsä niin +vakavasti kuin olisi ollut kysymys elämästä tai leipäpalasta, tunsi hän +katkeraa kateutta, jota hän ei voinut kestää. Kauan sitten haudatut +tulevaisuudensuunnitelmat heräsivät ja rupesivat jälleen kummittelemaan +hänen mielessään. + +"Mennään kernaammin tuonnepäin," sanoi hän patruunalle, joka +velvollisuudentunnosta seisoi ikävystyneenä taulun edessä. + +He kääntyivät ympäri ja kuljeskelivat jälleen huoneesta huoneeseen. +Mutta itse taulut eivät voineet enää Selman mielenkiintoa kahlehtia; +hän kulki ajatellen kaikkia niitä, jotka olivat eläneet ja kuolleet +jättäen jälkeensä ajatuksen, elämäntyön, jäljen. Yksinpä työmieskin, +joka oli asettanut paikoilleen lattialaudat... Mutta hän itse? Elää +joutilaana ja kuolla -- siinä hänen elämänsä. Ei mitään pysyväistä, oli +sitten elämä pitkä tai lyhyt. Elää joutilaana ja kuolla -- +rauhallisesti ja välinpitämättömästi. + +Hän ajatteli tuota tyttöä sivuhuoneessa; köyhä, mutta vapaa +harrastuksineen. -- Ja hän itse, -- eikö hän omistanut juuri sitä mitä +muut pyrkimyksillään tavoittelevat? -- rahaa... Rahaa? -- mikä köyhä +sana! Rahaa, mutta ei mitään harrastuksia. Ei, taistella elämän kanssa, +tapella leivästä, se oli elämistä... + +Selma pyyhkäisi hitaasti otsaansa. + +Elää joutilaana ja kuolla, sehän oli hänen velvollisuutensa. + +Hän hätkähti, sillä hän sattui katsomaan sivulleen, ja hänen katseensa +osui keskikokoiseen tauluun, joka riippui keskellä seinää erinomaisessa +valaistuksessa. Se oli vanha tuttu. Mutta hän ei ollut odottanut +löytävänsä sitä täältä. Hän luuli että se oli jäänyt ulkomaille. + +Vanhat muistot syöksyivät myrskyisen meren kaltaisina esiin. Menneisyys +ja nykyisyys suli yhteen, hän kadotti kaiken jalansijan ja tempautui +mukaan. + +Se oli sama taulu, mutta kuitenkin niin erilainen kuin kova väritön +jäljennös, jota hän sillä kertaa oli ihaillut. + +Taulu vaikutti kaksinkertaisella voimalla hänen muistojensa taustaa +vasten; hän pysähtyi hämmästyneenä ja katseli sanattomana. + +Kuu kuvastui veteen, ja kaukana erottautuivat tumman raunion +ääriviivat. Vierivät aallot kohosivat hitaasti, työntyivät esiin +hyväilevästi loiskien, vaipuivat alas raskaasti huoahtaen, mutta +palasivat aina takaisin pitkin, rauhoittavin hyrskyin. Meren vihreät +varjot luisuivat pimeinä syvyyden yli, vivahteleva välke leikitteli +laineiden harjalla, ja läpikuultavissa aaltoverhoissaan uneksivat +merenneitoset kuunnellen ahdin soittoa. + +Yksi heistä oli muita kauniimpi. Pää käsivarren varassa hän lepäsi +pitkällään keinuvalla vuoteellaan. Hänen katseensa oli kääntynyt +taivasta kohden, josta kuu pilkotti ohuen pilven lomasta, valaisten +hänen pehmeitä piirteitään. Tämä katse, joka oli uneksiva kuin naisen, +viaton kuin lapsen, näytti yhdeltä ainoalta pitkältä kysymykseltä. + +Selman aivoissa soi ikäänkuin unohtunut sävel ... joka saattaa mielen +liikutetuksi, heltyneeksi ... niin kaukaisena, mutta silti puhtaana! Oi +Jumala, silloin hän oli vielä lapsi. Ja nyt, nyt...! + +Kasvojen värähtämättä valuivat kyyneleet, ja jokainen pisara vapautti +jotakin vangittua, kutistunutta. Kaikkihan mikä on maannut kuolleena +maassa, versoaa jälleen tuulessa ja auringonpaisteessa, kasvaa tuimalla +ja leppeällä säällä, joko rikkaruohoksi tai viljaksi, mutta rehevänä ja +voimakkaana -- niinpian kuin kesä saapuu. + +"Herran tähden, mitä on tapahtunut!" huudahti patruuna, joka oli +seisonut Kainin ja Abelin edessä, ja palasi nyt takaisin. + +"Ei mitään," vastasi Selma pyyhkien silmiään, "tule, lähdetään kotiin." + +"Kotiinko? Emmehän ole nähneet neljättä osaakaan!" + +"En jaksa enää." + +Nyt ääni petti. + +Patruuna ei vastannut mitään, näytti vain hämmästyneeltä, ja sitten he +lähtivät. + +Kun he tulivat hotellin ovelle, pysähtyi Selma. + +"Minulla on niin paha tunne," sanoi hän, "menen hiukan puistoon +kävelemään." + +"Mielellään minun puolestani," vastasi patruuna ja tarjosi Selmalle +uudestaan käsivartensa. + +Selma oli toivonut saavansa kävellä yksin, se olisi tuntunut yhtä +hyvältä kuin oikein syvä hengitys. Viimeisinä päivinä he olivat +lakkaamatta olleet yhdessä -- aina toistensa seurassa, yötä päivää. Hän +tunsi väsymyksen painostavan itseään; itsessään se ei merkinnyt mitään, +mutta joka hetki kasvoi vapautumisenhalu tuosta painosta yhä +suuremmaksi, ja lopulta kävi se sietämättömäksi. + +Selma nojautui tavallista raskaammin patruunan käsivarteen, ja patruuna +oli siitä hyvillään, aavistamatta että Selma teki sen heikkoudesta, +ikäänkuin hän vasta olisi taudista toipunut. Hän ei käynyt yhtä +reippaasti kuin tavallisesti, hän, jonka muutoin oli niin vaikea +mukautua patruunan askeliin. + +He astuivat someroisilla lehtokujilla sanaakaan vaihtamatta. Patruuna +oli koettanut saada keskustelua käyntiin, mutta Selma oli vastannut +vain yksitavuisesti, ja silloin hänkin oli vaiennut. Nyt heitti hän +pitkän, kysyvän katseen Selmaan. Tämä katsoi suoraan eteensä ja näytti +unohtaneen että häntä oli olemassakaan. + +"Aina sinä mietiskelet," sanoi patruuna tyytymättömänä, "kohta olet +sinä suljettu kuin arvoitus." + +"Etkö sinä koskaan mietiskele?" vastasi Selma hymyllä, joka teki +vastauksen melkein turhaksi. + +"En. Mitä se hyödyttäisi?" + +Selma ei vastannut mitään, ja niin vaikenivat he uudelleen. + +"Sinä tulet varmaan reippaammalle mielelle, kun menemme illalla +teatteriin," sanoi patruuna hetken kuluttua, mutta Selma ei näyttänyt +kuulevan hänen sanojaan. + +Selma mietiskeli omaa sieluntilaansa, ja ne huomiot, jotka hän teki, +herättivät hänessä vastenmielisyyttä. Tunne-elämä oli pingoittunut +hempeämielisyyteen asti, hän oli hermostunut, ja kun hän aivan yhtäkkiä +näki tumman parran ilmestyvän kadunkulmassa, hätkähti hän ja sai +ankaraa sydämentykytystä. + +Kylläpä todellakin oli maksanut vaivan matkustaa tänne unohtamaan! + +Hetken aikaa Selma toivoi, että hän olisi voinut puhua miehensä kanssa +kaikesta tästä. Mutta hän huomasi heti, että se oli mahdotonta; mies +vain raivostuisi, eikä _se_ auttaisi häntä ollenkaan, vieroittasi +heidät vain yhä enemmän toisistaan. + +Ei, hänen täytyisi taistella yksin, ja hän tekisikin sen. Joka +tapauksessa: hänen _täytyi_ voittaa. Oli vain yksi keino -- tehdä +työtä. + + + + +X. + + +Patruuna avasi oven heidän huoneeseensa ja antoi Selman astua edeltä. +Hänen päähänsä ei koskaan olisi pälkähtänytkään astua sisään ennen +vaimoansa. + +Valot olivat sytytetyt, ja yhteen nurkkaan oli illallinen katettuna: +kylmiä ruokalajeja, rypäleitä ja shamppanjaa. + +Selma hätkähti. + +"Mitä tuo hyödyttää?" sanoi hän tyytymättömästi osoittaen viinipulloja. + +"Pikku vaimoni on näyttänyt niin surulliselta viime aikoina." + +"Entä sitten?" + +"Viini ilahduttaa ihmisen sydäntä." + +Selma ei vastannut, vaan heitti päällystakkinsa ja pitsiliinansa +kärsimättömästi tuolille. Tulisikohan ratkaisu jo nyt! + +"Syö sinä; minä en voi," sanoi hän väsyneesti ja veti kädestä pitkät +hansikkaansa. + +Hän oli puettu mustaan kullalla kirjaeltuun samettipukuun. Sen ainoana +koristeena oli himmeästä kullasta tehty käärme, joka kiehurteli korkean +ja kiinteän kauluksen ympärillä. Käärmeen riippuva pää muodosti +jonkinlaisen medaljongin, ja sen briljanttisilmät salamoivat tulen +valossa. + +"Mutta juuri sinunhan tähtesi olen tilannut tämän kaiken," sanoi +patruuna katsellen herkkuja. + +"En voi sille mitään." + +"Minä käskin tarjoilijattaren jättää ruuat tänne, -- on hauskinta kun +hän ei juoksentele edestakaisin. -- Ruokahalu voi tulla myöhemmin." + +"Ei." + +Selmaa puistatti inhosta. + +"Etkö ole tyytyväinen iltaasi?" + +"Olen." + +"Sinä näytät niin tyytymättömältä." + +Selma meni ikkunan luo, veti ylös uutimet ja katseli linnaa sekä +"Strömparterreä". Lyhdyt kuvastuivat veteen ja tuntui virkistävältä +katsella kylmään yöhön. + +"Syö sinä, Pål, minä en voi," sanoi Selma antaen kaihtimien jälleen +laskeutua alas. + +Patruuna huoahti ja istuutui jälleen pöytään. + +Selma seisoi yhä ikkunan luona ja leikki hajamielisesti kokoonpannulla +viuhkallaan. Iho ei ollut yhtä raikas kuin tavallisesti, ja se rumensi +piirteitä. Terävä leuka ja ohkaiset huulet tekivät hänen kasvonsa +kylmiksi ja luotaantyöntäviksi, etenkin kun ne olivat niin kalpeat +kuten nyt. + +"Kaviaari on erinomaisen hyvää," sanoi patruuna, "etkö halua maistaa? +Se antaa ruokahalua." + +"Ei kiitos." + +Selma oli istuutunut ja katseli välinpitämättömänä toista kättään, joka +nojasi ikkunalautaan, -- suuri, kaunismuotoinen käsi, kapein kiintein +kynsin. Näytti siltä kuin se olisi voinut tarttua lujasti työhön +kiinni, olipa se sitten millaista työtä hyvänsä. Sitten hän nosti +silmänsä ja katsoi mieheensä. Tämä näytti kokonaan vaipuneen hummerin +paloittamiseen. + +Patruuna oli nyt viidenkymmenenyhden-vuotias, eikä hän näyttänyt +myöskään nuoremmalta; hänen suunsa ympärille oli muodostunut veltto +piirre hänen saatuaan tekohampaat, ja tukka oli ohut. + +"Miksi laki on niin epäoikeudenmukainen, että se ei salli miehen mennä +naimisiin ennenkuin yhdenkolmatta vanhana, kun nainen saa jo +kuudentoista-vuotiaana?" sanoi Selma äkkiä. + +"Laki tahtoo olla kohtelias naisille." + +"Eikö mitä," huudahti Selma kärsimättömästi ja löi hiljaa viuhkalla +polveensa, "en minä tarkoita sitä! Minä tarkoitan, ettei meidänkään +pitäisi saada mennä naimisiin, ennenkuin olemme täysi-ikäiset." + +"Nainen on täysikasvuinen ennenkuin mies." + +"Vai niin. Onko hän aikaisemmin kypsä ohjaamaan omaa tulevaisuuttansa? +Sitä en ole koskaan tiennyt." + +"Ja sitten on useita, jotka haluavat mennä naimisiin, ennenkuin ovat +täyttäneet kaksikymmentäyksi vuotta. Sinä itse esimerkiksi." Patruuna +nyökäytti hyväntahtoisesti päätään ja kohotti olutlasinsa. + +"Sentähden olisi laki muutettava." + +"Alaikäinen nainen onkin siten turvattu, että hän on riippuvainen +naittajansa suostumuksesta." + +"Mutta mitenkä ihmeessä naittaja voisi ratkaista, onko mitään syvempää +elämänyhteyttä olemassa naisen ja sen miehen välillä, joka häntä kosii, +kun ei nainen edes itsekään sitä tiedä? Niin, kun ei edes voida väittää +hänellä olevan mitään oikeaa elämänsisällystä." + +"Elämänsisällystä? Roskaa! Miten monet naiset elävätkään +kuudenkymmenen-vuotiaiksi, vaikkei heillä olekaan mitään +elämänsisällystä! Uudenaikaisia korulauseita! Antaa heidän ensin mennä +naimisiin, niin elämä kyllä saa sisällystä: -- talon ja kodin +hoitamisesta. Niinhän sinunkin on käynyt." + +"Talot ja kodit tulisivat paremmin hoidetuiksi, jos naiset voisivat +käyttää neljä, viisi vuotta oppiakseen kaikkea sitä, mitä heiltä +vaaditaan," sanoi Selma nostaen kätensä ylemmäksi ja nojaten siihen, +samalla kun hän katseli miestään ikävystyneellä alistumisella, +ikäänkuin lopettaen työn, jonka jo kauan on huomannut olevan +hyödyttömän, mutta jonka kuitenkin arvelee olevansa velvollinen +saattamaan loppuun; "sitäpaitsi sinä aivan unohdat, että suurimmat +kehitysmahdollisuudet kohdistuvat juuri kuudentoista ja kahdenkymmenen +vuoden väliseen aikaan." + +Selmasta tuntui kuin he olisivat keskustelleet tästä aiheesta jo sata +kertaa ennen, vaikka se olikin asia, jonka hän nyt vasta otti esille. +Mutta se johtui kai siitä että hän tunsi miehensä ajatukset, samoin +kuin ihminen tuntee kirjan, jonka on opetellut ulkoa: ennenkuin kysymys +on tehty, tietää hän miltä vastaus tulee kuulumaan. + +"Sinä unohdat, että välistä kiireinen naiminen..." + +Patruuna yskähti. + +"Ei lakeja kirjoiteta poikkeustapauksia varten. Ja se että jotakin +sellaista voi tapahtua, ei saa johtaa lakia siihen että kaksi +henkisesti alaikäistä olentoa sitoutuu toisiinsa koko pitkän elämän +ajaksi. Minä pidän kiinni yhä kysymyksestäni." + +"Mutta ethän sinä voi kieltää, että nainen yleensä kehittyy aikaisemmin +kuin mies?" + +"Henkisessä suhteessa hän ei tee sitä kumminkaan. Ei ainakaan nykyisen +kasvatuksen vallitessa. Keskenkypsyneeksi hän jää. Mutta siinä on myös +kaikki. Hän kuvittelee aina olevansa suuri neiti. Että hänestä voi +tulla rouva minä päivänä hyvänsä." Selma irvisti. + +"Minä en ymmärrä mitä sinulla voi olla tämän johdosta valitettavaa. +Itse olit vain kuudentoista-vuotias mennessäsi naimisiin, ja kaikki +kävi niin hyvin." + +Selma karahti tulipunaiseksi ja suoristi itseään tuolilla. + +"Minun mielestäni sinun ei tarvitse ajatella muuta kuin miten +vähäpätöinen olento minä olin, huomataksesi asian nurinkurisuuden," +vastasi hän terävästi. + +"Minusta sinä olit oikein ihastuttava pikku olento, ja kun sinua nyt +katselee, on vaikea uskoa, että aikaiset avioliitot voisivat olla +vahingoksi. Sinä olet todella pulskistunut." Patruuna katseli Selmaa +samallaisella ihastuksella kuin urheilija katsoo rotuhevosta. + +"Sitä ei sinun koskaan olisi pitänyt sanoa!" Selma nousi ja heitti +viuhkan peilipöydälle, niin että se ratisten putosi valkealle laudalle. +Nyt oli keskustelu uutta, sillä nyt rauha oli kadonnut. "Vai ei +vahingoksi -- oh! -- vai ei vahingoksi? Mikä minä mielestäsi olin, kun +me menimme naimisiin? Lapsi raukka, joka ei tuntenut ihmisiä eikä +itseään, joka ei tiennyt mitä hän teki ja joka oli valmis pitämään koko +maailmasta siksi, että hän katseli kaikkea samalla lapsellisella +tietämättömyydellä. Sano, eikö sinun koskaan ollut sääli minua? +Minullahan ei ollut niinkuin muilla äitiä, joka olisi voinut sanoa +minulle..." + +"Luuletko, että äidit puhuvat sellaisesta?" + +Patruuna puhdisti välinpitämättömänä hampaitaan. + +"Se on kai heidän velvollisuutensa!" Selma katseli häntä ihmetyksellä. + +"Jos sinä olisit kasvattanut lapsesi sillä tavalla, niin teki kai Herra +parhaiten, kun ei antanut sinun saada niitä," sanoi patruuna laskien +nykäyksellä ruttusen salvettinsa syrjään, "pidetäänhän muutoin äitien +velvollisuutena antaa lasten kasvaa niin puhtaina ja..." + +"Ah," päästi Selma käheästi, "minä en jaksa kuulla enempää. Enkö minä +tunne ääretöntä inhoa kaikkea likaista kohtaan _juuri siksi_, että minä +tiedän miten likaista se on! Oi, sitä kurjuutta! Kuvittelee mielessään +kaiken niin kauniiksi -- vain kukkia ja auringonpaistetta ja luulee +että kaikki on oman mielikuvituksen mukaista! Oi, Jumala! ... sitähän +on kuin ihmiset ennen syntiinlankeemusta -- niin tyhmä ja onnellinen. +Ei ymmärrä erottaa hyvää pahasta." + +"Niin, sillä sitä pitäisi kai olla selvillä kaikesta, aivan kuin..." +Patruuna puhui vihaisesti ja alkoi suuttua. + +"... aivan kuin te miehet," täydensi Selma. "Niin, juuri." + +Nuo sanat tulivat ratkaisevasti, Selman äänessä oli hiukan entistä +sävyä. + +"Ei kuulehan, täytyyhän olla jonkinlaista moraalia," sanoi patruuna +halveksien ja sytytti sikarin. + +"Niin, sama meille kuin teillekin." + +Patruuna vain imi tulta sikariinsa. Selmahan oli taaskin lausunut +mielettömyyden, mutta sitähän oli hänen hiukan vaikea huomauttaa +uudelleen. Naisten kanssa ei koskaan päästä mihinkään: he tahtovat aina +sanoa viimeisen sanan. Patruuna tiesi sitäpaitsi vanhastaan, että kun +Selma tarttui johonkin, niin hän myös piti siitä kiinni. Keskustelu +tuntui epämiellyttävältä. Patruuna olisi mieluimmin väistynyt tieltä. + +"Kun sinä menit naimisiin kanssani, olin alaikäinen," sanoi Selma. +Mielenjännitys saattoi hänen sydämensä sykkimään nopeasti, mutta sanat +olivat elottomat kuin lakipykälä; siinä määrin hän oli käännellyt ja +väännellyt niitä mielessään; "minun antamallani velkakirjalla ei olisi +ollut mitään pätevyyttä eikä kellään ollut oikeutta minun nimessäni +antaa sellaista, ei edes lahjoittaa toiselle mitään siitä, mikä +tulevaisuudessa tulisi olemaan omani. Minun persoonani merkitsee +enemmän kuin rahani. Jollen ollut kypsynyt niitä hoitamaan, niin vielä +vähemmän kykenin itsestäni huolehtimaan. Alaikäinen ei saa hävittää +tulevaisuuttaan enemmän kuin rahojaankaan. Se on aivan yksinkertaista +logiikkaa." + +"No niin, älkäämme nyt riidelkö. Sinä olet huonolla tuulella. Tule +juomaan lasillinen shamppanjaa, niin se menee ohi." + +"En, minä en tahdo shamppanjaasi," sanoi Selma jyrkästi. Se oli ollut +hänestä muutenkin vastenmielistä, mutta että patruuna saattoi tarjota +sitä nyt juuri, kun hän ensi kertaa puhui siitä mikä oli vuosikausia +kuohunut hänessä, se lisäsi vain katkeruutta. + +Mutta patruuna tunsi olevansa kylläinen ja lämmin, ja koska hän aivan +hajamielisesti oli kuunnellut Selman puhetta, niin hän ei voinut +aavistaakaan mitä ilmassa kyti. + +"Sinä olet väsynyt," sanoi patruuna itsepäisesti, "juo, se virkistää. +Entäs viinirypäleitä? Niistähän sinä tavallisesti pidät." + +"Anna olla. Minä en välitä." + +Patruuna ei vastannut, vaan avasi korkin lennähyttaen sen paukahtaen +ilmaan. Selma seisoi liikkumattomana ikkunan luona katsellen häntä, ja +hänen kulmakarvojensa väliin kohosi kaksi hienoa ryppyä, kuten aina kun +hän oli ärtynyt. Patruuna kaatoi molempiin laseihin ja astui sitten +Selman luokse ja aikoi ojentaa hänelle lasin, mutta Selma työnsi pois +hänen kätensä niin kiivaasti, että osa sisällyksestä pirskahti +lattialle. + +"Kuinka sinä käyttäydyt!" sanoi patruuna suuttuneesti, asettaen Selman +lasin pöydälle ja tyhjentäen omansa. Mutta sitten hän hillitsi itseään, +sillä hän tiesi, että kovuus teki Selman vain äksyisemmäksi. + +Löydettyään korkin ja lyötyään sen takaisin pulloon hän istuutui +kiikkutuoliin, niin että hän saattoi nähdä Selman. Mielenliikutuksesta +oli hänen poskipäilleen levinnyt tumma puna, mikä teki miltei maalatun +vaikutuksen. Patruunan mielestä Selma oli kaunis. Tuo tuoreus, joka... + +Selma sen sijaan ajatteli, ettei mikään ollut epämiellyttävämpää kuin +nähdä nuoruuden intohimojen kummittelevan vanhoilla kasvoilla. + +"Sinä olet vilustunut, tule, minä lämmitän sinua," sanoi patruuna +levittäen käsivartensa ja pidellen sirosti sikaria etu- ja keskisormen +välissä. + +"Minä aioin juuri sanoa sinulle, että se lupaus, jonka lapsena annoin, +ei ole sitova naiseksi tultuani." + +"Mitä lorua tuokin on!" + +"Minä en saata sen kauemmin -- ymmärrätkö -- kaikki on lopussa." + +"Oletko hullu! Mitä päähänpistoja nuo ovat?" Patruuna oli noussut +tuoliltaan, mutta istuutui jälleen. + +"Eivät ne ole päähänpistoja," sanoi Selma nojautuen ikkunapieleen ja +työntäen jalat hiukan eteenpäin, jotta hän ei väsyisi pitkästä +seisomisesta, "se on tullut hitaasti, askel askeleelta, ja se on +tarvinnut useita vuosia selvitäkseen minulle. Ensin se oli vain +vaistomainen tunne, jota vastaan minä koetin taistella puhumalla +itselleni velvollisuuksista ja kaikesta sellaisesta. Mutta vähitellen +liittyi jotain muutakin vastenmielisyyteen, -- se oli häpeäntunne, +näetkös." -- Selma puhui rauhallisesti, ilman intohimoa, ikäänkuin asia +olisi koskenut jotakuta toista eikä heitä kahta, sillä kaikki tämä oli +hänelle jo aivan tuttua; siitä oli hän puhellut itsekseen satoja +kertoja, eikä hänen tarvinnut nyt hakea sanoja. -- "Minä olisin +tahtonut vajota maan alle joka kerta kun vain viitattiinkin meidän +aviolliseen suhteeseemme, ja yksin sekin osoittaa, että siinä oli +jotakin luonnotonta -- etteivät asiat olleet niinkuin niiden olisi +pitänyt olla, sillä vaimo, joka rakastaa miestänsä, ei häpeä: pikemmin +hän tuntee olevansa ylpeä. Mutta juuri koettaessani karkottaa +häpeäntunnetta olin pakotettu ajattelemaan, ja silloin oli kaikki +auttamattomasti lopussa! Se mikä ennen oli ollut aavistusta, heräsi +silloin täyteen tajuntaan. Ja tänä hirveän jännityksen aikana en +uskaltanut viittaamallakaan puhua sinulle mielentilastani ärsyttämättä +sinua. Niin opin minä vaikenemaan, ja me vieraannuimme toisistamme. +Alistuminen oli jokapäiväinen leipäni, ylellisyyteni ja kaikkien +hoitooni annettujen rahojen hinta, ja minun vastenmielisyyteni vain +lisääntyi sanoessani itselleni: 'sinun _täytyy_, sillä hän on +maksanut'." + +"Ovatpa nuo vaimon sanoja miehelleen!" sanoi patruuna huoahtaen. + +Selma katseli häntä, ja surumielisen hymyn varjo väreili hänen +kasvoillaan. + +"Minä tiedän, että minä voisin puhua tästä ikuisesti sinun minua silti +ymmärtämättä," sanoi Selma vakavasti, "mutta minä tahdon sanoa sen +sittenkin -- en sinun tähtesi, vaan itseni -- en siksi että käsittäisit +minua, vaan siksi etten voi sanoa sitä kellekään muulle kuin sinulle. +Ja yhden ainoan kerran tahdon puhua suuni puhtaaksi. Sitten tulkoon +mitä tahansa!" + +"Sinulla ei ole mitään oikeutta sanoa sellaisia asioita. Jos kaikki +ajattelisivat kuten sinä, menisi maailma nurin, eikä mitään +yhteiskuntaa olisi." + +"Minä en puhukaan kaikkien puolesta, vaan ainoastaan _itsestäni_, siksi +että minä tunnen siten. Minä puhun oman asiani puolesta siksi, että se +koskee yksin minua. Mutta jos joku tuntee samaa kuin minä, jos hän myö +itsensä puhtaasta rahasta ja tekee sen yhä uudestaan päivä päivältä, +eikä hänen naisellisuutensa sittenkään nouse kapinaan, silloin on hän +vajonnut syvemmälle kuin minä nyt. Silloin on hän langennut kuten minä, +mutta tahtomatta nousta. Se on ainoa, minkä tiedän." + +"Mitä hullujenhuoneen puhetta tuo on?" Patruuna tuli yhä punaisemmaksi +kasvoiltaan. "Myödä...? Mitä olisi sitten vihkiminen, jos tuollaista +saisi sovelluttaa oman mielensä mukaan, -- omaa miestään vastaan!" + +"Vihkiminen antaa laillisen oikeuden, mutta ei siveellistä. Oletko sinä +niin ennakkoluulojen sokaisema, ettet voi käsittää niin yksinkertaista +asiaa! -- Jos antaa oman persoonallisuutensa saamatta samaa toiselta, +silloin on myöty ja langennut. Ei koskaan ihmisen velvollisuus voi olla +alistua hyväilyihin, joita vastaan koko hänen olemuksensa nousee. Sillä +luonnonvastaisia velvollisuuksia ei _ole_ olemassa." + +"Sinäpä olet yhtäkkiä saanut omituisia mielipiteitä," sanoi patruuna +ivallisesti, vihan kiehuessa hänessä. + +"Yhtäkkiä?" toisti Selma hymyillen katkerasti ja pudisti päätään +vastenmielisyyden valtaamana. "Voi! -- Jospa kaikesta tästä olisi +edes seurannut tyydytystä, niin olisin edes luullut täyttäväni +velvollisuuteni. Se olisi ollut jonkunlainen lohdutus. Mutta sellaista +ei tullut. Vain häpeää -- katkeraa, alentavaa häpeää, ja samalla iski +mieleeni se julkea ajatus: niin tekevät muutkin. Kirkon siunaus antaa +meille oikeuden myödä itsemme. Sillä on monopooli. Oi, voiko ajatella +inhottavampaa ajatusta! -- Jos sinä voisit käsittää mitenkä se vetää +alas -- auttamattomasti vetää alas! Se on hirveää. -- Jokainen +kunnianosoitus muuttuu viiltäväksi ivaksi." + +Selma oli painanut päänsä alas, ja katse harhaili tyhjänä avaruudessa. +Sointu äänestä oli kadonnut, ikäänkuin vanha nainen olisi puhunut. + +"Ei ole ainoatakaan ajatusta tai mielikuvaa, jota sellainen suhde ei +likaisi," jatkoi Selma, "ja kaikessa elämän ihanuudessa näkee vain +kurjuutta, sairautta -- oi, niin tympäsevää sairautta! Ei voi koskea +mihinkään ilman että tuo likaisuus tarttuisi, ja tahtomattakin se +puistattaa. -- Miten usein olenkin katsellut jotain vanhaa vaimoa -- +sellaista jollainen minun äitini ehkä olisi ollut, jos hän olisi elänyt +-- ja minä olen ollut niin kurja, että katsellessani hänen harmaita +hapsiaan olen ajatellut vahingonilolla: hän ei ehkä ole ollut minua +parempi. Katsos -- langenneet naiset ovat aina julkeita." + +Selma nauroi kalseasti. Häntä helpotti saadessaan kiusata itseään. +Hänestä tuntui ikäänkuin hänen syyllisyytensä olisi vähentynyt siksi, +että hän itse rankaisi itseään. + +"Se vaimo, jota minä ajatuksillani uskalsin loukata, oli ehkä kuitenkin +kunniallinen vaimo, jonka kengännauhoja en olisi ollut kelvollinen +sitomaan," jatkoi Selma äänen muuttuessa lempeämmäksi ja silmien, jotka +yhä olivat kiintyneet samaan pisteeseen, täyttyessä hitaasti +kyynelillä, -- "ei niinkuin minä, vain ulkonaisesti kunniallinen, -- +vaan todellinen vaimo, joka rakkaudesta oli antanut kaikki rakkautta +vastaan, -- jonka koko elämä oli ollut alituista ahertelua niiden +hyväksi, jotka olivat hänelle rakkaat... Lapsien hyväksi, joita hän +rakasti kaksinkertaisesti siksi, että ne olivat myös hänen miehensä +omat... Voi, kaikkein kovin rangaistus, ettei voi koskettaa edes +puhtainta senkin tahrautumatta." + +Selma heittäytyi tuolille, kasvot painautuneina käsivarsia vasten, +jotka olivat ikkunapielellä, ja pitkä, ähkivä nyyhkytys kohosi hänen +rinnastaan. Hän oli melkein kokonaan unohtanut patruunan olemassaolon, +unohtanut kenelle hän puhui, niin syventynyt hän oli omaan +ajatuksenjuoksuunsa. + +Se koski patruunaan. Sillä vaikka onnettomuuden syy hänen mielestään +olikin vain mielikuvitelma, niin ei hän epäillyt kärsimyksen +todellisuutta. + +"Mitä itsekidutusta tuo on?" sanoi hän lempeästi. + +Selma nosti päätään, ja siirtämättä käsivarsiaan hän kääntyi häneen +päin katsellen häntä surullisin, kyyneleisin silmin. + +"Sinun, joka olet vapaa, etkä koskaan muuksi voi tulla, sinun on vaikea +kuvitella mielessäsi, miltä tuntuu, kun on luopunut kaikesta oikeudesta +omaan itseensä, vaikka tietää olevansa oikea elävä ihminen, ajatteleva, +tahtova olento," sanoi hän. "Miten usein sinä voitkaan tulla kotiin +päivällisiltä viinin liikuttamana ja kiihottamana! Ja sinä voit +silittää minua leuan alta, tuolla tavalla, jota olin oppinut vihaamaan +siksi, että tiesin sinun seuraavassa hetkessä kohottavan kasvojani ja +suutelevan minua. Minä istuin siinä jäykkänä ja kuolleena kuin +puupalanen; ja siitäkin saatoit nuhdella minua! Sinä et tiennyt miten +vaikea minun oli puristaa hampaani yhteen, jotta en alkaisi purra kuin +villi hevonen! Sinä et tiennyt miten raskasta oli pysyä alallaan, kun +minussa kuohui mieletön halu heittää sinut maahan ja polkea sinut +jalkojeni alle! Niin, oli todella hetkiä, jolloin pelkäsin mielettömänä +ryntääväni sinun kimppuusi." + +Sanat koskivat patruunaan kuin lyönnit, eikä ollut mahdollistakaan +epäillä niiden todenmukaisuutta; sitä todisti yksin soinnuton äänikin, +joka värisi hillitystä liikutuksesta. Patruuna oli ikäänkuin kiedottu +läpinäkymättömään verkkoon, jonka silmukat auttamattomasti pienenivät. + +"Ja kuitenkin olen tehnyt mitä ikinä olen voinut sinun tähtesi," sanoi +patruuna vältellen. + +"Niin, niin," lausui Selma kiihkeästi, ja samalla kuin häntä kiusasi +se, ettei hän voisi sanoa ainoatakaan totuuden sanaa loukkaamatta +häntä, hän päätti tehdä lopun kaikesta teeskentelystä, "en minä siitä +puhu. Sinähän olet maksanut minulle runsaasti -- ruhtinaallisesti, +voisin sanoa." + +Selma silitti toista käsivarttaan, niin että puvun pehmeä sametti +kietoutui tiiviisti sen kiinteiden muotojen ympärille. Kankaan syvää +mustaa väriä vastaan näytti käsi entistään valkeammalta, -- tuo suuri, +voimakas käsi, joka oli aiottu kestämään elämän työssä, mutta jonka +kaksi raskasta sileätä sormusta oli vapauttanut siitä. + +"Minä en ole toisten naisten kaltainen," sanoi hän surullisesti, "minä +en _voi_ arvioida itseäni rahassa, olkoon summa suuri tai pieni. Se on +luonnotonta, jos niin tahdot, -- niin, onhan aivan naurettavaa, ettei +voi suoriutua sellaisesta niinkuin jokainen pikkusielu. Mutta se on +mahdotonta, -- nyt se ei käy enää kauemmin." + +"Mutta mitä sinä sitten tahdot?" + +Patruuna oli ollut niin varma omistusoikeudestaan, ja nyt Selma +luisuikin hänen käsistään; miten tämä loppuisi? Hänet valtasi +epämääräinen pelko, että hän kadottaisi hänet. Sillä hän rakasti häntä +todellisesti -- _omalla_ tavallaan, ja hän oli lausunut totuuden +sanoessaan, että Selma hänen mielestään oli "pulskistunut". + +"Minä tahdon elättää itseäni työlläni, en mitään muuta," sanoi Selma +hiljaa, niinkuin puhutaan kauniista unesta, jota tuskin uskaltaa +mainita siitä pelosta että toisen arvosteleva katse voisi karkottaa sen +pakosalle. + +"Elättää? -- mitä se merkitsee? Minähän elätän sinua." + +Patruuna käänsi päätään joka puolelle epätietoisena siitä minne hän +voisi sylkäistä. + +"Niin. Mutta minä tahdon tehdä sen itse -- minä en kestä enää +kauemmin." + +Selma oli noussut väristen seisomaan ja heitti aran katseen +shamppanjapulloihin. + +"Sinulla ei ole mitään oikeutta rikkoa velvollisuuksiasi; sinä olet +minun vaimoni Jumalan ja ihmisten edessä." + +Patruuna sylki päättäväisesti uuniin päin. + +"Vaimo? -- se on sen sanan väärinkäyttämistä!" Selma seisoi kääntyneenä +häntä kohti. Posket olivat kadottaneet värinsä, mutta hän katsoi +patruunaa rohkeasti silmiin. + +Tämä oli jo liikaa patruunalle, ja hänen vihansa kuohui yli +äyräittensä. + +"Vai nii-in, vanhat siteet eivät enää kelpaa," lausui hän ilkeästi ja +puri sikariaan, niin että tupakanlehdet takertuivat hänen huuliinsa, +"naisellista uutuudenhalua! ... pitäisi kai olla nuori Adonis..." + +Selma katsoi mieheensä jäykästi, luotaantyöntävästi; ja tässä kylmässä +katseessa oli jotakin, mikä piti patruunaa aisoissa. + +"Ei ole sellaista miestä maailmassa, jonka kanssa tahtoisin mennä +naimisiin -- en ainakaan nyt," sanoi Selma nyrpeästi, ikäänkuin hän +olisi puhunut kauan sitten tehdystä vääryydestä. + +"No, no, sinä haaveilet vapautta," sanoi patruuna, "mutta ehdotonta +vapautta ei ole olemassa. Jokainen asema elämässä tuo pakkoa muassaan; +köyhyys ei ole pienin. Muista että ensimäiset, jotka kapinoivat olevaa +järjestystä vastaan, olivat langenneet enkelit. Pahuuden peruste eli +saatana ei ole mikään pölkkypää, hän osaa kyllä asettaa aikeensa +kauneimpaan valoon, ja _vapaus_ on se sana, jota hän enimmän käyttää +kultauksena. Mutta paha on paha, ja oikea on oikea." + +Patruuna uskoi kaunopuheisuuteensa kuin evankeliumiin, mutta hän oli +liiaksi mukavuutta rakastava turvautuakseen siihen muulloin kuin +tällaisissa erikoistapauksissa. Kun Selma vain torjui kädellään +osoittaakseen siten, ettei hän ollut mieltään muuttanut, valtasi +patruunan suunnaton hämmästys. Hän oli mielestään esittänyt asian niin +päivänselvästi. Voisiko todella sanoa mitään sitä vastaan, että paha +oli paha ja oikea oli oikea? Hänestä tuntui, että hänen vaimoonsa +varmaan oli paha henki mennyt tai jotakin muuta senkaltaista. Ja sitten +hän kiireesti alkoi ajatella kaikkia tuttuja nuoria miehiä. Mutta ei +kukaan heistä tuntunut toistaan vaarallisemmalta. Hän inhosi heitä +kaikkia yhtä paljon. Naimaton mies oli hänestä vähäpätöinen olento, +vahingollinen eläin, senjälkeen kuin hän itse oli nyt naimisissa. + +"Eikö sinulla ole ollut tarpeeksi vapautta? Sinulla, joka olet saanut +tehdä mitä ikänä olet tahtonut! Mutta nuo ovat nukkekoti-periaatteita, +siinä on piru ja hänen..." + +"Ei, ne eivät _ole_ periaatteita, minun luonteeni vain nousee kapinaan, +ei mitään -- _ei mitään_ muuta kuin sitä, etten voi sietää sinun kätesi +koskettavan ruumistani!" + +Selma tunsi itse, että hänen sanoissaan oli jotakin raakaa, mikä ajoi +veren hänen ohimoilleen, mutta kerran täytyi totuuden tulla ilmi, +kuului se sitten pahalta tai hyvältä. + +"Se joka rikkoo alttarin ääressä tekemänsä lupaukset, on valapatto, ja +miten käy omantunnonrauhan?" + +Tuon iskun piti masentaa hänet, mutta Selma oli kovanahkainen. + +"Minähän olen sanonut sinulle, että se lupaus, jonka lapsena annoin, ei +ole sitova naisena, yhdentekevää onko se annettu alttarin ääressä tai +muualla. Etkö ymmärrä, että siinä juuri se pulma onkin, josta kaikki +muu riippuu? Kellään ei ole oikeutta vastaanottaa sellaista koko +elämäksi sitovaa lupausta, ellei sen antaja ole täysin tietoinen siitä +mitä tämä lupaus merkitsee. Miten monet naiset ovatkaan menneet +naimisiin kuten minä! Jos kahleet tuntuvat sietämättömiltä, katkaiskoot +he ne kuten minä." + +Selma heitti päätään taaksepäin, ja silmät loistivat. Hänen sanojensa +kaiku lisäsi rohkeutta, ja hänestä tuntui sinä hetkenä kuin koko +maailma olisi ollut hänelle avoin, -- ettei hänen tarvinnut muuta kuin +"rikkoa" välit ollakseen vapaa. + +"Sinun pitäisi varoa, sillä ei ole vain kysymys sinusta itsestäsi," +sanoi patruuna uhaten, "jokainen sellainen sana on kuin kulovalkea, +joka saa häviötä aikaan. Mies on naisen pää, -- senhän sanoo sekä +jumalallinen että inhimillinen laki -- yksi hallitsija pitää olla +niinhyvin valtiolla kuin perheellä. Valtio perustuu vain perhe-elämään. +Joka kumoaa perheen, kumoaa kaiken." + +"Ei ole ketään, joka voisi asettaa perhe-elämän korkeammalle kuin +minä," sanoi Selma varmasti, "mutta meillä ei ole mitään perhettä. -- +Ei myöskään kukaan voi olla enemmän vakuutettu avioliiton +pyhyydestä kuin minä. Mutta silloin ei saakaan mennä naimisiin niin +kevytmielisesti kuin nykyään eikä ennen kuin täysi-ikäisenä, jolloin on +päässyt täyteen selvyyteen siitä, että ihmisen täytyy itse vastata +teoistaan ja että on vakavasti ottanut kohtalonsa käsiinsä, -- että +itse on edesvastuussa kaikesta, ja itse saa kärsiä seuraukset. Niin +kauan kuin tätä ei käsitä, ei ole kypsynyt ottamaan niin tärkeätä +askelta, kuin avioliitto oikeastaan on. Mitä minuun ja sinuun tulee, +niin ei välillämme ole mitään muuta kuin minun vastenmielisyyteni, +minun voittamaton inhoni kaikkea lähentelyä kohtaan. Minä kunnioitan +sinua, vieläpä pidänkin sinusta, mutta -- välimatkan päästä. Lapset +olisivat kieltämättä olleet yhdyssiteenä, mutta niitähän ei ole. +Kysymys on vain sinusta ja minusta. Ihmisenä en minä merkitse mitään +sinulle, -- en yhtään mitään. Minun ajatukseni ja tunteeni ovat sinulle +niin vieraat kuin jos asuisin kuussa. Jos voisin asettaa valittavaksesi +toiselta puolen persoonallisuuteni ja toiselta puolen ruumiini, niin et +epäilisi hetkeäkään valinnassasi. Sinulle on yhdentekevää mitä minä +kärsin, kun vain kuulun sinulle ja -- olen vaiti. Juuri _sitä_ en voi +antaa anteeksi sinulle!" + +Selma taisteli hetken kyyneliä vastaan. Hänet valtasi syvä +yksinäisyydentunne, mutta hän lannisti sen. + +"Jos olisin ollut yhtiötoveri, seurakumppani tai toveri," alkoi hän +uudelleen, "olisit sinä kaivannut minua ja sanonut ystävällisen sanan +jäähyväisiksi. Mutta nyt minä olen niin äärettömän paljon vähemmän, ja +siksi tunnet vain vihaa sen johdosta, että olet kaupassa tullut +petetyksi. Mitä sinun siitä tarvitsee välittää! Onhan niin paljon +ihailtuja, kauniita, arvossapidettyjä naisia, jotka mielellään myövät +itsensä suuresta omaisuudesta, kun vain pappi vahvistaa kaupan. Ota +joku niistä ja anna minun mennä." + +Patruunassa nämä sanat herättivät omituisen tunteen, jotakin hämärää, +halun johonkin, vaikkei hän tiennyt mihin. Tuo ajatus oli niin uusi ja +tuskallinen, -- ei, hän ei voinut, ei _voinut_ kadottaa häntä! Mitä hän +sanoisikaan vakuuttaakseen Selmalle, että se oli mahdotonta! + +"Mennäkö?" toisti patruuna, "sinä et ajattele mitä sanot. Sinä et +ikänäsi voi kestää häväistystä ... juoruja ... kaikkea sitä mille panet +itsesi alttiiksi. Minä tunnen sinut: sinä olet liian ylpeä voidaksesi +kestää sitä. Sellaisen askeleen tuottama häpeä painaisi sinut maan +tasalle." + +"Häpeällä ei ole valtaa ihmiseen muulloin kuin silloin, kun sitä +pakenee. Samassa hetkessä kuin sitä uhmailee, katoaa se." + +Nuorekkaan voiman valtaamana Selma kumartui taaksepäin ja ojensi +käsivartensa, niin että notkea vartalo kohosi ikäänkuin ristinä +vaaleita uutimia vasten. Tämä liike toi äkkiä esille koko vartalon +vapaan kauneuden, -- ei kureliivin kuristamana, vaan luonnon taipuisan +voiman kannattamana -- tuon hienon notkeuden, joka näytti taipuisalta +ja kimmoiselta kuin teräsvieteri. Kaksikielisestä käärmeenpäästä +säkenöi pitkiä salamoita, jotka monivärisinä taittuivat valoa vasten. + +Patruuna katseli häntä ääneti. + +"Mihin sinä pyrit?" huudahti hän äkkiä. Pelosta että hän kadottaisi +otteensa hän heitti kaunopuheisuutensa pellolle ja pakeni +kouraantuntuvampien todistelujen suojaan. "Ne ovat pilventakaisia +unelmia. Sinulla ei ole mitään työalaa, ei mitään tulevaisuutta. +Ajattele itse, niin huomaat, että tavoittelet mahdottomuuksia. Sinä +suoraan sanoen et voi elättää itseäsi, sinä jota on seitsemän vuotta +hemmoiteltu rikkaudella ja hienoudella. Sinä rakastat rahaa tai kaikkea +sitä, mitä rahalla voi saada. Mitä yksin kirjasikin ovat maksaneet! +Miten voit elää ilman kaikkea sitä? ... kaikkea sitä mihin olet +kiintynyt. Sinulla ei tule olemaan aikaa tuhlata ajatustakaan muuhun +kuin leipätaisteluun. Ja miksi tahdot tulla? Konttorineidiksi? -- sinä +et koskaan ole läpikäynyt mitään kauppakoulua. Opettajattareksi? -- +sinulla on tietoja, mutta ei mitään tutkintotodistuksia. Ompelijaksi? +-- et osaa leikata vaatteita. Ja jokaista leipäpalaa tavoittelee +tusinoittain ihmisiä." + +Hän vaikeni ja jäi odottamaan. + +Selman täytyi pusertaa hampaansa alahuuleensa tukahduttaakseen +valituksen, joka tahtoi pusertua esiin, ja hän oli vaipunut kokoon +kuullessaan miehensä sanat. Tämä oli vastaväite, joka useasti oli +herännyt hänessä itsessäänkin, juuri se mitä hän enimmin pelkäsi. + +Patruuna huomasi voittaneensa, ja kierittäen irrottuneet tupakanlehdet +lujemmalle sikarinsa ympärille hän jatkoi: + +"Karannutta vaimoa halveksivat kaikki kunnialliset ihmiset. Häntä +vältetään kuten muitakin seikkailijattaria. Kaikkialta sinut +syrjäytetään, ja jouduttuasi turvattomaksi maailmaan vain +kolmenkolmatta ikäisenä voit joutua monenlaisille kiusauksille +alttiiksi." + +"Mutta eräänlaista kiusausta vastaan olen ainakin parkittu," sanoi +Selma ponnistaen viimeisen rohkeutensa esille. Mutta voimattomuuden +tunne painosti häntä jo. + +Hän tunsi voimakasta toimintahalua, hän halusi hyödyttää muita, mutta +hän ei ollut niin lapsellinen, että olisi luullut naisen voivan +kahdella tyhjällä kädellä tehdä muuta kuin elättää itsensä. Ja hän +tiesi ettei hän koskaan haluaisi vain joutilaana elellä -- ettei hän +koskaan tyytyisi vain ravinnon hankkimiseen itselleen. Millainen elämä! +Vaipuisiko hän itse tuohon köyhyyden synnyttämään materialismiin, jota +hän muissa niin usein oli inhonnut? Jo sadannen kerran hän aprikoi tätä +kysymystä, ja nyt vaati se vastausta kiihkeämmin kuin milloinkaan. Hän +vapisi kouristuksentapaisesti ja puri hampaansa yhteen, jotta ne eivät +kalisisi. + +"Missä on sinulle työtä tarjona?" kysyi patruuna riemuiten, sillä Selma +oli kalpea, hänen katseensa maahan painunut, ja koko hänen +herpoutuneessa ryhdissään oli jotakin, mikä ilmaisi Selman jo pitävän +taistelua kadotettuna. "Monet tahtovat tehdä työtä, mutta sittenkin... +Onko yhtä ainoata paikkaa, johon sinut otettaisiin suosituksitta, ja +kukapa suosittelisi sinua? Minäkö ehkä?" + +Patruuna naurahti keinuessaan tuolissaan ja vetäessään muutamia sauhuja +sikaristaan, joka oli loppumaisillaan. Hän sääli Selmaa samalla tavalla +kuin lempihevostaan sitä piiskatessaan; hän iloitsi samalla siitä +hyvästä vaikutuksesta, minkä rangaistus häneen tekisi. + +"Eivätkö nämä olekin päteviä syitä?" lisäsi hän, ja äänensävy oli +oikein iloinen. + +"Ovat," vastasi Selma lyhyesti, mutta hänen maahanluoduista silmistään +kimalteli voitetun hiipivää, katkeraa vihaa. Patruuna oli ennenkin +saanut hänet taivutetuksi, mutta kerta kerralta oli se ollut yhä +vaikeampaa, ja hänellä oli vain yksi välikappale: raha. + +Vasta nyt voitettuna huomasi Selma, että hän itse tietämättään oli +salaa toivonut patruunan viime hetkessä ojentavan hänelle auttavan +käden, -- huojentavan hänen ensi askeleitaan ja etsivän työtä hänelle. +Nyt Selma häpesi tätä toivoaan, ikäänkuin se olisi ollut rikos. Niin, +se oli enemmänkin -- se oli naurettavaa. Hän tunsi sen nyt. Ja siksi +kohosi polttava puna uudelleen hänen poskilleen. Mutta katse oli alas +luotu, häpeästä maahan kahlehdittu. + +Hän kuuli miten mies touhuili mennäkseen nukkumaan, hän huomasi miten +tämä siirsi toisen kynttilän omalle yöpöydälleen ja toisen Selman +omalle. Patruuna oli vielä kohtelias. Kaikki jäisi siis ennalleen; hän +ei koskaan mainitsisi tästä keskustelusta, ja he tekeytyisivät niinkuin +mitään ei olisi sanottu. + +Selma tunsi itsensä niin sidotuksi, ettei hän voinut poistua huoneesta, +sillä ulkona yön pimeydessä avasi köyhyys ja yksinäisyys kitansa. +Hänellä ei ollut äyriäkään, jota hän omakseen olisi voinut sanoa -- ei +mitään työllä ansaittua. + +Jos patruuna olisi lähestynyt häntä sinä hetkenä, olisi Selma voinut +kuristaa hänet kuoliaaksi, sillä hän tunsi hänen olevan oikeassa: +kukaan ei elä rankaisematta seitsemän vuotta rikkaan miehen kodissa. + +Mutta patruuna oli sangviininen luonne, hän iloitsi voitostaan, ei +tahtonut jännittää jousta liian kireälle; hän toivoi parasta +huomispäivästä. + +Kun hän oli saanut kaikki järjestykseen, riisuutui hän ja painautui +vuoteeseensa. + +Ennenkuin hän veti peitteen korvilleen, loi hän viimeisen katseen +vaimoonsa. Tämä seisoi liikkumattomana entisellä paikallaan, pää alas +painuneena, ja hän näki käärmeen briljanttisilmien säkenöivän valossa, +rinnan kohotessa ja laskiessa raskain hengähdyksin. + +Hän näki että Selma oli liikutettu, mutta se menisi kyllä ohi +huomiseksi. + +Ja sitten hän sammutti kynttilän. + +Selma jäi seisomaan ikkunan ääreen ajatuksiin vaipuneena. Kynttilä, +joka paloi hänen pöydällään, valaisi niin heikosti, että huoneen +kaukaisimmat osat jäivät hämäriksi. + +Valtimo löi kiivaasti, ristiriitaiset ajatukset liitivät hänen päässään +kuin ohirientävän soihtukulkueen ihmeelliset varjot. + +Totuutta hän oli etsinyt sekä ulkopuoleltaan että sisästään, kuten +ainoastaan se etsii, joka tietää pahan ja hyvän riippuvan vain siitä, +että löytää oman vakaumuksensa -- sellaisen jonka puolesta voi sekä +elää että kuolla. + +Hän oli lukenut sellaisia kirjoitelmia, joissa väitettiin, ettei +sisällyksetön yhdyselämä ollut mitään avioliittoa, vaikkakin vihkiminen +sitä suojelee. Ja hän oli lukenut teräviä hyökkäyksiä niiden puolelta, +jotka asettavat muodon yläpuolelle kaikkea muuta, kunhan sitä vain +pidetään kunniassa. + +Ne olivat vain teorioja. Eivätkä ne yksin hänelle riittäneet. Hänen +täytyi löytää jotakin niin kouraantuntuvaa, että hän saattoi tarttua +siihen kiinni ja sanoa: tämä on minun. _Uskoa_ hän pyysi, ei sellaista +uskoa, joka myöntyy kaikkeen, vaan sellaista, joka elää. Hän oli +luullut omaavansa sellaisen uskon, mutta se ei ollut hänen, vaan +kirjojen. Siksi se nyt petti. + +Hänen mielensä valtasi katkeruus. + +On helppo seisoa huoneessaan, ravistaa toista olkapäästä ja sanoa: sinä +olet eksynyt harhateille. Ja sitten kun tämä luo kysyvän katseensa +sinuun, viitata yöhön ja huutaa: tuolla käy sinun tiesi! -- Mutta millä +tavalla ... miten voi löytää oikean tien, kun kaikkialla on yhtä +pimeää. + +Niin olivat periaatteet vastanneet, kun hän oli kerjännyt niiltä +turvaa. Ja nyt hän tiesi, että elämä yksin saattoi sen antaa, että +kaikki muu on vain osviittaa, ettei kukaan voi elää toisen +periaatteilla, vaan ainoastaan oman uskonsa mukaan. + +Juuri sille, mikä hänen mielestään oli häntä eniten lämmittänyt, +juuri sille, mikä hänestä oli näyttänyt kaikkein järkkymättömimmältä, +juuri sille ei tarvittu tehdä muuta kuin sovelluttaa se kylmään +todellisuuteen tai jättää kriitillisen katseen arvosteltavaksi, niin se +oli kadonnut ja muuttunut olemattomaksi. + +Olemattomaksi?... Oliko sitten mahdollista, että hän kaiken tämän +jälkeen saattoi myöntää, että tällä miehellä olisi yhä omistusoikeus +hänen persoonaansa? + +Hetken aikaa itsemurhan ajatus sai hänessä vallan. Mutta koko terveen +luonteen vastenmielisyys kuolemaa kohtaan nousi sitä vastustamaan. +_Sehän_ oli aina jäljellä, kun kaikki muu oli osoittautunut turhaksi. +Merkitsikö siis rikkaus kaikkea, kaikkea hänelle? Oliko hän +hituistakaan parempi kuin nuo almuja anovat olennot, joiden ahneutta +hän oli oppinut halveksimaan? Vai oliko muita siteitä kuin raha, jotka +sitoivat hänet tuohon mieheen? + +Sepä saataisiin nähdä. + +Ehkäpä mies itse työntäisi hänet luotaan, kun hän ei ollut enää hänen +tahdoton omaisuutensa, -- sieluton vuoka. Sen hän saisi kernaasti +tehdä. Kernaastiko? Voi, Selmahan tunsi hänet. Ei siinä voinut olla +kysymystäkään muusta kuin yhdestä ratkaisusta. + +Selma tyhjensi pöydän, jolla illallinen vielä seisoi, ja siirsi +kirjoitusneuvot sijaan. + +Ensimäinen innostus oli hälvennyt, kun patruuna huomautuksellaan oli +manannut kummituksen esille: köyhyyden. Mutta jäljellä oli vielä +rauhallinen, kylmä päätös. + +Hän istuutui ja kirjoitti: + + "Rikhard! + + Hanki minulle paikka jossakin voimistelulaitoksessa Etelä-Saksassa, + ja kirjoita heti kun olet saanut selkoa sellaisesta. Meidän ei + tarvitse tavata toisiamme, voimme yhtä hyvin järjestää asian + kirjeellisesti. Sinä tunnet sekä opintojeni suunnan että tarmoni; + sinä tiedät, että ne ovat liiaksi yksipuolisen teoreettiset, mutta + sitä voi auttaa. Enempää ei minun tarvitse sanoa. + + Loput ymmärrät. + + Serkkusi + + _Selma_." + +Hän osoitti kirjeen Elviralle ja käski tämän kirjoittaa osoitteen. +Sitten hän pani sen tyynynsä alle. Huomenna hän lähettäisi sen. + +Jännitys oli rauennut. Nyt hän oli rauhallinen, sillä nyt hän tiesi +mitä tahtoi. + +Hän katsahti huoneen toiseen päähän, missä patruuna nukkui sikeästi pää +seinään päin kääntyneenä, eikä Selman mielessä enää ollut hituistakaan +katkeruutta. Vain se tunne, että hän taisteli ylivoimaa vasten, oli +hetkeksi sytyttänyt hänen vihansa. + +Silmät loistivat elämänhalua, sillä nyt oli askel otettu, nyt sai +seurata mitä hyvänsä. Ja koko hänen olemuksensa valtasi nuoruuden +voimakas itsekkyys huutaen: "tilaa, minun täytyy elää!" + +Sitten Selma kumartui pöydän yli ja sammutti kynttilän, sillä hän +tahtoi riisuutua pimeässä. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Rahaa, by Victoria Benedictsson + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAHAA *** + +***** This file should be named 39034-8.txt or 39034-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/9/0/3/39034/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/39034-8.zip b/39034-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..5033276 --- /dev/null +++ b/39034-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4325a04 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #39034 (https://www.gutenberg.org/ebooks/39034) |