diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 38278-8.txt | 13632 | ||||
| -rw-r--r-- | 38278-8.zip | bin | 0 -> 279309 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 13648 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/38278-8.txt b/38278-8.txt new file mode 100644 index 0000000..dba3336 --- /dev/null +++ b/38278-8.txt @@ -0,0 +1,13632 @@ +Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 1, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Talvi-iltain tarinoita 1 + Kuninkaan hansikas. Linnaisten kartanon viheriä kamari. + +Author: Zacharias Topelius + +Translator: Ilmari Jäämaa + +Release Date: December 21, 2011 [EBook #38278] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 1 *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +TALVI-ILTAIN TARINOITA 1 + +Kuninkaan hansikas. Linnaisten kartanon viheriä kamari. + + +Kirj. + +Z. TOPELIUS + + +Suom. Ilmari Jäämaa + + +Ilmestynyt ensimmäisen kerran +Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1909. + + + + +SISÄLLYS: + + +KUNINKAAN HANSIKAS: + + Kustaa III:n muistosta Suomessa. + 1. Helsinki: Suursaari. + 2. Suursaaren taistelun jälkeen. + 3. Savon erämaat. + 4. Rautasaari. + 5. Armollinen rouva. + 6. Valtakunnan rajalla. + 7. Ensi rakkaus. + 8. Kamarineuvos Sivert. + 9. Savonlinna. + 10. Ensimmäinen ruutisuoni räjähtämäisillään. + 11. Korkeakoski. -- Kymi. + 12. Lennart Croneld ja hänen isoisänsä isä. + 13. Korpraali Turkki. + 14. Anjala. + 15. Kymenkartanon kalastajamökki. + 16. Kuninkaan hansikas. + 17. Jälkeenpäin. + +LINNAISTEN KARTANON VIHERIÄ KAMARI: + + 1. Littowit. + 2. Asessori Jaakko von Littowista. + 3. Syrjäkosken Winterloo. + 4. Luistinretki. + 5. Ringa neidin seikkailu. + 6. Arkkitehti. + 7. Muudan seikkailu ja kaksi kosintaa. + 8. Hovimestarin kertomus. + 9. Viheriä kamari. + 10. Kummittelua. + 11. Herrallemme tehty tunnustus. + 12. Väsymätön kosija. + 13. Valinta. + 14. Miljoona. + 15. Jaromir Borotinin linnassa. + 16. Talvinen retki. + 17. Waterloon taistelu. + 18. Waterloosta paluu. + 19. Aallotar ja kysymys. + 20. Viimeinen ilta Linnaisissa. + 21. Kiusaus. + 22. Yöllisiä vieraita. + 23. Kohtalottaren uhri. + 24. Viheriän kamarin kummitus. + 25. Winterloo, Kaarle-Szistovo-Littow ja Viheriä kamari. + 26. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin. + +Viiteselitykset. + + + + + + +KUNINKAAN HANSIKAS + +Historiallinen kertomus Kustaa III:n ajalta + + + + +1. KUSTAA IIII:N MUISTOSTA SUOMESSA. + + +Siihen aikaan, jolloin Regnérin "ensimmäiset alkeet" sisälsivät +suunnilleen kaiken sen historiallisen tiedon, mitä suomalaisen +koulupojan arveltiin tarvitsevan oppia, ja ennenkuin vielä Ekelund +vainajan tarinoita alettiin käyttää makupaloina, joilla poikia +houkuteltiin mieltymään karvaaseen luettavaansa, oli meillä nuorilla +kaikenlaisia kummallisia ajatuksia menneistä ajoista. Historia oli +mielestämme suuri, vanha, tomuinen kaappi laatikkoineen ja +laudakkoineen, jotka oli liimattu aivan täyteen nimiä tai vuosilukuja +ja joille oli määrättyyn järjestykseen asetettu kuninkaiksi, +keisareiksi, paaveiksi tai sulttaaneiksi nimitettyjä posliiniukkoja. +Niillä ukoilla, joita muuten maalailtiin mustiksi ja valkoisiksi miten +milloinkin sattui, ei mielestämme ollut mitään muuta tehtävää, kuin +sotia keskenään ja siten solmia rauha sekä siirtyä hiukan sijaltaan +hyllyllä. Mutta koska tuo kaikki oli vaivalloista muistaa ja +unohtaminen tuotti vain patukkaa, niin emme ymmärtäneet, hyödyttivätkö +nuo historian kuningasten teot oikeastaan muuta, kuin että hankkivat +meille lukemista vastuksiksemme. Mielestämme oli jokseenkin tarpeetonta +temmeltää noin jälkeentulevien kiusaksi, ja meidän puolestamme olisi +kyllä saatu sulkea tuo vanha kaappi, panna se johonkin nurkkaan ja +antaa posliinikuninkaitten parhaan kykynsä mukaan tapella tomuisista +hyllyistään. + +Luulen voivani sivuuttaa sen ajan, joka sitten seurasi Fryxellin +kertomusten ensi osan mukana, ja senkin, joka myöhemmin tuli tuoden +seurassaan Ruotsin muistelmakirjallisuuden. "Ensimmäisten alkeiden" +aikaiset oppilaat alkoivat silloin vähitellen käsittää, että tuossa +vanhassa kaapissa oli muutakin kuin vain posliiniukkoja, vuosilukuja ja +nimiä -- että niiden takana seisoi kärsivien, kukoistavien tai +kuihtuvien kansojen syviä, sankkoja rivejä, iäti kuohuvia intohimoja, +ääretön määrä ihmissydämiä, jotka nyt ovat lakanneet lyömästä, mutta +jotka elämän lyhyinä hetkinä ovat kuten meidänkin sydämemme sykkineet +surua ja iloa, rakkautta ja vihaa, voitonriemua ja epätoivoa -- +kaipaavia, taistelevia, vertavuotavia sydämiä, jotka, kuten +koralliriuttojen työpajat, lukemattomina ja nimettöminä olivat +rakentaneet niitä korokkeita, joilla posliiniukot seisoivat ylhäisessä +asemassaan laudakoillansa. Saatiinpa vielä vähäinen aavistus siitäkin, +ettei kaappi ollut alhaalla asuvien puusepänoppipoikain kyhäämä, vaan +suuren Mestaripuusepän teos, hänen, joka oli tehnyt laudakot omaa +erityistä tarkoitustaan varten ja antanut työmiestensä, kansojen, +valmistaa seinälaudat sellaisiksi, että ne liittyivät kokonaisuudeksi +ja muodostivat hänelle tarpeellisen huonekalun maailmankamariin. + +En tiedä, onko tuo tuiki ymmärtäväinen, tuiki kuiva ja omasta +mielestään syvälti arvosteleva, mutta todellisuudessa varsin usein +pintapuolinen historianluettelo vaikuttanut kaikissa samalla tavoin +ihan päinvastaista, kuin mitä sillä tarkoitetaan, tai erityisen +taipumuksen historian lyyrilliseen osaan. Ilmeisesti oli minun +kiittäminen Fantia ja Regnériä, mainitsemattakaan muita myöhempiä +korkea-arvoisia tuttavuuksia, auttamattomasta mieltymyksestäni +Ruotsin historian runoilijoihin: ihantelevaan Olaus Magnukseen, +jättiläishaaveilijaan Olavi Rudbeckiin, suurpäähän, ja edelleen +helläluontoiseen, laajaperäiseen Daliniin, syvämietteiseen, +leimahtavaan Geijeriin. Minusta on tuntunut, kuin olisivat nuo niin +helposti ihastuvat ja sentähden helposti erehtyvät runoilijat kuitenkin +paljon etevämmät oppineita, varovaisia ja turhantarkkoja veljiänsä +siinä, että he tuntevat ihmiskunnan suuren sydämen sykkivän +aikakausissa. Mieleeni muistuu vielä tuo vanha kaappi. Ei siinä ole +luullakseni kylliksi, että tunnetaan seinät, laudakot ja kuvat; täytyy +myöskin tuntea tarvepuut, kirveet, sahat, höylät, naulat ja liimapannu. +Sydämen tunnustamaton oikeus se kuitenkin aina äärimmäisenä vallitsee +tapauksia ja luonteita, pystyttää päämääriä ja on historian ikuisena +eteenpäin johtavana nuoruutena. Ellei sisäisiä voimia oteta lukuun, on +Aleksanteri suuri vain taitava sotapäällikkö, Caesar kunnianhimoinen +ylimys, Amiensin Pietari kavala munkki, Rikhard Leijonamieli kurja +hallitsija, Wilhelm Teli taru, Orleansin Johanna mielipuoli haaveksija, +Ludvig XI viisas valtias, Kustaa II Aadolf "Teiri-kuningas", Kaarle XI +"ruununvouti", Kaarle XII "huimapäinen poikanulikka", Puolan jakaja +Fredrik II koroitettu "ainoaksi" ja Kustaa III... + +Mutta hänestäpä juuri aioinkin puhua. + +Minulla oli vanha täti, joka ei ollut eilispäivän lapsia, sillä hän oli +nähnyt päivän valon vuonna 1770 ja oli jo vakaantunut 22-vuotias tyttö +ollessaan niissä naamiohuveissa, joissa Kustaa III ammuttiin. Hän oli +viettänyt suurimman osan nuoruuttaan ylhäisessä perheessä Tukholmassa, +ja muistot noilta hänen elämänsä loistoajoilta seurasivat häntä +uskollisesti hänen vanhoilla päivilläänkin, jolloin hän unohti eiliset +tapahtumat -- unohti niiden nimet, joiden seurassa hän joka päivä +oleskeli, mutta kertoili Kustaa III:sta, hänen suurista, kauniista +silmistään, hänen ruotsalaisesta kansallispuvustaan, niin elävästi kuin +hän olisi vielä sinä päivänä seisonut hänen edessään. Hän ei sanonut +häntä koskaan muuksi kuin _kuninkaaksi_; muita kuninkaita ei hänen +mielestään ollut olemassakaan, eikä hän saanut päähänsä, ettei Suomi +enää kuulunut Ruotsin vallan alle. Turhaa oli ruveta puhumaankaan +siitä; hän pudisti vain lumivalkoista päätään ja sanoi suomeksi: "Vain +joutavia, joutavia puhutte!" + +Häneltä, jonka mielestä nuo neljäkymmentä, viisikymmentä, +kuusikymmentä, jopa lopulta seitsemänkinkymmentä vuotta jälkeen +kolmannen Kustaan olivat kuin tyhjä, merkityksetön ajanjakso, jota ei +kannattanut muistella, sain ensi piirteet mainitusta valtiaasta. Ja +lapsen mielikuvitukseen heijastunut kuva kasvoi sitten ja sai +värityksensä tuhansista muista pienistä, samaa aikaa koskevista +muistelmista, sellaisten henkilöiden kertoelmista, jotka toisen tai +kolmannen henkilön kautta olivat olleet senaikaisten tapausten ja +etenkin kulkupuheiden yhteydessä. + +Sellaisia oli monta Suomen läntisissä rantakaupungeissa, jotka +niin kauan olivat olleet säännöllisessä ja keskeytymättömässä +liikeyhteydessä Tukholman kanssa ja jotka siinä määrin olivat +koettaneet mukailla entistä pääkaupunkiaan, että vielä 1830- ja +1840-luvulla Suomen kaupunkien porvarien kodit sekä suomalaisten +tilanomistajien asunnot oli rakennettu ja sisustettu niin tarkoin kuin +suinkin mahdollista ruotsalaisten mallien mukaisesti. En ollenkaan +epäile, ettei samanlaisia ja vielä suoranaisempiakin muistoja olisi +moninkin paikoin Ruotsissa vielä olemassa; mutta perimätieto on +luonteeltaan sellainen, että se paraiten säilyttää muiston kaukaisista, +jo aikoja sitten tapahtuneista seikoista. Ruotsilla ei ole mitään +syvää, ylitsepääsemätöntä juopaa menneen ja nykyisen ajan välillä, ja +siksi karkoittavat uudet muistot helpommin vanhat pois tieltään. Mutta +Suomessa -- joka nyt on omalla ja, kuten toivomme, onnellisella ja +lujalla pohjalla -- pysyvät vanhat Ruotsin muistot eleillä itsepäisesti +kuin synti, suunnilleen samaten kuin norjalaiset Islannissa, ja +puoleksi unheeseen joutunut sankaritaru on Porvoosta tavannut +Sturlesoninsa -- _mutatis mutandis_, tarpeelliset muutokset tekemällä, +kuten entisen rehtorini oli tapana sanoa verratessaan itseään Lykurgoon +ja poikia sparttalaisiin. + +Muutamien askelien päässä toisistansa asui syntymäseudullani ihmisiä, +jotka olivat kukkuroillaan Reuterholmin aikaisia myrkyllisiä valheita, +juonia ja kiihkoilua, sekä toisia, Kustaa IV:n Adolfin hallitusaikana +Tukholmassa kasvaneita, joihin sen ajan mielipiteet olivat imeytyneet +kuin öljypisarat paperiin, joten siihen ei enää voida mitään muuta +kirjoittaa. Siellä oli Bellmanin ylistäjiä, jotka olivat kuulleet tuon +kansanrunoilijan laulavan "Gröna Lundissa", Lidnerin juomaveikkoja, +Choraeuksen läheisiä ystäviä ja semmoisia, jotka, vuosisadan +aamunkoitteessa olivat lauleskelleet yhdessä nuoren Valeriuksen kanssa. +Siellä asui entinen Sofia Albertinan kamarineitsyt ja eräs sittemmin +lasimestariksi kohonnut henkilö, jota väitettiin Anckarströmin +äpäräpojaksi ja joka -- ikäänkuin osoittaakseen polveutuvansa +villi-ihmisestä -- todellakin oli ollut päähenkilöitä Fersenin +murhassa. Lyhyesti, ellei kokonaan tukkinut korviansa, sai kaikkialla, +mihin vain tuli, kuulla ympärillään muistojen humun Kustaan +aikakaudesta ja sitä seuraavista mainingeista; ja kun lisäksi äitini +suku ainakin kolmessa tai neljässä polvessa oli lähettänyt nuoret +tyttärensä Tukholmaan kasvatettaviksi ja isäni ja isoisäni, toinen +maalari, toinen lääkäri, olivat kauan olleet siellä ajan virran +pauhinassa, ei ollut ihmekään, että kaikki nämä niin monelta eri +taholta saadut muistot sulivat yhteen lapselliseksi käsitykseksi +kuluneesta ajasta ja sen keskuksesta Kustaa III:sta. + +Mutta miten eriskummallinen ja ristiriitainen kuva siitä syntyikään! +Jos nyt kokoan kaikki nuo piirteet, -- joista, se otettakoon huomioon, +ainoastaan jokunen osa oli välittömästi peräisin ylimyskuntaan +kuuluvilta ja hovipiireistä, suurempi osa sitä vastoin keskiluokasta, +vaikka kyllä helposti saattoikin huomata sen, mitä nyt säkillä +kannettiin, ennen mahtuneen pussiin -- niin kuvailtiin Kustaa III:ta +ihmisten muistelmissa 1820- ja 1830-luvulla -- siis "Murjaanin" +mustasta tervasiveltimestä vapaana -- melkein näin: + +Ulkonäöltään oli hän mitä rakastettavin ja miellyttävin ihminen; hänen +katseensa hurmasi, hänen puheensa ihastutti, hänen alentuvaisuutensa +valloitti kaikkien sydämet, hänen hymyilynsä oli vastustamaton, eikä +kukaan, jolle hän kerrankin oli suonut armollisen sanan tai vain kevyen +nyökkäyksen, saattanut sitä koskaan eläissään unohtaa. Mutta samalla +hän oli vinokasvoinen, ja sitä vikaa ei mikään vaatetustaito eikä +hiustenkähertäjäin näppäryys voinut salata; hän käytti mustaa, +valkoista ja punaista poskimaalia, naurettavaa näyttelijänpukua, ja +koska hän oli ilveilijä kaikessa, oli hänen alentuvaisuutensakin +paljasta teeskentelyä, hänen puheensa pelkkää petollisuutta, vieläpä +hänen katseensakin alituista väijymistä ihmisten kietomiseksi ja +pettämiseksi. + +Sen lisäksi hän oli, muuttaakseni hieman värien järjestystä, +halpamielisin, tunnottomin kuningas ja ihminen, mistä Ruotsin historia +tietää kertoa. Hänen siveellisyytensä oli niin kokonaan turmeltunut, +että paheet, joita ei edes käy mainitseminen, jo hänen lapsuutensa +päivinä olivat turmelleet hänen terveytensä, ja kun hän sen vuoksi ei +voinut toivoa itselleen vallanperijää, alentui hän mitä häpeällisimpään +petokseen vihityttämällä puolisonsa ja kuningattarensa tallimestari +Munckin kanssa. Perintöruhtinas, sittemmin Kustaa IV Adolf oli siis +äpärä, vieläpä -- suurin häpeä! -- kuninkaan omasta suostumuksesta. +Kuningas vietti hoveineen mitä siveettömintä elämää ja laski mitä +riettainta leikkiä, missä herra ja rouva Schröderheim -- eikä Bellman, +jota Ruotsissa moisista häväistyksistä syytetään -- olivat +päämestareina lähinnä kuningasta. Papit ja -- vieläpä enemmänkin! -- +uskonnon pyhimmät totuudet olivat alinomaa kuninkaan ja hovin julkean +pilan esineinä. Kustaa III ei näet uskonut Jumalaan, järkeen, kunniaan +eikä ihmisyyteen. Suomessa ei tiedetty, että hän oli myrkytyttänyt +äitinsä, leskikuningattaren, mutta siitä oltiin vakuutettuja, että hän +oli otattanut hengen mamseli Ramströmiltä, joka tiesi kuningattaren +salaisesta vihkimisestä. Häntä ja hänen läheisimpiä seuralaisiaan +syytettiin kaikenlaisista salamurhista. Hän oli samalla kertaa pelkuri +ja itsevaltias, varas ja tuhlari. Ja samaten kuin hän yksityisessä +elämässään oli mitä kunniattomin konna, oli hän kuninkaana mitä +viekkain hirmuvaltias. Hänen hallituksensa varsinaisena perusteena oli +köyhdyttää ylellisyydellään, teattereillaan, sodillaan ja verojen +otolla kansaa, voidakseen sitten sitä helpommin sortaa sitä. Hän alkoi +rakennuttaa Haagan holvia äärettömän suureksi valtion vankilaksi ja +täytti maan paloviinalla turmellakseen kansaa. Hänen päämääränään +oli kansalaisvapauden rajoittaminen ja täydellisen yksinvallan +perustaminen. Toisinaan hän aikoi paeta ryöstettyine aarteineen maasta, +toisinaan myydä osan valtakuntaa (Suomen?) saadakseen rahoja sotaan +Ranskan jakobiineja vastaan. Ja lopuksi hän palkkasi imartelijoita +kuuluttamaan hänen kunniaansa, samalla kuin isänmaan ystäviä alinomaa +vainottiin myrkyllä ja väkipuukolla, vankeudella ja maanpaolla, +mestauslavalla ja hirsipuulla. + +Olisipa luullut sellaisen kuninkaan ja sellaisen kuvan hänestä +herättäneen kaikissa rehellisissä ihmisissä tällä puolen merta vain +inhoa ja vihaa. Mutta mitä vielä! Ihme kyllä oli Kustaa III:n muisto +tuosta kaikesta huolimatta useimmille hyvin rakas, moni sitä ihaili, +muutamat jumaloivat. Oli kummallista kuulla, miten luontevan +välinpitämättömästi noita mustia varjoja esitettiin, aivan kuin +romaanikuvauksia, joista saa uskoa mitä haluaa. Niitä pidettiin vain +tummana taustana, joka on taiteellisesti asetettu lisäämään kirkkaan +päivänpaisteen vaikutusta. Sillä aurinkoa oli niinä aikoina +Suomessakin. Kustaan päivien loisto heijasti häikäisten tännekin saakka +ja vilkastutti omituisesti suomalaisen juroa luonnetta. Jokainen +viisastelija saarnaili "Tyhmeliinin" [1] elämäkertaa, jokainen pikku +mamseli osasi Spastaran[2] ulkoa. Ooppera "Kustaa Vaasa" [3] oli +yleisenä puheenaiheena. Tapojen raakuus lauhtui, hyvinvointi eneni, ja +myöhempäin sukupolvien mielestä nuo neljä- tai kuusitoista Kustaan +ensimmäistä hallitusvuotta olivat mitä onnellisin ajanjakso. Kuningas +oli monesti käynyt Suomessa, mutta mieskohtaisesti opittiin häntä +tuntemaan oikeastaan vasta 1788-vuoden sodan aikana, ja silloin jäi +hänestä rakas muisto kaikkien paitsi muutamien aatelisten sydämiin. +Näitä harvoja lukuunottamatta, joiden vastenmielisyys ei kumminkaan +ollut varsin syvälle juurtunut, piti koko maa aivan epäilemättä +kuninkaan puolta sekä tuon onnettoman Anjalan liiton aikana että sen +jälkeen. Loistavat urotyöt, vieläpä itse tappion kunniakin ja etenkin +kuninkaan oma urhoollisuus Viipurissa ihastuttivat Suomea samaten kuin +Ruotsiakin. Sanalla sanoen, tässä maassa, johon tosin ajan monet +kiivaat intohimot olivat vaikuttaneet, mutta joka kuitenkin pohjaltaan +pysyi suosiollisena kuninkaalle ja hänen suvulleen -- sillä Adolf +Fredrikkin oli hyvin rakastettu -- täällä pysyi, huolimatta sodasta, +joka eniten rasitti Suomea, ja kaikista ilkeistä panetteluista ja +vehkeistä, Kustaa III:n muisto kauan kirkkaana, eikä sen valoa +vähentänyt holhoojahallituksen aika eikä neljännen Kustaan onnettomat +elämänvaiheet ja niitä seuraavat käänteet, joiden varjot ulottuivat +takaisin aina vuoteen 1792:een saakka ja osaltaan myöskin edistivät +edeltäjän hallituksen saattamista loistavaan valoon. + +Vasta meidän aikamme on saanut tehtäväkseen antaa täyden oikeuden +Kustaa III:lle sekä kohottaa hänet yhtä korkealle monien panettelijain +häväistysten kuin useiden ylistäjien hyväntahtoisten kiitosvirsienkin +yläpuolelle. Ei kukaan, joka on lukenut von Beskowin lämpimän, +kaunopuheisen, joskaan ei aina täysin luotettavan, niin kuitenkin +läpeensä jaloaatteisen ja arvokkaan kuvauksen Kustaa III:sta kuninkaana +ja ihmisenä, saata enää epäillä niiden syytösten laatua, jotka ovat +kauan häpäisevästi ja kiittämättömästi himmentäneet yhtä Ruotsin +historian lempeintä tähteä. Suuri kansallisvelka on siten suoritettu, +runsas, rehoittava rikkaruoho on siten kitketty aikakirjain +kuningaspuistosta ja siitä jälkimaailman tuomiosta, jonka alaiseksi +kuollut mies on joutunut. Suomessakin tarvittiin sellaista +puhdistusta, täälläkin oli velka suoritettava, ja täälläkin on +Ruotsin kirjallisuuden kunniavanhuksella von Beskowilla ollut +kiitollisia, vakuutettuja lukijoita.[4] + +Seuraava kertomus vanhasta vaalenneesta hansikkaasta on vähäinen lisä +kuvaamaan sitä muistoa, joka Kustaa III:sta oli jäänyt Suomeen. Tämän +kertomuksen kuteista ja langoista arvelkoon suosiollinen lukija mitä +haluaa; en sitoudu vastaamaan kaikista niistä posliinikuvasista, +jotka siinä olen vetänyt esiin tuosta hyvin tunnetusta kaapista. +Mutta yhden seikan lupaan taata, nimittäin niiden tunteiden +todenmukaisuuden, niiden ajatusten todellisuuden, jotka tässä pienessä +kertomuksessa kiistelevät keskenään siitä, miten kuningasta ja hänen +hallitsija-asemaansa on ymmärrettävä. Sellaiseen musteeseen on kynä +kastettu; kiemuroista ja hairahduksista syyttäköön se itseään. Ja nyt +toivotan lukijalle sitä oivallista malttia, joka aina suo menestyksen +toivoa kertojalle, penkoipa hän sitten vaikka vanhan kaapin tomuisia +varastoja. + + + + +1. HELSINKI: SUURSAARI. + + +Viime vuosisadan lopulla oli Suomenlahden pohjoisella rannikolla +kallioiden keskellä pienoinen kaupunki, joka ikivanhasta, niillä +seuduin säilyneestä helsinginmuistosta oli saanut nimekseen +Helsinginkoski (Helsinki). Meren lahdet ympäröivät tosin kolmelta +puolelta sitä harmaakiviniemekettä, jolle tuo pieni kaupunki oli +ryöminyt kuin näkinkenkä merestä, mutta koskea ei siinä ollut silloin +enemmän kuin nytkään. Sillä kaupungin oli pälkähtänyt päähän kulkea +puoli penikulmaa ensimmäiseltä syntymäpaikaltaan Helsingin pitäjästä, +missä pienoinen Vantaan joki syöksyy matalanlaisesta, mutta +äkkijyrkästä putouksesta alas. Joki, joka ennen oli tunnettu lohistaan, +on jo aikoja sitten vaihtanut tuon epävarman elinkeinon toiseen yhtä +arvokkaaseen, mutta tuottavampaan toimeen alkaen jyskyttää muutamia +uutteria jauhomyllyjä ja säästää perheenäideiltä vaatteiden pesemisen +vaivan. + +Niille, joiden mielestä lohien muutto Vantaan joesta ja Helsingin +uskottomuus ensimmäisiä kotijumaliaan kohtaan saattaisivat olla huonona +todistuksena vakavasta elämästä, tulee minun huomauttaa, että lohien ja +helsinkiläisten majanmuutto on anteeksi annettavaa, koska luonto itse +alinomaa pystyttää uusia rajamerkkejä. Kun Ruotsin ja Suomen pohjoiset +osat jokaisen vuosisadan kuluessa anastavat kreivikunnan verran aluetta +Pohjanlahdelta ja siten joka vuosi lähenevät jonkin tuuman aikojen +lopussa tapahtuvaa yhtymistään -- jota saattanee sanoa maltilliseksi +edistymiseksi -- niin on Suomenlahdenkin pohjoisrannikko, pysyäkseen +"ylenemisessä muiden tasalla", nähnyt hyväksi vallata itselleen joka +vuosisadan kuluessa mereltä yhden tai pari jalkaa vettä ynnä vastaavan +maamäärän. Ja tuo tuhannen vuoden perästä syntyvän suurvallan arvolle +sopiva valloitushalu on siten vähitellen muuttanut vanhat merikaupungit +maakaupungeiksi sekä karkoittanut kalat niiden kutupaikoilta ja laivat +laitureilta. Meren hylkääminä täytyy kaupunkien ennemmin tai myöhemmin +seurata jäljessä; mutta koska se on vaivalloista, näemme niiden +suomalaisella itsepäisyydellään viimeiseen saakka ponnistelevan +vastaan. + +Kaksi Suomen kaupunkia, Helsinki ja Vaasa -- toinen Kustaa Vaasan +perustama, toinen hänen sukunsa ristilapsi -- on päättänyt seurata +pakenevaa merta. Molemmat ovat maamme ruotsalaisen asutuksen +keskuksina, ja niiden halusta päästä meri-ilmaan tunteekin muinaisen +viikinkiluonteen. + +Auran ja Vantaan pienillä joilla on ollut kunnia huuhdella Suomen +molempia pääkaupunkeja. Mutta tämän kertomuksen aikana ei Helsinki +saattanut laisinkaan aavistaa, että sen osaksi tulisi sellainen kunnia. +Se oli kyllä alusta alkaen ollut jonkinlainen onnenlapsi, vaikkakin +sallimuksen viittaukset kauan olivat pysyneet selittämättä. Helsinkiä +-- oikeammin sen ulkopuolella olevaa Santahaminaa -- oli Kustaa Vaasa +suunnitellut pohjolan suurimmaksi satamapaikaksi. Se oli lähettänyt +Sigfrid Forsiuksen lukemaan Ruotsin ja Suomen tulevaisuutta tähdistä. +Se oli vuonna 1616 saanut tervehtiä suurta Kustaa Adolfia ja Suomen +säätyjä, jotka silloin lupasivat suojella kuin muuri Ruotsin +valtakuntaa ja viimeiseen vereen saakka puolustaa sen äsken saavuttamaa +valtaa Itämeren rantamailla. Satakuusikolmatta vuotta sen jälkeen oli +Helsinki saanut todistaa, mihin häpeään puolueviha tahrasi Ruotsin +loistavat aseet, ja kuusi vuotta senjälkeen rakensi Ehrensvärd sen +merenpuoleisille porteille "pohjolan Gibraltarin". Siitä alkaen oli +Helsinki sotasatamana hyvin tärkeä paikka ja tuli Viaporin portaiksi ja +eteiseksi. + +Vaikka Helsinki vielä olikin pikkukaupunki kaksine- tai +kolminetuhansine asukkaineen, oli se linnoituksen rakentamisesta +kuitenkin rikastunut ja saanut jonkinlaista loistoa. Se oli menettänyt +ympäröiviltä kallioilta ihanan, iäti vihreän havumetsäseppeleensä, +sillä Viapori tarvitsi avaran näköalan ja otti säälimättä tarvepuunsa +lähimmältä rannalta. Korvaukseksi näki kaupunki -- kummastuttava näky +Suomessa! -- toisen kivitalon toisensa jälkeen kohoavan torinsa +ympärille, sen porvarit lihoivat kruunun urakoista, sen saleissa +tanssivat Viaporin upseerit Uudenmaan neitosten kanssa, ja viimein +tapahtui kuulumaton kumma, joka sai vanhat kauhistumaan ajan +turmelusta, saatiin nimittäin aikaan teatteri, jossa milloin +Seyerlingin ilveilijät, milloin linnaväestön aliupseerit näyttelivät +Don Miccoa ja Lesbinaa sekä Ruununvouteja. + +Eräänä päivänä -- heinäkuun 17. 1788 -- oli herttua Fredrik Adolf +seurueineen v. 1748 rakennetussa linnoituksessa, jolla kuningattaren +muistoksi oli nimenä Ulrikanlinna ja joka suojeli lähinnä kaupunkia +olevaa väylän suuta. Prinssin vierellä olivat kenraaliadjutantit Toll +ja Rajalin, eversti Anckarsvärd sekä tanskalainen kenraalimajuri +Mansbach, joka oli tänne lähetetty nimenomaan kiittelemään kuningasta. +Kuninkaallinen majesteetti ei silloin kuitenkaan ollut Helsingissä; hän +oli lähtenyt rajalle ja Loviisan kaupunkiin, jossa hän toivoi saavansa +uutisia laivastosta ja Södermanlannin herttualta. + +Aika oli täynnä suuria tapauksia. Ruotsin kuningas ja kuninkaanpojat +olivat lähteneet retkelle itään Ivar Laajasylen, Erik Tuulihatun ja +Erik Pyhän vanhoille, ruotsalaisten alusten usein kyntämille +purjehdusvesille. Seitsemänkymmenen vuoden tappiot, häpeät ja +nöyryytykset, äärettömät vahingot, uhkaavat vaarat olivat vielä +kostamatta ja ehkäisemättä. Odottamaan, väistymään ja takaisin +vetäytymään -- joka tapa vasta 18:nnella vuosisadalla tuli käytäntöön +-- tottunut ruotsalainen käsivarsi tahtoi taaskin iskeä iskuja ja +poistaa vuodet 1721 ja 1743 aikakirjoista. Sentähden että se käsivarsi +vuonna 1721 oli ollut uuvuksissa verenvuodosta ja 1743 lamautuneena +sisällisestä kivusta, oli jo uskallettu epäillä sen rohkeutta, sen +lihaksien jäntevyyttä ja sen elinvoimaa. Kustaa III luotti käsivarren +terveyteen ja tahtoi näyttää sen; hän luotti vaaran lääkitsevään +voimaan ja siihen, että kunnia lumoaisi ruotsalaisten sydämet. Mutta +hänessä ei ollut kylliksi lääkäriä aavistamaan, mikä suonenveto yhä +vielä tempoi tahtoa ja voimia hajalle ja lamautti hänen ponnistuksiaan. +Hän kohotti sankarikäden leimahtavaan iskuun -- kurja suonenveto +koukisti sen sormet; käsivarsi herposi, isku sattui ilmaan ja kirposi +voimatonna takaisin petturien päähän. + +Oli lämmin ja aurinkoinen päivä keskellä kesää. Hienoinen, harson +kaltainen auerpilvi leijaili harmailla kallioilla maan puolella +pohjoisessa ja alhaalla olevan kaupungin yläpuolella sekä koko seudun +ylpeyden, mahtavan, harmaastakivestä rakennetun kellotapulin ympärillä. +Idässä seppelöivät taivaanrantaa laajassa kaarroksessa vihreät, +kaunisten salmien ympäröimät saaret aina Viaporin järkähtämättömiin, +synkänharmaihin muureihin saakka. Mutta kauas etelään ja länteen levisi +ääretön, hopeanvälkehtivä meri väreillen vienossa tuulessa ja kantaen +etäällä joutsenten tavoin liiteleviä valkopurjeita. + +Suomenlahti oli herttainen ja hymyilevä, mikä ei suinkaan satu usein. +Se on myrskyinen, levoton veitikka, tuo lahti, joka nukkuu liian kauan +talvella malttaakseen enää kesällä levähtää -- se on kesytön, +kovakourainen rosvoilija, murtaa laivoja ja ahmii aarteita; mutta sen +hymyily on sanomattoman suloista, juuri harvinaisuutensa vuoksi ja +senkin tähden, että se hymyilee uinuvien kuolleiden peitteenä. + +Fredrik prinssi oli jo ennenkin monesti seisonut näillä kallioilla. Hän +oli lapsena ja nuorukaisena monesti käynyt Viaporissa. Kuiskailtiinpa +myöskin, että hänen helposti syttyvä sydämensä olisi näilläkin +rannoilla lempinyt kauneutta ja suloa. Silloin häntä pidettiinkin +Euroopan kauneimpana ja rakastettavimpana prinssinä, ja hän, +hänkin uneksi loistoisaa, onnellista tulevaisuutta. Vielä +kahdeksankolmattavuotiaana saattoi häntä sanoa komeaksi keikariksi; +vielä hän oli naisten ihastus ratsastaessaan vestmanlantilaisen +rykmentin johtajana Tukholmaan, ja kun hän kuninkaan lähtiessä sotaan +saattoi kyynelehtivää kuningatarta laiturille, ei kukaan tiennyt +koskaan nähneensä kauniimpaa paria. Mutta noiden nuoruudenkukoistuksen +jäännösten alla piili nyt enää himojen kuluttamassa ruumiissa vain +kylmentynyt sydän, väsynyt ja kuihtunut sielu. Häneltä oli evätty +rakkaus ja annettu sijaan himot; häneltä oli kielletty aurinko ja +tarjottu tuli; tuo sydämen oikeudelle tehty väkivalta oli lakastuttanut +hänen hennon henkensä. Ja nyt oli hän lähtenyt sotaan, nyt tuli hänen, +kuten sanat virallisessa lauseparressa kuuluivat, "mennä sotaretkelle +kuninkaan rinnalla, tullakseen esi-isiensä kaltaiseksi, joiden kunnia +oli perintö". Mutta oliko hänestä siihen kunniaan? Ei kukaan sitä +uskonut; vähimmin itse kuningas, joka sen vuoksi ei antanut veljelleen +edes mitään korkeampaa päällikkyyttä. Mutta prinssi itse uskoi ja +etsiskeli sisällystä elämänsä tyhjyyteen. Suomessa näkyi hänelle +tarjoutuvan tilaisuutta siihen. Hän tahtoi kostaa pettyneet toiveensa, +hän tahtoi hämmästyttää niitä, jotka ylenkatsoivat häntä ja luulivat +vestmanlannin rykmentin olevan kylliksi hänen kunnianhimoaan +tyydyttämään. Sellaiset mietteet olisivat voineet olla miehen loukattua +ylpeyttä, mutta ne olivat vain lapsen pahoitettua turhamielisyyttä ja +ennen aikojaan vanhentuneen ukon voimatonta kiukkua. + +Kuitenkin oli prinssi kuninkaan poissa ollessa ylipäällikkönä +Helsingissä. Lähes neljä päivää hän oli täydellinen yksinvaltias; liian +lyhyt oli aika saattaakseen hänet tuntemaan valtikan painoa, mutta +kylliksi pitkä ihastuttaakseen sen loistoon. + +Kaikki mainitut herrat seisoivat ylhäällä rintamuksen luona kuunnellen +jyrinää, joka kaukaa kaakosta päin tullen kuului milloin kovemmin, +milloin hiljemmin, milloin kokonaan vaikenikin, aina sen mukaan kuin +tuuli kääntyi, kiihtyi tai tyyntyi. Se ei saattanut olla meren kohinaa, +joka muuten on näiden rantojen jokapäiväistä soittoa. Ukkosen jyrinää +ei se voinut olla, sillä siksi oli se liian säännöllistä, ja lisäksi +olivat taivaalla liitelevät kevyet hattarat ennemmin viattoman +puuvillan kuin salamoivien ukkospilvien kaltaisia. Se oli kaukaista +tykkien pauketta, siitä ei ollut epäilemistä; päinvastoin olikin sitä +odotettu joka päivä, senjälkeen kun Kaarle herttua 14. päivänä +heinäkuuta purjehti Helsingistä Ruotsin laivastolla venäläistä vastaan, +joka oli lähtenyt Kronstadtista. + +Eri mieltä oltiin kuitenkin siitä, merkitsikö pauke ankaraa +meritaistelua vaiko vain pienempää kahakkaa. Fredrik prinssi arveli +sitä jälkimmäiseksi. + +-- Uskallan lyödä vetoa kaikista veloistani -- sanoi hän hilpeästi -- +että urhoollinen veljeni suuramiraali on ajanut muutamia venäläisiä +jauhojaaloja liikkeelle Haminasta ja pakottanut ne tervehtimään Ruotsin +laivastoa, ja sen tehtyään on hän epäilemättä siksi jalomielinen, että +antaa niiden mennä menojaan. + +Tuo pahanilkinen viittaus Kaarle herttuan arkaluontoisuuteen, jota +hänen kolme viikkoa sitten oli Dagerortin luona pakosta täytynyt +osoittaa Venäjän laivastoa kohtaan, saavutti oitis suosiota prinssin +seuralaisissa. + +-- Olisipa sääli jauhosäkkejä, sillä kahden viikon päästä maistuisivat +venäläiset möykyt erinomaisilta, muistutti rohkeasti muuan nuori, +Viaporin linnaväkeen kuuluva upseeri. + +-- Luuletteko niin, kapteeni Croneld? jatkoi prinssi, jonka seurueessa +puheltiin jokseenkin vapaasti sodasta ja sotavarustuksista. -- Olette +oikeassa; toivottavasti herttua sallii meidän kahden viikon kuluttua +aterioida Kronstadtissa. Jollei, niin me maamoukat saamme ravita +itseämme laivastomme kunnialla. + +-- Teidän korkeutenne näyttää arvanneen oikeammin kuin ehkä +luullaankaan, virkkoi paroni Rajalin, jonka harjaantunut korva heti +ymmärsi tykinpaukkeen todellisen luonteen. -- Tuo ei ole mikään +jauhojaalakahakka, se on säännöllistä taistelua. + +-- Mutta se ei ole mahdollista, väitti prinssi. Kuulkaa! Nyt on taas +kaikki hiljaa; jyske on loppunut. Kuulen kärpäsenkin surinan, ja +pitäisihän Ruotsin laivaston tykkien toki voittaa mokoma ääni. + +-- Tässä sodassa käy kaikki helposti. Jos laivasto saa voittoja +puolessa tunnissa, pitää maa-armeijan saada neljänneksessä, kuiskasi +taas kapteeni Croneld prinssin korvaan. + +-- Minun käteni -- jatkoi Rajalin -- ovat karkeat ja käsnäiset, mutta +jos teidän korkeutenne suvaitsisi laskea hienon kätensä paljaalle +kalliolle, niin huomaisittepa, että se on hyvä kaikupohja. Tai +neuvoisin teitä vielä mieluummin, ellei se olisi liian vaivalloista, +painamaan korvanne kalliota vasten. + +Prinssi seurasi ensimmäistä neuvoa. + +-- Luulen todellakin tuntevani vähäistä tärinää, mutta se saattaa yhtä +hyvin aiheutua siitä, että kaupungissa ajetaan. Uskotte siis +tosiaankin, hyvä paroni, tämän vuoren voivan kertoa meille taruja? + +-- Kenties, teidän korkeutenne. Ja vieläpä varsin kummallisia satuja +valtakuntain kohtaloista, joista nyt lyödään arpaa. Kääntäkää hiukan +tykkiaukkoja, niin teidän ylhäisyytenne saa kuulla. + +Prinssi oli siksi äskettäin tullut hovista, hän oli siksi arka +nykyisestä korkeasta arvostaan ja pelkäsi siksi paljon naurettavaksi +joutumista, ettei hän olisi mielellään laskeutunut tuohon tukalaan +asentoon. Mutta hänen uteliaisuutensa ja hetken jännitys, voittivat +kaikki arvelemiset. + +-- Olkoon menneeksi, hyvät herrat! -- huudahti hän -- seuratkaa +esimerkkiäni! Joka mies pitkällensä! + +Samassa kaikki painoivat korvansa kalliota vasten. Ja jokainen kuuli +nyt aivan selvästi ankaran, yhtämittaisen tykkien paukkeen, joka +milloin tuntui vähenevän milloin taas kiihtyvän, ja ajoittain saattoi +erottaa, miten linjalaivojen koko sivulta yht'aikaa ammuttiin.[5] + +Fredrik prinssi ei enää laskenut leikkiä. Tuossa maanalaisessa +sanomassa, joka -- niin hiljaiselta ja rauhalliselta kuin kaikki muu +näyttikin, mitä silmä tai korva saattoi huomata -- kulki kautta meren +ja maan ilmoittamaan kaukaisia taisteluja, oli jotakin juhlallista, +jotakin salaperäistä. Sinä hetkenä ratkaistiin valtakuntain menestys, +tuhansia maamiehiä kävi kenties juuri veriseen kuolemaan, eikä kukaan +kalliolla seisojista voinut pelastaa tai auttaa heitä. Ystävä ja +vihollinen puhuivat samaa tykkien tulikieltä, mutta kukaan ei osannut +selittää sen merkitystä, ei kukaan tiennyt, ennustiko se Ruotsin +aseiden voittoa vai tappiota. Ja kun taas siitä noustiin, näytti kaikki +olevan kuin unta: peipponen lauloi kesävirttään lähimmässä puussa, ja +meri loiskuili hiljaa kalliota vasten, ikäänkuin se ei koskaan olisi +juonut pisaraakaan verta tai haudannut ainoatakaan pirstoutunutta +alusta aurinkoisen pintansa alle. + +-- Totta totisesti -- sanoi prinssi noustessaan -- Kaarle veljelläni on +tänään kuuma päivä. Saattaako kukaan teistä, hyvät herrat, paukkeesta +arvata taistelun menon? + +-- Venäjän laivastolla -- sanoi Rajalin -- on suuremmat tykit kuin +meikäläisillä. Luulen voivani erottaa moskovalaisen jymypaasit, eivätkä +ne ärjy enää niin raivokkaasti kuin ammunnan alussa. + +-- Jumala varjelkoon isänmaata! jatkoi prinssi kalpeana ja +liikutettuna, sillä hänellä oli kuitenkin sydän, ja se se olikin +parasta hänessä. -- Mitä on tehtävä? Voimmeko jollakin tavoin auttaa +suuramiraalia? + +-- Jos sallitte, teidän korkeutenne -- virkkoi Mansbach, joka oli +parempi sotamies kuin valtiollinen äly, iloiten kuin ajuri ruoskan +läjähdyksestä -- uskallan huomauttaa, että Ruotsin saaristolaivasto on +sataman suulla valmiina purjehtimaan. + +-- Se tulee liian myöhään! Se tulee liian myöhään! huusi moni +herroista, joiden ei ollenkaan tehnyt mieli auttaa herttuaa niittämään +kunniaa. + +-- Se ei tule liian myöhään, jos se heti lähtee liikkeelle, lausui +eversti Anckarsvärd kiivaasti. Voidaanhan aina tuulen mukana +ajelehtivia aluksia auttaa, haavoittuneita korjata ja saalista anastaa. +Herran nimessä, teidän korkeutenne, antakaa laivaston heti nostaa +ankkuri! + +Sotaneuvosto saatiin tuokiossa kokoon. Ehdotusta sekä kannatettiin että +vastustettiin. Prinssi ei ollut koskaan ollut tukalammassa asemassa. +Ensi kerran eläissään hänen oli ajateltava ja toimittava kuninkaan +sijaisena, eikä hänelle tahdottu edes suoda miettimisaikaa. + +-- Tuuli tyyntyy kokonaan, laivasto ei pääse paikaltaan, väitti hän. + +-- Joka aluksessa on airot, muistutti Rajalin. + +-- Se on totta, myönsi prinssi ilmeisesti hämillään. + +-- Mutta jos herttua on joutunut tappiolle, on saaristolaivasto +hukassa! huusivat taas herttuan julkiset vastustajat ja kuninkaan +salaiset vihamiehet. + +-- Ja silloin on teidän korkeutenne vastuunalainen kaikesta, kuiskasi +kapteeni Croneld, hyvin tietäen, millaiselle miehelle hän puhui. + +Prinssi pelästyi. + +-- Meidän täytyy lähettää pikaviesti kuninkaalle ja pyytää käskyjä, +sanoi hän. + +Anckarsvärd punehtui suuttumuksesta. + +-- Laivasto on valmis purjehtimaan, joka minuutti maksaa verta, joka +tunti voi viedä meiltä maakunnan, ja teidän korkeutenne epäröi vielä! +huudahti hän voimatta hillitä merimiesintoansa. + +Fredrik prinssi punastui vuorostaan, kuten kaikki heikot luonteet +helposti loukkautuen kaikesta, minkä hän luuli arvoaan solvaisevan. + +-- Olen pyytänyt neuvoa enkä mitään soimauksia, sanoi hän. Kapteeni +Croneld, toimittakaa mies, joka osaa ajaa hevosensa kuoliaaksi. + +-- Veljeni näkyy olevan tuolla vallilla, ja jos teidän korkeutenne +suvaitsee kunnioittaa häntä sillä toimella, takaan minä hänen intonsa +-- vastasi kapteeni. + +-- Hyvä. Kutsukaa hänet tänne! + +Prinssi repäisi lehden taskukirjastaan, kirjoitti siihen muutamia +sanoja lyijykynällä ja sulki sen suulakalla. + +Kutsuttu, pieni, kaunis ja solakka aliupseeri, joka äsken juuri oli +tullut edellisen vartijan sijaan vallille, lähestyi tervehtien sotilaan +tavoin. + +-- Mutta tuohan on vielä hoitajaa tarvitseva lapsi, huomautti prinssi +hymyillen. Nimesi? + +-- Lennart Croneld, savolaisjoukon kersantti. + +-- Savolaiset ovat rajalla. Kuinka sinä olet täällä? + +-- Tulin vasta keväällä palvelukseen, sain määräyksen lähteä Viaporiin +oppimaan sotatiedettä ja odotan käskyä lähteä pataljoonaani. + +-- Osaatko ratsastaa? + +-- Jotakuinkin, ja kuninkaani takia vaikka tuleen. + +-- Hyvä. Vie tämä kuninkaalliselle majesteetille, sinne mistä hänet +vain löydät, kenties Loviisaan. Mutta aja kuin vimmattu ja tuo minulle +vastaus. Jos kahdessatoista tunnissa ehdit takaisin, elävänä tai +kuolleena, niin olen pitävä sinut armollisessa muistissani. + +-- Se on tapahtuva, teidän korkeutenne! Saanko vielä muita käskyjä? + +-- Et. + +Poika riensi pois, hyppäsi ensimmäisen hevosen selkään, minkä +linnoituksessa tapasi, ja pyyhälsi tiehensä. + +-- _Voici de quoi faire quelque chose!_[6] sanoi prinssi. Olisipa poika +päätänsä pitempi, kelpaisi hän vestmanlantilaisteni joukkoon. + + + + +2. SUURSAAREN TAISTELUN JÄLKEEN. + + +Tykkien pauke Suursaaren luona oli herättänyt monta tuhatta uinuvaa +kaikua Suomen eteläisen rannikon kallioilta, ja huhu siitä saapui jo +samana päivänä kuninkaan korviin. Sen tärkeän uutisen tähden +unohdettiin hetkiseksi kaikki muut huolet: rajan vartioiminen, +joukkojen varustaminen, ruokavarojen hankinta, kansan taivuttaminen +äkkiarvaamattoman sodan kannattamiseen. Ehrenskiöldin ajoista saakka +oli Ruotsin laivasto nyt ensi kerran uskaltanut koettaa voimiansa +Venäjän laivaston kanssa. Ja laivastoon perusti kuningas parhaat +toiveensa: sen tuli lannistaa vihollisen voima ja raivata tie +Pietariin. Taistelu oli taisteltu; mutta kuka oli voittanut? Sitä ei +kukaan tiennyt. Mykkiä olivat meren aallot, eivät vastanneet rantojen +kaiut. Levottomana, tuskin saattaen itseään hillitä, riensi kuningas +Helsinkiin. + +Huhu meritaistelusta riensi hänen edellänsä pitkin rannikkotietä. Äsken +aloitetusta heinänteosta palaava maakansa pysähtyi tienvieriin, +heilutteli lakkejaan ja teki kunniaa viikatteillaan ja haravoillaan, +kun kuningas ajoi ohi. Ne olivat uusmaalaisia. Hämäläiset eivät olisi +tulleet tervehtineeksi, ennenkuin maan isä jo olisi ehtinyt hyvän +matkan heidän ohitsensa. + +Kuningas ajoi avovaunuissa, vieressään kamarisihteeri Ehrenström. Matka +kävi niin nopeasti, että suurin osa kuninkaan seuruetta oli jäänyt +jälkeen. Ainoastaan kaksi kamaripalvelijaa ja kaksi henkivartijaa oli +mukana. + +Porvoon länsipuolella, aivan kaupungin lähellä, noin viiden penikulman +päässä Helsingistä tuli vastaan hoikka ratsastaja, joka koki +vaahtoisella hevosellaan sulkea heiltä tien. Kun se ei onnistunut, +kääntyi hän ympäri ja koetti seurata vaunuja. Mutta vaunuja vetivät +äsken vaihdetut, virkut hevoset, ja hänellä oli uupunut. Kun ratsastaja +näki jäävänsä jälkeen, hyppäsi hän maahan, jätti hevosen suitsineen +valloilleen tielle, saavutti juosten kuninkaan vaunut ja hyppäsi niiden +taa. + +Se ei kuitenkaan onnistunut ilman sysäyksiä, sillä siellä takana oli jo +ennestään kyytimies ja lakeija. Toinen henkivartija ratsasti vielä sen +lisäksi sille puolen, uhaten sapelin lappeella, ja kaikki kolme +koettivat parhaansa saadakseen kutsumattoman vieraan alas astimelta, +luullen häntä mielipuoleksi, jopa ehkä petturiksikin, joka väijyi +kuninkaan henkeä. + +Mutta Lennart Croneld -- sillä hän se oli -- puolusti oikealla +kädellään miehuullisesti paikkaansa, samalla kuin hän vasemmassa +kädessään heilutti pientä paperia, lakkaamatta huutaen: + +-- Pikaviesti! Pikaviesti! + +-- _Qu'est ce que c'est?_ Mitä siellä? kysyi kuningas kääntyen taapäin. + +-- Pikaviesti! huusi nuorukainen uudelleen, kiipesi takajoustimelle ja +kumartui kuninkaan puoleen, samalla kuin hän oikealla jalallaan antoi +aimo potkuja vastustajilleen, jotka kiskoivat häntä koivista. + +Kaikki tuo tapahtui hevosten juostessa hyvää vauhtia alamäkeä. + +Kahakka oli niin hullunkurinen, ettei kuningas Suursaaren-tapahtumiin +syventyneenäkään voinut olla hymyilemättä. Yksi ainoa silmäys pienen +maantieritarin hehkuviin kasvoihin, miehuullisen näköiseen muotoon ja +tomuiseen sotilaspukuun, josta kuningas huomasi hänen kuuluvan +uskollisiin savolaisiin, poisti hänestä kokonaan suuttumuksen tuosta +rikoksesta tierauhaa ja kuninkaan arvon kunnioitusta vastaan, jota hän +muuten oli sangen tarkka vaatimaan. + +-- Anna minulle paperisi ja käy ajajan viereen istumaan! käski +kuningas. + +Sanantuojalle ei sitä tarvinnut kahdesti sanoa. Tuokiossa hän oli +antanut paperin, kiivennyt pitkin vaunun oven reunaa ja asettunut +hämmästyneen ajajan viereen, vieläpä lisäksi ehtinyt vaarallisella +retkellään tehdä jonkinlaisen sotilaantervehdyksenkin majesteetille. + +Kuningas luki kirjeen; hänen kasvonsa synkistyivät. + +-- Mikä tyhmyys! sanoi hän ranskaksi Ehrenströmille. -- Pyytää käskyjä +kymmenen penikulman päästä, kun joka silmänräpäys on kallis ja on +käsissä keinot, joilla voi edistää voiton saantia tai estää tappiolle +joutumista! + +Kuten tiedetään tuli tämä Fredrik prinssin laiminlyönti, jonka tähden +vihollinen muun muassa sai uudelleen anastaa ja viedä pois neljä +tuuliajolle joutunutta laivaa, uuden eripuraisuuden syyksi +kuninkaallisten veljesten välille; se harmitti kuningasta suuresti +etenkin siitä syystä, että nyt aivan epävarmaksi jäänyt voitto sen +kautta olisi melkoisesti kallistunut ruotsalaisten puolelle. + +Kustaa III:n luontainen jalous ei sallinut hänen purkaa närkästystänsä +viattomalle pikaviestin tuojalle. Pojan ujostelematon käytös miellytti +häntä, ja hän näki hyväksi muutamin armollisin kysymyksin tiedustella +pienen sanansaattajan elämänvaiheita. + +Seisoen kuninkaaseen päin kääntyneenä, toinen polvi nojaten ajurin +istuimeen, kertoi Lennart Croneld -- hevosten täyttä karkua juostessa +-- suuria kursailematta lyhyen elämäkertansa. Hänen isänsä, vanha +virkaeron saanut majuri, asui pienellä tilallansa Kerimäen pitäjän +rajalla Savossa ja oli menettänyt varansa muutaman rautaruukin +perustamisyritykseen. Vanhoilla päivillään oli majuri mennyt uusiin +naimisiin, ja hänen toinen puolisonsa hoiteli häntä nyt, kun pojat, +Detlof, uusmaalaisväen kapteeni, ja Lennart, savolaisjoukon kersantti, +olivat ruvenneet kuninkaan palvelukseen. Kun nyt hyvällä syyllä voitiin +odottaa jotakin tehtävää rajan puolella ja kun isänkoti oli vaarassa +joutua vihollisten käsiin, ei Lennart salannut sydämensä harrasta halua +päästä mitä pikimmin omaan joukkoonsa palvelemaan. + +-- Tahdomme pitää huolta siitä, että sinun vilpitön toiveesi toteutuu, +vastasi kuningas, armollisesti nyökäyttäen päätään. -- Isäsi on kelpo +sotilas, ja olen vakuutettu, etteivät pojat ole huonompia. + +Hevosia vaihdettaessa Sipoossa, kolmen penikulman päässä Helsingistä, +hyppäsi Lennart Croneld alas, riensi nuolena talliin ja valitsi parhaan +hevosen, jota juuri aiottiin taluttaa kuninkaan vaunujen eteen. +Kuninkaallisen majesteetin palveluksessa oleva sanansaattaja, siinä ne +taikasanat, jotka voittivat kaikki estelemiset, semminkin koska oli +nähty pienen viestimiehen saapuvan ajajan istuimella kuninkaan omissa +vaunuissa. Vanha rakuunan satula lisäksi, ja asu oli täydellinen hänen +jatkaakseen ratsastustansa. + +Ennenkuin kuninkaan hevoset vielä oli ehditty valjastaa, astui pikku +kersantti esiin, tervehti sotilaan tavoin ja kysyi, mitä kuninkaallinen +majesteetti käskisi viedä vastaukseksi kirjeeseen. + +-- Vastauksen tuon minä itse, sanoi kuningas, ja sinä saat sijoittua +kamaripalvelijan viereen. + +-- Anteeksi -- sanoi nuorukainen rohkeasti -- minua käskettiin tuomaan +vastaus, ja hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi odottaa minua. + +Kuningas hymähti taas. Sellaista varmuutta hän ei ollut tottunut +tapaamaan joka päivä. + +-- Aiot siis ehtiä herttuan luo ennen minua? + +-- Niin toivon, teidän majesteettinne. Ellen taita niskojani tiellä. + +-- Ei mitään hullutuksia, minä varoitan. Mutta jos ehdit herttuan luo +ennen minua, niin sano hänelle... Osaatko selittää arvoituksia? + +-- En, mutta jos teidän majesteettinne käskee... + +-- Hyvä on. Sano Itä-Göötanmaan herttualle: _ruohon kasvaessa lehmä +kuolee_. + +-- Se on tapahtuva. Onko teidän majesteetillanne muuta käskettävää? + +-- On. Varo niskojasi!... _Allons_, lähtekäämme! + +Vaunut lähtivät liikkeelle, ajaja läiskäytti piiskaansa, mutta +ennenkuin kuninkaan ajoneuvot ehtivät ulos portista, ratsasti Lennart +Croneld jo täyttä neliä kappaleen matkan päässä maantiellä. + +-- Kukapa uskoisi -- sanoi kuningas Ehrenströmille -- tuon syntyneen +_dans les deserts de Savolacs_, Savon erämailla, semmoisen kansan +keskuudessa, jota ei saada juoksemaan vähemmällä kuin että sytytetään +räjähdyskuula sen selän takana? + +-- _Les betes trottent, les veaux dansent_,[7] vastasi kamarikirjuri. + +Hovitapoihin kuului pitkän aikaa pitää suomalaisia +jonkinlaisina puolivilleinä, vaikka Sprengtportenin koulua käyneistä +henkivartijarakuunoista olisi pitänyt huomata aivan päinvastaista. + +Keskellä valoisaa kesäyötä, kun hienoinen varjoharso tuskin oli +ennättänyt laskeutua Santahaminan kuusten tummille latvoille, ilmoitti +vahdissa oleva upseeri Fredrik prinssille, että iltapäivällä lähetetty +sanansaattaja oli palannut kuninkaalta saatuine vastauksineen. + +-- Vihdoinkin! huudahti prinssi, joka lyhyen hallituksensa ajalla oli +ehtinyt oppia ainakin sen, että on levollisempaa nukkua valtikan _alla_ +kuin sitä _kantaen_, kun käsi on heikko. -- Viivyit kauan! sanoi hän +tulijalle, joka astua kopisteli hänen eteensä aivan sellaisenaan kuin +hän oli hypännyt hevosen selästä. + +-- Käsky oli: kahdessatoista tunnissa. Minä olen viipynyt neljänneksen +yhdeksättä, vastasi nuorukainen rohkeasti. + +Nuo kahdeksan tuntia olivat tuntuneet prinssistä päivien pituisilta. + +-- Vastaus! Anna tänne! huudahti hän. + +-- Kuninkaallinen majesteetti käski minun tuoda sen suullisesti. + +-- Suullisesti? Ja tuollaisenko lemmensanansaattajan, _postillon +d'amourin_? Kuninkaallisella majesteetilla on toisinaan kummalliset +oikkunsa. No, pitääkö laivaston lähteä? + +-- En tiedä, teidän korkeutenne! + +-- Poika, tahdotko saattaa minut raivoon? Mitä kuningas vastasi? + +-- Hänen majesteettinsa vastasi: Sano Itä-Götanmaan herttualle: _ruohon +kasvaessa lehmä kuolee_. + +Prinssi katsoa tähysteli pientä pikalähettiään. Vähinkin poikamainen +hymy suupielissä olisi tuottanut Lennart Croneldille, ellei juuri +perikatoa, niin ainakin mitä suurimman vaaran päästä vapaakyydillä ulos +ovesta ja joutua vartijoiden piestäväksi, ja sellaisen häväistyksen +jälkeen olisi hänen soturiuransa ollut kerrassaan lopussa, sillä +Fredrik prinssi luonteeltaan niin kiivas ja tuittupäinen, että hän +useammin kuin kerran oli solvaissut itse kuningastakin. Mutta +nuorukainen seisoi siinä niin järkkymättömänä, niin varmana ja totisena +kuin rumpukapula; ei vähintäkään vilpillistä ivanhymyn vivahdusta +näkynyt hänen rohkeilla kasvoillaan, ja se sai prinssin rauhoittumaan. + +-- Missä tapasit kuninkaan? kysyi hän. Lennart kertoi, miten hän +kohtasi vaunut. + +-- Mutta sittenhän on kuninkaallinen majesteetti muutaman +silmänräpäyksen kuluttua täällä. + +-- Tuossa paikassa, mikäli minä tiedän. + +-- Mitä järkeä oli sitten sinun lähettämisessäsi? + +-- Teidän korkeutenne käskyn mukaan piti minun noutaa vastaus. + +-- Sinä olet joko liian viisas veijari taikka Stedingkin alku, ja se +ajaa jokseenkin saman asian. + +Pieni kersantti katsoi häntä suoraan kasvoihin silmääkään +räpäyttämättä. + +-- Mene ja pane maata! sanoi prinssi voimatta kaikesta suuttumuksestaan +huolimatta pidättää nauruaan. + +Kersantti Lennart Croneld marssi ulos. Prinssi kutsutti kapteeni +Croneldin, joka kuului hänen adjutantteihinsa. + +-- Kelpo kohteliaisuuksiapa kuningas lähettää tuon poikanulikan, teidän +veljenne, tuomaan minulle! sanoi hän ja kertoi vastauksen. Täällä +Suomessa käytetään omituisia lausetapoja, ja kuninkaallinen majesteetti +elää maassa maan tavalla. + +-- Minä en luule teidän korkeudellanne olevan valittelemista tuon +sananlaskun johdosta, vaan ennemmin Södermanlannin herttualla, vastasi +kapteeni. Kaitselmus varjelkoon mitään tapahtumasta suuramiraalille, +mutta jos niin onnettomasti kävisi, näyttää siltä kuin kuningas olisi +edeltäkäsin tahtonut miettiä jonkinlaisen hautakirjoituksen... + +-- Ei, nyt te laskette leikkiä, hyvä Croneld! Mutta suoraan sanoen, +ystäväiseni, asiain näin ollen on minulla tuskin toivoa voida millään +tavoin auttaa teitä ja teidän ystäviänne. Mitä saatan tehdä hyväksenne? +Uusi kenraalinvirkani ei estä kuningasta sanomasta minulle +hävyttömyyksiä, ja räätäli, joka on sievistänyt vestmanlantilaiseni, +odottaa kärsimättömänä, milloin saan sotamarskinpalkkani. Nyt tulee +suuramiraali, kuten näette, ja ihastuttaa meitä voitollansa. Kansa +rupeaa kannattamaan sotaa ja teidän toiveenne menevät tuhat tulimmaisen +tietä. + +-- Sallikaa minun muistuttaa, että voitto onkin pelkkä luulo, +armeijan tyytymättömyys sitä vastoin hyvinkin varma. Päälliköt ja +miehet nurkuvat ääneensä, että heidät laittomassa hyökkäyssodassa +lähetetään ilman ruokavaroja, vaatteita ja varustuksia kuin uhrit +teurastuspenkille. Ellei suostuta rauhaan ja valtiopäiviin, ottavat +upseerit joukoittain eronsa ennen kuin saattavat isänmaansa vaaraan. +Sota on loppuva tuskin alkuun päästyään, ja sen toimeenpanijat tuskin +välttänevät Lewenhauptin kohtaloa. Mutta valitettavasti riippuu rauha +keisarinnasta, eikä hän suinkaan siihen suostune asettamatta oman +turvallisuutensa vuoksi muutamia ehtoja, ja koska hän, kuten on syytä +otaksua, hyvin tuntee Suomen kansan yksimieliset toiveet, saattaa +tapahtua, että hän vaatii Suomen tekemistä itsenäiseksi, Venäjän +suojeluksen alaiseksi vallaksi. + +-- Kaiken tuon olette te, hyvä kapteeni, sanonut minulle jo satoja +kertoja ennen, ja minä olen ollut kyllin heikko kuunnellakseni teitä, +kun toivoin voivani hyödyttää isänmaata. Mutta tiedätteköhän, että se, +mitä olette minulle puhunut, on hyvin valtiopetoksen tapaista, ja että +minä voisin vangituttaa teidät paikalla, ja silloin olisi päänne +jokseenkin löyhästi kiinni! + +-- Tehkää niin, teidän korkeutenne! Vangituttakaa vain mies, joka +asiain ollessa nykyisellä kannallaan osoittaa teidän korkeudellenne +ainoan tien isänmaan pelastukseen! Mutta muistakaa, että minulla on +takanani armeija ja armeijan takana on kansa! + +Prinssi, aina yhtä kiivas kuin epävakainen ja epäröiväkin, käveli +edestakaisin huoneessa kahden vaiheilla, sillä hän oli suuttunut +kuninkaaseen ja pelkäsi ehkä samalla myöskin joutuvansa syylliseksi +kuuntelemalla tuumia, jotka miellyttivät hänen turhamielisyyttään, +mutta kauhistuttivat hänen parempia tunteitaan. + +-- Kuka takaa -- sanoi hän -- ettette ole kuninkaan ostama vakooja? Vai +miten on selitettävä, että uskallatte puhua minulle noin? + +-- Teidän korkeutenne, jos tahtoisitte kysyä ensimmäiseltä upseerilta, +ensimmäiseltä aatelismieheltä, jonka tapaatte kadulla, on hän sanova +teille samaa kuin minäkin, jos hän on suorapuheinen. + +-- Hyvä, hyvä, minä uskon teitä. Voittehan ymmärtää asemani, miten olen +joka haaralta vakoilijoiden ympäröimä! Mutta tämähän vasta on +kauhistus! Pelastaa valtakunta ilmikapinalla sota-aikana! Luulla +olevansa vihollisen vallassa, vaikka vielä ollaan voittamattomina! Mitä +puhutte Suomen kansan yksimielisistä toivomuksista! Olen luullut +suomalaisia uskolliseksi kansaksi. + +-- Niin he ovatkin, mutta oman käsityskantansa mukaan. Heidän +mielestään Suomi nykyisessä tilassaan on vain taakaksi Ruotsille, joka +muka sen tähden sekaantuu alinomaisiin sotiin, kun taas Suomi itse +joutuu turmioon, sortuu eikä sen varallisuus koskaan pääse vakavalle +kannalle. Itsenäisenä tulisi se sitä vastoin puolueettomaksi alueeksi, +molempien pohjolan suurvaltojen rajamuuriksi ja siten turvaisi +onnellisesti Ruotsin itärajan. + +-- Venäjän suojeluksen alaisena! + +-- Joko -- taikka! Kas siinä teidän korkeutenne, siinä on teidän +kutsumuksenne ja se kunniallinen toimenne, jolla voittaisitte Ruotsin +kiitollisuuden, nykyajan ihmettelyn ja tulevaisuuden ylistyksen! +Ottakaa vastaan Suomen kruunu! Siten säilytätte kaikkien tämän maan +ruotsalaisten mielisuosion ja maa pysyy edelleen Ruotsin uskollisimpana +liittolaisena. Jos ette ota sitä vastaan, on teidän korkeutenne jättävä +vapaan vaikutusalan venäläisille, ja silloin Suomi erotessaan, mikä on +kohta aivan välttämätöntä, on empimättä valitseva jonkun prinssin, joka +on sukua keisarilliselle perheelle. + +-- Oletteko siis aivan varma, että sellaiset ajatukset ovat yleisiä +Suomen kansassa? + +-- Jos teidän ylhäisyytenne kansalla tarkoittaa sen valistuneita ja +valtiollisia asioita ymmärtäviä miehiä, toisin sanoen maan ensimmäistä +säätyä, niin luulenpa olevani varma siitä. Väkijoukot seuraavat nyt, +kuten ainakin, esimerkkiä, mikä heille annetaan, ja miksi he eivät sitä +tekisi, kun se on heidän oma etunsa? Ja sitä paitsi pidetään kyllä +huolta siitä, että kolme aatelitonta säätyä vapautetaan kaikista +hallitushuolista ja että he tyytyvät luonnolliseen tarkoitukseensa, +tekemään työtä, maksamaan, palvelemaan ja tottelemaan. + +-- Sanokaa minulle suoraan: ettekö ole tuota kaikkea saanut +Sprengtportenin suusta? Olen näkevinäni ketun käpälän pistävän esiin +myyrän käytävistä. + +-- Sanokaa pikemmin jalopeuran kynnen, jalopeuran, jonka vanhan luolan +lähellä teidän ylhäisyytenne nyt oleskelee. Myönnän aivan suoraan, että +minulla oli kunnia aloittaa sotilasurani kenraali Sprengtportenin +johdolla Savossa, ennenkuin hänen ansioittensa huono palkka pakotti +hänet lähtemään isänmaastaan. Koska hän suvaitsi suosia minua enemmän +kuin muita ja minä olen mielissäni siitä, että voin lukeutua hänen +uskollisimpain oppilaittensa joukkoon, en kiellä näiden aatteiden +olevan alkujansa hänen omiaan; mutta nykyjään ovat ne koko suomalaisen +aateliston, joka on teitä kauan pitänyt Suomen tulevana vapauttajana ja +Ruotsin hyvänä haltijana. + +-- _Eh bien_, no hyvä, mitä vaaditte sitten minulta? + +-- Emme ensi aluksi muuta kuin teidän armollista ja luotettavaa +suostumustanne. Me toimimme. Teidän korkeutenne saa korjata hedelmän, +kun se on kypsä putoamaan puusta. + +-- Oh, tuo kaikki on pelkkää haavetta! + +-- Kuukauden kuluttua teidän ylhäisyytenne ajattelee toisin. Silloin +teidän ylhäisyytenne näkee, ettei kuninkaan pilkka ollut aiheeton. + +Prinssi punehtui; piikki pisti tarkoitettuun paikkaansa. + +-- Niin, kuulkaahan, -- sanoi hän, tuo ajattelematon pistolause ei saa +päästä kulkupuheeksi. Sanokaa veljellenne, että hän pitää suunsa +kiinni, ellei hän tahdo, että teljetytän hänet sellaiseen paikkaan, +mihin ei päivä paista eikä kuu kumota. Hänellä on ikäisekseen +jommoinenkin taipumus viisastelemiseen. + +-- Minä joutuisin epätoivoon, jos hän olisi tullut pahoittaneeksi +teidän ylhäisyyttänne. Hän on tullut äskettäin puolivillinä erämaasta, +missä hän on imenyt itseensä koko joukon moukkamaisuutta ja orjallisia +ajatustapoja isäni luona, joka on kuningasmielinen _à tout prix_, +kaikin puolin. Hänen puolustuksekseen saatan vain sanoa, että hän on +suorapuheinen kuin naulavasara. Jos teidän korkeutenne on armollinen ja +suo anteeksi hänen tyhmyytensä, tahdon koettaa parastani kasvattaakseni +häntä parempiin tapoihin. Sentähden juuri olenkin kutsuttanut hänet +tänne enkä aio päästää häntä takaisin erämaahan. + +-- _C'est bien_, hyvä on. Saanen toiste tilaisuutta puhua haaveistanne. +Kuuletteko? Juuri _haaveistanne!_ Varokaa päätänne, kapteeni Croneld! +Ja muistakaa tarkoin, että vaikka olenkin sallinut teidän puhua enemmän +kuin olisi pitänyt, niin se on tapahtunut ainoastaan joutohetken +huviksi; mutta mitään lupausta en ole teille antanut, en mitään +lupausta. Toimikaa omalla uhallanne; peli on hyvin rohkeaa; älkää +syyttäkö minua, jos menetätte valetukkanne! Ymmärrättekö? + +-- Täydellisesti, teidän korkeutenne. + +-- _Au revoir_, näkemiin, kapteeni. + +Tämä keskustelu, joka antoi horjuvalle Fredrik prinssille uutta +miettimisaihetta, oli tuskin loppunut, kun käskyläinen saapui täyttä +karkua kiitäen ja ilmoitti kuninkaan tulon. + +Jos voi luottaa ihmisten puheisiin, ei kohtaus kuninkaallisten +veljesten kesken ollut kovinkaan hellä, ja siitä jäi kummankin mieleen +kirvelevä katkeruus. Kärkäs huhu sai paljon kertomista siitä, miksi +saaristolaivasto toimetonna kuunteli Suursaaren tykkien jyrinää. +Eversti Anckarsvärd sai ensiksi syyn niskoilleen; sitten prinssi +selitti Tollin ja Rajalinin kieltäneen lähettämästä laivastoa, ja +vihdoin arvasivat muutamat oikeana syynä olleen noiden sitten niin +kuuluisiksi tulleiden Anjalanmiesten kuiskutukset, jotka hyrisivät kuin +sääskiparvi Fredrik prinssin korvissa. + +Tuossa, jo silloin lukuisassa ja vähän myöhemmin sangen mahtavassa +puolueessa ei Suursaaren meritaistelu herättänyt läheskään yhtä suurta +ihastusta kuin muualla Ruotsissa ja Suomessa. Ei mikään olisi noista +herroista ollut vähemmin suotavaa kuin voitto, ei mikään mieluisempaa +heidän suunnitelmillensa kuin ratkaiseva tappio. Niihin sekaisiin +tunteihin tuli vielä lisäksi se, että maaväki vanhastaan kateellisena +suosittua laivastoa kohtaan koetti parhaansa mukaan halventaa Ruotsin +aseiden menestystä, kieltää itse urhoollisuudeltakin ansaitun arvonsa +ja moittia katkerasti kaikkia määräyksiä. + +Suursaaren taistelu ei ollut voitto eikä tappio. Kaksi vanhaa +kisaveljeä oli tarttunut toinen toistaan vyötäisiin: toinen kadotti +lakkinsa, toinen kenkänsä, ja erotessa oli kummallakin naarmuja. Mutta +päästä selkäänsä saamatta oli toiselle jo yhtä outoa kuin toiselle +lähteä ottelusta voittajaksi tulematta; ja vaikka kiitosvirttä +veisattiin samoin Pietarissa kuin Tukholmassakin ja vaikka Venäjän +laivasto pian palasi Helsingin läheisyyteen piirittämään Ruotsin +laivastoa, jolta puuttui tarvepuita vahinkojen korjaamiseen, piti +kuningas Kustaa sen suurimpana voittonaan, että hänen sinikeltainen +lippunsa oli vihdoinkin taas liehunut korkealla muinaisen +urhoollisuuden raikkaassa tuulessa. + +Sydämellinen ja hellä oli hänen yhtymisensä Kaarle herttuan kanssa, +joka taistelun jälkeisenä päivänä palasi Helsinkiin pahoin pideltyine +laivoineen ja sotasaaliina yksi venäläinen alus. Ei koskaan ennen eikä +sen jälkeen ole näitä toisistaan välinpitämättömiä veljessydämiä +yhdistänyt suurempi harrastus kuin nyt, kun toisen kunnia oli toisen +ikävöity etu, ja kuningas, joka inhosi tupakansavua, olisi, jos niiksi +olisi tullut, julistanut valtiopalladiumiksi piipun, jota herttua +poltti taistelun aikana päällikkölaivan Kustaa III:n kannella. + +Haavoittuneet sijoitettiin osaksi kaupunkiin, osaksi linnoitukseen, +vangit lähetettiin Ruotsiin, voitonmerkit vietiin Amfion-nimiselle +laivalle, jossa kuningas asui koko ajan Helsingissä ollessaan. +Heinäkuun 21. päivänä vietettiin laivastossa, kaupungissa ja linnassa +hyvin komeasti ja ylistysvirsin kiitosjuhla, joka oli kauan +paikkakunnan aikakirjain loistokohtana. Voitonmerkit vietiin Amfionista +maalle ja kannettiin juhlakulkueessa vanhaan puukirkkoon, joka oli +samalla paikalla, missä nyt on Suomen yliopiston kirjasto pyöreine +kupukattoineen ja kauniine pylvässaleineen. Tuon vuonna 1727 rakennetun +ja täsmälleen sata vuotta senjälkeen puretun kirkon -- samoin kuin sen +Tukholmassa olevan esikuvan ja monen muunkin Ruotsin ja Suomen kirkon +-- otsikosta kuvasti kummallinen jumalan- ja kuninkaanpalveluksen +sekoitus. Alttarin yläpuolella upeili näet auringon nousu, "elävästi +siveltimellä kuvattuna", ja sen alla seuraava kirjoitus latinaksi: + +_Jehovah, Sinä olet oleva valoni, elämäni, lääkkeeni! Ulrika, Sinä olet +oleva kaunisteeni ja loistava nimeni!_ + +Mutta sen alle oli nöyrästi porvarillisella ruotsinkielellä kirjoitettu +seuraava varoitus: + + _Sä vanha syntis poista, kaupunki Helsingin, + Jottei sun purtes särkyis viel' kerran kareihin._ + +Siinä kirkossa, samassa, jossa suomalaiset ja ruotsalaiset sotilaat +vuonna 1742 valittivat maansa häpeää ja onnettomuutta -- jossa +kesäkuussa 1752 kuningas Adolf Fredrik polvistuen kiitti +Kaikkivaltiasta onnellisesta matkasta meren yli -- siinä esiintyi nyt +kuningas Kustaa III loistavan seurueensa ympäröimänä, lasketti +voitonmerkit alttarin juureen ja piti erään kauniita, hyvin mietityitä +puheitaan kiittäen siinä erittäin Kaarle herttuaa saadusta voitosta ja +suuresti ylistäen laivaston urhoollisuutta. Helsingin hyvänsävyiset +porvarit vuodattivat kyyneliä liikutuksesta; he eivät oikein tienneet, +mitä heidän olisi ollut eniten ihaileminen: kuninkaan liikuttavaa +puhettako, hänen miellyttävää olentoansa vai hänen loistavaa, +burgundilaista silkkitakkiansa, moniväristä sulkatöyhtöänsä ja +kenkiänsä sekä niiden punaisia nauhoja ja hopeasolkia. Useimpain +hartauden laita lienee ollut niin ja näin; mutta vanhat, jotka vielä +muistivat vuoden 1742, kiittivät sydämessään kaitselmusta, joka taas +monen masennuksen jälkeen oli suonut heidän maansa ja heidän itsensä +nähdä uuden voitonpäivän. + +Jumalanpalveluksen päätyttyä oli sotaväen katselmus -- samalla +paikalla, missä Kustaa III nyt historian omana on yliopiston saleissa +-- ja kuningas teki joukkojen edessä monta ritariksi. Silloin tapahtui +jotakin, mitä siihen aikaan pidettiin valtiolle tärkeänä tapauksena, +nimittäin että kuningas perusti uuden arvon miekkatähdistössä, ison +ristin ritariston, ja tuo uusi kunniamerkki annettiin ensi sijassa +suuramiraalille sekä sitten päälliköille, jotka olivat osoittaneet +taistelussa suurinta urhoollisuutta. Amiraalikunnan kaikki upseerit +saivat arvoasteen ylennyksen, joka suosionosoitus ei suinkaan ollut +omiaan lepyttämään maajoukkojen paisuvaa kateutta ja tyytymättömyyttä. + +Kuningas oli mitä parhaimmalla tuulella; hän ei näkynyt aavistavan, +mitä ukkospilviä kohoili itse voiton kätköstä. Juhlamenojen päätyttyä +hän ratsasteli rivien edessä, puhutellen milloin ylhäisiä milloin +alhaisia. Kaikille riitti häneltä armollinen sana, suosiollinen +hymyily, ja hänen viehätysvoimansa ilmeni siinä, että monikin, joka +sekä ennen että jälkeenpäin kuunteli panettelemisen kuiskeita ja +kavalluksen salaisia vehkeitä, olisi sinä hetkenä ollut valmis +vuodattamaan lämpimimmän sydänverensä kuninkaan ja maan puolesta. +Petturien väijyvät katseet synkistyivät tällä kertaa, kun he näkivät +sotamiesten teeskentelemättömän uskollisuuden, ja tuskinpa kuului, +kuninkaan ratsastaessa ohi, useampia kuin yksi noita kavalia +kuiskutuksia, jotka muuten olivat heidän tavallisina tunnussanoinaan: +_ilveilijä!_ + +Niin hiljaa kuin se sana lausuttiinkin, tapasi se kuitenkin kuninkaan +tarkan korvan, hänen juuri sivuuttaessaan Fredrik prinssin esikunnan. +Hän katsahti sinnepäin, ja oli kuin pilvi olisi varjostanut hänen +suuria, kirkkaita silmiänsä, mutta sitä kesti ainoastaan kymmenes osa +sekuntia. Heti hänen kasvonsa olivat taas lempeät ja säteilevät +niinkuin ennenkin, ja hän ratsasti edelleen, näyttämättä ollenkaan +välittävän noista tyhjään ilmaan lausutuista äänistä. + +Ratsastaessaan Pohjanmaan rykmentin ohi, johon oli lisätty pieniä +joukkoja muistakin osastoista, hän huomasi pienen kersantin, jonka +suora, miehekäs ryhti veti puoleensa hänen armollisen katseensa. + +-- _Voilà, mon prince, votre petit postillon!_[8] lausui hän iloisesti +Fredrik prinssille, joka ratsasti hänen sivullaan. + +Prinssi rypisti kulmakarvojaan, mutta katsoi parhaaksi olla tuntematta +kiusallista sanansaattajaansa. + +-- Minä muistelen -- jatkoi kuningas -- pojan pyytäneen eräänlaisena +suosionosoituksena, että hänet lähetettäisiin omaan pataljoonaansa. +Olkaa hyvä, antakaa jo huomenna siirtämiskäsky. Ja sinä siinä, _mon +brave compagnon_, urhoollinen toverini, laittaudu Savonlinnan +tykkienpaukkeeseen kasvamaan muutamaa tuumaa pitemmäksi; siellä saat +suorittaa ensimmäiset opinnäytteesi. _Attendez_ -- haluaisit ehkä +pariksi päiväksi päästä vanhaa isääsi tervehtimään? Sinä saat tehdä +niin; Hastfehr tulkoon sen aikaa toimeen ilman sinua. Sano minulta +terveisiä isällesi, majuri Croneldille, ja käske hänen pitää raja +puhtaana vakoojista. Tiedän ilahduttavan häntä, tuota vanhaa rehellistä +sielua, että hän saa vielä olla kuninkaalleen hyödyksi. _Au revoir, mon +ami_, näkemiin, ystäväiseni, kunnes ansaitset olkalaput. + +Kersantti Croneld seisoi jäykkänä ja suorana rivissä, sanaakaan +vastaamatta, mutta hänen kiitollinen katseensa ilmaisi kyllin selvästi, +että kuningas oli saanut hänestä lisää yhden, kuolemaan asti uskollisen +soturin. Ja tuohon äänettömään vastaukseen tyytyen yksinvaltias +ratsasti edelleen lausumaan muutamia lempeitä sanoja lähinnä seisoville +upseereille. + +Seuraavana päivänä haudattiin Helsingissä soturikunnioituksin ja +samaan hautaan kolme Suursaaren taistelussa kaatunutta urhoa: +everstiluutnantti kreivi Baltzar Horn, varapäällikkö Fust ja eräs +nuorempi Horn. Eversti Modée piti ensinmainitulle kauniin puheen, joka +nosti lukuisassa katselijajoukossa kyyneleet monien silmiin, ja sitten +annettiin vainajan miekka hänen nuorelle pojalleen. Ei ole mitään +patsasta enää osoittamassa tuota Suursaaren muistoa Helsingin vanhalla +hautausmaalla; nykyinen polvi ei tunne eikä muista edes paikkaakaan, +missä kaatuneet lepäävät. Kuolleet häipyvät nopeasti menneen ajan +varjoihin, ja sama Suomi, joka on rakentanut Turkuun muistopatsaan +kuusitoista vuotta myöhemmin kuolleelle Porthanille, etsiskeli vielä +muutamia päiviä sitten ennen unohtunutta paikkaa, missä hänen luunsa +olivat isänmaan kätkössä. + + + + +3. SAVON ERÄMAAT. + + +Suomalaisten vanhoissa runoissa kerrotaan, kuinka Ilmatar, ilman ihana +tytär, ikävystyttyään yksin elämään autiossa avaruudessa, laskeutui +meren aalloille, missä hän ajelehti itätuulen tuudittamana pitkiä +matkoja tehden seitsemänsataa vuotta. Silloin tuli lentäen lintu, +soreasiipinen sotka, näki Ilmattaren olkapään ylenevän aallosta ja +luuli sitä kukkaisaksi saareksi. Tuolle saarelle sotka muni munansa; +mutta Ilmatar, joka tunsi olkapäätään kuumentavan, värähytti itseään +äkisti, munista vierähti yksi veteen ja murtui muruiksi. Sen ylisestä +puolesta tuli taivas, alisesta puolesta maa, sen ruskuaisesta muodostui +aurinko, valkuaisesta kuu, sen tummemmista pilkuista syntyivät taivaan +pilvet ja kirkkaammista täplistä tähdet. Yhdeksän kesän kuluttua +Ilmatar kohotti kätensä aalloista ja alkoi luoda maita. Missä hän kättä +käännähytti, siihen ylenivät rannat, niemet ja saaret, kussa hän +pohjasi jalalla, siihen muodostuivat lahdet ja ulapat, vuoret, tasangot +ja vihreät niityt, mutta kussa hän vedessä kuplistihe, siihen syntyivät +syvänteet. + +Näin häämöttävät meri ja vesi jo Suomen kansan vanhimmissa muistoissa +ensimmäisenä, alkuperäisenä aineena, joka jo oli olemassa ennen +mannermaata, vieläpä ennen taivaan tähtiäkin. Meren aavoilla ulapoilla +ajelehti vanha Väinämöinen ja nousi sieltä laulamaan maan lapsille; +mereen upposi hänen ensimmäinen rakastettunsa; merestä, hauen luista +hän sai aineet ensimmäiseen kanteleeseensa; meren rannalla asui +Lemminkäinen päässä niemen terhenisen; sinne Ilmarinen pajansa laati; +aaltoihin juoksi luonnotarten musta maito, josta rauta syntyi, ja +veteen kirposi pilvistä jumalten kipinä, josta tuli luotiin. + +Kuten muinoin luultiin meren aaltojen kuohun heijastuvan pilvissä ja +aiheuttavan revontulet, siten kuvastuu alinomaa meren ja veden kajastus +suomalaisen muuten järkähtämättömässä ja vuorenlujassa mielessä ja +synnyttää laulun. Vetten varsilla asuva kansa laulaa mielellään; mutta +missä ei vesi huuhdo autiota kangasmaata -- sellaisia kankaita ei ole +monta Suomessa -- siellä vaikenee itse luontokin, siellä on Väinämöisen +kantele kieletön ja mykkä. Mitä kauemmaksi tullaan itäänpäin, sitä +tiheämmässä ja sitä suurempia järviä siintää kaikkialla; sitä +raikkaammiksi ja soinnukkaammiksi käyvät kansan laulut. Päijänne on +laajempi ja syvempi kuin ihana Näsijärvi; Saimaa on suurempi ja +myrskyisempi kuin syvä Päijänne, mutta suurin, syvin ja myrskyisin +näistä kaikista on Laatokka, jonka louhikkoiset rannat ovat saaneet +kuulla Suomen laulun vanhimmat sävelet. + +Tuolla puolen Venäjän rajaa asuu joukko karjalaisia, ja heidän +keskuudessaan käy taru "Suomensaaresta". Kun Vienanmeren aallot +virtailivat Suomenlahteen sen vesiperäisen alangon yli, jossa nyt on +Laatokka ja Äänisjärvi monine veljesjärvineen ja lisävesineen, silloin +oli kaikki läntinen maa -- Ruijan ja Suomen sydänmaa, jotka Maanselkä +sitoo toisiinsa -- saarena. Mutta kun maa kohosi, kun meri vetäytyi +pois ja Ruija yhtyi Suomen kautta Vanhan maailman mantereeseen, +muuttuivat Suomen sydänmaat ja itäinen osa saaristoksi, jonka vertaista +on harvassa, tuskinpa missään maan paikassa. Suomea ympäröi neljä merta +-- sillä syystä kyllä puhuu kansa _Laatokan merestä_ -- vieläpä on +viides sen omassa povessa. Mutta tuo viides, suuri välkkyvä hopeapeili +on tuhansina muruina -- alkuaine, emo luonnotar, joka synnytti Suomen +ja vielä sulkee tyttären syliinsä vahvoilla käsivarsillaan, on jättänyt +tuhansia suutelon jälkiä lapsen kauniille kasvoille. Ahoja ja järviä, +salmia, lahtia, saaria, niemiä ja selkiä -- tummia, pyöreitä mänty- ja +kuusikukkuloita, mäen takana uusi vesilakeus -- järven takana kaski, +peltotilkku, töyräällä yksinäinen talo -- kauempana korkea, kapea harju +koivuineen, tuomineen tai pihlajoineen ja harjun takana taas monin +lahdelmin kiertelevä hopeanhohtava selkä -- semmoinen on Suomen sisin, +ja sellaiset ovat Savon erämaat, joista Kustaa III sanoi Armfeltille +Drottningholmassa: "_mais il faut avoir le diable au corps, pour +quitter toutes ces aisances ici et s'enfoncer dans les déserts de +Savolacs_".[9] + +Uudenkaupungin rauha lohkaisi Ruotsin Suomesta Laatokan koko pohjoisen +ja läntisen rannikon sekä Karjalan suuret sisäjärvet. Turun rauha +riisti vielä sen lisäksi Saimaan eteläiset vedet ja teki ne Venäjän +järviksi. Puumalasta Savossa kävi 1743:n vuoden raja melkein suoraan +pohjoista kohden Rantasalmelle, katkaisi sitten itäänpäin kulkien +Haukiveden laajan selän ja jatkui etelää kohti Kerimäen pitäjän ja +Puruveden halki 1721-vuotiseen Venäjän rajaan. Siten Ruotsista +lohkaistuun alaan kuului keskiosa Saimaan suurta vesijaksoa; se oli +muodoltaan katkaistun särmäkartion kaltainen ja sen keskipaikoilla oli +vähäinen, Venäjän linnoitus, Savonlinna. + +Kun venäläinen alue siten kiilan tavoin tunkeutui Ruotsin alueeseen, +tapahtui 1788:n vuoden sodan aikana, että niiden, jotka tahtoivat +kiilan läntiseltä puolelta kulkea Ruotsin-Suomeen Savonlinnan +itäpuolelle, täytyi tehdä pitkä kierros, elleivät mieluummin tahtoneet +kulkea vihollisen alueen poikki. Mutta koska kierrosten teko ei ole +suomalaisen luonteen mukaista silloin, kun vain saatetaan päästä suoraa +tietä perille, katsoivat useimmat paremmaksi olla pitämättä lukua +vihollisen valppaudesta ja purjehtivat keveillä pursillansa järvien yli +vastakkaiselle Ruotsin alueelle -- jota uhkatyötä kuitenkin suuresti +helpotti se, että kaikkialla rannoilla asui maamiehiä, jotka siksi +äskettäin olivat joutuneet toisen valtakunnan alamaisiksi, etteivät +voineet olla salaa suosimatta entistä esivaltaansa. + +Liikettä jatkui siis Saimaan vesillä koko sodan ajan suureksi kiusaksi +ja haitaksi venäläisille, jotka siten näkivät ympärillään alinomaa +vilisevän kutsumattomia vakoojia ja rohkeita sissejä. Kun lisäksi +heidän uusi rajansa Suomessa kulki halki väestön, jota eivät mitkään +rajaviskaalit, etuvartijat tai tullikamarit voineet saada luopumaan +entisestä keskinäisestä yhteydestä, niin saattoi ainoastaan se velttous +ja hyvän tahdon puute, josta ruotsalaiset ja suomalaiset päälliköt +tämän sodan alussa olivat tunnettuja, tehdä tyhjiksi ne lukemattomat +edut, joita Ruotsin aseilla semmoisten rajasuhteiden vallitessa olisi +pitänyt olla. + +Eräänä kauniina iltana heinäkuun lopulla vuonna 1788 laski pienoinen +purjevene Punkaharjun läntiseen rantaan. Veneestä nousi maihin kaksi +miestä -- tai oikeammin puolitoista, sillä nuorempi heistä oli tuskin +lasta parempi -- he kiittivät kolmatta, joka jäi paikoilleen purren +perään, ja pistivät juomarahan hänen käteensä; sitten vene lähti taas +rannasta ja suuntasi matkansa ulapalle, hiljaa ja salaperäisesti +niinkuin oli tullutkin. + +Molemmat maalle nousseet kiipesivät sitten kuusien ja katajien +peittämää harjun rinnettä ylöspäin, pääsivät harjannetta pitkin +koukertelevalle maantielle ja katselivat varovasti ympärilleen. Kun ei +mitään epäiltävää näkynyt lähistöllä, alkoivat he astua tietä myöten +pohjoista kohti. + +Kaikista ihanan Suomen hurmaavista järviseuduista on Punkaharju kenties +kaikkein kaunein ja viehättävin. Tuo puolen penikulman pituinen ja +melkoisen korkea luonnon vihreä ajatusviiva on samalla niin kapea, että +tie monessa kohden täyttää koko sen hieman mutkistelevan harjanteen, ja +niin jyrkkä, että syvyys huimaisi, ellei luonnollisina käsipuina +molemmin puolin olisi mitä ihanin puisto. Noiden huojuvien puunlatvain +yli siintää kahden puolen ihania, laajoja näköaloja, suuria metsäisten +kukkuloiden ympäröimiä järviä satoine viheriäisine saarineen: idässä +Puruvesi, lännessä Pihlajaveden ulapat; niiden molempain vesi on niin +kristallinkirkasta, että näkinkengät ja kirjavat kivet hohtavat +hiekkapohjasta. Punkaharjua on verrattu suunnattomaan, levitetyin +siivin poikasineen uivaan vesilintuun. Sillä lähellä sen kupeita ja +samansuuntaisina on rivi pieniä, aivan kapeita harjanteita, joiden +komealatvaiset puut kuvastuvat veteen, ikäänkuin luonto olisi ensin +leikitellen suunnitellut joukon pienoismalleja, ennenkuin se rohkeni +ulottaa pitkän, uljaan ja korkean siltansa rannasta rantaan. + +Tämän kertomuksen aikana ei Punkaharju vielä ollut lohkaistu +kruununpuistoksi. Niistä huvihuoneista, ravintoloista ja majataloista, +jotka siellä tarjoavat matkamiehelle lepoa ja virvoitusta, ei silloin +vielä ollut mitään nähtävissä. Kasken savu, lehmän kellon kilahdukset, +jonkin vuohiparin määintä ja pienen torpantuvan katto kaukana koivujen +välissä olivat ihmisasuntojen ainoat havaittavat merkit. + +Molemmat matkamiehet -- jotka tunnemme kersantti Croneldiksi ja hänen +isänsä vanhaksi korpraaliksi, _Turkiksi_ -- eivät näyttäneet ollenkaan +välittävän seudun kauneudesta, vaan jatkoivat matkaa niin nopeaan kuin +korpraalin kankeat koivet suinkin kykenivät köntystämään eteenpäin. Se +ei liene sittenkään hänen nuoren seuralaisensa mielestä käynyt kyllin +sukkelasti, sillä kersantti juoksi vähän väliä kappaleen matkaa edelle, +katseli puiden väliin, tarkastellen, onko tie vapaa, ja pysähtyi sitten +kärsimättömänä odottamaan kumppania, joka alinomaa jäi jälkeen. + +Mutta korpraali Turkin tapana ei ollut huomata vähiä viittauksia, kun +oli kysymys jalkojen liikuttamisesta. Punaisen koirannahkalakin alta, +joka pysyi hänen harmaalla tukallansa yhtä järkkymättömänä sekä kesällä +että talvella, katselivat yhtä järkkymättömät, pystynenäiset ja +ahavoituneet kasvot, joiden huomattavana ominaisuutena oli juuri se, +ettei niihin mikään vaikuttanut. Nimensä hän oli saanut niin +ihmeellisellä tavalla, ja tapaus kuvaa niin sattuvasti miehen +luonnetta, että se ehkä on mainitsemisen arvoinen, semminkin kun se oli +korpraalin ainoa sotainen teko ja, mikäli tiedetään, ainoa työ, minkä +hän eläissään oli toimittanut oikein höyrykonevauhdilla. + +Hän oli hartiakas, kuusi- tai seitsentoistavuotias vetelys, nimeltään +mikä lieneekään ollut, lähtiessään ensi kertaa sotaan kuorma-ajuriksi +Wrangelin joukkoon vuonna 1741. Hyökkäystä odotellen oli armeija +leirissä Lappeenrannan edustalla, mutta Turkki pakeni kuormineen linnan +turviin. Katseltuaan vähän aikaa taistelua valleilta Turkki luuli +nähneensä kyllikseen ja meni, väsyneenä selkäsaunoistaan ja puuhistaan, +makaamaan renkituvan penkille. Myöhemmin illalla hän kuuli jotakin +meteliä ympärillään ja piti parhaana ryömiä penkin alle, johon hän +uudelleen nukkui. Aamulla hän heräsi siihen, että joku kiskoi häntä +jaloista, ja huomatessaan vetäjän kalmukiksi hän ymmärsi, että kaupunki +oli joutunut hänen maatessaan vihollisen valtaan ja ryöstetty. +Varovaisuuttaan, vetäytymistään penkin alle, hän sai kiittää siitä, +että oli säilynyt ensimmäisestä verilöylystä, eikä hänelle sitten enää +tapahtunut mitään pahempaa kuin että hänet muutamien muitten surmasta +säästyneiden mukana ajettiin pistimen varrella ulos ja pakotettiin +auttamaan haavoitettujen korjuussa. Mutta kun Turkki poikamme +taistelutantereelta sattui löytämään suomalaisen vänrikin, jossa vielä +näkyi elonmerkkejä, katsoi hän turhaksi ruveta kantamaan häntä +venäläisten leiriin, vaan alkoi sensijaan taakka selässään astua +tallustaa metsää kohti. Venäläiset, joita oli vähän matkan päässä siitä +sadoittain, pitivät sitä tuiki vääränä tienä ja huusivat hänelle: stoi, +durak! seis, junkkari! Mutta koska Turkki ei ymmärtänyt venäjää, meni +hän tyynesti menoaan siihen suuntaan, jonka katsoi oikeaksi, kunnes hän +kuuli takanaan pamauksen toisensa jälkeen ja huomasi ilkeää suhinaa +korvissaan. Hänen parhaillaan ihmetellessä, mitä se merkitsee, tuli +luoti muita julkeampi ja sieppasi päästä lakin niin sievästi kuin hyvin +sivallettu korvapuusti. Tuo oli Turkin mielestä hieman liiaksi +hävytöntä; hän kääntyi ja näki kiväärin suun toisensa jälkeen +tuiskuttavan tultaan häntä kohti, venäläisten yhtenään huutaessa samoja +kohteliaisuuksiaan: stoi, durak! mitkä ainoat sanat hän sitten enää +muisti koko puhetulvasta. Silloin tuli kuorma-ajurille vihdoinkin kiire +ja hän alkoi juosta niin kovasti, ettei hän milloinkaan eläissään, ei +ennemmin eikä myöhemmin ole sellaista kyytiä juossut, kunnes hän +enemmän onnen kaupalla kuin taitonsa avulla pääsi metsään ja sai +taakkansa talteen, koska vihollinen, joka juuri silloin sytytteli +kaupunkia, ei liene katsonut maksavan vaivaa ajaa takaa niin itsepäistä +junkkaria. + +Haavoitettu ei ollut kukaan muu kuin Croneld, joka sittemmin pääsi +majuriksi. Hän maksoi velkansa ensin ottamalla kuorma-ajurin +rengikseen, sitten panemalla hänet, vaikka hän ei ollutkaan +täysimittainen, sotamieheksi riviin, ruoskimalla hänet ihmiseksi ja +toimittamalla hänelle vihdoin virkaeron mukana kunniakkaan korpraalin +arvon sekä uskomalla hänelle nuoremman poikansa huolenpidon, ja sen +luottamusviran Turkki -- joka sai lyhennetyn, suomalaisten vääntämän +nimensä tuosta käsittämättömästä kohteliaisuudesta, _durak_-sanasta -- +täytti uskollisesti ja huolellisesti, kuten hänen tapansa oli. + +Kun sentähden kersantti Croneld Punkaharjulla rohkeni kehoittaa +ansiokasta korpraali Turkkia kiiruhtamaan askeleitaan, vastasi +korpraali Turkki maamiestensä usein tuollaisissa tilaisuuksissa +käyttämään tapaan, nimittäin hyvin ymmärrettävästi vaieten, ja +astuskeli harmaassa sarkatakissansa yhtä tyynesti kuin ennenkin, +lapikkaat kiitettävän säästäväisyyden mukaisesti -- selässä. + +Kesäyön hieno hämärä alkoi verhota tuota upean ihanaa harjua, ja kuuset +lounaisella kaltaalla kävivät tummemmiksi, samalla kuin koillisella +rinteellä koivujen lehdet, jotka selvästi näkyivät öistä taivasta +vastaan, alkoivat tulla läpikuultaviksi ja kultahohteisiksi. Toiselle +puolen harjua lankeavan synkän varjon ja toisella puolen hohtavan +värivälkkeen vastakohta kävi yhä huomattavammaksi ja synnytti sellaisen +ihmeellisen valovaikutteen, joita ainoastaan pohjolan kesäöinä tapaa. +Hetkisen näytti Lennart Croneldista kuin vasemmalla puolen olisi yön, +kuoleman ja surun valtakunnat, oikealla taas aamun, elämän ja toivon +maailmat. Kaikki oli kuin unelmaa ja sanomattoman rauhallista; järvet +välkkyivät puiden välitse, kaste kimalteli ruohossa, tien punainen +hiekka näytti ruusunlehtien peittämältä, ja kaukana korkeimmassa +hongassa lauloi yksinäinen laulurastas erämaiden kaihoa. + +Lennart hiljensi askeleitaan. Hän oli kunnioitettavan junkkarisuvun +kauttaaltaan terve, käytännöllinen vesa eikä suuriakaan välittänyt +tuntehikkaista unelmista. Mutta mitä lähemmäksi hän tuli isänsä kotia +sitä enemmän hän alkoi ajatella vanhaa isäänsä ja kaikkivaltiasta +emintimäänsä, Mustia, vanhaa talonkoiraa, ruskeata ruunaa, jolla ei +kukaan muu kuin hän osannut ratsastaa, ja mitä vanha Kaisa, +emännöitsijä, nyt sanoo, kun hänen kultapoikansa on saanut +sotilaspuvun. Kuinka olikaan, hänen ajatuksensa lensivät samassa Otavan +taloon, missä kamarineuvos Sivert asui järven toisella rannalla ja +mihin kesäisin oli mukava purjehtia. Lennart oli siihen asti luullut +sitä kotipitäjänsä paikkaa erikoisen merkilliseksi vain kamarineuvoksen +ajokoirain vuoksi; mutta nyt johtui hänen mieleensä, että hän kulkisi +Otavan veräjän ohitse yön aikaan eikä kenties ollenkaan saisi nähdä +pientä punaposkista, reipasta ja sinisilmäistä Betta Sivertiä +valkoisine kesäpukuineen ja punaisenkirjavine kaulahuiveineen, häntä, +joka ei koskaan pelännyt purjehtia Lennartin seurassa, tuulipa sitten +selällä kuinka kovasti tahansa. Kenties hän kaatuisikin sodassa +saamatta koskaan enää noukkia vattuja saarilta hänen kanssaan tai sotia +pihlajanmarjoilla, joita Betta erinomaisen taitavasti osasi napsauttaa +kädestänsä hänen poskilleen ja korvilleen. Omituista kyllä ei Lennart +Croneld ollut koskaan tullut sitä ajatelleeksi ennenkuin nyt, kun +laulurastas lauloi suloisesti kaukana Punkaharjulla! + +Noista tyhmistä ajatuksista -- joiksi hän taas heti oli valmis +nimittämään niitä -- herätti nuoren sankarimme jonkinlainen murina, +joka oli olevinaan varoitusmerkki, ja kun hän kääntyi katsomaan +taapäin, näki hän ystävänsä korpraali Turkin kyyristyvän pensaan +kätköön. Lennart ei vitkastellut, vaan noudatti heti esimerkkiä ja +laskeutui pitkäkseen märkään ruohoon, ollen utelias tietämään, mikä +niin suuresti oli vetänyt hänen varovaisen kumppaninsa huomion +puoleensa. + +Kohtapa kuuluikin hevosten juoksua, ja hän näki kolme karjalaista +rakuunaa, jotka ajoivat neliä pitkin tietä etelään päin. Itsessään ei +siinä ollut mitään erinomaista, sillä vaikka Punkaharju olikin +venäläisten aluetta, tiesi Lennart paroni Hastfehrin, joka piiritti +Savonlinnaa, lähettäneen etuvartijoita aina Punkasalmelle, harjun +eteläpäähän saakka, ja sieltä oli rakuunat luultavasti lähetetty +tarkastusmatkalle. Mutta heillä oli niin kiire ja he puhuivat niin +kiivaasti ohitse ratsastaessaan, että näytti kuin olisi ollut jotakin +tärkeää tekeillä tai kuin he olisivat olleet ajamassa takaa jotakin +heiltä pakoon päässyttä saalista. Ainoa, mitä Lennart saattoi erottaa +heidän puheestaan, oli _Sharp_-nimi, joka suomalaisen suusta kuului +_Sarppi_. + +Sen nimen hän oli kuullut ennenkin, mutta missä? Eiköhän sen luutnantin +nimi ollut Sharp, joka usein oli käynyt hänen veljensä Detlofin luona +ja silloin ilmestynyt ja hävinnyt tavalla, joka ei oikein ollut +rehellisen Lennartin mieleen? + +Rakuunat olivat silmänräpäyksessä ohitse, ja Lennart aikoi juuri nousta +matkaa jatkaakseen, kun hän kuuli hiljaista kahinaa polun vierestä, +joka vähän matkan päässä siitä vei järven rantaan. Hän jäi sentähden +paikoilleen, luullen ehkä ketun siellä väijyskelevän jotakin +puoliunista naarasmetsoa. + +Ketun otaksutun, ruskean kuonon sijasta tulikin pensaista näkyviin +miehen pää, varovaisesti ympärilleen katsellen, ja mies, luullen vaaran +olevan ohitse, ryömi aivan hiljaa tien yli ja pyrki vastakkaiselle +rannalle. + +Se oli Lennartin mielestä epäilyttävää. Jos mies on oikeilla asioilla, +miksi hän menee rakuunoita piiloon? Miksi hän kulkee tien poikki +hiipien ikäänkuin hänellä olisi paha omatunto? Ja mistä ratsastajat +puhuivat vastoin hiljaista tapaansa, niin innokkaasti ohi ajaessaan? + +Ennenkuin nuo ajatukset vielä oikein olivat ehtineet selvitä Lennartin +päässä, hyppäsi hän pystyyn, harppasi muutamia aimo askelia ja iski +kuin haukka tuon hiipivän yökulkijan niskaan. Mutta mies, ollen paljoa +pitempi ja voimakkaampi hätyyttäjäänsä, ei antautunutkaan ensi iskulla, +vaan ponnisti vastaan ja koetti päästä irti. + +-- Antaudu, taikka syöksen säiläni lävitsesi! huusi nuorukainen +painiskellen kaikin voimin väkevämpää vastustajaansa vastaan. + +Vastauksen asemasta mies tempasi irti vasemman kätensä, vetäisi esiin +pistoolin ja laukaisi sen Lennartin päätä kohden. Onneksi oli +sankkiruuti kostunut yökasteesta: pistooli ei syttynyt. + +Lennart väänsi aseen miehen kädestä, mutta koetti turhaan saada +heitetyksi häntä maahan, kun kelpo Turkkimme, joka sillä aikaa ensin +oli miettinyt asiaa ja lähtenyt sitten verkalleen liikkeelle mennäkseen +avuksi nuorelle herrallensa, jo vähitellen läheni taistelupaikkaa. + +Huomatessaan tuon voimanlisäyksen yökulkija näki parhaaksi luopua +vastarinnasta. + +-- Millä oikeudella -- sanoi hän äänellä, joka ei aivan soveltunut +yksinkertaiseen talonpoikaisnuttuun puetulle miehelle -- millä +oikeudella karkaatte minun kimppuuni kuin maantierosvot? Tiedättekö, +lurjus, että siitä voitte menettää päänne? + +-- Sitten vastaan sinulle, kun ensin sanot, kuka olet ja miksi äsken +hiivit rakuunoita piiloon, vastasi Lennart kopeasti. + +-- Minä olen sotakomisarius Wallon. Olen ollut venäläisellä alueella +omia yksityisiä asioitani toimittamassa ja menin rakuunoita kätköön, +kun luulin heitä kasakoiksi, vastasi mies. Antakaa nyt minun mennä, +taikka saatan asian paroni Hastfehrin tietoon ja ammutan teidät +sotarosvoina. + +-- Vai niin, vai olet sinä sotakomisarius Wallon. Mutta minä satun +tuntemaan hänet hieman paremmin kuin sinä, eikä sinulla näy vasemmalla +ohimolla hevosenkengän arpea, kuten hänellä on. Sanonko minä, kuka sinä +olet? Sinä olet kenraali Sprengtportenin lähettiläs, luutnantti Sharp, +ja sinä olet livahtanut etuvartijaimme sivu tuomaan salaisesti +kapinaa leiriimme. Pois miekkasi, mies, ja antaudu estelemättä +tarkastettavaksi, muuten saat selkääsi, niin luutnantti kuin oletkin! + +-- Malttakaapas, ettekö ole kersantti Croneld, Savon jääkäreitä? alkoi +vanki nyt paljon lauhkeammalla äänellä, katseltuaan vastustajaansa yön +epäselvässä puolihämyssä. + +-- Niin on nimeni, enkä sitä häpeä, vastasi nuorukainen. + +-- Ettekö olisi niin hyvä ja lähettäisi tuota miestä muutaman askeleen +päähän, jottei hän kuulisi puhettamme? + +-- Mene, Turkki! Kymmenen askelta. Ota tämä tussarini, ja jos vankimme +koettaa paeta, niin ammu hänet heti paikalla! + +-- Hyvä herra Croneld -- sanoi nyt vanki vapaasti, samalla luopuen +kaikista kokeista saada enää vastustajaansa petetyksi -- mieleni on +paha, että niin suotta vaivaamme toisiamme, kun meidän kuitenkin +pitäisi ymmärtää toisiamme kylliksi. Olette arvannut oikein, minä olen +luutnantti Sharp, ja muistan nyt, että olemme usein nähneet toisemme +kelpo veljenne, kapteeni Detlof Croneldin luona. Voin sanoa teille +terveisiä Rautasaaresta teidän isältänne, kunnon mieheltä, ja teidän +rakastettavalta äidiltänne, joka on sukkelin ja ymmärtäväisin kaikista +Savon naisista, mitä tunnen. Tulen juuri sieltä toimittamasta +pieniä asioitamme, kuten tiedätte, ja olin vähällä joutua noiden +rakuunahölmöjen käsiin, he kun saivat vihiä retkistäni Sivertin +neidiltä Otavassa; hän näki minut sattumalta illalla ollessaan +poimimassa mustikoita metsässä. Mikä perhana satuttikin juuri silloin +ruotsalaisen joukon Otavaan muonan hakuun. Mutta nyt, kun tunnemme +toisemme, tahtonette ehkä viedä terveiseni äidillenne, ja minä taas +puolestani ilmoitan veljellenne, että olette onnellisesti päässyt +vihollisen alueen läpi. Jääkää hyvästi, kunnon herra Croneld; toivon +teille onnellista matkan jatkoa ja onnellista sodankäyntiä -- toisin +sanoen rauhaa ja ystävyyttä, ymmärrättekö? Hyvästi, nuori ystäväni! + +-- Ei, olkaa hyvä ja viipykää vielä hiukkasen! virkahti Lennart, jonka +päässä risteili kaikenlaisia kummallisia ajatuksia. -- Jos luulette +minun tai jonkun muun minun suvustani antautuvan petollisiin +vehkeisiinne, niin valehtelette kuin roisto, tai sitten petytte kuin +narri, ja sen olen valmis todistamaan teille miekka kädessä. Isäni, +sanotte te. Ikäänkuin en tuntisi omaa isääni! Ja äitipuoleni? +Vastatkaa, minä tahdon tietää, mitä varten hiiviskelette täällä varkaan +tavoin ja mitä teillä on ollut tekemistä meillä Rautasaaressa. + +-- Olkaahan hyvä ja punnitkaa sananne vähän tarkemmin, herra +Croneld. Eihän voi olla mahdollista, että nuori mies; joka kuuluu +isänmaallisista mielipiteistään tunnettuun sukuun, olisi itsevaltiaan +palveluksessa maansa oikeaa etua vastaan. Tahdotteko tietää, mitä +varten olen käynyt Rautasaaressa? Varsin mielelläni, kas tässä. Tämä +kirje kenraali Sprengtportenille -- tunnettehan, toivon minä, kenen +käsialaa päällekirjoitus on? + +-- Suuri Jumala -- äitipuoleni kirjoitusta! + +-- Aivan oikein. Ja nyt toivon, ettei mikään enää estä meitä eroamasta +ystävinä. + +-- Antakaa tänne se kirje! + +-- Laskette leikkiä, herra Croneld! Mitä ajattelisi silloin äitinne +minusta ja -- teistä? + +-- Kurja kavaltaja, kirje tänne, taikka isken sinut paikalla palasiksi! + +-- Oletteko aivan järjiltänne? Mitä tämä merkitsee? + +-- Ei sanaakaan enää! Turkki, tähtää konnaa, hän häpäisee nimeämme! + +Turkki ojensi tyynesti pyssynsä vankia kohden, joka alkoi huomata, että +nuorukaisella oli tosi mielessä. + +-- Te olette ymmärtämätön poikanulikka, jonka tarvitsisi saada vitsaa +äidiltään! huudahti luutnantti vihan vimmassa, viskasi kirjeen +kädestänsä ja käytti hyväkseen tilaisuutta kiiruhtaakseen niin nopeasti +kuin taisi alas järven rantaan. + + + + +4. RAUTASAARI. + + +Sillä valtioviisaudella, joka kasvoi eurooppalaisesta +tasapainojärjestelmästä ja kävi kansallisuuksien aikakauden edellä, oh +melkein samanlainen käsitys maantieteestä kuin Tyhmeliini vainajalla +virroista ja suurista kaupungeista. Herroilla oli edessään paperi, jota +sanottiin maan kartaksi, ja siihen paperiin piirrettiin viivoja, joita +nimitettiin rajoiksi. Jos sopi seurata niitä harakanjälkiä, joita +luonto itse oli tuhrinut kartalle, sitä parempi, säästyihän silloin +vaiva piirustaa uusia; jollei se käynyt laatuun, vedettiin lyijykynällä +viivoja milloin minnekin jokseenkin samaan tapaan kuin nälkäiset lapset +innoissaan piirtävät lusikalla rajoja viilipyttyyn, ja siinä luultiin +olevan kylliksi: valtakunnan muoto on valmis. Pääasiana oli piirtää +itselleen viilipytystä niin suuri osa kuin mahdollista. Miten se +tyydytti luonnon suurta ryhmittämistaitoa, miten kansojen hilpeätä +myötämielisyyttä ja uppiniskaisia mielihaluja, siitä ei herrojen +lyijykynä suurestikaan huolehtinut; se sijoitteli jokaisessa +rauhanteossa kansoja ja maita miten milloinkin sattui. + +Suunnilleen samalla tavoin oli piirretty 1743:n vuoden raja Savossa. +Luonnosta, kansasta ja järjestä välittämättä kävi lyijykynän piirto +melkein suorana viivana poikki maiden ja järvien, jakoi pitäjät, kylät +ja tilukset, meni pihojen ja huoneiden halki, niin etteivät muutamat +ensi alussa tietäneet, mihin valtakuntaan he kuuluivat; teki toisesta +veljeksestä Venäjän, toisesta Ruotsin alamaisen, erotti isät +pojistansa, äidit lapsistaan, saattoi heidät eri virkamiesten, tullien +ja lainsääntöjen alaisiksi, ja vaati vielä -- nyt, kun sota oli +syttynyt -- viattoman luontevasti, että osan tuosta siten kahtia +jaetusta kansasta ja siten lohkaistusta maasta piti olla ystävän, +toisen taas vihollisen aluetta. + +Ehkei katsottu maksavan vaivaa tuhlata järkeä ja kohtuutta rajaan, jota +ei kukaan uskonut pitkäaikaiseksi. Sellaisen Itä-Suomen sisäsaariston +sydämeen tunkeutuneen kiilan täytyi enemmin tai myöhemmin lohkaista maa +Ruotsista, tai sen täytyi itsestään luisua pois. Siitä olivatkin +rajanaapurit viidenviidettä vuoden selkkausten jälkeen aivan +vakuutettuja 1788:n vuoden sodan alkaessa; kysymys oli vain siitä, +mille puolelle nyt oli kallistuminen. Toisten mielestä lännen, toisten +idän puolelle. Oli myöskin muutamia, jotka odottivat Suomen +itsenäisyyttä, mutta niitä oli vähän. + +Sen puolueen sieluna, sinä, joka yksin hallitsi sen sekaisia säikeitä, +oli, kuten tiedetään, tuo urhea, nerokas karkuri, paroni Yrjö Maunu +Sprengtporten, jonka kunnianhimo rohkeni tähtäillä kruunujakin ja joka +nyt, vuonna 1788, taisteli isänmaataan vastaan. Hän se loppiaisena +vuonna 1784 tarjosi Södermanlannin herttualle Kaarlelle Suomen +ruhtinaskruunua -- hän se vuodesta 1786 alkaen oli alinomaa vehkeillyt +tuon asian eduksi ja koettanut saada Venäjän keisarinnaa ja Suomen +aatelistoa siihen suostumaan -- hän se 1788 luuli hedelmää kyllin +kypsäksi puusta putoamaan -- hän se nyt antoi Kaarle herttuan hylkäämän +kruunun välkkyä Itä-Götanmaan herttuan, heikon Fredrikin silmissä. +Hänen salavehkeensä olivat sitä vaarallisempia, kun hänellä juuri +rajamaakunnassa Savossa -- ja vielä lisäksi Suomen armeijan +päälliköissä -- oli lukuisimmat ja uskollisimmat ystävänsä. Sinnehän +hän Raahelinnaan, Ristiinan pitäjään, perusti Suomen ensimmäisen +sotakoulun, josta hän sitten kasvatti Haapaniemen sotakoulun niinkuin +nuoren metsän yhdestä hongan siemenestä. Useimmat hänen oppilaistansa +olivat hänelle sokeasti uskollisia; ja vaikka ainoastaan harvat +tunsivat hänen tuumansa, oli varsin monella samat mielipiteet kuin +hänelläkin. Kun Sprengtporten lisäksi tunsi Savossa miltei joka puron, +joka polun, joka talonpojan, niin voidaan aavistaa, miten vaarallinen +sellainen mies oli semmoisella seudulla ja semmoiseen aikaan. + +Eräs niistä, jotka _eivät_ kuuluneet Sprengtportenin kannattajiin, oli +vanha majuri Detlof Croneld, Rautasaaren omistaja. Oliko majuri +Croneldin mieltymys peräisin aina Narvan ajoilta, missä hänen isoisänsä +kaatui, vai Lappeenrannasta, jossa hän itse oli vuodattanut vertansa +kuninkaan ja maansa puolesta, vai tuosta vuoden 1752 muistettavasta +päivästä, jolloin hän sai kunnian seurata kuningas Adolf Fredrikiä, kun +hänen korkeutensa matkusti Suomessa, sekä pysäyttää hevoset, jotka +vauhkoutuneina syöksyivät alamäkeä kuninkaan vaunuja vetäen -- mistä +alamaisesta miehentyöstä hän sai kullatun nuuskarasian siksi kymmenen +vuoden ajaksi, jonka hän vielä odotti viipyvää kapteenin valtakirjaa -- +vai lopuksi siitä, että hän vilpittömästi ihaili Preussin kuningasta +Fredrik II:ta, jota vastaan hänellä oli ollut kunnia taistella Pommerin +perunasodassa -- saman tekevää, vanhalla majurilla oli ominaisuus, joka +oli jokseenkin harvinainen niinä aikoina -- hän oli läpeensä +kuningasmielinen. Hänen valtiollinen uskontunnustuksensa kuului +lyhyesti, että kuningas on luotu käskemään, kansa tottelemaan, ja "se +oli tuuri", kuten hän voimakkaaseen, vaikkei juuri hienoon tapaansa +sanoi. Yhtä lyhyt oli hänen sotakatkismuksensa, josta helposti +tunnettiin kuuluisa preussilainen esikuva, ja joka kuului miltei näin: +"huuti, mies, ole viisastelematta!" Niistä molemmista ohjeista tuli hän +luonnollisesti kolmanteen, joka koski hänen perhe-elämäänsä, lapsia ja +palvelusväkeä, ja oli lyhyt suomalainen sananlasku: "joka kuritta +kasvaa, se kunniatta kuolee!" + +Mutta valitettavasti sai majuri Croneld läheisimpiin omaisiinsa +sovittaa toisen suomalaisen sananlaskun totuuden: "ei kannettu vesi +kaivossa pysy". Ei siinä kyllin, että hänen vanhan sukunsa vanhemmasta +jälkeläisestä, Detlof pojasta, jota kasvatettiin Raahelinnassa siihen +aikaan, jolloin Sprengtportenia vielä mainittiin kuninkaan oikeaksi +kädeksi, ei ollut mitään tyydytystä eikä kunniaa isän kuninkaallisille +mielipiteille; oikullinen kohtalo oli katsonut hyväksi asettaa vielä +ankaramman vitsauksen harmaantuneen kuningasmielisen omalle +päänaluiselle, ja sinä oli hänen toinen puolisonsa, eräs neiti Ziedler +Viipurista, johon ukko pahaksi onneksi vielä vanhoilla päivillänsä oli +sattunut ihastumaan. Tuttavuus oli alkanut Kustaa III:n käydessä +kohtaamassa keisarinna Katarinaa Haminassa, jonne majuri Croneld, +silloin vielä harmaapäisenä kapteenina, oli seurannut kuninkaallista +herraansa jonkinlaisena alitallimestarina tai kuninkaallisen +kuormaston johtajana. Itäpuolella rajaa oli kaikki siihen aikaan +pelkkää päivänpaistetta, ja kun Kustaa III kävi kohteliaasti +kunniatervehdyksellä keisarillisen naapurinsa luona, ei hänen +uskollinen alamaisensa ollenkaan epäillyt seurata niin ylhäistä +esimerkkiä ja käydä miellyttelemässä erästä neitiä keisarinnan +seurueesta. Pahat kielet hokivat tuon yhdistelmän olleen eräistä +valtiollisista syistä jo edeltäkäsin määrätyn sallimuksen kirjassa, tai +toisin sanoen keisarinnan salaneuvostossa; toiset taas pitivät aivan +luonnollisena asiana, että köyhä neiti, joka kenties oli nähnyt toisten +toiveittensa haihtuvan tyhjiin, käytti omin neuvoin oveluuttaan, +onnistuen saamaan pauloihinsa leskimiehen, jota silloin vielä pidettiin +arvokkaan tilan omistajana. Varmaa on vain, että tuo kaunis vihollinen +valloitti majuri Croneldin vanhat varustukset väkirynnäköllä, ennenkuin +suojelusväki ehti laukaista ainoatakaan kanuunaa, sekä että erokirja ja +majuriksi nimitys tulivat muutamien viikkojen kuluttua, minkä jälkeen +nuori pariskunta muutti Rautasaareen maaseudun rauhaan. + +Lukija lienee jo aavistanut, ettei se rauha ollut kovinkaan +pitkäaikainen, ja viime vuosina tekivät vielä taloudelliset selkkaukset +tuon kunnon kuningasmielisen luonteen entistään äreämmäksi. Pieni +sulatusuuni, jonka hän oli laatinut järven rautamalmista nimensä +saaneen kartanonsa läheisyyteen, ei enää oikein ottanut kannattaakseen. +Järvimalmi alkoi loppua, suomalmi oli huonoa, sulatusmestari sattui +olemaan viekas veijari ja karkasi rajan toiselle puolelle vieden koko +tehtaan kassan mukanaan. Seurauksena oli, että rautaharkot, joita +majuri sai uunistaan, tuskin painoivat enempää kuin se hopea, minkä hän +niihin oli menettänyt. Pienet tilukset joutuivat velkamiesten käsiin, +kantatalo kiinnitettiin melkoisen suuresta velasta, ja majuri itse +muuttui vuosi vuodelta yhä enemmän rasvaamattoman oven kaltaiseksi, +joka narisee saranoillaan, käänsipä sitä mihin päin hyvänsä. + +Jos nuo ruostuneet saranat olisivat saaneet narista rauhassa, olisi +niillä kuitenkin ollut jotakin tekemistä; mutta uusi majuritar oli +käynyt liian korkeaa koulua voidakseen olla koettamatta hallita +keisarinnana Rautasaaressa. Tapahtuipa, että pääsääntö "ole +viisastelematta" kohdistettiin, ellei sanoissa, niin ainakin +käytännössä, itse majuriin, ja se aika oli kovan koetuksen aika +vanhalle emännöitsijälle ja korpraali Turkille, jotka oman osansa +lisäksi saivat kärsiä vielä senkin osan saranoiden narinasta, mikä +luonnon järjestyksen mukaisesti olisi ollut tuleva majurin toiselle +itselle, keisarinnalle, joksi seudun herrat uutta Croneldin rouvaa +pilkaten nimittivät. + +Majuri, hänen talonsa ja hänen alustalaisensa, kaikki olivat siitä +lähtien tuon rajattoman vallan kuuliaisia käskyläisiä. Rautasaaren +keisarinna rakasti komeutta ja huveja: hän piti mielellään pientä +hovia, jota varten hän kokosi ympärilleen aatelis- ja virkamiehiä +rajan molemmilta puolin. Huvitilaisuuksia oli toinen toisensa +jälkeen: rekiretkiä, tanssiaisia ja naamiohuveja talvisin, +venematkoja, ratsastus- ja metsästysretkiä kesäisin. Vaatimattomaan +asuinrakennukseen rakennettiin uusi sali lisäksi; vähäpätöinen, +pihlajia ja karviaismarjapensaita kasvava puutarha kaunistettiin +huvihuoneilla ja lehtimajoilla; järven rannalle tehtiin korkea +huviparveke, jonka lippu näkyi kauas rajan toiselle puolen, ja sen +lipun liehunta oli aina venäjänpuoleisille naapureille kutsuntamerkkinä +joihinkin uusiin loistoisassa Rautasaaressa vietettäviin kemuihin. + +Kaikkeen tähän täytyi vanhan itsevaltiaan alistua. Hänen omat +mielilauseensa kohdistuivat käyttäjäänsä, ne vähäiset kokeet, mitä hän +teki riistääkseen ikeen niskoiltansa, raukesivat tyhjiin tuon +etevämmyyttä ilmaisevan hymyilyn edessä, jota hän heikkoudessaan yhtä +paljon rakasti kuin pelkäsikin. Hän oli tuommoinen laudan nurkkaan +asetettu shakkipelin kuningas, joka tuskin uskaltaa liikkua askelta +kerrallansa, vaikka kuningatar samalla lentelee kuin kenraali ympäri +kenttää. + +Sattuipa, että shakkikuningas tunsi itsensä voimattomaksi sekä +rahojensa että sydämensä puolesta. Silloin oli aina ennen hänen +laudallansa "juoksija", joka reippailla hyppäyksillään saattoi hänen +mustan mielensä kirkastumaan ja loi nuoruuden ja tulevaisuuden +päivänpaistetta hänen synkkään vanhuuteensa. Kartanon koirasta ja +kissasta alkaen läpi koko arvoasteikon aina isäntään itseensä saakka +oli talon nuorempi poika, tuo reipas, ujostelematon ja kauttaaltaan +rehellinen Lennart, jokaisen Rautasaaressa elävän olennon lemmikki ja +toivo niinä tukalina aikoina -- kaikkien muiden paitsi emintimän, jonka +terävä silmä oli heti keksinyt hänet vaarallisimmaksi kilpailijakseen +ja siksi ainoaksi, joka uskaltaa noudattaa muuta kuin hänen tahtoansa. +Mutta ollen liian viisas näyttämään kellekään, miten suureksi haitaksi +poika on hänelle, oli hän toimittanut niin, että Lennart lähetettiin +vanhemman veljensä luokse Viaporiin oppimaan sotapalvelusta, ja se oli +majurin ja muidenkin mielestä luonnollisin asia maailmassa. Lennart oli +kuin olikin poissa ja hänen täytyi pysyä poissa, niin oli säädetty +rajattoman valtiattaren salaneuvostossa. Kaikkivoipa hallitsijatar sai +vapaasti käännellä talon mullin mallin, eikä nyt enää ollut edes +korpraali Turkinkaan leveä selkä ottamassa vastaan kaikkia majurin +äkäisen luonteen hyväilyjä, jotka sentähden yksinomaan tulivat +emännöitsijän, renkien, hevosten ja talon koiran, Mustin osaksi, joka +viimeksi mainittu oli, jos sitä olla voi, vielä murisevampi olento kuin +isäntä itse. + +Asiain ollessa melkein tällä kannalla sattui eräs tapaus, joka samalla +kevensi vanhan majurin sydäntä ja tuotti hänelle uuden surun hänen +harmaata päätään ennestään painostavien monien huolten lisäksi. + +Eräänä lämpimänä kesäaamuna seisoi majuri Croneld +paitahihasillaan niityllä vähän matkan päässä kartanosta ja komenteli +heinäväkipataljoonaansa täyteen toimeen. Kesätakkinsa hän oli +ripustanut aidalle, kuluneen sahviaanikukkaron viereen, joka sisälsi +päivän tarvemäärän omatekoista virginiläistupakkaa; omin käsin hän oli +sitä istuttanut puutarhansa nurkkaukseen, omin käsin kastellut, +koonnut, kuivannut ja leikannut, eikä hän sentähden koskaan +unohtanutkaan tarjota vanhoille ystävilleen tuota mainiota tavaraa +erinomaisena herkkuna. Näiden isännän kapineiden vieressä lojui Musti +mukavasti pitkänään pehmeällä pientareella auringonpaisteessa ja uneksi +varmaan voitokkaista kahakoista kylän koiria vastaan, sillä vähän väliä +kuului se ärähtelevän omituisella tavalla, joka ei suinkaan ilmaissut +sävyisää mielenlaatua. + +Kulunut, alkujaan valkoinen lakkireuhka päässä, lyhyt piippunysä suussa +ja hopeapäinen espanjanruokokeppi kädessä, käveli majuri niityllä, +kaiveli heiniä tutkistellen, ovatko ne kuivia, ja vilkaisi silloin +tällöin epäluuloisesti muutamiin harmaihin pikku pilviin, jotka +kohosivat taivaan rannalle ikäänkuin armeijan etujoukot, ennustaen +vihollisen olevan tulossa riistämään häneltä päivän työn hedelmät. +Noitten tutkimusten tulokset panivat vihdoin sekä isännän että kepin +sellaiseen liikkeeseen, että pelkäsi siitä tulevan tuntuvia seurauksia +parille nuorelle lähellä olevalle rengille. + +-- Seisotko sinä siinä laiskana töllistelemässä, senkin pakkastiainen! +ärjäisi majuri heristäen kepillään. -- Ja sinä siellä, Luoman Simo, +etkö saa käsivarsiasi liikkumaan, niittymato? Luuletko, että minä aion +syöttää teitä kuin torpan vasikoita?... No sekin vielä! Nyt taittoi +Maija ihan uuden haravan! Seiso nyt siinä ja päivittele! Luuletko sinä, +sirisevä sirkka, haravoivasi kiviä äitisi saunan kiukaaseen?... P----le +vieköön sellaiset nahjukset, nyt ne kuhnivat siellä koko aamun eivätkä +saa latoa puolilleenkaan, ennenkuin pilvistä pirahtaa ja kastelee ne +kelvottomat märiksi kuin uitetut kissat!... Laita luusi ladolle, +Laukku-Matti, taikka syö sinut ryssä kuin keitetyn muikun, senkin +vetelys!... Vai niin, aiotteko haravoida ummehtuneet heinät latoon +mätänemään kuin nauriin naatit? Syökää itse ne suuhunne, mullikat, niin +saatte tietää miltä ne maistuvat! + +Torppari, joka oli viemäisillään pois heiniä, uskalsi lakki kädessä +nöyrästi huomauttaa majurin äsken juuri käskeneen kiiruhtaa sateen +tähden. + +-- Viisasteletko, mies? kysyi majuri niin hirvittävän näköisenä, että +savolainen, joka mieluummin olisi katsellut kasakan silmän muljauksia, +masentui täydelleen ja pyysi anteeksi käsittämätöntä tyhmyyttänsä. + +Ehkäpä ei jokainen olisi antanut perään hänen sijassansa, sillä +savolainen on sävyisyydessä pohjalaisen ja hämäläisen keskivälillä, +joista edellinen on suomalaisista tuimin ja jälkimmäinen myöntyväisin +korkeita herroja kohtaan. Herraskartanot ovat siitä omituisia, että ne +tekevät väen nöyräksi, ja siinä suhteessa tahtoi Sprengtporten tehdä +kaikki suomalaiset hämäläisiksi. + +Jonkin verran lauhdutettuaan kiukkuista luonnettaan hyvin +ymmärrettävällä, joskaan ei juuri hienolla tavalla -- joka muuten oli +hyvinkin tavallista vanhanaikaisen metsäaateliston keskuudessa -- ja +annettuaan pontta käskyilleen majuri jatkoi tyytyväisenä kävelyään, kun +hän ihmeeksensä huomasi, että kaksi talon parasta miestä oli poissa +tuosta kiireisestä työstä. + +-- Onko kukaan nähnyt Tikkiä ja Turtiaa? huusi hän äänellä, jonka +tutusta jylinästä koira aidan vieressä heräsi ja syöksähti pystyyn, +luullen sodan syttyneen. + +-- On -- vastasi torppari lakki kourassa -- armollinen rouva on +käskenyt heidän odottaa laiturilla valmiina soutamaan häntä järvelle. + +Ukkosen jyrinä jäi tulematta. Majuri maiskautti piippuaan, pyörähti +pikisaumaisilla koroillaan eikä vastannut sanaakaan. + +-- Mutta Kaisaa ei näy; nyt kuhnustelee se vanha sammakko taas eikä tuo +kaljaa! mutisi hän. + +Emännöitsijä oli saanut käskyn tuoda hänelle, aina hänen palatessaan +niityltä, raitista kaljaa suoraan kellarista. + +-- Armollinen rouva on käskenyt Kaisaa paistamaan lihapalleroita ja +varaamaan ison korillisen ruokaa; hänen armonsa ottaa ne mukaansa +järvelle, vastasi eräs piioista, samalla asettuen jonkinlaiseen +rintamaan, kuten häntä oli opetettu. + +Majuri oli vaiti. Lihapallerot olivat hänen mieliruokaansa, mutta niitä +ei hän ollut nähnyt moneen viikkoon. + +-- Mistä Kaisa saa tuoretta lihaa nyt mätäkuussa? kysyi hän koputellen +piippuaan kiveen. + +-- Armollinen rouva käski eilisiltana teurastaa Kimmon, vastasi piika +valmiina lähtemään käpälämäkeen, jos tarvis tulisi, sillä kaikki +tiesivät, että Kimmo, muhkea, nuori, puolalaisrotuinen härkä, oli koko +karjan kunnia ja majurin erikoinen lemmikki, jolle hän itse omin käsin +syötti tavan takaa suolaisia muikkuja. + +Mutta majuri ei vieläkään hiiskunut halaistua sanaa. Hän pyyhki vain +hikeä otsaltaan ja koputti koputtamistaan pientä merenvahapiippuaan +kiveä vasten, kunnes piippu halkesi. + +-- No tuhat tulimmaista, nyt ne särkivät piippunikin! ärjäisi hän joka +sana myrskynpuuskana pauhaten. -- Missä on isäntärenki? Enkö ole +sanonut sinulle, sinä laiska kaakki, että kivet on korjattava pois +niityltä? Aiotko iskeä tulta viikatteilla, sinä nelijalkainen +joulupukki? Vai aiotko lannoituttaa niittyä kivenmukuloilla, hä? +Mimmoista lemmon väkeä minulla on, tuhat p----lettä? Torakoita te +olette, jotka syötte maat ja mannut, järjettömiä eläimiä, joita olisi +syötettävä appeella kytkyessä! Viisasteletko, mies? + +Rengin viisasteleminen oli siinä, että hän mielipahoissaan kynsi +korvansa taustaa, mutta majuri tarvitsi aihetta jatkaakseen. + +-- Kyllä minä, p----le vieköön, opetan sinua viisastelemaan! lisäsi hän +ja nosti keppiään sellaiseen asentoon, että siitä epäilemättä olisi +jäänyt merkkejä viattoman palvelijan selkään, ellei pelastava haltija +olisi tullut juuri oikeaan aikaan säästämään renkiä selkäsaunasta ja +isäntää vääryydenteon häpeästä. + +Pelastaja, pieni kersantti, joka tuli talosta päin ja veräjän kautta +kiertämättä hyppäsi suorinta tietä aidan yli, ei ollut kukaan muu kuin +Lennart Croneld. Tomuisena ja hikisenä hän lensi heti isänsä kaulaan. + +Uhkaava keppi putosi majurin kädestä; ukkospilvi purkautui +vihmasateeseen, joka alkoi pisaroida vanhan soturin tuuheista +silmäripsistä. + +-- Ja sinä olet kersantti, poikaseni! olivat ensimmäiset sanat, mitkä +majuri sai huuliltansa. -- Jumala siunatkoon sinua, poika; sinähän olet +kuin isäsi itse viisikymmentä vuotta sitten! + +Vanhat ja sammaltuneet kannotkin versovat toisinaan päivän paisteessa +ja kesän kasteessa vihreitä oksia. Kovan, ryhmyisen kallionkin +halkeamassa saattaa olla vettä, joka kastelee kedon kukkasia. Vanhan, +ankaran kurittajan, Rautasaaren isännänkin arpisessa rinnassa oli hellä +kieli. Kun se väräjöi, putosi keppi hänen kädestään, valahti kyynel +hänen silmästään, kanto viheriöi, lähde pulppusi kalliosta, ja äreä, +itsepäinen yksinvaltias muuttui ihmiseksi, helläksi ja hiljaiseksi, +kävi nuoreksi uudestaan nähdessään oman nuoruutensa heijastuksen. + +Mutta ennen ensi tervehdyksen lausumista, ennen ensi syleilyn +jäähtymistä ja ennenkuin isä vielä ehti päästä moniin kyselyihinsä, +astui kersantti Lennart äkkiä pari askelta taaksepäin, ojentautui ja +asettui sotilaan tapaan jäykkään rintamaan, käsi oikealla ohimolla, ja +ilmoitti järkähtämättömän totisena seuraavan sanoman: + +-- Kuninkaallinen majesteetti on käskenyt tervehtiä majuri Croneldia. +Majesteetti on suvainnut sanoa herra majuria kelpo mieheksi ja käskenyt +herra majuria pitämään silmällä rajaa sodan aikana. + +-- Sanoiko hän todella niin? Sanoiko hän niin, meidän armollinen +kuninkaamme? Jumala häntä siunatkoon, hän muistaa vielä minua, vanhaa, +tyhjäksi ammuttua latingin kuorta, tällaista rähjää! Ja sinua myöskin, +poika ... sinua myöskin! Noin sitä tuleekin oikean soturin ilmoittaa +kuninkaan käsky. Oletko puhunut hänen kanssaan ... minä tarkoitan, +oletko saanut armon osoittaa kunnioitustasi hänen korkealle +majesteetillensa? Ja mitä hän sanoi sinulle, kerro minulle, poikaseni, +mitä hän vielä sanoi? + +-- Hänen majesteettinsa -- jatkoi kersantti muuttamatta kasvojen +ilmettä tai asentoa -- suvaitsi toisella kertaa sanoa minulle: isäsi on +kunnon sotamies, ja minä olen varma, etteivät hänen poikansa ole +huonompia. + +-- Voi sun vietävä, sanoiko hän niin? No niin, siinä ei hän niin +väärässä olekaan. Olet siis kaksi kertaa saanut puhua itse kuninkaan +kanssa?... Toisin sanoen, olet ollut hänen puheillaan? Mutta kerropas, +kuinka sinä, tuommoinen poikanaskali, olet kahdesti saanut kunnian, +joka ei minun osakseni, vaikka niskojani jo painaa seitsemänkymmentä +vuotta, ole tullut muuta kuin kahdesti ... ensimmäisen kerran silloin, +kun sain armon pysäyttää kuningasvainajan hevoset Liperin mäissä, ja +toisen kerran Haminassa, kun meidän nykyinen hallitsijamme suvaitsi +sanoa minulle: kapteeni Croneld, teidän savolaiset raudikkonnehan +ravaavat kuin puoliarabialaiset!... Mutta sen kerron sinulle toiste. + +-- Eläköön kuningas! Eläköön majuri Croneld! huusi pieni kersantti +lakkiaan heiluttaen ja heittäytyi uudelleen isänsä syliin. + +Majurin puoleksi kovettunut sydän suli kuin vaha. Hän oli imenyt tuon +kuninkaan tervehdyksen niinkuin janoinen pelto mätäkuulla imee +aamusateen -- hän oli syleillyt rakkainta lastaan kuin vanha, pörröinen +karhu puristelee kauan kadoksissa ollutta poikastaan -- ja nyt hän +kaipasi saada jakaa muille iloaan, niinkuin hänellä äsken oli ollut +tarve jakaa heille kiukkuansa. + +-- Kuules Maija, senkin sylikoira! huusi hän. Juokse paikalla kotiin ja +sano Kaisalle, että hän valmistaa väelle ylimääräisen kestityksen, kun +heinät on korjattu. No tervehtikäähän toki kersantti Croneldia, te +määkivät lampaat! Ettekö näe, että Lennart on tullut tervehtimään +meitä? Oma mainio poikani, huomaatteko sen, te tolvanat! Lyön vetoa, +ettei kukaan teistä tunne häntä kuninkaan uudessa takissa. Nähkääs, hän +on Savon jääkärijoukon kersantti, tietäkää se; sepä on toista kuin +loikoa täällä tyhmistymässä jauhopuurosta ja piimänherasta! + +Palvelustyttö seisoi vielä pää kallellaan katsoa töllistellen äsken +tullutta nuorta herraa. + +-- Mene ja laita luusi sukkelaan! Mitä siinä töllistelet? tiuskaisi +isäntä. + +-- Kaisalla ei ole aikaa. Armollinen rouva tarvitsee häntä ruoan +laittamiseen venematkaa varten. + +-- Mutta kun majuritar lähtee yksin, mihin tarvitsee hän niin paljon +ruokaa? kysyi isäntä koko joukon sävyisämmin. + +-- En tiedä, vastasi tyttö, mutta Kaisaa on käsketty varustamaan koriin +ravintoa kahdellekymmenelle hengelle. + +-- Olutta myöskin? + +-- Olutta ja viiniä. + +-- No piru vieköön! + +Mutta ikäänkuin hämillään tuosta ajattelemattomasta huudahduksestaan +majuri kiiruhti käskemään viinaa väelle päivälliseksi. Tyttö aikoi +lähteä. + +-- Odotapas vähän. Mihin majuritar lähtee? kysyi Lennart, tuntien +jotakin polttavaa sydämessään. + +-- En tiedä, mutta Tikki arvelee mentävän Patasaloon, vastasi tyttö! + +Patasalo oli pieni saari Puruvedessä, noin puolen penikulman päässä +Rautasaaresta. + +-- Hyvä. Mene ja tee niinkuin majuri käski. + +Tyttö meni, vilkaisten kuitenkin taaksensa tiellä. + +-- Mitä tyhjästä! Äitipuolellasi on omat oikkunsa, jotka eivät koske +meitä. Tule, poikaseni, juttelemaan kuninkaasta! virkkoi majuri hiukan +hämillään ja koettaen estää poikaa huomaamasta, miten vähän vanhalla +isällä enää oli sanomista talossa. + +-- Suo anteeksi, isä, sanoi nuorukainen vakavasti -- jos äitipuoleni +aikoo tänään Patasaloon, niin minun luullakseni siitä ei tule mitään. + +-- Miksi ei? + +-- Siksi, että minä panen vastaan. + +-- Sinäkö? huudahti majuri todella kummastuneena. + +-- Niin, isäni, minä. + + + + +5. ARMOLLINEN ROUVA. + + +Majuri Croneld oli aikoinaan ollut sodassa; hän oli taistellut +kasakoita ja kalmukkeja vastaan; seisonut kahden kuninkaan ja yhden +keisarinnan edessä; painiskellut rinta rintaa vasten Savon karhujen +kanssa; mutta hän hämmästyi, kun hänen poikansa Lennart selitti +aikovansa tehdä emintimänsä venematkan tyhjäksi. + +-- Älä lyö karhua vitsalla! sanoi hän. + +Lennart ei kuullut enää. Hänen sydäntänsä kirveli lakkaamatta, ja hän +kiiruhti rantaan, missä Tikki ja Turtia odottelivat venelaiturilla. + +-- Menkää tiehenne; matkasta ei tule mitään, sanoi hän. + +Miehet katsoivat pitkään toisiinsa. Tikki, ollen majurittaren +mielipalvelija ja tottumaton tottelemaan muita kuin häntä, naurahti +tuota uutta käskyä, mutta ei vastannut mitään. Kumpikaan ei liikahtanut +paikaltansa. + +Kersantti Lennart, kiivas kuten hänen isänsäkin, mutta ei yhtä halukas +taipumaan Rautasaaressa hallitsevan itsevallan alaiseksi, toisti +käskynsä. Sama äänettömyys, sama hymy, sama liikkumattomuus soutajissa. + +Nuorukainen sieppasi vitsaksen rannalta. Hänen verensä kiehui. Hän oli +vain hento poika, ja toiset isoja, väkeviä miehiä. Tikki nauroi. + +-- Totteletteko vai ette? + +-- Kun armollinen rouva käskee, tottelemme, vastasi Tikki. + +Hän oli tavallaan oikeassa, ja Lennart oli kylliksi maltillinen +ymmärtääkseen sen. Laiturilla oli kirves, hän otti sen, hyppäsi +veneeseen ja hakkasi sen laitaan leveän aukon. Vettä virtasi veneeseen, +se alkoi upota laiturin viereen, ja miehet seisoivat ällistyneinä, +yrittämättäkään estää tuota rohkeata tekoa. + +-- Nyt saatte totella emäntänne käskyjä, lausui Lennart ja alkoi +tyyntyneenä astua takaisin taloon päin. + +Rantatiellä tulivat häntä vastaan emännöitsijä ja palvelijatar, +ruokakoria kantaen, sekä majurittaren venäläinen, punaiseen +silkkiviittaan pukeutunut kamarineitsyt, jonka piti seurata emäntäänsä +venematkalle. + +-- Kääntykää takaisin! sanoi Lennart. Vene on saanut vuodon eikä sillä +siis voi mennä järvelle. + +Emännöitsijän ystävällinen silmäys ja kamarineitsyen suuttunut, +vihainen katse vakuuttivat hänelle kohta, että heikompi niistä +puolueista, jotka taistelivat vallasta Rautasaaressa, piti häntä +liittolaisena, voitolla oleva taas vastustajana. Eikä kumpikaan +erehtynyt. + +-- Hänen armonsa tulee kohta perässä; me saatamme odottaa rannalla, +sanoi kamarineitsyt uhitellen. + +-- Se on turhaa, vastasi Lennart. Korin saa kantaa takaisin. + +-- Saatammehan odottaa tässä, arveli emännöitsijä, katsoen parhaaksi +kahden tulen välissä ollen valita keskikohdan. + +Sen enempää huolehtimatta näistä etuvartijakahakoista meni Lennart +suoraa päätä vihollisen päävoimaa vastaan, joka jo oli tulossa mäellä +talosta päin. Hän tunsi aivan hyvin emintimänsä kaikkivaltaisuuden ja +kieltämättä suuremman mahdin, mutta eipä hän nyt ensi kertaa +vastustanut häntä, ja jotakin isän itsevaltiaan luonteen tapaista oli +pojassakin, kun oli kysymyksessä asia, minkä hän tiesi oikeaksi. Hän +oli päättänyt mennä vaaraa vastaan ja oli valmistunut taisteluun. Hänen +sydämensä tykytti taas kiivaammin -- hän oli liian nuori voidakseen +pysyä kylmänä -- ei kuitenkaan pelosta, vaan tottumattomuudesta +toimimaan miehen tavoin ja siitä harmista, että hänen täytyi niin +ilmeisesti uhmaten vastustaa läheistä sukulaista. + +Henkilö, joka nyt lähestyi ja jota kartanon väki sanoi armolliseksi +rouvaksi, mutta naapurit useimmiten kunnioittivat keisarinnan nimellä, +oli kookasvartaloinen, komea nainen, noin kolmenkymmenen tai ehkä +parinneljättä vuoden vanha, ruskeaverinen; hänen silmänsä olivat +vilkkaat, tumman välkkyvät, hänen ryhtinsä käskevä ja koko ulkomuotonsa +ylhäinen. Häntä olisi vielä voitu sanoa täydelliseksi kaunottareksi, +jos hänellä olisi ollut hieman valkoisempi iho eikä niin jyrkät +kasvojen juonteet, täyteläinen vartalo, kenties ei myöskään niin +muhkea puku kuin nuo liehuvat, valkoiset sulat, nuo tulipunaiset +nauharuusukkeet ja tuo heleänsininen kaapu, joka hänellä, lämpimästä +huolimatta, oli ajan muodin mukaan sangen paljailla olkapäillään. + +Lennartilta ei jäänyt huomaamatta, että vaikka majurittaren puku +yleensä olikin aina hyvin huolellinen ja hyvin jyrkästi eroava hänen +miehensä yksinkertaisista, maalaisista herrastavoista, se nyt olisi +soveltunut paremmin keisarin hoviin kuin maaseudulla tehtävään +venematkaan, ja hän vannoi itsekseen näyttävänsä ylpeälle rouvalle, +että tämä sillä kertaa oli saanut nähdä turhaa vaivaa peilaillessaan. +Raivoissaan siitä tarkoituksesta, jota varten hänen emintimänsä oli +koristanut itseään, hän tunsi olevansa valmis riistämään sulat hänen +hatustaan ja polkemaan ne jalkoihinsa. + +-- Tekö siinä olettekin, rouvaseni? sanoi hän ranskaksi, jolla kielellä +häntä oli lapsuudesta pitäen opetettu ja pakotettu puhuttelemaan +äitipuoltaan. -- Minä luulin teitä Venäjän lipuksi. + +-- _Voilà mon petit coucou!_ kas siinähän on käköseni! huudahti rouva +Croneld iloisesti ja ollen olevinaan huomaamatta Lennartin viittausta +hänen väreihinsä, samalla ojentaen kätensä suudeltavaksi. + +Lennart oli poika ja ymmärsi tarkoituksen. Häntä oli aina suututtanut +tuo _petit coucou'ksi_, pikku käköseksi nimittäminen. Hän tahtoi +näyttää pikku käkösen nyt olevan täysihöyhenisen. + +-- Suokaa anteeksi, rouva, sanoi hän, maa käy sotaa, ja minulla on +kunnia olla sotilas. Ennenkuin suutelen kättänne, täytyy minun saada +tietää, onko se ruotsalainen vai venäläinen. + +-- Ahaa -- vastasi rouva Croneld -- on venytty puoli tuumaa pitemmäksi! +On saatu käytöstapa ja _façon de parler_, puhetapa, joka sopisi vaikka +vänrikille! _Mon petit coucou_ on oppinut kukkumaan. + +-- Rouva, minulla on kunnia palvella Ruotsin kuninkaallista +majesteettia, ja minun täytyy toistaa kysymykseni, jatkoi nuorukainen +pelästymättä. + +-- Mutta, Lennart kultani, jos olet oppinut semmoisia tapoja +Viaporissa, niin pelkään sinun tarvitsevan vielä kauan käydä koulua. +Mitä tämä on? Pitkän aikaa poissa oltuasi palaat sinä kotiin, äitisi on +ihastuksissaan nähdessään sinut, hän tarjoo kätensä suudeltavaksesi, ja +sinä kysyt, onko hänen kätensä ruotsalainen vai venäläinen. Täytyykö +minun siis lähettää sinut tanssikouluun oppimaan tavallista +kohteliaisuutta? Sinun tulisi tietää, että minun asemassani oleva +ihminen ei ole sinun suhteesi ruotsalainen eikä venäläinen; hän on +ensiksikin äitisi ja toiseksi nainen. + +-- Minä olen osoittava kaikkea teille tulevaa kunnioitusta -- jatkoi +nuori kersantti punehtuen läksytyksestä -- kun vain ensin saatte minut +vakuutetuksi siitä, etten sillä riko velvollisuuttani, mikä minulla +sotilaana ja kuninkaan alamaisena on. + +-- _Encore_, yhäkö vielä? Minkälaisia sanoja! Millainen valtiomiehen +tapainen käytös! Tiedätkö, ystäväiseni, sinun ikäisenäsi pitäisin +paljon tärkeämpänä osata sitoa kaulaliinani virheettömästi, tanssia +hyvin ja ääntää ranskaa vähän paremmin kuin valtiotiedon tutkimista. +_Enfin_, lyhyesti ... jos suvaitset ... anna käsivartesi! Aion lähteä +vähän järvelle, ja me saatamme sitten jatkaa hauskaa keskusteluamme +valtioasioista. + +-- Käsivarteni on teidän käytettävänänne, jos suvaitsette palata +kartanoon. Minä pyydän, älkää menkö tänään järvelle! Luultavasti tulee +ukkonen, kenties myrskykin. Ettekö tunne, miten ilma on painostavaa? + +-- En, en hiukkaakaan. Ilma on niin ihana kuin suinkin saattaa toivoa. +Mutta minä en vaadi sinua lähtemään mukaani. Olisi kohtuutonta riistää +isältä ilo saada puhella kanssasi. _Allons!_ + +-- Minä tulen laiturilta. Vene on saanut pahan vuodon. Sillä ette voi +lähteä vesille panematta henkeänne alttiiksi. + +-- Mutta se ei ole mahdollista. Vene on uusi ja vahva. Olin viimeksi +eilen sillä soutelemassa. + +-- Minä vakuutan teille, rouvaseni, että sillä on aivan mahdoton +lähteä. Sallikaa minun siis saattaa teidät takaisin kotiin. + +-- Mitä tarkoitat? _Mon petit coucou'han_ sanoo sen semmoisella äänellä +kuin hän olisi riitakukko! Ehkäpä vielä kotkakin! + +-- Ei ainakaan kaksipäinen kotka, rouvaseni. + +-- _Assez de paraboles_, jättäkäämme vertaukset! Minä annan sinulle +hyvän neuvon, ystäväiseni. Kun toisen kerran tulet tervehtimään vanhaa +isääsi, koeta olla vähän kohteliaampi äidillesi. Kohteliaisuus +kaunistaa nuorukaista, eikä nuori aatelismies saa koskaan luopua +hyvistä tavoista. Mutta nyt olemme jo lähellä laituria, ja minä voin +tulla toimeen avuttasi. + +-- Katsokaa, rouvaseni, korin viejät ovat pysähtyneet, sitä ei ole +viety laiturille asti. Tahdotteko tietää, kuka on syynä siihen? Minä, +rouvaseni. + +-- Kuinka? Sinäkö? Ja miksi, jos uskallan kysyä? + +-- Minulla on syyni. Jos menette edemmä, tapaatte sillan luona veneenne +rikottuna ja vettä täynnä. Tahdotteko tietää, kuka sillä tavoin on +rohjennut estää teidän matkanne? Minä, rouvaseni. + +-- Mutta oletko hullu? Mieletön poika, et tiedä, mitä olet tehnyt! + +-- Tiedän, rouva, ja juuri sentähden, että tiedän, mitä olen tehnyt, +uskallan puhua teille tällä tavoin. Te kohtelette minua kuin lasta, +narria, käenpoikaista! Minä voisin pitää teitä vielä pahempanakin... +Niin, älkää katselkokaan minua noin, ette enää peloita minua vitsalla. +Muistan vielä päivän, jolloin poikana ollessani löin kamarineitsyttänne +kasvoihin sentähden, että hän nimitti suomalaisia luontokappaleiksi. +Silloin panitte minut nurkkaan häpeämään, rouvaseni, ja annoitte minun +seisoa siellä koko päivän ruoatta. Niin tosiaankin, en ottanut vastaan +sitä kakkua, jonka te sitten illalla tarjositte minulle lepyttääksenne +isääni: olisin mieluummin kuollut nälkään, kuin ottanut mitään teidän +kädestänne. Tiedätteköhän, rouvaseni, että minä voisin saattaa teidät +pahempaankin häpeäpaikkaan, missä ette kuolisi nälkään, mutta jossa +sensijaan menehtyisitte häpeästä, sillä jokainen rehellinen ihminen +Suomessa osoittelisi teitä sormellaan. Hyi, rouva! En haluaisi olla +teidän sijassanne, punehtumassa oman poikapuoleni edessä. + +Ylpeä rouva oli astunut askeleen taapäin, iskien nuorukaiseen +katseensa, joka oli terävä kuin tikarinpisto. Hänen poskilleen nousi +hehkuva puna, ja hän antoi Lennartin puhua suunsa puhtaaksi ainoastaan +sentähden, että hän koetti, vaikka turhaan, hillitä vihaansa. Hän +tapaili sanoja, mutta sai vain huudahdetuksi: + +-- Hän on hullu! Eikö kukaan pelasta minua tuon häpeämättömän narrin +käsistä! + +Mieletönnä harmista ja raivoissaan vanhan isänsä nöyryytyksestä jatkoi +Lennart: + +-- Oh, rouvaseni, minä tiedän vallan hyvin tulleeni sopimattomaan +aikaan ja tiedän, että te, jos olisitte Medusa sen sijaan että olette +kaunis ja ylhäinen hovinainen, muuttaisitte minut mielellänne heti +paikalla kiveksi. Onneksi ei teidän voimanne ulotu aivan niin pitkälle. +Eikö niin, te lähtisitte hyvin mielellänne Patasaloon, missä teitä +odotetaan ja missä kovin kaivataan teidän rakastettavaa seuraanne, +koska te olette siellä päähenkilönä ja muut ovat vain pelkkiä +pelinukkeja. Tahdotteko, että luettelen, keitä ne muut ovat? Ensiksikin +kenraali von Guntzelin lähettiläs, kapteeni Ladov, teidän jälkeenne +tärkein henkilö tuossa arvoisassa seurassa. Sitten kaksi tai kolme +muuta venäläistä upseeria, kaksi tai kolme parasta rajavakoilijaanne ja +vihdoin toistaiseksi vielä määräämätön luku luotettavia upseereita +paroni Hastfehrin armeijasta, kaikkiaan noin viisitoista, mutta te +olette varustautunut ottamaan vastaan kaksikymmentä. Sen lisäksi olette +vielä koettanut saada osaksenne sen kunnian, että itse paroni Hastfehr +tulisi saapuville, mutta hän on varovainen, hän tahtoo odottaa asioiden +kehittymistä pääarmeijassa ja on toistaiseksi pysynyt erillään teistä. + +-- Jo riittää! + +-- Ei, rouvaseni, vielä ei riitä; minä sanon teille senkin, mistä +olette aikoneet keskustella saaressa. Ensimmäinen tarkoituksenne on +yllyttää kapinaan paroni Hastfehrin armeijaosasto, joka piirittää +Savonlinnaa. Tuon joukon te toivotte lakkaavan tottelemasta kuningasta +ja vetäytyvän takaisin rajan yli. Mutta te ette tyydy niin vähäiseen +kavallukseen. Te olette yhteydessä Haminaa vastaan matkaavan +pääarmeijan tyytymättömien kanssa. Teillä on suunnitelmia, joita tuskin +rohkenen mainitakaan ja jotka, jos ne onnistuisivat, kokonaan +muuttaisivat maamme tilan. Myöntäkää, rouvaseni, että jos minä +olisinkin teidän pieni käkösenne, te ette nyt kuitenkaan istu käen +kukuntapuun alla, jossa voi olla varma toiveiden toteutumisesta! Eikö +niin, te tahtoisitte mistä hinnasta hyvänsä mennä Patasaloon +järjestämään tuota kaikkea? Te olette raivoissanne siitä, ettette +rangaistuksetta saa häväistä kunniallisen miehen nimeä, miehen, joka on +osoittanut teille niin suuren kunnian, että on ottanut teidät +perheeseensä, ja mitätöntä poikaraukkaa, joka rohkenee estää teitä +tulemasta maanne pettäjäksi. Olkaa hyvä, kuulkaa minua, rouvaseni! En +tiedä, kuinka kauas olette tuumianne edeltäpäin laskenut tai minkä osan +suuresta saaliista olette itsellenne määrännyt; mutta vastatkaa +minulle: minkä kohtalon aiotte sitten vanhalle isälleni? + +Lennart ei enää jaksanut jatkaa. Hän oli syytänyt sydämestään kiivaita, +tuimia sanoja, joita tässä olemme koettaneet järjestää yhtenäisempään +järjestykseen. Nyt hän nojautui kalpeana ja vapisevana rantatien +aitausta vasten. Vuoro oli tullut hänen vastustajalleen, joka sillä +aikaa oli ehtinyt tointua hämmästyksestään ja istuutunut kivelle tien +viereen. Kun Lennart oli lopettanut, vastasi hän ylenkatseellisesti: + +-- Koska herra poikapuoleni on niin hyvin tietävinään minun asiani, +sallinee hän minunkin kysäistä hänen asioistaan. Oletko itse sepittänyt +tuon pienen _conte fantastique'si_, haaveellisen tarinasi, jossa näkyy +olevan oikein hauskoja muistoja lastenkamarista, vai onko joku muu +ottanut vaivakseen olla kuiskaajana? + +-- Ei, rouvaseni, sepitys ei ole minun tekemäni. Se on käden, joka ei +liene teille aivan tuntematon; ja minä voin näyttää teille käsialan. + +-- Se olisi sangen hupaista. + +-- Kas tässä, tunnetteko tätä kirjettä?... Ei, minä pyydän, sallikaa +minun toistaiseksi säilyttää se muistona teiltä. + +Rouva Croneld tunsi Sprengtportenille kirjoittamansa kirjeen. Tuon +hurjapäisen pojan käsissä saattaisi se tulla vaaralliseksi. Joka +tapauksessa voisi poika ehkäistä hänen tuumiaan. Ei ollut hyvä ärsyttää +häntä äärimmilleen. Täytyi millä hinnalla hyvänsä saada hänet pysymään +vaiti, kunnes suunnitelmat kypsyisivät eikä hänestä enää olisi vaaraa. +Mutta hänellä olikin itsepäisessä päässään enemmän ymmärrystä kuin +majuritar oli saattanut aavistaa. Täytyi siis menetellä taitavasti ja +hyväksyä aikakauden valtioviisauden vallitseva periaate: "_il faut +dissimuler_", täytyy teeskennellä. + +-- Sano minulle, ystäväiseni -- jatkoi siis rouva Croneld taas +hymyhuulin -- paljonko maksoit tuosta kirjeestä Sharpille? + +-- Te laskette leikkiä, rouvaseni! Mistä minä olisin saanut kultaa +ostaakseni niin kalliin paperin? Minä _otin_ sen häneltä: se oli +yksinkertaisempaa. + +-- Saanko olla utelias ja kysyä, mitä aiot tehdä sillä? + +-- Se riippuu teistä itsestänne. + +-- Sinä pidät siis minua vankina, jonka täytyy kokonaan antautua sinun +armoillesi. _Enfin_, sinä tahdot edeltäkäsin määrätä menettelytapani ja +syöstä minut turmioon, ellen aivan tarkalleen seuraa sinun viisaita +neuvojasi? + +-- Rouvaseni, jos olisin tahtonut saattaa teidät perikatoon, olisin +antanut teidän estämättä lähteä Patasaloon. Teitä nimittämättä olen +ilmoittanut kokouksesta etuvartijoille, jotka eivät kuulu teidän +puoluelaisiinne, ja hyvin luultavasti lähtee juuri nyt Punkaharjulta +veneentäysi miehiä vangitsemaan teidän liittolaisianne siitä satimesta, +jonka te itse olette virittänyt. + +-- Ahaa! Väijyntää siis? + +-- Ei suinkaan... Vähän hätäpuolustusta vain! Te suvaitsitte äsken +muistuttaa minua aatelismiehen velvollisuuksista. Niihin minä luen +ennen kaikkea uskollisuuden kunniaa ja kuningasta kohtaan, ja teidän +kunnianne, rouvaseni, liittyy siksi läheisesti sen perheen kunniaan, +johon minäkin kuulun, että minä en millään tavoin voi ruveta +paljastamaan vehkeitänne, ellette aivan pakottamalla pakota minua +siihen. + +-- Mitä vaadit siis? Sano! + +-- Minä vaadin, että te täydellisesti ja kaikiksi ajoiksi +luovutte noista kavalista vehkeistä ja käytätte vast'edes kaiken +vaikutusvoimanne niiden estämiseksi. Pyydän teitä tämän kirjeen +asemesta kirjoittamaan paroni Sprengtportenille toisen, jossa +kuvailette kansaa ja armeijaa aivan toisessa valossa ja kehoitatte +häntä luopumaan tästälähtien kaikista sellaisista kokeista. Ja +vihdoin ... suokaa anteeksi, rouvaseni! ... pyydän minä, kaikella sillä +kunnioituksella, mitä minä olen velvollinen osoittamaan äitipuolelleni, +että pitäisitte hiukan enemmän lukua isäni iästä, hänen tavoistaan, +harrastuksistaan ja hauskuudestaan hänen vanhoilla päivillään. Minä +pyydän, sanalla sanoen, teitä muistamaan sekä hänen asemaansa että +omaanne. + +-- Ja kaikki tuon mitättömän paperipalan tähden? + +-- Ei, rouvaseni, teidän kunnianne, teidän omantuntonne ja +velvollisuutenne tähden. + +Rouva Croneld hymyili, mutta ei enää pilkallisesti, vaan lempeästi. + +-- Tosiaankin, hyvä Lennart -- sanoi hän -- huomaa, että olemme +vaihtaneet keskenämme osia. Tähän asti minä olen antanut sinulle +äidillisiä varoituksia; nyt sinä vuorostasi muistutat hyväntahtoisesti +minua velvollisuuksistani. Mutta miksi olisimme vihollisia, kun kaikki +kehoittaa meitä olemaan ystävyksinä? Koska sinun onnistui estää +soutumatkani, niin lähtekäämme kävelemään pitkin rantaa; minulla on +siten tilaisuus selittää sinulle vähän tarkemmin sekä omaa kantaani +että asioiden kantaa. Mutta maltapas; minua ei odoteta kotiin +päivälliseksi... Paraskove! + +Venäläinen kamarineitsyt lähestyi. + +-- Mene sanomaan, etten lähdekään järvelle, että kori kannetaan +takaisin ja että päivällinen katetaan kolmelle hengelle puutarhan +kasvihuoneeseen. Näethän, olemme saaneet rakkaan vieraan. + +-- Odotas, lisäsi hän. + +Ja sitten hän sanoi muutamia sanoja jollakin venäjän murteella, jota +Lennart ei ymmärtänyt. Kamarineitsyt meni. + +-- On välttämätöntä -- jatkoi rouva Croneld -- keksiä jokin tekosyy, +minkä nojalla jään kotiin. Tuo väki tekee myös päätelmiään, enkä anna +Paraskoven aavistaa oikeata syytä. Nyt voimme, jos haluat, jatkaa +keskustelunaihettamme. Minun täytyy silloin selittää sinulle, +ystäväiseni, että olet aivan kokonaan erehtynyt minun aikeistani, ja +todisteeksi siitä tarvitsee minun ainoastaan mainita, että veljesi +Detlof tietää kaikki minun työni ja puuhani ja että hän on asioista +samaa mieltä kuin minäkin. + +-- Minä olen aavistanut sen, rouvaseni. Mutta se ei silti estä minua +surkuttelemasta ja paheksumasta niitä. Isäni ja minä emme koskaan +suostu hyväksymään armeijan kapinoimista emmekä keskustelemista +vihollisten kanssa. + +-- Isäsi on vanha kunnian mies ja epäilemättä kelpo soturi, mutta +hänellä ei ole mitään taipumusta valtiolliseen harkintaan. Sinä itse +olet kokematon poika, päätät sokeasti tunteittesi mukaan ja olet valmis +syöksymään tuleen kavalan kuninkaan käskystä... + +-- Rouvaseni... Kunnioitusta kuninkaalle! + +-- Kuule minua maltillisesti. Sinä olet yhtä uppiniskainen ja rohkea +kuin kokematon ja sokeakin, mutta minun täytyy sanoa sinulle se +kohteliaisuus, että sinulla on enemmän älyä ja sukkeluutta kuin sinun +ikäiseltäsi saattaisi odottaakaan. Sinä olet siis ymmärtävä +tarkoitukseni, ja olen aivan varma, että lopulta ajattelet samoin kuin +minä ja veljesikin. Ei mitään närkästelyä, pyydän, _mon petit faucon_, +pikku haukkaseni! ... näethän, että arvosi on ylentynyt silmissäni. +Tiedätkö ollenkaan, että tämä sota on laiton ja sentähden mahdoton? +Kuningas on vastoin valtiomuotoa aloittanut hyökkäyssodan Venäjää +vastaan, ja minkätähden? Sentähden, että hän on hävittänyt valtakunnan +tuhlaavaisuudellaan ja herättänyt yleistä tyytymättömyyttä +itsevaltaisilla teoillaan, sentähden täytyi hänen loukata Venäjää, +sentähden täytyy Suomen joutua perikatoon, jotta hän muutamilla +luulotelluilla voitoilla saisi myrskyn torjutuksi itsestään. Mutta +siinä hän ei ole onnistuva. Aatelisto, joka aina on ollut valtakunnan +ja lakien paras tuki ja turva, on tälläkin kertaa pelastava meidät +häpeästä ja turmiollisesta sodasta, joka voi päättyä ainoastaan +tappioon. Koko armeija, päälliköt ennen muita, kieltäytyvät +taistelemasta... + +-- Ei sanaakaan enää, rouva! Te olette häväisseet kuningasta, nyt +tahdotte vielä häväistä armeijaa. Jos olisitte mies, ette rankaisematta +rohkenisi puhua minulle sellaisia hävyttömyyksiä. + +-- Paroni Sprengtporten... + +-- Petturi, jonka nimeä ei rehellisen ihmisen milloinkaan pitäisi +lausua inhoa tuntematta! + +-- Ei, kuuntele minua kiivastumatta, Lennart hyvä; onhan oma +vakaumuksesi aina oleva vapaa. Sprengtporten tuntee aseman. Hän tuntee +paremmin kuin me sen peloittavan voiman, millä keisarinna voi musertaa +meidät minä hetkenä hyvänsä, jos yhä vielä loukataan hänen arvoansa ja +ystävällistä mieltänsä. Sprengtporten rakastaa siksi suuresti +isänmaataan, ettei hän voi välinpitämättömänä katsella, miten se +syöstään perikatoon, ja sentähden on hän, vaaraa estääkseen, ruvennut +liittoon muutamien oikeamielisten, lakia noudattavien henkilöiden +kanssa rajan tällä puolen. Kaikki on edeltäkäsin valmistettu ja +mietitty, ratkaiseva tapaus tulee, sitä ei voida välttää. Usko minua, +se on suotuisa ja hyödyllinen kaikille paitsi niille muutamille +kunnianhimoisille liehakoitsijoille, jotka ovat viekoitelleet Kustaa +III:n tähän mielettömään sotaan. Me saamme rauhan ja valtiopäivät, +kansakunnan, armeijan ja aateliston menetetty kunnia saatetaan +loistavasti entiselleen. Södermanlannin ja Itä-Göötanmaan herttuat +kannattavat molemmat isänmaanystäviä, ja kuningas itsekin tietää heidän +suunnitelmansa ja hyväksyy ne nyt jo täydellisesti, jopa odottaakin +niiden toteutumista mitä hartaimmin ja kärsimättömimmin, vaikka hänen +yleisön silmissä täytyykin olla niitä paheksuvinaan... + +-- Mitä hullutuksia! Te kysyitte äsken minulta _conte +fantastique'iani_. +Sallikaa minun nyt vuorostani kysyä, onko tuo teidän kaunis satunne, +jossa myös näkyy muistoja lastenkamarista, teidän omaa keksintöänne? + +-- Kysy veljeltäsi, kysy keneltä älykkäältä ja ymmärtäväiseltä isänmaan +ystävältä tahansa, ja he selittävät sinulle kuninkaan itsensäkin +myöntävän, että hän ainoastaan näillä keinoin voi pelastua siitä +kierosta asemasta, johon hänen neuvonantajansa ovat saattaneet hänet. +Isänmaan ystävien tuumien vastustaminen on varmin keino, millä voi +saavuttaa kuninkaan suurimman mielipahan. Niiden suosiminen ja kaikin +tavoin auttaminen on paras palvelus, mitä hänelle voidaan tehdä, ja +paras keino, millä saatetaan osoittaa hänelle alamaista uskollisuutta +ja ansaita hänen armollinen suosionsa. + +-- Siis ovat armeija, aatelisto, kansa ja itse kuningas pettureita, +salatuumissa omaa kunniaansa ja itsenäisyyttään vastaan. Mutta taivaan +tähden, rouva, jos kaikki ovat pettureita, kuka on sitten enää +velvollisuuksien ja omantunnon noudattaja? + +-- _Nous faisons de l'histoire, mon petit faucon!_ me teemme historiaa. +Historia tuomitsee meidät, jälkimaailma kiittää meitä, ja jos sinä, +pikku haukkaseni, lennät meidän kanssamme, niin olet lentävä aurinkoa +kohden. + +-- Ja polttava siipeni. Aivan niin, te olette oikeassa. + +-- Nyt huomaat siis, miten oivallinen saalis tuo paroni +Sprengtportenille kirjoittamani kirje on. Kuningas olisi aivan +ihastuksissaan siitä hyvästä työstä, minkä hänelle olet tehnyt. + +-- Onko teillä vielä mitään sanottavaa? + +-- On -- että poistat kasvoiltasi tuon häijyn ilmeen, joka vain +rumentaa sinua ja jota sinun ei sopisi kohdistaa äitiisi, joka ei saata +olla sinusta pitämättä, vaikka hänellä olisikin paljon syytä nuhdella +sinua! Kaikki käy vielä hyvin, kelpo Lennartini! Rauhaa juhlittaessa +saat kunnian tarjota minulle käsivartesi alkutanssiin, vanha isäsi saa +vielä nähdä sinut ainakin kapteenina ... tiedäthän, että se on hänen +korkein toiveensa. Ja Otavan pikku Betta sitten ... tiedäthän, että +hänen isällään on samat mielipiteet kuin minullakin... Tiluksemme ovat +rinnakkain, ei tiedä, mitä saattaa tapahtua, jos kerran päätät asettua +vakaaksi nuoreksi mieheksi... Tahtoisin mielelläni nähdä sinut +onnellisena, Lennartini! + +-- Jo riittää, rouvaseni. Olen, kuten sanotte, nuori ja kokematon, +ehkäpä monesti sokeakin, ja se saattaa olla hyväkin, kun on niin paljon +kavaluutta maailmassa. Mutta erään asian olen kuitenkin oppinut, sen +nimittäin, että rehellisyys maan perii. Mutkateitä en tunne, rouvaseni; +olen suora sotamies ja aion käydä suoraa tietä perille, käyköönpä +sitten kuinka tahansa. En tiedä, mitä kuningas ajattelee, mutta kun hän +sanoo: eteenpäin, niin minä menen eteenpäin, vaikkapa kaikki muut +pysähtyisivätkin ja huutaisivat: seis. Jos näytätte minulle kuninkaan +käskyn, seuraan teitä heti. Jos näytätte minulle Sprengtportenin +käskyn, lasken pistimen tanaan. Niin on asian laita. Kuninkaan ystävät +ovat minun ystäviäni, kuninkaan vihamiehet ovat minun vihamiehiäni. +Kummalleko puolelle pitää minun lukea teidät? + +-- Hyvä Jumala, mikä itsepäisyys! Olenhan sanonut sinulle kuuluvani +niihin, jotka tahtovat pelastaa kuninkaan. + +-- Sanokaapa sitten, mitä nuo merkit tuolla puutarhan lipputangossa +tarkoittavat. Toisinaan nostetaan lippua, toisinaan lasketaan. Sitä +voisi hyvin luulla joksikin merkinannoksi. + +-- Jos se todella olisi merkinanto, mitä sanoisit siitä? + +-- Minä kysyisin kaikella kunnioituksella, mitä Rautasaaresta +ilmoitetaan. + +-- Tyhjänpäiväistä! Se on vain ilmoitus ystävilleni Patasaloon, etten +voi tulla kokoukseen ja että heidän pitää varoa odottamattomia +vieraita. + +-- Ahaa, rouvaseni, te olette voittanut minut viekkaudessa. Minun olisi +pitänyt arvata se. + +-- Sinä luulit siis todellakin, pikku valtioviisas kilvoittelijani, +että sinä olit tekemisissä vasta-alkajan kanssa, jota muka saattaisit +nuhdella mielesi mukaan ja jonka ystäviä saisit pyytää niinkuin teiriä +soitimelta? Opi siitä vastedes luottamaan vähemmän erinomaiseen älyysi +ja noihin suoriin teihin, joihin olet aina näyttänyt olleen tuiki +innostunut siitä pitäen kuin olit voittosilla kylän poikien kanssa. +Opi, _mon petit faucon_, että itse kotkakin kaartelee ilmassa, ennen +kuin se iskee saaliinsa niskaan. Muuten en huomaa, miksi tämä +vähäpätöinen asia häiritsisi meidän uuden uutukaista ystävyyttämme. +Päinvastoin olen, kuten näet, vilpitön sinua kohtaan. Ellemme rupeakaan +liittolaisiksi, niin pysykäämme kuitenkin puolueettomina... + +-- Ei rouvaseni, valehtelisin teille, jos sanoisin myöntyväni +puolueettomuuteen. Te tahdotte sotaa... + +-- Päinvastoin. Minä tarjoan sinulle rauhaa. + +-- Minä en suostu rauhaan siitä hinnasta, josta te sitä tarjoatte. Te +olette minun viholliseni, minä teidän. Erotus on vain siinä, että minä +taistelen näkyvillä aseilla... + +-- Ja minä maanalaisilla miinoilla? Miksi ei? Kunhan vain saavuttaa +tarkoituksensa. + +-- Hyvästi, rouvaseni. Lähden armeijaan Savonlinnan edustalle. + +-- Antamaan ilmi minut? + +-- Ei, vaan päästäkseni pois teidän merkinantojenne piiristä. + + + + +6. VALTAKUNNAN RAJALLA. + + +Niinkuin pohjolan maaperään kylvetty jyvä alituisen valon vaikutuksesta +ehtii muutamissa viikoissa itää, kukkia ja kypsyä, niin kypsyvät +ihmisluonteetkin nopeasti myrskyisinä aikoina. Monen monet kokeneet +soturit, miehet ja vanhukset, jotka elämässä olivat tottuneet +punnitsemaan etuja ja tappioita rinnakkain, valitsemaan puolesta ja +vastaan puhuvista vaikuttimista, horjuivat siihen aikaan velvollisuuden +ja vakaumuksen välillä, samalla kuin poikaset, joilla tuskin oli +haituvaakaan leuassa, luonnollisten tunteittensa vaistomaisesta +johdatuksesta pysyivät oikealla tiellä, osoittautuivat yht'äkkiä +järkeviksi miehiksi. Kansa itse, joka harkitsee vähän, mutta tuntee +sitä enemmän, päätti ja toimi samoin kuin nuorukaiset. Mitä kaikkea +tehtiinkään sen perittyjen yksinkertaisten oikeuskäsitysten +hämmentämiseksi! Ja kuitenkin se pysyi uskollisena, kuten aina +ennenkin; se heräsi vain selvempään tietoisuuteen, se kypsyi pikemmin +mieleltään mieheksi. + +Jos Lennart Croneldilla, kun hän niin odottamatta huomasi saaneensa +haltuunsa valtiosalaisuuden, olisi ollut edes joku ystävä, jolta hän +olisi voinut kysyä neuvoa, joku tuki, mihin turvautua, olisi hän +kenties miettinyt hiukan kauemmin, ennenkuin olisi rohjennut ruveta +taisteluun niin tottuneen juonittelijan ja niin pelättävän vastustajan +kanssa kuin hänen emintimänsä oli. Nyt ei hänellä ollut mitään +valittavaa. Hän ei voinut hiiskahtaakaan kirjeestä saamatta +kotiperhettään vaaraan. Hän ei voinut pitää sen sisällystä salassa, +vahingoittamatta kuninkaan asiaa ja maan etuja. Hän ei voinut kääntyä +paroni Hastfehrin puoleen, koska hänet kirjeessä mainittiin horjuvaksi +ystävän ja vihollisen välillä, eikä isänsäkään, sillä hänellä ei +onnellisessa tietämättömyydessään ollut halua eikä kykyä sekaantua +valtiollisiin juoniin. Oli ainoastaan yksi mahdollinen keino, nimittäin +kääntyä kirjeenkirjoittajan itsensä puoleen ja koettaa joko taivuttaa +tai peloittaa häntä. + +Lennart valitsi viimeksimainitun keinon; on helppo arvata, miten hän +siinä menestyi. Rautasaaren ylpeä rouva erosi hänestä pikemmin +voittajana kuin voitettuna. Lennart huomasi, ettei hän ollut päässyt +kovinkaan pitkälle ensi ottelussa, mutta hän oli kuitenkin tehnyt +tyhjäksi tuon petollisen kokouksen saarella eikä suinkaan aikonut +häviölle joutuneena luopua asiasta. Savonlinnaan oli hän saanut +määräyksen mennä; siellähän hänellä olisi tilaisuutta neuvotella jonkun +kuninkaalle uskollisen upseerin kanssa ja ilmaista ainakin osa +salaisuuttansa. Mutta ensin hän tahtoi antaa isälleen viittauksen +niistä vaaroista, jotka uhkasivat aikaisemmin tai myöhemmin häiritä +kunnon vanhuksen rauhaa. + +Lennartin tullessa pihaan oli majuri mitä parhaimmalla tuulella ja +komenteli juuri emännöitsijää jakamaan viinaa väelle. Kahdesta seikasta +hän oli niin hyvillänsä: ensiksikin siitä, ettei sadetta ollutkaan +tullut, toiseksi siitä, että ruokakori oli tuotu takaisin rannasta. +Tietämättä ollenkaan, miten vihollinen ahnehti maita, hän huolehti vain +siitä, että sai tyydyttää oman halunsa lihapalleroilla, ja välitti +vähät niistä ukkosenpilvistä, jotka uhkasivat valtakuntaa, kunhan hän +vain sai heinänsä kuivina latoihin korjatuiksi. + +Korpraali Turkki istui portailla ja leikkasi tupakkaa piippuunsa, ei +kuitenkaan virginialaista nurkantakaista, vaan venäjänlehteä. Tupakan +kääreenä oli ollut paperi; hän käänteli sitä välinpitämättömästi ja +heitti sen kädestään pihalle. Tuuli -- muuan ajan tuuli -- leyhytteli +sitä hetkisen viheriällä nurmikolla ja lennätti sen sitten heinämiesten +luo, jotka lepäilivät toisella puolen pihaa. Eräs heistä otti sen +käteensä, piti sitä päivää vasten, huomasi siinä jotakin kirjoitusta ja +rupesi sitä tavaamaan. Se kävi jokseenkin hitaasti, hän osasi kyllä +lukea painettua, mutta ei kirjoitusta, ja moni tuli uteliaana +katsomaan, mitä siinä oli. Entisen, viinan turmeleman majurin +sulatusuunin kirjurin onnistui vihdoin saada selvä kirjoituksesta ja +luki hyvin mahtavan näköisenä seuraavan lähetyskirjeen -- yhden niistä +monista, joita siihen aikaan jos jollakin tavoin kuljetettiin rajan +yli: + + "Rakkaat ystävät ja naapurit Ruotsin puolella! Älkää antako + houkutella itseänne tottelemaan hirmuvaltaista kuningasta, + joka tahtoo saattaa teidät turmioon. Hän on syyttömästi + hyökännyt kimppuumme, vaikka me vain haluamme olla hyvässä + rauhassa ja veljellisessä sovussa teidän kanssanne. Ruotsin + valtakunta on valmis erottamaan hänet virastaan, ja meidän + keisarinnamme lähettää viisikymmentä tuhatta miestä teitä + vapauttamaan. Auttakaa meitä, rakkaat naapurit, pikaisen + rauhan aikaansaamisessa ja pitäkää mieluummin meidän puoltamme, + sillä meillä on kaikkea kylliksi, kun teillä vain on raskaat + verot, kalliit ajat ja verenvuodatusta. Jos pidätte meidän + puoltamme, on teillä ladot täynnä, on viljaa, tupakkaa ja + viinaa, mutta jos autatte kuningasta, tuhoo tuli ja miekka + teidät ja teidän lapsenne. Tämän tervehdyksen lähettävät + teille uskollisen ystävyyden vuoksi + + _hyvät ystävänne ja naapurinne_." + +Kersantti Croneld tuli juuri parahiksi kuulemaan, kun mies luki kirjeen +viimeistä lausetta; hän sieppasi paperin, repi sen palasiksi ja kysyi +vihasta punehtuen, kuka oli tuonut kirjoituksen. Osoitettiin +korpraalia, joka kaikessa rauhassa istui portailla piippuaan poltellen. + +-- Mitä on mielessäsi, vanha narri -- sanoi hänen herransa suuttuneena +-- tahdotko päästä hirsipuuhan maankavalluksesta? + +Korpraali katsoi arvoaan alentavaksi vastata ja puhalteli +puhaltamistaan sakeita savupilviä lyhyestä savipiipustaan. + +-- Vastaa, kuka antoi sinulle tämän paperin? + +-- Tupakka-Matti oli täällä vähän aikaa sitten. + +Tupakka-Matti oli Venäjän puolelta kotoisin oleva, niillä seuduin hyvin +tunnettu salakauppias, ja hänen oivallinen elinkeinonsa sai aikaan sen, +että hänellä aina oli puolustajia kansan keskuudessa. Salaa tuotujen +venäjänlehtien mukana leviteltiin rajan toiselle puolelle sodan aikana +vihollisen julistuksia, jotka useimmiten olivat hyvin taitavasti +sepiteltyjä niiden lukijain käsityskannan mukaan, joille niitä +yksinaulaisten tupakkapakkojen kääreinä jaeltiin. + +-- Tiedätkö, vanha toveri -- sanoi kersantti painokkaasti -- olisi +vahinko harmaata partaasi, jos kapteeni Aflecht, joka on täällä +lähistöllä, saisi tietää, mitä olet tehnyt. En tiedä mitään muuta +keinoa, kuin että toimitat Tupakka-Matin elävänä tai kuolleena +Savonlinnaan. + +-- Ei kaikki tieto parrassa, vastasi korpraali levollisesti hyvin +tunnetulla sananlaskulla. + +-- Jos tuot salakauppiaan, lupaan sinulle leiviskän tupakkaa +vaivastasi. + +-- Hätätilassa polttaa sammalia, kuului vastaus. + +-- Se mies on vaarallinen ja voi saada aikaan paljon pahaa. Sinä olet +viekas kettu, niin tyhmäksi kuin tekeydytkin, eikä kukaan muu kuin sinä +pysty saamaan häntä kiinni. Tee se, toveri, kuninkaan tähden, jollet +sitä minun tähteni teekään! + +-- Kuninkailla ja lapsilla on lyhyt muisti. + +-- Huuti, mies, sananlaskuinesi, ja muista, miten vanhan herrasi käy, +jos saadaan kuulla, että semmoisia kirjoituksia luetaan meidän +pihallamme. + +Korpraali tuumi, koputti porot piipustansa, kynsi korvallistaan ja +vastasi: + +-- Olkoon! + +Tyytyen tähän yksisanaiseen lupaukseen, joka oli salakauppiaan varma +turmio, kersantti kääntyi kokoontuneen talonväen puoleen ja kysyi +heiltä, mitä he ajattelevat kirjoituksesta. + +Savolaiset epäröivät, katselivat ensin toisiinsa, sitten kysyjään, joka +heistä näytti liian pieneltä pitämään niin suurta komentoa, eivätkä +vastanneet mitään. Vihdoin rohkaisi mielensä pitkä Tikki, joka myös oli +joukossa, ja vastasi huulillaan pilkallinen hymy, joka jo kerran +ennenkin oli suututtanut kersanttia: + +-- Leivästä menee mies myllyyn, tupakasta kaupunkiin, viinasta hän +menee paholaisen saunaan. + +Tuskin se oli sanottu, kun jo hyvin sattunut korvapuusti, sitä +voimakkaampi, koska se tulla läimähti aivan odottamatta, kaatoi pitkän +puhujan maahan. + +-- Kyllä opetan sinut, roisto, vastaamaan kohteliaasti, kun kysytään +uskollisuutta ja kunniaa! huudahti rohkeasti pieni kersantti, jonka +kättä annettu kuritus särki. -- Ja te muut -- jatkoi hän, välittämättä +Tikin uhkaavista silmäyksistä -- tiedän kyllä joidenkuiden teistä +olevan valmiita myymään ruumiinsa ja sielunsa viinaryypystä tai +tupakkamällistä, ja ken sen tekee, hän saa vielä kerran nuoran +kaulaansa, ellei häntä sitä ennen ruoskita pois talosta kuin koiraa. +Mutta minä tiedän myös useimmat teistä rehellisiksi, kuninkaan ja maan +puolta pitäviksi, jotka nauratte tuommoisille paperirääsyille, kun ne +tahtovat ryöstää teiltä hyvän omantunnon. He ovat riistäneet puolet +meidän laajoista, kauniista kalavesistämme, ja nyt he haluavat ostaa +loputkin armoleivällänsä, ikäänkuin ei meillä itsellämme olisi viljavia +kaskia ja voimakkaat käsivarret hankkiaksemme, mitä tarvitsemme. Mutta +milloin on savolainen vastannut semmoisiin kysymyksiin muulla kuin +kirkkaalla säilällä ja lentävällä lyijypalalla kivääristä? Menkää +Kuopioon, menkää Mikkeliin ja muuanne missä Savon ja Karjalan vaakuna +on maalattuna kirkkoihin tai tulliportteihin, kaikkialla saatte nähdä +jännitetyn jousen tai kaksi käsivartta, jotka paljastetuin miekoin +ojentuvat toisiaan vastaan. Sillä tavoin on meiltä ennen kyselty täällä +rajalla, ja samoin olemme me vastanneet. Jos joukossanne on ketään, +joka nyt aikoo luopua isänsä tavoista ja vastata kavaltamalla maansa, +niin astukoon hän esiin! + +Ei kukaan tullut esiin. Mutta savolainen on älykkäin suomalaisista +veljistänsä. Jos Lennart Croneld olisi puhunut pohjalaisille, -- +olisi hän jo luultavasti saanut vastaukseksi kiven otsaansa tai +eläköönhuudon. Kerimäkeläiset olivat kyllä yhtä rehellisiä +ajatuksiltaan, mutta heidän ei ollut tapana hätäillä. Sama torppari, +joka aamulla oli niin nöyrästi taipunut majurin vihanpurkauksesta, otti +nyt puhuakseen ja arveli, että he kaikki kyllä tahtoisivat olla +kuninkaan ja maan puolella, mutta kaikki myöskin mielellään eläisivät +rauhassa. + +Se ehto ei miellyttänyt nuorta ja kuumaveristä kersantti Croneldiä. Hän +oli valmis taaskin kuohahtamaan suuttumuksesta, mutta samassa kuului +takaa hänen isävanhuksensa tuttu ääni. + +-- Lakit pois, te kytkettävät mullikat! -- huusi majuri iloisesti, +käyttäen tavallisia hyväilysanojaan -- lakit pois kersantti Croneldin +edessä; hän on puhunut kuninkaan kanssa, niin pieni kuin onkin! +Pikkuinen ja terävä, vai mitä arvelet sinä, Kumma, sinä vanha rämeikkö? +Oletko ennen nähnyt hoikempaa humalasalkoa jääkärin nuttuun puettuna? +Ja tiedättekö, mitä kuningas on sanonut hänelle? Kuningas on sanonut +luottavansa meihin kuin rauta-aitaan täällä valtakunnan rajalla, ja ken +ei minun kanssani huuda "eläköön kuningas!" sen piru perii ja se saa +kulkea janoissansa kuin ankka heinäparvella joulusta juhannukseen. + +Sitä puhetta ymmärsivät kaikki. Lakit lensivät ilmaan ja savolaiset +unohtivat arvelunsa eläköötä huutaessaan. + +-- Isä, minä tahtoisin puhua teille muutaman sanan, ennenkuin lähden, +virkkoi Lennart. + +-- Viisasteleeko hän? kysyi majuri, hämärästi aavistaen, että oli +tapahtunut jotakin hänen tietämättään. + +Kersantti asettui rintamaan, tervehti ja sanoi: + +-- Käskeekö herra majuri antamaan raportin? + +-- Niin, tule poikaseni, tule, sinä ovela veitikka! vastasi majuri, +unohtaen ihastuksissaan itse säännöt ja jääkäritakinkin. -- Ja te, +nälistyneet papuhaukat, lihottakaa itseänne tässä sen aikaa, kun +poikani ilmoittaa ja kertoo, mitä kuninkaalla on vielä sanomista +meille. + +Saavuttuaan majurin vaatimattomaan huoneeseen -- jonka kalustona oli +telttasänky, pöytä, pari vanhaa nahkatuolia, joista täyteaine kurkisti +esiin, muutamia aseita seinillä, pari ketunnahkaa oven pielessä, niiden +yläpuolella muutama hirvensarvi, sitten vielä lautapeli, savituoppi +kaljaa, tupakkapöytä, piippuhylly, lakikirja, raamattu, pahoin +turmeltunut sotaväen harjoitussääntö ja vihdoin puukehyksissä kolme +huonoa vaskipiirrosta, jotka olivat kuvaavinaan Kaarle XII:ta, Adolf +Fredrikiä ja Kustaa III:ta -- sai Lennart osakseen odottamattoman +kunnian, jota ei koskaan ennen ollut tapahtunut hänelle katona. Isä +tarjosi hänelle merenvahapiippua ja lisäsi kehoittavasti katsahtaen +tupakkarasiaansa: + +-- Saattaisitpa koettaa minun nurkantakaisiani! + +Lennart häpesi noudattaa isänsä kehoitusta ja vastasi, ettei hän vielä +ollut oppinut tupakoimaan. + +-- Miten hyväksi näkee -- sanoi vanhus -- miten hyväksi näkee. Se +johtui siitä, että olet saanut armon puhutella majesteettia. Mutta +kerropas nyt minulle, miten pääsit sellaiseen kunniaan. + +Lennart kertoi avomielisellä tavallaan, minkä lukija jo tietää hänen +kahdesta kohtauksestaan kuninkaan kanssa, eikä jättänyt mainitsematta +sitä eriskummallista vastausta, joka hänen käskettiin viedä +Itä-Göötanmaan herttualle. Se huvitti sanomattomasti vanhaa sotilasta. + +-- "Ruohon kasvaessa kuolee lehmä!" toisteli hän. Eipä moista kuultu. +Se oli, piru vieköön, sukkelasti sanottu! Olisipa hauska tietää, onko +hän koskaan harjoitellut karjanhoitoa? Niin, sillä tavoin voi kyllä +sattua keväällä, kun meillä on rehunpuute täällä Savossa ja kun +olkikatotkin on syöty tuon siunatun talven aikana. Mutta mitähän +majesteetti sillä oikeastaan tarkoitti? + +-- Minä ajattelin, isä: se ei koske minuun. + +-- Sattuvasti, poikaseni, sattuvasti kuin kengittäjän vasara hevosen +kenkään. Eipä tiedä, vaikka se vastaus olisi pelastanut kuninkaan +hengen. Majesteetin pelastaminen on Croneldeilla aivan tapana. Minä +pelastin kuningasvainajan Liperin mäissä ja sain tämän rasian, kuten +tiedät; minä kerron sinulle sen ihmeellisen tapauksen, kenties et ole +kuullut sitä ennen. + +-- Sen on isä jo kertonut monta kertaa... + +-- Ei tee mitään, voit hyvin kuulla sen vielä kerran. Minä olin siihen +aikaan joukkoineni Juvalla, ja oli perhanan huono keli kevätkesällä... + +-- Suokaa anteeksi, isä, mutta muistelen isän joskus sanoneen, että +isoisällänikin oli kerran onni tehdä Kaarle XII:lle jokin palvelus? + +Ainoa keino päästä tuon hyvän majurin juttuja kuulemasta oli puheen +johdattaminen hänen isäänsä ja isoisäänsä, joita hän muistoissaan +kunnioitti puolipyhimyksinä. + +-- Vai niin, vai et sinä muista sitäkään juttua, pakisi vanhus, jota +oli helppo johtaa syrjään. -- Nuori väki on kuin seula, siinä ei pysy +mikään. Ei hän ollut sinun isoisäsi, vaan minun, Rutger Croneld, hän +oli ratsumestarina Kaarle Maunu Rehbinderin suomalaisessa +rakuunajoukossa. No niin, hän veti Narvan luona Kaarle XII:n ylös +suosta, ja siinä rymyssä jäi kuninkaalta oikea kinnas lätäkköön. Heti +ojensi isoisäni hänelle oman kintaansa sijaan, ja sitten kuningas +ratsasti kuin leimaus vinkuvana rajuilmana vihollisten keskelle. Minun +isoisäni oli vaikeampi saada hevosensa siitä kirotusta rapakosta, eikä +hän sentähden heti päässyt seuraamaan, ja kuinka hän siinä lieneekin +kouriessaan sammaleissa löytänyt kuninkaan kintaan. Siinä ei ollut +aikaa arvella, mikä on omaa ja mikä toisen. Kuningas oli saanut +isoisäni kintaan ja sillä hyvä: isoisäni otti kuninkaan kintaan ja +ratsasti herransa jälkeen kuumimpaan kuulasateeseen. Tuossa tuokiossa +sai Rutger Croneld musketin kuulan rintaansa ja keihäänpiston läpi +ruumiinsa, mutta se ei vielä riittänyt hänelle, hän lyödä läimäytteli +vielä ympärilleen kuin pakana, kunnes sai pikku tykinkuulan otsaansa, +ja siinä oli vihdoinkin kylliksi. Seuraavana päivänä löytyi hän sieltä +kuin kelpo mies konsanaankin lepäämässä monen muun vieressä verisessä +lumessa; hänet tunnettiin vaatteista, sillä päästä ei enää ollut paljon +tietoa -- ja sitten isäni sai hänen vaatteensa, sillä hän oli silloin +semmoinen poikanulikka kuin sinä ja palveli halpana vapaaehtoisena +rakuunajoukossa. Kukaan ei tullut ajatelleeksi kintaita ennenkuin +kahdeksantoista vuoden kuluttua, kun isäni eräänä päivänä löysi +Rutger-vainajan rautakäsineet jostakin romuläjästä ja keksi oikean +käden kintaan ranteesta sisäpuolelta kuninkaallisen nimimerkin +kuninkaallisine kruunuineen. Hän oli siihen aikaan kapteenina +helsinkiläisjoukossa, isävainajani, ja hänet lähetettiin +Kristiinanhaminaan retkelle Norjaa vastaan. Silloin pälkähti hänen +päähänsä ottaa kinnas mukaansa, hän tahtoi antaa sen takaisin oikealle +omistajalle. Tässä on teidän majesteettinne omaisuutta, sanoi hän, ja +miten minä olen sen saanut, sitä en, piru vieköön, voi käsittää. Siihen +kuningas naurahti -- hän oli siihen aikaan hyvällä tuulella, ja muisti +hänellä oli kuin vuoden vanhalla hevosella -- ja sanoi isälleni: sen +vaihdoin minä Rutger Croneldin kintaaseen, kun hän Narvan luona kiskoi +minua hiuksista. Hänelle en saanut sitä palkituksi, sanoi kuningas, +mutta pidä kinnas panttina; kunhan tulee paremmat ajat, niin palkitsen +minä sen hänen pojalleen. -- Kaikkia vielä, sanoi Jokinen, kun sai +ämmän sudenkuopasta. Kuningas kaatui senjälkeen, ja isävainajani sai, +kapteeninarvostaan, haavoistaan ja viidenkymmenen plootun palkasta +huolimatta, nähdä nälkää koko ikänsä. Mutta vähät siitä, eläköön +kuningas! Mitä teet, sen edestäsi löydät, sanoo sananlasku; minä olen +saanut kultarasian, ja sinä voit aikaa myöten saada kunniamerkin, jos +pysyt lujana. + +-- Onko isällä kinnas tallella? kysyi Lennart, joka jo siitä lähtien, +kun alkoi muistaa, oli kymmeniä kertoja kuullut saman jutun ja aina +yhtä innokkaasti ihastunut ajatellessaan Narvaa ja sankarikuningasta. + +-- Elleivät rotat ole sitä syöneet, mitä ne toivoakseni eivät ole +uskaltaneet tehdä, pitäisi sen vielä olla vaatekammion kaapissa +isoisäni luotien lävistämän hatun ja vanhojen pistoolikoteloiden +vieressä, vastasi majuri. + +Nuorukainen oli hetkisen vaiti ja mietiskeli itsekseen. Sitten hän +sanoi. + +-- Nyt minun täytyy lähteä Savonlinnaan. + +-- Joko nyt? Etkä vielä ole ehtinyt kertoa mitään veljestäsi +Detlofista, etkä siitä, mitä olet oppinut Viaporissa. Tunnetko vasemman +ja oikean harjoituksissa, nulikka? + +-- Senhän isä itse jo opetti minulle, kun opin kävelemään. + +-- Entä säännöt ja sota-asetukset, olivatkohan ne herran makuun? +Montako kepinlyöntiä saat antaa miehelle rintaman ulkopuolella? + +-- Niin monta kuin hän ansaitsee, ja korvapuustin kaupanpäälliseksi, +jos hän on röyhkeä. + +-- Äläpäs, herraseni. Semmoisissa tapauksissa ei lyödä, vaan määrätään +ammuttavaksi. Viisasteletko mies? Marssi sotaoikeuden eteen ... +kahdeksan miestä rivistä ... tähtää ... laukaise. Se on tuuri. Sen voit +pitää muistissa toistaiseksi. + +-- Isä, te olette ehkä huomannut, että tässä maassa viisastellaan +paljon nykyjään. + +-- Mitä tarkoitat? Eivätkö käskyt olet selvät? Mutiseeko joku? + +-- Sangen moni, valitettavasti. Mitä tekisitte te, isäni, jos -- minä +oletan vain, että niin sattuisi -- keksisitte jonkun ... esimerkiksi +jonkun naapureistanne panettelevan kuningasta, vastustelevan hänen +käskyjään tai vielä juonittelevankin vihollisen kanssa? + +-- Mitä tekisin? Sepä on kysymys se, sanoi lukkari, kun pappi kysyi, +osaako hän ottaa naukun. Minä hirtättäisin miehen kaivonvipuun, ellei +parempaa hirsipuuta sattuisi olemaan käsillä. + +-- Mutta jos se olisi ... esimerkiksi nainen? + +-- Niin ruoskittaisin hänet kirkonmäellä ja lähettäisin hänet raudoissa +Hämeenlinnaan. + +Nuorukainen huokasi. + +-- Isä ... on tapauksia, joissa täytyy kohdella varovaisesti +syyllisiäkin. Täytyy joskus antaa heille aikaa kääntyä takaisin +erheistänsä. + +-- Mitä hullutuksia nyt latelet? Tahdotko opettaa vanhaa isääsi +koukkuilemaan virassa? Eikö kuningas käskenyt minua vartioimaan rajaa? +Häpeä! Minä lupaan, että majesteetti ei ole saava moittimisen syytä. + +-- Onko isä muuten tyytyväinen? kysyi Lennart huomattuaan suruksensa, +ettei hän isän itsepäiseen luonteeseen voinut mitään vaikuttaa ja että +kaikki viittaukset saattoivat vain kiiruhtaa eikä mitenkään estää +vanhuksen pään päällä uhkaavaa rajuilmaa. + +-- No, meneehän tuo vähän kerrassaan, vastasi majuri leppeästi. +Sulatusuuni on tosin joutunut vähän rappiolle, ja siihen oli syynä se +Harkke rakkari, joka karkasi syksyllä; häntä minä mielelläni +pehmittelisin neljänneksen tuntia harkkovasaran alla. Muuten näkyy +tulevan hyvä heinävuosi; huhtakylvöt ovat vähän huononpuoleisia, mutta +länsi-intialainen tupakkani rehoittaa niin, että sen vertaista tuskin +on Baltimoressakaan. + +-- Eikö isä ole hyvin usein yksinään, kun äitipuoleni on poissa +tavallisilla huvimatkoillaan? + +-- Sattuuhan niin, ymmärrettävästi. Minä neuvon sinulle yhden asian, +poikaseni. Kun vaimoväki kerran saa jotakin päähänsä, tekee mies +viisaimmin, kun ei ole sitä huomaavinaankaan. Sillä lailla elävät +sovussa vaikka koira ja kissakin! Äitipuolesi ja minä emme kinastele +koskaan. Hänellä on omat oikkunsa, mutta sukkela ja ymmärtäväinen hän +on kuin juutas. Varo vain, ettet mene liian lähelle neulan kärkeä! + +-- Jospa vain olisin varma siitä, että hän oikein rakastaa isää. Mutta +onhan hänellä varmaankin nyt sota-aikana samat mielipiteet kuin +isälläkin? + +-- Kuinkas muuten? Kenen saakelin luulisit uskaltavan viisastella minun +kanssani kuninkaasta ja valtakunnasta? Olen varma siitä, että hän +sukkelan päänsä avulla on minulle vielä suureksikin avuksi rajaa +vartioidessamme. Mutta kun kerran on puhe lurjuksista ja pettureista: +kun menet Otavan ohi, poikkea Sivertin luo ja sano hänelle, että hän +saa odottaa velkaani lokakuuhun asti, jolloin saan rahoja viljastani. +Minua itseäni suututtaisi liiaksi sen jesuiitan luona käyminen ... hän +on lurjus, aina alla tuulen, ja semmoista väkeä en minä voi kärsiä +likitienoillanikaan... + +-- Minä poikkean Otavaan, jos isä kerran tahtoo. Eikö isällä ole mitään +muuta käskettävää? + +-- On, että syöt päivällistä kanssani, ennenkuin lähdet. Meillä on +maukkaita lihapalleroita. Vaimoni tietää mieliruokani. Hän suo minun +usein sukia suutani, kuten näet. + + + + +7. ENSI RAKKAUS. + + +Vuoden 1743:n raja, joka kävi Rautasaaren länsipuolitse ja antoi majuri +Croneldin kiistämättä nauttia ruotsalaista kansalaisoikeuttaan, ei +ollut suonut Otavan omistajalle, kamarineuvos Sivertille, yhtä varmaa +asemaa. Turussa piirustettu lyijykynäviiva meni niin suoraan hänen +talonsa ja tilustensa halki, että kun talli ja navettarakennukset +kartan mukaan kuuluivat Ruotsiin, näytti sama paperi vaunuvajan ja +heinäladon olevan Venäjän puolella. Lehmät lypsettiin Ruotsin alueella, +mutta kerma kuorittiin Venäjän puolella; toisella ojan reunalla kukki +ruotsalaisia ketoneilikoita, toisella reunalla kukoisti venäläisiä +ruiskaunokkeja. Kun metsästäjän pyssy pamahti Venäjän puolella, putosi +pyy siipirikkona Ruotsin puolelle, ja kun seudun nuoret leikkivät +nurmikolla, tapahtui, että venäläistä suuteloa seurasi oitis +ruotsalainen korvapuusti. + +Kamarineuvos Sivert oli ennen ollut venäläinen virkamies Viipurissa, +mutta oli sitten mielistynyt tuohon "kiistanalaiseen alueeseen", +ottanut Otavan velasta eräältä rappiolle joutuneelta maalaisherralta ja +muuttanut sinne molempine tyttärineen. Vaikka häntä siitä syystä +pidettiinkin Ruotsin alamaisena ja hän oli tehnyt valankin, oli hän +kuitenkin niin viisas toimimies, että hän katsoi hyväksi aina +asianhaarain mukaan lukeutua milloin toiseen milloin toiseen +kansakuntaan. Kaikki tiesivät, miten julkeata viinan, tupakan ja +siirtomaatavaroiden salakauppaa käytiin rajaseuduilla; mutta +tavallisesti sattui niin kummallisesti, että kun ruotsalainen +rajaviskaali tapasi epäilyttäviä kuormia Otavan tienoilla, huomattiin +tavarain olevan venäläisiä ja muutaman kyynärän päässä rajasta, samoin +kuin ne yhtä kieltämättä olivat ruotsalaisia ja Ruotsin alueella, jos +tullimies oli venäläinen. Rajaseuduilla täytyy vielä usein vaihtaa +rahaakin toisen maan rahaan, ja Otavassa oli aina sitä lajia, mitä +haluttiin, vain se oli vikana, että Ruotsin vaihtoarvo oli aina kovin +huono, kun ruplia tarvittiin ja ruplain arvo taas ihmeellisesti +alentunut, kun oli riksien tarve. + +Kun lisäksi vielä Otavan varakas ja avulias herra toimitti yhtä +mielellään runsaita muonavaroja venäläiselle linnaväelle kuin +ruotsalaiselle rajan lähistöllä olevalle sotajoukollekin, tuli hänestä +hyvin pian upporikas pohatta, joka saattoi nauraa itse panettelullekin +ja saavutti vuosi vuodelta yhä enemmän sekä omaisuutta että arvoa +seudullansa. Niin älykkään keinottelijaneron hedelmät eivät voineet +olla kypsymättä. Ei aikaakaan niin olivat useimmat tuon köyhän +seudun maatiloista ja monista perintötiloista joutuneet Otavan +kamarineuvokselle kiinnityksinä velasta, tapahtuipa se sitten ehdoin +tahdoin tai liikeasioiden tähden. Ja koska hän yleensä oli myöntyväinen +ja taipuisa herra, hätyytti hän harvoin velallisiaan kohtuuttoman +ankarasti; mitä lempeimmin ja ystävällisimmin hän pyysi, että he +tulisivat keskustelemaan hänen kanssaan heidän yhteisistä asioistaan ja +kuulemaan hänen ajatustaan maan yleistä hyvää tarkoittavista +kysymyksistä. + +Kun siis sota alkoi, oli kamarineuvos Sivert varma siitä, että useimmat +seudun asukkaat noudattaisivat hänen viisaita neuvojaan, eikä kukaan +ihmetellyt, että niin rauhaa rakastava mies kehoitti savolaisia olemaan +kokonaan ottamatta osaa sotaan ja etenkin kaikkeen sellaiseen, mistä +voisi koitua paikkakunnalle ikävyyksiä venäläisten viranomaisten +puolelta. Hän selitti heille, miten jumalatonta olisi ruveta +vihollisuuksiin paraita ystäviään ja naapureitaan vastaan, kun taas +sovussa elämisestä on mitä suurin hyöty; hän selitteli, miten heidän +hevosensa vaivaantuisivat ruotsalaisten kuormain kuljetuksesta, miten +heidän nuoret miehensä voisivat saada luodin otsaansa, jos he menisivät +sotaan, ja miten kaikille lopultakin olisi parasta, että koko maa olisi +voimakkaamman vallassa. Ja kun noista puheista tuli jotakin +ruotsalaisen päällikkökunnan korviin, osasi kamarineuvos niin +taitavasti kuvailla, mitä kaikkea hän oli saanut kärsiä sodasta, ja +oivallisilla aamiaisillansa hän jutteli paroni Hastfehrin upseereille +niin liikuttavan innokkaasti isänmaan menestyksestä, että vieraat aivan +unohtivat kysyä, _mitä_ Otavan puolta hän oikeastaan tarkoitti noilla +isänmaallisilla toivotuksillaan. + +Olipa kuitenkin eräs velallinen, jota ei haluttanut hakea neuvoa +Otavasta, nimittäin vanha, itsepäinen Rautasaaren herra. Häntä eivät +kamarineuvoksen kaunopuheisuus eikä valtioviisas taito saaneet uskomaan +kahden isänmaan palvelemista mahdolliseksi. Ja kun epäonnistuneen +ruukin rakennuskustannukset suurimmaksi osaksi olivat lähteneet +kamarineuvoksen laatikosta, mutta eivät vielä olleet ottaneet +palatakseen sinne takaisin, oli saarnamies mitä kohteliaimmalla tavalla +ilmoittanut muutamien velkakirjojen joutuvan elokuussa lunastettaviksi +ja hänen suurien, sodan tuottamain vahinkojensa valitettavasti +pakottavan häntä perimään saatavansa. + +Mielessä nuo asiat sekä epäselvä aavistus siitä, että isän ja kenties +hänenkin kohtalonsa riippuvat hänen neuvokkuudestaan, lähestyi Lennart +Croneld Otavan veräjää, kun hän huomasi nuoren tytön, valkea kesähilkka +päässä, tulevan läheiseltä niityltä. Impi oli kamarineuvoksen nuorempi +tytär, sievä, sinisilmä Betta Sivert. + +Hän ei näyttänyt tuntevan nuorta ratsastajaa ja kiiruhti astuntaansa. + +-- No, pysähdyhän toki, Betta! huusi hän. Etkö enää tunne minua? + +Tyttö seisahtui, varjosti kädellä silmiään, koska aurinko kimalteli +puiden välitse, tuli sitten muutamilla keveillä hyppäyksillä +ratsastajan viereen ja ojensi hänelle luottavasti pienen kätösensä +ruskeine, silkkisine puolisormikkaineen. + +-- Miten sinä olet tullut suureksi! Ja miten koreaksi! huudahti hän +lapsellisesti ihmetellen ja silmäillen mielihyvällä nuorta jääkäriä +kiireestä kantapäähän. + +-- Ja miten sinä olet tullut pitkäksi! Ja miten sinä olet kaunistunut +sen jälkeen, kun viimeksi soutelimme Puruvedellä! vastasi Lennart yhtä +avomielisesti ja laskeutui maahan hevosen selästä. -- Muistatko, sanoin +aina, että sinusta tulee Otavan kaunein tähti. + +Vastauksessa oli kenties jotakin, joka muistutti nuorelle tytölle, +etteivät he olleet enää aivan samanlaisia lapsia kuin ennen ollessaan +yksissä iloissa ja vaaroissa järven sinilaineilla, sillä hän veti +kätensä pois nuorukaisen kädestä ja kysyi vähän hämillään, mihin toinen +oli matkalla. + +-- Ja sitäkö kysyy Betta Otavan veräjällä? Minä aion ensin katsoa, +oletko unohtanut minut, ja sitten on minun puhuttava muutama sana +isällesi. + +-- Ei, Jumalan tähden, ei nyt! Sinä olet jo nytkin liian lähellä; minä +rukoilen sinua, ratsasta pois täältä, muuten saattavat nähdä ikkunoista +sinut. + +-- Ja miksi pelkäisin, vaikka minut nähtäisiinkin? + +-- Vihreitä on täällä. + +-- Mutta eilenhän oli harmaita. + +-- Ja minä sanon sinulle, että tänään on täällä vihreitä. Huomenna on +kenties taas harmaita tai sinisiä.[10] Eihän meillä milloinkaan tiedä, +ken on vihollinen, ken ystävä. Isä on kaikkien ystävä ja kestitsee +heitä kaikkia. + +-- Miten on mahdollista, että vihollisjoukko on voinut tunkeutua meidän +vartijaimme välitse? Hastfehr ja Ramsay ovat sitäpaitsi miehittäneet +kaikki venäläisestä Suomesta tulevat tiet. + +-- Ja miksi sanot tuota suurta sinistä tietä tuolla, missä vain lohet +vartioivat ja hauet ovat vahteina? Vihreät tulivat tänne puolenpäivän +jälkeen kahdella suurella veneellä Patasalosta. He olivat saaneet +jonkin merkin ja olivat hyvin suuttuneita, en tiedä kehen, joka on +ilmaissut jonkin salaisen tuuman. Kapteeni Ladov luuli täällä +tapaavansa suomalaisia upseereita Savonlinnasta; minä kuulin hänen +sanovan, että kaikki oli niin hyvin edeltäpäin mietitty ja että hän +heitättäisi sen, joka on tehnyt tuuman tyhjäksi, käsistä ja jaloista +sidottuna järveen, jos hän vain saisi hänet käsiinsä. + +-- Sano minulle, Betta, sinäkö eilisiltana ilmoitit rakuunoille +nähneesi luutnantti Sharpin. + +-- Oletko siitä suutuksissasi minulle? + +-- En suinkaan, sinä olet tuottanut minulle sydänsurun, mutta tehnyt +samalla myöskin suuren hyväntyön, josta en taida sinua kyllin kiittää. +Sanopas, miksi ilmaisit luutnantin? + +-- Sentähden, että hän on ilkeä mies ja on usein ollut meillä, enkä +minä voi sietää häntä. Minä pelkään hänen viimein viettelevän isäni +johonkin pahaan, joka saattaa meidät turmioon. + +-- Tässä, missä nyt olemme, on hevoseni etujalat Ruotsin, takajalat +Venäjän alueella. Sano, jos sinä nyt asetut tuolle keisarinnan maalle +ja minä seison täällä kuninkaan maalla: tahdotko tulla tälle puolelle +minun luokseni, vai vaaditko minua tulemaan sinne. + +Tyttö punastui ja meni Lennartin puolelle. Vastaus oli selvä; se ei +kaivannut sanoja. + +-- Kiitos, Betta, kiitos, sitä minä sinusta uskoinkin, sanoi +nuorukainen, mieli lämpöisenä ja kevyenä. -- Nyt saatan sanoa sinulle, +että se, joka teki tänään Ladovin kokouksen tyhjäksi ja jonka hän +tahtoisi upottaa järveen, olen minä. + +-- Sinä! Tiedätkö, melkein aavistinkin sen. + +-- Älä ole milläsikään, en minä vielä ole hänen käsissään, ja tuskinpa +hän minua saaneekaan. Betta, lupaa minulle, että me molemmat olemme +yhtä puolta. Isäsi on semmoisilla teillä, jotka voivat viedä hänet +turmioon, ja minun isäni laita on jokseenkin yhtä huonosti. Tahdotko +auttaa minua pelastamaan heidät molemmat, jos se on mahdollista? + +-- Tahdon, mielelläni, mielelläni, Lennart! Miten hyvä sinä olet! Ja +miten sinä näytät ylväältä noin puhuessasi! + +-- Ja sitten autat samalla minua kuninkaani ja maani palvelemisessa. +Tahdotko, sano? + +-- _Sinun_ kuninkaasi, Lennart, on minunkin kuninkaani. _Sinun_ maasi +on minunkin maani. + +Hänen sanoissaan oli jotakin, mikä pelästytti häntä. Vaikka hän olikin +vielä vain lapsi, kuiskasi kuitenkin jokin ääni hänen povessaan, että +hän siinä oli valinnut koko elämänsä suunnan. Hän vaikeni aivan kesken +ja koetti hymyillä, mutta entisen raikkaan naurun asemasta tulivatkin +kyyneleet hänen ihaniin sinisilmiinsä. + +Ei ollut Lennart Croneldillakaan enää mitään vastaukseksi. + +Monella eri tavalla voi kaksi nuorta sydäntä ymmärtää toisiaan, mutta +ei ole suinkaan vähimmin liikuttava se kaino rakkaus, jonka ensimmäinen +liekki syttyy lapsellisen kiintymyksen ja isänmaan pyhän alttarin +ääressä. + +-- Hyvä Jumala, minä ihan unohdan, että meidän vihollisemme saattavat +milloin hyvänsä keksiä sinut ja sinä voit joutua kostonhimoisen Ladovin +käsiin! huudahti tyttö, muistaen äkkiä, missä asemassa he olivat, ja +lausuen sanan _meidän_ erikoisella äänenpainolla. -- Minä rukoilen +sinua, Lennart, ratsasta hetkiseksi tuonne riihen taakse, niin menen +minä kotiin kuulemaan, kuinka kauan viheriät viipyvät täällä, ja sitten +tuon tai lähetän sinulle vastauksen. + +Neuvo oli hyvä ja Lennart noudatti sitä heti. Onneksi oli veräjän ja +asuinhuoneiden välillä pitkä raitakuja, ja se esti muita huomaamasta +ratsastajaa paitsi erästä renkiä, joka oli pantu vahdiksi, mutta joka +ei ollut millänsäkään, kun näki talon nuoren neidin puhuvan vieraalle. + +Lennart oli odottanut noin tunnin ajan riihen luona, kun hän näki +kahden Aflechtin rakuunan, jotka oli luultavasti lähetetty tekemään +tavallisia tilauksia sotaväen tarpeeksi, lähestyvän taloa. Rohkea tuuma +johtui Lennartin kekseliääseen mieleen. Hän viittasi rakuunat luokseen, +ja kaikki kolme ratsastajaa pysyttelivät hiljaa raitojen kätkössä. + +Koivujen varjot pitenivät pitenemistään läheisellä mäellä. Paimentyttö, +jolla oli pukuna lyhyt, juovikas villahame ja ruskea liivi ja +käsivarret puoleksi paljaina, tuli laulellen pitkin polkua. Sanat ja +sävel olivat samat kuin ne, jotka vasta paljon myöhemmin kirjoitettiin +muistiin, kun paimentytön ruskeat hiukset olivat jo aikaa sitten iästä +lumivalkoiset ja hänen raikas, soinnukas äänensä vapisi kuin syksyn +tuuli kuihtuneissa lehdissä, mutta Savon saloilla syntynyt laulu yhä +vielä oli yhtä kevätnuori ja yhtä surumielisen viehättävä: + + Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla + Kuninkaan kultaisen kartanon puolla, + Voi minun lintuni, voi minun kultani. + Kun et tule jo! + + Linnut ne laulavat sorealla suulla, + Soreampi kultani ääni on kuulla. + Voi minun lintuni, voi minun kultani, + Kun et tule jo! + +Laulu kaikui kirkkaasti viileänä kesäiltana; ja vihreä, auringon +valaisema kunnas heijasti leikitsevin kaiuin takaisin sanat ja säveleet +kuin kalliosta kimmahtavat höyhenpallot, ja ne satoivat kuin kukkaset +nuorukaisen sydämeen. Vihamielisten intohimojen, vihan ja kavaluuden +keskellä kaikui siinä hänen korviinsa rauhanrukous luonnon omasta, +vilpittömästä, rakastavasta rinnasta, ja silloin hän käsitti sen +tarkoituksen. Silloin vasta selvisi hänelle täydelleen, miksi hän +tahtoo elää ja taistella ja miksi hän saattaa, jos kohtalo niin määrää, +ilomielin kuolla. Täällä, tässä ihanassa maassa, välkkyvän järven +rannalla, täällä vihreiden koivujen varjossa ja vaipuvan auringon +iltaloisteessa sykki hänelle nuori sydän, joka lähetti hänelle +tervehdyksensä paimentytön laulussa. Isänmaa oli nyt saanut sielun, se +oli saanut elävän muodon, se katsoi häneen tytön silmistä, ja hän tunsi +sen piirteet Betta Sivertin valkoisen päähineen alta. Nuo kuvat, ylevä +ihanne ja lämmin, kukoistava todellisuus sulivat yhdeksi, ja silloin +oli kaikki niinkuin pitikin olla. Taistella, taistella aina kuoloon +saakka rakastetun maan ja jalosydämisen tytön puolesta, sen lupauksen +teki Lennart Croneld ensi nuoruuden puhtaassa ihastuksessa, ja se +lupaus teki hänet onnelliseksi ja uljaaksi. + +Seuraavana silmänräpäyksenä hänen käytännöllinen luonteensa sai taas +voiton haaveksivista ajatuksista, ja hän astui muutaman askeleen +paimentyttöä kohden, joka hänet nähtyään lakkasi laulamasta. Kun tyttö +oli tarkoin katsonut, ettei kukaan näe heitä, antoi hän hänelle pienen, +kokoonkäännetyn paperin ja meni sitten äänetönnä menojaan edelleen, +salaa kuitenkin katsahtaen taaksensa kauniiseen, jääkäripukuiseen +nuorukaiseen. + +Paperissa oli vain sanat: + + "V:ät lähtivät juuri veneillänsä rannasta. Saatat tulla, + mutta ole varovainen, älä ilmaise itseäsi äläkä minua. + Minua pidetään silmällä, mutta olen aina sinun _B:si_." + + + + +8. KAMARINEUVOS SIVERT. + + +Lennart suuteli kirjettä, ensimmäistä, minkä kukaan tyttö oli +lähettänyt hänelle, sitten hän repi paperin pieniksi palasiksi ja +vieritti ison kiven niiden peitteeksi. Kaksi minuuttia sen jälkeen ajaa +karauttivat nuo kolme ratsastajaa Otavan raitakujaan ja sitoivat +hevosensa taloa lähinnä olevan, valkoiseksi maalatun veräjän pieleen. +Rakuunat saivat käskyn pysyä toistaiseksi paljastetuin sapelein veräjän +luona, jossa heitä salin ikkunoista katseltaessa voitiin pitää +suuremman, puiden takana olevan sotavoiman etujoukkona. + +Salissa oli Lennartia vastassa kamarineuvos Sivert, joka oli äsken +palannut venelaiturilta, varmana siitä, että hänen vaaralliset +ystävänsä olivat poissa näkyvistä lähimmän niemen takana. Hän oli hieno +ja siisti, tuskin viidenkymmenen vuoden vanha herra, tekotukka oli +tavattoman sileäksi suorittu ja hyvin puuteroitu, palmikko niskassa +moitteeton, posket olivat maidonvalkeat, niin että ne olisivat sopineet +nuorukaisellekin, huulilla väreili alinomainen hymy, selkä oli notkea +kuin olisi se aina ollut ponnistimen varassa, ruskeassa takissa oli +suuria ja kirkkaita hopeanappeja, silkkiliivit keltaiset, housut +keltaiset, silkkisukat moitteettomat, pohkeet pyöreät, kengät soreat, +venäläisestä kiiltonahasta, suurien hopeasolkien koristamat. + +Tämä mahtava ja kuitenkin kohtelias herra katsahti vasten tahtoaan +vielä kerran venelaituriin päin, kun hän tunsi jääkäripuvun, ja pyysi +sitten uutta vierastaan astumaan työhuoneeseensa. + +-- Mitä minä näkeh? Minu oivallin noor ysteven Rauttasaarest, minu +vanha rehellis ysteven poik! huudahti kamarineuvos murteellisella +sekasotkulla ja pudisti ainakin kolme tai neljä kertaa nuorukaisen +kättä. -- Se noor här neyttä juur pulskeelt ulos kun prints uudes, +gants uudes uniformus; minu ilahutta nähdä hentä tervenä. Toivon, pappa +jaksa hyväh? Ja se oivallin mama möös hyväh? Se ilahutta minuh, se +huvitta minuh niinkun vanhah ysteve. Me eläm juur hoonos ajois, minu +noor här, sa olla tyyty tärveydel, se on se tärke täs mailmas. + +-- Isäni -- sanoi Lennart -- käski minun tervehtiä herra kamarineuvosta +ja kysyä, eikö hän voisi saada aikaa velkansa suorittamiseksi +lokakuuhun asti, jolloin hän toivoo saavansa jotakin kokoon viljasta. +Tätä nykyä olisi se hänelle hankalaa, ja onhan kartano täytenä +vakuutena. + +-- Ah mitäh, se pien rahtune kaks tuhat riksdaaleri se mar ei voi +haitta minu rehellis vanha ysteve, jol ole niin suur peltot ja niittyt +ja isoh rautavasar ja se kaunis kalaves niin oivallin lohhin ja siikin +kans! Toivon pappa tahto teke minul se pien hyve työ näil köyhe ajoil, +kun vaivasel maamies kun minäh on neljtoist peive monin ison +kontributionin kans ja stuur sotaväk, joka kestitse joka stunti talos +ja vaati yht ja toist. Vissist, vissist, minu noor här, tule palvel +kuningas, tule palvel maatas, minäh sanon, se on ordentlist, niinku +pite oli. Minäh palvel möös minu maa ja kuningas Gustaff -- oh, yks +merkillis jalo har! Mine on sanonu sotamees: minu ysteve, olen sanonu, +tos on minu heinelatoh, tos on minu olki, tos on minu ruisjauh, min en +nin tarkist luve muutama satoi leiviske -- ja he rehellis rootslaset ja +soomlaset ova tehny minul se kunnia, ette ova pitenet hyväks minu hyvä +jauhot ja pitkä olkit ja minu kaunis heine. Nin mites tekke? Täyty +palvele esivaltah, jos tuleki kerjeleseks lopus. + +-- Suokaa anteeksi -- jatkoi Lennart, joka oli päättänyt pysyä +tyynenä -- ne kaksituhatta riksiä ovat hyvin vähäarvoiset herra +kamarineuvokselle. Jos isäni sitä vastoin täytyisi myydä talonsa, ei +hän nyt sodan aikana saisi sille ostajaa puolestakaan sen arvosta. + +-- Nin, siine se näkke, sen sodan, alinaikan se sota. Minu vanha +rehellis ysteve tahtoi sotah. Mine on sano hänel: minu hyve major, olen +sano hänel, me maameehet toivotam se rakas rauha, tehkemme meiden +parast sota estemen! Ei, minu hyvä major Rauttasaarest tahto sota, nyt +hänel on se sota, ja nyt saa hen itsens selvitte nin hyvä kun voi. + +-- Herra kamarineuvos aikoo siis todellakin ajaa vanhan rehellisen +miehen talosta ja tilalta sentähden, että hän on seurannut +vakaumustansa ja omalla tavallaan tahtonut auttaa kuninkaan asiaa? + +-- Mine vakutan minu noor härre sen, se teke minul paha, kovi paha, +mutta mine ei voin site autta. Mine ei taida menete minu piente +saatavan, mine on itse ruineerattu; elken puhu siit enee. + +-- Niinkuin herra kamarineuvos suvaitsee, vastasi Lennart, tuskin enää +saattaen hillitä itseään. -- Onko herra kamarineuvoksella mitään +käskettävää Savonlinnaan? + +-- Nichts, nichts, minu noor ysteven. Terveisi hyvil ystävil +rootslasil. Mine toivo, he pia ottava se pien rakkari linna, ku heite +haitta. + +-- Vienkö myös terveisiä kapteeni Ladovilta? + +-- Was? Kapteen Ladov? + +-- Niin, häneltä, joka tuskin tunti sitten lähti laiturista. + +Kamarineuvos käänteli komeaa tekotukkaansa ja tuijotteli sameilla +silmillään rohkeata kysyjää, ikäänkuin olisi tahtonut katsoa hänen +lävitsensä. + +-- Mine ei tunne yks kapteen sil nimel, sanoi hän hyvin vakuuttavasti. + +-- Mutta minä tunnen hänet, jatkoi kersantti. Olkaa hyvä, kuunnelkaa +minua hetkinen. Sopimuksen mukaan piti tänään puolen päivän aikaan olla +kokous Patasalossa. Kapteeni Ladovin tuli johtaa puhetta Venäjän +puolelta, ja Ruotsin puolelta odotettiin muutamia luotettavia +henkilöitä. Aikooko herra kamarineuvos kenties käydä soutelemassa näin +kauniilla ilmalla? + +-- Was! Dumme Geschichten![11] + +Kun kamarineuvos Sivert joutui hämilleen, taukosi hän puhumasta tuota +rumaa sekasotkua, jota hän oli oppinut Viipurissa ollessaan, ja puhui +sensijaan aivan ymmärrettävää saksaa. Kieli oli hänessä jonkinlaisena +ilmapuntarina, joka osoitti asiain painon elohopeaan hänen tekotukkansa +alle. + +-- Kokous tuli ilmi, jatkoi Lennart yhä vakavammin, ja osanottajat +olivat vähällä joutua suomalaisten joukkojen käsiin, mutta onneksi +annettiin heille ajoissa merkki vaarasta, ja he hajosivat mikä +minnekin. Kapteeni Ladov oli kyllin rohkea poiketakseen kahdella hyvin +varustetulla veneellä Otavaan, toivoen täällä tapaavansa muutamia +kokouksesta poissa olleita ruotsalaisia upseereja Savonlinnan +piiritysväestä ja saadakseen teidän kanssanne, herra kamarineuvos, +puhella jotakin tuosta yhteisestä tuumastanne, paroni Hastfehrin +armeijan yllyttämisestä kapinaan ja hänen väkensä pakottamisesta +vetäytymään pois Venäjän alueelta. Te olette vastannut hänelle, että +vielä on kärsivällisesti odotettava pari viikkoa asiain kehkeämistä. Te +olette luvannut hänelle, että silloin on kaikki oleva valmiina, ja te +toivotte kohta näkevänne sen päivän, jolloin valtakunnan raja ei enää +käy Otavan kartanon halki, vaan -- kenties? -- ehkä Tornion sivuitse. +Sepä kuitenkin vahingoittaisi aimo lailla oivallista tupakan ja viinan +kauppaa. + +-- Junger Mensch, Sie werden unvserschämt![12] + +-- Minä lopetan kohta. Teille tehdään väärin, herra kamarineuvos, kun +sanotaan teidän palvelevan kahta herraa ja houkuttelevan muita tekemään +samoin. Te palvelette todellisuudessa ainoastaan yhtä, minun ei +tarvitse sanoa teille ketä, ja sen yhdenkin voisitte te pettää, jos +joku toinen olisi kyllin rikas tarjoamaan teille suurempaa palkkaa. +Jotta saavuttaisitte tarkoituksenne, olette te salavehkeissä Ladovin ja +keskusteluissa Sharpin kanssa. Sitä paitsi odotatte te piakkoin +ystäväänne asessori Pistolekorsia Viipurista. Te olette yhteydessä +nuuskijoiden ja yllyttäjien kanssa seitsemällä haaralla, ja erikoisesti +te olette palkannut erään, viekkaimman heistä kaikista -- Tupakka-Matin +-- levittämään kehoituksia valtakunnan kavaltamiseen kaikkialle täällä +rajalla. Tiedättekö, herra kamarineuvos, etten minä, vaikka olenkin +köyhä ja vaikka minulla on vain yksi Jumala, yksi takki ja perintönä +teidän hallussanne olevia velkakirjoja, etten minä sittenkään tahtoisi +olla teidän sijassanne, jos tänään tai huomenna joku kersantti, +esimerkiksi minä, muassani kuusi tai kahdeksan luotettavaa Savon +jääkäriä, jotka eivät ymmärrä muuta kuin käskyjä, asettuisin tähän, +missä nyt seison, teidän ovenne eteen ja sanoisin, kuten minä nyt +sanon: _kuninkaan nimessä vangitsen minä teidät!_ + +Se, joka ei tuntenut Lennart Croneldia eikä hänen tavatonta +uhkavarmuuttaan, olisi ehdottomasti heti ajatellut, että tuollainen +poika, mitätön, pieni kersantti, joka tuskin oli astunut ensi askeleita +virassaan, ei mitenkään olisi uskaltanut puhua näin maakunnan +arvokkaimman miehen, Otavan mahtavan herran edessä, ellei hänellä olisi +ollut taskussaan vangitsemiskäsky ja mukanaan kuusi tai kahdeksan +miestä, jotka vain odottivat sovittua merkkiä syöksyäkseen sisään +panemaan kiinni vankinsa. Kamarineuvos Sivert oli siitä niin varma, hän +näki itsensä niin äkkiä paljastetuksi ja huomasi niin selvästi, mikä +kaikki häntä uhkasi, jos hänen tuumansa tulisivat ennen aikojaan ilmi, +että hän kerrassaan kadotti kaiken neuvokkuutensa ja katseli pakotietä. +Hän lähestyi avonaista, matalalla olevaa ikkunaa, joka oli raitakujalle +päin, ja huomasi ensimmäiseksi rakuunat, jotka paljastettuine +sapeleineen vartioivat veräjän luona. Siinä oli jo liikaa pahalle +omalletunnolle. Kamarineuvos turvautui rukouksiin tavalla, joka olisi +suuresti huvittanut pikku kersanttia, ellei hän olisi tarvinnut koko +mielenmalttiansa voidakseen olla itseään ilmaisematta ja päästämättä +voittoa käsistään yhtä pian kuin hän sen oli saanutkin. + +-- Grosser Gott, Sie werden mich doch nicht unglücklich machen![13] +huokasi onneton vehkeilijä. + +-- Minä noudatan käskyä, herra kamarineuvos; laittautukaa valmiiksi +heti seuraamaan minua, tai minun on kutsuttava väkeni, vastasi +kersantti tuimasti, ovea vartioiden. + +Kamarineuvos ryhtyi taas puhumaan sekasotkuaan, ja se todisti hänen +ponnistavan sukkelaa älyään pulasta päästäkseen. + +-- Jos peen summa dengi ... mine meinan, jos noin mitättömä tuhannen +riksdaaler, nin kuin vähäin todistus minu iankaikkisest +kiitollisuudest, vois taivutta minu noor ysteve sydän laske minu +pujahtaman pois... + +-- Se on mahdotonta. Minun tulee noudattaa käskyä. + +-- Mine sano tuhat riksdaaler ... mine meina kakstuhat, huokasi +luulottelija-vanki. + +-- Minun käskyni, herra kamarineuvos! Suvaitsetteko joutua? + +-- Nelje tuhat riksdaaler! Hyvä noor här, siin on kaik, Jumalitte, mite +mine omista... Viis tuhat... Mine on menny mees... Kuus tuhat ... +kerjeläin ei on köyhämp... Kymmen tuhat... Das wird mein Tod! + +-- Hyi, herra kamarineuvos! Luuletteko todellakin voivanne lahjoa Savon +jääkäriä kultavuorillakaan? Olisipa ollut toista, jos olisitte +käyttäytynyt inhimillisemmin vanhaa isääni kohtaan. + +-- Hyve, rakas här Croneld ... älkä panka pahaks minu sopimaton +raljeri! Minekö haittais vanha rehellis Rauttasaare ysteve! Eikö mite +-- rakast kunno major! Mine on juur tarkastan ne joutava velkakirja, ne +on juur minu pöydäl. Antakaa mine van paet, ja mine revi ne kaik +kappaliks! huudahti vanki ottaen pöytälaatikosta esiin nuo onnettomat +velkakirjat. + +-- Olkoon sitten menneeksi, perheenne tähden, herra kamarineuvos, +joskaan ei teidän itsenne tähden. Minä otan velkakirjat, en repiäkseni +niitä rikki enkä kieltääkseni velkaamme, vaan jotta isäni saa ne +maksaa, milloin hänen paraiten sopii. Nyt on jo hämärä ja ikkunat ovat +puutarhaan päin. Annan väkeni tarkastaa koko talon, ja sillä välin +saatte aikaa paeta, mutta huomatkaa tarkoin, vain kahdella ehdolla. + +-- Sogleich, heti, här Croneld. Mite se pite olla? + +-- Ensiksikin antakaa minulle luettelo kaikista Ruotsin Suomessa +olevista puoluelaisistanne. + +-- Ottaka he, ne konna meehet. Hirttäkä ne kaik tyyn. Täs on minu punai +kirja. Yks pikku leht saan mine tok repäiste pois, eik nin? Ainoasten +yks mitetön peen Familiengeschichte, perhejut. + +-- Ei kirjaintakaan saa ottaa pois. + +-- Mutta, minu hyve, noor här, muistake, että teiden armollin rouva +mama on möös täs punai kirjas!... Ahaa, Sie haben sich verrechnet, mein +Herr![14] Jos saateta minu hukka, nin kukistan mine rouva maman. + +-- Te petytte. Kun äitipuoleni näki kaiken tulleen ilmi, pakeni hän +rajan yli tänään puolenpäivän aikaan. + +Lyhyt voitonriemu hävisi taas kamarineuvoksen maidonvalkeilta poskilta. +Tekotukka käännettiin toisin päin, ja huokauksin annettiin punainen +muistikirja kersantti Croneldille, joka heti huomasi sen sisällyksen +sangen tärkeäksi. + +-- Saaha mine veede muas minu rahha ja minu paperi? kysyi rikollinen, +tuskaisen kiireesti mellastaen kaapissa ja rahakirstussaan. + +-- Kaikkien rahain ja vekselien suhteen saatte menetellä, miten vain +tahdotte, mutta paperit täytyy minun tarkastaa, ennenkuin voin sallia, +että viette pois mitään, mikä saattaisi olla tärkeää kruunulle. Pyydän +teitä, kiiruhtakaa; väkeni käy maltittomaksi. + +Kohtaus alkoi tulla naurettavaksi, ja ellei yllättävä hämärä olisi +auttanut Lennartia salaamaan hymyään, olisi voitto vielä voinut mennä +hukkaan niin viekkaan vastustajan kanssa oteltaessa. Mutta kamarineuvos +Sivert oli sellaisen pelon vallassa, että se riisti häneltä kaiken +maltin. Kersantti otti haltuunsa kaikki paperit, jotka olivat vähänkin +tärkeitä, koko yksityisen kirjeenvaihdon, vieläpä velkakirjatkin, +joilla Otavan valtias piti koko seutua ahtaalla, ja jotka Lennart +päätti toistaiseksi jättää lähimpään lääninkansliaan. Kun tuo kaikki +oli tehty, kysyi vanki surkealla äänellä, eikö hän saisi ottaa +jäähyväisiä perheeltään. + +-- Mahdotonta, kuului vastaus. Väkeni saattaa tulla milloin hyvänsä, ja +silloin on kaikki hukassa. Muuten voitte palata ensimmäisenä sateisena +yönä määräämään perheenne ja omaisuutenne hoidosta. Mutta vielä on +jäljellä toinen ehto. + +-- Noch eins! Mein Gott![15] + +-- Toisesta ei teille ole mitään vaivaa. Sillä siitä, miten vaikenette +äitipuoleni asioista, riippuu mihin toimenpiteihin ryhdytään Otavan +suhteen, jonka te jätätte pantiksi, ja muuten koko minunkin +toimintatapani. + +-- Mine on vait, ninkun se mykke kala. Ja nythen mine saa pakene? + +Lennart aukaisi puutarhanpuoleisen ikkunan, sillä sinne eivät rakuunat +nähneet, ja oli tarkastavinaan, oliko tie auki. Hän ei voinut kieltää +itseltään huvia katsella, miten tuo vanha papereista ja rahoista +täyteläinen kettu hupsun tavoin luikki ulos omasta ikkunastaan. + +-- Tie on vaaraton, mutta rientäkää kaikin mokomin! kuiskasi hän. + +Vielä syvä huokaus, ja kamarineuvos Sivert oli hengästyneenä jo +hiipinyt puutarhaan ikkunasta, joka oli vain kuusi korttelia maasta. + +Lennart näki hänen häviävän puiden varjoon ja rohkeni vasta silloin +remahtaa iloiseen nauruun. + +-- Juokse -- sanoi hän itsekseen -- juokse tiehesi, vanha konna, joka +olet pettänyt koko maailmaa ja nyt joudut noin pahoin huonon +omantuntosi pauloihin! Riennä kaikin mokomin, ettei väkeni saa kiinni +sinua. Kunniani kautta, Lennart Croneld, sinä olet ansainnut saada +jonakin päivänä kantaa sotamarskin sauvaa, sillä sinä komennat +kaksimiehistä armeijaa ja ajat vihollisen pakoon pelkällä ruudilla... +Mutta jo on aika ilmoittaa Betalle, miten asiat nyt ovat, ja sitten +pujahtaa itse tiehensä, vaikkei ikkunasta. + +Hän raotti varovasti lähintä ovea eikä pettynytkään. Nuori tyttö oli +kuunnellut, mutta tajuamatta asian oikeaa laitaa, ja lensi nyt +levottomana häntä vastaan. + +-- Ole huoletta, sanoi Lennart, isäsi palaa muutaman päivän kuluttua +tai heti, kun hän saa tietää kaiken olleen vain pahaa ilveilyä. + +Ja sitten hän kertoi lyhyesti sotajuonensa. + +-- Mutta ethän tahdo syöstä häntä ja meitä kaikkia onnettomuuteen? +kuiskasi Betta rukoilevalla äänellä. + +-- Toivon voivani välttää sen, vastasi nuorukainen luottavasti. +Tiedäthän muuten, että minunkin omaiseni ovat sekaantuneet näihin +salaliittoihin. Mutta jos isänmaan pelastus riippuisi kaiken +ilmaisemisesta, silloin, Betta... Oletko valmis antamaan alttiiksi +kaikki, mitä sinulla on rakkainta maan päällä, kuten minä olen valmis +uhraamaan onneni, elämäni ... yksin sinutkin! + +Nuori tyttö kietoi itkien kätensä hänen kaulaansa. + +-- Yksin sinutkin! kuiskasi hän. + +-- Rohkeutta, Betta, rohkeutta! Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Jumala ei +vaadi meiltä liian suuria uhreja. Ja jos eroammekin, niin tapahtuu se +vain joksikin ajaksi. Eikö niin, me näemme toisemme ... jos minä pääsen +hengissä ensimmäiseltä sotaretkeltäni. + +-- Sinun pitää elää, Lennart ... minun tähteni. Ja jos kaadut, näemme +me toisemme sittenkin... Hyvästi! + +-- Hyvästi! + + + + +9. SAVONLINNA. + + +Keskellä tärkeää Kyrössalmea, pohjoisten ja eteläisten Saimaan vesien +yhdistäjää, kohosi jo vuodesta 1475 saakka pienoinen Olavinlinna, jota +viime aikoina on nimitetty Uudeksi linnaksi ja kansan kielellä +Savonlinnaksi. Perustamisestaan se saa kiittää urhoollista, mutta +julmaa ritari Erik Akselinpoikaa, Totten kuuluisan suvun jäsentä, +samaa, joka varusti Viipurin kaupungin muureilla. Hän ei ollut mikään +ujo herra, tuo Erik Akselinpoika: hän oli mielestään yhtä hyvä kuin +kuka muu tahansa ja julisti omalla uhallaan sodan Venäjän tsaaria +vastaan. On huomattava, että tsaari, joka ei ollut huonompi mies kuin +Venäjän vapauttaja, Ivan III Vasilinpoika, taisteli juuri silloin +elämästä ja kuolemasta mongolien keltajoukkoa vastaan ja ehkä arveli, +ettei ole suurta lukua, saako yhden hyttysen pureman lisäksi vai ei; +mutta Erik Akselinpoika ajatteli toisin. Todistaakseen, että niin oli +laita, hän lähti vuonna 1479 pieni, mutta hurja joukko mukanaan +Olavinlinnasta Venäjän alueelle ja pureskeli niin tuntuvasti +ympärilleen, että hävitti kahden-, kolmenkymmenen penikulman alalta +koko maan autioksi, tuhosi ja tappoi, mitä tapasi, miehet, vaimot ja +karjaa monin tuhansin. + +Se vieraissakäynti oli, kuten helposti saattaa käsittää, molemmin +puolin yhtäläisen kohteliaisuuden vuorottelua, ja sitä seurasi kohta +Venäjän vastavierailu. Tuskin oli tsaari etelässä saanut aikaa +hengähtää, ennenkuin hän jo päätti kokonaan musertaa hyttysenpesän +pohjoisessa, ja sen hän teki vuorostaan niin perinpohjin, että puoli +Suomea savusi tuhkana ja tuhka sammutettiin verivirtoihin. Tuossa +kauheassa hävityksessä oli vuonna 1495 maan itäosassa vain kaksi linnaa +uhkaavina ja voittamattomina kuin kotkan pesät lumimyrskyssä, nimittäin +etelässä "pamauksesta" kuuluisa Viipuri ja pohjoisessa Olavinlinna, +t.s. Savonlinna. Aina siitä asti oli Savonlinna itäisen naapurin +silmätikkuna, mutta pysyi uljaana monissa tukalissa vaiheissa ja monen +suomalaisen, ruotsalaisen ja tanskalaisen herran vallitessa, kunnes +venäläiset valloittivat tuon pienen linnan juhannuspäivänä vuonna 1714. +Rauhanteossa vuonna 1721 annettiin Savonlinna takaisin, mutta +moskovalainen anasti sen taas 1742 ja rauhanteossa hän sai pitääkin sen +mainittuine särmäkartionmuotoisine raja-alueineen. Kolmine pyöreine +torneineen ja järkähtämättömine harmaakivimuureineen, joita +läpikuultavan kirkkaat vedet joka puolelta kuvastavat, se on nykyjään +sievä, entis-aikain sotataitoa esittäväksi näytteeksi soveltuva ja +kaunein, paraiten säilynyt linna, mitä Suomessa on jäljellä sen +veriseltä keskiajalta. Linnoitusarvostansa sen on kuitenkin vähitellen +yhä enemmän täytynyt luopua, ja vuonna 1849 vapautettiin sen +viimeinenkin vartioväki, parikymmentä miestä, vaivalloisesta +puolustautumisesta rottia vastaan, jotka tahtoivat anastaa Erik +Akselinpojan muinaisen taistelupesän. + +Mutta koska Savonlinna oli syvien luonnollisten vallihautojen ympäröimä +ja vartioi tärkeätä kulkuväylää, pidettiin sitä vielä 18:nnella +vuosisadallakin Savon avaimena. Sen olisi tosin vihollinen salmen +itäpuolella olevilta mäiltä voinut ampua maan tasalle kuin lumilinnan, +jos se olisi ottanut äärettömällä vaivalla kuljettaakseen sinne järeitä +tykkejä. Mutta koska sitä ei suinkaan tarvinnut pelätä katsoen siihen, +miten vaillinaisin varustuksin Ruotsi aloitti 1788:n vuoden sodan, +seurasi vähäinen venäläinen vartioväki, kaksi jääkärikomppaniaa, +jokseenkin rauhallisesti onnistumatonta äkkihyökkäystä, jolla prikaatin +päällikkö, paroni Hastfehr toivoi voivansa linnan anastaa sodan alussa. + +Silloinen Savon prikaati, noin 1600 miestä, oli heinäkuun 2. päivänä +osittain vesitse, osittain maitse tullut Puumalasta ja Rantasalmelta +sekä ilman erikoista vaivaa vallannut mitättömän ja varustamattoman +Savonlinnan kaupungin, joka sijaitsee Malmisaarella, länsipuolella +linnaa, mistä sen erottaa kolmen sadan kyynärän levyinen salmi. +Muutamilla pienillä kenttätykeillä, niitä oli kymmenkunta ja joukossa +ainoastaan yksi 16-naulainen, kysyttiin selvällä ruotsin kielellä, +tahtoiko linna antautua, mutta vastaus tuli hieman karkeammasti +venäjäksi, ettei mieli tee. + +Hastfehr päätti silloin kääntää täytymyksen ansiokseen ja saartaa +vihollisen, jota hän ei voinut piirittää, jakoi joukkonsa ja lähti itse +loitommaksi itään päin estääkseen avuksi tulemisen, samalla kuin +eversti Stedingk ja Brunow jäivät vain noin kuuden- tai kahdeksansadan +miehen kanssa Savonlinnan muurien lähistölle. Etuvartijoita itäisillä +saarilla ja niemillä, pieniä pattereita siellä täällä vihollisen +"hauskuttamiseksi", vartijoita veneissä sieppaamassa viholliselle +tulevia ruokavaroja, yöt ja päivät ne tarkkaavaisina tahtoivat täyttää +virkansa, mutta korttia lyömässä ja linnustamassa ne, jotka eivät +pitäneet lukua velvollisuuksistaan -- muuten kielimistä ja kulkupuheita +pääarmeijasta, laivastosta ja vihollisesta, poliittista viisastelua, +lopulta alakuloisuutta, epävakaisuutta, tyytymättömyyttä ja epäluuloa +päälliköiden kesken -- sellainen oli lyhyesti tila Savonlinnan +ulkopuolella siinä osastossa, joka ensin oli aloittanut sodan ja jonka +ripeän eteenpäin tunkeutumisen avulla kuningas toivoi sekä Savonlinnan +että Lappeenrannan, vieläpä ehkä lujan Viipurinkin kukistuvan. + +Lyhyt kesäyö oli peittänyt hämyverhoonsa sekä ystävän että vihollisen, +kun kersantti Croneld, kätkettyään varovasti Otavasta saadut paperinsa +kiven alle metsään, ilmoittautui virantoimitukseen Pääskylahden +kylässä neljännespenikulman päässä linnasta. Siellä oli sata tai +puolentoistasataa miestä everstiluutnantti paroni Otto Ramsayn johdolla +hoitamassa vartiointia järvien rantamilla Haapaveden pohjoispuolella; +mutta koska kuului tykkien pauketta ja Lennartin komppania oli +lähempänä vihollista, ratsasti hän edelleen ja lähestyi pitkän, +kivisen, linnan vastassa olevan niemen kärkeä. + +Jotakinhan piti tehdä tuon yksitoikkoisen saartamisen ajalla, josta +Stedingk kirjoitti kuninkaalle, että kreikkalaiset eivät suinkaan olisi +viipyneet kymmentä vuotta Troijan muurien edustalla, jos heillä olisi +ollut puoleksikaan niin ikävä kuin hänellä Savonlinnassa. Silloin +tällöin keskusteltiin tykkien laukauksilla, silloin tällöin tehtiin +vaihteen vuoksi retki vihollisen sivuvarustuksia vastaan; mutta linnan +päällikkö -- "vanha turkkilainen", joksi häntä sanottiin, koska hän +lienee ollut syntyisin tatarilainen -- ei juuri suvainnut yöleponsa +häiritsemistä, ja sentähden oli jotenkin tavatonta tänä yönä kuulla +tykkien niin vilkkaasti paukkuvan. Jotakin erinomaista mahtoi olla +tekeillä. Lennart hehkui halusta ensi kerran elämässään koetella +ammattiaan ja vaaran viehätysvoimaa. + +Hän nousi mäelle ja katseli sykkivin sydämin näytelmää, joka hänestä +oli aivan uutta ja hurmaavaa. Alempana levisi kolmelle taholle +hiljaisia, tummia vesiä, hänen edessään oli tuo vanha linna, jonka +kolme tornia näytti kohoavan ja katoavan pilviin; kauempana näkyi +suomalaisten vartiotulia ja sieltä täältä jokin yksinäinen valo +puolittain poroksi ammutusta kaupungista; vasemmalla puolen oli +metsätöyry, jonne päin viholliset tähtäsivät tykkejänsä. Salama +toisensa jälkeen leimahti linnan mustista muureista, valaisi öisen, +pilvisen taivaan ja kuvastui salmeen, joten jokainen tulisäihke välähti +kahtena. Keskellä laukausten pauketta, jonka kallioisten rantain kaiku +toisteli satakertaisena, voi selvästi erottaa kuulain räjähtelyt vasten +kiviä, joista ne voimattomina ponnahtelivat takaisin, ja puiden +ryskeen, joita nuo öiset rautalinnut karsivat. Metsätöyryltä pamahti +vain silloin tällöin jokin kivääri, joka laukaistiin enemmän +kohteliaisuudesta kuin minkään tosi vaikutuksen vuoksi ja joka kuului +tykkien jyrinässä suututetun lapsen voimattoman uhkauksen kaltaiselta. + +Lennart luuli joskus myös erottavansa pimeästä haavoittuneen maamiehen +hillittyä valitusta. Hän joudutti käyntiänsä, hyppi halkeamien ja +kantojen yli ja näki viimein varjontapaisia haamuja, jotka kyyristyivät +kivien taa. + +-- Wer da? Ken siellä? kuului äkkiä ääni hänen edestänsä ja kiväärin +piippu ojennettiin tuskin neljän askeleen päässä hänen otsastaan. + +-- Hyvä ystävä, oli vastaus. + +-- Tunnussana? + +-- Savonlinna. + +-- Saat mennä! + +Ne olivat Savon jääkäreitä, hänen omaa osastoaan, jolla siinä oli koko +joukko yötyötä. He olivat saaneet käskyn käyttää pilvistä yötä +hyväksensä ja rakentaa niin hiljaa kuin mahdollista patterin +kahta kolminaulaistykkiä varten sille mäelle, joka oli tuskin +puolenkolmattasataa kyynärää lähimmästä linnan osasta ja josta käsin +siis toivottiin voitavan ampua muurin yli ja siten, ellei juuri +musertaa, niin ainakin melkoisesti huolestuttaa vihollista. Yö ei +kuitenkaan ollut tarpeeksi pimeä, ja kun venäläiset olivat olleet siksi +varovaisia, että olivat raivanneet metsän pois läheltä rantaa, +keksittiin rohkeat jääkärit, ennenkuin he olivat ehtineet rakentaa +rintasuojusta kukkulalle. Linnassa pärrytettiin hätärumpua, "trevogaa", +ja luotia alkoi rakeiden tavoin sinkoilla rannalle. Turhaan olivat +jääkärit, joiden lisäksi oli tullut muutamia tykkimiehiä ja +vallinluojia, koettaneet vierittää kiviä ja hiekkasäkkejä suojaksi +itsellensä ja tykeillensä. Heidät ajettiin takaisin verissä päin ja he +näkyivät vartoilevan käskyä peräytyä mäen suojassa odotteleviin +veneisiin. + +-- Eikö ole yhtään lempoa, joka tuoda lennättäisi tänne muutamia +hietapusseja? kiljui Otto von Fieandt, siihen aikaan vain tavallinen +kapteeni, mutta yhtä vakaa ja juro, yhtä mielistynyt patukkaan, +tupakkaan ja haukkumasanoihin kuin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, +jolloin Vänrikki Stool oppi hänet tuntemaan. + +Kuusi miestä ryömi esiin, laahaten säkkejä perässään, ja he pääsivät +ensi törmälle, johon Fieandt itse kuulasateesta huolimatta oli +pysähtynyt. Mutta kun oli astuttava kallion kulmalle, joka oli aivan +suojatta ja rantaan päin kalteva, joten nekin kuulat, jotka sattuivat +alemma, ponnahtivat siitä ylitse, silloin epäilivät miehet. Se yritys +oli jo ennen vienyt neljä miestä ja kuitenkin oli täytynyt luopua +siitä. + +-- Eteenpäin pusseinenne, tai vie teidät perkele, karjaisi päällikkö +sivaltaen erästä uppiniskaista miekan lappeella selkään ja astuen itse +muutaman askeleen edellä, näyttääkseen heille tietä. + +Vihollinen oli sillä välin sytyttänyt muurille pikivanteita ja saattoi +niiden valossa jokseenkin tarkkaan seurata kaikkia liikuntoja +vastaisella rannalla. Ampuminen kiihtyi kahta vertaa kovemmaksi, kuulat +repivät kolme miestä palasiksi, toiset pakenivat, ja Fieandt itse +vetäytyi hiljalleen viimeisenä tappotantereelta. + +Se suututti häntä. + +-- Eikö ole Savossa ainoatakaan pahusta, joka saattaisi tukkia suun +noilta kaalinsyöjiltä? huusi hän. + +-- Jos saan neljä miestä, koetan aivan tuosta oikealta, vastasi pieni, +hoikka kersantti, tullen esiin joukosta. + +-- Ettekö häpeä, vanhat roikaleet, antaa poikien noin tehdä pilkkaa +itsestänne? Kuka sinä olet, enhän minä ole sinua ennen nähnyt? + +-- Kersantti Croneld, määrätty palvelukseen ensimmäiseen komppaniaan. + +-- No koeta, hiiden nulikka, saatko ketään kanssasi. Maltas... +Majurinko poika? + +-- Niin, herra kapteeni. + +-- Minä olen oppinut isältäsi kiroilemaan. Mutta häneltä olen myöskin +oppinut seisomaan hämmästymättä vaikka perhanan isoäidin edessä... +Jumala sinua siunatkoon, poika. Mene! + +Lennartin valitsema paikka oli yhtä korkealla, mutta vielä aukeampi ja +kaksikymmentä askelta lähempänä rantaa; sitä olikin ensin aiottu +patterin paikaksi, mutta se oli sitten hylätty, koska se oli liian +vaaranalainen. Sen, joka tuohon paikkaan pyrki, täytyi kulkea aukean +kallion yli, mikä tuskin saattoi käydä vihollisten näkemättä. Sitä +vastoin oli siinä se suuri etu, että täällä raunioissa oli suuri joukko +irtonaisia kiviä, joita voitiin kohottaa varustuksiksi tai +vallintapaisiksi. + +Lennart sai neljä miestä, käski heidän panna pois hattunsa ja vetää +harmaat sotaviitat korviin ja siten aivan hiljaa ryömiä yhdessä +määräpaikalle. Koe onnistui paremmin kuin oli saatettu toivoakaan. +Entisellä paikalla tehdyn valehyökkäyksen harhaanjohtamina venäläiset +kohdistivat kaiken tarkkuutensa siihen eivätkä huomanneet +kallionkarvaisiin viittoihin pukeutuneita uusia vapaaehtoisia, +ennenkuin he jo olivat ehtineet kyhätä vallituksen, joka oli kylliksi +luja suojelemaan heitä ensi iskusta. Kun muut jääkärit näkivät +yrityksen onnistuvan, alkoi heitä yhä useampia hiipiä sinne samalla +tavoin yksitellen. Hiekkasäkkejä ja risukimppuja pujautettiin sinne +uuden kivimuurin suojaksi. Rotkosta löydettiin multaa ja sitä +käytettiin samaan tarkoitukseen; kannot ja juuret, sammaleet ja +katajapensaat, kaikki kelpasivat, ja sillä aikaa vihollinen ampui +koivunrisuja, joita Fieandt puetti jääkäritakkeihin ja joita miehet +ryömien työnsivät seipäillä edellänsä ensimmäiselle, yhä vieläkin +venäläisten ampumatauluna olevalle kallionkielekkeelle. Yleinen riemu +syntyi, kun tuontuostakin nähtiin jonkin koivunoksan tupsahtavan nurin +ampumisesta. + +-- Ampukaa hiljaa, hyvät herrat! Varokaa kylpyvastojamme! huusivat +jääkärit. + +Vähitellen valkeni kesäaamu, ja silloin vihollinen huomasi ihmeekseen +pienen varustuksen kallion harjalla, vähän matkaa oikealle edellisestä +paikasta. Heti alkoi linnan tykistö jyristä sitä kohti kahta +kiivaammin, mutta liian myöhään. Häthätää kyhätty muuri kesti +kuulien tuiskeen, joista useimmat olivat kaksitoista- tai +kuusitoista-naulaisia, eikä kestänyt kuin kotvan aikaa, ennenkuin nuo +kaksi kolmenaulaista ruotsalaista tykkiä alkoivat rivakasti vastata. +Harjun takana seisovien jääkärien iloinen eläköönhuuto yhtyi +vastaukseen, ja aamuaurinko nousi valaisemaan vilkkainta ja hilpeintä +sotakarkeloa, mitä siihen asti koko pitkän ja ikävän saartamisen aikana +oli käyty Savonlinnan lähistöllä. + +Fieandt ei ollut voinut olla löntystämättä itsekin varustukseen +ollakseen läheltä johtamassa patterin säännöllistä rakentamista. +Ilokseen hän sai tähdätä ensimmäisen tykin ja nähdä, miten hänen +kuulansa tuolta korkealta paikalta ammuttuna lensi linnan muurin +sisäpuolelle, kaatoi tykkimiehen ja räiskähti sivurakennuksen seinään, +jota savuavan piipun vuoksi luultiin linnan päällikön ruokakeittiöksi. + +-- Ähäh! -- huudahti hän jörömäisesti naurahtaen, mikä ei tapahtunut +muissa kuin juhlatiloissa -- nyt me kyllä suolaamme turkkilaisen +hapankaalin! + +Samassa hän huomasi Lennart Croneldin, joka seisoi ampumareiän +vieressä, tomuisena ja poroisena patterityöstä. + +-- Ohoh -- sanoi hän hyväntahtoisesti suutaan viuristaen -- kuka sen +vietävä on sinut, poika, opettanut _ryömimään_ tarkoituksesi perille? + +-- Osaan minä seisoakin, kun tarvitaan, herra kapteeni! vastasi +nuorukainen, oikaisten itseään käsi otsalla. + +-- Vaiti, mies! Niinkuin en olisi nähnyt, että olet isäsi poika! +vastasi päällikkö. + +Mutta Lennart ei vielä tuntenut miestä eikä ollut vielä oppinut +ymmärtämään leikkiä. Heti kun Fieandt käänsi hänelle selkänsä, juoksi +hän jääkärien luo mäen taa ja toi sieltä lipun, jota hän alkoi hyvin +huolellisesti pystyttää muurin ylimmäiselle harjalle kivien ja mullan +väliin. Juuri silloin sateli vihollisten luoteja sakeimmin patterin +ympärille, ja ne paukuttelivat kuin väkivasarat sen laitaa, tekemättä +kuitenkaan siihen juuri mitään jälkeä. + +-- Mitä nyt, lurjus? Korjaa heti luusi sieltä alas, taikka minä, tuhat +tulimmaista sarvipäätä, opetan sinulle tapoja! ärjäisi tuikea kapteeni +äkkipäätä kiivaammin suutahtaen kuin hänen muuten moneen aikaan oli +nähty tulistuvan. + +Lennart Croneld totteli, mutta hitaasti ja ensin vielä kerran aivan +suorana asetuttuaan linnan kuusitoistanaulaisten ampumatauluksi. Hän +oli vaiti, mutta hänen katseensa sanoi samaa kuin äsken hänen sanansa: +kun tarvitaan, herra kapteeni, osaan minä seisoakin! + +-- Ellei sinun isäsi olisi opettanut minulle ihmistapoja, niin +auttaisin totisesti sinua takkisi selkäpuolen tomuttamisessa, tiuskaisi +uudestaan esimies kiukuissaan. -- Kun pääsemme tulesta, menet sinä +paikalla kolmeksi päiväksi arestiin. Kyllä minä opetan sinut, junkkari, +käskemättä panemaan alttiiksi kuninkaan sukkelimman pojan hengen. Mene! +Vänrikki Ros saa komentaa patteria ja luutnantti Törning laittautua +kolmenkymmenen miehen kera tuonne mäelle, jos hapankaali nousisi +liiaksi turkkilaisen päähän. + +Niin sanoen palasi Fieandt metsämäelle kersantin seuraamana, joka ei +oikein tiennyt, tuliko hänen iloita ylistyksiään harvoin tuhlailevan +sotilaan epäsuorasta kiitoksesta, vaiko suuttua rangaistuksesta, hänen +mielestään sitä kohtuuttomammasta, kun hänen ensimmäiset opinnäytteensä +olivat hyvin onnistuneet. Nuo ajatukset katosivat kuitenkin pian +luonnollisen uteliaisuuden tieltä, kun hän harjun takaa näki +ylhäisemmän upseerin, joka oli äsken saapunut veneellä kaupungista, +luultavasti tiedustelemaan patterin menestystä ja tavattoman vilkkaasti +ja väsymättömästi kestäneen tykkitulen tuloksia. + +Upseeri -- tuskin neljääkymmentä vuotta vanhempi herra, joka ryhdiltään +oli ylevän sotainen ja rohkea, mutta jonka kasvonpiirteet kuitenkin +olivat niin älykkäät ja henkevät, ettei Lennart ennen ollut nähnyt +muuta kuin yhdellä ainoalla miehellä yhtä puhuvan, vilkkaan ja +ilmeikkään katseen, nimittäin kuninkaalla itsellään -- oli silloinen +mainio eversti ja Karjalan rakuunoiden päällikkö, joka sittemmin pääsi +sotamarskiksi, kreivi Curt Bogislaus von Stedingk, eräs niitä harvoja +kuolevaisia, joille onni oli tuhlannut kaikki lahjansa, luonto kaikki +antimensa, sydän ja nero kaikki parhaimmat ominaisuutensa. Hän oli +samalla kertaa sotilas ja valtiomies, hovimies ja tiedemies, koko +maailman ja isänmaan ystävä, ja hänessä yhtyi siten kaikki, mitä hänen +aikakaudessaan oli loistavinta, eivätkä ajan tummat varjotkaan häntä +tuntuvasti himmentäneet. Ollen vakavampi ja syvällisempi kuin Kaarlo +Kustaa Tessin, monipuolisempi, ylevämielisempi kuin Aksel Fersen, joita +ennen häntä pidettiin ruotsalaisen ylimyskunnan kirkkaimpina tähtinä, +pääsi Curt von Stedingk huomattavaan asemaan Kustaa III:n loistavalla +aikakaudella. Mutta vaikka Stedingkin kuninkaallinen ystävä oli +samanikäinen kuin hän, oli edellisen päivä jo vuonna 1788 +laskemaisillaan, kun von Stedingk ei vielä ollut puolivälissäkään +pitkää, koetuksista rikasta elämäänsä, joka vaihtuen, mutta +himmenemättömänä kesti vielä lähes puoli vuosisataa kauemmaksi, kolmen +seuraavan kuninkaan ajan, kunnes se sammui keskelle uusia sukupolvia, +joista Kustaa III oli melkein vain jonkinmoinen Baldertaru -- satu +muinaisesta auringosta. + +Fieandt ilmoitti everstille asiain menon. Kun nuo kaksi herraa puhuivat +keskenään, oli se katsomisen arvoista -- maailmanmies, joka oli +kasvanut kuningatar Maria Antoinetten lähimmässä hoviseurassa +Versaillessa, ja rinnalla takkukarvainen Savon metsien karhu. Mutta +niin tuntuva, niin vaikuttava, ja toisaalta niin vähän pöyhkeilevä oli +Stedingkin etevämmyys, että siitä ikäänkuin säteili jonkinlainen kiilto +ja jalous itse Fieandtinkin parrakkaille poskille ja harvoin harjatulle +sarkatakille. Kiroukset hävisivät itsestään, haukkumasanat muuttuivat +jonkinlaiseksi jääkärien osoittaman urhoollisuuden kuivaksi kiitokseksi +ja koko kapteenin käytös tuli tavallaan sivistyneeksi, mikä oli hyvin +outoa niistä, jotka joka päivä kuulivat hänen omalla tavallaan +mörisevän, sillä miestensä edessä katsoi hän liiaksi vaivaksi pidättää +luontaista hillitsemättömyyttään. + +Suulliseen kertomukseen pujahti pari sanaa kersantti Croneldistakin. Se +nimi näkyi herättävän everstin huomiota. Hän rypisti otsaansa, kutsutti +nuorukaisen luokseen ja silmäili häntä terävästi. + +-- Oletko sinä kala vai lintu, sanopas? kysyi hän. + +Lennart oli seisonut Kustaa III:n edessä, mutta Stedingkin katsetta ja +kysymystä oli miltei vaikeampi kestää. Hän punastui hieman, mutta +katsoi everstiä silmiin ja oli vaiti. + +-- Tuolla rannalla näkyy riippuvan yksi sotilastakeistanne lehvällä. +Mene noutamaan se tänne; meillä on niukalti vaatekappaleita, eikä saa +tuhlata kruunun pukineita. + +Lennart totteli, ääneti kuin ennenkin, ja astui vakavin askelin +osoitetulle paikalle, jossa oli yöllä kaatunut seitsemän miestä ja joka +päivänvalossa oli vielä alttiimpi vihollisten luodeille. Venäläiset +olivat nyt asettaneet muurille pyssymiehiäkin, ja ne alkoivat heti, kun +näkivät pienen jääkärin, ampua vilkkaasti kivääreillänsä, laukaisten, +patterista suutuksissaan silloin tällöin jonkin tykinkin. + +Lennart meni lehvän luo, joka oli liukunut alas rinnettä +myöten, irroitti siitä puvun kuulain viuhinassa ja palasi sitten +vahingoittumattomana, pikemmin hiljentäen kuin kiiruhtaen askeleitaan. +Everstin luo tultuaan hän laski rikki ammutun puvun maahan ja odotti +uusia käskyjä. + +-- Sinulla näkyy olevan hyvä omatunto, sanoi eversti hiukan leppeämmin +kuin ensin. -- Ei mennä tuolla tavoin kuulasateeseen, jos on mieli +pettää kuningasta. + +Lennart oli yhä vaiti. Mitäpä hän olisikaan vastannut. + +-- Seuraa minua, sanoi Stedingk. + +-- Minun on käsketty mennä arestiin kolmeksi vuorokaudeksi, herra +eversti. + +-- Arestiinko? Ja mistä syystä? + +Fieandt kertoi, miksi hän oli katsonut tarpeelliseksi kurittaa +nuorukaista, vähän hämillään siitä aivan vastakkaisesta käskystä, minkä +eversti juuri oli antanut hänen suojatilleen. + +Stedingk hymyili. + +-- Kapteeni Fieandtin käskyä tulee noudattaa, virkkoi hän. Mutta +kuitenkin saat seurata minua kaupunkiin. Minulla on hiukan sanottavaa +sinulle, nuori herraseni. + +Nähtyään patterin olevan kelvollisessa kunnossa ja kykenevän vastaamaan +vihollisten tuleen eversti palasi veneellä kiertotietä kaupunkiin. +Kersantti Croneld oli hänen mukanaan ja hänet vietiin, heidän +saavuttuaan perille, päämajaan, entiseen kauppiaantaloon, jonka katon +vihollisen kuulat kuitenkin olivat suurimmaksi osaksi särkeneet. Siellä +eversti näki hyväksi jossakin määrin tutkistella seuralaistaan, aluksi +hänen sukuansa ja elämänsä vaiheita. + +-- Minä tiedän -- jatkoi päällikkö -- että isäsi on suora sotilas +ja kunnon kuningasmielinen. Toivoisin vain saattavani sanoa +samaa veljestäsi, kapteeni Detlof Croneldista, joka palvelee +uusmaalaisjoukossa. Mitä sinä arvelet siitä? + +-- Jos veljelläni on toiset mielipiteet, niin saatan vain sanoa, +etteivät ne ole minun, vastasi Lennart ujostelematta. + +-- Sinun ikäisilläsi ei ole mitään mielipiteitä, silloin syöksytään +sokeasti toisten mukana, oikaisi eversti. Sinä olet käynyt veljesi +koulua, ja hän taas on Sprengtportenin parhaita oppilaita. + +-- Olen lukenut suuretiedettä ja opetellut rintamapalvelusta +Viaporissa; mutta muuten olen käynyt isäni koulua, ja siinä olen +oppinut, että Sprengtporten on valtionkavaltaja. + +-- Hyvä. Oletko oppinut samaa äidiltäsikin? + +-- Minun äitini on kuollut, vastasi nuorukainen rohkeasti. + +-- Hyvä, ystäväni, en tahdo loukata luonnollisia tunteitasi. Mutta +katsos, minkä tähden katsoin tarpeelliseksi hankkia tietoja sinusta ja +käytöksestäsi. Mitä arvelet tästä nimettömästä kirjeestä, jonka sain +eilen illalla samalla lailla kuin jo monta muutakin ennen? Toisin +sanoen, se oli kiinnitetty neulalla asuntoni portaisiin. + +Niin sanoen hän ojensi Lennartille sievän ranskankielisen kirjeen, +jonka sisällys oli seuraava: + + "Hyvä herra, teitä koetetaan pettää ja teidän töitänne + koetetaan vakoilla. Epäilkää jokaista, joka lähestyy teitä + teeskennellyn yksinkertaisena tai lapsellisen avomielisenä. + Epäilkää etenkin erästä nuorta miestä, joka nimittää itseään + kersantti Croneldiksi ja jossa vilpittömän näköisen kuoren + alla piilee hänen ikäiselleen harvinainen kavaluus. Hänet + ovat viholliset vartavasten lähettäneet ilmoittamaan kaikki + teidän yrityksenne, ja te teette siis viisaasti, jos lähetätte + heti hänet tarkasti vartioituna johonkin kaukaiseen paikkaan, + mistä hän ei voi vahingoittaa teitä. Ottakaa tämä neuvo + + _totiselta ystävältä_." + +Lennart antoi kirjeen takaisin. Hän luuli tuntevansa käsialan, jonka +hän jonkin kerran oli nähnyt, vaikka harvoin ja sattumalta, kun monet +eivät tienneet sen käden osaavankaan kirjoittaa. Käsiala oli +Paraskoven, hänen emintimänsä venäläisen kamarineitsyen, jota hän jo +kauan oli epäillyt äitipuolensa salaiseksi kirjuriksi. Hän vältti +kuitenkin ilmaista epäluuloaan. + +-- Minä luulen -- sanoi hän -- ettei mikään todellinen ystävä ole +kirjoittanut sitä, vaan joku salainen vihollinen. + +-- Niin minäkin, vastasi eversti. Mutta jokin syy täytyy olla, minkä +tähden niin nuoren ja, anteeksi, niin vähäpätöisen henkilön kuin sinun +osaksesi on tullut tällainen huomio. Mitä arvelet siitä? + +-- Kenties minä tiedän hiukan enemmän kuin muut niistä suunnitelmista, +joita salaa laaditaan valtakunnan turmioksi, ja sentähden on tahdottu +saattaa minut epäluulonalaiseksi, virkkoi Lennart, ollen ehkä hieman +lapsellisesti hyvillään siitä, ettei ollutkaan aivan niin mitätön +henkilö kuin eversti luuli. + +-- Mitä, ystäväiseni? Puhu vapaasti. Kerro minulle suoraan, mitä tiedät +salaliitosta, jonka vyyhtien näen päivä päivältä yhä enemmän +kietoutuvan ympärillemme, mutta jonka johtolangat vielä pysyvät +pimeässä, ei tiedetä missä. Sinä olet nuori ja rohkea, sinussa on +jotakin jaloa, _quelque chose de gentilhomme_, mikä sanoo minulle, että +sinä arvelematta olet täyttävä velvollisuutesi. Ja kun puhut minulle, +tiedät puhuvasi kuninkaan korvaan. + +-- Salliiko herra eversti minun jättää mainitsematta muutamia nimiä ja +antaako herra eversti kunniasanansa, ettei niitä henkilöitä, jos nimet +arvattaisiinkin, saateta mihinkään henkilökohtaisiin ikävyyksiin, vaan +että heitä kohdellaan niin säälivästi kuin suinkin on mahdollista +isänmaan parasta loukkaamatta? + +-- _Voilà pourtant des conditions, mon ami!_ Mitä nyt? Ehtoja? +Kaupitteletko velvollisuuttasi? + +-- Anteeksi; petos on niin vähän minun mieleistäni, etten tahdo pettää +edes kuninkaan vihollisia. Minä en ole mikään ilmiantaja, herra +eversti. Ellen edeltäkäsin saa pyytämääni lupausta, annan ennen hakata +itseni palasiksi kuin ilmaisen mitään, mikä voisi saattaa eräät +henkilöt tukalaan asemaan... + +-- No niin, eihän minulla ole mitään syytä evätä pyyntöäsi; paitsi +siinä tapauksessa, että valtakunnan etu tekee kovuuden aivan +välttämättömäksi. + +-- Siinä tapauksessa on raja lähellä, tarvitaan viittaus vain, niin nuo +henkilöt ovat turvassa. Salliiko herra eversti välttämättömyyden +vaatiessa minun antaa semmoisen viittauksen? + +-- Sinäpä hierot kovasti kauppaa, vaikka sanottavasi ei liene +paljonkaan arvoista. _Eh bien_, olkoon menneeksi, minä pyydän +kuninkaalliselta majesteetilta suostumusta siihen; muuta en voi luvata. +Onko sinulla vielä ehtoja? Pyydätkö ehkä vielä upseerinvaltakirjaa +taskuusi. + +-- Semmoisen kysymyksen jälkeen ei minulla ole mitään sanottavaa herra +everstille. Kiitän muistutuksesta. Se on oikea, ja minä olen vaiti. + +-- Hyvä, nuori ystäväni. _Très bien_. Niin tulee sotamiehen vastata. +Mutta usko minua, minä en ole tahtonut loukata kunniantuntoasi. Minä +pidän arvossa sinun herkkätuntoisuuttasi ja ymmärrän täydellisesti +vaikuttimesi. Siis, _assez de querelles_.[16]. Sinä saatat puhua +pelkäämättä, että sinun tarvitsisi hävetä sitä. + +-- Siinä ei vielä kyllin, herra eversti. Muut saattaisivat ajatella +tavalla, jota herra eversti ei hyväksy. Minun täytyy nyt asettaa vielä +yksi ehto. + +-- Vieläkö yksi? Anna kuulua! + +-- Että minua _ei_ nimitetä upseeriksi, ennenkuin sota on loppunut, tai +ennenkuin ne henkilöt, joita saatan loukata, itse pyytävät sitä, siinä +tapauksessa, että ansaitsisin jonkinmoisen päällikön aseman. + +-- Mutta ajattele, mitä pyydät! Nuorena, urhoollisena ja urotöitä +himoitsevana tahdot tuomita itsesi alhaiseen ja huomaamattomaan +paikkaan, jossa päästät käsistäsi kenties ainiaaksi palaamattoman +tilaisuuden, tilaisuuden loistavaan uraan. Usko minua, nuori ystäväni! +Olen matkustanut yli valtameren, olen Amerikan polttavan auringon alla, +kuudensadan penikulman päässä isänmaastani, etsinyt sellaista +tilaisuutta, jonka sinulle onni tarjoo kotipaikkasi kynnyksellä ja +jonka sinä tahdot hylätä tunteesi viehättämänä, tunteen, jonka minä +ymmärrän, mutta jota en voi hyväksyä. Minä tuhoaisin tulevaisuutesi, +jos suostuisin pyyntöösi. Pidä ennemmin salaisuutesi, jollet luovu +ehdostasi, sillä siitä hinnasta en tahdo sitä kuulla. + +Lennart kalpeni. Hän huomasi kokeneen, jalomielisen soturin olevan +oikeassa. Saattoihan hän olla vaiti, kukaan ei pakota häntä puhumaan, +ja niin hän välttyisi saattamasta vaaraan kahden perheen kunniaa ja +onnea. Mutta toiselta puolen sanoi hänelle sisäinen, kehoittava ääni, +että nämä silmänräpäykset ovat mitä tärkeimmät, että huomenna kenties +on kaikki liian myöhäistä ja että hänen sanoistaan tai vaitiolostaan +ehkä riippuu niiden ilkeiden vehkeiden menestys, jotka uhkaavat koko +isänmaata. Hän ei arvellut enää, hän heittäytyi everstin jalkoihin ja +vaati häntä suostumaan; hän rukoili niin sydämensä pohjasta saada +luopua kaikista palkinnoista ja suosionosoituksista, hän vakuutti niin +innokkaasti sanottavansa tärkeyttä, että ylevämielisen Stedingkin +viimein täytyi suostua. + +-- Olkoon menneeksi, sanoi eversti, kenties tulemme kumpikin katumaan +lupaustani, mutta puhu! Lupaan kunniasanallani täyttää toivomuksesi. + +Lennart kertoi sitten selvästi ja varmasti, kuitenkaan mainitsematta +Sivertin tai emintimänsä nimeä, Sprengtportenille osoitetusta +kirjeestä, jonka hän oli saanut käsiinsä, aiotusta Patasalon +kokouksesta, Tupakka-Matin julistuksista ja lopuksi, mikä oli +tärkeintä, Otavassa tekemistään löydöistä ja kamarineuvoksen +kirjeenvaihdosta, jonka sisällyksestä hän oli hätimiten ottanut +selkoa. Stedingk hämmästyi. + +Hän tiesi osittain Sprengtportenin tuumista; hän pelkäsi niitä olevan +enemmänkin, eikä armeijan tyytymättömyyskään ollut hänelle tuntematon. +Mutta niin pitkälle mietittyä, niin kauan edeltäkäsin valmistettua ja +niin laajalle levinnyttä petoksen ja valtiollisten vehkeiden verkkoa +hän ei ollut aavistanut. Nyt selvisi hänelle monta seikkaa, jotka +siihen saakka olivat olleet käsittämättömiä, asiain tila selvisi +hänelle nostaen näkyviin lukemattomia mitä uhkaavimpia vaaroja. + +-- Nuori mies -- sanoi hän ja puristi lämpimästi kalpean nuorukaisen +kättä -- sinä olet oikeassa; nämä ilmoitukset ovat niin arvokkaita, +että ne kannattaa ostaa sinun onnesi ja tulevaisuutesi hinnalla. Minä +kiitän sinua; se olkoon velvollisuuden täyttämisen ohella ainoa +palkintosi. Mene heti noutamaan paperit ja tee arestissa ollessasi +niistä ne jäljennökset, joita pidät tarpeellisina. Minä menen +kirjoittamaan kuninkaalle. + + + + +10. ENSIMMÄINEN RUUTISUONI RÄJÄHTÄMÄISILLÄÄN. + + +Urhoollisen ja uskollisen Stedingkin ryhtyessä niihin toimenpiteisiin, +mitä hänen vallassaan oli petturien tuumain estämiseksi ja ennen +kaikkia prikaatipäällikön paroni Hastfehrin varoittamiseksi, +kulkivat tapaukset hänen ohitsensa kiireemmin kuin hän oli osannut +edeltäkäsin laskea. Heinäkuussa vuonna 1788 vieri kuninkaan ja samalla +Ruotsinkin valta Suomessa loivaa rinnettä alaspäin yhä nopeammin ja +vastustamattomammin omasta painostaan. Elokuussa Kustaa III:n vaipuva +kruunu oli jo ehtinyt syvän kuilun partaalle, kuilun, joka monesta +näytti pohjattomalta; mutta sama syvyys, joka uhkasi niellä valtakunnan +kruunuinensa, herätti taas tuon tuhatvuotisiin tapoihin juurtuneen +tunteen, jonka Geijer oli sanonut lausuessaan: "Ruotsin kansan historia +on sen kuningasten historia". Ja siitä hetkestä alkain, jolloin +kuninkaan ja kansan asia muuttui samaksi, oli Kustaa III pelastettu. + +Niinä kolmena päivänä, joina kersantti Croneld oli arestissa +Savonlinnan päävahdissa ja kirjoitti otteita Otavasta saaduista +papereista, oli tapahtunut tärkeätä. Nuo muutamat tunnit olivat +riittäneet saattamaan Savonlinnassakin kaiken vaaraan, tahraamaan tähän +asti urhoollisen armeijan kunniaa ja synkentämään tummilla varjoilla +kansaa, jonka uskollisuutta kuningasta ja isänmaata kohtaan siihen asti +syystä kyllä oli kiitetty. Vielä 4:ntenä päivänä elokuuta Stedingk +kirjoitti kuninkaalle: "Olen nähnyt sotamiesten kuolevan sankarien +tavoin; antakaa heidän leskillensä tynnyri jyviä, ja teidän +majesteettinne nimeä siunataan." Elokuun 5:ntenä päivänä hän kirjoitti: +"Teidän majesteettinne on halpamaisesti petetty -- pettäjiä ovat omat +neuvonantajanne ja Suomen armeijanne!" + +Mistä johtui tuo niin pikainen ajatustavan muutos, jota ei ennen ollut +kuultu suomalaisten kesken, savolaisten kesken, kansan kesken, jonka +luonne näyttää olevan keitetty tervasta; niin sitkeästi se pysyy +vanhoissa tavoissaan, niin hitaasti se mukautuu uusiin oloihin? + +Syvimmällä kyti tietysti mielten pohjalla muisto vuosista 1713 ja 1742. +Kummallakin kerralla johti ruotsalainen päällikkö -- toisella Lybecker, +toisella Lewenhaupt -- suomalaisen sotamiehen peräytymisestä +peräytymiseen, häpeästä toiseen, ja seurauksena oli, että suomalainen +joka kerran menetti osan maataan, vaikkei hän itse toivonut mitään +hartaammin kuin saada pysähtyä ja tapella. Pommerin sodassa ei sotamies +myöskään saanut mitään hyvää käsitystä ruotsalaisista päälliköistään. +Kahdeksankymmenen vuoden kuluessa hän oli käynyt tottumattomaksi +voittamaan ja tottunut saamaan selkäänsä. Ja nyt johtivat häntä heikot, +horjuvat päälliköt -- Hastfehr, Kaarle Kustaa Armfelt -- samaa valtaa +vastaan, joka oli hänen silmissään kasvanut voittamattomuudeksi. Tosin +johdettiin häntä hyökkäykseen, mutta yksin sekin urotyö oli epäilyksen +turmelema. Ja miten häntä johdettiin? Ryysyinen ja nälkäinen hän oli, +se ei suuria merkinnyt, siihen hän oli tottunut. Mutta kun tuskin oli +päästy vihollisen alueelle, käskettiin hänen pysähtyä ja hän jäi +voimattomana kuukausiksi mitättömän linnan edustalle, jota hän ei edes +saanut koettaa valloittaa väkirynnäköllä, vaan ainoastaan saartaa +vähäisin menestyksen toivein. Se masensi hänen rohkeutensa. Koko +suomalainen luonne on pohjaltaan puolustava hyökkäävän ja ryntäävän +ruotsalaisen luonteen vastakohta. Pane suomalainen sotamies +puolustamaan pirttiään, kotiliettään, ja hän on seisova paikallaan kuin +maahan kasvaneena. Mutta hyökkäyssodassa hän tarvitsee rohkeita +johtajia, suuria vaaroja ja voimakkaita, äkillisiä kiihoittimia -- +"räjähdyskuulan selkänsä taa" -- rynnätäkseen ravakasti eteenpäin. Vain +Kustaa II Adolf voi saada hänet hyökkäämään Alte Westeen Nürnbergin +luona, mutta jo Kustaa IV Adolfkin riitti antamaan hänelle voiton +Virran sillalla. Kustaa III oli liian vähäinen sotapäälliköksi, jotta +sotamies olisi häntä ymmärtänyt, liian suuri valtiomies, jotta +päällikkökunta olisi häntä käsittänyt. Kun hänen näytelmässään "1788" +näyttelijät, kuunnellen huonoa kuiskaajaa, alkoivat pilata näytelmää +ja huutaa: alas esirippu! -- ken ihmettelee, että äänettömät +apunäyttelijät ensi alussa seisoivat ällistyneinä kulissien välissä? + +Se, mikä yhden vuorokauden kuluessa sai ensimmäisen ruutisuonen +räjähtämään Hastfehrin joukossa Savonlinnan edustalla, oli samaan +aikaan saapunut kaksinkertainen ja peloittava tieto peräytymisestä +Haminan luota ja pääarmeijan kapinasta. Tapaukset ovat tunnettuja, +mutta on hupaista kuulla niiden kaikuja kaukana Savon järvien +rannoilla. + +Kun Lennart Croneld tuli päävartiosta taas ilmoittautuakseen +viranhoitoon, vastattiin hänelle, että komppanian päälliköt sekä kaikki +muut, joita ei tarvittu tehtävissään, olivat koossa eversti Stedingkin +luona. Oli aamupäivä. Metsämailta äsken tulleita nahkapoikia -- joita +Stedingk kirjeessään elokuun 5:ntenä päivänä sanoo "alastomaksi +ihmissuvun heittiöjoukoksi" -- harjoitettiin kaupungin torilla. Joukko +sotamiehiä oli kokoontunut pajan ympärille, missä raudoitettiin uusia +tykkiteloja ja paranneltiin hätävaraksi muutamien kelpaamattomien +kiväärien lukkoja. Tuon jokapäiväisen toiminnan ohella oli tavaton +liike päämajan ympärillä. Käskyläisiä tuli ja meni, aliupseerit +supattivat sotamiesten parissa, väliin annettiin selkään, väliin taas +tupakkaa. Sotamiehet itse näyttivät epäröiviltä; käsi näkyi vanhaan +kansalliseen tapaan tiheään nousevan korvan taa: selvä merkki siitä, +että pulmallisia kysymyksiä oli harkittavana. + +Lennart lähestyi erästä sellaista joukkoa. Siinä oli kymmenkunta hänen +oman komppaniansa jääkäriä, ja he odottelivat pajan luona kivääreineen, +joissa jotakin oli joutunut epäkuntoon. Heidän pukunsa ei ollut +paremmassa kunnossa kuin heidän kiväärinsäkään. Harvalla oli +sotilaspuvustaan muuta jäljellä kuin housut, joita he johonkin määrin +olivat paikkailleet liiviensä pyhillä jäännöksillä. Muutamat olivat +paitahihasillaan -- ne vasta olivat paitoja! -- toiset virsuissa, +parilla oli yllään talonpoikaistakit, joilla oli se tavaton etu, että +ne olivat ehjiä. Murkina oli heillä mukanaan, eikä se suinkaan ollut +monipuolinen: leipää, jota he itse olivat leiponeet venäläisiltä +ryöstämistään jauhoista, ja siihen lisäksi venäläiseen tapaan rahtunen +suolaa. Eräs oli venäläisiltä vangeilta oppinut kokoamaan ja paistamaan +sieniä. Toinen, aika kauppanero, oli saanut muutamia suolaisia muikkuja +tuohiseensa ja myi niitä velaksi äyristä kappaleen. Kolmas, vielä +onnellisempi, oli onkinut särjen. Liha ja maito oli harvinaista +päälliköidenkin pöydällä. + +Kurja puku ja kehno ateria eivät kuitenkaan olleet syynä tuohon suureen +pulaan, ei, vaan viimeiset, aivan uusimmat sanomat, jotka olivat tiellä +kasvaneet tavattoman suuriksi. + +-- Onko totta -- kysyi joku -- että koko päällikkökunta on Husulassa +ottanut eronsa? + +-- Ja että koko armeija on luopunut aseista? lisäsi toinen. + +-- Varmaa se on -- vastasi kolmas -- minä kuulin itse sen eräältä, joka +oli kuullut sen pikaviestin tuojan omasta suusta. Kuningas on tahtonut +panna koko armeijan arestiin. + +-- Ja silloin ovat upseerit ottaneet hänet vangiksi... + +-- Ja panneet hänet viralta. + +-- Mutta sehän on kurjaa peliä. Olisi tullut meidän luoksemme; me +olisimme suojelleet häntä. + +-- Hän kuuluu tahtovan myydä maan ryssille ja sitten paeta +valtakunnasta. + +-- Hän aikoo hävittää kaikki viinapannut... + +-- Ja kieltää kaiken tupakan käyttämisen maassa. + +-- Ja koska hän pelkää armeijaa, on hän määrännyt sen tuhottavaksi. + +-- Miksipä hän olisi muuten lähettänyt meidät tänne? Kaikkihan +tietävät, että hän on siitä tehnyt sopimuksen linnan turkkilaisen +kanssa. Kun ensin oikein olemme nälästä näännyksissä, tulee +turkkilainen ja ottaa meidät. + +-- Sentähden varovat päälliköt antamasta meille tykkejä, jotka edes +johonkin kelpaisivat. + +-- Ja kun vihdoin saimme mörssärin, emme saaneet tulikuulia. Ja +millaiset kiväärit! Kirppupyssyjä he ovat meille antaneet. Entä piit +sitten! + +-- Puhu kauniisti, mies, Sprengtportenin tussareista. Se mies tunsi +ruudin. + +-- Totta on. Siksi hänet ajettiinkin pois maasta. Ja hänen sijaansa +ovat antaneet meille sellaisia kenraaleja, jotka pötkivät metsään, kun +nurkissa paukkuu. Isä kertoi, miten tehtiin rakuunavuosina.[17] + +-- Isoisä oli sodassa ison vihan aikana, kun oli niin pakkanen, että +tuli jäätyi takkaan, ja niin pimeä, ettei aurinkoa nähty seitsemään +vuoteen.[18] Hän tiesi kertoa Armfeltistä ja Löfvingistä, nepä vasta +miehiä olivat! Mutta ne muut korkeat herrat, joita kuningas lähetti +meille, juoksivat, kun ryssien rumpu pärähti Viipurissa, täyttä karkua +pakoon Tornioon. + +-- Onko totta, että Schultz on tulossa meitä vastan mukanaan +kaksitoistatuhatta miestä? + +-- Ettekö tunteneet kenraalin käskyläistä? Hän tuli juuri +Punkasalmelta, niin että hevosen kaviot iskivät tulta. Ja mitä luulette +hänen kertoneen? Sitä, että ryssät nauravat partaansa toisella puolen +salmea ja että kasakoita kuhisee kuin muurahaisia parin penikulman +päässä. + +-- Ja te luulette Schultzin ryssillä olevan parran! Lehmänhäntiä ne +ovat, pelkkiä katkotuita lehmänhäntiä, sen minä teille heti näytän, kun +vain pääsen niin lähelle, että voin nykäistä heitä parrasta! pakisi +Pilkka-Tukka, muuan pilkkakirves, joita Savossa on yllinkyllin. + +-- Miten niin? huusivat kaikki muut. + +-- Niinpä niin, keisarinna on vannonut, ettei hänen sellaisia +pelkureita vastaan kuin me olemme tarvitse koskaan lähettää muuta +kuin vaimoväkeä, ja sentähden lähettää hän meitä vastaan +kolmekymmentätuhatta ämmää.[19] + +Vaikka suomalaisen luonne on juro, pitää hän kuitenkin paljon terävästä +pilasta, ja kaikissa suomalaisten seuroissa sinkoilee pila aivan +satamalla. Lennart Croneld käytti tätä sopivaa syrjähyppäystä +puuttuakseen puheeseen. + +-- Keisarinnalla on enemmän älyä kuin teillä, sanoi hän. Pesukartuilla +ja sukkapuikoilla saadaan mainiosti ajetuksi pakoon sellaiset +jänishousut, jotka luopuvat kuninkaastaan. Kun ryssä ottaa maan, pukee +hän teidät hameisiin ja panee teidät kaitsemaan kanoja, jos teillä on +edes rohkeutta tapella kukkoja vastaan. + +-- Kun kuningas käskee, tappelemme vaikka itse pääpirua vastaan, +huusivat jääkärit. + +-- Ja kuitenkin kuuntelette te levollisina, miten hänet on +häpeällisesti petetty! Teillä on kädessä kuninkaan kivääri, eikä kukaan +laske sormeaan liipasimelle ampuakseen luodin petturien kalloon! Häpeä +on palvella sellaisessa savolaisjoukossa eikä mikään kunnia. Ja +vaikkapa koko armeija olisikin pelkkiä nahjuksia ja valapattoja, +pitäisi savolaisten hävetä antaessaan ämmien osoitella sormellaan +heitä. + +-- Totta se on! huusi moni ääni. Vapauttakaamme kuningas! Menkäämme +everstin luo ja pyytäkäämme häntä johtamaan meitä armeijaa vastaan. Me +kyllä opetamme uusmaalaisille, hämäläisille ja kaikille muille +ihmistapoja. + +Suomessa, jossa eri maakunnat ovat kauan olleet suurten erämaiden +erottamia ja vähän tekemisissä keskenänsä, on syntynyt jyrkkiä +maakuntaominaisuuksia, jotka ovat vahvistuneet siitä, että kansakunta +on harvoin esiintynyt valtiollisena kokonaisuutena. Siitä on syntynyt +kilvoittelua, mikä monestikin on puhjennut verisiksi otteluiksi. +Keskiajalla riitelivät savolaiset ja hämäläiset keskenänsä käyden kovia +rajakahakoita. Nuijasodan aikoina olivat pohjalaiset herroina ja +pitävät vielä tänäkin päivänä itseään muita maamiehiään parempina. +Vuonna 1808 kuultiin Döbelnin sanovan: "Olisipa minulla täällä +pataljoona uusmaalaisiani!" -- ja porilaiset himmensivät taas +puolestaan heidät sotaisalla urhoollisuudellaan. Jos samassa +äänensävyssä vedottiin savolaisiin, jotka pohjalaisten jälkeen aina +ovat olleet arkatuntoisimmat maakuntaeduistansa, puhuttiin harvoin +kuuroille korville. Vähällä siis oli Lennart Croneld saada toimeen +kapinan kapinaa vastaan, sitäkin helpommin, koska savolaiset kaikesta +kielenpieksännästä huolimatta olivat juurtajaksain hartaita kuninkaan +puoluelaisia. + +Mutta silloin nousi häntä vastaan toinen pukari, pääarmeijasta äsken +tullut vääpeli Norberg, joka jo ennen oli osoittanut suunnatonta intoa +kaikenlaisten peloittavain huhujen levittämisessä. + +-- Mitä? -- huusi tuo mahtava mies -- onko täällä ketään, joka uskaltaa +vastustaa valtakunnan säätyjä ja perustuslakeja? Ettekö tiedä, että +tulee valtiopäivät vielä tänä syksynä ja että tuomitaan hengiltä +kaikki, jotka ovat kehoittaneet sotaan tai estävät rauhaa? Tämä sota on +laiton, sentähden vetäytyy koko armeija takaisin omalle alueellemme. +Minä en sano mitään; kukin tekee, miten parhaaksi näkee. Mutta kyllä +olisi viisaampaa mennä kotiin katsomaan vaimoa ja lapsia kuin ensin +joutua vihollisen käsiin elävänä paistettavaksi ja sitten menettää +päänsä valtiosäätyjen edessä. + +-- Hän on oikeassa! huusivat nyt useat äänet, jotka siihen asti olivat +pysyneet vaiti. + +-- Oli miten oli -- vastasi Lennart mieletönnä suuttumuksesta -- mutta +sen minä sanon, että sotamies, joka noin puhuu kuninkaan ja päällikön +käskyjä vastaan, on ansainnut joutua sotaoikeuden eteen ja tulla +ammutuksi neljänkolmatta tunnin kuluessa. + +-- Käskyjä tulee totella, myönsi moni jääkäri. + +-- Mutta minä sanon, ja sen tietävät kaikki pääarmeijassa, että +kuningas itse on asian puolella, jatkoi vääpeli. Hän katuu nyt, että on +aloittanut sodan, ja on olevinaan pakotettu rauhaan. Sentähden hän on +pyytänyt keisarinnaa lähettämään viisikymmentätuhatta miestä tuhoamaan +meidät, jos viivymme viikkoakaan kauemmin Venäjän alueella. + +-- Siinä kuulitte! Kuninkaan tahto on, että menemme kotiin! huusi moni +joukosta. + +-- Hän valehtelee. Hän luulee teitä tuhmiksi tallipässeiksi! Eikö +täällä ole ainoatakaan kunniallista miestä, joka vielä muistaisi, mitä +hän on velkaa kuninkaalle ja maalle? huudahti kersantti kiivaasti. + +Mutta vääpelin voimakkaammat keuhkot ja puhetaito hämmensivät hänen +äänensä. Päätodiste, että kuningas itse oli suostuvainen kaikkeen, +ratkaisi asian. + +Silloin laskeutui raskas käsi Lennartin olkapäälle. Hän katsahti +taakseen ja näki ihmeekseen vanhan Turkin. + +-- Hän seisoo tuolla katoksen luona, nyökäytti korpraali +salaperäisesti. + +-- Mitä tarkoitat? Kuka seisoo katoksen luona? + +-- Tupakka-Matti. + +-- Ahaa! Olet vietellyt ketun satimeen? + +-- Niin olen! Siinä oli jonkin verran tekemistä. + +-- Sano, tiedätkö, onko hänellä uusia käärepapereja tupakkaan? + +-- Povi täynnä. Minä vakuuttelin hänelle tulevan täällä hyvätkin +markkinat. + +-- Sepä mainiota. Minä lupasin sinulle leiviskän tupakkaa, kuten +muistat. + +-- Siitä viis. Minä ajattelin: olkoon menneeksi majurin kaulan +suojelemiseksi. + +Lennart oli siksi viisas, ettei jättänyt käyttämättä keinoja, jotka +niin odottamatta tarjoutuivat hänelle kapinan vaimentamiseksi. Hän +lähestyi vähitellen ja ikäänkuin sattumalta katosta, jossa seudun +tapaan puettu talonpoika myyskenteli sotamiehille lehtitupakkakääröjä. +Erittäin huokea hinta ja myyjän tyhmännäköinen ulkomuoto viettelivät +katokseen ostajan toisensa jälkeen. Lennart tarkasteli tupakkapuntteja: +vielä myytiin niitä ilman käärepaperia. + +-- No, Pilkka-Tukka, osta nyt sinäkin yksi mälli -- sanoi hän +pilkkakirveelle, joka oli väistynyt sivulle tungoksesta ja katseli +alakuloisena kauppiasta. + +-- Tyhjä kukkaro ja hännätön koira! -- huokasi Pilkka-Tukka. + +-- Mene ostamaan minulle naula, niin saat ottaa muutaman lehden +kaupanpäällisiksi. Mutta pyydä jotakin lehtien kääreeksi; Turkki saa +viedä ne isäukkoni rengeille. + +Jääkäri meni. Sillä välin lisääntyi lisääntymistään joukko ja melu +vääpeli Norbergin ympärillä. Huutajat olivat voitolla, mutta onneksi +olivat mielipiteet vielä hajaantuneina. Muutamat ehdottivat, että +pitäisi panna kiväärit kasaan, jättää liput ja lähteä kukin kotiinsa. +Toiset katsoivat sitä häpeälliseksi ja tahtoivat mennä everstin luo +pyytämään, että koko prikaati vetäytyisi takaisin Ruotsin alueelle. +Sillä aikaa kun näistä ehdotuksista pauhattiin ja kiisteltiin, palasi +Pilkka-Tukka ostettuine tupakkoineen, jotka oli kääritty paperiin. + +-- Tahdotko pitää minun puoltani? kuiskasi Lennart nähtyään +käärepaperin olevan oikeaa lajia. + +-- Olkoon menneeksi! sanoi jääkäri. Yhdellä myllynkivellä ei tee +mitään, mutta kaksi jauhaa leipää kuninkaan eväspussiin. + +Lennart lähestyi varovaisesti katosta ja tarttui aivan odottamatta +tupakkakauppiasta kaulukseen. + +-- Sinä käyt salakauppaa! huudahti hän tahallaan niin kovaa, että +ympärillä seisojat kuulivat. + +Tupakka-Matti naurahti mielessään nuoren herran puuhalle. Hän oli sen +seitsemän kertaa ennenkin joutunut pinteeseen salakaupasta, mutta aina +hän oli päässyt eheänä ahdingosta. Miehellä, joka hankki tupakanlehtiä +koko tienoolle, oli mahtavia ystäviä ja puolustajia kaikkialla ja +etenkin armeijassa. + +-- Jollakinhan köyhän täytyy elää, vastasi hän. + +-- Ja jossakin hänen täytyy kuolla, sanoi Lennart. Esimerkiksi +nuorassa. + +-- Ei vanha viatta kuole, vastasi mies rohkeasti, käyttäen iänikuisia +suomalaisia lauseparsiaan. + +-- Päävartioon, mies! Nyt loppuvat sananlaskusi, vanha petturi! + +Niin sanoen tahtoi Lennart tehdä pikaisen lopun asiasta, mutta eipä +ollutkaan helppoa panna kiinni Tupakka-Matin laista miestä. Ääniä, +ainakin kymmenkunta, kohosi samassa puolustamaan häntä, tyytymättömät +sulkivat tien päävartioon, ja alkoi kuulua uhkaavia sanoja. + +-- Eikö hän ole sama kersantti, joka puhui valtakunnan säätyjä vastaan? + +-- Eikö hän ole niitä, jotka tahtovat saattaa meidät petoksella +vihollisen valtaan? + +-- Ellei hän päästä Tupakka-Mattia, ammumme hänet siihen paikkaan. + +-- Tupakka-Matti on mainio mies. Ilman häntä emme olisi saaneet mälliä +kuuteen viikkoon. + +-- Laske hänet irti! Perkele! + +Näytti ilmi kapinalta. Lennart Croneldia ei monikaan tuntenut, ja siksi +häntä sitä enemmän epäiltiin. Pari hurjimpaa veti kiväärin hanat +vireeseen. + +Lennart oli sillä välin lähettänyt Pilkka-Tukan ilmoittamaan asiasta +päällikölle ja piti yhä miestä tukevasti kiinni kauluksesta. Melu yltyi +joka minuutti. Kaksi jääkäriä tarttui tupakkakauppiaaseen ja koetti +temmaista häntä irti. Kersantti veti säilänsä, jääkärit samoin, ja +kaksi kiväärinpiippua ojentui nuorukaisen päätä kohden. + +Silloin saapui eversti Stedingk seurassaan monta upseeria. + +-- Kivääri jalalle! komensi hän. + +Sotamiehet tottelivat konemaisesti ja järjestyivät riveihin. +Paljastetut aseet peittyivät huotriinsa. Silmänräpäyksessä muuttui +hurja meteli syväksi hiljaisuudeksi. + +-- Kersantti Croneld? Mitä tämä merkitsee? + +Kersantti asettui rintamaan. + +-- Olen ottanut kiinni miehen, joka levittelee kapinallisia julistuksia +rajaseuduilla, ja nämä aikoivat vapauttaa hänet. + +-- Onko sinulla todistajia? + +-- Kaksi, herra eversti. Pilkka-Tukka voi vannoa saaneensa tämän +paperin tupakkakauppiaalta ja korpraali Turkki on saanut häneltä +samanlaisen paperin Rautasaaressa. + +-- Mitä sinulla on siihen vastattavaa, mies? jatkoi eversti silmäillen +tupakankääreenä olleen paperin sisällystä. + +-- Minä olen Säämingistä ja ostin rehellisesti tupakkani +viipurilaiselta talonpojalta. Jostakin täytyy elää, armollinen herra +eversti, näinä kovina aikoina. Mutta jos ovat panneet jotakin +sopimatonta tupakan mukaan, niin en osaa lukea kirjoitusta, huokasi +Tupakka-Matti tekeytyen niin typerän näköiseksi kuin suinkin voi. + +-- Pyydän tarkastuttamaan hänet, virkkoi kersantti. + +-- Vahti, tarkasta mies! + +Käskyä toteltiin, ja vangin povesta, paidan ja rinnan välistä +löydettiin melkoinen tukku samanlaisia rakkaita kirjoituksia ystäviltä +rajan toiselta puolen. + +Nyt joutui Tupakka-Matti pahempaan pulaan kuin milloinkaan ennen, sillä +hän oli aina onnellisesti selvinnyt. Turhaan hän vannoi ja vakuutti, +ettei ollenkaan tiennyt paperien sisällyksestä. Turhaan hän etsi +silmillään niitä kaikkia puolustajia, jotka äsken niin innokkaasti +olivat vaatineet hänen vapauttamistaan. Everstin ankara katse pakotti +kaikki vaikenemaan. Yksin vääpeli Norbergkin oli hiipinyt tiehensä. + +-- Hyvät herrat -- sanoi Stedingk upseereille -- olemme vihollisen +maassa, ja rikos on varoitukseksi rangaistava. Sotaoikeus kokoontuu +heti; tunnin kuluessa täytettäköön sen tuomio. Ja te, pojat -- näin +kolme paljastettua säilää ja kaksi viritettyä kivääriä. Asia tutkitaan +ja syylliset rangaistaan. Ettekö häpeä, Savon miehet, kääntää aseitanne +toisianne vastaan vihollisen ollessa silmäinne edessä! Myöskin on +minulle kerrottu täällä olevan kuiskuttajia, jotka yllyttävät teitä +jättämään lippunne. Ja kuitenkin on kuningas uskonut teille tehtäväksi +ensimmäisinä kaikista hänen sotajoukoistaan mennä vihollista vastaan, +suojella valtakunnan rajaa ja valloittaa takaisin puolet Savoa, joka on +otettu meiltä saman pelkuruuden tähden, mitä petturit nyt tahtovat +tyrkyttää teille. Mitä, pojat? Tahdotteko vielä kerran astuskella +kotiin sauva kädessä vihollisen armosta niinkuin kuusiviidettä vuotta +sitten, ja sen lisäksi ehkä vielä menettää loput maastanne? Kuningas on +lähettänyt teidät ensimmäisinä tuleen sentähden, että hän piti teitä +urhoollisimpina miehinään, ja te toivotte hänen pitävän teitä mitä +kelvottomimpina nahjuksina! Jos täällä on ainoatakaan miestä, joka +tahtoo palata sellaisen häpeän tahraamana, niin astukoon hän esiin. Hän +saa esteettä poistua; me emme tahdo palvella kurjien raukkojen +seurassa; mutta häneltä riisutaan sotilaspuku, jota hän on häväissyt, +ja koiran tavoin ajetaan hänet urhoollisten miesten riveistä. + +Rivit seisoivat suorina. Ei kukaan hiiskahtanut. + +-- Se -- jatkoi eversti -- ken tahtoo uhrata elämänsä ja verensä +kuninkaan ja maan puolesta rehellisen soturin tavoin, tehköön +kiväärillään kunniaa ja huutakoon: eläköön kuningas! + +-- Eläköön kuningas! kaikui joka riviltä, ja jokainen poikkeuksetta +teki kunniaa. + +-- Minä kiitän teitä, pojat; sitä odotinkin teiltä. Kivääri olalle! +Oikeaan! Mars! + +-- Jumala varjelkoon herra everstiä! kuului taas riveistä. + +Käskyä toteltiin. Kapina oli tukahutettu. Joukot kulkivat pois ja +hajosivat vähääkään arvelematta majoihinsa. Vääpeli Norberg katseli +sitä nurkan takaa. + +-- Siinä näette nyt itse, hyvät herrat -- virkkoi eversti upseereille, +joista moni jokseenkin selvästi näytti tyytymättömältä asian päätökseen +-- siinä näette, minkäarvoista on se sotamiehen tyytymättömyys, johon +muutamat teistä niin lujasti nojautuivat. Sotamies on taitamaton, hänet +voidaan eksyttää, saattaa harhateille; mutta vedotkaa hänen perittyyn +uskollisuuteensa, hänen sotilaskunniaansa, niin saatte nähdä, että hän +menee tuleen huolimatta muusta kuin velvollisuudesta ja käskyistä. + +Herroilla ei ollut sillä kertaa mitään vastattavaa. Stedingk istuutui +kirjoittamaan kuninkaalle ja kutsutti sitten luoksensa kersantti +Croneldin. + +-- Sinäpä vasta olet aika poika! alkoi hän. Tuskin kaksi tuntia sitten +pääsit arestista, ja nyt olet valmis ryömimään sinne uudestaan. Sinä +paljastit säiläsi! Mitä kummaa sinulle pitää tehdä? Täytyykö minun +välttämättömästi alentaa sinut sotamieheksi, jotta oppisit sotakuria? + +Nuorukainen vaikeni, katse totisena kuten ainakin. Kenties hän huomasi, +ettei päällikön uhkaus ollut niin vaarallista laatua kuin miltä se +kuulosti. + +-- Olkoon nyt sinään, jatkoi eversti. Tällä kertaa saat sen kuitata +sillä, ettet saa arvoylennystä, joka omasta pyynnöstäsi lykätään +toistaiseksi. Nyt toiseen asiaan. Oletko paikalla valmis nousemaan +hevosen selkään ja lähtemään kuninkaan luo Loviisaan? + +-- Olen valmis milloin herra eversti vain käskee. + +-- Hyvä. Vie tämä kirje kuninkaan omiin käsiin. Huomaa tarkoin: _omiin +käsiin!_ Kuninkaallinen majesteetti kyselee sinulta sitä ja tätä, mitä +täällä on tapahtunut. Sinä olet älykäs poika ja, mikä on vielä parempi, +sinä olet rehellinen nuorukainen. Minä luotan sinuun ja sentähden +valitsen minä sinut tavallisen sanansaattajan sijaan. Ymmärrätkö? + +-- Kyllä, herra eversti. + +-- Saatat tunnollisesti kertoa kuninkaalle kaiken, mitä olet nähnyt ja +mitä tiedät. On välttämätöntä, että hänen majesteettinsa saa selvän +kuvan täkäläisestä asemasta, ja paremman kuin minä taidan tai tahdon +antaa kirjeessä. Karta nimiä, ellei sinulta erikoisesti niitä kysytä. +Mitä muihin asioihin tulee, noudatat sinä majesteetin käskyjä. Muista, +että paljon riippuu siitä, miten toimitat tehtäväsi. + +-- Koetan parastani, herra eversti. + +-- Croneld, sinusta saattaa tulla jotakin oivallista. Pidä huoli siitä, +että tuotat minulle kunniaa; luota minuun, niinkuin minä luotan sinuun. + +Päällikkö puristi sydämellisesti hänen kättään, ja sitten Lennart +riensi jo toista kertaa sanansaattajana, täyttämään päällikkönsä +käskyä, lujasti päättäen parhaansa mukaan koettaa olla hänen +kunnioittavan ystävällisyytensä arvoinen. Sen mestarillisen älykkyyden +tähden, jota korpraali Turkki äsken oli osoittanut, olisi hänen +herransa mielellään ottanut hänet mukaansa, ellei hän olisi pelännyt +sen viivyttävän matkaa. Korpraali oli sitäpaitsi silloin hirvittävän +ärtyisellä päällä. Häntä näytti harmittavan, että kumppani oli hänen +takiaan joutunut hirteen. Ei mikään oveluus eikä tyhmännäköisyys ollut +voinut tällä kertaa pelastaa Tupakka-Mattia, vanhaa veijaria. +Kaupungista ulos ratsastaessaan Lennart näki tulliveräjän ulkopuolella +häthätää kyhätyn kunniaportin, ja siinä riippui ylhäisessä asemassaan +kaikkien tupakanpureskelijain suureksi suruksi heidän vanha suosijansa +kaikkine käärepapereineen ja sananlaskuineen tavallisessa +hamppunuorassa. + + + + +11. KORKEAKOSKI. -- KYMI. + + +Suomen sisäosa on harmaakiviylänköä, joka on lukemattomien veden +täyttämäin laaksojen uurtama. Pisin ja syvin laakso, johon ylätasangon +monet järvet virtaavat, on Päijänteen vesijakso; sen pohjoisesta +etelään lukien yhteensä, neljättäkymmentä penikulmaa pitkistä +keskusjärvistä juoksevat vedet virtaista, koskista Kymijokea myöten +Suomenlahteen. Noin penikulman päässä rannikosta jakaantuu Kymi kahteen +päähaaraan, jotka ympäröivät viljavaa suistomaata, Pyhtään saarta. +Kumpikin haara jakaantuu vielä ennen mereen laskemista useampaan osaan, +joten Kymi yksinään -- muita ahdinkopaikkoja lukuun ottamatta -- +muodostaa neljä tai viisi tärkeätä ylimenokohtaa, kun on käytävä pitkin +rantatietä lähenevää vihollisarmeijaa vastaan tai hyökättävä sen +kimppuun. + +Nuo asemat tulivat vielä entistäänkin tärkeämmiksi sentähden, että 1743 +vuoden raja kävi pitkin Kymiä ja seurasi sen läntistä haaraa meren +rantaan. Pyhtään saari, joka joutui Venäjän omaksi, tuli siten hyvin +tärkeäksi raja-alueeksi sodan aikana, ja monet joen haarain kummallakin +puolen olevat varustukset todistavat vielä tänäkin päivänä, miten +huolellisesti molemmat taistelevat vallat koettivat lujittaa asemaansa +näillä kiistanalaisilla rajaseuduilla. Yksin merikin ja sen kallioinen +saaristo tahraantui niillä paikoin vereen idän ja lännen kamppailuista, +sillä Kymin itäisien laskuhaarojen kohdalla lainehtii kahdesta +vaihtelevasta meritaistelustaan kuuluisa Ruotsinsalmi. + +Elokuun ensi päivinä Haminaa vastaan tehdyn epäonnistuneen yrityksen +jälkeen antoi kuningas pääarmeijan, jonka johtajana vielä oli +kenraalimajuri paroni Kaarle Kustaa Armfelt, vetäytyä pohjoiseen päin, +ensin Venäjän puolella rajaa olevaan Liikalaan ja sitten Kymin yli +Ruotsin puolelle Anjalaan. Itse hän seurasi pienempää armeijaosastoa +Kymin itäisimmässä suuhaarassa olevalle Korkeakoskelle, johon joukko +jäi Venäjän puolelle rajaa, päällikkönä kenraaliluutnantti von Platen +ja häntä lähinnä ylikamarijunkkari, paroni Kustaa Mauri Armfelt, joka +peräydyttäessä johti jalkaväkeä. + +Täällä kärsi Kustaa III kovimman koetuksen koko elämässään: sen ylvään +mielilauselman luhistumisen, johon uskoen hän oli lähtenyt sotaan kuin +pyöräkeinuun: "_un roi devant son armée, qui l'adore, est toujours +invincible_." [20] Siellä hän sai ne surusanomat, jotka toinen toisensa +jälkeen ensin riistivät häneltä voiton toivon, sitten loukkasivat hänen +herkkää mieltään tuoden hänen kestettäväkseen suurimman häpeän, mitä +"kuningas häntä jumaloivan armeijan johtajana" voi kärsiä, ja lopulta +uhkasivat hänen kruunuaan, hänen vapauttaan ja kenties hänen +henkeäänkin. Mutta siellä hän myöskin noina synkkinä hetkinä kasvoi +suureksi vastoinkäymisten koulussa, ja siellä hän neronkatseellaan, +joka onnettomuuden syvimmässä kuilussakin keksi pelastuskeinon, jätti +surunsa uskollisen Armfeltin helmaan. Osaksi ovat näiden päivien +hämärät tapahtumat tunnetut Armfeltin omatekoisesta elämäkerrasta, joka +valaisee selvästi ajan kärkkäät kulkupuheet; toinen, ehkä tärkeämpi +osa, on vielä sinetillä suljettuna Juhana Albert Ehrenströmin +jälkeenjättämissä papereissa. + +Silloisessa päämajassa, vanhassa, myöhemmin poltetussa puutalossa +Korkeakoskella istui kuningas aamulla unettoman yön jälkeen +kirjoituspöytänsä ääressä. Hänen edessään oli ilmoituksia armeijasta, +virkakirjelmiä neuvostolta Tukholmasta, kirjeitä Ruuthilta ja +Schröderheimiltä, ranskalaisia näytelmiä ja sanomalehtiä, hänen omia +kirjoittamiaan näytelmäluonnoksia ruotsalaista teatteria varten ja +rauhansuunnitelma, jonka hän vielä pari viikkoa sitä ennen oli +aikonut esitellä Venäjälle. Hän oli käskenyt vahtivuorossa olevan +kamarijunkkarin ja kamaripalvelijan poistua ja kieltänyt laskemasta +ketään luokseen, ennenkuin hän soittaisi. Hän oli yksin, kuten hänen +oli tapana, kun hän teki tärkeimpiä päätöksiään tai suri salaisimpia +huoliaan -- yksin kaukaisessa maassa, missä petos kutoi verkkojaan +hänen kruununsa ympärille, kaukana valtakuntansa pääkaupungista, +vihreästä Haagasta, hupaisesta hovistaan, näyttelijöistään, +runoilijoistaan ja rakastettavista, sukkelista naisista, sulon ja +viehätyksen ilmapiiristä, josta hän eli kuin perhonen kukkien +tuoksusta. Miksi hän sulkeutui huoneeseensa? Mitä hän mietti? Mitä hän +suunnitteli? Uutta rauhanehdotustako? Vai uutta sotaretkeäkö? Uutta +liittoa? Valtiollista kirjeenvaihtoa? Valtiopäiviä? Sovinnonhierontaa +puolueiden välillä? Tai ehkä sanomalehtiuutisia Ranskassa lähestyvästä +myrskystä? Vai Ahlströmin musiikkia Frigga-oopperaan? Tai ehkä uutta +kilpakirjoitusta Ruotsin akatemialle? + +Ei mitään niistä. Kustaa III oli sinä hetkenä ainoastaan ihminen ja +isä. Hän oli äsken saanut kirjeen kohta kymmenvuotiaalta +perintöprinssiltä ja sen mukana toisen kuningattarelta, Sofia +Magdalenalta. Hän oli yhä uudelleen ja uudelleen lukenut nuo rakkaat +kirjeet. Hän oli huomaavinaan, että prinssi oli kahtena viime +kuukautena tuntuvasti edistynyt. Hänen kirjeensä osoitti suurta älyä; +kirjoittihan hän melkein virheettömästi; hän oli ilmeisesti etevämpi +muita ikäisiään prinssejä. Mutta onneton lapsi, mikä tulisi hänen +kohtalokseen, jos hänen isänsä nyt sortuisi puolueiden vehkeilyihin? +Silloin palattaisiin taas vuoteen 1720; vuoden 1772:n ynnä muista +kuusitoistavuotisista vaivoista jäisi perintöruhtinaalle ainoastaan +hänen isoisänsä varjovalta, raadeltu, ehkäpä paloiteltukin valtakunta! +Venäjän laivasto oli niinä päivinä näyttäytynyt Viaporin edustalla ja +saartanut Ruotsin laivaston. Mitähän jos vihollinen uskaltaisi yrittää +nousta maalle Ruotsin rannikolle, lähestyä Tukholman seutuja, ja ehkä +_coup de main'illä_, äkkihyökkäyksellä, ryöstää perintöruhtinaan +Ulriksdalista, mihin kuningas ainoastaan kuningattaren hartaista +rukouksista oli sallinut hänen jäädä kesää viettämään? + +Täytyy ryhtyä joihinkin varokeinoihin, sanoi hän itsekseen. -- Joka +tapauksessa ... vaikkapa kaatuisinkin, ovat minun esimerkkini ja +neuvoni varoituksena pojalleni... Minä kirjoitan Rosensteinille. + +Kirjoitettuaan kirjeen -- nopeasti, kuten ainakin -- kuningas nousi +ja aukaisi ikkunan. Se oli virtaan päin, ja huoneen ja virran +välillä oli ainoastaan pienoinen kasvitarha, jossa kasvoi kaalia ja +karviaismarjapensaita. Raitis kesäisen ilman tuulahdus jäähdytti +kuninkaan kuumaa otsaa. Hän katseli virtaa. Kaksi venettä, kaksi miestä +kummassakin, souteli lähellä jyrkkää, kuohuvaa putousta, josta paikka +oli saanut nimensä. He pyydystivät lohia kymiläiseen tapaan pienellä +nuotalla, jota he soutivat vasten virtaa ja jonka he vetivät vedestä +kulmissa olevista nuorista, kun huomasivat siinä lohen. Nopeus ja +väkevyys, jolla soutajat kykenivät voittamaan virran voiman soutamalla +vinoon, huvitti Kustaa III:ta. + +-- Kas siinä keino, jolla voitetaan _la force des choses!_ asianhaarain +voima, sanoi hän päätään nyökäyttäen. + +Toisella puolen aitaa seisoi talonpoikaisvaimo, joka heti kuninkaan +huomattuaan alkoi niiata niiaamistaan niin innokkaasti, että kuningas +luuli häntä armonanojaksi. Kuninkaan päähän pälkähti viitata hänet +luokseen. + +-- Tahdotteko jotakin, ystäväiseni? kysyi hän vaatimattomasti, kuten +hänen tapansa oli. + +Vaimo läheni voitonriemuisena vartijaa, joka luultavasti oli ensin +käskenyt hänen poistua, ja selitti lakkaamatta syvään niiaillen, että +hänellä on nöyrä anomus maan isälle. Hän rohkenee pyytää kuninkaallista +valtakunnan majesteettiä olemaan niin alentuvainen ja tulemaan +risti-isäksi hänen tyttärensä pojalle, joka samana päivänä (päivä oli +sunnuntai) kastetaan Kymin pitäjän kirkossa lähellä Korkeakoskea. + +Onnellinen mummo, hän oli sattunut tulemaan sopivana hetkenä, hän puhui +huolehtivalle isälle. Kenties kuningas piti hänen anomustaan siksi +omituisenakin, ettei sitä sopinut kieltää, sillä Kymi oli silloin +Venäjän aluetta. + +-- Mutta mitä sanoo keisarinna asiasta? virkkoi hän armollisesti +hymyillen. -- Ettekö tiedä, mummo kulta, että teidän, koska olette +keisarinnan alamainen, tulee pitää minua vihollisena? + +-- Ei maan isän pidä sanoa niin minulle, vanhanaikaiselle, vastasi +vaimo säikähtymättä. Minä olen nähnyt monien asiain käyvän hullusti ja +saatan nähdä niiden taas käyvän oikeinkin, ja ellen minä saa nähdä +päivää, jolloin se on yhtenä, mikä kuuluu yhteen, niin saanee kuitenkin +tyttärenpoikani elää niin kauan; silloin on hän muistava, että maan isä +oli hänen risti-isänään. + +Kaikessa yksinkertaisuudessaan oli kymiläinen vaimo lausunut terveen +järjen tuomion lyijykynäviivasta, joka vedettiin Turussa 1743. +Aavistus, ettei tuollainen luonnoton raja, joka otti lohkaistakseen +kahtia, "mitä Jumala niin maaperäisesti oli yhdistänyt", voinut olla +pitkäaikainen, oli tosiaankin yhtä yleinen suomalaisissa +rannikkolaisissa kuin Savon sisäsaariston rantalaisten kesken. +Ainoakaan kansalainen ei pitänyt Kymin rajaa todellisena; kaikki +odottivat Suomen aikaisemmin tai myöhemmin yhtyvän yhdeksi. Erehdys oli +vain siinä, että moni, kuten vaimokin, luuli läntisen puoliskon vetävän +itäisen luokseen. Yhdistyminen kävikin päinvastoin. + +-- Anomukseenne on myönnytty, virkkoi kuningas. Minä tulen kirkkoon. + +Ylen onnellisen mummon rientäessä lakkaamatta niiaillen, kun oli kerran +vauhtiin päässyt, edeltäpäin ilmoittamaan sukulaisilleen ilosanomaa, +kutsutti kuningas odottavan Armfeltin luokseen. + +-- Olen valloittanut yhden puolelleni tänään, sanoi hän. Olen anastanut +yhden ristipojan keisarinnalta ja aion panna oikeuteni voimaan Kymin +kirkossa. + +-- Onnittelen teidän majesteettianne, vastasi Armfelt. Siinä on enemmän +kuin mitä minä voin toivoa saavani aikaan tänään. Hevosemme kuolevat +rehun puutteesta. Teidän majesteettinne luvalla aion mennä hevosmuonan +hakuun vihollisen alueelle. + +-- Odottakaa sitten minua kirkon luona. Minä tarvitsen ilmaa. Tahdon +ratsastaa vähän matkaa kanssanne, ystäväni. Mitä uutta? + +-- Kerrotaan suuriruhtinas Paulin tulleen Haminaan. + +-- Ahaa, hän tahtoo siis omin silmin nähdä meidän raukkamaisuutemme, +meidän häväistyksemme! Uskotteko hänen hyökkäävän kimppuumme? + +-- Tämän kuun kolmannesta päivästä alkaen on kaikki ollut mahdollista. +Mutta sieltä ei uhkaa suurin vaara. + +-- Luuletteko todellakin noiden toisten ajavan tuumiaan äärimmäisyyteen +asti? + +-- Muutaman päivän kuluttua selviää kaikki. Onpa onni, että olemme +majoitettuina joukoittain, vaikka siitä seuraakin, että vartioimme +enemmän toisiamme kuin vihollista. + +-- _Voyons_, saamme nähdä. Eikö mitään uutta Hastfehrilta? + +-- Ei mitään. Sanotaan paroni Schultzin kulkevan osastoineen +Savonlinnaa kohti. + +-- Minä luotan Hastfehriin. Savolaiset ovat kaukana. Sinne asti ei +levinne tartunta Husulasta. Sitäpaitsi on minulla Stedingk. + +-- Voi, sire, tähän asti olen pitänyt kunnianani olla suomalainen. +Suokoon Jumala, ettei teidän majesteettinne kohta tarvitsisi ajatella +toisin. + +Kuningas kävi miettiväiseksi. + +-- Ei, sanoi hän, älkäämme epäilkö kansan kunniallisuutta. Katsokaa, +tuo mummo, joka teki minulle kunnian kutsumalla minut tänään +risti-isäksi -- kuusiviidettä vuotta on hän totellut toista hallitusta +eikä hän kuitenkaan voi olla nimittämättä minua maan isäksi. + +-- Risti-isän lahjan toivo on kenties auttanut hänen muistoansa! + +-- Te olette epäilijä, ystäväni; muutamissa tapauksissa olen nähnyt +kylliksi ollakseni samanlainen. Mutta epäilisinkö suomalaisten +uskollisuutta sentähden, että muutamat... Ei, ystäväni, tuo äskeinen +kansan keskuudesta tullut ääni on lohduttanut sydäntäni. _Au revoir_, +siis kirkolla täsmälleen kello kaksitoista. + +Lähetettyään muutamia kirjeitä ja laskettuaan joitakuita henkilöitä +puheillensa ajoi kuningas tuntia myöhemmin vaunuilla Kymin kirkolle; +ennen lähtöään hän oli kuitenkin käskenyt tallimestarinsa, paroni +Essenin huolehtia siitä, että hänen ratsuhevosensa olisi hänen +saatavissaan jumalanpalveluksen jälkeen. Osa henkirakuunoita ja +komppania leskikuningattaren rykmenttiä oli vartioväkenä. + +Kirkko oli täynnä kansaa, ja koska kieli niillä seuduin on ruotsi, +pidettiin jumalanpalvelus myös ruotsiksi. Suuri hämmästys ja liikutus +syntyi kirkossa kuninkaan tullessa. Huhu siitä, että hän oli lupautunut +olemaan köyhän talonpoikaislapsen risti-isänä, oli ehtinyt ennen häntä +ja melkoisesti lujittanut entisiä siteitä. Koko kansa nousi seisoalleen +hallitsijan astuessa kirkkoon; laulettiin virsi 310, jota ei oltu +laulettu moneen vuoteen. Vanhat, joiden mieleen palasi mennyt aika, +itkeä nyyhkyttivät ääneen, nuoret seisoivat hämmästyneinä ja katselivat +milloin kuningasta, milloin hänen koreata seuruettaan. Kustaa III oli +itsekin liikutettu; hänestä tuntui kuin hän olisi ollut takaisin +voitetun kansan keskuudessa ja hän näki kaikkien katseissa rakkautta, +joka ei välittänyt aseonnen vaihtelevaisuudesta eikä valtioviisauden +vihatusta, luonnon ja kansanluonteen puolesta erottamattoman maan +poikki vedetystä viivasta. + +Saarnaaja oli siksi viisas, ettei hän unohtanut sitä ankaraa tiliä, +mikä hänen ehkä on jälkeenpäin tehtävä lailliselle esivallalleen, +varsinkin koska silloin oli yhdeksäs sunnuntai kolminaisuudenpäivästä +ja evankeliumi oli "väärästä huoneenhaltijasta". Jottei hän itse +joutuisi samaan tilaan, käsitteli hän erittäin taitavasti tuota +vaarallista tekstiä ja oli niin varovainen, ettei maininnut +keisarillista eikä kuninkaallista valtaa, vaan puhui ainoastaan +esivallasta, jonka kukin sai ymmärtää oman mielensä mukaan. Samasta +syystä lyheni rukous keisarillisen huoneen puolesta jonkinlaiseksi +suurtieteelliseksi tuntemattomaksi, jolle saattoi yhtä hyvin antaa +toisen kuin toisen merkityksen; mutta se erinomaisen taitava menettely +ei kuitenkaan voinut estää tuota varovaista miestä -- kuten +tavallisesti käy kahden herran palvelijoille -- istuutumasta kahden +tuolin väliin; sillä jos kertomusta saattaa uskoa, ei Viipurin +konsistoriumi liene sittemmin ansion mukaan ihaillut hänen +neuvokkuuttaan, vaan lienee lähettänyt hänet alennettuna johonkin +pienempään toimeen Pietarin lääniin paremmin painamaan mieleensä +huoneenhaltijan kohtaloa ja määrättyä kirkkorukousta. + +Jumalanpalveluksen jälkeen, jonka lyhentämisestä oli edeltäpäin +huomautettu, toimitettiin kaste alttarin ääressä, jolloin +kuninkaallinen majesteetti suvaitsi korkeudessaan itse olla poikalapsen +risti-isänä, ja poika sai nuo sopivat nimet Kustaa Adolf. Ristilapsi +sai lahjaksi hopeapikarin ja äiti kymmenen tukaattia. Siinä olikin +kenties kaikki kulta, mitä sillä kertaa oli kuninkaan rahastossa, mutta +se oli hyvin käytetty: ei mielipiteiden ostamiseksi, vaan kansan +kunnioituksen herättämiseksi. Kansa oli liikutettu ja mielissään; se +olisi tietysti kuninkaan kirkosta lähtiessä huutanut eläköötä, ellei +Kustaa III olisi ollut kyllin viisas tai ennemmin kyllin inhimillinen +estääkseen sellaisen mielenosoituksen, joka luultavasti olisi kohta +tullut tuolle ennestäänkin jo sodan rasittamalle seudulle kovin +kalliiksi. + +Muutaman minuutin kuluttua istui kuningas hevosen selässä ja ratsasti +pois Armfeltin seurassa muassaan noin sata rakuunaa, joiden lisäksi +seurasi jonkin matkan päässä jäljessä kaksi komppaniaa ruotsalaista +jalkaväkeä kuormavaunuineen heinien kuljettamista varten. Kuninkaan +omat vaunut ja palvelijat olivat kuormaston mukana, koska hänen +majesteettinsa tunsi pitkien matkojen rasittavuuden ja etenkin kun +sillä kertaa oli tavallaan aikomus olla huvimatkalla. Ei kukaan ollut +huomannut, että jo aamulla, kun Korkeakoskella saatiin kuulla kuninkaan +ratsun jumalanpalveluksen jälkeen odottavan kirkolla, eräs verokirjuri, +jolla oli ollut jotakin asiaa päämajaan, ajoi sieltä aika vauhtia isoa +tietä Haminaan päin. + +Kesäpäivä oli kaunis, ja vieno etelätuuli toi mereltä viileyttä. Kulkue +ajoi hiljaista juoksua lähelle Tavastilan kylää Haminan puolelle, mistä +poikettiin vasemmalle päin sivutielle ja lähestyttiin pienenpuoleista +kylää, Ylänummea. Täällä nautti kuningas kevyen aterian, sillä aikaa +kun rakuunat lähetettiin tyhjentämään äsken täytetyitä heinälatoja. +Väki ei siellä näyttänyt juuri suosiolliselta; kylässä oli jo käynyt +monta joukkoa rehun ja evään hankkijoita, jotka olivat maksuksi +antaneet vain vielä lunastamattomia kuitteja. Suurin osa kylän väkeä +oli siis ratsastajien lähetessä vetäytynyt metsien turviin, ja kylässä +oli vain lapsia, sairaita ja vanhoja, jotka eivät olleet kyenneet +kiireessä pakenemaan. + +Saunan nurkan takaa näkyi kymmenvuotiaan pojan vaalea tukka. Kuningas, +joka tunsi mielenkiintoa kaikkia sen ikäisiä poikia kohtaan, viittasi +häntä tulemaan lähemmäksi, mutta turhaan. Poika lähti livistämään, +mutta eräs rakuuna sai hänet samassa kiinni ja vei hänet, kaikista +vastustelemisista huolimatta, huoneen portaiden eteen. + +Huviksensa kuningas tarjosi pojalle hopearahaa. Häntä ei saatu ottamaan +sitä vastaan. Voitaleipää -- sama vastahakoisuus. Sokerileivosta -- +yhtä mahdotonta. + +-- Mikset ota mitään? Pelkäätkö minua? + +Ei mitään vastausta. + +-- Oletko ruotsalainen vai venäläinen? + +Ei vastausta. Vähän matkaa merenrannasta alkaa suomenkielinen alue. +Kuninkaan kysymys tulkittiin siis suomeksi: + +-- Armollinen kuningas kysyy, oletko ruotsalainen vai venäläinen? + +-- En ole kuin suomalainen, kuului viaton vastaus. + +Tuo "en ole kuin" on omituisuus Suomen puhekielessä ja sitä käytetään +useinkin mitään tarkoittamatta "olen"-sanan sijasta, mutta silloisessa +mielentilassaan ymmärsi kuningas sen toisin. Hän oli kuulevinaan siinä +lauseessa tulevaisuuden äänen. + +-- Kas vain -- sanoi hän Armfeltille -- suomalainen itsenäisyys alkaa +juurtua. Kuulitteko, ystäväni? Tämä kansalainen, kuuluisan Ylänummen +asukas, ei tahdo olla ruotsalainen eikä venäläinen; hän julistaa +olevansa suomalainen _ni moins, ni plus_, ei enempää eikä vähempää. +Onpa kuitenkin Sprengtportenilla toisinaan oivallisia päähänpistoja. + +-- Hän on vuosisataisnero, sillä hänen aatteensa toteutuvat vasta +vuosisatojen kuluttua, vastasi Armfelt. + +Samassa ajaa karautti ratsastaja esiin pitkin kylätietä niin kiivaasti, +että hänen savolainen juoksijansa, mitä parasta rotua oleva jalo eläin, +kompastui pihaan tultuaan hirsiläjää vasten, kaatui ja heitti +ratsastajan maahan. Mies oli kuitenkin heti taas jaloillaan, juoksi +portaille ja huusi: + +-- Aseihin! Vihollinen on tulossa! + +Ratsastaja oli Lennart Croneld. Kuningas tunsi prinssi Fredrikin uljaan +sanansaattajan Suursaaren ajoilta. + +-- _Qu'est-ce qu'il y a_? mitä nyt? kysyi hän. + +-- Venäläinen hevosrykmentti lähestyy pitkin valtamaantietä ja on +muutaman minuutin kuluttua Tavastilassa, jatkoi kersantti ajosta +hengästyksissään. -- Minun onnistui päästä heidän ohitsensa Vähäneviton +luona, ja kylässä kuulin teidän kuninkaallisen majesteettinne +ratsastaneen tännepäin. + +-- Ratsaille! Ratsaille! karjui Armfelt suunniltaan. -- Jos he pääsevät +Tavastilaan ennen meitä, sulkevat he teidän majesteetiltanne paluutien +Korkeakoskelle. + +Vaara oli liiankin selvä, mutta kuningas oli niin vähän +varustautunut siihen, ettei hän ollut edes vetänyt käsiinsä +rannehansikkaitaan eikä ottanut ylleen lämpimässä vaivalloista +Kustaa II:n Adolfin tapaan valmistettua nahkavarustustaan, jota +panettelijat tunnetussa herjausiaulussaan vertailivat hänen punaisiin +kengänkantoihinsa. Hän oli puettuna kansallispukuun, samoin kuin hän +oli esiintynyt kirkossakin, käsissä hienot keltaiset, ranskalaiset +vuohennahkahansikkaat. Niin kevyessä sotapuvussa kuningas heittäytyi +hevosen selkään ja lähti ajaa lennättämään kylätietä Tavastilaan päin, +Armfeltin ja niin monen rakuunan seuraamana, kuin häthätää oli ehditty +saada kokoon heinänhausta. + +Mutta ei oltu vielä päästy pitkällekään, ennenkuin jo kuului +laukauksia, josta arvattiin kahden valtatielle jätetyn ruotsalaisen +komppanian olevan ottelussa vihollisen kanssa. Onneksi he Croneldin +varoittamina olivat ehtineet sulkea tien niin hyvin kuin voivat kumoon +kaadetuilla rattailla, kuormavaunuilla, hirsillä ja kylästä otetuilla +huonekaluilla. Venäläinen hevosväki hillittiin ensi rynnäkössä ja +otettiin lämpimästi vastaan. Mutta asemaa ei voitu millään lailla +säilyttää kauan. Juuri kun kuningas kiidätti esiin pienine joukkoineen +kylätieltä, alkoi vihollinen, kasakkaparvi ensimmäisenä, kiertää asemaa +ja hätyyttää ruotsalaisia sivulta sekä kylän puolelta että niityltä +päin toiselta puolen tietä. + +Kuninkaan näkyi tekevän mieli asettua joukkonsa etupäähän. Hän +vetäisi miekkansa ja laukaisi pistoolinsa. Ensi kerran oli hän itse +taistelussa mukana, ja että hänellä oli rohkeutta, kun piti näyttää +urhoollisuudessa esimerkkiä, sen osoitti hän sittemmin tärkeämmissä +tilaisuuksissa kuin silloinen kahakka oli. Ylivoima oli kuitenkin nyt +liian suuri ja piiritetyksi joutumisen vaara kävi yhä uhkaavammaksi. +Armfelt rukoili häntä palaamaan. + +-- Mitä, hyvä paroni? Näyttäisinkö minä sotamiehille sellaisen +esimerkin! Jos minun on kaaduttava tässä sodassa, tapahtukoon se +mieluummin vihollisen kuulien kuin oman kansani kavalain petturien +toimesta. + +-- Teidän majesteettinne, muistakaa poikaanne! huusi Armfelt, joka +kokeneempana arvasi vihollisen niin kauan ponnistelevan viimeisiäkin +voimiansa kuin oli toivoa saada kuningas vangituksi. + +Tuo muistutus vaikutti. Kuningas käänsi vastahakoisesti hevosensa ja +ratsasti muutamien rakuunoiden seuraamana Korkeakoskelle päin, +Armfeltin jäädessä pidättämään ahdistelevaa vihollista. Onneksi oli +pyssyjen pauke kuulunut päämajaan; apua tuli oikeaan aikaan ja +vihollisen hyökkäys, jota venäläisissä ilmoituksissa nimitettiin +lisätyn vakoojajoukon retkeksi, torjuttiin, vaikka kyllä molemmin +puolin saatiinkin tappioita. + + + + +12. LENNART CRONELD JA HÄNEN ISOISÄNSÄ ISÄ. + + +Kuninkaan ensimmäisenä huolena, hänen päämajaan palatessaan oli pitää +huolta siitä, ettei peräytyminen näyttäisi paolta, joka -- olipa se +sitten kuinka oikeutettu tahansa vihollisen ylivoimaan katsoen -- +kuitenkin saattaisi tehdä epäsuotuisan vaikutuksen. Hänen poskensa +olivat tulipunaiset kiivaasta ratsastuksesta, hänen pukunsa +epäjärjestyksessä ja tomussa, hän oli kadottanut toisen hansikkaansa ja +miekkansa kantimen; mutta hänen katsantonsa oli tyyni, hänen ryhtinsä +arvokas ja vakava kuten ainakin; hänen äänensä ei ilmaissut mitään +mielenliikutusta. + +-- Meillä oli pieni kahakka, mutta vihollinen ajettiin takaisin, +huomautti hän ohimennen ja meni huoneeseensa muuttamaan pukua. + +Tunnin kuluttua palasi Armfelt muassaan suurin osa joukosta, pienen +osaston jäädessä Tavastilaan pitämään silmällä takaisinpalaavan +vihollisen liikuntoja. Paroni Armfelt oli yhtä viisas kuin urhoollinen +ja uskollinen. Hän huolehti asian esittämisestä niin, että se oli +edullisin kuninkaalle, joka ensi kerran oli paljastanut miekkansa +vihollista vastaan, ja harvat aavistivat, miten suuren vaaran hän oli +sillä kertaa onnellisesti välttänyt. Joukot itse innoissaan siitä +uljuudesta, että olivat pelastaneet kuninkaan, ylistivät hänen +rohkeuttaan ja vannoivat taistelevansa hänen puolestaan viimeiseen +veripisaraan saakka. Ylimääräisellä kestityksellä palkittiin heidän +intonsa, ja niille, jotka olivat hillinneet vihollisen ensi +hyökkäyksen, luvattiin kaksi riksiä kullekin, vaikka sotakassassa sillä +kertaa ei ollut mitään tai ei juuri mitään. + +Kahdenkymmenen haavoitetun joukossa, jotka kuormavaunuilla tuotiin +Korkeakoskelle, oli Lennart Croneld. Koettaessaan estää kasakoita, +jotka yrittivät kiertää puolustuspaikan, hän oli saanut syvän, mutta +vaarattoman keihäänpiston vasempaan olkapäähänsä ja pyysi perille +saavuttuaan, että hänet heti vietäisiin kuninkaan luo, koska hänellä +oli kirje, jota hän ei kahakassa ollut ehtinyt antaa hänelle. + +Vahtiupseeri anoi kirjettä luvaten viedä sen hänen majesteetilleen. + +Mutta minua on käsketty itse jättämään se kuninkaan käsiin, väitti +Lennart. + +-- Se on mahdotonta, vastattiin. Kersantti ei pääse sairashuoneesta +neljääntoista päivään, eikä hänen majesteettiansa voi vaivata tulemaan +tänne. + +-- Minua on käsketty viemään kirje kuninkaan omaan käteen, enkä voi +odottaa neljäätoista päivää, virkkoi pieni kersantti suuttuneena, nousi +sitomattomine haavoineen sairasvuoteelta ja marssi ulos ovesta etsimään +kuningasta. + +-- Hän hourailee jo haavakuumeessa, huomautti upseeri lähimmälle +miehelle. Mene ja tuo hänet takaisin! Olisipa synti antaa pojan +vuodattaa vertaan liiaksi; näin hänen taistelevan kuin vanhan soturin. +Sotilassairaalasta oli noin kolmesataa askelta kuninkaan asunnolle. +Vahtimies juoksi karkurin jälkeen ja koetti ensin hyvällä, sitten +väkisin viedä häntä takaisin. Mutta se ei ollut ollenkaan Lennartin +mieleen. Hän riistäytyi irti, meni menojaan ja huusi vain: noudatan +käskyä. + +Sotamies koetti uudestaan. Silloin vetäisi Lennart säilänsä. + +-- Päästä minut menemään! tiuskaisi hän. Minä noudatan käskyä! + +Sotamies pysähtyi epätietoisena, mitä hänen piti tehdä niin +hurjistuneelle miehelle, ja Lennart astui edelleen. Viidenkymmenen +askeleen päässä asuinhuoneen portaissa hänen kulkunsa kävi horjuvaksi +ja heti senjälkeen hän pyörtyi verenvuodosta. + +Samassa tuli paikalle eversti Anckarsvärd, joka oli kutsuttu kuninkaan +puheille, ja näki kohtauksen. + +-- Mitä on tekeillä? kysyi hän. + +-- Puolikuollut, sairashuoneesta juossut hullu, vastasi vahtimies +tarttuen haavoitettuun, kantaakseen hänet takaisin. + +Lennart heräsi liikuttamisesta. Hänen kuultiin mumisevan: käsky ... +kirje ... kuningas... + +-- Jos sinulla on kirje, niin vien minä sen perille, sanoi Anckarsvärd. + +Kersantti ei voinut vastata, mutta painoi kädellään lujasti +povitaskuaan, nähtävästi valmiina puolustamaan viimeiseen asti hänelle +uskottua lähetystä. Eversti pudisti päätään ja käski viedä pois +nuorukaisen, josta veri oli vuotaa aivan kuiviin. + +Anckarsvärd tuli, hän kuten muutkin, vaatimaan rauhaa. Armeijan +tyytymättömyys, ruotsalaisen laivaston saartotila, Tanskan uhkaavat +varustukset, kaikki yhtyi tekemään aseman päivä päivältä tukalammaksi. +Kuningas oli liikutettu, mutta hän oli päättänyt uskaltaa mitä hyvänsä. + +-- Rauhaako! huudahti hän. Tahrata siten itsensä häpeällä! Se, mitä +pyydätte, olisi kunniani murha, ja mieluummin jään yksin paikalleni +vaikka kaikki luopuisivatkin minusta. + +On ollut ja on vieläkin niitä, jotka ovat katkerasti moittineet +Kustaa III:tta siitä, ettei hän kuullut kokeneen ja uskollisen miehen +neuvoja, ikäänkuin se olisi ollut mahdollista alennuksetta, jonka +ajatteleminenkin jo hirvitti häntä. Rauhanteko ilmi kapinan aikana, +puolueiden vihan riehuessa, vihollisen viritellessä salahankkeita ja +Suomen armeijan päällikkökunnan mietiskellessä itsenäisyystuumia, +rauhanteko sellaisena aikana olisi ollut pahempaa kuin nöyryytys, se +olisi ollut perikato: ei enää 1788, vaan 1809. Kuningas näki kauemmas +kuin hänen lyhytnäköiset ystävänsä ja vielä lyhytnäköisemmät +vihollisensa. Herjaajat ovat vielä meidänkin aikoinamme koettaneet +uskotella hänen vielä Anckarsvärdin kanssa keskusteltuaankin suoneen +Armfeltin antaa salaliittolaisille viittauksen, että olisi tarpeellista +anoa armeijan nimessä rauhaa keisarinnalta. Anteeksi voi antaa +sellaiselle ajalle, joka kaikkialla näki teeskentelemistä, kavaluutta +ja juonia, että se viimein piti mahdottomintakin mahdollisena ja +uskottavana; mutta mitä on sanottava jälkimaailmasta, joka on tarkoin +tutkinut luonteet ja jolla on selvillä seuraavain aikain tapahtumat, +mutta joka kuitenkin kuuntelee satuja, missä Kustaa III:tta kuvaillaan +toivottomaksi vararikkoiseksi, joka muka petettyään ensin kaikki muut, +lopulta petti itsensäkin? + +-- Jos teidän majesteettinne pysyy päätöksessään, on kaikki hukassa! +virkkoi Anckarsvärd. + +-- En ole kutsunut teitä, hyvä herra, tänne puhumaan valtiotieteestä, +jota ette ymmärrä, vaan auttamaan neuvoillanne sodankäynnissä, vastasi +kuningas suuttuneena. Odotan uutisia Hastfehrilta, lisäsi hän ylpeästi. + +Todellakin näytti siltä kuin olisi ainoastaan menestyminen Savonlinnan +luona enää voinut tuottaa asioille onnellisemman käänteen. Sitä toivoen +oli kuningas äsken antanut tärkeitä määräyksiä, jotka perustuivat +siihen, että hän aikoi sillä kulmalla jatkaa hyökkäyssotaa. + +-- Tapasin ulkona erään Savon jääkärin, joka sanoi tuoneensa kirjeen, +huomautti eversti. + +-- Olisikohan hän Croneld? Kutsukaa hänet heti tänne. + +-- Se oli eräs haavoitettu, sairashuoneesta karannut ja ehkä houraili. + +-- Hoikka nuori poika, ruskeat hiukset, siniset silmät, päättäväisen +näköinen luonne? + +-- Aivan niin. Vaikka hän olikin niin haavastaan uupunut, en ole +koskaan nähnyt tuimempaa poikaa. + +-- _Au revoir_, hyvä eversti. Odottakaa täällä minua, jos asiat +vaativat sotaneuvottelua. + +Ja kuningas kiiruhti adjutantin ja kamaripalvelijan seurassa +sotilassairaalaan kylään. + +Välskäri oli juuri päässyt ensi kertaa sitomasta Lennart Croneldin +haavaa, ja haavoittunut tunsi, vaikka olikin hyvin uupunut, voivansa +paremmin, kun kuningas astui sisään ja kysyi armollisesti sekä hänen +että muiden haavoitettujen vointia. + +-- Kas siinähän on sanansaattajani, joka jo on ansainnut kannukset! +Kuinka jaksat, Croneld? Hyvin, toivoakseni? + +-- Hyvin, teidän majesteettinne! vastasi pieni kersantti kiitollisesti +ja onnellisesti hymyillen. Tällä kertaa ei hän kyennyt tekemään +kunniaa. + +-- Millainen haava on? Keihään pistosko? Ei sellaisista naarmuista +kuole. Minulle sanottiin sinun tuoneen kirjeen Savonlinnasta. + +-- Kyllä toin, teidän majesteettinne. + +Ja Lennart otti kirjeen, jonka hän vielä puoleksi tunnottomana +ollessaan oli kätkenyt päänaluisensa alle, kun häntä riisuttiin. +Kuningas aukaisi sen malttamattomana ja luki sisällyksen synkistyvin +katsein. Siina oli hänen ainoan toivonsa tuomio. + +Haihtuva, tuskin huomattava tuskan piirre syntyi silmänräpäykseksi +hänen ilmeikkäille kasvoilleen, joissa äsken oli ollut pelkkää +päivänpaistetta. Tuntia ennen saapuneena olisi kirje säästänyt hänet +uudesta nöyryytyksestä, peräyttämästä käskyjä, jotka hän jo oli antanut +sodan voimakkaasta pitkittämisestä Savon rajalla. + +-- Luulin sinun paremmin ymmärtävän totella käskyjä, sanoi hän +kiivaasti. -- Mikset heti antanut kirjettä? + +Kaikki veri, mitä Lennart Croneldilla vielä oli, syöksyi hänen +poskiinsa, ja hän saattoi ainoastaan vastata: + +-- Vihollinen karkasi kimppuun. + +-- Se on totta, sanoi kuningas, samassa katuen kiivauttaan. -- Stedingk +kirjoittaa, että sinulta saan luotettavimmat tiedot salavehkeistä +rajalla. Tärkeätä on, että saan ne viipymättä, mutta jos nyt puhuisit, +maksaisi ponnistuksesi kenties henkesi. Minä odotan. + +-- Jumalan tähden, teidän majesteettinne, sammalsi nuorukainen, antakaa +minun puhua, kun vielä voin. Välskäri sanoi minun huomenna hourailevan. +Henkeni on niin vähäarvoinen ... se on kuninkaani... + +-- No hyvä, kelpo Croneld, virkkoi Kustaa III liikutettuna -- puhu, jos +jaksat. Ehkä kaitselmus suo sinulle monta vuotta palvellaksesi +kuningasta ja isänmaata. Et tiedä, miten minua ilahduttaa, kun +tällaisena aikana tapaan nuorukaisessa sen uskollisuuden ja rakkauden, +jota minun täytyy kaivata niin monessa täysin kehittyneessä miehessä. + +Kuningas käski ympärillä-olijain siirtyä kauemmaksi ja jäi yksin +haavoitetun vuoteen ääreen. Lennart kertoi nyt matalalla äänellä ja +katkonaisin lausein, mutta kuitenkin selvästi ja varmasti, rajalla +vallitsevasta mielentilasta ja kaikista niistä keinoista, joilla +lakkaamatta koetettiin viekoitella kansaa ja samalla armeijaa. Hän ei +salannut, että nuo yritykset olivat muutamissa paikoin onnistuneetkin +ja että asema oli tavattoman vaarallinen ja vaati voimakkaita toimia; +hän luuli kuitenkin voivansa vakuuttaa, että sotamies ja kansa olivat +pohjaltaan rehellisiä ja valmiit uhraamaan kaikki, jos heitä vain +kohdeltaisiin oikealla tavalla, eivätkä ollenkaan suostuvaiset +Sprengtportenin tuumiin, erottamaan maata Ruotsista. + +Kuningas kuunteli häntä miettiväisenä ja teki silloin tällöin jonkin +kysymyksen. Ihmeekseen Lennart huomasi hänen erikoisesti luottavan +paroni Hastfehriin. + +-- Älkää uskoko häntä! huudahti nuorukainen avomielisesti, tarkemmin +sanojaan punnitsematta. -- Hastfehr pitää salaisia kokouksia vihollisen +kanssa ja kaupittelee velvollisuuksiaan. + +-- Mitä nyt, poika! Etkö häpeä panetella uskollisimpia palvelijoitani? +Kiitä onneasi, että olet haavoitettu; minä saattaisin muuten vaatia +todisteita, eikä niitä ole. + +Mitään vastaamatta ojensi Lennart hänelle emintimänsä kirjeen, +josta hän oli repinyt pois allekirjoituksen. Kuningas luki sen +tarkkaavaisesti, huomasi sen naisen kirjoittamaksi ja kysyi nimeä. + +-- Minä pyydän armoa ... se on minun salaisuuteni, vastasi Lennart. + +-- Mutta jos vaadin, että sanot sen? + +-- Silloin saattaa teidän majesteettinne ottaa henkeni, mutta ei saada +minua puhumaan. + +-- Ole huoletta. En pyydä henkeäsi enkä salaisuuttasi. Mutta tämä kirje +on hyvin tärkeä: se ei tosin vielä todista epäluulojasi, mutta näyttää, +että minulla on vaarallisia vihollisia. Kiitän sinua, hyvä Croneld, +enkä tahdo enää väsyttää sinua; sinä tarvitset lepoa. Kuule vielä +kuitenkin jotakin mikä voi tuottaa sinulle ansaittua iloa. Ensimmäinen +ansiosi on, että ollen rehellisen soturin poika seuraat isäsi jälkiä. +Sentähden saat, kuten jokainen kunnon mies, luottaa kuninkaasi armoon +ja suosioon. Toiseksi mainitsee eversti Stedingk hyvin kiitellen sinun +älykkyydestäsi ja urhoollisuudestasi uuden patterin rakentamisessa. +Siitä hyvästä saat vuoden palkan lahjaksi. Käyttääksesi sen +hyödyllisesti, saatat sillä teettää uuden puvun, sillä sinun _présence +d'esprit'isi_, tarkka järkesi, ennätti Ylänummella ilmaista _coup de +mainin_, jonka kautta olisi paljon voinut joutua vaaraan, ja sen vuoksi +on kohtuullista, että sidot haavasi vänrikin valtuuskirjalla. + +-- Teidän majesteettinne... + +-- Ah, sinä tahdot ehkä muistuttaa, että olen unohtanut panna +ansioluetteloosi ne tärkeät tiedot, jotka minulle kerroit äsken. No, +niistä saat palkinnoksi pitää omanasi yksityiset salaisuutesi, jos voit +olla puhumatta niistä armaallesi ensi tanssiaisissa. Mutta +uskollisuutesi ja rakkautesi tähden, rakas Croneld, tahdon pitää sinut +seurueessani, kunnes voit tulla kyllin ansiolliseksi saamaan adjutantin +toimen. + +-- Teidän majesteettinne -- sammalsi nuorukainen, ja pari suurta +kyyneltä vieri pitkin hänen kalpeita poskiaan -- niin paljon +ansaitsematonta armoa... Enkä kuitenkaan saata ottaa sitä vastaan! + +-- Anna minun pitää huolta siitä, nuori ystäväni. Annan sinulle niitä +lääkkeitä, jotka ovat minun vallassani, ja toivon niiden tekevän +sinulle hyvää. Jollakin täytyy minun lepyttää välskäriäsi, jolla on +kyllin syytä närkästyä tällaisista käynneistä sairaan luona. + +-- Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne ... en voi koko elämässäni +ansaita niin suurta suosiota ... enkä kuitenkaan saata ottaa vastaan +mitään ... paitsi lupaa säilyttää salaisuuteni. + +-- Mitä nyt? Joko välskärin ennustukset toteutuvat? + +-- Taivaan nimessä, teidän majesteettinne ... minä en houraile... +Eversti Stedingk suostui pyyntööni, etten saa ottaa mitään palkintoa +tässä sodassa... Koko kunniani riippuu siitä. + +-- Minä ymmärrän. Sinulle on sanottu, poikaparka, ettei enää ole mikään +kunnia palvella kuningasta uskollisesti. Ja on kyllä hyvinkin monta, +jotka pitävät kunnianaan hänen pettämistään. + +-- Ei, ei, ei sentähden!... Vaan ilmaistuani nuo vähäiset tietoni ... +en voi ottaa vastaan mitään palkintoa... Minä en voi sallia, että he +sanoisivat minua palkatuksi urkkijaksi. + +-- Senkö tähden siis? No hyvä, minua säälittää, mutta minä huomaan +sinulla olevan jotakin syytä siihen. Tosiaankin, nuori ystäväni, eipä +ole usein sattunut, että minua olisi hämmästytetty sellaisella +pyynnöllä. Eikö siis ole mitään, eikö mitään, millä minä toistaiseksi +voisin osoittaa sinulle armollista suosiotani? + +-- On, teidän majesteettinne. On eräs suosionosoitus, mutta en tiedä +uskallanko sitä pyytää. + +-- Sano vain. Sen täyttymistä ei kohdanne mikään vaikeus. + +-- Meidän perheellämme on pyhäinjäännös, kallis muisto Narvasta. Minun +isoisäni isällä oli onni tehdä tukalana hetkenä palvelus kuningas +Kaarle XII:lle... Kuningas oli samalla kertaa kadottanut oikean +teräskintaansa... Isoisäni isä löysi sen ja sai armonosoituksena pitää +sen omansa sijasta, jonka hän oli antanut kuninkaalle. + +-- _Eh bien_, minusta on aivan luonnollista, että omaisesi pitävät sitä +kallisarvoisena muistona, mutta en ymmärrä, mitä varten tarvitsisit +siihen minun suostumustani. + +-- Teidän majesteettinne, varhaisimmasta lapsuudestani saakka olen +kuullut tuota tapausta kerrottavan ... minä olen usein lapsena +ollessani niin ihastuneena katsellut sitä suuren kuninkaan +teräskinnasta, että olen kadehtinut isoisäni isää ja uneksinut +suurimmaksi onnekseni sellaisen muiston hankkimista kerran omalla +verelläni. Sentähden ... kun teidän majesteettinne tänään pistoolia +laukaistessaan veti oikean hansikkaan kädestään ja kohta sen jälkeen +kadotti sen, riensin minä ottamaan sen huostaani ... ja pyydän nyt +armonosoituksena, että saan, jos elän, säilyttää sen, minkä teidän +majesteettinne kadotti, Kaarle XII:n kadottaman rinnalla. + +-- Kunniani kautta -- nauroi kuningas, mielissään tuosta lapsellisen +suorasta anomuksesta -- ellet olisi, hyvä Croneld, niin juurta jaksain +rehellinen poika, saattaisin _au bout du compte_, kun otan kaikki +lukuun, luulla sinun imartelevan tottuneimpain hovimiesteni tavoin. +Narva ja Korkeakoski, Kaarle XII ja Kustaa III, _foi de gentilhomme_, +vertaus on suurenmoinen! Mistä on sinuun tullut noin kummallinen +mielijohde? + +-- Minä ajattelin -- vastasi Lennart allapäin -- että kuninkaallani on +sama kruunu kuin Kaarle XII:lla, hän on taistellut samaa kansaa johtaen +samaa vihollista vastaan ja hänen nimensä on elävä yhtä kauan kuin +Kaarle XII:n... + +-- Ja että uskollisella palveluksella on sama oikeus pysyä mielessä +meidän aikanamme kuin hänenkin, jatkoi Kustaa III kauniisti, +kuninkaallisesti hymyillen. -- Olet oikeassa. Minun ja suuren +edeltäjäni välillä on kuitenkin vertauskohtia. Me olemme erilaisia +monessa suhteessa, kuten aikakautemmekin; mutta yhdessä suhteessa +olemme yhtäläisiä -- siinä, että meillä samaa kruunua kantavilla on +sama ruotsalainen sydän. Pidä hansikkaani, jos sellainen muisto sinua +arvossa pitävältä kuninkaalta voi ilahduttaa sinua, ja ota samassa +kuninkaallinen lupaukseni, että mitä ikänä sinä kerran pyydät minulta +-- ellei se ole vastoin ruhtinasarvoani, valtakunnan menestystä tai +toisten oikeuksia -- on pyyntöösi heti, kun näytät minulle suosioni +muistomerkin, jo edeltäpäin suostuttu. Ja nyt _au revoir_, uskollinen +Croneldini; toivon pian näkeväni sinun palaavan Savoon yhtä reippaana +kuin ennenkin. + + + + +13. KORPRAALI TURKKI. + + +Kolme tai neljä päivää oli Lennartin nuori henki ponnistusten ja +verenvuodon tähden elämän ja kuoleman vaiheilla. Luultiin olevan +tarpeellista ilmoittaa kuolemasta edeltäkäsin hänen isällensä +pikalähetin mukana, joka lähti Savonlinnaan, ja hänen veljensä, +kapteeni Detlof Croneld sai kenties toivonsa mukaisen aiheen käydä +Korkeakoskella. Mutta pienen, nuoren kersantin päivät eivät olleet +vielä luetut. Viikon kuluttua hän oli täydessä toipumisen vauhdissa ja +kahden viikon vierittyä hän oli jo niin voimissaan, että sai -- vaikka +kyllä vielä olikin "hieman raihnas", kuten hänen välskärinsä, kunnon +mies Bäck, sanoi -- luvan käydä toisinaan nauttimassa raitista ilmaa +Kymin rannalla. + +Niinkuin riimut riimusauvoissa ovat ajan merkkejä, niin ovat nuo kaksi +tai kolme viikkoa elokuun keskipaikoilla 1788 kuin poltinraudalla +piirretyt Ruotsin ja Suomen armeijan historiaan! Ajan pahat siemenet, +jotka jo aikoja sitten oli kylvetty pehmitettyyn maahan ja kauan olivat +olleet kätkössä ja monen mielestä jo kuolleet, olivat viimeinkin +itäneet sodan tavallisen kurjuuden ja kyyneleiden sateessa. Myrkyllinen +taimi oli versonut rehevästi sielläkin, missä sen vähimmin luuli +menestyvän, ja usein oli sitä yhtä vaikea tuntea, kuin erottaa katkoa +viattomasta ukonputkesta. Kun se kukka pukeutui viattoman valkoisiin, +nimitettiin sitä isänmaallisuudeksi ja kannettiin julkisesti rinnassa +koristuksena. Mutta jos tuo kukka olisi saanut kypsyä hedelmäksi, olisi +siitä tullut puolalaisia renettiomenia, joita kenties jo useampi kuin +yksi aikakausi on syönyt kuolemakseen. + +Nuo tapaukset ovat tunnettuja. Elokuun 8. p:nä kirjoitettiin Anjalassa +kirje keisarinnalle. 9:ntenä lähti Jägerhorn Pietariin sitä viemään. +12:ntena laadittiin tuo kuuluisa liittokirja "selityksineen". +Seuraavalla viikolla tuli Sprengtporten rajalle, missä kenraali Armfelt +ja moni muu päällikkö kävi häntä tapaamassa. 24:ntenä palasi Jägerhorn +tuoden keisarinnan vastauksen. 25:ntenä antoivat liittolaiset, +valtiopäiviä vaatien, vastauksen Loviisassa kuninkaalle. Lähettiläitä +kulki edestakaisin armeijan ja vihollisen välillä, puoluekirjoituksia +leviteltiin, luettiin ja selitettiin kaikkialla, vapauslauluja +laulettiin, uskaliaita suunnitelmia laadittiin ja kuunneltiin, päivän +mielipiteiden kuohu hyrskyi levollisimpiinkin; kaikkialla oli liikettä, +jännitystä, rauhattomuutta, tulta ja etenkin sangen paljon savua. +Voitaisiin verrata tuota liikettä metsäpaloon tuli riehui ahneesti +kanervissa ja sammalissa uhaten niistä levitä korkeimpainkin honkien +latvoihin, mutta kukaan ei saattanut sanoa, miten laajalle palo +ulottui, koska koko tienoo oli sankan savun peitossa. Kaikesta tästä +kuuli Lennart Croneld ainoastaan epäselviä, vastakkaisia huhuja. Hänen +välskärinsä pudisti vain päätänsä, pani piippuunsa ja arveli haavan +sidettä vaihtaessaan, että "piru ne vie, jotka sen olivat saaneet +aikaan". Toverit sairashuoneessa, kaikki, jotka vain saattoivat avata +suutansa, mestaroivat ja kiistelivät päivät päästänsä. Sotamiehet +iltamälliä pureskellessaan ja upseerit punssimaljojen ääressä +keskustelivat yhtä urhoollisesti rauhasta ja sodasta. Jotkut olivat +kuningasta _vastaan_, mutta useimmat olivat hänen _puolellansa_. +Harvinaista oli kuulla, kuinka moni niistäkin, jotka innokkaimmin +vaativat rauhaa päästäkseen kotiin ruotuihinsa, kuitenkin syttyi tuleen +kuin kuiva sankkiruuti, kun tuli puhe siitä, että kieltäydyttäisiin +tottelemasta kuningasta. Saatettiin tosin kärsiä, että haastettiin +pahaa hänestä, että häntä nimitettiin hirmuvaltiaaksi ja ilveilijäksi, +sillä sellaiseen oli totuttu; mutta "panna herra pois viralta", +niinkuin nuoremmat upseerit hokivat, sellaisilla sanoilla ei kukaan +vielä uskaltanut koetella sotamiehen korvia. Upseerit kävivät +kärsimättömiksi, heidän tyytymättömyytensä väestön liian vähäiseen +isänmaanrakkauteen tuli ilmi kepittämisessä ja haukkumasanoissa, mutta +eivät edes nuo vakuuttavat keinotkaan voineet horjuttaa sotamiehen +perittyä, vaistomaista, järkähtämätöntä uskollisuutta. + +Sairashuoneen yksitoikkoisuutta ja sitä kiusaa, että hänen täytyi maata +siellä työttömänä silloin, kun niin monta hänelle kallista asiaa oli +vaarassa, lievitti seuraava kirje, jonka eräs monista Savonlinnasta +saapuvista sanansaattajista oli tuonut: + + "Lennart kulta, minä olen kuullut, että sinä olet haavoittunut, + Jumala estäköön sen olemasta vaarallista, minä ajattelen sinua + yöt päivät. Puhuvat, ettei isäsi polttanut tupakkaa koko päivänä + saatuansa sen tiedon, mutta toisena päivänä on hän taas leikannut + virginiläistä nurkantakaistaan ja arvellut, että jos vuodatatkin + veresi tai kaadut kuninkaan puolesta, ei se ole muuta kuin sinun + velvollisuutesi, sillä sinun suvussasi kuuluu se olevan vanha + tapa. Minä puolestani en taida koskaan uskoa, että Jumala luopuisi + meistä, lapsiraukoista, anna anteeksi, että tulin sanoneeksi sinua + lapseksi, vaikka oletkin jo kelpo sotamies. Lennart kulta, minä + ylpeilen sinusta, mutta en uskalla kenenkään antaa sitä huomata, + sillä isäni on hirveän suutuksissaan sinuun, hänhän tulikin kotiin + toisena päivänä iltasella oltuansa jo kaukana pyssyn kantamilta; + me saimme hänelle sanan kapteeni Loddnikoffin avulla, joka kävi + Rautasaaressa tapaamassa äitipuoltasi, sinä tiedät kyllä, mitä + varten ja millä asialla hän on ollut. Äitipuolesi on käynyt meillä + kaksi kertaa ja sitten käväissyt Viipurissa, luullakseni; hän on + hyvin toimelias ja minua kohtaan hyvin armollinen, koska hän ei + ollenkaan saata arvata, minkä kepposen me olemme tehneet hänelle, + hän ei ole tavannut Sharpia vielä. Sinua kohtaan hän ei ole + ystävällinen, minä kuulin hänen sanovan isälle, että hän kyllä + on paneva _petit coucounsa_ häkkiin Kronstadtiin, kun kaikki se + tapahtuu, mikä nyt on tapahtuva. Voi hyvin, Lennart kulta, minä + lähetän tässä sinulle lemmikin omasta puutarhastani täältä + Otavasta, Jumala varjelkoon sinua kaikissa vaaroissa ja tämän + ajan eripuraisuuksissa, toivoo ystäväsi B.S. + + "J.K. Jos tahdot suuresti minua ilahduttaa, niin kirjoita + kaksi riviä sanansaattajan matkaan ja lähetä kirje vanhalle + Kaisallenne, hän tietää kyllä. Hyvästi, muista minua." + +Kädessä tuo pieni sydämellinen kirje istui nuorukainen eräänä iltana +Kymin rannalla ja katseli lohenpoikasten iloista hypintää +päivänpaisteisella virran pinnalla. Pyörre pyörrettä seuraten kohisi +yksitoikkoisesti ohitse, kalastaja laski veneessään hiljalleen +myötävirtaa ja toisella rannalla lauloi paimentyttö raikasta lauluaan, +ajaen lehmiänsä laitumelle. Puoleksi oli sävel sama kuin savolaisten +"Tuoll' on mun kultani"-laulussa, jolla aina viimeisestä Otavassa +käynnistä saakka oli ollut niin omituinen kaiku nuorukaisen muistossa, +mutta loppu hairahtui ruotsalaiseen kansanlauluun, joka todenmukaisesti +alkujaan oli puhjennut samasta juuresta kuin ensinmainittukin, kuten +Suomessa paljon muutakin itämais-länsimaista taittuu yhteisiin +värivivahduksiin. Sanat olivat Kymin rannalla ruotsalaiset, mutta +syntyneet saman sydämen nuoruuden unelmista. + + Oottanut oon sua, pieni ystäväin, + kuni lintunen loppua yön, + joka kerta kun minä silmäsi näin, + niin sykähti riemusta syän. + + Lohtuni armas, mi uinuit rinnallain, + sinä syömeni kahlehdit. + Ja ne ruususet ei mene muistostain, + ne mi hellien hoivailit. + +Kun tyttö oli lopettanut toisen säkeistön, tuli häntä vastaan vanha +talonpoika sivutieltä ja näytti kysyvän häneltä jotakin kylää koskevaa, +sillä tyttö osoitti sinnepäin kädellänsä ja meni sitten milloin +laulaen, milloin lehmiänsä kiirehtien, yksin menojansa edelleen. +Talonpoika katseli varovasti ympärilleen, ikäänkuin peläten, että hänet +huomattaisiin, astui sitten veneeseen, joka oli rannalla, ja souti +ylitse toiselle puolen. + +Miehen käytöksessä oli jotakin, joka tuntui Lennartista epäiltävältä, +ja hän meni sentähden muutamia askeleita lähemmä rantaa, taivuttaen +tieltä koivun oksat paremmin nähdäkseen soutajan, joka nousi maalle +kivenheiton päähän hänestä. Ken kuvaa hänen kummastuksensa, kun hän, +vaikka miehellä olikin uusi nuttu yllä ja harmaa lakki vedettynä syvään +otsalle, tunsi hänet Tupakka-Matiksi -- samaksi Tupakka-Matiksi, jonka +hän itse oli nähnyt riippuvan hirsipuussa Savonlinnan tulliportin +luona! + +Koska Lennart oli liian heikko ajamaan häntä takaa ja liiaksi viisas +ilmaisemaan läsnäoloaan, täytyi hänen katsella, kuinka mies hiipien +nousi rantaa ylös ja meni kiertotietä kylään. + +Alkoi jo hämärtää, ja levottomana paha-aikeisen vakoilijan +läheisyydestä palasi nuorukainen takaisin sairaalaan. Portailla kohtasi +hän vanhan, harmaapäisen ja pörröisen miehen, joka hänet nähdessään +pyyhkäisi silmäänsä sarkanuttunsa karkealla hihalla ja riensi hänen +luokseen sellaista kiirettä pitäen, että hänen kömpelö ruumiinsa vain +kerran oli ollut niin kovassa liikkeessä, ja se oli tapahtunut jo kauan +sitten Lappeenrannassa -- mies oli korpraali Turkki, hän itse eikä +kukaan muu. + +Ikäänkuin itsekin hämmästyen tuota kiirehtimisen puuskaa pysähtyi +korpraali kiidettyään toistakymmentä askelta, niisti nenäänsä ja +mutisi: + +-- Hän elää sentään! + +Pitäen enemmät kysymykset ja huudahtamiset tuiki tarpeettomina hän +ojensi Lennartille karkean kämmenensä ja murahti: + +-- Majuri käski sanoa terveisiä. + +Tervehdystä seurasi näin kuuluva kirje: + + Minun rakas poikani. Detlof kirjoittaa, että olet saanut + kasakan olkapäähäsi. Minä näen siitä sinun unohtaneen, mitä + olen sanonut sinulle, ettei sovi milloinkaan seisoa kuin + teuraseläin ja odottaa ankarasti syöksevää keihästä. Pitää + lyödä kiväärillä tai säilällä kärki sivulle ja estää sitä + pirua osumasta ruumiiseen, siinä on tuuri. Minä olen kerran + lyönyt mokoman ampiaisenpistimen poikki kuin nauriin naatin. + Muuten voin hyvin, paitsi että viileksii selkäjännertäni + sateen edellisenä päivänä. Heinät ovat hyviä, ne, jotka saatiin + korjatuksi heinäkuussa, mutta muut eivät kelpaa sioillekaan. + Kasket antavat kyllä hyvin riihessä, saatat kysyä, mitä rukiista + maksetaan nyt Loviisassa. Eukkoni on paraillaan Käkisalmessa + puijaamassa ryssiltä muutamia leivisköitä talia, sen pitäisi + olla hyvä kauppa. Otavan herraa ei kuulu. Hänen sanotaan tulleen + lauhkeaksi kuin äsken keritty lammas ja heittäneen moskovalaisen + hiiteen, mutta lempo häntä uskokoon. Savonlinnassa on kuin + hevosmarkkinat, paljon mellastusta ja huonoja luuskia. Jos heissä + olisi äyrin vertaa poikaa, niin sieppaisivat he turkkilaista + parrasta ja valloittaisivat torakkain pesän, mutta minä häpeän + kuin koira joka kerta, kun kuulen heidän viisastelevan. Nyt + puhuvat ne ämmät taas kotiin menosta rajan yli, sanokoon kuningas + mitä tahansa. Saakeli liisteröiköön heidän leveät suunsa, + riivatun ravistuneet ruukut; keppiä selkään, se olisi minun + neuvoni. Muuten ei mitään erityistä, paitsi että venäläinen + tamma on saanut varsan. Rotu on koreaa, mutta kestääkö se? + Kaikkea vielä. -- Minun r. poikani Detlof kirjoittaa, että + sinä kenties ojennat koipesi raamusta. Jumala varjelkoon minua + kadottamasta sinua, r. poikani, sinä voit pitää puoliasi + kymmentä sellaista suukopukapteenia vastaan kuin sinun veljesi. + Tule voimiisi taas, r. poikani, ja ällistytä laastarinlevittäjät, + niin minä tein. Vänrikin valtuuskirja on mielestäni yhtä hyvä + lääkelippu kuin mikä muu hyvänsä. Mutta jos luopuisit aseista + Herramme edessä, niin Jumala olkoon kanssasi matkalla, minun r. + poikani, minä peräydyn kaiketi vähitellen perästä päämajaan. + Roskaväkeä ja rojua olemme me kaikki siinä kohdassa; saa olla + tyytyväinen, kun on palvellut kuningasta ja maata niin hyvin + kuin on osannut. Hyvästi, r. poikani. Yksinäinen ja kohta + katselmusluettelosta hylätty isäsi + + _Detlof Magnus Croneld_. + + J.K. Jos elät, älä unohda tervehtiä kuningasta, ja sano hänelle, + että jokin päivä sitten sieppasin kaksi viinakuormaa rajalta. + Olet kenties kuullut, mitä Stedingk teki Tupakka-Matille. Mies + piti hirtettämän, mutta sen sijaan riisutti Stedingk häneltä + vaatteet ja ruoskitti hänet ulos tulliportista. Nutun puetti + hän puupökkelön ylle, ja se hinattiin sitten hirsipuuhun. Minun + mielestäni oli vain vahinko nuoraa. + + J.J.K.K. Jos olet mennyttä kalua, niin Turkki tuo kotiin + kapineesi. Minä tiedän, kuinka käy sairashuoneessa, he + kaappaavat itselleen kaiken. Älä anna heidän varastaa kelloasi. + Suonevatkohan sinulle sotilaalliset jäähyväiset, kun sinut + majoitetaan Herramme luokse. Olisipa juuri heidän, jaarittelijain, + tapaista muutamien ruutiammusten säästäminen. _D.M.C._ + +-- Minä näen -- sanoi Lennart uskolliselle korpraalilleen -- että +majuri on jo luullut minua kuolleeksi ja haudatuksi. Vanha isäparkani, +miten hän kesti ilmoituksen? + +-- En tiedä. Kukaan ei saanut selkäänsä moneen päivään, ja Musti sai +haukkua yksin talossa. + +-- Entä vanha Kaisa? + +-- Mitä hän olisi sanonut? Idän tuullessa tulee sadeilma. Ämmä poltti +vellin pohjaan, ja nauriit saimme luoda liedestä. + +-- Kuules, Turkki, eversti on auttanut Tupakka-Matin alas hirsipuusta, +kun sinä autoit hänet siihen. Kuulepas: hän souti tänä iltana tuosta +virran poikki. + +Korpraali vilkutti silmiään ja virkkoi: + +-- Niin sanotaan. + +-- Mitä varten kuljeksii hän täällä? Mitä on hänellä tekemistä täällä +Korkeakoskella? + +-- Kukapa sen tietää? Hän myyskentelee tupakkaa. + +-- Oletko saanut sen tupakkaleiviskän, jonka lupasin sinulle? Minä +maksoin komisaarille, että hän antaisi sen vaadittaessa. + +-- Mitä tyhjiä. Kun ei ole tupakkaa, polttaa vartta. Kersantti +tarvitsee rahansa parempaan. + +-- Mitä minä sitten lupaisin sinulle, jotta vielä kerran toimitat +Tupakka-Matin hirsipuuhun ja laitat niin, ettei hän sieltä enää pääse +alas? + +-- Kersantti lupaa pitää huolta vanhasta isästä. + +-- Sillä ehdolla siis etsit veijarin ja otat hänet kiinni? + +-- Lupaan koettaa. + +-- Kuulepas nyt, Turkki! Ihmiset sanovat, että sinulla on jalat kuin +veräjän pielet ja älyä kuin jauhosäkillä. Luulen, että he valehtelevat +hävyttömästi sinusta. + +-- Olkoon sitten! + +-- Tule vahvistamaan itseäsi sairaalan muonalla. Sinä olet väsyksissä, +olet tullut jalkaisin Savonlinnasta etkä kenties ole maannut moneen +yöhön levottomana minun tähteni. Saat maata minun luonani yötä. + +-- Uni on jalaton mies ja haukottelija on huono työntekijä. Hyvästi, +kersantti. + +-- Odotas... Etkö ottaisi pistoolejani? + +Turkki katseli halveksien sieviä taskupistooleja, näyttäen tukevaa, +ryhmyistä katajasauvaansa. Kädessä tuo ase, jonka pelättävää vaikutusta +hän itse oli usein saanut koettaa, lähti hän vielä samana iltana +matkaan. + +Päiviä kului; Turkkia ei kuulunut. Sillä välin enenivät huhut +enenemistään, tapaukset saivat yhä nopeamman vauhdin, ja valtiovaunut +vierivät yhä kiireisemmin ammottavaa syvyyttä kohden. Lennart +sai kuulla erään lähettilään Anjalasta olleen Korkeakoskella +tiedustelemassa, tahtooko suomalainen sotamies puolustaa kuningastaan, +jos hänet aiottaisiin ottaa kiinni. Samalla kertaa oli toinen epäiltävä +mieshenkilö ottanut tarkan selon sotajoukkojen asemasta ja siitä +voimasta, mikä voitiin asettaa ylimenopaikkoihin Kymin virralle. +Viimeksimainittu asioitsija ei saattanut olla kukaan muu kuin +Tupakka-Matti. Nuo huolettavat tiedot aiheuttivat sen, että Lennart +Croneld, ennenkuin hän ilmoittautui terveeksi, matkusti veljensä +Detlofin luokse, joka silloin oleskeli Anjalan leirissä. + + + + +14. ANJALA. + + +Anjala on vanha säteritila, sen melkoisen lahjoitusalueen päässä, jonka +Kaarle IX antoi Henrik Wreden perillisille kiitollisuuden osoitukseksi +siitä, että tuo urhea aatelismies lainasi hänelle hevosensa Kerkholman +taistelussa vuonna 1605 ja pelasti siten kuninkaan hengen uhraamalla +oman henkensä. Anjala oli tuon kuuluisan suvun hallussa aina vuoteen +1837, jolloin se myytiin kreivi Creutzille, joka taas myi sen 1842 +Suomen valtiolle; valtiosäätyjä kysymättä lahjoitettiin se +sukukartanona kenraalikuvernöörille, ruhtinas Menshikowille. Tila +sijaitsee mitä ihanimmalla paikalla, länsipuolella Kymessä olevaa +Anjalan koskea, joka on Suomen väkevävirtaisimpia putouksia. +Kartanossa, joka monen muun merkillisyytensä ohessa oli 1820-luvun +alussa myöskin kuuluisa hirvittävistä kummitteluistaan, on meidän +aikoinamme vain toisinaan kesäisin asustanut sen harmaapäinen +omistaja, levähtäen siellä valtiollisista toimistaan. Somatekoinen, +kaksinkertainen puurakennus silmäilee niin hymyilevänä yli kosken, +havumetsän ja viljavien vainioiden kuin ei olisi tuhkanharmaa haamu +koskaan hiipinyt sen saleissa, ei kyyneleinen silmä koskaan katsonut +sen ikkunoista eikä synkkä petos koskaan sen komeiden, vuosisataisten +kuusien suojissa kuiskaillut kukistuvista kruunuista ja hajoavista +valtakunnista. + +Kun Kymi vuonna 1788 oli rajajokena, oli silloinen kolminkertainen +kivirakennus Ruotsin puolella rajaa, ja sen kautta, että pääarmeijan +leiri oli siirretty sinne, oli siis ensimmäinen välirauhan saamiseksi +sovittu ehto täytetty, nimittäin vetäytyminen keisarinnan maalta +takaisin omalle puolelle. Telttarivit olivat puiden alla mäellä kosken +luona, tykit oli asetettu virran äyräälle vallitsemaan vastakkaista +venäläistä rantaa, vartijoiden kiväärejä välkähti sieltä täältä metsän +reunasta, nahkapoikia harjoiteltiin lähimmällä niityllä, käskyläisiä +tuli ja meni, ja pääskyset lentelivät nuolennopeina kuohuvain +virranpyörteiden yläpuolella sieppaamassa siinä viljalti leijailevia +kultasiipisiä sudenkorentoja. Kaikki näytti Lennart Croneldista ensi +silmäyksellä vilkkaalta, hymyilevältä, toivehikkaalta ja miehekkäältä, +kun hän kauniina kesäiltana kurjilla kyytirattailla saapui Anjalan +kartanoon. + +Ja kuitenkin hänestä tuntui niinkuin olisi jo ensimmäisen vahtimiehen +katseessa ollut jotakin synkkää ja masentunutta, ja samanlaista +alakuloisuutta näkyi melkein kaikkien vastaantulijoidenkin kasvoissa. +Sotamiehet kivääreitään kirkastaessaan, kuormanajajat korjatessaan +vaunujaan, jopa kenraalin kokkikin, joka valkoinen esiliina edessä tuli +portaille torumaan kyökkipoikaa, kun hän ei ollut kylliksi kiireesti +huuhtonut pinaattia, kaikki näyttivät huolestunein ilmein odottavan +ukkosta. Vain muuan nuori luutnantti, joka luultavasti oli äskettäin +urakassa ostanut virkansa isänsä rahoilla, tuli huolettomana +vihellellen pihan poikki pyssy olalla, väijyäkseen jotakin heinäsorsaa, +joka oli liian varomattomasti lähennyt ampumamatkan päähän rannasta +kosken alapuolella. + +Lennart kysyi uusmaalaisten pataljoonassa palvelevaa kapteeni +Croneldia. Hänelle osoitettiin mäellä olevaa telttaa. Lennart nousi +rattailta, maksoi kyytimiehelle ja meni jalkaisin etsimään veljeään. + +-- Kas vain! -- huudahti kapteeni Detlof ihastuneena, sillä veljesten +väli oli jokseenkin hyvä muuten, paitsi valtiollisissa asioissa -- +tervetultua Pluton valtakunnasta! Kuinka jaksetaan manalassa? Hyvin, +toivoakseni, vaikka Tuoni saaneekin tässä sodassa pitkän nenän. Minua +ilahduttaa saada nähdä sinua, rakas Lennart, kun olet luullakseni +saanut kylläksesi kasakoista. Tulitpa juuri paraiksi lähteäksesi +kanssani vähäiseen kokoukseen, jossa keskustellaan päivän kysymyksistä. +Kuningas voi toivoakseni hyvin? Aiomme kohta saada osaksemme armon +käydä kunniatervehdyksellä hänen luonaan kuulemassa, saivatko Kustaa +II:sen Aadolfin varustukset mitään naarmuja viime kahakasta. + +-- Kuningas voi niin hyvin -- vastasi Lennart -- etteivät kaikki ehkä +voine yhtä hyvin. Olen tullut neuvottelemaan kanssasi, Detlof, mitä +meidän nyt on tehtävä voidaksemme samalla täyttää omat velvollisuutemme +ja suojella omaistemme kunnian. Äitipuolemme ja, pelkäänpä, sinä +itsekin olette niin sekaantuneet tuohon tukalaan asemaan, ettemme voi +välinpitämättöminä odottaa sitä asiain käännettä, mikä nyt on +tapahtuva. Meidän täytyy kummankin päättävästi valita puolueemme joko +lainmukaisten mielipiteiden puolelle tai niitä vastaan, ja koska minun +kantani on varmasti päätetty, tahtoisin mielelläni kuulla sinunkin +kantasi. + +-- Vai on sinun kantasi varmasti määrätty, armollinen herraseni? Minä +arvaan, mihin päin se kallistuu, mutta, hyvä Lennart, älä anna sen +estää meitä olemasta hyviä ystäviä. Minä olen yhtä päättävästi jo +valinnut puolueeni, ja luullakseni se on yhtä lainmukainen, mutta +kenties hieman käytännöllisempi. Sinä olet ymmärtäväinen poika ja jätät +kokemuksesi ja ajan karttuessa pois nuo itsepäiset houreet, jotka olet +imenyt kunnialliselta, mutta valitettavasti jokseenkin typerältä +isältämme. Niin, älä ole milläsikään, tiedän sinun tuottaneen harmia +äitipuolellemme ja tehneen pahan kepposen vanhalle Otavan nahjukselle; +tyhjänpäiväistä, se ei huolestuta minua vähimmässäkään määrässä, se ei +vaikuta asiain kulkuun enempää, kuin jos hyttysen päähän pälkähtäisi +hillitä olkikuormaa Savonlinnan mäissä. Sellaista pientä koirankuria +teemme me kaikki koulussa ja olemme sentään yhtä hyviä miehiä. Muuten +voin kertoa, että äitipuolemme on nyt täällä. Hän asuu eräässä talossa +tuolla kylässä ja on luvannut käydä luonani illalla kokouksen jälkeen, +jonka tähden hän tuli tänne; sitten hän matkustaa heti tiehensä. +Sinulla on siis tilaisuus tervehtiä häntä. Mutta käy sisään telttaani +ja lepää hetkinen sillä aikaa, kun pukeudun virkapukuuni. Niin +tutunomaisesti kuin täällä Anjalassa eletäänkin, täytyy kuitenkin +osoittaa kenraaleille ja eversteille heille tulevaa kunnioitusta. + +-- Sano, Detlof -- jatkoi Lennart teltasta -- mikä syy on saattanut +sotaleiriin niin ylhäisen naisen kuin äitipuolemme on? + +-- Mistäpä minä tietäisin? vastasi veli. Ehkä hän on tullut ostamaan +talia. Rouva on kauppanero, hän tekee usein sellaisia kauppoja toisella +puolen rajaa. + +-- Etkö sinä tosiaankaan pelkää, että nämä petolliset vehkeet, joihin +hän on sekaantunut, kohta häpäisevät nimemme ja saattavat vanhan isämme +epätoivoon? + +-- Kuulehan, Lennart, tahdon olla vilpitön sinua kohtaan. Ja vaikka +sinulla on se etu, että olet kymmentä vuotta nuorempi kuin minä ja +sinulla siis luonnollisesti on paljon selvemmin näkevä katse ja +parempi, terävämpi äly, täytyy sinun kuitenkin myöntää, että minä olen +nähnyt vähän enemmän elämää kuin sinä. Mikä on oikeaa? Se mikä voittaa. +Mikä on väärää? Se mikä häviää. Kuka on kavaltaja? Se joka hirtetään +tänään. Kuka on isänmaan ystävä? Se joka huomenna laatii lakia. Sinähän +tunnet Washingtonin; ken ei tuntisi aikansa suurinta miestä? No niin, +olisipa hän joutunut tappiolle, englantilaisten vangiksi, ja hirtetty +kapinoitsijana, niin olisi hänelle tehty oikein, ja hän olisi kuollut +kavaltajana. Sattumalta hän voitti englantilaiset ja perusti uuden +maailmanvallan; siinä hän myöskin teki aivan oikein, ja häntä pidetään +nyt aikakauden mainioimpana isänmaanystävänä. _Enfin_, sinä seuraat +kuninkaan lippua, minä valtakunnan. Jompikumpi meistä on kapinoitsija, +jompikumpi isänmaanystävä; mutta oletko sinä vai minä, sen me saamme +huomenna nähdä. Minä ennustan sinun puolesi joutuvan tappiolle +lautapelissä; niinmuodoin on sinulla kaikki mahdollisuudet ansaita, +jollei juuri nuoraa kaulaasi, niin kuitenkin kuula otsaasi, kun taas +meitä ylistetään isänmaanystäviksi ja uskollisiksi vapauttajiksi. Se +riippuu kaikki vain yhdestä kiekkauksesta, kuten isämme tapana on +sanoa. + +-- Eikö siis mikään riipu kunniasta ja omastatunnosta, velvollisuudesta +ja vakaumuksesta? Kuka on opettanut sinulle noita kammottavia oppeja, +joihin mikä ryöväri hyvänsä voi maantiellä vedota pistäessään puukon +toisen rintaan? + +-- Mieltäylentäviä nuhteita! Miten sinua kaunistaa, veikkoseni, +tuo yhteiskunnallisten, rauhaisain avujen saarnaaminen tulevan +vallankumouksen riehuessa! Sinä arvasit oikein, minä en ole niin monen +uuden, maailmaa parantavan aatteen onnellinen keksijä. Minä olen +viettänyt, kuten muistat, kaksi iloista, opettavaista vuotta eräässä +maassa, jota nimitetään Ranskaksi. Se oli laho kanto, se Ranska, mutta +täynnä tuhansia vihreitä vesoja. Siellä, hyvä Lennart, ymmärretään +asia; siellä tietää nuori aatelisto, mitä aika vaatii. Alas itsevalta! +Eläköön vapaus! Oi, minä olen nähnyt sen mainion maailmanpilkkaajan +siellä Ferneyssä, ja hänen ennustavat sanansa kaikuvat vielä +korvissani: "Kun viimeinen kuningas on hirtetty viimeisen papin +suoliin, silloin vasta, ystäväiseni, tulee maailma onnelliseksi!" + +-- Ne sanat haisevat vereltä! + +-- Lapset ja naiset pelkäävät pieniä suoneniskuja; miehet tietävät +paremmin, että ne estävät veren turmeltumisen. Suomi olisi todellakin +mieletön, ellei se käyttäisi näin oivallista tilaisuutta luodakseen +hartioiltaan itsevaltiuden. Vähän aikaa rauhattomuutta, me saamme ohjat +käsiimme, ja kun alhaiso on saanut kylläksensä, kiristämme ohjaksia. +Niin, hyvä Lennart, aiotaan tehdä Ranskassa: turhanpäiväinen, kolme +viikkoa kestävä vallankumous on riittävä loihtimaan pois tuon +tuhatvuotisen aaveen, jota sanotaan kuningasvallaksi, ja palauttamaan +luonnollisen vaikutusvoiman aatelistolle. Noudattakaamme esimerkkiä ja +pysykäämme ystävinä, _soyons amis, Cinna!_ + +-- Muistatko, Detlof, pientä Metsälampea, kirkasta, kaunista järveä, +joka oli neljä jalkaa korkeammalla Puruvettä ja josta sinä kerran +huviksesi kaivoit ojan kapean metsäharjun poikki? Sinä tahdoit suoraa +päätä laatia kosken, sinä uskoit varmasti voivasi pakottaa +luonnonvoiman niiden rajojen sisään, jotka sinä katsoit hyväksi määrätä +sille. Minä uskoin sinua, olinhan silloin lapsi, ja rakensin +vesimyllyni tuohon pieneen, pauhaavaan puroon. Kaikki näytti meistä +niin oivalliselta, vesi totteli sinun viittaustasi, putous oli valmis, +eikä Metsälampi näkynyt vähintäkään kärsivän tuosta "pienestä +suoneniskusta". Me lähdimme onnellisina kotiin lämpimänä kesäiltana ja +olimme ylpeät siitä, että olimme tehneet kosken ja laatineet luonnolle +lait. Yöllä kuulimme kummallista pauhinaa; sinä muistat, kuinpa +pelästyimme! Me riensimme ulos -- oli pimeää ja myrskyistä, ukkonen +jyrisi ja vettä satoi kuin saavista kaataen. Me aavistimme jo, ettei +luonto ollutkaan katsonut hyväksi totella meidän pöyhkeitä lakejamme, +ja seuraavana aamuna näimme suuren erehdyksemme. Ylempänä olevan järven +vesi oli noussut sateesta ja seurannut sitä uraa, jota olimme ohjanneet +sen juoksemaan. Se oli huuhtaissut mukanaan minun myllyni ja kyntänyt +syvän uoman löyhään santaharjuun; kaita ojamme oli muuttunut leveäksi, +kuohuvaksi joeksi ja muutamassa tunnissa tyhjentänyt Metsälammen +suureen Puruveteen. Pienen rakkaan järvemme sijalla, mistä ennen olimme +onkineet monta ahventa, näimme ainoastaan kauhean, mustamutaisen +liejukon ja sen keskellä ruman lätäkön, joka siitä pitäen oli +sammakoiden asuinpaikkana. Mitä siitä sanot? Oletko niin aivan varma, +ettei sen ojan, joka kaivetaan vallankumoukselle, kenties lopulta käy +samoin kuin kävi meidän ojamme metsälammella? + +-- Minä olen varma ainakin yhdestä asiasta. Arvaatko mistä? + +-- En välitä arvoituksien arvailemisesta. + +-- Niin, minä olen varma siitä, että olet käsittänyt väärin +kutsumuksesi ja valinnut virkasi hullusti. Sinä olet kuin syntynyt +papiksi; kun sinulla on noin hyvä taipumus kauniiden vertauksien +sommitteluun, olisi sinusta muutamassa vuodessa tullut täydellinen +hovisaarnaaja. Onneksi olet vielä nuori ja ehdit vielä saada liperit. + +-- Eikö sinulla ole muuta sanottavaa minulle? + +-- On paljonkin. Olet nyt vasta kuullut alun. Tule mukaani, niin saat +itse arvostella jatkoa. + +-- Vastaa ensin, onko se jokin kavalluskokous? Mihinkään sellaiseen en +tule kanssasi. + +-- Kavalluskokousko? Hyi, Lennart, saatatko uskoa minusta sentapaista? +Se on päinvastoin maan parhaimpien isänmaanystävien kokous, ja kaikki, +mistä keskustellaan, koskee valtakunnan pelastamiskeinoja. + +-- Eiköhän olisi turvallisempaa sinulle ja sinun ystävillesi, jos +olisin kokouksesta poissa? Sanon jo edeltäkäsin, pane se mieleesi, +etten pidä velvollisuutenani vaieta mistään, mikä vahingoittaisi +kuninkaan asiaa. + +-- Kuule mitä haluat, kerro mitä tahdot. Ketä me pelkäisimme? Emmekö +ole lähettäneet liittokirjaa suoraan kuninkaalle itselleen? Eivätkö +kaikkien meidän nimemme ole kirjoitettuina siihen niin selvästi kuin +hanhenkynä koskaan voi piirtää totuuden kuninkaan silmäin eteen? Ja +emmekö ole yhtä avomielisesti antaneet selityskirjaamme koko maalle? +Sinä näet siis, pikku puhelias ystäväni, että tuskin saattaisit kertoa +kuninkaalle mitään uutta meistä. Kuulepas, mitä annettiin sinulle +kertomuksestasi Savonlinnasta? + +-- Sain oikeuden olla mainitsematta nimiä, joita ei ole ilmaistava. + +-- Olen suuresti kiitollinen. Eikö mitään muuta? + +-- Minä en ota mitään vastaan. + +-- Miten hyvin sopiikin nuorukaiselle olla noin vaatimaton! Mutta tule, +meidän on aika lähteä. + +Veljekset menivät Turun läänin rykmentin leiripaikalle, joka oli hiukan +kauempana talosta, ja astuivat eversti Hästeskon telttaan. Lennart +huomasi, ettei erityisiä vartijoita oltu asetettu eikä mihinkään +erityisiin varovaisuustoimenpiteisiin ryhdytty. Teltta oli mitä +suurimpia, ja noin kaksikymmentä upseeria oli koossa höyryävän +punssimaljan ympärillä, jonka pohjassa oli, ikäänkuin pilkaksi, Kustaa +III:n nimimerkki. Tupakansavu leijaili pilven tavoin pöydän yläpuolella +ja haihtui kohden kattoa, missä oli ilmareikä. + +Lennart tarkasti nopein silmäyksin tuota harvinaista seuraa, johon hän +niin arvaamatta oli päässyt. Useimmat olivat hänelle tuntemattomia, +keski-ikäisiä miehiä, joko uhmaavan tai välinpitämättömän näköisiä, ei +ketään arvoltaan everstiä korkeampaa ja ainoastaan pari kolme kapteenia +alhaisempaa. Läsnäolijoiden joukosta puuttui ylipäällikkö, kenraali +parooni C.G. Armfelt, jonka tuli näinä päivinä jättää päällikkövaltansa +kreivi Meijerfeltille ja joka nyt huolten ja epäilysten valtaamana oli +jäänyt kotiinsa päämajaan. + +-- Tuossa on hän nyt viimeinkin, huudahti muuan seuran +suurisuisimmista, eräs veitikkamainen everstiluutnantti, jonka sujuva +ruotsalainen kieli erosi melkoisesti muiden suomalaisesta murteesta. -- +Missä nuhjailit, Croneld, ja mikä kynttilänniistäjä tuo on, jonka tänä +iltana tuot joukkoomme? + +-- Hän on veljeni, kersantti Croneld, kiiruhti kapteeni vastaamaan. -- +Koska hän huomenna lähtee suoraan Savonlinnaan, toin minä, jos herrat +sallivat, hänet mukaani tänne, jotta hän voisi paroni Hastfehrille +todistaa armeijan mielipiteet ja kenties viedä jonkin sanoman +herroilta. + +Muutamat upseereista silmäilivät toisiaan tyytymättömin katsein. +Lennart luuli huomanneensa, ettei hän ollut tervetullut, ja päätti olla +vaivaamatta enää ketään. + +-- Mitä nyt, Croneld, tuletko Sysmästä, kun et tiedä mitään? virkkoi +eräs näöltään tarmokas ja viekas majuri suomenvoittoisesti puhuen. -- +Etkö ole kuullut uutista, jonka Hastfehrin sanansaattaja toi +kenraalille kaksi tuntia sitten? + +-- En, vastasi kapteeni Detlof. + +-- Veljesi ei valitettavasti saa tilaisuutta ansaita kannuksiaan +taistelemalla Savonlinnan vanhaa sulttaania vastaan. Hastfehr on +20:ntena päivänä luopunut saartamisesta ja vetäytynyt takaisin +Rantasalmelle. Tosin tuli hänelle ensi yömajassa herran käsky pitää +puoliaan eikä antautua toivottomuuteen, mutta Hastfehr ei ollut mikään +narri, hän oli saanut kyllikseen kirnupiimän juonnista ja varpusten +ammuskelemisesta. Stedingk kiroili ja päivitteli, mutta Hastfehr +vastasi: tehty mikä tehty, ja sillä hyvä. + +Lennart tunsi veren nousevan päähänsä. Mutta hän oli liian viisas ja +ylpeä hiipiäkseen huomaamatta pois. + +-- Kuka huolii enää tuommoisista joutavista? keskeytti toinen +suomalainen majuri kärsimättömänä. -- Asiaan, hyvät herrat, meillä ei +ole aikaa menetettävänä. Keskustelkaamme kysymyksistä järjestyksessä. +Ensin paroni L:n ja _tituluksen_ kohtaus Ummeljoella. Olkaa hyvä, +kertokaa meille hänen esityksensä. + +-- _Rouva_ käskee tervehtimään -- sanoi puhdasta ruotsia puhuva +everstiluutnantti -- että hän mielihyvällä näkee armeijan toimivan +isänmaallisesti ja lupaa apuaan, joko sitten aseiden käyttämiseen tai +rauhan saantiin. _Vanhuksen_ ei pidä jättää päällikkövaltaa käsistään, +vaan mennä kaikkine suomalaisine joukkoineen rajan yli ja yhtyä siihen +12000:ntiseen joukkoon, jonka _rouva_ pitää valmiina meidän avuksemme. +Siten luulee _titulus_ sekä asiamme että meidän itsemme olevan täydessä +turvassa. + +-- Mahdotonta! Sitä ei voida hyväksyä! huusi moni ääni. + +-- Sen minä sanoin hänelle jo heti, puuttui everstiluutnantti puheeseen. +Se olisi petosta. Se olisi eroamista. + +-- Ei mitään eroa! huudettiin kaikkialta. + +-- Kuka tässä puhuukaan erosta, sanoi viekkaannäköinen majuri. -- Jos +sotajoukkomme yhdistyy _rouvan_ joukkoon, tapahtuu se vain kansakunnan +turvaamiseksi. Vapaus, hyvät herrat, on se päämäärä, mihin me kaikki +pyrimme. + +-- Ei mitään liittoa! Ei eroamista! + +-- Jos tahdotaan päästä tarkoituksen perille, täytyy suostua +keinoihinkin, jatkoi viekas majuri. -- Epäilemättä saatetaan kaikki +vaaraan. Minä tiedän paremmin kuin kukaan muu täällä olevista, että +_rouvalla_ on rehelliset aikeet. + +-- Uskomatonta, mutta totta! + +-- Lukekaa meille vastaus majurin lähetykseen! + +Majuri luki kaikkien kuullen kirjoituksen, joka oli lähetetty +Pietarista 20:ntenä päivänä elokuuta ja jossa monien kohteliaiden +sanojen ohella naapurisovinnon palauttamiseksi entiselleen mainittiin, +että suomalaisten joukkojen tuli heti siirtyä Venäjän alueelle, ja sen +jälkeen olisi kutsuttava Suomen kansan edustajat kokoon ilmoittamaan +maan toivomuksista, jolloin heiltä ei evättäisi armollista suojelusta +ja voimakasta apua. + +-- Kirjeessä ei ole allekirjoitusta, muistuttivat muutamat. Kuka +vastaa, että se on oikea? + +-- Sisällys. Ja tämä hohtokivinen sormus, vastasi majuri olkapäitään +kohottaen. + +-- Ei mitään eroa! Ei valtiopäiviä yksinomaan Suomen kansalle! + +-- Varokaa sitten päitänne, hyvät herrat, sillä ne ovat löyhässä +niskoillanne, jatkoi majuri suuttuneena. Päästäkää vain _herra_ +Ruotsiin tekemään vanhoja kujeitansa, ja katsokaa sitten, missä +tekotukkanne roikkuvat. + +-- Totta on. Hänellä on nimemme. + +-- Hän ei anna koskaan meille anteeksi, että hän meidän tähtemme on +jäävä ilman riemusaattoa ja juhlanäytäntöjä Tukholmaan palatessaan. + +-- Ei saa antaa hänen puhua moukille. + +-- Hänet on heti vangittava. + +-- Ja sitten toimitettava uusi ilmoitus ja kansan nimessä kutsuttava +kokoon valtiopäivät. + +-- Vangitsemisen jälkeen virkaero. Se on kuitenkin varmin keino. + +-- Onpa jotakin vielä varmempaa... + +-- Eläköön vapaus! Eläköön isänmaa! + +-- Lisää punssia. + +-- Herralla on aina omat keinonsa. Hän on kiittävä meitä omalla +maatilallaan, jonka hän on ostanut Italiassa. + +-- Ei, Montpellier'ssä. Sinnehän hän on lähettänyt kultakolikkonsa +tallelle. + +-- Mutta kenen panemme tyhjälle paikalle? + +-- Kenenkä muun kuin _vapaamuurarin_? + +-- Hitto häntä uskokoon. Hänellä on mitä ovelin kettu korvan juuressa. + +-- _Mammanpojan_ ehkä? + +-- _Homme blasé_, elähtänyt mies, joka ei ole herrana edes omassa +makuuhuoneessaan! + +-- Mutta, hyvät herrat, kuningas meillä sentään täytyy olla, jollei +muuksi niin ainakin kruunun hiustukiksi! + +-- Se riippuu mausta, virkkoi viekas majuri, alati valmiina hakemaan +sameasta saaliinsa. + +-- Olkoon menneeksi Fredrik II. Se nimi kajahtaa. + +-- Kuin tyhjä pullo. + +-- Ja hyvin tulpattu. + +Kuului naurua. Heillä on vielä rohkeutta nauraa, noilla miehillä, jotka +luulivat kantavansa valtakunnan kohtaloa huotriin pistettyjen miekkojen +kärjissä ja olivat niin varmoja voitostaan, etteivät olleet panneet +edes vartijoita teltan ympärille. Kaikki tapahtui niin julkisesti kuin +tarjottimella yleisön edessä, ja sittemmin havaittiin ihmisten, jotka +olivat kulkeneet leirin kautta, ohuen telttaverhon läpi kuulleen melko +paljon tuota keskustelua. Tämän vertaista julkisuutta on tuskin +olemassa salaliittojen historiassa, ja jos Anjalan liittoa mikään +lievittää, niin tekee sen juuri tuo sen erinomainen, saattaisipa sanoa +nuorekkaan haaveileva luontevuus. Varmoina puolueen monilukuisuudesta +ja Venäjän avusta olivat useimmat itse vakuutetut aikomustensa +puhtaudesta. Kaikesta saattoi huomata heidän jo kohtelevan Kustaa +III:ta virkaheittona kuninkaana. + +-- Hyvät herrat -- virkkoi eräs nuori, jokseenkin iloisella tuulella +oleva kapteeni -- me olemme kuten ainakin kunnon miehet lähettäneet +_herralle_ liittokirjamme ja kirjoituksen, jonka kirjoitimme rouvalle. +Otaksun, että nyt lähetämme hänelle myöskin rouvan vastauksen, _avis au +lecteur_. Ken ottaa sen viedäkseen? + +-- Minä, vastasi puhelias everstiluutnantti. + +-- Silloinpa saatte, paroni, ruveta jonkinlaiseksi kuninkaalliseksi +henkilääkäriksi. Paroni saattaa sanoa, että valtioasiat väsyttävät +_herran_ heikkoja hermoja, että lääkärit ovat täällä neuvotelleet ja +huomanneet herran terveyden vaativan, että hän pysyy muutamia viikkoja +nauttimassa viisaan lepoa sisällä ja maaseudun yksinkertaisuudessa. +Sillä välin kokoontuu valtakunnan _collegium medicum_, lääkärineuvosto, +Tukholmaan ja päättää, onko potilas päästettävä ulos parantuneena tai +lähetettävä muutamaksi vuodeksi Spaahan juomaan terveysvettä. + +-- Hyvin puhuttu! Eläköön vapaus! + +-- _Mais après_, entä sitten, hyvät herrat? + +-- D.G. on luvannut ensin kutsua kokoon Suomen ylimykset; se on +varminta, niin kauan kuin _herran_ vielä tekee mieli karvasta +valtio-omenaa. + +-- Ei eroa, ei missään tapauksessa eroa! + +-- Saattavathan suomalaiset ylimykset ottaa kastanjat tulesta ja sitten +tulee iloinen murkina Tukholmassa, _en bonne compagnie_, hyvässä +seurassa. + +-- Ei, ei, ei missään tapauksessa eroa! + +Syntyi melua. Kymmenen puhui yht'aikaa. Anjalanliiton kipeä kysymys -- +se mikä uursi sen voiman perustusta, sai koko sen tarmon horjumaan, +hämmensi kaikki, masensi kaikki ja tempasi jo melkein valmistuneen +hedelmän noiden uskaliaiden salaliittolaisten käsistä -- oli juuri tuo +kysymys Suomen eroamisesta, jota varsinaiset alkuunpanijat alinomaa +pitivät salaa varoilla ja josta kaikki Venäjän apu lopultakin riippui. +Suomen armeijan yhdistäminen Venäjän armeijaan ja Suomen säätyjen -- +tai ehkä mieluummin, ranskalaiseen tapaan, ylimysten, t.s. aateliston +ja papiston -- kokoonkutsuminen erityisesti itsekseen, tuo suunnitelma +merkitsi niin selvää eroa vanhasta emämaasta, että se kohta kumoutui +kaikkien niiden vastustuksesta, jotka aivan todella luulivat +vehkeilevänsä valtakunnan hyödyksi. Niinkuin kaikki valtiolliset +tuumat, joiden tarkoitus pohjaltaan on kielteistä laatua, raukeavat, +niin hajosi Anjalanliittokin heti, kun tuli kysymys tuosta +_aprés'istä_, tuosta välttämättömästä: mitä sitten seuraa? Mitä ei +tahdottu, sen tiesivät kaikki: itsevaltaista kuninkuutta. Mitä +tahdottiin, sen luulivat myöskin kaikki tietävänsä, nimittäin rauhaa ja +valtiopäiviä. Mutta rauha ja valtiopäivät olivat vain siirtymäkohtia ja +siltoja tulevaisuuteen, joka oli seuraava niitä, ja heti kun koetettiin +kohottaa tuota verhoa, syöksyivät mielipiteet hurjaan sekasotkuun. +Vuoden 1720:n kuningaskunta joutui riitaan Puolan tapaisen tasavallan, +Cromwellin esikuvan mukaan laaditun tasavallan kanssa, jos +Sprengtporten siinä olisi protektorina, ja Washingtonin mallin mukaisen +tasavallan kanssa. Vanhan Ruotsin säilyttäminen ennallaan ja Suomen +pysyttäminen maakuntana sen rinnalla nousi kiistaan valtakunnan +lohkaisemista ja nuoren, itsenäisen Suomen syntymistä vastaan. Sen +lisäksi tuli vielä ristiriitaisia mielipiteitä Venäjän avusta ja siitä, +mitä oli tehtävä kuninkaalle ja kuka oli valittava hänen seuraajakseen +valtaistuimelle. Suomalaiset itsenäisyysmiehet, jotka olivat +vähemmistönä, olivat kenties yhtä erimieliset. Ja kuitenkin oli +kaikilla merkillisenä omituisuutena uskalias luottamus asian +menestykseen. Jälkimaailma ihmettelee ja unohtaa, että vielä vuonna +1788 oli Ranskassa, etenkin vapaamielisessä aatelistossa, monta, jotka +sokeudessaan odottivat "kolmeviikkoista vallankumousta", mikä olisi +kukistava itsevallan ja sen kustannuksella hyödyttävä kaikkia muita. + +Oli tuossa meluisassa seurassa eräs, joka oli siihen asti hyvin vähän +ottanut osaa neuvotteluihin, mutta seurannut niitä synkän ja +tyytymättömän tarkasti. Hän, pitkä, komea ja tummaverinen herra, istui +teltan nurkassa ja keskusteli puoliääneen parin muita iäkkäämmän +everstin kanssa. Hänen miehekkäissä piirteissään oli raskasmielisyyden +leima, jonka sanotaan useinkin olevan kehdosta saakka painettuna +onnettomuuteen syntyneiden kasvoihin. Mutta samalla ilmaisivat nuo +piirteet niin suurta, järkähtämätöntä voimaa, voisipa sanoa, sellaista +vakaumuksen hurjuutta, että tuo mies samalla kertaa näytti syntyneen +uhmailemaan kohtaloaan -- valmiina lausumaan sen herjaavan ylenkatseen, +jota Herwegh viisikymmentä vuotta senjälkeen käytti Preussin +kuninkaasta: + + Wer so wie ich mit Gott gegrollt, + darf wohl mit einem König grollen.[21] + +Mies oli kokouksen isäntä, suomalaisten ylimysten aiottu maamarsalkka, +eversti ja ritari Juhana Henrik Hästesko, Anjalan liiton voimallisin +käsi, samoin kuin Sprengtporten oli sen ukonpilviin kätketty pää, +Juhana Antti Jägerhorn sen sulava kieli, Kaarle Klick sen kynä, Kaarle +Kustaa Armfelt sen liehuva kenraalitöyhtö, E.A. Leijonhufvud sen +juoksupoika, Leyonstedt sen torvensoittaja, Hastfehr sen viiri, +O. Klingspor sen hovipalvelija ja kaikki muut enemmän tai vähemmän sen +herkkäuskoisia houkkioita. + +Totisena, niinkuin sopii miehen, joka ukkosilmalla rohkeana silmäilee +salamoita, koettaen uhmallaan johtaa niiden kulkua, nousi eversti, +koputti piipulla pöytään ja pyysi sananvuoroa. + +-- Hyvät herrat, sanoi hän, me olemme tulleet tänne neuvottelemaan +isänmaan vapaudesta emmekä kiistelemään yksityisistä mielipiteistämme. +Olen asiasta samaa mieltä kuin majuri Jägerhorn, että jos tahdotaan +päästä päämäärään täytyy myös suostua käyttämään keinoja. _Herralle_ on +ilmoitettu kaikki, ja hän etsii tilaisuutta -- paetakseen Ruotsiin. Se +täytyy estää. Hätätilassa tarjoudun minä vangitsemaan hänet rykmenttini +avulla. + +-- Samaa mieltä olen minäkin, huudahti eversti Leyonstedt lyöden +lasinsa pöytään, niin että punssi läikkyi lähinnä olevain päälle. + +-- Ja minä sanon -- virkkoi siihen everstiluutnantti Enehjelm kiivaasti +-- että jos kukaan uskaltaa käyttää väkivaltaa kuningasta vastaan, +annan Kymenkartanon rykmentin ampua niin että tuntuu, niin kauan kuin +minulla on yksikin mies rivissä. + +Hästesko hymyili tylysti. + +-- Kymenkartanon pataljoona ei ammu, vastasi hän levollisesti. + +-- Olkaa varmoja siitä, että mieheni vielä tottelevat käskyjä, vaikka +se lieneekin jo vanhanaikaista muissa joukoissa, vastasi Enehjelm. + +Melu uudistui. Kokous oli, asiain pakosta ja päällikön poissaolon +vuoksi, kadottanut sen tyyneyden ja ulkonaisen arvokkuuden, mikä oli +ollut liiton edellisillä kokouksilla. + +Enehjelm lähti vihoissaan teltasta. + +-- Eräs ehdotus, hyvät herrat! huusi taas Leyonstedt niin että ääni +kuului hälinää kovemmin. -- Mihin tarvittaisiin rykmenttiä, kun +muutamissa rivakoissa vapaaehtoisissa on kylliksi? _Herra_ on +Kymenkartanossa, ja kapteeni Croneld rupeaa, johtaen puolta komppaniaa +tuimia miehiä, siksi Brutukseksi, joka ryöstää Caesarimme tulevana yönä +peevelinkään aavistamatta asiaa, ennenkuin kaikki on tehty. + +-- Se on halpamainen valhe! huudahti ääni, joka oli tuiki tuntematon +muille paitsi kapteeni Croneldille. + +Kaikki katsahtivat sinne päin ja huomasivat pienen kersantin, joka +siihen asti oli ollut mykkänä ja katkeroituneena kuulijana eikä enää +voinut hillitä suuttumustaan kuullessaan veljensä nimeä mainittavan +sellaisen tehtävän yhteydessä. + +-- Kuka piru on lähettänyt tuon pojan niskaamme, ja mitä hän +lörpöttelee? tiuskaisi Leyonstedt. + +-- Minä sanon, ettei yksikään Croneld vielä ole ollut kuninkaansa +pettäjä! vastasi kersantti ujostelematta ja katsoi kysyjää rohkeasti +silmiin, niin eversti kuin hän olikin. + +-- Viskatkaa ulos poikanulikka ja antakaa jonkun korpraalin pölyyttää +hänestä hovitomut! huusi moni suuresti suuttuneena moisesta +hävyttömyydestä. + +-- Malttakaa, hyvät herrat! huudahti Hästesko huulilla kaunis ja +synkkämielinen hymy, joka toisinaan sai hänen tuimat kasvonsa +selkenemään aivan lempeiksikin. -- Ettekö häpeä närkästyä lapseen, joka +puhuu samalla tavoin kuin mekin olisimme puhuneet, jos olisimme hänen +ikäisiänsä ja näkisimme kaiken ruusunpunaisessa hohteessa. Mene +tiehesi, poika, ja pidä toiste kielesi kahleissa, kun päälliköt eivät +kysy sinulta. + +Lennart aikoi mennä, mutta veli esti. + +-- Näytä minulle virkalomakirjasi, sanoi kapteeni. + +-- Minulla ei ole virkalomaa; minä olen vielä sairasten kirjoissa. + +-- Vai niin. Koska kersantti on täällä virkaluvatta ja sairasten +kirjoissa, niin saa hän seurata minua heti sotilassairaalaan. Suokaa +anteeksi hyvät herrat ... tulen kohta takaisin. + +Niin sanoen tarttui Detlof herrojen äänekkäästi nauraessa veljensä +käsivarteen ja vei hänet ulos vaarallisesta teltasta. + +-- Oletpa sinä aika lurjus, nuhteli kapteeni tultuaan ulos pimeään +yöhön. -- Sillä lailla häpäiset itsesi ja minut! Oletko järjiltäsi? + +-- En minä, Detlof, vaan sinä, jos todellakin aiot myöntyä heidän +petollisiin tuumiinsa. + +-- Se asia ei, hyvä Lennart, koske sinua. Lupaatko pitää suusi kiinni, +jos päästän sinut menemään? + +-- En, sanoinhan jo sinulle, etten sitoudu mihinkään lupaukseen, joka +voisi saattaa kuninkaan vaaraan. Heti päämajaan tultuani ilmoitan +kaiken. + +-- Minun on siis pakko antaa vartioida sinua. + +-- Mutta minä pakenen. + +-- Minäpä osaan pitää sinut kiinni, herraseni. + +-- Minä pakenen sittenkin. + +-- Saammepa nähdä. + + + + +15. KYMENKARTANON KALASTAJAMÖKKI. + + +Aika läheni täyttymistään. Kuningas Kustaa III näytti auttamattomasti +joutuvan perikatoon. + +Hänen päämajanaan oli siihen aikaan vanha kuninkaankartano, joka oli +kerran ollut lahjoitettuna Vadstenan luostarille, toisen kerran Sten +Sture nuoremman leskelle ja vihdoin joutunut Fersenin tilaksi, mutta +oli menetetty 1743:n vuoden rauhanteossa ja kauniista asemastaan +itäpuolella rajajoen itäistä päähaaraa saanut nimekseen Kymenkartano. +Siellä eli Kustaa III elämänsä surullisimmat ja vaarallisimmat päivät. +Alamaisin uhkauksin, joiden vertaista ei tavata, oli Anjalan liitto +lähettänyt hänelle avonaisen julistuksensa. Hänen armeijansa luopui +hänestä ja hieroi sopimusta vihollisen kanssa; Hastfehr, johon hän oli +kiinnittänyt niin suuria toiveita, peräytyi vastoin käskyjä +Savonlinnasta; hän, hänen vapautensa oli vaarassa; vihollisen +lähettiläitä hiiviskeli salaisten ja julkisten petturien avustamina +kaikkialla hänen ympärillään; vihollisen laivastoja risteili uhkaavina +valtakunnan suojattomilla rannikoilla. Niin kauas kuin tavallinen silmä +kantoi, näkyi kaikkialla vain kavallusta, väijyntää, häpeää ja +turmiota. Kuningas luuli kansankin pettäneen hänet samalla kun armeija +petti -- tämän Suomen kansan, joka ei kuuteen sataan vuoteen ollut +koskaan luopunut uskollisuudestaan, ei koskaan kuninkaastaan, milloin +hän ei vain itse ollut jättäytynyt avuttomaksi, eikä koskaan tahrannut +lippuaan liittoutumalla viholliseen. Kun sellainen kansa pettää, +silloin huojuu maa ruhtinaan jalkojen alla. + +Miten kuuntelikaan herjaus näinä päivinä ovien ulkopuolella ja +kurkisteli avaimen reiästä urkkiakseen jonkin varomattoman hetken, +jolloin kuninkaallinen näyttelijä riisui naamarinsa ja antoi salatun +epätoivon puhjeta muutamiksi harmistuneiksi huudahduksiksi! Hän aikoi +päästää kansalaissodan valloillensa, hän aikoi kostaa noille +petollisille kansoille, hän aikoi paeta näistä kiittämättömistä maista. +Mitäpä siitä, jollei tuo tunteikas sielu ollut kylliksi terästynyttä +rautaa kestääkseen taipumatta mitä painoja tahansa? Kustaa III:n +kosto- ja pakotuumat olivat samaa laatua kuin hänen unelmansa +sankarimaisuudesta ja loistavista valloituksista: ne olivat vilkkaan +mielikuvituksen mielijohteita, mielikuvituksen, joka kuvasi +onnettomuuden synkkiä varjoja yhtä nopsalla siveltimellä kuin se +äskettäin oli kuvaillut ruusuvärein riemusaattoja. Muuten hän ei olisi +ollut runoilija valtaistuimella. Ja nuo synkät unet ne hälvenivät yhtä +pian kuin ruusuisetkin; runoilija laski kädestään petollisen +siveltimensä, kuningas tarttui vaipuvaan kruunuunsa. + +Moni kuningasviittainen sallimanuskoja on luullut kuukausien ja päivien +olevan yhteydessä kohtalon vaiheiden kanssa. Elokuun 19:ntenä päivänä +1772 pelasi Kustaa III ensi kerran peliä elämästä ja kruunusta. Elokuun +19:ntenä päivänä 1788 pelasi hän samaa vaarallista peliä, mutta sillä +kertaa hän ei tehnyt sitä omasta tahdostaan, eikä panoskaan ollut sama, +sillä tappion häpeä oli painavampi ja voiton saanti epätietoisempi. +"Viimeksimainitun päivän iltana" -- kertoo K.M. Armfelt omassa +elämäkerrassaan -- "kun olimme kävelleet aina etuvartijoiden luo, +sanoin minä miettiessämme kovaa onneamme: Jumala suokoon, että saisin +teidän majesteettinne kunnialla täältä pois. -- Sitä ei ole +ajatteleminenkaan, vastasi kuningas. Huomaan, että saatan kaatua +monella lailla, mutta en milloinkaan häpäise itseäni. Ei, on olemassa +vain yksi ainoa pelastuskeino, ystäväni, se että tanskalainen julistaa +sodan meitä vastaan. Silloin on meillä syytä lähteä täältä puolustamaan +läntistä rajaamme, ja koko kansa on auttava minua suojelemaan sekä +isänmaata että itseäni, kun se saa tietää vaaran. Meillä tarvitaan +kovia lyöntejä, ennenkuin ne tuntuvat." + +Nuo sanat haihtuivat öiseen ilmaan ja hälvenivät Kymen koskien +kohinaan. Suosikki piti niitä epätoivon huokauksina; kaksi päivää +myöhemmin tuli tieto Tanskan sodanjulistuksesta, ja ne osoittautuivat +olevansa neron mielijohteita. + +Kuningas levitytti heti uutisen ja ilmoitutti kaikille päätöksensä +matkustaa Ruotsiin. Anjalanmiesten täytyi kiiruhtaa. Vielä riippui +kaikki heikosta säikeestä. + +Palaamme kertomukseen. + +Oli pärttylinpäivän, elokuun 24:nnen ilta, niin pimeä, sateinen +ja myrskyinen kuin se olisi kuvastanut ajan omaa luonnetta. +Kalastajaveneet olivat saaristossa Ruotsinsalmen lähistöllä iloissaan, +kun löysivät virran suulta sataman, sillä meri kuohui raivoisena Kotkan +kallioita vastaan, ja Mussalon vanhat hongat pudistivat hurjasti +tuuheita latvojansa myrskyn puuskissa. + +Kymenkartanosta eteläänpäin, virran itärannalla oli metsänreunassa +avara, mutta autio ja puoleksi rappeutunut kalastajamökki, joka +luultavasti oli monta vuotta ollut salakuljettajain ja luvattomain +lohenpyytäjäin mieluinen turvapaikka pimeinä syysiltoina. Lankilan väki +ehkä huomasi vastaiselta rannalta, miten kävelijä toisensa jälkeen +hiipi hämärissä varovaisin askelin metsästä mökkiin, mutta ei kukaan +pitänyt sitä minään. Ja kun Lankilan väki myöhemmin illalla näki tulen +loistavan pienestä rikkinäisestä ikkunasta, sanoivat he toisilleen: ne +ovat asuskelijoita! + +_Asuskelijoiksi_ nimitetään etupäässä vielä tänäkin päivänä muutamia +virolaisia perheitä, jotka ovat vartavasten muuttaneet asumaan +Etelä-Suomen saaristoon, voidakseen siten maanmiestensä avulla ja mitä +erinomaisimmalla sukkeluudellansa, nopeilla, kannettomilla veneillänsä +salaa kuljettaa viinaa Tallinnan puolelta Suomen rannikolle. Sota ei +millään tavoin keskeyttänyt tuota asuskelijain totunnaistyötä, +päinvastoin teki se tuotteliaan liikkeen toista vertaa suuremmaksi, ja +Kymi oli edelleenkin, kuten ennen, heidän paras markkinapaikkansa. + +Lankilan väki ei ollut arvannut aivan väärin, sillä tulen ympärille, +joka paloi tuvan isossa, hakkaamattomasta harmaasta kivestä tehdyssä +liedessä, kokoontui vähitellen kymmenen tai kaksitoista epäiltävän +näköistä miestä. Heidän lerppahatuistaan, heidän lyhyistä, polven +ympärille sidotuista housuistaan ja heidän pitkistä, ruskeista, +sadevettä tippuvista takeistaan tunsi heti virolaisen puvun, samoin +kuin heidän pehmeämpi ja soinnuttomampi kielensä osoitti heidän olevan +veljeskansaa meren toiselta puolen, sillä vironkieli on suomeen +verraten kuin tanskankieli ruotsiin. He olivat jo luultavasti saaneet +veneittensä sisällön turvaan, sillä heidän työnänsä oli vaatteiden +kuivaileminen tulen ääressä, ja sitä tehdessään he illalliseksi ottivat +esille leipää, voita ja juustoa pienistä raudoitetuista eväsvakoista, +missä he eri laatikossa säilyttivät myöskin monta kaunista hopeariksiä +hyvässä sovussa monen kirkkaan hopearuplan rinnalla. Asuskelijat myivät +aivan erotuksetta ystävälle ja viholliselle, tai oikeammin, he olivat +kaikkien ystäviä, jotka vain maksoivat hyvin ja osasivat pitää +tullimiehet tarpeeksi etäällä. Muuten oli heidän rohkean ja vaarallisen +ammattinsa menestymisen ehtona, että sai harvoin tai ei koskaan joutua +sen viettelyksen orjaksi, jota he niin viljalti levittivät muiden +turmioksi. Sen sijaan että he muiden tavoin olisivat antaneet +viinapullon kiertää miehestä mieheen ruokahalun kiihoittimeksi ja +märkien jäseniensä lämmikkeeksi, näkyivät asuskelijat keittävän tulella +mielijuomaansa, jonka valmistamisen he olivat oppineet venäläisiltä ja +jota he nimittivät "sbitiniksi", mistä rannikkolaisten ruotsalainen +kieli oli saanut "spitting'in". Tuo kuumasta vedestä, siirapista ja +kuminoista valmistettu juoma, johon toisinaan pannaan hunajaa tai +kaneelinpalanen, on niin lämmittävää, että se saisi vaikka lumiukonkin +hikoilemaan; kylmä ja tottumus tekee siitä oikean herkun. + +Asuskelijat eivät kuitenkaan olleet ainoat, jotka sieltä hakivat suojaa +tuona sateisena iltana. Heidän kummastuksekseen tuli yksitellen sisään +noin parikymmentä rakuunaa, jotka olivat sitoneet hevosensa tuvan +vieressä olevan katoksen suojaan ja sitten yhtä märkinä kuin +asuskelijatkin alkoivat kiistellä heidän kanssaan sijoista tulen +ympärillä. + +Asuskelijoilla oli koko avarassa maailmassa vain yhdenlaisia +vihollisia, joita vastaan he alinomaa taistelivat hengen uhalla, +nimittäin tullimiehet. Sotamiesten kera, joille he niin runsaasti +hankkivat oivallista tavaraansa, olivat he tavallisesti mitä +parhaimmassa sovussa ja ystävyydessä. Kuitenkin näytti heistä äsken +tullut lukuisa seura syystä kyllä jokseenkin epäiltävältä. He +kohentautuivat vastahakoisesti toiselle puolelle, vetivät vakkansa +sivulle, neuvottelivat keskenään vieraalla murteellaan ja katselivat +uusia tulokkaita silmäyksin, joista saattoi huomata heidän hätätilassa +kykenevän käyttämään väkivaltaa väkivaltaa vastaan. + +Eivätpä asuskelijat olleetkaan ensi kertaa sellaisessa asemassa. Heillä +oli kaikilla, paitsi vaarallisia puukkoja, myöskin lyhyet kirveet +nahkavyöstä riippumassa, ja tappelua noiden hurjien salakuljettajien +kanssa, jotka olivat tottuneet kestämään mitä vaaroja hyvänsä, +pidettiin koko seudussa niin vaarallisena, että heidän vihollisensa, +tullimiehet, harvoin ryhtyivät sellaiseen uhkayritykseen, elleivät +tienneet olevansa tuntuvasti ylivoimaisia. Joko tiesivät rakuunat sen +tai he tahtoivat luonnollisesta myötätuntoisuudesta olla hyvässä +sovussa viinakauppiaiden kanssa, samantekevää, he tyytyivät vapaasta +tahdosta lieden toiseen puoliskoon ja rupesivat rauhallisesti +puhelemaan naapuriensa kera tulen ääressä. + +Mutta pitkällinen kokemus ja kaikenlainen väijyntä olivat opettaneet +asuskelijat epäilemään kauniita sanoja, jotka saattoivat päättyä +tullimiesten sekaantumisella asiaan, ja he käyttäytyivät edelleenkin +varovasti ja uhkaavasti, kunnes vähän ajan kuluttua eräs upseeri, joka +nähtävästi oli rakuunain päällikkö, astui tupaan ja asettui hänkin +tulen eteen, johon hänen käskynalaisensa tekivät hänelle tilaa. + +Silmäys asuskelijoihin riitti hänelle ilmaisemaan, minkälaisia ihmisiä +he olivat. Se keksintö ei näyttänyt häntä ollenkaan huolettavan, vaan +päinvastoin tekevän häneen hyvän vaikutuksen. Hän lähestyi heitä, +puhutteli heitä heidän omalla kielellään ja oli kohta vilkkaassa, +salaisessa keskustelussa asuskelijain johtajan kanssa. Tulos näkyi +miellyttävän kumpaakin, sillä rakuunat luulivat, hieman kateellisina, +huomaavansa, että uusi ystävyys vahvistettiin muutamilla kiiltävillä +tukaateilla. + +Sitten upseeri katsoi vähän kärsimättömänä kelloaan ja lähetti ensin +yhden, sitten toisen ja vihdoin kolmannenkin rakuunan ulos tähystämään. +Hetken kuluttua palasivat he tuoden muassaan naisen, jonka musta +silkkiviitta sateenvarjon suojasta huolimatta oli kastunut läpimäräksi. +Upseeri ja tuo korkeavartaloinen, komea nainen vaihtoivat muutamia +sanoja keskenänsä, sillä aikaa kun nainen antoi sateenvarjonsa mukana +tulleelle kamarineitsyelle; katsottiin taas kelloa, ja sitten molemmat +istuutuivat penkille tulen ääreen, samalla kuin muut tuvassa olijat +vetäytyivät vähän syrjemmälle. + +Keskustelusta, joka sitten aloitettiin matalalla äänellä ja ranskaksi, +selvinnee lähemmin, miksi oli kokoonnuttu sellaiseen aikaan ja +sellaisin seuroin autioon kalastajamökkiin Kymen virran rannalle. + +-- Oletteko varma, ettemme myöhästy? kysyi upseeri. + +-- Hän ei ainakaan tule ennen yhtätoista, hyvin luultavasti vasta +puolenyön jälkeen, vastasi mustaviittainen nainen. + +-- Kello on nyt kymmenen, tästä on lyhyt matka venelaiturille, ja +saamme siis odottaa tunnin ajan. Joka tapauksessa on minulla kaksi +luotettavaa tähystäjää rannalla. + +-- Ole huoletta. Vanha ystäväni Tupakka-Matti on vartioimassa tallin +luona, ja hänen on heti riennettävä tänne, kun armollinen herra käskee +tuomaan vaununsa. Mutta onko teillä myös tarpeeksi väkeä? + +-- Kaksikolmatta, jotka ovat minulle sokeasti uskollisia, kaikki +valmiit vaikka syöksemään päänsä seinään, kun vain komennan eteenpäin. +He saivat sitäpaitsi kymmenen riksiä mieheen ja heille luvattiin vielä +yhtä paljon, kun kaikki on tehty. Totta on, ettei heitä olisi käskyillä +eikä lahjoilla saatu lähtemään, elleivät he olisi saaneet päähänsä, +että armollinen herra aikoo myydä heidät ja koko maan väkineen +päivineen teidän ystävällenne, rouvaseni. + +-- Keskinkertainen kohteliaisuus, kunniani nimessä. Mutta kaksikolmatta +miestä on kovin pieni joukko, jos hän ottaa mukaansa vartijoita. + +-- Niin, mistä luulette saatavan senlaatuista väkeä? Päällikkökunta on +kyllä isänmaallismielinen, mutta luullakseni koko armeijassa tuskin on, +paitsi minun miehiäni, tusinan vertaa kyllin valmistettua. Pitäisihän +teidän tuntea ainakin savolaiset, ja samanlaisia ovat kaikki enemmän +tai vähemmän. Miten kävi Haminassa? Me emme olleet säästäneet juttuja, +uhkauksia eikä lupauksia, ja kuitenkin tulivat kaikki kuin hulluiksi, +kun he näkivät vilahduksen herran punaisista kengänkannoista, ja +vannoivat seuraavansa häntä kuin lammaslauma teidän ystäviänne vastaan, +rouvaseni. Mutta te olette oikeassa, meidän täytyy olla valmiita +kaikkien tapausten varalle, me tarvitsemme lisää voimia, enkä minä +valinnut tätä kokouspaikkaa tarkoituksetta. Kas tuossa ovat +liittolaisemme. Hopearahan helinästä ovat asuskelijat valmiit vaikka +hirtättämään oman piispansa; ja tukaatin sulosoinnusta suostuvat he +ryöstämään vaikka oman isoisänsä. Sen lisäksi olen huomauttanut heille, +että armollinen herra, jos hän saa pysyä paikoillaan, aikoo taas tehdä +viinanpolton kruunun omaksi ja siis kynsin hampain hävittää salakaupan, +kun sitävastoin, jos me pääsemme herroiksi... + +-- Varo itseäsi: he saattavat yhtä helposti myydä salaisuutemme. +Toivoakseni et ole ollut varomaton? + +-- Olkaa huoletta, he tietävät vain, että aiomme ottaa kiinni erään +ylhäisen henkilön juuri kun hän on astumaisillaan veneeseen mennäkseen +Amfion-laivalle, missä hän viettää yönsä. Rakuunaini ja asuskelijain +avulla sieppaamme viidessä minuutissa herran puolen pataljoonan +käsistä. + +-- Mihin aiotte viedä hänet? + +-- Ensin Sippolaan tai Liljendalin everstinpuustelliin, joka on +lähinnä; mutta kun se varmaankaan ei ole kyllin turvallinen, on +mahdollista, että matkaa jatketaan aina Jägerhornin Raahelinnaan. + +-- Miksi ei rajan yli Sprengtportenin kunniavartioon? Herrathan ovat +vanhoja tuttuja. + +-- Ei, rouvaseni, niin pitkälle ei todellakaan ulotu ystävyytemme teitä +kohtaan. Me voimme vihata hirmuvaltiasta ja panna hänet pois viralta, +saatamme vapautua vanhoista lupauksista, mutta me emme aio vaihtaa +toisia kahleita toisiin. Jos teillä olisi sellainen panttivanki +mielinmäärin käytettävänänne, voisitte te tehdä koko meidän +itsenäisyysjulistuksestamme makeistötterön. + +-- Teidän itsenäisyysjulistuksestanne! Mitä hullutuksia! + +-- Vedättekö sitä virttä, rouvaseni? Minusta näyttää ajatustenne +paljastaminen vielä olevan vähän liian aikaista, kun emme ole edes +selvillä pienen tehtävämme alustakaan. Tahdotteko siis pakottaa minut +heti ratsastamaan takaisin leiriin ja jättämään teidät lavertelemaan +herralle kohteliaisuuksia hänen onnellisesti lähtiessään. + +-- Ei, Detlof, olkaamme viisaita, älkäämme menettäkö otollista hetkeä +hyödyttömien kiistojen tähden! Minä olen, kuten sinäkin, jo uskaltanut +liian paljon voidakseni enää huolia mistään epäilyksistä, kun hetki on +tullut. Nyt tai ei milloinkaan. Ellemme nyt vangitse puuteroitua +jalopeuraamme, niin pääsee hän pakoon, ja kaikki joutuu vaaraan. Siis +täytyy joko sinun onnistua tänään tai Hästeskon huomenna. Jompikumpi; +muut mahdollisuudet täytyy estää kaikin mokomin. + +-- Oh, minä onnistun kyllä, rouvaseni. Minä en salli Hästeskon kopeilla +käskijän tavoin, hän kun aina kohtelee meitä toisia, ikäänkuin ei +kellään muulla kuin hänellä olisi rahtuakaan rohkeutta. + +-- Mutta minä sanon, että se _voi_ mennä myttyyn, ja silloin täytyy +ryhtyä siihen toiseen tuumaan, siepata asianomainen Loviisan tieltä +huostaamme. Koska sen täytyy tapahtua keskellä päivää, on tarpeellista +ryhtyä muutamiin toimiin, joita ei saada valmiiksi ennenkuin +ylihuomenna. _Enfin_, on siis erittäin tärkeätä, ensiksikin, ettei +ennen aikojaan pelästytetä armollista herraa onnistumattomalla +yrityksellä, joka on mieluummin lykättävä toistaiseksi, ellei +edeltäkäsin olla aivan varmoja sen menestymisestä; ja toiseksi, ettei +hän lähde täältä ennen ylihuomenta, jolloin kaikki on kunnossa uuteen +yllätykseen. Kas siinä, ystäväni, on syy, miksi minulla äsken oli armo +osoittaa herralle alamaista kunnioitustani. + +-- Kello on vielä kahtakymmentä vailla yksitoista. Tahdotteko olla hyvä +ja kertoa käynnistänne hänen puheillaan? Olisi hupaista kuulla, miten +te osasitte huvittaa niin tottunutta ilveilyjen kirjoittajaa uudella +ilveilyllä, joka oli parempi hänen omiaan. + +-- Tiedäthän, että minä viisi vuotta sitten sain armon tulla muun +seurueen mukana esitellyksi herralle, kun _la baronne de Fredricshamn_, +Haminan paronitar, sai kunnian ottaa vastaan _le comte de Gottland'in_, +Gottlannin kreivin. Arvaathan, ettei niin vanhaa tuttavuutta käynyt +kieltäminen; pääsin puheille, ja herra oli niin kohtelias, että hän ei +ainoastaan tuntenut minua, mitä minun ei sovi epäilläkään, vaan vieläpä +vakuutti minun näinä viitenä vuotena tulleen kymmenen vuotta +nuoremmaksi ja kauniimmaksi, jota kainouteni vaatii minua kenties +syystäkin epäilemään. Mitä arvelet siitä, hän suvaitsi muistaa, että +minulla oli noilla suurilla päivällisillä ylläni, kuten muillakin +naisilla, sininen hame, koska keisarinna kantoi Ruotsin sinistä +nauhavyötä, ja hän vakuutti sen puvun sopineen minulle ihmeellisen +hyvin. Luonnollisesti minä vastasin kohteliaisuuteen alamaisesti +ihaillen Gottlannin kreivin mustaa ja tulipunaista teatteripukua, joka +hänellä oli yllään samoilla päivällisillä ja jonka reunustana oli Perun +timantteja, vaikka ne tietysti olivat velaksi otettuja Hampurista. + +-- Sehän on suurenmoista. Eipä voitaisi ajatella parempaa keskustelun +aihetta tuollaiseksi hetkeksi. + +-- No niin, kun olin, pannen ruotsalaisen lainkuuliaisuuteni alttiiksi, +antanut hänen huomata minulla vielä olevan hiukan ystävällisiä suhteita +entiseen hallitsijattareeni... + +-- Mitä, rouvaseni, oletteko uskaltanut...? + +-- Teeskentelytaidon mestarin edessä täytyy aina olla niin vilpitön +kuin mahdollista, koska sillä tavoin voidaan parhaiten sokaista hänen +silmänsä. Herra kävi tarkkaavaksi ja minä sen huomattuani ilmaisin +muutamia salaisia asioita, jotka minun muka oli käsketty toimittaa, +kuten hänelle uskottelin. Minun tulee lisätä, että herralla luultavasti +_mon petit coucou'ni_ kautta oli vähän vihiä muutamista pienistä +vehkeistä Savossa... Niin tosiaankin, toivon, että pieni käkösemme nyt +kukkuu häkissä? + +-- Olkaa huoletta. Hän viettää aikaansa niin hupaisasti kuin paranevan +on mahdollista sotilassairaalassa Anjalassa. + +-- Kaikki nuo uskottavat asiat saattoivat armollisen herran +suosiollisesti kuulemaan minun uskottelujani. Minä huomautin hänelle +salavihkaa, että jos hän tahtoisi uhrata Turkin, joka on lähinnä +keisarinnan sydäntä, niin voitaisiin saada aikaan kunniakas rauha, +vieläpä sen lisäksi apua Anjalanliiton paljastamiseksi ja +rankaisemiseksi. Ja kun siinä ei näyttänyt olevan kylliksi, viittasin +hieman mahdollisuuteen, että vielä Hamina ja Savonlinnakin +saatettaisiin antaa rauhanteossa, jopa Tanskaakin kurittaa sen +viimeisestä hyökkäyksestä, tietysti sillä ehdolla, että "perheliitto", +josta kerran niin paljon puhuttiin, toteutuisi... Jos haluaa saada +toisen uskomaan, täytyy olla todenmukainen. + +-- Ja se onnistui teille? + +-- Onnistui niin täydellisesti, että lähtö, joka oli aiottu huomiseksi, +on varmasti siirretty ylihuomiseen, jotta vielä kerran pääsisin hänen +puheilleen; silloin saan armon kuulla herran suullisen vastauksen, +viedäkseni sen keisarinnalle. Se on suuresti huvittava rouvaa, kun hän +saa sen kuulla. + +-- Mutta sehän on _espièglerie_, ilveily, joka tekee teidät +kuolemattomaksi! Tosiaankin, olisinpa Ruotsin kuningas, lahjoittaisin +teille vapaa-asunnon Viaporissa; mutta jos olisin Venäjän keisarinna, +tekisin teistä ministerin... Ai, kello on vain muutamia minuutteja +vailla yksitoista. Jäättekö tänne odottamaan asiain ratkaisua? + +-- Ei, minä seuraan mieluummin jonkin matkan päässä. Paraskove, anna +sateenvarjoni! Odottavathan hevosemme metsätiellä, jos osoittautuisi +parhaaksi paeta? + +-- Olkaa aivan huoleti, rouvaseni... Me olemme ottaneet _kaikki_ asiat +huomioon. Kaikesta on huolta pidetty, kaikki on edeltäpäin tarkoin +harkittu... + +-- _Paitsi yhtä_, herra kapteeni, nimittäin sitä, että kuninkaalla +vielä on muutamia uskollisia palvelijoita! huudahti samassa hyvin +tunnettu ääni tuvan ovelta, ja kaikkien kummastukseksi astui sisään +hoikka olento, kersantti Lennart Croneld. + +Kapteeni Detlof Croneld ja hänen äitipuolensa, Rautasaaren armollinen +rouva -- jotka lukija epäilemättä jo on tuntenut -- peräytyivät +ehdottomasti pari askelta taaksepäin, ja kapteeni tarttui pistooliin, +joka hänellä oli vyössä. + +-- Mitä tämä merkitsee? kysyi hän kopeasti. + +-- Se merkitsee, että minä vangitsen teidät kaikki kuninkaan nimessä -- +teidät, herra kapteeni, teidät, rouvaseni, ja kaikki seuralaisenne! +vastasi kersantti pelkäämättä, samalla kun hän sulki oviaukon niin +hyvin kuin taisi pienellä ruumiillaan. + +Suunnaton melu syntyi tuvassa, joka oli väkeä täynnään. Rakuunat +vetivät miekkansa, asuskelijat heiluttivat kirveitään. Muutamat +tahtoivat rynnätä ovelle, toiset hypätä ulos ikkunasta. Mutta kapteeni +käski jyrisevällä äänellä heitä pysymään aloillaan. + +-- Ei tämä ole niin vaarallista kuin miltä se näyttää, huudahti hän +ylenkatseellisesti. -- Tuo herranen tuolla oven luona on tottunut +tekemään pilaa ihmisistä, jotka hän sanoo vangitsevansa. Mutta mikä on +tehty vanhalle, helposti säikähtävälle koronkiskurille, sitä ei +tehdäkään meidän kaltaisillemme miehille. Poika, kuka on antanut +sinulle luvan karata sairashuoneesta? Marssi sisään; sinä saat oppia +tapoja lukon ja salvan takana. Pois säilä, sanon minä, muuten minä, +niin totta kuin olen esimiehesi, ruoskitutan sinut sinisenkirjavaksi, +vaikka satakin kertaa olisit veljeni! + +-- Minä en ole teidän veljenne, kapteeni! vastasi nuorukainen +vakavasti. Minä en ole sukua niille, jotka pettävät kuninkaansa ja +maansa. Antautukaa hyvällä; etuvartijanne ovat kiinni, koko mökki on +piiritetty ja kaikki vastarinta on turhaa. + +Melu alkoi uudestaan, kaikki tunkeutuivat ovea kohti, kapteeni +ensimmäisenä. + +-- Pois tieltä siitä! kiljaisi hän ja viritti pistoolin hanan. + +-- Ei, ei askeltakaan tästä. Jos tulette ulos, on annettu käsky ampua +kaikki maahan, vastasi Lennart paikaltaan väistymättä. + +Viimeiset sanat haihtuivat hälinään, kaikki tunkeutuivat eteenpäin, +kapteeni raivostui, laukaisi aseensa umpimähkään ja syöksyi ulos +kaatuvan veljensä yli. + +Mutta tuskin pääsivät ensimmäiset kynnyksestä, kun jo laukauksia +pamahteli joka haaralta pimeästä. Kapteeni Detlof sai kuulan oikeaan +käsivarteensa, muutamia kaatui, toiset kääntyivät takaisin verissäpäin. +Kivääritulen salamoidessa he olivat tunteneet ampujat Elfsborgin +rykmentiksi, jotka everstinsä, kreivi Hugo Hamiltonin, johdolla +piirittivät mökkiä. + +Lyhyen neuvottelun jälkeen päätettiin antautua. Rakuunat olivat +kadottaneet päällikkönsä; asuskelijat, jotka huomasivat, ettei nyt +ollut kysymys viinasta, tekeytyivät viattomiksi eivätkä luulleet olevan +syytä mihinkään pelkoon. Vähemmässä kuin puolessa tunnissa olivat +kaikki aseettomina ja matkalla päämajaan, joukossa oli myöskin +majuritar Croneld, hänen kamarineitsyensä ja kahdeksan haavoittunutta, +niiden joukossa kapteeni Detlof Croneld ja hänen veljensä, kersantti +Lennart. + + + + +16. KUNINKAAN HANSIKAS. + + +Edellä kerrottu selvenee, jos lukija suvaitsee katsoa, mitä muutama +tunti sitä ennen tapahtui. Tieto kuninkaan kohdakkoin tapahtuvasta +lähdöstä oli iskenyt kuin salama Anjalanmiesten leiriin. Siellä ei +päästy yksimielisyyteen; toinen esitti kerrassaan ratkaisevia keinoja, +toinen sovittavia toimenpiteitä, ja neuvottelu päättyi siihen, että +Hästesko, rohkein kaikista, pysyi jo ennen tekemässään tarjouksessa, +että hän rykmenttinsä avulla vangitsisi kuninkaan. Mutta Hästeskolla +oli monta salaista kadehtijaa; ei myöskään luultu voitavan luottaa +turkulaisiin, jos he vain saavat nähdä "Kustaan punaisen kengänkoron", +ja sentähden otti Detlof Croneld, Sprengtportenin paras oppilas, +koettaakseen kourallisella luotettavaa väkeä äkkihyökkäystä. Kuninkaan +tiedettiin näet silloin viettävän aina yönsä Amfionilla, joka oli +ankkurissa virran suulla vähän matkaa eteläänpäin Kymenkartanosta. +Päästäkseen laivalle täytyi hänen niinä jo pimeinä iltoina kulkea ensin +matka maantietä ja sitten loppu veneellä. Aiottiin siis pimeyden ja +yllätyksen avulla siepata hänet silloin, kun hän oli astumaisillaan +veneeseen. Ei oltu vielä yksimielisiä siitä, mihin hänet sitten +vietäisiin, rajanko taakse vai jonkun Anjalanmiehen maatilalle; pääasia +oli saada hänet pois armeijan turvista ja kansan suuresti pelätyn +uskollisuuden ulottuvilta. + +Tuota tehtävää varten lähti kapteeni Detlof salaa ja kiertoteitä +väkinensä Kymenkartanon tienoille, mukanaan emintimänsä, joka luotti +enemmän viekkauteen kuin onneen ja senvuoksi oli miettinyt tuuman +"hauskuttaa" kuningasta, kunnes ehdittiin ryhtyä tarpeellisiin toimiin +hänen lähtönsä estämiseksi tavalla tai toisella. + +Niin vähäpätöisestä henkilöstä kuin pikku kersantista ei pidetty +mitään lukua. Kapteeni Detlof katsoi sen riittävän, että hän käski +sinä päivänä vartioivan upseerin pitää häntä tarkoin silmällä +sairashuoneessa, uhaten toimittaa Lennartin arestiin tai ehkä virassa +alennetuksi, jos hän koettaisi karata. + +Kapteeni Detlof ei tuntenut kyllin pientä veljeään Lennartia eikä hänen +viimeisiä seikkailujaan, kun hän varmasti luotti siihen, että hänen +käskyjänsä toteltaisiin. Kun Lennart oli ollut sairashuoneessa päivän +-- joka olikin hänelle välttämätöntä, jotta hänen haavasta vielä heikot +voimansa hiukan virkistyisivät -- sai hän jo vartioivan aliupseerin +puolelleen. Seuraavana päivänä hän sai luvan mennä sairaalasta ja +illalla oli hän jo Kymenkartanossa. + +Lennart aikoi mennä suoraa päätä kuninkaan luo, mutta se ei ollut +niinkään helppo tehtävä. Hänen majesteetillaan oli tärkeämpiä tehtäviä +kuin kuunnella, mitä pienellä kersantilla saattoi olla hänelle +sanomista, ja virkaatekevä ajutantti käski Lennartin tylysti pois. Töin +tuskin onnistui hänen päästä paroni Armfeltin puheille, joka tunsi +hänet Tavastilan kahakasta asti. + +-- Pian asiasi, minulla on kiire! kuului Armfeltin lyhyt tervehdys. -- +Haluatko ylennystä vai lahjapalkkiota? + +Nuorukainen punastui. Aina tuo sama palkinnon ajatus, ikäänkuin ei +uskollinen sydän, ikäänkuin ei Armfelt itse olisi kyennyt ilman sitä +uhrautumaan velvollisuutensa tähden. + +Lennart teki muutamin sanoin, tarkoin ja varmasti selkoa siitä, mitä +hän tiesi tai aavisti liittolaisten tuumista itse kuninkaan +vangitsemiseksi, kuitenkaan mainitsematta mitään nimiä. + +Armfelt kävi tarkkaavaksi. Hän oli itse epäillyt tuontapaista tuumaa. +Valitettavasti ei voitu luottaa edes kuningasta lähinnä oleviin +päällikköihin. Mutta eversti Hamilton oli äsken tullut elfsborgilaisine +rykmentteineen päämajaan. Heti paikalla oli Armfeltin vastatuuma +valmis. Hamiltoniin voitiin luottaa; hänen tuli siis vartioida rantaa +venelaiturin luona. + +Alkoi pimetä, sataa ja tuulla. Lennart meni etsimään suojaa tuvasta, +joka oli täynnä sotamiehiä eikä loitolla kuninkaan hevostallina +käytetystä rakennuksesta. Kulkiessaan tallin ohi tapasi hän kömpelön +olennon seisomassa nurkan luona välittämättä vähääkään virtanaan +vuotavasta sateesta. Päästyään kerran epäilemisen vauhtiin tarttui hän +miehen kaulukseen ja kysyi, miksi hän hiiviskeli ympäri pimeässä. + +-- No, no, kersantti! vastasi tuttu ääni melkein kuin rasvaamaton ovi. +Mies oli korpraali Turkki. + +-- Mitä täällä teet? kysyi Lennart. + +-- Minä aion koetella, onko hänellä vielä kaula eheänä. Hän on täällä, +minä näin hänet; mutta jos kukko saa ketun kiinni juoksemalla, tulee +sinä vuonna kaksi kesää. + +-- Ahaa, olet Tupakka-Matin jäljillä? Odotas, silloinpa autamme +toisiamme, sillä kilpajuoksuun hänen kanssaan, kuulepas hyvä Turkki, on +sinulla liian kankeat juoksukapulat. + +Kersantti ja korpraali tekivät sitten sotasuunnitelmansa ja asettuivat +kumpikin nurkkaansa, selkä seinää vasten. Kauan kesti, ennenkuin heidän +toivonsa täyttyi. Sade ja myrsky pieksi heidän kasvojansa, kuume +värisytti Lennartia, mutta hän seisoi liikahtamatta paikallaan. + +Viimein tuli mies hyvin varovasti hiipien rannasta päin ja aikoi mennä +tiedustelemaan tallin luo, mutta silloin tunsi hän olevansa aivan +pääsemättömissä kiinni. Mies oli Tupakka-Matti. + +-- Tunnusta lyhyesti, äläkä laske tavallisia valheitasi! kuiskasi +Lennart vetäen paremmaksi vakuudeksi säilänsä, joka hänellä aina oli +valmiina, ja kosketti hiljaa kärjellä roiston rintaa. + +Tupakka-Matti hämmentyi pahanpäiväisesti. Koetettuaan ensin +turhaan luikerrella tiehensä hän tunnusti aikoneensa tiedustella +tallin tienoilla ja ilmoitti, mitä hän tiesi väijytyksestä ja +kalastajamökistä. Luultavasti hän arveli, ettei Lennart voisi saattaa +pulaan hänen laistaan miestä, joka tiesi niin vaarallisia asioita hänen +veljestään Detlofista ja Rautasaaren armollisesta rouvastakin. Mutta +siinä Tupakka-Matti pettyi. Tuskin Lennart ehti saada siitä tiedon, kun +hän antoi Turkin huoleksi raahustaa vangin päävartioon ja riensi itse +takaisin paroni Armfeltin luo hankkimaan lupaa kalastajamökin +piirittämiseen. + +Loppu on tuttua. Kertomatta on enää vain, mitä tapahtui tuon +odottamattoman ja väkivaltaisen kohtauksen jälkeen, josta puhuttiin +edellisen luvun lopulla. + +Kuninkaalle, joka oli tavallista kauemmin viipynyt kirjoittamassa +kirjettä Kaarle herttualle, ilmoitettiin vasta vankien ja +haavoitettujen tullessa, mikä vaara olisi uhannut häntä, jos hän +varomattomasti, tavallisen mitättömän pienen seurueensa saattamana +olisi lähtenyt Amfionille. Hän käski heti tuoda päävangit eteensä. + +-- Mitä, rouvaseni -- sanoi hän majuritar Croneldille -- onko teidän +kohteliaisuutenne todellakin ulottunut niin pitkälle, että olette +aikonut kutsua minut uudelleen vieraisiin lempeän serkkuni luo? + +-- Sire -- vastasi vangittu nainen säikkymättömän rohkeasti, mikä aina +auttoi hänen sukkelaa päätään -- te olette siksi ritarillinen, ettette +voi olla suomatta keisarinnalle kunniaa uudelleen nähdä teitä, joko +armeijan etunenässä, kuten ennen lieneekin ollut aikomuksenne, tai +kuten nyt aiottiin, uskollisten alamaistenne rauhallisessa +turvasaatossa. + +-- Minä kiitän teitä, rouvaseni, siitä huomaavaisuudesta -- jatkoi +kuningas -- ja olen osaava antaa sille sen täyden arvon. Ellette +toistaiseksi olisi estetty viemästä terveisiäni hallitsijattarellenne, +niin pyytäisin teitä vakuuttamaan hänelle, että lykkäys ei merkitse +unohtamista ja etten suinkaan ole menettänyt toivoani vielä kerran +saada onnea nähdä hänen pääkaupunkinsa, vaikkapa hän itse sattuisikin +sillä kertaa olemaan uudella retkellä Krimiin. Mitä teihin tulee, +kapteeni Croneld, ei minusta ole aivan odottamatonta, että näen niin +mainion Sprengtportenin oppilaan tekevän välimatkojen mittauksia +päämajani läheisyydessä; mutta isänne ja veljenne tähden, herraseni, +olisin mieluummin suonut teidän valinneen toisen paikan kekseliäille +leikkikahakoillenne. Ja jotta saisitte aikaa antautua kokonaan omiin +tutkimuksiinne, jotka niin suuresti kiinnittävät mieltänne, saatte +toistaiseksi seurata äitipuoltanne Viaporiin. + +-- Minä kiitän teitä, sire, vastasi haavoitettu kapteeni yhtä ylpeästi. +-- Minä käytän hyväkseni armollista lupaanne, mutta luulen, että +Viapori on liian ahdas kaikille niille, joille teidän majesteetillanne +on syytä suoda sama lupa, sillä minun tutkimukseni, jotka ennemmin +koskevat isänmaata kuin päämajaa, kiinnittävät pahaksi onneksi yhtä +paljon koko armeijan ja valtakunnan kaikkien ajattelevien miesten +mieltä. + +-- Vaiti, herraseni, älkää herjatko armeijaa, jonka lippuja olette +häväissyt, huudahti kuningas suuttuneena. Mutta eihän täällä näy +kersantti Croneldia. Minulle kerrottiin, että pieni sanansaattajani +taaskin on tehnyt noille herroille kepposen ja ansainnut kuninkaansa +kiitollisuuden. + +-- Hän on haavoittunut, teidän majesteettinne. + +-- Eihän toki vaarallisesti, toivoakseni. Tuokaa hänet tänne, jos se +vain on mahdollista. + +Ajutantti meni ja palasi ilmoittaen, että kersantti on alakerrassa ja +että välskäri epäilee hänen toipumistaan, koska luoti on lävistänyt +oikean keuhkon. + +-- Hyvä Jumala, mitä sanotte? huudahti kuningas pelästyen. Lähettäkää +hänen luokseen heti lääkärini!... _Attendez_, odottakaas, minä lähden +itse alas. Ei, ei, se poika täytyy meidän saada pitää hinnasta mistä +hyvänsä... Minä en tunne ketään hänen ikäistään, joka olisi niin +harvinainen sekä pään että sydämen puolesta. Stedingk kirjoittaa +minulle, että se poika vielä kerran johdattaa armeijoja. Tulkaa, hyvät +herrat, tulkaa... + +Ja kuningas kiiruhti levottomana alas portaita ja astui alasaliin, +vangit ja suurin osa seuruetta mukanaan. + +-- Miten on laitasi, poikaseni? kysyi hän kalpealta nuorukaiselta, +jolta melkein viimeiset veripisarat olivat juosseet jo ennestään +tyhjistä suonista; hän virui sohvalla. + +-- Hyvin, teidän majesteettinne, hyvin! vastasi poika aivan samoin kuin +hän vähän kolmatta viikkoa sitten oli Korkeakoskella vastannut +samanlaiseen kysymykseen, huulilla nyt vain paljon väsyneempi hymy. + +-- Rohkeutta, rakas Croneld! Rohkeutta vain! Muistatko, mitä sanoin +sinulle kasakan keihäästä: ei kunnon mies kuole sellaisista naarmuista! +Ja näetkö, sinä elät vielä! Eikö niin, tohtori, vielähän hän jää eloon? +Ennen menettäisin kokonaisen komppanian. + +-- Saattaisi olla mahdollista, että keuhko vielä tulisi ennalleen, +vastasi lääkäri; mutta ihminen ei voi elää ilman verta, ja tällä +pojalla on sitä tuskin niin paljon jäljellä kuin kissa tarvitsee. + +-- Hyvä Jumala, niin, jok'ainoan pisaran on hän vuodattanut minun +tähteni! sanoi kuningas hyvin liikutettuna. -- Jos kuolet minun +tähteni, Croneld, niin tiedät kuitenkin, etten ole vuodattanut yhtään +tämän kaltaista kyyneltä siitä asti, kun seisoin poikani, Smålannin +herttuan kuolinvuoteen ääressä. + +Nuorukainen nosti päänsä ja loi häneen sanomattoman kiitollisen +katseen, mutta ei vastannut mitään. + +-- Sano, rakas poika, miten voisin vielä tuottaa sinulle jonkin ilon? +Sinä olet kieltäytynyt ottamasta vastaan mitään palkintoa, mutta pyydä +kuitenkin jotakin muille, ellet itsellesi! + +-- Armoa veljelleni ... armoa äitipuolelleni ... vähän apua vanhalle +isälleni!... Ja armoa Otavan Sivertille ... hänen tyttärensä tähden! +sammalsi Lennart. + +-- Kaikkeen on suostuttu! vastasi kuningas. Rouva Croneld ... kapteeni +Croneld... Te saatte vapaasti lähteä mihin tahdotte. + +Kapteeni Detlof löi otsaansa. Silloin vasta juolahti hänen mieleensä, +että hänen luotinsa... + +-- Toivotko vielä mitään? kysyi kuningas nähdessään Lennartin vetävän +povestaan keltaisen, veren tahraaman hansikkaan. + +-- Tämä hansikas ... ei mitään mahdollista anomusta kielletä, jatkoi +nuorukainen sammuvalla äänellä ja kohotti kallista panttiaan. + +-- Niin, niin, sanoi kuningas. + +-- Teidän majesteettinne ... älkää epäilkö koskaan ... Suomen +kunniantuntoa! + +-- Ja mitenkä voisin minä sitä epäillä, kun on silmieni edessä +tällainen todistus! vastasi kuningas, samalla kuin hän lämpimästi +puristi Lennartin valkoista kättä. -- Hyvin sanottu, poika; minä +lunastan lupaukseni, minä lupaan, mitä pyydät, ja ken Anjalan ajoilla +on saanut kuninkaansa suostumaan _sellaiseen_ pyyntöön -- hän, hyvät +herrat, ei ole elänyt eikä kuollut turhaan. + +-- Ah, muistuu mieleeni jotakin -- virkkoi kuningas, ollen jo +lähtemäisillään huoneesta -- onko täällä ketään, joka luulee tämän +pojan _myyneen_ velvollisuutensa? + +Niitä sanoja ei käsitetty; ainoastaan kuninkaallinen sydän saattoi +sellaisena hetkenä ymmärtää niiden tarkoituksen. Kun ei kukaan +vastannut, jatkoi Kustaa kuningas: + +-- Hyvä, koska ei enää mikään tahra voi häväistä rehellisen sydämen +toiminnan vaikuttimia, niin nimitämme me tässä teidän läsnäollessanne, +hyvät herrat, kersantti Croneldin vänrikiksi -- vänrikki Croneldin +aliluutnantiksi -- ja luutnantti Croneldin kapteeniksi hänen veljensä +sijaan, joka täten saa armollisen eron palveluksestamme. Me käskemme, +että kapteeni Lennart Croneld kirjoitetaan sen arvoisena luetteloihin. +Ja jos kadotamme hänet... + +Kuningas keskeytti puheensa hetkiseksi, katsahti nuorukaisen +marmorinvalkeihin, kauniisiin, liikkumattomiin kasvoihin ja jatkoi: + +-- Jos _olemme kadottaneet_ hänet, on hän, niinkuin säännöt määräävät +kapteenin arvosta, saava sotilaallisen kunnioituksen hautajaisissaan. + + + + +17. JÄLKEENPÄIN. + + +Palatkaamme hetkiseksi suuren, tomuisen, monikomeroisen, nukkeja täynnä +olevan kaapin luo, jota sanotaan historiaksi. Nähtyämme sen toiselta +puolen ja keksittyämme vuosisatojen kehyksissä miljoonittain sydämellä +varustettuja eläviä olentoja, tulee meidän katsella sitä toiseltakin +puolen ja huomata suuret aatteet, joihin yksilö häviää. Mitä on +vähäinen ihmiselämä, tuo sekunnin kestävä olemassaolo verrattuna +korkeimpiin siveyslakeihin, kansain kutsumukseen, ihmiskunnan +jalostumiseen ja ikuisen hengen kulkuun aikakausien halki? Ne, jotka +tahtovat poistaa kuolemanrangaistuksen suurimmistakin rikoksista, ne +jotka pitävät ihmiselämää niin arvokkaana, että sitä olisi katsottava +yhteiskunnan perustuksiakin ja sitä syvää rikoksen sovittamisen +tarvetta korkeammaksi, jonka rikollinen tuntee sydämessään, nehän +pitävät tuota mitättömän pientä elämää, jonka tuhannet joka päivä +panevat alttiiksi päiväpalkan, voiton tai haihtuvan kunnian, oikun tai +paheen tähden, ainoana ja korkeimpana hyvänä; heistähän täytyy Dantonin +_suuren tyhjyyden_ hautausmaan portin takana näyttää hirvittävältä +todellisuudelta. Mutta Jumalan kiitos, se on vain toivottomuuden valhe. +Tällä elämällä on merkitystä ainoastaan korkean siveellisen +tarkoituksen toteuttamisessa; _jollei_ sillä ole sitä merkitystä, saa +se ilman mitään kadota jäljettömiin kenenkään kaipaamatta; _jos_ sillä +on se, voi se hetkessä olla tarkoituksensa perillä ja päättyä +kunniakkaasti. + +Niin, sielut kasvavat. Jos ne elon päivinä alinomaa edistyisivät +hyvässä, silloin olisi mestauslava murhayritys ja hauta onnettomuus. +Mutta sielut eivät aina kasva ylöspäin. Moni niistä on kuin vanha puu, +joka on lakannut tekemästä latvavesoja, mutta levittää sensijaan +juuriansa maahan, kasvaa vuosi vuodelta yhä kovapintaisemmaksi ja +paksummaksi, alkaa lahota ytimestä, kuihtuu ja odottaa armeliasta +myrskyä, joka sen kaataa. Onko tuo niin kadehdittavaa? Puu, mikset +kaatunut ennemmin nuoruuden kukoistuksessa? Miksi ei tullut sinusta +joulukuusta, joka yhtenä ainoana iltana, ihanuutensa hetkenä levitti +sanomatonta iloa viattomiin sydämiin ja kuihtuessaankin kiitti Jumalaa? + +Kun hyvällä syyllä sanomme onnelliseksi pitkää elämää, jossa sielu +lakkaamatta kasvaa itsekieltäytyvässä rakkaudessa korkeita ja jaloja +taivaallisia ja maallisia tarkoitusperiä kohden, silloin emme myöskään +sure nuorukaista, joka kavaltajien kesken kaatui puolesta parhaan +mitä hän tiesi, uskollisuuden ja kunnian puolesta. Brakel eli +kaksikahdeksatta vuotta senjälkeen kun hän kantoi haavoitetun Döbelnin +Porrassalmen tappelusta. Mutta kun muistamme sen iloisen ja kiitollisen +katseen, jolla Lennart Croneld hyvästeli pitkän, kunniakkaan +tulevaisuuden, hänenkin nuoruutensa unelman, silloin johtuu mieleemme +runoilijan sanat Vilhelm von Schwerinistä: + + Mut ikää siinäkin, työ jalo vaan + jos on elämää. + +Ja kun sitä ajattelemme, laskeutuu tuon haihtuvan surun yli niin kirkas +riemun heijastus, että hän on loistava oikeassa valossaan jalona +jälkeentulevien sydämiin. + +Kustaa kuninkaalla ei ollut pitkälti aikaa ajatella sitä. Jo seuraavana +päivänä, elokuun 25:nnen iltana, hän lähti kiireisesti takaisin +Ruotsiin, ei kuitenkaan niin nopeaan, ettei hän vielä olisi ehtinyt +kuulla kansan kaikkialla heräävää rakkautta ja raikkaita riemuhuutoja, +jotka seurasivat häntä matkalla. Pieni kersantti oli ollut oikeassa: +vielä oli uskollisuutta, vielä oli kunniantuntoa Suomessa. + +Tässä katoavat kuningas Kustaa, Anjala, sota, rauha ja +auringonpaisteisen aikakauden hämärtyvä ilta kertomuksen +näköpiiristä. Niistä olisi ehkä vielä paljonkin puhumista, jos +vain kaikista raakaleista, mitä on maailmassa, kerran tulee omenia. +Velvollisuudenmukaisesta kunnioituksesta lukijan ystävällistä +uteliaisuutta kohtaan lisäämme tähän vain muutamia sanoja muista +henkilöistä, joiden ehkä on onnistunut herättää hänen huomiotaan. + +Vanha kiukkuinen ja kuitenkin läpeensä rehellinen Rautasaaren majuri +oli, kuten näkyy hänen kirjeestänsä, jo suorittanut lempipoikansa tilin +Herrallemme ja luodeille, kun hän ensin sai Lennartilta kirjeen Anjalan +sairashuoneesta ja muutaman päivän kuluttua virallisen lopputilin. Nuo +erilaiset ilmoitukset vaikuttivat, kuten jokainen saattaa helposti +mielessään kuvitella, hiukan eri lailla. Ensimmäisen ilmoituksen tultua +saivat Kaisa ja rengit taas korkoineen ne haukkumasanat, joita ilman he +olivat jääneet muutamina edellisinä päivinä; toisen ilmoituksen jälkeen +sulkeutui majurin sanainen arkku taas kokonaisen viikon ajaksi, ja +virginialainen nurkantakainen, joka oli aivan valmis leikattavaksi, sai +kasvaa "kelvottomaksi suosammaleeksi", kuten majurilla sitten oli +tapana sanoa. Mutta vanhaa, kiukkuista sydäntä vastaan syöksyi siihen +aikaan niin monta hyökylainetta yhdellä kertaa, että ukko virkistyi +kuin vanha nuhjautunut merimies maalla, nähdessään meren täynnä +laitatuulessa kallistelevia purjeita. Lennart oli poissa, ja se oli +Herramme asia, mutta hän oli samalla kertaa päässyt neljä arvoastetta +ylemmä palveluksessa, se oli taas kuninkaan asia ja se liikutti vanhaa +majuria niin, että melkein näytti kuin olisi hän enemmän voittanut kuin +hävinnyt siinä kaupassa. Sitten kuultiin taas hänen poikansa Detlofin +samalla kertaa armosta saaneen henkensä, virkaeron ja luvan lähteä pois +valtakunnasta: siinä olisi ollut kylliksi surua vanhalle isälle, ellei +sama poika olisi, majurin mielestä, osoittautunut olevansa pahin +maankavaltaja. Tuli sitten ilo siitä, että kavallus oli mennyt myttyyn, +parantavaksi lääkkeeksi verta vuotavalle isänsydämelle, ja jos toinen +poika olikin häväissyt nimeä, oli toinen tuottanut sille kunniaa. + +Kummallisimmat olivat kuitenkin ne sekavat tunteet, joita majurissa +herättivät kertomukset hänen toisesta puolisostaan, Rautasaaren +ylpeästä ja pelätystä armollisesta rouvasta. Hän oli epäillyt Detlofin +"viisastelevan liian paljon", mutta ei olisi koskaan pälkähtänyt hänen +päähänsä, että hänen ihaillun rouvansa tiheillä Viipurin-matkoilla +olisi voinut olla tarkoituksena muuta kuin talin ostaminen; se olisikin +ollut kuolonisku, jollei ... niin, jollei hän siitä lähtien olisi +saanut levossa elää rakkaassa Rautasaaressaan ja olla ikänsä rauhassa +venematkoista, upseeripidoista ja toisia herkkusuita varten +valmistetuista lihapalleroista. Näin oli hyvänsuopa kaitselmus +lieventänyt senkin kohtalon iskun, ja vanha majuri, jonka vuotuista +eläkerahaa kuningas oli muistanut lisätä parilla sadalla plootulla, +joten hänen onnistui kunniallisesti suorittaa velkansa Otavan herralle, +leikkeli vanhoilla päivillään yksin rauhassa elellen tapansa mukaan +nurkantakaisiaan, haukkui Kaisaa ja nimitteli renkejään +"sammalrämeiköksi, jotka eivät kelpaa edes sioillekaan". + +Turkki pysyi uskollisesti vanhan isäntänsä luona, kävi vuosi vuodelta +jäykemmäksi, harvapuheisemmaksi ja viimein niin kuuroksi, että kaikki +haukkuminen oli turhaa vaivaa. Ainoastaan silloin, kun kiusanhaluiset +rengit uskalsivat pitää lehtitupakkakimppua hänen nenänsä alla, sillä +ilkeästi tarkoittaen hänen osallisuuttaan Tupakka-Matin onnettomuuteen, +kuultiin vanhan korpraalin murisevan: varas hirressä, koira makkaralla. + +Armollinen rouva näki hyväksi matkustaa heti viimeisen kuninkaan luona +käyntinsä jälkeen Pietariin ja siellä huvittaa keisarinnaa kertomalla +suurenmoisen ilveilynsä, jossa Kustaa III muka oli vähällä joutua +naurettavaksi narriksi; mutta unohti lisätä, että kuningas hyvin +luultavasti tahallaan antoi hänen laverrella. Kun hänen toiveensa +sitten Värälän rauhassa menivät myttyyn ja raja jäi entiselleen, +huomasi armollinen rouva Pietarissa-oleskelun Rautasaaren yksinäisyyttä +hauskemmaksi ja vehkeili koko ikänsä hovissa, kunnes hän kukistui +Paraskoven vastaviekkaudesta, joka myi kaikki hänen paperinsa puhtaasta +kullasta, ja hän kuoli unohdettuna kaukaisessa syrjäseudussa. + +Kapteeni Detlof Croneld huomasi Suomen ilmanalan epäterveelliseksi ja +muutti myös Venäjälle, missä hän toivoi pääsevänsä loistavasti +eteenpäin vanhan mestarinsa Sprengtportenin avulla, joka siellä oli +suuressa suosiossa. Kun Anjalanliiton tähti oli himmennyt, koetti +Sprengtporten saada Detlof Croneldia taistelemaan hänen kanssaan +isänmaataan vastaan ja siten osoittamaan tuiki isänmaallisia +mielipiteitään. Mutta on lisättävä, että Detlof Croneldin +mielestä oli sellainen vaatimus toki vähän liiallinen ja mahdoton +täysiverisimmänkään isänmaanystävän täyttää, ja kiittäen luopui hän +siitä kunniasta. Hän ei voinut koskaan unohtaa sitä luotia, joka oli +kaatanut hänen veljensä; se oli sattunut hänen omaan sydämeensä, +se oli parantumaton eikä antanut hänelle rauhaa. Hän matkusti +Ranskaan taistellakseen siellä sen aatelisvapauden puolesta, joka oli +muka kukistava kuningasvallan, mutta samalla sortava kansan +kolmiviikkoisella vallankumouksella. Siellä yleni hän Moreaun +palveluksessa everstiksi ja sai nähdä toisenlaisen vallankumouksen kuin +hän oli mielessään kuvitellut -- sai nähdä tuon pauhaavan kosken, joka +kuivasi suuremman järven kuin Metsälampi olikaan; katkeroituneena +muutti hän Koblenziin, meni Ranskan vihollisten palvelukseen ja kaatui +kenenkään kaipaamatta Valmyn taistelussa. + +Mitä hyödytti _näiden_ kahden elämä, äitipuolen ja veljen, jotka elivät +kauemmin kuin Lennart Croneld? + +Otavan kamarineuvos Sivert eli hyvin vanhaksi, niin että hän sai nähdä +vielä ne vuosien 1808, 1809 ja 1811 päivät, jolloin ei enää mikään +valtakunnanraja halkaissut hänen taloaan kahtia eikä tehnyt häntä +kaksipuoliseksi olennoksi, joka milloin hengitti Ruotsin, milloin +Venäjän ilmaa. Hän käytti sitäkin muutosta hyödyksensä mahdollisimman +hyvin, rikastui äärettömästi ruplien ja riksien vaihtelevasta kurssista +ja osti majurin kuoltua Rautasaaren; hänet huomattiin hyvin +hyödylliseksi Venäjän vallan ensi aikoina, hän sai suosiolahjaksi +kultamitalin ja hohtokivisen nuuskarasian, naitti vanhemman tyttärensä +kenraalille ja nuoremman paronille ja sai vielä osakseen sen suuren +ilon, että eli noita kahta kärsimättömänä odottavaa, nälkäistä vävyään +kauemmin. Hänen kuoltuaan umpitautiin yli kahdeksankymmenen vuoden +vanhana jäivät hänen rikkautensa tyttärille, joista kenraalin leski +tingiskeli kivenhakkaajan kanssa hänen hautapatsaastaan. Siinä oli +luettavana, että kamarineuvos oli todellinen isänmaanystävä, ja pappi +lisäsi ruumissaarnassaan, josta hän sai sata ruplaa, että hän oli ollut +tosi kristittykin ja erinomainen ihmisystävä. Sen kaiken todistakoot +paremmin kamarineuvoksen köyhät velalliset suurena tilinteonpäivänä; +mutta ... miksi oli _hän_ elänyt? + +Parhaimmalla tahdollanikaan en voi kieltää, että entisestä, suloisesta +Otavan Betta Sivertistä tuli aikaa myöten vapaaherratar. Hänen miehensä +olisi voinut olla hänen isänsä; hänen täytyi viettää muutamia +sietämättömän ikäviä vuosia Pietarissa, mutta siitä vapautti hänet +armelias luuvalo, joka pani paronin maan omaksi, ja hän muutti +lapsettomana leskenä takaisin Rautasaareen, missä hän rakensi vanhan, +rappeutuneen asuinrakennuksen muhkeaksi herraskartanoksi. Siellä +ilahuttivat häntä vanhan Kaisan kertomukset kauan sitten manan majoille +menneen nuoruuden ystävän lapsuudenaikaisista kujeista. Hänestä tuli +hyväsydäminen ja suuresti rakastettu vanha rouva; ja alustalaisilla oli +tapana sanoa hänestä, että uusi armollinen rouva oli entisen kaltainen +yhtä vähän kuin vihreille lehville loistava auringonpaiste muistuttaa +elokuun yöllistä ukkosilmaa. Vain vanhat muonamiehet arvelivat talon +elämää liian hiljaiseksi ja sanoivat, kun taivas heinäaikana vetäytyi +pilveen: sen asian ajoi majuri parhaiten, hän sai sen käymään! + +Lähellä Rautasaarta oli pitäjän vaatimaton puukirkko kunnaalla järven +rannalla, ja sen rauhoitetulla alueella oli Croneldien sukuhauta. +Croneld-suku oli ollut köyhä eikä siis ollut pystynyt teettämään +erityistä hautakammiota; mutta siihen aikaan, jolloin majuri puuhaili +rautatehtaassaan, oli hän erotuttanut itselleen ja omaisilleen +lepopaikan ja ympäröinyt sen sievällä rauta-aitauksella. Rautasaaren +uusi rouva oli hyvin huolellisesti hoitanut paikkaa ja aitausta, +istuttanut kuusia sen kulmauksiin ja ruusupensaita aidan ympärille. +Kolme sammaltunutta harmaakivipatsasta merkitsi kolmea Croneld-polvea +vierekkäin. Kaarle XII:n aikainen Rutger Croneld ei levännyt siellä, +hänen luunsa vaalenivat unohdettuina Narvan muurien edustalla, mutta +pojanpoika ei ollut jättänyt hänen kunniakasta muistoaan unheeseen, +vaan pystyttänyt hänen nimellään ja kuolinvuodellaan varustetun kiven +isänsä kiven viereen. Kaksi muuta kiveä osoitti majurin äidin ja +ensimmäisen puolison lepopaikkoja; mutta viimeksimainitun vieressä +loisti puolinojallaan yksinkertainen, kauniisti veistetty valkoinen +marmorikivi ja siihen oli kultakirjaimin piirretty: Kapteeni Lennart +Croneld, k. 24 elokuuta 1788. + +Eikö mitään muuta? + +Ei, ei mitään muuta. Niin monet hautakivethän ovat valehdelleet +jälkimaailmalle, miksei tuo kivi olisi saattanut puhua totta ja kertoa, +miten eräs nuorukainen kuoli kuninkaansa vapauden, maansa kunnian +puolesta -- kertoa uskollisesta rakkaudesta ja rakastetusta muistosta +-- mutta siinä ei ollut siitä mitään. Kirjoittamatta jäänyt oli +piirretty erääseen ihmissydämeen; muut olivat sen unohtaneet. Ja kun +tuo ainoa, vielä sykkivä sydän oli lakannut lyömästä, ken oli silloin +täyttävä sen, mitä kivestä puuttui? Ken tiesi sen silloin? Jumala. + +Ja kuitenkin oli marmorissa vielä jotakin: siihen oli hakattu pienen +kullatun, kuninkaan kruunulla varustetun hansikkaan kuva. Samanlainen +oli myös Rutger Croneldin hautakivessä. + +Ei ole vaikea arvata, mikä armas käsi oli laskenut valkoisen marmorin +Lennart Croneldin haudalle. Ja ellemme ole sitä arvanneet, niin +arvaamme sen heti, kun näemme juuri viisikymmentä vuotta sen vuosi- ja +päiväluvun jälkeen, joka on marmoriin piirretty, vanhan rouvan tulevan +hautausmaalle nuoren, rinnallaan laakeriseppelettä kantavan tytön ja +lyyrylakkisen ylioppilaan seurassa. Vanhus on Rautasaaren rouva, tyttö +hänen kasvattinsa, vanhan Turkin jälkeläinen, luullakseni hänen +tyttärensä pojan tytär -- ja ylioppilas on noita keveitä kesäpilviä, +jotka lentelevät ympäri maata elokuun tuulien kera siihen aikaan, +jolloin kylvetään vastaista elonkorjuuta varten. Kukaan ei tiedä, mistä +hän tuli ja mihin hän meni. + +On kaunis kesäilta, auringonpaistetta, pilvenhattaroita, vieno +tuulenhenki värehtivillä vesillä. Vanha rouva on kertonut nuorille +niistä myrskyisistä päivistä, jolloin hänen nuoruutensa oli kiitänyt +pois ajan kuohuaallon mukana. Hän on luultavasti kertonut nuoresta +sotilaastakin, joka oli ollut hänen lapsuudenystävänsä ja kaatunut +silloin tuhansien muiden mukana, kaatunut ja unohtunut. Se on +liikuttanut nuoria, he ovat kyselleet tarkemmin, ja hän on vastannut +kysymyksiin. He ovat pysähtyneet hautakivien luo. Ylioppilas katselee +kummastuneena, tyttö uteliaana kahta kullattua hansikasta, joista +toinen on Rutgerin harmaassa kivessä, toinen Lennartin marmorissa. +Vanhan rouvan täytyy selittää heille noiden kuvien merkitys. + +-- Mutta -- sanoo ylioppilas hehkuvin poskin -- onko teillä nuo +hansikkaat? Ne ansaitsisivat paremman kohtalon kuin joutua koiden +ruoaksi. + +-- Ei -- vastaa vanha rouva -- minulla ei ole niitä. Ne ovat todellakin +saaneet paremman kohtalon osakseen, ne ovat Lennart Croneldin rinnalla +tässä marmorin alla, toinen hänen isoisänsä isän veren, toinen hänen +oman verensä kostuttamana. Ja nyt, Maria, laskekaamme seppele haudalle +muistoksi tästä päivästä viisikymmentä vuotta sitten. + +Nuori tyttö polvistui marmorikiven viereen ja laski seppeleen kyynelten +virtoinaan valuessa. + +-- Miksi itket, Maria? sanoi vanha rouva loistavin katsein, ja aurinko +kultasi hänen kauniita, harmaita hapsiaan. -- Tuollaisen haudan ääressä +ei saa itkeä. Siinä täytyy tuntea syvää, kiitollista iloa. Mikä on +kauniimpaa kuin kuolla rakastettuna ja nuorena isänmaansa puolesta? + + + + + + +LINNAISTEN KARTANON VIHERIÄ KAMARI + + + + +1. LITTOWIT. + + +Onko Suomessa ylimyskuntaa? kysyi hiljakkoin eräs noita käytännöllisiä +miehiä, jotka periaatteen kannalta eivät hyväksy minkäänlaisia +ennakkoluuloja eivätkä siis myöskään syntyperäennakkoluuloja. + +Jos ylimyskunnalla tarkoitetaan sitä, mitä sillä vielä jokin miespolvi +sitten tarkoitettiin -- tarkoin yhteen liittynyttä vanhaa loistonimistä +aatelistoa, joka oli kaikkia säätyjä sivistyneempi, jolla oli melkoiset +tilukset, yksinomainen oikeus päästä valtion korkeimpiin virkoihin ja +muutenkin suuria etuoikeuksia -- silloin täytyy, Suomen ritarihuoneen +muurien ulkopuolella, kysyjän tavoin vastata kysymykseen kieltävästi. + +Mutta jos sillä tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, jotka suurine ja +vanhoine nimineen, arvonimineen ja aateliskirjoineen tai ilman niitä, +yhteiskunnallisen asemansa, vankan varallisuutensa, vaikutusvoimaisen +toimintansa, sivistyksensä, neronsa, etevyytensä ja ennen kaikkea +ylevän ajatuskantansa vuoksi ovat kutsutut johonkin tärkeään toimeen, +tuohon "parasten vaikutusvaltaan", jota kreikkalainen ylimyskuntaa +tarkoittava sana "aristokratia" oikeastaan merkitsee -- sanalla sanoen: +sellaista aatelistoa, jonka meidän aikamme tunnustaa ja johon +kuulumisen valistuneimmat syntyperäiset aateliset pitävät kunnianaan -- +silloin muuttuu vastaus toisenlaiseksi, silloin on meidänkin maallamme +ylimyskuntansa siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mikään maa, jossa +on älykkyyttä ja kykyjä kaikilla aloilla, saata olla sellaista vailla. +_Sellainen_ ylimyskunta ei tarvitse mitään kunniakirjoja; se on ilman +muuta itseoikeutettu ja sen sukuperä on vanhempi kuin minkään muun: se +ulottuu aina yhteiskunnan alkuun asti. + +Mutta jos tähän itseoikeutettuun ylemmyyteen, joka ulottuu kaikkiin +yhteiskuntakerroksiin, sattumalta yhtyy vielä vanha ja kunnioitettu +nimikin, joka sisältää muiston menneiden aikojen urotöistä, ja jos tuon +nimen omistaja on kartuttanut isien kunniaa omilla mainioilla töillään +isänmaan hyväksi sodassa ja rauhassa, silloin on anteeksiannettavaa, +jos hän hiukan pitääkin arvossa tuota nimeään, vaikkapa hänen +ylpeytensä joskus kärjistyisi ennakkoluuloksikin. Ajan tapoja hän ei +kuitenkaan voi rankaisematta rikkoa. Jos sukuperästä johtuva etuus, jos +nimen periminen olisi paljastaan tyhjä harhaluulo, kuten esimerkiksi +arvot, arvonimet, kunniamerkit tai muut ihmisten turhamaisuuden +keppihevoset, niin ei sitä harhaluuloa tavattaisi, kuten nyt on laita, +kaikkina aikoina ja kaikissa kansanluokissa. Halvinkin mökkiläinen on +ylpeä siitä, että hän on kunniallisen miehen poika, ja lehtolapsi +häpeää puutettaan, johon hän ei ole syypää, sitä, ettei hän elämän +mukana ole saanut periä nimeä. Sukuylpeys on silloinkin, kun sitä +täytyy ennakkoluuloksi nimittää, jalompi kuin pöyhkeilevä rahaylpeys, +virkavaltainen kopeus tai moni muu onnettaren oikullisista antimista +ylvästeleminen. + +Tämän kertomuksen aikana, 1830-luvun lopulla, istui eversti, paroni +Kaarle Sigismund Littow eräänä syysiltana työhuoneessaan Etelä-Suomessa +sijaitsevalla Linnaisten säteritilalla -- tai Linnaisten kartanossa, +kuten sitä tavallisesti nimitettiin -- molempien tyttäriensä, Anna ja +Ringa Littowin seurassa. Perhe oli äsken juonut teetä suuressa, hiukan +aution näköisessä ruokasalissa ja sitten siirtynyt takaisin +lämpimämpään ja hupaisempaan työhuoneeseen, viettääkseen tuntikautisen +lukemalla ääneen jotakin, kuten oli tapana Linnaisissa silloin, kun ei +kukaan vieras ollut suvainnut tehdä sinne puolen penikulman mutkaa +valtamaantieltä. + +Pöydällä paloi korkeajalustainen lamppu, jonka himmeäksi tahkotun +lasikuvun peitti viheriä varjostin, sillä everstin silmät olivat tällä +kertaa kipeät; sepä olikin hänen ainoa sairautensa, vaikka hän +äskettäin oli täyttänyt kuudennenkymmenennen ikävuotensa. Valo loisti +lampusta alas käsinkirjoitetulle kirjalle, jota Anna neiti luki ääneen +isälleen ja sisarelleen, mutta muuten oli huoneessa puolihämärä. +Läsnäolijoiden kasvonpiirteitä oli sentähden helpompi aavistaa kuin +selvästi erottaa. Huoneen yksinkertainen kalustus osoitti, ettei siellä +näytty hyväksyvän sitä komeutta, jota maalla asuvat mahtajat +tavallisesti tuhlaten käyttivät vierashuoneiksi määrätyn kartanon osan +koristamiseen. Everstin hieman jäykkä ryhti, hänen kookas vartalonsa, +paljas päälakensa, vieläkin mustat viiksensä ja jonkinlainen lujuus +koko hänen olennossaan osoittivat hänen olevan noita eheitä henkilöitä, +joista ensi silmäyksellä voi sanoa: tuo mies on sellainen eikä +toisenlainen. + +Omituinen surullinen ilme kuvastui hänen kauniista, säännöllisistä +kasvoistaan hänen istuessaan silmät umpeen painuneina korkeassa, +viheriällä loistenahalla päällystetyssä nojatuolissa. Miksei hän +tahtonut tai miksei hän rohjennut nauttia isäniloa ja avokatsein +silmäillä kahta viehättävää tytärtään, jotka jo kauan, hänen puolisonsa +kuolemasta saakka, olivat olleet hänen rakkaimpana katseltavanaan? +Nähdessään heidät ja tuntiessaan, miten suuresti hän heitä rakasti -- +tuntiessaan olevansa syvästi kiitollinen siitä ilosta, jonka Jumala +heidän avullaan oli tarjonnut hänelle hänen lähenevän vanhuutensa +päiviksi -- hän häpesi keksiessään kapinallisessa sydämessään salaisen +nurinan: miksei kumpikaan heistä ollut poika? Paljon kauneutta, paljon +hyvyyttä, paljon runsasta siunausta oli suotu tälle huoneelle -- poikaa +vain ei! Ei ainoatakaan poikaa! + +Eversti oli omaistensa tuttavallisessa piirissä rikkonut lääkärin +määräyksiä, joka oli häneltä hänen silmiensä tähden kokonaan kieltänyt +tupakoimisen. Hienon turkkilaisen tupakan keveitä, tuskin huomattavia +renkaita siinteli tuon tuostakin lampun valossa, kuitenkaan +muodostamatta sellaisia tupruavia savupilviä, joita runoilija sanoo +"sulottarien pakenevan". Eversti Littowin omituisuutena oli polttaa +paljon, mutta hienosti, ja sellaiset sauhuttavat herrat, etenkin +vänrikit ja ylioppilaat, jotka saattoivat vetämällä muutamia ahnaita +siemauksia hänen kauniista merenvahapiipuistaan myrkyttää kokonaisen +ilmakehän, saivat usein pitää hyvänänsä kyydin "kadettikamariin", +siellä -- kuten hänen oli tapana jotakuinkin suoraan sanoa -- +mielinmäärin "toimiakseen nokikolareina". + +Sinä hetkenä, jolloin kohotamme esiripun tuota perhekuvaa peittämästä, +istui Anna Littow, vanhempi tytär, niin lähellä lamppua, että +varjostimen viheriöittämä valo lankesi voimakkaana hänen mustille +hiuksilleen, hänen alaspäin luoduille, tummanruskeille silmilleen ja +hänen hienoille, älykkäille, kauniinsäännöllisille piirteilleen, jotka +nyt tuossa oudossa valaistuksessa näyttivät harvinaisen kalpeilta. +Ulkonäöstä päättäen ei hän saattanut olla kahtakymmentä vuotta +vanhempi, mutta jonkinlaisesta vakavuudesta, jonkinlaisesta ryhdin +ylhäisestä varmuudesta saattoi aavistaa hänessä olevan enemmän +seuraelämään tottumusta kuin teeskentelemätöntä luonnollisuutta, +enemmän aikaista elon surujen kokemista kuin ensi nuoruuden onnellista +huolettomuutta, jolle hetki on elämä. + +Kauempana varjossa istui Ringa, nuorempi sisar, Annan täydellinen +vastakohta. Runeberg, Cygnaeus tai Stenbäck olisi, jos heistä joku +sattumalta olisi joutunut Linnaisiin ja nähnyt Ringa Littowin sisarensa +rinnalla, verrannut häntä auringonsäteeseen, joka välkehtii tumman, +kultareunaisen iltapilven reunalla -- niin valoisa, niin kevyt, niin +hetkellinen oli hän, tuo nuori ja hento olento, osaksi nukke, osaksi +keijukainen ja hädin tuskin kolmanneksi osaksi vapaasukuinen neiti, +joksi ankaran isän tahto, sisaren esimerkki ja geneveläinen +kotiopettajatar neiti Triste-Ruban olivat kasvattaneet hänet. + +Musta villakoira jalopeuranharjoineen oli laskenut päänsä hänen +syliinsä ja katseli häntä viisailla, miettivillä silmillään. Nuori +Ringa milloin näpäytteli huvikseen hienoilla sormillaan koiran kuonoa, +milloin silitteli hyväillen sen villaista harjaa, milloin taas kuiskasi +salaperäisen käskyn sen pitkiin, riippuviin korviin, jolloin koira, +iloiten siitä, että sai näyttää palvelemis-intoaan, oli hyppäyksellä +toisessa päässä huonetta noutamassa ompelukoria tai nenäliinaa, ja +sitten asettui taas entiseen kadehdittavaan paikkaansa, kunnes jotkin +uudet ilveet häiritsivät sen lepoa. Lukemista Ringa näytti seuraavan +jokseenkin epäiltävän tarkasti. + +-- Aja nyt toki koira pois! huudahti Anna kärsimättömästi, kun häntä +häiritsi villakoiran juokseminen vähäväliä ruudukkaalla matolla. -- Ja +jos sinun on mahdotonta pysyä vähän aikaa hiljaa, niin sallii isä ehkä +sinun mennä ma bonne'n, opettajattaren luo. + +Eversti ei kuullut häntä. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa. + +-- _Couche_, hiljaa, Mefisto! kuiskasi Ringa neiti, kasvoilla ilme, +joka oli olevinaan totinen. Ja Mefisto ryömi tottelevasti hänen +tuolinsa alle. + +Anna neiti vaikeni hetkeksi. + +-- Sallitteko minun jatkaa, isä? kysyi hän vähän ääntään koroittaen. + +-- Mihin jäimmekään? kysyi eversti silmiään avaamatta. + +-- Siihen paikkaan isoisäni muistiinpanoissa, jossa hän puhuu +_von_-liitteen poistamisesta nimemme edestä. + +-- Aivan niin, virkkoi eversti jälleen. Isä-vainajallani oli +soitannollinen korva ja terävä arvostelukyky. Kun hän sai Kustaa +III:lta vapaaherran arvon, tuntui hänestä kankealta ja epäsointuiselta +nimittää itseään paroni _von_ Littowiksi, etenkin kun tuo _von_ +itsessään on typerää, ellei se merkitse jonkin vapaatilan +omistamisoikeutta. Ja siinä olen minä aivan samaa mieltä kuin hänkin. +Täytyy olla järkeä niin nimessä kuin ihmisissäkin. _Von Littow_, ah, +sehän on pelkkää tyhjää helinää! Mutta _Linnaisten Littow_, se on +jotakin. Ja sentähden isävainajani pyysi kuninkaalta luvan saada +muodostella nimeään. + +-- Minä luulin kuitenkin, -- muistutti Anna neiti -- että isäni +kunnioitus vanhaa nimeämme ja esi-isäimme muistoa kohtaan... + +-- _Mais si, ma chère_, joutavia rakkahani! Oletko ottanut +huomioon kaikki nimessämme aikojen kuluessa tapahtuneet muutokset? +En puhu pakanallisista esi-isistämme, jotka polvi polvelta olivat +liettualaisruhtinasten henkivartijain päällikköinä. Kristitty +esi-isämme antoi kastaa itsensä yhdessä suuriruhtinas Jagielin kanssa, +jota munkit nimittivät Jagelloksi, ja otti hänestä Jagiel-nimen, +lisäämällä siihen kuitenkin tilansa nimen Szistovo, joka tila oli noin +sata virstaa nykyisestä Vilnasta. Siis _Jagiel Szistovosta_, ja se nimi +ja arvo oli esi-isillämme kuudessa sotaisessa polvessa aina siihen +Jagieliin saakka, joka seurasi Sigismund kuningasta Ruotsiin ja jonka +hän nimitti puolalaisen ratsuväkensä päälliköksi. Siihen aikaan +ruotsalaiset alkoivat nimittää meitä ensimmäisen isänmaamme mukaan, +joten nimenämme oli milloin _Lithou_, milloin _Lithau_, milloin +_Lithow_ ja latinaksi _Lithauensis_ ja _Lithovius_. Niistä saattaa +vielä Lithovius- ja Lithau-nimiä olla joillakuilla Suomen +pappisperheillä, vaikka ne tietysti eivät ole missään tunnetuissa tai +tunnustetuissa sukulaisuussuhteissa meihin. + +-- Näin viime talvena Helsingissä erään Lithau nimisen nuoren miehen, +huomautti Anna neiti välinpitämättömyyttä teeskennellen. Ringa neiti +nyökäytti hänelle ivallisesti puolihämystä. + +-- Mutta -- jatkoi eversti -- sukumme joutui riitaan Sigismundin kanssa +ja meni Kustaa II:n Aadolfin palvelukseen sillä ehdolla, ettei sen +tarvitsisi taistella Puolaa vastaan. Siitä alkaen oli meillä viidessä +kunniakkaassa miespolvessa nimenä _Littow_, jonka nimisinä juurruimme +tänne Suomeen ja liityimme naimisten tietä vanhaan kotimaiseen +aatelistoon. Mutta minun herra isoisävainajani Jaakko Littow, joka oli +kummallinen ja jota hävetti Lithoviusten, Lithauein ja Littowien +välillä oleva nimisukulaisuus, otti nimekseen _von Littow_ +koroittaakseen ylhäisyyttämme. Se nimi oli sitten isävainajallanikin +siihen asti, kun hän sai kunnian piirtää vaakunaansa vapaaherran +kruunun. Mutta arvostele itse, voiko _yksi_ houkkamaisuus olla saman +arvoinen kuin kuuden miespolven loistava nimi. + +-- Ei suinkaan. Olette aivan oikeassa, isä. Hän lienee ollut hyvin +eriskummallinen, tuo teidän isoisänne? Hänhän se rakensi tämän meidän +nykyisen kartanomme? + +-- Niin, taivas sen tietää ja Helsingin rakennustoimisto. Monta vuotta +olen minä turhaan pyytänyt tänne arkkitehtiä, voidakseni edes jossakin +määrin saada muuttumaan inhimillisten mukavuusvaatimusten mukaiseksi +tämän isoisäni harvinaisen nerontuotteen, neron, joka mitä +suunnattomimmalla honkien ja tiilien tuhlailulla on saanut aikaan +hirviömäisimmän ja hankalimman huonejoukkion, mitä minkään +rakennusmestarin mielikuvitus konsanaan on kyennyt muuraamaan kokoon. +Osaksi puuta, osaksi kiveä, puoleksi linna, puoleksi sauna, puoleksi +luostari ja puoleksi huvihuone -- sellainen on muutamin sanoin nykyinen +Linnaisten kartano! Mutta Jumalan avulla se on muuttuva toisenlaiseksi. +Viime postissa sain kirjeen, jossa minulle ilmoitetaan, että pyytämäni +arkkitehti on kiireimmiten saapuva. + +-- Tässä, isä, muutamia latinalaisia säkeitä, joita ette vielä ole +selittänyt minulle! huudahti Anna neiti yhä vielä selaillen isoisän +muistiinpanoja. + +Eversti hymyili. + +-- Merkityksetöntä turhanpäiväisyyttä. Vanha ennustus, jonka määräaika +on jo kauan sitten loppunut, vaikka sen toteutumisesta ei ole tullut +mitään. Eipä se muuten munkkilaverrusta olisikaan! Kerrotaan näet +kantaisämme Jagielin palkaksi innostaan kristinuskon levittämisessä +pakanallisten liettualaisten maahan ja jonkinlaiseksi korvaukseksi +niistä monista villatakeista, jotka hän oli hyvän asian edistämiseksi +jaellut äsken kastetuille, saaneen Varsovan piispalta luvan pyytää +itselleen jotakin armonosoitusta sikäläisen Pyhän Katarinan kirkon +ihmeitä tekevältä neitsyt Marian kuvalta. Vähän arveltuaan oli Jagiel +silloin toivonut itselleen sitä armoa, että hänen sukunsa eläisi +loistoisana ja mainehikkaana aikojen loppuun. Mutta se oli pahoittanut +madonnaa, joka olisi mieluummin suonut kantaisämme pyytävän itselleen +ja omaisilleen autuuden kunniakruunua. Sentähden ilmoitti hän erään +innoitetun munkin välityksellä kantaisällemme seuraavan ennustuksen: + + _Do tibi dona illustria, do per saecula prolem. + Vana, insane, cupis; precibus cedo tuis. + Bis tibi sex acie validas confundo sagittas; + decimi sed tertii cave, Szistove, acum!_ + +Jonka minä kääntäisin jokseenkin tähän tapaan: + + Loistavat lahjat ma suon: sukus kulkee aikojen kautta. + Mieletön pyyntösi on; hullu, ma täytän sen. + Nuolt' terävää kakstoista ma niin valan sulle; + Neulaa kolmannentoist', oi varo, Szistovo, vain! + + + + +2. ASESSORI JAAKKO VON LITTOWISTA. + + +-- Senkö tähden meillä onkin kaksitoista nuolta vaakunakilvessämme? +huudahti Anna neiti osoittaen suurempaa mielenkiintoa kuin hänen +ikäisillään tavallisesti on vaakunatiedon salaisuuksiin. + +-- Niin sanotaan, vastasi eversti tyynesti. Ellei ole otaksuttavampaa, +että nuo vaakunamme kaksitoista nuolta ovat aiheuttaneet sadun neitsyt +Marian ennustuksesta. Minä olen taipuisa uskomaan viimeksimainittua +selitystä. + +-- Mutta, isä, jos sukumme oli Puolan palveluksessa kuusi miespolvea +kantaisämme Jagielin jälkeen, tai siis kaikkiaan seitsemän, ja sitten +viisi polvea Ruotsissa ja Suomessa Jaakkoon asti, joka otti nimekseen +von Littow, niin silloinhan tuo Jaakko, isän isoisä, oli +kolmastoista... + +-- Epäilemättä. Näistä muistiinpanoista näkyy aivan selvästi, että niin +on laita. + +-- Siis, jos nuo kaksitoista nuolta merkitsevät kahtatoista sukupolvea, +on Jaakko von Littowia tarkoitettu kolmannellatoista nuolella, jonka +kärjestä tai neulasta, kuten isä tahtoo sitä nimittää, vaara koituisi +suvullemme. + +-- Tietysti. Samaa mieltä oli myöskin oppinut muinaistutkija, +professori Bilmark, kerran käydessään isäni aikana Linnaisissa. +Bilmarkkin puolusti sitä arvelua, ettei latinalaista _acus-_sanaa +mitenkään voida kääntää muuksi kuin _neulaksi_, silmäneulaksi, vaikka +isäni koki vakuuttaa hänelle, ettei sillä voida tarkoittaa juuri muuta +kuin kärkeä, nuolenkärkeä. Mutta sellaisia ne oppineet ovat, aina +itsepäisiä, ja sellaisia ne ennuslauseet ovat, aina kaksipäisiä, +kaksimielisiä, kaksikielisiä, niin että sen, mitä järjellisestä +merkityksestä puuttuu, saavat olettamukset ja mielikuvitus korvata. +Isäni oli muuten valistunut mies, ja moni piti häntä vapaauskojana. +Otaksun, että hän tuossa muinaisaikaisessa kysymyksessä huvikseen antoi +oppineelle vieraalleen kovan pavun purtavaksi. Bilmark lienee +sukuarkistossamme oleskellut kuin kala vedessä. + +-- Mutta, anteeksi, isä, minä en käsitä, kuinka ennustus on voitu +sovittaa Jaakko von Littowiin... + +-- _Dame_, jopa nyt jotakin! Uskoisiko ymmärtäväisen ja +ennakkoluulottoman Annani noin suuresti kiintyvän tuollaiseen vanhaan +munkkiloruun? Siihen saatan ainoastaan vastata sinulle, että ennustus, +paha kyllä, on auttamattomasti joutunut häpeään, koska isoisäni, jota +se oikeastaan tarkoitti, eli sata vuotta sitten ja kuoli _tout +bonnement_, varmasti vuonna 1768, tekemättä minun tietääkseni +meille muuta vahinkoa kuin että rakensi tämän vanhan variksenpesän +Teeri-kuninkaan aikaisten mallien mukaan. Totta on, että hän oli +ensimmäinen ja ainoa miekkaa käyttämätön meidän suvussamme -- +rauhallinen komisariaatin virkamies, sittemmin tavaranhankkija 1741:n +vuoden sodan aikana ja lopuksi maalaisherra, saatuaan virkaeron ja +asessorin arvon. _Enfin_, jonkunhan piti olla ensimmäinen, ja +ritariuden ajat ovat olleet ja menneet. Muuten eriskummallinen mies, +kuten jo sanoin; äärimmäisyyteen saakka turhamainen ja arka arvostaan, +kerrotaan; lisäksi umpimielinen, ihmisiä kammoava ja juonikas, aivan +vastoin meidän suvaitsevaisia tapojamme. Elämänsä viimeisinä vuosina +hän sulkeutui viheriään kamariin tuonne läntiseen kylkirakennukseen ja +näyttäytyi ainoastaan juhlatilaisuuksissa, mutta silloin niin +suunnattoman komeuden ympäröimänä, että se nauratti itse kuningas +Aadolf Fredrikiäkin, kun hänen majesteettinsa matkustaessaan Suomessa +suvaitsi poiketa aterioimaan Linnaisiin. Tuolle puolen penikulman +matkalle, joka on maantieltä tänne, oli sitä tilaisuutta varten +pystytetty kokonaista kolmetoista suunnattoman suurta kunniaporttia; +kaikki aidanseipäät oli koristettu sinikeltaisilla nauharuusukkeilla, +tie oli peitetty sahajauhoilla ja piha hienolla hollantilaisella +veralla. Kolmetoista silkkipukuista palvelijaa ja kolmetoista +talonpoikaistyttöä, naurettavasti puettuina punakamlottisiin +pönkkähameihinsa, tarjoili kultalautasilta tokailais-viinejä ja +persikoita, ja isoisälläni, joka oli pieni ja hoikkakasvuinen mies, +oli, kun hän otti korkean vieraansa vastaan, yllään niin +kullanloisteinen aatelisvirkapuku ja niin suunnattoman korkeaksi +kohotettu tekotukka, että kuninkaan koko seurue heti tuli mitä +iloisimmalle tuulelle, mikä pian tarttui kuninkaaseenkin. Ja sitten +hänen majesteettinsa suvaitsi lausua saksaksi: "lieber Assessor, es +freut mich eine so _aufgeräumte_ Persönlichkeit zu sehen", minua +ilahduttaa tavata niin iloinen henkilö, (_aufgeräumt_ merkitsee sekä +_iloinen_ että _suurenneltu_); ja sanotaan sen keskinkertaisen +kuninkaallisen sukkeluuden vaikuttaneen niin, tehokkaasti kuninkaan +ruokahalun kasvuun, että hänen majesteettinsa suvaitsi suosia kaikkia +kolmeatoista ruokalajia päivällispöydässä ja kiittää niitä sanoilla +"unvergleichlich köstlich", verrattoman oivallisia, (_köstlich_ +merkitsee myöskin _eriskummallinen_). Aadolf Fredrikin oli +poikamiesajoiltaan saakka tapana useinkin sekoittaa jokapäiväisiä +saksalaisia sanoja armolliseen puheeseensa. + +-- Ja isä tuntee niin tarkoin kaikki nuo yksityisseikat -- kaikessa +kolmetoista ja taas kolmetoista? + +-- Nuorena ollessani oli Justina täti elävä sanakirja, jolta sai tietää +kaikki suvun merkillisyydet. Vahinko vain, _ma chère_, ettei hän enää +voi tyydyttää uteliaisuuttasi, sillä täytettyään yhdeksänkymmentä +vuotta ja tultuaan umpikuuroksi hän on ollut, kuin sinetillä suljettu +kirja... + +-- Jonka vain Ringa saattaa avata. Ringalla on erityinen taito +lausua sanansa niin, että Justina täti ne kuulee. Vielähän +yhdeksänkymmenvuotiaskin voi olla utelias. Harvoin kuluu iltaa, jolloin +ei Ringa tai Holming kuuden ja seitsemän välillä kertoisi tarkoin +Justina tädille mitä päivän kuluessa on talossa tapahtunut, ketä +vieraita on käynyt ja mitä kaikkea lähiseuduilta kuuluu. Eikö niin +Ringa?... Kas vain ... hän on nukahtanut! Onnellinen ihminen; hän ei +ole vielä unohtanut nukkumisen taitoa! + +Ringa neidin soma, kultahiuksinen pää oli vaipunut isän kirjoituspöytää +vasten, ja siinä hän uinui viattomuuden unta. Mefisto loikoi +liikkumattomana hänen jalkainsa juuressa. + +-- Hyvä lapsi! sanoi isä hellästi. -- Vallaton kuin nuori varsa, +mahdoton saada taltutetuksi teille sopiviin tapoihin, tyttö raukat, ja +kuitenkin kuin päivänsäde, jota me kaikki tarvitsemme täällä +yksinäisessä Linnaisissa! Rakastathan sisartasi, Anna? + +-- Isä ... _kuka_ ei rakastaisi Ringaa? + +-- Ole hänen äitinsä, nyt kun teillä ei enää ole äitiä. Sinulla on +ymmärrystä teidän kummankin osaksi ja sydäntä myös ainakin yhdelle. Hän +on metsän lintunen, tuuli, aalto, ajattelematon, sopivaa käytöstapaa, +vakavuutta ja arvokkuutta vailla. Huolehdi hänestä, kun hänen tunteensa +heräävät. Opeta häntä, Anna, olemaan Littow... Lapseni, kadehditko +hänen untansa? + +-- En nuku aina hyvin, isä. + +-- Sinä et ole levollinen etkä onnellinen; jokin tekee sinut +rauhattomaksi. Säilytä vain salaisuutesi, en kysy sinulta. Mutta +muista, että sinulla on isä, kun tarvitset. + +-- Miten hyvä te olette! + +-- Ja unohda, mitä minä meidän keskemme sanoin isoisä-vainajastani. +Tulee kunnioittaa esi-isien muistoa. Jaakko von Littowhan kuitenkin +osti tämän nykyisen Linnaisten kartanon, ja häneltä me olemme perineet +rikkautemme. Edelliset esi-isämme olivat ritarillisia tuhlareita, +joiden mielestä hyvä sotaratsu, terävä miekka ja mainehikas nimi olivat +ainoat jonkinarvoiset aarteet. Kun vihdoin Sigismund Littow kaatui +Klissowin luona ja jätti kolmivuotiaan poikansa isättömäksi ja +äidittömäksi, oli reduktsionin ja kohta sitä seuranneen isonvihan +melskeiden päätyttyä kaikista tiluksistamme jäljellä ainoastaan +muutamia vanhoja kannuksia, muutamia ruostuneita sotapukuja ja +kantaisämme leveä liettualainen sapeli, joka riippuu vielä tuolla +viheriän kamarin seinällä. + +-- Puhukaamme noista loistavista muistoista, isä! Miten minä +rakastankaan noita ritariuroita, jotka eivät mitään aarteita pitäneet +niin kallisarvoisina kuin kunniaa eivätkä mitään arvonimeä parempana +omaa tahraamatonta nimeään! Niin, te olette oikeassa, ei kukaan meistä +saa unohtaa, mitä olemme velkaa Littowin nimelle. + +-- Kukaan oikea Littow ei ole sitä vielä unohtanut, lapsukaiseni. Minä +mainitsin äsken siitä onnettomasta tapauksesta, joka siirsi sukumme +Puolasta tänne pohjolaan. Sigismund kuninkaalla oli satulaseppä, joka +oli erinomaisesta taitavuudestaan kuuluisa ja siksi myös kuninkaan +suosiossa, kuningas näet piti paljon mukavuudesta, yksinpä hevosen +selässä istuessaankin. Tuolla satulasepällä oli poika, joka meni +sotapalvelukseen ja koetti kaikin tavoin urhoollisuudellaan poistaa +alhaisen syntyperänsä muistoa. Onnettomuudeksi hän joutui ollessaan +palveluksessa kuningattaren henkivartijaväessä usein kauniin Katarina +Szistovon seuraan, joka oli silloin kuningattaren hovineitinä, ja +molemmat nuoret rakastuivat tulisesti toisiinsa. Kuningatar, pitäen +nuorukaista arvossa, hyväksyi nuorten rakkauden ja sai puolisonsa +suostumaan satulasepän pojan ritariksilyömiseen, jonka jälkeen tämän +tavanmukaisesti pyysi Katarinaa vaimokseen. Mutta tytön isä, Bogislaus +Jagiel Szistovo, sydäntyi niin tuosta sopimattomasta tarjouksesta, että +hän heti paikalla tempasi miekkansa ja iski halki halpasukuisen +nuorukaisen pään. Lisäksi kerrotaan hänen panettaneen tyttärensä +luostariin, missä tämä kuoli lyhyen ajan kuluttua. Tuo tapaus, jota +eivät kuningas eikä kuningatar voineet antaa Bogislaulle anteeksi, +pakotti sukumme muuttamaan Ruotsiin. + +Anna oli vaiti, mutta heleä puna kohosi hänen hienoille poskilleen. + +Eversti huomasi sen. + +-- Älä tule murheelliseksi tuon neitosen kohtalosta, ihana Annaseni, +sanoi hän ystävällisesti. Ajat muuttuvat, seitsemän sukupolvea on +meidän ja tuon, myönnän sen kyllä, vähän raakamaisen tapauksen välillä. +Meidän päivinämme ei enää halkaista nuorten huimapäiden päitä; nyt +noudatetaan sovinnaisuutta halvimmankin suhteen, ja ainoa vaara, jonka +alaiseksi satulaseppä nyt saattaisi sellaisessa tilassa joutua, olisi +se, että hänelle kohteliaasti näytettäisiin ovea hänen saatuaan +rukkaset isältä ja kenties huokauksen tyttäreltä. Mutta ... olemme +unohtaneet muistiinpanot. On jo myöhä; saatamme jatkaa huomisiltana. +Hyvää yötä. + +Anna neiti suuteli isänsä kättä, herätti sisarensa ja meni +miettiväisenä ja ääneti huoneeseensa vanhan Linnaisten kartanon +yläkertaan. + + + + +3. SYRJÄNKOSKEN WINTERLOO. + + +Seuraavana päivänä iltahämärissä lähestyivät kehnonpuoleiset vanhat +kuomivaunut kahden hyvässä lihassa olevan oivallisen hevosen vetäminä +Linnaisten kartanoa. Vaunujen kääntyessä syrjätielle, joka vie +kartanoon noin puolen penikulman päässä kulkevalta valtamaantieltä, on +meillä tilaisuus tutustua niihin kahteen henkilöön, jotka vaatteisiin +hyvin ahdettuina istuvat suljettujen ikkunain takana kuomissa. + +Vanhempi heistä oli hyvin laiha, pitkäkasvuinen rouva, iältään +viiden- ja kuudenkymmenen välillä; hän oli käärittynä mustaan +silkkipäällyksiseen ketunnahkaturkkiin, joka kyllä oli hieman kulunut, +mutta erittäin huolellisesti paikkailtu, ja jonka arvoltaan epäiltävä +kaulus oli äskettäin uudelleen värjäytetty lähimmällä turkkurilla, +joten ne, jotka eivät tunteneet turkisten salaisuuksia, saattoivat +helposti luulla sen olevan tehdyn oikeasta soopelinnahasta. Rouvan niin +sanotusta "erikoisesta" ulkonäöstä, sanojen omituisesta korostuksesta +ja suorasta, päättäväisestä ryhdistä saattoi aavistaa, että hänellä +ketunnahkaturkkinsa sisällä oli ylhäisempi sydän ja suuremmat +vaatimukset kuin mitä saattoi päättää siitä halvanlaisesta loistosta, +mikä häntä ympäröi. + +Hänen vieressään istui lihavahko, hiukan neljännelläkymmenellä oleva +pullea- ja punakasvoinen herra, jonka muoto, jos sen voitiin sanoa +mitään ilmaisevan, osoitti hyväntahtoista tyytyväisyyttä ja +jonkinlaista taipuvaisuutta pitämään herkullisia päivällisiä ja niitä +seuraavaa makeaa päivällisunta elämän suurimpina nautintoina. Tuolla +herralla oli yllään musta lammasnahkaturkki uudelleen värjättyine +sinisine verkapäällyksineen ja näädännahkaisine kauluksineen, jonka +sisäpuolella näkyi valkoisen kaulahuivin leveä solmuke; lisäksi oli +hänellä puuhkareunaiset rasvanahkasaappaat jalassa ja päässä matala +lakki ns. "syntymättömän hylkeen nahkaa", jommoisia siihen aikaan oli +kaikissa kauppapuodeissa ja joita enimmäkseen käyttivät merikapteenit +ja kauppakirjurit. Hänen pikemmin jalosti ruokitulta kuin +jalosyntyiseltä näyttävässä olemuksessaan olisi tuskin saattanut +huomata muita jälkiä entisestä kapteenin arvoisena eronneesta +sotilaasta kuin ystävyyden hevosiin ja vanhan pahan kiroilemisen tavan. +Mutta viimeksimainittu sotilaanomainen helmasynti oli terveellisestä, +äidillisestä kurituksesta niin ihmeellisesti silittynyt, että kaikki +hänen entiset hirveät "tuhat tulimaisensa" ynnä muut niihin kuuluvat +lisät olivat lauhkeiksi piestyjen eläinnäyttelyn jalopeurain kaltaisia, +jotka, kun niiden täytyy esiintyä katsojien edessä, hyppäävät kuin +kesyt kissanpojat kepin yli. + +Nämä kaksi sekä ulkonaisesti että sisäisesti sangen erilaista henkilöä +matkustivat kyllä vaunuilla, mutta maa oli jo silloin marraskuun +puolivälissä roudassa, vaikka ei vielä ollut satanut lunta; ja kylmä, +läpitunkeva tuuli oikeutti täydellisesti matkustajain pukeutumisen +lämpöisiin talvitamineisiin. + +Onnettomat vanhat vaunut ilmoittivat lakkaamatta kaikkien liitteittensä +alakuloisella natinalla olevansa tyytymättömiä saamiinsa sysäyksiin. +Laiha rouva kesti kuitenkin ihmeteltävän kärsivällisesti kaikki hirveät +töytäykset, joskin routa tällöin joka kerta uhkasi panna murskaksi +raihnaat kulkuneuvorämät, samalla kuin hänen vieressään istuva herra +säesti tuon tuostakin keskustelua tyytymättömällä murinalla. + +-- Ja mitä Littoweihin tulee -- Rosengren, katso vähän miten ajat, +joustinhihnat ovat vanhat ja kylän suutari oli päissään niitä +voidellessaan -- elleivät he huolikaan minusta? Olisipa todellakin +komeata tulla sieltä rukkaset kourassa, siitäpä saisi Lukkilankylän +Lorunen puheen aihetta joulumarkkinoiksi. Piruko sinua riivaa, +Rosengren? Säästä koneja, sanon minä, tällä kirotulla kelillä!... + +Rosengren -- ryysyinen talonpojan poika, jonka ylhäinen rouva oli +koroittanut henkikuskin virka-arvoon ja joka ajajan puvun sijasta, mitä +herrasväellä ei ollut varaa teettää hänelle, oli saanut hyvältä +helähtävän nimen -- kuunteli käsittämättömän levollisesti noita +kehoituksia, ryhtymättä mihinkään sen kummempaan. + +-- Hyvä Eusebius, -- vastasi ketunnahkaturkkinen rouva -- ole varma +siitä, että nimesi ja sukusi... + +-- Nimeni ja sukuni? Rakas äiti, älkäämme enää puhuko siitä. Jos +minulle joku antaisi kahden manttaalin rälssin tarpeellisine huoneineen +ja tavaroineen nimestäni ja suvustani, niin vaihtaisin nimeni jo +huomispäivänä Matti Matinpoikaan tai Kalle Jussilaan tai mihin vain +tahdotte. Minä en unohda, että Linnaisten kartano on melkoinen +rälssitila ja Syrjänkoski on vain yhdentoista kahdeskymmenesneljäsosan +manttaalin verotila, päälliseksi vielä kiinnitetty veloista, joita +esi-isäni eivät näy kiiruhtavan maksamaan. + +-- Poikani, -- vastasi rouva ankarasti -- en saata uskoa, että sinä +juuri sinä hetkenä, jolloin voit voittaa takaisin sukusi arvon ja +hankkia melkoisen omaisuuden, saattaisit niin sopimattomasti unohtaa, +mitä olet velkapää itseäsi kohtaan, sinä, joka olet Winterloo ja äidin +puolelta syntyisin Ahlekors-suvusta. Täytyykö minun vielä kerran +muistuttaa sinulle, ettei paroni Littow, monestakin syystä, liene +vastahakoinen antamaan sinulle toista tytärtään? Ensiksikin +sukuperäsi... + +-- Joko taas?... Rosengren, pysytkö tiellä, senkin etana? + +-- Toiseksi tunnettu maanviljelystaitosi, vuoroviljelyskokeesi ja +hevostuntijamaineesi... + +-- Oivallisia ominaisuuksia, jotka ovat vieneet minut häviöön, äiti! + +-- Mutta joita paroni Littow pitää suuressa arvossa. Edelleen se, että +Syrjänkosken ja Linnaisten tilukset ovat rinnakkain ja että paroni +Littow siten saa pitää tyttärensä läheisyydessään. Ja sitten Hallin +niityn riitajuttu, jonka voit aloittaa uudelleen... + +-- Vaikka olemme tappiolla kaikissa oikeuksissa... + +-- Huomaa, poikani, paroni Littow on jalomielinen mies. Tiedän kyllä, +että tuo juttu on tuottanut hänelle harmia, etenkin kun hänen +isoisänsä, vanha saituri asessori von Littow, osti Linnaisten kartanon +sinun esivanhemmiltasi, ja tämä olisi oivallinen tapa palauttaa meille +tilukset, jotka onnettomuuksien ja hävitysten vuoksi ovat joutuneet +omaistesi hallusta. Paroni Littowilla ei ole yhtään poikaa, hänen +vapaaherrallisen sukunsa miehinen puoli on siis sammuva häneen, enkä +minä sentähden pidä mahdottomana, että hän tulevaisuudessa ottaa jonkun +sinun pojistasi ja omista tyttärenpojistaan ottopojakseen, ja se olisi +kummallekin perheelle yhtä onnellinen kuin kunniaakin tuottava tapaus. + +-- Hitto, voihan siinä olla perää! huudahti lammasnahkaturkkinen herra +nähtävästi mielissään. -- Minä olin muuten vähin ajatellut Lorusen +sisarta Loviisaa -- kelpo tyttö, hän osaa hoitaa maitohuonetta ja +paistaa juottoporsasta, jos tarvitaan. Toista maata hän on kuin nuo +hienot, ylhäiset neidit, jotka eivät kestä käsin tarttua, vaan särkyvät +heti kuin lasinuket... + +-- Mutta, rakas Eusebius... + +-- No, no, näettehän, armas äiti, minä otan, mitä tarjotaan; saanen kai +tyytyä toiseen Linnaisten neitiin. Kunpa vain tietäisin, kumpi niistä +sopii minulle paremmin. + +-- Ringa neiti on vielä aivan lapsi ja pilalle hemmoteltu lapsi, +Eusebius kulta. Anna neiti sitä vastoin on hieno nainen, komea kuin +Littow ja viisas kuin Ahlekors. Hänen äitinsä oli, kuten tiedät, minun +oikea serkkuni. Sukulaisuudella on etunsa, poikani. Älä unohda nimittää +häntä serkuksi. + +-- Tietäkääs, äiti kulta, minäpä epäilen, että Ringa on paremmin +mieleni mukainen. Minä pidän sellaisesta pienestä poikamaisuudesta... +Ptruu, käännä kauniisti portista, Rosengren! + +-- Nyt olemme perillä. Muista mitä olen sanonut, Eusebius -- ei mitään +talonpoikaistapoja, poikani! Avaa suutasi niin harvoin kuin +mahdollista; minä puhun sinun sijastasi. Varo varsinkin, ettet kiroile +ja puhu hevosista. Hyvin kasvatettuja nuoria naisia miellyttää harvoin +talli ja vielä vähemmän tallirengit. He pitävät ajattelevaa miestä +parempana. Rosengren -- vaununastuin! + +Ja Winterloot astuivat taloon. + +Linnaisten pienempi sali oli valaistu. Tulijat huomasivat siellä jo +ennestään olevan vieraan, jonka läsnäolo sekä hiveli että harmitti +heidän mieltään heti ensi hetkestä saakka. + +Seurasi esittely: + +-- Armollinen serkkuni -- kreivi Spiegelberg Kuurinmaalta! Herra +kreivi -- serkkuni hovineuvoksetar Winterloo ja kapteeni Winterloo +Syrjänkoskelta. + +Hovineuvoksetar kumarsi ylhäiseen tapaan. Hänen poikansa Eusebius, tuo +hyvänluontoinen mies, ojensi rehellisen suomalaisen tavalla kätensä, +mutta vieras ei siirtänyt hansikoitua kättään sirosta asennosta, missä +se oli, peukalo samettiliivin taskuun pistettynä. Kapteeni hypisteli +hämillään syntymättömän hylkeen nahasta tehtyä lakkiaan, itsekseen +toivoen, että jo olisi kunnialla kotonaan Syrjänkoskella. + +Vieraan, nuoren, tuskin kolmikymmenvuotiaan miehen ulkomuodossa ei +kuitenkaan ollut mitään vastenmielistä tai peloittavaa. Päinvastoin +olivat hänen hieman mustanverevät kasvonsa, pieni ja solakka vartalonsa +sangen miellyttävät, hänen käytöksensä kohtelias, hänen ryhtinsä +maailmanmiehen ryhti. Mutta hänen olemuksessaan oli jotakin, joka, +tervehtimisen lisäksi, ei oikein miellyttänyt kapteeni Winterloota. + +-- Herra kreivi -- sanoi eversti Littow -- on kunnioittanut meitä +käynnillänsä matkalla, joka antaa meille syytä toivoa, että vastedes +saamme uudistaa tuttavuutemme, koska herra kreivi aikoo ostaa maatilan +Suomesta. Olen pahoillani siitä, että kunnianarvoisa vieraamme on +valinnut kaikkein sopimattomimman vuodenajan tutustuakseen maahamme. +Marraskuussa Suomi on kuin nuori, noita-akaksi pukeutunut kaunotar. +Hyvä herra kreivi, mitä ajattelettekaan meistä? + +-- Herra paroni tekee Suomelle vääryyttä, vastasi kreivi puhtaalla +ranskankielellä, tuskin huomattavasti katsahtaen nuoriin neiteihin. -- +En ole vielä koskaan nähnyt syksyä, joka olisi näin elävästi +palauttanut mieleeni kaikki kevään ihanuudet. Teidän kauniit +kuusimetsänne -- lisäsi hän tehden hienon käänteen puheessaan -- eivät +pelkää kuihtumista. Marraskuussa Firenze kadehtisi teitä noiden +kameliain tähden. + +Kaksi komeata, kukkivaa kameliaa, jotka olivat Anna neidin ylpeytenä ja +Ringa neidin ihastuksena, kasvoi todellakin etelän puoleisen ikkunan +luona. + +-- Mainiota! Verratonta! huudahti hovineuvoksetar, nähden tilaisuuden +sopivaksi virittää vasta-ansat kreivin paulojen varalle. -- Linnaisten +aurinko on lempeämpi kuin Syrjänkosken; poikani on intohimoinen kukkain +rakastaja, mutta hänellä on hyvin harvoin aikaa sellaiseen suloiseen +huvitukseen, hän kaipaa jasmiiniensa ja ruusujensa hoitajaa. + +-- Minä en huoli astiakukkasista, tokaisi kapteeni suorasukaiseen +tapaansa. Mitä maksaa reistailla semmoisen korutavaran ääressä, joka ei +siedä Jumalan vapaata ilmaa? Niin -- toisti hän luoden syrjäsilmäyksen +-- minä en pidä kukka-astioista. + +-- Eusebius tarkoittaa, että kauneimmat kukat kasvavat vapaina +maaseudulla, puuttui hovineuvoksetar puheeseen. + +-- Epäilemättä, -- virkkoi kreivi ivallisesti -- jos vain saa +kitketyksi rikkaruohot niiden lähistöltä. Mutta kuulkaahan, neiti Anna, +tuo linnanne edustalla oleva järvi lienee ihmeen ihana. Nyt, kun sen +peittää välkkyvä jää, on se minusta kuin välinpitämättömyyden rauhassa +lepäävä sydän. Luvatkaa näyttää minulle järveä huomenna. Mutta älkää +uskotelkokaan, että jää kantaisi meitä, kun _te_ sitä katselette. Se on +mahdotonta, sen _täytyy_ sulaa. + +-- Jos kreiviä huvittaa saada opetusta luistelussa, -- puuttui eversti +hymyillen puheeseen -- voi tyttäreni Ringa olla opettajana siinä +taidossa. Ei liene toden totta Suomessa monta luistelijaa, jotka +voisivat pystyä kilpailemaan hänen kanssaan kirkkaalla jäällä. + +-- Hitto! -- huudahti Winterloo ihastuksissaan -- sen minä tahdon +nähdä, ennenkuin uskon. + +-- Oh, -- vastasi Ringa hilpeästi -- jos on kilpailtava serkku +Waterloon kanssa, niin uskallanpa koettaa. + +-- Tuohon käteen, pikku serkku! virkkoi kapteeni. Panen vetoon +hollolaisen raudikkoni toista ikkunalla olevaa kameliakukkasta vastaan, +että serkku joutuu tappiolle. + +-- Saammepa nähdä. Huomennako? + +-- Niin, olkoon menneeksi. Huomenna. + +-- Jos nimittäin me emme ole vaivoiksi. Eusebius poikani arvelee, ettei +tappio koskaan voi olla kunniakkaampi kuin hänen tappionsa, virkahti +väliin hovineuvoksetar, senkin seitsemästi huolissaan hyvän kapteeninsa +hieman häikäilemättömästä puhetavasta. + +-- Waterloo, _qu'est-ce que c'est_? kysyi kreivi. + +-- Tyttäreni kunnioittaa niin suuresti kapteeni Winterloota, että hän +tavallisesti nimittää häntä Waterlooksi, selitti eversti taas +hymyillen. + +-- Eipä saattaisi keksiä sopivampaa nimeä, virkahti kreivi hyvin +totisena ja kumarsi hieman. + + + + +4. LUISTINRETKI. + + +"Vanhuudellakin on päivänpaisteensa, vaikka se valaisee hautoja", sanoo +Jean Paul; ja samoin voidaan sanoa pohjolan syksystäkin. Kuihtumuksen +väriloiste, tuo "kuolemaa naamioiva hymy", loistaa syys- ja lokakuussa +häviöön tuomituista lehdoista, ja vielä marraskuussa silmä katsoo +ihastuen yli aurinkoisten näköalain, yli kuolleiden aaltojen, jotka +ovat jähmettyneet välkkyväksi jääksi, yli keveän, raikkaan, äsken +sataneen ensi lumen, joka elähdyttää ja nuorentaa autiota syysluontoa. +Ken kerrankaan, pitkien sateisten ja myrskyisten viikkojen jälkeen, on +kirkastuvin katsein silmäillyt tuollaista marraskuista maisemaa, +kiinnittänyt terävän teräskengän nuoreen, kevyeen jalkaansa ja tuulen +nopeudella kiitänyt aamun kylmässä tyyneydessä pitkin jäätynyttä +ulappaa -- hän tietää, ettei luonnon suuri henki koskaan kuole, koskaan +kuihdu, vaan etsii ikuiselle nuoruudelleen vain yhäti uusia, toinen +toistaan kauniimpia muotoja. + +Sellainen tyyni, päivänpaisteinen marraskuun pakkasaamu valaisi +Linnaisten kartanoa ja sen lähistössä olevaa suurta järveä, kun talon +asukkaat ja vieraat lähtivät sovitulle luistinretkelle. Jäätä saattoi +pitää täysin luotettavana, sillä kolme päivää oli hellittämätön +pakkanen sitä tyynen vallitessa rakennellut; ei myöskään ollut pelkoa +virtapaikoista lähitienoilla. Everstillä ei siis ollut mitään syytä +kieltää vierailtaan huvia, johon hänen tyttärensäkin ilomielin +yhtyivät. Otettiin mukaan kaksi kevyttä rekeä; pari herrasväkeä +seuraavaa renkiä haki itselleen pitkät riu'ut siltä varalta, että +petollinen Ahti vastoin luuloa puhkaisisi aukon hopeakattoonsa, +ja näin varustettuina lähdettiin jäälle. Eversti otti osakseen +hovineuvoksettaren, kuurilainen kreivi anoi itselleen kunniaa saada +olla Anna neidin ritarina, ja kapteeni Winterloo päätti jakaa päivän +vaiheet ja kunnian Ringa neidin kanssa. Herroilla oli kaikilla +kiiltävän kirkkaat, Fiskarin kuuluisassa tehtaassa tehdyt luistimet, +mutta naisista sitoi ainoastaan Ringa pieniin jalkoihinsa sirot +englantilaiset luistimet, jotka yläpuolelta oli peitetty punaisella +sametilla ja kiinnitettiin kenkiin viheriäisellä, hopeasolkisilla +loistenahkahihnoilla. + +Eversti Littow tyytyi lykkäämään edellään reessä istuvaa +hovineuvoksetartaan ja selitti nauraen, että hänen jalkansa jäällä +saattoivat nopeudessa vetää vertoja vain hänen sormillensa, kun ne +soittivat pianoa. Kreivi teki yksikseen taidokkaasti luistimilla +muutamia siroja, sieviä ja varovaisia viilteitä -- niin, onnistuipa +hänen piirtää jäähän oikein somia A A A-kirjaimiakin -- ja palasi +sitten työntämään Anna neidin rekeä. Tuon huiman leikin toimivat +jäsenet, joita kaikkien muitten katseet seurasivat, olivat siis +kapteeni ja Ringa neiti. Olihan kyseessä kilpaluistelu, johon Ringa +niin uhitellen oli vaatinut jalon ja miehekkään ritarin, serkku +Waterloon. + +Millekään muulle tytölle kapteeni ei olisi ollut mikään halveksittava +vastustaja sellaisessa hupaisassa ottelussa. Hän oli tosin +käynyt melkoista pyylevämmäksi siitä asti, kun viimeksi koetti +luistelutaitoansa -- kantaen "kolmea tähteä olkaimissa ja yhtä päässä", +kuten hän tavattoman kuvaannollisesti suvaitsi sanoa -- mutta mitä nyt +ketteryydestä puuttui, sen korvasi hän suomalaisen tunnetulla +sitkeydellä, joka kerran liikkeelle jouduttuaan on uupumaton. Kevyesti +kuin kevättuuli kulkee kukkien yli, Ringa liiti vähän väliä hänen +ohitsensa, ja vähän väliä kapteeni jätti taas hänet jälkeensä, kun +nuori tyttö, tyytymättä teräskengillään piirtämään ikäviä tasaisia +juovia jäähän, teki tuhansia somia, oikullisia polvekkeita milloin +oikealle, milloin vasemmalle, vieläpä toisinaan, oikein kiusatakseen +vastustajaansa, kiersi hänet ympyrässä. Kapteeni sitä vastoin suuntasi +matkansa suoraan ja tasaista vauhtia kohden pientä saarta, joka näytti +olevan kummankin kilvoituksen päämääränä. Siellä oli päätettävä, +joutuuko kapteenin oiva hevonen vaiko sievä kamelia Linnaisten salin +ikkunalta toiselle kilpailijalle palkinnoksi. + +-- Ringa neiti tekee enemmän kuin Napoleon, hän voittaa Waterloon, +virkkoi kreivi seuraten naisineen hitaammin kilpailijoita ulomma +järvelle. + +-- Ringa joutuu tappiolle, ennenkuin he pääsevät saaren luo! huudahti +eversti. Sellainen se nuoruus on: ei milloinkaan suoraan päämäärää +kohden; aina tuhansia mutkia joka puolelle! Serkku Winterloo ymmärtää +paremmin, mitä on tehtävä; katsokaa vain, kuinka itsepäisesti hän +pyrkii eteenpäin, vähän kerrallaan -- ja _hän_ pääsee perille. + +Niin eteni seura selemmälle, aikoen levähtää pienessä saarella olevassa +kalastajamökissä ja sitten palata takaisin. Sillä välin nousi +taivaanrannasta lumipilvi nousemistaan yhä korkeammalle, ja vieno tuuli +alkoi lennätellä lumihöytyviä jääkenttää pitkin. + +-- Mihin Ringa neiti hävisi? Minä en näe häntä enää! huudahti +hovineuvoksetar kummastuneena. + +-- Tyttö luovailee, vastasi eversti. Sehän on tyttöjen tapaista. Mutta +nyt liitelee pikku Ringaseni vähän liian kauas sinietäisyyksiin. + +-- Onkohan jää sielläpäin vaarallinen? + +-- Ei, mutta hänellä on nyt myötätuuli ja tullessa vastainen. Hänen +iässään ei koskaan ajatella paluumatkaa. + +Tähän asti olivat reillä kulkijat helposti nähneet kilpaluistelijain +liikkeet. Mutta nyt alkoi lumihöytyviä putoilla tiheämmin, tuuli +kiihtyi, ja ennen pitkää yllätti luistelijat raju pyryilma, jollaisilla +Suomen talvi toisinaan äkkiä alkaa marraskuussa. + +Huomattiin kapteenin seisahtuneen, mutta Ringa näkyi tuskin enää +tummana pilkkunakaan kaukaa lännestä päin. Lopulta hän hävisi kokonaan +yltyvään pyryyn. + +Eversti, vaikka hän ei suinkaan vähästä säikähtynyt, alkoi todenteolla +käydä levottomaksi, lähetti toisen rengin viemään hovineuvoksetarta +takaisin ja lähti toisen kanssa tavoittamaan tytärtään ja tuomaan hänet +takaisin. Kapteenikin suuntasi kulkunsa samanne päin, ja koska Annaa ei +saatu palaamaan ilman sisarta, täytyi kreivin seurata häntä, ja hän +vakuutteli luonnonilmiötä ihanaksi ja piti paikkaa Annan sivulla mitä +kadehdittavimpana elämän myrskyissä. Anna neiti ei vastannut, mutta ei +myöskään vavissut. Ja kreivistä olisi kuitenkin ollut mieluista, jos +hän olisi vavissut. Suojelijalla on aina jokin oikeus lisää. + +Anna tarvitsi kohta koko perityn uljuutensa. Lunta tuli nyt niin +tiheästi, että se näytti valkoiselta taljalta, jota myrsky ajoi +edellään; maa katosi joka puolelta näkyvistä, eversti katosi, kapteeni +katosi, hovineuvoksetar oli poissa. Ei saattanut nähdä sataa kyynärää +eteensä. Nuori tyttö oli yksin vieraan seurassa aukealla jäälakeudella +-- yksin kuin kukkanen lumessa. + +-- Kaunis tyttö -- kuiskasi rohkea suojelija hänen korvaansa, nyt aivan +toisella äänensävyllä kuin ennen -- taivas lähetti meille tämän hetken, +jotta te ymmärtäisitte, miten suuresti minä rakastan teitä... + +-- Te erehdytte, kreivi, vastasi Anna kylmästi. Taivas lähetti meille +tämän hetken opettaakseen minulle, kuinka suuresti minä rakastan +sisartani... + +-- Teidän täytyy kuulla minua, jatkoi vieras vielä rohkeammin, ja hänen +tummat silmänsä liekehtivät. Minä olen vannonut, että te olette joutuva +omakseni. Isänne ei ole sitä kieltävä -- ettekä te itse ole hylkäävä +rukoustani. Jättäkää tuo Waterloo-ilveily sisarellenne, jos hänen +vaatimuksensa ovat niin vähällä tyydytetyt, ja tulkaa kuningattarena +hallitsemaan tiluksilleni lähelle Mitauta. Joka talvi matkustamme +Pariisiin... + +-- Etsikää sitten sieltä itsellenne kuningatar, herra kreivi. Minä en +tavoittele niin loistavaa onnea. Olkaa hyvä, saattakaa minut isäni luo. + +Niin sanoen Anna neiti nousi reestä. Mutta vieras tarttui hänen +käsivarteensa ja hymyili kummallisesti. + +-- Siis jotakin sellaistako, jota teidän kielellänne sanotaan +rukkasiksi? jatkoi hän äänellä, joka oli samalla hellä ja uhitteleva. +-- Ettekö siis käsitä, ihana neiti, että teidän _täytyy_ olla omani? +Kohteliaisuuden mukaisesti olisi minun ehkä pitänyt huokailla muutama +viikko tai kuukausi jalkainne juuressa, voittaakseni niin kalliin +saaliin, mutta suoraan sanoen, minulla ei ole aikaa siihen. Minä pyydän +sentähden, ihana Anna... + +-- Isä! isä! huusi nuori tyttö alkaen nyt vihdoinkin vavista kovin. Ah, +tuossahan hän on ... mutta ilman Ringaa! + +Everstin kookas vartalo häämötti lumituiskusta. Renki oli hänen +mukanaan, mutta ei tytärtä. Hän oli, kuten useinkin sattuu sellaisissa +tapauksissa, käynyt tietämättään ympyrässä ja palannut melkein samaan +paikkaan, mistä hän oli lähtenyt. Kapteenia ei näkynyt. Ei jälkeäkään +voitu löytää kadonneesta Ringasta. Yhä yltyi myrsky ja kokosi suuria +lumijoukkoja järven selälle, joka äsken oli ollut niin aurinkoisen +kirkas, mutta nyt oli autio ja kolkko. + + + + +5. RINGA NEIDIN SEIKKAILU. + + +Jottei lukijan tarvitse liian kauan olla levottomana kummallisesta +seikkailusta, joka sattui Linnaisten huimapäiselle luistelijalle, +jätämme eversti Littowin, Anna neidin ja kuurilaisen kreivin parhaan +kykynsä mukaan haeskelemaan tietä jään yli ja kiiruhdamme hirveästä +lumipyrystä etsimään Ringa neidin kadonneita jälkiä. + +Kun vallaton tyttö liian myöhään huomasi, että hänen kilpailijansa, +serkku Waterloo, luultavasti ennättäisi saaren luo ennen häntä, +harmitti häntä suunnattomasti niin kömpelön vastustajan pääseminen +voittajaksi. Hän päätti, että hän, mieluummin kuin tunnustaisi +tappionsa, koettaisi houkutella kapteenia sivulle ja, ellei se +onnistuisi, teeskentelisi unohtaneensa päämäärän ja kilpailun. Hän teki +sentähden mutkan vasemmalle päin ja huusi kapteenille, että siellä on +paljoa parempi jää, jota kapteenin pitää koettaa, ellei hän pelkää. + +Mutta kunnon serkku Waterloo oli itsepäinen kuin synti eikä suinkaan +ollut sellainen mies, että olisi antanut tytön oikkujen horjuttaa +itseään kerran valitsemastaan, perille vievästä suunnasta. Hän huusi +vastaukseksi, että Ringan tulisi kiiruhtaa saarelle, saataisiinpa +nähdä, kumpi heistä voittaisi. Sitä ei Ringa ollut kuulevinaan; hän +jatkoi kaarrostansa vasemmalle tehden pitkiä, aaltomaisia mutkia +kirkkaalla jäällä. + +Sillä välin alkoi tuulla, ja tuuli puhalteli raikkaasti Ringan +solakkain hartiain yli hänen kasvoilleen ja liehutteli hänen lyhyen, +ruumiinmukaisen silkkiturkkinsa helmaa. Ken joskus on luistellut +kovalla tuulella tasaista jäätä, tietää kyllä, kuinka nopeasti ja +vastustamattomasti myötätuuli ajaa eteenpäin ja kuinka vaivalloista, +jopa toisinaan mahdotontakin on vastatuuleen palaaminen. Lentäminen on +meiltä raskasjalkaisilta maan lapsilta evätty, mutta ei mikään liike +ole niin linnun lennon kaltaista kuin luistelijan nopea ja sulava kulku +pitkin sileätä jäätä. Ringa tunsi alussa täysin sen kuvaamattoman +riemun, minkä tuotti tuo tuulen siivillä, aivan vaivatta, kättä ja +jalkaa liikuttamatta eteenpäin kiitäminen tai oikeastaan sanoen +liiteleminen niin nopeasti kuin vain ilmoja leijaava haukka voi lentää. +Ja kun näki norjan, kevyen, hennon olennon niin huolettoman huimasti, +niin viehättävän iloisena liihoittelevan kohti kaukaisuutta, jälkeensä +jättäen kaksi tuskin huomattavaa teräksen juovaa säröilevään jäähän, +joka hänen ympärillään leveni äärettömän laajana, kirkkaansinisenä, +tähdikkäänä ja läpikuultavana peilinä -- silloin olisi häntä helposti +voinut luulla sellaiseksi oikulliseksi vedenneitoseksi, joka sukeltaa +syvyyksistä ja tanssii illan tyynessä järvien kirkkailla +hopeapinnoilla. + +Ringa oli lapsi, ja hän unohti nyt kilpailun, saaren, pikku harminsa, +isänsä, sisarensa; hän oli pääsky, tuuli, siivekäs keijukainen -- missä +on iloa sellaista kuin kuusitoistavuotiaan, kun sydän on aurinkoa +täynnä? Hän ei ajatellut muuta kuin lentää, leijua, kiitää kiitämistään +yhä kauemmaksi, etäälle kohti hämärää, määrätöntä kaukaisuutta, joka +viittoen kutsui häntä, kuten se iäti kutsuu sydämen selittämätöntä +kaipuuta pois -- pois -- pois! + +Mutta silloin lumipyry tuli ja seuloi ensin untuvanhienoja höytyviään +jään sinipinnalle, sitten yhä enemmän, ihan valkeanaan, kunnes Ringan +teräskenkien piirrot hävisivät tuon vielä hienoisen, häikäisevän +lumipeitteen alle. Silloin vasta Ringa heräsi ihastuksestaan, käänsi +äkisti luistimensa poikkituuleen, niin että vauhti pysähtyi, ja +katsahti taakseen. + +Lapsi raukka, kuka kuvaa hänen hämmästyksensä, kun hän, siihen asti +nähtyään vain kirkkaan läntisen taivaan edessään, kääntyi ja huomasi +koko näköpiirin, sinen päänsä yläpuolellakin, peittyneen tiheihin +läpitunkemattomiin lumipilviin, joita kiihtyvä myrsky ajoi eteenpäin. +Hänen ja rannan välille, mistä hän oli lähtenyt, laskeutui valkoinen +esirippu, joka peitti kaiken. Ei edes saarta, ei edes Linnaisten +mannertakaan saattanut enää erottaa, vielä vähemmin ihmisolentoa +poluttomassa aavikossa. Vain vastaiselta taholta lännestä siinti vielä +maa, mutta sinne oli vähintään puolen penikulman matka. + +Ringa tunsi itsensä sinä hetkenä niin yksinäiseksi kuin olisi koko +maailma hänen ympäriltään vajonnut meren syvyyteen ja jättänyt hänet +yksin tyhjään, autioon avaruuteen. Hän koetti konemaisesti luistella +muutaman askeleen Linnaisten rantaa kohti, palatakseen sitä tietä, mitä +oli tullutkin, mutta sama tuuli, joka oli kiidättänyt häntä +nuolennopeudella eteenpäin, esti nyt hänen pienimmänkin liikkeensä. +Ennen pitkää olivat hänen voimansa lopussa; hän ei voinut edes +pysähtyäkään; leppymätön tuuli ajoi häntä kuin kohtalo alinomaa +poispäin. + +Hänen hämmästystään täydentääkseen oli pian lännestäkin maa kadonnut +lumiusvaan. Hänen täytyi laskeutua lumelle istumaan, jottei tuuli olisi +ajanut häntä hänen tahtomattaan. Ja siinä hän alkoi itkeä niin +kiihkeästi, niin hillittömästi kuin vain voi itkeä lapsi, joka ei vielä +koskaan ole tuntenut surua, mutta kyllä mielipahaa. + +Itkettyään hetkisen hän kyllästyi kyyneliinsä ja päätti hapuilla kotiin +jalkaisin. Hän päästi luistimet jalastaan ja alkoi astuen pyrkiä vasten +tuulta. Mutta kun hän ei nähnyt maata ja tuulen pyörteet vaihtelivat +milloin miltäkin suunnalta, käsitti hän kohta, että hänen kävelemisensä +keskellä suurta järveä olisi turhaa. Hän istuutui silloin toistamiseen +lumelle, toivoen, että taivas piankin selkenisi. Hän päätti olla +kärsivällinen ja rohkea; hän tiesi kyllä, että häntä etsitään. Lunta +satoi pitkinä, valkoisina ripsinä hänen mustalle turkilleen ja hänen +siniselle, vaaleanpunaisten silkkinauhain somistamalle päähineelleen. +Silloin juolahti hänen mieleensä, ettei häntä hänen noin valkoisena +ollessaan saattaisi etäämpää erottaa valkoisesta kentästä. Hän hypähti +pystyyn ja pudisti muutamilla ripeillä hyppäyksillä lumen itsestään. + +Mutta selkenemisen sijaan sakenikin ilma vain sakenemistaan, ja kun +aika kävi Ringasta pitkäksi, tuntui hänestä, kuin ilta alkaisi jo +hämärtyä. Ajatellessaan, että hänen täytyisi olla koko yö kylmässä +jäällä ja kenties joutuisi susien saaliiksi, kauhistui yksin jäänyt +tyttö raukka. Mutta hän ei itkenyt enää, hän alkoi uudelleen astua, +samantekevää minne, ajatteli hän, kunhan vain pääsen maihin. + +Kuljettuaan näin hetkisen hän huomasi jalan jälkiä lumessa ja ilostui +niistä ensin. Mutta kohta hän tunsi ne omiksi jäljikseen ja päätteli +aivan oikein siitä palanneensa samaan paikkaan, josta oli lähtenyt. Nyt +oli Ringan kekseliäisyys lopussa. Peräti uupuneena hän istuutui +kolmannen kerran lumeen. + +Silloin hän kuuli läheltä huudon ja näki miehen ponnistelevan pyryssä +häntä kohden. Varmana siitä, että mies oli hänen isänsä, hypähti hän +pystyyn ilosta huudahtaen ja oli vähällä heittäytyä tulijan syliin, kun +hän kummakseen huomasi edessään tuiki tuntemattoman nuoren miehen, +jolla oli yllään ruumiinmukainen, luminen, pörhökankaasta tehty takki +ja lakki hieman painettuna ujostelemattomain, kirkkaiden silmien yli. + +Kun arabialainen tapaa vieraan erämaassa, pitää hän häntä +vihollisenaan; mutta Ringa teki syystä kyllä toisenlaisen +johtopäätöksen. Tuntematonta edes tervehtimättä hän tarttui miehen +käteen ja sanoi niin rukoilevalla äänellä, että lumi olisi siitä +saattanut sulaa hänen ympäriltään: + +-- Olkaa hyvä ja tulkaa kanssani; minä en osaa kotiin! + +-- Eipä ihmekään, vastasi vieras hymyillen ja tarjosi hänelle +luontevasti kätensä tueksi. -- Tulkaa pelkäämättä; tapaamme kyllä maan +jostakin päin. + +-- Eikö herra tiedä, missä päin Linnaisten kartano on? kysyi Ringa jo +paljoa levollisemmin. + +-- Linnaisten kartanoko? Sehän sopii mainiosti, sinnehän juuri minäkin +aion. Olen arkkitehti ja tulen paroni Littowin kutsusta auttamaan +muutamissa korjaustöissä. Anteeksi -- onko minulla ehkä kunnia löytää +toinen Littowin neideistä paleltuneena perhosena lumikinoksesta? + +-- On, vastasi Ringa, -- ja siivettömänä perhosena: katsokaa näitä! + +Ja hän kertoi hilpeästi seikkailustaan, näyttäen luistimiaan. + +-- No silloinpa kiitän onneni tähteä, joka pari tuntia sitten soi +minulle äkillisen päähänpiston, sanoi tuntematon. Minä tiesin, että +kesäteitse on järven vastaiselta rannalta Linnaisten kartanoon kolme +penikulmaa, kun sitä vastoin talvitietä järven yli tuskin on kolmea +neljännestä. Minkä tähden lähtisin turhaan niin pitkälti kiertämään +kauniina marraskuun aamuna? ajattelin. Luistimet oli minulla muassani; +lähetin siis vaunut tavallista tietä järven ympäri ja lähdin omin +neuvoin oikaisemaan tästä selän poikki. Mutta minä olin, kuten +neitikin, tehnyt tilin isäntää kuulematta ja kadun nyt vain, että sen +seitsemänkymmentä kertaa olen tunnin kuluessa päivitellyt houkkamaista +luisteluintoani ja haluani lähteä kirkkaalle jäälle. + +-- Niin, eikö se olekin ihanaa! huudahti Ringa, joka onnellisen +lyhytmuistisesti kuin lapsi oli unohtanut harharetkensä heti, kun ne +eivät enää huolestuttaneet häntä. + +-- Se on vapautta, se on elämää! sanoi tuntematon. Kun kiidän eteenpäin +pitkin laajaa, sileää lasisiltaa, minkään kiinnittämättä, minkään +estämättä, on minusta kuin olisin "Onnelan saaren" Bore. Vahinko vain, +ettemme nyt saata jatkaa. Neiti olisi silloin Sefyrinä. + +-- Oh, kyllä me teemme sen toiste. Mutta nyt, herra Bore, olemme +molemmat siivettömiä. Minä en tiedä ollenkaan, mihin päin on mentävä. + +-- Panin merkille, mistä päin tuuli, ennenkuin maa katosi, ja +luullakseni tulee meidän pyrkiä jotakuinkin tähän suuntaan. Mutta eikö +Sefyri ole väsyksissä? + +-- En enää. Pelkään vain, että isäni ja sisareni ovat hyvin levottomia. + +-- Sefyri on tuova päivänpaisteen takaisin Linnaisten kartanoon. +Linnaisten taivas on taas kirkastuva. + +-- Ja Boren avulla. Hyvä serkkuni Winterloo, jota me sanomme +Waterlooksi, ei ehkä myönnä teille sitä nimeä, mutta minä olen teidän +puolellanne. + +-- Ja silloin tiedän varmasti voittavani, nauroi vieras. + +Niin astuivat molemmat nuoret leikkiä laskien eteenpäin halki +lumikinosten, ja totta puhuen vähenivät matkan vaivat melkoisesti +huvista, jota kumpikin tunsi toistensa odottamattomasta seurasta. +Intohimoinen luisteluhalu oli jo jonkinlaisena siteenä heidän +välillään, ja yhteinen vaara tekee nopeasti tutuiksi. Yksinäisessä +maaseudussa kasvanut Ringa neiti ei ollut koskaan nähnyt niin luontevan +kohteliasta, niin iloista ja kuitenkin niin miehekästä nuorta miestä, +johon saattoi arvelematta luottaa vaarassa. Pörhötakkinen mies oli +nähnyt enemmän maailmaa, mutta ei muistanut ainoatakaan tyttöä, jonka +olennossa samalla olisi ollut niin luonnollista suloutta, niin +lapsellista ujostelemattomuutta ja iloista avomielisyyttä, joka +viehättää ja vangitsee miehen sydämen. + +Pyryä kesti kestämistään, ja kinokset kasvoivat. Mutta lumihiutaleet +eivät enää olleet niin pehmeitä kuin äsken, lumi ei enää tuntunut niin +nuoskalta kuin ennen jalkain alla, ja tuuli kävi purevammaksi. +Tuntematon päätti siitä tuulen, joka ennen oli puhallellut kaakosta, +vähitellen kääntyneen koilliseen, joten he eivät pääsisi matkansa +perille kulkemalla entistä suuntaa. Hän pysähtyi sentähden ja tähysteli +tarkoin, nähdäkseen läpi aution lumiavaruuden. + +-- Olen kuulevinani koiran haukuntaa, sanoi hän vihdoin. + +Ringa kohotti päähineensä reunaa paremmin kuullakseen. + +-- Se on Mefisto! huudahti hän iloisesti. Nyt emme saata olla kaukana +Linnaisista. + +Sitten hän vihelsi -- niin hienosti, että ihmiskorva tuskin olisi +kuullut sitä kahdenkymmenen askeleen päähän pyryn huminassa. + +Mutta uskollinen villakoira lienee varmaankin kuullut tuon heikon +äänen, sillä muutaman minuutin kuluttua näkyi sen musta, pörröinen pää +kinoksissa nuuskien tulevan tuiskusta esiin, ja heti koira hyppäsi +ilosta ulisten nuoren tytön syliin. + +-- Mefisto! Hyvä Mefistoni! huudahti Ringa melkein yhtä ihastuneena +kuin sekin ja painoi koiran lumisen, läähättävän kuonon vasten +punoittavia poskiaan niin sydämellisesti, että tuntematon katseli sitä +mielissään ja kateellisena. + +-- _Allez_, lähdetään, näytäpäs nyt kauniisti tietä! jatkoi Ringa ensi +hyväilyn jälkeen. + +Villakoiraa ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hypähdettyään vielä kerran +korkealle ja samalla reväistyään toisen vaaleanpunaisen nauhan Ringan +päähineestä se kääntyi nopeasti oikealle, kohtisuoraan poikki sen +suunnan, jota astujat olivat siihen saakka käyneet, katsahti taaksensa +osoittaakseen uudelleen iloansa ja tullakseen vakuutetuksi siitä, että +sen perässä tultiin, ja lähti sitten näyttämään tietä, yhäti nuuskien +lumessa. Toiset seurasivat iloisesti opastaan ja näkivät pian maan ja +metsän siintävän tummana juovana edessään. + +-- Linnaisten puisto! huudahti Ringa. + +Vielä muutamia askelia, ja he olivat rannalla everstin luona, joka +turhaan haeskeltuaan oli koonnut koko talon väen ryhtyäkseen +järjestetyn ajon avulla etsimään kadonnutta tytärtään. Anna neiti oli +valmiina seuraamaan isäänsä, mutta kuurilainen kreivi oli valittanut +päätään huimaavan ja lähtenyt kartanoon. Saattaapa kukin kuvitella +mielessään, miten odottelijat ihastuivat, kun Ringa niin äkkiä ilmestyi +heidän keskelleen. Kyyneleitä ja hymyilyä vuoroon kaikilla puolin; +vanhat ja nuoret tungeskelivat rakastetun neitinsä ympärille nähdäkseen +omin silmin, että hän todellakin oli tullut takaisin. Siitä tuli +iloinen kohtaaminen. Vieras oli ollut oikeassa: Ringan mukana +päivänpaiste palasi taas Linnaisten kartanoon. + + + + +6. ARKKITEHTI. + + +Kalpea marraskuun aurinko alkoi pilkistää lumiusvasta, kun seurue lähti +jäältä Linnaisten kartanoon. Kaikki olivat suuresti liikutettuja; +jotkut itkivät, jotkut nauroivat; kaikista tuntui, kuin Linnaisten +helmi olisi jälleen löydetty meren syvyydestä. Itse everstikään, ollen +luonteeltaan avomielinen ja sydämellinen, ei katsonut arvonsa ollenkaan +vaativan häntä hillitsemään tunteitaan; hän oli ottanut Ringaa +vyötäisistä, ikäänkuin pitääkseen häntä oikein lujasti kiinni, ja +pyöräytti häntä kuin pientä nukkea mättäiden ja kivien yli matkalla +kartanoon. Ringan täytyi yhä uudelleen ja uudelleen kertoa +seikkailunsa, ja Mefisto, joka katsoi suorittaneensa kunniakkaan +osan siinä, hyppeli haukkuen hurjasti hänen ympärillään, rapsi +takajaloillaan lunta ja toi hampaissaan milloin kiven, milloin puupalan +tuliaisiksi nuoren hallitsijattarensa jalkojen juureen. + +-- Mutta isä on tuskin tervehtinytkään nuorta herraa, joka tuli +kanssani, huomautti Ringa, kun hän retkestään kertoessaan tuli siihen +kohtaan, jolloin hän tapasi tuntemattoman. + +-- Sinä olet oikeassa, tyttöseni! huudahti eversti. Kuka se kelpo poika +on? Ylioppilasko ehkä? Vaiko varatuomari syyskäräjiltä? Samapa se, +toivon saavani joskus kiittää häntä. + +-- Hän on arkkitehti, jonka isä on pyytänyt Helsingistä korjailemaan +Linnaisten kartanoa, ja ... näyttääpä, kuin Anna tuntisi hänet paremmin +kuin minä. + +Eversti katsahti taakseen ja näki tuntemattoman astuvan muutaman +askeleen päässä vilkkaasti keskustellen Anna neidin kanssa -- hän +puheli vilkkaasti, Anna taas harvasanaisesti, vaikka kohteliaasti. +Eversti seisahtui ja odotti heitä. + +-- Teidän pitäisi olla etujoukossa, nuori herraseni -- sanoi hän +sydämellisesti -- etu- eikä jälkijoukossa, sillä te olette tehnyt +oikein kunniakkaan talvisen sotaretken tänään. Minua ilahduttaa +todellakin saada kahdestakin syystä lausua teidät tervetulleeksi +Linnaisiin, jossa toivoakseni olette oleva kuin kotonanne. + +-- Isäni, -- herra _Lithau_! esitteli neiti Anna jäykästi. Minulla oli +kunnia tutustua herra arkkitehtiin tätini luona Helsingissä, lisäsi hän +arastellen. + +Eversti oli hetkisen mykkänä. Hän tunsi tuon nimen varsin hyvin isänsä +ja isoisänsä ajoilta, se nimi oli perintötaruna perheessä, jonka +ylpeitä ja korkeasukuisia jäseniä oli monesti kiusannut, että jotkut +olivat väittäneet heidän olevan sukua tuolle kunnioitettavalle, mutta +aatelittomalle perheelle, jonka edelliset sukupolvet peittyivät Suomen +kaukaisimmissa seuduissa olevain mitättömien pappiloiden hämäriin. +Moneen vuoteen ei paroni Littow enää ollut havainnut mitään merkkiä +Lithauein ja Lithoviusten olemassaolosta, ja koska hänellä itsellään ei +ollut milloinkaan mieskohtaisesti ollut tekemistä heidän kanssaan, oli +hän otaksunut sen nimen todennäköisesti jo kokonaan hävinneen. Hän oli +kuitenkin siksi todellinen ylimys, ettei voinut antaa vastenmielisen +hämmästyksen, jota hän tunsi nimen kuullessaan, kestää hetkeä kauemmin. +Hän tukahdutti tuon pikaisen ja perusteettoman tunteen rinnastansa ja +ojensi nuorelle miehelle lämpimästi kätensä, vakuuttaen, että häntä +ilahdutti tutustua mieheen, joka oli tehnyt hänen tyttärelleen suuren +palveluksen, ja että kaikki tekisivät hänen olonsa kartanossa niin +miellyttäväksi kuin niin kolkkona vuodenaikana maalla suinkin olisi +mahdollista. + +Nuori mies vastasi äänettömästi kumartaen. Kenties hänen terävä +silmänsä huomasi jotakin everstin epäilyksestä, kenties hän jo aavisti +sen syyn. Mutta hän ei ollut mitään huomaavinaan. Ääneti jatkettiin +matkaa ja saavuttiin kartanoon. + +Sielläpä oli kuitenkin eräs, joka ei ottanut osaa yleiseen iloon, minkä +Ringa neidin löytäminen oli synnyttänyt, nimittäin hovineuvoksetar +Winterloo. Hän ei unohtanut, minkä kaikki muut olivat kiireessä +unohtaneet, että hänen Eusebiuksensa vielä oli ulkona pyryssä ja +kenties saisi viettää marraskuisen yön jäällä, ellei jo ollut joutunut +Ahdin vesivaltakuntaan. Hyvä rouva oli nyt aivan toisenlainen kuin +tavallisesti; hänhän oli olemassa vain yhtä olentoa varten maailmassa, +omaa Eusebiustaan varten. Turhaan hän koki säilyttää teennäistä +käytöstään, kankeaa, kursailevaa ryhtiään, joka oli käynyt sitä +ylhäisemmäksi, mitä tarpeellisempana hän piti peitellä perheensä +köyhyyttä. Lemmikin vaarasta johtuva pelko ilmaisihe tavalla, joka +olisi ollut kylläkin naurettava, ellei tuossa epätoivoisessa +soveliaisuuden ja pelon välisessä taistelussa kaiken takaa olisi +selvästi kuulunut äidin sydämen sykintä. + +-- Minua ilahduttaa nähdä Ringa serkkua! lausui hovineuvoksetar +pudistaen hermostuneesti päätään. -- Toivoakseni tulee poikani perästä. +Ja voihan armollinen serkku hyvin? Ja mimmoinen ilma, serkku Littow! +Eihän vain jää ole heikkoa siellä kauempana? Toisin sanoen, minä +toivon, ettei armollisen serkkuni säikähdys... Rosengren, etkö vielä +ole lähtenyt etsimään armollista kapteenia?... Serkku Anna, antakaa +Rosengrenin auttaa päällyskenkien riisumisessa! Minä pyydän... Eusebius +kykenisi uhrautumaan rakastettavien serkkujensa hyväksi ... hänellä on +niin ylevät tunteet ... ja antakaa anteeksi, Ringa serkun jalat ovat +märät ... katarri... Mutta taivaan nimessä, missä on Eusebius, Eusebius +raukkani? + +Se huudahdus, joka vastoin hänen tahtoaan murtautui soveliaisuuden +kovettuneen kuoren alta ja paljasti hovineuvoksetar paran sisäisen +pelästyksen, liikutti everstiä. Rajuilma oli jo melkein kokonaan +tauonnut, sanoi hän, ja koska jää oli kyllin vahva, palaisi kapteeni +varmasti pian. Kuitenkin hän lupasi vielä kerran lähettää väkensä +etsimään kunnon Winterloota, jolle hän sanoi olevansa hyvin kiitollinen +Ringan etsimisen innosta. + +Hovineuvoksetar katsoi kohteliaisuuden vaativan tyytymään siihen ja +muistutti vain, että hänen poikansa Eusebius oli viimeinen miehinen +jälkeläinen vanhaa sukuaan, samoin kuin Littow serkku oli omaansa, ja +että kaksi toisilleen niin läheistä kuuluisaa perhettä voisi ehkä nähdä +toiveittensa uudistuvan, jos ... jos -- nyt luuli hyvä rouva hieman +liian nopeaan keventäneensä sydäntään ja jatkoi sentähden: + +-- Rosengren, etkö vieläkään ole lähtenyt etsimään armollista +kapteenia? + +Rosengren vastasi kysymykseen hyvin tunnetulla tempulla, kynsien +korvallistaan, ja lausua soperteli jotakin, että hänen muka piti sukia +hevoset, koska armollinen kapteeni muuten raivostuisi, jos hän +nimittäin palaisi hengissä järveltä -- mitä Rosengren näytti pitävän +vähän epävarmana. + +Sisäisestä pelosta vavisten ei hovineuvoksetar ollut kuulevinaan tätä +vastaväitettä ja kursaili pitkän aikaa ovella, ennenkuin suostui +astumaan sisään ennen isäntää. + +Muutettiin sitten pukimia, mikä olikin hyvin tarpeen jäämatkan jälkeen, +ja kokoonnuttiin tunnin kuluttua päivällispöytään. Kello oli lähes +neljä, oli alkanut hämärtää, eikä vieläkään kuulunut Winterloota. Mutta +hovineuvoksetar kursaili ja lausuili kohteliaisuuksia enemmän kuin +koskaan ennen, hän vain hairahtui toisinaan niin pitkälle, että nimitti +kreivi Spiegelbergiä "herra kapteeniksi" ja kerran suureksi kauhukseen +kunnioitti äsken tullutta aatelitonta vierasta nimellä "armollinen +serkkuni". + +Nuo molemmat herrat oli esitelty toisilleen ja sijoitettu +neitien viereen, kreivi Anna neidin ja kotiopettajattaren neiti +Triste-Rubanin väliin, arkkitehti Ringa neidin viereen, ja eversti otti +hovineuvoksettaren omalle osalleen. Anna neiti ei uskaltanut vastustaa +isänsä järjestelyä, mutta salaisesti kauhistuen hän istuutui tuon +muukalaisen viereen, joka niin rohkeasti oli uskaltanut käyttää sitä +tilaisuutta, jolloin he vastoin hänen tahtoaan jäivät kahdenkesken +jäälle. Olikohan mahdollista, että hän ainoastaan sukunsa ja +rikkautensa nojalla oli rohjennut puhua sillä tavoin hänelle, +Littowille, jonka kotona häntä kohdeltiin niin vieraanvaraisesi? Mutta +Anna neiti oli ylpeä nainen, ylpeä ja rohkea; hän kohteli kreiviä +kylmän kohteliaasti, mitään pelkäämättä, mitään epäilemättä; kreivin +tuli huomata, ketä hän oli loukannut. Vieläpä hän uskalsi koettaa +lukea kreivin kasvoista jotakin selitystä hänen käsittämättömään +käytökseensä. Mutta jälkeäkään ei ollut siitä huomattavissa hienon +maailman miehen levollisissa piirteissä. Hänen kohteliaisuutensa oli +yhtä luontevaa ja kunnioittavaa, hänen ryhtinsä yhtä varma, vapaa ja +kylmä kuin ennen tuota kummallista aamullista kohtausta. Vain erään +kerran Anna neiti oli yllättävinään hänet hänen varomattomasti +katsahtaessaan sivulle, mutta se katse oli terävä ja niin arka, ettei +se ollenkaan näyttänyt soveltuvan vieraan kopeaan tyyneyteen. + +Anna neiti silmäsi samanne päin ja näki katseen suuntautuneen +arkkitehtiin, joka istui vähän edempänä vasemmalla. Samalla hän +huomasi, että Ringa päästäen valloilleen iloisen luonteensa koko +rajuuden vallattomampana kuin milloinkaan ennen laski leikkiä +vieruskumppaninsa kanssa ja houkutteli hymyn toisensa perästä hänen +muutoin vakaville huulilleen. Anna katsahti muualle ja taas sinne; hän +tuskin vastasi kreivin kohteliaisuuksiin. Jos hän olisi ollut +paremmalla tuulella, olisi häntä ehkä huvittanut onnettoman +opettajattaren pula. Neiti Triste-Ruban oli kyllä tottunut Ringa neidin +vallattomuuksiin; sehän juuri olikin syynä, että hänen toimensa yhä +vielä kesti, vaikka Ringa jo kohta täytti kuudennentoista vuotensa. +Mutta Ringan erittäin täsmällinen ja vakaantunut opettajatar ei +voinut olla pitämättä tuota sopimatonta, miltei poikamaista huimuutta +hyvin surkeana tuloksena kaikkien seura- ja seurustelusääntöjen +opettamisesta, joita hän väsymättömästi oli koettanut painaa +hillittömän oppilaansa mieleen, eikä hän sentään uskaltanut osoittaa +edes silmäniskullakaan tyytymättömyyttään, sillä Ringa olisi, sen hän +tiesi varsin hyvin, voinut vastata hänelle virnistyksin tai viskaamalla +leivänmurun, mikä olisi tehnyt hänen tappionsa täydelliseksi. + +Neiti Triste-Rubania rauhoitti kuitenkin se, ettei vasta tullut vieras +vähimmässäkään määrässä antanut houkutella itseään vastaamaan Ringa +neidille toisin kuin hänen asemansa vaati. Hän hymyili Ringan +leikkipuheille, hän vastasi pilalla hänen pilaansa, mutta aina niin +hienotunteisesti ja varovasti, että se ihmetytti Triste-Rubania. + +-- Tuo mies -- ajatteli hän itsekseen -- lienee ollut hyvässä seurassa. +Hän ei ole aivan niin täydellinen kuin kreivi, ja hänen pukunsa on +liian yksinkertainen vetääkseen vertoja niin oivalliselle keikarille +kuin kreivi on. Mutta ei voi kieltää, että hänellä on erikoinen +käytöstapa, joka sopii hänelle. Tuskin voi häntä sanoa kauniiksi, +eivätkä hänen ruskeat hiuksensa ole läheskään niin muhkeat kuin kreivin +musta tukka. Mutta kaulustin on _comme il faut_, nuhteeton, ja silmissä +on omituinen syvä ilme. _Enfin_, lyhyesti, ellei _ce monsieur là_, tuo +herra, olisi alhaista sukua, voisi häntä alussa pitää hienona miehenä; +niin, tahtoisinpa sanoa, oikeana miehenä. Minä voisin ehkä taivuttaa +itseni osoittamaan hänelle huomiota, se hivelisi hänen mieltään, ja ... +eihän voi tietää, vaikkapa lopuksi saattaisin suostua jäämään +ainaiseksi tänne koleaan, köyhään pohjolaan... + +Pienen, toisista riippuvaisen, mutta viisaan tytön hiljaisen harkinnan +keskeyttivät nyt pieni hopeamalja, jonka tuli, silloin yleisen, mutta +sittemmin hylätyn vanhan tavan mukaan olla aterian lopettajana, ja +eversti Littow, joka kehoitti tyhjentämään lasin niiden vierasten +kunniaksi, jotka hänellä oli ilo nähdä talossaan. Ensiksi hän tahtoi +esittää arvoisan serkkunsa, hovineuvoksetar Winterloon maljan, hänen, +joka sattumalta nyt edusti sekä läsnä että poissa olevaa... + +Hovineuvoksetar parka kumarsi sievästi vanhaa päätään ja lausui +kiitollisuutensa hyvin arvokkaasta kohteliaisuudesta, jota "herra +kapteeni" suvaitsi osoittaa hänelle ja hänen pojallensa ... kun samassa +ovet ryskyen aukenivat ja sisään astui raskain askelin kadonnut ja +kauan kaivattu kapteeni Eusebius Winterloo. + + + + +7. MUUDAN SEIKKAILU JA KAKSI KOSINTAA. + + +Kapteeni Winterloon palaaminen vaikutti hovineuvoksettareen, hänen +äitiinsä, niin kummallisesti, että hän hetkeksi unohti kaikki kursailut +ja syleili lumista poikaansa melkein niinkuin mikä äiti hyvänsä olisi +tehnyt hänen sijassaan. Mutta pian hän sai uusien huolten aihetta siitä +häikäilemättömästä eikä ollenkaan ylhäisestä tavasta, jolla kunnon +kapteeni ja ikävöity poika katsoi hyväksi kertoa seikkailunsa. + +-- Niin, olipa hän aika talviharakka, tuo pikku armollinen Ringa +serkkuni! huudahti kapteeni tyhjentäessään aimo lasin hopeamaljan +lämmittävää sisällystä. -- Meidän piti tavata saarella; se aie meni +ihan helkkariin, hän kierteli kuin tullilaiva virolaisen viinajaalan +ympäri, ja vihdoin painui tuulen mukana ja levitti kaikki purjeensa +aivan myötäiseen! No niin, ei nyt hyödytä, rakas äiti, iskeä silmää. +Maljanne, äiti! Minä arvelin alussa: menköön vain, kyllähän höllentää +purjeensa. Mutta sitten tuli tuo kirottu pyry, ja minä tietysti luulin, +että tyttölepakko marssisi vastatuuleen kuin ankka kuivalla maalla -- +vai niin, eikö se taaskaan ollut paikallaan? Ja silloin minä lähdin +perästä kuin moitteeton seuraritari ainakin, jottei sievän pikku +serkkuseni tarvitsisi ikävöidä minua, ja saatanpa vakuuttaa +armolliselle herrasväelle, että vaikka minulla kymmenen vuotta sitten +oli aika sukkelat jalat, niin ei se enää ollut mikään helppo tehtävä, +kun painopiste on kallistunut niin paljon syrjään, ja tuota pikaa oli +serkku Ringa tiessään. Mikä neuvoksi? Minä annoin mennä aimo vauhtia +tuulen mukana ja ajattelin: tapaammehan toisemme Kurunmaan luona tuolla +vastapäätä, ellemme ennen tapaa. Mutta tuuli peijakas lienee sillä +välin kääntynyt pari kolme viivanväliä, sillä kun vihdoinkin sain maan +näkösälle, oli edessäni Syrjänkosken harju, ja minä risteilin tuskin +virstan päässä talosta. Tyttöä ei näkynyt, ja olinko minä kenen koira, +etten melkein omalla veräjälläni ollessani olisi poikennut kotiin +ottamaan ryyppyä ja voileipää? Kun se oli tehty, panetin voikon +valjaisiin, mutta sillä pahuksella on patti jalassa, ja niinpä siten +kesti jahnustaa ympäri järven. Sitten kohtasin nimismies Grönforsin +Askolan mäessä, ja sillä aikaa kun otimme hänen taskumatistaan naukut +lämmikkeeksi pakkasessa, sain minä kertoilla hänelle jos jotakin +käsittämätöntä eräästä maankiertäjästä, jota hänen oli käsketty +tiedustella, ja siten olin vähällä jäädä armollisen sedän herkullisilta +päivällisiltä. Maljanne, Ringa serkku! Hitto vie, onpa kuin onkin +hauska nähdä teidät terveenä! Mutta se teidän täytyy myöntää, pikku +simasuu, että tuo kamelia on minun hyvin ansaittua omaisuuttani. Prrr, +naurakaa tai itkekää, mutta minä kannan sitä ensi sunnuntaina +napinreiässä teidän kunniaksenne serkku, sen vakuutan, ja toivon vain, +että voisin kantaa teitä itseänne samalla lailla ... toisin sanoen, +napin ja liivin alla, aivan sydämelläni, sillä te olette, peeveli +vieköön, oiva tyttö. Rohkeutta on teillä kuin krenatöörillä ja jalat +kuin heinäkirpulla -- no, no, se ei kuulu tähän; maljanne, appivaari! + +Mahdotonta on kuvailla onnettoman hovineuvoksettaren tuskaa kapteenin +pitkän puheen kestäessä, joka kyllä osoitti tavallista lähempääkin +tuttavuutta Grönforsin taskumatin kanssa. Kun hän kauhukseen huomasi, +että hänen silmäniskunsa ja rykimisensä vain pahensivat asiaa, koetti +hän toista keinoa, ei ollut kuulevinaan koko juttua, alkoi +puolustukseksi kaunopuheisesti selitellä everstille, miten tavattoman +levottomaksi hänen poikansa oli tullut Ringa neidin retkestä ja miten +hän nyt iloissaan puheli sellaisella tavalla, että saattoi syntyä +omituisia epäilyjä, vaikka hän oli niin raitis, että kirnumaito ja +kalja olivat hänen jokapäiväistä juomaansa, ja ... ja... Siinä +keskeytti hänet eversti hymysuin selittäen, että päivä oli ilonpäivä, +jolloin kaikki puolustelut olivat aivan tarpeettomia, ja sen +todisteeksi hän kilisteli kapteenin kanssa lasia, vakuuttaen olevansa +hänelle kiitollinen siitä suuresta vaivasta, jota hän oli nähnyt Ringaa +etsiessään. + +Mutta kapteeni Winterloo oli sinä päivänä loistavalla tuulella, ja +iloisuutta edisti vielä hopeamaljan hieno punssi; hän ei siis ollutkaan +halukas luopumaan rakkaasta puheenaiheestaan. Kenties hän aavisti +hämärästi, ettei hänellä ehkä toisella kertaa olisikaan rohkeutta, ja +päätti sentähden käyttää hyväkseen tilaisuutta, joka jo oli +luiskahtamaisillaan hänen käsistään. Lasi oikeassa kädessä, vasen käsi +housuntaskussa hän kääntyi puheessaan milloin everstin, milloin Ringan +puoleen, joka naurulta töin tuskin saattoi pysyä soveliaisuuden rajojen +sisällä arveluttavassa asemassaan kahden sellaisen tuota alaa +hallitsevan suurvallan välissä kuin hovineuvoksetar ja opettajatar +olivat. + +-- Kas niin, armollinen setä -- jatkoi kapteeni hyväntahtoisesti -- nyt +olemme kilistelleet sille asialle, ja mitä pahaa siinä olisi? Koreamman +vävyn voisi armollinen setä saada, laihemman ehkä myöskin, vaikka +taivaan Isä ja ruununvouti tietävät, ettei Syrjänkoski enää ole juuri +lihavimpia. Mutta rehellisempää sielua on sedän vaikea löytää, vaikka +minä itse sen sanon, ja armas äiti voi todistaa sen, jos hänellä on +rohkeutta puhua suoraan, hän kun pitää mutkitteluista. Vai mitä +arvelette, pikku serkku? No peeveli! pitää kai hänenkin saada sanoa +ajatuksensa asiasta. Enkö minä ole kyllin kaunis hänelle, mitä sanotte? +Hienomman ukon hän saattaisi saada -- terveydeksenne! Mutta jos hän +pitää sievästä reestä ja ajajasta, joka osaa ohjaksia hallita, ja +hyvästä raudikosta, joka ravaa puoli peninkulmaa kymmenessä minuutissa +ihan rikkomatta eikä ole mikään venäläinen viistotaltta tai muu +kullattu puuhevonen, jotka, tonttu vie, nyt ovat muodissa, vaan oikea +savolainen, jonka itse su'in joka aamu tallissa -- niin, olkaa hyvä ja +istukaa, sanon minä! Olkaa hyvä ja istukaa, sanon minä! Ja nyt +tyhjennän tämän lasin kaikkien kauniiden tyttöjen kunniaksi -- +maljanne, serkku! -- ja koska se malja oli erittäinkin aiottu eräälle +neidille, niin ... hitto vie, Ringa serkku, sinä voisit ihan hyvin +sinutella minua, koska toivomme tulevamme lähemmin tuttaviksi, ja +sitten sinä minun mielestäni voisit antaa minulle suuta... + +Niin sanoen hoiperteli kapteeni, jonka silmät jo alkoivat käydä vähän +sumuisiksi, pari askelta eteenpäin toteuttaakseen uhkauksensa, mutta +Ringa pujahti vaivatta hänen käsistään, ja siitä seurasi, että iloinen +kapteeni kavahti hovineuvoksetarta kaulaan ja suudella läjäytti häntä. + +-- Eusebius ... mutta Eusebius, sinä häpäiset itsesi, poikani! Mene, +mene! kuiskasi onneton äiti aivan suunniltaan häpeästä ja veti hänet +puoleksi väkisin ovelle. + +-- En lähde, ennenkuin saan suuta pikku morsiameltani, vastasi +kapteeni, pääkoppa yhä sekavampana, ja koetti tavallisella +itsepäisyydellään päästä irti. + +Everstin täytyi nyt ruveta välittäjäksi, ja hän ehdotti, että kaikki +herrat kävisivät päivällislevolle päivän vaivojen jälkeen. Mutta +koville otti, ennenkuin kapteeni myöntyi. Vasta sitten, kun hän +huomasi, että Ringa neiti jo oli lähtenyt ruokasalista, antoi hän +vastahakoisesti viedä itsensä pois, yhä kuitenkin nimittäen häntä pikku +morsiamekseen, jonka kanssa hän täyttä neliä karauttaisi Syrjänkoskelle +"kaikista Peilikentistä ja peilitaistelijoista huolimatta",[22] ja +samassa hän katsahti uhkaavasti kreiviin, joka seisoi välinpitämättömän +ja levollisen näköisenä ikkunapieleen nojaten. + +Mutta tuskin oli eversti päässyt huoneesta uppiniskaisen vieraansa +kanssa, kun jo kreivi tuli hänen perässään ja hiljaa pyysi saada +puhella kahden kesken. Eversti suostui siihen vähän hämillään, ja kohta +kuului Linnaisten salista vain palvelijain hälinää, kun he korjasivat +astioita pöydästä. + +Muutamien tuntien kuluttua kokoontuivat Linnaisten asukkaat ja vieraat +taaskin teepöydän ääreen. Mieliala oli muuttunut, asema epäselvä. +Kapteeni oli maatessaan menettänyt rohkeutensa; pää erittäin sileäksi +suittuna, takki hyvin kiinni, hän istui siinä neuvottomana ja +harvasanaisena; ei ollut enää kysymystäkään sinuttelemissuutelosta. +Hovineuvoksetar koetti kiitettävällä tavalla pitää suvun arvoa yllä ja +mainitsi sivumennen "äkillisestä huimauksesta", joka hänen Eusebiustaan +vaivasi; hän oli perinyt sen isävainajaltaan. Eversti näytti olevan +hämillään ja tavallista enemmän ajatuksissaan, kreivi sitä vastoin +lateli loppumattomasti kohteliaisuuksiaan ja suuren maailman kaskuja, +joita hän kertoi tavattoman taidokkaasti. Anna oli allapäin ja ääneti. +Ringa, päivänpaisteena kuten ainakin, ilvehti lakkaamatta herra Lithaun +kanssa, joka puolestaan oli tasainen ja vakava, milloin hymyili +viehättävälle tytölle, milloin keskusteli neiti Triste-Rubanin kanssa. + +Niin kului ilta. Kun seura viimein hajaantui, kysyi eversti leikillä, +pelkääkö herra Lithau aaveita. + +-- Minulla ei vielä koskaan ole ollut kunniaa tutustua niihin -- +vastasi nuori mies samoin leikillisesti -- mutta mielelläni tahtoisin +tutustua. + +-- Toivonpa sitten vain, ettei teillä huomisaamuna olisi syytä katua +tuttavuutta, jatkoi eversti. Teidän asianne on, nuori ystäväni, hankkia +parempia mukavuuksia Linnaisten kartanoon, joka näyttää niin suurelta, +että siihen luulisi mahtuvan kokonaisen pikkukaupungin, ja kuitenkin on +sisältä järjestetty niin huonosti, ettemme nyt, kun meillä on kunnia +nähdä muutamia vieraita luonamme, saata tarjota teille rauhallisempaa +majaa kuin isoisäni aution työhuoneen, jota nimitämme Viheriäksi +kamariksi. Minun täytyy ilmoittaa teille, että huone on taikauskoisen +kansan kesken pahassa maineessa kaikenlaisista kummituksistaan ja tämä +vuodenaika on sopivin niiden vierailuille. + +-- Mefisto rupeaa aina ulvomaan, kun se viedään sinne, ja joka kerta, +kun vanha hovimestarimme Holming on juonut lasinkaan, kuulee hän aina +raskaita askelia Viheriästä kamarista, puuttui puheeseen Ringa +sormellaan varoittaen. -- Serkku Waterloon ei pitäisi milloinkaan maata +siinä huoneessa, lisäsi hän hiljemmin. + +-- Antaudun vaaraan sitä mieluummin -- sanoi Lithau -- kun minun +velvollisuuteni on vähän häiritä tämän vanhan talon kotihaltioita. +Kohtuullistahan on, että he saavat edeltäkäsin kostaa, jos tahtovat. + +Neiti Triste-Ruban ehdotti arkkitehdille hovimestarin huonetta, joka +oli lämmin ja mukava, mutta arkkitehti epäsi ehdotuksen. + +-- Mitä arvelisivat tonttuset niin pelkurimaisesta vastustajasta? +lisäsi hän. + +Asia oli siis päätetty, kaikki toivottivat toisilleen hyvää yötä. Mutta +eversti jäi vielä hetkiseksi tyttäriensä luo. + +-- Lapseni -- sanoi hän vakavasti -- tämä päivä on ollut vaiherikas. +Teille on tehty tarjous leikillä ja tarjous toden teolla. Sinä olet +lapsi, Ringa; minä annan anteeksi, että hymyilet. Enkä myöskään vaadi +sinulta vastausta, jonka tiedän jo edeltäkäsin ja hyväksyn, mutta minun +täytyy huomauttaa sinulle, että kapteeni Winterloo on kunniallinen mies +ja hyvästä, vaikkakin köyhästä suvusta. Vaikka hän tänään on näyttänyt +heikon puolensa, on se vain harvinainen poikkeus, ja koska hänen +luonteensa on muuten parhaita, mitä tunnen, toivon, että sinä ainakin +kohtelet häntä sillä kunnioituksella, minkä kunnon mies ansaitsee. + +Ringa oli vaiti. + +-- Annaseni, -- jatkoi eversti, kreivi Spiegelberg on anonut sinua +omakseen. + +Anna alkoi vavista. Eversti huomasi sen. + +-- Tunnen liian vähän tuota nuorta herraa -- virkkoi hän -- voidakseni +sanoa mitään hänen luonteestaan, mutta minä tutustuin hänen isäänsä +Mitaussa. Suku on lukuisa ja nuorenlainen, mutta tilukset ja kreivin +nimi joutuvat vanhimmalle pojalle, ja siis hänelle, joka nyt kosii +sinua. Hän on esittänyt minulle hyvin ansiokkaita suunnitelmia +talonpoikain tilan parantamiseksi hänen suurilla tiluksillaan Mitaun +lähistöllä. Minä en pidä tätä tarjousta sopimattomana, jos sinä siihen +suostut; mutta tiedäthän, tyttäreni, etten minä koskaan pakota sinua +liittoon, jota sydämesi ei hyväksy. Mieti siis, lapseni, ja sano +minulle vastauksesi varhain huomisaamuna. + +-- Minun vastaukseni on jo edeltäkäsin valmis, hyvä isä! Minusta ei +koskaan tule kreivi Spiegelbergin puolisoa. + +Everstin otsa synkistyi. + +-- Ja mistä niin nopea, niin perusteeton vastenmielisyys? kysyi hän. + +Anna oli taaskin vaiti. Mutta Ringa heittäytyi isän kaulaan ja kuiskasi +hiljaa: + +-- Sillä hän rakastaa toista. + + + + +8. HOVIMESTARIN KERTOMUS. + + +Linnaisten kartanon päärakennus oli, kuten jo kuulimme everstin +huomauttavan, tavattoman eriskummallinen laitos, jota tehdessään +rakennusmestari näytti noudattaneen yksinomaan omia päähänpistojaan. +Alkujaan lienee rakennusta aiottu keskikokoiseksi, kaksikerroksiseksi +kivirakennukseksi, joka vieläkin oli keskuksena ja ytimenä ja jonka +alakerrassa eversti asui ja yläkerrassa, jossa paitsi suunnattoman +suurta salia oli vain kolme asuttavaa huonetta, molemmat Littowin +neidit, neiti Triste-Ruban ja kamarineitsyt. Mutta perustaja ei +ollut tyytynyt kivirakennukseen, vaan oli tehnyt lisäksi kaksi +kylkirakennusta puusta, joista toinen, yksikerroksinen, oli palvelijain +asuntona. Toinen, päinvastaisella puolella oleva, oli kummallinen +kolmikerroksinen puurakennus, jonka ylin kerros tornin tavoin kohosi +muuta kartanoa korkeammalle ja päättyi tasaiseen, rautakaitein +ympäröityyn kattoon. Se oli jo hyvin rappeutunut ja ränsistynyt, +joten ainoastaan alakerran kahdessa huoneessa asui everstin +yhdeksänkymmenvuotias täti, Justina neiti, vanhoine uskollisine +palvelijattarineen. Tuon kylkirakennuksen ylimmässä kerroksessa oli +niin sanottu Viheriä kamari, asessori Jaakko von Littowin muinainen +työhuone, joka sillä kertaa oli tarpeen mukaisesti lämmitetty. + +Arkkitehti Lithau sai nuo tiedot mennessään huoneeseen Holmingin +saattamana, vanhuksen, joka oli talossa tuommoinen "kaikki kaikessa", +hovimestari, puutarhuri, tallimestari ja kaikenlainen mestari aina +tarpeen ja vuodenaikojen mukaan, vieläpä koulumestarikin muutamia +viikkoja ennen kylänlukusia. Nuoren miehen tottunut silmä oli jo hänen +tullessaan taloon aamupäivällä pääpiirtein huomannut tuon rakennuksen +kummallisen muodon, ja hän oli jo ajatuksissaan tehnyt suunnitelman, +miten se perinpohjaisesti korjattaisiin uuteen asuun. Sitä enemmän +huvitti häntä eriskummallisen ja epämukavasti sisustetun talon +näkeminen sisältäkin päin. + +Puurakennuksen yhdisti välittömästi kivirakennukseen kapea käytävä, +joka vei yläkerran suuresta salista alakertaan. Sieltä oli mentävä +neljän, viiden hyvin pienen huoneen läpi, kunnes kapeita, mutkikkaita +portaita myöten saavuttiin kolmanteen kerrokseen, missä vihdoin kahden +suurenlaisen huoneen läpi päästiin matkan perille, Viheriään kamariin. + +Koko tuo vaeltaminen ummehtuneiden, autioiden, asumattomien huoneiden +läpi ei suinkaan ollut mitään hauskaa. Mutta arkkitehti oli noita +käytännöllisiä miehiä, jotka eivät suurestikaan pidä lukua +mielikuvituksen haihatteluista, kun ajatukset ovat kiintyneet hetken +tarpeisiin. + +Hovimestari seisahtui ja tekeytyi arvokkaan näköiseksi kuin talon +vanha, uskollinen palvelija ainakin, ja valaisi lyhdyllään Viheriän +kamarin ovea. + +-- Nyt olemme perillä, sanoi hän. Suokaa anteeksi, että minä rohkenen +kysyä, eikö olisi parasta lähteä samaa tietä takaisin. + +-- Minä en tahdo vaivata Holmingia, vastasi arkkitehti, käsittäen +kysymyksen aivan väärin. -- Minäpäs vain sytytän kynttilän, sitten +tulen kyllä omin neuvoin toimeen, ja te saatte palata. + +-- Minä arvelen -- jatkoi hovimestari -- että koska herra on nuori ja +ehkä monestikin maannut kestikievarissa, niin voisin uskaltaa tarjota +oman sänkyni tuolta alhaalta. Minä olen leskimies ja saatan yhtä hyvin +maata missä tahansa. + +-- Kiitoksia, kunnon mies; olen monenakin yönä maannut paljaan taivaan +alla ja tulen siis kai toimeen täälläkin, vastasi arkkitehti ja avasi +samassa oven. + +Lämmintä, ummehtunutta ilmaa ja niin sanottua kylmää häkää lehahti +häntä vastaan. -- Tästä tulee kyllä hyvä, kun vain avaan pellit, lisäsi +hän. + +Hovimestari seurasi vastahakoisesti. + +-- Jos rohkenen sanoa, virkkoi hän, niin makaan ennemmin lumella +taivasalla kuin asessori von Littowin kamarissa. Minä en voi ymmärtää, +mitä armollinen eversti ajatteli... Mutta vanhoilla ja viisailla ei ole +tähän aikaan mitään sanomista. Ja minä olen kuitenkin omin korvin +kuullut ja omin silmin nähnyt... Kuuteen tai seitsemäänkymmeneen +vuoteen ei ole muita maannut asessorin kamarissa kuin kaksi henkeä. +Toinen oli majuri Winterloo vainaja, armollisen kapteenin isä, ja se +tapahtui noin kaksikymmentä vuotta sitten. Häntä oli ehkä vähän liikaa +kestitty, jos rohkenen sanoa, mutta hän ei ollut turhanarka, sen tietää +ryssä ja lempo, ja hän pani eräänä iltana tuohon sänkyyn makaamaan, +mutta kun hän heräsi, oli hän puistossa, viholaisia oli päänalaisena ja +toinen jalka kalalammikossa. Minäpä juuri hänet siitä löysin aamulla +varhain; hän nukkui kuin pölkky. + +-- No siitä minä kyllä varjelen itseni, huomautti arkkitehti hymyillen, +sytytti kaksi kynttilää ja katseli matkasta väsyneen nuorukaisen +mieltymyksellä hauskannäköistä vuodetta, joka oli tehty vanhanaikaiseen +uutimilla reunustettuun sänkyyn seinän viereen vastapäätä ikkunoita. + +-- Hm, niin, semmoisiahan ne ovat ne nuoret tähän aikaan. Ei maksa +vaivaa puhua heille mitään, mitä vanhat ihmiset ovat sekä nähneet että +kuulleet. + +-- Ka, onhan tuossa puita, minä teen uudestaan tulen uuniin, jotta +tulee raitista ilmaa, ja sillä aikaa saattaa Holming polttaa sikarin +tässä kanssani ja pakista, mitä olette nähnyt, sanoi nuori mies, jota +huvitti hovimestarin juhlallisuus ja salaperäinen kasvojenilme. Sikarit +olivat vielä siihen aikaan harvinaista ylellisyyttä. + +-- Jos rohkenen, niin kiitän kaikkein nöyrimmästi, ja koska teidän +armonne ... toisin sanoen, koska herra näyttää ymmärtäväiseltä +nuorukaiselta, jolle en voi toivottaa muuta kuin hyvää, niin rohkenen +minä luvallanne kysyä säätyänne ja arvoanne... + +-- Arkkitehti ... rakennusmestari. + +-- Kiitän nöyrimmästi, kyllähän ymmärrän, että olette jokin suurempi +mies kuin Söderholm, joka rakensi kirkkoon uuden sakastin. Mutta kuuluu +asiaan tietää, miten asia on. Ja jos armollinen prefehti sallii minun +asetella puut uuniin, niin panen minä koivuhalot pystyyn ja tuohet +vähän taaemma niin ne palavat kauemmin, sillä metsää on meillä, Jumalan +kiitos, tarpeeksi Linnaisissa. Ja mitä nyt asessori von Littowiin +tulee, niin oli hänen laitansa niin, että kansa sanoo hänen myyneen +itsensä jollekin, jonka nimeä en viitsi lausua. + +Siinä hovimestari vaikeni ja katsahti ympärilleen hieman hämmästyneenä +sanasta, joka oli vähällä päästä kuuluville. Mutta hänen kuulijansa +tyyni ja varma katse rohkaisi häntä, ja hän jatkoi vähän varovammin: + +-- Minä sanon vain, mitä kansa sanoo, ja kuolleiden tulee antaa maata +rauhassa. Mutta merkillinen mies oli armollinen asessori vainaja, niin +etten ihmettelekään, että ihmiset puhuivat hänestä kaikenlaista. +Ensiksikin hän oli kasvanut Puolan pakanoiden seassa, ja Uudenkaupungin +rauhan jälkeen hän palasi tänne köyhänä kuin kirkonrotta, niin että +ihmiset sanoivat hänen elättäneen itseään paikkailemalla toisten +vaatteita; hänen oma nuttunsa ei liene ollut kovinkaan eheä siihen +aikaan. Sitten hän oppi ruotsia, jota hän ei osannut ennen, ja pääsi +kirjuriksi komisariaattiin ja haali aina jonkin roposen kokoon, +sanottiin, mutta laihat olivat päivät aina siihen asti, kunnes +Lappeenrannan sota alkoi ja asessori vainaja sai toimekseen hankkia +muonaa armeijalle. Siinä oli hänen onnensa, jos se muuten mikään onni +oli, sillä hänestä tuli parissa vuodessa upporikas. Niin hänestä tuli +mahtava mies ja asessori, hän osti Linnaisten kartanon Winterloilta, +jotka sillävälin olivat joutuneet rappiolle, ja nai köyhän neiti +Ahlekorsin. Neiti otti sen juuttaan kullan tähden -- liikkuikohan +tuolla jotakin uutimissa? -- ja ihmiset sanovat, että asessori +rakennutti tämän kummallisen kylkirakennuksen voidakseen oikein hyvin +vartioida häntä, sillä häntä varten tehtiin Viheriä kamari tänne +maailmanmatkojen päähän, ja asessori itse asui noissa huoneissa +toisessa kerroksessa, niin ettei rouva päässyt ulos mitään muuta tietä +kuin hänen huoneittensa kautta. Ilkeä hän oli kuin synti, sen taivas +tietäköön. Ja kun rouva ei kuitenkaan voinut elää ilman ilmaa, sehän on +selvää, ja kun asessori ei koskaan uskaltanut päästää häntä ulos, ellei +hän itse ollut mukana, teetti hän katon tuonne ylös tasaiseksi kuin +lattian, ja siellä hän sai kävellä mielin määrin aurinkoa, kuuta ja +tähtiä katselemassa. Tietäkäähän, minun nuorena ollessani oli vielä +ihmisiä, jotka muistivat, miten hän siellä käveli ypö yksin +edestakaisin katolla valkoinen yönuttu yllään ja pitkät, mustat hiukset +valtoinaan. Sattuipa siihen aikaan, että Syrjänkoskella oli nuori +kotiopettaja nimeltä Lithau... + +-- Minun isoisäni! huudahti arkkitehti hämmästyneenä. + +Hovimestari näytti joutuvan hämilleen. + +-- No, jos hän oli armollisen prefehtin isoisä, niin jätämme sen +asian sikseen, jatkoi hän hetkisen vaiti oltuaan valtioviisaan +varovaisuudella. -- Sanon vain, mitä ihmiset kertoivat minun nuorena +ollessani; kuulin sen vanhalta Strömin muorilta, joka oli entisaikoina +ollut asessorilla lapsenpiikana. No niin, kaikenlaista kummallista +tapahtui Linnaisissa... + +-- Kyllä Holming saattaa aivan huoletta kertoa siitä minulle. Saanko +tarjota paremman sikarin? Ensimmäinen ei luullakseni palanut hyvin. + +-- Kiitoksia vain, kyllähän minulle... Koska ette pane pahaksenne, niin +rohkenen sanoa, mitä ihmiset sanovat, nimittäin että nuori armollinen +rouva raukka sai asessorin julmuuden tähden päähänsä semmoisia +ajatuksia, joita hän ei muuten koskaan olisi joutunut ajattelemaan. Ja +koska Syrjänkosken nuori kotiopettaja retkeili usein ympäristössä +kokoamassa ruohoja ja pistelemässä kärpäsiä neuloihin, niin sattui +monestikin, että hän tuli Linnaisten puistoon; mutta heti, kun asessori +sai sen tietää, joutui hän raivoihinsa ja uhkasi ampua hänet, jos hän +vielä uskaltaisi tulla puolen peninkulman päähän Linnaisista. Sanotaan +nuoren miehen olleen sitä lajia, joka ei pelkää ruutilaukausta enempää +kuin lumipalloa... + +-- Sellaisen uskon kyllä isoisän olleen. Hän oli suuren Linnén oppilas, +hän kokoili kasveja ja eläimiä, mutta oli hänessä hieman soturiakin, +vaikka hänestä sittemmin tulikin pappi, eikä hänen jälkeläistensä ole +vielä tähän päivään asti oikein onnistunut saada sotilasta haihtumaan +itsestään. Jatkakaa! + +-- No, silloin kävi asessori entistään hullummaksi, eikä sekään +auttanut, että armollinen rouva lahjoitti hänelle eräänä päivänä +reippaan pojan, josta sittemmin ajan pitkään tuli paroni ja korkea +herra ja meidän everstimme isä. Sen sijaan, että asessori olisi muitten +tavallisten ihmisten tavoin iloinnut sellaisesta Jumalan lahjasta, +muutti hän itse tänne Viheriään kamariin, jottei hänen tarvitsisi +minuutiksikaan päästää armollista rouvaa näkyvistään, ja rouva raukka +sai sitten istua pahemmin kuin vanki suljettuna tuohon vieressä olevaan +pieneen siniseen kamariin, ja olo kävi hänestä lopulta niin raskaaksi, +ettei hän voinut sitä kestää. Eräänä yönä tähän aikaan vuodesta istui +Strömin muori, joka silloin oli nuori tyttönen, lasta kätkyessä tuutien +tuossa ulkopuolisessa huoneessa, kun hän näki armollisen rouvan, sama +valkoinen yönuttu yllään, pitkät mustat hiukset olkapäille valuen, +tulevan hiipien kehdon luo ja suutelevan lasta. Mutta asessori, joka +oli herkkäuninen, tuli heti hänen perässään ja kysyi, mitä hänellä oli +siellä tekemistä. -- Ei mitään, vastasi armollinen rouva, tahdoin vain +suudella lastani. -- Mene makaamaan, sanoi asessori ja salpasi sitten +sinisen kamarin oven, niin ettei armollinen rouva enää päässyt ulos. No +hyvä, tai paremmin sanoen paha kylläkin. Aamulla, kun asessori meni +sinne katsomaan, miksi armollinen rouva viipyi niin kauan, oli vuode +koskematta ja huone tyhjänä. Asessori juoksi silloin heti kapeita +kiertoportaita myöten, jotka alkavat sinisestä kamarista, laakealle +katolle, ja katto oli yhtä tyhjä kuin kamarikin. Mutta kauan ei hänen +tarvinnut etsiä, sillä suoraan alhaalla puutarhassa, paikassa, mihin +paroni vainaja sittemmin istutti korkeat lehtikuuset, jotka prefehti +ehkä on nähnyt, siinä oli armollinen rouva, hienohipiäiset posket niin +kalvaina kuin hänen valkoinen yönuttunsa, eikä ollut muuta tekemistä +kuin pitää komeat hautajaiset, joihin koko palvelusväki sai +suruvaatteet lahjaksi hautajaisrinkelien lisäksi, ja kirkko oli +valaistu paksuilla vahakynttilöillä, sillä hänet haudattiin illalla ja +uuteen sukuhautaan, jonka rautaportin yläpuolella on Littowin vaakuna, +ja hän tulikin sinne ensimmäiseksi ruumiiksi. Minun pitää niistää +kynttilät, täällä on niin pimeä. + +-- Millä mielin oli asessori sitten? + +-- Niin oli kuin hämähäkki loukossaan. Hän lähetti pojan Tukholmaan, +sulkeutui itse Viheriään kamariin, säästi jokaikisen pennin 364 päivänä +vuodesta ja 365:ntenä päivänä piti pidot, jotka maksoivat enemmän kuin +koko pitäjän kruununverot. Eräänä sellaisena päivänä oli kuningas +asessorin vieraana, mutta senkö paremmaksi hän siitä tuli? Vihdoin hän +nai toisen kerran presidentti Gripenstormin lesken, mutta hänestä hän +sai jäykän komennettavan, joka ei antanutkaan pitää itseään kurissa; +hän oli melkoista lujempi ja asui everstin nykyisessä huoneessa. Heille +syntyi tytär, neiti Justina, ja kohta sen jälkeen meni toinen +armollinen rouva edellisen luokse muurattuun hautaan. Sitten asessori +eli vielä viisi tai kuusi vuotta, ja hänen nähtiin usein kävelevän +tuolla, samalla katolla, missä... Kuulitteko mitään? Minusta oli kuin +olisi joku kävellyt tuolla ylhäällä... + + + + +9. VIHERIÄ KAMARI. + + +Syntyi vaitiolo. Holming huomasi, että vanhat kaidepuut vain natisivat +tuulessa, ja jatkoi kuiskaten: -- Asessori oli, kuten sanottu, usein +katolla, ja enimmäkseen öisin. Jotkut sanoivat hänen silloin +seurustelevan armollisten rouva-vainajien kanssa ja kiusaavan heitä +vielä toisessakin maailmassa. Toiset uskoivat hänen oleskelevan +paholaisen seurassa ja opettelevan tekemään kultaa. Mutta Strömin +muori, joka vielä palveli talossa, väitti hänen tarkastelevan tähtiä ja +alinomaa mietiskelevän jonkin oikaisemista, minkä hän ennen oli +saattanut hullulle tolalle. Poikaansa hän ei kärsinyt koskaan, mutta +rahaa hän lähetti niin paljon kuin se nuori herra konsanaan tahtoi. +Tytär Justina, joka silloin vielä oli lapsi, oli usein hänen luonansa +Viheriässä kamarissa, ja lieneekö hän silloin opettanut lapsi raukalle +velhotemppujaan vai miten lienee ollut laita, mutta armollinen neiti on +koko ikänsä ollut vähän kummallinen, niin että hän, huolimatta kaikista +rahoistaan ja joltisenkin sievästä ulkomuodostaan, jäi, kuten sanotaan, +naimarajan taakse. Ja ollakseni nyt rohkea minä sanon, miten +asessorille kävi. Hänet löydettiin eräänä aamuna kuolleena katolta, ja +kiikari hänen vierestänsä, ja kattolaudassa oli poltettu merkki, ja -- +hovimestari katsahti arasti ympärilleen -- se oli _hevosen jalan_ kuva. + +Arkkitehti oli siksi varomaton, että hymyili. Se koski kertojan +arimpaan kohtaan. + +-- Niin -- jatkoi hovimestari äreästi -- armollinen prefehti saattaa +kyllä nauraa tänään; saammepa nähdä, nauraako hän huomenna nukuttuaan +yön Viheriässä kamarissa. Minäkin olen maannut yhden yön tässä +huoneessa, jos sitä voi makaamiseksi sanoa, kun on seurana sellaisia, +joiden kanssa elävät kristityt ihmiset eivät tahdo olla missään +tekemisissä. + +-- Mutta siitähän Holmingin pitää kertoa minulle. Tuleehan minun +tietää, mitä minulla on odotettavana, voidakseni olla varuillani. + +-- Nyt on myöhä, makuu on tarpeen prefehtille ja minulle myöskin, +prefehti saa kyllä ajoissa sekä nähdä että kuulla ehkä enemmänkin kuin +toivoisi. Sellaista eivät nuoret tähän aikaan usko, vaikka kuolleet +nousisivat kääriliinoissaan, ja miksi kannattaisi minun ruveta niin +rohkeaksi ja kertoa sellaista? Sen verran saatan sanoa, että on parasta +antaa kynttilöiden palaa, ja pitäkää silmällä tuota kaappia, jos +pysytte valveilla. Ja jos pieni, harmaa ukko viittaisi tulemaan +perässään, niin varokaa kaikin mokomin tekemästä sitä; sitä voisitte +saada katua, eikä tiedä, mitä saattaa tapahtua. Hyvää yötä nyt ja +nukkukaa, jos voitte, mutta nukkukaa vain toisella silmällä, enempää +minulla ei enää ole sanottavaa. + +Eikä enää lähtenytkään enempää Holming vanhuksesta, joka oli, kuten +kaikki vanhat palvelijat, hyvin arka arvostaan eikä niinkään pian +antanut naurua anteeksi, kun hän kerran oli kunnioittavasti uskonut +toiselle semmoista, mitä hän piti hyvin tärkeänä. Hänen nuori +kuulijansa antoi hänen sentähden lähteä ja lepytti hänet jo puoleksi +siten, että saattoi häntä toiseen kerrokseen asti, mistä ukko, jonka +todellakin oli onnistunut saattaa itsensä pelkäämään kolkkoa +paluumatkaa, näytti olevan sangen hyvillään. + +Lithau palasi sitten yksinään vaaralliseen kamariin hieman tuntien +kammoa vanhuksen kertomuksen johdosta, mutta lujasti päättäen olla +jättäytymättä ajatusten valtaan, joita kiihoittunut mielikuvitus +helposti synnyttää tuollaisissa tilaisuuksissa. Hänen ensi huolenaan +oli lukita ulko-ovi ja sitten tarkoin tutkia huone, joka hovimestarin +puheen mukaan ei olisi suova hänelle mitään kadehdittavaa yölepoa. + +Huone oli melkoisen suuri, seinät olivat verhotut viheriäisillä, ajan +turmelemilla seinäpapereilla, joista se olikin saanut nimensä; siinä +oli vanhanaikuinen avotakka ja kaksi neliruutuista ikkunaa, joista oli +laaja näköala kuutamon heikosti valaisemaan, lehdettömään puistoon ja +etäämpänä olevalle jäätyneelle järvelle. Vastapäätä ikkunoita oli sänky +raskaine viheriäisine kirjosilkkiuutimineen, eikä sen lähellä näkynyt +mitään epäiltävää. Oven vastaisen seinän peitti puolittain suuri ja +raskas maalaamaton, kauniilla puuleikkauksilla koristettu tammikaappi, +tuommoinen pyhä jäännös, jommoisia vielä toisinaan tapaa vanhoissa +taloissa ja jotka luonteenomaisesti osoittavat menneiden aikain +kauneusaistia. Sen ovet olivat lujasti lukittuina, sen takaseinä oli +aivan kiinni kamarin seinässä, ja ylinnä kaapin päällä oli saviastia. +Lisäksi oli huoneessa ainoastaan pienehkö kirjoituspöytä, sekin +tammesta, täytetty nahkatuoli, jonka kuluneesta päällisestä näkyi, että +sitä oli kauan käytetty, ja neljä tai viisi korkeanojaista tuolia. +Seinillä sitä vastoin riippui koko joukko erilaisia esineitä, joten +huone näytti muinaisjäännösten säilytyspaikalta. Lähinnä kaappia +riippui tavattoman suuri kalpa puoleksi hajonneessa huotrassaan; sitä +likinnä kaksi pitkää ratsupistoolia ja kaksi sellaista raskasta, +epämukavaa ampuma-asetta, joita nimitettiin väkipyssyiksi, kaksi hyvin +hienotekoista sapelia pahasti ruostuneine kahvoineen, luultavasti +muinoin sotasaaliina Puolasta anastettuja; neljä tomun peittämää +tekotukkaa; sitten kokonaista kolmetoista hyvin erimuotoista keppiä ja +viisi tai kuusi ratsuraippaa; neljä metsästystorvea; kolmet tai neljät +hirvensarvet; neljä kolmikolkkaista hattua; kaksi pitkää tikaria +("miekkapuukkoa") ja kaksi lyhyttä; vihdoin viisi tai kuusi +erisuuruista puukkoa messinkiheloilla koristetuissa tupissaan. + +Kun Viheriän kamarin uusi asukas pikemmin kuin me olemme voineet kertoa +oli tarkastanut tämän kaluston, jossa oli niin omituisesti sekaisin +rauhallisia ja sotaisia esineitä, pysähtyi hän pienen oven eteen, jota +hän ei ennen ollut huomannut, koska se oli aivan sängyn vieressä ja +peittyi puoleksi sen uutimien varjoon. Ovi oli suljettu vahvalla +salvalla, mutta sen sai helposti auki, koska avain oli sisäpuolella. +Kun ruosteiset saranat kääntyivät koukuissaan, kuului niistä pitkä, +valittava ääni. Kylmää, ummehtunutta ilmaa tuli vastaan. Ovi johti +soikeaan, pienehköön, siniseinäiseen huoneeseen, jossa nähtävästi ei +pitkään aikaan ollut asuttu ja joka oli täynnä mattoja ja muita tieltä +raivattuja talouskapineita. Yksi ainoa pieni, melkoisen korkealla oleva +kaksiruutuinen ikkuna oli aiottu niukasti valaisemaan tuota synkkää +vankilaa. Tässä siis, ajatteli Lithau, tässä piti Viheriän kamarin +muinainen hirmuvaltias nuorta puolisoaan teljettynä. Mikä sydämetön +julmuus! + +Eräässä huoneen nurkassa näkyi jäännöksiä rappeutuneista portaista, +joiden sijaan oli luultavasti myöhemmin pantu tikapuut. Niiden astuimet +olivat lahonneet, mutta Lithau uskalsi kuitenkin kiivetä niitä ylös. +Hän tuli katossa olevan luukun luo; se aukeni, vaikka vähän +vaikeanlaisesti, ja noustuaan luukusta Lithau oli edellä mainitulla +laakealla rakennuksen katolla. Ihana, vaikka alakuloinen näky oli siinä +hänen silmiensä edessä. Hänen yllään oli tähtikirkas marraskuun taivas, +hänen ympärillään hämärä maisema puolikuun valossa, joka välkkyi +himmeästi äsken sataneelta lumelta. Surulliset tunteet täyttivät nuoren +katselijan mielen. Siinähän oli muinoin istunut suruineen tuo onneton +nuori rouva; hän oli lähestynyt rautakaiteita, joiden ulkopuolella oli +syvyys; kaiteet olivat vieläkin siinä, vaikka ne jo olivat niin +irrallaan liitteistään, ettei niistä ollut mitään varmaa tukea. Niiden +kaiteiden yli hän oli vihdoin epätoivon synkkänä hetkenä syöksynyt ja +kuollut puutarhan kukkien keskeen. + +Nuo ajatukset valtasivat nuoren miehen mielen niin kokonaan, että hän +aivan unohti etsiä kummallista hevosen jalan merkkiä, jos sitä muuten +olisikaan puolihämyssä näkynyt kattolaudoista. Vihdoin alkoi yöilma +tuntua hänestä liian viileältä, ja hän palasi kamariin. + +Palatessaan hän huomasi heti erään tuommoisen vähäpätöisen seikan, +jotka eivät muuten herätä ollenkaan huomiota. Siniseen kamariin +mennessään hän oli jättänyt oven auki ja pannut toisen kynttilän +Viheriän kamarin lattialle, kenties siksi lähelle uutimia, että tuuli +olisi voinut ulotuttaa ne tuleen. Sitäpaitsi olisi huone kai liiaksi +jäähtynyt kylmästä kamarista. Hänen palatessaan oli ovi kiinni; se oli +kyllä ilmanvedostakin voinut sulkeutua. Mutta molemmat kynttilät olivat +pöydällä. Valkea, jonka hän oli jättänyt hoitamatta, paloi taas +iloisesti kahdesta äsken sinne pannusta puusta. + +Lithau tarkasteli ulko-ovea, arvellen Holmingin mahdollisesti palanneen +ja tehneen hänelle sen palveluksen. Ovi oli lukossa, ja avain oli +sisäpuolella. Sitä tietä ei siis kukaan ollut päässyt huoneeseen. + +Nuori arkkitehti oli niin vähän taikauskoinen kuin suinkin kukaan nuori +mies hänen aikanaan, mutta hän ei sittenkään voinut kieltää, että +kaikki tuo oli hänestä hieman kummallista. Hän tutki huoneen vielä +kerran erittäin tarkkaan. Ei mikään huonekalu ollut hiukkaakaan +siirtynyt paikaltaan. Kaikki oli entisellään. + +-- Kah -- arveli hän hymyillen tutkimukselleen -- seikkailu alkaa +ennemmin kuin odotinkaan. Kuka tuo tonttu lieneekin, vihamielinen ei se +näytä olevan, kun on pyytämättäni ruvennut pitämään huolta +turvallisuudestani ja mukavuudestani. + + + + +10. KUMMITTELUA. + + +Jos on uskomista kaikkeen, mitä kerrotaan vanhojen linnojen +kummitushuoneisiin yöksi majoitetuista matkustajista, niin ovat +sellaiset herrat aina niin varovaisia, että jättävät kynttilät palamaan +ja "panevat ladatut pistoolit viereensä yöpöydälle". Arkkitehti +Lithaulla ei valitettavasti ollut mitään pistooleja; hän oli aikoinaan +saanut kokea, että ne ovat jokseenkin tarpeettomat Suomessa +matkusteltaessa, vaikka viime aikoina on ruvettu ahkerasti käyttämään +aseena revolveria, jota ei silloin vielä ollut keksitty. + +Ollakseen jossakin määrin satujen kummitusritarien kaltainen hän päätti +kuitenkin jättää toisen kynttilän palamaan; hänellä oli nimittäin vain +kaksi, ja syysyö oli pitkä. Varmuudeksi hän valitsi kolmestatoista +kepistä, jotka riippuivat seinällä, tukevan hopeapäisen ja +messinkikärkisen espanjanruo'on, asetti sen päänaluisensa viereen ja +paneutui makuulle riisuttuaan vain takin yltään. + +Kaikki oli hiljaista. + +Mutta vaikka sankarimme olikin äsken tuntenut olevansa sangen +väsyksissä jäämatkasta, väistyi sittenkin virkistävä uni itsepäisesti +hänen silmistään. Tuhansia kuvia tuli hänen mieleensä, eikä niitä +mikään saanut poistumaan. Hän ajatteli vanhaa äitiään ja rakasta +lapsuudenkotia. Hän palautti mieleensä kaikki silloin parhaillaan +tekeillä olevan Helsingin uuden kivikirkon asemapiirustukset, joita hän +oli tehnyt rakennusjohtaja Engelin valvoessa työtä. Hän loi mieleensä +kaaniin, tummakiharaisen tytön kuvan ja muisteli hänen lempeitä +silmiään, joiden katse oli saanut jään kerran sulamaan hänen +sydämestään; siitä oli kulunut vasta puoli vuotta, ja hän oli nähnyt +hänet toistamiseen aivan äskettäin. Mutta turhaan hän kutsui niitä +kaikkia avukseen; turhaan hän koetti taaskin tehdä uutta suurenmoista +suunnitelmaa Linnaisten kaunistamiseksi. Viheriän kamarin historia ja +Jaakko von Littowin onneton puoliso olivat vallanneet hänen ajatustensa +koko piirin. Hovimestarin kertomuksessa oli vielä paljon hämärää; siinä +oli jotakin, jota vanhus näytti tahallaan salaavan tai vain puoliksi +kertovan. Mikä oli oikeana syynä rouva von Littowin väkivaltaiseen +kuolemaan? Millä tavoin hänen isänsä oli osallisena tuohon surulliseen +kohtaloon? Oliko asessori von Littowin mustasukkaisuus aivan +perusteeton? Vai oliko hänellä jokin, oliko hänellä ehkä hirvittävä +loukkaus kostettavana? Silloinhan olisi se viha, millä hän vainosi +Lithau-sukua, jokseenkin helposti ymmärrettävä, ja silloinhan ei olisi +uskomatonta, että se viha oli jäänyt perinnöksi Littow-suvulle. Siitä +siis vastenmielinen hämmästys, joka selvästi näkyi everstin kasvoista, +kun hän kuuli tyttärensä pelastajan nimen. Littow -- Lithau, +kummallinen yhtäläisyys kahdessa nimessä, jotka tiettävästi eivät +olleet milloinkaan olleet sukua toisilleen ja jotka -- mikä aavistus! +-- ainaiseksi yhdisti ja ainaiseksi erotti jokin vielä sovittamaton +rikos! + +Tuo ajatus ryösti unen Viheriän kamarin asukkaalta. Se ahdisti häntä +niin vilkkaana, niin vastustamattomana, että hän hetkisen ajan näki +selvästi edessään saman nuoren, kalvaan olennon, jonka hovimestari oli +hänelle kuvaillut, yöpukuisen valkean olennon, mustat hiukset +hajallaan. Mutta ei, se oli vain harhanäky, siinähän oli vain valkoinen +päänaluinen, jonka hän oli pannut tuolille, koska vuoteen pääpuoli oli +tehty liian korkeaksi. Suuttuneena vallattomaan mielikuvitukseensa hän +veti sängyn uutimet eteen, niin että ne estivät häntä näkemästä muuhun +huoneeseen, ja päätti nukkua. + +Niin hän lepäsi hetkisen silmät ummessa, liikkumattomana, mutta unta +saamatta. Sitä tarkemmin hän kuuli pienimmätkin äänet; useimmitenhan +käy niin, että toisen aistin estyessä toimimasta toinen valvoo sitä +valppaammin. + +Vastoin tahtoaan hän kuunteli ikäänkuin olisi odottanut jotakin +tavatonta. Hän olisi voinut kuulla suden astelemisen lumessa ulkoa +ikkunan alta. + +Silloin hän oli kuulevinaan vähäistä töminää, kuin joku olisi astunut +sukkasillaan huoneen läpi. Hän avasi silmänsä; vuodeuutimet liikkuivat +kuin vienosta ilmanvedosta, ja hänestä oli kuin himmeää kynttilän valoa +uutimen takana olisi varjostanut jokin läpinäkymätön esine. Varjo +lankesi; Lithau odotti tarkasti kuunnellen tullakseen varmaksi siitä, +ettei hänen mielikuvituksensa toistamiseen ollut pettänyt häntä. +Hetkinen kului pienimmättäkään äänettä. + +Silloin nuori mies nousi kärsimättömänä, vetäisi uutimet sivulle ja +hypähti vuoteesta. Ei näkynyt jälkeäkään kuolevaisesta olennosta, mutta +taaskin leimusi pari uutta puuta tulessa, ja _molemmat_ kynttilät +paloivat pöydällä. _Se_ ei enää voinut olla harhanäkyä. Joku oli käynyt +huoneessa sillä aikaa kun uutimet olivat olleet eteen vedettyinä. + +-- No, Jung-Stillingin, kaikkein kummitusten suojeluspyhän nimessä, +minun täytyy saada kiinni tuo tuntematon ystävä, joka sekaantuu +kotoisiin asioihini! arkkitehti huudahti pikemmin kummastuneena kuin +säikähdyksissään. -- Miksi sulkeuduinkaan petollisten uudinten taa? +Lopun yötä istun tässä tuolilla tulen ääressä, jota tonttu näkyy niin +huolellisesti pitävän vireillä. + +Hän istuutui siis valkean eteen ja katseli, millä voisi kohentaa +kekäleitä. Kun ei löytänyt hiilihankoa, otti hän seinältä kaapin +vieressä olevan aimo miekan, veti sen suurella vaivalla tupesta ja +käytti sitä tuohon asetta alentavaan tarkoitukseen. + +-- Jos olet hyvää terästä, sietänet hieman tulta, sanoi hän; ja ellet +ole, mitä hyötyä on silloin sinun säilyttämisestäsi? + +Kaikesta ruosteestaan huolimatta säilä näytti todellakin erinomaiselta. +Se oli notkea kuin joustin, kullalla koristeltu ja erittäin +hienotekoinen. Lithausta oli miltei synti häväistä sitä niin +ala-arvoiseen tarkoitukseen käyttämällä. Kummallinen tunne valtasi +hänet. Hänestä tuntui, kuin syvimmällä kaikkien hänen muistojensa ja +tunteittensa takana hänessä olisi hämärä halu tuon miekan +paljastamiseen, paljastamiseen kerran sodassa -- halu ylpeänä +karauttaen korskuvan hevosen selässä saada iskeä sillä vihollisia... +Häntä huvitti terän taivuttaminen kaareksi lattiaa vasten, terän +koetteleminen ja sillä huitaiseminen. Ja miten hyvin sen kahva sopi +hänen käteensä! Niin ei siihen ollut koskaan sopinut harppi eikä +viivoitin. Hänen täytyi hymyillä itsekseen. + +-- Miten poikamainen olenkaan! ajatteli hän. Minä, köyhä papinpoika, +joka en koskaan ole paljastanut miekkaa muulloin kuin floretilla +harjoittaessani miekkailusalissa, mistäpä sain nyt yht'äkkiä sotaisen +intoni? Kiitän onneani, etten nähnyt tätä säilää kymmentä vuotta +aikaisemmin; silloin olisi minulla luultavasti nyt olkamerkit, ja +Jumala tietää, olisinko vaihdosta hyötynyt. Mikä viehätys onkaan +kätkettynä tähän vanhaan teräkseen tai minuun itseeni? + +Tuli valaisi samassa selvästi säilän, ja hän huomasi siinä kirjoitusta. +Toisella puolen oli: _Sigismund Littow anno 1700_. + +-- Olen kuullut -- jatkoi arkkitehti ajatuksiaan -- että eräs Sigismund +Littow kaatui Klissowin taistelussa 1702. Hän on varmaan ollut +ratsumies; hänen omansa on miekka ollut. Tässäpä on toisellakin +puolella säilää: _Ne cede usquam_, älä väisty koskaan! Lyhyesti ja +selvästi; oikea kaarlolaisen mielilauselma! Ei, tämä säilä on liian +hyvä hiilihangoksi. Minä ripustan sen takaisin oikealle paikalleen. + +Hän teki niin. Mutta puolalaiset sapelit, eivätkö ne tunti takaperin +riippuneet vaarnoissaan? Nyt oli ne otettu alas ja pantu lattialle +seinän nojaan. Tuskin oli luultavaa, että ne olisivat voineet pudota +itsestään, eikä arkkitehti ollut kuullut pienintäkään melua. + +-- Kas vain -- sanoi hän hilpeästi -- tässä on taas tonttuveitikka +käynyt! Hän tahtoo minulle "_das Grausen lernen_", opettaa minua +kauhistumaan. Maltas, ukkoseni, kylläpä viimein näytät kauniit kasvosi! +Tämä sapeli näyttää olevan Sigismund Littowin kalvan arvokas +sotatoveri. Mikä kauhea lyöntiase, vartavasten taottu halkaisemaan +rautapukuisen ritarin aina kypärästä satulaan saakka! Se ei enää lähde +irti, se on ruostunut kiinni lahoon huotraansa... Oh, huotra katkesi +läheltä kahvaa! Katsotaanpas -- JAG ... -- muusta ei saa selvää. JAG +(Minä)? Mikä oivallinen inhimillisen itsekkyyden mielilauselma! Miten +paljon ihmisverta olet juonut, ilkeä teräs? Ja sentään -- niin, sinäkin +sovit käteeni kuin tehty. Pois! Mikä paha henki kiusaa minua joka +kerran, kun kosken noita ruosteisia rautoja, kiusaa kuin olisi käteni +syntynyt niitä kantamaan ja synkkä kohtalo liittäisi minut niihin? +Riippukaa nyt rauhassa nauloissanne, ja minä vaadin lopettamaan kaikki +tarpeettomat kujeet!... Mutta millä nyt kuluttaisin aikaani? Antaisinpa +takkini kirjasta, vaikkapa se olisi vain Carsus tai Moderus tai satu +Lunkentuksesta ja seitsenpeninkulmaisista saappaista! + +Se toive ei toteutunut. Paremman puutteessa Lithau otti esiin +taskukirjansa ja piirusti huvikseen luonnoksen rakennuksen +pitkäänsivuun, jonka hän oli suunnitellut koristamaan uutta Linnaisten +kartanoa. Noin tuntikausi kului siinä työssä ilman että mitään +huomattavaa tapahtui, ja kynttilät lähenivät loppuaan. + +Tuo hiljaisuus ja yön yksinäisyys kävi lopulta yksitoikkoiseksi. Luonto +vaati osansa; lyijypiirrin vaipui sankarimme kädestä, hänen päänsä +painui pöytää vasten; hän nukkui. + +Mutta hänen untaan häiritsivät levottomat näyt. Milloin hän ratsasti +puolalaisine sapeleineen sodan melskeessä; milloin hän syöksi ison +kalvan hirmuvaltiaaseen, asessori von Littowiin. Milloin hän näki +valkopukuisen, mustahiuksisen olennon, ja sillä oli elävän Anna +Littowin kasvojenpiirteet; milloin Linnaisten kartano vaipui hänen +altaan maan sisään; milloin räjähti ruutikellarin mukana ilmaan; +milloin hän kaatui Klissowin taistelussa; milloin järven jää murtui +Ringan ja hänen altaan; milloin hän nojautui katon irtonaisia +rautakaiteita vastaan ja syöksyi syvyyteen, milloin hän näki isoisänsä +avaraan sadetakkiin kääriytyneenä hiipivän puiden välissä Linnaisten +puistossa; milloin palasi taas sama valkoinen olento, kiersi +käsivartensa hänen kaulaansa ja painoi häntä kovasti kylmää, hengetöntä +sydäntään vasten... Lopulta hän tunsi selvästi sen hiljaisen, jäätävän +huounnan poskillaan... + +Se mielikuva kävi niin eläväksi, että arkkitehti heräsi. Toinen +kynttilä oli kokonaan loppuun palanut, toinen tuikki vain himmeästi. +Mutta tuossa hämyisessä, häilyvässä valossa, joka vaihtui joka +silmänräpäys synkkään pimeyteen ja taas leimahti liekkiin, hän näki +jotakin, mikä olisi voinut jähmetyttää jääksi veren vähänkin häntä +aremman miehen sydämessä. Aivan hänen vieressään istui pöydän ääressä +olento, josta hän saattoi erottaa vain kalvaat, kuihtuneet kasvot ja +pienet läpitunkevan terävät silmät, jotka vakavina katsoivat häntä. +Olento istui häntä niin lähellä, että sen kylmä, kostea hengitys +todellakin tuntui hänen polttavilla poskillaan. + +Kuten jo olemme nähneet ei Kaarle Lithau ollut mikään vähästä +säikähtävä mies, mutta tuo näky oli kaikkien hänen unelmiensa jälkeen +niin kummallinen, että hän pysyi muutaman silmänräpäyksen +liikkumattomana, tullakseen varmaksi siitä, ettei olentokin kuulunut +niihin unikuviin, jotka äsken olivat harhailleet hänen harhailevassa +mielikuvituksessaan. Mutta hän ei enää saattanut epäillä sen +todellisuutta. Haamu, kuka se sitten lienee ollutkin, istui siinä yhtä +liikkumattomana kuin hänkin ja katsoi katsomistaan häntä jähmein, mutta +terävin silmäyksin, jotka tuntuivat pistäviltä kuin neulat. + +Vihdoin Lithau hypähti pystyyn lujasti päättäen kysyä jotakin +kutsumattomalta vieraalta, mutta hän ei saanut sanaa suustaan. Olento +nousi samalla kertaa kuin hänkin; samassa loppui tuli sammuvasta +kynttilästä, ja Lithau joutui mitä synkimpään pimeyteen, johon +ainoastaan heikko kajastus kuun valoa tunkeutui ikkunoista. + +Tulitikut eivät tosin siihen aikaan olleet aivan tuntemattomia, mutta +harvinaisia ne olivat. Joskus nähtiin kaikenlaisia epämukavia +rikkihapolla varustettuja laitteita käytettävän ylellisyyskapineina +tulen sytyttämiseen, mutta muuten tehtiin se yleensä piillä ja +taulalla. Etsiessään näitä tarve-esineitä matkalippaastaan näki Lithau +vielä suuremmaksi kummastuksekseen liekin syttyvän eräässä huoneen +nurkassa ja sytyttävän uuden kynttilän, joka oli pöydällä. Liekin +epävarmassa valossa hän näki saman olennon, joka äsken oli katsellut +häntä, tai oikeammin käden, joka sytytti kynttilän, ja heti sen jälkeen +oli huone aivan valoisa. Mutta samassa oli haamukin kadonnut. Elävän +olennon merkkiäkään ei, häntä itseään lukuunottamatta, näkynyt +huoneessa. + + + + +11. HERRALLEMME TEHTY TUNNUSTUS. + + +Arkkitehti Lithaulle kävi kuten monelle muullekin, jolla on pohjolan +kylmäverinen luonne: vasta vaaran oltua ohitse hän pelästyi. Vasta +sitten, kun kynttilä paloi pöydällä ja kaikki näytti olevan entisellään +kamarissa, huomasi hän olevansa täydellisesti hereillä ja tunsi, miten +veri hetkeksi pakeni hänen poskiltaan. Mutta se olikin vain eräs +tuollainen tahdoton tunne, joita ei mikään järkemme voima voi +tukahduttaa, ja seuraavana silmänräpäyksenä rohkaisi jo nuori mies +mielensä. + +-- Jos olento olisi ollut ruumista vailla, en olisi nähnyt sen varjoa +vuoteen uutimissa, en olisi kuullut sen astuntaa lattialla, en olisi +tuntenut sen hengitystä poskillani, sanoi hän itseään rauhoittaen. -- +Katsotaanpas. Ulko-ovesta se ei ole päässyt; ovi on salvassa. Sinisestä +kamarista ei pääse muuanne kuin katolle; siis on huoneessa olemassa +kolmaskin ovi; mutta missä? + +Ja kolmannen kerran hän tutki koko huoneen hyvin tarkasti, keksimättä +kuitenkaan muuta kuin yhden ainoan epäiltävän seikan. + +Toinen suuren tammikaapin ovista, joka oli ollut lujasti kiinni hänen +ensi kerran huoneeseen tullessaan, oli nyt raollaan. Heti johtui hänen +mieleensä hovimestarin varoitus: pitäkää silmällä vanhaa kaappia! Jokin +syy mahtoi aiheuttaa nuo sanat. Kenties oli siinä arvoituksen ratkaisu. + +Lithau avasi raskaan, vankan tammioven ja näki kaapin olevan lattiasta +kattoon asti täynnä laatikoita ja komeroita. Useimmat niistä olivat +täynnä kaikenlaisia keräelmiä: kivennäis-kokoelmia, näkinkenkiä, munia, +sinettejä ja vanhoja vaskirahoja. Vain muutamissa laatikoissa oli +vanhoja paperitukkuja: asiapapereita, kiinne- ja kauppakirjoja, +kuitteja, välikirjoja; lisäksi muutamia kirjeitä, jotka enimmäkseen +olivat muonantilauksia Ruotsin armeijalle Haminaan, Porvooseen ja +Helsinkiin 1741:n vuoden sodan aikana; ja lopuksi julistuksia, +jäljennöksiä puheista ja runoista sekä muutamia painettuja lauluja, +niiden joukossa kuuluisa satu Hiirakosta. Kaapissa oli nähtävästi osa +Linnaisten kartanon arkistoa, ja Lithau epäili, sopiko hänen, vieraan, +tunkeutua tuolle perheasioiden alueelle. Mutta hänen uteliaisuutensa +näytti niiden kummallisten seikkain tähden, joista hän oli saanut +aihetta ryhtyä tarkasteluunsa, niin täysin oikeutetulta, että kaikkien +epäilysten täytyi haihtua, ja hän jatkoi tutkimustaan. + +Ylin vasemmanpuoleinen laatikko herätti hänen huomiotaan, koska se oli +vedetty hieman auki, kun taas kaikki toiset olivat aivan kiinni. Hän +veti sen kokonaan ulos; siinä oli vain samanlaisia papereita kuin +muissakin. Mutta se näytti hänestä hiukan lyhemmältä kuin toiset. +Sentähden hän nousi tuolille, valaisi kynttilällä laatikon tyhjää +paikkaa ja keksi sen pohjasta pienen raollaan olevan luukun. Hän sysäsi +sitä; se meni takaisin paikoilleen ja näytti silloin olevan eriämätön +osa kaapin kiinteää seinää. Hän veti sen uudelleen auki, pisti sinne +kätensä ja löysi oivallisesti kätketyn salakomeron. Siinä oli +ainoastaan pieni kellastunut paperitukku, joka oli sidottu yhteen +heikolla vaalenneella langalla; ei mitään muuta. + +Arkkitehti Lithau epäröi vielä, tunkeutuisiko hän perhesalaisuuksiin, +joita ei kenties talon nykyinen omistajakaan tuntenut. Hänestä +näytti halpamaiselta käyttää väärin Linnaisissa nauttimaansa +vieraanvaraisuutta, ja hän päätti antaa lukematta tuon huolellisesti +säilytetyn paperin sen oikealle omistajalle, eversti Littowille. + +Mutta kun hän juuri oli panemaisillaan paperin takaisin salakomeroon, +katkesi hauraaksi käynyt lanka, jolla tukku oli sidottuna, paperi +putosi lattialle, ja kun hän sen siitä otti käteensä, sattui hänen +silmäänsä nimi _Lithau_. Paperin sisällys koski siis hänen omaa +sukuaan; hän ei epäillyt enää, hän katsoi olevansa oikeutettu saamaan +tietoa salaisuudesta, ja hän luki seuraavan kummallisen kertomuksen, +joka sai hänen poskensa milloin punehtumaan heleiksi, milloin +vaalenemaan kuolon kalpeiksi: + + "_Herrallemme tehty tunnustus_. + + Minä Jaakko, joka nimitän itseäni von Littowiksi ja kannan tuota + nimeä kenenkään koko maailmassa sitä kieltämättä, tunnustan täten + vapaaehtoisesti omantuntoni tähden ja koska tunnen viimeisen hetkeni + lähestyvän, että minä petoksella ja vääryydellä olen omaksunut + itselleni nimen, joka ei kuulu minulle ja jonka minä pahan hengen + voimasta ja vaikutuksesta olen riistänyt saman ikivanhan nimen ja + kaikkien sen arvonimien ja arvojen oikealta omistajalta. Koska minä + inhimillisestä heikkoudesta en voi kestää petokseni ilmi tulemista + elinaikanani, panen minä tämän tunnustuksen salaiseen laatikkoon + suureen tammikaappiin, joka nykyjään on Linnaisten kartanon + Viheriässä kamarissa, jättäen täten Jumalan sallimuksen varaan, + onko tämä tunnustus milloinkaan löytyvä ja tuleva niille, jotka + nimittävät itseään minun perillisikseni, vahingoksi ja häpeäksi, + mutta Littowin nimen oikealle omistajalle kunniaksi ja + koroitukseksi. + + Minä tunnustan siis täten, niin totta kuin toivon saavani anteeksi + syntini, jotka ovat monet ja suuret, että minä olen syntynyt + 14:ntenä päivänä helmikuuta 1699 Pähkinälinnan linnassa + Inkerinmaalla, missä isäni oli räätäli nimeltä Jaakko Lithau, + sukua, jonka oli vanhastaan katsottu olevan sukulaissuhteissa + Littoweihin. Kun moskovalainen hyökkäsi suurine sotajoukkoineen + maahan ja piiritti linnan -- mikä tapahtui syyskesällä 1702 + -- lähetettiin minut äitini mukana turvaan Riikaan, ja siellä + minä olin siihen asti, kunnes vihollinen valtasi senkin linnan + 1710, jolloin minä pakenin äitini kanssa Stettiniin. Sillä + aikaa oli isäni kuollut vankeudessa. Ja sattui heti, kun + tulimme Riikaan, että äitini sai hoidettavakseen nuoren Jaakko + Littowin, jonka isä oli kaatunut Klissowin taistelussa ja äiti + kuollut Puolassa; ja me olimme siihen aikaan, nuori Littow ja minä, + vasta neljännellä vuodella ja hän oli kuusi viikkoa vanhempi minua. + Silloisten suurten sotalevottomuuksien tähden ei kukaan hänen + sukulaisistaan tullut moneen vuoteen häntä kysymään, minkä tähden + äitini elätti häntä kauan aikaa köyhyydestään huolimatta, ja kun hän + oli tullut meille niin nuorena, ei hän tiennyt mitään suvustaan, + vaan luuli minun äitiäni omaksi äidikseen, ja se seikka sekä nimien + ja iän yhtäläisyys herätti äidissä syntisen ajatuksen vaihtaa meidät + hankkiakseen siten minulle, omalle pojalleen, vast'edes suuren + ylennyksen. Joten hän, sikäli kuin me kasvoimme vierasten ihmisten + keskuudessa, oli pitävinään minua oikeana Littowina ja toista omana + poikanaan, Lithau-nimisenä; emmekä me pojatkaan muuta tienneet, kuin + että niin todellakin oli. Tuo vaihdos kävi vieläkin täydemmästä + Stettinissä, missä me molemmat kävimme koulua, hän Lithaun, minä + Littowin nimellä. Kun minä olin kahdenkolmatta vuoden vanha, kuoli + äitini Stettinissä, mutta kun hän vielä eli viimeisiä hetkiään, + kutsui hän minut luokseen ja sanoi: niin ja niin on laita, sinä olet + minun poikani, vaikka sinulla on toisen nimi. Minutta olisi hän + kuollut puutteessa ja kurjuudessa; minä olen pelastanut hänen + henkensä, ja palkaksi minä olen pidättänyt hänen nimensä oman + poikani varalle. Jumala antakoon minulle anteeksi, että niin + olen tehnyt, mutta kaiken sen olen sinun tähtesi toimittanut. + Tee sinä sitten asialle niinkuin omatuntosi käskee. + + Siitä tuli kova kiusaus kahdenkolmatta vuoden vanhalle + nuorukaiselle, joka oli tottunut ylhäisenä herrana olemaan + korkea-arvoisen ja vapaasukuisen Pommerin aateliston parissa + ja jota sellaisena kunnioittaen kohdeltiin. Jos kasvinkumppanini + olisi ollut kotona, olisin minä kenties antanut hänelle takaisin + hänen laillisen perintönsä, johon ei muuta kuulunutkaan kuin + nimi ja muutamia vanhoja miekkoja, mutta hänet oli siihen aikaan + lähetetty Suomeen, enkä minä enää häntä koskaan nähnyt omilla + silmilläni. Minustakin kävi Pommerin ranta vastenmieliseksi, + koska pelkäsin jälkinäytäntöä, jos sillä puolen merta olisi + ollut joku, joka oli nähnyt minut Riiassa silloin, kun en + vielä ollut aatelisnuorukainen ja jolloin minua ei siksi + nimitetty. Minä matkustin siis Ruotsiin ja sitten Suomeen, + haudattuani ensin äitini, ja olin siellä monen kovan kohtalon + leikkikaluna, niin että minun yhteen aikaan täytyi elättää itseäni + räätälin työllä, kuten isäni teki; mutta lopulta tuli minusta + ylhäinen Linnaisten kartanon herra, saavutin kuninkaallisen + majesteetin suosion, ja Stettinin ajasta asti käytin von Littow + nimeä, vielä syventääkseni juopaa itseni ja Lithau-suvun välillä. + + Moninaisia myöhempiä elämänkokemuksiani en tässä tahdo kertoa, + paitsi että minä viidenkymmenen vanhana otin aviopuolisokseni + Anna Ahlekorsin, josta tuli turmioni ja Herran vitsa syntieni + rangaistukseksi, sillä hän tuli minulle uskottomaksi Kaarle Jaakko + Lithaun tähden, joka oli entisen petetyn kasvatusveljeni vanhin + poika. Ja minä mainitsen sen ainoastaan siksi, että hän, jota + nimitetään minun pojakseni tai hänen jälkeläisensä (jos Jumala + sallii tämän paperin joutua heidän käsiinsä), nöyrtyisivät + kummallisen sallimuksen alle, joka johti pojan hänen tietämättään + kostamaan sen pahan työn, minkä olin tehnyt hänen isälleen, + ja että siten suuri rikos vielä suuremmalla maksettiin. + Ja kanna siis sinä, joka tätä luet, jos olet Littow, nimeäsi + sekä suurimmalla oikeudella että suurimmalla vääryydellä. + Se on riistänyt kokonaiselta suvulta perinnön, mutta Anna + Ahlekorsilta kunnian ja hengen ja minulle tuottanut tuhansia + sydäntuskia, joten ei mikään nykyinen nimi ole niin vääryydellä + saatu ja niin kalliilla hinnalla lunastettu, kuin tämä Littowin + nimi. Mutta minä olen lukenut tähdistä, jotka Jumalan tahdon + mukaan ennustavat tulevia asioita, että tästä pahasta siemenestä + on vielä kasvava Jumalalle ja ihmisille otollinen suku, jos vain + hajaantuneet ja toisiaan kieltävät Littowin nimen haarat, + sekä synnyltään kunniallinen että synnin tahraama, kunnialliseen + liittoon yhtyvät. Sentähden minä panen tämän tunnustuksen mainittuun + säilytyspaikkaan todistukseksi jälkimaailmalle, vahvistaen tämän + kaiken nimelläni ja sinetilläni, minkä myös tähän liitetty + kastekirja täydellisesti todistaa. Mutta jottei kukaan uskoisi + minun missään mielenhäiriössä tunnustaneeni ja kirjoittaneeni + sellaista, mitä ainoastaan jonkinlainen kuvittelu tai + omantunnontuska on mieleeni johdattanut, olen minä antanut + seurakunnan kirkkoherran todistaa tämän, kun hän virkavalallaan + on vakuuttanut, ettei hän kenellekään elävälle olennolle + ilmoita, mitä tässä edellä on kirjoitettu. Jumala olkoon + minulle armollinen ja kääntäköön kaikki hyväksi. + + Linnaisissa 17:ntenä marraskuuta 1767. + + _Jaakko von Littow_, + asessori." + (Sinetti) + +Paperin mukana oli lisäksi vielä kastekirja, joka oli päivätty +Pähkinälinnassa 16:ntena päivänä helmikuuta 1699, sekä näin kuuluva +todistus: + + "Että asessori herra Jaakko von Littow on yllä olevan kirjoittanut + vapaasta tahdosta ja aivan täysijärkisenä ja minulle tunnustanut + sen oikeaksi ja totuuden mukaiseksi, todistetaan. + + Linnaisissa kuten yllä. + + _Ulrik Gabr. Arosenius_. + N. N. seurakunnan kirkkoherra." + + + + +12. VÄSYMÄTÖN KOSIJA. + + +Ei ollut vielä aamu-uninen marraskuun aurinko rusottaviksi punannut +Linnaisten puiston puiden latvoja, kun jo vanha hovimestari Holming, +mukanaan palvelijatar kahvitarjottimineen, sipsutteli ylös portaita +Viheriään kamariin noutamaan nuoren vieraan vaatteita harjattaviksi ja +kenkiä kiillotettaviksi. Oli suorastaan tavatonta, että hovimestari, +joka niin mielellään piti huolta arvostaan, itse omassa persoonassaan +alentui siihen halpaan työhön; mutta tuo kunnon mies oli uneksinut +pelkkiä kummitusjuttuja ja tunsi herätessään aivan erikoista vaivaavaa +uteliaisuutta saada tietää, mitä yöllä oli tapahtunut vaarallisessa +huoneessa. Joka astuimelta, minkä hän pääsi ylemmä, näytti hänestä yhä +todenmukaisemmalta, että "prefehti" oli saanut osakseen majuri +Winterloon kummallisen kohtalon, joten hänet yöllä oli muutettu puiston +lammikon luo (mikä ei siihen vuoden aikaan olisi ollut kovinkaan hyvä +todistus Linnaisten vieraanvaraisuudesta), ellei nuori miesparka tällä +kertaa olisi suorastaan aivan päättömänä sängyssään, mikä talon arvolle +olisi ollut vielä surkeampaa. + +-- Siinä tapauksessa -- lisäsi Holming viisaasti itsekseen -- on kyllä +tarpeetonta nähdä vaivaa kahvia ja saappaita kuljettamalla, mutta +jotakinhan täytyy tehdä lähimmäisensä hyväksi. Kuhnailetko siinä +tarjottiminesi, senkin nahjus! + +Mutta tuskin hovimestari oli ehtinyt etuhuoneeseen, ennenkuin jo +Lithau, kuultuansa askeleet, avasi lukitun oven ja oli tulijoita +vastassa täysin puettuna ja ilmielävänä. Hän oli peseytynyt kylmällä +vedellä salatakseen unettoman yön jäljet, mutta tarkkasilmäiseltä +palvelijalta ei jäänyt huomaamatta hänen tavaton kalpeutensa. + +-- Hyvä Jumala, miten huonolta armollinen prefehti näyttää! kuiskasi +hovimestari, tutusti silmää iskien. -- Saat tuoda tänne lisää puita, +Lovisa -- niin, niin, puut ovat lopussa, täällä on tänä yönä poltettu +enemmän kuin yksi uunintäysi. Saanko olla niin rohkea ja kysyä, miten +jaksetaan? + +-- Mainiosti. Olen nukkunut kuin käki pöllön pesässä. Myöntäkää vain, +hyvä Holming, että te ja majuri Winterloo olitte sievoisessa hutikassa, +kun näitte näkyjä Viheriässä kamarissa. + +-- Hm ... ei pidä uskotella minulle että kaikki on aivan oikealla +tolallaan. Mistä armollinen prefehti sai kolmannen kynttilän? Olihan +täällä vain kaksi. + +-- Kolmannen löysin piilosta pöydän alta. + +-- Vai niin, vai niin. Piilosta? Tokkopa? Ja tuo vanha, pitkä miekka, +jolla armollisen paronin esi-isä, keisari Jagiel, taisteli Jerusalemin +hävityksessä -- sehän näkyy kääntyneen toisin päin. + +-- Minä katselin sitä huvikseni. Jagiel, sanoitteko niin? Minä +ymmärrän... + +-- Vuode on melkein koskematta' Hm ... vanhoja kettuja ei petetä niin +helposti. Päivä valkenee jo; kyllä prefehti saattaa varsin hyvin +tunnustaa minulle, että olette rehkinyt pirun kanssa. Sehän voi sattua +kenelle hyvänsä, onhan niin käynyt minullekin. + +-- Kuulkaapas, Holming; kun makasitte täällä Viheriässä kamarissa, +näittekö todellakin sen, mistä puhuitte? + +-- Sepä kysymys! Niin totta kuin seison tässä. Oliko se mies vaiko +nainen, sitä en voi tarkoin sanoa. Mutta tuosta kaapista se tuli. + +-- Oletteko siitä aivan varma? + +-- Aivan varma. Minä olen ollut kolmekymmentä vuotta tässä talossa enkä +ole koskaan avannut kaappia kädelläni. Mutta siitä se tuli. + +-- Avatkaa se nyt, niin saatte nähdä, mitä siinä on. + +-- Minäkö avaisin Viheriän kamarin kaapin! Kiitän nöyrimmästi; +armollinen paroni itsekään ei ole koskaan avannut sitä. Sen on tehnyt +vain yksi minun aikanani, ja hän lienee seppä, koska hänellä on niin +kuuma ahjo. + +-- Tiedättekö aivan varmaan, ettei paroni Littow koskaan ole avannut +tätä kaappia? + +-- Kuinka en sitä tietäisi, koska ei täällä milloinkaan ole ollut +siihen avainta, mikäli minä muistan. Armollinen paroni tuotti kerran +tänne sepän avaamaan tiirikalla lukkoa. Kun mies oli pilannut kaikki +tiirikkansa, tahtoi hän kumauttaa oveen kirveellä, mutta armollinen +paroni kielsi ja sanoi: annetaan sen olla sinään, minä en sillä +kuitenkaan tee mitään, koska se on liian raskas siirrettäväksi. + +-- Mutta minä sanon Holmingille, että se nyt on auki, väitti Lithau, +tullen mielessään yhä varmemmaksi siitä, että kaappi oli luonnollisessa +yhteydessä Viheriän kamarin kummittelujen kanssa. + +Ja todistaakseen sanansa hän tarttui kaapin oveen, jonka hän ennen +hovimestarin tuloa oli työntänyt vain hieman kiinnemmäksi; mutta kas, +ovi oli taas lujasti lukittuna eikä hievahtanutkaan, vaikka hän koetti +koko voimallaan sitä avata. + +Hovimestari hymyili voitonriemuisena. + +-- Myöntäkää sentään, että paholainen on viisaampi kuin me molemmat +yhteensä, sanoi hän ivallisesti virnistäen. No, no, en minä sano +mitään: jos armollinen prefehti tahtoo pitää asian salassa, niin +pitäkää vain minun puolestani. Mutta kyllähän te olette nähnyt, mikä +täällä mellakoi, ja hyväpä on, että pääsitte niin hyvällä kaupalla. Ja +kun näen, ettei saappaita tarvitse kiilloittaa (täällä lienee ollut +jokin musta otus harjoineen), niin rohkenen sanoa, että armollinen +paroni on jo kauan ollut jalkeilla, jos prefehti ehkä tahtoo puhua +hänen kanssaan. Vieras kreivi on parhaillaan paronin luona. + +-- Hyvä, hyvä, tulen kohta alas -- ja Lithau alkoi taas astella, kuten +hän oli astellut monta tuntia, milloin nopein, milloin hitain askelin +pitkin lattiaa, miettien itsekseen, miten hänen tulisi käyttää +vaarallista perhesalaisuutta, joka äsken oli salaperäisellä tavalla +uskottu hänelle. + +Sillä välin oli kuurilainen kreivi, joka aikoi matkustaa aamulla +edelleen, jo aikaisin päässyt eversti paroni Littowin puheille hänen +makuukamariinsa, ja heidän välillään oli syntynyt keskustelu, jonka +alun lukija helposti saattaa arvata loppupuolesta. + +-- Meidän pohjoismainen luonteemme, herra kreivi, ei ole siksi vilkas, +että jo muutamien tuntien tuttavuuden jälkeen voisimme ratkaista +valinnan, joka koskee koko elämämme onnea. Minä pyydän teitä olemaan +vakuutettu siitä, että tyttäreni pitää, kuten minäkin, arvossa teidän +tarjouksenne tuottamaa kunniaa, mutta nykyisin... + +-- Sallikaa minun sanoa, herra paroni: neiti Anna on liian nuori +voidakseen itse tehdä päätöksensä, ja hän on epäilemättä jättävä +tulevaisen onnensa järjestämisen teidän isällisen viisautenne huoleksi. + +-- Minun ei tarvitse hänelle sanella toivomuksiani hänen +seurattavikseen, herra kreivi. Tyttäreni on siinä iässä, jolloin tytön +sydän on siksi itsenäinen oikuissaankin, ettei se anna edes isänkään +pakottaa tunteitaan. + +-- Ei edes omaksi onnekseen? + +-- Rakkaudetta ei ole mitään todellista onnea. Ja tyttäreni tavattoman +luonteenlujuuden vuoksi on minulla hyvin vähän toivoa siinä suhteessa. + +-- Herra paroni, jättäkäämme romaanihaaveilut ja puhukaamme +tosiasioista. Sana vain, Anna neiti tottelee, ja minun huolekseni jää +sitten hänen sydämensä valloittaminen, kun te olette lahjoittanut +minulle hänen kätensä. + +-- Minulla on jo ollut kunnia lausua periaatteeni, eikä minulla ole +mitään syytä niitä muuttaa. + +-- Kenties kuitenkin, kun herra paroni oppii paremmin minua tuntemaan. + +-- Suokaa anteeksi -- epäilen sitä. + +-- Mutta minä olen siitä aivan varma. Sallikaa, herra paroni, minun +kertoa eräs sangen vanha juttu. Eräs herra paronin esi-isistä, +Sigismund Littow, muudan suomalaisen ratsuväen ratsumestareja, otti +30:ntenä päivänä joulukuuta vuonna 1701 neljäntuhannen tukaatin lainan +Danzigin rahakauppiailta, Samuel Geldern & Kumpp:lta. Tuo summa... + +Eversti Littow punastui. + +-- Sen summan -- keskeytti hän -- otti todellakin ratsumestari Littow, +mutta hän ei ottanut sitä itselleen, vaan Ruotsin kruunulle uuden +hevosjoukon kuntoon panemiseksi silloista sotaa varten. + +-- Sallikaa minun muistuttaa, että velkakirjaan oli asianmukaisesti +piirretty Sigismund Littowin nimi ja että siinä on hänen +allekirjoituksensa ja sinettinsä ja että, vaikka ratsumestarin kuoltua +hänen oikeudenomistajansa seuraavana vuonna epäsivät sen, niin Samuel +Geldernin oikeudenomistajat kuitenkin lainmukaisesti valvoivat +saamistaan sekä silloin että myöhemminkin aika-ajoin. Tätä velkaa ei +ole suoritettu, herra paroni, ja se tuomitaan epäilemättä +maksettavaksi, jos oikeusjuttu jälleen pannaan vireille. Se summa on +nykyjään, 130:n vuoden korot ja lukemattomat oikeuskulut siihen +laskettuina, noin miljoona Venäjän pankkoruplaa, ellen väärin muista. + +-- Kuten jo rohkenin huomauttaa, on kylliksi selvitetty, että Geldernin +perillisten tulee hakea saatavansa Ruotsin kruunulta; enkä muuten voi +ymmärtää mitään yhteyttä Geldernien saatavien ja sen asian välillä, +josta äsken keskustelimme. + +Kreivi nousi ja katsoi kelloaan. + +-- _Eh bien_, no niin -- sanoi hän huolettomasti -- aika kuluu, minä +aion vielä nyt aamupäivällä käydä katsomassa kahta maatilaa muutaman +peninkulman päässä täältä. Mitäkö yhteyttä kahden niin erilaisen asian +välillä? Tietysti ei mitään. Minä tahtoisin vain _en passant_, +ohimennen, ilmoittaa herra paronille, että minä nykyjään omistan noin +puolet Geldernin saatavista ja että olen muilta perillisiltä saanut +valtuuden koko summan perimiseen. _Au revoir_, näkemiin. Sallikaa, +herra paroni, että minä huomenna palatessani rohkenen vähäksi aikaa +poiketa tänne? + +Eversti Littow silmäili uskaliasta vierasta suuttunein ja ylpeän +halveksivin katsein. + +-- Luulin teitä aatelismieheksi, sanoi hän, ja näen, että olettekin +kauppias. Tuossa, hyvä herra, on ovi. Ennenkuin toistamiseen ryhdytte +niin turhaan vaivaan, että avaatte tuon oven hieroaksenne kauppaa neiti +Littowista, neuvon teitä olemaan varuillanne, sillä moisiin tarjouksiin +vastaamisen jätän minä palvelijaini ratsuraippojen tehtäväksi. + +-- Kauppaako hieromaan? _Fi donc_, hyi toki, hyvä paroni, luuletteko +minua niin sokeaksi, että maksaisin kokonaisen miljoonan pienestä +maalaisneidistä, jollaisia voisin poimia ilmaiseksi joka oksalta? Mutta +kunnioitus teidän henkilöänne kohtaan, pelko siitä, että saattaisin +teidät kokonaan häviöön -- ja sopiva huomenlahja... Te olette muuttava +mielenne huo... + +Hieno herra ei saanut puhua loppuun, hän tunsi everstin voimakkaan +käden tarttuvan hartioihinsa ja ohjaavan hänet kursailematta portaille, +joiden edustalla reki odotti häntä. Vanha hovimestari Holming tuli +kummastellen nähneeksi äsken niin kunnioitetun vieraan nolon lähdön. + + + + +13. VALINTA. + + +Noin viikko oli kulunut siitä, kun arkkitehti Lithau tuli Linnaisten +kartanoon. Hovineuvoksetar Winterloo oli palannut poikineen +Syrjänkoskelle; kuurilaista kreiviä ei enää kuulunut. Päivät olivat +kuluneet niiden suurten muutosten rakennussuunnitelmiin ja +kustannusarvioihin, joihin oli ryhdyttävä seuraavana keväänä, illat +vietettiin tuttavallisesti keskustellen, eikä, mikä oli kylläkin +harvinaista, ketään muuta vierasta silloisen kelirikon aikana käynyt +vieraanvaraisessa Linnaisten kartanossa. Kummittelu ei enää ollut +häirinnyt talon nuorta vierasta, koska hän heti seuraavana päivänä +muutti siihen huoneeseen, missä kreivi oli hänen tullessaan asunut. + +Tuttavallisuus, joka hyvin helposti syntyy maalla olevan herraskartanon +tarkoin eristetyssä seurapiirissä, oli lähentänyt Lithaun Linnaisten +perheeseen. Molemmin puolin he olivat oppineet tuntemaan ja +kunnioittamaan toisiaan. Pienessä nelihenkisessä seurassa, +johon opettajatar neiti Triste-Ruban kuului vaatimattomasti +viidentenä, oli todellakin siinä määrin rehellisyyttä, sivistystä, +suloutta ja luonnonlahjoja, ettei kukaan menettänyt mitään +lähemmästä tutustumisesta, vaan jokainen hyötyi. Mutta huolimatta +hyväntahtoisuudesta ja hienosta kohteliaisuudesta, jota kaikki perheen +jäsenet osoittivat Lithaulle, ja juuri sinä hetkenä, jolloin tuttavuus +näytti kasvavan ystävyydeksi, sattui toisinaan, että jokin kylmä tunne +tuli heidän välilleen. Silloin suoreni äkkiä everstin ryhti entistään +suoremmaksi, Anna neiti vaikeni ja loi katseensa maahan, arkkitehti +tapaili sanoja ja vetäytyi syrjemmä. Ainoastaan Ringa neiti pysyi +muuttumattomana, yhtä iloisena, yhtä lapsellisena, ja lähetti silloin, +kuten hän sanoi, Mefiston "noutamaan keskustelua". + +Lithaulla oli mielessä jotakin, joka häneltä monesti poisti halun +leikinlaskuun, häntä painosti tuon onnettoman perhesalaisuuden +tunteminen, salaisuuden, josta ei kukaan muu luultavasti tiennyt +mitään. Turhaan hän oli etsinyt sopivaa tapaa ilmoittaakseen sen +everstille; pelkästään se nöyryytys, minkä hän pelkäsi tuottavansa +vieraanvaraiselle isännälleen, jos tämä saisi tietää, että vieraan, +erään Lithaun, hallussa oli asiapaperi, josta riippui koko perheen +olemassaolo, esti häntä joka kerta uskaltamasta viitatakaan niin +arkaluontoisiin asioihin, joissa häntä vielä lisäksi hyvällä syyllä +voitiin pitää puolueellisena. + +Omituinen sattuma näytti tulevan hänelle avuksi ja itsestään johtavan +keskustelun alaiseksi tuon aineen. Innokkaasti kiintyneenä mainion +sukunsa historiaan eversti alkoi taas viimeisinä iltoina, kun hän oli +lähemmin oppinut tuntemaan vierastaan, jatkaa isoisänsä muistelmien +lukemista ja oli niin kohtelias, että silloin kertoi hänelle osan +siitä, minkä me jo olemme tunteneet ensi illasta alkaen, kun +tutustuimme Littowin perheeseen. Paljon selvisi nyt semmoista, mitä +Lithau ennen oli vain aavistanut; mutta samassa määrin kävi myös +vaikeammaksi tunnustaa, että hän tiesi Jagielin suvun kummallisesta +kolmannestatoista jälkeläisestä enemmän kuin eversti itse. Hänestä +tuntui, kuin eversti olisi erikoisen painokkaasti kertonut tarun +Katarina Szistovosta ja puolalaisen satulasepän pojasta. Selvää oli, +ettei vieläkään mikään neiti Littow voisi tulla halpasukuisen miehen +vaimoksi ja ehkä kaikkein vähimmin kenenkään Lithaun omaksi! + +Mutta sellainen on ihmissydän, että mahdottomalta näyttävä ajatus, joka +ei ehkä muuten olisi koskaan johtunut oman arvonsa tuntevan nuoren +miehen mieleen, juuri toteutumattomuutensa takia alinomaa palasi hänen +ajatuksiinsa, vaikka hän miten olisi koettanut tukahduttaa vaarallista +mietettä. Tuo sivumennen lausuttu ennustus johtui asessori von Littowin +tunnustuksesta alinomaa hänen mieleensä, hän voi tuskin torjua +käsitystä, että salaperäinen sallimus oli johtanut hänet, juuri hänet +saamaan haltuunsa Viheriän kamarin salaisuuden ja valinnut hänet taas +yhdistämään toisistaan eronneet, vihamieliset saman suvun haarat, +joista toisen täytyi ilman sellaista yhdistystä välttämättömästi +kukistua, jos totuus joskus tulisi ilmi. Ja silloin harhaili hänen +katseensa toisesta nuoresta, rakastettavasta sisaresta toiseen, Annasta +Ringaan, Ringasta Annaan, ja hänen sykkivän sydämensä syvyydestä kohosi +tuon tuostakin hiljaa kummallinen kysymys: kumpiko heistä? + +-- Mieletön kysymys! sanoi hän itsekseen. -- Tiedänkö edes, että +kumpikaan heistä rakastaa minua? + +Ja vielä kerran siirtyi hänen katseensa mustakiharaisesta, +tummasilmäisestä, ylväästä Anna neidistä vaaleaan, iloiseen, +lapselliseen Ringaan ja taas takaisin; yön tähdistä aamuruskon riemuun, +ylhäisyydestä viattomuuteen, tytöstä, jonka sielu oli syvä ja voimakas, +tyttöön, jonka sydän vielä oli umpussaan -- sillä sellaiseksi hän oli +jo oppinut tuntemaan heidät. Mutta vaali näytti hänestä yhtä +mahdottomalta kuin itse tarkoitusperä. + +-- Kumpikin heistä voi luoda ihmiselämän onnen -- sanoi hän itsekseen +-- mutta kumpi luo minun elämäni onnen? + +Eräänä sellaisena epäilyksen hetkenä tuli neiti Triste-Ruban mukanaan +muutamia kanavaompelukaavoja arkkitehdin luo ja pyysi häntä valitsemaan +oman aistinsa mukaan niistä kauneimman, jonka hän sitten valmistaisi +jouluksi. Tyttö parka saattoi tuskin enää salata, minkä vaikutuksen +Linnaisten vieras oli tehnyt hänen tuntehikkaaseen sydämeensä aina +tämän ensimmäisestä tavallisesta, luistinretken jälkeisillä +päivällisillä hänelle osoittamasta kohteliaisuudesta saakka. Ja kun +Triste-Rubania seurassa missä hyvänsä, paitsi Littow-neitien parissa, +saattoi pitää sangen miellyttävänä olentona ja kun Lithau, säälien +hänen muista riippuvaa asemaansa, edelleenkin oli ollut hänelle +kunnioittavan huomaavainen, niin ei ollutkaan ihmeellistä, että hän ja +toiset neiditkin käsittivät tuon kohteliaisuuden toisin kuin se +oikeastaan oli tarkoitettu. + +Anna neiti valmisteli helmineulosta ompelupöydän ääressä, ja Ringa +leikkeli paperista varjokuvia. Lithau valitsi kaavan ja sai palkinnoksi +silmäyksen, joka oli ehkä kiitollisempi kuin mitä niin vähäisestä +palveluksesta olisi sopinut olla, kun hän sattumalta katsahti ylös ja +näki Annan katseen, samalla niin synkän, suruisen ja uhkaavan, että se +kuin lävisti hänen sydämensä. Vain kahdennenkymmenennen osan sekuntia +se kesti, ja Annan silmät kohdistuivat heti taas työhön, mutta tuo +nopea silmäys oli kuin salama pimeydessä, se hajoitti kaiken +epätietoisuuden, repäisi verhon nuoren sydämen mitä huolellisimmin +kätkettyä salaisuutta peittämästä. + +Neiti Triste-Ruban ymmärsi luultavasti väärin neuvottomuuden, joka +näkyi hänen ritarinsa kasvoista, sillä hän hyväksyi hänen valintansa +kasvot säteilevinä hellyydestä ja onnen tunteesta, joka hänessä ei +ollut varsin tiheän verhon peitossa; Lithau tunsi mielensä uhkuvan +samalla kertaa suuttumusta ja sääliä tyttöparan anteeksi annettavan +erehdyksen vuoksi. Hän nousi jokseenkin äkisti ja meni Ringa neidin +luo, koska hän oli ainoa puolueeton, johon hän nyt saattoi kääntyä, +sillä eversti ei ollut silloin läsnä. + +Ringa tuli häntä jo puolitiessä vastaan ja pyysi ujostelematta saada +hetkisen käyttää hänen päätään. Sitten hän otti kynttilän, asetti sen +niin, että Lithaun varjo sivultapäin näkyi seinällä ja huudahti +voitonriemuisena. + +-- Nyt onnistuin! Minä sain kuvan hänestä! + +Huolimatta sisarensa tyytymättömästä katseesta hän näytti sitten +oivallisesti onnistunutta varjokuvaa: Lithaun miehekästä päätä +reippaassa, pystyssä asennossa, mistä se sai lujan luonteen leiman. + +-- Anna -- jatkoi hän -- väitti eilen, etten voisi leikata arkkitehdin +varjokuvaa arkkitehdin itsensä tietämättä; mutta katsokaa nyt itse! +Eikö se ole näköisenne, sanokaa? + +Kaikkien täytyi tunnustaa, että se oli täydellisesti onnistunut. Vain +neiti Triste-Ruban huomautti, ettei otsa ollut kyllin korkea ja että +ilme oli hieman liian synkkä. + +-- Se johtuu siitä -- sanoi Ringa -- että arkkitehti oli juuri +valikoimassa opettajattaren kaavoja, kun minä leikkasin hänen kuvansa. +Niin tukalassa työssä ei voi näyttää muuta kuin synkkämieliseltä. Jos +olisin kuvannut hänet silloin, kun tapasimme toisemme jäällä eikä hän +löytänyt kotiin, olisi minun täytynyt leikata nenä hiukkasen +pitemmäksi, ja siitä olisi muoto tullut melkoista iloisemmaksi. + +Vastaus ei miellyttänyt neiti Triste-Rubania. Mutta valitettavasti oli +se aika jo ohi, jolloin hänen varoituksensa olivat tehonneet Ringaan, +eikä hänellä siis enää ollut mitään sanomista. + +-- Minä en pidä varjokuvista, virkkoi Anna neiti keskeyttääkseen tuosta +aineesta puhumisen. -- Silmättömät kuvat näyttävät sieluttomilta +ihmisiltä ja sisällyksettömiltä pinnoilta. Varjokuvat ovat +yksipuolisimpia kuvia, mitä tiedän. Niissä on vain puolet muodosta ja +tuskin aavistustakaan luonteesta, ne koroittavat nenän ja leuan +henkilön tärkeimmiksi tuntomerkeiksi ja ovat sentähden vain irvikuvia +niistä, joita ne kuvaavat. + +-- Luonne, neiti Anna -- sanoi Lithau -- näkyy kaikkialta siinä +henkilössä, jossa sitä on. On ihmistuntijoita, jotka saattavat sanoa, +millainen olette, näkemättä milloinkaan muuta kuin muutaman kätenne +piirron. + +-- Onko arkkitehtikin sellainen ihmistuntija? + +-- Sitä en tahdo väittää; mutta mielelläni tahtoisin olla sellainen. +Silloin voisi välttää monta erehdystä. + +-- Ja ehkä monta harhaluuloa? + +-- Kenties. Mutta minä pidän harhaluuloja parempina, sillä ilman niitä +olisi elämä erämaa. + +-- Ja minä pidän parempana totuutta, jatkoi Anna ylpeästi, mikä sopi +hänelle erittäin hyvin. -- Parempi on selvä, vaikka katkerakin totuus +kuin houkkamaisesti pettävä toivo. + +Lithau koki ymmärtää hänen katsettaan, mutta se oli vakava ja +tutkimaton. Vihdoin Anna hymyili ja sanoi: + +-- Myöntäkää kuitenkin, että teidän ihmistuntemisenne on toisinaan +tähteintutkijan kaukoputken kaltainen: mitä lähemmäksi hän koettaa +saada kiintotähteä näköpiiriinsä, sitä pienemmältä ja epäselvemmältä se +näyttää hänestä. + +-- Tähdillä on oikeus tehdä pilaa tutkimuksistamme, vastasi arkkitehti +vältellen. Hän ei tahtonut jatkamalla saattaa kiistaa vaaralliselle +alalle. + +Mutta Ringa, ymmärtäen väärin hänen ensimmäisen lauseensa, ei tahtonut +päästää häntä niin vähällä. + +-- Koska arkkitehti osaa ennustaa kädestä, sanoi hän, niin olkaa hyvä +ja ennustakaa minulle! Tässä on käteni! + +-- Minä aavistan, että ma bonne mielellään pyytäisi teiltä samaa +suosiota, keskeytti taas Anna, kenties miettimättä, sillä se kuului +ilkeältä, vastoin hänen tapaansa. + +Hänen äänensä ylhäinen sävy teki vuorostaan Lithaun vastauksen +teräväksi. + +-- Neiti Ringa kunnioittaa minun vähäistä taitoani liiaksi, vastasi +hän. Mutta otaksukaa, että minä olen ennustaja; luuletteko minun +tarvitsevan kaunista kätöstänne sanoakseni, kuka te olette ja mistä +silkistä kohtalottaret ovat kehränneet teidän elonlankanne? Kenties +onnistuu minun joskus lukea -- tähdistäkin. Sallikaa minun sentähden +alkaa neiti Annasta. Minä näen hänen kulmakarvainsa kaarteesta, ettei +Katarina Szistovon kohtalo koskaan tule hänen osakseen. + +Anna punastui. + +-- Olipa tuo jokseenkin keskinkertainen ennustus, virkahti hän, mutta +minä otaksun sen salliman päätökseksi. + +-- Entä minä sitten? huudahti Ringa. Onko minut määrätty rakastamaan +satulaseppää ja kuolemaan luostarissa. + +Ennustaja oli hetkisen vaiti. Uusi tunne virtasi hänen sieluunsa, +samanlainen tunne, joka syntyy, kun kevään ensi tuulahdus henkii +vastaan avatusta ikkunasta. + +-- En tiedä, -- vastasi hän -- ketä Ringa neiti kerran on rakastava, +mutta näen hänen huultensa hymystä ja silmiensä vielä syntymättömästä +kyynelestä, että hän on tuleva onnelliseksi ja rakastetuksi. Hänen +elämänsä on kuin päivänpaiste; sitä ei voida käsittää, ei kuvata, ei +sanoin kertoa; ja kuitenkin ymmärtää lapsikin, mitä se on... + +-- Ei, nyt arkkitehti puikkelehtii pakoon; eihän se ollut mikään +ennustus ollenkaan, huomautti Ringa hämillään. Se vaiva, jota minä näin +kuvatessani arkkitehdin nenää, olisi kyllä ansainnut paremmankin palkan +kuin päivänpaistetta ja kaunista ilmaa. + +-- Tyytykää siihen, Ringa neiti, ja kun varjot tulevat, on päivänpaiste +vain sitä kirkkaampana loistava pilvistä. + +-- Mutta mitä arkkitehti ennustaa ma bonnelle? + +-- Minä näen hänen valkoisesta kädestään, että hän on kerran saava +kunniamerkin "_pour le mérite_", "ansioista". + +Hyvä Triste-Ruban koetti turhaan miettiä tuon ennustuksen tarkoitusta. +Mutta koska hänellä todellakin oli erinomaisen valkoiset kädet, +juolahti hänen mieleensä, että arkkitehti tahtoi sanoa hänelle +kohteliaisuuden, ja tuon ajatuksen lohduttamana hän meni yksinäiseen +huoneeseensa koko yöksi uneksimaan ruusuisia unia tulevaisuudesta. + +Lithau loi salaa katseensa Annaan ja oli huomaavinaan häädetyn kyynelen +merkin sisimmässä silmän nurkassa. Ehkä hän pettyi, sillä Annan koko +käytös oli lopun iltaa hyvin levollinen, tyyni, kohtelias, mutta +samalla myöskin hieman kylmä. + +Joka tapauksessa hän oli nyt ratkaissut valintansa. Oikullinen sydän! +Juuri sentähden, että Anna, tuo ylpeä tyttö, rakasti häntä, kääntyi +hänen sydämensä hänestä toiseen, joka ei tuntenut rakkautta enempää +kuin suruakaan ja joka kenties ei koskaan suostuisi sitomaan +hetkellistä olemustaan häneen. Anna Littow tulisi hänen omaksensa, +vaikka olikin ylväs kuin ruhtinatar, sen hän tiesi nyt, sillä hänen +ylpeytensä kukistaja oli sallimuksen tavoin hänen kädessään; mutta +siitä varmuudesta hälvenikin Annan viehätys. Ringa taas ei antaisi +hänen nimensä itseensä vaikuttaa, vaan noudattaisi vain sydäntään, ja +se sydän oli vielä nimetön kirja. Sen ensimmäiselle puhtaalle lehdelle +hän tahtoi kirjoittaa nimensä ja onnistua siinä, minkä hän itse oli +sanonut mahdottomaksi -- päivänpaisteen sitomisessa. + + + + +14. MILJOONA. + + +Päiviä kului. Kaksi viikkoa oli jo vierinyt arkkitehti Lithaun tulosta +Linnaisiin, ja yhä vielä hän viipyi siellä. Hänen varsinainen työnsä +oli loppunut, mutta hän teki täydellistä piirustusta uuteen +rakennukseen. Totta puhuen olisi se työ valmiin suunnitelman mukaan +voitu suorittaa missä tahansa, mutta eversti Littow pyysi arkkitehtiä +ystävällisesti valmistamaan sen hänen omain silmäinsä nähtävissä. +Vaikka jonkinlainen ylhäinen etevämmyys toisinaan vieläkin pilkisti +everstin vieraanvaraisen kohteliaisuuden takaa ja vaikka olikin +vaikeata saada kapinallista ylpeyden tunnetta ja porvarillisen, +_vihatun_ nimen kaikua sovintoon keskenään, oli nuori mies kohonnut yhä +korkeammalle isäntänsä suosioon, ja hänen seuransa oli tullut +everstille välttämättömän tarpeelliseksi pitkinä syysiltoina. +Tytärtensä puolesta oli eversti Littow aivan huoletta. Hänen mieleensä +ei edes juolahtanut, että jokapäiväinen tuttavallinen seurustelu nuoren +miehen kanssa, jolla oli niin alhainen asema yhteiskunnassa, vaikkapa +hän olisikin ollut vielä kyvykkäämpi ja sivistyneempi kuin arkkitehti +Lithau todella oli, voisi millään lailla järkyttää Littow-neitien +rauhaa. + +Mutta samassa määrin kuin eversti osoitti vieraallensa yhä +avomielisempää ystävyyttä, näyttivät tyttäret vetäytyvän erilleen. +Yhä suljetummaksi ja ylpeämmäksi kävi tummasilmäinen Anna, ja +ikäänkuin hänen voimakkaampi sielunsa olisi vaikuttanut nuoremman +sisaren hetkelliseen luonteeseen, tuli Ringakin viime päivinä +äänettömämmäksi kuin ennen ja karttoi jonkinlaisella arkuudella entistä +tuttavallisuutta. Leikillinen ääni ja iloiset kepposet olivat lakanneet +eikä Mefistokaan enää aina saanut "keskustelua noudetuksi". + +Lithau huomasi sen, ja hänen oma ylpeytensä, joka ei suinkaan ollut +vähäinen, kuohahti ajatuksesta, että häntä mahdollisesti pidettiin +liikaa olevana. Joka ilta hän päätti lähteä seuraavana päivänä, mutta +joka aamu hän päätti taas vielä viipyä. Viheriän kamarin salaisuus +painosti hänen rintaansa, hänellä oli vielä sana sanottavana Linnaisten +perheelle, mutta se tarttui hänen huuliinsa kuin kiinni puristettuna. + +Eräänä päivänä hän istui tapansa mukaan työnsä ääressä ja eversti istui +hänen vieressään tuumiskellen kartanon pääsivulle tehtäviä koristuksia, +kun ovi nopeasti avautui ja sisään astui aivan odottamatta kuurilainen +kreivi. + +Eversti tunsi verensä samassa kiehahtavan, mutta hän hillitsi itsensä +ja kysyi kylmästi, miten hän saattoi olla vieraalle hyödyksi. + +-- Suvaitseeko herra paroni suoda minun puhua muutaman sanan kanssanne +kahden kesken? kysyi kreivi ujostelematta, kuin ei olisi ollenkaan +muistanut, että hänet kerran oli ajettu ulos ovesta. + +-- Mitä herra kreivillä on sanottavaa minulle, saatetaan vallan hyvin +sanoa tämän herran saapuvilla ollessa, vastasi eversti, ja sitä +suurempi syy on tehdä niin siksi, etten aio kuluttaa herra kreivin +kallista aikaa pidättämällä häntä kauan. + +-- Miten suvaitsette, vastasi kreivi huolettomasti. Asia ei missään +tapauksessa ole enää kauan salassa. Te tiedätte, herra paroni, ettei +Sigismund Littowin perillisillä milloinkaan ole ollut mitään kuittia +todistuksena siitä, että nuo neljätuhatta tukaattia todellakin olisi +käytetty Ruotsin kruunun tarpeiksi. + +-- Te erehdytte. Sen todistuksen on asessori Jaakko von Littow tässä +riidassa kahdestikin näyttänyt oikeudessa, mutta siitä puuttui silloin +vielä Ruotsin valtioarkiston asianmukainen vahvistus. Sittemmin tuo +kuitti on hävinnyt. + +-- Sitä kuittia ei ole koskaan ollut olemassakaan, herra paroni, taikka +se on ollut väärä, ja katsokaa, todistuksena siitä on tämä oikeaksi +todistettu ote danzigilaisen juutalaisen Salomon Ruthin tilikirjoista, +ja siitä näkyy, että Sigismund Littow saatuaan nuo neljätuhatta +tukaattia Gelderniltä seuraavana päivänä suoritti melkein yhtä suuren +yksityisen velkansa Ruthille. Sen jälkeen kun minulla viimeksi oli +kunnia käydä Linnaisissa minä pyysin kirjallisesti Danzigista tämän +äskettäin löydetyn, epäämättömän todistuksen, että esi-isänne +todellakin on ottanut riidanalaiset rahat omiksi tarpeikseen. Mutta +ennen kuin oikeudessa käytän tätä todistusta, joka epäilemättä +laillisesti sitoo teidät suorittamaan velan, katsoin paremmaksi vedota +yksityisesti teidän ritarilliseen kunniaanne. Ja vaikka olisikin +mahdollista perästäpäin laillisesti kieltää velka, jonka oikeudesta +teidän täytyy olla siveellisesti vakuutettu, niin olen varma, ettei +teidän aatelismieskunnianne salli teidän tehdä sitä, ja nyt minä pyydän +saada tietää, mitä päätätte. + +Eversti oli hämmästyksissään. Tarkastipa hän kuinka perinpohjaisesti +tahansa onnetonta paperia, joka oli saattava hänet kokonaan häviöön, ei +hän voinut löytää mitään syytä epäilyyn, ettei se olisi ollut oikea. Se +oli laillisesti todistettu, ja sen alla oli Danzigin maistraatin +sinetti. Kreivi oli sitä paitsi viisaasti osannut koskettaa hänen +arinta puoltaan. + +-- Minun päätökseni on heti valmis, vastasi eversti hyvin liikutettuna. +-- Mikään Littow ei ole vielä tinkinyt kunniansa puolesta, ja jos velka +on oikea, maksan minä sen koko omaisuudellani. Se tosin ei riittäne +aivan täydellisesti, mutta enempäähän ette voi pyytää. Minä en kiellä +summaa, mutta vastustan vain laittomia korkoja ja oikeudenkuluja. + +-- Te tiedätte, herra paroni, että velka on alimmankin arvioimisen +mukaan vähintäänkin miljoona ruplaa Venäjän pankkorahaa. Oletteko +valmis suorittamaan tuon summan? + +-- Hankkikaa minulle varma selvitys velan suuruudesta, niin Linnaisten +kartano on teidän omanne. Saatatte olla tyytyväinen siihen korvaukseen. +Onko vielä jotakin, millä voin palvella teitä? + +-- Muutama sana kahden kesken, jos suvaitsette. + +Lithau nousi mennäkseen. + +-- Minä pyydän teitä pysymään täällä, sanoi eversti. Tällä herralla ei +ole sanottavana minulle mitään, mitä teidän läsnäolonne saattaisi +millään lailla haitata. + +Kreivi puri huultaan. + +-- Herra paroni, sanoi hän, minun ei tarvitse toistaa ensimmäistä +ehdotustani, mutta teidän pitäisi nyt ymmärtää, että mitä vilpittömin +mielenkiinto, jota tunnen perhettänne kohtaan, on saattanut minut +tekemään sen. Minä olen valmis unohtamaan väärinkäsityksen, jonka +perusteita minun täytyy kunnioittaa, ja minä ojennan vielä kerran +käteni sovintoon, niinkuin kahden ritarin kesken sopii. + +Eversti tulistui. + +-- _Kahden_ ritarin! toisti hän kääntyen Lithaun puoleen. -- Tuo mies +on, toden totta, hävytön. Minä heitin hänet ulos ovesta, kun hän +uskalsi ehdottaa, että hän ostaisi neiti Littowin mitättömällä +miljoonalla, ja sen sijaan, että olisi lävistänyt minut miekalla, kuten +jokainen aatelismies olisi hänen asemassaan tehnyt -- jos aatelismies +olisi voinut alentua tekemään semmoista tarjousta -- sen sijaan hän +tulee vielä kerran, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, ja tarjoaa +minulle kätensä muka sovintoon! Hänkö ritari! Tiedättekö, herra +arkkitehti, mitä hän tarkoittaa sovinnolla? Hän on varma siitä, että +kun hän on riistänyt minulta viimeisen leipäpalani, minä epäilemättä +ilomielin alennun sanomaan häntä vävykseni -- uhraamaan lapseni +kurjalle kaupustelijalle, joka on ostanut aatelisvaakunan ja +kreivinnimen muutamalla sadalla tukaatilla joltakin jalkavaimojensa +elättämiseen rahaa tarvitsevalta saksalaiselta pikkuruhtinaalta. Ja +tuommoinen lakeija, joka kantaa nimeään kuin palvelijan pukua, saamatta +siitä muuta kuin ulkonaisen kiillon, sanoo itseään ritariksi! + +Kreivi lähestyi varovasti ovea. Hän oli nähtävästi ampunut sivu ja +mietiskeli ajoissa pakoa. Mutta Lithau, joka jo hetkisen oli tarkoin +tarkastellut häntä, astui silloin päättävästi väliin ja sulki +paluutien. + +-- Herra paronin luvalla rohkenen kysyä tältä mieheltä, joka sanoo +itseään kreivi Spiegelbergiksi, onko hän itse kyhännyt Danzigin +maistraatin sinetin ja allekirjoitukset, vai onko hän teettänyt tuon +todistuksen Homburgin pelipankissa. + +Kreivi koetti turhaan säilyttää oivallista malttiaan. + +-- Herra, huudahti hän, luuletteko rankaisematta saavanne herjata minun +laistani miestä? + +-- Teidänkö laistanne miestä! toisti arkkitehti halveksivasti. Jo on +teidän aika heittää naamarinne, herra Spiegelberg. Jo ensi kerran +katsahtaessani teihin heräsi minussa hämäriä muistoja eräästä +seikkailijasta, jonka sattumalta näin matkoillani neljä vuotta sitten. +Nyt olen täysin varma, etten ole erehtynyt. Teillä ei ollut siihen +aikaan kreivin nimeä, herra Spiegelberg; te olette samannimisen kreivin +nuorin poika, olette saanut hyvän kasvatuksen ja palvelitte Grodnon +husaarirykmentissä, mutta te turmelitte nimenne, kumppaninne pakotti +teidät ottamaan eron, kun petitte pelissä... + +-- Mitä uskallatte... + +-- Kohta pääsen loppuun. Siitä pitäen olette ollut ammattipeluri, kurja +onnenonkija, jolle entiseltä uralta jäi vain ylhäinen kerskailu ja joka +vaihtelun vuoksi matkusteli Frankfurtin arpalippujen kaupittelijana. +Kas siinä on teidän todellinen suhteenne Geldernin kauppahuoneeseen; +mutta te tahdoitte käyttää sitä eduksenne ja korjata asianne +loistavalla naimiskaupalla. Taaskin olette pelannut väärin, sehän onkin +teidän ammattinne, mutta tällä kertaa olette hävinnyt. + +Vieras pisti raivoissaan kätensä povitaskuun, mutta toinen ehti häntä +ennen. + +-- Nuo vanhat temput saatte jättää sikseen; niitä ei käytetä täällä +Suomessa -- ja niin sanoen riisti Lithau häneltä kaksi pientä, taskuun +kätkettyä pistoolia, laukaisi ne uuniin ja antoi ne sitten takaisin +omistajalle. -- Teette viisaasti, jos katsotte, missä ovi on, lisäsi +hän, sillä te olette tottunut pääsemään ulos vapaalla kyydillä. Minä +muistelen, että Homburgin portaat olivat hieman tämän talon portaita +korkeammat. + +-- Minä olen Geldernin kauppahuoneen asiamies ja vien teiltä +viimeisenkin kopeekan, huusi entinen kreivi vimmoissaan. + +-- Voitte säästää koko vaivanne, sillä paitsi sitä, että Danzigin +todistus on väärä, saattaa paroni Littow koska tahansa näyttää kuitin, +jossa Sigismund Littowin velka on siirretty kruunulle... + +-- Todisteita! Näyttäkää toteen! + +-- Kyllä, kun oikeus sitä tahtoo. Herra paronin luvalla annan minä +teille aikaa kymmenen minuuttia poistua Linnaisten alueelta. Jos +viivytte minuuttiakaan kauemmin, otetaan teiltä danzigilainen paperinne +ja viedään asianomaiseen paikkaan tarkastettavaksi... + +Entinen kreivi livahti sukkelasti käpälämäkeen. Mutta vanha Holming, +joka luultavasti oli kuunnellut oven takana ja näki miehen jo +toistamiseen saavan lähteä pikemmin kiireesti kuin kohteliaasti, ei +voinut olla tekemättä pientä koiran kuria. Lumi oli suojaa, ja +renkipojat olivat juuri lumisilla. + +-- Hopearaha sille, ken antaa tuolle herralle aimo pallon selkään! +kuiskasi Holming lähimpänä seisoville. + +Heille ei tarvinnut sanoa sitä kahdesti, lumipalloja alkoi lennellä +kuin rakeita katkeroituneen pakolaisen ympärillä. + +-- Se hänelle siitä, että hän tekeytyi kreiviksi. Niinkuin me emme +tietäisi, minkä näköinen kreivi on! mumisi ylimysmielinen vanha +palvelija suutuksissaan säädyn arvon loukkaamisesta. + +Paroni Littow puristi arkkitehdin kättä. + +-- Te olette paljastanut konnan ja huojentanut kunniallisen miehen +sydämen, sanoi hän. Mutta kuittia, josta puhuitte, ei ole olemassa. + +-- On, herra paroni! + +-- Mahdotonta. Minä olen etsinyt sitä kaksikymmentä vuotta. + +-- Se on tammikaapissa Viheriässä kamarissa. + +-- Kuinka? Te olette ... toisin sanoen, joku on avannut tammikaapin? +Minä koetin turhaan avata sitä, ja kun minä vanhasta kalustokirjasta +tiesin, että siinä oli ainoastaan isoisäni kivennäiskokoelmia, annoin +sen olla sinään. + +-- Siinä on myöskin tärkeitä papereita ja niiden joukossa kaivattu +kuitti, laillisesti oikeaksi todistettuna. Saatatte olla huoletta +Sigismund Littowin velasta, jos Geldernin kauppahuone näkisi hyväksi +pitkittää vaatimuksiaan. + + + + +15. JAROMIR BOROTININ LINNASSA. + + +-- Suvaitseeko arkkitehti lähteä kanssani Viheriään kamariin, niin +murratan heti kaapin auki, sanoi eversti paroni Littow nuorelle +vieraalleen. + +Lithau seurasi häntä. Kartanon seppä otti mukaansa tarpeelliset aseet, +ja kun oli turhaan koetettu kaikenlaisia avaimia ja tiirikoita, +käskettiin hänen käyttää väkivaltaa. + +-- Minun on sääli vanhaa kapinetta, virkkoi eversti. Niinkauan kuin +muistan, on se tuossa kenenkään häiritsemättä seisonut ja nauttinut +etuoikeuksiaan kuin se olisi perheen jäsen. Mutta se ei saa olla mikään +lohikäärme, joka kätkee salaisia aarteita herransa vahingoksi. + +-- Jospa hän tietäisi, mitä siinä on ollut! ajatteli Lithau, ja hänen +sydämensä sykki kiivaasti. + +-- Niin tosiaankin, hyvä herra arkkitehti -- odottakaa vähäisen, seppä! +-- muistuupa jotakin mieleeni. Te ette ole vielä sanonut, mitenkä yksin +te kaikista Linnaisten asukkaista olette päässyt lohikäärmeen kätköä +tarkastamaan. Jos tiedätte taikasauvan niin voimallisen, että sillä +pihdeittä ja sorkkaraudatta pääsee lohikäärmeen luolaan, niin olisi se +minusta hyvin mieluista. Olette vaiti? Liittyisikö tämä kaappi ehkä +jollakin tavoin tämän Viheriän kamarin kuuluisaan kummitteluun? + +-- En saata kieltää, että se on minun luuloni, vastasi Lithau +hymyillen. + +-- Siinäpä vielä syy lisää loihtia lohikäärme esiin, vaikkapa se +täytyisi tehdä terävällä teräksellä. Mutta mitä näen. Isoisäni suuri +sapeli on vedetty huotrastaan ja kiilloitettu niin, etten koskaan ole +nähnyt sitä sellaisena! Holming ... mitä hullutuksia sinä olet tehnyt, +vanha narri? + +Holming vakuutti mieluummin koskevansa hehkuvaan rautaan kuin siihen +jaloon aseeseen, ja hän saattoi vielä vähemmän käsittää, kuka oli +uskaltanut tehdä sen, kun kamari oli ollut suljettuna ja hänellä, +Holmingilla, oli ollut avain aina siitä asti, kun prefehti makasi +huoneessa. + +-- Se, joka on kiilloittanut miekan, sanokoon nimensä, jos sen hyväksi +näkee, mutta ei sitä ole varsin vaikeata arvata, mutisi vanha palvelija +katsahtaen arasti ympärilleen, vaikka olikin valoisa päivä. + +Eversti tuskin kuuli hänen pakinaansa. Hän oli ottanut seinältä +puolalaisen sapelin ja tarkasteli kallista muistoa nähtävästi siihen +mieltyneenä. + +-- Tässä -- sanoi hän -- on kantaisäni nimi Jagiel, jonka hän kasteessa +sai herransa ja suuriruhtinaansa mukaan. Se oli ennen vain puoleksi +näkyvissä; nyt erottaa sen aivan selvästi terään piirrettynä. Ja tässä +-- kaksitoista nuolta toisella puolen ... kummallista! Minä en ole +koskaan ennen huomannut niitä. Teidän tulee tietää, nuori vieraani, +että nämä nuolet liittyvät erääseen sukutaruun; minä ehkä toiste kerron +sen, jos se huvittaa teitä. Holming, pöllö, kuka on kirkastanut +sapelin? + +-- Armollisen paronin pitäisi arvata hänen nimensä, vastasi hovimestari +vääntäen hyvin naurettavasti suutaan, minkä tuli tehdä vastaus +leikillisen tapaiseksi, mutta mistä kyllin selvään näkyi, että +sanojalla oli toinen ajatus asiasta. + +Eversti nauroi. + +-- Arkkitehti tuntee ehkä Grillparzerin murhenäytelmän "Kantaäiti", +_Die Ahnfrau_? Anna kertoi, että sitä näyteltiin viime talvena +Helsingissä Weylandtin saksalaisessa teatterissa. Muistaako arkkitehti, +mitä kaikkea vallatonta Jaromir ryöväri sai kokea ollessaan ensimmäistä +yötä kreivi Borotinin linnassa? + +-- Muistan ne kohtaukset varsin hyvin. + +-- Kuvittelen mielessäni, minkä suloisen yön arkkitehti niitä muistaen +lienee viettänyt tässä Viheriässä kamarissa. Linnaisten kartano +ansaitsee todellakin kummituslinnan nimen, ja päättäen siitä, mitä on +tapahtunut, voisitte te olematta mikään ryöväri pitää itseänne +todellisena Jaromirina. + +Kuin salama välähti ajatus Lithaun mieleen. + +-- Jos herra paroni on lukenut näytelmän, muistaa herra paroni ehkä +syyn, _miksi_ Jaromir ensi kerran linnassa käydessään niin kietoutui +linnan onnettomaan salaisuuteen ja miksi häntä kaikki nuo hirmunäyt +kiduttivat, sanoi hän empien. + +-- Minä muistelen, että Jaromir oli vanhan kreivin oikea poika, jonka +rosvot olivat ryöstäneet lapsena. + +-- Jos olisin taikauskoinen, herra paroni, saattaisin luulla, että +Linnaisten kummitukset jonkin sellaisen syyn tähden muistavat minua... + +-- Sen sanotte te aivan sen näköisenä kuin... + +Everstin äsken vielä hymyilevä muoto synkistyi. + +-- Murtakaa auki kaappi! huudahti hän äkkiä. + +Lithau ymmärsi hänet. Paroni Littow oli muistanut hänen isoisäänsä. + +Seppä käytti kaikkea käsivoimaansa, ja hänen onnistui vihdoin murtaa +ovi auki, jolloin kuitenkin melkoinen kappale lähti irti lukon mukana. +Kaapin sisus oli muuttumattomana samassa kunnossa, jossa Lithau oli sen +yöllä nähnyt. Keräelmät ja paperit olivat laatikoissaan. Sigismund +Littowin varmennettu kuittikin oli kuin olikin paperien joukossa. +Everstiä kummastutti kaapista löytyvä Linnaisten kartanon tärkeiden +asiakirjojen paljous. + +-- Olen aina luullut -- sanoi hän -- näiden paperien hukkuneen 1788:n +vuoden sodassa. Tästäkin löydöstä tulee minun kiittää herra +arkkitehtiä. + +-- Ei minua, herra paroni, vaan sitä salaperäistä olentoa, joka käy +tässä huoneessa. Minä pyydän, että tämä kaappi tutkitaan tarkoin, sillä +minulla on syytä luulla, että se voidaan avata sisältäpäin ja että +siellä voi olla ihminen piilossa. + +-- Sitä minä en todellakaan enää saata käsittää, huomautti eversti. Ovi +sulkeutuu niin lähelle laatikoita, että tuskin paperiarkkia mahtuisi +väliin. Mutta vetäkäämme pois laatikot. + +Laatikot vedettiin kaapista. Tutkittiin kaapin takaseinä. Se näytti +olevan aivan kiinteä ja oli sitä paitsi niin lähellä huoneen seinää, +että oli mahdotonta kenenkään olla sen takana kätkössä. + +-- Menkää tiehenne, Holming, ja viekää seppä mukananne, käski eversti +miettiväisenä. -- Kohta hän oli kahden kesken Lithaun kanssa Viheriässä +kamarissa. + +-- Arkkitehti on ennakkoluuloton mies, enkä minäkään ole niitä, jotka +uskovat kaikkia akkain juttuja kuin kirveen silmään. Mutta minä +tunnustan, että nämä kujeet kummastuttavat minua. Minä en voi sallia +minkään osan talostani olevan sellaisten juttujen näyttämönä, jotka +muistuttavat Anjalan kummitteluja. Tahdotteko olla hyvä ja kertoa, mitä +tapahtui sinä yönä, jonka olitte tässä huoneessa? Siitä ehkä voisimme +päästä vähän jäljille. + +Lithau kertoi yöllisen seikkailunsa, vielä kuitenkaan mainitsematta +mitään asessori von Littowin tunnustuksesta, joka oli hänen +povitaskussaan. + +-- Minä en saa päästäni, ettei vanha Holming peijakas olisi tässä +kaikessa osallisena, jatkoi eversti. Eikö teillä ole mitään syytä +epäillä häntä? + +-- Kaikesta siitä päättäen, mitä hän kertoi sekä ennen että jälkeen, on +minulla syytä luulla hänen olevan liitossa kummitusten kanssa; mutta +minä tunnustan, etten voi keksiä mitään perusteellista vaikutinta +siihen. + +-- En minäkään, ellei syynä ole se, että hän haluaa esiintyä tärkeänä +henkilönä. Tutkikaamme nyt sininen kamari ja tasakatto. + +Herrat lähtivät sinne. Oli kirkas talvipäivä; vaikka sisimmän huoneen +ainoasta ikkunasta tuleva valo oli heikko, näkyivät kaikki esineet +kuitenkin selvästi. Mutta mitään epäiltävää ei ollut huomattavissa, ei +kamarissa eikä katolla. Ainoastaan epäselvä, hevosen jalan jäljen +muotoinen poltinmerkki näkyi puoleksi lahonneissa laudoissa, jotka +olivat tasakaton pohjana. + +-- Minä höyläytän pois tuon tyhjänpäiväisen merkin, sanoi eversti +närkästyneenä. Se on luultavasti kulunut siihen rautakaiteita +taottaessa, joka työ tehtiin kotona Linnaisissa, mutta siitä kansa saa +aihetta kaikenlaiseen taikauskoon... Tulkaa, menkäämme alas. Jotakin +vastenmielistä on näissä huoneissa. Väkisinkin tuntuu minusta, kuin +olisi täällä ympärillämme näkymättömiä olentoja. Mutta minun täytyy +saada tietää, mikä meille ilvettä pitää; minä aion maata tulevana yönä +Viheriässä kamarissa. + + + + +16. TALVINEN RETKI. + + +Oli joulukuun alkupuoli. Äsken satanut lumi ja kirkas talviaurinko +houkuttelivat Linnaisten asukkaat ulos raittiiseen ilmaan. Kapteeni +Winterloo oli kutsunut koko perheen päivällisille, ja koska ne +tapaukset, joista puhuttiin tämän kertomuksen kahdessa edellisessä +luvussa, olivat sattuneet aamulla ja aamupäivällä, oli jo aika lähteä +matkaan, sillä järven yli Syrjänkoskelle oli lähes peninkulman verran. + +-- Toivoakseni rupeaa arkkitehti mielelläänkin neiti Triste-Rubanin +ritariksi? kysyi eversti leikillisesti, juuri kun suuri kuomireki, +jonka eteen oli valjastettu kaksi komeaa hevosta, ajoi pihaan ja sen +perästä pieni, kaunis kasanilainen reki, Linnaisten paras juoksija +edessä. Ja vastausta odottamatta eversti nousi tyttärineen suureen +kuomirekeen, kun taas opettajatar parka onnestaan hämmästyksissään +asettui paksuihin turkkeihin kääriytyneenä pikku rekeen. Lithaulla ei +ollut varaa valita. Hän istuutui naisensa viereen ja tarttui ohjaksiin. + +Muissa oloissa tämä järjestys olisi näyttänyt hänestä niin +luonnolliselta, että mistään muusta tuskin olisi saattanut olla +puhettakaan. Mutta nyt se loukkasi suuresti hänen synnynnäistä +ylpeyttään. Se näytti hänestä selvältä viittaukselta, joka oli +tarkoitettu osoittamaan korkeasukuisten neitien ja hänen välillään +olevaa juopaa, ja samalla hän huomasi everstin leikillisessä äänessä +viittauksen hänen otaksuttuun mieltymykseensä. Mikään ei ihmistä +suututa niin suuresti kuin pelko siitä, että hän näyttää naurettavalta +niistä, joiden silmissä hän toivoisi olevansa ihan toisessa valossa, ja +naurettava oli todellakin tuon nuoren miehen tila sinä hetkenä. Hän +uskaltaa kohottaa katseensa aina neiti Littowiin saakka, ja hänen +luullaan mieltyneen neitien opettajattareen, vieläpä loukataankin häntä +siten, että hoivataan hänen luultua taipumustaan, ja hänen täytyy +mukautua siihen, samalla kuin se, jota hän rakastaa, saa ylhäiseen +tapaan sijoittua korkeampaan piiriin ja tulee vielä entistään +varmemmaksi siinä väärinkäsityksessä, joka nöyryyttää häntä, miestä. +Tuo ajatus kiusasi nuorta arkkitehtiä sietämättömästi. + +-- Kummalla meistä on toisen onni käsissään? sanoi hän itsekseen. -- He +kohtelevat minua kuin henkilöä, joka on paljon alempana heidän +korkeasukuisuuttaan; tekisipä toden totta mieleni vaihtaa paikkaa +heidän kanssaan, vaikkei muun vuoksi, niin sentähden, että he luulevat +olevansa niin paljon minua korkeammalla. + +Niin ajatellen Lithau tuskin huomasi, että kaikkeen siihen aivan syytön +Triste-Ruban, joka oli odottamistaan odottanut kohteliasta sanaa +äänettömältä retkikumppaniltaan, lopulta aloittaakseen keskustelun +kysyi häneltä, mitä hän pitää talvipukuisten kuusten kaunistamasta +maisemasta. + +Vähitellen tyyntyi hänen ajajansa sen verran, että saattoi tehdä +päätöksen, ja hän tiesi, että hänessä oli miestä sen toimeenpanemiseen. +Hän päätti alkaa silloisesta naiskumppanistaan. + +-- Nämä kuuset -- vastasi hän -- ovat oikeita pohjolan luonnon poikia. +Lunta on niiden oksilla, mutta mehua ytimessä. Ne viheriöivät +silloinkin, kun kaikki niiden ympärillä kuihtuu. Täällä pohjolassa ei +aina saa päättää ulkomuodon mukaan. Meidän tulemme on usein jäätä, +mutta yhtä usein on meidän jäämme tulta. + +-- _Comme je l'aime ce beau pays du nord_, kuinka minä rakastan tätä +kaunista pohjolan maata! huokasi opettajatar luoden häneen katseen, +joka ei suinkaan ollut jäätä. + +-- Mutta te ette vielä ymmärrä meitä, hyvä neiti. Te ette tiedä, +minkälaisia teeskentelijöitä me olemme. Kun esimerkiksi rakastamme, +rakastamme tavallisesti niitä, joita vähimmin uskallamme lähestyä. +Genèvessä pidettäisiin samassa reessä ajamista melkein varmana +kihlauksena. + +-- Genèvessä ajetaan harvoin reellä, vastasi Triste-Ruban hämillään ja +tietämättä, miten hänen oli käsitettävä tuo avomielisyys. + +Arkkitehti hymyili. Häntä miltei säälitti harhaluulo, jonka +hävittämistä hän piti velvollisuutenaan. + +-- Genèvessä ollaan onnellisia, jatkoi hän; siellä nähdään talvi +melkein yksinomaan vain lumihuippuisilta vuorilta. Täällä tapaatte sen +usein sydämestäkin. Älkää koskaan rakastako pohjolaista, hyvä neiti, +hän pettää teidät, ja te olette liian hyvä petettäväksi. + +Tyttö raukka ei vastannut mitään. Hän ei vieläkään tiennyt, miten hänen +tuli kaikki tuo selittää. + +-- Vaikka te usein tuntenettekin itsenne hyvin yksinäiseksi -- jatkoi +arkkitehti -- olisi petetyksi joutuminen kaksin verroin tuskallista, ja +julma olisi se teeskentelijä, joka hennoisi sen tehdä. Pidättekö minua +luottamuksenne arvoisena, hyvä neiti? + +-- En ymmärrä teitä, vastasi tyttö katsahtaen pelokkaasti ja kysyvästi +häneen. + +-- Jos katsotte minun ansaitsevan luottamuksenne, niin ette saa +myöskään kieltäytyä ottamasta vastaan minun luottamustani. Näettekö +kuusta ja koivua tuolla rinteellä. Niitä voisi luulla yhtä korkeiksi, +ja niin ne ovatkin. Ja kuitenkin ovat kuusen juuret syvällä alhossa ja +koivu kasvaa korkealla, päivänpaisteisella rinteellä. Pidättekö kuusta +liian rohkeana, jos se rakastaa koivua? + +-- Ne ovat niin erilaiset, herra... + +-- Juuri sentähden, näettekö, juuri sentähden. Kaukana täältä on tyttö, +jota minä rakastan. Hän on vaaleaverinen. + +Triste-Ruban vapisi. Hän oli tummaverinen. + +-- Hän on vaalea kuin vihreä keväinen koivu, ja hän kasvaa kunnaalla +päivänpaisteessa, ja minä olen syntynyt syvällä laakson varjossa. Minä +annan arvoa teidän mielipiteellenne, hyvä neiti. Sanokaa, onko rikos +kohottaa katseensa aurinkoon? + +-- Enhän minä tiedä sitä, hyvä herra. Tehkää mielenne mukaan! + +Eikä tyttöparka voinut, vaikka olisi kuinka koettanut, pidättää +kyyneleitä, jotka valuivat pitkin hänen poskiaan. Salatakseen niitä hän +käänsi päänsä toisaanne ja oli syventyvinään ihailemaan tuon suuren +järven rannoilla olevia ihania seutuja, järven, jonka ulappa ulottui +Linnaisista Syrjänkoskelle. Lithau oli siksi hienotunteinen, ettei +häirinnyt häntä. Vain silloin tällöin hän virkahti jonkin ystävällisen +sanan, selitellen suuren pohjolan luonnon salaisuuksia, ja niin +kunnioittavainen, niin miltei veljellinen oli hänen äänensä hänen +puheenaihetta vaihtaessaan, että hänen seuralaisensa oli vieläkin +hetkisen epätietoinen siitä, mitä hän oikeastaan tarkoitti. Ehkäpä hän +odotti, että aikaisempi oli vain sukkela käänne, jonka avulla pääsisi +vaaleaverisestä tummaveriseen. Mutta kun hänen odotuksensa oli turhaa, +selvisi hänelle lopulta tarkoitus kokonaan, ja silloin vaihtui hänen +etelämainen tulisuutensa kuin itsepäisen lapsen kiivaus kyynelistä +pistosanoihin ja pistosanoista taas kyyneliin. Kaikki muuttui nyt hänen +silmissään inhoittavaksi, maisemat olivat ikäviä ja yksitoikkoisia, +taivas oli harmaa, kylmyys kiusallinen ja kaikki pohjolan asukkaat +vielä kiusallisempia. Mutta Lithau ei muuttanut kasvojensa ilmettä eikä +ääntään, ei ollut mitään huomaavinaan ja jatkoi vain puhettaan metsästä +ja järvistä. Sillä välin hän ajoi yli kivien ja kantojen monta kertaa +suuren kuomireen ohitse; retki oli hengenvaarallinen, mutta huima varsa +tunsi hänen voimakkaan käsivartensa ja totteli pienintäkin ohjasten +käskyä. Siten saavuttiin onnellisesti Syrjänkoskelle, matkan jälkeen, +joka "rakastuneista" tuntui ainakin kahdeksan peninkulman pituiselta. + +Rosengren seisoi tuloportilla tilaisuutta varten paikkaillussa puvussa, +kukon sulka hatussa ja kapteenin vanhat saappaat jalassa, varret +polviin asti vedettyinä. Piha oli koristettu kuusilla ja rappeutuneet +portaat katajanoksilla. Siinäpä oli jo kapteeni Winterloo itsekin +univormuun puettuna auttamassa sievästi neitejä reestä, kun taas +arkkitehti tarjosi käsivartensa hylätylle lemmitylleen. Hovineuvoksetar +katsoi soveliaisuuden vaativan, että hän oli eteisessä vastassa +vieraitaan ja kursaili loppumatta ovella, kunnes kaikki vapaasukuiset +olivat asianmukaisesti saapuneet saliin. Vain arkkitehti ja hänen +naisensa olivat vielä kenenkään huomaamatta portailla. Triste-Ruban +valitteli, etteivät hänen silmänsä sietäneet lumen loistoa, ja viipyi +muutaman silmänräpäyksen kostuttaakseen niitä hajuvedellä. + + + + +17. WATERLOON TAISTELU. + + +Kun hovineuvoksetar Winterloolle juolahti mieleen hyvä ajatus _comme il +faut_, upeilla päivällisillä haihduttaa epäedullinen muisto poikansa, +kapteenin, viimeisestä urheudesta Linnaisissa, otti hän edeltäkäsin +Eusebiukseltansa juhlallisen lupauksen, että hän sinä päivänä oli +peloton ja moitteeton ritari. + +-- Muista -- varoitti hän -- että olet Winterloo, äitisi puolelta +Ahlekors, ja että sinusta itsestäsi riippuu, pääsetkö Littowin perheen +jäseneksi. + +Kapteeni lupasi sanoin ja kättä lyöden; mutta itsekseen hän päätti olla +paljon parempikin kuin äiti toivoi. + +Ja niin saivat vasikat ja porsaat astuskella Syrjänkoskella +teurastuspenkkiin, ja läheisestä herraskartanosta, Virolasta, +kutsuttiin vanha ontuva luutnantti von Weder ja hänen yhtä vanha +sisarensa, neiti Renata, Littowien seuraksi. Mutta ei oltu Lukkilan +kylän Lorusta, ruununvouti Hirmusta, nimismies Grönforsista eikä edes +rovasti Malistakaan katsottu kyllin arvokkaiksi pääsemään seuraan -- +mikä seudun aatelittomien ylhäisten halveksiminen tuli sittemmin +kapteeni Winterloolle hyvin kalliiksi. + +Syrjänkoski ja Winterloot olivat näihin hienoihin päivällisiin +käyttäneet kaikki voimansa, saadakseen aikaan sellaisen loiston, mikä +himmentäisi kaikkien pahain kielten kuiskutukset heidän kohdakkoin +tapahtuvasta häviöstään. Wederiläisiltä oli lainattu korkeat, +hopeiset kynttilänjalat; paras hevonen oli juossut kaupunkiin +muuttuakseen viineiksi ja mausteiksi. Saliin oli pantu kuusia +rikkinäisten seinäpaperien peitteeksi; matot oli otettu kaupungista +purkamiskaupalla, ja lukkarin väeltä oli lainattu juhlapuvut +"kamarineitsyeille", jotka edellisenä päivänä olivat olleet vain +viattomia palvelijattaria, mutta joilla nyt näkyi olevan valkoiset +esiliinat edessä, kiiltokaulukset kaulassa ja kammat hiuksissa. Mamseli +Nylanderin kokkikirjaa oli tutkisteltu viikon aikaa kuin parasta hienon +ruoanlaittamisen neuvojaa hovineuvoksettaren vähän hataroituneen +muistin elvykkeeksi. Kelpo rouvalla oli yllään sama keltainen +silkkihame, joka tehtiin viisikolmatta vuotta sitten suuriin keisari +Aleksanterille ja Ruotsin perintöprinssille pidettyihin tanssiaisiin. + +Koska paikat päivällispöydässä olivat tarkoin määrätyt kullekin arvon +ja sukuperän mukaan, niin oli aivan luonnollista, että arkkitehti +Lithau joutui vaatimattomasti istumaan naisensa, opettajattaren, neiti +Triste-Rubanin viereen. Mutta siitä pöytäpaikasta, vaikka se ehkä +muutamia tunteja aikaisemmin olisi ollut hänestä hyvin kiusallinen, ei +hän nyt ollut millänsäkään. Hän oli lujasti päättänyt kohta murskata +kaikki nuo pienet ennakkoluulot ja hymyili entiselle tukalalle +pulalleen. Toisinaan hän luuli huomaavansa, että Ringan katse etsi +häntä, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään. Triste-Ruban raukka +koetti kostaa kärsimänsä tappion, milloin osoittaen teeskenneltyä +välinpitämättömyyttä, milloin purevaa ivaa. Arkkitehtiin ei pystynyt +mikään; hän odotti aikaansa ja oli niin levollinen, niin ujostelematon +kuin ei olisi mitään tapahtunut. + +Jo oli onnellisesti päästy porsaan- ja vasikanpaisteista, kun kapteeni +Winterloo huomattavan juhlallisesti pyyhki viiksiänsä ja nousi +puhumaan. Hovineuvoksettaren sydän sykki kuuluvasti. Totta puhuen hän +odotti, kuten kaikki muutkin, kapteeni Eusebiuksen kaunopuheisuudesta +joko lyhyttä lorua tai pitkää tyhmyyttä. Mutta lopusta näkyi, että +kapteenilla oli toisinaan älykkäitä mieleenjohtumia. + +Iloisena ja punakkana hän tarttui lasiinsa ja esitti aivan lyhyesti +arvokkaiden vieraittensa maljan. + +-- Mutta -- sanoi hän -- tänään on niin suuri kunnia tapahtunut +Syrjänkoskelle, että tätä päivää, kissa vieköön, muistelevat lapsemme +ja lastemmekin lapset. Hyvä herrasväki, me vietämme tänään Waterloon +taistelun muistoa -- minä muistelen, että se tapahtui keskikesällä, +mutta samantekevä, ovathan kaikki päivät yhtä hyviä kunnian +niittämiseen. Otaksukaa, että minä olen Napoleon; kiitän nöyrimmästi, +kuka hemmetissä on sanonut, etten minä _voisi_ olla Napoleon? Pyydän +naisilta anteeksi, että kirosin, mutta se ei, tuhat tulimmaista, +enää toiste tapahdu. Mitä aioinkaan nyt taas sanoa lapsista ja +lapsenlapsista? Niin, minun piti kaikkein nöyrimmästi omistaa malja +armolliselle serkulleni, neiti Ringalle, joka keksi Waterloon +taistelun, ja selittää -- hm, hm -- että hän voitti siinä ja että minä +luovun aseista -- hm, hm -- äiti kulta on niin kuumissaan, juokaa lasi +samppanjaa Waterloon kunniaksi! Mutta palatakseni taisteluun, niin +vakuutan minä, Eusebius Winterloo, täten aatelisen vaakunani kautta, +että minä annan Syrjänkosken senkin lemmolle (ai perhana, nyt kirosin +taaskin) ja nimitän neiti Ringan kunniaksi suuren herraskartanoni +tästälähin Waterlooksi, ja jos henkikirjuri murisee, on hän, niin totta +kuin minulla on espanjanruokoinen keppi, saava siitä selkäänsä. Siis, +armollinen herrasväki, kapteeni Winterloo, Waterloon herra, +vieritteleikse tomussa neiti Ringan jalkojen juuressa ja juo hänen +maljansa, eläköön! + +-- Eläköön! sanon minä -- toisti kunnon kapteeni, kun vieraat hämillään +vain nimeksi maistoivat laseistaan eivätkä yhtyneet riemuhuutoon -- +eläköön... Rosengren vetelys, esiin ilvekuva! + +Viimeiset sanat käänsivät seuran huomion jotakuinkin odottamatta +Rosengreniin, joka salin päässä koki kaikin voimin kiskoa ylös +vastahakoista ja siihen asti kuusien peitossa ollutta esirippua. Se +onnistui viimein, ja kas, seuran huviksi näkyi kuultokuva, +paksuvartaloinen kruunupäinen mies polvillaan pitkän, hontelon ja +siveellisen naisen edessä, joka oikealla kädellään ojensi hänelle +tavattoman suurta seppelettä ja näytti hirveän pitkällä vasemmalla +kädellään tarttuvan polvistuvan miehen kaulukseen. Kapteeni Winterloo +oli ylen ihastuksissaan sukkelasta yllätyksestä, jota ei edes +hovineuvoksetarkaan näyttänyt aavistavan, ja otti itse vaivakseen +selittää kuvan hieman vaikeatajuista merkitystä. + +-- Ajatus on minun, vaikka minä itse sanon, mutta taulun maalasi +Partanen, pitäjän maalari, joka on nuorena ollut kisällinä Viipurissa. +Tuo sankari on keisari Napoleon, senhän herrasväki kai ymmärtänee; hän +on hieman tanakka, kuten minäkin, ja tuo armollinen neiti on voiton +jumalatar, joka antaa hänelle palkinnoksi myrttiseppeleen ja sanoo +hänelle: suuri Napoleon, sinä olet vankini, mutta sitä et, lempo vie, +ole katuva! + +Niin sanoen kapteeni iski tarkoittavasti silmää Ringa neidille, joka +samassa taas oli tulvillaan entistä veitikkamaisuuttaan ja selitti, +että serkku Waterloo ja Napoleon olivat niin toisensa näköisiä kuin +kaksi marjaa; mieheltä puuttui vain historiallinen hännystakki ja +sotainen katse. Mutta voiton jumalattaren selkä oli jonkinverran liian +pitkä. + +-- Hän kasvaa, armollinen serkkuni, hän kasvaa pelkistä voitoista, +kuten muut nuoret naiset kasvavat rieskamaidosta ja mannaryynipuurosta. +Hän kasvaa vielä sittenkin, kun hänestä on tullut rouva! + +Seura ihaili yksimielisesti onnistunutta laitetta ja vahvisti +vakuutuksensa kahvikupilla. Vain hovineuvoksettaren levottomista +kursailuista ja alati onnistumattomista kokeista saada kapteenin +suorasukaiset kohteliaisuudet hieman hienommiksi saattoi aavistaa, että +hän itsekseen toivoi koko päivälliset kaikkine vieraineen Napoleonin +mukana S:t Helenan saarelle. + +Lithausta alkoi lopulta sisässä tuntua liian tukahduttavalta. Hänen +täytyi koota ajatuksensa tehtävään päätökseen. Käyttäen hyväkseen +hetkeä, jolloin seura hajaantui sivuhuoneisiin, hän otti ylleen +päällystakkinsa ja meni ulos. + +Päivälliset olivat kestäneet hyvinkin kolme tuntia, ja oli jo kauan +aikaa ollut pimeä. Talvi oli sinä vuonna aikainen ja ankara, illalla +oli alkanut pyryttää miltei yhtä kovasti kuin jokin aika sitten, kun +lumituisku peitti Linnaisten jään ja keskeytti Ringan luistinretken. +Siinä muistossa ei ollut mitään vastenmielistä. Pyry pieksi raikkaana +ja viileänä nuorukaisen polttavia poskia, hän nautti siitä ja lähti, +pitäen samantekevänä, mihin kulkisi, astelemaan ensi polkua, minkä hän +pimeässä tapasi. + +Pian nousi polku korkealle, metsäiselle harjulle, joka oli lähellä +kartanoa Syrjänkosken puoleisena järven rajamuurina ja erottajana +pohjoisempana olevista vesistä. Koska ne olivat korkeammalla, oli kapea +joki uurtanut itselleen tien harjussa olevaa rotkoa myöten ja syöksyi +alempana sijaitsevaan järveen pienenä, mutta kuohuvaisena putouksena, +mistä Syrjänkoski oli saanut nimensä. Pakkanen ei ollut vielä voittanut +koskea; selvästi kuului sen kohina talvi-illan myrskyssä, näkyipä vielä +lumen himmeässä heijastuksessa veden välkkyminen kinosten keskellä, +jotka peittivät kosken vastaisen rannan. + +Maisema, vaikka se olikin synkkä ja myrskyinen, miellytti Lithauta. Hän +nousi harjanteen korkeimmalle harjalle ja kuunteli mielihyvin tuulen +huminaa korkeissa hongissa. Luonnon jylhä suuruus herätti vastakaikua +hänen rinnassaan, samalla kuin tuo elämä, elämä siinä seurassa, josta +hän juuri oli lähtenyt, näytti hänestä pieneltä, mitättömältä. + +-- Aateli? sanoi hän itsekseen. -- Mitä onkaan Suomen aateli tähän +aikaan? Mitä suuria pyrintöjä se harrastaa eturivissä käyden? Mitkä +suuret ajatukset oikeuttavat sen etusijan meidän muiden rinnalla? Mitä +hedelmiä, muita jalompia, versoo noiden vanhentuneiden vaakunakilpien +juuresta? Mitä urotöitä, kaikkien muiden urotöitä loistavampia on +kerran piirrettävä sen hautapatsaisiin? Mitä on Suomen aateli?... Mitä +se on ollut, tietää jokainen koulupoika, mutta mitä se on, sitä en +toden totta voi käsittää. + +-- Minä tiedän toisen aateliston -- jatkoi hän -- jolla ei ole muuta +aateliskirjaa kuin luonnon ikuinen suuruuden leima korkealla otsallaan. +Nämä hongat, jotka nyt juhlallisesti humisevat ympärilläni talvisen +illan myrskyssä, ne ovat sitä aatelistoa. Sattuma on kylvänyt niiden +siemenet tälle harjulle, missä katajakin on kyllin korkealla nähdäkseen +kauas alhaalla avartuvan seudun yli. Mutta vaikkapa ne seisoisivat +kaikkein syvimmässä notkossakin, olisi niissä ylevyyden leima +sielläkin, ja yhtä rohkeasti, yhtä ylpeästi silmäilisivät ne maassa +matelevia kasveja. Nämä hongat ovat sentään muurina myrskyssä ja +suojaavat maata; ne ottavat vastaan salamat, ne kokoavat ympärilleen +pilvet siunausta tuottavine sateineen, jotka hedelmöittävät maan. +Näistä hongista tehdään kattopalkkeja ja mastoja, kun taas niiden +juurella olevat katajat väännetään notkeiksi vanteiksi onteloastiain +ympärille. Antakaa anteeksi, paroni Littow; antakaa anteeksi, jalot +kreivit ja ritarit -- nämä hongat ovat pohjolan, ovat Suomen +todellista, ainoata todellista aatelia. + +-- Te ette saata enää sanoa minulle, että sanani ovat vain +aatelittomain säätyjen tavallista kateutta. Olenhan minäkin nyt teidän +joukkoanne. Onhan minulla ikivanha aateliskirja taskussani, milloin +vain tahdon. Samapa se, mitä teen sillä, ellen käytä sitä ulottuakseni +pienen, viehättävän tytön jalkojen juureen? + +-- Käytänkö minä sitä? Nousenko uhitellen onneeni? Koko +Littowin perheen kohtalo on minun käsissäni. Muutamilla vanhoilla +paperilehtisillä, jos ne ihmisten näkösälle veisin, riistäisin tuolta +perheeltä nimen, esi-isät, aateliuden, ylpeyden, ja ylenisin itse sen +sijalle ottaen takaisin sen, mikä oikeuden mukaan on omaani. Mitä? +Ylenisinkö? Mikä musta hengetär kuiskaa taas korvaani tuon kiusauksen? +Olisinkohan Littow, olisinko tuon ikivanhan nimen arvoinen, jos olisin +kurjan varkaan tavoin tullut Linnaisten kartanoon riistämään ihmisiltä +heidän kunniansa ja palkitsemaan heidän vieraanvaraisuutensa heidän +perikadollaan? Ansaitsisinko Ringan rakkautta, jos tahtoisin uhmaillen +vaatia häntä omakseni aseilla, jotka sattuma on käsiini saattanut? + +-- Sattumako! Oliko se sattuma? Eikö kostotar itse käske minua +kostamaan Sigismund Littowin pojan, isoisäni ja hänen jälkeensä isäni +ja koko sukuni puolesta, joilta on häpeällisesti ryöstetty heidän +laillinen perintönsä?... Ei! Ei! Ei! Tämä ilta on pimeä, tämä myrsky on +kammottava, ja pahat ajatukset syntyvät pimeydessä. Minä palaan Ringan +luo, taistelemaan hänestä, jos taistelua tarvitaan, mutta taistelemaan +kirkkain asein, niinkuin miehen, todellisen Littowin sopii. + +Littow kääntyi lähteäkseen alas harjulta. Hänen silmänsä etsivät +Syrjänkosken kartanoa kaukaa järven rannalta. Vähää ennen hän oli +nähnyt tulien välkkyvän pimeässä; nyt ne näkyivät paljoa kirkkaammin +kuin äsken. Hän pysähtyi. Jokainen nuorukainen on joskus seisonut, +kuten hänkin seisoi, pimeänä iltana katsellen kaukaista valoa mielessä +yksinäisyyden kaihoisa, suloinen ajatus: tuolla on _hän_! + +Mutta yhä kirkkaammin tulet alkoivat loistaa Syrjänkoskelta. Pienet +ikkunat ikäänkuin hohtivat kokonaan tulessa. + +-- Kapteenilla on tekeillä jokin uusi kuje, arveli Lithau ja astuskeli +hitaasti edelleen. + +Mutta valo kävi lopulta niin suureksi, ettei mikään pila voinut olla +kyseessä. Koko kartano oli valoisa; punainen tulenkieleke leimahti ulos +ikkunasta; hätähuutoja kuului selvästi myrskyn ja lumipyryn halki. Ei +enää epäilemistä: pila oli totta, Syrjänkoski -- äsken Waterlooksi +ristitty -- oli tulessa. + +-- Littowit! Ringa! Salin kuuset! Tätä tappiota ei Napoleon ole +muistanut ottaa lukuun Waterloon taistelussa! -- ja yöllinen kulkija +riensi nopein askelin palavaa herraskartanoa kohden. + + + + +18. WATERLOOSTA PALUU. + + +Melua ja hälinää, huutoa ja rähinää; käskijöitä kaikkialla eikä käskyn +kuulijoita missään; huutoja: vettä, vettä, jota ei kuitenkaan ollut, +vaikka järvi oli siitä viidenkymmenen askeleen päässä; paksuja +savupilviä; tulen räiskettä; hajoavan huoneen ryskettä; karjan +ammumista; koirain ulvontaa; koko seutu laajalti valoisana palosta, ja +ympärillä raivoava myrsky ja lumipyry -- sellainen näky kohtasi +Lithauta hänen palatessaan Syrjänkoskelle, josta hän tuskin tunti +sitten oli lähtenyt talon kaikuessa kapteeni Winterloon "Waterloon +taistelun" iloista hälinää. Ensi silmäyksellä hän näki, ettei talo enää +ollut pelastettavissa. Tuli leimahti jo räystäitten alta, ja salista, +josta palo oli ensin alkanut, oli jo välikatto romahtaen pudonnut. + +Meidän täytyy valitettavasti tunnustaa, ettei tämän kertomuksen sankari +saanut, sankarien kiitettävän tavan mukaan syöstä palavan talon +liekkeihin eikä pelastaa sitä eikä tätä nuorta naista, joka sitten +varmasti olisi ollut velvollinen antamaan hänelle rakkautensa ja sen +mukana kätensä ja myötäjäisensä. Mutta asian laita oli nyt vain niin +yksinkertainen ja arkipäiväinen, että talon kaikki asukkaat ja vieraat +olivat syösseet suinpäin ulos, paroni Littow tytär kummassakin +kainalossa, kapteeni Winterloo äiteineen, luutnantti Weder sisarineen ja +Triste-Ruban puolitainnuksissa Rosengrenin kantamana. Neiti Weder oli +tosin äkkiä muistanut hopeiset kynttilänjalkansa ja rynnännyt kuin +raivotar liekkeihin, huutaen: sen saa kiitokseksi siitä, kun lainaa +hopeitansa hulttioille, jotka polttavat talonsa! Hovineuvoksetar oli +juossut hänen ohitsensa, mutta seisahtunut vanhan tapansa mukaan +eteisen ovelle ja kursaillen kohteliaasti pyytänyt neitiä astumaan +sisään. Kapteeni oli syössyt heidän perässään, saanut heistä yhden +kumpaankin kainaloonsa ja laahannut heidät ulkoilmaan, jossa sitten +huomattiin, että neiti oli pelastanut pari rikkonaista tinaista +kynttilänjalkaa ja hovineuvoksetar tyhjän pullon ja tyhjän maitopytyn. +Triste-Ruban oli kaikin mokomin tahtonut päästä sisään käsipuuhkaansa +hakemaan, ja Ringa, urhoollisena, kuten ainakin, oli paljain päin ja +ohuissa vaatteissa juossut rantaan jäälle ja tuonut sieltä sangollisen +vettä. Anna neiti, joka oli yhtä rohkea, oli päästänyt hevoset +tallista. Luutnantti von Weder oli tavannut käsiruiskun ja valeli sillä +itsepäisesti palavia ikkunapieliä, eikä häntä millään tavoin saatu +luopumaan ruiskusta, jota kyllä olisi muualla paremmin tarvittu. +Eversti lähetti noutamaan apua lähimmistä kartanoista, ja kapteeni +Winterloo kuritti omin käsin paria poikavetelystä, jotka katsoa +töllistelivät tulta eivätkä olleet millänsäkään hänen komennuksistaan. +Mutia kaikki olivat kuitenkin pelastuneet, eikä kellekään ollut +henkilökohtaisesti tapahtunut mitään hengenvaarallista tai vahinkoa, +jollei siksi lueta sitä, että kipinät olivat polttaneet reikiä Anna +neidin hameeseen, että Ringa neidin jalat ja kädet olivat niin märät +kuin olisi hän ollut pyykkiä pesemässä, että Triste-Ruban oli noennut +valkoiset kätensä ja että Renata von Weder yhä vain syyti suustaan +verrattoman rumia haukkumasanoja hovineuvoksetar paralle menettämistään +kynttilänjaloista, nimittäen häntä kärryrämäksi ja kerjäläisakaksi, +mihin hovineuvoksetar suuttuneena vastasi, että sellaiset nousukkaat, +joiden isoisä oli ollut vain halpa kihlakunnan tuomari ja joiden äiti +oli ollut köyhä pappilan mamseli, voisivat hieman kunnioittavammin +puhutella heitä itseään parempisukuisia ihmisiä. Lisäksi kaikki olivat +lumisia kuin talvikyyhkyset, ja kapteeni kiroili kuin turkkilainen, +että tämähän ei ollut mikään Waterloo, vaan Moskovasta palaaminen. + +Nähtyään, että Syrjänkosken asukkaat olivat kaikki turvassa, ja ollen +muita kylmäverisempi Lithau käski heti miesten asettua ketjuksi +rannasta pihaan mahdollisesti pelastaakseen jäljellä olevat +rakennukset. Vaunuvajaa ei saatu varjelluksi, se paloi kaikkine +ajokaluineen, mutta häthätää kyhätyllä palopurjeella saatiin vihdoin +tulen vauhti hillityksi juuri, kun se oli käydä navettaan ja talliin +käsiksi. Kaikki riippui siitä, miten saatiin lähinnä tuulen alla +oleva sivuseinä suojelluksi, kun Lithau istuen katolla näki +hovineuvoksettaren suuttuneena tempaisevan alas erään läpimärän maton, +joka suojeli nurkkaa. + +-- Se on otettu purkamiskaupalla, huusi hän; vai tulette te tänne vain +turmelemaan minun mattojani! + +-- Antaa rievun roihuta! huudahti kapteeni tullen juuri parahiksi +estämään sopimatonta säästäväisyyttä. -- Ellei yleinen paloapuyhtiö +olisi tinkinyt puolta talon arvosta, nauraisimme me, tuhat tulimmaista, +koko kokolle. Mutta samapa se, päivää aikaisemmin tai myöhemmin; +Grönforsin katselmusluetteloon olisit sinä kuitenkin joutunut, +Syrjänkoski parka. Eläköön, Syrjänkoski on _perdu_, mennyttä kalua, +eläköön Waterloo! Onko arkkitehdillä mitään juotavaa siellä katolla? + +-- Vettä tarpeeksi! vastasi Lithau istuen siellä läpimärkänä kiireestä +kantapäähän. + +-- Vettä vain, mies parka. Kaksitoista pulloa samppanjaa palaa sisällä, +ja täällä ulkona saamme juoda pelkkää kirkasta järvivettä. + +-- Sinun pitäisi hävetä, Eusebius, niin, hävetä sinun pitäisi! huokasi +hovineuvoksetar. Sinun joutava kuultokuvasihan sytytti tuleen kuuset ja +saattoi meidät keppikerjäläisiksi. + +-- Se asia voidaan vielä auttaa, äitiseni, vastasi kapteeni sävyisästi. +Se voidaan auttaa, sanon minä. Ensiksi pölytän minä Rosengrenin selän; +hän joi neitien samppanjalasien loput päivällisen jälkeen ja unohti +voitonjumalattaren, kunnes tuli pääsi sen siipiin. Ja sitten, uskokaa, +äiti, minä nain Ringa Littowin! Lisää vettä tuonne katolle; ensi Marian +päivänä on juokseva yhtä paljon samppanjaa Linnaisissa kuin nyt juoksee +vettä Syrjänkoskella. + +Puoli kartanoa pelastui kuitenkin. Toinen puoli oli parissa tunnissa +tuhkana. Yö ja paha sää pakottivat majattomat ajattelemaan paluumatkaa. + +Luutnantti von Weder, avulias mies, pyysi Winterlooeja luokseen +Virolaan, jonne oli tuskin puolta peninkulmaa, mutta hovineuvoksetar +oli niin syvästi loukkautunut, ettei hän saattanut ottaa tarjousta +vastaan, vaan päätti lähteä Littowien kanssa Linnaisiin, vaikka +sinne olikin pitempi matka. Naiset saivat tyytyä lähimmistä +talonpoikaistaloista lainattuihin turkkeihin, koska heidän +päällysvaatteensa olivat palaneet, ja niin varustauduttiin lähtemään. + +Mutta tuli vielä uusi pulma eteen. Paroni Littowin suuri kuomireki oli +palanut vaunuvajassa, johon se aivan tarpeettomasti oli työnnetty, ja +herrasväen oli pakko jakautua pienempiin rekiin. Mukavimpaan, mitä oli +jäljellä, sijoitettiin hovineuvoksetar ja neiti Anna, ja eversti rupesi +heidän ajajakseen. Peläten jättää Ringaa kapteeni Winteerloon raakojen +kohteliaisuuksien alaiseksi eversti määräsi tällä kertaa kapteenin +suojelemaan Triste-Rubania eikä ollut kuulevinaankaan hämmästyneen +ritarin häikäilemätöntä vastustelemista: mitä p--a minä teen +ranskalaisella mamselilla? + +-- Kuulkaas, appivaari, eiköhän soveltuisi paremmin, että minä saisin +Ringa serkun osakseni? Hyvä, rakas appivaari, minä pitelisin häntä +varovasti kuin mämmirovetta, jatkoi kapteeni hyvin tyytymättömänä +saamaansa osaan. + +-- Anna mennä, serkku Winterloo, hevoset käyvät levottomiksi ja neiti +Triste-Ruban pelkää, että ne pillastuvat! huusi eversti kiirehtien. + +-- Pelkää, että ne pillastuvat! mutisi Winterloo suuttuneena. Kyllä +minä, lempo vie, opetan hänet pillastumaan! + +Ja sitten hän lyödä läimäytti hevosta koko voimallaan ja hävisi +lumipyryyn onnettomine naisineen, jonka kova kohtalo siten saattoi +toiselta hyvältä rekiretkikumppanilta toiselle, ojasta allikkoon. + +Aivan vastoin odotusta Lithau sai siis Ringan osakseen. Pikku +neiti näytti sangen hauskan näköiseltä mustassa, lumisessa +lammasnahkaturkissaan ja hyppäsi iloisesti kapeaan talonpoikaisrekeen, +ja arkkitehti istuutui hänen viereensä. + +-- Meidän kohtalomme näyttää olevan vain harhailla pyryssä, huomautti +Ringa hämillään, mikä sopi hänelle mainiosti. + +-- Ja kuitenkin päästä onnellisesti satamaan, vastasi arkkitehti, +antaen hevosen juosta aivan lähellä everstin rekeä. -- Linnaisten +päivänpaiste ei olisi puoleksikaan niin kaunis, ellei se paistaisi +pilvisen ilman jälkeen, lisäsi hän. Hyvät tähdet valaisevat Ringa +neidin polkuja. + +-- Jospa meillä sentään olisi Mefisto mukanamme! Minä pelkään, että +eksymme pyryssä. + +-- Pelkääkö neiti ajaa minun kanssani? + +-- Enpä juuri ... en ollenkaan; mutta katsokaa, kuinka kipinöitä vielä +lentelee Syrjänkoskelta! + +-- Pysyttelemme aivan everstin perässä. Silloinhan neidillä on oikea +suojelijansa aina lähellä. + +-- Minä surkuttelen, että arkkitehti menetti naisensa ja hyötyi niin +vähän vaihdosta. + +-- Luulenpa tuskin kummankaan meistä, Triste-Rubanin tai minun, katuvan +kauppaamme. Me kiistelimme melkein koko ajan, kun ajoimme yhdessä. + +-- Tosiaanko -- kuka uskaltaisi kiistellä arkkitehdin kanssa? + +-- Olenko minä sitten niin peloittavan näköinen? + +-- Eipä juuri. Mutta hieman ankaran. Mistä kiistelitte sitten? + +-- Valko- ja tummaverisistä. Minä sanoin hänelle, että sen, jota minä +olen rakastava, tulee olla vaaleaverinen. + +-- Hän on sentään hyvä tyttö, tuo Triste-Ruban, vaikka mekin +kiistelemme toisinaan. Mutta silloinkin vain säännöttömistä verbeistä, +joita en voi koskaan saada päähäni. Ja sitten on minulla niin hirveän +monta vikaa, ja hän on niin hirveän täydellinen. + +-- Minä luulen todellakin, että neidillä on vikoja. + +-- Varmasti on. Arkkitehdin pitäisi kerran sanoa minulle kaikki vikani. +Silloin arkkitehti olisi vilpitön ystävä, ja minä saisin kerran oikein +tietää ne. Minulla on niin ilkeä luonne, että minä melkein aina suutun, +kun ma bonne rupeaa moittimaan. + +-- Lapsella on oikkuja, naisella sydäntä ja miehellä periaatteita. + +-- Minulla ei varmaankaan ole koskaan muuta kuin oikkuja, vastasi +Ringa. Milloin hyviä, milloin pahoja, ja enimmäkseen aivan syyttä. +Tietäkää, arkkitehti, minua värisytti, kun luin paroni Motte-Fouqué'n +Aallottaren. Sellainen hetkellinen olento minäkin olen, ilman +todellista sielua. + +-- Aallotar oli sielutta syntynyt luonnon alkuhaltiatar. Mutta hän +rakasti ja muuttui kuolemattomaksi. + +-- Ritari Huldebrand, Lempi, petti hänet kuitenkin. + +-- Ritari ei ollut hänen arvoisensa. Ja kuitenkin Aallotar uhrasi +kaikkensa rakkautensa tähden. Neiti ei ole valinnut itselleen huonoa +esikuvaa. Jokainen Aallotar voi tulla kuolemattomaksi. + +-- Mutta koska hän on luonnon alkuolento, ei hän voinut kuolla ennen +alkuaineita. Rakastaessaan Huldebrandia hän tuli kuolevaiseksi niinkuin +me muutkin. + +-- Emmekö me elä paljon kauemmin kuin alkuaineet? Aallottaren satu on +yhtä syvällinen kuin rakastettavakin. Lukekaa se uudelleen vielä +kerran. Tämä myrsky on tyyntyvä, tämä maa on häviävä, nuo tähdet +sammuvat, mutta todellinen rakkaus ei kuole; se seuraa sielujamme +ikuisuuksien tuolle puolen. + +Ringa oli vaiti. Syntyi äänettömyys, eikä kuulunut muuta kuin kulkusten +helinä lumipyryssä metsän keskellä. + + + + +19. AALLOTAR JA KYSYMYS. + + +Kun arkkitehti Lithau oli muutamia minuutteja ääneti ajanut edelleen, +kysyi hän äkkiä matkakumppaniltaan. + +-- Onko neidillä mitään asiaa Helsinkiin? + +Ringa hämmästyi ja huudahti: + +-- Lähteekö arkkitehti pois? + +Lithausta tuntui kuin pimeys olisi hänen ympärillään valjennut tuosta +ajattelemattomasta huudahduksesta ja kuin lumipeitteinen talvinen metsä +olisi yht'äkkiä muuttunut kesäisen viheriäksi puistoksi. + +-- Minä matkustan huomenna, vastasi hän. + +-- Ja tulette takaisin keväällä rakentamaan kartanoamme? + +Äänen vieno, hapuileva värinä sanoi paljoa enemmän kuin kysymys. + +-- Jos Linnaisten kartano olisi koko minun maailmani, ei minua voisi +mikään pidättää palaamasta. Mutta täällä ei kukaan kaipaa minua. Minä +lähden keväällä Italiaan kahdeksi vuodeksi. Tietääkö neiti, minkä +arvoinen Italia on halvimmallekin meistä, jotka tutkimme ja rakastamme +taidetta? + +-- Minä ymmärrän, että siellä voi unohtaa kaikki, yksinpä ystävänsäkin. + +-- Ei unohtaa entisiä vaikutelmia, ei, vain tehdä ne ihanammiksi, vain +jalostaa niitä. Voidakseen unohtaa täytyy ihmisen olla joko hyvin +onnellinen tai hyvin onneton. Kun, kuten minä, ei olla kumpaakaan, kun +tehdään kysymys elämälle, kuten minä nyt teen, ja odotetaan vastausta, +silloin on jokainen uusi vaikutelma vain tulevaisuudelle piirretty +kysymysmerkki. Ellen minä olisi mies, ellei minun täytyisi olla mies, +tahtoisin minä olla teidän kaltaisenne, neiti Ringa. + +-- Enpä olisi koskaan uskonut, että arkkitehti tahtoisi vaihtaa osaa +kanssani. + +-- En minä sanokaan tahtovani. Mutta lähinnä sitä, että voi valloittaa +maailman lujalla tahdollansa, pidän sen osaa onnellisena, joka voi +valloittaa sen sydämellään. + +-- Tiedättekö, tuon kaiken ymmärtäisi Anna paljoa paremmin kuin minä. +Minä olen hirveän tyhmä. Minä voisin pitää sitä imarteluna, ja siksihän +ette tarkoittanut sitä. + +-- En. En tahtonut sanoa muuta, kuin että te olette lapsi. + +-- Suokaa anteeksi ... sen minä olen usein, ehkä liiankin usein, +kuullut ma bonnelta. + +-- On tuleva aika, jolloin olisitte onnellinen, jos saisitte kuulla +sen. Me muut olemme vain katkelmia, sirpaleita, lapsi on kokonainen, +kaikki. Ja sentähden, että olette lapsi, voitte myöskin, mitä minä en +voi -- unohtaa! + +-- Arkkitehdinhän piti sanoa minulle vikani? + +-- Sanoin, että olette lapsi. + +-- Eikö sen pahempaa? Se vikahan poistuu vuosien kuluessa. + +-- Kehittymätön, epäitsenäinen, pehmeä kuin vaha ottamaan vastaan +kaikkia vaikutelmia, kaikkien oikkujen leikkikalu... + +-- Jatkakaa vain! Siinä on edes jotakin. + +-- Sanoin jo pahimman, mitä tiedän hyvästä lapsesta, ja luullakseni on +siinä kylliksi. + +Uuden vaitiolon jälkeen Ringa kysyi: + +-- Onko sitten aivan varma, ettei kukaan kaipaa arkkitehtiä +Linnaisissa? + +-- En tiedä ketään, joka kaipaisi. + +-- Isähän pitää arkkitehtiä niin suuressa arvossa... + +-- Hän on saava yhtä hyvän tai paremmankin rakennustöittensä valvojan. + +-- Ei kukaan voi olla sellainen kuin arkkitehti, niin samanlainen +kaikkia kohtaan. + +-- Neiti Ringahan on itsekin. Neitihän tietää, kuten minäkin, ettei +sääty, suku, eipä edes sivistyskään määrää ihmisen arvoa. + +-- Ja sitten ... me iloitsisimme kaikki, jos arkkitehti palaisi +Linnaisiin. Mefisto unohtaa muuten kaikki temput, mitkä arkkitehti on +sille opettanut. + +-- Miksei neiti mainitse Triste-Rubania? + +-- Onko arkkitehti pahoillaan, että olen maininnut hänet ennen? + +-- Neitihän tietää, että se on minusta aivan yhdentekevää. + +-- Antakaa anteeksi! Minä en enää puhu hänestä. + +-- Nyt näkyvät jo Linnaisten tulet. Muutaman minuutin kuluttua +emme enää ole, kuten nyt, kaksi vapaata olentoa, kahden kesken +lumiaavikolla. Minä en tahdo käyttää väärin aavikon oikeuksia. Sanokaa +minulle: minua paleltaa! Ja minä ajan täyttä laukkaa Linnaisten +lämpimän takkavalkean ääreen. + +-- Mutta minua ei palella ollenkaan... + +-- Kun nämä hanget sulavat keväällä, on Ringa neiti kuuleva peipposen +visertävän koivussa ja muisteleva, miten me kerran ajoimme tästä +Linnaisten puistoon lumikinoksissa. Minä kuuntelen satakielen laulua +Firenzessä ja olen kuitenkin kaipaava takaisin tähän lumiseen +talvi-iltaan. Minä olen ehkä katuva, etten ollut täysin suora sinä +ainoana kertana elämässäni, jolloin minulta puuttui rohkeutta siihen. +Salliiko neiti minun tehdä yhden ainoan kysymyksen? + +Ringa oli vaiti, mutta reki kiiti jo veräjästä pihaan ja läheni suuria +portaita. + +-- Kysykää! kuiskasi hän kiireesti ja vavisten. + +-- Saanko minä, pitääkö minun tulla takaisin Linnaisiin? + +Reki pysähtyi, Ringa hypähti maahan. Mefisto oli jo siinä ja hyppäsi +korkealle hänen olkapäitään vasten. + +-- Tulkaa! sanoi hän nopeasti tavallisella leikillisellä äänellään, +kääntäen pois päänsä, jottei lyhtyjen valo valaisisi hänen kasvojaan, +ja juoksi kaikkia muita nopeammin ylös korkeita portaita. + +Arkkitehti oli kuullut kylliksi. + + + + +20. VIIMEINEN ILTA LINNAISISSA. + + +-- Hyvät herrat! huusi paroni Littow portailta. -- Lasi punssia +maistunee nyt mainiolta. Tervetuloa, serkku Winterloo! Minä toivoisin +vain, että tulonne syy olisi ollut iloisempi. + +-- Mitä punssiin tulee -- vastasi kapteeni -- niin olisi kai oikeastaan +minun pitänyt tarjota tänä iltana, mutta, hyvät herra, olenpa +satulanlyöttämä, hampaaton valakka, jos minä siihen mitään mahdan. +Neljätoista pulloa paloi Syrjänkosken kellariin; avaamattomina, hyvät +herrat, avaamattomina -- jollei vain Rosengren lurjus... Mutta mitä +kannattaa puhua juoduista viineistä ja saaduista suuteloista? +Iloisempiko syy? Hm, saammepa nähdä, minä tuumin asiaa... Hän on ihan +hullaantunut minuun, hän aivan varmaan tahtoo minua vävykseen, jatkoi +kapteeni matalammalla äänellä äidilleen hovineuvoksettarelle. -- Mutta +minäpä en tartukaan onkeen niin helposti kuin luullaan, ja sitäpaitsi, +kuka takaa, etten tee hänelle eräänä päivänä aika kepposta. + +-- Ei mitään tyhmyyksiä, Eusebius! kuiskasi hovineuvoksetar varoittaen. +Niinkuin et niitä jo tänään olisi tehnyt kylliksi! + +-- Minäkö? Niin, minä voisin kertoa äidille jotakin. Se ei ole niinkään +tyhmää, ei ole. Kyllä minä opetan ylpeän paronin panemaan minut kuin +renkinsä, mihin vain tahtoo, mutta perhanasti hän ällistyy, kun saa +nähdä, että minä olen kostanut... + +-- Eusebius! Muista, että olemme puilla paljailla! + +-- Siitä viisi, niinhän olisi käynyt kuitenkin jonakin päivänä. Mutta +odottakaas, minä olen tehnyt kaupan. No, äiti kyllä saa vielä kuulla +sen aikanansa. Nyt olen janoissani kuin lukkari hautajaisissa. + +Linnaisten autiohkot salit eivät olleet koskaan tuntuneet vieraista +niin lämpöisiltä ja miellyttäviltä kuin nyt pyryisen matkan jälkeen. +Eversti pakotti kaikki, naisetkin, heti juomaan lasillisen punssia +lääkkeeksi vilustumista vastaan, ja sitten seura hajaantui puoleksi +tunniksi muuttamaan vaatteita, sillä kaikki olivat nokisia ja märkiä +Syrjänkosken retkestä. + +Kotvasen kuluttua kokoonnuttiin taas teepöydän ääreen kaikki hilpein +mielin, kuten on tavallista, kun on suoriuduttu jostakin oudosta +tapahtumasta. Kapteeni oli ylen määrin iloinen ja naureskeli alinomaa +salaperäisille viittauksilleen, joita ei kukaan ymmärtänyt. +Hovineuvoksettareen koski päivän tappio enimmän, mutta jollakin tavoin +lohdutti häntä kuitenkin kaikkien niiden kaunisten kapineiden ja +tavarain luetteleminen ja kuvaaminen, jotka olivat joutuneet tuhon +omaksi Syrjänkoskella, kaikki suvun vanhat hopeat, kaikki suvun +vanhat jalokivikoristukset hän mainitsi, kertoili suuresta +liinavaatevarastosta ja kallisarvoisesta Diana-puvusta, jota +hänen äitinsä, syntyjään Baggehufvud, oli käyttänyt eräissä +naamiaisissa Haagassa Kustaa III:n aikana -- puhumattakaan hienosta +illallisesta, joka oli palanut keittiössä kaikkine ravunpyrstöineen, +multasienipiirakkoineen jne., jne., jne., joista kaikista oli enää vain +surullinen, mutta suloinen muisto jäljellä. Olipa Triste-Rubankin sinä +iltana erittäin hilpeä. Kun hänen katseensa kohtasi arkkitehdin, oli +siinä jonkinlaista salaperäistä voitonriemua, jonka merkitystä ei +Lithau kuitenkaan viitsinyt ruveta arvailemaan. Hän yksin, hän ja +iloinen Ringa neiti olivat sinä iltana tavallista äänettömämmät. Ja +niin kului tunti teepöydän ääressä. Sitten eversti ehdotti, että +mentäisiin lepäämään päivän vaivoista. + +-- Annoin laittaa itselleni vuoteen Viheriään kamariin -- kuiskasi hän +Lithaulle -- ja pyydän arkkitehtiä tyytymään minun makuuhuoneeseeni +tänä yönä; mutta siitä ei muiden toistaiseksi tarvitse saada vihiä. +Luullaan teidän nytkin makaavan Viheriässä kamarissa; vain Holming +yksin tietää vaihdon. Jos kuultaisiin minun ärsyttävän kummituksia +siellä, saisivat siitä joutavat lorut vain yllykettä, ja minua +luultaisiin kyllin narrimaiseksi uskomaan niitä. + +-- Suvaitseeko herra paroni minun puhua hetkisen kanssanne +kahdenkesken? Työni pakottavat minut lähtemään täältä huomenna. + +-- Joko? Arkkitehti on siis ikävystynyt meihin? Mutta vaikka minusta +olisikin sangen mieluista pitää teidät täällä vankina joulupyhien ajan, +en kuitenkaan voi olla niin itsekäs, että käyttäisin enää väärin +vieraani kärsivällisyyttä. Saatamme mennä yhdessä hetkiseksi _champ de +bataille'iini_, taistelupaikalle Viheriään kamariin. Siellä voimme +juoda lasin vanhaa Hochheimer-viiniä ja vielä kerran häiritsemättä +neuvotella suunnitelmistamme. + +-- Miten tahdotte, herra paroni. + +-- Hyvää yötä, hyvä herrasväki, hyvää yötä, lapseni! Nukkukaa hyvin +kaikkien seikkailujenne jälkeen. Arkkitehti on oleva tänä yönä +etuvartijanamme Linnaisten kummituksia vastaan. + +Ja eversti suuteli sydämellisesti tyttäriänsä otsalle, kuten hänen oli +tapana. + +-- Mefisto, sanoi Ringa, seuraa herra Lithauta! + +Koira katsoi häneen kysyvästi suurilla, viisailla silmillään. + +-- Seuraa herra Lithauta, ole hänen luonaan tänä yönä ja valvo, kun hän +nukkuu! + +Mefisto heilutti häntäänsä merkiksi, että se ymmärsi, ja seurasi +Lithauta. + +-- Tyttö on viisaampi kuin kumpikaan meistä, sanoi eversti hymyillen. +Olisipa arkkitehdillä ensi yönä ollut Mefisto liittolaisena, niin +epäilen, olisiko mikään kummitus uskaltanut hyökätä asemanne kimppuun. +Se saa todellakin olla tänä yönä etuvartijana. + +Seura hajosi. Kohta sen jälkeen olivat eversti, paroni Littow ja +arkkitehti Lithau äsken sytytetyn pystyvalkean ääressä Viheriässä +kamarissa. Heidän jalkainsa juuressa loikoi Mefisto, mukavasti +ojennellen itseään tulen lämpimässä, ja heidän välillään oli pieni +pöytä ja sillä vanhaa reininviiniä ja kaksi viheriätä lasia. + +-- Viini -- sanoi eversti -- on isävainajani kellarista otettua, ja +siinä on vuosiluku 1789. Se on vallankumouksellista, mutta siinä on +voimaa, pullossa on Ruotsin akatemian mielilauselma: neroa ja makua. + +-- Viini on hyvää. Se on kuningasmielistä eikä vielä tasavaltalaista. +Se on Mirabeau eikä vielä Robespierre. + +-- Onneksi ei; mutta Mirabeaukin on mennyt monelle päähän. + +-- Ja Ranskan aateliston jalkoihin. + +Eversti nauroi. + +-- Niin, toden totta, jos tämä viini olisi ranskalaista eikä +saksalaista, ei sitä pitäisi olla minun kellarissani. Kun nämä rypäleet +kypsyivät, kumosi Ranskan kansalliskokous aateliston etuoikeudet. Onpa +jo aika tehdä niin vaaralliset periaatteet vahingottomiksi ja tyhjentää +pullo. + +Arkkitehtikin hymyili. + +-- Jos niin helposti saataisiin 1789:n vuoden periaatteet hävitetyiksi, +luopuisi moni herra ja jalosukuisuus raittiudesta. + +-- Meidän aikamme, hyvä herra arkkitehti, on omaksunut, mitä 1789:llä +oli hyvää ja järjellistä, mutta karkoittanut muun kansanvillitsijäin +harhakuvittelujen joukkoon. Aatelisto on meidän päivinämme luopunut +siitä mielettömästä vaatimuksestaan, että se olisi kaikki kaikessa, +mutta sillä on vielä jäljellä kohtuullinen toivo, ettei sitä silti +panna aivan mitättömäksi. + +-- Suokaa anteeksi, herra paroni, että teen kysymyksen, joka voinee +näyttää liiankin suoralta minun asemassani: mitä on aatelisto meidän +päivinämme? + +-- Suoruus suoruudesta: aatelisto on meidän päivinämme valtakunnan +ensimmäinen sääty, sen kunniakkaimpain muistojen ja sen historiallisten +perintötapojen kilvenkantaja. + +-- Mutta mitä on sääty, joka ei koskaan esiinny säätynä eduskunnassa? +Suomessahan, herra paroni, täytyy sen säätynä olemisen olla jo +unohduksissa.[23] + +-- Sääty on jäljellä perustuslaissamme, ja sillä on ritarihuone. + +-- _De jure_, lain sanan mukaan. Aatelisto katsoo kuitenkin, +kuten herra paroni aivan oikein huomautti, itseänsä etusijassa +historiallisten perintötapojen kannattajaksi. Mitkä ovat nuo +perintötavat? Ne eivät muodosta säätyä eivätkä yhteisöä, ne ovat +koko meidän hallitusmuotomme, koko sivistyksemme, lakimme, +yhteiskuntalaitoksemme, tapamme. Niin kauan kuin aatelisto yksin +kannatti niitä kaikkia -- valtiota, yhteiskuntaa, sivistystä, +lainlaadintaa, säädyllisiä tapoja -- niin kauan aatelisto oli +todellakin historiallisten perintötapojen kilvenkantaja, kieltämätön +todellisuus ja välttämätön valtion ja sivistyksen elinehto. Nyt, herra +paroni, on se kunnia aateliston ja kaikkien säätyluokkien yhteinen +kunnia. + +-- No kunniani kautta, johan Mirabeau on noussut vähän päähämme; siinä +ovat nyt seuraukset 1789:n vuoden rypäleistä. Aateluus, hyvä herra +Lithau, perustuu samalle pohjalle kuin lainmukainen yksinvalta. Sillä +on pysyväinen, kieltämätön oikeusperuste kaikkien sattuman oikkujen ja +mielipiteiden vaihtelun varalle, jotka järkyttävät muita yhteiskunnan +jäseniä. Aatelisto myöntää nyt kyllä kenen hyvänsä voivan nousta yhtä +korkealle; mutta kaikkien muiden etuudet ovat tosiasioita, sattumia; +aateliston etuus on periaate, _voilà tout_, siinä kaikki! + + + + +21. KIUSAUS. + +Sanat "hyvä herra Lithau" tuntuivat arkkitehdistä kopeilevammilta kuin +hänen silloinen kiihoittunut mielensä saattoi kärsivällisesti sietää. +Hän jatkoi sentähden vähän kiihkeämmin, mutta kuitenkin samaan +kunnioittavaan tapaan: + +-- Jos mikään on sattumaa, herra paroni, niin ovat ainakin syntyperää +koskevat etuudet satunnaisia. Ainoana todellisesti pysyvänä +periaatteena, jonka lainmukainen perustuslaillinen yksinvaltakin +nykyjään hyväksyy, ovat kunkin omat mieskohtaiset ansiot... + +-- Oh, oh, nuori ystäväni, olemmeko jo niin pitkällä? Niin nopeasti ja +huomaamatta siirrymme Mirabeausta Camille Desmoulinsiin, sitten +edelleen Dantoniin, Marat'han, Robespierreen, kunnes pysähdymme +sanskylotteihin, hurjimpiin kumouksen harrastajiin. Yksilön +mieskohtaisista ansioista on vain askel kansanvaltaan ja tasavaltaan. + +-- Minä en ole tasavaltalainen, herra paroni, vielä vähemmin jakobiini. +Minä kunnioitan suuresti aatelia sukuperintönä, kunniakkaan nimen +laillisena perintöoikeutena. Minä uskallan vain epäillä sen pysymistä +valtiolaitoksena ja sen muista kansalaisista eristettyä asemaa. + +-- Hyvä, herra Lithau, pitäkäämme toistemme vakaumusta kunniassa, +älkäämme kiistelkö laitoksesta, joka meittäkin käy määrättyä kulkuansa +vuosisatain halki. _Enfin_, no niin, vielähän meillä on vähän jäljellä +1789:n vuoden viinistä; älköön se estäkö meitä siirtymästä omaan +aikaamme ja aineeseemme. Arkkitehdillähän oli vielä jotakin sanottavaa +piirustuksista, eikö niin? + +-- Piirustukset olen selitellyt niin yksityiskohtaisesti kuin olen +kyennyt; minulla ei ole siinä suhteessa enää mitään lisättävää. Se +aihe, jonka tähden pyysin saada puhua kanssanne kahden kesken, herra +paroni, koskee hyvin läheisesti meidän hieman erilaisia mielipiteitämme +aateliston asemasta meidän aikanamme. + +-- Kuinka? Eihän arkkitehti vain aikone kirjoittaa kirjaa siitä? + +-- Minä en ole koskaan tuntenut halua saavuttaa kunniaa esittämällä +kirjallisesti yhteiskuntaoppeja, mutta kyllä sovelluttamalla niitä +käytäntöön. + +-- Minä en voi käsittää, mikä sovelluttaminen... + +-- Herra paronin valistunut avomielisyys on suonut minun olla yhtä +avomielinen. No siis: onko herra paroni kerran tyttäriään kihlatessaan +toimiva saman perinnäisen määrätietoisuuden mukaan, johon herra paronin +mielipiteet perustuvat tässä asiassa -- asiassa, mistä minä äsken sain +kunnian lausua omat mielipiteeni. + +-- Minun on myönnettävä, hyvä herra Lithau, että se kysymys todellakin +on minusta hieman odottamaton. Voin vastata siihen vain, että +menettelyni siinä, kuten muussakin, on oleva periaatteitteni mukainen. + +-- Ja kuuluuko niihin periaatteisiin, ettette koskaan aio kunnioittaa +aatelitonta miestä, olipa hän ken hyvänsä, antamalla hänelle vaimoksi +toisen Littowin-neideistä? + +-- Herra arkkitehdin kysymys on todellakin suora. Mutta en näe +kuitenkaan mitään syytä vastata siihen. Tyttäreni, herra arkkitehti, +eivät ole mitään keskustelunaiheita. + +-- Eivät olekaan, herra paroni; mutta kun tein kysymyksen, joka saattaa +näyttää odottamattomalta, niin tein sen pyytääkseni herra paronin +suostumusta siihen, että saisin koettaa ansaita neiti Littowin +vaimokseni. + +Eversti puri huultaan. Niin varmaa, lujaa, avomielistä puhetapaa hän ei +ollut odottanut nuorelta mieheltä, joka olematta suurta sukua tai +korkea-arvoinen tai rikas, uskalsi tavoitella liittoa erään +ylhäissukuisimman perheen kanssa, mitä maassa oli. + +-- Herra Lithau -- sanoi hän vähän epäröityään ja ehkä tietämättään +lausuen aatelittoman nimen hieman omituisella tavalla -- minä olisin +mieluummin toivonut, ettei mies, jota pidän kunniassa -- sallikaa sanoa +ystävänäni -- olisi saattanut minua tukalaan asemaan, jossa minun +täytyy sanoa tuntuvan arveluttavalta... + +-- Älkää jatkako, herra paroni, minä pyydän (ja paperit polttivat +arkkitehdin taskussa). Älkää puhuko arveluttavasta, kun on ihmisarvo +punnittavana! Minä en ole siksi rohkea, että pyytäisin herra paronin +varmaa suostumusta -- enhän tiedä, olenko edes niin onnellinen, että +saisin hänen suostumuksensa, josta onneni riippuu. Minä pyydän vain +lupaa saada koettaa ansaita sen. Linnaisten vieraanvaraisuus on minusta +siksi kallis, etten ilman herra paronin lupaa uskaltaisi toivoa +sellaista, mikä minun asemassani on tavallisuudesta poikkeavaa. + +Eversti muisti sanat, jotka Ringa oli lausunut, kun Anna hylkäsi kreivi +Spiegelbergin tarjouksen: "sillä hän rakastaa toista", ja hän oli varma +siitä, että arkkitehdin rakkaus kohdistui hänen vanhempaan tyttäreensä. + +-- Minä en tahdo päättää -- sanoi hän -- ovatko nuoruuden tavalliset +harhaluulot kenties saattaneet sokaista toista tai toista, mutta +arkkitehti lienee kyllin oikein ajatteleva käsittämään, että sellainen +liitto on mahdoton. + +Lithau oli ylpeä, ehkä ylpeämpi kuin nuori mies, joka ei voi mitään +vaatia, saa olla, mutta hän jatkoi: + +-- Herra paroni, sattuma on johtanut meidät tähän huoneeseen, missä +muinoin aatelismies, teidän isoisänne, vietti mitä onnettominta +perhe-elämää. Jos sukuperä tai rikkaus tekevät ihmisen onnelliseksi, +mikä olisi estänyt häntä olemasta onnellinen? Nyt pyytää mies, jolla ei +ole kumpaakaan niistä eduista, mutta joka sensijaan on kunniallinen +mies ja toivoo paljon tulevaisuudestaan, tytärtänne tai oikeammin +mahdollisuutta ansaita hänet. Antakaa nykyisyyden sovittaa menneisyyden +onnettomuudet, ja minä lupaan, mikäli minusta riippuu, ettei herra +paronin koskaan tarvitse katua sitä, että on kerran murtanut vanhat +ennakkoluulot, jotka aikamme hylkää ja joita valistunut ihminen ei voi +hyväksyä. + +-- Herra Lithau nimittäköön vain ennakkoluuloksi sitä, mitä minä pidän +periaatteena. Minä pyydän, ettemme jatka puhetta tästä asiasta, ja +toivotan arkkitehdille kaikessa ystävyydessä mieluisaa hyvää yötä. + +Miten ne polttivat, miten ne polttivat nuo onnettomat paperit +arkkitehdin povitaskussa! Kerran toisensa jälkeen kuiskailivat ylpeyden +pahat henget hänen korvaansa: hän hylkää sinut halvan syntyperäsi +tähden, hän, joka on varastanut sinun nimesi ja jonka kaikki oikeudet +ovat lainmukaisesti sinun! Mikset ojenna hänelle tuota paperia, joka +musertaisi hänet, ja sano hänelle: lukekaa ja tuomitkaa, kumpi meistä +on Littow!... Mutta arkkitehti tukahdutti vielä kerran kapinoitsevat +tunteensa ja sanoi ihmeteltävästi itseään hilliten: + +-- Herra paroni, peruuttakaa nuo sananne! Oppikaa tuntemaan minua +paremmin! Määrätkää mikä aika hyvänsä, jolloin saan näyttää, että +todella ansaitsen onneni, mutta älkää riistäkö minulta toivoa, että +kerran saan teidän suostumuksenne, jos ensin tyttärenne suostuu! + +-- Palatkaa takaisin sadan vuoden kuluttua, herra Lithau. Ehkä ovat +teidän aatteenne silloin jo saavuttaneet voiton, ja sittenhän saamme +nähdä. + +Samassa nosti Mefisto hiljaa muristen päätään ja vainusi. + +-- Ei sadan vuoden kuluttua, vaan sata vuotta takaperin, herra paroni! +huudahti arkkitehti suuttuneena, ja hänen kätensä pujahti povitaskuun. + +Kiusaus oli vastustamaton; minuutti vielä, ja Littowit olisivat +kadottaneet nimensä. + +-- Mitä herra Lithau tarkoittaa sillä? virkahti eversti; vihan puna oli +hänenkin korkealla otsallaan. + +Arkkitehti horjui, mutta vain silmänräpäyksen ajan. + +-- Minä tarkoitan -- sanoi hän levollisemmin, mutta kuitenkin hieman +katkerasti -- että asessori von Littowin pojanpojan pitäisi tässä +huoneessa mieluummin kuunnella menneisyyden varoituksia kuin uhitella +tulevia aikoja. + +Mefisto lähti, yhäti muristen, paikaltaan uunin luota ja kierteli +nuuskien suurta kaappia, mutta ei uskaltanut mennä paria askelta +lähemmäksi sitä. Herrat olivat niin kiintyneet keskusteluunsa, etteivät +huomanneet uskollisen villakoiran epäluuloa. + +-- Ja ken uskaltaa puhutella minua sillä tavoin ja tässä huoneessa! +huudahti eversti silmittömästi suuttuneena. -- Ei ainakaan pitäisi niin +tehdä Lithaun, sen miehen pojanpojan, joka katkeroitti onnettoman +isoisäni vanhuuden päivät ja jonka nimeä ei koskaan olisi pitänyt +lausua näiden seinien sisäpuolella. Tietääkö herra arkkitehti, miten +täysin oikeutetut syyt on Littowin suvulla siihen, että se vähimmin +kaikista voi millään tavoin liittyä Lithau-nimeen? + +-- Liian tarkoin tunnen minä ne. + +-- Jos tunnette ne, niin sallikaa minun sanoa: minua kummastuttaa, että +teidän kaltaisenne kunniallinen ja hienotunteinen mies on hetkeäkään +saattanut olla sen mielettömän toivon mairittelevassa lumossa, että hän +saisi Littowin omaksensa. Ennen antaisin tyttäreni Linnaisten +köyhimmälle torpparille, jos hänellä vain on rehellinen sydän ja puhdas +nimi. + +Vielä kerran musteni maailma arkkitehdin silmissä. Vielä kerran +kuiskailivat pahat hengettäret hänen korvaansa: ansaitseeko armahdusta +tuo mies, joka ylpeilee varastetusta nimestään? Muserra hänet! Vielähän +sinä voit sittenkin osoittaa hänelle sääliäsi. + +Mutta Lithau pyyhkäisi kädellään polttavaa otsaansa, katsoi everstiä +vakavasti silmiin ja huudahti: + +-- Herra paroni, te ette tiedä, mitä sanotte. Te kielsitte minulta +tyttärenne; teillä on oikeus tehdä niin, vaikka Littowin suvun pitäisi +tyytyä yhteen Katarina Szistovoon! Minä en kerjää onneani siinä, missä +sen voisin ottaakin. Jääkää hyvästi, me emme ehkä enää koskaan näe +toisiamme. Minä lähden huomenna ennen päivän sarastusta. Jos +tietäisitte, mitä olette sanonut, vaatisin minä teitä vastaamaan siitä; +nyt saatan minä vain surkutella teitä ja itseäni! + +Ja peläten lopultakin joutuvansa hirveän kiusauksen valtaan, jos vielä +viipyisi, arkkitehti riensi kiireesti pois, jättäen everstin +kummastuksiinsa ja suutuksiinsa. + +Paroni Littow asteli mieli kuohuksissa edestakaisin pitkin lattiaa. + +-- Millainen verraton uskaliaisuus! sanoi hän itsekseen. -- Tuo +metsistä tullut papinpoika käyttäytyy niinkuin häntä suurisukuisempaa +ei olisi olemassa. Ja kuitenkin on tuossa röyhkeässä, uhmaavassa +äänessä jotakin, joka miellyttää minua, en tiedä miksi... Mitä vielä, +hän on Lithau, _c'est cela_, siinä kaikki. Jos on totta, että se suku +alkujaan on haara meidän suvustamme, niin täytyyhän senkin suonissa +virrata jonkin verran Jagielin villiä verta. Sääli vain tuota nuorta +miestä! Miksi kiintyy sydämeni häneen huolimatta kaikesta hänen +hävyttömyydestään ja kaikesta vastenmielisyydestä, mitä hänen nimensä +herätti minussa, kun ensi kerran kohtasimme toisemme? Ei, täytyy uskoa +ensi vaikutelmaa, se pettää harvoin. Siitä miehestä voi vielä tulla +vihan sytyttäjä sukuumme... Jos Anna rakastaa häntä! Tiedän, että hänen +ylevä sydämensä on vapaaehtoisesti hylkäävä hänet ... mutta entä jos se +murtuisi siitä? _Grand dieu_, suuri Jumala, miksi hän onkin Lithau? Ja +miksi nuo Lithaut polvi polvelta alinomaa vainoavat meitä? + +Eversti heittäytyi tuiki uupuneena täysissä pukimissaan vuoteelle. Hän +oli kokonaan unohtanut olevansa Viheriässä kamarissa. Hetkisen perästä +vei päivän vaivojen tuottama väsymys voiton ja hän nukkui sikeästi. +Mefisto vain valvoi loikoillen pitkällään lattialla, kuono syvällä +etukäpälien välissä, ymmärtäväiset silmät lakkaamatta suuntautuneina +vanhaan kaappiin. + +Niin kului ehkä kaksi tuntia. Eversti nukkui levottomasti ja uneksi +kantaisästänsä Jagielista. Tuo jättiläiskokoinen soturi seisoi hänen +edessään puoliraakalaisen sotilaspuvussa ja suunnattoman suuri sapeli +iskuun kohotettuna ... äkkiä hän kutistui kokoon, tuli yhä lyhyemmäksi, +yhä laihemmaksi, kirkas kypärä muuttui pieneksi, mitättömäksi +tekotukaksi, peloittava asepuku koristuksilla kaunistetuksi +hännystakiksi, miekka silmäneulaksi, jättiläinen pieneksi, kalpeaksi, +asessori Littowin näköiseksi ukoksi, ja ukko ojensi hänelle +kellastunutta paperia... + +Samassa Mefisto alkoi haukkua kiivaasti, ja eversti heräsi unestaan. +Kynttilä oli sammunut; vain himmeästi hehkui hiillos liedestä valaisten +synkkää pimeyttä, ja eversti luuli näkevänsä varjon, pimeyttäkin +pimeämmän, kulkevan huoneen läpi. Enemmän kummastuneena kuin +säikähdyksissään hän hypähti vuoteesta, sytytti tulen vartavasten +mukaan otetusta rikkihapolla ja platinasienellä varustetusta +lasiastiasta, tuosta jo mainitusta, ennen tulitikkujen keksimistä +käytännössä olleesta ylellisyyskapineesta, ja huomasi, etteivät +kynttilät olleet itsestään sammuneet, vaan sammutetut. Niiden vieressä +oli pöydällä kellastunut paperi, jota ei ollut siinä ennen. Siinä oli +vain neljä latinalaista säettä -- sama sukuennustus, jonka eversti +tämän kertomuksen alussa mainitsi tyttärilleen ja joka päättyi +salaperäisiin sanoihin: _Decimi sed tertii, cave, Szistove, acum!_ + + + + +22. YÖLLISIÄ VIERAITA. + + +Arkkitehti Lithau kiiruhti pois Viheriästä kamarista mitä +ristiriitaisimpien tunteittensa vallassa, jotka ahdistivat häntä vielä +sittenkin, kun hän kenenkään huomaamatta jo oli päässyt everstin +makuukamariin ja heittäytynyt vuoteelle levähtääkseen, vaikka +rauhattomastikin, edes lyhyen ajan. Hänen sielunsa täytti milloin +suuttumus, milloin suru, milloin vielä kukistumaton epäröinti, mitä +hänen asemassaan olisi paras tehdä. Jos hän lähtisi Linnaisista +ilmaisematta salaisuutta, saisi hän samalla sanoa ikuiset jäähyväiset +Ringa Littowille; hän jättäisi silloin jälkeensä kummallisen +tunkeilevaisuuden muiston, ikäänkuin hän olisi ties mistä itsekkäistä +syistä tahtonut tunkeutua vapaasukuiseen perheeseen! Salaisuuden +ilmaiseminen paroni Littowille, ennenkuin lähempi sukulaisuus vielä oli +tasoittanut heidän suhteensa, olisi melkein samaa kuin vaatia Ringaa +omaksensa uhkauksin, mikä oli miehen kunniaa, miehen rakkautta +alentavaa. Ja mihin kauheaan asemaan hän saattaisikaan siten tuon +kunnioitettavan perheen! Sillä hän oli aivan varma, ettei paroni +Littowin kaltainen ritarillinen luonne enää päivääkään voisi pitää +nimeä, jonka hän tietäisi saaneensa vain isoisänsä petoksen avulla ja +Littowin nimen oikean omistajan vahingoksi. Siitä nimestä, joka oli +hänen ylpeytensä, olisi hän silloin luopuva kuin häpeästä, mutta miten +hän voisi tehdä sen kolmea sukupolvea kieltämättä, tahraamatta +esi-isiään ja itseään häviämättömällä häpeällä? Ja vaikkapa ylpeä +vapaaherra itse laskeutuisikin sukuperänsä korkeudesta, minkä nimen +ottaisi hän itse, minkä nimen saisivat hänen tyttärensä? Lithaunko? +Tulisiko tuo sekä aateliton että Littowin suvun vihaama nimi silloin +heidän omaksensa? Voisiko paroni Littow milloinkaan suostua ottamaan +sitä? Ja olisiko hänellä edes oikeuttakaan ottaa sitä nimeksensä? Eikö +everstin isän synty ollut tahrainen, kuten asessori von Littow itse +tunnustaa? Eikö sen Lithaun poika, joka oli ryöstänyt Littowin nimen, +ollut todellisen Littowin äpäräpoika? Mikä julma kohtalo! Mikä kova ja +ansaitsematon rangaistus isien pahoista teoista! Mikä hirveä varoitus +sukuylpeydelle, joka piti sukuperän etuutta korkeampana kuin kunkin +mieskohtaisia ansioita. + +Mitä selvemmin arkkitehti katsoi syvyyteen, joka salaisuuden +ilmaisemisesta avautuisi Littowin suvun jalkojen alle, sitä varmemmaksi +vakaantui hänen päätöksensä kätkeä onneton salaisuus ainaisiksi ajoiksi +omaan poveensa. Hän menettäisi Ringan -- hän luopuisi iäksi siitä +ikivanhasta nimestä, joka oikeuden mukaisesti oli hänen omansa ja jonka +kunniakas sointu vaikutti häneen ehkä vähän enemmänkin kuin hän uskalsi +tunnustaa itselleen -- kiitokseksi siitä veriuhrista hän saisi lähteä +Linnaisista naurettavana kuin tavallinen hyljätty kosija, joka on +pyrkinyt korkeammalle kuin siivet kannattavat. Mutta mitäpä siitä +kaikesta! Hän lähtisi Linnaisista ylpeänä tietoisuudesta, että on +tehnyt jalon työn -- varmana siitä, että vaikkei hän koskaan saisikaan +Littowin nimeä, hän kuitenkin on näyttänyt ansaitsevansa sen. + +Niin mietiskellen Lithau sammutti tulen vakaasti päättäen panna pari +tuntia levättyään vähäiset tavaransa kokoon ja lähteä Linnaisista ennen +päivän valkenemista, enää näkemättä everstiä ja neitejä. Oli jo +myöhäinen yö; pimeys ja hiljaisuus vallitsi suuressa herraskartanossa, +mutta uni viipyi eikä tullut painamaan umpeen nuorukaisen silmiä. + +Hänestä tuntui, kuin olisi huoneen ovi hiljaa auennut. Verho, joka oli +vuoteen edessä, esti häntä himmeässä valossa, joka tähtien loisteesta +levisi huoneeseen, näkemästä mitään esinettä. Mutta Viheriän kamarin +kummitukset ilmestyivät elävinä hänen mielikuvitukseensa; hän kuunteli +hengitystään pidättäen. + +Kohtapa liihoittelikin valkoinen olento esiin pimeästä, lähestyi ja +tuli verhon sisäpuolelle. Hän näki selvästi, miten haamu tuli aivan +hänen luoksensa ja istuutui vuoteen laidalle. Mutta hän ei liikahtanut. + +-- Nukutko, isä? kuiskasi hiljaa ääni, jonka pehmeä sointu vavahdutti +arkkitehtiä enemmän kuin myrskyn kohina korkeissa hongissa edellisenä +iltana. + +Hän tunsi Ringan äänen, mutta hän ei olisi henkensäkään uhalla nyt +voinut vastata hänelle. Hän säpsähti kovasti, mutta oli vaiti. +Nähtävästi ei Ringa ollut saanut tietää, että hänen isänsä oli siksi +yöksi jättänyt vuoteensa talon vieraalle. + +Mutta nuori tyttö huomasi hänen liikahduksensa ja piti sitä luultavasti +valveillaolon merkkinä. + +-- Älä kummastu, että tulen näin myöhään luoksesi -- jatkoi hän +kuiskaten -- mutta minulla on sanottavaa sinulle, eikä sitä voi jättää +toiseen kertaan. Arkkitehti lähtee huomen-aamulla varhain. + +Lithau saattoi tuskin hengittää. + +-- Hän lähtee -- jatkoi hän -- eikä kenties tule koskaan takaisin. +Tiedätkö, isä, sinä teet hyvin pahasti siinä, että annat hänen niin +lähteä. Niin, hyvin pahasti, siitä voit olla varma. Sinä et ehkä tiedä, +että hän rakastaa Annaa... + +Vielä sanoiksi pukeutumaton kielto kuoli isäksi luullun huulille. Mikä +kummallinen väärinkäsitys? + +-- Niin, sen saat uskoa; hän sanoi sen itse minulle... Ja jospa +tietäisit, kuinka kauan Annakin on häntä rakastanut -- aina talvesta +asti, minä olen varma siitä. Mutta luuletko, että hän sitä myöntää? Ei, +tiedäthän, miten ylpeä hän on. Hän ei ole koskaan sanonut sitä minulle, +ja jos sinä kysyisit häneltä, vastaisi hän kieltäen. Mutta kuitenkin +minä olen jo kauan ollut asian jäljillä, ja äskettäin eräänä iltana +tulin siitä aivan varmaksi, kun hän luuli arkkitehdin ihastuneen ma +bonneen... Miten naurettavaa se oli! Arkkitehti ei välitä hituistakaan +ma bonnesta. Mutta Anna ei uskalla eikä arkkitehti uskalla tunnustaa +sinulle, että he rakastavat toisiaan. Se on hyvin pahasti, näetkös! Nyt +arkkitehti lähtee pois eikä tule koskaan takaisin, ja niin he eivät +koskaan voi saada toisiaan. Hyvä, armas, rakas isä, anna heidän sentään +saada toisensa! Sinä et ehkä tiedä, miltä tuntuu, kun niin sydämensä +pohjasta rakastaa toista, jota ei koskaan voi saada omakseen! + +Arkkitehti oli kuin kamalassa kidutuspenkissä. Mutta näin pitkälle +jouduttuaan hän katsoi syystä välttämättömäksi olla ilmaisematta +itseään ja vastasi siis vain epäselvällä rykäisyllä. + +Ringa tarttui hänen käteensä, suuteli sitä, ja kuuma kyynel putosi +kädelle. + +-- Ymmärrätkö nyt -- jatkoi hän viattomasti -- minkätähden minä hiivin +tänne Annan luota ja herätin sinut keskellä yötä? Sinä et saa päästää +häntä lähtemään, koska Anna rakastaa häntä. Hän on aateliton; _soit, +n'importe_, olkoon, vähät siitä. Hän ei ole edes rikaskaan; mitä se +tekee. Tiedätkö, isä, hän on niin viisas ja niin hyvä, ettet voi +uskoakaan. Hänestä tulee vielä kerran sekä rikas että ylhäinen. Ensin +hän oli minusta pikemmin ruma kuin kaunis, mutta nyt hän on pikemmin +kaunis kuin ruma, niin, ei ollenkaan ruma, pikemmin oikein kaunis. Hän +on niin komea! Sellaiselta pitää miehen näyttää. Eikä hän ollenkaan +pelkää, ei missään vaarassa, sen olen nähnyt; ja miten vakava hän +saattaa olla ja kuitenkin ystävällinen! Näkisitpä, millainen hän +toisinaan on; hän osaa olla aivan yhtä ylpeä kuin sinäkin. Paitsi sinua +ei varmaankaan ole ketään muuta kuin arkkitehti, jota kohtaan voi +tuntea niin suurta kunnioitusta ja josta kuitenkin samalla voi niin +paljon pitää. Minä en enää uskalla ilvehtiä hänen kanssaan; hän katsoo +silloin toisinaan minuun kuin tahtoisi katsoa lävitseni. Anna ei huoli +ketään niistä, joita menee kahdeksantoista tusinaan, enkä minäkään... +Mutta mitäpä minusta, minä en varmaankaan ole koskaan rakastava ketään +muuta kuin Annaa ja sinua... Lupaatko, ettet salli hänen lähteä meiltä +ainaiseksi? + +Mitä olisi arkkitehti vastannut tuohon lapsellisen viattomaan +ylistelyyn ja rukouksiin, joihin hän hyvin, hyvin mielellään olisi +suostunut? Hän puristi vain hieman lämpöistä kättä, joka oli hänen +kädessään. + +Ringa piti sitä myöntymisen merkkinä. + +-- Miten hyvä sinä olet! sanoi hän kiitollisena. Ja jospa tietäisit, +kuinka kaikesta sydämestäni rakastan sinua sentähden? Sano vain vielä +kerran, että teet hänet ja Annan onnellisiksi, niin sitten jätän sinut +rauhaan. Tai älä, älä sano enää mitään, sillä sinä jo lupasit. Saa +nähdä, pidätkö sanasi. Ja vielä eräs asia: tiedätkö, mitä hauskaa on +tapahtunut? Waterloo on ihastunut ma bonneen ajettuaan hänen kanssaan. +Mutta nyt minä annan sinun nukkua rauhassa. Hyvää yötä, hyvää yötä ja +kiitos, kiitos; minä rakastan sinua sanomattomasti! + +Niin sanoen Ringa kumartui nopeasti vuoteen yli, painoi suutelon nuoren +miehen otsalle ja juoksi hiljaa liitäen pois. + +Suutelo oli niin keveä kuin nurmikossa nukkuvan poikasen poskelle +tuomesta putoavan kukkasen kosketus, mutta arkkitehdistä tuntui, kuin +siitä olisi jäänyt arpi hänen otsaansa ja kuin huoneeseen samalla olisi +levinnyt jasmiinien ja narsissien tuoksu. + +Untako se oli? sanoi hän hiljaa itsekseen. Mutta ei, hän tunsi vielä +raikkaan, viattoman suudelman otsallaan ... se vilvoitti hänen +polttavaa levottomuuttaan, hän tunsi itsensä niin tyyneksi ja +onnelliseksi, ajatuksensa niin puhtaiksi, mielensä niin lempeäksi, +ettei hän koskaan lapsuutensa päivistä saakka ollut tuntenut itseään +sellaiseksi. Päivänpaiste, jota hänen silmänsä yön tähden eivät +nähneet, oli siirtynyt hänen sieluunsa. + +Hän lepäsi liikkumattomana ja puoleksi uinaillen, silmät ummessa. Hänen +teki mieli ajatella, että valkoinen olento vielä istui hänen vuoteensa +reunalla -- että pimeän yön ilmestys viihdytti rauhaan hänen sydämensä +myrskyt. Ringa oli rukoillut hänen puolestaan, oli rukoillut sisarensa +puolesta; millainen sydän olikaan sentään tuolla hetken lapsella! + +Mutta kuinka Ringa oli saattanut käsittää väärin Syrjänkoskelta +palatessa lausutut sanat? Eikö tuossa lapsellisessa sielussa vielä +ollut sijaa millekään muulle tunteelle kuin sisaren, tyttären +rakkaudelle? Eikö hän arkana, pelästyen kaikkoisi pois, jos tietäisi, +että nuorukainen rakastaa juuri _häntä_? Se ajatus synnytti uudelleen +epäilyksen ja levottomuuden yksinäisen uneksijan sieluun. + +Hänen mieltään alkoi uudestaan ahdistaa. Hänestä tuntui siinä +puoliunessa ollessaan, kuin olisi hänen vuoteensa ääressä viipyvä +valkoinen olento muuttunut, käynyt kammottavan näköiseksi ja katsellut +häntä hirvein, kylmin silmäyksin. + +Vasten tahtoaan hän avasi silmänsä. Huone oli himmeästi valaistu, +vaikkei voinut nähdä, mistä päin, ja hänen edessään vuoteen vieressä, +missä Ringa vain muutama hetki takaperin oli istunut, siinä istui nyt +Viheriän kamarin kummitus -- sama tuhkanharmaa, kalpea haamu, joka oli +kumartunut häntä kohti, kun hän ensi yönä Linnaisissa ollessaan oli +nukahtanut kirjoituspöydän ääreen asessori von Littowin kuuluisassa +työhuoneessa. + +Lithau tunsi jäsenissään jääkylmän väristyksen. Mutta hän rohkaisi +mielensä ja nousi äkkiä istualleen aikoen tällä kertaa estää haamua +pakenemasta. Mutta se ei liikahtanut. Hän istui niin lähellä sitä, että +hän taaskin, kuten edellisellä kerralla, selvästi tunsi sen kylmät +hengähdykset. + +-- Kaarle Littow, Szistovon sukua -- sanoi haamu vitkaan ja hiljaa, +mutta aivan selvästi -- Jumala kaikkivaltias, joka kostaa isäin pahat +teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, on tuonut sinut +Linnaisiin. + +-- Kuka olet? kysyi arkkitehti koettaen torjua pelkoa, joka oli saada +hänet valtoihinsa. + +-- Kaarle Littow, Szistovon sukua -- jatkoi haamu vastaamatta hänen +kysymykseensä -- jos lähdet tänään, on kolmannentoista Littowin varjo +vainoava sinua kaikkialla minne kulkenetkin, ja pyytävä sinulta haudan +rauhaa. + +-- Kuka olet? + +-- Kaarle Littow, Szistovon sukua, älä lähde tänään Linnaisista! Pyydä, +mitä haluat, ja se annetaan sinulle ennen päivän koittoa. + +-- Kiusaaja, minä tahdon tietää, kuka olet! huudahti arkkitehti +päättävästi ja ojensi kätensä tarttuakseen haamuun. + +Se teki torjuvan liikkeen. Arkkitehti sieppasi kiinni sen ojennetusta +kädestä; käsi oli jääkylmä. Hän päästi sen heti irti. + +-- Kuka olet sinä? toisti hän vielä kerran niin lujasti kuin saattoi, +ja kylmä hiki valui hänen otsaltaan. + +Haamu nyökkäsi päätään hitaasti, surullisesti ja vastasi tuskin +kuuluvasti: + +-- Eräs Lithau! + +Nuorukainen kaatui takaisin vuoteelleen. Kaikki musteni hänen +silmissään. Kun hän uudelleen tuli tajuihinsa, oli haamu poissa ja +kamari pimeä. + +Kuin mielipuoli hän hypähti vuoteesta, katkeroituneena ilveistä, jotka +jo toistamiseen kiusasivat häntä. Hän sytytti kynttilän ja tarkasti +huoneen. Se oli tyhjä, mutta toisiin huoneisiin vievä ovi ei ollut +lukossa. Sillä kertaa ei siis huoneeseen pääsemisen tarvinnut merkitä +mitään kummittelua. Samasta ovestahan Ringakin oli tullut. + +-- Ken lienetkin, sinä viettelijä, pahahenki, joka minua ahdistat -- +olepa tästä tai toisesta maailmasta, niin et ole sittenkään saava minua +valtoihisi! -- huudahti Lithau suuttuneena. On olemassa vain yksi ainoa +keino. Tuo onneton paperi ei suo minulle mitään rauhaa. Jos se palaa, +palaa siinä minun nimeni, mutta Ringa Littowin nimi on jäävä puhtaaksi! + +Ja niin sanoen hän veti kiireesti kuin kuoleman hädässä, ikäänkuin +itseään peläten, asessori Jaakko von Littowin tunnustuksen taskustaan, +ja vasen käsi otti palavan kynttilän, oikea piti paperia. + +Silloin tarttui joku voimakkaasti hänen oikeaan käteensä. Hän käännähti +katsomaan. Hänen takanaan seisoi, kalpeana ja juhlallisesti, eversti, +paroni Littow. + + + + +23. KOHTALOTTAREN UHRI. + + +-- Mitä teette, nuori mies? sanoi eversti ankaralla äänellä, joka +toisessa tilanteessa olisi kiihoittanut Lithaun ylpeyttä. + +Nyt vastasi arkkitehti vain: + +-- Minä teen, mitä minun tulee tehdä! + +Ja samalla hän lähensi uudelleen paperia tulenliekkiin. Mutta eversti +tempasi sen kiivaasti hänen kädestään ja huudahti: + +-- Paperi on minun omani! + +Lithau oli vaiti. + +-- Toivoisin saattavani kieltää sen, sanoi hän vihdoin tyynesti, +melkeinpä kylmästi. Hän oli hillinnyt mielensä. + +-- Miksikä niin, hyvä herra? + +-- Voidakseni polttaa sen. + +-- Millä oikeudella?... Tehän löysitte sen Viheriän kamarin +tammikaapista? + +-- Niin, herra paroni. Tiedättekö, mitä tämä paperi sisältää? + +-- En. Tiedän vain, että se kuuluu Linnaisten sukuarkistoon ja on +tärkeä paperi. + +Ja eversti levitti paperin auki lukeakseen sen. Mutta arkkitehti +pidätti häntä. + +-- Herra paroni, sanoi hän, oli kerran mies nimeltä Lysias, jolla oli +kylliksi kaikkea, mitä elämässä on onnellista ja toivomisen arvoista: +terveyttä, rauhaa, riittävästi varoja, puhdas omatunto, rakastettava +perhe, ihmisten kunnioitusta, ja kunniakas, tahraton nimi. Tuo Lysias +löysi sattumalta Delfoin temppelin portilla sinetillä suljetun kirjan, +jonka kanteen oli kirjoitettu: _tässä kirjassa on kohtalosi_. Kiihkeän +halun valtaamana Lysias tahtoi murtaa sinetin, mutta samassa hän kuuli +oraakkelin äänen sanovan: Lysias, uhraa kohtalottarelle! Silloin mies +hämmästyi ja sanoi, tietämättä varmaan, mitä oraakkeli tarkoitti: joko +on minun uhrattava onneni tai tämä kirja. Mutta hän uhrasi mieluummin +kirjan sellaisenaan ja säilytti siten onnensa koko elämänsä ajan. + +Eversti punnitsi paperia miettien kädessään ja sanoi: + +-- Kreikkalainen sallimus oli sokea ja vaati sokeutta. Mutta meidän +kohtalottarinamme ovat kaitselmus tuolla ylhäällä ja omatunto täällä +alhaalla. Minulla ei ole mitään pelättävää; minä murran sinetin. + +-- Seis! Vielä hetkinen! Saattaa näyttää siltä, kuin minä olisin +julkeana ja omanvoitonpyyntöisenä tahtonut tunkeutua herra paronin +perheeseen. Tuo paperi todistaisi syyttömyyteni, mutta se häiritsisi +rauhaanne, herra paroni, ja vahingoittaisi tyttäriänne. Älkää sitä +lukeko ... polttakaa se! Uhratkaa se synkille kohtalottarille, jotka +ovat kehränneet Viheriän kamarin onnettomat vaiheet, ja minä lupaan +herra paronille, etten koskaan enää läsnäolollani häiritse +vieraanvaraisen Linnaisten kartanon rauhaa... + +-- Jo riittää, hyvä herra. Minä otaksun teidän tarkoittavan hyvää ... +olenpa siitä varmakin. Ja jotteivät mitkään oudot perusteet näyttäisi +vaikuttavan päätökseeni, niin sanon, ennenkuin luen tämän paperin, että +minä kunnioitan teitä _au fond_, itse asiassa -- että minä pidän teitä +arvossa lahjakkaana, taitavana kunnon miehenä... Minä annan teille +luvan, jos sitä vielä toivotte, koettaa voittaa tyttäreni rakkauden ... +mutta vain yhdellä ehdolla: että muutatte nimenne. + +-- Muutamia päiviä takaperin olisin siihen vastannut empimättä +kieltämällä. Nyt -- olkoon se teidän vallassanne. Tuo paperi on +vastaava puolestani, mutta olkoon se ennemmin ikuisesti mitään +ilmoittamatta! + +Eversti katsoi kauan ja terävästi Lithauta. Hän nähtävästi kävi +sielussaan taistelua. + +-- Herra Lithau -- sanoi hän lopulta -- teidän ajatuksenne ovat yleviä, +mitä pidän minä lukua sukuperästänne? Ottakaa tyttäreni, jos hän +suostuu, ja pitäkää nimenne, koska olette niin itsepäinen. Mutta +jottette luulisi minua uteliaammaksi kuin minun ikäiseni miehen sopii +olla, niin -- tässä on paperi; minä en lue sitä. Te saatte tehdä sillä +mitä tahdotte! + +Ja eversti pyyhki pari suurta hikikarpaloa korkealta otsaltaan. + +Vastaamatta Lithau otti paperin ja sytytti sen pitäen sitä vakavin +käsin kynttilän liekissä. Omituinen surumielinen hymy väikkyi hänen +huulillaan. Kellastuneessa paperiarkissa hän uhrasi kohtalottarille +häneltä ryöstetyn, lainmukaisesti hänelle kuuluvan loistavan nimen, +esi-isäinsä urotekojen perinnön, mahdollisuuden päästä korkeaan +asemaan yhteiskunnassa, varmuuden niiden ikuisesta kiitollisuudesta, +joiden hyväksi hän uhrasi sen uhrin, mutta jotka eivät nyt edes +aavistaneetkaan sitä. Mutta mitäpä siitä? Nyt vasta hän tunsi selvästi +ja ylväin tuntein, että hän oli Littowin nimen arvoinen -- ettei mikään +niistä urhoollisista miehistä, joilla kerran oli Littow-nimi, ollut +omistanut sitä kunniakkaampana kuin hän, heidän halpa, huomiota +herättämätön jälkeläisensä, jolla oli sama nimi kenenkään siitä +tietämättä kätkettynä syvälle oman povensa pohjaan. + +Asessori Jaakko von Littowin tunnustus oli kotvasen kuluttua tuhkana. +Liekin kirkkaimmilleen leimahtaessa arkkitehti oli aivan selvästi +huomaavinaan puoliavoimessa ovessa seisovan Viheriän kamarin +kummituksen ja tuhkanharmaana haamuna katsoa tuijottavan häneen. Mutta +hän oli vaiti. + +-- No niin -- sanoi eversti tuntien kuin olisi epämääräinen levottomuus +poistunut hänen mieltään painostamasta, kun hän katsahti hiiltyneeseen +paperiin, missä vielä saattoi selvästi erottaa Jaakko Lithaun nimen -- +saanko nyt kysyä, mitä se vietävä tuherrus sisälsi? + +Arkkitehti hymyili. + +-- Ei mitään muuta, vastasi hän, kuin todistuksen, että Littowit ja +Lithaut olivat muinoin jollakin lailla sukua toisilleen. Mutta siitä on +jo siksi pitkä aika, ettei enää maksa vaivaa puhua asiasta. + +-- Eikö mitään muuta? virkkoi eversti vähän kummastuneena vastaukseksi. +-- Mutta eihän siinä mitään pahaa ollut, hyvä herra ... herra ... +_parbleu_, onpa hauskaa, että saan pitää arkkitehtiä kaukaisena +sukulaisena ja esittää arkkitehdin sellaisena Annalle... + +-- Hyvin kaukaisena, herra paroni, enkä minä siis sentähden voi vaatia +mitään tuttavuuden kunniaa. + +-- Vai niin, vai niin ... myöntäkää, nuori ystäväni, että tuossa +aatelittoman ylpeydessä on yhtä paljon kirpeyttä kuin meidän tunnetussa +aatelisylpeydessämmekin! Mutta puhuaksemme Annasta ja koska ei +ystävyytemme toivoakseni enää tarvitse pelätä haaksirikkoja, niin +saanen ehkä, ollen isä, kysyä, alkoiko teidän rakkautenne viime talvena +Helsingissä. + +-- Minulla oli onni tutustua Annaan hänen tätinsä luona, mutta minulla +ei ole mitään syytä tehdä numeroa sellaisesta sattumasta, jota en minä +ole etsinyt, eikä Anna neiti ehkä uneksikaan... + +-- _Dame_, jopa nyt jotakin! Jättäkää moiset temput +hovineuvoksettarelle. Minulla on syytä luulla teidän rakastuneen +toisiinne, ja tottahan arkkitehti itse sen paremmin tietää. Ystäväni, +älkää perustako liian paljon nuoruudenmieltymykseen. Anna on Littow, ja +minun esimerkkini todistavat, että meidän suvullamme on +ennakkoluuloja... + +-- Toivoakseni ei neiti Anna ole kieltävä minulta sisaren ystävyyttä, +jos Ringa neiti katsoo minun ansaitsevan enempääkin... + +Eversti saattoi vaivoin salata hämmästystään. Hän katsoi kelloaan. Se +oli kuusi. Hän soitti ja käski tuoda kahvia. Palvelija ilmoitti +kapteeni Winterloon kysyvän, koska paroni saattaa ottaa vastaan. + +-- Sano hänelle, että arkkitehti on luonani ... mutta pyydä häntä +tulemaan sisään! + +Palvelija meni. + +-- Ringa on vielä lapsi, jatkoi eversti tyytymättömänä. Hänen +kuusitoista vuottansa vastaavat vain muitten neljäätoista. + +-- En minäkään ole kolmeakymmentä enempää. Minä saatan odottaa. + +-- Hm ... saamme nähdä. Ehkä hän on joskus ymmärtävä teitä. Mutta jos +joku olisi vielä eilen sanonut minulle, että minun tyttäreni olisivat +niin helppoja _à prendre_, ottaa ... _Attendez_, odottakaas. Te saatte +Winterloosta kilpakosijan... + +-- Sitä en usko. + +Kapteeni astui sisään tavattoman puhtaaksi ajeltuna ja suittuna, +vaikkei vielä ollut päiväkään. Kun oli puheltu ilmasta ja kapteeni +jonkin verran ylpeänä odottanut (kuten hän itsekseen arveli), että +Lithaulla "olisi ollut kyllin älyä mennä tiehensä", menetti hän +malttinsa ja alkoi aivan äkkiä: + +-- Nyt minä tulin kosimaan! + +Eversti katsahti arkkitehtiin, ja katse merkitsi melkein samaa kuin: +johan minä sanoin! + +-- Niin, jatkoi kapteeni, nyt minä tulin kosimaan, ja koska tätä herraa +näyttää huvittavan kuuleminen, niin sama minusta. Kuulkaas nyt, hyvä +herra Lithau, lempo vieköön, sysäsinpä kuin sysäsinkin herran +satulasta, mutta siihen saa herra tyytyä; älkäämme sen asian tähden +huoliko ruveta riitelemään. Kulunee pitkä aika, ennenkuin herra toisen +kerran pääsee ajelemaan erään naisen kanssa, mutta jos se vastoin +luuloa tapahtuisi, niin pyydän, ettei herra puhuisi hänelle mitään +tyhmyyksiä -- ymmärrättekö, herra? + +-- Jos niin vähässä voin olla teille avuksi, niin varsin mielelläni. + +-- Serkku Winterloo -- sanoi eversti suuttuneena -- minä luulen, +ettemme minä eikä tyttäreni ole vielä antaneet serkulle oikeutta puhua +sillä tavoin. + +-- Tuhat tulimmaista, appivaari, onko asia niin? No, se ei, hitto +vieköön, ollut minun tarkoitukseni. Kuulkaahan nyt, minä tahtoisin niin +saakelin mielelläni tehdä teille, appivaari, mieliksi ja ottaa serkku +Ringan; niin menenpä niinkin pitkälle, että olen monta viikkoa ollut +turkasesti pikiintyneenä tyttöön, mutta eihän sellainen päiväperhonen +sovi minulle, appivaari! Eikö hän ole pitkän aikaa tehnyt pilaa minusta +kuin lintu kuvasta? Enkä minä, totta totisesti, anna kenenkään ilvehtiä +kustannuksellani, pantiinpa minut mihin rekeen hyvänsä. Appivaarin +täytyy antaa anteeksi -- minä en p--u vie voi ottaa häntä! Kas niin, +nyt se on sanottu. + +-- Kuka on pyytänytkään serkkua ottamaan hänet? _Dame_, jopa nyt +jotakin! En minä eikä tyttäreni, luullakseni. + +-- Antakaa anteeksi, armollinen setä, niin aivan kuuro ja sokea ei +Winterloo ole. Mutta olkoon nyt sinänsä. Setä kai löytää jonkun +hyväsukuisen vävyn ... ja armollinen äitini saa tyytyä osaansa. Minä +tulen juuri hänen luotansa, puhuin hänen vielä vuoteessa ollessaan, +jottei hän olisi saanut nostaa jyräkkää koko talossa; sillä tiesinhän, +ettei siitä pääsisi ilman tihutusta. Mutta Adelaide on vanhaa sukua +Picardiesta. Hänen esi-isänsä ovat taistelleet Gottfrid Bouillonin +johdolla; minä luulen, perhana vieköön, että he ovat valloittaneet sekä +Troian että Jerusalemin. + +-- Tarkoittaako serkku neiti Triste-Rubania? kysyi eversti vähän +kummastuneena. + +-- Ketä hittoa sitten? Mehän ajoimme yhdessä. Setä tahtoi uskotella, +että tyttö on pelkuri. Oletko pelkuri, ajattelin minä, silloinpa saamme +ajaa hurauttaa vähäisen. Hollolalainen raudikkoni ja minä tunnemme +toisemme; jos sipaisen sitä ohjaksilla kaulaan, niin se tietää +tehtävänsä. Ja niin sitä mentiin! Minä ajoin hurjemmin kuin kadetti, ja +niinpä viivyimme tasan yhdeksäntoista minuuttia ja kolmekymmentäviisi +sekuntia kumpaisenkin peninkulmapylvään välillä. + +-- Hyvät silmät pimeässä ja pyryssä. + +-- Ja sukkelat koivet, _par bonheur_, kaikeksi onneksi; minä olen +syöttänyt sitä hyvin, se on maksanut kelpo rahat, mutta valakan annoin +senkin lemmolle, toisin sanoen kaupungin Hakkaraiselle, muutamista +samppanjapulloista, jotka päälle päätteeksi vielä jäivät juomatta. +Kuten sanottu, appivaari -- sanon appivaariksi vanhan tavan mukaan -- +minä ajoin hurjemmin kuin Napoleon Moskovasta ja melkein kuin kenraali +Ramsay, mutta luuletteko tytön pelänneen? _Plus vite! plus vite!_ +hihkaisi hän ja kiitteli raudikkoa. Jopa nyt jotakin, ajattelin minä; +enkö saa sinusta urakkaa? Ja min lasketin suoraan Martolan niityn +poikki, missä reki heilahteli kivien ja kantojen yli kuin kukonhöyhen +tuulessa. _Plus vite! plus vite!_ huusi hän taaskin. Kuulkaas, mamseli, +sanoin minä, minä kunnioitan teitä, mutta tuhat tulimmaista, minä en +voi laskea kovemmin, muuten ajan raudikkoni piloille, se on tuskin +neljän vuoden vanha. No, täytyyhän meidän sitten tyytyä, sanoi hän, ja +niin aloimme me puhella järkevästi. Hän on ymmärtäväinen tyttö; hän +pitää hevosista... + +-- Triste-Ruban on järkevä tyttö... + +-- Niin on. Kun pääsimme Linnaisten portille, oli asia jo melkein +selväksi puhuttu. + +-- Mutta, hyvä Winterloo, eiköhän se liene käynyt vähän liian +hätäisesti? Minä pidän Triste-Rubania arvossa, hänellä on monta hyvää +puolta, mutta epäilen, sopiiko hän maalaisherralle, joka tarvitsee +kätevän, käytännöllisen vaimon, sellaisen, joka osaa hoitaa taloutta +täällä sydänmailla... + +-- Jättäkää se nyt sikseen, minä pidän myöskin Ringa serkkua arvossa, +mutta tokkopahan hän ymmärtää paremmin hoitaa juottovasikoita kuin +Adelaide? Siitä ei enää maksa vaivaa puhua. Sanalla sanoen, minä aion +naida, ja minä aion naida Adelaiden. Syrjänkoski on nyt kuin onkin +mennyttä kalua, ja velkojani saavat tyytyä siihen, mitä on jäljellä. +Kun ei ole mitään muuta tekemistä, niin naidaan. Setähän voi vuokrata +minulle torpan, niin on minulla kaikki, mitä kunnon mies tarvitsee: +tölli ja sydän. + +Kelpo kapteeni nauroi tätä puhuessaan niin hyväntahtoisesti, puoleksi +leikillisesti, puoleksi surullisesti, että hyväsydäminen eversti tuli +liikutetuksi. + +-- Ajatelkaamme asiaa, vastasi hän. Jos Syrjänkoski joutuu vasaran +alle, niin ei se tule vierasten käsiin. Siinä on hyvät karjalaitumet, +sinne voisi perustaa meijerin valmistamaan juustoa sveitsiläiseen +tapaan... + +-- Olkoon menneeksi, setä! Sveitsiläiseen tapaan! No se vasta +oivallinen ajatus; olisipa aimo sukkelata maksaa velkansa vanhalla +juustolla. + +Ja kapteeni nauroi, niin että kyynelet vierivät pitkin hänen punakoita +poskiaan... + +Herrat erosivat sitten tullakseen taas parin tunnin kuluttua koolle +aamiaispöytään. + +Lithau kävi kuin unessa koko päivän. Hänestä näytti aivan +luonnolliselta ja selvältä se, mitä hän oli tehnyt: hän _ei ollut +voinut_ tehdä toisin. Mutta mikä oli tuleva, näytti hänestä epävarmalta +ja hämärältä. Hän ei ollut tottunut leikkimään ihmissydämillä. Ja +monena hetkenä tuntui hänestä, kuin hän olisi Linnaisissa salaperäisen +kohtalon vallassa, joka käytti häntä aseenaan sovittaakseen +satavuotisen rikoksen. Se yllytti hänen ylpeyttään. Vapaasti ja +itsenäisesti hän oli hylännyt nimen; vapaasti ja itsenäisesti hän +tahtoi määrätä kohtalonsa. Ja kuitenkin kahlitsivat häntä mitä lujimmat +siteet. Sallimus oli tekeytynyt tytöksi ja ilvehti hänen uhkarohkeaa +uhmaansa suloisen Ringa Littowin muodossa. Hän tunsi olevansa vanki +eikä edes ikävöinyt vapauttaan. + +Molemmat Littowin neidit näyttivät hänestä sinä päivänä +kummallisemmilta kuin milloinkaan ennen -- Anna oli kylmä kuin marmori, +Ringa äänetön, alakuloinen ja itkeneen näköinen. Triste-Rubankaan ei +ollut entisellään; milloin hän itki, milloin nauroi; milloin hän +keimaili kapteenille, milloin seurasivat hänen katseensa arkkitehtiä, +ikäänkuin hän olisi tahtonut saada selville, mitä uusi liitto oli +vaikuttanut häneen. Tyttö raukka, hän rakasti arkkitehtiä vieläkin; +häntä oli halveksittu, ja hän tahtoi kostaa. Kapteeni Winterloo tuli +oikeaan aikaan ja sai hänen suostumuksensa. + +Everstin ja vastahakoisen hovineuvoksettaren pitkään keskusteltua +keskenään päätettiin kihlaus, sillä ehdolla kuitenkin, että Sveitsissä +oleva holhooja siihen suostuisi, ja se julkaistiin heti. Siitä syntyi +oikea perhejuhla Linnaisten kartanoon. Kilvan osoittivat kaikki +Triste-Rubanille ystävyyttään. Neiditkin, jotka olivat siihen asti +pitäneet opettajatartaan kunniassa, mutta eivät olleet tunteneet häntä +kohtaan mitään hellää myötätuntoa, osoittivat hänelle nyt, ehkä ensi +kerran, sydämellistä ystävyyttä, joka saattoi hänet unohtamaan, että +hän oli mennyt kihloihin _par dépit_, vihasta. Ringa sai osittain +takaisin iloisuutensakin, mutta karttoi ilmeisesti sanoa sanaakaan +arkkitehdille. Lithausta tuntui, kuin hän olisi seisonut itse Delfoin +temppelin portailla ja kuullut salaperäisen äänen alinomaa kuiskaavan +sydämessään: uhraa kohtalottarille! uhraa kohtalottarille! + +Enkö ole vieläkään uhrannut kylliksi? ajatteli hän... Päivä kului, tuli +ilta, eikä Lithau ollut vieläkään lähtenyt. + + + + +24. VIHERIÄN KAMARIN KUMMITUS. + + +Aikainen ilta alkoi jo hämärtää Linnaisissa. Suureen saliin oli +sytytetty kynttilät. Kapteeni Winterloo morsiamineen laati yhdessä +everstin ja hovineuvoksettaren kanssa tulevaisuudensuunnitelmia, jotka +koskivat Syrjänkosken meijerin rakentamista. Anna neiti oli jo kotvan +aikaa kaivannut sisartaan, mutta luuli hänen menneen yläkertaan heidän +huoneeseensa. Vihdoin hän huomasi, että arkkitehtikin oli poissa. +Silloin hän kävi levottomaksi ja meni kynttilä kädessä pimeään +vierashuoneeseen. Siellä hän näki Ringan istuvan kasvot käsiin +kätkettyinä, vaipuneena sohvapöydän hienoa liinaa vasten, ja sohvan +nurkassa istui arkkitehti kalpeana ja totisena. Hän ei edes +liikahtanutkaan Annan tullessa; mutta Ringa alkoi itkeä, niin +kiihkeästi, niin lapsellisesti kuin hänen tapansa oli. + +Annan kasvot kalpenivat samassa huomattavasti. Hän pani kynttilän +pöydälle, istuutui Ringan viereen ja katsoi arkkitehtiin tummin, +läpitunkevin silmin, jotka saattoivat osoittaa yhtä paljon uhkaa ja +vihaa kuin ne luultavasti toisissa olosuhteissa olisivat osoittaneet +hehkuvaa rakkautta. + +-- Miksi Ringa itkee? kysyi hän Lithaun puoleen kääntyneenä. + +-- Siksi, että hän rakastaa sisartaan enemmän kuin itseänsä, vastasi +hän. + +-- Jos rakastat minua, Ringa, niin tule! Sinun paikkasi ei ole täällä! +sanoi Anna suuttumuksesta vavisten. + +Ringa alkoi vain itkeä entistä kiihkeämmin. + +-- Sallikaa hänen viivähtää vielä hetkinen, sanoi Lithau tyynesti. Se, +mitä minä olen sanonut hänelle, ei pelkää valoa eikä teidän +läsnäoloanne, neiti Anna. Paroni Littowin luvalla minä pyydän Ringa +neidin rakkautta. + +-- Riittää, riittää! Minä aavistin sitä! Lapsi parka, älä itke +enää, olenhan minä luonasi; minä olen suojeleva sinua isämme +myöntyväisyydeltä ja tämän herran tunkeilevaisuudelta. Miksi hän +luuleekaan meitä? Luuleeko hän itseään toiseksi Don Juaniksi, +jonka muka vain tarvitsee näyttäytyä voittaakseen kokemattomien +maalaistyttöjen sydämet? Tule pois... Me toivomme herra Lithaulle +parempaa menestystä hänen uusilla valloitusretkillään. Linnaisissa on, +pelkään minä, kapteeni Winterloo äskettäin ryöstänyt häneltä ainoan +voitonseppeleen, mitä hän olisi täällä saattanut toivoa. + +Ringa lakkasi itkemästä. + +-- Ajat muuttuvat, vastasi arkkitehti surullisesti ja ilman +katkeruutta. -- Muinoin rakasti Katarina Szistovo aatelitonta. Nyt +suostuu Littow sellaiseen liittoon, mutta Katarina Szistovo kohtelee +aatelitonta ylenkatsein. + +-- Ja millä oikeudella tunkeudutte te, herra Lithau, perheeseen, joka +ei ole toivonut joutuvansa mihinkään tekemisiin kanssanne? Kuka on +sanonut teille, että jonkun Littowin sydän enempää kuin kenenkään +muunkaan, joka tuntee oman arvonsa, olisi kenen hyvänsä vallattavissa, +joka tulla tupsahtaa maantieltä muka tekemään meitä onnellisiksi +tarjoamalla oman rakastettavan persoonallisuutensa? + +Arkkitehti nousi. + +-- Jos vastaus riippuisi minusta, sanoi hän, olisin jo kuullut +kylliksi. Mutta vastaus on Ringa Littowin vallassa. Minä alistun +siihen, mitä hän sanoo. + +Ringa nosti katseensa -- valo valaisi hänen kauniita, itkettyneitä +silmiänsä ja vaaleita hiuksiaan, joista vallaton kihara oli valunut +alas poskelle. Hän katsoi sisartaan sanomattoman kummastuneena ja +lapsellisesti ja sanoi hiljaa: + +-- Minä luulin sinun rakastavan häntä! + +Hehkuva puna nousi Annan poskille, mutta hän vastasi nopeasti: + +-- Sinun pitäisi paremmin tietää, Voinko _minä_ pitää missään arvossa +miestä, joka käyttää vieraanvaraisuutta ja tuttavuutta itsekästen +tarkoitusten saavuttamiseksi, vieläpä niiden onnenkin kustannuksella, +joita hän sanoo rakastavansa. + +Lithau seisoi synkkänä ja ääneti, käsivarret ristissä nojautuen oven +pieleen, ja katsoi Ringaa. Ringan hienopiirteisten kasvojen kaunis ilme +vaihtui kummastuksesta hämmästykseksi, hämmästyksestä mielipahaksi. + +-- Ei -- sanoi hän hiljaa -- sinä et ole koskaan rakastanut häntä! + +-- Minäkö?... En koskaan! huudahti Anna. + +-- Mutta minä -- jatkoi Ringa, ja hänen olemuksessaan ilmeni sellainen +päättäväisyys, ettei sitä koskaan ennen oltu hänessä huomattu -- minä +rakastan häntä, minä! Minä rakastin häntä jo ennen kuin sitä itse +tiesinkään, ensi hetkestä alkaen, kun tapasin hänet jäällä. Minä en +olisi koskaan sanonut sitä hänelle, jos sinä olisit pitänyt hänestä. +Mutta nyt minä sanon sen, vaikkapa koko maailma sen kuulisi. Et sinä +eikä kukaan muu voi kieltää minua sitä sanomasta. + +-- Sinä, Littow! Hän, maantieltä tullut herra. + +-- Kun olin pieni -- jatkoi Ringa yhä päättäväisemmin -- teit sinä +pilaa nimestäni ja sanoit minun aina pysyvänkin Ringana[24], koska +leikin mieluummin talonpoikaistyttöjen kuin sinun ylhäisten +koulutoveriesi kera. Sinä olit oikeassa; minä lienen yhä vieläkin +Ringa. Mitä minä välitän nimestä! Mutta usko, Anna, eräässä suhteessa +minä olen Littow: minä en koskaan luovu siitä, minkä tiedän oikeaksi. +Sano häntä miksi hyvänsä; minusta hän on aatelismies, vielä parempi +aatelinen kuin sinä ja minä. Katso häntä, Anna! Voiko hän valehdella? +Voiko hän pettää, sano? Miten vähän tunnetkaan häntä! Hän voisi uhrata +kaikki meidän puolestamme! + +-- Sinä, joka tunnet maailmaa vain nukkekaapistasi ja ihmisiä +kuvakirjoista -- mistä sinä tiedät, mikä tämä herra todellakin on? + +Silloin Lithau astui väliin eikä antanut Ringan vastata. + +-- Jo riittää, sanoi hän. Saattaisin vuorostani kysyä, onko komealta +sointumaton, mutta kunniallinen aateliton nimi Anna neidin silmissä +niin suuri rikos, ettei meidän aikamme valistus eikä miehen luonne, +jossa ei ole mitään tahraa, voi tasoittaa juopaa Ringan ja minun +väliltäni. Mutta Jumala varjelkoon minua tunkeutumasta kahden +sisarsydämen väliin, joiden tulee kuulua toisilleen koko elinajan! Minä +annan Anna neidille aikaa, jotta hän oppisi tuntemaan minut paremmin... +Nyt lähden onnellisena ja palaan takaisin; jäähän koko onneni tänne. +Mutta Ringa on vapaa; minä en sido häntä lupauksen sitein. Ehkä hän on +saava sovitetuksi sisarensa epäilyn. Katsokaa tuota lasta, tuota lasta, +katsokaa, miten nopeasti hän kehittyy naiseksi! Jääkää hyvästi, Anna +neiti! Jää hyvästi, Ringa, iloinen päivänpaisteeni! Tulen takaisin, kun +vehreys palaa Linnaisten puistoon... + +Samassa jääkylmä käsi tarttui hänen käteensä, ja hänen vieressään +seisoi Viheriän kamarin kummitus. Samat tuhkanharmaat kasvot, jotka jo +ennen kahdesti olivat katsoneet häntä, katsoa tuijottivat taaskin +kiillottomilla, läpitunkevilla silmillään häneen. + +Mutta yö, pimeys, hiljaisuus, yksinäisyys, kaikki nuo mielikuvituksen +kauhunnäkyjen runsaat lähteet eivät nyt olleetkaan ympäröimässä häntä +salaperäisyydellään. Kynttilän valossa ja tyttöjen läsnäollessa +kammottava kummitus muuttui ihmisen muotoiseksi, kyyryselkäiseksi, +kuihtuneeksi mummoksi, jolla oli yllään jo ammoin vanhentunut puku ja +päässä valkoinen päähine, josta otsan tavaton kalpeus kävi vielä +huomattavammaksi. Mutta niin kummallinen oli hänen liikkumaton +katseensa, niin outo hänen ryhtinsä, johon ei ulkomaailma näyttänyt +mitään vaikuttavan, että arkkitehti nytkin tunsi vasten tahtoaan +kylmien väreiden karmivan ruumistaan, kun jäinen käsi kosketti häntä. + +Olento katsoi häntä muutaman hetken ääneti -- veti hänet sitten hiljaa +eteenpäin, vei hänet Ringan luo ja yhdisti heidän kätensä. Sitten hän +nyökkäsi päätään ja sanoi käskevästi: + +-- Kaarle Littow, Szistovon sukua, ota morsiamesi! + +Nuo sanat, ääni niin soinnuton kuin se olisi kuulunut haudasta, +vaikuttivat kaikkiin mitä syvimmin. Ei edes Annakaan uskaltanut +vastustaa häntä. Lithau vain näytti epäröivän. + +-- Kaarle Littow, Szistovon sukua, minä sanon sinulle, ota morsiamesi! +toisti vanhus painokkaasti. + +-- Mitä hän sanoo? kysyi Ringa vavisten. + +-- Hän uneksii, kuiskasi Anna hämmästyksissään. + +Olento pani kätensä ristiin, ja hänen katseensa näytti melkein +sammuvan. + +-- Herra, sanoi hän, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan, sillä kirous +on poistunut suvustamme, kuolleet saavat levon haudoissaan, eikä lasten +tarvitse kärsiä isäinsä pahojen tekojen tähden. Minä sanon sinulle, +Kaarle Littow, Szistovon sukua, ota morsiamesi! + +Niin sanoen hän ojensi siunaten kätensä molempia nuoria kohti ja +poistui sitten hiljaisin, kuulumattomin askelin jättäen kaikki +hämmästyksiinsä. + +Anna ja Ringa syleilivät toisiaan. + +-- Kuka on tuo olento, joka voi lukea salattuja asioita? kysyi Lithau +kummituksen hävittyä. + +-- Hän on isämme yhdeksänkymmenen ikäinen kuuro täti, Jaakko von +Littowin tytär, Justina täti. + + + + +25. WINTERLOO, KAARLE SZISTOVO-LITTOW JA VIHERIÄ KAMARI. + + +-- Nyt on maailman loppu tulossa, ei nyt enää pidetä mitään arvossa, +valitti hovineuvoksetar Winterloo pojalleen Eusebiukselle sen +merkillisen päivän jälkeisenä aamuna, jolloin kahdet kihlaukset +julkaistiin Linnaisissa. -- Lithau nai Littowin, ja Winterloo, äidin +puolelta Ahlekors, nai Triste-Rubanin! Kuka olisi sellaista kuullut +minun nuorena ollessani? Yksin aatelisetkin muuttuvat jakobiineiksi! + +-- Sitä ei voi p--kaan enää auttaa, armollinen äiti, vastasi kapteeni +hyväntahtoisesti. + +-- Kopeus kasvaa yli kaikkien rajojen. Hän on olevinaan, tuo mies, kuin +olisi hän oikeata sukua. + +-- Lempo vie! Sukua meillä on kaikilla, ja siinä kyllin. Mies suututti +minua, mutta nyt se on unohdettu. Me joimme eilen veljenmaljat, ja +tietäkääs, armahin äiti, että hän on oikea kunnon Kalle. Sitä paitsi +kuulin kerrottavan, että joku hänen esi-isistänsä, muuan Lithovius tai +mikä lienee ollut nimeltään, on ollut hovirunoilija tai _poéta +laureatus_, kuten heitä lienee siihen aikaan nimitetty, hänen +majesteettivainajansa, en muista enää kenen, hovissa. + +-- Hovirunoilijako? Minkä arvoinen on hovirunoilija? + +-- Peijakas, onpa sekin kysymys! Luullakseni se hyvinkin vetää vertoja +hovineuvokselle. + +-- No siinä tapauksessa myönnän hänellä olevan jonkinlaista +_préjudicea_, vanhaa oikeutta. Mutta entä hän itse? Minkä arvoinen on +arkkitehti? + +-- Arkkitehti lienee samaa maata kuin vapaamuurari. Mutta _raillerie +à part_, leikki sikseen; Hirmunen, Ketonen ja Hakkarainen ovat +ruvenneet hakemaan saamisiansa. Lukkilan Lorunen ja hänen Loviisansa +kysyvät, olivatko päivällisemme komeat. Malinen hakee rästiä, ja +Grönfors kuuluttaa huutokauppaa Syrjänkoskelle. Toivoisin, saakeli +soikoon, että minussa olisi hitunen Dantonin vikaa voidakseni teloittaa +koko joukon. + +-- Mutta sehän on ilkeätä! Minä en voi koskaan antaa sinulle anteeksi, +ettet sinä ottanut Ringa Littowia, kun hän vielä oli _à prendre_, +saatavissa. Annankin suhteen voisit vielä tehdä hyvät kaupat, ellet +tyhmyyksissäsi olisi jo kihlautunut... + +-- Älkäämme ajatelko enää sitä asiaa, äiti. Laskekaamme ennemmin, +montako lehmää voimme elättää Syrjänkoskella, kun Littow perustaa +meijerinsä. Adelaide on ihastuksissaan siitä; hän on tarjoava meille +Sveitsin juustoa aamuisin, päivälliseksi ja illalliseksi. Hänen +isänsähän oli juustokauppias... + +-- Juustokauppiasko? Mikä _horreur_! Voi minua onnetonta äitiä, minun +Eusebiukseni nai juustokauppiaan! + +-- Pyydän anteeksi, hänen tyttärensähän. Mitä pahaa siinä on? + +-- Ja sinä sanoit, että suku on Picardiesta muuttanutta aatelia! + +-- Sanoinko niin? No, voihan se olla mahdollista. Luulenpa melkein, +että Picardien aatelilla on tapana myyskennellä huvikseen juustoa +joutohetkinään. Ainakin he myyvät viiniä. Eikö äiti ole koskaan juonut +picardon-viiniä? + +-- Juustokauppiaan tytär! Kuinka saatoit tehdä äidillesi sellaisen +_chagrinin_, murheen! + +Ja hovineuvoksetar raukka vuodatti katkeria kyyneleitä. Hän unohti koko +Syrjänkosken menettämisen, unohti kaikki heidän suuret surunsa, unohti +tulevan miniänsä kaikki viat ja hyvät puolet, ja kaikki hänen huolensa +keskittyivät siihen onnettomaan keksintöön, että hänen rakas +Eusebiuksensa oli liittynyt juustokauppiaiden sukuun. Täytyihän +kaikkien Winterlooiden ja Ahlekorsien kääntyä haudoissaan. + +Kapteeni Winterloolla oli kuitenkin monen muun hyvän ominaisuuden +ohessa sekin, että hän oli hyvä poika, ja hänen mieltänsä kirveli, kun +äiti pani asian niin pahakseen. + +-- No, no -- sanoi hän lohduttaen -- älkää olko pahoillanne, armollinen +äiti, juustojuttu saa jäädä meidän salaisuudeksemme, vaikka olenkin +kuullut, että juustokauppiaat voivat päästä Sveitsissä presidenteiksi. +Sitä paitsi olen aivan varma siitä, että Adelaiden esi-isät ovat olleet +mukana Jerusalemin hävityksessä, jos siitä on mitään huvia armolliselle +äidille, ja se on, tuhat tulimmaista, enemmän kuin mitä Littowit, +Winterloot ja Ahlekorsit kaikki yhteensä saattavat kehua tehneensä... +Mutta on aika mennä murkinoimaan. Minä en ole vielä nähnyt Adelaidea +tänään, ja mitä tulee ryyppyyn ja juustoon... + +-- Juustoon! huokasi hovineuvoksetar ja seurasi vastahakoisesti +poikaansa. + +Mutta aamiainen viipyi erään harvinaisen tapahtuman tähden. + +Paroni Littow oli päättänyt tutkia Viheriän kamarin salaisuuden ja meni +heti päivän koitteessa sinne mukanaan arkkitehti ja muutamia talon +työmiehiä; heidän käskettiin nostaa paikoiltaan raskas tammikaappi, +jolla oli ollut varsin kummallinen osuus huoneen salaperäisissä +tapahtumissa. Sillä välin eversti kertoi, mitä hänelle oli tapahtunut +Viheriässä kamarissa ja mikä suurimmaksi osaksi on lukijalle tuttua. +Seikkailun loppu, mikä sai hänet varhain aamulla menemään alakertaan +arkkitehdin luo, ei ollut yhtä salaperäistä, mutta sentään yhtä +käsittämätöntä. Hän oli päättänyt valvoa lopun yötä, mutta äänettömyys +ja väsymys olivat vieneet voiton hänestä; hän vaipui, kuten Lithaukin, +unen horroksiin istuessaan kirjoituspöydän ääressä, ja siitä herätti +hänet käsi, joka hiljaa laskeutui hänen olkapäälleen. Nostaessaan +katseensa hän näki vieressään tätinsä, joka sanoi hänelle: + +-- Mene vieraan luo ja pyydä häneltä paperi, jonka hän on löytänyt +tammikaapista. Kuolleitten ja elävien onni riippuu siitä!... + +Ja kun eversti silloin oli epäröinyt, oli täti lisännyt käskevällä +äänellä: + +-- Mene vieraan luo ja anna hänelle tyttäresi, muuten eivät isäsi saa +rauhaa haudoissansa! + +Sitten hän oli sammuttanut kynttilät ja kadonnut, ja silloin eversti +oli suuresti liikutettuna totellut hänen käskyään. + +-- Minä en voi selittää sitä muulla tavoin -- jatkoi paroni Littow -- +kuin siten, että tätini on saanut tietää tulosi Ringalta, jonka aina +täytyi tehdä hänelle selkoa kartanoon saapuneista vieraista, ehkäpä +myöskin vanhalta Holming veijarilta, ainoalta palvelijalta, jonka +kanssa hän, hoitajatarta lukuunottamatta, on jossakin tekemisissä. +Silloin on otaksuttavasti vanha, joutava tarina isoisästäni johtunut +hänen mieleensä nuoruuden ajoilta, ja se muisto on saattanut hänet +tiedustelemaan ristimänimeäsi ja sukuperääsi. Anna kertoi, että hän +vierashuoneessa oli nimittänyt sinua Kaarle Littowiksi tai Kaarle +Szistovoksi. + +-- Kyllä hän teki niin. + +-- No miksei! Minä toivon, Kaarle, että sinä huolimatta kaikesta +_mésintelligence'stä_, väärinymmärryksestä, mitä on ollut välillämme, +tulet rakkaaksi pojakseni, ja koska minulla ei ole muuta vanhan nimeni +perijää, sallinee hänen majesteettinsa pitkän palvelukseni ansaitseman +suosion ja armon tähden minun ottaa sinut ottopojakseni... + +Lithau punastui. + +-- Älkää pitäkö sanojani ylpeytenä, vastasi hän, vielä vähemmin +kiittämättömyytenä; olen syvästi liikutettu niin paljosta vielä +ansaitsemattomasta hyvyydestä. Mutta minä en voi luopua siitä nimestä, +joka minulla on ollut lapsuudesta pitäen, samalla luopumatta itsestäni +ja tulematta maailman silmissä epäluulon alaiseksi siitä, että olisin +muka uskaltanut kohottaa katseeni Ringaan vain turhamaisuuttani ja +kunnianhimoani tyydyttääkseni... Sallikaa minun, sallikaa Ringan +pitää minun nimeni; minä olen tekevä kaiken, mitä mies voi tehdä, +aateloidakseni sen meidän aikamme ja kaikkien aikojen parhaalla +aateliskirjalla: ihmisten kunnioituksella ja kunnian vaakunakilvellä. + +-- Minä en peruuta lupaustani enkä tahdo koettaa saada sinua taipumaan, +vastasi eversti tyytymättömänä. Tee miten tahdot; toivon, että kerran +vielä ajattelet toisin. + +-- Anteeksi -- tuskinpa. + +-- Ringa on sitäpaitsi vielä liian nuori ja lapsellinen. Luullakseni +vietämme häänne vasta uudessa Linnaisten kartanossa, joka on oleva +sinun tekoasi? + +-- Teidän tekoanne, hyvä, kunnioitettava isäni; teidän, kuten koko +minun onnenikin on teidän ansionne! Minä olen sydämestäni kiitollinen, +että sillä saan vihkiä uuden kartanon. + +-- Hyvä on. Mutta unohdamme kokonaan, missä tarkoituksessa tulimme +tänne Viheriään kamariin. Tulkaa, pojat! Nostakaa pois tuo vanha +kaappi! + +Miehet kävivät kaappiin käsiksi kaikin voimin, mutta eivät saaneet +liikkumaan sitä paikaltaan. Koetettiin kangilla; turhaan. Vanhalla, +itsepäisellä huonekalulla näkyi olevan halu todistaa pahan maineensa +olevan totta. Holming selitti suoraan, että paholainen istuu kaapissa +ja että se on sentähden niin raskas. + +Vihdoin huomautti eräs miehistä, että kaappi on salvettu kiinni +seinään. Tutkittiin tarkemmin, ja niin olikin laita. + +-- Hakatkaa rikki vanha romu! huudahti eversti kärsimättömänä. Kyllä +minä opetan sen kummittelemaan rauhallisessa talossani. + +Kirveet alkoivat heilua, hakattiin pois yksi seinä. Silloin huomattiin +odottamaton seikka -- ylhäällä ja alhaalla saranat, joilla koko kaapin +sisusta voitiin helposti ja hiljaa kääntää syrjään, niin että osa siitä +meni seinässä olevaan tyhjään komeroon. Kun kaapin sisusta siten oli +siirretty syrjään, syntyi siihen kapea aukko, joka oli siksi suuri, +että siitä sopi ihminen kulkemaan, ja aukosta päästiin yhtä kapeille +portaille. Portaat taas kulkivat alaspäin seinän sisässä, joka sillä +kohden oli kaksinkertainen, vaikkeivät Linnaisten silloiset asukkaat +osanneet edes aavistaakaan sitä. + +-- Nyt käsitän kaikki, kuiskasi eversti Lithaulle. Asessori Jaakko von +Littow, joka rakensi Linnaisten kartanon, oli hyvin mustasukkainen +nuoren vaimonsa vuoksi. Rouva asui kauan tässä huoneessa, ja hän itse +asui alakerrassa samalla kohdalla. Voidakseen minä hetkenä hyvänsä +näkymättömänä vartioida vaimoaan hän laitatti tämän kaapin +salaportaiksi, jotka veivät hänen omaan huoneeseensa. Siinä asuu nyt +tätini. Mustasukkaisuus rakensi tämän kekseliään käytävän, ja +yhdeksänkymmenvuotias mummo, joka on tullut uudelleen lapseksi, on +käyttänyt sitä kummitellakseen kuvitteluineen Viheriässä kamarissa. + +-- Armollinen herra, älkää menkö sinne, se vie suoraa päätä h--tiin! +huusi Holming. + +Varoitus oli olevinaan leikkiä, mutta toista sanoi miehen vapiseva +ääni. + +-- Vaiti ja odottakaa minua täällä! huusi eversti laskeutuessaan alas +seinän aukkoon. + +Muistaen saaneensa vartijan viran Viheriässä kamarissa Mefisto +syöksähti isäntänsä jälkeen, ja molemmat katosivat seinäportaiden +pimeään. + +Odotettiin hetkinen, puheltiin kuiskaillen, muutamat olivat peloissaan, +kaikki uteliaina. Vain Lithau seisoi synkkiin muistoihin vaipuneena. +Hän tiesi aivan hyvin, etteivät Justina neidin rauhaa noina monina +vuosina olleet häirinneet tyhjät mielikuvituksen tuotteet, vaan tieto +hänen isänsä maailmalle tuntemattomasta petoksesta ja syvä tarve +koettaa sovittaa Littowin nimen anastusta. Hän, joka hyvin tunsi vanhan +kaapin, oli aivan varmaan tiennyt siitä tärkeästä paperista, joka siinä +oli säilössä. Kenties hän oli tahallaan edistänyt Viheriän kamarin +pahaa kummitusmainetta estääkseen asiaan kuulumattomia keksimästä +salaisuutta. Kenties hän oli vuosi vuodelta koettanut Ringan ja +Holmingin puheista ottaa selkoa kaikista talon vieraista, toivoen +vihdoin löytävänsä jonkun, jolle hän voisi uskoa tuon kauhean paperin; +hän ei liene tahtonut tai uskaltanut uskoa sitä veljensä pojalle, +everstille. Ja silloin oli sallimus todellakin johtanut Linnaisiin +juuri vääryyttä kärsineen suvun ainoan jäljellä olevan jälkeläisen, +ainoan, joka vielä saattoi vaatia oikeutta kuolleilta. Hän oli nähnyt +Lithaun olevan yötä Viheriässä kamarissa, hän oli kiinnittänyt hänen +huomionsa vanhaan kaappiin, avannut hänelle sen kaikilta muilta +suljetun oven ja vetänyt puoleksi auki erään laatikon -- sen, missä +salakomero oli kätkössä! Vanha naisparka, miten tuskallista mahtoi +hänestä ollakaan paljastaa isänsä häpeä, ja kuitenkin, minkä +sanomattoman huojennuksen hän olikaan saanut rikoksen sovittamisesta! + +Niin, eikä mitenkään muuten, oli selitettävä nuo kummalliset tapaukset. +Mutta salaportaat? Mikä julma intohimo olikaan rakentanut salaloukon, +ja miten sietämätön kidutus olikaan saattanut Jaakko von Littowin +puolison epätoivosta rikokseen, rikoksesta itsemurhaan! + +Eversti viipyi kauan. Vihdoin hän palasi kalpeana ja totisena. + +-- Nämä portaat -- sanoi hän -- vievät tätini huoneeseen. Hän ei enää +ole niitä käyttävä. Tapasin hänet nukkumasta -- nukkumasta iäistä unta. + + + + +26. KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA MYÖHEMMIN. + + +Lukijan suosiollisella luvalla siirrymme nyt kaksikymmentä vuotta +eteenpäin ajassa ja siis melkoista lähemmä meidän päiviämme. On kaunis +iltapäivä heinäkuussa. Eversti paroni Kaarle Sigismund Littow on +vieraisilla Syrjänkosken suuressa meijerissä, ja siellä häntä on +kestitty hänen oivalla mielijuustollansa, joka on Sveitsin mallin +mukaan valmistettu. Eversti on vielä kookasvartaloinen, komea ukko, +ryhti suora kuin sotilaalla ainakin ja pää valkoinen kuin kyyhkynen. +Tuskinpa uskoisi hänen äsken täyttäneen kahdeksannenkymmenennen +ikävuotensa. Lukuunottamatta sitä, että toinen silmä on luopunut +palveluksesta ja toisenkin näkövoima on heikontunut, eversti kantaa +vuosien suuren taakan kuin muinaisajan urho, ja jottei nykyaikakaan +unohtuisi hänen mielestään, on hänellä taskut täynnä rintasokeria +suuren lapsilauman varalle, joka meluaa hänen ympärillään. + +Hän istuu päärakennuksen portailla. Rakennuksen hän oli teettänyt +Syrjänkoskelle ostettuaan kohta palon jälkeen pakkohuutokaupalla +myytäväksi joutuneen Syrjänkosken. Kapteeni Eusebius Winterloo tulee +ulos katsomaan, ovatko everstin hevoset jo valjaissa, ja ärjyy +lapsijoukolle, että se häpeäisi vähän eikä surisisi kuin paarmat vanhan +sedän ympärillä. Kunnon kapteeni ei ole edistynyt arvoasteissa, mutta +sitä enemmän muussa hyvässä. Hänestä on tullut niin lihava, että hän +vertaa itseään "paraiksi käyneeseen oluttynnyriin" -- sillä hän on +äskettäin perustanut suuren oluttehtaan. Sitä paitsi hän ja Littow ovat +jo monta vuotta yhdessä omistaneet meijerin, ja hän tulee melkoisen +hyvin toimeen varojen puolesta; muuten hän on iloinen, hyväluontoinen +moukka, kuten hän aina on ollut, huolimatta kaikista vaivoista, mitä +rouva on nähnyt koettaessaan istuttaa häneen eurooppalaista sivistystä. +Hovineuvoksetar vainaja, hänen äitinsä, joka ei milloinkaan unohtanut +kursailua, oli jo aikoinaan huomannut turhiksi kaikki ponnistukset, +mitä hän teki Eusebiuksen hyväksi, ja kapteeninrouva Winterloo, +syntyisin Triste-Ruban, on vihdoinkin nähnyt parhaaksi antaa kelpo +miehensä pysyä semmoisena, millaiseksi Herramme ja sotilaselämä olivat +hänet nuorena muodostaneet. Sen sijaan on hän, viisaasti tehden, pannut +kasvatustapansa käytäntöön pienissä ilveksissä, tuossa pitkässä +jonossa, jossa yksitoista alkujaan neljästätoista on elossa ja jolla +hän aikojen kuluessa on turvannut Winterloo-suvun vastaisen +kukoistuksen. Pojista sukeutuu millainen mistäkin, ei pahaa kestään; +muutamat pulleat kuin isä, toiset hoikat kuin äiti, kaikki oikein +vallattomia vaatteiden kuluttajia, joiden housujen polviin ilmestyy +säännöllisesti jok'ikinen viikko reikiä. Vanhimmalla pojalla +Eusebiuksella, joka lukee maanviljelysoppia Mustialassa ja on +yhdeksäntoistavuotias, on äitinsä murheeksi huomattava taipumus tulla +isäänsä; hänet on jo tavattu käyttämästä joitakuita "lempo vie", +"saakeli soikoon" tai muita raa'anlaisia lauseparsia, jotka ovat +karisseet kuin murut isän suuresta kesytettyjen eläintarhaleijonien +varastosta. Enemmän iloa olisi rouva Winterloolla punaposkisista +tyttäristään, jos he vain vähemmin vieraantuisivat hienosta +seuraelämästä eivätkä äitinsä mielipahaksi puhuisi paremmin suomea kuin +ranskaa. Mutta, mikä on tosiaan kummallista, muinoinen opettajatar on +itsekin melkein kokonaan unohtanut äidinkielensä, tai oikeammin, hän +sekoittaa siihen sekä suomalaisia että ruotsalaisia sanoja aivan +ujostelematta, mutta sitä vastoin hän on yhä vielä hyvin taitava +kieliopissa, joka taas on tyttärien kauhistus. Rouva Winterloo on +ylimalkaan hyvä emäntä, hieman kiivas ja kiukkuinen piioille, mutta +nepä saavat suuttumaan vaikka kivenkin! Syrjänkosken meijeri on hänen +kuolematon kunniansa. Alussa ei yritys oikein ottanut onnistuakseen +kieliopin sääntöjen mukaan, ja lehmätkin olivat mutkikkaammat kuin itse +säännöttömät teonsanat. Mutta pitkäaikaisen matkan jälkeen, jonka rouva +Winterloo teki kymmenen vuotta sitten Sveitsiin ja jolla matkalla hän +sai neuvotella sukulaistensa juustokauppiaiden kanssa, on meijeri +käynyt oikein hyvin, valmistanut suuria tynnyrillisiä mitä oivallisinta +voita, joka on saanut kunniamerkkejä monessa näyttelyssä, ja on niin +edistynyt juuston valmistamisessa, että Sippola, Moisio ja muut maan +juustokuuluisuudet saanevat siitä ennen pitkää vaarallisen kilpailijan +maailmanmarkkinoilla. + +Rouva Winterloo ilmestyy sitten portaille ja tuo omin käsin everstille +hänen tavallisia virvokkeitaan: voita, leipää, juustoa, retiisejä ja +lasin raikasta lähdevettä. Kaikki on tuoretta ja maukasta, voi +keltaista kuin sahrami ja kirnuttu uudessa turbiinikirnussa, jonka +vertaista ei sitä ennen ole nähty viidenkymmenen peninkulman alalla. +Rouva Winterloo kertoo, miten kaupunkilaiskarjakot ovat viime vuosina +tehneet kokeitansa Syrjänkosken karjatarhassa, mutta ettei mikään +vetänyt vertoja sveitsiläiselle menettelytavalle, eikä puutu muuta kuin +englantilaiset vieraat, jotka matkustavat vaikka satakin peninkulmaa +saadakseen maistaa hyvää juustoa. Eversti taas puolestaan kertoo +Linnaisten suoviljelyksestä. Kapteeni Winterloo oli ennustanut, että +siitä tulisi vettä kuin Hakkaraisen samppanjasta, ja niin oli +todellakin käynyt. Kapteeni ei näet koskaan voinut antaa anteeksi, että +Hakkarainen oli ottanut hänen valakkansa samppanjasta, joka juomatta +paloi tulipalossa. + +Siitä maalaiskeskustelusta tunnemme varsin hyvin Linnaisten vanhan +herran ja Syrjänkosken häikäilemättömän kapteenin, mutta vaivoin +entisen opettajattaren, neiti Triste-Rubanin. Hän on mahdollisimman +hyvin mukautunut meidän maamme oloihin, ja nuo kaksikymmentä vuotta +ovat muuttaneet pienen, miellyttävän sveitsittären ruskeine, +keimailevine silmineen hyvin puheliaaksi, hyvin säästäväiseksi ja hyvin +lihavaksi pieneksi emännäksi, joka rajattomasti hallitsee yhtä miestä, +yhtätoista lasta ja kuuttakymmentä elukkaa; mutta kunniamerkkiä "_pour +le mérite_" ei hän ole saanut, vaikka hän sen kyllä olisi ansainnut. +Arkkitehdin ennustus meni siis yhtä tyhjiin kuin Hakkaraisen samppanja. + +-- Nyt lienee jo poikani, vuorineuvos, tullut kotiin Turusta, sanoo +parooni Littow ja nousee mukaviin ajoneuvoihin. + +Winterloot, suuret ja pienet, kerääntyvät hänen ympärillensä ja +huutavat täyttä kurkkua "eläköötä" jäähyväisiksi vanhalle sedälle. +Ajaja läiskäyttää ruoskaansa, ja paroni Littow palaa Linnaisiin. + +Herraskartano on nyt toisen näköinen kuin kaksikymmentä vuotta +takaperin. Muodoton vanha rakennus on hävinnyt synkkine saleineen, +pitkine käytävineen ja pahamaineisine Vihreine kamareineen, ja sijaan +on kohonnut koruton, mutta kuitenkin kaunis kaksinkertainen +kivirakennus, jonka korkeista, valoisista ikkunoista uuden ajan valo +virtaa kaikilta puolin sisään. Ympäriltä häämöttää puiden välitse +sieviä, pieniä tupasia; puisto on hyvin hoidettu, ja kun ajetaan +kartanoon pitkin vanhojen, korkeiden lehmusten varjostamaa kujaa, +näyttää uusi Linnaisten kartano niin iloiselta, niin viehättävältä, +että sinä, hyvä lukija, jos matkasi milloin käy niille seuduille, et +voine vastustaa uteliaisuuttasi, vaan poikkeat tutustumaan +kunnioitettavaan perheeseen, josta puhutaan Viheriän kamarin +kertomuksessa. Saatat tehdä sen arvelematta, sillä vaikka onkin +luonnollista, että Linnaisten asukkaat hieman vitkaillen puhuvat +Viheriästä kamarista, saat olla varma, että olet tapaava siellä niin +paljon vieraanvaraisuutta ja niin vähän ylimyksellistä kopeutta kuin +suinkin voit vaatia keltään Littowilta -- huomaapas, Littowilta! -- +meidän päivinämme. Ei tee enää vanhan Jagielin hirveä miekka eivätkä +Jaakko von Littowin tekotukat yöllistä ilkivaltaa Linnaisissa. Nykyaika +on ratsastanut taloon sen porteista tuulineen ja auringonpaisteineen; +keskiajasta on tuskin enempää jäljellä kuin nimi ja muisto. + +Eversti paroni Littowia tervehtii jo portailla perhe, jossa osaksi +vielä tapaamme vanhoja tuttuja. Mies, jota eversti erikoisesti +painostaen nimittää "pojakseen, vuorineuvokseksi" -- ja harvoin +kuullaan hänen käyttävän muuta nimitystä -- on entinen arkkitehti +Kaarle Lithau, kookasvartaloinen, viisikymmenvuotias herra, talon vävy +ja suuren maatilan ynnä kaikkien siihen kuuluvien tehtaitten ja sahojen +hoitaja. Sen, mitä onni oli antanut hänelle, oli hän lunastanut +miehen tavoin. Hän on maamme viisaimpia, käytännöllisimpiä ja +vaikutusvaltaisimpia maanviljelijöitä; laajalti ylt'ympäri hän on +raivannut avaran uran viljelykselle ja varallisuudelle. Koko hänen +olemuksensa synnynnäinen vakavuus on vuosien vieriessä käynyt +lempeämmäksi, pehmeämmäksi, kuitenkaan kokonaan haihduttamatta +jonkinlaista synnynnäistä ylpeyttä, jonka tähden aateliset +tilanomistajat ovat joskus syyttäneet häntä aatelittoman kopeudesta. +Mutta kartanon alustalaiset eivät koskaan valita sitä, ja voidakseen +paremmin arvostella häntä tarvitsee vain nähdä, miten hänen totinen +katseensa sulaa keväiseksi lämmöksi ja päivänpaisteeksi, kun hän +silmäilee puolisoaan ja lapsiaan. Ringa -- entinen Ringa Littow -- on +nyt pieni, sievä, rakastettava kuudenneljättä vuoden ikäinen rouva. +Leikkivästä lapsesta on varttunut jalomielinen nainen. Hänen +kasvonpiirteittensä kauneudessa ja sielukkuudessa on vielä jäljellä +paljon muinaisesta lapsellisesta veitikkamaisuudesta, ja kun hänet +näkee vanhimman tyttärensä, neljätoistavuotiaan Annan vieressä, voisi +heitä luulla sisaruksiksi. Anna -- siihen aikaan sanottiin vielä +_mamseli_ Anna, koska neiti-nimityksen ylimykselliset muurit eivät +olleet vielä murtuneet, ja lukija tietää sentään parhaiten, että Anna +mamselin todellinen jalosukuisuus vie monistakin neideistä voiton -- +hän on vaaleaverinen ja lempeä kuten hänen äitinsä, mutta Ringa, +nuorempi, kohta kaksitoistavuotias tyttö, on tummaverisempi, ylpeämpi, +kiihkeämpi, enemmän vanhain Littowien kaltainen. Oikullinen sallimus on +huvikseen vaihtanut sisarusten nimet ja luonteet. + +Vuorineuvos Lithau on sitä paitsi tuonut Turusta mukanaan ainoan +poikansa, kuusitoistavuotiaan Kaarle Sigismundin, joka aikoo tutkia +maanviljelystä ja vuoritiedettä Skotlannissa. Hän on pitkä, voimakas ja +viisas nuorukainen; hänessä näyttää yhdistyneen isän vakavuus ja äidin +lempeys. Ilmeisesti hän on isoisän lemmikki; vanha eversti on laskenut +päivät ja tunnit hänen tulohetkeensä asti ja sulkee hänet syliinsä +ilokyyneleitä vuodattaen. + +Vielä on eräs perheen jäsen esittelemättä -- laiha, hieman kuihtunut +olento, jonka silmät säkenöivät ja jonka ryhti on ylhäinen ja käskevä. +Tuskin tunnemme häntä entiseksi Anna Littowiksi, josta sittemmin tuli +markiisitar Ribeira ja joka on jo leskenä miehensä, Portugalin +samannimisen ministerin kuoltua. Katarina Szistovon heimolainen ei ole +voinut suostua valitsemaan aatelitonta, vaikka hänen sydämensä kerran +olikin vähällä pettää suvun perintätavat. Hänellä ei ole lapsia, ja hän +on vain käymässä isänsä ja sisarensa luona, mutta jäisi kenties +mielellään ainiaaksi isänmaahansa, ellei hänen miehensä olisi +pelissä menettänyt kaikkea hänen perintöään Homburgissa eräälle +Spiegelbergille, joka sitten päätti päivänsä Espanjan kaleerilaivoilla. +Lesken täytyy jäädä Lissaboniin saadakseen eläkkeensä. Liian ylpeä hän +muuten onkin jäämään sukulaisilleen vastuksiksi, eikä hän luultavasti +ole vielä täydellisesti voinut leppyä Lithau-nimeenkään, vaikka hänen +sydämellinen ja hellä rakkautensa sisareen joka päivä sulattaakin hänen +ylpeyttänsä lempeämmiksi tunteiksi. + +Paitsi hovineuvoksetarta on vielä kaksi muutakin vanhaa tuttua mennyt +kaiken maailman tietä, kumpikin hyvin iäkkäänä. Holming, vanha "kaikki +kaikessa", on jo kauan levännyt kirkkomaan kulmassa kummitusjutuistaan, +ja uskollinen Mefisto on haudattu puistoon korkean lehmuksen alle, +jonka kuoreen on piirretty sen nimi ja kuolinvuosi. + +Eversti, joka tuskin saattaa kääntää silmiään kukoistavasta tyttärensä +pojasta, tarttuu nyt vävynsä käsivarteen ja kuiskaa hänelle: + +-- Minä pyydän sinulta jotakin, Kaarle! + +-- Mitä käskette, isä? + +-- Minä en käske, minä pyydän, minä rukoilen sinua, Kaarle -- en itseni +tähden enkä sinunkaan tähtesi, vaan tuon pojan tähden -- katsohan vain, +miten komea Littow hänestä kerran onkaan tuleva! + +-- Jättäkää se asia, isä. Olenhan jo kerran myöntynyt toivomuksiinne, +kun näitte niin paljon hyvää tarkoittavaa vaivaa hankkiessanne minulle +vuorineuvoksen nimen. Saatiinpa uudesta kaivoksestamme miten paljon +rautaa hyvänsä, ei se voi takoa minusta kelvollista vuorineuvosta. +Älkäämme sen tähden enää puhuko nimestä! + +-- Taipumaton mies, sinä et siis tahdo suoda minulle sitä lohdutusta +astuessani hautaan, että näkisin vanhan nimeni vielä uudistuvan +kunniaan ja elämään tulevaisina aikoina! Kaarle, minä rukoilen sinua, +vaikka oletkin vakuutettu siitä, että poika on uurtava uransa, olipa +hänellä mikä kunniallinen nimi tahansa -- ja minä katson hänen +kykenevän sen tekemään -- niin muista, millä ennustavalla nimellä +tätini puhutteli sinua kuolonsa edellisenä päivänä! Muista +sukulaisuutta, mikä on olemassa meidän nimiemme välillä! Muista, mitä +tätini sanoi suuren, tuntemattoman rikoksen sovittamisesta, mikä ei +minulle ole koskaan oikein selvinnyt! Muista Jaakko von Littowia ja +anna minun ottaa poikasi ottopojakseni! + +Vuorineuvos Lithau on vaiti. Hän on kauan vaiti, ei kukaan tiedä, mikä +taistelu riehuu taipumattoman miehen sydämessä. Hänen povensa pohjaan +on kätketty salaisuus, jota ei enää kukaan kuolevainen tunne, ja se +nousee hänen järkkymättömiä periaatteitaan vastaan, se murskaa ne, +niinkuin ruuti murtaa muurit ja vuoret; koko elämän kestänyt luja +perustus horjuu, se sortuu hänen jalkainsa alta ... hän joutuu varjojen +valtaan. Mitä kaikkea hän onkaan jo itse uhrannut kohtalottarelle, +jotka olivat kietoneet hänen elämänsä langat niin läheisesti Littowin +sukuun! Hän katsoo menneisiin aikoihin, hän näkee siellä riistetyn +nimensä ja ryövärin katuvaisen, rauhaa rukoilevan haamun. Hän katsahtaa +tuleviin aikoihin ja näkee tuon nimen uudelleen joutuvan oikealle +omistajalleen. Mitä hän ei koskaan itsensä tähden tehnyt, sen tekee hän +nyt poikansa tähden. + +-- Isä -- sanoo hän syvästi liikutettuna -- minä olen teille velkaa +koko elämäni onnen, lempeimmän päivänpaisteen, mikä milloinkaan on +hajoittanut pilvet miehen otsalta. Te olette antanut minulle Ringan! +Toteutukoon toivonne. Poikani saakoon sen nimen, joka hänelle +oikeastaan kuuluukin. Littowin nimi on uudelleen elävä, ja kuolleet +saavat levon haudoissaan. + + + + +VIITESELITYKSET: + + +[1] Kellgrenin runoelma. + +[2] Bengt Lidnerin runoelma "Kreivinna Spastaran kuolema". + +[3] Kustaa III:n murhenäytelmä. + +[4] Senjälkeen kun tämä kirjoitettiin (1863), on sama kuuluisa +historioitsija, joka on koonnut Kaarle XII:n syntiluettelon, laatinut +sellaisen myöskin Kustaa III:n jälkimaailmalle. Historian lahjomaton +realismi on siinä sen ihanteellisen ihastuksen oikaisijana. Mutta nuo +näkymättömät, elävät voimat, jotka kohottavat kansoja ja muodostelevat +aikakausia, pakenevat realistista käsitystä eivätkä salli itseään +määrättävän velkojen ja saamisien mitalla. Historiassa ei ole +ainoastaan ruumis, jona on tositapahtumat, vaan myöskin sielu, joka on +vaikuttimen ja vaikutuksen yhteys. Paljon suurta ovat _virheet_ +synnyttäneet, eikä ihanteellinen käsitys tyydy siihen keksintöön, että +pilvi, joka kätkee auringon, onkin vain sumua. Muist. 1879. + +[5] Helsingistä Suursaareen on linnuntietä noin 12 penikulmaa. Viaporin +pommitus vuonna 1855 kuului selvästi 30 penikulman päähän, jos +kuunneltiin korva kalliota vasten. + +[6] Hänestäpä saattaisi tulla jotakin. + +[7] Eläimet juoksevat, vasikat tanssivat. + +[8] Kas tuossa, prinssini, teidän pieni sanansaattajanne. + +[9] Täytyy olla lempo ruumiissa, jos mieli jättää kaikki nämä +mukavuudet ja hautautua Savon erämaihin. + +[10] Venäläisillä oli enimmäkseen vihreä, suomalaisilla harmaa ja +ruotsalaisilla sininen puku. + +[11] Mitä? Tuhmuuksia! + +[12] Nuori mies, te rupeatte hävyttömäksi! + +[13] Suuri Jumala, ettehän toki tahtone tehdä minua onnettomaksi! + +[14] Te olette erehtynyt, herraseni. + +[15] Vielä yksi! Jumalani! + +[16] Heitä jo kinasteleminen. + +[17] Niin nimitettiin pohjoisessa Suomessa 1741:n vuoden sotaa. Kaarle +XII:n sotaa, joka muutti Suomen erämaaksi, sanotaan etupäässä _isoksi +vihaksi_. + +[18] Kansantaruja. + +[19] Sotamiesten kesken yleinen huhu. + +[20] Kuningas on aina voittamaton häntä jumaloivan armeijan johtajana. + +[21] Ken laillan' nurjui Jumalalle, + Voi nurjua myös kuninkaalle. + +[22] Spiegelberg: peilivuori. + +[23] Muist. 1830-luvulla oli jo Suomessa menetetty kaikki toivo +valtiopäiväin saamisesta, joissa ritaristo ja aatelisto voisi +perustuslaissa vielä säilytetyn etuoikeuden mukaan esiintyä +valtiosäätynä. + +[24] Ringa merkitsee: halpa, vähäinen. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 1, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 1 *** + +***** This file should be named 38278-8.txt or 38278-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/8/2/7/38278/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/38278-8.zip b/38278-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..39e9cf2 --- /dev/null +++ b/38278-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..cdea461 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #38278 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38278) |