initial commit of ebook 38772HEADmain

5 files changed, 6400 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/38772-8.txt b/38772-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..9bd61e1
--- /dev/null
+++ b/38772-8.txt
@@ -0,0 +1,6384 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kehitys-aikana: Tytöistä, by Toini Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kehitys-aikana: Tytöistä
+
+Author: Toini Topelius
+
+Release Date: February 5, 2012 [EBook #38772]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KEHITYS-AIKANA: TYTÖISTÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KEHITYS-AIKANA: TYTÖISTÄ
+
+Kertoeli
+
+TEA [Toini Topelius]
+
+
+Kustannusosakeyhti Otava, Helsinki, 1890.
+J. Simeliuksen perillisten kirjapaino-osakeyhtiö.
+
+
+
+
+TYTÖLLENI.
+
+
+Mitä ajattelee nuori koivu kun se keväällä tuntee avaran maailman
+raitisten tuulten suhisevan lehdissään; mitä arvelee umpu, kun se
+tuntee päivä päivältä yhä enemmän aukenevansa kasteesta ja
+päiväpaisteesta; mitä tuumaa kananpoika, kun se ihmetellen kömpii
+kuorestaan; miltä tuntuu perhosen mieli, kun se ensi kertaa koettelee
+nuoria tuoreita siipiään päiväpaisteessa ja raittiissa ilmassa; mitä
+miettii tyttönen, kun hän on ennättänyt nuoruuden kynnykselle ja
+ikävöiden haluaa syliinsä sulkea tuntematonta tulevaisuutta?
+
+Ken tietää tämän?
+
+Seuraaville lehdille olen koettanut piirtää osan niitä mielentiloja ja
+tunteita, jotka kummallisten, outojen lintujen tavalla liitelevät
+lapsuuden ja nuoruuden rajalla. Niitä on vaikea pyytää ja ehkä en
+olekaan onnistunut. Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, ettei sitä,
+mitä tytön sydämmessä on hienointa, se mikä on hänelle kaikkein pyhintä
+ja kalleinta ja jota tahtoisin kutsua lapsuuden enkelin jäljiksi hänen
+sielussaan -- koskaan voi selittää ja koskettaa. Sillä se on se
+näkymätön, hänelle itselleen puoleksi tuntematon lanka, joka sitoo
+hänet hänen elämänsä alkuun ja päämäärään -- Jumalaan.
+
+Kuitenkin olen koettanut viitata siihen edesvastaukseen, joka teitä
+odottaa elämässä. Elkää siitä säikähtykö. Vasta silloin kun tunnemme
+itseämme ei ainoastaan iloisiksi lapsiksi, vaan ihmisiksi, joilla on
+tärkeä tehtävä, -- vasta silloin saa elämämme oikean muodon ja
+sisällön.
+
+Nuoret lapset! Reippaat tytöt! Elämä on niin suurta ja rikasta ja
+maailma niin ihana. Nauttikaa niitä, mutta oi sidotuin silmin.
+Rakastakaa, uskokaa, toivokaa ja tehkää työtä rohkein sydämmin, -- kas
+se on tehtävänne!
+
+Tässä kertomuksessa esiintyy melkein yksinomaisesti tyttöjä ja siihen
+on syynä se, että se alkuperäisesti oli aiottu "Nya Trollsländan"
+nimistä sanomalehteä varten, jatkoksi erääsen samassa lehdessä olleesen
+kertomukseen poikien kumppanuudesta. Mutta kun se kasvoi liian isoksi
+Trollsländaa varten, täytyi sen lähteä maailmalle eri kirjasena.
+
+Helsingissä Marraskuulla 1889.
+
+_Tekijä_.
+
+
+
+
+No, Bella, joko nyt ensimmäisenä aamuna myöhästytään koulusta? --
+murisi Leena ja rumautti halot uunin eteen. -- Kello käy kahdeksatta,
+ja muut ovat jo kahvipöydässä.
+
+Bella nousi istualleen ja hieroi silmiänsä. Olihan nyt 15 päivä
+Tammikuuta. Ja se oli häneltä vähällä unhottua! Joululuvalla oli hän
+tottunut nukkumaan näin kauan. -- Kahdeksatta! Hyväinen aika, mitä äiti
+nyt sanoisi? Bella oli eilen luvannut hakata sokuria ja ommella pari
+nappia Pentin liiviin, ennenkuin hän menisi kouluun. Nyt kysyttiin
+sukkeluutta.
+
+-- Leena kulta, kylpy tänne! En uskalla kai olla kylpemättä.
+
+Hän pistihe rohkeasti kylmään veteen, hankasi itsensä karkealla
+pyyhinliinalla, kunnes oli punainen kuin krapu ja tuota pikaa oli hän
+vaatteissa. Tukan järjestämiseen ei mennyt paljon aikaa, se oli onneksi
+lyhyt, ja nyt oli hän valmis.
+
+Ruokasalissa olivat vanhemmat ja sisarukset jo kahvipöydässä, kun Bella
+tuli. Äiti osoitti hymyillen sokuriastiaa, joka oli täyttänyt itsensä,
+ja Pentti nyki nappejaan, joita hän oli ommellut niin vahvalla
+rihmalla, että siihen olisi voinut ripustaa naulan painoja. Pienet
+siskot, Lulle, Liisi ja Helmi takertuivat häneen kertoakseen asioitaan,
+ja kotvan aikaa kului, ennenkuin hän ystävällisellä tavallaan pääsi
+niistä ja saattoi ruveta ruoalle.
+
+Tammikuun aamu oli kylmä ja kirkas ja hän tuli koululle hehkuvin
+poskin. Sielläkös melua ja pakinaa! Se kuului aina porstuaan saakka.
+Etehinen oli täynnä tömiseviä, hengästyneitä, juttelevia tyttöjä, jotka
+riisuivat päällysvaatteitaan ja koettivat huutaa toinen toistaan
+kovemmin.
+
+-- Päivää, Ada!... Päivää, Pelle!... Päivää! Päivää! -- kuului joka
+taholta. -- Onnellista uutta vuotta, Kerttu! ... kuinka olet voinut?
+Mitä olet tehnyt joululuvalla!... Minä olen ollut maalla... Vai
+niin!... Oletko saanut paljo joululahjoja? -- y.m., y.m. puhui
+sadottain innokkaita suita.
+
+Johtajatar tuli ystävällisesti tervehtien sinne ja koetti hillitä
+niitä, mutta se onnistui vaan hetkeksi. Kysymyksiä ja vastauksia,
+huudahduksia ja naurua tulvaili joka puolelta, oli niin hauskaa taas
+nähdä toisiaan ja kerrottavaa oli niin paljon huvittavaa ja tärkeää.
+
+Bellaa ympäröi heti joukko tovereita. Hän oli kaikkien lemmikki, hänen
+suosiotaan hakivat kaikki kilvan ja hemmottelivat häntä kaikin voimin.
+
+Agnes Lund tarttui hänen käteensä ja veti hänet mukanaan. -- Tulehan
+tänne, niin saat nähdä ihka uuden puhkioni. Minä olen niin kauan
+toivonut itselleni valkoista Angorapuhkiota, semmoista kun on Emelie
+Rosenskjöldillä, ja nyt isä antoi minulle semmoisen joululahjaksi. --
+Ei, odotahan, Bella, sinun täytyy ensin katsoa tätä, -- huusi Lilli
+Enestam. -- Nämä kellon vitjat sain minä. Eivätkö ne ole ihmeen
+kauniit?
+
+-- Kuule, Bella, -- huusi eräs kolmas, -- saitko sen kirjan jota
+toivoit?
+
+-- Bella, tulepa tänne, niin saat jotakin makeaa. Me otimme vasta eilen
+makeiset joulukuusesta ja minä otin mukaani muutamia paraimmista
+sinulle.
+
+-- Bella, tahdotko uusimman valokuvani? -- kysyi Jenny Stenman, eräs
+kaunis, hiukan turhamainen tyttö, jolla oli kiharoittu otsatukka ja
+puku uusimpien kaavojen mukaan. Hän ojensi kuvansa Bellalle, joka
+hymyillen pudisti päätään.
+
+-- Kiitos, Jenny, minä pidän enemmän siitä mikä minulla jo on. Se on
+yksinkertaisempi.
+
+-- Niin, minä olin nuorempi silloin, -- vastasi Jenny ja katseli
+mielihyvällä kaunista muotoaan.
+
+-- Bella, nyt täytyy sinun tulla hiukan meidän puheille, -- huusi pari
+tyttöä tunkeutuen muiden edelle. -- Mehän tuskin olemme saaneet sanoa
+sinulle hyvää päivää.
+
+Bella oli kuin myllyssä. Hänen täytyi kuunnella kaikkia, vastata
+kaikille, olla ystävällinen ja jakaantua vähintäinkin kahteenkymmeneen
+osaan ettei loukkaisi ketään. Hänellä oli kummastuttava taito riittää
+kaikille eikä kukaan voinut oikeastaan kehua, että oli hänelle
+läheisempi ystävä kuin muutkaan.
+
+Toverien melutessa hänen ympärillään, huomasi hän viimeisellä penkillä
+luokkahuoneessa erään uuden tulokkaan, joka ei ollenkaan näyttänyt
+muista huolivan. Se oli eräs pitkä, tummaverinen tyttö vakavilla
+ruskeilla silmillä. Hän selaili kirjaansa, heitti välistä kärsimättömän
+katseen kelloon, mutta ei välittänyt niistä uteliaista katseista joilla
+tyttöparvi häntä tarkasteli.
+
+-- Kuka on tuo uusi? -- kuiskasi Bella ja katsoi viimeiseen penkkiin
+päin.
+
+-- Hänen nimensä kuuluu olevan Rappe, -- kuiskasi Siiri Linder
+vastaukseksi, -- maalta. Serkkuni Elna on paljon kertonut eräästä hyvin
+kummallisesta tytöstä, joka asui lähellä heitä ja jonka nimi oli Hanna
+Rappe. Olisipa hauska tietää onko se hän.
+
+Nyt soitettiin ja kaikki luokat kokoontuivat rukoukseen. Bella ei
+malttanut kuunnella paljon ollenkaan, hänen katseensa kääntyivät yhä
+tuon uuden toverin puoleen, joka seisoi paikallaan vakavana ja melkein
+synkkänä.
+
+Tunnin kuluessa, kun todistukset tarkastettiin ja läksyt määrättiin,
+oli Bella hyvin hajamielinen. Hän huomasi alinomaa katselevansa
+tulokasta takimaisella penkillä ja ajattelevansa, mimmoinen tuo
+mahtaisi olla. Ei hän ainakaan näyttänyt ystävälliseltä ja vastasi
+melkein jörömäisesti johtajattaren kysymyksiin.
+
+Kun heidän piti lähteä, koetti Bella lähestyä häntä, mutta se ei
+onnistunut. Itse oli hän ujo ja toinen vetäytyi tahallaan syrjään.
+Tytöt sitä paitse eivät jättäneet Bellaa rauhaan; kaksi heistä tarttui
+hänen käsivarteensa ja veivät hänet mukanaan, vilkkaasti keskustellen.
+
+-- Hän on hyvännäköinen tuo Rappe, -- sanoi Lilli Enestam kun he
+tulivat ulos kadulle.
+
+-- No, enpä juuri tiedä, -- arveli Agnes Lund. -- Näittekö että hänen
+pukunsa oli tehty paksuimmasta puolivillaisesta, joka ei kelpaisi
+meidän piioillemmekaan.
+
+-- Hän on ehkä köyhä, -- puolusti Bella.
+
+-- Entä millainen palttoo hänellä oli! -- jatkoi Agnes kiivaasti
+moittien. -- Pitkä ja suora kuin säkki ja taskut tämän koululaukkuni
+kokoiset. Hän kulkee kädet taskussa kuin katupojat ja käyttää lapasia.
+
+-- Mutta hyvän näköinen hän on, -- intti Lilli. -- Hiukset muodostavat
+niin kauniita suortuvia otsan kohdalla ja hänen silmänsä!... En minä
+ole ennen nähnyt semmoisia silmiä.
+
+Seuraavana päivänä olivat Bellan ajatukset niin kiinni tuossa uudessa
+toverissa, että hän pari kertaa vastasi opettajallekin päin seiniä.
+Silloin lensi hän tummanpunaiseksi hämmästyksestä; semmoista ei ollut
+hänelle juuri ennen tapahtunut. Vakavalla ponnistuksella koetti hän nyt
+kuulla opettajan sanoja, mutta tuon tuostakin täytyi hänen salaa
+tarkastaa Hanna Rappea. Hän huomasi kuinka hyvästi Hanna vastasi, -- ei
+tyttöjen tavallisella epävarmuudella, -- kuinka taitava hän oli
+kaikissa aineissa, kuinka hän kohteli opettajia ja tovereita
+jonkunmoisella jäykällä välinpitämättömyydellä, joka teki mahdottomaksi
+lähestyä häntä. Tämä ikäänkuin kiihoitti Bellaa, joka ei koskaan vielä
+ollut kokenut tylyä kohtelua.
+
+Heidän koulusta lähtiessä tuli sattumus hänelle avuksi. Hän huomasi
+uuden toverin hakevan toista kalossiansa ja kiiruhti hänelle avuksi.
+Vähän aikaa etsittyänsä, löysikin hän erään parittoman ja vei sen
+tarjolle.
+
+-- Tämäkö se on sinun? -- kysyi hän. -- Tässä on H.R. Mikä on
+ristimänimesi?
+
+-- Hanna, -- vastasi toinen ja nyt Bella sai häneltä ensimmäisen
+ystävällisen silmäyksen.
+
+-- Hanna! Se on minun lempinimeni, -- huudahti Bella iloisena. -- Onpa
+oikein hauskaa että sinulla on se nimi. Missä asut, saanko saattaa
+sinua kotiin?
+
+-- Minä asun Annankadulla, -- vastasi Hanna, vaan ei ollut huomaavinaan
+jälkimäistä kysymystä.
+
+Mutta Bella oli vakavasti päättänyt että hänen piti päästä tämän
+kummallisen toverin tuttavuuteen. Hän sieppasi sentähden
+päällysvaatteensa seinältä ja tavoitti Hannan portailla.
+
+-- Saanko saattaa sinua? -- pyysi hän ja äänessään oli jotakin, jota
+Hanna ei voinut vastustaa. -- Minä asun aivan lähellä Annankatua, niin
+että meillä kuitenkin on sama matka.
+
+-- En minä ole mikään hauska kumppani, mutta tule jos tahdot.
+
+He kulkivat äänetöinnä jonkun aikaa. Vihdoin sanoi Hanna tylysti:
+
+-- Luokkalaisesi turmelevat sinua, näen minä.
+
+Bella punastui eikä tietänyt oikein mitä vastata.
+
+-- Minä tunsin erään tytön, -- jatkoi Hanna, -- joka oli hyväluontoinen
+niinkuin sinä, mutta jonka tädit ja toverit kerrassaan turmelivat. Hän
+tottui niin aina saamaan kaikki mielensä mukaan ja olemaan muiden
+huomion esineenä, ettei hän sitten koskaan ollut tyytyväinen jos eivät
+kaikki häntä ihailleet ja kumarrelleet. Pelkään että sinäkin menet
+pilalle jos vaan et ole varoillasi.
+
+Pistos Bellan omassatunnossa osoitti ettei Hannan arvelu ollut ilman
+syytä. Bellan iloinen hymy katosi ja hän kysyi levottomasti: --
+luuletko todellakin että minä menen pilalle?
+
+-- Olisipa hyvin kummallista jos ei niin kävisi. Kun aina on huomion
+esineenä, kun yhä syötetään ystävyyden osoituksilla, suudelmilla,
+hyväilyllä ja imartelulla, niin on se yhtä epäterveellistä luonteen
+kehitykselle kuin makeiset vatsalle.
+
+-- Sepä ei ole totta että toverit imartelevat minua, -- huudahti Bella
+juonikkaan lapsen tavoin; -- he pitävät minusta todellakin. Mutta mitä
+se sitä paitse sinuun koskee? Mitä sinun tarvitsee ruveta minua
+tuomitsemaan kun emme vielä kahta päivää ole toisiamme nähneet? Siihen
+et ole suinkaan oikeutettu.
+
+Nyt oli Hannan vuoro punastua ja hän vastasi jotenkin tylysti:
+
+-- Minäpä aina sanon mitä ajattelen enkä sille mitään taida jos totuus
+sinusta tuntuu karvaalta.
+
+Nyt kulkivat vähän matkaa äänetöinnä, kumpikin oli hiukan loukkautunut.
+Vihdoin pakotti Hannan järki häntä myöntämään että Bella oli oikeassa.
+Olihan hän vieras, eikä tarvinnut toiselle työntää mielipiteitään. Mitä
+liikutti tyttöjen käytöskään häntä? Ei vähääkään. Eikä Bellakaan, ei
+hän ollut oikeutettu häntä suututtamaan. Hän voitti jäykkyytensä,
+tarttui Bellan käsivarteen ja virkkoi äänen vivahduksella joka saattoi
+Bellaa kummastuen katsomaan häneen: -- suo anteeksi!
+
+Mistä tuli nyt hänen ääneensä tuo lempeys ja vienous, joka meni suoraan
+Bellan hellään sydämmeen? Hän puristi hiljaa Hannan kättä ja koska jo
+oli omalla nurkallaan erosivat he päätä nyykyttäen.
+
+Bella ajatteli koko päivän tuota uutta toveria. Hän _oli_ tosiaankin
+kummallinen, kaikista muista erilainen. Niin tyly ja kuitenkin
+miellyttävä. Ja kuinka hän puhui, -- melkein kuin aikaihmiset. Mutta ei
+hänen pitäisi vaan esiintyä tuommoisena holhojana, sitä ei Bella
+aikonut kärsiä.
+
+Pitikö Bella hänestä? _Ei_. Tai ... ehkä sentähden vähän, sillä hän
+näytti niin vilpittömältä. Mutta varmaankin hänellä oli kova ja paha
+sisus. Kun saattoi sanoa että toverit imartelivat! Sehän oli yhtä kun
+jos syyttäisi heitä viekastelemisesta. Niin hän oli varmaankin ilkeä.
+Mutta mistä sitten tuli tuo lempeä: suo anteeksi! Bella pudisti
+kummastellen päätään eikä tietänyt oikein mitä uskoisi.
+
+
+
+
+Bella Palmfeltin koti ei ollut rikas eikä köyhäkään, mutta se oli hyvä
+koti sanan paraimmassa merkityksessä. Hänen isänsä oli tavattoman
+rehellinen, vaatimaton ja harvapuheinen, vaan myöskin miellyttävä ja
+teki väsymättömästi työtä perheensä eteen. Hänen äitinsä oli noita
+vienoja ja kuitenkin lujaluontoisia naisia, jotka vähääkään häärimättä
+vastustamattomasti vaikuttavat ympäröiviinsä. Hän oli ollut
+opettajattarena ennenkuin joutui naimisiin, hänellä oli ollut monta
+lasta kasvatettavina sekä oppinut rakastamaan ja ymmärtämään niiden
+erilaisia luonteita. Kun hän sitten sai omia lapsia, koetti hän
+kasvattaa heitä niiden periaatteiden mukaan, joita hän paraimpina piti,
+eikä ilman mitään suunnitelmaa, "umpimähkään", niinkuin monet äidit
+paha kyllä tekevät. Moni piti häntä ankarana, siitä syystä, että hän
+joskus lapsiltaan kielsi muiden mielestä viattomia huvituksia. Mutta
+hän tiesi omasta kokemuksesta, kuinka kovalta elämä sittemmin tuntuisi
+heistä, jos hän niiden pienenä ollessa hemmotteli heitä ja totutti aina
+tekemään heidän oman tahtonsa mukaan.
+
+Vanhin poika, Pentti, oli isäänsä, älykäs, vaatimaton nuorukainen,
+jolla oli hyvät numerot koulussa ja hiljainen luonto. Hän oli
+seitsemäntoista vuoden vanha ja oli ystävällisellä, toverin kannalla
+kahta vuotta nuoremman sisarensa Bellan sekä ylipäänsä tyttöjen kanssa.
+Jos äiti olisi voinut, olisi hän pannut nämät lapsensa yhteiskouluun,
+mutta semmoista ei vielä ollut, kun nämä alottivat koulunkäyntiään.
+Mikä hyvä siitä, arveli hän, että veli ja sisar eroitetaan sinä aikana,
+kun yhteinen työ ja monet vakavat riennot voisivat sitoa heidät
+toisiinsa koko elämän ajaksi? Hän koetti nyt kasvatuksensa kautta
+lähestyttää heitä toisiinsa niin paljon kuin mahdollista, siten
+poistaakseen eriskasvatuksen vaikutuksia.
+
+Bella oli niinkuin tavallisesti sanotaan "suloinen tyttö". Hän oli
+iloinen ilman vallattomuutta, sekä niin luonnollinen ja vaatimaton,
+ettei häneen pystynyt toverien ja omaisten jumaloitseminenkaan. Hän oli
+hyvin tunnollinen, osasi aina läksynsä, auttoi kaikkia ja uskoi hyvää
+kaikista. Mutta hän oli liian herkkäluontoinen ja siinä oli hänen
+suurin vaaransa. Hänestä olisi hyvin helposti voinut tulla tuommoinen
+"suloinen tyttö", joka ei olekaan mitään muuta kuin suloinen, joka ei
+ajattele, ei muodosta itselleen omaa mielipidettä, ei toivokaan
+maailmassa muuta, kuin saavansa olla pikku suloinen, huoleton nukke.
+Hänen äitinsä näki tämän ja koetti karaista hänen luontoansa. Häntä
+pelotti toverien silmitön rakkaus, joka niin pian voisi saattaa tätä
+pehmeää, kehittymätöntä luonnetta harhailemaan.
+
+Nuoremmissa lapsissa oli kaikenlaisia eri aineksia, joista hyvä
+kasvatus voisi saada jotakin kunnollista. Niissä oli itsepintaisuutta
+ja uhkamielisyyttä, kiivautta ja vallattomuutta, vaikeita loukkauskiviä
+kasvattajalle, mutta ei läheskään pahimpia. Ja äidin lempeän kurin alla
+muodostuivat nekin vähitellen siksi, mitä ymmärretään nimityksellä jalo
+luonne.
+
+Kun Bella tuli koulusta, meni hän äitinsä luo kertomaan uudesta
+tuttavuudestaan. -- Et usko, äiti, kuinka kummallinen hän on ja
+erilainen meistä kaikista. Olisipa kumma tietää käsittäisitkö sinä edes
+häntä. Ajattelepa, kun hän kerrassaan piti minulle saarnan ensi kertaa
+kun puhelimme keskenämme.
+
+Rouva Palmfelt kuunteli tarkkaan. Hän iloitsi sydämmessään siitä, ettei
+tuo uusi toveri ainakaan hemmottelisi Bellaa. Ja kun hän näki kuinka
+innostunut hänen tyttärensä oli tuon uuden toverin tähden ja itse
+tahtoi tutkia josko tämä tuttavuus sieti kannatusta eli ei, lupasi hän,
+että Bella saisi kutsua Hanna Rappea luokseen.
+
+Bella iloitsi tästä itsekseen kokonaisen viikon kuluessa ja koetti
+sillä aikaa lähestyä Hannaa. Hän meni aina tuntien lomassa istumaan
+Hannan viereen ja koetti päästä hänen kanssaan keskustelemaan.
+Toisinaan se onnistuikin, kun Hanna oli sillä tuulella, vaan välistä
+sai hän vaan lyhyitä, jörömäisiä vastauksia tai joku: -- anna olla
+rauhassa!
+
+Bella ei kuitenkaan väsynyt. Vastustamaton myötätuntoisuus veti häntä
+Hannan puoleen ja toverit huomasivat kateudella, kuinka hän yhä
+useimmin haki Hannan seuraa ja hylkäsi heidän. Se harmitti varsinkin
+Jenny Stenmania ja Agnes Lundia, jotka kumpasetkin olivat rakastuneet
+häneen ja kilvan koettivat voittaa hänen ystävyyttään tarjoomalla
+hänelle kosolta karamellia ja salaisuuksia. Bella oli ystävällinen
+heille niinkuin muillekin, mutta hän väsyi kohta heidän tyhjästä
+lörpötyksestään ja ikävöi Hannan raitista puhetta, jossa aina oli
+tarmoa ja pontta.
+
+Hannan umpimielisyys ja tuntuva etevyys harmitti heitä. Alussa
+koettivat he hakea hänen suosiotaan, olihan hän luokan paras
+oppilas, mutta Hanna teki kaikki heidän ponnistuksensa tyhjiksi
+tylyllä: -- jättäkää minut rauhaan. He silloin vetäytyivät takaisin
+kostonhimoisina, eikä suinkaan vähentänyt heidän pahaa mieltään se,
+että Bella niin mielellään näkyi olevan Hannan seurassa.
+
+Neljännellä luokalla oli monenlaisia tyttöjä ja siitä syystä ne harvoin
+kaikki olivat yksimielisiä. Siellä oli lapsellisia, kehittymättömiä
+tyttöjä, jotka lomahetkinä vielä leikittelivät paperinukeilla ja sen
+semmoisella. Siellä oli elämään miltei jo kyllästyneitä nuoria
+neitosia, jotka olivat olleet suurissa seuroissa ja puhuivat
+tanssiaisista ja herroista kokemuksella, joka muutamissa herätti
+kateutta, toisissa naurua. Siellä oli vielä muutamia oikein
+"poikamaisia tyttöjä", jotka harjoittivat kaikenlaista urheilua, olivat
+täynnä tepposia ja telmivät lomahetkinä. Ja vihdoin oli siellä
+joitakuita vakavia ajattelevia tyttöjä, jotka tarkalla katseella
+seurasivat heitä ympäröivää elämää ja koettivat kasvattaa itseänsä niin
+hyvin kuin voivat. Bella oli niin sanoaksemme kaikkien näiden
+luonteiden rajalla: hän oli samassa lapsellinen ja ajattelevainen,
+naisellisesti miellyttävä ja reipas. Sentähden sopi hän niin hyvästi
+heidän kaikkien kanssa ja oli ainoa yhdysside kaikkien näiden eri
+aineksien välillä.
+
+Kumma kyllä lähestyi Hanna ensin "lapsukaisia", niinkuin niitä luokalla
+nimitettiin, ja voitti heidän sydämmensä kuuntelemalla ystävällisesti
+heidän paperinukke-juttujaan. Hän ei ollut kyllä itse koskaan nukeilla
+leikkinyt, mutta häntä viehätti heidän vilkas mielikuvituksensa ja mitä
+kummallisimmat paperinukke-seikkailunsa. Ja sitten hänestä myös oli
+hauska se, että "lapsukaiset" uskalsivat olla lapsellisia vaikka kaikki
+heille nauroivat.
+
+Kouluilla oli eräänä päivänä lupa kauniin ilman tähden ja
+pohjoissataman luistinradalla vilisi luistelevaa nuorisoa. Jäänpinta
+oli kiiltävä kuin iso karamelli ja lumikenttä sen takana kimalteli kuin
+valkoinen sokurileivos. Kaukaa haamoittivat Korkeasaaren ja
+Mustikkamaan rannat sumun verhossa ja venäjän kirkko sekä komeat
+kivikartanot pohjoissataman varrella muodostivat kauniita kulisseja
+tälle vapaalle, avaralle näyttämölle.
+
+Päivemmällä nousi ankara lounastuuli ja ajoi pois radalta kaikki arat
+kurkut ja korvat. Enemmän karaistut jäivät. Joka seisoi horjumatta
+luistimillaan, saattoi antaa tuulen viedä itseänsä ja kiitää hyvää
+vauhtia eteenpäin liikuttamatta yhtään jäsentä, kunnes lumivalli tuli
+eteen. Vaan voi kun piti palata! Silloin oli tuuli, kuin muuri
+vastassa, retuutti hameita ikäänkuin jos olisi tahtonut puistella
+niistä pölyn, ja painoi lakit niskaan, jospa olisivat olleet kuinkakin
+vahvasti päässä. Oikeastaan olisi pitänyt kotona pysyä tämmöisenä
+päivänä, mutta päiväpaiste ja kevättuuli viekottivat taas ulos. Halulla
+nyt hengitettiin raitista ilmaa ja kihnustettiin vastatuuleen
+kumarruksessa kuin kaareva jousi.
+
+Erään ratamajan luona seisoi joukko koulutyttöjä. Muutamilla oli
+luistimet jalassa ja he läähättivät oteltuaan ensikertaa lounastuulen
+kanssa. Toiset panivat juuri luistimiaan jalkaan, tai olivat
+katselijoina. Kaikki kuuntelivat innostuneina Jenny Stenmania, joka
+kertoi jotakin salaperäisellä äänellä.
+
+-- Ja sitten, -- jatkoi hän, -- tanssitti hän minua joka kerta ja nyt
+juuri ikäänkuin tulin alas radalle, tuli hän minulle vastaan ja
+ohimennen tervehti kohteliaasti sekä heitti minulle muiskun.
+
+-- Hyi, mikä hävyttömyys! -- keskeytti Bella Palmfelt vihaisesti. --
+Vaan ehkä sinä erehdyit!
+
+-- Herrainen aika, Bella kulta, jopa se nyt oli koko asia! Hän on niin
+herttainen ja hieno, että minulla oli hyvä halu heittää muiskun
+takaisin hänelle. -- Jenny katseli ympärilleen nauraen, ikäänkuin
+nähdäkseen minkä vaikutuksen hänen sanansa tekivät.
+
+Bella hypähti seisoalleen ja hänen silmiinsä oli harmi nostanut
+kyyneleitä. -- Voi sinua, Jenny, kuinka puhut! Olen varma, ettet
+tarkoita mitä sanoit, tahdot vaan ärsyttää minua.
+
+Jenny nytkäytti niskojaan.
+
+-- Herrainen aika, Bella kulta, saan kai minä tässä asiassa ajatella
+mitä itse tahdon, -- sanoi hän nyrpistynein nenin.
+
+Muutamat tytöistä nauroivat, toiset näyttivät epäilevän. Olihan koko
+asia niin viaton, eihän kenenkään tarvinnut siitä suuttua?
+
+-- Minusta tuntuu, -- arveli Alma Brennlund, eräs Jennyn hyvistä
+ystävistä, -- että kun meidän isämme ja äitimme ja tätimme ja serkkumme
+alituisesti meitä suutelevat, ei siitä kannata taivastella, kun siivo
+poika rohkenee heittää meille sormisuukkosen.
+
+-- Eipä kannatakaan ... niin se on minustakin, -- kuului usea joukosta
+sanovan.
+
+-- Mutta sepä _on_ tuhmaa, sentähden että ... sentähden...
+
+Bellan oli aina vaikea puhua, kun oli tunteiden vallassa ja nyt kuohui
+hänen verensä ja sanat takertuivat kurkkuun. Eikä hän tietänyt, kuinka
+hänen oikeastaan pitäisi tätä seikkaa selittää, mutta sen vaan tiesi,
+että hän itse aina pitäisi moista käytöstä loukkauksena.
+
+Samassa risahti kuusissa, jotka ympäröivät rataa, ja Hanna Rappe kömpi
+esiin. Hän oli tahtonut koettaa kantaisiko hanki ja oli saanut kahlata
+polvia myöten luminietoksissa. Sattumalta kuuli hän Alma Brennlundin
+viimeiset sanat ja nyt tuli hän Bellalle avuksi.
+
+-- Se on tuhmaa sentähden, että se _alentaa tytön arvoa_, -- sanoi hän
+painolla ja katsoi kirkkailla silmillään vakavasti Almaan.
+
+-- Sepä on kaunista, seisoo piilossa ja kuuntelee muiden salaisuuksia,
+-- tiuskasi Jenny Stenman. -- Neiti Rappe ei varmaankaan ole itse
+mikään pyhimys, kun kaikki otetaan lukuun.
+
+-- En suinkaan, -- vastasi Hanna tyyneesti, mutta minä ylönkatson
+keikastelijoita.
+
+-- Kas, onhan sinulla luistimet mukana, -- huudahti Aina Berg, joka
+tahtoi kääntää keskustelua muihin aineihin. -- En tietänyt että osaat
+luistella.
+
+-- En osaakaan, -- vastasi Hanna, -- mutta aion harjoittaa.
+
+-- Harjoittaa! Täälläkö? -- Ja tytöt näyttivät miltei säikähtyneiltä.
+
+-- Kuinka niin? Onko se kielletty?
+
+-- Ei, ei, mutta luulin vaan, ettet tahdo joutua pilkan esineeksi.
+Täällä on niin paljon joukkoa.
+
+-- Mitäpä siitä? Ovat kai ne kaikki alussa olleet samanlaisia kuin
+minäkin, -- nauroi Hanna ja pani luistimet jalkaan.
+
+Tytöt ihmettelivät itsekseen, ettei Hannaa hävettänyt näyttää
+taitamattomuuttaan. Jenny Stenman käänsi ylenkatseellisesti hänelle
+selkänsä. -- Hänellä ei ole enemmän älyä kuin meidän lehmällä, --
+virkkoi hän.
+
+Bellakin oli vasten tahtoansa hiukan hämillänsä Hannan käytöksestä. --
+Jospa olisit tullut tänne jonakin iltana kun täällä ei olisi ollut
+ketään, -- arveli hän varovaisesti.
+
+-- Sinäkin Brutoni! -- lausui Hanna hymyillen, jonka raitis tuuli ja
+ajatus uudesta huvituksesta panivat hyvälle tuulelle. -- Todistakaa,
+että olen väärässä, niin herkeän paikalla. Minusta tuntuu, että teidän
+päinvastoin pitäisi olla minulle kiitolliset siitä lisähuvista, jonka
+saatte minun kömpelömäisyyteni tähden.
+
+Joukko huvimajan luota hajosi. Kaukana nähtiin Jenny Stenmanin
+piirtävän niitä kauniimpia pyörtöjä jään pintaan; häntä seurasi puoli
+tusinaa lyseolaisia, jotka silmittömästi ihailivat häntä. Hänen kauniit
+silmänsä loistivat otsatukan alta, hakien mieltymystä kaikkialla, ja
+ahtaasen kureuumaan puristettu siro vartalonsa liikkui niin pehmeästi
+ja viehättävästi, että lyseolaiset arvelivat, etteivät koskaan olleet
+nähneet mitään kauniimpaa nukkea. Kun hän väsyi, mikä usein tapahtui,
+kiiruhtivat he kilvan kuljettamaan häntä kelkkatuolilla. Hän silloin
+tuon tuostakin päästi pieniä lapsellisia huutoja muka pelosta, joka
+kerta kun kelkka teki jonkun jyrkän käänteen, tai kun he huimalla
+vauhdilla olivat ajaa jonkun päälle. Mutta hän samassa nautti siitä
+että niin täydellisesti oli ohjaajansa vallassa.
+
+Radan toisessa päässä teki Hanna ensimäiset kokeet jalossa
+luistelutaidossa. Joka tuulen puuska, joka halkeama jäässä saattoi
+hänet lankeamaan, mutta hän nousi aina yhtä rohkeasti, huolimatta
+ohitsekulkijain satunnaisesta hymystä. Hänen harras toivonsa oli, että
+pian voisi siksi hallita liikkeitään, ettei niin helposti joutuisi
+ankaran lounastuulen uhriksi.
+
+Eräs nuori ylioppilas, johonka hän oli tutustunut kotipuolellaan, tuli
+tarjoomaan hänelle apuansa. Hän oli hyvin siro ja hieno ja luisteli
+niinkuin koko maailman ihailevat katseet olisivat häntä seuranneet.
+
+-- Neiti Rappe, saanko kunnian tarjota teille käsivarteni nojaksi? --
+sanoi hän ja tarjosi hiukan mahtavasti Hannalle kättänsä.
+
+-- Ei kiitos, -- vastasi Hanna lyhyesti, -- tulen minä toimeen
+ilmankin. -- Ja hän kääntyi poispäin ja ponnisti edelleen hoiperrellen.
+
+-- Siunatkoon näitä hameita! -- huudahti hän kärsimättömästi Bellalle,
+kun tämä hetken kuluttua lähestyi häntä. Milloin ne kiertyvät
+jalkoihini, niinkuin siima onkivavan ympärille, milloin heiluvat ne,
+kuin mikähän lippu tuulessa. Maltapa, niin saat nähdä, että kerran
+vapaudun näistä säikeistä ja hankin itselleni puvun oman mieleni
+mukaan.
+
+Bella ei hetkeäkään epäillyt, ettei hän sitä tekisi. Mutta hän arveli
+itsekseen, tulisiko hän tekemään samaa. Hannalla oli niin kummallisia
+uusia aatteita, mutta hän oli oikeassa niin monessa suhteessa, niin
+minkätähden ei tässäkin? Ja Bellasta alkoi jo tuntua, kuinka hengitys
+kävi raskaaksi ja liikkeet kankeiksi sen puvun tähden, jota hän käytti.
+
+-- Kas siellä on veli Pentti, joka opetti minua luistelemaan, --
+huudahti hän iloisesti ja osoitti erästä nuorukaista. -- Etkö tahdo
+antaa hänen taluttaa itseäsi, hän on vahva kuin jääkarhu.
+
+-- Ei kiitos, en minä tarvitse mitään apua, -- lausui Hanna ylvästellen
+ja kaatui samassa halkeaman johdosta.
+
+-- Näetkö kuinka ylpeys käy lankeemuksen edellä, -- nauroi Bella. --
+Tule tänne, Pentti, ja ojenna voitetulle sankarittarelle kätesi!
+
+Hanna heitti katseen Pentin vakavaan muotoon, yksinkertaiseen pukuun ja
+karhumaiseen ryhtiin ja rauhoittui. Hän ojensi Bellan veljelle kätensä
+ja tämä veti hänet ylös paremmin kovakätisesti kuin ritarillisesti.
+
+Bella unhotti pitkäksi aikaa luistelemisen, nauttiaksensa Hannan ja
+Pentin somasta kulusta vastatuulessa: Hanna häilyi sinne ja tänne
+niinkuin kellon läpäsin, Pentti taas nojasi häntä isällisellä
+katsannolla. Vihdoin pääsivät he suurella vaivalla huvimajan luo, jossa
+Hanna läähättäen ja nauraen vaipui alas penkille.
+
+Bella luisteli muiden luo ja he muodostivat jonon. Pehmeästi ja
+notkeasti kiitivät he tasaisin liikkeisin eteenpäin ja kaikki nuoret
+päät taipuivat samaan tahtiin. He olivat vähän sievien lumpeen kukkien
+näköisiä, jotka aaltojen mukana nousevat ja laskeutuvat.
+
+Jenny Stenman yhtyi heihin. Hän oli juuri tavannut tuon hienon
+ylioppilaan, joka päivitteli Hannan epäkohteliaisuutta. Ja nyt kun
+juuri sattui katsahtamaan rantaan, näki hän Hannan, nojaten erääsen
+nuorukaiseen, suuntaavan matkaansa huvimajaa kohti.
+
+Jenny tirskui pilkallisesti: Onpa tuo Rappe kaikkein tuhmin olento,
+minkä koskaan olen nähnyt. Äsken antoi hän rukkaset herra Hallgrenille,
+joka ystävällisesti tarjosi hänelle apuansa, ja tuossa luisteli hän nyt
+käsi kädessä erään ylenkatsomansa "keikastelijan" kanssa.
+
+-- No mutta, Jenny kulta, -- sehän on Pentti! -- huudahti Bella nauraen
+kohti kurkkua. Otaksuminen että Pentti olisi keikastelija, huvitti I
+häntä sanomattomasti.
+
+Jenny näytti nololta, mutta jatkoi: -- entä sitten! Ei hän ole
+oikeutettu olemaan epäkohtelias toiselle ja kohtelias toiselle. -- Se
+on kaikkia hienoja tapoja vastaan.
+
+Bella alkoi suuttua Hannan puolesta ja piti Jennyn puhetta tuhmana.
+
+-- Tietysti täytyy tytöllä olla oikeus vastaanottaa palvelus tai
+kieltäytyä siitä, -- sanoi hän. -- Minkätähden tarvitsisi hänen
+vastaanottaa apua semmoiselta, josta hän ei pidä.
+
+-- Bella kulta, kuinka lapsellinen sinä olet! Kuinka kävisi meidän
+tanssiaisissa ja pidoissa, jos tyttöjen sallittaisi näyttää
+mieltymystään ja vastenmielisyyttään.
+
+-- Mutta niinpä _pitäisi_ kuitenkin olla, -- intti Bella
+odottamattomalla lujuudella. -- Raukkamaista on näyttää mieltymystä
+semmoisissa tapauksissa, jolloin tunne käypi päinvastaiseen suuntaan.
+-- Elä viitsi matkia Hanna Rappea, sanoi Jenny pistävästi. -- Kyllähän
+me tiedämme että sinä olet saanut häneltä mielipiteesi.
+
+Bella punastui harmista. -- Se ei ole totta, sinä olet ilkeä, Jenny.
+Minä olen aina ajatellut ja tulen aina ajattelemaan niin.
+
+-- Minä olen samaa mieltä kuin Bella, -- keskeytti Aina Berg
+hiljaisesti.
+
+ -- Ja minä pidän Jennyn puolta, -- sanoi Alma Brennlund. -- Olisihan
+se kauhea loukkaus pojalle, jos hän tulisi esimerkiksi tanssiin
+pyytämään ja saisi kiellon.
+
+-- Ei kukaan kelpo tyttö annakaan semmoista kieltoa ilman syytä. --
+Bellan ääni värisi hiukan.
+
+-- Syytä! Vielä mitä! Ehkä semmoisesta syystä, että poika on hänelle
+sormisuukon heittänyt.
+
+Äsken voitettu harmi syttyi uudestaan ja pani Jennyn posket hehkumaan.
+
+-- Voi Bella kulta, kyllä koko maailma silloin kääntyisi ylös alas, jos
+ihmiset saisivat esiintuoda kaikki tunteensa.
+
+-- Ainakin se muuttuisi rehellisemmäksi, -- väitti Bella, joka
+himmeästi tunsi, että seuraelämän korean pinnan alla piili paljon
+epärehellisyyttä.
+
+-- No, ei tästä kannata sen enempää väittää, -- virkkoi Jenny
+loukkautuneena. -- Sinä taidat tahtoa kumota kaikki, mikä kuuluu hyvään
+ja totuttuun tapaan. Enpä kuitenkaan luule, että siten tulet
+parantamaan maailmaa ja ihmisiä ... et sinä eikä Hanna Rappe.
+
+Nämä viimeiset sanat lausuttiin kostonhimoisella äänellä, mutta Bella
+ei huomannut sitä. Hän näki Hannan lähestyvän luistimet kädessä. Hannan
+suorassa katseessa ei ollut enää harmin jälkeäkään, kun hän, ojentaen
+Jennylle kättä, sanoi: -- suo minulle anteeksi, minä en aina punnitse
+sanojani!
+
+Jenny mutisi jotakin kuulumatonta ja kiiruhti kotiin muiden edellä.
+
+Bella sai hänet kiinni. -- Elä ole pahoillasi, Jenny, -- pyysi hän
+ystävällisesti, -- en ole tahtonut loukata sinua. Ehkä olenkin
+liioitellut. En ole vielä kylliksi ajatellut näitä asioita.
+
+Jenny näytti yhä vaan suuttuneelta. -- En ymmärrä, kuinka sinä voit
+olla niin lapsellinen, Bella, ja tekeytyä mahtavaksi näin pienissä
+seikoissa. Mitä se tekee, jos pojat ovat kohteliaita tytöille ja
+näyttävät pitävänsä heistä, ei suinkaan siinä ole mitään pahaa?
+
+-- Saavathan ne olla ystävällisiä ja kohteliaita, senhän meidän
+kaikkien pitää olla kaikkia kohtaan. Mutta löytyy raja, Jenny, jonka
+toiselle puolelle ei pidä mennä. Äiti on puhunut minulle tästä ja
+sanonut, että meidän tyttöjen täytyy itseämme kunnioittaa, emmekä saa
+sallia keneltäkään liikaa rohkeutta. Muuten meistä tehdään leluja,
+joita jokainen pitää oikeutenaan hypistellä.
+
+Jenny tiuskasi. -- Kuinka lapsellinen sinä olet. Sinä et aavistakaan,
+ettei se useinkaan ole leikkiä, vaan täyttä totta -- tuommoinen
+kohteliaisuus. Jospa vaan tietäisit, mitä kaikkea pojat ovat minulle
+puhuneet! Minun on ollut oikein vaikea särkeä niin monta sydäntä.
+
+Mutta yhdestä toiseen, oletko lukenut erästä kirjaa jonka nimi on
+"Betsy tai murtunut sydän"? Etkö! Sen sinun täytyy välttämättömästi
+lukea. Minäpä lähetän sen sinulle, niin saat nähdä että pidät siitä.
+
+-- Sitä en usko, -- vastasi Bella, -- mutta minä kysyn äidiltä saanko
+sitä lukea.
+
+-- Joutavia! Kuinka sinä olet itsenäisyyttä vailla Hänellä nyt ei
+varmaan ole mitään sitä vastaan, että sinä sen luet. Se on niin
+viehättävä, että minä kahtena iltana perätysten valvoin ja luin sitä
+kello kolmeen.
+
+-- Hyvästi, Jenny, nyt täytyy minun lähteä.
+
+-- Hyvästi, rakas pikku Bella. Elä nyt vaan muutu tuommoiseksi ikäväksi
+pyhimykseksi, joka pitää itsensä kaikkia muita parempana.
+
+Rata oli nyt käynyt melkein tyhjäksi. Lounastuuli oli päässyt
+itsevaltaiseksi, ajoi pitkin jäätä katkonaisia havun oksia,
+paperilippuja ja papyrossin päitä. Ympärillä olevat kuuset kuiskailivat
+keskenänsä. Ne olivat kuulleet ja nähneet niin paljon virkaansa
+toimittaessa. Uusia ajan virtoja, jotka liikkuivat nuorten joukossa,
+siellä täällä sirottaen siemeniä hyvään maalajiin, ja sitkeitä vanhoja
+juurivesoja, joita oli mahdotonta kitkeä pois, sillä niiden juuret
+ylettyivät syvälle maan poveen.
+
+
+
+
+-- Pikku siskojen piti keittää nekkoja pihalla ja Pentti on tehnyt
+mainion kelkkamäen, etkö sinäkin Hanna tulisi meille jälkeen
+puolenpäivän?
+
+Levottomuus punotti Bellan poskia ja hän jatkoi: -- äitikin käski sanoa
+terveisiä ja pyytää, että sinä tulisit. -- Ja kun Hanna näki, kuinka
+Bella toivoi hänen tulevan, vastasi hän hetken epäiltyänsä myöntävästi.
+Bella juoksi kotiin edeltäpäin ilmoittamaan sitä iloista uutista
+siskoilleen, jotka juuri olivat mäkeä korjailemassa ja puita
+keräilemässä nekkuvalkeaa varten. Tämä oli sytytettävä neliskulmaisen
+lumimajan keskelle, johon olivat kokoelleet rahia ja kaikenmoisia
+leluja. Kun Hanna hetken kuluttua saapui, alkoi mäenlasku. Mäki oli
+jyrkkä ja tasainen ja vei hyvää vauhtia koko pihan läpi ulos kadulle.
+Lulle heittäysi taitavasti vatsalle "Polle'ensa", levitti säärensä ja
+laski alas, niin että paukkui ulkohuoneiden nurkissa. Pentti oli niin
+reipas, että hän seisoi kuin sirkuksessa ajaja "Ajax'insa" selässä ja
+tuskin räpytti silmiään hurjimmassakaan vauhdissa. Mutta kerran kävi
+hänellekin hullusti: Hän joutui luminietokseen, sillaikaa kun Ajax omin
+päin jatkoi kulkuaan, ja löi niskansa keittiön portaihin.
+
+Tytöt ohjasivat vuorotellen, sillä Hannalla ei ollut omaa kelkkaa.
+Hänen pitkät säärensä olivat yhä tiellä, istuipa miten tahansa, ja
+Bella oli ihan voimaton paljaasta naurusta, niin että hän alinomaa
+putosi kelkalta. Hän ihaili Hannaa, kun tämä ilman sanottavaa
+ponnistusta veti sekä hänen että Liisin ylämäessä ja kun hän nosti
+Bellan turkkineen päivineen vesisaumiolle istumaan. Lulle katseli
+silmät selällään tätä voimien osoitusta.
+
+-- Mistä olet tullut noin väkeväksi, Hanna Rappe? kysäsi hän.
+
+-- Siitä kun olen kyntänyt, syönyt hapanleipää ja kantanut puita, --
+vastasi Hanna iloisesti.
+
+-- Voi, oletko todellakin saanut kyntää? Sitä en minä ole vielä saanut,
+vaikka olen poika.
+
+-- Niin, näetkö, minä olin itse hevosena. Meillä ei ollut hevosta eikä
+renkiä ja kun tuli kiire niin rupesin itse auran eteen ja vedin sitä
+potaattimaassamme.
+
+-- Ohoh! -- huudahtivat lapset.
+
+-- Entä kuka ajoi?
+
+-- Eihän sitä silloin tarvittu ajajaa kun hevonen itse oli niin viisas.
+Se tiesi ihan mitä sen piti tehdä, ja kun vako oli kynnetty otti se
+potaattia ja pisti ne multaan.
+
+-- Mutta miten se otti niitä? Suuhunko?
+
+-- Etujaloilla, -- nauroi Hanna.
+
+-- Ei suinkaan hän voinut ottaa kuin yhden kerrallaan, -- arveli Lulle.
+
+-- Kyllä, hänellä oli kori...
+
+-- Ehkä kuonossa, niinkuin Pontuksella Fågelvikissä, -- ja molemmat
+lapset nauroivat sydämmellisesti Lullen sukkeluudelle. Heidän
+vilkkaassa mielikuvituksessa oli Hanna todellakin muuttunut hevoseksi
+ja tulvailemalla tuli nyt heidän kysymyksiään ja otaksumisiaan, joihin
+Hanna vastasi omituisella hauskalla tavallaan. Hän ihastutti heitä
+matkimalla lehmiä ja lampaita, kukkoa ja muita eläimiä, niin että
+mäenlasku heiltä unhottui ja he jäivät Hannan luo lumimajaan.
+
+-- Ja tiedättekö, kun meidän pässimme putosi jokeen äkkijyrkässä
+rannassa, hyppäsin minä perästä ja vedin sen maalle sarvista.
+
+-- Ohoh! Etkö peljännyt, että se puskisi sinua?
+
+-- Ei, Pelle pitää minua kunniassa, sen jälkeen kun minä annoin sille
+selkään, kun se oli purrut rikki uuden onkivapani. Se on vaan silloin
+kun hän näkee jonkun juoksevan, kun hänkin lähtee perästä ja uhkaa
+sarvillaan.
+
+Kun ilta pimeni, sytytettiin tuli pienessä takassa ja siirappi pantiin
+tulelle. Lulle määrättiin lämmittäjäksi; Bella hämmensi
+siirappikeitosta; Pentti teki tötteröt ja Liisi hiipi Hannan viereen,
+joka huvitti seuraa hauskoilla jutuilla.
+
+-- Erään kerran lähetti äiti minua asialle toiselle puolelle jokea.
+Meidän veneemme oli poissa, ei ketään näkynyt koko rannassa ja äidillä
+oli kiire. Mitä piti minun tehdä? Minä keksin keinon. Siellä kotona
+seisoi vanha karsiusittunut allas rännin alla. Minä vieritin sen jokeen
+-- ei kukaan nähnyt minua, -- otin lapion kellarista airoksi ja lähdin
+matkalle. Eläköön! Allas vuoti kauheasti, mutta minä ajattelin: joka
+uskaltaa se voittaa! ja sousin kaikin voimin. Joki ei ollut leveä siinä
+paikassa ja minä pääsin hengissä toiseen rantaan. Jätin sitten sukat ja
+kengät rantaan ja juoksin avojaloin kylään. Asian toimitettua piti
+minun mennä kotiin samalla tavalla. Minä käänsin altaan ylös alas -- se
+oli mukavin keino saada se tyhjäksi -- ja rupesin taas siihen. Mutta
+nyt oli käydä hullusti. Keskellä jokea liukahti jalkani altaan
+taikinassa olevaa pohjaa vastaan ja minä putosin suinpäin veteen ja
+allas jäi makaamaan syrjälleen. Minä sain lapion käteeni ja uin sen
+nojassa maalle. Se oli kova työ, sillä hameet kiertyivät, ympärilleni
+ja estivät minun liikkeitäni. Mutta ei rikkaruoho niin pian häviä ja
+minä pääsin kuin pääsinkin rantaan. Ei kukaan ihminen ollut nähnyt
+menoani, paitse meidän naapurimme koira, joka seisoi haukkuen rannassa.
+Sukat ja kengät purjehtivat omin päin jokea myöten alas ja allas oli
+siksi viisas, että se itsestään laski rantaan pieneen mutkaan, joka oli
+vähän matkan päässä.
+
+Lapset olivat kuunnelleet suurimmalla innolla ja Bella ei ollut pitkään
+aikaan muistanut hämmentää siirappia, saadaksensa kuulla tuon hauskan
+jutun loppua.
+
+-- Etkö sitten sairastanut tuon seikkailun perästä?
+
+-- Hyh! Mitä vielä! Minä aivastin kolme kertaa ja se oli koko tauti.
+Mutta ... täällä haisee paistetulle nahalle ... ethän se vaan liene
+sinä, Pentti?
+
+Pentti veti jalkansa luokseen, jotka kyllä lienevät olleet liian
+lähellä tulta. Bella muisti silloin siirapin. Voi surkeutta! Hänen
+kasvonsa osoittivat mitä surkeinta mielentilaa, kun hän maistoi
+keitostaan. Se oli katkeramakuinen, kuin maruna ja kovaa kuin lasi.
+
+-- Pohjaan palanut!
+
+-- Pohjaan palanut! kaikui surkeasti suusta suuhun. Pentti ja Hanna
+olivat itkevinään ääneen; pikkulapsilla oli vielä toiveita ja koettivat
+pureskella kovettunutta siirappia. Ei sitä sopinut ylenkatsoa ja siis
+se vähitellen syötiinkin kaikki.
+
+-- Nyt me menemme sisälle, sanoi Bella, joka muisti, että oli Helmin
+maatapanoaika. Hänen oli aina tapana panna pienen siskonsa nukkumaan,
+jos hänellä vaan ei ollut liian vaikeita läksyjä. Nyt oli jo aivan
+pimeä ja lamppu ruokasalin katossa levitti hauskaa valoansa pihalle
+saakka.
+
+Hanna tunsi erinomaisen mieltymyksen astuessaan sisälle lämpöiseen
+valoisaan kotiin, jossa Bellan äiti äidillisellä ystävyydellä tervehti
+häntä. Isolla salin pöydälläkin oli lamppu, jonka lämpöinen valo
+punaisen varjostimen läpi lankesi viheriöiden kasvien, taulujen ja
+kukkaisten istuimien ylitse. Lastenkamarista kuului Helmin puhelua ja
+Bellan hiljaista kehtolaulua ja ruokasalin ovesta näkyi katettu
+teepöytä kattolampun kohdalla. Lulle ja Liisi hiipivät äidin luo. He
+olivat unissaan ja tahtoivat vielä hetkisen pidellä äidin kättä. Pentti
+meni sakkipeliä noutamaan, pelatakseen isänsä kanssa.
+
+Hannasta tuntui kaikki niin oudolta. Oli aivan kuin hän olisi nähnyt
+edessään jotakin kuvaelmaa lempikirjoistaan. Juuri tämmöiseksi oli hän
+ajatellut kodin ja tämmöistä olisi hän itselleen toivonut. Hänen oma
+kotinsa oli niin köyhä ilosta ja mukavuudesta, rakkaudesta ja rauhasta.
+Vastakohta koski häneen. Kummallinen ahdistus poisti ilon hänen
+mielestään; hän tunsi ettei ansainnut ottaa osaa tämän hauskan kodin
+onneen, ei hän sopinut täällä, hän, jolla oli niin kova luonto ja arka
+olento. Ja jota enemmän ilta kului, sitä jäykemmäksi ja hiljaisemmaksi
+kävi hän.
+
+Kun Bella, pantuansa Helmin nukkumaan, tuli omaan huoneesensa, tapasi
+hän Hannan istumassa perimmäisessä nurkassa kirja kädessä.
+
+-- Mitä nyt! Elä säre seinää! -- hymyili hän. -- Silmäsi menevät
+pilalle tuolla nurkassa, tule tänne ja istu sohvaan, niin luen sinulle
+jotakin. Mitä tahtoisit kuulla? "Nuoria naisia", "Tytöistä parhain",
+"Milly Jocelyn", tai mitä?
+
+-- Enpä taida huolia ollenkaan semmoisista kirjoista, -- vastasi Hanna
+jörömäisesti eikä liikahtanut paikaltaan.
+
+-- Etkö? No minkälaisista kirjoista sinä sitten pidät? Pentillä on
+kaikki Jules Vernen teokset, tunnetko niitä? Tai tahdotko historiaa eli
+runoja? Sano!
+
+Hanna ei vastannut mitään ja Bella huomasi, ettei hän ollut koko
+kysymystä kuullutkaan. Hän otti sentähden pienen rahin ja istui
+nurkkaan Hannan viereen, sanoen herttaisella tavallaan -- no, siinä
+tapauksessa tulen minä tänne puhelemaan sinun kanssasi. Jos et huoli
+minusta, niin sano vaan suoraan.
+
+Kun Hanna yhä vaan istui ääneti ja katsoi eteensä, tarttui Bella ujosti
+hänen käteensä kysyen: -- Minkätähden olet pahoillasi? Onko kukaan
+tehnyt sinulle pahaa?
+
+Hanna irroitti hiljaa kätensä ja kiinnitti Bellaan surullisen katseen.
+
+-- Minä en sovi täällä sinun kodissasi, sanoi hän hiljaa. -- Mitä
+tekemistä on erämaan linnulla puiston laulajan kanssa? Minä en ole
+oikeutettu tulemaan tänne kadehtimaan teidän onneanne.
+
+Bella tarttui uudestaan hänen käteensä. -- Etkö tahdo kertoa minulle
+hiukan omasta kodistasi, -- jos arvelet minun ansaitsevani luottamusta,
+-- lisäsi hän kun huomasi Hannan aran katseen.
+
+-- Jos tytöille mitä uskoo, niin ne eivät saata olla siitä puhumatta,
+-- lausui Hanna tylysti. Mutta kun Bellalta pääsi pieni huokaus ja hän
+nousi mennäksensä pois, tarttui hän katuvaisena hänen käteensä ja veti
+hänet puoleensa.
+
+-- Elä mene. Sinä taidatkin olla muita tyttöjä parempi, ehkä sinulle
+saattaa jotakin uskoa. Jos tahdot tietää kotioloistani, niin saatanhan
+niistä kertoa. Mutta paljon ei niistä ole sanottavaa eikä yhtään mitään
+hauskaa. Ehkä tulet paremmin minua käsittämään, kun olet niistä
+kuullut.
+
+Bella istui jälleen entiselle paikalleen ja kääntyi niin, että hän ei
+katsonut Hannaan tämän kertoessa:
+
+-- Tiedäthän, että äitini asuu ... järven pitäjässä. Hän on yksinään,
+sairas, ja monet kovat vastoinkäymiset ovat saattaneet hänet
+arastelemaan kaikkia ihmisiä. Meillä on kaksi pientä huonetta
+maakauppiaan talossa ja äiti kirjoittaa puhtaaksi tuomarille. Mitä hän
+ansaitsee, on niin vähäistä, että se töin tuskin riittää huoneiden
+vuokraan sekä pieneksi potaattimaaksi. Minun olisi mahdoton asua täällä
+ja käydä koulua, ellei eräs kaukainen sukulainen lainaisi meille rahaa
+koulunkäyntiini.
+
+-- Entä isäsi, onko hän kuollut? -- kysäsi Hella hiljaa.
+
+-- Ei, hän elää, mutta me emme tiedä missä, enkä minä ole häntä koskaan
+nähnyt. Hän hylkäsi äitini kohta minun synnyttyäni ja sen jälkeen ei
+hänen ja meidän välillä ole ollut mitään sidettä. Kerran vuodessa tulee
+äidille pieni rahasumma, ja me luulemme, että se on häneltä. Mutta äiti
+viepi sen pappilaan jaettavaksi kylän köyhille.
+
+-- Niin, tiedätkö, äitini on hyvin ylpeä, -- jatkoi Hanna, kun hän
+huomasi Bellan kummastuneen katseen. -- Mitäpä hän huolisi hänen
+rahoistaan, kun hän on kadottanut hänen rakkautensa? Ennen minäkin
+nälkää kärsin, kuin vastaanotan häneltä penniäkään...
+
+-- Mutta Hanna ... oma isäsi!.. Bella ei pitänyt siitä miltei vihaa
+osoittavasta katseesta, joka Hannalla oli viimeisiä sanojaan lausuessa.
+
+-- Sitten oli äidillä kerran eräs nuoruuden ystävä, jota hän tulisesti
+rakasti, -- jatkoi Hanna kuulematta Bellan huudahdusta. -- Tämä tyttö
+oli rikas ja äiti oli köyhä, mutta he olivat eroamattomia ja olivat
+päättäneet aina pysyä ystävinä. Mutta kun äiti meni naimisiin, kadotti
+hän ystävänsä, sillä tämä ei voinut koskaan unhottaa tätä hänen
+mielestä ajattelematonta ja liian äkillistä tekoa. Äiti silloin
+vetäytyi loukkautuneena pois, -- eihän hän voinut toisin menetellä, kun
+hän nyt kerran rakasti isääni, mutta kohta hän sitten kadotti hänenkin.
+Olin siihen aikaan vaan kuukauden vanha. Äiti silloin muutti minun
+kanssani siihen kaukaiseen seutuun, jossa me vieläkin olemme ja jota
+kauemmin hän siellä asui, sitä enemmän kävi hän katkeraksi ja araksi.
+Ihmisetkin siellä katselivat meitä epäluulolla ja töin tuskin sai hän
+sen verran työtä, että saattoi sillä elää.
+
+-- Voi, Bella, se mahtaa olla kauheaa kadottaa sitä, jota kerran on
+silmittömästi rakastanut ja johon on luottanut! Tuntea kadottavansa
+itse mahdollisuuden rakastamaan ja luottamaan ihmisiin ja käydä kovaksi
+ja tyhjäksi kuin kuivanut lähde... Minä en ole koskaan kokenut, mitä on
+äidin rakkaus...
+
+Hanna vaikeni. Bella uskalsi nyt katsahtaa hänen vakavaan melkein
+ankaraan muotoonsa ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Ensi kertaa
+tunsi Bella surujen katkeruutta; ne olivat kaukana, mutta hän saattoi
+niitä kuitenkin käsittää. Ja hän ymmärsi, että vaikka Hanna oli niin
+nuori, kantoi hän raskasta taakkaa, jota ei voinut hänen hartioiltaan
+nostaa.
+
+-- Missä olet koulua käynyt? -- kysyi hän, koettaen lievittää hetken
+raskasta mielentilaa.
+
+-- En ole käynyt missään koulussa. Äiti luetti minua, kunnes olin 14
+vuoden vanha, sitten opetti minua pappilan kotiopettaja yhden vuoden.
+Nyt täytyy minun kovasti tehdä työtä, voidakseni vähitellen ruveta
+äitiä auttamaan sekä velkojani maksamaan. Onneksi olen niin terve ja
+vahva, että raskainkin työ on minulle kuin leikkiä vaan.
+
+-- Miksikä aiot? -- Bellan silmät loistivat innosta.
+
+-- Enpä tiedä vielä. Siksi, miksi vaan kelpaan. Ehkä rupean joksikin
+käsityöläiseksi. Kaikkein enin innostuttaa minua tuo "kuiva" lakitiede.
+Ajattele vaan, kun saisi pitää oikeutta ja rangaista...
+
+-- Elähän! -- keskeytti Bella säikähtyneenä. -- Paljon onnellisempaa
+mahtaa olla sovittaa ja korvata pahan.
+
+-- Ehkä, -- lausui Hanna miettiväisesti ja hänen ääneensä tuli
+kauniimpi väre.
+
+-- Sinulla on niin suuria tuumia, Hanna, minä tyydyn rupeamaan talouden
+pitäjäksi, tai sairashoitajaksi. -- Minä paistan niin mielelläni
+lettuja ja tahdon olla hyvä sairaille. -- Mutta nyt kuulen niiden
+kilistelevän teekuppeja ja tunnen paistettujen sienien hajun. Tule,
+Hanna, äiti odottaa.
+
+Kun Hanna iltasella makasi vuoteessaan, eivät ajatukset antaneet hänen
+nukkua. Muistellessaan tuota hyvää, iloista kotia, niitä onnellisia
+siskoja, lämpöä, turvallisuutta, tunsi hän itsensä yksinäisemmäksi kuin
+koskaan ennen. Häntä hävetti antautua sille tunteelle, jota hän
+heikkoudeksi kutsui -- ja kaikki, mitä hänessä oli kovaa, nousi sitä
+vastaan.
+
+-- Onpahan kurjaa, -- ajatteli hän, -- joutua näin tuntehikkaaksi
+siitä, että olen saanut hiukan ystävällisyyttä kokea. Jos en voi
+karaista itseäni, niin on paljon parempi välttää sitä kerrassaan. Sillä
+minä en tahdo, _en tahdo_ olla kenellekään kiitollisuuden velassa. _En
+tahdo_ yhtään ystävää, joka sitoo minut enemmän kuin muut, sillä
+ystävyys on paula, joka estää meidän vapauden. Parempi kun ei koskaan
+ole ollut ystävää, kuin että ystävä pettää! Niin sanoo äiti ja
+varmaankin on hän oikeassa. Bella on hyvä tyttö, mutta en pidä hänestä,
+enkä tahdokaan pitää. Ei hän saa minua voittaa, sillä ei hän kuitenkaan
+voisi uskollisena pysyä, -- tuo pieni herttainen olento, jota kaikki
+kilvan turmelevat... Minä tahdon tyytyä itseeni, ja olla _vapaa_ niin
+kauan kuin elän. Joku sisällinen ääni puhui kuitenkin tätä vastaan ja
+sulatti muurin, jota hän koetti puolustuksekseen rakentaa. Bellan
+iloiset silmät ja vieno ääni tunkivat kaiken läpi, jopa joutuivat hänen
+unelmiinsakin, kun hän vihdoin nukkui. Mutta hän heittäysi levottomasti
+edestakaisin ja heräsi välistä siitä että jokin hänen sydäntä painoi,
+jolle hän ei voinut mitään nimeä antaa, eikä edes tietänyt mikä se oli.
+Yön hiljaisuudessa kävi tämä hänelle yhä vaikeammaksi, kunnes vihdoin
+kyyneleitä alkoi vuotaa, joita hän ei luullut enää löytyvänkään. Mutta
+se teki hänelle hyvää ja hän salli niiden vuotaa kunnes uni vihdoin
+sulki niiltä lähteen.
+
+
+
+
+Koulussa meni kaikki tavallista menoaan ilman muuta keskeytymistä, kuin
+tavanmukaiset kuukausiluvat. Hanna oli tuon ensimäisen käynnin jälkeen
+Bellan luona vetäytynyt yhä enemmän muista erilleen, Bella sai tuskin
+enää sanaakaan hänen suustaan. Ovi heidän välillään oli äkkiä mennyt
+lukkoon, ilman että Bella tiesi siihen mitään syytä.
+
+-- Antaa sen jörön olla, -- tuumasivat toverit, kun he huomasivat, että
+Bellaan koski Hannan jäykkyys. -- Näethän sinä, että hän ylenkatsoo
+meitä kaikkia ja tahtoo mieluisemmin pysyä meistä erillään.
+
+Mutta Bella ei voinut jättää häntä rauhaan; häntä veti vastustamaton
+tunne tuon jörömäisen, aran tytön puoleen. Hän tahtoi niin mielellään
+auttaa häntä tulemaan onnelliseksi ja ponnistihe löytääksensä avaimen
+tähän lukittuun oveen.
+
+Hanna viehätti tovereitaan, vaikka olikin kylmä ja jäykkä. Hän johti
+niitä koettamattakin, niinkuin aina vahvat ja selkeät johtavat
+heikkoja! ja kehittymättömiä. Mutta hän ei tietänyt sitä itse ja tytöt
+olisivat myöskin panneet kiivaan vastalauseen sille, joka olisi
+sanonut, että he sallivat Hanna Rapen johtaa itseään. He kääntyivät
+hänen puoleensa, kun joku vaikea kysymys oli ratkaistava, ja joka
+kerta, kun luokalla oli jotakin sanottavaa opettajille, valittiin
+Hanna lähettilääksi. Niitä puhutellessa unhotti Hanna joskus
+umpimielisyytensä ja nämä huomasivat kummastellen, kuinka vähän joskus
+olivat ajatelleet mitä luonnollisimpia asioita. Mutta väliaikoina oli
+hän auttamattomasti äänetön ja vakava ja väistyi jokaisesta ystävyyden
+osoituksesta niin tylysti, että sillä loukkasi helläluontoisempia
+kumppaneitaan.
+
+Eräänä Maaliskuun päivänä, jolloin oli pureva pakkanen, oli Bella
+kotimatkalla koulusta. Hän veti lakin alas korvilleen ja kätkeytyi
+nahkakaulukseen niinkuin taisi, mutta värisi kuitenkin kylmästä.
+
+Kulkiessaan erään porttiholvin ohitse, kummastui hän suuresti, kun näki
+Hannan uutterasti toimivan erään pienen pojan lohduttelemisessa.
+Poikaselta olivat korvat paleltuneet ja Hanna oli juuri hieronut niitä
+lumella ja sitoi nyt ainoan villahuivinsa hänen päähänsä.
+
+-- Mitä sinä täällä puuhaat? -- kysäsi Bella iloisesti ja suloinen
+lämpö virtasi hänen sydämmeensä pakkasesta huolimatta.
+
+Hanna punastui. -- Se poloinen seisoi täällä niin surkeasti nyyhkyttäen
+ja sen pienet korvat olivat ihan valkoiset. -- Kas niin, mies, sanoi
+hän käskevällä äänellä, -- elä itke enää vaan mene kotiin ja pyydä
+äitiäsi, että hän vielä kerran hieroo korviasi lumella.
+
+Poika, joka oli noin kuuden vuoden vanha, itki yhä pahemmasti. -- En
+minä osaa kotiin! -- nyyhkytti hän ja näytti niin surkealta, että
+Hannan täytyi kumartua hänen puoleensa, hyväillä häntä ja pyyhkiä hänen
+itkettyneitä silmiään. -- Tulepa kotiin minun kanssani, -- ehdotti
+Bella, -- me siellä hoidamme sinua ja otamme selkoa siitä missä asut.
+Hanna tulee mukaan!
+
+Hanna ei voinut tätä kiusausta vastustaa. Hän näki Bellan panevan
+neulotun villanuttunsa pojan ohuen takin päälle, ottavan hänen kädestä
+ja taluttavan pois. Hän meni mukaan tietämättä syytä, vaan luuli että
+hän meni pojan tähden.
+
+Kotona antoi Bella pojalle lämmintä maitoa ja vehnäleipää ja
+pienokaisen suru hälveni tunnin kuluessa. Tytöt istuivat kumpaisetkin
+hänen vieressään. Bella oli pessyt hänen silmänsä ja kätensä ja Hanna
+muutteli napit Lullen vanhassa palttoossa jonka pojan piti saada. Heitä
+miellytti tuo pienoinen löytölapsi ja tämä pieni tapaus näytti
+lähestyttävän heitä toisiinsakin.
+
+Pentti oli ottanut poliisikamarilla ilmoittaakseen pojasta ja palasi
+sillä uutisella, että lapsen äiti jo oli käynyt siellä häntä kysymässä.
+Koska hän oli jättänyt sinne osoitteensa, ei ollut vaikeaa löytää häntä
+ja tytöt saattoivat suosikkinsa kotiin jälkeen puolenpäivän. Poika
+piteli heistä kiinni, kun heidän piti lähteä ja heidän oli vaikea
+päästä hänestä erilleen. Vihdoin onnistui heidän houkutella hänet
+mesileivällä ja lupauksella tulla jälleen käymään.
+
+Oli hyvin tavallista koulussa, että valittiin itselleen lempiopettaja
+tai opettajatar, joita koristettiin kaikilla mahdollisilla hyveillä,
+mitkä tyttöjen aivot vaan saattoivat keksiä. Tätä lempihenkilöä
+ihailtiin sitten salaa, ja sille osoitettiin kaikenmoista hellyyttä.
+Sitä koetettiin kilvan palvella etehisessä hänen pukiessa päälleen tai
+riisuessa päällysvaatteet; hänen kaulahuivista tai turkista leikattiin
+salaa muistia. Ne opettajat, joita enin ihailtiin, saivat vaatteensa
+melkein pilalle tämän lapsellisen ajattelemattoman suosimisen tähden.
+
+Neljännellä luokalla oli tämä moitittava tapa poistunut, sen jälkeen
+kun Hanna kerran oli näyttänyt, että se oli naurettava. -- Osoittakaa
+heille ennen kunnioitustanne olemalla tarkkoja heidän aineissaan, --
+sanoi hän, ja tytöt häpesivät. Nykyään pitivät he yleisesti vaan
+maisteri Almista, historian opettajasta, ja Verna Sommarista,
+voimistelun opettajattaresta, ja tätä suosiotaan he yleensä toivat
+esiin siivolla ja kunnioittavalla tavulla.
+
+Verna Sommarin ihailijain joukossa olivat Aina Berg ja Bella
+innokkaimpia. Nämä seisoivat paraikaa etehisessä, tuumaillen miten
+paraimmalla tavalla viettäisivät hänen lähestyvää syntymäpäiväänsä.
+
+-- Hän on niin suloinen, -- huudahti Bella, -- tahtoisin antaa hänelle
+kuun ja auringon ja tähdet päälle päätteeksi.
+
+-- Niin kyllä, -- liitti siihen Aina, -- hänellä ei ole vertaista. Minä
+aion ruveta voimistelun opettajaksi, niin saan olla enemmän hänen
+kanssaan.
+
+-- Mutta mitä nyt annamme hänelle syntymäpäiväksi? -- Ja Bella rypisti
+miettiväisesti otsaansa.
+
+-- Antakaamme ruusu, -- ehdoitti Aina, ja kirjoittakaamme siihen: ruusu
+ruusulle.
+
+-- Ei, se kuuluu mauttomalta. Mutta jospa ompelisimme jotakin.
+
+-- Emme taida joutaa. Vaan pitäisihän se olla _jotakin omaa tehoamme_.
+Osaatko sinä runoja kirjoittaa?
+
+-- Enkä osaa, mikä sinut siihen luuloon saattoi? Mutta sinä osaat
+varmaankin.
+
+-- Voi ei? -- virkkoi Aina ujosti. -- Mutta onhan sinulla veli. Pojat
+tavallisesti osaavat runoja kirjoittaa.
+
+-- Kyllä Pentti ainakin osaa. Mutta sittenpä se ei olisikaan omaa
+tekoamme.
+
+-- Voi niin, se on totta. Mitä ihmettä me nyt keksisimme? Jos
+antaisimme hänelle valokuvamme ja kirjoittaisimme sitten pikkuisen
+runon, muutamia sanoja vaan. Bertha, tule tänne! Etkö arvele,
+että meidän sopisi antaa valokuvamme Verna Sommarille hänen
+syntymäpäivilleen?
+
+Bertha tuli. Hän oli pitkä, hoikka, poikamainen tyttö, josta yleisesti
+pidettiin hänen hiukan raakamaisen iloisuutensa tähden. Hän pani
+etusormensa nenälleen ja mietiskeli:
+
+-- Niin, valokuvammeko? Hm! Ette te nyt minusta juuri niin kauniita
+ole, että...
+
+-- Hyi sinua, ole siivolla, tai et saa ollenkaan salaisuuksiamme
+kuulla.
+
+-- No, no, rauhoittukaa vaan, minä olen siivo kuin äsken silitetty
+yömyssy. Teidän valokuvanne!... Luonnollisessa suuruudessa tietysti --?
+
+-- Sinä olet aika veitikka! -- nauroi Bella.
+
+-- Niin, minkätähden te ette voisi antaa hänelle valokuvaanne, ei
+suinkaan kukaan ole saanut niistä patenttia?
+
+-- Totta puhuen, on hän liian hyvä pilan esineeksi. -- Aina oli hiukan
+loukkautunut. -- Hän on niin suloinen, että minä antaisin silmät
+päästäni jos hän tahtoisi suudella minua vaan yhden ainoan kerran.
+
+-- Olisipa kallis hinta yhdestä suudelmasta. Etkö voi tinkiä? Minä
+sinun sijassasi menisin hänen luokseen ja sanoisin: tehkää hyvin ja
+suudelkaa minua, niin saatte mesileivän.
+
+-- Joutavia!
+
+-- Maltapa, tuossa hän juuri tulee.
+
+Eräs nuori nainen tumman sinisessä puvussa kulki samassa ohitse. Bertha
+tarttui hänen käsivarteensa ja veti hänet tyttöjen luo, jotka punaisina
+ja noloina olivat piiloutuneet nurkkaan.
+
+-- Neiti Sommar, tässä on kaksi hiirtä, jotka olen saanut pyydykseen.
+Ne tahtoisivat niin mielellään suudella teitä mutta heidän ei taida
+kannattaa.
+
+Tytöt yskivät ja iskivät silmää ja antoivat Berthalle kaikenlaisia
+varoituksen merkkejä, joista hän ei vähääkään huolinut.
+
+-- He ovat valmiit antamaan teille silmänsä kumpainenkin yhdestä
+suudelmasta kullekin, mutta minulla on asioimiskykyä ja päätin hankkia
+heille tavaran huokeampaan hintaan.
+
+Verna Sommar nauroi, mutta oli punainen hämmästyksestä, niinkuin
+tytötkin. Hän piti heistä siitä syystä, että he olivat niin reippaita
+voimistelussa, ja hän oli kyllä huomannut heidän ujon ihailunsa.
+Silittäen heidän tukkaansa suuteli hän heitä keveästi otsaan ja sanoi:
+-- minä pidän niin paljon vapaasta avonaisesta otsasta.
+
+Bella pisti hetkeksi käsivartensa Vernan ympärille ja Aina pani ujosti
+kätensä hänen käteensä.
+
+Bertha kulki sinne tänne kehuen teppostaan niin että joukko uteliaita
+keräytyi noiden kolmen ympärille. Hanna sai myös tiedon asiasta, mutta
+houkutteli tytöt pois kertomalla heille juttujaan..
+
+-- Ja nyt me olemme hyviä tovereita! virkkoi Verna Sommar ja taputti
+noiden kahden olkapäitä. -- Eläköön koulu! Eläköön voimistelu!
+
+-- Eläköön! -- huusivat Bella ja Aina sydämmensä syvyydestä ja
+syöksivät sitten pois, läpikäydäkseen vielä kerta yksinäisyydessä
+viimeisen hetken onnea.
+
+Joillakuilla tytöillä oli tapana välistä puoleksi itsetietoisesti
+haeskella maisteri Almin suosiota, mutta toverit rankaisivat heitä niin
+ankarilla moitteilla, että he olivat varoillaan.
+
+Oli varsinkin yksi tapaus, joka suututti luokkaa. Historian läksy oli
+ollut tavattoman pitkä ja vaikea ja niiden joukossa, jotka tuntia
+edellisellä lomahetkellä pitivät suurinta ääntä siitä, olivat Jenny
+Stenman ja Agnes Lund. -- Niin, minä en nukkunut tippaakaan koko yönä,
+ainoastaan noiden tuhmien vuosilukujen tähden, -- päivitteli Jenny. --
+Onpa se kylläkin liian paljon vaadittu, että meillä, joilla on niin
+paljo muuta tekemistä, pitää olla 18 sivua läksyä yhtaikaa. Minä en
+käsitä, mitä maisteri ajatteli.
+
+-- Minulla on kauhea päänkivistys, -- huokasi Agnes. -- Ei ikinä meillä
+vielä ole ollut semmoista jättiläisläksyä.
+
+Se oli yleinen mielipide ja, kun tunti alkoi, nousi Hanna kenenkään
+pyytämättä ja sanoi: -- läksy on ollut tavattoman vaikea tällä kertaa,
+jonka tähden maisteri on hyvä suopi anteeksi, jos ei erittäin hyvin
+käy.
+
+Maisteri Alm näytti kummastuneelta. -- Vai niin, oliko se todellakin
+niin vaikea? Onko koko luokka tyytymätön viimeiseen läksyyn.
+
+-- Kyllä, -- vastasivat monet äänet joukosta. Silloin nousi Jenny
+Stenman ja heittäen maisteriin suosiota hakevan katseen, sanoi hän: --
+Ei _minusta_ läksy ole liian vaikea, se kai on meidän syymme, olemme
+ehkä olleet huolimattomia. Eihän maisterilla ole tapana antaa meille
+liian pitkiä läksyjä.
+
+-- Kyllähän meillä usein on ollut vaikeampiakin läksyjä, -- säisti
+Agnes Lund ja kiinnitti silmänsä moittien luokkaan.
+
+Epäselvä murina kuului ja maisteri Alm näytti olevan kahdella päällä.
+Mutta kuulusteleminen alkoi. Kolmeen ensimmäiseen kysymykseen ei
+viitannut kukaan muu kuin Hanna, mutta kun maisteri sitten katsoi
+kummastellen Stenmaniin ja Lundiin, nousivat näidenkin kädet. Kun
+Agnesin piti vastata, oli hän epävarma, punastui ja kiersi kysymyksen
+tuomalla esiin muutamia yleisiä lauseita. Jennykin pääsi helposti
+asiasta kiertelemällä ja oli sanovinaan oikein, vaikka teki sen vasta
+silloin, kun maisteri oli korjannut hänen erehdyksensä; olipa vaikea
+ottaa selkoa siitä mitä hän oli osannut, mitä ei. Muut osasivat
+huonosti, yksin Hannakin, jonka hyvä muisti muuten teki vaikeimmatkin
+läksyt leikiksi vaan.
+
+Tunnin kuluttua nousi luokalla kauhea hälinä. Tytöt tunkeutuivat
+Jennyn ja Agnesin ympärille vihaisina ja riidanhimoisina. Heidän
+kunniantuntoansa loukkasi moinen totuuden vääristeleminen.
+
+-- Kuinka _saatoitte_ te seisoa siinä ja valhetella, minkä vaan
+ennätitte? -- huudahti Bertha Eriksson. -- Taivas, kuinka suloisia te
+olitte olevinanne, ettekä kuitenkaan osanneet mitään, ei mitäkään! --
+Hän napsautti sormillaan. -- Minä ylönkatson teitä, sen minä sanon!
+
+-- Siitä minä huolin viis, -- vastasi Jenny vihaisesti. -- Sitä paitse
+voin sanoa sinulle että minä osasin läksyn. Tee hyvin ja ole
+pilkkaamatta, muuten...
+
+-- Mitä muuten! -- ivasi Bertha ja oli valmistuvinaan taisteluun. --
+Tahdotko olla nyrkkisillä, niin tule tänne!
+
+-- En olisi luullut, että sinä saattaisit noin teeskennellä, Jenny, --
+lausui Bella suoraan osoittaen suuttumustaan. -- Olithan sinä juuri
+ikään kuin pitänyt melua tuosta läksystä.
+
+-- Te olette pelkurimaisia jäniksiä, -- huusi Bertha ja meni tiehensä
+vihoissaan.
+
+Hanna ei sanonut mitään, mutta se katse, jonka hän tunnilla loi noihin
+kahteen toveriin, osoitti enemmän pahaa mieltä kuin katkerimmat sanat.
+Kaikki tuommoiset tapaukset eivät koskeneet häneen persoonallisesti,
+mutta ne nöyryyttivät häntä kaikkien tyttöjen puolesta. Kaikki, joista
+tavallisesti tyttöjä syytettiin: pintapuolisuus, turhamielisyys,
+totuuden puute, loukkasi häntä sitä syvemmin, jota useammin hän näki,
+että syytöksissä oli perää. Ja vaikka hän oli niin nuori, oli hänessä
+tulinen halu poistaa elämän tavoista kaiken viekkauden, kaiken, joka ei
+totuuden kannalta katsoen ollut täysarvoista. Häntä ilahdutti se, että
+luokka niin yksimielisesti vastusti valhetta ja sen syytä, mutta hän ei
+puhunut itse mitään, koska tiesi että hänen mielipiteitä kyllä
+tunnettiin.
+
+Kun hänen piti koulusta lähteä, tuli Agnes Lund hänen luoksensa
+etehiseen.
+
+-- Moititko sinäkin meitä, Hanna? -- kysyi hän ja ääni ei soinut ihan
+tavalliselta.
+
+-- Kyllä, -- vastasi Hanna vakavasti, -- teidän käytöksenne oli kurja.
+
+-- Mutta, näetkö, minä en tietänyt ... en voinut luulla, että sitä
+otettaisiin niin pahalta kannalta. Minä tahdoin vaan, ettei maisteri
+luulisi koko luokkaa niin huolettomaksi...
+
+-- _Se ei ole totta_, -- vastasi Hanna ja katsoi Agnesiin noilla
+rehellisillä silmillä, joiden edestä kaikkien pienten pakkovalheiden
+täytyi väistyä. -- Se ei ole totta, sillä sinä tiedät hyvin hyvästi
+vaan tarkoittaneesi, että itse esiytyisit paremmassa valossa kuin me
+muut. Tunnusta, että niin oli.
+
+Agnes heitti häneen aran katseen, mutisi jotakin ja purskahti suureen
+itkuun. Siinä oli puoleksi nöyryytystä puoleksi vihaa ja kuitenkin myös
+halua voittaa takaisin Hannan kunnioituksen, jos mahdollista.
+
+-- Minä en ole tottunut niin ankaraan totuuteen, -- nyyhkytti hän, --
+enkä ole sitä harrastanutkaan. Mutta ehkä ... jos autat minua...
+
+Hanna ojensi hänelle lasin vettä. -- Juo nyt, -- sanoi hän
+ystävällisesti, -- meidän pitää joskus puhua tästä. Nyt minun täytyy
+lähteä.
+
+-- No, ethän vihaa minua, -- virkkoi Agnes ja tavoitteli hänen kättään,
+-- ethän ylönkatso minua niin, ettet tahtoisi kättäni puristaa?
+
+-- En, mutta minä vihaan _valhetta_, -- vastasi Hanna ja puristaen
+Agnesin kättä kiiruhti hän Bellaa saavuttamaan.
+
+
+
+
+Erään neljännen luokan oppilaan, Lilli Enestamin luona piti olla
+iltaseura, ja Pentti ja Bella olivat myös kutsutut, sekä Hanna. Siellä
+aiottiin tanssia ja Hanna, joka ei sitä osannut eikä pitänyt siitä,
+päätti olla seuraan lähtemättä. Mutta Bella, jolla aina oli hauskaa,
+joka tanssi mielellään ja josta niin yleisesti pidettiin, pyysi ja
+rukoili että Hanna tulisi mukaan.
+
+-- Minun tähteni, -- pyysi hän niin hellästi että kivi olisi siitä
+heltynyt. -- Minäkään en huoli lähteä, jos et sinä tule.
+
+Hanna epäili, mutta se kiitollisuus, jota hän tunsi Bellaa kohtaan,
+joka aina oli ystävällinen ja auttavainen hänelle, saattoi häntä
+vihdoin myöntymään.
+
+-- Mutta, -- virkkoi hän Bellalle, joka sulasta ilosta hyppäsi kuin
+villi varsa, -- minulla on vaan musta villapukuni ja tulen istumaan
+äänettömänä ja jäykkänä kuin egyptiläinen muumia. Saat vielä hävetä
+minua, sen saat nähdä.
+
+-- Oi, sen häpeän minä kärsin ihastuksella, kun sinä vaan tulet. Saat
+olla muumiana niin paljon kuin vaan tahdot, minä olen sitten
+professori, joka tutkin hieroglyfejäsi ja selitän ne ihmiskunnalle.
+
+Tanssijaispäivä tuli ja Hanna, paraimmassa mustassa puvussaan ja uusi
+pitsi kaulan ympärillä, meni kutsumapaikkaan Bellan ja Pentin seurassa.
+Bellalla oli vaalean sininen merinopuku ja hän oli niin hieno ja
+suloinen, että Hanna ihmetteli, olisiko kukaan niin hieno kuin hän.
+
+Etehisessä kuiskasi Bella Hannalle: -- nyt voit pistää käsineet
+käteesi.
+
+-- Käsineetkö! Mitä minä käsineistä, ei minulla ole kylmä täällä. Sehän
+on naurettavaa, että käsiä peitetään ja kaulaa paljastetaan. Minkä
+tähden he tekevät niin?
+
+-- Sentähden, että semmoinen on tapa. -- Mutta täytynee sinun välttää
+ilman käsineitäkin, en ole kuullut, että muumioilla olisi ollutkaan
+semmoisia.
+
+He astuivat sisälle suureen kirkkaasti valaistuun saliin. Seinissä oli
+kynttilöitä, kruunussa kynttilöitä, lamppuja, kuvastimia, kauniita
+kasveja, -- kaikki oli niin loistavaa, että Hannan silmiä häikäisi.
+
+Lilli ja hänen äitinsä tervehtivät vieraita. Lilli heitti salavihkaa
+säikähtyneen katseen Hannan mustaan pukuun ja paljaisiin käsiin, mutta
+osasi siksi hillitä itsensä, ettei ollut mitään huomaavinaan. He
+istuivat rinnakkain koulussa ja Lilli, niinkuin muutkin toverit, tunsi
+itsensä vedetyksi Hannan puoleen.
+
+Kun Hanna katsoi ympärilleen, näki hän monta tuttavaa. Siellä olivat
+Agnes ja Siiri, Bibbi ja Bertha sekä koko joukko muita. Ja poikien
+joukossa oli monta semmoista, joita hän oli tavannut Pentin luona.
+
+Mutta kuinka kummallisilta ja juhlallisilta kaikki nyt näyttivät! Tytöt
+komeissa, vaaleissa, silkillä koristetuissa villapuvuissa sekä
+varustetut silkkinauhoilla, kukilla ja valkoisilla käsineillä. Bella
+oli yksinkertaisimpia, sen huomasi hän nyt kummastuksella ja ilolla.
+Samassa näki hän, että hänen mustaa pukuansa katseltiin jonkunmoisella
+hämmästyksellä. Mutta koska hän ei koskaan ollut huolinut puvustaan,
+kuin vaan oli siistissä vaatteissa, ei hän nytkään välittänyt siitä.
+
+Bella tarttui hänen käteensä ja veti hänet mukanansa nurkkaan, jossa
+muutamat kumppanit seisoivat. Hanna tervehti ystävällisesti, mutta
+hänelle vastattiin jotenkin tylysti. Sitä pidettiin nähtävästi pahana,
+ettei hän ollut kiharoittanut tukkaansa eikä ostanut käsineitä.
+
+Keskustelu kävi hitaasti ja puoliääneen; kaikki olivat yhtäkkiä
+muuttuneet niin vieraiksi keskenänsä, joka kummastutti Hannaa. Tytöt
+venyttelivät käsineitään saadaksensa niitä pitemmiksi ja katselivat
+salavihkaa poikiin, jotka mustan lammaskarjan näköisinä seisoivat
+vastakkaisessa nurkassa ja näyttivät tuhmilta ja ikäviltä. Minkätähden
+ne eivät saattaneet tulla esille ja puhella tyttöjen kanssa?
+
+Eräässä salin nurkassa istuivat Inez ja Bibb ja kuiskailivat keskenänsä
+ja vilkkaasti liikkuivat kädet ja silmät. Niillä näkyi olevan hauskaa
+ja Hanna meni heidän luo tervehtiäksensä. Nämä eivät huomanneet hänen
+lähestyvän ja siten sattui hän kuulemaan lopun eräästä juhlallisesta
+kuiskauksesta: -- ... ja kirjeen alla oli: elämässä ja kuolemassa sinun
+oma Eerosi... Puhe keskeytyi äkkiä, kun he huomasivat Hannan.
+
+-- Häiritsenkö teitä? -- kysyi hän ja pidätti itsensä väkisen
+irvistelemästä kuulemansa johdosta.
+
+-- Et suinkaan, -- vastaus kuului hiukan pakolliselta, -- me puhuimme
+tutkintopuvuistamme.
+
+-- En taida sille mitään, että kuulin teidän puhuvan muusta, -- lausui
+Hanna rehellisellä tavallaan. Hän istui hetkeksi heidän luo ja koetti
+alottaa keskustelua, mutta huomattuansa, että tytöt näyttivät olevan
+hämillään, nousi hän jälleen ja meni Bellan ja parin muun tytön luo.
+
+-- Mutta sanokaa minulle, eikö tämä ole kovin jäykkää? -- sanoi hän ja
+istahti niiden luo pienelle jakkaralle, joka oli seisonut sohvan alla.
+
+-- Hyvänen aika, Hanna kulta, -- huudahti Siiri säikähtyneenä ja teki
+hänelle sijaa sohvassa. Ei täällä sovi olla niinkuin omassa kodissaan.
+
+-- Eikö? Mikä häpeä se on, jos istuu jakkaralle eikä sohvassa, voiko
+kukaan sitä selittää?
+
+-- Ei sitä tanssijaisissa niin tehdä, -- keskeytti Selma.
+
+-- Sama se mitä on _tapana_, kun ei vaan tehdä vääryyttä, -- väitti
+Hanna, joka oli itsepintaisella tuulella ja valmis taistelemaan koko
+maailman pikkumaisuutta vastaan.
+
+-- Näetkö, se on epäkohteliaisuus emäntää vastaan. Kun kerran tulit
+tänne, täytyy sinun noudattaa talon tapoja. -- Bella näytti niin
+vakavalta, että Hanna purskahti nauruun.
+
+-- Sinä olet niin juhlallinen, kun jos minä olisin vasikan varastanut.
+Mutta minä ymmärrän kumminkin _sinun_ syysi ja koetan olla siivolla, --
+jos vaan voin. Mutta eikö tämä kaikki ole kauhean ikävää? -- liitti hän
+hiljemmällä äänellä.
+
+-- Mikä? -- Tytöt näyttivät kummastuneilta.
+
+-- No, tämä kaikki täällä tänä iltana, että olemme tulleet tänne
+puristettuina ahtaisin vaatteihin ja puhumme ja liikumme niinkuin
+meillä olisi lasipalasia ruumiissa. Katselemme sitten nyt tässä
+toistemme vaatteita, juomme teetä käsineet kädessä ja odotamme tulia
+tanssiin kutsutuiksi, sen sijaan että itse hyppisimme mielemme mukaan.
+En minä ainakaan anna viittä penniä tämmöisestä huvista.
+
+-- Sinä tahtoisit ehkä itse kutsua tanssiin, -- ivasi Alma Brennlund,
+joka oli yhtynyt heihin.
+
+-- Tietysti. Ja jos minä vähääkään huolisin tanssista, menisin minä
+kutsumaan Penttiä tai Bellaa ja hyppelisin heidän kanssaan aika lailla.
+Sen tekisin ihan varmaan.
+
+-- Ohoh, sitä sinä et uskaltaisi, -- virkkoi Alma varomattomasti.
+
+-- Enkö uskaltaisi? Näytänkö minä?
+
+Alma katseli häntä säälien. -- Kuinka sinä siinä liioittelet, rakas
+Hanna. Sinä riistät itseltäsi kaiken ilon, morkkaamalla ja ivaamalla
+kaikkea. Et sinä kuitenkaan saa maailmaa kulkemaan sitä uraa kun _sinä_
+tahdot.
+
+-- Sepä on paha maailmalle se! -- sanoi Hanna tylysti.
+
+Salin toisessa päässä olevien poikien joukossa näki hän muutamia,
+joihin hän oli tutustunut Palmfeltien luona. Hän nyykäytti heille
+iloisesti päätään, ja kun he eivät vastanneet, nousi hän ja meni niiden
+puolelle, tietämättä niistä monista moittivista katseista, jotka häntä
+seurasivat.
+
+-- Ajatelkaa, kun viitsii näytellä itseään noin, varsinkin kun on
+puettu kuin navettapiika! -- kuiskasi eräs tyttö naapurilleen.
+
+Bella kuuli tämän kuiskauksen. -- Mitä pahaa siinä on, että hän menee
+puhuttelemaan poikia, joita hän näkee melkein joka päivä? -- kysyi hän.
+
+-- Pitäisihän hänen kuitenkin ymmärtää, ettei se sovi tanssijaisissa,
+-- vastasi edellinen lyhyesti. -- Mutta sopiihan sitä odottaa vaikka
+mitä semmoiselta, joka tulee tanssijaisiin mustassa villapuvussa ilman
+käsineitä.
+
+-- Hannalla ei ole yhtään parempaa pukua ja minä houkuttelin häntä
+tulemaan mukaani.. Ja toivonpa myös, että Lilli on kutsunut meitä
+itsemme eikä vaatteemme tähden.
+
+Bella oli punainen innosta puolustaa Hannaa. Moitteet koskivat häneen,
+koska se laillaan oli hänen syynsä, että Hanna sai niitä kärsiä.
+
+-- Olkoonpa vaan niinkin, -- jatkoi toinen, -- mutta olisinpa minä
+hänen sijassaan piiloutunut johonkin nurkkaan ja pysynyt siellä,
+ennenkuin olisin tahtonut herättää huomiota tuommoisella ...
+tuommoisella ... vapaalla käytöksellä.
+
+Bella meni Hannaa vastaan, joka nyt juuri palasi retkeltään poikien
+luo.
+
+-- Somia poikia! -- virkahti hän hiukan suuttuneena. -- En saanut
+heiltä kunnon sanaa. Ovatkohan sitten kaikki täällä ihan noiduttuja?
+Ajattelepa vaan, Pekka ei muistanut, kuinka pitkälle ne olivat
+ennättäneet matematiikassa ja Thure kutsui minua neidiksi, aivan
+niinkuin emme olisi sinutelleet toisiamme jo kaksi kuukautta.
+
+Bella kertoi kuinka Hannaa oli moitittu, mutta rauhoittui, kun Hanna
+vaan nauroi.
+
+-- Eikö mitään muuta! Johan minä sanoin että saat hävetä minua, Bella
+raukka. Mutta minä en _ymmärrä_ tätä kaikkea. Ihmiset tulevat tänne
+huvittelemaan ja sitten ne seisovat jäykkinä ja teeskennellen nurkissa,
+hypistelevät vaatteitaan, eivätkä ole toisiaan tuntevinaan. Tätäkö ne
+huviksi kutsuvat? No, sama se minulle, mutta tunnen nyt niin suurta
+vastustamishalua, etten taidakaan tyytyä olemaan vaan muumiana tänä
+iltana.
+
+-- Näetkö, sillaikaa kun teetä juodaan, on aina hiukan jäykkää. Kyllä
+sitten on hauskempaa, kun ruvetaan tanssimaan.
+
+Samassa alettiin soittaa ja nyt näkyi jonkunmoinen levottomuus
+poika- ja tyttöleirissä. Lilli kutsuttiin ensimäisenä tanssiin ja kohta
+liiteli pari toisensa perästä kiilloitetulla laattialla. Hanna katseli
+kummastellen. Hän ei voinut keksiä mitään hauskaa siinä, että
+hiljalleen ja ylpeästi pyöri ympäri huonetta ventovieraiden ihmisten
+kanssa. Sen hän kyllä ymmärsi, että jos oli _oikein iloisella
+tuulella_, niin saattoi tanssi olla huvitus; ei se ollut itsessään
+mitään pahaa. Mutta ei niinkuin täällä meneteltiin! Täällä näyttivät
+tanssivan täyttääksensä raskasta velvollisuutta. Ei mitään pilapuhetta
+tai naurua, ei iloisia katseita, toiselta puolen vaan sulaa vakavuutta,
+toiselta jäykkää arvollisuutta. Eivätkö ne saattaneet ruveta
+piirihyppyyn, niin saisivat kaikki olla mukana, sen sijaan että nyt
+vaan kauniimmat ja koreimmat tulivat tanssiin kutsutuiksi.
+
+-- Ui, minäpä tukehdun tähän! -- ajatteli hän itsekseen ja kuuli
+samassa Pentin äänen takanansa:
+
+-- Etkö lähtisi tanssimaan, Hanna?
+
+-- Kyllä, sarkaa jos pannaan tai kenties "niigarmaijaa". Muuta minä en
+tanssi.
+
+Pentti nauroi. -- Arveletko sinä, että tanssi alentaa sinun
+ihmisarvoasi?
+
+-- Enemmän tai vähemmän tämmöisessä nukkein teaatterissa. Mutta ulkona
+viheriöillä niityillä minä kyllä pyörin, minkä vaan jaksan.
+
+Tytöt olivat jonakin välihetkenä vetäytyneet erääsen perähuoneesen ja
+Bella kuiskasi moittien Hannalle.
+
+-- Ei sinun olisi pitänyt kutsua näitä Lillin pitoja
+nukke-teaatteriksi, hän kuuli sen ja on nyt hyvin pahoillaan.
+
+-- No, mitä se sitten muuta on? -- huudahti Hanna kiivaasti. --
+Paljasta teeskentelyä, mielistelyä, turhamielisyyttä, kateutta,
+pintapuolisuutta...
+
+-- Mutta ethän ollut oikeutettu loukkaamaan Lilliä, joka niin
+ystävällisesti on kutsunut sinua luokseen ja luullut, että sinulle
+tulisi hauskaa.
+
+Bella näytti olevan hyvin pahoillaan ja Hanna olisi mielellään tehnyt
+vähän pilaa tai ollut uhkamielinen. Mutta hän tunsi kuitenkin olleensa
+tuhma ja kiittämätön ja Bellan olevan oikeassa. Hetken epäiltyänsä,
+kiiruhti hän sentähden tyttöjen huoneesen, veti Lillin syrjään, katsoi
+rukoillen hänen vesissä oleviin silmiin ja sanoi: -- olisit saanut
+vaikka lyödä minua, Lilli, niin ilkeä olin minä. Minä en ansaitse, että
+kutsut minua toista kertaa, en tosiaankaan. Mutta jos nyt olet
+jalomielinen ja suot minulle anteeksi, niin puren ennen kieleni poikki,
+ennenkuin loukkaan sinua vielä kerran.
+
+Lilli ei voinut vastustaa Hannan rukoilevia silmiä ja outoa värettä
+hänen äänessään. Hän heitti äkkiä käsivartensa Hannan kaulaan ja
+suuteli häntä poskelle, josta Hanna joutui niin hämilleen, että toiset
+tytöt purskahtivat makeaan nauruun.
+
+Tanssia jatkettiin ilman pitempiä väliaikoja noin kello yhteen saakka.
+Hanna, jota ei enää huvittanut sen katseleminen, sieppasi kirjan ja
+istui yksin Lillin huoneesen, jonka esirippu jakoi kahtia. Hän koetti
+lukea, mutta ei voinut pitää ajatuksiaan koossa. Hänen täytyi yhä
+ajatella, kuinka tyhjiä olivat tämmöiset huvit ja jota enemmän hän sitä
+ajatteli, sitä enemmän häntä halutti pakenemaan pois jonnekin metsään
+tai yksinäiseen pieneen kamariinsa tai minne tahansa, sillä tässä
+oudossa, turhamaisessa elämässä oli hänen mielestänsä jotakin
+saastaista.
+
+Ja samassa tunsi hän selittämätöntä tuskaa siitä että hän ei voinut
+olla semmoinen kuin kaikki muut. Minkätähden hän ei saattanut hyväksyä
+maailmaa ja ihmisiä semmoisinaan, minkätähden tarvitsi hänen aina nähdä
+niiden vaillinaisuuksia, tahtoa niitä muuttaa ja tuntea itsensä
+tyytymättömäksi? Olenko minä sitten hiukkaakaan parempi kuin he? --
+arveli hän. -- En, en, vaan paljon vähemmin tyytyväinen, kärsivällinen
+ja nöyrä, eikä elämä koskaan tule tarjoomaan minulle sitä, mitä minä
+vaadin, ja kaikki nuo muut, kuinka onnellisia ja tyytyväisiä ne ovat!
+
+Hänen näin miettiessään tuli kaksi tyttöä, jotka istuivat esiripun
+toiselle puolelle. Huolimatta Hannan selvään kuuluvasta yskimisestä
+esiripun takana, istuivat he ahkerasti puhellen sohvaan.
+
+-- Niin, et voi aavistaa, kuinka sievältä se näyttää, -- alkoi toinen.
+
+-- Ehkä. Mutta kyllä minä puolestani arvelen, että tummanpunainen on
+sievempi kermavärin kanssa kuin sininen, niinkuin esimerkiksi Bibbin
+puvussa. Se on ihmeen sievä. Mutta Bibbistä puhuen, oletko huomannut,
+kuinka hän ja Inez ovat hyviä ystäviä tänä iltana?
+
+-- Kyllä, Inez uskoi minulle, että Bibbi on hänen paras ystävänsä ja
+eitä hän puhuu hänelle kaikki asiat.
+
+-- Mutta minä muistelen, että Alma B. on Inez'in paras ystävä.
+
+-- Niin hän olikin koko vuoden, mutta sitten kuuli Inez, että Alma oli
+sanonut häntä itserakkaaksi ja silloin loppui ystävyys.
+
+-- En minäkään olisi semmoista kärsinyt. Tiedätkö, Eero P. kertoi
+minulle salaisuutena, että...
+
+-- Jos teillä on salaisuuksia, tytöt, niin odottakaa, kunnes minä olen
+lähtenyt matkaani -- kuului samassa Hannan ääni ja tytöt antoivat hänen
+mennä huoneesta, ennenkuin jatkoivat tärkeätä puhettaan.
+
+Bella oli sillä välin kyllästynyt tanssiin ja ihmetteli, minnekä Hanna
+oli joutunut. Kun ei häntä näkynyt, meni hän ja istui erään vaalean
+kolmasluokkalaisen viereen, joka ei ollut saanut tanssia askeltakaan.
+
+-- Sinulla ei varmaankaan ole ollut hauskaa tänä iltana, Elli? -- kysyi
+hän ystävällisesti.
+
+-- Ei erittäin, mutta tuossahan tuo menee. Minä en ole juuri tottunut
+liioin huvittelemaan tanssijaisissa.
+
+-- Jos tahdot, niin esittelen sinulle Pentti veljeni, niin saat tanssia
+hänen kanssaan ensi franseesin?
+
+-- Elä, elä, millään lailla! -- Elli näytti kainolta ja säikähtyneeltä.
+-- Jos hän olisi tahtonut, olisi hän kyllä saattanut tulla itsestään.
+Eihän minulla ole mitään hätää, ja kohtahan ilta loppuukin.
+
+Hänen äänensä värähteli ja hän ei tohtinut katsahtaa Bellaan, ettei
+tämä näkisi niitä kyyneleitä, jotka kiiluivat hänen silmissään.
+Bellakaan ei ollut niitä näkevinään, vaan tarttui ystävällisesti hänen
+käsivarteensa, sanoen: -- tulepa, niin mennään hakemaan Hanna Rappea!
+Hänkään ei tanssi, ja meille kolmelle voipi tulla oikein hauska.
+
+He löysivät Hannan viereisestä huoneesta kuvia selailemasta. Tanssin ja
+hälinän jatkuessa istuivat sitten nämä kolme itsekseen Lillin huoneessa
+puhellen keskenänsä ja hauskaa heillä oli. Kun Lilli tuli kutsumaan
+heitä illalliselle, huomasivat he, että aika oli kulunut hyvin
+pikaisesti.
+
+Hanna hämmästytti vielä kerran läsnäolevia sillä, ettei istunut hiljaa
+ja odottanut poikain palvelemista, vaan otti itse ruokaa itselleen. Hän
+auttoi sitä paitse Lilliä kanneksimaan niille, jotka eivät rohjenneet
+itselleen ottaa. Bertha ja muutamat muut noudattivat hänen
+esimerkkiään, sillä välin kuin muut tytöt istuivat siellä täällä
+pienien pöytien luona, odottaen, että heidän kavaljeerinsa tulisivat
+heitä palvelemaan.
+
+Kun Bellan piti lähteä, tuli Jenny hänen jälkeensä etehiseen kääry
+kädessä.
+
+-- Anteeksi, rakas, kulta Bella, etten ole tullut lähettäneeksi sinulle
+tuota kirjaa. Ehkä voit ottaa sen nyt?
+
+-- Voi, minä en ole kysynyt vielä äidiltä, -- vastasi Bella. Häneltä
+oli koko asia unhottunut.
+
+-- Ei sinun tarvitsekaan kysyä, -- sanoi Jenny vakuuttaen, -- minä olen
+lainannut sen useille tytöille, jotka ovat olleet sinua nuorempia, ja
+ne ovat kaikki siitä pitäneet.
+
+Bella otti kirjan vastahakoisesti ja meni Hannan ja Pentin seuraamana.
+
+Kun hän oli tullut kotiin ja ruvennut riisumaan, johtui kirja hänen
+mieleensä.
+
+-- Täytyy minun kuitenkin hiukan katsahtaa siihen, -- arveli hän,
+asetti kynttilän vuoteen viereen, heittäytyi itse siihen ja alkoi lukea
+"Betsy tai murtunut sydän".
+
+Kerta toisensa perästä johtui hänen mieleensä äidin kielto lukea
+kirjoja ilman kysymättä. Mutta nythän äiti nukkui, eihän hän saattanut
+häntä herättää pyytääksensä lupaa, ja eihän yksi ainoa kerta ollut
+mistään merkityksestä. Huomenna hän sitten kertoisi kaikki.
+
+Jota enemmän hän "katseli", sitä enemmän vaipui hän siihen. Kirja oli
+yksi niistä monesta, jotka eivät sisällä mitään suoranaista
+epäsiveellistä, mutta joiden koko henki on kuin salainen myrkky
+nuorille. Turhamielisyyttä, kevytmielisyyttä, mielistelyä ja
+leikittelemistä rakkauden kanssa kohtaa heitä joka sivulla, mutta niitä
+on niin taitavasti peitetty kauniilla ominaisuuksilla, ettei nuori
+lukija niitä huomaa. Hän näkee ihastellen, kuinka sankaritar voittaa
+kaikki kauneudellaan, murtaa miesten sydämmet ja vihdoin suopi jollekin
+vähemmin vaativalle pienen, riidan aineena olleen persoonansa. Että
+tyttöä kuvataan olennoksi, jonka ainoa tehtävä on miellyttää ja
+ainoastaan elää tullaksensa naiduksi, sitä he eivät näe, soaistuina
+kun ovat kirjan väririkkaista kuvauksista ja viehättävistä
+ristikohtauksista.
+
+Bella luki enenevällä innolla. Hänellä oli liian vähän arvostelukykyä
+huomataksensa semmoisen lukemisen vaaraa. Vihdoin kuuli hän kellon
+lyövän 4, paiskasi kirjan kiinni säikähtyneenä ja häpeissään sekä
+sammutti kynttilän.
+
+Mutta kirjan kuvaukset elivät hänen mielikuvituksessaan ja sen
+seikkailut pitivät häntä valveella. Kun hän seuraavana aamuna nousi
+kello 9, näytti hän niin kalpealta ja väsyneeltä, että hänen äitinsä
+moittivalla äänellä kysyi häneltä, minkätähden hän edellisenä iltana
+oli niin paljon tanssinut.
+
+-- Tulinhan minä kotiin heti yhden jälkeen, -- sanoi Bella häpeissään,
+-- mutta minä luin vuoteessa kello neljään, enkä ollut sitte enää saada
+unta.
+
+-- Luit? Voi sinua ymmärtämätöntä lapsi parkaa! Onhan sinulla tänään
+lupaa ja hyvää aikaa lukea.
+
+-- Ei äiti, minä luin kirjaa, jonka Jenny Stenman minulle lainasi. Hän
+vakuutti minulle, ettei sinulla olisi mitään sitä vastaan.
+
+Rouva Palmfelt näytti tyytymättömältä. -- Tiedäthän, etten pidä siitä,
+kun luet mitään minulta kysymättä. Mikä kirja se on?
+
+Bella mainitsi kirjan nimen.
+
+-- Olen pahoillani, että olet sitä lukenut, jospa niitä kyllä löytyy
+huonompiakin. Näetkö, lapseni, huonoja kirjoja on kahta lajia:
+semmoisia, jotka raa'alla ja loukkaavalla tavalla kuvaavat elämän
+varjopuolia, ja semmoisia, jotka kauniilla kuvauksilla ja
+runollisuudella eksyttävät lukijan arvostelua ja pakottavat hänelle
+käsityksiä, jotka kerrassaan heikontavat hänen oikeuden tuntoansa.
+Jälkimäiseen lajiin kuuluu se kirja, jonka sinä nyt olet lukenut, ja
+minä pidän sitä vaarallisempana, kuin edellisiä, koska se on olevinaan
+puhdas ja viaton. Tai mitä sinä arvelet? Hyväksyisitkö sinä toden
+perästä tyttöä, joka ei ajattelisi muuta, kuin pukeutumistaan ja
+ihailun herättämistä? Tai semmoista, joka tuon köyhän Betsyn tavoin
+menisi miehelle, josta hän ei pitäisi, sitä varten vaan, että voisi
+auttaa pieniä siskojaan?
+
+Bella katsahti häneen kummastuneena. -- Mutta äiti, eikö tämä viimeksi
+mainittu ollut kaunis ja jalo teko?
+
+-- Ei, lapseni, ei missään tapauksessa. Naimisiin meno ilman
+todellista, sydämmellistä rakkautta on alentavaa sekä miehelle että
+naiselle ja on synti, jota ei mikään jalo syy voi sovittaa, olihan
+Betsy sitä paitse terve tyttö ja kasvanut kunnollisessa kodissa. Ei
+hänen olisi ollut mahdotonta elättää siskojaan rehellisellä työllä,
+alentamatta itseään semmoiseen naimiseen menemällä. Mutta se mielipide
+on paha kyllä niin yleinen ja hyvästi juurtunut useimpiin ihmisiin,
+että mikä avioliitto tahansa on parempi naisille, kuin joutua niin
+kutsutuksi "vanhaksi piiaksi". Että naisella on omakin arvonsa, että
+hän voipi tulla onnelliseksi ja tyytyväiseksi harjoittamalla jotakin
+työtä, ulkopuolellakin kotia, se unhotetaan liian usein.
+
+Bella hiipi äitinsä luo ja suuteli häntä. -- Anteeksi, äiti kulta, että
+tein tahtoasi vastaan. En minä vasta niin tee. Ja minusta on niin
+hauska, kun puhut minulle semmoisista asioista, joita kyllä olen
+ajatellut ymmärtämättä niitä. Enkö saa aina tulla sinun luoksesi
+kaikesta kysymään? Minusta ei kenelläkään koko maailmassa ole niin
+kauniita ja jaloja aatteita, kuin sinulla ja Hannalla.
+
+
+
+
+Bella ja Hanna istuivat ruokasalin pöydän ääressä, edellisen kodissa,
+lukien eläintiedettä huomispäivää varten. Bella takoi päähänsä kaikin
+voimin kylmäveriset luurankoiset eläimet, sillä välillä kun Hanna, joka
+jo osasi läksyn ja Pentiltä oli lainannut erään oppikirjan anatomiassa,
+innostuneena katseli sen keskinkertaisia kuvia.
+
+-- Kuulehan, Bella, en minä olisi koskaan luullut, että meidän pienissä
+käsissämme olisi 13 eri luuta, paitse peukalon ja sormien luut. Katso
+tänne, kaksi riviä ranneluita, neljä luuta kumpaisessakin ja viisi
+välikämmenluuta, sormien jatkoina käden sisässä. Kuinka mielellään
+tahtoisin oikean luurangon tutkiakseni sitä, minä tiedän niin vähän
+omasta ruumiistani.
+
+-- Niin, kyllä me olemme hyvin kummallisesti rakennetut, arveli Bella.
+Pyydäpä, että Pentti kertoo sinulle, mitä et itse ymmärrä. Hänhän lukee
+lääkäriksi ja on niin kauhean innostunut kaikesta tuommoisesta.
+
+Samassa tuli vanha Leena sisälle raivataksensa pöytää illallista
+varten. Hän oli kumpaisenkin tytön hyvä ystävä ja piti aina silmällä
+heidän tekojaan ja töitään. Sitä nyt kyllä ei voinut auttaa, että
+hänellä oli erilainen maailmankatsanto, kuin noilla nuorilla, jotka
+olivat toisen ajan lapsia. Mutta vaikka hän ei aina käsittänyt tai
+hyväksynyt heitä, säilytti hänen vanha, rehellinen sydämmensä
+yhä koko rakkautensa "lapsiin", joiksi hän niitä nimitti. Hän ei ollut
+koskaan niitä mahtavia herätyksiä kokenut, kuin nykyajan nuoriso, tai
+sitä hämmennystä ja levottomuutta, jota uudet aatteet monesti
+matkaansaattavat nuorissa mielissä. Hän oli vastaanottanut, minkä oli
+saanut, tarkastamatta liioin sen laatua, koettamatta muodostaa siitä
+itselleen omia mielipiteitä. Ja sentähden katseli hän usein
+kummastuksella, kuinka nuoret "puuhasivat", ja nousivat vanhoja
+mielipiteitä vastaan, joiden oikeutta hän ei koskaan olisi voinut
+epäillä.
+
+-- Mitä jumalattomia kirjoja nuo ovat, joihin Hanna taas tirkistää? --
+arveli Leena, hiukan moittivalla äänellä, kun hän näki anatomilliset
+kuvat.
+
+-- Se on oppi omasta ruumiistamme, Leena, -- sanoi Hanna, -- se on
+ihmisen luuranko eikä mitään jumalatonta.
+
+-- Onpahan se minun mielestä. Mitä sitä tarvitsee tuommoisia katsella?
+Jota Jumala on kätkenyt ihmisen silmältä, sitä hänen ei pidä
+itsepintaisesti tutkia. Ja ihmispoloisen luut saisivat minun mielestäni
+levätä rauhassa maan povessa, eikä niitä tarvitsisi esiin kaivaa
+elävien pilkattaviksi.
+
+-- Kuka nyt pilkkaisi niin vakavaa asiaa kuin kuolemaa -- vastusti
+Bella ihmetellen. -- Ja sitä paitse, etkö sinä myönnä, että meidän on
+hyödyllistä tuntea omaa ruumistamme?
+
+-- Eikö mitä, se on ihan joutavaa. Sen, joka on huoneen rakentanut,
+tarvitsee tietää, kuinka se on tehty, mutta muiden asia se ei ole.
+
+-- Entä lääkärit sitten? Kuinka voivat ne sairasta hoitaa, elleivät ole
+hänen ruumistaan tutkineet ja tiedä missä kipu sijaitsee?
+
+Leenaa näytti tämä arveluttavan. -- No niin, tohtorit ... tutkikoot ne
+sitten semmoisia asioita. Mutta eiväthän nekään voi ihmistä parantaa,
+jos se on sallittu, että hänen pitää sairastaa. Ja jos Jumala tahtoo
+sairasta parantaa, niin ei hän siihen tohtoreita tarvitse. Senpä tähden
+tuntuu minusta, että nuo luut ja rohdot ja sen semmoiset ovat ihan
+jonnin joutavia, sillä jos tauti on kuolemaksi, niin ei sitä mikään
+paranna.
+
+-- Mutta muistatko Leena, kuinka hyvä mieli sinulla oli, kun sinussa
+oli luuvalo ja pääsit siitä tohtorin määräyksillä?
+
+-- No, herrainen aika, olinhan minä hyvilläni, mutta se kai oli vaan
+sen tähden, että olen kurja syntinen ihminen, joka ei tahtonut
+nurkumatta kärsiä Jumalan vitsausta. Tuhmaahan se oli, että minä
+tahdoin heittää ristin päältäni, mutta jalka oli minulle tarpeen...
+
+-- Sepä se, -- keskeytti Hanna. -- Kuka ei tarvitse kaikkia jäseniään,
+voidakseen tehdä työtä ja olla hyödyllinen. Ei Jumala lähetä meille
+tautia sitä varten, että me ihan ilman vastustusta taipuisimme sen
+alle, vaan luullakseni siitä syystä, että me olemme rikkoneet jonkun
+luonnon lain, sekä koettaaksensa meidän luottamustamme Hänen apuunsa.
+
+-- No niin, minä nyt en ymmärrä muuta lakia kuin Jumalan kymmenet
+käskyt. Mutta kyllä se nyt kaikessa tapauksessa on syntiä, että
+tuommoisten nuorten tyttöjen, kuin te olette, pitää "puuhata" ihmisten
+luilla ja muulla pahennuksella.
+
+-- Kuinka niin? Ehkäpä joku meistä tahtoisi ruveta lääkäriksi, -- intti
+Bella ja kiinnitti uhkamielisenä iloiset silmänsä Leenaan.
+
+-- Jumala varjelkoon minua näkemästä sitä päivää, -- huudahti Leena
+säikähtyneenä. -- Tytöt tohtoreina! Mitä kaikkia se Bella keksii!
+Minkätähden ei yhtä hyvin poliisina tai sotilaina?
+
+-- Miksi ei, -- nauroi Bella. -- Olipa ennen muinoin Ranskan maassa
+paimentyttö, jota Jumala kutsui sotilaaksi ja sotaan menemään isänmaata
+pelastamaan.
+
+-- Ei tarvitse Jumalaa syyttää! Kyllä se oli hänen oma syntinen päähän
+pistonsa olla olevinaan mies ja tappaa ihmisiä, saadaksensa niiden
+luita tutkia. Mutta sen minä sanon, että Jumala on luonut vaimoihmisen
+kunnolliseksi aviovaimoksi ja lasten äidiksi eikä tappelemaan tai
+lötrystämään rohdoilla ja sen semmoisella.
+
+-- Voi, voi, Leena parka, kuinka kummallinen sinä olet! Estäisikö se
+tyttöä tulemasta kunnon vaimoksi ja äidiksi, jos hän taitaisi haavaa
+parantaa tai jalkaa sitoa tai rohtoja keittää? Ja sitä paitse, -- jospa
+me emme huolisikaan naimisiin mennä?
+
+Leena nauroi. -- Ettekö huolisi? Kyllä sitä aina _huolii_, kun vaan
+sattuu hyvä mies eteen.
+
+-- No, mistä syystä ei Leena ole mennyt naimisiin? Jo alkaa käydä
+hiukan myöhäiseksi, -- nauroi Hanna.
+
+-- Minusta ei ole kukaan huolinut. Mutta kyllä tuommoisille suloisille
+tytöille, kuin te olette, tulee sulhasia koko joukko. -- Ja Leena iski
+veitikkamaisesti pieniä viheriäisiä silmiänsä heihin, mutta muuttui
+pian taas vakavaksi. -- Niin minä teitä tässä suloisiksi sanon siitä
+syystä, että pidän teistä ja olen hoitanut Bellaa, aivan siitä asti kun
+hän tähän maailmaan saapui. Mutta kyllä te aina välistä olette niin
+syntisiä ja viisastelevia, etten tiedä kuinka kauan Jumala sitä sallii.
+
+Nyt hyökkäsivät pienet siskot huoneesen illallistaan saamaan.
+
+-- Tiedätkö mitä, Hanna, -- huusi Lulle? Lunkentuslaivani tulee saamaan
+uudet purjeet ja airot, Pentti on luvannut ne tehdä. Sitten jouluksi
+valmistuu se.
+
+-- Mutta ensinpä tulee kesä ennenkuin joulu, -- neuvoi Liisi, joka jo
+oli toimessa voileipien ääressä.
+
+-- Vai niin, -- vastasi Lulle. -- No sitten saan sen kesäksi. Ja se
+tulee tuomaan apelsiiniä Porvoosta.
+
+-- Kasvaako Porvoossa apelsiiniäkin? -- kysäsi Hanna kummastuneena.
+
+-- Kyllä. Tämän kokoisia. -- Ja hän muodosti käsivarsillaan niin suuren
+kehän kuin vaan saattoi. -- Eikä, Lulle, sinä narraat, -- neuvoi Liisi.
+-- Eihän niitä apelsiiniä Porvoossa kasva. Eikä koko Suomessakaan niitä
+ole. -- Mitä sinä sanot, onhan meidänkin ruokakaapissa apelsiiniä, --
+nauroi Bella.
+
+Liisi ei luullut arvonsa kannattavan vastata moiseen pilantekoon.
+
+Bella piteli Helmiä sylissään ja syötti hänelle voileipää ja maitoa.
+Pienokainen oli unissaan ja pyöreät silmät ummistuivat yhä useammin
+suupalojen välillä. Kun hän oli saanut kylliksi, suuteli Bella häntä ja
+sanoi: kas nyt sanomme hyvää yötä ja menemme Nukku-Matin luo.
+
+Mutta nyt heräsi pienokaisessa vastustelemisen henki ja hän rupesi
+uppiniskaiseksi. Alahuulen työnsi hän esiin uhkaavalla katseella ja
+teki itsensä jäykäksi kuin aidan seiväs. Pitihän Bellan joku rangaistus
+saada, kun tahtoi häntä vuoteesen pistää. Kun Bella siitä huolimatta
+kantoi häntä ovea kohti, rupesi hän rääkymään kaikin voimin ja löi
+Bellaa vasten silmiä pienillä pyylevillä kätösillään. Bella otti hyvin
+vakavan katsannon, aivan kuin äiti, ja sanoi: -- Helmi, nyt sinä et ole
+kiltti.
+
+Pienokainen huusi yhä pahemmasti ja pyrki äidin luo, joka samassa tuli
+sisälle. Tämä arvasi heti asian ja katseli hymyillen Bellan vakavaa
+muotoa. Hän pudisti päätään: -- ei äiti tahdo sinua ottaa, Nukkumatti
+odottaa, -- sanoi hän ja suuteli lapsen pientä suuta.
+
+Bella kantoi hänet pois armahtamatta, eikä aikaakaan, niin oli
+uppiniskaisuus laimentunut pienokaisen vaipuessa sikeään uneen.
+Kyyneleet jäivät silmäripsiin ja huulet värähtelivät hiukan unessakin.
+Vaan vähitellen väistyvät surun jäljet; onnellisten, enkelien
+suojelemien unien tieltä.
+
+Rouva Palmfelt oli kyllä huomannut, että Bellan koko olento oli käynyt
+vakavammaksi viime aikoina. Hän näki sen nyt jälleen tästä pienestä
+tapauksesta. Ennen oli Bellasta ollut niin vaikeaa voittaa pienen
+siskon mielitekoja ja hänestä tuntui ihan armottomalta viedä sitä
+pientä raukkaa nukkumaan, kun tämä elävänä ja iloisena puuhasi
+lelujensa ääressä, tai surullisena rukoili Bellalta armoa. Silloin oli
+Bella aina puolustanut häntä. Mutta nyt näytti hän päättäväisyydellään
+voittavan tuon pienen juonittelijan ja kohteli häntä tyyneesti ja
+arvokkaasti kuin iso sisar ainakin.
+
+Niin vähäinen kuin asia olikin itsessään, ei Bellan äiti voinut olla
+siitä iloitsematta, koska se osoitti, että hänen tyttärensä luonne
+alkoi vakaantua. Ja hän arveli että tämä tuli Hannan vaikutuksesta,
+sekä että Hannankin luonne puolestaan alkoi pehmetä ja käydä
+miellyttävämmäksi.
+
+Kun tee oli juotu, vetäytyivät tytöt Bellan huoneesen ja kyyristyivät
+tuohon vanhaan epämukavaan sohvaan, saadaksensa vielä pientä pakinaa
+aikaan. Nämä "pakinat" olivat käyneet Bellalle yhä rakkaammiksi ja hän
+arveli ei voivansa tulla toimeen ilman niitä. Hän luuli täysin määrin
+ammentavansa niistä ajatuksia ja vaikutuksia, ja yksin ollessaan mietti
+hän sitten yhtä tai toista, kunnes se hänelle selveni. Mietiskeleminen
+tuli vähitellen hänen jokapäiväiseksi seurakseen, ja auttoi kehittämään
+ja kypsentämään hänen luonnettaan.
+
+Hanna puolestaan, jolla ei koskaan ollut uskottua, ja joka ei ollut
+saanut ystävyyttä kokea, antautui vähitellen yhä enemmän Bellan
+suloiseen, lohduttavaan ystävyyteen. Hän muuttui vähemmin
+umpimieliseksi ja toi välistä esille ajatuksia ja mietteitä niin
+suoraan ja niin lujalla vakuutuksella, että Bella ihastui. Ja kun hänen
+uudistuspuuhansa joskus olivat liian armottomia tai sanansa liian
+ankaria, saattoi Bellan säikähtynyt katse tai moittiva väre hänen
+äänessään Hannaa pysähtymään tai hillitsemään itseään.
+
+Nyt istuivat he siis jälleen tuossa rakkaassa pakinapaikassa,
+kumpainenkin eri sohvannurkassa, kuiskaillen koulu- ja
+kumppaniseikoista. Lamppu oli sammutettu ja ainoastaan kaasulyhty
+ikkunan ulkopuolella levitti heikon valon huoneesen. Esiripun takaa
+kuului Liisin tasainen hengitys, hän oli juurikään nukkunut Bellan
+vuoteen vieressä olevalle pienelle makuusijalle.
+
+-- Tänään, -- kuiskasi Bella, -- uskoi minulle eräs kumppani, -- en
+sano kuka, etten pettäisi häntä, -- että hän oli rakastunut erääsen
+poikaan. En tietänyt oikein, mitä minun piti siihen vastata, olin niin
+epävarma, taisin vastata jotakin yleistä vaan. -- Se on tuhmaa
+uskotella itselleen semmoista, ennenkuin on siksi kehittynyt, että
+tuntee oman itsensä. -- Hannan ääni oli hiukan äreä. Oletko koskaan
+kuullut mitään tulevan tyttökoululaisen rakkaudesta, joka on syttynyt
+lasten tanssijaisissa tai luistinradalla? En minä ole koskaan pitänyt
+tuommoista muuna kuin tyhjänä luulettelemisena.
+
+Bella kävi miettiväiseksi. -- Vähän minä olen semmoista nähnyt, --
+arveli hän. Mutta jokin minussa sanoo, että se on vaan leikkimistä
+lujain, vakavien asioiden kanssa. Ja kuitenkin, tiedätkö Hanna, on
+minulle itsellenikin tapahtunut aivan samaa, ja sinä et voi aavistaa,
+mikä ikävä aika se oli.
+
+Bella oli punainen kuin tuli, vaikka pimeys peitti sen ja hän kallistui
+Hannan puoleen.
+
+-- Niin, se oli eräs Pentin kumppani, jonka nimi oli Oskar. Hän ei enää
+asu täällä ja koko se juttu on nyt aikoja sitten loppunut, niin että
+hyvinkin voin siitä puhua. Hän oli hyvin kaunis ja siivotapainen ja
+minä rakastuin häneen ihan paikalla, tai ainakin luulettelin sitä.
+Mutta sitten saivat toverit vihiä asiasta ja nyt syntyi semmoinen nauru
+ja ivailu, että oikein iljetti. Ei Oskar huolinut vähääkään enemmän
+minusta kuin muista tytöistä -- ja sehän olikin hyvä, -- mutta jos
+puhuin hänestä tai olin puhumatta sain yhä kärsiä viittauksia ja
+naurua. Vihdoin kävi se ihan kärsimättömäksi ja minä ihan kyllästyin
+tuohon viattomaan Oskariin, siitä syystä vaan, ettei tytöt jättäneet
+minua rauhaan. Ja kun sitten oikein tutkin itseäni, huomasin minä, että
+tunteeni häntä kohtaan ei ollut juuri mistään kotoisin, minä saatoin
+siitä luopua minä hetkenä tahansa. En pitänyt hänestä kymmeneksikään
+osaksi niin paljon kuin nyt sinusta, Hanna.
+
+Hanna oli ääneti kuunnellut häntä ja puristi hänen kättänsä viimeisten
+sanojen johdosta. Minä luulen -- arveli hän, -- että meidän pitää varoa
+tuommoisia luuletteluja. Me siten estämme todellisten, syvien tunteiden
+tulemista ja ikäänkuin hajotamme niiden voimaa. Minä en ole koskaan
+tuommoista kokenut, mutta arvelen sen olevan samaa, kuin jos lapset
+syövät kypsymättömiä hedelmiä. He luulettelevat itselleen, että ne
+maistuvat hyvälle, mutta saavat pian niiden vahingollisuutta kokea.
+
+Ja mitä sisällystä on tuommoisessa koululaisten rakkaudessa? Ei
+minkäänlaista. Useimmassa tapauksessa on se vaan keino tulla huomatuksi
+ja pyrintö olla yhtä "hyvä" kuin muutkin.
+
+-- Niin, luulenpa, että minun rakkauteni oli juuri sitä lajia, --
+hymyili Bella. Tiesin, että useammalla toverilla oli jonkunmoinen
+tuommoinen juttu, josta he kuiskailivat ja olivat olevinaan, ja sitten
+minäkin rupesin arvelemaan tuhmaksi olla sitä vailla. Olin kuitenkin
+koko ajan pahalla tuulella, aivan kuin olisin tehnyt itseni narriksi.
+Mutta luulin, että niin täytyi vaan olla.
+
+Etkö kuitenkin luule _mahdolliseksi_, Hanna, että todellisia,
+pysyväisiä tunteita voisi meissä herätä jo tällä iällä? Etkö luule,
+että jos _sinä_ nyt johonkin rakastuisit, se olisi koko elinajaksi?
+
+-- Mistä minä tiedän? -- vastasi Hanna. Hän ei oikein mielellään
+puhunut omista persoonallisista tunteistaan eikä tahtonut panna niitä
+tutkimisen alaiseksi. -- Mutta, -- jatkoi hän, -- minä luulen, että
+tuommoinen tunne muuttuu itsetietoiseksi hyvin vähitellen ja sitten
+vasta, kun sitä on jollakin tavalla koetettu. Voipihan se olla
+mahdollista, että minun tunteeni sinun tai Pentin tai jonkun muun
+suhteen, sisältää jonkun kestäväisyyden siemenen, mutta sitä en vielä
+tiedä.
+
+Bella tunsi piston itsessään. Kuinka saattoi epäillä sitä, tulisivatko
+he aina ystävinä pysymään! Oli _hän_ ainakin varma siitä omasta
+puolestaan.
+
+He istuivat hetken ääneti. -- Mitä mietit? -- kysyi Hanna vihdoin.
+
+-- Ajattelin sitä, mitä sanoit, ettet ole varma siitä, tulemmeko me
+aina pysymään ystävinä.
+
+-- Elä suutu minuun, Bella hyvä, mutta enhän sille mitään voi! Eihän
+meidän ystävyyttämme vielä ole koeteltu. Voimmehan me kehittyä ihan
+päinvastaiseen suuntaan, niin että vihdoin väkisinkin eroamme. Näetkö,
+niin kauan kuin me kasvamme ja kehitymme niin sisällisesti kuin
+ulkonaisesti on aina mahdollista, että muutumme niin erilaisiksi, ettei
+mikään voi meitä yhdessä pitää. Mutta sen on elämä näyttävä. Ethän ole
+suuttunut minuun?
+
+-- En, mutta hiukan suruissani.
+
+-- Oi, Bella, elä sure edeltäkäsin! Elkäämme sitoko toisiamme
+minkäänlaisilla lupauksilla ja olkaamme aina rehellisiä toisillemme!
+Eikö niin?
+
+
+
+
+Huhtikuu oli tullut ja taaskin miltei loppunut, muutamia päiviä vaan
+oli jäljellä. Kadut olivat likaisia, räystäistä tippui, jäät näyttivät
+vetisiltä. Nurmikot esplanaadeissa ja pihoissa alkoivat siellä täällä
+ylpeillä ensimäisellä viheriällä ruoholla.
+
+Kouluhuoneihin paahtoi päivä kuumasti korkeiden ikkunoiden läpi.
+Muutamat kärpäset, jotka olivat viettäneet talvensa ikkunoiden välillä,
+heräsivät uuteen eloon ja pitivät kauheata pärinää, välttääkseen tulla
+elävinä paistetuiksi. Tytöt hikoilivat pulpettien ääressä ja alkoivat
+sormilla lukea, kuinka monta päivää enää oli tutkintoon. He ähkivät ja
+puhkivat ainekirjoitusten, matematiikan ja Sjögrenin historian ääressä,
+mutta luonnontiede kävi hauskaksi, kun maisteri kuun loppupäivinä toi
+heille muutamia aikaisia sinivuokkoja, suurennuslasilla tutkittaviksi.
+Kumma, kuinka vähän ennen oltiin huolittu esimerkiksi sinivuokon
+taiteellisen kauniista sinisestä harsosta, kärpäsen siivestä tai toukan
+kirjavista ympärysviivoista? Nämä olivat todellisuutta, elämää! Mutta
+numerot, kielioppi, vuosilukuja ... huh!
+
+Neljäs luokka piti neuvottelua huvimatkasta Töölösen. Heillä piti olla
+evästä mukana, he keittäisivät kahvia ratavartijan luona, leikkisivät
+ja olisivat koppisilla.
+
+-- Silloin otamme me poikia mukaan, -- ehdotti Hanna, -- he osaavat
+niin hyvin palloa heittää ja boccia-peliä.
+
+-- Ei, ei, -- huudettiin joka taholta. -- Ei yhtään poikia, me tahdomme
+olla oikein vapaita.
+
+Bellan mielestä olisivat he hyvin voineet ottaa Pentin ja Alfredin,
+Thuren ja Pekan ja joitakuita muita kelpopoikia mukaan, mutta hän ei
+tohtinut puolustaa Hannan mielipidettä siitä syystä, että tytöt
+väittivät, että he aina olivat samaa mieltä Hannan kanssa.
+
+Mutta sitten yhtyivät Bertha, Siiri ja muutamat muut Hannaan. Syntyi
+jotenkin vilkas väittely, joka päättyi siten, että ehdotus
+hyväksyttiin. Silloin vaativat Jenny, Agnes, Lilli y.m., että hekin
+saisivat pyytää omia tuttaviaan, mutta siihen ei vastapuolue suostunut.
+-- Ei, -- sanoi Bertha Eriksson päättäväisesti, -- jos me kutsumme
+Cederströmin ja Ståhlen ja Ryttersköldin ja sen semmoisia, niin ei tule
+muuta koko matkasta kun roskapuhetta ja imartelua, ja silloin minä en
+tahdo olla mukana.
+
+-- Emme mekään! -- kuului ääniä. -- Onhan se kaikkein parasta, kun
+jokainen saapi noudattaa omaa mieltään, -- sanoi Lilli Enestam, --
+muuten tulevat aina jotkut olemaan pahalla mielellä. Minä ehdotan sen
+vuoksi, että me jakaudumme kahteen osaan, ja että jokainen saapi ottaa
+mukaansa kenen vaan tahtoo.
+
+Nolo hiljaisuus seurasi näitä sanoja. Oltiin kyllä harmissaan riidasta,
+mutta kun ehdotettiin hajottaa toveripiiriä, oli tämä jokaisesta paha.
+
+-- Ei, tiedättekö mitä, tytöt, -- alkoi Hanna, -- emme me jakaudu eri
+osiin niin halvasta syystä! Se olisi häpeä luokalle, jos emme saattaisi
+mennä kaikki yhdessä. Koska minä ensimäisenä ehdotin, että poikia
+otettaisiin mukaan, niin luovun minä siitä mieluummin, kuin että luokka
+hajoaa.
+
+-- Hanna on oikeassa, -- myönsivät useimmat. -- Ennen menemme
+itseksemme kun hajoamme niin ala-arvoisesta syystä.
+
+Näytti ikäänkuin kivi olisi pudonnut kaikkien sydämmiltä ja nyt
+neuvoteltiin kaikessa ystävyydessä eväistä. Toimikunta valittiin, joka
+pitäisi huolta korista, ja erottiin suostumuksella yhtyä huomispäivänä
+kello 7 Kaisaniemen portin luona.
+
+Ainoastaan Jenny ja Agnes olivat salaa tyytymättömiä päätökseen. He
+olivat jo ennättäneet ajatella, kuinka he pukeutuisivat. Nyt ei
+kannattanut ottaa uusia hattujaankaan, kun ei poikia ollut mukana.
+
+Huomispäivä tuli. Se oli viimeinen päivä huhtikuuta. Lämpömittari
+osoitti 5 pykälää lämmintä siimeksessä kello 7 aamulla; päivä näytti
+tulevan kauniiksi. Tytöt kokoontuivat määräaikana Kaisaniemen portille;
+muutamilla oli päivävarjot ja hunnut, josta saivat pilkkaa kärsiä.
+Toimikunta kanneksi isoja koria; oltiin nälkäisiä ja ystävällisellä
+tuulella koko maailman suhteen. Toisella puolella pitkää siltaa
+alkoivat muutamat laulaa iloista juoksumarssia, jolloin kiersivät
+käsivartensa toistensa vyötäisiin ja juoksivat iloisesti tahdin mukaan
+eteenpäin. Vähemmin vilkkaat pysyivät eväskorien luona, jotka Bibbin
+kanssa, jolla oli kengän hieroma jalassa, hitaasti kulkivat jälessä
+vossikan vaunuissa.
+
+Sitten asetuttiin mäenrinteelle päivänpaisteesen, ja nyt alkoi liverrys
+semmoinen, kuin jos satamäärä kottaraista olisi siinä pitänyt kokousta.
+Eväskoria tutkivat muutamat uteliaimmat ja valmistuksia tehtiin
+kahvinkeittoon ratavahdin pienessä keittiössä. -- Onkohan teillä vaan
+tarpeeksi ruokaa? -- kysäsi Bertha nuuskien erästä koria, jolloin hän
+näppärästi pisti siihen erään käärön.
+
+-- Mene pois, ahma! -- nauroi Bella. --Joka on utelias, ei saa mitään.
+
+-- Taivasten tekijä! Ja minulla on jo ihan tyhjä vatsa! Saatte
+kuljettaa minut kotiin kantimilla, sen saatte nähdä.
+
+Istuttiin nurmikolle levitetyille isoille huiville ja hengitettiin
+ahneesti ihanaa kevätilmaa. Siellä täällä varjossa näkyi vielä likaisia
+lumipilkkuja, -- pesuastiamme, -- sanoi Hanna, -- ja mäkirinnettä alas
+juoksi pieniä puroja, jotka tekivät hienoja uurteita maantien hiekkaan.
+
+Bella kuului palveleviin sisaruksiin. Hän puuhasi iloisena ja uutterana
+kahvipannun ääressä, vaihtaen silloin tällöin Hannan kanssa iloisen
+katseen, ja Hanna makasi vaan nurmikolla ja pureskeli muutamia kuivia
+heinänkorsia. -- Kuulepa, Hanna, -- sanoi Lilli, joka istui hänen
+rinnallaan ja seurasi Bellaa silmillään, -- onko se totta, että Hella
+on paras ystäväsi?
+
+Hannaan koski niin pahasti tämä kysymys. -- Minkätähden käytät sinä
+sitä sanaa, Lilli? -- sanoi hän melkein kiivaasti. -- Minä en pidä
+siitä. Se on tullut niin väärin käytetyksi ja on niin kulunut, ettei se
+merkitse mitään. Bella ja minä olemme ystäviä, siinä kaikki. Jos olemme
+sitä suuremmassa tai vähemmässä määrässä, se ei ole kenenkään asia.
+
+Lilli näytti hiukan loukkautuneelta ja se koski Hannaan.
+
+-- Etkö ole huomannut, -- sanoi hän ystävällisemmin, -- kuinka vähän
+sana "paras ystävä" merkitsee meidän päivinä?
+
+-- Niin kyllä, -- liitti siihen Bertha, joka istui lähellä, -- minä
+_vihaan_ sitä sanaa. Olin kerran Molly P----n "paras ystävä" kokonaista
+kolme viikkoa, kunnes hän sai kotiin erään serkun Sveitsistä, joka
+sittemmin sai näytellä sen osan. Ja se olikin minulle kaikkein parasta,
+sillä minä olin jo alkanut käydä aivan raskasmieliseksi kaikista niistä
+hellistä nimityksistä, hyväilyistä ja lahjoista, joita hän minulle soi.
+Nyt me juuri nyykäytämme päätä toisillemme, kun tavataan.
+
+Lilli oli käynyt miettiväiseksi. Hän tuli ajatelleeksi, ettei hän
+koskaan ollut nähnyt Hannan ja Bellan suutelevan toisiaan. Kuinka
+kummallista! Itsellään hänellä oli tapana kaikkina aikoina tuhlata
+suudelmia. Olihan se itse teossa hyvin tarpeetonta. Silloin vaan kun
+_oikein_ rakasti jotakin ihmistä... Jospa hänelläkin olisi ystävä, ei
+tuommoinen "paras", jota kouluelämä niin usein tarjoo, vaan todellinen
+ystävä! Hän tunsi itsensä tällä hetkellä niin yksinäiseksi, hänestä
+tuntui kaikki niin puolinaiselta. Ja kaikkein inhimillisin kaikista
+tunteista, halu omistaa joku sydän, nosti kyyneleitä hänen silmiinsä.
+
+-- Olenko saattanut sinulle pahaa mieltä? -- kysäsi Hanna
+säikähtyneenä, kun hän tunsi kuuman kyyneleen kädellänsä. Lilli hymyili
+ja pudisti päätään. Hän epäili hiukan, mutta kumartui sitten Hannan
+puoleen ja kuiskasi:
+
+-- Oletpa onnellinen, Hanna, kun sinulla on ystävä. Luuletko minun
+koskaan saavan semmoista?
+
+-- Siitä olen varma. Mutta, elä hae. Odota, kunnes elämä sen sinulle
+itse tarjoo. Minkä minä tänään olen saanut, voit sinä saada huomenna.
+Ei ole mitään kiirettä. Vastahan me olemme tyttöriepuja vaan.
+
+Lilli nyykäytti myönnytystä ja näytti rauhoittuvan.
+
+Nyt tulivat Bella ja Siiri sanomaan, että kahvi oli valmista.
+
+-- Mitä? -- huudahti Bella, kun huomasi kyyneleet Liisin silmissä, --
+luulenpa, että on satanut. Aprillisadetta! Aprillisadetta! Tule nyt
+huuhtomaan pois murheesi aika hyvällä kahvi tilkalla!
+
+Bertha hyökkäsi ylös ja hänen kasvonsa osoittivat suurinta hämmästystä.
+
+-- Bella ... katsopa tuonne ... tuolla, tuolla juoksee hevonen ...
+ilman jalkoja!
+
+-- Aprillia! Aprillia! -- huusi Bertha ja kompastui, samassa kuin hänen
+piti paeta Bellan uhkaavia käsiä. -- Odotapa veitikka, tuon sinä saat
+maksaa! -- Bella otti kourallisen ruohoja ja pisti ne vastaan
+ponnistelevan Berthan niskaan. -- Syö nyt tämä, kunnes saat muuta
+ruokaa. -- Voi niin, kahvi, -- huokasi Bertha surkeasti. -- Pelkään sen
+tulevan _liian myöhään_.
+
+Kuinka herkulliselta se maistui tuo kahvi pienen tuvan luona, jossa
+aurinko paistoi valkoiselle liinalle ja kuvastui kiilloitettuun
+kahvipannuun. Korit sisälsivät summattoman paljon voileipiä ja vehnästä
+ja eräästä korista putosi riemuhuutojen kaikuessa 34 kylmää potaattia
+ja 17 suolaista silakkaa, -- potaatti ja puoli silakkaa mieheen.
+
+-- Berthan tepposet! -- huusivat tytöt, -- hän aikoo käyttää silakkaa
+kahvileipänään.
+
+-- Aprillia! Aprillia! sitä hän ei millään lailla aio, se on surkea
+erehdys! -- sanoi Bertha suu täynnä voileipää. -- Mutta täytyihän hänen
+varustaa itseään mahdollista nälänvaivaa vastaan.
+
+-- Sinulla on sontiainen ... nenälläsi! -- huusi Bella kauhua
+teeskennellen ja tyrkkäsi Almaa kupeelle.
+
+-- Eikö mitä! -- vastasi tämä tyyneesti ja maisteli kahviaan. --Mutta
+minunpa taskussani on kirje "_Oskarilta_"!! hm! -- Ja hän puristeli
+taskussa olevaa sanomalehtipalasta, sanojensa todisteeksi.
+
+-- Sama se minulle, -- nauroi Bella, vähintäkään hämmästystä
+osoittamatta.
+
+Koko kahviajan narrattiin toisiaan ja nyt oli viimeinenkin tilkka
+loppunut.
+
+-- Ohoh, kunpa olisi vielä toinenkin vatsa! -- ja Bertha katseli
+ikävällä kahta korppua ja yhtä voileipää, jotka olivat jääneet.
+
+Ruvettaisiinko nyt leskisille? Mahdotonta. Ei vielä jaksettu juosta,
+kun oli niin ahkerasti syöty.
+
+-- Ja sen tähden istun nyt tähän, -- sanoi Bertha, asettuen vanhalle
+voipytylle, joka pohja ylöspäin käännettynä seisoi keskellä pihaa. Muut
+istuivat mikä minnekin ja toimikunta pesi kuppeja.
+
+-- Nyt pidetään puheita! -- ehdotti joku. -- Hanna, ala sinä.
+
+Hanna istahti pöydälle. Hän oli tänään niin iloinen, -- niin iloinen ja
+kuitenkin ajatuksia täynnä. Keväinen päivänpaiste, lämpöinen ilma,
+toverien vilkas hälinä, kaikki toi hänelle raittiita onnellisuuden
+tuulahduksia. Hän kääntyi puheessansa toimikunnan puoleen, jota hän
+kiitti siitä, etteivät olleet voimiaan säästäneet ja kaikin puolin niin
+hyvin onnistuneet. -- Kun minusta on tullut arvokas henkikirjuri
+jossakin, -- lopetti hän -- pyydän saada kutsua luokkaa limonaadille ja
+mesileiville.
+
+-- Mitä, tuleeko sinusta henkikirjuri? -- kysäsi joku.
+
+-- Luulin sinun aikovan papiksi -- sinä saarnaat niin mielelläsi
+moraalia, -- ivasi Jenny ja iski silmää hiukan ilkeästi.
+
+-- _Minä_ aion poliisimestariksi, -- sanoi Sanna Wilhelmsson, eräs
+"urheilutytöistä", ja löi rintaansa. -- Minulla on niin vahvat nyrkit.
+Tai sitten rupean kylvettäjäksi.
+
+-- Miksikä sinä aiot, Bella? -- kysyi Siiri ja piirusti samassa
+päivänvarjonsa varrella hiekkaan vastauksen -- rouvaksi. -- Eikö mitä,
+-- nauroi Hella hiukan hämillään, -- ainakaan en aio puuhata siksi
+päästäkseni. Ensin autan minä äitiä ja sitten perustan minä
+talouskoulun. Minä pidän ompelemisesta ja keittämisestä. -- No, mutta,
+Hella, et sinä kuitenkaan ajan pitkään tyytyisi moiseen halpaan työhön,
+-- väitti Jenny, joka omassa mielessään jo oli tehnyt Bellan joko
+taiteilijaksi tai kirjailijaksi.
+
+-- Halpaako se on? Se työ, josta me kaikki riipumme! Ja sitä paitse,
+Jenny kulta, kuinka voit sinä kutsua halvaksi mitään työtä, josta
+ihminen saa jokapäiväisen leipänsä? Laiskottelemista tai semmoista
+työskentelemistä, josta ei lähde mitään hyötyä, sitä kutsun minä
+_halvaksi!_ -- Minä aion perustaa yhteiskoulun, -- virkkoi Aina ujosti.
+-- Ole hiljaa, sitä sinä et saa! keskeytti Bertha. Se on ollut minun
+tuumani kätkyestä saakka. Sinä, siirappisuu, voisitko poikia kurittaa?
+Tahtoisinpa nähdä! Kun he olisivat pahimmillaan, katsoisit vaan heihin
+lempeästi ja sanoisit: suloiset, rakkaat poikani, ettekö nyt tahtoisi
+kilttinä olla! Ja jos eivät tottelisi, menisit sinä tiehesi ja
+kääntyisit ovessa sanomaan hyvästi ... sydämmeni vuotaa verta!... Ei,
+eukkoseni, ei sinusta ole poikien kasvattajaksi, siihen tarvitaan
+rautaisia kouria. Sinusta saattaa ehkä tulla paremman puolinen
+kotiopettajatar.
+
+Tytöt nauroivat, sillä Bertha oli taitava matkimaan ja he olivat kaikki
+tunteneet Ainan tapaista ujoa ääntä ja hänen nöyrää menettelytapaansa.
+
+-- Berthasta tulee eläinlääkäri, -- lausui Agnes painolla, -- hänhän
+niin mielellään urkkii kuolleita eläimiä.
+
+Vastaukseksi sieppasi Bertha ison mustan hämähäkin ja laski sen Agnesin
+niskaan, joka syöksi ylös kauhun huudolla. Lilli armahti häntä ja otti
+pois hämähäkin, mutta Agnes sai tästä tapauksesta itkun kohtauksen,
+joka hiukan häiritsi seuraa. -- Mikä pikkuinen hermostunut
+rouvasihminen! -- kuiskasi Bertha ylenkatseellisesti.
+
+Bella katsoi häneen moittivasti. -- Tiedäthän, että monet ihmiset --
+yksin miehetkin -- inhoovat hämähäkkejä. Tuhmasti teit!
+
+Bertha murisi hiukan, mutta pyysi salaa Agnesilta anteeksi.
+
+Pahan tuulen poistamiseksi jatkettiin entistä keskustelua. -- Minä
+luulen, että rupean maalariksi, -- sanoi Jenny ja siristeli silmiään,
+niinkuin oli nähnyt taiteilijain tekevän. -- Minä pidän niin paljon
+kaikesta kauniista ja taiteellisesta. Lilli määrättiin "sinisukaksi",
+koska hän kirjoitteli päiväkirjaa ja oli tuntehikas, ja Bibbi
+kondiittoriksi.
+
+-- Ei, minusta tulee puutarhuri, -- sanoi jälkimäinen, -- minä pidän
+kaivelemisesta.
+
+-- Sinä, jolla on kengän hieroma, et sinä voi lapiota pidellä! Kuinka
+on nyt jalkasi laita?
+
+Ja Bella asettui Bibbin luo, joka ei voinut hyvin ja pysyi muista
+erillään.
+
+-- No, Hanna, mitä sinä aprikoit? Olethan vakava kuin Egyptiläinen
+pappi. -- Bertha löi Hannaa veljellisesti olkapäähän.
+
+Hanna oli istunut ääneti ja hänen silmistään näkyi, kuinka ajatukset
+työskentelivät. -- Niin, -- lausui hän katsoen vakavasti toveriinsa, --
+kyllä me nyt tässä laskemme leikkiä tulevaisuudestamme, mutta toivon,
+ettei meidän joukossa ole yhtään, joka ei koeta vakavasti asettaa
+itselleen päämäärää, johonka aikoo pyrkiä. Sillä työskennellä ilman
+päämäärää, sitä me emme voi, vaikka olemme "tyttöjä vaan". Kuulin
+eräänä päivänä erään pojan sanovan toiselle: "tytöt, hyh, mihin ne
+kelpaavat? Pukeutua koreiksi ja koettaa olla meille mieleen, sen he
+osaavat, mutta ei heistä ole vakavaan työhön". En voi sanoa, kuinka
+kipeästi tämä koski minuun, juuri sentähden että minun täytyy myöntää,
+että se, minkä ovat meistä nähneet, kyllä antaa heille syytä moiseen
+arvosteluun. Olisin voinut itkeä, tiedättekö, vaan sen sijaan puin
+nyrkkiä itsekseni, arvellen: -- tästä lähtien _täytyy_ tulla toisin...
+-- Minä viis siitä, mitä keikastelijat meistä ajattelevat! -- huudahti
+Bertha harmistuneena. -- Elä sano niin, moni hyväkin ihminen on samaa
+mielipidettä. Ja minähän sanon, että ne ovat oikeassa. Kuinka moni
+meistä ajatteleekaan muuta kuin mitenkä voisi olla oikein "suloinen",
+ja ehkä tulevaisuudessa päästä miehelään. -- En puhu kansan lapsista,
+jotka saavat tehdä raskasta työtä, jopa orjinakin olla, aivan pienestä
+pahasta. -- Ja sentähden on se mielipide syntynyt, ettei tytöt
+mihinkään kelpaa. Mutta meidän tulee näyttää, että yleinen mielipide on
+väärä, että me osaamme sekä ajatella että tehdä työtä itsenäisesti.
+Ehkä vähitellen ruvetaan meistä parempaa ajattelemaan. Mutta ei se ole
+kenenkään hyväksymisen tähden, -- ei edes hyvien ihmisten -- kun meidän
+täytyy koettaa tulla totuutta harrastaviksi ja kelvollisiksi, vaan
+sentähden että _se on oikein_. Niin ajattelen minä... Ja sentähden, --
+jatkoi hän, puoleksi leikillä, puoleksi vakavasti, -- sentähden aion
+minä ainakin koettaa, sama sitten tuleeko minusta seppä, ompelijatar
+tai asianajaja.
+
+Kumppanit olivat äänetönnä kuunnelleet Hannan sanoja. Monessa oli jo
+ennen herännyt samanlaisia ajatuksia, epäselviä, himmeitä, vaan samaan
+suuntaan kulkevia. Nyt olivat Hannan sanat selvittäneet niitä ja heidän
+sydämmissään värähteli edesvastauksen tunne sekä ikävöiminen päästä
+unelmien maailmasta todellisuuteen, reippaasen, hyödylliseen työhön.
+Bella varjosti kasvojansa kädellään; siten hänen oli helpompi ajatella.
+Hän ylpeili Hannan puolesta, sillä hän näki, kuinka toverit häntä
+ihailivat, mutta hän iloitsi vielä enemmän siitä, että sai olla Hannan
+ystävänä. Itsehän hän oli niin vähäpätöinen, liian vähäpätöinen Hannan
+ystäväksi.
+
+Hetkisen aikaa olivat kaikki ääneti, vaan sitten hyökkäsi Bertha
+paikoiltaan kuin hullu: nytpä me kaikki näytämme tuhatvuotisilta
+filosoofeilta, sitä minä en kestä! Kas tuossa sinulle, Bibbi, hippa!
+Voi sinua jalatonta raukkaa, ethän taida edes juosta!
+
+Samassa oli leikki käymässä. Se tuntui sitä iloisemmalta noiden
+vakavien puheiden perästä. Hippasilla olo, susi ja lampaat, leskisillä,
+viides pyörä ynnä muut leikit leikittiin perätysten ja tytöt
+osoittivat, että heillä oli ollut hyvä voimistelun opettaja. He olivat
+sekä notkeita että kestäviä ja vahvoja. Ainoastaan muutamat, jotka
+eivät olleet hennonneet kureliivistä luopua, kärsivät kauheasti
+pistoksista, rinnan ahdistuksesta ja sydämen tykytyksestä.
+
+Bella lensi kuin lintu mättäiden yli. Hän oli kaikista sukkelin ja
+mestari kävelemään nojapuilla ja rautatienkiskoilla. Hanna taas oli
+kauhistuttava haukka, ja kantoi kyyhkyset piilopaikoistaan, ikäänkuin
+olisivat olleet laposia.
+
+Päivä paahtoi, kaikkien kasvot hehkuivat, puoli kaivoa tyhjennettiin
+tyttöjen tavallisella varomattomuudella. Leikkien loputtua ruvettiin
+pallosille ja kello oli lähes 3, kun paluumatkaa alotettiin tyhjillä
+vasuilla, väsyneillä jaloilla ja hameiden liepeet semmoisina, että
+niistä pian voitiin toivoa sieniä kasvavan.
+
+
+
+
+Bellan ja Hannan enenevä ystävyys herätti yhä muutamien toverien
+kateutta. Bella oli, niin kuin jo mainittiin, kaikkien lemmikki ja
+hänen kanssaan olisivat useimmat tahtoneet lomahetkinä seurustella. Nyt
+he eivät voineet olla huomaamatta, eitä hän ei enää ollut niin valmis
+kaikkeen kuin ennen; hänellä ei ollut aikaa kaikellaisiin joutaviin
+tuumiin; hän ei tullut joka paikkaan, johonka häntä kutsuttiin, ja oli
+monasti hajamielinen, muiden lörpötellessä. Hän ei ollut koskaan tyly,
+mutta oli ruvennut niin suoraan lausumaan moitteitaan yhdestä tai
+toisesta, joka tapa, juuri sentähden että se oli hänessä ihan uutta,
+loukkasi muutamia. Hän oli, sanalla sanoen muuttunut, eikä kaikkien
+mielestä parempaan päin. Entinen lapsellinen hyvyys ja vienous oli
+kyllä vielä jäljellä, mutta siihen oli sekaantunut hiukan
+päättäväisyyttä ja itsenäisyyttä, joka ei yhtään sopinut hänelle,
+muutamien toverien mielestä.
+
+Kaikki ymmärsivät, että seurustelu Hannan kanssa oli tämän muutoksen
+syynä. Mutta vakavimmat tytöistä panivat liian suurta arvoa Hannaan,
+kadehtiaksensa häntä. Ja näkiväthän ne sitä paitse, että Bellakin
+vaikutti Hannaan, vaikka se ei ollut niin silmään pistävää. Hannan
+jäykkä tapa oli hiukan muuttunut eikä hän enää niin usein lausunut
+ihmisistä armottomia arvosteluja. Hanna itse tunsi kummastellen
+itsessään joskus ihmisrakkautta ja toivoi voivansa elää ja työskennellä
+muiden hyväksi. Mutta hän ikäänkuin ujosteli näitä vieraita ajatuksia
+ja koetti itsessään herättää entistä uhkamielisyyttään, tehdäksensä
+niille vastarintaa. Vaan silloin tuli jälleen Bellan lämpöinen, hellä
+elämän katsanto ja hioi pois terävät kulmat Hannasta. Hän tunsi
+käyvänsä tunteellisemmaksi, mutta ei ollut selvillä, oliko se turhaa
+heikkoutta vai ihmissydämmen oikeutettu pyrintö rakastamaan ja
+rakkautta haluamaan.
+
+Bellan äiti oli ilomielin seurannut tyttöjen ystävyyden kehitystä. Hän
+ymmärsi, että Bellan hento luonto kyllä saattoi tarvita semmoista
+nojaa, kuin Hannan luja luonne tarjosi, ja oli hyvillään, kun hän aina
+joskus huomasi Bellassa itsenäisempää arvostelua ja enemmän lujuutta.
+Se pelko, joka hänellä alussa oli ollut, että Bella tulisi matkimaan
+Hannaa niin pahassa kuin hyvässä, poistui kerrassaan. He olivat niin
+eri ainetta, etteivät koskaan saattaisi muodostua aivan saman mallin
+mukaan.
+
+Huhu Hannan vapaasta esiintymisestä Enestamin pidoissa, oli sillä välin
+tullut rouva Palmfeltin tietoon, kaunistettuna tietysti kaikenmoisilla
+lisäyksillä, jotka vaivasivat häntä. Bella oli kyllä itse kertonut
+hänelle Hannan menettelystä, mutta hän pelkäsi, että Bella ystävyydestä
+Hannaan oli esiintuonut asioita vienommassa valossa, kuin ne itse
+teossa olivat olleet. Hän ei kyllä voinut uskoa, mitä hänelle
+kerrottiin Hannasta, mutta epävarmuus vaivasi häntä kuitenkin. Olipa
+hänelle annettu viittauksiakin, ettei Hannan seura ollut Bellalle
+sopiva, ja ensi kertaa tunsi hän itsensä levottomaksi siitä, että oli
+suonut tyttöjen ystävyydelle niin rajattoman vapauden.
+
+Hän päätti puhutella Hannaa, jonka vilpittömyyttä hän ei hetkeäkään
+epäillyt. Eräänä päivänä kun Bella oli kaupungilla ja Hanna Pentin
+kanssa katseli erästä kuvilla varustettua kasviopillista teosta, pyysi
+hän Hannaa hetkeksi omaan huoneesensa. Hanna tulikin, aavistamatta,
+että häntä odotti tutkinto. Rouva Palmfeltin varovaiset kysymykset
+herättivät hänessä epäluuloa ja hän alkoi varustautua itseänsä
+puolustamaan.
+
+-- Mitä minä sille taidan, että olen semmoinen kuin olen, -- keskeytti
+hän kiivaasti rouva Palmfeltia. -- Mitä ihmisten tarvitsee kutsua minua
+luokseen, jos eivät voi minun tapojani kärsiä. Tietäähän täti, etten
+_voi_ teeskennellä.
+
+-- Sitä en tahdokaan -- vastasi rouva Palmfelt tyyneesti, -- mutta
+kunnioituksen muita ihmisiä kohtaan pitäisi kuitenkin pidättää sinua
+varsin loukkaamasta ja ylenkatsomasta heitä. Minulle on kerrottu, että
+olet kutsunut läsnäolevia nukeiksi, että olet ollut epäkohtelias rouva
+Enestamille, ollut vallaton poikain kanssa ja käyttäytynyt
+sopimattomasti illallispöydässä. Vaikka luulenkin, että suuri osa
+näistä syytöksistä on perätön, tahtoisin kuitenkin sekä Bellan että
+itsesi tähden kuulla asian oikean laidan. Tahtoisin mielelläni osoittaa
+syytösten perättömyyttä ja oikaista erehdykset; sentähden täytyy minun
+tietää kaikki.
+
+Hanna oli äänetönnä kuunnellut ja paljon hänen täytyi ponnistaa
+voimiaan, voidaksensa olla toista kertaa keskeyttämättä. -- Mitä
+ihmiset niin paljon puuhaavat minun kanssani, eivätkö ne saata antaa
+minun olla rauhassa, -- arveli hän ja uhkamielisyys paisui, mutta sanat
+"_Bellan tähden_", pehmittivät häntä taas ja panivat miettimään.
+
+-- Kyllä minä mielelläni kerron sinulle koko asian, täti, -- virkkoi
+hän melkein nöyrästi. -- Sinä olet oikeutettu tietämään kaikki, olethan
+Bellan äiti.
+
+Ja sitten hän kertoi illan kaikki tapahtumat Enestamien luona, suoraan
+katsoen rouva Palmfeltia silmiin. Hän mainitsi tylyydestään Lilliä
+kohtaan, huolimattomasta esiintymisestään ja oman seurustelemistaitonsa
+puutteellisuudesta. Hän ei tuonut esiin mitään puolustuksekseen,
+päinvastoin kertoi hän ankaralla tarkkuudella jokaisen pahan ajatuksen,
+jokaisen epäystävällisen sanansa, jonka vaan muisti. Mutta kuitenkin
+rauhoittui rouva Palmfelt. Hanna oli kyllä rikkonut muutamia
+seuraelämän sääntöjä vastaan, mutta se oli hänen mielestään vähäisestä
+merkityksestä. Hän ei voinut ankarimmallakaan tutkimisella huomata
+Hannan menettelyssä mitään todellisesti pahaa tai halpaa, jonka
+johdosta hänen olisi Bellan puolesta tarvinnut olla huolissaan.
+
+-- Kiitos suorasta puheestasi, -- lausui hän Hannan lopetettua, --
+tiesinhän minä, että huhu oli liioitellut. Mutta ymmärräthän sinä,
+lapseni, että minun täytyy hiukan tuntea sitä vaikutusta, jolle aivan
+esteettömästi olen sallinut tyttäreni antautua. Seuraelämän säännöt
+ovat kyllä itsessään vähäpätöisiä, mutta niin kauan kun me itse olemme
+kehittymättömiä ja ilman kokemusta, ei meidän pidä ruveta arvostelemaan
+totuttuja tapoja.
+
+Kumppanien joukossa oli varsinkin Jenny vihainen ja kateellinen Bellan
+ja Hannan kasvavasta ystävyydestä. Hän puolestaan ei sopinut koskaan
+Hannan kanssa; heidän välillään oli alituinen napina. Jennyn
+pintapuolinen, ajattelematon luonne ei voinut käsittää, mitä Hannassa
+oli alkuperäistä ja syvää; hän piti sitä raakuutena ja ylpeytenä.
+Hannaa taas kehoitti aina ankaraan arvosteluun Jennyn pintapuolisuus ja
+suuri rakkaus koristuksiin ja uusiin muotiin. He harvoin kohtasivat
+toisiaan, ilman että pienempi tai suurempi sanakiista syntyi.
+
+Eräänä päivänä, kun Bella pahoinvoinnin tähden ei ollut koulussa,
+päätti Jenny tilaisuuden sattuessa antaa Hannalle lätkäyksen, jota tämä
+ei aivan pian voisi unhottaa. Hän tavoitti Hannan paluumatkalla
+koulusta ja seurasi häntä ensin hiukan aikaa mitättömiä lörpötellen.
+Sitten sanoi hän ihan äkkiä:
+
+-- Meistä tuntuu, että Bella on niin muuttunut, -- on tullut niin
+pahankuriseksi ja äkäiseksi -- sen jälkeen kun sinä tulit kouluun. Ja
+me luulemme kaikki, että se on sinun syysi.
+
+Hän näki hyvin hyvästi, kuinka syvään hänen sanansa sattuivat ja hän
+oikein nautti, kun kerran sai puhua, ilman että Hanna häntä vastusti.
+Tämä kulki ääneti hänen rinnallaan, hetkeksi kuvastui hänen muodossaan
+ylönkatsetta, mutta sitten tuli hän hyvin vakavaksi ja kuuli tuskin
+Jennyn syytösten jatkoa.
+
+-- Bella oli aina ennen niin suloinen ja ystävällinen, -- nyt hän on
+käynyt tylyksi niinkuin sinä eikä enää huoli entisistä ystävistään.
+Emmekä me ole ainoat, jotka sen olemme huomanneet, kaikki ihmiset
+sanovat, että Bella oli paljon kiltimpi ennen.
+
+Tässä erosivat he, ja kun Jenny ikäänkuin sovittaakseen äskeisiä
+loukkaavia sanojaan, teeskennellen ystävällisyyttä, sanoi: -- hyvästi,
+käyhän katsomassa! -- vastasi Hanna vaan: -- kyllä minä muistan
+ajatella sanojasi.
+
+Kotiin tultuansa, sulki hän huolellisesti ovensa, heittäytyi tuolille
+vuoteen ääreen ja painoi päänsä alukseen.
+
+-- Nyt minä näen sen! -- huudahti hän tunteiden kuohuessa, -- minun
+vaikutukseni Bellaan on huono. Se on ainoastaan minä, joka olen
+voittanut ystävyytemme aikoina, hän sitä vastoin huononee, hän menee
+alaspäin. Kuinka sokea olenkaan ollut, joka en ole sitä ennen
+huomannut! Kun en ole nähnyt, että minun kova, kylmä luontoni tekee
+hänetkin kovaksi, että minun luulevaisuuteni tekee hänetkin
+luulevaiseksi ja ankaraksi, että minun luja tahtoni orjuuttaa häntä.
+Tietysti paha tarttuu, ja hän on täydellisellä luottamuksella yhtynyt
+minuun, aavistamatta, kuinka pahaa minä tein hänelle. Bella parka,
+sinua kaikki rakastivat, kunnes minä tulin ja muutin sinut pahaksi ja
+kovaksi!
+
+Mutta _oletko_ todellakin sellainen? Olen päinvastoin monta kertaa
+arvellut, että olet ruvennut yhä enemmän ansaitsemaan rakastamista,
+vaan enhän minä näe kuin hyviä puoliasi! Puolueettomat silmät näkevät
+paremmin. Ajatteli kai äitisikin samaa, kun puhui siitä "vaikutuksesta,
+jolle hän niin esteettömästi on tyttärensä antanut". Hän oli levoton ja
+surullinen siitä, että olet sattunut rupeamaan minusta pitämään, joka
+en voi auttaa sinua tulemaan hyväksi ja kiltiksi... Ehkä ei ole vielä
+liian myöhäistä tehdä kaikki hyväksi jälleen. Jos minä voisin luopua
+sinusta, vapauttaa sinut vaikutuksestani, niin saisit kehittyä
+vapaasti! Kyllä sen _voin_ tehdä, jos vaan tahdon. Ja minun täytyy,
+voi, minunhan täytyy sitä tahtoa, koska se on sinun hyväksesi. Ei se
+ole helppoa, ... sen täytyy tapahtua vähitellen ... mutta, Jumalan
+kiitos, ettei se ole liian myöhäistä!
+
+Hanna ei voinut aivan pian tottua tähän ajatukseen, mutta hän kuitenkin
+rauhoittui yhä enemmän jota selvemmäksi hänen velvollisuutensa tässä
+suhteessa kävi hänelle. Hän oli vähäiseksi ajaksi vastaanottanut
+kallisarvoisen lainan ja tahtoi antaa sen pois jälleen, puhtaana ja
+ilman vammaa. Hänelle itselleen piti Bellan ystävyys muuttua kalliiksi
+muistoksi, joka kiihoittaisi häntä hyvyyteen. Se oli tullut hänelle
+aivan kuin auringon säde, joka tunkeutuu pimeään, autioon -- solaan, ja
+kun se taas poistui, säilyttäisi hän muiston siitä kiitollisen
+sydämmensä syvyydessä.
+
+Hän nousi ja pudisteli murheen päältään voimakkaalla ponnistuksella.
+Nyt saattoi hän jälleen itsensä hallita. Kun hän seuraavana päivänä
+taas tuli kouluun, ei voinut edes Jenny hänessä huomata surun jälkiä,
+niin vakava ja tyyni oli hänen muotonsa.
+
+Onneksi lähestyi tutkinto ja tytöille alkoi tulla tulinen kiire.
+Veltoimmatkin heistä tahtoivat kuitenkin hyvää todistusta ja koettivat
+rajulla lukemisella korvata sen, minkä lukuvuoden kuluessa olivat
+laiminlyöneet. Ei nyt ollut aikaa huviretkiin ja kokouksiin, vaikka
+kevätilma oli ihana; jokaisella oli pää täynnä niitä numeroita, joita
+hän ehkä saisi. Ja kuinka kävikään, tunsivat laiskimmat jonkunmoisen
+tuskan ja omantunnon vaivoja, kun ajattelivat, ettei heillä tuosta
+iloisesta kouluajasta enää ollut kuin vuosi vaan jälellä. Näinä
+edellisinä vuosina olivat he olleet useammin laiskoja kuin ahkeroita,
+useammin huolimattomia kuin tarkkaavaisia, useammin laiminlyöneet
+tehtävänsä, kuin tehneet sen tunnollisesti. Ja kun koulu loppui,
+täytyisi heidän erota sillä surkealla tiedolla, etteivät olleet
+rehellisesti koettaneet parastaan.
+
+Sentähden luettiin nyt viime aikoina tulisella innolla eikä opettajain
+tarvinnut antaa yhtään ainoaa muistutusta. Lillin ranskalaiset verbit
+vierivät kuin herneet hänen suustaan; Agnesin vuosiluvut, jotka olivat
+saattaneet hänelle harmaan hiuskarvan, tarttuivat nyt itsekukin omalle
+naulalleen hänen päähänsä ja Berthan tutkintopaitaan tuli kunnollisia
+nappikoloja eikä kovin paljon kurtatuita kauluksia. Sanalla sanoen, ei
+tehty muuta kuin vaan kilpailtiin kaikenmoisilla hyveillä ja Bella
+luuli, että Hannakin pysyi enemmän itsekseen siitä syystä vaan, että
+hänkin tahtoi olla erinomaisen ahkera.
+
+Hanna oli tyytyväinen, kun sai olla rauhassa kaikilta kysymyksiltä, ja
+ikävöi vaan sitä päivää, jolloin saisi lähteä kotiin.
+
+-- Mitenkä te aiotte kesää viettää, tytöt? -- kysyi Bertha, kun he
+eräänä aamuna seisoivat koulun ulkopuolella, odottaen ovien avaamista.
+
+-- Minä tulen olemaan Hankoniemellä äidin kanssa, -- sanoi Jenny
+Stenman. -- Tohtori sanoo, että minussa on liian vähän verta.
+
+-- Sepä nyt ei ole ihme, kun sinä puristat itseäsi niin kauheasti, --
+virkkoi Bella, heittäen moittivan katseen Jennyn hienoihin, tiukkaan
+kureuumaan puristettuihin vyötäisiin.
+
+-- Anteeksi, minä en ollenkaan purista itseäni, -- huudahti Jenny
+kiivaasti, -- minä voin pistää koko kämmenen kureuuman ja ruumiini
+väliin.
+
+-- Sen sinä voisit tehdä, vaikka puristuisit niin, että olisit hoikka
+kuin kyynäräpuu; onhan ruumiisi elastillinen, hupsu! -- Ja Bertha
+paisutti hyvillä mielin vahvoja keuhkojaan ja ojensi pyöreitä väkeviä
+käsivarsiaan muutamiin voimisteluliikkeisin. -- Toista se on, kun
+saattaa vapaasti liikkua kuin kala vedessä, eikä tarvitse asua
+tuommoisessa rautahäkissä! -- Minnekä menet sinä, Bella?
+
+-- Me tulemme olemaan rakkaassa Fågelvik'issämme, -- vastasi Bella. --
+Minä tulen hommaamaan taloudessa ja auttamaan äitiä puutarhassa.
+
+-- Emmekö lähtisi jalkaretkelle? -- huudahti Bertha ihastuneena. --
+Kuka tulee mukaan?
+
+-- Minä! -- huusivat muutamat joukosta. Aina Berg ja Bella olivat
+hiukan aikoneet mennä Karja-Lohjaan tervehtimään Verna Sommaria, ja he
+suostuivat nyt heti tuumaan. Alma Brennlund ja Lilli Enestam antoivat
+puolinaisia lupauksia, he ajattelivat jonkunmoisella kauhulla
+epämukavia kenkiä ja pölyisiä maanteitä.
+
+-- Entä sinä, Hanna? -- kysyi Bertha. -- Tahtoisin mielelläni sinua
+mukaan.
+
+-- En voi tulla, -- vastasi Hanna lyhyesti.
+
+-- Joutavia, minkätähden et voisi? Mikäpä sinua estäisi?
+
+-- Työni. Minä tulen auttamaan äitiä hänen kirjoituksissaan.
+
+Nyt avattiin ovi ja joukko hyökkäsi sisään. Nuo uudet kesätuumat
+täyttivät monen mielen, niin että luku kävi miten saattoi sinä päivänä.
+
+Hanna ja Bella menivät tavan mukaan yhdessä kotiin, ja Bella luuli nyt
+ensi kerran huomaavansa jonkunmoista kylmäkiskoisuutta Hannan puolelta.
+Hän arveli ensin erehtyneensä ja koetti olla kahta ystävällisempi,
+mutta Hanna kävi vaan sitä enemmän harvapuheiseksi ja jörömäiseksi jota
+kauemmin he puhelivat.
+
+-- Minäpä pistäydyn nyt sinun luonasi, -- sanoi Bella, kun heidän piti
+erota. -- Minä osaan jo läksyt ja minusta on niin kauan aikaa siitä
+kuin viimein sinun luonasi kävin.
+
+-- Tule vaan jos tahdot, -- vastasi Hanna väliäpitämättömästi, -- mutta
+minun täytyy lukea.
+
+He astuivat Hannan huoneesen, köyhään pieneen suojaan, jossa istuimet
+olivat päällystetyt vaaleentuneella kretonnilla, seinäpapereissa oli
+halkeamia ja laattiassa tavallisia riepumattoja. Kaikki näytti
+köyhältä, mutta siistiltä ja ilma oli moitteeton. Bella riisui päältään
+hatun ja nutun, asettui ikkunan luo ja mietiskeli keinoa, miten hän
+saisi Hannaa iloisemmalle tuulelle.
+
+-- Minäpä ompelen itselleni reformipuvun tänä kesänä, -- alkoi hän.
+
+-- Vai niin.
+
+-- Sen kai sinäkin teet? Etkö luule, että tummansininen kretonni olisi
+sopiva? Merimiespaita ja kaulus, ja lyhyt, laaja hame?
+
+Hanna ei vastannut. Hän oli ottanut esille kirjansa ja valmistihe
+lukemaan. Hän koetti paaduttaa itsensä Bellan hyvän, iloisen seuran
+suhteen ja toivoi vaan, että tämä menisi tiehensä.
+
+-- Ja sitten teen minä nappikoloja alushameen kaulukseen, niin että
+sitä saattaa alusliiviin kiinnittää. En minä tarvitse kuin yhden
+alushameen vaan, sillä minullehan tulee lämpöiset housut, samanväriset
+kuin mekko. Niin on Verna Sommarilla. Etkö luule, että se tulee hyväksi
+niin?
+
+-- Kyllä, vastasi Hanna, mutta hänen äänensä kuului kärsimättömältä.
+Bella huomasi sen ja nousi lähteäkseen.
+
+-- Sinä olet väsynyt ja hajamielinen, -- virkkoi hän ystävällisesti, --
+en tahdo sinua kauemmin vaivata. Mutta minusta tuntuu, ettemme ole
+kauhean pitkään aikaan saaneet _oikein_ puhua.
+
+Hän tarttui hattuunsa. -- Kas tuolla tulee postiljooni kadun poikki.
+Saa nähdä, saatko kirjettä, olen niin utelias tietämään.
+
+Kohta sen jälkeen toi palvelustyttö erään kirjeen sisään. Hanna katseli
+käsialaa, -- se oli vieras. Hän aukasi kirjeen hiukan kummastellen, se
+oli niin aivan harvinaista, että hän sai kirjeitä muilta kuin
+äidiltänsä.
+
+Hänen lukiessaan vaalenivat hänen poskensa äkkiä ja hänen kasvoissaan
+kuvautui levottomuutta.
+
+-- Mitä se on, Hanna? -- huudahti Bella säikähtyneenä. -- Eihän vaan
+mitään ikävää?
+
+-- Minulle kirjoitetaan, että äitini on hyvin kipeä ja että minun
+täytyy heti tulla kotiin. Minä lähden iltajunassa. Tahdotko ilmoittaa
+siitä koulussa?
+
+-- Kyllä. Voi, Hanna!
+
+Bellan ääni oli niin täynnä sydämmellistä myötätuntoisuutta, että Hanna
+olisi tahtonut sulkea hänet syliinsä ja suudella noita rakkaita
+levottomia silmiä. Mutta hän hillitsi itsensä ja nyykäytti vaan
+kiitollisena. Sitten alkoi hän hyvin kiireesti järjestää asiansa matkaa
+varten. Hänen piti muistaa, mitä hän tarvitsi kesällä ja mitä saattoi
+jättää tänne syksyyn. Bella auttoi häntä. He olivat äänetönnä
+kumpainenkin, Bella ystävänsä levottomuuden tähden ja Hanna aavistaen,
+että häntä odotti kaksinkertainen suru.
+
+Bella saattoi häntä surumielisenä junalle. Mitä hän ei olisi
+antanutkaan, jos olisi saanut heittää käsivartensa ystävän kaulaan ja
+itkeä surunsa lievitykseksi. Mutta Hanna oli niin ääneti ja melkein
+tyly, hän ei pitänyt tunteellisuuden osoituksista. Bella lupasi
+kirjoittaa kerran viikossa, mutta hän ei saanut Hannaa lupaamaan samaa.
+Ja Hannan jäähyväissuudelma oli niin kylmä, hänen katseensa niin
+selvään osoitti hajamielisyyttä, että Bella tunsi katkeran itkun
+nousevan kurkkuunsa. Mutta hän nieli sen ankarasti moittien itseään. --
+Hanna parka, kuinka hän nyt joutaisi minua ajattelemaan.
+
+Juna lähti liikkeelle eikä Bella edes saanut jäähyväiskatsetta vaunun
+ikkunasta.
+
+
+
+
+Heinäkuun aurinko paistoi kirkkaana ja kuumana ahtaasen pieneen
+kamariin, jossa Hanna Rappe istui kumarruksissa työn ääressä; hän
+ompeli mekkoa postinhoitajattaren pienelle tytölle. Tuon tuostakin
+kääntyivät hänen katseensa ikävällä kaukaiseen metsään, jossa hän niin
+mielellään olisi hakenut viileyttä ja lepoa, mutta työllä oli kiire ja
+eihän ollut mahdollista ottaa ompelukonetta mukaansa metsään.
+
+Ajatukset vaan liikkuivat vapaasti. Tänään oli juuri kaksi kuukautta
+siitä, kun hän erosi koulusta ja tovereista. Kotiin tullessa oli hänen
+äitinsä kuolinvuoteellaan. Hanna ei tainnut enää muuta tehdä, kuin
+hiljaa hyväillä sairaan raukeaa kättä, tasoitella päänaluksia tai
+kostuttaa hänen kuivia huuliaan. Ja kuitenkin sai hän näinä lyhyinä
+hetkinä vastaanottaa niin äärettömän paljon, -- sai viimeisen hehkun
+rakkaudesta, jonka karvas elämä oli ajaksi jäähdyttänyt. Nyt oli hänen
+äitinsä aivan erilainen, -- oi kuinka suloinen hän oli! Väsynyt katse
+seurasi Hannaa, minne ikinä tämä meni, se puhui rakkaudesta, se anoi
+anteeksi. Tuntikausia istui tytär nyt äidin vuoteen ääressä ja rakkaus
+oli hänelle kallis kuin ravinto isoovalle. Oi, minkä tähden oli tämä
+rakkaus tullut niin myöhään! Mutta jumalan kiitos, että se kuitenkin
+oli tullut!
+
+Yhden ainoan kerran tuli äitiin tuo entinen synkkä katse ja katkera
+äänen vivahdus. Se oli silloin, kun postista tuli tuo tavallinen
+rahakirje, jota Hanna ei heti ehtinyt saada kätketyksi. Sairas veti
+hänet puoleensa ja kuiskasi vaivaloisesti: -- lupaa minulle, ettet
+_koskaan_ käytä noita rahoja itseäsi varten! Lupaa, että ennen kärsit
+nälkää, kuin ostat niillä leipää!... Kun Hanna vakavalla äänellä antoi
+hänelle tämän lupauksen, rauhoittui hän jälleen ja silmiin palasi
+äskeinen lempeä, vieno katso.
+
+Sitten tuli kuolon hetki, tuo kummallinen, juhlallinen ero. Hannan
+sydän vavahti vieläkin, kun hän muisteli, kuinka autiolta tuntui koko
+maailma, äidin lempeän katseen sammuessa, käden jäähtyessä. Tuntui
+aivan kuin hän olisi tuossa samassa hetkessä kypsynyt aikaihmiseksi,
+kun häneltä temmattiin lapsuutensa turva. Hänen sielunsa hapuili
+lohdutusta Jumalan luona, mutta hänellä ei ollut aikaa antautua pitkiin
+mietteisin. Raskas, työläs elämä kysyi kaikkia hänen voimiansa. Ja hän
+kohotti päätään, vakavasti päättäen, ettei antaisi vastuksien voittaa
+itseään, vaan että hänen tulisi koettaa saavuttaa omatakeinen asema,
+jos suinkin mahdollista olisi.
+
+Hautajaisten jälkeen muutti hän asumaan postimestarin luo, jossa hänen
+piti lukea erään seitsenvuotisen pojan kanssa ja muuten auttaa
+ompelutyöllä. Tämä viimeksi mainittu työ oli kylläkin raskasta hänelle,
+joka ennemmin olisi lapioinut puutarhassa tai pessyt vaatteita. Mutta
+hänellä ei ollut valitsemisen varaa, hänen täytyi vastaanottaa, mitä
+vaan hänelle tarjottiin, ja palkka 20 mk kuukaudelta tuntui hänestä
+ruhtinaalliselta.
+
+Bellalta oli tullut kirjeitä ehtimiseen, vaikka Hanna oli vastannut
+ainoastaan muutamilla rivillä.
+
+Se tieto, että hän oli menetellyt oikein, kun oli koettanut vähitellen
+irtautua Bellasta, lievitti hiukan sitä surua, jonka hän tunsi tästä
+toisesta suuresta tappiosta. Välistä epäili hän sitä, että _oliko_ hän
+todellakin menetellyt oikein. Mutta silloin muistui hänen mieleensä
+Elin tädin levoton katse ja Jennyn sanat, ja taas hän arveli, ettei
+olisi voinut tehdä toisin. Kunhan Bella vaan olisi ehtinyt voittaa
+ensimäisen ikävöimisensä, tulisi hän kyllä jälleen iloiseksi ja
+kehittyisi itsenäisemmäksi yksin, vapaana hänen -- Hannan
+vaikutuksesta.
+
+Kärpäset surisivat ikkunassa, joka oli auki ja helle oli kova. Neula ei
+enää lentänyt entisellä vauhdillaan Hannan käsissä, se kävi kuumaksi ja
+raskaaksi. Hänen silmänsäkin alkoivat painua umpeen, mutta hän hieroi
+niitä harmistuneena ja jatkoi ompelemistaan. Kello yhden aikaan saisi
+hän mennä ottamaan virkistävän kylvyn joessa, -- nyt puuttui vaan
+neljännes tuntia siihen. -- Onhan ihan kurjaa tulla uniseksi keskellä
+päivää, -- arveli hän ja keskeytti vasta alkamansa haukotuksen.
+
+Kello napsutti hitaasti, varsin hitaasti. Muuten vallitsi täydellinen
+hiljaisuus, sillä postimestarin rouva kirjoitti huoneessaan, ja lapset
+olivat ulkona. Vasten Hannan tahtoa ummistuivat hänen silmänsä,
+kädet vaipuivat hervottomina alas, pää kallistui ikkunan pieleen, ja
+hän oli puolinukuksissa. Hän oli istuvinaan entisessä, rakkaassa
+"puhelu"-sohvassa Bellan huoneessa ja luuli kuulevansa tämän iloisen
+äänen. Kaikki tuntui niin hyvältä ja tutulta, ja hymy tuli Hannan
+huulille.
+
+Ovi aukeni, ja hän kuuli sen, mutta hänellä oli niin hyvä siinä, Bellan
+sohvassa, ettei jaksanut silmiään avata. Hän kuuli hiljaisia, hiipiviä
+askeleita, mutta ei tuntenut mitään uuteliaisuutta. Ehkä se vaan oli
+Miina, joka toi sisään silittämänsä vaatteet.
+
+Samassa tunsi hän, että kaksi pehmeää, lämpöistä kättä painettiin hänen
+silmilleen ja innokas suudelma hänen poskilleen. Hän syöksi paikoiltaan
+ilosta huudahtaen. Eikö hän vielä nähnyt unta? Vai oliko se todellakin
+Bella, joka seisoi siinä ihkaelävänä ja iloisena! Eikö se ollut hänen
+rakas, hilpeä äänensä, joka huudahti: -- kas vaan, sitä ahkeraa tyttöä!
+Kärpäset syövät mekon, sillaikaa kun sinä huvittelet Nukku-Matin luona!
+
+Hanna ei ollut vielä oikein hereillä. Hänen unen näkönsä oli ollut niin
+vilkas, että hän luuli sitä vielä kestävän. Oli niin suloista hetkeksi
+edes ajatella, että kaikki oli kuin ennen ja vastustamattoman tunteen
+pakottamana sulki hän Bellan syliinsä ja suuteli kerta toisensa perästä
+noita rakkaita, veitikkamaisia silmiä. Sitten kävi hän jälleen
+vakavaksi ja muisti rikkoneensa lupauksensa sekä irtautui hiljaa ja
+ystävällisesti Bellan syleilyksestä.
+
+-- Menkäämme rantaan, -- ehdoitti hän -- minä tahdon puhua kanssasi. --
+Kärsimättömältä tuntui hänestä nyt erota Bellasta ilman minkäänlaisia
+selityksiä.
+
+Mutta pihalla tuli hänelle uusi arvaamaton ilo. Kaikkien nurkkien takaa
+juoksi esille iloisia, tuttuja olentoja ja ympäröivät häntä riemuten.
+Siellä oli Lilli, siellä Bertha, Aina, Alma ja -- päälle päätteeksi --
+Verna Sommar. He puhuivat kaikki yhtaikaa, nauroivat, tekivät jos
+jonkinlaisia liikkeitä, niin että Hanna, tottunut kun oli hiljaiseen
+kamariinsa, oli aivan hämillään. Kaikesta, mitä tulvailemalla tuli
+heidän suustaan, ymmärsi hän kuitenkin sen verran, että he nyt olivat
+jalkamatkalla ja aikoivat houkutella häntä mukaansa.
+
+Hän kehoitti heitä istumaan mäkirinteelle joen luo ja siellä jatkettiin
+pakinaa.
+
+-- Et voi aavistaa, Hanna, kuinka hurjalta Bella näytti, kun hän oli
+pudonnut puroon ja sitoi märät sukkansa hartioilleen kuivamaan. Eihän
+meillä näet ollut aikaa jäädä niiden kuivamista odottamaan.
+
+-- Entä miltä sinä Lilli näytit, kun heräsit jälkeen päivällisunesi
+eilen ja olit koristeltu joka paikasta ruohoilla ja kovakuoriaisilla
+aivan kuin indiaani!
+
+-- Niin, ja vielä lisäksi oli kärpänen päässyt tutkimusretkelle minun
+toiseen korvaani, -- nauroi Lilli. -- Hyi, kunpa ei liene siellä
+vieläkin!
+
+-- Kuinka ovat jalkanne kestäneet? -- kysyi Hanna hymyillen, kun
+sanatulva siksi hiljeni, että hän sai jotakin sanotuksi.
+
+-- Tuossahan tuo on mennyt, kiitos kysymästä! -- vastasi Bertha ja
+potkaisi jalastaan toisen kengän. -- Kyllähän varpaat jaksavat
+hyvin ... aber -- sukat!!!...
+
+-- Minun toisesta kengästäni on lähtenyt kanta, -- vaikeroi Alma. --
+Eikö sinulla olisi vähän syndetikonliimaa, että saisin liimata siihen
+toisen sijaan?
+
+-- Minä keksin paremman keinon -- arveli Verna Sommar, joka melkein
+ujosti oli pysynyt hiukan loitompana tyttöparvesta. -- Leikataanpa pois
+toisenkin kengän kanta, niin ovat kenkäsi aivan mallikelpoisia. Kas
+tässä puukkoni!
+
+-- Eläköön, -- huusi Bertha, -- se onkin paras neuvo. Mutta Alma näytti
+hyvin epäilevältä. Hän oli aina pitänyt hyvin epäesteetillisenä käyttää
+kannattomia kenkiä ja kävellä varpaat pystyssä. Kuitenkin sanoi hän nyt
+reippaasti hetken mietittyään:
+
+-- No, olkoon menneeksi. Leikataan pois liika jäsen! Olenhan tullut
+mukaan tälle matkalle tottuakseni elämän vaivoihin. Mutta hiljaa nyt
+käänteissä tästä lähtien, hyvät tytöt, sillä minä tulen laahaamaan
+jalkojani perässäni kuin vanha hevos-kulu.
+
+Kannan leikkaus toimitettiin yleisellä riemulla. Mitkään veitset eivät
+tahtoneet pystyä sitkeään nahkaan.
+
+Sillaikaa olivat Bella ja Hanna pistäytyneet piiloon toiseen paikkaan,
+muutamien leppien suojaan. Siellä he päättivät rauhassa vaihtaa sanoja
+keskenään. Hannasta tuntui kaikki niin kummalliselta. Hänen oli kovin
+vaikea poistaa sitä hellyyttä, jonka hän tunsi, ja puhutella ystäväänsä
+samalla jokapäiväisellä äänellä kuin tavallisia tuttaviaan.
+
+Bella huomasi muutoksen hänessä.
+
+-- Joko taas tahdot karkoittaa minut luotasi tuolla ankaralla
+katsannolla? -- sanoi hän puoleksi leikillä puoleksi surullisesti. --
+Juuri kun minä luulin saaneeni sinut jälleen! Sano, minkätähden olet
+toisinaan tuommoinen? Minkätähden et ole kirjoittanut yhtään ainoaa
+kunnon kirjettä koko kesänä, minkätähden olet pörröinen ja pistävä kuin
+katajapensas?
+
+-- Mielikuvituksia, -- vastasi Hanna tylysti, mutta tunsi samassa, että
+oli valhetellut, ja häpesi. -- Ei, sinä _et ole_ kuvitellut, Bella, --
+oikaisi hän sentähden puhettansa. Minä olen todellakin muuttunut, en
+voi olla sinua kohtaan semmoinen kuin ennen.
+
+Bella katsoi häneen kummastuneena.
+
+-- Etkö voi olla minua kohtaan niinkuin ennen olet ollut, -- kertoi hän
+ja tunsi kyynelten tukehduttavan ääntänsä. -- Oletko siis kyllästynyt
+minuun? Sano, Hanna, _oletko_ kyllästynyt?
+
+Kuinka mielellään olisikaan Hanna nyt vastannut myöntävästi, -- se
+olisi ollut kaikkein sukkelin keino päästä tästä tutkinnosta. Mutta hän
+ei saattanut sitä tehdä. Hänen täytyi päinvastoin sanoa, ettei hän
+suinkaan ollut kyllästynyt.
+
+-- No, mitä se sitten on? Sinun täytyy vastata minulle suoraan, Hanna!
+Minulla on oikeus saada se tietää; sinä et saa riistää minulta
+ystävyyttäsi, sanomatta minulle tähdellistä syytä siihen.
+
+Bella puhui vakavalla äänellä, vaikka hänen silmänsä olivat kosteat, ja
+Hanna arveli, ettei hän koskaan ollut pahemmassa pulassa ollut. Hän
+huomasi, että hänen nyt täytyi antaa selitys ja tekikin sen lujalla
+tahdollaan voittaen tuntemansa pahan mielen.
+
+-- Sanon kun sanonkin sinulle, kuinka se on, -- alkoi hän ja tarttui
+Bellan käteen. -- Olen huomannut ... tai ei, en ole itse huomannut,
+mutta muut, että minun vaikutukseni sinuun ei ole hyvä. Minun kova,
+tyly luontoni alkaa painaa leimansa sinuunkin, jos et ajoissa varo.
+Sanotaan, että sinä et enää ole niin ystävällinen kuin ennen, siitä
+lähtien kun opit minua tuntemaan, ja äitisikin ajattelee varmaankin
+samaa, vaikkei ole hennonut sanoa sitä meille kumpaisellekaan...
+
+-- Voi, Hanna, mitä kaikkea kuvittelet itsellesi! -- Bellan levottomuus
+oli jo melkoisesti vähentynyt. -- Jospa vaan tietäisit, kuinka suuressa
+arvossa äiti pitää sinua! Ja kuinka hän iloitsee siitä, että sinä olet
+ystävänäni. Kuka on voinut uskotella sinua, että turmelet minua muka?
+Minä, joka päinvastoin olen tuntenut semmoista terveellistä vakavuutta
+itsessäni, siitä lähtien kun opin sinua tuntemaan. On aivan niinkuin
+tuntisin itseäni paremmin ja selvemmin näkisin, minnekä pyrin. Ethän,
+Hanna kulta, henno tuommoisten tyhjien mielikuvitusten tähden katkaista
+niin hellää ystävyyden liittoa kuin meidän?
+
+-- On se ollut aikomukseni. Minä tunnen itseni niin ilkeäksi, niin
+vähän ansainneeksi semmoista ystävää kuin sinä, pelkään myös
+turmelevani jaloa luonnettasi. Tahdon vetäytyä pois, ennenkuin se käy
+mahdottomaksi meille kumpaisellekin.
+
+-- Mutta nyt sinä et enää tahdo sitä, sano, ettet tahdo! -- huudahti
+Bella ja kiersi käsivartensa tuon vastahakoisen ystävänsä kaulaan.
+
+-- En kyllä _tahdo_, mutta mahdollista on, että minun _täytyy_. Etkö
+luule saattavasi äidillesi paljon levottomuutta, kun olet niin paljon
+minun kanssani?
+
+-- Voi, Hanna, mimmoista sinä saatat uskoa! Äiti, joka niin paljon
+pitää sinusta! Sinähän et ole koskaan sallinut hänen osoittaa sitä,
+mutta minä _tiedän_, että niin on. Kerrankin hän sanoi: Hannalla on
+niin tavattoman luja ja rehellinen luonto, minä toivon, että hän
+vaikuttaa erittäin hyvästi sinuun. Juuri niin hän sanoi, jos sitten
+uskot tai olet uskomatta!
+
+Hannan kasvoissa kuvautui samassa iloa ja epäilystä. Hän ei voinut
+uskoa niin pian pääsevänsä siitä vaivasta, joka oli niin painanut häntä
+näinä viimeisinä kuukausina. Ja hän ei uskaltanut antautua toiveisiin,
+jotka ehkä pian raukeaisivat tyhjään. Mutta Bellan sanoja hän ei
+kuitenkaan voinut epäillä. Tuo raskas surun taakka alkoi nyt vähitellen
+tuntua keveämmältä ja lämpöiset tunnevirrat pyrkivät väkisinkin esille.
+Hän kumartui syvälle alas Bellan käteen tarttuen, -- tuohon rakkaaseen
+käteen, jota hän ehkä kuitenkin vielä saisi pitää omanaan. -- Jos vaan
+tohtisin uskoa sinua! -- kuiskasi hän.
+
+-- Sen voit, oma ystävä! -- Bella hyväili hiljaa hänen tukkaansa. --
+Oi, Hanna, ole entiselläsi minua kohtaan! Enhän rakasta ketään
+maailmassa niin paljon kuin sinua.
+
+-- Hoi, tytöt! -- kuului samassa Berthan raikas ääni. -- Mitä ihmettä
+ja kummaa kuherratte te niin kauan kahden kesken! Tulkaapa nyt kiltisti
+pitämään meille seuraa! Aina ja Lilli ovat menneet majataloon tilaamaan
+meille päivällistä, -- vatsani on tyhjä kuin munankuori. Verna, --
+huomatkaa! -- me _sinuttelemme_ häntä nyt kaikki, --- rupesi hiukan
+levolle ja Almalle minulla ei ole juuri mitään sanomista. Jos te ette
+tule sinne, niin minäkin nukun.
+
+Bella ja Hanna seurasivat häntä hymyillen mäkirinteelle. Verna heräsi
+samassa ja nousi reippaasti. Hänellä oli reformipuku, joka kauniisti ja
+luontevasti liittyi hänen soreaan vartaloonsa, lyhyt, väljä hame
+hiekanvärisestä villavaatteesta ja siihen kiinni ommellut muodikkaat
+liivit. Päällimmäisenä pieni nuttu, jossa oli tummemmat käänteet ja
+mukavat taskut. Ei yhtään pitkää alushametta, vaan lyhyet, laajat
+housut, samasta kankaasta kuin hame, jotka ulottuivat polveen ja joiden
+jatkona oli pitkät tummanruskeat sukat. Kevyt jockey-hattu, leveällä
+lipalla varustettu, täydensi puvun, ja kun Verna seisoi siinä niin
+terveenä ja punaposkisena, käyttäen toista päivettynyttä kättään
+auringon suojana, näytti hän niin ihanalta, että Berthalta pääsi
+ihastushuuto: -- Taivasten tekijä, Verna, kuinka sievä sinä olet!
+
+-- Voi, Bertha, elä sano "taivasten tekijä", -- sanoi Bella vakavasti.
+-- Olethan luvannut sen.
+
+-- Anteeksi, se pääsi huuliltani ihastuksen hetkellä. Mutta myöntäkää,
+hyvät tytöt, että hän on viehättävä tuossa puvussa.
+
+Verna näytti olevan hämillään, ja Hanna kiiruhti häntä auttamaan.
+
+-- Eikö totta, -- alkoi hän laskeutuen maahan Vernan viereen, --
+että rupeaa enemmän kunnioittamaan itseänsä, kun on vapautunut
+kaikenmoisista hyödyttömistä pukimista ja ruvennut pukeutumaan oman
+kauneuden aistin ja tositarpeen mukaan?
+
+-- Kyllä, -- vastasi Verna. -- Sekin jo, että uskaltaa vastustaa
+yleistä tapaa, saattaa ihmisen tuntemaan itsensä vapaammaksi.
+Tämmöisessä yksinkertaisessa, käytännöllisessä puvussa tuntee olevansa
+_todellinen_ ihminen, eikä vaan kaikkien muotihullutuksien ripustin.
+
+-- Saisinko pukunne ensi talvisen mekkoni kaavaksi?
+
+-- Kernaasti. Olen oikein iloinen, jos niin teet.
+
+-- Otan minäkin! -- huusi Bertha. Hyvä ihme kuinka tytöt jäävät
+töllistelemään, kun meitä tulee pitkä jono, ilman vanteita, turnyreja
+ja kureliiviä! Kovan ottelun saan kyllä ensin äitimuorini kanssa. Eukko
+on konservatiivi kuin tuo kanto tuolla. Mutta täytyy minun saada
+tahtoni mukaan, ei siinä auta mikään!
+
+-- Koeta vakuuttaa äitiäsi siitä, että toivomuksesi on järkevä, niin
+hän kyllä suostuu, -- ehdotti Bella, jota syvästi loukkasi ajatus, että
+joku tahallaan tekisi vasten äitinsä tahtoa.
+
+Nyt palasivat Alma ja Lilli ilmoittamaan, että päivällinen oli valmis.
+He olivat hiessä ja noessa, kun olivat tehneet lähempää tuttavuutta
+majatalon uunin kanssa.
+
+-- Saan kunnian kutsua neiti Rappea juhla-aterialle läheisyydessä
+olevaan ravintolaan, -- sanoi Lilli kohteliaasti ja tarjosi
+käsivartensa Hannalle, sirosti kumartaen.
+
+-- Ei kiitos, minulla on päivällinen kotona, -- vastasi Hanna vetäytyen
+syrjään.
+
+-- Pois kaikki mutkat, kumarra ja kiitä! -- Bertha sysäsi häntä
+eteenpäin, samassa kun itse tarjosi käsivartensa Vernalle. -- Meillä on
+varmaankin jotakin erinomaista odotettavissa, sen näen Lillin nenästä.
+
+Lilli katsoi kieroon nähdäksensä nenäänsä, jossa todellakin huomasi
+hyvin sijoitetun nokipilkun. Aina nauroi Bellan selän takana; hän ei
+ollut hennonut riistää seuralta tätä pientä hauskaa havaintoa.
+
+Majatalon isossa kamarissa oli pöytä katettu ja siinä viiliä,
+sianliha-pannukakkua ja kahvia. Se se maistui. Kaikki syötiin loppuun,
+yksin sekin pannukakun osa, joka vähää ennen oli palanut kuin
+tulisoihtu, kun Aina oli hyökännyt sitä sammuttamaan.
+
+Päivällisen jälkeen keskusteltiin matkan jatkamisesta, ja kaikki kuusi
+tekivät parastansa yllyttäen Hannaa tulemaan mukaan. Mutta hän oli
+järkähtämätön. Hän oli sitoutunut lukemaan kolme tuntia päivässä pikku
+Hugon kanssa ja sitä paitse sai hän aina välistä kirjoitustyötä
+tuomarilta.
+
+-- Kuinka kärsimättömän rehellinen sinä olet, -- mutisi Bertha. -- Etkö
+voi tehdä uutta kontrahtia, joka ottaisi lukuun meidänkin etujamme?
+
+Hiljaiseksi ja autioksi kävi talo, kun tuo pieni seurue oli mennyt
+matkaansa. Kahta ahtaammalta tuntui nyt postinhoitajattaren ahdas,
+ummehtunut kyökkikamari, jossa Hanna asui. Raskaalta tuntui Hannan
+mieli, kun hän palasi työhönsä, saatettuaan toverinsa pari virstaa
+matkalle. Mutta hän koetti poistaa velttoutensa ja alkoi ahkerasti
+ommella. Työ oli oleva hänen paras liittolaisensa, tyytymättömyyttä ja
+turhia toiveita vastaan.
+
+
+
+
+Tytöt sillä välin kulkivat edelleen mitä iloisimmalla mielellä; heidän
+piti ennättää vielä 15 virstaa, ennenkuin saisivat yösijaa. Kannaton
+Alma kuvitteli itselleen, että hän käveli varpaat pystyssä ja pyysi
+vaikeroivalla äänellä muistamaan äsken "leikatuita" jalkojaan. Hän
+riippui Lillin käsivarressa; nuo kaksi olivat ruvenneet pitämään
+toisistaan. Heissä kumpasessakin löytyi jonkunmoinen ikävöiminen
+saavuttamaan jotakin korkeampaa, kuin mitä heidän elämänsä tähän saakka
+oli antanut.
+
+Bertha kulki Vernan rinnalla, ja Bella oli valinnut Ainan. Jota enemmin
+ilta läheni, sitä keveämmäksi kävi heidän kulkunsa, ja olisi ollut
+oikea nautinto, elleivät jalat olisi olleet niin hellät.
+
+Päivä vaipui yhä punaisemmaksi, käyden petäjikön taakse lännessä. Ilma
+oli kevyt ja viileä, hiukan kostea, -- kun kumpaisellakin puolella
+tietä oli suomaata, -- sekä täynnä kanervan ja suorahkan tuoksua. He
+kulkivat autioiden seutujen läpi. Siellä täällä yksinäinen mökki, jonka
+ikkunat kimaltelivat auringon laskiessa, -- sen edustalla laiha
+potaatti- tai kauramaa. Sitten oli taas monta virstaa aivan asumatonta,
+-- ainoastaan erämaan valtaavaa kauneutta. Nuorten matkailijain
+askeleet harvenivat; heidän tunteensa kävivät hehkuviksi kuin
+taiteilijan innostus, ja he hiipivät hiljaa eteenpäin, ikäänkuin
+peljäten häiritsevänsä luonnon suloista rauhaa.
+
+Mutta kun päivä oli mennyt mailleen ja ilma alkoi tuntua kylmältä,
+kiiruhtivat he kulkuansa. Virstapatsas selitti heille, että vielä
+puuttui 6 virstaa, ennenkuin pääsisivät levolle laskeutumaan.
+
+-- Voi, kuinka minua väsyttää, -- huokasi Alma. -- En varmaankaan jaksa
+perille asti!
+
+-- Herrajesta, kuinka raukkamainen sinä olet! -- huudahti Bertha,
+tarttui Almaan käsivarteen ja laahasi häntä eteenpäin.
+
+-- Bertha! -- nuhteli Bella, joka oli ottanut muistuttaaksensa
+Berthalle sopimattomien huudahduksien käyttämisestä.
+
+-- No, elä ole milläsikään, saatoinhan minä tarkoittaa vaikka "Göstaa",
+-- kerskasi Bertha, -- ja siihenhän sinulla ei liene mitään sanomista.
+Mutta joutukaamme nyt vaan, minulla on nälkä ja alkaapa tehdä mieleni
+puuropadan ääreen.
+
+Reippaasti kuljettiin nyt vähän matkaa eteenpäin ja Bertha koetti
+laulaa ylläpitääkseen hyvää tuulta. Mutta kaikki olivat väsyksissä ja
+toivoivat hartaasti senpäiväisen matkansa loppua. He olivat nyt
+saapuneet metsään, jossa joltinenkin hämärä vallitsi ja joka ei
+näyttänyt koskaan loppuvan, ja koska nyt myös olivat poikenneet
+suurelta maantieltä, eivät he enää tietäneet paljonko oli matkaa
+jälellä.
+
+-- Nyt minun voimani ovat jo ihan lopussa! -- päivitteli Alma, ja itku
+ei ollut kaukana. Lillikin oli väsymyksestä aivan kalpea ja Bella oli
+loukannut jalkansa, niin että liikkasi.
+
+-- Hiljaa! Minä kuulen lehmän kellon, ehkä me emme ole kaukana jostakin
+talosta. -- Verna kuunteli, käsi korvan takana.
+
+-- Minusta se kuuluu koiran haukunnalta. -- Eihän ne lehmät hauku, --
+ivaili Bertha ja nipisti Vernaa käsivarteen.
+
+-- Irvihammas! -- Jos te olette samaa mieltä kuin minä, niin koetamme
+saada yösijaa läheisimmässä talossa. Alma ja Lilli eivät varmaan kykene
+edemmäksi tänä iltana.
+
+Ehdotukseen suostuttiin yksimielisesti, ja toivo saada pian heittäytyä
+vaikka paljaalle laattialle nukkumaan antoi heille voimia kulkea vielä
+hiukan matkaa.
+
+Viimeinkin näkyi kaukana vankka talo, joka näytti voivan antaa suojaa
+kuudelle väsyneelle matkailijalle. Mutta tie oli huono ja vaikea osata,
+niin että he joutuivat harhaan ja olivat vähällä itkeä väsymyksestä,
+kun vihdoin perille pääsivät.
+
+Vaan nyt oli kello yksitoista, ja koko talo vaipunut unen helmaan.
+Isolla pihalla ei näkynyt yhtään elävää olentoa, paitse unelias kissa,
+joka makasi navetan oven edessä.
+
+-- Koputammeko oveen? -- kysyi Bella.
+
+-- Ei, ei, ehkä meihin vielä suututaan, kun me häiritsemme ihmisiä
+heidän suloisimmassa yörauhassaan. Ennen mennään johonkin latoon, --
+neuvoi Alma.
+
+-- No, tulkaa siis, niin menemme latoja tarkastelemaan, sillaikaa kun
+te lepäätte täällä portailla. -- Bertha ja Aina, jotka olivat vähimmin
+väsyneet kiiruhtivat pihalta niitylle. -- Minäpä pelkään, että saamme
+istua täällä koko yön, niinkuin kanat yöpuulla, -- huomautti Bella, --
+sillä heinänteko on vasta alulla, ja ladot ovat tyhjät.
+
+-- Hyi, mutisi Lilli ja kääri ison huivinsa paremmin ympärilleen, --
+ennen hiivin navettaan ja makaan siellä jossakin lehmän pahnassa.
+
+Samassa palasivat Bertha ja Aina, noloina epäonnistuneelta
+tarkastusretkeltään. -- Kaikki ladot perin tyhjät. Ei sen verran
+heiniä, että niissä hiiri olisi voinut yönsä levätä. Onhan nyt
+heinänteko vasta alussa ja uusia heiniä ei ole vielä latoihin viety.
+
+-- Mutta kylläpä me olemme aika raukkoja, jos emme uskalla murtautua
+taloon, niinkuin muutkin kelpo rosvot, ja kerjätä hiukan laattian sijaa
+maataksemme. Nyt menen minä jyskyttämään porstuan ovea.
+
+-- Maltapa, Bertha! -- Verna tarttui hänen käsivarteensa, -- näetkö
+tuolla ylhäällä on aitan parvi, jonka ovi on auki. Siellä nukkuvat
+varmaankin talon piiat...
+
+-- Niin, oikeassa olet, kunnia olkoon havaintoky'yllesi, Verna
+"Sommarsol". Minä kiipeän paikalla sinne tutkimuksia tekemään.
+
+-- Hiljaa vaan, eläkä tee hupsutuksia, -- varoittivat tytöt.
+
+-- Luota minuun, Lundqvist! -- kuiskasi Bertha ja pian oli hän ylhäällä
+parvella. Hetken hauskuus saattoi muutkin unhottamaan väsymyksensä ja
+he odottivat kärsimättömyydellä Berthan tutkimusretken tuloksia.
+
+-- Aivan oikein, -- oikeilla jäljillä ollaan ... -- kuului Berthan
+ääni tuolta ylhältä. -- Kuulen muutamia suloisia nenä-ääniä täältä
+sisältä ... hiljaa!... yks ... kaks ... kolme ... neljä, -- on eri
+ääntä.
+
+-- Kauheaa, jos siellä olisivatkin rengit! -- kuiskasi Alma alhaalta
+säikähtyneenä.
+
+-- Schsch! Enkö minä osaisi eroittaa miesten ja naisten nenä-ääniä?
+Odottakaahan, nyt minä herätän nuo kaunottaret oikein hienolla
+tavalla...
+
+-- Ole kummittelematta nyt, Bertha, -- varoitti Alma, -- muista, että
+tässä on kysymyksessä yölepomme!
+
+Mutta Bertha oli nyt hullunkurisimmalla tuulellaan, ja silloin eivät
+varoitukset auttaneet. Hän pani suunsa aivan lähelle oven rakoa ja
+alkoi aivan hiljaa laulaa: "dåne liksom åskan, systrar, högt vår
+fosterländska sång!" Sitten kuunteli hän tarkoin korvin.
+
+-- Ei mitään tulosta! -- ilmoitti hän.
+
+-- Herätä heidät nyt sukkelaan, minä näännyn vaivoihini! -- voivotteli
+Alma surkeasti.
+
+-- Elähän! ... nyt kuului, aivan niinkuin joku piioista olisi siepannut
+kärpäsen kiinni ... nyt huokasi joku niistä... Ei, parasta lienee ottaa
+joku vähemmin juhlallinen laulu.
+
+Ja alhaalla olevien kauhuksi alkoi hän rallattaa:
+
+    "Raatikkoon, raatikkoon
+    Vanhat piiat pannaan"...
+
+-- Oletko vait, Bertha, hiljaa, sinähän ihan häpäiset meitä, --
+rukoilivat toiset.
+
+-- Kas niin, se keino tepsi, -- kuului vastaus. -- Yksi kaunottarista
+jo liikkuu ... hiljaa!...
+
+-- Kuka siell' on? -- kysyi unelias ääni oven takaa.
+
+-- Voi, voi, velikullat, kuinka minä nyt osaan sille vastata? --
+kuiskasi Bertha hädissään. -- Ventta, ventta... _Ole hyvä ja pääse
+sisään_ ... niinkö sen piti olla? _Me ... tahtovat nukkumaan_... Oi,
+sitä suomen kielioppia!
+
+Nauru alhaalta keskeytti hänen puheensa ja Bella tuli hänelle avuksi.
+Hän esitti heidän surkeaa tilaansa palvelustytölle, joka oli tullut
+ulos, hame hartioilla. Hän pyysi niin kohteliaasti, että tytön sydän
+heltyi, ja hän lupasi hankkia heille makuusijoja.
+
+Hetken perästä palasi hän jälleen ja hänen mukana tuli pari muuta
+tyttöä, kaikki yhtä uneliaita. He aikoivat ruveta navetan ylisille
+maata, niin saisivat neitoset heidän makuusijansa.
+
+Lilli nirpisti tyytymättömästi nenäänsä ja Alma kuiskasi varovasti: --
+kirppuja!
+
+-- Kantänka! -- huudahti Bertha, joka teki kaikki vaikeudet tyhjiksi.
+-- Minä panen kiitollisuudella maata tähän kyyhkyislakkaan. Voittehan
+te nukkua täällä ulkona parven edustalla, jos pelkäätte hyppijöitä.
+Onhan täällä eräs avain päänalukseksi ja vanha pieksu peitteeksi.
+
+-- Eikö ole yhtään vuoteita tuossa suuressa rakennuksessa? -- kysyi
+Alma rohkaisten itseään.
+
+-- Ei ole, -- vastasi tyttö. -- Emännällä on vieraita.
+
+Hätä ei tiedä laista ja huomattuansa, että makuusijat parvella olivat
+jotenkin puhtaat, päättivät tytöt käyttää hyväksensä tarjotuita
+makuupaikkoja. He kiittivät, käänsivät raidit nurin, ottivat
+sadeviittojaan peitteiksi ja vaipuivat kohta kauan toivottuun uneen.
+Ahdasta siellä kyllä oli. Bellalla, joka makasi äärimmäisenä, oli
+paljas laattia allansa ja pieni olkitukku korvan kohdalla; Alma ja
+Lilli nukkuivat käsivarret toistensa kaulassa, ja Verna Sommar, joka
+oli saanut sijansa seinän vieressä, puserrettiin kuin kurkku tämän ja
+pienen pyylevän Aina Bergin väliin.
+
+Kello 8 aamulla tuli eräs piioista sisälle ja kysyi, eivätkö he
+tahtoisi kahvia. Viidestä uneliaasta suusta kuului tyytyväinen "kyllä",
+ja kuudes vastasi pitkäveteisellä kuorsaamisella, jonka saattoi
+ymmärtää miten tahansa.
+
+-- Tuokaa meille kuusi kuppia kahvia, -- pyysi Bella, joka yhä oli
+tulkkina.
+
+Piika nyykäytti päätään. Hän oli jäänyt tarkastelemaan neitosten
+orressa riippuvien pukujen komeutta. -- Mistä ovat neidit saaneet näin
+kauniita pitsejä? -- kysyi hän hypistellen hihan suissa ja kauluksissa
+olevia koristuksia.
+
+-- Helsingistä, josta olemme kotoisin, -- vastasi Bella.
+
+-- Vai niin kunhan minäkin pääsen palvelukseen sinne, niin ostanpahan
+yhtä kauniita, -- arveli tyttö ikävöimistä osoittavalla äänellä, ja
+lähti kahvia hakemaan.
+
+-- Kas nyt olemme tehneet tuon tytön turhamieliseksi, -- sanoi Lilli,
+miettiväisenä vetäen sukkia jalkaan. Minäpä annan hänelle yhden
+pitseistäni kiitokseksi yösijasta.
+
+-- Nousehan, Bertha! kello on paikalla puoli yhdeksän. -- Bella
+retuutti Berthaa aikalailla, sillä tämä oli pahimpia "aamutorkkuja",
+mitä olla saattaa.
+
+-- Mmmmm.... kuului vastahakoisesti peitteistä.
+
+Bella ravisteli häntä vielä kerran, vaan ilman seurausta; Bertha oli
+täydellisesti väliäpitämätön sekä kehoituksista että pistopuheista,
+uhkauksista ja pakkokeinoista. Vihdoin otti Bella ihan kylmää
+kaivovettä kuppiin ja kaatoi siitä muutaman tipan Berthan niskaan.
+
+Tältä pääsi nyt nureksiva ääni, ja hän alkoi hieroa silmiään; Bella
+kiiruhti asettamaan höyryävän kahvikupin hänen nenänsä eteen ja samassa
+silmänräpäyksessä oli Bertha valveilla. Hän pukeutui, parissa
+minuutissa, -- pesemisestä ja sen semmoisesta hän ei paljoa välittänyt,
+-- ja oli valmis ennenkuin muut.
+
+Sitten pantiin matkalaukut kiinni, yökortterista maksettiin ja vasta
+puoli kymmenen seudussa oltiin taas matkalla. Päivä tuli yhtä kuumaksi,
+kuin edellinenkin oli ollut; pöly nousi joka askeleella, ja kaikkialla,
+jossa tavattiin kaivo, huuhdottiin kasvoja ja kauloja, huolimatta
+päivettymisestä ja kesakoista.
+
+
+
+
+Hannan yksitoikkoista kesäelämää ei keskeyttänyt juuri mikään muu, kuin
+joku käynti pappilassa, joka oli pakollinen, koska rovasti oli hänen
+holhojansa. Omituinen raskas tunne valtasi hänet, joka kerta kun hän
+astui pappilan sievän valkean aituuksen sisäpuolelle. Tuntui aivan kuin
+koko maailma äkkiä olisi supistunut ja käynyt niin ummehtuneeksi ja
+ahtaaksi, että hän ei voinut hengittää. Minkähän tähden lienee niin
+tuntunut? Rovastin tyttäret, Hulda ja Klara, olivat oikein kilttiä
+tyttöjä, säälivät Hannaa ja koettivat kaikin tavoin osoittaa hänelle
+ystävällisyyttä. Mutta Hanna vetäytyi kiittämättömänä pois, kun he
+koettivat häntä lähestyä ja kieltäytyi itsepintaisesti vastaanottamasta
+heidän tarjoamiansa kirjoja tai huviretkiä ja sen semmoista. Rovastin
+tytöt pitivät tätä ujostelemisena eivätkä väsyneet kutsumasta häntä
+luokseen tai lähettämästä kirjojansa ja marjoja puutarhastaan.
+
+Mutta rovasti ja hänen rouvansa katsoivat häntä tyytymättömyydellä, ja
+sen hän kyllä tunsi. Heidän vanhentuneet katsantotapansa eivät voineet
+sopia yhteen Hannan uusien aatteiden kanssa ja hänen esiintymisensä oli
+heistä epänaisellinen. He tarkoittivat hänen parastansa, sen Hanna
+kyllä välistä ymmärsi, eivätkä he säästäneet nuhteitaan, kehoituksiaan
+ja neuvojaan, mutta nämä kaikki menivät hukkaan Hannan itsepäisyyden
+tähden. Hän ei voinut käsittää, _minkätähden_ hän ei saisi ajatella
+vapaasti, välttää ihmisiä tai yhtyä heidän seuraansa, aina mielensä
+mukaan. He taas tahtoivat, että hänen kaikissa suhteissa pitäisi
+epäillä oman tahtonsa hyvyyttä sekä arvostelukykyänsä ja sokeasti pitää
+hyvänä ja soveliaana nuorelle naiselle sen, minkä _he_ semmoisena
+pitivät.
+
+Hanna, jonka ei koskaan ennen ollut tarvinnut moisia siteitä tuntea,
+oli nyt kuin nuori varsa, joka potkii ja ponnistaa vastaan. Hän ei
+voinut oikeiksi myöntää vanhusten oikeutettujakaan vaatimuksia, vaan
+väsyi ja ikävystyi kerrassaan.
+
+Hän oli juuri palanut tuommoiselta pakkokäynniltä pappilassa ja oli
+tyytymätön ja kapinallinen koko mailmaa vastaan ja kaikkein vähimmin
+piti hän itsestänsä. Minkätähden eivät ihmiset saattaneet jättää
+häntä rauhaan? Minkätähden heidän tarvitsi tyrkyttää hänelle
+kasvatustapaansa, kun hän tahtoi ainoastaan itseänsä hoitaa? Nyt tahtoi
+hän olla yksinänsä ... tai leikkiä Hugon kanssa eli puhella räätälin
+kyttyräselkäisen Eeron kanssa. Tämä oikein imi itseensä jokaisen sanan
+ja pakoitti Hannaa ajattelemaan viisailla kysymyksillään. Muut ihmiset
+saisivat nyt hänestä olla vaikka Siperiassa; hän ei tarvinnut heidän
+sääliään eikä tahtonut olla heille missään kiitollisuuden velassa.
+
+Hän istui pöydän ääreen jatkaaksensa kirjoitustaan, vaan huomasi
+samassa kirjeen, joka oli tullut hänen poissa ollessaan. Käsiala oli
+tasainen ja komea, mutta aivan vieras hänelle. Hän heitti silmäyksen
+allekirjoitettuun nimeen ja lensi samassa tummanpunaiseksi. Kirje
+kuului:
+
+  "Rakas Hanna! Vaikk'et tunne minua, tiedät kuitenkin, että
+  minä ennen olen ollut hyvin läheisessä suhteessa äitiisi. Olen
+  kuullut hänen kuolemastaan ja ääretön kaipaus pakoittaa minua
+  nyt tutustumaan hänen tyttäreensä ja uudistamaan niitä muistoja,
+  jotka huolimatta niiden katkeruudesta ovat elämäni suloisimpia.
+  Etkö tahtoisi tulla luokseni joksikin aikaa? Sillä tekisit minut
+  onnelliseksi. Vekseli seuraa mukana matkakustannuksia varten.
+  Minä ikävöin sinua hyvin. Tule!
+
+                                                 Äitisi ystävä,
+                                                 Karin täti."
+
+-- En koskaan! -- huudahti Hanna ja syöksi paikoiltaan aivan kuin joku
+lyönti olisi häntä kohdannut. -- Koskaan en täytä sen toiveita, joka on
+saattanut minun äitini niin syvästi kärsimään! En, vaikka hän tarjoisi
+minulle puolet maailmasta ... "Ääretön kaipaus" .. "suloisimpia
+muistoja"... Uskokoon sitä kuka tahansa muu, vaan en minä!
+Kahdeksanatoista pitkänä vuotena ei hän ole huolinut tiedustella, oliko
+äitini elossa vaiko ei, kärsikö hän nälkää, vai viettikö päivänsä
+ylellisyydessä, ja nyt hän kehtaa puhua "äärettömästä kaipauksesta".
+
+Hanna rutisti kirjeen ja heitti sen uuniin. Sitten pisti hän vekselin
+uuteen kirjekuoreen ja kirjoitti seuraavan vastauksen:
+
+  "Rouva Karin Meilert.
+
+  Lähetän vekselin takaisin, koska en aio tulla luoksenne.
+  Muisto äitini surusta on kuin seinä meidän välillämme.
+
+                                            Hanna Rappe."
+
+Hän kiiruhti panemaan kirjeen kiinni ja viemään sen postilaukkuun,
+peläten, että jokin saattaisi estää häntä tästä kostamisestaan. Sitten
+palasi hän työhönsä ja koetti olla oikein ahkera, päästäksensä siten
+omista ajatuksistaan.
+
+Mutta työ ei sujunut. Mieleen johtui toinen toisensa perästä ne monet
+katkerat sanat, jotka hänen äitivainajansa oli lausunut ystävästään, --
+äskeinen kirje, hänen kiivas vastauksensa, hänen oma, muista riippuva
+asemansa -- ja kaikki nämä ajatukset kiihoittivat hänen aivojansa niin,
+että hän arveli tulevansa aivan kipeäksi. Koneentapaisesti kirjoitti
+hän puoli sivua, heitti sitten kynän luotaan, sieppasi hattunsa ja meni
+ulos. Ehkä raitis ilma saattaisi hänet sisälliseen tasapainoon jälleen.
+Ilta oli tyyni ja kirkas, tuuli lepäsi toimettomana puiden latvoissa
+eikä pannut yhtään lehteä liikkeelle. Kaste kiilui jo maassa. Joen
+rannalla istui Eero onkivapa kädessä. Hanna istui hänen viereensä ja
+sanoi niin huolettomasti kuin vaan saattoi: -- iltaa, Eero, onko
+sinulla toista onkivapaa, niin lainaa minulle, tahtoisin mielelläni
+onkia hetken.
+
+Eero katsahti häneen iloisesti hymyillen. -- Saatte minun, se on
+kaikkein parhain. Odottakaa, niin panen siihen syötteen!
+
+Hanna istahti kivelle vähän matkan päähän ja heitti siiman ulos. Eero
+katseli häneen salaa ja huomasi, kuinka alakuloinen hän oli, kuinka
+hänen katseensa tuijottivat poloon, eikä hän kuitenkaan nähnyt, että
+kala nyki nykimistään. Vihdoin hän ei malttanut olla sanomatta: -- nyt
+on kala varmaan käynyt onkeen.
+
+Hanna säpsähti ja veti äkkiä siiman vedestä. Hopean välkkyvä säyne oli
+tarttunut koukkuun. Hän irroitti sen, viskasi sen Eeron koriin ja pani
+uuden syötteen. Eeroa halutti ruveta keskusteluun hänen kanssansa ja,
+kun Hanna erään kerran ystävällisesti nyökäytti päätään hänelle,
+rohkaisi hän mielensä ja alkoi:
+
+-- Olen niin paljon ajatellut sitä, mitä sanoitte minulle eräänä
+päivänä, että täytyy olla hyvä vihollisilleen...
+
+-- Ei ne ole minun sanojani, vaan Vapahtajan, -- vastasi Hanna hiljaa.
+Pojan vakava, lapsellinen katse koski kipeästi Hannaan.
+
+-- Olkootpa vaan, mutta sanoittehan tekin samaa, -- jatkoi hän. -- Ja
+tänäänpä menin minä voudin Villen luo ja annoin hänelle uuden
+onkivavan, jonka olin tehnyt oikein hyväksi. Hän hiipi tiehensä, kun
+näki minun tulevan, mutta minä annoin sen hänen sisarelleen ja sanoin,
+että Villen piti saada se lahjaksi.
+
+-- Siinäpä teit oikein, Eero, -- sanoi Hanna ja hänen äänensä värähti.
+Hän tiesi, että Ville oli niitä, jotka armottomimmalla tavalla
+pilkkasivat kyyryselkäistä Eeroparkaa, ja että hän päälle päätteeksi
+kerran oli häntä lyönyt.
+
+-- _Mistä syystä_ teit sinä sen? -- kysyi Hanna hetken päästä; hän
+tahtoi mielellänsä tutkia mielialaa.
+
+-- Teinpähän sen siitä syystä, että te olette olleet minulle niin hyvä,
+etten voi olla uskomatta, mitä te sanotte oikeaksi. Ja senkin tähden,
+ettei Villellä ole ollut ketään, joka hänelle parempia opettaisi...
+
+Eero katsoi Hannaan syrjästä ja muutti kömpelön ruumiinsa hiukan
+lähemmäksi häntä. Hän näki, että Hannan muoto oli synkkä, ja hän
+pani kätensä hiljaa hänen polvellensa, ikäänkuin osoittaakseen
+myötätuntoisuuttaan.
+
+Hanna tunsi, että tämä pieni ystävyyden osoitus täytti hänen sydämmensä
+ääriä myöten. Hän tunsi olevansa niin mitätön, tyly ja kovasydäminen,
+tunsi, että hän ei ansainnut, että tämä pieni lapsellinen käsi koskisi
+häneen. Hänen sydämmensä sykki, onkivapa tärisi hänen kädessään ja,
+ennenkuin hän ennätti ajatellakaan, oli hän kietonut käsivartensa Eeron
+kaulaan ja itkien kallistanut päätään häntä vastaan.
+
+Eero istui aivan hiljaa koettelematta sanallakaan keskeyttää hänen
+itkuaan. Ehkä tunsi hän, että se teki hyvää. Ehkä liikkui hänessä outo,
+suloinen tunne ajatellessaan, että hän oli tuon hyvän tytön ainoana
+turvana tänä surun hetkenä.
+
+Hanna rauhoittui pian. -- Olenpa ollut hiukan pahoillani tänään, --
+sanoi hän ikäänkuin puolustaen itseänsä ja hymyili kyyneleet silmissä.
+-- Nyt täytyy minun lähteä kotiini. Kiitos, Eero, ja hyvästi!
+
+Eero ei ymmärtänyt, mistä häntä kiitettiin, mutta nosti lakkiaan,
+hiljaa kumartaen.
+
+Ja Hanna meni kotiin heltyneellä mielellä. Nyt katui hän tylyä
+vastaustaan Karin tädille. Suuttumus häneen pyrki kyllä takaisin
+tulemaan, mutta hän ei päästänyt sitä sydämmeensä tänään, -- tänään,
+jolloin viaton käsi juuri oli häntä ohjannut oikealle tielle.
+
+
+
+
+Elokuun viimeisellä viikolla soi Hanna itselleen muutamia vapaapäiviä
+mennäksensä Fågelvik'iin noutamaan Bellaa kouluun. Hän oli tehnyt työtä
+kuin juhta koko kesän ja arveli nyt ansaitsevansa hiukan virkistystä.
+
+Hänen asunnostaan oli viisi peninkulmaa Bellan kotiin. Mutta mitäpä sen
+pituisesta matkasta, kun hän tiesi olevansa tervetullut. Hän pani
+tavaransa matkalaukkuun, jonka postiljooni hyväntahtoisesti lupasi
+perille viedä, -- itse hän meni jalkaisin, säästääksensä rahojaan ja
+nauttiaksensa enemmän matkastaan.
+
+Oli viileä Elokuun aamu, kun hän alotti matkaansa. Yöllä oli satanut ja
+tiet olivat vielä kosteat; mutta Hannalla oli nyt uusi mukava pukunsa
+eikä hänen tarvinnut peljätä likaisia hameen liepeitä. Selässä oli
+hänellä kontti, semmoinen melkein kuin tavallisilla työmiehillä, ja
+siihen oli postimestarin rouva pannut voita ja leipää, maalaisjuustoa
+ja silakoita. Eero oli jäähyväisiksi lahjoittanut hänelle kepin, jonka
+hän itse oli tehnyt kauniista halavasta, ja hän oli katsellut hänen
+jälkeensä kauniilla surullisilla silmillään. Hannastakin tuntui
+ikävältä erota hänestä, -- he olivat olleet niin paljon yksissä viime
+aikoina. Hän lupasi nyt lähettää hänelle oikein hyvän veitsen
+Helsingistä, niin että hän saattaisi veistämisellä ansaita vähän
+talvella.
+
+Tiepuolessa oli viljavainioita, joista paraikaa korjattiin
+myöhistynyttä eloa; välistä vei tie pihamaiden läpi, jolloin Hanna ei
+koskaan saattanut olla puhuttelematta likaisia lapsukaisia. Vasta
+päivällisaikana sai hän itsellensä kunnollista lepoa, kuljettuansa
+seitsemässä tunnissa lähes kolme peninkulmaa.
+
+Päivällisensä söi hän eräässä viidakossa ja pani sitten maata latoon.
+Tuoreet heinät tuoksuivat väkevästi; ladon vieressä lirisi pieni kirkas
+puro, jossa hän huuhtoi kuumia jalkojaan. Muutoin oli kaikki hiljaa,
+niin hiljaa, että hän saattoi ikäänkuin kuulla omia ajatuksiaan.
+
+Tämä hiljaisuus tuntui niin virkistävältä, ikäänkuin hän jo kauan olisi
+sitä ikävöinyt. Ja kuitenkin oli hän ollut hyvin yksin. Hänen
+ajatuksensa olivat olleet niin kiinnitetyt siihen työhön, jota hän oli
+toimittanut, että ne harvoin saivat olla vapaina.
+
+Olikohan se itsekkäisyyttä, että hän niin mielellään oli yksinänsä?
+Niin ainakin ruustinna sanoi. Hän sanoi, ettei ihminen saa elää vaan
+itseänsä varten, että hänellä on velvollisuuksia jokaista ihmistä
+kohtaan, jonka hän tapaa. Sanoi yksinäisyyden saattavan ylpeyteen,
+laiskuuteen ja muihin hullutuksiin.
+
+Ei, -- ei ollut tämä totta. Yksinäisyys oli ollut hänelle paras ystävä,
+viisain neuvonantaja, taitavin parantaja. Yksinäisyydessä puhui Jumala
+hänelle ja hänen sydämensä heltyi, ikäänkuin siihen olisi kosketettu
+pehmoisella, vienolla kädellä, se aukeni kaikelle suurelle ja hyvälle,
+jota hän saattoi ajatuksillaan käsittää. Jumala oli häntä lähinnä noina
+yksinäisyyden hetkinä ja taivutti nöyryyteen paljon paremmasti kuin
+ihmisten sanat. Yksinäisyys oli kuin virkistävä kylpy, joka huuhtoi
+pois matkan kuumuuden ja pölyn.
+
+Kesken ajattelemisen nukkui hän ja makasi kotvan aikaa. Kun hän heräsi
+oli kello 6 eikä hän siis voinut päästä perille enää sinä iltana,
+niinkuin oli toivonut, koska pimeni jo 8 aikaan. Hän päätti sentähden
+kulkea vielä yhden peninkulman ja sitten jäädä jonnekin yöksi sekä
+varhain aamusella kiiruhtaa Bellan luo, joka ei ollenkaan tietänyt
+häntä odottaa.
+
+Kello oli puolivälissä yhdeksän, kun hän saapui erääsen taloon, johon
+hän päätti jäädä yöksi. Hän sai siellä pienen ummehtuneen kamarin tuvan
+takana, jossa neljä miestä ja kolme vaimoihmistä kuorsasi, toinen
+toistaan pahemmin. Saipa vielä kissan makuutoverikseen ja lisäksi muita
+kutsumattomia vieraita, jotka vihdoin tekivät vuoteen niin ahtaaksi
+hänelle, että hän harmissaan hyppäsi laattialle, pukeutui ja pitkin
+askelin kiiruhti ulos väellä täytetyn, pahalle haisevan tuvan läpi.
+
+Lopun yötä istui hän, isoon huiviin käärittynä, eräällä vuorella, josta
+näki auringon nousevan kimaltelevan järven yli.
+
+Juotuansa 6 aikaan kupin väkevää sikurikahvia jatkoi hän iloisesti
+kulkuansa. Hänellä ei ollut lainkaan lauluääntä, mutta nyt hänen teki
+mieli laulaa, sillä kaikki tuntui niin keveältä ja iloiselta. Välistä
+vaan kävi hänen mielensä surulliseksi, kun hän muisti Karin tätiä,
+mutta nyt hän ei tahtonut häntä muistella, --- hän tahtoi vaan olla
+iloinen.
+
+Kello 8 näki hän Fågelvikin herraskartanon iloisesti pilkistävän
+koivujen takaa. Hetken perästä oli hän jo portin luona, jonka hän
+aukaisi näkemättä ketään ihmistä. Keittiön edustalla seisoi vanha Leena
+vaatteita harjaten. Hän oli vähällä pudottaa harjan käsistään, kun hän
+näki Hannan, joka nauraen nosti sormensa huulilleen.
+
+-- Missä on Bella? -- kuiskasi hän.
+
+-- Herranen aika, kuinka hyvä mieli Bellalle nyt tulee! -- Missäkö on?
+Uimassa se on paraikaa. Hanna menee vaan suoraa päätä uimahuoneelle.
+
+Hanna hiipi hiljaa ja nopeasti alas rantaan ja sisään uimahuoneesen. Ei
+näkynyt siellä muuta Bellasta kuin hänen jokapäiväinen verhonsa. Mutta
+vähän matkaa rannasta näkyi eräs ruskea kiharapää keinuvan veden
+pinnalla ja laineet sen edessä jakaantuivat kiiltäen ja leikkien.
+
+Hanna riisui hiljaa päältään ja astui äänettömästi alas veteen. Hän ui
+reippaasti Bellaan päin, jonka kasvot olivat käännetyt rannasta
+poispäin ja joka oli täydessä toimessa koettaen pysyttäitä selällään
+liikahtamatta. Nyt sai hän vihdoin kylliksi, kääntyi kyljelle ja alkoi
+uida rantaan päin, vaan huomasi samassa Hannan aivan vieressään ja
+päästi ilohuudon, joka kuului pihalle saakka.
+
+-- Hanna, Hanna, sinäkö! Kuinka säikähdytit minua! Mitä jos olisin
+saanut halvauksen ilosta?! Päivää, päivää, näetkö, että nyökäytän
+päätä? Mikä kumma sinut tänne toi? Oi, kuinka hirveän hauskaa! Ja
+kuinka hyvästi uit! Tahdotko nähdä kuinka minä menen umpeen ...
+odotahan ... yks, kaks ... kolme! -- Bellan pää katosi äkkiä.
+
+-- Ptshi! vettä sain nenääni... Osaan minä vettä polkeakin ... näetkö!
+Minusta tulee kerran uimamaisteri.
+
+Hanna nipisti häntä poskeen, se tarkoitti "hyvää päivää". He uivat nyt
+rinnakkain puhellen ja nauraen lakkaamatta.
+
+Rouva Palmfelt tuli alas uimahuoneelle tervehtimään Hannaa.
+
+-- No, tytöt, jo on aika tulla pois, Bella näyttää ihan siniseltä.
+
+-- Oi ei, äiti kulta, se on vaan mustikoista tullut. Mutta kyllä me
+paikalla tulemmekin. Menehän hetkeksi oven ulkopuolelle, ehkä Hanna ei
+tahdo muuten nousta.
+
+Rouva Palmfelt meni nauraen ulos ja tytöt riensivät uimahuoneesen.
+Tukka oli kuin liimattu silmäkulmiin, vettä tippui joka hiuskarvasta ja
+he nauroivat ääneen toisillensa.
+
+-- Äiti, nyt saat tulla sisään. Emmekö näytä upotetuilta
+koiranpenikoilta? Pukemisen aikana liikkui Bellan suu kuin kahvimylly.
+
+-- Näetkö, minulla on reformipuku, olen sen itse ommellut. Se on
+kauhean hyvä. Kas vaan, onhan sinullakin! Sehän on mainiota! Mutta onko
+sinunkin hameesi napissa? Vai niin, kyllä se on paljon parempi... Ja
+näetkö, kuinka näppärästi saan kaikki päälleni? Yhdessä vilahduksessa!
+Ja pääsen kaikista nauhoista, jotka aina menivät umpisolmuun.
+
+Hanna näytti yhtä tyytyväisenä uutta pukuaan, joka pääasiassa oli
+samanlainen kuin Bellan. Se kaunisti häntä, koska hänen pitkä hoikka
+vartalonsa siinä näytti kehittyneemmältä. Hän teki hyvillä mielin
+muutamia voimakkaita liikkeitä näyttääksensä Bellalle, ettei puku häntä
+millään tavalla vaivannut tai ahdistanut.
+
+Laiturilla hyökkäsivät Lulle ja Liisi heitä vastaan ja olivat repiä
+Hannan palasiksi, saadaksensa hänestä osan itsekukin. Mutta koska
+aamiainen oli valmis, täytyi heidän rauhoittua ja lohdutukseksi
+luvattiin heille huviretki jälkeen puolen päivän.
+
+Puolenpäivän aikaan istuivat Hanna ja Bella mäkirinteellä lähellä
+rantaa. Paljon oli heillä nyt puhumista. Bella kertoi lopun
+jalkamatkasta, jota oli kestänyt kolme viikkoa.
+
+-- Kuinka kesti Alma kaikki vaivat "leikattuine" jalkoinensa? -- kysyi
+Hanna hymyillen.
+
+-- Varsin hyvin. Hän kävi yhä uljaammaksi. Ja hän on tullut niin
+hyväksi, tiedätkö, aivan toisenlaiseksi kuin ennen. Samaten Lilli.
+Luulenpa, että heistä alkaa tulla hyviä ystäviä.
+
+-- Entä Aina?
+
+-- Niin ... Aina ... enpä oikein tiedä! Hän on niin epätasainen.
+Pelkään, ettei hän voi pitkäksi aikaa innostua mistään asiasta.
+Voimistelu, joka oli häntä hurmannut viime talvena, on hänelle nyt
+aivan vieras asia. Yksin Verna Sommarkin on hänestä nyt ihan tavallinen
+ihminen vaan.
+
+-- Minustakin on tuntunut, ettei hänessä ole kestävyyttä, -- sanoi
+Hanna, -- vaan ehkä se tulee aikaa myöten, -- hän on vielä niin nuori.
+
+-- Bertha on, tiedätkö, oikein reipas tyttö, jospa vaan hiukan useimmin
+muuttaisi nenäliinoja. Hänestä tulee ihan varmaan apteekkari.
+Jokaisessa lepopaikassa saimme me odottaa häntä, syystä että hänen
+täytyi tehdä kokeita voiteillaan ja rohdoillaan. Milloin tarjosi hän
+meille viinasta ja mustan viinamarjapensaan lehdistä tehtyä sekoitusta,
+milloin voidetta suojaamattomasta voista, johon hän oli pannut
+kaikenmoisia maustimia. -- Hanna kuunteli innostuneena, mutta
+vähitellen muuttui hän niin vakavan näköiseksi, että Bella huomasi sen.
+
+-- Mitä sinä ajattelet, Hanna?
+
+-- Minä ajattelen, että minun täytyy uskoa sinulle jotakin, ... josta
+et tule iloiseksi.
+
+Bella katseli häneen levottomasti, mutta kun Hanna kertoi, että hän oli
+saanut kirjeen rouva Meilertilta, löi hän kätensä yhteen.
+
+-- Oi, kuinka hauskaa! Sinun äitisi...
+
+-- Ei ollenkaan hauskaa, -- keskeytti Hanna äkkiä. -- Ja minä annoin
+hänelle semmoisen vastauksen, jota sinä et varmaan olisi hyväksynyt.
+
+Hän kertoi koko tapauksen, sekä senkin kuinka hän jälestäpäin oli
+katunut. -- Kyllä minä tiedän, kuinka sinä olisit tehnyt, -- lisäsi
+hän, -- mutta minä nyt en missään tapauksessa voi olla kuin sinä.
+
+Bella näytti miettiväiseltä. -- Minä olisin sinun sijassasi
+kirjoittanut uudestaan. Olisin sanonut, etten suinkaan aikonut häntä
+loukata.
+
+-- Silloinpa en olisi puhunut totta. Tiesin koko ajan aikoneeni loukata
+häntä oikein tuntuvasti.
+
+-- Oi, Hanna, sinä joka aina niin lujasti tahdot tehdä, mitä on oikein.
+
+He istuivat ääneti. Leena, joka tuli kutsumaan päivälliselle, tarttui
+hetkeksi suusta kiinni. Hän pudisteli päätään Hannan uudelle puvulle.
+
+-- Huomaanpa, että Hanna on tullut yhtä hupsuksi kuin Bellakin, --
+sanoi hän. Kun nyt olette tehneet itsestänne puoleksi poikia, vaikka
+olisitte voineet olla söötiä ja nättiä fröökinöitä! Ette te ikinä saa
+sulhaisia, lapsikullat!
+
+-- Häpeä toki, Leena, tahdotko niin mielelläsi päästä meistä? Kukapa
+sitten kirjoittaisi kirjeesi ja neuvoisi sinulle kertomataulua?
+
+Leena nauroi. -- Onpa tuo Bella aika lipokieli, -- sanoi hän ja meni.
+
+Kovin sukkelaan kuluivat Fågelvikissä Hannan kolme määräpäivää. Nuoret
+kävivät puolukassa ja sieniä keräilemässä, purjehtivat Pentin kanssa,
+uivat ja lukivat ääneen, polttivat kokkoa iltasilla ja paistoivat
+potaatteja kuumassa porossa.
+
+Hannalla oli eräänä päivänä keskustelu Bellan äidin kanssa. Hän kertoi
+aikomuksestaan vetäytyä pois Bellasta sekä syystä siihen.
+
+-- Ettekö usko, täti, että olisi ollut parasta, jos olisin niin tehnyt?
+-- kysyi hän.
+
+Rouva Palmfelt katseli häneen tarkkaan. -- Mistä sinä olet saanut
+moisia epäilyksiä? -- kysyi hän ystävällisesti tarttuen Hannan käteen.
+
+-- Minulle on sanottu, että minun vaikutukseni Bellaan on paha, --
+vastasi Hanna punastuen. -- Olenpa luullut huomanneeni, että tekin,
+täti levottomuudella katselette meidän seurustelemistamme.
+
+-- Eiköhän joka äiti jonkunmoisella levottomuudella seuraa lapsensa
+kehitystä, varsinkin kun sillä on niin taipuvainen luonne kuin
+Bellalla. Mutta ole sinä vaan huoleton, ei minulla koskaan ole ollut
+syytä peljätä sinun vaikutustasi. Ensi hetkestä näin, että pohja sinun
+luonteessasi on vilpitön ja hyvä, vaikka olot ovat kehittäneet sinut
+epätasaiseksi ja hiukan tylyksi. Päinvastoin olen ilolla luullut
+huomanneeni, että Bella on kehittynyt lujemmaksi ja että hän
+suuremmalla innolla kuin ennen koettaa itseänsä kasvattaa. Ole
+sentähden aivan huoleton, hyvä Hanna, ja ole yhä edelleen Bellan
+ystävänä. Kukaan ei siitä iloitse enemmän, kuin minä. Ja ellen erehdy,
+voipi Bella vuorostaan tehdä sinulle hyvää...
+
+-- Oi, täti, sen minä tunnen joka päivä. Minä saattaisin ihan kuivua ja
+kivettyä, ellei minulla olisi Bella. Hänen kunnioituksensa kiihoittaa
+minua enimmin hyvyyteen pyrkimään.
+
+Rouva Palmfelt pudisti hänen kättään. -- Siunatkoon Jumala teidän
+ystävyyttänne, -- lausui hän lempeästi, -- kestäköön se elämänne
+loppuun saakka. Uskollinen ystävä on kaikkia maailman aarteita
+kalliimpi.
+
+
+
+
+Syyskuu oli tullut ja rautatien vaunut olivat viime päivinä vierineet
+pääkaupunkiin täpösen täynnä koulunuorisoa. Bellan vanhemmat olivat
+jääneet maalle, mutta lähettäneet kaupunkiin kolme vanhinta lastaan
+Leenan hoidettaviksi. Hannakin tuli samassa. Hän oli taas vuokrannut
+entisen pienen huoneensa Bellan läheisyydessä; se oli huokein, minkä
+hän voi saada.
+
+Koulussa tapasivat toverit toisensa eräänä maanantai-aamuna, jolloin
+todistukset olivat näytettävät ja läksyjä annettiin. Hauskaa oli taas
+tavata toinen toisensa. Vanhoja ystävyyden liittoja uudistettiin ja
+vanhat vihat unhotettiin. Lämpimästi puristettiin siellä käsiä ja
+iloisesti liikkuivat kielet.
+
+Viides luokka tunsi edesvastauksensa, kun näet piti olla esimerkkinä
+koko koululle, sekä käyttäytyi tyyneesti ja siivosti. Toinen toisensa
+perästä ilmestyivät entiset toverit, ja vieläpä muutamia uusia, jotka
+olivat jääneet luokalleen tai äsken ottaneet pääsytutkinnon. Nämä
+seisoivat syrjässä, hiukan hämillään niistä uusista suhteista, joihin
+nyt olivat joutuneet.
+
+-- Voi päiviäni, Bella, kuinka olet ruskettunut! -- huudahti Agnes Lund
+ja löi kätensä yhteen sulasta hämmästyksestä. -- Ethän ole lainkaan
+huolinut suojella häviötäsi!
+
+-- En, siitä en tosiaankaan ole välittänyt, -- nauroi Bella, näyttäen
+pyöreitä, päivettyneitä käsiään. -- Mutta sinähän olet valkoinen ja
+hieno, kuin prinsessa.
+
+-- Elähän, -- vastasi Agnes kainosti, mutta tyytyväisenä kiitoksesta.
+
+-- Sinäpä näytät vankalta, Bibbi, oletpa kuin kelpo tyttö ainakin. --
+Hanna taputti hyväksyen Bibbin leveitä hartioita.
+
+-- Niin, näetkö, kesällä minä panin pois kureuuman ja sen jälkeen tulin
+niin paksuksi, että oikein hävettää.
+
+-- Eläköön, Bibbi, se oli kaikista viisain tekosi! Nähkää tytöt, kuinka
+pulskaksi Bibbi on tullut kolmessa kuukaudessa. -- Ja Bertha hurrasi
+häntä ihastuneena.
+
+-- Hyi, paksu kuin porsas, -- kuiskasi Agnes Almalle.
+
+-- Mutta enemmän minun mieleeni kuin sinä, -- kuului tämän rohkea
+vastaus.
+
+Bella, Hanna, Bertha ja jotkut muut esiintyivät uusissa
+käytännöllisissä reformipuvuissaan ja joutuivat siten innokkaan
+keskustelun esineeksi.
+
+-- Aiotteko esiintyä sirkuksessa? -- kysäsi eräs tytöistä.
+
+-- Eihän niitä housuja näekään, -- arveli toinen teeskennellen
+ihmettelyä.
+
+-- Onko aikomuksenne olla koulutyttösillä koko elämänne? -- lisäsi
+kolmas.
+
+-- Eikä, vaan aiomme olla olevinamme _ihmisiä_, -- Bertha löi kätensä
+polveen ylpeällä itsetietoisuudella. Pois kureuumat! Pois pitkät
+viistävät hameet! Eläköön vapaus!
+
+-- Niin, pukeutukoon itsekukin mielensä mukaan eikä välttämättömästi
+niin kuin kaikki muut, -- huudahti Bella innokkaasti.
+
+-- Hyvä! -- huusivat tytöt,
+
+-- Mitä tämä merkitsee? -- sanoi Bertha ja taputti hämmästystä
+teeskennellen Siiriä selkään.
+
+-- Oletko sinä raukka niin laihtunut, ettei sinussa enää ole kuin
+kalanluita?
+
+Siiri näytti nololta. Hän oli vasta äskettäin ruvennut kureuumaa
+käyttämään, koska hänen äitinsä oli ollut kovasti sitä vastaan. --
+Niin, kun minä aloin tulla niin kauhean paksuksi, -- puolusti hän
+itseään ja pistäytyi muiden joukkoon.
+
+-- Siinä oli yksi tappio! -- kuiskasi Bella Hannalle.
+
+-- Niin, mutta kymmenen voittoa, -- vastasi tämä. -- Niitä on kymmenen,
+jotka ovat muuttuneet järkeviksi, -- paitse me, -- lisäsi hän nauraen.
+
+-- Oi, Hanna, kuinka me tänä talvena rupeamme taistelemaan aatteemme
+puolesta!
+
+-- Tietysti. Mutta muistakaamme, että meidän täytyy koettaa _vakuuttaa_
+heitä siitä, eikä vaan _yllyttää_.
+
+Kun tyttöparvi sittemmin palasi koulusta, huudahti Bella: -- On ollut
+niin hauskaa tavata taas, että meidän pitää vielä kerta yhtyä tänään.
+Mitä arvelette pienestä huviretkestä Kaisaniemeen jälkeen puolen
+päivän?
+
+-- Voi, voi, kuinka hirveän hauskaa! -- kuului joka taholta ja tyttöjen
+erotessa päätettiin yksimielisesti yhtyä kello 4 "vapaamuurarin
+haudalla".
+
+Se oli iloinen joukko, joka jälkeen puolen päivän kokoontui Tölöön
+rannalle. Tytöt istuivat nurmikolle ja alkoivat puhua kesän
+tapahtumista. Jokaisen piti kertoa jotakin toimistaan ja Hanna johti
+puhetta, kun se välistä kiihtyi semmoiseksi lörpötykseksi, jota ei
+kukaan ymmärtänyt.
+
+Kun Jennyn vuoro tuli, näytti hän olevan hämillään ja sanoi:
+
+-- En tiedä, kerronko ollenkaan mitään, te tulette vaan pilkkaamaan
+minua.
+
+-- Oi, puhu pois vaan, me emme näe emmekä kuule! -- Näin sanoessaan
+Bertha ripusti nenäliinan kasvojensa eteen.
+
+-- Eipä siltä että minun tarvitsisi hävetä mistään! -- Olin Loviisassa
+kylpemässä. Siellä olin mukana kahdessatoista huviretkessä ja
+kuudessatoista tanssiaisessa.
+
+-- Aika voimistelu! -- kuului nenäliinan takaa.
+
+-- Mutta minullapa oli hyvin hauskaa ja sain monta hyvää tuttavaa.
+Lopulla sanoi tohtori, etten enää saisi tanssia, sydämmeni...
+
+-- Oli eräs Loviisa-sankari murtanut, -- päätti nenäliina.
+
+-- Mutta Jenny, kuinka _saatoit_ olla niin varomaton, -- juuri kun
+sinun piti terveyttäsi hoitaa, -- keskeytti Bella moittien.
+
+-- Äidistä oli niin hauskaa, kun sain olla mukana joka paikassa. Hänen
+oli aina tapana sanoa, että nuorenahan sitä pitää huvitella.
+
+Siiri kertoi pyytäneensä krapuja Porvoon tienoilla, Bibbi oli käynyt
+Oulussa ja laskenut tervaveneessä koskia alas. Agnes oli ollut
+Helsingissä koko kesän, kylpenyt tohtori Ewerthin määräyksen mukaan ja
+nähnyt keisarin perheineen "Kofladan" saaren luona. Jokaiselle oli
+tapahtunut edes jotakin eriskummallista, ja pian tiesivät he jotenkin
+tarkkaan, miten itsekukin oli kesäänsä viettänyt.
+
+-- Jo riittää tätä juhlallista keskustelua, menkäämme nyt soittamaan
+tai laulamaan "järvisaliin", -- ehdotti Agnes.
+
+Siihen suostuivat kaikki ja kokoontuivat kohta yläkertaan, järvisaliin,
+jonka ovet olivat avoinna verantaan ja tyyneen Tölöön lahteen päin.
+Taivas oli lännessä punertavan kellertävä ja rannoillakin loistivat
+punaiset ja kullankarvaiset lehdet puissa. Ilma oli lämpöinen ja tyyni
+ja täynnä syystuoksuja.
+
+Muutamat tytöistä olivat menneet ulos verannalle, toiset kuuntelivat
+salissa Agnesin laulua.
+
+-- Minäpä olen oppinut kulkemaan käsillä, -- kehui Bertha ja näytti
+taitoansa yleiseksi tyydytykseksi.
+
+-- Ja minä osaan kävellä nuoralla, -- sanoi Bella leikkiä laskien. --
+Paha vaan, ettei täällä ole nuoraa. Mutta odottakaa, paremman
+puutteessa kelpaa tämä nojapuu.
+
+Samassa hyppäsi hän ylös kapeaan nojapuuhun ja huolimatta toverien
+varoituksista, teki hän siinä muutamia notkeita liikkeitä.
+
+Nyt tuli Hanna salista. Kun Bella näki hänet, piti hänen muka
+tervehtiä, mutta horjui samassa ja putosi suinpäin maahan.
+
+Kauhistuksen huuto kaikui verannalta. Hanna ja muutamat muut syöksyivät
+heti pihalle; hänen polvensa notkuivat, silmänsä eivät eroittaneet
+paljon mitään, mutta alas hänen täytyi vaan päästä. Toiset jäivät ylös
+saliin kalpeina ja äänettöminä.
+
+Hanna tuli ensimmäiseksi paikalle. Siellä seisoivat jotkut ravintolan
+palvelijoista säikähtyneinä ja neuvottomina; kukaan ei ollut rohjennut
+nostaa Bellaa. Hän oli pudonnut hyvin pahasti vesitynnyriä vasten ja
+oli tainnoksissa -- tai ehkä kuollut.
+
+Hanna kumartui hänen puoleensa ja huomasi hänen olevan hengissä. --
+Auttakaa minua nostamaan häntä! -- lausui hän lyhyesti, -- ja viekäämme
+hänet sisälle!
+
+Nojatuoli tuotiin ja siinä vietiin Bella varovasti sisään, Bertha
+kiiruhti tohtoria hakemaan. Hiljaa hiipivät toverit toinen toisensa
+perästä Bellaa katsomaan. Sitten menivät he kotiin, itkien ja
+alakuloisina.
+
+Bella makasi silmät ummessa ja ilman mitään tunnon merkkiä. Hän oli
+hirveän kalpea, mutta haavaa ei näkynyt missään, ei edes yhtään kuhmua
+ollut hänen ruumiissaan. Hanna hautoi kylmällä vedellä hänen otsaansa;
+hän oli auaissut hänen vaatteensa ja istui pidellen Bellaa kädestä,
+äänettömässä tuskassa odottaen lääkärin tuloa.
+
+Hän tuli ja samassa kannattimet, jotka Bertha oli älynnyt hankkia.
+Lääkäri tarkasteli Bellaa, nähdäksensä oliko joku luu katkennut. Mutta
+semmoista kohtaa ei keksitty; niskassa näkyi vaan punainen jälki, jonka
+hän oli saanut vesitynnyrin laitaan loukatessa.
+
+Lääkäri oli levoton siitä, että tainnoksissa olo kesti niin kauan. --
+Aivot tai selkäydin ovat varmaan jotenkin vahingoittuneet ja se voipi
+olla vaarallista. Viekää hänet varovasti kotiin, minä tulen myös hetken
+kuluttua.
+
+Vanha Leena ei tietänyt miten olla, kun miehet kuormineen seisahtuivat
+pihalle ja hän näki Bellan suloiset kalpeat kasvot kantimilla.
+
+-- Mitä ne ovat tehneet hänelle? Herra Jumala, mitä ne ovat tehneet
+lapselleni? -- huusi hän semmoisessa kauhussa, ettei voinut paikalta
+liikahtaa.
+
+-- Valmista vuode, Leena, -- käski Hanna, vaikka hänen äänensä värisi.
+-- Ei ole nyt aikaa itkeä.
+
+Leena säpsähti ja kiiruhti käskyä täyttämään. Mutta hän hoiperteli ja
+nyyhkytti kuin unessa olija.
+
+Hannan täytyi ajatella ja määrätä kaikki yksin.
+
+-- Niin, -- puhui hän puoleksi itselleen, -- meidän täytyy heti saada
+sana maalle. Mene Leena ja lähetä joku ... odota, minä kirjoitan
+muutaman rivin.
+
+Hän piirsi muutamia riviä Bellan äidille. Hänen kätensä vapisi niinkuin
+horkassa olijan eikä hän nähnyt, mitä kirjoitti.
+
+-- Sukkelaan, Leena, juokse! Ota semmoinen mies, jolla on hevonen, ja
+käske Jumalan nimessä hänen rientää ... sano, että tässä henkeä
+kysytään.
+
+Bertha oli mennyt apteekkiin. Pentti oli poissa, tiesi missä. Hanna oli
+yksinään Bellan kanssa. Hän heittäytyi polvilleen vuoteen ääreen ja
+koetti rukoilla. Mutta hänen rukouksensa oli sanoja vailla, eikä siinä
+ollut yhtään selvää ajatusta. Hänestä tuntui ikäänkuin koko maailma
+olisi siirtymäisillään pois hänen luotaan, hän olisi tahtonut jostakin
+saada nojaa, mutta ei löytänyt mistään. Hän koetti kuvitella itselleen,
+että Bella oli kuollut, mutta ei jaksanut syventyä siihen ajatukseen,
+ennenkuin toisia ajatuksia tuli väliin: -- kunpa tohtori tulisi ...
+kunpa täti joutuisi ajoissa...
+
+Hän lausui hiljaa Bellan nimen ja suuteli hänen kalpeita poskiaan. Voi
+kuinka tämä tainnos oli kuoleman kaltaista. Juuri tuolla tavalla oli
+hänen äitinsäkin maannut, kun hänen henkensä tästä maailmasta erosi,
+eikä mikään rakkauden ponnistus voinut häntä enää takaisin kutsua.
+
+Kuinka tohtori viipyi! Hanna oli vähällä murtua tuskasta ja
+väsymyksestä. Hän ei voinut edes itkeä, joka olisi ollut suuri
+helpoitus.
+
+Vihdoin kuuli hän askeleita ja näki lääkärin tulevan. Heti hänen
+jälkeensä astui Bertha huoneesen. Hän oli hankkinut iilimatoja, joita
+pantiin Bellan selkäluuta pitkin.
+
+Lääkäri oli ystävällinen ja sääliväinen; hän jäi odottamaan, mitä
+iilimadot vaikuttaisivat. Penttikin oli nyt tullut kotiin. Hänen
+hellään sydämmeensä koski kovasti sisaren kohtalo ja alituisesti
+pistihe hän sairaan luo katsomaan, eikö tämä jo heräisi. Mutta ilta
+kului ja yö tuli, ennenkuin tämä tapahtui.
+
+Vasta kello 2 aikana yöllä aukaisi Bella silmiään, vaan ei näkynyt
+ketään huomaavan. Kohta vaipui hän taas entiseen tilaansa. Tohtori,
+joka oli koettanut kaikki keinot, mitkä tiesi, meni nyt kotiinsa,
+levätäkseen hiukan. Seuraavana päivänä aikoi hän neuvotella toisen
+lääkärin kanssa.
+
+Bertha oli jäänyt sairaan luo yöksi ja sai vihdoin unta, mutta Hannaa
+ei saanut kukaan siirtymään Bellan vierestä pois, eikä hän voinut
+hetkeksikään silmiään ummistaa. Tunnin toisensa perästä istui hän
+siinä, odottaen joka hetki, että Bella aukaisisi silmiänsä ja tuntisi
+hänet. Mutta aamu tuli ilman muutosta.
+
+Kun Bellan vanhemmat edeltä puolen päivän saapuivat, oli Bella yhä
+samassa tilassa ja lääkäri pelkäsi pahinta.
+
+Hanna kiitti Jumalaa, että Elli tädin tulo oli tapahtunut Bellan vielä
+hengittäessä. Hänet pyydettiin nyt muuttamaan Palmfeltien luo, että hän
+useimmin saisi nähdä Bellaa.
+
+Jälkeen puolen päivän muuttui Bellan tila. Häneen tuli kova kuume, hän
+houraili ja häntä rupesi vetämään. Lääkärit pelkäsivät, että aivokuume
+oli tulossa ja että hän voisi menettää järkensä, vaikka hän jäisikin
+eloon. Vuoteen ääressä istui Bellan äiti kalpeana, kuivin silmin.
+Hannan läsnäolo häntä hiukan lohdutti.
+
+Kolmantena päivänä oli Bellalla kauhea suonenveto, mutta sitten hän
+alkoi runsaasti hikoilla, jota lääkärit pitivät hyvänä merkkinä. Sairas
+sittemmin vaipui hiljaiseen uneen, hengitti syvään ja tasaisesti, ja
+hieno puna ilmestyi hänen poskilleen. Hänen äitinsä ja Hanna istuivat
+liikahtamatta hänen vuoteensa ääressä, ikäänkuin olisivat peljänneet
+pienimmällä kuiskeellaan säikähdyttävänsä toivon kyyhkyä, jonka siivet
+suhisivat kaukana.
+
+Pari tuntia levollisesti nukuttuansa, aukaisi Bella silmänsä, ja hänen
+katseensa osoittivat, että hän nyt oli täydessä tunnossa. Hän huomasi
+äitinsä ja kuiskasi hiljaa: -- äiti! Sitten kääntyi hänen katseensa
+Hannaan ja hän hymyili heikosti: -- Hanna! -- kuiskasi hän ja vasen
+kätensä tavoitteli hiljaa Hannan kättä.
+
+Silloin aukenivat Hannan kyynellähteet ja hän riensi pois huoneesta
+peljäten, että Bella säikähtyisi niistä valtavista nyyhkytyksistä,
+jotka puistattivat häntä. Jumalan kiitos, Jumalan kiitos! Kuinka
+ihanalta tuntui itku, tointuminen, pitkällisen tuskan poistuminen
+kyynelvirran mukana.
+
+Kun lääkäri tuli, näytti hän iloiselta ja hämmästyneeltä. Kuume oli
+poissa ja katse selvä. Ei ollut enää henki eikä järki vaarassa, mutta
+suurinta varovaisuutta vaadittiin, etteivät hermot, jotka niin kauan
+olivat olleet ikäänkuin eloa vailla, jälleen vahingoittuisi.
+
+Pentti tuli usein istumaan hänen vuoteensa ääreen. Hän osasi niin
+mainiosti asettaa päänaluksia ja kääntää Bellaa, kun tämä ei itse
+jaksanut, ja hänen kätensä oli kuin hellän naisen käsi.
+
+-- Sinä olet niin hyvä, Pentti, -- kuiskasi Bella eräänä päivänä, kun
+hän saattoi puhua; -- sinusta tulee varmaan oivallinen tohtori.
+
+Pentti hymyili. -- Ja silloin viimeistään sinun täytyy parantua. Saat
+nähdä, että tulet vahvaksi kuin norsu, kun vaan mieltäsi maltat.
+
+-- Luuletko, että se on Jumalan tahto? -- Bellan katseet kääntyivät
+kysyväisesti häneen ja hän koetti kiertää käsivartensa Pentin kaulaan,
+vaan ei jaksanut. -- Ajattelen aina joskus, että nyt minä kuolen...
+Mutta sano, kuinka olen minä tullut näin kipeäksi? Minä en muista
+mitään...
+
+-- Sinä et saa puhua niin paljon, sisar kulta, -- keskeytti Pentti
+ymmärtäväisesti. -- Kyllä minä kerron kaikki, kunhan vaan vahvistut. --
+Nyt et saa ajatella muuta kuin nukkumista, syömistä ja parantumista.
+
+-- Olkoon niinkuin tahdot, -- vastasi Bella väsyneellä äänellä.
+
+Pentti koetti turhaan karaista mieltään, kun näki sisarensa kasvot niin
+pieninä ja laihoina vaipuvan jälleen alukselle. Hänen pieni sisarensa!
+Kuinka rakas ja suloinen hän oli! Ei hän voinut hänestä luopua, ei
+millään lailla.
+
+Pentti pistihe vaatekonttoriin sairashuoneen vieressä ja niisti itseään
+tuntuvasti.
+
+
+
+
+Näinä surun aikoina, kun Hanna vapaahetkinään istui Bellan vuoteen
+ääressä, näki hänen väsyneiden silmiensä aukenevan ja ummistuvan, kuuli
+hengityksen kulkevan puoleksi auenneiden huulien välitse ja katseli,
+kuinka kuume valkoisia poskia punasi, oli hänen mielensä täpösen täynnä
+levottomia ajatuksia.
+
+Vaikka hän oli satoja kertoja sanonut itselleen, ettei hän koskaan
+tahtonut niin lujasti kiinnittää sydäntänsä keneenkään, että luopuminen
+siitä tuntuisi kipeältä, tunsi hän nyt, kuinka arvaamattoman kalliiksi
+Bella oli käynyt hänelle. Tämä pieni, kuumeesta värisevä käsi oli
+tarttunut niin vahvasti hänen sydämmeensä, ettei tämä koskaan enää
+tuntuisi eheältä, jos käsi raukeaisi kuolemaan. Hanna tunsi, ettei
+hänen kova luontonsa voisi pehmetä ilman Bellan vaikutusta, ja nyt
+hehkui hän halusta saada vapaaehtoisesti antautua tämän vaikutuksen
+alaiseksi. Hän huomasi kummastuksella, kuinka hän nyt toivoi saavansa
+rakastaa jotakin ihmistä, hän, joka kuitenkin yhä vielä luuli, ettei
+kukaan muu ollut vapaa, kuin se, joka oli kaikista tunteista
+riippumaton. Ja näinä viikkoina, jolloin levottomuus ja tuska olivat
+hänen ainaiset toverinsa, tunsi hän kuinka katkeruus hänessä suli
+sulaamistaan, kuinka okaat taittuivat ja sydäntä täytti uusi, suloinen
+tunne kaikkia ihmisiä kohtaan. Ensiksikin tulivat Bellan omaiset
+hänelle hyvin rakkaiksi ystävän tähden, sitten koulutoverit ja vihdoin
+yhä laajemmissa piireissä kaikki, yksinäiset, kärsiväiset horjuvaiset
+ihmisraukat. Hän, joka oli luullut sydäntänsä niin ahtaaksi, ettei
+siihen sopisi mikään jalo tunne, huomasi nyt haluavansa edes johonkin
+määrin keventää niitä taakkoja, jotka painoivat niin monen hartioita.
+
+Näitä ajatellessa täytyi hänen yhä useammin muistaa Karin tätiä. Hän
+karkoitti aina tämän ajatuksen, mutta se tuli yhä uudestaan. Ehkä oli
+tämä vanha nainen yksi noista hiljaisuudessa kärsivistä, joka vaan
+tarvitsi hiukan ystävällisyyttä herätäkseen uuteen eloon. Oi, Karin
+täti, mitä varten sinä tulit minun tielleni? Minkätähden et voi jättää
+minua rauhaan, niinkuin jätit äitini siihen aikaan, jolloin hän olisi
+sinua paraiten tarvinnut? Olethan julma, kun pakotat minut luoksesi. Ja
+yhtä julma minä olen, joka -- tietämättä, oletko yksinäinen ja onneton
+-- olen jättänyt sinut päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi
+kuukaudelta odottamaan sen tuloa, jonka olisi pitänyt katua, eikä ole
+sitä tehnyt. Kohta on yhdeksän viikkoa siitä, kun sain kirjeesi ja
+vielä ... vielä olen yhtä leppymätöin kuin silloin...
+
+Sitten hän taas ajatteli ihmetellen isäänsä. Mimmoinen oli hän, tuo
+isä, joka olisi voinut antaa hänelle kodin turvan, eikä ollut sitä
+tehnyt, jota hän ei koskaan nähnyt eikä voinut rakastaa? Missä oleskeli
+hän? Tiesiköhän hän, että hänen vaimonsa oli kuollut, että hänen
+tyttärensä oli turvattomana maailmassa, että hänen rahalähetyksensä oli
+yleenkatseella hyljätty? Ja jos hän tämän kaiken tiesi, niin miltä se
+hänestä tuntui. Varmaan hän oi siitä välittänyt, koska oli niin
+kevytmielinen ja itsekäs.
+
+Kummalliselta tuntui ajatella kotia, joka olisi ihan oma! Saattoihan
+koko pieni maailma, täynnä rakkautta ja hauskuutta, sopia neljän seinän
+väliin. Hanna melkein ei muistanut omistaneensa oikeaa kotia; se oli
+aina hänestä tuntunut puoleksi erämaalta, kunnes kuolema oli siihen
+luonut kaikkea sovittavan varjonsa. Vaan samassa se hajosikin, ja hän
+heitettiin taas maailmalle, rajattomaan tyhjyyteen.
+
+Kerranpa loisi hän kuitenkin itselleen kodin, jospa ei piankaan. Kodin,
+jossa olisi kirjoja ja kukkia, hiljaista yksinäisyyttä, eikä kuitenkaan
+koskaan tyhjyyttä. Ensin hän matkustaisi ja katselisi maailmaa ja
+sitten palajaisi kotiin tuhansilla muistoilla, jotka kaunistaisivat
+hänen kotiansa. Tiedot ja työ tekisivät hänen elämänsä niin rikkaaksi
+ja -- Bellan ystävyys olisi hänelle päiväpaisteena.
+
+Ajatukset kääntyivät taas Bellan sairasvuoteesen. Mitä jos hän
+kuitenkin kuolisi! Sanomattomalla tuskalla, jota hän ei voinut
+selittää, kuunteli hän sairaan epätasaista hengittämistä, kumartui
+vuoteen yli ja tarttui levottomasti peittoosen molemmin käsin, pitäen
+siitä kiinni niin lujasti, kuin jos tästä olisi riippunut ystävänsä
+henki.
+
+-- Kuinka heikko olenkaan tänään, -- huudahti hän vihdoin puoli ääneen
+ja nousi, vakavasti päättäen voittaa itsensä. -- Täällä haaveksin minä
+tuntikausia aivan kuin koko tulevaisuuteni olisi kiinnitetty tähän
+heikkoon elämänlankaan.
+
+Hän kosketti huulillaan Bellan hiuksia ja meni tiehensä puoleksi
+uholla, puoleksi itkien.
+
+Koulussa vaihteli mielentila aina sen mukaan, mitä Bellasta kuultiin.
+Joka päivä sai Hanna vastata moniin ystävällisiin kysymyksiin ja aikoja
+ennen kuin Bella sai mitään tietää ulkomaailmasta, tulvaili hänen
+huoneesensa kirjelippuja, kukkia tai sieviä pieniä käsitöitä,
+helläsydämmisten toverien antamia.
+
+-- Tuntuu aivan kuin nappi puuttuisi takista, kun Bella on poissa, --
+oli Berthalla tapa sanoa, -- ja juuri se nappi, joka paraiten suojeli
+kylmältä -- täällä luokalla. --
+
+Niinä päivinä, jolloin Bella oli parempana ja Hannan levottomuus hänen
+suhteensa väheni, täytyi hänen yhä useammin muistella Karin tätiä. Hän
+tunsi, että hänen kuitenkin kerran täytyisi mennä tämän luo, ei
+ulkonaisista syistä, vaan omantunnon pakosta, ja jota enemmän hän
+viivytteli sitä enemmän hän ylenkatsoi omaa käytöstään. Hänellä ei
+muuten ollut tapana vitkastella, kun joku asia kerran oli toimitettava.
+Ainoa, millä hän voi itseänsä puolustaa, oli se, ettei hän tahtonut
+mennä semmoisella sydämmellä, joka oli täynnä vihaa ja leppymättömiä
+tunteita, niinkuin hänellä yhä vielä oli.
+
+Vihdoin kävi tuo itseensä tyytymättömyys hänelle niin kärsimättömäksi,
+että hän päätti heti mennä rouva Meilertin luo, maksoi mitä maksoi.
+Adressikalenterista löysi hän helposti hänen osoitteensa ja meni
+kenellekään mitään sanomatta hänen luoksensa eräänä päivänä.
+
+Kovasti sykki Hannan sydän, kun hän seisoi huoneen edustalla, mutta hän
+koetti näyttäytyä levolliselta astuessaan portaita ylös. Nämä olivat
+matalat ja mukavat, mutta Hanna oli kuitenkin aivan hengästynyt ylös
+päästyään. Mutta täällä tunsi hän taas niin suurta vastenmielisyyttä ja
+vastustamatonta halua päästä pakoon, että hän kääntyi takaisin ja
+melkein juoksi alas kadulle. Kuitenkin hävetti häntä sitten taas, hän
+reipastui, koetti ajatella Bellaa ja kääntyi rohkeasti takaisin sekä
+soitti kelloa.
+
+Palvelustyttö aukaisi oven. -- Kyllä, rouva Meilert oli kotona. --
+Tehkää hyvin, käykää sisälle.
+
+Hanna jäi kuitenkin etehiseen, sillä aikaa kun tyttö meni rouvalle
+ilmoittamaan. Salin ovesta näki hän tauluja, kasveja, mattoja ja
+uutimia. Jospa Karin täti ei ollut onnellinen, niin oli hän ainakin
+rikas. Tämä tuntui Hannasta ikävältä, paljon vaikeampi ja
+tarpeettomampi oli hänestä nyt anteeksipyyntö. Ja kun hän vertasi tätä
+ylellisyyttä äitinsä köyhyyteen, yltyi hänen vastenmielisyytensä.
+
+Palvelustyttö kääntyi takaisin ja pyysi häntä astumaan sisään. Hän
+heitti hiukan halveksivaisen katseen Hannan köyhään pukuun. Mutta hän
+ehkä kuitenkin arvasi, ettei Hanna ollut tuommoinen tavallinen
+avunpyytäjä, joita talossa niin paljon kävi, -- sillä hän auttoi
+kohteliaasti päällysvaatteet Hannan päältä.
+
+Rouva Meilert istui kirjoituspöytänsä ääressä, mutta Hannan sisään
+astuessa nousi hän siitä. Hän oli pitkä ja suoraselkäinen, tukka
+harmahtava, kasvonpiirteet kauniit, mutta ankarat. Hän tervehti Hannaa
+jotenkin kylmästi ja pyysi istumaan.
+
+Hanna jäi kynnykselle seisomaan.
+
+-- Minä olen Hanna Rappe, -- virkkoi hän ja tunsi veren nousevan
+poskilleen, eikä voinut estää hämilleen joutumistaan. -- Olen tullut
+anteeksi pyytämään epäkohteliaasta kirjeestäni.
+
+Ilon säde kirkasti hetkeksi rouva Meilertin ankaroita kasvonpiirteitä,
+mutta hän voitti tunteensa ja tuli jälleen kylmäksi. Tämä rauhoitti
+Hannaa. Hän oli odottanut kyyneltulvia ja syleilyksiä, ja semmoista hän
+ei voinut kärsiä. Rouva Meilert katsoi häneen tarkkaan.
+
+-- Annapahan nähdä, -- sanoi hän -- oletko äitisi tytär... Ehkä silmät
+ovat hänen, mutta hänen katsantonsa oli vienompi, ystävällisempi...
+Hänen äänensä värähti. Hanna katsoi häntä suoraan silmiin. -- Niin, --
+lausui hän, -- saattoi olla, ennenkuin surut tekivät hänen luontonsa
+kovaksi. Sanotaan, että minä ulkomuodoltani olen isääni, sisällisesti
+äitiini.
+
+Rouva Meilert asetti hänet hiljaa sohvaan viereensä. -- Puhu hiukan
+äidistäsi, hänen viimeisistä hetkistään. Et voi aavistaa, kuinka kallis
+hän kerran oli minulle.
+
+Hanna hymyili katkerasti. -- Ja kuitenkin saatoitte hyljätä hänen!
+Annoitte hänen yksin taistella elämän taistelua, köyhänä, sairaana,
+pettyneenä kaikissa toiveissaan niiden suhteen, joita hän oli
+rakastanut.
+
+-- Niin, näetkö, olin loukattu sisimmässä sydämmessäni. En voinut suoda
+sitä anteeksi, että hän, hyljäten ihanteensa, meni miehelle, joka ei
+edes ansainnut hänen kunnioitustaan. Minusta hän silloin alensi itsensä
+niin, että minun _täytyi_ työntää hänet luotani, vaikka sydäntä
+kirveli...
+
+-- Unhotatte, että hän rakasti isääni; olkoon se hänen
+puolustuksenansa.
+
+Rouva Meilert katsahti ylös. -- Ei, -- sanoi hän kiivaasti, -- ei
+rakkauskaan _voi_ kaikkea puolustaa. Minä en koskaan voinut oikein
+uskoa, että hän todellakin rakasti isääsi; siihen tämä oli liian
+paljon häntä alempana. Mutta jos niin oli laita ... no, silloin en
+ymmärrä ihmissydämmen oikkuja! Nainen, niin oikeutta harrastava,
+helläsydämminen, kaikille suurille aatteille altis, kuin äitisi, ... ja
+isäsi! Hengettömämpää, tyhjempää, hengen ja ruumiin puolesta
+elähtyneempää olentoa en ole koskaan nähnyt. Mutta suo anteeksi, -- ehkä
+loukkaan sinua?
+
+-- Oi, -- kuului Hannan lyhyt vastaus, -- isäni suhteen minulla ei ole
+minkäänlaisia tunteita.
+
+-- No niin, ymmärräthän, miltä tuntui nähdä ystävän, jota rakastin
+enemmän kuin itseäni, heittäytyvän moisen miehen syliin! Minä olin
+epätoivossa ja katkaisin kaikki suhteemme. Sitten tuli hänen
+rangaistuksensa. Hän tuli onnettomaksi ja hyljätyksi, ja nythän minun
+olisi pitänyt anteeksi suoda. Mutta minä en voinut sitä, se tuntui
+ikäänkuin minun samassa olisi täytynyt luopua omista periaatteistani,
+varsinkin jos olisin ottanut ensimmäisen askeleen. Jos hän olisi tullut
+minun luokseni...
+
+-- Saatoitteko todellakin sitä uskoa sen kirjeen jälkeen, jonka te
+kirjoititte hänelle hänen hääpäivänänsä? -- Hannan posket hehkuivat. --
+Se kirje oli omiansa sammuttamaan viimeisenkin ystävyyden kipinän.
+
+-- Vai niin, sinä olet lukenut sen! No, -- olenhan sitä katunut
+tuhannen tuhatta kertaa. Olisin voinut luopua koko omaisuudestani, jos
+se vaan olisi ollut kirjoittamatta. Minä tiesin, että hänen sydämmensä
+murtuisi siitä, ja kuitenkin kirjoitin sen, hillitsemättömässä
+tuskassani. Minulle oli silloin jonkunmoinen lohdutus siitä, että sain
+tehdä aukon meidän välillemme niin laajaksi, kuin suinkin voin.
+
+Kun minä kuulin, että hänen miehensä oli hänet hyljännyt ja että hän
+oli muuttanut pois pienen lapsensa kanssa, silloin pyrki sydämmeni
+hänen luo koko entisellä hellyydellään. Mutta luuletko saattaneeni
+lähestyä häntä, luuletko, että olisin voinut pyytää anteeksi? Ei,
+siihen olin liian itsepintainen ja kova. Tahdoin pakottaa häntä ensin
+tulemaan minun luo. Mutta hän ei tullut, ja minä kuulin, että hän kärsi
+nälkää. Rauhoittaakseni omaatuntoani, lähetin hänelle sittemmin
+vuotuisesti pienen rahasumman sinua varten...
+
+-- Tekö sen lähetitte? -- keskeytti Hanna, punastuen pahasta mielestä.
+Niihin rahoihin hän ei koskaan kajonnut.
+
+-- Se oli hänen kaltaista, -- virkkoi rouva Meilert hymyillen tuskin
+nähtävästi. -- Hänhän aina oli tahtonut tulla omin voimin toimeen. Hän
+oli yhtä ylpeä kuin minäkin, ja se teki meidät kumpaisetkin
+onnettomiksi. Sillä aikaa, kun hän kulutti itseänsä kovalla työllä,
+jota huonosti palkittiin, menetin minä aikani lukemattomissa
+huvituksissa, unhottaakseni sisällisen tyhjyyden. Kumpainenkaan meistä
+ei koettanut toista lähestyä, ja kuitenkin olisi tämä pelastanut meidät
+molemmat.
+
+Kun olin tullut 30 vuoden vanhaksi tuntui minusta elämä ihan
+arvottomalta. En ollut itse onnellinen, enkä elänyt kenenkään onnea
+varten. En ollut oppinut mitään semmoista, joka olisi tehnyt minut
+mahdolliseksi alkamaan jotakin itsenäistä työtä, minua oli vaan
+kasvatettu elämästä nauttimaan. Tähän surun ja tyhjyyden aikaan tapasin
+minä miehen, joka kauan oli rakastanut minua hiljaisuudessa,
+uskollisesti ja puhtaasti ja ... me menimme yhteen. Hänellä oli
+harvinaisen jalo luonne. Kuinka paljosta tulee minun häntä kiittää!
+Hänen ansionsa se oli, etten tykkänään vaipunut raskasmielisyyteen ja
+hänen ainainen, sydämmellinen toivomuksensa oli, että minä taaskin
+lähestyisin äitiäsi ja tulisin onnelliseksi... Mutta -- minusta oli
+tämä nyt jo mahdotonta, tie välillämme oli kasvanut umpeen, sitä peitti
+korkea, kietova ruoho, me emme voineet enää saavuttaa toisiamme.
+
+... Viisi vuotta vaan kesti avioliittomme, minä kadotin tuon uskollisen
+toverini ja seuraavana vuonna saapui minulle tieto äitisi kuolemasta.
+
+Rouva Meilert oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä ja Hanna luuli hänen
+itkevän. Outoja tunteita liikkui nuoressa tytössä, kuunnellessaan
+toisen puoliääneen lausumaa tunnustusta. Hanna tunsi vielä katkeruutta
+äidin kohtalosta, mutta myöskin suurta sääliä tätä suurta, hillittyä
+surua nähdessään. Ja hän tunsi vavahtavansa ilosta, huomatessaan Karin
+tädissä semmoista, jota hän saattoi ymmärtää ja suoda anteeksi.
+
+Rouva Meilert nosti jälleen päätään. Hän ei ollutkaan itkenyt, mutta
+hänen silmänsä ilmoittivat semmoista kärsimystä, jota Hanna ei vielä
+ollut kenessäkään nähnyt. He istuivat nyt kauan aikaa ääneti. Hanna ei
+uskaltanut kömpelöllä sanalla häiritä sitä; hän odotti, että toinen
+rauhoittuisi, ennenkuin hän rohkeni osoittaa sitä myötätuntoisuutta,
+joka täytti hänen sydämensä. Hän oli nähnyt paljon surua, oli ikäänkuin
+kasvanut surun polvella ja oli sille kuin vanha tuttu, vaikkei itse
+ollut sitä kokenut muuten kuin kaikuna muiden sydämmistä. Mitä oli
+hänen levottomuutensa Bellan tähden verrattuna tämmöiseen katkeraan,
+kalvavaan tuskaan? Hänen oli vaan vieno, puhdas suru, vapaana
+katumuksesta ja omantunnon vaivoista; siinä oli myös vielä toivoa ja
+pelonsekaista luottamusta siihen voimaan, jolle kaikki on mahdollista.
+
+Hänen oma käytöksensä Karin tätiä kohtaan tuntui hänestä tällä hetkellä
+niin alhaiselta, että häntä hävetti. Unhottaen tavallisen jäykkyytensä,
+tarttui hän äkkiä hänen käteensä ja suuteli sitä.
+
+-- Karin täti ... voitko suoda anteeksi sen, minkä kirjoitin?
+
+Sanansa soivat vienoilta ja lämpimiltä, niin kuin Bella olisi ne
+lausunut.
+
+-- Ei ole minulla mitään anteeksi suotavaa. -- Rouva Meilert puristi
+kovasti hänen kättään. -- Mutta voitko hiukan pitää minusta, niin olen
+kiitollinen. Kerro nyt ... kerro äidistäsi kaikki, mitä vaan muistat,
+ja kaikki, mitä arvelet minun ansainneeni kuulla. Elä säästä minua,
+anna minun kuulla kaikki, mitä hän on minusta sanonut. Pahin, minkä
+kuulla voin, ei ole mitään verrattuna omantuntoni vaivoihin. -- Hanna
+alkoi kertoa. Hän ei peittänyt mitään. Hän toi esiin äidin köyhyyden ja
+hänen ankaran taistelunsa leivän eteen. Hän puhui niistä epätoivon ja
+katkeruuden hetkistä, joita hän oli nähnyt, niistä vastoinkäymisistä ja
+pettyneistä toiveista, jotka vähitellen tekivät hänen äitinsä sydämmen
+kovaksi, sekä siitä pitkällisestä taudista, joka vihdoin vei hänet
+hautaan. Mutta hän viivytteli kauan kertoessaan viimeisten päivien
+hiljaisesta rauhasta ja siitä rakkaudesta, jota hän niin myöhään oli
+saanut nauttia.
+
+Ihmeellistä. Hänen näin kappale kappaleelta kertoellessaan äitinsä
+elämän vaiheita, niin paljon kuin muisti, katosi vähitellen
+viimeinenkin vihan varjo häntä kohtaan, joka hänen vieressään istui ja
+joka hänkin puolestansa oli niin paljon katkeroittanut vainajan päiviä;
+ja hänestä tuntui nyt, että se suru, jota he kumpanenkin olivat
+kantaneet, oli muodostunut lujaksi siteeksi, joka yhdisti heitä
+kuolemankin jälkeen.
+
+Oli jo myöhäinen ilta, kun Hanna meni. Hän tunsi nyt hellää
+myötätuntoisuutta Karin tätiä kohtaan ja toivoi pian taas saavansa
+häntä nähdä.
+
+
+
+
+Bellan parantuminen edistyi, vaikka hyvin vähitellen. Hän sai nyt
+välistä olla istuallaan vuoteessa, pehmeiden päänaluksien nojassa,
+mutta lukea hän ei saanut eikä tehdä minkäänlaista työtä. Monesti kävi
+aika hänelle pitkäksi. Silloin oli Pentillä tapana asettaa pikku Helmi
+Bellan vuoteelle, jossa hän erinomaisella taidolla kaasi juomalasin
+yöpöydän liinalle, söi suuhunsa sokuripalaset ja takoi kalistimellaan
+vuoteen laitaan, kunnes kiinnitti itseensä Bellan huomion. Välistä
+istuivat kaikki sisarukset Bellan vuoteen ympärillä, puhuen
+kouluseikoista, ja pari kertaa oli hänellä ollut ilo vastaanottaa pari
+toveria, jotka toivat terveisiä koko luokalta.
+
+Hänen rakkahimmat hetkensä olivat kuitenkin ne, jolloin Hanna
+loma-ajoillaan istui hänen luonaan. Silloin loistivat Bellan silmät.
+Hannalla olikin taito kertoa asioita niin, että ne viehättivät
+vähääkään väsyttämättä. Eräänä tämmöisenä hiljaisena hetkenä kertoi
+Hanna käyneensä Karin tädin luona ja Bella ihastui siitä äärettömästi.
+
+-- Hän oli miellyttävä, sanoithan niin? Miltä hän oikeastaan näytti?
+Mitä kaikkea hän sanoi? Menetkö sinne jälleen? Pidätkö paljonkin
+hänestä?
+
+-- Nytpä puhut liiaksi, neiti Belladonna, ja siis menen tieheni.
+
+-- Elä mene, elä! Lupaan olla hiljaa kuin liera, jos vaan jäät. -- Ja
+Bella tarttui hänen hameesensa. -- Minä, näetkö, voin niin hyvin tänään
+ja sentähden olen niin vallaton. Tohtori antoi minulle luvan syödä
+viinirypäleitä, ja minä olen niin kauhean ahne niille. Ellei minulla
+olisi omaatuntoa, lähettäisin sinut ulos pyryilmaan ostamaan hiukan
+enemmän, sillä ne loppuivat juuri. Mutta...
+
+-- Jos ei muu estä, niin kyllä vapautan sinut omastatunnostasi, --
+nauroi Hanna ja oli jo puolitiessä ulkona huoneesta.
+
+-- Odota sinä tuuliaispää! Ota viisikymmentä penniä tuosta laatikostani
+ja valitse kaikkein kauniimmat viinirypäleet! Kas niin ... hyvästi nyt!
+
+Kun Hanna jo oli sulkenut oven, kutsuttiin häntä takaisin.
+
+-- Maltahan, Hannibal, luulenpa, että minun rypäle-himoni kuuluu niihin
+"mielen tiloihin", joita tahto voipi hallita. Ergo _voin_ minä hallita
+sitä; ergo _tahdon_ sitä hillitä. Pane pois viiskymmenpenninen. Se
+voipi tehdä suurempaa hyötyä säästölaatikossani köyhiä varten, kuin
+minun ahneessa vatsassani.
+
+Hanna totteli nauraen ja istui jälleen entiselle paikalleen.
+
+Samassa astui Pentti huoneesen, korvat punaisina, ja kantaen
+päällysnuttuaan käsivarrellaan.
+
+-- No, herraseni, mitä sinä olet toimittanut tänään? -- kysyi Bella ja
+kutsui hänet luokseen.
+
+-- Seisauttanut hurjistuneita hevosia, -- vastasi Pentti
+yksitoikkoisella äänellä.
+
+Tytöt näyttivät niin kummastuneilta, että hänen täytyi nauraa. -- Ihan
+totta, -- vakuutti hän. Kuljin kauppatoria keisarillisen palatsin
+kohdalla, kun näin hevosen kuormineen tulevan hurjaa vauhtia minua
+vastaan. Ajuri huusi ja koetti hevosta pidättää, kuorman sisässä
+voivotteli joku täyttä kurkkua. He näyttivät joutuvan suoraa päätä
+Katajanokan kanavaan. No, minulla ei ollut muuta neuvoa, kuin hyökätä
+esille ja ojentaa levitetty sateenvarjoni hevosta kohti, joka tästä
+niin hämmästyi, että seisahtui siihen paikkaan. Vauhdista kaatui reki
+tietysti ja ajuri joutui sen alle. Pari kolme miestä tuli avuksi, me
+saimme hevosen riisutuksi valjaista ja ajurin autetuksi. Ei hänelle
+eikä rouvasihmiselle, joka oli sisässä, ollut mitään vahinkoa
+tapahtunut. Vaan rekeä nostaessani sain tämän ison reiän
+päällystakkiini. Tahdotko sinä, Hanna toveri, auttaa minua parsimaan
+sitä?
+
+-- Niin auttaako? -- nauroi Hanna -- tarkoitat kai, että me vuoroon
+ompelemme yhden pisteen kumpikin. Ei, annahan tänne, kyllä minä tulen
+toimeen ilman sinun apuasi.
+
+Pentti antoi hänelle takin ja hän aikoi ruveta sitä korjaamaan.
+
+-- Mutta kuulehan, Pentti, -- kuiskasi Bella vuoteeltaan ja näytti
+hyvin veitikkamaiselta, -- kuka se tässä tuonoin vakuutti, ettei
+koskaan antaisi naisen auttaa itseään millään, jota itse voisi
+toimittaa?
+
+Pentti aprikoi. -- Minä se taisin olla. Ja olen minä aikoinani sukkia
+parsinut, mutta en nuttuja. Vaan pitää se kai minunkin työni tässä
+kelvata. Annahan tänne, niin koetan! Ja kiitos, sisko siirappisuu, että
+puolustit itsenäisyyttäni.
+
+Hanna antoi hänelle neulan ja rihman; sormitin ylettyi tuskin
+puoliväliin kynttä. Pentti istui ompelemaan ja koetti näyttää
+tottuneelta. Hän asetti otsansa ryppyihin ja alkoi vetää kuin suutari
+pikilankaa. Tytöt naurahtivat, vaan antoivat hänen olla hiukan aikaa
+rauhassa.
+
+Mutta kun Hanna näki, että parsima, huolimatta Pentin vakavista
+ponnistuksista, alkoi näyttää isolta käsnältä nutun hihassa, pyysi hän,
+että Bella "armollisesti" antaisi hänen tällä kertaa auttaa. Olihan
+Pentti jo osoittanut, että hänellä oli hyvä tahto.
+
+Bella ei ollut säälimätön, ja kohta näki Pentti ihmetellen, kuinka
+Hanna toverin taitavat sormet ensin hävittivät hänen taitonsa jäljet ja
+sitten parsivat reiän niin hyvästi, että paikka näytti aivan
+entiseltään.
+
+-- Tytöt ovat kuitenkin oiva tyttöjä! -- huudahti hän huoaten
+ihmetyksestä.
+
+-- Ja pojat ovat poikia ja jäävät siksi! -- virkkoi Bella päätään
+nyykyttäen.
+
+Samana iltana kävi Bella taas huonommaksi. Kuume tuli takaisin ja hän
+heittäytyi levottomasti edes takaisin vuoteellaan. Lääkäri, jota oli
+käyty hakemassa, pelkäsi taudin uudistuvan.
+
+Aamupuolella yötä, jolloin Hanna valvoi hänen luonaan, aukaisi Bella
+äkkiä silmänsä, ja kuiskasi hiljaa: -- Hanna!
+
+Hanna istui vuoteen ääreen ja tarttui Bellan käteen. Se oli tulikuuma
+ja silmät loistivat suurina ja kirkkaina.
+
+-- Kuinka on laitasi? -- kuiskasi hän levottomasti. -- Oletko huonompi?
+Menenkö tätiä herättämään?
+
+-- Elä vielä... Mutta Hanna, ehkä minun nyt täytyy kuolla.
+
+Hanna tunsi pistoksen sydämmessään, niin kipeän, että hänen olisi
+tehnyt mieli huutaa. Mutta näennäisesti oli hän tyyni.
+
+-- Luuletko, Hanna, ... että on hyvin vaikeaa kuolla? -- Bella
+kiinnitti levottoman katseensa Hannaan.
+
+-- Olen vaan nähnyt _yhden_ ihmisen kuolevan, ja se oli äitini. Hänelle
+tuli kuolema kuin pelastaja, jota on ikävöity, hänhän oli ollut niin
+kauan kipeänä.
+
+-- En tarkoita sitä ... tarkoitan, että ... onko hyvin kauheaa ...
+seisoa Jumalan kasvojen edessä?
+
+--- Toivon, että Jumalan läheisyys suopi sinulle rauhaa ja
+turvallisuutta, eikä pelkoa, -- vastasi Hanna, ja hänen huulensa
+värisivät niin, että hän tuskin saattoi puhua.
+
+-- Näetkö ... minä välistä niin pelkään Jumalaa ... olen niin vähän
+huolinut Jumalasta ... jospa Hän onkin suuttunut minuun...
+
+-- Oi, Bella rakas, eihän kukaan meistä ole hänen armoansa ansainnut.
+Mutta tiedäthän, keneen me saamme turvata.
+
+-- Kyllä! -- kuiskasi Bella heikolla äänellä.
+
+Hetken kuluttua kiersi hän käsivartensa Hannan kaulaan ja kysyi: --
+Hanna rakas, suretko minua paljonkin, jos ... nyt kuolisin?
+
+Hanna koetti karaista itseään, että saisi vastatuksi tyyneesti: --
+eihän kukaan, maailmassa ole niin rakas minulle kuin sinä.
+
+-- Ei kukaan muu kuin Jumala! -- kuiskasi Bella jälleen.
+
+-- Oi, ei edes Jumalakaan, -- virkkoi Hanna surullisena. -- En ole
+vielä päässyt niin pitkälle, että rakastaisin Jumalaa ylitse kaiken...
+Vaan sinä näytät niin väsyneeltä, elä puhu enää, koeta nukkua.
+
+Bella nyykäytti päätään. -- Tahtoisin niin mielelläni elää! -- kuiskasi
+hän ja koetti hymyillä. Sitten vaipui hän hiljaiseen uneen, yhä
+pidellen Hannaa kädestä.
+
+Aamu koetti ja löysi heidät samassa asemassa. Hanna oli väsymyksestä
+nääntyä, vaan ei hennonut liikahtaa eikä vetää pois kättään, ettei
+herättäisi sairasta. Rouva Palmfelt hiipi huoneesen, levoton kysymys
+katseessaan. -- Hän nukkuu, -- kuiskasi Hanna iloisena.
+
+Olikohan tämä uni elämäksi vai kuolemaksi? Levottomina kuuntelivat he
+hänen hengityksiään, jotka kävivät yhä syvemmiksi ja rauhallisemmiksi.
+Tälläkin kertaa kulki kuoleman enkeli vaan ohitse. Se ei vielä koskenut
+tähän kypsymättömään hedelmään, se kylvi vaan vakavuutta kahteen
+nuoreen sydämmeen.
+
+
+
+
+Maaliskuu oli lopussa. Hanna oli muuttanut kotiinsa, koska Bella ei
+enää tarvinnut niin tarkkaa hoitoa. Hiljaisuus vallitsi hänen omassa
+pienessä huoneessaan ja se teki hänelle niin hyvää, ajatuksia tuntui
+tulvaavan häneen enemmän täällä kuin muualla.
+
+Ja nyt hän ryhtyi lukuihin uudella tulisella innolla. Vaikka ne eivät
+saattaneet täysin tyydyttää hänen tietoja haluavaa henkeänsä, olivat ne
+kuitenkin kaikki mitä hänellä siihen aikaan oli tarjona.
+
+Karin täti oli tarjonnut hänelle huonetta luonaan, vaan Hanna
+kieltäytyi siitä vakavasti. -- En tahdo olla liian suuressa
+kiitollisuuden velassa sinulle, täti hyvä, -- virkkoi hän
+ystävällisesti, -- ja sitä paitse tottuisin sinun luonasi liian hyviin
+päiviin.
+
+Mutta useinpa kävi hän nyt Karin tädin luona, kun vaan Bella ei häntä
+tarvinnut. Ja Karin täti oli tehnyt hänelle erään ehdotuksen, joka pani
+hänen päänsä pyörälle.
+
+Ensin, kun Karin täti oli sanonut, että hän aikoi lähteä ulkomaalle
+vuodeksi ja ottaisi Hannan mukaansa, oli tämä, tapaansa noudattaen,
+kieltäytynyt aivan jyrkästi. Karin täti näytti olevan siitä pahoillaan.
+Hanna sitten katui ja sanoi tulevansa mukaan sillä ehdolla, että hän
+vastaisuudessa saisi maksaa takaisin matkakulungit puolestansa.
+
+-- Siihen olet oikeutettu, -- vastasi Karin täti vakavasti. -- Vaan
+olenpa minäkin oikeutettu kieltäytymään vastaanottamasta lahjaa, jota
+nyt tarjoon sinulle lämpimällä sydämmellä.
+
+Hanna taisteli vanhaa ylpeyttään vastaan, mutta hänen rakkautensa Karin
+tätiin vei voiton.
+
+-- Myönnyn, siitä syystä vaan että pidän sinusta, täti, -- sanoi hän.
+
+-- Ymmärrän, -- vastasi Karin täti hymyillen ja hyväili Hannan
+uhkamieltä osoittavaa otsaa.
+
+Eräänä lauantai-iltapäivänä viettivät Bertha ja Alma pientä
+pakinahetkeä Hannan luona. Tytöt kävivät ylipäänsä mielellään häntä
+katsomassa. Hän oli tullut paljon iloisemmaksi ja avomielisemmäksi
+Bellan parantumisen jälkeen.
+
+-- Hyvänen aika, kuinka pehmoisia sohvia sinulla on! -- huudahti Bertha
+heittäytyen eräälle puutuolille semmoisella rähinällä, että sen jalat
+olivat vaarassa. -- Sinun luonasi vallitsee niin suuri mukavuus, että
+se oikein veltostuttaa.
+
+-- Oho, istukaa laattialle, kaiken mokomin, jos tuolien pehmeys vaivaa,
+-- kehoitti Hanna. -- Niinkuin näet, pidän minä paraimpana istua
+paljaalla pöydällä.
+
+-- Mutta sanokaa, eikö se olisi taivaallista, jos olisi oikein rikas,
+-- huudahti Bertha aivan hurjistuneena. Ajatelkaa, että saisi nukkua
+untuvilla, ei tarvitsisi käydä ikävässä koulussa, saisi syödä
+herkullisesti ja lukea hauskoja kirjoja! Voi, voi sentään!
+
+-- Mitenkä sitten kävisi rohdoille ja proviisoritutkinnolle? -- kysäsi
+Hanna.
+
+-- Minä viis työstä, kun olisi rahaa niin paljon kuin nuuskaa! Minä
+pitäisin 16 palvelijaa...
+
+-- Ja minä panisin kaikki rahani hevosten ostoon, -- arveli Alma, joka
+tähän saakka oli selaillut kirjaa. -- Olen ihan hurjasti rakastunut
+hevosiin. Olisitko sinä mielelläsi rikas, Hanna?
+
+-- En, ... tai minkätähden ei, jos vaan itse olisin joka pennin
+ansainnut.
+
+-- Herranen aika, kuinka viisas sinä aina olet! -- huokasi Bertha. --
+Sama se mistä rahat ovat kotoisin, kunpahan niitä vaan olisi.
+
+Tytöt nauroivat.
+
+-- Hanna varmaankin perustaisi jonkunmoisen pelastuslaitoksen
+pahantapaisia poikia varten, -- sanoi Alma -- enkö kuullut sinun kerran
+sanovan jotakin semmoista?
+
+-- Siinä tapauksessa saisit ottaa Valter Hagenin ensimmäiseksi
+kasvatiksesi, -- ehdotti Bertha. -- Hän on jo miltei mennyttä kalua,
+vaikka on vasta koulupoika.
+
+-- Olen kuullut sen, -- vastasi Hanna, hypähtäen alas pöydältä. --
+Valter oli ennen paljon Palmfeltien luona ja minä tunsin hänet
+hyvänluontoiseksi, kiltiksi pojaksi. Nyt hän ei ole käynyt siellä
+pitkään aikaan ja, kun kysyin Pentiltä, mikä siihen oli syynä, vastasi
+hän, että Valter parka oli huonoilla jäljillä. Muutamat tunnottomat
+ylioppilaat ovat opettaneet häntä juomaan.
+
+-- Hyi! Onneksi hänellä ei ole vanhempia eikä sisaruksia, joiden
+täytyisi häntä hävetä! -- huudahti Alma.
+
+-- Jos hänellä olisi ollut koti, ei hän olisikaan ehkä tullut
+semmoiseksi, kuin hän nyt on. Se on juuri siitä syystä, että hän on
+ollut niin yksin, kun pahat vaikutukset ovat niin voitolle päässeet.
+Poika parka! Tahtoisinpa auttaa häntä, jos voisin.
+
+Hanna oli käynyt miettiväiseksi. Jokainen muistutus elämän
+varjopuolista tuntui hänestä suoralta moitteelta häntä itseään kohtaan.
+
+-- Elä nyt taas näytä niin juhlalliselta, Hanna. Et sinä kuitenkaan voi
+hangata maailmaa puhtaaksi ja kiiltäväksi. Mitä sinulla on tuossa
+pullossa? Kelpaa kai se haisteltavaksi?
+
+-- Kai se on hajuvettä, -- arveli Alma.
+
+-- Mainiota! Saa kai siitä nauttia? Hanna ei vastannut, hän oli
+vaipunut ajatuksiinsa.
+
+Bertha aukaisi pulloa ja haisteli. -- Uh ... ptski! Sinä heitt ...
+ptshi! Sehän on ammon ... ptski ... iakkia! Jopa osasit valhetella,
+sanoi Jussi papille.
+
+Hannan täytyi nauraa. -- Enkä valhetellut. Enhän minä sitä hajuvedeksi
+sanonutkaan. Ammoniakkiahan se onkin, jolla olen ottanut pois
+likapilkkuja vaatteista.
+
+-- Ja sillä sinä petät ihmisiä ja panet tämmöiseen hienoon pulloon,
+aivan kuin se olisi parasta hajuvettä. Ui, kuinka nenääni kirveltää!
+
+Kun tyttöjen piti lähteä, saattoi Hanna heitä vähän matkaa. Ilta oli
+pimeä ja kylmä, puotien ikkunat loistivat kirkkaasti valaistuna ja
+ihmisiä tulvaili keskikaupungilla.
+
+Tytöt kääntyivät eräälle sivukadulle. He kulkivat kaikki kolme
+rinnakkain ja puhelivat vilkkaasti.
+
+Nyt tulivat he menemään erään talon ohitse, jossa uutimia ei vielä oltu
+laskettu alas kirkkaasti valaistujen salin ikkunain eteen. Berthan
+katse vilkahti sinne. Samassa seisahtui hän äkkiä ja kuiskasi:
+
+-- Katsokaa tuonne! Siellä hän istuukin. Siinä paha, missä mainitaan!
+
+Tytöt huomasivat salissa pienenlaisen pöydän ja sen ääressä neljä
+nuorukaista punssipullon ympärillä. He tupakoivat, nauroivat ja
+liikuttivat ahkerasti lasejaan. Yksi niistä oli Valter Hagen.
+
+Hanna tunsi kalpenevansa mielenliikutuksesta. Hän tarttui kovasti
+Berthan käsivarteen. -- Tuo on kurjaa! -- kuiskasi hän.
+
+-- Tietysti. Mutta tule pois, ilkeältä tuntuu katsella sitä.
+
+-- Tuolla he nyt viekoittelevat siltä raukalta viimeisetkin pennit sekä
+koettavat tehdä häntä itsensä kaltaiseksi. Se ei _saa_ tapahtua. Minäpä
+menen sisään...
+
+-- Se olisi aivan sinun tapaistasi, mutta sitä et kuitenkaan saa, --
+lausui Bertha vakavasti ja veti Hannan väkisin poispäin.
+
+-- En saata lähteä, en _saata_ ... läähätti Hanna tunteensa vallassa.
+-- Minun täytyy saada hänet pois.
+
+-- Sinuako hän sitten tottelisi, -- keskeytti Alma. -- Tule pois nyt,
+rakas, kulta Hanna!
+
+-- Odotahan, Alma, elä mene, ... minä en voi lähteä ... tuntuu aivan
+kuin jos minä tekisin itseni syylliseksi hänen perikatoonsa. Ettekö te
+näe kuinka he kilistelevät laseja ... kuinka halukkaasti hän sitä
+tyhjentää ... päästä minut, Alma, minun _täytyy_ mennä sisälle.
+
+-- Oletko ihan hullu, Hanna?
+
+Berthakin oli liikutettu. -- Ajattele koulua, ajattele tulevaisuuttasi,
+tule pois, olemme jo seisoneet täällä liian kauan!
+
+-- Menkää te ... minä en voi teitä seurata... Ehkä istuvat he täällä
+puoliyöhön saakka, -- lisäsi hän puoleksi itsekseen, -- ja
+minkälaisessa tilassa on hän sitten huomenna! Hän tempasi itsensä irti
+tovereista ja lähestyi ravintolan portaita. Siihen seisahtui hän
+jälleen. Tulisiko Valter pois? Mitä hän oikeastaan sanoisi hänelle?
+Eikö tämä ollut hullu yritys, jonka hän saisi kalliisti maksaa? Järki
+kuiskasi: elä mene! -- ja hän jäi seisomaan oven taakse. Mutta kun hän
+taas katsahti ikkunasta sisään, vahvistui hän päätöksessään ja aukaisi
+oven.
+
+Etehisessä oli vaan yksi viinuri, joka heitti häneen kummastelevan
+katseen. Hän sanoi puoliääneen ja aivan tyyneesti: -- tehkää hyvin ja
+kutsukaa herra Hagenia ulos. Minä odotan kadulla.
+
+Sen tehtyä meni hän kiireesti, ikäänkuin laattia olisi polttanut hänen
+jalkapohjiansa.
+
+Ulos tultua huomasi hän, että toverit olivat mennet. -- Hyvä on, --
+arveli hän, -- en olisi tahtonut, että Valter näkisi heidät.
+
+Hän katseli tarkkaan etehisen ovea, ja nyt se aukeni. Valter Hagen tuli
+ulos.
+
+Hanna otti pari askelta häntä kohtaan.
+
+-- Minä se olen, Valter, -- virkkoi hän ja ääni kuului epävarmalta. --
+Etkö tahdo olla hyvä ja seurata minua?
+
+-- Minnekä? -- kysäsi Valter ilomielissään, mutta heitettyään katseen
+Hannan vakavaan ja surulliseen muotoon, sai hän aavistuksen asian
+oikeasta laidasta.
+
+-- Onko ... onko aikomus saada minut pois toverien luota? -- kysyi hän
+ja koetti näyttää jäykältä.
+
+-- Kyllä, Valter, -- vastasi Hanna lujasti. -- Ehk'et aavista, mihin
+nuo toverit tahtovat sinua viekotella?
+
+-- Oh! Liian vähästäpä säikähdyit, Hanna. Me joimme vaan lasin punssia.
+Jollakinhan sitä täytyy lämmitellä tämmöisellä kauhealla pakkasella.
+
+-- _Yhdenkö_ lasin? -- Hanna hymyili surullisesti. -- Minä laskin jo
+kolme. Etkö tiedä kuinka pian tuommoinen tulee tavaksi? Minulla oli
+serkku, joka oli varsin hyvä poika, kunnes toverit saivat hänet huonon
+vaikutuksensa alle. Nyt on hän kurja juoppo parka, jolla ei ole mitään
+iloa elämässä.
+
+Hän vaikeni. Ei tietänyt oikein, kuinka saisi Valterin kunnian tuntoa
+hereille.
+
+-- Jo on ruvettu arvelemaan, ettet kelpaa mihinkään hyvään...
+
+-- Vai niin! -- Valter oikaisi itsensä. -- Ihmiset ovat niin sukkelat
+tuomitsemaan...
+
+-- Ole miehekäs, Valter, ja nouse ajoissa! Etkö rupeaisi
+raittiusseuraan, se auttaisi sinua?
+
+-- Ei ole tarvis, voin minä olla maistamatta, jos tahdon. -- Valter
+koetti puhua tyyneesti ja mahtavasti.
+
+-- Kyllä me kaikki tarvitsemme nojaa, jos mielimme pysyä hyvissä
+aikomuksissamme. Minä menen nyt Palmfeltiin, tule sinä mukaan. Ne
+varmaankin iloitsevat tulostasi.
+
+Valter oli kahdella päällä. Toisaalta tuntui hänestä hauskalta jälleen
+käydä tuossa hyvässä, lämpimässä kodissa, toisaalta taas häpesi hän
+sitä, että tyttö muka saisi häntä taivutetuksi mihin tahansa.
+
+-- En tiedä, ilkeänkö, -- sanoi hän, -- en ole kylävaatteissa.
+
+-- No, mitäpä siitä. Ovathan Palmfeltit vanhoja ystäviäsi. Me puhelemme
+siellä ja meille tulee aika hauska. Ethän ole nähnyt Bellaakaan sen
+jälkeen, kun hän pääsi sairasvuoteeltaan. Tule pois!
+
+Juuri kun he kääntyivät Annankadulle, tuli heille vastaan muuan
+Valterin luokkatovereita. Tämä oli monesti koettanut sopimattomilla
+saarnoilla käännyttää Valteria ja, kun nyt näki tämän Hannan seurassa,
+iski hän silmää hänelle, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: ähäh, joko
+jouduit kiinni? Valteria harmitti kauheasti, että häntä voitiin luulla
+tytön johdatettavaksi. Sentähden muuttui hänen muotonsa synkän
+näköiseksi ja vihaiseksi, ja kun he tulivat Palmfeltin portin luo, oli
+hän muistavinaan jotakin hyvin tärkeää, heitti kiireesti Hannalle
+jäähyväiset ja pujahti tiehensä.
+
+Hanna jäi katsomaan hänen jälkeensä, sydän täynnä levottomuutta ja
+pettyneitä toiveita. -- Mimmoisia raukkoja me kuitenkin olemme, --
+ajatteli hän. -- Monesti tarvitaan enemmän uskallusta ottaaksemme
+_yhden_ askeleen eteenpäin hyvää kohti, kuin kymmenen takaperin pahaan
+päin. Varmaankin Valter nyt meni vahvistamaan miehuuttaan punssilasin
+ääreen sekä sopivalla jutulla selittämään äkkipikaisen poistumisensa.
+
+Pahoilla mielin meni hän nyt sisälle Bellan luo, joka istui
+nojatuolissa pöydän ääressä; Hanna otti matalan rahin ja istui hänen
+viereensä. Sitten kertoi hän päivän tapahtumat, ja vähäisellä pään
+nyykähtämisellä Bella kehoitti häntä aina jatkamaan.
+
+-- Elkäämme häntä vielä jättäkö, -- virkkoi Bella innostuneena, --
+päätämmehän tehdä hänestä kelpo miehen.
+
+Hanna puristi ystävänsä kättä. -- Minulla ei ole suuria toiveita, --
+sanoi hän alakuloisesti. -- Kun luonteessa itsessään ei ole mitään
+lujuutta, niin voipi ensimmäinen tuulen puuska viedä kaikki hyvät
+aikomukset.
+
+-- Tiedätkö, minulla on nykyään semmoinen halu tehdä jotakin muiden
+hyväksi, -- sanoi Bella. Tämä pitkä toimettomuus on tehnyt minut oikein
+itsekkääksi. Päivä päivältä tunnen itseni virkeämmäksi ja ikävöin
+työtä, -- työtä! Oi, Hanna, kuinka hauskaa tulee, kun minä oikein
+paranen! Jumala on niin hyvä. En tahtoisi koskaan enää tuntea yhtään
+rumaa tai kiittämätöntä ajatusta sydämmessäni.
+
+-- Paras päivä eläessäni tulee olemaan se, jolloin sinä jälleen pääset
+ulos, rakas Bella. Sinun sairautesi on ollut minulle suuresta
+merkityksestä: olen niin selvään huomannut oman voimattomuuteni ja
+Jumalan läsnäolon. Olen tuntenut, kuinka rukous lohduttaa ja
+rauhoittaa. Ja nyt vihdoin olen saanut sen äärettömän ilon, että näen
+sinun paranevan. Tuntuu niin kummalliselta sydämmessäni. Saattaisin
+sulasta kiitollisuudesta panna alttiiksi koko elämäni jonkun yksinäisen
+ja onnettoman hyväksi, ja tuntuu ikäänkuin ei mikään enää voisi tehdä
+minua alakuloiseksi.
+
+-- Sinä rakas, uppiniskainen Hanna, kuinka nyt olet heltynyt, -- sanoi
+Bella ja suuteli hänen silmiään, joissa näki kyyneleitä.
+
+
+
+
+Huhu Hannan "ravintola-käynnistä" oli sillä välin levinnyt kaupungissa.
+Hänen selkänsä takana kuiskattiin, moni karttoi hänen seuraansa ja hän
+huomasi usein säikähtyneitä ja moittivia katseita kiinnitettävän
+itseensä. Pari päivää tapauksen jälkeen seisoi kaksi korkeimman luokan
+tyttöä kuiskaten koulun käytävässä.
+
+-- Kello oli lähes 12 yöllä, -- sanoi toinen, -- kun minun serkkuni,
+joka istui sanomalehtiä lukien perähuoneessa, näki hänen tulevan
+sisään.
+
+-- Näkikö hänen tulevan sisään? -- Silmät olivat seljällään
+kummastuksesta.
+
+-- Näki. Ja sitten meni hän ulos tuon Hagenin kanssa, josta jokainen
+tietää, ettei se ole mikään siivo poika.
+
+-- Ja he kävelivät kauan aikaa muutamilla syrjäkaduilla, -- kuiskasi
+eräs toinen. -- Thure Öst tapasi heidät.
+
+-- No niin, minusta on hän aina tuntunut hiukan ... tuommoiselta ... --
+keskeytti eräs kolmas painolla.
+
+-- Ajatelkaapa, -- juoda punssia ravintolassa kahdentoista aikaan
+yöllä! -- lisäsi neljäs.
+
+-- Muistatteko kuinka ankara hän oli olevinaan viime vuonna, kun ei
+herra Hallgren edes kelvannut luistimia hänelle panemaan? No, ei
+luulisi!
+
+-- Saa nähdä, eikö häntä eroteta edes ajaksi, -- arveli viides. -- Minä
+tuskin ilkeän sanoa, että me olemme samalla luokalla.
+
+-- Mitä maailman asioita tässä keskustellaan? -- kysyi Bertha, joka
+samassa kulki ohitse ja pisti päänsä keskelle tyttöparvea.
+
+-- Hiljaa! -- varoitti yksi joukosta salaperäisesti. -- Me puhumme
+Hanna Rapen urotyöstä, kun meni ravintolaan ja joi siellä punssia.
+
+-- Mitä, mitä, mi-tä moskaa te nyt taas olette toisillenne uskotelleet?
+-- huudahti Bertha, joka ei ollut sen koommin ajatellut koko juttua. --
+Hannako punssia joisi! No, yhtä pian minä mustetta ammennan itseeni.
+Kyllä ymmärrän. Juttua on näppärästi sievistelty. Antakaa minun kertoa,
+miten se oikeastaan oli, koska itse olin mukana.
+
+-- Olitko mukana? -- Tytöt vetäytyivät hiukan taaksepäin.
+
+-- Niinpä niin, "ursäkta", minä seisoin kadulla. -- Ja Bertha kertoi
+koko tapauksen.
+
+-- Oletko ihan varma siitä, että hän paikalla tuli ulos jälleen? --
+keskeytti eräs tyttö. -- Onhan se voinut olla joku muu.
+
+Bertha näytti epävarmalta. -- Minusta hän _näytti_ ihan Hannalta, --
+vastasi hän vitkaan.
+
+-- Niin, _näyttää_ ja _tietää_ ei ole sama asia...
+
+-- Kaikessa tapauksessa, tytöt, voin minä panna pääni panttiin, ettei
+Hanna ole tehnyt mitään, jota voi vääräksi sanoa, vaikka hän on voinut
+käyttäytyä varomattomasti. Ja sehän oli vaan sen tähden, että hän saisi
+tuon kurjan Valterin pois huonojen toverien seurasta, kun hän hetkeksi
+pistihe sisään. Se oli reippaasti tehty, ja minä kunnioitan häntä,
+vaikkei minulla itselläni olisi ollut rohkeutta tehdä samaa.
+
+Berthan puolustuspuhe vaikutti muutamiin tovereihin, jotka olivat
+taipuvaiset näkemään Hannan käytöstä paraimmassa valossa. Mutta monet
+pintapuoliset, juoruavat, ajattelemattomat toverit pitivät sitä vääränä
+ja sopimattomana. He osoittivat Hannalle selvään, etteivät häntä
+hyväksyneet ja luokalla vallitsi hyvin ikävä mielentila. Nekin, joiden
+olisi pitänyt häntä paremmin tuntea, olivat hämmästyneet ja epävarmat
+siitä, kuinka heidän piti hänen käytöstään selittää, sekä välttivät
+häntä niin paljon kuin voivat.
+
+Hanna ei voinut olla huomaamatta kaikkea tätä ja vasten hänen tahtoansa
+koski se häneen. Hän olisi tahtonut tyytyä vaan omantuntonsa
+todistukseen, mutta huomasi haluavansa myöskin toverien kunnioitusta.
+Hän tunsi, että he johonkin määrin olivat häntä turmelleet.
+Suurena lohdutuksena oli kyllä, että Bella, Verna Sommar, Karin
+täti ja pari luokkatoveria olivat hyväksyneet hänen tekonsa, ja hän
+koetti olla huolimatta muista. Ei hän ollut yhtäkään sanaa lausunut
+puolustuksekseen, ja mitäpä varten hän sitä tekisi, puhuihan asia itse
+puolestaan.
+
+-- No, tämähän on ihan mahdotonta kärsiä! -- huudahti Bertha eräänä
+päivänä, kun hän kuohuen innostuksesta ja harmista kiiruhti Hannan luo,
+joka istui yksin luokalla. -- Etkö voi puhua, ihminen, ja puhdistaa
+mainettasi? Olen saarnannut kuuroille korville. Tietysti he hyvin vähän
+luottavat _minun_ arvosteluuni. Minä luulen myöskin, että eräältä
+taholta koetetaan murtaa sinun vaikutustasi ja muutamat "meikäläisistä"
+ovat pysyneet ihan puolueettomina. Jos vaan et puhu, niin ... on
+holhojavirkasi luokalla mennyttä kalua...
+
+-- En ole koskaan mitään holhojavirkaa tahtonut, -- virkkoi Hanna ja
+nousi samassa kiivaasti. -- En ainakaan _itsetietoisesti_, -- lisäsi
+hän puoliääneen, ja hänen poskensa lensivät punaisiksi. -- Minkätähden
+puhuisin? Elleivät huoli sinun sanoistasi, kuinka uskoisivat minua, kun
+täytyy puhua omasta puolestani? Ei, anna minun olla rauhassa. Kohtahan
+lukukausi loppuu, ja sitten ette tarvitse minua enää nähdä.
+
+-- No, jos aiot antaa tämän kestää vielä nämä neljä viikkoa, niin minä
+en tahdo enää tietää koko asiasta. Minä en voi kärsiä näitä happamia
+"miiniä" ja äänetöntä nureksimista päivä toisensa perästä. Kunnon riita
+olisi minusta mieluisempi. Ja vielä yksi asia, Hanna. Jos sinä et
+puolusta itseäsi, niin pelkään minä, että muutamat, en sano kutka,
+koettavat saada sinut erotetuksi.
+
+Hanna kävi ihan kalpeaksi, -- tätä ei ollut hän ajatellut. Vaan samassa
+heräsi myös hänen entinen uhkamielisyytensä, ja hän huudahti
+katkerasti: -- Saatte olla huoleti! Ennenkuin annan asian mennä niin
+pitkälle, eroan minä vapaaehtoisesti, -- vaikka huomispäivänä...
+
+-- Elä ole hullu, Hanna, eläkä anna aihetta uusiin juttuihin. Ajattele,
+kuinka tärkeä sinulle on saada hyvä päästötodistus! Oletpa kaikkein
+hulluin raivopää, minkä koskaan olen nähnyt. Kun muutamilla sanoilla
+voisi kaikki parantaa!...
+
+-- Ole hiljaa, en aio kerjätä teidän kunnioitustanne! -- Ja Hanna meni
+tiehensä; hänen poskensa hehkuivat harmista ja nöyryytyksestä.
+
+Bella ei ollut nähnyt Hannaa kahteen päivään ja alkoi käydä
+levottomaksi. -- Parasta, että pistäydyt häntä katsomassa, Pentti, --
+ehkä hän on kipeä.
+
+Pentti meni ja löysi Hannan niinkuin tavallisesti kirjojensa äärestä.
+Hän näki, että Hannan silmät olivat punaisina itkusta, mutta ei ollut
+mitään huomaavinaan.
+
+-- Bella käski sanoa terveisiä, että olet epäkohtelias, kun et ole
+kahteen päivään näyttänyt silmiäsi, -- sanoi hän leikillisesti. -- Tule
+pois nyt, minäkin tahtoisin mielelläni kuulla, mitä sinulla on
+sanomista uudesta ainekirjoituksestani.
+
+-- Saatanhan tulla. Mene sinä edeltä. -- Hanna vältti hänen katsettaan,
+mutta ääni kuului ihan tavalliselta.
+
+Kuinka hyvältä tuntui näiden viimeisten päivien sisällisten taistelujen
+perästä taas istua Bellan luona, kuunnella hänen herttaista puhettaan
+ja unhottaa kaikki vastoinkäymiset. Hanna olisi mieluummin ollut
+puhumatta itsestään, mutta Bellan silmät osoittivat niin paljon hellää
+uteliaisuutta, että hänen murheensa tunki esille. Hän peitti kasvonsa
+käsillään ja kuiskasi Bellan polveen nojaten: -- Bella, minä tulen
+eroamaan koulusta näinä päivinä.
+
+-- Oi, Hanna kulta, ethän! Sitä et saa! Onko se tuon juoruamisen
+tähden?
+
+-- Minun käytöstäni pidetään sopimattomana ja arvellaan minun
+vahingoittaneeni koulun mainetta. En _voi_ enää jäädä oppilaaksi.
+
+Äänettömyys vallitsi jonkun aikaa. Bella koetti käsittää Hannan
+ajatuksen juoksua, ennenkuin hän antaisi hänelle neuvoa. Hän ymmärsi,
+kuinka vaikealta Hannasta tuntuisi jäädä, kun luokka piti häntä
+pahennuksena. Vaan samassa tuntui hänestä kovin surkealta, että Hannan
+täytyisi erota ja jäädä ilman päästötodistusta, kun hän ei ollut mitään
+pahaa tehnyt ja syynä kaikkeen oli vaan pintapuolinen ja kurja käsitys
+hänen käytöstavastaan.
+
+Bertha oli edellisenä päivänä käynyt Bellan luona ja täynnä
+kapinallista ja pahaa mieltä kertonut tovereistaan sekä pelostaan, että
+Hanna erotettaisiin.
+
+-- Se on vaan se marakatti, Jenny, joka on sen kaiken toimeenpanija, --
+sanoi hän vihaisena. Hän on juoninut siitä "papalle ja mammalle" ja nyt
+ovat nämä uhanneet ottaa hänet pois koulusta, jos ei niin vaarallista
+toveria, kuin Hannaa, eroteta. Nyt ollaan pahemmassa kuin pulassa, kun
+ei Hanna alenna itseään yhtäkään sanaa sanomaan puolustuksekseen, ja
+kun sinäkin olet poissa, joka ennen saatoit noita kunnottomia järkeen.
+
+Bella ei voinut millään tavalla uskoa, että moinen meteli oli syntynyt
+siitä yksinkertaisesta asiasta, että Hanna oli tehnyt velvollisuutensa.
+Hän koetti rauhoittaa Berthaa ja lupasi puhutella Hannaa.
+
+Nyt silitti hän hiljaa Hannan päätä. -- Hanna kulta, sinä _et_ eroa.
+Asia ei kannata niin suurta uhrausta ja saadaan kyllä autetuksi
+toisellakin tavalla. Minkätähden et ole itseäsi puolustanut? Olethan
+sinä kelpo asianajaja! --
+
+-- Ketä vastaan minä itseäni puolustaisin? -- kysäsi Hanna kiivaasti.
+-- Kukaan ei ole minua syyttänyt. Se on juuri se hiljainen, hiipivä
+panetteleminen, jota vastaan ei voi puolustaida, joka ajaa minut pois.
+Suora syytös olisi tuhat kertaa parempi kuin tämmöinen äänetön moite.
+
+-- Ja sinäkö väistyisit halvan, perättömän panettelemisen tähden? Ei,
+Hanna, se ei olisi sinun tapaistasi, se olisi miltei pelkurimaisuutta.
+Olethan minulle aina teroittanut, että sen, joka pysyy oikeudessa ja
+totuudessa, täytyy kulkea tietänsä eteenpäin pää pystyssä. Ja nyt sinä
+vetäytymällä pois olisit itse valmis luulettelemaan heille, että olet
+käyttäytynyt pahasti.
+
+-- Mutta mitä _voin_ minä tehdä, ystävä hyvä? -- kysyi Hanna
+mielenliikutuksessa. -- _Jos_ minut erotetaan? Parempi on itse lähteä,
+kuin saada ero täältä.
+
+-- Siitä saat olla ihan huoleti, ei se tapahdu. Minulla on eräs
+aikomus, mutta en sitä vielä kerro. Lupaa minulle, ettet ryhdy
+mihinkään kypsymättömään toimeen, vaan luotat minuun.
+
+Hanna painoi hänen kätensä silmilleen ja huulilleen. -- Sinä olet
+_ystäväni_ ja sinuun minä luotan. Koetan malttaa mieltäni sinun
+tähtesi.
+
+Koulun johtokunnassa ja opettajien kesken oli useita kertoja ollut puhe
+Hannan eroittamisesta. Siinä muodossa, kuin juttu oli heille esiin
+tuotu, se tietysti herätti yleistä paheksumista. Päätettiin tutkia
+Hannaa yksityisesti ja sitten julistaa hänelle, että hän oli koulusta
+erotettu.
+
+Kaikki olivat pahoillaan hänen puolestaan, koska tyttö tähän saakka ei
+ollut koskaan antanut syytä moitteesen, vaan päinvastoin oli koulun
+etevimpiä oppilaita. Mutta koulun maine vaati muka, että oppilas, joka
+siihen määrin oli sääntöjä rikkonut, suoraa päätä lähetettäisiin pois.
+
+Ennenkuin kokous tällä kertaa loppui, saapui siihen Verna Sommar ja
+pyysi sananvuoroa. Hän oli, varmana siitä että Hannan rikosta oli
+liioteltu, äsken puhutellut häntä itseään ja saanut häneltä avonaisen
+ja tarkan kertomuksen koko tapahtumasta. Hän oli sitten tavannut nuoren
+Hagenin, joka kertoi asian yhtäpitävästi, joten ei enää ollut
+epäilyksen syytä. Vihdoin oli hän käynyt kysymyksessä olevassa
+ravintolassa, ja siellä oli hänelle vakuutettu, ettei mikään nuori
+nainen sinä iltana ollut siellä mitään nauttinut.
+
+Verna kertoi nyt kokouksessa tapauksen semmoisena, kuin hän oli sen
+Hannalta ja Valterilta kuullut.
+
+-- Minun mielipiteeni mukaan, -- lopetti hän, -- ansaitsee Hanna Rappe
+kunnioitustamme ja kiitostamme siitä, että hän, itsensä unhottaen,
+koetti ojentaa horjuvalle lähimmäiselle auttavaa kättään.
+
+Nolo hiljaisuus syntyi. Aikaa vaadittiin, ennenkuin mielet voivat
+kääntyä Hannan puolelle. Jotkut nuoremmista pyysivät sitten, että
+päätös peruutettaisiin, koska se perustui vääriin huhuihin.
+
+Mutta vanhemmat ja varovaisemmat arvelivat, että huhu oli jo päässyt
+niin leviämään, ettei sitä enää voisi saada vaikenemaan eikä
+todistuksillakaan tyhjäksi tehdä. Koulun maine oli vaarassa, jos se ei
+erottanut yleisesti syytettyä oppilasta.
+
+Nuoremmat opettajat ja opettajattaret väittivät kiivaasti tätä
+käsitystä vastaan. -- Eihän mahtane olla aikomus, -- kysyivät he, --
+että koulu väärän huhun tähden uhraa yhden paraimmista oppilaistaan?
+
+-- Onpa ikävä kyllä välistä täytymys uhrata _yhden_ sitä varten, että
+muut jäisivät, -- lausui yksi vanhemmista opettajista.
+
+-- Jos tätä periaatetta aiotaan noudattaa nyt ja vastedeskin, niin
+pyydän minä heti saada virkaeron, -- huudahti Verna Sommar tavattoman
+kiivaasti.
+
+Nuoremmat opettajat pitivät hänen puoltansa ja johtokunta huomasi
+itsensä pakotetuksi joko luopumaan yhdestä paraimmista opettajistaan
+tai sallia Hanna Rappen jäädä kouluun.
+
+Uusi kokous määrättiin seuraavaksi illaksi, jolloin jokainen olisi
+ennättänyt vakaantua mielipiteessään.
+
+-- Minun ei ainakaan tarvitse missään vakaantua, -- virkkoi Verna
+Sommar. -- Minun täytyy joko tehdä vääryyttä tai hakea toinen paikka.
+Ei ole vaikea valita.
+
+
+
+
+Kun viides luokka seuraavana päivänä tuli voimisteluun, huomasi se
+opettajansa tavattoman vakavaksi ja hajamieliseksi. Hän johti
+harjoituksia, antoi käskyjä ja neuvoja kuin muulloinkin, mutta teki
+kaikki miltei koneentapaisesti, ja helppo oli nähdä, että hänen
+ajatuksensa olivat kaukana. Pari kertaa unhotti hän antaa tavallisia
+merkkejä tai nimitti liikkeitä väärillä nimityksillä.
+
+Ei hennonut kuitenkaan kukaan nauraa. Päinvastoin tarttui hänen
+alakuloisuutensa koko tuohon hilpeään joukkoon ja tunti kului hiljaa ja
+ilman elämää.
+
+Kun se oli loppunut ja Hanna Rappe ensimmäisten joukossa mennyt pois,
+kutsui Verna Sommar vielä kerta kokoon kaikki muut, hänellä oli heille
+sanomista.
+
+-- Tahdoin kysyä teiltä, tytöt, -- virkkoi hän ja hänen äänensä kaikui
+kuin kenraalin, joka tutkii joukkojaan, -- tahdoin kysyä, tiedättekö ja
+hyväksyttekö sen, että yksi paraimmista tovereistamme on joutunut mitä
+kehnoimman epäluulon alaiseksi, tullut huonosti kohdelluksi ja yleisen
+juorun esineeksi, sekä nyt on vähällä tulla erotetuksi koulusta? Te
+tiedätte kaikki, ketä tarkoitan...
+
+Tytöt olivat ääneti. Muutamat olivat hämillään, toiset näyttivät aivan
+välinpitämättömiltä, niinkuin asia ei olisi vähääkään heihin koskenut.
+
+-- En ainakaan _minä_ sitä hyväksy, -- kuultiin äkkiä Berthan lausuvan.
+
+-- Enkä minä, -- virkkoivat muutamat epävarmat äänet joukosta.
+
+Jenny väänteli itseään hiukan hermostuneena:
+
+-- Eihän se ole kummaa, että sivistyneistä kodeista lähteneet tytöt
+vetäytyvät pois semmoisen seurasta, joka...
+
+-- Tiedän, mitä aiot sanoa, -- keskeytti häntä Verna harmistuneena, --
+mutta sinä olet väärässä, niinkuin kaikki muutkin. Tietäkää tytöt, että
+kaikki se paha, mikä kerrotaan Hannasta, on paljasta panettelemista,
+olen itse ollut tilaisuudessa ottamaan asiasta selkoa.
+
+Tytöt tunkeutuivat hänen ympärilleen ja hän kertoi kaiken sen, minkä
+oli kuullut Hannalta itseltään, Valterilta sekä ravintolan
+palvelijoilta.
+
+Häntä keskeyttivät innokkaat huudahdukset, niinkuin: -- mitä minä olen
+koko ajan sanonut?... Niin, mutta minä olen _aivan_ varmalta taholta
+kuullut ... kulta Hanna raukka!... Hyi, kuinka ilkeitä me olemme
+olleet... j.n.e.
+
+-- Sanokaa minulle, -- jatkoi Verna Sommar, -- onko hän koskaan
+rikkonut lupaustaan? Eikö hän aina ole kehoittanut teitä hyvään ja
+oikeaan? Ja kuinka te palkitsette häntä? Epäluulolla, jonka täytyy
+syvästi häntä loukata ja tylyydellä, joka osoittaa huonoa käsitystä
+kumppanuuden velvollisuuksista. Te olette käyttäytyneet rumasti tytöt,
+ja nyt vaatii teidän kunniantuntonne, että koetatte tehdä pahan
+hyväksi. Osoittakaa nyt Hannalle, että te uskotte häntä ja pidätte
+häntä entisessä arvossa; se ilahduttaisi häntä enimmin.
+
+Nyt syntyi melu semmoinen, että talo oli vähällä kumoon kaatua. Tytöt
+puhuivat kaikki yhtaikaa ja jokainen koetti voittaa toiset. -- Kuinka
+hauskaa, että Hanna on syytön! -- huusi Bibbi ja pyörähytti Aina
+Bergia. -- Olen koko ajan uskonut, ettei hänessä ollut syytä, --
+virkkoi Lilli, unhottaen kerrassaan, että hän oli tarkasti välttänyt
+Hannaa.
+
+-- Se olisi sopinut niin hyvin hänen poikamaisuuteensa yleensä, jos hän
+olisi maistellut punssia poikain kanssa, -- keskeytti Jenny, vielä
+epäluulon vallassa. -- Ja minä kuulin _aivan_ varmalta taholta...
+
+-- Että olet kana, joka paikalla uskoo ensimmäistä tuhmaa huhua, --
+pisteli Bertha siihen. -- Olenhan minä yötä päivää teille saarnannut,
+että kaikki oli sulaa valhetta, mutta te ette ole uskoneet.
+
+-- Olen kai minä uskonut, -- kuului ääni joukosta. -- Ja minä myös ...
+ja minä. -- Kaikki tahtoivat nyt välttämättömästä todistaa, että he
+"todellakin itse asiassa olivat uskoneet Hannaa syyttömäksi, mutta kun
+sitä ei voitu todistaa, niin..."
+
+-- No, näen, että te kadutte tylyyttänne, -- keskeytti Verna
+Sommar, joka puoleksi surullisella hymyllä oli kuunnellut heidän
+sanakiistaansa. -- Menkää nyt puhumaan Hannalle. Hän on alakuloinen ja
+syvästi loukattu...
+
+-- Mennään, mennään, -- huusivat tytöt. -- Ei ole kummaa, jos hän on
+suuttunut!...
+
+-- Hän on rohkea, alttiiksi antava ja totuutta harrastava, -- jatkoi
+Verna Sommar -- hänellä on sydän paikoillaan. Minkä hän teki, sitä ei
+olisi tehnyt kukaan meistä.
+
+-- Ei tietysti, kukapa tahtoisi mennä _ravintolaan_? -- huudahti eräs
+tytöistä ja näytti loukkautuneelta.
+
+-- Hyvä, mutta ajattelepa, jos sinun pikku veljesi sattuisi
+palavaan taloon. Etkö koettaisi häntä pelastaa, vaikka vaatteesi
+nokeutuisivatkin? Se on pelkuri, joka vaaran hetkenä ajattelee itseään
+ensi sijassa. Hanna Rappe on näyttänyt meille, kuinka meidän tulee
+menetellä.
+
+Tytöt hälisivät, iloisina, noloina ja katuvaisina. Hanna esiintyi
+heille jälleen entisessä rehellisyydessään, eivätkä he nyt voineet
+käsittää, kuinka olivat saattaneet hänestä luulla mitään ala-arvoista.
+
+-- Ei häntä saa koulusta erottaa, -- lausui yksi päättäväisesti.
+
+-- Jos hän erotetaan, niin eroan minäkin, -- uhkasi toinen.
+
+-- Niin teemme mekin, -- kuului usealta taholta. -- Mennäänpä
+johtajattaren luo puhumaan Hannan puolesta!
+
+Tähän ehdotukseen yhtyi kolme neljättä osaa luokkaa. Muut tahtoivat
+pysyä puolueettomina. He häpesivät niin pikaista mielenmuuttamista ja
+muutamat heistä eivät vieläkään voineet epäluuloaan voittaa.
+
+Mutta enemmistö meni, Alman ja Berthan johdolla, innostuneina ja
+hehkuvina taistelunhalusta, puolustamaan äsken sorrettua toveriaan.
+
+Johtokunnan kokous jälkeen puolen päivän ei kestänyt kauan. Useimmat
+puolustivat Hannan jäämistä; ainoastaan pari henkilöä puhui siitä
+vaarasta, minkä tämä voisi koululle saattaa. Viidennen luokan käynti
+johtajattaren luona otettiin myös lukuun. Peljättiin, että koska
+mielipide hänen suhteensa nyt oli äkkiä kääntynyt, voisi hänen
+erottamisensa synnyttää ankaraa moitetta.
+
+Enemmän hyväntahtoinen kuin hienotunteinen oli se vastaanotto, joka
+Hannalle suotiin, kun hän seuraavana aamuna tuli koululle. Koko luokka
+oli kokoutunut etehiseen ja tervehti häntä kaikuvalla "hurraa" huudolla.
+
+Ja ennenkuin hän aavisti mitään, oli hänet nostettu tuolille, jota
+sitten kannettiin ympäri huonetta.
+
+Hanna tuli kuitenkin tästä kunnioituksesta enemmän alakuloiseksi kuin
+iloiseksi. Kuinka saattoi hän luottaa tunteihin, jotka yhtenä päivänä
+kuohuivat luulevaisuutta ja moitetta, toisena taas saattoivat
+eläköönhuutoihin? Hän ei ensin ollenkaan käsittänyt, kuinka tämä käänne
+oli tapahtunut, mutta huomattuaan ovessa Verna Sommarin iloiset silmät
+alkoi hän aavistaa asian kulkua.
+
+_Semmoinenko_ siis oli hänen luokkansa ja ehkä tytöt yleensä? Yhtä
+valmiit heittämään kivellä epäluulon alaista toveria, kuin sovittamaan
+tuskaa liioitettua ystävyyttä osoittamalla.
+
+Tätä ajatellessa tuli hän pahalle tuulelle huolimatta kaikista
+ystävyyden osoituksista ja toivoi pääsevänsä johonkin nurkkaan
+ajatuksiaan selvittämään. Mutta toverit pyörivät hänen ympärillään
+kysyen, selittäen, anteeksi pyytäen, niin että hän ei päässyt rauhassa
+ajattelemaan, ennenkuin omassa pienessä kamarissaan.
+
+Enimmin kaikista koski häneen se, että Valter Hagen siitä illasta
+saakka kerrassaan vältti kaikkea "vaikutusta". Hanna ei ollut häntä
+ollenkaan nähnyt eikä Pentinkään koskaan onnistunut tavata häntä
+kotona. Koulussa taas pysyi hän erillään niin paljon kuin mahdollista,
+ja kun Pentti ystävällisesti kutsui häntä luonaan käymään vastasi hän
+verukkeilla. Tietysti oli huhu Hannan niin kutsutusta "ristiretkestä"
+tullut lyseoonkin, ja Valter sai kärsiä paljon pilkkaa tovereiltaan.
+Täten poistui hänestä kerrassaan se häpeän tunne, jonka Hannan sanat
+olivat herättäneet, ja hän koetti paraimmalla taidollaan pelastaa
+kunniaansa sillä väärällä miehuudella, jolla niin usein peitetään
+rehellistä katumusta.
+
+Hanna ymmärsi nyt menetelleensä väärin; kun asia kerran oli tullut
+julkiseksi, ei se saavuttanut tarkoitustaan. Kuitenkaan ei hän voinut
+tekoansa katua, hän oli tuona iltana noudattanut omantuntonsa ankaraa
+käskyä eikä olisi saanut rauhaa, jos ei olisi sitä totellut.
+
+Mitä hän muuten huoli Valter Hagenista? Ei enemmän kuin mistään muusta
+hädässä olevasta ihmisparasta. Mutta saattoiko hän mennä äkkijyrkän
+rinteen ohitse, jossa jokin kukka oli juurtunut vierivään hiekkaan ja
+joutumaisillaan poishuuhdotuksi ensimmäisellä rankkasateella,
+koettamatta istuttaa sitä turvallisempaan paikkaan? Hänestä tuntui,
+että se rakkaus ja toimintahalu, jonka hän tunsi kasvavan itsessään,
+tällä alalla tulisi paraiten käytetyksi. Että hän paraiten voisi antaa
+roponsa ihmiskunnan suureen kasvatustaisteluun, jos hän tulisi
+tuommoisten kodittomien, hyljättyjen poikaraukkojen hyväksi
+kumppaniksi...
+
+Mutta nyt ei ollut aikaa moisiin ajatuksiin, tutkinto lähestyi ja
+päästötodistus. Hän luki tulisella innolla nämä viimeiset viikot. Hän
+tunsi sielunsa niin nälkäiseksi, ikäänkuin ei mikään voisi sitä
+tyydyttää. Olihan koulu vaan ensimmäinen askel. Monta oli niitä vielä,
+-- monta, ennenkuin hän saavuttaisi päämääränsä. Jos hän edes koskaan
+tietäisi sen saavuttaneensa!
+
+Ulkomaanmatka Karin tädin seurassa tuntui hänestä paljon lupaavalta;
+sen piti avata hänelle tien koko maailman viisauden aarteille. Heidän
+oli määrä matkustaa Kreikkaan ja Roomaan, Pompejiin ja Vesuviolle,
+Neapeliin ja Korsikaan. Hän ajatteli tätä kaikkea niin suurella
+ikävöimisellä, että se melkein jakoi hänet kahtia. Toinen osa
+kuljeskeli Pompejin raunioilla, toinen kulutti päivän toisensa perästä
+noita hyvin tunnetuita koulun portaita. Hän piti itseänsä itsekkäänä,
+kun saattoi olla niin iloinen. Eihän Bella saisi tästä kaikesta
+nauttia, ja moni muu, joka paremmin kuin hän olisi tarvinnut tätä
+virkistystä, saisi ilman lepoa jatkaa yksitoikkoista työtään. Oi jospa
+hän olisi saattanut heittää tuon avaran maailman portit seljälleen
+kaikille väsyneille ja sairaille, köyhille ja ikävöiville, joilla
+tuskin oli aavistusta maailmasta ja ihmisyydestä oman neljän seinänsä
+ulkopuolella!
+
+Hän ei tullut ajatelleeksikaan, ettei hän olisi kylliksi kypsynyt
+ottamaan vastaan kaikkea, mitä semmoinen matka tarjoo. Kukapa
+lieneekään niin vahva ja rikas, niin rajaton ja kaikkeen mahdollinen
+kuin juuri 18 vuotta täyttänyt?
+
+Karin tätikin oli ruvennut tuota matkaa ikävöimään. Hän alkoi nuortua,
+hänen väsynyt henkensä antautui ilolla ajattelemaan tätä uutta suhdetta
+Hannaan, niinkuin sairas kiinnittää mielensä uuteen lääkkeesen. Tämän
+nuoren, virkeän, tietoja ikävöivän ihmislapsen kanssa matkustaminen
+parantaisi hänen sairasta mieltään ja herättäisi hänet uuteen eloon.
+
+Lähtöpäivä oli määrätty ensi päiväksi Kesäkuuta. Edellisenä päivänä
+piti koulun loppua ja Pentin ylioppilastutkinnon tapahtua. Seuraavana
+päivänä piti Bellan omaistensa kanssa muuttaa Fågelvikiin ja myöhemmin
+mennä Hankoniemeen kylpemään. Uusia voimia tarvittiin ensi vuodeksi,
+jolloin hänen vielä tulisi koulussa olla, ja ikävällä ajatteli hän,
+että kaikki entiset toverit silloin olisivat poissa.
+
+Nämä olivat sillä välin hyvin innoissaan Hannan kesätuumista ja pitivät
+häntä onnellisimpana olentona taivaan alla. He antoivat hänelle kosolta
+hyviä neuvoja ja olivat suuresti huvitetut hänen matkapuvuistaan.
+
+Hanna nauroi ja antoi heidän puhua. Mutta kun matkapuku tuotiin kotiin
+ja oli koetettava huomasivat he, että hukkaan olivat menneet hyvät
+humalat, sillä Hanna ei ollut vähääkään luopunut siitä ankarasta
+yksinkertaisuudesta, jossa hän oli päättänyt pysyä.
+
+Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Toukokuussa istui Hanna yksin huoneessansa
+ahkerasti kirjoitellen kirjeitä. Hän tahtoi ilmoittaa postimestarin
+rouvalle ja pappilan neideille matkastaan ja samassa lähettää muutamia
+riviä sekä sievän muistikortin pienelle kyyryselkäiselle ystävälleen.
+
+Ikkuna oli auki ja pihalla kasvava, vasta auennut koivu levitti ihanaa
+tuoksua huoneesen. Hanna hengitti sitä ahneesti; se toi hänelle
+tervehdyksen uudestaan heränneestä virkeästä elämästä ja samassa
+kotiseudun jäähyväiset, jotka tuntuivat hiukan surkeilta.
+
+Palvelustyttö astui sisälle ja ilmoitti, että eräs herra kysyi neiti
+Rappea. Hanna ei tahtonut emäntäänsä vaivata ja päätti sentähden ottaa
+vieraan vastaan omassa huoneessaan, ihmetellen, mitä asiaa hänellä
+saattoi olla.
+
+Pitkä, keski-ikäinen herra astui sisälle. Hän näytti äskettäin nousseen
+sairasvuoteelta; silmät olivat kuopalla, hän hengitti lyhyesti ja
+käveli vaivaloisesti.
+
+Hanna katseli häneen tarkkaan ja pyysi istumaan. Vieras vältti hänen
+katsettaan ja ääni kuului epävarmalta, kun hän kysyi: -- oletteko te
+neiti Rappe?
+
+-- Olen, -- vastasi Hanna.
+
+-- Ei ole kumma ... ettet tunne minua, -- virkkoi vieras. -- On niin
+monta vuotta siitä, kuin... Minä olen isäsi...
+
+-- Isäni! -- huudahti Hanna, valkeana kuin ikkunan pielet, joihin hän
+nojasi. Tuntui ikäänkuin häntä olisi kohdannut isku, joka melkein vei
+hänet tunnottomaksi. -- Isäni? ... en ymmärrä...
+
+-- Niin, isäsi, jonka kohtalo vihdoinkin on kotimaalle saattanut.
+Koti-ikävä on kalvanut sydäntäni, ja ikävä sinua on ollut ... en
+tahtonut kuolla siellä kaukana. Matka oli vaikea ... olen ollut hyvin
+kipeä, mutta pääsin kuitenkin perille. Nyt arvelen asettua tänne ja
+tarjota sinulle kodin... Sanomalehdistä näin, että äitisi oli
+kuollut ... sinähän olet nyt ... ainoa, mikä minulla on tässä
+maailmassa.
+
+Hänen äänensä oli käheä ja puhe kuului ulkomaalaiselta. Sanat suhisivat
+Hannan korvien ohitse, hän käsitti niistä vaan päätarkoituksen, mutta
+se jähmetytti häntä ja hän varustautui puolustamaan itseään. Väkisin
+voitti hän itsensä, vastaten:
+
+-- Jos lienette isäni, niin olette aikoja sitten ... menettäneet kaikki
+isän oikeudet minun suhteeni. Erehdytte, jos luulette minun aikovan
+ruveta tyttären velvollisuuksia täyttämään teitä kohtaan; side meidän
+välillämme on aikoja sitten katkennut. Tosin olen köyhä ja koditon,
+mutta onpa minulla jotakin, jolle annan suuremman arvon kuin kodille ja
+rikkaudelle, ja se on minun persoonallinen vapauteni.
+
+Vieras näytti hämmästyneeltä, ja hänen veltot kasvonpiirteensä
+elpyivät. Hän ei ollut nähtävästi odottanut mitään vastausta, kun hän
+nyt vihdoin osaksi pakosta osaksi itsekkäisyydestä aikoi ottaa luokseen
+tyttärensä. Tämä vastustus herätti hänessä jonkunmoista intoa sekä
+halua esiintyä Hannalle paremmassa valossa.
+
+-- Tiedän kyllä, Hanna, -- sanoi hän surullisesti ja hänen laihat
+kasvonpiirteensä näyttivät vielä kalpeimmilta ja terävämmiltä, --
+tiedän, etten ole kohdellut sinua kuin isä lastaan. Mutta luulin
+kuitenkin... Olen ollut niin yksinäni ... näinä vuosina, olen joskus
+kärsinyt nälkääkin ... minua on vaivannut kauhea koti-ikävä. Vihdoin
+onnistui minun koota hiukan omaisuutta ja päätin palata kotiin. Et voi
+aavistaa mitä kaikkea olen kärsinyt. Saatoin näyttää teistä
+sydämmettömältä ja kuitenkin ... olivat ajatukseni usein teidän
+luonanne.
+
+... Aikomukseni oli, -- jatkoi hän, kun Hanna ei virkkanut mitään, --
+lähettää teille rahaa. Mutta se elämäntapa, johon olin tottunut, vei
+kaikki varani... Toivoin yhä ... voivani tulla varalliseksi ja sitten
+palata ... sekä hankkia teille huolettomat päivät.
+
+-- Ja sillä aikaa annoitte äitini nääntyä murheesen ja kovaan työhön.
+-- Hannan huulet värähtivät ja hän piteli kovasti kiinni tuolin
+selkäimestä näyttääksensä tyyneeltä. -- Annoitte hänen elellä
+yksinänsä, köyhänä ja mieli katkerana, kun hän ei voinut enää luottaa
+Jumalaan eikä ihmisiin. Hän oli ennen niin onnellinen ... ja te ... te
+ryöstitte häneltä _kaikki_. Näinä 18 vuotena ... oletteko te
+lähettäneet hänelle yhtä riviä, yhtä tervehdystä, edes tietoa siitä,
+että elitte ja muistelitte häntä? Ette mitään. Se olisi kuitenkin
+parantanut monta haavaa ja vahvistanut sitä hyvää luuloa teistä, jota
+hän niin kauvan koetti säilyttää, ... kunnes vihdoinkin hänen täytyi
+siitä luopua. Hän oli teidän omanne niin kokonaan, kuin mahdollisesti
+voi olla toisen omana -- ja te heititte hänen pois luotanne niinkuin
+särkyneen astian.
+
+Hanna peitti kasvot käsiinsä ja taisteli itkua vastaan, joka väkisenkin
+tahtoi hänet vallata. Tämän miehen ei pitänyt saada nähdä hänen
+kyyneleitään, sillä hän se oli syynä kaikkeen siihen suruun ja
+katkeruuteen, minkä hän oli äidiltänsä perinyt. Hän oli ryöstänyt
+kahdelta ihmiseltä onnen; pitikö hänen nyt vielä viedä häneltä kaikkein
+kalliin aarre: vapaus? Mutta olihan hän vapaa ihminen, semmoisella
+isällä ei ollut mitään oikeutta häneen ... ei hän aikonut taipua tämän
+itsekkään miehen mielen mukaan, olipa hän vaikka kuinka monta kertaa
+hänen isänsä.
+
+Hän nieli kyyneleensä ja virkkoi melkein ankarasti:
+
+-- Ja nyt voitte lähteä, minulla ei ole muuta sanomista. En voi koskaan
+olla teille tyttärenä, ja meidän tiemme kulkekoot erillään niinkuin
+tähänkin saakka.
+
+Vieras oli istunut äänetönnä pää kumarruksissa, ja Hannan sanat
+koskivat häneen nähtävästi. Nyt hän nousi ja otti askeleen ovea kohti.
+
+-- Jää hyvästi, Hanna ... en tahdo enää vaivata sinua läsnäolollani...
+Minä lähden jälleen, yksin niinkuin tulinkin... Suo anteeksi, ... että
+hetken saatoin luulla, että sydämmessäsi voisi olla jotakin hellyyttä
+minua kohtaan ... suo anteeksi, että olisin tahtonut vapauttasi
+rajoittaa! En tarkoittanut mitään pahaa... Elä enää muista, ... että
+hetkeksi tulin sinua häiritsemään ... olisin tahtonut ... luulin ...
+minä...
+
+Kova yskä keskeytti häntä, ja kun hän vihdoin herkesi rykimästä, vaipui
+hän melkein tunnotonna tuolille, niin kalpeana ja raukeana, että Hannaa
+puistatti. Pitikö hänen nyt kuolla tähän ja oliko hän hänet tappanut?
+-- Kas tässä, juokaa vähän vettä! -- sanoi hän ja ojensi isällensä
+vesilasin.
+
+Vanhuksen käsi värisi, kun hän tarttui siihen. -- Kiitos! -- virkkoi
+hän. -- Ehkä se onkin viimeinen kerta, kun sinä tarjoot minulle
+juomista.
+
+Hän koetti hymyillä ja tämä hymyily koski kipeästi Hannan sydämmeen.
+Hän näki hänen menevän vaivaloisesti hoiperrellen portaita alas ja ulos
+portista. Hän kumartui ulos ikkunasta ja katseli poismenevää niin
+kauvan, kuin saattoi nähdä tuota riutunutta muotoa ... nyt hän
+seisahtui ... nyt jatkoi taas matkaansa ... nyt katosi jo kadun
+nurkkauksessa.
+
+Hetkeksi tuntui hänestä, että hänen pitäisi kiiruhtaa hänen jälkeensä
+ja taluttaa häntä, ettei hän kaatuisi, mutta hän pidätti itsensä. Mitä
+tekemistä oli hänellä tämän miehen kanssa?
+
+Hanna ajatteli, kuinka onnellinen hän oli ollut tänä vuonna, kuinka
+hänellä oli kaksi kotia ja helliä sydämmiä, joihin hän saattoi turvata
+milloin tahansa, ja kuitenkin sai olla vapaana kuin taivaan lintu.
+Hänellä tosin ei ollut sitä mukavuutta, jonka rikkaus tuottaa, mutta
+eikö hän ollut kyllin rikas ja vapaa, kun hänellä oli -- terve ruumis
+ja luja tahto? Eikö hän näillä lahjoilla pääsisi pitemmälle kuin moni
+rikas rahojensa avulla.
+
+Sitten ajatteli hän tuota ulkomaan matkaa ja kaikkea sitä, mitä tämä
+hänelle tuottaisi. Hän oli niin kasvanut kiinni tähän ajatukseen, että
+hän arveli aivan taantuneensa, jos vaan siitä matkasta luopuisi. Ja
+minkätähden hän panisi tätä luopumista kysymyksen alaiseksikaan? Olihan
+hän aivan varma siitä, että pääsisi Karin tädin mukaan?
+
+Hänen verensä kuohui. Hän taisteli toivottomana niitä katumuksen ja
+sääliväisyyden tunteita vastaan, jotka olivat heränneet hänessä ja
+kovasti häntä vaivasivat. Hän sulki silmänsä, ettei tarvitsisi nähdä
+tuota hoipertelevaa haamua, ja korvansa, että pääsisi kuulemasta tuota
+kauheaa yskää. Kuitenkin hän näki ja kuuli ne ja ne laimensivat hänen
+vastustusvoimaansa. Huomaamatta mutta varmasti kävi hänen päätöksensä
+heikommaksi ja hänessä heräsi halu, jota hänellä ei koskaan ollut
+ennen: halu kokonaan panna itsensä alttiiksi jonkun kärsivän ihmisparan
+hyväksi. Kerrassaan heittää pois kaikki oman edun ajatukset ja elää
+yksinomaan _yhden_ ainoan hyväksi, josta ei kukaan huolisi ja jota ei
+kukaan rakastaisi. Että tämä ainoa tässä tapauksessa tulisi olemaan
+hänen isänsä, se oli hänelle syrjäasia. Hän olisi melkein toivonut,
+että se olisi ollut joku toinen. Sillä katkeruus isää kohtaan oli niin
+syvästi juurtunut häneen, että se osaksi riisti häneltä itsensä
+kieltämisen ilon.
+
+Seuraavina päivinä oli hän kokonaan tunteittensa vallassa, vaan ei
+tahtonut kenellekään mitään ilmoittaa. Hän tiesi, että hänen yksin
+täytyi asiassa päättää, eikä hän tahtonut kenellekään mitään puhua,
+ennenkuin oli vakaantunut päätöksessään.
+
+Karin täti ja Bella näkivät kyllä, että joku asia Hannaa vaivasi, mutta
+he kunnioittivat hänen äänettömyyttään eivätkä koettaneet millään
+tavalla tunkeutua hänen salaisuuteensa.
+
+Eräänä päivänä, kun Hanna tapansa mukaan matkallaan koulusta pistäytyi
+Karin tädin luona, otti tämä häntä leikillisesti niskasta ja työnsi
+häntä kirjoituspöydän ääreen. -- Näetkö näitä papereita? -- kysäsi hän
+iloisesti. -- Ne ovat ne siivet, joiden tulee kantaa meidät ulos
+maailmaan. Ensi lauantaina, tutkinnon jälkeisenä päivänä arvelen, että
+lähdemme matkaan. Joudut kai matkaan siksi?
+
+-- Karin täti! -- Hanna veti hänet alas sohvaan. -- Saanko puhutella
+sinua?
+
+Hänen katseensa oli niin surullinen ja äänensä niin vieno, että rouva
+Meilert äkkiä tuli vakavaksi.
+
+-- Mitä se on? -- kysyi hän levottomasti.
+
+-- Täti ... minä olen luopunut matkasta. Sinun täytyy suoda anteeksi
+ja ... mennä yksin.
+
+Karin tädin kasvot synkistyivät. -- En ole luullut sinua oikulliseksi,
+-- sanoi hän.
+
+-- Sitä en olekaan, täti hyvä. -- Hanna oli kalpea, synkkä vakavuus oli
+hänen silmissään vaikka huulet koettivat hymyillä.
+
+-- Mitä se on Hanna, minä en ymmärrä sinua. Etkö tahdo matkustaakaan
+minun kanssani?
+
+-- Enkö _tahdo_? Oi, Karin täti, tiedäthän, etten ole koskaan voinut
+uneksia mitään ihanampaa. Mutta nyt en _voi_ tulla. Olen joutunut
+suhteesen, joka sitoo minut tähän paikkaan ... en ole enää niin vapaa
+kuin ennen... Isäni on tullut...
+
+Rouva Meilert nousi kiivaasti ja hänen silmänsä iskivät vihan tulta.
+Hän tarttui kovasti Hannan käsivarteen. -- Onko totta? Kuinka tohtii
+hän? Onko hän tullut ryöstämään sinutkin minulta? Mutta sitä hän ei saa
+tehdä! Sinulla ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia häntä kohtaan, _ei
+yhtään!_ Sinä et saa ... et saa jättää minua nyt, Hanna!
+
+-- Anna kun kerron sinulle kaikki täti hyvä, -- pyysi Hanna, joka
+muuttui yhä tyyneemmäksi, mitä enemmän Karin täti tuskastui.
+
+-- Isä tuli luokseni tässä toissa päivänä riutuneena, yksinäisenä ja
+vieraana omassa maassaan. Hän tarjosi minulle kodin luonaan ... sanoi
+tahtovansa hyväksi tehdä, minkä rikkoi. Ja hän näytti niin surkealta,
+niin kurjalta! Mutta minä käskin hänet pois ja sanoin, ettei meidän
+välillä enää ollut mitään sidettä. Näin hänen sitten taas menevän
+tiehensä, ry'ittyänsä niin kovasti, että oli melkein kuolla siihen,
+näin hänen hoipertelevan katua pitkin johonkin yksinäiseen paikkaan,
+jossa ei kukaan häntä hoitaisi ja jossa hän ehkä kuolisi aivan yksin,
+-- ja sydämmeni suli vähitellen. Et voi aavistaa, kuinka olen kärsinyt
+näinä päivinä, kun itsekkäisyys ja velvollisuuden tunne ovat keskenänsä
+taistelleet.
+
+-- Elä puhu velvollisuudesta! -- keskeytti häntä rouva Meilert
+säälimättömästi. -- Kyllä hän on aikoja sitten vapauttanut sinut
+tyttären velvollisuuksista. Vai, kyllä minä käsitän hänen aikeitaan! Ei
+se ole hyväksi tekemisen halu, joka on hänet tänne tuonut, hänessä on
+vaan se itsekäs toivo, että häntä täällä palveltaisiin ja
+hoidettaisiin. Ei mikään mies voi ajan pitkään tulla toimeen ilman
+naisen hellyyttä, kaikkein vähimmin semmoinen mies, joka on viettänyt
+elämänsä paheissa ja himoissa. Minä sanon sinulle, ettei sinulla ole
+vähääkään velvollisuutta semmoista isää kohtaan.
+
+-- En tarkoittanutkaan sitä, Karin täti. Ei ne ole tyttären tunteet
+jotka saattavat minua hänen luo, vaan se että hän on semmoinen kurja,
+onneton olento. Tiedätkö, se on jotakin vastustamatonta tuo halu koko
+hellyydellään antautua tuommoisen kärsivän olennon hoitoon, koettaa
+saattaa häntä unhottamaan yksinäisyytensä ja tuskansa, saada
+kiitollinen katse väsyneistä silmistä. Minä en ole varma siitä, mutta
+minusta tuntuu, eitä _kärsimyksen_ ja _sääliväisyyden_ muodostamat
+siteet ovat vielä lujempia ja pyhempiä kuin sukulaisuuden ja
+myötätuntoisuuden. Ehkä olen väärässä, mutta siltä se tuntuu.
+
+-- Haaveilija! -- lausui rouva Meilert hymyillen, mutta muuttui pian
+taas vakavaksi. Sinä voisit toimittaa hänelle hyvän hoidon ryhtymästä
+siihen itse. Kyllä minä pidän huolta siitä, että hän saa kaikki mitä
+hän tarvitsee.
+
+-- Kiitos, Karin täti, mutta ei siinä kylliksi. Luuletko, että hän
+olisi tehnyt pitkän vaivaloisen matkan kotimahansa, yksin ja kuoleman
+kourissa, jos hän ei olisi ikävöinyt muuta kuin pehmeää vuodetta ja
+kunnollista hoitoa? Sitähän olisi voinut saada vaikka missä. Mutta
+hänen sydämmensä pakotti häntä niiden kahden olennon luo, joissa
+kentiesi vielä löytyisi hiukan hellyyttä häntä kohtaan. Kun minä
+maantieltä nostan pienen madonkin, joka on kärryjen pyörän alle
+joutumaisillaan, niin kuinka saattaisin käskeä pois luotani ensimmäistä
+ihmisolentoa, joka on minun puoleeni kääntynyt?
+
+Rouva Meilert istui kauan aikaa ääneti. Hän iloitsi Hannan
+jalomielisyydestä, vaikka pelkäsi, että tämä tulisi turhaan tuhlatuksi.
+Hän ei voinut uskoa mitään hyvää Hannan isästä; hän ei olisi tahtonut
+mistään hinnasta nähdä Hannan pitemmän ajan kärsivän sen miehen
+oikuista ja itsevaltaisuudesta, joilla tämä ennen oli vaimoansa
+vainonnut. Mutta kuoleman läheisyys loi sovittavan varjonsa kaikkeen.
+Rouva Meilert ymmärsi Hannan nykyisen innostuksen eikä hennonut riistää
+häneltä sitä. Mutta hän päätti huolimatta vastenmielisyydestään käydä
+Hannan isän luona ja ottaa selkoa niistä suhteista, joihin hänen
+lemmikkinsä oli joutua.
+
+Omaa ikäväänsä hän ei tällä hetkellä ajatellut, mutta Hanna teki sen.
+
+-- Rakas täti, -- virkkoi hän ja suuteli hellästi rouva Meilertin
+kättä, -- sinä olet tehnyt minulle niin paljon hyvää, ja nyt minä
+kuitenkin tulen seuran pettäjäksi ensi kerralla kun voisin olla sinulle
+joksikin iloksi. Mutta ymmärräthän syyni ja ethän suutu minuun.
+
+-- Pitäisikö minun suuttua sinuun? -- Karin täti veti hänet hellästi
+luokseen. -- Tuskin olisin luullut tässä "kovasydämmisessä" Hannassa
+löytyvän niin paljon ihmisrakkautta.
+
+-- Se on Bellan ansio, täti hyvä, ja sinun. Te kaksi olette tehneet
+minut niin onnelliseksi, että minun täytyy rakastaa koko ihmiskuntaa.
+Mutta eräs asia johtui nyt juuri mieleeni. Etkö tahtoisi, täti, -- oi
+etkö tahtoisi ottaa Bellaa mukaan minun sijaan? Hänestä olisi sinulla
+sekä iloa että hyötyä ja hänelle tekisi matkustaminen niin sanomattoman
+hyvää. Hän on niin lempeäluonteinen ja hyvä ja samassa niin innostunut
+kaikesta, että teille tulisi hyvin hauska yhdessä.
+
+Rouva Meilert antoi hänen puhua ja kuunteli vaan hajamielisenä. Kun hän
+ajatteli, että Hanna nyt tulisi kiinnitetyksi sairasvuoteesen, että
+hänen täytyisi valvoa ja vaivata itseään, ehkä kokea sairaan
+kärsimättömyyttä ja oikkuja, koski se häneen niin paljon, että hän vaan
+sivumennen saattoi muistella omia pettyneitä toiveitaan. Mutta hän
+ymmärsi, että se paljon lohduttaisi Hannaa, jos Bella saisi hänen
+sijaansa matkustaa, ja hän vastasi sentähden niin iloisesti kuin
+saattoi: -- no hyvä, minä otan Bellan mukaan enkä epäile, että meillä
+tulee olemaan hauskaa. Koetamme tutkia ja katsella kaikkea sinuakin
+varten ja kirjoitamme pitkiä kirjeitä usein. Koetan tuoda Bellan
+takaisin terveenä ja punaposkisena.
+
+Hanna puristi kiitollisena hänen kättään. -- Hauskaa tulee saada teiltä
+kirjeitä. Mutta nyt täytyy minun kiireesti ilmoittaa uudet aikeemme.
+Eihän hänellä ole kuin kolme päivää valmistusaikaa.
+
+Palmfeltin perheessä herättivät Hannan uutiset suurta hämmästystä.
+Ettäkö Hannan ei pitänytkään matkustaa! He eivät voineet saada sitä
+päähänsä. Mutta kun he olivat kuulleet hänen syynsä, pitivät he ne ihan
+luonnollisina. Bella yksin käsitti täydellisesti Hannan uhrin suuruuden
+sillä hän tiesi, ettei Hanna rakastanut isäänsä. Vaan hän ymmärsi, että
+se onni jonka Hanna tunsi, pakotti häntä rakkauteen ja itsensä
+kieltämiseen. Ja hän oli niin iloinen Hannan jaloudesta, että melkein
+unhotti ne kärsimykset, joihin se ehkä olisi syynä.
+
+-- Oi, Hanna kulta, kuinka ihailen sinua! -- huudahti hän käärien
+käsivartensa ystävänsä kaulaan.
+
+-- Se on tarpeetonta, Bella! itse olisit ollut, ensimmäinen tekemään
+samoin. Mutta tiedätkö mitä, me olemme tehneet suuremmoisen päätöksen
+Karin täti ja minä. Arvaapa!
+
+-- Mikäpä se olisi? -- arveli Bella. -- Ettäkö lykätä matka
+toistaiseksi tietysti?
+
+-- Ei ollenkaan. Olemme päättänet, että Karin tädin mukaan tulee
+lähtemään eräs ... neiti Bella Donna... Ts ... hiljaa ... ei
+minkäänlaista vastustamista! Olen puhunut sedälle ja tädille ja he ovat
+suostuneet tuumaan. Ja sinulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin
+noudattaa viisaiden ihmisten neuvoa ja valmistua lauantakiin.
+
+Bella näytti kovin hämmästyneeltä. Uutinen tuli niin äkkiä, ettei hän
+heti voinut sitä sulattaa. -- _Minäkö_ matkustaisin Karin tädin kanssa?
+-- _Minunko_ osaksi tulisi se, josta sinun täytyi luopua? Se on väärin
+se, ja minä en lähde.
+
+-- Sinä lähdet kuin lähdetkin, lapsi kulta, vakuutti Hanna tekeytyen
+mahtavaksi. -- Karin täti tarvitsee sinua, ei hän voi matkustaa yksin.
+Hän on käynyt liian surumieliseksi ja hän tarvitsee virkeää ja iloista
+matkakumppania voidaksensa parantua. Sitä paitse täytyy hänen saada
+hoitaa toista, se on niin hyvä keino alakuloisuutta vastaan. Siinä
+suhteessa oletkin sinä paljon soveliaampi kuin minä. Karin täti aikoo
+viipyä jonkun aikaa jossakin kylpylaitoksessa ja sitten mennä Italiaan.
+Ajattele kuinka hyvää se tekisi sinulle kylpeä ja tulla _oikein_
+terveeksi.
+
+-- Kyllä, mutta kuinka minä _saatan_ mennä, kun sinä olet niin iloinnut
+siitä matkasta? Tuntuu aivan kuin jos ryöstäisin sinulta jotakin. Ei,
+Hanna, en saata lähteä.
+
+-- Sinä teet minulle päinvastoin suuren ilon. Olisi ihan uusi ikävä
+Karin tädille ja minulle, jos sinä et menisi. Lupaa, nyt, että lähdet,
+vaikkapa vaan minun tähteni, Bella!
+
+Bella oli samassa levoton ja iloinen. Hän huomasi, että tekisi sekä
+Karin tädin että Hannan mieliksi, mutta toisaalta taas tuntui hänestä
+ikävältä itsellensä omistaa se, josta Hannan oli täytynyt luopua.
+Ajateltuansa tarkemmin asiaa ja saatuansa ystävällisen kirjeen Karin
+tädiltä, päätti hän kuitenkin taipua muiden tahdon mukaan. Hän rakasti
+Karin tätiä Hannan tähden ja tahtoi nyt mielellään palvella häntä
+palkitakseen sitä ystävyyttä, jota Hannalle oli osoitettu.
+
+Bellan kodissa tuli nyt aika kiire ja vanha Leena pyyhkieli salaa
+silmiään ajatellessaan, että Bella tulisi olemaan poissa koko kesän.
+Lulle ja Liisi alkoivat kiusata, että hekin pääsisivät mukaan ja Bellan
+täytyi lohduttaa heitä lupauksella, että saisivat tulla saattamaan
+laivalle ja heiluttaa nenäliinojaan sekä sitten hänen kotiin tultuansa
+hakea jotakin hauskaa hänen matkalaukustaan.
+
+Tutkinnon jälkeen iltapäivällä oli viides luokka kokoontunut
+loppujuhlaan Kaisaniemeen. Huomispäivänä tulisi heidän erota monelle
+eri haaralle ja he tahtoivat sentähden vielä kerta yhtyä iloisina
+koulutoverina. Bella oli tietysti myös kutsuttu; hän kuului heidän
+joukkoonsa, vaikka oli ollut koko vuoden poissa koulusta.
+
+Muutamat opettajista ja opettajattarista olivat myös mukana. Niiden ja
+oppilaiden väli oli viime aikoina ollut erittäin hyvä. Seurassa
+vallitsi iloinen henki, johon kuitenkin sekaantui hiukan
+surumielisyyttä; huolettomimmatkin tunsivat jonkummoista kaipausta, kun
+ajattelivat, että kouluaika nyt oli loppunut ja että toverit nyt
+viimeisen kerran olivat koossa. Mutta toisaalta taas houkutteli heitä
+elämä ja vapaus, ja mielikuvitus loi tuhansia tuntemattomia iloja, ja
+tuulentupia haamoitti rusopilvien takaa. Suurelle osalle niistä oli
+tulevaisuus vaan samaa kuin vapaus läksyistä ja häiritsemättömät
+aamu-unet, muutamilla vaan oli aavistus enenevästä edesvastauksesta,
+joka heidän tietämättäkin karaisi heidän nuoria luonteitaan, mutta
+kaikille esiintyi tulevaisuus niissä valoisissa väreissä, joita ei luo
+mikään muu kuin nuoruuden usko ja rikkaat toiveet.
+
+Verannalla tarjottiin kahvia ja limonaadia ja eräs opettajista piti
+tavanmukaisen jäähyväispuheen eroaville oppilaille. Sitten hajosivat he
+pieniin ryhmiin yhtyäksensä sitten jälleen, jolloin Hanna Rapen piti
+esiintuoda luokan jäähyväiset opettajille.
+
+Vapaamuurarin haudan luo oli vähäinen joukko kokoontunut. Ne olivat ne,
+jotka enimmin olivat olleet yhdessä ja nyt raskaimmin tunsivat
+eronhetken katkeruuden. Bertha Eriksson oli ottanut itselleen vaikean
+tehtävän, pitää seuraa iloisella entisellä tuulella ja Hanna auttoi
+häntä uskollisesti. Vaan ei se tahtonut oikein käydä päinsä. Aina
+välistä katosi joku tytöistä ja palasi punaisin silmin. Bella nyyhkytti
+auttamattomasti; viimeisten päivien tapaukset olivat olleet niin
+monenlaisia ja hän oli vieläkin heikko taudin jälkeen. Ajatus, että
+hänen nyt täytyisi tovereistaan erota, oli liian raskas kantaa,
+väsyneenä kuin oli päivän puuhasta, matkatavaroiden järjestämisestä ja
+kiireestä.
+
+Bertha taputti häntä selkään ja sanoi äidillisesti: -- No, no, no!
+Tässä on sinulle nenäliinani, siksi aikaa kun väännän omasi kuivaksi.
+Elä hukuta meitä kyyneleihin, rakas Bella, jo alkavat jalat kastua!
+
+Bellan täytyi hymyillä ja koettikin hillitä itseään niin hyvin kuin
+vaan saattoi. Nyt kääntyi puhe ulkomaan matkaan. -- Tuhat ja yksi yötä!
+mikä onnen lapsi sinä miekkoinen olet, -- huudahti Bertha ja oli
+vääntelevinään kateuden tuskista. -- Toivon, että joskus ajattelet
+meitä poloisia täällä kotona ja muistat tuoda sopivia lahjoja,
+esimerkiksi...
+
+-- Niin mitähän tahtoisit? -- keskeytti Bella naurahtaen kesken
+itkuansa. -- Elävän kilpikonnan, villihärän vai kameelinhännän?
+
+-- Ohoh! Elä kiusaa minua niin suuria tahtomaan. Minä tyytyisin
+hiuskarvaan paavin parrasta tai ... lieraan Garibaldin haudasta.
+
+-- Minä olen kauan toivonut itselleni mosaikkimedaljongin, -- sanoi
+Alma.
+
+-- Tulevan sulhasesi valokuvaa varten tietysti?
+
+-- Vaikkapa niinkin!
+
+-- Ja minä tahtoisin oliivin siemenen, -- sanoi Lilli, -- olen kuullut
+paljon puhuttavan niistä kauniista oliivipuista. Sopiihan nyt semmoinen
+matkalaukkuusi.
+
+-- Siinä tapauksessa sen pitää olla kirkontornin kokoinen, -- nauroi
+Verna Sommar, joka oli yhtynyt heihin.
+
+-- Minulle voit tuoda tynnyrin tuoreita viinirypäleitä, niin kutsun
+minä koko luokan _syömään_ sinun maljaasi.
+
+-- Kiitos sinulle, Bibbi, että ajattelet vaatimattomia ystäviäsi. -- Ja
+Bertha nipisti häntä varpaasen niin, että hän huusi. -- Minä sitten sen
+sijaan lainaan sinulle muistikirjani sen kuivatun lieran kanssa.
+
+Anna Berg meni istumaan Hannan viereen. -- Etkö ole hyvin pahoillasi
+kuitenkin, kun et pääse lähtemään? -- kysäsi hän enemmän ystävällisesti
+kuin hienotunteisesti.
+
+-- Elä tee omantunnon kysymyksiä! -- vastasi Hanna välttäen. -- Kai
+minun vuoroni tulee toinen kerta.
+
+Hän koetti olla niin iloinen kuin vaan saattoi, ettei kukaan huomaisi
+sitä sanomatonta kaipausta, jonka hän tunsi kun matkasta oli puhe.
+Onneksi kääntyi keskustelu muihin esineihin.
+
+-- Minä varmaankin tulen jonkun ajan eteenpäin kiipeämään koulun
+portaita ylös kello 8 vanhan tavan mukaan, -- sanoi Bertha. Minun on
+aina niin vaikea luopua vanhoista hyvistä tavoista. Mimmoisia nekin
+anturat lienevät, jotka ensivuonna tulevat meidän jälkiämme kulkemaan
+viidennellä luokalla.
+
+-- Minä tunnen muutamia, ei ne ole niinkään hulluja, -- keskeytti
+Bibbi.
+
+-- Bella saapi antaa meidän aatteemme perinnöksi uudelle luokallensa,
+-- sanoi Hanna ystävällisesti kehoittaen Bellalle. -- Jos maanlaji vaan
+on hyvää, voi monta siementä itää lyhyessä ajassa.
+
+-- Kylvä nyt sitten ensin anti-krinoliinin ja anti-kureuuman siemeniä,
+-- pyysi Bertha. Minä en tarvinnut kuin yhden päivän, ennenkuin ne
+minussa itivät. Mutta sano jotakin muutakin, Hanna!
+
+-- Löytyyhän niitä tärkeämpiäkin periaatteita kuin ne, jotka koskevat
+vaatetusta, -- arveli Verna Sommar, -- ja niitä toivon Bellan ensiksi
+kylvävän.
+
+Hanna nyykäytti päätään. -- _Totuutta_ ennen kaikkea. Totuutta Jumalaa
+kohtaan, ihmisiä ja itseämme kohtaan. Ja sitten lujuutta, semmoista,
+joka järkähtämättä pysyy siinä, mitä me oikeana pidämme, antamatta
+kenenkään mielipiteitten meitä häiritä.
+
+Hanna vaikeni. Hän ei tahtonut mielellään moraalia saarnata, mutta
+tyttöjen silmät pyysivät innokkaasti enempää.
+
+-- Ja sitten tytöt, -- jatkoi hän painolla, -- muistakaamme, että
+olemme _ensi sijassa_ ihmisiä ja _sitten vasta_ naisia; vaikka niin
+mielellään tahdotaan meille uskotella päinvastoin. Ymmärrättekö minua?
+Minä vihaan käsitteitä: miehiset ja naiselliset ominaisuudet. Jokaisen
+ihmisen oikeus on olla totuutta harrastava, jalomielinen, hyvä ja
+alttiiksi antava, huolimatta siitä onko hän mies vai nainen. Ja meidän
+asemamme tässä maailmassa riippuu niistä lahjoista, jotka Jumala on
+meille antanut eikä aikakausien vaihtelevista mielipiteistä. Miksi
+tyttö kelpaa, siksi hänen pitää päästä yhtä hyvin kuin pojankin.
+
+-- Niin juuri, -- huudahti Bertha innoissaan, -- siitä olemme kai
+kaikki samaa mieltä.
+
+... Mutta yhtä väärin kuin olisi kasvattaa tyttöä _ainoastaan_ kotia
+varten, yhtä väärin on se kuin ei hänelle yhtään opeteta kotia
+hoitamaan. Useimmille naisille on kuitenkin kodin hoito heidän lähin
+tehtävänsä ja niiden tulisi hävetä, jotka sitä halveksivat.
+
+-- Ui, talous ja iso lapsilauma -- kuiskasi Bertha Bibbille.
+
+-- Pääasia on rehellinen työ ja itsenäinen ajatus, -- jatkoi Hanna
+nousten. -- Ei kenenkään meistä pidä koulusta erota ajatellen, ettei
+elämä häneltä mitään vaadi. Tästä päivästä saakka on meillä runsaasti
+edesvastausta itsekullakin.
+
+-- Se on sangen vaivaloista sille, joka on omiansa laiskottelemaan, --
+arveli Bertha ojentautuen mukavasti nurmelle. -- Vaan täytynee kai
+minunkin reipastua, ettette riennä ohitseni jokainoa.
+
+-- Kun viiden vuoden kuluttua jälleen yhdymme arvelen, että meille on
+tulevaisuus selvinnyt, -- tuumasi Alma, -- jo tänäkin vuonna on minulle
+selvinnyt paljon asioita.
+
+-- Kiitos, tytöt, näistä vuosista, -- lausui Hanna ja hänen kosteat
+silmänsä kertoivat, ettei hän ollut niin levollinen, kuin hän koetti
+näyttää. -- Nyt täytyy meidän mennä noiden muiden luo. Elkää puhuko
+minulle vähään aikaan, minun täytyy muistella, mitä minulla on
+sanomista.
+
+Ilman sen enempää valmistusta puhui hän kohta sen jälkeen opettajille
+ja opettajattarille. Hänen puheensa oli lyhyt ja yksinkertainen ilman
+koristeita, mutta sanat lähtivät vilpittömästä sydämmestä. Ei näkynyt
+yhtään jälkeä hänen entisestä ylpeydestään, hän oli ystävällinen ja
+selvä ja kerrassaan luonnollinen.
+
+Sydämmellisesti puristettiin käsiä ja kilisteltiin limonadilaseja
+puheen loputtua. Kaikki tunsivat nyt eron hetkenä enemmän kuin koskaan
+ennen olevansa toisiinsa sidottuina. Agnes Lund lähestyi Hannaa, joka
+hetkeksi oli jäänyt muista erilleen. Agnesin silmät olivat ihan pilalla
+itkusta ja hän taisi tuskin puhua.
+
+-- Kiitos, Hanna, hyvästä toveruudesta! -- kuiskasi hän -- Tänä hetkenä
+tunnen, mistä merkityksestä olet ollut meille... Suo minulle
+anteeksi...
+
+Jälkiosa lausetta meni hukkaan nyyhkytysten vuoksi. Hanna piteli hänen
+kättään kovasti suljettuna omaansa ja lausui jotakin, joka pani hänen
+kyyneleensä vuotamaan vielä runsaammin. Mutta samassa tunsi Agnes
+sydämmensä täyttyvän kummallisella ilolla ja päätöksillä, jotka
+vahvistivat ja rauhoittivat häntä.
+
+Kun vielä oli lauleltu joitakuita lauluja, syöty apelsiiniä ja päätetty
+yhtyä samassa paikassa 5 vuoden kuluttua, erottiin. Hanna meni Bellan
+kotiin; heidän täytyi vielä saada hiukan olla kahden kesken, ennenkuin
+sanoisivat hyväiset toisilleen moneksi kuukaudeksi.
+
+Kun Hanna tuli kotiin myöhään iltasella, täytti valoisa Toukokuu hänen
+pienen huoneensa valollaan. Hän istui ikkunan luo ja katseli autioita
+katuja hiljaisena yönä. Ei häntä haluttanut nukkua, päivän muistot
+ajelivat toisiaan hänen mielessään ja karkoittivat unen kauas.
+
+Hänestä tuntui että hän nyt oli tehnyt ensimmäisen taipaleen elämän
+tiellä ja pysähtynyt portin luo, jota ei ollut hakenut eikä tuntenut.
+Minnekä se johtaisi häntä? Äkkijyrkkäyksiin ja kivisiin paikkoihin vai
+tasaisille, mukaville poluille? Olipa miten hyvänsä, hän tunsi itsensä
+nuoreksi ja väkeväksi, täynnä elämää, onnea, lämpöä, ei hän hevillä
+murtuisi. Kaikkivaltias johti hänen kohtaloaan ja hänen rinnallaan oli
+kalliita ystäviä. Eikö hän siis olisi rohkea ja pelvoton?
+
+Noita rakkaita tovereita! Niitä hän tulisi kaipaamaan jokaikistä. Hän
+olisi niin mielellään antanut heille enemmän, ollut heille suuremmaksi
+hyödyksi, kuin hän oli ollut. Hän olisi tahtonut auttaa heitä hakemaan
+avainta heidän ajatuksensa aarre-aittaan, sillä useimmilta oli se
+kadonnut; ajatuksia kyllä löytyi, kun vaan joku avaimen löytäisi, joka
+vapauttaisi ne kahleista. Mutta ehkä elämä pakottaisi heitä astumaan
+eteenpäin avosilmin.
+
+-- Bella!... Sinä, joka olet löytänyt paraimpien ajatuksieni avaimen ja
+tehnyt minut niin onnelliseksi... Siunatkoon sinua Jumala!
+
+Ja onnellisuuden tunne välähteli hänen sydämmessään, kun hän näin
+uneksi. Se toi hymyn hänen huulilleen vielä sittenkin, kun hän 5:n
+aikaan aamusella vihdoin kallisti väsynyttä päätään lepoon.
+
+
+
+
+Ensimmäinen päivä kesäkuuta tuli valoisana ja helteisenä. Torilla
+tarjottiin jo kaupan kieloja ja narsissejä ja Esplanaadissa kukki mitä
+tuoreempia ylioppilaslakkeja. Yksi niistä koristi Pentin
+tukanleikkaajan käsistä juuri lähtenyttä päätä. Hänen silmänsä
+loistivat jonkummoisesta hurskaasta ylpeydestä. Napin kolossa oli
+hänellä vihko kieloja, joita oli siihen pistänyt hänen matkalle lähtevä
+siskonsa.
+
+Kello 1 piti Bellan lähteä. Jo kahdentoista aikaan tuli puolet
+luokasta rantaan kantaen makeisia ja kukkaisvihkoja ja nyt kysyttiin
+kärsivällisyyttä. He istuivat kannelle, joka pian tuli ihan täyteen
+iloisia tyttöjä vaaleissa puvuissa. Ja kun Bella tuli omaistensa
+saattamana, hyökkäsivät he kaikki yhtaikaa hänen kimppuunsa ja olivat
+vähällä repiä hänet palasiksi innoissaan, kun jokainen tahtoi häntä
+puhutella viimeisinä hetkinä. Bella näytti väsyneeltä, mutta koetti
+kaikki kestää; hän oli liiaksi antautunut tunteilleen edellisenä
+päivänä.
+
+Kohta tulivat myös rouva Meilert ja Hanna. Luokan uteliaisuus kääntyi
+nyt häneen ja Bella vapautui hetkeksi. Hän hiipi silloin Hannan luo,
+joka reippaana ja levollisena toimi tavaroiden luona. Ei kukaan, joka
+näki hänen iloista katsettaan, olisi voinut aavistaa, että hänen
+sydäntänsä paisutti kaipaus ja että hän oli nukkunut vaan kaksi tuntia
+sinä yönä.
+
+Nyt soitettiin toisen kerran ja tytöt riensivät maalle, syleiltyään
+ensin Bellaa miltei puolikuoliaaksi. Sitten tuli vanhempien vuoro ja
+viimein Hannan.
+
+-- Hyvästi nyt Bella kulta! Ole reipas ja iloinen! Me tapaamme
+toistimme jälleen!
+
+-- Hyvästi ... Hanna! Kiitos! -- Enempää hän ei voinut sanoa.
+
+Rouva Meilert ja Hanna olivat sanoneet toisilleen jäähyväiset salissa,
+nyt puristivat he vaan toistensa käsiä tuntien suurta myötätuntoisuutta
+ja hellyyttä.
+
+-- Heittäkää irti!
+
+-- Hyvästi, hyvästi! -- kuului rannalla, jossa valkoisia lakkeja ja
+kirjavia päivävarjoja liehuteltiin. -- Hyvästi, hyvästi! vastasi kaksi
+nenäliinaa kannelta ja laiva eteni hiljaa rannasta, iloisten ja
+kosteiden katseiden seuraamana.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Kehitys-aikana: Tytöistä, by Toini Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KEHITYS-AIKANA: TYTÖISTÄ ***
+
+***** This file should be named 38772-8.txt or 38772-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/8/7/7/38772/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/38772-8.zip b/38772-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..22945eb
--- /dev/null
+++ b/38772-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..c6a2b52
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #38772 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38772)