initial commit of ebook 38988HEADmain

5 files changed, 4936 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/38988-8.txt b/38988-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..fb129d2
--- /dev/null
+++ b/38988-8.txt
@@ -0,0 +1,4920 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kurittaja, by Jonas Dahl
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kurittaja
+
+Author: Jonas Dahl
+
+Translator: Aatto S.
+
+Release Date: February 26, 2012 [EBook #38988]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KURITTAJA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KURITTAJA
+
+Kirj.
+
+Jonas Dahl
+
+
+Suom. Aatto S.
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström,
+Kustantaja.
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
+1891.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Vanhemmat
+   II. Lastenkodissa
+  III. Yhteen sopivia
+   IV. Kaksi onnen tavoittelijaa
+    V. Perintö
+   VI. Arkkunen
+  VII. Hautakirjoitus
+ VIII. Pahantekijä
+   IX. Äiti
+    X. Jälkivaikutuksia
+   XI. Kurittaja
+
+
+
+
+I.
+
+Vanhemmat.
+
+
+"Ei, nyt menee tämä jo liian pitkälle", sanoi pastori Omeyer ja
+napsautti molemmin käsin sormiaan ilmassa. "Nyt heidät totisesti pitää
+toimittaa ojennuslaitokseen sekä mies että vaimo, sekä Vene-Riitta että
+Nilkku-Ola. Heidän ainoa tyttärensä pitää koettaa saada lastenkotiin."
+
+Mistä syystä Vene-Riitta oli saanut tuon nimensä, eivät hänen
+aikalaisensa muistaneet, mutta kaikki, jotka hänet tunsivat, olivat
+vakuutetut, että hän ei ollut ansainnut sitä rehellisellä tavalla.
+Luultavasti hän oli joskus luvatta kiivennyt johonkin jaalaan ja saanut
+siitä rangaistuksen taikka oli hänet sieltä muuten häpeällä pois
+ajettu.
+
+Hän oli vantteraruumiinen, kesk'ikäinen vaimo. Huomattavin kohta hänen
+kasvoissaan oli paksut huulet, jotka näyttivät siltä, kuin niitä olisi
+taputeltu pesukartulla.
+
+Tuulen ja säiden ruskettamissa, likaisissa kasvoissa kiiluivat
+vilpilliset, harmaat silmät melkein kuin kaksi mantelia piparkakussa.
+
+Pörhöinen hiustupsu tuli välistä näkyviin niiden päältä. Useimmiten se
+kuitenkin oli hänen omituisen päähineensä peitossa, joka ulottui alas
+aina kulmakarvoille asti.
+
+Se oli suuri gummilakki, jossa oli riippuva lippu ja jonka laidat
+ulottuivat alas olkapäille; varmaan jonkun matkustavaisen herrasmiehen
+hylkäämä sadelakki, jotenkin sovelias yhdessä gummitakin kanssa
+jollekin herrasmiehelle, mutta hyvin naurettava kirjavan mekon ja
+likaisenharmaan hameen seurassa, joka viimemainittu oli karkea kuin
+hevosloimi.
+
+Lapset tietysti uskoivat häntä satujen noidaksi, kuin hän joskus astua
+linkutti heille vastaan. Hänen polvensa lienevät olleet kankeat tai
+lonkkanivelet pois paikoiltaan tahi jotain muuta sellaista, koskapa hän
+kompuroitsi eteen päin, kuin olisi ollut puujaloilla astumassa tai kuin
+hänen jalkansa olisivat olleet hervottomat pitkästä polvillaan
+olemisesta.
+
+Polvillaan oloa hän tavallaan olikin aina harjoittanut, vaikka hän,
+viimein päästyään naimisiin, oli erittäin taitavasti osannut totuttaa
+miehensä siihen toimeen, saadakseen itse oleksia kotona vartioimassa
+kerjuun saalista.
+
+Nilkku-Ola oli erittäin halukas juomaan ja vielä etevämpi tuossa
+huomiota herättävällä tavalla pukeutumisen taidossa, joka halu näkyy
+olevan yhteistä sekä rikkailla että köyhillä.
+
+Ola piti kesät talvet sinikirjaisia pumpulivaatteita, saman näköisiä
+kuin pikku tyttöjen kesäpuvut. Luultavasti hänellä oli alla
+lämpöisetkin vaatteet, mutta tuo ohut puku ei ollut koskaan
+vaikuttamatta. Talvella se hänen uusista uhreistaan tuntui ihan
+samalta, kuin olisivat nähneet hänen tallustelevan paljain jaloin
+lumessa.
+
+Pukunsa vastakohtana piti hän kesät talvet vanhaa, paljaaksi kulunutta
+koirannahka-lakkia, jonka alta hiki jo aikaisin keväästä kuohui kuten
+kaikki muutkin kevätpurot ulkona luonnon helmassa.
+
+Muuten oli Nilkku-Ola hyvin valkoverinen, pyöreäleukainen, joka aina
+oli huonosti ajeltu, ja tietysti ontuva, lieneekö se sitte ollut syystä
+vai syyttä. Sen tähden hän käyttikin keppiä, ja se oli aina uusi ja
+kotitekoa.
+
+Alussa oli uusi pappi ottanut hyväntahtoisesti Olan vastaan, kuin hän
+tahtoi päästä sisälle asti ja puhella kahden kesken Omeyerin kanssa.
+Saattoihan mies parka olla noita hiljaisia Herran työmiehiä, joiden
+ulkomuoto useinkin on hyvin yksinkertainen.
+
+Mutta sittemmin hänelle ei enää oltu läheskään yhtä kohteliaita.
+Harvoin häntä laskettiin etemmäksi kuin rappusille. Ja nyt arveli pappi
+syystä kyllä petoksen jo menevän liian pitkälle. Nyt totisesti piti
+toimittaa heidät ojennuslaitokseen, sekä mies että vaimo. Heidän ainoa
+tyttärensä piti viedä lastenkotiin.
+
+Puoli vuotta sitte oli näet Nilkku-Ola eräänä lauantaina tullut
+pappilan ovelle kerjäämään. Viinan löyhkä tuli mukana hämmentämään
+kevään huumaavaa sulotuoksua.
+
+"Rahaa et mitenkään voi saada tuollaisessa tilassa", sanoi pappi.
+
+"Entä ruokaa?" kysyi Ola vähän nuhtelevasti ja huokasi hartaasti.
+"Olisiko sekin mielestänne vahingollista?"
+
+"Ei, ruokaa kyllä saat", vastasi Omeyer ja riensi toimittamaan.
+
+Palvelustyttö toi vähän maitoa ja leipää ja pani puutarhapöydälle.
+
+Ola istahti penkille, siirsi koirannahka-lakkinsa päästään pöydälle ja
+pyyhki hien pois otsastaan. Sitte pani hän kätensä ristiin ja
+huokaillen katsoi milloin ylös taivaasen, milloin alas maahan. Nähtyään
+viimein pastorin katsovan avonaisesta ikkunasta kartiinin takaa, piti
+hän pitkän ja juhlallisen ruokarukouksen, jossa oli minkä mitäkin
+Jeesuksesta, että hänkin oli kärsinyt ja elänyt kurjuudessa tässä
+maailmassa ja että häntä vielä nytkin halveksittiin hänen totisissa
+köyhissä seuraajissansa maan päällä.
+
+Syötyä vielä sydämmellinen kiitos, joka päättyi syvään huokaukseen: "Ah
+Herra Jeesus, sinä tiedät, sinä tiedät, ett'ei ole helppo olla köyhä
+tässä maailmassa."
+
+Pastori Omeyer tunsi mielensä tulevan levottomaksi. Eihän hän vielä
+tuntenut silloin miestä niin tarkoin, ehkäpä hän olikin erehtynyt, mitä
+viinan hajuun tuli.
+
+Hän meni ulos ja siniruutuinen Nilkku-Ola katsahti häneen arvokkaasti,
+syyttävästi.
+
+"Niin, nyt minä omasta puolestani voin tulla toimeen koko päivän, mutta
+vaimoni ja lapseni, herra pastori... Eiköhän laupiaan Jumalan tahto
+liene, että heidänkin tulee saada ruokaa pyhäksensä?"
+
+"Minä en sinua oikein tunne", sanoi pastori. "Sinä ehkä joisit viinaan,
+mitä saisit."
+
+"Niinhän nuo sanovat kaikki, jotka eivät raaski antaa mitään", sanoi
+Ola puoli ääneen ja otti raskaasti huoaten lakkinsa.
+
+Nyt täytyi pastorin tehdä jotakin ja hän sanoi:
+
+"Saat kaksitoista killinkiä nyt ja joka lauantai leipään, jos joka
+kerran tulet näyttämään sen minulle. Ja nyt heti teemme ensi
+koetuksen."
+
+Nilkku-Ola läksi tiehensä huokaellen ihmisten epäluuloisuutta.
+
+Kohta hän sitte astua nilkutti takaisin ja hyvin vakavana näytti pitkää
+kahdentoista killingin leipäänsä, ja samalla tavalla hän teki joka
+lauantai puolen vuotta. Se tapahtui yhtä täsmälleen kuin sunnuntain
+seuraaminen lauantaita. Nilkku-Olan juonnista oli pappi kyllä saanut
+todistuksia, mutta hänen rahansa toki aina menivät leipään juomarin
+köyhälle perheelle.
+
+Nyt äskettäin astui leipuri Svend pastorin virkahuoneesen. Hänellä oli
+jotakin puhuttavaa Nilkku-Olasta, joka varmaan vieläkin sai rahaa
+pastorilta.
+
+Niin, kyllä se oli totta.
+
+Ola oli kuusi kuukautta sitte tullut Svendin luo ja tahtonut leipää
+lainaksi ainoastaan neljännestunniksi, näyttääkseen sitä vain pastori
+Omeyerille, oli hän sanonut, rumasti irvistäen. "Ja kahta killinkiä
+tarjosi hän hyyrystä. Minä tietysti ajoin hänet pois, mutta nyt
+mielestäni pitää asian tulla ilmi kaikkein tähden, vaikka ei olekaan
+hyvä puhua kilpaveljestään pahaa. Minä olen nyt siitä asti nähnyt hänen
+joka lauantai tulevan Frantzenilta, leipä käsivarrella, ja vähän ajan
+päästä tuovan sen takaisin. Hänelle on siis teidän rahastanne jäänyt
+kymmenen killinkiä viinaan."
+
+Tarkemmin tiedustellessa huomattiin asian olevankin ihan sillä tolalla.
+Ja sitte ei Nilkku-Olan tarvinnut enää kertaakaan astua pastorin
+pihaan.
+
+Mutta pastori ei ennestään tiennyt Riitan olevan hänen vaimonsa ja
+kumppaninsa tuossa asioimisessa. Nyt tuli hänen vuoronsa kompuroida
+pappilaan ryöstöretkelle.
+
+Eilen aamupäivällä saapui hän sinne. Häntä oli kohdannut suuri suru.
+Gummipäähine näytti melkein suruliinalta. Hänen miehensä oli maannut
+sairaana koko vuoden ja nyt kuollut. Siinä oli lakkaamatta rukoiltu ja
+veisattu virsiä niin kauan, kuin hän oli osannut puhua. Ja eukko itki
+katkerasti.
+
+No eihän se ollut toivoton suru, arveli pappi, koska vainaja kuoli
+sillä tavalla.
+
+"Tunsitteko häntä?" kysyi Riitta. "Se oli Per Breivik."
+
+"En", vastasi pastori, koettaen turhaan muistella.
+
+"Sepä merkillistä, kyllä hän oli tuttu kaikille Jumalan lapsille niillä
+seuduin. Hän piti nuorempana ollessaan niin kauniita hartauspuheita."
+
+Pastoria melkein hävetti, että ei ollut tuntenut sellaista Jumalan
+miestä seurakunnassa. Mutta hänen täytyi vieläkin lausua, että olihan
+nyt kyllin syytä iloita ja kiittää.
+
+Riitta vavisten nosti paksua ylähuultansa.
+
+"Ehkä ei ole oikein, mutta minusta tuntuisi hyvin raskaalta, jos hän ei
+saisi kunniallista hautausta; minä voin melkein sanoa, että se suru
+minua pahimmin vaivaa."
+
+"No, no." Pastori lupasi haudata ja puhua haudalla ilman mitään maksua.
+
+Mutta tarvittiin myöskin kääreliinoja ja rahaa Espedalille kirstusta ja
+-- Riitalta pääsi itku -- vähän kukkia pitäisi hänen myöskin saada
+arkulleen, kun oli ollut niin kelpo mies.
+
+Pastori antoi hänelle puoli taaleria ja huusi Tiinaa, joka heti
+kiiruhti liinakaapin luo ja toi sieltä suuren valkoisen nyytin.
+
+"Odotahan", sanoi rouva, meni ikkunan luo ja leikkasi viimeisen
+ruusunsa ynnä muutamia myrtin oksia. "Tästä saat vähän millä koristaa
+arkkua, vaimo parka."
+
+Pastori kuitenkin kysyi, missä Riitta asui, ja eukon suureksi
+hämmästykseksi sanoi päivällä kävellessään pistäytyvänsä katsomassa
+häntä.
+
+Vene-Riitta tapasi vähän matkan päässä miehensä, Tehtyään yhdessä vielä
+viimeisen kepposensa, jonka kerromme tuonnempana, nilkuttivat he
+molemmat niin pian, kuin suinkin ehtivät, takaisin Svartemyriin, jossa
+he asuskelivat.
+
+Kotiinsa päästyään Riitta ja Ola molemmat pitivät tarkkaa vaaria
+maantiestä, kunnes polvekkeessa mäen päällä näkivät pastorin hoikan
+vartalon kuvan taivasta vasten.
+
+Silloin Ola paneutui vuoteelle ja Riitta asetteli valkoisen lakanan
+hänen päällensä, levitteli liinat muuannekin sinne tänne pöydälle ja
+penkeille ja asetti huonekalut huiskin haiskin lattialle.
+
+Nyt pastori jo katsahti ovesta.
+
+"Teidän pitää antaa anteeksi, että minä en ole saanut miestäni puetuksi
+enkä ehtinyt tehdä siivoa pitkän taudin jälkeen. Mutta ei se olekaan
+niin helppoa yksinäiselle, jonka vielä pitää kerjäämällä saada ensin
+kaikki kokoon."
+
+"Ettehän tahtone nähdä häntä, kun hän ei vielä ole puettu?" kysyi
+Riitta.
+
+"En en en", sanoi Omeyer kiireesti ja ojensi torjuen molemmat kätensä.
+Hän tunsi samalla jotain vastenmielisyyttä katsomaan ruumista ja myös
+häpeätä epäluulosta, jota hänessä oli eukon lähdettyä herännyt tätä
+köyhää, kovasti koeteltua vaimoa kohtaan.
+
+"Herra sinua vahvistakoon!" sanoi hän ja poistui samassa.
+
+Mutta tuskin hän ehti ylös mäelle, kuin jo mieleen nousi toisia
+ajatuksia; hänestä Riitta oli ollut paljon haluttomampi näyttämään
+vainajaa, kuin sen ihmisluokan naiset tavallisesti ovat. Niinpä hän
+astui takaisin alas ja saapui juuri paraiksi kuulemaan pikku tytön
+huutavan:
+
+"Isä, anna minullekin vähä lihaa!"
+
+Silloin hän tempasi oven auki ja näki vainajan istuvan pöydän ääressä,
+kappale sian lihaa toisessa, viinapullo toisessa kädessä ja
+ranskanleipä edessä pöydällä.
+
+Nyt oli puheen aihetta, ja Omeyer sai voimisteluharjoitusta sekä
+käsilleen ja jaloilleen että huulilleen.
+
+Illaksi oli pastorin herrasväki kutsuttu uuden voudin luo vieraiksi.
+Palattuaan kahdestikin noutamaan unhottuneita kapineita, ensin
+kalosseja, sitte ulko-oven avainta, tavoitti pastori kuitenkin Tiinansa
+voudin rappusilla.
+
+He tuskin ehtivät päästä sisään ovesta, kun vouti tarttui Omeyerin
+nutun nappiin ja alkoi suloisimmasti hymyillen puhella kauniilla,
+rehellisellä Larvikin murteellaan; kauniilla, sillä hänen kauniista
+suustansa kuului se kauniilta kuin Italian kieli. Paljohan riippuu
+siitä, kuka kulloinkin puhaltaa torveen.
+
+"Tietäkääs, herra pastori, tänään meitä on oikein vedetty nenästä.
+Ajatelkaahan: minä istuin konttorissani ja sinne tuli ontuva mies
+siniruudukkaissa vaatteissa ja kertoi nyt kerrassaan luotettavasti,
+että hänen vaimonsa oli kuollut lapsivuoteesen, ja pyysi -- nyt ensi
+kerran elämässään -- niin sydämmellisen kauniisti hautausapua."
+
+"Minulla on apunani vanha konttoristi, niitä heränneitä, tiedättehän,
+ja hän nousi ylös ja katsoi juhlallisesti miestä silmiin, melkein
+samalla tavalla kuin tutkitaan hevosen hampaita, ja sanoi sitte
+juhlallisesti:
+
+"Minä näen sinusta, että sinä et valehtele Herran edessä. Enhän toki
+saata pettyä Jumalan lapsesta."
+
+"Ette, kyllä Jumalan lapset tuntevat toisensa." Mies oli huomannut
+konttoristin heränneeksi veljeksi heti paikalla, kuin vain sai oven
+auki.
+
+"Niin, sitäpä luulinkin, että enhän minä pety", sanoi konttoristi
+hyvillään.
+
+"Minua melkein hävetti, niin liikaa tunsin olevani siinä seurassa, ja
+annoin miehelle taalerin", sanoi vouti. "Mutta nyt saatte kuulla
+edelleen", jatkoi hän ja sijoitti toisen kätensä pastorin toisiin
+nappeihin, saadakseen kokonaan anastetuksi hänen papillisen huomionsa.
+Ja se kyllä olikin tarpeen, sillä eipä suinkaan ollut helppo saada
+Omeyeria pysymään niin kauan hiljaa.
+
+"Voitteko uskoa," jatkoi vouti kertomustaan ja veti yhä lujemmin
+napeista, "että joku eukko oli juuri samaan aikaan kyökissä pyytämässä
+sekä vaatetta että rahaa, koska hänen miehensä oli kuollut. Ja
+tietäkääs, vaimoni tarttui myöskin ansaan ja vielä paljon pahemmin kuin
+minä."
+
+"Ajatelkaas, ne olivatkin yhtä pariskuntaa", huusi vouti ihan Omeyerin
+suuhun ja kiskasi napeista niin, että pastori pelkäsi niiden
+kirpoilevan hänen käsiinsä. "Minä kävin kylän voudin luona ja sain
+selon heistä molemmista."
+
+Niin, Omeyer tiesi myöskin kertoa siitä asiasta, kuinhan pääsi irti
+ehyin napein. Mutta hän puhuessaan siirtyi likemmäksi salin ovea, sillä
+hän, äsken tullut ja suosittu kun oli, tahtoi mielellään, että kaikki
+ja varsinkin naiset kuulisivat. Hän oli tottunut puhumaan suurelle
+joukolle.
+
+"Mutta nyt tämä menee jo liian pitkälle", sanoi hän puheensa lopuksi;
+"nyt heidät totisesti pitää toimittaa ojennuslaitokseen sekä mies että
+vaimo, sekä Nilkku-Ola että Vene-Riitta. Heidän ainoa tyttärensä pitää
+viedä lastenkotiin."
+
+"Tietysti", huusivat kilpaa kaikki naiset iloissaan, että saattoivat
+olla samaa mieltä kuin nuori pastori.
+
+
+
+
+II.
+
+Lastenkodissa,
+
+
+Lastenkodin oli perustanut vanha varakas maallikko, joka hyvää
+tarkoittaen tahtoi pitää huolta lasten sekä ruumiillisesta että
+hengellisestä ravinnosta. Sen tähden oli hän säätänyt, että lasten tuli
+joka sunnuntai saada kuulla sekä pappia että maallikkosaarnaajaa.
+
+Jos papit tulisivat silmänpalvelijoiksi eivätkä saarnaisi Jumalan sanan
+mukaan, niin vapaatahtoinen maallikkosaarnaaja heille toki tarjoaisi
+elävää vettä ja leipää.
+
+Muuten lastenkodin lapsia ei juuri paljon näkynyt paitsi kahdesti
+sunnuntaina, aamupäivällä, kuin he marssivat kirkkoon, ja iltapäivällä,
+kun menivät "saliin".
+
+Silloin kulki koko joukko parittain, pienimmät etupäässä ja molemmat
+opettajattaret vierekkäin jälkimmäisinä.
+
+Ehdottomasti sai heistä sen ajatuksen, että siinä oli jotain
+nunnamaisen puhdasta, he kun elivät niin erillään maailmasta ja heitä
+kasvatettiin niin hurskaasti, jota ajatusta vielä sekin vahvisti, että
+aina, kuin heitä nähtiin, he olivat joko menossa Herran huoneesen tai
+tulossa sieltä.
+
+Lasten siisti ulkoasu lienee sekin osaksi vaikuttanut, että ihmiset
+uskoivat heidän olevan mieleltäänkin puhtaita ja viattomia.
+
+Siinä ne astuivat pitkin jalkakatua ja askeleet kopisivat kiviin ikään
+kuin vanhan luostarin käytävässä. Sileäksi kammattu, palmikoitu tukka
+oli joka lapsella kääritty ihan samalla tavalla kiekuraksi vastoin ajan
+tapaa.
+
+Kaulassa heillä oli siisti, punaruutuinen huivi, josta pieni nurkka
+riippui hartioilla. Ja jokaisella samanlainen harmaanruskea,
+tappuralangoista kudottu hame, yksinkertainen, mutta vahva ja siisti.
+
+Käsikkäin, vierekkäin, yksinkertaisina kuten maalaiset tai kuten
+enkelit, miten vastaantulijat kukin käsittivät.
+
+Tunnin tai kahden päästä he yhtä ääneti ja yhtä kainoina palasivat,
+virsikirja kullakin irtonaisessa kädessä, ja parittain katosivat
+lastenkodin leveästä portista sisään.
+
+Johtajatar, pitkä, laiha ja vähän miesmäinen neiti Sivertsen, jonka
+puku nähtävästi oli aiottu vastalauseeksi kaikkea muodin turhuutta ja
+levottomuutta vastaan, työnsi portin kiinni ihan kävelijäin nenän
+edestä.
+
+Sillä kaikki ehdottomasti katselivat osanottavasti noita näkyvistä
+katoavia. Ne, jotka olivat jo tuhannesti ennen nähneet heidän tuolla
+samalla lailla katoavan, käänsivät vain vähän päätänsä; mutta ne, jotka
+heitä näkivät ensi kerran, oikein pysähtyivät ja miettivästi katsoa
+tähystelivät suljettua porttia, kuten ainakin, milloin jotain on sitä
+peittämässä, joka juuri on puoleensa vetänyt huomiotamme.
+
+Mutta siellä takana oli eri pikku maailma itsekseen melkein samoin kuin
+vanhoissa kunnon luostareissa.
+
+Sieltä ei puuttunut mitään muuta kuin puutarha. Lapset sen sijaan
+saivat tyytyä, suureen pihamaahan. Se oli etelän puolella, valoisa ja
+päivänpaisteinen, yksinkertaisen puukartanon edustalla ja pitkin
+ulkohuoneriviä. Ja siellä he oleksivat lomahetkinä, kuin aurinko oikein
+paahtoi, joka tytöllä sukanneule kädessä; siellä he istuivat penkeillä
+ja palleilla sein'vieressä, katsella tirkistellen kuin joukko liiaksi
+hyviteltyjä kissanpoikia.
+
+Näköala tosin ei ollut avara; tuskin näkyi lauta-aitaankaan asti, sillä
+pihassa oli usein vaatteita kuivamassa ja samoin myöskin seinällä
+heidän päänsä päällä riippui kuivavaa kalaa lastenkodin tarpeiksi.
+
+Se johtui siitä, että kaikki naapurit, joilla ei itsellään ollut
+kuivauspaikkaa, pyysivät saada kuivata pesunsa lastenkodin pihassa,
+sinne suljettujen lasten iloksi.
+
+Itse huoneissa oli kaikki, lattiat, seinät, pöydät, penkit ja
+kangaspuut, aivan puhdasta, vaikka eivät olleetkaan tutustuneet
+maalarin sutiin. Ainoastaan keskimmäinen huone, johtajattaren, oli
+poikkeuksena. Siellä oli myöskin kartiinit, piironki ja pesukaappi sekä
+seinällä suuri öljymaalaus, lastenkodin perustajan kuva.
+
+Yksi asia oli yhteinen koko talossa, sekä ylhäällä että alhaalla,
+olivatpa huoneet äsken pestyt tai ei, ja se oli tympeä, ummehtunut
+pesun haju, tuliko se sitte likaisista pesurievuista, vanhasta
+pesuhiekasta tai ehkä siitä hiekasta, jota joka päivä siivoamisen
+jälkeen ripoteltiin kaikille lattioille, hyödyksikö vai koristukseksi,
+on vaikea tietää.
+
+Kartanossa muuten oli kolme suurta, muhkeaa huonetta; kouluhuone,
+kutomahuone, jossa lapset itse kehräsivät, käämisivät ja kutoivat joka
+tilkun, kuin heillä oli yllään, paidoista kaulaliinaan saakka, sekä
+makuuhuone, jossa sängyt, kolmekymmentä luvultaan, seisoivat peräkkäin
+järjestyksessä pienimmästä suurimpaan. Sinne saattoi neiti huoneestaan
+katsella pienestä, oveen sovitetusta lasiruudusta, jonka edessä riippui
+punainen vaate.
+
+Alakerta se vasta oikein näytti luostarin kaltaiselta. Siellä oli
+keittiö, pesuhuone, kylpyhuone ja ruokahuone. Seinämuurit olivat niin
+paksut, että eivät edes vanhimmatkaan tytöt ulottuneet ikkunan
+hakoihin, kiipeämättä ensin ikkunakomeroon. Muuten ei mitään muuta kuin
+penkkejä ja pöytiä sein'vierillä ja yksinkertaisuutta osoittava rivi
+tinalusikoita pöydillä.
+
+Mutta opettajattaret omiksi tarpeikseen levittivät pienen laskupöydän
+ja sille ruokaliinan sekä vähän muutakin elämän hienostusta uunin ja
+oven lähinurkkaan.
+
+Ylhäällä vinnillä istui kaksi tuhkimusta vanhoissa hylkyvaatteissa
+karttaamassa villoja. Se oli tuollaista roskaista työtä, ja vinni oli
+täynnä villasäkkejä, mattotilkkuja ja kaikenlaista muuta rujua.
+
+Etelänpuolisiin nurkkiin oli laudoista tehty kaksi säilyhuonetta,
+toinen johtajatarta ja toinen lapsia varten. Viimemainitussa oli pitkin
+seinää pitkä piironki ja siinä kolmekymmentä laatikkoa, yksi kullekin
+lapselle, ja niissä he saivat säilyttää omia pikku tavaroitaan,
+kalleuksiaan ja makeisiaan, joita yksin nämäkin vangitut pikku linnut
+joskus sentään sattuivat saamaan kotiin tuotavaksi.
+
+Tänne se nyt Ane, Olan ja Riitan ainoa lapsi, tuotiin kymmenen vuoden
+ijässä.
+
+Äidillä ei ollut mitään vastaväitteitä itse "laitoksesta". Mutta
+saatuaan kuulla, että hänen piti erota lapsestaan, itki hän niin, kuin
+olisi itsekin ollut lapsi, ja uhkasi vaivaishoidon esimiestä sillä,
+että oli tuleva koko ijäkseen onnettomaksi, jos lasta ei pidetty kuin
+pikku prinsessaa.
+
+Ja yön makasi hän lapsi sylissä, kuin se olisi ollut vasta vuoden
+ijässä, ja hoiteli sitä kuin sairasta.
+
+"Onpa sentään aina edes pieni sulka enkeliä jäljellä paatuneimmassakin
+ihmissydämmessä", sanoi Omeyer, joka mielellään huomautti hyvää ja
+valoisaa puolta kaikesta ja kaikista. "Jos me emme sitä saa näkyviin,
+niin saavat lapset."
+
+Lapsella oli se onni, että hän joutui lastenkotiin yhtä aikaa kolmen
+muun laiminlyödyn olennon kanssa. Tyttönen ei tullut liiaksi vetämään
+puoleensa kuuden kolmatta muun lapsen eikä myöskään valppaan neiti
+Sivertsenin huomiota. Aluksi jakautui kaikki tasan neljän uuden
+tulokkaan kesken.
+
+Ane ei paljoakaan surrut joutumistansa uusiin oloihin. Hän rohkeasti
+käveli kaikkialla uljaine pystynenineen, pienine suineen ja hienoine
+hiuspalmikoineen ja vapaasti katseli kaikkea harmailla, vilkkailla
+silmillään.
+
+Hiuspalmikko jo ennen päivällistä soviteltiin kiekuraksi niskaan, mutta
+muut ulkoasun omituisuudet saivat pysyä entisellään.
+
+Jo päivällisellä sattui hän vetämään puoleensa neiti Sivertsenin
+huomion, vieläpä sellaisella tavalla, että se ei ollut hänelle onneksi.
+
+Ruokarukouksen aikana harhailivat Anen silmät levottomina kuin kärpäset
+ympäri huonetta ja viimein kiintyivät neiti Sivertseniin, jolla oli
+tapana rukousta lukiessaan pitää silmänsä ummessa ja päänsä kallellaan.
+
+Hän tuskin ehti päästä loppuun, kuin Ane synnynnäisellä
+suoravaisuudellaan kysyi:
+
+"Minkä tähden sinä makasit?"
+
+"Mitä sinä sanot?" tiuskasi neiti tylysti sekä jatkoi puoliääneen ja
+vähän pilkallisesti: "Sinä et ehkä ymmärrä, mitä nenäkkäisyys on, kun
+raukka olet niin laiminlyöty."
+
+Mutta vaikka neiti lakkaamatta pitikin Anea silmällä, lentelivät tytön
+silmäykset kuitenkin lakkaamatta kaikkialle, sivellen joka esinettä
+päältä, sivulta, takaa ja välistä; ne lipuivat edes takaisin kuin
+muurahaiset vedessä uivalla oksalla. Hän oikein vaistomaisesti väijyi
+ja etsi -- niin mitä? Itsenäisyytensä säilyttämiskeinoja.
+
+Vaikka olikin neljä tulokasta, joiden kesken vaarin pito oli jaettava,
+niin neiti kyllä tiesi, kutka tämän lapsen vanhemmat olivat, ja sitä
+paitsi hänellä myöskin oli monta syytä ottaa lukuun, millaiset ne
+vanhemmat olivat. Sillä Ane puolivilline tiikerin luontoineen oli yhtä
+saaliinhimoinen kuin kalalokit kootessaan saalista pikku kalain
+parvesta. Olihan se varsinaisesti kuulunut kotikasvatukseen, jopa ollut
+keinokin millä saavuttaa vanhempain suosiota ja ystävyyttä.
+
+Vaikka neiti syöttikin hänet kuinka kylläiseksi hyvänsä, niin Ane
+kuitenkin käytti hyväkseen jokaista tarjoutuvaa silmänvälttymää, kuin
+oli pihalla leikkimässä tai päivänpaistetta nauttimassa, ja pujahti
+ulos portista naapuritaloihin, yhteen kerrassaan, kerjäämään ruokaa,
+koska hänellä oli niin nälkä.
+
+Tottapa hänellä olikin, koska sitä valitti, arvelivat vaimot ihmetellen
+ja antoivat hänelle, mitä pyysi. Ja sitte he puhelivat kokouksissa
+lastenkodista ja sen johtokunnasta ja neidistä ja nälkäisistä lapsista,
+kunnes nämä puheet, kierreltyään kolme viikkoa kaikki nurkat ja
+sopukat, viimein saapuivat lastenkotiin.
+
+Silloin neiti Sivertsenin muoto muuttui vielä pitemmäksi ja liikkeet
+vielä miehekkäämmiksi.
+
+Ensin hän riensi vinnille tutkimaan Anen laatikkoa. Sieltä löytyi
+ainoastaan pikku kerä, palanen kattoruunun lasia, muutamia
+nuppineuloja, mustetolpon kansi, tyhjä tärkkelysrasia ja -- neidin
+kauhuksi -- kaksi hopeaista teelusikkaa. Pitemmälle ei Ane vielä ollut
+ehtinyt kalleuksien kokoamisessaan.
+
+Mutta mitään syötävää ei sieltä löytynyt. Tytöllä täytyi siis olla
+ruokavarastonsa jossakin muualla, ajatteli neiti, kiihkeästi viittoen
+itsekseen.
+
+Vinniltä hän suuntasi kulkunsa Anen sängyn luo, ja ihan oikein:
+olkimatrassin alla oli tämän lokin kätköpaikka.
+
+Hän huusi apuopettajatarta.
+
+"Janna hyvä, tule katsomaan! Kyllä näkyy, että hän ei ole tarvinnut
+ruokaa muualta. Hänessä on synnynnäistä tuo kokoileminen."
+
+Ja yhdessä he säilystä vetivät esiin leipää, palasia ja viipaleita,
+korppuja ja kuoria. Löytyi sieltä joukosta joku luukin ja lihapala ja
+neiti sai suuren esiliinansa ihan täyteen.
+
+Mennessään pihan poikki viemään saalista porsaille, tapasivat he Anen,
+ja hänen pikku pystynenänsä kääntyi heihin päin ihan pelottomasti.
+
+"Ane, mistähän luulet meidän löytäneen nämä tavarat?" kysyi neiti.
+
+"Minun sängystäni", vastasi Ane niin iloisesti ja suoraan, kuin olisi
+odottanut kiitosta kokoavasta ja säästävästä luonteestaan.
+
+Sivertsen näytti ikään kuin vähän hymyilevältä, mutta silloin hän aina
+oli todenperästä vihastunut. Ja Anelle siitä kyllä tuli muutakin kuin
+hymyä, tuli runsaasti sekä nuhteita että vitsaa.
+
+Ane oppi hyvin pian noudattamaan riittävää varovaisuutta ja
+teeskenteleväisyyttä tyydyttäessänsä luontonsa taipumusta
+näpistelemiseen.
+
+Mutta Sivertsenin arvonsa ylläpito-aisti oli myöskin ryhtynyt
+taisteluun ja taisteli kiivaasti sekä neidin itsensä ja koko
+lapsijoukon että myöskin tämän puolivillin tyttösen puolesta. Olematta
+mikään filosoofi tahi muuten mietiskelemiseen taipuva oli hän kuitenkin
+saanut selville, että valpas omatunto on hyvän yhdyselämän pääehto.
+
+Hänelle tuli kiire selitellä käskyjä uskontotunneilla ja varsinkin
+seitsemättä, yhdeksättä ja kymmenettä, sillä pitihän hänen koettaa
+herättää lapsen omaatuntoa.
+
+Ja pienet näpistelyt, joita Ane yhä edelleen harjoitti, antoivat
+aihetta käsin tuntuvaan ja havainnolliseen opetukseen ja todistukseen,
+mikä on hyvää, mikä pahaa, mikä on minun, mikä sinun, mikä on synti ja
+häpeä.
+
+Sen tähden täytyi Sivertsenin antaa tälle yhdelle oppilaalle monta
+yksityisopetusta ylhäällä vinnillä pitkän, monilaatikkoisen piirongin
+edessä. Sillä sieltä, jossa kaikki säilyttivät makeisiansa tai
+raharopojansa, joita olivat jonakin merkkipäivänä saaneet joltakin
+sukulaiselta, sieltä hävisi milloin mitäkin.
+
+Mutta kuin Ane kerran osasi mitä kavalimmalla tavalla kääntää
+epäilykset toista viimeksi tullutta kohtaan, niin että se tyttö parka
+oli koko päivän kantanut syytä ja häpeää ja rangaistusta, silloin läksi
+Sivertsen Timianintorin laidassa asuvan nikkari Espedal vanhuksen luo,
+joka oli sekä hänen että koko lastenkodin omanatuntona näkyväisessä
+muodossa.
+
+Jokapäiväinen hartauden harjoitus ja uskonnon opetus sekä myöskin
+maallikkosaarnaajan puheet pyhäiltoina olivat jo riittävästi tehneet
+Aneen soveliasta valmistavaa vaikutusta. Hänessä alkoi jo näkyä
+heräävän omantunnon puhkeavaa orasta.
+
+Kuin nikkari Espedal sateisena pyhäpäivänä iltahämärissä, palattuaan
+hartaustilaisuudesta, jossa hän itse oli puhunut, ääneti kuin haamu ja
+uhkaavana kuin ukkospilvi, hitaasti astui kouluhuoneesen, jossa ilo oli
+korkeimmillaan elikkä niin korkealla, kuin lastenkodissa oli
+luvallista, se on: lapset astuivat piirissä, veisaten virsiä, silloin
+tunsi Ane samoin kuin kaikki muutkin vavistuttavaa aavistusta, että
+olivat tehneet jotain pahaa.
+
+Espedal oli saman hengen lapsia kuin lastenkodin perustaja. Arkipäivinä
+hän harvoin poistui pitkästä, matalasta työhuoneesta, jonka kyltissä
+Timianintorin laidassa oli suuri, musta ruumisarkku maalattuna. Vasta
+myöhään illalla hän malttoi lähteä johonkin hartauskokoukseen. Mutta
+sunnuntaina hänen kyllä nähtiin käyvän sekä kirkossa ja rukoushuoneessa
+että sairasten ja turvattomain luona.
+
+Oli enempi järkevää yhteyttä ja kokonaisuutta hänen yksityisessä
+sielunhoidossaan kuin hänen puheissaan, sen tunsi hän itse, jopa
+sanoikin sen suoraan pastorille. Mutta missä oli hätä ja puute ja häntä
+tarvis, sinne hänen piti mennä.
+
+Yllä ainainen ruskea verkanuttu, päässä yhtä kunnianarvoinen,
+ruskea, karhea huopahattu ja käsissä mustat hansikkaat, se on: ne
+olivat aikoinaan olleet mustat ja varmaan kyllin suuretkin, mutta ne
+olivat muuttuneet kankeiksi ja harmaiksi, ehkäpä mustaamisesta
+ruumisarkku-voiteella eikä nappi ollut enää moneen vuoteen ylettynyt
+tavoittamaan reikäänsä kalvosinnivelen kohdalla. Oikea käsi puristi
+paksua, punaista kävelykeppiä ja sen nojassa teki juhlallisesti ja
+tarkassa tahdissa joka askeleella puoliympyrän näköisen kaarroksen,
+jossa tempussa käsivarsi ojentui säteenä ulos avaruutta kohti niin
+pitkälle, kuin suinkin ylsi.
+
+Hän oli ijältään viiden- ja kuudenkymmenen välillä ja Anen huomioon
+kiintyi hänestä enimmin se, että hän painoi leukaansa rintaa vasten ja
+nosti yläluomensa ylös niin että näki silmälasiensa ylitse, ja puhui
+kumeasti, kuin olisi ääni tullut hänen sisälmyksistään, ja veti
+suupieliänsä alas juuri siten, kuin hänellä olisi ollut suitsiraudat
+suussa ja niitä kovasti vedetty.
+
+Varsinkin tämä viime havainto pysyi Anen mielessä aina ensi hetkestä
+asti, ja aikaa myöten tuo tunne kasvoi vielä vahvemmaksi.
+
+Hän liikkui itse suitsista talutettuna ja Anesta tuntui kuin olisi ukko
+ojentanut suitsia hänenkin suuhunsa.
+
+Sen tähden hän äkisti painoi päänsä alas, kuin Espedal tuli luo ja
+ojensi kätensä märkine, pahalta haisevine hansikkaineen häneen päin.
+
+Mutta Espedal vain painoi leukaansa syvemmälle rintaa vasten ja veti
+suitsista ja vanha hansikas laskeutui raskaasti Anen pään päälle ja
+hansikkaan pitäjä sanoi kumeimmalla äänellään:
+
+"Meidän pitää mennä Jumalan kasvoin eteen puhelemaan keskenämme, meidän
+kahden!"
+
+Ja Ane astui alla päin pitkin käytävää kuin varsa, jota suitsista
+talutetaan ulkoa talliin.
+
+Limainen hansikas piti tytön kättä ja puristi sitä yhä kovemmin, ja
+Espedal antoi lastenkodin perustajan kuvan edessä lain valon kirkkaasti
+paistaa pimittyneesen lapsen sydämmeen. Hän ei säästänyt tuomiopäivän
+hirmua eikä helvetin kauhua, hän kertoi pari vavistuttavaa esimerkkiä
+varastelevista lapsista, jotka olivat saaneet kauhistavan lopun.
+
+Ane, vielä illalla maatessaan sängyssä, silmät ummessa, näki hänet ilmi
+elävänä edessään. Espedalin kasvot olivat häneen päin ja niissä suuri
+käsnä oikealla puolen nenää.
+
+Ja lastenkodin perustajan kuva yhtä vakavana kuin kaikki tietävän
+Jumalan. Ja Espedal hänen ylin profeettansa.
+
+Silloin Ane rukoili yhdeksän kertaa peräkkäin, kuten hänen oli täytynyt
+Espedalille juhlallisesti luvata tekevänsä joka ilta: "Hyvä Jumala,
+opeta minua pelkäämään perkelettä!"
+
+Lausuessaan sitä viidettä kertaa itki hän, mutta pääsyään yhdeksänteen
+kertaan vapisi hän pelosta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ei siinä kyllä, että Espedal tämän yhden kerran määräsi hänelle tuota
+lääkettä, joka reviskeli kuin lasin siruset kipeätä kaulaa.
+
+Monta kertaa hän seisoessaan kumarassa höyläpenkkinsä vieressä
+mietiskeli yhä uutta voimakasta tapaa heilutella lain vasaraa. Sillä
+vaikka hänen täytyikin paraastaan käyttää lakia, jota hän luontonsa ja
+aikansa mukaan paraiten osasikin käyttää, niin kuitenkin hänen
+sydämmeensä tuli edes vähä sen rakkauden hehkua, jota lain herra ja
+luoja ilmoittaa sekä laissansa että evankeliumissaan; häneen salaa
+hiipi tahtoa tehdä ihmisiä onnelliseksi puhtaudella ja hyvyydellä.
+
+Hän ei katsonut sitä miksikään teoksi, jolla hän itse saavuttaisi
+ylennystä, mutta hän rukoili ja uhrasi enemmän kuin kukaan syrjäinen
+tiesikään. Eikä hänen kukkaronsa suinkaan ollut vähimmin avoin
+täyttämään sitä, kuin häneltä voitiin vaatia jonkun sielun
+pelastukseksi. Mutta kaiken piti tapahtua hiljaisuudessa ja salaa.
+Silloin ei mitään nimiä koreillut sanomalehdissä, vaikka eipä silti ole
+keltään koskaan puuttunut tilaisuutta kerskata hyvillä töillään, kellä
+vain on ollut halua siihen.
+
+Kerran oli Ane taas pahasti joutunut pahan taipumuksensa uhriksi.
+Sivertsen meni Espedalin luo, mutta hän vastasi vain: "Minä rukoilen
+hänen puolestansa."
+
+Illan suussa tuli pieni tavarakäärö lastenkotiin. Se avattiin ja siinä
+oli kirja: "Ane Olsenille lastenkodissa!"
+
+Ane ei tiennyt, oliko valveilla vai näkikö unta. Kallis kirja
+kultakoristeisissa kansissa, niin kaunis, että hän ei ollut koskaan
+vielä pitänyt kädessään sen vertaista; ja se oli hänen omansa!
+
+Ane avasi sen. Siinä oli monta kuvaa ja niillä valaistuina monta
+jumalista kertomusta. Ensin oli kaunis kuva: Jeesus orjantappuraruunu
+päässä, alla nämä sanat "Tämän kaiken olen minä tehnyt sinun edestäsi;
+mitä teet sinä minun edestäni?"
+
+"Kuka sen lähetti?" kysyi Ane ihmetellen.
+
+Sivertsen oli yhtä tietämätön, sillä ei hänkään edes aavistanutkaan,
+että Espedal oli ostanut ja lähettänyt sen sievän kirjan; mutta
+yht'äkkiä hän näkyi ikään kuin valistuvan ja hän vastasi, kuitenkin
+vähän epävarmasti:
+
+"Se tuli Jeesukselta."
+
+Ane otti kirjan ja riensi ulos, saadakseen valoisana, lauhkeana
+kesäiltana olla yksin mehiläispesien takana. Hän ei epäillyt
+silmänräpäystäkään, että kirja todella tuli Jeesukselta.
+
+Sitte hän käänsi lehden ja näki toisen kuvan. Hän ei vielä malttanut
+ruveta lukemaan. Siinä oli nuori tyttö hiipimässä aittaan varastamaan.
+Mutta kuvan alle oli kirjoitettu musteella:
+
+    On väärin koottu rikkaus
+    Kuin tuli helvetistä.
+    Sun omantuntos kuiskaus
+    Vaatiipi valvomista.
+    "Tee tili!" kerran sanotaan.
+    Ja päätös tämä lausutaan:
+    "Tän' yönä sielus tahdon."
+
+Ane luuli sen olevan Jeesuksen omaa käsialaa ja hänen lähettäneen
+taivaasta pyhän varoituksen. Hän itki ääneensä ja vapisi, sillä kuin
+hän kerran tuli liikutetuksi, tapahtui se aina hyvin kiivaasti.
+
+Ja sitte hän makasi melkein koko yön kirja kädessä itkien, ja se yö jäi
+ainiaaksi hänen muistiinsa.
+
+Mutta kyllä paljo tarvittiinkin, sillä Nilkku-Olan ja Vene-Riitan tytär
+oli perinyt taipumuksia, jotka olivat seuraavat häntä läpi koko elämän.
+Hänen hyvät enkelinsä saivat taistella kauan ja hän itse sai kauan
+opetella samaa kilvoittelua; paha henki oli kuitenkin aina mahtavampi,
+vaikka se välistä tulikin karkoitetuksi joksikin silmänräpäykseksi.
+
+Yksin rippikoulun aikanakin, ainoastaan kolme viikkoa ennen
+kasteenliiton vahvistusta, kirjoitti hän johtajattaren nimessä väärän
+kirjeen, koettaen sillä saada lainaksi rahaa kahdelta vanhalta
+neideltä, jotka asuivat toisella puolen katua ihan vastapäätä. Mutta
+kirje oli niin huonosti kirjoitettu, että herätti epäluuloa. Petos tuli
+ilmi ja myöskin ilmoitetuksi pastori Omeyerille.
+
+Niin tärkeän asian toimitti Espedal itse.
+
+Hän ei ollut niitä maallikoita, jotka pelkäävät pappia tai katsovat
+häntä tarpeettomaksi. Vaikka hän itse oli aina valmis moneenkin
+tärkeään ja raskaasen papilliseen toimeen, paljon raskaampaankin
+kuin saarnaamiseen, niin hän kuitenkin kunnioitti seurakunnan
+sielunpaimenta, jolla oli niin suuret tiedot, ja sen hän Omeyerin
+mielestä paraiten todisti siten, että itse oli juhlapäivinä uhraajain
+esimerkkinä.
+
+Hän ei koskaan tuonut tyhjää kirjekuorta eikä moneen paperiin käärittyä
+vaskirahaa. Kertokaamme esimerkki:
+
+Talvella sai Omeyer uuden mankelin hänen verstastansa.
+
+"Jaa!" huokasi pastori, ja käsi nousi korvan taa; "tämä taas kai,
+Tiina, tulee maksamaan jonkun kuusi hopeataaleria."
+
+Mutta joulupäivänä oli alttarilla kirjekuoressa paperilappu ja siinä
+kirjoitettuna: "Mankeli kuitataan. J. Espedal, nikkari."
+
+Omeyer nauroi hyvillään ja arveli huvikseen näytellä sitä paperia
+muillekin pyhäin aikana.
+
+Maallikkosaarnaaja nyt kävi istumaan puutuolille ovensuuhun ja
+kertoi Anen historian, joll' aikaa pastori poltellen kiikkui
+rottinkituolissaan. Viimein Espedal tempasi kovasti suitsista ja
+kertoi, minkä iltarukouksen hän oli opettanut tyttöselle. Se tapahtui
+niin kumealla äänellä että sanat tulivat lausutuksi melkein
+kuiskaamalla: "Hyvä Jumala, opeta minua pelkäämään perkelettä!"
+
+Mutta silloin jo lempeä, hyväntahtoinen pastori keskeytti häntä, vaikka
+hyvin vastahakoisestikin.
+
+"Ei pelottaa, ei pelottaa, hyvä Espedal; pitää vain koettaa houkutella.
+Pitää kertoa, miten hyvä Jumala on, miten suuresti hän rakastaa siivoja
+lapsia ja miten murheelliseksi hän tulee, kun lapset ovat häijyjä. Minä
+luotan enemmän rakkauteen kuin ankaruuteen ja pelotuksiin."
+
+"Eikö se sitte rakkaus kuritakaan ja pelota, herra pastori?" sanoi
+Espedal vapisevalla äänellä, sillä hänen omatuntonsa sanoi, että mitä
+hän oli tehnyt, oli tapahtunut rakkaudesta. "Eivätkö Mooses ja laki ole
+Jumalan todistuksia hänen rakkaudestaan hänen eksyviä lapsiansa
+kohtaan?"
+
+Pastori tunsi joutuvansa hämilleen ja turvautui vertaukseen.
+
+"Oletteko kuullut satua auringosta ja tuulesta?" kysyi hän.
+
+"En", sanoi Espedal epäillen ja arvaellen sellaisen kysymyksen
+tarkoitusta ihan keskellä vakavaa puhetta.
+
+"Ne löivät vetoa, kumpiko ennen saisi turkin kerjäläiseltä. Ja kuinka
+kävi? Mitä enemmän tuuli puhalsi sitä paremmin kerjäläinen kääri
+turkkiaan kiinni; mutta kuin aurinko rupesi paistamaan yhä lämpimämmin,
+silloin joutui turkki pois. Aurinko on rakkaus ja myrskytuuli on
+ankaruus."
+
+"Ei", sanoi Espedal kumeasti. "Rakkaus on sekä suloinen että ankara."
+
+Pastori kiikkui tuolissaan ja katsahti aina välistä ulos ikkunasta
+niin kuin tuntien itsensä sekä levolliseksi että mahtavammaksi
+vastustajaansa, mutta hänen sydämmensä sykki kiivaasti.
+
+Espedal osasi vielä paremmin hillitä itseään ja jatkoi arvokkaasti kuin
+piispa:
+
+"Rakkaus on sekä suloinen että ankara. On kyllä mahdollista, että
+minulla on runsaammin myrskytuulta ja teillä runsaammin aurinkoa, mutta
+auttakaamme siltä toisiamme. Houkutelkaa te, niin minä pelottelen, että
+Jumalan rakkaus siten vaikuttaisi täydellisemmin meidän molempain
+kauttamme sen lapsi paran onneksi ja menestykseksi."
+
+Pastori jo tunsi ikään kuin olevansa mahtavamman taidon edessä. Hän
+myönsi Espedalin olevan oikeassa, puhui kauniisti siitä, kuinka hyvä on
+ymmärtää toisiaan ja olla toisiaan pahoittamatta, ja sanoi ystävälliset
+jäähyväset.
+
+Ane tiesi tulevansa iltapäivällä hyljätyksi, sillä joka julkisesti
+tekee niin törkeän rikoksen, eihän sellainen voinut heti sen jälkeen
+päästä ripille. Hänen varmaankin täytyi käydä vielä kerta rippikoulua,
+jota vastoin toiset voivat lentää pois pesästä ulos avaraan maailmaan.
+
+Hän oli uhkamielinen käydessään sakastissa paikallansa ja hymyili aivan
+iloisesti ystävilleen.
+
+Mutta pastori ei koko aikana katsonut häneen, käveli vain edes takaisin
+kysellen. Joka kerran, kuin olisi ollut Anen vuoro vastata, kysyi hän
+joltakin toiselta. Ane katsoi alas päin ja tuli yhä vakavammaksi ja
+murheellisemmaksi. Loppurukouksen ja virrenvärsyn jälkeen pastori
+viimein käski häntä jäämään ja vei hänet alttarin eteen.
+
+Kirkossa oli jo hämärä. Vapahtajan suuri, valkoinen olento, kädet
+lempeästi ojennettuna, ikään kuin näytti olevan astumaisillaan
+himmeästä komerosta esiin. Anesta tuntui, kuin hän olisi seisonut itse
+Jumalan edessä. Ane jo itki ennen kuin pastori alkoi puhuakaan.
+
+Ja kuin hän alkoi:
+
+"Ane, Ane! Tuossa näet Jeesuksen katselevan sinua niin hellästi, että
+kuoli sinun puolestasi. Näetkö, kuinka murheelliselta hän näyttää?"
+
+Silloin Ane laskeutui maahan alttarin eteen ja itki katkerasti.
+
+Pastori oli vaiti ja odotteli.
+
+Ane viimein nostaen päätänsä näki pimeässä ainoastaan Jeesuksen kuvan,
+alttarivaatteen ja papin kauluksen.
+
+Pastori taputti häntä päälaelle ja sanoi:
+
+"Ane, minä tiedän, että kadut syntiäsi. Ja Jeesus käskee minun sanomaan
+sinulle, että syntisi on anteeksi annettu. Minä en kurita sinua tänään,
+Ane. Jeesus ei sitä tahdo. Hän mielellään antaa anteeksi."
+
+Ane itki ilosta.
+
+"Mutta nyt sinunkin pitää rakastaa Jeesusta, eikö niin, Ane?"
+
+"Niin!" vastasi Ane niin kovasti, että koko kirkko kajahti.
+
+Ehtoollispäivänä ei kukaan rippilapsista ollut niin liikutettu kuin
+Ane. Ilmi nähtävästi nyt kaksi vastaista voimaa taisteli vallasta hänen
+ylitsensä, heikon lapsi paran.
+
+Ensi aikoina rippikoulun jälkeen kävikin Ane säännöllisesti joka pyhänä
+iltapuoleen, milloin vain pääsi, lastenkodissa elvyttämässä lapsuutensa
+muistoja ummehtuneessa pesun hajussa ja yhtyi pienempien piiriin ja
+virren veisuusen. Hänen äitinsä oli nyt kuollut, tosiaan kuollut, ja
+isä oli toimitettu maalle elätettäväksi.
+
+Pastori joka kerran, kuin tapasi häntä, nyykäytti ystävällisesti
+päätään hänelle ja sanoi:
+
+"Hyvää päivää, Ane."
+
+Tämä pastorin luottamus vaikutti Aneen kuin apilaan tuoksu väsyneesen
+hevoseen.
+
+Espedal piti myöskin häntä mielessään eikä koskaan häntä tavatessaan
+jättänyt nykäsemättä suitsista eikä antamatta voimakasta
+herätyssivallusta matkaeväiksi. Sillä oli myöskin vaikutuksensa.
+Espedal oli tavallaan myöskin oikeassa, sanoi Omeyer, Ane kai tarvitsi
+sitäkin.
+
+
+
+
+III.
+
+Yhteen sopivia.
+
+
+Kaikki tiesivät, että vanha tohtori Ribe oli varakas mies. Mutta kuinka
+paljo hänellä oli, ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse ja ehkäpä hänen
+emännöitsijänsä, joka oli hänellä muutenkin kaikki kaikessa. Hän oli
+kuitenkin ollut jo niin kauan tohtorin palveluksessa, että oli ihan
+yksimielinen herransa kanssa ainakin yhdestä asiasta, siitä nimittäin,
+että oli parasta, että "heidän" omaisuuttansa taksoitettiin niin
+vähästä kuin mahdollista.
+
+Viisitoista vuotta oli Ane hoitanut tohtorin kotia palvelijana ja
+emännöitsijänä. Hän olisi mielellään tahtonut, että häntä olisi sanottu
+"neitsyt Olseniksi", mutta hänellä nyt oli vanhastaan toinen nimi,
+"lastenkodin Ane", ja sitä kaikki käyttivät, milloin hänestä puhelivat,
+kuin hän ei ollut läsnä.
+
+Ribe oli vanha poika ja jo pitkät ajat yksinään asunut pitkässä,
+valkoisessa, yksinkertaisessa kartanossa, jota vanhat ihmiset vieläkin
+sanoivat Nymanin taloksi, koska sen entisenä omistajana oli ollut
+Nyman, mutta nuorempi sukupolvi sanoi sitä Riben taloksi.
+
+Melkein puoli kartanoa oli kuitenkin ihan käyttämättä. Lastenkodin Ane
+ei käyttänyt sitä osaa edes suurina puhdistusjuhlinaankaan. Pöly sai
+omin päin levitellä pehmoisia peitteitään vanhanaikaisille
+huonekaluille, mitä siellä oli.
+
+Ainoastaan keltaisessa kammarissa tuolilla nurkassa vanhan ja korkean
+seinäkellon luona olisi tarkkaava silmä voinut nähdä monta jälkeä ja
+merkkiä pölyssä, jos siihen huoneesen koskaan olisi päässyt kukaan
+vieras katsomaan.
+
+Mutta keltaisen kammarin avain oli aina Riben piirongin laatikossa. Ja
+molempien ikkunain edessä olivat keltaiset rullakartiinit vaalenneine
+kukkakoristuksineen olleet alas laskettuina niin kauan, kuin saatettiin
+muistaa, niin että ohi astujat olivat nähneet ainoastaan hämähäkin
+verkkoja kuolleine kärpäsineen niiden ja ikkunanruutujen välissä. Meren
+puoliset kolme ikkunaa sitä vastoin olivat ihan ilman kartiineja, mutta
+sieltä päin ei soveltunutkaan uteliasten silmäin tirkistellä.
+
+Tohtori tavallisesti oleksi nurkkahuoneessa kartanon toisessa päässä,
+jossa suuret lehmukset olivat varjostamassa, mutta kuitenkin pitivät
+oksiaan niin korkealla, että ikkunan edessä seisoen saattoi vapaasti
+katsella pitkin Rantakatua.
+
+Se huone oli tohtorilla sekä työhuoneena että tavallisena
+asuinhuoneena, ja siitä oli aina ovi avoinna hänen pieneen
+makuuhuoneesensa, johon vanha sänky paraiksi sopi seinäin väliin,
+ympäröitynä vihreillä verhoilla vaaleain, sinikukkaisten tapettien
+keskellä.
+
+Puhtaaksi pestyllä lattialla, johon oli ripoteltu katajan lehviä, kävi
+sohvasta oveen ikään kuin maantienä matto, kudottu lastenkodissa
+sinertävistä ja mustista tilkuista. Siinä välioven luona erosi tie
+kahteen haaraan. Toinen, Riben päätie, vei sängyn luo; hän näet oli
+hyvin vanha ja jalat useinkin tekivät palveluksessaan kinastuksen.
+Toinen mattotie vei kyökin ovelle, ja se oli lastenkodin Anen päätie.
+
+Muuten oli nurkkahuoneessa liiaksikin mattoja ja liinoja, hajallisia
+kaikki tyyni. Piirongilla, kiikkutuoleilla, pyöreillä pikku pöydillä
+ikkunain edessä ja kaikkialla, mihin vain soveltuu, riippui valkoisia
+verkkoja todistuksina lastenkodin Anen hyvästä aistista.
+
+Ainoastaan keltainen koivusohva, päällystetty vahavaatteella, ja pöytä
+sen edessä olivat vapaat. Mutta työpöytä nurkassa kaikkine kirjoineen,
+koneineen ja lamppuineen, jota Riben vastustus ja jokapäiväinen
+käyttäminen olivat kauan suojelleet Anen kietovilta verkoilta, sekin
+oli nyt peitetty valkoisella virkatulla liinalla. Ribe ei näet enää
+jaksanut tehdä työtä. Elämän ilta oli tullut ja hän istui nyt sohvassa
+lepäämässä, kunnes tuli makuuaika.
+
+Ribe käytti tummanruskeaa tekotukkaa ja paksua, valkoista poskipartaa,
+joka yhtyi suun yläpuolella kummaltakin puolen, ei enää nuorekkaiksi
+tuuheiksi viiksiksi, vaan suureksi, leveäksi, poikki leikatuksi
+töyhdöksi, joka peitti suuta kuin uusi kenkäharja.
+
+Omituisinta hänessä oli hänen suuret ruskeat silmänsä, jotka aina
+välistä laajenivat ihastuksesta siihen, mitä hän itse sanoi.
+
+Pienimmästäkin ja vähäpätöisestäkin asiasta nämä hänen ihmettelevät
+silmänsä olivat hänen puhuessaan ikään kuin niellä kuulijan.
+
+Eipä hän muuten usein puhunutkaan. Tavallisestihan hän nykyaikoina
+olikin yksinään. Ja silloin hän aina istui keltaisella sohvalla
+vanhempiensa kunnianarvoisten syrjäkuvien alla, joissa isällä oli
+hiuspalmikko niskassa ja äidillä ruusu rintakuopassa.
+
+Tohtori istui piippu kädessä ja silmät katsoa tuijottavina vastaiseen
+seinään.
+
+Harvasanainen oli Ribe sentään seurassakin, jopa tuttujenkin parissa.
+Hänen ystävänsä kylänvouti ja kassööri leikillisesti kertoivat
+muistavansa hänen ainoastaan kerran puhuneen vähän pitemmän lauseen.
+
+Se tapahtui, kuin he olivat Riben luona ryhtymäisillään vistin
+peluusen.
+
+Kuin pelipöytä oli avattuna, kynttilät sytytettyinä, korttipakka esiin
+otettuna ja totilasit kunnossa, siiloin tapahtui, että Ribe otti
+muutamia aika kulauksia, nieleksi kylänvouti Voldia ja kassööriä
+silmillään ja lausui hitaasti, vedellen aimo savuja piipustaan ja
+maiskuttaen suutaan joka toisen sanan perästä:
+
+"Mitä sanotte ... maistuuko paremmin ... aamupiippu ... vaiko
+iltapiippu?... Minun mielestäni ... maistuu paremmin ... iltapiippu ...
+vai olisikohan ... aamupiippu parempi?"
+
+Mutta tuo oli vain ystäväin liioittelua. Ei hän sentään niin
+harvasanainen ollut.
+
+Hänen luonteensa pääpiirre oli ahneus. Kokoamista, ainoastaan
+kokoamista oli hän tehnyt koko ikänsä. Ensin hän oli koonnut
+nuoruutensa velkain maksamiseen, sitte päästäkseen omiin varoihin ja
+viimein rikastuakseen. Mutta sitä ei pitänyt kenenkään saada aavistaa.
+Mitäpä siitä muuten olisi ollut hyötyä säästämisestä ja kokoamisesta
+vanhoillaan, jos piti jälleen antaa säästöt pois maksuina ja veroina.
+
+Tämä rahanhimo oli jo hänen miehuutensa aikana niin päässyt voitolle,
+että se oli tukeuttanut hänestä kaiken kunniantunnon.
+
+Todistukseksi siitä kertoivat hänen tuttavansa erään veneretken.
+
+Kaupunki oli jo saanut pienen höyrylaivan, jossa oli pitkä savutorvi ja
+pieni kansi ja vielä pienempi kajuutta, mutta kaksi leveää,
+purjekankaalla aidattua ratashuonetta, melkein kuin kaksi suurta
+kaviota tällä pienellä, hilpeällä ja voimakkaalla vesihevolla. Ja
+näistä kavioista tavallisesti pilkistivät enimmät elävän lastin päät
+näkyviin.
+
+Huvimatkat tällä hevosella pitkin vuonoa tulivat nyt hyvin suosituiksi
+kaupungissa.
+
+Ja olikinhan varsin houkuttelevaa kestä hyvänsä tuo lasketteleminen
+pitkin veden pintaa auringon paisteessa ja kesätuulen vienosti
+vilvastuttaessa kasvoja. Kaksi vaahtoisiksi pieksäytynyttä aaltoriviä
+näytti, mistä tällainen uljas kulku oli käynyt, ja keulasta levisi
+kaksi valkoista kuohuraitaa peninkulman pituisen lumireen kaltaisena
+lahden likeisten rantojen välitse ulos aukealle merelle asti.
+
+Vuonon talonpojat jättivät kirveensä oksan haaraan ja laskeutuivat alas
+koivuista ja haavoista, joita olivat juuri karsimassa, sekä juoksivat
+rantaan vetämään ylös keveitä veneitänsä ja varsinkin paremmin näkemään
+huvimatkailua. Suuret ja pienet, kaikki seisoivat siinä, punaiset
+paidan hihat hehkuvina vihreää taustaa vasten, kaikki ihmeissään siitä
+havainnosta, että "jotakin suurenmoista tuossa nyt meni ohi".
+
+Huvimatkalaiset tiesivät sen ja tunsivat olevansa aika mahtavia sekä
+menomatkalla että maalle noustessa varsinkin sellaisiin paikkoihin,
+joissa höyryvene muuten ei tavallisesti käynyt.
+
+Ribe oli höyrylaiva-yhtiön lääkäri, joten hänellä oli oikeus maksutta
+matkustella tällä höyryveneellä, ja sitä oikeuttaan hän käyttikin
+käydessään sairasten luona, mutta eihän huvimatkoilla ollut mitään
+sairastenhoito-asioita.
+
+Panipa sitte köyhäin merimiesten vaatetus-yhdistys toimeen huvimatkan,
+josta tulot oli käytettävä mainittuun tarkoitukseen. Höyryvene
+vourattiin jotenkin kalliista maksusta, kilpailijoita kun näet ei
+ollut. Matka näytti hyvin lupaavalta, ja lippu oli maksava
+hopeataalerin.
+
+"Minun vaimoni toimittaa evästä sekä sinulle että minulle, tule
+mukaan!" sanoi Vold Ribelle.
+
+"Toimittaako?" vastasi Ribe iloisesti ja lupasi lähteä.
+
+Matkalla höyryveneen ystävällinen perämies kokosi maksuja, mutta kuin
+hän tuli Riben luo, vastasi tämä:
+
+"Minulla on vapaat matkat, kun olen yhtiön lääkäri."
+
+Perämies tietysti luuli sitä leikiksi ja sanoi ystävällisesti:
+
+"Ei tänään ole vapaata matkaa kellään, herra tohtori."
+
+"On minulla aina", vastasi Ribe.
+
+Eräs nuori herra ei enää voinut hillitä mieltänsä, vaan sanoi
+vihoissaan:
+
+"Tämä matka on hyvää tarkoitusta varten; yksin yhtiön johtajatkin nyt
+maksavat."
+
+Ribe ei siitäkään ollut millänsäkään. Hän matkusti maksutta, söi ja joi
+maksutta, köyhäin merimiesten vaatetuksen hyväksi tietysti.
+
+Kuin vanhuus tuli ja palkka ja toimitustulot lakkasivat, silloin hän
+oli jo niin tottunut kokoamiseensa ja säästämiseensä, että hän ei
+mitenkään voinut tuntea itseään onnelliseksi, jos pääoma ei yhä
+edelleen kasvanut.
+
+Jos joku tuli pyytämään rahaa siihen tai tähän tarkoitukseen, niin
+hän aina surkeammalla äänellä vastasi: "Säästäkää minua! Ajatelkaahan
+toki, että minulla ei enää ole mitään tuloja, paljaita menoja vain!"
+Menipä tuo itaruus niinkin pitkälle, että, kuin kaupunkilaiset, hänen
+otettuaan eronsa lääkärin toimesta, panivat hänelle toimeen
+päivälliset, hän meni ystävänsä Voldin luo ja salaa kysyi häneltä, eikö
+Vold voisi järjestää sitä puuhaa niin, että hän, Ribe nimittäin, saisi
+tuon kunnioituksen rahassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tänne nyt sallimus oli ohjannut lastenkodin Anen. Täällä vakoilivat ja
+vartioivat nämä molemmat ahneet olennot toinen toistansa.
+
+Täällä lastenkodin Anen silmät tähystelivät kaikkea ja kaikkialta,
+yksin Riben ajatuksiakin ja aikeita, eikö niitäkin kävisi siepata
+itselleen.
+
+Täällä Ane ihmetteli itseään, että voi päivät päästään olla niin
+säästäväinen ja omaa voittoa pyytämätön; mutta silloin häneltä jäi
+huomaamatta, että tuon kaiken vaikuttimena olikin vain suuren suuri ja
+hyyinkin omaa voittoa tavoitteleva tulevaisuuden toivo: toivo saada
+kaikki Riben tavarat ja rahat.
+
+Ja täällä istui Ribe vanhempiensa syrjäkuvia reunustavain kultakehysten
+alla, nieleksien Anea silmillään joka kerran, kuin palvelija teki
+itselleen asiaa nurkkakammariin.
+
+Molemmat he olivat yhtä ahneet, molempain vika oli yhtä inhottava
+toisen silmissä. Mutta ottivatko he oppia toinen toisestaan? Ribe oli
+vanha eikä siis vähääkään taipuvainen muuttumaan. Entä Ane?
+Pelottikohan häntä tämä peilikuvansa?
+
+Seuraava luku näyttää sen.
+
+Ane oli tähän aikaan pieni, pyöreävartaloinen, valkoverinen,
+kolmekymmen-vuotinen nainen, silmät harmaat, levottomat ja usein
+kavalasti välähtelevät, kulmakarvat niin vaaleat, että niitä tuskin
+näkyikään, ja suu niin naurettavan pieni, että se näytti vain pieneltä
+reiältä, jonka ympärille huulet olivat puristuneet kokoon kuin millähän
+kurenauhalla. Puhuessa kuului ääni laulavalta, hiljaiselta,
+sairashuoneen omaiselta.
+
+Viisitoista vuotta oli hän jo ollut Riben luona. Ja kun Ribe oli
+tottunut tuntemaan suurta kunnioitusta hänen tahtoansa ja valtaansa
+kohtaan, niin olikin Ane tullut ukolle ihan välttämättömäksi.
+
+Siitä asti, kuin Antonin juttu tapahtui, sanoi Ribe itsekin pitävänsä
+ihan tunnon asiana, että Ane pysyi hänen luonansa niin kauan, kuin hän
+eli.
+
+
+
+
+IV.
+
+Kaksi onnen tavoittelijaa.
+
+
+Anton oli Riben ainoa sukulainen, naimaton veljenpoika maalta. Hän oli
+muutamia kuukausia sitte ollut vieraana setänsä luona.
+
+Pieni, punapartainen ja muutenkin punakka herra hän oli, villatuppu
+kummassakin korvassa ja pieni, valkoharmaa korvatupsu korvanlehdissä
+kuin pikku lampaan saparot. Suun ympärillä neuvottomuus, melkeinpä
+vavistus värehti, kuin hän seisoi kenen hyvänsä edessä, ja katse oli
+arka, melkein kuin koiralla, joka on varastanut.
+
+Muuten hän oli rehellinen ja hyvä, ja hänen omatuntonsa oli niin
+valpas, että hän tuon tuostakin joutui varsin epätietoiseksi, mitä
+hänen tuli tai mitä hän uskaltaisi sanoa tai tehdä. Hiljainen ja
+harvasanainen ollen tämäkin Ribe harvoin puhui muuta kuin
+kiitollisuuttansa sallimusta tai ihmiskuntaa kohtaan, vaikka useimpain
+mielestä hänellä hyvin vähä oli kiittämisen aihetta.
+
+Saatuaan kupin kylmää kahvia tai vähän jäännöksiä Riben ja Anen
+niukasta päivällisestä tahi kuin häneltä kysyttiin terveyttä, niin aina
+kuului yhtä kiitollinen ja vaatimaton vastaus:
+
+"Se on oikein suurenmoista; niin se on ... täytyy sanoa, että se on
+vähän..."
+
+Samaan tapaan puheli hän aina, milloin kuka hyvänsä sai hänet jotakin
+lausumaan.
+
+Että Anton oli rohjennut tulla kaupunkiin ja uskaltanut mitättömään
+olentoonsa kiinnittää setänsä huomiota eikä ollut pysynyt koko ikäänsä
+syrjäisessä nurkassaan, se tapahtui siitä syystä, että ajat olivat niin
+huonot ja isältä peritty talo niin velkainen, että hänen täytyi luopua
+siitä ja arvella Amerikkaan lähtöä.
+
+Kauan vavistuaan häpeästä jo ajatellessaankin sellaista rohkeutta ja
+moneen kertaan arasti katsottuaan kiviaitoja, suota ja kangasta, ikään
+kuin peljäten jonkun niistä älyävän hänen ajatuksensa, oli hänen
+täytynyt viimein lähteä puutetta pakoon kaupunkiin pyytämään sedältä
+apua Amerikan matkalle.
+
+Lastenkodin Anen suosion hän saavutti varsin pian, luultavasti siitä
+syystä, että hän, vaikka olikin niin neuvoton ja harvapuheinen,
+kuitenkin toi edes hiukan nuoruutta ja miehuutta yksinäiseen ja ikävään
+Riben taloon. Ja Anella kyllä oli vielä syttyväinen sydän, joshan tuli
+vain osui oikein lähelle häntä, vaikka hän viimeiset viisi tai kymmenen
+vuotta oli ollut ihan välinpitämätön nuoruuden iloista ja sen sijaan
+koonnut kaiken huomionsa ja mieltymyksensä Ribeen tai oikeastaan hänen
+peruihinsa.
+
+Hän siis suostui Antonin tahtoon ja lausui sen sellaisella tavalla,
+kuin hänellä olisi todella ollut jotakin ja hän nyt olisi tehnyt suuren
+uhrauksen.
+
+Ja Anton neuvottomuudessaan sanoi kiitollisesti:
+
+"Se on oikein suurenmoista..."
+
+"Lorua!"
+
+"Niin se on ... täytyy sanoa, että se on vähän..."
+
+Mutta vaikka Ane itseään kuvailikin oikeaksi hyvyyden enkeliksi, niin
+osasi hän sen sijaan kertoa Antonille sedän inhottavasta oman voiton
+pyynnöstä ja itaruudesta. Hänellä oli tarkka silmä huomaamaan tätä
+hänen heikkouttaan.
+
+Kohtapa kuitenkin näkyi Ribestä, että veri ei sentään ole koskaan niin
+ohutta, ett'ei se olisi vettä sakeampi.
+
+Kuin setä ja veljenpoika olivat kahdeksan päivää istuneet ääneti
+nurkkakammarissa, tuli asia viimein kerrankin puheeksi. Ribe istui
+sohvassa poltellen ja katsoa tuijotellen suoraan eteensä ja Anton
+tuolilla oven suussa, silmät arasti maahan katselevina ja peukalot
+lakkaamatta keskenään leikittelevinä, paitsi milloin setä sattumalta
+lausui hänelle jonkun sanan, jolloin hän neuvottomasti nosti oikean
+kätensä suupieleen ikään kuin tukemaan vapisevia huuli parkojansa.
+
+Mutta kuten sanottu, kuin oli kahdeksan päivää ollut mietintäaikaa ja
+sisällistä taistelua keltaisessa sohvassa, ukko Riben siinä istuessa
+vastapäätä tätä arvottominta kaikista arvottomista kerjäläisistä, ja
+kuin ukko oli moneen kertaan ehtinyt ajatella ja päättää, että tämä oli
+oleva ainoa kerta, kuin kukaan sukulainen tuli hänen vastuksikseen,
+teki Ribe ripeän päätöksen ja lupasi hänelle: sata taaleria!
+
+Anton tunsi niin perin hämmästyvänsä, että olisi tahtonut vaipua
+kerrassaan maan alle. Ja sedän mielestä kului melkein liian paljo aikaa
+ennen, kuin hän, käsi sohvan pielessä, neuvottomalla tavallaan uskalsi
+änkyttää:
+
+"Se on suurenmoista; niin, on se... Se totisesti on vähän..."
+
+Tuskin ehti Anton ulos ovesta, kuin tohtori tunsi olevansa hyvin
+nälissään, luultavasti tuon katkeran sanan tähden sadasta taalerista,
+niin että hän arasti katsellen ympärilleen kiiruhti ikkunan luo ja
+pyysi sattumalta ohi ajavaa katupoikaa juoksemaan leipuriin ostamaan
+kymmenen killingin siirappileipää. Leipä tuli ja Ribe tarttui siihen
+niin arasti, kuin olisi se ollut varastettu, ja ahmi sitä, tuskaisesti
+katsellen aina välistä oveen päin. Saattoihan sieltä tulla Ane tai
+Anton ja tällainen tapaus voisi kiihoittaa heitäkin samanlaiseen
+tuhlaavaisuuteen.
+
+Kuitenkaan ei Anton ruvennut saamaan ollenkaan toimeen lähtöä Riben
+talosta, vielä vähemmin matkaa pois koko maasta. Hän oli niitä miehiä,
+joiden ei ole helppo päättää nousemista tuolilta, jolle on kerran
+joutunut istumaan, eikä lähtemistä pois huoneesta, jossa kerran on.
+Sitä paitsi nyt olikin vielä kyökissä eräs, joka piti häntä kiinni.
+
+Ja eräänä päivänä, jolloin kevätaurinko levitti elämäniloa kaikkialle
+ja kaikkeen, jolloin yksin Ribekin nousi ylös sohvasta ja astua
+hiiviskeli pitkin lattiamattoa, hän silloin sattui ikkunasta näkemään,
+miten hänen punakka, kaino veljenpoikasensa syleili hänen
+pyöreävartaloista, pienenlaista Aneansa ja toisella kädellään sipui
+suustansa pois suutelon jälkiä.
+
+Ribe vihastui niin, että ajattelemattomuudessaan pisti kätensä suoraan
+läpi ikkunanruudun ja oli vähällä päästää kaksi hämmästyksestä suuriksi
+auennutta, ruskeaa silmää sekä kenkäharja-huulipartansa ja tekotukan
+menemään samaa vaarallista tietä.
+
+Rakastavaiset pakenivat mehiläispesien taa eivätkä peljästyksessään
+oikein saaneet selville, mitä tuo rymäkkä oli.
+
+Lastenkodin Ane läksi kohta kaupungille jollekin asialle.
+
+Ja Ribe itse rauhoittihe tuota pikaa. Hänen tuli malttaa mielensä,
+kunnes Ane meni pois.
+
+Se oli hyvin viisaasti mietitty, sillä Antonin, sen vaivaisen syntisen,
+sai kyllä pian kukistetuksi. Anton hiipi perin masentuneena tuolille
+uunin viereen ja uskalsi vähemmin kuin koskaan katsoa ylös. Ääneti ja
+huokaellen taipui hän kohtaloonsa ja tunsi täydellisesti tajuavansa,
+että oli palkinnut hyvää pahalla.
+
+Hän ei vähintäkään vastustanut setänsä väitettä, että ainoastaan
+hänellä, sedällä nimittäin, oli oikeutta Aneen. Hän, heikko ja vanha,
+tarvitsi Anea eikä Ane saanut jättää häntä ennen hänen kuolemaansa.
+
+Ymmärsikö Anton sen?
+
+Kyllä.
+
+Muistiko hän, että kaikki Ribet olivat eläneet hyvin vanhoiksi? Olihan
+Antonin isälläkin ikää kolmeyhdeksättä vuotta, kuin hän kuoli viime
+vuonna.
+
+Kyllä.
+
+Tahtoiko hän unhottaa Anen ja lähteä yksin Amerikkaan?
+
+Kyllä.
+
+Ja nyt heti!
+
+Kyllä.
+
+"No hyvä sitte!" päätti tohtori tämän tavattoman pitkän puhelunsa ja
+jatkoi: "Nyt saat sadan hopeataalerin sijaan viisisataa." Samalla hänen
+suuttumuksensa muuttui kummastelemiseksi.
+
+Anton ei kyennyt lausumaan edes tavallista vastaustansakaan: "Se on
+suurenmoista..."
+
+Mutta Ribe jatkoi vielä hyvin itsetuntoisesti: "Ja sitte, saattaapa
+olla hyvä, että on toivoa saada jotakin perinnöksi hyvältä sedältä."
+
+Silloin nousi Anton, ojensi kätensä ja astui suoraan poikki lattian
+Riben luo, otti häntä kädestä, katsoi vasemmalla silmällään syrjään ja
+sanoi arasti:
+
+"Ei, ei, se ei käy päinsä! Kiitoksia, setä, mutta ei minun tähteni pidä
+tehdä sellaisia kulutuksia."
+
+Ribe nosti virkattua liinaa piirongin päältä ja otti keltaisen kammarin
+avaimen.
+
+Hän katosi hetkiseksi ja vähän ajan päästä toi viisi uutta, puhdasta
+sadan taalerin seteliä.
+
+"Kas tässä!"
+
+Hän ei kuitenkaan vielä voinut hillitä suuttumustansa sellaisesta
+rynnäköstä hänen vanhuutensa onnea ja rauhaa kohtaan.
+
+Riistää Ane häneltä? Oliko se soveliasta? Ei ikinä! Kuinka voitiin
+keksiäkään sellaista mielettömyyttä?
+
+Mutta Anton, päästyään viimein pois sedän huoneesta, sai uutta surua.
+
+Ane! Mitä hän oli sanova? Antonin sydän oli kyllä taipunut olemaan
+tunnustamatta häntä sedän edessä, mutta eipä ollut läheskään yhtä
+helppo unhottaa häntä, kuin joutui hänen luoksensa.
+
+Sillä Ane se aina alkoi. Kuin hän laski pyöreän käsivartensa Antonin
+kaulaan ja katsoi suloisesti häneen, silloin Anton tunsi itsensä
+heikoksi.
+
+Ja vaikkapa Anton olisi häntä näkemättä voinutkin jättää hänet, niin
+Ane sitä vastoin ei voinut eikä tahtonut jättää Antonia. Hän ei ollut
+ainoastaan "hänen" Antoninsa, vaan sitä paitsi Riben ainoa sukulainen
+ja perillinen.
+
+Lähteä Amerikkaan! Hänkö? Ei mistään hinnasta! Kukapa voi tietää, ken
+siellä omistaisi niin kauniin pojan häneltä?... Ei siitä mitään tullut!
+Kyllä Ane oli selvittelevä kaikki Riben kanssa.
+
+Mutta Antonilla oli omatunto, jonka voimaa lastenkodin Ane ei ollut
+koskaan osannut edes aavistaakaan. Se oli kuin toraava hevonen, sitä ei
+voinut saada liikahtamaan paikasta ei hyvällä eikä pahalla.
+
+Anen täytyi käyttää kaikki viisautensa ja kekseliäisyytensä, saadakseen
+tahtonsa toteutumaan. Hän sai Antonin vakuutetuksi, että sedän tahtohan
+oikeastaan olikin, että Anen ei pitänyt jättää häntä ennen hänen
+kuolemaansa. Ja jos sitä ei tapahtunut, niin samahan sedästä oli, missä
+Anton oleksi. Eihän se setä ollut keksinyt tuota Amerikan matkaa.
+
+Ei Ane olisi saanut Antonia tunnustamaan tätäkään muulla keinoin kuin
+että samalla saattoi hänen pehmeän mielensä pelkäämään tuota omin
+neuvoin lähtemistä ulos avaraan maailmaan.
+
+Viimein Ane voitti. Antonin tuli lähteä takaisin maatilallensa, käyttää
+ne viisisataa taaleria siihen ja olla kärsivällinen vuoden tai kaksi,
+kunnes vanhus ehti kuolla, ja mitä he sitte saavat periä, sen kyllä Ane
+tiesi, se ei ollut mitään vähäpätöisiä ropoja.
+
+Antonin piti vain tehdä niin, kuin Ane neuvoi.
+
+Ja Anton parka sanoi, omantunnon soimauksia kärsien, jäähyväset
+sedälleen ja läksi ääneti ja suruisena takaisin maatilalle.
+
+Taskussa hänellä oli ne viisisataa taaleria ja sormessa kultasormus.
+Muuten hän ei ollut yhtään onnellisempi kuin sieltä lähtiessään.
+
+Nyt hän kuitenkin oli kahlittu ja kulki aisoissa niin tyynesti kuin
+vanha hepo maitokärrien edessä. Mutta monesti hänen hiiviskellessään
+pitkin tietä mutisivat hänen vapisevat huulensa, mitä omatunto hänelle
+lakkaamatta muistutteli: Pahuus tulee kostetuksi.
+
+Ane muuten ei myöskään ollut tänä aikana ruusuilla tanssimassa.
+
+Hän käsitti tuota pikaa, että hänen oli mahdoton pitää salassa Antonin
+olopaikkaa. Tohtori näet odotteli häneltä kirjettä Amerikasta.
+
+Mutta mikä oikeastaan saattoi häntä neuvottomaksi, oli se, pitikö hänen
+syyttää kaikesta Antonia vaiko ottaa syy omakseen. Kumpi oli parempi
+tehdä, että perintö ei menisi hukkaan?
+
+Jos hän syytti Antonia, niin veljenpoika jäisi perinnöttömäksi, luuli
+Ane. Ainakaan hän ei saisi paljoa. Mutta jos Ane otti syyn omakseen,
+niin Anton ehkä ... taikka jos Anton olisi syyllisenä, saisikohan
+Ane...
+
+Hän ei mitenkään päässyt selville näistä päätelmistänsä. Mutta eivät ne
+olleet mitään jaloja, kauneita aikeita, kuin hänen aivoissansa
+kehittyi. Ne olivat välistä niinkin kammottavia, että lastenkodin Anen
+täytyi peljätä omaa itseänsä. Eräänä yönä piti hänen oikein nousta
+sängyssään istumaan ja rukoilla ensi kerran moneen vuoteen: "Hyvä
+Jumala, opeta minua pelkäämään perkelettä!"
+
+Mutta perkeleen takaa nousi hänen ajatuksissaan toinen olento, Jeesus
+valkoisena ja suurena, kuin kirkossa. Tämä olento katsoi häneen
+surumielisesti ja ojensi käsiään hänelle. Silloin Ane hyrskähti
+itkemään.
+
+Kuin hänellä sitte kerran oli asiaa nurkkakammariin, pysäytti hänet
+keskelle mattotietä tohtorin kysymys kirjettä Amerikasta. Olihan siitä
+nyt jo kulunut yhdeksän kuukautta, kuin Anton läksi, ja olisi toki
+silloisellakin postinkuljetustavalla kirjeen jo pitänyt ehtiä tulla.
+
+Tämä kysymys tuli niin äkkiarvaamatta, että Ane edesvastuun pelosta
+työnsi syyn kokonaan Antonin niskoille.
+
+Hän ei ollutkaan lähtenyt, se veitikka! Mitä tohtori nyt ajatteli
+siitä? Eiväthän rahat olleet annetut tänne jääntiä varten!... Tuota ei
+Ane olisi koskaan luullut Antonista, j.n.e.
+
+Tohtori vain ahmi Anea silmillään, poltteli ja siirtyi sohvassa toiseen
+paikkaan. Hän ei voinut puhua ennen, kuin ehti vähän tointua.
+
+Tohtorin ei nyt vain pitänyt luulla, että Anella oli mitään tekemistä
+sen asian kanssa; ei, ei vähintäkään.
+
+"Eikö teidän välillänne sitte enää olekaan mitään?" tiuskasi Ribe.
+
+"Ei, jo se on kaikki lopussa aikaa sitte", vastasi Ane kiireesti, mutta
+hänen silmänsä harhailivat levottomasti, etsien jostakin suojaa.
+
+"Niin, sillä sinä kuulut tänne, Ane, sen kyllä tiedät. Sinä pysyt
+täällä minun kuolemaani asti, kuuletko?"
+
+"Kuinka en olisi! Eihän minulla ole ketään muuta maailmassa, jota
+varten elää", nyyhkytti Ane katkerasti.
+
+"Eikä myöskään ketään elättäjää", sanoi tohtori pontevasti. "Heitä pois
+mielestäsi kaikki ne tyhmyydet, kuuletko?"
+
+"Älkäähän nyt tohtori..."
+
+"Sillä et sinä voi toivoa minun kuolemaani niin tuota pikaa. Me Ribet
+elämme ikivanhoiksi..."
+
+"Niin, tiedättehän tohtori..."
+
+"Minun isäni oli yhdeksänkymmentä vuotta ... ja minun isäni isä
+seitsemänyhdeksättä ... ja minun setäni..." selitti Ribe yhä kovemmalla
+ja ihmettelevämmällä äänellä "... minun setäni eli yhdeksänkymmenen ja
+kuuden vuoden ikään... Älä luotakaan siihen, että jalat huononevat, se
+ei mitään merkitse."
+
+"Ei, se ei mitään merkitse", vastasi Ane kimakalla äänellään ja katosi
+makuuhuoneen kautta kyökkiin.
+
+Ribe katsoi miettivästi hänen jälkeensä. Yhtä varmaan kuin hän luotti
+omaan kuolemattomuuteensa, yhtä varmaan hän uskoi Anea petolliseksi.
+Mutta nyt hän toki oli parantanut hänet.
+
+Huh, millaisia ponnistuksia nuo ihmiset tuottivat hänelle, vanhalle,
+rauhalliselle, ystävälliselle miehelle. Hän tunsi olevansa niin
+väsyksissä, että hänen täytyi mennä ikkunan luo, huutaa katupoika ja
+saada vahvistukseksi killingin vehnäpulla. Mutta nyt söi hän sen
+levollisesti eikä katsonut vähääkään aristellen oveen. Tänään hän ei
+aikonut keltään pyydellä anteeksi, että söi leipäänsä yksikseen.
+
+Viisaampaa olisi Anen ollut omistaa syy itselleen, silloin olisi Anton
+saanut jotakin, mutta nyt hän oli kokonaan syrjään sysätty ja Anella
+itsellään oli ainoastaan hyvin vähänen toivo jäljellä.
+
+
+
+
+V.
+
+Perintö.
+
+
+Se oli tuleva ilmi paljon ennen, kuin kukaan osasi aavistaakaan.
+
+Vaikka päivät Ribeltä kuluivat hyvin yksitoikkoisesti hänen istuessaan
+sohvassa poltellen ja katsoa tuijotellen, niin oli hänelläkin sentään
+pyhäpäivänsä, joka aina tuotti edes jotakin vaihetusta.
+
+Ensinnäkin hän sai silloin iltapäivällä kahvia ynnä kaksi pitkää,
+kapeaa korppua. Arkipäivinä hänellä ei ollut varaa toimittaa itselleen
+sellaista ylellisyyttä.
+
+Kahvin jälkeen hän meni keltaiseen kammariin lukemaan setelejänsä ja
+huolellisesti silittelemään niiden nurkkia.
+
+Tämä hänen iltatoimituksensa päättyi aina naukkuun pullosta ja
+tahmeasta, pesemättömästä lasista, joka sitä varten seisoi samassa
+kellonurkassa.
+
+Seuraavana sunnuntaina hän viipyi kammarissa tavallista kauemmin.
+Viikon ahdistukset antoivat hänelle kylliksi ajattelemista.
+
+Huone oli pohjoisen puolella. Kylmä pohjatuuli puhalteli suoraan
+kolmesta harvasta ikkunasta sisään, täyttäen huoneen jäädyttävillä
+henkäyksillään, ja raekuurot rummuttivat rikkinäisiä ruutuja.
+
+Ribe ei muistanut, että hänellä ei ollutkaan viittaa hartioillaan kuten
+tavallisesti. Hänen ahdistajansa olivat tehneet hänet näinä aikoina
+ihan hajamieliseksi.
+
+Hän kävi istumaan vanhaan, korkeaselkäiseen nojatuoliin, jossa oli
+rikkinäinen päällys ja kaarevat jalat. Se samoin kuin kellokin sen
+vieressä ja muut tuolit oli isän perintöä. Ribe luki lukemistaan ja
+silitteli setelejä polveaan vasten ja asetteli ne nippuihin.
+
+Että häntä siinä työssään usein häiritsi Antonin ja Anen muisteleminen,
+näkyi selvään, sillä tuon tuostakin täytyi hänen ottaa niput uudestaan
+luettavaksi. Ja monta kertaa hän samalla itsekseen mutisi ja
+kummastelevilla silmillään katsoi kellon tauluun.
+
+"Se kelvoton petturi!... Sen palkan nyt sain hyvästä työstäni!... Ja
+Ane sitte!... Ei hän elä muuta varten kuin saadakseen minun rahani!...
+Niitä ne hänen silmänsä ovat etsineet aina siitä asti, kuin hän tuli
+minun luokseni. Mutta hän on viekas ... hän osaa odottaa... Hyi
+sellaista halpamaisuutta!... Mutta tällä kertaa hän on ihan kokonaan
+erehtynyt!"
+
+Jos nämä asiat eivät olisi häirinneet hänen ajatuksiansa, niin hän
+olisi piankin saanut rahanlukemisen loppuun; mutta nyt hän yhä luki ja
+katsoa tuijotti kelloon ja ajatteli ja luki, kunnes hänen vanhassa
+seljässään alkoi tuntua kylmiä väreitä, ja viimein oli hänen oikein
+vaikea päästä seisoalleen.
+
+Ryyppy maistoi oivalliselta, ja sitte se niin lämmittävästi hiiviskeli
+pitkin hänen vapisevia jäseniänsä, mutta eipä se kuitenkaan auttanut.
+
+Yöllä tuli pistokset toisen olkapään alle, täytyi soittaa Anea ja
+lähettää noutamaan nuorta tohtori Svöbestadia.
+
+Aikaisin seuraavana aamuna tuli lääkäri jo toistamiseen.
+
+"Vähäinen keuhkotulehdus, eikö niin?" kysyi Ribe, silmät kiiltävinä ja
+posket hehkuvina.
+
+"Niin, keuhkotulehdusta se on, paha kyllä", vastasi Svöbestad.
+
+"Se riippuu kai siitä, että minulla on niin vahva ruumiinrakennus",
+sanoi Ribe.
+
+Itsensä ylläpitämisen vaisto pani nyt liikkeelle hänen muuten niin
+hitaan kielensä.
+
+"Me Ribet siedämme enemmän kuin muut ... vanhoillamme... Minun
+isälläni oli vaikeakin keuhkotulehdus ... sekä kahdeksankymmenen ...
+että viidenyhdeksättä ijässä ... mutta kuitenkin hän eli
+yhdeksäänkymmeneen."
+
+"Niin, sen kyllä uskon", vastasi Svöbestad kohteliaasti.
+
+"Ja minun isäni isä oli seisemänyhdeksättä ... ja minun setäni
+yhdeksänkymmentä ja kuusi... _Yhdeksänkymmentä ja kuusi_", sanoi Ribe
+jyrkemmästi vielä uudestaan ja ojensihe sängyssä yhtä uhoittelevasti ja
+yhtä voitollisen näköisenä, kuin ennen lyödessään valttia pöytään.
+
+"Onhan teillä sitte hyvää toivoa..."
+
+"Sitä minäkin", kuului väsynyt vastaus.
+
+Seuraavana päivänä iltapuolella tuli vanha kylänvouti Vold, Riben lähin
+ystävä ja pelikumppani, häntä tervehtimään.
+
+"Pitää valmistautua kaikkeen, Ribe", sanoi hän juhlallisesti.
+
+"Niin, täytyyhän meidän kaikkein kerran kuolla, veli Vold."
+
+"Oletko tehnyt testamentin?"
+
+Lastenkodin Ane seisoi kyökissä, luuta kädessä, mutta piti
+korvaansa avaimen reiässä ja joutui hyvin levottomaksi, kuin kuuli
+testamentti-sanan. Ilman testamentitta olisi tietysti paras, sillä
+silloin Anton olisi kaiken luonnollinen perijä, ja Anton oli hänen.
+Anea niin halutti syöksyä sisään ja ajaa kylänvouti luudalla ulos
+ovesta, että vouti kuuli luudan rutinaa ja tuli ovelle.
+
+Hän ehti saada sen auki niin ajoissa, että näki Anen hameen vilahtavan
+toisen oven raossa, ja siitä seurasi, että hän lukitsi molemmat ovet.
+
+Anen täytyi siis tyytyä olemaan ulkona ikkunan alla, josta hän ei
+voinut kuulla keskustelua, vaikka kuinka olisi koettanut.
+
+"Testamenttia!" huudahti Ribe hämmästyen. "Sillä kai ei ole mitään
+kiirettä, veli Vold. Minä sanon sinulle, että meillä Ribeillä on kyllä
+ajatusaikaa. Minun isäni" -- hän käänsi päätään -- "missä hän nyt
+onkaan?"
+
+"Hän on tuolla toisessa huoneessa seinällä sohvan päällä."
+
+"Niin, niin ... minun isäni eli yhdeksänkymmenen ikään..."
+
+"Niin, mutta pitää kuitenkin..."
+
+"Ja minun setäni..." jatkoi Ribe pontevasti.
+
+"Niin, niin, se on kyllä hyvä, Ribe..."
+
+"Minun setäni oli yhdeksänkymmentä ja kuusi..."
+
+"Niin, niin, mutta kuitenkin on aina hyvä laittaa testamenttinsa
+kuntoon, jos sinusta ei ole ihan sama, kuka sinut perii, sillä siinä
+tapauksessa se on ihan toista."
+
+Se vaikutti. Riben kiiltävät silmät muuttuivat ajatteleviksi, hän laski
+kätensä kylänvoudin käsivarrelle ja sanoi mietiskellen:
+
+"Olet ehkä oikeassa, veli Vold... Totisesti oletkin oikeassa!... Mutta
+älä luulekaan, että minä siltä kuolen vielä kymmeneen vuoteen! Me
+Ribet ... sanon minä..."
+
+"Niin, kyllä minä tiedän tuon kaiken, Ribe. Kirjoittakaamme testamentti
+nyt samalla, niin on se tehty."
+
+Ja he ryhtyivät nyt laskemaan, mitä Ribellä saattoi olla. Ensin
+Riben talo, kaksituhatta hopeataaleria, ja kaksi kahden tuhannen
+valtionvelka-paperia sekä muutamia pikku tavaroita, jotka huonekaluston
+kanssa saattoivat yhteensä olla tuhannen arvoiset.
+
+Yhteensä seitsemän tuhatta hopeataaleria.
+
+Mutta keltaisesta kammarista hän ei virkkanut mitään eikä
+nelikulmaisesta pikku arkusta, joka siellä oli alhaalla kellokaapissa.
+Sen hän jätti mainitsematta taksoituksen tähden, sillä hän ei vielä
+ollenkaan ajatellut kuolemaa.
+
+"Eikö sinulla tosiaankaan ollut enempää, Ribe?"
+
+"Eikö sitte siinä ole kylliksi, veli Vold? Minusta siinä on liiaksikin
+antaa noin vain pois."
+
+"Onko sinulla sukulaisia elossa? Se meidän pitää ensin saada selville."
+
+"Yksi ainoa etäinen sukulainen, nuori mies, joka ei ansaitse minun
+apuani", vastasi tohtori, vihaisesti katsahtaen ja nousten istumaan.
+
+"Ehkä kuitenkin vähän."
+
+"Ei puolta killinkiäkään", tiuskasi Ribe ja nosti kätensä.
+
+"Onko hän rikas?"
+
+"Ei, mutta hän on..."
+
+"Maltahan vähän, Ribe, ja kuule! Suku on aina meitä lähinnä,
+sukulaisuussiteet ovat vahvimmat. Ja perintölaki on nerokkaammin
+kirjoitettu kuin useimmat sattuman hetkenä tehdyt testamentit.
+Jos vainaja nousisi haudastaan muutamien viikkojen päästä ja
+näkisi seuraukset, niin hän katuisi katkaisseensa ainoatakaan
+sukulaisuussidettä ja tehneensä perinnöttömäksi arvottomintakaan suvun
+jäsentä. Sukusiteet, Ribe..."
+
+"Ystävyyssiteet, veli Vold...! Jos sinä elät kauemmin minua, niin ota
+kaikki tyyni", mutisi Ribe niin kuin pakoon pyrkijä, joka pujahtaa
+sivupolulle, vaikka ei sekään vähääkään miellytä.
+
+"Minäkö! En killinkiäkään ota, Ribe. Luuletko sinä minun haluavan
+joutua koko ijäkseni kärsimään sukulaisesi karsaita katseita siitä,
+että minä muka olisin anastanut, mikä oikeastaan kuuluu hänelle.
+Kuulehan, Ribe, minusta on ihan hirveätä olla ajattelematta omaisiaan,
+kaikkia omaisiaan."
+
+"Ei, ei, ei!" huusi Ribe niin itsepäisesti, että Voldin täytyi taipua,
+jos ei muusta syystä, niin tohtorin taudin tähden.
+
+"Sitte emännöitsijä?"
+
+"Tarvitseeko hän mitään?" sanoi Ribe äkeissään.
+
+"No, tietysti hän tarvitsee."
+
+Ribe repi vihoissaan yömyssyään.
+
+"Sinun pitäisi antaa hänelle ainakin ... noin viisisataa taaleria",
+sanoi Vold. "Vähempää tuskin voit antaa."
+
+"Niin, niin, saakoon hän sitte viisisataa taaleria", vastasi Ribe,
+mutta ei se myöntymys kuulunut ollenkaan siltä, kuin hän olisi antanut
+sen hyvästä ja kiitollisesta sydämmestä.
+
+"Sitte kai saat tehdä jäännöksillä jotain hyvää kaupungille."
+
+"Ehkäpä niin, veli Vold! Auta sinä minua; minä en tosiaankaan itse osaa
+keksiä mitään."
+
+Hän painui väsyksissä takaisin tyynyn varaan. Typistellä tuolla lailla
+epäjumalaansa, jo se ajatuskin oli hänelle liian raskas kantaa.
+
+"Testamenttaa vain muu omaisuutesi kaupungille ja määrää korot
+vuosittain maksettavaksi neljälle tai kymmenelle köyhälle
+kaupunkilaiselle. Eikö se kävisi päinsä?"
+
+"Kyllä, kyllä, veli Vold; käypihän se", kuiskasi Ribe veltosti. "Siinä
+on paljo rahaa, veli Vold!"
+
+Kylänvoudilla oli paperia kanssansa ja levoton lastenkodin Ane sai
+käydä noutamassa lähimmän naapurin, leipuri Nilsenin, paraasta työstään
+sill'aikaa, kuin testamentti kirjoitettiin ja Ribe piirsi sen alle
+nimensä.
+
+Kylänvouti ja Nilsen todistivat, että testamentti oli Riben itsensä
+tekemä ja että hän sitä tehdessään oli täydessä järjessä.
+
+Sitte leipuri pyyhki kynän valkoisen hihansa alapuoleen ja hiipi pois
+varpaisillaan, ja kylänvouti pani testamentin piirongin laatikkoon ja
+pisti avaimen taskuunsa, johon suostumukseksi Ribe vähän nyykäytti
+päätään. Mutta oli toinenkin pieni avain ja se riippui seinällä Riben
+sängyn kohdalla. Se oli kaikkein pyhimmän avain ja siihen Ribe viimeksi
+mielihyvällä katsahti. Sitte hän väsyneesti ummisti silmänsä.
+
+Jo ennen kylänvoudin lähtöä alkoi Ribe houraella.
+
+Anen sulkiessa ovea kylänvouti Voldin lähtiessä huomasi tämä, kuinka
+utelias Ane oli ja saattoi hänet suurimpaan jännitykseen sanomalla:
+
+"Nyt voitte kiittää minua, neiti Olsen, että testamentti on tehty. Te
+olette ainoa, kuin tästä pesästä saa mitään."
+
+Tämä epäselvä ilmoitus vaikutti Aneen varsin lumoavasti. Hän istui nyt
+kuin tytär hourailevan Riben sairasvuoteen vieressä itkien ja
+siunaellen häntä. Välistä unhottaessaan siitä tulevan palkan ihmetteli
+hän itsekin lapsellista hellyyttä, jota hän osoitti vanhusta kohtaan.
+Sillä hän oli todella samanlainen koko ajan, olipa siellä muita läsnä
+tai ei.
+
+Sitte tuli joku laupeudensisar joka toiseksi yöksi auttamaan. Mutta
+sekä hän että Svöbestad olivat yhtä liikutetut tämän palvelijan
+rakkaudesta. Oli näet ihan mahdoton saada häntä lepäämään yhtäkään
+yötä. Ja maine siitä levisi yli koko kaupungin.
+
+Itse hän kirjoitti onnestaan Antonille ja pyysi häntä tulemaan
+kaupunkiin auttamaan, sillä tohtorin sairaus oli varmaankin päättyvä
+kuolemaan.
+
+Sitte hän meni noutamaan pastori Omeyeria, joka hänen kertomuksistaan
+alkoi jo saada oikein hyvää ajatusta Ribestä. Pastori luki rukouksen
+sairasvuoteen vieressä ja läksi, kerrottuaan Anelle etehisessä, miten
+paljo hänellä oli tekemistä.
+
+Kun Omeyer sitte kaikkialla, missä kävi, ja varsinkin yksinkertaisissa
+kodeissa kertoi käyntiään Riben luona, saapui siitä maine viimein
+myöskin Espedal vanhuksen kuuluviin Timianintorin laidalle.
+
+Hän oli nyt noin seitsemänkymmenen ijässä ja hyvin kutistunut. Pää
+riippui vielä syvemmällä rintaa vasten ja nutun kaulus seisoa törrötti
+niin korkealla niskassa, että tuskin näkyi päätä takaa päin. Mutta
+silmissä ja sydämmessä paloi sama pyhä tuli ja suitsia piti sama vahva
+käsi, joka oli ohjaava hänen sydäntään ja kulkuaan ihan viimeiseen
+asti.
+
+Hitaasti ja varovasti kävi kulku pitkin Rantakatua, sateenvarjo
+vasemmassa kainalossa ja keppi oikeassa kädessä. Jalkakatu oli niin
+kapea, että sateenvarjo raapi huoneiden seiniä ja keppi sai sen
+ulkopuolelta pyöreiden katukivien koloista tukea, tehdäkseen
+säännöllisiä puoliympyröitänsä kankean hansikkaan komennosta. Silmät
+enimmäkseen katselivat alas päin autellen vanhoja jalkoja. Ainoastaan
+joskus katsahtivat ne ylös, milloin joku kuului tulevan vastaan.
+
+Riben talon asuttu kulma ulottui kauas kadulle, kuten tavallista oli
+sinä katujärjestyksen kukoistusaikana.
+
+Riben kulman ja leipurin välisessä nurkassa astuskeli naapuritalojen
+pikku tyttöjä piirinsä leikkien ja laulaen lehmusten lehdettömäin
+oksien alla. Siinä paikassa ei ollut katukivitystä; hämärä par'aikaa
+levitti pehmoista peittoansa hietikolle. Nenät sinisinä, käsivarret
+paljaina, jollakulla villamekko, enimmillä ei mitään päällysvaatetta,
+ja kuitenkin he, huomaamatta kärrien räminää, ohi astujain katseita ja
+hymyilyjä tai ilman kylmyyttäkään, olivat ihan kiintyneinä leikkiinsä
+tässä paikassa, joka aina oli heille vapaana.
+
+    Ja kettu hiipi pitkin jäätä;
+    Me silloin saamme, saammehan
+    Laulua naisien laulaa.
+
+Ja he keikailivat yhtä teeskentelevästi kuin pikku kaupungin neitoset,
+kuin nyt lauloivat edelleen:
+
+    Katsoppas naisia marssivia,
+    Istuvia sekä seisovia,
+    Vauhtia valssin katso!
+
+Oli siinä ivakuva, jota olisi monen täys'kasvuisenkin ollut hyvin
+terveellinen nähdä.
+
+"Katsohan vain", kuului Espedalin kumea ääni piiriin, kaksi
+hansikaskättä laskeutui kahden nuoren pään päälle ja keppi ja
+sateenvarjo sojottivat näiden molempain niskassa. "Niin, niin, vanha
+Adam alkaa aikaisin. Lapset, lapset, älkää rakastako maailmaa eikä
+mitään, kuin maailmasta on! Varokaa silmäin pyyntiä ja lihan himoa ja
+elämän koreutta!"
+
+Sitte hän siirsi lempeästi kätensä päästä päähän pienokaisten piirissä,
+neuvoen ja kehoittaen: "Muistakaa pientä Jeesus lasta! Älkää unhottako
+Jumalaa, rakkaat lapset!"
+
+Kumea ääni, vakavat sanat ja Espedalin kasvot hymyilevine ja kuitenkin
+ankaralta näyttävine, leveine suineen vaikuttivat, että lapset heti
+muuttuivat vakaviksi.
+
+Espedalin lähdettyä ryhtyivät lapset heti toiseen vähemmin turhamaiseen
+leikkiin.
+
+Etehisessä kohtasi Espedal kylänvouti Voldin, joka katsahti häneen
+samalla tavalla kuin fariseus publikaniin. Ei hänellä kuitenkaan ollut
+rohkeutta pysäyttää Espedalia, koska hän sydämmessään oli vakuutettu
+vanhuksen liikkuvan vakavilla asioilla.
+
+Vielä kadulta katsahti hän kerran häneen päin ovea kohti, mutta kääntyi
+sitte iloisesti lasten puoleen ja sanoi:
+
+"Se on oikein, pikku lapset, tanssikaa te vain ja huvitelkaa!"
+
+Lapset taas ihmetellen lakkasivat leikistään.
+
+Mutta Vold astuttuaan muutamia askeleita kuuli heidän laulavan:
+
+    Kun käyskentelin illalla
+    Ja kuljin rantatiellä,
+    Niin totta löysin ystävän,
+    Mi käteen' tarttui siellä,
+        Oi siellä.
+
+    Hyvästi kukkaseni,
+    Hyvästi ruususeni,
+    Hyvästi la, la, la, la, la
+    Hyvästi armaani,
+        Armaani!
+
+Ja Vold sitte kävellessään kertoi tuttavilleen, että mormooni -- hän
+oli keksinyt tuon sukkeluuden ja ruvennut sanomaan kaikkia heränneitä
+mormooneiksi -- että mormooni Espedal, viisas ja ajoissa vaarin ottava
+kuin kaikki pyhät, oli hiipinyt Riben luo saamaan arkun tilausta jo
+kauan ennen, kuin tohtori oli kuollutkaan.
+
+Maallikkosaarnaaja-vanhus tällä välin rukoili Jumalaa antamaan
+viisautta ja astua köpytteli nurkkahuoneesen.
+
+Lastenkodin Ane otti hänet vastaan juhlamielellä. Hän kun nyt oli ollut
+niin hyvä ja uhraavainen yöt päivät, luuli hän nyt voivansa näyttäytyä
+sekä Jumalalle että ihmisille. Hän ei ollut koskaan luullut voivansa
+niin iloisesti ja suoraan katsoa Espedalia silmiin.
+
+Mutta maallikkosaarnaaja-vanhus tuli hyvin murheelliseksi, kuin kuuli
+Riben olevan jo tajuttomana.
+
+"Sinä olisit voinut käydä ilmoittamassa minulle, että täällä oli hätä
+tarjona, niin minä olisin tullut aikaisemmin."
+
+"Hän ei huolinut maallikkosaarnaajista", sanoi Ane puolustuksekseen.
+
+"Nälän hädässä", vastasi Espedal kumeimmalla äänellään, "sinun pitää
+kiiruhtaa antamaan leipää, etkä sinä saa katsoa, tarjotaanko sitä
+karkeasta työnyrkistä vaiko hienotekoisella tarjottimella. Leipä, leipä
+se siinä on silloin pääasia."
+
+Ane oli vaiti.
+
+Mutta Espedal rukoili kauan ja hartaasti, ei ainoastaan Riben, vaan
+myöskin Anen puolesta, joka viimein alkoi itkeä sekä katumuksen
+kyyneliä, että oli niin kaukana Jumalasta, että myöskin mielipahasta,
+että häntä katsottiin kadotetuksi olennoksi, vaikka hän juuri näinä
+aikoina oli ollut niin liikuttavan hyvä ja niin yli kaupungin
+ylistelty.
+
+Kolme päivää kului, Riben tulematta tuntoihinsa. Kiiltävät,
+tajuttomat silmät katsoa tuijottivat vain tuleen samalla tavalla kuin
+viisikahdeksatta vuotta sitte, jolloin hän ne ensi kerran avasi. Vasta
+neljäntenä aamuna, 5 päivänä huhtikuuta, sulkeutuivat ne ainiaaksi
+kahdeksan vuotta aikaisemmin, kuin kukaan Ribe tähän asti oli kuollut.
+
+Samana iltana tulivat kylänvouti Vold ja kassööri ja lukitsivat
+sineteillä piirongin ynnä kaikki, mitä muuta oli arvokasta, "vaikka
+neiti Olsen olikin kuin tytär talossa".
+
+Sitte vouti kertoi hänelle noista viidestäsadasta taalerista ja
+mainitsi kaiken muun jäävän kaupungille, johon Ane nyyhkyttäen vastasi
+ihmettelevänsä, voiko kukaan luulla hänen pitävän lukua sellaisen
+itaroitsijan hyvyyksistä.
+
+Vold ei ymmärtänyt, että Ane oli toiveissaan pettynyt; sen tähden hän
+mielessään yhtyi palvelijan sanoihin. Riben rahat olivat saastaiset.
+
+Mutta Anen katseet lentelivät ympäri seiniä ja kattoa kuin kissan,
+jolla on koira kinterillään.
+
+He olivat pysähtyneet keltaisen kammarin ovelle. Ja heti, kuin Vold
+katosi ulos, otti Ane haltuunsa pikku avaimen seinältä Riben sängyn
+päältä.
+
+Mutta pahastunut hän oli ja oikein suutuksissaan, sen huomasi Antonkin,
+kuin saapui samana iltana.
+
+"Viisisataa taaleria!" nyyhkytti Ane, kädet puuskassa.
+
+"Se on suurenmoista..." aikoi Anton tapansa mukaan vastata, sillä hän
+luuli tuota summaa omaksi perinnökseen.
+
+Mutta Ane keskeytti ja tiuskasi:
+
+"Älä nyt siinä matele, Anton, ikään kuin olisit koira ja ansaitsisit
+vain ruoskaa etkä yhtään rahaa. Etkö sinä ehkä ole hänen ainoa
+sukulaisensa? Etkö ole samaa verta ja lihaa kuin hän? Ole mies
+puolestasi ja pidä kiinni oikeuksistasi!"
+
+"Niin, niin, mutta mitä olen minä ansainnutkaan saada?" yritti Anton
+taas puhumaan, käsi suupielessä.
+
+"Tiedätkö, mitä minä tahtoisin?" sanoi Ane vielä jyrkemmästi. "Sitä,
+että olisin mies! Silloin minä totisesti toimisin, suolaisin silliä,
+rakentaisin, taistelisin ... sotisin oikeuksieni puolesta... Minä
+tulisin rikkaaksi ... ja sitte ... sitte" -- lisäsi hän halveksivasti
+-- "saisit sinä minun naispukuni."
+
+Tämä teki niin syvän vaikutuksen, että yksin Antoninkin mielessä vähän
+välähti miehisen arvonsa tuntoa.
+
+Ja Ane jatkoi:
+
+"Viisisataa taaleria vain sille, joka on ollut kuin tyttärenä
+rikkaalla, vanhalla miehellä! Hyi sellaista häpeää! Niin, eikö ole ihan
+niin, kuin aina olen sanonutkin, että ahne pysyy ahneena ihan
+viimeiseen hengenvetoonsa asti?"
+
+"Entä minä sitte?" kysyi Anton himokkaammin kuin kukaan olisi voinut
+luullakaan hänestä.
+
+"Sinäkö? Etkö sitä jo käsittänyt? Et saa äyriäkään! Se on varkautta ja
+petosta, sitä se on! Hyi!"
+
+"Enkö mitään?" jatkoi Anton tyhmistyen ja nostaen kätensä suupieleen.
+Mutta hetkisen päästä sanoi hän vakavasti: "Pahuus tulee rangaistuksi!"
+
+Ane ei ollut kuulevinaan.
+
+"Se on juuri hänen kaltaistansa", jatkoi hän, "olla ihan tuntematta
+omaa lihaansa ja vertansa, ja myöskin sitä, joka on uhrannut elämänsä
+onnen hänen tähtensä. Minä olisin ainakin seitsemän kertaa voinut jo
+päästä hyviin naimisiin ja tulla onnelliseksi, jos en olisi hyljännyt
+niitä ajatuksia hänen tähtensä. Se on suoraan sanoen varkautta ja
+petosta!"
+
+"Mutta maitahan!" Ja harmaista pikku silmistä välkkyi kavaluutta.
+"Tottele sinä minua, Anton, niin kyllä me keinon keksimme. Ei meiltä
+sentään saada niinkään varastaa kaikkea."
+
+Anton katsoa tuijotti vain häneen.
+
+Mutta lastenkodin Ane pani sormensa suullensa ja sanoi:
+
+"Odotahan, kunnes tulee iltamyöhä!"
+
+
+
+
+VI.
+
+Arkkunen.
+
+
+Kuin kello jo oli kymmenen iltaa ja Ane arvasi saattavansa olla
+huoletta siitä, ett'ei kukaan enää ollut tuleva heitä häiritsemään,
+viittasi hän salaperäisesti Antonia tulemaan kanssansa.
+
+Keltaisen kamarin avain oli ovella, sillä Riben ruumishan oli siellä.
+
+Antonia vavistutti sisään mennessä. Kuu pilkisti pilvien raosta ja
+puoli pimeässä näytti siltä, kuin sedän silmät olisivat luomiensa alta
+väijyneet heitä ja kuin vähän auki jäänyt suu olisi jäykän parran alta
+huutanut heille jotakin.
+
+Myrsky sitä paitse tärisytti vanhoja ikkunoita ja kattokouruja niin,
+että Anton levottomasti kääntelihe milloin minnekin päin kuuntelemaan
+noita outoja valittavia ja koputtelevia ääniä.
+
+Ane meni nurkkaan kellon luo, avasi sen kaapin ja otti sieltä
+messinkivanteisen pikku arkun. Sitte etsi hän vielä kaapin pohjalta
+pienen avaimen. Hän itse oli Riben kuoltua kätkenyt sen sinne ennen
+kuin kukaan ehti huomata sitä vainajan sängyn päällä ja kysyä, mihin se
+kuuluu.
+
+Ane istui seljin ruumiisen. Hän oli niin jännityksissä, että ei
+muistanut Antonia ollenkaan.
+
+Anton sai tyytyä kellon toisella puolella olevaan tuoliin ja siitä hän
+hyvin ihmeissään katseli milloin setää, milloin hänen arkkuansa.
+
+Arkkusessa oli paksuja setelinippuja ja pussissa dukaatteja varmaankin
+monta sataa.
+
+Ane ei voinut nähdä kirjoituksia seteleistä. Mutta hänen _täytyi_ saada
+niistä selko. Levottomana kuin kuumeessa koetti hän kiihottaa Antonia
+lukemaan numeroita, mutta ei hänkään nähnyt.
+
+Niinpä heidän täytyi ottaa tulta. Ketäpä voisi kummastuttaa tulen
+näkyminen, koska tohtorin ruumis oli siellä. Voivathan ihmiset arvata
+palvelijalla olevan siellä minkä mitäkin järjestämistä.
+
+Ane riensi ulos. Antonilla oli hyvä halu lähteä myöskin, mutta jäi
+kuitenkin paikoilleen istumaan yksin sedän ruumiin ja raha-arkkusen
+seuraan.
+
+Tuota pikaa syöksyi Ane takaisin sisään. Antonin piti ruveta lukemaan,
+mutta nähtyään rahojen olevan sadan taalerin setelejä vapisi hän niin
+kovasti, että ei kyennyt liikahtamaankaan.
+
+Niinpä hänen täytyi pitää tulta ja arkkusta ja Ane alkoi lukea. He
+olivat molemmat innoissaan nousseet seisomaan.
+
+Anen selaillessa ensimmäistä setelitukkua kuului saappaan kanta-raudat
+kolahtelevan kapealla jalkakadulla ihan sen huoneen kohdalla ja paksu
+keppi jysähteli katukiviin.
+
+Anton niin säikähti, että pudotti kynttiläjalan ja hiukset nousivat
+päässä pystyyn. Sillä hänestä näytti samalla, kuin setä olisi noussut
+istumaan. Ulkona seisoi vanha yövartia. Hän oli näet sattunut juuri
+siitä astumaan. Hän nieli peljästyksen hampaattomaan suuhunsa, kuin
+näki tulen äkisti sammuvan ja kuuli messinkisen kynttiläjalan kolinaa
+ja samalla muisti olevan ruumis talossa.
+
+Ane torui ja oli ystävällinen vuorottain, sytytti jälleen kynttilän ja
+kuuli yövartian kohta astuskelevan edelleen.
+
+Hän asetti nyt arkkunsa ja kynttilän lattialle, laskeutui kumarruksiin
+ja luki rahat.
+
+Kolmekymmentä nippua ja kymmenen uutta sadan taalerin seteliä
+jokaisessa. Kolmekymmentä tuhatta taaleria ja dukaatit lisäksi!
+
+Ane astuskeli edes takaisin ihan kummastuksissaan. Niin paljoa rahaa
+hän ei ollut koskaan luullut saavansa nähdä yhdessä paikassa.
+
+Mutta sitte tuli ajatus, kenenkä ne olivat.
+
+"Hyvä Anton", sanoi hän ja pyöräytti häntä vähän, että hän tuli
+seisomaan selin ruumiisen. "Voiko kukaan sanoa, että nämä eivät
+oikeastaan kuulu meille? Ei hän tarkoittanut näitä, testamentatessaan
+kuusi tai seitsemän tuhatta taaleria kaupungille. Minä tiedän sen, minä
+olen ihan vakuutettu siitä, Anton. Sen tähden pitää sinun ottaa tämä
+arkkunen kanssasi maalle. Sitä paitsi ei kukaan muu kuin minä edes
+aavistakaan sen olemassa oloa."
+
+Anton seisoi kuin kivettyneenä.
+
+"Ei", vastasi hän jyrkästi, "sitä en tee, minä tulisin siitä
+onnettomaksi."
+
+Ane ei ollut niin syvämietteinen, että olisi käsittänyt elämässä olevan
+sellaisiakin hetkiä, joina sekin luonne, jossa on kaikkein vähimmin
+itsenäisyyttä ja ryhtiä, voi saada sankarin uljuuden. Jos ei muu, niin
+ainakin pelko voi pakottaa ihmistä osoittamaan jyrkkää ryhdikkäisyyttä.
+
+"Tottele sinä minua, Anton ja minä otan kaikki omaksi syykseni", sanoi
+Ane mielistellen ja kiersi hyväillen kätensä hänelle kaulaan.
+
+Mutta se ei auttanut. Anton piti vastaan molemmin käsin. Hän oli sekä
+kuullut että ymmärtänyt testamentin ja myöskin sedän tahdon. Ja vaikka
+hän tunsikin kärsivänsä vääryyttä ja oli siitä pahoillaan, niin ei hän
+kuitenkaan tahtonut ruveta varkaaksi, kaikkein vähimmin näin
+kammottavassa paikassa.
+
+Lastenkodin Ane kävi kiireimmiten noutamassa peitteen ja levitti sen
+Riben ruumiin päälle. Mutta ei sekään auttanut nyt, tuskinpa se olisi
+auttanut milloinkaan sellaista omaatuntoa vastaan kuin Antonin.
+
+Ane torui ja houkutteli, mutta turhaan.
+
+Ane tarjosi hänelle edes yhtä tukkua.
+
+Ei, yhä ei.
+
+Ane pisti setelitukun hänen taskuunsa. Mutta silloin Anton viskasi sen
+lattiaan niin, että setelit lentelivät ympäri kuin lehdet syksyllä ja
+riensi pois.
+
+Ane kokosi setelit ja seisoi vielä ajatuksiinsa vaipuneena, kuin Anton,
+pahaa aavistaen, tuli takaisin.
+
+"Ane," sanoi hän sydämmellisesti, "älä koske niihin sinäkään."
+
+"Ole lörpöttelemättä", vastasi Ane. "Eihän voi antaa itseltään varastaa
+oikeuksiansa, kuten sinä annat, tyhmeliini!"
+
+"Sinä et saa koskea niihin", sanoi Anton jyrkästi. Ja sitte hän puhui
+niin hartaasti ja niin lujan vakuutuksen sanoja, että Ane ei voinut
+niitä käsittää, vaan ainoastaan katsoi häneen. Oliko se tosiaan Anton
+vai joku muu?
+
+"Älä pauhaa, akka!" vastasi Ane mahtavasti ja laski kätensä arkulle,
+niin kuin se olisi ollut hänen omaisuuttansa.
+
+"Sinä et saa!" huusi Anton.
+
+Ane tuli ehdottomasti huomaamaan, että hiljaisinkin voi huutaa hädän
+hetkenä kovallakin äänellä ja heikoinkin käyttää voimiaan miehen
+tavalla.
+
+"Mitä se sinuun koskee?" vastasi Ane epävarmalla äänellä.
+
+"Jos sinä otat tai minä otan, niin yhtä vähän me saamme kumpikaan
+rauhaa."
+
+"Me..."
+
+"Pahuus tulee rangaistuksi, senhän olet itse nähnyt, eikä pidä myödä
+sieluansa rahasta. Saatettaisiinhan minut kutsua todistamaan sinua
+vastaan enkä minä koskaan tekisi väärää valaa," sanoi Anton pelottavan
+vakavasti, "en edes pelastaakseni omaa äitiänikään."
+
+Ane jätti jo tinkimisen, pani setelit kiireesti arkkuun, lukitsi sen,
+avasi ikkunan ja heitti avaimen laiturin ylitse mereen.
+
+No, sitte sai arkku olla siinä avaamatta ja kenenkään tietämättä. Ane
+arveli aikaa myöten kyllä vielä keksivänsä jonkun keinon.
+
+Mutta vaikka hän olikin kavala ja kekseliäs, ymmärsi kuitenkin Anton
+kiusaajan yhä ahdistavan häntä.
+
+Sen tähden tapahtui uusi kilvoittelu seuraavana aamuna, kuin he
+molemmat unettoman yön jälkeen tapasivat toisensa keltaisessa
+kammarissa.
+
+"Joko sinä itse sanot tuon kylänvoudille taikka sanon minä", alkoi
+Anton puhua hiljaa, vaan jyrkästi ja viittasi kelloon.
+
+Ane hämmästyi. Hän koetti taas sekä torumisella että hyväilemisellä
+vaikuttaa Antoniin. Kiivaudessaan viittasi hän siihenkin, että hänellä
+nyt oli jotain, vaan Antonilla ei mitään. Mutta Anton oli taipumaton.
+
+Suuttumus setää kohtaan oli monta kertaa yön pitkään päässyt vauhtiin,
+jopa hyvin voimakkaastikin, mutta hyvän omantunnon tahtoi Anton pitää,
+vaikka hänen täytyisikin pysyä köyhänä koko ikänsä.
+
+Hän ei itse tiennyt, mikä hyvä saarnamies hän oli, kuin levollisesti
+sanoi Anelle:
+
+"Hyvä omatunto on parempi kuin raha sekä elämässä että kuolemassa. Minä
+opin kerran vanhalta täti Gertrudilta erään värsyn ja se on ollut
+mielessäni koko yön:
+
+    "On väärin koottu rikkaus
+    Kuin tuli helvetistä.
+    Sun omantuntos kuiskaus
+    Vaatiipi valvomista.
+    'Tee tili!' kerran sanotaan
+    Ja päätös tämä lausutaan:
+    'Tän' yönä sielus tahdon'."
+
+Se vaikutti. Se muistutti Anelle mieleen Espeda! vanhuksen ja
+lastenkodin ja myös Jeesuksen ja perkeleen taistelun hänen sielustansa.
+Muisto toisensa jälkeen sukelsi esiin, varsinkin kirja varastavan tytön
+kuvineen, jonka alla oli sama värsy, kuin Anton juuri nyt luki.
+
+Se värsy vaikutti, että hän melkein tunsi kunnioitusta Antonia kohtaan
+ja alkoi pitää hänestä toisella tavalla kuin ennen.
+
+Mutta hetipä heräsi hänessä toinenkin miete. Hän johtui ajattelemaan,
+millaiseksi pyhimykseksi hän oli tuleva, jos hän kuin itse rehellisyys
+ilmaisi kaiken tuon rikkauden, josta ei kellään ollut aavistustakaan.
+Tottapa hän silloin sai jonkun palkinnonkin.
+
+Ja nämä mietteet päättyivät siten, että Ane meni kylänvoudin luo ennen,
+kuin vouti vielä ehti lähteä aamukävelylleen, ja pyysi häntä kanssansa
+Riben taloon. Hän oli löytänyt lukitun arkkusen, jossa varmaankin oli
+rahaa. Paras oli kylänvoudin ottaa se haltuunsa Anen itsensäkin tähden,
+että hän pääsi koko huolesta.
+
+Anton käytti hyväkseen Anen poissa oloa, hiipi pois ja läksi maalle
+velkaiseen kotiinsa. Hän välistä oikein pelkäsi Anea. Viime yöstä
+alkaen oli Ane hänelle kuin paha henki, jota hänen välttämättä täytyi
+paeta.
+
+Mutta samana yönä oli myöskin kehittynyt heidän välillensä uusi side,
+jota Anton tosin ei vielä oikein ymmärtänyt. Se oli tyytymättömyys
+sedän testamenttiin, Ane oli aavistamattansa tartuttanut sen Antoniin.
+
+Anton pääsi siitä selville vasta sitte, kuin joutui kotiinsa ja kaikki
+siellä meni tavallista menoaan ja nuo hirvittävät öiset muistot
+alkoivat hälvetä.
+
+Sedän sydämmettömyys häntä kohtaan alkoi tuota pikaa näkyä oikeassa
+valossaan raskaina työpäivinä. Nyt se ahdisti ja kiihotti häntä hänen
+astuessaan kuorman perästä, kaivaessaan suota tai märkänä juostessaan
+ruunaa niitylle ajamassa. Nyt se valtasi hänet ja vähitellen muutti
+vapisevan hymyn hänen leveän suunsa ympärillä nyrpeydeksi, nyt se
+rasitti koko hänen elämäänsä kuin raskas harmaa talvitaivas.
+
+Eihän hän ollut lainkaan riistänyt Anea pois sedältä, ja sen tähden
+olisi sedästä pitänyt olla samantekevä, oliko hän Amerikassa vai
+ainoastaan kahdeksan peninkulman päässä maalla.
+
+Miten Anton oli muuttunut. Hän mietiskeli nyt samaan tapaan kuin
+Ane. Ei hän nyt enää kaikkea, kuin tuli hänelle, pitänyt niin
+"suurenmoisena", vaikka vielä talonpoikain kesken käyttikin vanhaa
+puhetapaansa.
+
+Tietysti heräsi hänessä usein toisiakin ajatuksia. Hänen omatuntonsa
+muistutti hänelle vikojaan sekä ajallisten hyvyyksien vahingollisuutta
+sielulle. Mutta hänhän ei enää tahtonut olla köyhä, vaan päästä
+rikkaaksi! Voi häntä!
+
+Sitte hän taas ajatteli tylyä setää, joka nyt hänestä näytti vielä
+käsittämättömämmältä, hän kun ei tiennyt, miten suuttunut setä oli
+häneen. Ane kun itse oli lykännyt koko syyn Anton paran niskoille, oli
+tietysti jättänyt kertomatta sen hänelle.
+
+Sen tähden sedän ahneus juuri enemmän suututti Antonia. Sillä olihan
+ilmi selvä, että setä ei ollut tahtonut suoda kellekään arkkusessa
+olevia rahoja. Hän olisi ottanut ne mukaansa, jos se vain olisi ollut
+hänen vallassansa.
+
+Kuin Ane kylänvoudin seurassa lähestyi Riben taloa, astui leipurin
+vaimo lapsi käsivarrella, heidän luoksensa ja ilmoitti, että "se
+maanviljelijä, jonka Ane kyllä tiesi", oli lähtenyt kotiinsa; mutta Ane
+innoissaan ei ollut sitä kuulevinaan.
+
+Kylänvouti kantoi messinkivanteisen arkun nurkkahuoneesen ja pudisteli
+sitä tutkistellen. Mutta eihän kukaan tiennyt, missä avain oli ollut.
+Lukko kai sitä paitsi oli mahdoton muuten avata. Neiti Olsenin piti
+lähteä noutamaan seppää.
+
+Ane juoksi pois. Muutaman minuutin päästä hän palasi sepän kanssa,
+jolla esiliina riippui polvien alapuolella asti ja toisessa
+karvaisessa, nokisessa kädessä oli tiirikka, toisessa iso vasara.
+
+"M-m-m", mutisi hän tutkistellessaan arkkua ja sen lukkoa. Työ kävi
+helpommin noin tietämättänsä mumisten, joka oli samaa kuin muilla
+työmiehillä raikas laulu. Ei, lukko ei auennut. Hänen täytyi käyttää
+vasaraa, sanoi hän, kylänvoutiin katsahtaen. Mutta arkkusesta ei sitte
+enää ollut mihinkään.
+
+"Anna mennä", sanoi kylänvouti innoissaan. Ja yhä mumisten kohotti
+seppä vasaransa ja musersi yhdellä iskulla arkkusen niin kokonaan, että
+sen sirpaleet lentelivät setelitukkujen kanssa ympäri huonetta.
+
+Mutta silloin sepän silmät aukesivat. Ja lastenkodin Ane löi pelkästä
+ihmettelystä kätensä yhteen ja huudahti: "Kukapa olisi osannut
+unissaankaan nähdä mitään tuollaista!"
+
+Kylänvouti oli kyllä odotellut Ribeltä löytyvän enemmän kuin ne kuusi
+tai seitsemän tuhatta taaleria, mutta luettuaan nyt rahat ei hän voinut
+olla sanomatta Anelle: "Hyvä Neiti Olsen, te kun olette ollut niin
+kauan talossa, tottahan tiedätte, millä ihmeen tavalla hän on voinut
+koota näin paljon?"
+
+Ja nyt tiesi Ane kertoa minkä mitäkin, eikä tämä hänen kertomuksensa
+ollut läheskään yhtä lapsellisen rakas kuin mitä hän puhui Riben
+ollessa kuolemaisillaan.
+
+Ribe ei ollut lahjoittanut eikä tuhlannut mitään, ja monesti hän ei
+ollut suonut edes itselleen välttämättömintäkään. Jos hän puhuisi ilmi
+totuuden, niin oli Ribe ollut niin itara, että monesti he molemmat
+eivät olleet saaneet kylliksi syödäkseenkään. Ja vielä viime kesään
+asti oli hänen täytynyt auttaa Ribeä veneesen onkivapoineen joka
+maanantai, keskiviikko ja lauantai, eikä mistään muusta syystä kuin
+siitä, että hän ei tahtonut kuluttaa kolmea killinkiä kalaan torilla,
+kun sitä voi saada vedestä ilmaiseksi. Jos hän olisi saanut kalaa
+joltakin lahjaksi, niin hän kyllä olisi mieluisemmin istunut kotona
+sohvassaan, kun oli jo niin heikko.
+
+Ja samoin oli monet muut asiat, joita Ane tahtoi olla kaikkein
+viimeisin tuomaan ilmi. Mutta huonoja rahoja nuo olivat, näyttivätpä
+kuinka hienoilta ja sileiltä hyvänsä.
+
+Kylänvouti ja seppä olivat pois lähtiessään molemmat yhtä liikutetut
+Anen rehellisyydestä. "Sellaisia palvelijoita ei ollut joka päivä
+nähtävänä."
+
+"Ihmeellisintä on, että hän on Nilkku-Olan ja Vene-Riitan tytär,
+eivätkä he tehneet koskaan muuta kuin kerjäsivät ja sieppasivat
+itselleen, mitä vain saivat", sanoi seppä.
+
+Kylänvouti ei vastannut, eikä hän muutenkaan antautunut mihinkään
+keskusteluun vanhan ystävänsä Riben ahneudesta.
+
+Olihan tavatonta hyvyyttä testamentata kolmekymmentä tai neljäkymmentä
+tuhatta taaleria kotiseutunsa köyhille, puhelivat kaikki ihmiset, yksin
+kaupungin ainoa sanomalehtikin.
+
+Sitte vallitsi muutamia päiviä haudan hiljaisuus Riben talossa. Arkku
+oli tullut, ruumis oli nostettu siihen, myrtin oksia ripoteltu
+kääreille, ja punaisista neilikoista ja myrtistä tehty kukkakimppu oli
+pistetty hänen jääkylmiin käsiinsä.
+
+Leipurin väki ja kaikki muut naapurit olivat käyneet ruumista
+katsomassa. Nyt ei enää ollut ketään odotettavana, kaikki oli
+hiljaista.
+
+Ane nyt käveli yksin suruhuoneessa, ajatellen Antoniansa. Ja se
+neuvoton maamies parka johti monestikin hänen ajatuksensa valkoiseen
+Kristuksen kuvaan, joka oli alttarin päällä. Jotakin hänen ylevyytensä
+ja puhtautensa kaltaista se oli, kuin tuona merkillisenä yönä loisti
+Antonin silmistä. Miten hän oli suuri sinä pimeänä hetkenä! Ane tunsi
+sekä kunnioitusta että rakkautta häntä kohtaan. Ennen oli Ane katsellut
+häntä enemmin vain Riben sukulaiseksi ja perilliseksi, mutta nyt hän
+alkoi rakastaa Antonia itseään.
+
+Hautajaispäivänä istui poikia ryhmissä hautuumaan rinteillä, muutamia
+tuoksuvassa ruohikossa, toisia ylhäällä pihlajoissa, joiden oksista he
+tekivät soittimia ja kaiuttelivat raittiisen kevätilmaan kimakoita
+vihellyksiänsä. Pienimmät kaivelivat hiekasta raakunkuoria lehmiksi ja
+hevosiksi leikkeihinsä.
+
+He tuskin malttoivat leikistään lakata, kuin kuoripojat, yllä pitkät,
+mustat koltit, laulaen tulivat ruumissaaton etupäässä.
+
+Pastori Omeyer piti haudalla pitkän puheen. Lähinnä häntä seisoivat
+kylänvouti ja kaupungin hallitusmiehet edustamassa vainajan perillisiä.
+Puhuja selitteli, miten kaunista on tehdä hyvää, kuinka monta sellaista
+"hiljaista" on, joita maailma ei tunne, ja kuinka Ribeä olivat kaikki
+hänen läheiset ystävänsä rakastaneet. Viimein hän sanoi, että rakkauden
+hehkuva kirjoitus köyhäin sydämmissä on parempi hautakirjoitus kuin
+kauneinkaan kirjoitus marmoripatsaassa, ja sellaisen kirjoituksen oli
+tämä vainaja itse piirtänyt haudallensa.
+
+Sitte Espedal vanhus, joka tietysti myöskin oli läsnä, koskapa hänen
+mieluisin huvinsa oli käydä hautaanlaskiaisissa, painoi leukansa
+syvälle rintaa vasten ja alkoi veisata, pitäen lasiensa päällitse
+tarkasti silmällä kuoripoikia.
+
+Sen jälkeen käänsi hän valppaan katseensa koululapsi-joukkoon, joka oli
+kiivennyt Omeyerin jäljestä hautakunnaalle ja siitä uteliaasti katseli
+ja osoitti alas hautaan, kunnes joku heistä pudotti sinne
+kirjoitusvihon. Siellä se oli kukkien seassa arkun kannella, imupaperi
+erillään syrjässä. Selvästi näkyi vihon kannesta kuva: vihreä niitty,
+punainen lehmä ja sininen karjapiika, ja kuvan alla oli paksuilla,
+mustilla kirjaimilla: "Lehmä on -- hyödyllinen täällä."
+
+Mutta nyt Espedal kiipesi ylös kunnaalle ja ajoi, sateenvarjo toisessa
+ja keppi toisessa kädessä, koko kärpäsjoukon pois sokurilta.
+
+Ja kaikki kaupungin akat seisoivat hautakummuilla korkeiden, keltaisten
+ruskoliljojen, punaisten tuoksuesikkojen ja lakastuvain lumikellojen
+keskellä, nostaen esiliinan nurkkaa tai hameenhelmaa kyynelpyyhkeeksi.
+
+"Jumala siunatkoon sellaista köyhäin ystävää!"
+
+Kaupunki oli näet niin rikas ja niin pieni ja köyhiä siinä niin vähä,
+että täytyi tulla suuret vuosirahat, kun tämä summa lisättiin Peder
+Bastin, Rasmus Klaudiuksen sekä Erik Legangerin ja hänen vaimonsa
+lahjoituksiin.
+
+Lastenkodin Ane seisoi hänkin haudalla ja itki katkerasti, mutta niiden
+kyynelten syynä oli monenlaiset ristiriitaiset tunteet.
+
+
+
+
+VII.
+
+Hautakirjoitus.
+
+
+Puhutaan toista ja tehdään toista.
+
+Pastori Omeyer, joka oli haudalla puhunut niin kauniisti ja
+tarkoittanut niin hyvää niillä sanoillaan, että köyhäin sydämmiin
+piirretty hautakirjoitus oli paljon parempi kuin muhkeinkaan kirjoitus
+marmoripatsaassa, hän kuitenkin ensinnä ehdotti muistopatsaan
+pystyttämistä Riben haudalle.
+
+Ja hän oli jo edeltä päin näkevinään, miten paljo kiitosta oli
+kultakirjaimilla luettavana siinä patsaassa.
+
+Eräänä aamuna syksymmällä levisi huhu talosta taloon, että höyrylaiva
+tuli laituriin.
+
+Mitä ihmettä se nyt merkitsi?
+
+Sehän muuten asettui ankkuriin ulos seljälle, jossa välistä lainehti
+niin kovin, että ei kukaan soutaja uskaltanut lähteä sinne.
+
+Ja yöllä, kuin laivaväki saattoi nähdä jonkun kaikin voimin soutaa
+ponnistelevan laivalle päin, silloin saivat veneessä olevat
+matkustavaiset panna kätensä torveksi suunsa eteen ja huutaa kaikin
+voimin: Vulkan! Vulkan!
+
+Ja naiset ja lapset, jotka makasivat sängyissään ja kuulivat aaltojen
+pauhinaa rannasta, luulivat huudon merkitsevän, että oli tulipalo.
+
+Mutta minkähän tähden Vulkan niin komeasti tuli ihan laituriin asti.
+
+Kohta sen jälkeen levisi uusi huhu mahtavasta patsaasta, joka muka oli
+tuotu höyrylaivalla, ja se oli oikea ihme.
+
+Kirves sai levätä tynnyrin pohjalla ja kahvipannu pesutiinun vieressä.
+
+Ihmiset alkoivat juosta alas laiturille. Ja kuin sittemmin kaupungin
+kolme polisia kävi käskemässä kaikkia kahdeksaa kuorma-ajuria saapumaan
+kello 10 paikoilla hevosineen ja ajokaluineen laiturin luo, niin
+silloin syntyi melkein yhtä vilkas liike rannassa kuin markkina-aikaan.
+
+Sen sijaan oli tavattoman tyhjää koulussa sinä päivänä.
+
+Mutta opettajilla ei oikeastaan ollut mitään halua tehdä siitä
+muistutuksia, vaikka viran puolesta olisi ollut pakkokin. Sillä siinä
+kaupungissa harvoin nähtiin kenenkään ajavan kahdella hevosella, vielä
+vähemmin kahdeksalla. Eikä siitä suinkaan voinut tulla mitään oikeata
+lumireen vetoakaan, kun ei vielä ollut kylliksi lunta siihen
+tarkoitukseen. Yhdet ainoat umpivaunut oli koko kaupungissa, ja milloin
+niiden onnellinen omistaja ja omistajatar olivat ajelemassa,
+kokoutuivat lapset vaunujen ympärille näkemään näiden onnen suosikkien
+tulevan sieltä ulos ja sitte katselemaan vaunuja, kunnes ne katosivat
+liiteriin ja ovi sulkeutui.
+
+Mutta ajattelehan: kahdeksan hevosta yht'aikaa, Ja patsas niin korkea
+kuin kartano, sanoivat muutamat! Sellaista ei oltu ennen nähty eikä
+edes kuultu puhuttavankaan.
+
+Sen tähden pysyivät opettajatkin, joilla oli ikkunoita kadulle päin,
+hyvin uskollisesti lähellä niitä, kävipä heidän luonansa myöskin
+pihahuoneessa asuvia, vähempiosaisia virkaveljiä.
+
+"Tänään meillä olisi pitänyt olla kuukauslupa", sanoi eräs heistä.
+
+"Niin, tänään meillä tietysti pitäisi olla lupa", vastasi toinen.
+
+Mutta alhaalla laivarannassa oltiin täydessä toimessa. Ei ollut mikään
+helppo asia saada kyllin vahvoja kaluja eikä siirtää pitkää raskasta
+kiveä kärreille.
+
+Siihen aikaan ei ollut mitään sellaista hyödyllistä "kaikki kaikissa"
+kuin kaupungin-insinöörejä tai palomestareja. Kylänvouti seisoi siinä
+ihan neuvottomana ja katseli viran puolesta. Lähellä asuvaiset
+merimiehet ihmettelivät ja neuvottelivat, ja mitä kauemmin tuota kesti,
+sitä suurempi syy oli perämiehillä Paulsenilla ja Monsenilla antaa
+hyviä neuvoja ja sitä kauemmin saivat naiset ja lapset ihailla tätä
+näytelmää, joka näytti olevan huviksi myöskin monelle täys'kasvuiselle
+kansalaiselle.
+
+Yksin pastori Omeyerkin seisoi eräillä rappusilla parin
+merimiehen-vaimon keskellä, vilkkaasti viittoen käsillään ja unhottaen
+hetkiseksi kaikki sairaat.
+
+Oli ihan luonnollista, että laivanveistäjät laiturin toisessa päässä,
+jotka olivat korjaamassa vanhaa laivaa, unhottivat sekä tervapyttynsä
+että sutinsa ja jättivät tulen ja tervan palamaan ja siirtyivät
+lauttansa äärimpään päähän näkemään oikein tarkkaan tuota ihmettä.
+Siinä heitä seisoi niin monta yhdessä paikassa, että lautta painui
+syvälle veteen ja tappuratukut purjehtivat maihin matkoihinsa.
+
+Viimein huusivat merimiehet ja kaupungin pojat yhteen ääneen "all
+right" "go on!" He tahtoivat näyttää osaavansa Englannin kieltä. Ja
+sitte lähdettiin meluten ja pauhaten pitkin laituria, pojat huudellen,
+tytöt nauraen, merimiehet laulaen tahtia ja perämiehet komentaen.
+
+Kahdeksan yhteen valjastettua hevoskaakkia oli vetämässä, kahdeksan
+miestä niitä ajamassa, kullakin läjähtelevä ruoska kädessä, ja
+enempikin kuin kahdeksan töllistelevää poikaa joka hevosta kohti tuon
+ryhmän ympärillä.
+
+Millä tavalla se kulkue pääsi Rantakadun alapäästä lävitse, jossa
+tavallisten maitokärrienkin oli vaikea pujotella kadulle pistävien
+talon nurkkain ja rappusien välitse, se on jälkimaailmalle selviämätön
+arvoitus. Mutta niin se oikeastaan tapahtui, että merimiehet paikka
+paikoin auttelivat nostamalla pyöriä esteiden ylitse.
+
+Että Riben muistopatsas nyt oli saapunut, se, jonka kaupunki oli
+tilannut, tiesivät tuota pikaa sekä suuret että pienet. Eikä se
+totisesti ollutkaan liiaksi, sanoivat ihmiset.
+
+Jospa heille vain korvaukseksi kaikista sysimisistä, kuin saivat
+pitää hyvänään, olisi edes vähänkään annettu selkoa puulaatikon
+sisällyksestä, mutta siellä ei näkynyt muuta kuin että patsas oli
+punertavaa, sileäksi tahottua graniittia.
+
+Ylämäessä alkoivat pienet hevoset köyristää selkäänsä kuin kissat ja
+melkoisesti hiljentää vauhtia. Silloin täytyi merimiesten käydä käsiksi
+ja auttaa nyrkkivoimalla. Ja siten mentiin laulaen ja hurraten niin,
+että ylempänä oleva koulukartano vavahteli.
+
+Sekä niiden opettajain, joiden luokkahuoneet olivat kadun puolella,
+että heidän oppilastensa täytyi juosta ikkunoista katsomaan. Opettajat
+totuttuun tapaansa kieltelivät poikia, mutta eivät muistaneet katsoa
+heihin päin taikka eivät raaskineet sitä tehdä.
+
+Ja ulkona olevat pikku veitikat juoksivat kiertotietä mäen ympäri.
+
+Viimein päästiin hautuumaalle. Se onneksi ei siihen aikaan ollutkaan
+etäällä kaupungista. Kuoppa oli jo kaivettu ja merimiehet ryhtyivät
+työhön nuorineen ja rautakankineen.
+
+Ja pojat kiipeilivät ylös puihin punaisten pihlajanmarja-terttujen
+väliin tahi haudankaivajan pikku liiterin katon harjalle, joka näkyi
+kirkkomäen puiden välistä.
+
+Työ vei paljon aikaa. Kello viisi seisoi patsas viimeinkin kuin kiinni
+naulattuna kaikessa komeudessaan.
+
+Perämiehet ja muut merimiehet katselivat riemuitsevasti ympärilleen,
+kädet housuntaskuissa. Sepä se olikin ainoa palkka, kuin saivat
+vaivoistaan. Ja kuin he sitte tyytyväisesti nykähyttivät päätään
+tuttaville, näytti tuo siltä, kuin he olisivat armosta päästäneet heitä
+katsomaan tätä heidän mahtityötänsä.
+
+Ja suuret kultakirjaimet loistivat niin, että ne voi erottaa aina
+alhaalta hautuumaan portilta asti.
+
+Ne tutkittiin myöskin alusta loppuun, sekä nimi ja vuosiluku että
+kaikkein mielestä hyvin ansaitut raamatunlauseet:
+
+  "Iloista antajaa Jumala rakastaa.
+
+  "Älkää rakastako sanalla eikä kielellä, vaan työllä ja totuudella."
+
+Vanha, saita tohtori Ribe oli tulemaisillaan oikein
+kansallispyhimykseksi tässä pikku kaupungissa.
+
+"Niin, hän ei rakastanut sanalla eikä kielellä", sanoi vanha mummo
+joukosta.
+
+"Ei, se on totta", vastasi joku pilkallisesti. Lastenkodin Ane se siinä
+ei malttanut hillitä mieltänsä,
+
+"Mutta hyvillä töillä ja totuudella", jatkoi mummo vakavasti.
+
+"Mitäpä hän olisi muutakaan tehnyt?" vastasi taas Ane halveksivasti.
+"Eihän hän voinut ottaa rahoja kanssansa hautaan."
+
+Lastenkodin Anen ei ollut helppo olla vaiti, kuin kerran pääsi
+vauhtiin. Mutta mummot ojentautuivat niin varmasti ja katsoivat häneen
+niin terävästi, että Ane huomasi olevan viisainta väistyä pois ennen,
+kuin he ehtivät julistaa voi-huutonsa maailman pahuudesta ja
+kiittämättömyydestä.
+
+Paremmin osasi Anton hillitä kieltänsä, vaikka suuttumus kuohuikin
+hänen sydämmessänsä hänen siinä seisoessaan haudan ympärille
+pystytettyä rauta-aitaa vasten.
+
+Tosin hän vielä sanoi: "se on suurenmoista", mutta sydämmessään hän
+ajatteli, että sitä oli kerrassaan liian vähä.
+
+Hän ei nyt enää voinut maksaa ei veroja eikä korkoja. Ja nyt olikin jo
+talo kaikkine huonoine kaluineen myyty nimismiehen toimesta
+huutokaupalla ja hän itse oli siinä kahden tyhjän käden varassa, ja
+yhtä laihana kuin hänen viimeinen, melkein nälkään nääntyvä lehmänsä,
+jonka lisäksi häntä paha kyllä suuttumus ahdisti joka kerran, kuin hän
+johtui ajattelemaan sedän rahoja.
+
+Eivätkä nämä pahat ajatukset suinkaan olleet vähimmin vallalla
+nyt, kuin setää kunnioitettiin kaupungin hyvänä enkelinä ja
+suojeluspyhimyksenä.
+
+Jospa hän nytkin saisi sata taaleria, päästäkseen Amerikkaan.
+
+Hän oli taas käynyt lastenkodin Anen luona. Niin kauan, kuin Riben talo
+oli myymättä, sai Ane asua siellä. Ja hän otti Antonin vastaan hyvin
+ystävällisesti. Mutta eipä hän mitenkään voinut auttaa Antonia
+pääsemään noista kiusaavista ajatuksista.
+
+Anton kammoi itseään ja ajatuksiaan, palatessansa kotiin hautuumaalta.
+
+Ja Anea hän vielä vähemmin uskalsi ajatella, sillä hän varmaan oli
+tänään vielä kymmentä vertaa pahempi kuin tavallisesti. Olihan Anton
+hautuumaalla vähän etäämpää nähnyt hänen vihaiset silmäyksensä.
+
+Anton kuitenkin kotiin tullessaan huomasi suureksi huojennuksekseen,
+että Ane tänään oli toisella tuulella kuin hän oli odottanut. Hän ei
+lausunut sanaakaan Antonista eikä hänen vioistaan, mutta, mutta, mutta
+puhui sitä enemmän Riben ahneudesta ja liikuttavasta Jumalan sanan
+väärinkäyttämisestä.
+
+Se oli oikea perkeleen kirjoitus tuo siinä hautapatsaassa. Sitähän
+Anton toki ei voinut eittää.
+
+Ei, ei hän voinutkaan.
+
+"Ja senkö pitää saada siinä paistaa vuosi vuodelta senkin jälkeen, kuin
+sinä ja minä olemme kuolleet. Osaatko sinä sen selittää, Anton?"
+
+Ei, Anton parka ei osannut sitä selittää.
+
+Mutta tunnin päästä, kuin Ane oli mennyt jollekin asialle kaupungille,
+astua tallusteli Anton takaisin hautuumaalle. Ja omituista kyllä, se
+loistava kultakirjoitus veti puoleensa häntä samoin, kuin tuli vetää
+kärpästä vielä senkin jälkeen, kuin se jo on polttanut siipensä.
+
+Oli niin omituista seisoa siinä ihan hautapatsaan edessä. Hänhän oli
+tähän asti katsellut sitä ainoastaan matkan päästä.
+
+Hän voi vielä hämärissäkin erottaa kirjaimet ja tavasi vapisevin huulin
+molemmat raamatunlauseet.
+
+Yht'äkkiä hän tunsi jotakin luiskahtavan pois jalkansa alta. Hän
+kumartui ja tarttui siihen. Se oli haudalle unhottunut rautakanki.
+
+Ja silmänräpäyksellisestä mieleen johtumuksesta, kuin veri syöksähti
+hänelle päähän hänen kumartuessaan alas, iski hän, huulet vihasta
+vapisevina, rautakangen koko voimallaan tuohon kultakirjoitukseen.
+
+Kauhistuen katsahti hän taaksensa, kuin kivisirpaleet lensivät ensi
+iskusta, mutta oli kuitenkin kyllin rohkea tekemään työnsä päähän asti
+ja löi vielä kerran koko voimallaan vähän alemmaksi.
+
+
+
+
+VIII.
+
+Pahantekijä.
+
+
+Koko hävitystyö oli tehty muutamassa silmänräpäyksessä, ja nyt Anton
+parka seisoi keskellä sitte seuraavaa syvää hiljaisuutta
+kauhistuksissaan teoistansa. Hiki vieri karpaloina alas hänen otsaltaan
+ja joka tuulenhenkäys ratiseviin lehtiin pani hänet ahdistuksesta
+vapisemaan.
+
+Hän juoksi ylämäkeen pihlajain välitse, kiviaidan ylitse ja ulos
+kenttää pitkin. Mutta omatunto seurasi mukana ja sen ääni kuului yhä
+selvemmin.
+
+Ja tyytymättömyys hänen suunsa ympärillä oli joka hetki muuttua
+itkuksi.
+
+Hän astuskeli edes takasin, seisoi hiljaa ja mietiskeli, istui aidoilla
+ja kivillä, mutta ei saanut rauhaa. Hän tunsi, että hän nyt ei
+uskaltaisi edes katsoa Aneakaan silmiin.
+
+Tällä välin yö pimeni yhä enemmän. Hän vaistomaisesti astui takaisin
+hautuumaata kohti, jonka poikki oli suorin tie kaupunkiin.
+
+Päästyään aidan luo rykäsi hän, saadakseen enemmän rohkeutta, mutta
+samalla hänen silmänsä itsestään kääntyivät Riben hautaan päin.
+
+Silloin tunkeutui hänen ahdistetusta rinnastaan heikko huudahdus ja
+tukka nousi kauhusta pystyyn.
+
+Valkoinen haamu tuli hautapatsaan takaa näkyviin ja läksi juuri sinne
+päin, jossa Anton seisoi.
+
+Nyt hän juoksemaan pakoon, minkä kerkisi. Mutta ensimmäisen aidan luo
+hän pysähtyi ja katsoi taaksensa. Hautuumaan aidan luona näkyi sedän
+haamu korkeana ja valkoisena, mutta eipä se yrittänytkään ajamaan häntä
+takaa eikä poistumaan kuolleiden leposijasta.
+
+Ylhäällä tunturilla, josta kautta Antonin nyt täytyi pimeässä
+kompuroiden kulkea, laskeutui hän polvilleen ja itki ja rukoili
+Jumalalta armoa ja anteeksi antamusta suuresta synnistään sekä lupasi
+tunnustaa sen ihmisille ja kärsiä rangaistuksen, jonka oli ansainnut.
+
+Viimein hän väsyneenä ja masentuneena tuli Anen luo, joka heti huomasi,
+että ei kaikki ollut oikein.
+
+Hän oikein sydämmestänsä sääli Antonia, sillä olipa ihan häpeä saada
+sellaista kohtelua kuin hän sekä Jumalalta että ihmisiltä. Mutta mitä
+hyötyä oli tuollaisesta käytöksestä? Ennemmin olisi hänen pitänyt
+totella sitä neuvoa, kuin Ane kerran antoi hänelle. Nyt hän
+narrimaisuudestaan joutui paljon pahempaan pulaan.
+
+"Vaan nyt sinun pitää lähteä pois koko kaupungista huomisaamuna ennen
+auringon nousua."
+
+Ei, sitä Anton ei suinkaan aikonut tehdä. Huomeisaamuna hän päätti itse
+mennä kylänvoudin luo ja tunnustaa kaikki ja sitte kärsiä
+rangaistuksensa. "Nyt setä kyllä toimittaa minulle vapaan elannon
+joksikin ajaksi", sanoi hän katkerasti.
+
+Ane taisteli vastaan, mutta Antonin päätös oli horjumaton. Ja kuin hän
+viimein kertoi hautuumaalla näkemänsä haamun, joka vaikutti hyvin
+kammottavasti taikauskoiseen Aneen, sekä Jumalalle tekemänsä lupauksen,
+silloin lastenkodin Ane tuli niin liikutetuksi tästä ihmisen
+rehellisyydestä, vaikka kaikki oli liittoutunut häntä vastaan, että
+pani pehmoiset kätensä Antonille kaulaan kuten ennen muinoin ja
+suudellen sanoi:
+
+"No, sen minä sanon, että sinä olet paljon parempi minua, niin hyvä ja
+jumalinen, Anton."
+
+Ja Anton tunsi, miten hyväätekevältä yhdenkin sydämmen luottamus ja
+rakkaus tuntuu hädän hetkenä, ja hän nojautui Anea vasten, tätä ainoaa
+ystävää, kuin hänellä oli tässä katkerassa maailmassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna vallitsi yleinen hämmästys koko kaupungissa.
+
+Hautuumaa oli tuota pikaa yhtä täynnä väkeä kuin eilispäivänä.
+Konnantyö on kaiketi yhtä houkutteleva kuin urhotyökin.
+
+"Tietysti ne ovat olleet raakoja, juopuneita merimiehiä", sanoi joku
+tulliherra. "Tässä kaupungissa nyt ei maksa vaivaa koettaakaan laittaa
+eikä istuttaa mitään yhteiseksi kaunistukseksi. Se on ihan mahdotonta."
+
+"Siinä olette ihan oikeassa", vastasi hänen ystävänsä, koulun opettaja.
+
+"Ei edes senkään vertaa kuin kivi tien varrella saa täällä olla
+rauhassa. Kaikki tuon roskajoukon pitää vetää alas lokaan. Kurittakaa
+te sitä väkeä aika lailla koulussa! Siinä täytyy alkaa ihan alusta."
+
+"Kyllä minä sitä teenkin, mutta eihän ole ihmisten mahdollinen saada
+perin kelvottomasta mitään kalua."
+
+"Viekää koululapset ulos kedolle ja opettakaa heitä istuttelemaan puita
+ja pensaita, niin saattepa nähdä, että he pian oppivat rakastamaan ja
+suojelemaan sitä, josta itse ovat nähneet vaivaa", neuvoi pastori
+Omeyer, joka sattumalta seisoi heidän takanaan.
+
+Anton oli tällä välin mennyt kylänvoudin luo ja tehnyt tunnustuksensa.
+
+Kylänvouti Vold muisti varsin hyvin vanhan Riben suvaitsemattomuuden
+etäistä sukulaistansa kohtaan. Ja hänhän oli, vaikka ei tuntenutkaan
+Antonia, innokkaasti puolustanut häntä, hänellä kun itsellään oli
+katkeraa kokemusta tällä alalla. Vold oli ylioppilas-aikanaan kärsinyt
+suurinta köyhyyttä sen tähden, että hänen rikas, lapseton tätinsä oli
+testamentannut koko omaisuutensa eräälle sisarensa tyttärelle, joka oli
+hänen suosikkinsa ja jonka sen tähden piti saada kaikki tyyni ja elää
+ylellisyydessä sill'aikaa, kuin hänen köyhät serkkunsa lueskellessaan
+laihtuivat niin, että luut pyrkivät ulos nahasta.
+
+Ensi jouluna oli tämä serkku tosin ilosta lahjoittanut kummallekin
+miesserkulleen kultavitjat, mutta vuoden päästä hän sitte oli jo
+naimisissa ja hän tai oikeammin hänen miehensä tarvitsi rahaa muuhun.
+
+Vold siis nyt tunsi suurta sääliä Antonia kohtaan, ja jos ei olisi
+ollut lakia eikä oikeutta, niin hän olisi heti paikalla antanut
+Antonille anteeksi, vaikka hänellä olikin oikeuden kultanauha lakkia
+kaunistamassa. Sydän loistaa usein kauniimmin kuin virkapuku yksin
+kylän voudillakin.
+
+Mutta vaikka nyt täytyikin tulla tutkinto ja tuomio, niin kyllä se oli
+tuleva korvatuksi, siitä sai Anton olla vakuutettu. Hän lupasi
+toimittaa, että kaupunki korjuutti hautapatsaan ja panetti siihen vähän
+varovamman kirjoituksen.
+
+"Sillä näettekös, hyvä Ribe, kuka hyvänsä olisi teidän sijassanne
+voinut suuttua. Minä oikein sydämmestäni säälin teitä ... ja teen
+teidän hyväksenne, mitä suinkin voin."
+
+"Se on oikein suurenmoista", änkytti Anton, jonka entinen nöyryys pääsi
+kokonaan voitolle tästä myötätuntoisuudesta.
+
+"Suurenmoistako?" kysyi Vold kummastellen.
+
+"Niin sitä se on ... se totisesti on vähän... Ei, täytyy sanoa, että se
+on suurenmoista", puheli hän vielä etehisessä mennessään.
+
+Iltapäivällä meni myöskin lastenkodin Ane kylänvoudin luo puhumaan sekä
+tohtorin ahneudesta että Antonin rehellisyydestä ja hurskaudesta.
+
+"Eipä siltä, että minulla olisi mitään tekemistä hänen kanssansa, mutta
+totuuden pitää tulla ilmi, ja Herra tietää, että se mies on saanut
+kärsiä tavattoman kovaa kohtelua. Muuten minulla ei ole mitään
+tekemistä hänen kanssansa."
+
+Ane olisi varsin hyvin saanut jättää sanomatta tuon valeen, sillä
+kylänvouti ilmankin puolusti Antonia niin lämpimästi kuin mahdollista.
+
+Seuraavana päivänä tutkittiin häntä.
+
+Kutsuttujen todistajain joukossa oli ensi sija haudankaivajalla, joka
+aikaisin aamulla oli nähnyt hävityksen ja käynyt sen ilmoittamassa. Hän
+kertoi nyt asian uudestaan hitaasti ja juhlallisesti:
+
+"Oli aikaisin eilisaamuna kello kuuden tai puoli seitsemän paikoilla,
+en tiedä niin tarkkaan... Minä olin juuri juonut kahvia ja menin
+katsomaan ikkunasta. Näytti sumuiselta ja minä sen tähden käskin
+Rasmesta tuomaan vinniltä alas sadenuttuni..."
+
+"Niin, niin," sanoi Vold, "tuota sinun ei tarvitse kertoa, ei se kuulu
+asiaan. Sinä siis menit hautuumaalle."
+
+"Ei, ei, kyllä minun pitää kertoa oikein, miten se oli. Jos minulla ei
+olisi ollut sadetakkia, niin minä en olisikaan mennyt sitä tietä, sillä
+minä aioin toiselle puolelle kaivamaan Berndinen hautaa. Kerronko nyt
+siitä lähtein, kuin menin aidan ylitse, vaiko siitä, kuin tulin
+hautapatsaan luo? Minusta se on ihan sama."
+
+"Ala sitte aidasta, ei siitä ole pitkältä hautapatsaalle", sanoi Vold.
+
+"Minulla oli lapio olkapäällä, ja astuessani ajattelin: onhan nyt
+oikein lämmin eikä ole märkäkään, paras on jättää sadetakki tuonne
+katoksen alle. Ja niin minä teinkin. Mutta astuessani siinä nurmikkoa
+pitkin lipesin ja kaaduin ja olipa oikea onni, että en loukkautunut
+pahemmin, kun otetaan huomioon, mitä minulla oli kannettavana ja että
+rautakanki oli maassa selkäni alla. Siitähän jalkani juuri lipesikin.
+Ja siten minä tulin katsahtaneeksi hautapatsaasen, mutta silloin en
+ollut uskoa silmiäni; sillä tiesinhän, minkä näköinen se oli edellisenä
+päivänä, ja nyt se oli ihan turmeltuna."
+
+Sitte Anton ihan menehtyneenä teki tunnustuksensa.
+
+Haudankaivaja kuunteli ja nyykytti päätään ja mutisi koko ajan.
+Kylänvouti kehoitti häntä olemaan salaamatta mitään, ja kuin Anton sen
+tähden lopulla kertomustansa puhui valkeasta haamusta, joka astui
+rinnettä ylös, virkkoi haudankaivaja:
+
+"Se oli varmaankin se valkea hevonen!"
+
+Kirjuri katsahti ylös ja nauroi, kuulijat tekivät samoin. Ja kylänvouti
+koetti saada haudankaivajaa pysymään vaiti.
+
+"Niin, se on tottunut pääsemään sieltä pois sitä tietä, yläveräjästä,
+ja siksi yöksi unhottui se ulos", sanoi haudankaivaja.
+
+"Olehan vaiti, sinun vuorosi tulee sitte", keskeytti kylänvouti
+hymyillen.
+
+"Hyh, sellaista tyhmeliiniä!" sanoi Ane suutuksissaan puoliääneen.
+
+Tuo tietysti tarkoitti Antonia.
+
+Mutta Anton sanoi hiljaisesti ja vakavasti:
+
+"Se oli sittekin Jumalan lähettämä! Pietarin tykö lähetti hän kukon,
+minun luokseni hevosen... Se totisesti on suurenmoista..."
+
+Tutkinto päättyi, tuomio tehtiin ja Anton sai vähäksi aikaa vankeutta.
+"Sitä ei paha kyllä käynyt välttää", sanoi kylänvouti. "Mutta minä
+lupaan teille, Ribe, että ne päivät tulevat hyvästi maksetuksi, ne
+toimittavat teille takaisin jotakin perinnöstä."
+
+Lastenkodin Ane aavisti sitä. Sen tähden hän menetteli hyvin
+varovaisesti. Ei kenenkään pitänyt saaman huomata hänen ja Antonin
+välillä mitään erikoista.
+
+Ainoastaan kerran kävi hän hänen luonansa tuona vankeusaikana. Ja se
+käynti vaikutti syvästi Aneen. Olihan toista ajatella jotakin asiaa
+kuin nähdä se elävänä edessänsä.
+
+Ane oli kyllä ajatellut Antonia ja miten raskaalta hänestä vankeus
+tuntuikaan. Eikö hän paljon enemmin itse olisi ansainnut rangaistusta
+kuin Anton!
+
+Mutta hyvin liikutetuksi Ane sittenkin tuli astuessaan pitkää käytävää,
+jonka seinässä oli monta numeroitua ovea, kuullessaan vanginvartian
+avainkimpun helinää ja nähdessään oven aukeavan sekä Antonin istuvan
+kovalla puupenkillä ja katsahtavan ylös vielä enemmän masentuneena ja
+sortuneena kuin ennen.
+
+Suru ja yksinäisyys olivat tehneet syviä merkkejä hänen kasvoihinsa.
+Kädet riippuivat velttoina, sillä ei kukaan ollut ajatellut minkään
+työn toimittamista hänelle.
+
+Ane olisi heti syöksynyt hänelle kaulaan, jos ei tuo; kiusoittava
+vanginvartia olisi koko aikaa pysynyt oven sisäpuolella.
+
+Mutta kyyneleet hänelle tuli silmiin, ja sekin oli kylliksi Antonille.
+
+Anen käynti ja se, että hän muisti häntä ja ajatteli häntä tänä
+masentavan surun aikanakin, se jo teki Antonin kiitollisemmaksi häntä
+kohtaan kuin mikään muu.
+
+Ane tunsi sen samassa silmänräpäyksessä. Se oli jotakin niin lämpöistä
+ja suloista; ihmeellinen ilon ja onnen tunne täytti heidät molemmat.
+
+Anton nosti kätensä suupieleen ja sanoi vilpittömämmin kuin milloinkaan
+ennen:
+
+"Se on oikein suurenmoista..."
+
+Eikä Ane nyt sitä vastustanut. Mutta hän sanoi nopeasti jäähyväset,
+sillä ei kenenkään pitänyt saada huomata heidän välillänsä olevan
+mitään erikoista. Siihen oli Anella omat syynsä.
+
+Mutta päästyään ovelle ei hän voinut olla kääntymättä eikä sanomatta
+Antonille:
+
+"Sinä olet paljon parempi minua, Anton, vaikka istutkin täällä. Sinä
+olet paljon parempi kuin kaikki muut vapaat ja irralliset, se on
+varma."
+
+Vanginvartian mielestä se ei ollutkaan liiaksi sanottu, sillä koko
+kaupunki tiesi kertomuksen Anton Riben surullisista vaiheista. Ja jos
+jury-oikeus olisi ollut häntä tuomitsemassa, niin hän ihan varmaan
+olisi tullut sekä vapautetuksi että kunnioitetuksikin.
+
+Mutta Ane ei tahtonut saattaa ketään, kaikkein vähimmin kylänvoutia
+aavistamaan heidän välistä suhdettansa. Sillä siitä asti, kuin Ane oli
+jättänyt raha-arkun hänelle, luuli Ane huomanneensa, että hänkin oli
+voudinkin mielestä saanut osakseen liian vähän. Eihän viidensadan
+taalerin summa antanut kovinkaan paljoa korkoa vuodessa.
+
+Antonin istuessa vangittuna olisi ensimmäisen puolen vuoden korot ollut
+pois maksettava. Ja ne, jotka niitä nyt saisivat, tulisivat saamaan
+koko vuosikoron, voisivatpa vielä olla melkein varmat, että se tulisi
+heille koko ikänsä.
+
+Kaksituhatta taaleria nyt yhteensä karttui, ja oli päätetty jakaa ne
+kymmeneen osaan.
+
+Koko kaupunki sai hyvissä ajoin tietää, mikä juhlapäivä nyt koitti,
+sillä kello viidestä kuuteen aamulla pyhitettiin se soittamalla kirkon
+kelloa.
+
+Kaupunginvaltuusmiehille ehdotti kylänvouti, että testamenttaajan
+sukulainen Anton Ribe, saisi ensimmäisen osan, kaksisataa taaleria
+vuodessa koko ijäkseen. Tätä ehdotustaan puolusti hän lämpimästi
+kuvailemalla Antonin puutteenalaista tilaa ja hänen likeistä
+sukulaisuuttaan testamenttaajan kanssa.
+
+Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
+
+Toiseksi ehdotti hän, että toinen osa samoin elinajaksi annettaisiin
+testamenttaajan uskolliselle palvelijalle Ane Olsenille, jonka verraton
+rehellisyyshän se oli vaikuttanut, että suurin osa rahoista edes
+tulikaan kaupungin hyväksi.
+
+Tämäkin ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
+
+Kuin Anton pääsi vapaaksi, ei kukaan katsellut häntä halveksivasti
+siitä syystä, että hän oli ollut vangittuna; sen hän huomasi varsin
+hyvin. Hän pikemmin oli päivän sankari eikä suinkaan vähimmin
+lastenkodin Anen mielestä.
+
+Ane katsoi kuitenkin viisaimmaksi antaa ensin vuosikauden kulua, ennen
+kuin rupesi Antonin yhtiökumppaniksi. Mutta sitte tekikin hän sen perin
+pohjin. Ja kyltissä pienen valkoisen talon seinällä, jossa he alottivat
+siirtomaan tavarain kauppansa, oli sinipohjalla kultakirjaimilla "Ribe
+ja Kumppani"; eikä kumppani ollut kukaan muu kuin lastenkodin Ane.
+
+Hautuumaalla oli nyt myöskin kirjoitus patsaassa yhtä loistavana ja
+kauniina kuin ennen, mutta se oli kylänvoudin pyynnöstä muutettu toisin
+kuuluvaksi.
+
+
+
+
+IX.
+
+Äiti.
+
+
+Lastenkodin Ane ei juuri näyttänyt ulkonaisessa elämässään mitään
+erikoisia merkkejä siitä, että hän oli Nilkku-Olan ja Vene-Riitan
+tytär, mutta hänen sisällänsä pysyivät nuo sukumerkit yhä jäljellä.
+
+Eikä hän koettanutkaan niitä sukumerkkejä itsestään karsia;
+toisenlaisissa oloissa olisivat ne saattaneet kehittyä hyvinkin
+pahoiksi. Hän oli sellaisenansa ainoastaan siirtynyt ylemmäksi vähän
+arvokkaampaan säätyluokkaan.
+
+Mutta vuosikauden kuluttua avioliitossa syntyi hänelle poika, ja siitä
+alkoi uusi kausi hänen elämässään. Sillä ei mitään siitä kaikesta, kuin
+hänelle oli tähän asti tapahtunut, käynyt verrata tähän.
+
+Äidin ilo orasti niin kuin verholehdet uudessa hitaasti kasvavassa
+taimessa. Äidin ilo, tämä vaimon puhtain ja autuaallisin tunne, täytti
+hänen sydämmensä kiitollisuudella Jumalaa kohtaan. Ja kiitollisuus
+herätti hänessä halun tulla hyväksi.
+
+Kuin rakkauden aurinko kerran paistaa johonkin huoneesen, leviävät sen
+säteet silloin sekä lapsiin että vanhaan, nojatuolissa lepäävään
+äidinisään.
+
+Äidin isä oli nyt etsittävä. Olipa hän ennen ollut millainen hyvänsä,
+niin nyt hän oli sekä isä että äidinisä.
+
+Ane läksi itse maalle tuomaan tylsistynyttä vanhusta kaupunkiin
+ristiäisiin.
+
+Ja Nilkku-Olassa heräsi uusi lämpöisempi tunne eloon, ilo siitä, että
+hänellä halveksitulla, pilkatulla vaivaisella, oli niin varakas tytär,
+ja vielä enemmin ilo siitä, että hänellä nyt oli lapsenlapsi, joka oli
+ristittävä hänen kaimaksensa.
+
+Siinä oli luottamusta, joka levisi sovittavana hänen olemukseensa ja
+teki hänet vielä jonkin arvoiseksi, vaikka se arvo olikin vähäinen.
+
+Se teki hänet pikku Olan kärsivälliseksi hoitajaksi. Sillä ukko jäikin
+ristiäismatkaltansa kaupunkiin. Ane ei hennonnut lähettää häntä enää
+maalle, vaikka hänestä tosin ei ollutkaan mieluista luopua
+vaivaisavusta, ukon vapaasta elatuksesta.
+
+Vuosikausi hänellä enää olikin elettävänä eli paraiksi sen verta, että
+sai nähdä elämänsä pimeällä taivaalla iltaruskon kajastuksen.
+
+Espedal oli sairas, mutta ei kuitenkaan voinut pysyä kotosalla, kuin
+kuuli Nilkku-Olan olevan kuolemaisillaan.
+
+Oli hänellä myöskin vielä sanomatta viimeinen sana Anelle, joka aina
+lapsuudestaan asti oli tuottanut hänelle murhetta ja levottomuutta.
+
+Ja se sana tuli niin lyhyesti ja syvämietteisesti ja hämärästi, että se
+sitte seurasi Anea kuin jokin ennustus läpi koko elämän.
+
+"Hän on tuleva sinulle kurittajaksi Kristuksen tykö", sanoi hän
+viitaten poikaan.
+
+Sitte hän palasi Timianintorin laitaan, vetäen sekä jalkojaan että
+keppiään. Hänestä oli vaikea luopua tästä heikosta, hauraasta
+elämänlaivasta ennen sen pääsemistä satamaan.
+
+"Mutta Herra, sinä viivyt", huokasi hän väsyksissä nojatessaan
+ruumis-arkku-kyltin alla olevaan pihtipieleen ja levätessään yhden
+ainoankin rapun tähden.
+
+Hänen tyttärensä tuli vastaan ja auttoi hänet sisään.
+
+"Ai, ai, oli hyvin pahasti, että läksit ulos, isä."
+
+"Oikein se oli, että läksin, lapseni."
+
+"Mutta sinä ihan varmaan tulet tosi sairaaksi."
+
+"Kyllä kaikki käy hyvin, kunhan saan vähän maata."
+
+Ja muutamain päivien päästä hän makasikin, nukkuneena vähäksi tai
+kauaksi aikaa sen mukaan, miten pian kukin uskoo ylösnousemisen aamun
+koittavan.
+
+Mutta tytär muisteli hänen sanojaan: kyllä kaikki käy hyvin, kunhan
+saan vähän maata.
+
+"Se oli ennustus niin kuin moni muukin Espedalin lause", sanoi Omeyer
+haudalla ja syystä kyllä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kukapa isä tai äiti ei mielellään tahdo viedä lastansa kasteelle, yksin
+silloinkin, kuin heidän sydämmensä ovat niin täynnä ajallisten etujen
+himoja kuin Anen.
+
+Vaikka joku ei siitä pidäkään lukua itsensä tähden, tahdotaan sitä
+kuitenkin lapselleen.
+
+Moni merimies, joka ei enää tahdo eikä uskalla rukoilla itsensä
+puolesta, huokailee kuitenkin kajuutassaan kyynelsilmin lapsensa
+puolesta.
+
+Moni ajattelija, joka on itse tullut epäilijäksi, iloitsee kuitenkin,
+kuin kuulee vaimonsa opettavan lapselle turvallisia lastenrukouksia.
+
+Ja eikö se todella ole kuin sulostuttava ja kaunistava auringon
+välähdys kylmänä talven kaltaisena elämän päivänä.
+
+Ane ajatteli ainoastaan pikku Olaa ja eli ainoastaan häntä varten.
+
+Anton parka sai nyt aina olla unhotuksissa, milloin tuli puodista
+sisälle.
+
+Ja joka kerran, kuin Ane ajatteli mahdolliseksi, että jokin vaara
+saattoi uhata pikku Olan ruumista tai sielua, jokaisessa kaikkein
+vähimmässäkin vilustuksen tapauksessa tai huonon taipumuksen
+vilahduksessa oli Ane näkevinänsä Espedalin läpitunkevan katseen ja
+kuulevinansa hänen kumean vakavan äänensä lausuvan:
+
+"Hän on tuleva sinulle kurittajaksi Kristuksen tykö."
+
+Paras oli puhella Omeyerin kanssa näistä sanoista, jotka lakkaamatta
+palasivat hänen ajatuksiinsa.
+
+Omeyer hypähti ylös, kuin kuuli Espedalin sanat. Hänen olisi tehnyt
+mieli sanoa näitä ymmärtämättömiksi ja ikävystyttäviksi, mutta hän kävi
+jälleen istumaan, katsoa tuijotti vastaiseen seinään ja sanoi:
+
+"Niin, niin ... niin, niin ... kyllä siinä on jotakin merkitystä."
+
+"Niin, ihan varmaan siinä on", vastasi Ane peloissaan.
+
+"On", sanoi Omeyer, ehdittyään nyt muodostella sen ajatuksen oman
+luontonsa ja käsitystapansa mukaan, "Espedal tarkoitti, että Jumala voi
+lastemme kautta helpoimmin tehdä meidät itsemmekin hyviksi lapsiksi ja
+valmiiksi menemään hänen valtakuntaansa. Minä olen usein elämässäni
+nähnyt Jumalan lähestyvän lapsien kautta yksin sellaisiakin, jotka ovat
+kauimpana hänestä. Lasten kautta totuttaa hän meitä luopumaan monesta
+pahasta tavasta, joita meidän täytyy juuri lasten tähden karttaa; ei
+papit eikä maallikot voi paremmin kuin lapsemme opettaa meitä olemaan
+kärsivälliset ja unhottamaan oman mukavuutemme."
+
+"Niin, se on totta", vastasi äiti huolissaan.
+
+"Sinä saat kokea paljon enemmänkin", jatkoi pappi. "Saat nähdä, että
+Jumala lapsen kautta opettaa sinulle sekä katkismuksen että selitykset
+uudestaan, ja kuin täysikasvuisena niitä opimme, niin ei se enää
+tapahdukaan yksistään kirjainten mukaan, vaan me usein vaivumme niin
+syviin ajatuksiin, että lapsemme ihmeissään herättävät meitä niistä."
+
+"Ei mikään olisi minulle mieluisempaa", sanoi Ane halukkaasti.
+
+"Sen kyllä uskon", sanoi pappi. "Rakkaus lapsiimme, ilo, jota he
+tuottavat meille, ja myöskin monet murheet heistä ja surut heidän
+tähtensä, kaikki ne ovat keinoja, joilla Jumala meitä vetää puoleensa."
+
+"Sen minä tiedän", vastasi Ane iloisesti. "Minulla ei ole koskaan ennen
+ollut sellaista ikävöimistä Jumalan puoleen kuin siitä lähtein, kuin
+pojan sain."
+
+"Ja sinä olet vast'edes vielä yhä enemmän ikävöivä häntä, mitä kauemmin
+poika sinulla on. Sitä se Espedal juuri tarkoitti, ja hän oli oikeassa.
+Lapsista alkaa meille uusi elämä. Ne täyttävät ympärillämme ilman
+kevätauringolla ja kukkaistuoksulla. Me saamme kokea puhtaampaa ja
+jalompaa kevättä ja kesää meidän lapsissamme, vaikkapa vuosien myrskyt
+olkootkin jo puhallelleet pois lehdet meidän omista oksistamme, eikä
+kukaan meistä voi toivoa elämänsä taivaalle kauniimpaa iltaruskoa, kuin
+lastemme onni on."
+
+"Miten kaunista se oli!" sanoi Ane kotiin mennessään.
+
+
+
+
+X.
+
+Jälkivaikutuksia.
+
+
+Pikku Ola oppi jo pienenä poikana oleksimaan alhaalla puodissa, sillä
+siellä oli aina vähän runsaammin vaihtelua kuin asuinhuoneissa, ja aina
+siellä oli jotain etuakin. Mutta sitä tapahtui ainoastaan silloin, kuin
+äiti oli muissa toimissa, sillä hän ei koskaan tahtonut päästää poikaa
+puotiin, hänellä ei ollut vähääkään luottamusta häneen.
+
+Milloin ei ollut ostajia puodissa, istui Ribe tavallisesti sen takana
+pikku konttorissa, huolellisesti hoidellen kirjoja ja kirjeenvaihtoa.
+
+Ja silloin oli pikku pojalla aina täysi vapaus puodissa. Sormet
+kaivelivat kaikkia laatikoita ja taskut muodostuivat pieniksi kaupan
+haaraosastoiksi.
+
+Puotipoika ainoastaan nauroi eikä sanonut mitään, sillä hänestä tuo oli
+ihan luonnollista.
+
+Kuin isä tuli puotiin, muuttui se yht'äkkiä ruokahuoneesta
+leikkihuoneeksi.
+
+Poika osasi leikitellä millä hyvänsä: kirjoituskirjoilla, Eidamin
+juustolla, saapasmuste-rasioilla, tauluilla ja peileillä. Mutta
+kaikkein hupaisinta oli kosketella pitkällä kepillä katossa olevia
+tavaroita ja ottaa nauloista alas sadelakkeja.
+
+Kohta hän jaksoi saada alas myöskin sadetakit ja housut, niin että
+lattialle karttui isot keltaiset kasat vaatetta ja puotipoika kyllästyi
+ja antoi niiden olla siinä paikoillaan. Silloin Ribe aivan tyynesti
+ripusti kaikki takaisin kattoon. Hänhän olikin tottunut tekemään kaikki
+itse.
+
+Hänenhän itsensä täytyi joka aamu herättää puotipoika ja vielä mennä
+uloskin avaamaan ikkunanluukut ja ovi, jos mieli saada puotia auki
+ajoissa ja estää torille meneviä ihmisiä luulemasta, että olikin
+aikomus pitää se kiinni.
+
+Ja eikö hän itse mieluisemmin juossut aittaan ja käskenyt nenäkkään
+vastauksen saamisen uhalla puotipoikaa noutamaan uutta rusinalaatikkoa,
+kuin pohja yht'äkkiä tuli esiin puodissa olevasta laatikosta ja ostajia
+oli odottamassa.
+
+Eikö hän juuri ollut se mies, joka ei ollut syntynytkään käskemään ja
+joka sen tähden oli kasvattanut ensimmäisen puotipoikansa sillä tavalla
+ja varmaan oli samoin kasvattava kaikki muutkin.
+
+Mutta jos oli paljo ostajia puodissa, juoksi pikku Ola isänsä kanssa
+laatikolta toiselle ja sai mitään pahaa pelkäämättömältä isältä
+vähäisen osan kaikesta syötäväksi kelpaavasta, niin kuin se olisi
+ollutkin hänen ainoana ruokatulonansa.
+
+Kohta teki Ola itsekin kauppoja. Alku tapahtui markkina-aikaan
+purutupakalla ja sellaisella pikku tavaralla, jonka antamiseen muilla
+ei ollut aikaa.
+
+Talonpojat, miehet ja vaimot, makailivat puotipöydän varassa, joka oli
+täynnä sarkapakkoja ja sukkakimppuja, ja puhella lavertelivat pikku
+Olan kanssa, joka näytti olevan vakuutettu omasta arvostaan. Hän veti
+laatikosta esiin tupakkakäärön ja mittasi siitä korttelittain
+messinkimittaa vasten, joka oli upotettu pöytään. Sepä oli kelpo poika
+eikä tehnyt niin tarkkaa mitatessaan, sanoivat talonpojat kiitellen.
+Sitte ei muuta kuin leikata poikki ja ottaa vastaan rahat.
+
+Tämä viimemainittu työ tuli kohta viehättävimmäksi, sillä saattoihan
+silloin tällöin aina joku raha hyvin helposti jäädä käteen rahoja
+heittäessä laatikkoon.
+
+Siten kasvoi poika, oppien koko joukon pahoja tapoja.
+
+Mutta sunnuntai-aamuna ennen kirkkoon menoa oli isällä tapana lukea
+saarna, sillä pappi viivytti kirkossa ainoastaan pari tuntia ja se oli
+kerrassaan liian vähä aamupäiväksi.
+
+Puotipojalle ja Olalle hän luki hitaasti ja yksitoikkoisesti vähintäin
+tuntikauden.
+
+Jos saarna vastoin luuloa loppui ennen yhteensoittoa, niin Anton
+viattomasti jatkoi sitä vapaasti, käsi suupielessä ja ruumistansa
+heilutellen.
+
+Ane mieluisimmin asetti niin, että ei ehtinyt saada talousaskareitansa
+tehdyksi ennen kuin kirkkoaika alkoi.
+
+Näin istuivat he eräänä pitkänperjantain aamuna. Raskaat, synkät
+sadepilvet tekivät mielenkin alakuloiseksi; Uuni savusi ja pikku Ola
+istui odotellen, että siitä tulisi tulipalo.
+
+Mutta savu haihtui ja hän rauhoittui ja tuli rohkeammaksi. Puotipoika
+istui tulen edessä ja haukotteli niin, että kyyneliä tuli silmiin,
+joten hän näytti hyvin liikutetulta, ja sitä hän koetti saada Riben
+huomioon.
+
+Ola heilutteli jalkojansa ja katseli kadulle, kadehtien kumppaneita,
+jotka, pitämättä vähintäkään lukua sateesta, joukottain riensivät
+ylämäkeen matkalla Svartemyriin etsimään ensimmäisiä hyyppäin munia.
+
+Hetkisen tunsi hän kuitenkin mielessään jonkinlaista tyytyväisyyttä,
+että oli niin paljon jumalisempi muita. Noillahan oli muutamilla
+vaaleat housutkin pitkänäperjantaina. Hän katsahti hiukan hyvillään
+omia mustaverhoisia sääriänsä.
+
+Kuitenkin hän ajatuksissaan seurasi muita poikia Suolaseen.
+
+Suolanen oli pikkukauppias, joka myöskenteli happamia ja suolaisia
+tavaroita. Samassa pikku huoneessa, jossa leveä sänky oli, oli myös
+laskupöydällä ikkunan edessä silliä, pieniä viiliastioita ja kovaksi
+keitettyjä munia. Ja kartiinittomassa ikkunassa oli lasia vasten
+seisomassa savipiippu ja leipäkakkara, puodin ainoa kyltti.
+
+Ravintolaa ei ollut koko kaupungissa, ei edes senkään vertaa kuin tuoli
+konttoripöydän vieressä. Kuin keskiluokan nuoriso tahtoi lirkutella,
+meni se Suolaseen ja söi kylliksensä kolmesta killingistä.
+
+Ane oli usein varoittanut Olaa sellaisesta kevytmielisyydestä,
+ja nyt poika, kuin mieleen oli tullut tuo farisealaisuus, ajattelikin
+inholla kumppaneja. He varmaankin aikoivat mennä Suolaseen nyt
+pitkänäperjantaina.
+
+Postillan saarna oli lopussa ja Anton Ribe oli jo pitänyt vapaan
+esitelmänsäkin, mutta ei kuitenkaan luullut vielä saaneensa asiaa
+kyllin selville.
+
+Näyttääkseen nyt lapselle havainnollisesti Vapahtajan kärsimyksiä, otti
+hän nuppineulan, ainoastaan pienen nuppineulan, eikä mitään
+rautanaulaa, ja rupesi näyttämään pojalle, miten kipeästi se koski
+käteen.
+
+Ja hän tosiaan pisti!
+
+Poika vetäsi kauhistuen kätensä pois, parkasi ja väänsi kasvonsa
+rumiksi.
+
+Samassa tuli Ane.
+
+"Oletko hulluna?" huusi Ane kokonaan masentuneelle aviomiehellensä.
+"Voi miten toivoisin olevani mies! Miten minä silloin kasvattaisin
+poikaa! Sinähän turmelet hänet ihan kokonaan! Sinulla ei ole ymmärrystä
+enempää kuin tällä halolla... Onko koskaan ennen kuultu tuollaisia
+hullutuksia?"
+
+Anton neuvottomana piti kättään suupielessä ja oli vaiti, oli ihan
+vaiti koko päivän.
+
+Äiti oli ystävällisempi poikaa kohtaan jumalanpalveluksen jäljestä,
+mutta Ola pelkäsi isäänsä koko päivän, ja se oli tuskallista isälle.
+
+Näin kasvoi poika isommaksi.
+
+Isä näki välistä minkä mitäkin hänen kujeitansa, esimerkiksi kuin hän
+kerran meni aittaan ja aikoi vanhan tavan mukaan ottaa kulauksen
+kirsikkaviiniä.
+
+Siellä oli kaksi astiaa rinnakkain ihan oven vieressä,
+toisessa kirsikkaviiniä, sellaista kuin talonpojille annettiin
+kaupantekijäisiksi, ja toisessa kirjoitusmustetta. Ja hyllyllä niiden
+välissä seisoi kaksi lasia, jalka rikki kummastakin. Kiireessä ja aitan
+pimeässä otti Ola viinin sijasta mustetta ja syöksyi sitte kauhuissaan
+puotiin.
+
+Ja, kuten sanottu, tämä ei ollutkaan ainoa kerta, kuin isänsä sitä
+näki.
+
+Mutta mitä enemmin äiti toimitti omantunnon virkaa pojassa ja mitä
+enemmin hänen levottomat silmänsä vartioivat pojan pienintäkin
+liikettä, sitä enemmin veltostui perin rehellinen Anton eikä viimein
+hennonut sanoa enää sanaakaan pojalle.
+
+Tai ehkä hän ei uskaltanutkaan, ehkäpä tuo nuppineula yhä vielä pisti
+häntä.
+
+Hän vain lempeästi silitteli pojan tukkaa ja varoittavasti pudisti
+päätänsä.
+
+Mutta Ane menetteli ihan päin vastoin. Hän vartioitsi poikaa eikä
+luottanut vähääkään häneen.
+
+Poika tunsi sen kyllä ja kosti.
+
+Ane ajatteli usein, kuinka paljon parempaa kasvatusta poika nyt sai,
+kuin hän itse oli saanut pienenä ollessaan, hän, jota ei ollut koskaan
+toruttu, vaan pikemmin kiitetty jokaisesta pikku kepposesta. Ja olihan
+hänestä kuitenkin tullut niin hyvä ihminen.
+
+Kuitenkin hän nyt koetti melkein yksinomaan epärehellisillä keinoilla
+saada poikaa masennetuksi, milloin hän teki jotakin.
+
+Poika ymmärsi tuon varsin pian; ei kaikki ollut ihan oikein äidinkään
+puolella; sen tähden hän kartteli äitiänsä kilpailun oikeudella niin
+kuin kärppä kettua.
+
+Jos äiti silloin heltyi kyyneliin asti ja yritti puristamaan poikaa
+rintaansa vasten, silloin poika tallasi hänen paraimmat tunteensa
+maahan. Silloin hänen vastauksensa osoittivat kaikkein suurinta
+kunnioituksen puutetta ja hänen viitteensä olivat kaikkein
+loukkaavimmat.
+
+Ja jospa hän sitä usein katuikin ollessaan poissa äitinsä luota, niin
+kuin hän todella katui, niin tapahtui kuitenkin yhä uudestaan ihan
+samalla tavalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ola oli nyt neljännellätoista vuodella ja asui puotipojan kanssa.
+
+Oli talvi-ilta. Silloin tällöin liiteli alas joku lumihiutuva. Jääkylmä
+itätuuli alkoi puhallella ennustaen lumimyrskyä. Tuulispäitä kiiteli
+pitkin mäkeä kuin vallattomat varsat.
+
+Maa oli lumeton, ainoastaan siellä täällä näkyi vähä valkoista.
+
+Pölyä ja roskaa oli harmaana pohjana lumipaikkojen välillä, ja nyt ne
+tuulessa kiehtoutuivat ylös ihmisten silmiin ja asettuivat taas milloin
+mihinkin, tietämättä oikein mihin päästä rauhaan.
+
+Heikkoa tulen valoa näkyi Riben puodista. Tosin siellä oli kaksi pientä
+lamppua puotipöydällä, mutta koko joukko sadetakkeja riippui niiden
+edessä, pimittäen tulta, joka ei valaissut enempää kuin kipunat, joita
+terävä hevosenkenkä löi kivikadusta.
+
+Ola oli juuri juossut sisältä puotiin, mutta isä kutsui häntä heti
+konttoriin.
+
+"Osaatko auttaa minua? Tämä on varmaankin Englannin kieltä. Se on
+'Karoliinasta'."
+
+Ola todisti ylpeänä, että se oli Englannin kieltä. Mutta saada
+sähkösanoma käännetyksi omalle kielelleen, sitä he eivät osanneet
+yhdessäkään.
+
+Ribe oli samoin kuin enimmät muut pikku kaupungin porvarit ruvennut
+pieneksi laivan isännäksi, ja "Karoliina" oli hänen kivihiililaivansa
+nimi.
+
+Sähkösanoma oli siis sieltä ja kuului näin:
+
+"Karoline totally wreck Humber. All saved."
+
+Olan täytyi noutaa sanakirja ja kartta, ja niiden avulla he vähitellen
+saivat selville kaiken muun paitse "totally" sanaa, jota he molemmat
+mietiskellen vähä väliä lausuivat pikku konttorissa. Sillä sitä ei
+ollut sanakirjassa.
+
+Olasta oli tapaus varsin viehättävä, mutta hän ei ollut saanutkaan
+toimitetuksi varinaista asiaansa, mitä hänellä oli puotiin.
+
+Ja kuin hän nyt läksi ulos, seurasi häntä Ribe, sähkösanoma kädessä,
+yhä mietiskellen tuota "totally wreck".
+
+Torilla oli yhä roskaisempaa. Kaksi sitkeätä torimatamia tömisteli
+jalkojansa ja viuhtoi käsillään, sillä he tahtoivat pysyä kaupoissaan
+niin kauan, kuin tulet säilyivät sammumatta tuulessa.
+
+Kaupungin ainoa torilamppu, joka riippui Riben nurkassa ja jota
+syötettiin öljyllä, oli jo sanonut hyvää yötä.
+
+Saattoi paraiksi erottaa varjon näköiset haamut, jotka pimeästä tulivat
+Rantakadulle, hiipivät yli torin ja katosivat Itäkadulle.
+
+Jotakin mustaa tuli toisen torimatamin luo. Lyhdin valossa voi erottaa
+hänet matami Ribeksi nahkakauluksineen ja hyvine käsivarustuksineen.
+Niin, niin, hänellä kyllä oli lämmin ja hyvä.
+
+Hän tahoi Gravensteinin omenia kuuden killingin edestä ja pani
+kaksitoista-killinkisen torimatamille käteen. Mummo luki omenat
+lyhtitulen edessä, mutta, ollen tylsynyt jo sekä näöltä että muilta
+aistimilta, seisoi sitte puhellen ja kaivellen rahalaatikkoaan, kunnes
+antoi matami Ribelle kaksitoista-killinkisen takaisin.
+
+Lastenkodin Ane katsahti siihen lähellä lyhtiä ja hämmästyi, mutta
+oltuaan vähän aikaa neuvottomana pisti sen äkisti täyteen kukkaroonsa.
+
+Ennen kuin hän sieltä ehti takaisin omalle ovelle, oli jo kaikki
+voitettu ja unhotettu.
+
+Joku ostajatyttö tuli ovessa vastaan, kori kädessä, ja Ane näki Olan
+menevän rahalaatikolle. Hän oli siis ollut tekemässä kauppaa yksinänsä,
+sillä ei Ribeä eikä puotipoikaa näkynyt siellä. Ane pysähtyi hiukan
+ovelle katsomaan sadetakkien välitse.
+
+Kas niin, jotakin välähti! Voiko se olla mahdollista? Kuin Ola pudotti
+rahoja laatikkoon, lensi jotakin kirkasta, hopearahan näköistä ilmaan
+ja Ola sieppasi suullaan ihan kuin koira sille viskattua leipäpalaa.
+
+Tuo oli hirvittävää taitoa, jos se oli totta. Eikä lastenkodin Ane
+epäillyt sitä ollenkaan.
+
+Hän syöksyi esiin, suoraan Olan luo, tarttui häneen kiinni ja tiuskasi:
+
+"Mitä sinulla on suussa?"
+
+"Veskuna vain", sanoi Ola kokeeksi.
+
+"Valehteletko?" Eikä Ane väräyttänyt silmiänsä pois hänen suustansa.
+"Valhe on yhtä paha kuin varkaus ... ja varastaa on yhtä pahoin kuin
+tappaa... Poika, poika, mitä sinä teet?" Ja ihan jyrkkään sanoi hän:
+"Sinulla on rahaa suussa."
+
+Ola vähän nykäytti päätänsä ja avasi suunsa ikään kuin halveksivaan
+irvistykseen.
+
+Mutta Ane kyllin kykeni huomaamaan pojan temput. Hän näki jotakin
+lentävän pöydällä olevaan kaulaliinapakkaan ja tuota pikaa veti hän
+sieltä näkyviin kirkkaan kaksitoista-killinkisen.
+
+Puotipoika nauraa hihitti ja Anton siirsi tuon "totally
+wreck"-sähkösanoman vasempaan käteensä, voidakseen oikealla tukea
+suupieltänsä, ja oli vaiti, niin kuin oli ollut koko ajan.
+
+"Lapsi parka, oma poikani!" valitti äiti. "Poika parka, tuollaistako
+tietä sinä rupeat käymään! Minä antaisin sydänvereni sinun
+pelastukseksesi."
+
+Ja Ane tahtoi vetää häntä luoksensa, mutta poika työnsi halveksivasti
+ja vihaisesti katsoen äitinsä pois.
+
+"Tässä täytyy tehdä jotakin", sanoi Ane loukkautuneen tavalla. Ja tuota
+pikaa hän olikin selvillä siitä, mitä oli tehtävä, ja läksi heti ulos
+kylmään tuuleen.
+
+Nyt Anton astui hiljaa Olan ohitse ja ääneti silitti hänen päätänsä.
+Isältään Ola sitä kyllä kärsi.
+
+"Mutta äiti ei saanutkaan kuulla sähkösanomaa", sanoi Ola äkisti,
+lapsilla kun niin helposti tapahtuu siirtyminen ajatuksesta toiseen.
+"Juoksenko sanomaan hänelle?"
+
+"Juokse, se kai on parasta,"
+
+Tuota pikaa seisoi Ane uudestaan puotipöydän vieressä ja sai sekä
+silmillään että korvillaan tiedon sähkösanomasta ja sen selityksestä.
+
+"Oliko se vakuutettu, Anton?"
+
+"En oikein tiedä, mitä vastaisin. Kyllä minä eräänä päivänä puhuin
+asiamiehelle vakuuttamisesta, mutta en minä ole saanut vakuutuskirjaa
+enkä myöskään ole maksanut."
+
+"No, kaikissa tapauksissa olet vakuuttanut", virkkoi Ane. "Juokse, Ola,
+asiamiehen luo kysymään, onko Karoliina vakuutettu. Mutta älä puhu
+sanaakaan muuta, ymmärrätkö? Kysy vain, onko Karoliina vakuutettu."
+
+Ola juoksi pois ja tuli tuota pikaa takaisin selittämään, että asiamies
+ei oikein muistanut, mitenkä se oli. Hän kai pelkäsi tappiota ja tahtoi
+mieluisimmin päästä siitä.
+
+Nyt Ane meni pikku konttoriin ja saneli Antonille:
+
+"Kun olen saanut tietoja Karoliinasta, mutta en tiedä, onko sitä
+suullisen välipuheemme mukaan katsottava vakuutetuksi, saan täten..."
+
+Vastaus tuli tuota pikaa asiamieheltä, joka mielellään tahtoi saada
+vakuutusmaksun ja tietysti luuli Karoliinasta tulleen hyviä tietoja.
+Vastaus siis kuului, että "laiva tietysti oli vakuutettu".
+
+Ane katsoi mahtavasti kolmeen mieheen ja hänen silmänsä sanoivat:
+"minun pitäisi olla mies."
+
+Sitte hän jälleen läksi ulos. Hän ei ollut unhottanut ensimmäistä
+asiaansa.
+
+Nyt hänen täytyi kulkea pilkko pimeässä, sillä torimatamit olivat juuri
+lähteneet kotiinsa. Viimein hän pääsi monta nurkkaa kiertäen pappilaan.
+
+Pastori Omeyer oli juuri voimistelemassa lukuisan perheensä nuorimpain
+jäsenten kanssa suuressa kyökissä kaikkein, sekä palvelijain ja lasten
+että oman itsensäkin, suureksi huviksi.
+
+Se kyllä soveltui varsin hyvin hänen luonnolleen, mutta täytyypä
+kuitenkin aina ihmetellä sitä isää tai äitiä, joka osaa asettua
+lastensa kannalle eikä ainoastaan leikitellä kaikkein pienimpien
+kanssa, vaan myöskin mellastella niiden kanssa, jotka ovat
+vallattomimmillaan, olla heidän paras leikkikumppaninsa sekä
+talvi-iltoina suuressa huoneessa että kesällä ulkona kedolla ja
+alhaalla rannassa, sekä tulla heidän ystäväksensä, jonka seuraa he
+kaipaavat.
+
+Se suojelee pienokaisia paljolta pahalta ja se säilyttää paljon hyvää
+suuremmissa.
+
+"Vai niin, sinäkö se olet, Ane?" sanoi pastori ystävällisesti, hypähti
+ylös lattialta ja pudisti itsestään pois tomun.
+
+Niin, Ane se oli, ja hän tahtoi nyt niin mielellään vähän puhella
+pastorin kanssa.
+
+Omeyer juoksi vihreän lampun luo niin kiireesti, että oli kaataa kumoon
+sekä lapset että palvelijat, sytytti sen ja astui viimein edeltä
+huoneesensa, näyttäen tulta ja tietä matami Ribelle.
+
+Siellä nyt huolestunut äiti alkoi avata sydäntänsä. Hän kertoi suoraan
+kaikki poikansa kujeet ja näpistelemiset pitkin vuosia. Oli aivan
+omituista huomata, miten erittäin tarkkaan hän oli pitänyt poikaa
+silmällä ja miten hyvä hänen muistonsa oli.
+
+Mutta nyt Ola oli jo niin suuri, että äiti alkoi kadottaa toivonsa ja
+välistä peljätä pahinta rakkaasta lapsestaan. Olan viekkaus ja
+varkauteen taipumus olivat tänään oikeen peljästyttäneet häntä.
+
+"Mitä pitää minun tehdä, herra pastori? Hän on minun ainoa lapseni.
+Mitä voin minä tehdä?" Ja hän itki katkerasti,
+
+Omeyer oli vaiti ja mietti. Anen oma nuoruuden historia oli tämän
+kertomuksen aikana yhä tarkemmin johtunut pastorille mieleen.
+
+"Ei mikään uhri ole niin suuri, että en olisi valmis sitä tekemään, jos
+vain pojastani voisi tulla hyvä ja onnellinen ihminen. Minä olen usein
+ajatellut niitä kauniita sanoja, jotka lausuitte pojan pienenä ollessa,
+että 'lasten onni on kaunein iltarusko vanhempien taivaalla'. Se
+minulle johtui taas mieleen, kuin näin, miten hupaista teillä oli
+lastenne kanssa kyökissä. Mutta meillä ei lainkaan ole samoin. Jospa
+kuitenkin tietäisitte, miten minä huolehdin Olan puolesta yöt päivät!
+Minä elänkin ainoastaan häntä varten."
+
+Nyt Omeyer katsoi olevan sopivan hetken ryhtyä vastaamaan.
+
+"Kyllä minä tiedän, mitä sinun pitää tehdä", sanoi hän lempeästi, mutta
+vakavasti.
+
+"Tiedättekö tosiaankin?"
+
+"Kyllä ... mutta oletko valmis siihen uhraukseen?"
+
+"Olen", vastasi Ane kiihkeästi.
+
+"Sinun täytyy uhrata itsesi."
+
+Ane hämmästyi. Hän ei tuota oikein ymmärtänyt.
+
+"Sinun täytyy tuomita itseäsi ja kuolettaa itsestäsi pahat himot. Ola
+on ainoastaan äitinsä poika."
+
+Ane käänsi katseensa alas ja tähysteli, eikö mistään löytyisi
+pakopaikkaa.
+
+"Nyt sinä et saa koettaakaan kiemurrella pakoon, vaan sinun pitää
+nöyrtyä ja kuunnella, niin minä puhun sinulle yhtä suoraan ja
+tuttavasti kuin ennen rippikouluaikana. Jos tahdomme saada hedelmää
+paremmaksi, täytyy meidän alkaa puusta. Ajattele nyt tarkkaan, sillä
+tämä koskee sekä sinun että lapsesi onnea; oletko itse vilpitön
+kaikessa? Minähän tiedän sinun lapsuutesi ja nuoruutesi, mutta kuinka
+paljo sinussa on jäljellä sitä luontoa, sen tietää ainoastaan Jumala.
+Sen verran voin kuitenkin sanoa, että luulen sitä sinussa olevan
+paljonkin ja että sinun pitää koettaa muistella omia tekojasi niin
+paljon kuin mahdollista. Aiota nyt ihan viime päivistä. Etkö ole tänään
+tai eilen ... jospa et juuri varastanut ... niin..."
+
+"Voi, Herra minua armahtakoon!" huokasi Ane ja kasvot sävähtivät
+punaisiksi ihan tukan rajaan asti.
+
+"Tunnusta vain suoraan se, jota ajatellessasi nyt noin häpeät", sanoi
+Omeyer. "Nöyryytys, jota tuottaa pahan tekosi tunnustaminen sellaiselle
+ihmiselle, jota kunnioitat, tekee sinut hyväksi ja rehelliseksi, Ane."
+
+Omeyer ei hellittänyt ennen, kuin Ane kertoi samaniltaiset rumat
+tapaukset.
+
+"Ja ihan tänä päivänä!" virkkoi Omeyer hyvin säälivästi.
+
+Ane koetti livahtaa pois koko asiasta, mutta pastori ei päästänyt.
+
+"Nyt meidän pitää ihan ensin tutkia vain sinun omaa elämääsi, Ane." Hän
+taputti häntä olkapäähän. "Muistuttele nyt vain mieleesi kaikki
+epärehellisyydet, mitä enemmän niitä muistat, sitä parempi itsellesi.
+Sillä jos omatuntosi on ollutkin valpas lapseesi nähden, niin on se
+ollut nukuksissa, mitä itseesi tulee. Pitäisi olla ihan päin vastoin."
+
+Ja Anen täytyi etsiskellä muististansa ja ajatella aina niihin aikoihin
+asti, kuin hän joutui naimisiin ja sitä ennen oli Riben talossa
+rannalla. Pastori auttoi häntä muistuttamalla paikkoja ja muita oloja
+eri aikoina.
+
+Siitä tuli pitkä, hyvin pitkä jono kaikenlaisia kepposia, petoksia ja
+epärehellisyyttä. Viimein Ane kadotti kaiken vastustushalunkin pastoria
+kohtaan. Hän kertoi yksin sen onnistumattoman yrityksensäkin, kuin
+tahtoi omistaa itsellensä ja Antonille Riben koko raha-arkkua, ja
+tunnusti, kuinka hän pitkät ajat oli himoinnut Riben perintöä ja miten
+hän oli eräänä yönä ennen testamentin tekoa ollut pahassa kiusauksessa
+toimittamaan Ribeä pois tieltä, että Anton vastoin setänsä vihaa saisi
+perinnön.
+
+Sitte Omeyer siirsi kaikki Anen teot lapseen, että Ane oikein näkisi,
+miten kauheita ne olivat äidin silmissä.
+
+Ane vapisi pelosta.
+
+"Ajattelehan, mitä sinusta olisi voinut tulla ja mikä nyt saattaisit
+olla tänä hetkenä, jos Jumala ei olisi auttanut sinua, tekemällä
+kiusaukset niin helpoiksi kuin mahdollista. Kummastuttaako sinua nyt,
+että lapsi on sellainen?"
+
+Ane itki taas katkerasti.
+
+Vähän ajan päästä hän nosti päänsä ja sanoi jyrkästi:
+
+"Minä muutun ja tulen uudeksi ihmiseksi. Minä olen varoillani lapseni
+tähden. Ah, minä voisin tehdä mitä hyvänsä Olan tähden!"
+
+"Ei, ei, Ane, tässä tarvitaan perinpohjaisempi kääntyminen. Täydellinen
+muutos ei tapahdu lapsen tähden eikä äidin rakkaudesta. Sinun pitää
+Jumalan avulla tulla uudeksi ihmiseksi hyvän ja oikean itsensä tähden
+ja oman itsesi tähden. Ja kuulehan, Ane, minulla on hyvä toivo
+sinusta."
+
+"Entä lapseni, poikani, Ola? Teidän pitää ajatella häntä, eikä
+yksistään minua."
+
+"Ei, vaikka lapsi olisikin tuhlaajapoika vielä kymmenen vuotta, niin
+minä nyt kuitenkin ajattelen ainoastaan sinua. Sillä jos sinä tulet
+Jumalan tykö, niin tulee lapsikin. Jos juuri muuttuu hyväksi, muuttuu
+samalla hedelmäkin. Muistatko Espedalin sanat, Ane: Hän on tuleva
+sinulle kurittajaksi Kristuksen tykö."
+
+Molemmat olivat vähän aikaa vaiti. Omeyer oli hiukan levoton minkä
+mistäkin, jota oli lausunut ihan varmasti, myöntämättä vähintäkään
+poikkeusta, vaikka se olisi ehkä ollut tarpeenkin... Mutta täytyihän
+sanoa kaikki jyrkkään, muuten se ei olisi vaikuttanut, mitä hän
+lempeydellään tarkoitti.
+
+"Mutta poikani!" vaikeroi Ane taas tuskaisesti. "Minä en voi sietää
+ajatusta, että Ola täällä olisi pitkät ajat tuhlaajapoikana."
+
+"Se riippuu Jumalasta ja myöskin sinusta itsestäsi. Jos sinä itse tulet
+Jumalan lapseksi, niin opit myöskin odottamaan ja toivomaan ja olemaan
+tekemättä vastoin..."
+
+"Tekemättä vastoin!" kuiskasi Ane rukoillen.
+
+"Niin, Ane, sillä sinä olet, paha kyllä, tähän asti juuri tehnyt
+vastoin poikasi onnea ja menestystä. Joka lapsi on hyvin herkkä
+ottamaan vastaan, mitä sen vanhemmat siihen vaikuttavat. Joka päivä
+tarttuu heidän esimerkkinsä lapseen. Ja sillä, joka on kodissa
+vallitsevana, on myöskin lapseen suurin vaikutus. Ajattelehan mikä
+joukko tunteita ja ajatuksia sillä tavoin istutetaan lapsen sieluun ja
+miten ne viimein muodostuvat sen luonteeksi. Niin kuin sinä annat
+lapsen ruumiille ravintoa joka päivä, samoin annat sen sielullekin.
+Sinä et kertaakaan hennoisi antaa lapsellesi vahingollista ruumiin
+ruokaa, mutta sen sielua sinä ravitset valheella, ylpeydellä, vilpillä,
+panettelulla ja teeskentelemisellä, ja lapsi ahmii tuota myrkkyä
+silmillään, suullaan ja sydämmellään. Se kuuntelee tarkemmin
+jokapäiväisen esimerkin saarnaa kuin sinä papin sanoja. Etkö jo usko,
+että olet tehnyt ihan vastoin poikasi onnea, Ane?" kysyi Omeyer
+lempeästi.
+
+Ane vapisi.
+
+"Voi, Jumala auta minua!" huokasi hän.
+
+"Sittepä myöskin käsität, että tie pojan sydämmeen käy sinun kauttasi.
+Sinun pitää ensin katua omia tekojasi ja parantaa oma elämäsi; sitte
+vasta voit parantaa hänet."
+
+Ane läksi ja Omeyer palasi lastensa luo. Astuessaan kyökkiin kuuli hän
+kolmen iloisen lapsenäänen laulavan:
+
+    Mikko metsähän pyrki vaan,
+    Vaikk' ei housuja ollutkaan.
+    Mut äiti makkarasuolesta
+    Mikolleen laitteli housuja.
+
+    Nyt meni metsähän Mikkokin,
+    Kuin oli päässynnä housuihin.
+    Ylpeys on Mikon housut omat,
+    Makkarahousut uudet, somat.
+
+Tämä äkki muutos oli melkein liikaa Omeyerillekin. Hänen täytyi
+sivaista otsaansa.
+
+"Olipa hyvä, että hän viimeinkin meni", sanoi poika.
+
+Mutta sitte hän kohta jatkoi:
+
+"Ei nyt maksa vaivaa leikkiä sinun kanssasi, isä; sinä vain seisot ja
+mietit etkä näe mitään."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ane tosiaan rupesi huolellisesti pitämään vaaria itsestänsä tämän
+jälkeen ja hänellä olikin siinä ihan kylliksi tekemistä, sillä hän ei
+ollut rahtuistakaan parempi poikaansa.
+
+Ja poika huomasi sen. Hän sitä ihmetteli ja mietiskeli, kun äiti ei
+enää huolinutkaan ottaa häntä kiinni kepposistaan vaan ainoastaan piti
+vaaria itsestään.
+
+Ja poika ikään kuin tunsi siitä jo jotakin kunnioitusta äitiänsä
+kohtaan.
+
+Mutta Ola oli jo suuri mies ja hänellä oli monta huonoa kumppania,
+muiden muassa puotipoika, joka häntä joka aamu ja ilta opetteli
+kaikkeen pahuuteen vinnikamarissa tuolla ylhäällä, jossa sadepisarat ja
+rakeet rapisivat pystysuoraan putoellen kattoikkunaan.
+
+Rippikoulu-aika ei myöskään jättänyt mitään huomattavia merkkejä. Ei
+ollut enää ketään Espedalia pelottelemassa.
+
+Omeyer koetteli kohdella Olaa samalla tavalla kuin ennen hänen
+äitiänsä.
+
+Eikä Omeyeriltä koskaan puuttunut toivoa. Hän sanoi: "Pojat ovat poikia
+eikä tyttöjä; he ennemmin kuolevat kuin näyttävät mitään vakavia
+tunteita, varsinkaan omaisilleen. Mutta niitä on kuitenkin sielun
+syvyydessä, yksin Olassakin. Ja ne kyllä joskus tulevat esiin, kunhan
+vain odotamme ja rukoilemme."
+
+Sitte tuli Olan lähteä merille. Oli ihan mahdoton saada häntä millään
+lailla pysymään kotona. Äiti itki ja pyysi, mutta siitä Ola tuli vain
+häijyn uppiniskaiseksi, niin että koko talossa ei enää ollut mitään
+rauhaa; hän paukutteli ovia, riiteli, pilkkasi ja matki, niin että
+kaikki häntä pelkäsivät.
+
+Omeyerin täytyi viimein tulla sinne napsuttamaan sormiansa ja puhumaan
+hänen puolestaan.
+
+"Antakaa hänen lähteä, pääsköön hän merille! Ehkäpä se juuri onkin
+paras keino kesyttää häntä."
+
+Niin sai Ola lähteä. Oli kirkas päivä huhtikuussa ja hyvä lounastuuli.
+Vene melkein käänsi kölinsä laiturille, ja maalta päin tulevat
+puhallukset liitelivät mustina, levottomina, kammottavina varjoina
+pitkin aaltoilevaa selkää.
+
+Vihreä, mustakantinen merimiehen arkku seisoi Riben talossa ovensuussa.
+
+Puotipoika, olallansa suuri tukku makuuvaatteita käärittynä
+purjekankaasen, tarttui jo arkun toiseen päähän, ikään kuin merkiksi
+Olalle tarttua toiseen.
+
+Ane oli viime ajat ollut hyvin äänetön, itseään hillitsevä, hyvä ja
+huomaamaton pojan vikoja sekä kätkeytynyt piiloon, milloin hellyys ja
+itku tahtoivat päästä voitolle. Mutta nyt hänessä tuntui mahtavaa,
+vastustamatonta vavistusta.
+
+Ola huomasi sen, katsahti arasti puotipoikaan ja oli juuri
+ryhtymäisillään hänkin vapisemaan.
+
+Silloin Ane nielemällä tukeutti itkun tulon ja sanoi ripeästi ja
+vapaasti: "hyvästi, Ola!" Mutta ei sanaakaan muuta.
+
+Ola vähän hämmästyi eikä saanut lähteneeksi. Oli ihan kuin hän ei vielä
+olisikaan ollut valmis. Hän nosti purjekangaskääröä, kohautti vähän
+arkkua ja tunnusteli taskujaan, siinä hämillään odotellessansa.
+
+Hän mielestään ei ollut koskaan niin rakastanut äitiään kuin juuri nyt.
+
+Ane tunsi sen sanomattakin, tunsi yhä selvemmin joka silmänräpäys ja
+sanoi: "Nyt sinun pitää lähteä, ne odottavat jo."
+
+Silloin Ola meni äitinsä luo, otti häntä kädestä, ja se tuntui äidistä
+suloiselta ihan sydämmen pohjaan osti. Pois päin kääntyneenä sanoi
+poika: "Hyvästi, äiti, voi nyt hyvin!"
+
+Nämä sanat ikään kuin sisälsivät kiitollisuutta siitä, että äiti voi
+hillitä itseään, kunnes hän oli poissa.
+
+Ja niiden kaiku ikään kuin ilmasi, että hän kyllä tiesi äitinsä
+sittemmin itkevän, vaikka hän ei sitä nyt tehnyt muiden nähden.
+
+Isä seisoi puodin ovella ja käänsi lukon avainta toisten astuessa
+ohitse sekä liittyi ääneti seuraan, maahan katsellen kuten
+tavallisesti. Hän aikoi kiiruhtaa alas laiturille ennen Olaa, mutta ei
+saanut.
+
+Ola sanoi ystävälliset jäähyväset hänelle, ja Anton piti päänsä
+kumarruksissa, mutta katsahti sentään arasti ylös ja sanoi hiljaa:
+"lähde Jeesuksen nimeen! onnea matkalle!" Samalla nousi käsi totuttuun
+tapaansa suupieleen.
+
+Ola oli jo tarttunut vasemmalla kädellään airoon ja oikeata heilutti
+jäähyväsiksi puotipojalle ja isälle sekä äidille, joka välistä näyttihe
+avonaisesta ikkunasta, välistä piirtyi kartiinin taa itkemään ja
+rukoilemaan.
+
+Iltapäivällä tuuli kääntyi länsiluoteesen ja koveni kovenemistaan. Nyt
+se puhalsi suoraan maata kohti, mutta laiva luultavasti jo oli kyllin
+kaukana merellä, ett'ei sen tarvinnut peljätä rantakareja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljännestunnin matkan päässä länteen päin kaupungista oli Vardehougen.
+Sieltä näkyi aukeaa merta pitkälti ja laajalti länttä kohti.
+
+Vardehougen oli kanervikkokunnas, täpötäynnä harmaita kiviä, kooltaan
+noin lampaan ja lehmän suuruisia. Hämärässä ne näyttivät ihan
+karjalaumalta, mutta päivän valossa ei siellä läheskään ollut niin
+kaunista eikä romantillista.
+
+Sinne ylös astua ponnisteli Ane vastatuuleen. Hän kyllä koetti saada
+niin paljon suojaa kivistä kuin mahdollista, mutta kuitenkin täytyi
+hänen pitää muhviaan suunsa edessä, ett'ei kokonaan henki salpautuisi.
+
+Hämärä jo varjosti maata ja merta. Kuitenkin näki Ane vielä, miten
+kovasti laineet kuohuivat pitkin koko rantaa ja ulompanakin, sillä
+saarien takana oli vielä peninkulman matka kiviä ja luotoja merelle
+päin.
+
+Tyynellä ilmalla ne pilkistivät maininkien pohjista ylös
+mustankiiltävinä ja pyöreäselkäisinä kuin valaat; mutta myrskysäällä
+näyttivät ne pitkältä jonolta vedenalaisia räpytyslaitoksia, jotka
+roiskuttivat vettä korkealle ylös ilmaan.
+
+Pauhu kuului alas rantaan asti, mutta siihen, jossa Ane seisoi, kuului
+se oikein kammottavalta.
+
+Verrata mahtavan meren ääntä leijonan kiljumiseen on melkein samaa kuin
+verrata auringon paistetta tulitikun valoon.
+
+Ei ole mitään jymyä maailmassa meren äänen kaltaista, milloin se oikein
+puhuu. Yksin ukkonenkin on vaan lasten leikkiä sen rinnalla. Mitäpä
+onkaan ankara jyräys, joka heti hälvenee ja kestää enintänsä minuutin
+tai kaksi?
+
+Mutta meri, joka ärjyy rantaa vastaan! Kuin se joutuu kuohuksiin,
+silloin kestää sen kammottava laulu tyynesti ja keskeytymättä vähintäin
+vuorokauden, usein koko viikon.
+
+Ole myrsky-yö ulkona meren seuduilla, ei edes niinkään kaukana kuin
+ulkona pienessä luotosaaressa, vaan ainoastaan luotsin, kalastajan tai
+talonpojan majassa rannalla tai rantasaaressa, jossa katot pilkistävät
+kivien välistä sitkeäselkäisinä kuten niiden asujametkin.
+
+Ole siellä yksi myrsky-yö, niin sinäkin, kuultuasi etelän rajumyrskyn,
+tunnustat, ett'et koskaan ennen ole kokenut niin masentavaa jyrinää,
+niin mahtavaa pauhua.
+
+On ainoastaan yksi lohdutus meren raivoa vastaan, se, että sinä itse
+olet maalla. Mutta jos joku sinun omaisistasi on tuolla ulkona, ehkäpä
+vielä rantakuohujen keskellä, jos olet äiti ja lapsesi on tuolla,
+silloin sinulla ei ole muuta lohdutusta kuin katsoa ylös Hänen
+puoleensa, joka voi hillitä myrskyt ja asettaa aallot.
+
+Anea tuuli niin pahoin ahdisteli, että hänen täytyi siirtyä suuren
+kiviröykkiön siimekseen, joka luultavasti oli jäännöksenä sodan aikana
+käytetystä vahtitornista.
+
+Hän istui, puhellen hiljaa itsekseen, mutta veri kiehui hänen
+kasvoissaan, joita myrsky ja tuuli vinkuen piiskasivat.
+
+Alkoi pimetä, hän voi enää paraiksi erottaa suuret vesilätäköt
+kanervikosta.
+
+Paperi hänen jalkainsa juuressa parin kiven välissä sai pienen
+sysäyksen ja vieri syrjään, mutta tuskin ehti pois kiven suojasta, kuin
+rapisten palasi samaan paikkaan. Sitä tekoaan oli tuo paperi tehnyt jo
+hyvin monta kertaa vaikka turhaan.
+
+Pari kiveä tuolla alempana rinteellä alkoi liikkua. Niin, voipa kyllä
+odottaa melkein mitä hyvänsä sellaisessa myrskyssä täällä ylhäällä
+aukean meren rannassa, mutta tokkohan se sentään voi kiskoa irti kiviä
+ja kanervia?
+
+Ei, tuollahan näkyi kaksi oikeaa lammasta! Ihan lähellä kuuli Ane
+myrskyn ulvonnan seasta halkinaisen lampaankellon kilinän. Ne näyttivät
+myöskin niin mielellään pyrkivän kiviröykkiön siimekseen ja katselivat
+ihmetellen Anea. Hän vaipui ajatuksiinsa, mutta lampaat katselivat
+häneen niin omituisesti, että hänen täytyi herätä niistä.
+
+Nyt oli jo melkein ihan pimeä, mutta vielä näki Ane korkeiden aaltojen
+vierivän rantaan leveinä ja valkoisina kuin mahtavat lumikinokset.
+
+Hän oli jossakin ennen nähnyt jotain sellaista suurta ja valkoista
+pimeässä ... niin, nyt hän muisti. Se oli kirkossa sinä iltana, kuin
+hänet päästettiin rippikoulusta; se oli alttarivaate ja suuri Jeesuksen
+kuva.
+
+Onnellinen ajatusten yhdistys Ane paralle. Hän alkoi muistella mitä
+Omeyer oli sanonut edellisenä päivänä, että valkoinen aaltojen kuohu
+saattoi myöskin olla alttarivaate. Ja sille alttarille, jota se vaate
+peitti, tahtoi Ane mielellään uhrata poikansa, jos Jumala pelastaisi
+hänen sielunsa.
+
+Ja kuin pilvet hetkiseksi hajosivat ja länsipuoli yht'äkkiä valkeni,
+luuli hän näkevänsä Jeesuksen tulevan astuen vettä myöten.
+
+Hän hypähti, sillä joku samassa koski häneen takaa päin; meren pauhussa
+eivät kuuluneet mitkään heikommat äänet.
+
+Se oli Anton, jota myöskin oli levottomuutensa vetänyt tänne ylös. Hän
+piti hyvin arasti kättään suupielessä.
+
+Ane veti hänet kanssansa kiviröykkiön siimekseen. Rakkaammasti ja
+lempeämmästi, kuin Anton oli nähnyt pitkään aikaan, kiersi Ane kätensä
+hänelle kaulaan, nojasi hänen rintaansa vasten ja alkoi itkeä.
+
+Viimein hän sanoi:
+
+"Jospa me vain voisimme olla sellaiset, kuin meidän pitäisi olla,
+Anton, ja pitää vaarin itsestämme ... varsinkin minä ... niin,
+varsinkin minä ... silloin kyllä Jumala pitää huolen pojastakin. Sillä
+minä nyt äsken ihan omin silmin näin Jeesuksen astuvan tuolla merellä."
+
+"Se on oikein suurenmoista", vastasi Anton. "Se totisesti on vähän..."
+Ja Anton oli oikeassa. Yksin Anekin hyväksyi nyt hänen sanansa.
+
+Sitte he yhdessä läksivät hiipimään rinnettä alas.
+
+Heidän takanansa välkkyi etäällä "Suurkiven" majakkatuli ikään kuin
+valvova äidin silmä yöllä -- synnyinmaan ja kodin äidinsilmä.
+
+
+
+
+XI.
+
+Kurittaja.
+
+
+Puolen vuotta tulivat kirjeet hyvin säännöllisesti Olalta. Sitte tämä
+kuusitoista-vuotinen poika karkasi Newyorkissa laivasta ja läksi
+amerikkalaisella laivalla pitkälle matkalle Itä-Indiaan, Austraaliaan
+ja Länsi-Amerikkaan.
+
+Kului nykyään ainakin kuusi kuukautta joka kerran välillä, kuin
+mustakiharainen pikku postimies poikkesi pistämään kirjettä Riben
+puotiin.
+
+Joka kerran lupasi Ola palata kotiin ensi matkan jälkeen, nyt kun
+olivat rahat lopussa eikä siis millä tulla, ja joka kerran äiti
+vapisevalla kädellä kirjoittaen pyysi häntä tulemaan.
+
+Mutta viime kirjeessä ei ollut enää mitään puhettakaan kotimatkasta,
+vaikka se muuten kyllä oli hyvin ystävällinen. Se kuului näin:
+
+  "Rakas äiti!
+
+  Kun olen niin kauan ollut kirjoittamatta, niin nyt tänä
+  iltahetkenä kirjoitan kirjeen, rakas äiti, sinä kysyt mikä
+  on syynä kun en koskaan kirjoita, en minä tiedä mitään
+  syytä se on vain välinpitämättömyyttä, minä sain sinulta
+  kirjeen ja kahden päivän perästä tuli konsuli tänne ja kysyi
+  oliko täällä ketään nimeltä O. Ribe. Minä tulin esihuoneesen
+  ja silloin hän sanoi minä sain kirjeen äidiltäsi ja hän
+  pyytää minua etsimään sinua ja kysymään minkä tähden sinä
+  et kirjoita kotiisi. Kuin hän sanoi että minä en ollut
+  kirjoittanut kotiin kokonaiseen vuoteen, koski se sydämmeeni
+  enkä saa mitään rauhaa ennen kuin kirjoitan. Oli ihan kuin
+  joku olisi minussa sanonut kirjoita kotiin. Niin rakas äiti
+  minä pyydän anteeksi välinpitämättömyyttä jota olen osoittanut
+  sinua ja isää kohtaan, mutta minä koetan tulla paremmaksi.
+  Minä ensi viikolla menen huvilaivaan, niin että minun tulee
+  hyvä olla tänä kesänä. Me tulemme purjehtimaan vaan kerran
+  ja kahdesti viikossa niin että minä välistä ehdin käydä
+  tervehtimässä ystäviäni. Koko talven purjehtelin minä täällä
+  ja on hirveän kylmä helmikuussa pestauduin höyrylaivaan ja
+  menin Baltimoreen, ja palatessa sain kuumeen että piti jäädä
+  maalle niin että kuuteen viikkoon en ole kyennyt työhön. Mutta
+  toivon että Jumala antaa minulle terveyden niin tulee parempi.
+  Nyt minä lopetan kirjoitukseni tällä kertaa ystävällisellä
+  tervehdyksellä kaikille. Hyvästi, voikaa hyvin tulevan kerran
+  käy paremmin. Terveisiä kaikille terveisiä isälle terveisiä
+  puoti Rasmukselle hyvästi
+
+                                                  Ole Ribe."
+
+Siihen loppuivat kaikki elon merkit lapsesta. Äiti kuunteli ja
+tähysteli. Ei, ei kuulunut, ei näkynyt mitään.
+
+Hän kirjoitteli ja kyseli. Ei! Kuollut tai elävänä haudattu.
+
+Ane tuli heikkohermoiseksi ja äänettömäksi ja saattoi välistä
+kärsimättömästi tiuskata Antonille siitä, että hänkin oli yhtä vaiti
+juuri nyt, ei puhelemalla eikä muulla tavoin huvittanut hänen suruista
+mieltänsä.
+
+Ikään kuin Anton ei aina olisi ollut vaiti. Ikään kuin ei Ane itse
+olisi aina puhunut ja huvittanut sekä itseään että Antonia. Mutta
+tiuskumisesta Antonin kurkku kutistui tietysti vielä ahtaammaksi. Hän
+ei olisi nyt mitenkään voinut saada yhtäkään sanaa kuuluviin suustansa
+eikä nostetuksi silmiään ylös maasta, vaikka olisi uhattu surmata
+hänet.
+
+Monen vuoden kuluttua viimein eräs merimies kertoi puhelleensa Ola
+Riben kanssa Lontoossa tanssisalissa. Mutta minkä näköinen hän oli ja
+miten törkeästi hän jutteli, sitä merimies ei ruvennut kertomaan.
+
+Mieli raskaana hoiperteli Ane Omeyerin luo. Milloin tuntui liian
+vaikealta, täytyi hänen aina mennä sinne.
+
+Ja Omeyer itki yhdessä Anen kanssa. Hän ei muuta voinut.
+
+Mutta sitte pastori alkoi astuskella edes takaisin lattialla ja
+vähitellen nähdä kaikkea toisessa valossa.
+
+"Rohkeutta, Ane, rohkeutta! Jokin ääni minussa sanoo, että kaikki on
+vielä kääntyvä hyväksi."
+
+Ja Ane mennessään kotiin kuiskasi itsekseen:
+
+"Onpa sentään hyvä, että on sellaisia ihmisiä maailmassa!"
+
+Ken nyt näki lastenkodin Anen, olisi tuskin enää tuntenutkaan häntä. Ei
+hänen ulko-olemuksensa ollut juuri suuresti muuttunut, mutta koko hänen
+sisällinen ihmisensä, koko hänen mielensä.
+
+Antonin luo oli kuoleman enkeli tullut, kuin hän vasta oli
+viidenkymmenen ijässä. Mutta hän ei ylpeillyt Ribein ijän pituudella,
+vaan läksi hiljaisesti kuolemaan niin, kuin oli hiljaisesti vaeltanut
+elämässäkin ja arvostellut kaikkea suurenmoiseksi ihan viimeiseen
+hengenvetoon asti.
+
+Niin oli Ane jäänyt ihan yksin taloon. Puodin antoi hän pois vouralle.
+
+Ja sitte, niin, sitte hän teki ripeän päätöksen, rupesi suurin määrin
+tekemään, mitä jo ennen oli tehnyt hiljaisuudessa. Hän alkoi kokoamisen
+sijaan kylvää, antaa, auttaa ja ilahuttaa toisia -- se tuli nyt hänen
+työksensä, hänen elintehtäväksensä.
+
+Omeyer oli enemmän kuin koskaan hänen oikea kätensä sekä päätöksiä
+tehdessä että niitä toimeen pannessa.
+
+"Nyt on Ane Ribe todella kääntynyt", sanoi hän vaimolleen. "Paras
+todistus siitä on se, että hän on alkanut keventää kukkaroaan."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kylmät tammikuun päivät heikkoine, vaan jäätävän kylmine
+itätuulineen. Aurinko oli vähän aikaa ylhäällä, ja silloinkin sitä
+peittivät keveät, pehmoiset pilvet kuin valkoharmaat lammaskatraat
+taivaan lakeuksilla.
+
+Himmeä talviaurinko levitti hopeavalkoista välkettä laineille, jotka
+nousivat ja laskivat taivaan valkoharmaata laitaa vasten.
+
+Oli niin sanoen kuutamonkaltaista merellä ihan keskellä aamupäivää.
+
+Lähempänä korkeata kukkulaa, jonne Ane Ribe joka päivä meni katselemaan
+kotirannan avoimesta ikkunasta ulos aukealle merelle, lähempänä
+loistavaa nientä oli hopeanvalkoinen väri ikään kuin tiheämpää.
+
+Luodot ja saaret olivat umpipeitossa kylläisiä, valkoisia kalalokkeja,
+ja hyökylaineilla oli valkoinen kuohukaulus joka saaren ylöspistävän
+pään ympärillä.
+
+Veneitä, jaaloja ja jahteja, jopa höyrylaivojakin oli siinä kosolta ja
+kaikki ne olivat päältä ja sivuilta valkoharmaina sillin suomuksista.
+Ja kalastajat kivillä hänen allansa vetivät nuottaa lähemmäksi, että
+heidän veneissä olevat kumppaninsa saisivat suurilla kahden tynnörin
+haaveilla ammentaa ylös hopealta välkkyviä kaloja. Kalastajatkin
+välkkyivät perlemon kaltaisilta sadelakista aina saappaihin asti.
+
+Yksin ajelematta jääneet kasvotkin olivat hieroutuneet täyteen hopeata.
+
+Ainoastaan ihka uudet, keltaiset öljykangasvaatteet loistivat tuota
+yleistä, yksitoikkoista hopeanharmaata pohjaa vasten kuin voikukat.
+
+Kuusitoista vuotta oli siitä, kuin silli viime kerran kävi täällä päin!
+Ja nyt olivat melkein kaikki tottuneet sillinpyytäjät menneet
+pohjoisemmaksi, Kinnin tai Islannin seutuihin.
+
+Vanhuksia ja lapsia vain oli tässä haaviamassa saalista meren
+tyhjentymättömästä hopeakaivoksesta.
+
+Varsinkin kotitarpeiksi. Paistetun kevätsillin hajua tuntui kaikkialla
+ja avonaisista ovista kuului rätinää paistinpannuista.
+
+Sitä paitsi oli pidettävä huolta pitkistä ajoista eteen päin, kaloja
+oli sekä savustettava että suolattava. Viinimarjapensaiden keskellä
+puutarhoissa ja missä vain muuten oli tilaa, riippui seipäissä äsken
+puhdistettuja sillejä.
+
+Olipa myöskin muistettava rahan saantia. Ranta-aittojen ovet, jotka
+olivat olleet kiinni kuusitoista vuotta, avattiin nyt. Veneet
+työnnettiin juhlallisesti vesille, täynnä tyhjiä tynnöriä ja suolaa.
+
+Kalanpuhdistaja-naiset häärivät rannoilla, yllänsä vanhat
+öljykangasvaatteet ja jalassa raskaat saappaat. Lisäksi liina suun
+edessä ja veitsi kädessä. Ja kädet veristyivät ja tulivat
+suomuksisiksi. Niitä eukot pyyhkivät vaatteihinsa, niin että koko
+etupuoli loisti kauneimman kirjavana.
+
+Se kaikki näkyi varsin selvään, kuin he astuivat sileätä aitan lattiaa
+ovelle palavissaan ja hikisinä, varjostaen kädellään silmiänsä. Pää
+pään vieressä näkyi siinä, heidän katsellessaan ulos, kuin hurraahuudot
+kaikuivat aittarivien väliltä kalastajilta ja pikku ostelijoilta,
+joiden toivo kasvoi joka kerran, kuin rahtilaiva tai suuria ostajia
+tuova höyrylaiva saapui pitkään, kapeaan lahteen.
+
+Tämä oli oikeata meri-elämää, tavallansa yhtä juhlallista ja omituista
+kuin Venetsian kanavakaduilla.
+
+Ihan kuin kuusitoista vuotta sitte! Ja miten sakealti silliä ja miten
+suuria ja lihavia kaloja!
+
+Hurraa! Ei tarvinnut muuta kuin alkaa, se oli kuin sytykkeen pistäminen
+ruutiin. Hurraa-huutoja kaikui joka taholta, yksin väsyneimmät ja
+nälkäisimmätkin huusivat, vaikka heidän voittonsa olikin vähäinen.
+
+Sillä hinta aleni niin arveluttavasti tästä kalarikkaudesta, että
+jotkut venekunnat jo alkoivat tyytymättöminä katsella välkkyviä
+kalakasojansa. Ainoastaan kruunu tynnöristä! Riittikö se edes
+työpalkaksikaan tai muiksi menoiksi, vaikka kala olisi mennytkin heti
+kaupaksi?
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Herra pastori!" huusi vouti Brun ikkunasta.
+
+Pastori ja hänen rouvansa pysähtyivät ja vouti juoksi ulos kadulle.
+
+"Tiedättekö, mitä Kaarlesta on tullut?... Nähkääs, hän voi vielä päästä
+pitkällekin", kertoi hän loistavan iloisesti ja löi pastoria rintaan.
+"Hän on lähettiläsvirastossa Lontoossa!" Ja vouti katsoi vuorotellen
+pastoriin ja rouvaan. "Hän totisesti on onnen poika ja sellainen
+tulevaisuus!... Niin, rouva Omeyer!" sanoi hän tarttuen hänen käteensä,
+"te varmaankin otatte osaa poikanikin vaiheihin, sillä hän on pitänyt
+niin paljon teistä. Se on varmaankin siitä asti, kuin te ja hänen
+äitinsä olitte niin hyvät ystävät. Mutta minä en huoli pidättää teitä
+kauemmin, te kai olette menossa kirkkoon."
+
+Vouti paljain päin ja vilusta sinisenä peräytyi takaisin konttoriinsa.
+Ja pastori jatkoi matkaansa kirkkoon.
+
+Kaupunki oli kasvanut melkoisesti viime vuosien edullisesta
+laivaliikkeestä. Oli ruvettu harjoittamaan tätä elinkeinoa kalastuksen
+sijasta, joka nyt sitä paitsi tuli lisäksi.
+
+Hopearahat välkkyivät käsissä samoin kuin sillin suomuksetkin, jotka
+olivat tarttuneet sekä rahoihin että suurten ja pienten sormiin, mutta
+ei vouti Brunin.
+
+Hän oli hyvin tarkka siinä kohden eikä voinut sietää likaisia rahoja.
+Sen tähden sai konttoristi ottaa vastaan ja antaa pois kaikki rahat,
+kuin konttorissa liikkui, ja ne, jotka vouti tahtoi omaan taskuunsa,
+piti konttoristin joka kerran puhdistaa vanhalla hammasharjalla
+pesuvadissa. Ja sittekin vouti aina koski hopearahoihin ainoastaan
+sormiensa nenillä; näytti ihan, kuin hän ei olisi tahtonut alentua
+koskemaan pikku rahoihin. Soveltuipa hyvin, että hänen poikansa oli
+valinnut valtiomiehen uran.
+
+Kun kaupunki oli kasvanut melkoisesti, oli siinä nyt kaksi kirkkoa ja
+kaksi pappia. Uudemmalla oli kuten tavallista suurempi vetovoima ja
+"ehkäpä siinä oli myös tuoreempia ajatuksiakin tarjona", sanoi Omeyer
+ihan vaatimattomasti ystävilleen.
+
+Mutta taitamattomille, ylpeille arvostelijoille ja kypsymättömille
+maailmanparantelijoille, jotka tahtoivat sysätä syrjään kaiken vanhan
+ja kaikki vanhat, sanoi hän:
+
+"Nuoret ja vanhat, terveet ja sairaat täydentävät toinen toistansa.
+Sekä nuoren intoa että vanhan hiljaisuutta tulee pitää kunniassa;
+molemmat ovat ikänsä kaunistus, ja seurakunta, joka käyttää hyväkseen
+molemmat, tuomitsematta ja jumaloimatta kumpaistakaan, ansaitsee
+myöskin kaikkea kunnioitusta."
+
+Oli sitä paitsi toinenkin syy, jonka tähden moni luopui vanhasta
+kirkosta, mutta sitä ei tiennyt Omeyer: hän oli kerran viheltänyt
+kirkossa.
+
+Hän oli eräänä sunnuntaina joulun pyhinä ihan väsyksissä astunut
+saarnastuolista alas sakastiin. Iloissaan, että oli päässyt
+rasittavimmasta osasta päivän työtä, pisti hän kätensä kauhtanan alle
+housuntaskuihin, astuskeli edes takaisin ja vihelteli kuin visertelevä
+kiitollinen lintu. Ajatukset eksyivät juoksemaan omia teitänsä ja
+yht'äkkiä alkoi helistä vihellyksen seasta erään preciosa-laulun sävel
+tuollaisena ylioppilasajan muistona.
+
+Mutta sakastin ovi oli raollaan ja sen toisella puolen hörkistyi moni
+korva ja ehti kuulla yllin kyllä ennen, kuin urkujen vieno alkusoitto
+muuttui kohisevaksi virreksi.
+
+Mustanaan valui nyt ihmisvirta Omeyerin kirkon ohitse. Kaikki näyttivät
+olevat menossa uuteen.
+
+Omeyer nyökkäsi tuon tuostakin, milloin kellokin mutta he kaikki arasti
+välttivät hänen katsettaan. Jotkut salaa katsoivat rouva Omeyeriin,
+mutta hän silloin aina katsoi toisaalle.
+
+Kirkon ovella sanoi Omeyer vähän väkinäisesti:
+
+"Etkö sinä, Tiina, mene uuteen kirkkoon?"
+
+"E-en", vastasi hän hitaasti, oikeastaan vain sen tähden, ett'ei
+loukkaisi kunnon vanhusta.
+
+Omeyer huomasi sen ja sanoi rohkasevasti:
+
+"Mene sinä vain, vaimoseni. Vähä uutta ja tuoretta tekee ehkä
+sinullekin hyvää, kun et vuosikausiin ole kuullutkaan ketään muuta, et
+kirkossa etkä kotona. Mene sinä vain!"
+
+"No ehkä..." vastasi rouva vitkastellen.
+
+"Hyvästi sitte, ystäväni!"
+
+"Niin, ehkä minun pitää mennä sinne muiden tähden, että saavat nähdä,
+että sinä et ole kateellinen", sanoi rouva ihan hiljaa.
+
+"Ei", vastusti Omeyer, napsauttaen sormiaan oikein kaikuvasti, "ei
+muiden, vaan itsesi tähden, Tiina. Mene sinä vain!"
+
+"Kas miten tyytymätön vanha pastori on!" sanoivat muutamat ohi menijät
+keskenään ja nauraa hihittivät nenäliinaansa tai käsiinsä.
+
+"Eipä totisesti olisi ihmekään, jos hän pahastuisi", puhelivat
+keskenään pari vanhaa mummoa niiattuaan ensin pastorille kirkon ovella,
+niin kovaa kuitenkin, että pastori sen kuuli.
+
+Ovella hän katsahti taaksensa ja näki paraiksi, mitenkä Tiina juuri
+kääntyi nurkasta toiselle kadulle.
+
+Tuntui ihan siltä, kuin aurinko olisi mennyt piiloon pilven taa, tuntui
+niin ihmeen tyhjältä Tiinan mentyä astua nyt yksin läpi kirkon. Yksin
+sakastissakin, jonne Tiina ei kuitenkaan koskaan astunut jalkaansa,
+sielläkin tunsi pastori, että vaimonsa oli poissa, hän, joka aina oli
+seurannut häntä sekä raskaina että iloisina päivinä.
+
+Niin, vielä sittenkin, kuin hän jo oli kirkossa tavallisessa työssänsä,
+teki kaipaus hänet omituisen surumieliseksi ja se kaikui hänen
+saarnastaankin.
+
+Vallitsi omituinen rauha ja omituinen turvallisuus puolihämärässä,
+kunnioitusta herättäväin, siniharmaiden kivipylvästen välillä ja
+korkean kuoriholvin alla.
+
+Tuolla istui kaksi yksinäistä naista hämärässä ihan urkulehterin alla,
+ja he käyttivät nenäliinojaan uutterammin kuin kukaan muu.
+
+Ne olivat pastorin rouva ja Ane Ribe, jotka olivat osuneet vastakkain
+kadun nurkassa. Ane aikoi Omeyeriä kuulemaan, häntä, ei ketään muuta,
+vaikka olisi tullut kymmenen uutta pappia. Ja hän katsoi niin
+kauhistuneesti pastorin rouvaan, että tämä heti paikalla kääntyi, hän
+kun tosiaan olikin aikonut mennä toiseen kirkkoon ainoastaan muiden
+tähden ja omasta puolestaan tunsi vetoa Omeyerin kirkkoon enemmän, kuin
+kukaan edes aavistikaan.
+
+Mutta pikku kierros oli ehkä tehnyt hänet paljon virkeämmäksi ja
+hartaammaksi kuulijaksi kuin ennen, vai lieneekö sen vaikuttanut paljon
+kokeneen äidin ja lesken läheisyys. Se vain on varma, että kuin Ane
+itki, itki hänkin.
+
+Ja sitte alkoivat urut soida.
+
+Kukapa ei ole tuntenut, että urut samoin kuin Davidin psalmit voivat
+tuoda ilmi ihmissydämmen kaikki värähdykset? Välistä se on sydämmeen
+sattuva herätyshuuto ikään kuin nouseva raju-ilma, kuohuva meri ja
+jyrisevä ukkonen, jonka pauhu panee sielun ikkunat tärisemään ja
+herättää omantunnon syvimmästä unesta.
+
+Välistä se taas on vieno, lempeä ääni, joka antaa rauhaa ja toivoa
+levottomimmallekin sydämmelle.
+
+Eivät urkujen sävelet olleet koskaan vaikuttaneet niin rauhoittavasti
+kuin nyt, ajatteli pastorin rouva. Ne ihan kuin kantoivat sekä hänet
+että hänen vieressään istuvan lesken aina alttarin luo, jossa
+Kristuksen kuva, iso ja valkoinen, ojensi käsiään heille.
+
+"Sanokaa terveisiä pastorille ja kertokaa, että minusta tuntuu ihan
+kuin enkelin siivet olisivat levitettyinä päälleni, niin rauhallinen ja
+turvallinen olen minä nyt", sanoi Ane jäähyväsiksi.
+
+Heti, kuin pastori päätti loppurukouksen, astui rouva hänen jäljestään
+sakastiin.
+
+"Sinäkö täällä!"
+
+Rouva ei vastannut, vaan kiersi pehmoiset käsivartensa pastorille
+kaulaan, muistamatta pitää lukua papin kauhtanasta, kauluksesta tai
+lukkarista.
+
+"Minä olen niin iloissani, että käännyin takaisin", sanoi hän, "sillä
+eipä kuitenkaan ole ketään muuta sellaista kuin sinä."
+
+"_Sinulle_, niin sinulle, pitää sinun lisätä", vastasi Omeyer iloissaan
+ja hämillään ja katsoi lukkariin.
+
+"Ei suinkaan, on ainakin yksi toinenkin, ja hän käski minua kiittämään
+sinua, että olet auttanut hänet enkelin siipien turviin."
+
+"Jumala se on auttanut, enkä minä, Tiina, en minä. Pitäähän minun
+kerrankin oppia tulemaan nöyräksi."
+
+Ja Omeyer ajatteli taas kuten niin usein ennenkin, kuinka vähän hyvää
+ensimmäisinä pappisvuosina saatu imartelu ja kiitos olivat tehneet
+hänelle ja miten vähän ne olivat herättäneet hänessä kiitollisuutta
+siitä, että hän sai vaikuttaa murheellisten ihmisten jaloa
+lohduttamistointa.
+
+"Mutta vähän kehoitusta tarvitsee pappikin virassaan, voidakseen jatkaa
+ja olla menettämättä kaikkea itseluottamusta", sanoi hän, katsoen
+lukkariin, joka seisoi kädet ristissä ja ainoastaan nyykäytti päätään
+hyväksyvästi.
+
+Ja kiitollisuus, että tyhjänlaisessa kirkossa edes yksi olento oli
+saarnasta kiitollinen, levisi lämpöisenä virtana pastorin olemukseen ja
+sai hänen silmänsä loistamaan ja suunsa hymyilemään, vaikka hän moneen
+kertaan sivelikin partaansa, hymyä salatakseen.
+
+"Niin, niin; niin, niin! Jumalalle olkoon kiitos kaikesta!"
+
+Hän astuskeli sakastipöydän ympäri, kosketellen silmälasiensa koteloa,
+virsikirjaa, saarnavihkoa, lakritsirasiaa, hajupulloa ja nenäliinaa,
+kunnes Tiina viimein auttoi häntä saamaan ne kaikki kokoon.
+
+Kuin he pääsivät kotiin, oli siellä kirje rouvalle.
+
+"Lontoosta!" huusi pastori tuodessaan sitä työhuoneestaan. "Lontoosta!"
+Hän oli jo saanut kauhtanan pois yltänsä, mutta papinkaulus oli vielä
+jäänyt kaulaan, kuin hän riensi huoneiden läpi huutamaan Tiinaa.
+
+Viimein hän löytyi ja hänen maltiton miehensä pakotti hänet heti
+istumaan tuolille ja avaamaan kirjeen, jonka pastorikin sitte yht'aikaa
+luki hänen olkansa päällitse.
+
+"Keitä se on?"
+
+Tiina katsoi allekirjoitusta.
+
+"Kaarle Brunilta."
+
+"Keltä?"
+
+"Voudin Kaarlelta!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lontoosta toisena joulupäivänä 188-.
+
+Hyvä rouva Omeyer!
+
+Kuin nyt lähetän teille kirjeen Lontoosta, pitäisi minun kai ensin
+kertoa, miten minä olen joutunut tänne; mutta isä kaiketi on siitä jo
+teille puhunut.
+
+Sitte pitää minun vähä kertoa tästä maailmankaupungista, vaikka siitä
+tällä kertaa ei tulekaan paljoa puhutuksi, ja syyn kyllä kohta
+käsitätte.
+
+Lontoon omituisuutena on suuruus, pauhina ja äärettömyys.
+
+Neapolilla ja Genualla on pomeranssi- ja öljypuistonsa, Roomalla
+raunionsa ja muut muistonsa, Venetsialla uivat palatsinsa, Parisilla
+bulevardinsa, Moskovalla säkenöivät kirkonkattonsa, Amsterdamilla
+kellosoittonsa ja viehättävät kanavansa. Mutta purjehtikaa ylös
+Thems-jokea Lontoosen ja nouskaa johonkin Sant Paulin saliin ja
+katsokaa ulos, niin heti jää mieleenne haihtumattomaksi havainnoksi
+matkojen ja työn äärettömyys.
+
+Ja minä olen jo huomannut, että suuruus ja pauhina saavat ikävöimään
+vastakohtia: keveyttä ja hiljaisuutta.
+
+Mutta on Lontoossakin hiljaiset, pyhät paikkansa.
+
+Tahdotteko seurata minua nyt yhteen niistä? Ei Westminster-Abbeyhin
+eikä Livingstonen haudalle, vaan kaikkein yksinkertaisimpaan paikkaan,
+meidän pieneen norjalaiseen merimieskirkkoomme. Minulla on omat syyni
+valita juuri se.
+
+Siellä oli eilen joulujuhla. Äsken saapuneena tänne olin minä pastorin
+vieraana koko päivän. Ja kaikki, mitä näin ja kuulin, herätti minussa
+samaa kiitollista hyväksi tulemisen halua kuin lapsellisimmassa,
+taitamattomimmassakin merimiehessä.
+
+Monesti olen tuntenut, että joulu on rakkauden juhla, mutta en koskaan
+niin kuin eilen.
+
+Ajatelkaahan: tulla vierasten, välinpitämättömäin ihmisten hälinästä
+pieneen norjalaiseen kirkkoon, joka on koristettuna joulujuhlaksi niin
+kuin siellä kotonakin ja täynnä iloisia lapsia, sillä merimiehet ovat
+lapsia kaikki tyyni.
+
+Ajatelkaahan: veisata täällä kaukana kodista vanhoja jouluvirsiä, jotka
+herättävät eloon lapsuuden valoisimmat muistot.
+
+Ja sitte kuulla rakkauden evankeliumia kotimaan kielellä! Eikä
+ainoastaan kuulla sitä, vaan myöskin kokea rakkautta, saada
+ystävällistä kättelyä ja hymyilyä ja lahjoja ihan kuin kotona joulun
+aattona.
+
+Ihmisrakkaus harvoin pyrkii korkealle. Se tavallisimmin pysyy alhaalla
+ja kalpeana ja heikkona, kuin talvinen aurinko; mutta jos se
+hetkisenkään näyttäytyy, voipi se loitsia esiin ruusuja yksin lumen
+altakin.
+
+Jos se pilkistää sisään oven raosta tai pienestä ikkunan reiästä niin
+heti se maalaa kullan ja purpuran värisen paratiisin sekä köyhän miehen
+paljaalle seinälle että merimiehen mustaan komeroon.
+
+Ei yksikään säde lähde turhaan auringosta, samoin ei myöskään rakkauden
+auringosta.
+
+Miksikä kirjoitan tätä tänään? Miksi en ole vaiti? Ja minkä tähden
+kirjoitan juuri teille?
+
+Sen tähden, että eilen näin yhden tällaisista rakkauden voitoista,
+pienistä äkillisistä auringon välähdyksistä synkimpään pimeyteen, niin
+liikuttavan tapauksen, että minun täytyi kääntyä pois pyyhkimään
+kyyneliäni.
+
+Joulukuusi oli sytytettynä, teetä ja muuta hyvää jo nautittu. Puheita
+oli pidetty ja virsiä veisattu. Joululahjojen jakeleminen alkoi,
+merimiehet saivat pehmeitä virkattuja ja neulottuja vaatekappaleita:
+lakkeja, mekkoja, sukkia ja kaulaliinoja, ynnä niiden muassa kotona
+olevain vaimojen, äitien ja tyttärien rukoukset merimiesten puolesta.
+
+Siinä sanalla sanoen aurinko taisteli myrskyn kanssa näistä meren
+kiertolaisista, rakkauden aurinko, lähetellen säteitänsä ja lämmittäen,
+missä myrsky oli raivonnut ja pauhannut.
+
+Niiden joukossa, jotka tunkeutuivat esiin numerolippuineen, oli myöskin
+eräs merimies, kolmenkymmenen ikäinen, muoto tavallistakin kovempi ja
+hurjempi. Hän oli purjehdellut vieraissa laivoissa viisitoista vuotta
+pitkillä matkoilla ja joka kerran maalle päästyään elänyt oikein
+hurjasti.
+
+Nyt oli hän juuri saapunut Singaporen matkalta ja paraiksi ehtinyt
+laivasta maalle. Hänellä oli taskussaan 50 punnan eli 1,250 markan
+nostolippu, mutta kun oli juhlapäivä, ei hän saanut penniäkään.
+
+Astuessaan kirkon ohitse kuuli hän joulujuhlan ja arveli, että
+saattoihan hän paremman puutteessa poiketa sinne.
+
+Hän oli niin kovettunut ja paatunut, että ei tavallinen ystävyys,
+ravinto eikä Jumalan sana olisi tehnyt häneen mitään syvempää
+vaikutusta; vaikka kukapa tietää, kuinka paljo hänen kovuudestaan jo
+oli sulanut.
+
+Mutta saatuaan numerollansa kauniin, virkatun mekon, sanoi hän raa'asti
+ja välinpitämättömästi toisille merimiehille:
+
+"Olisi tämä ollut hyvä kolme päivää sitte kanavan tuulissa, mutta nyt
+tästä ei juuri paljoakaan saa panttilainakonttorista."
+
+Mekkoon oli kuitenkin kirje kiinnitettynä ja lukuhuoneen pöydällä
+vetelehtien ja jalkojaan riiputtaen avasi hän sen ja luki.
+
+Minä en ollut huomannut häntä ennen, kuin hurja huudahdus veti sinne
+päin sekä minun että kaikkein muidenkin huomion. Silloin hän nojasi
+kuin sairas seinää vasten ja voihki kauan tuskissaan. Viimein hän sanoi
+toivottomimman itsesyytöksen äänellä: "Äiti, äiti, äiti!"
+
+Apulainen vei hänet yksityishuoneihin. Pastori otti kirjeen ja luki sen
+ensin hiljaa itsekseen ja sitte kaikkein meidän kuullen:
+
+Se oli tällainen:
+
+  "Rakas merimies, jonka käsiin minun pikku lahjani joutuu,
+  Jumala siunatkoon ja suojelkoon sinua aavalla merellä ja
+  vielä enemmin vaarallisella rannalla, jossa niin moni sielu
+  hukkuu kevytmielisyyden syvään kaivoon.
+
+  Minä puhun surullisesta kokemuksesta. Olen vanha leski, vanha
+  ennen aikaani. Yksi ainoa poika on minulla ollut ja hän oli
+  minun ylpeyteni ja iloni, mutta minulla ei ole häntä enää.
+
+  Raskas suru se olisi ollut minulle, jos hän olisi saanut
+  hautansa meriruohokkoon, mutta vielä paljon raskaampaa on
+  minulle ollut se, että hän on ollut ikään kuin kuollut
+  minulta viisitoista pitkää vuotta.
+
+  Hän on musertanut äitinsä voimat, himmentänyt hänen näkönsä
+  ja särkenyt hänen sydämmensä.
+
+  Minä pyydän sinua, jos sinulla on äiti: älä tuota hänelle
+  sellaista surua!
+
+  Paras iloni on ollut lähettää joka joulu pieni tervehdys ja
+  lahja muille kaukana oleville merimiehille, toivoen, että
+  siten edes jokukaan äiti pääsisi tyhjentämästä samaa katkeraa
+  kalkkia kuin minä.
+
+                                     Ane Ribe."
+
+Äiti paran lahjan ja kirjeen oli Jumala saattanut hänen oman kadonneen
+poikansa käsiin. Mahdoton oli sitä ajatellessa pidättää kyyneliänsä.
+
+Tämä merimies oli yötä pastorin luona kuten minäkin. Ja me kuulimme
+hänen enimmän osan yöstä itkeä nyyhkivän viereisessä huoneessa ja
+huutavan: "äiti, äiti!" Yksin unissaankin teki hän sitä, kuin
+viimeinkin aamun tullen nukahti.
+
+Ja te, äitini uskollinen ystävä, varmaan käsitätte, mitä minun täytyi
+ehdottomasti tehdä? Minun täytyi muistella omaa äitiäni, puhella
+hänelle ja rukoilla hänen puolestansa.
+
+Minä sanon uudestaan: ymmärrätte kyllä, minkä tähden minun tänään
+täytyy kirjoittaa teille -- sekä oman itseni että sen merimies paran
+tähden.
+
+Pyytäkää miehenne varovasti valmistamaan hänen äitiänsä. Minun
+mielestäni hän saattaisi kuolla ilosta. Ola Ribe tulee itse
+ensimmäisellä höyrylaivalla...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Omeyer syöksyi pois kuin hulluna. Tiina töin tuskin ehti kiskaista
+häneltä pois papin-kauluksen; pastori jo juoksi pitkin katua, kirje
+kädessä.
+
+"Ole varovainen, Omeyer, varovasti, kuuletko!" huusi Tiina porstuan
+ovelta jäljestä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kurittaja, by Jonas Dahl
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KURITTAJA ***
+
+***** This file should be named 38988-8.txt or 38988-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/8/9/8/38988/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/38988-8.zip b/38988-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2110534
--- /dev/null
+++ b/38988-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..373d74e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #38988 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38988)