initial commit of ebook 38651HEADmain

5 files changed, 12646 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/38651-8.txt b/38651-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..1cf6d26
--- /dev/null
+++ b/38651-8.txt
@@ -0,0 +1,12630 @@
+Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 5, by Zacharias Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Talvi-iltain tarinoita 5
+       Sumutarinoita.
+
+Author: Zacharias Topelius
+
+Translator: Ilmari Jäämaa
+
+Release Date: January 23, 2012 [EBook #38651]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 5 ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+TALVI-ILTAIN TARINOITA 5
+
+Sumutarinoita.
+
+
+Kirj.
+
+Z. TOPELIUS
+
+
+Suom. Ilmari Jäämaa
+
+
+Ilmestynyt ensimmäisen kerran
+Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1911.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+     Johdanto.
+
+  1. Augustan vaapukat.
+  2. Ikuinen ylioppilas.
+  3. Drifva neiti.
+  4. Pienkeittäjä, joka aina nousi ylimmäiseksi.
+  5. Toholampi.
+  6. Vedenkorkeusmerkki.
+  7. Nuorallatanssija.
+  8. Briitta Skrifvars.
+  9. Tyhjät sydämet.
+ 10. Vuodenajat.
+
+
+
+
+JOHDANTO.
+
+
+Siitä, joka on nykyajan nopeilla höyrylaivoilla tottunut
+uiskentelemaan edestakaisin Atlantin valtamerta tai matkustamaan kerran
+vuodessa Melbourneen ostamaan villoja, Itämeren yli kulkeminen tuskin
+tuntuu muulta kuin vähäiseltä aamukävelyltä. Kolmipäiväiset mahdolliset
+ikävyydet, mitkä aiheuttaa kiikkuminen mainitun sisämeren laisessa
+pienessä pesuvadissa, ovat meidän aikamme tottuneista matkustajista
+tuskin savuavan uunin katkunkaan veroisia, ja vaikkapa matka
+syysmyrskyjen ja jäiden tähden joskus veisi koko viikonkin, rauhoittaa
+matkustaja tavallisesti mieltään hyvinvarustetun pöydän antimilla ja
+lukemalla hyvää kirjaa mukavasti sisustetussa laivassa. Mutta onpa
+toinenkin merimahti, joka toisinaan saattaa koetella karaistunuttakin
+kärsivällisyyttä, ja se mahti on usva eli sumu. Sen hallitusaikana ovat
+tavallisesti kevät ja syksy; se tulee ja pakenee, pimenee ja kirkastuu
+kuin ihmisen mielentilat, mutta välistä sattuu, että tuuli nukkuu
+Aioloksen patjoilla, ja silloin voi sumu päivät päästänsä hautoa
+kuolleen meren pintaa. Purjehtija pysäyttää kulkunsa, höyrylaiva
+seisauttaa koneensa, turvaudutaan mittaluotiin, tähystäjä seisoo
+mastokorissa jäykkänä vahdissa; kaikki on tuomittu toimettomaan lepoon
+ja samalla kuitenkin alinomaiseen valppauteen, sillä meren virrat
+saattavat joka hetki huomaamatta kuljettaa tahdotonta alusta
+tuntemattomia kareja kohti.
+
+Kauniina toukokuun aamuna vuonna -- samantekevää milloin, ei siitä
+pitkää aikaa ole -- irroitti pieni Hengist höyrylaiva köytensä
+Helsingin satamasillasta ja lähti merelle tehdäkseen matkan Tallinnan
+kautta Lyypekkiin. Vientilasti oli vähäinen, sillä noitten laivojen
+tarkoitushan onkin parhaasta päästä tuoda kaikkia hyödyllisiä ja
+hyödyttömiä tavaroita, joilla vanha hansakaupunki yhä vielä pukee,
+koristelee ja sulostuttaa kylmyydestä värisevää pohjolaa, tätä
+pohjolaa, joka myy metsänsä kahvista, karhuntaljansa dohvelista ja
+voinsa hiusvoiteesta. Aluksen parras oli hyvin korkealla vedestä, joten
+laiva epäilemättä oli pyörivä kuin tynnyri jokaisesta navakanlaisesta
+tuulenpuhalluksesta; mutta ei sekään arveluttava seikka ollut
+peloittanut muutamia matkustajia käyttämästä hyväkseen tätä sopivaa
+suoran ulkomaanmatkan tilaisuutta ennemmin kuin miellyttävämpää, mutta
+pitempää Tukholman tietä tai vielä pitempää eikä suinkaan hupaista
+Pietarin, Varsovan ja Berliinin kautta sivistyneeseen maailmaan vievää
+puoliympyrää.
+
+Vastoin tapaansa oli Suomenlahti melkein rasvatyyni, ja vieno
+pohjatuuli, joka päivemmällä sai merenpinnan värehtimään, vei meidät
+vain sitä nopeammin vanhaan Tallinnaan, missä Hengist levähti ensi
+yönsä. Yhtä tyyni oli meri, yhtä kirkas taivas ja yhtä hilpeä
+matkustajain mieliala, kun seuraavana päivänä jatkettiin matkaa
+puolenpäivän rinnassa. Matkustajat viettivät iltapuolen peräkannella,
+ja pian oli solmittu tuo lyhytaikainen, mutta puhelias tuttavuus, joka
+miellyttävällä merimatkalla syntyy niiden kesken, jotka sattumus kokoaa
+yhteen hauraalle alukselle tuntemattomien syvyyksien pinnalle.
+Onnellinen kohtalo oli tälle alukselle koonnut melkoisen määrän niitä
+rakastettavia ominaisuuksia, jotka tekevät keskustelun viehättäväksi,
+ja me kaikki ymmärsimme olevan edullista käyttää niitä hyödyksemme.
+Neiti Hemming, sukkela, puhelias nainen, jonka ikää oli vaikea
+tarkalleen arvata, ensimmäisenä ehdotti, että laskettaisiin perähyttien
+matkustajat. Hänen kuiskailtiin jo salanimellä julkaisseen kolme
+romaania ja matkustavan parhaillaan kokoamaan aineksia neljänteen.
+
+-- Aloittakaamme kolmesta sulottaresta, puuttui puheeseen kanslianeuvos
+Rabe, oppinut kielentutkija, joka oli matkalla Leipzigiin toimittamaan
+kouluja varten uutta parannettua painosta Vergiliuksesta.
+
+-- Tai seitsemästä viisaasta, vastasi neiti Hemming. Eihän meitä liene
+enempää kuin kymmenen; siis kolme naista ja seitsemän miestä.
+
+-- Anteeksi, kaksitoista meitä on, huomautti kapteeni Videstrand,
+iloinen ja hyväluontoinen vanha merimies, jolla oli Veritas-toimiston
+asioita ajettavana ja joka tunsi Itämeren paremmin kuin kalastaja
+tuntee lähimmän apajavetensä. -- Aloittakaamme eversti Hemmingistä ja
+teistä itsestänne, armollinen neiti. Emsiin matka, luullakseni.
+
+-- Niin, Emsiin. Konsuli Rönnevall rouvineen Pohjanmaalta, matkalla
+Ranskaan. Sitten te, kapteeni Videstrand...
+
+-- Hampuriin, Antwerpeniin ja Lontooseen.
+
+-- Hyvä, siinä on jo viisi. Mamseli Hedmansson, joka seuraa
+Rönnevalleja Pariisiin oppimaan laulua Masset'n johdolla...
+
+-- Niin, sanoi rouva Rönnevall, Anna Hedmansson on pikkuinen peippo
+raukka, joka ensi kerran koettelee siipiänsä tuntemattomassa
+maailmassa. Toivoakseni ne kasvavat; hänellä on viehättävä ääni.
+
+Viehkeä, vaaleaverinen tyttö katseli kiitollisena ja kainona
+suojelijaansa. Hän oli melkein päätään pitempi rouva Rönnevallia, joka
+ollen parhaillaan kolmenkymmenen iässä oli mitä suloisin pikku rouva.
+
+-- Siis kuusi, jatkoi puhelias laskija. -- Sitten ... mutta meidänhän
+olisi pitänytkin aloittaa teistä, oppinut kanslianeuvos Rabe.
+Seitsemän. Enkö jo sanonut, että teille oli tuleva viisasten numero. Ja
+jottemme enää toistamiseen rikkoisi oppia vastaan, otamme nyt heti
+lukuun dosentti Sumun...
+
+-- Englantiin, vastasin minä.
+
+-- Kahdeksan. Mikä on tuon nuoren, siivon miehen nimi, joka puhuu
+suomea ja nyt parhaillaan lukee kirjaa tuolla vintturin luona?
+
+-- Lautamies Santala, varakas isäntä Pohjois-Hämeestä, vastasi kapteeni
+Videstrand. -- Hän näyttää tuskin kolmenkymmenenkään vanhalta, mutta on
+sentään ainakin jo yli neljänkymmenen, koska hän on matkalla noutamaan
+tytärtänsä Lausannen kasvatuslaitoksesta.
+
+Eversti Hemming, joka tähän asti oli puhellut lautamiehen kanssa, tuli
+tällöin muiden luo ja ilmaisi kummastuksensa siitä, että oli tavannut
+suomalaisen talonpojan, joka tunsi Saksan historian paljoa paremmin
+kuin hän itse.
+
+-- Santala, sanoi hän, on niitä, jotka ovat omin neuvoin hankkineet
+melkoiset tiedot, ja kuitenkin hän on vaatimattomampi kuin kukaan
+meistä. Kirja, jota hän lukee tuolla, on saksan kielioppi. Hänessä on
+oikeata kunnianhimoa, hän tahtoo tulla matkallaan toimeen ilman
+tulkkia.
+
+-- Mutta Lausannessako kasvatetaan talonpoikaistyttöjä talouden ja
+karjan hoitoon? tokaisi neiti Hemming pisteliäästi.
+
+-- Luultavasti ei, vastasi eversti. -- Santala koettaa kaikin tavoin
+saada kansakoulua paikkakunnalleen ja tytärtään siihen opettajaksi.
+
+-- Meidänhän piti laskea. Siis Santala yhdeksäs. Entä tuo vanha
+biisamiturkkinen herra, joka ei näytä kuulevan eikä näkevän muuta kuin
+nuottinsa, joita hän lakkaamatta tutkii?
+
+Kukaan ei tuntenut häntä. Kukaan ei ollut kuullut hänen lausuvan
+sanaakaan. Hän oli otaksuttavasti vanha soittotaituri, joka ahmii
+nuotteja, niinkuin joku toinen ahmii sanomalehtiä, ja kuulee korvissaan
+kokonaisen orkesterin soittavan. Me päätimme nimittää häntä
+yksinkertaisesti vain Biisamiksi.
+
+-- Mutta sittenhän meitä kumminkin on kymmenen, virkkoi
+luvunlaskija-neitsemme.
+
+-- Eipäs, huomautti kapteeni Videstrand. -- Oletteko, armollinen neiti,
+koskaan läsnäolollanne kunnioittanut minkä maanosan höyrylaivaa
+saksalaisten kauppamatkustajain huvittamatta teitä miellyttävällä
+seurallaan?
+
+-- Te olette oikeassa. Täällähän niitä on kaksikin.
+
+-- Herrat Seiffe ja Dattelbaum, jotka jakavat kalliin aikansa vuoroin
+ihailemalla naisia, vuoroin tarjoilemalla tavaroitaan konsulille,
+vuoroin hankkimalla "_was anzubeissen_", jotakin pureksimista, joka
+viimeksimainittu heistä on meri-ilmassa tarpeen joka toinen tunti.
+
+Kun seura sitten oli päässyt tasaisen tusinan rauhoittavaan lukuun,
+istuttiin illalliselle mistään pahoista aavistuksista tietämättä;
+silloin kuulimme neiti Hemmingin puoleksi vilpittömästi, puoleksi
+leikillisesti hämmästyneenä kuiskaavan veljelleen:
+
+-- Mutta meitähän onkin pöydässä kolmetoista.
+
+Sitä vastaan ei käynyt väittäminen, meitä oli todellakin kolmetoista.
+Onneton, joka siten vastoin tahtoaan häiritsi onnellista rauhaamme, ei
+ollut kukaan muu kuin Hengistin päällikkö, kapteeni Müller, jota emme
+olleet muistaneet ottaa lukuun. Saattoihan huomauttaa, että jos
+hänetkin luettiin mukaan, niin olisi myöskin ollut pantava laivaväki ja
+palvelijat kohtalon verokuittiin, mutta ei, eipä sittenkään saatu
+olemattomaksi, että meitä istui kolmetoista pöydässä. Jotakin oli
+tapahtuva. Puoli seuraa lähti mystillisin mielin levolle.
+
+Aivan oikein! Aikaisin seuraavana aamuna kuului potkurin yksitoikkoinen
+jyskinä lakkaavan, sitten epäröiden alkavan jälleen, sitten taas
+lakkaavan, alkavan ja vihdoin vaikenevan -- ainiaaksikohan? Me olimme
+aukealla merellä, emme tunteneet mitään tärähdystä, emme vähintäkään
+heilumista; mikä sitten aiheutti tuon odottamattoman hiljaisuuden?
+Tietysti kolmetoistaluku.
+
+Hetkisen odotuksen jälkeen voitti uteliaisuus. Hyttien asukkaat tulivat
+porraskäytävään ja kysyivät puoliuniselta palvelijalta, miksi oli
+pysähdytty.
+
+-- Sumua, kuului vastaus.
+
+Eikö sen pahempaa! Muutamat palasivat alas, toiset lähtivät
+peräkannelle. Sumu ympäröi aluksen loistavan punaisena nousevan
+auringon säteistä ja niin tiheänä, ettei nähnyt kaapelinpituudenkaan
+päähän. Oltiin juuri Dagerortin kohdalla, eikä ollut viisasta laskea
+sokeasti sumuun.
+
+Aika kului, juotiin kahvia, syötiin aamiainen, jopa päivällinenkin; yhä
+pysyi sama liikkumaton, tiheä pilvimuuri meren pinnalla. Matkustajat
+kävivät kärsimättömiksi ja kysyivät kapteenilta, milloin hän luuli
+voivansa jatkaa matkaa.
+
+-- Heti kun alkaa tuulla, kuului oraakkelinvastaus.
+
+Onnettomat höyrylaivojen kapteenit! Muistanpa erään heistä, aina
+rauhallisen, aina hyväluontoisen kelpo miehen. Joku puhelias nainen oli
+väsyttänyt häntä tavallisilla viisailla kysymyksillään ja kummasteli
+lopuksi, miks'ei nähnyt laivan entistä päällikköä, vanhaa tuttuaan.
+
+-- Missä kapteeni K. nyt on?
+
+-- Hän on kuollut.
+
+-- Mitä? Kuollutko? Miten hän kuoli?
+
+-- Hänet kyseltiin kuoliaaksi.
+
+Hengistin matkustajain ei onnistunut tuolla raakalaisten tavalla
+surmata kapteeniaan, mutta johonkin piti heidän ryhtyä. Sormia
+kasteltiin, jotta huomattaisiin vähäisinkin tuulenhenki, mutta aina
+turhaan. Aiolos oli sulkenut kaikki säkkinsä. Ilma oli liikkumaton,
+meri kuin jäätynyt. Päivä kului usmaverhon yhä pysyessä yhtä
+läpitunkemattomana, aurinko oli jo laskeutumaisillaan, matkustajat
+istuivat tyynen epätoivoisina kannella ja olivat vähitellen
+tyhjentäneet kaikki moisissa tilaisuuksissa tavalliset puheenaineet.
+Silloin syntyi kapteeni Videstrandissa, Boccaccion ihailijassa,
+onnellinen ajatus: ehdottaa jonkinlaisen Decameronin, kymmenosaisen
+kertomuksen aikaansaamista. Jokaisen tuli kertoa jotakin joko omasta
+elämästään tai muuta muististaan.
+
+Ehdotus herätti epäilyjä. Kuka ei sanonut olevansa valmistunut, kuka ei
+tiennyt mitään, mikä olisi kertomisen arvoista; lyhyesti sanoen,
+useimmat olivat kyllin kainoja ilmoittaakseen pysyvänsä vain
+kuulijoina. Tosinhan laivassa oli herrat Seiffe ja Dattelbaum, joita ei
+liiallinen kainous vaivannut, mutta he olivat juuri ryhtyneet
+kaksintaisteluun sakkipöydän ääressä peräsalongissa.
+
+-- Minä ehdotan -- virkahti rouva Rönnevall -- että naisille annetaan
+oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia.
+
+-- Se on naisten luonnollinen etuoikeus, vastasi eversti Hemming.
+
+Sillä välipuheella sovittiin Decameronista.
+
+Merkittiin kymmenen arpalippua, ja jokainen otti numeronsa mamseli
+Hedmanssonin käsilaukusta. Sopimus oli oleva voimassa joka ilta
+Travemündeen asti, olipa sitten sumua tai ei. Äänetön biisamiturkkinen
+herra ei katsonut ehdotusta sen arvoiseksi, että olisi viitsinyt
+virkkaa sanaakaan, mutta hänkin otti vastaan numeronsa, yhä vain
+katsella tuijottaen käsittämättömiä nuottejaan.
+
+Arvan, missä oli numero yksi, sai konsuli Rönnevall, joka tilattuaan
+punssia ja seltteriä ja katsahtaen syrjästä hymyillen rakastettavaan
+vaimoonsa aloitti ensimmäisen kertomuksen.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN KERTOMUS.
+
+Augustan vaapukat.
+
+
+En tiedä, onko luonnon järjestyksen mukaista, että kahdenkymmenen
+ikäinen nuorukainen ja seitsentoistavuotias tyttö inhoavat toisiaan,
+varsinkaan silloin, kun molemmilla näyttää olevan kaikki mahdolliset
+syyt päinvastaisiin tunteihin. Niin sattuu kuitenkin, ja minä saatan
+ilmoittaa erään pettämättömän keinon moisen välin aikaansaamiseksi.
+Siihen ei tarvita muuta kuin että asianomaiset kihlataan keskenään
+heidän vielä lapsina ollessaan.
+
+-- Valitsisit jonkin muun kertomuksen, keskeytti rouva Rönnevall.
+
+-- Annahan minun jatkaa, se on historiallinen tapahtuma. Pienessä
+merikaupungissa etäällä, samapa missä, oli kaksi varakasta
+kauppahuonetta, jotka tietysti olivat kilpailijoita. Ne kilpailivat
+kaikessa, terva- ja piki-, karttuuni- ja kahvi-asioissa, raastuvassa ja
+lastauspaikassa, Kööpenhaminassa ja Liverpoolissa. Se ei kuitenkaan
+estänyt kauppahuoneitten isäntiä osoittamasta oman konttorinsa ja
+toimensa ulkopuolella toisilleen kaikkea sitä kohteliaisuutta, mikä
+soveltuu vankoille liikemiehille, sanomasta toinen toistaan "hyväksi
+veljeksi" ja rauhallisesti sopimasta samaan kirkonpenkkiin, niinkuin
+eivät liikeasiat ollenkaan olisi koskeneet Jumalaa. Sotaa
+kävivät kirjanpitäjät tai laivurit kotosalla ja asiamiehet
+ulkomaisissa satamissa, eikä se päättynyt ilman molemminpuolisia
+konttokuranttihaaksirikkoja tai saldoerehdyksiä vuoden tilinpäätöstä
+tehtäessä. Kun sitä oli jonkin aikaa kestänyt vaihtelevin voitoin ja
+tappioin, sekaantuivat naisetkin asiaan, ja vaikka myönnän, ettei sitä
+aina pidetä varsin edullisena liikeasioihin nähden, oli tällä kertaa
+tuloksena edullinen tilinpäätös. Lyhyesti sanoen, neuvokas täti, jonka
+nimeä minun ei tarvitse mainita...
+
+-- No, se vielä puuttuisi! huudahti nuori rouva hullunkurisen
+epätoivoisena.
+
+-- Oh, älä pelkää, kyllä minä olen hellävarainen ja kerron vain
+historiallisen tapauksen. Lyhyesti puhuen, täti -- oikea asioitsijatäti
+-- keksi, että isälläni, toisella kilpailijalla oli vain yksi poika,
+joka silloin oli yhdentoista iässä, ja Augustan isällä, toisella
+kilpailijalla, ainoastaan yksi kahdeksanvuotias tytär. Tädin viisaalla
+välityksellä keksittiin pettämätön keino, millä saatettiin yhdistää
+molempien kilpailevain kauppahuoneitten pyrinnöt niin, että salainen,
+molemmille turmiollinen sota voitiin lopettaa mitä suotuisimpaan
+rauhaan ja entinen kilpailukin muuttaa mahtavaksi liitoksi. Ei mikään
+ollut yksinkertaisempaa: lapset oli kihlattava. Ja kun siten molempien
+kauppahuoneitten varat vast'edes kokoontuisivat yhteen käteen, niin
+tietysti olisi toisen voitto tai tappio todella myöskin toisen voitto
+tai tappio. Asia oli niin selvä, tilinpäätös niin eittämätön, ettei
+mikään kamarineuvos olisi voinut löytää ainoatakaan erehdystä tästä
+laskusta.
+
+Eräänä iltapäivänä kutsuttiin molemmat tämän rauhansopimuksen
+viattomat liittokumppanit vanhempiensa luo, jotka juhlallisina
+istuivat asioitsijatädin rinnalla pitkässä juhlasohvassa meidän
+vierashuoneessamme; heille ilmoitettiin, että he olivat kihlatut, ja
+heitä kehoitettiin suutelemaan toisiaan. Sulhanen ja morsian katselivat
+toinen toistaan hieman kummastellen, mutta eivät pitäneet asiasta
+varsin suurta lukua, suutelivat, koska kerran suudeltava oli, ja saivat
+sitten kihlajaistensa kunniaksi ohukaisia. He olivat tutustuneet
+toisiinsa kelkkamäessä, joululeikeissä ja vappuna tavallisissa
+palloleikeissä. Tietämättä juuri mistään hellemmistä tunteista he
+olivat sangen hyvin sietäneet toisiaan, vieläpä haukkasilla ja
+rosvosilla ollessaan tunteneet toinen toistaan kohtaan myötätuntoakin,
+mitä hyvä juoksija ei voi olla tuntematta yhtä nopsaa ja sukkelaa
+kumppania kohtaan. Siispä heillä ei sillä hetkellä ollutkaan mitään
+kihlaustaan vastaan, päinvastoin se oli heistä hyvin mieluinenkin,
+koska siitä hyvästä saivat ohukaisia.
+
+Rauhanteon ja kihlauksen johdosta kävi molempain talojen vanhempien ja
+lasten välinen seurustelu tutunomaisemmaksi. Kihlatut ajattelivat niin
+vähän uutta liittoaan, että he luultavasti olisivat kokonaan
+unohtaneetkin sen, ellei siitä olisi heille alinomaa muistutettu.
+"Otto, mene solmimaan Augustan kengännauha, pitää olla kohtelias
+morsiamelleen"... "Augusta, anna omenastasi Otolle, pitää suoda
+sulhaselleen kaikkea hyvää"... Ottoa, suurta poikaa, hävetti tytön
+kengännauhojen sitominen, ja Augusta jakoi vastenmielisesti omenansa
+Oton kanssa. Lapset eivät pitäneet velvollisuuksista eivätkä
+muistutuksista. Kohta kuultiin heidän kinastelevan, mitä he eivät
+olleet tehneet ennen; he alkoivat pikemmin kartella kuin etsiä
+toisiaan.
+
+Otto oli kolmea vuotta vanhempi morsiantaan Augustaa, ja kolme vuotta
+merkitsee tuossa iässä äärettömän paljon. Yksitoistavuotias poika ei
+etsi lemmittyä kahdeksanvuotisten tyttöjen, vaan neljäntoista tai
+kuudentoista ikäisten neitosten joukosta. Hän pitää itseään jo puoleksi
+miehenä; hänen miehekästä itsetuntoaan hivelee vanhempien tyttöjen
+taholta tuleva mielistely ja edes jonkinkin suosiollisen katseen
+saavuttaminen heiltä. Tunnustanpa suoraan, ettei tämän pikku
+kertomukseni Otto ollut mikään poikkeus tuosta yleisestä säännöstä.
+Hänet pantiin kouluun toiselle paikkakunnalle, ja hän tietysti
+rakastui milloin mihinkin, milloin sinisilmäiseen Mariaan, milloin
+ruskeasilmäiseen Lottaan, mutta aina vain vanhempiin tyttöihin. Ja kun
+hän palasi koulusta kotiin kehittyneemmin naiskäsityksin, havaitsi hän
+kauhukseen, että hänen morsiamellaan oli punertava nenä, että hän oli
+kasvanut ja vaatteet käyneet pieniksi, että hän astui kenkänsä länttään
+ja että hänen kaksi pitkää, hartioilla riippuvaa palmikkoaan eivät
+suinkaan enentäneet hänen kehittymätöntä sulouttaan. Augusta
+puolestaan...
+
+-- Ei sinun ollenkaan tarvitse kuvailla hänen tunteitaan; hänestä sinä
+olit inhoittava, keskeytti taas viehättävä pikku rouva koko seuran
+suureksi iloksi.
+
+-- Oletko siitä niin aivan varma? jatkoi konsuli. Eivätpä kymmenen tai
+kahdentoista ikäiset tytötkään ole kivestä, hekin tavallisesti
+ihailevat poikia, jotka ovat muutamia vuosia vanhempia. Myönnän kyllä,
+ettei pitkätukkainen poikanulikka, jolla on käsniä käsissä ja
+ärsyttävää, helposti närkästyvää etevämmyyttä uudessa kuohuvassa
+miehuudessaan, ole mikään miellyttävä ilmiö. Vaikka siis voi pitää
+anteeksiannettavana, ettei Augusta huomannut valittuaan kovinkaan
+ihastuttavaksi, joutuivat sulhon asiat vielä melkoista huonommalle
+kannalle siitä varman varmasta halveksimisesta, jota hän joka tilassa
+osoitti morsiamelleen. He olivat kuitenkin sulhanen ja morsian,
+ja heitä muistutettiin lakkaamatta noista oikeudettomista
+velvollisuuksista, jotka saattoivat heidät vähitellen epätoivoon, ja
+välttämättömänä, matemaattisena seurauksena oli todellakin, että he
+alkoivat tuntuvasti inhota toisiaan. Voiko kukaan teistä huomata arpea
+oikeassa poskessani?
+
+Naiset, paitsi rouva Rönnevall, sanoivat nopeasti poskea
+tarkastettuaan, ettei mitään arpea näkynyt.
+
+-- Eikö? Mahdollisesti se on sitten jo kasvanut umpeen. Mainittua
+nuorta sulhoa käskettiin eräässä juhlatilaisuudessa suutelemaan
+morsiantaan. Morsian kääntyi selin häneen. Sulhanen otti häntä kiinni
+pitkistä palmikoista, veti hänen päänsä taaksepäin syliinsä ja suuteli
+häntä yli pään. Silloin morsian ... mutta ehkä sinä muistatkin sen
+paremmin, ystäväiseni?
+
+-- Hän vastasi sulhaselle niinkuin kaksitoistavuotias suuttunut tyttö
+vastaa hävyttömyyteen. Hän kynsi pojan kasvoja, sanoi rouva Rönnevall
+hymyillen.
+
+-- Aivan niin, melkeinpä luulen hänen käyttäneen luonnollisia
+puolustusaseitaan. Ja tämä kaksitoistavuotias pikku Augusta oli hyvin
+kasvatettu, iloinen ja hyväluontoinen tyttö, joka ei ennen koskaan
+ollut ryhtynyt moisiin ystävyydenosoituksiin. Minä mainitsenkin tämän
+poikkeuksen vain sen epätoivoisen aseman kuvaamiseksi, mihin nuoret
+saattavat tulla, kun joutuvat toisiinsa lapsina kytketyiksi. Syylliset
+saivat tietysti ankarat nuhteet, mutta syvimmin katkeroitti heidän
+mieltään asioitsijatädin selitys, että suuteleminen kävisi aivan
+toisin, kunhan ei kukaan olisi heitä näkemässä. Täti pettyi: kihlatut
+olivat sinä hetkenä veriviholliset.
+
+-- Mutta, Otto...
+
+-- Malttia; lehti kääntyy. Kohta tämän tapauksen jälkeen lähetettiin
+minut Saksanmaalle kauppaopistoon, ja minä viivyin poissa neljä vuotta,
+jona aikana me käskystä kirjoitimme toisillemme yhden kirjeen
+vuosineljänneksessä, niin lyhyen ja tyhjänpäiväisen kuin suinkin
+mahdollista. Kun minä palasin partasuuna nenälaseineni ja parikymmentä
+tanssiaislemmittyä mielessä, olin lujasti päättänyt rikkoa tuon
+inhoittavan kihlauksen, jota minä syystä pidin vapauteni kahleena.
+Samaan aikaan oli Augusta palannut Tukholmasta kasvatuslaitoksesta.
+Myönnän, että päätökseni horjui hetkisen, kun ensi kerran näimme
+toisemme hänen vanhempainsa kodissa. Nuo neljä vuotta olivat muuttaneet
+hänet niinkuin neljä toukokuun viikkoa muuttaa maiseman täällä
+pohjolassa.
+
+Samassa muisti rouva Rönnevall unohtaneensa saalinsa hyttiin ja katosi,
+vaikka neljä viisi läsnäolijoista tarjoutui etsimään tuota illan sumun
+ja viileyden välttämätöntä torjujaa.
+
+-- Nyt olen jo esteellinen lausumaan arvostelua -- jatkoi konsuli
+Rönnevall häiriytymättä -- mutta siihen aikaan, josta kerron, sovelluin
+arvostelijaksi niin hyvin, ettei mikään tullivahtimestari voisi
+huolellisemmin tarkastella tavaraluetteloa, kuin minä etsin vikoja
+morsiamestani. Ja kuitenkin täytyy minun tunnustaa, ettei milloinkaan
+suloisempi perhonen ole suorinut siipiään päästessään kotelostaan. Minä
+tarkastelin mitä vihamielisimmin ennakkoluuloin hänen kauniita,
+ruskeita hiuksiaan, lempeitä sinisilmiään, entistä punertavaa nenäänsä
+ja viehättävää veitikkaa, joka väikkyi hänen huulillaan. Turhaan, minä
+en löytänyt vikaa, jonka olin päättänyt löytää. Minä vertailin häntä
+milloin mihinkin kaunottareen, joka oli saavuttanut minun ja maailman
+ihailun; hän ei kyennyt kilpailemaan heidän kanssaan, mutta minun
+kiusakseni oli hänessä jotakin, mitä heissä ei ollut, viatonta
+suloutta, jonka viehätykseltä en voinut suojella itseäni. Ohoh, sanoin
+minä itsekseni, koettakoonpahan tuo pikkukaupungin tyttö esiintyä
+Hampurin tanssiaisissa! Mutta samana hetkenä minulta pääsi helpotuksen
+huokaus: Jumalan kiitos, ettei hän ole sitä koskaan koettanut! Vihdoin
+keksin suureksi mielihyväkseni, että Augusta astui rumasti, niin
+olisinpa voinut vaikka vannoa, että hän ontui. Voi, tuo viimeinenkin
+voitonriemu oli päättyvä tappioon. Minä havaitsin, että jos hänessä
+mitään oli aivan moitteetonta, niin oli ainakin hänen kevyt, suloinen
+käyntinsä täysin vikoja vailla. Hän oli edellisenä päivänä astunut
+jalkansa orjantappuran okaaseen, joka oli tunkeutunut ohuen kengän
+lävitse.
+
+Me annoimme toisillemme kättä kohteliaasti, kylmästi. Kaksi virran
+kuljettamaa kaarnanpalasta ei voi kohdata toisiaan välinpitämättömämmin
+kuin me. Vapisiko hänen kätensä? Minä melkein kuvittelin sen vavisseen,
+mutta se olikin vain närkästystä, joka heijasti minun omaa
+vastenmielisyyttäni. Jo samana iltana minä tahdoin vapauttaa meidät
+molemmat tuosta sietämättömästä taakasta.
+
+Parikymmentä katsetta oli kiintynyt meihin. Kaikki olivat
+varustautuneet näkemään yhtymisen hellää hetkeä kuin julkista
+näytelmää. Tällä kertaa sitä pidettiin aivan selvänä asiana, me
+käskemättä suutelisimme toisiamme. Mutta ei, urkkivain omaistemme toivo
+petti. Mikä kylmyys! Mitä se merkitsi? Olisivatkohan nuoret
+nelivuotisen eron aikana unohtaneet toisensa tai ehkä kumpikin
+tahollaan rakastunut johonkuhun sivulliseen?
+
+Asioitsijatäti, ollen aina kekseliäs, arvasi syyn, kuten hän kerran
+ennen oli osannut selittää pään yli tapahtuneen suutelemisen ynnä sen
+kovakouraiset seuraukset.
+
+-- Rakkailla lapsillamme -- huomautti hän, niin suuresti huolehtien
+meidän ujoista tunteistamme, että se olisi ansainnut paremmankin
+kiitoksen -- rakkailla lapsillamme on luultavasti paljon puhuttavaa
+niin pitkän eron jälkeen. Tuossa on äidin huone tyhjänä. Emme me pane
+pahaksemme niin kohtuullista toivetta, kuin on puolen tunnin
+puheleminen kahden kesken.
+
+-- Tahdotko? kysyin minä Augustalta voidakseni niin pian kuin suinkin
+sanoa hänelle: ole vapaa, minä en aio sinua vaivata!
+
+-- En, vastasi hän lyhyesti.
+
+-- Miten haluat, sanoin minä.
+
+Hänen vastauksensa oli kuin kylmä maaliskuun tuuli kerrassaan
+jäädyttänyt lempeämpäin tunteitteni ensimmäisen idun.
+
+Kuitenkaan ei kihlausta purettu sinä iltana eikä myöhemminkään. En
+tahdo ryhtyä tyydyttävästi selittämään, kuinka se oli mahdollista.
+Siinä iässä, jossa me silloin olimme, rakastetaan tuskin mitään niin
+suuresti kuin vapautta. Ahdas kenkä, sopimattomaan aikaan tapahtunut
+vierailu tai aiotun huviretken keskeytyminen voi jo saattaa nuorukaisen
+epätoivoon. Ja kuitenkin tapahtuu useammin kuin luullaankaan, että
+kaksi nuorta saattaa vuosikausia kantaa kaikista kahleista
+rasittavinta, onnetonta kihlausta, rohkenematta tai voimatta murtaa
+sitä. Oliko minussa, vai oliko hänessä jotakin, mikä pelkäsi
+ratkaisevaa välien rikkoutumista? En tiedä, sen vain tiedän, että
+tottumus on suuri voima ja että kun koko hallitseva ympäristö pitää
+asiaa niin päätettynä, ettei mistään muusta voi koskaan olla
+puhettakaan, niin voi vain joko hyvin luja tahto tai odottamaton
+kohtalon sysäys repäistä hajalle sotkeutuneen vyyhden. Toista
+vuotta palaamiseni jälkeen me tunsimme olevamme asioitsijatädin
+luvunlaskutaidon toivottomina orjina, keksimättä mitään muuta
+pelastuskeinoa kuin häämme siirtämisen rajattomaan tulevaisuuteen,
+kunnes molemmat ehkä ehdimme vanhettua ja harmaantua. Ja koko tuon
+iäisyyden pituisen vuoden ajan me kohtelimme toisiamme yhtä kylmästi,
+ja sitä kylmyyttä keskeyttivät vain pistopuheet ja kiusanteot, minun
+taholtani suuttumus ja hänen puoleltaan kyynelet. Kun kaikkea tarkoin
+punnitsen, niin pelkäänpä turhamaisuudellakin olleen osansa tuossa
+onnettomassa ilveilyssä. Ei kumpikaan meistä tahtonut näyttää
+purkaneensa silloin jo kohta kymmenvuotista lupaustaan. Kumpikin
+odotimme toisiltamme ensimmäistä sanaa, ja koska sitä ei tullut, niin
+me yhä kiusasimme, suututtelimme ja inhosimme toinen toistamme.
+
+Vihdoin iski kohtalon leimaus, jonka täytyikin iskeä, koska ilma oli
+niin kauan ollut sähköinen. Se tuli -- niinkuin senlaatuiset
+ukonjyrinät useimmiten tulevat -- hiljaa hiipien mitään aavistamattomia
+uhrejaan kohti. Se ei ollut sen huomattavampi ilmiö kuin äsken leivottu
+varatuomari, joka saapui paikkakunnallemme hoitamaan avonaista
+tuomiokuntaa. Hän oli jokseenkin hyvännäköinen, käytökseltään varma,
+hänellä oli muodinmukainen hännystakki, mitä moitteettomimmat
+irtokaulukset ja kieli sukkelampi kuin kellään muulla kymmenen
+penikulman alalla; tietysti hänellä oli velkoja, ja hän katseli, missä
+voisi tehdä hyvät naimiskaupat. Augusta ei suinkaan jäänyt hänen
+haukankatseeltaan huomaamatta, eikä Augustan kihlaus ollut hänestä
+vähimmäksikään haitaksi. Arvattavasti hän ei tarvinnut pitkääkään aikaa
+täydelleen ymmärtääkseen meidän välimme, ja hän huomasi veden kyllin
+sekavaksi, jotta saattoi hyvällä menestyksellä laskea siihen verkkojaan
+kultakalan pyyntiin.
+
+Jos siihen aikaan oli mitään, jota enemmän halveksin kuin rakkauden
+keinottelua, niin se oli raivoisa ja verinen pahahenki, jota sanotaan
+mustasukkaisuudeksi. Minä olin nähnyt niin monta hullunkurista ja
+naurettavaa, niin monta mieletöntä ja järjetöntä esimerkkiä tuon
+verenimijän hurjuudesta, että olin pyhästi luvannut: minun kimppuuni se
+ei koskaan ole käyvä. Ja kuitenkin kaikesta ivasta ja kaikista
+päätöksistä huolimatta huomasinkin sen eräänä päivänä täysikasvuisena
+ja verenhimoisena korppikotkana raatelevan sydäntäni. Minä kuvittelin,
+että verkkojen laskeminen oli onnistunut ja kala saatu, ja sanoin
+itsekseni: sitä parempi, minä en rupea kilpailemaan saaliista! Mutta
+seuraavana hetkenä, sen sijaan että olisin pitänyt sitä loppua aivan
+luonnollisena sellaiselle kihlaukselle, kuin meidän oli, sanoin taas:
+miten kurjaa! miten typerää! Lyhyesti sanoen, minä olin yhtä mieletön
+kuin kuka hyvänsä niistä narreista, joille ennen olin nauranut. Jospa
+edes olisin ymmärtänyt pitää mieliharmini omanani! Mutta eipä, minä
+käyttäydyin niin kömpelösti ja tyhmästi kuin ihminen ainakin käyttäytyy
+kulkiessaan mustasukkaisuuden umpisokkeloissa, ja siinä onnestikin
+minua niin hyvin, että minulle naurettiin vasten silmiä, aivan kuten
+tavallisesti käy moisissa tapauksissa.
+
+Se teki minut hurjaksi. Keskipaikkeilla elokuuta olimme kerran
+satamassa. Meitä oli suurenlainen huviseurue, ja joukossa oli myöskin
+vastustamaton kilpailijani. Minä ehdotin, että lähdettäisiin
+purjehdusretkelle uudella veneelläni; kaikki suostuivat siihen. Tuuli
+odottamattoman vakavasti meidän laskiessamme niemen nenitse aukealle
+merelle; purjeveneessä oli vain vähän pohjapainoa, mutta melkoinen
+purjemäärä.
+
+-- Emmeköhän reivaa purjeita? sanoi varatuomari.
+
+-- Ei tarvitse, vastasin minä.
+
+-- Miten vain suvaitsette, virkkoi hän ja jatkoi Augustan vieressä
+istuen kertomustaan "Nordstjernan" oopperasta, jonka henkilöistä
+Pietarissa tsaari Pietari oli muutettu Eerik XIV:ksi ja Katarina I
+Kaarina Maununtyttäreksi.
+
+Nytpä minä parannan tuon herran, ajattelin itsekseni ja annoin veneen
+kallistua oikealta puolelta tulevasta kovasta puuskasta, niin että
+alihangassa istuva rakastunut pari kyynärpäillään melkein koski veteen.
+Minä tiesin, että pian purjehtisimme kumoon; samapa se, muutahan minä
+en tahtonutkaan. Leveä vesisuihku virtasi tyynenpuoleisen laidan yli
+veneeseen; tuomari unohti kertomuksensa juoksun, kalpeni huomattavasti
+ja huusi:
+
+-- Luovikaa, luovikaa, muuten menemme pohjaan!
+
+Sinä hetkenä silmäilin Augustaa. Hän katsoi terävästi minuun, eikä
+värähdystäkään näkynyt hänen kasvoissaan. Tuo rohkeus liikutti minua;
+minä päätin, että jäämme henkiin.
+
+Muutimme suuntaa, vaikka vaara uhkasikin, ja pääsimme kohta suojelevan
+niemen taa turvaan. Maalle noustuamme löysin rannalta vaapukkapensaita
+ja tarjosin Augustalle kolmea kypsää marjaa, suven esikoisia. Mutta nyt
+hänen kasvonsa vuorostaan kalpenivat. Hän työnsi marjat syrjään ja
+lausui puoleksi ilvehtien, puoleksi itkien seuraavat vanhan
+panttiarvoituksen sanat:
+
+    Sisäss' ei, eikä ulkosalla,
+    eikä merellä, vuorilla,
+    mantereella tai saaressa
+    kasva syömmeni toivotuinen.
+
+-- Pitää olla kekseliäs kuin Disa kuningatar, jos mieli arvata
+tuollaisia arvoituksia, vastasin minä ja heitin halveksitut vaapukat
+veteen. -- Rukkasiako tällä tarkoitat?
+
+Hän ei vastannut.
+
+-- No niin -- jatkoin minä yhä suuttuneemmin -- kiitä rohkeuttasi
+siitä, että nyt elät, ja kiitä arvoitustasi siitä, että nyt olet vapaa.
+Meidän suhteemme on lopussa.
+
+Hän oli yhä vaiti. Minä en voinut sietää sitä kuvaamatonta silmäystä,
+jolla hän katseli minua, vaan riensin kiertotietä kiireesti takaisin
+kaupunkiin.
+
+Ei kukaan ollut kuullut nopeita sanoja, jotka me vaihdoimme rannalla,
+ja kihlauksemme purkaminen pysyi toistaiseksi salassa. Hän ei virkkanut
+siitä mitään; minä puolestani olin kyllin heikko pelätäkseni
+häpeäjuttua, mikä siitä auttamattomasti syntyisi perheittemme
+keskuudessa ja koko juoruavassa kaupungissa. Kaikki tiesivät, etteivät
+sulhanen ja morsian sanottavasti välittäneet toisistaan; kaikki
+luulivat älyävänsä varatuomarin kuhaverkon tarkoituksen ja ajattelivat
+vain, mitä minä siitä olin sanova. Mutta asioitsijatäti oli niin
+taitavasti sotkenut kortit, ettei kukaan epäillyt järkiperusteille
+rakennettua liittoa, joka oli kerran yhdistävä meidät kaikesta
+huolimatta. Päästäkseni niin paljoista ikävyyksistä päätin matkustaa
+pois ja kirjeessä ilmoittaa meidän molempien vanhemmille, että olimme
+vapaat.
+
+Lähtöpäivä lähestyi, lähestyi liiankin pian. Minä olin hetkisen
+tuntenut itseni ylen onnelliseksi siitä, että jälleen olin vapaa,
+ihastuksissani olisin syleillyt Augustaa ja koko maailmaa. Minkätähden
+se tunne haihtui niin nopeasti? Minkätähden tyhjyyden, kaipauksen,
+melkein katumuksenkin mieliala heti sen jälkeen tuli sijaan? Kun
+levitin sylini tuota uutta maailmaa kohti, joka silloin ensi kerran
+näytti rajattomana ja kahleettomana tarjoavan minulle kaiken, mitä
+kaksikolmattavuotias mies pitää onnellistuttavana ja hurmaavana, minkä
+tähden tuntuivat levitetyt käsivarteni hapuilevan tyhjää ilmaa? Minä en
+ymmärtänyt sitä, vaan sanoin itsekseni, että vapauteen päässyt
+kaleeriorjakin tuntee alussa itsensä tottumattomaksi olemaan ilman
+kahleiden painoa. Ja viihdyttääkseni kapinallisia ajatuksiani
+heittäydyin kaikenlaisiin hullutuksiin ystävineni, jotka ottivat
+elämän iloiselta kannalta. Me vietimme remuten muutamia päiviä
+ulkoravintolassa satamassa ja jouduimme kaupungissa yleiseksi
+puheenaiheeksi. Minä olin vastoin tapaani hurjin reuhastelija; minä
+luulin parantuneeni kaikista houreista, mutta siinä petyinkin, ne
+palasivat jälleen.
+
+Lähtöni edellisenä päivänä oli taaskin huvimatka, jommoisia kesäiseen
+aikaan tehdään kaupungista saaristoon. Siellä oli laskettava vesille
+kolmensadan viidenkymmenen lästin alus, ja koska isäni kuului sen
+isännistöön, en minä voinut olla lähtemättä mukaan. Tilavassa veneessä,
+joka vei meidät veistämölle, tapasin Augustan, jota en ollut nähnyt
+tuon onnettoman kohtauksen jälkeen. Minä muistan hänet kuin se olisi
+tapahtunut eilen: hänellä oli yllään valkeapohjainen, sinikirjainen
+musliinipuku; hän ei ollut vielä koskaan näyttänyt minusta niin
+viehättävän suloiselta. Minusta tuntui, niinkuin olisin vasta nyt ensi
+kerran nähnyt hänet sellaisena, kuin hän oikeastaan oli, nyt kun olin
+hänet ainiaaksi kadottanut. Jospa hän edes olisi ollut iloinen ja
+leikillinen kuin ennen -- jospa hän edes olisi ärsytellyt minua
+pistosanoin, joita hän ennen käytteli varsin taitavasti, milloin minä
+olin päättänyt oikein voimieni mukaan kiusata ja suututtaa häntä! Mutta
+ei, hän oli kalpea, äänetön ja totinen, niinkuin olisi kohtauksestamme
+asti kuluneena viikkona kokenut taisteluita ja kyyneliä. Onneksi oli
+veneen osaksi tullut se kunnia, että se oli saanut mukaansa myöskin
+varatuomarin, josta me ilmeisestikin olimme pääsemättömissä. Minä näin
+hänen laskevan tunnetun verkkonsa, tosin ilman huomattavaa menestystä,
+mutta se rauhoitti minua kuitenkin. Saatoinhan taas sanoa itsekseni:
+teidän kanssanne, hyvä herra, en minä aio kilpailla saaliista!
+
+Sanaakaan lausumatta minä tarjosin maalle noustaessa käsivarteni
+Augustalle. Hän otti sen vastaan yhtä ääneti, ja me erosimme kohta
+toisistamme lukuisaan ihmisjoukkoon. Vilkasta elämää siinä olikin
+ympärillämme. Kahvin jälkeen alkoivat tavalliset, laivan veistämöltä
+laskemista varten tehtävät valmistustyöt. Osa telineitä otettiin pois;
+joka mies riensi paikalleen, ensi kiilaamisen merkki annettiin. Iloisia
+merimiesten lauluja kuului ympäriltämme. Luottamusmiehet ryhtyivät
+suopapyttyineen uurteitten voitelemiseen. Se oli tärkeä työ; kaiken
+piti olla hyvästi lakaistuna ja puhtaana kaikista estävistä lastuista
+tai rautaromusta; olihan esimerkkejä, että yksi ainoa naula, jonka joku
+salainen kadehtija oli lyönyt uurteihin, oli voinut estää koko
+yrityksen onnistumisen. Sitten toinen kiilaus. Vihdoin otettiin pois
+"lukko" -- keulaan kiinnitetty salpa, joka vielä pidätti laivaa
+paikoillaan, Sitä seurasi kiihkeä odotus: liikkuuko se? Ei. Siispä
+kolmas kiilaus. Eikö vieläkään? Ei. Reimasti, pojat! Ja nyt se jo
+liikkuu hitaasti -- sen huomaa paikoilleen jäävistä sivutelineistä,
+jotka pitävät laivaa pystyssä. Liike käy yhä huomattavammaksi ...
+jättiläinen liukuu majesteetillisesti laskupohjaa myöten ja kastaa
+satakertaisen eläköönhuudon kaikuessa leveän rintansa syvälti hetkeksi
+kuohahtavaan mereen.
+
+Taaskin seuraa jännittävä hetkinen: nouseekohan se kölilleen?
+Muistetaanpa olleen laivoja, jotka tuona ratkaisevana hetkenä ovat
+kallistuneet kyljelleen ja kaatuneet. Ei, se nousee syvästä haudasta,
+jonka se on kyntänyt mereen... Pystynä se kulkee vielä vähän matkaa
+voitollisesti eteenpäin ja pysähtyy vihdoin vahvan ankkuriketjun
+pidättämänä, joka estää sen ensi matkan tulemasta liian pitkäksi.
+Silloin kääntyvät katselijain riemuitessa kaikki silmät väliaikaiseen
+mastoon nousevaa lippua kohti, jossa on äsken kastetun aluksen nimi,
+mikä siihen asti on pysynyt isäntien salaisuutena. Se on "Neptunus" ...
+voittoja ja menestystä merten kuninkaalle!
+
+Riemun vielä kestäessä ja ihmisjoukkojen alkaessa hajaantua pitkin
+rantaa kiintyi huomioni siihen asti peitossa olleeseen uljaan
+Neptunuksen onnettomaan virkaveljeen. Lähellä onnellisen merten
+kuninkaan tyhjäksi jäänyttä alustaa kohosi toinen vielä paljon suurempi
+jättiläinen, joka luultavasti oli tehty enemmän kuin kuusisataa lästiä
+kantavaksi, mutta tuomittu kovaan kohtaloon, ainiaaksi pysymään maalla.
+Minä tunsin sen vaiheet; ne olivatkin olleet kaikkien puheenaiheena.
+Kaupungin kauppiaitten joukossa oli ollut rohkea ja yritteliäs mies,
+joka osasi tuon kummastuttavan taidon loihtia rahaa tyhjästä. Hän oli
+rakennuttanut kaksi suurta laivaa, "Ahkeran" ja "Voiton". "Ahkera"
+lähti ensi matkalleen, ottamaan lastia Tukholmasta, ja siinä oli
+kelvollinen suomalainen kapteeni. Laivan isäntä rouvineen lähti laivan
+mukana Tukholmaan. Eräänä sunnuntaiaamuna huomasi kaikkivaltias rouva
+tultuaan laivan kannelle, että kiireisessä lastaustyössä puuhaavat
+miehet olivat saaneet ylimääräisen ryypyn. Hän piti sitä kohtuuttomana,
+riita syntyi rouvan ja kapteenin välillä, ja kapteeni poistui
+suutuksissaan laivasta. Lasti oli jo valmiina, laivan piti lähteä,
+täytyi siis etsiä sellainen päällikkö kuin kiireessä voitiin saada. Ja
+saatiihan sitten eräs, joka lupasi yhdeksän hyvää ja kahdeksan
+kaunista; mutta "Ahkerasta" ei sitten kuulunut mitään moneen vuoteen.
+Vihdoin saatiin tietää uuden kapteenin purjehtineen Montevideoon,
+siellä päästäneen suomalaiset palveluksesta ja palkanneen sijaan
+kaikenlaista roskaväkeä, purjehtineen edelleen Peruun ja myyneen
+Limassa sekä aluksen että lastin pannen rahat omaan kukkaroonsa. Se oli
+"Ahkeran" historia. "Voitto" tuotti yhtä vähän, mutta maksoi enemmän.
+Sen kapteeni, hieno herrasmies, entinen meriväen luutnantti, purjehti
+ympäri Eurooppaa ja teki laivan isännän laskuun loistavia velkoja
+kaikissa satamissa. Vihdoin alus saapui Konstantinopoliin, pidätettiin
+siellä merilainasta ja myytiin niin vähästä, etteivät rahat riittäneet
+kustannuksiinkaan, joten isäntä vielä lisäksi sai maksaa laskuja noin
+tuhannen punnan arvosta.
+
+Näiden "Ahkeran" ja "Voiton" juttujen jälkeen olisi luullut laivan
+isännän menettäneen kaiken laivanrakentamishalun. Erehdys: hän tahtoi
+päinvastoin rohkealla yrityksellä korvata sekä entiset tappiot että
+myöskin saada aikaan suurenmoisempaa ja tuottavampaa, kuin Suomen
+kauppalaivastossa oli siihen asti milloinkaan nähty laivanrakennuksen
+alalla. Hän hankki suurin kustannuksin jykeimmät ja valituimmat
+rakennusaineet, mitä sisämaan ikimetsistä saattoi saada, ja teetti
+kölin suurinta kauppalaivaa varten, minkä runko koskaan on kohonnut
+Suomen veistämöillä. Rakentaminen edistyi niin pitkälle, että kaaret
+ylenivät kuin jättiläisen kylkiluut taivasta kohti, ja tämän
+merihirviön ääripiirteet näkyivät laajalti metsän yli. Mutta siihenpä
+työ pysähtyikin pääsemättä koskaan etemmäksi. Joko oli siihen asti
+tyhjentämätön noidanaarre vihdoinkin loppunut tai oli huomattu, ettei
+satamassa ollut kylliksi vettä moisen jättiläisen vastaanottamista
+varten -- taikka luultavasti vaikuttivat nuo molemmat yhtä pätevät syyt
+yht'aikaa -- samapa se, rakentamista ei enää jatkettu. Vuosia kului,
+kului kymmenen, kului viisitoista, ehkäpä enemmänkin, ja yhä oli
+"Ahkeran" ja "Voiton" kostaja samassa keskentekoisessa kunnossa
+veistämöllään, ensin ihmettelyn esineenä, lopulta unohtuneena. Se oli
+ollut suojatta talvien lunta ja kesien sateita vastaan, kalliit
+rakennusaineet turmeltuivat, viheriöiviä pensaita kiertyi onnettoman
+jättiläisen kylkiluiden väliin, ja ikäänkuin pilkatakseen sen
+onnettomuutta johtivat vielä portaat rungon sisään -- samat portaat,
+joita myöten isäntä oli kerran toivorikkaana kiivennyt ihailemaan
+suurtyötään.
+
+Tästä surullisesta näystä kääntyi pian huomioni eloisaan väen vilinään.
+Niin sanotulle ponttilavalle, suurelle, avonaiselle lautasillalle oli
+valmistettu päivällinen kaikille veistämön työmiehille, ja kun sitä oli
+katseltu, kutsuttiin huomattavammat vieraat päivällisille veistämön
+tupaan. Laseja täytettiin, maljoja juotiin; ulkona ja sisällä oli
+äänekästä iloa. Elokuun päivä oli kirkas ja lämmin, paljon nuorisoa
+koolla, kaikki kepeäjalkaisia kuin metsän linnut. Mikä olikaan
+luonnollisempaa, kuin että aterian jälkeen ehdotettiin leikkeihin
+ryhtymistä tuvan edustalla olevalla nurmikolla, joka oli täynnä
+tuulessa lenteleviä lastuja.
+
+Tunnustanpa, että leskisilläolo, joka ei koskaan näytä vanhentuvan,
+tuntui minusta jo nuorena vähän teeskennellyltä. Harvat niistä, jotka
+sattumus tuossa leikissä asettaa parittain, lienevät aivan
+välinpitämättömiä siitä, kuka kumppani on, ja niinkuin on luonnollista,
+että tahdotaan vapautua kumppanista, joka ei miellytä, niin on yhtä
+selvää, että ponnistetaan kaikki voimat, jotta saataisiin sijaan
+sopivampi. Onnettomuudekseni en kyllin nopeasti paennut metsään,
+ennenkuin minut, kuten luonnollista, asetettiin Augustani pariksi,
+hänen, joka ei enää ollutkaan minun. Samapa se, kyllä hän kuitenkin jo
+ensi juoksussa antautuu kenelle hyvänsä; minä olin niin varma siitä,
+etten edes viitsinyt kysyä, kuka tuo "ken hyvänsä" oli. Me odotimme
+äänettöminä ja maltikkaina vuoroamme, kunnes minä tavallisesta, joukon
+etupäästä kuuluvasta huudosta: "viimeinen pari!" tunsin varatuomarin
+äänen. Hänkö! ajattelin minä, ja vihani alkoi syttyä. Mutta seuraavana
+silmänräpäyksenä palasi entinen uhkamielinen ajatus: teidän kanssanne,
+hyvä herra, en minä aio kilpailla saaliista.
+
+Meidän vuoromme tuli, me lähdimme juoksemaan kumpikin puoleltamme.
+Kohteliaisuus vaati minuakin astumaan muutamia askelia; sitten
+pysähdyin, ollen aivan varma tappiolle jäämisestäni ja liian ylpeä
+enentääkseni vastustajani voitonriemua edes yrittämälläkään välttää
+häviötäni. Vastoin luuloani ei Augusta antautunutkaan. Hän oli jo
+lapsena nopea juoksija, nurmen kukan lentävä haituva ei saattanut
+suloisemmin liihoitella niityn leinikkojen yli kuin hän. Tällä kertaa
+hän juoksi kuin myrskyn ajamana; olisi melkein voinut luulla hänen
+tahtovan mistä hinnasta hyvänsä päästä takaa-ajajansa käsistä.
+Keimailua, ajattelin minä. Juoskoon vain!
+
+Parastaan hän pani, tuo hieno herra kovine irtokauluksineen, ahtaine,
+nuuskanruskeine housuineen ja pääskysenpyrstöhännystakkeineen. Se ei
+enää ollut verkko, vaan kokonainen rysä, nuotanperä; hän tahtoi, maksoi
+mitä maksoi, saada kiinni kultakalansa jostakin sokkelosta,
+hirsiröykkiön solasta tai maahan kuin satimeksi makaamaan jätetyn
+pitkätyvisen laivanmaston takaa. Minä seisoin liikahtamatta ja näin
+heidän molempien katoavan onnettoman kummituskaarisen jättiläislaivan
+läheisyyteen.
+
+-- No, Otto! kuului takaani äidin nuhteleva ääni, sillä minun
+kylmäverinen tyyneyteni meni kuitenkin vähän liian pitkälle.
+
+Jos muistutuksen olisi tehnyt joku muu, olisin minä luultavasti
+istahtanut lähimmälle lautatapulille lepäämään; mutta nyt minä lähdin
+hitaasti astumaan jättiläislaivaa kohti. Mikä näky! Päästyäni sen
+veistämölle näin nopeajalkaisen varatuomarin seisovan epätoivoisena
+portaiden juuressa. Hänellä, onnettomalla kulki housunlahkeista nauhat
+saappaitten alitse, ja siitä syystä olivat ahtaat housut takaa-ajossa
+revenneet niin pahasti, että hänen oli tuiki mahdotonta tulla naisten
+näkyviin.
+
+Jos on totta, että vastustajan tappiosta johtuva vahingonilo on yhtä
+synnynnäinen kuin oman voiton tuottama tyydytys, olisi minun pitänyt
+nauraa; niin, minun olisi pitänyt sanoa tuolle kovanonnen kuhaverkkojen
+laskijalle: hyvä herra, minä surkuttelen teitä, tai jotakin muuta
+samanlaista, ja samalla olisi minun pitänyt suipentaa huuleni mitä
+surmaavimpaan hymyyn. Mutta minä olin nyt toisenlaisessa mielentilassa,
+minä alennuin kysymään häneltä, missä hänen pakoon päässyt saaliinsa
+oli. Hän oli kyllin jalomielinen osoittaakseen portaita. Minä riensin
+ylös kiireisin askelin ja tapasin Augustan seisomassa laivan sisässä.
+
+Göteborgin museoissa, ellen muista väärin, pääsevät uteliaat katsojat
+myöskin valaskalan luurangon sisään. Kuvitelkaa moista muodotonta
+luurankoa, vain vielä paljon valtavampaa, ruskeita, puoleksi
+mädänneitä, sammaltuneita, kaarevia puunrunkoja ympäröimässä tavattoman
+laajaa katotonta holvia, jonka pohjalla oli yksi ainoa lattiapalkki,
+köli, mikä oli kokoonpantu ken tietää kuinka monesta suuren suuresta
+honganrungosta. Ajatelkaa, että sivuseinät olivat puoliavoimet, niin
+että kaarien välistä saattoi nähdä vilahduksen ihmisjoukosta ja kuulla
+sen humua, mutta että samalla sisällä oli niin tyhjää, niin hiljaista
+kuin suljetussa kirkossa, missä kaksi elävää olentoa äkkiarvaamatta
+kohtaa toisensa pääkäytävällä. Ja ajatelkaa siihen vielä lisäksi, että
+tuo kapea käytävä, jolle laskeuduttiin lahoja portaita myöten, oli
+kokonaan vaapukkapensaitten peitossa, mitkä olivat kohonneet maasta
+rakojen välitse ja menestyivät erittäin hyvin päivänpaisteessa ja
+sateessa, joita ei mikään kaihtava katto estänyt sisään pääsemästä.
+Sinne Augusta oli rientänyt hurjassa paossaan. Se oli rysä, se oli
+nuotanperä, josta ei enää ollut mitään pakotietä, mutta taitavaa
+kalastajaa oli kohdannut tapaturma, hän ei voiton hetkenä voinut
+tarttua saaliiseensa.
+
+Minä laskeuduin alas portaita, ja ensimmäiseksi sattui silmiini kolme
+suurta, tummanpunaista vaapukkaa, jotka olivat siellä saaneet kypsyä
+häiritsemättömässä rauhassa, koska ihmisjalka enää harvoin sinne astui.
+Äkillinen ajatus juolahti mieleeni. Minä taitoin oksan, ojensin marjat
+morsiamelleni ja toistin hänen taannoiset sanansa:
+
+    Sisäss' ei eikä ulkosalla,
+    eikä merellä, vuorilla,
+    mantereella tai saaressa
+    kasva syömmeni toivotuinen.
+
+Tällä kertaa hän otti marjat vastaan ja hänen silmänsä tulvahtivat
+täyteen kyyneliä.
+
+-- Disa kuningatar ei olisi keksinyt parempaa selitystä, sanoi hän,
+käyttäen samoja sanoja, jotka minä suutuksissani lausuin tuossa
+edellisessä erokohtauksessa.
+
+Tuskinpa minun tarvinnee lisätä, että me uudelleen kihlattuina lähdimme
+sulhasena ja morsiamena haaksirikkoutuneen jättiläisen kovaonnisista
+raunioista. Niin oikullinen on ihmissydän, että paras ja kauneinkin,
+jos sitä meille tyrkytetään, kiihoittaa kapinaan, jota emme saa
+tukahdutetuksi, ennenkuin kadotamme kalliin aarteemme. Me olimme
+yksitoista vuotta luulleet oikein sydämen pohjasta inhoavamme toinen
+toistamme, mutta oltuamme erossa viikon ymmärsimme, miten suuresti me
+saatoimme rakastaa toinen toistamme _saadessamme vapaasti valita_.
+
+Se että palasimme käsi toisen kainalossa, ei herättänyt mitään
+huomiota. Kaikkihan oli niinkuin olla piti. Ei kukaan, ei edes onneton
+kilpakosijanikaan, joka myöhemmin illalla saapui seuraan _keltaiset_
+housut jalassa, aavistanut, mikä koko elämäämme nähden tärkeä muutos
+oli tapahtunut välillämme. Ainoastaan pieni välitapaus kummastutti
+häntä ja monta muuta. Tunnettu vanha tapa laivoja vesille laskettaessa
+on, että riemastuneet työmiehet onnellisesta työn päättymisestä
+iloissaan nostavat hartioillaan ilmaan isäntiään ja heidän
+sukulaisiaan, rakennusmestarejaan, laivan kapteenin ja muutenkin kenen
+hyvänsä heidän suosiossaan olevan vieraan, joka joutuu heidän
+kiusallisen hyväntahtoisuutensa kohteeksi. Kun tuo kunnia oli tullut
+juhlan lähimpien asianomaisten osaksi, lähenivät muutamat epäilyttävän
+näköiset miehet myöskin Augustaa ja minua, ja ennenkuin väijymystä
+aavistimmekaan, liitelimme me jo yleiseksi riemuksi ilmassa rinnakkain
+ylös kohotettuina leveässä, vartavasten hankitussa keinutuolissa. Voin
+tosiaankin vakuuttaa, että moinen asema vaatii hyvää nuorallatanssijan
+taitoa. Mutta kun meitä sillä tavoin kannettiin riemuitsevan
+ihmisjoukon yläpuolella ja minä satuin katsahtamaan vanhaan
+merihirviöön, joka äsken oli nähnyt uuden onnemme, juolahti taaskin
+ajatus mieleeni -- minä olen, kuten näette, päähänpistojen uhri. Minä
+suutelin morsiantani kaikkien nähden ensi kerran siitä pitäen, kun hän
+kynsi kasvojani. Ja sen johdosta syntynyttä sanomatonta riemua saattaa
+ainoastaan verrata siihen aivan päinvastaiseen tunteeseen, joka saman
+näyn aiheuttamana kuvastui voitetun kilpailijani punastuvilta poskilta,
+levittäen purppuraista hohdettaan aina tärkätyille irtokauluksillekin
+asti. Hälinän keskeltä minä erotin selvästi parin lihavan käden
+paukuttavan meille mieltymyksen osoitukseksi, Se oli asioitsijatäti.
+Hän riemuitsi, hän oli laskenut tilinsä yhteen ja laskenut oikein.
+
+       *       *        *       *       *
+
+Sanoin tätä pientä kertomusta historialliseksi tapahtumaksi, eikä siinä
+todellakaan ole mitään muuta kuin jo tuhannesti ennen uudistunutta
+kokemusta. Mutta yhtä suurella syyllä saattaisin nimittää tätä myöskin
+romaanin aiheeksi, sillä mitäpä ovat romaanit muuta kuin rakkautta
+esteineen? Ja kun päätöksenä on avioliitto kyynelten jälkeen, niin se
+kai onkin juuri sellainen loppu kuin hupaisessa romaanissa pitää olla?
+"Kriegt er sie, oder kriegt er sie nicht?" Meidän romaanimme päättyi
+niin onnellisesti kuin suinkin olin uskaltanut toivoa, minä sain
+lemmittyni ja kiitän vielä tänäkin päivänä vanhaa kummituslaivaa, jonka
+avutta en ehkä koskaan olisi keksinyt selitystä koko elämäni
+vaikeimpaan arvoitukseen.
+
+Mutta kummituslaivasta on vielä sanottava pari sanaa, sillä sen
+kummalliset vaiheet ovat historiaa. Muutaman vuoden kuluttua
+kihlauksemme uudistamisesta toinen laivanisäntä osti aluksen jäännökset
+halvasta hinnasta. Hän purki keskentekoisen rungon, poisti kaiken, mikä
+oli mätänemisestä ja huonosta hoidosta käynyt kelvottomaksi, ja teetti
+lopuista aineksista uuden, kauniin kolmimastoisen laivan, mitoiltaan
+melkoista pienemmän kuin sen esi-isä, jättiläinen, oli ollut. Mutta
+eipä uudenkaan isännän sallittu saada laivaa valmiiksi, sillä
+kummallinen vastoinkäyminen näytti yhä piilevän jättiläisen
+jäännöksissä. Uusi omistaja sairastui kovaan tautiin ja möi
+keskentekoisen laivansa jollekin Helsingin kauppiaalle. Tämä sai
+rakentamisen loppuun suoritetuksi, laiva lähti onnellisesti teloiltaan
+ja sai nimekseen Augusta. Ehkäpä joku teistä muistaakin vielä tuon
+kauniin, soman laivan, joka oli nimensä arvoinen. Mutta esi-isän
+onneton kohtalo seurasi sitä, sen ura tuli lyhyeksi. Kapteeni Leanderin
+johdolla Augusta oli palannut toiselta tai kolmannelta matkaltaan, en
+muista varmaan, monenneltako, kun sota syttyi Englantia ja Ranskaa
+vastaan keväällä vuonna 1854. Augusta olisi hyvin ehtinyt Viaporin
+tykkien turviin, mutta katsoi olevansa paremmassa suojassa Tammisaaren
+edustalla ja asettui ankkuriin Hvitsandiin. Sieltä englantilaiset
+ottivat laivan hyvänä saaliina täysine suolalasteineen 19. päivänä
+toukokuuta 1854, ja Augusta oli ensimmäinen suomalainen laiva, joka
+joutui vihollisten käsiin, ja varmaankin myöskin ensimmäinen, jonka
+sisästä oli poimittu kypsiä vaapukoita. Sen myöhemmät vaiheet eivät ole
+tunnettuja. Otaksuttavasti saalis on uusille isännilleen tuottanut yhtä
+vähän iloa kuin entisillekin. Esi-isä, vanha jättiläinen, oli
+kateellinen suosiostaan. Se tahtoi tehdä vain kaksi olentoa
+onnelliseksi -- ja sen se tekikin kuin mies.
+
+
+
+
+TOINEN KERTOMUS.
+
+Ikuinen ylioppilas.
+
+
+Konsuli Rönnevallia onniteltiin hänen nuoruutensa arvoituksen
+iloisesta ratkaisusta, hänen romaaninsa naissankari oli löytänyt
+saalinsa, ja tohtori Rabe, joka oli saanut toisen arvan, aloitti
+kertomuksensa seuraavaan tapaan: Minäkin muistan arvoituksen, mutta
+toisenlaisen kuin se, jonka arvoisa edeltäjäni kertoi, melkein yhtä
+öisen ja pimeän kuin hänen kertomuksensa oli miellyttävä ja valoisa.
+Onneksi on meillä nyt kirkas vuodenaika, jolloin voimme varjoja pitää
+vain mieluisana vaihteluna. Torjun jo edeltäpäin epäilyksen, että
+kerron kummitusjuttuja, vaikka todellakin silloin itse olin sen ainoan
+kerran elämässäni halukas uskomaan sentapaista. Kertomukseni koskee
+sielutieteellistä arvoitusta, niin harvinaista ja niin ihmistoiminnan
+kaikkien tavallisten vaikutinten kanssa ristiriidassa olevaa, etten sen
+vertaista ole löytänyt muuta kuin yhden, omituisessa, mutta ihmeellisen
+kauniissa Almqvistin runossa nimeltä Ramido Marinesco. Goethe tai
+Walter Scott olisi epäilemättä voinut arvoituksestani tehdä paljon
+enemmän kuin mitättömän ylioppilasmuistelman. Mutta antakaa anteeksi,
+minä olen latinalainen; onko teistä kellään synnynnäistä kammoa pitkiä
+latinalaisia kirjannimiä kohtaan?
+
+Kuulijat selittivät kainosti, etteivät tosin voineet täydelleen
+ymmärtää niin suuren opin arvoa, mutta olivat kuitenkin valmiit
+alistumaan siihen, mitä ei voinut välttää.
+
+-- Minun tulee sitten -- jatkoi kertoja -- ilmoittaa, etten ole
+kehdosta asti ollut roomalainen, vaan pikemmin kreikkalainen,
+hebrealainen, arabialainen, syyrialais-kaldealainen tai miksi minua
+tahdotaan nimittää, sanalla sanoen itämaisten kielten tutkija. Isäni
+oli oppinut teologi, joka oli hyvin tarmokkaasti ryhtynyt
+raamatunkielen tutkimiseen, eksegetiikkaan. Hänen elämänsä päämääränä
+oli ollut opettajanpaikan saaminen Turun yliopistossa, mutta hänet
+sivuuttivat onnellisemmat, joskaan eivät taitavammat hakijat, joten hän
+vihdoin joutui kirkkoherraksi erääseen hiippakunnan pohjoiseen
+pitäjään. Siellä hän opetti itse poikiaan ylioppilastutkintoon asti, ja
+koska minä olin vanhin, oli minun tietysti astuttava hänen jälkiään. Ja
+minun piti päästä paljon pitemmälle; sehän on isien kiitettävää
+kunnianhimoa. Minusta piti tulla oppinein raamatunselittäjä, mitä
+koskaan oli nähty; minun piti valaista pyhän kirjan salaisia syvyyksiä
+niin kirkkain tutkimuksen valon soihduin, ettei kukaan edellinen
+tutkija vielä ollut sen vertaisia sytyttänyt, ja sentähden opetettiin
+minulle varhaisesta lapsuudestani asti kaikkia siihen alaan kuuluvia
+kieliä, varsinkin raamatunkreikkaa ja hebreaa, kunnes minä liikuin
+niissä kuin kala vedessä. Latina oli sivuasia, mutta sitä ei voitu
+välttää. Tosin minä jo kolmentoista vuoden ikäisenä tunsin kummallista
+mieltymystä urhoolliseen Aineiakseen paljon enemmän kuin Moosekseen ja
+Daavidiin, mutta isäni tahto oli laki, ja seitsemäntoista vuoden
+vanhana minä lähdin yliopistoon, Aroseniuksen hebrean kielioppi
+korkealle kohotettuna lippunani, ja sainkin sen johdolla aivan toivon
+mukaan parhaimmat arvosanat.
+
+Syksyllä 1826 minä asuin Linnankadun varrella Turussa kehnonlaisessa
+ylioppilaskamarissa, jonka ainoa matala ikkuna oli Aurajoelle päin,
+maksoin kolme riksiä kuukaudessa huoneesta, huonekaluista ja
+siivouksesta sekä yhtä paljon ylioppilaiden tavallisesta ruoasta,
+peruna- ja sianlihakeitosta ja paistetuista silakoista, joiden lisäksi
+pyhinä oli ohukaisia. Talo oli erään räätälinlesken, matami Mettisen,
+jolla paitsi minua oli vain yksi vuokralainen, ja häntäpä minun
+täytyykin pitää paljon merkillisempänä henkilönä, kuin minä silloin
+olin tai minusta sen jälkeen on tullut tai koskaan on tulevakaan.
+
+Hänen nimensä oli Müller -- Peregrinus Müller, kuten sittemmin kuulin
+-- ja hän asui minun huoneeni viereisessä huoneessa, josta oli eri ovi
+porstuaan. Tuo ovi oli aina kiinni ja avain oli poissa. Joskus olin
+nähnyt eteisessä tai portilla pitkän, laihan ja mustaverisen olennon
+pujahtavan ohitseni hämärissä ääneti kuin varjo. Hänellä oli outo
+ulkomaalainen puku: kulunut, ruumiinmukainen musta samettinuttu, väljät
+flanellihousut ja turkkilaiset puolisaappaat; päässä oli karvakulu
+kolmikulmainen hattu, sen muotoinen, mitä viisi- tai kuusikymmentä
+vuotta aikaisemmin oli käytetty. Minä saatoin tavata hänet millaisessa
+ilmassa hyvänsä ja useimmiten juuri sadeilmalla, eikä hänellä koskaan
+ollut yllään mitään päällystakkia, mutta vasemmassa kainalossa aina
+joukko kirjoja ja oikean käden tukena ryhmyinen, ruskea keppi tai
+oikeammin sanoen sauva, jonka kädensijana oli pöllönpää. Olkaa hyvä,
+katsokaa tätä; se sama sauva on minulla juuri tässä kädessäni, enkä
+minä siitä koskaan luovu.
+
+Kuulijat tarkastivat pikimmiten tohtorin uskollista tukea, jonka
+kulunut kengin ja hankautunut pöllönpää osoittivat pitkiä,
+tuntemattomia vaellusretkiä. Kertoja jatkoi:
+
+Kummallinen naapuri kiihoitti uuteliaisuuttani, ja koska minä onneksi
+olin emännän suosiossa, oli tämä hyvinkin halukas kertomaan minulle
+kaikki, mitä tiesi tai ei tiennyt naapuristani. Hän oli ulkomaalainen,
+luultavasti saksalainen; tullessaan hänellä oli ollut Göttingenistä
+saatu todistus, ja hän puhui kaikkia kieliä, myöskin ruotsia ja suomea,
+melkein kuin maassa syntyneet asukkaat. Hän sanoi olevansa ylioppilas,
+ei tohtori eikä maisteri, mikä olisi paremmin soveltunut hänen ikäänsä
+sillä hän näytti olevan lähempänä neljättä kymmenlukua kuin oikeita
+iloisia ylioppilasvuosia. Hän oli jollakin tavoin rappiolle joutunut,
+sen saattoi nähdä hänen vaatteistaan, sillä muuta hänellä ei ollut,
+kuin mitä hänen yllään oli, ja kuitenkin hän oli tuonut mukanaan
+raskaan arkun täynnä kirjoja. Mutta rutiköyhä hän ei kuitenkaan ollut,
+koskapahan hän päivälleen suoritti kuukauden vuokran edeltäkäsin, ja
+niin paljon ei emäntä luullut saattavansa todistaa kaikista
+ylioppilaista...
+
+Minä huomautin rikkiviisaasti, että Müller ehkä hummaili.
+
+-- Hänkö! huudahti Mettisen matami. Hän ei juonut muuta kuin vettä, ei
+syönyt muuta kuin leipää, hedelmiä ja kasviksia, mitä emäntä ei
+suinkaan luullut saattavansa todistaa kaikista ylioppilaista. Mutta
+eräs paha tapa hänellä oli sen lisäksi, ettei hän koskaan ottanut
+vastaan vieraita eikä koskaan seurustellut kenenkään ihmisen kanssa.
+Hänen huonettaan ei saanut koskaan siistiä -- ajatelkaahan, ei koskaan
+siistiä, lakaista, tomuttaa, pestä! -- ja kuinka saattoi semmoinen
+ylioppilas olla muuta kuin hunningolle joutunut! Sen tähden olikin
+kamari kauniin näköinen, kuten palvelustyttö voi todistaa, hän kun
+kerran päivässä vei sinne vettä, ruokaa ja toisinaan lamppuöljyä tai
+vahakynttilöitä, sillä Müllerin ylellisyytenä oli vahakynttilöitten
+polttaminen. Kirjoja ja papereja kasa kasan vieressä pöydällä,
+hyllyillä, tuoleilla ja lattialla; ei, ei se ollut ihmisasunto, vaan
+variksen pesä. Ja tähän kunnon emäntäni katsoi tarpeelliseksi lisätä,
+ettei hän suinkaan vihannut säädyllisiä ja hyödyllisiä kirjoja, kuten
+Sjögrenin sanakirjaa ja _opera omnian_ tapaisia, joita hän oli vuosi
+vuodelta tottunut näkemään avoinna ylioppilaittensa pöydällä ja jotka
+hiiskahtamatta sietivät tomuhuiskua; mutta Müllerin pakanallisia
+kirjoja olisi tuskin saanut puhtaaksi saksansaippuallakaan. Sitä paitsi
+hänellä oli vielä se paha tapa, että hän poltti lamppuaan kaiket yöt.
+Se oli kyllin hyvin nähty oven raosta, ja miten käy, kun ylioppilas
+nukkuu lamppunsa ääreen? Niin tulen vaarallista pahaa tapaa ei emäntä
+tahtonut sallia, ja hän oli siitä muistuttanut, mutta mitä mies oli
+vastannut? Älkää pelätkö, oli hän sanonut; minulla ei ole aikaa nukkua.
+
+-- Eikö aikaa nukkua! toisti Mettisen matami, syystä kyllä
+harmistuneena. -- Ikäänkuin vanha ylioppilas ei muistaisi nukkua! Minä
+olen vuokrannut huoneita kaikenlaisille ylioppilaille, sellaisille,
+jotka ovat nukkuneet kaksitoista tuntia vuorokaudessa, ja sellaisille,
+jotka tuskin ovat osanneet nukkua. Ei minulla ole mitään kenenkään
+ahkeruutta vastaan, varsinkaan, jos kuka on joutunut vähän takapajulle
+ja koettaa viimeinkin takoa edes vähän oppia kovaan kalloonsa; mutta
+ellei mies olisi niin siivo ja hiljainen eikä maksaisi niin
+säännöllisesti vuokraa, niin en tosiaankaan enää kärsisi hänen
+pakanallista elämäänsä. Ei sen raukan ole niinkuin olla pitäisi, ei ole
+hänessä kaikki saumat paikoillaan.
+
+Viimeksimainittu otaksuma näyttikin varsin todenmukaiselta, ja moni
+turkulainen oli samaa mieltä, kuten kohta sain kuulla. Mülleriä piti
+vallassaan pinttynyt päähänpisto, joka ei näyttänyt millään tavalla
+kuuluvan ylioppilaan tavalliseen ja kiitettävään ahkeruuteen, varmaa
+tutkintoa varten lukemiseen. Hän saapui joka päivä säännöllisesti kello
+kymmenen yliopiston kirjastoon, mutta ei lähtenyt silloin, kun muut
+lähtivät, vaan oli hankkinut itselleen luvan olla siellä pimeän tuloon
+asti. Siellä nähtiin hänet päivät päästään syventyneenä lukemaan
+vanhimpia, kummallisimpia ja tomuisimpia nidoksia, mitä aikojen
+kuluessa oli kokoontunut unohduksiin jääneille hyllyille ja joita ei
+kukaan enää halunnut. Hän kaiveli erityisellä luvalla mitä
+kellastuneimpia ja epäselvimpiä keskiajan käsikirjoituksia, iänikuisia
+tilejä, jotka olivat nidotut vanhemmista, hävinneistä teoksista
+revittyihin pergamenttilehtiin, ja sellaisia ajan ja rottien pahoin
+pitelemiä kirja- ja paperihylkyjä, joita oli kokoontunut romukätköihin
+ja ullakoille, koska ei kukaan ollut katsonut maksavan vaivaa ottaa
+selkoa niiden sisällyksestä. Eräänä lauantai-iltana oli vahtimestari
+unohtanut hänet kirjastoon ja lukinnut oven, joten hän oli jäänyt sinne
+maanantaiaamuun asti, jolloin kirjasto taas avattiin; mutta yhtä
+häiritsemättömänä hän oli silloinkin ollut käsikirjoituksia
+tutkimassa, kuin olisivat ruoka, juoma ja valo hänestä olleet
+vain mitättömiä sivuasioita. Tuolla uutteruudellaan hän olisi
+saattanut kirjastonhoitajan epätoivoon, ellei hän kummastuksekseen
+olisi huomannut Mülleriä kaikkien kirja-alan harvinaisuuksien
+tyhjentymättömäksi luetteloksi, sillä ei kukaan tuntenut niitä niin
+hyvin kuin hän, ei kukaan osannut niin uskomattoman tarkasti muistaen
+luetella niiden eri painoksia, painovuosia, kustantajia, sisällystä,
+nidoksia, sivuja ja kuuluisia painovirheitä. Vähitellen oli käynyt
+selville, että tämä rappioille joutunut ylioppilas -- "ein bemooster",
+niinkuin saksalaiset olisivat häntä nimittäneet -- oli ainakin kirjain
+tuntijana kummastuttavan oppinut, ja juuri sen tähden hän saikin
+vapaasti käyttää yliopiston kokoelmia. Mutta kaiken sen ohella
+epäiltiin kuitenkin, ettei Müllerin pinttyneen päähänpiston laita ollut
+niinkuin olla piti. Mitä hän tahtoi? Mitä hän etsi? Mitä hän tutki?
+Kukaan ei tietänyt sitä.
+
+Minulla ei naapuristani ollut vähintäkään vastusta. Joskus tosin kuulin
+yöllä ohuen seinän läpi hänen huoneestaan paksukantisen kirjan
+kiinnikumahtamisen, jota aina seurasi jonkinlainen raskas huokaus,
+mutta minä totuin siihen helposti enkä antanut sen ollenkaan häiritä
+lepoani. Kaikki ajatukseni olivat tähän aikaan kiintyneet Jobin
+kirjaan, jota aloin tutkia alkukielellä, ja Jobin kirja oli sangen
+ruotoinen kala oppineemmillekin selittäjille, kuin minä saatoin kehua
+olevani. Muutamia viikkoja oli tällä lailla kulunut ilman, että jouduin
+mihinkään yhteyteen viereisessä huoneessa asuvan naapurini kanssa,
+kunnes odottamaton, hullunkurinen tapaus antoi aihetta ensimmäiseen
+tutustumiseen.
+
+Syksy oli myrskyinen, mutta mitä hiljainen lukukamari välittää
+luonnonvoimien raivosta? Minä istuin kirjojeni ääressä, päivä kului,
+ilta kului, minä olin Jobin seurassa Kaldeassa ja unohdin ne kolme- tai
+neljätuhatta vuotta, jotka erottivat meidän aikamme hänen ajastaan.
+Eräänä iltana kävin levolle myöhään ja nukuin sikeästi kuten
+seitsemäntoista iässä nukutaan, mutta yöllä heräsin siihen, että ikkuna
+romahti lattialle ja raskaita sysäyksiä kuului ulkoseinältä. Huone oli
+niin pimeä kuin marraskuun yönä ainakin, ja kuitenkin olin mustassa
+pimeydessä näkevinäni suuren, kummituksen tapaisen esineen liikkuvan
+vuoteeni vieressä. Minä nousin puoleksi istualleni, käteni tapasi
+jotakin kammottavaa kosteata, joka näytti tavoittelevan päänalustani,
+ja tunsin kylmän ilmavirran puhaltelevan ikkunasta. Ennenkuin ehdin
+selvittää sekavia ajatuksiani, aukesi ovi vedosta ja heti senjälkeen
+astui naapurini sisään, kädessä palava vahakynttilä, jolla hän sytytti
+minun kurjan talikynttiläni.
+
+-- Nouskaa ylös! sanoi hän. Tulva!
+
+Kuuluisa Aura on liian oppinut joki ryhtyäkseen mielellään
+poikamaisuuksiin, mutta ennen rantojen uutta järjestelyä olivat tulvat
+jotenkin tavallisia, ja sellainen meidät tällä kertaa yllätti. Minä
+nousin vuoteesta, näin ikkunan olevan rikki, lattian veden vallassa,
+keskellä huonetta pitkän, käsittämättömän, kiikkuvan esineen, joka
+raapi seinää, kaatoi vesikarahvin ja näytti vihamielisin aikein
+lähestyvän sänkyäni. Kuluipa kotvanen, ennenkuin tunsin tuon oudon
+öisen kummituksen kaljaasin kokkapuuksi, myrsky ja virta kun olivat
+ajaneet aluksen rantaan, mistä se oli työntänyt hävyttömän kärsänsä
+ikkunastani sisään.
+
+Mitä oli tehtävä? Minä pukeuduin, kokosin kalleimmat tavarani, muun
+muassa Jobin ja olin jo lähtemässä pakoon, kun samassa muistui mieleeni
+Müller, joka oli herättänyt minut ja nyt oli samassa vedenhädässä.
+Hänen huoneensa ovi oli auki, minä vein Jobini aitan portaille ja
+kiiruhdin auttamaan naapuriani pelastustyössä. Hän tuli vastaani
+eteisessä, kantaen raudoitettua arkkua, niin suunnattoman raskasta,
+että siinä näytti olevan kylliksi neljällekin miehelle. Samassa hän
+muisti jonkin asian, jonka oli unohtanut, ja huusi minulle: _Guidonis!
+Guidonis!_
+
+Hänen huoneensa lattia oli veden vallassa niinkuin minunkin kamarini.
+Minä etsin ja löysin nurkasta uunin luota yhä kohoavasta vedestä
+kyljellään olevan valtaisen suuren, ainakin leiviskän painoisen
+kirjan, joka oli sidottu paksuihin messinkihakaisiin puukansiin.
+Vahakynttilä paloi pöydällä, minä en kiireestä huolimatta saattanut
+olla katsahtamatta kirjan nimeä, mikä oli: _Guidonis Pancirolli Rerum
+Memorabilium sive Deperditarum Pars Prior_, ensi osa muistettavia tai
+kadonneita kirjoja koskevaa, Salmuthin selittelemää Frankfurtissa 1646
+painettua teosta. Kanteen oli kirjoitettu kauniilla käsialalla:
+_Peregrinus Müllerus, Aboae 1696_. Huomioni kiintyi tuon
+nimikirjoituksen omituiseen p:n kiemuraan, joka päättyi vasemmalla
+puolen ristiin ja siihen liitettyyn miekkaan.
+
+Me vietimme talon muitten karkoitettujen asujainten kanssa kaksi tai
+kolme kolkkoa tuntia korkeammalla paikalla olevassa vilja-aitassa ja
+palasimme takaisin päivän koittaessa, kun vesi jo alkoi laskeutua.
+Hävitetty asuntomme pantiin suurella vaivalla asuttavaan kuntoon, ja
+Mettisen matami kertoi riemuiten saaneensa vihdoinkin siistiä naapurini
+huoneen. Auran vesi oli, kaikkia itsensä pilalle lukeneita kirjatoukkia
+mahtavampana, ottanut pesemisen huolekseen, ja ennenkuin variksenpesän
+asukas sai aikaa tointua, ehti luuta päättää, mitä tuo suuri pesuriepu
+oli onnellisesti aloittanut.
+
+Muutamia päiviä kului, ja Job tuotti nuorelle ja malttamattomalle
+aloittelijalle aivan kylliksi huolta, joskaan ei juuri yhtä paljon
+kärsimyksiä, kuin hän itse oli kokenut. Eräänä iltana juolahti
+mieleeni, että Müller ehkä oli käyskennellyt hebreankielen
+harhasolissa, ja vaikkakaan minulla ei olisi mitään opittavaa häneltä,
+niin hän saattoi haluta oppia jotakin minulta. Minä siis odotin
+eteisessä hänen palaamistaan saadakseni hänet pidätetyksi hänen ohitse
+mennessään. Ja hän tulikin.
+
+-- Herra Müller, sanoin minä, neuvokaa minua hiukan!
+
+-- Mitä tahdotte? Ei ole aikaa.
+
+-- Eräs Jobin kohta on minulle mitä pahimpana kiusankappaleena. Minusta
+on teksti joko ristiriitainen tai De Wette ei osaa selittää.
+
+-- Aivan oikein, herra. Epäilys on totuuden äiti. Astukaa sisään!
+
+Me menimme hänen huoneeseensa; hän sytytti lampun. Job oli hankkinut
+minulle suosionosoituksen, jota ei kukaan muu saanut osakseen. Kamari
+näytti siltä kuin toinenkin tulva vielä olisi tervetullut. Tämän
+kotelon simpukka kävi istumaan ainoalle tyhjänä olevalle tuolille, ja
+minä istahdin pyytämättä kehnonlaisen vuoteen laidalle.
+
+Ensi kerran sain silloin rauhassa katsella naapuriani läheltä. Hän
+näytti olevan mies parhaissa voimissaan, lujatekoinen, vaikka laiha ja
+vähän tavallista kokoa pitempi. Hänen kasvonsa olivat jalot ja
+säännölliset, mutta harvinaisen kalpeat, silmät suuret, tummat ja
+syvät, ilme samalla hajamielinen, surullinen ja väsynyt. Pitkä, ruskea,
+kampaamaton tukka peitti puolet korkeasta otsasta, joka osoitti
+tavatonta ajatusvoimaa.
+
+Minun näyttäessäni Jobin kirjaa ja selittäessäni epäilyksiäni pienen
+salaisen turhamaisuuden kannustamana, että saan komeilla muka
+syväoppisuudellani, elostui Müllerin kasvojen hajamielinen ilme
+vähitellen, hänen katseensa teroittui, hänen muuten niukka puheensa
+tuli vakuuttavan selväksi, jopa kaunopuheiseksikin. Hän ei ainoastaan
+selittänyt tuota vaikeata kohtaa kummastuttavan oppineesti, vaan
+vieläpä osoitti, mitä muita samanlaisia omituisuuksia Jobin kirjan
+tuntemattomalla tekijällä on, ja antoi minulle ohjeen kokonaista
+tutkimussarjaa varten. Se ei enää ollut pelkkää oppia, vaan kaikkea
+hallitsevaa, kaikkinäkevää neroa; en ollut koskaan ennen voinut
+uneksiakaan moista etevämmyyttä, ja kahdessa tunnissa minä opin tuolta
+mieheltä enemmän kuin ennen kahdessa vuodessa.
+
+Kun vihdoin yhä enemmän kummastuneena kysyin Müllerin ajatusta Jobin
+melkein vaikeimmasta arvoituksesta, vastasi hän:
+
+-- Se kohta on myöhemmin lisätty väliin, se on peräisin vasta
+kuudennelta vuosisadalta, eikä sitä ole vanhemmissa käsikirjoituksissa.
+Selitän, mistä se johtuu. _Lectio vulgatan_ ovat Aleksandrian ja
+Damaskuksen rabbiinit turmelleet saadakseen sen paremmin Talmudin
+mukaiseksi. Reunamuistutuksia, joilla tulkitsijat ovat tahtoneet
+valaista epäselviä kohtia, ovat taitamattomat kirjurit panneet
+tekstiin, aivan niinkuin on käynyt uuden testamentin koodeksillekin.
+Job on Salomon aikain kuolematon, klassillinen teos, mutta mitä meidän
+on sanottava evankelistain esityksissä näkyvistä ristiriitaisuuksista?
+Kieltämättä ne ovat ainoastaan sanallisia, ja vaikkapa ne jossakin
+kohdin näyttävätkin todellisilta, niin saavat ne selityksensä niistä
+mielivaltaisista muutoksista, mitä tekstiin on tehty, kun sitä ensi
+kerran on rapsodisesti merkitty muistiin. Tutkikaa syvemmältä, herra,
+niin myönnätte mahdolliseksi, että eksegetiikan kerran onnistuu
+uudistaa alkuperäiseen puhtauteensa koko koodeksimme, sekä vanha että
+uusi testamentti.
+
+Minä katselin häntä vilpittömästi ihmetellen. Hän näytti kasvavan
+pitemmäksi lausuessaan nuo sanat täysin tieteellisen varmasti. Minä
+huomautin, että sana itse ennustaa entiselleen palautumisensa, siinä
+kun sanotaan, ettei piirtoakaan Jumalan puhtaasta sanasta pidä koskaan
+katoaman.
+
+-- Ei -- toisti Müller tuijottaen minuun sellaisin katsein, että
+hämmästyin -- ei katoaman, mutta vähäksi aikaa himmentymän. Voi sitä,
+jonka tähden pahennus tulee!
+
+-- Mutta -- minä väitin vastaan -- sanan selittäjällä on saattanut olla
+rehellinen tarkoitus, vaikka hän onkin erehtynyt, kun on luullut
+panevansa oikean sanan väärän sanan sijaan.
+
+Müller tuijotti tuijottamistaan minuun samalla kuvaamattomalla tavalla
+ja virkkoi hitaasti:
+
+-- Mestari on sanonut: ne sanat, jotka minä annan teille, ovat henkeä
+ja elämää. Henkeä ja elämää! Se, joka varastaa ihmishengen, on
+miehentappaja. Se, joka varastaa sanan hengen, on jumalantappaja. Se,
+joka panee oman henkensä siihen, mikä on määrätty iankaikkisen hengen
+olinpaikaksi, hän tahtoo kukistaa kaikkivaltiaan Jumalan henkien
+valtaistuimelta. Kirjoitettu on: "Joka tähän jotakin lisää, hänen
+osakseen Jumala panee kaikki ne vaivat, jotka tässä kirjassa ovat
+kirjoitettuina. Ja joka poistaa jotakin tämän kirjan ennustuksen
+sanoista, hänen osansa ottaa Jumala pois elämän puusta ja pyhästä
+kaupungista, joista on kirjoitettu tässä kirjassa"... Nuori mies --
+huudahti hän äkkiä ja otti minua lujasti kiinni käsivarresta -- älkää
+koskeko sanan tekstiin! Se vie vuosituhansien rauhan.
+
+Niin hirvittävä vakavuus oli hänen sanoissaan, etten olisi henkenikään
+uhalla uskaltanut vastustaa häntä tai edes liikahtaa väistääkseni hänen
+läpitunkevaa katsettaan. Oltuaan muutaman silmänräpäyksen vaiti hän
+päästi käsivarteni, peitti silmänsä käsillään ja toisti sanomatonta
+kärsimystä ilmaisevalla äänellä:
+
+-- Vuosituhansien rauhan!
+
+Hän hypähti äkkiä pystyyn ja tarttui taaskin käsivarteeni.
+
+-- Minä olen löytävä ne, sanoi hän, vaikka siihen minulta menisi
+kaksikymmentä ihmisikää. Minä olen löytävä ne, vaikka minun täytyisikin
+vielä kerran hakea aikakirjoista kaikki vuosisatojen kuluessa unohdettu
+ja kadotettu.
+
+-- Mitä olette löytävä? kysyin minä enkä vielä tänäkään hetkenä käsitä,
+mitenkä sen rohkenin tehdä.
+
+-- Mitäkö? Todistukset sataakahtatoista barberinilaisoppilausettani
+vastaan, eikä ainoastaan omia oppilauseitani, vaan myöskin Velesianin
+lauseita vastaan. Minä todistan, että Wetstein on oikeassa, kun hän
+sanoo minun väärentäneen raamatun tekstiä kahdeksannen Urbanuksen
+käskystä latinalaisen käännöksen eduksi. Minä todistan taitamattomiksi
+ne, jotka ovat puolustaneet minua. Pala palalta minä revin rikki
+maineeni; minä pakotan maailman tunnustamaan minut kurjaksi
+petturiksi...
+
+Samassa hän taaskin päästi irti käsivarteni ja astui muutamia askelia
+vilkkain elein.
+
+-- On, se on onnistuva, jollei nyt, niin tulevana vuosisatana. Mikä
+hekuma! Silloin häväistään ja halveksitaan nimeäni. Onko mitään
+autuaampaa kuin kunniansa hävittäminen, kunnian, jota kaksi
+herkkäuskoista vuosisataa on huutanut? Sinä päivänä, jolloin näytetään
+todeksi, etten minä ole koonnut kuuluisia lukutapojani kahdestakolmatta
+käsikirjoituksesta, jotka on kirjoitettu vuosien 349 ja 1254 välillä,
+vaan päinvastoin turmellut tekstiä Rooman istuimella hallitsevan
+Antikristuksen hyväksi, sinä päivänä minäkin saan vihdoin rauhan!
+
+Ja tuo kummallinen mies ojensi intohimoisesti molemmat kätensä
+ikäänkuin tavoittaakseen kaukaista, korkeinta autuutta. Sitten hänen
+kasvonsa synkistyivät jälleen, hänen kätensä vaipuivat alas, hän
+itsekin uupui voimattomana tuolille kirjoituspöydän ääreen.
+
+-- Mutta -- jatkoi hän epäröiden -- vielä on pitkän, pitkän pitkä aika
+levon hetkeen, ja minä olen hyvin väsynyt. Jospa minulla vain olisi
+Origineen koodeksi! Tai vain Hesykiuksen! Tai Athanasiuksen! On
+olemassa ainoastaan yksi ratkaiseva auktoriteetti, mutta mistä minä sen
+löydän? Minä tiedän, että Ruotsin Kustaa Aadolf on tuonut Münchenistä
+sen käsikirjoituksen, jota ennen kaikkea tarvitsen. Minä olen etsinyt
+sitä turhaan kaikista Skandinavian arkistoista ja turhaan myöskin
+Turusta. Ja sen täytyy sittenkin löytyä, täytyy, täytyy... Mutta
+_mistä_?
+
+Müllerin näitä sanoja lausuessa oli hänen katseensa käynyt yhä
+hajamielisemmäksi, hän näytti kokonaan unohtaneen minun läsnäoloni ja
+viimeisen, tuskin kuuluvan kysymyksen jälkeen hän nukahti pöydän
+ääreen, pää oikean käden varassa. Hän saattoi kuitenkin nukkua, tuo
+herkeämättä tutkiva mies, mutta hän ei nukkunut niinkuin muut, hän
+nukkui silmät auki...
+
+Minä hiivin pois ja kuulin tuomiokirkon torninkellon ilmoittavan
+puoliyötä. Uni ei tullut silmiini; minä olin vielä kuulevinani saman
+epätoivon huokauksen viereisestä huoneesta: _sen täytyy löytyä,
+mutta mistä_? Minä olin nähnyt mielipuolen voitonriemuisena ja
+epätoivoissaan, sitä en voinut enää epäillä. Mutta mikä suuruus, mikä
+syvyys oli tuossa kummallisessa pinttyneessä päähänpistossa, joka
+näytti vallitsevan tätä arkistojen salaisuuksien onnetonta tutkijaa! Ja
+mikä ääretön oppi siinä menikään hukkaan juuri tuolla tutkimuksen
+alalla, mihin isäni oli käyttänyt elämänsä parhaan osan ja mihin
+minunkin oli antautuminen! Sellaiset ajatukset ahdistivat koko yön
+unetonta mielikuvitustani. Lakkaamatta kaikui korvissani sama kysymys,
+joka on kaikkien tutkimuksien pohjalla, kulkee vuosisatojen halki ja
+tuhansissa eri muodoissa palaa uudestaan etsivän ihmishengen
+vastattavaksi: _mistä, mistä? Milloin minä löydän rauhan_?
+
+Seuraavana päivänä Müllerin ovi oli suljettu kuten tavallisesti. Joulu
+lähestyi, minä käytin iloisena hyväkseni isäni lupaa, joka antoi
+minulle tilaisuuden tulla muutamiksi viikoiksi kotiin, ja lähdin
+Turusta näkemättä kummallista naapuriani sen illan jälkeen, jona
+odottamatta sain huomata hänen oudon mielenhäiriönsä.
+
+Kun saavuin kotiin, kyseli isä minulta hyvin paljon yliopistosta ja
+tietysti ensinnä omista opinnoistani. Minä tein selkoa edistyksestäni
+ja mainitsin Jobin kirjan opetuksesta, jonka olin saanut naapuriltani
+Mülleriltä. Isäni nauroi.
+
+-- Kyllä minä tiedän tuon kaiken, sanoi hän; samanlaisia ovat kaikki
+oikeat kirjatoukat. Vuonna 1787, jolloin minut kirjoitettiin
+yliopistoon, oli Turussa Linnankadun varrella samanlainen kummallinen
+mies, ylenmäärin oppinut ja vähän sekavapäinen samalla. Piti
+tavallisesti kulunutta mustaa samettitakkia, penkoi kirjastoa ja eli
+tyhjästä ilmasta. Peregrinus Müller; minä tunsin hänet vallan hyvin,
+molemmathan me tutkimme eksegetiikkaa.
+
+-- Peregrinus on minunkin naapurini, huomautin minä.
+
+-- Nimi ei ole tavallinen -- jatkoi isäni -- mutta se lienee ollut
+käytännössä samassa suvussa. Luultavasti on vuoden 1826 Müller, josta
+sinä puhuit, minun tuntemani 1787 vuoden Müllerin poika. Sillä
+Müllerillä oli kummallinen tapa: hän nukkui puolen yön aikaan silmät
+auki.
+
+-- Niin nukkuu tämäkin Müller.
+
+-- Todellako? jatkoi isä hilpeällä tuulella. -- Tiedämmehän ennen
+olleen olemassa iäisen juutalaisen; nyt saamme kenties myös kunnian
+tutustua iäiseen ylioppilaaseen. Minun lapsuudessani sanoivat vanhat
+ihmiset nähneensä samanlaisen hajamielisen herran Turussa 1740 ja
+kappalaisemme, pastori Henriksson, kertoo sellaisen kirjastojen
+nuuskijan olleen siellä myöskin 1807. Joka ajalla on omat
+mietiskelijänsä ja taikauskonsa.
+
+-- Mutta -- jatkoin minä -- jos katsotaan kaikkia noita vuosilukuja
+1740, 1787 ja 1807, niin nehän ovat kaikki jonkin maassamme käydyn
+sodan edellä olevia vuosilukuja.
+
+-- Niin, miksikä ei? Jos kerran on huomattu pyrstötähti, niin ainahan
+jälkeenpäin löydetään jokin merkillinen tapaus, mitä se muka on
+ennustanut. Jos Müller olisi sellainen sodan pyrstötähti, niin olisihan
+hänen pitänyt jättää jälkeensä jokin merkki myöskin vuodelta 1699.
+
+Yht'äkkiä johtui selvästi mieleeni nimikirjoitus, jonka olin lukenut
+ison _Guidonis Pancirolli_ kirjan kannesta, se kun oli syvälti painunut
+muistooni: _Peregrinus Müllerus, Aboae 1699_. Se sopi hyvin, enkä minä
+tietysti jättänyt sitä mainitsematta. Isäni näytti joutuneen hämilleen.
+
+-- Älkäämme enää ajatelko noita typeriä yhdistelyjä, sanoi hän. --
+Käännä minulle jokin sivu Jobista, niin pääsemme takaisin
+todellisuuteen.
+
+Jobin kääntämisessä kuluikin se ilta. Mutta yöllä tuo omituinen
+ylioppilas kummitteli taaskin unissani. Minä olin näkevinäni hänen
+kovana ja kivettyneenä kuin tuhatvuotinen muumio kumartuvan vuoteeni
+ääreen ja sanovan haudanomaisella äänellä: Minä olen seitsemän sadan
+vuoden vanha; miten vanha sinä olet? Minä olen tutkinut yhdessä
+Abelardin kanssa, minä olen oppinut viisauteni Albertus Magnukselta,
+Roger Baconilta ja Cartesiukselta. Petrarca oli hyvä ystäväni, minä
+olen ollut kaksintaistelussa skotlantilaisen Crichtonin kanssa, joka
+osasi kaikkea, ja vuollut kyniä Hugo Grotiukselle. Minäpä juuri käänsin
+Wiklefin huomion Uuteen testamenttiin, ja minä voisin kertoa sinulle,
+mitä Huss kuiskasi korvaani noustessaan polttoroviolle. Kun Luther
+Wartburgissa viskasi mustepullolla perkelettä, heitin minä jäljestä
+hiekkalon ja sain sattumaan mustetahraan. Jo paljon aikaisemmin minä
+olin tutustunut kaikkiin _triviumin_ ja _quadriviumin_ haaroihin;
+kullantekotaito, _quadratura circuli_ ja _perpetuum mobile_ ovat ammoin
+lakanneet olemasta minusta arvoituksia. Minä tunnen kaikki tieteet ja
+puhun kaikkia kieliä. Minusta voisi tulla professori kaikkiin neljään
+tiedekuntaan, mutta minä säälin seuraajiani, he saisivat liian kauan
+odottaa. Minä tutkin tutkimattomia, minä tunnen kaiken alun ja odotan
+saavani nähdä kaiken lopunkin. Kerran miespolvessa minä näyttäydyn
+ennustaakseni merkillisiä asioita. Sinä, muurahainen, saat nähdä vuoden
+1827, joka nyt on tulossa, ja saat kokea, etten minä ole turhaan
+näyttäytynyt. Uusi Tsingis kaani on esiintyvä lappalaisten keskellä, he
+nousevat ja lähtevät poroineen valloittamaan maailmaa. Euroopan
+yhteiset sotavoimat kohtaavat heidät Parolan kentällä, ja siinä syntyy
+taistelu, jonka jälkeen saadaan iloita poronnahkojen ja peskien
+huokeasta hinnasta...
+
+Noiden ilvehtiväin, lepoa häiritseväin mielikuvien johdosta toivotin
+ikuisen Müllerin takaisin keskiaikaan, jota kauemmin hänen ei koskaan
+olisi pitänyt elää. Mutta jo seuraavana aamuna sain uuden muistutuksen
+tuosta kummallisesta henkilöstä. Astuessani isäni huoneeseen oli hän
+selailemassa vanhaa, ennen muinoin loistavaksi kirjailtua vihkosta,
+joka oli sidottu punaisiin marokengikansiin, mihin hänen nimensä oli
+painettu kultakirjaimin.
+
+-- Sinun ylioppilaasi vainoaa minua, sanoi isäni vähän hämillään, kun
+hänet tavattiin moisesta aamuhuvittelusta. -- Minä en ole saanut unta
+koko yönä tuon miehen tähden, josta olen ihan pääsemättömissä. Sinä
+mainitsit vuodelta 1699 peräisin olevasta nimikirjoituksesta. No niin,
+nyt olet taas varmasti havaitseva, että 1699 vuoden ja 1787 vuoden
+Müller eivät voi olla sama henkilö. Kas tässä on viimeksi mainitun
+omakätinen nimikirjoitus vanhassa muistikirjassa, jonka olen
+säilyttänyt ylioppilasajaltani asti. Lue itse: "_Sapientia est
+immortalis. Peregrinus Müllerus, Aboae Cal. Octobris Anno_
+MDCCLXXXVII."
+
+-- Ja onko tuo hänen omaa käsialaansa, isä?
+
+-- Minä itse näin hänen kirjoittavan sen.
+
+-- Mutta sehän on ilmeisesti samaa komeaa käsialaa kuin vuoden 1699
+nimikirjoitus. Minä en voinut olla tarkkaamatta omituista p:n kiemuraa,
+joka oli ristin näköinen ja yhdistetty miekkaan. Ja kas tässä ... sama
+risti, sama miekka!
+
+-- Se on jäljitelty, puhkesi isä tyytymättömänä sanomaan ja pani kirjan
+kiinni. -- Senkaltaiset koukerot kulkevat perintönä isältä pojalle. Jos
+oletammekin mahdolliseksi, että ylioppilas, joka vuonna 1787 oli
+kahdenkymmenen ikäinen, esiintyy neljänkymmenen ikäisenä 1807 ja
+yhdeksänkuudetta ikäisenä 1826, niin emme silti pääse mihinkään, kun on
+kysymys vuosiluvusta 1699. Hullutusta, pelkkää hullutusta! Minä olen
+nähnyt liian monta arvoitusta elämässäni, noin vain ilman muuta
+hakatakseni hajalle kaiken, mitä en voi selvittää, mutta jotakin järkeä
+niissä pitää olla. Taikauskoksi minä sanon kaikkea, jossa ei ole mitään
+järjellistä tarkoitusperää. Mutta minkä tosi tarkoitusperän vuoksi
+saattaisi ajatella jonkun Müllerin näyttelevän vuosisatojen
+joutolaista? Vain ennustaakseenko kummituksena sotaa? Lorua! Näytä
+hänellä olevan edes jonkinlaista oikeutta elää, niin joskaan en voi
+uskoa hänen kummitusvaltakirjaansa, saatan kuitenkin antaa anteeksi
+muille heidän herkkäuskoisuutensa.
+
+Minä tunsin isäni; hän oli siinä määrin tiedemies, ettei hän voinut
+hyväksyä mitään ilman todistusta, eikä Mülleristä sen enempää puhuttu.
+Joulu kului nopeasti ja iloisesti, kuten se aina kuluu, kun on
+ylioppilaana hyvän kodin turvissa ja kun sitä paitsi on kodin
+ulkopuolella mielitietty talvipakkasen lämmittäjänä. Nuutinpäivänä oli
+hevoseni valjaissa, ja minun oli taas lähteminen Turkuun. Isä laski
+matkarahani ja käski pitää tarkkaa tiliä menoista ja säästämään
+kaikessa muussa, paitsi hebrean ja arabian kielten yksityisluennoilla
+käymisessä. Sitten hän kysyi näköjään välinpitämättömänä:
+
+-- Etkö sanonut, että tuo nykyinen Müller samoin kuin sekin, josta minä
+kerroin, on tunnettu vanhojen keskiaikaisten asiapaperien
+etsimisinnostaan?
+
+-- Niin. Hän etsii käsikirjoitusta, jota hänen ei vielä ole onnistunut
+löytää. Luultavasti se koskee eksegetiikkaa.
+
+-- Olkoonpa mies viisas tai hullu -- jatkoi isäni -- niin minun tulee
+häntä sääli. Minä ymmärrän, minkälaista on, kun tuntee elämäntehtävänsä
+riippuvan oljenkorresta, jota ei voi löytää. Tuo entinen Müller etsi
+niinkuin tämäkin käsikirjoitusta, jota ei löytänyt mistään. Vuotta tai
+paria myöhemmin, kun Müller oli kadonnut, en tiedä mihin, kävin
+professori Lauri Lefrénin, itämaisten kielten kuuluisan tutkijan,
+yksityisillä arabian luennoilla. Lefrén oli jonkin aikaa ollut myöskin
+kirjastonhoitajana Turussa. Hän näytti minulle kummallista vanhaa
+käsikirjoitusta; se kuului luultavasti Torsten Stålhandsken
+kirjakokoelmaan, joka oli tuotu kolmikymmenvuotisesta sodasta ja
+lahjoitettiin yliopistolle kohta sen perustamisen jälkeen. Lefrén itse
+ei osannut lukea sitä, mutta niin paljon hän luuli käsittävänsä, että
+se sisälsi kolme ensimmäistä evankeliumia käännettyinä jollekin
+tuntemattomalle kielelle. Muutamia vuosia myöhemmin, kun jo osasin
+antaa suuremman arvon moiselle harvinaisuudelle etsin käsikirjoitusta
+kirjastosta, mutta en sitä enää löytänyt, se oli kadonnut, niinkuin
+paljon muutakin katoaa lainateille; ja silloinen kirjastonhoitaja,
+kanslianeuvos Clewberg oli usein poissa Tukholmassa. Perästäpäin olen
+tullut ajatelleeksi Lefréniä, joka kuoli yhdenyhdeksättä ikäisenä
+Hatanpään kartanossa Messukylässä 1803 ja jonka rouva oli omaa sukuaan
+Leijonancker. Lefrén oli hyvin kristillinen ja rehellinen mies,
+hernhutilainen uskonnoltaan, mutta vanhuutensa viime aikoina hieman
+huonomuistinen, ja sen tähden ei ole ollenkaan mahdotonta, että tuo
+vanha käsikirjoitus on saattanut unohtua hänen paperiensa joukkoon. Kun
+nyt menet Turkuun, niin matkusta Tampereen kautta ja kysy Hatanpäästä,
+onko siellä mahdollisesti mitään Lefréniltä jääneitä vanhoja papereita.
+On koetettava kaikin tavoin etsiä tuota todennäköisesti hyvinkin
+kallisarvoista käsikirjoitusta, joka kuuluu yliopistolle ja muuten
+joutuu tai on jo joutunut saman kohtalon alaiseksi kuin monen monet
+korvaamattoman kalliit paperit, jotka tulipalo tai rotat ovat
+hävittäneet. Ilmoita sitten, onnistuiko sinun löytää mitään jälkiä
+siitä, ja vie Müllerille terveiset hänen kaimaltaan, joka eli 1787.
+Mikään pyrstötähti hän ei ole, mutta pitää kunnioittaa tutkimusta; minä
+olen todellakin utelias kuulemaan vähän lisää tuosta ihme-eläimestä.
+
+Minä matkustin Tampereen kautta, ja sieltähän ei ollut pitkälti jäätä
+myöten Boijen omistamaan kauniiseen Hatanpäähän. -- Professori Lefrénin
+jälkeenjättämiä papereitako? Ei, niistä ei ole mitään tallella; johan
+Lefrénin kuolemasta oli kulunut enemmän kuin kolmekolmatta vuotta.
+
+-- Mutta ehkä on ullakolla vielä jokin unohduksiin jäänyt arkku vanhoja
+papereita?...
+
+-- Ei, ei ollut mitään sellaista arkkua; kaikki oli siistitty ja
+puhdistettu, kun talo joutui toisiin käsiin.
+
+-- Mutta tottahan täältä lienee huutokaupalla myyty edellisen omistajan
+irtaimistoa ja rojua?...
+
+Niin, kyllä oli ollut useitakin huutokauppoja, mutta siitä oli nyt jo
+niin pitkä aika, ettei kukaan enää muistanut, mitä silloin oli myyty,
+tai kuka oli huutanut tavarat.
+
+-- Kapteeni Häger, Pirkkalan Haaviston herra osti paljon romua viime
+huutokaupassa, virkahti viimein eräs vanha uskollinen palvelijatar.
+
+Kapteeni Häger oli minulle tuiki tuntematon suuruus, mutta koska ei
+mitään selvempiä tietoja ollut saatavissa ja koska minun Turun-matkani
+kävi Pirkkalan kautta, päätin koettaa onneani Haavistossa. Kaikki oli
+liittoutunut tekemään turhaksi etsiskelyni. Kapteeni Hägerkin oli jo
+kuollut; mutta muisteltiin hänen monta monituista vuotta takaperin
+kuljettaneen muutamia vanhoja tuoleja, kaappeja ja arkkuja Hatanpäästä,
+mutta jos mitään papereita oli ollutkaan, niin olivat kartanon pojat jo
+ammoin käyttäneet ne pyssyihinsä etulatingeiksi ja tyttäret
+tortunalustoiksi. Silloinen emäntä lisäsi nauraen, että rengit
+sytyttelivät riihen uunia moisilla joutavilla papereilla.
+
+Hartaasta pyynnöstäni vietiin minut tallinyliselle, jonne oli koottu
+kuljeksimasta kaikki kelpaamaton romu, mitä ei oltu muualle saatu
+sopimaan. Siellä oli oikea kaaos kaikenlaisia tavaroita: jalattomia
+tuoleja ja pöytiä, ovettomia kaappeja, pohjattomia koreja, koinsyömiä
+vällyjä, anturattomia jahtisaappaita, höyhenpatjoja, jotka olivat
+levittäneet puolet sisällystään pitkin lattiaa, ohjasten palasia,
+rikkinäisiä kulkusia, voikirnujen lautoja, linnustajan uikukkoja,
+arkunkansia, hirven- ja pukinsarvia, hevosenkenkiä ja riimuja, vanha
+ampumataulu ja lopuksi entinen jauholaari, joka oli puoleksi täynnä
+kalkkia ja sahajauhoja, puoleksi vanhojen seinäpaperien ja kuulutusten
+jäännöksiä. Minä todellakin rohkenin pistää käteni tuohon kamalaan
+iljetykseen, ja viskeltyäni syrjään kylmät, kosteat paperirepaleet
+löysin laarin nurkasta homehtuneen, kalkkiin ja sahajauhoihin
+peittyneen käärön, joka oli sidottu kiinni punaisella silkillä. Minä
+avasin käärön ja huomasin sen pergamenttikäsikirjoitukseksi.
+
+Tämän löydön historia ei ole kummallisempi, kuin monen muunkaan meidän
+maassamme samanlaisen tai muualla tapahtuneen löydön. Miten verrattoman
+arvokas kappale muinaista kirjallisuutta, kestettyään monen vuosisadan
+vaiheet, hävittävän sodan aikana on ryöstetty, sen jälkeen kulkenut
+maiden ja merten yli, joutunut johonkin kirjastoon, lainattu jollekin
+oppineelle tutkijalle, unohtunut hänen kuollessaan, jatkanut matkojaan,
+myyty käärepaperiksi, säästynyt joutumasta etupanoksiksi, torttujen
+alustoiksi tai riihen uuniin, mutta sen sijaan viskattu jauholaariin,
+josta sen vihdoin on löytänyt itsepäinen ylioppilas -- kaikkihan se
+vain on tuon vanhan lauseen toistumista: _habent sua fata libelli_,
+kirjat ovat kohtalon leikkikaluja. Pyydän anteeksi, minä säästän
+latinaa niin paljon kuin mahdollista.
+
+Haaviston asukkaat eivät peitelleet nauruaan, kun tarjosin heille
+kolmea riksiä tuosta löydöstäni. Pergamenttia se kuitenkin oli, sen
+verran he ymmärsivät, ja sitähän saattoi hyvin käyttää lasten
+maitosarven imukkeena. Mutta se, että tarjottiin homehtuneesta
+kääröstä, joka ennen oli ollut vain vasikannahkaa, enemmän kuin
+korkeintaan kaksitoista killinkiä, se näytti heistä mielettömältä
+tuhlaukselta; niin saattoivat tehdä ainoastaan ylioppilaat, joilla aina
+on kylliksi rahaa.
+
+Saavuttuani Turkuun ilmoitin isälleni onnellisesta löydöstä. Puhdistin
+käärön tietysti huolellisesti kaikesta kiittämättömän jälkimaailman
+huolimattomuuden merkeistä; mutta sen lukemiseen, siihen ei riittänyt
+poloinen oppini. Käärössä oli kahdeksan pergamenttilehteä, jotka olivat
+kiedotut karkeaan, puoleksi mädänneeseen hamppuvaatteeseen ja täynnä
+tuiki tiheään kirjoitettua vaikealukuista kirjoitusta. Minulla ei
+ollut koskaan ollut edes aavistustakaan noista kummallisista
+kirjoitusmerkeistä, jotka kulkivat ylhäältä alas ja alhaalta ylöspäin
+ja jotka olivat niin kummallisen vanhoja, että niissä tuskin enää oli
+merkkiäkään heleistä väreistä ja siroista koristeista, joilla keskiajan
+munkit tavallisesti kirjailivat kirjoituksiaan. Ilmeisesti ei Turussa
+oltu edes aavistettukaan kirjoituksen merkitystä. Ensiksi ajattelin
+toimittaa tuon korvaamattoman harvinaisuuden heti oikealle
+omistajalleen, yliopistolle ja sen kirjastolle; toinen ajatukseni oli
+Müller. Saatoinko minä ja pitikö minun antaa pois käsikirjoitus,
+ennenkuin sain kuulla, mitä Müller ajattelee siitä? Lefrén ei ollut
+neljäkymmentä vuotta takaperin kyennyt saamaan selkoa sen sisällyksestä,
+ja sen jälkeen oli kirjoitus käynyt vielä tahraisemmaksi. Kukapa muu
+kuin Müller saattoi selittää sen arvoituksia?
+
+Hänen ovensa oli suljettu niinkuin ennenkin. Emäntäni kertoi hänen
+olleen entistään surullisemman ja umpimielisemmän. Hänestä oli kuin
+Müller olisi _vanhentunut_. Ja nyt hän oli sairas.
+
+-- Sairasko? Ja kuka häntä hoitaa?
+
+-- Tiedättehän, herra, ettei hän koskaan ota ketään vastaan.
+
+Minä tein päätökseni. Palvelustyttö vei illalla raitista vettä
+naapurilleni, muuta mitään hän ei enää ottanut vastaan.
+
+Hän vei myöskin sisään minun kirjoittamani pari sanaa, joilla ilmoitin
+voivani kertoa hänelle tärkeitä tietoja muinaisesta käsikirjoituksesta.
+Minä pääsin sisään ja tapasin Müllerin puettuna, mutta vastoin tapaansa
+puoleksi makaavassa asennossa vuoteellaan. Hän oli kalpea ja väsynyt,
+suuret, tummat silmät olivat syvälle painuneet ja niin loistavat, että
+ne näyttivät palavan. Hän käski käden viittauksella minua istuutumaan
+huoneen ainoalle tuolille ja odotti ääneti, mitä minulla on hänelle
+sanottavaa.
+
+-- Oletteko sairas? aloin minä.
+
+-- En ole koskaan ollut sairas, vastasi hän. -- Mahdollisesti väsynyt.
+Minulla on pitkä tie taivallettavana.
+
+-- Te tarvitsette lääkäriä. Saanko kutsua professori Törngrenin? Tai
+ehkä professori Hvasserin?
+
+Hän hymyili.
+
+-- Jos olisin tarvinnut lääkäriä, luuletteko, että minä nyt olisin
+kahdensadan neljänkymmenen vuoden vanha.
+
+Minua puistatti. 1699, 1740, 1787 ja 1807 vuoden Müller oli ilmi
+elävänä mielikuvituksessani.
+
+Hän arvasi ajatukseni ja jatkoi puoleksi halveksivasti, puoleksi
+surullisesti:
+
+-- Kummastuttaako se teitä? Niin, enpä tiedä, mitenkä tulin
+maininneeksi ikäni, ei se muuten ole tapanani. Ihmisen maallinen
+mittapuu on niin pieni, että vuosisadat näyttävät hänestä
+käsittämättömiltä yhdeksi elämäniäksi. Ja mitä kurjat vuosisadat ovat
+sen ajan rinnalla, jonka meidän aurinkokuntamme tarvitsee kiertääkseen
+kerran keskuksensa ympäri, tai tuo ihmissilmin näkymätön keskuspallo
+kiertääkseen Kaikkivaltiaan valtaistuinta? Oppikaa korennoisesta, joka
+elää päivän ja pitää ihmisikää hirvittävän pitkänä, oppikaa siitä,
+miten huonosti meidän mittapuumme sopii ihmishengelle, joka on elävä
+vielä sittenkin, kun viimeinen meidän silmiimme näkyvä tähti on
+päättänyt kulkunsa viimeisen keskusauringon ympäri!
+
+Minulla ei ollut mitään vastattavaa. Hänen sanansa olivat ylevät, hänen
+katseensa niin läpitunkevan kirkas, että minä luulin kuulevani hengen
+puhuvan.
+
+Hän jatkoi:
+
+-- Kun olin nuori tavallisen ihmismitan mukaan, oli Kopernikus
+näyttänyt meille, että asumme pyörivällä pallolla ja luulemme
+näkevämme taivaan rantojen liikkuvan maamme ympäri. Galilei mittasi
+kiertoratamme, ihminen siirtyi luomakunnan keskuksesta äärettömän
+maailmanavaruuden pieneen syrjäiseen soppeen. Se synnytti sielujen
+kapinan. Ylpeä ihmishenki ei jaksanut kantaa semmoista alennusta, se
+raivosi Luojaansa vastaan ja huusi hänelle: etkö sanonut, että minä
+olen luomisen kruunu? Kyllä, vastasi Jumala sanassaan: etkö tiedä, että
+minun voimani tulee heikoissa väkeväksi? Etkö tiedä, että kuningas
+kutsuu pitoihinsa köyhät ja alhaiset eikä rikkaita ja mahtavia? Miksikä
+maailmojen kuningas kutsuisi luokseen mitattoman suurten ja kaunisten
+aurinkojen asukkaat? Miksikä ei hän, josta ei mikään ole suurta eikä
+mikään pientä, ennemmin valitsisi suuren valtameren pienen, köyhän ja
+syrjäisen saaren tomuhiukkasia. Ihmiset eivät sitä ymmärtäneet, he
+eivät tahtoneet nöyrtyä, vaikka siten olisivat päässeet kerran
+tuomitsemaan enkeleitä. Sen tähden lähetettiin heille voimakas eksytys
+ja Jumalan sana pimitettiin. Väärät selittäjät panivat oman sanansa
+jumalallisen sanan sijaan, ja heidät tuomittiin kulkemaan rauhattomina
+maailmassa, kunnes peite otetaan pois ja erhe paljastetaan. Sen, joka
+tahtoo selittää sanaa, täyty luopua kaikesta omasta tahdosta. Hänen
+ymmärryksensä ja oppinsa ovat viskin, mutta hän ei saa pitää kiinni sen
+varresta. Hänen valonsa ei saa olla hänen valonansa eikä hänen voimansa
+hänen voimanansa. Hänen täytyy alistua ikuisen hengen valtaan, koska
+hänen oma kahlittu henkensä harhailee pimeässä. Pimeys ja voimattomuus
+on hänen osanaan, jos hän nousee kapinaan voimansa lähdettä vastaan...
+Mitä sanottavaa teillä oli minulle?
+
+-- Te mainitsitte eräästä käsikirjoituksesta, joka kauan sitten oli
+viety Münchenistä pohjoismaihin.
+
+-- Niin, niin. -- Ja Müller nousi innostuneena pystyyn. -- Mitä te
+tiedätte siitä?
+
+-- Sallitteko minun kysyä, mitä se käsikirjoitus sisälsi?
+
+-- Se oli vanhin lähdekirja, mikä on olemassa kolmesta synoptikosta,
+Matteuksesta, Markuksesta ja Luukkaasta. Syyriankielinen, kolmannen
+vuosisadan lopulla tehty käännös. Päättäkää itse, minkä arvoinen se on,
+kun emme varmaan tunne mitään sen vanhempaa käsikirjoitusta kuin
+viidennen vuosisadan keskipaikoilta peräisin olevan. Minä olen
+tarkastellut kahdeksanyhdeksättä kokonaista kopiota ja lukemattoman
+joukon katkelmia. _Codex argenteuksen_ sanotaan olevan neljänneltä
+vuosisadalta, mutta se ei ole sen etäämpää kuin viidennen vuosisadan
+lopulta. _Codex alexandrinus_ on tuskin kolmeakymmentä vuotta vanhempi.
+Ymmärrättekö, mikä merkitys sillä on, että voisi korjata kaikki
+kirjoitusvirheet, kaikki tahalliset tai tarkoituksetta tapahtuneet
+tekstin väärennykset puolitoista vuosisataa vanhemman käännöksen
+mukaan? Sen käsikirjoituksen hinnaksi ei riittäisi kuningaskuntakaan...
+
+Vastoin tahtoani täytyi minun hymyillä, kun muistin, mitenkä nykyiset
+omistajat olivat arvostelleet sellaisen kalleuden hinnan kahdeksitoista
+killingiksi. Müller huomasi hymyni ja katseli minua halveksien.
+
+-- Ja tekö aiotte eksegeetiksi! jatkoi hän. Pankaa kahdeksankymmentä
+vuotta kurjasta, hyödyttömästä elämästänne, pankaa maanne koko
+eksegeettinen oppi, pankaa kahden vuosisadan uupumaton tutkimus toiseen
+vaakakuppiin ja nuo lehdet toiseen, niin painaa tuo käsikirjoitus sata
+kertaa enemmän! Mitä olisikaan Filip Melanchton, mitä kuudennen- ja
+seitsemännentoista vuosisadan oppineet antaneet näistä lehdistä! Ja
+minä onneton, joka olen vapisevin polvin kaksi vuosisataa läpeensä
+etsinyt niitä, kulkien arkistosta arkistoon, pölysopesta toiseen --
+minä, joka olen etsinyt niitä kuin ainoata levon toivoa, voidakseni
+vihdoinkin niiden avulla repiä tieteellisen maineeni palasiksi ja
+todistaa olevani tunnottomin kaikista raamatun väärentäjistä -- mitä
+_minä_ maksaisinkaan noista lehdistä!
+
+Tavattoman liikutuksen uuvuttamana hän vaipui taas takaisin vuoteelle,
+hänen silmänsä kadottivat ihmeellisen loistonsa ja näyttivät olevan
+sammumaisillaan. Vaikka pelästyin ja hämmennyin, oli minulla kuitenkin
+kylliksi älyä, etten heti ojentanut hänelle kallista löytöäni, joka oli
+kätkettynä poveeni. Minä ymmärsin, että sellainen yllätys olisi
+surmannut hänet -- _jos_ tuo mies saattoikaan kuolla.
+
+-- Herra Müller -- sanoin minä varovasti ja niin tyynesti kuin saatoin
+-- olette oikeassa, kun ette menetä kaikkea tuon kallisarvoisen kirjan
+löytämisen toivoa. On syytä luulla sen olevan jossakin täällä Suomessa.
+
+-- Missä? huudahti hän, ja äkkiä hänen silmänsä taas alkoivat loistaa.
+
+-- Minä olen kuullut varmasti sanottavan, että se on ollut täällä
+yliopiston kirjastossa neljäkymmentä vuotta takaperin.
+
+-- Joutavia! Minä kyllä tiedän, mitä täällä on ollut ja mitä täällä on.
+Minulla ei enää ole mitään toivoa Turkuun nähden. Suomessa ei ole
+mitään, Ruotsissa ei mitään, Norjassa ei mitään, Tanskassa ei mitään,
+Euroopassa ei mitään. Minä etsin vielä koko Amerikan. Siirtolaiset ovat
+saattaneet viedä käsikirjoituksen mukanaan sinne.
+
+-- Minulle sanottiin sen olleen lainassa ... ja unohtuneen...
+
+-- Unohtuneenko? Mahdotonta!
+
+-- ... Eksyneen maaseudulle paikkoihin, joita te ette tunne ...
+joutuneen arvottomien paperien joukkoon ... olleen erittäin kurjassa
+tilassa ... ja _löytyneen_ ...
+
+Müller hypähti pystyyn. Hänen kalpeille kasvoilleen kohosi puna, hän
+oli taaskin sama voimakas mies, minkä ensi kerralla käydessäni olin
+nähnyt; ainoastaan käsi vapisi, kun hän otti kiinni käsivarrestani.
+
+-- _Mistä_? kysyi hän taaskin epäluuloisesti.
+
+-- Pirkkalan pitäjästä, Haaviston kartanosta.
+
+Hän hämmästyi hetkeksi, mutta tempasi sitten kolmikulmaisen hattunsa
+rientääkseen ulos. Minä pidätin hänet.
+
+-- Jos lupaatte kuunnella levollisesti, niin on kenties matkanne aivan
+tarpeeton.
+
+-- Mitä sitten? Minä olen täysin levollinen.
+
+Koko hänen ulkomuotonsa ilmaisi aivan vastakkaista. Minä epäröin ja
+tuumin, pitikö minun lykätä ratkaiseva sana huomiseksi. Müller ehti
+ennen minua. Hän oli huomannut, että minulla oli jotakin povessani.
+Äkkiä hän tarttui jättiläisvoimin hartioihini, ja heti sen jälkeen hän
+piti pergamenttikääröä korkealla ilmassa päänsä päällä.
+
+En koskaan unohda hänen katsettaan. Se ei enää loistanut haaveksivasti,
+vaan oli palavaa tulta.
+
+-- Vihdoinkin! huudahti hän, niinkuin olisi hengähtänyt koko elämänsä
+kaipuun tuossa yhdessä sanassa.
+
+Sitten hän horjui muutamia silmänräpäyksiä ja vaipui tunnottomana
+kirjoituspöydän ääressä olevalle tuolille.
+
+Pelkoni oli ollut liiankin oikeutettu. Minä riensin ulos, herätin
+emäntäni ja pyysin häntä huolehtimaan onnettomasta sen aikaa, kun minä
+juoksin lähimmän lääkärin, tohtori von Haartmanin luo. Luminen, tyhjä
+Linnankatu tuntui minusta sietämättömän pitkältä. Lähes tunti kului,
+ennenkuin palasin, lääkäri mukanani. Hän tuli liian myöhään. Müller
+oli lakannut hengittämästä, hän lepäsi suorana vuoteellaan,
+pergamenttikäärö lujasti painettuna sydäntään vasten. Hän ei ollut
+ehtinyt edes avatakaan sitä...
+
+Tuo ikuinen ylioppilas saattoi siis todella kuolla. Hänen iäisyytensä
+ei merkinnyt enempää kuin mikään muu hyvänsä, jota sanotaan iäiseksi
+tällä pyörivällä pallolla. Lääkäri selitti kuoleman olleen nopean ja
+tuskattoman ja johtuneen veren tunkeutumisesta aivoihin. Silmät olivat
+ummessa -- ehkäpä ensi kerran hänen lapsuudestaan asti -- ja palava
+katse oli sammunut esiripun taa. Hän oli löytänyt sen rauhan, jota hän
+oli niin kauan etsinyt.
+
+Koska Müller oli varaton, haudattiin hänet yliopiston kustannuksella.
+Lähinnä seuraavan kuukauden vuokra oli valmiina hänen pöydällään, mutta
+muuten oli irtaimisto vain arvottomia vaatteita ja osaksi hyvinkin
+harvinaisia kirjoja, jotka viimeksi mainitut, koska ei ketään perijää
+ilmestynyt, myytiin huutokaupalla ja ostettiin yliopiston kirjastoon.
+Vähäinen rahasumma, mikä siten karttui, määrättiin varattomain
+ylioppilaiden apurahaksi. Pöllönpääsauvan sain minä.
+
+Mülleriltä jääneissä papereissa oli joukko eksegeettisiä tutkimuksia,
+jotka todistivat hänen tavatonta oppiaan, mutta ei mitään, josta olisi
+saanut vihiä hänen synnyinpaikastaan, omaisistaan tai entisestä
+elämästään. Yliopiston viranomaiset näkivät paljon vaivaa panemalla
+ilmoituksia saksalaisiin sanomalehtiin saadakseen selkoa tuon
+kummallisen miehen syntyperästä. Turhaan. Müller-nimi on niin yleinen,
+että pikku Göttingenissäkin, missä hän todellakin vähän aikaa oli ollut
+yliopiston kirjoissa, oli useammalla kuin kolmellakymmenellä perheellä
+sama nimi, mutta ei yksikään tuntenut ketään Peregrinusta. Yhtä turhaan
+koetin myöhemmin Saksan-matkallani keksiä jälkiä miehestä, jonka
+kuitenkin olisi pitänyt olla tunnettu suuren oppinsa ja pinttyneen
+päähänpistonsa tähden.
+
+Ainoa viitta, mikä ehkä voi saattaa arvailujen teille, joskaan ei
+pitemmälle, oli laadultaan niin kummallinen ja epäillyttävä, että
+katsoin olevan parasta kysyä neuvoa isältäni. Minä löysin näet
+Frankfurt am Mainista teoksen, josta siihen asti en ollut tiennyt
+mitään, vaikkei se ollut varsin harvinainen; pyydän anteeksi, että
+minun täytyy mainita sen pitkänlainen nimi: _Collationes graeci
+contextus omnium librorum Novi Testamenti juxta editionem Antverpiensem
+regiam cum XXII codicibus antiquis mscr. ex bibliotheca Barberina_ eli:
+kuninkaallisen Antwerpenissä painetun painoksen mukainen kaikkien Uuden
+testamentin kirjojen kreikkalainen teksti verrattuna Barberinin
+kirjaston kahteenkymmeneenkahteen muinaiseen käsikirjoitukseen.
+Teoksen on julkaissut Pehr Possin 1673, ja se sisältää oppineen
+italialaisen _Johannes Mattheus Caryophiluksen_ vuonna 1625 kokoamia
+tekstinlukuehdotelmia, joiden luotettavuudesta on raamatuntulkitsijain
+kesken ollut pitkällinen, kiivas riita, mikä vihdoin on ratkaistu
+Caryophiluksen eduksi.
+
+Kun tähän yhdistin, mitä Müller oli kertonut minulle, kun ensi
+kerran kävin hänen luonaan, _omista_ sadastakahdestatoista
+barberinilaislukutavastaan, jotka hän väitti väärentäneensä, sekä hänen
+ikänsä, minkä hän sanoi kahdeksisadaksineljäksikymmeneksi vuodeksi,
+täytyi minun tulla siihen johtopäätökseen, että jollei Müller itse
+ollutkaan tuo Caryophilus, joka oli tuomittu rauhattomana vaeltamaan
+läpi vuosisatojen, kunnes hänen petoksensa tulisi ilmi, niin hän
+ainakin _uskoi_ olevansa hän. Isäni oli samaa mieltä. Hänestä ei ollut
+ollenkaan mahdotonta, vieläpä hän mainitsi siitä monta esimerkkiäkin,
+että oppinut, luonteeltaan haavemielinen ja tutkimuksiinsa syventynyt
+mies lopulta sulautuu niihin niin, että hän itsessään ikäänkuin
+ruumiillistuttaa jo ammoin kuolleen edelläkävijänsä, jota hän on
+tutkinut, jonka teoksiin hän on niin perinpohjin tutustunut, kuin ne
+olisivat hänen omiaan. Müller lienee joutunut tuon jotenkin tavallisen
+pinttyneen päähänpiston uhriksi; mutta tavatonta ja suurenmoista tuossa
+miehessä oli se, että hän pitäen itseään Caryophiluksena, oli siitä
+ankarasta tuomiosta, minkä sana julistaa raamatunväärentäjille,
+järkkynyt niin kovin, että hänen ainoaksi elintehtäväkseen tuli oman
+luulotellun tieteellisen maineensa tyhjäksi tekeminen, itsensä
+esittäminen maailman nähden kurjaksi petturiksi. Ja siihen päämäärään
+hän uskoi pääsevänsä jonkin ikivanhan käsikirjoituksen avulla, joka
+todistaisi hänen petoksensa, ja kun hän sen kerran löysi, ei hänellä
+enää ollut mitään elämisen oikeutta. Tosin hänen olisi itsensä pitänyt
+osoittaa käsikirjoituksen tulokset; mutta sen saattoivat toisetkin
+tehdä. Hänet oli todistettu petturiksi, hän saattoi kuolla rauhassa.
+
+Tämä näytti minusta nyt ihan selvältä, mutta isäni epäili. Hänen
+tieteellinen logiikkansa myönsi, että asia oli niin, mutta hänen oman
+ylioppilasaikansa ja vuoden 1787 Müllerin muistoja oli vaikea
+haihduttaa. Me olimme vaihtaneet osia; tällä kertaa hän uskoi ja minä
+epäilin. Se oli hupainen vaihdos. Minä vastasin hänen väitteisiinsä
+hänen omilla todisteillaan, joita hän oli käyttänyt alkuaikoina, kun
+Müller alkoi kummitella 1826: vuoden 1787 Müllerin poika tai
+pojanpoika, samanlainen sukunimi, sukuperintö, suvun tavat, kaikki
+haaveksijoita, jotka ovat eläneet eri aikakausina. Isäni oli vain
+puoleksi vakuutettu, ja pelkäänpä hänen aina kuolemaansa asti salassa
+uskoneen ikuisen ylioppilaan olemassaoloon.
+
+Minun mielessäni Müller pysyi unohtumattomana muistona, mikä hän sitten
+lieneekin ollut. Minä en ole koskaan ennen enkä sen jälkeenkään
+tavannut niin etevää neroa tutkimuksen tiellä, ja juuri tuo etevämmyys
+oli niin syvälle nöyryytettävä. Vielä enemmänkin, mikä näyttää
+inhimillisestä kunnianhimosta, vaatimattomimmasta ja nöyrimmästäkin
+kuolevaisesta, oikeutetummalta kuin toivo, että hän saa jättää
+jälkeensä kunnioitetun nimen? Ja tuo mies oli pannut elämänsä
+päämääräksi oman maineensa rikkirepimisen; hän, tutkija, piti
+suurimpana hekumana, että hänet häväistäisiin ja kirottaisiin sen
+tieteen alalla, missä hänet kerran oli luettu etevimpien joukkoon.
+Missä on ihmishenki matalammaksi muserrettuna, itsekieltävämmin
+heittäytynyt tomuun Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen?
+
+Niin missä? Uskovaisen rukouksessa. Ylpeyttä voi kätkeytyä syvimmänkin
+itsensäalentamisen pohjalle; marttyyrin tekopyhyys saattaa käydä
+kylmästi Kristuksen ristin ohitse.
+
+On enää vain muutamia sanoja lisättävä merkillisen käsikirjoituksen
+johdosta. Vasta Müllerin kuoltua johtui mieleeni, ettei ollut mitään,
+mikä olisi todistanut, että löytöni oli juuri tuo kallisarvoinen
+syyrialainen lähdekirja, niin ei edes sitäkään, että se oli sama kirja,
+minkä isäni oli kerran nähnyt Lauri Lefrénin luona. Müller ei ollut
+avannut kääröä, minä en edes tuntenut, mitä kieltä se oli. Enkä vielä
+tänäkään hetkenä tiedä siitä mitään. Minä olin löytänyt vanhan
+pergamentin, jota ei osattu lukea, mutta mitä se sisälsi, jäi
+selittämättömäksi arvoitukseksi.
+
+Minä jätin pergamenttikäärön kirjastoon, toivoen sieltä saavani jotakin
+valaistusta asiaan. Turha toivo: kukaan ei osannut sitä sielläkään
+lukea.
+
+Viittauksiin, joita nuori ylioppilas teki siihen suuntaan, että
+käsikirjoitus muka oli verrattoman arvokas, ei kiinnitetty juuri mitään
+huomiota. Kuitenkin päätettiin antaa se tarkastettavaksi yliopiston
+mainiolle itämaisten kielten tutkijalle, apuopettaja Walleniukselle ja
+sittemmin, jos oli tarpeellista, lähettää se jollekin pätevälle
+asiantuntijalle Saksaan. Otaksuttavasti ei Walleniuskaan osannut lukea
+noita vanhoja variksenjälkiä, mikä näytti varsin anteeksiannettavalta
+kenestä hyvänsä, joka ne kerran oli nähnyt. Ja ennenkuin kukaan ehti
+saada selville noita muinaisajan arvoituksia, tapahtui hirveä
+onnettomuus 4. päivänä syyskuuta 1827 -- Turun palo.
+
+Peläten kalliin lähdekirjan kohtaloa isäni matkusti samana syksynä
+yliopiston raunioille. Vain vähäinen osa kirjaston aarteita oli
+saatu pelastetuksi liekeistä, joiden jälkiä noiden jäännösten
+puolihiiltyneillä lehdillä yhä vielä on. Vanha käsikirjoitus -- mikä se
+sitten lieneekin ollut, Müllerin syyrialaiset evankeliumit vai jotakin
+muuta -- oli paljon muun koskaan arvaamattoman ohella joutunut tulen
+saaliiksi.
+
+Isäni ei elänyt kauan tämän auttamattoman, hänen lempitiedettään
+kohdanneen vahingon jälkeen. Vaikka Müller ei tällä kertaa ollutkaan
+sodanennustajapyrstötähti ja vaikka häntä ei syytettäisi edes Turun
+palostakaan, niin hän oli isäni mielestä ennustanut paljon tuntuvampaa
+onnettomuutta. Sodan vammat voivat parantua, hävitetyt kaupungit
+voidaan rakentaa jälleen, mutta vanhaa lähdekirjaa, joka on temmattu
+tutkijan kädestä ja ainiaaksi hävitetty, ei saa ostetuksi takaisin
+verelläkään.
+
+Minun elämäni uraan Müller sai aikaan pysyvän muutoksen. Siitä hetkestä
+asti minä tunsin voittamatonta pelkoa raamatun sanan korjailemista
+kohtaan ja ryhdyin päättävästi roomalaiskieleen, joka lapsuudesta asti
+oli ollut minulle rakas. Miksi olisin antautunut siihen vaaraan, että
+minunkin olisi pitänyt etsien vaeltaa halki vuosisatojen? Ylioppilas
+tahdon olla, niin kauan kuin elän, mutta ikuinen ylioppilas -- ei,
+kiitoksia paljon, se kunnia on minulle liian suuri.
+
+
+
+
+KOLMAS KERTOMUS.
+
+Drifva neiti.
+
+
+Tohtori Raben kuulijat katselivat pöllönpääsauvaa eivätkä näyttäneet
+oikein tietävän, mitä heidän oli ajateltava siitä. Rouva Rönnevall
+tahtoi huomauttaa jotakin.
+
+-- Olkaa hyvä! sanoi tohtori.
+
+-- Minun pysyvä mielikuvani ylioppilaasta -- virkkoi sievä pikku rouva
+veitikkamaisesti -- on sellainen, että hän on nuori herra, jolla on
+lyyry lakissa, viiksien alut huulissa, nenälasit, mielitiettyjä taskut
+täynnä ja tyhjentymätön varasto itseluottamusta ja luottamusta
+tulevaisuuteen. Jos kerran jokin selittämätön luonnonvoima tuomitsee
+moisen herran kummittelemaan läpi vuosisatojen, niin näyttää minusta
+aivan luonnolliselta, että hänen aina jonkin verran tulee säilyttää
+oikeaa ylioppilasluonnettaan, olla nuori, iloinen, rakastunut, reipas,
+osata milloin tehdä työtä, milloin siivosti remuta...
+
+-- _Desipere in loco_...
+
+-- Sallikaa minun pyytää, ei enää latinaa! Minusta tuntuu, että hänen
+pitäisi olla, mikä hän aikoinaan on ollut: ylioppilasten perikuva.
+Minun täytyy valittaa, ettei vesipoika herra Peregrinus Müller
+ollenkaan vastannut toiveitani. Miksikä ei häntä laajoine oppeineen,
+pöllönpäisine sauvoineen, samettinuttuineen ja pakanallisine
+puolisaappaineen ennemmin sanota esimerkiksi "ikuiseksi tohtoriksi"?
+
+-- Sallikaa minun vastata kysymyksellä. Jos olette sattunut jonakin
+vuonna unohtamaan tuoreen punertavan kirsikan hedelmäkoriinne, mitä
+siitä jää jäljelle?
+
+-- Mitäkö jää jäljelle? Sydän tietysti.
+
+-- Aivan oikein. Oikeasta ylioppilaasta, sanottakoonpa häntä sitten
+tohtoriksi, rovastiksi, konsuliksi tai kummitukseksi, jää myöskin aina
+jäljelle sydän -- toisin sanoen se omituisuus, että hän aina opiskelee.
+Hänen nuoruutensa, mielitiettynsä, itseluottamuksensa on kaikki vain
+kuorta, mikä tulee harmaaksi samalla kertaa kuin hänen viiksensäkin;
+kenties ainoastaan silmälasit, jos hän niitä käyttää, pysyvät hänelle
+uskollisina. Tutkimus on kuolematon; tiedonhalu on kuin suolakala, se
+synnyttää alinomaisen janon, ja mitä enemmän ihminen juo, sitä enemmän
+janottaa. Minä en suinkaan tahdo sanoa, että kaikki ylioppilaat juovat
+vettä, kuten Müller, mutta jano on heidän oikea luontonsa. Mettisen
+matami sanoi myöskin, että kaikki ylioppilaat osaavat nukkua. Minä
+sanon, että jokaisessa oikeassa ylioppilaassa on jotakin, mikä ei
+koskaan nuku -- tai jos alempi luonto vaatii oikeutensa -- nukkuu aina
+avoimin silmin. Riisu ylioppilaan yltä kaikki satunnainen, minkä aika
+vanhentaa, vuodet hävittävät ja elämä kuluttaa, mitä jää jäljelle?
+Tutkiva henki, joka etsii läpi maailman, etsii etsimistään, löytää
+sirpaleen ja etsii uudelleen, tänään niinkuin eilen, huomenna niinkuin
+tänään. Joskus häntä sanotaan Faustiksi, toisinaan Mülleriksi. Mutta
+esiintyypä hän sitten maailmankuulun näytelmän taikka vain pienen
+ylioppilasmuistelman sankarina, kummitus hän kuitenkin aina on ja
+herättää meissä salaista pelon tunnetta. Me suosimme aivan kuin rouva
+Rönnevall enemmän keltanokkaa, joka on äsken päässyt munastaan, kuin
+sadan vuoden vanhaa tuimaa ja takkuista kotkaa. Miksikä ei meitä
+kreikkalaisten iäti nuori Apollo viehättäisi enemmän kuin vanhan
+Väinämöisen kuivunut viisaus?... Mutta antakaa anteeksi; eikö neiti
+Hemmingille joutunut kolmas arpa?
+
+-- Valitettavasti, vastasi neiti Hemming. Mutta pelkään, että viaton
+juttuni maistuu tohtori Raben syvämietteisten sielutieteellisten
+arvoitusten jälkeen melkein samalta kuin huono illallinen
+sillisalaatteineen ja maitolaseineen filosofisen luennon jälkeen.
+Onneksi saatan toivoa, että edellisessä kertomuksessa on riittävästi
+viisautta molempiinkin.
+
+Onko kukaan teistä kuullut puhuttavan _Drifva neidistä_?
+
+Ei. Ei kukaan tuntenut tällaista henkilöä.
+
+-- Senpä saatoin arvatakin. Hän oli kolmekymmentä vuotta takaperin
+yleisenä puheenaiheena kaukaisessa maaseutukaupungissa; aika ja
+etäisyys ovat peittäneet hänen muistonsa unohduksen yöhön. Luonto panee
+toisinaan kummallisia vastalauseita kaikkea takaperoista ja luonnotonta
+vastaan, missä vain tapaa sellaista. Puutarhurin sakset leikelkööt
+kuinka huolellisesti tahansa puuta, pensasaitaa, lehtimajaa, hän
+nähköön vaikka kuinkakin suurta vaivaa muovaillessaan vapaasta kasvista
+pyramidia, päivänvarjoa tai jalopeuraa, niin aina on siinä jokin
+vallaton oksa, joka tekee hänen huolenpitonsa tyhjäksi ja ryhtyy
+muuttamaan pyramidia pyörökaareksi, päivänvarjoa viikatteeksi tai
+jalopeuraa sarvipääksi hirveksi.
+
+-- _Naturam expellas furca_, virkahti väliin tohtori Rabe. Jo
+roomalaiset tiesivät, että luonto tekee pilaa pedanttisesta pönkästä.
+
+-- Niin, jatkoi kertoja; se vihaa pakkoa, se rakastaa vapautta, ja
+merkillisintä on, että juuri vapaus, joka näyttää halveksivan kaikkia
+sääntöjä, on luonnon parhain tapa saada aikaan viehättävää kohtuutta.
+Minun ei ehkä pitäisi olla näin suorapuheinen, koskapa minun
+sukupuoleni on ennen kaikkea sovinnaisten sääntöjen sitoma; mutta minä
+olen aina huomannut, että jokaisessa oliossa on jotakin, joka nauraa
+ilkkuen kaikelle taiturimaiselle. Jos sidot luonnon, niin se nousee
+kapinaan; jos ryhdyt sitä kaunistamaan, niin se muuttuu rumaksi; mutta
+taivuta sitä sen omien lakien mukaan, niin se kohta tuntee itsensä,
+tulee tottelevaiseksi ja rakastettavaksi.
+
+Tosin kieroon kasvanut ihminen tarvitsee toisenlaisen taimilavan kuin
+vääräkasvuinen puu; kieltämättä ihmisen juuret, jotka kääntyvät
+sisäänpäin, vaativat toisenlaista kasvatusta, kuten ne imevät
+toisenlaista ravintoakin. Ihmisen aurinkona on rakkaus, hänen ilmanaan
+tapa, hänen sateenaan kyynelet, hänen kurittajanaan omatunto. Mutta
+siitä kaikesta huolimatta on hänessäkin kylliksi luonnonkaltaisuutta,
+hänen kasvatuksensa säännöt on otettava hänen vapaan kehityksensä
+laeista. Koska ihminen voidaan helpommin kuin puu saada kehittymään
+luonnottomaksi, on vaikeampaa palauttaa hänen kasvunsa entiselleen, jos
+se kerran on päässyt vääristymään; mutta koska ihminen on verrattoman
+paljon notkeampi, niin hän on myöskin verrattoman paljon herkempi
+_omien_ luonnonvoimiensa, rakkauden, tavan, kyynelten ja omantunnon
+vaikutuksia tuntemaan.
+
+Tämä mitätön kukistetun kapinan historia, jota nyt ryhdyn kertomaan, on
+aivan jokapäiväinen, sillä se uudistuu lakkaamatta kaikkialla ja
+erimuotoisena. Hieman räikeämpi väri ja tavallista suurempi kulmikkuus
+vain erottavat tämän kapinanyrityksen lukemattomista muista
+samanlaisista melkein joka kodin helmassa tapahtuvista. Onnellisia ne
+perheet, joissa eivät ristiriitaisuudet kolhi toisiaan ja joissa kaikki
+vihdoin tasoittuu kipunoitta ja kulmien lohkeamatta siihen, mitä
+nykyaikana mielellään sanotaan lailliseksi vapaudeksi.
+
+Minä vietin osan lapsuudestani Oulussa. Tässä kaupungissa, mistä talvi,
+lohi, poronpaistit ja Saara Wacklinin "sata muistelmaa" ovat peräisin,
+oli nuori tyttö, jota sanottiin "Drifva neidiksi". Minkä tähden, sitä
+en voi selittää, ellei ehkä sen tähden, että hän oli tavattoman taitava
+hiihtämään. Mitään tällaisen nimen aihetta ei ollut hänen henkilössään,
+sillä jääsydäntä ja lumivalkoisia hiuksia hänellä ei suinkaan ollut,
+päinvastoin olisi häntä paljon paremmin sopinut sanoa neiti
+Sankkiruudiksi tai Risurovioksi, koska hän oli niin hulmuavan vilkas,
+tai Ukkospilveksi, koska hänellä oli tavattoman tuuheat, kauniit,
+tummat hiukset. Mutta juoru on yhtä oikullinen valitessaan hyväilynimiä
+lemmikeilleen kuin hellä äiti, ja Drifva neiti oli kaikkien
+paikkakunnan liukkaiden kielien mieluisana puheenaiheena.
+
+Hän oli syntynyt neljän penikulman päässä kaupungista mahtavan joen
+rannalla, joka monen kosken kautta syösten tulee suuresta, syvästä ja
+komeasta järvestä, Oulunjärvestä, samasta, jota ruotsalaiset
+maantieteilijät ovat kunnioittaneet varsin ylenkatseellisella nimellä.
+Siellä oli vähän ihmisiä, mutta runsaasti erämaata -- puukirkkopahanen,
+jonka eriskummalliset seinämaalaukset oli tehnyt eräs omituinen vanha,
+iloinen maalari Mikael T. -- pieni pappila kolmine huoneineen ja
+keittiöineen, joissa myöskin oli raamatullisia paratiisin kuvia ja
+salin pitkällä seinällä harppua soittavaa Davidia esittävä taulu --
+lisäksi varakas kylä kirkon lähistöllä, lohenpyytäjäin tupia pitkin
+joen vartta, uudisasukkaita siellä täällä hajallaan metsissä, autioita
+vuoriseutuja, syviä rotkoja ja vesiperäisiä soita, joita kesäiseen
+aikaan voitiin kulkea ainoastaan suksilla.
+
+Drifvan isä oli ollut köyhänä paimenpoikana Pakkasen torpassa salolla
+ja siellä kasvanut kuuden jalan ja neljän tuuman pituiseksi
+jättiläiseksi, kun maahamme tuli sota ja pojan oli pukeuduttava
+sotamiehen nuttuun. Ollen säyseämielinen ja itsepäinen hän oli seisonut
+kuin muuri siinä, mihin hänet vain asetettiin, ja kestänyt iskuja
+silmäänsäkään räpäyttämättä, ja sen tähden hän olikin saanut
+kunniakkaasti vuodattaa vertaan kuninkaan ja maansa edestä, jopa jättää
+vasemman silmänsä kasakan keihään kärkeen. Moisten ansioiden avulla hän
+oli viimein kohonnut kersantiksi, mutta sitten hän kyllästyi
+sotapalvelukseen ja hänen mieleensä johtui ruveta papiksi. Kovaltapa
+tuntui käydä käsiksi latinan kielioppiin neljänkolmatta vuoden iässä,
+mutta pappi piti hänestä tulla, ja pappi hänestä tulikin. Taottuaan
+päähänsä ensi alkeet jonkun rappiolle joutuneen maisterin johdolla tämä
+pitkä, suuriviiksinen koululainen joutui istumaan Oulun koulun
+alimmalla penkillä, vaelsi jalan aikanaan evässäkki selässä Turun
+yliopistoon, ryöstäytyi miehuullisesti kaikkien opinväijytysten läpi,
+ja viidenneljättä vuoden ikäisenä sai kaavun ja liperit. Koska hänellä
+täten kerran oli nuo kunnioitusta herättävät arvomerkit, ei hän
+saattanut olla ottamatta latinalaista nimeä; mutta ei mikään
+tarpeellinen kunnioitus estänyt kansaa edelleen sanomasta pitkää pappia
+Kersantiksi, kuten ennen oli ollut tapana sanoa, ja Kersanttina hän
+pysyi, niin kauan kuin eli.
+
+Kersantti määrättiin apulaiseksi kaukaiselle kotiseudulleen, missä
+hänen onnistui toisella silmällään ja rehellisellä, sävyisällä
+sydämellään valloittaa vanhin kirkkoherran kahdeksasta tyttärestä sekä
+parahiksi niin paljon varoja, ettei hänen tarvinnut nähdä nälkää
+kahdenkymmenen tynnyrin palkalla. Onni auttoi häntä edelleenkin, niin
+että hän vihdoin viidenkymmenen vanhana sai oman paikan ja
+yksinkertaisen, joen rannalla olevan kappalaisen talon, ja kun
+pastoraalitutkinto oli kaukana hänen näköpiirinsä ulkopuolella, oli hän
+siksi viisas, ettei tavoitellutkaan suurempaa kunniaa tai ylennystä
+tässä maailmassa. Kersantti kävi vähitellen vanhaksi ja harmaaksi
+rehellisessä paimenvirassaan. Hänen vaimonsa kuoli jättäen hänelle
+pojan ja kaksi tytärtä. Pojasta piti tulla pappi isänsä esimerkin
+mukaan, mutta hän oli perinyt isänsä itsepäisyyden, häntä miellytti
+enemmän merimiehen ammatti, ja hän karkasi laivasta eräässä Englannin
+satamassa antamatta senjälkeen enää mitään tietoa itsestään. Vanhempi
+tytär Ulrika meni naimisiin henkikirjurin kanssa, muutti toiselle
+seudulle ja jätti kymmenen vuotta nuoremman sisarensa Drifvan yksin
+isän seuraksi, pappilan emännäksi ja koko seurakunnan suosikiksi.
+
+Siihen aikaan, josta nyt ryhdyn kertomaan, Drifva oli jo
+kahdeksannellatoista. Hän oli pitkä, solakka ja miellyttävä tyttö,
+mutta enemmän nuoren oravan kuin siveän pappilan hyvin kasvatetun
+tyttären tapainen. Hänen kasvatuksensa oli ollut kummallinen sekoitus
+kersantin sotakuria ja hemmoitellun lapsen hillitöntä vapautta. Isän
+kutsuessa piti hänen seisoa kuin palava kynttilä ja totella käskyä
+silmänräpäyksessä, vähääkään vastaan väittämättä. Mutta milloin hän
+niin sanoakseen ei ollut rintamassa, sai hän elellä ominpäin, ja niin
+kävi tavallisesti aamupäivisin, jotka isältä kuluivat virkatoimissa,
+hänellä kun ei ollut varaa pitää apulaista. Kun vuositaulukot oli
+kirjoitettava, nähtiin Drifvan istuvan viikkokausia kirjoituspöydän
+ääressä kuin kiinni naulattuna, mutta muina aikoina, kun häntä vähemmin
+kaivattiin, täytyi häntä etsiä metsistä tai veneestään koskien
+seutuvilta. Jos oli kiivettävä korkeille vuorille tai laskettava
+suksilla peloittavan pahoista äkkijyrkän teistä, ei ollut hänen
+vertaistaan.
+
+Jos oli hillittävä hurjistunut hevonen tai ammuttava luotipyssyllä pyy
+puun oksalta, niin ei siinäkään ollut häntä taitavampaa. Mutta jos oli
+kuljettava kaksi penikulmaa vuorten ja soitten yli viemään lääkkeitä
+jollekin sairaalle tai vedettävä talvipakkasessa jalasta sukat jollekin
+paleltuvalle raukalle annettavaksi, minkä vuoksi sitten täytyi astua
+paljain kengin kotiin, niin ei kukaan siihenkään ollut ilomielin
+valmiimpi kuin Drifva. Hän oli aivan kuin isänsä, toisinaan yhtä
+itsepäinen ja taipumaton kuin tallijäärä kesälaitumella ja toisinaan
+taas niin hyväluontoisen myöntyväinen, että pieni lapsikin saattoi
+pitää hänet täydellisesti vallassaan. Hän oli itseoikeutettu apulainen
+lukusilla ja yhtä luonnollinen vieras isänsä mukana kaikissa kylän
+häissä. Siellä nähtiin hänen pyörivän tanssissa seudun neitosten ja
+nuorukaisten kanssa aivan heidän vertaisenaan, ja jos Drifvan silloin
+onnistui saada kiinni joku vanha loinen tai vetää piiriin joku
+hämmästynyt kerjäläinen ja tanssittaa molemmat ihan hengästyksiin,
+silloinpa kajahteli häätuvassa ilo, eikä kukaan ollut iloisempi kuin
+Drifva itse.
+
+Tällaisesta kansanomaisuudesta piti kansa paljon. Vain vanhat
+ymmärtäväiset emännät pudistelivat epäilevästi päätään, milloin tuli
+puheeksi pappilan taloudenhoito sillä se kävi miten kävi. Siellä ei
+punnittu voita eikä villoja, ei mitattu jyviä eikä laskettu juustoja;
+ken tuli kannettavien maksuun, sitä kahvitettiin, ja ken ei tullut, ei
+häneltä rästejä velottu. Renki kastoi sianlihaviipaleensa
+paistinrasvaan, palvelijatar kehräsi omia myötäjäisiään, ja ellei
+vanha, äkäluontoinen Eufemia karjakko olisi kuulunut talon
+kalustoluetteloon entisen emännän ajoilta, niin olisi pappilan talous
+mennyt samaa tietä kuin sen lohipato kevättulvan aikana -- mennyt
+menojaan virran mukana mereen.
+
+Se ei huolettanut Drifvaa vähääkään. Hän oli nuori, onnellinen ja
+vapaa, milloin ei seisonut rintamassa; hän rakasti vanhaa isäänsä, ja
+isä rakasti häntä, ja hän luki isälleen pitkinä talvi-iltoina Napoleon
+Bonapartesta, eikä aika tuntunut hänestä koskaan pitkältä. Sitä paitsi
+hänellä oli hauska, kesy karhunpentu Pekka, ja kaksi valkoista
+villijoutsenta Kai ja Kissa, jotka oli kesytettävä kevääseen mennessä.
+Mitäpä hän tarvitsi enempää? No niin, olihan hänellä kuitenkin eräs
+toteutumaton toive. Hän halusi ajaa kaupunkiin omalla porolla
+lappalaispulkassa; matka olisi käynyt hurjan hupaisalla vauhdilla,
+mutta isä oli aina ollut kyllin julma vastatakseen siihen pyyntöön:
+metsällä on monta niskaa katkaistavana, mutta lapsi raukalla vain yksi.
+
+Drifva oli jo ehtinyt unohtaa tuon surullisen pettymyksensä, kun isä
+kerran syysiltana palasi pappienkokouksesta Oulusta ja hämmästytti
+tytärtään tekemällä arveluttavan kysymyksen, mitä hän oikeastaan oli
+oppinut.
+
+Mitäkö Drifva oli oppinut? Hän oli oppinut paljon. Olihan hän käynyt
+rippikoulun ja osasi katkismuksensa ulkoa kuin ei mitään; olihan hänet
+sitä paitsi huomattu kyllin taitavaksi olemaan apuna lukusilla.
+Kirjoitustaidon hän oli oppinut sisareltaan Ulrikalta; Eufemia oli
+opettanut hänelle hieman mainiota sormillalaskemistaitoaan. Sitä paitsi
+hän oli lukenut historiaa; tunsihan hän Napoleon Bonaparten niinkuin
+itse olisi palvellut hänen armeijassaan. Tiesipä hän myöskin, että oli
+olemassa maa, jonka nimi oli Ranska, ja että sen pääkaupungin nimi oli
+Pariisi.
+
+-- Mutta mikä on oman maasi pääkaupungin nimi? kysyi isä.
+
+-- Oulu, vastasi Drifva nopsasti.
+
+Isä pudisti epäillen päätään, hän tunsi paremmin maantiedettä, hänhän
+oli ollut Turussa. Siitä ei ollut apua, että Drifva turhia
+kainostelematta luetteli muut tietonsa: hän osasi kehrätä, ommella,
+kutoa, leipoa, panna olutta, pestä, silittää, valaa kynttilöitä, lypsää
+lehmiä, kirnuta voita, keittää velliä ja puuroa, paistaa kalaa ja
+pannukakkuja, ratsastaa, ajaa, luistella, laskea mäkeä, hiihtää,
+kiivetä, kiikkua, ampua, uida, tanssia, viheltää -- puhumattakaan
+semmoisista ylimääräisistä ansioista kuin Pekan opettamisesta
+hyppäämään kepin ylitse tai Kain ja Kissan harjoittamisesta sieppaamaan
+leipäpalanen ilmasta. Kaikki muut pikku temput, kuten pallon ja kiekon
+lyöminen, tangon varassa hyppääminen, jäniksenlankojen virittäminen,
+harjusten onkiminen, mahlan laskeminen koivuista, hyvän voionnen
+loitsiminen, piipun polttaminen (kurillaan), unien selittäminen,
+korteista ennustaminen, myrskyn sitominen ynnä monet muut viattomat,
+paikkakunnalla tavalliset taikatemput, ne kaikki olivat hänen
+mielestään niin vähäpätöistä, ettei niitä maksanut luetellakaan.
+
+Jollei oteta lukuun viimeksi mainittuja temppuja, joita kunniallinen
+pappi ei voinut hyväksyä, oli kersantin mielestä hänen tyttärensä
+varsin oppinut; mutta hän oli kaupungissa saanut hämärän aavistuksen,
+että nuori tyttö ehkä saattoi tarvita jotakin muuta oppia lisäksi. Hän
+oli nähnyt mamselien ja neitosien pyörivän katrillissa ja kuullut
+heidän soittavan pianoa, jopa puhuvan Napoleon Bonaparten kieltäkin.
+Siellä häneltä oli kysytty ja tiedusteltu hänen tytärtään ja
+kummasteltu, ettei hän koskaan tuonut tätä kaupunkiin. Kersantti, kuten
+muutkin, joilla on saman verran maailmantuntemusta, kunnioitti
+suunnattomasti oppia -- ja oppia oli kaikki, mikä ulottui ulkopuolelle
+pappilan näköpiirin -- ja niinpä tämän tutkimuksen päätökseksi tuli,
+että Drifva oli lähetettävä tätinsä Lusinan luo Ouluun ihmistymään ja
+oppimaan pianonsoittoa.
+
+Drifva oli tottunut tottelemaan, eikä muusta voinut olla puhettakaan,
+mutta hän oli siksi viisas, että pani erään ehdon. Hän lupasi lähteä,
+milloin isä tahtoi, ensi talvikelillä, mutta porolla ja pulkalla.
+
+Päätetty asia. Mitäpä ei isä tee saadakseen tyttärestään ihmisen.
+Pakkanen tuli, tuli luntakin, haettiin lappalaisukko kaksine poroineen.
+Drifva pani kokoon vähäisen vaatevarastonsa eikä unohtanut ottaa
+luistimia, suksia, kiekkoa ja palloa y.m., mitkä kaikki pantiin neitiä
+saattavan rengin rekeen; sitten sanottiin hellät jäähyväiset isälle ja
+talonväelle ja melkein yhtä hellät Pekalle, Kaille ja Kissalle, joita
+valitettavasti ei käynyt ottaminen mukaan. Lappalainen poroineen ajoi
+edeltä, Drifva omallaan jäljestä. Maantie huomattiin tarpeettomaksi,
+matka kävi huimaavalla vauhdilla kankaita ja mäkiä, jäitä ja jäätyneitä
+soita pitkin; kaviot kapsivat, lumi tuprusi, milloin pyöri poronpulkka
+ympäri kuin villikissa, milloin taas heilahti vauhdissaan pystyyn.
+Drifva pysyi pulkassa, vihelteli, niin että katajikot kajahtelivat, ja
+ajatteli, ettei hän ollut pitkään aikaan ollut niin hauskalla matkalla.
+
+Sillä tavoin hän kaikkien ihmeeksi saapui Ouluun Lusia tädin luo. Tämä
+ymmärtäväinen vanha neiti oli kauan ollut emännöitsijänä maaherra
+Carnallilla ja osannut käyttää hyväkseen ylhäisempien seurustelutapojen
+oppimiseen tarjoutunutta tilaisuutta. Ei koskaan ole nuorta
+villieläintä suljettu ahtaampaan häkkiin; ei koskaan ole sovinnaisuuden
+kytkyessä oleva orja saanut osakseen vaikeampaa tehtävää, kuin Lusia
+täti sai ryhtyessään kesyttämään tuota metsän oravaa.
+
+Ensi huolena oli puku, joka oli kokonaan uudistettava. Maaherra
+Stjernschantz oli seuraavalla viikolla aloittava talvihuvien pitkän
+sarjan loistavilla tanssiaisilla, ja koska Lusia täti oli läänin
+päämiesten tuttu, oli hän hyvää tarkoittaen tehnyt sen varomattomuuden,
+että jo edeltäkäsin ilmoitti odottamansa suojatin tulosta. Drifva oli
+kutsuttu, hän ei voinut päästä suorittamasta ensiesiintymistään
+tuollaisessa loistavassa tilaisuudessa.
+
+Päivä oli tullut. Vaivaa nähden ja öitä valvoen oli kaupungin etevimmän
+ompelijattaren onnistunut muuttaa nuori orava sellaiseksi olioksi, jota
+tanssiaisissa pidetään ihmisenä. Drifvan solakka vartalo ei ollut vielä
+kyllin solakka; se oli puristettava kureliivin ja rautalastikoitten
+väliin. Hänen tuuheat, tummat hiuksensa soviteltiin niskaan uusimman
+muodin mukaan ja otsalle käherrettiin kaksi pitkää hiuskorkkiruuvia,
+jotka riippuivat kukoistaville poskille kumpikin puolelleen.
+Avokaulainen, vaaleanpunainen harsoleninki vöineen ja koristeineen
+edellytti paljaita käsivarsia, ja vaikka nämä huomattiinkin
+moitteettomiksi, piti ne kuitenkin aina kyynärpäihin asti sulloa
+pitkiin ranskalaisiin hansikkaihin. Vasemmalle korvalliselle
+kiinnitettiin keinotekoinen ruusu ja povelle toinen, ja jalat, koska ne
+eivät ollenkaan olleet kiinalaismallisia, vaan suuriin kenkiin
+tottuneet, puristettiin ahtaihin, valkoisiin silkkikenkiin.
+
+Drifva alistui kärsivällisesti tuohon kidutukseen, katseli
+kummastuneena itseään peilistä, hyppäsi tasajalkaa tuolille nähdäkseen
+paremmin helmansa ja purskahti heleään nauruun.
+
+-- No, minkä näköinen nyt olet mielestäsi? kysyi Lusia täti, joka ei
+koskaan luullut nähneensä viehättävämpää olentoa.
+
+-- Niinkuin hiusvoidetölkin etiketti, vastasi tyttö.
+
+-- Kyllä sinusta hyvä tulee -- sanoi täti -- kun vain opit
+käyttäytymään paremmin.
+
+Ja sitten seurasi pitkä jono alkeisvaroituksia, miten Drifvan piti
+käyttäytyä vaarallisessa ensiesiintymisessään; hän ei saanut astua
+jalat sisäänpäin käännettyinä, ei huiskia käsillään, ei puhua eikä
+nauraa ääneen, kuten hänen oli tapana, ei niistää nenäänsä
+koruompeluilla koristettuun nenäliinaansa, ei heittäytyä rentonaan
+tuolille tai sohvalle, ei katsoa herroja rohkeasti silmiin, ei katsoa
+töllistellä naisia, ei kummastella kaikkea, mitä näki; hänen piti
+niiata kunnollisesti tervehtiessään, olla vaiti, kun ei häneltä mitään
+kysytty, pysyä hiljaa paikoillaan tädin vieressä ja vihdoin olla
+tanssimatta muuta kuin poloneesia.
+
+-- Tanssia minä kyllä osaan, vastasi Drifva hyvin varmasti. Olihan hän
+pyörinyt polskaa lukemattomissa talonpoikaishäissä.
+
+-- Et sinä vielä osaa, mutta kohta saat oppia, lohdutti täti. -- Jos
+joku pyytää sinua tanssiin, niin saatathan vastata, että olet
+nyrjäyttänyt jalkasi.
+
+-- Jalkaniko? toisti Drifva kummastuneena. Jos tahtovat juosta kilpaa
+kanssani, niin saavat nähdä, onko jalkani nyrjähtynyt.
+
+Maaherran tanssiaiset olivat aina merkkitapaus. Sinne kokoontui
+luvultaan pienehkö, mutta hieno seura, ja Oulu oli siihen aikaan
+tunnettu paitsi vieraanvaraisuudestaan, mikä aina on pysynyt
+samana, myöskin sivistyksen kermasta, kehittyneemmästä ja
+turhantäsmällisemmästä seuraelämästä, kuin siihen aikaan oli tarjona
+muualla paitsi pääkaupungissa. Muuten yksinkertaisen ja vaatimattoman
+maaherra Stjernschantzin ja hänen rakastettavan puolisonsa luona, joka
+oli omaa sukuaan Cronstedt, oli aina totuttu tapaamaan tuota kermaa,
+jonka tosin ei onnistunut sulkea piiristään kaikkea karkeampaa
+porvarillisuutta, mutta joka oli hyvin tarkka sovinnaisten tapojen
+suhteen eikä sallinut vähintäkään poikkeusta siitä, mitä se itse piti
+sopivana.
+
+Täti vei Drifvan tanssiaisiin, missä hänet otettiin vastaan
+hyväntahtoisesti, ja hänen onnistui tyydyttävästi suorittaa
+ensimmäiset tervehdykset. Sitten hän asettui niin kankeana, mykkänä ja
+liikkumattomana kuin suinkin saattoi toivoa istumaan tätinsä viereen ja
+katseli hämmästyneenä uutta maailmaa, joka nyt ensi kerran aukesi
+erämaan lapsen silmien eteen. Kaikki oli merkillistä: naisten puvut,
+univormut, ritarimerkit, hajuvedet, livreepukuiset palvelijat
+valkoisine liiveineen ja hansikkaineen, kruunujen vahakynttilät,
+sileäksi vahattu lattia, suuret peilit, silkkipäällyksiset sohvat,
+vierashuoneen kirjavat matot ja kullatut pöytäkellot, mutta varsinkin
+soitto, jota esitti siihen aikaan harvinaisen suuri kahdeksanmiehinen
+orkesteri. Drifva oli pelkkänä silmänä ja korvana. Lusia täti tunsi
+olevansa turvallinen, uskoi suojattinsa lähimmän naapurin huostaan ja
+lähti vierashuoneeseen keskustelemaan tanssiaisten merkillisyyksistä
+muutamien hyvien ystävien kanssa.
+
+Maaherran rouva suoritti _les honneurs'insä_ erittäin miellyttävästi.
+Hänen ystävällinen puhuttelunsa haihdutti vähitellen Drifvan ensi
+ahdistuksen. Keksittiin eräs tuttu ylioppilas, joka ennen muinoin oli
+laskenut kelkalla mäkeä Drifvan kotiseudun rinteistä. Enempää ei
+tarvittu. Drifva sai rohkeutta ja tunsi jo melkein kotiutuvansa. Eikä
+hän ollutkaan tuntematon; kukapa voisi pysyä tuntemattomana maaherran
+tanssiaisissa? Jos ken kysyi, kuka tuo viehättävä nuori tyttö on,
+vastattiin heti: hän on neiti Drifva, joka tuli kaupunkiin
+poronpulkassa. Ja sadat silmät tähystelivät tuota kummitusta.
+
+Näin kotiuduttuaan Drifva tahtoi vähän silmäillä ympärilleen. Hän lähti
+siis ylioppilaan seurassa astumaan ympäri salia, nyökäytti päätään
+joillekuille tanssiaisten prinsessoista, jotka häntä miellyttivät,
+nipisti heidän hamettaan ja kysyi, mitä kangas on maksanut. Herroista
+se oli hauskaa, ja joku rohkeni kysyä, kuka oli ommellut Drifvan
+kauniin puvun. Drifva nauroi, pyörähti silkkikengällään, näytti pitkää
+nenää ja vastasi:
+
+-- Ähäh, saitkos tietää!
+
+Kengät puristivat, hänen jalalleen oli astuttu, hän löysi tyhjän
+tuolin, nosti jalan tuolille ja veti kengän pois.
+
+-- Mikä teitä vaivaa, pikku ystäväni? kuiskasi kummastuneena joku vanha
+rouva.
+
+-- Ei mikään, polkivat ukkovarpaalleni, vastasi Drifva ääneen ja
+sovitteli kengän takaisin jalkaansa.
+
+Löytöretki vei orkesterin luo, joka oli suuresti ihmetyttänyt Drifvaa.
+
+-- Mikähän se tuo on? kysyi hän ja näppäsi uteliaasti muodottoman
+suuren soittokoneen pitkiä kieliä.
+
+Vastattiin, että se oli bassoviulu.
+
+-- Ja tuo pilli, jota tuo mies puhaltelee?
+
+-- Se on klarinetti.
+
+-- Entä messinkiratti?
+
+-- Se on torvi.
+
+-- Antakaas minun koettaa, saanko ääntä ratista!
+
+Ja suureksi ilokseen sai Drifva torvesta muutamia käheitä kurkkuääniä.
+Se huvitti häntä. Hän vilkastui yhä enemmän ja alkoi viheltää,
+ikäänkuin opettaakseen soittajille, miten saattoi tulla toimeen ilman
+heidän koneitansakin, jos vain tahtoi.
+
+Kaikeksi onneksi alkoi orkesteri samassa soittaa erästä nykyaikana jo
+unhossa olevaa tanssia, angleesia, jota silloin tanssittiin.
+
+-- Emmekö tanssi? kysyi Drifva ylioppilaaltaan.
+
+-- Minä en ole koskaan tanssinut angleesia, vastasi ylioppilas ujosti.
+
+-- Oh, kyllä se käy, vastasi Drifva ja veti ylioppilaan mukaansa.
+
+He olivat viimeisten parien joukossa vastatusten ja saattoivat nähdä,
+miten ensimmäiset aloittivat. Angleesi on hieman sarankudonnan
+tapaista, jolla se usein päätettiinkin, ja sitä tanssia Drifva kyllä
+osasi. Kun siis hänen vuoronsa tuli, niin hän alkoi kutoa sarkaa ja
+jatkoi sitä väsymättä, vaikkei kukaan muu seurannut esimerkkiä.
+Angleesi joutui pahanpäiväiseen sekasortoon, tanssijat katselivat
+toinen toistaan hyvin huvitettuina, ja vihdoin kuului joku huutavan
+soittajille: kudotaan sarkaa! Kaikki alkoivat sen jälkeen kutoa, ja
+sitten tanssi sujui oivallisesti.
+
+-- Enkö sanonut, että kyllä se käy! huudahti Drifva ja tunsi
+saattavansa tanssia vaikka päivännousuun asti.
+
+Angleesin jälkeen soitettiin ruotsalaista katrillia, joku kavaljeeri
+lähestyi kumartaen, eikä Drifva suinkaan ollut tanssiin lähtemättä.
+Ruotsalainen katrilli, franseesin edelläkävijä, oli pitkäveteinen
+tanssi, mutta kaikkihan voi huvittaa, ja Drifva oli päättänyt pitää
+hauskaa. Hän ei tuntenut yhtään tanssin askelta tai vuoroa, mutta lensi
+kuin olisi ollut porolla ajamassa ja veti vastahakoisen kavaljeerin
+kanssaan. Taaskin hämmennystä ja suuri ilo. Drifva sotki koko
+tanssiaiset; oli mahdotonta pidättää tuota lentävää oravaa, joka oli
+aivan vastustamaton ja veti kaikki muut mukaansa. Eteenpäin piti hänen
+päästä, ja eteenpäin hän liihoitteli katrillin raunioiden yli.
+
+Tanssien lomassa tarjottiin konvehteja. Kukapa ei tuntenut karamelleja
+ja nekkuja? Mutta nämä koreat rintasokerista ja liidusta valmistetut
+taideteokset, kondiittori Bonsdorffin saavutukset, olivat aivan uutta.
+Drifva puri liitua, tunsi sen pahanmakuiseksi, sylki sen pois suustaan
+ja viskasi lopun konvehdin kavaljeerinsa tukkaan, aivan samoin kuin
+hänellä oli tapana heitellä pihlajanmarjoilla poikia kotona
+pappilanmäellä.
+
+Kun Lusia täti vihdoinkin kylliksi puheltuaan astui saliin, huomasi hän
+suojattinsa täyttä vauhtia sotkevan putpurria. Tuossa silloin hyvin
+suositussa tanssissa oli osina poloneesia, katrillia, masurkkaa,
+kierroksia ja kotiljongeja. Drifvalla ei ollut edes aavistustakaan
+mistään niistä, mutta ei hän siitä pelästynyt. Hän oli milloin siellä,
+milloin täällä, aina liikkeessä ja aina juuri siinä, missä hänen ei
+olisi pitänyt olla. Jos tanssittaja pani vastaan, sysäsi Drifva hänet
+edellään; jos joku pari oli tiellä, pistäytyi hän kuin kiila sen
+välitse. Hän oli saanut päähänsä, että piti juostaman leskeä, ja hän
+juoksi. Oli aivan mahdotonta saada yhtäkään vuoroa käymään. Herrat
+nauroivat, niin että heidän sirosti solmitut kaulaliinansa pääsivät
+auki solmuistaan, naiset koettivat turhaan salata nauruaan nenäliinojen
+taakse, ja iloisempana kaikista karkasi Drifva sekasotkusta toiseen.
+
+-- Mitä te juonittelette? huusi hän herroille.
+
+Kun tuo hämääntynyt vyyhti vihdoin selvisi yleiseksi valssiksi, nähtiin
+Drifvan keskellä piiriä "jauhavan" polskaa onnettoman asessorin kanssa,
+jonka hän oli vetänyt katselijain joukosta mukaansa.
+
+Jos Lusia täti olisi osannut pyörtymistaidon, olisi sen käyttäminen
+ollut tässä aivan paikallaan. Mutta Oulussa oli tapana pyörtyä
+vain teatterissa, ja niinpä hämmästynyt poliisivoima tyytyi
+vain vangitsemaan pahantekijän juuri sinä hetkenä, jolloin hän
+tyhjensi punssilasia tarjottimelta tanssin päätyttyä. Muutaman
+minuutin kuluttua, tädin kiireesti saatua lausutuksi emännälle
+anteeksipyyntönsä, olivat vanki ja vanginvartija eteisessä, kotiin
+palaamassa. Drifva uskalsi ainoastaan muistuttaa, että hänen oli nälkä
+ja ettei hän suinkaan vastusta illallisten odottamista.
+
+-- Sinäkö! huudahti Lusia täti katsahtaen musertavasti suojattiinsa. --
+Silmäilehän peiliin!
+
+Viattomasti kummastuen Drifva katsahti eteisen peiliin ja näki
+sievimmän pikku homssukan, minkä nähdä saattaa, hehkuvin poskin,
+loistavin silmin, raikkailla huulilla leikkivin hymyin, valattomasti
+kasvoille ja olkapäille aaltoilevin tuuhein, tummin hiuksin; toinen
+rannehansikas oli sykkyröitynyt kalvoimeen, toinen revennyt pitkin
+pituuttaan, harsohame oli rypistynyt ja liepeet aivan rikki tallatut,
+vyö viiltämässä maata, toinen kenkä läntässä, niin että sukan kantapää
+näkyi, ja toisesta -- niin, toisesta pisti sukka esiin varpaitten
+kohdalta, sillä vapaa jalka oli repäissyt sietämättömän vankilansa.
+
+-- Ymmärrätkö nyt -- sanoi Lusia täti -- ettemme voi odottaa
+illallista?
+
+-- Mutta minulla on ollut hirveän hauskaa, täti! huokasi Drifva.
+
+-- Niin, sen kyllä uskon, huokasi täti. -- Ja nyt olet joutunut
+kaikkien kaupunkilaisten puheenaiheeksi.
+
+Tarpeetonta on kertoa sitä ihmissivistyksen luentoa, mikä pidettiin
+matkalla eteisestä kuomurekeen, kuomureestä oman asunnon portaille,
+portailta Drifvan makuuhuoneeseen ja niin edelleen päivä päivältä.
+Orava oli kesytettävä, ja ensimmäinen välttämätön harjoittelu oli
+tapahtuva tanssikoulussa. Tanssimestari Remahl se tähän aikaan oli
+ottanut istuttaakseen kankeihin pohjoismaalaisiin tarpeellista
+plastiikkaa; olkaa hyvä ja katsokaa minua, minä olen hänen
+taideteoksiaan. Tämä herra oli oiva taiteensa esikuva, sillä
+lukuunottamatta hänen verrattomia kaksinkertaisia battemangejaan astui
+hän jalat niin ulospäin käännettyinä, että muodostui suora viiva
+toisesta varpaan nenästä toiseen. Hänen oppilaansa oli koulutettava
+aivan kuin baletteja varten; karkea raaka-aines oli mestarin käden
+jalostamana lähtevä valmiina tanssinukkina, jotka riippuivat
+langastaan. Niiden nukkien joukossa olin minäkin toivehikkaana
+kaksitoistavuotiaana, ja silloin oli minulla ensi kerran kunnia
+tutustua kuutta vuotta vanhempaan Drifva neitiin.
+
+Meitä oli kirjava lapsi- ja nuorukaisjoukko, lyhyitä ja pitkiä hameita,
+koulunuttuja ja hännystakkeja; mutta tanssikengät ja niihin kuuluvat
+sukat piti kaikilla olla. Drifva tuotiin seuraan, ja hän teki, kuten
+luonnollista, liiton pikku oppilasten kanssa, jotka vielä osasivat
+leikkiä, nauraa ja kujeilla. Mutta erään tällaisen pitkän, sävyisän,
+nelitoistavuotiaan koulupojan kanssa, jota nimitän Frosteksi, hän solmi
+läheisen ystävyysliiton, ehkäpä sentähden, että Froste mitä
+teeskentelemättömimmästi ihaillen katseli häntä kuin korkeampaa ja
+häntä itseään täydellisempää olentoa. He olivat eroamattomia, ja me
+muut sanoimme heitä "talviaisiksi".
+
+Drifva oppi ensin hyödyllisen taidon: astumaan, seisomaan, istumaan,
+tervehtimään ja niiaamaan, kuten hyvin kasvatetun ihmisen sopii. Sitten
+seurasivat tanssiaskelet, jotka siihen aikaan olivat melkoista
+taidokkaammat ja mutkikkaammat kuin meidän päivinämme. Se oli
+yliopistollinen oppimäärä; me saatamme jättää sen omaan arvoonsa.
+Askelten jälkeen seurasi yhteistanssi ja vihdoin taidon helmet, _soli_,
+_pas de deux_ ja _pas de trois_, joiden piti herättää huomiota
+lopputanssiaisissa. Kaiken tämän ohella opittiin lisäksi kainossa
+asennossa seisomista, jossa oli odotettava tanssittajan tuloa, miten
+hänelle piti vastata myöntäen ja miten kieltäen, milloin piti olla
+vaiti ja milloin oli lupa puhua, millä tavoin oli suu nyrpistettävä tai
+miten sitä ei pitänyt asettaa, kun tahdottiin saada se sopivaan hymyyn,
+ja vihdoin -- ankara välttämättömyys -- miten joskus saattoi
+tanssittajan puutteessa tanssia tuolien kanssa.
+
+Drifva alistui alussa tämän sulouden koneiston muovailtavaksi
+kiitettävän alamaisesti. Hän teeskenteli ja keikaili, miten parhaiten
+taisi, astui kuin nauloja myöten, istui kuin neuloilla, uskalsi tuskin
+syödä päivällispöydässä, jottei tulisi liian raskasjalkaiseksi kello
+viiteen, ja harjoitteli kotona piiritanssia kerinjalkoja tanssittaen.
+Niin, hän tyytyi kärsivällisesti siihenkin nöyryytykseen, että hänen
+täytyi Frosten sijasta tanssia kavaljeerikäppänöiden kanssa, jotka
+tuskin ulottuivat hänen kainaloihinsa asti; hän kärsi sankarillisesti,
+että kömpelöt kirjanpitäjät vastoin kaikkia taiteen sääntöjä tallasivat
+hänen varpailleen. Mutta ei mistään ollut apua; luonto piti puolensa.
+Herra Remahl löysi vian toisensa jälkeen, jotka kaikki rikkoivat
+turhantäsmällistä miellyttävyyttä vastaan: milloin oli askel liikaa,
+milloin taas puuttui, milloin puhuivat kasvot liian selvää kieltä,
+milloin oli asento liian porvarimaisen vapaa. Drifva keikaili vielä
+mutkikkaammin, vielä apinamaisemmin, mutta ei siitäkään ollut apua. Hän
+oli parantumaton, hän ei varmaankaan ollut luotu uusimuotista
+tanssitaitoa varten.
+
+Kun sitä oli kestänyt noin kaksi viikkoa ja pienet,
+parempilahjaiset keimailijat saivat pelkkää kiitosta, mutta Drifva,
+pitkä tyttö, lakkaamatta vain muistutuksia, alkoi hän kyllästyä
+miellyttävyystaiteeseen. Seuraavalla kerralla, kun herra Remahl tahtoi
+oikaista väärää askelta, hyppäsi Drifva harakkaa masurkassa. Jollei
+hänen niiaustaan tunnustettu kyllin syväksi, kävi hän istumaan
+lattialle. Jos joku tallasi hänen hameensa liepeelle, nipisti hän
+syyllistä kovakouraisesti korvasta. Jos joku käppänä tuli pyytämään
+häntä tanssiin, nosti hän hänet kainalosta ja tanssi ympäri salia,
+vieden häntä kuin nukkea. Jos joku kirjanpitäjä uskalsi kuiskata
+hänelle tyhmyyksiä, vastasi hän niin ääneen, ettei hyvän oppilaan
+tanssikoulussa koskaan sovi siten vastata:
+
+-- Menkää kotiin syömään viskunoita!
+
+Turhaan koetettuaan kaikkia pitkän kokemuksen aikana oppimiaan temppuja
+tuota vallatonta oppilasta taivuttaakseen ei tanssimestari enää lopulta
+toivonutkaan saavansa kesytetyksi tätä nuorta oravaa. Hänen kuultiin
+sanovan perin harmistuneena:
+
+-- Drifva saattaa minut turmioon, hän turmelee kaikki oppilaani
+moukkamaisella käytöksellään. Tuskin enää uskallan sanoa hänelle
+ainoatakaan moitetta; hän kykenisi vastaamaan minulle vaikka
+korvapuustilla.
+
+Jätettäköön sanomatta, oliko hänellä kenties syytä pelkoonsa. Mutta
+uskallan väittää pelkäksi panetteluksi sen kaupungin juorun, että
+Drifva muka oli tanssissa kampannut poikia nurin ja tukistanut
+tanssimestaria. Johan harakankin hyppiminen masurkassa riitti
+saattamaan uutteran tanssinopettajan epätoivoon.
+
+Eräänä päivänä tällä lailla saatettuaan perinpohjin hämmennyksiin sekä
+koulun että opettajan otti Drifva keskellä opetusta hattunsa, kaapunsa
+ja päällyskenkänsä, nyökäytti päätään katrillille ja sanoi:
+
+-- Hyvästi, nyt minä menen!
+
+Froste yritti seurata häntä, mutta hänet tuotiin väkisin takaisin
+eteisestä, ja siitä päivin oli Froste kuin uhrilammas katrillissa.
+
+Drifva meni, ehkä vähän sykkivin sydämin ajatellessaan kotiintuloa.
+
+-- Minä lähdin pois tanssikoulusta, sanoi hän niin ujostelematta kuin
+suinkin ja löi samalla käsiään ympäri ruumista, niinkuin pojat tekevät
+saadakseen lämmintä pakkasella. Silloin olikin kylmä ja puuhkat olivat
+vielä tuntemattomia ylellisyyskapineita.
+
+-- Tanssikoulussako olet oppinut noin huiskuttamaan käsiäsi kuin
+värjärin kyltti? kysyi täti.
+
+-- Ei, en käsiä, mutta jalkoja, näin! vastasi Drifva.
+
+Ja hän matki herra Remahlin battemangeja sellaisella tavalla, että
+olisi saanut kalifinkin nauramaan.
+
+-- Jalkojani rupesi pakottamaan, kun niitä lakkaamatta piti vääntää
+ulospäin. Ja sen tähden oli kai parasta lopettaa, lisäsi karkulainen.
+
+-- Lopettaako? Mitä se merkitsee?
+
+-- Te olette, täti, niin yksinänne, kun minä olen poissa. Voisinhan
+minä auttaa reivaan kutomisessa ... ja mankeloimisessa ... tiedättehän,
+täti, miten Liisu on pyykissä huolimaton.
+
+Drifva oli vastustamaton, kun hän kerran päätti sellainen olla.
+
+-- Lopettaako koulusi? toisti Lusia täti vähän lempeämmällä äänellä. --
+Lapsi, mitä minun pitää tehdä sinulle? Miten kumman lailla minä saan
+sinusta ihmisen?
+
+Drifva vihelsi ja naksautti sormiaan.
+
+-- Minä rupean soittamaan pianoa!
+
+Siinä oli keino. Drifva opettelee soittamaan pianoa. Kaupunki oli
+musikaalinen, täällä soitettiin melkein yhtä usein viulua ja pianoa
+kuin korttiakin pelattiin. Drifvan opettajaksi tuli köyhä tyttö, yhtä
+nuori kuin hän itsekin. Nuotit taottiin päähän, sävelikköjä
+rummuteltiin.
+
+-- Nyt pitää sinun muistaa muuttaa kolmas sormi peukalon yli äläkä
+koske peukalolla mustiin tangentteihin!
+
+No, sen lupasi Drifva kyllä muistaa. Mutta kuinka olikaan, niin sattui
+kolmas sormi unohtumaan, ja peukalo eksyi rauhoitetulle alueelle.
+
+-- Sinun pitää muistaa, että D-duurissa on risti f:n ja c:n edessä,
+mutta B-duurissa on b h:n ja e:n edessä.
+
+Mahdotonta. Drifva rämisytti niinkuin ei ristejä eikä b:tä koskaan
+olisi ollut olemassakaan.
+
+-- Odotahan vähän: nämä ovat bassonuotteja eivätkä diskantteja.
+Pitäähän sinun erottaa viivan ylä- ja alapuolella olevat nuotit; etkö
+nyt opi tuntemaan kolmiviivaista c:tä? Ja sitten sinun pitää laskea
+kuusi kahdeksanneksen tahtia: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi,
+yksi, kaksi, kolme, neljä...
+
+Ei, se ei sujunut. Nuotit kuin nuotit! Kolmiviivaiset sammakonpojat,
+mitä hullutusta ne ovat? Ja mitä laskemiseen tulee, niin eihän Drifvan
+tarvinnut opetella laskemaan kuuteen asti, sen hän osasi jo kolmen
+vuoden vanhana.
+
+-- Ei, nyt sinä tulet jo liian mahdottomaksi, sanoi nuori opettaja,
+jonka enkelinkärsivällisyys sekin kerran loppui.
+
+-- Sen kyllä uskon, vastasi Drifva. Opeta minua viheltämään kunnon
+valssi, niin voimme sitten lopettaa tunnin jollakin hauskalla kirjalla.
+
+Opettaja vastusteli, mutta hänkin oli nuori niinkuin hänen oppilaansa,
+ja he sopivat opetustavasta. Ensin koeteltiin muutamia silloin
+suosittuja valsseja -- Beethovenin Kaipuuvalssia ja Huokausvalssia,
+"Eloni on kuin aaltonen virran". Kaikki olivat liian vaikeita.
+Drifva ehdotti tuttua piiritanssin säveltä "Saa, kaunis tyttö,
+tanssimahan" -- ja se sujuikin oivallisesti! Nauraen harjoitettuaan
+tuon loistokappaleen istuutuivat opettaja ja oppilas yhdessä itkien
+lukemaan "Ruusaa eli Kerjäläistyttöä", kymmenosaista romaania, joka oli
+lainattu kaupungin kirjastosta.
+
+Vastoin luuloa ei Lusia täti ollut oikein tyytyväinen
+piiritanssisävelmään. Hän ei ymmärtänyt niin uusimuotista soittoa, hän
+tahtoi kuulla Rousseaun unelman tai Wittgensteinin marssin.
+
+Drifva koetti parastaan, mutta eipä se tahtonut onnistua.
+
+-- Ehkä lopetamme soittamisen, arveli hän. Sormeni ovat aivan
+tottelemattomat, ehkä sentähden, että olen kutonut reivasta.
+
+-- Lopetamme soittamisen! toisti Lusia täti muistaen varsin hyvin,
+miten tanssikoulun kävi. -- Siitä ei puhettakaan. Kyllä sinusta pitää
+ihminen tulla; kaikki hienot tytöt soittavat pianoa. Mutta sinulla on
+liian nuori opettajatar; minä puhun mamseli Hagtornille asiasta.
+
+Ja Drifva alkoi soittaa mamseli Hagtornin johdolla. Tämä oli hirvittävä
+mörkö, suora kuin viivotin, jolla hänen oli tapana napsauttaa
+oppilaitaan sormille. Ensi arvolause oli: ei yhtään taipumusta,
+harrastuksesta ei tietoa. Mutta Drifvan piti oppia soittamaan pianoa ja
+hän soitti pianoa. Samat säveliköt risteineen ja b:ineen, sama
+sormitus, sama laskeminen: yksi, kaksi, kolme, neljä, sama tuska
+viivallisista ja viivattomista oktaaveista, niistä, joilla oli viiva
+päässä ja kaksi kaulassa. Cramerin klaveerioppiin ryhdyttiin vavisten,
+Rhoden andanttea rääkättiin, Diabellin "Goldene Jugendzeit" pakotti
+Drifvan huulilta tunkeutumaan hiljaisen huokauksen: ah, jospa olisin
+neljänkymmenen ikäinen!
+
+Hagtorn oli taipumaton. Äärimmilleen kiusautuneena Drifva ryhtyi
+rukoilemaan:
+
+-- Rakas, hyvä mamseli, minä olen niin hirveän tyhmä, etten koskaan saa
+noita b:itä päähäni; emmeköhän jo lopettaisi?
+
+Ei, Hagtorn oli luvannut Lusia tädille, että hän tekee villieläimestä
+ihmisen, Hagtorn oli taipumaton.
+
+-- Olisipa kumma, ellen sinua ajaisi soitolla pakosalle! ajatteli
+Drifva kapinallisin mielin.
+
+Ja sitten hän alkoi paukuttaa poikki kieliä onnettomasta vanhasta
+opetusklaveerista, jossa oli viisi oktaavia ja mustat tangentit
+nykyisten valkoisten paikalla ja valkoiset siinä, missä nykyjään ovat
+mustat. Ei apua siitäkään. Hagtorn löi oppilastaan sormille
+viivottimella ja panetti uudet kielet.
+
+-- No, sinullapa on korvat? ajatteli Drifva sisimmässään raivoten.
+
+Ja hän alkoi soittaa seitsemän kertaa huonommin. Se oli pirullista
+musiikkia. Klaveeri parkui kuin kissa hengen hädässä; Cramer pantiin
+kidutuspenkkiin, Rhode murhattiin, Diabelli ruhjottiin elävältä. Se
+auttoi vihdoinkin. Jobinkin kärsivällisyys olisi loppunut, ja Hagtorn,
+kestettyään kolme tuntia moista soittoa, ajoi Drifvan ovesta ulos,
+ystävällisesti kieltäen häntä koskaan enää koskemasta pianoon tässä
+maailmassa.
+
+-- Mitä minun on tehtävä tytölle? päivitteli Lusia täti epätoivoissaan.
+-- Tällä laillahan hänestä ei tule koskaan ihmistä.
+
+-- Teidän ei pidä tehdä mitään, täti, ehkä sitten onnistuu paremmin,
+vastasi Drifva viattomasti. Hän oli saanut kyllikseen oppitunneista.
+
+Jotakinhan oli kuitenkin koetettava, ja kuinka olisi voinut oravaa
+paremmin kesyttää hienoa seuraelämää varten kuin saamalla hänet
+oppimaan ranskaa.
+
+Oululaiset, vieläpä muutamat sivistyneimmätkin, puhuivat kyllä
+mieluimmin suomea ja sekoittivat suomalaisia sanoja ruotsiinsa.
+Muutamat merimiehet ymmärsivät englannin kieltä, jotkut kauppiaat
+saksaa, ja vanha maisteri Ståhle oli sangen uutterasti, mutta huonosti
+menestyen koettanut saada venäjää puhekieleksi koulun vastahakoisten
+miehisten oppilasten kesken. Muutamat ylhäisön naisista olivat päässeet
+niin pitkälle, että saattoivat rakastettavalle, käytöstapaa määräävälle
+maaherran rouvalle vastata ranskaksi; sitä kieltä harjoitettiin mamseli
+Wacklinin tyttökoulussa, ja mitä harvinaisempaa se siihen aikaan oli,
+sitä enemmän sitä pidettiin sivistyksen kukkana.
+
+Drifvan piti siis kukoistaa tässä kukkatarhassa; oli vain löydettävä
+sopiva puutarhuri. Tyttökouluun oli hän liian vanha; hänen entiset
+oppituntinsa olivat niin tutut, ettei kukaan kaupungin ranskalaisista
+naisista olisi uskaltanut ryhtyä niin vaaralliseen yritykseen. Eräs
+vanha opettaja, joka tuskalla ja huolta nähden pänttäsi Gediken
+ranskalaista lukukirjaa koulunuorison päähän, tunnusti totuuden mukaan,
+ettei hän ollut pariisilainen; mutta voisihan kysyä maisteri Spikiltä.
+
+Kuka oli maisteri Spik? Vanhahko ylioppilas, jolla oli tuuhea,
+harjasmainen tukka, oppineen näköiset silmälasit ja kivikova sydän
+kaikkia poikien tuskia kohtaan, mutta vahasydän kaikkiin hamepukuisiin
+ihmisolentoihin nähden. Tämä oppinut herra oli viranhoitajana koulussa,
+ja hänen otaksuttiin oppineen uudemmat kielimenetelmät Helsingissä
+ranskankielen lehtorin Granlundin johdolla. Hän selitti oitis olevansa
+valmis ryhtymään opetukseen. Jotta vältettäisiin täydelleen panettelun
+varjokin ja annettaisiin Lusia tädille tilaisuus pitää silmällä
+suojattinsa ahkeruutta, sovittiin, että nuoren miehen piti saapua
+oppilaansa luo joka päivä kello yhdeltätoista ja että talon poliisin
+piti olla läsnä opetusta kuulemassa.
+
+Niin tapahtui. Huomattiin maisteri Spikin osaavan vaatia paitsi
+Fénelonin Télémaquea myöskin sen ajan uusinta mallikirjaa Meidingerin
+Ranskan kielioppia. Sisäluvusta oli tuleva kukan sirkkalehdet. Ranskan
+hengetär yksin tiennee, miten opettajan oman, aito suomalaisen
+ylioppilaan ääntämisen laita oli; pariisilaiset olisivat varmaankin
+luulleet sitä kummalliseksi suomenkielen murteeksi. Tosin hän
+kiitettävän uutterasti koetti selitellä sisäluvun hämäriä arvoituksia,
+jotka ovat olleet varsin monen pikku mamselin ensimmäisenä päänvaivana.
+_Eu_ oli luettava kuten öö, _ai_ niinkuin ee, _cependant_ kuin
+_spangdang_ ja _oui_ kuten _voi_ nenään äännettynä.
+
+-- Eikö se ole sen vaikeampaa? tuumi Drifva ja näytti hampaitaan, jotka
+olivat valkoisia kuin helmet. -- _Voi, spangdang_, lausunko nyt hyvin?
+
+-- Erinomaisesti! vastasi ihastunut opettaja. Noilta huulilta olisi
+mesopotamiankin kieli ollut musiikkia.
+
+-- Mutta _voihan_ on suomea, huomautti Drifva. Taitaa olla merkillistä
+yhtäläisyyttä suomen ja ranskan kielissä.
+
+-- Luultavasti, myönsi opettaja. Mutta jatkakaamme nyt. Olkaa hyvä,
+lukekaa ensimmäiset rivit Télémaquesta.
+
+Drifva luki: _Calypso ne pouvait se consoler de départ d'Ulysse_ ...
+mainiosti se oli luettu suomalaisten tapaan tavaten ja kankealla
+pohjoissuomalaisella murteella, mutta ranskaa ei siinä voinut huomata
+rahtuakaan.
+
+-- Sangen hyvin luettu, huomautti onnellinen opettaja, yhä enemmän
+lämmeten sydämeltään. -- Todellakin paremmin kuin mitä olin
+odottanutkaan. Ehkä hieman väritellen näin: Kalipso nö puvee sö
+kongsolee dö depaar d'Ylis. Olkaa hyvä ja supistakaa vähän pienemmäksi
+suunne!
+
+Drifva suipensi suunsa kirsikaksi, ja ylioppilas teki tietämättään
+samoin. Hän tietysti selitti, ettei Fénelon itsekään olisi voinut
+lausua tuota pulmallista lausetta täydellisemmin kuin hänen taitava
+oppilaansa.
+
+-- No, se ilahduttaa minua, virkkoi Lusia täti. Tuohan kuuluu aivan
+tutulta. En minä olisi koskaan uskonut ranskaa niin helpoksi.
+
+-- Kun on niin erinomaisia taipumuksia, käy kaikki ihan itsestään,
+vastasi opettaja. Mutta ehkäpä ryhdymme nyt deklinatsioneihin.
+
+-- Mitä siitä on hyötyä? kysyi Drifva.
+
+-- Tee niinkuin hän käskee! Sopiiko oppilaan mestaroida opettajaansa?
+huomautti poliisi.
+
+Taivutettiin _le père_, isä, eri sijoissa.
+
+-- Minun isääni sanotaan _Kersantiksi_, tokaisi parantumaton oppilas.
+
+Deklinatsionien jälkeen seurasivat tavattoman nopeasti konjugatsionit.
+En tiedä, kenen rakastuneen kieliopintekijän mieleen on juolahtanut se
+onneton ajatus, että hän on pannut nuorille henkilöille aiottuun
+kirjaan aivan sopimattoman _aimer_-verbin. Antakaa anteeksi, tästä
+asiasta on jo liiankin paljon puhuttu, mutta minä vain lyhyesti kerron
+seuraukset.
+
+-- _Present indicatif: J'aime_, rakastan, huokasi opettaja.
+
+-- Mitä hullua? huudahti Lusia täti kummastuneena. Ilmeisestikin
+edistyivät ranskan kielen opinnot liian nopeasti.
+
+-- _Tu aimes_, sinä rakastat...
+
+-- Sen asian laita on niin ja näin, virkahti Drifva rummuttaen marssia
+ikkunanruutuun.
+
+-- Onko kirjassa todellakin niin? kysyi Lusia täti.
+
+-- Olkaa hyvä, lukekaa! Ihan säännön mukaisesti, niinkuin pitääkin
+olla.
+
+-- Pitääkö aina olla niin, kun ranskaa opitaan? Eikö sitä voi oppia
+vähemmällä?
+
+-- Se on ihan välttämätöntä, se täytyy kaikkien osata.
+
+-- Hyvästi, herra maisteri!
+
+-- Mitenkä?
+
+-- Minä sanon: hyvästi, herra maisteri. Nöyrä palvelijanne!
+
+Ja sitä sanoessaan oli Lusia täti aivan saman näköinen kuin Meidingerin
+ranskan kieliopin säännötön verbi. Drifva hymyili ja rummutti yhä
+ikkunanruutuun.
+
+Maisteri Spik otti hattunsa loukkaantuneena ja onnettomana. Hän ymmärsi
+erehtyneensä _aimer_-verbin toisessa persoonassa.
+
+Jos jollekin johtuisi mieleen, ettei Drifva suinkaan ollut niin
+mahdoton oppimaan kuin hän oppitunneillaan osoitti olevansa, niin voin
+vakuuttaa hänen lähimpien tuttaviensa ajatelleen aivan samoin. Niin
+älykäs hän oli siinä, mitä hän _tahtoi_ älytä, ettei monikaan ole
+sukkelammin suoriutunut taloustoimista eikä paremmin arvannut
+arvoituksia kuin hän. Mutta kaiken piti olla hänen luonteensa mukaista,
+eikä hänen vikansa ollut, että hän oli käynyt erämaan koulua. Lusia
+täti ajatteli toisin. Hänestä oli nuoruus kuin sieni, jonka pitää imeä
+kaikki, mitä vanhemmat ihmiset pitävät hyödyllisenä. Hänen pöydässään
+ei kukaan saanut jättää lautaselleen mitään, kun kerran oli jotakin
+ottanut, ja aivan samoin piti hänen mielestään käydä kunnollisessa
+kasvatuksessakin. Hän oli asettanut Drifvan eteen sivistystä syvän
+lautasellisen toisensa jälkeen, ja itsepäinen tyttö oli jättänyt ne
+puolilleen tai kokonaan koskematta. Ranskan kielessä Drifva oli
+osoittanut erinomaista taipumusta _spangdangiin_, mutta eteenpäin
+meneminen oli liian arveluttavaa. Mihin oli rehellismielisen
+sivistystehtailijan nyt ryhdyttävä? Oliko orava lähetettävä takaisin
+yhtä siistimättömänä, kuin se oli tullutkin?
+
+Tähän aikaan olivat teatterinjohtaja Westerlund ja hänen rouvansa, omaa
+sukuaan Silvan, maineensa kukoistuksessa. He olivat hurmanneet
+suurimman osan Suomea ja saapuivat tähän aikaan onnellistamaan
+Ouluakin. A:n saliin, johon oli ovensuuhun tehty istuinsijoja
+höyläämättömistä laudoista, kokoontui viikon kolmena iltana taidetta
+rakastava yleisö. Puolihämärä, missä tuskin saattoi erottaa naapuriaan,
+savuavain öljylamppujen ja talikynttiläin käry, alaslaskettu
+esirippu tirkistysreikineen, näyttelijäin vilahtavat vartalot
+väljine viittoineen, jotka peittivät puvut -- kaikki oli siellä
+mystillistä, aavistuksellista, salaperäistä. Ensi paikalta, joka
+maksoi riksin, aina parvekkeen viimeisiin sijoihin asti, jotka
+maksoivat kaksitoista killinkiä, istui illalla kello kuudelta
+kiihkeästi odottelevaa yleisöä, eikä se toivossaan pettynytkään.
+Ilmoituslehtisetkin tutkittiin tarkemmin kuin nykyjään Pariisin
+vallankumouksesta saapuvat sähkösanomat. Nuo ilmoitukset jaettiin
+pikkukaupungeissa kahtenatoista kirjoitettuna kappaleena
+huomattavimpiin taloihin, mutta täällä ne ilmestyivät painettuina.
+Oulussa oli kirjapaino, joka levitteli virsikirjoja, kuulutuksia,
+sokerileipurin konvehtisäkeistöjä ja kerran viikossa ilmestyvää
+sanomalehteä, nyt tulivat näytäntöjen ohjelmailmoitukset lisäämään
+painon tuotteita. Painettu ohjelmalehtinen, sehän oli mitä suurinta
+loistoa, se oli taiteen riemuvoitto!
+
+Eräänä päivänä Drifva tuli kotiin, suu mitä vastustamattomimmassa
+hymyssä, kädessä tuommoinen ohjelmalehtinen.
+
+-- Tänään näytellään "Fridolin eli rautatehtaassakäynti,
+nelinäytöksinen kappale".
+
+-- No, entä sitten? vastasi Lusia täti välinpitämättömästi.
+
+-- Ja sitten näytellään "Olli Nötbomin epätoivo, yksinäytöksinen
+laulunsekainen huvinäytelmä". Siinä on laulua, täti!
+
+-- No, entä sitten?
+
+-- Voisimmehan ostaa liput. Huvinäytelmistähän sanotaan voivan oppia
+maailman menoa.
+
+-- Vai niin? Ehkäpä niissä opetetaan ymmärtämättömiä tyttöjä pettämään
+tätejään? Sillä maailman menolla, luulen, on mennessään jalat vielä
+enemmän ulospäin kääntyneinä kuin herra Remahlilla. Voithan säästää
+ohjelmalehtisen, kunnes paperoimme keittiön seinät.
+
+-- Mutta Liisu kertoi maaherran palvelijan käyneen jo aamulla ostamassa
+lippuja.
+
+Lusia täti mietti tätä merkillistä uutista ja muisti vihdoin, että
+näytelmiä pidetään hyvin sivistävinä ylhäisessä maailmassa.
+
+-- Olkoon menneeksi tämän kerran, sanoi hän. Mutta sillä ehdolla, että
+istut hiljaa etkä häpäise itseäsi tavallisilla vehkeilläsi.
+
+-- Minäkö, täti! Älkää pelätkö, kyllä minä istun hiljaa kuin jäätynyt
+silakka kuumassa paistin vartaassa.
+
+Drifva oli siis ensi kerran nuoren elämänsä aikana tutustuva
+näytelmätaiteeseen. Sali oli täysi, puolipimeä kuten tavallisestikin,
+ja kaikki odottivat jännittyneinä. Sitä kesti jonkin aikaa; näytelmän
+ilkeä vouti etsi punaista tekotukkaansa. Sillä aikaa tuli renki
+niistämään talikynttilöitä. Drifvan katse näytti tahtovan tunkeutua
+esiripun läpi.
+
+Vihdoinkin kohosi salaperäinen esirippu. Näyttämöllä oli Savernen
+kreivitär -- niin, muistaakseni se oli Savernen -- hänen siveä, kelpo
+hovipoikansa Fridolin ja punatukkainen linnanvouti, joka juuri oli
+tunnustanut kreivittärelle rakkautensa, mutta jolle oli halveksien
+annettu rukkaset. Tietysti hän vannoi kostavansa, mikä olikin hyvin
+helppo tehtävä, koska kreivi oli erittäin mustasukkainen. Drifva
+kuunteli ja katseli, kuin hän olisi ollut pelkkää silmää ja korvaa.
+Näytöksien väliajalla tarjoiltiin konvehtitötteröitä, ja Lusia täti oli
+varustanut omenia hameensa taskuun.
+
+Toinen näytös alkoi linnanvoudin kavalista vehkeistä. Drifva kuunteli
+suuttuneena hänen konnuuksiaan; jäätynyt silakka alkoi sulaa. Hän oli
+vakuutettu, ettei kreivi anna itseään niin karkeasti pettää; hän päätti
+odottaa tapausten kulkua ja näpäytteli vain huvikseen seuraavana
+väliaikana omenansiemeniä tuttujen herrojen kasvoihin, ja siinä
+taidossa hän olikin erinomaisen taitava.
+
+Kolmannessa näytöksessä nähtiin sulatusuuni ja jymähdellen takova, iso
+ruukinvasara, hirveä sulatusuuni, kyllin suuri paistamaan ainakin
+tusinan hovipoikia! Kreivi käski nokisia seppiä heittämään uuniin sen
+henkilön, joka tulee kysymään, onko kreivin käsky täytetty. Drifvan
+suuttumus kasvoi hetki hetkeltä. Hän malttoi mielensä, hän osoitti vain
+sormellaan linnanvoutia huutaen:
+
+-- Katsos pukkia!
+
+Ratkaisu lähestyi. Fridolin lähetettiin sulatusuunille kysymään tuota
+onnetonta kysymystä. Kuinka katsojat saattoivat istua aivan
+levollisina? Jälleen näkyi hirmuinen sulatto. Nokisten seppien kuultiin
+puhuvan miehestä, jonka he olivat heittäneet uuniin. Kreivi ja
+kreivitär saapuivat... Kaikki oli tehty. Kaikkiko? Ei, se oli
+mahdotonta, liiaksi inhoittavaa, Drifva hypähti pystyyn ja huusi
+kyynelsilmin:
+
+-- Hyi, kuinka halpamaista, Fridolin oli viaton, kysykää
+linnanvoudilta!
+
+Savernen kreivi ja kreivitär katsoa tuijottivat kummastuneina salin
+pimeyteen, kaikki kääntyivät katsomaan Drifvaan päin, ja Lusia tädillä
+olisi taaskin ollut sopiva tilaisuus pyörtyä. Onneksi saapui juuri
+tuona arveluttavana hetkenä Fridolin, joka oli viipynyt rukoilemassa ja
+oli siten pelastunut. Drifva kuuli kummastuksekseen ja ilokseen, että
+linnanvouti olikin heitetty uuniin, ja heti lakkasivat hänen kyynelensä
+juoksemasta, ja hän taputteli käsiään muun yleisön mukana ja huusi:
+
+-- Kutti, kutti, parahiksi!
+
+Näytelmätaide oli saavuttanut loistavan voiton. "Fridolinin eli
+rautatehtaassa käynnin" lopputeho purkautui yleiseksi iloksi. Iloisin
+kaikista oli Drifva, joka nyt päästyään tuskasta, missä hän oli ollut
+Fridolinin tähden, ei ollut hillittävissä. Hän nauroi, puhui ääneen
+tuttaviensa kanssa Laanilaan tehtävästä hiihtoretkestä -- ja niin alkoi
+"Olli Nötbomin epätoivo".
+
+Olli Nötbom oli erinomaisen ikävän "teatterikirjailijan" palvelijana
+yhdessä kahden vielä ikävämmän rakastavaisen kanssa, mutta Ollin osaksi
+tuli pitää katsojia hyvällä tuulella. Se osa oli, lähinnä Hamletia ja
+"Kantaäidin" Jaromiria, herra Westerlundin loistoisin osa. Isäntä
+epäili syystä Ollia ahneeksi ja tahtoen pelastaa häneltä viinipullon
+hän kirjoitti sen kylkeen sanan _myrkkyä_. Olli joi pullon tyhjäksi ja
+otti sitten tavaamalla selon kirjoituksesta. Siitä se tuli hänen
+"epätoivonsa", joka niin huvitti Drifvaa, että hän tarkalla kädellä
+heitti Ollia omenalla päähän. Kiitoksen asemesta herra Westerlund
+vastasi tähän kohteliaisuuteen Hamletin mitä traagillisimmin katsein.
+Drifva huusi:
+
+-- Juo, Olli, juo! Ei se vaarallista ole, huuhdo vain alas omena!
+
+Katsojat innostuivat niin kaikuviin käsienpaukutuksiin, että Hamlet
+jälleen muuttui Olliksi ja yhtyi hänkin taputuksiin. Moisin myrskyisin
+suosionosoituksin ei vielä koskaan oltu näytelty "Olli Nötbomin
+epätoivoa".
+
+Tämä oli kuitenkin Drifvan viimeinen julkinen sellaista hupaista laatua
+oleva esiintyminen, ja hänen seuraavat kohtalonsa johtuvat
+seikkailusta, joka tapahtui seuraavana päivänä.
+
+Oli maaliskuun loppupuoli; lämpömittari näytti kahdenkymmenen asteen
+pakkasta, jota vanhanajan oululaiset pitävät kohtuullisena vuoden
+keskilämpönä. Edellisenä päivänä oli ollut hieman suoja, hanki kantoi,
+niin että olisi luullut näkevänsä suuren joukon suksia liikkeellä.
+Mutta sukset eivät olleet siihen aikaan enempää kuin luistimetkaan
+muodin mukaisena huvituksena Oulussa. Ne olivat koulupoikien
+urheiluvälineitä eikä sen enempää; ja jos Drifva neidistä jäi mitään
+muuta muistoa kuin hänen opintonsa ja julkiset esiintymisensä, on se
+muisto se, että hänen ajoiltaan ja hänen esimerkkinsä johdosta Oulun
+nuoret naiset ovat enemmän ruvenneet harjoittamaan pohjoismaista
+hiihto- ja luistinurheilua.
+
+Oli sunnuntaiaamu. Neljä tyttöä oli Drifvan aloitteesta suostunut
+hiihtämään Laanilaan, joen toiselle puolelle, ja erityisestä suosiosta
+minä, pikku raukka, pääsin mukaan. Froste oli saanut kunnian olla
+meidän uskollisena orjanamme; hän oli hyvänluontoinen ja myöntyväinen,
+hänet voimme lähettää vaikka tuleen.
+
+Minun saapuessani yhtymäpaikalle kello viideltä olivat Froste ja Drifva
+jo siellä, mutta toisia tyttöjä ei näkynyt. Samana päivänä oli jo
+kaikkien tiedossa, että heidän äitinsä olivat kieltäneet heitä
+lähtemästä tuolle huviretkelle, koska Drifva oli käyttäytynyt niin
+vallattomasti edellisenä iltana Fridolinia ja Olli Nötbomin epätoivoa
+näyteltäessä.
+
+Siinä odottaessamme kuulin Frosten sanovan Drifvalle:
+
+-- Miksi puhelit sillä tavoin eilen näytelmän aikana?
+
+-- Entä sitten? sanoi Drifva kevyesti. Alussa oli paha olla, mutta
+sitten tuli hauska.
+
+-- Koko kaupunki puhuu sinusta, jatkoi nuori ohjaaja ujona ja
+hämillään, hehkuvin poskin.
+
+-- Vähät siitä! Mitä minä siitä välitän, mitä he minusta puhuvat?
+
+-- Jospa kuulisit, miten kaikki tekevät pilkkaa sinusta, ja sinä olet
+liian hyvä pilkattavaksi, jatkoi Froste. Sinä olet koko kaupungin paras
+tyttö, ja he sanovat...
+
+-- Mitä he sanovat?
+
+-- He sanovat, että sinä olet pahempi kuin poika. He sanovat sinun
+tapelleen mamseli Hagtornin kanssa ja lyöneen Remahlia korvalle. He
+sanovat sinun karkoittaneen maisteri Spikin rummuttamalla
+Wittgensteinin marssia ja herra Westerlundin saaneen mustelman
+omenasta, jolla sinä heitit häntä vasten silmiä.
+
+Drifva purskahti heleään nauruun.
+
+-- Hieman reikäompelua liepeeseen he lisäävät, sanoi hän, mutta muuten
+olen kyllä tainnut olla tuon mallin mukainen.
+
+-- Et sinä enää saa tehdä niin, Drifva! Minä olin eilen illalla
+tappelussa sinun tähtesi, mutta enhän minä voi tapella koko maailmaa
+vastaan. Minä sanon, että jos vielä teet sillä tavoin, niin minä menen
+koskeen.
+
+Ja kyyneleitä kieri pitkin kelpo pojan kylmiä poskia. Drifvan hyvä
+sydän tuli liikutetuksi. Mutta Frostehan oli lapsi; Drifva otti häntä
+kiinni niskasta, suuteli häntä reippaasti ja sanoi:
+
+-- Oletko sinä mies, sinä, kun itket noin vähästä? Häpeä, Froste!
+Jollen ole kyllin hyvä sinulle, niin mene koskeen, sinä saat lainaksi
+minun sukseni, ne ovat paremmat kuin sinun. Vai niin, sinä siis tahdot,
+ettei minun enää pidä tehdä niin? No, sinun tähtesi minä suostun
+siihen, jos lakkaat itkeä tillittämästä. Mutta missä Liina ja Amanda
+viipyvät?
+
+-- Kuka nyt enää hiihtäisi sinun kanssasi? jatkoi Froste vähän
+lohdutettuna, mutta vaistomaisesti aavistaen asian oikean laidan.
+
+Me odotimme kuitenkin vielä.
+
+-- Tutti -- sanoi Drifva minulle käyttäen hyväilynimeä, jonka olin
+saanut koulukumppaneiltani -- matki maisteri Spikiä, sinä osaat niin
+hyvin!
+
+Minulla oli todellakin tuo virnistelytaito, joka on hyvin tavallinen
+koulutyttöjen kesken, ja lyhensin pitkää odotustamme matkimalla Spikin
+opetusta, unohtamatta hänen _spangdangiaan_. Drifva ei ollut vielä
+koskaan ollut paremmalla tuulella.
+
+-- Nyt on kello kuusi, nyt me lähdemme kolmisin, sanoi hän vihdoin.
+
+Me lähdimme hiihtämään ensin pitkin joen rantaa, sillä jäätymätön
+Merikoski kohosi siinä kohdin synkkänä ja mustana meidän ja Laanilan
+välillä.
+
+Keveämmin ei riekko lentänyt Oulunjoen lumista rantaa, nopeammin ei
+näätä juossut joenjäätä, notkeammin ei orava puikahdellut metsän
+lumirinnettä pitkin, kuin tuo nuori hiihtäjä kiiti laajoja
+lumilakeuksia. Saman arvoisia kuin hevonen on aron kasakalle, olivat
+Drifvan sukset. Kuten aron poika näyttää ikäänkuin kiinni kasvaneelta
+jaloon ratsuunsa, niin oli Drifva kuin suksiinsa valettu. Ne olivat
+olleet tuskin kolmea jalkaa pitkät, kun Drifva ensin pikku tyttönä
+mitteli kotiseutunsa mäkien korkeutta; sitten ne olivat kasvaneet yhtä
+rintaa hänen kanssaan ja olivat nyt seitsenjalkaiset, mitä parhaimmasta
+hongasta tehdyt, varpaallisen alaisine oksineen, kimmoisat kuin
+teräsjoustimet, norjat kuin käärmeet. Koivusauva, jonka päässä oli
+pienoinen kiekko, oli tuskin jalkaa lyhempi, ja sitä käytettiin enemmän
+tasapainotankona kuin vauhdin lisäämiseen, mikä tapahtui ruumiin
+joustavien liikkeiden avulla. Eipä moni suomalainen mökissäkään
+kasvanut tyttö olisi uskaltanut hiihtää kilpaa Drifvan kanssa
+tasaisella hangella; eikä moni tottunutkaan mäenlaskija olisi
+uskaltanut niinkuin hän laskea mitä jyrkimmistä rinteistä. Hän katosi
+lumitupruun ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän sukelsi
+uskomattoman notkeana esiin lumipilvestä jyrkänteen alle.
+
+Meidän olisi ollut aivan mahdotonta seurata tätä lentävää oravaa, ellei
+hänen armonsa olisi suvainnut tuontuostakin odottaa meitä leväten
+lumisella kivellä. Me saavuimme Merikosken niskassa olevan suvannon
+rannalle, ja siitä meillä oli laaja näköala. Kaupunki oli takanamme
+talvipuvussaan, aurinko oli vielä alhaalla, oli aivan tyyntä, ja savu
+nousi sadoista piipuista pystysuoraan taivasta kohti. Ikkunat hehkuivat
+kuin tuuli, keveät savupilvet punertivat auringon valossa,
+hengityksemme höyrysi kuin hienot pilvet talvi-ilmassa, ja
+yltympärillämme luonto uinui kuin kaunis, kalpea lumikuningatar
+puoleksi avoimin silmin valkoisella helmi- ja timanttivuoteellaan. Se
+oli pohjolan talven rauhallinen aamurukous sen kevättä odottaessa.
+
+-- Ei, tällä tavoin emme koskaan pääse Laanilaan, huudahti Drifva
+iloisesti ja päästi suksensa huimaavaa vauhtia kiitämään rannan
+äyrästä myöten alas joen jäälle.
+
+Tuskin hän ehti sinne, kun hän jo sai odottamattoman aiheen kiiruhtaa
+yhä enemmän. Toiselta rannalta tuli kuomureki, jonka edessä oli kolme
+hevosta, pyrkien joen poikki kaupunkiin. Siltaa ei ollut siihen aikaan,
+ja virta teki varsinkin kevätpuolella jään petolliseksi. Joko nyt ajaja
+ajoi liian lähelle koskea taikka kevätaurinko ja kapinallinen joki
+olivat tehneet liiton keskenään, yhdentekevää, jää petti ja ensin
+syöksyivät hevoset, sitten reki virtaan, joka oli siinä kohdin sekä
+syvä että vuolas. Vaara oli ilmeinen, ylivoimainen joki oli vievä
+mukanaan kaiken.
+
+Froste ja minä seisoimme loitolla ja näimme hevosten korskuen
+taistelevan virtaa vastaan. Kolmessa minuutissa ehti Drifva paikalle.
+Ajaja ja kyytimies olivat pelastuneet jäälle, mutta seisoivat
+neuvottomina ja vaikeroiden sekä turhaan koetellen vetää ylös hevosia.
+Raskaskuormaisessa reessä, joka oli puolillaan vettä ja
+kaatumaisillaan, näkyi kiroileva herra turhaan ponnistelevan
+päästäkseen irti hakaan kiinnitetystä jalkapeitteestä.
+
+-- Älä siinä seiso ja huuda, pöllöpää! huusi Drifva kyytimiehelle. --
+Etkö näe, että hevoset kuristuvat? Heti rantaan hakemaan kankea! Missä
+veitsesi on ... kas niin, suori jo tiehesi!
+
+Drifva ei ollut ensi kertaa moisessa pulmassa. Hän asetti suksensa
+päällekkäin vinoon jään reunalle, pääsi rekeen ja sai leikatuksi auki
+jalkapeitteen. Sitten hän vapautti vangin reestä ja pelasti hänet
+jäälle -- vanhan, lihavan, pitkäviiksisen herran, jota ajaja puhutteli
+majuriksi.
+
+Pahin oli vielä jäljellä. Ken on koettanut, hän kyllä tietää, mimmoista
+on, kun kolme rinnakkain valjastettua hevosta taistelee henkensä edestä
+vihaisessa virrassa. Ne sotkeutuivat ohjaksiin ja siloihin, tallasivat
+ja painoivat toinen toistaan, ja jään reuna lohkesi etukavioiden alta
+joka kerta, kun ne läähättäen koettivat saada tukea jaloilleen. Kun me
+saavuimme paikalle, oli Drifva jo leikannut poikki vetohihnat, mutta ei
+vielä ollut päässyt käsiksi aisoihin eikä niiden välillä oleviin
+hihnoihin.
+
+-- Mitä siinä seisot ja töllistelet? huusi hän ajajalle. -- Käy
+vatsallesi ja pidä rekeä, niin minä koetan päästää aisat haoista.
+
+Matkustajat tuijottivat kummastellen Drifvaan. Hän oli kaunis
+seisoessaan siinä jäänreunalla, heleänpunaisin poskin, tummat silmät
+säihkyvinä ja ryhti niin rohkeana ja päättäväisenä, että hän näytti
+kykenevän torjumaan minkä vaaran hyvänsä. Frosten avulla onnistui
+ajajan estää reki vajoamasta. Kohta Drifva kiikkui tuossa keinuvassa,
+veden täyttämässä aluksessa, mikä minä hetkenä hyvänsä näytti voivan
+upota. Päästäkseen käsiksi aisoihin hänen täytyi pistää oikea kätensä
+ja olkapäänsä veden alle ja sitä paitsi uskaltautua siihen vaaraan,
+että joka silmänräpäys häneen olisi voinut sattua ankara isku
+epätoivoisesti potkivien hevosten takakavioista. Onneksi olivat
+eläinparat jo uupuneet. Drifva päästi irti aisat ja pääsi onnellisesti,
+mutta läpimärkänä takaisin jäälle. Hän oli ottanut kylvyn
+kahdenkymmenen asteen pakkasessa.
+
+Minä en voinut muuta kuin hyödytönnä itkien ja nyyhkien katsella
+tapausta. Mutta heti jäälle päästyään Drifva huomasi Frosten.
+
+-- Mikä sinua vaivaa, pikku raukka? kysyi hän. Itkeä tillitätkö nyt
+sentähden, että minä kävin koskessa etkä sinä?
+
+-- Ei mikään, vastasi Froste ja pyörtyi samassa.
+
+Me katsoimme hänen käsiään, kynnet olivat siniset kuin hän olisi ollut
+mustikoita poimimassa. Drifvan hengenvaara ja hurjat ponnistukset,
+jotka hän sai kestää rekeä kiinni pidellessään, olivat lopettaneet
+pojan voimat.
+
+-- Oh, kylläpähän selviää; hiero hänen ohimoitaan vankasti lumella!
+huusi Drifva minulle ja oli seuraavana hetkenä taas hukkuvia hevosia
+auttamassa.
+
+Hän laskeutui pitkäkseen jään reunalle, otti kiinni keskimmäisen
+hevosen riimusta ja koetti pitää sen päätä koholla vedestä. Se oli
+raskasta työtä, eivätkä Drifvan voimat olisi siihen riittäneet, ellei
+ajaja olisi auttanut häntä. Vihdoin vanha majuri, suuttunut, läpimärkä
+ja hölmistynyt kuin oli, näytti vähän tointuvan. Hänen onnistui vain
+hirvittävää vaivaa nähden selviytyä raskaasta turkistaan, jonka hän
+sitten levitti tytön peitteeksi tämän maatessa pitkänään jään reunalla,
+ja ilmaisi teeskentelemättömän ihmettelynsä huudahtamalla:
+
+-- Tuopa on, periköön minut (pitkä rivi nimiä), pahin saakelin kasakka,
+minkä koskaan olen nähnyt!
+
+Suomalaisilla ja ruotsalaisilla on yhteinen sananlasku: "ei Jumala ole
+kiirettä luonut". Hevosten hengestä taistelemista kesti ainakin
+kaksikymmentä minuuttia, ennenkuin kyytimies vitkaan saapui ihmisiä ja
+kankia mukanaan. Yksi hevonen vedettiin ylös kuolleena, toiset
+hengissä. Drifva ei odottanut pelastustyön loppua, sillä punakoita
+poskia, tuuheita, mustia hiuksia ja pientä mustaa silkkipäähinettä
+lukuun ottamatta hän oli kokonaan jäässä. Uusi hevonen ja reki
+hankittiin matkustavaisille, toinen Frostelle ja minulle. Drifva piti
+parempana lähteä hiihtäen kaupunkiin; sehän oli tepsivin keino
+jäämöhkäleen sulattamiseksi.
+
+-- Ei, mutta kuulehan nyt, sinä vihon viimeinen saakelin moinen
+velhoveitikka -- esteli majuri, syytäen koko joukon hyväilysanoja oman
+luontonsa mukaan -- pitäkäähän turkki yllänne!
+
+-- Onko teillä, herra, tapana hiihtää turkki yllä? nauroi Drifva.
+
+-- Mutta sanokaahan toki, ketä perhanaa, nöyrin palvelijanne, minun on
+kunnia kiittää vanhan krenatöörin hengestä?
+
+-- Nimeni on Tuulispää, vastasi Drifva niiaten aivan Remahlin sääntöjen
+mukaan ja kolistellen jäätyneitä suksiaan saadakseen sijaa jaloilleen.
+Seuraavana silmänräpäyksenä hän oli jo kaukana poissa.
+
+Viimeisen kerran silloin näinkin Drifva neidin Oulussa. Kohta sen
+jälkeen vanhempani muuttivat sieltä seitsemänkymmenen penikulman päähän
+Etelä-Suomeen, ja kun lähdön edellisenä päivän kävin tapaamassa
+ihailtua ystävääni, oli hän jo ennen minua lähtenyt kaupungista.
+Tiedettiin hänen päässeen jäisestä kylvystään nuhalla, joka ei ollut
+sen vaarallisempi, kuin minkä joku muu pikku mamseli saa kylmästä
+päällystakista. Mutta tiedettiinpä enemmänkin. Tiedettiin, ettei hän
+ollut lähtenyt kaupungista poronpulkassa, kuten hän oli tullut; hän oli
+lähtenyt majurin seurassa. Kuka sitten oli tuo tukeva majuri, joka
+suvaitsi asettua pauhaavaan koskeen juuri sitä varten, että ystäväni
+Drifva saisi päättää kuuluisan Oulussa-oleskelunsa loistavammalla
+tavalla kuin Olli Nötbomin epätoivolla? Muutamat luulivat tietävänsä,
+että majuri oli leski ja rikas; mikä olikaan luonnollisempaa, kuin että
+hän heti oli kihlaava henkensä pelastajan? Toiset tiesivät varmasti,
+että majuri oli vanhapoika ja oli testamenttaava Drifvalle suuren
+omaisuutensa. Mamseli Wacklinin tyttökoulun oppilaista se oli liian
+yksinkertaista. Majuri ei heidän mielestään ollut mikään oikea majuri
+-- kukapa majuri koskaan oli ajanut kolmella hevosella Merikoskeen? --
+hän oli nähtävästi kreivi, prinssi, ruhtinas, sanalla sanoen
+tuntematon, joka kerran naamarinsa riisuttuaan esiintyy loistavana
+ilmiönä. Hänen tiedettiin samana päivänä käyneen tervehtimässä Drifvaa,
+sillä mikä tuulispää saattoi pysyä piilossa ilmiöltä, joka matkustaa
+tuntemattomana? Mitä hän siinä tilaisuudessa sanoi, jäi salaisuudeksi,
+mutta se ei kuitenkaan estänyt mamseli Wacklinin oppilaita sepittämästä
+rosvoromaania, jossa sankari, kreivi Boreas -- sillä pitihän hänellä
+olla hallainen nimi -- tuli mitä kummallisimmalla tavalla sovintoon
+ihmiskunnan kanssa sankarittaren, neiti Drifvan avulla. Muistelenpa
+nähneeni sen romaanin painettuna jossakin sanomalehdessä.
+
+Asian oikea laita ei ollut läheskään niin romantillinen, kuten
+sittemmin sain kuulla. Majuri Björn, vanha rehellinen suomalainen
+sotilas, oli sodan jälkeen muuttanut Ruotsiin, mutta sisäisestä pakosta
+asettunut niin lähelle rajaa kuin mahdollista ja ostanut vanhojen
+päivien varaksi talon Haaparannasta. Leskimies hän oli, siinä oli
+arvattu oikein, ja hyvissä varoissa oleva, joskaan ei juuri rikas;
+mutta uusien lemmittyjen etsiminen ei suinkaan johtunut hänen
+mieleensä, koska hänellä jo entisestään oli niitä neljä, kaksi tytärtä
+naimisissa ja kaksi vielä kotona. Majuri vanhuksella oli Hämeessä veli,
+jota hän kaikin mokomin tahtoi vielä nähdä, ennenkuin molemmat saisivat
+käskyn marssia päämajaan; kas siinä syy, miksi hän ajaa karitteli
+kolmella hevosella Ouluun, Ollen hyvän pöydän ystävä hän otaksui
+Hämeessä olevan yhtä niukasti poronpaisteja, kuin niitä Haaparannassa
+oli runsaasti, ja sen tähden hän oli kuormittanut noilla herkuilla
+rekensä niin täyteen, että ne olivat vähällä vetää hänet ja
+pelastajansa joen pohjaan. Eikä myöskään ollut luonnollisempaa kuin se,
+että hän rehellisen sydämensä kiitollisuudesta etsi käsiinsä tuon
+perhananmoisen kasakkatytön, joka oli uljaasti suorittanut kylmän
+kylvyn hänen tähtensä, ja kun hän sillä käynnillään havaitsi, että
+Drifvan isä, kappalainen ja varapastori Kersantti, oli palvellut sodan
+aikana hänen komppaniassaan, niin olihan aivan luonnollista sekin,
+että majuri lähti Drifvan seurassa tervehtimään tätä entistä
+sotakumppaniaan. Drifva itse oli jo saanut kyllikseen ensimmäisestä
+hienommassa seurapiirissä oleskelustaan, ja Olli Nötbomin epätoivo oli
+vihdoin saanut Lusia tädin siinä määrin vakuutetuksi siitä, miten
+oravasta oli mahdotonta tehdä ihmistä, että hän kerrassaan luopui
+kaikista turhista kokeista. Lähtöön oltiin siis molemmin puolin
+tyytyväisiä: Oulu kadotti erään puheenaiheen, ja salot saivat takaisin
+oikean omaisuutensa.
+
+Tähän keskeytyivät koko kahdeksantoista vuoden ajaksi kaikki tietoni
+Drifvan seuraavista vaiheista. Minä olin viettänyt suurimman osan
+nuoruuttani osaksi Sveitsissä, osaksi Pariisissa, oppinut vähän, nähnyt
+paljon ja ehkä unohtanut vielä enemmän. Minusta oli ystäväni Drifva
+enää vain hämärä tarina viattomammilta ajoilta, jolloin vielä saatoin
+ihailla oravia. Ja tunnustan jo melkein kokonaan unohtaneeni hänet, kun
+noiden kahdeksantoista vuoden kuluttua sattuma toi minut takaisin
+Pohjois-Suomeen.
+
+Minä olin iloiten suostunut sukulaiseni rouva S:n ehdotukseen, että
+lähtisimme yhdessä Aavasaksalle katsomaan keskiyön aurinkoa. Rouva S.
+ei pitänyt merimatkoista, ja sen tähden kuljimme mieluummin maitse,
+ajaen mukavasti kuusitoista penikulmaa Oulusta Tornioon. Matka olisi
+ollut mitä viehättävin, elleivät monet hankalat lauttapaikat olisi sekä
+peloittaneet että tuottaneet ajanhukkaa. Muutamana kauniina kesäkuun
+iltana tapahtui meille sitä paitsi onnettomuus, että kyytihevosemme
+pelästyivät tervahautaa ja lähtivät hurjasti nelistämään pitkin
+tietä. Ajaja koetti turhaan hillitä niitä; päälle päätteeksi
+katkesi vielä toinen ohjas. Ei edes veräjääkään, jotka muuten ovat
+hyvinkin kiusallisia, sattunut olemaan siinä tietämme sulkemassa.
+Levottomuutemme kasvoi kasvamistaan, koska meille oli sanottu, että me
+taaskin kohta tulisimme lauttarantaan. Tie käy lautoille aina alamäkeen
+joen äyräälle asti, eikä sitä koskaan suljeta portilla, joten meillä
+oli edessämme varsin ikävä mahdollisuus, että huimaavaa vauhtia
+ajaisimme suoraa päätä jokeen.
+
+Tuona arveluttavana hetkenä tuli kääseillä ajaen yksinäinen nainen
+vastaamme. Huomattuaan meidän asemamme hän pysäytti heti hevosensa,
+käänsi sen kääseineen tien poikki ja hypähti itse maahan. Minuutin
+kuluttua meidän hevosemme huomasivat tien suljetuksi, mutta karkasivat
+vasemmalle jatkaakseen ojan yli matkaansa tasaiselle kankaalle; silloin
+tuntematon vastaantulija niin rohkeasti, neuvokkaasti ja taitavasti,
+että se meitä suuresti kummastutti, otti vasenta hevosta suitsista ja
+sai niin nopeasti hillityksi sen, että vaunut vaaratta kallistuivat
+hiljalleen matalaan ojaan.
+
+Läähättäen, vaahtoisina ja vielä pelosta vavisten hevoset pysähtyivät.
+Tuntemattoman naisen auttamina pääsimme vaunuista maantielle, tosin
+hieman kalpeina, mutta sotakunniamme pelastaneina. Hänen ensi
+kysymyksensä kuului, olemmeko loukkaantuneet.
+
+-- Emme vähääkään, ilmoitimme hänelle.
+
+-- Hauskaa kuulla, sanoi hän. -- Olisi voinut käydä pahemminkin, sillä
+lauttapaikalle on tuskin kuuttasataa askelta. Vähäinen pelästys haihtuu
+pian; malttakaas, tuossahan on lähde tien vieressä.
+
+Niin sanoen hän juoksi muutamia askelia syrjään, löysi palasen tuohta,
+teki lipin ja toi kohta meille maukkainta vettä, mitä milloinkaan
+muistan juoneeni koko elämässäni. Me olimme jo siksi rauhoittuneet,
+että saatoimme osoittaa liittolaisellemme hyvin ansaittua
+kiitollisuutta. Rouva S. esitteli itsensä; minä pysyin hänen
+sukulaisenaan nimettömänä. Tuntematonkin mainitsi nimensä, joka oli
+meille aivan vieras -- rouva X. Hän oli ulkonäöstä päättäen
+kolmenkymmenen paikkeilla, pitkäkasvuinen ja voimakas ruumiiltaan;
+hänen tuuheat, mustat hiuksensa oli sovitettu sykeröön yksinkertaisen
+olkihatun alle, kädessä oli hänellä palttinaiset puolihansikkaat, yllä
+ruudullinen pumpulipuku ja vähän kulunut harmaa saali ainoana suojana
+iltakylmää vastaan. Hänen hevosensa oli kaunis eläin, ja hän hyväili
+sitä ilmeisesti mielihyvin; yhdenistuttavat kääsit olivat melkein
+ylellisyyttä näin syrjäisillä seuduilla.
+
+Minä epäilin heti ensi silmäyksestä asti, että olimme jossakin jo ennen
+nähneet toisemme, ja muutamat vilkkaat liikkeet johtivat mieleeni erään
+lapsuudenmuiston. Mutta se henkilö, joka tällä kertaa oli edessäni,
+oli melkoista täyteläämpi, eikä hänellä ollut mitään vallatonta
+käytöksessään, ja hän puhui huolellista kieltä. Minä epäilin kenties
+erehtyneeni, kun äkkiä kuulin hänen toruvan ajajaamme.
+
+-- Mitä siinä neuvotonna seisot! Etkö koettele ohjaksiasi mies,
+ennenkuin lähdet matkalle? Tervahautako, sanot? Ikäänkuin ei tähän
+vuodenaikaan pitäisi ajaa viidenkymmenenkin tervahaudan ohitse! Mutta
+silloin pitää laskeutua maahan ja taluttaa hevoset vaarallisen paikan
+ohitse. Tartu suitsiin ja taluta hevosia, niin että vaunut nousevat
+ojasta, mutta älä kuhnaile, ne ovat vielä peloissaan. Vai niin, eikö
+käy? Sen _täytyy_ käydä. Jos pelkäät, kyllä minä autan.
+
+Minä olin kuullut ja nähnyt kylliksi. Kun suojelijamme yhtä rohkeasti
+ja yhtä taitavasti saattoi hevoset ja vaunut tielle, ymmärsin minä,
+ettei hän saattanut olla kukaan muu kuin entinen ihailtu ystäväni,
+Drifva neiti. Oli anteeksiannettavaa, ettei hän tuntenut minua; minähän
+olin ollut vasta kaksitoistavuotias, kun viimeksi näimme toisemme
+Laanilan suvannon jäällä.
+
+-- Jatka nyt ohjaksia, mies, minä pidän sillä aikaa hevosia, mutta tee
+kunnollinen solmu!... Kas niin, kestääkö se? -- Ja hän koetteli solmua.
+-- Aja sinä minun kääsejäni, minä ajan vaunut lautalle. Ei sinuun eikä
+hevosiin ole luottamista.
+
+Kaikista vastusteluistamme huolimatta reipas ystävämme hypähti
+kuskilaudalle, ja hän todisti täydellisesti oikeaksi luottamuksen, jota
+hän jo oli herättänyt meissä. Kun lautalle tultuamme nousimme
+vaunuista, sanoi hän:
+
+-- Mihin aiotte päästä yöksi?
+
+-- Ensimmäiseen kestikievariin.
+
+-- Jos saan tarjota yksinkertaisen yösijan, niin teen sen varsin
+mielelläni... Ei tästä ole meille enempää kuin neljännespenikulma;
+kolme huonetta; sillähän tähän vuoden aikaan tuleekin toimeen. Me
+asumme talvisin kaupungissa, mutta lääkärimme sanoo lasten tarvitsevan
+maa-ilmaa.
+
+-- Kiitoksia paljon. Mutta meistä on liian suurta vaivaa.
+
+-- Ei ollenkaan. Mieheni on tällä kertaa poissa, hänen huoneensa on
+tyhjänä, elleivät vain hänen tupakkapiippunsa jätteet karkoita
+vieraita.
+
+-- Mutta olittehan, rouva X., itsekin matkalla, minkä näin vastoin
+tahtoamme keskeytimme.
+
+-- En ollenkaan, minä lähdin vain parin tunnin ajelulle katsomaan uutta
+reivaskankaan mallia. Täällä asuu taitava kutoja Peltolan kylässä.
+
+Kursailumme ei ollut vilpitöntä; me otimme tarjouksen iloiten vastaan.
+Vähemmässä kuin puolessa tunnissa saavuimme hauskannäköiseen
+talonpoikaistaloon joen rannalle, missä kesäasuntona oli sali tai
+oikeammin tupa, kaksi kamaria ja keittiö, kaikki hyvin yksinkertaista,
+paperittomia, valkoisiksi veistetyin seinin ja talonpoikaisin
+huonekaluin; mutta kaikki oli niin hyvin pestyä, tomutettua ja
+miellyttävän somaa, että ainoastaan mitä parhain emäntä saattaa
+sellaiseksi kodin järjestää. Minä katselin emäntää kysyväisesti. Hänkö
+oli pannut kuntoon tämän viehättävän asunnon, hän, joka äsken oli omin
+käsin ajanut meidän vaunujamme?
+
+Niin, hän se oli, sitä minun ei enää tarvinnut epäillä, kun lapset
+tuotiin esiteltäviksi. Niitä oli kokonaista kuusi, viisi poikaa ja
+tyttö. Sanotaan, että on varsin vaikea tehtävä semmoisen joukon
+pitäminen maalla inhimillisessä kunnossa. Tosin näkyi rannan mudan
+merkkejä poikien pieksuissa, tosin näkyi äsken pudonneen napin tai
+äsken revityn reiän jälkiä, tosin olisi tarvittu kampaa johonkuhun
+vallattomaan tukkaan, joka uppiniskaisena ei pitänyt lukua siitä, että
+oli näyttäydyttävä vieraille. Mutta tehtävä oli ratkaistu niin, ettei
+huolellisimmankaan äidin olisi tarvinnut hävetä. En tavannut säyseitä
+siropukuisia nukkia, vaan sen sijaan ujostelemattomia, vilkkaita,
+kauniita lapsia, jotka kainostelematta antaa paukauttivat vieraalle
+kättä, ja kohta näin heidän tietävän velvollisuutensa äidin-isänsä
+opetustavan mukaan.
+
+-- Rintamaan! komensi äiti. Kaikki kuusi, yksinpä pieninkin,
+kaksivuotias poika, asettuivat riviin ja seisoivat kuin palavat
+kynttilät.
+
+Suuri esittely.
+
+-- Tämä on Kustaa, kahdentoista ikäinen, kolmannella luokalla. Osaa
+seisoa päälaellaan kuin kelpo roomalainen. Lyönpä vetoa, että osaat
+sanoa meille, mitä porkkana on latinaksi?
+
+-- _Daucus_, vastasi poika silmää räpäyttämättä.
+
+-- Enkö sitä sanonut? Sitten: Kaarle Robert, kymmenvuotias,
+ensiluokkalainen, suuri hevosmies, mestari ratsastamaan satulatta
+kaivolle... Knut, kahdeksanvuotias, rakentelee myllyjä puroon, aikoo
+insinööriksi... Kaarin Maria, kuuden vanha, tutkii tanssitaitoa oravan
+johdolla, joka asuu hänen kanssaan, syö sen kanssa ja nukkuu sen
+kanssa... Aleksander, nelivuotias, hänellä on taipumusta rummuttajan
+ammattiin ja kesy jäniksenpoika opettaa sitä hänelle... Lopuksi
+Maksimilian August, kahden vanha... No, Maks, peukalo pois suusta,
+seiso suorana makkarapuikoillasi!... Tutkii jalon keppihevosella
+ratsastamisen taidon ensi alkeita... Kas niin, mars, kaikki nukkumaan!
+Mitä? Eikö kukaan sano hyvää yötä äidille?
+
+Rintama hajosi ja kaikki juoksivat epäjärjestyksessä äidin syliin. Hän
+suuteli heitä hellästi hymyillen, silitteli heidän kapinallista
+tukkaansa, ja he pujahtivat huoneeseensa tehtyään mikä minkinlaisen
+koukeron kumarruksen vieraille.
+
+-- Kaarin ei tarvitse mitään tanssikoulua, hän on kuin
+joustinteräksestä, huomautin minä.
+
+-- Ei, minä luulen todellakin, että hänen nykyinen opettajansa on
+etevämpi herra Remahlia, vaikkeivät sen jalat olekaan niin paljon
+ulospäin. Minun mielestäni ei pidä liisteröidä ihmisyyttä päällepäin;
+on parempi, että jokainen eläytyy siihen.
+
+-- Lapset näyttävät terveiltä. Saavatko he hiihdellä talvisin?
+
+-- Saavat toki, onhan meillä lunta ja keväällä hankeakin. Koulu on
+ankara ukko, mutta jospa näkisitte heidät lupapäivinä mäkeä laskemassa!
+
+-- Osaavatko he myöskin asettua pitkäkseen jäälle ja vetää vaikkapa
+majurin ylös virrasta?
+
+Rouva X. katseli minua kummastellen.
+
+-- Mitä tarkoitatte? kysyi hän.
+
+-- En mitään. Johtui vain mieleeni pikku seikkailu ... nuori tyttö ...
+hänen nimensä oli muistaakseni Tuulispää.
+
+Rouva X. hypähti seisomaan, tarttui molempiin käsiini ja veti minut
+ikkunan luo. Kauniit mustat silmät katselivat minua tarkasti kuin
+salapoliisin silmät.
+
+-- Ei -- sanoi hän neuvottomana, mikä minua sanomattomasti huvitti --
+en todellakaan tiedä...
+
+Minä pörrötin tukkani otsalle, otin lähettyvillä olevat silmälasit,
+suipensin huuleni ja sanoin juhlallisesti:
+
+-- _Spangdang!_
+
+-- Spik! Spik! Sinähän se olet, johan heti arvelinkin, että kuka tuo
+voisi muu olla kuin Josefine Hemming! -- Ja hän pyöräytti minua niin
+vilpittömästi, että jäseneni melkein naksoivat. -- Pikku pahanen, miten
+olet kasvanut pitkäksi sen jälkeen, kun surkeasti itkit jäällä! Tutti
+tyttö!
+
+-- Ja sinä Drifva!
+
+Ja me nauroimme niin sydämellisesti, että oli tarpeen selittää
+matkakumppanilleni rouva S:lle, mikä oli ilomme syynä.
+
+Sillä aikaa tuotiin pöytään teetä ja maalaisillallinen, joka kyllä
+ansaitsi kiitoksen. Niin tuore, keltainen voi, niin maukas kotona
+leivottu leipä, niin oivallinen, monella tavoin valmistettu lohi
+olisivat missä hyvänsä olleet kadehdittavia. Tämän herkullisen
+illallisen jälkeen rouva S. siirtyi isännän huoneeseen, joka oli
+jätetty meidän käytettäväksemme ja kyllin hyvin tuuletettu, niin ettei
+siellä tuntunut vanhan tupakansavun tuoksua. Ja sitten alkoi
+tuttavallinen kertoilu, joka saa niin eloisaa viehätystä lapsuuden
+muistoista.
+
+-- Täällä ei näy uskollista orjaasi, joka tahtoi mennä koskeen sinun
+tähtesi, aloitin minä, ensin tehtyäni selkoa viimeisistä vaiheistani.
+
+-- Frosteako? Oh, hän on jäähtynyt, hän on nyt opettajana Oulussa ja
+takoo sanomattomalla vaivalla Kustaan päähän roomalaislegioonia. Voihan
+sitä monella tavalla osoittaa rakkauttaan, esimerkiksi tarjoilemalla
+kämmentenkuumennusta entisen lemmittynsä pojille.
+
+-- Entä muut vanhat ystäväsi? Minä tarkoitan niitä kunnon ihmisiä,
+jotka uskomatonta vaivaa nähden koettivat tehdä sinusta hienoa
+seuranaista.
+
+-- Ja niin epäkiitollista vaivaa nähden! Mutta, Tutti, älä puhu pahaa
+heistä, he kyllä tavallaan tarkoittivat minun parastani. Mimmoinen
+villieläin minä silloin olinkaan ja miten paljon huolta tuotin Lusia
+tädille! Niin, katsos, hän piti minua hukkaan menneenä ja otti minun
+jälkeeni oppivaisemman kasvatustyttären. Maaherra Stjernschantz muutti
+pois, ja maaherra Lagerborg muutti hänen sijaansa, mutta täti pysyi yhä
+lääninhallituksen kalustoon kuuluvana. Sehän oli kerta kaikkiaan
+_hänen_ elämänsä tarkoitus. Voi sitä rakasta mummoa, luulen todellakin
+sen olleen hänen surmansa, ettei häntä eräänä talvena kutsuttu
+maaherran tanssiaisiin. Onneksi hän ehti saada kutsumakortin
+viikkokauden kuluttua tanssiaisista; se oli eksynyt, en tiedä mihin, ja
+täti lähti tyytyväisenä tapaamaan ensimmäistä suosijaansa, maaherra
+Carnallia.
+
+-- Ja muut onnettomat, jotka ottivat muokatakseen sinua seuraelämään
+kelpaavaksi, mitä heistä on tullut?
+
+-- Minä en tunne herra Remahlin myöhempiä vaiheita, sen vain tiedän,
+että hän sai kaksi vaarallista kilpailijaa, rouva Gellerstedtin ja
+mamseli Arppen. Jos Remahlin oli onnistunut valloittaa Suomi
+battemangeilla, niin pelkäänpä hänen sittemmin uudelleen menettäneen
+sen. Ensimmäinen opettajattareni, joka kohta sen jälkeen meni
+naimisiin, lauloi luultavasti Franzénin laulua:
+
+    Lapsi itkee, kätkyt käy,
+    klaveeri se lepää.
+
+Mamseli Hagtorn vältti onnellisesti sen sappitaudin, jonka minä olin
+vähällä saada syntymään hänessä, ja löi vielä monta vuotta oppilaitaan
+sormille viivottimella.
+
+-- Entä maisteri Spik?
+
+-- Miksi kosket helliin tunteisiini? Hän on kohonnut nimineuvoksen
+arvoon. Ranska on hyödyllistä monella tavoin.
+
+-- Ja herra Westerlund?
+
+-- Aivan oikein, olihan hänkin opettaja, häntä minun on
+kiittäminen siitä, että pakenin ihmistyttämiskoulusta. Hänestä tuli
+ravintolanisäntä ja vihdoin Oulun kaupungin neuvosmies. Muistathan sen
+aamun, jona vedimme majuri Björnin koskesta?
+
+-- Kyllä, varsin hyvin. Minä muistelen, että _sinä_ hänet vedit, emmekä
+_me yhdessä_.
+
+-- Ei, me molemmat, sillä sinä lisäsit kosken vettä kyynelilläsi. Kun
+palasin kotiin, oli Lusia täti yöllä miettinyt viimeistä teatterissa
+osoittamaani loistonäytettä ja järkevästi kyllä päättänyt lähettää
+minut kotiin isän luo. Kukapa olisi ollut onnellinen, ellen minä?
+Majuri Björn kävi meillä; kunnon ukko vimmattuine hyväilysanoineenkin!
+Hän saattoi minut kotiin. Tietänethän, että hän oli ollut isäni
+komppanian päällikkönä...
+
+-- Niin kuulin kerrottavan.
+
+-- No, saatatpa uskoa, että oli hauskaa kuulla, miten nuo kaksi ukkoa
+uudestaan taistelivat 1808 vuoden sodan meidän rauhallisessa
+pappilassamme, eikä minun tarvitse sanoakaan, että sotamarski oli
+heistä aivan pääsemättömissä. Majurilla oli neljä omaa tytärtä, joita
+hän isällisessä ihastuksessaan mairitteli hyväilynimillä "kasi",
+"porsas", "vusu" ja "varsa". Tyytymättä noihin neljään kotieläimeen hän
+vannoi, että "kasakasta" oli tuleva hänelle viides, ja kasakka olin
+tietysti minä; se oli oikein arvonimi noiden toisten rinnalla. Mutta
+koskei isällä eikä minulla ollut halua noin vain muitta mutkitta
+lainata minua Haaparantaan, päätettiin, että majurin ja isän oli
+vaihdettava tyttäriä pariksi vuodeksi. Seuraavana kesänä lähetettiin
+"vusu" meille ja "kasakka" Haaparantaan. Nyt minä kyllä käsitän, että
+se oli onnellinen vaihtokauppa. Kaikki nuo neljä kotieläintä oli
+kasvattanut oiva äiti, jota ei enää ollut olemassa; yksinkertaisia,
+teeskentelemättömiä ihmisiä he olivat, ja kuitenkin heillä oli
+harvinaisen paljon tietoja ja tosisivistystä. "Vusu" osasi hoitaa ja
+ilahduttaa vanhaa isääni paremmin kuin hänen oma tyttärensä ja hän
+järjesti aivan toiseen kuntoon villiytyneen pappilamme. Minä puolestani
+kävin koulua ikäiseni "varsan" ja hänen vanhempien sisartensa luona,
+jotka olivat naimisissa ja asuivat aivan lähellä. Ei mitään kiusaamista
+eikä pintapuolista liisteriä; hyvä seurapiiri, hyviä kirjoja ja hyvä
+lukuhalu; kaikki kävi kuin itsestään. Tietämättäni tuli minusta niin
+hyvä ihminen, kuin luonteeni suinkin salli. Kehnonpuoleistahan se on,
+niinkuin näet; viileys on silitelty, mutta ei pesty pois. Eiväthän
+kaikki voi olla valetut samaan kaavaan... Isä kuoli, minä menin
+naimisiin; ja nyt tiedät kaikki.
+
+-- Ja kuinka aiot kasvattaa tytärtäsi? kysyin minä mieleltäni
+lämmenneenä hänen rakastettavasta suorapuheisuudestaan.
+
+-- En niinkuin hänen äitiään kasvatettiin, salossa ja suksilla. Hän
+saakoon oppia, kokea, ajatella; hänet on kesytettävä, mutta ei häkissä.
+Vapaassa luonnossa pitää vapaan hengen kehittyä. Usko minua,
+mielettömyyksistäni on kuitenkin jotakin jäljellä, minkä tahtoisin
+jättää perinnöksi tyttärelleni: omana itsenään olemisen vapaus, joka on
+ilman teeskentelyä, ilman ulkokultaisuutta, ja vapaus alistua niiden
+elämän siteiden alaiseksi, jotka omatuntomme hyväksyy ja järkemme
+tunnustaa oikeiksi, mutta samalla nauraa pikkukommelluksille. Niin,
+anna anteeksi, rakas Lusia täti, älä käänny haudassasi: minun tyttäreni
+ei ole koskaan käyvä herra Remahlin tanssikoulua.
+
+Oli jo myöhä, ja meidän piti aikaisin seuraavana aamuna jatkaa
+matkaamme. Ennenkuin erosimme, kysyi ystäväni:
+
+-- Etkö tahdo nähdä lasteni nukkuvan?
+
+Hän avasi hiljaa lastenkamarin oven. Siellä neljä nuorinta nukkui
+kukoistavina, punaposkisina kuin kypsät mansikat. Joku oli pistänyt
+jalkansa esiin peitteen alta, toinen oli jo ehtinyt kääntää pikku
+olemuksensa niin, että pää oli siellä, missä jalkojen piti oikeastaan
+olla. Äiti asetteli kevein ja hellin käsin kaiken kuntoon -- sama äiti,
+jonka olin nähnyt ottavan vauhkoa hevosta kiinni suitsista.
+
+-- Missä vanhimmat poikasi nukkuvat?
+
+-- Salissa tavallisesti, mutta milloin meillä on vieraita iltaisin, on
+heistä erittäin hauskaa päästä heinäylisille.
+
+-- Entä sinä itse?
+
+-- Minäkö? Nuoruudessani nukuin monta kesäyötä veneessä tai kovalla
+kalliolla. Nyt suon itselleni sen ylellisyyden, että makuupaikkani on
+lasteni vieressä.
+
+-- Ja vaikka sinulla on kuusi lasta, et kuitenkaan ole ottanut
+lapsenhoitajaa.
+
+-- En toki; mieluimmin luotan vain itseeni. Jättäisinkö minä lapset
+palvelijan haltuun?
+
+Minä pudistin ystäväni kättä. Vaikka hän oli ollutkin pahempi kuin
+poika, kuten ennen sanottiin hänestä, ja vaikka hänessä oli vieläkin
+villeyttä jonkin verran jäljellä, niin hän kuitenkin oli äiti, joka
+saattoi kieltää itsensä.
+
+Kello kuudelta seuraavana aamuna vaunut olivat säyseine hevosineen
+valmiina. Me olimme kiittäneet emäntäämme mitä miellyttävimmästä
+vieraanvaraisuudesta ja istuimme jo ajoneuvoissa, kun kuulin toisen
+vanhimmista pojista huutavan:
+
+-- Drifva!
+
+-- Ketä hän tarkoittaa? kysyin minä kummastuen kuullessani vielä kerran
+tuon nimen, jonka luulin täällä olevan vain emännän ja minun
+salaisuutenani.
+
+-- Hän huutaa sisartaan, nauroi äiti. -- Pojat lähtevät oravia
+pyytämään, ja Kaarin saa tulla kantamaan heidän voileipiään metsään. En
+tiedä, mistä he ovat kuulleet tuon nimen, luultavasti Oulussa. Eipä
+Kaarin siitä kovinkaan pahoillaan ole. Minä olen sanonut hänelle, että
+kyllä lumikinos sulaa, kun se vain pääsee omaan oikeaan kevääseensä.
+
+-- Niin, niin. Jää hyvästi!
+
+-- Ei, odottakaahan hetkinen! Mitenkä mies on valjastanut? Ovathan
+ohjakset sotkeutuneet; tällä lailla joudutte riitaan ensimmäisen
+veräjänpielen kanssa! On olevinaan ajaja eikä hanki kunnon ohjaksia!
+Ei, älä vaivaudu alas, mies; kyllä minä autan. Jos vielä kerran annat
+hevosten hurjistua, niin muista minua!... Kas niin, nyt ne on
+selvitetty. Mars, vetelys!
+
+
+
+
+NELJÄS KERTOMUS.
+
+Pienkeittäjä, joka aina nousi ylimmäiseksi.
+
+(Kansantarinan mukaan.)
+
+
+Seuraavana päivänä Itämeren sumu hälveni aamupuolella, mutta ainoastaan
+muutamiksi tunneiksi. Taaskin oli Hengist toimettomana, taaskin seura
+oli koolla peräkannella. Kapteeni Videstrand oli saanut neljännen arvan
+ja aloitti kertomuksensa:
+
+Synnyinseutuni vanhan, punaiseksi maalatun kirkon vieressä oli vihreä
+nurmikko, jota ennen muinoin oli käytetty hautausmaana. Vainajain
+asunto oli aikojen kuluessa siirretty yhä syrjemmälle elävistä, jotka
+mielellään tahtovat toimiskella maan päällä vapaana kaikista suruista,
+ennenkuin muuttavat sen alle. Tohtori sanoi vainajain muuttamisen
+tapahtuneen terveyden tähden, koska elämästä ei tunnu hyvältä asua
+kuoleman vieruskumppanina. Minä en tuota tiedä, saattaahan hyvinkin
+olla niin. Varmaa vain on, että arvoisat esi-isät pääsivät ensin lepoon
+kirkon lattian alle, sitten heidät häädettiin kellomäelle tapulin luo,
+sieltä passitettiin edelleen aidattuun hautausmaahan kaupungin syrjään
+ja viimein annettiin heille tyyssijaksi muutaman virstan päässä
+kaupungista oleva vanha pelto. Kellomäki oli sitten nurmikkona, mistä
+suntio niitti heinää ja missä toisinaan luu takertui haravan
+piikkeihin, mutta ei yhtään hautakiveä eikä edes lahoa ristiäkään ollut
+enää herättämässä uuden ajan edustajassa kunnioitusta muinaisia
+sukupolvia kohtaan, jotka nukkuivat haudattuina pehmeän nurmikon alle.
+
+Koska rappeutunut koulutalo oli lähellä kirkkoa, niin koulupojat
+pitivät mukavimpana käyttää kellomäkeä temmellystanterenaan siihen
+vuodenaikaan, jolloin lumi jo oli sulanut ja maa parhaillaan kuivui
+toukokuun auringon lämmöstä. Milloin pallo lensi iloisesti pilviä
+kohti, milloin kiekko pyöri, milloin metelöivä poikajoukko jakaantui
+turkkilaisiin ja kristittyihin, jotka eivät pitäneet vähääkään lukua
+hautojen yörauhasta, vaan kahakoivat tuolla muinoin pyhällä maalla.
+Vanha suntio Vik ei pitänyt moisista kujeista, mutta niin kauan kuin
+heinä vielä oli samannäköistä kuin kuusitoistavuotiaan pojan leuan
+ensimmäiset haituvat eikä hänen tulevalle heinäsadolleen ollut siitä
+mitään vahinkoa, salli hän paljonkin tapahtua, mikä hänen mielestään
+oli vastoin järjestystä ja hyvää tapaa, sillä ehdolla kuitenkin, että
+valitti koulumestarille, jos moista vallattomuutta jatkui lähemmä
+juhannusta. Tämä kirkon uuttera palvelija oli nuoruudessaan ollut
+nostoväkeläinen, ja vaikka hänen sotaretkiään ei ole muistiin
+piirrettyinä missään aikakirjassa, niin ukon harmaan takin alla lienee
+kuitenkin ollut jotakin jäljellä sotamiehestä, sillä kaikesta
+virkainnostaan huolimatta hän ei voinut olla mielihyvin katselematta
+turkkilaisten ja kristittyjen sotia. Kun sitten jonkun pojista onnistui
+tehdä jokin merkillinen urotyö ryntäämällä leiriin tai kaatamalla
+alleen koko joukko vihollisia, kuultiin suntion huutavan kellotapulin
+ovelta:
+
+-- Katsokaas häntä, pojat! _Hän on aika mies, hän nousee aina
+ylimmäiseksi niinkuin vanha pienkeittäjä_.
+
+Poikien mieleen on, että heidän sankaritekojaan ylistellään, mutta he
+eivät vielä olleet koskaan ennen kuulleet, että juuri pienkeittäjät
+olisivat varsin suuria urotöitä toimitelleet. Heistä oli perin
+kummallista, että moinen musta mies, jollaisen he useinkin olivat
+nähneet tervaisena ja nokisena hämmentävän pitkällä kangellaan suurta
+pikipataa joen rannalla, että juuri hänet asetettiin miehuuden
+esikuvaksi. He ahdistivat ukkoa kysellen, mitä se merkitsi, mutta
+saivat aina äreän vastauksen, ettei se koske heitä, heidän pitää vain
+huolehtia siitä, että osaavat katkismusläksynsä ensi kesälukusilla,
+muuta ei heidän tarvitse tietää tässä maailmassa.
+
+Suntiolla oli kuitenkin eräs suosikki, Kalle Videstrand -- jos rohkenen
+mainita oman nimeni; neljäntoista vanha minä olin, pienikasvuinen,
+mutta sukkelanyrkkinen ja oikea mestari pistämään jalkakampia;
+senpätähden minä tavallisesti aina pysyinkin taistelussa ylimpänä ja
+kaadoin alleni nekin, jotka olivat minua päätään pitemmät. Koska olin
+köyhä poika, olin kesäiseen aikaan Vikin soutumiehenä hänen
+kalastusmatkoillaan ja osasin pidellä airojani niin hyvin, että harvoin
+hauki saattoi vastustaa hänen kiiltävää koukkuaan. Päähäni pälkähti
+ottaa viimeinkin selko, mitenkä tuon eriskummallisen ylistyslauseen
+laita oikein oli, ja aloitin viekkaasti eräänä iltana, kun Vik istui
+veneensä perässä siimoineen ja minä sousin juuri pikitehtaan kohdalla:
+
+-- Tuolla kai hän asui mäen päällä?
+
+-- Niin, siellä hän asui, vastasi suntio hajamielisesti.
+
+-- Ja tuliko hänestä ylipäällikkö?
+
+-- Mitä?
+
+Vik veti siimaansa, sillä hän oli ollut tuntevinaan kalan nykäyksen,
+mutta koukku olikin vain koskenut järviruohoon.
+
+-- Niin, siitä, joka aina nousi ylimmäiseksi, jatkoin minä viattomasti.
+
+-- Ei hän ollut mikään sotilas, kuului äreä vastaus.
+
+-- Mutta oliko hän sitten niin hirveän voimakas?
+
+-- Ei voimakaskaan, mikäli minä tiedän.
+
+-- Anderssonin muorilta minä siitä kuulin, vakuutin minä. Hänhän on
+yksinään laskenut alas kirkon suuren kellon, kun se halkesi ja oli
+vietävä valurille. Ja kun se oli uudestaan valettu, hän hinasi yksinään
+sen takaisin ylös tornin parruun saakka.
+
+-- Hölynpölyä, maisteri Freytag sen teki. Pienkeittäjä oli pieni mies.
+Minä olen nähnyt hänet, minä, vaikka hän on maannut haudassa toista
+sataa vuotta.
+
+Minulta jäi suu tukkoon, mutta lujasti päätin pitää kiinni tarinan
+langasta yhtä itsepäisesti, kuin suntio piti siimastaan. Hetkisen
+kuluttua, kun sousimme vastavirtaan, tuntui raskas nykäys, kuin koukku
+olisi tarttunut uivaan pölkkyyn. Suntio veti varovasti siimaa ja minä
+hoitelin taaskin airojani niin taitavasti, että leiviskän painoinen
+hauki hinattiin veneeseen, vaikka se hurjasti riuhtoilikin. Se iski
+lujasti pyrstöllään, onnellinen kalastaja heittäytyi sen päälle ja sai
+ankaran taistelun jälkeen voiton.
+
+-- Kas, nyt, vaari, pääsitte ylimmäksi niinkuin vanha pienkeittäjä!
+huudahdin minä nykäisten tarinan langasta, niinkuin hauki nykäisi
+siimaa.
+
+-- Jumala varjelkoon! vastasi suntio oltuaan hetkisen vaiti ja saatuaan
+taas irroitetuksi ajatuksensa hyvästä saaliista.
+
+-- Mitäpäs pahaa siinä on, että on muita väkevämpi? kysyin minä.
+
+-- Kuulehan nyt, Kalle -- jatkoi suntio melkoista lempeämpänä
+odottamattomasta onnestaan -- tuo lause: nousee ylimmäiseksi kuin vanha
+pienkeittäjä, se oli vain sananpartena minun nuorena ollessani, ja
+hyväpä on, että se kohta on kokonaan unohtunut. Ei pidä toivottaa
+kristitylle lähimmäiselle mitään, mitä ei tulisi toivottaa edes
+pahimmalle viholliselleenkaan. Mutta koska nyt olemme pikitehtaan
+kohdalla, niin voimme laskea rantaan muutamiksi minuuteiksi; minä
+pikeän siimani, se alkaa jo olla kulunut.
+
+Me menimme maihin ja astuimme rinnettä ylös ruskealle pikitehtaalle. Se
+tuprusi kuin riihi; sakea, karvas savu painui maahan ja tahmaantui kuin
+öljy kaikkeen, mihin se koski. Koko ranta oli paksun asfaltin peittämä,
+joka askelella jäi maahan jalansija; siellä täällä näkyi piessä
+villatöyhtöjä, merkkejä jostakin onnettomasta lampaasta, joka oli
+päivänpaisteessa laskeutunut lepäämään tuolle kavalalle vuoteelle eikä
+ollut päässyt siitä enää eroon jättämättä osaa turkistaan. Huone oli
+tulenarka, se oli palanut noin kerran miespolvessa ja olikin nyt tehty
+ohuista laudoista, jotta se voisi seuraavalla kerralla palaa niin
+nopeasti ja niin vähän vahinkoa tuottaen kuin mahdollista. Se oli
+jokseenkin korkea, ja pitkä savupiippukin siinä oli, mutta ei yhtään
+ikkunaa; sen sijaan oli joka seinässä leveä ovi, joten saattoi milloin
+hyvänsä tuulen suunnan mukaan päästää savun ulos tyynen puolelta.
+Sisällä ei ollut mitään muuta nähtävänä kuin paljaat, mustanruskeat
+seinät ja suunnaton vaskinen pikikattila, jossa alla olevan muurin tuli
+joka polttamalta keitti kuusikymmentä tynnyriä tervaa pieksi.
+Polttaminen oli parhaillaan käynnissä ja oli jo kestänyt monta
+vuorokautta, miehen lakkaamatta yöt päivät sitä vartioidessa. Tuttu
+musta mies astuskeli muurilla kattilan ympäri ja hämmenteli kangellaan
+mustaa keitosta, joka ei saanut palaa pohjaan eikä kiehua enempää tai
+vähempää, kuin että se juuri oikeaan aikaan saatettiin laskea valmiina
+tynnyreihin. Me olimme maan päällä, mutta minä olin jostakin lukenut
+manalan vartijasta Kaaronista ja Styks virrasta. Vaikea oli minusta
+käsittää, miten ihmisolento saattoi elää tuossa ilmassa, joka kirveli
+silmiä. Niinkuin hylje tuontuostakin nousee meren pintaan hengittämään,
+niin täytyi tämänkin hyödyllisen toimen tukehtumaisillaan olevan
+marttyyrin vähän väliä hapuilla avonaiselle ovelle haukkomaan suunsa
+täyteen raitista ilmaa.
+
+-- No, Kalle, kysyi suntio, haluttaako sinua ruveta pienkeittäjäksi? Se
+on edullinen ammatti; piki maksaa rahaa ja elättää kyllä tekijänsä.
+
+-- En, kiitoksia, vaari, vastasin minä. En vaikka tuhatkin kertaa
+nousisin ylimmäiseksi. Mitä rahoilla tekee, jollei ole silmiä eikä
+keuhkoja?
+
+-- Mutta katsohan tuota miestä, hän keittää nyt jo viidettätoista
+kesää. Onhan hänen joka aamu tänne tullessaan oltava valmis näkemään,
+miten lautamaja hänen ympärillään leimahtaa liekkeihin, ja jos hän itse
+joutuu lähelle tulta, niin hän syttyy kuin tappura; silmänräpäyksessä
+kaikki käy. Vai luuletko, jos hän sattuisi nukahtamaan valvoessaan
+täällä yksin öisin, niinkuin hän usein tekee, ettei häntä aamulla
+saatettaisi vetää ulos savuun tukehtuneena? Mutta sepä ei huoleta häntä
+vähääkään. Kun kunnon mies tekee velvollisuutensa, ei hän ajattele
+henkeään eikä ruumistaan.
+
+-- Mutta jos hän sattuisi putoamaan kattilaan? kysyin minä kauhistuen
+jo ajatellessanikin niin julmaa tapausta.
+
+-- Jopa luulen meidän vaivaisten saaneen tästä kylliksemme, vastasi Vik
+vetäen minut mukanaan ulkoilmaan. -- Suutari saisi meistä kohta
+saappaan paikkaa. Istuuduhan tuolle kivelle, niin kerron sinulle
+vanhasta pienkeittäjästä, sillä aikaa kun pikeän siimaani.
+
+Minusta tuntui kuin hylkeestä, kun se keväällä kiipeää jäälohkareelle,
+ja minä heristin korviani, kuten hyljekin tekee kuullessaan matkan
+päästä huilun äänen. Me kävimme istumaan kivelle, niin että tuuli vei
+savun syrjään, ja minä sain kuulla, miten tässä maailmassa ylimmäiseksi
+päästään.
+
+-- Ei maksa vaivaa, Kalle -- neuvoi ukko -- kuunnella tyhmäin ihmisten
+puheita entisistä ajoista. Anna Anderssonin muorille kärpäsenjalka,
+kyllä siitä hänen käsissään härkä sukeutuu. Mutta mikä on pikeä, se
+pikenä pysyköön, ja mikä on kielonkukka, se kielonkukkana pysyköön.
+Minä kuulin tarinan isoisältäni, joka oli yhdeksänkymmenenkuuden vuoden
+vanha kuollessaan. Hän oli nuorena kuullut sen Petteri Smedsiltä, ja
+Petteri Smeds oli kuusitoistavuotias poikanulikka kannellessaan puita
+ensimmäiseen pikitehtaaseen. Niinpä juttu on yhtä hyvä kuin
+pankkoseteli toisessa kädessä.
+
+Pienkeittäjä oli nuorena hieno poika, sanoi Petteri. Hannu hän oli
+nimeltään, ja Hannu-mestariksi sanoivat häntä kaikki, jotka tahtoivat
+päästä hänen suosioonsa; mutta se on jo unohtunut, ja vähätpä sillä
+väliä, jos nimet joutuivatkin unohduksiin, kun vain sielu parka pääsee
+rauhaan taivaan valtakuntaan.
+
+Tämä samainen Hannu -- mikä hänen liikanimensä sitten lieneekin ollut
+-- oli köyhä poika, pienikasvuinen, mutta teräväpäinen niinkuin
+sinäkin, Kalle. Ole varuillasi, hyvä pää ei ole häpeäksi kellekään,
+mutta sitä pitää käyttää järkevästi eikä pahaan. Valkopintainen ja
+punaposkinen Hannu oli aivan kuin herrasneiti, vaikka olikin perin
+köyhä; sepä se luullakseni tulikin hänen turmiokseen, koska hän luuli
+syntyneensä pääsemään ylhäiseksi tässä maailmassa. Aina hän tahtoi
+eteenpäin, eikä minulla ole siihen asiaan mitään sanomista, pitäähän
+miehen eteenpäin pyrkiäkin, mutta Hannu pyrki samalla ylöspäin. Aina
+hänellä oli kukkia hyvin tomutetun nuttunsa napinlävissä, ja
+pöyhkeillen hän piti kukonsulkaa lakissaan, kuin olisi ollut hoviherra.
+Ihmiset kyllä huomasivat, mihin päin hänen mielensä kallistui, ja
+sanoivat: kyllä Hannu menestyy maailmassa, kyllä hän nousee ylimmäksi.
+
+Hannu olisi mitä mieluimmin palvellut sotamiehenä kuninkaan väessä,
+sehän oli suorin eteenpäinpääsemisen tie noina levottomina aikoina.
+Mutta sotilaaksi hän oli liian pieni. Sen sijaan hän pääsi hienon
+käytöksensä tähden herraspalvelukseen, passaripojaksi maaherralle,
+Tottin kreiville, joka silloin asui upeassa linnassaan joen toisella
+puolella, siinä missä nyt hallitustalon paikka on; mutta linnasta ei
+nyt enää ole muuta jäljellä kuin vähän tiilensoraa siellä täällä
+hiekkavallissa. Herrat katsoivat silloin köyhää kansaa kuin pihtipieli
+kynnystä, mutta Hannu tahtoi päästä ylemmä, ja ylemmä hän pääsi.
+Passaripojasta hän kohosi kamaripalvelijaksi, seisoi kultakoristeinen
+nuttu yllään herransa vaunujen takana kirkkoon ajettaessa ja odotteli
+kreivin viitta käsivarrellaan ylhäisten penkin ääressä alttarin edessä.
+Sitten hän pääsi hovimestariksi, ja häntä nimitettiin mestariksi
+niinkuin pappeja, oli maaherran jälkeen huomattavin kaikissa pidoissa,
+kestitsi vieraita isäntänsä puolesta, ja häntä pidettiin niin suurena
+miehenä, ettei kukaan uskaltanut tulla millekään asialle linnaan
+tekemättä ensin mahtavaa Hannu mestaria ystäväkseen.
+
+Jo näytti silloin olevan vähällä toteutua ihmisten puhe, että Hannu
+nousee ylimmäiseksi. Mutta aina siitä puuttui tuuman verta, sillä
+vaikka Hannu oli ylhäinen herra, niin oli maaherra vielä ylhäisempi, ja
+jos tarkoin luettiin, niin kuningas oli maaherraa ylhäisempi. Kun
+sitten Tottin kreivi matkusti pois ja Hannu mestari meni hänen
+mukanaan, kuultiin ihmisten sanovan: Hannu palaa vielä maaherrana tai
+kuninkaana; kyllä hän ylimmäksi nousee.
+
+Hannu palasi monen, monen vuoden kuluttua, mutta ei maaherrana eikä
+kuninkaana, vaan köyhänä isännättömänä miehenä, laihana ja
+silmänalukset sinisinä, mutta yhtä suurisuisena ja ylöspäin pyrkivänä
+kuin ennenkin. Ei kukaan tiedä, missä hän oli kierrellyt ympäri
+maailmaa, mutta jokin vika lienee tullut onnen pyörään. Älä koskaan
+usko onnea, Kalle; se on kuin Kujasen kärrynpyörä: jos kisko kestää,
+niin puola ravistuu, ja jos puola kestää, niin akseli katkeaa.
+Muutamat luulivat Hannun hävittäneen omaisuutensa korttipelissä; toiset
+pitivät luultavampana, että hän oli tuhlannut sen kunniapaikkoja
+tavoitellessaan. Petteri Smeds ei siitä tiennyt mitään, ne olivat vain
+arveluja eikä muuta. Mutta kaikki sen sijaan tiesivät Hannu mestarin
+tuoneen Saksasta mukanaan oudon miehen, kapteeni Svartin. Hän oli hieno
+herra hänkin, sanoi Petteri, hieman mustapintainen ja vähän kierosilmä,
+niin ettei hän koskaan katsonut ihmisiä silmiin, mutta aina
+mielinkielinen, aina jokaiselle naurava niinkuin tahtoen olla kaikkien
+ystävä. Kapteeni ei koskaan astunut jalallaan kirkkoon, mutta
+taitavaksi häntä sanottiin monessa tempussa, varsinkin vasken
+tekemisessä kullaksi, ja mitäpä muuta tarvittiinkaan kaikkien niiden
+suosioon pääsemiseksi, jotka himoitsivat tuota keltaista metallia.
+
+Nämä kaksi viisasta miestä, Hannu mestari ja kapteeni Svart, ryhtyivät
+yhdessä tuumaan. Kaupunki oli silloin aivan alussaan ja niin vähän
+edistynyt, että sen porvarit kyllä osasivat polttaa tervaa, mutta eivät
+keittää pikeä, ja piki maksoi siihen aikaan paljon rahaa. Hannu mestari
+vei kapteenin kanssaan huomattavimpien porvarien luo ja selitteli
+heille, mitenkä kaupunki ja he itse voivat äkkiä vaurastua, jos
+ryhdytään keittämään pikeä. Kapteeni Svartin hän sanoi olevan erittäin
+taitavan sillä alalla ja rupeavan työnjohtajaksi uuteen pikitehtaaseen
+Hannu mestarin valvonnan alaisena. Hän itse pyysi vain yhden taalarin
+tynnyriltä; tehtaanisäntien piti saada kolme, mutta jos karttuisi vielä
+enemmän, oli kaikki loppu jäävä Hannulle. Mitäpä se oli muuta kuin
+kullan tekoa tervasta?
+
+Olisivathan porvarit kyllä saattaneet kysyä, minkätähden kapteeni Svart
+ei vähemmällä vaivalla tehnyt heti kullaksi suurta kuparikattilaa, joka
+tarvittiin pikitehtaaseen. Mutta sitä ei kukaan ajatellut, kaikki
+tarttuivat ansaan. No, Kalle, voipa tarttua huonompaankin ansaan kuin
+hyödylliseen ammattiin, joka jalostaa raaka-ainetta, mutta tulee vain
+pitää varansa, ettei ole pukinsorkkaa pelissä. Pikitehdas rakennettiin
+tuohon, missä se nytkin on, ja tupa metsätöyrylle; sinne Hannu mestari
+muutti kapteeneineen, ja hänestä tuli ensimmäinen pienkeittäjä. Kyllä
+arvannet, että ihmiset ihmettelivät, mitenkä niin hienot herrat
+ryhtyivät niin vaivalloiseen ammattiin, missä hienoimman ja
+kauneimmankin miehen kohta pitää näyttää kuin tervaan kastetulta. Mutta
+Hannu ja hänen kapteeninsa tiesivät kyllä, minkätähden he vähäksi aikaa
+niin merkillisesti alentuivat. He kyllä ajan tullen pesevät itsensä
+puhtaaksi, ja ihmiset, jotka jo luulivat pettyneensä toiveissaan, kun
+Hannu ei palatessaan ollutkaan maaherra, alkoivat taas keskenään
+kuiskailla: hän saa taalarin tynnyriltä, kyllä hän vielä pääsee
+ylimmäksi.
+
+Niin, missäpä ei raha ole ylimmäisenä? Hannu keitti pikeä monta sataa,
+monta tuhatta tynnyriä. Katkera savu leijui yöt päivät kuin pilvi joen
+yläpuolella, huokea terva juoksi kattilaan suurista metsistä, kalliit
+pikiastiat vieritettiin kauppalaivoihin. Hannu mestari sai taalarin
+tynnyriltä, saipa useampiakin; hän oli sen edeltäpäin laskenut, sillä
+hän tiesi hinnat. Ei hän turhaan seisonut savussa uunin muurilla;
+hänestä tuli rikas, hän muurasi tupansa alle kellarin kaikkia niitä
+hopeanelikoita varten, mitkä hänelle vähitellen karttui. Vaikka
+kapteeni Svart ei tehnytkään kultaa, niin osasi hän lyödä hopearahaa.
+Mutta hän ei ollut omaa voittoa pyytävä eikä ottanut mitään itselleen,
+kartuttihan vain pienkeittäjän aarteita, katseli yhä kieroon ja nauroi
+kummallista ilkeää irvistystään, mikä aina väikkyi hänen suupielissään.
+
+Petteri Smeds palveli tähän aikaan puunkantajana pikitehtaalla, ja
+hänen huolenaan oli uunin lämmitys. Kolme heitä vain asui tuvassa:
+Hannu, kapteeni ja Petteri, mutta metsässä asui noita Martikai, joka
+tuli joka päivä siistimään huonetta ja valmistamaan ruokaa. Martikai
+oli aivan tuota oikeaa lajia, joita papit ja tuomarit silloin
+polttelivat roviolla, mutta hän ei vielä ollut oikein täydellinen,
+hänen tarvitsi käydä kapteeni Svartin opissa. He kaksi riitelivät
+lakkaamatta, niin että tukka oli nousta pystyyn, ja Hannu mestari meni
+aina silloin erottamaan sanoen: hiljaa, hiljaa, ettei poika kuule!
+Petteri kuuli enemmän kuin tahtoikaan ja ajatteli itsekseen: en minä
+tätä kestä, minä juoksen tieheni.
+
+Niin ajatellen hän makasi eräänä yönä saamatta unta silmiinsä
+ullakolla, missä hänen vuoteensa oli, ja kuuli altaan tuvasta puhetta.
+Petteri oli utelias niinkuin sinäkin, Kalle, ja oli huomannut, että
+välikatossa, jolla hän makasi, oli irtonainen lauta. Hän kohotti hiljaa
+lautaa ja saattoi siten kuulla, mitä he keskenään puhelivat yön
+pimeydessä.
+
+Kapteeni sanoi:
+
+-- Huomenna on kolmastoista nelikko täysi.
+
+-- Hyvä on, sanoi Hannu. Niinpä minä poltan pikitehtaan, muutan
+Tukholmaan, rupean herraksi ja palaan maaherrana takaisin.
+
+-- Jos minä tahdon, sanoi kapteeni.
+
+-- Se ei ole sinun vallassasi, sanoi Hannu. Välikirjassa on:
+_kolmetoista kolmentoista jälkeen_.
+
+Kapteeni sanoi:
+
+-- Niin siinä on. Nyt olet ollut kolmetoista vuotta pienkeittäjänä, ja
+kolmentoista vuoden jälkeen on kolmastoista nelikko täysi.
+
+-- Ei, sanoi Hannu. Se merkitsee, että kolmannentoista nelikon jälkeen
+on vielä kolmetoista vuotta, ennenkuin sopimuksemme päättyy.
+
+Petteri kuuli kapteenin nauravan, mutta hän ei nähnyt mitään. Hän
+tuumaili, mitähän ihmettä he tarkoittivat kolmellatoista kolmentoista
+jälkeen, mutta juuri ihmetellessään hän kuuli taas Hannun sanovan:
+kolmetoista vuotta _jälkeenpäin_, jota vastoin kapteeni väitti:
+kolmetoista vuotta _ennen_. Sen johdosta he alkoivat riidellä niin,
+että Petteristä alkoi tuntua liian kamalalta yksinäänolo pimeällä
+ullakolla. Hän hiipi paljain jaloin tikapuita myöten alas ja aikoi
+täyttä totta pötkiä tiehensä. Mutta hän oli unohtanut saappaansa
+makuusijalleen: hän ei uskaltanut palata eikä hän myöskään tahtonut
+jättää hyviä saappaitaan. Hän hiipi halkokatoksen alle odottamaan
+päivän koittoa.
+
+Hetkisen kuluttua päivän valkenemisesta hän näki Hannun ja kapteenin
+menevän tuvasta pikikeittämöön. Petterin ihmeeksi Hannu oli peseytynyt
+puhtaaksi ja pukeutunut niin hienoihin vaatteisiin, ettei Petteri ollut
+häntä koskaan ennen nähnyt moisena; hän astui edeltä ylpein askelin ja
+kapteeni seurasi irvistellen hänelle tavallisissa tervaisissa
+vaatteissaan kuin renki ainakin. Kun he olivat menneet sisään, ajatteli
+Petteri, ottaisikohan hän saappaansa ja juoksisi tiehensä; mutta
+saattoihan sen tehdä myöhemminkin, hän oli utelias näkemään, mitenkä
+Hannu niin hienoissa vaatteissa tuli toimeen pikikattilan ääressä.
+Menenpähän kysymään, pitääkö minun panna lisää puita uuniin, ajatteli
+hän itsekseen.
+
+Petteri avasi varovasti oven ja näki suuren kattilan kiehuvan reunojaan
+myöten. Kapteeni seisoi vieressä yksin ja hämmenteli kangella kattilaa.
+Joka kerta kun hän liikutti kankeaan, näytti piki purskuvan sitä myöten
+ylös; se sähisi syljeksi, kuohahti koholle kiehuvina aaltoina niinkuin
+säynäsparvet karkeloidessaan joensuussa; näytti siltä kuin olisi jokin
+suuri eläin uinut kattilassa ja pyrkinyt ylös. Petteri ei ollut koskaan
+nähnyt kattilaa niin suuressa maahan kiehumisen vaarassa, ja kun se
+kattila kuohuu yli reunojensa, silloin on kaikki tulessa. Mutta
+kapteeni ei näyttänyt huolivan siitä, hän vain yhä hämmenteli
+tangollaan ja irvisteli ilkeämmin kuin koskaan ennen.
+
+Missä oli Hannu? Petteri rohkaisihe ja kysyi mestaria. -- Hän on minun
+vallassani, sanoi kapteeni ja löi kangella kattilaan, niin että musta,
+kiehuva piki roiskahti ylös kattoon asti.
+
+Petteriä ei haluttanut kysyä toista kertaa, hän juoksi tupaan ja tapasi
+Martikain.
+
+-- Joko se nyt on tapahtunut? Saanko nyt lentää? kysyi hän.
+
+Mitä oli tapahtunut? Petteri ei vastannut, syöksyi ylös tikapuita
+myöten, löysi saappaansa ja juoksi kaupunkiin, katsahtamatta taakseen.
+Hän ei vielä koskaan ollut tuntenut niin kylmiä väreitä selässään.
+
+Pian tuli ilmi, mitä oli tapahtunut. Seuraavana päivänä tavaravene
+laski pikitehtaan rantaan; miehet nousivat maalle ottamaan lastiaan.
+Missä oli pienkeittäjä, Hannu mestari, joka ennen aina seisoi
+tauluineen makasiinin luona panemassa kirjaan joka tynnyriä ja joka
+tynnyriltä ansaitsemassa pyöreää taalariaan? Häntä ei näkynyt eikä
+kapteeni Svartiakaan, tuli oli sammunut suuren kattilan alta, asuintupa
+oli autiona, ja pitkässä kuusessa vuorenrotkon vaiheilla istui naurava
+harakka. Muutamat sanoivat harakkaa Martikaiksi, joka oli saanut luvan
+lentää. Mutta eihän tarvitse uskoa kaikkea, mitä tyhmät ihmiset
+loruavat vanhoista akoista.
+
+Kun tuli taas sytytettiin kattilan alle ja puoleksi jähmettynyt piki
+alkoi kiehua, nousi pinnalle musta möhkäle, ja se oli pienkeittäjä.
+Eivät ne nyt olleet suuren arvoiset ne herrasvaatteet, jotka hän oli
+pannut ylleen lähtiessään polttamaan pikitehdasta ja muuttamaan
+Tukholmaan. Mutta Hannu se oli eikä kukaan muu. Venemiehet harasivat
+raukan kattilasta, käänsivät tupakkamälliä suussaan ja hämmentelivät
+edelleen kangella; voisihan sieltä löytyä kapteenikin. Ei, kyllä voit
+uskoa, Kalle, ettei häntä ollut siellä, ja helpostipa tuon arvasikin,
+missä _hän_ oli. Sitten pormestari ja viskaali tulivat ottamaan
+haltuunsa hopeanelikoita, mutta mitä luulet _heidän_ löytäneen
+kellarista? Lastuja he löysivät, lastuja ja tikkuja, mutta rahaa ei
+ropoakaan. Siitä ruvettiin kummeksimaan, mihin hopeataalarit olivat
+joutuneet! Niinkuin ei olisi ollut kylliksi kiehuvaan pikikattilaan
+hukuttautumisessa, vielä muka olisi pitänyt jättää jälkeensä muuta kuin
+lastuja. Muutamat luulivat kapteenin paenneen Ruotsiin hopeoineen.
+
+Tutkimus pantiin toimeen, mutta mitäpä siinä selville saatiin. Svart
+oli poissa, Martikai poissa, eivätkä venemiehet tienneet muuta, kuin
+että pienkeittäjä nousi kattilassa ylimmäksi. Ainoa, joka tiesi
+jotakin, oli Petteri, mutta hän ei ollut rippikoulua käynyt, niin ettei
+häntä voitu kuulustella valallisesti. Tutkimuksessa hän kertoi juuri
+sen verran, kuin tahtoi; ei hän koskaan uskaltanut ilmaista kellekään
+paitsi isoisälleni, mitä hän oli kuullut lattialaudan alta. Kauhu jäi
+häneen, hän pelkäsi pimeässä Svartia, niin että oikein hävetti.
+
+No, kaikki se oli niinkuin oli, mutta merkillisin kohta tulee perästä
+päin. Kaikki tiesivät pienkeittäjän tahtoneen päästä ylimmäksi täällä
+maailmassa; miksikä hän ei olisi noussut ylimmäksi kattilassakin? Hänet
+piti haudattaman, tietysti, mutta siitä oltiin eri mieltä, pitikö hänen
+muiden kristittyjen ihmisten tavoin päästä kirkon alle. Papit kielsivät
+sen jyrkästi, eikä siitä kenenkään sopinekaan moittia heitä; eivät
+liene olleet Hannun uskonasiat aivan oikealla kannalla, vielä vähemmän
+mustan miehen, jonka seurassa hän oleskeli. Siihen aikaan, kuulepas,
+oli kirkkokuri ankara; ei jokainen kukkopoikanen uskaltanutkaan laulaa
+kirkkomäellä. Miten sitten lienee asiaa käännelty ja väännelty, niin
+papit antoivat myöten niin paljon, että pienkeittäjälle suotiin hauta
+eteisen lattian alle, pohjoisen kirkonoven luo. Siellä hän makasi
+neljä- tai viisikymmentä vuotta, en tiedä sitä niin tarkalleen, kunnes
+vanha kirkko revittiin uuden rakentamista varten. Muutamat vainajat,
+joista joku huolehti, muutettiin uuden kirkon alle, kaikki muut
+ajettiin läjään luukammion nurkkaan. Sinne joutui pienkeittäjäkin.
+Ihmiset olisivat kai hänet jo aikoja sitten unohtaneet, ellei häntä
+olisi löydetty eteisen lattian alta aivan sellaisena, kuin hänet kerran
+vedettiin pikikattilasta. Ei ollut säiekään muuttunut, piki oli vain
+kuivunut ja putoillut paloittain pois, niin että hänet nyt helpommin
+tunnettiin.
+
+Kului jonkin aikaa, ihmisiä yhä kuoli ja haudattiin, luukammio tuli
+kerta toisensa jälkeen täyteen vanhoja vainajia, joiden täytyi jättää
+paikkansa uusille. Joka kerta, kun huoneen ovi avattiin, oli
+pienkeittäjä aina ylimmäisenä. Mitään kummittelemista se ei ollut,
+vaikka siltä näytti; minun luullakseni se tapahtui sillä tavoin, että
+kaikki, mitä oli hänen päällään, mätäni ja muuttui tomuksi, mutta hän
+pysyi muuttumattomana. Niin vierivät ajat, ja miespolvi hävisi toisensa
+jälkeen, nimet unohtuivat, esi-isät unohtuivat, hyvät ja pahat teot
+unohtuivat, mutta aina pysyi pienkeittäjä ylimpänä. Minä olen nähnyt
+hänet monta kertaa, vaikka hän olisi voinut olla isoisäni isoisänisä.
+Kun olin poikanulikka niinkuin sinä nyt, katselimme kammioon harvan
+hirsiseinän raoista, ja milloin päivä paistoi vastakkaiseen harvaan
+seinään, näimme hänet yhtä selvästi, kuin minä nyt näen sinut. Kyllä
+meillä oli rohkeutta selvällä päivällä, mutta ei viidestätoista
+hopeanelikostakaan kukaan meistä olisi tahtonut seisoa siinä
+tirkistelemässä pimeänä syysiltana.
+
+Tulipa sitten tänne uusi rovasti, jonka mieleen ei ollut, että
+pienkeittäjä vielä kuoltuaankin oli ihmisten pilkattavana; hän haudatti
+hänet johonkin kellomäen kulmaan. Luuletko hänen pysyneen sielläkään?
+Mitäpä vielä. Viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua hän oli
+taas maan pinnassa, sillä routa kohotti hänet ylös kuin kiven. Taaskin
+kaivettiin hänet maahan, ja hän nousi jälleen näkyviin. Silloin
+kaivatti tämän edellinen rovasti hänelle seitsemän kyynärän syvyisen
+haudan. Siellä hän pysynee minun aikani ja sinunkin, mutta en takaa,
+pysyykö hän tuomiopäivään asti.
+
+Ylimmäksi hän tahtoi ja ylimmäksi hän pääsi. Niin on ihmisten laita,
+että missä hänen tavaransa on, siellä on hänen sydämensäkin. Jos sielu
+pyrkii taivaan valtakuntaan, kyllä ruumis aikanaan tulee mukaan. Mutta
+jos sielu haluaa sitä, mikä täällä maan päällä näyttää olevan ylintä,
+vetää se ruumiinkin mukanaan. Eipä pienkeittäjä uskonut sillä tavoin
+tulevansa alinomaa pääsemään ylimmäksi. Jumala varjelkoon syntistä
+ihmistä niin julmasta kunniasta ja niin hirmuisesta kuolemattomuudesta.
+Ei, Kalle, eläkäämme me aikamme tyytyen vähäiseen osaan, joka on meille
+suotu. Saakoon maa omansa ja Jumala omansa, niin on kaikki niinkuin
+olla pitää tässä siirtymäajassa.
+
+Nyt on siima valmis, soudetaan kotiin. Katsos, miten kummallisesti
+aurinko paistaa tuolla joen suussa! Voitko sanoa, minkä tähden se ei
+koskaan paista noin ruusunpunaisena silloin, kun se kulkee ylhäällä
+taivaalla? Kuulepas. Silloin se on suuressa päivätyössään palvelemassa
+herraansa, mutta syntyessään aamuisin ja kuollessaan illoin se loistaa
+tuolla tavoin Jumalan kunnioittamisesta. Raskasta on olla korkealla
+maailmassa. Älä isottele, pysy mieluummin alhaalla, muista
+pienkeittäjää. Miksikä pyrkisimme ylimmiksi vaivaan? Miksi emme
+loistaisi ennemmin Jumalan kunnioituksesta?
+
+
+
+
+VIIDES KERTOMUS.
+
+Toholampi.
+
+(Kansantarinan mukaan.)
+
+
+Kun kapteeni Videstrand lopetti, huomauttivat jotkut seurasta, että
+hänen kertomuksensa oli liian lyhyt.
+
+-- Ei -- vastusti rouva Rönnevall -- se oli liiankin pitkä heikoille
+hermoille. Kuinka niin taitava merimies saattaa latoa laivaan sellaisen
+lastin kuin yht'aikaa mustat kapteenit, kiehuvat pikikattilat, haudat
+ja luukammiot? Huh ... tuokaa kuppi väkevää teetä! Pidettäköön
+kansantarinat arvossaan, mutta aina niistä hajahtaa tervan katku. Hyvä
+kapteeni, minkä tähden ette ennemmin ota keveämpää lastia omasta
+ajastamme? Tarjotkaa meille kappale sivistyshistoriaa, niin tunnemme
+paremmin olevamme kotonamme.
+
+-- Vaikka sinä saisitkin syytä lähteä etsimään saaliasi, hymyili
+konsuli.
+
+-- Jos minulla olisi tohtori Raben hyvät puolustusvarustukset --
+vastasi kapteeni Videstrand -- niin torjuisin ensin arvostelut
+myönnytyksellä ja sitten tekisin ne hyökkäyksellä aseettomiksi. Minä
+myöntäisin, että kansantarinat ovat hieman karkeanlaisia, mutta sitten
+lisäisin, että siinä karkeudessa on hyvä ydin. Sanokaa sitä tervaksi,
+jos tahdotte, mutta olkaa varmoja, ettei se niin helposti haihdu
+tuuleen kuin nykyajan rupatukset. Olkaa hyvä, lukekaa nuo tuhannet
+romaanit, jotka kuvailevat kunnianhimoa, ja sanokaa, oletteko niistä
+yhdestäkään löytäneet musertavampaa maallisen ylhäisyyden pilkkaa.
+Kansantarinat kuvailevat aina rehellisesti, levein, karkein vedoin,
+mutta ne kestävätkin kuluttaa. Antakaa anteeksi, minä purjehdin
+oudoilla vesillä heikkojen hermojen keskellä; toiste minä asetunkin
+ankkuriin.
+
+-- Ei, ei suinkaan, hyvä kapteeni, luovikaa vain tuuleen, minä lasken
+myötäiseen. Te jäätte vain meille velkaa iloisemman purjehduksen, jonka
+saatte maksaa ensi kerralla. Kuka sai viidennen arvan?
+
+Huomattiin, että vastaaja oli dosentti Sumu.
+
+-- No, te ajanmukainen nuori ystäväni -- sanoi tohtori Rabe -- mitä on
+teillä kerrottavaa?
+
+-- Kansantarina, vastasi puhuteltu, katsahtaen otteluun vaativasti
+rouva Rönnevalliin, joka hyväntahtoisesti hymyillen selitti, että kun
+hän kerran on onnellisesti pelastunut kiehuvasta pikikattilasta, niin
+hän kyllä on karaistunut kestämään mitä kidutuksia hyvänsä.
+
+-- Ei, olkaa huoletta, minä panen käsilaukkuni vetoon puolta
+appelsiinia vastaan, että saamme kuulla rakkausjutun; minulla on onnea
+pelissä, puuttui puheeseen Josefina Hemming.
+
+-- Ja huono onni naimiskaupoissa, kuiskasi konsuli Rönnevall
+naapurilleen tohtorille.
+
+-- Luullakseni -- alkoi nuori dosentti -- useimmat teistä ovat
+tutustuneet Pohjois-Hämeeseen, ja minä olen vain pahoillani siitä, että
+lautamies Santala, joka parhaiten tuntee sen osan maatamme, ei taida
+ruotsia eikä siis voi oikoa mahdollisia erehdyksiäni. Minun kokemukseni
+ei ulotu pitkälle syrjään valtamaantiestä, mutta sen luulen tuntevani
+jotenkin tarkkaan, ja elleivät suuret mäet liiaksi haittaa, niin
+huomaa, että vaivat tulevat palkituiksi paremmin, kuin saattaa
+toivoakaan.
+
+Jos matkustaa pohjoiseen päin ja voi Huutijärven kestikievarin luona
+kiusauksen voittaen olla kääntymättä viehättävälle Tampereen tielle,
+joka on kuuluisa ihanista harjuistaan, ja lähtee sen sijaan oikealle,
+niin joutuu seutuun, joka kyllä on kaunis, mutta on useinkin näyttänyt
+minusta kuin musteeseen kastetulta. Vertaus saattaa tuntua liian
+rohkealta, kun on puhe pellavan kotiseuduista, Oriveden ympäristöstä;
+sanotaan kenties, että vihreät mäet, sinertävät järvet ja syksyiset,
+kellahtavat ruisvainiot panevat vastalauseen moista syytöstä vastaan.
+Mahdollisesti olen huonosti käsittänyt luonnontunnelman; mutta se,
+että luonto näyttää siellä sovittaneen liian paljon hiiliväriä
+maalauksiinsa, on seurauksena tiheistä, suurista havumetsistä,
+joiden tummuus on hyvin lähellä mustaa ja levittää raskasmielisyyden
+varjon monelle kirkkaalle järvenpinnalle, jotka vain ikävöivät
+päivänpaistetta, näyttääkseen meille kaikki taivaan värivälkkeet.
+Sen seudun ihmisissäkin on jotakin synkkää ja surumielistä niinkuin
+koko luonnossa. Sieltä saa kauan etsiä nuoria kasvoja; yksin
+kehtolapsellakin on ryppyjä otsassa. Eikä se kuitenkaan ole köyhää
+seutua, jonka pohatat ajavat kirkkoon koreissa kääseissä,
+messinkivälkkeisin silavaljain, mukanaan vaimot ja tyttäret
+räikeänvärisine silkkihuiveineen. On vain jotakin vanhanaikaista sekä
+luonnossa että kansanluonteessa. Pohjoishämäläinen on kuunnellut
+hiljaisia järviään ja suuria metsiään niin kauan, että vuosisadat ovat
+hänen huomaamattaan kulkeneet ohi ja hän on ainoastaan sattunut
+sieppaamaan pieniä pyrstöhöyheniä ajan lentävästä kotkasta.
+
+Kun matkustetaan kappale matkaa pohjoiseen päin Oriveden kirkolta,
+saavutaan laajalle hiekkakankaalle, missä kasvaa harvakseltaan mitä
+kauneimpia mastopuita laivojen tarpeiksi, joita ei koskaan rakenneta.
+Etelästä pohjoiseen päin on tuo mahtava erämaa, Hämeenkangas, tuskin
+missään neljättä penikulmaa leveä, mutta idästä länteen se on
+kaksitoista, jopa neljätoistakin penikulmaa pitkä. Näsijärven aallot
+ovat uurtaneet syviä vakoja tähän valtavaan hiekkaläjään, mutta järven
+länsipuolella se leviää taaskin Hämeenkyrön ja Ikaalisten pitäjissä
+laajoiksi saloiksi, jotka jäävät mieleen syvän hiekan, tasaisten
+vuorten, salaperäisten lähteiden ja kammottavien rosvojuttujen
+muistona.
+
+Kun suurista, kaupunkimaisista Oriveden kylistä saavutaan tähän
+yksinäiseen, asumattomaan seutuun, niin ymmärretään kyllä, miksi sen
+vaikutus on enemmän synkkä kuin iloinen. Kangas on levittänyt jylhän
+varjonsa laajalti yltympäri jo ennenkuin sen olemassaoloa aavistaakaan,
+ja se varjo on painunut etelään päin, ikäänkuin valo tulisi
+pohjoisesta. Sillä kankaan pohjoispuolella, Ruovedellä, tapaa jo toista
+kansaa ja toisenlaista luontoa, koko luonteeltaan valoisampaa,
+avomielisempää, nuorekkaampaa.
+
+Keskellä saloa on kestikievari, Kallenautio [sittemmin siirretty
+toisaalle, Vaasan rautatien nyt kulkiessa halki tuon erämaan, jonka
+esteistä säädyt eivät rautatien suuntaa päättäessään näytä onneksi
+tienneen mitään], jonka nimi on täydellisessä sopusoinnussa
+suurenmoisen jylhän ympäristön kanssa. Jaksaakseen siellä pitää yllä
+majataloa ja hevostenvaihtoa nauttivat kestikievari sekä sen molemmat
+aputalot verovapautta. Kummallakin puolella on lähes kahden penikulman
+pituudelta tasaista kangasta ja korkeita mäkiä.
+
+Lähimpänä pohjoispuolella on _Paha virsta_, joka on saanut nimensä
+siitä, että kolmen venäjänvirstan matkalla on neljäkymmentä ylämäkeä ja
+yhtä monta alamäkeä, joista kaksi niin jyrkkää S:n muotoista, että
+luonto olisi tuskin voinut keksiä houkuttelevampia vaunujen
+kaatumapaikkoja. Tämän Pahan virstan pohjoispäässä on luonnon
+asettamana merkkinä noin torpanmökin suuruinen vyörykivimöhkäle.
+Muinaisajan valtavien jäävirtojen melkein pyöreäksi tahkomana se on
+tielle päin viettävän vuoren keskirinteessä ja näennäisesti niin
+irrallaan, että matkustaja mielellään rientää ohi peläten rattaittensa
+jyrinän ehkä saattavan hänen turmiokseen kiven vierähtämään pois
+tuhatvuotisesta lepopaikastaan. Turha pelko! Tuon jättiläisten
+leikkikerän sitoo taikavoima kaltevaan alustaan; nuoret titaanit ovat
+turhaan koettaneet häiritä sen lepoa, heidän kankensa ovat voimattomina
+hirviön vieressä. Kivimöhkäleen sanotaan odottavan aikaansa. Kerran
+-- suokoon Jumala sen päivän viipyvän tuhansia vuosia -- on
+maansakavaltaja matkustava ylpeästi siitä ohitse. Silloin vuori on
+vapiseva, silloin harmaakivimöhkäle on irtautuva ja raskaana kuin
+omatunto syöksyvä musertamaan kavaltajan.
+
+Mutta palaan jo kankaalle.
+
+Olen matkustanut sitä lokakuun ihan hämärässä, jolloin luonto näyttää
+hylänneen itsensä, ikäänkuin mennäkseen iäistä kuolemaa kohtaamaan.
+Myrskytuuli sukii honkien liehuvia hiuksia, ne menettävät jonkin
+kiharan, ne taistelevat henkensä puolesta, ne notkuvat ja taipuvat,
+mutta nousevat jälleen pystyyn. Rankkasade kohisee kadoten
+näkymättömiin kanervikkoon. Luonnonvoimat raivoavat lähestyvää yön
+pimeyttä vastaan, hurjina, kukistumattomina, valittamatta ja
+häikäilemättä, armoa antamatta tai vastaanottamatta. Se on jättiläisten
+raskasta, kaikki musertavaa taistelua, kammottavan kolkkoa,
+suurenmoisen kaunista.
+
+Minä olen nähnyt kankaan myöskin paukkuvana tammikuun pakkasyönä,
+jolloin lämpömittari osoitti kahdeksanneljättä astetta jäätymäkohdasta
+alaspäin. Ei pienintäkään tuulenhenkäystä käy honkien jäykistyneissä
+havuissa; tähdet tuikkivat kirkkaina, revontulet räiskyvät liehuen
+vihreänkeltaisina liekkeinä keskitaivasta kohden. Niiden kalpeassa
+valossa syntyy puista himmeitä varjoja lumelle. Tuntuu kuin matkustaisi
+kuoleman valtakunnassa, lukemattomat hautapatsaat ovat todistuksena
+menneistä miespolvista. Valkoinen pohja ja musta suruharso täynnä
+välkkyviä tähtiä. Pelkkää pakkasta, horrosta, hiljaisuutta -- silloin
+kuuluu äkkiä läpitunkeva ääni. Erämaan harhaileva susi ulvoo;
+kenenkähän se on repivä?
+
+Toisen kerran taas matkustin tuota tietä toukokuun aamuna. Kun kaikki
+luonnossa on herännyt eloon, silloinkin se seisoo yksin mykkänä ja
+tunnottomana, tuo vanha kuningas. Ei yhtään peltoa, ei yhtään aitaa, ei
+yhtään laitumella käyvää lehmää; harvassa jokin vihreä mätäs tai
+kitukasvuinen kukka, kaikkialla kanervaa, pursunvarsia ja harvoja
+keltarunkoisia honkia, jotka kuvastuvat sinistä taivasta vasten. Yksin
+laululinnutkin näyttävät jättävän sellaisen erämaan kotkalle ja
+huuhkajalle, palokärjelle ja tikalle. Jos joskus kuuluu laulurastaan
+huilunsävel, niin saattaa silloin myöskin varmasti nähdä kaukaa honkien
+välitse järven välkkyvän.
+
+Olenpa heinäkuun helteisenä päivänäkin nähnyt tämän kankaan. Ilma on
+painostava ja tyyni, paarmat surisevat, sittiäiset kieriskelevät
+kuumassa hiekassa. Kangas on janoinen, yksin tien varren kanervikkokin,
+pölyinen ja puoleksi palanut, näyttää rukoilevan vettä. Mustansininen
+pilvi kohoaa kuin esirippu honkien takaa. Kohta jyrisee ukkonen,
+salama nuoleksii pilven reunaa, toinen, terävä kuin neula, on iskenyt
+etäiseen puuhun. Pilven takaa-ajama tuulenpuuska puhaltaa yli erämaan
+tuoden tullessaan hienoa savun tuoksua. Kuiva kanervikko on syttynyt
+tuleen ... liekit kiemurtelevat kielekkeinä ja terävinä kärkinä. Kohta
+on tätä tietä mahdoton kulkea. Minä joudutan matkaani, savupilvet
+ajavat takaa, omituinen, räiskyvä ääni kasvaa jäljessäni, minä
+katsahdan sinne päin ja näen koko seudun olevan liekeissä...
+
+Kenties olen liian kauan viipynyt luonnonkuvailussa, mutta se ei ole
+lyhyen kertomukseni ulkopuolella, päinvastoin se on sen välttämättömänä
+kehyksenä. Eihän saata käsittää erämaan draamaa tuntematta itse
+erämaata.
+
+Melkein keskellä kangasta, missä jo kauan sitten kaikki ihmiselämän
+jäljet ovat kadonneet näkyvistä, näkyy tien vieressä pienoinen paljas
+paikka, mistä metsää on raivattu ja vastahakoinen kanervikko työnnetty
+syrjään kituvan, heinänkasvun tieltä. Ei missään muualla tuommoinen
+mitätön salonsisäinen tilkku herättäisi vähääkään huomiota. Mutta tämä
+kangas on niin karu, niin talttumaton ihmiskäden alaiseksi alistumaan,
+että pieninkin viljelyksen jälki kiinnittää ihmettelevän katseen
+puoleensa. Siinä huomaa selviä autioituneen uudistalon jäännöksiä:
+umpeen kasvaneita ojia, aidan jätteitä ja tiilensoraa. Niin, olipa
+siellä vielä muutamia vuosia takaperin asumattomaksi jätetty tupakin.
+Sekin on jo nykyjään kadonnut, ja matkustaja, voimatta mitenkään iloita
+ihmisasunnon näkemisestä, hengittää helpommin päästyään tuon paikan
+ohitse, missä erämaan kesyttämisyritys on tyhjiin rauennut.
+
+Kun ensi kerran kuljin tuon paikan ohitse eräänä syyskuun päivänä,
+oli siellä vielä muutamia jäännöksiä entisestä uudistalosta.
+Uteliaisuudesta ja ihmetellen sitä ihmisvihaajaa, jolla kerran oli
+ollut rohkeutta asettua tänne, laskeusin ajoneuvoista ja menin
+raunioita tarkastelemaan. Eipä siinä paljon ollut näkemistä: sortunut
+katto, puoleksi hajonneet seinät, kaatunut takka, kehyksettömät ja
+lasittomat ikkunareiät ja oviaukko irralleen revityin tai rikkihakatuin
+pielin. Sisällä oli likaisen ja hävitetyn näköistä. Matkamiehet olivat
+siellä elämöineet mielin määrin; ehkäpä olivat rosvot ja karkulaisetkin
+siellä viettäneet öitään tai sudet talvisaikaan tassutelleet tuon
+surullisen ihmisasunnon läpi.
+
+Kaikki tuo olisi vain hetkeksi kiinnittänyt huomiotani, ellen olisi
+ihmeekseni seinästä tuvan toisen ikkunan vierestä huomannut kauniisti
+leikattua nimeä. Nimi oli _Ulrika_.
+
+Eihän mikään ole tavallisempaa kuin paperittomiin seiniin tehdyt
+nimipiirrokset. Kaikissa kestikievareissamme näkee sellaisia
+kymmenittäin, piirrettyjä tai maalilla töherrettyjä joutilaisuuden ja
+turhamaisuuden tuotteita tai kaipuun synnyttämiä jonkun tahtoessa uskoa
+edes halvalle seinälle kaihonsa äänettömän salaisuuden. Saattoihan tuo
+nimi tuhansien muiden lailla olla matkamiesten joutilaan hetken
+ajankuluke.
+
+Mahdollista. Tuosta tuvasta, koska ei muuta ihmisasuntoa ollut
+penikulmien matkalla, oli luultavasti monikin matkamies etsinyt suojaa
+rankkasateessa. Mutta tuo nimi, miten huolellisesti, miten kauniisti,
+melkeinpä tekisi mieli sanoa rakkaasti se oli taitavalla kädellä
+leikattu seinään! Muutamissa kynänpiirroissa on usein kokonainen
+elämäkerta. Ei, nuo kirjaimet eivät olleet syntyneet siihen pelkästä
+oikusta, niitä ei ollut piirtänyt mikään elämänhaluinen ylioppilas tai
+vallaton kadetti, joka herkkätunteisuuden puuskassa oli tahtonut uskoa
+erämaalle jonkun pikkukaupungin tanssiaistenkuningattaren nimen.
+
+Kyytimieheni oli seitsemänkymmenen vuoden ikäinen vanhus, hieman kuuro
+ja harvasanainen, mutta varsin huomattavasti mielissään siitä
+harvinaisesta ilosta, että sai täyttää lyhyen savinysänsä minun
+tupakkakukkarostani. Minä kysyin häneltä, kenen oma uudistalo ennen
+muinoin oli ollut.
+
+Hän ei sitä tiennyt. Hän tiesi vain, että se oli jo kauan ollut
+autiona, mutta hänen lapsuudessaan oli siinä asunut köyhänköyhää väkeä.
+Mitäpä moiset metsäläiset muuta saattoivat ollakaan kuin köyhiä? Kangas
+ei kasvanut mitään, karhu kaatoi heidän lehmänsä, sudet ottivat heidän
+vuohensa aivan tuvan oven edestä.
+
+Me ajoimme edelleen, mutta ajatukseni pysyivät uudistalossa.
+
+-- Eikö siellä koskaan ole asunut herrasmiestä? kysyin minä.
+
+-- Kuuluuhan siellä joku asuneen hyvin kauan aikaa takaperin, ennen
+minun aikaani.
+
+-- Mikä herrasmies se oli? Oletteko kuullut mitään hänestä?
+
+-- Onhan sitä kuultu. Hän oli sotaupseeri. Häntä sanottiin
+_Luutnantiksi_.
+
+-- No, miksi hän asui siellä niin kaukana ihmisistä? Oliko hän
+metsästäjä?
+
+-- En tiedä. Toholammin tähden sanotaan hänen siellä asuneen.
+
+-- Mikä on Toholampi?
+
+-- Kohtahan tästä sinne tullaan.
+
+Muutamien minuuttien kuluttua näkyi vasemmalla puolen tietä sellainen
+kattilan muotoinen laakso, joista seutu oli varsin rikas, ja sen
+pohjassa pieni lampi, mutta ei matalavesinen eikä pehmeärantainen,
+jommoista lammella tavallisesti tarkoitetaan. Luultavasti se oli ennen
+ollut paljon laajempi, mutta vähitellen kuivunut, niin että ainoastaan
+laakson syvin kohta enää oli veden vallassa, eikä sen ala ollut
+suurempi kuin pikkukaupungin tori. Sen vesi oli melkein mustaa, rannat
+paljaat; lähelle rantaa oli kaatuneen hongan latvapuoli hautautunut
+syvyyteen, jota vastoin suuret juuret olivat ilmassa vedenpinnan
+yläpuolella. Muuten ei näkynyt mitään muita ihmisten jättämiä jälkiä
+kuin joitakin seipäitä, joita kaukana asuvat emännät olivat lyöneet
+rantaan liuottaakseen hamppuja, heillä kun ei ollut vettä lähempänä.
+Vaikutelma oli niin yksinäinen, ettei luullut henkäyksenkään koskaan
+eksyneen ympäröivältä kankaalta tuolle kuolonhiljaiselle lammelle.
+
+-- Onko se syvä? kysyin minä osoittaen lampea.
+
+-- Mikä sen tietää. Kysykää ahvenilta! Sanotaanhan sitä kyllin syväksi
+hautaamaan ihmisiä vaunuineen.
+
+Minä käskin kyytimiehen pysähtyä, laskeuduin kärryistä ja menin
+rantaan. Pitkä, solakka koivuriuku oli rannassa. Minä kiipesin niin
+pitkälle, kuin pääsin liukasta, mustanharmaata honganrunkoa, joka oli
+suistunut veteen, otin koivunsalon ja koetin mitata syvyyttä. Salko ei
+tavannut pohjaa. Siitä liikkeestä, minkä siten sain aikaan vedessä,
+näytti pinta siellä täällä värehtivän pakenevista kaloista. Luultavasti
+niitä olikin lammessa paljon, ne kun saivat olla rauhassa ihmisten
+saaliinhimolta, joten vain joku silloin tällöin joutui harhailevan
+vesilinnun ahdistettavaksi. Kohta katosivat nuokin vähäiset kareet
+vedenpinnalta, kaikki oli taaskin hiljaa kuin haudassa.
+
+Syyskuun päivä läheni loppuaan; minä kävin istumaan laakson rinteelle,
+otin yksinkertaisesta eväsvarastostani pullon olutta ja tarjosin ukolle
+vahvistusjuomaa uuden tupakkapiipun paineeksi. Hän ei voinut vastustaa
+tuota valtioviisasta juonta, hänen suljettu sanainen arkkunsa aukeni
+vähitellen, ja kun itsepintaisesti kyselin Luutnantista, joka ennen
+muinoin oli asunut uudistalossa, johduimme vihdoin tarinaan, joka
+kertoi eräästä syvälle kansan muistiin painuneesta tapauksesta ja
+näytti hankkineen muuten mitättömälle Toholammelle oman merkillisyyden.
+
+Kauan sitten -- "sodan aikaan", sanoi kertoja, minun luullakseni
+isonvihan aikoina 18:nnen vuosisadan alussa -- no niin, monta vuotta
+takaperin sattui pimeänä syysiltana, että kerjäläisperhe oli asettunut
+kanervikkoon tien viereen tuohon lammen kohdalle. Heitä oli isä, äiti,
+lapsia ja sokea isoäiti. Kaiken, mitä heillä oli, he kuljettivat
+mukanaan kärryillä; vihollinen oli ryöstänyt heitä, vouti ottanut
+takavarikkoon, mitä vihollinen oli jättänyt, ja kaikki olivat sitten
+joutuneet kurjuuteen maantielle.
+
+Siihen aikaan kulki maan halki ihmishahmoinen verimato; kertojani sanoi
+häntä "kenraaliksi", mutta luultavammin hän lienee ollut korkeahko
+veronkantomies siihen aikaan, jolloin vihollinen hallitsi maata
+seitsemän vuotta. Luullakseni hän oli ollut jonkinlainen komissaari.
+Hän kiskoi köyhältä kansalta suunnattomia muonavaroja kruunulle, ja
+enin osa niistä jäi hänen omaan taskuunsa, niin että hän saattoi, kun
+sai hyvät lahjat, antaa monelle kuitin siitä, mitä tämä todella ei
+koskaan ollut maksanut. Niiltä sitä vastoin, jotka eivät tahtoneet tai
+eivät jaksaneet lahjoa hänen ahneuttaan, hän ryösti viime rovonkin ja
+näytti iloitsevan, että tie hänen tähtensä oli täpö täynnä kerjäläisiä.
+
+Kun komissaari siten piti huolta omasta parhaastaan, tuli hänestä rikas
+ja varakas, minkä tähden moni ylisteli häntä toimekkaaksi mieheksi,
+mutta toiset sen sijaan häntä vihasivat pahemmin kuin syntiä. Ja kun
+hän vielä viidenkymmenen ikäisenä oli poikamies, niin monikin äiti
+silloisen hädän aikana tavoitti häntä vävyksi hänen rikkautensa tähden.
+Hän olisi voinut saada maamme ylhäisimpiäkin, mutta häntä miellyttivät
+kauniit naiset, ja hän valitsi kauneimman. Olipa silloin Hämeessä köyhä
+neito, sorein, minkä nähdä saattaa; hänellä oli kuningattaren nimi, ja
+häntä komissaari kosi. Tytön mieli paloi nuoreen sotilaaseen,
+Luutnanttiin, ja he olivat vaihtaneet sekä lupauksia että sormuksia,
+niin ettei heidän liitostaan puuttunut muuta kuin papin aamen.
+Luutnantti oli silloin kaukana Ruotsissa kaiken sotaväen mukana, mikä
+ei ollut kaatunut sodassa; suku pelkäsi mahtavaa komissaaria, ja
+suloisen tytön, jolla oli kuningattaren nimi, täytyi murhemielin ruveta
+hänen vaimokseen.
+
+Kun se oli tapahtunut, tuli sanoma, että rauha oli tehty, vihollinen
+lähti pois, maan omaa väkeä odotettiin kotiin. Komissaaripa ei tästä
+sanomasta suurestikaan ilostunut. Hän ei uskaltanut jäädä maahan, koska
+tutkimus oli saattava ilmi hänen petoksensa, kansa repivä hänet
+palasiksi ja Luutnantti vaativa häneltä takaisin morsiantaan. Niinpä
+tuli hänelle kiire sulloutua vaimoineen ja ryöstettyine aarteineen
+suuriin, raskaisiin vaunuihin, joita neljä hevosta veti. Ja koska
+irtolaiset, jotka olivat paenneet metsiin, tekivät tiet epävarmoiksi,
+palkkasi komissaari vartijoikseen neljä rakuunaa, jotka ratsastivat
+vaunujen jäljessä sapelit kädessä ja viritetyin pistoolein.
+
+Hän tuli pohjoisesta päin ja matkusti suurella kiireellä suorinta tietä
+Venäjälle. Hänen saapuessaan kankaan alkuun Ruovedelle yllätti hänet
+pilkkopimeä ilta, niin että metsäisillä paikoilla ei nähnyt kättään
+silmien edessä. Komissaarilla ei ollut aikaa eikä halua jäädä mihinkään
+yöksi, hän sytytti vaunujensa eteen palavat lyhdyt ja lähti kankaalle.
+
+Tien vieressä majailevat kerjäläiset olivat tehneet tulen kanervikkoon
+ja paistoivat nauriita hiiloksessa. Isä sanoi:
+
+-- Jos nyt komissaari olisi käsissäni, paistaisin minä hänet kuin
+nauriin hiljaisella tulella.
+
+Äiti sanoi:
+
+-- Jos komissaari olisi tässä, näyttäisin minä hänelle lapsiamme,
+joilla on nälkä ja vilu. Minä pukisin heidän ylleen hänen turkkinsa ja
+antaisin heille hänen sydämensä syötäväksi.
+
+Isoäiti sanoi:
+
+-- Jos komissaari tulisi viluisena ja nälkäisenä luoksemme, niin
+lämmittäisimme häntä tulen ääressä ja antaisimme hänelle osan
+viimeisestä nauriistamme.
+
+Hetkisen kuluttua vanhus sanoi;
+
+-- Viekää minut maantielle, tässä tulen luona on liian kuuma. Hänet
+vietiin sinne, ja hän kävi istumaan keskelle tietä selin pohjoiseen,
+koska tuuli kylmästi. Hänen vieressään hiekassa leikki kolmivuotias
+poika pienillä kivillä. Kankaalla palava tuli valaisi maantietä ja
+kanervikkoa, joka parhaillaan ylt'ympäri oli kukassa.
+
+Heidän siinä istuessaan lähestyivät maantietä myöten täyttä vauhtia
+suuret vaunut neljän nelistävän hevosen vetäminä, neljä rakuunaa
+ratsastaen jäljessä. Ajaja näki jotakin liikkuvan tulen valossa
+vaunujen edessä ja huusi kovasti:
+
+-- Pois tieltä!
+
+Mutta sokea kahdeksankymmenen ikäinen vaimovanhus, joka oli
+vähäkuuloinen ja istui selin vaunuihin päin, ei kuullut huutoa.
+Poikanen sen kyllä kuuli, mutta ei ymmärtänyt sitä. Hän oli tehnyt
+keskelle tietä kivistä tallin.
+
+Ajaja huusi uudelleen; hevosten huohotus kuului lapsen pään ja
+vanhuksen valkohapsien yläpuolelta, mutta eläimet eivät rohjenneet
+tallata jalkoihinsa ihmisen avuttomia ikäkausia.
+
+Silloin komissaari kärsimättömänä kumartui eteenpäin pehmoisten
+vaununpatjojen välistä.
+
+-- Mikä nyt on? kysyi hän.
+
+-- Ihmisiä tiellä! vastasi ajaja.
+
+-- Aja roskan yli!
+
+Ajajan ruoska vingahti voimakkaista sivalluksista, hevoset kohosivat
+pystyyn, myrskynpuuska kulki kangasta pitkin, kerjäläisten tuli
+leimahti korkealle taivasta kohti. Hevoset pelästyivät tulen loistetta,
+sotkeutuivat hihnoihin, peräytyivät, ensin tien reunaan, sitten
+jyrkänteelle ja siitä lampeen... Vaunut kadottivat tasapainonsa ja
+vierivät takaperin alas kuolonhiljaiseen, mustaan, salaiseen Toholammen
+syvyyteen.
+
+-- Kaikkiko?
+
+-- Kaikki. Vaunut olivat raskaat, kuormana oli vääryydellä hankittua
+tavaraa, paha omatunto ja monet tuhannet kiroukset. Hevoset, vaunut,
+ajaja, komissaari ryöstettyine aarteineen ja hänen nuori vaimonsa
+ryöstettyine onnineen, kaikki painuivat niinkuin vuoresta irtautunut
+kallionlohkare, joka vierii veteen. Ratsumiehet näkivät vaunujen
+häviävän pimeään, luulivat niiden ajaneen edelleen ja ratsastivat
+täyttä laukkaa ohi. Kerjäläiset ihmettelivät, mitä huutoa maantieltä
+kuului, ja menivät katsomaan, mutta löysivät vain rinnettä alas
+johtavat pyöränuurrot ja hevosten kavioiden jäljet. Maantiellä istuva
+vaimovanhus ei nähnyt mitään eikä myöskään ymmärtänyt rytinää, joka
+hänen korvissaan oli kuulunut. Poikanen katseli hevosia, unohti ne, kun
+ei niitä enää nähnyt, ja jatkoi tallinsa rakentamista.
+
+-- Mitä se oli? kysyi kerjäläisisä.
+
+-- Ajattaro tuli metsästä ja kulki ohitse, vastasi
+kahdeksankymmenvuotias.
+
+Kerjäläiset jatkoivat seuraavana aamuna vaellustaan. Ei kukaan tiennyt
+muuta, kuin että komissaari oli paennut Venäjälle ja hänen neljä
+rakuunaansa ajoivat turhaan hevosensa kuoliaaksi, saadakseen vaunut
+kiinni. Mutta pian sen jälkeen Luutnantti palasi Ruotsista. Hänen ensi
+kysymyksensä koski kaunista morsianta, jolla oli kuningattaren nimi.
+Hänen sanottiin lähteneen komissaarin mukana pois maasta. Luutnantti
+otti eron sotapalveluksesta ja lähti etsimään kihlattua morsiantaan.
+Kuljettuaan puolen maailmaa häntä löytämättä hän palasi eräänä aamuna
+tälle kankaalle. Kerjäläisisä oli tehnyt uudisasunnon tähän lähelle
+Toholampea. Luutnantti lepuutti siinä hevostaan, ryhtyi puheisiin
+isännän kanssa ja kertoi etsivänsä komissaaria. Uudisasukas muisteli
+tuota iltaa, jolloin Ajattaro kulki heidän kanervikossa palavan tulensa
+ohi; sen jälkeen he lähtivät oitis molemmat Toholammen rantaan
+etsimään. Siellä oli vielä syvät pyöränjäljet, hevosenkenkä oli jäänyt
+rannan mutaan, hopeainen rannerengas oli pudonnut vaunuista veden
+rajaan, puoleksi maalle. Luutnantti tunsi rannerenkaan, se oli ollut
+kauniin morsiamen oma, morsiamen, jolla oli kuningattaren nimi. He
+etsivät etsimistään lammesta, mutta siinä ei ollut pohjaa; sitäkös
+siinä olisi?
+
+Siitä päivin ei Luutnantti enää ollut etisessä järjessään. Hän oli
+etsinyt kauan ja etsi etsimistään. Ensimmältä hän kävi vain aika ajoin
+uudisasunnolla, mutta sitten hän asettui asumaan sinne. Joka aamu hän
+meni hyvin toivein Toholammelle ajatellen, että sinä päivänä hän
+löytää kihlattunsa. Joka ilta hän palasi surumielisenä takaisin eikä
+ollut mitään löytänyt. Talvella hän hakkasi jäähän avannon, kesällä hän
+istui lammella veneessään. Enimmäkseen hän onki, mutta ei niinkuin
+muut; hänellä ei ollut syöttiä koukussa eikä hän koskaan saanut
+ainoatakaan kalaa. Se ei kuitenkaan tehnyt häntä maltittomaksi eikä
+kyllästyttänyt häntä, hän ainoastaan vaihtoi koukkuja. Ensin hän onki
+messinkikoukuilla, teetti sitten hopeaisen ja viimein kultaisen.
+Kultakoukkuineen lammelle lähtiessään hän kuuluu sanoneen:
+
+-- Tänään minä saan hänet, nyt hän ei enää voi vastustaa minua.
+
+Kerran mökkiläiset näkivät hänen vetävän ongellaan jotakin raskasta.
+Hänen kultakoukkunsa oli tarttunut johonkin puuhun, joita on paljonkin
+veden alla, ja kun hän veti, tuli raskas puu jäljestä. Silloin hän
+huusi mökkiläisille: nyt minä saan hänet! -- ja veti vetämistään, mutta
+siima katkesi, ja se raskas tuntematon, joka riippui ongessa, painui
+takaisin syvyyteen. Siiman katketessa ja toivon rauetessa murtui myös
+Luutnantin sydän. Illalla tavattiin hänet kuolleena veneestä.
+
+Siihen loppui Toholammen tarina. Siinä ei ollut mainittu ainoatakaan
+nimeä, mutta minä olin saanut selityksen tuvan luhistuneista seinistä
+löytämälleni Ulrika-nimelle. Kansantarina välittää vähät nimistä; se
+säilyttää muistissa henkilön tai tapauksen, pitää kiinni sen
+ominaisista piirteistä ja joko kokonaan sivuuttaa tai kaunistelee oman
+luonteensa mukaan niihin kuuluvat vähäpätöisemmät seikat. Arvattavasti
+on tämän tarinan historiallisena ytimenä kansan vitsaus, vihattu
+kantomies, ja kun häntä ei inhimillinen kosto voinut saavuttaa, oli
+hänen jouduttava kansan uskon mukaan jumalallisen oikeuden alaiseksi.
+Hänen rangaistuksensa ja kaikki, mitä siihen liittyy, on ehkä jäänyt
+kokonaan mielikuvituksen varaan. Vieläpä ankara arvostelu saattaisi
+olettaa, että kansan usko on juuri paikan yksinäisyyden ja maantiestä
+alkavan jyrkän rinteen tähden valinnut välttämättömän rangaistuksen
+näyttämöksi Toholammen. Enpä tiedä; minusta tuntuu, kuin tarina silloin
+olisi saattanut valita jonkin paljon suuremman ja valtavamman järven,
+joita Pohjois-Hämeessä ja koko maassamme on yltä kyllin. Miksipä olisi
+tarina ilman todellista syytä valinnut niin mitättömän vesitilkan?
+
+Hevosen verkkaisesti syödessä niukkaa heinää tien varrelta oli ilta
+pimennyt ja täysikuu noussut honkien lomitse. Puolihämy ja kuun välke
+yhtyneinä levittivät lumoavan valaistuksen yksinäiseen seutuun. Honkien
+latvat olivat puoleksi kullanhohtoiset, puoleksi mustat; tähdet
+riippuivat niiden huipuissa, kanervikko levisi juurten ympärillä kuin
+tumma, helmillä kirjailtu matto. Taivas kaareutui äärettömän korkeana
+tuon suruisen, äänettömän, yksinäisen kankaan yläpuolella, joka odotti
+yötä ja syksyä. Mutta alhaalla syvyydessä, Toholammen tyynessä
+kuvastimessa välkkyi jotakin ... se oli morsianta etsivä iltatähti, se
+etsi morsianta, jolla oli kuningattaren nimi...
+
+
+
+
+KUUDES KERTOMUS.
+
+Vedenkorkeusmerkki.
+
+
+Neiti Hemming oli lyönyt käsilaukustaan vetoa, että äsken kerrotussa
+kansantarinassa on jokin rakkausjuttu. Asiasta kiisteltiin vilkkaasti.
+Herrat väittivät itsepintaisesti, että käsilaukku on mennyttä, mutta
+naisista sitä vastoin oli niin uskollinen luutnantti kuin Toholammen
+onkija kaikista luutnanteista harvinaisin ilmiö. Tohtori Rabe ehdotti,
+että riidanalainen laukku uhrattaisiin Itämerelle, ja jos dosentti Sumu
+hyväntahtoisesti suostuisi uimaan sen perässä Gotlantiin, niin olisi
+muka pahin este poistettu. Eversti Hemming sanoi epäilevänsä, etteivät
+uskolliset luutnantitkaan ole niin harvinaisia; mutta koska hän oli
+saanut seitsemännen arvan, tahtoi hän säästää todistuksensa, kunnes
+hänen laillinen vuoronsa tulee. Kysyttiin, kenellä on kuudes numero:
+sen oli saanut rouva Rönnevall.
+
+-- Minäkö! huudahti tuo pieni viehättävä rouva oivasti teeskennellen
+hämmästystä. -- Ja mitä minä osaisin kertoa tälle rakastettavalle
+seuralle niin syväoppisten ja hirmuisten juttujen jälkeen, joita tässä
+olemme huviksemme saaneet vuorotellen kuulla?
+
+Pitääkö minun ehkä kertoa, millainen oli ensimmäinen tanssipukuni
+Tukholmassa? Vai kuinka mamsseli Pettersson leikkasi mieheni yönutun
+puoli kyynärää liian lyhyeksi? Vai kuinka palvelustyttö pisti
+sokerileipurin jäätelövuoren leivinuuniin, jottei se jäähtyisi
+ensimmäisiksi illallispidoiksemme? Taikka neuvottelemmeko, mikä on
+paras Euroopan neljästäviidettä lohenvalmistustavasta? Vai tahdotteko,
+hyvät herrat, selittää meille, mikä on raa'an pihvipaistin metafyysinen
+etu? Minä tarjoan, mitä talossa on, enkä tahdo, niinkuin ystävämme
+neiti Drifva, edes näyttää lastenkamariakaan. Olkaa hyvä, valitkaa!
+Mutta ollakseni vilpitön turvaudun mieluimmin siihen sukupuoleni
+etuoikeuteen, että saamme olla vaiti, milloin ehkä virkamme olisi
+puhua, ja puhua, milloin luultavasti olisi monestikin viisainta olla
+vaiti. Tohtori Rabe, olkaa niin hyvä, suorittakaa minun tehtäväni,
+vaikka meitä uhkaisi viisikin nidosta latinaa!
+
+-- Rouva Rönnevall -- vastasi tohtori -- te menettelette niin väärin
+itseänne kohtaan, kuin ainoastaan se voi menetellä, joka tietää, että
+häntä joka taholta vastustetaan. Minä olen varma, että Euroopan
+neljästäviidettä lohenvalmistustavasta ei yksikään ole niin
+mielenkiintoinen, kuin meistä olisi vähäinen kuvaus teidän omasta
+elämästänne. Sallikaa meidän toivoa, ettei ole kyseessä muuta kuin
+pikkuisen ajatusaikaa, ja jos minä saatan sillä välin täyttää tyhjän
+numeron, olen koettava parastani. Johtuu mieleeni vähäpätöinen tapaus,
+joka ei ole syväoppinen eikä hirmuinenkaan, mutta joka kenties voi
+pelastaa neiti Hemmingin käsilaukun. Se koskee tavallaan rakkautta ...
+mutta melkoisen kaukaa. Minun pitäisi ennemmin nimittää sitä "Ylpeitä
+lupauksia kohtaan osoitetuksi uskottomuudeksi". Onko täällä ketään,
+jonka omatunto tulisi levottomaksi siitä?
+
+Ei ollut ketään. Rouva Rönnevall ilmoitti nöyrän kiitollisuutensa.
+
+-- Uskottomat lupaukset! aloitti tohtori veitikkamaisesti, lämmin väre
+äänessä. -- Ah, mitä karehtivan vedenpinnan tuhansia tuulenpuuskia,
+horjumattomia päätöksiä, liian varmoja aikomuksia onkaan uhkamielisessä
+nuoressa päässä! Niin ylpeinä, jyrkkinä ja suurellisina ne esiintyvät
+suuttumuksen hetkinä tai tunteiden kuohuessa, että niitä saattaisi
+luulla lujiksi kuin kallio, iankaikkisiksi kuin tähdet, ellei hyvin
+tietäisi, mitä arvoa niillä on, kun se on saanut puhumisvallan, mikä
+äsken vielä oli vaiti. Mutta vaikka ne ovat pettäneet sata ja tuhat
+kertaa ja sata ja tuhat kertaa saaneet osakseen seuraavan päivän
+ilkkuvan naurun, niin uskoo kahdeksantoistavuotias niin lujasti niiden
+pettämättömään totuuteen, kuin vasta silloin olisi täysi tosi edessä.
+Kun sitten taas uusi, suuri aikomus astuu esiin, rohkeasti vaatien
+elämän virran johdattamista edeltä päin viitattua uraa myöten, eikä ole
+mitään muuta jäljellä kuin sen toteuttaminen, silloin tuleekin uusi
+päivä ajatuksineen, uusi yö unineen; nuorukainen tai neitonen, tuon
+uljaan päätöksen tehnyt katsahtaa taakseen ja huomaa, että uusi luoto
+oli sumua niinkuin kaikki edellisetkin, kallionvahvuinen aikomus vahaa
+niinkuin sadat muut. Kuplat kulkevat nopeaan elämän virrassa; jos
+tartut niihin, särkyvät ne; jos annat niiden paeta, tulee sijaan yhä
+uusia. Ken kiinnittää veneensä vaahtoon, hän joutuu kosken pyörteeseen.
+Souda lujien tuhatvuotisten kallioitten luo, joihin on taottu
+rautarenkaita hauraitten alusten turvaksi; kierrä köytesi niihin äläkä
+sitten pelkää vaikka veneesi virran pyörteessä huojuukin! Kun asumme
+tällaisella pyörivällä pallolla, missä kaikki vaihtuu, tarvitsemme
+vaihtuvan maailman ulkopuolella olevaa tukea. Luja maakin liikkuu
+jalkaimme alla, mitä sitten ihmissielun aaltoilevat ajatukset, se kun
+ei enää tänään ole, mitä se oli eilen, ja huomenna on unohtanut sen,
+mikä tänään on hehkuvana haluna. Iankaikkisuusajatukset yksin ovat
+pysyväisiä tuossa kuohuvassa koskessa. Ne ovat kiintotähtien kaltaisia;
+lapsi ja vanhus näkevät ne samalla kohdalla, niiden suhteen katoavat
+aika ja matkat, kaikki maalliset mittapuut ovat niihin nähden liian
+pieniä.
+
+Kahdenkymmenen ikäisenä en ajatellut näin enempää kuin muutkaan. Minä
+olin niin varmasti kuin kukaan konsanaan vakuutettu aikomusteni
+järkähtämättömyydestä, minä tunsin lujien päätösteni alla vankan
+kalliopohjan. Minä en anna minkään ilkeän siteen tai hempeiden
+intohimojen itseäni vangita, ajattelin; minä uhmailen kaikkia esteitä,
+uurran uusia uria ihmiskunnalle, uudistan oman tieteeni, klassillisen
+muinaisuuden, ja sille vanhanajan perustalle rakennan aivan uusiksi
+yhteiskunnan, valtion, koko maailman. Niin, minun klassillinen
+roomalaismaailmani tunkeutuu meidän hajanaiseen ja aineelliseen
+aikakauteemme niinkuin Caesar legioonineen raivasi itselleen tien
+Galliaan; raitis, nuorentava, iäisesti nuoren Rooman ja iäisesti
+kauniin Kreikan tuulahdus kulkee kerran niinkuin renessanssin aikana
+villiytyneen, barbaarisen Euroopan yli. Älkää kysykö, mitä minä toivoin
+saavani aikaan: kysykää ennemmin, mitä minä _en_ ollut saava aikaan.
+Päätökseni oli tehty, minä tahdoin uudestaan järjestää aikakauteni
+Platonin ja Ciceron tasavallan mukaan tai minusta oli tuleva viimeinen
+roomalainen.
+
+Jonkin aikaa sen jälkeen, kun olin päässyt iäisen ylioppilaan
+Peregrinus Müllerin tuttavuuteen, tein likeisen ystävyydenliiton
+ikäiseni nuorukaisen Knut Envaldssonin kanssa ... ehkä tunnettekin
+hänet? Hän ainakin olisi tuntemisen arvoinen. Meidän opintomme kävivät
+niin vastakkaiseen suuntaan kuin suinkin mahdollista: hän oli
+luonnontutkija, minä kielentutkija, hän realisti ja empiirikko, minä
+humanisti ja idealisti. Mutta meissä kummassakin oli jotakin yhteistä,
+juuri nuo suuret maailmaa uudistavat ajatukset ... tietysti myöskin
+samat lujat päätökset tulevan suurtyön suorittamisesta. Envaldsson oli
+oikeastaan matemaatikko, mutta matematiikka on uimavyö, joka kantaa
+kaikilla luonnontieteen vesillä. Siihen aikaan, kun hän tutki kemiaa,
+hän oli päättänyt sulattaa vuoret upokkaassaan, muuttaa kaikki
+savilätäköt aluminiumiksi, tehdä vedestä polttoainetta ja saada
+mateerian monet alkuaineet supistumaan yhdeksi ainoaksi. Alettuaan
+tutkia fysiikkaa hän päätti muuttaa valoa ja sähköä kiinteään muotoon;
+kasvi- ja eläintieteen alalla hän tahtoi osoittaa olevan itseperäistä
+synnytystä, toisin sanoen, syntymistä siemenettä ja vanhemmitta. Hän
+meni, kuten näette, pitemmälle kuin minä, hän kaivautui yht'aikaa
+äärettömän pieneen ja äärettömän suureen; löydettyään mikroskoopillaan
+alkusolun, josta elimellisen elämän pienimmät embryot kehittyvät, hän
+tahtoi Newtonin ja Kepplerin _mécanique céleste'in_ mukaan sovittaa
+taivaankappalten liikunnon lait ihmiselimistön verenkiertoon.
+
+(Siinä rouva Rönnevall nousi, niiasi syvään ja istuutui taas hyvin
+juhlallisesti.)
+
+-- Kyllä ymmärrän, virkkoi tohtori päätään nyökäyttäen, naisten
+mielestä minä liihoittelen pilvissä, mutta kohta minulla on kunnia
+saapua takaisin maan päälle. Lyhyesti puhuen, vaikka ystäväni Knut
+Envaldsson kuvittelikin olevansa oikea realisti ja empiirikko, kuten
+hän ammatiltaan todella olikin, niin oli hänessä kuitenkin hieman
+haaveksijaa: käytännöllisesti puhuen terveen arkiymmärryksen mukaan se
+merkitsi, että jos minä olin puolihullu suurine päätöksineni, niin hän
+oli melkein täysihullu. Se ei kuitenkaan meitä estänyt tekemästä pilaa
+toistemme suurenmoisista tuumista eikä myöskään tuntemasta sisäistä
+myötätuntoa niitä kohtaan. Oli hetkiä, jolloin olimme halukkaat
+jakamaan maailman kuin kaksi suurta valloittajaa, kuitenkin niin, että
+kummallekin jäi valta rynnätä valloittamaan toista puoliskoa, milloin
+vain sai oman ylivaltansa vahvistetuksi toisella puoliskolla.
+
+Turussa saimme onneksemme seurustella professori X:n intelligentissä
+perheessä, mikä oli vielä suurempiarvoisempaa kahdelle kokemattomalle
+ylioppilaalle siitä syystä, että toverielämä oli siihen aikaan
+jotenkin kirjavaa. Talon kaksi nuorta tytärtä, Maria ja Sofia,
+edistivät kasvatustamme siten, että säälimättä repivät meiltä nuo
+maailmanherruuden suunnitelmat. Itse he olivat niin vähässä määrin
+vapaat ikänsä haaveksivista unelmista, että olivat rakentaneet
+maailmansa kirjojen mukaan. He olivat lukeneet paljon, eikä heistä
+nykyinen ihmiskunta lainkaan vastannut Schilleriä, Chateaubriandia ja
+Washington Irvingiä, puhumattakaan Klopstockista, Lidneristä ja
+Frithiofin sadusta. Mittapuu ei soveltunut meihin eikä kehenkään
+muuhunkaan heidän tuttavistaan; meitä kohdeltiin mitä viehättävimmällä
+tavalla kuin koulupoikia, ja nyt minä huomaan, ettei mikään saattanut
+olla hyödyllisempää kahdelle maailmanvalloittajalle -- meille, jotka
+ehkä olisimme voittaneet yliopistollisissa väittäjäisissä, mutta
+seisoimme aivan avuttomina ja turvattomina kahden sukkelan ja
+liukaskielisen naisvastustajan edessä. Ehkä olisi nuorten naisten
+onnistunut parantaa meidät nopeammin kuin elämä sitten on parantanut,
+elleivät Turun palo ja yliopiston muuttaminen Helsinkiin olisi liian
+nopeasti keskeyttäneet tuttavuutta.
+
+Matkat ja opinnot estivät meitä kymmeneen vuoteen näkemästä Maria ja
+Sofia X:ää tai edes kuulemasta, mihin he olivat sittemmin joutuneet
+tässä proosallisessa maailmassa. Ystäväni Envaldsson ja minä tapasimme
+toisemme pitkän eron jälkeen hyvin todistuksin tohtoreina Helsingissä
+ja kerroimme kumpikin maailmanherruuden-taisteluistamme. _Vielä_ ei
+ollut maailman jakaminen onnistunut; me olimme jo taipuvaiset uskomaan,
+että se tehtävä onkin vaikeampi kuin kymmenen vuotta takaperin olimme
+luulleet. Mutta maailma on suuri; vaikkapa meidän ei onnistunutkaan
+valloittaa kaikkia maanosia, niin lujana päätöksenämme pysyi ainakin
+Suomen saattaminen alamaisuuteemme. Minä yhä harjoittelin roomalaisia
+legioonejani ja Envaldsson "seuloi luontoa" upokkaassaan, niinkuin
+Tegnér sattuvasti on lausunut.
+
+Tähän aikaan oli kuuluisan professorimme af Hällströmin onnistunut
+mitata veden suurin tiheys, ja Nervander, ollen vielä uransa alussa,
+rakenteli nerokkaita sähkö- ja magnetismiteorioja. Luonnontutkimus oli
+Berzeliuksen toimesta vaurastunut meilläkin suurvallaksi, joka kokonaan
+uhkasi viedä voiton klassillisesta vanhasta Roomasta. Monen muun ohessa
+alettiin jälleen kiinnittää huomiota Celsiuksen jo sata vuotta
+aikaisemmin esittämiin teorioihin pohjolan _veden vähenemisestä_. Eihän
+tuo hyvin riidanalainen asia arvatakseni liene teille tuntematon?
+
+Neiti Hemming pyysi selitystä. Itse ilmiö, huomautti hän, ei ollut
+tuntematon, mutta sen syistä olivat useimmat tietämättömiä, mikä ei kai
+ollut anteeksiantamatonta.
+
+-- Minä koetan puhua niin lyhyesti ja selvästi kuin mahdollista, jatkoi
+tohtori. Yleisesti tunnettu asia on, että Suomen ja Pohjois-Ruotsin
+Itämeren rannikoilla aina Tukholman leveysasteelle asti merivesi
+vetäytyy hitaasti alemma matalilta rannoilta. Maata syntyy siihen,
+missä ennen oli merta, ja heinämies niittää siinä, missä kalastaja
+vielä viisikymmentä tai sata vuotta takaperin souteli veneellään.
+Kenties olisi tämä luonnonilmiö, joka tekee tuntuvasti matalammiksi
+satamamme ja muuttelee rannikkoja, jäänyt huomaamatta, ellei jo ammoin
+olisi ollut riitaa niin sanotuista "hylkeenkivistä", joille hylkeet
+keväisin nousevat päivänpaisteeseen ja joilla pyssymiehet sen tähden
+hyvin ahkerasti kävivät hylkeenammunnassa. Pitäjät ja kylät olivat
+riidelleet noiden kivien omistusoikeudesta, mutta aikojen kuluessa
+huomattiinkin niiden nousseen niin korkealle vedessä, etteivät hylkeet
+enää voineet päästä niille merestä. Celsius johtui ajattelemaan, että
+meri laskeutuu säännöllisen luonnonlain mukaan, ja luuli mittauksilla
+pääsevänsä siihen tulokseen, että merenpinnan korkeus alenee neljä
+jalkaa sadassa vuodessa. Tulosta pidettiin niin varmana, että Dalin
+perusti siihen Ruotsin vanhemman historian, laskien, että tuhat tai
+kaksi tuhatta vuotta takaperin täytyi määrättyjen alojen Skandinavian
+nientä olla veden alla. Sittemmin toiset väittivät Celsiuksen
+mittauksia vääriksi ja korjailivat niitä tullen uusiin tuloksiin,
+joista mainitsen vain ihan nykyisimmät. Niiden mukaan merenpinta
+laskeutuu pohjoisrannikoilla neljä tai viisi jalkaa vuosisadassa, siis
+noin puoli kymmenystuumaa vuodessa, jota vastoin eteläisillä
+rannikoilla merenpinnan laskeutuminen on puolta pienempi, kaksi jalkaa
+vuosisadassa, ja koko ilmiö häviää Tukholman leveysasteen kohdalla.
+Probleema on hyvin vaikea ratkaista ja havainnot ovat ristiriitaisia,
+joten ei vieläkään ole saatu varmasti määrätyksi, nouseeko meri
+Etelä-Ruotsin, Tanskan ja Pohjois-Saksan rannikoilla, kuten muutamat
+otaksuvat, sen sijaan, että se laskeutuisi sielläkin. Lopuksi tulee
+minun lisätä, että mitä ensin pidettiin _veden vähenemisenä_, se
+todellisesti onkin _maan kohoamista_, koska maansisäiset vulkaaniset
+voimat hitaasti nostavat muutamia osia meidän maapallostamme,
+jotavastoin toiset osat samasta syystä hitaasti painuvat. Me emme
+huomaisikaan maan kohoavan jalkaimme alla, ellemme näkisi meren samassa
+määrin vaipuvan syvemmälle.
+
+On selvää, että nämä mittaukset kokonaan riippuvat luotettavista
+merkeistä, jotka osoittavat, miten korkealla merenpinta on jonakin
+varmana ajankohtana ollut. Koska hylkeenkivet, satamat, kallioihin
+taotut rautarenkaat ynnä muut saattoivat ainoastaan likipitäen soveltua
+niiksi mitoiksi, joita etsittiin, alettiin edellisellä vuosisadalla
+hakata rantakallioihin pysyviä merkkejä, joista näkyi tarkalleen, miten
+korkealla vesi keskimäärin oli määrättynä aikana. Noita merkkejä
+pidetään syystä kyllä parhaimpina todistajina, ja niiden merkitys
+kasvaa vuosi vuodelta. Jos ne sen lisäksi on hakannut joku ammattimies,
+niinkuin esimerkiksi kuuluisa Augustin Ehrensvärd, Viaporin perustaja,
+niin tuskinpa minun tarvinnee huomauttaa, miten verrattoman tärkeitä ne
+ovat tämän kysymyksen ratkaisemiseksi sadan vuoden perästä.
+
+Envaldsson, professori Hällströmin parhaita oppilaita, oli hyvin
+innokkaasti tutkinut juuri tätä asiaa, pääsemättä kuitenkaan mihinkään
+ratkaisevaan tulokseen. Hän kertoi minulle huolensa, mutta mitäpä minä
+olisin hänelle vastannut? Muuten niin teräväpäinen Cicero ei osannut
+mitään neuvoa, Vergilius ei edes tiennyt, että Itämerta oli
+olemassakaan, Tacituksella ei ollut vähintäkään aavistusta maan
+kohoamisesta. Onneton luonnontutkija, hän olisi hyvin mielellään
+tahtonut hartioillaan kohottaa Suomea neljä jalkaa vuosisadassa, mutta
+tuo Atlaksen taakka kävi hänelle liian raskaaksi.
+
+Muutamana kesäkuun aamuna päätimme haihduttaa opinhuoliamme tekemällä
+pienen huvimatkan Helsingin saaristoon. Me hankimme veneen, muutamia
+ongenvapoja ja eväskorin leipää, juustoa ja pullon viiniä, ja sitten
+nostimme purjeet. Matka kävi Turholman ja Stansvikin ohi Estnäsin
+salmen läpi Villingen seudulle. Viaporin salmista puhaltava raitis
+merituuli vei meitä hauskasti eteenpäin pitkin keinuvia selkiä.
+Vuoriset niemekkeet näyttivät tulevan meitä vastaan ja tanssien
+kulkevan ohitsemme, kuusikot lähettivät meille miellyttävää
+pihkanhajua, huvilat heittelivät houkuttelevia sormisuukkosia,
+purjeveneet ja halkojaalat vaativat meitä kilpailuun. Envaldssonilla
+oli mukanaan metsästystorvi, jolla ahkerasti tervehdittiin kaikkia
+vastaantulijoita. Me aloimme kotiutua omaan vuosisataamme; vanha Rooma
+vaipui muinaisuuden hämärään, Envaldsson ei enää muistanut "seuloa
+luontoa", vaan nautti sen sijaan siitä sitä ahkerammin. Mitä
+parhaimmalla tuulella ollen saavuimme suojaisiin Villingen salmiin,
+penikulman päähän kaakkoon päin Helsingistä, ja ryhdyimme siellä
+koettamaan kalaonneamme. Se näytti välttävästi vastaavan sitä
+taitavuutta, mikä meillä oli kuulussa onkimisurheilussa. Me saimme
+kolme neljä pyristelevää ahvenpahaista, ja kolmen neljän viattoman
+särjen kuolema tuli omaatuntoamme rasittamaan; viimein lähdimme maihin
+valmistuttaaksemme päivällisaterian läheisessä kalastajantorpassa.
+
+-- Rabe -- sanoi ystäväni minulle, kun höystimme paistettuja särkiämme
+muutamilla kokonaisina keitetyillä munilla, viilikehlolla ja viinillä
+-- minun mieleeni johtui jotakin onkiessamme salmessa.
+
+-- Annas kuulua! vastasin minä tyynenä kuin filosofi, pyyhkien muutamia
+viilin merkkejä liiveistäni.
+
+-- Tunnethan Ehrensvärdin vedenkorkeusmerkit?
+
+-- Totta kai, olenhan ollut sinun oppilaasi.
+
+-- Celsius esitti vedenvähenemisteoriansa 1743. Se herätti, niinkuin
+muistat, mitä vilkkainta mielenkiintoa, ja kesällä 1747 Ehrensvärd
+oleskeli täällä saaristossa suunnittelemassa jättiläistyötään,
+Viaporia. Mikäpä olisi luonnollisempaa tai todenmukaisempaa kuin
+se, että hän juuri tänne johonkin, näihin siihen tarkoitukseen
+erikoisesti sopiviin kallioihin on hakannut jonkin kuuluisista
+vedenkorkeusmerkeistään? Eikä kuitenkaan ole kenenkään onnistunut
+löytää piirtoakaan niistä. Pitäisipä tarkoin tutkia Villingen seudut.
+
+-- Niin, miksikä ei? Mutta saatathan tutkia itse. Iltapäivä on
+käytettävänäsi. Päivä on pitkä, yö valoisa, ja me olemme nauttimassa
+jaloa vapauttamme. Etsi, jos sinua huvittaa; minä toivotan sinulle
+onnea.
+
+-- Etkö sinä lähde mukaan?
+
+-- En, kiitoksia paljon. Minulla on Tibullus eväskorissa, ja hyvän
+päivällisen jälkeen miellyttää minua enemmän mietiskely.
+
+Envaldsson lähti tutkimusmatkalleen, minä heittäydyin pitkäkseni
+mukavaan asentoon pehmeälle nurmikolle. Seutu oli miellyttävin, mitä
+nähdä saattaa: vuoria, niemiä, viehättäviä lahtia ja solakoita
+sinisalmia metsäisten rantojen välissä. Kukkivien tuomien voimakas
+tuoksu uiskenteli luokseni hiljaisessa tuulessa. Oli kaksikymmentä
+astetta lämmintä varjossa; kimalaiset surisivat, linnut visertelivät,
+pienoiset lapselliset aallot lauloivat kehtolauluaan loiskuen piikiviä
+vasten. Minä nautin täysin siemauksin yhdeksännestätoista
+vuosisadastamme ja unohdin kokonaan hämärän muinaisuuden. Tibullus
+putosi huolimattomasta kädestäni; minun on tunnustettava, että nukahdin
+kuin hyvä lapsi Villingen rannalle.
+
+Maallisen olemassaolon aika ja paikka olivat luultavasti olleet
+tuntikauden kokonaan kadonneena tajunnastani, kun äkkiä heräsin
+Envaldssonin metsästystorven ääneen ja nousin puoliunisena istumaan.
+Hän seisoi ulkonevalla kallionkärjellä viiden- tai kuudensadan askelen
+päässä lepopaikastani, huiskuttaen nenäliinaansa ja puhaltaen kaikin
+voimin torveen. Mitä hän tarkoitti? Tuohan oli oikea rynnäkön merkki!
+Minä lähdin rauhallisesti astelemaan sinne päin, itsekseni suuresti
+epäillen, maksoikohan se vaivaa.
+
+Kun pääsin torvenpuhaltajan luo, juoksi hän vastaani, otti minua
+merkitsevästi kiinni kädestä ja talutti minut punertavan, jyrkän
+kallion luo aivan veden reunaan, joka olikin siinä melkoisen syvää.
+
+-- Näetkö mitään? huudahti hän osoittaen joitakin kallion kyljessä
+olevia piirtoja.
+
+En voinut kieltää, etteivät naarmut olleet vähän kirjainten näköisiä,
+elleivät ne olleet vain luonnon leikkiä, kuten monesti sattuu. Ne
+näyttivät vanhuuttaan puoleksi kuluneilta, mutta hyvää tahtoa ja
+mielikuvitusta käyttäen saattoi ne vielä varsin selvästi lukea.
+Helposti onnistui minun oppineen ystäväni avulla saada selville
+seuraava salaperäinen kalliokirjoitus pisteineen:
+
+    M.O.S.S.A.A.G.S.
+    V 7. 1.7.2.9.
+
+Varsinkin vuosiluvun toinen numero oli aivan selvä.
+
+-- No? sanoi Envaldsson.
+
+-- No? sanoin minäkin.
+
+-- Selitä kirjoitus! Sinunhan velvollisuutesi on tuntea hieroglyfit.
+
+-- Niin pergamentista ja paperista. Mutta ei kallioista. Ne kuuluvat
+geologiaan ja mineralogiaan, ovat siis sinun alaasi.
+
+-- Mutta jos se olisikin latinaa.
+
+-- Latinaako? toistin minä ja tunsin heti paikalla olevani omilla
+tulillani. Minä aloin tavata. M.O.S... _mos, tapa_. Minkä opettavaisen
+mietelmän tämä kallio sanookaan meille? Minä tavasin edelleen ja sain
+sanan _mossa_. -- Ei, ei ollut siinä enää latinasta apua. Ellei se
+ollut luonnon kujeita, niin tottapa oli poikain tekoa.
+
+-- Olettakaamme -- sanoin minä -- että vene on joskus saapunut tämän
+kallion luo ja sen kunnianhimoinen väki on tahtonut tehdä nimensä
+kuolemattomiksi. Tutkimuksemme tulokseksi tulee silloin esimerkiksi
+tämä: _Matti Olsson, Sakari Stenström, Aksel Aspegren, Gustaf
+Söderlund_. Jos mielesi tekee kertoa tämä tieteellinen havainto
+professori Hällströmille, _à la bonne heure_, koeta vain!
+
+Envaldsson vaipui syviin ajatuksiin. Hänen mielikuvituksensa oli niin
+monesti pettänyt hänet, ettei hän -- luonnontutkija, joka ei katso
+olevansa velvollinen uskomaan mitään, mitä ei käy vaa'alla
+punnitseminen, numeroilla laskeminen tai silmin ja korvin todistaminen
+-- ettei hän varsin helposti aikonut hairahtua naurettaviin
+erehdyksiin. Vähän tuumittuaan hän sanoi:
+
+-- Mahdollisesti olet oikeassa. Minä ajattelin Ehrensvärdiä, mutta
+noiden noiduttujen variksenjälkien alla oleva vuosiluku sanoo, etteivät
+ne ole hänen tekemiään.
+
+Hän otti tuumamittansa, joka oli hänen yhtä eroamaton kumppaninsa kuin
+metsästystorvikin, ja mittasi tarkoin veden keskikorkeudesta kallioon
+hakatun vuosiluvun alareunaan olevan pystysuoran etäisyyden. Sitä väliä
+oli kaksi jalkaa ja kaksi kymmenystuumaa.
+
+-- Et voi kuitenkaan kieltää -- huudahti ystäväni hämmästyneenä -- että
+jos eräs Matti Olsson ja hänen kumppaninsa ovat hakanneet nämä merkit,
+niin ovat ne herrat olleet paitsi luonnontuntijoita myöskin ennustajia!
+Mikäli tähän asti on saatu lasketuksi, nousee Suomen etelärannikko 1.98
+tai tasaisena lukuna kaksi jalkaa vuosisadassa. Jos siis oletamme maan
+kohoavan kaksi linjaa vuodessa, niin se on vuodesta 1729 asti sadassa
+kymmenessä vuodessa tasan kaksisataa kaksikymmentä linjaa eli
+kaksikolmatta kymmenystuumaa, mikä on kaksi jalkaa ja kaksi tuumaa.
+Eipä voi matemaattisemmin ratkaista maan kohoamisen probleemaa varman
+kaavankaan mukaan. Minä palaan ensi ajatukseeni, että tämä Matti
+Olssonin mestariteos on oikea ja todellinen vedenkorkeusmerkki, jonka
+joku tuntematon tutkija on hakannut kallioon 1729 huomattuaan jo ennen
+kuin Celsius merenpinnan laskeutumisen ja tahtoen vahvistaa sen
+edistymisen ilmoittamalla, miten korkealla vesi oli määrättynä hetkenä.
+Jos se kerran on saatu selville -- ja tuskinpa sitä enää voi
+epäilläkään -- niin on enää jäljellä kirjoituksen selitys. Olettakaamme
+sen olevan latinaa, joka vuonna 1729 vielä oli koko oppineen maailman
+hallitsevana kielenä. Noista kahdeksasta kirjaimesta ei saa mitään
+järjellistä ajatusta, jos ne luetaan peräkkäin. Mutta sinä esitit jo
+otaksuman, että ne ovat alkukirjaimia. Olettakaamme sitten edelleen,
+että oppineella luonnontutkijalla, joka tuohon tahtoi merkitä
+vedenkorkeuden, ei ollut aikaa hakata sanoja täydellisesti, tai hän
+hakkasi merkin vain sitä varten, että hän itse saisi siitä selvän
+kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden kuluttua uudestaan
+mitatessaan merenpinnan korkeutta. Selitä alkukirjainten salaisuus,
+niin minä vihdoinkin myönnän, että roomalaiset ovat ihmeeksi edes
+kerran tuottaneet todellista hyötyä meidän aikamme kokemukseen
+perustuvalle tutkimukselle!
+
+M.O.S.S.A.A.G.S... Minun latinalaisen sanavarastoni avulla panimme
+kaiken kekseliäisyytemme liikkeelle ja pääsimme vihdoin lopputulokseen,
+joka ystäväni Envaldssonin vilkkaassa mielikuvituksessa piankin muuttui
+matemaattiseksi varmuudeksi. Noista kahdeksasta alkukirjaimesta saimme
+seuraavat sanat:
+
+_MARI. OTIOSO. SEDULO. SIGNAVIT. ALTITUDINEM. AQUAE. GEOMETRA.
+SUECANUS_. Suomeksi: meren tyynenä ollessa on ruotsalainen maanmittari
+tarkkaan merkinnyt veden korkeuden.
+
+Ei mikään voinut ystäväni mielestä olla varmempaa. Envaldsson kopioi
+kalliokirjoituksen huolellisesti muistikirjaansa ja merkitsi samalla
+sen esityksen pääkohdat, jonka hän aikoi jättää Suomen Tiedeseuralle
+tuon tuntemattoman vedenkorkeusmerkin johdosta, jota vanhuutensa ja
+tarkan mittauksensa tähden oli pidettävä arvaamattoman kallisarvoisena
+lisänä Etelä-Suomen rannikon kohoamista koskevan kysymyksen
+ratkaisemiseen.
+
+Hänen sitä mietiskellessään ja minun pitkänäni kalliolla Tibulluksineni
+nauttiessani kesäillan ihanuutta lähestyi Villingen takalistolta
+suurenlainen purjevene, täynnä kaupunkiin palaamassa olevia herroja ja
+naisia. Purjeet riippuivat velttoina tyynessä, parin nuoren herran oli
+täytynyt tarttua airoihin, ja he toimittivat laulaen virkaansa kuin
+kaleeriorjat. Purren kulku kävi aivan niememme nenitse.
+
+-- Tässä se paikka oli -- kuului naisen ääni iloisesta seurasta.
+
+-- Eipä -- puuttui puheeseen toinen -- vasta seuraavassa niemessä,
+lähteen luona, missä oli niin mainiota vettä.
+
+-- Aivan varmaan se oli tässä, toisti ensimmäinen ääni. Nouskaamme
+maalle vielä kerran saamaan virkistystä kastalilaislähteestä!
+
+Hämmästykseksemme vene laski rantaan, eikä kahdella paitahihaisella
+luonnontutkijalla ollut mitään pakotietä. Me järjestimme vaillinaisen
+pukumme ja olimme kohta keskellä huviretkeilijoitä, jotka koettelivat
+tasapainotaitoaan hyppimällä kiveltä kivelle.
+
+-- Tässähän me söimme päivällistä, sanoi joku.
+
+-- Tässä juotiin kahvia, huomautti toinen.
+
+-- Tässä ongimme ja saimme vaivan palkaksi kokonaisen kiisken.
+
+-- Tässä heittelimme renkaita, kunnes ne kaikki jäivät puihin.
+
+-- Ja tässä oli suuri taistelu naisen oikeuksista, joka päättyi pyhään
+lupaukseen, että oli halveksittava kaikkia miehiä.
+
+-- Oh, kannattaapa muistella kaikkia lapsellisuuksia! Se oli ihana
+päivä.
+
+-- Ja kymmenen vuotta on jäljettömiin hävinnyt.
+
+-- Jäljettömiinkö? Olenpa näkevinäni muutamien jälkien hyppelevän
+harakkaa rannan hiekalla.
+
+-- Lapset, tosiaankin! Saadaanpa nähdä, että ne vierähtävät kalliolta
+veteen!
+
+Huolestunut äiti, nuori rouva, sai juuri pelastetuksi lapsityllerönsä
+veteen kierimästä, kun hän huomasi meidät.
+
+-- Tohtori Rabe! Tohtori Envaldsson! huudahti hän.
+
+Edessämme oli melkein unohtunut Turun aikojen tuttava Sofia X., josta
+oli tullut rouva D., kuten heti saimme kuulla. Hänen sisarensa Maria,
+rouva R., oli ainoastaan muutaman askelen päässä.
+
+Tapaaminen oli sydämellinen ja mieluinen. Nuo kaksi ennen muinoin
+voitokasta nuorta naista, jotka olivat usein väittelyillään kumonneet
+kaksi nuorta ylioppilasta, he itsekin olivat jo ammoin joutuneet
+kumoon väitellyiksi elämän taistelussa ja olivat edessämme paljon
+taipuvaisempina rauhaan, kun kaikki erehtymättömyyden vaatimukset
+olivat saaneet raueta. Meidät esitettiin muulle seuralle, joka palasi
+Villingeen tehdyltä huvimatkalta ja hauskuudekseen kävi katsomassa
+aikaisemman, eloisasti muistissa pysyneen huviretken paikkaa.
+
+-- Ja yhä vielä on maailmanvalloitus suorittamatta! sanoi rouva D.
+meille hieman entiseen veitikkamaisen ilvehtivään tapaansa. -- Kyllä
+ymmärrän: painetit teroitetut, asehuone täpö täysi, pataljoonat
+sotakannalla. Milloinka pamahtaa? Milloin saamme odottaa suuria
+keksintöjä, jotka muuttavat koko aikakauden?
+
+-- Kaikki etevät sotapäälliköt alkavat toimintasuunnitelmansa pikku
+linnoituksia vastaan, jotka ovat vihollisen sivustoilla, vastasin minä.
+Envaldsson ryntäsi juuri tänään yhteen luonnon etuvarustukseen.
+
+-- Toivotan onnea. Oliko se uusi kuoriainen? Vai vedenpaisumuksen
+aikainen kivettymäkö? Saako nähdä tuota harvinaista löytöä?
+
+-- Se ei millään tavoin voi kiinnittää mieltänne, hyvät naiset, vastasi
+luonnontutkija joutuen hämilleen. Sen hämilleen joutumisen tunsimme
+varsin hyvin Turun ajoilta.
+
+-- Ei mitään muuta -- laskin minä leikkiä -- kuin että kivet puhuvat.
+
+-- Todellako? Ja moisen löydön tahdotte te, tohtori Envaldsson, pitää
+salassa maailmalta! Hyvä tohtori, pitäkää minua Eurooppana, ja minä en
+suinkaan ole säästävä kaunopuheisuuttani levittäessäni teidän
+mainettanne muihin maanosiin.
+
+Ei ollut helppo suoriutua puheliaasta rouvasta. Envaldssonin täytyi
+näyttää hänelle vedenkorkeusmerkki, ja ihmeteltävän kärsivällisesti hän
+selitti myöskin sen tieteellisen merkityksen.
+
+-- Maria, Maria! huusi rouva D., tule kaikin mokomin katsomaan! Kivet
+puhuvat!
+
+Rouva R. tuli. Sisarukset katsahtivat nopeasti toinen toisiinsa, toisen
+kasvot punastuivat, toisen huulten lihasten leikki näytti aivan
+syntymättömältä hymyltä. Kaikki kokoontuivat kalliokirjoituksen
+ympärille ja näyttivät hämmästyneinä katselevan mielenkiintoista
+löytöä.
+
+-- Mitähän se tarkoittaa? kysyi tirkistelevä kaartinvänrikki.
+
+Rouva D. käytti hyväkseen tilaisuutta komeillakseen äsken saamallaan
+opilla. Hän kuvaili, minkälainen vedenkorkeusmerkki oli, ja kertoi sen
+merkityksestä, eikä unohtanut lisätä, että se on vanhin, mikä meidän
+maastamme on löydetty, neljätoista vuotta vanhempi kuin Celsiuksen
+kuuluisa jaksoittaista vedenalenemista koskeva keksintö.
+
+-- Siispä -- puuttui puheeseen kaljupäinen protokollasihteeri -- me
+nousemme täällä Uudellamaalla kaksi jalkaa sadassa vuodessa. Sehän on
+vaatimatonta kohoamista, kun pohjalainen nousee neljä tai viisi jalkaa.
+Te teette meistä kääpiöitä, tohtori. Mutta kärsivällisyyttä vain, kun
+kuluu muutamia tuhansia vuosia, niin olemme mekin kasvaneet kuuhun
+asti.
+
+Se kuulosti ivalta. Envaldsson, ollen aina turvaton pilkkaa vastaan,
+kääntyi mieheen selin ja aikoi sanoa kohteliaat jäähyväiset.
+Odottamatta hän kuitenkin sai liittolaisekseen rouva R:n.
+
+-- Te, protokollasihteeri -- sanoi hän -- olette onnellinen, kun teidän
+ei niin kauan tarvitse odottaa kuutamoa. Mutta mitäpä jos te sattumalta
+löytäisitte vanhan pöytäkirjan, josta näkyisi, että teidän isoisänne
+isä on ollut Villingen kalaveden laillinen omistaja, vaikka vesi sitten
+on vääryydellä viety hänen perillisiltään?
+
+-- Minä perisin oikeuden kautta, mitä minulle kuuluu, jos se voisi
+tapahtua loukkaamatta kaunista naista, vastasi lakimies.
+
+-- Tietysti. Olkaa sitten hyvä ja ottakaa hattu päästänne tämän
+vedenkorkeusmerkin edessä, sillä ilman sitä ette voi tulla toimeen.
+Se selvittää paremmin kuin teidän pöytäkirjanne, missä täällä sata
+vuotta takaperin oli kalavettä, missä ei. Te myönnätte ehkä, että
+luonnontieteistä toisinaan on vähän käytännöllistäkin hyötyä? Eihän
+sovi pyytääkään, että te tunnustaisitte niillä olevan suurempaa arvoa.
+Ja kuitenkin te itse olette tietämättänne luonnontutkija.
+
+-- Olen äärettömän kiitollinen kohteliaisuudesta! En ole koskaan
+aavistanutkaan itsessäni tuollaisia ansioita.
+
+-- Kyllä te olette luonnontutkija, sitä ette voi kieltää. Te tutkitte
+joka päivä tähtitieteellistä konetta, joka ilmoittaa auringon
+jokapäiväisen kiertokulun, kelloanne, ja sen avutta te tulisitte
+liian myöhään tai liian aikaisin virastoonne. Te laskette
+palkkaneljänneksenne tähtitieteen ja matematiikan mukaan kirjan
+avulla, jota sanotaan almanakaksi. Te olette kemisti joka kerta, kun
+moititte päivälliskeittoa, ja kasvitieteilijä joka kerta, kun
+valitsette sikaarejanne. Te tutkitte eläintiedettä hevosta
+hoidellessanne, fysiikkaa sateenvarjoanne avatessanne, mineralogiaa
+kultarahoja käsitellessänne ja geologiaa peltonne ojassa. Te ette voi
+liikuttaa ainoatakaan lihasta tutkimatta anatomiaa, ja jos hampaanne
+hermot ovat lakanneet opettamasta teille fysiologiaa, niin saatte
+kuitenkin joka syntymäpäivästänne uutta aihetta tutkia elimistöjen
+kehittymistä siihen hetkeen asti, jolloin ne ovat liiaksi kypsyneet.
+Mutta jos te kerran olette ja teette kaikkea, mitä sanoin, niin
+samallahan olette hyvin monipuolinen luonnontutkija, jonka pitäisi
+kiittää tohtori Envaldssonia siitä, että hän on tässä näyttänyt meille
+meren almanakan. Kasvakaa kuuhun asti, jos se teitä huvittaa, silloin
+olette itseännekin etevämpi; mutta sallikaa meidän muiden kysyä neuvoa
+auringolta. Se kehoittaa meitä muistamaan paluumatkaa. Käsivartenne,
+suvaitsetteko?
+
+Seura lähti liikkeelle. Me erosimme, saatuamme rouva D:ltä ystävällisen
+kutsun saapua huomenna päivälliselle hänen perheensä seuraan äsken
+rakennettuun Kaisaniemen ravintolaan.
+
+-- Hän on kuitenkin professorin tytär, sanoi Envaldsson minulle meidän
+lähtiessämme airojen avulla paluumatkalle purjeveneen vanavedessä.
+
+Minä vastasin, että molemmat sisarukset olivat yliopiston taimia.
+Molemmat olivat kekseliäitä ja sukkelia, molemmilla oli paljon
+kirjatietoja, molemmat olivat jo Turussa voittaneet meidät
+väittelytaidossa, mutta sen sijaan, että Sofia oli pelkkää järkeä, oli
+Maria sen lisäksi ikäänkuin ylellisyystavaraksi saanut osakseen
+sydämen.
+
+-- Vahinko, että hän on naimisissa, lisäsin minä. Hän olisi ymmärtänyt
+sinun mieletöntä luonnonrakkauttasi. Jos miehen, joka rakastaa tiedettä
+sen itsensä tähden, täytyy näyttää protokollasihteerin silmissä
+höpelöltä, niin tarvitaanhan sydäntä hänen mielettömyytensä
+ymmärtämiseen.
+
+-- Maria R. käsitti kalliokirjoituksen tärkeyden. Sisar käytti sitä
+kerskuakseen Celsiuksellaan.
+
+-- Minä epäilen jotakin, jatkoin minä oltuani hetkisen vaiti.
+
+-- Mitä sinä epäilet?
+
+-- Minä tarkastelin heidän kasvojensa ilmettä, kun he kohtasivat
+toisensa vedenkorkeusmerkin luona. Kysyhän heiltä huomenna, miksi he
+katsahtivat toisiinsa viekkaasti.
+
+-- Kuvittelua!
+
+-- Kysy kuitenkin ennenkuin alat kirjoittaa esitystäsi!
+
+Seuraavana päivänä tapasimme molemmat sisarukset ja heidän perheensä
+määrätyllä kohtaamispaikalla. Meidät esitettiin heidän miehilleen,
+herroille D:lle ja R:lle, jotka eivät virkatoimiltaan olleet voineet
+ottaa osaa edellisen päivän huvimatkaan. Päivällinen oli hupainen ja
+sen jälkeen me asetuimme kahvia juomaan nurmikolle.
+
+-- Ystäväni Rabe on ankara arvostelija, sanoi Envaldsson rouva R:lle.
+-- Hän väittää teidän vain minua kohtaan tuntemastanne säälistä
+puolustaneen luonnontutkimusta.
+
+-- Kylläpäs siinä on epäilijä! Ja te, tohtori Rabe, tiedätte kuitenkin,
+että sisareni ja minä olemme kasvaneet aivan tieteen työpajassa. Mitä
+aiotte, tohtori, tehdä uudella keksinnöllänne?
+
+-- Tutkia, vertailla, mitata, laskea, ja jos tulokset tyydyttävät
+minua, lähettää siitä kertomus tiedeseuralle. Professori Hällström
+ottaa mitä suurimmalla mielenkiinnolla vastaan kaikki kiistanalaista
+maan kohoamista koskevat lisät.
+
+Rouva R. puri nenäliinansa kulmaa ja ehdotti, että lähtisimme
+kävelemään puistoon. Me jätimme herrat D:n ja R:n liköörilasiensa
+ääreen ja saavuimme kunnasten ympäri kierrettyämme penkille lähelle
+kasvitieteellistä puutarhaa. Entinen tuttu neljäkkö meitä oli: molemmat
+sisarukset, Envaldsson ja minä.
+
+-- Luuletteko te, tohtori Rabe, että sisareni ja minä vihaamme
+luonnontieteitä? kysyi rouva R.
+
+Minä vakuutin, ettei sellainen epäluulo koskaan ollut johtunut
+mieleeni.
+
+-- Ja pidättekö te, tohtori Envaldsson, meitä ystävinä vai vihollisina?
+
+Envaldsson vastasi, ettei hän ollut unohtanut eilistä liittolaistaan.
+
+-- No hyvä -- jatkoi rouva R. -- sittenpä ette voi käsittää minua
+väärin, kun sanon: antakaa tiedeseuran pysyä aivan tietämättömänä
+Villingen kallioon hakatusta vedenkorkeusmerkistä.
+
+Ahaa! ajattelin minä.
+
+-- Selittäkää tarkemmin! vastasi Envaldsson.
+
+-- Antakaa minun päästä lähemmistä selityksistä!
+
+-- Mutta, hyvä rouva R., kuinka minun on selitettävä ennuslause, jota
+en ymmärrä?
+
+-- Älkää pakottako minua tunnustamaan joutavaa hullutusta!
+
+-- Hullutustako? Te pyydätte liian paljon. Pitääkö minun tehdä
+hullutuksia sen tähden, että te sanotte joskus ennen tehneenne
+semmoisen.
+
+-- No hyvä, jos asiasta ei päästä vähemmällä, niin tietäkää sitten,
+että sisareni ja minä varsin hyvin tunnemme tuon vedenkorkeusmerkin,
+joka muuten ei ollenkaan ole mikään vedenkorkeusmerkki. Kun eilen
+olimme uskovinamme sitä sellaiseksi, niin teimme sen ainoastaan
+pelastaaksemme erehdyksemme paljastumasta protokollasihteerin
+läsnäollessa. Ei, herra tohtori, me olemme yliopiston tyttäriä
+emmekä voi jättää tiedettä alttiiksi häväistykselle. Teidän
+vedenkorkeusmerkkinne on ... kuinka sanotaankaan? ... _lusus_ ...
+
+-- _Lusus naturae_.
+
+-- Oikein, leikki, ellei juuri luonnonleikki, niin ainakin ihmiskäden.
+Tahdotteko kuulla jutun?
+
+-- Se tuottaa minulle suurta iloa.
+
+-- Jättäkäämme ilo sikseen. Kuulittehan ehkä eilen puhuttavan
+Villingeen kymmenen vuotta takaperin tehdystä huvimatkasta?
+
+-- Kuulinhan siitä jotakin.
+
+-- Huomatkaa, että silloin olimme kymmentä vuotta nuorempia. Oli
+hurmaava heinäkuun päivä, päivä sellainen, jolloin kaikki, missä on
+eloa, kukoistaa ja nauttii. Oi, miten me huvittelimme! Iltapäivällä oli
+konsertti kalliolla: huilun soittoa ja säestäjinä miljoonia
+musikaalisia aaltoja. Me laskimme leikkiä ja kinastelimme; luullakseni
+te tunnette, mihin tapaan se käy?
+
+Envaldsson vakuutti totuudenmukaisesti, että hän aikoinaan oli usein
+ihmetellyt molempien sisarten puheliaisuutta.
+
+-- No, sittenpä muistatte myöskin, että meillä oli vähän vääräuskoisia
+mielipiteitä, joita en nyt enää ryhtyisi puolustamaan. Sanakiista
+syntyi meidän ja muutamien ylioppilasten välillä; jos me olimme
+vääräuskoisia, niin he olivat mahtailijoita. Minä vakuutan, jos meille
+siitä on minkäänlaista puolustusta, että he kaikin tavoin koettivat
+ärsyttää ja nöyryyttää meitä. Me nousimme kapinaan miesten hirmuvaltaa
+vastaan. Meistä oli kohtuutonta, että meiltä kiellettiin tieteelliset
+opinnot, halpamaista, että meitä kohdeltiin kuin nukkia, ja hävytöntä,
+että uskottiin vihkiäisten olevan ainoana pelastuksenamme. Me emme
+vielä olleet naimarajan takana, mutta julistimme kopeasti, ettemme
+koskaan katsoisikaan itseämme sinne joutuneiksi. Ja kun vastustajamme
+kysyivät meiltä, joko meillä on kihlasormukset riippumassa nauhassa
+kaulassamme, koska niin vähän pelkäämme rajaa, niin vastasimme, että
+semmoinen suojeluskeino on meille tuiki tarpeeton. Me emme luvanneet
+koskaan alistua orjien halveksittavaan osaan, me säilytämme vapautemme,
+lyhyesti sanoen ... me päätimme _olla koskaan naimisiin menemättä!_
+
+Luultavasti en minä kuullessani tuota tunnustusta, joka koski kahta
+rakastettavaa, lapsiparven ympäröimää rouvaa, voinut pidättää huuliani
+vetäytymästä petolliseen hymynväreseen, sillä rouva D. kääntyi nyt
+minun puoleeni, otti minua kädestä ja sanoi:
+
+-- Hyvä herra tohtori, älkää ollenkaan koettakokaan salata hymyänne!
+Jos on oikeutta katsoa jotakin elämänkäännettä iloiselta kannalta, niin
+ainakin tuommoisia kaksikymmenvuotiaitten lupauksia. Minä vakuutan,
+ettei kukaan ole uskonut varmemmaksi horjumatonta luostarilupaustaan
+kuin me sitä päätöstämme, että pysymme aina vapaina. Eikö niin, Maria?
+
+Rouva R. todisti hymyillen, ettei mikään saattanut olla lujempaa,
+varmempaa ja horjumattomampaa kuin tuo Villingen kalliolla tehty
+päätös. Ei se ollut yhden illan mielijohde, se oli jo kauan ennen ollut
+tarkkaan harkittu ja vakavasti punnittu sisarusten kesken. He olivat jo
+suunnitelleet koko elämänsä sen mukaan. He olivat päättäneet
+vanhempainsa kodista lähdettyään perustaa tyttökasvattilan ja
+lainakirjaston, opiskella itse ja nauttia elämästä omalla tavallaan --
+oman makunsa mukaisesta itsenäisestä, onnellisesta elämästä -- ja
+surkutella uhrilammasraukkoja, jotka onnettomuudessaan tai
+hulluudessaan ovat sitoneet elämänsä hirmuvaltaiseen mieheen.
+
+-- No, sehän oli tilin tekemistä isännättä, huomautin minä. Talonisäntä
+-- tai ehkäpä ennemmin emäntä -- on sittenkin lopultakin sydän. Minua
+vain kummastuttaa, että tuo emäntä saattoi olla niin mykkä
+kahdenkymmenen iässä.
+
+-- Ette siinä olekaan aivan väärässä -- jatkoi rouva D. -- enkä minä
+väitäkään, että meidän emäntämme pysyi kerrassaan mykkänä. Totta puhuen
+hän päinvastoin oli sangen usein kapinamielinen. Mutta hän oli ylpeä
+emäntä, jolla oli paljon itseluottamusta, ja sitä paitsi ärsytetty,
+haavoitettu, niinmuodoin niin häikäilemätön kuin ainoastaan se voi
+olla, jonka mieltä hirveät vääryydet ovat kuohuttaneet. Me olimme
+nähneet kaksi hyvin onnetonta aivan lähimpien ystäviemme avioliittoa:
+lainoppinut sanoisi niitä kahdeksi lailliseksi syyksi; luonnontutkija
+sanoisi niitä kahdeksi kokemukselliseksi huomioksi. Joko me siis
+lukeuduimme lainopilliseen tai filosofiseen tiedekuntaan, niin meidän
+täytyi selittää naidun naisen orjuus vääryydeksi, ja me _vannoimme_
+pysyvämme aina naimattomina.
+
+-- Toivoakseni -- sanoin minä -- ei protokollasihteeri tiedä mitään
+niin kauheasta väärästä valasta. Hän muuten haastaisi kaksi kukoistavaa
+perhettä todistajiksi teitä vastaan. Jos oikein arvaan, on talon emäntä
+kuitenkin viimein päässyt voitolle. Niin sanotaan käyvän monenkin
+emännän, joita te sanotte orjiksi. Ei ole mitään niin itsepäistä
+hirmuvaltiasta kuin kaksikymmenvuotiaan sydän.
+
+-- Mahdollisesti. Mutta sananlasku sanoo: ankarain herrain hallitus ei
+kestä kauan. Kyllä senkin hirmuvaltiaan saattaa voittaa viekkaudella ja
+kukistaa toinen, jota minä -- jatkaakseni teidän vertaustanne --
+nimitän talon isännäksi. Sanokaa sitä järjeksi, jos tahdotte; olettehan
+te filosofi. Minä sanoisin sitä ennemmin _velvollisuudeksi_. Jollei
+aina olekaan onni siinä, että tottelee sitä, niin se on ainakin aina
+oikein.
+
+-- Suokaa anteeksi -- puuttui puheeseen Envaldsson, joka oli siihen
+asti äänetönnä kuulijana tutkistellut pihlajanlehden kuituja -- minä
+muistelen, että kertomuksenne piti olla jossakin yhteydessä Villingen
+vedenkorkeusmerkin kanssa.
+
+-- Oikein muistattekin, hyvä tohtori. Minä olen nyt jättänyt _meidän_
+harhaluulomme alttiiksi todellisuudelle; nyt tulee _teidän_
+harhaluulojenne vuoro. Iloinen Villingen niemellä oleva huvimatkue
+kuunteli meidän ylpeää lupaustamme niin ilkamoivan iloisena, kuin
+vallattoman nuorison voi kuvitella kuuntelevan, ja nyt on jo pitkä aika
+kulunut siitä, kun me tulimme huomaamaan valapattoisuutemme. Mutta
+seurassa oli nuori ylioppilas Anton W., jossa kyti jonkinlainen
+kostontunne meitä kohtaan. En tiedä, mikä siihen oli syynä, mutta
+pelkäänpä, että hänestä Marian lupaus teki tyhjäksi joitakin hänen omia
+rakkaita toiveitaan.
+
+-- Ei se siinä tapauksessa koskenut minun, vaan sinun lupaustasi,
+nauroi sisar.
+
+-- Älkää uskoko häntä, hyvät herrat, hän luikertelee käsistä. Koko
+maailma tiesi, että Anton W. unohti Euklideensa tutkiessaan algebran
+tuntematonta X:ää sisareni silmistä. Hän vietti sen kesän Villingessä,
+ja hänellä oli siis hyvästi aikaa suunnitella kostoaan. Arvattavasti
+hän oli meitä rangaistakseen hankkinut terävän kivihakun, sillä minusta
+näyttivät kirjaimet sangen kauniisti hakatuilta.
+
+-- Mitä tämä tietää? huudahti Envaldsson ja musersi pihlajan lehden
+käsissään pienen pieniksi palasiksi.
+
+-- Sitä vain -- jatkoi rouva D. hyvin tyynesti -- että Anton W. hakkasi
+kallioon merkin, meille ja tuhansille muille samanlaisille väärän valan
+tekijöille varoitukseksi ikuistuttaakseen ajattelemattoman lupauksemme.
+Hän ilmaisi sen minulle ennen Amerikkaan lähtöänsä, missä hän vielä
+nytkin oleskelee; me siis tiesimme kirjoituksen olemassaolosta,
+vaikkemme olleet sitä nähneet ennenkuin eilen. Juuri siitä syystä
+sisareni ja minä tahdoimme käydä niemellä. Ei kukaan muu tiennyt
+salaisuuttamme. Anton W. näytti katuneen kostoansa ja piti sen salassa,
+mikä oli jalomielinen teko hänen puoleltaan ja onneksi meille. Jos
+yleisön joskus onnistuu saada selville nuo hieroglyfit, niin jäävät
+nimemme ikuisen ivan esineinä jälkimaailman pilkattaviksi. Näette nyt,
+miten paljon minä pakosta uskon teidän vaitiolonne varaan, hyvät
+herrat. Olkaa niin oikeudentuntoinen, tohtori Envaldsson, että lausutte
+meille edes vilpittömän kiitollisuutenne. Ilman tätä luottamusta, joka
+tekee meidät aivan turvattomiksi, olisitte te saanut niskaanne niin
+paljon vettä, että se tuskin olisi ehtinyt laskeutua kahta jalkaa
+vuosisadassa. Te olisitte saanut koko oppineen maailman kuohumaan, ja
+se kuohahdus olisi vihdoin kääntynyt teitä itseänne vastaan ja --
+antakaa anteeksi! -- niellyt teidät.
+
+-- Hyvä rouva -- sanoi Envaldsson koettaen hymyillä -- minulla ei ole
+vähääkään syytä epäillä teidän hyvää tarkoitustanne. Mutta jos joku
+ylioppilas onkin hakannut moisen pilan kallioon, niin ei se vielä
+todista, että tuo kalliokirjoitus on juuri tämä, jonka sanotte eilen
+nähneenne ensi kerran. Minun täytyy epäillä sitä sitä enemmän, koska en
+minä eikä kukaan muukaan rohjenne sanoa teillä olevan ikää vähintään
+sata kymmenen vuotta. Näittehän itse selvästi kirjoituksen alla olevat
+numerot, vuosiluvun 1729.
+
+-- Arvoitus olisi kyllä vaikea ratkaista -- vastasi rouva D. -- ellei
+Anton W. olisi sattumalta sitä selittänyt minulle. Hakkaaminen oli
+väsyttävää työtä lämpimänä suvipäivänä, ja kun kostonhenkemme pääsi
+loppuun, huomasi hän mukavammaksi hakata yksinkertaisen seitsemikön
+kahdeksikon sijaan, jossa olisi ollut enemmän vaivaa. Tuo päähänpisto
+huvitti häntä; mitäpä merkitsi vuosisata enemmän tai vähemmän moiseen
+iankaikkisuuslupaukseen nähden kuin _ei koskaan_?
+
+Envaldsson ei vielä ollut läheskään vakuutettu.
+
+-- Jos oletammekin -- sanoi hän -- että teidän kostonhenkenne, kuten
+häntä nimitätte, todellakin on hakannut _oman_ kirjoituksensa alle
+seitsemikön, niin ettehän toki tahtone sanoa, että hän huvikseen, aivan
+tarpeettomasti ryhtyi matemaattisesti mittaamaan veden korkeutta?
+
+-- Ei, en sitä väitäkään. Se oli sattuma.
+
+-- Meillä ei ole oikeutta tunnustaa mitään sattumaa
+luonnontutkimuksessa. Samasta syystä voisitte sanoa kirjaimia ja niiden
+järjestystä sattumaksi.
+
+-- Oletteko keksineet jonkin selityksen, hyvät herrat?
+
+-- En tahdo sanoa, että olemme keksineet selityksen, mutta olemme
+keksineet hypoteesin. Hypoteesien avulla tiede edistyy; arvostelu
+tutkii niitä ja vertaa siihen, mikä ennestään on tuttua. Jos ne ovat
+vääriä, hylätään ne; mutta jos ne huomataan oikeiksi, niin on
+todennäköisyydestä päästy totuuteen.
+
+-- Ja mikä on sitten se hypoteesi, jota tässä pidetään todennäköisenä?
+
+-- Kirjoituksen lyhyys ja vedenkorkeuden tarkka määrääminen saattoivat
+meidät arvelemaan, että joku mittauksiin harjaantunut henkilö on
+hakannut alkukirjaimet kallioon. Me oletamme sen esimerkiksi olleen
+latinalaisen lauseen, joka sisältää ajatuksen, että ruotsalainen
+maanmittari on mitannut merenpinnan korkeuden: _Mari otioso sedulo
+signavit altitudinem aquae geometra suecanus_.
+
+Sisarukset katsoivat taas toisiinsa huulilla sama salainen hymy, joka
+kerran ennen oli herättänyt minussa epäluuloja.
+
+Nähtävästi sankarillisesti itseään hilliten rouva D. piirusti
+päivänvarjonsa varrella hiekkakäytävään kirjaimet M.O.S.S.A.A.G.S. Hän
+näytti tavaavan niitä niinkuin lapsi tavaa ensimmäistä aapistaan.
+
+-- Mutta sehän on todellakin nerokasta -- huudahti hän lopetettuaan
+tavaamisen. -- Eipä Rooman tai Ateenan muinaistutkija olisi
+menestyksellisemmin voinut selittää jostakin ikivanhasta Minervan
+temppelistä tavattua kirjoitusta. Niin, niin on todellakin laita, se on
+eittämättömästi vedenkorkeusmerkki. Jää hyvästi, latinani! Tehkäämme
+rauha, tohtori Envaldsson! Te lupaatte säästää löytönne tulevaan
+vuosisataan, jolloin se ehtii tulla monta vertaa arvokkaammaksi, ja
+minä lupaan säästää teidän korvianne kuulemasta minun yksinkertaista
+selitystäni.
+
+Envaldsson pahastui ja piirusti hiekkaan vuosiluvun 1729.
+
+-- No, kas niin, älkää nyt siitä suuttuko! Miksipä pitää tieteen yksin
+edistyä hypoteesien avulla? Miksei elämä edistyisi samoin? Minä olen
+kertonut teille _meidän_ hypoteesistamme, jonka me laadimme
+kahdenkymmenen vuoden ikäisinä; se on näytetty vääräksi todistukseksi;
+minkä tähden juuri _teidän_ hypoteesinne olisi erehtymätön; te vetoatte
+arvosteluun, mutta ette huoli kuulla sitä. Onko se mielestänne
+tieteellistä?
+
+-- Olkaa hyvä! Kyllä minä kuuntelen kärsivällisesti.
+
+-- Nyt olette te, tohtori, liian kiusallinen! En minä pyydä
+kärsivällisyyttä, vaan silmiä ja korvia. Olkaa hyvä ja katsokaa, kun
+päivänvarjoni kärjellä osoitan kirjaimia!... _MARIA OCH SOFIA_...
+Seuraatteko tarkkaavaisesti?
+
+-- Totta kai. Jatkakaa!
+
+-- _MARIA OCH SOFIA SVÄRA ATT ALDRIG GIFTA SIG_, Maria ja Sofia
+vannovat, etteivät koskaan mene naimisiin. Onko se selvää?
+
+-- On, aivan selvää.
+
+-- Vieläkö tahdotte lähettää keksintönne Suomen tiedeseuralle?
+
+-- Luultavasti.
+
+-- Mitä? Oletteko niin julma, että tahdotte tämmöisenkin tunnustuksen
+jälkeen saattaa ikuisiksi ajoiksi nimemme jälkimaailman pilkattavaksi?
+
+-- Hyvä rouva -- sanoi Envaldsson ivallisena kumartaen -- minä olen
+teille hyvin kiitollinen luottamuksesta, jota hyväntahtoisesti olette
+minulle osoittanut. Mitä vedenkorkeusmerkkiin tulee, niin toivoakseni
+sallitte minun sitä tutkia niin paljon tarkemmin, kuin se mahdollisesti
+ansaitsee. Jos nämä kalliot olisivat kymmenvuotiaita, niin minä
+ehdottomasti hyväksyisin teidän selityksenne. Geologit kuitenkin
+sanovat niillä olevan ikää monta sataa tuhatta vuotta, ja
+myöntänettehän mahdolliseksi, että ne niin pitkän ajanjakson varrelta
+saattavat säilyttää muitakin muistoja kuin jonkun ylioppilaan
+joutohetkien leikin. Minä kiitän hupaisesta päivällisestä ja toivotan
+teille, hyvät rouvat, mitä iloisinta uutta huviretkeä.
+
+Ja hän lähti todellakin, luonnontuntija ystäväni. Hän lähti ylpeän
+levollisena, kuten satatuhatvuotinen geologia katselee eilispäivän
+pilaa. Me emme koettaneetkaan pidättää häntä, vaan lähdimme kohta
+itsekin muun seuran mukana kaupunkiin.
+
+Minä en enää ollenkaan epäillyt, miten Villingen vedenkorkeusmerkin
+laita oikeastaan oli. Ystäväni Envaldsson sitä vastoin oli kuin sitkeä
+suomalainen koivuvitsa, joka ei vähällä petä. Miksipä hän olisi
+luopunut lempiajatuksestaan ensimmäisen puheliaan kielen tähden, joka
+tahtoi muuttaa hänen harvinaisen löytönsä paljaaksi pilaksi?
+Tutkimus ei väisty moisten syiden tieltä. Jos harmaakivi olisi
+todistanut, ettei kalliokirjoitus voinut olla kymmentä vuotta vanhempi,
+tai jos meri olisi vahvistanut, että siinä tehty vedenkorkeudenmittaus
+oli vastoin kaikkia tunnettuja järjellisiä tosiasioita, silloin olisi
+Envaldssonkin ottanut ymmärtääkseen, mutta ei ennen. Aivan varmasti tuo
+näennäisesti oikea mittaus oli tällä kertaa ihan satunnainen, mutta
+siitä hän piti kiinni. Suurimman osan kesää hän oleskeli Villingen
+saaristossa, toimitellen mittauksia, joiden piti varmentaa hänen
+vedenkorkeusmerkkiään. Kun syksyllä tapasimme toisemme, kysyin häneltä,
+joko hän oli jättänyt professori Hällströmille tutkimustensa tulokset.
+
+-- En, sanoi hän.
+
+-- Löysitkö siis kuitenkin Marian ja Sofian vedenkorkeusmerkistä?
+
+-- Siihen saatan ainoastaan vastata, että hypoteesi on vielä
+ratkaisematta.
+
+Ja ratkaisematta se jäikin ainiaaksi. Mutta Envaldsson ei sitä koskaan
+tahtonut tunnustaa. Kyllästyttyään vedenlaskeutumiseen hän antautui
+geologiksi. Sillä alalla hän vielä nytkin on täydessä toimessa
+valloittamassa maailmaa maan sisustasta käsin.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS KERTOMUS.
+
+Nuorallatanssija.
+
+
+Eversti Hemming, joka oli saanut seitsemännen arvan, koroitettiin nyt
+vuorostaan puhemieheksi Hengistin peräkannella.
+
+-- Luulen -- sanoi hän -- ettette te, pienen Decameronemme naiset,
+suurestikaan ole huvitettuja metsästysjutuista tai sotaelämän
+kaskuista, joita vanhassa sotilaassa on täysi panos, ja kun uskallan
+itserakkaasti toivoa, että ehkä voin pelastaa sisareni käsilaukun,
+jonka kohtalo vielä on ratkaisematta, pyydän suosiollista lupaa
+todellisen rakkausjutun esittämiseen, jota liikuttavaa ominaisuutta
+minä tuskin voin tunnustaa olleen kanslianeuvos tohtori Raben
+sukkelassa Villingen vedenkorkeusmerkin kertomuksessa. Minun tarinani
+puhuu luutnantista, aivan kuin dosentti Sumunkin, mutta meidän aikamme
+luutnantista; ja jos uskollisuus on kahden rakastavaisen onnellisessa
+yhtymisessä, niin toivon sen tässä kertomuksessa esiintyvän
+vastaansanomattomana. Ellen erehdy, lasketaan rakkauden numerotaulussa
+1 + 1 = 1, mutta Villingen kallioista en parhaalla tahdollakaan saa
+summaa pienemmäksi kuin +2, ellen sanoisi +4. Laskenko väärin, herra
+tohtori?
+
+-- Kyllä tulema on oikea, vastasi tohtori Rabe.
+
+-- Minä palaan tuohon 1 + 1 = 1, ja pyydän aluksi saada esittää
+ensimmäisen ykkösen. Hän oli nuori mies, maamme vanhimmista suvuista,
+jos meidän kansanvaltaisessa maassamme enää saakaan puhua esi-isistä;
+minä sanon häntä lyhyesti vain Stanislaukseksi ja hänen äitiään
+vapaaherratar Elisabetiksi. Viimeksimainittu oli kenraalinleski,
+melkoisen varakas, ja asui maatilallaan Viipurin seuduilla. Hänellä oli
+vain tuo yksi ainoa poika, joka samalla oli sukunsa viimeinen
+jälkeläinen ja josta äiti juuri sen tähden mitä runsaimmin hellyyttään
+tuhlaten huolehti. Sotilaaksi määrätty kun oli niinkuin kaikki hänen
+esi-isänsäkin, oli Stanislaus aikaisin lähetetty Suomen kadettikouluun,
+missä hän oli ollut yhtä huomattu uutteruutensa ja hyvien tietojensa
+kuin hiljaisen, umpimielisen ja mietiskelevän luonteensa tähden. Hän ei
+pienimmässäkään määrässä ollut tavallisen iloisen kadetin kaltainen,
+joka rakastaa vapautta ja kiroaa rumpua; harvoin ja silloinkin
+ainoastaan pakosta hän otti osaa kumppaniensa vehkeisiin, oli erittäin
+kaino seurassa, eikä lukuunottamatta kirjoja näyttänyt muusta löytävän
+huvitusta kuin fysikaalisista kokeista. Ne häntä huvittivat, ja niihin
+hänen harvat joutohetkensä kuluivat. Häntä viehätti mekaniikka; ei
+kukaan osannut paremmin kuin hän ratkaista koneopillista tehtävää eikä
+arvata tasapainoa voimisteluharjoituksissa. Voimistelussa hän olikin
+parhaimpia, voimakas ja notkea, mutta ilman tuota nuoruudenilon
+päivänpaistetta, joka raikkaalla sulolla kaunistaa nuo miehekkäät
+urheilut. Pitkä, kaunis ja soreavartinen hän oli ja aivan kuin luotu
+kaartinluutnantiksi ensi rivissä astumaan; häneltä ei puuttunut
+luontaista miellyttävyyttä eikä ennen kaikkea rohkeutta, mutta hänen
+luonteensa oli raskas ja harvasanainen. Epäilen hänen jo pienestä
+pitäen tulleen kodissaan vanhamaiseksi, ilman samanikäisiä kumppaneja,
+ilman leikkejä kun oli ja sai kuulla alinomaisia neuvoja ja nuhteita,
+joita jakeli hänen muuten erinomainen, mutta hieman moralisoiva ja
+hieman mietiskelevä, itsekään tuskin koskaan nukilla leikkinyt äitinsä.
+
+Kun Stanislaus pääsi erikoisluokille, oli hän kaikkia kumppaneitaan
+etevämpi topografisissa mittauksissa ja punnitsemisissa, joihin
+kadetteja harjoitettiin kauniina vuoden aikana. Hän itse, hänen
+äitinsä, ja hänen esimiehensä olivat yksimielisiä siitä, että hänen
+piti opintonsa päätettyä mennä esikuntaan; mutta eräs onneton tapaus
+sulki häneltä sen uran, missä hänellä luultavasti olisi ollut loistava
+menestys. Vaikka Stanislausta kumppanien kesken pidettiin jöröjukkana,
+joka ei ollut ystävyyssitein liittynyt kehenkään, oli kuitenkin eräs,
+johon hän tunsi vetoa sellaisen kummallisen ristiriitaisuuden tähden,
+joita niin usein on hänen tapaisissaan haavemielisissä nuorukaisissa.
+Koko koulun ja luokan pahin huimapää oli nimittäin Sebastian H., poika,
+joka kykeni mihin tyhmyyksiin hyvänsä ja, myönnän kyllä, melkein
+samassa määrin kaikkeen viisaaseen, mitä kadettien näköpiirissä on.
+Tämä nuori herra tavattiin eräänä maanantaiaamuna kello neljän aikaan
+huonomaineisesta ulkoravintolasta puhetta johtamassa punssitarjottimen
+ja rahvelilippaan ääressä, ja sitä tehtäväänsä hän hoiti niin
+menestyksellisesti, että hänet pyyhittiin pois kadettikoulun kirjoista.
+Neljää samassa kuuluisassa tilaisuudessa läsnäollutta kumppania
+rangaistiin arestilla ja mustilla käytöskuulilla; niistä yksi oli --
+kukapa sitä olisi uskonut? -- nuori paroni Stanislaus.
+
+Kun siis tuleva vänrikki päästettiin kadettikoulusta, oli hänellä kyllä
+mitä parhaimmat arvosanat ahkeruudessa ja edistyksessä, mutta ei yhtä
+hyvää käytöksessä, ja niinpä oli esikunta- ja insinöörikuntaura
+suljettu, ja Stanislaus sijoitettiin, kuten moni muu, halpaan
+tarkk'ampujapataljoonaan kauas Venäjän sisäosiin. Hän kantoi kohtalonsa
+alistuvaisesti, päätti palvelemalla kohota kapteeniksi ja sitten ruveta
+maanviljelijäksi, mutta ei salannut osakseen odottamatta joutunutta
+rintamapalvelusta kohtaan tuntemaansa vastenmielisyyttä.
+
+Sattumalta minä palvelin vanhempana kapteenina samassa pataljoonassa,
+ja kun minulla oli ollut kunnia päästä Viipurissa vapaaherratar
+Elisabetin tuttavuuteen, niin hän tietysti uskoi vänrikkinsä minun
+suojelukseeni.
+
+-- Hyvä kapteeni -- hän sanoi minulle -- minä luotan teidän
+kokemukseenne ja ystävyyteenne, niitä molempia kyllä tarvitaan.
+Stanislaus on kahdeksantoista vuoden ikäinen; te tiedätte, minkälainen
+tuo ikä on; mutta te ette tiedä, että hän kaikessa paitsi tiedoissaan
+on täydellinen lapsi. Älkää erehtykö hänen luonteestaan, hän ei
+itsekään tunne itseään; ei kukaan muu tunne häntä kuin minä. Tuossa
+suvannossa käy pinnan alla voimakas virta. Tulee aika, jolloin hän
+tarvitsee paljon hyvyyttä ja ehkä vielä enemmän ankaruutta. Hän joutuu
+vaaroihin, enkä minä voi olla hänen rinnallaan. Hän rakastuu kerran --
+kukapa nuorukainen ei rakastu? -- ja ellei hän silloin valitse
+arvokasta, niin hän on hukassa.
+
+Minä kysyin, oliko vapaaherratar Elisabetilla tuollaiseen pelkoon
+syytä. Hän kertoi Stanislauksen sedän ampuneen itsensä onnettoman
+rakkauden epätoivosta ja Stanislauksen isän, oman miehensä, koko ikänsä
+katuneen tuollaista onnetonta nuorena tehtyä liittoa.
+
+-- Siitä asti -- jatkoi hän -- mieheni pelkäsi ja kammoksui kaikkia
+naisia paitsi vaimoaan, ja tuo hänen pelkonsa on mennyt perintönä
+pojalle. Turhaan minä olen koettanut saada Stanislausta
+kunnioitettavien ja sivistyneiden nuorten naisten seuraan, mikä
+vaikuttaa terveellisesti nuoreen mieheen. Hän pakenee aina, ja se on
+syynä minun pelkooni. Stanislaus ei voi vastustaa huonoja tuttavuuksia,
+koska hän pelkää hyviä. Luvatkaa suojella häntä noista vaaroista ja,
+jos tarvitaan, turvautukaa minun varoihini.
+
+Tuota äidin tarkkaa katsetta minä olin sittemmin usein muistellut.
+Kolme vuotta asuimme Stanislaus ja minä yhdessä eräässä venäläisessä
+kuvernementin pääkaupungissa. Minä huomasin hänen suuresti eroavan
+muista ylhäissukuisista ja varakkaista nuorista sotilaista, jotka
+katselivat elämää kevyeltä puolelta ja pitivät kunnianaan elää
+kymmenessä vuodessa kaksikymmentä. Hän oli arka ja ujo, uuttera ja
+itsepäinen, luki paljon, teki fysikaalisia kokeita ja hoiti virkaansa
+vastahakoisesti, mutta täsmällisesti. Vähitellen minun onnistui
+päästä hänen ystäväkseen, joskaan ei uskotuksi, ja huomasin
+hänessä miellyttäviä ominaisuuksia. Harvoin olen tavannut niin
+velvollisuudentuntoista ja oikeamielistä, niin jaloa ja uhrautuvaa
+nuorukaista; mutta hänellä oli omituisuutensa, muun muassa tuo
+naistenpelko, joka oli saanut hänen äitinsä aivan liikoja pelkäämään.
+Hänen toivonsa mukaan minä vein puoli väkisin nuoren naistenvihaajan
+päällikkömme perheeseen, missä nuoret naiset ottivat hänet vastaan
+kaikkea muuta kuin kylmäkiskoisesti. Hän oli kaunis, ylhäissukuinen ja
+varakas; missäpä hän ei olisi ollut mieluinen vieras kodeissa, joissa
+vain oli naimattomia tyttäriä epävarmoin myötäjäisin? Kaikki raukesi
+hänen talttumattoman kainoutensa tähden. Yritettyään muutamia kertoja
+esiintyä seuramiehenä Stanislaus parka pakeni, eikä koskaan enää
+lähtenyt pataljoonan päällikön kotiin.
+
+Minä en uskaltanut ryhtyä useampiin yrityksiin. Kun nuori ystäväni
+kolmen vuoden kuluttua yleni aliluutnantiksi, komennettiin meidän
+pataljoonamme Suomeen, jonne englantilaiset olivat tulossa, ja
+sijoitettiin rannikolle pieneen kaupunkiin. Aika kului jotenkin
+yksitoikkoisesti meidän turhaan odottaessamme vihollisen hyökkäystä.
+Jotakinhan meidän piti keksiä huvitukseksemme niinä hetkinä, jolloin
+olimme palveluksesta vapaita, ja silloin me tavallisesti ratsastimme
+tiedustelumatkoille, kuten sanottiin, mutta oikeastaan salaisesti
+toivoen, että ehkäpä läheisistä metsistä saisimme siepatuksi metson,
+peltopyyn tai jäniksen. Kelpo seurasi meitä ... pelkään, että te, hyvät
+kuulijani, ette tunne tätä metsämiehen ylpeyden jaloa kohdetta...
+
+-- Varsin hyvin, kyllä me sen tunnemme; jättäkää Kelpo omaan arvoonsa!
+kiiruhti neiti Hemming puuttumaan puheeseen.
+
+-- No niin, minä siis vain lisään, että Kelpo oli sukkelin lintukoira,
+mikä koskaan on noutanut kurppia Bessarabian soilta. Eräänä pilvisenä
+iltapäivänä syyskuussa Stanislaus ja minä ratsastimme kapeaa polkua
+pitkin pauhaavan virran vartta, joka juoksi kaupungin ohi. Vähän matkan
+päässä näkyi korkea silta, mistä maantie meni kosken poikki. Kaksi
+poikaa oli sillan alapuolella joissakin kalastuspuuhissa; arvattavasti
+he pyydystelivät nahkiaisia, jotka tähän vuoden aikaan pyrkivät ylös
+koskista. Meidän katsellessamme heitä kuului jyrinää, kahdet raskaat
+vaunut ajoivat sillalle, ja pojat katsahtivat ylös. Samassa näkyi
+punainen esine liihoittelevan alas melkoisen korkealta sillalta,
+putoavan koskeen ja katoavan.
+
+-- Mikä se oli? huudahdimme molemmat yhtaikaa.
+
+-- Matka oli niin pitkä, ettemme voineet erottaa esinettä, mutta
+luultavasti oli jokin mytty tai saali pudonnut vaunuista.
+
+Me emme olisi sen enempää huolehtineet tuosta vähäpätöisestä
+tapauksesta, jollemme olisi nähneet molempien poikien hyvin kiireesti
+kiipeävän kivien yli, samanpuoleiselle rannalle, missä mekin olimme. Me
+ratsastimme lähemmäksi ja kysyimme, mihinkä heillä oli niin kiire.
+
+-- Ihminen! Ihminen! huusivat he. Joku on pudonnut sillalta koskeen.
+
+Joki juoksi meihin päin. Me olimme näkevinämme jotain punaista, mikä
+kovassa virrassa milloin kellui pinnalla, milloin jälleen peittyi
+pyörteisiin.
+
+-- Kelpo! huusin minä. Tuo!
+
+Viisas koira oli vilauksessa rannalla, hyppeli vainuten kiveltä kivelle
+ja syöksähti viimein rohkeasti pauhaavaan virtaan.
+
+Me hyppäsimme maahan, jätimme hevoset poikien huostaan ja riensimme
+mekin rantaan. Kelpo sai taistella ankarasti syyssateista paisuneessa
+väkevän vuolaassa joessa. Milloin pyörteet tempasivat sen mukaansa,
+milloin se taas jaloillaan sai kiinni kivestä ja pysähtyi viimein
+toisella rannalla olevaan pieneen lohipatoon, joka oli tehty vähän
+ulommaksi jokeen; siinä se koetti pitää kiinni jotakin uivaa esinettä.
+Esine näytti olevan koiralle liian raskas; me juoksimme lähemmä ja
+näimme sen hampaissa punaisen vaatteen.
+
+Vene oli ensi ajatuksemme, mutta mitään venettä ei näkynyt. Yhtäkkiä
+näin Stanislauksen heittävän yltään univormunsa ja saappaansa.
+Seuraavana silmänräpäyksenä hän jo oli virrassa.
+
+Oli hänessä rohkeutta, tuossa mietiskelijässä; voimakas hän myös oli,
+mutta virta oli voimakkaampi. Kelpo kyllä saattoi uskaltautua
+kokeeseen, sillä se oli tottunut noutamaan vesilintuja, mutta
+Stanislaukselle se oli hengenvaarallista. Mitenkä hän pääsi yli tuosta
+pauhaavasta virrasta liukkaan, vihreän sammalen peittämien kivien
+välitse, on minulle käsittämätöntä, mutta yli hän pääsi. Minä näin
+hänen tarttuvan punaiseen vaatteeseen, josta Kelpo piti kiinni.
+Vaatetta seurasi käsi ja kättä ihmisolento... Minä juoksin pitkin
+rantaa ja löysin viimein poikien neuvojen mukaan alempaa suvantopaikan
+ja puuhun sidotun veneen.
+
+Päästyäni toiselle rannalle näin naistenvihaajan istuvan kalliolla ja
+pitävän sylissään nuorta tyttöä, joka oli kääritty tulipunaiseen
+tvillikaapuun. Hänen päässään olevasta haavasta vuosi verta eikä
+hänessä ollut elon merkkiäkään; sinivalkeat kasvot näyttivät punaisen
+vaatteen rinnalla vielä valkoisemmilta. Poika parka, hän katseli tyttöä
+niin kummastuneena, kuin ei olisi lainkaan käsittänyt, mitenkä
+sellaisia olentoja saattoi olla olemassakaan maan päällä. Sellaista
+ajatusta, että tyttö oli hukkunut, että hukkuneen ehkä voi saada
+jälleen henkiin ja että semmoisissa tapauksissa on joka hetki kallis,
+ei juolahtanut hänen mieleensä.
+
+Minä tuskin olin ehtinyt ryhtyä ensimmäisiin, tuon tapaisissa
+onnettomuuksissa tavallisiin pelastuskeinoihin, kun jo muutamia
+kummallisia olioita saapui meidän luoksemme, riennettyään peltojen,
+ojien ja aitojen yli. Etummaisena oli pitkä, mustapintainen mies,
+puoleksi rosvon, puoleksi herrasmiehen näköinen, jolla oli yhä
+nukkavieru, punainen samettinuttu ja sen suojana harmaa hamppukankainen
+pusero. Häntä seurasi muodoton, irvistelevä kääpiö, kierosuinen
+silmänvilkuttaja, jonka yllä oli narrinpuku tiukuineen; sitten tuli
+kaksi miestä ja kaksi poikaa, jotka kaikki olivat kummallisissa
+puvuissa, ja viimeksi lihava duenna, taluttaen kädestä kymmenen
+tai yhdentoista vuoden ikäistä tyttöä, joka myöskin oli puettuna
+punaiseen tvillipukuun. Näihin matkavaunujen muukalaisiin liittyi
+kohta vielä muutamia muita uteliaita, muiden muassa eräs kaupungin
+ruotsalainen kirjanpitäjäkin, joka oli lähtenyt kävelylle siinä
+asioitsemistarkoituksessa, että tapaisi ja isännällensä valtaisi
+muutamia lankkukuormia, joita odoteltiin saapuviksi tietä myöten.
+
+Pitkä, mustapintainen mies heittäytyi hukkuneen päälle ja änkytti
+epätoivon ja raivon äänellä:
+
+-- Ein Arzt! Ein Arzt!
+-- Mitä hän sanoo? kysyi reipas talonpoikaisvaimo, tomuisena ja
+hikisenä tullen läheisestä riihestä.
+
+Kirjanpitäjä, joka ymmärsi saksaa, koska oli kerran käynyt kesällä
+Lyypekissä, tulkitsi, että olisi hyvä hieroa tyttöä hartsilla.
+
+-- Hartsillako? vastasi vaimo halveksivasti, työnsi syrjään tytön
+ympärillä seisovat, nosti hänet käsivarsilleen ja kantoi riiheen. Pitkä
+mies yritti epätietoisena pidättää häntä.
+
+-- Was ist das? vastasi ruotsalainen kirjanpitäjä, kooten koko
+saksantaitonsa. -- Das Penttula Lisu versteht sich auf das.
+
+-- Hol' dich der Pest! tiuskasi muukalainen. Meine Tochter, denk' ich,
+wird doch erwachen.
+
+-- Han håller en prest, toisti tulkki vedoten kuulijoihin, eikö moinen
+ollut sulaa järjettömyyttä. -- Han påstår, att doktorn skall dänga
+henne ur vaken.
+
+Penttulan Liisu oli niin tunnettu paikkakunnalla sekä ihmisten että
+elukkain ihmeellisestä parantamistaidostaan, että hänen maineensa oli
+tullut minunkin korviini. Vähän vastahakoisesti muukalainen jätti
+meidän kehoituksestamme tytön vaimon ymmärtäväiseen hoitoon.
+Luottamuksemme tulikin loistavasti palkituksi, sillä hetken kuluttua
+hän toi tytön elävänä odottelevan isän luo.
+
+-- Mite maksa? kysyi mies, äreänä vetäen likaisen nahkakukkaronsa
+nahkavyönsä alta.
+
+Penttulan Liisu pani kämmenensä vastakkain, puhalsi käsiinsä ja
+pyyhälsi kerran.
+
+-- Olkaa lyömättä lasta! sanoi hän.
+
+-- Onko hän lyönyt tyttöä? kysyin minä.
+
+-- Ellei se ole räntättynä tyttö paran hartioihin, niin tottapa minä en
+osaa kirjaakaan enää lukea, sanoi Penttulan Liisu.
+
+Minä katselin tyttöä. Hän näytti tuskin viittätoista vuotta
+vanhemmalta; kaunis, tummasilmä, mustahiuksinen, mutta hyvin
+pelästyneen ja kärsivän näköinen hän oli. Päässä oleva haava vuoti
+vielä liinasiteen läpi; varsin vähän häntä näytti ilahduttavan, että
+hänet oli herätetty takaisin eloon, ja niin heikko hän oli, että hänet
+täytyi kantamalla viedä vaunuihin.
+
+-- Kuinka saattoi tyttärenne pudota vaunuista ja sillan kaiteitten yli?
+kysyin minä saksaksi muukalaiselta.
+
+Hän antoi minulle suuren punaisen nimikortin, jossa oli venäjäksi ja
+saksaksi nimi Barthold, Euroopan Herkules, ensimmäinen hovitaiteilija
+jonkun ruhtinaan hovissa, en muista kenen, on saanut kunnian näyttää
+ennen vielä näkemättömiä aivan verrattomia taidetemppujaan heidän
+majesteeteilleen -- pitkä majesteetillinen rivi, missä oli lueteltuina
+melkein kaikki hallitsevat ruhtinaat, yksin Konstantinopolin
+sulttaanikin -- viipyy täällä ainoastaan vähän aikaa ja sulkeutuu
+j.n.e., j.n.e.... Minä tuon kaiken tunsin ja muistelin nähneeni
+jossakin Venäjällä saman miehen syövän hehkuvaa rautaa.
+
+-- Hyppäsikö tyttärenne siis tahallaan koskeen? kysyin uudestaan, kun
+hän ei vastannut ensimmäiseen kysymykseeni.
+
+-- Hyppäsikö? toisti Herkules suuttuneen näköisenä. -- Keneksi te minua
+luulette? Pashaalusta, tyttäreni tanssii nuoralla. Verraton, teidän
+armonne, taidossaan etevin Euroopassa ja Amerikassa. Saatte kohta
+ihmetellä hänen kykyään. Tuhat ruplaa sataa vastaan, teidän
+ylhäisyytenne, ettette ole koskaan nähnyt sen vertaista! Kun tulimme
+sillalle, sanoin Liisille: kas tuossa, rakas lapsi, ihmeen hyvä
+tilaisuus jo ennen perille tuloamme herättää yleistä ihmettelyä! Meidän
+asiamme, herra kenraali, on ihmettelyn herättäminen. Tuossa näet
+kaidepuut, sanoin minä; seuraa taiteilijaluonnettasi, tanssi niitä
+myöten ihmeteltävällä suloudella, joka on sinussa synnynnäistä! Ja
+kukapa olisi ollut halukkaampi kuin pikku Liisi? -- Tiedäthän, isä,
+sanoi hän, että minä aina tottelen mielelläni sinun käskyjäsi. Sinähän
+olet aina niin hyvä minulle, sanoi hän...
+
+-- Teidän hyvyytennekö se myöskin on takonut merkit lapsi raukan
+hartioihin? kysyin minä.
+
+-- Hän totteli kehoitustani -- jatkoi mies niinkuin ei olisi
+kuullutkaan myöhempää muistutustani -- ja sitten hän, ymmärrättehän,
+herra paroni ... aurinko, tuuli, virta ... suurinkin taiteilija voi
+astua harhaan. Liisi lipesi...
+
+Minä käännyin selin Euroopan Herkuleeseen. Sotaelämässä ja matkoillani
+olin joutunut näkemään kaikenlaisia tempuntekijöitä. Minä olen tuntenut
+sellaisia, jotka ovat olleet mitä rehellisimpiä ja kunnioitettavimpia
+ihmisiä, lukuun ottamatta sitä veijausta, joka johtuu ammatista.
+Harvoin olen tavannut rehellisempää ja hyväntahtoisempaa miestä, kuin
+oli tyrolilainen Charles Rappo, jonka erikoistaitona oli tykinkuulien
+viskeleminen kuin ne olisivat olleet höyhenpalloja. Ystävyydellä
+muistelen aina Medua Sammea, ilvehtijää, Madrasin hindulaista, joka
+täytti salin kultapallosateella -- hän oli mitä hurskain, miellyttävin
+ukko, joka vielä osasi itkeä kuin lapsi kertoessaan isänmaastaan, jonne
+hän ei uskaltanut palata vihamielisen kastin pelosta. Olen myöskin
+tuntenut taideratsastajia, nuorallatanssijoita ja luonnollisen
+taikuuden professoreja, jotka ovat aina esiintyneet hienoina miehinä,
+rakastaneet ammattiaan urheilun tavoin ja saaneet osakseen hyvin
+ansaittua kunnioitusta. Ei sen tähden voi mieleeni mitenkään juolahtaa,
+että esittäisin herra Bartholdin ammattilaistensa perikuvaksi; hän oli
+liian paljon alempana noita kunnon miehiä. Mutta hän näytti olevan ihan
+mallikelpoinen esimerkki noista ahneista, kovasydämisistä
+ihmiskauppiaista, jotka itse ovat lapsina kulkeneet kauppatavarana,
+joita sitten on opetettu ruoskalla ja nälällä ja jotka viimein ovat
+oman voiton tähden samalla tavoin kasvattaneet uhrejaan.
+
+Surullista, mutta opettavaista on tutkia näitä hukkaan joutuneita,
+villiytyneitä olentoja, joilla ei ole kotia eikä isänmaata, tutkia
+heidän voimakkaita intohimojaan, juuretonta, säännötöntä, liitoksistaan
+irtipäässyttä elämäänsä, heidän usein epätoivoista leipätaisteluaan ja
+heidän yhtä usein määrätöntä himoaan saada nauttia lyhyestä onnesta,
+milloin se heille hymyilee. Heidän ruumiinsa on pitkällisestä
+harjoituksesta tullut melkein uskomattoman vahvaksi ja notkeaksi, mutta
+metsän villeillä on enemmän tietoa kuin heillä oikeasta ja väärästä,
+hyveestä ja itsensäkieltämisestä, kunniasta ja omastatunnosta. Heissä
+on koko sovittamattomien ristiriitojen maailma: äärimmäisyyteen menevää
+rakkautta ja vihaa, voitonhimoa ja tuhlausta, viekkautta ja
+taitamattomuutta, hehkuvaa yhtäälle suuntautuvaa kunnianhimoa ja
+toisaalla täydellistä välinpitämättömyyttä. Heidän kokemuksensa on yhtä
+laaja ja heidän älynsä yhtä tarkka katsojien houkuttelemisessa ja rahan
+voittamisessa kuin se on rajoitettu ja tylsä kaikessa, mikä on
+ulkopuolella tuota heidän pyrintöjensä ainaista päämäärää. Ollen usein
+ennen aikaansa sortuneita he näyttävät kadottaneen vieläpä
+tulevaisuuden toivonkin, niinkuin heiltä on kadonnut levon ja
+perheonnen tunne. Heidän kohtalonsa on näyttelijän kohtalon nurja
+puoli, tekisipä mieleni sanoa, minkä taiteilijan hyvänsä: sama hetken
+vaikutelmien elämä, sama riippuvaisuus milloin herkkäuskoisesta,
+milloin veltostuneesta, mutta aina tyrannimaisesta yleisöstä, jota he
+koettavat viehättää ja pettää, mutta he eivät taiteilijan tavoin
+taistele ihanteen puolesta, heillä ei ole hänen innostustaan eikä hänen
+siveellistä pyrkimystään: jalon sisällyksen toteuttamista kauniissa
+muodossa.
+
+Näitä miettien ratsastin takaisin kaupunkiin Stanislauksen rinnalla.
+Hän oli tänä iltana harvasanaisempi ja äänettömämpi kuin tavallisesti;
+hän oli enemmän kummastuneena kuin osanottavana katsellut hukkuneen
+pelastamista, ja kun minä leikillisesti huomautin hänen ensi kerran
+pitäneen nuorta naista sylissään, vastasi hän hajamielisesti, että
+hänestä olisi ollut aivan samantekevää, jos olisi tytön sijasta vetänyt
+virrasta kuljeksivan kerjäläisen.
+
+Euroopan Herkules sai kunnian esiintyä kaupungin raastuvassa.
+Seuraavana päivänä kanteli seurueen "kaikki kaikessa", muodoton
+narrinkaapuun puettu kääpiö, suuria ilmoituksia, joiden töhryiset
+puupiirrokset kuvasivat nuorallatanssivia intiaaneja ja vanteiden läpi
+hyppiviä ihmisolentoja. Ensi osasto tarjosi ylhäisille aatelisille ja
+korkeasti kunnioitetulle yleisölle nähtäväksi ennen vielä näkemättömiä
+herkuleenomaisia voimannäytteitä; toinen egyptiläisiä ja intialaisia
+ihmeitä, "taikaperhosen eli lentäviä kuulia" y.m. sekä viimein jotakin
+äärimmäisen ihmeellistä, elävän persialaisen pyramidin, jonka huipulta
+neiti Gouvernina Barthold oli heittävä sormisuukkosia yleisölle. Kolmas
+osasto lupasi arvokkaalla tavalla lopettaa päivän merkillisyydet. Herra
+Barthold aikoi kehoittaa jotakuta kunnioitettavista katselijoista
+hakkauttamaan päänsä poikki, minkä jälkeen tätä päätä luvattiin
+näytellä vadissa, mutta sitten se vanhain egyptiläisten maagillisella
+lääkkeellä uudelleen vahingoittumattomana liitettäisiin omaan
+ruumiiseensa. Jos vastoin luuloa ei ilmaantuisi ketään tähän
+mielenkiintoiseen koetukseen halukasta, lupasi herra Barthold teloittaa
+oman poikansa Aleksanderin ja sitten edellä kerrotulla tavalla jälleen
+saada hänet täyskelpoiseen kuntoon. Pääsymaksu sen ja sen verran
+hengeltä. Lapset maksavat puolet. Koiria ei saa tuoda mukaan.
+
+Pikku kaupunki oli siksi lapsellinen, että se ilmeisin ihmettelyn
+tuntein, jopa hämmästyneenäkin katsella töllisteli tuota hävytöntä
+ilmoitusta, leikkeli irti puupiirroskuvat ja koetti tutkia niiden
+merkitystä. Epäilijöitä ei puuttunut, mutta hekin tahtoivat tyydyttää
+uteliaisuuttaan, ja kun ilta tuli, oli herra Bartholdilla täysi huone.
+Ylhäisten aatelisten joukossa, joita kaupungissa oli aniharvoja, olivat
+parempien huvitusten puutteessa myöskin paikkakunnalle majoitetut
+upseerit.
+
+Huono posetiivi alkoi kissannaukujaiset, jotka kestettiin kiitettävän
+kärsivällisesti. Ensimmäinen ja toinen osasto näyteltiin kaikkien
+mieliksi. Herra Barthold nosteli, riippuen pää alaspäin, suunnattomia
+painoja; Aleksander pesi jalkansa sulassa tinassa, hänen veljensä
+Napoleon teki kuperkeikkoja ilmassa, ilvehtijä hosui kaikkien huviksi
+korvapuusteja ratsaspalvelijalle, eikä kukaan huomannut niitä hienoja
+iskuja, joita herra Bartholdin ratsuraippa läjäytti Gouverninan
+paljaille hartioille, kun hän silmänräpäyksen ajan vapisi kiivetessään
+persialaisen pyramidin huipulle. Gouvernina oli sievä pikku lapsi, hän
+kerrassaan ihastutti yleisön. Herra Bartholdin kaltaiset eivät koskaan
+jätä käyttämättä kauniita pikku lapsia yleisön onkimiseen. Sellaisiin
+koukkuihin tarttuu kala; kukapa voisi vastustaa sievän ja viattoman
+olennon hymyä? Ah, moni ei tiedä, että nuo hymyt ja nuo sormisuukkoset
+on opittu tuskan kyynelin ja vapisevin sydämin. Hän sen tietää, Hän,
+joka on niin uhaten varoittanut niitä, "jotka pahentavat yhden näistä
+pienimmistä -- heille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin
+heidän kaulaansa ja heidät upotettaisiin meren syvyyteen".
+
+Kaikki kävi kuitenkin onnellisesti, ja kauhistuen odotettiin veristä
+kolmatta osastoa. Herra Barthold tuli esiin julman näköisenä, hihat
+ylös käärittyinä ja valtaisen suuri pyövelinkirves oikeassa kädessä,
+kysyen, haluaako kukaan katsojista antaa hakata irti päänsä tuon
+jotenkin epävarman toivon rohkaisemana, että sen sitten saisi
+paikoilleen jälleen.
+
+Yleinen hiljaisuus. Vastoin luuloa ei näyttänyt kenenkään tekevän mieli
+antautua kokeiltavaksi, mihin ehkä oli syynä pelko, että parannettaessa
+kasvot joutuisivat kiireessä taapäin. Jo oli herra Barthold syystä
+kummastellen tuollaista arkamaisuutta kääntynyt poikansa Aleksanderin
+puoleen teloittaakseen hänet, kun eräs katsoja todella astui esiin ja
+tarjoutui uhriksi. Tällä kertaa minä kummastuin melkein yhtä paljon
+kuin herra Barthold itsekin, sillä tuhmanrohkea uhri ei ollut kukaan
+muu kuin ystäväni Stanislaus.
+
+Herra Barthold katseli nuorukaista oikeilla tiikerin silmillä.
+
+-- Ajatelkaa toki! kuiskasi hän. -- Voihan sattua, että se ei
+onnistukaan!
+
+-- Kyllä minä olen ajatellut, kuului vastaus.
+
+-- Mutta leikkaus on tuskallinen...
+
+-- Ei ole väliä. Koettakaa!
+
+Tuollaista rohkeutta ei herra Barthold ollut odottanut. Viitaten hän
+pyysi mestattavaa tulemaan esiripun taakse, missä teloitus oli
+tapahtuva. Syvä hiljaisuus vallitsi katsojain kesken, ja naiset
+alkoivat voida pahoin.
+
+Näyttämö pysyi tyhjänä kymmenen minuuttia, joiden kuluttua Stanislaus,
+silmänkääntäjä mukanaan, tuli esiin ilmi elävänä ja pää laillisella
+paikallaan. Minä kuulin sittemmin, että herra Barthold turhaan
+koetettuaan säikäyttää itsepäistä uhriaan viimein oli sitonut lujasti
+hänen kätensä lihaan painuvalla ohuella köydellä kiristääkseen muka
+kiinni valtimot. Siihen hävyttömyyteen oli Stanislaus, saatuaan irti
+kätensä, vastannut aimo korvapuustilla, mutta lainkaan pahastumatta
+tuosta vastalauseesta silmänkääntäjä oli päinvastoin alkanut rukoilla
+ja pyytää, ettei hänen mainettaan turmeltaisi. Siihen Stanislaus oli
+suostunut sillä nimenomaisella ehdolla, että koko temppu oli yleisölle
+selitettävä pelkäksi silmänkääntämiskujeeksi.
+
+-- Hyvät herrat ja naiset -- selitti herra Barthold saksan- ja
+venäjänsekaisella mongerruksella -- kun korkeasti kunnioitettu kapteeni
+ei ole tahtonut alistua...
+
+Stanislaus katsoi tuimasti häneen.
+
+-- Kun hän -- jatkoi hädässä oleva pyöveli -- ei ole tahtonut alistua
+leikkaukseen, mikä on vain viatonta leikkiä...
+
+Uusi uhkaava katse.
+
+-- Se on: leikkaukseen, joka itse asiassa on ainoastaan harhanäky...
+
+-- Sanokaa: raaka ja tyhmä harhanäky! saneli luutnantti.
+
+-- Olkoon niin, raaka ja tyhmä harhanäky, kuten korkeasti kunnioitettu
+kapteeni suvaitsee sanoa; niin pyydän minä saada hänen sijastaan
+teloittaa poikani Aleksanderin, joka on tottuneempi näihin erinomaisiin
+taidonnäytteihin.
+
+-- Sanokaa: tottuneempi niin hävyttömään petokseen! käski vielä kerran
+taipumaton luutnantti.
+
+-- Mine ei ymmerre se keeli, jatkoi herra Barthold huonosti salaten
+raivoaan. -- Korkeasti kunnioitettu kapteeni sanoo hävyttömään
+petokseen...
+
+Yleisö purskahti nauramaan, ja se riisti kaiken vaikutuksen sitten
+seuraavalta julmalta kokeelta. Herra Barthold tempasi poikaansa
+Aleksanderia tukasta ja veti hänet esiripun taa. Kuului kirveen raskas
+isku, tukehtunut valitushuuto, lotiseva ääni ... verinen pyöveli juoksi
+hurjasti riemuiten näyttämön yli, kantaen kädessään päätä -- joka oli
+vahasta tehty ja jonka kaulaan oli sidottu tuore lihapalanen. Sitten
+vedettiin esirippu ylös, näyttämöllä oli vaatteella katettu pöytä,
+pöydällä suuri tinavati, ja vadissa Aleksanderin todellinen pää
+tuijottavin silmin, joita hän kuitenkin pahaksi onneksi sattui
+räpäyttämään. Näky oli niin hirveä, kuin saattoi vaatia, mutta paha
+kyllä olivat katsojat edeltäpäin valmistautuneet sen varalle, ja kun
+Aleksander kohta sen jälkeen tuli esiin kumarrellen ja hymyillen, pää
+oikealla paikallaan, otettiin hänet vastaan tömistäen ja hyssytyksin,
+mikä olisi ollut kunniaksi kokeneemmallekin yleisölle kuin
+pikkukaupunkilaisille.
+
+Herra Bartholdin alussa varsin hyvällä kannalla olleet asiat huononivat
+melkoisesti tästä epäonnistumisesta. Ollen tottunut onnen vaihteluihin
+hän ei kuitenkaan säikähtynyt ensi vastoinkäymisestä, vaan ponnisti
+kaiken kauan harjaantuneen taitonsa houkutellakseen yleisöä toisella
+uskomattomalla ihmeellä toisensa jälkeen. Hän ja hänen seurueensa
+tyhjensivät koko suuren temppuvarastonsa, näyttivät puujaloilla
+astumiset, ponnahduslaudat, kuperkeikat, leiviskän painot ja perhoset,
+hän itse ammensi kokonaiset kukkaskasat tyhjästä hatusta, löysi
+kultakaloja ja eläviä kyyhkysiä saalista, jota äsken juuri oli
+tallannut jaloillaan -- kaikki turhaan. Veltostuneempi yleisö olisi
+ehkä huomannut hänet taitavaksi -- sillä taitava hän todella olikin
+korkeammassa silmänkääntötaidossa -- ja osoittanut hänelle ihmettelyään
+seteli- ja hopearahain muodossa; mutta nämä teeskentelemättömät
+pikkukaupunkilaiset eivät ymmärtäneet tuota hienoutta. He olivat syystä
+kyllä inhoa tuntien saaneet tarpeekseen tuosta mestauksesta ja alkoivat
+yhä vähemmän käydä raastuvassa. Ei edes pikku Gouverninallakaan ollut
+enää viehätysvoimaa, ja ainoata pelastuskeinoa, joka vielä oli
+jäljellä, ei voitu käyttää. Felicia Barthold, seurueen tuki ja yleisön
+hurmaaja, oli vielä sairaana vaarallisesta kosken kiviin putoamisestaan
+eikä sen tähden voinut esiintyä.
+
+Minä tarkastelin tähän aikaan nuorta ystävääni Stanislausta, mutta en
+häirinnyt häntä kysymyksillä, joihin hän ei näyttänyt varsin
+halukkaalta vastaamaan. Hänessä tapahtui jotakin, jota minä en
+ymmärtänyt. Minä huomasin hänen entiseen tapaansa katsoa tuijottavan
+kirjoihinsa, mutta kääntämättä lehteä tai ensinkään tarkkaamatta niitä
+mekaanisia tehtäviä, jotka hänen mieltään ennen olivat suuresti
+kiinnittäneet. Siinä, että hän karttoi seuroja, ei ollut mitään
+kummallista; minua kummastutti enemmän, että hän, joka tähän asti oli
+ollut tarkka kuin kronometrikello, jo oli ollut pari kolme kertaa
+poissa aseharjoitustunniltaan. Sitävastoin hän kävi säännöllisesti
+herra Bartholdin esityksiä katsomassa, hän, joka aivan äsken oli
+paljastanut karkean petoksen, hän, joka Pietarissa ja muualla oli
+nähnyt mitä etevimpiä tämäntapaisia taiteilijoita. Lähin ajatukseni
+olisi kohdistunut Felicia Bartholdiin, joka minusta kyllä näytti voivan
+saattaa nuoren miehen pään pyörälle sitä poikki hakkaamattakin, mutta
+tämä pikku noita, jos hän nimittäin oli isänsä kuvauksen mukainen, oli
+ollut aivan näkymättömissä; Stanislaus ei ollut nähnyt häntä koskella
+sattuneen tapauksen jälkeen. Mikä poikaa vaivasi?
+
+Eräänä aamuna aikaisin minun juodessani teetä palvelija ilmoitti herra
+Bartholdin tahtovan tavata minua. Minä olin muka niitä "ylhäisiä
+aatelisia", joiden suosiossa hän erikoisesti tahtoi pysyä. Hän oli
+muutamia kertoja yrittänyt uudistaa ensimmäistä tutustumistamme, mutta
+hänen oli käsketty poistua tavalla, joka ei suinkaan kehoittanut
+yritysten jatkamiseen. Hänen astuttuaan sisään minä annoin hänen seisoa
+oven suussa ja kysyin, mitä hän tahtoo.
+
+-- Herra paroni -- sanoi hän -- te olette ollut niin armollinen, että
+olette kunnioittanut minun näytäntöjäni korkealla läsnäolollanne.
+
+-- Olen, minä näin teidät teurastajana enkä enää halua nähdä mitään
+niin inhoittavaa. Muuten minä en ole paroni; sanokaa minua kapteeniksi!
+
+-- Niinkuin käskette, herra kapteeni. Nuorella paroni Stanislauksella
+on onni olla teidän suojeluksessanne.
+
+-- Hän palvelee minun komppaniassani.
+
+-- Eikä hän luultavasti ole kotona?
+
+-- Hän lähti ratsastamaan. Mitä asiaa teillä on?
+
+-- Teidän ylhäisyytenne ... pyydän anteeksi, herra kapteeni ... te
+olette siinä onnellisessa iässä, jolloin mies vielä on nuori, mutta on
+jo jättänyt jälkeensä nuoruuden hullutukset. Paroni Stanislaus ei ole
+niin onnellinen; hän on kuin tulen hehku.
+
+-- Mitä paroni Stanislaus teihin kuuluu? Mitä teillä on sanomista
+hänelle?
+
+-- Hänellekö? Ei mitään. Eihän ruutihuoneelle voi puhua järkevästi.
+Mutta hänen ylhäinen suojelijansa ymmärtää paremmin isää, joka tahtoo
+kaikin tavoin pelastaa lapsensa.
+
+-- Puhukaa selvemmin! jatkoin minä, äkkiä peläten löytäväni arvoituksen
+selityksen.
+
+Euroopan Herkules katsahti vakoillen minuun, ikäänkuin tutkiakseen,
+miten pitkälle hän ehkä saattoi mennä, otti pyytämättä tuolin, kävi
+istumaan, kohautti olkapäitään ja vastasi kuiskaten:
+
+-- Hän on hullaantunut Liisiin!
+
+Minä vastasin:
+
+-- Kaikkea vielä!
+
+Mutta hän lienee keksinyt, että uutinen tehosi, sillä hän veti tuolinsa
+lähemmäksi ja jatkoi:
+
+-- Kukapa on koskaan nähnyt nuoren miehen pelastavan kauniin tytön
+hengen rakastumatta heti paikalla häneen?
+
+Minä olisin suonut, että huomautus ei olisi ollut niin suuressa määrin
+oikea, mutta maltoin mieleni ja vastasin kylmästi, että hän tällä
+kertaa oli iskenyt kiveen silmäinkääntämisessään. Stanislaus ei ollut
+nähnyt tyttöä siitä asti, kun tyttö hyppäsi koskeen.
+
+-- Lipesi, herra kapteeni! Tunnettehan ehkä Pervoini, pikku klownini,
+ilvehtijäpoikani. Muistattehan myöskin, että paroni Stanislaus oli
+esiripun takana sinä iltana, jolloin hän ei antanut itseään teloittaa.
+Herra kapteeni, jos minä olisin ollut kahtakymmentä vuotta nuorempi,
+niin minä olisin neuvonut häntä olemaan vahingoittamatta minun
+mainettani, niinkuin hän sinä iltana vahingoitti. Mutta minä olen
+oppinut sietämään paljon ylhäisten aatelisten taholta; minä olen
+oppinut olemaan jalomielinen, kun minua kohdellaan auliisti. Lyhyesti
+sanoen: Liisi oli sinä iltana läsnä esiripun takana; minä pakotin hänet
+tulemaan sinne, kun luulin, että hän vain oli olevinaan sairas. Se
+rakas lapsi on nainen, hänkin, herra kapteeni, eikä saa uskoa kaikkia
+pyörtymisiä. Hän oli siis siellä, mutta ei voinut esiintyä. Pervoi näki
+hänen suutelevan teidän ystävänne kättä minun selkäni takana.
+
+-- Ja semmoista luonnollista kiitollisuuden osoitustako te pidätte
+jonakin muuna?
+
+Barthold kohautti olkapäitään.
+
+-- Käden suuteleminen voi toisinaan merkitä enemmän kuin kymmenen
+huulten suutelemista.
+
+-- Joutavia! Tuo ei ole mitään todistelua, vaan joko luulottelua tai
+keinottelua.
+
+-- No, mitä siitä sanotte, että he ovat kahdesti tavanneet toisensa
+meidän asuntomme puutarhassa sillä aikaa, kun me muut olimme kello
+kymmenen aikaan aamupäivällä harjoittelemassa raastuvassa?
+
+Mieleeni muistui, että Stanislaus oli kaksi kertaa ollut poissa
+aseharjoituksista siihen aikaan päivästä. Tämä naistenvihaajan edistys
+tuntui minusta melkein uskomattomalta.
+
+-- Ja mitä tarkoitatte sillä, että uskotte minulle nämä asiat? kysyin
+minä lyhyesti.
+
+Euroopan Herkuleen hyveiden joukossa ei ollut liiallista
+hienotunteisuutta. Hän työnsi tuolinsa vielä lähemmäksi, koetti vielä
+kerran tutkia, kuinka paljon minä ehkä siedän, ja vastasi matalalla
+äänellä:
+
+-- Hän saakoon tytön!
+
+-- Mitä tämä tietää, hyvä herra?
+
+-- Minä sanon, että minä annan anteeksi paronille vahingon, jonka hän
+on tehnyt minulle, enkä minä laske liikoja, kun arvostelen sen
+kolmeksikymmeneksi tuhanneksi ruplaksi. Ymmärtäkää minua oikein, minä
+olen käytännöllinen mies. Minä tuumin itsekseni: parempi on, että minä
+teen kaksi nuorta onnelliseksi, kuin että teen itseni, isä raukan,
+onnettomaksi. Tiedättehän, miten tuommoiset asiat päättyvät. Jonakin
+aamuna minä huomaan lintuni lentäneen pois häkistään, ja mistä te,
+herra kapteeni, silloin löydätte luutnanttinne, siitä voitte
+armollisesti itse ottaa selkoa. Siis: minä en käänny nuoren miehen
+puoleen, joka ei huoli mistään käytännöllisistä syistä; minä käännyn
+teidän, hänen ystävänsä ja suojelijansa puoleen, joka voitte päättää
+asian tyynesti ja järjestää kaikki parhain päin. Ajatelkaa: joko
+_paroni_ karkaa vieden tyttäreni mukanaan taikka _minä_ lähden ja vien
+tyttäreni pois, niin paroni epäilemättä tekee jonkin tyhmyyden, joka
+keskeyttää hänen virkauransa. Se olisi vahinko: nuorukainen on muuten
+kerran ylenevä kenraaliksi. Kun niin on, ja kun olen kuullut
+sanottavan, että hän on melkoisen omaisuuden ainoa perijä...
+
+-- Kyllä ymmärrän. Kaupantekoako siis?
+
+-- Nimittäkää sitä, miksi suvaitsette. Kuuleepa puhuttavan
+kummallisimmistakin kaupoista kuin tämä. Saksalainen teatterinjohtaja
+S. antoi vaimonsa kenraali B:lle kahdestakymmenestä tuhannesta
+ruplasta. Ruotsalainen näyttelijä P. oli kyllin vaatimaton ja myi
+vaimonsa puolta pienemmästä summasta eräälle ensi luokan kauppiaalle,
+ja todennäköisesti herrat S. ja P. tekivät mitä parhaimmat kaupat. Ei,
+olkaa niin armollinen älkääkä keskeyttäkö! Keneksi te minua luulette?
+Uskotteko, että minä mistään hinnasta myisin vaimoni tai lapseni? Minä
+olen puoliso ja isä ja pidän ainoastaan huolta omaisteni onnesta. Ja
+jos minä nyt nuoren ystävämme onnen tähden pyydän kohtuullista
+vahingonkorvausta, niin mitä pahaa siinä on? Liisi ei ole ainoastaan
+minun lapseni, vaan hän on oppilaani, minun ylpeyteni, ammattini tuki
+ja koko Euroopan suosikki, missä hyvänsä hän esiintyykin. Ah, herra
+kapteeni, te ette ole nähnyt häntä, mutta saatte nähdä hänet; hän
+esiintyy ensi viikolla. Silloin kyllä käsitätte, että kun pyydän
+kolmekymmentä tuhatta ruplaa vahingonkorvaukseksi, niin ei siinä ole
+enempää kuin mitä hän tuottaa minulle käteistä yhdessä tai kahdessa
+vuodessa.
+
+Ei koskaan ole mieleni niin tehnyt lennättää miestä ulos ovesta, vaikka
+hän olisi ollut kymmenesti Euroopan Herkules. Mutta Stanislauksen
+äidille antamani lupaus, äidille, joka oli tarkalla katseellaan
+aavistanut juuri niin käyvän kuin nyt oli tapahtunut, tuo lupaus
+hillitsi käteni. Minä päätin tutkia ja punnita, ennenkuin toimin.
+
+-- Siis -- vastasin minä -- te vaaditte kolmekymmentä tuhatta ruplaa
+suostuaksenne siihen, että tyttärenne pääsee loistaviin naimisiin,
+paljon korkeammalle omaa sukuaan ja ammattiaan. Tiedättekö, hyvä herra,
+että moista sanotaan hävyttömyydeksi?
+
+Herra Bartholdin kasvot vääntyivät irvistykseen, kun hän huomasi
+yksinkertaisuuteni.
+
+-- Voihan tehdä sopimuksen monella tavoin, selitti hän. Minä
+voin antaa tyttäreni ainiaaksi tai joksikin ajaksi ... kahdeksi
+vuodeksi ... yhdeksi vuodeksi. Myöntäkää, että jos minä annan hänet
+kahdestakymmenestä tuhannesta kahdeksi vuodeksi tai viidestätoista
+yhdeksi vuodeksi, niin juuri minä siinä joudun tappiolle. Voinko minä
+tehdä muuta? Hän karkaa minulta.
+
+Käsivarsieni lihasten tempoilu kävi melkein vastustamattomaksi, mutta
+minä huomautin ylenkatseellisesti:
+
+-- Antakaa hänen karata!
+
+Katala mies ei joutunut hämilleen.
+
+-- Hyvä, sanoi hän. Se saattaa tapahtua kahdella tavalla. Joko tyttö
+karkaa paronin luo, ja silloin minä vaadin hänet takaisin, eivätkä
+teidän lakinne taida katsoa sellaista leikinteoksi. Tai he karkaavat
+molemmat maasta, ja silloin ovat olkaimet mennyttä!
+
+-- On kolmaskin tapa. Paroni luopuu tytöstä. Hän on liian kallis.
+
+-- Sopiihan koettaa; minä epäilen, käykö se. Mutta paronin tähden ...
+minä en tahdo, että hän tulee onnettomaksi ... kaksitoista tuhatta...
+
+-- Vaiti, herra! Oletteko te orjakauppias?
+
+-- No, kymmenen tuhatta ... se on viimeinen sanani.
+
+Minä tartuin miestä hartioihin ja työnsin hänet ulos ovesta.
+Käyttämättä jättiläisvoimaansa vastustukseen hän antoi itseään kohdella
+kuin viekasta liikemiestä. Vielä ovessa minä kuulin hänen mutisevan
+jotakin kahdeksasta tuhannesta, ja luultavasti hän olisi helpottanut
+vielä siitäkin puoleen summaan. Moisia kauppoja hierotaan monessa
+Euroopan maassa, mutta herra Barthold oli saanut kasvatuksensa
+Venäjällä. Joka maassa on jotakin mädännyttä. Missäpä ei myydä kunniaa?
+Missä ei osteta niin sanottua onnea? Mutta meidän maassamme, missä
+vielä ollaan niin yksinkertaisia, että uskotaan miehen kunniaan ja
+naisen hyveeseen, ei ole päästy niin pitkälle, että tehtäisiin
+sellaisia kauppoja korulauseitta ja vasten silmiä. Minä en ollut niin
+vanha, että olisin ollut oppinut halveksimaan ihmisiä, ja toivon
+Jumalan avulla pääseväni joutumasta siihen tilaan; mutta tämä
+viheliäisyyden syvyys minua kuohutti ja sai minut häpeämään. Minä
+heittäydyin sohvalleni ja mietin, mitä minun oli tehtävä, jotta
+täyttäisin vapaaherratar Elisabetille antamani lupauksen.
+
+Ensiksi minä ajattelin silmänkääntäjän ahneuden löytäneen saaliin ja
+hänen liioittelevan vaaraa. Mutta minun täytyi tunnustaa, että hänellä
+oli haukansilmä. Jos Stanislaus kerran rakastui, oli hänen äitinsä
+oikeassa, silloin poika kykeni tekemään minkä mielettömyyden hyvänsä.
+Mitenkä saatettaisiin päästä varmuuteen tuosta mahdollisuudesta?
+Häneltä kysyminen olisi ollut samaa kuin männyltä kysyminen, rakastaako
+se pajupensasta. Minä otin itselleni hänen äitinsä oikeudet ja menin
+hänen huoneeseensa hänen poissaollessaan.
+
+Hän oli lapsuudesta asti tottunut melkein turhantarkkaan järjestykseen.
+Huonekalujen, kirjojen, paperien, vaatteitten, kaiken piti olla
+määrätyllä paikallaan eikä missään muualla. Nyt huomasin huonekalujen
+olevan epäjärjestyksessä, kirjojen ja papereitten minkä missäkin,
+metsästyslaukku oli heitetty sänkyyn ja hiusharja kirjoituspöydälle.
+Pieni kokoontaitettu paperi, johon oli lyijykynällä kirjoitettu sanat
+_Zehn Uhr_ oli erään kirjan lehtien välissä. Paperiarkki, jonka hän
+itse oli piirustellut täyteen mittausopillisia kuvioita ja
+algebrallisia laskuja, oli ylimpänä samanlaisia muistiinpanoja
+sisältävässä pinkassa, ja arkin viimeinen sivu oli täynnä sellaisia
+kirjoitusharjoituksia, joita käsi tiedottomasti piirustelee paperille,
+kun ajatukset harhailevat muualla. Minä en enää saattanut epäillä:
+kaikissa noissa oikukkaissa piirroksissa uudistui sama sana:
+Felicia ... Felicia ... Felicia.
+
+Se oli kyllin selvää. Minun piti nyt tutustua tämän onnettoman romaanin
+toiseen henkilöön. Mitäpä olikaan syytä odottaa moisen isän tyttäreltä!
+Ehkäpä _hänet_ voi rahalla saada luopumaan valloituksestaan?
+
+Sattumalta oli parhaillaan eräs monista venäläisten juhlapäivistä; minä
+saatoin mielin määrin käyttää aikaani, olin utelias näkemään velhon,
+joka oli loitsinut Stanislauksen, ja lähdin silmänkääntäjän asuntoon.
+Tyttö ei ollut kotona; hänen petomainen isänsä oli pakottanut hänet,
+vaikka hän vielä oli sairas ja heikko, olemaan läsnä harjoituksissa,
+otaksuttavasti uusien puutarhakohtauksien estämiseksi.
+
+Minä lähdin raatihuoneelle. Minun oli helppoa eräästä katsojille
+aiotusta, piilossa olevasta sopukasta näkymättömänä katsella päivän
+harjoitusta.
+
+Sen illan näytännön valmistukset olivat alkaneet. Herra Barthold
+Pervoineen ja ratsaspalvelija järjestivät telineitä, Aleksander
+pingoitti nuoria, pikku Napoleon koetteli niitä vihellellen ja sysi
+tasapainotangolla Gouverninaa, joka liimaili postipaperia kahteen
+vanteeseen. Ikkunan hämärä valo valaisi solakkaa, kalpeaa olentoa,
+joka istui pää kääreessä nurkassa reunustamassa vaalennutta,
+kullannäköisillä nauhoilla koristettua silkkipuseroa. Se oli Felicia;
+minä tunsin tytön viime tapaamasta.
+
+Minä katselin häntä tarkkaavaisesti. Noissa lapsellisissa, olisinpa
+tahtonut sanoa viattomissa kasvoissa ei ollut mitään, mikä olisi
+ilmaissut hänen olevan houkutuslinnun, tanssijan, noidan, jonka saattoi
+myydä tai ostaa. Pikemmin niissä oli syvää surumielisyyttä ja
+väsymystä, jota hän joka kerta koetti salata, kun hänen pelästynyt
+katseensa näki hirmuvaltiaan lähestyvän.
+
+-- _Allons!_ kuului käsky.
+
+Harjoitus alkoi. Tavallisia juoksuja ja ilmakuperkeikkoja, joita joka
+päivä täytyi uudestaan tehdä, jottei notkeus olisi kadonnut jäsenistä.
+Napoleonissa näkyi isänsä seuraajan oivia taipumuksia. Joka
+tilaisuudessa hän ärsytti ja kiusasi sisariaan.
+
+Kun tätä oli kestänyt hetkisen, komennettiin Feliciakin nuoralle. Minä
+näin hänen vapisevan ja olevan pyörtymäisillään, mutta hän ei
+uskaltanut vastustella. Tuskin hän pääsi ylös pingoitetulle köydelle,
+kun häntä alkoi pyörryttää ja hän hyppäsi alas. Ratsuraipan sivallus
+saattoi hänet jälleen tajuihinsa ja kuuliaiseksi. Hän nousi uudelleen
+nuoralle, astui muutaman askelen ja hyppäsi taas alas. Kolmannen kerran
+uudistui sama näky. Hänen piti mistä hinnasta hyvänsä hankkia
+Bartholdille takaisin laimentuneen yleisön suosio. Mutta tällä
+kolmannella kerralla hän olisi _pudonnut_, ellei odottamaton pelastaja
+olisi ilmestynyt hänen rinnalleen. Stanislaus seisoi hänen vieressään,
+ojensi hänelle kätensä ja nosti hänet alas.
+
+Molière on Harpagonissa soitellut ihmissydämen kieliä. Minä tunsin
+samantapaista katsellessani herra Bartholdia tuona silmänräpäyksenä.
+Jos hän olisi totellut luonnonviettiään, hän olisi repinyt palasiksi
+tuon vihaamansa vastustajan, joka jo toistamiseen uskalsi uhmata hänen
+raivoaan. Mutta hän oli liikemies, hän ymmärsi, että hän voi kenties
+voittaa jotakin, ja hän malttoi mielensä. Vieläpä hän kumartaen pyysi
+anteeksi käytöstään. Hän oli toivonut Liisin jo parantuneen, mutta
+näkikin hänen vielä olevan heikon ja lupasi olla häntä enää
+häiritsemättä.
+
+Stanislaus kohteli häntä kuin palvelijaa. Kokematon nuorukainen totteli
+ylenkatseen luonnollista tunnetta eikä aavistanut, että tuosta
+miehestä, joka tieten tahtoen antoi nöyryyttää itseään, saattoi tulla
+vaarallinen vihollinen, jos hän pettyi laskelmissaan.
+
+Minä päätin puhua asiasta. Samana päivänä juodessamme illalla teetä
+minä sanoin Stanislaukselle:
+
+-- Mitä ajattelet herra Bartholdista?
+
+-- Hän on koira, vastasi hän.
+
+-- Hänellä on hampaat. Varo itseäsi!
+
+-- Silloin hän saa maistaa ruoskaa.
+
+-- Se kyllä saattaa käydä päinsä, niin kauan kuin hän vainuaa
+lihapalaa. Mutta kerran hän vaatii sen saaliikseen.
+
+-- Silloin hänet ajetaan pois.
+
+-- Se ei ole niinkään helppoa. Vielä kerran sanon: varo itseäsi!
+Nälkäiset pedot purevat.
+
+Stanislaus oli vaiti.
+
+-- No, mitä pidät hänen Liisistään? Kaunis tyttö, eikö niin?
+
+-- Sairas.
+
+-- Etkö pelkää hänen voivan käydä sinulle vaaralliseksi, jos hän
+paranee?
+
+-- Hän on onneton.
+
+-- Ja tahdotko sinä vielä kerran pelastaa hänet?
+
+-- Jos vain voin.
+
+-- Stanislaus, sanoin minä, pidätkö minua vilpittömänä ystävänäsi?
+
+Hän nyökäytti ääneti päätään.
+
+-- Jos pidät minua vilpittömänä ystävänäsi, jatkoin minä, niin usko
+miestä, joka on nähnyt enemmän elämää kuin sinä. Tuollainen tuttavuus
+on ollut isäsi ja setäsi onnettomuutena. Tuollainen tuttavuus on
+vaarallinen niiden suhteitten tähden, joihin mies kietoutuu, ja vielä
+vaarallisempi liiton tähden, joka tehdään kummankaan toistaan
+tuntematta. Minä en puhu sinun sotilasurastasi; tiedäthän, ettei pidetä
+tarkkaa lukua ohimenevistä tuttavuuksista, mutta että ollaan sitä
+arempia muitten suhteen. Minä varoitan sinua tytöstä, joka on kasvanut
+mitä kirjavimmissa olosuhteissa saamatta mitään kokemusta siitä, mikä
+tekee perhe-elämän onnelliseksi. Sinä tunnet isän: mitä luulet
+sellaisen isän tyttärestä?
+
+Heleä puna nousi Stanislauksen kasvoille, ja hän vastasi:
+
+-- Ei hän ole hänen tyttärensä!
+
+-- Mitä? Oletko varma siitä?
+
+-- Hän on syntynyt Milanossa. Isä, upseeri, kaatui taistelussa, äiti
+kuoli köyhyydessä, lapset jäivät turvattomiksi, sukulaisten taakaksi.
+Felicia myytiin kuuden vuoden ikäisenä, hänet opetettiin tanssimaan
+nuoralla. Nälkää ja pimeä huone palkaksi, milloin ei onnistunut,
+konvehteja, milloin onnistui... Sittemmin kehitettiin uutteruutta ja
+edistystä ratsuraipalla... Kaksitoistavuotiaana hän näki jälleen
+kotikaupunkinsa. Hän käveli silloin köydellä, joka oli pingoitettu
+kadun yli kahden viisikerroksisen talon välille... Kuuli kirkon uruista
+kajahtavan _De profundis_ virren ... sielumessun. Hän toivoi olevansa
+vainajan sijassa. Hyppäsi alas nuoralta, sillä hän ei tahtonut pudota
+päälaelleen... Näki punertavan pilven ja valkosiipisen lapsen, joka
+otti hänet vastaan hänen pudotessaan... Suistui olkikuormaan eikä
+vahingoittunut... Sai sitten kolme päivää nähdä nälkää, niin että oli
+kuolla.
+
+Ei koskaan ystäväni Stanislaus ollut tuhlannut niin monta sanaa
+kenellekään kuulijalle, ellei ehkä mekaanista tehtävää selittäessään.
+Hän puhui kiivaasti, pysähdellen kuin ihminen, joka sanasta sanaan
+muistelee, mitä on kuullut toisen kertovan ja mikä on tehnyt syvän
+vaikutuksen hänen mieleensä. Minä lausuin arvelun, että sillalta
+hyppääminen oli tapahtunut samasta syystä kuin aikaisemmin nuoralta
+syöksyminen. Hän myönsi sen, mutta huomautti, että Felicia oli tällä
+kertaa loukannut päänsä. Hän uskoi tällöin saavansa kuolla ja tunsi
+sentähden itsensä onnelliseksi.
+
+-- Ja mitä sinä aiot tehdä? kysyin minä kaiken tuon onnettomuuden
+liikuttamana.
+
+-- Nähdä hänen kuolevan, jos hän kuolee. Muussa tapauksessa pelastan
+hänet.
+
+-- Eikö sopisi lähettää Penttulan Liisu häntä hoitamaan?
+
+Stanislaus mietti muutaman silmänräpäyksen ja käski sitten satuloida
+ratsunsa.
+
+-- Lähdetkö Penttulaan?
+
+-- Lähden.
+
+-- Mitähän herra Barthold siitä sanoo?
+
+-- Hän on minun koirani, vastasi nuorukainen ja heittäytyi samassa
+satulaan.
+
+Penttulan Liisu rupesikin hoitamaan sairasta tyttöä, ja hoitaminen
+onnistuikin niin hyvin, että haavoittunut pää nopeasti parani ja voimat
+palasivat. Stanislaus oli tuon tavattoman luottamuksen puuskan jälkeen,
+johon minä hänet pakotin, käynyt jälleen yhtä umpimielisen äänettömäksi
+kuin ennen, mutta minä tiesin hänen joka päivä käyvän sairaan luona
+kenenkään sitä estämättä. Herra Barthold näytti todellakin olevan hänen
+tottelevainen koiransa. Minä ymmärsin nyt paremmin silmänkääntäjän
+tuumat. Miksi hänellä oli niin kiire myydä kultalintunsa, joka tuotti
+hänelle enemmän, kuin kukaan ostaja oli mahdollisesti hänestä maksava?
+Siihen ei ollut syynä pelko, josta hän puhui, nimittäin että tyttö
+häneltä karkaisi, sillä siksi hyvin vartioitiin häntä, vaan pelko, että
+tyttö karkaisi elämästä. Hänen epätoivoisen uhrinsa _toinen_ yritys
+vapautua orjan elämästä oli opettanut hänet pelkäämään tuota lasta,
+jota hän oli julmasti rääkännyt -- pelkäämään hänen päätöstään, että
+kuolema on parempi kuin niin onnettoman elämän kärsiminen. Hän oli
+tytössä menettävä suuren pääoman, mutta hän tahtoi kuitenkin saada
+siitä hyvästä jotakin voittoa.
+
+Ja nyt muuttui äkkiä hirmuvaltiaan käytös uhriinsa nähden. Hän alkoi
+kohdella hyvin, liiankin mielistelevästi onnetonta Liisiä, hän koetti
+edeltäpäin täyttää kaikki hänen toiveensa ja näytti antavan hänelle
+ennen tuntemattoman vapauden. Stanislaus kävi talossa milloin tahtoi,
+eikä kukaan näyttänyt siitä välittävän. Rouva Barthold, kasvatusäiti,
+miehensä kätyri, näytti olevan aivan sokea, vaikka koko kaupunki tiesi,
+kuka luutnantin lemmikki oli.
+
+Minä kirjoitin vapaaherratar Elisabetille: niin ja niin ovat asiat.
+Teidän poikanne, vapaaherratar, on vain luullut tottelevansa
+synnynnäistä jalomielisyyttään. Hän tahtoo pelastaa onnettoman, mutta
+on itse vaarassa, ja minä olen turhaan varoittanut häntä.
+
+Kohta oli Felicia Barthold niin parantunut, että hän saattoi esiintyä.
+Hän teki sen niin erinomaisesti, että hän ihastutti kaikki katsojat.
+Vaikkapa hän ei, niinkuin hänen isäntänsä, orjakauppias, sanoi,
+olisikaan ollut paras alallaan koko Euroopassa ja Amerikassa, niin oli
+hän kieltämättä parhaita. Minä olin nähnyt hänen ammattiinsa kuuluvia
+maailmanmainioita viekoittavia kutsulintuja, mutta en koskaan
+nuorallatanssijan tekevän niin ihmeellisen notkeasti ja niin luontevan
+suloisesti vaikeimpiakin liikkeitä notkuvalla polullaan. Hän tanssi
+niin sulavan kevyesti kuin lapsonen ajaa perhosia takaa. Onni hymyili
+taaskin Euroopan Herkuleelle, yleisöä tulvi kaupungista ja maalta
+katselemaan tätä uutta ihmettä; tapeltiin pääsylipuista, joka ilta oli
+huone ääriään myöten täynnä katsojia.
+
+Mutta kun näin tuon äsken kuolonkalpean, nyt hymyilevän ja kukoistavan
+lumoojattaren mielistelevän yleisöä vaaralliselta nuoraltaan, tuli
+mieleeni hirveä epäluulo, heijastus tuosta ihmisten halveksimisesta,
+joka myrkyttää niin monen maailmanmiehen kokemuksen. Kas, sanoin minä
+itsekseni, kuinka tuo tyttö, joka tuskin vielä on muuta kuin lapsi, on
+harjaantunut myymään suloaan kullasta ja sormisuukkosiaan käsien
+taputuksista! Jos tuon kauniin naamion takana on sielua ollenkaan, niin
+miten tyhjä, miten punnitsevan petollinen se onkaan! Kukapa takaa,
+ettei koko tuo liikuttava kertomus menetetystä kodista, vuosikautisista
+kidutuksista ja kahdesta itsemurhayrityksestä ollut keksitty yhdessä
+herra Bartholdin kanssa saaliin pyytämistä varten? Minun täytyi saada
+käsiini tuo pikku noita ja ostaa vapaaksi vanki, jonka hän on kietonut
+pauloihinsa.
+
+Hän oli hyvin vartioitu; minä tiesin, että seinillä oli korvat jokaisen
+vieraan käydessä häntä tapaamassa, ja kuitenkin oli minun päästävä
+puhuttelemaan häntä kenenkään kuulematta. Lähes viikkokausi kului,
+Stanislaus tuli päivä päivältä äänettömämmäksi, umpimielisemmäksi;
+jotakin oli tapahtuva, ei ollut aikaa tuhlata.
+
+Sattumalta kuulin Felician joka aamu hämärissä ratsastavan Penttulaan
+Pervoin seuraamana. Se oli muuten niitä oikkuja, joihin hirmuvaltias
+nyt niin mielellään suostui, ja jonka selityksenä oli se luonnollinen
+kiintymys, mitä pelastettu tuntee pelastajaansa kohtaan.
+
+Eräänä syysaamuna kello seitsemän ajoissa minä tulin Penttulaan, sidoin
+hevoseni pihanurmikon aitaan ja astuin tupaan. Talonväki oli
+perunanotossa, kuusivuotias tyttö tuuditteli makaavaa lasta ja Pervoi
+nukkui kuorsaten penkillä. Ääniä kuului peräkamarista, minä avasin
+hiljaa oven ja näin Liisun ja Felician pöydän ääressä, kaksi kirjaa
+avoinna edessä.
+
+Lukemiseensa kiintyneinä he eivät havainneet oven aukeamista. Minä
+pysähdyin paikoilleni kummankaan huomaamatta, ja ihmeekseni kuulin
+Liisun selittävän Lutherin pienen katkismuksen toista pääkappaletta, ja
+tuon tuostakin hän etsi siihen liittyvät paikat suuresta Raamatusta. He
+näyttivät sangen hyvin ymmärtävän toinen toistaan, sillä oppilaan
+kiihkeä tiedonhalu korvasi hänen kielentaitamattomuutensa.
+
+-- Uskotko nyt -- sanoi opettaja hellästi kuin äiti -- että Jeesus
+Kristus, totinen Jumala ja totinen ihminen, on sinun Herrasi, joka
+lunasti sinut, kadotetun ja tuomitun ihmisen ja vapahti sinut kaikista
+synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla,
+vaan pyhällä ja kalliilla verellänsä ja viattomalla kärsimisellänsä ja
+kuolemallansa, että sinä hänen omansa olisit, hänen valtakunnassansa
+hänen alamaisenansa eläisit ja häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa,
+viattomuudessa ja autuudessa palvelisit, niinkuin hän on kuolleista
+noussut ja elää ja hallitsee iankaikkisesti? Jos sen uskot, niin vastaa
+niinkuin tässä on!
+
+Felicia vastasi:
+
+-- Tämä on totinen tosi.
+
+Samanlaiset kyynelet, jotka kiiluivat hänen silmissään, alkoivat
+samassa kihota minunkin silmiini. Nyt minä ymmärsin, _miksi_ tyttö,
+vaikka oli illoin väsynyt, joka aamu oli jalkeilla auringon noustessa.
+
+-- Lapsi, jos sen uskot -- jatkoi Liisu hellästi katsahtaen häneen --
+niin on sinun myöskin elettävä sen mukaan. Sinun pitää niin pian kuin
+mahdollista erota tuosta synnin ja maailman palveluksesta, jossa elät,
+ja palvella Herraa Jumalaasi siinä, mihin hän sinut asettaa. Mutta jos
+hän tahtoo vielä jonkin aikaa koetella sinua monenlaisilla
+kiusauksilla, niin rukoile palavin sydämin isä meidän rukouksen
+kuudetta ja seitsemättä rukousta. Se vahvistaa sinua, niin että
+henkesi, sielusi ja ruumiisi pysyvät puhtaina synnin saastutuksesta.
+
+-- Mutta minä en voi! sanoi Felicia itkien.
+
+-- Mikset voi? Olethan sanonut minulle, että vihaat synninpalvelustasi.
+
+-- Mutta minä rakastan erästä, tiedäthän...
+
+-- Etkö ole lukenut, että sinun pitää rakastaman Herraa Jumalaasi
+_kaikesta_ mielestäsi ja _kaikesta_ sielustasi? Jos saat sen, jota
+rakastat, niin kiitä Jumalaa ja ole onnellinen! Jos et häntä saa, niin
+kiitä Jumalaa ja kärsi!
+
+-- Anna minun kuolla!
+
+-- Mitä hullutuksia? torui Liisu käsittäen asian yksinkertaisen
+talonpoikaisvaimon käytännölliseen tapaan. -- Ikäänkuin kuolema olisi
+kaiken loppu! Jos meille kaikki niin kävisi, kuin taitamattomuudessamme
+ikävöimme, niin silloinhan sielu saisi kyllänsä menestyksestä. Mutta
+elämän leipä tulee isoaville ja janoaville eikä kylläisille. Muistan
+minäkin erään, jota kaikesta sydämestäni rakastin silloin, kun olin
+nuori ja ymmärtämätön niinkuin sinä. Meri vei hänet, poika paran. Kun
+sen kuulin, olin juuri leipiä paistamassa, ja kaikki leivät paloivat.
+Mutta kas, eläähän minun kuitenkin täytyi, ja hyvä on nyt niinkuin on.
+Ja hyväksi oli minulle, ettei kaikki käynyt niinkuin minä olisin
+tahtonut. Tietysti sinun pitää elää.
+
+-- Anna minun elää sinun luonasi, Liisu! Minä olen sellainen
+kummallinen ihminen, että minussa on kaksi sielua. Kun olen sinun
+luonasi, nöyrtyy toinen sielu ja sanoo aamen; kun en ole sinun luonasi,
+tanssii toinen sielu nuoralla, mutta eipä aikaakaan, niin se yht'äkkiä
+hyppää pimeään hautaan.
+
+Juuri silloin Pervoi heräsi, ojenteli jäseniään, haukotteli ja katsoi
+kelloaan. Minä vetäydyin ovelta, kävin istumaan penkille ja kuulin
+ilvehtijän huutavan: Lähdetään! -- Hän oli nähtävästi se _toinen_
+sielu, joka oli maata jyristänyt Lutherin katkismuksen aikana ja joka
+oli kerran hyppäävä maan pingoitetulta köydeltä päistikkaa pimeään
+iankaikkisuuteen.
+
+Felicia tuli itkusilmin kamarista, sanoi jäähyväiset ja meni ohitseni
+vieraasti kumartaen. Pervoi seurasi häntä katsoen minuun syrjäsilmällä
+ja irvistäen. Minä unohdin asiani, jonka tähden olin tullut. Minunhan
+piti tarjota nuorallatanssijalle kultaa rakkaudesta.
+
+Liisu luuli minua potilaaksi, joita joka päivä kävi paljon hänen
+luonaan.
+
+-- Mitä te olette vailla? kysyi hän.
+
+Minä vastasin, etten minä ollut mitään "vailla", mutta että eräs nuori
+ystäväni sairastaa rakkaudenhoureita.
+
+-- Menkää Lappilan muorin luo, hän parantaa rakkautta, sanoi Liisu
+halveksivasti. Minä en keitä mitään taikajuomia.
+
+-- Mutta te parannatte sieluja ja ruumiita, vastasin minä.
+
+-- Herra niitä parantaa. Minä olen vain pesuriepu.
+
+Minä kerroin hänelle, mitä katsoin tarpeelliseksi. Hänen viisaat,
+levolliset silmänsä näyttivät katsovan lävitseni. Arvattavasti hän tuli
+vakuutetuksi, että tarkoitukseni olivat rehelliset, sillä hän pyysi
+minua istuutumaan siksi aikaa, kunnes hän panisi perunapadan tulelle.
+Väkeä odotettiin kotiin murkinalle.
+
+-- Kuinka monta lasta teillä on? kysyin minä.
+
+-- Yksitoista, vastasi hän.
+
+-- Ja vaikka talous on niin suuri, niin ehditte kuitenkin vielä hoitaa
+paljon sairaita.
+
+-- Vanhimmat tytöt auttavat äitiään.
+
+Hetkisen kuluttua, kun pata alkoi kiehua, kysyi Liisu, mitä minä
+ajattelen ilvehtijäneidistä. Minä vastasin epäilleeni häntä eilen,
+mutta uskovani nyt, että hänessä oli jotakin hyvääkin.
+
+-- Kuulitteko, mitä hän puhui kahdesta sielustaan?
+
+-- Kyllä minä kuulin.
+
+-- Sellainen on meidän laitamme. Eikö Paavali sano, että henki
+taistelee lihaa vastaan ja liha henkeä vastaan? Jumala armahtakoon,
+kaikissa ihmisissä on valkeaa ja mustaa. Mutta kokonaan valkoista ja
+kokonaan mustaa ei liene monta; suurin osa on harmaita.
+
+-- Hän, joka sanoo itseään tytön isäksi, on kylläkin tarpeeksi musta,
+huomautin minä.
+
+-- Eipä tiedä. Ei saa koskaan tuomita sielua, jonka vielä saattaa
+vapahtaa. Hänen tyttö pahansa on kirjava. Minkä muunlainen hän
+olisikaan, kun hän lukee isämeitänsä latinaksi? Sairaana ollessaan hän
+rukoili neitsyt Mariaa avukseen.
+
+-- Hän on katolilainen.
+
+-- En tiedä, miksi tuota sanotaan, kun ei ole Jumalaa eikä Vapahtajaa,
+vaan ainoastaan muutamia pyhimysraukkoja, joihin turvaudutaan. Minä
+sitä sanoisin pakanuudeksi. Mutta kas, tuuli puhaltaa, kuhun hän
+tahtoo, niin myöskin Jumalan palava henki. Lapsella on halu oppia
+Jumalan sanaa, ja luullakseni on huonompiakin kristityitä kuin hän.
+
+-- Onko hän kertonut teille elämänsä vaiheista?
+
+-- Jonkin verran. Hänellä on lyijyluoti riippumassa kaulassaan. Hänen
+isänsä oli sotilas, tuo luoti vei häneltä hengen.
+
+-- Luuletteko siis, että hän on totuudenmukainen ja rehellinen?
+
+-- Kyllä hän on. Tietysti milloin hän ei vain tanssi nuoralla. Silloin
+hän itse sanoo toisen sielun pääsevän hänessä valtaan, ja Jumala
+varjelkoon ihmisparkaa siitä sielusta, se on syntiä ja himoa. Ettekö
+te, herra, voi ostaa häntä vapaaksi orjuudesta?
+
+-- Olen sitä ajatellut. Mutta mitä hänellä sitten tehdään? Eihän hän
+voi mennä naimisiin sen ylhäisen herran kanssa, joka hänet tahtoo.
+
+-- Miksei?
+
+-- Sentähden, että tytöllä on kaksi sielua. Hän on kunniallinen mies,
+mutta kuka takaa, ettei hänelläkin ole kaksi sielua?
+
+Liisu mietti, mätti perunoita padasta vatiin, toi pöytään voita,
+leipää, silakoita ja piimää, katsoi sitten minua terävästi silmiin ja
+sanoi:
+
+-- Pyydättekö te häntä omaa itseänne varten?
+
+-- En, sanoin minä levollisesti.
+
+-- Niinpä tehkää sitten armeliaisuudentyö. Ottakaa hänet
+omalletunnollenne, ostakaa hänet vapaaksi. Lähettäkää tuo nuori herra
+kauas pois ja vaatikaa häneltä varma lupaus, ettei hän palaa ennenkuin
+kahden vuoden perästä. Jättäkää lapsi minun haltuuni. Minä vien hänet
+kunnon pappilaan muutamien penikulmien päähän täältä, jossa hänet
+kasvatetaan niinkuin oma lapsi, ja te pidätte huolta hänen
+elatuksestaan kaksi vuotta. Sen ajan kuluttua saakoon nuori herra nähdä
+hänet, ja molemmat päättäkööt sitten, tahtovatko he toisensa. Jos
+heistä tulee aviopari, niin hyvä on. Jollei, niin tyttö on ainakin
+saanut kristillisen kasvatuksen. Kyllä Jumala sitten keinon keksii.
+
+Neuvo oli hyvä, ja vaikka epäilinkin Stanislausta, niin olin sen sijaan
+aivan varma vapaaherratar Elisabetin suostumuksesta. Minä kiitin
+viisasta vaimoa ja tahdoin pistää hänelle kultarahan käteen.
+
+-- Mitä sillä tarkoitatte? kysyi hän.
+
+-- Minä olen pyytänyt lääkitystä kahdelle sairaalle sielulle. Ottakaa
+vastaan ystävän lahja.
+
+-- Hakatkaa poikki sormenne, sanoi hän nauraen, taikka taittakaa
+jalkanne, jos se paremmin miellyttää; minä en silloin kieltäydy. Mutta
+minä en ota maksua sielunlääkityksestä. Palkitkaa Jumalaa; hänen
+asiansa se on.
+
+Mies tuli tällöin tupaan mukanaan lapsijoukko, kokonaista yhdeksän
+kappaletta, jotka iältään olivat kahdenkymmenen ja kolmen vuoden
+välillä. Kaikki, paitsi kätkyttä kiikutteleva tyttö, olivat olleet
+mukana mieluisessa perunanottopuuhassa, ja kaikki näyttivät sen
+näköisiltä, kuin eivät olisi aikoneet jättää muruakaan jäljelle
+murkinaruoasta. Kuuluisa lääkärivaimo ei tosin ollut koskaan luopunut
+talonemännän tehtävistä, mutta nyt hän saikin tarpeekseen
+lääkärinharjoitusta yhdentoista nälkäisen vatsan ruokkimisesta. Minä
+lähdin, tuntien kunnioitusta kansannaista kohtaan, joka varsin usein
+saa huolehtia sekä ruumiin tarpeista että sielun ravinnosta.
+
+Ensi huolenani oli Stanislauksen poislähettäminen. Se ei ollut helppoa,
+mutta sotilaskuri on järkähtämätön. Komppanialle oli tullut
+vaatekappaleita V:hen; ne tuli jonkun upseerin ottaa vastaan, tarkastaa
+ja kuitata. Stanislaus valittiin siksi, ja hän lähti synkkänä, mutta
+lähti kuitenkin. Hänellä ei ollut aikaa edes ilmoittaa lähdöstään
+lemmitylleen.
+
+Hän luuli ehtivänsä takaisin kolmen päivän kuluttua, mutta minä tiesin,
+että työ vie ainakin kahdeksan päivää.
+
+Hänen lähdettyään minä kutsuin herra Bartholdin muka katsomaan uutta
+ratsua, jonka aioin ostaa. Tuo mies oli paitsi kaikkena muuna ollut
+myöskin ratsutaiturina ja tunsi hevoset perinpohjin.
+
+Hän tuli kuin tulikin, aivan kuin ei häntä olisi koskaan ollut ajettu
+ulos ovesta, ja huomasi hevosen peräti ala-arvoiseksi. Minä annoin
+hänen pöyhkeillä tyhmyyteni kustannuksella, ja me pääsimme sitten
+vähitellen entiseen keskusteluaineeseemme. Kiertoteitse saatoin hänet
+ymmärtämään, että olin ajatellut asiaa ja että olin ehkä halukas
+ostamaan tytön Stanislaukselle, jos Barthold näkisi hyväksi olla
+kohtuullinen vaatimuksissaan.
+
+Hän vastasi, ettei hän enää myy tyttöä mistään hinnasta. Nähtävästi
+hänen rohkeutensa oli kasvanut Felician uuden menestyksen johdosta.
+Mutta minä tunsin, mikä hän oli miehiään, ja aloin hieroa kauppaa kuin
+kauppapuodissa. Neljä tuhatta ruplaako?
+
+Hän nauroi.
+
+Kuusi tuhatta?... Kahdeksan tuhatta?... Hän tuskin viitsi vastata.
+
+Kymmenen tuhatta?... Tällöin hän selitti irvistäen, että jos minä
+tahdon lukea hänelle käteen viisikymmentä tuhatta ruplaa, niin hän ehkä
+saattaa ruveta ajattelemaan asiaa.
+
+Mitä minun oli tehtävä moiselle petolinnulle? Hän näki edessään
+halukkaan ostajan, jonka hän tahtoi kyniä aivan paljaaksi. Eikä
+ostajassa ollut edes kylliksi kauppiasta, jotta hän olisi keksinyt
+kaikki tuollaisessa kaupassa tavalliset temput. Keskustelun päätökseksi
+tuli kuten edelliselläkin kerralla, että Herkuleen luultu saalis ajoi
+hänet ulos ovesta.
+
+Muutamia päiviä kului, ja sillä aikaa kävi ilokseni Penttulan Liisu
+luonani. Hän ilmoitti Felician odottavan kiitollisuuden kyynelin
+vapauttaan, mutta samalla olevan epätoivoisena ritarinsa poissaolosta,
+mitä hän piti rakkauden kylmenemisenä. Ja tuon epätoivon vallitessa
+"toinen sielu" taas pääsi aika ajoin hallitsemaan lapsi raukassa.
+
+Minä tunnustin, että minun kekseliäisyyteni oli lopussa. Eihän sitä
+noin vain saata heittää viittäkymmentä tuhatta ruplaa ahneen
+verenimijän kitaan. Mitä oli tehtävä?
+
+-- Odottakaa ja rukoilkaa, vastasi Liisu ujostelematta.
+
+-- Mutta muutaman päivän kuluttua on liian myöhäistä!
+
+-- Niin sanovat ne, jotka uskovat sattuman maailmaa hallitsevan,
+vastasi viisas vaimo halveksivasti. -- Oletteko nähnyt kenenkään, joka
+rukoilee palavin sydämin, joutuvan häviöön? Luuletteko Jumalan antavan
+lapsi raukan joutua ruumiineen ja sieluineen turmioon, lähettämättä
+mitään sitä estämään? Herra voi kesyttää jalopeurat ja tiikerit; jos
+hän on määrännyt teidät aseekseen, niin ryhtykää asiaan silloin, kun
+hän säätää, ja tyttö on vapaa!
+
+Minun uskoni ei ollut kyllin vahva niin suuren luottamuksen
+kannattajaksi, mutta minä päätin odottaa.
+
+Vapaaherratar Elisabetilta saapui kirje. Hän lähetti minulle
+valtakirjan, joka antoi minulle luvan toimia hänen asiamiehenään, sekä
+kymmenen tuhannen vekselin, ja lupasi tulla itse, jos minä katson sen
+tarpeelliseksi.
+
+Sillä välin herra Bartholdin näytäntökausi lähestyi loppuaan;
+suosiollisinkin yleisö saattoi viimein kyllästyä. Herra Barthold
+huomasi sen ja päätti kiskoa viimeisenkin rovon jollakin aivan
+eriskummallisella uutuudella, joka oli saava kuivumaisillaan olevan
+tulolähteen tulvilleen.
+
+Ihmeellinen näky hämmästytti eräänä aamuna kaupunkilaisia. Kauniit
+naiset, jotka asuivat toisessa kerroksessa, heräsivät siihen, että
+käsittämättömällä tavalla koputeltiin kadunpuoleiseen ruutuun ja
+näkivät kauhukseen outojen kasvojen kurkistavan sisään ikkunoista,
+joita he olivat oppineet pitämään kaikilta uteliailta silmiltä
+turvattuina. Pelästyneet äidit riensivät aamupukimissaan ottamaan
+selkoa tuosta ilmiöstä ja näkivät kolmen hirveän pitkäsäärisen miehen
+sinijuovaisine housuineen kuljeskelevan kadulla päät kattojen tasalla.
+Herra Barthold näet poikineen käveli puujaloilla jakamassa sen illan
+näytännön ilmoituksia. Ilmoituksissa luvattiin "viimeinen esitys"
+uskomatonta puujaloillatanssimista ja hirveitä ilmahyppyjä. Herra
+Barthold lupasi syödä mieliruokaansa hehkuvaa rautaa, neiti Gouvernina
+hyppää ristiin asetettujen pistinten yli, neiti Felicia viskelee
+nuoralla tanssiessaan teräviä veitsiä, ja nuoret herrat lupasivat
+esittää "ilmassa lentävää intiaania" bengaalitulien valossa.
+
+Herra Bartholdin onnistui vielä kerran saada huone katsojia
+neljättäosaa vaille. Minä tarkastelin Feliciaa saadakseni selville,
+minkä sielun vallassa hän oli. Nyt hänellä ei ollut aikaa huolehtia
+ensimmäisestä sielusta; hänen täytyi omistautua kokonaan toiselle
+sielulle, sillä elämä oli kyseessä. Kun hän nuoralla seisoessaan
+heitteli yht'aikaa ilmaan kuutta raskasta, teräväkärkistä ja kirkkaaksi
+hiottua veistä, siepaten niitä vuorotellen kiinni varresta, ymmärsin
+minä, että vähinkin tarkkaamattomuus olisi ollut varma kuolema. Mitä
+julmaa elämällä leikkimistä! Kukapa takasi, ettei epätoivoinen tyttö
+tahallaan kumartuisi taapäin ja antaisi julman aseen lävistää
+sydämensä? Minä olin valmis näkemään mitä tahansa.
+
+Mutta Felicia suoritti vaarallisen leikin vahingoittumatta, ja kun hän
+hypähti alas, otettiin hänet vastaan myrskyisin kättentaputuksin, ja
+hän kiitti yleisöä tutuin kumarruksin ja sormisuukkosin, kuten hänet
+oli opetettu tekemään. Hän oli taas nuorallatanssija -- ei jälkeäkään
+ollut nähtävissä itkevästä parannuksentekijästä, joka tunnusti Lutherin
+katkismusta. Kaikki tuossa tytössä oli taaskin suloa, hymyä, bajadeerin
+keimailua ja valhekullan helyä. Mitä minun oli ajateltava hänestä?
+
+Entiset epäilykseni palasivat. Minä luulin näkeväni herra Bartholdin
+kasvojenilmeestä, että hänen uusi voittonsa oli koroittava hintaa, ja
+päätin katkeroituneena päästää hänet menemään pettynein toivein.
+
+Oli perjantai. Sunnuntaina tai maanantaina Stanislaus saattoi tulla
+takaisin. Kuitenkin tapahtui, kuten jo saattoikin aavistaa: herra
+Barthold ei tahtonut antaa sellaisen tuottavan päivän kuin sunnuntain
+kulua nylkemättä yleisöä "monen pyynnöstä kaikkein viimeisen
+kerran". Pyhäpäivä, jonka jumalallinen ja inhimillinen laki on
+määrännyt lepopäiväksi, on kuten tunnettua noitten onnettomien tai
+turmeltuneitten olentojen ankarin työpäivä, olentojen, jotka tekevät
+huvin elinkeinokseen.
+
+Niinpä ilmoitettiin jo lauantaina, että neiti Felicia Barthold oli
+sunnuntaina kello neljä iltapäivällä ottava ylhäisiltä aatelisilta ja
+korkeasti kunnioitettavalta yleisöltä jäähyväiset kävelemällä pitkin
+korkealle kirkontornin huipusta kellotapulin tornin huippuun
+kiinnitettyä köyttä. Vapaaehtoinen maksu oli tuleva hänen hyväkseen ---
+kaikki tietävät, miten moisten lahjanäytäntöjen laita on -- ja sen
+kokoavat katsojilta joukon nuorimmat jäsenet Perun intiaanien pukuihin
+puettuina.
+
+Sunnuntai-aamuna löysin sattumalta Stanislauksen kirjoituspöydältä
+huonolla käsialalla kirjoitetun ja vielä huonommin kokoon kyhätyn
+kirjelipun, missä kieli oli merkillistä saksan, italian ja venäjän
+sekoitusta. Sen melkein selvittämätön sisällys kuuluu suomennettuna
+näin:
+
+"Ensi sunnuntaina täytyy minun kulkea korkeata nuoraa pitkin. Anna
+minulle silloin merkki, että minua rakastat. Kohota punainen
+nenäliinasi kolme kertaa ilmaan: kerran armeliaisuuden, toisen kerran
+rakkauden ja kolmannen kerran uskollisuuden merkiksi. Jollet rakasta
+minua, valitsen kuoleman."
+
+Ei mitään nimeä. Minä ymmärsin tuon toisen sielun taholta tulevan
+hätäparkaisun. Minusta näytti, että täten olin saanut merkin toimia,
+niinkuin lujauskoinen vaimo oli varmasti ennustanut.
+
+Edellisenä päivänä oli eräs ystäväni, notarius Ahlefelt, saapunut
+kaupunkiin. Minä menin tämän kokeneen ja taitavan lakimiehen luo,
+ilmaisin hänelle aikeeni, ja hän suostui olemaan avullisena sen
+toimeenpanemisessa. Me kirjoitimme kaksi kappaletta välikirjaa, jossa
+herra Barthold sitoutui kymmenen tuhannen hopearuplan korvauksesta
+luovuttamaan vapaaherratar Elisabetille nyt ja ainiaaksi kaikki
+oikeutensa akrobaattitanssijaan Feliciaan eli kuten häntä nimitettiin
+Felicia Bartholdiin ynnä siihen yksityisomaisuuteen nähden, joka tällä
+ehkä oli; herra Bartholdin tuli samalla sitoutua antamaan kaikki
+tarpeelliset tiedot mainitun nuoren henkilön syntyperästä ja
+aikaisemmista elämänvaiheista. -- Kaikkia varokeinoja noudatettiin,
+jotta välikirjasta tulisi täysin pätevä, eikä se ollut muuta kuin
+Bartholdin ja kahden todistajan nimikirjoituksia vailla.
+
+Kun palasin Ahlefeltin luota, tuli väki paraikaa kirkosta. Eräs vaimo
+lähestyi minua ja kuiskasi korvaani:
+
+-- Hän oli kirkossa, rukoili hartaasti ja itki. Olkaa varuillanne, nyt
+on aika!
+
+Minä tunsin hänet Penttulan Liisuksi.
+
+Iltapäivällä kello neljän aikaan minä otin kanssani erään upseereistani
+toiseksi todistajaksi enkä suinkaan unohtanut välikirjaa, valtakirjaa,
+punaista nenäliinaa, kirjoitusneuvoja enkä Felician viimeistä
+kirjelippua. Mutta siitä minä ensin tarkkaan pyyhin pois sen merkin
+selityksen, jota onneton tyttö odotti rakastettunsa uskollisuudesta
+todistukseksi.
+
+Ahlefelt oli valmiina. Me kolme liittolaista asetuimme aivan lähelle
+sen teltan ovea, jonka Barthold oli pystyttänyt torille ja jossa hän
+intiaaneineen oli odottamassa soveliainta rovonkokoamistilaisuutta.
+Tällä kertaa ei puuttunut uteliaita. Tori, kaikki torinpuoleiset
+ikkunat, katot, lauta-aidat, kaikki läheisyydessä olevat puut olivat
+täpö täynnä katsojia; kaikki tirkistelivät tornien välille pingoitettua
+nuoraa. Se näytti hämähäkin verkon seitiltä korkealla sinisessä
+ilmassa, ja tuota hiuksenhienoa lankaa myöten oli ihmisolennon
+astuttava.
+
+Hengenvaaralliset uhkayritykset viehättävät aina. Rohkeus uhmailee
+niitä, kevytmielisyys ihailee niitä, välinpitämättömyys herää
+horroksistaan ja oman turvallisuuden itsekäs tunto tylsyttää muitten
+perikadon ajattelemisen. Se on inhoittavaa leikkiä. Nuorallaan kulkeva
+Blondin olisi ansainnut kohtalokseen Niagaran pyörteisiin putoamisen.
+Ei kukaan ole päässyt selville sen inhotimoisen voiman syvyydestä, joka
+houkuttelee ihmistä nostamaan jalkansa iankaikkisuuden pohjattoman
+kuilun ylle. Langenneiden enkelien viekkaat äänet toistavat samoja
+sanoja, jotka kiusaaja lausui temppelin harjalla: hyppää tästä
+alas! Katso, sanovat ne, sinä olet suuri, sinulla on valta tuhota
+itsesi! Ja jos uhkayritys on onnellisesti suoritettu, jos Jumala
+pitkämielisyydessään on rankaisematta antanut itseään kiusata, silloin
+äänet taaskin kuiskaavat: sinä olet kaksinverroin suuri, sinulla on
+rohkeutta kuolla ja voimaa elää!
+
+Me kuulimme muutamia ääniä ympärillä olevasta ihmisjoukosta.
+
+-- Lähteekö ihminen astumaan tuota langansäiettä myöten? kysyi joku.
+
+-- Oh -- sanoi toinen -- sellaiset ihmiset eivät ole raskaita, ne
+syövät kerran viikossa.
+
+-- Sen tytön saa punnituksi luotipuntarilla, puuttui puheeseen kolmas.
+Me olemme nähneet hänen kelluvan veden pinnalla kuin höyhen.
+
+-- Ruoskittu hänet on tuonne nousemaan -- kuului neljäs ääni sanovan --
+ja jos hän hengissä pääsee alas, niin häntä ruoskitaan uudestaan. Se on
+heidän luontoaan, se. He ovat valepukuisia kissoja; heidän täytyy saada
+selkäänsä, jotteivät kynnet tulisi näkyviin.
+
+Muutamat paheksuivat, että pormestari ja viskaali olivat sallineet
+tuollaiseen uhkapeliin ryhdyttävän; mutta heidän vastalauseensa
+häipyivät kuulumattomiin hälinässä: tuossa hän tulee!
+
+Näyttäytyjä ei ollut tyttö, vaan joku poika viikari, joka oli
+miehekkään hurjapäisenä ennen häntä kiivennyt tornin huippuun, sieltä
+ylhäältä katsellakseen vaarallista nuorallakulkemista.
+
+-- Mikä se tuo valkoinen on, joka nousee ylöspäin pitkin tornin
+itäsivua? kysyi joku hetkisen kuluttua.
+
+Kaikki katsahtivat sinne päin. Näkyi tytön hahmo, lyhyt, häikäisevän
+valkoinen hahmo, valkeat alusvaatteet ja kullalla reunustettu,
+heleänpunainen liivi. Tornin ylimmässä osassa ei ollut sisäpuolella
+kulkevia portaita. Päästäkseen huippuun täytyi kavuta ulos
+torninluukusta ja sitten kiivetä ylös tornin seinään lyötyjä,
+katsojille näkymättömiä rautakoukkuja myöten. Askel askelelta tuhannet
+silmät seurasivat vaarallista nousua. Hento, valkoinen olento näytti
+kuin kärpänen nopeasti ja varmasti kiipeävän sileätä seinää myöten
+siihen paikkaan, missä köysi oli kiinni tornin huipussa, ja siihen hän
+istuutui muutamiksi silmänräpäyksiksi lepäämään. Hänen kiinnekohtaansa
+ei näkynyt, joten olisi luullut hänen istuvan ilta-auringon säteellä,
+joka pilkisti syksyisen taivaan pilvestä.
+
+Herra Barthold nousi lähellä olevan pienen kaivon katolle ja piti tuon
+lyhyen pysähdyksen aikana jäähyväisnäytäntöön sopivan puheen.
+
+-- Korkeasti kunnioitettu herrasväki -- julisti hän sekasotkullaan --
+tässä näette Amerikan ja koko Euroopan kuuluisimman taiteilijan
+uskaltavan henkensä teidän arvoisaksi huviksenne. Olkaa hyvät,
+huomatkaa, että nuora on pingoitettu sadankahdenkymmenen jalan
+korkeudelle maasta ja että se keskikohdalta on notkollaan. Neiti
+Felicia Barthold astuu tätä nuoraa myöten läntisestä torninhuipusta
+itäiseen, kiinnittää punaisen lipun itäisen tornin rautaviiriin ja
+palatessaan samaa tietä tervehtii teitä keskellä nuoraa. Hyvät naiset
+ja herrat, tämä on neiti Felician jäähyväisnäytäntö; minä suljen hänet
+teidän suosiolliseen huomioonne.
+
+Tuskin ahne ihmiskauppias sai lopetetuksi puheensa ihmisjoukon
+hälistessä, kun tyttö tornin huipusta varovaisesti astui köydelle.
+Tällöin näkyi, että hänellä oli vasemmassa kädessään punaisilla
+nauhoilla koristettu tasapainotanko ja pieni punainen lippu, joka oli
+pistetty vyötäisillä olevaan kultanauhaan. Hän näytti niin pieneltä
+kuin kyyhkynen, kasvoja ei voinut paljain silmin erottaa, mutta ne,
+jotka katsoivat häntä kiikarilla, luulivat huomaavansa, että hän oli
+hyvin kalpea. Kuitenkin hänen ryhtinsä oli vakava ja varma. Hän
+tervehti katsojia sormisuukkosin ja lähti astumaan pitkin nuoraa.
+
+Silloin minä käännyin herra Bartholdin puoleen kysyen, luuleeko hän
+saavansa tytön takaisin elävänä. Hän vastasi olevansa ihan varma hänen
+taidostaan.
+
+-- Entä jos hän heittäytyy alas? huomautin minä.
+
+Hän rypisti kulmiaan ja vastasi hieman epäröiden, että tyttö kyllä
+varoo sellaista tekemästä, koska hän oli vannonut neitsyt Marian ja
+pyhimysten nimeen tottelevansa häntä.
+
+-- Se vala ei hänestä nyt enää ole minkään arvoinen, vastasin minä. Hän
+on nyt protestantti.
+
+Mies iski katseensa minuun ja muuttui muodoltaan. Minä annoin hänelle
+Felician kirjelipun.
+
+Miehen tummanharmaat, vaanivat silmät näyttivät yhtaikaa katsovan
+kolmelle taholle. Hän tuijotti paperiin, tuijotti minuun ja samalla
+seurasi tytön jokaista liikettä. Hikipisarat kihosivat miehen otsalle,
+kun hän teeskennellyn pilkallisesti kysyi, mitä tuo tarkoitti ja
+tiedänkö minä merkin.
+
+-- Se tarkoittaa -- vastasin minä tuimasti -- että minä yksin tiedän
+merkin ja olen valmis antamaan sen, jos suostutte ehtoihini. Muussa
+tapauksessa huomannette, ettei Liisinne tule elävänä alas nuoralta.
+
+-- Verfluchte Dummheiten! ärähti Herkules koettaen ivahymyllä peittää
+raivoaan, ja kääntyi minuun selin.
+
+Minä tunnustan, että sydämeni sykki yhtä kiivaasti kuin hänenkin. Mitä
+minun oli tehtävä, ellei hän suostu?
+
+Laskeutuva aurinko leimahti läntisten pilvien takaa ja valaisi
+nuorallatanssijan kirjavapukuisen, solakan vartalon hänen askel
+askelelta muuttaessaan anturan alta liiduttua silkkikenkäänsä eteenpäin
+hienon hienolla nuoralla, joka joustavasti painui joka astumalta.
+Felicialla oli nyt tanko oikeassa kädessään, ja hän teki sillä mitä
+miellyttävimpiä, aaltomaisia liikkeitä. Jos ei tuntenut häntä, luuli
+hänellä, lapsi paralla, vielä olevan rohkeutta leikkiä tuossa
+huimaavassa korkeudessa.
+
+Päästyään keskelle nuoraa, missä sen notko oli alimmillaan, hän
+pysähtyi. Hänen allaan kuulunut hälinä vaikeni yhtäkkiä ihmisten
+hämmästyneinä katsoessa ylöspäin. Herra Barthold joutui ymmälle,
+kääntyi aivan hämmentyneenä minun puoleeni ja kysyi:
+
+-- Kuinka paljon?
+
+-- Kymmenen tuhatta, vastasin minä.
+
+Mies oli vaiti. Luultavasti hänen oli mahdotonta saada kokoon yhtään
+selvää ajatusta; niin kiintynyt hän oli nuoraan ja tyttöön.
+
+-- Tuuli vie hänet, kuului huutoja katsojain joukosta.
+
+Mutta vaikka oli syytä pelätä tuota vaaraa, koska syystuuli alkoi
+puhaltaa jokseenkin navakasti, ei uhkaava onnettomuus kuitenkaan
+tapahtunut. Felicia oli vain pitkään tähystellyt allaan olevaa ihmisten
+vilisevää joukkoa ja alkoi taas varovasti astua eteenpäin. Loppupuolen
+matkaa hän kulki yhtä onnellisesti kuin alkupuolenkin, ja kohta nähtiin
+tumman punaisen silkkilipun liehuvan kellotapulin ruosteisen
+tuuliviirin yllä. Katsojat kajahuttivat äänekkäitä eläköönhuutoja:
+herra Barthold tuli tajuihinsa ja huomasi olevan oikean hetken lähettää
+perulaisensa ensimmäiselle ryöstöretkelle.
+
+Sillä aikaa kun Felicia levähti kootakseen voimia paluumatkaa varten,
+tuli Barthold toisen kerran tarkemmin urkkimaan aikeitani. Hän sai
+lukea valmiin välikirjan ja selitti "minun tähteni" tyytyvänsä
+kolmeenkymmeneen tuhanteen ruplaan. Minä pysyin tarjouksessani ja
+kysyin kylmästi, vaikka sydämessäni kuohui, mitä hän luulee minun
+tarjoavan kahdenkymmenen minuutin kuluttua kuolleesta tytöstä. Hän
+vastasi uhkamielisesti:
+
+-- Kuolkoon!
+
+Siinäpä se pulma olikin. Hän tunsi minut, mutta minä tunsin myöskin
+hänet. Me erosimme vielä kerran asiasta sopimatta.
+
+Felicia lähti paluumatkalle, jota vaikeutti yhä kiihtyvä tuuli ja vielä
+enemmän se, että hänen nyt täytyi astua länttä ja aurinkoa kohti, joka
+paistoi suoraan hänen kasvoihinsa, vaikka oli nähtävästi odotettu sen
+pysyvän piilossa. Minä olin liian kiihtynyt voidakseni silloin käsittää
+hänen uhkayrityksensä suuruutta, mutta kun vuosia myöhemmin olen sitä
+ajatellut maltillisemmin, en ollenkaan ymmärrä, mitenkä onnellinen
+loppu olisi ollut edes mahdollinenkaan ilman korkeampaa sallimusta.
+Tuskinpa olisi Blondinkaan sellaisten olosuhteitten vallitessa astunut
+tornista toiseen. Katsojat olivat kuitenkin tyyntyneet ensimmäisestä
+menestyksestä, ja nenäkkäät poikaviikarit juoksivat aivan nuoran alle,
+huutaen ottavansa kopin, jos mamsseli hyppää alas.
+
+Felicia oli taas päässyt keskelle nuoraa ja pysähtyi yhtä äkkiä kuin
+edellisellä kerralla. Kiikareilla näki hänen kauniin, tummakutrisen
+päänsä hitaasti kääntyvän ikäänkuin tarkasti silmäilemään alla olevia
+väkijoukkoja. Silloin kuulin herra Bartholdin käheän äänen kuiskaavan:
+
+-- Kaksikymmentä tuhatta!
+
+Nuorallatanssija seisoi muutamia silmänräpäyksiä suorana ja
+liikahtamatta.
+
+-- Hän on väsyksissä! Hän levähtää! hälisi ihmisjoukko.
+
+-- Aurinko häikäisee häntä! mumisivat toiset.
+
+Samassa silmänräpäyksessä nähtiin jonkin valkoisen- ja punaisenkirjavan
+esineen putoavan ylhäältä tuulen kannattamana kaaressa maahan.
+Väkijoukko vaikeni. Felician tasapainotanko oli pudonnut kalisten
+kivikkoon.
+
+Herra Barthold seisoi rinnallani ja tarttui käsivarteeni. Minä tunsin
+hänen kätensä vapisevan, kun hän kuiskasi:
+
+-- Välikirja! Minä kirjoitan!
+
+Me olimme valmiina. Ei koskaan ole välikirjan alle nopeammin
+kirjoitettu. Ystäväni pitäessä huolta nimistä minä nousin kaivon
+kannelle antaakseni sovitun merkin. Tyttö ei nuoraltaan voinut tuntea
+kasvojani, mutta sen sijaan hän erotti univormuni. Mutta punaista
+nenäliinaa ei ollut missään. Taskuvarkauksista ei tiedetty mitään
+tuossa hiljaisessa maaseutukaupungissa; liina lienee pudonnut meidän
+tunkeutuessamme väkijoukon läpi. Ja tuollaisesta mitättömyydestä
+riippui ihmishenki! Siinä seisoin voimattomana, epätoivoisena, joka
+hetki odotellen valkoisen kyyhkysen levittävän siipensä lentoon --
+tuohon kolmanteen hyppäykseen, joka oli oleva viimeinen.
+
+Herra Bartholdin aavistus näytti levinneen koko yleisöön. Kauhu
+kuvastui kaikista kasvoista. Muutamat hiipivät pois päästäkseen
+näkemästä putoamista; toisia vietiin pois pyörtyneinä; moni sadatteli
+jumalatonta uhkayritystä. Katsojat näyttivät olevan varmoja siitä, että
+tyttö oli väsynyt ja että hän on auttamattomasti hukassa, ellei kyllin
+nopeaan saada levitetyksi palopurjetta hänen alleen.
+
+Hento, valkoinen olento, jonka ääripiirteet näkyivät kiitävää pilveä
+vasten, seisoi pitkän hetken suorana; sitten _hän kävi nuoralle
+istumaan_. Minun ei tarvitse muistuttaa, miten suurta varovaisuutta ja
+taitoa tuo temppu kysyy. Pitäessään milloin toisella, milloin
+molemmilla käsillään kiinni nuorasta, joka kiikkui tuulessa, hän näytti
+ainoastaan lepäävän. Jotkut käsittivät sen keimailuksi; kuului
+joitakuita eläköönhuutoja. Minä ymmärsin, että onneton tyttö vielä
+mahdollisimman kauan odotti merkkiä.
+
+Silloin näkyi tornin kulmasta punainen nenäliina kohoavan ilmaan...
+ensimmäisen, toisen, kolmannen kerran. Oli kyllä näkynyt valkeita
+nenäliinoja liehumassa; mikä onnellinen sattuma oli niistä yhden
+värjännyt punaiseksi?
+
+Seuraukset näkyivät heti. Felicia Barthold oli päättänyt elää. Erittäin
+varovasti hän nousi seisomaan, tervehti yleisöä ja lähti viimeiselle,
+kaksin verroin vaaralliselle vaellukselleen aurinkoa ja tuulta kohti
+läntiseen torniin. Milloin oikealla, milloin vasemmalla kädellään
+tasapainoa säilytellen hän suojeli toisella kädellään silmiään
+auringolta. Hänen ruumiinsa joka nivel näytti olevan joustin, joka
+liike painolakien täysin matemaattisen laskelman tulos. Minä olin
+nähnyt maailman kuuluisimpia akrobaatteja, mutta en koskaan mitään
+tämän kaltaista; se oli vertoja vailla oleva mekaaninen tehtävä. Ja
+mitä olivat kuitenkaan mekaniikka ja painolait sen rohkeuden ja
+mielenmaltin rinnalla, joka tarvittiin moisen matkan onnelliseen
+suorittamiseen.
+
+Felicia pääsi läntiseen torninhuippuun, lepäsi siellä vähän kauemmin
+kuin ennen, mutta oli kymmenen minuutin kuluttua, katsojain riemuitessa
+ja perulaisten kokoillessa saalista, taas alhaalla maassa.
+
+Hän oli nyt meidän omamme. Minä tahdoin ensimmäisenä ilmoittaa hänelle
+hänen vapauttamisestaan, mutta huomasin odottamatta toisen ehtineen
+ennen. Stanislaus oli palannut yötä päivää ratsastaen ja saapunut
+näyttämölle juuri parhaiksi ehtiäkseen vielä huiskauttaa nenäliinansa
+ilmaan. Minä kuulin sittemmin, että tuo punainen liina oli ollut
+tuntomerkkinä Felician esiintyessä Bartholdin näytännöissä.
+
+Stanislaus piti pyörtynyttä tyttöä sylissään. Liiallinen ponnistus ja
+hermojen jännitys, joka yksin oli pysyttänyt hänet nuoralla vaarallisen
+matkan viime osalla, olivat kokonaan menehdyttäneet hänet, kun hän
+pääsi maahan. Minä ilmoitin muutamin sanoin ystävälleni, että Felicia
+on vapaa, ja valmistauduin viemään hänet Penttulaan.
+
+Silloin herra Barthold ilmestyi vielä kerran anastamaan saalistaan.
+Minä huomautin, että hän unohti kauppakirjan.
+
+-- En minä sitä ole unohtanut, vastasi hän, mutta minä en vielä ole
+kuitannut korvaussummaa.
+
+-- Tässä on vekseli koko summasta! Hän tarkasti paperia ja vastasi:
+
+-- Mahdollisesti vekseli on hyvä, mutta minulle kelpaa vain käteinen
+raha.
+
+Mitä oli tehtävä? Vekseliä ei voitu lunastaa sunnuntai-iltana, ja minun
+täytyi toistaiseksi jättää voimaton tyttö hirmuhaltijansa huostaan,
+mutta päätin seuraavana aamuna vaatia hänet vapaaherratar Elisabetille.
+
+Maanantaiaamuna onnistui minun eräältä kauppiaalta saada vekselin summa
+suurimmaksi osaksi Venäjän kultarahassa, jonka tiesin voimakkaasti
+tehoavan tuohon ihmiskauppiaaseen. Kello kymmenen Stanislaus ja minä
+saavuimme herra Bartholdin luo kantaen kultaa, joka oli lunastava orjan
+vapaaksi orjuudesta.
+
+-- Hän on teidän vallassanne, sanoi herra Barthold kylmästi. -- Etsikää
+häntä, mistä mielenne tekee. Minun luonani hän ei ole. Hän lähti pois
+viime yönä, enkä minä tiedä minne.
+
+Jo ennestään kuohuksissa oleva Stanislaus raivostui noista sanoista
+niin, etten koskaan olisi odottanut tuon äänettömän mietiskelijän
+voivan niin kiihtyä. Yhtäkkiä hän tempasi miekkansa ja syöksyi
+Bartholdia kohden huudahtaen:
+
+-- Koira, sinä olet tappanut hänet!
+
+Kokematon Stanislaus parka ei tuntenut koiraa, jota hän tähän asti oli
+ruoskinut. Ennenkuin minä ehdin estää, tarttui Barthold häneen kiinni
+herkulesmaisin voimin, ja hurjaa painiskelua kesti, kunnes Stanislaus
+kaatui maahan, vasemmassa kyljessä syvä verta vuotava haava.
+
+-- Jos minä olen sinun koirasi, niin minä olen kauan vainunnut
+askeliasi, ja nyt tunnet minun hampaitteni jäljet! riemuitsi Herkules
+säkenöivin silmin. -- Herra kapteeni, te voitte todistaa, että tuo
+poika ahdisti minua teräaseella ja haavoitti itseään omalla miekallaan!
+
+Hänen viime sanojaan minä en uskonut, vaan epäilin heti, että taitava
+silmänkääntäjä oli kätkenyt tikarin nuttunsa hihaan. Mutta mitään ei
+voitu todistaa. Bartholdin rengit syöksyivät sisään, aseina
+rautakanget, ja minä olin onnellinen, kun sain ystäväni pelastetuksi
+hengissä. Hän oli hyökännyt; asiasta ei ollut hyvä nostaa melua.
+
+Stanislaus vietiin asuntoomme: lääkäri sanoi vasemman keuhkon olevan
+lävistetyn. Minä kirjoitin vapaaherratar Elisabetille. Kun hän saapui
+kymmentä päivää myöhemmin -- sillä kirjeet kulkivat ja matkat
+sujuivat siihen aikaan hitaasti Suomessa -- oli Stanislaus melkein
+kuolemaisillaan. Ankara tulehdus, joka aiheutui keuhkon haavasta,
+uhkasi lopettaa hänen päivänsä. Lääkäri ei sanonut enää olevan mitään
+toivoa; me kutsuimme Penttulan Liisun.
+
+Minä en suinkaan katso olevani oikeutettu puolustamaan kaikkia
+"viisaita akkoja", sillä lääkäri tekee epäilemättä oikein pitäessään
+silmällä ilkivaltaa, jota monin paikoin heidän parannusmenettelyissään
+harjoitetaan. Mutta yhtä väärin on minusta, jos lääkäri teorioidensa
+näkökannalta hylkää kaiken, mitä hän ei ensin ole tarkoin tutkinut.
+Puolet hänen toiminnastaan on otaksumia, kokeita. On oppimattomia
+naisia ja oppimattomia miehiä, joille luonto on suonut tarkan silmän
+huomaamaan ihmiselimistön häiriöitä ja jotka pitkällisen harjoituksen
+avulla, ehkäpä monen ihmishengenkin hinnasta, ovat viimein tulleet
+tietämään paljon, mitä lääkäri ei koskaan löydä kirjoistaan.
+Penttulan Liisu oli tällainen valtakirjaa vailla oleva luonnonlääkäri,
+mutta taudinmäärittelyssä tarkkasilmäinen ja nopea käsittämään
+parannuskeinot, ja ne ominaisuudet ovat monesti saattaneet lääkärien
+teoriat häpeään ja vastoin heidän ennustuksiaan muuttaneet varman
+kuoleman kukoistavaksi elämäksi. Hän tiesi ruumiin lääkkeitä, mutta
+samalla myöskin sielun lääkkeitä, joita lääkäri ei tunne, ja hän oli
+niitä, jotka mieluimmin lääkitsevät molempia yhtaikaa, koska nuo
+ihmisen molemmat puolet ovat hänen mielestään niin likeisesti
+yhteydessä keskenään, ettei toisen parantaminen onnistu ilman toisen
+parantamista. Juuri tämä puute, mitä anatomiasalin alustaviin
+opintoihin tulee on vajavaisuus, jonka lääkärit ja fysiologit sittemmin
+voivat ainoastaan osaksi korvata pitkäaikaisella kokemuksella.
+Onnettomat ne potilaat, joiden lääkäri on tutkinut ihmistä ainoastaan
+haaskana!
+
+Penttulan Liisu käytti aluksi vesikääreitä poistaakseen tulehduksen,
+ja kun se onnistui, seurasi järjestyksessä sielun lääkitys. Minä en
+ryhdy kuvailemaan hänen parannustapaansa; ensiksi oli saatava
+mielikuvitukselle lepoa ja rauhaa, poistettava kaikki se, mikä saattoi
+häiritä tai kiihoittaa. Äiti istui sairaan vuoteen ääressä ja kohteli
+häntä kuin pientä lasta, lauloi hänen rakkaimpia lapsuudenlaulujaan ja
+muistutti mieleen aikaisempien vuosien puoleksi unohtuneita armaita
+muistoja. Ja kun hänen pikku poikansa näin aivan vähitellen taas kasvoi
+nuoruuden intohimoja tuntemaan, oli nuo sielun lämmittävät ja tuhoisat
+liekit vaimennettava terveellisten sulkujen sisään. Feliciaa ei saatu
+haihtumaan hänen mielestään, hänet oli vain asetettava kauas toivon
+etualalle. Häntä tarvittiin, jotta sortunut nuorukainen saisi voimaa
+parantua ja rohkeutta elää; hän oli sentähden kerran tuleva takaisin,
+mutta ei vielä.
+
+Minä en aikonut antaa tytön kadota teille tietämättömille. Heti kun
+olin huolehtinut ystäväni ensi hoidosta, lähdin herra Bartholdin luo
+mukanani ne kaksi todistajaa, jotka olivat kirjoittaneet välikirjan
+alle. Me yllätimme Herkuleen hänen juuri ollessaan nousemassa
+matkavaunuihinsa. Hänelle ilmoitettiin, että hevoset voitiin päästää
+valjaista; hänen ei sallittu lähteä kaupungista, ennenkuin hän oli
+luovuttanut vapaaherratar Elisabetin omaisuuden, joka oli uskottu hänen
+haltuunsa. Tuon uhkauksen hän otti vastaan ensin uhmaillen, sitten
+rukouksin. Mutta ei tarvittu muuta kuin kaupungin pienoinen
+poliisivoima, kaksi portille asetettua miestä, niin mies tuli
+vakuutetuksi, että hänen luikertelemis- ja pakoonpyrkimisyrityksensä
+olivat aivan turhia. Hän tunnusti välikirjanteon jälkeisenä yönä
+lähettäneensä Felician vaimonsa vartioimana lähimpään kaupunkiin, jotta
+he sieltä tilaisuuden tullessa pyrkisivät Ruotsin puolelle.
+
+Bartholdin täytyi heti lähettää Pervoi noutamaan tyttöä ja jäädä itse
+vartioituna panttivangiksi. Kuuden päivän kuluttua tyttö löytyi,
+korvaussumma maksettiin ja kuitattiin, Felicia Barthold annettiin
+vapaaherratar Elisabetin haltuun. Joko sitten Herkules tyytyi siihen,
+mitä ei kuitenkaan enää käynyt muuttaminen, taikka kirkkaat kultarahat
+saattoivat hänet lempeämmälle mielelle, yhdentekevää: hän ilmoitti kuin
+ilmoittikin, luullakseni niin tarkkaan kuin tiesi, Felician syntyperän
+ja aikaisemmat vaiheet. Hänen kotipaikkansa oli Milano ja oikea nimensä
+Conti, ja hän oli aatelista juurta ja kaukaista sukua samannimiselle
+Bourbon-suvun ruhtinashaaralle. Isä, Itävallan palveluksessa ollut
+upseeri, oli ollut onnettomassa avioliitossa huonomaineisen
+tanssijattaren Sidonia Maleschalchin kanssa, ja kun hän kaatui sodassa,
+turmeltui hänen vaimonsa, Felician äiti, yhä enemmän. Äidin kuoltua
+kurjuudessa hänen yhtä rappiolle joutuneet sukulaisensa ottivat
+Felician haltuunsa ja viimein myivät hänet kuuden vuoden ikäisenä
+Bartholdille. Tietysti Felician oli muka kaikesta kiittäminen
+kasvatusisäänsä ja yhtä varmasti Barthold muka nyt oli tehnyt hyvin
+huonot kaupat.
+
+Näiden selitysten jälkeen herra Barthold päästettiin matkustamaan
+kaupungista kultakuormineen. Sittemmin en ole tästä Euroopan
+Herkuleesta kuullut muuta kuin että hänet parin vuoden kuluttua ryösti
+ja murhasi Venäjällä hänen oma uskollinen Pervoinsa. Hänen nuorempi
+uhrinsa, Gouvernina parka, jota minä en voinut pelastaa, jatkoi
+vaarallista tointaan Felician seuraajana ja kuoli Bremenissä niiden
+pistimien lävistämänä, joiden yli hän monen monta kertaa ennen oli
+vahingotta tehnyt hengenvaarallisia hyppyjään.
+
+Felicia oli palatessaan kuin huumaantunut. Hän ei voinut käsittää outoa
+vapauttaan; hänen kaksi sieluaan taistelivat ankaraa taistelua
+keskenään. Mitään muuta hän ei halunnut kuin nähdä Stanislausta, ja hän
+saikin nähdä sairaan nukkuvana minun läsnäollessani. Felician hellyys
+oli liikuttava ja vaikutti suuresti vapaaherratar Elisabetiin, kun minä
+kerroin siitä hänelle.
+
+Ah, tuolla uudella ystävällä ja suojelijalla oli itsellään kova
+taistelu kestettävänä. Hän oli kalvennut, kun ensi kerran kuuli Sidonia
+Maleschalchin nimen; siihen oli syytäkin, sillä sama nainen oli kerran
+tuottanut hänen miehelleen niin katkeria kärsimyksiä, tehnyt hänet
+naistenvihaajaksi ja nyt tyttärensä välityksellä vielä kuoltuaankin
+häiritsi perheen rauhaa.
+
+Lähes viikkokauden vapaaherratar Elisabet pysyi taipumattomana,
+kieltäytyen tapaamasta tuota kasvatustytärtään, joka oli ehkä liittyvä
+häneen vielä lähemmin.
+
+-- Lähettäkää pois hänet, minä kyllä pidän huolta hänestä!
+
+Mutta sitäpä ei Felicia tarvinnut. Hän tarvitsi äitiä, jota hänellä ei
+ollut koskaan ollut, ja rakkautta, jota hän ei ollut koskaan kokenut,
+ennenkuin hänen katseensa kohtasi nuorukaisen katseen pauhaavan kosken
+rannalla. Hän tunsi itsensä hyljätymmäksi kuin koskaan ennen; minkä
+arvoinen on vapaus siitä, joka tuntee olevansa yksin maailmassa?
+
+Olipa hänellä kuitenkin eräs, joka ryhtyi hänen asiaansa ajamaan.
+
+-- Älä itke! sanoi Penttulan Liisu. Ylhäisillä rouvilla on omat
+päähänpistonsa, mutta minä sanon heille: ei riitä, että vetää lapsen
+järvestä, sitä on myöskin lämmitettävä sylissä.
+
+Ja Penttulan Liisu virkkoi vapaaherratar Elisabetille, kun he molemmat
+eräänä yönä valvoivat sairashuoneen viereisessä kamarissa oven ollessa
+raollaan:
+
+-- Miksi te, vapaaherratar, ette tahdo nähdä kasvatustytärtänne?
+
+-- Koska hänen näkemiseensä liittyy tuskallisia muistoja, vastasi
+vapaaherratar Elisabet kartellen.
+
+-- Sitäpä juuri ajattelinkin, sanoi tytön suojelijatar. Mutta kun
+Jumala lähettää meille laupeudentyön suoritettavaksi, niin hän ei
+tahdo, että se jätetään keskeneräiseksi. Kas, nyt te, vapaaherratar,
+kasvatatte omaa lastanne toisen kerran mieheksi. Jos jätätte hänet
+palkatun hoitajan varaan, niin hän kuolee. Jos jätätte puolikuolleen
+lapsen maailman huostaan, palkattuihin käsiin, niin se kuolee
+henkisesti ja on vielä kerran hyppäävä koskeen. Ilvehtijästä voi
+jotakin tehdä, näettekös. Mutta hänellä on sielu, jonka Jumala antoi
+hänelle, ja toinen, jonka kiusaaja pani häneen hänen köydellä
+tanssiessaan. Tahdotteko te, vapaaherratar, ottaa vastataksenne, jos se
+toinen sielu pääsee hänessä valtaan?
+
+Seuraavana päivänä Felicia pääsi ylhäisen rouvan puheille. Hän
+heittäytyi vavisten vapaaherratar Elisabetin jalkoihin, suuteli hänen
+kättään ja pyysi häneltä anteeksi, että oli tuottanut hänelle surua.
+Lapsi raukka, hän ei tiennyt, miten paljon hänen suojelijallaan oli
+hänelle anteeksiannettavaa.
+
+Vapaaherratar Elisabet oli kuitenkin jalomielinen nainen; hän nosti
+tytön ylös ja sulki hänet syliinsä. Siitä hetkestä asti Felicia
+ikäänkuin kasvoi kiinni hänen sydämeensä. Tyttö lähetettiin vanhan
+palvelijan suojissa Viipurin läänissä olevalle maatilalle, ja poikansa
+parannuttua vapaaherratar nouti hänet luokseen ja rupesi itse häntä
+kasvattamaan. Minun tulee lisätä, ettei se suinkaan ollut mikään helppo
+tehtävä. Felicia oli hyvälahjainen, mutta myöskin sangen villiytynyt.
+Sitä elämää, jota hän oli viettänyt kuusivuotiaasta viidentoista vuoden
+ikään, ehkäpä aikaisemminkin, ei saatu yhtäkkiä muutetuksi, niin ettei
+siitä olisi jäänyt huomattavia jälkiä. Hänen täytyi aloittaa aivan
+alusta, ei ainoastaan mitä tietoihin ja tapoihin, vaan kaikkiin
+oikeuskäsitteihinkin tulee. Vapaaherratar Elisabet, joka itse oli
+horjahtamatta kulkenut oikosuoraa suuntaa hyveen poluilla ja kärsinyt
+niin paljon toisen naisen erehdysten tähden, ei osannut kesyttää tuota
+maailman tallatulta markkinatorilta temmattua villikissaa. Hän vaati
+liian paljon, puristi kasvattinsa ahtaihin siveyssääntöihin, missä hän
+tekikin oikein, mutta sitä paitsi myöskin seuratapojen ahtaaseen
+kureliiviin, mikä oli väärin. Siitä seurasi sama kapina, joka nähtiin
+Drifva neidin kasvatuksessa. Felician uudet kahleet painoivat häntä
+melkein yhtä paljon kuin entisetkin; hän tuotti kasvatusäidilleen
+paljon huolta. Yksinpä hänen tottelemiseensakin sekoittui toisinaan
+entisen orjan viekkautta. Kasvatusäiti ei uskaltanut koskaan jättää
+häntä vartioimatta pelosta, että hän tyhjentäisi juveelilippaan,
+ratsastaisi jonakin pimeänä syysiltana Viipuriin naamiaisiin ja palaisi
+seuraavana aamuna tuomaan paikoilleen ne jalokivet, joita ei ollut
+pudottanut. Vielä vähemmin uskallettiin häntä päästää katsomaan
+kaunoratsastajia tai nuorallatanssijoita. Olihan hänet tavattu
+palvelijain riemuksi kävelemässä vaatenuorilla, jotka oli pingoitettu
+puistoon: Mutta monien tällaisten oikullisten entisiin elämäntapoihin
+eksymisten jälkeen Felicia oli taas niin vilpittömän katuvainen, niin
+hellä ja niin huomaavainen kasvatusäitinsä pienimpiäkin toivomuksia
+kohtaan, ettei vapaaherratar voinut olla yhä uudelleen hänelle anteeksi
+antamatta ja häntä rakastamatta. Felicia oppi pian ja unohti nopeasti.
+Viidentoista ikäisenä hän oli tuntenut täysikasvuisen naisen sydämen
+sykkivän; seitsemäntoista ikäisenä saattoi häntä pitää oikullisena
+lapsena. Hän oli vilkas, ajattelematon, herkkä kaikkia vaikutuksia
+vastaanottamaan, viehkeä huhtikuu, jossa lakkaamatta kyynelet ja
+päivänpaiste vaihtelevat. Kasvatusäiti, jota hän rakasti melkein yhtä
+paljon kuin pelkäsikin, ei ollut välinpitämätön Felicia Contin
+aateluudesta. Milanosta tulleet todistukset, jotka vahvistivat, mitä
+herra Barthold oli ilmoittanut, olivat luultavasti syynä siihen
+huolelliseen kasvatukseen, jonka tuli maailman silmistä haihduttaa
+nuorallatanssijan muisto, ja saattoivat vapaaherratar Elisabetin
+suosiollisesti ajattelemaan lähempääkin sukulaisuusliittoa.
+
+Kolmen kuukauden kuluttua haavoittumisesta Stanislaus ryhtyi jälleen
+palvelukseen. Käsittämätön ja kummallinen hän oli aina ollut,
+eikä pitkäaikainen sairaanaolo ollut häntä tehnyt vähääkään
+avomielisemmäksi. Minua ihmetytti, miten helposti hän sitoutui olemaan
+kolme vuotta näkemättä Feliciaa. Hehku näytti palaneen loppuun, tuhka
+vain oli jäljellä.
+
+Hänen lupauksensa täyttämistä helpotti rauhanteko, joka aiheutti
+meidän pataljoonamme siirtämisen Etelä-Venäjälle puolentoistasadan
+penikulman päähän vaarallisesta paikasta. Kahden vuoden kuluttua nuoret
+saivat luvan kirjoitella toisilleen, mutta käyttivät tuota onnea
+odottamattoman vähän. Stanislauksesta tuli viidenkolmatta vuotiaana yhä
+enemmän isänsä kaltainen, umpimielinen ja ihmisarka naistenvihaaja,
+joka ei välittänyt vähääkään kestään kaunottaresta, ei edes ennen
+ihailemastaan, ja jossa näytti olevan jäljellä ainoastaan rahtunen
+hellyyttä äitiään kohtaan.
+
+Kun eron kolmas vuosi lähestyi loppuaan, ilmoitti Stanislaus eräänä
+päivänä hämmästyksekseni, että hän oli pyytänyt eroa virastaan.
+
+Minä toivotin hänelle onnea sen johdosta, että hän nyt saattoi
+alikapteenina palata isänmaahansa ja ruveta maanviljelijäksi -- se
+toivo kajasti näet jokaisen Venäjän palveluksessa olevan suomalaisen
+upseerin mielessä.
+
+-- Niin, vastasi hän, minä lähden kotiin mennäkseni naimisiin.
+
+-- Felicia Continko kanssa?
+
+Hän nyökäytti päätään ajatuksiinsa vaipuneena.
+
+-- Mutta oletko ajatellut tätä askelta? Etkö pelkää, että teidän
+tunteenne ehkä ovat muuttuneet? Mikset ensin mene katsomaan häntä ja
+päätä vasta sitten?
+
+-- Mitäpä se hyödyttäisi? Eihän kukaan kohtaloaan kierrä.
+
+Hän lähti todellakin, ei kuolevaisista onnellisimpana rakkauden siivin,
+vaan sen välinpitämättömänä orjana, jota hän nyt piti kohtalonaan.
+Sairasvuode ja kolmisen vuotta itseensä sulkeutunut elämä, jolloin ei
+mikään ollut suonut polttoainetta niille liekeille, jotka kerran
+olivat saaneet tuon hiiltyneen sydämen hehkumaan, olivat tehneet
+miestiskelijästä salliman uskojan. Hän ei enää rakastanut sitä
+viehättävää impeä, joka lempi häntä etelämaisen hellästi ja
+pohjoismaisen uskollisesti; tuo kadehdittava, sokaistu mies otti hänet
+omakseen kuin hän olisi ollut välttämätön paha, tuon "kohtalon" suoma
+lahja, jota hän ei voinut kiertää ja joka kerran oli heittänyt tytön
+hänen syliinsä kosken rannalla!
+
+Minä pyysin ja sain virkalomaa voidakseni olla läsnä häissä, jotka
+vietettiin varsin upeasti ja valituin vierain vapaaherratar Elisabetin
+maatilalla lähellä Viipuria. Harvoin olen ollut häissä, jotka olisivat
+luvanneet niin vähän kotoista onnea. Morsian oli säteilevän kaunis,
+mutta kyynelsilmäinen ja alakuloinen, sulhanen synkkä ja raskasmielisen
+näköinen; emäntä koetti turhaan salata tyytymättömyyttään ja
+toiveittensa pettymistä; vieraat katselivat salaa toinen toistaan
+ikäänkuin sanoen: mitähän tästä tulee? Onkohan uskaltamisen ja vaivan
+arvoista niin pienin toivein liittää ylhäiseen perheeseen
+nuorallatanssija?
+
+Mutta niinkuin olen nähnyt muutamien avioliittojen alkavan mitä
+riemullisimmasti ja päättyvän onnettomasti, niin minä näin nyt
+päinvastaista. Sen mitä nyt seuraa, kertoi minulle monta vuotta
+myöhemmin vapaaherratar Elisabet.
+
+Kun yksinkertainen, käytännöllinen ymmärrys -- miksikä en sanoisi
+talonpoikaisymmärrys -- sattuu kuin vaaja tunkeutumaan sotkeutuneihin,
+monimutkaisiin, vääristyneihin oloihin, kun se niissä saa vaikuttaa ja
+toimia selvänäköisin katsein horjumattoman uskon pohjalla, silloin
+sattuu toisinaan tuo ymmärrys saamaan selväksi sotkuisen vyyhden.
+Penttulan Liisu, jota sekä morsiamen että sulhasen oli kiittäminen
+hengestään, kutsuttiin häihin ja hänet otettiin kunnioittavasti
+vastaan. Hän istui ääneti ja vaatimattomana nurkassaan, mutta hänen
+viisaat harmaat silmänsä oivalsivat heti, ettei kaikki ollut niinkuin
+olisi pitänyt olla.
+
+Kuuluisan naislääkärin maine oli jo ennen häntä ehtinyt Viipurin
+seuduille, ja kun siellä ei suinkaan ollut puutetta kaikenlaisista
+raihnaista, jotka tahtoivat käyttää hyväkseen tilaisuutta päästäkseen
+jälleen jaloilleen, niin tuli Penttulan ihmeitä tekevälle muorille
+vastoin hänen toivoaan ja tahtoaan paljon tekemistä. Kuudeksi pitkäksi
+kuukaudeksi hänen täytyi mielipahakseen jättää miehensä ja lapsensa
+tulemaan omin neuvoin toimeen ja autella vento vieraita ihmisiä
+terveiksi, ja hän asui sen aikaa parhaastaan vapaaherratar Elisabetin
+luona. Hänen vaikutuksensa tuli siellä sitä suuremmaksi, kun hän ei
+näyttänyt vähimmässäkään määrässä mitään vaikutusvaltaa vaativan.
+Kaikki kysyivät häneltä neuvoa: hänen piti sanoa ajatuksensa karjasta,
+kirnusta, juuston teosta, leipomisesta ja juoman panosta, pesusta ja
+käsitöistä; hänen piti ennen kylänlukuja luettaa laiskoilla
+katkismusta; hänen piti sunnuntai-iltoina selittää saarnaa
+palvelusväelle. Nuorikot ja vapaaherratar Elisabet olivat usein
+uteliaisuudesta läsnä näissä selitystilaisuuksissa ja mieltyivät
+niihin. Selitysten jälkeen keskusteltiin uskonasioista, ja Stanislaus
+teki huvikseen pilkkaa oppimattoman talonpoikaisvaimon uskosta.
+Niinkuin moni muu nuori mies ei hänkään uskonut muuta kuin mittausopin
+selviöitä. Hän ei salannut epäilyksiään, mutta hän oli tavannut
+väkevämpänsä; hän kiivastui, mutta toisen tyyneys teki hänet
+aseettomaksi, hän ryhtyi epäämään, mutta hänet voitettiin. Se ärsytti
+häntä; hän kävi vilkkaaksi ja puheliaaksi, käytti kaiken oppinsa, mutta
+joutui kuitenkin auttamattomasti tappiolle. Sielujen lääkitsijä oli
+paitsi Raamattua tutkinut myöskin ihmissydäntä. Hänen kokemuksensa
+oli hyvin rikas, hänen yksinkertainen, levollinen ja selvä
+todistelunsa niin sitova, että uhmailevan epäilijän täytyi tunnustaa
+olevansa voitettu. Jos olisi ollut kysymys dogmeina esitetyistä
+uskonnontotuuksista, olisi Stanislaus paremmin saanut suojelluksi
+itsensä uskottomuusmuurinsa takana; mutta Liisu oli niin viisas, että
+piti sillä alalla uskonsa omana tietonaan. Hänen todistelunsa koski
+aina kristillisyyden sovittamista elämään, ja siinä hän oli
+vastustamaton. Ken ei uskonut ennustusta, hänen täytyi uskoa
+käskysanat.
+
+Kun kerran keskusteltiin elämänuskosta, ei siitä enää ollut pitkälti
+yksityisiin sydämen huoliin. Vähitellen tämän pienen perhenäytelmän
+kolme päähenkilöä olivat paljastaneet Liisulle jonkin sydämensä pimeän
+sopen. Hän sanoi vapaaherratar Elisabetille:
+
+-- Jumala tarvitsi kuusi päivää maailman luomiseen, ja hän luo yhä
+vielä. Miksi te tahdotte saada paratiisin valmiiksi jo ensi päivänä?
+
+Stanislaukselle, joka ei salannut elämänkyllästymistään, hän sanoi:
+
+-- Minulla oli lanko, Matti Penttula, joka oli saanut päähänsä, että
+maailma on häviävä seuraavana mikonpäivänä. Matti istui ja itki, jätti
+peltonsa hoitamatta eikä välittänyt vaimostaan eikä lapsistaan. Vaimo
+kynti ja kylvi, korjasi elot ja pui. Kun mikonpäivä tuli ja maailma oli
+entisellään, joutui Matti hätään, kun ei muka leipää ollut, mutta vaimo
+leipoi leipää uutisjauhoista, ja Matti kiitti Jumalaa, että hänellä oli
+vaimo.
+
+Mitä Stanislaus tuumi moisesta ripityksestä, en tiedä, mutta ei
+Feliciakaan jäänyt osattomaksi.
+
+-- En koskaan -- sanoi Liisu -- ole nähnyt vallattomampaa varsaa kuin
+isäni punainen ruuna oli. Sen valjastaminen kuorman eteen olisi ollut
+samaa kuin susi-ilveksen valjastaminen, eikä koko kylässä ollut miestä,
+joka olisi pystynyt ottamaan sen kiinni hevoshaasta. -- Mitä pitää
+minun tehdä? sanoi isä; pitääkö minun nuijia se? -- Älähän toki,
+annapas minä koetan! sanoi äiti. Ja äiti alkoi juottaa ja syöttää
+ruunaa, puhui sille ystävällisesti, antoi sille leipää ja sai sen
+pysymään hiljaa valjaissa. Joka kerta kun äiti tuli veräjälle, tuli
+hevonen häntä vastaan, pieninkin poika saattoi taluttaa sen kotiin
+haasta, eikä isällä ole koskaan ollut niin hyvää hevosta. Sillä
+katsokaa, niin on ihmisten kuin elukkainkin laita, kaikessa pitää
+käyttää sävyisyyttä ja sopuisuutta. Paha on voitettava hyvällä, eikä
+rakkaus jää hedelmää vaille.
+
+Moni hyvä sana haihtuu tuuleen, mutta näissä sanoissa oli jotakin, joka
+niitä idätti. Äiti tuli hellemmäksi, poika avomielisemmäksi; nuoressa
+vaimossa lapsi alkoi kehittyä naiseksi. Felician _ensimmäinen_ sielu
+pääsi valtaan; _toinen_ väistyi pohjattomaan syvyyteen. Kun nuo kuusi
+kuukautta olivat kuluneet ja Liisu palasi Penttulaan -- ahdettuna,
+kuten hän itse sanoi, kuin heinähäkki täyteen nuoren karjan rehua --
+olivat pilvet jo melkoisesti hälvenneet. Ja kun jonkin ajan kuluttua
+pikku tyttö tuli kietomaan käsivartensa noiden kolmen ympäri, oli
+Jumala jo luonut hyvän osan paratiisia. Matti Penttula käsitti, että
+hänellä oli vaimo, ja rakkaus oli valjastanut vallattoman varsan
+aisoihin.
+
+Minä tuskin tunsin Stanislausta, kun kymmenen vuoden kuluttua eräänä
+iltana joulunpyhinä tulin heitä tervehtimään. Äiti ja poika istuivat
+työhuoneessa, vapaaherratar kutoen sukkia lapsille ja Stanislaus
+selvitellen jotakin mekaniikan alaan kuuluvaa tehtävää, jollaiset
+aina olivat häntä huvittaneet. Kolme sievää pikku tyttöä kiipeili
+uteliaina entisen naistenvihaajan olkapäillä. Lapset olivat paitsi
+muita kauniita leikkikaluja saaneet jouluksi rakennuslaatikon, jossa
+oli puusärmiöitä ja kuutioita. He olivat tehneet kaksi tornia; niiden
+väliin kiinnitettiin lanka, ja sille langalle oli pieni nukke
+tasapainotankoineen asetettava niin, että se pysyi tasapainossa. Tuo ei
+ollut mikään helppo asia, nukke kiepsahti lakkaamatta nurin, ja lasten
+siinä puuhatessa astui nuori vapaaherratar sisään taluttaen kädestä
+kaksivuotiasta poikaa.
+
+-- Ei se seiso, se kaatuu! huusivat pikku tytöt äidilleen.
+
+-- Niin, sanoi isä hymyillen, pyytäkää äitiä koettamaan; hän osaa
+paremmin saada sen pysymään!
+
+Felicia punastui tuosta vieraan läsnäollessa hänen entiseen elämäänsä
+tehdystä viittauksesta. Mutta hän malttoi mielensä ja vastasi:
+
+-- Sitokaa nukke langalla katosta riippumaan! Tuommoisella nuoralla
+seistessä pitää olla sidottuna langalla taivaaseen, muuten putoaa!
+
+-- Mitä vielä, kyllä se pysyy langalla, kun vain löytää oikean
+painopisteen, sanoi mekaanikko.
+
+-- Ei, se putoaa niinkuin me kaikki ehdottomasti putoamme, ellemme ole
+sidotut langalla taivaaseen, huomautti vapaaherratar Elisabet.
+
+Stanislaus heltyi, katsoi punastuvaan vaimoonsa, katsoi minuun ja
+sanoi:
+
+-- Emmekö olekin sokeita? Aina naiset löytävät tuommoisen hienon
+ompelulangan, emmekä me muut huomaa sitä edes kiikarillakaan!
+
+-- Oletko viimeinkin alkanut ymmärtää asian paremmin? ilvehdin minä.
+
+-- Olen, sanoi hän, kuka voi kestää kokonaisen pataljoonan hyökkäystä?
+Ensin sain erään, joka kantoi minua käsivarsillaan. Sitten putosi
+kaulaani toinen sadan kahdenkymmenen jalan korkeudesta, ja vihdoin
+satoi päälleni kolme pientä parkujaa. Onni, että minulla on poika,
+muuten olisin hukassa.
+
+Minä ajattelin kuudetta naista, talonpoikaisvaimoa, ja mietin, oliko
+hänet kokonaan unohdettu tuossa ylhäisessä kodissa. Ikäänkuin nuori
+vapaaherratar olisi arvannut ajatukseni, esitteli hän neljä lastaan ja
+sanoi nimet: _Liisu_, Felicia, Olga, Stanislaus.
+
+-- Isoäiti ne on kantanut kasteelle ja pannut niille nimet, selitti
+isä. -- Me tahdoimme kunnioituksesta, mihin olimme velvolliset, ristiä
+lapsen Elisabetiksi, mutta mummo antoi sille nimeksi Liisu tehden
+lapsesta erään kelpo vaimon kaiman, joka oli tytön kummina.
+
+-- Hän oli _minun lankani_, virkkoi nuori vapaaherratar suloisesti
+hymyillen.
+
+-- Ja myöskin minun ja minun poikani, lisäsi vapaaherratar Elisabet.
+
+Minä ajattelin kaikkia näkymättömiä lankoja, joilla maailman
+pingoitetulla nuoralla tanssivat nuket ovat sidotut taivaaseen;
+hauraita, näkymättömiä, usein poikki meneviä lankoja ne ovat, ja moni
+ne katkoo kuin rasittavan kahleen -- hienompia kuin hienoin hämähäkin
+verkko ne ovat ja kuitenkin vaskiketjuja vahvemmat ihmislasten
+tarttuessa näihin korkeuden säikeihin. Felicia Conti oli löytänyt
+sellaisen langan, ja _sentähden_ hän ei ollut pudonnut.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS KERTOMUS.
+
+Briitta Skrifvars.
+
+
+Hengist oli toista vuorokautta kirkkaalla ilmalla kyntänyt Itämerta,
+kun vanha vihollinen sumu taaskin pysäytti matkan Gotlannin kohdalla.
+Peräkannen matkustajat kiistelivät, kuka oli saanut kahdeksannen arvan
+ja kuulivat iloiten, että rouva Rönnevall suostui tällä kertaa
+uhrautumaan. Hän oli syynä kuudennesta vuorosta asti vallinneeseen
+hämminkiin ja oli nyt jo niin kauan ollut tulessa, että tunsi
+tottuneensa sotaan ja olevansa valmis ryhtymään taisteluun
+kahdeksantena vuorossa.
+
+-- Eversti Hemming -- sanoi hän -- on esittänyt meille "kansannaisen",
+lääkitsijävaimon, jolla näytti olevan kaitselmuksen osa hänen
+vaikuttavassa kertomuksessaan. Minä olen äärettömän kiitollinen, että
+eversti hyväntahtoisesti antoi niin kunniakkaan osan minun sukupuoleni
+henkilölle, mutta mieleni tekisi ehdottaa pientä lisäystä. Oman pienen
+kokemukseni mukaan tahtoisin esitellä lääkitsijävaimon jonkinlaiseksi
+naisen hahmossa olevaksi mieheksi, jolla on jänterät, karkeat, kovat
+kädet, hiukset kampaamatta, puhtaudeltaan hyvin epäilyttävä esiliina,
+tupakkapiippu suussa ja sellainen taito, että osaa olla kieltäytymättä,
+milloin avunhakijat tarjoavat ryyppyä tai totilasia. Enkö ole oikeassa
+herra eversti? Eikö se taulu olisi ollut paremmin luonnon mukainen?
+
+-- Ei suinkaan, vastasi eversti. Kun maamme sadoista lääkitsemistä
+harjoittavista kansannaisista mieluimmin valitsin toisen esikuvan
+kuin teidän esittämänne, tapahtui se sen tähden, että minä olen
+nähnyt hänet omin silmin ja että minua enemmän miellytti tämä
+luonnonparannus, joka yhdistää pään ja sydämen, kuin tuo hevoslääkinnän
+ja taikuuden sekoitus, joka on ominaista useimmille Penttulan Liisun
+ammattikumppaneille. Jos minä olisin lääkäri, lähettäisin puolet noista
+ihmeentekijöistä hornaan, johon he oikeutta myöten kuuluvat, mutta
+toisesta puolesta minä ehkä valitsisin yhden tai kaksi tohtorinhatun
+arvoista, ja muiden luo lähettäisin kolmannen osan sairaistani. Kun
+Herramme hyvyydessään asettaa terävän ymmärryksen, tarkan silmän ja
+hienotunteisen sydämen lapsen kehtoon, luuletteko hänen aina valitsevan
+pitseillä koristettuja kapaloita tai kirjailtuja päänalusia? Eiköhän
+hän yhtä usein voi valita välikappaleitaan kurjien riepujen keskeltä ja
+karkeatekoisista kehdoista?
+
+-- Kenelle te tuota sanotte? virkkoi pikku rouva vilkkaasti. -- Olenko
+minä kieltänyt luonnollisia taipumuksia? Voi, hyvä herra, minulla oli
+imettäjä, torpparin vaimo, josta olisi voinut tulla professori, jos hän
+ensiksikin olisi ollut mies ja toiseksi saanut kasvatusta. Mutta minä
+sanon, että nuo kansan lääkitsijämiehet ja -naiset ovat semmoisia,
+miksi he ovat saattaneet tulla omassa ympäristössään, siis ehkä
+rehellisiä ja hyväsydämisiä ihmisiä, mutta ulkomuodoltaan karkeita,
+eivätkä juuri herkkiä käsittämään tunteita. Jos on olemassa jokin
+poikkeus, niin väitän, että siinä on myöskin huomattavissa merkkejä
+sivistyneiden luokkien vaikutuksesta. Tunteen voi tahkota kieroksi ja
+vääristellä, mutta tahkottava se on. Katsokaamme luonnollista tunnetta,
+esimerkiksi kiitollisuutta. Ettekö luule kiitollisuutta tarvitsevan
+kasvattaa? "Tee talonpojalle oikein, mutta älä koskaan hyvää!"
+sanotaan. Se on vastenmielinen sananparsi, mutta kyllä siinä on jotakin
+perää.
+
+-- Ja tuollaisen inhoittavan säännön te etsitte lastenhuoneajoiltanne,
+jolloin herra istui pöyhkeän kopeana pulpetin ääressä ja talonpoika sai
+nöyrästi odottaa eteisessä! Antakaa talonpojan olla hyväksymättä
+kiitollisuutta, joka vaatii häneltä matelevaista alamaisuutta. Valitkaa
+toinen tunne. Sanokaa, onko esimerkiksi rakkaus vähemmän voimakas tai
+vähemmän arka torpassa kuin salongissa?
+
+-- Kiitän nöyrimmästi, te ehditte ennen minua, herra eversti. Minun
+ajatukseni oli, että kaikki tunteet tarvitsevat kasvatusta, yksinpä
+rakkauskin. Mutta jos rakkaus kaikkialla esiintyykin yhtä voimakkaana
+-- niinkuin todella on laita, koska se on kaikkien muitten tunteitten
+juuri -- niin ei se kaikkialla esiinny yhtä hienona. Torpan rakkaus
+eroaa salonkirakkaudesta siinä, että siitä puuttuu koristelu. Minä
+tahtoisin asettaa everstin kuvaamaa kansannaista vastaan toisen ehkä
+sen tähden luonnollisemman, että hän on kaikkien tunteiden yhteisellä
+perustalla. Saanko esittää päiväpalkkalaisen tyttären, joka rakastaa
+kansan koko luonnonvoimalla, mutta osoittaa valinnassaan sivistyneen
+naisen hienoutta ja jaloutta?
+
+-- Mikä olisi opettavampaa? vastasi eversti, pisteliäs korostus
+viimeisessä sanassa.
+
+-- Entä minun käsilaukkuni? ... huokasi neiti Hemming.
+
+Kaikki pitivät sitä Itämeren omaisuutena. Oli jo kuultu rakkausjuttu,
+mutta uskollista luutnanttia ei vielä ollut tavattu.
+
+-- Mitä? vastasi eversti. Mikä sitten ystäväni Stanislaus oli? Voiko
+vaatia enempää kuin että luutnantti nai ensimmäisen lemmittynsä?
+
+-- Voi, vastasi taipumattomana pikku rouva Rönnevall.
+
+-- Voi todellakin vaatia enemmän kuin että itsekäs pakosta menee
+naimisiin siinä uskossa, ettei hän voi karttaa onnetonta kohtaloaan.
+Voi vaatia, että naistenvihaaja viimein huomaa meidän halveksitussa
+sukupuolessamme jotakin suuremman arvoista kuin että me osaamme
+pujottaa langan neulansilmään. Mutta koska eversti näyttää luulevan,
+että minä tahdon kertoa opettavan tarinan, niin jätän äärettömän
+mielelläni vuoroni sille onnelliselle, joka voi pelastaa neiti
+Hemmingin käsilaukun.
+
+Ja sievä rouva kääräisi saalinsa ympärilleen suojaksi sumulta,
+nähtävästi aikoen pysyä äänettömänä kuulijana.
+
+-- Jos niin on -- huomautti kanslianeuvos tohtori Rabe tarttuen
+onnettomaan käsilaukkuun -- ehdotan minä, että uhri heti heitetään
+jonkin ohitse uivan lohen saaliiksi.
+
+-- Minä yhdyn edelliseen puhujaan, puuttui puheeseen eversti Hemming.
+
+-- Ja minä, sanoi kapteeni Videstrand.
+
+-- Minä myös, äänesti dosentti Sumu.
+
+-- Niin minäkin, lisäsi konsuli Rönnevall.
+
+-- Mutta sehän on lainopillinen murha! valitti neiti Hemming
+naurettavan epätoivoisena. -- Voitteko te, rouva Rönnevall, ottaa
+omalletunnollenne, että minun uskollinen matkakumppanini, joka on minua
+seurannut läpi koko Euroopan, on niin surullisella tavalla joutuva
+rakkauden uhriksi?
+
+-- No hyvä -- vastasi pikku rouva nähtävästi liikutettuna niin kipeästi
+koskevasta vahingosta -- tahdotteko te, eversti Hemming, edeltä käsin
+julistaa minut koko tässä arvoisassa seurassa vähimmin opettavaiseksi?
+
+-- Varsin mielelläni, vastasi eversti. Minä julistan täten
+juhlallisesti rouva Rönnevallin edustavan niin runsaasti kaikkia
+rakastettavia ominaisuuksia, että hän aivan kaipauksetta voi olla
+vailla opettavaisuuden ansiota. Se on kova myönnytys, mutta mitäpä ei
+tee haaksirikkoista pelastaakseen?
+
+-- Voi, minkälaisia koukutteluja! Jos vielä lausutte toisen
+samanlaisen, niin pysähdyn keskelle kertomusta.
+
+-- Varohan toki! Muuten minä jatkan! nauroi konsuli.
+
+-- Näettehän nyt, hyvä herrasväki, miten minua kohdellaan! Mitäpä
+minulla muuta neuvoa on kuin totella:
+
+Noin penikulman päässä kotikaupungistani asui kruununvouti asessori
+Richardsson, joka oli koonnut melkoisen omaisuuden siihen hyvään
+aikaan, jolloin Ruotsin raha vielä oli yleiseen liikkeessä, mutta
+kaikki kruununverot oli suoritettava ruplissa. Hänen imettyään itsensä
+kylläiseksi ja asetuttuaan lepoon tuli mahtavampi velkoja langenneine
+vekseleineen eikä antanut vähääkään lykkäystä. Asessorin täytyi jättää
+kauniit setelitukkunsa perinnöksi pojalleen ja kahdelle tyttärelleen.
+Tyttäret menivät naimisiin ja saivat maalain mukaan neljänneksen
+kumpikin; poika sai puolet. Tuo nuori herra, Maunu Richardsson, oli
+silloin kanslistina Vaasan hovioikeudessa; hän oli hieno herrasmies,
+jonka luultiin teräväpäisenä pääsevän pitkälle, kerran ehkä
+hovioikeuden presidentiksikin. Kaikkien kummastukseksi hän kuitenkin
+otti eron, lähti ulkomaille ja oli poissa kaksitoista vuotta. Missä hän
+tuon ajan oleskeli, ei kukaan varmasti tiennyt; kerrottiin hänen
+eläneen muutamia vuosia Etelä-Afrikassa hollantilaisten buurien
+keskuudessa. Se vain on varmaa, että hän palatessaan everstin arvoisena
+sotilaana enemmän näytti afrikkalaiselta kuin hienoksi ajellulta, hyviä
+paikkoja odottavalta hovioikeuden kanslistilta. Minä näin hänet kerran;
+hän olisi ollut kaunis uljaine sotilasryhteineen, jollei hän olisi
+ollut puoleksi villi. Hänen sanottiin taistelleen kaffereja vastaan
+ja myrkytetyn nuolen häntä haavoittaneen. Hän asettui asumaan
+perimälleen maatilalle, joka oli lähellä meidän kaupunkiamme, rupesi
+maanviljelijäksi, tuhlasi rahaa afrikkalaisiin maatalousmenetelmiin,
+eli naimattomana, ei seurustellut kenenkään kanssa, puhui vähän, luki
+paljon ja oli kivulloinen, kummallinen erakko, joka teki salaa paljon
+hyvää.
+
+Siihen aikaan, aina kymmenenneltä vuodeltani alkaen, kävi meillä
+silloin tällöin merimiehen leski Briitta Skrifvars kaupittelemassa
+palttinaa ja mattoja. Minä kuulin äitini kiittävän hänen kankaitaan,
+varsinkin palttinoita, parhaiksi, mitä saattoi saada, niin pehmeiksi,
+hienoiksi ja tasaisiksi, että niitä pidettiin kotiteollisuuden
+mestariteoksina. Joka langan oli köyhä vaimo itse kehrännyt ja kutonut,
+hänen työnsä oli haluttua, mutta äitini sai enimmän osan; kaikki minun
+liinavaatemyötäjäiseni ovat Briitan kangaspuista. Minä en silloin
+ymmärtänyt katsella liinavaatekaappiamme yhtä hiljaista ihailua tuntien
+kuin äitini sitä katseli, mutta minä ihmettelin Briitta Skrifvarsia. En
+koskaan ollut nähnyt hänen kaltaistaan köyhää vaimoa. Hän oli
+yksinkertaisine juovikkaine villahameineen, mustine pumpulimekkoineen
+ja valkopohjaisine pumpulihuivineen kuin prinsessa, hän oli sievän
+näköinen, eikä häntä olisi luullut vielä kolmenkymmenen ikäiseksi,
+vaikka hän luultavasti oli melkoista vanhempikin. Lapset usein
+kiintyvät vieraan katseeseen. Briitan viisaihin, lämpimiin,
+miettiväisiin silmiin katsoessani en voinut olla tuntematta yht'aikaa
+pelkoa ja osanottoa: pelkoa sen tähden, että ne näyttivät katsovan
+lävitseni, ja osanottoa sen tähden, että nuo silmät enimmäkseen olivat
+niin surulliset. En voinut kuitenkaan oikein tulla tuon kankurin
+tutuksi, vaikka hän niin suuresti minuun vaikutti. Oli jotakin lujaa,
+melkeinpä kovaa hänen huultensa ympärillä, mikä näytti sanovan: älä
+tule liian lähelle! Ja lujempi hän olikin kuin äitini olisi toivonut,
+sillä kun jotakin kangaspakkaa paljon ihailtiin ja äitini tarjosi
+pyydetyn hinnan lisäksi riksiä, niin Briitta ei ottanut. Työpalkkansa
+hänen piti saada, siitä oli turhaa tinkiä, mutta yhtä turhaa oli
+koettaa tyrkyttää mitään sen lisäksi. Jos hänelle tarjottiin huivia tai
+sokeri- ja kahvinaulaa kaupantekijäisiksi puodissa, oli hän yhtä luja;
+ainoa, mitä hänet saatiin ottamaan vastaan, oli lapsia varten tarjottu
+rinkilänippu. Vanha Leena, meidän emännöitsijämme, oli harmissaan
+Briitan ylpeydestä, joksi hän sitä sanoi; Moisen köyhän raukan, arveli
+Leena, pitäisi kiittää Jumalaa jokaisesta leipäpalasta; kyllä hän jo
+oli aikoinaan saanut nähdä nälkää lapsineen.
+
+Lähes kymmenen vuotta näimme Briitta Skrifvarsin tällä tavoin myyvän
+lauantai-iltoina, mitä oli viikolla kutonut, aina yhtä kohteliaana,
+yhtä lujana ja tuskin yhtään tutumpana talossa kuin ensi kerran
+käydessään. Äitini oli ainoa, jolle hän toisinaan saattoi avata
+sydämensä. Vaikka hän olikin niin vaitelias, saimme kuitenkin
+naapureilta kuulla jotakin hänen entisestä elämästään. Hän oli vanhan
+asessori Richardssonin työssä olleen päiväläisen tytär, ja kaunis ja
+viisas lapsi kun oli ollut, oli hän päässyt asessorin suosioon, joten
+hänet vanhempiensa kuoltua oli otettu taloon ja annettu lukea talon
+tyttärien kanssa. Nuo hyvät päivät loppuivat, kun Briitta
+seitsentoistavuotiaana sai päähänsä vastoin asessorin tahtoa mennä
+naimisiin erään merimiehen Eerik Skrifvarsin kanssa, joka oli nuori
+ja kaunis mies, mutta jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin keveä sydän
+ja kaksi tyhjää tervaista kättä. Asessori julmistui, hylkäsi
+kiittämättömän tytön ja jätti hänet kokemaan onnen vaihteluja. Niitä
+kyllä tuli piankin. Kolmen vuoden kuluttua Eerik Skrifvars hukkui
+Liverpoolin sataman edustalla, leski köyhtyi ja tuli kivulloiseksi,
+lapset leivättömiksi. Elettiin, miten voitiin, varsin huonosti,
+sanottiin, monta vuotta. Briitta oli liian ylpeä anomaan mistään apua,
+mutta vihdoin _tarjottiin_ hänelle paikkakunnan papin välityksellä
+lainaksi kolmesataa riksiä, ei tiedetty mistä. Hän otti tarjouksen
+vastaan, terveys parani, rohkeus palasi, Briitta alkoi kutoa, hankki
+oman tuvan ja tuli varsin hyvin toimeen, kunnes uusi vaihe muutti
+kaikki.
+
+Paikkakunnalle muutti nimismies, toimitusvouti Black, hyväntahtoinen,
+pieni, valpas mies, yhtä uuras toimessaan kuin kykenemätön käsittämään
+lähimmäistensä tunteita. Tämä puhelias, uuttera, leikkisä mies, jolla
+oli hyvä sydän ja saalista tavoittelevat nimismiehen kynnet, tuli
+jonkinlaiseksi meidän talomme liiketuttavaksi, koska hänen apuaan
+meillä usein tarvittiin, kun oli perittävä ennakkomaksuja
+huolimattomilta tervanpolttajilta. Osaksi häneltä, osaksi naapureilta
+kuulin seuraavan tapauksen.
+
+Eräänä kevätaamuna kesäkuun alussa nimismies Black valjastutti vanhat
+ajokärrynsä, otti mukaansa lautamies Aaronin Nuuttilan talosta,
+tarkasti sivuitse mennessään kestikievarin ja poikkesi sitten
+kylätielle merenrantaan päin. Rämisten ajaessaan kuoppien, kivien ja
+kehnojen rumpusiltojen yli ajajat alkoivat puhella seuraavaan tapaan:
+
+_Black_: Meillä on tänään toimitus. Meidän on käytävä suorittamassa
+ryöstö Briitta Skrifvarsin luona erään saamisen johdosta.
+
+_Aaron_: Vai niin. Minä en tiennyt Briitan nyt enää olevan velkaa
+kenellekään.
+
+_Black_: Hän on kolmesataa riksiä velkaa eversti Richardssonille. Niitä
+eversti nyt velkoo.
+
+_Aaron_: Se ei ole mahdollista.
+
+_Black_: Onpahan vain, olihan asia esillä käräjillä sinä päivänä,
+jolloin te olitte vilutaudissa. Briitta tunnusti velkakirjan oikeaksi,
+joten se on selvä asia.
+
+_Aaron_: Mutta eipä se sittenkään ole mahdollista. Ennen Richardsson
+manuuttaisi isänsä, äitinsä ja sisarensa kuin Briitta Skrifvarsin.
+
+_Black_: Miksikä hän ei velkoisi laillista saatavaansa?
+
+_Aaron_: Kas, siinä on muuan mutka. Sen tähden, että hän on rakastanut
+Briittaa aina siitä asti, kun hän kävi koulua. Sen tähden, että hän
+vielä tänä päivänäkin rakastaa häntä yhtä hullusti. Sen tähden, että
+hän karkasi pois maasta, kun Briitta meni naimisiin, ja että Briitta
+voi tulla hänen vaimokseen, milloin vain tahtoo. Jos hän vastaa
+myöntävästi, on se yhtä hyvä kuin aamen kirkossa.
+
+-- Mutta eikö Briitta ole tavallinen mökkiläisvaimo ja Richardsson
+eversti! huudahti toimitusvouti hyvin kummastuneena ja läjäytti hevosta
+niin oivasti, että silanappula putosi ensi kuopan nytkähdyksestä.
+
+Lautamiehellä ei ollut aikaa vastata, sillä kohta olivat korkean
+kruunun viranomaiset matkansa perillä. He tulivat pienen, hyvin tehdyn,
+punaiseksi maalatun tuvan luo, jonka ympärillä oli muutamia koivuja, ja
+edessä aukeni näköala sadan askelen päässä olevalle aavalle merelle.
+Koko seutu oli suurta tasankoa, vanhaa, laihaa, hiekkaista merenpohjaa,
+missä siellä täällä näkyi kalastajain tupia.
+
+Viranomaiset laskeutuivat maahan, riisuivat hevosen ja tallustivat
+pieniä portaita myöten äsken pestyyn eteiseen, johon oli katajia
+ripoteltu kuin sunnuntaiksi. Tuvassa rukin ääressä istui nainen, jota
+he etsivät. Hän ei näyttänyt kummastuvan vierasten tulosta, vaan
+tervehti, pyytäen viittaamalla heitä istumaan penkille, ja odotti
+ääneti, mitä heillä oli asiaa.
+
+Toimitusvouti Black ei ollut juuri turhan ujo, mutta tällä kertaa
+hänellä oli kuin tulppa kurkussa. Tottuneella silmällä hän vilkaisi
+irtaimistoa, haisteli paria ikkunalla tuoksuvaa resedaa, pani nuuskaa
+tuohirasiastaan ja pyysi viimein jotakin juodakseen ja huuhtoakseen
+tien pölyt.
+
+Nainen toi tuopilla kaljaa, joka lienee vahvistanut virkamiehen intoa,
+sillä vielä kerran haisteltuaan resedoja Black kysyi, onko vaimo
+Briitta Skrifvars.
+
+Vaimo nyökäytti päätään ja kehräsi kehräämistään.
+
+-- Koska niin on -- sanoi nimismies mieltään rohkaisten -- ja koska te
+käräjillä tunnustitte eversti Richardssonin saamisen, niin minä olen
+nyt täällä panemassa irtaimistoanne ryöstöön. Jos se ei riitä, niin
+menee tupanne pakkohuutokaupalla.
+
+Pakkohuutokauppa on jonkinlainen taikasana, jolla aina on oma
+vaikutuksensa, kun se viran puolesta lausutaan asianmukaisella
+korostuksella. Niinpä se nytkin kirvoitti vaiteliaan vaimon kielen
+kannan.
+
+-- Enkö minä saa muutamia viikkoja lykkäystä? kysyi hän. Poikaani
+odotetaan kotiin Amerikasta, ja kaikki, mitä säästin velan maksuksi,
+meni hänen varustamiseensa hänen lähtiessään ensimmäiselle matkalleen.
+
+-- Mieltäni pahoittaa, Skrifvars, vastasi nimismies topakasti. Laki ja
+asetukset eivät tiedä mitään lykkäyksestä. Huutokauppa kuulutetaan
+pidettäväksi täällä maanantaista viikon kuluttua, ellei velallinen sitä
+ennen tyydytä velkojaansa. Mutta älkää siitä tuskastuko, Skrifvars,
+kyllä Richardsson saa saatavansa. Olihan tuolla pari lihavaa lehmää
+haassa. Ne kyllä keväällä ovat hyvässä hinnassa. Onhan teillä kelpo
+seinäkello, näen mä, hyvä rukki, oivalliset kangaspuut ja kauniita
+lankavyyhtiä. Luultavasti on niin kunnollisella ihmisellä kelvollisia
+makuuvaatteita ja villahameita ullakolla, ne antavat hintansa. Eikö
+tuolla ole kankaita valkenemassa? Olkaa huoletta, kyllä minä koroitan
+hintaa. Aaron saa huutaa minulle palttinaa tusinaan paitaan. Onhan
+kaiketi miehennekin tuonut kotiin pientä korutavaraa, kuten
+merimiehillä on tapana; ehkäpä silkkihuivin tai kultasormuksen? Siitä
+kaikesta kertyy rahaa, näettekös, Skrifvars. Jos siihen panen lisäksi
+sängyn ja pöydän ja tuolit, liedellä olevan padan ja hyllyllä olevan
+kahvipannun, niin voisinpa melkein lyödä vetoa, että saatte pitää
+tupanne tyhjin seinin. Mutta jos sekin menisi, niin älkää pelätkö;
+onhan se melkein uusi, kyllä kalastajaukot siitä riitelevät, se vie
+heiltä monta kaunista silakkanelikkoa. Ette te silti jää taivasalle,
+Skrifvars. Saatte asua minun saunassani ja pestä meidän pyykkiämme.
+Kuulkaas, voisitteko ehkä tarjota meille vähän ruokaa näin aamutuimaan.
+Kenties on teillä tuoretta reikäleipää, vähän äsken kirnuttua voita ja
+kohtuullisen tuore viilikehlo? Tietysti maksusta. Ja jos teillä olisi
+hyviä perunoita, äsken savustettuja silakoita, lampaanlapa ja kuppi
+kahvia, niin en minä teitä pahoittaisi niitä hyljeksimällä. Meri-ilma
+hiukaisee. En minä niin tarkkaa lukua pidä virkatoimistani, minä
+merkitsen irtaimiston sill'aikaa, kun katatte pöydän... Mitä teillä on
+tuossa mahonkilaatikossa? Katsopas vain! Kompassi ... oikeaa
+englantilaista tekoa! Siitä vasta saa kelpo hinnan!
+
+-- Kompassia ei myydä -- sanoi Briitta suurten tummain silmäinsä
+katseella lävistäen kruunun uutteran virkamiehen.
+
+-- Älkäähän nyt, mitä te teette kompassilla? Mikä harvinaisuus se
+sitten on? Tuohon on jotakin kaiverrettu messinkilaitaan...
+"_Muuttumaton_." Mitä se merkitsee?
+
+-- Se merkitsee, että kun meidät ensi kerta kuulutettiin kirkossa,
+sanoi Eerik minulle: Minä matkustan usein pois luotasi, ehkäpä
+vuosiksikin. Katso silloin kompassia minun poissa ollessani. Ennenkuin
+sen neula osoittaa etelää, en minä sinua petä.
+
+-- Ja sitä te uskotte! puuttui puheeseen lautamies Aaron huonosti
+salaten irvistystään. -- Minä olen kuullut sanottavan, että kompassi
+välistä näyttää kelvottoman väärin. Ei maksa vaivaa siihen
+luottaa; kyllä teidän miehenne on aimo lailla peijannut teitä
+ulkomaanmatkoillaan.
+
+Briitta Skrifvarsin kasvot sävähtivät tulipunaisiksi.
+
+-- Te valehtelette! tiuskaisi hän kiivaasti. Sen tähden, että minä olen
+köyhä leski, uskallatte te häväistä rehellistä miestä. Viisitoista
+vuotta takaperin Eerik hukkui Liverpoolin sataman edustalla. Jos hän
+vielä eläisi, ette te kaksi koskaan seisoisi tässä.
+
+-- Olen minä kuullut kerrottavan -- mumisi Aaron -- merimiesten
+hukkuvan milloin missäkin. Ja kun soveltuu, virkoavat he jälleen
+henkiin.
+
+Briitta vastasi vain halveksivasti silmäten häneen. Pöydän hän kattoi
+ääneti ja meni ulos siksi aikaa, kun kruunun viranomaiset söivät.
+
+-- Mitä te noin ilkeitä puhutte, lautamies? sanoi Black käydessään
+käsiksi herkulliseen aamiaiseen, joka olisi voinut kutkutella
+maaherrankin ruokahalua. -- Eikö Eerik Skrifvars ollut rehellinen
+merimies?
+
+-- No -- sanoi Aaron tehtyään melkoisen kuopan voipyttyyn --
+rehellisyys oli sellaista kuin se on kansassa enimmäkseen. Vähän
+kevytmielisesti hän käsitteli rahoja ja naisia, mutta ei hän siitä
+sakkoa saanut. Eräänä yönä hän hävisi Liverpoolissa, ja kun hattu
+löydettiin seuraavana päivänä merestä, sanottiin hänen hukkuneen.
+Sielukelloja soitettiin kunnolleen seuraavana vuonna, mutta
+kyläläisillä on oma uskonsa. Mutta hiiskupas siitä Briitalle! Totta
+taivahinen, hän piti miestään pyhimyksenä!
+
+-- Vai niin, hän ei siis sitä usko. Ottakaa viiliä, Aaron!
+
+-- Mitäpä _hän_ uskoisi! Semmoinen hän on aina ollut, köyhä kuin
+uuninhuisku ja jäykkä kuin luudanvarsi. Kuulittehan te itsekin,
+nimismies, miten hän osaa pieksää suutaan korkeaa kruunua vastaan.
+Olisipa hauska nähdä, kantaako hän päätään yhtä pystyssä huutokaupan
+jälkeen... Kiitoksia tarjoamastanne, kyllä minä yletän lampaanlapaan...
+
+Nimismies Black myönsi, että kun naiset kerran saavat jotakin päähänsä,
+niin harvoin on enää apua järkevästä puheesta. Mutta miksikähän
+Richardsson hakee pois saatavaansa, kun hänellä kuitenkin on
+omaisuudessa täysi arvo...
+
+-- Suuttumuksesta se lienee tapahtunut, kun leski on soittanut hänelle
+julkeasti suutaan, arveli lautamies.
+
+Runsaan aterian päätyttyä nimismies Black odotteli muutamia minuutteja
+turhaan velallista ja kahvia, tarkasteli vielä kerran tekemäänsä
+irtaimiston luetteloa, pani pienen hopearahan pöydälle ja lähti
+paluumatkalle kuuliaisen seuralaisensa saattamana.
+
+Hetkisen kuluttua Briitta palasi mukanaan kolmetoistavuotias
+tyttärensä, joka oli käynyt kaupungissa.
+
+-- No, kysyi hän, mitä sanoi lääkäri silmistäsi?
+
+Tyttö oli vaiti.
+
+-- Tahdon tietää, mitä hän neuvoi, toisti äiti.
+
+-- Hän kyseli tarkkaan, miten se alkoi, vastasi tyttö. Minä kerroin
+hänelle, miten syksyllä nukuin suolla lehmää etsiessämme, ja sitten
+tulivat silmät kipeiksi. Hän sanoi, että minun pitää lähteä Helsinkiin
+niin pian kuin mahdollista.
+
+-- Muuten?
+
+-- Muuten voi minusta tulla sokea kahdeksassa viikossa.
+
+-- Mitä ihmeen tyhmyyksiä! virkkoi äiti kalveten. Sinäkö tulisit
+sokeaksi, Anna Maria, sinä, joka osaat niin hyvin lukea!
+
+-- En minä enää osaa lukea, huokasi tyttö.
+
+-- Oh, kyllä ne paranevat, lapsi, kyllä ne paranevat itsestään,
+lääkärit ovat aina olevinaan. Kun Matti palaa Argolla Amerikasta,
+saamme kyllä rahaa. Elleivät silmäsi silloin ole terveet, niin lähdemme
+Helsinkiin. Kuulitko mitään Argo laivasta?
+
+-- Kaupungissa sanottiin Argon joutuneen haaksirikkoon, vastasi tyttö
+vitkastellen.
+
+-- Argonko?
+
+-- Niin, Argon.
+
+Äiti istuutui portaille. Tämä viimeinen isku koski kipeämmin kuin
+mikään edellinen, mutta ei vielä kyllin kipeästi musertaakseen edes
+äidinsydäntäkään.
+
+-- Se on joutavaa puhetta, sanoi hän taistellen sisäistä vavistusta
+vastaan. -- Mene kylään kysymään Lahden Joonakselta. Hän on tänään
+käynyt kaupungissa ja patruunan puheilla konttorissa.
+
+Tuskin oli nuo sanat kiireisesti lausuttu, kun ratsastaja ajaa lennätti
+pienelle pihamaalle ja satulasta hyppäsi alas eversti Richardsson,
+käsittämätön, taipumaton velkoja. Jos Briitta olisi ollut tuvassa,
+olisi hän pannut oven salpaan. Nyt hän ei voinut olla ottamatta tulijaa
+vastaan. Hän pyyhkäisi kädellään kyynelettömiä silmiään, malttoi
+mielensä, lähetti tytön asialle kylään ja pyysi vastenmielistä vierasta
+astumaan sisään.
+
+Eversti Richardsson ei näyttänyt sydämettömältä koronkiskurilta. Hän
+oli pitkä, mustapartainen, kalpea mies; hänellä oli pitkävartiset
+kannussaappaat jalassa, ratsupiiska kädessä, pehmeälierinen hattu
+päässä, harmaa vaippa hartioilla ja pari pistoolia vyössä. Hänen
+piirteensä olivat enemmän surulliset kuin ankarat, silmissä paloi
+sairaalloinen hehku, mutta kuitenkin oli niissä jotakin jaloa ja
+puoleensa vetävää. Hän heittäytyi huolettomasti penkille istumaan
+niinkuin olisi ollut kotonaan ja kysyi, miten Briitta jaksaa.
+
+-- Aurinko nousee ja laskee niinkuin ennenkin, vastasi Briitta.
+
+-- Miten on tytön silmien laita?
+
+-- Huonosti. Lääkäri tahtoo, että hänen pitäisi lähteä Helsinkiin.
+
+-- Se maksaa rahaa.
+
+-- Hätätilassa voimme astua jalan.
+
+-- Ja odotatko sinä Mattia kotiin?
+
+-- En tiedä. Sanotaan Argon hukkuneen.
+
+-- Miksi annoit ainoan poikasi lähteä merille, missä hänen isänsä
+hukkui?
+
+-- Onko minulla varaa tehdä toisin?
+
+-- Sinulla _voisi_ olla varaa mihin hyvänsä.
+
+-- Mutta minä _en tahdo_. Senhän te tiedätte ennestään.
+
+-- Vaimo parka! Minun tulee sinua sääli.
+
+-- Ja kuitenkin lähetätte tänne kätyrinne ryöstämään aluksen pääni
+alta, käsieni työn, tyttäreni silmät ja poikani hengen!
+
+-- Vai niin, he ovat käyneet täällä. Itsehän sinä olet toivonut kaiken
+käyvän niin. Sinä et huoli _minun_ omaisuudestani, niinpä minä otan
+_sinun_ omaisuutesi.
+
+-- Ottakaa! Ottakaa, mitä voitte; minulla on kuitenkin vielä vähän
+jäljellä, mitä ette voi ottaa: omatuntoni ja uskoni.
+
+-- Oletko siitä niin tuiki varma?
+
+Hän lausui nuo sanat sellaisella painolla, että saattoi aavistaa niissä
+piilevän jotakin. Briitta oli vaiti. Eversti tarttui hänen käteensä
+tahtoen sitä suudella, mutta vaimo vetäisi pois kätensä.
+
+-- Kuule, Briitta! jatkoi eversti intohimoisesti. Niin kauan kuin
+taaksepäin muistan, olet sinä ollut minun morsiameni, ja minä olen
+sanonut sinulle, että sinusta on viimein tuleva minun vaimoni. Neuvo
+sitten minulle jokin parempi keino sinun taipumattoman tahtosi
+kukistamiseksi! Viidentoista vuoden surut eivät sinuun koske, lasten
+menestys ja oma hyvinvointisi eivät sinua liikuta. Olenhan niinä ollut
+hyvä sinua kohtaan, olenhan minä tarjonnut sinulle kaikki, mutta sinä
+olet halveksinut minun antimiani. Nyt minun täytyy temmata sinut
+juurinesi saadakseni sinut viimeinkin. Miksikä pakotat minua ajamaan
+sinut maantielle kurjuuteen? Ennemmin minä tahtoisin itse kulkea
+mierolaisena kuin nähdä sinun olevan puutteessa, mutta mitä minun on
+tehtävä? _Täytyyhän_ minun saada sinut, vaikka minun pitäisi repiä
+sinut tuhansiksi kappaleiksi.
+
+-- Ja vaikka minut repisitte tuhansiksi kappaleiksi, niin joka kappale
+vastaisi: ei, ei! Hyvyytenne! Kaikkenne! Mitä te välitätte minun
+onnestani, kun vain pääsette mielettömän pyrintönne perille? Voiko
+onnea milloinkaan saavuttaa sydämensä uskon hylkäämällä?
+
+-- Kuulehan tuota itsepäistä, sokaistua naista! Hän luulee todellakin,
+etten minä ole koskaan tarkoittanut hänen onneaan. No, niin ... _sinun_
+onneasi tarkoitan minä juuri tänäkin hetkenä, ja sen tähden minä nyt
+sanon sinulle, Briitta, että tänään olen viimeisen kerran tullut
+luoksesi pyytämään sinua omakseni. Ensi sunnuntaina on meidät
+kuulutettava. Kahden viikon kuluttua sinun täytyy olla minun vihitty
+vaimoni, sinun lapsesi minun lapsiani ja minun omaisuuteni sinun
+omaisuuttasi. Minä en voi odottaa kauemmin. Kahden viikon kuluttua on
+jo liian myöhäistä.
+
+-- Liian myöhäistä on jo ollut kahdeksantoista vuotta, vastasi Briitta.
+Miksen minä ottanut teitä kukoistavan nuoruutemme päivinä? En tiedä.
+Ehkä sentähden, että te olitte kuin veljeni ja minä teitä rakastin kuin
+veljeä. Miksi minä annoin rakkauteni Eerik Skrifvarsille? Ehkäpä sen
+tähden, että _hän_ ei ollut veljeni, ettei sisaren sydäntä ollut hänen
+ja minun välilläni. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut; ei sovi olla
+tuulen ajeltava akana. Sydämeni uskollisuutta minä en voi antaa
+useammasti kuin yhden kerran. Mitä kerran vannoin, se koskee koko
+elämää; sitä ei voi rikkoa aika, ei puute eikä kuolema.
+
+-- Millainen nainen! Katsokaahan häntä, hyvä Jumala; eikö hän ansaitse
+parempaa kohtaloa? Mutta sinä, Briitta, luotat liiaksi omiin voimiisi.
+
+-- Ja mihinkä ihmisen pitäisi luottaa, ellei omiin voimiinsa?
+
+-- On olemassa lujempikin voima, joka murtaa meidän tahtomme.
+
+-- Niin sanotaan. Minä en tiedä muuta kuin että minun on tehtävä oikein
+ja oltava siinä, missä olen. Lyökää minua, koettakaa!
+
+-- Enhän minä tahdokaan lyödä sinua. Miksikä pakotat minut julmemmaksi
+lain ryöväriä, joka kiskoo pieluksen pääsi alta? Tule vaimokseni -- ei
+minun, vaan itsesi tähden!
+
+-- Ajakaa minut maantielle, antakaa minun kuolla kurjuudessa, haudatkaa
+minun lakastunut ruumiini ja kirjoittakaa arkulle: Briitta Richardsson!
+Ei, ei edes sekään onnistu. Lapseni piirtävät siihen: Briitta
+Skrifvars.
+
+-- Siis: ei aika, ei puute eikä kuolema kukista sinun uskollisuuttasi.
+Pyyhi pois kuolema, Briitta!
+
+-- Minä en ymmärrä, mitä tarkoitatte.
+
+-- _Miehesi elää!_
+
+Ainoastaan nopea, arka tuskan ja epäilyn silmäys ilmaisi, miltä nuo
+hirmuiset sanat kajahtivat mitä uskollisimmassa ja uljaimmassa naisen
+sydämessä. Hän vastasi melkein kylmästi:
+
+-- Siinäkö kaikki, mitä tahdoitte sanoa minulle?
+
+-- Niin, siinä kaikki. Ja siinä minusta näyttää olevankin kylliksi.
+
+-- Teille ehkä, mutta ei minulle. Minä uskon teistä parempaa kuin te
+minusta. Minä en katso teidän voivan tahtoa valheella minua pettää.
+Teidät itsenne on saattanut harhaan jokin tyhmä laivurinjuttu.
+Sellaista uskotaan mielellään, mitä tahdotaan uskoa.
+
+-- Pitääkö minun sitten pala palalta repiä sydän rinnastasi? Merimies
+Granfors on minun tuttuni, ja hän on luotettava mies. Hän lastasi
+muutama viikko takaperin Lontoossa ja pistäytyi siellä eräässä
+amerikkalaisessa laivassa, joka myi kettinkiä huokeasta. Silloin tulee
+pitkäpartainen merimies suoraan Granforsin luo ja kysyy englannin
+kielellä, onko hän ruotsalainen vai suomalainen. Granfors vastaa
+olevansa suomalainen ja tunnustelee nähneensä miehen jossakin ennen.
+Mies kyselee yhtä ja toista Suomesta, meidän kaupungistamme ja vieläkö
+eräs Briitta Skrifvars elää. Silloin yhtäkkiä Granforsin mieleen
+juolahtaa, että mies onkin Eerik Skrifvars, jonka sanottiin hukkuneen
+viisitoista vuotta takaperin... Kun he siinä kotvasen puhelivat, sanoi
+Granfors suoraan ruotsiksi: Kuules nyt, toveri, etköhän sinä olekin
+Eerik Skrifvars? Siihen mies vastasi englannin kielellä, että hän
+varmaankin erehtyi, ja kääntyi toiseen selin. Huomaa nyt, että mies
+ymmärsi ruotsalaisen kysymyksen ja että amerikkalainen laiva seuraavana
+päivänä lähti _Kronstadtiin_.
+
+-- Siinäkö kaikki, mitä tiedätte?
+
+-- Ei vielä. Kyllä tiedän muutakin.
+
+-- Minä en tahdo kuulla enempää. Ettekö sitten käsitä, että on satoja
+yhdennäköisiä merimiehiä? Se johtuu ammatista ja merelläolosta. Ja
+tuollaisesta vähäisestä yhdennäköisyydestä miehen kanssa, jota Granfors
+ei ole nähnyt viiteentoista vuoteen, siitä te päätätte, että minun
+kunniallinen, uskollinen, rehellinen mieheni olisi pettänyt
+kapteeninsa, lippunsa ja koko maailman noin kurjasti! Te luulette, että
+hän, joka olisi antanut henkensä minun takiani, olisi niin moneksi
+vuodeksi jättänyt vaimonsa ja lapsensa, tiesi minkä tähden! Hävetkää,
+Richardsson! Lapsikin teille nauraisi.
+
+-- Sitäpä epäilen. Nyt tiedät, miksi minä vielä kerran tulin _sinun
+tähtesi_ ja miksi minä en voi odottaa. Kronstadtista ei ole tänne monen
+päivän matka. On kuitenkin vielä eräs asia, joka täyttää mitan
+kukkuroilleen ja mikä sinun vielä on kuultava. Kun mies hävisi
+Granforsin näkyvistä, kysyi tämä amerikkalaisilta, tuntevatko he
+parrakasta miestä. Kyllä, olihan hän heidän laivakumppaneitaan, kyllä
+he tunsivat Scriversin ... ja tuo Scrivers oli _nainut_ New-Yorkissa...
+
+Briitta Skrifvars tuli hehkuvan punaiseksi, istuutui rukin taa ja pani
+pyörän huimasti pyörimään.
+
+-- Älä, Briitta, älä koetakaan kehrätä, lankasi katkeaa kuitenkin!
+jatkoi järkähtämätön rakastaja. -- Scrivers oli ollut naimisissa ja oli
+ehkä vieläkin irlantilaisen naisen kanssa, joka piti merimiesten
+ruokalaa. Kyllä me tunsimme pitkän Pollyn, sanoivat amerikkalaiset.
+
+-- Valhetta! Valhetta! Käärmeen kavaluutta! olivat ainoat sanat, jotka
+metsänriistan tavoin ahdistettu nainen sai soperretuksi.
+
+Hetkisen kuluttua hän hypähti pystyyn, kaatoi rukin noustessaan ja
+riensi ulos, mutta eteisessä tuli toimitusvouti Black häntä vastaan.
+
+-- Hyviä uutisia! Hyviä uutisia, Skrifvars! huusi hän vastaan jo
+portailta. -- Mihinkä niin kiire? Kääntykäähän takaisin, niin minä
+kerron hauskan jutun!
+
+Briitta katsoi häntä hämmentyneenä; maailma musteni hänen silmissään.
+
+-- Ei, eukko, ei, ei sitä niin vain juosta onnea pakoon! nauroi
+nimismies ja sulki ruumiillaan oven. -- Eikö näytäkin tuo eukko siltä,
+kuin aikoisi hypätä suoraa päätä kaivoon. Syleilkää minua ennemmin,
+Skrifvars, sen minä olen rehellisesti ansainnut siitä hyvästä, mitä nyt
+kerron.
+
+Ja niin sanoen hän veti Briitan mukanaan takaisin tupaan. Vaimo
+istuutui uunin luo ja tempasi käteensä kartat, tietämättä, mitä
+oikeastaan teki. Hetkisen kuluttua hän näytti kädellään pyyhkäisevän
+silmiään ikäänkuin karkoittaakseen pahan unen, ja kohta hän taas
+hillitsi mielensä entiseen tapaansa.
+
+-- Kas vaan, eversti Richardsson! jatkoi nimismies ollen mitä
+iloisimmalla päällä. -- Velkoja ja velallinen, no, tässäpä on totisesti
+täysilukuinen oikeudenistunto! Lait ja asetukset täytettäköön, mutta
+kukapa sille mitään voi, että kultaa sataa maantielle. Te olette onnen
+kantamoinen, Skrifvars; toivoisinpa, että minulla olisi yhtä rakkaita
+ja sukkelia ystäviä kuin teillä. Mistä lemmosta te olette niitä saanut?
+Se taito pitää teidän opettaa minulle. Neljätoista vuotta minä olen
+ryöstellyt irtainta ja kiinteätä, ruununrästejä ja viinasakkoja, mutta
+tällaista suoritusta ei ole minun virkajuttuluettelossani. Huh, huh,
+raudikkoni on perin vaahdossa, ja toisen pyörän ajoin rikki teidän
+kelvottomalla karjatiellänne!
+
+-- Mitä te, nimismies, siinä loruatte? kysyi Richardsson äreästi.
+
+-- Suokaa anteeksi, en minä ollenkaan lorua, minä vain toimitan
+virkaani lain ja asetusten mukaan, vastasi nimismies loukkaantuneena.
+Ja koska asia koskee molempia läsnäolijoita, toinen kun on saamamies ja
+toinen velallinen, niin lyhyesti puhuen, minä olen saanut täyden maksun
+sen korvaukseksi, minkä vastaaja Skrifvars on velkaa kanteen tekijälle
+Richardssonille -- pääoman, korot, ryöstökulungit, kyytirahat ja
+päivärahat, lukuun ottamatta sitä eri maksua, mikä tulee vaivasta, että
+ajan tänne takaisin ilmoittamaan mainitulle velalliselle huutokaupan
+peruuttamisesta.
+
+Everstin suusta pääsi arvelu, että nimismies oli ottanut ylimääräisen
+aamunaukun kestikievarissa.
+
+-- Kuka? Minäkö? puhkesi kruunun uuttera palvelija sanomaan hyvin
+pahastuneena. -- Minäkö olisin ottanut ylimääräisen aamuryypyn, minäkö,
+joka olen kuudessa viikossa manannut kolmekymmentä henkeä
+ensikertaisesta, kahdeksan toiskertaisesta ja kaksi kolmannen kerran
+juopottelemisesta! Joka voi syyttää minua, että olen virkatoimissani
+ryypännyt tai ryyppään tai milloinkaan aion ryypätä, sitä minä ryypytän
+lailla ja asetuksilla. Minäkö ryyppäisin ... hyh! Te itse ryyppäätte,
+eversti! Tuopas tänne tuoppi kaljaa, Skrifvars.
+
+-- Olkaa hyvä, puhukaa ymmärrettävästi! virkkoi eversti, kun Briitta ei
+liikahtanut pyydettyä virvoketta tuomaan.
+
+-- Ymmärrettävästikö? toisti lain solvaistu edustaja. -- Mitä teistä on
+rahaksi lyöty kulta? Onko tämä ymmärrettävää, häh? Onko tämä
+ryyppäämistä, häh, tämä tämmöinen?
+
+Ja niin sanoen hän veti taskustaan nahkakukkaron ja laski
+siitä kultakolikon toisensa jälkeen pudota helähtämään tuvan
+yksinkertaiselle, tummanpunaiseksi maalatulle pöydälle.
+
+Tuon oudon helinän kuullessaan Briitta Skrifvars kohotti päätään.
+Richardsson punnitsi kädessään kultarahoja saadakseen selville, eivätkö
+ne ehkä olleetkin kotoisin kuuluisasta Lapuan rahapajasta.
+
+-- Luulisinpa kelpaavan! riemuitsi nimismies. -- Enkä tiedä tässä
+olevan muuta tehtävää kuin summan vastaanottaminen ja velkakirjan
+kuittaaminen.
+
+-- Tuo ei ole minun rahaani, minä en ota sitä vastaan, puuttui nyt
+puheeseen Briitta Skrifvars lyhyesti ja jyrkästi.
+
+Nimismies nauroi.
+
+-- Haistelkaa niitä! Ehkä ne haisevat tulikiveltä.
+
+Oli liikkeellä paljon kertomuksia aarteista, jotka muuttuivat lehdiksi,
+eikä Briitta ollut vapaa paikkakuntansa taikauskosta.
+
+-- Minä en ota sitä vastaan, toisti hän yhtä jyrkästi. -- Minulla ei
+ole mitään tukea eikä turvaa, ei ketään ystävää eikä tuttua, joka
+maksaisi niin suuria summia minun puolestani. Ellei se ole paholaisen
+silmäinpetosta, niin se on varastettua tai ryövättyä tavaraa.
+
+-- Minä olen samaa mieltä, virkkoi Richardsson kylmästi. Kuka konna tai
+maantierosvo on teidät lähettänyt tänne asioilleen, varastettuja
+kultiaan tuomaan?
+
+-- Mitäpä rosvo huolisi maksaa toisten velkoja? muistutti nimismies
+viattomasti.
+
+-- Ja minkätähden kunniallinen mies sitten tekisi näin, ärähti
+Richardsson. Minkä näköinen hän oli? Missä te tapasitte hänet?
+
+-- Lehmilahden mäessä, parin virstan päässä täältä. Minkäkö näköinen?
+Kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää, yksi ruumis, keltaiset
+nankkiinihousut, sininen mekko, kiiltävä hattu, puoleksi herra,
+puoleksi merimies. Kasvoja tuskin erotin tuuhean parran takaa. Hän
+pyysi minua pysähtymään ja kysyi, olenko minä sillä ja sillä asialla,
+ja siihen minä vastasin myöntävästi. -- Olkaa sitten niin hyvä ja
+kääntykää takaisin, sanoi hän, siitä huutokaupasta ei tule mitään. Minä
+maksan velan ja kaikki, mitä siihen kuuluu, sanoi hän. Näyttäkääs
+minulle paperit! -- Siitä ei puhettakaan, sanoin minä ja tunnustelin,
+oliko minulla sapelini rattailla, koska Aaron lähti pois Lohikylän
+tienhaarassa. -- Samantekevää, sanoi mies; sanokaa minulle summa ja
+antakaa väliaikainen kuitti, niin minä maksan kaikki heti paikalla. Se
+minusta näytti käyvän lemmon suorasti asiaan, mutta koska laki ja
+asetukset eivät kiellä ketään maksamasta toisen velkoja maantiellä, oli
+minulla kohta summa paperille merkittynä, ja mies maksoi. Mutta minun
+vielä kertaalleen lukiessani rahoja oli mies äkkiä mennyt menojaan.
+
+-- Kuulkaapas sananen! sanoi eversti ja pyysi viitaten Blackia kanssaan
+eteiseen. -- Puhuiko mies englanninvoittoisesti?
+
+-- Oppineet sen selvittäkööt, oliko se latinan- vai venäjänvoittoista.
+Mutkikasta sekasotkua se vain oli. Olreit, sanoi hän.
+
+-- Ja kuuluisan väärentäjän te, nimismies, silloin päästitte
+käsistänne! Ettekö tiedä, että Englannissa on luvattu kelpo palkkio
+hänen vangitsemisestaan? Ottakaa hänet heti kiinni, minä neuvon, ja
+viekää hänet suorinta tietä lääninvankilaan! Se kyllä maksaa vaivan.
+
+-- Mitä te sanottekaan, eversti? Vääränrahantekijänkö? Katsos lurjusta!
+Johan minä arvelinkin: messinkiä ne ovatkin, nuo rahat, arvelin minä
+heti, samanlaista kultaa kuin minun nappinikin!
+
+Kohta istui kruunun uuttera urkkija taas rattaillaan, tuumiskellen,
+mistä heti paikalla saisi kaksi vahvaa miestä avukseen.
+
+Richardsson palasi tupaan, tarttui Briittaa käteen ja sanoi:
+
+-- Raha on oikeata. Mies, joka velan maksoi, on Eerik Skrifvars. Hän on
+uskaltanut palata kotiseudulleen ja tahtonut ostaa sinun anteeksiantosi
+Amerikan kullalla.
+
+-- Minä en tunne ketään elävää Eerik Skrifvarsia, sanoi petetty vaimo.
+
+-- Hän se kuitenkin on. Semmoisen miehen tähden sinä olet uhrannut
+elämäsi onnen, lastesi menestyksen ja minun rakkauteni. Ymmärrätkö nyt,
+minkä tähden minä tahdon jouduttaa vihattavan ja häpeällisen liiton
+purkamista? Ymmärrätkö nyt, että minä katson paljon enemmän sinun
+onneasi kuin omaani? Ei saa masentua, Briitta! Kaikki on vielä muuttuva
+hyväksi. Me emme tee Eerikille vahinkoa, mutta hänen on lähdettävä
+maasta. Hän on karkuri, ja minä lähetin Blackin ottamaan hänet kiinni.
+Hänet viedään lääninvankilaan, ja siellä minä käyn hänen puheillaan. Ei
+ole vaikeata päästää häntä pakenemaan Amerikkaan sillä jyrkällä
+ehdolla, ettei hän saa koskaan enää palata tänne, ei koskaan enää
+tuottaa häpeää vaimolleen eikä lapsilleen.
+
+-- Älkää sanoko tuota toista kertaa! huusi vaimo säihkyvin silmin. --
+Menkää tiehenne, taikka tässä tapahtuu onnettomuus, minä en enää tiedä,
+mitä teen! Tuo käy jo henkeen käsiksi, tuo toisen miehen kunnian
+riistäminen. Voitteko herättää kuolleita eloon?
+
+-- En, mutta minä voin loitsia esiin eläviä, vastasi Richardsson
+osoittaen ulos ikkunasta.
+
+Briitta Skrifvars katsahti pihaveräjälle päin. Hän ei pyörtynyt, ei
+parahtanut säikähdyksestä tai epätoivosta. Vaikka hän rohkeasti
+kielsikin asian, oli hän kuitenkin jo saanut tuosta tulosta tiedon
+ennakolta. Hän kääntyi pois päin, viittasi Richardssonia jättämään
+hänet yksin ja kiiruhti everstin mentyä panemaan oven sisäpuolelta
+hakaan. Hämmentyneenä ja kiireissään hän ei huomannut, että haan toinen
+sinkilä oli poikki ja siis oli antava myöten, jos ulkoa päin jonkin
+verran ovea painettiin.
+
+Richardsson tapasi pihalla kaksi miestä, jotka juuri olivat tulleet
+veräjästä.
+
+Toimitusvouti nimismies Black oli tuskin ajanut sataa askelta kapeaa
+kylätietä, kun hän jo näki edessään etsittävänsä rahanväärentäjän,
+jonka kiinniottamisesta oli palkinto luvattu ja jonka sen tähden tuli
+joutua oikeuden käsiin. Mies seisoi hiljaa metsämäellä ja katseli
+kummallisesti pikku tupaa, veräjää, aitaa, perunamaata, karjahakaa...
+Hän ei huomannut nimismiestä, ennenkuin tämä jo oli maassa ja tarttui
+hänen kaulukseensa. Hän ei vastannut sanaakaan niihin sangen vähän
+imarteleviin arvonimiin, joita oikeuden uuttera valvoja katsoi olevansa
+oikeutettu hänelle latelemaan. Vastustelematta hän antoi viedä itsensä
+tupaan päin, johon Black, koska hänen oli yksin niin vaarallisesta
+pahantekijästä suoriuduttava, katsoi viisaimmaksi hänet toistaiseksi
+teljetä.
+
+-- Tässä hän on! huusi pikku toimitusvouti jo veräjältä. -- Skrifvarsin
+pitää luovuttaa tupansa vankihuoneeksi. Eikö täällä ole ketään, joka
+juoksisi hakemaan rättäriä? Minä neuvon sinua, roisto, olemaan
+hangoittelematta vastaan; etkö näe, että tuo herra on eversti! Jo olet
+hukassa, veijari, saatat pitää itseäsi puoleksi hirtettynä.
+
+Richardsson katseli vankia ja kysyi, kuka hän on.
+
+-- Hän ei tahdo sitä ilmoittaa, vastasi nimismies. Hän on oikeaa lajia,
+hän. Odotas, konna, kyllä me sinusta totuuden puserramme esiin!
+
+-- Ehkäpä minä löydän kielen kirvoittajan, sanoi eversti. Kuulehan,
+sinä mies, partasankari! Mitä sinulla on täällä tekemistä, _Eerik
+Skrifvars_? Etkö tiedä, että sinä kuolit viisitoista vuotta takaperin?
+Olet unohtanut, että hukuit Liverpoolin sataman edustalla?
+
+Vanki näytti vaipuneen syviin ajatuksiin. Vastaamatta mitään hän pyysi
+saada tietää, kuka asuu tässä punaisessa tuvassa.
+
+-- Tässä asuu sen Eerik Skrifvarsin leski, joka hukkui ja kuvittelee
+nyt elävänsä, vastasi Richardsson.
+
+Muukalainen siveli kädellään tuuheaa partaansa ja kysyi hämillään, mitä
+hänestä tahdottiin.
+
+-- Mitäkö tahdotaan? toisti nimismies. Passiasi ensi aluksi. Tuopas se
+esiin, piintynyt konna, niin näemme, mihin väärät kultakolikkosi
+kelpaavat!
+
+Muukalainen hymyili halveksivasti ja ojensi hänelle paperin. Nimismies
+Black käänteli paperia puolelta toiselle, pyyhki silmälasejaan,
+käänteli uudestaan paperia, mutta ei voinut käsittää sen sisällystä ja
+antoi sen epäilevän näköisenä liittolaiselleen everstille. Richardsson
+luki ensimmäiseksi suurilla kirjaimilla painetut sanat _United States
+of America_ ja selitti synkän näköisenä, että se oli Yhdysvaltain
+alamaisen, tilanomistaja Erich Scriversin passi, joka salli hänen
+esteettömästi käydä yksityisillä asioillaan Venäjällä ja Suomessa.
+
+-- Väärä! sanoi nimismies.
+
+-- Se ei ole luultavaa, huomautti eversti. Se on asianmukaisesti
+Venäjän New Yorkissa olevan pääkonsulin, Pietarin poliisin ja Viipurin
+kuvernöörin tarkastama.
+
+-- Viipurin kuvernöörinkö? Mutta mitä me sitten teemme sille konnalle?
+kysyi pikku nimismies hyvin hämillään.
+
+-- Tehkää, mitä mielenne tekee, mutta ei liene viisasta koskea häneen.
+Tämä paperi on semmoinen seteli, mikä käy täydestä koko maailmassa.
+Vaikka mies olisi maailman suurin konna, niin on hänellä tässä
+anekirja. Yhdysvaltain alamaiseen ei kukaan saa koskea.
+
+-- Mutta tehän, eversti, sanoitte...
+
+-- Minä sanoin häntä väärentäjäksi, ja hän onkin väärentänyt valoja.
+Mutta passi on oikea.
+
+-- No, onko valmis? kysyi muukalainen maltittomasti ulkomaalaisine
+ääntämyksineen. -- Onko _all right_? Nyt minä mennä minun vaimon
+mistress Scriversin luo.
+
+Mikään muu ei ollut häntä estämässä kuin ovenhaka, mutta se petollinen
+haka petti. Molemmat herrat seurasivat häntä tupaan. Toinen heistä ei
+ymmärtänyt, että vieraan läsnäolo vain lisää moisen kohtauksen
+kidutusta; toinen ymmärsi sitä paremmin, mikä merkitys tuolla
+kohtauksella oli kolmelle henkilölle, hänelle itselleen kolmantena.
+
+Briitta Skrifvars oli vaipunut penkille ikkunan ääreen selin oveen
+päin, niin ettei hän nähnyt tulijoita. Ei pieninkään liikahdus
+ilmaissut hänen sydämensä kiihkeää tykintää. Aurinko paistoi kirkkaasti
+hänen kauniille ruskeille hiuksilleen, ja tällöin saattoi nähdä, mitä
+ei muuten helposti huomannut, että hiukset olivat alkaneet harmaantua.
+Oli pitkä äänetön hetki. Saattoi kuulla kärpästen surinan ja harakan
+naurun koivusta pihan aidan luota.
+
+Muukalainen katseli tupaa, katseli pois päin kääntynyttä naista,
+hypisteli hattuaan ja näytti levottomana haeskelevan sanoja.
+
+Neljän tuvassa olevan henkilön joukossa oli kuitenkin yksi, jota ei
+liiallinen hienotunteisuus koskaan haitannut, ja se oli toimitusvouti
+nimismies Black. Hän oli ehtinyt selvitellä, mitä hänen piti ajatella
+luullusta rahanväärentäjästä, ja päässyt siihen käytännölliseen
+johtopäätökseen, ettei Viipurin kuvernööri voi koskaan erehtyä.
+Kultakolikkojen täytyi olla oikeita; mutta jos kerran rahat olivat
+oikeita, niin oli niiden isäntäkin oikea ja siis rehellinen mies, jolla
+oli väärentämätön kuvernöörinvirastossa merkitty passi, ja silloinhan
+pitäisi rikkaan miehen olla tervetullut köyhän vaimon luo saapuessaan.
+Luultavasti nimismies katsoi, koska molemmat olivat äsken olleet hänen
+virkaintonsa kohteina, nyt olevansa virkansa puolesta velvollinen
+ryhtymään välittämään rauhaa erimielisten puolisoiden välillä, ja sen
+tähden hän otti kelpo siemauksen nuuskaa tuohirasiastaan ja alkoi
+rauhanhieromisensa.
+
+-- Mitä nyt, Briitta, sanoi hän, ettekö näe, että täällä on vieraita
+tuvassa? Minun mielestäni saattaisitte kääntyä ja sanoa hyvää päivää.
+
+Ei mitään vastausta. Richardsson pysyi äänetönnä käsivarret ristissä
+rinnan yllä. Muukalainen -- Eerik Skrifvars, joksi meidän on nyt häntä
+sanominen -- näytti huomaavan partansa tarvitsevan lakkaamatonta
+silittelemistä.
+
+-- Vai niin -- jatkoi hyvää tarkoittava rauhanvälittäjä -- te ette
+huoli kuulla sillä korvalla? Oletteko kuuro, vaimo? Katsokaahan tätä
+miestä, katsahtakaa edes vähäisen häneen, ehkä olette nähnyt miehen
+ennen. Ei hän siltä näytä, kuin olisi meren pohjassa maannut, Briitta,
+onhan se teidän miehenne ilmi elävänä! Ja te, herra ... herra ...
+antakaa anteeksi, minä en tiedä arvonimeä ... herra Skreier tai
+Skrifvars, mikä teidän nimenne lieneekään ... seisotteko siinä kuin
+puupölkky, ettekä sano sanaakaan vaimollenne? Eihän kannata riidellä
+menneen talven lumesta? Peräsin lujalle, lähemmä tuulta, sanoo
+merimies. Pussatkaa toisianne, hyvät ihmiset, ja sopikaa pois
+kaikki!... Oletteko te mies, mitä, Skreier? Ettekö seiso siinä aivan
+kuin minä olisin lääninviskaali ja teillä olisi sadan kannun viinapannu
+uuniinne muurattuna? Ottakaa eukkoanne kiinni kaulasta, käärikää siihen
+vähän koruja, kyllä hän tulee järkiinsä.
+
+-- Pitäkää suunne kiinni! kuiskasi Richardsson.
+
+-- Vai niin? vastasi nimismies loukkaantuneena. -- Miksi minun pitäisi
+pitää suuni kiinni? Minä en ole iskenyt silmiäni häneen, minä, niinkuin
+muuan muu. Muutaman muun pitäisi ymmärtää kymmenes käsky: älä himoitse
+lähimmäisesi emäntää.
+
+Äsken palannut laillinen aviomies oli noita pintapuolisia olentoja,
+jotka pian lämpiävät ja pian jäähtyvät. Hänen rohkeutensa alkoi palata,
+kun jää kerran oli murrettu. Hän astui askelen eteenpäin ja sanoi
+lepytellen:
+
+-- Hyvä päivä, Briitta, mitä kuulu?... _Pleasing to see you_
+(äänettömyys). Ei ole suuttu nyt enä, Briitta! Minä ole tyhmä. Minä ole
+roisto. _It is gone_, ei enä teke niin. Ei sinu nyt enä hätä tahto
+tulla (äänettömyys). Minä sano tosi. Olla suuttu kapteeni Högfelt,
+Bellona. Tavannut runnarit Liverpooliss'. Paljo groggi, viisi punta
+kuu. Runnarit paapuriss', minä ole vahti ... hyppä jollyyn, _run away_.
+Ensi minä otta pesti engelsmanilt'. Sitten minä otta pesti yankeelt'.
+_All the world round_... Käydä Boston, käydä San Fransisko, paitoja.
+_The whole ship_ paitoja, _shirts_, Briitta, ha ha ha! _All right_. San
+Fransisko koko joukko karata _to the mines_, kaivoksiin. Kapteeni yksin
+paita kanss', _very good pleasure_. Me kaiva, teke työ, _I and_ Mattson
+Ruununkyläst'. Ne varasta meilt' kaikki, _goddam!_ Me mene kaupunki,
+höylä _cradles and coffins_, kehto, ruumisarkku. Me höylä dollari,
+Briitta. Purjehti _with_ Mattson _to_ Sidney, höylä dollari,
+_evermore!_ Lasta _schooner to New York_, purjehti dollari. Minä osta
+farmi, tule ikävä, ajattele sinu, Briitta ... purjehti Kronstadt,
+matkusta tänne, vie sinu _to America_...
+
+Tämän neuvottoman, naurun, kirousten ja kyynelten tuon tuostakin
+keskeyttämän puhetulvan aikana oli Briitta, yhä pois päin kääntyneenä,
+noussut istumaan penkille ikkunan luo. Sitten hän sanoi hiljaisella
+äänellä:
+
+-- _Mihin panitte toisen vaimonne_?
+
+Miehen puhetulva kiihtyi toista vertaa runsaammaksi.
+
+-- Sinä näke minu farmi, Briitta! Sataviisikymmen _acres_, kolmekymmen
+_yards from the railway_, rautatie. Maissi, _wheat_, vehnä. Kanat,
+kalkkunat, näin suuri (tekee käsin kuvaavan liikkeen)... Lehmä, härkä,
+näin lihavat (kätten liike). Se kaikki sinä hoita, Briitta. Sinä
+lähettä _every morning_ sata kannu maito kaupunki. Sinä teke _cheeses_,
+juo viini...
+
+-- _Mihin panitte toisen vaimonne_?
+
+-- Sinä asu mahonki, jatkoi mies innokkaasti ja kiireisesti. -- Sinä
+maka silkki, syö _grapes and ananas_, pela klaveri, mene _dansing
+clubs_, oh, paljo hauska, paljo _diversions!_ Ei, ei _dansing clubs_,
+Briitta, _you will go to the Almacks, with the ladies_, sinä ole _a
+lady, much honorable_, paljo rikas, palje ylhäinen, paljo piiat, paljo
+_boys and niggers!_ Oh, sinä ei koska usko, kuin sinä saa kaikki hyvä,
+Briitta! Sinä kiittä minu, sinä kiertä käsi minu kaula, sinä sano: hyvä
+Eerik!
+
+-- _Mihin panitte toisen vaimonne?_ kysyi hylätty puoliso kolmannen
+kerran.
+
+Mies haparoi hämillään partaansa, katsoi Richardssoniin, katsoi
+nimismieheen, yritti naurahtaa ja jatkoi:
+
+-- Ei nyt olla suuttu enä, minu eukko! Sinä luule, minä seiso ja
+valehtele. Sinä luule, minä ole _poor fellow_, raukka, koira. _No_,
+Briitta, minä ole rehellinen mees, ei seiso valehtele, _dam!_ Minä
+näytä sinu, minä ole _a gentleman_ ja sinä _a lady_. No, Briitta, mitä
+sinä nyt sano? Nyt sinä pussa minu. Nyt sinä taputta. Nyt sinä sano:
+hyvä Eerik! rakas Eerik! kulta Eerik!
+
+Niin sanoessaan hän irroitti vyönsä, helisteli sitä ja pudotti
+kultakolikolta pöydälle. Muutamia rahoja vierähti lattiallekin.
+
+-- Kerätkää pois herran rahat! sanoi Briitta Blackille.
+
+-- Mitä, mitä te sanoittekaan? kysyi rauhanvälittäjä syystä
+kummastuneena. -- Ovathan herran rahat teidän rahojanne. Täällä te
+elätte ruti köyhänä kuin puolikuollut hiiri, ja nyt, kun kultaa
+satelee, sanotte te: kerätkää pois herran rahat! Briitta ... kuvernööri
+on kirjoittanut hänen passiinsa!
+
+-- Minä en tunne tuota herraa. Minä en ole koskaan nähnyt häntä. Mitä
+hänen rahansa minua koskevat.
+
+-- Kas, kuulkaahan!... Skrifvars ... herra Skrifvars, sanokaa toki,
+että te olette Skrifvars! Tuo pitkä parta ja teidän kirottu
+sekamelskanne tekevät, että vaimonne ei teitä enää tunne.
+
+-- Mut se ei ole mahdollinen, sinä ei tunte minu, puhkesi merimies
+jälleen puhumaan, hämillään vaimonsa osoittamasta halveksimisesta. --
+Minä ole sinu _husband_, sinu _boy_, sinu _old little Erik_. Ja sinä
+ole minu vaimo, _my präty wife_.
+
+Briitta kääntyi.
+
+-- Jos hän on minun mieheni, tuo -- sanoi hän nimismiehelle, ja hänen
+kasvojenilmeensä koveni kovenemistaan -- jos hän on minun mieheni, niin
+hänen pitää tietää, mitä tuohon kompassiin on kirjoitettu.
+
+-- Siinä on _Muuttumaton_, sanoi Eerik hiljaa.
+
+-- Ahaa! nauroi Black, nyt hän sai teidät kiinni.
+
+-- Jos hän on minun mieheni, niin pitää hänen tietää, mitä hän sanoi
+minulle antaessaan kompassin.
+
+-- Minä sano sinu: ennenku se näyttä etelä, minä ei koska pettä sinu.
+
+-- Se käy yhteen, Briitta, niin te itse kerroitte minulle. Täydet
+todistukset ja lailliset syyt! riemuitsi nimismies.
+
+Naisen sydän pääsi valtaan. Kylmä ylenkatse alkoi väistyä kuohuvan
+suuttumuksen tieltä. Hän jatkoi:
+
+-- Ja jos hän onkin sanonut sen, tuo heittiö, joka nimittää itseään
+minun miehekseni, mitä hän on sillä todistanut? Onko neula kääntynyt
+etelään, vai mistä johtuu, ettei tuo herra ole viiteentoista vuoteen
+muisianut minun olevan olemassa? Hyi, hävetkää, nimismies! Tiedättekö,
+mitä merkitsee, kun kaksi ihmistä lupaa pysyä uskollisina toinen
+toisilleen myötä- ja vastoinkäymisessä? Tiedättekö, mitä merkitsee
+surullisena ja hyljättynä, köyhänä ja sairaana oleminen, kun näkee
+lapsensa kärsivän nälkää ja vilua, on ilman kattoa päänsä päällä, ilman
+leipää, ilman ystävää, Jumalan tuomio yläpuolella, ihmisten kovuus
+ympärillä ja hauta jalkainsa edessä? Sitä te ette käsitä, sydämetön
+mies! Jos te sen käsittäisitte, niin ymmärtäisitte myöskin, mitä
+merkitsee, kun ajattelee kurjuudessaan: jos hän olisi elossa, joka
+vannoi uskollisuutta, niin kaikki olisi toisin. Niin, naurakaa vain --
+niin minä ajattelin. Mutta silloin minä sanoin itsekseni: mitä sinä
+itket? Kuolleet lepäävät, elävien täytyy tehdä työtä. Sinä olet
+rehellisen miehen leski, sinä voit köyhänäkin jättää perinnön
+lapsillesi, kunniallisen nimen. Ei kukaan ole osoittava heitä
+sormellaan, kun he kulkevat maailmassa, eikä sanova: tuossa ovat
+valapaton lapset, kunniansa unohtaneen petturin jälkeläiset! Heidän
+nimessään ei ole mitään tahraa, ja niinkuin he ovat sen rehellisesti
+saaneet, niin heidän myöskin on rehellisesti se pidettävä. Sen neuvon
+nojassa he varttuivat, eikä heillä ollut mitään häpeämistä. Niin se on.
+Tarjotkaa sitten kultaa kyynelistä ja rikkautta kunniattomuudesta!
+Ostakaa takaisin, jos voitte, poljettu sydän! Minä en aio myydä
+itseäni. Minä olen nuhteettoman miehen leski enkä minä ketään muuta
+tunne. Menkää tiehenne, omantunnonvaras! Minun rehellinen mieheni on
+hukkunut mereen. Ja te tahdotte tyrkyttää minulle maankulkijaa, joka on
+rikkonut valansa, pettänyt viisitoista vuotta vaimoaan ja lapsiaan.
+
+Hän istuutui jälleen ja peitti kasvonsa käsillään. Richardsson katseli
+häntä ääneti; nimismies tunsi taaskin tulpan kurkussaan. Lähin
+asianosainen, mies, joka oli kuollut ja jälleen herännyt eloon, tunsi
+siinä määrin olevansa maan tasalle poljettu, kuin hänen pintapuoliselle
+luonteelleen suinkin oli mahdollista. Hän oli tullut pahoine
+omatuntoineen, luottanut siihen, että kullalla on voimaa palkita
+vääryydet, ja huomasi pettyneensä siinä. Tämän maailman epäjumala oli,
+eikä suinkaan ensimmäistä eikä viimeistä kertaa, joutunut kuolettavasti
+haavoitetun naisen sydämen pilkattavaksi ja se oli sen sysännyt
+valtaistuimelta. Kyyneliä alkoi vieriä kurjan miehen silmistä. Hän
+koetti heikosti puolustella itseään.
+
+-- Sinä halveksi minu, Briitta, nyyhkytti hän. _All right_. Minä ei
+ansaita parempi. Mutta _the other wife_, toinen... Polly on kuollut.
+Hän anta minu ruoka, anta groggi ... hän narra minu, Briitta ... hän
+minu petti neljä vuosi ... joi ... meni _Hudson river_ ... kallistu
+veneest', puto mere, painu... Minä ei koska rakasta kuka muu kun sinu,
+Briitta, _no other woman, never_. Minä häpe tulla sinu luo köyhä. Minä
+ajattele: minä tule rikas, Briitta myös tule rikas, minä osta sinu
+takaisi... Nyt sinä sitä ei tahto. Minä mene yksin Amerika. Nyt minä
+ole taas köyhä, _poor saylor boy_... Sinä ei minu anta anteeksi...
+
+-- Siinähän kuulette, että hän pyytää anteeksi, aloitti taas
+rauhanneuvoja. -- Mitä nyt maksaa juonitella vastaan, Briitta? Sano
+vain: kyllä!
+
+Eerik jatkoi:
+
+-- Sinä ei koska unohda, sinä ole rakasta minu. Sinä muista, anta minu
+se _little boy_, se Matti ... sinä sano: hän on sinu näkö, Eerik!...
+
+Briitta oli vaiti.
+
+-- Ja minä purjehti pois, ja sinä sano: nyt Jumala minu anta _a little
+girl_, pikku tyttö, sinä sano. Minä ei ole sen tähden yksin. Nyt sinä
+sai pikku tyttö. Nyt sinu on Matti. Sinä ei saatta lapset minu
+halveksima...
+
+Briitta nousi taas seisomaan. Hän vapisi, pyyhkäisi pois hiukset, jotka
+olivat valahtaneet otsalle, katsoi miestä kuvaamattomin katsein ja
+sanoi:
+
+-- Menettekö te vai täytyykö minun lähteä?
+
+Syntyi hiljaisuus, jonka aikana kolme miestä seisoi neuvottomana naisen
+edessä. Richardsson, joka tähän asti oli ollut ääneti, alkoi ensiksi
+puhua:
+
+-- Eerik Skrifvars, te olette menettänyt oikeutenne tähän vaimoon. Minä
+neuvon teitä olemaan uudistamatta vaatimuksianne. Menkää takaisin
+Amerikkaan; tässä maassa te olette kuollut ja haudattu.
+
+-- Ei, kuulkaas nyt, herra eversti -- puuttui puheeseen nimismies
+suuttuneena -- tässä asiassa te olette esteellinen! Jos sanotte vielä
+sanankin, kerron minä herra Skrifvarsille, minkä tähden te tahdotte
+toimittaa hänet pois Suomesta. Minkä tähden hänen pitää lähteä, jos
+rohkenen kysyä? Eikö kuvernööri ole kirjoittanut hänen passiinsa? Eikö
+hän tuo rahaa maahan? Eikö tämä mainittu naishenkilö ole hänen
+laillinen vaimonsa? Jos tästä tulee käräjäasia, Skrifvars, niin
+luottakaa minuun! Ja te, Briitta, varokaa, etten minä ensi kerralla
+tule ryöstämään teitä itseänne!
+
+Eerik Skrifvars oli olevinaan loukkaantunut -- kierossa asemassa
+olevien käyttämä hyvin tunnettu keino.
+
+-- Minä näke, sinä löytä lohduttaja, Briitta, mutisi hän katsoen
+karsaasti everstiin. -- Ei minä estä, minä lähte Amerikka.
+
+Briitta näytti muistavan jotakin. Uusi puna nousi hänen kalpeille
+kasvoilleen. Hän seisoi ylpeänä ja suorana keskellä lattiaa lävistäen
+pikku nimismiehen tummilla silmillään.
+
+-- Sanokaa kaikki, mitä teillä on sanomista tuolle herralle! Minulla ei
+ole mitään salattavaa. Sanokaa, että eversti on jo kuusi vuotta
+pyytänyt leskeä vaimokseen, mutta että leski ei huoli hänestä.
+Sanokaa, että leski ennemmin kiertää mieroa lapsineen, kuin rikkoo
+uskollisuuden, jonka vannoi koko elämän iäksi. Sanokaa tuolle herralle,
+että hän voi mennä, mihin hänen mielensä tekee. Se ei koske minua eikä
+eversti Richardssonia. Meidän välimme ei millään tavoin muutu.
+
+-- No jo oli lempo! huudahti toimitusvouti nimismies Black hämärästi
+aavistaen, millainen nainen hänen edessään on.
+
+Richardsson kohautti olkapäitään, otti hattunsa ja lähti jäähyväisiä
+sanomatta.
+
+Juuri samassa Anna Maria ilmestyi oven suuhun.
+
+-- Äiti! huudahti hän, mutta hillitsi ilonsa, kun näki kolme herraa.
+
+-- Mikä on? kysyi äiti tuntien itsensä turvallisemmaksi tytön
+läsnäollessa.
+
+-- Lahden Joonas palasi kaupungista ja oli tavannut siellä patruunan.
+Argo ei olekaan tehnyt haaksirikkoa, vaan Fortuna. On tullut kirje
+Helsingöristä, kaikki on hyvin laivalla. Jos lounaistuulta riittää, voi
+Matti tulla kotiin tänään tai huomenna.
+
+Briitta Skrifvars vaipui penkille. Hänen kyynellähteensä herähtivät
+juoksemaan ensi kerran tänä surujen päivänä, ja pisara toisensa jälkeen
+valahti muuttumattomalle kompassille, joka oli hänen edessään pöydällä.
+Onneton, kovia kokenut vaimo itki -- ensin kiihkeästi kuohuvan
+luonteensa mukaisesti, sitten yhä hiljaisemmin, yhä hartaammin, eikä
+kukaan läsnäolijoista, ei edes nimismieskään hennonut sanoa hänelle
+sanaakaan. Lujan suojavaruksen, jota ei mikään suru, ei mikään
+häväistys saanut murretuksi, sen oli ensi ilon säde sulattanut kuin
+vahan. Mitäpä se oli muuta kuin vanha tarina myrskystä ja
+päivänpaisteesta? Myrsky oli turhaan raivonnut, päivänpaiste voitti
+yhdellä ainoalla säälin ja armon katseella.
+
+Briitta kuivasi silmänsä hienon, kauniin pumpulihuivinsa nurkalla,
+kääntyi tyttärensä puoleen ja sanoi:
+
+-- Anna Maria, tuossa on isäsi! Mene, syleile häntä, lapsi! Hän
+matkustaa kauas pois, Jumala tietää, näemmekö enää milloinkaan
+toisiamme.
+
+Anna Maria tiesi kyllin paljon entisyydestä, ja hän oli kahden
+vaiheilla. Hän totteli sentään. Peläten ja hämillään hän lähestyi
+tuntematonta isää, joka syleili häntä ja suuteli. Hän oli kuitenkin
+isä, eikä hän ollut koskaan nähnyt tätä lasta, joka oli syntynyt hänen
+lähtönsä jälkeen.
+
+-- Joutavia! sanoi nimismies, taaskin tuntien itsensä täysivaltaiseksi
+rauhanvälittäjäksi. -- Suutele sinä isääsi, Anna Maria! Ei hän lähde
+pois. Nyt hän jää teidän luoksenne, taikka sitten te lähdette hänen
+mukaansa!
+
+Eerik Skrifvars katsoi rukoillen vaimoonsa. Hän alkoi luottaa
+rauhanvälittäjän sanoihin, mutta he molemmat pettyivät.
+
+Briitta loi suuret, ruskeat, vielä kyynelistä kosteat silmänsä ennen
+rakastamaansa mieheen. Ei koskaan, ei heidän nuoruutensa ja onnensa
+päivinäkään hän ollut silmäillyt tätä niin säteilevin katsein. Mutta
+niissä oli surumielisyyttä, jota Eerik ei ollut ennen huomannut, ja
+Briitta sanoi hänelle: -- Eerik, sinä tiedät, että minä rakastin sinua
+suuresti, vielä enemmän kuin itseäni ja koko maallista onneani. Jos
+Jumala olisi tahtonut, olisimme me saattaneet elää yhdessä onnellisina,
+mutta katsos, Eerik, sitä me emme ansainneet. Sinä olit tehty liian
+keveistä aineksista ja minä liian kovista. Jumala kyllä tietää, miksi
+hän meitä koetteli. Jos hän olisi antanut meidän hukkua pahuudessamme,
+niin hän ei olisi meitä koskaan erottanut taikka hän ei olisi johtanut
+sinua takaisin, ja minun hän olisi antanut menehtyä surun katkeruuteen.
+Mutta katsos, nyt hän on nöyryyttänyt meitä; tomuun me olemme
+kukistetut. Sinä tiedät nyt, mitä onnen tavoitteleminen on; minä tiedän
+nyt, mihin ihmisen oma voima kykenee. Eerik, kaikki se on syntiä,
+pimeyttä ja voimattomuutta!
+
+-- Kyllä kaikki tahto hyvä tulla taas, Briitta!
+
+-- Uskotko? Niin, kyllä minäkin uskon. Mutta entiselleen ei voi kaikki
+tulla. Älkäämme enää puhuko siitä, mikä on ollutta ja mennyttä. Meidän
+välillämme on pimeä yö, meri ja kuolema. Meidän suhteemme on lopussa.
+Ei kukaan voi enää antaa meille takaisin nuoruutemme päiviä, jolloin
+meistä tuli mies ja vaimo, eikä samaa mielenlaatua, joka meillä silloin
+oli toinen toisemme suhteen. Se, Eerik, ei voi koskaan palata takaisin,
+ja jos meistä nyt uudelleen tulisi mies ja vaimo, niin olisi meidän
+vaikeampi unohtaa sitä, minkä pitää olla ainiaaksi unohdettuna meidän
+välillämme. Sen tähden on parempi meidän kummankin erota...
+
+-- Oh, Briitta, sitä ette tosissanne tarkoita, puuttui puheeseen
+innokas rauhanvälittäjä.
+
+-- Se on meidän asiamme, nimismies! Siis, Eerik, erotkaamme, mutta
+erotkaamme ystävinä. Lähde Amerikkaan, minä jään tänne. Ja jotta sinä
+voisit lähteä keveämmällä mielellä, minä annan sinun maksaa velkani
+sekä jättää tyttärellemme myötäjäiset. Sinä saat viedä hänet Helsinkiin
+ja lääkityttää hänen kipeät silmänsä. Siinä on kylliksi, Eerik.
+Poikamme kyllä tulee omin neuvoin toimeen. Älä tarjoa minulle kultaasi;
+se on tomua ja tuhkaa, se on kiusaus ja turmio. Anna minulle kättä ...
+kas niin, nyt olemme ystäviä. Nyt voimme sanoa toisillemme jäähyväiset.
+
+-- Ja minä lähte yksin ... minä ei saa pitä minu _girl_ ... ei saa näke
+minu _boy_? Kuka varte minä teke työ, Briitta? Kuka varte minä elä?
+Sinä pois ... lapset pois ... kaikki pois!
+
+Briitta oli hetkisen vaiti, hän taisteli itsekseen kovan taistelun.
+Sitten hän sanoi:
+
+-- Olemmehan kuitenkin olleet mies ja vaimo. Kohtuullista on siis, että
+jaamme parhaan, mitä Jumala on meille antanut, lapset. Minä pidän
+tyttäremme, ota sinä poikamme! Minä luulin menettäneeni hänet, minä
+sain hänet kuitenkin takaisin kuin lahjaksi, mutta hän on taas lähtevä
+luotani. Anna minun pitää hänet kotona kaksi päivää ja sitten ... ota
+hänet kanssasi! Mutta muista, että viet hänen mukanaan puolet
+sydämestäni. Kun tapaan sinut Jumalan valtakunnassa -- ja Jumala
+suokoon meidän tavata toisemme siellä! -- niin on sinun vastattava
+hänestä. Tee hänestä rehellinen mies, Eerik, ja uskollinen ...
+kuuletko, ennen kaikkea _uskollinen!_ Jumala olkoon kanssasi. Jää
+hyvästi!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toimitusvouti nimismies Blackilla oli jotakin asiaa minun isälleni
+saman päivän iltana, eikä hän suinkaan jättänyt purkamatta sydäntään.
+Hän kuvaili oman käsityksensä mukaan tuon merkillisen kohtauksen. Black
+oli hyvin suutuksissaan eversti Richardssoniin, joka oli ollut vähällä,
+itsekkäitten etujensa tähden, kuten hän uskoi, viekoitella hänet
+käymään käsiksi mieheen, jolla oli passissaan kuvernöörin omakätinen
+kirjoitus. Mutta vielä katkeroituneempi hän oli Briitta Skrifvarsia
+kohtaan. Millä tavoin tämä oli rohjennut ottaa vastaan miehen, jolla
+oli vyö täynnä kultakolikolta! Siitä, että mies oli karannut
+laivastaan, tahtoi Black viran puolesta pitää kiinni, jos vaadittiin.
+Vähätpä tuosta, kuuden viikon vankeus ja sakkoa merimieshuoneelle!
+Mutta mies oli Amerikan alamainen, eikä Black huolinut moisten
+pikkuasiain tähden saada aikaan maailmansotaa. Hänestä näytti rauhan
+solmiminen kaikille parhaalta. No hyvä, jollei ylpeä vaimo ota
+tullakseen järkiinsä, oli Skrifvars käräjöimällä hankkiva hänet
+itselleen. Black muka ajaisi asian niin, ettei se mitenkään menisi
+myttyyn. Eikä suinkaan lisätulojen tähden, kyllä varoja muka oli
+käräjäasiamiehen palkkaamiseen, vaan oikeuden tähden. Black oli aina
+oikeuden puolella; hän kyllä kykeni kurittamaan kaikki siipeenammutut
+everstit ja jäykkäniskaiset naiset, puhumattakaan minun isäni
+niskoittelevista velkamiehistä, joita sen illan käynti oikeastaan
+tarkoitti...
+
+Eloon heränneen Eerik Skrifvarsin Amerikasta palaaminen tuli kohta
+paikkakunnalla yleiseksi puheenaiheeksi. Useimpain, niinkuin
+nimismiehenkin mielestä olisi järjettömän vaimon pitänyt ottaa avosylin
+vastaan rikas miehensä, ja he arvelivat hänen kyllä vielä katuvan
+ylpeyttään, ennenkuin mies ehtii lähteä. Niin ei Briitta kuitenkaan
+tehnyt. Mies asui muutamia päiviä naapuritalossa eikä enää päässyt
+vaimonsa puheille. Poika palasi Argo laivalla, sai syleillä äitiään ja
+oppia tuntemaan isänsä. Viikkokauden kuluttua tuosta merkillisestä
+kohtauksesta Skrifvars lähti molempine lapsineen Helsinkiin, mistä hän
+ja poika sitten matkustivat edelleen Amerikkaan. Sen jälkeen en ole
+hänestä mitään kuullut. Hän oli lähtenyt niin nolona kuin onnenonkija
+konsanaan, mutta mahdollisesti kyllä hänen kevyt luonteensa pääsi
+jälleen valtaan, kun hän taas näki meren. Kaikissa merimiehissä on
+jotakin laineitten levottomuuden tapaista: tämänpäiväinen ankkuri ei
+enää huomenna kestäkään sataman edustalla. Maalta merimies ikävöi
+merelle ja mereltä maalle. Kuka on uskollinen? Kallio. Mutta mitkä
+tyrskyt!
+
+Kesemmällä Briitta Skrifvarsin tytär palasi tervein silmin. Se oli
+päivänpilkahdus! Äiti kutoi kutomistaan ja kävi meillä aivan niinkuin
+ennenkin. Umpimielinen hän oli aina ollut; vielä vähemmin hän puhui
+uusista kokemuksistaan. Tungetteleviin kysymyksiin hän vastasi:
+
+-- Kysy ruo'olta, joka rannalla kasvaa! Semmoisia me olemme. Jumala on
+uskollinen.
+
+Vastoin kaikkea luuloa Briitta oli vielä kokeva erään uuden vaiheen
+hiljaisessa, uutterassa elämässään. Eversti Richardsson oli nähnyt
+hänen ja hänen miehensä kohtauksen. Siitä päivin hän ei enää sitonut
+hevostaan Briitan aitaan. Hän ei palannut, ei uudistanut tarjoustaan.
+Hän kuihtui kuihtumistaan, ei kysynyt neuvoa keltään lääkäriltä,
+tiesi kohtalonsa ja kantoi sen miehuullisesti. Myrkytetty nuoli
+vaikuttaa vitkaan, mutta varmasti. Kun kolmatta vuotta oli kulunut
+tuon kohtauksen jälkeen, kutsui hän luokseen Briitan. Hän oli
+kuolemaisillaan. Rakas käsi, jota hän oli niin kauan turhaan pyydellyt,
+sai nyt hoidella häntä hänen viimeisinä hetkinään. Hänen kuoltuaan
+tavattiin hänen papereittensa joukosta Briitta Skrifvarsille osoitettu
+kirje. Se oli hänen tapaansa lyhyesti kirjoitettu:
+
+"Jos nainen voi olla niin uskollinen sille, joka tunnottomasti hänet
+petti, miten uskollinen hän olisikaan sitä kohtaan, joka ei koskaan
+koko elämänsä aikana lakannut häntä rakastamasta! Minä olen ainoa, joka
+olen sinua ymmärtänyt. Jos olen etsinyt _omaa_ onneani, niin muista,
+että enemmän kuin omaani, tahdoin _sinun_ onneasi. Sinä et voinut ottaa
+vastaan almua. Niin kauan kuin minä olin elossa, oli sinun mahdollista
+pelastua ja päästä vapaaksi vain minun vaimokseni tulemalla. Kun olen
+kuollut, voit ottaa vastaan minun omaisuuteni häpeämättä ja ilman
+vääryyttä. Täytä tämä minun viimeinen pyyntöni! Ole vapaa, elä
+onnellisena!"
+
+Sanotaan Briitta Skrifvarsin luettuaan tämän kirjeen kätkeneen häpeästä
+kasvonsa käsiinsä. Hän oli luottanut hyvään ymmärrykseensä ja ymmärsi
+olleensa sokea. Liian myöhään hän oppi tuntemaan miehen, jonka hyväksi
+hän oli uhrannut kaiken, ja liian myöhään sen miehen, joka olisi
+tahtonut hänen tähtensä uhrata kaiken.
+
+Briitta otti vastaan perinnön, joka oli laillisesti hänelle määrätty
+Richardssonin testamentissa. Tuntemattomat, kaukaiset ja rikkaat
+sukulaiset valittivat testamentista, mutta turhaan. He ehdottivat
+jakoa. Briitta ei suostunut. Väärin käsitetyn ystävän viimeinen tahto
+oli hänestä pyhä. Samat naapurit, jotka ennen olivat sanoneet häntä
+kopeaksi, kun hän halveksi kultaa, sanoivat nyt häntä ahneeksi, kun hän
+ei luopunut siitä. Kuitenkin hän oli lahjoittanut suuren summan
+merimieshuoneelle hätäavuksi köyhille leskille.
+
+Jonkin aikaa hän vielä kutoi niinkuin ennen, mutta jokin asia painoi
+hänen mieltään. Vuoden kuluttua Richardssonin kuolemasta Briitan tytär
+joutui nuoren kalastajan vaimoksi, ja seuraavana keväänä Briitta lähti
+Amerikkaan. Toimitusvouti nimismies Black kertoi tuon uutisen
+jonkinverran voitonriemuisena. Tiesihän hän muka, että Briitta oli
+katuva ja lähtevä miehensä luo. Mutta lähtikö Briitta todellakin sen
+tähden? Minä en sitä usko. Hänen sydämensä oli kiintynyt poikaan, ja
+jos hän mitään katui, niin hän katui sitä, että oli lähettänyt lapsensa
+maailmaan moisen isän johdolla. En tiedä, onko hän löytänyt pojan ja
+saanut hänet pelastetuksi isän seikkailijaelämän vaaroista, mutta minä
+odotan Briitan palaavan joskus takaisin päättämään paljon kokeneen
+elämänsä isänmaassaan. Hän oli kuitenkin harvinainen nainen, vaikka
+liian kovarakenteinen, kuten hän itse sanoi. Hänessä oli miehen
+raudanluja tahdonvoima ja samalla naisen sydämen parhaimmat
+ominaisuudet: uhrautuvainen rakkaus, kieltäytyvä kärsivällisyys ja
+kaikissa vaiheissa pettämätön uskollisuus. Elämässä tehty erehdys ja
+liian suuri luottamus omaan voimaan, -- samaa on sattunut monellekin,
+joka on saanut suuret luonnonlahjat osakseen. Siihen heikkoon kohtaan
+hän haavoittuikin, ja syvälle nöyrtyneenä ylpeä, siihen asti
+itsevanhurskas nainen kumartui sen voiman edessä, joka johtaa
+ihmissydämet kuin vesipurot.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS KERTOMUS.
+
+Tyhjät sydämet.
+
+
+Rouva Rönnevallin lopetettua kertomuksensa syntyi hetkisen äänettömyys.
+Kuulijat katsoivat kummastuneina hänen hehkuvia kasvojaan ja hänen
+loistavia silmiään. Ymmärrettiin, että hän oli taistellut sukupuolensa
+oikeuksien puolesta ja samalla käsittänyt sen velvollisuudet. Hänellä,
+tuolla viehättävällä pikku rouvalla oli herkkä sydän, joka ei tyytynyt
+pelkästään keitettyyn loheen, ahtaihin hameenmiehustoihin ja miesten
+itsekkyyttä vastaan käytäviin pieniin kahakkoihin.
+
+-- Sellainen hän on, kuiskasi hänen miehensä konsuli naapurilleen
+kapteeni Videstrandille.
+
+Ei edes everstikään enää uskaltanut sanoa häntä opettavaiseksi, ja
+nekin, jolla ehkä olisi ollut halua arvostella Briitta Skrifvarsia tai
+hänen afrikkalaisvilliään, huomasivat parhaaksi olla vaiti.
+
+Äänetön matkustaja, jota sanottiin vain Biisamiksi ja joka matkalla oli
+vähitellen paljastunut vanhaksi musiikinopettajaksi, nousi silloin
+paikaltaan, puristi kertojan kättä ja sanoi:
+
+-- Se tuli täydestä sydämestä, rouva Rönnevall!
+
+-- Jonkin kerranhan täytyy lähteen tulvia, virkkoi pikku rouva
+ihmetellen tuota kohteliaisuutta, sillä vanha viluinen herra suvaitsi
+vasta ensi kerran kunnioittaa peräkannen keskustelua aktiivisella
+osanotolla.
+
+-- On kuivuneita lähteitä, jos likaveden täyttämiäkin, huomautti
+Biisami. On tyhjiäkin sydämiä, rouva Rönnevall!
+
+-- On silloin, kun ne ovat lakanneet sykkimästä.
+
+-- Jo paljon aikaisemmin. On sydämiä, jotka ovat niin täynnä omaa
+itseään, ettei niissä ole tilaa millekään muulle. Mutta tuo _itse_ on
+sisällyksetön, se pyörii lakkaamatta oman keskipisteensä ympäri. Ja on
+toisia, jotka ovat täynnä lakkaamatta särkyviä ja kuolettavaksi
+tyhjyydeksi haihtuvia ilmakuplia. On monta, joilla on kerran ollut
+kiinteä ydin, mutta jotka ovat sen menettäneet. Paljon muutakin kuin
+kasteen kuivattaa sydänpäivän aurinko.
+
+-- Minä en tuota ymmärrä; olkaa hyvä, selittäkää tarkoituksenne! Mikäli
+minä tiedän, on aina jotakin, jota haluaa, toivoo, pelkää, rakastaa tai
+inhoaa, niin kauan kuin elää. Ainoastaan kuollut on kaikesta
+välinpitämätön.
+
+-- _Jos_ on. Mitä me siitä tiedämme? Mutta te olette oikeassa. _Niin_
+tyhjä ei ole mikään sydän, ettei se _jotakin_ etsisi. Minä sanon niitä
+tyhjiksi, jotka etsivät turhaan.
+
+-- Suokaa anteeksi! puuttui siinä puheeseen tohtori Rabe. -- Minäkin
+kuulunen tyhjäin joukkoon, sillä minäkin etsin jotakin turhaan. Minä
+etsin sitä onnetonta, jonka arpa on määrännyt rouva Rönnevallin jälkeen
+kertomaan.
+
+-- Minä se olen, sanoi Biisami.
+
+-- Kiitos siitä, te pelastatte minut, minä saatan nyt toivoa pääseväni
+unohduksiin, sanoi edellinen kertoja päätään nyökäyttäen, voimatta
+vieläkään saada mielestään opettavaisuuttaan.
+
+Biisami pani huolellisesti matkareppuunsa nuottivihon, jota hän tähän
+asti oli uskollisesti pitänyt kädessään, ja piirusti ajatuksiinsa
+vaipuneena muutamia näkymättömiä piirtoja sateenvarjollaan peräkanteen.
+
+-- En tiedä -- sanoi hän -- suvaitseeko tämä arvoisa seura ollenkaan
+tarkata vanhaa soittotaituria, joka on koko ikänsä tutkinut sointuoppia
+ja siitä saanut jonkin verran korvaa tajuamaan epäsointujakin. Kun
+kuulin rouva Rönnevallin kuvailevan uskollisuuden ja itsenäisyyden
+elämää, johtui mieleeni, miten harvinainen sellainen elämä on, joka
+kuluu täydellisessä sopusoinnussa itsensä kanssa ja jota siitä syystä
+saattaa sanoa todella ehjäksi. Kielisoittimen äänen puhtaus riippuu
+siitä, ovatko tapit lujasti kiinni. Ihminen hankautuu ja kuluu meidän
+päivinämme enemmän kuin ennen, päivän kysymykset pirstovat meitä,
+mukavuus veltostuttaa meitä, uusien vaikutelmien lakkaamaton surina
+korvissamme tekee meidät lopulta välinpitämättömiksi. Ja kuitenkin
+tunnemme sydämessämme aina tukevan maaperän tarvetta, kiinnekohdan
+tarvetta, joka ei petä meitä täällä meidän asuessamme pyörivällä
+pallolla vaihtelujen maailmassa. Minä sanon tyhjiksi niitä sydämiä,
+jotka eivät ole löytäneet semmoista kiinnekohtaa, ja pelkään niitä
+olevan hyvinkin paljon. Saanko valaista käsitystäni parilla
+esimerkillä?
+
+Ei kellään ollut mitään vastaan sanomista. Oltiin uteliaita kuulemaan
+musiikinopettajan puhuvan muusta kuin asteikoista, ja neiti Hemming
+kuiskasi naapurilleen arvaillen, olikohan romanssi soitettava duurissa
+vaiko mollissa.
+
+-- Silloin minä pyydän teitä, arvoisat naiset ja herrat -- jatkoi
+Biisami -- ajatuksissanne siirtymään keväästä ja Itämereltä marraskuun
+iltaan ja Helsinkiin. Kuvitelkaamme, että tämä laivankansi on hieno,
+hyvin valaistu sali. Lamppu palaa ja neljä kynttilää kruunussa, näkyy
+jono kauniita huoneita, räiskyvä tuli palaa takassa, heijastuen
+pystykuvastimista. Me istumme puoliympyrässä vähän matkan päässä
+takkatulesta. Seitsemän, kahdeksan henkilöä, melkein niinkuin nyt
+tässä. Tuossa istuu isäntä, paroni H., ylhäinen virkamies, jonka
+lähimpään seurapiiriin minulla toisinaan oli kunnia tulla kutsutuksi,
+koska minä opetin pianonsoittoa talon nuorille. Ehkä te, herra eversti,
+tahdotte olla hänenä. Tuohon on vapaaherratar istuutunut mukavaan
+patjakkoon: te, neiti Hemming, olette hän. Hänen vieressään istuu
+sukkela rouva N. ... olkaa niin hyvä, rouva Rönnevall! Tässä on
+talon lääkäri, tohtori C. ... ehkä te, tohtori Rabe? Tässä eräs
+nuori neitonen, neiti F. -- aivan kuin tämä nuori neiti. Tässä asessori
+B. ... kapteeni Videstrand. Tässä vielä eräs apukamreeri, dosentti
+Sumu, ja viimein minun mitätön henkilöni.
+
+Unohtakaamme edelleen tämä sumuinen meri ja ajatelkaamme, että valoisan
+salin ulkopuolella on pilkkopimeää, riehuu myrsky ja ikkunoita pieksävä
+rankkasade. Ettekö kuule aaltojen pauhua Viaporin rantoja vasten?
+Napaseutujen voimat ovat valloillaan; onneton se, jolla ei nyt ole
+valoa ja lämmintä ympärillään, valoa ja lämmintä sisällään, kattoa
+päänsä päällä ja lujaa pohjaa jalkainsa alla!
+
+Moinen luonto pakottaa ihmiset likemmäksi toisiaan; kaikki ovat
+tuttavallisempia ja avomielisempiä; on sisäinen tarve, joka saattaa
+toisen lähestymään toistaan ja laskemaan naamarit kasvoiltaan. Suuri,
+musta pimeyden kehys enentää pienen taulun valoisuutta. Mielikuvitus
+pääsee lentoon, ilmaisematon tapaa sanat; mielihyvin kuunnellaan
+satuja, kerrotaan kummallisia menneen ajan tapahtumia tai hämäriä
+tulevaisuuden aavistuksia.
+
+Me olimme juuri nousseet teepöydästä ja istuutuneet puoliympyrään
+suuren englantilaismallisen takan eteen. Äsken uudelleen sytytetyn
+tulen ohuet liekit alkoivat leimuella koivuhaloissa, ja keskustelu
+muuttui vähitellen toisen luontoiseksi. Nälänhädästä, Garibaldista,
+sodasta ja politiikasta, Sheridanin Parjauskoulun Fredrik Delandista
+puhe kääntyi aivan itsestään, en tiedä miten, kuuluisaan spiritistiin
+Homeen ja hänen ihmeisiinsä, joista silloin kaikki puhuivat. Meidän
+isäntämme paroni H. oli spiritisti; hän oli likeisessä yhteydessä
+Amerikan koputushenkien kanssa ja sai kerran kuussa säännöllisesti
+postissa lehdet "Journal de l'Ame", "Revue Spiritualiste de Paris",
+"Licht, mehr Licht" ja "Banner of Light", jotka kaikki olivat
+spiritualistisen romun kaatopaikkoja, sillä juuri pimeyden apostolithan
+ne innokkaimmin nimittivät itseään valon sankareiksi. Vieläpä
+enemmänkin: isäntämme oli Porista, joka oli jonkin aikaa Suomen
+spiritismin kehtona ja keskuksena, tilannut "psykografin", vai mikä
+"emanulektori" se lienee ollut tuo berliniläisen Hornungin tunnettu
+keksintö, joka oli aiottu yksinkertaisemmaksi henkimaailman
+välittäjäksi kuin hankalat koputuspöydät. Psykografin jälkeen
+keksittiin vielä yksinkertaisempi lyijykynä, ja lopulta huomattiin
+yksinkertaisimmaksi antaa henkien itsensä näyttäytyä. Me tiesimme
+paroni H:n tehneen kokeita psykografilla ja pitäneen niistä tarkkaa
+luetteloa. Niinpä ei ketään kummastuttanutkaan, että isäntämme,
+pelkäämättä puolta kymmentä ilkeää hymyä, ryhtyi tapansa mukaan
+rakastettavan suorasti puolustamaan Homea.
+
+-- Onko tosiaankin totta -- sanoi pisteliäs rouva N. -- että eräs
+keisarinna Eugenien hovineiti tunsi kylmän käden koskettavan kättään ja
+vievän sen vielä kylmemmille huulille?
+
+-- Totta se on -- sanoi paroni H. levollisesti -- mutta tuo käsi oli
+hänen monta vuotta takaperin kuolleen sisarensa käsi, ja kun Homelta
+pyydettiin todistuksia siitä, tuli marmorin valkoinen käsi taaskin
+näkyviin ja veti hovineidin sormesta monien sormusten joukosta pois
+juuri sen sormuksen, jonka hän oli saanut muistiksi kaivatulta
+sisarvainajaltaan.
+
+-- Onko totta -- kysyi taas rouva N. huonosti salaten hymyilyään --
+että Tuileriain linnassa henkilöt kääntyivät tuoleillaan ympäri, että
+keisarilta ja monelta muulta hävisi taskukellot ja että naisten puvut
+joutuivat arveluttavaan epäjärjestykseen?
+
+-- Totta on sekin, mutta siinä oli vain osa Homen läsnäollessa
+tapahtuneista ilmiöistä. Käsiä tuntui liikkuvan pöytäliinojen alla,
+näkymätön käsi nosteli pöytiä, tuntemattomat olennot poljeksivat
+varpaille, seinäkellot pysähtyivät, kellot soivat ja nidos Voltairen
+teoksia, jota joku hovinaisista oli juuri toivonut itselleen, lensi
+hänen syliinsä. Viimein tuntui lattia huojuvan, ovet aukeilivat ja
+sulkeutuivat, kynttilät sammuivat ja syttyivät itsestään, mutta
+yhtäkkiä Home hävisi salaa, ja kaikki oli heti kuten luonnostaan piti
+olla. Minun tulee lisätä, että kuuluisa silmänkääntäjä Moreau-Cirti,
+joka silloin myöskin oli läsnä, sanoi kaiken sen menevän yli hänen
+ymmärryksensä ja väitti, ettei sillä ollut mitään yhteyttä luonnollisen
+magian kanssa.
+
+-- Oikeinko totta, että hän katosi, tuo kunnon Home? virkkoi tohtori C.
+-- Minä olen kuitenkin kuullut kerrottavan hänen toisella kertaa
+osoittaneen vielä erinomaisempaa taitoa. Keisarin tuttavallisimmassa
+seurapiirissä, johon paitsi häntä ja keisarinnaa kuului ainoastaan
+herttua Montebello, näyttäytyi kerran Homen läsnäollessa hengen käsi,
+joka tarttui kynään, kastoi sen säännölliseen tapaan musteeseen ja
+kirjoitti paperille Napoleon I:n omakätisen nimikirjoituksen. Keisari
+pyysi silloin saada suudella kummituskättä. Heti se siirtyi hänen ja
+sitten keisarinnan huulille, ja keisarinna pyyhkäisi kiireimmiten
+brysselinpitsisellä nenäliinallaan pois suutelon huudahtaen: "_Mais
+c'est affreux, je me ressens des moustaches de mon mari_!"
+
+Paroni H. odotti hetkisen noitten sanain synnyttämän yleisen naurun
+asettumista ja virkkoi sitten sävyisästi:
+
+-- Juttu ei ole huonoimpia, mutta suuresti epäilen, oliko keisarinna
+Eugenie siinä tilaisuudessa sellaisella mielellä, että hän olisi voinut
+tuntea miehensä viikset. Marraskuussa 1858 minä olin Pietarissa. Home
+oli saapunut sinne nuoren rouvansa, lankonsa kreivi Kuselevin ja
+kaikkialla hääräilevän Aleksander Dumas'n kanssa. Home oli päässyt
+ylimpiin seurapiireihin ja saattoi koko Pietarin hämminkiin; neljään
+viikkoon tuskin puhuttiinkaan muusta kuin Homesta. Tuhansien juttujen
+joukossa oli myöskin eräs, jonka kuulin luotettavilta hovilaisilta ja
+joka muistuttaa Tuileriain linnan kättä. Home kutsuttiin armossa
+pienehköön iltaseuraan Talvipalatsiin, ja hän huvitti ensin seuraa
+lennättämällä pientä kilisevää soittokelloa toiselta toiselle. Häneltä
+kysyttiin sitten, eivätkö henget voisi näyttäytyä, ja hän vastasi käden
+silloin tällöin tulevan näkyviin, mutta seura tällä kertaa oli muka
+liian lukuisa, joten muutamien oli ensin poistuminen. Kirjoitettiin
+aakkoset, eräs ylhäinen henkilö piti määrättyjä kirjaimia perättäin
+osoittavaa kynää, ja siten huomattiin, että kreivi Adlerbergin ja
+ruhtinatar Trubetskoin ja Bobrinskyn oli poistuttava. Heidän mentyään
+kaikki läsnäolijat näkivät sinertävän käden kurottuvan kohti... Mutta
+ehkäpä tiedättekin tapauksen? No niin, minulle vain vakuutettiin, ettei
+kellään koko seurassa ollut halua leikinlaskuun, vaan että jokainen,
+joka oli koskenut tuohon jääkylmään, kosteaan käteen, oli ollut
+vakuutettu, ettei se ollut kenenkään elävän ihmisen käsi.
+
+-- Minua se ei ollenkaan kummastuta, puuttui puheeseen tohtori C. Minun
+ollessani Lontoossa 1860 Homekin oli siellä samaan aikaan kuuluisan
+amerikkalaisen mediumin mr. Squiren kanssa. Herrat lienevät
+erinomaisesti sopineet yhteen, missä suhteessa on kunnioitettava noita
+kahta suurta miestä; onhan muuten _jalousie de metier_ niin tavallista
+tässä maailmassa. Home ja Squire näet osoittivat mahtuvansa molemmat
+saman katon alle. Eräänä iltana oli lordi Lyndhurstin luona koolla
+täysverinen ja tietysti sangen ennakkoluuloton seurapiiri. Siinä
+tilaisuudessa Home ja Squire nousivat molemmat yht'aikaa monta metriä
+korkealle, lattiasta salin kattoon asti, ja Home, ollen laihempi ja
+niinmuodoin kevyempi, pysyi tuossa asennossa niin kauan, että ehti
+kirjoittaa nimensä kattoon. Minä en itse ollut läsnä, mutta kuulin
+luotettavilta henkilöiltä, että hän tuossa korkeassa asemassaan ei
+muistanut ottaa lukuun erästä pikku seikkaa, joka hyvin huvitti hienoa
+seuraa. Huomattiin näet, että sillä arvon miehellä oli puolianturat
+saappaissa...
+
+-- Mutta, hyvä tohtori, virkkoi isäntä, tahdotteko kokonaan peloittaa
+minut kertomasta pientä tapausta, jonka itse näin ja jota siis en
+parhaalla tahdollakaan voi katsoa pelkän mielikuvituksen tuotteeksi?
+
+-- En suinkaan, minä olisin hyvin pahoillani, jos olisin riistänyt
+meiltä mielenkiintoisen seikkailun tuottaman huvin, joka kenties saa
+meidät kaikki vakuutetuiksi. Siis teillä, herra paroni, on itsellänne
+ollut tilaisuus tutustua...
+
+-- Herra Homeen, niin on. Ja minä vakuutan, hyvä herrasväki, olleeni
+ennen tuota tapausta yhtä jyrkkä epäilijä kuin kuka hyvänsä teistä.
+Muuten minä en silloin ollut yksin; vaimoni oli myöskin läsnä
+tilaisuudessa.
+
+-- Mutta, hyvä ystävä -- sanoi vapaaherratar hieman hämillään --
+lupasithan itse...
+
+-- Ollako vaiti? Tosin lupasin; mutta vain teidän sukupuolennehan,
+armollinen ystäväni, on anteliaalta luonnolta saanut salaisuuksien
+säilyttämisen taidon. Minä siis tunnustan -- senkin uhalla, että joudun
+teidän pistosanojenne koko tykistölle alttiiksi, hyvä herrasväki --
+että käännyin jotenkin itsepintaisena ystäväni, Pietarin
+komissariaatissa palvelevan eversti P:n puoleen pyytäen häntä
+toimittamaan minulle tilaisuuden tutustua Homeen. P., ollen kaukaista
+sukua Homen rouvalle, oli lopulta niin kohtelias, että kutsui minut ja
+vaimoni luokseen eräänä iltana, jolloin hän varmasti odotti Homea
+vieraakseen. Muistan sen kuin eilisen päivän; päivä oli marraskuun 4:s
+1858; sohvapöydän ympärillä istui meitä kahdeksan, korkeintaan kymmenen
+henkilöä, kun rouva P. äkkiä tunsi kädessään kylmän käden. Samassa
+hänen silkkihameensa kohoili, kuului omituista suhinaa ja pöytä tuntui
+huojuvan kuin laiva aallokossa. Mutta suuri pöytälamppu ei liikahtanut
+paikaltaan vähääkään.
+
+-- Antakaa anteeksi, keskeytti rouva N., siinä ei ole mitään
+merkillistä, jos on totta, että Home Firenzessä huvikseen asetteli
+munia seinälle. Munat eivät vierähtäneet alas, lamppu ei kaatunut;
+sellaisia ovat herra Homen luonnonlait.
+
+-- Itse Kolumbus ei osaisi suorittaa tuota paremmin, puuttui puheeseen
+tohtori. Mutta olkaa hyvä, jatkakaa, herra paroni; kertomuksesta tuntuu
+tulevan hyvin romanttinen.
+
+-- Se ei ole pitkä, jatkoi paroni H. hyväntahtoisesti. Vaimoni voi
+todistaa...
+
+-- Minä en todista mitään! huudahti vapaaherratar.
+
+-- Kyllä todistat, siitä olen varma, sillä kun me kummastellen
+katselimme pöydän liikkeitä, huomasimme kaikki pöytinemme ja
+tuoleinemme siirtyneemme huoneen päinvastaiseen nurkkaan kenenkään
+käsittämättä, miten se oli tapahtunut. Me katsoimme hymyillen toisiamme
+-- aivan niinkuin te, hyvät naiset ja herrat, juuri nyt. Me tahdoimme
+vakuuttaa toinen toisillemme, että olimme vaihtaneet paikkoja, sillä
+huone näytti siltä kuin olisi kymmenkunta lasta leikkinyt siinä
+rautatietä sohvilla.
+
+-- Home istui pöydän alla; siinä koko salaisuus! nauroi vapaaherratar.
+
+-- Varmasti, virkahti rouva N.
+
+-- Suokaa anteeksi -- jatkoi isäntämme. -- Home ei ensinkään ollut
+pöydän alla. Minäkin olin niin lapsellinen, että uskoin jotakin sen
+tapaista ja kumarruin katsomaan, mitenkä asia oikeastaan oli. Mitä
+huomasin? Aivan tavallisen mahongista tai pähkinäpuusta, en muista,
+kummastako, tehdyn pöydän, joka sitä paitsi oli melkoisen suuri ja
+hyvin raskas. Minä en olisi jaksanut sitä liikuttaa paikaltaan. Sangen
+kummastuneena katsoin silloin ympärilleni ja näin Homen hyvin
+välinpitämättömän näköisenä istuvan ikkunan ääressä puhelemassa erään
+naisen kanssa, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
+
+-- Minkä näköinen hän on? kysyi apukamreeri salatakseen liian
+hillitöntä naurunhaluaan.
+
+-- Aivan musta, sarvet päässä ja jalassa kaviot, ellei hän ennemmin ole
+kuuluisan harmaapaperinaaman tapainen, vastasi heti rouva N.
+
+Mutta paroni H. jatkoi horjumattoman maltillisena.
+
+-- Home on nuori mies; hän on syntynyt Edinburgissa 1835; hän on
+keskikokoinen, hoikka, vaaleaverinen, kalpea, sairaan näköinen,
+yksinkertainen ja teeskentelemätön koko olemukseltaan. On tunnettu
+asia, ettei hän koskaan näytä salaperäistä taitoaan julkisesti eikä
+mielellään suurissa seuroissakaan. Hän myöntää itse, ettei hän milloin
+hyvänsä voi kutsua esiin henkiä; se riippuu enemmän heidän kuin hänen
+tahdostaan, ja kun hän Roomassa kääntyi katoliseen uskoon 1856,
+ilmoittivat henget hänelle kohta sen jälkeen Napolissa pysyvänsä
+poissa koko vuoden, mikä todella tapahtuikin. Suostumuksensa tai
+kieltäytymisensä he ilmoittavat nakutuksilla; kolme nakutusta merkitsee
+myöntymystä, yksi kieltoa. Minä vakuutan, hyvä herrasväki, että kaikki,
+jotka ovat kuulleet noita nakutuksia, varmasti huomaavat, mistä ne ovat
+peräisin. Niillä on hyvin omituinen ääni, minä en voi verrata niitä
+muuhun kuin siihen ääneen, joka syntyy, kun suuri lintu nokallaan
+hakkaa puunkuorta, tai pikemmin nastan nakutukseen, kun sähköttäjä
+lähettää sähkösanomaa.
+
+-- Sallitteko, herra paroni, minun kysyä yhtä asiaa? virkkoi tohtori.
+
+-- Sangen mielelläni, hyvä herra tohtori. Huomaatte, että minä olen
+valmis puolustautumaan. Teidän miekkailupistojenne varalle on minulla
+rautahaarniska, ja se on oma vakaumukseni, josta ette ole löytävä
+yhtään rakoa.
+
+-- Minä muistelen, että te, herra paroni, olitte jonkin verran
+vapaa-ajattelija.
+
+-- Oikein! Ja luenpa ansiokseni, että olen vielä tänä päivänäkin.
+
+-- Siis katkismuksemme tavalliset uskonkappaleet...
+
+-- Ovat olleet hyviä aikanaan; mutta ehkä päästätte minut lausumasta
+ajatustani siitä, mikä merkitys niillä on yhdeksännellätoista
+vuosisadalla.
+
+-- Siis korkein olento, kuoleman jälkeinen elämä, arveletteko, että...?
+
+-- Johan te käytte pahasti kimppuuni. Tuo ei ole rehellinen isku, vaan
+salapaula. Mutta koska tahdotte, no -- miksikä en uskoisi yleistä
+järkeä, maailmanainetta ja kuoleman jälkeistä olemassaoloa tuossa
+aineessa, jossa persoonallisuus häviää, sen jälkeen kun -- mitenkä
+sanoisinkaan?
+
+-- Sen jälkeen kun se on lyhyemmän tai pitemmän aikaa pyristellyt
+jonkinlaisessa henkimaailmassa, mikä ei kuitenkaan ole muuta kuin
+aineellisen elämän jatkoa hermoaineen avulla, joka elämän aikana
+muodostaa sielumme, mutta kuoleman jälkeen vähitellen haihtuu ja hajoaa
+yleiseen maailmanaineeseen.
+
+-- Hieman sinne päin, mutta ei aivan niin, hyvä tohtori. Minä olen
+todellakin oikeauskoisempi kuin te, sillä minä uskon, että meidän
+kiertotähteämme ympäröi sille ominainen kolmas aine, ikäänkuin
+näkymätön ilmakehä, joka on kuolemankin jälkeen ravintona
+hermoaineelle. Siten on mahdollista henkien elää, niin kauan kuin
+maapallommekin elää; ei kauempaa, sen myönnän. Mutta muutenhan ei
+voitaisi selittää ammoisina aikoina eläneitten henkien olemassaoloa ja
+tervehdyskäyntejä.
+
+-- Niin todellakin, puuttui taaskin rouva N. puheeseen. Minä tunsin
+erään neidin, joka oli kotiopettajana kenraali R:llä. Häntä huvitti
+suuresti henkien kanssa puhuminen, tuota kunnon mamselli A:ta, ja hänen
+onnistui viimein saada ompelupöytänsä nakuttamaan. Kerran hän kääntyi
+Sokrateen puoleen, pyytäen häntä olemaan kohtelias ja sanomaan jonkin
+kauniin ja nerokkaan ajatelman. Hänen suureksi ilokseen viisas mies
+kohteliaasti suostuikin pyyntöön, ja neiti kirjoitti vastauksen kirjain
+kirjaimelta sellaisella mielenkiinnolla, jota aina ehdottomasti tuntee
+ollessaan keskustelussa niin kuuluisan henkilön kanssa. Vastaus oli:
+_Vous êtes une folle_, te olette hupsu! Minä olen itse nähnyt
+kirjoituksen ja voin siis vakuuttaa, että siinä oli nuo sanat.
+Ainoastaan oikeinkirjoituksessa oli muutamia pikku virheitä.
+
+-- Ja kummastuttaako se teitä, hyvä herrasväki? huomautti tohtori
+hymyillen. Minä tunnustan, että siitä pitäen, kun minä pari vuotta
+takaperin luin kuningas Dareioksen puhuneen saksaa Zürichissä, ei minua
+ollenkaan kummastuta, että Sokrates puhui ranskaa Helsingissä!
+
+-- Niin, sanoi paroni, mitä minun pitäisi sitten vastata tähän? Minä
+näen, että tässä on kaksi puoluetta; toinen uskoo henkiä, toinen ei
+usko mitään. Ja koska minä olen ensinmainitun puolueen kannattaja, niin
+mielihyvikseni saan kerran vaihteen vuoksi lukea itseni oikeauskoisiin.
+
+-- Antakaa anteeksi, herra paroni, on vielä kolmaskin puolue, virkkoi
+silloin lempeä ääni, joka ei siihen asti vielä ollut sekaantunut
+vilkkaaseen keskusteluun.
+
+Meitä oli ollut kolme äänetöntä kuulijaa: minä ja nuori tyttö, joka oli
+edellisenä keväänä päässyt ripille ja jonka läsnäolon kaikki näyttivät
+unohtaneen. Lapsi raukka istui vaiti työnsä ääressä, neuvottomana ja
+hämmästyksissään kaikesta, mitä oli saanut kuulla, ja oikein
+tietämättä, mitä oli ajateltava siitä. Kolmas äänetön kuulija oli
+asessori B. Hän se nyt pani vastalauseen molempia toisia puolueita
+vastaan.
+
+Asessori oli mitättömän näköinen ukko, seitsenkymmenvuotias tai hiukan
+vanhempikin ja harmaahapsinen; kasvoiltaan hän oli jokseenkin
+tavallisen näköinen, mutta hänen harmaat silmänsä olivat eloisat ja
+viisaat; muuten hän oli hyvin säädyllinen ja käytöksessään melkoisen
+siro; hänellä oli aina hännystakki ja kaulassa valkoinen liina.
+Hän veti niin vähän huomiota puoleensa, että hänen läsnäoloaan
+tuskin huomattiin, semminkin koska hän harvoin puhui muusta kuin
+virka-asioista. Olipa kuitenkin joskus sattunut, että hän luopui
+noista tavoistaan, kun oli puolustettavana jokin asia, jonka hän
+tunsi läheiseksi, ja silloin hän saattoi olla puhelias, jopa
+kaunopuheinenkin; hänen kasvoilleen tuli ilme, joka muutti ne melkeinpä
+kauniiksi, hänen harmaat silmänsä loistivat lämpöä, ja koko hänen
+vartalonsa näytti kasvavan. Häntä pidettiin hieman omituisena ja
+kummallisena vanhuksena, mutta koska häntä yleensä kunnioitettiin hänen
+rehellisyytensä ja oikeudentuntonsa tähden, niin oltiin kernaasti
+huomaamatta hänen omituisuuksiaan ja suvaittiin häntä niissä harvoissa
+seurustelupiireissä, joissa hän toisinaan vietti iltansa enemmän
+tottumuksesta kuin harrastuksesta ja joista hän aina hattuunsa tarttuen
+lähti täsmälleen kello kymmeneltä.
+
+Kaikki kääntyivät heti pieneen mieheen päin, joka jatkoi minuun ja
+nuoreen tyttöön katsahtaen:
+
+-- Täällä on muutamia, jotka eivät usko herra Homeen, vaan pitävät
+hänen henkiään pilana.
+
+-- Ahaa, huudahti tohtori, me saamme apua.
+
+-- Mutta -- jatkoi asessori -- kun emme usko herra Homeen, niin olemme
+uskomatta siitä syystä, että vielä vähemmän olemme samaa mieltä niiden
+kanssa, jotka eivät sano uskovansa mitään, mikä on mahdotonta.
+
+Paroni H. nyökäytti ystävällisesti päätään.
+
+-- Jatkakaa vain, sanoi hän. Saammepahan nähdä, että viimein kuitenkin
+olemme yksimielisiä pääasiasta.
+
+-- Sallikaa minun kysyä erästä asiaa. Jos oikein ymmärsin, olitte te,
+herra paroni, vapaa-ajattelija ja epäilitte kaikkea, kunnes herra Home
+sai teidät vakuutetuksi henkien olemassaolosta.
+
+-- En tahdo sitä kieltää. Mitä omin silmin näkee, sitä ei käy
+tinkiminen olemattomaksi. Täytyy vain koettaa keksiä sille järjellinen
+selitys.
+
+-- Maailmanaine tai oikeammin kolme ainetta; kyllä ymmärrän. Mutta
+sielun kuolemattomuus on kuitenkin kaikitenkin lasten tarina, eikö
+niin?
+
+-- Hyvä asessori, te olette liitossa tohtorin kanssa ja tahdotte
+karkoittaa minut varustuksistani. Mutta se ei onnistu; siitä syystä
+minä en huoli tehdä pitempää tunnustusta.
+
+-- Ellen pelkäisi väsyttäväni, saattaisin kertoa tapauksen omasta
+elämästäni.
+
+-- Ilahduttaisitte sillä suuresti mieltäni. On harvinaista kuulla
+teidän puhuvan muusta kuin oikeusasioista... Lundqvist, tuo lisää puita
+ja pane takkaan!
+
+-- Olkaa kaikin mokomin niin kohtelias ja kertokaa! kehoittivat
+vapaaherratar ja rouva N. yht'aikaa. -- Älkää säästäkö ollenkaan
+hermojamme, me kyllä olemme valmiit kestämään.
+
+-- Sitäkin suuremmalla syyllä, kun nyt juuri elämme mitä
+hirvittävimmässä kummitusajassa, virkahti tohtori C.
+
+-- No niin -- jatkoi asessori kääntyen isäntämme puoleen -- minulla oli
+nuorena kunnia olla teidän setä vainajanne, salaneuvos vapaaherra H:n
+tuttava. Hän asui tässä talossa, jonka hän oli rakennuttanut, ja koska
+hän minulle osoitti niin suurta luottamusta, että käytti minua
+oikeudenkäyntiapulaisenaan, kävin minä usein hänen luonaan tässä
+huoneessa, joka silloin oli hänen vastaanottohuoneenaan. Te, herra
+paroni, ette ehkä muista häntä? Hän kuoli jo 1826.
+
+-- Minä olin silloin tuskin kymmenen vuoden ikäinen, mutta muistan
+hänet kuitenkin vallan hyvin ... reipas ukko ikäisekseen, Kustaan
+aikalainen ... ylevä ryhti hänellä oli, ja kuten kerrotaan, omisti hän
+sen hienon seurustelutavan, joka nyt jo on kadonnut meidän saleistamme.
+Meidän lasten tuli säännöllisesti käydä häntä tervehtimässä joka
+sunnuntaiaamupäivä ja silloin kunkin vuorostaan hyvin juhlallisesti
+ikänsä ja arvonsa mukaan suudella hänen kättään. Mutta te, asessori,
+ette ole koskaan ennen maininnut tuosta tuttavuudesta...
+
+-- Se keskeytyi aikaisin, mutta siitä jäi mieleeni vaikutelma, joka ei
+haihdu. Salaneuvos H. vainaja ei ollut ainoastaan vanha hovimies ja
+diplomaatti; hän edusti kaikessa aikaansa niin täydellisesti kuin
+suinkin mahdollista, sen jälkeen kun oli luovuttu tekotukasta ja
+ateismi tullut kuin hiukan vanhanaikaiseksi. Minun tuskin tarvinnee
+lisätä, että hänellä oli samanlaiset mielipiteet kuin teillä, herra
+paroni.
+
+-- Kuitenkin ottamatta lukuun henkioppia, luullakseni.
+
+-- Ei, päinvastoin... Kustaan aika ei juuri uskonut Jumalaan, mutta
+sitä enemmän Cagliostroon ja Björnramiin. Katkismusta halveksittiin,
+mutta teeskentelemättä kunnioitettiin mamselli Arfvidssonin kortteja.
+Ihmissydämen laita on sama kuin luonnonkin: _abhorret a vacuo_. Tyhjää
+paikkaa ei voi olla, ja niinkuin ilma syöksähtää laukauksen jälkeen
+tyhjään pyssynpiippuun, yhtä varmasti kummitukset ja järjettömyys
+majoittuvat siihen sieluun, jonka uskonto on jättänyt autioksi. Mutta
+antakaa anteeksi poikkeamiseni asiasta. Minä aioin vain sanoa, että
+teidän setänne niiden mitättömäin palvelusten tähden, joita minulla oli
+onni tehdä hänelle, osoitti minulle suurta suosiota ja ryhtyi
+useastikin puhumaan sellaisista aineista, jotka eivät koskeneet
+oikeudenkäyntiasioita. Eräänä sunnuntaina, kun minä lähdin kirkosta
+yht'aikaa hänen kanssaan, pyysi hän minua vaunuihinsa istumaan ja
+kutsui päivälliselle luokseen. Matkalla hän sanoi: Te olette
+ymmärtäväinen nuorukainen, te käytte kirkossa ja teette siinä oikein.
+Täytyy mukautua joukkojen ennakkoluuloihin, jotta toiste voisitte niitä
+menestyksellä vastustaa. Meidän ajattelevien täytyy uhrata itsemme,
+mutta me pidämme uskomme itseksemme ja nauramme salaa narreille, jotka
+etsivät taivasta ja helvettiä muualta kuin omasta rinnastaan. Ei, hyvä
+B., etsikäämme Jumalaamme omasta järjestämme, niin on meillä ainoa
+johtotähti, joka ei petä! -- Ennenkuin minä, hieman kaino kun olin
+luonteeltani, ehdin vastata, olimme jo perillä -- tämän talon edessä --
+ja vanha vapaaherra nousi ylös portaita. Mutta eteisen ovelle hän
+pysähtyi ja huusi palvelijaansa. -- Katsos tuota, kuhnus, torui hän;
+mitenkä olet lakaissut tänään? -- Silloin huomasin oven edessä kaksi
+oljenkortta ristissä, ja hän, jonka korkeimpana johtotähtenä oli
+ihmisjärki, ei uskaltanut astua noiden oljenkorsien yli, koska hän
+pelkäsi siitä aiheutuvan jonkin äkillisen onnettomuuden.
+
+-- Heikkoutta, lapsellisuutta, jota olette huomaava monessakin
+ajattelevassa ja valistuneessa miehessä! huudahti nuorempi
+vapaaherra H.
+
+-- Mahdollista kyllä. Salaneuvos H. vainajalla, joka oli leski, oli
+yksi ainoa lapsi, nuori ja rakastettava tytär...
+
+-- Matilda serkkuni!
+
+-- Hän oli saanut hyvin huolellisen, mutta hieman yksipuolisen
+kasvatuksen. Hänen isänsä käytti melkein kaikki joutohetkensä tämän
+rakkaan lapsen hyväksi ja oli tehnyt kaiken voitavansa suojellakseen
+häntä noilta mainitsemiltaan joukkojen ennakkoluuloilta. Hän oli
+valinnut hänelle kotiopettajattaren oman mielensä mukaan; hän oli mitä
+huolellisimmin valvonut, mitä kirjoja tyttö luki; ja jo aikaisin hän
+teroitti hänen mieleensä tuota maailmanfilosofiaa, jota hän piti
+kaikkien tietojen helmenä. Ja Matilda neidillä oli erinomaisen hyvä
+pää, hän käsitti kaikki hyvin helposti; jos hän olisi ollut Ruotsin
+valtaistuimella, olisi hänestä tullut toinen Kristiina. Sitä paitsi hän
+oli nuori, kaunis, rikas, ja hänellä oli loistava yhteiskunnallinen
+asema; siksipä hänellä olikin niin paljon ihailijoita, ja hänen isänsä
+koti tuli kaiken sen kokouspaikaksi, mitä Suomessa siihen aikaan oli
+sukkelaa ja sivistynyttä siinä mielessä kuin salaneuvos H. ja monet
+muut tahtoivat.
+
+-- Niin, olen kuullut setäni vierassalin olleen suosituimman koko
+maassa.
+
+-- Matilda neiti oli kahdeksantoista ikäinen, kun minun apuani
+tarvittiin sotkuisessa riita-asiassa. Minä näin hänet joka päivä: hän
+oli viehättävä...
+
+-- Ja te, asessori, olitte silloin kolmeakymmentä vuotta nuorempi.
+Kyllä ymmärrän: eihän kukaan ole kivestä.
+
+-- Hän oli viehättävä, milloin tahtoi olla, mutta myöskin äärettömän
+oikullinen ja epävakainen. Monia ihailijoitaan hän kohteli niin
+välinpitämättömästi kuin ainoastaan hän rohkeni kohdella. Huomattuaan
+jonkun uskaltavan rahtusenkaan toivoa, kukisti hän heti hänet jollakin
+purevan ivallisella päähänpistolla. Isä kuitenkin tahtoi häntä
+valitsemaan ja näytti taipuvaiselta suosimaan nuorta ruotsalaista
+kreivi R:ää, joka oli heille kaukaista sukua. Matilda neiti kohteli
+häntä niinkuin kaikkia muitakin, ei paremmin eikä pahemmin, ja kun oli
+kerran totuttu hänen oikkuihinsa, ei niitä otettu huomioon, vaan
+toivottiin nuoren neidin viimeinkin taipuvan rakastajan
+hellittämättömyydestä.
+
+-- Kertokaa edelleen. Minä tiedän jonkin verran serkkuni vaiheista.
+
+-- Mutta minä en tahdo millään tavalla menetellä epähienosti. Jos se
+vaivaa teitä, herra paroni...
+
+-- Ei suinkaan. Onhan tuo historia kyllin tunnettu, eikä totuus teidän
+kertomananne voi kuulua läheskään niin säälimättömältä kuin muitten
+kulkupuheet.
+
+-- Olkoon menneeksi sitten. Rakkaudentunnustuksia kuuntelematta Matilda
+kiintyi koko luonteensa vilkkaudella milloin mihinkin työhön. Kaksi
+viikkoa hän maalasi intohimoisesti, hylkäsi sitten siveltimen ja ryhtyi
+tutkimaan kasvitiedettä. Tuskin hän oli ennättänyt penkoa ties kuinka
+monta kasvikokoelmaa, ennenkuin heitti ne kaikki romukoppaan ja joutui
+ratsastamisinnon valtaan. Siihen kyllästyttyään hän ryhtyi kääntämään
+Frithiofin satua englannin kielelle. Tällä välin hän mieltyi Byronin
+kirjoituksiin ja alkoi kääntää niitä ranskaksi. Ennenkuin mikään
+noista töistä valmistui, Matilda neiti kiintyi musiikkiin, osti
+kamariurut, ja hänen päähänsä pälkähti ruveta transponoimaan Mozartin
+Don Juania tuolle harvinaiselle soittokoneelle. Muistaakseni hän
+ehti valmistaa ensimmäisen näytöksen, kun hän eräänä päivänä näki
+hydro-oxygeni-mikroskoopin ja äkkiä tunsi vastustamatonta halua
+mikroskoopillisiin tutkimuksiin. Tämä kiihko johti hänet anatomiaan.
+Hän leikkeli pienen marsun, joka oli kuollut hänen häkissään, ja väitti
+löytäneensä eläinsielun hermoista. Siitähän oli vain askel
+fysiologiaan. Hän tutki kaikkea, mitä sillä alalla kohtasi; hän sanoi
+tahtovansa tietää, mikä on sielun kokoomus, sillä materiaa sen täytyi
+välttämättömästi olla. Huomattuaan oppineitten olevan asiasta hyvin
+erimielisiä hän sisustutti itselleen pienen laboratorion ja alkoi
+tutkia kemiaa. Hän tahtoi keksiä maailmanaineen.
+
+-- Hyvä Jumala, mitä kaikkia hullutuksia!
+
+-- Sanokaa ennemmin: mitkä runsaat, ihanat lahjat siinä tuhlautuivat
+ilman pohjaa ja perustaa! Miksi tuo haparoiva henki ei löytänyt
+päämäärää? Miksi tuon rikaslahjaisen ymmärryksen piti hioa kärkeään
+tyhjää pimeää lävistääkseen? Näettekö tuota kipinää, joka lentää yön
+myrskyssä tietä ja tarkoitusta vailla ja sammuu muutaman sekunnin
+kuluttua autioon avaruuteen? Se kipinä on Matilda H:n sielu.
+
+-- Olkaa hyvä, jatkakaa!
+
+-- Se riita-asia, jossa minun apuani tarvittiin, koski sangen suurta
+velkavaatimusta, jonka kruunu oli pannut vireille salaneuvos H:ta
+vastaan. Hänellä oli 1808 vuoden sodan aikana ollut hallussaan
+isonlainen yleinen rahasto, ja hän oli luovuttanut sen jollekulle
+ylemmälle virkamiehelle, joka vähän aikaa takaperin oli kuollut ja
+jättänyt jälkeensä suuren vaillingin. Kruunu pani toimeen ankaran
+tutkimuksen, ja salaneuvos sotkeutui tuohon onnettomaan juttuun, joka
+uhkasi koko hänen omaisuuttaan tai ainakin suurinta osaa sekä hänen
+virkamieskunniaansa ja kansalaismainettaan, mikä oli vielä pahempi.
+Kaikki riippui siitä, voitiinko näyttää kuitti, jonka vainaja oli
+antanut vastaanottamastaan summasta. Mutta se kuitti oli kadonnut
+johonkin löytymättömiin. Kaikki piilopaikat ja paperitukut etsittiin,
+koko talo mullisteltiin ylösalaisin, mutta turhaan; kuitti pysyi
+poissa, ja minun puolustettavani oli mitä kiusallisimmassa asemassa.
+
+Melkein samoihin aikoihin tapahtui neiti Matildassa muutos. Hänestä
+tuli yhtä lempeä ja nöyrä kuin hän ennen oli ollut kiivas ja
+uhkamielinen. Hän hylkäsi laboratorionsa; ei tiedetty, mitä hän
+toimitti, mutta usein nähtiin hänet ajatuksiin vaipuneena ja
+haaveksivana. Kun häntä puhuteltiin, ei hän kuullut, taikka hän
+säpsähti niinkuin hänet olisi tavattu jostakin, mitä hän tahtoi salata
+kaikilta. Hän kävi edelleenkin seurahuveissa, mutta oli enimmäkseen
+välinpitämätön ja väsynyt, niinkuin nuoruus olisi häneen nähden
+kadottanut ruusunsa ja ilo viehätysvoimansa. Kuitenkin hän saattoi
+milloin punastua, milloin kalveta, eikä kukaan tietänyt, mistä se
+johtui; jos viereisestä huoneesta kuului kuiskaus, voi se värisyttää
+koko hänen hermostoaan, ja oven narahdus saattoi koko hänen ruumiinsa
+vapisemaan.
+
+Tuo muutos ei jäänyt isältä huomaamatta, ja se lisäsi suuresti hänen
+muita huoliaan. Hän tunsi maailmaa liian hyvin voidakseen erehtyä
+tyttärensä ajatuksissaanolon syystä, ja hän pääsikin siitä viimein
+selville. Hän, lapsi parka, rakasti, mutta ei suosittua miestä, joka
+oli aiottu hänelle puolisoksi, eikä edes ketään muutakaan tuohon
+hienoon seurapiiriin kuuluvaa, joka tavallisesti oli koolla hänen
+isänsä kodissa, vaan nuorta lääkäriä, jolta oli kysytty neuvoa hänen
+fysiologisissa opinnoissaan -- miestä, jolla ei ollut loistavaa nimeä
+eikä rikkautta, mutta joka oli vakava, henkevä ja älykäs ja
+olemukseltaan ylpeä ja itseensä sulkeutunut. Vanha tarina uudistui:
+Matilda neiti lahjoitti rakkautensa sille ainoalle, joka ei näyttänyt
+sitä pyytävän, joka ei ollut koskaan sanonut hänelle kohteliasta sanaa
+eikä kertaakaan taipunut hänen oikkuihinsa. Ja hänen valintansa oli
+arvokas: tuosta miehestä tuli sittemmin maamme etevimpiä lääkäreitä,
+hän hankki itselleen nimen, joka saattoi vetää vertoja mille sukuperän
+mainehikkuudelle tahansa. Teidän sukunne, herra paroni, ei olisi
+tarvinnut hävetä häntä.
+
+-- Te olette oikeassa; luulen tuntevani tuon nimen. Mikä onnettomuus,
+ettei serkkuni kohtalo yhtynyt hänen kohtaloonsa. Matilda olisi kyennyt
+seuraamaan häntä hänen loistavalla tieteellisellä urallaan; he olisivat
+yhdessä tunkeutuneet kaikkiin tieteen salaisuuksiin. He olisivat
+tulleet hyvin onnellisiksi!
+
+-- Luuletteko? Kenties; minä en tiedä. Onpa kuitenkin vanha sääntö,
+joka ei yksinomaan koske sähköoppia, että vastakohdat pyrkivät yhteen,
+yhdenkaltaiset hylkivät toisiaan. Ainakin lienee hyvin harvinaista,
+että oppineet miehet rakastavat oppineita naisia, eikä niin tapahtunut
+tässäkään. Minä tahdon kohdella setäänne oikeudenmukaisesti ja kertoa,
+että hän, vaikka hänen tyttärensä rakkaus olikin aivan vastoin
+hänen aikeitaan, kuitenkin tässä tapauksessa todella oli niin
+ennakkoluuloton, että oli valmis uhraamaan kaikki tyttärensä onneksi.
+Hän kutsui nuoren lääkärin luokseen, mieltyi häneen, otti asian
+ylhäisen luontevasti ja puhui melkein näin: Hyvä herra, te olette
+nuori, hyväpäinen ja lujaluonteinen mies, köyhä tosin, mutta mitäpä
+siitä, teillä on loistava tulevaisuus edessänne, minun tyttäreni
+rakastaa teitä, ja te otaksuttavasti olette aivan hullaantunut häneen
+niinkuin kaikki muutkin. Minä puolestani en ole mikään Lafontainen
+romaanien raakalainen, minun mielestäni pitää päinvastoin kaikkien
+komediain päättyä avioliittoon; siis, ottakaa hänet, herra, koska
+kerran niin täytyy käydä, ja luvatkaa vain tehdä hänet onnelliseksi! --
+Nuori lääkäri näytti neuvottomalta ja tavoitteli sanoja. -- No, piru
+vieköön, sanoi salaneuvos H., joka kyllä osasi, milloin tahtoi, puhua
+yhtä suoraan kuin vanha husaari: en minä pyydä kiitoksia edeltäpäin, se
+on väärää rahaa, herra; ottakaa tyttö ja kiittäkää vasta sitten, kun
+näette, mihin hän kelpaa! -- Nuori mies vastasi: Sallikaa minun nyt
+heti lausua kiitokseni; tulkoon Matilda neiti onnelliseksi -- toisen
+kanssa; minä olen jo valintani tehnyt, olen ollut kihloissa jo kaksi
+vuotta.
+
+Paroni H. kohautti olkapäitään.
+
+Asessori jatkoi:
+
+-- On psykologisia ilmiöitä, jotka voi matemaattisen varmasti laskea
+edeltäpäin. Jos astuu vanhan armollisen rouvan liikavarpaalle, ei sen
+vaikutus voi olla jyrkempi kuin rakkauden hylkäämisen vaikutus Matilda
+neidin kaltaiseen intohimoiseen luonteeseen. Onnettomuudeksi isä oli
+ollut liian varma jalomielisen tarjouksensa onnistumisesta ja
+ilmoittanut siitä tyttärelleen. Oli niin muodoin pakko ilmoittaa
+hänelle vastauskin. Hänen sanotaan ottaneen sen vastaan tyynesti,
+melkeinpä halveksivasti; mutta muutaman päivän kuluttua hän oli
+julkisesti kihloissa kreivi R:n kanssa.
+
+Tähän aikaan synkistyi yhä enemmän se ukkospilvi, joka uhkasi purkautua
+salaneuvos H:n niskaan. Minä olin kaikin luvallisin keinoin hankkinut
+lykkäystä yhä uudelleen tuossa onnettomassa jutussa, mutta
+lähestymistään lähestyi aika, jota kauemmaksi lopullista ratkaisua ei
+millään tavoin voitu saada siirretyksi. Salaneuvos H. muuttui yhä
+synkemmän näköiseksi; häntä ei enää nähty missään seuroissa, hän
+sulkeutui työhuoneeseensa, valvoi myöhäiseen yöhön asti eikä ottanut
+vastaan ketään vierasta. Ainoastaan minun oli lupa ilmoittamatta mennä
+hänen luokseen mihin aikaan vuorokaudesta hyvänsä neuvottelemaan
+yhteisestä asiastamme, joka uhkasi kääntyä aivan epätoivoiseksi.
+
+Eräänä iltana minä tapasin vanhuksen hyvin innokkaana pasianssin
+ääressä.
+
+-- Näettekös, sanoi hän minulle, nyt se on jo onnistunut seitsemän
+kertaa yhdeksästä. Minä povaan saadakseni tietoa kuitista,
+ymmärrättehän; meidän pitää löytää se!
+
+-- Mutta sen täytyy löytyä ennen ensi maanantaita, huomautin minä; se
+on viimeinen määräpäivä, ja sen jälkeen oikeus julistaa päätöksensä.
+
+-- Mitä! huudahti hän. Joko maanantaina? No niin, näettehän, että minä
+olen levollinen. Jokin ääni sanoo sydämessäni, että me löydämme kuitin.
+
+Tuo jokin ääni oli, että pasianssi oli onnistunut seitsemän kertaa
+yhdeksästä. Hän ei kuitenkaan ollut toimeton. Keskiviikkona minä olin
+käynyt hänen luonaan. Torstaina hän kutsutti erään pohjalaisen, joka
+osasi käyttää velhovapaa ja jonka luultiin voivan löytää salattuja
+esineitä. Perjantaina hänen luonaan oli muuan arkangelilainen lukemassa
+loitsuja, joilla hän muka osasi hankkia takaisin varastettuja
+tavaroita. Lauantaina haettiin lappalainen noita-akka, jota kehuttiin
+oikeaksi ihmeidentekijäksi. Ei kenenkään noista kolmesta kuitenkaan
+onnistunut löytää tärkeätä paperia; ainoastaan lappalaisakka ennusti,
+että vaaleatukkainen herra oli sen toimittava takaisin. Minulla oli
+vaalea tukka; minua katseltiin kysyvästi, mutta minussa ei ollut
+kansamme avuja, en osannut taikoja enkä siis pystynyt voittamaan
+mahdottomia vaikeuksia.
+
+Sunnuntai saapui. Minä tulin aamupäivällä salaneuvoksen luo tarkemmin
+neuvottelemaan muutamista loppuselityksen kohdista ja tapasin hänet
+lukemasta Lehnbergin saarnaa. Tunnettehan Lehnbergin; saarnoissa on
+korea, kaunopuheinen kuori, eikö niin? Juuri sille soveliasta
+luettavaa, joka ajattelee jotakin muuta. Matilda neiti oli isänsä
+luona. Hän oli välinpitämätön ja umpimielinen, niinkuin hän oli ollut
+aina siitä asti, kun meni kihloihin kreivi R:n kanssa. Ei mikään saanut
+enää hymyä hänen huulilleen eikä kyyneltä hänen silmäänsä. Hän istui
+tuossa vasemmalla ikkunan luona; hänen isänsä istui kirjoituspöytänsä
+ääressä, joka oli keskellä lattiaa tuon pyöreän pöydän paikalla; sohva
+oli tuossa oikealla puolella, vanhat muotokuvat riippuivat niinkuin
+nytkin vasemmalla seinällä.
+
+-- Minun isoisäni ja isoäitini muotokuvat, huomautti nuorempi paroni H.
+
+-- Ainoastaan seinäpaperit ovat uudet. Minä olen vielä aivan näkevinäni
+heidät: diplomaattivanhuksen tuossa hengettömine postilloineen, josta
+hänen väsynyt sielunsa turhaan etsi rauhaa ja nöyrtymystä -- tuossa
+nuoren, jo puoleksi kuihtuneen tytön, jonka sydän oli tyhjä,
+valekuollut, joten se tuskin enää näytti sykkivänkään, se kun ei
+löytänyt mitään vastakaikua taivaasta eikä maan päältä. Ah, olisinpa
+antanut mitä hyvänsä, jos olisin tuona hetkenä voinut tarjota heille
+edes pisarankaan iankaikkisen elämän sanaa, sitä ainoata, joka yksin
+sammuttaa polttavan janomme ja kykenee täyttämään epätoivoisen
+ihmissydämen rajattoman, aution avaruuden. Mutta minulla ei ollut sitä
+riittävästi muille antaa, ja vaikkapa olisi ollutkin, en olisi
+uskaltanut sitä tarjota. Minä epäröin ... oikea hetki meni ohitse, ja
+kummitukset syöksyivät tyhjään avaruuteen.
+
+Salaneuvos nousi, tarttui käteeni ja sanoi hyvin arvokkaasti:
+
+-- Ei ole enää mitään toivoa!
+
+Mitä minun olisi pitänyt vastata? Luulen sanoneeni jotakin siihen
+suuntaan, että Jumala ei salli niin ilmeisen vääryyden tapahtua.
+
+Hän virkkoi jälleen:
+
+-- Hyvä ystävä, te olette oikeassa: on olemassa sallimus!
+
+Matilda neiti kohotti silloin kylmän, loistottoman katseensa ja lausui
+melkein halveksivasti:
+
+-- Se on kohtalon tahto!
+
+Hän oli astunut Kristiina kuningattaren kolme kuuluisaa porrasta:
+Jumalasta sallimukseen ja siitä kohtaloon, mutta hän ei pysähtynyt
+siihen. Nainen menee aina pitkälle sydämen asioissa, ja usko on sydämen
+asia.
+
+Hän istui vielä ja nojasi kättään tummia, tuuheita hiuksiaan ja
+ajattelevaa otsaansa vasten, kun yht'äkkiä hänen ruskeat silmänsä
+saivat osan entistä loistoaan ja uhmaileva hymy alkoi väikkyä hänen
+kauniilla huulillaan. Uskalias, uhkarohkea ajatus leimahti hänen
+mielikuvitukseensa ja antoi hänen sielulleen takaisin sen synnynnäisen
+joustavuuden.
+
+-- Isä, huudahti hän, kutsukaamme tänne Rödler!
+
+Kuka oli Rödler? Seikkailija, soittoniekka, jonka silloisena ammattina
+oli sellon soittaminen sen saksalaisen oopperan orkesterissa, joka
+siihen aikaan luullakseni ensi kertaa ihastutti Helsinkiä. Hän ei ollut
+tavallinen henkilö, tuo mies, ja hän oli luultavasti kokenut hyvinkin
+kirjavia vaiheita, vaikka niistä ei paljon tiedetty. Kuiskailtiin hänen
+olevan ylhäinen puolalainen aatelismies, joka oli palvellut Napoleonin
+riveissä, mutta jonka oli täytynyt kaksintaistelun tähden tai ehkä
+muista vielä arveluttavammista syistä lähteä maanpakoon ja sitten
+harhailla paikasta toiseen vierain nimin. Hän oli kauan oleskellut
+itämailla ja puhui sujuvasti ties kuinka monta elävää kieltä. Muuten
+hän oli noin neljänkymmenen ikäinen mies, hänen silmäinsä alustat
+olivat mustat, vartalonsa komea, ja hänen kasvoissaan oli vielä vähin
+villiintynyttä miehekästä kauneutta ja ryhdissään hienoutta. Vaikka hän
+ei enää ollutkaan nuori ja vaikka hänen maineensa oli sangen
+epäilyttävä, oli hänessä silti kuitenkin paljon, mikä viehätti naisia,
+ja sitä vaikutusta lisäsi melkoisessa määrin se, että hänen luultiin
+voivan manata esiin henkiä.
+
+Rödleristä kerrottiin melkein yhtä kummallisia asioita kuin nykyjään
+Homesta. Hän juopotteli melkoisesti, ja juuri sen tähden hän ehkä
+olikin joutunut pieneen oopperaorkesteriin, vaikka toiset sanoivat
+hänen häviönsä syyksi onnetonta rakkautta. Milloin hän oli juonut
+paljon, muisti hän aina vetää pienen kultaisen taskukellonsa, joka oli
+hänen entisen rikkautensa jäännös. Silloin, niin kerrottiin, kello
+soitti tuntemattoman, surumielisen sävelen, ja soiton aikana Rödler
+joutui pariksi minuutiksi synkän alakuloisuuden valtaan, ja sen jälkeen
+hän oli taas yhtä selväpäinen kuin olisi ollut kolme vuorokautta mitään
+maistamatta. Vielä kummempaa kerrottiin hänen soitostaan. Hän oli
+mestari soittamaan selloa, mutta vielä taitavampi sitransoittaja.
+Tuosta tuntehikkaasta ja surumielisestä soittimesta hän osasi loihtia
+mitä ihmeellisimpiä säveliä, ja niiden säestyksellä hän lauloi hurjaa,
+kummallista säveltä vieraalla kielellä. Silloin, kerrottiin, kuului
+joka puolelta salaperäistä kaikua; seinät näyttivät heräävän eloon ja
+huokaavan; huonekalut liikkuivat ja kolkuttivat tahtia; ikkunaruudut
+helisivät kuin särkymäisillään; ovet sulkeutuivat ja avautuivat
+itsestään; ruumiittomia varjoja häilyi seinäpapereissa, ja kalman
+kalpeita kasvoja katseli ikkunaverhojen takaa. Näitä ja muita ilmiöitä
+kerrottiin usein nähdyn Rödlerin yöllisissä juomingeissa, jotka
+tavallisesti päättyivät niin, että juomaveikot äkkiä selviten pakenivat
+kuullen koko kotimatkan takanaan pimeitten katujen yhä hornamaista
+naurua. Siitä huolimatta he saivat seuraavana päivänä maksaa
+juomalaskun.
+
+Sellainen oli se mies, jota Matilda neiti ehdotti liittolaiseksi
+taisteltaessa sitä vastaan, mitä hän nimitti kohtalon tahdoksi. Minä en
+moittinut hänen isäänsä siitä, että hän hyväksyi ehdotuksen. Juureton
+levä ajelehtii meren aaltojen mukana, kunnes löytää hukkuneen laivan
+sirpaleen, joka on yhtä avuton kuin se itsekin, ja tarttuu kiinni
+siihen. Salaneuvos H. turvautui Rödleriin kuin viime keinoon; hänen
+tyttärensä sen sijaan valitsi hänet ainoastaan uhmailusta. Kohtalo oli
+rautakourin repinyt ensi oraan hänen sydämensä keväästä; hän tahtoi
+kostaa tuolle hirmuvallalle; sen tähden hän kutsui aaveet avukseen.
+
+Minä lähdin aikoen olla palaamatta, ennenkuin arpa on
+heitetty ja riita-asia päättynyt. Mutta saman päivän iltana sain
+Hämeenlinnasta kirjeessä odottamattoman ilmoituksen, että sikäläisestä
+lääninkansliasta oli löytynyt vanha kantokirja, johon edellämainittu
+virkamies vainaja oli merkinnyt salaneuvos H:lta Venäjän hopearahana
+vastaan ottamansa rahaerän, noin puolet siitä summasta, jota kruunu
+velkoi (toinen puoli rahastosta oli ollut Ruotsin rahaa). Tuota iloista
+sanomaa viemään riensin heti salaneuvoksen luo.
+
+Kello kävi jo yhtätoista illalla. Minut päästettiin etuhuoneeseen,
+mutta vastaanottohuoneen ovi oli sisäpuolelta lukittu, ja minun täytyi
+odottaa. Minä kuulin ääniä ja arvasin Rödlerin olevan sisällä. Hetkisen
+kuluttua hän alkoi soittaa. Minä olin kuullut hänen sellonsoittoaan,
+mutta en koskaan hänen sitraansa. Tuon soittimen sävelet eivät alussa
+olleet lainkaan erikoiset. Koska hienotuntoisuus esti minua
+kolkuttamasta, istuuduin sohvaan ja päätin kärsivällisesti odottaa,
+mitä oli tuleva. Yksi ainoa lamppu paloi etuhuoneessa ja valaisi
+himmeästi Kustaa III:n tuttua kuvaa, joka riippui vastakkaisella
+seinällä.
+
+Vastoin tahtoani täytyi minun kuunnella joka ainoata sisemmästä
+huoneesta tulevaa ääntä. Sitran sointu vahvistui vähitellen, ja viimein
+sen ohella alkoi kuulua jonkinlaista laulun tapaista tai pikemmin
+lausuntalaulua, jonka outoja sanoja minä en käsittänyt. Sävel oli
+kummallisen hurja, enkä ole koskaan aikaisemmin enkä myöhemmin kuullut
+sen kaltaista; milloin se oli uhmaileva ja rohkea, milloin lempeä ja
+rukoileva, mutta koko ajan kuitenkin yksitoikkoinen, niinkuin ne
+laulut, joilla venäläinen sotamies ilmaisee sielunsa epämääräiset
+huokaukset ja kaipuun. Yö, hiljaisuus, yksinäisyys, himmeä lampunvalo
+ja se salaperäinen askartelu, jota paraikaa harjoitettiin viereisessä
+huoneessa, kaikki tuo yhdessä enensi laulun tehoa ja vaikutti
+kuvitteluun. Kohta alkoi minunkin mielikuvitukseni tehdä ilkeitä
+kepposiaan.
+
+Minusta tuntui, kuin olisi sisältä kuulunut noita selittämättömiä
+huokausten kaikuja, joita huhu oli kertonut syntyvän Rödlerin laulaessa
+ja jotka olivat usein kauhistuttaneet hänen juomaveikkojaan.
+Minä muistelin kaikkia noita mystillisiä kertomuksia, ja mieleni
+virisi jännitykseen, jota on mahdoton kuvailla. Joka hetki
+odottelin ovien aukeavan tai ikkunain kilisevän. Minusta tuntui, kuin
+huonekalut olisivat todellakin ruvenneet liikkumaan ja kolkuttamaan
+soiton tahtiin, ja kun katsahdin Kustaa III:n kuvaan, näin sen
+kasvonpiirteitten elostuvan, sen huulten vetäytyvän hymyyn ja sen
+suurten, nerokkaiden silmien katselevan minua kummallisen elävästi,
+tuttavallisesti, melkeinpä veitikkamaisesti. Näköhäiriö tuli niin
+suureksi, että silmiäni huikaisi; kaikki seinät ja nurkat kaikuivat,
+haamuja vilahti ohitse, ja ne tavoittelivat minua tukasta, käsiä
+kurottautui tarttumaan minun käteeni, kalman kalpeita kasvoja
+kurkisteli ikkunaverhojen takaa, ja ne katselivat minua pilkallisin
+silmäyksin. Minä hypähdin seisomaan, tuskin enää tiesin, mitä tein,
+kuvaamaton kauhun tunne valtasi minut; minä aioin paeta, mutta en
+jaksanut, seisoin keskilattialla pääsemättä paikaltani liikahtamaan;
+jääkylmät väristykset karmivat koko ruumistani.
+
+Samassa aukaistiin sisemmän huoneen ovi, ja Matilda neiti tuli ulos
+hyvin kalpeana, mutta muuten aivan pelottomana.
+
+-- Vettä! huudahti hän; isäni voi pahoin.
+
+Minä toinnuin heti kokonaan ja riensin sisään. Vanhus oli pyörtynyt; se
+oli vain nopeasti ohimenevää heikkoutta, josta hän pian virkosi. Hänen
+vieressään, aivan tässä, missä minä nyt istun, istui Rödler
+jonkinlaiseen horrostilaan vaipuneena, tuijottaen avoimin silmin ja
+oikea käsi kuin turtuneena sitran kielille. Hänen kellonsa soitti
+vielä; sävelmänkin saattoi erottaa, aivan kuin se olisi kuulunut
+kätkössä olevasta soittorasiasta, saman sävelmän, jonka hän oli
+soittanut sitralla. Minä katselin huonetta: pöydällä oli kaksi
+samppanjapulloa ja yksi ainoa lasi; muuten oli kaikki entisellään.
+Huonekalut olivat paikoillaan, vanhat muotokuvat liikkumattomina
+kehyksissään, ei mitään epäilyttävää näkynyt ikkunaverhojen takana.
+
+Hetkisen kuluttua Rödler heräsi kuin unesta, siveli kädellään otsaansa
+ja pyysi luontevasti anteeksi hetken kestänyttä hajamielisyyttään,
+joksi hän sitä nimitti. Salaneuvos näytti olevan hämillään, Matilda
+neiti kiihdyksissä; läsnäoloni tuntui vaivaavan heitä. Ei puhuttu
+sanaakaan Rödlerin myöhäisen vierailun syistä, ja pitkä tumma
+muukalainen poistui kohta sen jälkeen niin huolettomasti kumartaen ja
+ryhdiltään täydellisenä seuramiehenä, että minä itsekseni tuumin, miten
+se oli mahdollista niin tärisyttävän kohtauksen jälkeen kuin äskettäin
+huoneessa tapahtunut varmasti oli ollut.
+
+Minä kerroin heti Hämeenlinnasta saamani tiedon, ja vanhus tuli hyvin
+liikutetuksi.
+
+-- Hyvä ystävä -- sanoi hän puristaen kättäni -- te tuotte minulle
+takaisin puolen omaisuuttani ja koko kansalaiskunniani, kuten toivon.
+Älkää kysykö, mitä täällä on tapahtunut; riittäköön teille, kun sanon
+nyt olevani aivan varma siitä, ettei kuittia voi löytyä. Vieläpä
+lisäksi tiedän, ettei tuota kuittia koskaan ole kirjoitettukaan;
+se on luvattu minulle, mutta minut petettiin. Venäjän hopeaa ei ole
+voitu jättää merkitsemättä kantokirjaan, mutta Ruotsin raha jäi
+näkymättömiin. Kunniani tämä todistus kaikissa tapauksissa pelastaa;
+minä maksan vajauksen. Minä toivoin voivani jättää tyttärelleni
+melkoisen omaisuuden; mutta sekin, mitä nyt jää jäljelle, riittää vielä
+hankkimaan hänelle riippumattoman aseman, ja hän on tuleva onnelliseksi
+tulevan puolisonsa rinnalla.
+
+Näissä sanoissa oli hellyyttä, arvokkuutta, joka olisi kyllä ansainnut
+paremmankin kohtalon.
+
+Matilda neiti ei ollut tunnoton eikä kiittämätön tytär, mutta hän
+tarvitsi jotakin sydämensä tyhjyyden täytteeksi, ja onnettomuudeksi ei
+hänen isänsä eikä kreivi R:kään kyennyt täyttämään tuon syvän,
+tarmokkaan ja lahjakkaan, mutta harhaan suuntautuneen naisensydämen
+autiutta. Hän vastasi hajamielisenä:
+
+-- Niin, niin, isä hyvä!
+
+Ja minä lähdin pois, miettien itsekseni, missä hänen ajatuksensa tuona
+hetkenä lienevät olleet.
+
+Seuraavana päivänä lykättiin riita-asia vielä kerran tuon kantokirjan
+tähden, ja juttu päättyi jonkin ajan kuluttua niin, että salaneuvos H.
+tuomittiin maksamaan puuttuva summa sen Ruotsin rahan kurssin mukaan,
+joka oli voimassa sodan lopussa. Koska tuo kurssi oli tavattoman
+alhainen, ei vahinko tullutkaan niin suureksi kuin oli pelätty, ja
+siveellinen voitto oli kokonaan meidän puolellamme, koskapa kaikki
+näytti, ettei salaneuvos ollut kavaltanut summaa, vaan tuo mainittu
+virkamies vainaja. Mitä itse kuittiin tulee, en pitkään aikaan saanut
+tietää, mitkä todistukset tuona merkillisenä sunnuntai-iltana olivat
+vakuuttaneet salaneuvokselle, ettei kuittia ollut koskaan ollutkaan
+olemassa, mikä ei minusta näyttänyt lainkaan luultavalta. Vasta monen
+vuoden kuluttua kuulin Rödlerin kerran, kun viini oli kirvoittanut
+hänen kielensä kannan, kertoneen mananneensa salaneuvos H:n luona esiin
+hengen. Tuo henki lienee sitten ollut se virkamies vainaja, joka oli
+tunnustanut petoksensa ja kieltänyt kuitin olemassaolon. Rödlerin
+kutsuminen, kummitusilmiöt ja vanhuksen pyörtyminen olivat siten
+välittömästi olleet yhteydessä tuon tunnustuksen kanssa.
+
+Paljon enemmän kuin kummitusjuttu kiinnitti mieltäni toinen tapaus,
+joka läheisesti liittyi näihin tapahtumiin. Minä näin enää vain harvoin
+Matilda neitiä, mutta tiesin hänen suostuttaneen isänsä siirtämään
+tuonnemmaksi häät, joiden päiväkin oli jo ollut määrätty. Luonto näytti
+tuossa tavattomassa tytössä yhdistäneen miehen uupumatta tutkivan
+hengen naisen yhtä uupumattoman levottomaan, hylättyyn sydämeen. Hän
+syventyi koko sielunsa tarmolla mystillisiin tieteisiin, tutkiskeli
+Albertus Magnusta, Kabbalaa ja Cagliostron historiaa vuoron perään ja
+samalla hurskaan Jungin kuuluisaa henkioppia. Rödler oli hänen
+opettajansa tai paremmin hengenheimolaisensa, eikä heikolla isällä,
+joka ei voinut olla huomaamatta siitä koituvaa vaaraa, ollut rohkeutta
+eikä voimaa sitä vastustaa. Matildan hyvä maine alkoi kärsiä Rödlerin
+tapaisen ja säätyisen miehen seurasta. Kauan ei pysynyt salassa, että
+mystillisiä opintoja harjoitettiin öiseen aikaan lukittujen ovien
+takana; ja kun vielä tämän lisäksi Rödler oopperan lähdettyä
+kaupungista yhä jäi kaupunkiin, alettiin kohta kuiskailla kummallisia
+juttuja, jotka viimein tulivat salaneuvoksenkin korviin. Huolestunut
+isä päätti kerrassaan lopettaa panettelun, kutsui luokseen kreivi R:n
+Ruotsista ja määräsi peruuttamattomasti häät 15. päiväksi lokakuuta.
+Kerron tapahtumat lyhyesti, sillä asia on luultavasti kaikille varsin
+tunnettu. Illalla lokakuun 14. päivänä neiti Matilda H. katosi eikä
+häntä tavattu enää mistään, ennenkuin jonkin ajan kuluttua saatiin
+kuulla, että hän oli yhdessä Rödlerin kanssa purjehtinut avonaisessa
+virolaisveneessä Tallinnaan ja sieltä englantilaisessa laivassa
+Kanadaan. Isälleen hän jätti lähtiessään lyhytsisältöisen kirjelipun,
+jossa hän pyysi anteeksi pakollista pakoaan. Hän kirjoitti tietävänsä,
+ettei isä olisi koskaan sallinut hänen liittyä siihen ainoaan mieheen,
+joka häntä ymmärsi ja joka saattoi tehdä hänet onnelliseksi; nyt
+hänellä muka oli vallassaan voima, joka koroitti hänet korkeammalle
+kaikkia kohtalon oikkuja, ja niin edelleen. Kreivi R:stä hän ei
+maininnut sanaakaan.
+
+Salaneuvos H. ei kestänyt tuota perhesurua. Hän kuoli horjumatta
+uskoen järjen johtotähteen, vähää ennen käskettyään kamaripalvelijaa
+ottamaan talikynttilästä pois höylänlastun tapaisen muodostuksen, sillä
+se muka merkitsi, että joku kuolee. Hänen tyttärensä kuuluu Amerikassa
+jonkin aikaa loistaneen nerollaan, kauneudellaan ja tavattomilla
+tiedoillaan. Hänen avioliittonsa oli lapseton ja onneton; hänen
+miehensä hylkäsi hänet, ja sen jälkeen hän elätti itseään muutaman ajan
+toimittamalla sanomalehteä New Orleansissa ja hukkui viimein
+höyrylaivaonnettomuudessa Mississippillä. Rödleristä tiedetään vain sen
+verran, että hän oli edelleenkin kuulu henkien manaamisesta, ja hän on
+luultavasti ollut Homen edelläkävijä, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä
+kaatumasta taistelussa Floridan intiaaneja vastaan. Helsinkiin hänestä
+jäi omituinen muisto. Täällä soitettiin harvoin sitraa, mutta sitä
+useammin kitaraa, ja vielä kymmenen, jopa viisitoistakin vuotta sen
+jälkeen, kun Rödlerin sitra herätti niin suurta huomiota, olivat täällä
+kaikki, jotka tahtoivat kuulua hienostoon, kiihkeitä kitaransoiton
+harrastajia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tähän asessori B. lopetti kertomuksensa. Tuskin enää saattoi tuntea
+häntä entiseksi kuivaksi, kankean ja siron näköiseksi pikku ukoksi,
+joka aina oli äänetön, jäykkä ja syrjään vetäytynyt. Häntä nähtävästi
+elähdytti jokin suuri aate, joka piili hänen kertomuksensa pohjalla ja
+luultavasti oli koko hänen elämänsä periaatteena. Hänen sanoihinsa tuli
+toisinaan terävyyttä, mitä hänen tavalliseen vaiteliaisuuteensa
+tottuneet eivät olisi odottaneet, toisinaan taas hellyyttä, joka
+liikutti häntä itseään kyyneliin. Näkyi selvästi, että hänen sisimpänsä
+ympärille pitkän ajan kuluessa kovettunut kuori oli auennut; muisto,
+joka johti hänet ulommaksi hänen tavallista puheenaihettaan, oli
+herännyt ja tempasi hänet mukaansa. Hän ei ollut lausunut sanaakaan
+_omista_ tunteistaan, ja kuitenkin ymmärsivät kaikki hänen rakastaneen
+tuota omituista, oikullista, kaunista tyttöä, jota toinen vaikutin,
+hänen horjumaton periaatteensa, pakotti hänet niin ankarasti
+tuomitsemaan ja kuvaamaan epäedulliselta puolelta. Hän oli vanhapoika;
+kenties juuri tuo hiljainen, ennen aavistamaton rakkaus oli ollut hänen
+elämänsä ainoa rakkaus, ja kuitenkin hän itse oli tuomitsemassa
+rakastettuaan, horjahtamatta hiuskarvankaan vertaa siitä, mitä hän piti
+omantunnon velvollisuutena. Tuokin kuivettunut vanha sydän oli siis
+kerran uneksinut autuudesta ja taas ollut tyhjä ja autio, sen jälkeen
+kun sen unelmat olivat haihtuneet; mutta se oli viimein löytänyt
+päämäärän ja sisällyksen, se täyttyi kokonaan lujasta uskosta ja se
+sykki lämpimästi vielä sittenkin, kun se jo ammoin oli kuihtunut.
+
+Isäntämme paroni H. oli hämillään ja liikutettu. Hän ehkä katui sitä,
+että oli sallinut kerrottavan asioista, jotka niin läheisesti ja
+arkaluontoisesti koskivat hänen sukunsa historiaa. Lisäksi oli
+kertomuksessa vielä paljon, mikä kävi hänen omien mielipiteittensä
+kimppuun. Hän virkkoi sentähden hieman närkästyneenä:
+
+-- Hyvä asessori, kaikki tuo lienee totta ja pitää paikkansa, sitä en
+tahdo kieltää, vaikka te siinä kerrotte tapauksia ja vaikuttimia, jotka
+minulle osaksi ovat tuntemattomia, niin likeisesti kuin ne minua
+koskevatkin. Suotte kai anteeksi, että teen muutamia huomautuksia?
+
+-- Mielelläni, herra paroni. Olen niistä kiitollinen.
+
+-- Mitä ensiksikin tulee setääni, näytte panevan erityistä huomiota
+hänen pikku heikkouksiinsa ja olette samalla unohtanut, että hän muuten
+oli koko ikänsä ajatteleva mies, joka todella piti järkeä parhaana
+johtotähtenään eikä tuota lausetta käyttänyt ainoastaan puheenpartena.
+
+-- Se on aivan totta, niin hän teki, ja minä sain monesti kunnioittaa
+hänen terävää ymmärrystään ja hänen järjestelmällistä, hyödyllistä
+toimintaansa. Mutta minä juuri äsken rohkenin huomauttaa, että usko on
+sydämen asia, ja siinä kohdin oli tuossa muuten niin erinomaisessa
+miehessä tyhjyyttä eli siis heikkous, josta minä en oikeastaan syytä
+häntä, koska se kuului hänen aikakauteensa.
+
+-- Meille on kerrottu värikuvin valaistu tarina, kuiskasi rouva N.
+vieressään istuvalle tohtori C:lle. -- Saadaanpas nähdä, että nyt tulee
+opetus lopuksi.
+
+-- No hyvä, jatkoi paroni H.; olettakaamme, että te olette omalta
+kannaltanne arvostellut setääni oikein: luuletteko, hyvä asessori, että
+mikään tyttö, vaikkapa hänet olisi kasvatettu minkälaisten
+periaatteiden mukaan tahansa, on vapaa sydämen erheistä? Te itse
+oletatte onnettoman rakkauden ja hieman yltiöpäisen luonteen olleen
+Matilda serkkuni valitettavain erehdysten syynä. Mikä teille sitten
+antaa oikeuden sekoittaa siihen uskonnollisia mielipiteitä? Eivätkö
+tuhannet nuoret tytöt, joita sanotaan hurskaiksi, ole samalla tavoin
+hurmautuneet seikkailijan vehkeistä? Ja jos Matilda olisi ollut
+hurskas, kuten te näytte toivovan, eikö hänestä silloin luonteensa
+mukaisesti olisi tullut haaveksija eikä sittenkään mitään pyhimystä?
+Eikö hänen muihin tyhmyyksiinsä lisäksi olisi tullut kiihkomielisyys,
+joka on suurin kaikista tyhmyyksistä?
+
+-- Herra paroni -- sanoi asessori vanhus ja punastui, niin että häneen
+tuli miltei nuorukaisen lämpöä -- minä en tahdo kellekään tyrkyttää
+vakaumustani. Minä tarkoitan, että jos ymmärrys määrää toimintamme,
+niin sydän määrää koko elämämme. Sydän on sellainen syvyys, jota ei
+kukaan ole mitannut ja jota ei mikään maallinen tunne voi täyttää
+ääriään myöten. Heittäkää siihen kaikki hyveet, kaikki intohimot,
+jättämättä pois rakkauttakaan, joka kuitenkin on voimakkain niistä
+kaikista, antakaa kaikkien tunteiden, joiden päämäärä on tässä
+elämässä, syöksyä siihen ja koettakaa, voitteko niillä täyttää sen
+pohjattoman syvyyden! Kaikkien näiden äärellisten päämäärien takana,
+jotka teistä näyttävät käsittävän kaikki, olette vielä huomaava
+salaisia piiloja, tuntemattomia, kätkössä olevia syvyyksiä, joissa
+liikkuu jotakin, mitä ette ymmärrä. Nuo salaiset kuilut voivat laajeta
+tai supistua elämän vaikutelmista, sillä sydän on kimmoisempi kuin
+kulta tai höyry. Tuo tuntematon jokin voi toisinaan kätkeytyä niin
+syvälle, ettette aavista sitä olevankaan, toisinaan kohota partaitten
+tasalle ja uhmaillen vaatia ratkaisua. Nukkukaa, jos voitte nukkua; se
+tuntematon ei häiritse teitä, ellei ehkä hämäränä unena; kun heräätte,
+löydätte sen jälleen sydämenne pohjasta. Se pysyy sittenkin aina siellä
+saavuttamattomana, voittamattomana; ja vaikkapa varustaisitte itsenne
+suurimman ihmisviisauden aseilla ja vaikka teroittaisitte tuhansia mitä
+terävimpiä järkisyitä sitä vastustaaksenne, niin sitä ette vältä, sitä
+ette saa juurineen tuhotuksi; se pysyy kuitenkin aina teidän
+olemuksenne pohjana. Pitääkö minun sanoa teille, mikä tuo tuntematon
+on? Se on iäinen elämä, jota ette saa hävitetyksi, koska olette
+kuolematon henki, te, niinkuin me kaikki. Se on kipinä jostakin
+korkeammasta, joka on teissä synnynnäistä ja jota ette voi sammuttaa,
+koska se näkymättömänä yhdistää teidän olemuksenne siihen alkuperään,
+mistä olette lähtöisin, ja siihen täydellisyyteen, jota kohti kuljette.
+Oletteko lukenut Schubertia, "Luonnontieteitten yöpuolen"
+kahdennentoista luennon: tulevaisen elämän voimista, jotka uinuvat
+nykyisen elämän kätkössä?
+
+-- En muista lukeneeni.
+
+-- Pyydän teitä lukemaan sen; se vaatii ajattelemista, tyyli on
+raskasta, mutta hän sanoo teille selvästi sen, mitä minä saatan vain
+hämärästi sanoa. Hän sanoo, mitenkä se laki, joka yhdistää koko luonnon
+ketjun, aina, kaikissa olemassaolon muodoissa asettaa toiseen
+vaillinaisempaan renkaaseen seuraavan, täydellisemmän renkaan eteen.
+Planeettakunnassa, maanmuodostuksissa, kasvikunnassa, eläinkunnassa,
+kaikkialla huomaatte, mitenkä olemassaolon korkeampi muoto aina
+aavistuksellisena ulottuu alempaan muotoon. Korkeimmissa kasvilajeissa
+on jo korkeampaa elämää kukan surumielisessä tuoksussa; jaloimpien
+eläinsukujen katseessa on jotain inhimillistä, ja ihmisessä itsessään
+on lukemattomia kauniita, vaikka harvoin ymmärrettyjä heijastuksia
+seuraavasta renkaasta. Oletteko nähnyt, mitenkä tylsämielisen
+ihmisen eläimellisen veltot kasvot jalostuvat, inhimillistyvät
+kuolinhetkellä? Oletteko koskaan nähnyt kuolevan lapsen silmissä
+yliluonnollista, kirkastunutta loistoa? On selvää, että tuo
+tuntematon korkeampi esiintyy kirkkaimmin siirtymisen hetkenä, jopa
+vaikuttaa hävittävästikin olemassaolon alempaan muotoon. Mutta se
+leimahtelee kaikkialla elämässä, neron korkeimmissa mielijohteissa
+ja oppimattomimmankin hämärissä aavistuksissa -- ainoastaan siten,
+että se, mikä on tulevassa elämässä ilmenevä täysin itsetietoisena
+voimana ja kukkana, se esiintyy täällä käsittämättömänä, alati
+tyydyttämättömänä kaipuuna, niinkuin tuo ihmeellinen, sanoin
+ilmaisematon kevääntunne, joka toisinaan tuoksuu ilmassa sydäntalvella.
+Tuo kaipuu, herra paroni, on sydämemme tyhjä kohta, ja koska se
+tähyilee lakkaamatta pois päin, eivät sitä koskaan voi ajalliset
+päämäärät täyttää. Mutta alati, alati se vain etsii täyttymystä ja
+tyydytystä. On ainoastaan yksi, mikä sen voi kokonaan täyttää, ja se on
+sen oma alkulähde, iankaikkinen elämä Jumalassa. Missä sitä ei ole,
+siinä kaipuumme hapuilee pimeässä, ja pimeässä kohtaa sitä toinen
+maailma, aavenäkyjen maailma, jotka ovat siinä uskonnon kaltaisia, että
+ne näyttävät toisten piirien olennoilta, tämän elämän jälkeisen elämän
+varjoilta. Haparoiva kaipuumme tarttuu silloin niihin ja luulee niistä
+löytäneensä ikuisen päämääränsä. Mutta se pettyy: nuo varjot ovat
+ainoastaan maallisen olemassaolomme heikkoja heijastuksia, samasta
+maailmasta peräisin olevia haamuja kuin me itsekin ja sentähden
+voimattomia, epäitsenäisiä olioita niinkuin mekin, kykenemättömiä
+ratkaisemaan meidän olemassaolomme arvoitusta tai sammuttamaan henkemme
+ääretöntä janoa,
+
+-- Ja nyt, herra paroni -- jatkoi asessori lujasti ja vakavasti -- olen
+vastannut teidän kysymyksiinne niin hyvin kuin kykenen. Minun
+vakaumukseni on lyhyesti sanoen se, että kaikki tyhjyys pyrkii
+täyttymään. Täydellinen uskottomuus on mahdoton: ken ei usko Jumalaan,
+hänen _täytyy_ uskoa aaveisiin.
+
+-- Mutta te uskotte molempiin, te, herra asessori! puuttui tohtori C.
+ilvehtien puheeseen, tahtoen siten kääntää keskustelun vähemmän
+vakavaksi.
+
+-- Suokaa anteeksi, herra tohtori, -- vastasi vanhus -- te teette vain
+samoin kuin tuhannet muut: te sekoitatte uskon ja harhauskon. Minä
+uskon henkien olemassaoloon, koska se on luonnollinen johtopäätös
+sielun kuolemattomuudesta. Siitä, onko niiden mahdollista vai
+mahdotonta poikkeustapauksissa tulla maallisten aistimiemme
+tajuttaviksi, en tahdo lausua mitään mielipidettä. Minä en ole koskaan
+nähnyt kummituksia ja toivon, etten koskaan näekään. Mutta vaikka
+uskonkin henkien olemassaoloon, en sen sijaan, herra tohtori, usko
+taikoja ja vielä vähemmin uskon sokeaan kohtaloon -- siis en
+kolmentoista hengen pöydässä istumiseen tai oljenkorsiristeihin tai
+muutamiin menestystä tai vastoinkäymistä tuottaviin päiviin,
+koputushenkiin tai paljoon muuhun semmoiseen, jolla ei inhimillisessä
+eikä jumalallisessa mielessä voi olla mitään järjellistä merkitystä.
+
+-- Ei, malttakaahan toki, nyt tulee teistä jo itseänne kohtaan uskoton!
+huudahti rouva N. kohottaen varoittavasti etusormeaan. -- Mitä tämä on:
+te uskotte henkiin, mutta ette koputushenkiin? Saadaanpahan nähdä, että
+te, kunnon asessori, viimein rohkenette epäillä itse Homeakin!
+
+-- Ja pyhää psykografia! kuiskasi tohtori C. vilkaisten isäntäämme.
+
+-- Niin, kautta kunniani -- virkahti paroni H. -- asessori on
+vaadittava edesvastuuseen vääräuskoisuudesta. Enkö jo sanonut, että
+niinä lopultakin olen oikeauskoisin koko tässä arvoisassa seurassa?
+
+-- Koputushenget ovat ilvettä ja Home ilvehtijä, vastasi asessori
+kuivasti.
+
+-- Oh, asessori -- nauroi rouva N. -- älkää luulkokaan pääsevänne
+asiasta mahtisanalla! Homeko ilveilijä? Mutta tuohan on valtiopetos!
+
+-- Sanokaa majesteettirikos! virkkoi tohtori C. väliin. Kun muistamme,
+mitä tapahtui talvipalatsissa ja Tuileriain linnassa...
+
+-- Todistakaa! Todistakaa! huudahti paroni H.
+
+Asessori hymyili.
+
+-- Pitääkö minun sitten uudestaan toistaa, että hengen samoin kuin
+luonnonkin maailmassa on omat lakinsa? sanoi hän. Onko mahdottomampaa
+mielettömyyttä kuin se, että uskotaan vainajain henkien, viisaimpien ja
+parhaimpienkin maan päällä eläneitten -- yksinpä herramme ja
+vapahtajammekin, jota myöskin on puhuteltu koputuspöydän avulla --
+olevan aina valmiina tottelemaan kaikkia tyhmiä oikkuja ja vastaamaan
+kaikenlaisille viisasteleville, julkeille ja usein itsessään
+iljettäville ihmisille, joiden päähän pälkähtää huvitella jonakin
+iltana, milloin ei ole parempaa tekemistä? Onko milloinkaan ollut
+kaikissa noissa luulotelluissa ilmestyksissä mitään todellista hyvää
+tai nerokasta, mitään todella uutta, mitä ei ennen ole kuultu?
+Jokaisella järkevällä teollahan pitää olla järkevä tarkoitus: sanokaapa
+nyt, minkä järjellisen tarkoituksen saattaa löytää kaikesta tuosta
+mielettömästä ilveestä, mitä nuo luulotellut henget tekevät
+kuulijoilleen. Minä luin äskettäin Hornungin teoksen "Kuolematon
+Heine", joka näkyy saaneen sen kunnian, että se on käännetty meidänkin
+kielehemme. Heine kertoo siinä henkimaailmasta mitä jokapäiväisimpiä
+juttuja, joita kuka hyvänsä hiukankaan kekseliäs koulupoika osaisi omin
+päin lasketella. Se on surkeinta ilvettä, mitä milloinkaan olen
+lukenut, ja minä olen kuitenkin lukenut jonkin verran siihen suuntaan
+käyvää.
+
+-- Te siis pidätte Hornungia niinkuin Homeakin petturina?
+
+-- Ilvehtijänä, en petturina, sillä luultavasti he itse uskovat
+ilmiöiden totuuteen. Home on epäilemättä harvinainen ihminen. Hänessä
+on paljon sitä magneettista voimaa, joka määrätyissä olosuhteissa,
+milloin hermoston toiminta on sairaalloisesti kiihtynyt, vaikuttaa
+hyvin suuresti muihin ihmisiin. Tällä magneettisella tai, jos tahdotaan
+sanoa, salaisesti vaikuttavalla voimalla hän kykenee muissa saamaan
+aikaan vaikutelmia ja mielikuvia, jotka ovat syntyneet hänessä
+itsessään --- muutamissa vain hyvin heikosti, mutta toisissa taas niin
+voimakkaan kiihkeästi, että kuvat siirtyvät näkö-, kuulo- ja
+tuntohermoihin. Homen mielikuvat tulevat silloin noihin henkilöihin
+aistimin havaittaviksi: he tuntevat ja näkevät käsiä ilmassa, he
+kuulevat sävellyksiä rummutettavan ikkunaruutuja vasten taikka
+soitettavan lukitulla pianolla, he näkevät huonekaluja ja ihmisiä
+nosteltavan, muuteltavan toiseen paikkaan ja toiseen järjestykseen, he
+tuntevat itse nousevansa paikoiltaan ja joutuvansa tahtomattaan senkin
+seitsemän tolkuttoman kujeen leikkikaluiksi. Tässä kaikessa on vain sen
+verran puoskaroimista, että Home valitsee herkkähermoisia henkilöitä ja
+hylkää vahvemmat, määräten ne tottuneella katseellaan. Muuten kaikki
+ilmiöt ovat vain korkeammanasteista mielikuvituksen ilveilyä ja yhtä
+vähän todellisia henkiä kuin unemme.
+
+-- Te luulette siis, että Rödlerkin...
+
+-- Rödler oli vain Homen edeltäjä, ei sen enempää. Rödlerkin tarvitsi
+pimeyttä ja puoliyötä mielikuvituksen kiihdyttämiseksi. Hornungin Heine
+näyttäytyi vain ikkunaverhojen alhaalla ollessa eikä sietänyt edes
+tähtienkään valoa.
+
+-- Hyvä asessori -- puhkesi paroni H. hieman tyytymättömänä puhumaan --
+kaikki nuo ovat olettamuksia, mutta eivät todistuksia. Minä tunnen
+Homen omasta kokemuksestani. Ja jos ennakkoluulottomasti ottaisitte
+selkoa psykografista, niin te, joka tässä olette olevinanne epäilevä,
+muuttaisitte mieltänne.
+
+-- Olkaa hyvä ja sanokaa, mitä ajattelette psykografista, pyysi tohtori
+C. silmää iskien.
+
+-- Minä olen sitä mieltä, että koputushenget ovat yhtä vähän henkiä
+kuin Homen kädetkään, ja että niiden jälkeläinen psykografi yhtä vähän
+kuin minun unenikaan välittää yhteyttä henkimaailman kanssa. Siinäkin
+on jo paljon, että tämä ilmiö kaikissa tapauksissa jossakin määrin on
+todellisuuteen perustuva. Psykografin viisarin panee liikkeelle sama
+hermovoima, joka liikuttelee pöytiä ja hattuja, mutta psykografissa on
+se etu, ettei sitä ole niin tuiki helppoa tehdä naurunalaiseksi kuin
+pöydän tanssimista. Tämä hermovoima, joka, huomatkaa tarkoin, on
+luonnonilmiö, ottaa vastaan keskittyneitten ajatustemme, vieläpä
+määrätyissä tapauksissa meidän hämärien, vain puoleksi tietoisten
+mielikuviemme vaikutelmia ja siirtää ne viisariin, joka osoittaa
+kirjaimia ja siten kykenee vastaamaan kysymyksiin. Niin, nuo vastaukset
+voivat magneettisen yhteyden välityksellä heijastaa paitsi itse
+psykografoivan, myöskin muiden läsnäolijain ajatuksia ja vaikutelmia.
+Mutta sen enempää ne eivät heijasta, eivätkä siis mitään muita
+henkiolentoja kuin niitä, joilla on sijansa meidän omassa
+mielikuvituksessamme. Kaikki nuo luullut Aadamin, Nooan, Aabrahamin,
+Aleksanteri suuren, Sokrateen, Platonin, Caesarin, Napoleonin, Heinen
+ynnä monen muun vastaukset ovat jonkun läsnäolijan mielikuvituksen
+luomia ja aivan kykenemättömiä sanomaan muuta kuin meidän omia
+ajatuksiamme. Siitä se on kotoisin kaikki tuo tyhmä, hengetön, usein
+valheellinen ja välistä törkeäkin, mitä nuo luulotellut henget meille
+kertovat psykografin avulla ja mistä on lukemattomia esimerkkejä, joita
+spiritistit ajavat takaa kuin ihmeitä, vaikka terhakasti hylkäävät
+kaiken sen Jumalan ilmoitetusta sanasta, jota eivät kykene käsittämään.
+Suokaa anteeksi, herra paroni; mutta miksei tyydytä tuohon pelkkään
+ihmeelliseen luonnonilmiöön, mikä psykografi kieltämättä on? Eikö ole
+kylläkin ihmeellistä, että tuo puukappale kuvastaa ajatuksia? Miksi se
+tehdään mielettömyydeksi uskomalla sen kuvastavan iankaikkisia
+arvoituksia?
+
+-- Mutta kaikessa tuossa ei ole vielä todistuksen häivettäkään.
+
+-- Vielä kerran, antakaa anteeksi, te vaaditte todistuksia ja toisen
+kerran uskotte täydellä todella, että Sokrateen henki antaa jokaisen
+narrin komentaa itseään kuin nuorilla hypitettävää tanssinukkea. Mutta
+kenties minä voin antaa teille sellaisen todistuksen. Oletteko niin
+hyvä, että tuotte psykografinne ja annatte sen sanoa, mihinkä
+salaneuvos H. vainajan kuitti on joutunut?
+
+-- Tehkää meille se huvi! pyysivät kaikki muutkin.
+
+Vähän vastusteltuaan, ettei muka seurassa ollut mediumiksi sopivaa
+henkilöä, taipui isäntämme lopulta tuomaan psykografin. Nuori, äänetön
+ompelupöydän ääressä istunut tyttö pani pyynnöstä kätensä viisarille,
+ja muutamista kokeista huomattiin hänet sellaiseksi, jota spiritistien
+taidekielellä sanotaan varsin hyväksi mediumiksi. Hänen silmänsä
+sidottiin, esitettiin kuittia koskeva kysymys, ja asessori poistui
+etummaiseen huoneeseen, jottei, kuten hän julkisesti tunnusti,
+psykografin liikkeissä kuvastuisi hänen ajatuksensa, vaan muiden
+läsnäolijain ajatukset.
+
+Seurassa olevat tarkastelivat pientä puupalaa, toiset ihmetellen,
+toiset nauraen mutta kaikki uteliaina. Paroni H. piti asiaa hyvin
+tärkeänä ja katsoi sangen tarkasti, että kaikki oli niinkuin olla piti.
+
+Alussa viisari liikkui hitaasti ja epävarmasti, aikomatta oikein
+pysähtyä minkään määrätyn kirjaimen kohdalle. Paroni H. sanoi siihen
+olevan syynä sen, ettei kysymyksiä oltu tehty oikeassa järjestyksessä,
+ja hän lausui siis äänekkäästi:
+
+-- Tahdotko vastata meille?
+
+Viisari pysähtyi kirjaimiin, t, a, h, d, o, n. Oli siis saatu myöntävä
+vastaus.
+
+-- Kuka vastaa? kysyi paroni H. edelleen hyvin juhlallisesti.
+
+Viisari alkoi silloin vähitellen liikkua yhä nopeammin, joten tohtori
+C:llä, joka ilkkuvasti hymyillen merkitsi muistiin kirjaimet, oli
+viimein täysi työ seurata ja pitää silmällä sen pyörähdyksiä. Kaikki
+muut tarkistivat pöytäkirjaa, ja kun kirjaimet tavattiin sanoiksi,
+saatiin niistä monen kummastukseksi ja hämmästykseksi vastaus: _Minä,
+Kaarle Fredrik H:n henki_ (nimi kokonaan kirjoitettuna).
+
+-- Mutta tämähän on silmänkääntötemppuja! huudahti tohtori. Te näette
+kirjaimet, neiti!
+
+-- Minä en näe mitään, vakuutti nuori tyttö viattomasti.
+
+-- Meidän täytyy uudistaa koe.
+
+-- Tehkäämme niin, vastasi paroni H.
+
+Huivi sidottiin vielä tarkemmin mediumin silmille ja paremmaksi
+varmuudeksi asetettiin paksu varjostin eteen, niin ettei hän mitenkään
+voinut nähdä kirjaimia. Kysymys toistettiin. Sana sanalta, kirjain
+kirjaimelta sama vastaus.
+
+Seurassa olevat epäilijät tulivat hämilleen. Rouva N. kalpeni.
+Apukamreeri alkoi voida pahoin.
+
+-- Jos olet setäni henki -- jatkoi sitten paroni H. juhlallisesti ja
+liikutettuna -- niin sano meille, mitenkä on tuon kuitin laita, joka
+oli sinulle eläissäsi niin tärkeä?
+
+Kaikki odottivat mitä suurimman jännityksen valtaamina vastausta, jota
+ei kauan tarvinnutkaan vartoa. Tohtori C. kirjoitti epäilevästi
+muistiin joka kirjaimen, ja aluksi saatiin sanat _Kuittia ej_.
+
+-- Mitäs tämä tietää? nauroi tohtori. Oliko salaneuvos H. vainajalla
+tapana kirjoittaa ei j:llä?
+
+-- Eikö sitä kirjoiteta j:llä? kysyi mediumi teeskentelemättömästi.
+
+-- Ahaa, te näette, neiti, huomaahan sen selvästi! huudahti epäilijä.
+
+-- En kuolemakseni, minä en näe lainkaan mitään, vakuutti mediumi.
+
+Kohta tultiinkin vakuutetuiksi siitä, että se oli aivan mahdotonta.
+Kysymys uudistettiin, ja silloin tuli sama sana i:llä kirjoitettuna.
+Vastaus kuului: _Kuittia ei ole koskaan ollutkaan olemassa. Minut
+petettiin_.
+
+Läsnäolijat katsoivat toisiinsa. Tätä todistusta vastaan ei ollut
+mitään sanomista. Epäilys mykistyi. Tohtori C:n täytyi turvautua
+syyttämään seurassaolijoita salajuonista. Hänen oli kuitenkin vaikeata
+pysyä syytöksessään, sillä naiset saivat hermokohtauksia, paroni H.
+itse oli kalpea kuin ruumis ja kaikki läsnäolijat olivat ilmeisesti
+apeilla mielin.
+
+Asessori kutsuttiin sisään, ja hän kysyi levollisesti, mikä vastaus oli
+saatu.
+
+-- On saatu sellainen vastaus -- sanoi paroni H. kuin hartaan
+voitonriemun valtaamana -- että te, hyvä asessori, olette joutunut
+perin pohjin tappiolle. Kas tässä se on! Setäni henki itse ilmoittaa,
+ettei kuittia ole koskaan ollut olemassa.
+
+-- Mutta silloinhan setänne henki olisi valehtelija, sanoi asessori.
+
+-- Mitä? Valehtelijako? Mitä sillä tarkoitatte?
+
+-- Minä tarkoitan, että se kuitti on ollut ja on vieläkin olemassa.
+Kävi näet niin, että kun minä toimitin salaneuvos H. vainajan
+perunkirjoitusta, arvioin tietysti muun muassa myöskin pystykuvastimet
+ja otatin ne alas seinältä tomutettaviksi. Sattumalta huomasin
+vasemmanpuoleisessa pystykuvastimessa lasin ja kehyksen välissä
+muutamia kellastuneita papereja, jotka luultavasti olivat tungetut
+sinne sen tähden, että kehys oli siltä kohtaa hiukan liian väljä, ja
+silloin johtui heti mieleeni kuitti. Minä tarkastelin paperit ja löysin
+kuin löysinkin kadonneen kuitin, mutta kun ei siitä silloin enää ollut
+mitään hyötyä, panin minä sen takaisin omituiseen piilopaikkaansa, joka
+ei ollut ennen johtunut kenenkään mieleen. Luullakseni se on siellä
+vielä nytkin; olisiko joku hyvä ja katsoisi?
+
+Apukamreeri kiipesi tuolille, ollen kuitenkin niin varovainen, että
+levitti ensin nenäliinansa päällisen suojaksi. Muutamia kellastuneita
+ja rypistyneitä papereja oli todellakin kehyksen ja lasin välissä. Ne
+silitettiin suoraksi ja luettiin:
+
+  "Hallituskomisariukselta vapaaherra Kaarle Eerik H:lta olen saanut
+  Uudenmaan- ja Hämeenläänin verorästit vuosilta 1808 ja 1809, 34,654
+  ruplaa 8 kopeekkaa Venäjän hopearahaa (numeroin ja kirjaimin) ja
+  79,298 riksiä 12 killinkiä 8 äyriä (samaten numeroin ja kirjaimin)
+  Ruotsin valtakunnanrahaa, mikä kuitataan. Hämeenlinnassa, 8 p:nä
+  marraskuuta 1810.
+
+                                Josef P., läänin rahastonhoitaja."
+
+-- Mitä sanotte tästä, herra paroni? kysyi asessori. Joko on setänne
+henki vastannut psykografin välityksellä, ja silloin hän on
+valehdellut, koska hänen nyt pitäisi tietää asia, mutta sehän ei
+suinkaan sovellu hänen luonteeseensa eikä hänen muistonsa
+kunnioitukseen. Tai sitten oli tämä luuloteltu henki, niinkuin kaikki
+koputushenget ja psykografin vastaukset, ainoastaan teidän läsnäolijain
+mielikuvituksen tuote, tuon yhtä väärän vastauksen synnyttämä, jonka
+Rödlerin luulottelema henki kerran saneli sedällenne. Luullakseni te
+yhdytte viimeksimainittuun mielipiteeseen. Täten minä siis olen
+täyttänyt pyyntönne ja antanut todistuksen, jota pyysitte.
+
+-- Mahdollisesti te olette oikeassa, vastasi paroni H.
+
+-- Varokaa itseänne, herra asessori -- nauroi tohtori -- olkaa
+kivittämättä henkiä. Muistatteko lappalaisakan ennustuksen, että
+vaaleatukkainen herra tuo takaisin kuitin. Kas vain, jouduittepa
+kiinni, itse olette uskonut noitiin!
+
+Vanhus hymyili.
+
+-- Niin, sanoi hän, kukapa meistä on vapaa kaikkien kuolevaisten
+heikkoudesta? En minä, minä kaikista vähimmin! Mutta etsikäämme
+kuitenkin maan sumuista ennen kaikkea iankaikkista totuutta!
+
+-- Mitä? lisäsi hän kelloonsa katsahtaen. -- Jo puoli yksitoista!
+
+Ja sen ainoan kerran asessori B:n muistettiin viipyneen kymmentä
+myöhempään.
+
+
+
+
+KYMMENES KERTOMUS.
+
+Vuodenajat.
+
+
+Rouva Rönnevall nousi, meni Biisamin luo ja ojensi hänelle kätensä
+toistaen hänen omat sanansa:
+
+-- Kiitoksia paljon, se tuli täydestä sydämestä.
+
+-- Minä olen puhunut tyhjistä sydämistä, vastasi Biisami.
+
+-- Älkää kieltäkö, teidän sydämenne oli täpö täysi! Tepä ette ollut
+vaiti tuona iltana paroni H:n luona. Te juuri puhuitte. Miksi tahdotte
+vetäytyä verhon taa? Meidän aikanamme tarvitaan yhtä paljon rohkeutta
+kristinuskon tunnustamiseen kuin kaksisataa vuotta takaperin sen
+kieltämiseen. Tiedätteköhän, että me naiset eniten kunnioitamme juuri
+teidän miesten rohkeutta?
+
+-- Nuorten miesten rohkeutta. Niin kyllä.
+
+-- Sekä nuorten että vanhojen. Tunnustakaa suoraan, että te puolustitte
+uskoanne.
+
+-- En, hyvä rouva. Minä olin köyhä soitonopettaja, opetustunneista
+riippuvainen; minä olin vaiti, milloin minulta ei kysytty. Sattumalta
+minut muutaman päivän kuluttua psykografi-istunnosta pantiin
+koetukselle. Paroni H. oli niin perinpohjin voitettu, ettei hän varsin
+helposti sitä unohtanut. Seuraavalle tunnille tullessani hän vastoin
+tapaansa istui salissa. Kun tunti loppui, tarjosi hän minulle sikarin.
+-- Mitä te soitatitte tyttärelläni? kysyi hän. -- Moschelesia, sanoin
+minä. -- Vai niin, se muistuttaa tuota katalaa Rödleriä. Myöntäkää,
+että asessori B. on vanha kettu. Kaiken tuon hän kertoi keskiviikkona
+vain ajaakseen minut ulos varustuksistani. Hän uskoo yhtä vähän kuin
+minäkään Lutherin kolmeen pääkappaleeseen. Kaikki oli vain hienosti
+harkittua asianajajan viekkautta, eikö niin? -- Minä vastasin, että
+asessori B. kyllä lienee tarkoittanut, mitä sanoi. -- Se ei ole
+mahdollista, jatkoi paroni H. Hänellä on tietoja, siis hänen täytyy
+uskoa järkeen. Mitä mieltä te olette? -- Minä uskon Jumalaan, herra
+paroni. -- No niin, kukapa ei usko Jumalaan? Mutta mitä muihin asioihin
+tulee, ymmärrättehän? -- Minä vastasin, etten minä mistään hinnasta aio
+luopua Kristuksesta enkä sielun kuolemattomuudesta. Paroni H. hymyili
+ja rupesi puhumaan eilisestä konsertista. Seuraavana päivänä hän
+lähetti minulle kohteliaan kirjelipun ja palkkion tunneista ilmoittaen
+valinneensa toisen soitonopettajan.
+
+-- Tunsitteko Homen? kysyi rouva Rönnevall hetkisen vaitiolon jälkeen.
+
+-- En. Mutta minä olen sattumalta lukenut vähän spiritististä
+kirjallisuutta. Minä tunnen Allan Kardecin, Hornungin ja muiden
+kirjoitelmia sekä hurskasta Justinus Kerneriäkin. Minusta on koetettu
+tehdä proselyyttiä ja siten saada uskomaan kuoleman jälkeiseen
+olemassaoloon.
+
+-- Ja mitä olette vastannut?
+
+-- Olen vastannut, etten tarvitse sitä todistusta, koska minulla oli
+parempia.
+
+-- Pidättekö siis spiritismiä hullutuksena?
+
+-- Kyllä, hyvä rouva; samassa merkityksessä kuin asessori B. Minusta
+spiritismi on vallatonta ilvehtimistä salaperäisillä luonnonvoimilla.
+Useimmiten herkkäuskoista kuvittelua, joskus petosta, jolla koetetaan
+koota rahaa ja mainetta. Spiritismi on veltostuneen uteliaisuuden
+julkean rohkeaa leikkiä:
+
+    Der Mensch versuche die Götter nicht
+    und begehre nimmer und nimmer zu schauen
+    was sie gnädig bedecken mit Nacht und Grauen.
+
+-- Mutta olettakaamme, että muutamia spiritistejä todellakin ohjaa
+totuuden kaipaus.
+
+-- Mahdollisesti kyllä. He lukekoot silloin Luukkaan 16:nnen luvun.
+"Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, eivät he myöskään usko,
+vaikka kuolleet nousisivat haudoistaan."
+
+-- Te esititte yhden todistuksen, että nuo luulotellut henget
+valehtelivat. Tiedättekö useampia samanlaisia?
+
+-- Montakin. Tunnolliset spiritistit tunnustavat itse, että nuo
+valehenget tavallisesti "ovat hyvin alhaisella moraalisella asteella".
+Ne saattavat olla poikamaisia, säädyttömiä, pilkallisia, jopa aivan
+halpamaisiakin. Niiden tavallisin valhe on, että ne ottavat itselleen
+kuuluisia historiallisia nimiä. Yhtä tavallisesti ne antautuvat
+vahvistamaan kysyjäin tyhjiä kuvitteluja, enkä minä siitä niitä moiti,
+sillä nehän suorastaan lienevätkin vain kysyjäin omia hourekuvia.
+Muistan erään merkillisen todistuksen, joka on Zürichissä 1861
+painetussa Maksimilian Pertyn kirjassa "Ueber die mystischen
+Erscheinungen des menschlichen Lebens".
+
+-- Jonkun tiedemiehenkö? Olkaa hyvä, kertokaa!
+
+-- Niin, Perty on luonnontutkija, eikä siis tunnusta mitään muuta
+mystiikkaa kuin sen, mikä on ihmisen hermoissa. Myönnän kyllä, että hän
+olisi voinut laajahkoon teokseensa, joka käsittelee kaikkia aikakausia,
+tarkempaa arvostelukykyä käyttäen koota tositapahtumia, sillä siinä on
+myöskin paljon arvotonta taikauskoa. Mutta se etu kirjalla on, että
+siinä koetetaan sovitella kaikki nuo tuhatlukuiset tapaukset varmojen
+luonnonlakien alaisiksi ja tunnustetaan niiden kuuluvan vielä hyvin
+vaillinaisesti tutkittuun alaan.
+
+Perty kertoo näin:
+
+Vanha herttuallinen Tübingenin linna oli 1850-luvun lopulla kuuluisa
+meluavista kummituksistaan. Joukko ylhäisiä Berlinin spiritistejä otti
+silloin kysyäkseen hengiltänsä -- varsinkin Heineltä, joka oli heidän
+paras tietäjänsä -- kummittelun syytä. Henget vastasivat, että sen
+aiheutti kummitteleva munkki, "der Pfaffe Konrad". Munkkia pyydettiin
+esiintymään, ja hän tuli kuin tulikin ja kertoi kysymysten vastaukseksi
+kokonaisen romaanin. Hän oli eläessään ollut hovipappina Baijerin ja
+Saksin herttualla Henrik Leijonalla, joka kuoli 1195. Herttuan ollessa
+ristiretkellä oli munkki rakastunut hänen puolisoonsa herttuatar
+Matildaan, joka oli syntyjään Englannin prinsessa. Kun herttuatar
+halveksien hylkäsi hänen epäpyhän rakkautensa, oli munkki surmannut
+hänet, ettei itse olisi tullut ilmi. Mutta tämän rikoksensa tähden hän
+ei saanut rauhaa kuolemansa jälkeen. Hengen kertomusta kummasteltiin ja
+epäiltiin, sillä olisihan historian pitänyt tietää niin ylhäisen
+henkilön murhasta, mutta se kertoi vain hänen kuolleen luonnollisen
+kuoleman. Henki pysyi itsepäisesti selityksessään ja ilmoitti
+herttuattaren haudan olevan määrätyssä paikassa linnan entisessä
+hautakappelissa, jota tällöin käytettiin viinikellarina. Berlinistä
+lähetettiin mies tutkimaan osoitettua paikkaa, mutta hän ei löytänyt
+mitään. -- Etsikää tarkemmin, sanoi henki; siellä on sen ja sen
+näköinen hautakivi, jonka henki piirusti lyijykynällä, ja kiveen on
+hakattu, että herttuatar murhattiin. Berliniläiset lähettivät toisen
+salalähetin, hän kaivatti koko kellarin perinpohjin aina vuoreen asti
+ja löysi -- saman verran kuin ennenkin. Se oli toki liian paksua.
+Spiritistit joutuivat mitä pahimpaan pulaan; ilmestys oli heidän
+kirjoituksissaan komeasti julistettu historialliseksi löydöksi. Silloin
+juolahti erään läsnäolijan, jonkun vanhan armollisen rouvan mieleen,
+että hän oli nuoruudessaan lukenut jotakin "der Pfaffe Konradista".
+Otettiin tarkastettavaksi kokonainen romuläjä tämän vuosisadan
+alkupuolella kirjoitettuja romaaneja, ja kas, eräästä todellakin löytyi
+herttuatar Matildan ja Konrad munkin historia melkein sanasta sanaan
+sellaisena kuin henki oli sen kertonut! Selvästi kaikki oli vain
+romaaninkirjoittajan mielikuvituksesta peräisin. Mutta merkillistä oli,
+että "der Pfaffe Konradin" tarina oli romaanista puoleksi unohtuneena
+siirtynyt vanhan rouvan mielikuviin ja niistä psykografiin, joka oli
+apinoinut koko romaanin. Minä puolestani en katso siinä olevan mitään
+ihmeellistä. Onhan psykografilla kutsuttu esiin _Tartuffenkin_ henki,
+ja kun häneltä kysyttiin, mitenkä hänen ystävänsä Orgon voi toisessa
+maailmassa, vastasi Tartuffe hyvin vakavasti, että vointi ei ollut niin
+hyvä, kuin olisi ollut syytä toivoa.
+
+Konsuli Rönnevall oli tämän keskustelun aikana tähystellyt merelle
+päin, pyyhki kiikarinlaseja ja sanoi Itämeren jo seljenneen.
+Helpotuksesta huokaisten matkustajat näkivät Hengistin esteettä täysin
+höyryin kiiruhtavan päämääräänsä kohden. Eversti Hemming sanoi
+muistelevansa vielä olevan jäljellä yhden onnettoman, jonka vaikeana
+tehtävänä oli Hengistin matkustajain palauttaminen henkien maailmasta
+arkipäiväiseen elämään.
+
+-- Kymmenennen arvan sai mamselli Hedmansson, huomautti dosentti Sumu.
+
+-- Minä pidätin itselleni oikeuden käyttää sijaista, väitti nuori tyttö
+vastaan.
+
+-- Aloitahan vain! sanoi rouva Rönnevall hymyillen. Jos takerrut
+kertoessasi, kyllä minä kuiskaan.
+
+-- Mutta minä en osaa muuta kuin lastensatuja.
+
+-- Kertokaa sitten viaton satu! pyysi kanslianeuvos tohtori Rabe.
+
+-- Minä kerron niin huonosti.
+
+-- Se on totta, puuttui puheeseen rouva Rönnevall hyväntahtoisesti
+hymyillen. -- Anna Hedmansson ei ole tottunut kertomaan sanoin, vaan
+sävelin. Laula meille jokin laulu!
+
+-- Tahdotteko, täti, säestää Rödlerin sitralla?
+
+-- Hyi, manaatko pahoja henkiä esiin näin kauniina kevätiltana? Laula
+meren-romanssisi; se, jonka itse olet säveltänyt.
+
+-- Ja olenko silloin täyttänyt kymmenennestä arvasta johtuvan
+velvollisuuden?
+
+Seura oli niin kohtelias, että myöntyi siihen. Anna Hedmansson astui
+muutamia askelia etäämmälle, nojautui laivan partaaseen ja katseli
+vienosti värehtivälle merelle. Raikkaalla, metallinsointuisella äänellä
+laulettuna helähti hänen huuliltaan:
+
+    Kehtolaulu merelle.
+
+    Meri ylväs, kaikkein tie,
+    orja yhdenkään et lie,
+    ääretönnä tavoitat
+    maan ja taivaan rantamat!
+    Olen nähnyt, kuinka laivat
+    Turman vaahtopäissäs' saivat,
+    kuullut, kuinka syksy-yöt
+    ukkospauhuin rantaan lyöt.
+
+    Nyt sa uinut hiljalleen
+    lailla lapsen viihtyneen
+    kätket kuohus' syvyyksiin,
+    kimmeltävän kristalliin.
+    Nuku, meri, armahasti
+    kotilahdelmalta asti
+    kanna sylin hellivin
+    meidät maihin outoihin!
+
+    Konsa heräät kohisten,
+    auringossa kylpien,
+    loiski lainein kirkkahin
+    sydämeni maahankin!
+    Riemut laula, surut liennä,
+    kummuille ja laaksoon riennä,
+    hopeoiden, suudellen
+    rantaa, maata isien!
+
+Kaino laulaja oli uskonut sävelensä merelle, mutta ne herättivät
+vastakaikua.
+
+-- Mitä te puhutte tyhjistä sydämistä? sanoi tohtori Rabe Biisamille.
+-- Ellei tuo pulpahtanut kuin lähteensuoni metsänrinteestä, niin
+sanonpa olevani tuiki tyhjä musiikista.
+
+-- Kyllä äänestä hyvä tulee, vastasi Biisami lämpimästi, taputtaen
+kainoa tyttöä olkapäälle. -- Ääniaines on erinomainen, sisällä on hyvä
+kajahtelu, ja mitä vielä koulutuksesta puuttuu, sen täydentävät
+uutteruus ja hyvät opettajat. Minulla on muutamia ystäviä Parisissa;
+jos sallitte, niin raivaan teille tien ensimmäisten tulikokeiden läpi.
+Voi, neiti Hedmansson, miksi en minä ole saanut opettaa teille
+ensi asteikkoja? Kun kerran kuulette konserttisalin kaikuvan
+kättentaputuksista, soisin voivani sanoa: tuo pikku tyttö on ollut
+minun oppilaani!
+
+Anna Hedmansson katseli katselemistaan merelle eikä vastannut mitään.
+Hän oli salon asukas, lapsi parka, hänen laulunsa oli todellakin kuin
+jylhästä vuoresta kumpuava lähteensuoni, ja konserttisalin ajatus
+peloitti häntä.
+
+-- Luonto on kaunopuheinen, kun se vain saa sanat, huomautti neiti
+Hemming. Eikö täällä ole ketään muuta, joka kastaisi siveltimensä
+mereen?
+
+Eversti Hemming nauroi:
+
+-- Kasta sinä käsilaukkusi!
+
+-- Se on mennyttä! Luonnon kolmesta valtakunnasta ei löydy pelastavaa
+luutnanttia. Mutta dosentti Sumulla, joka maalasi silmiemme eteen
+Hämeenkankaan, on arvattavasti useampiakin luonnonkuvauksia salkussaan?
+
+-- Kapteeni Videstrand on meistä eniten painiskellut luonnonvoimien
+kanssa, vastasi dosentti.
+
+Kapteeni Videstrand oli huomaavinaan, että tohtori Rabella oli
+jo valmiina jokin uusi luonnonihme, samanlaatuinen kuin
+vedenkorkeusmerkki.
+
+Rabe pyyhkäisi kädellään otsaansa ja sanoi nähneensä viime yönä unta.
+Hän oli ollut alkuajan maailmassa ja nähnyt titaanien heittävän palloa
+meidän aurinkokuntamme kiertotähdillä. Se oli tapahtunut niin
+varomattomasti, että useimmat pallot olivat jääneet aurinkoon nähden
+viistoon asemaan, ja siten oli niille kasaantunut kaikki se vaiva ja
+puuha, joka johtuu vuodenajoista. Rabe oli kysynyt, eikö maapallo saata
+päästä vapaaksi tuosta rasituksesta, ja hänelle oli vastattu maan
+saaneen vuodenajat, jotta Hengistin matkustajat kerran keksisivät
+sopivan keskusteluaineen.
+
+-- Almanakka on ennättänyt meitä ennen, huokasi neiti Hemming.
+
+-- Jättäkäämme almanakka omaan arvoonsa -- jatkoi tohtori -- ja
+koettakaamme ennemmin saada esiin muutamia ääripiirteitä pohjolan
+vuodenaikojen luonteesta ja vaikutelmista. Sananvalta on vapaa.
+Alkakaamme siitä, mistä luontokin alkaa, keväästä. Äänestäkäämme!
+
+Ehdotus hyväksyttiin. Vähän kursailtuaan oli eversti taipuvainen
+aloittamaan.
+
+
+A. Kevät.
+
+_Eversti Hemming_. Minulla on ylläni tiukkaan napitettu univormu, minun
+ammattiini kuuluu suoran rintaman, säntillisen, täsmällisen, hyvin
+harjoitetun, sisältä ja ulkoa sääntöperäisen täydellisen, sanalla
+sanoen supisuoran suosiminen. Katsokaa hyvin tehtyä naulaa. Miten
+moitteeton muoto! Miten säännöllisen litteäpäinen! Miten veljiensä,
+toisten naulojen kaltainen! Täytyy ihailla tuota ylevää naulan
+luonnetta. Jos minä saisin määrätä, olisi yhteiskunnassa kaikki
+taottava nauloiksi lännen arvoluokan nupinaulasta suureen neuvosherran
+arvoiseen rautakaraan asti. Valssattaisiin pois kaikki liiallinen.
+Kaikki muotoon sopimaton vannehdittaisiin, koputeltaisiin,
+kiskotettaisiin. Siitä tulisi malliyhteiskunta. Viimeinkin saataisiin
+lepoa.
+
+Mutta mitä nähdään? Epäsäännöllisyyttä lakkaamatta. Ei mitään
+siloitellun kunnioitusta, ei vähäistäkään tasamukaisuutta. Jok'ainoa
+kananpoikakin uskaltaa pitää oman päänsä ja kaakotuksensa. Mikä
+vallattomuus! Ei muotikaan voi tasoittaa kaikkea; ei palotarkastajakaan
+voi valaa kaikkea kaavoihin; ei keikarikaan voi ajatella tai puhua
+aivan samaa kuin kaikki muut keikarit. Ja kaikessa tässä on luonto
+meillä verrattomana huolimattomuuden esimerkkinä. Siltä me juuri
+olemmekin oppineet tuon turmiollisen pahan tavan. Milloinka se tottelee
+almanakkaa? Milloinka se noudattaa laillisia vuodenaikoja, sateita ja
+päivänpaistetta, pakkasta tai suojaa, joiden pitäisi sattua määrättyinä
+päivinä, mutta kuitenkin aiheettomasti ovat tulematta? Kevät on kautta
+kunniani pahin mellastelija kaikista joutilaista. Koetetaanpas sitten
+maaliskuuta; vielä mitä, ei maksa vaivaa. Entä mitä on sanottava
+huhtikuusta? Vielä vähemmin. Tai toukokuusta? Jäätä paikoittain,
+lumiräntää, maa keltaisena, metsät paljaina, paleltuneita
+sinivuokkoja... Onko mitään uppiniskaisempaa kuin tuo ylistelty kevät,
+jolle runoilijat ovat tyhjään tuhlanneet kokonaisia mustejärviä? Ja
+lumen sulaminen, jäänlähtö, lehtien puhkeaminen, nuppujen aukeaminen,
+muuttolintujen palaaminen, hauen kuteminen, jäniksen turkin muuttuminen
+harmaaksi, sammakoiden kurnutus, hyttysten tanssi, minä kysyn:
+milloinka ne tapahtuvat juuri sinä päivänä tai siinä paikassa, missä
+niiden ohjesääntöjen mukaisesti _pitäisi_ tapahtua. Me sotilaat
+olisimme onnettomia, jos meidän olisi komennettava moisia
+asevelvollisia. Minä olen purjehtinut avomerellä tammikuussa, mutta
+olen myöskin ajanut Näsijärven jäätä kesäkuun keskipaikkeilla 1867.
+Myöntäkäämme, että juhannuksen jälkeinen katsastelu onnistuu jonkin
+verran paremmin päällikön mieliksi. Se ei ollenkaan estä, että kevät
+olisi aina kahtena vuonna kolmesta vedettävä sotaoikeuteen. Älä
+koukkuile, ole niin hyvä! Takki pois tai tottele rumpua!
+
+_Neiti Hemming_. Kevät on liian urhoollinen sotilas sotaoikeuteen
+vietäväksi. Ei mikään maailmanvalloittaja ole rynnännyt sellaisiin
+linnoituksiin, ei mikään sotajoukko ole saavuttanut niin loistavia
+voittoja. Mutta on opettavaista ... (rouva Rönnevall sivalsi kertojaa
+keveästi päivänvarjollaan) ... tahdoin sanoa: on hupaista ihmiselämässä
+katsella kevään heijastuksia. Miten se otetaan vastaan? Miltä se
+näyttää alastomasta todellisuudesta, jolla ei ole aikaa eikä halua
+uneksia?
+
+Sydän täynnä satakieliä ja ruusuja lähdin eräänä toukokuun aamuna
+katselemaan, miltä kevät näyttää. Kevyt sumu hälveni järven yläpuolelta
+jättäen taivaan kirkkaansiniseksi. Aurinko paistoi, mutta oli viileätä.
+Ilmassa tuntui terveyden ja nuoruuden tuulahdus. Ei yhtään perhosta, ei
+ainoatakaan vihreää kortta näkynyt, mutta kyyhkysiä, varpusia ja
+kasvihuoneen kasveja oli kauppatorilla. Siellä oli markkinat niinkuin
+tavallisesti: ostajia, myyjiä, tinkijöitä, varsinkin naistinkijöitä.
+Eräs rouva, jolla oli yllä musta silkkiviitta ja päässä punaisin
+nauharuusukkein koristettu olkihattu, osti kuoreita ja pani kalat
+nenäliinaansa. Puolihumalainen teurastajanrenki osti lehmän ja tarttui
+omin käsin saaliiseensa. Eräs kalmukkiturkkinen ruokakauppias hieroi
+härskiintyneen voin kauppaa. Kielevä matami riiteli vielä kielevämmän
+juutalaisvaimon kanssa piparjuurileiviskästä. Alakuloinen hämäläinen
+kaupitteli kuivuneita palvatun lihan palasia. Kookas virolainen, jolla
+oli pitkä ruskea tukka ja yllä pitkä ruskea nuttu, laahasi suolasäkkiä
+kauppapuodista. Eräs uusmaalainen oli latonut parikymmentä halkoa
+heinäkuormalleen, pyysi niistä puolen sylen hintaa, mutta kun ei sitä
+saanut, niin haihdutti mieliharmiaan juomalla kupillisen kuumaan veteen
+sekoitettua siirappia. Venäläinen puutarharenki myyskenteli vähittäin
+kaalinpäitä ja vaihtoi vaskirahoja. Kolme pohjalaista työtöntä
+työmiestä seisoi hajasäärin, lyhyet mekot yllään, katselemassa maailman
+menoa, kädet kintuissa olevien hajallisten housujen taskuissa.
+Repaleinen tyttö oli saanut kiinni näpistelevän poikaviikarin ja huusi
+poliisia. Siinä tunkeiltiin ja sysittiin toisia; näin kaatuneita
+munakoreja, silakkain jätteitä, maahan viskattuja sipuleja ja
+läikkyneitä maitopulloja, mutta kevättä vain minä en nähnyt.
+
+Sattumalta kävi tieni sairashuoneen ohitse. Pitikö minun katsella
+asuntoa, missä kevät _vähimmin_ saattaa ottaa valtoihinsa sykkivän
+sydämen? Rohkeutta vain! Minä astuin sisään. Niin, siellä oli syksy,
+siellä hierottiin kuoleman kanssa kauppaa vuosista, kuukausista,
+viikoista ja päivistä. Potilaat makasivat kalpeina vihreiksi
+maalatuissa sängyissä, ja heidän tautinsa oli kirjoitettu mustaan
+tauluun, joka riippui päänalusen yläpuolella. Hoitajat toivat
+heille kirkkaissa tinamaljoissa kauralientä, lääkärit seisoivat
+salaperäisen näköisinä peitossa olevan vuoteen ympärillä, missä
+yhdeksäntoistavuotias tyttö juuri oli päässyt kaikista sydämen
+huolista, joihin tämä maailma ei tiedä mitään lääkettä. Ei, tänne ei
+kevät voinut asettua. Ja _kuitenkin_ minä tapasin sen sieltä: se loisti
+muutamista taudin puoleksi hivuttamista kasvoista, sairashuoneen
+puutarhasta, missä laihat toipuvat sairaat, väljät sarkanutut yllään
+hengittivät toivon ilmaa...
+
+Etsisinkö kevättä virastosta? Miksikä en? Korkeista saleista löysin
+raukean mätäkuun; vahtimestarin vaimo siirsi uunien tuhkan
+lisätuloihinsa. Aurinko paahtoi polttavana puolitiehen laskettuja
+rullakaihtimia; pöytäkirjurit hikoilivat, kuului kynien rapinaa,
+mustetahrojen raaputtamista ja epäselvää kuiskailua. Päällikkö ilmestyi
+sisemmän huoneen ovelle, otti vastaan vieraita, pyysi istumaan ja alkoi
+puhella ... virka-asioistako? Ei, vaan viimeksi julkaistusta ritarien
+nimityksestä. Missä oli kevät?
+
+Ehkäpä sen tapaa nuoren kaupunkilaisneitosen luota suljettujen ikkunain
+ja alas laskettujen verhojen takaa. Aamua oli jo pitkälti kulunut; hän
+oli vielä unessa. Hän oli nukkunut aamulla kello kolmelta; kynttilät
+olivat palaneet loppuun hopeajaloissaan, yöpöydällä oli eräs Zolan
+romaani. Ikkunakomerossa oli kaksi tuoksuvaa hyasinttia, joita
+ensimmäinen vastasyntynyt kärpänen ihaili. Onnettomat kasvihuoneen
+lapsiraukat, ne tuhlasivat tuoksuaan verhojen puolihämärään ja
+tuntuivat huokaavan: valoa, lisää valoa!
+
+Missä on kevät, ellei siellä, missä nuoria on? Minä kiiruhdin etsimään
+sitä ahkeran ylioppilaan kamarista, jonka ovesta otettu avain näytti
+varoittavan: pois kaikki häiritsevä! Huone oli viisi askelta pitkä ja
+kaksi askelta leveä. Sisäikkunat olivat vielä paikoillaan talven
+jäljeltä, mutta uunissa ei ollut tulta; halot ja kukkaro olivat
+molemmat ottaneet eron palveluksestaan. Millainen ilma -- ummehtunut ja
+kalsea, täynnä kuukausien vanhaa tupakansavua, joka oli imeytynyt
+kiinni jokaiseen pienellä maalaamattomalla puuhyllyllä olevaan kirjaan
+ja tomuttamattomana naulassa riippuvan takin joka poimuun! Yskivä,
+kumarainen, kokoon luhistunut nuori mies, jonka silmät olivat sumean
+loistavat ja jonka laihtuneilla poskilla oli petollinen puna, istui
+kirja kädessä kovalla tuolilla kuluneen pöydän ääressä. Äiti, missä
+olet? Lähetä poikasi vuorille, havumetsiin, järville! Isä, etkö tiedä,
+että voimakas sielu tarvitsee terveen ruumiin, tee pojastasi mies!...
+Voi, he eivät kuule, he ovat kahlinneet poikansa jo lapsesta pitäen
+kiinni kirjaan, yksinomaan kirjaan; hän on kunnianhimoinen niinkuin
+hekin, hän tekee viisitoista tuntia vuorokaudessa työtä, hänestä on
+tuleva vanhempiensa tuki ja paljon enemmänkin ... oppinut mies, suuri
+mies ... eikä hän elä viidenkolmattakaan ikäiseksi!
+
+Mistä minun oli etsittävä kevättä? Minä menin kasarmiin. Tuhatkunta
+urhoollista miestä oli koottu pelloilta ja metsistä ja suljettu
+kivivankilaan. Kivetyllä pihalla nostelivat rekryytit tahdissa milloin
+oikeata, milloin vasenta jalkaansa vaakasuoraan asentoon. Korvia
+särkevä melu kajahteli muureista, tullen musiikkisalista, missä
+kolmekymmentä soittajaa yht'aikaa kiusasi epäsointuja vastahakoisista
+torvisoittimista. Pitkissä, ikävissä saleissa istui tai venyi
+vuoteillaan harmaasinellisiä sotamiehiä, kiväärejään puhdistellen.
+Oletteko kuulleet puhuttavan bakteereista ... noista näkymättömistä
+madoista, joita sopii miljoona peukalon kynnen alle? Auki ikkunat,
+miehet ulos! Kyllä tiedän, että torvien epäsoinnuista kerran kehittyy
+kauniita sopusointuja, ja että nämä muurien saartamat vangit kerran
+marssivat voimakkain rivein taistelemaan maansa ja ruhtinaansa
+puolesta. Mutta ulos nyt, ulos, vaikkapa myrskyyn ja rankkasateeseen!
+Täällä ei ole kevättä, eikä ilman kevättä ole rohkeutta, ei toivoa, ei
+terveyttä, ei voimaa ... ulos, miehet!
+
+Mihinkä minun on mentävä kevättä etsimään? Kauppapuotiinko? Turha
+vaiva. Toisella puolen katua on saippuan ja venäjänlehtien hajua,
+toisella hajuveden tuoksua, joka tulee naisten lempikaupasta, missä
+päivät päästään valehdellaan ja imarrellaan puotipöydän takana.
+Menisinköhän äsken maalattuun höyryveneeseen, joka savuaa tuossa
+satamalaiturissa? Mutta kenpä ei tunne sen meritautisia hyttejä ja
+keittiöstä tulevaa uudelleen lämmitetyn vasikanpaistin käryä? Vai
+lähdenkö äsken lumesta paljastuneeseen puistoon? Niin puistoon,
+sieltähän ainakin tapaa kevään!... Ah, eipä sitä ollut sielläkään,
+vaikka se viserteli joka puun lehdettömiltä oksilta. Se taisteli
+henkensä puolesta nuhaa ja yskää, kalosseja ja nahkaturkkeja, öistä
+valvontaa ja elämäänkyllästymistä vastaan; se tirkisti sisään
+ravintolan portista, missä vahtimestari otti sen vastaan punssitarjotin
+kädessä. Kevättä oli ilmassa, vuokoissa, muutamissa vapaissa
+hengähdyksissä, mutta sitä ei ollut ihmisten sydämissä ... sitä
+maanpakolaista!
+
+Missä se oli? Jos voisin aamutuulen mukana siirtyä syrjäiseen metsään,
+vuoren päivänpuoleiselle rinteelle, puron rannalle, joka ei vielä ole
+taipunut myllyn ikeeseen, niin minä sen löytäisin. Mutta en pääse
+sinne, minä olen kytketty kaupunkiin. Enkö sitten mistään löydä
+kevättä? Noin suuri ihmisvirta ja niin vähäinen, ehtynyt puronen
+luontoa!
+
+Itseeni ja maailmaan tyytymättömänä palasin asuntooni. Piha oli aidattu
+ja kolmelta taholta rakennusten saartama, mutta neljänneltä puolelta
+oli toukokuun auringon juuri silloin kadehdittavan sopiva tirkistää
+sisään. Niukatpa siinä nähtävyydet olivat: pienoinen ruohokenttä, kaksi
+lehmusta, hiekkaläjä ja lautatapuli. Pari hamppuvarpusta piipersi
+lehmuksessa, kaksi pientä tyttöä leikki hiekkaläjässä, neljä poikaa oli
+pallonlyönnissä ruohokentällä. Huoneiden varjo oli käytännöllisen
+hyödyllinen: varjossa pallon lento näkyi paremmin ja ikkunoita oli
+helpompi varoa. Mutta miten viehättäväksi kaikki muuttuikaan, kun
+aurinko pilkisti pihaan! Lintujen viserrys näytti vain odottaneen tuota
+merkkiä ja alkoi samassa äänekkäänä soida lehmuksista; tyttöset panivat
+hiekkakasalla toimeen pidot, ja poikaset ryhtyivät ryntäilemään siihen
+asti rauhassa ollutta lautatapulia vastaan ja toiset puolustamaan sitä.
+Mitä urotekoja! Mikä suuri riemu! Viimeinkin löysin kevään, vieläpä
+juuri sieltä, mistä en suinkaan uskonut sitä löytäväni.
+
+Semmoinen se veitikka on: sitä ei näy, ellei sitä ole katsojan
+omassa silmässä. Mutta jos sitä on siinä, silloin tapaa sen
+kaikkialta: kauppatorilta, virastoista, neitosten kamareista ja
+ylioppilaan lukuhuoneesta, kasarmista ja kauppapuodista, niin, jopa
+sairashuoneestakin ja viheriöivältä haudalta. Se on kaikkialla, missä
+se vain tapaa elämää, ja kaikkihan tahtoo elää! Olenko oikeassa,
+mamselli Hedmansson? Te näitte kevättä meressä; olen varma, että te
+olette nähnyt sen myöskin vuorilla, aamuruskossa, sammuvassa tähdessä,
+niinkuin me kaikki olemme tunteneet sen huokuvan maailman ilmassa.
+
+_Anna Hedmansson_. Minä muistelen lukeneeni Matteuksen kuudennesta
+luvusta jotakin silmäämme koskevaa. Jos se on turmeltumaton, näemme
+valon. Mutta mitä merkitsee tuo "_sisäinen_ valkeus", joka voi
+muuttua pimeydeksi? Onko meidän sielullamme muitakin ikkunoita kuin
+silmät? Kaiketi niin lienee, koska välistä sisimmässämme näyttää
+pilkkopimeältä, vaikka ulkona on valoisaa, ja toisinaan taas on
+sydämessämme kirkkaan valoisaa, vaikka ulkona on synkkä pimeys.
+
+Muistanpa erään hyvin surullisen kotiseutuni kevään. Valoa oli yltä
+kyllin ympärillämme, mutta ei sisimmässämme. Se oli kylmää valoa;
+luonto nukkui kuin kuolleena. Ei ainoatakaan kukkaa, ei yhtään
+perhosta. Lehdettömät puut olivat kuin rakkautta vailla olevat sydämet;
+järvi oli jääkatteensa peitossa kuin elinkautinen vankilansa muuriin
+kiinni taottu vanki.
+
+Ah, miten me ikävöimme! Paistoipa päivä ja säteilipä yö kuinka tahansa,
+sisimmässämme oli kuitenkin pimeätä. Me ajattelimme: tänä vuonna ei
+tule kevättä ollenkaan! En voi kuvailla, miten raskas se ajatus oli:
+kadotettu taivas, pettynyt toive. Me tunsimme kuin kuihtuvamme. Viisas
+tätini nauroi ja sanoi meille: odottakaa! Niin, me odotimme, mutta
+kevättä ei tullut! Sen sijaan tuli tauteja, sen sijaan tuli surua. Joka
+päivä kirkonkellot soivat kuolleille: kuoli rinnan nuoria ja vanhoja,
+hyviä ja pahoja, katkerasti kaivattuja ja toisia, jotka helposti
+unohdettiin. Ystävä, joka tänään vielä hymyili, oli jo huomenna
+surupukuinen. Mitenkä me olisimme voineet kärsivällisinä odottaa? Sitä
+ei tullut ... ei tullut kevättä, joka korvaa kaikki, lohduttaa kaikki,
+uudistaa ja nuorentaa kaikki, sitä ei kuulunut! Kuoleman usvat
+kohosivat meristä ja verhosivat maan.
+
+Mutta lopulta se tuli kuitenkin, kun toivomme jo oli sammunut. Eräänä
+aamuna, kun vedimme syrjään kaihtimet, oli maailma uusi. Aamusade oli
+kylvettänyt luonnon kohmettuneita kasvoja; kevät oli kylvänyt kyyneliä
+ja tahtoi nyt niittää iloa. Oli suloista hengittää uutta ilmaa, nähdä
+puiden puhkeavan silmikkoihin ja ruohokentän vihertyvän, mutta vielä
+paljon kauniimpaa oli huomata, miten sumut hälvenivät sisäistä
+silmäämme peittämästä. Ympärillämme oleva elämä heräsi kuolleista ja
+voitti kuoleman; sisimmässämme oleva elämä heräsi kuolleista ja voitti
+tuskan. Kellot taukosivat soimasta hautaan ja soivat sen sijaan Jumalan
+ylistystä. Vehreys peitti uudet haudat; puna kohosi taas kalpeille
+poskille, ja uusi toivo virisi toivottomiin sydämiin. Kevät, kevät!
+Niin, milloin se tulee yht'aikaa luontoon ja ihmiseen, silloin menettää
+tuska okansa ja suru käärinliinansa. Ehkäpä ne eivät katoa jättämättä
+huomattavia jälkiä. En tiedä; sanotaan, että ihmisen kauan elettyä on
+sielu kuin arpia täynnä. Mutta eiväthän hyvät surut ole vihollisia, ne
+palaavat väärin ymmärrettyjen ystävien tavoin, ja keskellä elämän onnea
+sattuu toisinaan, että me kutsumme ne esiin menneisyydestä,
+heittäydymme niiden rinnoille ja itkemme sydämemme lievikkeeksi niiden
+sylissä...
+
+_Dosentti Sumu_. Minä olen lukenut monta kevään ihanuudesta
+kirjoitettua kaunista runoa, ja useimmista niistä heijastuu ihmissydän.
+Mutta sisäisen silmämme kevään syvyyttä olen huomannut ainoastaan ani
+harvalla. Kevät ja suru rinnan, siinä on jotakin niin valtavaa, että
+sitä voi verrata vain haudan partaalla olevaan lapseen. Se on
+lausuttuna Franzénin "Kevään kaipuussa":
+
+    Aurinkos', luonto, nousullaan
+    kaikk' usvat karkoittaa,
+    kaikk' elpyy, kaikk' käy kasvamaan,
+    uudistuu taivas, maa.
+    Mä yksin riudun, toivoton,
+    ei koskaan nouse aurinkon'.
+
+Mikä vahinko, että niin kauniit säkeet ovat niin toivottomia! Se on
+selityksenä Raamatun sanoihin: "Jos nyt valkeus, joka sinussa on, on
+pimeyttä, kuinka suuri onkaan silloin pimeys!" Eikö ole kummallista,
+että juuri se runoilija, josta loistaa suurempi sisäinen valkeus kuin
+kestään muusta, esittää toivotonta pimeyttä ja yötä, minkä aamu ei
+koskaan koita? Ehkä ymmärrämme tuon selvittämättömän kysymyksen
+vastauksen, jos etsimme sitä sen valkeuden laadusta, joka täyttää
+Franzénin runot. Se asettaa aamun haudan tuolle puolen. Harmaapäällä on
+vielä rohkeutta laulaa:
+
+    Saavu, talvi! Toivon sentään
+    kevättä.
+
+On kummallista, että Franzénin viattomalla runottarella on kuin
+sinipunerva nauha yksinpä valkoisessa morsiuspuvussaankin. Hänen
+viheriässä myrttiseppeleessään on aina jokin kellastunut lehti. Niin,
+miten hänen kaltaisensa suomalainen sydän saattoikaan laulaa muulla
+tavoin kuin maansa luonnon ja kansansa elämän syvyydestä. Vieläpä hänen
+samppanjalasinsakin pohjassa on ilon haihtuvaisuuden varjo:
+
+    Vankina nuorten toivehen kuuman,
+    äärestä viinin mi helmeilee,
+    tai suloneitosen huulien huuman
+    kotiin se pilvien taa pakenee.
+
+Se on suomalaista tuo, en voi sitä muuksi saada. Semmoisia me olemme,
+aina muuttamassa. Kauneinkin kukoistus, hurmaavinkin onni on edessämme
+aina siivet valmiiksi levitettyinä lentämään "kotiinsa pilvien taa".
+Myönnän kyllä, että se olisi raskasmielistä, ellei se olisi
+inhimillistä. Me rakastamme kyllä iloa, me niinkuin muutkin; me
+tahtoisimme hyvin mielellämme kerran torjua luotamme kaikki kuoleman ja
+kuihtumisen ajatukset, irroittua tomun orjuudesta ja elää
+ajattelemattomain lasten tavoin särkyvien kuplien hetkellisessä
+maailmassa. Mutta sitäpä me emme voi. Ei auta edes rakkauskaan, ei
+humalaan juominen. Yksistään lapset vain saattavat unohtaa kaikki.
+Meillä muilla, kun ehdimme neljännen- tai kuudennentoista ikävuotemme
+ohi, on jo auttamattomasti keltainen lehti seppeleessämme. Se on
+perinnöllistä, se kummittelee yhä uudestaan. Olkaa hyvä, älkää pitäkö
+meitä liian mietiskelevinä tai liian sävyisinä! Mekin osaamme nauraa;
+mekin osaamme laskea leikkiä, hullutella, olla hurjia ja mielettömiä ja
+varsinkin osaamme olla pisteliäitä lähimmäistämme kohtaan, milloin se
+päähämme pälkähtää. Mutta kuitenkin kaikitenkin olemme aina muuttoa
+tekemässä, aina katselemme pois päin, milloin entisyyteen, milloin
+tulevaisuuteen, milloin hautaa, milloin pilviä kohti, aina, aina vain
+olemme samoja kaukomieliä Lemminkäisiä, joka ei unohda häihinkään
+lähtiessään hioa miekkaansa eikä jättää verta vuotavaa sukaa surmansa
+merkiksi.
+
+Onneksi ei meillä yksin ole tuota onnen ja ilon Akilleenkantapäätä,
+ettemme voi kiintyä haihtuvaan nykyhetkeen. Sama arka kohta on koko
+ihmiskunnan, varsinkin pohjoismaitten kansojen tunnusomaisena
+piirteenä. Katsokaa kansanlauluja! Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat
+kuin ovatkin saaneet _oman_ osansa salaperäisestä kaipuusta, joka vetää
+mieltämme pois; tanskalainen luullakseni voi helpommin unohtaa.
+Bellmanin hurjimpia lauluja on sanottu "ruusunpunaiseksi suruksi";
+Wilhelm von Braun lopetti erään vallattomimman runonsa "neljän laudan"
+ajatuksella, mikä ei suinkaan ole iloisimpia. Erotus on vain siinä,
+että kun meidän skandinaavisilla veljillämme on hieman kiinanmustaa
+tunnelmassa, on suomalaisilla sen sijasta maiseman varjo. Heissä on
+mystiikkaa, mystiikka on heidän syntymämerkkinsä.
+
+Voisinpa kertoa monta kansamme piirrettä, jotka kaikki osoittavat
+jotakin kauempana olevaa kohtaa avointa syliä, jotakin, jota etsitään
+ja odotetaan nykyhetken ahdasten rajojen ulkopuolelta. Tyyniluontoinen
+suomalainenkin voi kiivastua ja levollisesta muuttua kiihkoilijaksi;
+mutta sinä hetkenä, jolloin hän antautuu materialistiksi, ateistiksi
+tai nihilistiksi, silloin hän on ryöminyt ulos omasta itsestään.
+
+Mistä sitten on peräisin tuo alinomainen epäilys, joka ei koskaan voi
+kokonaan antautua hetken vaikutelmien valtaan ajattelematta, mitä
+seuraa jäljestä tai piilee sen takana? Minä vastaan Saarnaajan
+sanoilla, että ihmisen kasvoista kajastava surumielisyys johtuu kaiken
+katoavaisuudesta; mutta mikäli se on pohjoismaista, se johtuu pohjolan
+luonnosta, ja mikäli se on suomalaista, se johtuu luonnon ja
+kasvatuksen yhteisvaikutuksesta. Mitä on tuo valo, jota me rakastamme
+niin suuresti, tuo luonnon kauneus, joka meitä viehättää, tuo kevät,
+joka ihastuttaa silmäämme ja elvyttää sieluamme? Tuohan kaikki on vain
+pakeneva päivä, katoava kuukausi, minuutti olemassaoloamme. Valkeutta
+seuraa pimeys, kukoistusta kuihtumus, kevättä syksy. Katso ruohoa, joka
+"tänään kasvaa ja huomenna heitetään pätsiin"! Miten olisi moisessa
+luonnossa eläen mahdollista antautua kokonaan hetken syleilyyn ja
+sanoa: tässä on rauha! Kukapa ei tahtoisi kevätaamuna jollakin niemellä
+tai vuorella nähdä koko elämänsä kukoistuksen sulavan nykyhetkeen
+mitään muuta ajattelematta ja tuntematta -- noihin kimaltaviin
+laineihin, nuoreen kasteiseen ruohoon, noihin vaihtuvan värisiin
+metsiin ja ihastuttavaan, nuorentavaan ilmaan, josta juomme terveyttä?
+Niin, me ihailemme, itkemme, hymyilemme, onni virtaa läpi koko
+olemuksemme, me voimme syleillä toinen toistamme sydämemme hurmiossa,
+ja kuitenkin on aina, aina jotakin sen kaiken peitossa. Mikä on tuo
+tuntematon, joka jakaa kahtia tunteemme ja pimentää ihastuksemme?
+Tuleva pimeys se levittää varjonsa melkein kuolemattoman valon yli,
+lähestyvä syksy se siroittelee keltaisia lehtiään aina kevään
+riemuisampaan vehreyteen asti. Jos ne jo yllättäisivät meidät,
+painostaisivat ne meitä vähemmän, sillä me tuntisimme vanhat tuttumme
+yön ja kuoleman, ja meidän olisi helpompi ne kestää. Mutta juuri koska
+ne kaukaa uhkaavat meidän onnellista iloamme, ne näyttävät
+peloittavilta ja saattavat salaa kaihomieltä "maan mullassa kasvavain
+riemun kukkien keskeen". Kun tähän vielä lisäät erämaitten
+yksinäisyyden Suomeen nähden, talviyöt, toimeentulontaistelun, meren
+aaltojen ja sisäjärvien yksitoikkoisen kohinan sekä lopuksi historian
+koettelemukset, niin luullakseni ymmärrämme, miksi emme koskaan voi
+täydellisesti luottaa nykyhetkeen tai siitä löytää suurinta iloamme.
+
+Niin on laitamme, vaikka sitä koettaisimme kuinka itsepäisesti tahansa
+kieltää. Luonto on värittänyt meidät sellaisiksi. Mutta jos tämä luonto
+onkin pannut kaipuun pysyväiseksi meidän sydämiimme ja antanut
+kauneimpien laulujemme itää surusta, niin se on meille korvaukseksi
+antanut syvemmät vaikutelmat. Kaikki ihmiskäsitys tarvitsee rajansa.
+Meidän maallinen olemassaolomme on rajoitettu, se liikkuu alinomaisten
+vaihtelujen maailmassa; me voimme aavistaa, toivoa, jumaloida ikuista
+kauneutta ja ikuista iloa, mutta me emme voi käsittää, emme pidättää
+niitä. Kauneus ei meistä enää olisikaan kauneutta, ellei se joka hetki
+olisi kuihtumisen rinnalla; ilo meitä kyllästyttäisi ja uuvuttaisi,
+ellei se niin tuulennopeana aina haihtuisi. Sen tähden piilee kaunein
+ja iloisin juuri siinä, että kaikki on niin silmänräpäyksen lyhyttä.
+Jos ihmishenki voisi olla alinomaisessa valossa, ei se koskaan yhtä
+rakkaasti, yhtä kaivaten kuin nyt ihailisi nousevaa aurinkoa. Ja
+etelämaalaisella, joka mukavasti loikoilee alinomaisen kukoistuksen
+ympäröimänä, luuletteko hänellä olevan mitään käsitystä siitä, mitä me
+sanomme kevääksi? Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu. Mitä
+vaarallisempi taistelu, sitä loistavampi voitto. Mitä autiompaan
+yksinäisyyteen, mitä edemmäksi pohjolaan kohtalo on meidät saattanut,
+sitä ihanammalta näyttää meistä, kun elämä virkoaa talvien haudasta.
+Miten tuo pian kalpeneva pohjoismaiden kevät kokookaan elämän, valon ja
+kauneuden täydellisyyden muutamien viikkojen, päivien, tuntien
+kehykseen! Me tiedämme sen olevan olemassa vielä tänään, mutta ei
+huomenna enää. Meidän täytyy korjata kaikki silmänräpäyksessä, ja kun
+sylimme vielä on avoinna, vaipuu aurinko, värit himmenevät, kaste
+laskeutuu, päivän valjetessa ehkä muuttuakseen härmäksi. Älä
+ihmettelekään, että tuossa silmänräpäyksessä on yhtaikaa
+surumielisyyden sävyä ja mitä voimakkainta loistoa. Mitä Amalia von
+Imhoff sanoo rakkauden kauneimmasta kukasta, että se on tuskansekaista
+riemua -- se soveltuu kaikkiin suloisimpiin tunteihin, mitä
+ihmissydämessä voi olla. Ei Andromache ollut koskaan niin kaunis kuin
+"hymyillessään kyynelten läpi" Hektorin jättäessä jäähyväisiä, ja
+Raamattukin aina yhdistää ilon niittämisen kyynelten kylvöön.
+
+No niin, vertauskuvallisuuttahan siinä on, sen olemme sen
+seitsemästikin kuulleet: ihminen kuvastaa luontoa. Mutta ihmeellistä
+on, että joka kerta, kun kevät tulee, se tulee, kuin se tulisi ensi
+kerran. Se on kaikesta kauniista katoavaisin ja kuitenkin
+kuihtumattomin; se ei kuollessaan kuole eikä kulu koskaan. Jos elämme
+kahdeksankymmenen ikään, niin katselemme kevättä aina samalla lailla
+lapsen tavoin ihmetellen. Merkillistä, miten päivät ovat pitkiä! Näin
+vehreä ei tämä nurmi ole ollut koskaan ennen: ei, ei koskaan ole koivu
+ennen pukeutunut niin hienoon pukuun, ja katso, miten ihmeellisenä
+aurinko laskee! Ympärillämme herännyt elämäpä se samaan aikaan herää
+meissä itsessämme ja vastustaa kuolemaa. Mikä sokeus, että kiellämme
+kuolemattomuuden olemassaolon, vaikka silmäimme edessä on tuo iäti
+uudistuva vastalause!
+
+
+B. Kesä.
+
+_Tohtori Rabe_. Vahinko, ettei vuodenaikojen sinfonia miellytä herroja
+Seiffeä ja Dattelbaumia. Mikä meistä pohjoismaalaisista on varsin
+tuttua, se voisi tarjota heille jotakin uutta. Minä ilmoittaisin
+heille, että he erehtyvät luullessaan meillä olevan "yhdeksän kuukautta
+talvea ja kolme kuukautta olematonta kesää". Minä olen viettänyt neljä
+kesää Saksassa ja voin todistaa, että se vuodenaika tosin meillä on
+kuukautta lyhempi, mutta yhtä lämmin kuin heillä ja valoisien öittensä
+tähden paljon kauniimpi. Ellei meidän vihannuutemme olekaan aivan yhtä
+mehevä eikä kasvikuntamme yhtä monilajinen, niin on koko meidän
+luontomme sitä vastoin lujempi luonteeltaan. Minä häpeisin, jos minun
+pitäisi niinkuin ystäväimme saksalaisten olla noin etelän ja pohjoisen
+keskivälillä. Sanokaa, jos mielenne tekee, Würtembergiä eteläksi ja
+Pommeria pohjolaksi; onhan sekin tavallaan sukkelaa, sillä viiniköynnös
+menestyy Würtembergissä, jota vastoin Pommeriin tuodaan väkijuomat
+Rein-joelta ja Champagnesta. Muuten ei luonnon erotus edes ole
+likimainkaan niin huomattava kuin ero Pohjois- ja Etelä-Suomen luonnon
+välillä. Ennemmin kuin matelijan lailla liikun milloin vedessä, milloin
+maalla, tahdon olla toisessa tai toisessa; silloin ainakin tiedän,
+missä olen.
+
+Meidän kesämme varsinaisena pohjoismaalaisuutena on osaksi
+kasvikuntamme, missä koivu, honka, kuusi ja sammal ovat yleisimpinä,
+mutta paljon enemmän vielä vuodenaikojen jyrkkä ero. Jotakin
+suurenmoista on niin valtavassa luonnonkamppailussa. Talvi ja suvi
+eivät täällä sotkeudu toisiinsa niinkuin Euroopan mantereen suurimmassa
+osassa ja Englannissa. Tosinhan ne voivat vaihdekohdissa juonitella
+varsin kauan, mutta viimein ne kuitenkin kohoavat korkeiksi kylmän ja
+lämmön, pimeyden ja valon, kuoleman ja elämän huipuiksi. Ne eivät ole
+pehmeitä etanoita, jotka matelevat toinen toisensa päällä, vaan
+vahvakäsivartisia, taistelukuntoisia jättiläisiä, jotka painiskelevat
+jonkin aikaa rusentavin ottein ja sitten hallitsevat aikansa
+itsevaltiaasti valtakuntaansa.
+
+Jos jompikumpi näistä kuningastovereista pääsisi yksin ainiaaksi
+vallitsemaan, niin heidän vapaasukuinen vasallinsa ihminen joko
+nukkuisi kesän kuumuuteen tai paleltuisi talven pakkaseen. Tosin meitä
+puristetaan lujasti kilpien väliin, mutta on meillä kuitenkin ilmaa
+parhaiksi sen verran, kuin tarvitsemme hengittääksemme, me kasvamme
+kahden jättiläisen taistelua käydessä ja vartumme vahvoiksi. Edellinen
+puhuja sanoi kevään vertauskuvallisesti merkitsevän kuolemattomuutta;
+minä lisään, että kevät on myöskin vapauden viirinkantaja. Syyttäkää
+historiaa, jos tahdotte, siitä, että pohjolassa on kansoja, jotka ovat
+nukkuneet vapautensa ajan, ja toisia, jotka ovat suojelleet vapautensa
+loukkaamattomana aikojen halki. Minä sanon, että pohjolan kevät, joka
+katkoo summattoman raskaat kahleet ja pystyttää elämän lipun mitä
+voittamattomimmillekin valleille, pontevammin kuin mikään muu kehoittaa
+taistelemaan vapauden puolesta. Katsokaa jokiamme huhtikuun
+keskipalkoilta toukokuun alkuun ja arvostelkaa, voivatko ne virrata
+orjuutettujen maitten halki! Toisinaan ne puolustavat vapauttaan mitä
+jättiläismäisimmässä taistelussa, toisinaan ne irroittavat kahleensa
+niin huomaamattoman rauhallisesti, kuin kristinusko ja sivistys
+vapauttavat kansoja. Sitä minä sanon luonnon maailmanhistoriaksi, ja
+jos vapaus täällä voittaakin vain lyhyeksi aikaa ja joutuu uudestaan
+seuraavan talven kahleihin, niin moiset vaihdokset merkitsevät vain,
+että aikakausi kuolee ja jättää taistelunsa ja voittonsa perinnöksi
+tulevalle aikakaudelle. Lopputuloksena on, niinkuin historiassakin,
+kahleeton vapaus. Kylmänarat herrat luonnonkeinottelijat -- kunnia
+oikeille luonnontutkijoille! -- koettakoot vain todistaa meille omine
+tämänpäiväisine viisauksineen, mikä on huomenna hulluus, että maa muka
+on miljoonan vuoden kuluttua paleltuva kuoliaaksi -- nuo herrat ovat
+aina miljoonain omistajia blankoluotolla. Minä yhdyn ennemmin
+vanhempaan ennustukseen, joka sanoo, että maa on kerran räjähtävä
+liekkeihin -- ainoa arvokas loppu, mikä vastaa sen lämminsydämistä
+alkua.
+
+Mitä on vielä herroille Seiffelle ja Dattelbaumille kertomatta
+pohjoisesta suvestamme? Eikö joku naisista olisi hyvä ja huomauttaisi
+heille muuraimistamme ja mesimarjoistamme korvaukseksi siitä, ettei
+keväänkuvauksessa mainittu mämmiä eikä mahlaa?
+
+_Rouva Rönnevall_. Minä otan vastaan haasteen ja rohkenen luvallanne
+lähteä ulommaksi keittiö-osastoa, joka kanslianeuvos tohtori Rabesta
+tuntuu olevan meidän luonnollinen rajamme. Minun mielestäni tohtori
+Rabe esitti hyvin suven ja talven vastakohdat niiden vuodenaikojen
+selväpiirteisimmäksi pohjoismaiseksi ominaisuudeksi, mutta unohti
+mainita, missä nämä vastakohdat kärjistyvät huippuunsa. Ei riitä
+valosta ja pimeydestä puhuminen; luulenpa koko maailman tietävän
+kokemuksesta, mitä on yö ja päivä. Jos taas tarkkaamme lämpimän ja
+kylmän vastakohtaa, niin ovathan ne paljon lähempänä toisiaan kuumien
+maiden vuoristoissa kuin meillä missään. Niinkään pitkälle etenemättä
+oletan jonkun meistä nousseen Alpeille. Sielläkin ilmenevät molemmat
+vastakohdat: kylmä ja lämmin, mutta olemmeko silti pohjolassa? Emme,
+hyvä tohtori, siitä puuttuu vielä jotakin: siinä on vaihtelua,
+ajattelen lähinnä valoa. Mitä puuttuu mahtavalta Alppien maailmalta,
+kun se ei loista pohjolan kauneutta? Valon kuolemattomuus, päiväksi
+muuttunut yö.
+
+Älkää kauhistuko, hyvä herrasväki, minä en aio puhua Aavasaksasta. Minä
+olen syntynyt seudussa, missä kolme kuukautta vuodessa näkee
+esteettömästi lukea hienointakin _nonparellia_ keskellä yötä
+päivänvalossa, mutta minä en uskalla edes yrittääkään kuvailla niin
+yleisesti tunnettua kuin kesäkuun päivänä kello kymmenen aikaan illalla
+tuntemamme tunteet ovat. Sallikaa minun vain muistuttaa mieleen
+jotakin, mikä meiltä monelta jää huomaamatta noina valoisina kesäöinä,
+kun joko ikkunasta taikka kävelyllä, veneretkellä tai muulla matkalla
+katselemme pohjolan maisemaa.
+
+Auringon laskettua lyhyeen lepoonsa muuttuu maisema omituisen
+salaperäiseksi tunnelmaltaan, mitä emme koetakaan selittää, koska se on
+meille kaikille niin tuttu. Häikäisevä valonlähde, mistä olemme saaneet
+valkeutta, on poissa, useimmat linnut ovat vaienneet, kaikki työt
+pysähtyvät, lapsen silmää raukaisee uni, vaikka se ei tahdo nukkua,
+väsynyt työmies kaipaa lepoa eikä kuitenkaan lepää; me tiedämme, miten
+talven unikeot silloin osaavat valvoa! Yöhän on tulossa eikä kuitenkaan
+tule. Sen sijaan leviää omituinen ihmeellinen kirkkaus järville,
+rannoille, yli metsäin ja vuorten -- se ei ole auringon, ei kuun eikä
+tähtien valoa eikä hämärääkään -- ajattelen tällöin Pohjois-Suomea,
+sillä etelärannikolla jo vähäinenkin pilvi luo yön harsomaisen haamun.
+Tunnustakaamme, että tuo valaistus on ihmeen kaunis! Se on
+ylimaailmallinen kirkkaus, jolla tuskin on vertaista meidän
+aistillisten ilmiöiden piiriin kuuluvassa kokemuksessamme. Mutta sen
+kaltaista en tiedä muuta kuin iltaloiston, kun se heijastuu jonkin
+autioksi jääneen talon ikkunoista, missä ennen on asunut rakkaitamme,
+taikka kyynelkiillon silmässä, joka kuvaamattoman rakkaasti meitä
+katselee. Semmoinen yön hiljainen, unelmainen maailma on olemassa vain
+aavistuksessamme: sellaiseksi lienevät kreikkalaiset kuvitelleet
+Elysionin kenttiä.
+
+Eräänä tuollaisena yönä olin kerran Punkaharjulla. Oli keskiyö, taivas
+pilvetön, pohjan puolella voimakas kirkkaus, etelän puolella heikompi.
+Siitä syystä oli harjun eteläpuoli synkässä varjossa kuusien ja
+koivujen takana, mutta pohjoisesta valui valovirtoja yli tyynten
+selkien. Puruveden ulapoilla välkkyi hohtavia juomuja tummempien
+välillä, muutellen muotoaan, kadoten ja ilmestyen taas kimaltelemaan
+virtapaikkoihin. Kaikki rannat loistivat, kaikki kukkulat sädehtivät;
+yksin honkain latvatkin näyttivät kullalta. Kirkkaus tunkeutui koivun
+lehvien lomitse harjun pohjoispuolelta, niin että ne näyttivät
+läpikuultavilta; kuusen havut muuttuivat hopeaneuloiksi. Silmää ei
+häikäissyt, sydän ei sykkinyt nopeammin; kummallinen lempeys levisi yli
+koko tuon vaihtelevan väriloiston. Ruoho oli pehmoinen kuin sametti ja
+kostea kasteesta; punahiekkaisella tiellä ei ollut elävän olennon
+jälkeäkään; kaikki oli yksinäistä, äänetöntä ja hiljaa miettiväistä;
+kaukaa kuului vain laulurastaan sointuva ääni, joka oli kirkas kuin yö,
+jolle se lauloi.
+
+Toisena samanlaisena yönä lipui veneemme erästä Pohjois-Suomen jokea
+pitkin. Korkeat, lehväin seppelöimät rannat olivat alhaalta varjossa,
+ylempää valossa, mutta paljon kauniimpi oli niiden kuvastus vedessä.
+Siinä oli ihanne todellisuuden rinnalla, runous tyhjentymättömän
+lähteensä luonnon rinnalla. Kaikki puiden latvat, kaikki lehvät, kaikki
+varjo- ja valokohdat näyttivät hienommilta, pehmeämmiltä ja
+miellyttävämmiltä vedessä kuin rannalla. Ja kun ranta veden alla
+ikäänkuin kääntyi syvemmälle, kauemmaksi meistä, näytti vanha, harmaa
+lato äsken maalatulta, kalastajan verkot hopealangoista kudotuilta ja
+rosoinen rannan kallio hienosta kiilteestä välkkyvältä.
+
+Me liu'uimme virran vieminä merelle ja saaristoon. Uutta kirkkautta ja
+uusia värien vaihteluja. Yön taivas kaartui loistavana allamme niinkuin
+se kupuili päällämmekin. Puruveden näyt uudistuivat, mutta toisissa
+kehyksissä. Airoista valui hopeaa; pienet vesihyönteiset juoksentelivat
+nuolennopeina tyyntä lahden pintaa milloin minkinlaisissa välkkyvissä
+kaarissa; uiva sorsaparvi jätti jälkeensä kultajuovia, ja kaukana
+salmen suussa vierivät mainingin leveät, kirkkaat harjat kuin sulat
+lasivuoret mereltä päin.
+
+Näin siinä tapauksessa, että yötaivas on kirkas. Mutta minä olen nähnyt
+yön kirkkauden myöskin paljon salaperäisempänä. Pitkään aikaan en
+ymmärtänyt, miksi jokin tuttu maisema minusta toisinaan näytti niin
+tuntemattomalta kuin en olisi sitä koskaan nähnyt yön valossa. Joka
+esine -- aita, puu, riihi, laitumella käyskentelevä hevonen näytti
+minusta kuin säteilevän omaa valoa, olevan yksinään eikä tarvitsevan
+mitään taustaa. Minä luulin uneksivani. Se oli vastoin kaikkia
+maalaustaiteen sääntöjä tehty maisemakuva, erillisiksi ryhmiksi
+hajonnut ja kuitenkin niin sopusointuisen kokonainen, äärettömän pehmeä
+ja täynnä suloutta. Mikä oli syynä siihen? Mikä haltijatar oli
+taikasauvallaan vapauttanut kahlehditun luonnon ja tehnyt kaikki sen
+muodot itsenäisiksi?
+
+Syy oli vain se, että pohjoinen taivas oli pilvessä, eteläinen
+vienommin valaistu. Ilmakehä levitti heijastuksineen kaikkialle
+tasaista valoaan, ja sen tähden maisemassa ei ollut mitään varjoja eikä
+valoisampia kohtia. Me olemme niin tottuneet näkemään valon tulevan
+jostakin määrätystä kohdasta tai määrätyltä alalta, toisten
+vastakkaisten, kätkössä olevain puolten esineistä ollessa varjossa,
+että meidän on vaikea ajatella kaikkea joka taholta yhdellä lailla
+valaistuksi. Mutta juuri siitä syystä, että kaikki esineet ovat samalla
+tavoin valaistut, näyttävät ne itse loistavan. En tiedä, onko optikko
+tai maalari olettanut mitään tuollaista, mitä niin harvoin sattuu
+jokapäiväisessä kokemuspiirissämme. Tuossa valossa tarkkaan kuvattu
+maisema näyttäisi taidokkaasta arvostelijasta koulupojan naurettavalta
+ja oppimattomalta eri yritykseltä. Ilman varjoja ja valoja maalaaminen,
+mikä hulluus! Mutta tällöinkö arvostelijat ensi kerran pilkaten
+nauraisivat taiteen tekniikalle?
+
+Antakaa anteeksi, herra tohtori, minun mielestäni pohjolan kesän
+ominaisimpana piirteenä ovat juuri sen yöt. Kaiken muun -- sääsket,
+muuraimet ja mesimarjatkin -- voimme sivuuttaa vain taulun sisäkuvina.
+Etelässä mitataan valoa vuorokausittain, meillä vuodenajoittain. Etelä
+elää vain päiväkseen; meillä on pitkät muistot ja pitkä toivo. Koko
+elämämme liikkuu entisyyden muistelon ja sen kaipaamisen välillä, mitä
+kerran on tuleva. Johan on huomautettu, että meissä itsessämme
+oikeastaan kaikki käy _poispäin_. Emme koskaan voi olla oikein itseemme
+tyytyväisiä, emmekä oikein juurtua turpeeseemme. Lakkaamatta kuuluu
+sisimmässämme salainen ääni: tule, tule pois! Sanokaa sitä
+surulliseksi, jos mielitte; minusta se on kristillisen iloista. Miten
+omituista ja aavistuksellista onkaan, että luontomme suurin kauneus on
+valoisa yö!
+
+
+C. Syksy.
+
+_Neiti Hemming_. Minä en voi ihailla valoa sen tähden, että se
+kuukausia on kuolematon ja sitten häviää. Minun tunteeni ei suostu
+siihen, minä olen pimeänarka, en viihdy synkässä yössä. Rakastammehan
+juuri siitä syystä tähtiä ja valkoista lunta, että ne vastustavat
+syysyötä. Oh, noita tähdettömiä, lumettomia lokakuun öitä! _Silloinhan_
+me olemme kytketyt tomukomeroomme, emmekä kuitenkaan ole niin
+äärellisyyteen kahlehdittuja, ettemme ojentaisi käsiämme
+iankaikkisuutta kohti, emmekä myöskään ole niin ikuisia, ettemme
+värjöttäisi ajassa!
+
+Minä en voi antaa anteeksi runoilijoille, että he ovat tehneet kuun
+naurunalaiseksi. Katselkaa sitä kauniina elokuun iltana! Pimeä tulee
+niin lempeästi, ei synkkänä eikä hirvittävänä kuin etelässä, missä
+leppymätön yö yht'äkkiä yllättää. Meillä viivähtää päivän katse vielä
+kauan sen jälkeen, kun sen säteilevä silmä on vaipunut näköpiirin taa,
+ja kun se rauhallisesti uinahtaa, ilahduttaa vaeltajaa taivaan kuvun
+ensimmäinen tähti. Silloin keltainen elokuun kuu nousee metsän reunaan
+välkkyen lehvien välitse ja katselee meitä kuin rakas silmä yön
+hiljaisuudessa. Älä sure, sanoo se meille; pimeys ei ole muuta kuin
+valon kehys, jonka Luoja on ihmeteltävän taitavasti asettanut
+enentämään sen kauneutta. Luonnossa ei ole mitään ruikutusta
+tuommoisena elokuun iltana, jolloin keskikesän valo sulkee silmän ja
+syksy levittää yöksi loistavan tähtihuntunsa. Siinä on raikkautta ja
+suoruutta, mutta myöskin ihmeteltävää hellyyttä, joten tuntuu, kuin
+katsoisi matkalle lähtevän äidin silmään hänen sanoessaan jäähyväisiä
+lapsilleen. Nyt minä lähden, sanoo suvi; mutta se ei lähdekään, vaan
+palaa yhä uudelleen seuraavan päivän tullen vielä kerran sanomaan
+jäähyväisiä, entistään rakkaampana sen tähden, että se oli piillyt
+pimeässä ja ilmestyy jälleen vihannuuksineen ja satoineen. Vaikka se on
+komeampi kuin milloinkaan ennen kuninkaanlevätti yllään, niin aavistaa
+jo kuitenkin, ettei sen aika enää ole pitkä. Elokuun illan salaisuus
+on, että luonnon suloisuus on jäljellä vielä syksyn kynnyksellä. Mitä
+se on muuta kuin kuolemalle hymyilevä elämä? Yhä uudestaan suvi sanoo
+meille: nyt minä lähden. Mitä vielä, vastaamme me, kyllä sinä vielä
+palaat! Silloin liikkuvat haapojen lehdet kuin liehuvat siivet
+iltatuulessa, ja me ymmärrämme, että ne levittäytyvät lentoon.
+
+Ei, minä en voi rakastaa pimeyttä. Juuri sen tähden, että se ei ole
+mitään, hävittää se kaiken elämän. Mikä minä olen pimeässä? Ruumiiton
+henki. Mihin minä menen? En tiedä. Mihin kosken? En tiedä. Jotakin
+varjonkaltaista vilahtaa ohitseni. Onko se ystävä? Vaiko vihollinen? Ei
+kukaan vastaa. Se saattaa olla uskollinen koirani, mutta se saattaa
+myöskin olla verenhimoinen susi. Minä voin astua kohti seinää, vaikka
+luulen kulkevani sileällä kadulla. Edessäni oleva tuntematon saattaa
+olla viaton ruohokenttä, mutta myöskin pyörryttävä kuilu.
+
+Myöntäkää, että syksyn pimeys on haudattu maailma. Mutta kun sitä
+katsomme päivänvalossa, on hetkiä, jolloin annamme sille anteeksi
+kaikki, mitä se meiltä riistää. Syyskuun loppu ja lokakuun alku ovat
+viehättäviä, milloin sattuvat sille päälle. Ilma on lauha, puhdas ja
+virkistävä: tuntuu aivan omituiselta, sellaiselta kuin kauniin
+vanhuksen läheisyydessä. Semmoiset päivät ovat luonnon kultahäitä.
+Kukapa ei tuntisi lehtimetsiämme syysauringon komeudessa? Punaisen,
+keltaisen ja viheriän vivahdukset ovat niin moninaisia, niin
+vaihtelevia, ettei minkään maalarin sivellin uskalla ryhtyä niitä
+kuvaamaan. Sanottaisiin häntä epätodeksi ja hänen värejänsä räikeiksi,
+vaikka hän olisi mitä uskollisimmin kopioinut lehtimetsän peruskuvan.
+Miksi? Senkö tähden, etteivät värit ole sopusoinnussa keskenään?
+Päinvastoin. Mitkään värit eivät niin luontevasti sula toisiinsa kuin
+keltainen ja vihreä; punainen taas on vihreän täyteväri. Enpä ole vielä
+kuullut kenenkään arvostelevan taivaankaarta. Maalarin taulu tulee
+vasta silloin epätodeksi, kun yksityiskohdat nielevät sen, kun se
+näyttää meille puita, vaan ei metsää. Siihen tarvitaan taustaksi taivas
+ja pilviä, tummanvihreätä havumetsää ja -- mitä vain aavistuksen tavoin
+saattaa esittää -- kuolevan maailman syysilmaa.
+
+Kaikki lukuunottaen pidän parempana Keski-Euroopan syksyä, joka huokuu
+lämpöisempää ilmaa, on vehreydeltään runsaampi ja tuntee vähemmän
+syksyistä kaipausta. Valo ei ole ehtinyt siellä käydä niin rakkaaksi,
+että sen häviäminen virittäisi mielen kaihoisaksi; kuihtuminen tulee
+sääliväisemmin eikä riistä kaikkea paljaaksi. Viinin- ja hedelmänkorjuu
+on iloisin kaikista vuodenajoista. Ollaan rikkaita, ollaan onnellisia;
+ei ole edessä hirvittävän pitkä talvi. Me täällä pohjolassa olemme
+kärsivällisiä siitä syystä, ettemme ole koskaan nähneet parempaa, mutta
+ne meistä, jotka ovat viettäneet syksyn tai talven eteläisemmässä
+ilmanalassa, eivät katso muuttolintuja epäisänmaallisiksi luopioiksi.
+Antakaa minun vapaasti valita, niin minä teen niiden tavoin.
+
+_Eversti Hemming_. On anteeksiannettavaa, että naiset eivät suosi
+syksyä. Jos he viihtyisivät metsästyssaappaissa, ottaisivat hyvän
+pyssyn olalleen ja päivän koittaessa lokakuussa päästäisivät irti
+koiraparin, niin he saisivat toisenlaisen käsityksen tästä
+vuodenajasta, joka nyt vain tekee heidän päivänvarjonsa tarpeettomiksi
+ja turmelee heidän hameenhelmansa. Miksikä etsisimme reipasta rohkeutta
+ja raitista mieltä muualta, kun löydämme sitä muutaman askelen päästä
+omalta portiltamme? Kun seisoo sellaisena kirkkaana lokakuun aamuna,
+jolloin on valkoista härmää ruohikossa, jossakin koivikossa sopivassa
+väijymäpaikassa, mistä voi olettaa jäniksen kulkevan kierrosmatkallaan
+koirien sitä ajaessa -- kun kuulee irti päästetyn koiraparin lähestyvän
+ja selvästi erottaa kuin pianon askelmasta, milloin haukunta merkitsee
+jälkiä, milloin ajoa, milloin paikallaan haukkumista -- kun
+hiiskahtamatta jännittyneenä odottaa saalistaan -- kun yht'äkkiä saa
+nostaa pyssyn olkapäätä vasten, laukaista, nähdä keveän savun
+haihtuvan, huomata laukauksen vaikutuksen, ja sitten kun jänis tekee
+kuperkeikan metsänreunassa, huutaa merkiksi "jo keikahti" ja sen
+jälkeen viettää iloiset peijaiset -- hyvät naiset, minä surkuttelen,
+ettette ole koskaan saaneet olla mukana moisella sotaretkellä; siitä
+saisitte paremman käsityksen syksystä. Jos voisin edellyttää
+metsästäjän onnellisen metsäelämän mieltänne edes aivan vähässä määrin
+kiinnittävän, kertoisin erään metsästysretken Tammisaaren saaristosta,
+missä yhtenä aamupäivänä ammuimme Hermanninsaaresta kahdeksankolmatta
+jänistä, kaksi kettua, kahdeksan metsoa, lukuunottamatta suurta joukkoa
+teeriä, pyitä, sorsia ja telkkiä... Vai niin, arvoisa sisareni
+osoittaa, että naiset pyytävät päästä...
+
+No hyvä. En huoli sitten vaivata myöskään syysmuistelmilla, jotka
+koskevat siian ja nahkiaisten pyyntiä Kokemäenjoesta; enkä huoli edes
+kehoittaa naisia ottamaan peloittavia korejaan ja täyttämään niitä
+jonakin syyspäivänä herkkusienillä, karvikkailla, keltasienillä ja
+lampaantateilla ja muilla herkuilla, joita metsät tähän vuodenaikaan
+ovat tulvillaan ja jotka meille runsaastikin korvaavat oranssien ja
+persikkain poimimisen sävyisän huvin. Minä vain panen vastalauseeni
+kaikkia epäoikeutettuja syksyn hävitystä koskevia valituksia vastaan.
+Olkaa hyvä ja huomatkaa, ettei suurin osa metsistämme ole sen
+saaliinhimon saavutettavissa, että sen täytyy jättää koskematta, paitsi
+havupuut, myöskin ilma, itse maisema, täysinäiset ladot, metsäin ja
+maitten vapaa elämä...
+
+_Neiti Hemming_. Pimeys syö ilman, sumu ahmaisee maiseman, veroihin
+tyhjentyvät ladot, sade kahlehtii vapauden sateenvarjon alle...
+
+_Eversti Hemming_. Mikä syytöskirja! Myöntäkää kuitenkin, että syksy
+jättää jälkeensä oivallisen makkarainsyöntihalun! Mutta se saa aikaan
+enemmänkin, panee seuraelämän liikekannalle. Se vetää sulkujanan
+kaupunkien, kylien ja maakartanoiden ympärille, kirjoittaa
+ihmismaailman sotaväkeen, osan ruotuihin, osan komppanioihin,
+pataljooniin ja rykmentteihin; se panee toimeen katselmuksen
+salongeissa ja johtaa ne tuleen...
+
+_Neiti Hemming_. Missä korttikuninkaat taistelevat "kaadoista" ja
+"kunniasta"!
+
+_Eversti Hemming_. Ehkäpä ei ole pelkkä sattuma, että samalla kun
+pelipöydät tulevat vanhanaikaisiksi ja valtio saa vähemmän tuloja
+korttileimoista, maalarit myyvät useampia tauluja, kuvanveistäjät
+useampia valaistuja kipsipäitä ja pianotehtaat useampia kidutuskoneita.
+Pedagogit sanovat syksyä älykkyyden vuodenajaksi. Mahdollisesti koulut,
+kirjakauppa, sanomalehdet ja salonkijuorut tunnustavat heidän olevan
+oikeassa; metsästäjänä minulla on omat ajatukseni. Ehkäpä voidaan
+syksyä myöskin sanoa politiikan, keisarinkohtausten, parlamenttien,
+kumitehtaiden, kaasuyhtiöiden, sähkön, petrolin ja varkaiden
+vuodenajaksi. Puhumattakaan luonnonvoimista... Kapteeni Videstrandilla
+on puheenvuoro.
+
+_Kapteeni Videstrand_. Kun en ota lukuun maata, joka on kevään ja
+suven, luulen minä niinkuin eversti Hemmingkin tulen, ilman ja veden
+vallitsevan syksyä. Takkaan sytytetään tuli, riihet lämpiävät, pajan
+kipinät tuikahtelevat yön pimeydessä. Kuka ei ole matkustanut
+syysiltana pimeätä metsätietä? Aukealla paikalla saattoi vielä erottaa
+tien, sillat, aidat, puut, järven välkkymisen ja tuulimyllyn humisevat
+siivet. Synkässä metsän varjossa ei näy enää mitään. Ohjakset juoksevat
+käsistä kalpeina juovina yön pimeyteen. Näkymättömät hevoset vetävät
+yhtä näkymättömiä vaunuja. Nopeammasta liikkeestä arvataan mentävän
+alamäkeen: onko edessä vain matala kunnas vaiko mutkikas, huimaava
+mäki? Siitä ei ole tietoa. Ollaan eläinten vaiston varassa, ja se
+hairahtuu harvoin muulloin kuin kenties äkkijyrkässä tienkäänteessä tai
+liian ahtaassa portissa. Tuon avuttoman riippuvaisuutensa tuntien ajaja
+ajaa edelleen; mutta kun jälleen päästään aukealle, ovat raskaat
+sadepilvet riistäneet ilmasta viimeisenkin valonkajastuksen. Silloin
+näkyy kaukaa häikäisevä valo, joka liikkuu hitaasti. Tietämättään
+matkustaja ajaa suuren järven rannalla olevaa harjua, ja tuo
+yksinäinen, harhaileva loiste on järveltä näkyvä tuulastuli. Se
+elähdyttää sokeata yötä, antaa tyhjälle pimeydelle sisällystä,
+ilahduttaa silmää ja virkistää mieltä. Hän, tuo tuntematon järvellä
+oleva kalastaja, ei tiedä olevansa eksyneelle matkustajalle
+lohduttavana ystävänä.
+
+Taaskin näkyy kirkas tuli ja paljon lähempää. Tien varrella on
+yksinäinen torppa. Sen matalista ikkunoista leviää loimuavan
+takkavalkean loiste kolkkoon iltaan. Matkustaja ajaa hiljalleen ohitse:
+takkatulen valossa hän voi tuvasta erottaa vaimon, joka valmistaa
+illallista, päreitä kiskovan miehen ja kaksi leikkivää lasta, jotka
+ovat tehneet lastuista kaulavyön koiralle. Päivän valossa hän ei olisi
+huomannut niin jokapäiväisiä asioita. Mutta pimeys, yksinäisyys ja
+ylt'ympärillä oleva erämaa tekevät köyhän torpan viehättävän
+miellyttäväksi. Onhan siinä kuitenkin ihmisasunto, koti, kotoinen
+perhekunta, rakastavia sydämiä ja hiljaista tyytyväisyyttä. Ei mikään
+rikkauden ylellisyys eikä mikään loistava koruasumus ole koskaan voinut
+herättää mielessä niin rauhallisen suloista, niin puoleensavetävää
+inhimillisen osanoton vaikutelmaa. Miksi ajajan matka käy niin nopeasti
+sen ohitse? Miksi hän ei voi viivähtää tuon ystävällisen valon ääressä?
+Miksi hänen on jälleen painuttava autioon korpeen?
+
+Merimies seisoo pimeänä syysyönä peräsimessä. Olettakaamme hänen
+lähestyvän meidän maamme rannikkoa. Tyynenmeren korallisärkkien ja New
+Foundlannin riuttojen jälkeen ei ole monta niin vaarallista väylää kuin
+Suomenlahden pohjoisrannikko vedenalaisine kallionkärkineen ja
+Pohjanlahti yksikivisine kareineen. Maamyyrät pitävät myrskyä meren
+pelättävimpänä ja pahimpana vihollisena, mutta mitä on avoimen meren
+myrsky näiden karien rinnalla, jotka vuosikymmenen kuluessa taas
+muuttuvat ja tekevät merikartat epäluotettaviksi! Merimies katsoo
+silmiään siirtämättä valoisaan kompassiin. Hän on lokannut vauhdin
+nopeuden ja laskenut, missä hän on, mutta hän ei saata yhtä tarkkaan
+laskea virtaa, joka alusta joka hetki siirtää pois oikeasta suunnasta.
+Ei mikään merenkulkutiede voi varmasti sanoa, missä purjehtija
+milloinkin on aaltoilevalla merellä, mutta ei mitään miehuutonta pelkoa
+näy hänen tuimissa, ahavoituneissa kasvoissaan, kun hän jäykkänä seisoo
+rankkasateessa, joka huuhtelee hänen kulunutta öljylakkiaan ja
+melkeinpä on sokaista hänen silmänsä. Silloin kaukaa taivaanrannan
+takaa sukeltaa esiin valo; vihdoinkin, viimeinkin on kauan kaivattu
+majakka näkyvissä! Liian harvoin kohtaa häntä tuo toivottu opas Suomen
+syksynpimeillä rannikoilla. Nyt se näkyy, nyt hän tietää täsmälleen,
+missä on, nyt hän vakavasti muuttaa suuntansa majakan mukaan; hän
+kiittää Jumalaa ja on pelastettu.
+
+Niin lämmittää, lohduttaa ja opastaa meitä tuli pohjolan syksyisenä
+aikana. Ilmasta ei merimies voi antaa yhtä hyvää arvolausetta.
+Hengistin matkustajat ovat kokeneet pienoisen viattoman näytteen siitä,
+mitä sumu merkitsee. Se voi virtavedessä tehdä meille paljon pahemmat
+kolttoset kuin nyt. Ja ehkäpä joku teistä, arvoisat läsnäolijat, on
+koettanut viatonta veneellä sumussa soutamisen huvia. Vakuutan, että on
+oleva hyvinkin mieluinen hämmästys, kun puolen päivän aikaan ahkerasti
+soudettuaan huomaa tulleensa samaan laituripaikkaan, josta aamulla
+lähti. Usein kolahduttaa silloin karille, vaikka luulee olevansa
+keskellä aukeata selkää. Edessä näkyy tuiki tuntematon ranta
+jättiläisesineineen, jotka lähemmin tarkastaessa huomaa lepänpahasiksi,
+ja suunnattomilta näyttävät vuoret paljastuvat tavallisiksi
+rantakallioiksi. Uteliaana soutaja nousee maalle tuohon uuteen,
+tuntemattomaan seutuun, näkee tornimaisen palatsin, menee lähemmäksi,
+tuntee sen ladoksi, jonka luota poimittiin elokuussa marjoja, ja on
+omalla rakkaalla rannallaan parin kivenheiton päässä omasta
+kesäasunnostaan.
+
+Entä myrsky? Entä aallot? Älkää pyytäkö merimiestä moittimaan vanhoja
+uskottujaan. Minä tunnustan rehellisesti, etten huoli joutua mihinkään
+tekemisiin kuuman vyöhykkeen tyfoonien kanssa. Mitä merkitsevät mastot
+ja purjeet jättiläisluudan lakaistessa, joka parissa minuutissa
+pyyhkäisee kokonaisia kaupunkeja kuin korttihuoneita? Samasta syystä
+jätän myöskin lukuunottamatta maanjäristyksen aikaansaamat aallot. Minä
+näin sellaisen kulkevan Liman rannikolla kolmatta penikulmaa rannasta
+maalle ja heittelevän puhki laivoja kuin pähkinänkuoria lähimpäin
+vuorten huippuihin. Se soveltuu vertailuksi, kun ihmetellään valtameren
+laineita. Myönnän kyllä, ettei Great Easterninkään matkustajain
+onnistunut tuon kuuluisan jättiläisen ensi matkalla Atlantin yli
+heittää keilaa laivan kannella ja että toisella matkalla sonnit
+suistuivat kannelta tallistaan suin päin etusalonkiin. Mutta Atlantin
+laineet ovat tuskin korkeammat tavallisia taloja, ja Itämeren aallot
+voidaan aukealla paikalla meren hurjimmillaan ollessa mitata melkeinpä
+tavallisella sylimitalla. Vähimmin huvittavia ovat rantakuohut täällä
+ja jäävuoret Atlantilla; mutta ellei tuhoudu, niin tottuu kyllä
+kaikkeen. Pahempi on Itämeren aalto, kun se marras-, joulu- ja
+tammikuussa jäädyttää laivan. Rautalankavantit polttavat merimiehen
+kouria, kun on noustava taklaukseen. Kannella voit vaikka luistella;
+kajuutan portaat ovat kuin kelkkamäki, miesten nutut kuin jäätynyt
+pohjanahka. Keulalaitaa painavat yhä syvempään alinomaa kasvavat
+jääkimpaleet; jokaisesta hyökyaallosta jää uutta taakkaa, jota turhaan
+koetetaan kolistella irti kangilla ja kekseillä. Laiva kulkee yhä
+raskaammin ja hitaammin; jos on laitatuuli oikealta puolen, kallistelee
+oikea puoli yhä arveluttavammin, jos tuulee alihangan puolelta, käy
+sillä puolen samoin. Minä vakuutan, hyvä herrasväki, että semmoisen
+purjehduksen jälkeen mielellään laskee satamaan. Mutta se, mikä täällä
+Itämerellä tuottaa merimiehelle vastusta, se uhkaa henkeä Mustalla
+merellä. Kylminä talvina laivat sattuvat siellä joskus jäätymään,
+kunnes niitä on mahdotonta ohjata, ja silloin ne painuvat pohjaan yhtä
+varmasti kuin jos niissä olisi kaksinverroin liian suuri kuorma
+rautatiekiskoja.
+
+Meren syksy ei tiedä kuihtuvista kukista, ei putoilevista lehdistä;
+sillä ei ole mitään surtavaa, sen alla on sama suvinen laine, vähän
+tummempana, vähän kylmempänä, mutta uskollisena kuolemaan, se on
+jäätymiseen asti. Vaara on rannikolla; mutta jos rannikot ovat kotimaan
+rantoja, kasvaa rohkeus rinnan vaaran kanssa. Märssymies tervehtii
+vanhaa harmaata kariaan; siitä voi tulla hänen hautansa, mutta se on
+kodin ja ystävien portinpieli, niiden luo hän pyrkii talvilepoon,
+unohtamaan seuraavaan kevääseen asti, että hänen elämänsä on keinuva
+aalto.
+
+
+D. Talvi.
+
+_Konsuli Rönnevall_. Sallikaa liikemiehen lausua arkipäiväinen
+ajatuksensa siitä vuodenajasta, joka anastaa puolet koko meidän
+olemassaolostamme täällä pohjolassa. Niinkuin sadeaika päättyy kuumassa
+vyöhykkeessä kesän kuumuuteen, niin meidän lyhyt suvemme päättyy
+vaiheaikoineen talveen. Minä saattaisin kauppiaana sanoa sitä
+viholliseksi, koska se sulkee satamamme ja keskeyttää kauppaolojen
+suuret järjestelijät, viennin ja tuonnin. Mutta minä olen tottunut
+elämään tosioloissa ja käytännön miehenä käyttämään niitä hyväkseni.
+Minä siis mieluummin sanon talvea ystäväksi, vieläpä liike- ja
+kauppatuttavaksi. Mitä meistä tulisi, ellei _se_ rakentelisi siltojaan
+järvien, jokien ja soiden yli, ellei se tekisi rautateitä tiettömille
+nevoille ja täyttäisi varastojamme tavaroilla kauppalaivaston
+tarpeiksi. Olematta meille mitenkään tuhoisa se on pikemmin
+toimeliaisuuden aikaa, koska kerran luonto ja kohtalo ovat asettaneet
+meidät ikuisen lumen rajalle. Meidän maamme tuottaa kesällä, mutta
+kokoaa, järjestää ja panee kirjaan talvella. Puolet tätä maata on
+kesällä erämaata, mutta elpyy ensi pakkasen, ensi lumen tultua.
+
+Kummastuttaapa todella, miten hullunkurinen käsitys on
+etelämaalaisilla, vieläpä monella viluisella pikku mamsellilla ja
+turkkipukuisella kamarijunkkarillakin meidän talvestamme. Heidän
+mielestään ei tuona vuodenaikana voi tehdä sen parempaa kuin värjötellä
+takan edessä, juoruilla höyryävän kahvipannun vieressä taikka
+politikoida totilasin ääressä. Minä tahtoisin noille naisille ja
+herroille määrätä saman päiväkäskyn, jonka neiti Hemming huusi
+kasarmiin: ulos, hyvä herrasväki! Nopea hevonen, kilisevät kulkuset,
+kirkas jää tai liukas, sileäluminen maantie! Mitä silloin näemme?
+Luulemme tapaavamme nukkuvan kansan, mutta ihmeeksemme tiet ovat täynnä
+elämää, kirveet heiluvat, rukit surisevat, kangaspuut ja tehtaat
+kalkkuvat. Entä nukkuminen? Niin, kyllä me nukummekin perinpohjin;
+laiskuri ja ahkera nukkuvat kilpaa; mutta kun aurinko paistaa
+häikäisevään lumeen, tulee kaikille kiire, kun pitäisi kuudessa
+tunnissa ehtiä, mitä muuten ei ehditä kahdessatoista.
+
+Oletteko nähneet kaupunkien toreja tai kylien markkinapaikkoja
+tuommoisena tammikuun paukkuvana pakkasaamuna? Kaikki posket ovat
+punaisina, kaikki silmät sirkeinä. Huurretta riippuu miesten parroista,
+naisten villamekoista, hevosten harjoista, rekien valjaista, hirsistä,
+tervatynnyreistä, pellavatukuista ja heinäkuormista. Ilma on täynnä
+hienoja, välkkyviä jääneulasia; ei kuolemakseenkaan kukaan uskalla
+paljain käsin koskea rautaan. Savu kohoaa piipuista pystysuoraan
+taivasta kohti nousevan auringon punaamana. Kaikki torillaolijat
+koputtavat jalkojaan ja huitovat käsiään. Luulisi näkevänsä raivoavan
+väkijoukon valmiina hyökkäämään bastiljiin taikka kiihtyneen
+teatteriyleisön valmiina viheltämään näytelmäntekijälle tai ajamaan
+poliisin ulos pellolle. Erehdys. Ei milloinkaan kansa ole ollut
+levollisempi, ei milloinkaan kiintyneempi päivän rauhallisiin
+askareihin. Ostetaan ja myydään, puhellaan ja nauretaan, käydään
+asioilla konttoreissa, niin että saappaista jää märkiä merkkejä
+mattoihin, hiivitään ehkä hetkiseksi jonkin houkuttelevan lämpölähteen
+turviin, palataan taas kärsivällisen hevosen luo, joka riputtelee
+puolet heinistään lumelle, ja ollaan yhtä levollisia vielä auringon
+laskiessakin.
+
+Sitten tulee pitkä, kylmä yö, joka tyhjentää torin ja täyttää tuvat.
+Älkää luulkokaan, että kaikki pimeys on yötä! Aikaisin aamun tähtien
+himmeässä valossa ja myöhään iltaisin revontulien loisteessa astelee
+kuormamies paksussa lumessa tienlaitaa, korjailee valjaita, tukee
+kaatuvaa kuormaansa, pitää vastaan alamäessä, auttaa ylämäessä,
+taivaltaen vitkaan jäät ja oikotiet, kunnes viimein päätyy yksinäiseen
+taloon, missä hän ja hevonen saavat tuiki tarpeellista lepoa. Talvi ei
+häntä vähääkään peloita, hän päinvastoin paljon iloisempana tervehtii
+sen tuloa marraskuussa kuin huhtikuussa näkee suosiltansa pettävän ja
+kauniin jäätikkötiensä muuttuvan pehmeäksi sohjoksi. Aavikkojen
+karavaani ei astu niin turvallisena päämääräänsä kohti poluttomassa
+hiekassa kuin tämä pohjoismaalainen askel askelelta sitkeänä kaalaa
+monet penikulmat talven lumessa.
+
+Aavikoilla on hietamyrskyt, merellä lounaistuulet, pohjolassa
+lumimyrskyt. Mitä lumituisku on muuta kuin jäätynyt merenlaine? Miehen
+ilona on luonnonvoimia vastaan taisteleminen; mutta luuletteko kansan
+naisten ja lastenkaan arastelevan lumikinoksia? Tiet tukkeutuvat, ilma
+muuttuu liehuvaksi lakanaksi, metsä kummituksen kaltaiseksi, sekavaksi
+kaupungiksi, missä on viheriäreunaisia valkoisia torneja, meri
+aaltoilevaksi puuvillavanuksi, missä hieno harso lentää pitkin
+laineiden harjoja muutellen alinomaa niiden muotoa. Pohjoismaiden
+karavaani raivaa pelottomana tietä miehenkorkuisten kinosten halki.
+Miehet tallaavat lunta, hevoset astuvat ajajatta jäljestä. Monesti on
+nainenkin mukana auttamassa kuormaa, ja kuusi- tai seitsenvuotias
+poikanen tarttuu topakkana ja miehekkäänä riippuviin ohjaksiin.
+
+Ellei lumen kuvaaminen olisi niin vaikea pulma maalarille, näkisimme
+useammin noita oivallisia laatukuvia tauluina. Mutta lumi on ilman
+heijastusten mukaan milloin sinertävän, milloin punertavan valkoinen,
+milloin sinipunervalta tai viheriältä vivahtava ja näyttää maalattuna
+helposti piimältä. Lumen värivivahdukset ovat niin vaihtelevia ja
+hienoja, että tottunut silmä voi niistä lukea pakkasasteet katsomatta
+lämpömittariin. Tiedetään sen narisevan jalkain alla kahdentoista
+asteen pakkasella ja kahdenkymmenen asteen pakkasella helisevän
+metallin lailla.
+
+Mutta yrittäkäähän, hyvä herra maalari, niin löydätte varmasti mitä
+kiitollisimpia aiheita. Maalatkaa kelkkamäki; maalatkaa hiihtäjä sutta
+ajamassa; kirkas sininen jää notkeitten luistelijain jättämiä
+kiemurtelevin urin; maalatkaa kilpa-ajot, hevoset juoksemaan täyttä
+ravia, ajajat ohjiin, utelias ihmisjoukko katsomaan ja viitoitettu
+valkoinen kenttä satamain jäälle. Maalatkaa Ahvenanmaan postinkuljetus,
+miehet työntämään venettään jäätä myöten ja pysähtymään sulan railon
+reunalle. Maalatkaa höyryävä meri, kun se jähmettyy jääksi, taikka
+kosken mustat, lannistumattomat laineet, kun ne kuohuen vierivät
+lumisten rantojensa välitse.
+
+Maalatkaa talvipukuinen metsä ja Ilmarisen kuu riippumaan
+kuusen oksiin, revontulien vaaleanvihreät hulmuavat säteet
+kohoilemaan keskitaivaalle asti ja iltatähti välkkymään hongan latvan
+yläpuolelle. Lumen heijastuksista saatte voimakkaampia valoja kuin
+syksyisestä kuuvaloisesta maisemasta. Ja maalatkaa vihdoin, mitä varsin
+harvoin siveltimin on yritetty, mutta mikä kuitenkin on aito
+kansanomaista ja aito pohjoismaalaista: maalatkaa jouluaamu kirkkaasti
+valaistussa kirkossa ja harras seurakunta penkkeihin, niistettävien
+talikynttilöiden keskelle, uteliaat, ihmettelevät lapset, pappi
+alttarille, suntio haaveineen, jäätyneet ikkunat, talvi-ilma tupruamaan
+kuin savu avonaisesta ovesta ja hengitys kohoamaan joka suusta
+ruumiillistuneen hengen tavoin, silmälle näkyväisenä siunatun
+aamuhetken kiitosuhrina!
+
+Menkää männikköön, viluinen herrasväki, surumielisine
+talvihuokauksinenne! Missä on reipasta rohkeutta, missä raitista iloa,
+missä avointa, vapaata mieltä elämän taistelussa, ellei talven
+elämässä? Ja tämä luonto, jonka te valheellisesti moititte nukkuvan ja
+joka kuitenkin aina valvoo, se se juuri on teidän voimanne kehto ja
+teidän ujostelemattoman ilonne tyhjentymätön lähde. Me elämme kuin
+valaskala, meidän tarvitsee silloin tällöin sukeltaa suven lämpimään,
+vehreyteen ja päivänvaloon täyttämään keuhkojamme ilmalla, mutta talvi
+on se alkuaine, mihin olemme syntyneet ja missä me liikumme kuin kala
+vedessä.
+
+Jos meiltä riistettäisiin talvi, niin me emme enää tuntisi omaa
+itseämme, meistä tulisi juurettomia väliolentoja, etelän kansaa, jolla
+ei ole etelää, ja pohjolan kansaa, jolla ei ole pohjolaa. Siirrettäköön
+meidät Afrikkaan tai Intiaan, niin tunnustaa täytyy, että me,
+paahdettuamme itseämme kylliksi päivänpaisteessa, hikoiltuamme kylliksi
+ja saatuamme kyllämme kookospähkinöistä ja taateleista, kuumeista ja
+skorppiooneista, mielellämme antaisimme kaikki etelän herkut
+kourallisesta lunta? Miksikä etsisimme järjellisyyttä muualta kuin
+todellisuudesta? Metsän eläimillä on turkkinsa kylmää vastaan, pohjolan
+kansoilla on hirret, polttopuut ja reipas rohkeus. Jos luonto on nuija,
+on meillä sen sijaan rautaiset pääkallot. Niin on oleva. Kova kovaa
+vastaan ja päivänpaistetta lumelle!
+
+_Biisami_. Arvelenpa, ettei naisten vaitiolo merkitse ehdotonta
+suostumusta konsuli Rönnevallin talvenkuvaukseen, ja ehkäpä sen vain
+voi katsoa aiheutuvan siitä, että he pelkäävät joutuvansa viluisten
+mamsellien lukuun. Minun puolestani täytyy panna vastalause, vaikkapa
+siten joutuisinkin kamarijunkkarien jonon jatkoksi. Minä en aina ole
+istunut lämmin yönuttu yllä hyvän takkavalkean ääressä tukevasta
+päivällisestä hyvilläni ja höyryävä teekuppi edessä turvana
+odotettavissa olevaa iltakylmää vastaan. Luulenpa, että vähemmin
+onnellisissa olosuhteissa voidaan kärsiä vilua varsin perusteellisesti
+täällä pohjolassakin ja että mielellään otettaisiin vastaan jokin
+eksynyt tuulahdus kuuman vyöhykkeen lämmintä. Luulenpa, ettei
+maanviljelijämme aivan huolettomana katsele lähestyvän talven
+enteitten ilmenemistä jo elokuun iltana, kun pohjoinen taivas käy
+kalpeanviheriäksi, joka välistä vivahtaa sinipunervalta, ja ettei hän
+yhtä hyvällä mielellä näe kuuran hopeoivan puolikypsiä rukiintähkiä,
+kuin tammikuussa katselee sen koristamaa lehdetöntä koivikkoa. Vaikka
+olenkin varsin kokematon ja epäkäytännöllinen liikeasioissa, uskallan
+kuitenkin epäillä, ottaako kauppiaskaan ilolla vastaan sähkösanomaa,
+että laiva, jonka piti tuoda hänen odoteltu lastinsa, on jäätynyt
+kiinni rannoillemme, tai että höyrylaiva peruuttaa säännölliset
+kulkuvuoronsa tavallisella selityksellään: "luonnonesteiden tähden". Ja
+muistaakseni myöskin ihmistunteiden heijastuksia, luulen köyhän,
+surullisen ja huolestuneen useinkin sanovan talvelle: miksi suurennat
+taakkaa? Miksi riistät lämmön vuoteestani, rohkeuden sydämestäni ja
+lohduttavan kukan rakkaalta haudalta?
+
+Näillä edellytyksillä tunnustan talven auringossa olevan jotakin
+virkistävän iloista. Mutta minusta sen syy on aivan päinvastainen kuin
+se luulo, että talvi on muka meidän pohjoisen olemassaolomme
+säännöllinen ja määräävä puoli. Talvi on yhtä vähän kuin pimeys,
+kuolema tai hävitys mitään itsessään itsenäistä, jota voisi ajatella
+muusta riippumattomaksi. Talvi ei ole mitään muuta kuin kesälle
+tunnusomaisten perusmuotojen, nimittäin valon, lämmön ja elimellisen
+elämän epuu, siis sellaista, mitä ei voida ymmärtää ja mitä ei ole
+olemassakaan ilman noita sen vastakohtia. Jos siis talvikin voi olla
+iloinen, toimelias ja elähdyttävä, niin on laita niin juuri niissä
+muodoissa ja vaikutelmissa, missä se kieltää itsensä, toisin sanoen:
+tavalla tai toisella muuttuu oman itsensä vastakohdaksi.
+
+Miksi sen päivänpaiste on niin iloinen? Sen tähden, että se on niin
+synkän pimeydenkehyksen ympäröimä ja muistuttaa kesän valoa.
+
+Miksi sen takkavalkea on niin kodikas? Sen tähden, että sen liekit
+leimuvat kylmässä ilmassa, pimeässä varjossa ja muistuttavat suven
+lämpöä.
+
+Miksi siloinen jäätie on niin mieluinen? Siitä syystä, että se sallii
+meidän vapaasti liikkua, kun kaikkialla ympärillämme on voittamattomia
+vastuksia.
+
+Miksi sen lakastumaton havumetsä on niin viehättävän vihreä? Sen
+tähden, että se muistuttaa kesän vihreyttä silloinkin, kun kaikki muu
+ympärillämme on lakastunutta ja kuollutta.
+
+Miksi tarmokas toimeliaisuus on mahdollista ja aika-ajoin tuntuvaakin
+tuona vuodenaikana, ellei juuri sen tähden, että elämä tarvitsee
+toimintaa, jotta se ei kokonaan nukkuisi noina pitkinä kuukausina,
+jotka luonto on määrännyt unta ja horroksissaoloa varten?
+
+Ja lopuksi, minkä tähden ihmiset lähestyvät lähemmäksi toisiaan, miksi
+seuraelämä joutuu liikekannalle, miksi tunnemme entistä suurempaa
+mielihyvää tuttavallisesta yhdessäolosta? Yksinkertaisesti juuri sen
+tähden, että kaikki ympärillämme on yksinäisyyttä, äänettömyyttä,
+liikkumattomuutta, erämaata ja että me tarvitsemme tuota vastalausetta
+talven kolkkoutta vastaan.
+
+Tarkatkaa talven iloisia ja elvyttäviä vaikutelmia, niin huomaatte
+niiden kaikkien olevan vastalauseita sitä itseään vastaan.
+Auringonvalo, kuutamo, revontulet, lamput, tähtikirkas taivas ja
+loistava lumi ovat kukin puolestaan pimeyden vastalauseita. Takkavalkea
+vastustaa pakkasta, havumetsä kuihtumista, suksi, kelkka, luistin ja
+juoksija liikkumattomuutta, seuraelämä yksinäisyyttä. Voiko mikään
+luonnonesine tai -muoto täydellisemmin kieltää itsensä?
+
+Ja kuitenkin on talvessa jotakin tosiperäistä, ei tosin itsessään, vaan
+heijastuessaan ihmisestä. Juuri tekemällä ulkomaailman autioksi se avaa
+meissä toisen korkeamman maailman. Kun ulkomaailma meitä viihdyttää ja
+ikäänkuin nielee meidät, on tuo sisäinen, korkeampi maailmamme verhon
+kätkössä. Vasta sitten, kun päivän aurinko laskeutuu ja maa peittyy
+pimeään, väistyy silmiemme edestä taivaan verho ja me havaitsemme
+siihen asti näkymättömiä välkkyvien tähtien maailmoita. Se on enemmän
+kuin symboliikkaa, enemmän kuin luonnonlaki, se on korkeampi
+maailmanjärjestys. Kukaan ei enää epäile, että äärettömässä
+luomakunnassa on lukemattomia maailmoita, ja kuitenkin etsitään
+äärettömyyden mittapuuta niin rajoitetuista aistimista, että niillä
+ilman pimeyden apua ei saisi aavistustakaan luomakunnan suuruudesta.
+
+Pohjolan talvi on vain siinä normaali, että se avaa eteemme korkeamman
+olemassaolon. Kesän yöttömänä päivänä me elämme vain maata varten; se
+kahlitsee meidät itseensä, me unohdamme kiinnikkeemme olevan
+äärettömyyden ketjussa. Talvi työntää meidät takaisin omaan itseemme,
+näyttää, miten olemme luonnonlakien pakon vankeja, ja pakottaa meidät
+etsimään vapautusta itsestämme, yläpuoleltamme.
+
+Tätä pidän talven arvokkaimpana puolena. Mutta minä annan sille
+anteeksi ja rakastan sitä myöskin sen tähden, että se alinomaa osoittaa
+kevättä. Se kulkee sitä kohti yhtä varmasti kuin jäätynyt lähdekin
+kaipaa saada rientää rinnettä myöten mereen. Niin liittyvät kaikki
+vuodenajat toisiinsa: ovat keinuvia laineita harjoineen ja notkoineen,
+lakkaamatonta muuttelua, näennäisesti ilman muuta tarkoitusta kuin
+juuri vaihtelu, ja kuitenkin ne kaikki virtaavat ääretöntä valtamerta
+kohti, mihin tieto hukkuu ja mistä ainoastaan usko löytää iankaikkisen
+kiinnekohdan.
+
+Menkää keväällä lehdittyvään metsään ja uskokaa ylösnousemiseen! Menkää
+suven vehreyteen ja uskokaa elämään! Menkää syksyn luontoon älkääkä
+etsikö kuolemaa sen putoilevista lehdistä, sillä sitä ei ole siellä, se
+on vain jyvä, jonka on maaduttava, jotta se voisi kerran versoa vielä
+korkeampaan täydellisyyteen. Ja sinä, joka vielä epäilet, mene
+ujostelematta talven lumiin ja katsele pohjolan voimakasta
+jättiläislasta, kookasta honkaa! Kuule lumituiskun kohinaa sen oksissa
+sen vastustaessa katoamista ja kuule sen kehoitusta: _Katso, minä elän;
+ja sinä olet elävä kauemmin kuin minä!_
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Hengist kauniina kevätpäivänä liehuvin lipuin laski Travemünden
+väylälle ja iloisesti vastasi rannan lipputervehdyksiin, nähtiin tuulen
+mukana pienen käärömäisen esineen lentävän laivan peräkannelta ja
+uiskentelevan myötävirtaan Itämerta kohti.
+
+-- Mikä se oli? kysyi tohtori Rabe. Putosiko teiltä, hyvät naiset,
+jokin harso tai silkkihuivi?
+
+-- Ei, vastasi neiti Hemming seuraten katseellaan karkulaista. -- Se
+oli vain minun käsilaukkuni. Uskollinen luutnantti oli pelkkä taru,
+häntä ei ole koskaan ollut olemassa!
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 5, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 5 ***
+
+***** This file should be named 38651-8.txt or 38651-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/8/6/5/38651/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/38651-8.zip b/38651-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..acd96d5
--- /dev/null
+++ b/38651-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..828ed38
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #38651 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38651)