diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 38272-0.txt | 19018 | ||||
| -rw-r--r-- | 38272-0.zip | bin | 0 -> 427552 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 19034 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/38272-0.txt b/38272-0.txt new file mode 100644 index 0000000..41dff62 --- /dev/null +++ b/38272-0.txt @@ -0,0 +1,19018 @@ +The Project Gutenberg EBook of Suomen kansan satuja ja tarinoita, by Unknown + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Suomen kansan satuja ja tarinoita + +Author: Unknown + +Editor: Eero Salmelainen + +Release Date: December 11, 2011 [EBook #38272] + +Language: Finnish + +Character set encoding: UTF-8 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMEN KANSAN SATUJA JA TARINOITA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +SUOMEN KANSAN SATUJA JA TARINOITA + +Toimittanut + +Eero Salmelainen + + + +Ilmestynyt ensimmäisen kerran neljänä osana 1852, 1854, 1856 ja 1866 +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana. + + + + +SISÄLLYSLUETTELO: + +I OSA: + +Alkulause +Seppo Ilmarisen kosinta +Lippo ja Tapio +Metsän poika + Mikko Metsolainen + Mikko Mieheläinen +Hiiden laiva +Tuhkamo +Kolmet veljekset + Tuhkimo + Tytär kolmannessa linnan kerroksessa +Tuhkimus-Tähkimys kiukaan perässä + Ihmeellinen koivu + Kummallinen tammi + Kolmet sisarukset +Merestä-nousija-neito +Naisen yhdeksän poikaa + Veljiensä etsijät ja joutsenina lentäjät + Saaressa eläjät + Tynnyrissä kasvanut poika +Käsitön neiti + Neitonen kuninkaan sadussa + Neitonen hernemaassa +Veljiensä-etsijä-tyttö +Pakenijat + Vetehiselle luvatut lapset + Härän korvista syntyneet koirat + Oriksi muutettu poika + Jälkimaine +Avaimeton vakka +Vuoresta pelastus + Ihmeellinen sauva + Ihmeellinen pilli +Hiiden lahjat + Paholaisen antamat soittoneuvot + Kultaori, kultavasta, nuotta ja pilli + +II OSA: + +Alkulause +Toverukset + Leppäpölkky eli Sininen risti + Maan, meren kulkija laiva + Kaikkia matkalla tarvitaan + Laivantekijät +Kettu kosiomiehenä + Madon linna + Kehnon koti +Ei-niin-mitä + Toisinto +Ennustukset +Haastelevat kuuset +Veljesten naimiset + Hiiri morsiamena + Nimikkopuut + Sammakko morsiamena +Antti Puuhaara +Kuolema kummina + Taivaaseen menijä + Taivaanvuohen synty +Lehmän vuohena myöjä + Jälkimaine +Paha on pettäjän perintö + Totuus ja valhe + Riuta ja Rauta +Jykeä lipas +Suulas akka +Tietäjä ja tauti +Ukon tytär ja akan tytär + Avannolla kehrääjät + Sisarpuolet + +III OSA: + +Alkulause +Karhun, suden ja revon eleet Ilvolan taustalla + + Portimo lähtee kuollutta ukkoa kelkalla kuljettamaan ja löytää + matkalla muita tovereita + + Repo, susi ja karhu asettuvat kukin taloonsa Ilvolan taustalle, + ja repo ja susi saavat yhteistä viljamaata raatamaan + + Odottaessaan raatamastaan huhdasta satoa saavat hukka ja repo + saaliille + + Repo lähtee karhun kotiin kuolijan luona itkemään + + Repo ottaa itsellensä palvelijan ja joutuu kohta sen jälkeen + karhun kynsiin, josta sukkeluudellaan kuitenkin pelastaikse + + Revon ihmeellistä palvelijata nähdäksensä pitävät karhu ja hukka + kissalle pidot + + Hukka käypi koiran luona vieraana, tulee siellä juovuksiin ja alkaa + humalapäissään laulella + + Hukka pelkää joutuvansa vuohen ja oinaan syötäväksi ja lupaa + heille hyvät lahjat päänsä päästimeksi + + Hukka ja repo leikkaavat ohransa, josta ahtavat riihen ja käyvät + puimaan, jauhamaan elojansa + + Karhu, hukka ja repo keittävät kukin jauho-osastaan puuroa, vaan + ei synny tämä työ yhtä hyvästi kaikilta: revon keitos tulee hyvää + ja valkoista, toisten mustaa ja pahanmakuista + + Repo rupeaa lapsenpiiaksi hukalle, vaan pettää isäntänsä, joka + siitä vihoissansa on vähällä tappaa hänet + + Repo päästää karhun suusta teeren ja tekee itsensä syyttömäksi + + Karhu pitää miehen kanssa yhteistä paloa ja määrää itse sadosta + tulevan osansa + + Karhu tarttuu miehen virittämään ansaan, josta käyvät sitten + keskenään käräjätä + + Karhu pelastaikse hiiren avulla ansasta + + Karhun kuolo. Mies revon avulla pelastaa karhulle lupaamansa + lehmän ja vielä päälliseksi saa karhun, joka miehen käsissä + heittää nyt henkensä + +Pienempiä eläinjutun katkelmia + Kyyhkysen kujerrus + Jänis, susi, repo ja karhu yhtenä maahaudassa + Eläimet ja Paholainen + Jalopeuran pakeneminen + Kettu, susi ja jalopeura + Kettu ja jänis + Orava, neula ja kinnas + Karhu tuomarina + Susi passin katsojana + Vanha kukko +Virolaisia eläinjuttuja + Repo ja varpunen + Susi ja repo + Karhu, susi ja repo + Karhu ja repo + Mies ja repo + Sammakko ja varis + Koiran oikeudenkäynti + Karhu ja mies + Mies ja repo + Koira ja susi + Koira ja repo + Hämähäkki ja muuriaiset + +IV OSA: + +Ihmeelliset sepät +Miehestä, joka maat lenti lintuna, vedet ui kalana +Yösijan kostaminen +Vapahtaja ja pyhä Pietari riihessä +Vastahakoinen akka +Tulevaista elämätään tiedustajat +Utelias akka +Pojasta, joka kuninkaantyttären sanoissa solmitsi +Kolme tienhaaraa + Silmivoiteen hakijat + Kultalinnusta ja elämänvedestä +Mies kuningasta katsomassa +Ei hyvä teko hukkaan joudu + Kauppias ja kolmisarviset naiset + Tuhlarikuningas +Taivassalolainen eli mies, jolla oli hupakko vaimo + Jälkimaine +Kuningas ja mökin poika +Neljät kysymykset + Toisinto +Onneton matkustus +Petturi-Jussi +Veljesten perintö + Rikastuneet veljet + Köyhät pojat ja vedenemäntä + Veljesten perintötavarat +Sotamies, kersantti ja korpraali +Matti ja piru + Matti pirulla palvelijana + Matti ja pirun poika koettelevat voimiansa + Matti ja piru pitävät yhteistä halmetta +Vuorenpeikko ja Helli +Pieni Niilo ja jättiläinen +Hiiden mylly, pöytäliina ja pussi + Jälkimaine +EERO SALMELAISEN HUOMAUTUKSIA JA SELITYKSIÄ + + + + + + +I OSA + + + + +ALKULAUSE + + +Kuten yksityiset, siten kansatkin kerran ovat olleet lapsuuden iä'ssä. +Kertomia ikivanhojen aikojen seikoista ja tapahuksista voisi sanoa +kansan lapsuuden historiaksi. Uskontonsa puki kansa taruihin, +keksintänsä sekä muun tietonsa sananlaskuihin, ja mitä nykyänsä +sanoisimme historiaksi, oli siihen aikaan tarinoita. -- Se oli +luonnollisuuden ja lapsellisen vi'attomuuden aika. Tosin eivät +vuosisatojen kokemukset ohjanneet mielen juoksua silloin, vaan myöskään +ei vielä tyhjäntäpöinen, useinkin itseensä hämmentynyt viisastelemus +rau'aissut ihmisen henkeä. Yltänsä näki ja haveksi kansa tässä lapsuuden +iä'ssä ollessansa kummallisia, mielikuvallisia ihme-olennoita. Joka +vuorella ja laaksolla oli omat eläjänsä, ja kussakin jo'essa sekä +lähteessä joku jumalallinen olento. Haltioita ja henkiä, hiisiä ja +kummitoksia, peikkoja ja piruja oli maailma täynnä. Sanalla sanoen: +kaikki luonnon välikappaleet olivat kansan silmissä eläviä. + +Ristin oppi oli se maailmalle loistava valo, jonka säteitä eivät vanhat +tummentuneet luulot ja kuvannot kau'empaa sietäneet vaan pakenivat +pakenemistansa yhä, haihtuen ihmisten mielestä. Ensi työksensä sai uusi +oppi puhdistamaan ihmisen sydäntä, kävi siitä uudistamaan hänen +henkeänsä, ja on viimein päästävä kaiken maailman niistäkin pimenteistä, +mitkä vielä tummentavat sitä. Vaan tänäänkin siltä valistuksen alalta, +jolla nykyänsä olemme, kuuntelemme mieluisasti esivanhempiemme muinoista +oloa, heidän tapojansa ja elämätänsä yleiseen. Varsinkin viehättävät +meitä heidän ihanat, korkeamieliset runonsa ja suloluontoiset tarinansa, +joissa vuosisatojen kuluttua omituisella, meille iä'tse rakkaalla +kielellänsä vielä haudoistansakin puhuttelevat meitä. + +Ovat siis vanhojen runot ja tarinat kalliita meille muinoistiedon +suhteen, vaan eivät sentähden ole ainoastansa kuolleita muinoisjätteitä, +vaan i'än kaiken pysyväisiä muistopatsaita, joiden juurella kotimainen +Runotar vieläkin valvoo, kuni kiitollinen lapsi äitinsä haudalla. Ovat +ikäänkun sivistyksen kätkyviä, esivanhempiemme lapsellisia unelmia +täynnä, kauniita, kummastuttavia teoksia, joiden rakennuksessa kansan +omituinen luonne ja henki vielä osotaikse täydessä puhtaudessansa ja +alkuperäisessä terveydesssänsä. Tekisi mielemme sanoa runon ja tarinan, +kuni kaksi sisärystä; ikuisesta säännöstä asetetun taidetekoisen +runoelman rinnalle, kuten lapsi täysiaikaisen miehen vierelle, kaikissa +elon vaiheissa ja vimmoissa muistuttamaan häntä oman lapsuutensa +virheettömyydestä ja puhtaasta kainoudesta. -- Niin jos lienee, on +vanhojen runoilla ja tarinoilla vielä tänäänkin suuri arvonsa, ja +tulevat vaikuttamaan kotimaisen runoelman koko vastaiseen luonteeseen, +juurikun varoittavaiset äänet, jotka estävät sitä omaa luonnon laatuansa +heittämästä osoittamalla sille oikean suuntansa, jota sen tulee seurata, +poikkeamatta harhateille. + +Mitä Suomalaisiin runoihin tulee, lienevät joksensakin jo tarkkaan halki +maan kerätyt, ja meillä on Kalevala ja Kanteletar, joissa ne säilyvät +Suomen kansalle ikuiseksi iloksi; vaan tarinat, joita Suomalaiset niin +suuresti rakastavat ja keskinäisessä elossansa huviksensa kertoelevat, +ovat tähän asti olleet, josko ei ylenkatseessa niin kuitenkin kansan +suusta keräämättä ja siis yleisölle melkein tuntemattomat. Juuri tästä +seikasta puhuu jo 1836 vuoden Mehiläisessä muutamassa kohdin Lönnrot, +sanoen moniaan siinä kerrotun tarinan jälkimaineessa: "Ilman on +Suomalaisia tarinoita tähän asti ylen vähän ko'ottu. Taitaisivat +kuitenki olla siitä arvosta, että ansaitsisivat tulla ko'otuiksi samalla +huolella, kun moni muukin kansa on tarinoitaan jälkimuistoon korjaellut. +Niistä vaan olisi kotvaksikin kerätessä työtä, sillä halki maan +muistellaan niitä pi'an äärettömästi ja useimmiten erilaatuisia +itsekullakin paikalla. Aina siitä ai'asta saati on kuitenkin kansan +suussa eläviä tarumia al'ettu suuremmassa arvossa pitää, ja useammat +Suomen kielen ja kirjallisuuden hyväelijät ovat niitä viimeisinä aikoina +ahkeruudella kokoelleet." Paitsi Lönnrotin Mehiläisessä ilmaisemia keräsi +juuri samalla aikaa Akatemian oppilas herra J. Fr. Kainonen ison joukon +Venäjän Karjalasta, ja sittemminkin on vuosittain aina toisia tarinoita +Suomen eri maakunnista kerätty. Niin ovat Suomalaisen Kirjallisuuden +Seuran kustannuksella oppilaat D.E.D. Europaeus, A.E. Oksanen, Fr. Polén +ja maisteri H.A. Reinholm keränneet niitä Karjalasta, oppilaat A. +Rothman, A.E. Nylander ja tämän tarinakokouksen sommittelija Hämeestä. +Samassa tarkkeessa on Länsi-Suomalaisen oppilais-osakunnan avulla +oppilas B.A. Paldani vaeltanut Satakunnassa ja oppilas O. Palander +muutamien Viipurilaisen osakunnan jäsenten toimesta Hämeessä, joiden +kumpienkin kokoelmat ovat Suomalaiselle Kirjallisuuden Seuralle +lahjoitetut. Vielä sitte on pitäjän mestari Olli Karjalainen vasta +mainitulle Seuralle hyväntahtoisesti lähettänyt muutamia kiitoksen +sietäviä tarinoita, joita itse on kerännyt ja kirjoitellut +kotitienooltansa Liperistä. + +Mitä nyt aikoja myöten useammalta kerääjältä näin on ko'ottu, olemme +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tahdosta kokeneet kykymme mukaan +suunnitella ja painoon toimitettavaksi korjata; ja tässä lähtee nyt +ensimäinen osa Suomalaisia Tarinoita, Suomalaisten lukijoiden hyvään +mielisuosioon turvaten, ensi kertaa liikkeelle, omaa synnynmaatansa +samoamaan; vaan jos nykyinen asunsa olisi ikäänkuin halpa ja +siistimätöin, elköön kuka lii'oin pahastuko sitä, se ei ole matkaajan +syy vaan sen, joka sen pukua tiehen laittaessa korjaeli. + +Helsingistä Kesäkuun 15 päivänä 1852. + +_Eero Salmelainen_. + + + + +SEPPO ILMARISEN KOSINTA + + +Seppo Ilmarinen, takoja ikuinen, oli pajassansa, rautaa pani ahjoon ja +hiillutti. Tulipa nainen pajan kynnykselle, pieni nainen pikkarainen, +suuri nainen suurukainen, ja virkkoi sepolle: "Tietäisithän, seppo +Ilmarinen, minun sanomani, et pani rautaa ahjoon." Vastasi tuohon seppo +Ilmarinen: "Pieni nainen pikkarainen, suuri nainen suurukainen! Sanonet +hyvät sanomat, minä sinulle hyvät lahjat annan; sanonet pahat sanomat, +minä sinulle hiilavan raudan kurkkuusi ajan." -- "Nämä minun sanomani", +virkkoi nainen, "Hiihtoin kuninkaan tyttäreen, valkeaan vaalikkoon, +kaunoiseen Katrinaan kahdet kosijat menivät, venoilla soutivat." + +Kuultuansa moiset sanomat seppo Ilmarinen raudan kohta otti ahjosta ja +miettien mielessänsä läksi pajasta kotiinsa. Kävi äitinsä puheelle ja +sanoi: "Oi emoni, kantajani, pannos vaskinen kyly lämpiämään; +hiilavammaksi lämmitä hiilavata rautaa, hiilavammaksi hiilavata kiveä!" +Äiti siitä lämmittikin kylyn ja kävi poikaansa kylpemään. Sanoipa taas +seppo Ilmarinen: "Anna, emoni, kantajani, pellavainen paita päälleni, +kapoiset kaatiot jalkaani!" Äiti silloin paidat, kaatiot tuopi +pojallensa, ja seppo lähtee kylyyn. Kyllin siellä kylvettyänsä astuu jo +kiiruusti sieltä kotiinsa vyöttömillä rungilla, kengättömillä jaloilla, +ja sanoo orjallensa: "Vanha orja uskollinen, valjastapa viljo valjo +varsa kolmikesäinen kirjaviin korjiin, rautaisiin rahkeisiin, vaskisiin +valjaisiin, teräksisillä ohjaksilla, tinaisilla rinnuksilla." Ottaa +siitä vanha orja uskollinen viljon valjon varsan kolmikesäisen ja rupeaa +valjastamaan, vaan ei saa rinnusta riuhtaistuksi. Tuleepa silloin itse +seppo Ilmarinen vyöttömillä rungilla, kengättömillä jaloilla orjaansa +auttamaan, riuhtaisee rinnuksen ja pistää varsan valjaisiin. Siitä astuu +sitten pirttiin, vaatteupi sukkelaan ja heittää äidillensä jäähyväiset +sanoen: "Oi emoni, kantajani, siunaos minua matkalleni, kosiin on nyt +lähteminen!" + +Saatuansa emonsa siunaukset istuu jo seppo Ilmarinen kirjaviin korjiin, +rautaisiin rahkeisiin, vaskisiin valjaisiin, teräksisiin ohjaksiin +viljolle valjolle varsalle kolmikesäiselle ja saapi sulaa merta ajaa +surahuttamaan: ei kastu kavio eikä tunnu korjan jälki. Ajaa ajettelee, +minkä aikaa ajaneekin, niin jo tapaa ne kahdet venojen soutajat, jotka +nainen hänelle oli neuvonut, ja rupeaa yhteen matkueehen. Katsoopa meren +takaa Hiihtoin kuninkaan tytär, valkea vaalikko, kaunis Katrina +kolmannesta kartanon kerrasta merelle, keksii siellä matkaajat ja sanoo +taatollensa: "Oi taattoseni, minuhun kolmet kosiomiehet tulevat, kaksi +venoilla soutaa, kolmas korjalla ajaa." Eipä aikaakaan, niin pääsevät jo +matkaajat perille ja tulevat Hiihtoin linnoille, jossa kuningas ottaa +heidät jalosti vastaan ja syöttää, juottaa kaikenmoisella hyvästi. +Syötyänsä toimittavat miehet asiansa ja sanovat kumarrellen kuninkaalle: +"Tulimme, kuninkaisemme, kosijiksi kaunoiseen Katrinaan." Kuningas siitä +määrää heille ansiotöitä ja kysyy ensiksi: "Kuka teistä voinee minulle +käärmehisen pellon kyntää kengättömillä jaloilla, paljahilla sorkilla, +alastolla hipiällä?" -- "Ka, minä kynnän peltosi", vastasi seppo +Ilmarinen rohkeasti; mutta toiset kaksi eivät hirvenneet työhön ruveta, +vaan kumarsivat kuninkaalle ja menivät tiehensä. Toisten lähdettyä seppo +Ilmarinen kohta valjastaa viljon valjon varsansa aatraan ja saapi +käärmehistä peltoa kyntämään. Kahden kyynärän korkeudella madot +kuhisivat pellolla lentäen alituiseen aatrasta ja seposta päällitse, +vaan eihän yksikään sentähden koskenut. Seppo sai työnsä hyvästi +tehdyksi, meni rohkeasti kuninkaan eteen ja sanoi: "Nyt on, +kuninkaiseni, käärmehinen peltosi kynnetty." -- "Hyvä!" sanoi kuningas, +"vaan koska moisen työn toimeen sait, voinethan tanhuelleni lammin +laulaa, siihen suuret kalat uimaan, pienet pirskamaan." -- "Kyllä minä +senkin laadin", vastasi seppo Ilmarinen ja meni epäilemättä tanhuelle. +Siinä kun laulun lauloi vain, niin heti syntyikin lampi tanhuelle, +siihen suuria kaloja uimaan, pieniä pirskamaan. Siitä päästyänsä meni +sitten kuninkaan eteen taas ja sanoi kumarrellen: "Nyt on teko tehty, +mikä määrättiinkin." Sanoi tuosta kuningas sepolle: "Hyvästi olet tähän +saati työsi toimittanut; menehän nyt, tuo morsiamellesi, kaunoiselle +Katrinalle, meren rannasta kotoinen lipas, joka on aikaa monta siellä +peitossa ollut." + +Mitäs siihen? Sepon täytyi lähteä kotoista lipasta etsimään, ja päätyi +meren rannalle. Siinä näki kolme nuorta neitoa rannan vietteellä +istuvan, rupesi haastattamaan heitä ja kyseli: "Oi neitiseni, kussa on +huomenlahjalipas kaunoisen Katrinan, tiedättekö?" -- "Ukko Untamoisen +vallassa on haettavasi", sanoivat neitiset, "tuossa pirttinsä näkyy, käy +kysymässä häneltä, rupeaisiko hän antamaan, vaan ole kaikin mokomin +varoillasi, äijä on sikäli mennyttä, vähän tullutta." Seppo siitä +menikin Untamoisen pirtille, kuten neuvottiin, ja katseli ikkunoista +sisälle. Siellä ukko Untamoinen makaa ympäri pirtin punalluksissa, jalat +ja pää uksessa. Seppo silloin hiipien menee ukselle ja harpastaa siitä +suorastansa keskipirttiin sanoen: "Annas, ukko Untamoinen, kaunoisen +Katrinan huomenlahjalipas!" Vastaili siihen ukko Untamoinen: +"Voinet kielelläni pysyä, siinä hyppiä, tanssia, äsken annan +huomenlahjalippaan." Seppo silloin ei arvellut, vaan laskeusi Untamoisen +kielelle ja alkoi siinä hyppiä; mutta ukko Untamoinen samassa avasi +leukapielensä, että puolentoista kyynärää oli suu leveyttänsä, hampaat +kyynärän pituuttansa, ja seppo Ilmarisen lainasi purentelematta +vatsaansa. Tämäpä ei siitä vielä hätäytynyt, vaan heitti vaatteet +päältänsä: paidastansa laati pajan, kaatioistansa palkeet, vasemman +polven pani alasimeksi, vasemman käden pihdiksi, oikean käden paljaksi, +ja rupesi Untamoisen vatsassa takoa taputtelemaan. Paidastansa otti +vaskisen soljen ja takoi siitä linnun, jolle laati rautaiset kynnet ja +teräksisen nokan. Sen kun sai valmiiksi, laulun lauloi vain, niin hengen +pani sydämeen linnulle ja työnsi sen Untamoisen vatsassa lentää +repakoimaan. Lintupa kun pääsi siellä lentelemään, rautaisilla +kynsillänsä katkoi vatsassa suonet kaikki ja kylkeen teki teräksisellä +nokallansa suuren loukon, josta tuli ukko Untamoiselle semmoinen tuska, +että hädissänsä huusi sepolle: "Lähtenet, seppo Ilmarinen, vatsaani +syömästä, niin saat kaunoisen Katrinan huomenlahjalippaan. Menehän meren +rantaan; kussa näet kolme neitoa rannalla istuvan, siinä on lipas +hiekkaan peitettynä." + +Sen kun kuuli seppo Ilmarinen, pujottelihe linnun kaivamasta kolosta +Untamoisen vatsasta ulos ja harpasti uksesta pihalle lähtien heti meren +rantaa astumaan. Siellä näki ne kolme neitoa, mitkä jo ennenkin, ja +sanoi heille: "Oi hyvät neitiseni, antakaa kaunoisen Katrinan +huomenlahjalipas, ukko Untamoinen sen jo minulle lupasi!" -- "Ota, +tuossa on hiekassa lipas, -- nosta, kanna", virkkoivat neitiset ja +neuvoivat sepolle, kuhun oli lipas peitettynä. Hän silloin lippaan +kaivoi hiekasta, kantoi sen kuninkaalle ja sanoi: "Tässä on nyt +kaunoiselle Katrinalle huomenlahjalipas, jota panit etsimään!" Tyytyi jo +kuningas sepon tekoihin, kun kotoisen lippaan sai Untamoiselta +lunastetuksi; tyttärensä, valkean vaalikon, kaunoisen Katrinan antoi +hänelle naiseksi ja siunasi heitä matkalle. + +Tuosta istui jo seppo Ilmarinen naisensa kera kirjaviin korjiin, +viljolle valjolle varsalle kolmikesäiselle, rautaisiin rahkeisiin, +vaskisiin valjaisiin, teräksisiin ohjaksiin, tinaisiin rinnuksiin ja +läksi sulaa merta ajaa surahuttamaan: ei kastu kavio eikä tunnu korjan +jälki. Ajoi, ajoi, niin jo yö saavutti merellä. Seppo siitä lauloi +laulun, niin samassa syntyi saari keskimerelle, kuhun laskihe naisensa +kera makaamaan. Levättiin siinä sen yötä aamuun saati, niin seppo +Ilmarinen jo heräsi unestansa ja katsahti kupeellensa, vaan eipä naista +enää nähnytkään. Nousi silloin vuoteeltansa, läksi saaren rantaa +astumaan ja luki sotkat kaikki saaren ympärillä. Tulipa yksi sotka +liikaa heti. Sen kun näki, lauloi seppo laulun kohta ja sanoi: "Eläs +peittäydy, Katrina, tässä olet!" ja samassa syntyi sotkasta nainen +järillensä. Lähdettiin siitä taas sulaa merta ajaa surahuttamaan ja +kuljettiin, minkä aikaa lienee kuljettukin, niin jo taas yö saavutti +matkalla. Lauloi silloin seppo Ilmarinen laulun, niin saari syntyi +merelle, ja laskeusivat siihen lepäämään. Kului se yö sitten, ja aamu +tuli, niin heräsi seppo makaamasta ja katsahti viereensä, vaan ei naista +enää ollutkaan. Nousi tuosta kiiruusti vuoteeltansa ja kaikki puut +saaressa luki, niin yksi puu liikaa tuli. Sille lauloi hän laulun ja +sanoi: "Eläs peittäydy, kaunis Katrina, tässä olet!" ja tuossa paikassa +syntyi nainen järillensä. Istui seppo Ilmarinen siitä taas naisensa kera +kirjaviin korjiin, viljolle valjolle varsalle kolmikesäiselle, ja +saatiin sulaa merta ajaa surahuttelemaan. Kuljettiinhan sen päivää, +kunne yö saavutti, niin lauloi seppo Ilmarinen laulun kuten ennenkin, ja +merelle laatiutui saari moinen, johon laskihe naisensa viereen +makaamaan. Kuluipa yö, ja päivä rupesi valkeamaan, niin havaitsi +seppokin unestansa ja katsahti kainaloonsa, vaan eipä naista siinä +ollutkaan. Tuosta suuttui jo seppo Ilmarinen naiseensa, kavahti +vuoteelta ja sai saaren rantaa kiertämään. Siinä kävellessänsä kun kivet +luki saaren ympärillä, niin yksi kivi taas liikaa oli. "Elä peittäydy, +Katrina, tässä olet!" sanoi hän heti, ja kun laulun lauloi vain, syntyi +nainenkin ennallensa. Siitä puhui seppo vihoissansa: "Minä sinun +tauttasi, kaunis Katrina, äijän työtä tein, äijän huolta näin, ja sinä +yhä minua pettelet; niinpä menekin iäksi päiväksi merelle asumaan!" Sen +kun sai seppo sanoneeksi, laulun lauloi heti ja naisensa, valkean +vaalikon, kaunoisen Katrinan kirosi kajavaksi merellä vastatuuleen iätse +lentelemään. + +Mutta kävipä ikäväksi naisettakin eläminen, ja seppo vaskesta rupeaa +itsellensä naista laatimaan. Laulun lauloi ensimmäisen, niin jo syntyi +ihminen; siitä lauloi jo toisen, niin henki tuli sydämeen naiselle. Sen +omatekemän naisensa viereen rupeaa sitten makaamaan; toisen kätensä +panee naiselle poveen, toisen pistää omaan poveensa. Siitä kun herää +aamusella ja koettelee käsiänsä, niin kumpi itsellänsä povessa, se +lämmyt, vaan kumpi naisen povessa, se viluinen. Pakisi tuosta seppo +Ilmarinen, takoja ikuinen, noin ikään: "Kenkään elä laatimaan rupea +naista, ota valmis laadittu!" Lauloi sitten laulun toisen, niin muuttui +kajava naiseksi jällensä, valkeaksi vaalikoksi, kaunoiseksi Katrinaksi, +kuten luonnostansa olikin. Sen kera istui sitten viljolle valjolle +varsalle rekeen ja ajaa kavahutti kotiinsa, jossa äiti hyvästi vastasi +miniänsä. + + + + +LIPPO JA TAPIO + + +Lippo liukas mies, metsänkävijä, kahden toverinsa keralla ennen muinoin +läksi petran ajantaan. Päivän kävivät metsää, niin tuli heille yö +siellä, ja menivät metsämökkiin pimeätä pakoon. Sen yön makasivat siinä +mökissä, ja kun tuli toinen päivä, läksivät hiihtämään taas, ja mökiltä +lähtiessänsä kolisti Lippo suksiansa ja sanoi: "Pitää tänä päivänä saada +riista sukselle, toinen toiselle, kolmas sauvalle." Tuskin pääsivätkään +liikkeelle, niin tuli heille kolmet petran jäljet, ja niitä jälkiä +myöten kun hiihtivät, löysivät kolme petraa, kaksi sarvikkain, kolmas +loitompana irrallansa. Sanoi Lippo toisille: "Pyytäkää, miehet, nuo +kaksi, ne ovat teidän varoille tähän pannut; minä lähden tuolle yhdelle +jäljestä." Menikin, ajoi, hiihti sen päivän iltaan asti, ja kuitenkaan +ei tavoittanut petraa kiinni, vaikka kyllä oli liukas hiihtäjä. Tuli +viimein talo eteen metsässä. Petra juoksi aituukseen pihalle, ja Lippo +meni perästä. Isäntä seisoo pihalla, vanha ukko, parta, hiukset kaikki +kuusen naavasta. "Ohoh!" sanoo, "ken lie konnan poika orini tänä päivänä +hikeen ajanut?" Lippo tuli siihen, tervehti ukkoa ja todisti: "Minähän +sen ajoin enkä tavoittanut kuitenkaan, tänne pääsi pihaan." Ukko, joka +olikin Tapio, sanoi siihen: "No, kun olet iltaan pimeään orittani +ajanut, niin käy tupaani yöksi." Lippo menee nyt Tapiolan pirttiin ja +katsoo: täällä on petraa, hirveä, täällä karhua, repoa, sutta ja kaikkea +metsän riistaa, mitä vain olla saattaa. Tapio syötti iltasen hänellä ja +hyvänä piti. Aamulla sitten aikoi Lippo ruveta pois menemään, vaan eipä +löytänytkään suksiansa. Kysyy Tapiolta suksia, vaan Tapio sanoo: "Etkö +tahtoisi jäädä vävyksi minulle, minulla yksi tytär vain on?" Lippo +vastasi: "Jäisin kyllä, mutta köyhä mies olen." -- "Hoo, elä siitä +huoli", sanoi Tapio, "ei ole köyhyys mikään vika, meiltä saat, mitä +mielesi tekee." Naittoi tyttärensä hänelle, ja Lippo liukas mies, +metsänkävijä, jäikin vävyksi Tapiolle. + +Kolme vuotta kun oli Tapion vävynä, jo pojan sai Tapion tytär. Lippo +sitten tahtoi mennä kotiinsa käymään ja pyysi Tapiota viemään itseänsä +sinne. Tapio sanoi: "Kun teet sukset minulle mieltäni myöten, niin kyllä +pääset." Lippo heti meni metsään ja rupesi suksia tekemään. Sielläpä +tiainen puun oksalla istuu ja laulaa: + + "Tii tii tiainen, + vati kuti varpunen: + pane oksa olkahasen, + pää aseta pälkähäsen!" + +Lippo viskasi paalikalla tiaista ja sanoi: "Mitä, herjä, siinä vielä +vinguttelet?" Teki sukset kaikilla keinoin koristetut, ja miten vain +parhain sai, ja vei Tapiolle. Tapio koetteli suksia, vaan sanoi kohta: +"Eivät ole sukset pätevät minulle." Lippopa toisena päivänä niin ikään +meni suksien teentään. Taas tiainen siellä istuu, puun oksalta laulaa: + + "Tii tii tiainen, + vati kuti varpunen: + pane oksa olkahasen, + pää aseta pälkähäsen!" + +"Jokos sinäkin olet tässä taas pakisemassa!" sanoi Lippo vihoissansa ja +heitti tiaista lastulla. Ei ymmärtänyt sen tiaisen sanan jälkeen laatia, +vaan teki kuten meidänkin sukset ja toi ne Tapiolle. "Eivät nämä ole +minun sukseni", sanoi taas Tapio. No, siitä kun kolmantena päivänä vielä +metsään meni, ja tiainen taas tuli laulamaan: + + "Tii tii tiainen, + vati kuti varpunen: + pane oksa olkahasen, + pää aseta pälkähäsen!" + +Ajatteli Lippo: "Jahka teen kuten käskee, eihän tuo turhaan käyne +laulamassa!" Jättikin hyvän vekaran suksen alle olkaaseen, sen päähän +atutti pälkään, ja vei sukset Tapiolle. "Ka, nämähän ovat minun +sukseni!" sanoi Tapio, kun koetteli, "nyt pääset pois kotiisi." Läksi +saattamaan Lippoa ja sanoi: "Kun nyt edellä hiihdän seuraa sinä minun +jälkiäni ja jää siihen yöksi, jossa aina somman sijan näet; mutta tee +maja tarkka, jott'eivät taivaan tähdet lävitse paista." Siitä kun läksi +Tapio edellä hiihtämään, oksat hänen suksissansa pistivät jäljen, ja +niitä jälkiä myöten hiihti Lippo naisensa ja lapsensa keralla perästä. +Vasta iltasella näkyi ensimmäinen somman sija, ja siinä oli hirvi +paistettuna iltaseksi. Tekivät majan siihen havuista hyvän, katon ylen +tarkan laativat päälle ja vetivät ahkion, jossa lapsi oli, sisään. Siinä +lepäsivät yön, niin läksivät aamulla taaskin hiihtämään ja hirven lihaa +ottivat evääksi kerallensa. Vasta iltasella taas somman sijan toisen +löysivät, jossa oli petra tapettu ja paistettu. Taas havumajan laativat +ylen tarkan ja ahkion lapsen keralla sisään vetivät. Yötä siinä +levättyänsä läksivät aamulla taas edellensä ja iltasella vasta kolmannen +somman sijan löysivät, niin siinä metso oli iltaruoaksi paistettu hyvin. +"Nyt, katso, koti loittona ei ole, kun metso vain on paistettu", sanoi +Lippo. Majan vain harvan laativat ja ahkion lapsen keralla sisään +panivat. Ruvettiin makaamaan sitten, niin taivas kajostui yöllä, ja +tähdet taivaalta rupesivat paistamaan heidän päällensä, kun se maja niin +harva oli. Nousi aamulla Lippo makaamasta, niin naista ei niin kussa +ole; meni ulos katsomaan, vaan suksen jälkiä ei niin kunne ollut. Ei +tiedä nyt Lippo, kunne mennä, kun suksen latua ei näy; istuu siinä +lapsensa keralla majan edessä, katselee, niin hirvi juoksee sivuitse, +myhöttelee. Muuta ei näkynyt, ilta jo tuli, ja Lipon täytyi siihen yöksi +jäämän. Aamulla taas metso paistettu oli, ja hirvi taas juoksee +myhöttelee sivuitse. Siinä Lippo monta vuotta lapsensa keralla eleli +havumajassansa; metso joka aamuna aina oli heille paistettuna, ja hirvi +joka päivänä sivuitse siitä juoksenteli. Kasvoipa lapsikin suuremmaksi, +siitä tuli poika ylen tolkukas, niin käski isänsä pillin semmoisen +laatia, niin he pillistä siitä katsoisivat, onko koti loittona. Lippo +joutessansa tekikin pillin moisen pojallensa, ja se kun katsoi pillistä +vain, sanoi heti: "Emme olekaan kodista loittona, aivan olemme pellon +aitavieressä." Ja he siitä kun läksivät vain, niin pääsivät samassa +kotiinsa. Siitä se on Lapin alku lähtenyt siitä pojasta. -- Sen pituinen +se tarina. + + + + +METSÄN POIKA + + +MIKKO METSOLAINEN + +Oli ennen muinoin mies. Se tuli rikoksen alaiseksi ja pakeni metsään +rikostansa piiloon. Siellä olisi miehelle ehkä tuho tullut, kun oli +paras sydäntalven aika, vaan metsän impi keksi hänet siellä piilemässä +ja vei omaan kotiinsa, mikä oli hänellä kaukana metsässä. Miehen siellä +oli hyvä olla; he asuivat sovinnossa keskenänsä ja rupesivat yhtenä +elämään kuten mies ja nainen ainakin. Siitä kävi metsän impi +kohtuiseksi, ja kesän tultua syntyi heille poika, jolle Mikko +Metsolainen pantiin nimeksi. Mies silloin palasi metsästä kotiinsa ja +vei pojan kerallansa; eihän muuta, rupesi lastansa syöttämään, sitä +mieheksi kasvattamaan. Se kun pääsikin täysi-ikäiseksi, siitä tuli mies +uljas ja oivallinen, ettei paremmasta apua. Alkoi silloin isä työtä +tuumata pojallensa ja pani hänet huuhdan aidan panoon. Tämä kun +työllensä meni, se nyhti suuret petäjät juurinensa ja teki niistä aidan +moisen, että isä huuhdalle tullessansa säikähti poikansa voimaa, ja +hänellä siinä kuudeksi viikoksi työtä oli veräjätä huuhtaan saadessa. +Mietti tuosta isä mielessänsä: "Surmattavahan tämä tämmöinen sikiö on." +Päätti lähettää hänet pois kotoansa, ettei hänestä sen kovemmin vastusta +olisi, ja sanoi: "Menepä, poikani, käy kuninkaalta velkani, seula +kultaa, seula hopeata!" Poika totteli isänsä sanaa, sai heti matkaamaan, +tuli kuninkaaseen ja sanoi: "Maksapa taattoni velka!" -- "Eihän minulla +ole mitään velkaa", sanoi kuningas vihaisesti, "mikä sinä olet velkoja?" +Mutta Mikko kiisti yhä ja sanoi: "Maksa pois, mikä maksettava on!" Siitä +kuningas suuttui silmittömäksi moiseen tyhjän velkojaan ja pani kolme +sataa sotaväkeä häntä tappamaan. Ne kun pääsivät toratantereelle, Mikko +Metsolainen rautasauvallansa kerran sivallutti vain, niin kaikki olivat +maassa. Siitä kysyi taas kuninkaalta: "Etkös maksa taattoni velkaa?" +Kuningas suuttui Mikon puheesta järin pahemmaksi ja työnsi kuusi sataa +sotaväkeä toratantereelle, vaan eihän niistäkään lisää lähtenyt. Viimein +työnsi jo yhdeksän sataa sotaväkeä Mikkoa tylyydestänsä kurittamaan, +vaan hän nekin kohta löi. No, sitten täytyi jo kuninkaan antaa rahaa, +seula kultaa, toinen hopeata, ja Mikko Metsolainen rahat toi +taatollensa. Siitäpäs isälle taas huolta tuli, kun poika kotiin palasi, +ja käkesi taas työhön laittamaan. Hänellä ali kaurahuuhta, jota +vaakalintu kävi syömässä, niin sitä lintua käski poikansa ampumaan. +Mikko silloin sieppasi rautajousensa, jolla läksi ampumaan. Kun menee +sinne, yhtyypä lammin rannalla toinenkin väkevä, jolla maho lehmä on +sättänä ja kokkohonka vapana onkiessa. "Oletpa sinä väkevä mies", sanoi +Mikko. "En minä väkevä ole, Mikko Metsolainen väkevä on", vastasi +ongittaja. "Tässäpä se onkin!" virkkoi siihen Mikko. "No, kun olet +tässä", sanoi toinen ja herkesi onkimasta, "niin emmekö lähde yhteen +seuraan?" -- "Ka, lähkäämme vain!" sanoi Mikkokin, ja saatiin yhtenä +matkaamaan. Kulkivathan vähän matkaa edelle, niin yhtyi heihin kolmas +mies, joka kahta vuorta yhteen loukutti. "Oletpa sinä väkevä", sanoi +Mikko, "kun kahta kalliota yhteen loukutat." -- "En minä väkevä ole", +sanoi vuorenloukuttaja, "Mikko Metsolainen väkevä on." Mikko silloin +ilmaisihe hänelle, ja vuorenloukuttaja läksi keralla. Kolmen kesken +kuljettiin siitä nyt kaurahuuhdalle ja ammuttiin siellä vaakalintua, +kukin aina vuorostansa, vaan ei osattu. Ruvettiin siihen sitten +vartioimaan, kunne näkyisi vaakalintua takaisin tulevaksi, vaan tulipa +nälkä odottaessa. Oli lehmikarja siinä huuhtaa likellä, niin tapettiin +sieltä maho lehmä joukosta, että ruoalle päästäisiin. Se ongittaja +rupesi sitä keittämään ja toiset sillä aikaa vartioivat huuhtaa. Keittää +siinä se mies kalliolla rokkaa; vaan kun sai rokka valmiiksi, nousi +sieltä kalliosta vanha akka, rautahammas, kävi keittäjän luokse ja +sanoi: "Anna, poikarukka, tämä rokka minulle ryypätäkseni, nälkä on!" -- +"On tälle parempiakin syöjiä", sanoi toinen käskien akkaa poikkeen, vaan +tämä rupesi väkisellä häneltä rokkaa syömään, ja siinä nousi heidän +välillänsä tora. Viimein pääsi jo akka voitolle ja särpi rokan +vatsaansa. Miehelle hätä käteen, ala vettä käydä ja luista rokkaa +keittää. Tulivatpa toiset toverit syömään, niin kummeksivat ruokaa +sanoen: "Makea ennen tuli mahosta lehmästä rokka, ei näin kolakka." +Mitäs siihen; kyllähän se keittäjä vian tiesi, vaan ei tohtinut virkkaa +mitään. + +Tapettiinpa toiseksi päiväksi toinen lehmä ja pantiin toinen mies, +vuorenloukuttaja, keittämään. Sille kävi samoin ikään kuin +ongittajallekin, ja lopuskoista luista ala rokkaa uudellensa keittämään. +Tullaan taas syömään, niin maistellaan keittoa ja kummeksitaan: "Rokka +rojakka, tulihan ennen mahosta lehmästä makeampi rokka." +Vuorenloukuttaja silloin selvitti asian ja tunnusti akan syöneen. No, +tapetaanpa taaskin maho lehmä, ja Mikko Metsolainen itse jääpi +kolmanneksi päiväksi keittämään. Keitti siinä, keitti, kunne sai jo +rokka kypsymäisillensä, niin nousi taaskin se samainen akka vuoren +loukosta, lähestyi häntä ja sanoi: "Annapa, poikarukka, tämä rokka minun +ryypätäkseni!" Mikko Metsolainen ei ruvennut sitä akalle antamaan, vaan +sanoi karsaasti: "On tälle parempiakin syöjiä." Siitä suuttui jo akka ja +rupesi toraamaan; vaan eipä pitänytkään Mikolle, se paiskasi sen tuhaksi +kallioon ja työnsi luut vuoren loukkoon. Tulivat sitten toisetkin +syömään, niin rokka rasvainen oli ja hyvä niinkuin mahosta lehmästä +ainakin. Syömästä päästyä mennään sitä akan raatoa katsomaan, vaan se on +jo kadonnut. "Elä huoli, se virkosi vielä ja meni kallion koloon", sanoi +Mikko, "vaan et sinä sinnekään säily, vielä minä sinut sieltäkin +saavutan!" Lehmännahat, ne kolme mahon nahkaa, viillettiin heti +remeliksi, Mikko paneutui pohjukkaan, ja toverit saivat laskemaan. +"Laskekaa vain", sanoi Mikko toisille, "konsa minä nykinen, silloin +nostakaa ylös!" No, lasketaan, lasketaan alemmaksi yhä, niin kohtaa +siellä toinen maailma, kaunis ja ihana kuten ylhäälläkin. Saapi Mikko +Metsolainen outoja seutuja siellä katsastamaan, niin täällä talo on, ja +siihen kun menee, siellä kaunis tyttö kangasta kutoopi; muuta ei näy +perhettä mitään. Sille laatii Mikko Metsolainen terveiset ja rupeaa +nöyrästi puhuttelemaan, vaan tyttö säikähti häntä ja sanoi: "Oi vieraan +maan mies, kun sinä tänne tulit -- annahan maammoni tulee, se tappaa +sinut." -- "Ei hän jaksa tappaa", sanoi Mikko Metsolainen vakaisesti. +Vaan tyttö, joka oli ihmisen sukua, ylämaailmasta ennen varastettu, +neuvoi häntä ja sanoi: "Et sinä, poikaseni, maammolleni torassa pidä, se +on väkevä; vaan kun alkanee sinua voittaa, niin tuossa on hänellä +altaassa väkivettä, valau sinä sillä ja kaada muuta vettä sijaan, äsken +sinä hänet voitat." Eipä aikaakaan, niin tuli akka kotiin, se oli se +samainen, joka kalliolla rokan oli särpänyt, ja kun näki Mikon, kävi +heti häneen käsin ja sanoi: "Joko tänne tulit, heittiö, vaan katsohan, +kyllä täältä lähdet!" Mikko Metsolainen lusahteli jo polvillensa, niin +pyrki kuulta päivältä viimeisen kerran hyvästiä ottamaan, meni altaan +luokse ja valautui siinä, kaasi muuta vettä sijaan ja tuli taas +koettelemaan. Ruvetaan uudestansa toraamaan, niin jopa Ropa lusahteli +polvillensa. Pyrki hänkin vuorostansa kuulta päivältä hyvästiä ottamaan +ja valautui altaassa, vaan siinä vielä enemmän huononi. Siitä kun tuli +toraan taas, eipä pidä enää yhtään; Mikko Metsolainen Rovan ruhtoo +siihen paikkaan sanoen: "Ethän nyt enää vironne!" + +Siitä he tytön keralla yhteen tuumaan. Pantiin hyvyys kaikki remelin +pohjaan. Itse rupesi Mikko Metsolainen alimmaiseen pohjukkaan, pani sen +tytön vähän ylemmäksi ja nyhtäisi remeliä. Toiset silloin heitä +vetämään, nostivat, nostivat ylemmäksi yhä; vaan kun nähtiin se tyttö ja +hyvyys, leikattiin remeli poikki ja nostettiin tyttö maalle. Se Mikko +Metsolainen meni sinne, hurahti läpi maan piirin toiseen maailmaan. +Siellä kun käveli, yhtyi leskiakkaan, jolla ei ollut lapsia, ja rupesi +sille ottopojaksi. Siinä valtakunnassa annettiin joka talosta aina lapsi +ja lammas lohikäärmeelle. Tulipa jo kuninkaan tyttären vuoro. Mikko +Metsolainen sattui ulkona kävelemään, tuli kotiinsa ja kysyi: "Mikä se +on, maammoni, kun puoli valtakuntaa nauraa, toinen puoli itkee?" -- +"Kuninkaan tytär on lohikäärmelle annettava", sanoi leskiakka, "sitä +puoli valtakuntaa itkee, toinen nauraa." Läksi Mikko silloin +miekkoinensa sinne, kusta itkun kuuli, tytärtä lohikäärmeestä +pelastamaan. Tyttö täällä istuu lammas sylissä ja itkee, ottajatansa +vuottelee. Siitä menee Mikko tytön luokse, rupeaa puhuttelemaan ja +sanoo: "Kaiveles, tyttö, päätäni; jos nukkunen syliisi, sano minulle, +konsa nousee käärme merestä ottamaan!" Tyttö ottikin pojan pään syliinsä +ja rupesi sitä kaivelemaan, vaan kun näki veden meressä lensuavan, +herätti jo syliinsä nukkunutta ja huusi: "Jo tulee kolmipäinen käärme +ottamaan, kolmella sylellä myrkky suusta suihkuaa!" Mikko Metsolainen +silloin nousi tyttären polvilta, kävi käärmelle vastaan ja sanoi: +"Katsos, käärmerukka, kun kotisi palaa!" Käärme kohta kääntyi sitä +katsomaan, ja hän miekalla sivalsi siltä kaikki päät poikki. Tyttö sillä +tavoin pääsi käärmeestä, kiitti pelastajaansa ja läksi linnoille +takaisin, jossa nousivat ilot suuret, kun nyt ainoa tytär elävänä kotiin +saatiin; vaan Mikko Metsolainen palasi maammonsa luokse kotiinsa. Tulipa +toinen päivä. Mikko Metsolainen taas meni pihalle ja kuuli itkun sieltä +kuten eilenkin. Otti miekkansa vyölle, läksi ääntä kohti kulkemaan ja +tuli meren rantaan. Siellä tyttö istuu lammas sylissä ja itkee taas. +"Kaiveles, tyttö, päätäni", sanoi Mikko, ja lähestyi rannalla istujata, +"konsa nousee käärme ottamaan, sano minulle!" Tytölle hyvä mieli: +"Tämähän tämä on eilinen mies!" Istui häneltä päätä kaivelemaan, ja +Mikko uinahti tytön polville. Kohta näki tyttö kuitenkin veden +lensahtelevan ja huusi äkkiä: "Jo tulee!" Mikko Metsolainen kavahti +siitä seisaallensa, kävi käärmeelle vastaan ja sanoi: "Katsopa, kun +pääsi aurinkona merellä vieree!" Käärme, jolla oli kuusi eri päätä +yksillä hartioilla, kääntyi merelle katsomaan, ja Mikko siitä silpoi +häneltä kaikki kuusi päätä poikki. Siitä pääsi tyttö taas vanhempiensa +luokse linnoille, jossa tuli heille hyvä mieleen; vaan Mikko Metsolainen +kiirehti kotiinsa. + +Tuli kolmas päivä. Mikko Metsolainen meni pihalle silmiänsä pesemään, +niin kuuli taaskin oudot äänet ulkona ja kävi maammollensa sanomaan: +"Mikä se on, kun puoli valtakuntaa itkee, toinen nauraa?" -- "Se tulee +vielä isompi, yhdeksipäinen lohikäärme kuninkaan tytärtä ottamaan", +sanoi maammo, "kahdesti on jo tyttöraukkaa meren rannalle kuljetettu, +vaan minkä lienee voiman kautta säilynyt; nyt taitaa tuho tulla +viimeinkin." Tuskin kuulikaan Mikko Metsolainen maammonsa sanat, niin +meni taas miekkoinensa tytön luokse rannalle ja pyysi häntä päätänsä +kaivelemaan. Tytölle taas hyvä mieleen, kun tunsi entisen pelastajansa, +suostui heti pojan pyyntöön ja rupesi häneltä päätä etsimään Mikko +Metsolainen nukkui taasen siihen tyttären syliin; vaan ei kaukaakaan, +kun näkyi jo käärme tulevaksi, niin nostatti tyttö poikaa ja huusi: "Jo +tulee!" Tämä silloin kavahti unestansa, kävi käärmeelle eteen ja +kiljaisi: "Katso, järin suurempi peto jäljestäsi tulee, syöpi sinut!" +No, käärme kun kääntyi jäljellensä katsomaan, Mikko Metsolainen samassa +karsi häneltä kaikki yhdeksän päätä maahan ja tappoi siihen paikkaan. +Tästäkös nyt kuninkaan tytär ihastui taas, hyvillänsä painoi sormuksella +merkin pojalle otsaan, jotta tuntisi, ja kiirehti linnoille; vaan Mikko +Metsolainen meni maammonsa luo takaisin. Kuningas sitä miestä +tiedustelemaan, kuka käärmeet tappoi, jotta hän puolen valtakuntaa ja +tyttärensä sille antaisi, joka sen pelasti. Teki linnoillansa pidot, +joihin tulee hyvää, huonoa; vaan ei tunne tyttö. Antoi viimein sitten +kuningas kuulutuksen, että kaiken rahvaan piti kulkea yhden portin läpi +hänen nähdäksensä. Tulee rahvasta taas koolle, kukin portista kulkee +vuoronsa, vaan ei ala miestä näkyä. Kuningas siitä jo suuttui tyttöönsä, +kun ei enää ollut muuta kuin rippeitä jäljellä, että: "Mittyinen se +onkaan sinun pelastajasi!" Mikko Metsolainen näet heittihe +vihoviimeiseksi. Tulihan viimein sitten hänkin portille, niin kuninkaan +tyttö kiepsahti hänelle kaulaan, suuta, nenää antoi ja sanoi: "Tässäpä +tämä onkin minun pelastajani!" -- "No, sinulle en saata muuta palkintoa +antaa kuin tämän tyttäreni", sanoi kuningas iloissansa ja tervehti Mikko +Metsolaista. Hän kuitenkaan ei huolinut, sanoi sillä maalla ei toimeen +tulevansa, pyysi kotiinsa laittamaan. "No, sinua ei sinne saada muuten", +sanoi kuningas, "kun ei pantane vaakalinnun selkään." Mikko Metsolainen, +jonka teki mieli kotiinsa, suostui heti tuumaan, ja kuningas käski +vaakalinnun saattamaan häntä kotimaillensa. Se oli sama vaakalintu, joka +söi sen isän kaurahuuhtaa ja jota Mikko oli lähtenyt ampumaan. Sille kun +nousi Mikko Metsolainen selkään, se läksi lentoon heti ja nousi, nousi +taivaalle yhä, jossa kysyi häneltä: "Joko meri suurelta näyttää +silmästäsi?" -- "Ei näytä enää kuin jauhinkiven kokoiselta", sanoi +Mikko. Heittipä vaakalintu silloin hänet kirpoamaan mereen, laski aina +meren pintaan, vaan siitä tempasi takaisin ja kysyi: "Säikähditkö?" -- +"Kyllä säikähdin", vastasi Mikko, "jos olisi poikki leikattu, ei olisi +verta saatu." -- "Säikähdinpä minäkin ennen, kun ammuit kaurahuuhdassa, +ja vasama meni tuosta kupeitseni", virkkoi vaakalintu, otti selkäänsä, +nosti toisen kerran järin ylemmäksi, ja kysyi: "Joko nyt isolta meri +näyttää silmästäsi?" -- "Ei näytä enää kuin kiven silmän kokoiselta", +sanoi Mikko. Laski sieltä vaakalintu hänet selästänsä lähelle veden +pintaa mereen putoamaan, että ennätti vähän jo kastua, tempasi siitä +takaisin pankkansa alle ja sanoi: "Säikähditkös nyt hyvin?" -- +"Säikähdin!" sanoi Mikko, "jos olisi kahdesta kohdin poikki lyöty, ei +sittenkään olisi verta saatu." -- "Säikähdinpä minäkin, kun minua toisen +kerran ammuttiin", sanoi vaakalintu, nosti Mikon selkäänsä ja kohosi +kolmannen kerran taivaalle kysyen: "Näyttääkös nyt isolta meri?" -- "Ei +näytä kuin värttinän kehrän kokoiselta vain", sanoi Mikko Metsolainen ja +vapisi. Lintu silloin laski hänet sieltä putoamaan, jotta puoli kylkeä +jo veteen tuli; vaan pisti siitä siipipankkansa alle taas, nosti ylös ja +vei meren rannalle, kussa oli kaikkea ruokaa hyvästi, sanoen: "Syö, +lepää, ole; vaan elä juo, jos sinua kuin juottuoon!" Hän kun oli +nälkäinen ja näki edessänsä herkkuja kaikenlaisia, kävi kohta ruokaan +käsin ja alkoi syödä. Söi, söi, niin rupeaapa tämä juottamaan. Siinä oli +lähde tuo semmoinen kaunis, ihana, häntä likellä, niin ei muistanutkaan +vaakalinnun varoitusta, vaan laskeusi viimein lähteen reunalta juomaan. +Siitäpä rautakissa tarttui hänelle partaan ja repi, repi siitä, kunne +repi koko parran. Mikko Metsolainen silloin pääsi pakoon, vaan +rautakissa tuli perästä. Ajoi, ajoi jäljestä yhä, niin Mikko Metsolainen +pääsi sepän pajaan piiloon, ja seppä löi oven lukkoon. Rautakissa +vuottaa oven takana. Seppä kohta työntää rautaharkkoja tuleen, saa ne +varistetuksi ja sanoo ulkona olijalle: "Pane suusi auki, silmäsi kiinni, +niin minä paiskaan miehen kulkkuusi!" Tämä kun aukaisi suunsa, toinen +heti työnsikin tulisen rautaharkon hänelle kulkkuun, niin ei vuotellut +enää, loppui siihen. Sillä tavalla pääsi viimeinkin Mikko Metsolainen +hädästänsä ja meni siitä kotiinsa. No, ne toiset miehet, se +vuorenloukuttaja ja ongittaja, elävät siellä pohattoina; vaan tyttö ei +ruvennut heille ennenkuin vetivät sen jousen, joka Mikko Metsolaiselta +jäi sinne tavaroiden sekaan. Mikko Metsolainen kun tuli siihen, toiset +pohatat eivät tunteneet häntä, vaan tyttö tunsi ja ojensi hänelle jousen +vedettäväksi. Tämä vetikin heti jousen vireeseen, ampui ja sanoi sille +ongittajalle: "Mene, käy se vasama!" Veti siitä toisen kerran, ampui +taas ja sanoi sille vuorenloukuttajalle: "Mene, käy se vasama!" He +menivät, ja siellä ovat tänäkin päivänä. Vaan Mikko Metsolainen sai +siitä tytön, ja päästiin yhtenä elämään. -- Sen pituinen se. + + +MIKKO MIEHELÄINEN + +Mies päivän oli metsää käynyt ja läksi synkkiä saloja kotiinsa +kulkemaan. Siellä tuli Tapiotar äkkiä häntä vastaan ja sanoi: "Lähtenet +minun kerallani, en tapa sinua, vaan et hyvällä lähtene, tapan +paikalla." Säikähtäen Tapiottaren puhetta, kun niin kovan ehdon pani +eteen, ei tohtinut mies vastustella, vaan täytyi lähteä Tapiottaren +keralla kulkemaan. Käytiin sitten hyvän aikaa synkkää metsää yhtenä, +kunne päästiin jo Tapiolaan, niin vei Tapiotar miehen kotiinsa ja sanoi: +"Tässä saat nyt isännöidä kuten ikään mielesi laatinee, kun vain minulle +uskollinen olet; vaan jos petolliseksi ruvennet, että koetat luotani +paeta, niin paikalla sinut hengeltä panen." + +Mies kun ei nähnyt muustakaan apua olevan, suostui Tapiottaren tuumaan +ja otti hänet naiseksensa. Elivät sitten aikansa yhdessä, niin jo +kohtuutui Tapiotar ja teki pojan, jolle pantiin Mikko Mieheläinen +nimeksi. Se kun kasvaa suuremmaksi, tulee hänestä mies vahva ja väkevä, +ettei voi virren veteä, saarnan sanoa. Ovatpa leivät heillä sitten +lopella kerran, niin menee Tapiotar syömistä saamaan ja sanoo +lähtiessänsä: "Liikkua ei pidä poikessa ollessani pirtistä kunnekaan, +muistakaa se!" Toiset lupasivat kotona pysyäksensä; vaan tuskin +ennättikään Tapiotar talon tienoolta, niin tuli jo Mikko isänsä puheelle +ja sanoi: "Himottaa, taattoseni, omaa maata nähdä, lähtekäämme tästä +sinun kotimaitasi katselemaan!" -- "Oi poikaseni!" sanoi isä, "himottaa +minuakin entistä kotiani nähdä; vaan muista äitisi mitä sanoi, kun +kielsi meitä pirtistä minnekään menemästä." Mikko ei huolinut siitä, +vaan houkutteli yhä isäänsä, kunne mieltyi hänkin viimein poikansa +tuumaan, ja läksivät yhtenä pakenemaan. Vaan eipä kaukaa, kun palasi jo +Tapiotar syömisen hausta kotiinsa, ja kun ei pirtissä keksinyt ketään, +niin arvasi heti asian ja läksi pakenijoita tavoittamaan. Vähän matkan +päästä yhdyttikin jo miehensä ja poikansa tietä astumassa, niin hyppäsi, +kavahti eteen ja kysyi vihaisesti: "Minkätähden pakoon läksitte, enkö +minä teitä kieltänyt?" Siitä isä hätäytyi niin pahanpäiväiseksi, ettei +tainnut virkkaa mitään, vaan Mikko astui rohkeasti Tapiottarelle vastaan +ja kiljaisi hänelle: "Tie auki!" Suuttuipa siitä Tapiotar, että tarttui +poikaansa käsin; vaan Mikko ei suvainnut sitä, vaan iski häntä aitaa +vasten, että tuosta luu, tuosta nahka emolta pakosi, ja läksi taattonsa +keralla edelle kulkemaan. + +Pääsivät siitä jo omaan maahansa, ja isä poikinensa rupeaa kodissansa +elämään niinkuin muinoinkin. Mikko miehistyy yhä ja tulee aikoja myöten +aina väkevämmäksi, että oli jo viimein voimaa liiaksikin. Kerran muka +lähtee mierolla käymään ja menee siellä muiden poikien, tyttöjen keralla +kisaan. Ruvetaan siinä nyt koppiselle, niin Mikkokin pääsee vuorollansa +koppia heittämään, ja kun iskee sillä neitiä, neitiseltä samassa käsi +katkenee, ja rahvas käypi valittamaan isälle: "Hävitä poikasi ääreen, +tappaa lapsemme kaikki!" Taatto siitä nuhtelee poikaansa ja sanoo: +"Miksi, poikaseni, semmoisia laadit? Varoita itseäsi!" -- "Asun mukaan +minä koppia olin heittävinäni", vastasi Mikko, "vaan taisi vahingossa +kovanlaisesti käydä." Isä silloin mietti mielessänsä: "Pitää +laittaakseni poika työhön, jott'ei jouda vasta pahaa laatimaan", ja +sanoi samassa hänelle: "Menepä, poikaseni, tuo muudan kuorma puita +metsästä, millä kylyä lämmitämme!" -- "Väleen tuo on tehty", sanoi +Mikko, "vaan onko rekeä ja länkiä kussa, taattoseni?" -- "On", sanoi +isä, ja reen sekä länget antoi pojallensa. Hän silloin niine kaluinensa +läksi puuhun ja meni parhaaseen hongikkoon. Sielläpä metsän eläjät +tunsivat hänet ja rupesivat päälle tulemaan; vaan Mikkokaan ei ollut +peloissansa, mutta rupesi riehkimään, tappamaan heitä. Siitä tuli metsän +eläjille hätä, ja alkoivat rukoilla häntä: "Elä, poikaseni, meitä tapa, +me sinulle hyvää laadimme!" -- "No, jääkäähän sitten eloon, kunhan +moniahta puukuormani kotiin vetää", sanoi Mikko Mieheläinen, valitsi +metsän eläjistä parhaimman ja valjasti rekeensä. Kaasi sitten suuren +hongan metsästä, jonka väänsi rekeen oksinensa, ja ajoi metsän eläjällä +kotiinsa, jossa kavahti heti reeltä ja huusi isällensä: "Tässä, +taattoseni, puuta, tässä hevonen sinulle!" -- "Maltoit, poikaseni, +saada, maltatkin pitää, ei minulle pidä sitä hevosta", vastasi isä. + +Oli aikaa vähäsen, niin läksi Mikko mierolle taas kisaan ja toisten +poikien, tytärten keralla rupesi koppiselle. Mitäs ollakaan; kun lykkäsi +kopin menemään, se puuttui neitiselle jalkaan, ja jalka samassa katkeni. +Tuli rahvas sitä taas isälle valittamaan ja sanoi: "Hävitä poikasi +ääreen, kaiken rahvaan ruhtoo äijällä voimallansa." Isä kyllä paheksi +poikansa tekoja, vaan kun ei siihen muuta voinut, arveli hänelle taas +jotakin tekemistä ja sanoi: "Menepä, Mikko, tuolta lammista kalaa pyydä, +että saisin kerran vielä kalakeittoa maistaa." -- "No, annahan, +taattoseni, hevoskulu tallista, millä minä kalat kotiin tuon, niin kyllä +kalan syönnille kohta pääsemme", vastasi Mikko. Isä silloin hevosen +toimitti pojallensa, ja Mikko läksi kalastamaan, onkisiimasensa vain +keralla. Tulipa lammin rantaan, niin hongan katkaisi vavaksi ja sai +rannalta onkimaan. Onki siinä, onki, niin kiepsahti vetehinen onkeen, ja +Mikko vetäisi hänet maalle, jossa rupesi onkivavalla hengettä lyömään. +Vaan vetehinen alkoi rukoilla häntä ja sanoi surkeasti: "Elä, mies +kulta, tapa, minä sinulle hyvää laadin!" -- "No, kun kuormallisen kalaa +lammista tuonet, että kalakeiton saan taatolleni, niin heitän eloon", +sanoi Mikko vetehiselle ja samassa päästikin hänet, onki suussa, lampiin +takaisin. Vetehinen toi sieltä hänelle takallisen kaloja ja kantoi +rannalle; vaan Mikko nosteli takkaa ja sanoi: "Tuo vielä toinen takka, +täss' ei ole miehen kuormaa!" Vetehinen silloin uudestansa upposi +lampiin ja väänsi kohta toisen kalatakan rannalle. "No, nyt on kyllä!" +virkkoi Mikko vetehiselle, "lähdes nyt kalakuormaa kotiini kantamaan!" +Vetehisen täytyi nyt lähteä niitä kalatakkoja kantamaan, ja tulivat +yhtenä Mikon kotiin. Tultuansa taattonsa kuulumille huusi jo Mikko +hänelle vastaan: "Täss' on nyt, taattoseni, kalaa, tässä emännyt +emännöimään!" Isä, joka näki poikansa saaliin, sanoi siihen: "Maltoit, +poikaseni, saada, maltatkin pitää, ei minulle pidä sitä emännyttä!" + +Eletäänhän aikaa taas vähäsen, niin Mikko kolmannen kerran lähtee +mierolle kisaan ja muiden nuorten keralla rupeaa koppiselle. Vaan +mitenkäs kävikään; kun iski neitiä kopilla, koppi puuttui neitiselle +kylkeen, ja kylki väärään meni. Siitä rahvas taas käypi valittamaan +isälle ja sanoo: "Hävitä jo poikasi ääreen, kaiken rahvaan pilkkoo +äijällä voimallansa." Siitäkös taas isälle huolta oli pojastansa, miten +muka estäisi häntä pahaa laatimasta. Viimein kauan arveltuansa päätti +lähettää hänet pitkälle matkalle pois kotoansa ja sanoi: "Varjakaiselta +kuninkaalta kaksi tynnyriä rahaa velkaa on otettavaa kolmannen vuoden +ajasta, lähdepä, poikaseni, niitä rahoja perimään." Mikko oli siihen +valmis ja suorisi matkaamaan. Metsän eläjän pisti aisoihin, itse istui +korjaan ja vetehisen pani ohjilliseksi. Sillä tavoin matkasi sitten nuo +ajat, nämä päivät, kunne tuli Varjakanmaahan ja lähestyi jo kuninkaan +kotia, niin ajoi jyrähytti sitä vaahkua pihaan, että rupesivat palatit +liikkumaan. Säikähtipä Varjakainen kuningas sitä peläten palattiensa +kaatuvan ja sanoi orjillensa: "Käykää tiedustamassa, matkaaja mitä +pakisee, ja antakaa, mitä pyytää, että lähtee edellensä." Orjat +kävivätkin heti Mikon puheille ja nähtyänsä, mittyinen hänellä oli sekä +hevonen että ohjillinen, säikähtivät vielä pahemmin ja kysyivät +peloissansa: "Mitä vieraalle pitää?" -- "Olisipahan kaksi tynnyriä +hopeita kuninkaaltanne perittävää", vastasi Mikko rohkeasti. Muistaen +isäntänsä käskyn kantoivat orjat rahatynnyrit epäilemättä esiin, ja +Mikko Mieheläinen nosti ne rekeensä ja läksi ajaa karettelemaan +kotiinsa. Omaan pihaan päästyänsä riisui sitten metsän eläjän valjaista +ja ajoi pois metsään, mutta vetehisen päästi lampiin takaisin ja itse +kävi taattonsa puheelle ja sanoi: "Täss' on nyt, taattoseni, rahat, +joita panit Varjakanmaalta hakemaan, -- ota!" Mitäs olikaan isällä +siihen virkkamista? Olisi kyllä suonut poikansa sille matkalle +jääneenkin; vaan hyvät olivat mielestänsä rahatkin, ja täytyi kiittää +Mikkoa jaloksi, kun niin sukkelaan asiansa toimeen sai. + +Kauaksi ei isälle pojastansa vastusta ollutkaan. Muutaman ajan päästä +kävi Mikosta kodissa eläminen ikäväksi, eikä tehnyt enää mielensä +kisaankaan sen kovemmin lähteä, kun siellä niin pahasti aina kävi, niin +tuli isänsä puheelle ja sanoi: "Ompele, taattoseni, minulle salkku, +mieleni laatii maailmaa katselemaan." Sepä oli isänkin mieleen, joka +kohta ompeli nahkaisen salkun ja antoi pojallensa. Salkku selässä läksi +sitten Mikko Mieheläinen matkaamaan ja kulki maita kauan, kunne kohtasi +korkean vaaran, jonka harjulla oli poika, joka kahta kalliota yhteen +jylkytti. Se kallionjylkyttäjä kun keksi Mikon vaaraa lähestyvän, +tervehtii häntä heti ja sanoo: "Terve, Mikko Mieheläinen! Ota minua +toveriksesi!" -- "Tule vain, koska niin vahvalta mieheltä näytät, +parempi on kahden kulkeaksemme", sanoi Mikko Mieheläinen, ja +kallionjylkyttäjä laskeusi vaaralta ja läksi hänen kerallansa +matkaamaan. Kulkivat siitä vähän matkaa yhtenä, niin näkivät pojan, joka +kahta jokea kämmenillänsä yhteen talusi, ja menivät luokse. +Jokientaluttaja taukoaa heti työstänsä ja sanoo Mikolle: "Terve, Mikko +Mieheläinen! Etkö ottaisi minua toveriksesi?" -- "Lähde vain keralla, +kun mielesi tehnee, hyvä on toveri matkalla", vastasi Mikko Mieheläinen, +ja läksivät kolmen miehen siitä astumaan. Kotvasen matkaa kuljettuansa +tulivat synkkään metsään, josta etäältä näkyi heidän silmiinsä niinkuin +huone ikään olisi ollut, ja kun pääsivät likemmäksi, siellä olikin +asunto moinen, linnaksi pieni, pirtiksi suuri. Pihaan tultua näkivät +tanhuen olevan mahoja täynnä, niin luulivat talonkin asutuksi ja menivät +pirttiin; vaan siellä ei ollutkaan ketään, ihan oli autiona pirtti. +Pojille kun oli kävellessä tullut väsymys ja nälkä, heittäysivät +pirttiin levähtämään pitäen keskenänsä tuumaa, mistä rupeaisivat ruokaa +saamaan. Puhui silloin Mikko Mieheläinen toisille: "Pirtti kun on +autiona, vaan tanhut mahoja täynnä, ei tule ruoasta puutetta, josko +pidot vielä laatisimme, -- tappakaamme muudan maho tanhuelta!" Sepä +neuvo oli toistenkin mieleen, ja menivät heti tanhuelle, josta valittiin +parhain maho ja iskettiin kuoliaaksi. Vuorenjylkyttäjä jätettiin sitten +mahoa ruoaksi laittamaan, vaan toiset kaksi menivät metsään halkoja +leikkaamaan. Sepä olikin Syöjättären asunto, joka oli siellä metsässä, +niin tulee Syöjätär kotiinsa ja löytää pirtissä pojan mahoa keittämässä. +Siitä ärjäisee keittäjälle: "Vai tulit sinä, raatoniekka, tähän minun +pirttiini polttamaan, kärventämään!" Tarttuu poikaan käsin, nostaa +toisella kädellänsä salpamen ja toisella panee häneltä pään sen alle +loukkuun. Sitten menee hän keittoa katsomaan, kahmuaa lihat kaikki +vatsaansa ja lähtee ääreen. + +Poika siinä salpamen alla kimpuilee yhä, kunne pääsee loukustansa +viimeinkin, niin kerää Syöjättären jättämät luupalat pataan kaikki ja +keittää ne uudestansa rokaksi. Käypi siitä sitten tanhuelle ja kirjuu +tovereitansa syömään. Toiset tulivatkin kohta metsästä, kun olivat +nälissänsä hyvin, ja ruvettiin ruoalle; vaan eipä ollutkaan toisista +rokka hyvä, niin kysyivät keittäjältä: "Minkätähden tämä rokka niin +laiha on? Parhaimman mahonhan me olimme tappavinamme!" -- "Tämä pirtti +vanha on", sanoi kallionjylkyttäjä, "niin liikahteli keittäessäni, että +rokka maahan meni, ja minä kun uudestansa keitin, ei syntynytkään rokka +hyvä." No, toisten täytyi tyytyä rokkaansa, jommoinen oli, ja tulivat +sen päivää sillä syömällä toimeen. Tuli sitten aamu, niin iskettiin maho +taaskin tanhuelta ja jokientaluttaja jätettiin keittämään, vaan toiset +kaksi menivät puita leikkaamaan niinkuin eilenkin. Mitäs ollakaan; pojan +siellä keittäessä tuli taaskin Syöjätär pirttiin sanoen hänelle: "Jokos +taas olet, raatoniekka, pirtissäni, vaikka eilen kielsin tulemasta!" +Tarttui poikaan kiinni ja pisti häneltä pään salpamen alle, vaan keiton +söi vatsaansa ja meni tiehensä. + +Pääsi poika viimeinkin salpamen alta, niin keräsi ainoat keiton jätteet, +mitä oli luupalasia Syöjätär vähän jättänyt, ja keitti niistä uudellensa +rokkaa. Huusi sitten metsästä toisetkin toverinsa syömään, ja ruvettiin +ruoalle. Syödessä nurkuivat toiset taas rokkaa kehnoksi ja sanoivat: +"Mikä kumma, kun tämä rokka niin laiha on, hyvän mahonhan me iskimme!" +Mutta jokientaluttaja vastasi toverinsa eilisillä sanoilla: "Pirtti +liikahteli keittäessäni, niin rokka maahan meni, ja uudestansa kun +keitin, ei syntynyt enää ruoka hyvä." Mitäs siihen, elettiin se päivä +taas ja maattiin yön seutu, kunne päivä valkesi, niin nälkä tuli +miehille, kun niin vähällä syönnillä oli täytynyt menneenä kahtena +päivänä aikaan tulla, ja iskivät taas toisen mahon tanhuelta. Jäipä +Mikko Mieheläinen itse keittämään ja toiset työnsi halkoja leikkaamaan. +Keittäessänsä kävi hänestä sitten aika ikäväksi, niin laati rokan +kiehuessa itsellensä kanteloisen, ja kun ei ollut pirtissä lavitsaa, +millä olisi istunut, kantoi pihalta suuren tammisen altaan pirttiin, +jonka asetti kumollensa lattialle, ja rupesi siihen selällensä +kanteleella soittamaan. Samassa tuli Syöjätärkin taas kotiinsa ja +ärjäisi heti hänelle: "Vai tulit sinä, Mikko Mieheläinen, minun +pirttiini remuamaan!" -- "No, hiljempää, hiljempää, akkaseni", sanoi +Mikko Mieheläinen, "minä heitän soiton tähän lapsillesi; onko lapsia +kussa?" Syöjätär suuttui siitä aina pahemmaksi ja huusi vihoissansa: +"Minä vähät soitostasi, tule, raatoniekka, tappeluun!" Vaan Mikko +Mieheläinen kun pääsi akkaan käsin, ruhtoi hänet samassa ja pani sen +tammisen altaan alle, joka oli lattialla kumossa. Sitten keitti hän +rauhassa rokan valmiiksi ja kirjui toisia syömään. Ne tulivatkin +metsästä kohta, ja ruvettiin yhtenä syömään, niin kysyi Mikko +Mieheläinen tovereiltansa: "Hyväkö on rokka nykyinen?" -- "Ka, hyvä on!" +sanoivat toiset ja kehuivat Mikon keittämää makeaksi. Hän silloin nousi +syömästä, kohensi allasta ja sanoi: "Täss' on nyt pirtinliikuttaja! +Miksi ette varoittaneet minua? Vakautuu nyt pirtti liikkumasta, vaan +lähtekäämme jo poikkeen, ei tässä enää ole meillä tekemistä." Toiset +olivat häpeissänsä eivätkä juljenneet virkkaa mitään, vaan läksivät +Mikon keralla matkaamaan. Menivät, menivät edellensä, niin löysivät +metsästä haudan niin suuren, niin suuren, ettei pohjaa näkynytkään. +"Pitäisipä käydä tietelemässä, mitä haudassa on", sanoi Mikko +Mieheläinen, "vaan millä me sen pohjaan pääsemme?" Asiata vähän +arveltuansa keksivät jo toverit neuvon ja sanoivat: "Onhan meillä ne +kolme mahon nahkaa keralla, jotka Syöjättären kodista saimme, +laatikaamme niistä vipu moinen, jossa laskeudumme alas!" Se keino oli +Mikostakin hyvä, ja laadittiin nahoista kätkyt, johon liitettiin +nahkaiset hihnat, niin pitkät kuin vain nahoista saatiin, niillä muka +laskeaksensa kätkyttä hautaan. Kun oli se heidän laitoksensa valmis, +kysyi Mikko toisilta: "Kuka siihen nyt istuu meistä kätkyehen?" -- "Istu +sinä, Mikko Mieheläinen", sanoivat toverit, "me väettömät miehet, mitä +pannet kätkyehen, sitä hihnoista nostamme." -- "No, sitähän tuo on", +sanoi Mikko Mieheläinen ja istui kätkyehen käskien toisia laskemaan +häntä hihnoista alas. Toverit saavat silloin häntä laskemaan, ja Mikko +Mieheläinen alenee hihnojen sujuessa aina syvemmälle, kunne tulee jo +viimein maan alle, jossa avautuvat äkkiä oudot maat ja toiset ennen +näkemättömät seudut. Ilmaupi muka toinen maailma siellä, moinen kuin +ylhäälläkin, jossa on meri ja sen rannalla pirtti. Nouseepa Mikko +Mieheläinen silloin kätkyestä ja menee siihen pirttiin, niin siellä on +ylen kaunis neitonen valkoisissa vaatteissa, joka + + kultakangasta kutoopi, + hopeaista helkyttääpi; + kädet kultaiset kalvosista, + jalat hopeiset polvista, + päivyt paistaa päälaelta, + kuutamaiset kulmaluilta, + otavaiset olkapäiltä, + tähdet taivon hartioilta, + seitsentähtinen selältä. + +Neiti kun keksii Mikon, säikähtää heti ja sanoo: "Oi vieraan maan mies, +miten sinä poloinen tänne jouduit? Maammoni kun kotiin tulee, se tappaa +sinut." -- "En ole miestä vertaistani ennen nähnyt, saatikka sitten +pelätä tiennyt, joko ruvennevat nyt akat minua tuhoamaan", sanoi Mikko +Mieheläinen ja kertoili neitiselle, miten hän ylämaailmasta kätkyessä +sinne oli laskeutunut. Neitisen silloin kävi sääliksi poikaa, kun se +hänestä hyvä oli, ja vei Mikko Mieheläisen aittaansa, jonne peitti +vaatteihinsa, ettei maammo sieltä löytäisi, ja salpasi oven. Mutta kohta +tuli akkakin kotiin ja kiljaisi heti kynnykseltä tyttärelle: "Kunne sinä +pojan peitit? Poika on nykyänsä käynyt tässä; tuo häntä piilostansa +kerallani tappeluun!" Neitisen silloin ei auttanut enää kieltäminen, +vaan täytyi tuoda poika näkyviin, jossa nousi maammon keralla hirmuinen +tora; mutta viimein tuli Mikko voitolle kuitenkin ja tappoi akan. Siitä +meni sitten se neitinen miehelle, läksi Mikko Mieheläiselle naiseksi, ja +suorisivat ylämaailmoille lähtemään. Mitä oli neitisen kodissa tavarata, +eloa ja muuta hyvyyttä, hopeata, kultaa, sen ottivat myötänsä kaikki ja +kantoivat siihen haudan suulle, jossa se nahkainen kätkyt riippui. Niitä +tavaroitansa panivat sitten kätkyehen, jonka Mikon toverit hihnoista +nostivat ylös ja tyhjennettyänsä aina solauttivat takaisin, kunne +aikansa sitä tekoa tehtyänsä tavarat alhaalta loppuivat. Solui kätkyt +taas tyhjänä alas, eikä ollut enää muuta siihen panemista, niin sanoi +Mikko Mieheläinen naisellensa: "Istu sinä nyt, neitiseni, kätkyehen, +että pääset täältä ylös, niin tulen sitten minä taas vuorollani." Istui +neitinen silloin kätkyehen ja nostettiin ylös, vaan kätkyt solautettiin +takaisin, ja Mikko Mieheläinen itse rupesi viimeiseksi kätkyehen. Saivat +toverit taas hihnoista vetämään, että kohosi jo kätkyt vähän matkaa, +niin puhui nostaessa toinen toisellensa: "Mikko Mieheläinen jos pääsee +haudasta ylös, se ei annakaan meille osaa eloksistansa, vaan työntää +meitä vuoromme sinne, niinpä heittäkäämme hänet hautaan ja pitäkäämme +tavarat kaikki!" Toinen mieltyi heti toverinsa tuumaan; samassa +katkaistiin hihnat, joissa kätkyt oli riipuksissa, ja Mikko Mieheläinen +puolitiestä hautaa kirposi alas. + +Mitäs siihen; Mikko lähtee meren rantaa siellä maan alla suruissansa +astumaan, niin näkee linnun lentelevän taivaalla ja huutaa sitä +luoksensa: "Tules tänne, lintuseni!" Lintu lentää leuhahtaa siihen heti +ja sanoo: "Terve, Mikko Mieheläinen! Mitäs tuumailet?" -- "Sitä +tuumailen, miten kotiini pääsisin", vastasi Mikko, "saata, lintuseni, +minut omalle maalleni!" Linnun kun oli sääli häntä, ottikin heti +selkäänsä Mikon ja läksi lentämään. Lensi, lensi matkojansa, kunne toi +Mikon viimein siihen paikkaan, kussa tovereinensa mahoja keittääksensä +oli halkoja leikellyt, niin heitti jo selästänsä ja kysyi: "Joko tunnet +maata, kussa olet?" Mikko siitä katsastamaan ympärillensä, niin tuntee +jo paikan ja sanoo: "Jo nyt tiedän, lintuseni, kussa olen, kiitoksia +tuomastasi!" Sitten erosivat siinä toisistansa; lintu läksi lentoon +uudellensa, vaan Mikko Mieheläinen kävi haudalle sinne, kuhun oli +molemmat toverinsa jättänyt. Paikkaa lähestyessä kuuli jo melun +haudalta, ja kun likemmäksi meni vielä ja syrjästä katsoi, näki +kallionjylkyttäjän ja jokientaluttajan siinä keskenänsä kiistelevän. +"Ota elot! Anna neiti!" sanoi toinen toisellensa, eivätkä sopineet +osiltansa niitä kätkyessä nostamia jakaessansa. Mikko Mieheläinen +silloin lähestyi heitä ja sanoi: "Terve, toverini! Tässä te olette, +tässä minäkin!" Tapasi rinnasta yhden yhdellä, toisen toisella +kädellänsä ja lykkäsi hautaan kummankin sanoen: "Menkää, veikkoseni, +kukali minä, sikäli tekin kävelkää!" He samassa tuiskahtivat maan alle +päällensä, eikä heitä sen kovemmin nähty ei kuultu; vaan Mikko +Mieheläinen otti tavaransa haudan reunalta ja meni morsiamensa keralla +siihen Syöjättären entiseen pirttiin, jota kaunistelivat kaikenmoisella +rikkaudella, ja rupesivat yhtenä elämään. Jossa kului heidän elinaikansa +hupaisesti, kunne viimeinkin kuolema saavutti. -- Sen pituinen se. + + + + +HIIDEN LAIVA + + +Oli muinoin metsämies. Se meni metsälle, jousi keralla, ja käveli metsää +kauan, niin yhtyi Hiiden vuoreen. Hiitolaisilta olivat vanhemmat +kuolleet, ja heitä oli suuri joukko perillisiä. Heillä oli ylen paljon +hyvyyttä, kultalusikkaa, kulta-astiata siinä vuoren päällä, ja joka +miehellä oli kultavaunut, ja kultalaiva oli kaikille yhteinen, joka +kulki halki maailman itseksensä, kun vain laivaan nousi. He kun näkivät +sen metsämiehen jousi olalla lähestyvän, huusivat heti: "Tule, hyvä +mies, meille rahan ja hyvän sanan edestä jakamaan nämä tavarat!" Hän +tuli siihen heidän luoksensa ja kysyi: "Mitenkä nämä saadaan nämä +kultavaunut ja kultalaiva itsestänsä juoksemaan?" No, he siitä neuvoivat +miehelle: "Kun nousee ylävivulle, ja alavivulle jalallansa polkee, no, +sitten juoksevat vaunut ja laiva itsestänsä." Mies kun sai taian tietää, +hänellä oli jousi veteessä, niin ampui kerran ja huusi: "Etsikää, +miehet, se pulikka, joka jousestani läksi; ken ennen tavoittanee, sille +kultavaunut ja laiva osaksi!" Hiitolaiset silloin läksivät hyppäämään +sitä vasamaa tavoittaaksensa ja menivät, jott'ei näkynyt ei kuulunut. +Mies vaikka näki, että jo menivät, ajatteli kuitenkin: "Ehkä tulevat +sieltä tavaroillensa takaisin." Mätti kaikki hyvyyden yli kynnyksestä +laivaan, veti kaikki ne kultavaunut sekä muut rikkaudet siihen ja nousi +itsekin laivaan, kohosi ylävivulle ja polki jalallansa alavipua. Alas +siitä laiva hypätä maalla ja merellä, kunne hyppäsi kuninkaan linnan +eteen ja siihen seisahtui. Päätyipä kuninkaan tytär linnan portailla +istumaan. Se kun keksi kultalaivan, niin sormellansa pyörittää ja sanoo: +"Tuossapahan on ylimmäinen keisari tämän maan päällä tuossa +kultalaivassa kulkemassa. Ottakaa, keisarikulta, minut laivaanne, minä +rupean teille morsiameksi!" Mies avasi laivansa oven auki, kun kuuli +sen, ja sanoi: "Kuninkaallinen herttua! Minä olen vain talonpojan +palvelija, en minä kelpaa teidän jalkojannekaan riisumaan, on teille +kuninkaitakin." No, tytär vaikka kuuli, jotta talonpojan palvelija se +onkin, pyrki vain uudestansa ja sanoi: "Ottakaa vain! Minä rupean teille +morsiameksi." Mutta toinen sanoi: "Te, näen mä, pilkkaatte minua vain, +onhan teille kuninkaitakin." Kuninkaan tytär silloin kannatti sinne +laivaan ruokaa sekä juomaa kaikenmoista sen miehen syödä, ja +herrasvaatteet, hatut, saappaat kaikki; vaan ne jäivät lattialle läjään, +se ei tohtinut käteensäkään ottaa niitä mies. Tytär sillävälin kävelee +siinä laivan edessä pahoilla mielin kahdakäsin, kun ei mies ottanut +häntä. Mies katsoo viikon aikaa sitä, niin näkee, että apea tämän on +mielestä, ja sanoo viimeinkin: "No, kun tahtonette, herttuakulta, +talonpojan palvelijan kanssa kauppaan ruveta, niin nouskaa laivaan!" No, +hän nousi siitä laivaan. Mutta mies lankesi polvillensa ja kysyi: +"Minnekä me nyt, herttuakulta, tämän hyvän laivan keralla menemme?" Hän +vastasi, se kuninkaan tytär: "Menkäämme meren keskelle, siinä on saari +kymmentä virstaa pitkä, joka on marjaa täynnä ja hedelmää maata myöten +ryöhyttää." No, laiva pantiin liikkeelle; se juoksi keskelle saarta ja +asettui siihen. Mies sitten läksi marjan mätäntään, vaan kun maisteli +marjasia, nukkui siihen, rupesi maata ruojottamaan eikä saanut yhtään +marjaa laivaan. Viimeiseltä suuttui jo kuninkaan herttua: "Joudat", +sanoi, "kuolla siihen saareen, talonpojan palvelijakuojus, minä käännän +laivan ja lähden kotiin." Kääntikin laivan ja meni kotiinsa, vaan mies +jäi maata ruojottamaan siihen. No, sitten hän viimeisellä havaitsi siitä +makuukseltansa kuitenkin, vaan laivaa ei näkynyt ei kuulunut; sinne +menivät ne kehnojen antamat tavarat ja muut, lompukka rahaa vain jäi +miehelle. Hänellä nälkä semmoinen verinen mahassa, eikä ole mitä syödä. +Menee siitä yhden marjapuunpehkon juureen, mätti vasemman lakkarinsa +marjaa täyteen ja sitten pisti yhden marjan suuhunsakin, söi sen, +ritusteli. Nämäpä olivatkin pahoja marjoja, tästä kasvoi hänelle sarvet, +semmoiset häkylät päähän, jott'ei niskat jaksaneet kannattaa. Siitäkös +hänelle tuska. "Hyvä olisi", sanoi, "muuten vielä ollut, nälkä vaikka on +semmoinen, vaan nämä häkylät kun vielä kasvoivat päähäni. Laivalaisia +jos mitä tulee, niin minut vielä metsän petona ammutaan tänne saareen!" +Meni sitten toisen marjapuunpehkon ääreen ja mätti siitä oikean +lakkarinsa täyteen. Pisti yhden marjan suuhunsa taas ja söi sen, +ritusteli. Nepä päätyivät jo hyviä marjoja olemaan, sarvet putosivat +päästä, eikä tuntunut sijaakaan. Tuli niin kaunis sitten hänestä, ettei +koko valtakunnassa ollut niin kaunista. No, hän vuotti siinä, kunneka +laivalaisia tulisi -- eihän se meren keskeltä päässyt mihin saaresta -- +ja kun näki, että laiva jo nousee ja tuli jo saaren kohtaan, niin +huutaa: "Ottakaa, hyvät ystävät, rahan ja hyvän puheen edestä minut pois +täältä saaresta kuolemasta ja saattakaa minut ja neuvokaa kuninkaan +linnaan, josta läksinkin laivoineni kulkemaan!" No, he saattivat hänet +maalle ja neuvoivat tien kuninkaan linnaan. Mies siitä sitten meni +kuninkaan pihaan. Kuninkaalla oli ruokakaivo siinä koreata vettä täynnä +ja tiyris tulppa suussa, niin istuutui kaivon kannelle ja alkoi +likajaloillansa kuljutella, liata vettä. Päätyipä kuninkaan ruoantekijä +linnan portaille tulemaan. Se kun olisi ollut pahempi mies, olisi +kiljaissut heti: "Minkätähden sinä likasit meiltä ruokakaivon? Paha on +tuota meidän syödä, pahempi vielä kuninkaan ja kuninkaallisen puolison!" +Olisi kuningas kuullut, olisi leikkuuttanut kaulan poikki. Vaan tämä oli +hyvänsävyinen, tyyni mies, meni miehen luo, nykäisi häntä ja sanoi: +"Voi, miesrukka, kun likasit meiltä kaivon, paha on meidän syödä, vielä +pahempi kuninkaan ja kuninkaallisen perheen. Kuningas kun saapi tietää, +se leikkuuttaa pääsi poikki, ja valta olisi minullakin se sinulle +tehdä." Ja valtahan sillä olisi ollutkin. Mies sanoi: "Elkää, +herrakulta, virkkako mitään, niin minä neuvon taian semmoisen, että +tulette niin kauniiksi kuin minäkin olen." -- "No, minä en virka +mitään", vastasi ruoantekijä, "kun sinä semmoisen taian teet minulle." +Mies antoi hänelle sitten marjan syödä. Se sen syödä ritusteli, ja +hänestä tulikin niin kaunis, ettei koko valtakunnassa ollut niin +kaunista; mutta se talonpojan palvelija pistihe jo siitä piiloon, +etteivät häntä muut näkisi. Se ruoantekijä sillä aikaa laitteli +kuninkaallisia ruokia linnassa; syötiin, juotiin, rehattiin siinä, kunne +herettiin jo ruoalta, niin menee se kuninkaan herttua ruoalta päästyänsä +sen ruokaevestin eteen ja kysyy: "Mikä teidät teki, evestikulta, +yht'äkkiä niin kauniiksi?" Evesti sanoo: "Oli äkkinäinen mies tuolla +pihamaassa, niin sillä on semmoiset taiat, jotta saapi, jos ketä +tahtokoon kaunistella, kauniiksi." Sanoo siihen se laivansa-viejä-tyttö: +"Kunpa minuakin kaunisteleisi, niin minä rupeaisin hänelle morsiameksi." +-- "Jo se on tainnut mennä", vastasi ruokaevesti, "se ei tohtinut silmää +näyttää kellekään, pelkäsi äkkinäisessä kaupungissa tapettavan itsensä." +Tytär laittoi sanan miehelle: "Elköön miesrukka mitään pelätkö, kyllä +minä hänet varjelen, tulkoon äkkinäiseen huoneeseen, minä sinne syötän, +juotan hänet." Poika tulikin, ja pantiin erityiseen huoneeseen. Se +kuninkaan herttua kantoi sinne ruokaa, juomaa, kaikenlaista herkkua. +Tuli siihen eteen syödessä, juodessa, rupesi puhuttelemaan miestä ja +sanoi: "Tehkää minutkin, hyvä mies, niin kauniiksi kuin ruokaevestin +teitte! Minä rupean teille morsiameksi." Toisella äkä sydämessä siitä, +kun jätti sinne saareen. Syöpi kuitenkin, juopi siinä, sanoo: "Enhän, +herttuakulta, minä, talonpoikakuhjus, teille sulhaseksi kelpaa, onhan +teille kuninkaita!" -- "Jos ette muuten usko", sanoi tytär, ei tuntenut +häntä meren keskelle jääneeksi, "niin minä annan teille kenraalin +vaatteet ja kultarahaa, kultamaljaa, onhan minulla! Ja minulla on +kultalaiva ja kultavaunut, ne annan kanssa, kun teette minut kauniiksi." +Toinen ajatteli mieltänsä vasten: "Omanipa ne olisivatkin!" vaan ei +virkkanut mitään. Kuninkaan tytär puheli yhä vain ja sanoi: "No, minä en +teitä käsistäni heitä ennenkuin minuakin kaunistelette." Mies silloin +rupesi kaunistelemaan. Tämä viettelys otti marjan vasemmasta +lakkaristansa, antoi pahoja marjoja kuninkaan tyttärelle syödä ja itse +pistihe siitä piiloon; syönti, juonti jäi siihen. Tyttö kun sen marjan +syödä ritusteli, no, sille kasvoi sarvenhäkylät päähän. Kuningas kun +näki sarvet tyttärellänsä päässä, koetteli sahoillakin leikkuuttaa; vaan +eiväthän ne sahat pystyneetkään. Pani sitten kaksi sotamiestä, vahvaa, +sarvia jäljestä kantamaan, että pääsi tyttörukka liikkumaan. Ei muuta +kuin hätä käsissä, toista hätää metsästä tulee. Pani viimein kuningas +kuulutuskirjat valtakuntaansa, että jos olisi naimaton mies, joka hänen +tyttärensä tohtoroisi ja saisi sarvet pois, niin hän panisi sen +kenraaliksi tyttärensä kanssa yhteen. Tahi jos olisi nainut mies eli +akka, joka sen parantaisi, niin antaisi hänelle ikuisen hyvyyden. + +No, tähän tulee tohtoria, miestä, akkaa salin täysi, tohtoroidaan +tytärtä siinä, vaan ei saada sarvia pois. Tuleepa se mieskin sieltä +rahvaan takaa piilosta, lankeaa kuninkaan eteen polvillensa, sanoo: +"Armollinen kuningas, antakaa minäkin ruokin tuota teidän herttuaanne, +jos nuo minä saisin sarvet pois!" Kuningas sanoi: "Liekö tuota, +poikaseni, sinullakaan sitä voimaa, jopa tässä ovat nämä muutkin +koetelleet, ovat syöneet, juoneet onneksensa vain!" Mitäs ollakaan, mies +meni poikkeen; oli aikaa poikessa, niin tulee takaisin, sanoo: +"Armollinen kuningas, ei näissä ole muissa sarvien saajia, minä ne saan, +kun koetella antanette." -- "No, kun saanet, poikaseni", vastasi +kuningas, "koettelehan! Sarvet kun ruvennevat tyttäreni päästä +lähtemään, niin panen sinut ylimmäiseksi kenraalikseni!" Mies siitä +puhui kuninkaalle, sanoi: "Laittakaahan muut parantelijat pois ja +sotaväki jo iloa tekemään, kyllä minä tyttärenne parannan!" Heti +laitettiin muut kaikki pois, ja sotaväki työnnettiin iloa tekemään; mies +vain jäi siihen tytärtä korjaamaan, ja palvelijoita käskettiin hänelle +avuksi. Puhui siitä nyt piikatytölle: "Mene, tyttö, pane risuja saunan +uuniin, sauna lämpeämään!" Pojalle sanoi: "Mene, poikarukka, käy +metsästä kolme hienoa, oksatonta pajun varpaa hautumaan, joilla ruokin +sarvet pois lähtemään!" No, saivat varvat hautuneiksi, niin piikatytöllä +haudotti vastat, saunaan laitatti lämpimät vedet, lessinkipyyhkimet ja +muut tarpeet, kuninkaan tyttären vei kylpemään, laittoi piikatytön pois +saunasta ja pani oven lukkoon. Sotaväki teki sillä aikaa iloa. Panipa +sitten kuninkaan tyttären sarvistansa mallatlautoihin riippumaan ja +alkoi niillä hautuneilla varvuilla kylvettää häntä sanoen: "Vieläkö +jätätte minut kuolemaan meren keskelle? Vieläkö karkuutatte minun +hyvyyteni pois? Tässä tämä on teidän sulhasenne, ette nyt enää saa niin +pilkata!" Kuninkaan tytär rukoilemaan häntä: "Elkää, miesrukka, lyökö +minua, en sinä ilmoisna ikänä enää tee mitään pahaa teille!" Mies antoi +sitten oikeasta lakkaristansa tytölle marjan, niitä hyviä marjoja; no ne +läksivät sarvet pois, jott'ei tuntunut sijaakaan, ja tyttö tuli niin +kauniiksi, ettei koko valtakunnassa ollut niin kaunista kuin he olivat. +No, siitä he linnoille syömään, juomaan, tanssimaan; poika pantiin +ylimmäiseksi kenraaliksi ja sai sen kuninkaan tyttären itsellensä. -- +Sen pituinen se. + + + + +TUHKAMO + + +Oli kolme veljestä, kaksi hyvää, yksi Tuhkamo. Heiltä kuoli isä ja äiti, +köyhiksi jäivät. Tulivat siitä kovin murheellisiksi ja itkivät +itkemistänsä yhä. Kauan itkettyänsä, käski unissa heitä isävainaja +menemään laivarannalle yöksi hanhia vartioimaan, kunkin aina yöksensä. +Meni ensinnä vanhin veli sinne, vaan kotvasen rannalla istuttuansa, +rupesi pimeä pelottamaan, jotta pois piti lähteä. Kotiin tulleelta +kysyivät toiset: "Mitä sait?" -- "Itsepähän näette, kun vuoronne +käytte", vastasi poika siihen eikä tehnyt muuta selvää. Toissa yönä meni +keskimmäinen veli, ja hänen kävi samoin kuin vanhimmankin. Läksipä +kolmanneksi yöksi Tuhkamo vuoronsa vartioimaan; siinä istui kaiken yön +eikä pelännyt. Tulipa päivän koittaessa aamulla kolme hanhea rannalle ja +korjasivat siipensä aidan alle, niin muuttuivat heti ihaniksi neidoiksi +ja läksivät mereen uimaan. Tuhkamo silloin valitsi kauneimmat siivet +sieltä talteensa ja istausi taas paikallensa. Neidot jonkin ajan +uituansa nousivat jo maalle pois lähteäksensä ja kävivät aidan luokse, +josta toiset kaksi ottivat siipensä ja läksivät lentoon, vaan yksi ei +päässyt, kun siipiänsä ei löytänyt. Ilmoitti siitä nyt itsensä Tuhkamo +ja sanoi neidolle: "Täällä siipesi ovat, vaan et saa, kun et ruvenne +naisekseni!" Neito silloin ilmaisi olevansa kuninkaan tytär, vaan +palvelijoinensa hanhena lentäneensä meressä kylpemään, ja puisti +Tuhkamolta siipiänsä. Mutta Tuhkamo pani entisen ehdon eteen ja sanoi: +"Ottanet minut mieheksesi, niin annan lentimesi." No, neidon ei auttanut +siinä viipyminen, päivä kun alkoi jo valjeta, vaan lupasi ruveta hänelle +puolisoksi, sai siipensä, puki päällensä ja lensi hanhena kotiinsa +kutsuen Tuhkamoa linnoilla käymään. Läksi sitten Tuhkamokin kotiinsa, +niin kysyivät toiset veljet kotiin tulijalta: "No, mitä sait hanhia +vartioituasi?" -- "Sain kuninkaan tyttären puolisokseni", vastasi +Tuhkamo. "Sinäkö semmoinen kuninkaan tyttären", irvistelivät toiset +eivätkä ottaneet uskoaksensa. Vaan Tuhkamo läksi siitä heti kuninkaan +linnoille ja sanoi tytölle: "Täällä minä nyt sitä vasten olen sinua +saamassa, joko nyt lähtenet minulle?" -- "Jopa vainen", sanoi tyttö, +"vaan siitä emme virka kuninkaalle mitään, pidämme salahäitä." -- "Mitä +me häitä pidämme, kun kuninkaalle emme sano", tuumaili Tuhkamo. "Sehän +se on", sanoi tyttö, "vaan isälleni kun sanot, se panee semmoiset +puustit eteesi, ettet niistä pääse ikänäsi." -- "Mitä tehneekin", +vastasi Tuhkamo, "mutta sanon minä." Meni sitten kuninkaan eteen ja +ilmoitti asian. "No, minä sinulle en anna tytärtäni", vastasi kuningas, +"ennenkuin menet, kaikki puut tästä vuomasta kaadat." + +Läksi Tuhkamo siitä morsiamensa luokse, sanoi: "Semmoisen nyt pani isäsi +puustin, kaikki puut minun tästä vuomasta kaataa." -- "Enkö minä sitä +sinulle sanonut", vastasi morsian, "vaan pääset sinä siitä, kun ei +pahempaa vasta panisi. Mene, kaada yksi puu ja sano puun kaatuessa: +'Kaikki metsä kaatukoon!' niin silloin ovat puut kumossa." Tuhkamo kohta +meni työllensä, kaasi yhden puun ja sanoi ne morsiamensa neuvomat sanat, +niin sai sillä kaikki puut vuomasta kaadetuiksi. Meni siitä sitten +kuninkaan eteen ja pyysi tytärtä sanoen jo puut kaataneensa. "Et vielä +sillä saa", sanoi kuningas, "sinun pitää nyt mennä, ne kaikki +kannoillensa nostaa." Tuli taas morsiamensa luokse Tuhkamo ja sanoi: "Jo +toisen pani isäsi puustin vielä pahemman, kaikki puut pitäisi minun +kannoillensa nostaa." -- "Arvasin minä sen", vastasi morsian, "vaan +vielä siitäkin pääset, kun ei kolmatta panisi pahempaa. Mene, nosta yksi +puu kannollensa ja sano nostaessa: 'Nouskoot kaikki kannoilleen!' niin +sillä se on tehty." Tuhkamo tekikin kuten morsiamensa neuvoi ja sai puut +kaikki kannoillensa; niin meni taaskin, kuninkaalta tytärtä pyysi. Vaan +ei antanut vielä silläkään, käski kultaviljat taivaasta käydä, sitten +vasta antaisi. Tuli siitä Tuhkamo morsiamensa luokse alla päin pahoilla +mielin ja sanoi: "Nyt vasta puustin pani, kultaviljat taivaasta käydä; +millä minä ne saan?" -- "Voisit vielä ehkä nekin saada", vastasi +morsian, "kun ei ainakin pahempaa vasta tulisi." Sitoi hänelle säkin +päähän, laittoi hevosen selkään ja sanoi: "Aja nyt, kunne hevonen putoaa +altasi, niin hauraise päältäsi ja ota, mikä käteesi puuttuu." Läksi +siitä nyt Tuhkamo ajamaan ja laski yhtä vaahkua yhä. Jo viimein kauan +ajettuansa putosi hevonen, niin hauraisi samassa päältänsä ja sai +kultaviljat käteensä, vaan ne kun raskaita olivat, putosi itse niiden +kanssa ja painui maan sisään, ettei jäänyt kuin vähän hiuksia ylös. Olla +oletteli siinä maan sisässä, niin tuli sotka ja teki pesänsä hänen +päähänsä, muni siihen muniansa ja alkoi hautoa. "Jo tämä nyt ainakin +minulta pään märättää", ajatteli Tuhkamo. Vaan silloin tuli kettu, +juosta ketkutteli, näki pesän ja rupesi munia syömään. Hän sitä kettua +tapasi hännästä, niin se irti ryöstäytyessänsä tempasi häntä ylemmäksi. +Toissa päivänä tuli ahma ja rupesi hänkin munia syömään. Kun taaskin +sitä tarttui häntään, se hänet tempasi vieläkin ylemmäksi. Jo kolmantena +päivänä karhu juosta katkuttelee, tulee jälkimmäistä munaa syömään. +Tarttuipa Tuhkamo karhua jalkaan, niin se hänet nosti kokonansa ylös. +Ylös päästyä ei tiedä kunne lähteä; lähteä sitä pitäisi jonnekin. Astuu, +kävelee, niin kuulee toraamisen ja sinne meni. Toraajat kun näkevät +hänen tulevan, ihastuvat siitä, huutavat iloissansa: "Ahah, jo paisti +tuli!" Sanoi siihen Tuhkamo: "Ei minussa keittämistä eikä paistamista, +vilu, pitkä matka ottanut jo keittämiset, paistamiset." -- "No, kun et +kelpaa paistiksi", sanoivat toraajat, "erota meitä torastamme!" -- "Mikä +teillä välinä?" kysyi Tuhkamo. "Tämä isävainajan sauva; jos keikahuttaa +toisen pään, se vihollisen kaataa, jos toisen keikahuttaa, se oman väen +nostaa ylös; määrää sinä, kummalle tuleepi!" -- "Kuinka minä teidät +siitä voisin erottaa?" sanoi Tuhkamo, "jos toiselle eli toiselle annan, +se minulle suuttuu, kulle en anna; parasta, antakaa minulle koko sauva!" +-- "No, ota, mene matkoihisi!" sanoivat siihen toraajat, antoivat +Tuhkamolle sauvan, ja hän läksi sauvoinensa siitä edelle astumaan. Kulki +vähän matkaa, niin jo toisessa paikassa torataan. Hän sinne meni. +"Ahah", huudettiin vastaan taas, "jo paistin saamme!" Tuhkamo sanoo +toimessansa: "Ei minussa keittämistä eikä paistamista, vilu, pitkä matka +vienyt keittämiset, paistamiset." -- "No, kun ei sinusta paistettavaksi +liene, erota sitten meitä!" sanoivat miehet. "Mikä teillä erotettavana?" +-- "Tämä äitivainajan lakki, kummalle tuleepi; sen kun panee päähänsä, +ei näe kukaan, oli missä tahtonsa." -- "Milläpä teidät siitä +erottaisin", sanoi Tuhkamo; "jommalle kummalle antanen, toinen minulle +siitä suuttuu. Paras, nakkaatte minulle." Miehet päästäksensä torasta +nakkasivatkin hänelle lakin, sanoivat: "Tuoss' on, ota, mene +matkoihisi!" Ja Tuhkamo läksi lakkeinensa edelle astumaan. Vähän matkaa +käytyänsä kuuli kolmannessa paikassa torattavan ja meni ääntä kohti +sinne taas; vaan tuskin pääsikään näkyviin, kun huudettiin vastaan jo: +"Ahah, jo paisti sattui!" -- "Ei minussa keittämistä eikä paistamista", +vastasi Tuhkamo, "vilu, pitkä matka saanut keittämiset, paistamiset." -- +"No kun ei sinusta paistiksi ole, erota sinä meitä!" -- "Mikä teillä +toran aineena?" -- "Nämä isävainajan vanhat kuovat; ne näet semmoiset +ovat, panet jalkaasi, kuljet kunne tahdot, ei voi kukaan pahaa tehdä." +-- "Paha teitä erottaa", sanoi Tuhkamo; "toiselle annan, toinen suuttuu. +Paras, annatte kuovat minulle." Miehistä oli tämä neuvo hyvä, ja +antoivat hänelle ne isävainajansa kuovat, joilta eivät muuten sopineet, +niin pääsivät toraamasta ja erosivat kotiinsa. + +No Tuhkamo kun sai nekin, läksi hänkin taas matkaamaan ja tuli taloon. +Siellä taaskin, kun ikään nähdään ovesta tulevan, sanotaan: "Hah, jo +kerran tuli, mitä syödä!" -- "Vähän minussa syömistä", vastasi Tuhkamo, +"vilu, pitkä matka vienyt jo syömiset sekä juomiset -- se vettä, mikä +verta, se luuta, mikä lihaa" -- "No, olisiko sinun itsesi nälkä?" -- +"Mikäpä se olisi, kuutena kuukautena kun en ruokaa ole nähnyt", sanoi +Tuhkamo. Sai ruokaa, söi ja kysyi syötyänsä, jos eivätkö tietäisi sen +kuninkaan aluetta, johon olisi kulkeva. "Emme tiedä", vastattiin +talossa, "vaan on meillä metsän viljat, tiennevätkö ne." Kutsuttiin +kokoon kaikki ja kysyttiin, vaan eivät tienneet. Annettiin Tuhkamolle +sitten kivi ja käskettiin tallella pitämään, jos tarve mikä tulisi. +Panikin kiven talteensa, läksi siitä talosta pois ja tuli toiseen. +Siellä häntä taaskin syödä aiottiin, vaan kun ei sanonut itsessänsä +syömistä olevan, pantiin hänelle ruokaa ja kysyttiin, mitä asioitsisi. +Tuhkamo ei sanonut muuta asioivansa kuin että neuvottaisiin sen +kuninkaan maahan, jonka nimitti. "Itse emme tiedä siitä kuninkaasta +mitään", sanottiin talossa, "vaan on meillä metsän pedot, tiennevätkö." +Kutsuttiin siinä sitten metsän pedot kokoon kaikki ja tiedusteltiin +heiltä sitä maakuntaa, johon olisi Tuhkamolla matka ollut, vaan eivät +tienneet nekään sanoa. No, kun ei siihen muuta voitu, annettiin hänelle +siitäkin talosta kivi, ja niin meni edellensä ja tuli kolmanteen taloon. +Sielläkään ei tietty sen kuninkaan maata, jota kysyi, vaan sanottiin +taivaan linnut olevan, joilta kysyttäisiin. Kutsuttiin koolle linnut, +niin tulivat heti muut, kokko yksin ei tullut, vaan heiltäkin kun sen +kuninkaan maata kysyttiin, eivät sanoneet tietävänsä. Käytiin taas +kokkoakin kutsumassa, vaan ei ollut kuullaksensa; vasta kolmannella +kutsumuksella tuli, vaan ei sanonut hänkään tietävänsä. "Tiedät kyllä", +sanoi talon väki, "vaan vaivojasi pelkäät." -- "No tiedän minä +sentähden", sanoi kokko, "vaan sinne on hirveän pitkä matka." Käskettiin +vain viemään mies sinne, ei matkaa katsomaan. Tuhkamo sai siitäkin +talosta kiven, ja niin nousi kokolle selkään. Kokko läksi lentämään, +lensi, lensi, joko lie useampia viikkojakin lentänyt, niin kysyi +mieheltä: "Saitko kiveä ensimmäisestä talosta, jossa kävit?" -- "Sain." +-- "No, luo se kivi mereen!" Tuhkamo sitten loi kiven mereen, niin siitä +paikalla kasvoi kallio, jolla kokko vähän aikaa lepäsi ja läksi +uudellensa lentoon. Kotvan lennettyänsä kysyi taas mieheltä, jos eikö +saanut toisestakin talosta kiveä. Sanoi mies saaneensa, niin kokko +senkin käski mereen lähettämään, ja se kun taas mereen luotiin, siitä +samatse kallio kasvoi, jolle kokko istui lepäämään. Siitä taaskin +lentoon kohosi kohta ja kotvan lennettyänsä kysäisi mieheltä: "Antoiko +minun emäntäni kiveä sinulle?" -- "Antoi", vastasi Tuhkamo. "Pudota +sekin vielä mereen!" neuvoi kokko; ja mies kun pudotti, siitä tuli +kolmas lepäyspaikka kokolle, josta kun läksi lentämään taas, niin +kerrassaan vei jo miehen rannalle ja maalle laskettuansa kysyi: "No, +mitä minulle nyt palkasta annat?" Oli kaksi sonnia rannalla siinä, niin +Tuhkamo sanoi: "Ota noista kumpi tahansa!" No, otti siitä lihavamman +kokko, söi suuhunsa ja läksi takaisin lentämään. + +Tuhkamokaan ei kaukaa siinä viipynyt, vaan meni kuninkaan linnaan, se +toraamapaikassa saamansa lakki päässä, joka teki hänet näkymättömäksi, +ja tuli morsiamensa huoneeseen. Siellä morsian itku silmissä ja kaikki +murheissansa, vaan häntä ei nähty. Jonkin ajan näkymätönnä siellä +istuttuansa kuuli morsiamensa käskevän piikaa vettä kaivosta noutamaan, +ja kun meni piika kaivolle, meni hänkin jälkeen ja murensi +kultaviljoista vähäsen astiaan. Tuli piika veden kanssa, niin kuninkaan +tytär katseli sitä, sanoi: "Ei tämä ole puhdasta, käy toista!" Se kun +toista läksi käymään, Tuhkamo taas jäljessä meni ja enemmän viljoista +veteen murensi. Ei kelvannut sekään vesi sitten kuninkaan tyttärelle, +käski kolmannesti käydä, puhtaampaa tuoda. Kävi piika taas kaivosta +toista noutamaan, niin Tuhkamo siihen loi kaikki kultaviljat, jotka oli +taivaasta saanut, ja vesi kannettiin kuninkaan tyttärelle. Sepä näki jo +viljat siinä, tunsi heti ja sanoi: "Tässä olet nyt, sulhoseni, missä +oletkin, elä piileskele!" Tempasi Tuhkamo silloin lakin päästänsä, tuli +näkyväiseksi ja sanoi: "Tässä olen jo kotvasen istunut; missä kuningas, +kun ei hänestä kuulu mitään?" -- "Elä puhukaan kuninkaasta!" sanoi +tytär, "se on tappanut kaiken väkensä sodassa, siellä on vieläkin, liekö +hengissä vai hengetönnä, ei ole enää kotvin sanomia saatu." -- "No sinne +sitä pitää minunkin paikalla lähteä häntä auttamaan", sanoi Tuhkamo. +"Elä lähde, viikon jo viivyit matkallasi ilmankin", rukoili morsian ja +koki estää häntä lähtemästä. Vaan Tuhkamo sanoi: "Lähden kuin lähdenkin, +en enää taida kauan viipyä." Läksi siitä sotatantereelle kulkemaan. Jopa +tuli vähän matkan päässä kuningas tiellä vastaan ja murheelliselta +näytti hyvin. Tervehtii Tuhkamo häntä, sanoo: "Elä huoli murehtia, lähde +vävypoikasi kanssa sotapaikalle jällensä! Katsomme, jos mitä voimme." +Antoi kuninkaalle kuovat ja lakin, itse piti sauvan, ja saivat yhtenä +kulkemaan. Tulivat sotakentälle. Vihollinen siellä yhä saaliita +korjailee, niin huutaa Tuhkamo: "Onko vielä vastaanottajata?" -- "On +vielä jos ennenkin!" huudettiin sieltä vastaan. Tuhkamo silloin +keikahutti toisen pään sauvastansa, niin kaikki oma väki samassa nousi +ylös; vaan toisen pään kun keikahutti, kaikki viholliset maahan +kaatuivat. Kysyi sitten kuninkaalta: "No, kuinka nyt näit vävypoikasi?" +-- "Elä semmoisia enää kyselekään!" vastasi kuningas. "Ota tyttäreni, ja +puolen valtakuntaa annan sinulle morsianlahjoiksi. Vaan viikon viivyit +matkoillasi, viikon viivyit, kauan katsoit, viimein tulit viisahaksi!" +-- Siihen se loppuikin. + + + + +KOLMET VELJEKSET + + +TUHKIMO + +Oli ukko, jolla oli kolme poikaa: kaksi vilkasta ja toimeliasta, kolmas +Tuhkimo, nuorin ja perätse kunnoton. Ukko kun oli vanha ja kykenemätön, +oli pojillensa jo antanut talon katsannan. Vanhimmat pitivätkin kaikki +hyvässä kunnossa, jotta talossa hyvin tultiin aikoihin. Työtä tekivät +ahkerasti, kävivät kauppaa, vaatehtivat itsensä somasti ja olivat +kuninkaalta ja kaikilta toimensa tähden kiitetyt sekä rakastetut. +Tuhkimo puolestansa -- se ei viitsinyt töillä eikä muilla yrityksillä +hartioitansa konsaan kiskoa, majaili laiskana uunilla, josta nokisena ja +likaisena vetäysi vain muiden keralla aina syömään. Tahtoi vain, oli hän +kuitenkin sukkela ja viisas kaikessa, etenkin puheillensa. Isänsä +rakastikin häntä sentähden ja piti yhtä hyvänä kuin toisiakin, josta +veljensä juuri vihasivat häntä. Ukko kun tienoille vain ei sattunut, +toruivat häntä yhtenänsä, häventelivät häntä roskaisuudestansa ja +laiskuudestansa ja pitivät aina pilkkanansa haukkuen häntä Tuhkimoksi, +Tuhkapöperöksi ja miksi milloinkin sattui. Tuhkimo siitä vähän +kuitenkaan huoli, naurahteli vain veljiensä komppi- ja pilkkapuheille, +kääntelihe uunilla toiselta kupeeltansa toiselle ja jonkin viisassanan +välistä itsekin työnsi heille takaisin. Näin kului monta vuotta. Ukko +vanheni vanhenemistansa, kunne lankesi kovaan, pitkään tautiin, jotta +tunsi jo kuolemansa lähestyvän, niin kutsui poikiansa kerran luoksensa. +He tulivat, Tuhkimokin vetihe uunilta alas jäähyväiset isältänsä +ottamaan. Ukko katseli siinä poikiansa vähän aikaa ääneti, käänsihe +heihin ja lausui vesissä silmin: "Rakkaat poikani! Näette olevani jo +haudan partaalla, monta silmänräpäystä ei ole enää minulla elettävänä, +pois lähden kohta ja heitän teidät tänne. Ennen eroani tahdon minä jakaa +teille kaikki omaisuuteni yhdentasan kolmeen osaan, osa kullekin. +Pitäkää se ja eläkää aina rakkaudessa ja suosiossa; vaan kuulkaa, +muistakaa, mitä vielä viimeiseksi sanon: Kuoltuani haudatkaa minut +kunnialla ja käykää haudallani Jumalata edestäni rukoilemassa, +vuorostansa kukin kolme yötä perätysten, muistakaa -- luvatkaa se +minulle!" Pojat lupasivat, vesi valui karpaloina silmistänsä, ja +sanottuansa nämä sanat vaipui ukko kuoleman uneen. Hautajaiset pidettiin +ukon käskyn mukaan kaikella kunnialla; ei muuta kuin haudalle +rukoilemaan tuli poikien nyt vain mennä, niin olivat lupauksensa +täyttäneet. + +Vanhimman vuoro oli ensin; vaan häntä pelotti, ei uskaltanut öillä yksin +kalmistossa olla, niin sanoi Tuhkimolle: "Mene edestäni isän haudalle +rukoilemaan, minä lähden kaupalle, tuon sinulle sieltä hyvät vaatteet!" +Tuhkimo aina oli hellästi rakastanut isäänsä, niin läksi nytkin veljensä +edestä haudalle, rukoili siinä kaksi yötä ja kolmantena kaivoi isänsä +arkun haudasta, aukaisi sen ja suuteli isänsä ruumista. Ukko kohensihe +istuillensa, aukaisi silmänsä ja nähtyänsä Tuhkimon sanoi: "Veljesi joko +ovat käyneet haudallani rukoilemassa?" -- "Ei", vastasi Tuhkimo. +"Kumpikaan -- eikö?" kysyi isä. "Ei", vakuutti Tuhkimo, "vanhin veli, +jonka vuoro nyt olisi, pelkäsi kalmistoa, ei uskaltanut tulla, pyysi +minua edestänsä, niin minä läksin." -- "Poikaseni!" lausui isä siitä +Tuhkimolle, "mene kotiin, pihalla löydät siellä lähteen, pesey siinä +ensinnä, mene siitä riihen taakse, huuda kolmasti pahan äänellä, pesey +uudellensa ja tule jällensä luokseni!" Tuhkimo teki niin. Meni kotiinsa, +löysi pihalla lähteen ja pesihe siinä, niin muuttui niin kauniiksi, +jott'ei maailmassa kauniinpata löydy. Katselihe vähän aikaa lähteessä +kummeksien kauneuttansa, meni sitten riihen taakse ja huusi kolmasti +pahan laatuun niinkuin oli neuvottu. Heti ilmestyi siihen kaunis, musta +hevonen, vaskisiloilla koristetut suitset suussa ja satula selässä, +jonka hirnuminen ja juoksu kuului jo kolmen virstan päästä ja jonka tuli +suihkusi suusta ja tulisäkeet sieraimista. Tuhkimo katseli hevosta, +silitteli lautasta, kohensihe selkään ja ratsasti vähän aikaa +huviksensa, niin ajoi lähteelle takaisin ja pesihe uudellensa. Samassa +katosikin hevonen, ja itse muuttui ennallensa. Siitä läksi sitten +kalmistoon jällensä, jossa kertoi isällensä, mitä oli tapahtunut, pani +arkun ukon käskystä hautaan takaisin ja tuli kotiinsa. Veljet heti +kysyivät: "Mitä näit, hahmut eivätkö näyttäyneet, pahaa eivätkö +tahtoneet tehdä sinulle?" -- "Ei", vastasi Tuhkimo ja nousi uunille +venyttelemäänsä. Illan tullen oli toisen vuoro haudalle mennä, mutta +häntäkin pelotti, pyysi Tuhkimoa edestänsä, lupasi hyvät saappaat siitä +hänelle. Tuhkimo meni nytkin, rukoili kolme yötä toisenkin veljensä +edestä ja kaivoi kolmantena isänsä taas haudasta, katseli ja suuteli +häntä. Ukko kohennaikse taas istuillensa, aukaisee silmänsä ja kysyy: +"Eikö toinenkaan veljesi tullut?" -- "Hänkin pelkäsi, ei uskaltanut +tulla", vastasi Tuhkimo. "Poikani!" virkkoi siihen ukko, "mene kotiisi, +pellolla löydät lähteen, pesey siinä! Mene siitä sitten pellon päähän, +huuda kolmasti immen äänellä, pesey lähteessä uudellensa ja tule, kerro +minulle, mitä siellä kohtaat!" + +Tuhkimo meni, löysi lähteen ja pesihe siinä, niin tuli siitä niin +iloiseksi, jotta mitkään surut eli murheet eivät voineet iloansa +rasittaa. Meni sitten pellon päähän, huusi kolmasti immen laatuun, niin +kaunis, vedenkarva hevonen tuli hirnuen hänen luoksensa, hopealla +siloitetut suitset suussa ja satula selässä, jonka juoksu kuului kuuden +virstan päästä, tuli läksi suusta ja tuli säihkyi sieraimista. Tuhkimo +katseli hevosta, silitteli karvaa ja nousi selkään. Vähän aikaa +ajettuansa palasi jo lähteelle takaisin ja pesihe taas uudellensa, niin +hevonen katosi, ja hän tuli samannäköiseksi kuin ennenkin. Meni sitten +isänsä haudalle, kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut, pani ukon hautaan +jällensä ja läksi kotiinsa. Veljet kysyivät taas, mitä hän haudalla näki +ja eikö siellä pelottanut. -- "Ei", sanoi vain Tuhkimo, vetihe uunille +ja panihe maata. + +Ilta kun tuli, oli Tuhkimon oma vuoro mennä isänsä haudalle rukoilemaan. +Hämärissä nousikin jo makaamasta ja läksi kalmistoon. Kolme yötä +perätysten rukoili siellä hartaasti, viimeissä yönä taas kaivoi isänsä +haudasta, aukaisi arkun ja suuteli kuollutta. Ukko siitä kohensihe +istuillensa, loi silmänsä auki, katseli Tuhkimoa ja sanoi: "Rakas +poikaseni! Mene kolmannen kerran vielä kotiin nurmelle, sieltä löydät +lähteen, pesey siinä ja mene nurmen päähän, huuda kolmasti miehen +äänellä. Käy siitä sitten lähteelle takaisin, pesey uudestansa ja tule +luokseni tänne!" Tuhkimo teki taas kuten oli käsketty. Meni nurmelle, +josta löysi lähteen ja pesihe siinä, niin pukeutui tuossa paikassa +välähtäviin kultavaatteisiin. Kulki sitten nurmen päähän ja huusi +kolmasti miehen äänellä niinkuin oli neuvottu. Siitäpä lumivalkea +hevonen hirnuen tuli häntä vastaan, kullalla siloitetut suitset suussa +ja kultasatula selässä, jonka juoksu ja hirnunta kuului jo yhdeksän +virstan päästä ja jonka tuli suihkusi suusta ja tulisäkeet sieraimista. +Tuhkimo ihmetteli sitä kummaa, katseli kultapukuansa, katseli kaunista, +valkeata hevosta, silitteli lautasta, kohensihe selkään ja läksi +nurmella ratsastaman. Ratsasti siinä, ajaa karetteli vähän aikaa +edestakaisin, niin palasi taaskin lähteelle ja pesihe uudellensa, niin +hevonen kohta oli poikessa ja hän kuin ennenkin. Kävi siitä sitten +kalmistolle takaisin ja kertoi isällensä, mitä oli kohdannut. Lausui +ukko silloin Tuhkimolle: "Kuuliaisuutesi, rakkautesi ja nöyryytesi +tähden kuollutta isääsi kohtaan mitä, poikani, tahdot? Tahdotko +kauppamieheksi ruveta, vai tahdotko ikuisen hyvyyden, jott'et konsaan +työtä tarvitse raataa, vai ikuisen viisaudenko tahdot? Ota jompikumpi, +laske minut hautaan jällensä, tästä edes toisiamme emme enää näe!" +Tuhkimo otti viisauden, laski isänsä hautaan, peitti sinne ja meni +kotiinsa. Veljet taaskin kyselemään, mitä hän näki, ja eikö hän +pelännyt. Vaan Tuhkimo nytkään ei virkkanut mitään, sanoi vain: "Enkä +pelännyt", ja väänsihe uunille levolle. + +Muutamia vuosia kului. Vanhimmat veljet kumpikin pitivät talon kunnossa, +mutta Tuhkimo aina vain rakasti uuniansa, oleksi siellä yhtenänsä eikä +muusta ollut millänsäkään. Toiset puoleltansa olivat siinä vihaiset, kun +isä Tuhkimolle antoi yhtä suuren osan kuin heillekin, ja hän sittenkään +ei työhön ruvennut. Kerran sitten läksivät vanhimmat veljet kaupalle ja +Tuhkimon jättivät kotiin sillä käskyllä ja varoituksella, että kaikessa +noudattaa naisien mieltä, hankkia heille puut, vedet ja kaikki, mitä +talossa tarvittaisiin. Tuhkimo suostui siihen, ja veljet läksivät +kaupoillensa. Samana päivänä loppui jo talosta vesi, ja naiset Tuhkimoa +vedelle käristämään. Tuhkimo nousi uunilta alas, otti korennon, pani +kumpaankin nenään korvon, väänsi ne olallensa ja läksi rantaan. Ammensi +siellä korvot vettä täyteen ja istui avannon reunalle lepäämään. Siinä +istuessansa näki suuren hauen veden kalvossa uiskentelevan. "Ahaa!" +arveli Tuhkimo iloissansa, "tuoresta kalaa kaukaan en ole syönyt, tuon +hauen tuolta pyydän." Otti, teki ansan, piiritti sen hauen pään +ympärille ja alkoi vetää jännistää, mitä jaksoi. Veti, veti, kunne sai +jo pään jäälle, niin hauki rupesi rukoilemaan: "Elä, elä vedä minua, +mieskulta, täältä, minä kuolen!" -- "Tuoresta kalaa kotvin en ole +syönyt, tapan sinut kuin tapankin", sanoi Tuhkimo. "Elä tapa minua!" +pyysi hauki yhä, "elä tapa! Saat ikuisen voiman ellet tapa, semmoisen +voiman, jolla kaikki, mitä ikänänsä tahdot, toimeen saat." Tuhkimosta +oli hauen puhe soma, vaan koettaaksensa puhuiko totta, pyysi hän +kerraksi vain tätä voimaa. Hauki antoi neuvoen: "Sano vain: 'Hauen +sanoilla, omilla aivoituksillani!' Sillä kaikki saat toimeen." Tuhkimo +käski vesikorvoja näillä sanoilla kotiin menemään kantamatta. No, ne +samassa menivät. Päästi siitä jo Tuhkimo hauen ansasta ja otti sen +voiman häneltä. Istui korennolle selkään ja sanoi: "Hauen sanoilla, +omilla aivoituksillani kanna minut kotiin!" Korento kantoi, ja Tuhkimo +pääsi uunille makaamaan. + +Huomenna loppuivat puut; naiset Tuhkimoa puulle. Tämä läksi kirves +kädessä pihalle, istui rekeen takaperin ja sanoi hauen neuvomat sanat. +Reki siitä juosta vilisemään. Juoksi, juoksi ennättämistänsä yhä, kunne +tuli kuninkaan satuun. "Tuossa näkyy olevan kauniita puita, tuosta +otan", arveli Tuhkimo ja pani kirveen hauen sanoilla, omilla +aivoituksillansa satuun puita hakkaamaan. Kirves hakkasi siellä, +hakkasi, jotta linna kaikui vastaan. Kuuli kuningas tämän ja laittoi +sotaväkeä satuun katsomaan. No, kun tultiin siihen ja nähtiin puut, +miten kaatuivat itsestänsä ja latoutuivat kantamatta Tuhkimon rekeen, +rupesi sotaväki häntä kiinni ottamaan. Mutta Tuhkimo lähdettihe +rekeensä, sanoi sanat ja mennä vilisti kotia kohti. Hukkaan sotaväki +perästä, täytyi palata linnoille. Kuningas heiltä kun kuuli asian, +viestiä lykkäämään heti tiedustaaksensa, ken olisi mies hänen +valtakunnassansa, joka tämmöisiä ihmeitä teki; vaan ei saada tietoon. +Tuhkimo kun pääsi rauhassa kotiinsa, tulivat hauen sanoilla puut +itsestänsä pinoon ja lämmityksen verta kantamatta tupaan; vaan jott'ei +kukaan voisi varastaa puita pinosta, sanoi Tuhkimo heille: "Hauen +sanoilla, omilla aivoituksillani tarttukoon kiinni teihin, ken vieras +teitä koskee!" Sattuikin niin, jotta naapurit nähtyänsä Tuhkimon kodissa +nämä kauniit puut tulivat yöllä, ottivat muutaman halon katsellaksensa +ja tarttuivat kiinni pinoon. He kun älysivät Tuhkimon tämän taian heille +tehneen, rukoilivat häntä irtauttamaan itsensä, ja Tuhkimo tuli +päästämään. Mutta naapurit suuttuivat kuitenkin ja kantelivat +kuninkaalle Tuhkimon varkauden. Kuningas hyvillänsä, kun pääsi tämän +kauan jo etsityn miehen perille, kutsui Tuhkimoa luoksensa; vaan +Tuhkimopa ei ollut millänsäkään, vaikka monta käskyä jo tuli. Viimein +tuli kuninkaan uskollisin palvelija ja semmoista viinaa toi kerallansa, +josta muut pisarankaan maistettuansa humaltuivat, tarjoili sitä +Tuhkimolle, jotta humaltuneena veisi hänet sitten kuninkaan eteen. +Tuhkimo kyllä arvasi viekkauden, vaan sanoi: "Hauen sanoilla, omilla +aivoituksillani en humaltuko minä tästä!" otti koko ryypyn ja ei +lähtenyt sittenkään. Viikon päästä lupasi kuitenkin itsestänsä tulla; ja +tulikin uunilla ajaen linnan pihaan. Kuningas naurussa suin häntä +tervehtimään, rupesi puhuttelemaan ja kysyi: "Miten sinä, veikkonen, +noin uunilla kuljet?" -- "Kuljenpahan", virkkoi Tuhkimo, nokea ja muuta +likaa hieroi silmistänsä vähemmäksi ja sanan sanansa perästä vastasi +kuninkaalle aina viisaammasti. Se kuninkaasta mieleen vain, ei suuttunut +Tuhkimon puheille. Kotvan aikaa siinä kuninkaan kanssa keskusteltuansa +sattui Tuhkimo luomaan silmänsä linnan yläkertaan, jossa näki kuninkaan +tyttären ikkunassa istuvan, häntä sieltä katselevan. Tyttären kaunis ja +ihana näky heti sykähytti Tuhkimon sydäntä, jotta lausui: "Hauen +sanoilla, omilla aivoituksillani palakoon tuo minua!" Kesti sitten vähän +aikaa puhetta vielä kuninkaan kanssa, niin Tuhkimo laskettiin pois. + +Jonkin ajan kuluttua tuli kuninkaalle suuri huoli. Tytär kävi päivä +päivältä kalmakkaammaksi, ja syytä ei tiennyt kukaan. Itse ilmoitti +tytär kuninkaalle viimeinkin mielialansa, vaan ei tiennyt itsekään, ketä +hän paloi. Kuningas tytärtä naittamaan. Viestiä viedään ympäri koko +valtakunnan; kolmessa päivässä piti sulho oleman löydetty. Se saisi +tyttären, ken yhdellä hyppäämällä ratsastaisi linnan yläkertaan, jossa +kuninkaan tytär ikkunasta painaisi sormuksen merkin hänen otsaansa, että +hänet muka tunnettaisiin. Kaikki ylhäiset sekä alhaiset tulivatkin +linnalle kokoon katsomaan ja koettamaan tätä ihmettä, mutta kaikki +hukkaan; ei linnan kolmannellekaan kerralle voinut kenenkään hevonen +hypätä. Tuhkimo vielä oli jälellä koettamatta. Vanhemmat veljensä kun +palasivat linnalta kotiinsa, olivat pahoilla mielin, kun kuninkaan +tytärtä eivät saaneet, ja sanoivat Tuhkimolle: "Sinuakin kutsuttiin +koettamaan, mene sinäkin, niin saavathan muut edes nauraa!" Tuhkimo ei +virkkanut mitään, mietti vähän aikaa mielessänsä, niin muisti jo +muinoiset hevosensa, laskihe uunilta ja meni ensimmäiselle lähteelle. +Siinä kun pesihe sitten ja kävi riihen takana pahan äänellä huutamassa, +tuli hänelle kaunis, musta hevonen eteen, jolle istui selkään ja +ratsasti linnalle; mutta ainoastansa kolmannelle kerralle jaksoi hevonen +hypätä. Toinen päivä tuli, vaan ei ollut kellekään onnellisempi, +Tuhkimonkaan toinen hevonen ei voinut hypätä kuin linnan kuudennelle +kerralle. Kolmanneksi päiväksi varustautuivat kaikki hyvillä hevosilla, +Tuhkimon veljetkin, ja ratsastivat linnalle koettamaan, vaan kaikki +hukkaan, heille kävi samoin kuin eilenkin. Kotiin tultuansa käskivät +veljet taas naurussa suin Tuhkimoakin linnalle menemään, sanoen sinne +kutsutun, koska muiksi päiviksi ei ollut mennyt. Tuhkimo laskihe +sukkelasti uunilta, meni, pesihe joka kolmessa lähteessä, jotta muuttui +ylen kauniiksi, ja kävi siitä nurmen päähän, jossa kolmeen kertaan huusi +innokkaasti miehen äänellä, niin hänelle tuli siihen lumivalkea, +kultasiloilla koristettu hevonen, jolle istui selkään ja ratsasti +linnalle. Kokoontunut väki ihmetteli, kyseli, ken tuo pulska ja kaunis +kultavaatteisiin puettu mies olisi tuon noin komean, valkeanvälähtävän +hevosen selässä, jonka tuli suusta läksi ja tuli suihkusi sieraimista. +Mutta kenkään ei tiennyt. Tuhkimo vain ajaa karetteli linnan pihalla +edestakaisin, silitteli ärjyvän ja hirnuvan hevosensa lautasta ja odotti +käskyä, milloin saisi koettaa hyppyä. Käsky tulikin kohta. Tuhkimo +kannusti hevostansa ja ajaa kavahutti ensi hypyllä linnan yhdeksännelle +kerralle, jossa kuninkaan tytär istui ikkunassa. Se painoi +sormuksellansa hänelle merkin otsaan, ja Tuhkimo ajaa hyppähytti pois. +Siitä hälveni jo muukin väki linnan pihalta odottaen häitä pidettäviksi, +jotta saataisiin tietää, ken se onnellinen oli, joka kuninkaan tyttären +ansaitsi puolisoksensa. Odotettiin, odotettiin sulhoa tulevaksi, joko +lie useampia päiviäkin odotettu, vaan ei tule. Etsittiin viimein yli +koko valtakunnan, vaan hukkaan; merkkiä ei löytynyt kenenkään otsasta. +No, kun ei muita enää ollut jäljellä, kutsuttiinpa Tuhkimoakin. +Suruksensa löysikin kuningas hänen otsastansa merkin. Kuninkaallinen +lupansa oli kuitenkin kova ja vahva, ei käynyt sitä rikkominen, pidätti +häät; vaan luoksensa ei suvainnut semmoista vävyä, teetti umpipuolikon, +siihen pani tyttärensä ja Tuhkimon ja työnnähytti mereen tuulen nojaan. + +Olivat siellä sitten aaltojen vallassa. Puolikko vieri, vieri meressä, +kunne tuuli tuuditti rannalle. Tuhkimo tunsi tämän ja sanoi: "Hauen +sanoilla, omilla aivoituksillani halkea puolikko!" Se halkesi kohta, +hajosi siihen, ja Tuhkimo puolisoinensa pääsi maalle. Täälläpä kaunis +saari, joka kasvoi täpösen täynnä kaikenlaisia viina- ja muita +hedelmäpuita, marjoja, kukkia, ruusuja vain. Ihana haju tuoksusi heistä, +ja linnut visertelivät niiden keskellä. Siitä kävi Tuhkimokin iloiseksi, +lohdutti surunalaista puolisoansa ja sanoi: "Hauen sanoilla, omilla +aivoituksillani yletköön linna keskelle saarta!" No, tulihan siihen +linna, ja komea, monenkertainen linna tulikin. Siinä asuivat sitten +kotvan, minkä aikaa lienevät asuneetkin, kunne tuli heille ikävä kotiin +vanhoja ystäviänsä näkemään. Tämä rupesi nyt ajatteluttamaan Tuhkimoa, +miten saaresta mantereelle pääsisi. Asiata miettiessä muistui hänelle +hauen antama voima mieleen, niin pääsi jo arvelemasta ja sanoi: "Hauen +sanoilla, omilla aivoituksillani tulkoon silta meren yli kuninkaan +linnan ohitse!" No, silta ja oikein kultainen tulikin samassa meren +poikki. Tuhkimo lennähytti sitä myöten kotiinsa, tervehti veljiänsä, +jotka luulivat hänet ammon aikoja kuolleeksi, ja kertoi heille kaikki +elämänsä vaiheet. Meni sitten joka lähteelle, pesihe jokaisessa, huusi +kolme hevostansa yhteen, tuotti hauen sanoilla, omilla aivoituksillansa +kultavaunut ja ajaa karetteli ensinnä veljiensä luokse ja siitä +ikävöitsevän puolisonsa luokse saarelle takaisin. Rauhassa ja +rakkaudessa eleskelivät saarella linnassansa monta, monta vuotta. +Kuningas, joka näki komeat vaunut ja hevoset linnastansa ohitse aina +kulkevan, tiedusteli, ken se voimakas ruhtinas olisi, joka hänen +linnansa ohitse aina ajoi, mutta kenkään ei tiennyt. Päätti viimein +pitää pidot, kutsui niihin kaikki valtakuntansa, kutsui Tuhkimonkin. +Pitoja pidettiin; kuningas tunnusteli tytärtänsä, vaan luuli +harhailevansa. Mieli kuitenkin jollakin neuvoin kurittaa sitä, olipa +sitten ken tahtonsa, joka luvatta on asettaunut hänen valtakuntaansa. +Tuhkimo älysi jo kuninkaan käytöksistä, jotta sillä jotakin oli +mielessä, ja tiesi olla varoillansa. Syötiin siinä, juotiin kyllältä +kaikenlaisia herkkuja ja hedelmiä, kultapikari oli jokaisen edessä, +Tuhkimon ei. Se kun ei viinaa maistellut ollenkaan, lausui kuningas: +"Juo, ystäväni, vieraana kerran luonani ollessasi!" Tuhkimo kiitti, +sanoi itsellänsä pulloa ei olevan, josta joisi. "Kaikille on pikari +pantu, tiettävästi sinullekin", sanoi kuningas vihaisesti, "olet +varastanut." Tuhkimo kielsi kovasti, väitti, ettei hän ole ottanut. "No +muut sitten", otteli kuningas, "eihän niin ole, ettei selvää saada." +Käski kaikkien lakkareita koettelemaan, tarkasti jokaiselta etsimään; +keltä löydettäisiin, se päältänsä pantaisiin. No, etsittiin, etsittiin +kaikilta, vaan ei löydetty pikaria keltään. Viimein sanoi Tuhkimo: +"Itse, korkea kuningas, olette kuoleman ansainnut, omassa lakkarissanne +on pikari!" Katsottiin, niin siellä olikin; Tuhkimo oli hauen sanoilla, +omilla aivoituksillansa toimittanut sen sinne, vaikka kuningas oli +panettanut sen hänen lakkariinsa saadaksensa Tuhkimoa syynalaiseksi. +Sekös nyt kummaa kuninkaasta, kun pikari häneltä itseltänsä löytyi, +ihmetteli sitä eikä tiennyt, miten asian laita oli. Tuhkimo silloin +tietää antoi itsensä sekä vaimonsa, näytti merkin otsastansa ja sai +kuninkaalta sovinnon ja puolen valtakuntaa. Siellä eleskelee Tuhkimo +vielä tänäkin päivänä. -- Sen verta sitä. + + +TYTÄR KOLMANNESSA LINNAN KERROKSESSA + +Oli kolme veljestä, kaksi kauppiasta, kolmas Tuhkimo, nuorin veljes, +joka ei mitään raatanut, uunin korvalla venyi vain. Kuoli heiltä isä ja +sanoi kuollessansa: "Minä kun kuolen, käykää joka poika haudallani yö +makaamassa!" No, isä kun oli jo maan povessa lepäämässä, Tuhkimo läksi +ensimmäiseksi haudalle makaamaan. Itkee siinä, rukoilee kauan, niin isä +haudastansa alkaa tarinoida, kysyy: "Kenpä siellä rukoilemassa?" -- +"Kenpä täällä, taattoseni, muuta kuin minä, nuorin poikasi." -- "Ka, +vanhimmanhan tänne ensin olisi pitänyt tullakin", sanoi isä, "vaan sinä +kun tulit, poikaseni, sinun osa on." Nousi haudastansa, antoi Tuhkimolle +punaisen sauvan, neuvoi kallion ja sanoi: "Kun lyöt tällä sauvalla vain, +niin kallio aukeaa; siellä on punainen tähtiotsa hepo ja kaikenlaista +hyvyyttä, mitä ikään tarvinnet." Tuli Tuhkimo kotiin aamusella, niin +kysyivät veljet: "Mitä tuo taatto tarinoi?" -- "Syödä tahtoi", vastasi +Tuhkimo, "syöpi se kodistakin, kun ette käyne haudalla makaamassa." +Toisilla velilöillä hätä semmoinen, ala Tuhkimoa palkata keskimmäinen +veli edestänsä toiseksi yöksi haudalle makaamaan, ja lupasi kolme sataa. +No, läksihän tämä Tuhkimo. "Ei tule", sanoi, "minunlaisesta miehestä +äijän vahinkoa; kun syöpi niin syököön!" Meni haudalle. Taas isä kysyy: +"Minkätähden se ei tullut veljesi tänne?" -- "Ei tohtinut tulla", sanoi +Tuhkimo. "No, kun ei tullut, neuvon senkin osan sinulle", lausui ukko. +Antoi Tuhkimolle harmaan sauvan, sanoi: "Siinä ja siinä paikassa on +kallio, lyö tällä sauvalla, niin se aukeaa; siinä on harmaa, +kuutamo-otsa hepo ja hyvyyttä kahta mointa enemmän kuin omassa +kalliossasi." Kului yö sitten, ja aamu tuli, niin Tuhkimo meni kotiinsa. +Kysytään siellä niin ikään taas: "Mitäpä tuo taatto tarinoi?" -- "Syödä +oli, kun palkan edestä menin", sanoi Tuhkimo, "oli vielä äkäisempi kuin +viimein, uhkasi syödä kodistakin, kun et sinä, vanhin, mene." Mitäs +tästä; ala vanhin poika palkkailemaan häntä edestänsä sinne. "Kuusi +sataa kun antanet, no, minä lähden", sanoi Tuhkimo. Toinen lukee kuusi +sataa käteen, ja Tuhkimo meni taas kolmanneksi yöksi haudalle makaamaan. +Siitä ukko nousee haudastansa, sanoo: "Minkätähden ei tullut vanhin +veli? Koska ei tullut, neuvon senkin pojan osan sinulle." Antoi mustan +sauvan, sanoi: "Lyö tällä, siell'on musta kallio, niin se aukeaa; sieltä +löydät mustan, päiväotsan hevon ja hyvyyttä syödä pojanpojan, +lapsenlapsen." Taas tuli aamulla Tuhkimo haudalta kotiin, niin toiset +veljet häneltä kyselemään niinkuin ennenkin: "Mitä tuo taatto sulle +tarinoi?" -- "Äkäinen oli, jotta syödä tahtoi", sanoi Tuhkimo, +"hätäiseltä pakoon pääsin." + +Eletään kotvasen aikaa. Toiset veljet kauppaa käyvät, Tuhkimo uunin +korvalla viivyttelekse, hänellä siinä raatonsa. Olipa sitten kuningas +läsnä kaupungissa, viisas pohatta mielestänsä. Hänellä yksi tytär vain. +Pani sen kolmanteen kerrokseen, sanoi: "Sille minä äsken tyttäreni +annan, ken hevosensa kolmanteen kerrokseen hypällyttää ja tyttärelleni +suuta antaa." Laatii linnoillansa pidot suuret ja kokoaa rahvasta +paljon. Tulee kuninkaan tyttären tuuma Tuhkimollekin kuuluviksi, niin +hänenkin tekee mieli sinne. Lähtevät vanhemmat veljet muiden kera +linnoille hevosiansa koettamaan, niin Tuhkimo sanoo: "Minä lähden +keralla." -- "Vai sinun näköistäsi me sinne ottaisimme! Eikö siellä ole +paremmillekin työtä? Makaa sinä uunilla vain eläkä liikahda, mokoma", +sanoivat veljet ja läksivät matkaansa. Toisten lähdettyä puhui Tuhkimo +veljiensä naisille: "Antakaa minulle vesihevonen, niin minäkin lähtisin +linnoille." Sai heiltä vanhan hevoskulun ja läksi perästä. Meni ensinnä +omaan kallioonsa, jonka isä oli neuvonut. Heitti vesihevosen korppien, +variksien syödä, aukaisi sauvallansa kallion, otti sieltä punaisen, +tähtiotsan hevosen, pani päällensä parasta kalua ja ajoi kuninkaan +linnaan. Siellä kun vuoronsa ajoa koetti, ensimmäiseen kerrokseen jo +pääsi, vaan siitä täytyi käännyttää hevosensa ja ajaa takaisin. Kukaan +ei tuntenut häntä, kuka se semmoisella hevosella niin komeissa +vaatteissa ajoi. Tuhkimo vei hevosensa ja kalunsa kallioon jällensä ja +oli kotona ennen toisia veljeksiä. Tulivat hekin sitten linnoilta, niin +Tuhkimo kysyi: "Joko tuolla pääsi kuninkaan tyttären luokse?" -- "Ei +päässyt", sanoivat toiset, "oli mies, punaisella tähtiotsa-hevosella +ajoi, se jo hypällytti ensimmäiseen kerrokseen, kyllähän se viepi sen, +ei tuntenut kukaan häntä." -- "Enköhän minä ollut?" sanoi Tuhkimo. "Niin +oli sinun näköisesi!" virkkoivat veljet ja nauroivat hänen puheellensa. + +Tuli toinen päivä. Kuningas taas kokoaa väkeä pitoihin, ja Tuhkimon +veljetkin lähtevät sinne. Pyrkiipä Tuhkimo keralle. "Mekö sinun +näköistäsi linnoille ottaisimme", vastaavat veljet, "on sinne +parempiakin!" Heittivät Tuhkimon kotiin. Tämä samoin naisilta pyytää +vesihevosta ja kulkee sillä keskimmäisen veljen kalliolle. Siihen +heittää vesihevosen taivaan linnuille syödä, ottaa kalliosta harmaan +kuutamo-otsan hevosen, kalua parasta panee päällensä ja ajaa karahuttaa +pitopaikkaan, kuninkaan linnan eteen. Siinä herraa on kaikensäätyistä ja +toisetkin veljet koettamassa, vaan eivät pääse minnekään. Kannustipa +Tuhkimokin hevostansa, niin se jo meni toiseen linnan kerrokseen; siitä +ajoi jo takaisin -- häntä ei tunnettu -- riisuutui taas kalliossa ja +meni uunin korvalle venymään. Tulivat toisetkin veljet kotiin, niin +kysyi Tuhkimo: "Mitä te siellä näitte, veljeni?" -- "Näimme", sanoivat, +"mies oli semmoinen, kuutamo-otsalla hevosella ajoi, miltä ei kuninkaan +tytärtä ylettänyt." -- "No, se minä olin", sanoi Tuhkimo. "Ole sinä +ääneti, makaa siellä uunin kupeella pois vain!" sanoivat veljet ja +häventelivät häntä. No, Tuhkimo siihen töykkeni taas, ei sen kovemmin +virkkanut mitään, vaan odotti huomispäivää. Laaditaankin kolmantena +päivänä kuninkaan linnassa entiseen tapaan pidot. Suorivat vanhemmat +veljetkin lähtemään sinne, niin Tuhkimo pyrkii keralle, sanoo: "Jahka +minäkin lähden!" -- "Vai ottaisimme me sinua rahvaan kummaksi!" sanoivat +toiset ja kielsivät Tuhkimoa uunilta liikkumasta. Tämä jääpikin uunille +virumaan, kunne lähtevät jo veljet, niin sanoo taas naisille: "Antakaa +vielä kolmas vesihevonen, jotta pääsen minäkin linnoille." -- "Millä +sitten vettä saamme?" sanoivat naiset eivätkä tahtoneet antaa. "Hiisi +häntä kysyköön", vastasi Tuhkimo, otti viimeisenkin hevoskulun naisilta +ja läksi sillä ajamaan. Kulki vähän matkaa, kunne tuli kolmanteen +kallioon, niin siihen heitti jo vesihevosen linnuille syötiksi, otti +kalliosta sen isänsä antaman päiväotsan hevosen, puki kalua parasta +päällensä ja ratsasti linnoille. Siellä jo on rahvasta koolla linnan +edessä, koettaa kukin hevostansa, vaan tyhjään kaikki, eivät pääse +minnekään. Joutuipa Tuhkimokin siihen, niin kun yritti vain, kerrassansa +jo hypällytti hevosensa linnan kolmanteen kerrokseen. Siellä kuninkaan +tytär vastaanottamassa. Tuhkimo siinä nappasi hänelle suuta ja kihlasi +heti morsiameksensa. Kuninkaan tytär silloin löi hänelle älyämättä +sormuksellansa merkin otsaan, arveli: "Tämä taitaa olla viisas, jott'ei +tätä saa muuten käsiinsä." Vaan Tuhkimo siitä käännällytti hevosensa ja +ajoi kotiinsa. Rahvas linnan pihalla ihmettelee sitä, ken ratsastaja +oli, joka niin komealla päiväotsa-hevosella ajoi ja kuninkaan tyttärelle +suuta antoi; vaan ei tunnettu häntä, ei veljetkään. Tulivat aikanansa +toisetkin veljet kotiinsa, niin Tuhkimo jo uunilla venyy. Kysyi sieltä +kotiin tulleilta: "Mitenkäs nyt linnoilla kävi?" Veljet pahoillansa +hyvin rupeavat päivittelemään: "Kuka perhana, kusta linnasta lienee +ollut, päiväotsa-hevosella ajoi, se jo kolmanteen kerrokseen hypällytti, +siinä kuninkaan tyttärelle suuta antoi, ei tuntenut häntä kukaan." -- +"Minähän siellä taisin ollakin", virkkoi Tuhkimo. "Ole hiidessä ääneti, +mokoma!" sanoivat toiset, "kuninkaalle sanomme, niin pääsi leikkuuttaa +semmoisesta puheesta." No Tuhkimo heittihe uunin korvalle venymään taas, +ei virkkanut sen kovemmin koko asiasta mitään. + +Odotetaan kuninkaan linnassa tyttären sulhasta tulevaksi; vaan ei näy, +ei kuulu. Antaa kuningas ympäri valtakunnan kuulutuksen, jotta ken +kihlasi tyttären, sen tulla linnoille häihin. Tuli asia Tuhkimonkin +kuuluville, vaan ei hievahtanut paikaltansa, asui vain uunilla. Sanoo +tytär viimein kuninkaalle: "Kyllä minä sen miehen tuntisin, kun nähdä +saisin." Siitä kuningas uudestansa kuulutti ympäri koko valtakunnan, +jotta kaikkien tulla, hänen porttinsa läpi kulkea, ken vain ei tulle, +sillä päällinen rangaistus tarjona. No, tulee rahvasta, joka haaralta +keräytyy linnoille, Tuhkimo yksin ei liikahda. Kuningas portin vieressä +istuu tyttärinensä. Menee siitä herraa portista, kukin sanoo: "Minä +olen." Vaan tyttö katsoo heitä silmiin, työntää poikkeen, sanoo: "Et +sinä ole!" Kulkee sillä tavoin rahvasta kuusi viikkoa perätysten; +kuninkaan tytär katsoo otsia kaikilta, nostelee tukkia nähdäksensä, +kulla sormuksen merkki otsassa olisi, vaan ei löydy keltään. Tuhkimo kun +kuulee, jotta alkaa valtakunta olla loppumaisillansa, varustakse hänkin +jo linnoille lähtemään. Otsan vain siivoaa, panee nokiset, +satapaikkaiset kutaleet päällensä, heittäytyy tahallansa liikkaamaan ja +tulee semmoisena portille. Kuninkaan tytär siinä vielä istumassa. Katsoo +Tuhkimoa silmiin, näkee merkin otsassa ja siitä hänelle kaulaan: +"Tässähän tämä onkin minun omani!" -- "Tuoko?" kysyy kuningas. "Se." -- +"Ohoh, kylläpä se sitten mies on", sanoi siihen kuningas, "vaan mihin, +tytär, lienet puuttunut, pidä se hyvänäsi!" No ei muuta kuin häitä +pitämään sitten; kuningas linnassansa laatii pidot ja kutsuu rahvasta +paljon. Sanoo Tuhkimo: "Ilkeä olisi näissä vaatteissa ruveta häitä +pitämään, annas, minäkin käyn häävaatteeni." Meni sen mustan kallion +eteen, pani sieltä parasta päällensä ja tuli hääpaikkaan takaisin. +Kuningas kun näki vävypoikansa, miten on kauniissa pukimissa, ihastuu +heti, ei enää kadu tyttärensä kauppaa, vaan sanoo: "Onpa vävyä tässä +vävyssä, ei tämä ole joutava mies, kun on tämmöiset kalut päällä." Antoi +Tuhkimolle tyttärensä ja puolen valtakuntaa; häät pidettiin, syötiin, +juotiin, elettiin hyvänä -- jos elettäneen vieläkin. -- Sen pituinen se. + + + + +TUHKIMUS-TÄHKIMYS KIUKAAN PERÄSSÄ + + +IHMEELLINEN KOIVU + +Oli ukko ja akka ja yksi tytär heillä. Katosi lammas laitumelta, niin +lähtevät sitä etsimään. Etsivät, etsivät kumpikin eri haaraltansa +metsässä, niin tulee Syöjätär akalle vastaan, sanoo: "Syle, herja, +huotrahani, käy läpi jalan kesitse, muutu mustaksi lampaaksi." Akka ei +sylkenyt eikä jalan kesitse käynyt, vaan kuitenkin Syöjätär muutti hänet +lampaaksi metsään. Itse rupesi akaksi ja huhui sieltä miehelle: "Ukko +hoi, hoi ukko! Jo minä löysin lampaani!" Ukko luuli akkansa olevan ja +läksi Syöjättären keralla kotiinsa, hyvillänsä, kun lammas muka +löydettiin. Kotiin tultua sanoi Syöjätär ukolle: "Nyt pitää, ukkoseni, +meidän tämä lammas tappaa, jott'ei vasta katraasta metsään eksy." Ukko +oli hiljainen, sopuisa mies, ei vastustellut eukkoa, sanoi vain: +"Tehkäämme niin." Mutta tyttö kun kuuli heidän puheensa, juoksi +lammaskatraaseen ja sanoi: "Oi maammoseni, nyt sinua tullaan tappamaan." +-- "No, kun tapettaneen", sanoi siellä se musta lammas tyttärellensä, +"sinä elä syö rokkaa minusta, elä lihaa, vaan korjaa kaikki luut pellon +pientareeseen." Ei aikaakaan, niin otetaan musta lammas katraasta ja +tapetaan. Syöjätär keittää siitä rokan ja kantaa ukon tyttärelle syödä. +Mutta tyttöpä muisti maammonsa varoituksen, ei syönytkään keittoa, vaan +kantoi luut pellon pientareelle, peitti maahan, ja niistä siellä kasvoi +koivu, suuri, ylen kaunis koivu. + +Elettiin kotvanen, minkä aikaa lienee elettykään. Syöjättärelle jo lapsi +oli syntynyt, niin rupesi akka ukon tytärtä vihaamaan ja vaivasi +kaikella tavalla. Laadittiin kerran sitten linnoilla pidot, ja kuningas +käskee rahvasta keräämään, sanoo: + + "Kutsu kurjat, kutsu köyhät, + rammat ratsahin ajele, + sokeat venehin souda." + +Käydään silloin, kaikki kerätään rujot, rammat, perisokeat sinne +kuninkaan pitoihin. Lähdetään siitäkin ukon kodista. Sanoo Syöjätär +miehellensä: "Ota sinä, ukko, lapsi, saa edellä käymään, minä lähden, +työtä annan tyttärelle, ettei ikävä tulisi hänen kotona yksinänsä." Ukko +siitä otti lapsen kerallensa ja läksi edeltä astumaan, mutta Syöjätär +meni, kiukaan kumosi, kylvi nelikon ohraa sekaan ja sanoi tyttärelle: +"Kun näitä et illaksi sijaltane, ohria nelikkoon, kiuasta asemellensa, +niin minä sinut syön." Siitä lähtee toisia tavoittamaan, vaan +tyttöraukka jääpi kotiin itkemään. Ensinnä kokee ohranjyviä +ennättämistänsä poimia, vaan kun näki työnsä turhaksi, läksi suruissansa +koivun luokse äitinsä haudalle ja itkee siinä, itkee, kun on äiti +kuolleena maan povessa eikä enää tyttörukkaansa auttamassa. Kotvan +itkettyänsä, rupesi äitivainaja haudastansa häntä puhuttelemaan ja +kysyi: "Mitä itket, tyttäreni?" -- "Kaatoi nelikon ohria Syöjätär +kiukaaseen, käski minun ne illaksi sijaltaa", sanoi tyttö, "sitä itken, +maammoseni." -- "Elä itke!" sanoi äiti, "ota oksa minusta, sillä sivalla +ristin-rastin kiukaalle, niin kaikki tulee paikallensa." Tytär teki sen, +kävi koivun oksalla kiuasta sivaltamassa, niin ohrat heti keräytyivät +nelikkoon ja kiuas tuli asemellensa. Siitä meni jällensä koivun luokse +ja oksan vei maammonsa haudalle. Äiti vielä käskee hänen koivun korvassa +kylpemään, toisessa valeksimaan, kolmannessa vaatetsimaan, ja sen kun +tekee tyttö, siitä muuttui niin kauniiksi heti, ettei maalla mointa. +Vaatteet sai ylen hyvät ja hevosen semmoisen, jolla karva kultaa, toinen +hopeata, kolmas vieläkin parempi. Sille nousi tytär selkään ja ajaa +kavahutti linnoille. Tulee kuninkaan pihaan, niin kuninkaan poika käypi +jo hänelle vastaan, sitoo hevosen patsaaseen ja viepi tyttären sisälle. +Hän siellä huoneissa kävelee kuninkaan pojan rinnalla yhä, ja rahvas +kaikki katselee häntä, kuka ja kulta linnalta tuo noin kaunis neitonen +olisi, vaan kukaan ei tuntenut, ei tietänyt häntä. Ruoalle ruvetessa +kaimaa häntä kuninkaan poika pöydän päähän istumaan; mutta Syöjättären +tytär vain pöydän alla luita pureksentelee. Kuninkaan poika ei katsonut, +luuli koiran siellä olevan luita kaluamassa ja potkaisi häntä, jotta +käsi katkeni. + +Rupeaa siitä jo ukon tytär jäljellensä lähtemään, vaan kuninkaan poika +oven korvan oli tervauttanut, niin tytöltä siihen sormus jääpi kädestä. +Ei joutanut sitä ottamaan siitä, vaan meni, hevosensa kisallutti +patsaasta ja sillä ajaa hurahutti linnan seinän päällitse. Kotiin tultua +riisui vaatteensa heti koivun luokse ja hevosen heitti sinne, vaan itse +kavahti kiukaan perään istumaan. Tulipa ukkokin ja akka kotiin, niin +sanoo Syöjätär hänelle: "Oi raukka, täällä sinä olet; et nähnyt, miten +kuninkaan linnoilla elettiin. Kuninkaan poika minun tytärtäni +kannellaksensa otti, niin lankesi tyttörukka siitä hänen sylistänsä, +jotta käsi poikki meni." Tunsihan se tyttö asian, vaan ei ollut +tietävinänsä, pysyi vain ääneti kiukaalla. Toissa päivänä taasen tuli +sana kuninkaan pitoloihin tulla. "Hoi ukko!" sanoi Syöjätär, "nouse jo +vaatetsimaan, meitä kuninkaan pitoloihin kutsutaan. Ota lapsi, minä +toiselle työtä heitän, ettei ikävä tule kotona." Meni siitä, kiukaan +kumosi ja nelikon pellavansiemeniä kylvi sekaan sanoen tytölle: "Kun et +näitä sijallensa saane, kiuasta asemellensa, siemeniä nelikkoon, niin +tapan sinut." Tytär itkemään taas. Meni koivun luokse, siellä korvassa +kylpee, toisessa valautuu, niin sai vaatteet vielä paremmat ja hevosen +ylen komean. Taittaa sitten koivusta oksasen, jolla sivaltaa kiukaan +asemellensa, siemenet nelikkoon, ja suorii hänkin linnoille matkaamaan. +Siellä kuninkaan poika taas hevosen patsaaseen sitoo ja taluttaa tytön +sisälle huoneisiin. Syödessä tyttö pöydän päässä istuu kuten eilenkin, +vaan Syöjättären tyttö pöydän alla luita pureksentelee. Siinä kuninkaan +poika vahingossa häneltä jalan poikki taas potkaisee; ei älynnyt häntä, +kun siellä jaloissa oli. + +Lähtee sitten jo ukon tytär linnoilta pois menemään; vaan kuninkaan +poika oli tervannut kamanan, niin siihen tytöltä kultainen rengas päästä +puuttui. Ei joutanut etsimään sitä, vaan hyppäsi hevosellensa selkään ja +ajaa lennähytti koivun luokse. Heittää sinne hevosensa, riisuu +vaatteensa ja sanoo maammollensa: "Jäi minulta kultainen rengas +linnoille, kamana oli tervattu, niin siihen tarttui." -- "Jääköönpä jos +kaksi", vastasi äiti, "minä paremman annan." No, tyttö siitä kiirehtii +kotiinsa, ja ukko kun Syöjättären keralla pidoista tuli, niin oli jo +kiukaan perässä istumassa. Sanoi Syöjätär hänelle: "Oi raukka, mitä sinä +näet, mitä minä kuninkaan kodissa näin. Minun tytärtäni siellä kuninkaan +poika palatti palatilta kanteli, niin lankeutti, ja jalka tytöltä +katkesi." Ukon tytär ei mitään virkkanut, olla oletteli vain kiukaan +perässä. + +Kului taasen yö, noustiin aamulla, niin Syöjätär herätti miestänsä, +sanoi: "Oi ukko, nouse jo makaamasta, kuninkaan pitoihin kutsutaan." No, +ukko nousi. Syöjätär lapsensa antaa hänelle: "Ota lapsi", sanoo, "minä +toiselle työtä heitän, ikävä ilman täällä yksin ollessansa tulee." +Taasen teki entiseen tapaansa; loi nelikon maitoa kiukaalle ja kiukaan +kumoon: "Kun et näitä minun tulooni sijaltane, maitoa astiaan, kiuasta +asemellensa, niin paha perii." Mikäs tytöllä hätänä? Kävi koivun luona, +jotta sai työnsä aikaan, ja läksi jälkeen kuin edellisilläkin kerroilla. +Tuli linnoille, niin kuninkaan poika jo pihalla häntä vuottelee ja +saattaa heti sisälle. Häntäkös siellä nyt hyvänä pidetään taas kuin +ennenkin, Syöjättären tytär taasen oli pöydän alla luita +pureksentelemassa, niin häneltä siellä silmä potkaistiin, kun jaloissa +näet oli. Ukon tytärtä nytkään ei tunnettu, kusta oli; mutta kuninkaan +poika kynnyksen tervautti, niin kauniilta tyttäreltä pois lähtiessä +siihen kultakengät jalasta jäävät, tarttuvat tervaan kiinni. Tulee tyttö +koivun luokse, niin riisuutuu siinä, sanoo: "Oi maammoseni! Kengät +minulta siellä hävisivät." -- "Jääkööt!" vastasi äiti, "paremmat saat, +kun tarvis ollee." Pääsi siitä jo tyttö kiukaan perään istumaan, niin +tulee ukkokin Syöjättären kera pitoloista. Saapi Syöjätär heti tyttöä +härsyttämään, sanoo: "Oi raukkaseni, mitä sinä täällä näet, mitä me +kuninkaan linnoilla näimme! Tytärtäni siellä palatti palatilta +kanneltiin, niin lankesi, että silmä päästä läksi; sinä täällä, +tuhkimus, et tiedä mitään." -- "Ka, mitäpä minä tietäisin", vastasi +tyttö, "kiuasta sijaltaessani työtä oli kylläkseni." + +No, kuninkaan pojalla on ne kauniilta tyttäreltä jääneet kalut tallella, +niille pitäisi nyt omistajata tietoon saada. Laaditaan sen vuoksi +neljäntenä päivänä linnoille isot pidot, ja kaikki kootaan rahvas +kuninkaan kotiin. Suorii Syöjätärkin matkaan, tyttärellensä +pesinpaalikan panee jalaksi, piiraanpaalikan kädeksi, hevosenkakaran +silmäksi myllähyttää ja lähtee sen kera linnoille. Siellä kun oli rahvas +koolla kaikki, tulee kuninkaan poika siihen joukon keskeen, sanoo: +"Kelle tämä sormus mahtunee sormeen, tämä rengas korvaan ja nämä kengät +jalkaan, se minun morsiameni." No, koetellaan siinä, koetellaan, vaan ei +mahdu kellekään. "Tuhkimus-Tähkimys vielä on jäljellä", sanoi kuninkaan +poika, "tuokaa sekin koettamaan!" Se tuotiin sitten Tuhkimus-tyttö +siihen, ja kuninkaan poika rupesi niitä kultakaluja hänelle ojentamaan; +vaan Syöjättären akka esti antamasta, sanoi: "Elä anna sinne tuhkiin +hieroutumaan, anna minun tyttärelleni." No, antoi kuninkaan poika kuin +antoikin Syöjättären tyttärelle sormuksen; se vuolee, näet, akka +tyttärensä sormea, kunne käypi sormus hänelle. Samoin kävi +kultarenkaankin ja kultakenkien kanssa. Syöjätär ei suvainnut niitä +Tuhkimukselle annettavan; vuoli, veisteli taas oman tyttönsä päätä ja +jalkoja, kunnekka sai viimeinkin mahtumaan. Mikäs siihen? Täytyi +kuninkaan pojan ottaa Syöjättären tytär morsiameksi, ja kaimasi häntä +sinne ukon kotiin, ei iljetty näet linnoilla häitä pitää, kun se sen +näköinen morsian oli sattunut. Elettiin muutama päivä, niin läksi jo +kuitenkin viemään morsianta sieltä kotiinsa ja suori matkaan. Ikään +oltiin jo lähtemässä, niin laskeusi Tuhkimuskin kiukaalta, oli +menevinänsä läävään ja sanoi sivu mennessänsä kuninkaan pojalle, joka +oli pihalla: "Oi kuninkaiseni armias! Elä vie kultiani, hopeitani." +Kuninkaan poika silloin tunsi Tuhkimuksen, otti molemmat tyttäret +kerallensa ja läksi matkaan. Vähän matkaa kuljettuansa, tuli joki heille +eteen, niin Syöjättären tyttären työnsi sillaksi jokeen ja kulki +Tuhkimuksen kera poikki joen edellensä. Siinä oli nyt Syöjättären tytär +siltana joessa eikä päässyt minnekään, vaikka miten olisi sydäntänsä +kaivellut. Kun ei muusta apua nähnyt, sanoi viimein suruissansa: +"Kasvakoon kultainen putki navastani, eikö tuosta maammoni tietää +saisi." Ja samassa yleni siihen kultaputki hänestä sillalle. + +Päästyä Syöjättären tyttärestä erillensä kuninkaan poika Tuhkimuksen +otti morsiameksensa, ja kulkivat yhtenä sitten haudalla kasvavan koivun +luokse. Sieltä saivat kaikenjytyistä eloista sekä hyvyyttä, kolme +kuormaa kultaa, toinen verta hopeata, ja kauniin, komean hevosen, jolla +ajoivat linnoille. Mutta koivukin hävisi samassa, ei jäänyt mitään +paikalle. Elivät siellä nyt kotvan aikaa yhtenä, niin lapsen jo uusi +nainen kuninkaan pojalle sai. Tulee siitä sana Syöjättärellekin, jotta +tytär pojan on saanut; luultiin näet hänen tyttärensä nuorella +kuninkaalla olevan naisena. Arvelee siitä Syöjätär: "Pitää lähteä +hammasta viemään", ja lähtee matkaamaan. Tuleepa joen luokse ja näkee +kaunoisen kultaputken sillalla kasvavan, niin rupeaa sitä leikkaamaan +tyttärensä pojalle tuomisiksi, mutta samassa kuului sieltä ääni, sanoo +surkeasti: "Elä, maammoseni, napaa minulta leikkaa!" -- "Sielläkö sinä +oletkin?" kysyi Syöjätär. "Täällä, maammoseni", vastasi tytär, "tännehän +minut sillaksi työnnettiin." Syöjätär siitä sillan lomotti muruiksi ja +kiirehti kuninkaan pojan kotiin. Päästyä naisen hoteelle rupesi +maanittelemaan heti ja sanoi: "Syle, herja, huotrahani, velho, +veitsirautahani, muutu petraksi metsälle!" -- "Tännekö sinä taas +vastukseksi tulit", sanoi nainen eikä sylkenyt eikä muuta tehnyt, vaan +Syöjätär hänet kuitenkin muutti petraksi ja oman tyttärensä pani +kuninkaan pojan puolisoksi. Lapsi siitä itkemään, kun ei maitoa saanut. +Viedään pirttiin, viihdytellään kaikella tavalla, vaan se yhtäläiseen +itkee vain. "Mikä lapsessa, kun niin levotonna on?" arvelee kuninkaan +poika, lähtee Leskiakkaan ja kysyy siltä neuvoa. "Ka, ei ole oma +naisesi", pakisee Leskiakka, "hän petrana on metsässä, sinulla +Syöjättären tytär on puolisona, Syöjätär itse ativoina." -- "Eikö millä +voisi omaa naista metsästä saada?" kyseli toinen. "Kun minulle annat +lapsen", vastasi Leskiakka, "minä huomenna lehmien kera metsään lähden, +siellä haavan lehtiä halajan, koivun lehtiä kolajan, eikö tuo lapsi +tuosta paremmin kärsisi, kun sitä katselee." -- "No, tule ottamaan +lapsi, vie metsään, jotta viihtyisi", sanoi kuninkaan poika ja vei +Leskiakan kerallansa linnoille. "Ka, sinnekö sinä nyt lastasi laitat +metsään?" epäsi Syöjätär, ei olisi antanut, vaan kuninkaan poika käski +viemään. Sanoi: "Käytä häntä siellä, eikö tuo paremmin sitten +viihtyisi." + +Veikin siitä Leskiakka lapsen metsään. Tuli suolle, niin näki +petrakarjan siinä ja rupesi laulamaan: + + "Sinikkisein, Punikkisein, + tule ihosi imettämähän, + kannettusi katsomahan; + ei on syö Syöjättäreltä + eikä juo Juojattarelta, + eikä nännien nenistä + eikä petkeleen perästä!" + +Tulee siitä petraemä, päivän siinä imettää, syöttää, puhaltaa lastansa, +vaan lähtee iltasella karjaan jällensä ja varottaa Leskiakkaa: "Tuo +vielä kerran huomenuksella lapsi tänne ja kerta toisena päivänä, sitten +minun pitää karjan kera muille maille loittoon lähteä." + +Lähtee Leskiakka toisenakin päivänä lasta hakemaan linnoilta viedäksensä +metsään. Syöjätär ei antaisi, vaan mies sanoo: "Vie vain, käytä ulkona +vähäsen, rauhallisempi tulee yöllä, kun metsässä päivän on." Ottaa siitä +Leskiakka lapsen käsivarrellensa ja kulkee metsään suolle. Laulaa siellä +entiseen tapaansa: + + "Sinikkisein, punikkisein, + tule ihosi imettämähän, + kannettusi katsomahan; + ei on syö Syöjättäreltä + eikä juo Juojattarelta, + eikä nännien nenistä + eikä petkeleen perästä!" + +Ei aikaakaan, kun tulee petraemä karjasta taas lapsensa luokse ja +imettää häntä niinkuin eilenkin. Siitäpä hyvin kauniiksi kasvaa lapsi, +jott'ei maalla mointa. Arvelee kuninkaan poika, sanoo Leskiakalle: +"Eiköhän millä voisi petraa jällensä ihmiseksi saada?" -- "Ei tiedä", +vastasi Leskiakka, "lähdehän itse metsään, kun taljan päältänsä heittää, +niin minä päätä etsin siinä häneltä, sinä sillä ajalla talja polta." +Lähtevät siitä nyt yhtenä lapsen kera metsään, niin tulee petraemä +imettämään lastansa kuin edellisinäkin päivinä. Sanoo Leskiakka hänelle: +"Kun nyt huomenna loittoon lähdet, minä sinua en enää näe; anna, +jälkimmäisen kerran muistoksi päätäsi etsin." No, se riisui siihen +petran ketut päältänsä ja etsitti Leskiakalla päätänsä. Kuninkaan poika +sill'aikaa pisti taljan tuleen. "Mikä tässä karsuu?" sanoi nainen, +katseli ympärillensä ja näki oman miehensä. "Voi, taljani poltit! -- +miksi poltit?" -- "Sinua ihmiseksi saadakseni." -- "Ka, nyt minä +alastonna raukka olen", sanoi nainen ja muuttui kuosaliksi, +pesinpaalikaksi, kertovärttinäksi ja muuksi. Mutta kuninkaan poika ne +kaikki hävitti, kunne sai ihmiseksi jällensä. "Ka, miksi sinä minua +tahdot sinne Syöjättären syötäväksi?" kysyi nainen. "Ei syö enää", +vastasi mies; ja lähdettiin kolmen kannan kotiin astumaan. Linnoille +tultua sanoi kuninkaan poika palvelijoille: "Laittakaa kylyn alus kolmen +sylen syvyydelle tulta, tervaa täyteen, ruskea vaippa levittäkää päälle +ja siniset vaipat astuimiksi." Vaan Syöjättären tyttäreltä kysyi: "Eikös +laadi mielesi kylyyn?" Tämä luuli miehensä hyvyydessä kyselevän ja läksi +äitinsä keralla sinne. Tulivat kylyyn, niin ruskealle haljakalle +astuivat ja sinne tuiskahtivat ähkyen kumpainenkin kolmen sylen +syvyydelle, tulen ja tervan sekaan. Sieltäkin Syöjätär sakarinsa vielä +loi maalle kirjuen: "Tulkoon maalle matoset, ilmoille itikkaiset, +ihmisille vaivaksi!" -- Sen pituinen se tarina. + + +KUMMALLINEN TAMMI + +Oli mies ja nainen, joilla oli yksi ainoa tytär. Tyttö oli kaunis ja +siivo ja sen vuoksi vanhemmillensa ylen rakas. Kuolipa äkkiä häneltä +äiti, niin isä meni toisesti naimiseen ja sai tietämättänsä Syöjättären +akaksensa. Siitä muuttui tytönkin olento. Siihen asti oli isänsä pitänyt +häntä kuin silmäteräänsä hellästi, kun oli hänen ainokainen lapsensa; +mutta Syöjättärellä oli jo täysikasvuinen tytär entuudestansa, niin +vihasi ukon tytärtä aina ensi tulostansa ja vaivasi kaikenmoisella. + +Laadittiinpa muutaman kerran linnoilla pidot, ja kuningas käski rahvasta +keräämään joka haaralta. Orjat läksivät liikkeelle heti, ja kaikki +kutsuttiin rujot, rammat, köyhät, kurjat, perisokeat kuninkaan käskystä +linnoille. Määräpäivänä lähtee Syöjätärkin tyttöinensä siitä ukon +kodista niihin kuninkaan pitoihin, niin olisi ukonkin tyttären tehnyt +mieli sinne, pyrki keralle ja sanoi: "Ottakaa minua joukkoon!" Mutta +toiset eivät huolineet hänestä. Syöjätär vielä häpäisi häntä ja puhui +vihaisesti: "Vai ottaisimme me sennäköistä tuhkimusta joukkoomme! On +sinulla kotonakin tekemistä." Sorti samassa kiukaan, kaasi nelikon ohraa +sekaan ja sanoi tytölle: "Tuoss'on työtä; kun et siitä selvää saane, +kunne minä pitoloista tulen, niin päältäsi poikki!" Lähtivät matkaansa. + +Tyttörukka suruissansa meni äitinsä haudalle ja itki siinä, itki, ettei +voi sanalla sanoa. Hänen siinä itkiessään nousi äitivainaja haudastansa, +ojensi hänelle vitsasen ja sanoi: "Elä itke, tyttöseni, mene, tällä +vitsalla sivalla ristin-rastin siinä kiukaan päällä, niin työsi tulee +toimeen." Siitä painui hautaansa takaisin. Tyttö kun ei enempää nähnyt +äitiänsä, vaan se jo oli kadonnut, otti sen äitinsä antaman vitsan ja +läksi kotiinsa. Siellä kun kiuasta sivalsi sillä, niin ohrat heti +juoksivat nelikkoon, ja kiuas tuli kohdallensa. + +Syöjätär tyttöinensä sillä aikaa matkasi linnoille. Vähän matkan päässä +tuli tiellä vastaan oinas, sarvissa keritsimet, ja rukoili heitä: +"Keritse minut, ota villat palkoistasi." -- "No, mekö sinua rupeaisimme, +kurja, keritsemään, sinusta pölyytymään, saastumaan vaatteiltamme!" +sanoi Syöjätär oinaalle, ja läksivät edellensä. Menivät taas kotvasen, +niin tuli vanha kerjäläisukko vastaan ja sanoi: "Etsi, sisko, päätäni, +minä annan sauvan palkoistasi." No, eiväthän ne linnoille-menijät +semmoiseen työhön ruvenneet: "Mekö sinulta, kurja, rupeamme tässä nyt +päätä etsimään, kuninkaan pitoihin kun olemme matkaamassa, sinusta +täitymään, pölyytymään!" sanoivat ukolle ja kävivät edellensä. + +Mutta Tuhkimus kun sai kiukaan ja ohrat asemellensa, läksi toisia vielä +jälkeen ja saapi samaa tietä astumaan. Tuleepa vähän matkan päässä se +samainen oinas häntäkin vastaan ja pyytää villojansa keritsemään. Tyttö +keritsee sen ja saapi villat palkoista. Menee siitä vähän matkaa taas, +niin tulee se vanha, sauvalla kulkeva ukko hänelle vastaan ja pyytää +päätänsä etsimään. Tytön kun oli ukko rukkaa sääli, ei epäillyt +ruvetessansa, vaan etsi häneltä pään ja sai sauvan palkoista. Vieläpä +neuvoi häntä ukko ja sanoi: "Kun nyt kuljet tästä kotvasen, tulee +tienhaara, pikkarainen polkunen eteesi. Mennös sinä, tyttöseni, sille +polkumelle, ja kun sitä käydessäsi tulee iso tammi vastaasi, sinä +sauvallasi sivalla sitä ristin-rastin, niin sieltä sinulle avautuupi +hyvyyttä kaikenjytyistä." Tyttö lähteekin ukon neuvomaa tietä astumaan, +ja kun poikkeaa tienhaarasta pienoiselle polkumelle, löytää sieltä +suuren, suuren tammen, jota sivaltaa sauvallansa. Heti aukenee jo tammi, +jonka sydämestä löytää hyvyyttä kaikenlaatuista, mitä ikään olla +saattaa. Hän vaatetsii siinä kauniiksi, ottaa komean hevosen tammesta, +hyppää sille selkään ja ajaa kavahuttaa linnoille; hevonen hyppää +suoraan linnan seinästä päällitse patsaaseen kiinni, ja itse kavahtaapi +linnaan, pöydän päähän istumaan. Siinä häntä hyvänä pidetään, syötetään, +juotetaan kuin vierasta ainakin; ja rahvas kaikki ihmettelee vieraan +tyttären kauneutta, mistä siihen lienee ilmestynyt, kun ei häntä kukaan +tunne eikä tiedä. Istuuhan siinä, syödä näpöstelee; vaan Syöjättären +tytär pöydän alla luita kaluaa. Se kun oli siellä vastuksina, rahvas +potkieli häntä, jotta silmä puhkesi. Päästiin sitten syömästä, niin +Tuhkimus alkaa lähteä kotiinsa. Lähdetään häntä silloin perästä, mutta +Tuhkimus sormuksen heittää sormestansa, niin kaikki linnan väki jääpi +tavoittelemaan sitä, ja hän pääsee pakoon, hyppää hevosellensa selkään +ja ajaa kavahuttaa tammeensa. Siihen jättää hevosensa, riisuu +vaatteensa, muuttaa omat huonot ryysynsä taas päällensä ja menee, +asetakse kiukaan perään kotiinsa. + +Palaapi jo Syöjätärkin tyttöinensä pitoloista, niin kysyy +Tuhkimus-Tähkimys kiukaalta: "Mitä näitte linnoilla käydessänne?" -- +"Näimme", sanoi Syöjätär, "tyttären hyvissä vaatteissa, niin kauniin, +niin kauniin, ettei voi mielellä miettiä." Virkkoi Tuhkimus: "Enköhän +minä ollut?" -- "Ollut!" sanoivat toiset, "sinäkö semmoisissa +vaatteissa, tuhkaisissa, tomuisissa, vai sinä siellä!" No, tyttö sen +kovemmin ei virkkanut mitään, kuunteli vain kiukaalta toisten pakinoita. + +Mitäs ollakaan. Toissa päivänä samatse taas hankitaan rahvasta +linnoille, ja lähtee Syöjätärkin tyttöinensä. Sortaa taas kiukaan, +seuloo ruista nelikon sekaan ja sanoo Tuhkimukselle: "Et saane selvää +näistä, kunne minä linnoilta palaan, niin päältäsi pääset." Suruissansa +lähtee tyttö äitinsä haudalle ja itkee siinä, itkee niinkuin eilenkin. +Siitä nousee äiti taas haudastansa, antaa tyttärellensä vitsasen ja +neuvoo sillä kiuasta sivaltamaan. Tytär silloin teki äitinsä neuvon +mukaan, niin sai kaikki sijallensa ja läksi toisia jälkeen. Tuli +tammeen, otti sieltä vaatteet vielä kauniimmat kuin eilen ja ajaa +karetteli linnoille. Perille päästyänsä kiinti hevosensa patsaaseen +pihalle, vaan itse meni linnaan, kökähti pöydän kokkaan istumaan. +Syöjättären tytär taas oli pöydän alla luita pureksentelemassa, niin +käsi potkaistiin häneltä poikki, mutta Tuhkimusta pidettiin +kaikenmoisella hyvänä. Pois lähtiessä tultiin häntä taas jäljestä, jotta +nähtäisiin, minne hän menee; mutta Tuhkimus tahallansa pudotti +korvastansa renkaan, niin rahvas jäi tapailemaan sitä, ja hän pääsi +hevosellensa selkään. Ajaa kavahutti tammeensa, riisui siinä vaatteensa +ja meni kotiinsa kiukaalle. Tulivat sitten toisetkin kotiin, niin kyseli +heiltä: "Mitä näitte kuninkaan linnoilla?" -- "Mitäkö näimme?" sanoi +Syöjätär, "näimme kaikkea; siellä oli tytär niin kaunis, niin kaunis, +ettei voi mielen miettiä, suun sanoa. Vaan minun tyttäreni sai +käsirakkoset siellä kuninkaan pojan kera palatti palatilta vaeltaessa." +-- "Kunhan en minä ollut", sanoi Tuhkimus. "Sinäkö, kurja, siellä ollut, +semmoisissa vaatteissa!" nauroi Syöjätär eikä ollut kuulevinansa. + +Tulipa kolmas päivä, niin linnoille taaskin kerätään rahvasta koolle, ja +Syöjätär tyttöinensä niin ikään lähtee kuninkaan pitoihin. Lähtiessänsä +särkee entiseen tapaansa kiukaan, kylvää nelikon naurissiemeniä sekaan +ja käskee Tuhkimuksen ne sijaltaa, kunne hän pidoista tulee. Tyttö +taaskin meni äitinsä haudalle, josta sai samanlaisen vitsan kuin +ennenkin, ja asetti kiukaan kohdallensa, siemenet nelikkoon. Siitä meni +sitten tammeensa, josta sai vaatteet vielä eilisiä etevämmät ja hevosen +ylen komean, jolla oli karva kultaa, toinen hopeata. Sille nousee hän +selkään ja linnoille tultua kiintää sen pihalla olevaan patsaaseen, vaan +itse kavahtaapi pirttiin, jossa istukse pöydän päähän syömään. Siellä +Syöjättären tytär taas on pöydän alla luita imeksimässä, niin häneltä +taas jalka potkaistiin poikki, kun näet jaloissa oli muiden tiellä. +Tuhkimus samassa tunsi hänet niinkuin Syöjättärenkin, vaan häntä ei +kukaan tuntenut, kun oli niin kauniissa vaatteissa. Tulipa aika kotiin +lähteä, niin linnan väki taasen läksi Tuhkimusta jälkeen kuin eilenkin, +tietääksensä, kuka se niin kaunis neito oli. Tuhkimo silloin kultakengän +loi jalastansa, niin kaikki rupesivat sitä tavoittamaan, ja hän pääsi +pakoon, hyppäsi hevosellensa selkään, ajoi ensinnä tammeen ja meni +sieltä kiukaalle. + +Tuli Syöjätärkin tyttärensä kera linnoilta, niin kysyi Tuhkimus: "Mitäpä +näitte kuninkaan kodissa?" -- "Mitäkö näimme?" sanoi Syöjätär, "näimme +kaikkea; siellä oli se entinen vieras tytär, niin kaunis, niin kaunis, +ettei voi virren veteä, saarnan sanoa." -- "No, minähän siellä olin", +virkkoi Tuhkimus. "Sinäkö, kurja, semmoinen kuninkaan linnoilla", +sanoivat toiset ja nauroivat hänelle, "vai sinä siellä!" + +No, eipäs mitään. Tuli neljäs päivä, niin laaditaan kuninkaan talossa +pidot kuin edellisinäkin päivinä. Pitää muka saada tietoon, keltä on +sormus, keltä korvarengas, keltä kultainen kenkä; ja kaikki kerätään +taas rujot, rammat, perisokeat kuninkaan linnoille kokoon. Eipäs jää +Syöjätärkään kotiinsa. Panee tyttärellensä pesinpaalikan jalaksi, +piiraanpaalikan kädeksi, hevosenkakaran silmäksi, ja lähtevät yhtenä +linnoille. No, rahvas kun on koolla, tulee kuningas siihen, alkaa +panetella: "Kelle tämä sormus käynee sormeen, se minun poikani morsian; +kelle rengas korvaan, se minun poikani morsian; kelle kenkä jalkaan +sopinee, se minun poikani morsian." Tyttäret siitä niitä kaluja +koettamaan, saisivatko sopimaan, vaan kellekään eivät sovi. Kokee +Syöjätärkin tyttäreltänsä ehtimiseen sormia vuolla, jalkoja veistää, +jotta menisi sormus sormeen, kenkä kävisi jalkaan, vaan yhtä kaikki ei +sovi. Sanoo viimein kuningas: "No, muille kun ei rupea käymään, tuokaa +Tuhkimuskin-Tähkimys kiukaan perästä, eikö tuollekaan kävisi!" -- "Mitä +kurjasta", sanoi muu rahvas, "hänenkö nämä ovat, mistä tulisi hänelle +sellaiset vaatteet ja elot?" Vaan kuningas ei heittänyt sillä, sanoi: +"Käykäähän, tänne tuokaa!" No, käytiin siitä Tuhkimusta hakemaan. Se ei +enää käykään tammeensa, vaan lähtee jokapäiväisissä vaatteissansa +tuhkaisena, tomuisena kuten oli. Tultiin linnoille, niin vietiin +Tuhkimus-Tähkimys kuninkaan eteen, koetteeksi kävisikö hänelle ne muille +sopimattomat kalut. Pantiin sormus sormeen: ka, niin on kuin siitä +lähtenyt; koeteltiin rengasta korvaan: ka, niin on kuin siitä lähtenyt; +soviteltiin kenkä jalkaan: ka, niin on kuin siitä lähtenyt. Säikähti jo +kuninkaan poika sitä, kun piti Tuhkimus ottaa morsiameksi, vaan +minkäpähän teki, sana oli pidettävä; laadittiin tyttö morsiameksi +kuitenkin ja ruvettiin häitä pitää remastamaan. Kävelee kuninkaan poika +palatti palatilta morsiamensa kera yhtenä, näytteli hänelle hyvyyttänsä, +mitä kaikkea linnoilla oli, niin sanoo Tuhkimus: "No, hyvä tämä! +Lähtekäämme nyt, kuninkaan poika, minunkin hyvyyttäni katsomaan, mitä +morsiamelta löytyisi." Vei sulhonsa tammen luokse metsään, ja kun +sivalsi sitä sauvallansa, onpa täällä hyvyyttä, onpa täällä eloista! +Ihastuu nyt kuninkaan poika, ei kadu enää naimistansa; otetaan sieltä +eloiset, viedään kotiin ja ruvetaan hyvästi elämään. -- Sen pituinen se. + + +KOLMET SISARUKSET + +Kerran oli kolme sisarusta, kaksi hyvää, yksi vähän huonompi, vaan +kauniita kaikki. Kuolivat äkkiä vanhemmat, niin täytyi tytärten lähteä +palvelukseen, sillä tavoin elatusta hankkiaksensa. Käkesi kaksi vanhinta +kulkea kuninkaan linnalle paikkaa etsimään, niin nuorinkin olisi +lähtenyt heidän kanssaan yhtenä, mutta toiset olivat ylpeitä hyvin, +eivät suvainneet häntä seuraansa, vaan läksivät kahdenkesken kulkemaan +heittäen sisarensa kotiin. Jonkin matkan mentyänsä kohtasivat tiellä +sian, jolla oli ruoka-astia edessä. Se rupesi puhuttelemaan heitä ja +sanoi: "Ottakaa, hyvät tyttöseni, purtilo edestäni, minä syön, että +halkean." -- "Ohoh!" sanoivat tyttäret, "vai rupeaisimme me käsiämme +siinä ryvettämään!" Kulkivat sian ohitse ja menivät edellensä. Tulipa +vähän matkan päässä lehmä tietä kävellen heitä vastaan, sarvilla kiulu, +ja rukoili: "Ottakaa, hyvät tyttöseni, kiulu sarviltani, johon lypsätte +minut. Ryypätkää maitoa palkoistanne, kaatakaa loppu kintuilleni ja +pankaa kiulu sarvilleni takaisin." -- "Ei ole aikaa", vastasivat +tyttäret, "linnaan pitää joutuaksemme", ja menivät tiehensä. Vähän aikaa +kuljettuansa, tulla ryötää taas vanha äijä heitä vastaan, sanoo: +"Etsikääpä, tyttöset, päätäni, annan teille sauvani palkoista." -- +"Ohoh! ei meidän käy siihen nyt rupeaminen, kun kuninkaan linnalle +olemme menossa", sanoivat tyttäret ja kulkivat edellensä, kunne pääsivät +viimeinkin perille, niin rupesivat siellä kuninkaan palvelijoiksi. + +Arvelipa kotonansa nuorin tytär: "Ei minunkaan auta tähän jääminen; +palvelukseen sitä pitää minunkin pyrkiä, jos en muuksi, niin kelpaanhan +sikopaimeneksi", ja läksi hänkin kuninkaan linnoille kävelemään. Tiellä +löysi hänkin sen suurisyöjä-sian, joka pyysi purtiloa edestänsä +ottamaan, niin otti sen siitä pois ja kävi edellensä. Vähän matkan +päässä tulee häntä lehmä vastaan, sarvissa kiulu, ja sanoo niinkuin +sisarillekin: "Lypsä, tyttöseni, minut tähän kiuluun, ryyppää maitoa +palkastasi, kaada loppu kintuilleni ja pane kiulu asemellensa." -- +"Autan, lehmäkulta, sinua, autan", vastasi tyttö, lypsi hänet kohta ja +teki niinkuin oli neuvottuna. Siitä kun läksi kävelemään vain, tuli +vanha, sauvan nojassa kulkeva äijä tietä astuen vastaan, tervehti häntä +ja sanoi: "Etsipä, tyttö, päätäni, saat sauvan minulta palkaksi!" Tyttö +ei pahastunut pyyntöä, vaan istui tien viereen heti ja etsi siinä +äijärukan päätä niinkuin oli käskenyt. Äijäkös siitä kiitti häntä +sitten, antoi sauvansa ja sanoi: "Pidä, tyttökulta, tämä minun sauvani, +ja kun tulet kuninkaan linnoille, lyö sinä sillä sauvallasi sitä +kalliota, jonka linnan luota löydät, niin kyllä saat sieltä tavarata, +mitä vain mielesi tekee ja tarvitset." -- "Kiitoksia antamastasi!" +vastasi tyttö, otti äijältä sauvan ja kulki sen kanssa linnoille, jossa +rupesi kuninkaalle sikopaimeneksi. + +Siellä löysi vanhemmatkin sisarensa ja tervehti heitä niinkuin +sisariansa ainakin; vaan heistä kun oli pahaa se, jotta hän perästä +tuli, pitivät siitä vihaa hänelle ja pilkkasivat sisartansa, kun niin +huonolle työlle oli ruvennut. Tämä kuitenkin kesti kaikkea sitä, ei niin +torasanaakaan virkkanut, jos hänelle toiset miten olisivat irvistelleet. +Tulipa sitten pyhä, niin läksivät vanhemmat sisaret kirkkoon ja panivat +nuorimman sillä aikaa ruokaa keittämään, vaan eivät antaneet kuin yhden +pavun ja yhden jyvän vain keiton aineeksi. Siitä tuli nuorin sisar hyvin +murheelliseksi eikä tiennyt, millä neuvoin niin vähistä aineista ruokaa +saisi. Menihän kuitenkin kotaan, pani padan tulelle ja itki siellä +itkemistänsä. Tuli silloin se vanha äijä, jolta oli sauvan saanut, sinne +kotaan ja sanoi: "Eläs itke, tyttöseni, menehän kirkkoon, kyllä minä +täällä ruoan keitän sillä aikaa valmiiksi." Tyttö kun näki, että +toimessansa se puhuu, meni heti lupaa kysymään kirkossa käydä ja kulki +sen suuren kiven luokse, jonka hänelle äijä oli neuvonut. Siihen kun löi +sauvallansa, siitä kohta tuli hänelle komeat hevoset ja vaunut sekä +kauniit, silkkiset vaatteet, jotka puki siinä päällensä ja läksi ajamaan +kirkkoon. Siellä pisti hänen kauneutensa heti muiden silmiin, ja kaikki +väki ihmetteli, mistä se niin ihana, ihko tuntematon neitsyt siihen oli +ilmestynyt. Päästiinpä kirkosta, niin täyttivät kaikki häntä +katsastamaan, vaan tyttö nousi sukkelasti vaunuihinsa ja ajoi tiehensä. +Tuli kiven luokse, niin muutti ne uhkaiset vaatteet päältänsä, pukeusi +taas omiin nahkaroukkuisiinsa ja kävi jalan linnoille. Siellä oli jo +äijä keittänyt ruoan valmiiksi, ettei tarvinnut muuta kuin pöydälle +kantaa, eivätkä päässeetkään sisaret kotiin tullessa hänelle +riitelemään, kun kaikki oli hyvästi toimiteltu. Kehuivathan kuitenkin +etevämpää oloansa: "Mepä olimme kirkossa, eipä sinua ruotaa sinnekään +laskettu; me siellä näimme niin kauniin ja ihanan neitosen, vaan mitäs +sinä olet nähnyt." Toinen ei virkkanut mitään, tekihän työtänsä vain ja +ruokki sikoja, kunne kului se viikko ja tuli pyhä. Läksivät toiset +taaskin kirkkoon ja jättivät nuoremman sisarensa kotiin, vaan äijä +taasen otti ruoat laittaaksensa, niin tyttö kohta kävi haltijaltansa +lupaa kysymässä ja läksi jälkeen. Otti kivestä kauniit, hopeaiset +vaatteet, vaunut ja hevoset, ja tuli hänkin kirkkoon. Sattuipa nuori +kuningas kirkossa olemaan, keksi heti sen ihanan vieraan tyttären, ja +kun näki hänen kirkosta lähtevän, kiirehti heti jälkeen nähdäksensä, +kuka se oli; vaan ei saavuttanut, tyttö oli jo poikessa. + +Kului viikon päivät, niin kolmantena pyhänä vanhemmat sisaret samatse +menivät edeltäpäin kirkkoon jättäen sisarensa kotiin, vaan tämä kun sai +haltijaltansa luvan, läksi toisia jäljestä ja kävi kivellensä niinkuin +ennenkin. Sieltä sai taas kauniit kultaiset vaatteet, vaunut ja hevoset, +otti rahaa mukaansa ja tuli jalosti ajaen kirkkoon. Olipa nuori kuningas +jo siellä odottamassa, ja kun näki tytön kirkkoon tulevan eikä muuta +keinoa tiennyt hänestä tietoa saada, tervautti palvelijoillansa +kynnyksen, jotta siihen jotakin merkkiä tyttäreltä pois lähtiessä jäisi. +Tyttö kun ei tiennyt varoittaa sitä, astui kirkosta lähtiessänsä +kynnykselle, ja kenkä tarttui tervaan. Samassa läksi väki kaikki häntä +tavoittamaan; mutta tyttö kylvi rahaa molemmin puolin jäljellensä, ja +kaikki jäivät poimimaan niitä, paitsi nuori kuningas yksin ei tauonnut, +vaan ajoi takaa yhä. Tyttö silloin ei ehtinytkään riisua vaatteitansa, +hätäiseltä sai vain nahkaroukut päällensä ja pääsi pakenemaan kotiinsa, +jott'ei häntä tunnettu. + +Kuningas kun ei tavoittanutkaan tyttöä, otti kultakengän kirkon +kynnykseltä, ja kun kaikki väki oli koottu linnoille, niin kävi joukon +keskeen ja sanoi: "Jonka jalkaan tämä kenkä sopinee, sen minä nain." No, +tyttäret kaikki koettavat kenkää jalkaansa, vaan ei kellekään sovi. +Vanhemmatkin sisaret kokevat sievistellä jalkojansa, vuolevat, +veistelevät varpaitansa, jotta mahtuisi kenkä heille, vaan ei kuitenkaan +sovi. Sanoi viimein kuningas: "Menkääpä, kutsukaa sikopaimenkin tänne, +kävisikö kenkä kukaties sen jalkaan." Toisista kyllä oli se mitätöntä, +vaan tuotiinhan tyttö suotta kuitenkin siihen ja käskettiin koettamaan +kenkää jalkaansa. Sepä kun panikin kengän jalkaansa, niin ihan oli kuin +siihen tehty. Mutta kenkää jalkaan pannessa leimahti tytöltä +kultavaatteet nahkaroukkujen alta, ja kuningas sattui näkemään sen. +Siitä siepattiin heti nahkaroukkuiset tytön päältä, ja välähtelevät +kultavaatteet tulivat näkyviin sieltä. Arvattiin siitä jo asia, että hän +oli se kirkossakävijä-tyttö, jolta kenkä kynnykselle oli jäänyt, ja +kuningas kysyi samassa tytön oikeaksi morsiameksensa. Linnassa pidettiin +sitten häät, ja kaikki väki oli iloissansa; vaan vanhemmat tyttäret +eivät kyenneetkään häissä olemaan, kun olivat vuolleet jalkansa pilalle. +-- Sen verta sitä. + + + + +MERESTÄNOUSIJANEITO + + +Oli ukko ja akka ja niillä poika ja tytär, ylen kauniita molemmat. +Läksipä veli kuninkaaseen ja pantiin siellä paimeneksi, vaan sisar jäi +vanhaan kotiinsa, niin veli ikävöi häntä. Yhä muistui entinen koti hänen +mieleensä. Kerrankin paimenessa käydessänsä kirjoitti sisarensa näyn +jäniksen kääpään ja vei kerallansa linnoille. Sattuipa kuninkaan poika +näkemään sen, ja kun oli tyttö kaunis ja ihana, jott'ei voi virressä +veteä eikä saarnassa sanoa, pyysi häntä samassa naimisiinsa ja sanoi +veljelle: "Siskosi käy tänne, minä otan hänet morsiamekseni, sinut +rinnallani elämään, kun lie tytär kaunis kuvaa myöten." Tämä lähtee +siitä kotia, alkaa siellä, yrittää: "Nyt pitää, siskoni, lähteäksesi +kuninkaan pojan morsiameksi, pääset linnoilla elämään." Mutta tytär +tekee vastusta, sanoo: "En minä, veikkoni, lähde ennenkuin taattoni ja +maammoni saamaa kiveä jauhamalla murottanen, äsken lähden minä taattoni +saamista huoneista." Veli silloin meni, kiven pani paloiksi, vähäsen +tukkieli vain rakoja ja palat yhteen likisteli. Sisar kun meni +jauhamaan, kivi samassa levesi. "Jokos nyt lähdet, siskoni?" kysyi veli. +"En minä, veikkoseni, vielä lähde", vastasi sisar, "ennenkuin taattoni +ja maammoni saama lavitsa kuosalin kannalla kulunee." Mitäs ollakaan. +Sisar kun meni ulos, veli sillä aikaa lavitsan pani paloiksi, ja toinen +kun ulkoa tuli ja rupesi kehräämään, heti lavitsa meni muruiksi. "Jokos +nyt, siskoni, lähdet?" -- "En minä ennen lähde, ellen isoni saamaa +huhmarta survomalla särkene." No, veli meni, senkin hajoitti vielä +muruiksi ja kysyi: "Jokos nyt lähdet?" -- "En, veikkoni, ennen lähde +kuin minä taattoni ja maammoni saaman kynnyksen helmoillani kuluttanen." +Velipä silloin sisarensa tietämättä kynnyksenkin samatse särki ja kysyi +uudellensa: "Joko nyt, siskoni, lähtenet?" Siitä jo läksi kuin läksikin, +parhaat vaatteet otti aitastansa ja suori veljensä kera matkaan. + +Linnoille oli meritse mentävä, niin ikään olivat valkamoilta lähtemässä, +kun tuli tyttären Pilkka-niminen koira siihen ja pyrki veneeseen. Tyttö +ei hennonut jättää sitä, vaan otti kerallensa; ja lähdettiin soutamaan. +Vähän matkaa kun soutivat, niin Syöjätär kävelee rannitse, niemen +nenästä huhuu: "Ottakaapa, ukon poika, akan tytär, minua matkoihinne!" +-- "Otammeko, sisko?" kysyi veli. "Elä ota", vastasi sisar, "paha +pahasta tulee, pahan miehen siemenestä." Ei otettu, soudettiin toisen +niemen kohdalle. Syöjätär siihen tulee huhumaan: "Ottakaa minua +matkoihinne!" -- "Otanko, sisko, matkaamme?" -- "Ole ottamatta", sanoi +sisar, "paha pahasta tulee, pahan miehen siemenestä." No, ei otettu, +soudettiin edelle, kunne tultiin kolmannen niemen kohdalle. Taas +Syöjätär niemen nenästä huhuu: "Ottakaa minua matkoihinne!" Sisar ei +huolisi häntä joukkoon, sanoo: "Elä ota!" Mutta veli ottaa, sanoo: +"Ottakaamme, sen Jumala kanssamme suvaitsee." Syöjätär kun sai +veneeseen, loihe istumaan keskelle venettä ja otti samassa veljeltä sekä +sisarelta kuulon, teki kumpaisenkin kuuroksi. Jonkin matkan mentyänsä, +alkoi heille jo kuninkaan linnat etäältä näkyä, niin sanoi veli veneen +perästä sisarellensa: "Ylennä, sisko, istuimesi, korenna koristeitasi, +kuninkaan koti näkyy!" Tyttö kun ei kuullut veljensä puhetta, kysyi +kokkapuolesta: "Mitä sanot, vieno veikkoseni?" Syöjätär vastasi keskeltä +venettä: "Sitä sanoo vieno veikkosesi: herkeä soutamasta, luote päällesi +mereen!" Tyttö ei kuitenkaan lähtenyt mereen, vaan herkesi heti +soutamasta, ja Syöjätär rupesi sijaan. + +Soudettiin vähän matkaa, niin veli toisen kerran sanoo: "Ylennä, sisko, +istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti näkyy!" -- "Mitä sanot, +vieno veikkoseni?" kysyi sisar. Syöjätär selvitti keskeltä venettä: +"Sitä sanoo vieno veikkosesi: jaksa jalkasi, riisu vaatteesi, luote +päällesi mereen!" Tyttö riisuikin vaatteensa ja heitti Syöjättärelle, +vaan ei sillä vielä heittäynyt mereen. Kuljetaan taas vähän matkaa, niin +jo veli kolmannen kerran sanoo veneen perästä: "Ylennä, sisko, +istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti lähellä on!" Sisar ei +kuullut nytkään, kysyi entiseen tapaansa: "Mitä sanot, vieno +veikkoseni?" -- "Sitä sanoo vieno veikkosesi", petteli Syöjätär taas +tytärtä: "puhkaa silmäsi, katkaa kätesi, luote päällesi mereen." -- "No, +totta minun täytyy ainoan veljeni sanaa totella", arveli sisar ja +putkahti päällensä mereen, kuten luuli veljensä käskeneen. Veli samassa +hätäytyi häntä tavoittelemaan, mutta Syöjätär esteli häntä ja sanoi: +"Eläkä huoli, kyllä minä hänen näköisensä olen." Hyppäsi airoloille ja +rupesi soutaa riehkimään. Sisar silloin jäi heistä jäljelle ja upposi +mereen, jott'ei näkynyt ei kuulunut. Mitäs siihen? Veli kun ei hirvennyt +morsiametta linnoille mennä, mieli jo kääntyä siitä kotiinsa, vaan +Syöjätär oli viekas, houkutteli häntä ja sanoi: "Vie minut linnoille, +sano sisareksesi, niin sillä hädästäsi pääset ja saat vielä palkat +tuomastasi." Toinen ei muutakaan neuvoa tiennyt siihen hädässänsä +parempaa ja suostui kuin suostuikin tuumaan. Syöjätär pukeutui sisaren +kaunokaisiin vaatteisiin, jotta paremmin julkeaisi linnoille mennä, ja +lähdettiin taasen soutamaan. Kohta päästiinkin jo perille. Kuninkaan +poika tulee siellä heitä jo vastaan, morsiantansa muka tervehtimään, +vaan kun keksii Syöjättären, miten on ruma, kysyy heti pojalta: "Tämäkö +sinulla onkin sisko?" -- "Ka, tämä." No, kuninkaan poika ottaa +Syöjättären morsiameksensa, ei sanaansa muuta; vaan ei olekaan sisko +kaunis kuten oli kehuttuna, niin suuttuu siitä veljelle ja sanoo: "Kun +kauniimpi ei ole, niin orjat, viekää morsiamen tuoja kyiden, käärmeiden +sekaan." Orjat vievät heti, heittävät pojan sinne syötäväksi niinkuin +rikollisen ainakin; vaan aamulla kun käyvät katsomassa, se terveenä on +vielä. Tulevat siitä, sanovat kuninkaan pojalle: "Ka, kummahan on, +kuninkaan poika! Muinoin yhtenä yönä söivät kyyt, käärmeet puhtaaksi +yhden miehen, nyt vanhin käärme vain kämmenellänsä makuuttaa." -- +"Antakaahan olla, eikö häntä huomiseen syödä", vastasi kuninkaan poika +ja käski käydä aamulla taas katsomassa. + +Pojan oikea sisar, se kaunis tytär, sillä aikaa meressä vain on, ja +häntä siellä kihlotaan meren kuninkaan pojalle morsiameksi. Muuten olisi +hänen hyvä siellä elää, kaikenmoista rikkautta on kyllin, vaan sääli on +veljeänsä, jotta sitä nyt kuninkaan poika Syöjättären tautta rankaisee. +Ompeleepa kullalla, hopealla kauniin paikan ja pyrkii sieltä maan +kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan, eikö toki veljeä kyiden, käärmeiden +seasta helpotettaisi. No, lasketaan häntä sitä paikkaa sieltä kuninkaan +pojalle tuomaan, vaan hopeakahleisiin pannaan, jott'ei pois pääsisi. +Onpa tyttären koira, Pilkka, vielä elossa. Kaiken päivää oli linnan +seudussa juoksennellut eksyksissä tietämättä kehen turvautuisi, kun ei +emäntäänsä löytänyt eikä keltään ruokaa saanut. Tuli jo ilta, ja +Pilkka-raukan vatsa oli hoikkana hyvin, niin juoksi meren rantaan, jossa +pojan vene oli, lakki siitä vettä vähän tuimaansa ja rupesi veneeseen +maata. Oli likellä siinä Leskiakkasella huoneet, joista kivinen silta +aleni mereen, niin tuli sydänyöllä pojan uponnut sisar niissä +hopeakahleissansa siihen -- viideltä virstalta jo helinä kuului tullessa +-- ja nousi sillan korvaan istumaan. Hänellä oli entinen kaunis näkynsä +ja verhot ylen kauniit päällä, jott' on kullassa kulajaa, hopeassa +heläjää. Keksii siitä koiransa meren rannalla makaavan, niin kutsuu +luoksensa, antaa paikan kulman hampaisiin ja sanoo: + + "Piili, piili Pilkkaseni, + avaa uksi, vieretä veräjä + kyläkunnan kuulematta, + uksien urajamatta, + veräjien vinkumatta, + mustan lehmän ammumatta, + +"saata kuninkaan pojalle pieluksiin tämä paikka, jott'eikö helpottaisi +veljeäni kyiden, käärmeiden seasta." Koira toimitti heti asian, juoksi +hiljaa linnaan ja pisti kuninkaan pojan maatessa hänelle kultapaikan +pieluksiin, ettei hänen siellä käynnästään tietty mitään. Siitä juoksee +samaa tietä jällensä ja tulee emäntänsä luokse rannalle. Tytär kun +keksii hänen tulevaksi, rupeaa taasen puhuttelemaan, sanoo: + + "Piili, piili Pilkkaseni, + saapa tänne sanomille, + missä mun on veijoseni?" + +Pilkka vastaa: + + "Tuolla sun on veijosesi + kyiden, käärmeiden seassa." + +Kysyy taasen tytär: + + "Mitäs saattelet sanoa, + sanomia sulhon koista?" + +Pilkka vastaa: + + "Sitä saattelen sanoa: + Syöjätär on sijassasi, + sulhon vierellä venyvi." + +Kysyy tytär: + + "Mitä syötiin noissa häissä, + noissa häissä Syöjättären, + Syöjättären syömingeissä, + Juojattaren juomingeissa, + pitkähäntäisen pidoissa?" + +Vastaa Pilkka: + + "Luut lihoista, päät kaloista, + kaalit kaikki naurihista, + palanehet leivän kuoret." + +"Tule vielä, Pilkkaseni, kahdeksi yöksi tähän rannalle makaamaan, minä +tarvitsen sinua", sanoi tytär, loihe sillalta mereen takaisin ja läksi +meren kuninkaan kotiin kuten oli lähtiessänsä luvannut. + +Tuleepa aamu, ja kuninkaan poika nousee makaamasta, niin keksii paikan +pieluksissansa ja oudostuu sitä, sanoen: "Mistähän tämä näin +sirotekoinen paikka tähän on joutunut?" Syöjätär silloin valhetta +sukelsi, sanoi miehellensä: "Niinhän tämä kummakin on; sinä vain makaat, +pöhötät, minä sinulle yöllä kultapaikat ompelen." Kuninkaan poika ei +kuitenkaan häntä uskonut, vaan mietti mielessänsä: "Ei tämä ole sinun +ompeloitasi, tämmöistä ei yössä tee." Kuulusteltiin linnan väeltä, jos +olisi ketä yöllä linnassa käynyt, vaan ei saatu selvää, eikä tiennyt +paikkaa kukaan omaksensa, asia jäi sillensä. Muistaa siitä kuninkaan +poika käärmeiden seassa olijan ja käskee orjien mennä luut pois luomaan: +jo se nyt on muka syöty. No, käyvät orjat poikaa sieltä katsomassa, vaan +tulevat takaisin, sanovat: "Eikä ole syöty, vanhin käärme vain +kämmenellänsä häntä makuuttaa." Se taas kuninkaan pojasta kummaa on; +lähtee Leskiakkaan, sanoo: "Oi sinä Leskiakkaseni, kun minä miehen panin +kyiden, käärmeiden sekaan, mikä on, ei syödä nyt kahtena yönä, ennen +yhtenä syötiin?" -- "Miksi hänet sinne panit?" kysyi Leskiakka. Vastasi +kuninkaan poika: "Kun kauniin pojan otin paimeneksi, hän vielä sanoi +kauniimman sisaren olevan, niin pyysin sitä morsiamekseni. Veli toikin +sisarensa, vaan ruma oli, niin minä valehtelijan panin kyiden, +käärmeiden sekaan, vaan sisarensa kuitenkin otin morsiamekseni, en +sanaani muuttanut." -- "Eipä se hänen sisarensa olekaan", sanoi +Leskiakka, "hänen sisarensa meressä on, sieltä toi sinulle paikan +pieluksiisi, jotta etkö helpottaisi veljeä. Syöjätär sinulla on +morsiamena." Moiset tiedot saatuansa lähtee kuninkaan poika Leskiakasta +kotiinsa ja arvelee, ajattelee sen päivää, niin tulee toinen yö. Tytär +taasen pyrkii merestä maan kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan niinkuin +viimeinkin; ompelee kullalla, hopealla paidan, jotta sen hän viepi. +Pannaan siitä taas hopeakahleisiin ja lasketaan kohoamaan maalle. +Sydänyöllä tulee hän sieltä -- viideltä virstalta jo helinä kuuluu -- ja +nousee Leskiakan sillan päähän istumaan; niin on koreat, ylen kaunoiset +vaatteet päällä, ett'on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää. Puhuttelee +siitä koiraansa: + + "Piili, piili Pilkkaseni, + avaa uksi, vieretä veräjä + kyläkunnan kuulematta, + uksien urajamatta, + veräjien vinkumatta, + mustan lehmän ammumatta, + +"saata kuninkaan pojan pieluksiin tämä paita." Pilkka otti paidan kulman +hampaisiinsa ja sai sen kuninkaan pojan pieluksiin niinkuin oli +käsketty. Nouseepa kuninkaan poika aamulla makuukseltansa, niin näkee +kultapaidan pieluksissansa ja sanoo: "Ken tämän on paidan minulle +pieluksiin pannut?" -- "Oi kuninkaan poika armias!" sanoi Syöjätär, +"itse minä makaan, kädet minulla valvovat; niitä minä neulon, niitä minä +ompelen, sinä vain makaat, pöhötät." Tulevat samassa orjat, sanovat: "Oi +kuninkaan poika armias! Ei kuole se kyiden, käärmeiden seassa olija, +vanhin käärme yhä kämmenellänsä makuuttaa vain." -- "No, ottakaa hänet +pois, kun ei syödä", vastasi kuningas. Käski orjansa pois, pani sen +pieluksista saadun paidan päällensä ja läksi Leskiakkaan taas arvellen: +"Eivät nämä ompelemat ole minun naiseni raatoloita, tämmöisiä hän ei +tee." Tulee siitä Leskiakkaan, sanoo: "Armas Leskiakkaseni, mikä kumma +on, kun tuli ensi yönä kultainen paikka, toissa kultainen paita minun +pieluksiini?" -- "Onpa se kummakin, poikaseni", vastasi Leskiakka, "kun +yöllä aina nousee merestä nuori neitonen huoneeni portaille; se on +kullassa kulajaa, hopeassa heläjää, ja niin kaunis, niin kaunis, jott'ei +voi virressä veteä eikä saarnassa sanoa, niin kerallansa tuopi aina +jotakin lahjaksi sinulle. Sehän se olisikin sinun oikea morsiamesi, ja +se on Syöjätär, jota nyt pidät naisenasi." + +Kuninkaan pojan silloin rupesi mieli laatimaan nähdä sitä, joka hänelle +semmoiset lahjat oli tuonut, ja sanoi Leskiakalle: "Milläpä minä sen +kauniin neitosen sieltä saisin, jos tuo vasta vielä merestä kohoaisi?" +-- "Vielä se jälkimmäiset lahjat sinulle tuopi", sanoi Leskiakka, "vaan +sitten täytyy meren kuninkaan pojalle ruveta naiseksi. Käyhän seppien +pajassa, taota siellä viikatteet ja pitkät rautaiset vitjat ja tule +yöksi tähän vartioitsemaan. Kun näet tyttären merestä maalle nousevan, +niin tavoita heti vitjoillasi ja katko viikatteilla pitimet, joissa on +kiinni, eläkä laske häntä, jos se miksi muuttuisi, vaan hävitä kaikki +aseillasi, niin hän ihmiseksi muuttuu viimeinkin." Kuninkaan poika heti +meni pajaan, teetti siellä viikatteet ja vitjat ja tuli illemmalla +sitten sillan korvaan vartioimaan. + +Vuottaa siinä kotvasen, vaan ei näy tulevaksi. Viimein sydänyön aikana +alkaa jo helinä kaukaa kuulua, ja merestä kohoaa neitonen niin kaunis ja +ihana, ettei voi virsissä veteä. Nousee sillan korvaan istumaan ja +rupeaa puhuttelemaan koiraansa: "Piili, piili Pilkkaseni, vie nämä +kaatiot kuninkaan pojan pieluksiin!" Kuninkaan poika silloin nousi +piilostansa häntä tavoittamaan niinkuin oli Leskiakka neuvonut. Neitonen +heti yritti heittäytyä mereen, mutta toinen oli varoillansa, loi samassa +vitjansa päällitse ja esti pakenemasta. Sieppasi siitä viikatteensa ja +rapsi häneltä kahleet poikki, jotta kolisten katosivat mereen. Tyttö +sittenkin olisi paennut häntä, muuttui maan matoseksi, ilman itikaksi, +sisiliskoksi, käärmeeksi, värttinäksi, piiraanpaaluksiksi ja muuksi; +vaan kuninkaan poika ne kaikki hävitti, ei laskenut ennenkuin ihmiseksi +tuli jällensä ja muuttui ihanaksi kuin olikin. "Mitä te, kuninkaan +poika, minusta tahdotte, kun minut Syöjätär kuitenkin syö?" sanoi neito. +"Ei ole hätää", virkkoi kuninkaan poika, "ei hän viikkoja enää ole +linnassani asuva, pääset ainoan veljesi luokse, se on jo helpotettu." +Otti tyttären ja vei Leskiakkaan, jossa maattiin yö. Aamulla heitti +sitten tyttären Leskiakan huostaan ja kävi linnoillensa kotiin. Kysyy +siellä vanha morsian: "Missäpä nyt, sulhoni, kävelet, kun et pidä +taloudestasi mitään?" -- "Elähän hätäile, en minä viikoksi sinua enää +heitä", sanoi kuninkaan poika; mutta orjillensa sanoi: "Lämmittäkää +rautainen kyly. Kaivakaa kynnyksen alle hauta kolmen sylen syvyydelle, +pankaa siihen tuli ja terva palamaan ja levittäkää ruskea haljakka +haudan päälle, vaan kylyn kynnykseltä pirtin ovelle saati asettakaa +siniset haljakat, kuita myöten astutatte minun morsiantani kylyyn." +Orjat toimittavat kaikki sanaa myöten tarkoillensa ja saavat astuttamaan +Syöjätärtä kylyyn kuten kuninkaan pojan morsianta muinoinkin: kuka +häneltä helmoja kantaa, kuka häntä kädestä vakuuttaa. Tultiin jo kylyn +ovelle, niin sanoo Syöjätär: "En nyt enää tarvitse talutosta, tästä +hyppään jo kynnykselle ja siitä lavoille." Mutta orjat houkuttelivat +häntä, sanoivat: "Astukaa toki, kuninkaan pojan ainoa morsian, sileätä +siltaa, ruskeata verkaa myöten." Syöjätär silloin astuikin haljakalle, +vaan se samassa kisallettiin jalkojen alta, ja hän sysättiin kolmen +sylen syvyiseen hautaan, johon jäi. Palaessansa kisalsi kuitenkin vielä +tukkia päästänsä ja huusi: "Tukkani olkoot ilman itikoina, maan +matosina, tuonen toukkasina ihmisille iän kaiken vaivaksi!" + +Päästyänsä Syöjättärestä kävi kuninkaan poika Leskiakasta sen kauniin +merestä nousseen tyttären ja pani morsiameksensa, josta sitten linnoilla +laadittiin häät. Mutta morsiamensa veljen otti vierimmäiseksi +mieheksensä ja antoi hänelle puolen hyvyyttänsä, kun niin kauniin +sisaren toi. -- Sen pituinen se. + + + + +NAISEN YHDEKSÄN POIKAA + + +VELJIENSÄ ETSIJÄT JA JOUTSENINA LENTÄJÄT + +Oli kolme tytärtä. Lehdossa kävellessänsä saivat keskenänsä pakinoimaan. +Vanhin sanoi: "Minä saan kolmesta ohranjyvästä sotaväelle ruoan." Toinen +sanoi: "Minä saan kolmesta pellavankuidusta sotaväelle vaatteet." Kolmas +virkkoi: "Minä saan kolmesta kohdusta yhdeksän poikaa." Sattuipa +kuninkaan poika metsällä ollessansa kuulemaan tytärten pakinat ja mietti +mielessänsä: "Se minun pitää ottaa, kuka saapi yhdeksän poikaa kolmesta +kohdusta." Vei tyttären kerallansa linnoille ja otti naiseksensa. + +Elivät sitten aikansa yhdessä, niin jo kohtuutui se nainen ja sai kolme +poikaa yhdestä kohdusta, niin kaunista, niin kaunista, ettei maalla +mointa: + + Kädet kultaa kalvoisesta, + jalat hopeiset polvista, + päivyt paistoi päälaelta, + kuutamoiset kulmaluilta, + tähdet taivon hartioilta. + +Lähdetään siitä pesijätä etsimään, ja orja saapi matkaamaan. Kulkee +vähän matkaa, niin Syöjätär tulee vastaan, sanoo: "Kunne matkaat?" -- +"Pesijätä etsimään." -- "No, ota minut!" pyrki Syöjätär. "Ka, kun +tullet", vastasi toinen ja pyysi häntä matkaansa. "Vuotahan vähäsen", +virkkoi Syöjätär, "käyn kotonani vain pistäymässä, niin sitten tulen." +Orja vuotti siinä sen aikaa, mutta Syöjätär otti metsästä kolme korpin +äpärettä helmaansa ja tuli orjan luokse takaisin, josta kulkivat yhdessä +linnoille. Siellä vietiin Syöjätär heti lapsia pesemään, vaan tämä kun +pääsi naisen kera kahden kesken, salasi naisen oikeat lapset ja kantoi +korpin äpäreet vain pirttiin, sanoi: "Onpa niitä pestäviä toki, ilman +joutavia korpin äpäreitä vain!" -- "No, oli mit' oli, korjatkaahan +naista kylyyn ainakin", vastasi kuninkaan poika; vaan kuitenkin oli paha +mielensä, kun nainen korpin äpäreitä rupesi saamaan. Lähdettiinpä naista +kylyyn saattamaan kuten käsky oli, niin Syöjätär sillä aikaa juoksutti +hänen kolme poikaansa puhtaaseen peltoon, vihantaan vainioon ja kätki +valkoisen kiven alle. + +Ollaan taas, eletään linnoilla, minkä eletäänkin, niin nainen toiste +käypi kuormilliseksi ja tehdä kavahuttaa kolme poikaa yhdestä kohdusta, +niin kaunista ja ihanaa, jotta: + + Kädet kultaa kalvoisesta, + jalat hopeiset polvista, + päivyt paistoi päälaelta, + kuutamoiset kulmaluilta, + otavaiset olkapäiltä, + tähdet taivon hartioilta. + +Lähdetään taas pesijätä etsimään kuin viimeinkin, ja Syöjätär niin ikään +tiellä vastaan tulee ja tarjoakse pesijäksi. Etsijät eivät ottaisi +häntä, vaan Syöjätär poikkesi syrjään, loi tien vieressä mutkan ja tuli +uudestansa eteen, sanoi: "Ottakaa minua pesijäksi!" Etsijät nyt eivät +tunteneet häntä, että se oli se entinen akka, vaan pyysivät häntä +linnoille lähtemään. "Vuotahan, kun kotonani pistäydyn ensin", virkkoi +Syöjätär, juoksi heti metsään, minne lie juossut, otti sieltä kolme +variksen poikaa mukaansa ja toi ne linnoille. Siellä kun tuli naisen +luokse, pesikin lapset, vaan pani heidät piiloon, ja variksen äpäreet +vain kantoi helmassansa pirttiin ja sanoi äkäisesti: "Onpa niitä +pestäviä toki, pelkkiä variksen äpäreitä vain!" Käski kuninkaan poika +korjaamaan naista yhtä hyvin, sanoi: "On mit' on, saattakaahan kylyyn +ainakin!" Syöjätär silloin oli varoillansa, ja naista kun lähdettiin +kylyyn viemään, niin kantoi lapset taas puhtaaseen peltoon, vihantaan +vainioon ja peitti valkoisen kiven alle, jonne oli toisetkin vienyt. + +Mutta kuninkaan poika tuli surulliseksi kovin eikä tiennyt, mikä avuksi, +kun hänelle nainen semmoisia lapsia rupesi saamaan. Nainen puoleltansa +kestää kaikkea sitä eikä sano, jos se niin mitä Syöjätär hänelle +laatisi, pitää vain variksen poikia lapsinansa. Mitäs ollakaan? Kului +aikaa kotvanen, niin kuninkaan poika jo haihdutti surun mielestänsä, ja +nainen kävi kolmannen kerran kohtuiseksi. Kantoi aikansa kohtua, niin jo +saantiaika tuli, ja hän tehdä kavahutti kolme poikasta, niin ihanaa, +niin kaunista, jotta: + + Kädet kultaa kalvoisesta, + jalat hopeiset polvista, + päivyt paistoi päälaelta, + kuutamoiset kulmaluilta, + otavaiset olkapäiltä, + tähdet taivon hartioilta. + +Pantiinpa orjat nyt heille pesijän etsintään, vaan niille kävi samoin +kuin entisillekin. Syöjätär tuli tiellä vastaan ja kysyi: "Kunne +matkaatte?" -- "Pesijätä etsimään." -- "No, ottakaa minut", sanoo +Syöjätär. He ensinnä eivät huolineet hänestä, kulkivat edellensä, mutta +Syöjätär pyörähti syrjään ja kiersi tien vartta heidän edellensä taas. +Kävi siitä heille vastaan uudellensa ja pyrki pesijäksi. "Ka, kun +lähtenet niin lähde", sanoivat etsijät ja mieltyivät ottamaan häntä. +Syöjätär kuitenkin pyrki pikimmältänsä kotona käymään, otti kolme +harakan äpärettä helmaansa ja tuli niiden keralla linnoille. Vietiin +siellä naisen luokse, vaan sepä oli kaksi poikaansa kätkenyt lakkiinsa, +niin ei ollutkaan kuin yksi poika vain näkyvissä, kun Syöjätär tuli +pesemään. Se ihmettelemään sitä, kunne toiset joutuivat, ja sanoi +naiselle: "Kolme poikaahan olette yhdestä kohdusta ennen saaneet, +mitenkä nyt on vain yksi?" -- "Ka, senhän minulle Jumala salli, sen +yhden vain", vastasi nainen, ja Syöjättären täytyi tyytyä siihen. Pesi +sen yhden pojan ja pisti piiloon, mutta harakan äpäreet kantoi taaskin +pirttiin ja sanoi vihaisesti: "Onpa niitä pestäviä perkeleitä, joutavia +harakan poikia vain!" -- "No, oli mit' oli", sanoi kuninkaan poika, +"saattakaahan nainen kylyyn!" No, lähdettiin häntä viemään sinne, niin +Syöjätär sillä aikaa pojan otti piilostansa ja kantoi puhtaaseen +peltoon, vihantaan vainioon, johon peitti valkean kiven alle. + +Mietti kuninkaan poika mielessänsä, mitä naiselle piti tehtämän, kun hän +linnun poikia vain teki. Kauan arveltuansa päätti viimeinkin +tuhottavaksi, ja kun tuotiin naispoloinen kylystä, niin panetti hänet +rautaiseen tynnyriin ja työnnähytti mereen, jott'ei vasta enää semmoista +surua hänen tauttansa tulisi. Sataitsee siellä nainen raukka meressä, +kuplaa tynnyri aaltoloissa kokonaista kolme vuotta, niin kasvavat jo +naisen lakkiinsa kätkemät pojat suuremmiksi ja alkavat pitkästyä oloansa +siellä pimeässä piilossansa. Rupeaapa heidän tynnyriänsä siellä meren +selkää ajellessa yht'äkkiä jylkyttämään, vaan eivät tiedä syytä, mistäpä +he tynnyrissä olijat sen tiesivät, kuulivathan vain, miten juhmaa +tynnyri jotakin vasten. Pojat viimein alkavat rukoilla Jumalata, sanovat +haikealla mielellä: "Oi Jumalainen armias, murota meiltä tämä tynnyri, +päästä päivääsi näkemään, ilmaasi ihailemaan!" Tuskinpa saivatkaan sen +sanoneeksi, niin levesi jo tynnyri, aukeni joka puolelle; ja kun +katsotaan, niin meren saaressa ollaan. Kiittivät silloin Jumalata +auttamastansa ja saivat saaren rantaa kävelemään. Pakisevat pojat siinä +keskenänsä, tuumailevat: "Milläpä kurin rupeamme tässä nyt elämään, kun +tämä autio saari on?" Tuossa paikassa tuli hauki uiskennellen rantaa, +sanoi: "Puhkaise, poikaseni, minulta vatsa!" -- "Enkä puhkaise", sanoi +poika, "minkätähden minä sinut tappaisin." -- "Puhkaise vain", pakisi +hauki, "mitä ollee vatsassani, sitä on." Ei olisi poika sittenkään vielä +puhkaissut, vaan hauki houkutteli yhä, sanoi: "Tehkää toki kuten pyydän, +siell' on vatsassani sininen paikka ja säälitsä, niistä teille hyvää on. +Kun sen paikan otatte, sillä sivallatte ristin-rastin maata, niin siihen +huonukset tulevat; tahi rannalla vettä sivallatte, sanotte: 'Syntyköön +kivinen silta merestä poikki linnoille saati', niin se syntyypi heti. +Vaan säälitsäinen pitäkää tallellanne, ja jos sattuu hätä kussa +tulemaan, niin se teitä auttaa ajallansa." No, he tekivät sen. Kun +sivalsivat vain hauen antamalla paikalla, niin saareen syntyi asunto +niin kaunis, niin kaunis, jott'ei sovi sanan sanoa, ja rannasta loittoni +kivinen silta aina kuninkaan linnoille saati. + +Hätäkös siinä nyt ollessa heillä? Eletään kuin muinoinkin talossa. +Paistavat sieltä meren saaresta kuin tähti ikään huonukset linnoille, ja +linnan väki ihmettelee sitä, kuka siellä moisissa huoneissa asunee, vaan +ei saada tietoa keltään. Sattuipa kerjäläinen meren rannitse kävelemään, +niin näkee kivisen sillan merelle vievän ja lähtee sitä myöten astumaan. +Astuu, astuu sitä myöten, niin alkaa saari hänelle näkyä, josta paistaa +kuin tähti hänen silmiinsä. Kulkee yhä edellensä, kunne pääsee jo +saareen, niin näkee kauniit kullalta loistavat huoneet siellä ja käypi +niitä kohti aina pihaan asti. Meneepä pirttiin nähdäksensä, ketä siellä +eläisi, niin siellä nainen asuu kahden poikansa kera. He kerjäläistä +syöttävät, juottavat ja hyvänä pitävät kuin vierasta konsanaan, ja pois +lähtiessä vielä pojat kaimaavat häntä sillan korvaan matkalle. Kulkee +siitä ukko jäljellensä ja tulee mantereelle, niin lähtee linnoilla +käymään ja kävelee siellä kuninkaan pihoilla, ryötää. + +Istuupa kuninkaan poika huoneensa ikkunassa katsellen rahvasta, mikä +liikkui linnan pihalla, niin keksi muiden seassa kerjäläisukonkin ja +kysyi häneltä: "Mistäpä, kerjäläinen, kävelet?" -- "Oi kuninkaan poika +armias!" vastasi kerjäläinen, "tietäisitkö, missä minä kävelin, et +enempää pirtissä istuisi." -- "No, missäpä kävelit?" kysyi taasen +kuninkaan poika. Virkkoi silloin ukko: "Läksin rantaa tästä sinun +linnoiltasi kulkemaan, niin näin kivisen sillan merelle päin menevän ja +sain sitä myöten kulkemaan. Kuljin, kuljin kotvasen, niin tulin +viimeiseltä meren saareen; saaressa talo oli ja talossa eläjät, äiti ja +kaksi poikasta, niin kaunista, niin kaunista, jotta: + + "Kädet kultaa kalvoisesta, + jalat hopeiset polvista, + päivyt paistoi päälaelta, + kuutamoiset kulmaluilta, + otavaiset olkapäiltä, + tähdet taivon hartioilta. + +"Siellä minua syötettiin, juotettiin jalosti, niinkuin sinuakin tässä +linnoillasi hyvänä pidettäisiin kaikenmoisella, ja lähtiessä vielä +poikaset kaimasivat minua matkalle." + +Kuultua kerjäläisen pakinat juolahti jo kuninkaan pojan mieleen: eiköhän +se minun naiseni siellä elä poikinensa saaressa? "Jo on ajatteluttanut +minuakin", sanoi hän, "mikä sieltä tähden tavalla paistaa saaresta tänne +linnoilleni, vaan en tiennyt, ken siellä moisissa huoneissa asuisi. +Milläpä pääsisin nyt sinne, että saisin ne saaressa eläjät nähdä?" -- +"Ka, hyvin voit päästä", sanoi kerjäläisukko, "kun lähteä haluttanee, +silta hyvä on, ettei toista mointa, minä oppaaksi lähden." Lähdettiin +siitä nyt siltaa myöten kulkemaan, kerjäläisukko juohatti, ja tultiin +yhtenä saareen. Näkee kuninkaan poika talon, niin pirttiin menee, siellä +terveykset laatii. On siinä, olettelee, niin saapi jo sanelemaan, kysyy +poikasilta: "Ka, miltä maalta te olette tähän sattuneet?" Sanoivat +pojat: "Ka, siltä maalta me olemme; kun olimme tynnyrissä, se rupeaa +kiveä vasten kolkuttamaan, ja me emme tiedä, missä me olemme, niin +rukoilimme Jumalata, jotta: Jumalaiseni, murota meiltä tynnyri! Hän +meitä auttoi silloin hädästämme, tynnyrin kupeet aukesivat, ja kun +katsoimme, olimme tämän saaren rannalla. Saimme siitä sitten rannitse +kävelemään ja pakisimme keskenämme, miten rupeaisimme autiosaaressa +elämään, niin hauki uiden tuli siihen rantaan ja käski meitä vatsaa +häneltä puhkaisemaan. Emme tahtoneet ensinnä häntä tappaa, mutta yhä kun +yllytti meitä, täytyi viimeinkin tehdäksemme kuten oli pyytänyt, ja +saimme hänen vatsastansa sinisen paikan ja säälitsän. Niistä meille apua +oli. Kun sivalsimme sillä hauen antamalla paikalla vain, niin heti +syntyi meille kaikki, mitä tässä olet nähnyt: kultaiset huoneet ja +kivinen silta." + +Poikien puhumasta päästyä täytyi kuninkaan poika itkemään ja sanoi: +"Minä ne olen raatanut työt, minä sitä olen teidän vaivoihinne syynä; te +minun lapseni olette!" Menee siitä sitten poikien äitiä sepäämään, +sanoo: "Sinä olet minun naiseni, minä sinun miehesi, ja pojat samassa +minun ovat." Tuntee tuossa toinen toisensa, ja siinä ilo nousee moinen, +ettei voi virren veteä, saarnan sanoa. Sanoi siitä kuninkaan poika: +"Lähtekää nyt, poikani, pois minun linnoilleni, josta olette +syntyisinkin!" Ottaa naisensa ja poikansa kerallensa, ja lähdetään +yhtenä matkalle. Poika kormanostansa otti paikan ja sivalsi sillä +huoneita, niin samassa katosivat, ja siltaa myöten poikki merestä +päästyä sivalteli taasen siltaa sillä, niin sekin kohta hävisi. Siitä +perille kun tultiin, laadittiin heti pidot, kun nyt kuninkaan poika +naisensa ja poikansa oli löytänyt. + +Alettiin sitten elää eletellä kuten muinoinkin. Päivä tuli, toinen meni, +ja rauha oli ja onnellisuus kuninkaan pojan kodissa. Vaan saivat pojat +kerran äidiltänsä kuulla heillä toisiakin velilöitä olleen, jotka +Syöjätär oli hukkaan saattanut, niin tuli pojille ikävä veljiänsä, +eivätkä viihtyneet sen kovemmin kotonansa, vaan rukoilivat alituiseen +äitiänsä: "Oi emomme, kantajamme, laske meitä velilöitämme etsimään!" +Äiti ei olisi luopunut ainoista lapsistansa, niin koki estää heitä +lähtemästä ja sanoi: "Elkää, poikaseni, semmoiselle matkalle lähtekö, +tulette vielä tuhoon." Mutta pojat yhä kiusaavat häntä eivätkä rauhaa +anna ennenkuin suostui viimeinkin laskemaan ja sanoi: "No, kun mielenne +hyvin laatii, niin menkäähän, poikaseni! Jumala matkallanne!" Pojat +silloin suorivat matkaamaan, ja äiti omista nänneistänsä lypsää maitoa, +josta laati heille rieskasen ja antaa lähtiessä evääksi. Lähtevät siitä +nyt astumaan, kulkevat kulkemistansa nuo ajat, nämät päivät, niin +muutamassa paikoin kiekki istuu kolven nenässä. Siltä nousee heillä +riita. Toinen sanoi: "Minäpä ammun tuon kiekin tuosta", ja ojensi +jousensa ampuaksensa. Mutta toinen kielsi häntä ja sanoi: "Ole +ampumatta, mitä sinä sitä ammut, kauniimpi se elossa on." Veli yhtä +hyvin rupesi jo laukaisemaan, vaan kiekki silloin virkkoi hänelle: "Eläs +ammu, poikaseni, vielä minä sinulle hyvää laadin!" Oudostui poika kiekin +puhetta ja alensi jousensa, vaan kohta katui taas sitä sanoen: "Mitäpä +hyvää hän minulle laatii!" ja ojensi uudellensa samaista kiekkiä. "Eläs +tapa noin kaunista lintua", sanoi taasen veli, niin ei ampunutkaan +toinen sillä kertaa, mutta siitä kiivastui kohta uudellensa ja ojensi +kolmannen kerran jousensa. Ikään olikin jo laukaisemaisillansa, niin +kiekki taasen puhui kolven nenästä: "Eläs ammu, poikaseni, minä sinulle +hyvää laadin!" -- "Mitäpä hyvää sinä minulle laadit?" sanoi poika, vaan +alensi kuitenkin jousensa. "Ka, et tiedä, mitä kulkiessasi sattuu", +vastasi kiekki kolven latvasta; poika ei enää viitsinyt häntä hätyyttää, +ja ampuminen jäi sillensä. + +Saivat veljet taaskin matkaamaan. Kotvan aikaa kuljettuansa, tuli meren +ranta eteen, ja jäivät siihen tuumimaan. "Milläpäs tästä nyt poikki +pääsemme?" sanoi se ampuja-poika. "Se siitä nyt tuli", vastasi toinen +toimessansa, "miksipä, veli, kiekkiä hätyytit, enkö minä sinua +kieltänyt?" -- "Ka, minä hänet olisinkin ampunut, ellet sinä, pelkuri, +ollut kieltämässä", sanoi suutuksissa veli, "vaan tulkoonhan nyt +avuksemme, koska lupasi; kun lienee hyvä, saattakoon meidät merestä +poikki ja vieköön tästä toiselle rannalle." + +Tuskin saikaan vielä sanoneeksi, kun kavahti kiekki taivaalta, lensi +leuhahti siihen, ja sanoi: "Nouskaa nyt, poikaset, selkääni istumaan, +niin saatan teidät meren poikki!" Pojat tekivät sen, ja kiekki läksi +heidän kera lentämään. Lensi, lensi, nousi, nousi aina taivaslakeen yhä +ja kysyi siellä heiltä: "Joko suurena on meri silmistänne?" -- "Ka, niin +on kuin puisen kate", sanoivat pojat, "sen suuruudelta vain näyttää +silmistämme." Kiekki silloin loihe sieltä alas ja paiskahti heidän kera +mereen, jotta kastuivat vähäsen; vaan siitä rupeaa nousemaan taas, +kohoaa ylemmäksi vielä kuin ensi kerralla ja sanoo selässänsä istujille: +"Suureltako nyt meri näyttää silmistänne?" -- "Niin on kuin seulan +suuruinen vain, sen kokoiselta meille näyttää", virkkoivat pojat +vapisten hänelle. Taukoaapa kiekki jo silloin ylenemästä ja paiskahtaa +uudellensa mereen, jotta pojat ihan umpipäähän menivät veteen; vaan +alkaa siitä taasen kohota taivaalle takaisin. Viimein tuiki ylhäälle +noustuansa kysyy taaskin selässä olijoilta: "Onko suurena nyt meri +silmistänne?" -- "Ei ole suurena", vastasivat pojat, "niin on kuin +riehtilä ikään, sen suuruudelta vain näyttää." Loihe silloin kiekki +kolmannesti mereen ja paiskahti vielä entistä syvemmälle, että tuli +pojille aina pahempi hätä; mutta ei kaukaa vedessä pitänyt, vaan nousi +lentoon taas, eikä kohonnutkaan sen kovemmin enää taivaalle, lenteli +alaitse vain ja kantoi pojat merestä poikki rannalle. Siihen heitti +heidät selästänsä hiekalle ja sanoi sille pojalle, kuka häntä ampua +yritti: "Sinä kun rupesit, poikaseni, minua ampumaan, minulla silloin +niin hirveä oli kuin sinullakin minun ensi kerran mereen +paiskahtaessani. Samatse kun toisen ja kolmannen kerran minua ojensit, +minusta silloin meni niin hirveäksi, etten nähnyt taivasta pääni päältä, +niinpä sinullekin kolmas mereenpaiskahdus oli hirvein kerta. Nyt olen +sanani teille täyttänyt, kun yli meren saatin, menkää nyt, kunne +mielenne laatinee!" + +Poikarukat silloin läksivät itsepäällänsä vaeltamaan ja kulkivat kauan +aikaa outoja maita eksyksissä. Mennään, mennään, vaan ei tiedetä, minne +mennään. Muistuipa kuitenkin hauen antama säälitsä toiselle pojalle +mieleen, niin puhui siitä veljellensä: "Kun antoi säälitsäisen meille +hauki, sanoi ajallansa meille siitä hyvää olevan, niinpä ruvetkoon nyt +meitä hädästämme auttamaan!" Samassa otti säälitsäisen kormanostansa ja +työnsi vieremään. Sepä kun pääsikin liikkeelle, vieri, vieri edellä yhä, +ja he sen jäljessä kulkivat. Hyvän matkaa sillä tavoin mentyänsä tulivat +sakeaan männistöön, niin siinä istuu männyssä vaakalintunen, joka kysyy +heiltä: "Kunne menette, poikaseni?" -- "Menemme", sanoivat, +"vaakalintuseni, velilöitämme etsimään; etkö tiedä sinä, missä meidän +ovat veljemme?" -- "En tiedä minä, poikaseni", sanoi lintu, "vaan tästä +kun vähän matkaa menette, talo tulee, niin kun siinä kysytte, tietävät +ehkä sanoa, kussa veljenne ovat." + +Pojat siitä kiittivät lintua neuvostansa, panivat säälitsäisen vieremään +ja kulkivat sen jälkiä edellensä, kunne tulivat neuvottuun taloon, johon +menivät pirttiin. Istuivat vähän aikaa pirtissä, niin kysyi emäntä: +"Kustapa, vieraat, olette?" -- "Olemme sieltä ja sieltä", sanoivat +pojat, "läksimme velilöitämme etsimään, ettekö tietäisi, missä he ovat?" +-- "Kyllä ovat varmaan tällä maalla teidän veljenne", virkkoi emäntä; +"seitsemän poikasta päivät joutsenina lentelee merellä, vaan vähän +matkan päässä on talo, niin siihen kun yöksi tulevat koolle, samassa +miehiksi muuttuvat jällensä. Kun nyt tästä siihen taloon kuljette, niin +sieltä ne löydätte." Sekös nyt poikia ihastutti, kun moisen puheen +kuulivat. Eivät malttaneet pitemmältä siinä talossa enää viipyä, vaan +heittivät jäähyväiset emännälle ja saivat säälitsäisen perästä +kulkemaan, kunne se edellä vieri. Sepä kohta taukosikin vieremästä, ja +kun katsottiin, siinä talo oli moinen, mikä heille oli neuvottuna. +Ollaan pirtissä, istutaan kotvasen, niin talon emäntä sanoo: "Mistä +olette, poikaseni?" -- "Ka, olemme", sanoivat pojat, "velilöitämme +hakemassa, puolen ikäkannikkaa olemme jo kulkeneet etsien heitä; joko +lienemme viimeinkin päähän päässeet?" -- "Jo olette, poikaseni, matkanne +päässä", vastasi emäntä, "veljenne päivät joutsenina merellä lentelevät, +vaan iltasella aina meille tulevat yöksi, heittävät joutsenen ketut +ulkona päältänsä ja astuvat miehinä pirttiin. Kun nyt pimeään saati +vuotatte, niin täältä ne löydätte; mutta elkää näyttäytykö heille, +muuten pakenevat heti, vaan jos satutte suojassa olemaan, kun tulevat, +pitää heti mennäksenne pihalle ja polttaaksenne joutsenen ketut, niin +siitä muuttuvat teidän veljenne ihmisiksi jällensä." + +Sekös nyt taas emännän puhe ilahutti poikia. Pitivät siinä hänen +kanssaan pakinata vuottaen iltaa tulevaksi. Vihdoin illan pimetessä +kuulivatkin jo ikäänkuin tuulen huminan ilmassa, ja lintuparvi lentää +leuhahti pihalle, heittivät joutsenen ketut päältänsä ja tulivat +joukossa kaikki pirttiin. Siinä oudostuivat heti, sanoivat: "Jo on +maammon hajulla pirtti", ja saivat joka paikasta etsimään. Etsijät +veljet silloin olivat varoillansa ja menivät samassa ulos. Ottivat +siellä joutsenen ketut käsiinsä ja polttivat ne heti tuhaksi kuten akka +oli heitä neuvonut. Kävipä haju sieltä pirttiin, niin oudostuivat taas +pirtissä olijat sitä sanoen: "Minkätähden tässä karrelta haisee?" ja +kavahtivat pihalle katsomaan. Siellä kun näkivät kettunsa tuhkana jo, +säikähtivät kovasti ja juoksivat emännälle sanomaan: "Mikä kumma tuli, +emäntäisemme, kun meiltä ketut poltettiin?" Samassa tulivat etsijät +veljetkin pirttiin, niin kääntyivät toiset heihin päin ja sanoivat: +"Minkälaisetpa te olette miehet, kun kettumme poltitte?" -- "Ka, +sellaiset me olemme", vastasivat toiset, "kun olemme teidän veikkojanne; +puolen ikäkannikkaa olemme jo vaeltaneet teitä etsimässä, vaan nyt +löysimme viimeinkin." No, ruvetaan siinä nyt tunnustelemaan, +tiedustelemaan, niin tuntevat viimein toinen toisensa ja syleilevät +iloissansa. Saapi toinen toisellensa vaiheitansa kertoilemaan, niin +kului se yö haastellessa, kunne päivä valkesi. Heittivät siitä +jäähyväiset emännälle ja läksivät kaikki yhtenä matkaamaan kotiinsa. +Lähtiessä ottavat etsijät veljet äitinsä leipoman eväskakkaran esiin ja +tarjoavat toisille, sanoen: "Ottakaapa tätä maammon-maitoista rieskaa +suuhunne!" Toiset ottivat sitä maistaaksensa ja sanoivat veljillensä: +"Jop'on aikaa kotvanen, kun on maammon-maitoista rieskaa saanut +maistella, onpa pitänyt lähteä maammon maidon maistamatta." Pantiin +siitä säälitsäinen vieremään ja kuljettiin sen jäljessä aina kuninkaan +linnoille saati, jossa nousi ilo moinen, ettei voi suulla sanoa. +Kuningas ihastuu niin, ettei tiedä kunne saada iloissansa, ja linnoilla +laadittiin kotiintulopidot, joita kesti monta päivää pääksytysten. -- +Sen pituinen se. + + +SAARESSA ELÄJÄT + +Oli ennen kolme sisarta, kylyssä työtä tekivät, niin nousi heidän +keskenänsä pakina. Vanhin sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika +ottaisi naiseksensa, niin kolmesta pellavankuidusta koko linnakunnalle +paidat laatisin." Keskimmäinen sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika +ottaisi akaksensa, niin kolmesta vehnänjyvästä linnakunnalle leipää +laatisin kyllälteen." Kolmas sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika +ottaisi, niin minä kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saisin." + +Kuninkaan poika kuunteli heidän puhettansa ja sanoi itseksensä: "Kuka +heitä ottaa, kaikki ovat hyviä? Vaan onhan linnassa vaatetta ja leipää, +sen otan, joka kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saapi." Sen otti +nuorimman sisaren ja vei linnaansa. Elettiin, oltiin siinä, kunne naisen +saattoi kohtuiseksi. Tuli jo lapsen saanta-aika, niin sanoi nainen +miehellensä: "Mene, käy apulaista kylästä, minä lähden lasta saamaan." +Siitä kun läksi mies matkalle, tulee nainen vastaan, sanoo: "Kunnes +menet, mies?" Sanoo toinen: "Apulaista läksin saamaan, naiseni lapsia +saapi siellä kotona." -- "Ota minut!" sanoo nainen. No, mies otti hänet, +ei tuntenut; se olikin Syöjätär, kehnon akka. Siitä kun tultiin +linnoille, kuninkaan poika työnsi sen Syöjättären kylyyn, vaan itse meni +pirttiin. Mitäs siitä? Nainen kun sai kolme poikaa, Syöjätär varasti +lapset, pani kolme hurtan pentua sijaan ja meni siitä kuninkaan pojan +luokse pirttiin. Kuninkaan poika siellä pastieroitsee lattialla ja +viheltelee hyvällä mielin. "Onpa", sanoi Syöjätär, "mitä hyvällä mielin +olla, kun kolme hurtan pentua sai naisesi sinne." -- "Lähden, katson", +sanoo mies ja menee samassa kylyyn. Tulee naisensa luokse ja katselee, +niin totta on Syöjättären puhe, hurtan pennut ryömivät lattialla. Sanoo +siitä naisellensa: "Nyt minä sinut tapan." -- "Elä tapa", rukoili +nainen, "annahan, saan toisen kerran vielä." + +No ei tappanut, jätti eloon naisensa. Elettiin siitä, oltiin aikaa taas, +niin sai toisen kerran se nainen kohtuiseksi. Tulee lapsen saanta-aika +hänelle, niin käskee miehensä apuvaimon saantaan kylään kuten +viimeissäkin kertana. Lähtee mies silloin kotoa, niin tulee se sama +Syöjättären akka vastaan, joka viimeinkin, eikä tuntenut hän sitä. +"Kunne menet, mies?" kysyi eukko. "Läksin", vastasi mies, "lapsen ämmää +etsimään, naiseni lapsen saantaan meni saunaan." Akka sanoo: "Ota +minut!" Toinen otti ja vei Syöjättären kotiinsa naisellensa avuksi. No, +eipäshän mitään; nainen kun sai kolme poikaa siellä, Syöjätär ne otti, +varasti häneltä, ja pani kolme sianporsasta sijaan. Meni siitä miehen +luokse, sanoi: "On miehellä, mitä hyvällä mielin olla, kolme +sianporsasta sai nainen saunassa." -- "Menen, katson", sanoi kuninkaan +poika ja läksi itse saunaan. Sielläpä sianporsaat ovat lapsina taas, +kuten oli sanottu. Kuninkaan poika siitä tuli pahoillensa hyvin ja puhui +naisellensa: "Miksi sinä kolme poikaa lupasit saada ja sian porsaat +teit? Minä sinut tapan nyt." -- "Elä tapa", virkkoi nainen, "saan +kolmannen kerran vielä, tapa sitten." + +Taas elettiin, oltiin kotvasen yhtenä, niin sai jo nainen kolmannen +kerran kohtuiseksi. Kantoi aikansa kohtua, kunne taasen saanta-aika +tuli, niin samatse miehensä pani apulaista saamaan kylästä. Mies kun +läksi matkaamaan, hänelle kävi samoin kuin ennenkin: Syöjättären taaskin +kohtasi tiellä ja vei naisensa luokse saunaan. Mutta nainen oli +varoillansa jo, kun tunsi Syöjättären; sai kolme poikaa entiseen +tapaansa, niin yhden pojan palmikoihinsa peitti ja toiset kaksi vain +kehnon akalle antoi. Se varasti ne pojat taas ja pani rakkikoiran pentua +kaksi sijaan. Tuli kuninkaan poika saunassa käymään, niin näki pennut +siinä ja sanoi: "Käkesit kolme poikaa saada, rakkikoirat sait; nyt minä +sinut tapan." Siitä pani hänet rautapuolikkoon ja työnsi merelle; +rakkikoiran pennun yhden antoi toveriksi vain, mutta nainen salaa otti +sen palmikoihinsa peitetyn poikansa keralle. Heitä tuuli siellä kanteli, +mihin lienee kannellut, kunne vei maan rannalle. Tulipa pojalle ikävä +puolikossa, alkoi pyrkiä pois sieltä ja sanoi äidillensä: "Potkaisen, +maammo, puolikon halki, niin maalle pääsemme." -- "Elä potkaise, missä +lienemme, vaivumme mereen", sanoi äiti. No, ei potkaissut poika, ja +tuuli kuljetteli heitä taas, minkä aikaa lienee kuljetellut, kunne taas +matalalle ajoi. Tunsi poika, jotta puolikko vierittelekse, niin ei enää +antanut aikaa, vaan potkaisi pohjan puolikosta, ja noustiin siitä +maalle. No, hyvä muuten olisi, vaan on vilu heillä semmoinen, eikä ole +suojaa missä eläisi. Alkaa poika rukoilla Jumalata, sanoo: "Oi +Jumalaiseni, anna huonetta, missä eläisimme!" Tuskin sai vain +sanoneeksi, niin tuossa paikassa syntyi heille asunto siihen ylen hyvä, +seinätkin olivat näädän hännillä sammalletut; ja pihalle kasvoi +semmoinen puu, että siitä oli leipä sekä särvin ja kaikki mitä vain +tarvitsi. Poika taas rukoilee Jumalata, sanoo: "Suolainen on vesi +meressä, ei voi juoda sitä, anna meille kaivo, mistä veden saisimme!" +Siihen tuli silloin kaivo semmoinen, ettei maalla mointa; puolessa oli +vesi, toisessa mesi, ja kultaiset laidat suulla. + +Poika siitä sanoo, kun elämään päästiin: "Vuota, maammo, niin lähden, +katson, missä paikoin olemme, maallako vai saaressa, kun meidän luonamme +ei käy rahvasta." Läksi katsomaan, niin meren näki joka haaralta, jos +minne olisi silmänsä luonut, ja rukoili taas apua Jumalalta, sanoen: +"Meren saaressa olemme; anna, Jumalaiseni, silta, mistä maalle +pääsemme!" Siihenpä tulikin semmoinen silta, rautainen, luja, ettei +kuninkaalla parempaa, silmänräpäyksessä ilmestyi se siihen. Matkaa +huomenna kolme kiertolaista meren rannetta, niin näkevät sen sillan +siinä ja sanovat: "On saarella eläjä, kun on tuommoinen silta tuossa, +lähdemme katsomaan." Naisen poika katsoo ikkunasta ja näkee miesten +tulevan, niin meni vastaan heille ja saattoi pirttiin. Siellä syötti, +juotti heidät hyvästi, näytti puun, kaivon ja kaikki, miten he siinä +elivät; ja kun läksivät kiertolaiset pois, niin kaimasi heitä pihalle ja +sanoi siellä rakkikoirallensa: "Saata kuninkaan linnaan nämä miehet." +Koira saattoi kuninkaan kotiin kuten käsky oli. Menivät kiertolaiset +siellä linnaan, niin kuninkaan poika pani syömään, syötti kiertolaiset +kuin ainakin. Kun sai syöttäneeksi, sanoi: "Sanokaas, miehet, tarina, +mitä näette siellä maailmaa kulkiessanne." Miehet sanoivat: "No, me +osaamme tarinan sanoa: eilen kun salmen korvasta kuljimme, asunto oli +siinä semmoinen kuin teidänkin linnanne, ja poika eläjänä siellä +maammoinensa." Kuninkaan poika heti sanoi: "Minä huomenna lähden +katsomaan." Mutta hänellä oli Syöjättären tytär naisena -- oli näet +toisen vaimon ottanut -- niin se kielsi lähtemästä, sanoi: "On +minullakin kolme kultaista sikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, +ne ovat vieläkin kummemmat." Kuninkaan poika sen kun kuuli, lupasi +niitäkin katsomassa käydä, ja nainen tyytyi siihen. + +Rakkikoira silloin pyörähti kotiinsa isännälle sanaa viemään. Kysyttiin +häneltä, mitä kuninkaan linnassa kiertolaiset haastoivat, niin sanoi +siihen: "Niin kiittivät meidän paikkaa, kuninkaan poika käkesi käydä +huomenna katsomassa, vaan kuninkaan miniä sanoi vielä siat semmoiset +olevan, että niissä enempi vielä oli katsomista." Sanoi poika: "Lähden, +käyn ne siat sieltä, niin pääsee kuninkaan poika meillä käymään." -- +"Hyvä olisi, kun saisit", arveli äitikin, ja poika läksi, ne siat kävi +pois sieltä ja toi kotiinsa. + +Matkaa huomenna kuusi kerjäläistä rannitse, näkevät sillan saarelle +menevän ja kulkevat sitä myöten edellensä, kunne taloon tulevat. Siellä +naisen poika taas syötteli, juotteli heitä niinkuin eileisiäkin miehiä +ja näytteli kaikki, mitä talossa oli, sen ruokaa kasvavan puun ja +kultalaitaisen kaivon. Aikansa talossa oltua läksivät kerjäläiset pois +matkaamaan, niin poika rakkikoiransa taas käski heidän kanssaan +linnoille menemään, jotta saataisiin kuninkaan kodista sanomia kuulla. +Se saattoikin miehet aina perille saati, jossa haastoivat kaikki, mitä +saaressa näkivät. Istuu kuninkaan pojan akka, kuuntelee puhetta, niin +sanoo siitä miehellensä: "On minulle vielä isommat kummat, kuusi +kultaista oritta sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, ne vasta kummat +ovat." Kuninkaan poika silloin laittoi kerjäläiset pois ja käkesi +huomenna katsomaan kumpaakin. Rakkikoira kuunneltuansa puheet pyörähti +ikkunalta pihalle, meni kotiinsa ja haastoi, mitä linnassa pakistiin. +Poika siihen sanoo: "Lähden, maammoseni, käyn pois orit, niin joutaa +kuninkaan poika meille tulemaan." -- "Hyvä olisi, kun saisit", myönnytti +äiti; ja poika siitä kävi orit pois ja toi kotiinsa. + +Huomenna matkaa yhdeksän kerjäläistä sitä samaa rantaa myöten, tulevat +siltaan taas ja kulkevat sitä myöten saareen, jossa naisella ja pojalla +talo oli. Heitä siellä kohdellaan samoin kuin edellisiäkin, ja +rakkikoira saattaa heitä taas kuninkaan linnaan. Haastelevat miehet +kuninkaan pojalle saaressa näkemänsä, niin alkaa hänen mielensä tehdä +saaressa käydä katsomassa. Mutta akka istuu siinä, kuuntelee miesten +pakinaa ja sanoo: "On minulla vieläkin kummemmat, kahdeksan kultaista +poikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, suuren kiven reunalla +makaavat, punaisella veralla katetut, ne vasta katsottavia ovat." +Rakkikoira samassa ikkunan takaa pyörähti kotiinsa ja kertoi siellä, +mitä linnassa oli puhuttuna. Sanoo poika taas: "Lähden, maammoseni, käyn +pois ne pojat sieltä." -- "Hyvä olisi, kun saisit", sanoi äiti, "vaan et +niitä saa ennenkuin minä sinulle eväät laitan." Lypsi nännilöistänsä +rieskan, teki siihen vehnäjauhoista kahdeksan kakkaraa ja neuvoi matkaan +lähtijätä: "Pojat kun löydät, pane kakkara kullekin suuhun, äsken +havaitsevat." No, hän meni, se poika, sinne, pani jokaiselle rieskan +suuhun ja sanoi: "Viikon makasitte, veljet, nouskaa pois!" Kaikki +silloin havaitsivatkin unestansa, katsoivat päivää ja sanoivat: "Viikon +makasimme, päivä jo on ylhääksi noussut." -- "Oi veljeni!" virkkoi +nostattaja, "olisitte viikommankin maanneet, minä kun en olisi tullut, +jo on vuosia siitä kun nukuitte." -- "No, kunnepa nyt menemme, kun +jalkasille pääsimme?" -- "Astukaa jäljessäni kaikki", sanoi poika ja vei +veljet kotiinsa; ne kaikki kaunista, vahvaa miestä olivat kasvaneet. + +Tulipa kuningas kiven kupeelta poikia katsomaan, mimmoisia nuo ovat, +niin tääll'ei mitänä. Siitä jo sydäntyi vaimoonsa, tuli kotiinsa ja +sanoi: "Sinä jo kolmasti minua valehdellut olet, mikä sinä olet? Lähden +saaresta kerjäläisten sanomaa linnaa katsomaan." Nainen vielä koki estää +häntä menemästä, vaan kuninkaan poika ei ollut hänestä ollaksensa, +heitti samassa kotinsa ja läksi matkalle. Tulee sillalle, niin jo pojat +näkevät hänet, kaikki yhdeksän tulevat hänelle vastaan ja vievät +kantamalla kotiinsa. Panevat siellä ruoalle heti ja syöttävät, juottavat +kaikenmoisella. Kysyy kuninkaan poika heiltä: "Mistä teillä tämä näin +hyvä eläntä on ja niin paljon eloa?" Akka, poikien maammo, istuu +karsinassa, kuulee kysymyksen ja haastaa kaikki tapauksensa. Kuninkaalle +siitä jo menee mieleen: tässä tämä onkin minun vaimoni. Vaan ei virka +mitään, lähtee kotiinsa ja käskee piikojen sauna panna lämmetä. +Kynnyksen viereen kaivatti kuopan, panetti sydämen varia kiviä täyteen +ja veran päälle, jott'ei mitään näkyisi. + +Sauna kun oli lämmitetty, vietti sitten vaimonsa kylpemään. Astuu +kuninkaan pojan puoliso saunatietä, hyppii, hyppii niinkuin ainakin +hyvällä eläjä, ja kun tulee saunan ovelle, hyppää taas kynnykseltä +veralle, mutta verka petti, ja hän putosi samassa tuliseen kuoppaan. +Siellä paloi, kaikki kärventyi se Syöjättären tyttö palkaksi hyvistä +töistänsä, eikä sen kovemmin nähtynä häntä. Vaan kuninkaan poika läksi +huomenna naistansa ja poikiansa kuusilla rattailla saaresta käymään ja +toi ne kotiinsa kaikki. Siellä eletään vielä tänäkin päivänä. -- Sen +verta sitä tarinaa. + + +TYNNYRISSÄ KASVANUT POIKA + +Kuninkaan poika ennen läksi kaupungista maalle kävelemään, talonpojan +tyttöjä katselemaan. Oli sitten muutamalla leskellä kolme tytärtä, +kaunista hyvin ja sievää. Menipä kuninkaan poika saunan seiniviereen, +jossa tiesi tytärten sisällä olevan, kuuntelemaan, mitä he haastaisivat. + +Tytöt paraallansa pakinassa. Nuoremmat sisaret kysyivät vanhimmalta: +"Mikä työ sinusta paraitse käypi?" Vastasi tämä: "Minusta käypi se työ +paraitse: yhdestä ohran jyvästä teen kaikenlaista syömistä ja juomista." +Kysyttiin keskimmäiseltä sisarelta: "Mikäs työ sinusta, sisko, käypi +parhaittain?" Hän vastasi: "Minusta se työ syntyy sievimmästi: yhdestä +pellavan kuidusta teen kaikenlaiset sulkut ja silkit." Kysyttiin +viimeksi nuorimmalta: "Mikäs työ sinusta parhaittain käypi?" Vastasi +hän: "No, minä nyt en muusta työstä pidä kuin: kolme kertaa saan poikia, +kolme poikaa kustakin vatsan väestä, joilla + + "kuu kupeesta kuumottavi, + päivyt ompi päälaella, + kädet on kultaa kalvoisesta, + jalat hopeiset polvista." + +Kuninkaan poika pani sen mieleensä: "Se minun on, kuka semmoisia poikia +tekee", ja meni kotiinsa, jossa ilmoitti asian vanhemmille. Oli siinä +sitten kuninkaan linnassa vanha lapsen-ämmä, joka toivoi tytärtänsä +kuninkaan pojalle morsiameksi. Vaan kuninkaan poika siitä ei huolinut +eikä totellut vanhempiansa, jotka eivät olisi suvainneet hänen niin +alhaisesta säädystä naivan. Hän nai lesken tyttären. Kun sai morsian +kohdulliseksi, tuli kuninkaan pojan vuoro mennä sotaan. Sillä aikaa +vaimo poiki, ja käytiin se sama vanha ämmä pesemään. Sepä kantoi +kuninkaan pojan naiselle vihaa, toi kolme koiranpentua mukanansa, vei +pojat pois, minne lie vienyt, ja jätti koiranpennut sijaan. + +Tuli mies sodasta kotiin, niin sanoo heimokunta: "Tuhottava on naisesi, +kun koiranpentuja tekee kuninkaalliseen sukuun." Ei tuhonnut mies +kuitenkaan, arveli: "Annahan, tekee toisen kerran vielä." Aikaa +vietellen tuli taasen kuormilliseksi nainen, ja kuninkaan pojan niin +ikään tuli sillä samalla aikaa vuoro sotaan lähteä. Mitäs ollakaan? Kun +sai nainen taas pojat, se samainen ämmä käytiin pesemään. Hän toi kolme +koiranpentua muassansa, jätti ne siihen ja pojat vei kerallansa. Mies +kun tuli kotiin, sanoivat taas heimolaiset: "Tuhoa pois vaimosi, +häpäisee koko kuninkaallisen suvun." Ei hennonut kuninkaan poika tappaa +naistansa kuitenkaan, päätti säästää vielä häntä, kunne kolmannesti +lapsia saisi, eikö tuo viimeinkään tapaansa muuttaisi. + +No, meni aikaa taas äijän, niin nainen vielä kävi kohdulliseksi, ja +miehen samalla aikaa tuli lähteä taas sotaan. Syntyi naiselle miehen +poissa ollessa niin ikään pojat, ja entinen ämmä käytiin nytkin +pesemään. Mutta nainenpa ei ilmaissutkaan kuin kaksi poikaa, kolmannen +rintojensa alle peitti, niin akka ne kaksi poikaa vain sai, kolmatta ei +tiennyt kaivatakaan. Mies kun palasi taasen sodasta, sanottiin hänelle: +"Ei nyt tehnyt kuin kaksi koiranpentua vain sinun naisesi, nyt se pitää +tuhota." Vaan ei sittenkään hän häntä tuhonnut; pani tyhjään tynnyriin +ja työnsi mereen. Nainenraukka kuitenkin vei sen yhden pojan rintojensa +alla kerallansa, ei näyttänyt kellekään. + +Ajeli siellä se tynnyri, ajeli viikon aikaa aaltoloita, jotta jo tuli +ahtaaksi kahdelle. Sanoi poika äidillensä: "Oi äitiseni, minä potkaan +tynnyrin halki." -- "Elä potkaa", kielsi äiti, "veden varassa olemme." +No, ei potkaissut poika, totteli äitiänsä. Oltiin vielä siellä, oltiin +viikon aikaa, ja tynnyri kävi aina ahtaammaksi, -- yhähän se poika +kasvoi kasvamistansa. Sanoi siitä niinkuin viimeinkin: "Potkaan pohjan +tynnyristä." Ei hän sillä kertaa kuitenkaan saanut maammoltansa vielä +potkaista; vaan tuli aikaa myöten tynnyrissä asuminen vielä sittenkin +ahtaammaksi, niin sanoi jo kolmannen kerran: "Potkaan tynnyrin, maammo, +halki." No, äiti kun tunsi tynnyrin kahdapäin heiluvan, siinä vain +jylkyttävän, arvasi jo matalalla oltavan ja sanoi pojalle: "Potkaa, +poikaseni, kun potkaat, ei tässä meille muustakaan apua tule." + +Poika silloin yhden kerran kun ojensihe vain, niin tynnyrin pohja oli +auki, ja he siitä maalle pääsivät. Kävelivät rantaa yhtenä, niin kysyi +poika maammoltansa: "Mitä me ensimmäiseksi tarvitsemme?" Äiti sanoi: +"Asuinpaikkaa." Poika siitä astuu edellä, näyttelee maammollensa tietä. +Tultiinpa aukealle paikalle, semmoiselle kauniille kunnaalle, niin poika +siinä sieppasi silkkihuivinsa ja huiskautti sitä, niin heille siihen +ilmestyi asunto moinen kuin kuninkaankin linna on. + +Saatiin siinä nyt elämään, niin äiti rintamaidostansa teki yhdeksän +kakkaraa, paistoi ne kypsiksi ja asetti pöydälle jäähtymään. Astuipa +samassa kahdeksan urosta, vahvannäköistä, maantietä myöten kohti taloa, +niin huoneessa olijat kun näkivät ne, luulivat heitä voroiksi ja +pakenivat kiukaan taakse piiloon. Miehet kun tulivat tupaan ja näkivät +kakkarat pöydällä, rupesivat maistelemaan niitä, sanoivat: "Täss' on +yhdeksän kakkaraa, meitä vain kahdeksan miestä, missä meistä on yksi?" +Se mies silloin ilmaisihe sieltä kiukaan loukosta ja sanoi: "Tässä +minäkin olen." No, toisille hyvä mieli, kysyivät: "Missäs meidän on +maammomme?" Veli samassa neuvoi heille maammonkin sieltä piilopaikasta, +ja siitä nousi semmoinen ilo, jott'ei maahan laskettu äitiä. + +Tuli sitten muudan pakitsija siihen heidän taloonsa ja pakkosi ikkunan +takana Jumalan nimeen. Pojat käskivät hänet heti tupaan, syöttivät +siellä, juottivat miestä hyvästi, ja seulan hopeata antoivat lähtiessä +apua. Puisteltiin näet huivia vain, niin tavarata saatiin jos +minnäköistä. Ukko läksi siitä ja tuli kuninkaan linnaan. Siellä kuningas +kysyy häneltä: "Eikö sinulla, ukkoräivä, muita paikkoja ollut pakota, +kun tänne tulit?" Ukko vastasi: "Jo minä olen paremmissakin paikoissa +käynyt, saatikka täällä." -- "No, missä?" -- "Korvessa tuolla", sanoi +ukko, "on semmoinen linna, jotta kyllä näyttää." Pyrki kuningas +katsomaan sitä, ja ukko pantiin liehtariksi. Tultiinpa likelle taloa, +niin äiti sanoo pojillensa: "Isänne tulee." Pojat silloin hyppäsivät +vastaan kaikki, nostivat kuninkaan koholle ja kantoivat käsillänsä +pirttiin. Siellä tulee nyt kaikki ilmiin. Kuninkaan poika pyytää naista +uudellensa lähtemään hänen linnaansa; vaan eihän se nainen sinne +lähtenyt, kun oli toinen akka siellä. Oli näet se pesijä-akan tytär +kuninkaan pojalla vaimona. "No, ei se kaukaa siellä asu", virkkoi +kuninkaan poika, meni heti kotiinsa ja otti sen pesijä-akan tyttären ja +solmesi parhaan orinsa häntään. Ori kun laskettiin juoksemaan, se meni +sitä kyytiä, jotta siell' on tänäkin päivänä. Mutta kuninkaan poika otti +entisen naisensa ja poikansa luoksensa, ja elettiin siinä hyvänä. -- Sen +pituinen se. + + + + +KÄSITÖN NEITI + + +NEITONEN KUNINKAAN SADUSSA + +Oli ukko ja akka, joilla oli kaksi ylen kaunista ja siivoa lasta, toinen +poika, toinen tytär. Ukko kun oli vanha, kävi äkisti sairaaksi ja kuoli. +Kohta miehensä kuoltua rupesi akkakin posimaan ja kävi huonoksi jo, että +tunsi loppunsa lähestyvän, niin varoitti kuolinvuoteelta lapsiansa ja +sanoi: "Eläkää, lapseni, hyvästi keskenänne, minusta jo aika jättää!" +Tuskin saikaan äiti jäähyväiset sanoneeksi, niin se jo kuoli, ja poika +ja tytär jäivät vanhassa kodissansa taloutta pitämään, elivät hyvässä +sovussa keskenänsä ja tulivat hyvästi toimeen. + +Vaan tulipa aikojen kuluessa veljelle kuitenkin ikävä, ja alkoi laatia +mielensä naimaan. Kävi siitä siskonsa puheelle ja sanoi: "Siunaa minua, +siskoni, matkalle, olisi kosintaan lähteminen." -- "Ka, nai sinä, +veljeni, nai", kehoitti sisar veljeänsä ja toivotti onnea matkalle. Veli +silloin heitti sisarellensa jäähyväiset ja sai sitä tietänsä matkaamaan. +Sielläpä sattui Syöjätär tulemaan pojalle naiseksi, vaan se kun ei +tuntenut häntä, otti Syöjättären luoksensa ja toi kotiinsa. Elettiin +siinä nyt muutaman aikaa hyvästi yhtenä, ettei paremmasta apua. Veljellä +vaikka oli nainen, piti sisartansa yhtä rakkaana kuin ennenkin ja antoi +hänen taloa hoitaa ja emännöidä kuten hyvänsä tahtoi. Sepä ei ollut +Syöjättären mieleen, vaan alkoi pistää vihaksi, ettei hänelle annettu +emännyyttä. Kerran sitten laati veljen mieli metsälle, niin meni +lähtiessä sisarensa puheelle ja sanoi: "Siunaa minua, siskoni, matkalle! +Lähden vähäksi metsällä käymään." -- "Ka, mene sinä, veikkoni, mene", +vastasi sisar, ja niin läksi veli metsälle sanomatta naisellensa mitään. +Siitä suuttui taas Syöjätär vielä pahemmin, kun ei poika metsälle +mennessänsä virkkanut hänelle sanaakaan, ja piti siitä sisarelle vihaa. +Mitäs ollakaan; miehensä metsällä ollessa meni Syöjätär navettaan, +tappoi siellä lehmät, lampaat, hevoset ja kaikki, ja kun keksi miehensä +kotiin tulevan, juoksi veräjälle vastaan heti ja sanoi: "Kysy vastakin +siskoltasi siunausta, nyt hän poikessa ollessasi tappoi lehmät, lampaat, +hevoset ja kaikki, mitä talossa oli." -- "Tappakoon!" vastasi poika, +"omansapahan olivat", eikä pitänyt asiasta mitänä. + +Kului aikaa vähäsen, niin poika samatse meni metsälle ja pyysi +sisareltansa siunausta, vaan naisellensa ei virkkanut mitään. Nainen +silloin menee ja astiat kaikki murottelee paloiksi. Tuohisen, lusikan ja +ropeen vain jättää ehyiksi, ja kun poika metsältä palaa, käypi tielle +häntä vastaan ja sanoo: "Kysy vastakin siskoltasi siunausta, nyt hän +astiat murotteli kaikki, ei muuta kuin tuohisen, lusikan ja ropeen vaan +jätti särkemättä." Ei poika vielä ollut asiasta millänsäkään, sanoihan +vain: "Murottakoon, omansapahan olivat." + +Meni taas muutama päivä, niin poika samatse kävi sisarellensa sanomassa +jäähyväiset ja meni metsälle entiseen tapaansa, jott'ei naisellensa +virkkanutkaan. Tämäpä sillä aikaa pojan sai, niin tappoi sen polvillensa +ja miehensä metsältä palatessa syytti senkin sisaren päähän ja sanoi: +"Semmoinen sinulle on siskosi siunaus, nyt hän ainoan poikasi tappoi, +jonka poikessa ollessasi sain." Siitäkös nyt veli suuttui sisareensa +viimeinkin, kun luuli hänen lapsen tappaneen, ja arveli suruissansa: +"Kuinka häntä nyt kurjaa rangaista, tappaako, yön selkäänkö panna, kun +se semmoisia rupeaa laatimaan?" -- "Kyllä siihen keinon keksimme", +lausui nainen, "lähdemme yhdessä marjaan, niin siellä häneltä kädet +katkaisemme ja heitämme semmoisena metsään." Mies ei voi siihen mitään +virkkaa, niin on nyt paha mielestä, antaahan akallensa vallan, ja +soudetaan kolmen hengen saarelle marjaan. Poimittiin siellä sitten, +minkä aikaa lienee poimittuna, niin sanoi veli sisarellensa: "Käännypä, +sisko, rantaan, vene jäi maalle vetämättä, ken tiesi, sen tuuli vie." +Sisar kohta kävikin veljensä kera rantaan ja vetäisi vähän venettä, vaan +veli samalla sieppasi kirveensä ja lyödä rapahutti häneltä veneen +laidalla kädet poikki. Siihen jätti sitten tyttöraukan autiosaareen +käsittömäksi ja itse souti naisensa kera kotiinsa. + +Ei auttanut sentähden tyttöparankaan yhteen kohti jääminen, kun vielä +hengissä oli, vaan läksi suruissansa saaren alaa kulkemaan ja käveli +metsää sinne tänne eksyksissä. Viimein, kotvan aikaa kuljettuansa, tuli +kaunis satu eteen, kaikenlaisia hedelmäpuita täynnä, niin tyttö meni +siihen aituukseen ja istuihe puiden siimekseen lepäämään. Siinä eli +sitten monta päivää siinä puun juurella, nälkä jos tuli, appoi suullansa +mesimarjasia ympäriltänsä, ja linnut kun hedelmiä puusta söivät, hän +niitä kettuja, joita sieltä maahan loivat, kyntymäisillänsä nokki ja +niillä elätti henkensä. Sepä olikin kuninkaan pojan satu, johon tyttö +oli joutunut ja jossa nyt marjojen syömisellä eleli. Muutamana yönä +näkee kuninkaan poika unia, on muka siinä sadussa kävelevinänsä ja +löytää sieltä kauniin neitosen. Herättyä aamusella juohtui uni hänen +mieleensä, ja lähtee kohta katselemaan satuansa, jossa ei hyvään aikaan +ollut käynytkään. Sinne kun tuli ja sai puistossa kävelemään, niin +samassa näki puiden siimeksessä istuvan nuoren neitosen, joka välistä +aina appoi marjasia suullansa. Oudostui kuninkaan poika sitä, kuka se +hänen sadussansa istuja oli, laati tytölle nöyrät terveiset ja kyseli: +"Käsitönkö, korvitonko, silmitön, kuuro vai mitön sinä, tyttö kulta, +olet, kun tähän olet istumaan jäänyt?" Tyttö kun keksi kuninkaan pojan, +pelästyi pahanpäiväiseksi eikä juljennut virkkaa mitään, vaan vetäytyi +puiden alle piiloon. Menipä kuninkaan poika likemmäksi ja katseli +tarkemmin neitiä, niin jo tunsi hänet siksi, minkä unessa oli nähnyt; ei +olisi mitön, kaunis on muuten ja sorea, vaan kädet ovat tyttöraukalta +poikki, ja surulliselta näyttää. Rupesi siitä nyt kauniisti +puhuttelemaan tyttöä, niin tämäkin vähitellen rohkeni ja kertoi hänelle, +miten käsittömäksi oli tullut ja eksyksissä sitten siihen satuun +joutunut. + +Tyttären kertomasta päästyä astui kuninkaan poika ihan luokse ja sanoi: +"Voi tyttökulta, miten olet vaivaa paljon kärsinyt; tules minulle, niin +vien sinut kotiini ja otan naisekseni." Mutta neiti vastasi: "Elä sinä, +kuninkaan poika, minua härsytä, et sinä totta puhu kumminkaan." -- "Ka, +totta ainakin puhun", sanoi kuninkaan poika, "tule sinä vain, tyttöseni, +minulle, tule!" Neiti yhä vielä empi lähtiessänsä sanoen: "Ellös, +kuninkaan poika, minua raukkaa härsyttäkö." Mutta toinen aina houkutteli +ja rukousti, kunne läksi tyttö kuin läksikin; ja kuninkaan poika kantoi +sen käsittömän neitisen kotiinsa. Linnoille tultua meni sitten +vanhempiensa puheelle ja sanoi: "Siunatkaa minua, isäni ja äitini, +naimaan, kun minulle Jumala näin kauniin morsiamen soi." No, eihän +muuta, vanhemmat kun näkivät tyttären, että se oli kaunis ja muutenkin +käytökseltänsä soma, suostuivat poikansa naimisiin; linnoilla laadittiin +häät, ja kuninkaan poika nai sen käsittömän tyttären, jonka sadustansa +oli löytänyt. + +Elettiin sitten kotvan aikaa onnellisina, ja kaikki linnan väki +ihmetteli nuoren naisen kaunista ja sievää käytöstä; niin ihanaa ja +sulomielistä naista ei oltu linnoilla konsaan nähty, se vain, että oli +raukka käsitön. Tulipa kerran sitten kuninkaan pojalle tärkeitä asioita, +että täytyi toiselle linnalle lähteä kaupalle ja jättää nuori naisensa +kotiin, vaikka ikään oli kuormillisna. Matkallansa sattui hän tulemaan +siihen taloon yöksi, kusta naisensa oli syntyisin, jossa Syöjätär ja +naisen veli elivät vielä yhtenä niinkuin ennenkin. Olla oletteli vähän +aikaa pirtissä, niin kysyi häneltä Syöjätär: "Pitääkö matkamiehelle +kylyä?" -- "Ka, hyvä olisi matkasta väsyneelle kyly", virkkoi kuninkaan +poika ja läksi samalla kylpemään. Hänenpä siellä kylpiessään tuli taloon +linnoilta kirja, että pojan on kuninkaan pojan nainen sillä aikaa kotona +saanut, niin kauniin, niin kauniin, ettei maalla mointa: + + Kädet on kultaa kalvoisesta, + jalat polvista hopeiset, + päivyt paistaa päälaelta, + kuutamoiset kulmaluilta, + otavaiset olkapäiltä, + tähdet taivon hartioilta, + seitsentähtinen selältä. + +Sen kirjan sieppaa Syöjätär tuojalta, avaa ja lukee sen sukkelasti, ja +kun huomaa, mitä siihen on kirjoitettu, luo samalla oikean kirjan +kiukaaseen ja laatii toisen sijaan, jossa sanotaan, että koiranpennun on +nainen kotona saanut. Tulipa kuninkaan poika kylystä ja luki kirjan, +niin kävi siitä niin pahoillensa, että täytyi itkemään eikä hyvään +aikaan voinut virkkaa mitään. Työnsihän viimein kuitenkin vastimen, +jossa sanoi: "Olkoonpa jos mikä se naiseni synnyttämä, minun tulooni +saati pitäkää elossa molemmat, sekä äiti että sikiönsä." Mutta saipa +Syöjätär taaskin sen vastimen, niin loi kiukaaseen ja pani toisen +sijaan, jossa käski ei päivää ei yötä pitää, kuin panna tynnyriin sekä +äiti että lapsikin ja työntää mereen. Sen kirjoituksen antoi sitten +kirjan tuojalle, joka heti kiirehti linnoille ja antoi kirjan +luettavaksi. Siitäkös nyt suru nousi kuninkaan kodissa! Kaikki rahvas +surkutteli naista, ja yksin vanhakin kuningas itkee sanoen miniällensä: +"Sinua on käsketty, miniäni, lapsinesi tynnyriin panna ja mereen +työntää, ja minäkään en voi sinua raukkaa auttaa, vaan täytyy tehdäkseni +kuten on käsketty, vaikka kyllä särkee mieltäni." Mitäs, surihan se +nainen kovaa onneansa, kun piti ihanan lapsensa kuolettaa tynnyrissä, +vaan täytyihän sen käskyä kuitenkin totella. Vanha kuningas silloin +laatii suuren rautaisen tynnyrin, johon panee kaikenmoista muonaa +hyvästi, ja naisen lapsinensa työnnähyttää mereen. + +Kuplaa siellä tynnyri meressä, kuplaa kokonaista kolme vuotta, niin jo +kasvaa naisen poika suuremmaksi. Alkaapa yht'äkkiä tynnyriä siellä +jylkyttää; jylkyttää, jylkyttää yhä, eivätkä tiedä tynnyrissä olijat +syytä, niin sanoo poika äidillensä: "Onko, äitiseni, neulaa mitä, niin +kaivaisin kolon tynnyriin ja katsoisin, mikä tässä jylkyttää?" -- "On", +sanoi äiti ja antoi suotta aikaa neulan pojallensa. Vaan sepä kun sai +neulan käsiinsä, rupesi sillä nävertämään ja kaivoi kaivamistansa yhä, +kunne sai viimeinkin tynnyrin kupeeseen kolon. Siitä pääsi nyt katsoa +tirkistelemään, siitä reiästä, näki kiven olevan meressä, jota vasten +tynnyri jylkytti, ja virkkoi kohta äidillensä: "Potkaan, maammoseni, +pohjan tynnyristä, niin pääsemme tästä ahtaasta asunnosta ja kivelle +nousemme." -- "Elä sinä, poikaseni, kun et vain mereen uppoaisi!" +varoitteli äiti; mutta poika silloin jo potkaista surautti pohjan irti +tynnyristä, ja pääsivät kivelle istumaan. Vaan mitäs ollakaan; kivi oli +laako, ja samassa nousi suuri vaahtiharja laine, joka liehkaisi kivelle +ja lipaisi pojan mennessään. Sekös nyt äidistä pahaa oli, kun ainoa +poikansa aaltoihin katosi, vaan minkäpähän teki, työntuskin pysyttelihe +itsekin nilvakalla kivellä. Alkoihan kuitenkin rukoilla Jumalata ja +sanoi: "Kunpa nyt, Jumalaiseni, päästäisit minut rannalle tästä, koska +elämään kuitenkin jätit!" Tulikin silloin, kohosi meren selältä kauhean +suuri, vaahtipää aalto taas, joka pyyhkäisi hänetkin kiveltä ja vei +selässänsä mantereeseen, jossa loi viimeinkin rannalle. + +Istui siinä nyt nainen somerolla suruissansa eikä tiennyt, mikä +neuvoksi, kun hän autiorannalle oli joutunut. Sattuipa hauki +uiskentelemaan siitä rannitse, niin eksyi kivien lomiin eikä osannut +enää pois. Nainen silloin tavoitti sitä kynkillänsä ja sai kiinni, mutta +hauki rupesi yht'äkkiä pakisemaan ja sanoi: "Ellös, nainen-kulta, +tappako minua, vielä minä sinun mielesi ihastutan." -- "Jo minua on +kylliksi ihastuteltu", arveli nainen surussa mielin; vaan ei kumminkaan +tappanut, laski saaliinsa irti ja päästi mereen. Hauki silloin pakisi +vedestä: "Ellös surko, nainen-kulta! Tuonne meren rantaa kun menet, +sieltä löydät vaahtitukun kallion reunasta, ja sillä kun kynkkiäsi +peset, kasvavat poikkinaiset kätesi järillensä; vaan kun sitä vaahtea +vaalit paranneissa käsissäsi, syntyy hukkunut poikasi, joka luodolta +laineisiin katosi." Nainen tekee kuten hauki neuvoi. Kun vaahdella pesi +kynkkiänsä, ne samalla kasvoivat entisellensä ehyiksi, ja kun sitten +vaahtea vaaliskeli käsissänsä, ilmaantui hänelle hukkunut poikansa, +jonka luuli jo kuolleeksi. "Huh, huh, kun viikon makasin", sanoi +elpyessänsä poika emollensa. "Viikomman, poikaseni, olisit minutta +maannut", vastasi äiti ja puhui pojallensa, miten hauki häntä autteli +hädässä. + +Siitä läksivät sitten kahdenkesken meren rantaa matkustamaan ja kulkivat +hyvän aikaa eksyksissä löytämättä ihmisasunnoita missään. Viimein +keksivät jo talon, menivät siihen ja tulivat pirttiin. Sepä olikin +naisen kotitalo, jossa eli veli vaimoinensa niinkuin ennenkin. Kuninkaan +poika, joka sitä nykyä oli tavallisilla kauppamatkoillansa, oli ikään +poikennut tähän entuudesta tuttuun taloon yöksi ja oli siinä majaa, kun +nainen poikinensa tuli taloon. Naista kuitenkaan ei täällä enää +tunnettu, se oli paljollisesta surusta ja vaivasta käynyt +tuntemattomaksi, semminkin kun oli huonossa ja rikkonaisessa asussa; +vaan itse tunsi hän pirtissä olijat kaikki, suhahti hiljaa pojallensa, +miten siinä nyt lähimmäistensä saapuvilla olivat, osoitti miestänsä, +veljeänsä ja Syöjätärtä ja näytteli hänelle, missä mikin istui. Toiset +kun eivät tunteneet näitä vieraita, luulivat kerjäläisiksi, vaan +ihmeksivät kuitenkin poikaa, kun oli niin kaunis, niin kaunis, ettei voi +suun sanoa: + + Kädet on kultaa kalvoisesta, + jalat polvista hopeiset, + päivyt paistaa päälaelta, + kuutamoiset kulmaluilta, + otavaiset olkapäiltä, + tähdet taivon hartioilta, + seitsentähtinen selältä. + +Hän siinä kävelee rohkeasti lattialla, katselee tarkasti kaikkia, ja kun +liikahtaa vain, niin pirtti aina valkeaksi välähtelee, hänestä semmoinen +kirkkaus hohtaa. Rupesivatpa naisen veli ja kuninkaan poika häntä +puhuttelemaan, sanoivat: "Haastapa, poikaseni, tarina, äijän jo +kaikenmoista tietänet, kun olet ympäri maan kävellyt." -- "Minäpä kun +sanon tarinan", virkkoi naisen poika, "pitää olla vartijat ovella, ettei +ole tulla ei lähteä siitä kenen." Pantiin silloin vartijat ovelle ja +käskettiin pojan tarinoida. Se kun näki vartijat siinä, meni kohta +äitinsä reunaan ja sai omaa tarinaansa sanomaan. Älysi jo Syöjätär +asian, niin kielsi poikaa haastamasta ja saikin hänet vaiti olemaan, +mutta äiti ei huolinut kiellosta, vaan puhui lopun. + +Tästä jo kaikki arvataan, että hän on se kuninkaan pojan nainen, vaan +ihmetellään, mistä lienee kädet saanut, kun hän ennen oli käsitön. +Nainen silloin selitti senkin, miten häntä hauki oli auttanut, ja puhui +asian kohdallensa. Siitäkös nyt ilo nousi veljen talossa, ettei mointa +ole nähty ei kuultu. Kaikki muuttivat kuninkaan pojan kera linnoille ja +rupesivat yhtenä elämään, mutta Syöjätär pantiin upeiden häntään +revittäväksi, jossa kuoli. -- Sen pituinen se. + + +NEITONEN HERNEMAASSA + +Veli ja sisar yhdessä elivät ennen. Isä heiltä kun kuoli, sanoi +pojallensa: "Pidä sisartasi hyvin, elä vihaa, eläkää hyvästi yhdessä." +He elivät kotvasen, sopivat hyvästi yhdessä; veli lopuksi ottaa +morsiamen, paholaisen akan tytär puuttuu hänelle naiseksi, naipi sen. +Sepä nato ei suvainnut sitä miehensä sisarta, vihaamaan rupesi: minkä +raataa sisar, hän miehellensä toisin kielii, sanoo: "Kaikki hävittää +siskosi talomme." Siitä kun lapsen sai, niin repi sikiönsä, nenät repi, +korvat repi, silmät puhkoi kaikki ja sanoi miehellensä: "Katso, mitä +sisaresi laatii!" Veli uskoi jo lopulla, naisensa kera löi, paalikoi +sisartansa ja ajoi vähissä hengin kotoa. Meni siitä kuninkaan linnoille +se neitsyt, vetihe vähissä voimissansa, ja elää siellä pakoten. Läksi +kuninkaan poika keväällä herneitä peltoonsa kylvämään ja sanoi niitä +jyviä maahan lykätessään: "Ken näitä ensi kerran syönee, minä sen +naisekseni otan, joshan neiti lienee." Sen sanoi, nauroi siinä toisille. +Sepä tyttö aikautui toisessa pellon laidassa aidan takana olemaan, ja +kun kuuli, minkä pakisi kuninkaan poika, pani sen mieleensä. Tuli kesä, +ja herneet olivat joutuneita, niin tyttö aidan alatse kaivoi loukon ja +kävi syömässä palkoja. Kerran sitten juohtui hernemaa kuninkaan pojan +mieleen, niin mietti mielessänsä: "Annas, lähden, katson, mitä herneet +ovat kasvaneet." Tuli, katsoi, niin tästä jo hyvä tukku syöty. Rupeaapa +vartioimaan nyt; vartioi, vartioi, niin jo tulee tyttö taas sieltä +loukosta salaisin ja alkaa palkoja syödä. Koppaa silloin kuninkaan poika +tytön kiinni ja kantaa hurstissa kotiinsa. Siitä sen tytön +kuninkaallisiin vaatteisiin suoritti, selvitti vaimoksensa kuten +kuninkaan morsianta ainakin. + +Elettiin sitten yhdessä, kunne saattoi kuninkaan poika sen naisensa +kohtuiseksi; vaan tulipa sotaan lähtö miehelle, niin sanoi lähtiessä +naisellensa: "Kun pojan saanet, työnnä kirja, minä heti tulen kotiin; +kun tyttö ollee, työnnä kirja täydellensä, tulen, konsa joudun." No, +nainen kun sai pojan kotona, työnsi kirjan samalla, jotta: "Tulkoon mies +rutompaan, täällä poika on saatu", ja orjan työnsi kirjaa viemään. Se +kun läksi kirjoinensa matkalle, siihen taloon aikautui yöksi, mistä +tyttö oli kotoisin. Vähän aikaa pirtissä oltua sanoo emäntä orjalle: +"Eikö vieraalle pidä kylpyä?" -- "Ka, hyvä olisi matkamiehelle sauna", +vastasi kirjan tuoja ja läksi kylpemään kuten oli käskettynä. Sepä +kehnon akan tytär sillä aikaa purki laukun, muutti kirjan ja pani +siihen: "Tyttölapsi on saatuna." Orja ei tiedä asiasta mitään, +kylvettyänsä lähtee matkalle taas ja viepi kuninkaan pojalle kirjan. Hän +kun sai tietää mitä kodissa oli tapahtunut, työnsi saman orjan kera +vastimen, jotta: "Tulenhan minä, konsa joudun", ja kirjan viejä läksi +sen kera linnoille. Matkalla aikautui taas samaan taloon yöksi, kuhun +tullessakin, ja emäntä samatse työnsi hänet kylpemään, purki sillä aikaa +laukun ja muutti kirjoituksen, jotta: "Kun lapsi on saatu, nainen +heittäköön pois kuninkaalliset vaatteet, omat ryökäleensä pankoon +päällensä ja sen kera menköön, kunne tietää." Siitä kun vei orja +naiselle sen kirjan, se teki miehensä käskyn ja läksi linnasta pois; +matkaa, pakkoaa, itkee, tietä myöten kulkee. Tuleepa jano kävellessä, +niin lähtee vettä etsimään, jos metsässä mistä löytäisi. Vähän aikaa +etsittyänsä löysikin sieltä lähteen semmoisen, jossa oli ylen kirkas +vesi ja kaunis kultainen kauha. Siihen laski lapsensa lähteen reunalle +ja itse meni, minnehän lienee ulommaksi vähän mennyt. Lapsipa kun jäi +itseksensä, kyyristyi sitä kultakauhaa ottamaan ja putosi päälaellensa +lähteeseen. Äiti silloin juoksi hätään ja haroi lapsensa lähteestä +ennenkuin tukehtua ennätti. Siinä kastuivat kädet kaikki ja silmät +häneltä, josta samalla muuttui kauniiksi hyvin, tuli entistänsä +terveemmäksi valeten iholtansa, ja lapsi samoin kaunistui, jott'ei +heidän moistansa maalla. + +Lähtee siitä nainen lapsinensa taas matkaamaan ja tulee siihen +kotitaloonsa viimein, jossa eli hänen veljensä vielä vaimonsa kera +niinkuin muinoinkin. Häntä ei siinä tunnettu, niin kysyi talon väeltä +yösijaa. Emäntä siihen hönkäisee: "On tuolla oven suussa tilaa." -- +"Hyvä minulle, missä saan olla", vastasi nainen ja jäi siihen lapsensa +kera yöksi. Ollaan siinä, iltaa vietetään, niin jo tulee kuningas +sotajoukkoinensa sodasta, siihen poikkeaa yöksi hänkin. Kuningas kun +kävellä pastieroitsee pirtissä, nainen laskee lapsensa ryömimään +lattialle. Se kun ryömii, ryömii kuninkaan luo, kuningas ottaa lapsen +syliinsä, katselee sitä ja kysyy äidiltä: "Mistä sinä, nainen, olet, kun +niin on kaunis lapsi ja kaunis olet itsekin?" Nainen siitä haastaa +kuninkaalle, sanoo: "Niin, niin, eihän minua enää tunneta, tässä olin +ennen minäkin talossa, yhdessä leivässä olimme, vaan rupesi tämä nato +minua vihaamaan." -- "Suu kiinni, ruoja!" huutaa veljen nainen, estäisi +häntä haastamasta, mutta toinen puheli yhä: "Rupesi nato minua +vihaamaan, kieli miehellensä, ja minua siitä pieksettiin, paalikoitiin +ja vähissä hengin kotoa ajettiin. Kuljin silloin, matkasin kuninkaan +linnalle, sain siellä kuninkaan pojan naiseksi ja tulin kohtuiseksi. +Läksi kuninkaan poika sotaan miehinensä, niin sinne kirjan työnsin, +jotta: poika on täällä saatuna; mutta hän oli minuun vihastunut, niin +sieltä kirjan vastaan työnsi, jossa käski minun matkoihini mennä lapseni +kera. Täytyi silloin mierolle lähteä, hyvä koti heittää." -- "Suu +kiinni!" ärjäisi taasen veljen akka. Mutta kuningas sanoi: "Haasta vain +pois, minä tässä olen kaikkien herra"; ja nainen jatkoi puheensa, +haasteli siinä koko seikan kohdallensa. Veljen akka kun vielä kerran +huutaa: "Suu kiinni, ruoja, elä valheita puhu!" kuningas tempasi häntä +tukista, vei pihalle ja pani akan räystäästä riippumaan. Siitä otti +entisen naisensa ja poikansa, vei ne kotiinsa, ja siellä hyvänä +elettiin. Jos elettäneen vieläkin, ka, en tiedä sanoa. -- Sen pituinen +se. + + + + +VELJIENSÄ-ETSIJÄTYTTÖ + + +Talossa oli ukko ja akka. Heille oli jo syntynyt yhdeksän poikaa, vaan +ei yhtään tytärtä. Siitä pojat suuttuivat vanhempiinsa, kun ei heille +sisarta saatu, ja äiti kun taas kävi mahakkaaksi, erosivat kodistansa +peläten, että saapi pojan nytkin, ja pakenivat kauas salolle, johon +kyhäsivät itsellensä huoneet. Heidänpä siellä oli paha elää emännättä, +ja kun äitinsä heidän kodista lähtiessänsä oli kuormilliseksi jäänyt, +läksi jonkin ajan kuluttua yksi veli sieltä talolta vanhaan kotitaloonsa +kuulustamaan, mitä siellä tehdään, tyttäriäkö vai poikiako vain. Siellä +ei ollut äiti lapsia vielä tehnytkään, niin poika samassa palasi salolle +takaisin, vaan sanoi lähtiessä äidillensä: "Kun nyt lapsen teet, pane +merkki portin korvaan; tyttölapsen kun tehnet, kehräspuu pitää +pannaksesi, vaan kun poikalapsen, niin kirvesvarsi. Jos siinä katsomaan +tullessani kirvesvarsi merkkinä on, minä en pirtissä käykään, portilta +käännyn takaisin, vaan jos kehräspuu on, sitten tulen huoneissa käymään +ja otan kerallani isäni, äitini, sisareni ja kaikki." + +Eukkopa sinä yönä saikin tyttären ja kehräspuun panetti portin korvaan +merkiksi niinkuin puhe oli, vaan yöllä tuli Syöjätär ja muutti +kirvesvarren kehräspuun sijaan. Veljet sillä aikaa pitivät tuumaa +keskenänsä mennä puhuttua merkkiä vanhasta kodistansa katsomaan ja +laittoivat yhden joukostansa sitä tiedustamaan. Se kun perille pääsi ja +näki kirvesvarren portin korvaan asetetun, tuli siitä pahoillensa, ei +vanhempiensa puheella käynytkään, vaan palasi veljesten luo ja puhui +niille asian. Siitä saati ei sen kovemmin kuultu pojista mitään, elivät +siellä salolla erillänsä, vaan vanhemmat tyttärinensä asuivat vanhassa +kodissansa niinkuin ennenkin. Kasvoipa tytärkin täysiaikaiseksi, niin +ilmoitti äiti hänelle, miten yhdeksän hänen veljestänsä Syöjättären +petollisuudesta oli eronnut kotoa, ja puhui koko asian kohdallensa. +Siitäkös sisaren mieli kävi pahaksi, täytyi tyttöraukka velilöitänsä +itkemään ja itki illat, itki aamut suruansa yhä, ettei vähäksikään +helpottanut. Äiti koki lohdutella häntä jos jollakin saadaksensa häntä +itkemästä, vaan suru ei haihtunut tyttären mielestä, se vain itki yhä ja +oli huolellinen. Viimein, kun ei muusta apua nähnyt, tiputti äiti +tyttärensä kyyneleet astiaan, teki niistä jauhojen kera kakkaran ja +sanoi tytölle: "Eläs, tyttöseni, viikommin itke; kun saisit uskollisen +toverin, voisit lähteä velilöitäsi etsimään." Olipa tytöllä +Pilkka-niminen koira, joka oli emännällensä ylen uskollinen ja yhä +seurasi häntä, niin rukoili tytär äitiänsä: "Päästä vain, äitiseni, +minua etsintään, onhan minulle koirassani Pilkassa kylliksi toveria." +No, äiti kun ei nähnyt muustakaan apua olevan, siunasi tytärtänsä +matkalle, sen kyyneleistä leivotun kakkaran pani evääksi ja käski sitä +vierettämään edellänsä, niin se hänelle tien näyttäisi. + +Tyttö silloin läksi matkaamaan koiransa keralla, pani äitinsä antaman +kakkaran vieremään ja virkkoi sitä liikkeelle lykätessä: + + "Viere, viere kakkarani, + yhdeksihin veikkosihin, + yksihin emon aloihin!" + +Sen perässä sai sitten kävelemään, vaan eipä kauas vielä kerennytkään, +kun yhdytti Syöjätär hänet tiellä ja rupesi yhteen seuraan. Vähän matkaa +kuljettuansa yhtenä, alkoi jo tulla helle heille kävellessä, kun oli +ikään paras kesälämmin, ja alkoi vaikeaksi käydä heistä kulkeminen. Oli +lampi siinä lähellä, niin virkkoi Syöjätär tytölle: "Lähtekäämme, +tyttöseni, kesoja kylpemään, kovin tulee vari!" Tyttö olisi jo lähtenyt, +vaan Pilkka esti menemästä, sanoi: "Elä lähde, tyttöseni, Syöjätär +maanittelee sinut." Kuultuansa koiransa varoituksen ei huolinut tyttö +lähteäkään, ja koko uiminen jäi sillensä. Siitä suuttui Syöjätär +koiraan, jotta potkaisi häntä, ja Pilkka-rukalta jalka katkesi. Tytön +oli sääli vanhaa koiraansa, vaan pelkäsi Syöjätärtä eikä rohjennut +virkkaa mitään, työnsihän kakkaransa vieremään ja sanoi: + + "Viere, viere kakkarani + yhdeksihin veikkosihin, + yksihin emon aloihin!" + +Se kun pääsi liikkeelle, vieri vieremistänsä edellä, ja tyttö ja +Syöjätär kulkivat jäljessä, mutta Pilkkakaan ei luopunut heistä, vaan +tuli kolmella jalalla perästä. Vähän matkaa kuljettuansa tulivat taasen +lammin rannalle, niin Syöjätär alkoi houkutella tyttöä ja sanoi: +"Lähtekäämme, tyttöseni, kesoja kylpemään, paremmin käy sitten kulku." +Tämä arveli lähteäksensä, vaan Pilkka taas varoitti emäntäänsä, sanoi: +"Eläs lähde, tyttöseni, uimaan, Syöjätär maanittelee sinut." Tyttö +silloin totteli koiransa sanaa eikä lähtenytkään uimaan, ja niin jäi +lähtemättä Syöjättäreltäkin, joka suuttui siitä kahta pahemmaksi, ja kun +muuta ei voinut, potkaista kamahutti koiraa, jotta siltä toinen jalka +katkesi. Sekös tytön kaiveli sydäntä, vaan eihän se Syöjättärelle mitä +tainnut, panihan kakkaransa vieremään ja sanoi: + + "Viere, viere kakkarani + yhdeksihin veikkosihin, + yksihin emon aloihin!" + +Lähdettiin sen jälkiä kulkemaan, kunne se edellä vieri. Syöjätär luuli +jo päässeensä Pilkasta, mutta se seurasi vielä kahdella jaloin +emäntäänsä ja pakisi hänelle kulkiessa: "Jos minusta aika jättää ja +kuolen, niin elä, tyttöseni, lähde Syöjättären kera uimaan, muuten +maanittelee sinut." Ei aikaakaan, kun tuli lampi taas eteen, niin +Syöjätär kohta rupesi houkuttelemaan tyttöä, sanoi: "Käykäämme, +tyttöseni, kesoja kylpemään, kovin tulee jo helle." Vaan tyttö kun +muisti koiransa varoituksen, ei sanonut lähtevänsä, eikä tullut +toiseltakaan uiduksi. Siitä suuttui taas Syöjätär Pilkkaan ja potkaisi +siltä kolmannen jalan poikki, jott'ei vasta enää vastuksena olisi, mutta +koira tulla kemppuroi yhtä hyvin emäntänsä perässä, kunne tultiin +neljännelle lammille, niin esti siinäkin tytön uimisen niinkuin +ennenkin. Siitäkös nyt Syöjätär silmittömästi suuttui, sieppasi kalikan +käteensä ja löi sillä koiraa päähän, jotta siihen kuoli. Tyttö ei voinut +koiraraukkaansa auttaa, pelkäsi itsekin Syöjätärtä, vaan työnsi +kyynelkakkaransa vieremään, ja kuljettiin sen jäljessä edelle. Vähän +matkaa mentyänsä sattuivat taasen pienoisen lammin rannalle, ja Syöjätär +alkoi viekotella tyttöä uimaan sanoen itsellänsä varin olevan. Tytöstä +samatse alkoi jo helle käydä vaivaksi, ja Pilkka kun ei enää ollut +varoittamassa, ei muistanutkaan tyttö olla varoillansa, vaan riisui +vaatteensa rannalle ja seurasi Syöjätärtä lampiin. Siinä kun uivat +sitten vastatusten, sanoi Syöjätär tytölle: "Syydä, tyttöseni, vettä +silmilleni, minä syydän sinun silmillesi." Tytöstä ei ollut semmoinen +teko mieleen, vaan toinen houkutteli häntä ja kiusasi yhä, kunnes sai +viimeinkin syytämään. Syöjätär silloin syyti vuoronsa tyttären silmille +ja sanoi: "Sinun näkysi minulle, minun näkyni sinulle", sillä tyttö oli +kaunis ja sorea, vaan Syöjätär rietas ja ruma kuten aina. Siitäpäs +muuttuikin tyttö samalla rumaksi, tuli sen Syöjättären näköiseksi, vaan +Syöjätär sai tyttären näyn, muuttui ihanaksi ja kauniiksi. Vieläpä otti +tytöltä mielen ja kielenkin pois, ettei tulisi petoksensa ilmiin, ja +läksi uimasta päästyä tyttären kera edelle. Pani sen kyyneleistä +leivotun kakkaran vieremään ja sanoi kuten oli kuullut tytönkin sanovan: + + "Viere, viere kakkarani + yhdeksihin veikkosihin, + yksihin emon aloihin!" + +Kakkara vierikin vieremistänsä aina veljesten kotiin saati, jossa +seisahtui pihalle. Syöjätär sieppasi sen siitä talteensa ja meni +tyttären kera pirttiin. Olla olettelivat siinä kotvasen, niin kysyivät +veljet: "Mistäs kaukaa nämä vieraat ovat?" Tyttö silloin olisi +ilmoittanut, vaan ei kyennyt raukka, kun oli kieletön ja mieletön, +täytyi olla ääneti vain; mutta Syöjätär, jolla oli tyttären kaunis näky, +vastasi veljesten puhetta ja sanoi: "Terve, veikkoseni, minähän olen +teidän sisarenne, äitinne kymmenes lapsi, jota ette tunnekaan." +Veljekset oudostuivat sitä, ihmettelivät: "No, miksikäs se oli +kirvesvarsi portin korvaan pantuna, kun se tyttären äiti saikin?" -- "Se +oli vaihdettu", selvitti Syöjätär, "kuka lienee vihasniekka vaihtanut; +äiti kyllä panetti kehräspuun merkiksi, vaan yöllä muutettiin +kirvesvarsi sijaan. Siitä kun kasvoin minä täysiaikaiseksi ja kuulin +äidiltäni, miten olitte petoksesta iäksi kotoa jääneet, himotti minua +teitä velilöitäni nähdä, ja rukoilin äitiäni, kunne laski minut +etsimään. Teitä ikävöidessäni itkemäni kyyneleet keräsi äitini astiaan, +teki siitä jauhojen kera eväskakkaran minulle ja neuvoi sitä +vierettämään edellä, niin se minulle tien näyttäisi. Minä teinkin +niinkuin neuvo oli, ja sillä tavoin olen nyt viimeinkin tässä, ja tässä +on tämä äitini leipoma kakkara teille tuomisiksi -- hekää, veljeni!" + +Sen valehteli siitä Syöjätär, ja veljet uskoivat häntä, jotta tämähän +tämä onkin meidän sisaremme, ja alkoivat kohdella häntä niinkuin +sisartansa ainakin. Kysyiväthän kuitenkin: "Miksikäs tämän näin +pahannäköisen tyttären tänne toit?" -- "Meneehän tuo suuressa talossa +paimenena", virkkoi Syöjätär toimessansa, eikä tullut koko tytöstä sen +kovemmin puheeksi. Sekös nyt tyttöraukasta pahaa oli, kun ei saanut edes +veikkojansa tervehtiä; vaan minkäpähän teki, kun ei kieli eikä mieli +antanut voimaa, täytyi kuunnella vain, kuinka Syöjätär valehdella +sukelsi. Tämä alkoikin kohta veljesten talossa emännöidä ja olla +niinkuin kodissansa ainakin, mutta oikean sisaren täytyi päivät pitkään +käydä eläimiä paimenessa metsällä ja kaikenmoista vaivaa nähdä. Aamulla +varhain kaimasi häntä jo Syöjätär kujan suuhun ja antoi siinä kielen ja +mielen hänelle, että osasi karjaa paimentaa, mutta illan suussa tuli +siihen vastaan taas ja otti mielen sekä kielen jällensä pois. Sillä +kurin eli tyttö monta aikaa siinä veljesten talossa, ja Syöjätär koki +häntä kaikella tavoin vaivata. Yksin paimenkakkarankin kun teki, niin +kiven aina keskeen asetti, siihen vähän tahdasta ympärille vain, ja sen +antoi metsään lähtiessä tytölle. Sitä parempi oli Syöjättären itsensä +elää. Oli näet se tyttären entinen ihana näky hänellä, niin veljet +pitivät häntä kuin silmäteräänsä eivätkä kieltäneet, jos se niin mitä +olisi tahtonut ja se heidän vallassansa oli. Vaan paimentyttö kun oli +niin riettaan näköinen, häntä tuskin olisi koko taloon suvaittu, ellei +Syöjätär olisi kiusataksensa pitänyt häntä siinä. Yön seutuina talossa +ollessansa oli tyttö aina mieletön ja kieletön, ettei mihinkään kyennyt, +vaan paimeneen päästyänsä oli täysimielinen taas niinkuin ennenkin. +Siellä valitti aina onnettomuuttansa ja lauleli suruissansa: + + "Kule, päivä, kuusikolle, + viere veistokoivukolle, + karkoa katajikolle, + päästä paimenta kotihin! + Syöjätär emäntänäni, + paha vaimo valtanani; + kivet leipoi leipihini, + paadet paimenkakkaroihin: + viilin veitseni kivehen, + karahutin kalliohon, + yhdeksissä veijosissa, + yksissä emon aloissa!" + +Veljet monestikin ulkotöillä ollessansa kuulivat laitumelta tämän laulun +ja oudostuivat sitä, kun paimentyttö metsiä kävellessänsä aina lauleli, +ja se kotona ollessansa ei konsanaan virkkanut mitään; vaan eihän +kuitenkaan tullut heiltä sitä tarkemmin tiedustelluksi, kun oli tyttö +heistä niin ilkeännäköinen, että tuskin sietivät nähdäksensä. Vaan +muutamana iltana, kun ilma oli tyyni ja selkeä, kuului laulu niin +kauniilta ja viehättävältä nuorimmalle veljelle, joka ikään kaatoi +kaskea metsässä, jotta teki mielensä nähdä tyttöä, sekö se niin +kauniilla äänellä siellä lauleli. Heitti samalla kasken hakkuun sillensä +ja läksi ääntä kohti kävelemään. Kohta löysikin tytön aholla laulamassa +ja kyseli häneltä: "Miten, tyttöseni, metsässä täällä aina laulelet +itseksesi ja kotona et virka mitään?" -- "Minähän olisinkin oikea +sisarenne", vastaili tyttö, "ja se on Syöjätär, jota pidätte +sisarenanne, vaikka petoksella vei minulta oikean näkyni ja antoi omansa +sijaan ottaen vielä mielen ja kielenkin pois, etten voisi ilmoittauda +teille. Metsään laittaessansa antaa kuitenkin aina mieleni ja kieleni +takaisin, että käypi minun lehmiä paimentaminen, vaan iltasella tulee +taas kujan suuhun vastaani ja vie kielen sekä mielen minulta pois." +Kuultuansa tyttären puheen veli jo tunsi hänet sisareksensa ja älysi +Syöjättären viekkauden. Siinä syleili, suuteli nyt tyttöä niinkuin +sisartansa ainakin, vaikka kohta oli ilkeännäköinen ja ruma, ja juoksi +sitten toisia veljiänsä hakemaan. Pian olivatkin kaikki siinä koolla, ja +tyttö kertoi uudellensa heille koko kohtalonsa, miten häntä Syöjätär oli +pettänyt ja siitä lähtien kaikella tavalla kiusannut. Veljet silloin +ilomielin tervehtivät siskoansa surkutellen häntä, kun niin suurta +onnettomuutta ja vaivaa heidän tauttansa oli kärsinyt, ja lupasivat +kostaa sitä Syöjättärelle. Mutta ensinnäkin tuumittiin, miten sisarelle +saataisiin hänen entinen näkynsä ja estettäisiin, ettei häneltä kotiin +tullessa Syöjätär taas mieltä ja kieltä veisi. Asiata jonnekin päin +aprikoitua pidettiin jo semmoinen tuuma, että lähteä sisaren kesken +päivää paimenesta kotiin, pitää silmänsä peitossa hyvin ja voivotella +niitä kipeiksi, niin tultaisiin samassa hänelle siihen avuksi, että +joutuisi Syöjätär petoksensa perille. + +Tyttö tekikin kuten puhe oli ja meni sinä päivänä aikaisemmin kotiin, +niin ei Syöjätär arvannutkaan tulla kujan suuhun häntä vastaan, ja sillä +tavoin pääsi tyttö mielellisnä ja kielellisnä aina pirttiin saati. +Siellä kysyy Syöjätär vihaisesti: "Miksikä kesken päivää paimenesta +tulit?" -- "En kärsi metsää kävellä, silmäni ovat kipeät", vastasi tyttö +ja voivotteli surkeasti. Samassa tulivat veljetkin pirttiin, olivat +säälivinänsä tyttöä ja sanoivat: "Sylje toki, siskokulta, tuon +paimenraukan silmille, että paraneisivat, ja hän työhön kykeneisi." +Siinä kun ei käynyt Syöjättären toisten nähden vihaansa näyttäminen, +täytyi tehdä kuten toiset pyysivät, ja sylkäisi tytön silmille. Mutta +tyttö oli varoillansa ja sanoi samassa: "Oma näkysi itsellesi, minulle +minun näkyni", niin saikin entisen näkynsä, muuttui ihanaksi ja +kauniiksi, vaan Syöjätär tuli rumaksi ja riettaaksi, joten oikeastansa +olikin. + +Siitä ruvettiin nyt Syöjättärelle kostintoja tuumimaan. Kyly pantiin +lämpiämään, sillan alle kaivettiin hauta, joka täytettiin palavilla +tervaksilla ja katettiin laudoilla siksi että kestivät siinä vain, kun +tuli paloi alla, ja saunatielle sekä saunan sillalle levitettiin musta +haljakka, ettei petosta arvattaisi. Näin tehtyänsä, meni kaksi vanhinta +veljestä hakemaan Syöjätärtä saunaan kuten sisartansa muinoinkin, mutta +tämä empi, ettei muka lähteäksensä, sanoen mielensä ei laativankaan nyt +kylpeä. Toiset kuitenkin mitenhän houkuttelivat, tämä läksi viimein kuin +läksikin, ja veljet saivat häntä käsivarsista verkaa myöten taluttamaan. +Päästiinpä saunan ovelle, niin ei olisi Syöjätär astunutkaan veralle, +sanoi: "Tästä hyppään nyt pankolle ja siitä lavoille", vaan toiset +estivät sen, sanoivat: "Astu, ainoa sisar, tiputellen taputellen sileätä +siltaa, mustaa verkaa myöten", ja saivat viimeinkin hillityksi. No, se +kun rupesi taluttajoiden keskellä hiljalleen astumaan, laudat eivät +kestäneetkään, ja Syöjätär pudota romahti tuliseen hautaan. Veljet +samalla salpasivat oven kiinni, ja sauna syttyi tuleen; mutta +palaessansa huusi vielä Syöjätär haudasta: "Tulkoon minun sijaani: +sirkkasia silmistäni, korppiloita korvistani, harakoita hapsistani, +variksia varpaistani, ihmisiä noukkimaan, ihmisten eloja syömään!" -- +Sen pituinen se. + + + + +PAKENIJAT + + +VETEHISELLE LUVATUT LAPSET + +Linnassa asuu kuningas, ja hänellä on nainen; vaan eivät ilmoisessa +elämässänsä lasta saa, ei polvenakaan, siitä heillä suru on. Lähtee +kuningas laivoilla merelle, menee, laskee merta myöten, niin puuttui +laiva häneltä keskimerelle. Ei päästä siitä, laiva ei hievahda +paikaltansa. Arvellaan, tuumitaan jos jotakin, vaan ei nähdä apua, alkaa +jo hätä tulla viimeinkin. Vetehinen silloin pakajaa vedestä, sanoo +kuninkaalle: "Mikä lienee kodissasi syntynyt, jos sen annat, minä sinut +lasken laivoinesi, muuten et pääse sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan +valkeana." Mietti kuningas mielessänsä: "Kun ollee hevonen varsan +saanut, sen minä annan; jos lienee lehmä vasan saanut, sen minä annan; +lienee lammas vuonan tehnyt, sen minä annan." Lupasi antavansa, mikä +lieneekin kotona hänelle syntynyt, niin pääsi laivoinensa taasen +liikkeelle ja tuli kotiinsa. Siellä nainen tulee vastaan häntä, +käsivarrella poika, toisella tytär, ja tervehtii ilomielin miestänsä. +Siitäkös nyt kuningas oli hyvillänsä, kun naisensa lapsia oli saanut; +vaan ei kovinkaan ala hyvä olla mielestä, kun muisti Vetehiselle +antamansa luvan: kävi suremaan sitä, kun nyt ainoat lapsensa sille piti +antaa. Eihän naisellensa kuitenkaan virkkanut mitään, meni itseksensä +metsään ja rupesi kaivamaan hautaa, moisiin maihin peittääksensä lapset. +Hauta kun oli valmis, laati siihen pienoisen pirtin, johon kantoi +kaikenmoista ruokaa, ja pani sinne maan sydämeen lapset, jott'ei +Vetehinen saisi. + +Eipä kaukaa ollutkaan, niin tuli Vetehinen kysymään kuninkaalta: "Jokos +annat, minkä toivotit?" Siitä kuningas ehdottelee hevosen varsan, sen +antaisi, vaan ei huoli Vetehinen; ehdottelee lehmän vasan, vaan ei ota +sitä; tarjoaa lampaan vuonan, vaan ei tyydy Vetehinen siihenkään; pyytää +vain niitä naisen saaneita. Kuningas silloin ostaa kylästä pojan ja +tyttären, ne työntää Vetehiselle, omiansa ei anna. Ottaa Vetehinen ja +lähtee kotiinsa viemään. Kuljettaessa kysyy sitten: "Kun olette +kuninkaan lapset, sanokaa, mikä makeista makein on." -- "Se on makeista +makein, mesi", sanoivat lapset. "Mikä pehmeistä pehmein?" kysyi +Vetehinen. "Se on pehmeistä pehmein, höyhenpielus", vastasivat taasen +lapset. "Mikäpä on kovista kovin?" -- "Kivi." -- "Mikäs karkeista +karkein?" -- "Terva." -- "Ette olekaan kuninkaan lapsia", sanoi +Vetehinen, vei linnoille takaisin ja rupesi kuninkaan oikeita lapsia +etsittelemään, missä olisivat. Jo oli kaiken linnan etsitellyt lapsia +mistään löytämättä, niin meni viimein pajastakin katselemaan. Sielläkään +ei ollut mitään, vaan palja rupeaa pakisemaan, sanoo Vetehiselle: +"Pyhät, arjet on kuningas minua takonut, en huoli, jos sanonkin. Kun +ottanet olkapäillesi, niin mihin kohti kirvonnen, siinä etsittäväsi +ovat." Ottaa siitä Vetehinen paljan olkapäillensä, lähtee sitä +kanneksimaan, niin jo palja kirpoaa olalta, siihen putoaa, kussa lapset +olivat peitossa. Rupeaa Vetehinen siitä kohti maata kaivamaan, niin +löytää sieltä huoneen ja sen sydämestä pojan ja tyttären, joita siellä +pidettiin piilossa. Ottaa ne syliinsä ja lähtee viemään kotiinsa. +Matkalla puhuu kuninkaan poika viejällensä: "Kun taattomme, maammomme +kodista meitä olet kuljetellaksesi ottanut, niin tapa rutompaan eli anna +ruokaa." -- "No, mikä on makeista makein?" kysyi Vetehinen. "Se on +makeista makein: maammon maito." -- "Mikä on pehmeistä pehmein?" -- +"Maammon syli." -- "Mikäs kovista kovin on?" -- "Taaton sydän." +Vetehinen kun sai lapsilta semmoiset vastimet, viepi heidät aina +kotiinsa ja panee siellä palvelijoiksensa. Eletään sitten kotvasen, nuo +ajat, nämä päivät, ja lapset kasvavat suuremmiksi ja ovat huolelliset, +millä sieltä kotiin päästä; mutta aikoja myöten harjautuu jo tyttö +Vetehiseen, ja aletaan elää kuin mies ja nainen ainakin. Siitäkös nyt +pojan mieli pahaksi käy, ei saa ollenkaan enää Vetehisen luona aikaan, +vaan suree suremistansa yhä. Kerran sitten yön sydämellä huolissansa +menee takaveräjälle ja käypi siinä pahaa oloansa itkemään. Itkee siinä +poikarukka, itkee, ettei voi suun sanoa, mielen miettiä, niin oli hänen +paha mielensä. Tuleepa silloin hukka, juosta jölköttää siihen ja virkkaa +pojalle: "Mitäs itket, poikaseni? Kun tehnee mielesi lähteä täältä, niin +nouse selkääni." -- "Toki lähdenkin ja mielelläni", vastasi poika, "vaan +olisi minulla sisarkin." -- "No, hae se, käy tänne", pakisi hukka, "niin +pelastan teidät kummankin." Poika siitä kun menee sisartansa hakemaan, +se oli Vetehisen kera makaamassa, vaan veli ei siitä huolinut, kisalsi +sisarensa reunalta ja kantoi sylissänsä veräjälle, jossa hukka oli +vuottamassa. Sille nousivat selkään heti, ja hukka sai juosta +karistamaan, minkä ennätti. Lähtiessänsä varoitti kuitenkin poikaa: "Kun +nähnet Vetehisen tulevan, niin virka minulle." Kuljettiin sitten vähän +matkaa hukan selässä, niin huusi äkkiä poika: "Jo tulee!" -- "Vai jo +tulee", sanoi hukka, "ottakaa häntäni alta pii, luokaa se jäljelle, +sanokaa: 'Tulkoon piivara, kohti taivasta kohotkoon, elkööt pääskö +siivin lentäjät, jaloin juoksijat ylitse ei ympäritse, päitse eikä +päällitse'." Poika samalla teki sen ja loi piin jäljellensä, niin siitä +kohosikin piivaaara taivaalle, joka tukki Vetehiseltä tien. Se kun ei +päässyt siitä ylitse, jäi vuoren juurelle seisomaan ja sanoi +suutuksissansa: "Olisiko kotinen kuokka, tienoilla taloinen taltta, tien +mä tähän tienoaisin, loukon laajan raivoaisin." Palasi aseitansa kodista +käymään ja tuli sieltä kuokkinensa talttoinensa taasen vuoren luokse, +johon teki niillä aseillansa loukon päästäksensä pakenijoita jäljestä. +Kuitenkaan ei uskaltanut jättää aseitansa tielle, vaan rupesi niitä +maahan peittämään. Hänenpä niille kuoppaa kaivaessaan rupeaa tiainen +puusta laulamaan: + + "Tii, tii tiaistani, + vati, kuti varpuistani: + ukko peitti peittosen, + minä sen siitä näin." + +"Voipa häjyä, mitä pakajaa", sanoi Vetehinen, "pitää kuokka ja taltta +juoksuttaakin kotiin, muuten ne kuka täältä löytää." Läksi niine +aseinensa heti kotiinsa, vaan joutui sieltä taas pakenijoita ajamaan, +saavutti heidät viimeinkin ja esti pakenemasta. Otti lapset siitä +kerallansa ja vei kotiinsa, jossa alettiin elää niinkuin ennenkin. Tyttö +mieltyy Vetehisen luona elämään, vaan pojasta on siellä oleminen vielä +entistä ikävämpi, eikä tiedä, mikä neuvoksi, että pääsisi pakoon taas. +Menee muutamana iltana sitten takaveräjälle istumaan taas niinkuin +ennenkin ja saapi siinä ikävissänsä itkemään, niin tulee leveäpää, +mustakauhtana mönni veräjälle ja sanoo hänelle: "Joko, poikaseni, lähdet +selkääni?" -- "Toki lähdenkin ja mielelläni", vastasi poika, "vaan olisi +minulla sisarkin otettava." -- "No, juokse tuomaan", sanoi mönni, "vaan +elä kaukaa viivyttele." -- "Vuotahan vähäsen aikaa", sanoi poika ja +juoksi samassa Vetehisen pirttiin. Siellä taas tyttö ja Vetehinen yhtenä +makaavat niinkuin ennenkin, vaan poika sisarensa kisaltaa reunalta, +tukistaa vähän päätä häneltä ja kantaa sylissänsä veräjälle, jossa +noustaan mönnille selkään heti. Saapi nyt mönni juosta jötköttelemään ja +neuvoo selässänsä istujoita: "Kun nähnette Vetehistä tulevaksi, niin +huudaiskaa minulle." Eipä kauas vielä kerettykään, kun alkoi jytinä +jäljeltäpäin kuulua jo, ja poika kun katsahti taaksensa, näki jo +Vetehisen tulevan ja huusi hädissänsä mönnille: "Jo tulee!" -- "Elkäähän +hätäilkö", vastasi mönni, "ottakaa harja häntäni alta, luokaa se +jäljelle ja sanokaa: 'Tulkoon harjavaara, kohti taivasta kohotkoon, +elkööt pääskö siivin lentäjät, jaloin juoksijat ylitse ei ympäritse, +päitse eikä päällitse'." Kuten neuvottiin, siten poika tekikin, ja siitä +nousi harjavaara moinen heidän jäljellensä, että vähältä taivaslakea +koski. Joutui jo Vetehinen jäljestä, vaan ei päässyt edellensä, +harjavaara tukki tien. Sanoo siitä vihoissansa: "Olisiko kotoinen +kuokka, tienoilla taloinen taltta, tien mä tähän tienoaisin, loukon +laajan raivoaisin. Pitää käydäkseni kotoa hakemassa." Kääntyi taaskin +kotiinsa, tuli sieltä kuokkinensa ja talttoinensa vaaran luo takaisin ja +kaivoi loukon niillä, josta sopi kulkemaan lävitse. Rupesi sitten hautaa +kaivamaan, johon aseet kätkisi, vaan tiainen laulaa puusta: + + "Tii, tii tiaistani, + vati, kuti varpuistani: + ukko peitti peittosen, + minä sen siitä näin." + +"Häjyn elävää, mitä pakajaa!" sanoi Vetehinen, "pitää viedäkseni kuokka +ja taltta kotiin, muuten se ne kelle ilmoittaa." Alas juosta taas minkä +ennätti kotiinsa, vaan palasi sieltä pakenijoita uudellensa ajamaan. Jo +saavutti viimeinkin, niin puistaa poikasta kädestä, sanoo: "Jos vielä +kerran paennette, niin syön." Palataan siitä nyt Vetehisen luo, niin +sisar rupeaa hänen kerallaan elämään niinkuin ennen, vaan pojasta on +aika kahta ikävämpi vain, eikä tiedä kuten olla, miten elää, kun niin on +kamalata hänestä. Olihan muutamana yönä taas takaveräjällä itkemässä, +itkee siinä, itkee, niin tulla lipottaa repo hänen luoksensa, kysyy: +"Etkös lähtisi selkääni?" -- "Toki raahdinkin lähteä", virkkoi poika, +"vaan olisi se siskokin otettava. Vuota tässä, niin käyn hakemassa." +Repo lupasi vuottaa, ja poika kiirehti sisartansa hakemaan. Tulee +pirttiin, niin rupeaa sisartansa Vetehisen reunalta kisaltamaan niinkuin +edellisinäkin kertoina. Havaapa tyttö, niin ei enää lähtisikään, vaan +veli ottaa hänet väkisellä ja kantaa takaveräjälle, jossa nousevat +revolle selkään. Juostessansa neuvoo taas repo selässänsä olijoita, +sanoo: "Kun nähnette Vetehisen tulevan, sanokaa minulle!" -- "Koehan +juosta vain", virkkoi poika, "kyllä varoitamme, jos näkyy ketä +tulevaksi." -- "Pysytelkää sitten selässäni", sanoi repo ja läksi juosta +vilistämään minkä ennätti; mutta kumminkin tulla havotti jo Vetehinen +jäljestä, ja poika hädissänsä huusi revolle: "Jo Vetehinen tapaa." -- +"Häntäni alla on tulukset", neuvoi repo, "heittäkää ne jäljelle, niin +siitähän näette, mikä tulee." Poika loikin tulukset jäljelle kuten neuvo +oli, ja siitä tuli samalla niin hirmuinen, tulta säihkävä koski heidän +taaksensa, jott'ei päässyt Vetehinen mihinkään. Itkihän siinä, ulisi +kuin hukka kosken rannalla, vaan ei tainnut pakenijoille mitään, olivat +jo toisella puolen koskesta. + +Nähtyänsä, ettei Vetehisestä enää pelkoa ollut, nousi poika siskoinensa +revon selästä ja laati siihen itsellensä huonukset, joissa rupesivat +yhtenä asumaan niinkuin kodissansa ainakin. Jonkin ajan kuluttua, kun +oli taloutensa hyvästi järjestettynä, tuli hukka pojan uutta +asuinpaikkaa katsomaan, laati terveiset pojalle ja sanoi: "Jo pääsit +tähän, poikaseni, etkös ottaisi minua kisakumppaliksesi?" -- "Jo pääsin +viimeinkin", vastasi poika hukalle, "tule vain toverikseni, rattoisampi +on elääksemme." Ei aikaakaan, kun tuli mönni samatse, tervehti poikaa ja +kysyi: "Etkös ottaisi minua kisakumppaliksesi?" -- "Tule vain", vastasi +poika ja otti mönninkin. Viimeksi tuli vielä repo pojalle onnea +toivottamaan ja pyrki hänkin kisakumppaliksi. "Tokihan mielellänikin +sinut otan", sanoi poika, "sinähän minut Vetehisestä pelastit, niinpä +asu nyt täällä minun toverinani." Eletään sitten jonkin aikaa yhtenä +siinä, niin kutsuu poika kisakumppaleitansa ja lähtee niiden kera +kisaamaan metsälle. Tyttöpä sillä aikaa juoksee koskelle ja rupeaa +siihen muroa luomaan. Luopi, luopi yhä, niin tyyntyy jo koski +sähäjämästä, ja Vetehinen pääsi kosken poikki tytön luokse. Ollaan siinä +pojan talossa, maataan, solutaan sen yötä kuin mies ja nainen yhdessä, +vaan päivän tultua muuttuu Vetehinen neulaksi, jonka tyttö pistää +seinänrakoon piiloon, ettei veli löytäisi. Tuleekin päivällä veli +metsältä kotiin ja tuo kisakumppalinsa pirttiin, niin nämä heti alkavat +kiskoa, repiä seiniä ja etsittelevät joka paikan. Siitä pelästyy jo +tyttö, sanoo veljellensä: "Kielläs, veikko, noita kisakumppaleitasi, +revittelevät seinät pirtistä." Veli silloin käskee kisakumppaleitansa +siivolla olemaan, ja he asettuvatkin paikalla, käyvät häpeissänsä +istumaan loukkoon. + +Tuleepa huomispäivä, niin poika samatse kisakumppaleinensa lähtee +metsälle ja viipyy siellä yötä. Siksi aikaa muuttuu Vetehinen taas +järillensä ja elää tyttären kera yhtenä, vaan päivän tultua peittää +hänet tyttö neulana makuuvaatteisiin, jott'eivät kotiintulijat löytäisi. +Mitäs ollakaan: poika kun palasi metsältä, kisakumppaleille taasen kävi +Vetehisen haju kuonoon, ja alkavat kiskoa pelmuuttaa makuuvaatteita. +Oudostuu jo kuninkaan poika, kun sillä tavoin telmetään, mikä nyt syynä +on; vaan sisko taasen rukoilee veljeänsä, sanoo: "Kiellä noita +telmämästä", niin veli puhuttelee kisakumppaleitansa, kunne saapi heidät +siivolla olemaan. + +Elettiinpä huomiseen, niin poika niin ikään meni kisaamaan metsälle ja +vasta toissa päivänä tuli tovereinensa sieltä kotiinsa. Sisar silloin +heitäkse läsimään ja puhuu surkealla äänellä: "Työnnä, veikkonen, +kisakumppalisi yhdeksän rautaisen oven takaa minulle voidetta käymään, +minussa tauti kova on." Poika kun luuli sisarensa totta puhuvan, +työnnähytti samalla kisakumppalit voiteen hakuun ja itse jäi sairasta +katsomaan, jos tuo mitä tarvitseisi. Vaan tuskin olivat kisakumppalit +yhdeksän rautaisen oven takana, niin ovet itsestänsä viersihe kiinni, ja +voiteen hakijat jäivät sinne. Vetehinen silloin tuli jäljellensä +näkyviin, tarttui poikaa käsin ja sanoi: "Jos lienet viikon +viisastellut, et ainakaan minua enää petä, nyt minä sinut sain +syödäkseni." Ruvetaan poikaraukkaa tuhoamaan. Sisar lämmittää rautaista +kylyä, ja Vetehinen vie pojan löylyyn, että olisi parempi syödäksensä. +Kisakumppalit sillä aikaa pyrkivät yhdeksän oven takaa pois, kokevat +kynnysten alatse kaivaida kotiinsa, vaan vielä on neljä ovea edessä. +Ottaa jo Vetehinen pojan käsiinsä, sanoo: "Jo olet pehmeä syödäkseni." +Mutta kaarne istuu saunan katolla, laulaa sieltä: "Klung, klung, +kuninkaan poika, pitkitä vähän vielä aikaa." Poika silloin ryöstäytyy +Vetehisen käsistä, jotta tulisi viivykettä, ja pujahtaa lavoille pakoon, +vaan Vetehinen ottaa hänet sieltä taas ja käristää syödäksensä. Laulaapa +toisesti kaarne saunan päältä: "Klung, klung, kuninkaan poika, pitkitä +hiukan aikaa, jo ovat kisakumppalisi virstan päässä." Siitä rupeaa poika +Vetehistä uudellensa vastustamaan ja kimpuilee hänen kynsissänsä, kunne +pääsee viimeinkin irti. Jo kuitenkin käristää Vetehinen taas poikaa +syödäksensä, nostelee häntä kaatioista, vaan siihen joutuivat +kisakumppalitkin hätään ja täyttivät kaikki Vetehisen päälle, jonka +revittelivät palasiksi. Poika päästyänsä syöjänsä kourista elävänä +sytytti kylyn tuleen, ja siinä Vetehinen paloi tuhaksi; vaan poika +kiitteli kisakumppaleitansa eikä tiennyt miten kostaa heille sitä, kun +he semmoisesta pelosta hänet päästivät. Laatii heille pidot ja syöttää, +juottaa kultaisista, hopeisista astioista kaikenmoisella hyvästi. Sitten +kutsuu heidät taas kerallansa, ja lähtevät metsälle kisaamaan niinkuin +ennenkin. + +Heidänpä siellä ollessaan ottaa tytär seulan käteensä ja lähtee +seulomaan tuhkia kylyyn, löytyisikö tuolta Vetehisen jälkiä mitään. +Seuloo, seuloo tuhat tarkasti kaikki, niin löytääkin Vetehisen luuta +murusen, kantaa sen kotiinsa ja peittää veljensä pieluksiin. Tuleepa +veli metsältä ja on äijästä kulkemisesta väsyksissä, niin heitäksen +vuoteellensa makaamaan. Siinä kun oli Vetehisen luu pieluksissa, se meni +pojan maatessa päästä lävitse, ja poika siihen kuoli. Tuli silloin +sisar, joka varsin oli varoillansa, nosti veljensä vuoteelta ja peitti +ruumiin maahan kostaen siten Vetehisen polttamisen. Mutta +kisakumppaleille tuli jo ikävä isäntäänsä, kun eivät kotvaan häntä +nähneet, ja saivat häntä hakemaan, missä tuo olisi. Viimein sieltä +täältä etsittyänsä saivat jo vainun maasta ja juoksivat sitä isäntänsä +vainua sille paikkaa, johon poika oli haudattuna, kusta maata vähän +kaivettuansa löysivät isäntänsä kuolleena. Tuli silloin hätä heille, +arvelivat keskenänsä: "Milläpä häntä nyt virvoitamme, isäntäämme, eloon +se olisi saatava." Mitäs siihen; otetaan ruumis katseltavaksi, ja kun +nähdään Vetehisen luu kuolleen päässä, arvataan jo, millä surmalla poika +on mennyt, että Vetehisen luu sen on tappanut. Sanoi tovereillensa +mönni: "Panen pääni tuohon luuta kohti, joskopa siihen menköön", ja +kallisti päänsä kuolleen päätä vasten. Siitä luu kohta hyppää pojan +päästä ja menee mönnin päähän, joka samassa kuolee; mutta poika virkoaa +eloon, sanoen elpyessänsä: "Uh huh, kun viikon makasin." -- "Niin teit, +isäntäisemme", virkkoivat hukka ja repo, "vaan meittä pahoitta kun +olisit ollut, olisit maannut ikäsi." Sanoi siitä hukan poika: "Panen +pääni mönnin päähän, josko siihen menköön", ja painoi päänsä toisen +päätä vasten. Samalla Vetehisen luu taas nousee mönnin päästä hänen +päähänsä, ja hukka siitä kuolee, vaan mönni tointuu uudellensa, virkoaa +jo eloon. Arvelee siihen revon poika: "Olen ollut viisas monessa +paikassa, joko nyt voinee pääni mennä." Laskeusi maahan polvillensa ja +painoi päänsä hänkin hukan päätä vasten, vaan kun rupesi luu hyppäämään +hukan päästä, väistihe vähän, niin luu siitä meni suureen petäjään, ja +se kuoli. "Kuolkoon, onhan toisia metsässä!" sanoi repo ja oli +hyvillänsä, kun ei häneen käynyt. Siitä virkosi hukkakin elämään, ja +menivät kaikki isäntänsä kera kotiin, josta otettiin sisko seuraan, +heitettiin koti autioksi ja lähdettiin yhtenä astumaan; pitäisi nyt +vanhaan kotiin osoitella. + +Kotvan kuljettuansa näkivät edessänsä kirkon, joka niin on vanha jo, +että katto kaikki jäkälässä ompi. Mennäänpä kirkkoon, katsotaan +sisustakin, niin täällä pappi on kuin kirkossa ainakin, ja kaksi henkeä +Jumalata rukoilee. Ovat näet pojan isä ja äiti siinä rukoilemassa, vaan +niin ovat vanhoja jo, että toinen polttaa värttinän nenässä, toinen +kävyn nenässä tulta työtä tehdessänsä, eivätkä tunne enää lapsiansa. +Kuninkaan poika silloin ottaa elävätä vettä, valaa sillä vanhuksia, niin +kirkastuvat heti, muuttuvat nuoriksi ja kauniiksi niinkuin ennen +muinoinkin, ja tuntevat samassa lapsensa. Tästäkös nyt ihastuttiin, kun +toinen toisensa tunsi, mentiin yhtenä kaikki omalle linnalle, jossa +poika taatollensa kertoi kaikki vaiheensa, sanoi: "Minä olen jo siskoni +pään kautta ollut manalla." Kuultuansa sen vihastui taatto, että panetti +tyttärensä veräjälle ja ammutti puuskilla kuoliaaksi, vaan +kisakumppaleita syötettiin, juotettiin kultaisista, hopeisista +astioista, ja kuninkaan poika rupesi vanhempiensa linnoilla isännöimään. +Min lienee elettykin. -- Sen pituinen se. + + +HÄRÄN KORVISTA SYNTYNEET KOIRAT + +Oli ukko ja akka ja heillä kaksi kaunista lasta, poika ja tytär; vaan +kuolivat vanhemmat, ja veli ja sisar orvoiksi jäivät. Surevat kuolleita +aikansa, niin sanoo veli: "Lähtekäämme, sisko, ulos kävelemään, eihän +auta iätse sureminen." Tyttö mieltyy tuumaan, ja lähdetään yhdessä, +astutaan tietä myöten. Tulee siellä Paholainen heitä vastaan, sanoo +tytölle: "Etsi sinä päätäni." Pojalle sanoo: "Sinä olet valmis +syödäkseni." Tästäkös hätä raukoille! Etsii tyttö, etsii Paholaisen +päätä, ei tohdi vastustella; vaan poika sill'aikaa rukoilee Jumalata +päästämään vielä pahan miehen käsistä, jolle pistää unineulat korviin. +Se siitä nukkuu päätä etsittäessä tytölle syliin, ja aletaan neuvotella, +miten pakoon päästä. Nähdäänpä härkä taivosella, niin rukoillaan sitä +avuksi. Heti lankeaakin siitä härkä heidän eteensä, sanoo: "Nouskaa +selkääni, sysätkää Paholainen mättäälle nukkumaan." Tyttö samassa +sysääkin Paholaisen sylistänsä, heittää hänet mättäälle makaamaan ja +nousee veljensä kera härälle selkään. Lähdetään siitä nyt ajamaan, +mennään, mennään, minkä keretään, niin tulee tulinen koski eteen, vaan +ajetaan siitäkin päällitse ja päästään toiselle puolen. Siinä virkkaa +selässänsä istujille härkä: "Ottakaa huivi korvastani, sivaltakaa sillä +maata, niin tulee teille huonukset tähän." No, eihän muuta, ottaa poika +huivin ja sivaltelee sillä maata, niin syntyy samassa huonukset heille, +niin kauniit, ettei kuninkaalla parempia. Siitä härkä taas sanoo +pojalle: "Nyt minut pitää tappaa; tapettua ota korvat, pistä +kormantoosi, eikö niistä sinulle mitään hyvää tulisi." Poika tekee +silloin kuten käsky oli, tappaa härän ja korvat panee kormantoonsa, niin +niistä syntyy hänelle koirat semmoiset, että jos mitä yrittäköön, sen +saa. Lähteepä niine koirinensa metsälle, viipyy siellä aikansa, niin +tulee jo paholainen tytön luokse, rupeaa häntä hyväilemään; ja tyttö +mieltyy häneen, ollaan, pakistaan siinä kuin ystävykset ainakin. Kuluu +päivä iltapuoleen, niin ikkunasta kun katsotaan, nähdään jo pojan +koirinensa metsältä tulevan. Pelästyy Paholainen sitä, sanoo tytölle: +"Nyt nuo kirotut koirat repivät minut, peitä minut karsinaan, ehk'ei +sieltä löydettäisi." Tuskin saikaan tyttö peittäneeksi, kun koirat +isäntänsä kera tulivat pirttiin, niin jo luotiihe haukkumaan karsinan +päällä. Kysyy veli: "Mikäpä karsinassa, kun noin koirat haukkuvat?" -- +"Leipäpalasia sinne on kirvonnut, niitäkö etsiteltäneen", virkkoi tyttö; +hän näet Paholaista toivoi mieheksensä, sentähden ei sanonut. + +No, kuluu se yön seutu, niin poika huomenna samatse lähtee metsälle, +siellä riistaa pyytelee koirillansa. Pääsevät kotona olijat silloin omin +valloin elämään ja pakisevat keskenänsä, niin sanoo Paholainen tytölle: +"Nyt kun veljesi metsältä palaa, sinä yhdeksän lukon taakse maanita +koirat, ettei heistä pelkoa ole." Tulikin illemmalla poika kotiin, niin +Paholainen taasen karsinaan peittäytyi, vaan tyttö meni veljeänsä tuvan +ovelle vastaan, sanoi: "Käypä, veikkoseni, jauhoja yhdeksän lukon takaa +aitasta, minä en joutaisi, rokkapata kiehuu." Poika silloin kääntyi +ovelta heti, lähtee jauhoja tuomaan, ja koiratkaan eivät hänestä jää, +lähtevät jälkeen; vaan sisar oli edeltä sinne leipäpalaa luonut, +kalapalaa luonut, lihapalaa luonut, niin koirat niitä jäävät syömään, +eivät muistakaan isäntänsä kera aitasta tulla, sinne salpautuvat. Tulee +pirttiin poika, niin Paholainen jo käypi vastaan siellä, sanoo hänelle: +"Ole valmis lounaakseni." Sanoo poika: "Kun vielä kylyn ennen saisin +lämmittää, pehmeämpi liha tulisi syödäksesi." -- "No, mene, ruttoon +lämmitä", ärjäisi Paholainen, vaan ei antaisi sisko, sanoo: "Sitä siinä +lämmittelemään, syö rutompaan pois." Laski kuitenkin Paholainen, ja +poika ottaa kirveen, lähtee halkoja hakkaamaan. Hakkaa siellä, hakkaa, +niin lintunen ylhäällä ilmassa laulaa: "Leikkaa, leikkaa puitasi vielä +vähän aikaa, jo ovat koirasi kahdeksan lukon takana." Pirtissä taas +sisko pakajaa Paholaiselle: "Tuota tuohon halkoja päästit leikkaamaan, +kun et rutompaan syönyt, vielä pääsee käsistäsi." Poika sillä välin +hakkaa yhä, leikkelee puita ulkona, niin lintunen taasen laulaa ilmassa: +"Leikkaa, leikkaa, poikaseni, vielä vähäsen, jo ovat koirasi seitsemän +lukon takana." Tuleepa siitä jo Paholainen, sanoo pojalle: "Etkö +rutompaan joudu, en minä sinua kaikeksi päivää pannut tähän halkoja +leikkaamaan." Tuossa lauloi taasen lintu hiljaisempaan ilmassa: "Ala +panna, poikaseni, kyly lämmetä, jo ovat koirasi kuuden lukon takana." +Poika siitä alkaakin panna kylyä lämmetä, ja lintunen aina kerran +toisensa jälkeen lauloi: "Ala jouduttaa kylyä, ala uuni riuvotella, ala +vettä kantaa, ala vastaa laatia, ala päältäsi riisua, jo ovat koirasi +viiden, neljän, kolmen, kahden, yhden oven takana." Kyly kun sillä +tavoin joutui viimeinkin, kävi Paholainen syömään poikaa; vaan koiratkin +samassa pääsivät viimeisen lukon takaa, tulivat kylyyn ja kisalsivat +Paholaisen halki. Sanoo Paholainen koirien revitellessä tytölle: "Sinä +ota torahampaani, sillä piirrä veljesi päätä, niin hän kuolee; vie siitä +hammas lampiin, niin minä uudellensa virkoan." + +Pani sisar sen mieleensä, otti kylystä Paholaisen torahampaan ja sillä +veljensä päätä piirtää, niin se siitä kuolee ja viedään maahan kuin +ruumis ainakin; vaan torahampaan kantoi tyttö käskyä myöten lampiin, niin +siitä Paholainen virkosi uudellensa, tuli taasen eläviin. Koiratpa kun +kotvaan eivät näe isäntäänsä, käypi heille ikäväksi, ja saavat etsimään, +mistä tuo löytyisi. Viimein sieltä täältä etsittyänsä tulevat +kalmistoonkin, niin sieltä haju nousee heille nenään. Kaivoivat silloin +ruumiin maasta ylähäksi ja nuolivat, nuolivat päätä, kunne meni hampaan +haava umpeen. Siitä vertyi jo poika uudellensa elämään, hyppäsi ylähäksi +ja sanoi: "Ohoh, kun viikon makasin!" Koirat siihen vastasivat: "Vielä +olisit viikomman maannut pahoittasi koirittasi", ja puhuivat +isännällensä, miten Paholaisen torahampaan hänen päästänsä löysivät. +Tästä arvataan nyt asia, että sisko se on kaikki laatinut, ja mennään +pirttiin, jossa revitellään Paholainen ja hänen morsiamensa; vaan itse +hyödytään hörtsäksi, parataan partsaksi. Siitä elämään päästään. Poika +syöttää, juottaa, luonansa pitää koirat ikänsä. -- Sen pituinen se +tarina. + + +ORIKSI MUUTETTU POIKA + +Ennen aikaan, mikä sen enää muistaakaan, milloin se oli, sai Perkele +valtaansa kuninkaan pojan, josta teki itsellensä hevosen, muutti sen +semmoiseksi oriksi, joka neljä kertaa hyppäsi vain, niin virsta matkaa +oli tehty. Sai niin ikään yhden kerjäläispojan kuninkaan vallan alaisia +itsellensä, ja sen pani oritta ruokkimaan, niinkuin renkipojaksi +itsellensä. Pojan piti asua hevosen kanssa yhdessä ja katsoa sitä +hyvästi. Menipä itse isäntä kotoa, minne lienee mennyt, niin kielsi +lähtiessänsä, ettei hengen haastolla saa mennä hänen huoneessansa +käymään; mutta hänen poikessa ollessaan puhui ori pojalle: "Mene +kuitenkin isännän huoneeseen, joskopa kielsikin, mutta elä koske mitään, +vaan katsele tarkkaan kaikki, tiedustele, mitä siellä on ja mitä siellä +kuuluu." Poika teki, minkä ori käski, meni isäntänsä huoneeseen ja näki +siellä paljon kummia kaluja ja aineita. Oli iso sammio täynnä verta oven +pielessä. Seinällä näki suuren summattoman miekan riippuvan naulassa. +Katsahti arkkuun, joka oli nurkan loukossa, niin siinä oli yhdessä +komerossa vähäinen pieni kivi, toisessa havun lehvä, kolmannessa malja +täynnänsä vettä. Kohta pojan siellä käytyä tuli jo Perkele kotiin ja +ymmärsi heti pojan käyneen hänen huoneessansa, niin torui siitä +armottomasti poikaa: "Likimaitse että pääset hengissä", sanoi, "vaan +käypäs toinen kerta, niin sinut paha perii." Sillä kertaa poika +kuitenkin pääsi rukouksilla vapaaksi ja alkoi isäntänsä hevosta katsoa +niinkuin ennenkin. + +Elettiin aikaa vähäsen, niin Perkele niin ikään läksi matkoillensa, +montahan sillä on asiata toimiteltavaa, ja vielä kovemmin vakuutti +poikaa, sanoi: "Käyhän vielä huoneessani, niin sitten minä tapan sinut." +Vaan mitäs siitä? Tuskin pääsi Perkele talon tienoolta, niin ori taasen +puhui pojalle: "Mene kuitenkin huoneessa käymään, elä pelkää yhtään, +tyydy siihen, mitä minä sanon." -- "Mitäs minun nyt pitää tekemän, kun +minä siellä käyn?" kysyi poika. Ori neuvoi: "Koeta sitä suurta miekkaa +kädelläsi, liikkuuko tuo vähänkään" -- se oli niin iso, ettei se paljon +liikahtanut tavallisen miehen koetellessa -- "jos ei se liikahda, niin +kasta pääsi siinä verisammiossa, joka on oven pielessä, ja koettele +sitten miekkaa uudellensa, jaksatko nostella." Poika teki sen, meni, +koetteli miekkaa, vaan se ei hievahtanutkaan. Kastoipa päänsä +verisammiossa, niin lakki alkoi paistaa kullalta heti, ja poika tuli +siitä niin voimalliseksi, että miekka kohta oli kepeä hänen +liikuttaaksensa. Meni siitä sanomaan orille: "Jo nyt miekka keveni." -- +"Hyvä se", virkkoi ori, "mene nyt, perimmäisestä huoneesta ota +verkanuttu päällesi, toiseen lakkariisi pistä arkusta se pienoinen kivi, +toiseen havun lehvä, tukitse siten se vesimalja, peitä hyvästi, ettei +läiky yhtään, ota miekka, pane vyöllesi ja tule luokseni talliin." Poika +tekikin kaikki kuten neuvo oli ja tuli sitten talliin kaiken sen tavaran +kanssa, minkä isäntänsä huoneista oli saanut. Täällä ori virkkaa +hänelle: "Istu nyt selkääni, niin lähdemme karkuun koko Perkeleen +kodista!" Sehän oli pojankin mieleen semmoinen tuuma, samassa nousikin +orillensa selkään jo, ja lähdettiin pakenemaan sieltä. + +Tulipa Perkele matkoiltansa kotiin, niin havaitsi kaikki tavaransa +kadonneen huoneista, ja talliin kun meni katsomaan, sekin tyhjänä oli. +Lähdepäs siitä nyt pakenijoita ajamaan perästä suurella voimalla +tavoittaaksensa heitä. Pojan ori kyllä hyppäsi neljästi vain virstassa, +mutta kumminkin olisi Perkele saavuttanut, ellei estettä tullut väliin. +Hevonen näet, kun kuuli jytinän jäljeltänsä, sanoi pojalle: "Katsopa +taaksesi, näkyykö mitään tulevaksi." -- "Tulee sieltä niinkuin musta +pilvi ikään kohisten jäljeltä", vastasi poika. Ori siitä sanoi pojalle: +"Ota kivi lakkaristasi, heitä se jäljelle." No, poika heittikin kiven +samassa taaksensa, ja siitä tuli niin jyrkkä, mahdoton kallio heidän +jäljellensä, ettei Perkelekään päässyt siitä ylitse, vaan juoksi +kotiinsa hakemaan aseita, joilla vuorta piti särjettämän. Toi sieltä +suuren, mahdottoman kirveen kanssansa ja teki vuoreen kolon, josta pääsi +kulkemaan. Tie kun oli aukaistu, rupesi heittämään kirveensä kallion +koloon, palatessansa siitä sitten ottaaksensa; vaan tuli kettu, vuorta +myöten juosta lipotteli, ja sanoi: "Eläpäs heitä kirvestäsi siihen, minä +varastan." -- "Enkä heitäkään kirvestäni, vien kotiini", sanoi Perkele +ja juoksi takaisin taas hirmuisen matkan -- viipyihän se siinä! Kotona +käytyänsä lähtee taasen ajamaan varkaitansa, vaan ori älyää sen jo +kaukaa ja kysyy entiseen tapaansa pojalta: "Näkyykö mitään tulevaksi?" +Poika vastasi: "Entinen pilvi taas nousee." Ori silloin käski pojan +heittää havun lehvän lakkarista, ja se kun heitettiin tielle, siitä tuli +niin suuri, sakea hongikko, ettei päässyt Perkele lävitse sen suuren +voimansa kanssa, mikä hänellä oli. Juoksi kotiinsa ja haki sieltä sen +suuren kirveensä taas, jolla hakkasi hongikon edestänsä. Heitti sitten +kirveensä kannon päähän ja arveli lähteä edellensä; vaan kettu taasen +juosta luikertaa siihen häntä suorana ja sanoo: "Eläpäs heitä +kirvestäsi, minä varastan sen siitä." -- "Enpä heitäkään kirvestäni", +virkkoi Perkele, "vien kotiini", ja läksi juoksuttamaan kirvestänsä +sinne, ettei kettu saisi. Poika sillä aikaa vain pakeni orin selässä; +vaan ei kovinkaan kauaksi vielä päästynä, kun kuului taas jyrinä +jäljeltä. "Katsopas taaksesi", sanoi pojalle ori, "näkyykö mitään +tulevan." Poika vastasi: "Entinen pilvi taas nousee, samankaltainen kuin +äskenkin." -- "Heitä jo vesimalja tielle", neuvoi ori, "se meidät ehkä +pelastaa"; ja poika kun heitti, siitä tulikin niin suuri järvi +semmoinen, ettei Perkele päässyt ylitse. Ei hänellä ollut laivaa eikä +venettä eikä muuta, vaan rupesi juomaan sitä vettä päästäksensä kuivin +jaloin järven poikki. Joi vain, joi vain ja pani sisäänsä, mutta vanteen +vääntäisi mahansa ympärille, ettei repeäisi. Tulipa silloin kettu ja +puri vanteen poikki, niin maha halkesi juodessa, vesi pääsi +valloillensa, ja Perkele hukkui veteen, ei tavannutkaan ajettaviansa. + +Päästyänsä Perkeleestä läksi poika ajamaan kuninkaan kotiin, yli portin +heti hyppähytti orinsa ja tuli pihaan semmoisissa kauniissa vaatteissa +kuin hän Perkeleeltä saanut oli, suuri miekka vyöllä. Vaan ei hän ollut +siellä muuta kuin näyttihe vain, ettei kuningas tiennyt, kuka se oli, +joka semmoisella jyräkällä hänen pihassansa kävi, vaikka oli oma +poikansa sillä hevosena. Ei kuitenkaan linnalta kauaksi mentynä, vaan +ori, joka tunsi vanhat ruokamaat, neuvoi taasen poikaa, sanoi: "Vie +minut tuonne tammikkoon ja hanki heiniä eteeni, että pääsen syömään, +vaan mene itse, kun ensin heität vaatteet, miekat ja kaikki satulaan, +kerjäläispoikana kuninkaan kartanoon ja pyri ruohomaan kitkijäksi, että +itsekin saat ruokaa, ja ota niitä ruohoja vähän, mitä siellä on, ja tuo +minunkin syödäkseni." Poika tekikin neuvon mukaan ja pääsi linnalle +ruohoston kitkijäksi, niin sillä elätti henkensä ja vei hevosellensakin +sieltä niitä ruohoja maistaa. Olipa kuninkaalla paraikaa suuri sota, ja +ajettiin kaikki sotaväki vihollista vastaan, niin poika kun kävi orin +luona, puhui sille: "Nyt on kuninkaalla sota, kaikki läksivät +täysmiehiset tappeluun." -- "No, pyri sinäkin sotaan", neuvoi ori, "etsi +jotakin hevosluuskaa allesi, jolla pääset muiden seurassa ajamaan +sinne." Mitäs tästä; poika kävi ilmoittamassa tahtonsa, ja hänelle +annettiin sieltä vanha hevosjättö ajettavaksi. Oli sitten maantie +vetelän suon poikki mentävä, niin poika tahallansa ajoi hevosluuskansa +tien ojaan, upotti sinne ja pyysi sotamiehiä, jotka komeilla hevosilla +ja kauniilla ajinkaluilla kulkivat tietä, auttamaan hevostansa suosta +ylös. Mutta nämä eivät olleet asiasta millänsäkään, nauroivat vain +pojalle, sanoivat: "Ole vain siellä luuskinesi, mitä sinä sodassa teet, +semmoinen mies luuskallasi." Poika sillä tavoin jäi siihen, kun ei +auttanut kukaan, vaan kun kaikki sivuitse kulkivat edellensä, tämä +hevosluuskansa jätti suohon, meni oman orinsa luo, joka kolmasti vain +hyppäsi virstassa, ja ajoi sillä toista tietä myöten sotaväen edelle +vihollista vastaan, jossa hakkasi suurella miekallansa koko vihollisen +väen kulhoksi ennenkuin muu sotaväki ennätti näkemäänkään koko tappelua. +Sotapäälliköt tultuansa tappelupaikalle näkivät viholliset kaikki +lyödyiksi, keto kuolleita täynnä oli. Ihmettelivät sitä, arvelivat: +"Kukahan tämän armotyön meille on tehnyt, että vihollinen näin lyöty +on?" eivätkä tienneet asian laitaa, miten se oli, vaan läksivät +väkinensä palaamaan linnaan takaisin ilmoittaaksensa kuninkaalle, kuinka +sota käynyt oli. + +Poika, joka tappelussa oli saanut suuren haavan käteensä, oli kuitenkin +heti palannut sieltä jällensä, ettei häntä kukaan nähdä saanut, ja +syrjäteitä ajanut sille tielle takaisin, jota sotaväenkin piti sodasta +tuleman. Sillä tavoin oli muiden kotiin palatessa taasen hevosluuskaansa +pyytämässä suosta ylös ja pyysi apua niinkuin ennenkin; vaan sotamiehet +nauroivat vain ja sanoivat: "Ole siellä luuskinesi, eipä sinusta olisi +apua ollut sodassakaan, jos siellä olisit ollutkin." Menivät tietänsä +linnalle ja puhuivat kuninkaalle, miten sota oli käynyt. Kuningas +kuultuansa asian ihmetteli: "Kukahan se oli, joka sen laupeuden teki ja +vihollisen löi?" vaan ei tiennyt kukaan hänelle selvittää sitä. +Elettiinhän muutaman aikaa taas, ja poika yhä kitki ruohostoa senkin +jälkeen niinkuin ennenkin, niin kitkiessänsä aina sitoi sitä haavaansa, +jonka sodassa käteensä sai. Kuninkaan tytär, joka aina lystiä +kävellessänsä näki, kuinka poika haavaansa sitoi ruohomaassa, sanoi +viimein isällensä: "Tämä poika oli terveenä, kun tänne tuli, ja nyt hän +on haavoitettu, mistähän se tulee?" Kuningas silloin otti pojan +tutkinnolle, kyseli: "Oletko sinäkin sotatantereella käynyt, kun sinulla +kädessäsi haava on?" Poika tutkinnossa siinä ilmoitti nyt asian ja +sanoi: "Minä olen se mies, joka olen sen ihmetyön tehnyt ja viholliset +hävittänyt, ja tässä on minulla visu merkki, kun tämä haava on +kädessäni, jota ennen ei ollut." Kun tämä kuninkaasta yhtähyvin oli +ihme, sanoi poika: "Koska ette usko, niin minä näytän mahtini teille +kahden hetken perästä tässä omassa pihassanne." Meni siitä orinsa luokse +tammikkoon, pani siellä sen ylpeän Perkeleeltä saadun vaateston +päällensä, suuren miekan vyöllensä ja sen kullalta paistavan lakin +päähänsä, joka verisammiossa kullaksi muuttui, istui sitten orinsa +selkään ja ajoi yli portin kuninkaan pihaan. Näytti siinä sotakalunsa, +miekkansa, miehuutensa ja haavoitetun kätensä ja ajoi taasen tiehensä, +meni pois, ettei nähtykään, minne se katosi. Linnan pihalle jäi kuningas +miehinensä avossa suin seisomaan ihmetellen, kuka se oli, joka niin +komealla hevosella ja semmoisessa asussa siinä kävi; ruohoston +kitkijäksi eivät voineet häntä ajatellakaan, se oli heistä niin +mahdoton. Vaan poika tuli sill'aikaa entiseen tammikkoonsa, niin ori +siellä puhui hänelle: "Ota nyt miekkasi, lyö minulta pää poikki, tämä ei +ole minun oma pääni, tämä on Perkeleen panema pää." -- "Kuinkas minä sen +teen sinulle, hyväntekijälleni, joka minut Perkeleen kynsistä päästit, +se on mahdoton", sanoi poika, mutta ori vain sanoi: "Sinun pitää se +tehdäksesi minulle, se on Perkeleen pää; jos et sitä tee, niin minä +tapan sinut." Poika silloin teki niinkuin käsky oli, sivalsi miekkansa +ja löi oriltansa pään poikki; vaan ori kun kuoli, sen sisältä tuli se +kuninkaan poika ilmiin, joka hevoseksi muutettu oli ja siellä puhetta +oli pitänyt selvänä ihmisenä. Puhui siitä se kuninkaan poika entiselle +ruokkijallensa: "Käykäämmepä nyt kahden miehen vanhan isäni puheelle! +Pidä sinä ne koreat vaatteet päälläsi, minä lähden semmoisena kuin ennen +vietäessä olin." + +Tuuma kun oli sellainen pidetty, läksivät yhdessä astumaan ja tulivat +semmoisina linnaan. Siellä tunsi nyt kuningas heti kohta poikansa, kun +se oli niissä entisissä hyvintunnetuissa vaatteissansa, ja kysyi +hämmästyen häneltä: "Mitenkäs, niinhän sinä olisit kuin minun poikani +näyltäsi, vaan mikä sinut pelasti Perkeleeltä ulos, joka minulta lapsena +ollessasi sinut ryösti?" Poika vastasi: "Tämä minut pelasti, tämä mies, +joka minun kanssani on." -- "Mikä mies sinä sitten olet?" kysyi kuningas +poikansa toverilta. Se vastasi: "Minä olen se ruohomaan kitkijä, joka +olen tässä linnassanne jo muutamia kuukausia ollut"; vaan eivät +tahtoneet uskoa, luulivat joksikin suureksi kreiviksi ennenkuin näytti +haavatun kätensä, jota kuninkaan tytär kyllä oli monta kertaa nähnyt +pojan ruohostoa kitkiessänsä sitovan. Siitä nyt kuninkaan poika ja +kerjäläispoika yhdessä puhuivat kuninkaalle koko seikan, mitenkä ensinnä +Perkeleen luona oltiin ja sieltä viimein pakenemaan päästiin, miten +kettu oli heille sangen hyvä apumies, joka viivytti ensin Perkelettä +juoksussa ja hänet sitten järveen hukutti, ja kertoivat kohdallensa +kaikki, miten kuninkaan poika viimein muuttui ihmiseksi, kun hevoselta +pää otettiin, ja mitä tuumaa sitten pitivät keskenänsä aina linnalle +tuloonsa asti. Sen kun kuuli vanha kuningas, korotti kerjäläispojan +vierimmäiselle istuimellensa ja antoi hänelle tyttärensä vaimoksi; vaan +kuninkaan oma poika tuli nyt arvollensa, jäi sen isänsä vallan +perijäksi. -- Siihen loppui se tarina; jos kuka ei usko, se keltä +kysyköön. + + +JÄLKIMAINE + +Tähän vivahtavia tarinoita muistellaan Hämeessäkin. Niin käypi muudan +sieltä kotoinen tarina seuraavaan tapaan: + +Kerran oli Pahanen valtaansa saanut kaksi lasta, joita piti +palvelijoinansa ja kiusasi kaikella tavoin. Lapsista oli toinen poika, +toinen tyttö, niin heidän kun oli molempien siinä hyvin paha ja vaikea +olla, puhui tyttö kerran pojalle: "Tietäisin minä, millä täältä +pääsisimme: kun nainet minut, niin pelastan sinut Pahasesta, ja lähdemme +yhdessä pakenemaan." Poika oli siihen valmis, ja laittausivat kohta +kumpikin matkalle. Tyttö leikkasi kolme pisaraa verta nimettömästä +sormestansa kynnykselle, käski pojan ottaa vähäsen puuta, kiveä ja vettä +mukaansa, ja pimeän tultua, kun Pahanen oli sikeästi nukkunut, läksivät +kahden kesken hänen luotansa pakenemaan. + +Vasta päivän valjetessa aamulla heräsi Pahanen unestansa ja huusi +huoneestansa tytölle: "Nouse jo, tyttö, töillesi!" -- "Jo nousen, jo +nousen", vastasi ensimmäinen veripisara kynnykseltä, ja Pahanen kun +luuli tytön valveella olevan, rupesi uudellensa maata ja nukkui toiseen +päivään asti yhteen jatkoon. Herättyänsä huutaa taas tytölle: "Joko pata +tulella?" -- "Jo kiehuu, jo kiehuu", vastasi toinen veripisara. "No, +hyvä se", virkkoi Pahanen, nukkui siitä uudellensa ja makasi taasen +vuorokauden ennenkuin heräsi; vaan alkoi jo nälkä verinen olla hänellä +mahassa, niin ärjäisi oikein tuskissansa: "Eikö jo ruoka ole valmis?" -- +"Valmiina on", virkkoi kolmas veripisara, "tulkaa, isäntäkulta, +syömään!" Pahanen silloin nousi vuoteeltansa ja kävi keittoa katsomaan; +vaan huonostipa siellä on ruoan laita, eikä näy edes keittäjätäkään. +Meni siitä poikaa katsomaan, onko tuo edes tallella, vaan poikessa oli +sekin, huone tyhjänä ihan. Siitä arvaa jo Pahanen seikan, jotta karussa +nyt ollaan; ja hänellä kun oli kolme suurta koiraa, ne pani pakenijoita +hakemaan. Nämä läksivätkin heti ajamaan, vaan toiset kuulivat jo jytinän +peninkulman päästä, niin tyttö sanoi pojalle: "Nyt tullaan jäljessä! +Rupea sinä hongaksi tähän, minä rupean kuuseksi." Ja niin muuttuivat +molemmat puiksi. Koirat ajaessansa tulivat aina puiden luokse, vaan +siinä haihtuivat jäljiltä, etteivät osanneet mihinkään, ja kääntyivät +viimeinkin takaisin. Kotiin tulleilta kysyi kohta Pahanen: "Löysittekö +pakenijat?" -- "Emmekä löytäneet", virkkoivat koirat, "kahden puun +juurelle asti oli selvät jäljet, vaan ei siitä mihinkään." -- "Siinäpä +ne juuri olivat", sanoi Pahanen, "menkää, ottakaa ne puut." Koirat kohta +läksivät taasen ajamaan, vaan tyttö kuuli niin ikään peninkulman päässä +jo jytinän ja neuvoi toveriansa: "Jo tullaan jäljessä, ole sinä +veräjänä, minä niittynä tässä." Ja muuttuivat taasen kumpikin, toinen +veräjäksi, toinen niityksi. Ei aikaakaan, niin koiratkin joutuivat +siihen, vaan veräjälle tultuansa eksyivät taasen jäljiltä, ja täytyi +kääntyä siitä kotiin. "Jokos löysitte?" kysyi taasen Pahanen. "Emmekä +löytäneet", vastasivat koirat, "metsän keskessä on niitty, niin sen +veräjälle oli jäljet, vaan siihen loppuivatkin." -- "Voi teitä!" sanoi +Pahanen, "nepä ne olivat, ne samat, juoskaa sievään takaisin." No, +alapas siitä koirien juosta taas minkä ennättivät jäljestä; vaan +pakenijat samoin taas kuulivat jo jytinän kaukaa ja tiesivät olla +varoillansa muuttuen toinen lammiksi, toinen sorsaksi, joka uiskenteli +lahden tyvenessä. Koirat kun eivät löytäneet niittyä ei veräjätä enää +metsässä, juoksivat vainua myöten edellensä, vaan lammin luona eksyivät +taasen jäljiltä ja kääntyivät siitä kotiinsa. Siellä kysyi Pahanen: +"Jokos nyt löysitte haettavanne?" -- "Eikö mitä", virkkoivat koirat, +"vähäisen lammin rannalle tulimme, vaan siinä jäljet katosivat, emme +osanneet mistä etsiä." -- "No, te nyt eläviä olette!" sanoi Pahanen, +"siinähän ne juuri ovatkin", ja läksi itse hakemaan. Jyrinästä kuulivat +jo pakenijat, että nyt on isäntä itse liikkeellä, ja tyttö käski pojan +heittää puupalasen jäljellensä. Se kun heitettiin, siitä tuli niin suuri +hongikko, ettei päässyt Pahanen lävitse, vaan täytyi käydä kirveen +kotoansa, jolla hakkasi hongikkoa, kunne sopi viimeinkin kulkemaan. +Toiset sillä aikaa pakenivat pakenemistansa yhä, vaan keksittyänsä +Pahasen taasen lähestyvän heitti poika kiven lakkaristansa, ja siitä +tuli niin mahdottoman suuri vuori, levesi joka haaralle, jotta jäi +Pahanen sen keskelle. Siinä kipusi sitten kolme vuorokautta kallioiden +lomissa, kunne pääsi viimeinkin ylitse, niin läksi pakenijoita +uudestansa ajamaan saavuttaaksensa kuitenkin. Poika silloin heitti +vesiastian taas jäljellensä, ja siitä syntyi niin avea järvi Pahasen +eteen, ettei hän päässyt mihinkään. Tämäpä, kun muuta neuvoa ei nähnyt, +rupesi juomaan järveä kuiviin päästäksensä jalkaisin ylitse, ja saikin +jo järven niin tyhjäksi, ettei ollut vettä kuin vähän enää pohjassa; +mutta viimeistä juodessa puhkesi vatsa Pahaselta, ja hän kuoli siihen +paikkaan. Poika ja tyttö pääsivät rauhassa elämään viimeinkin. -- Sen +verta sitä. + + + + +AVAIMETON VAKKA + + +Eli talossa ennen perhe, jota oli ukko ja akka ja nainut poika. Se poika +metsältä tullessansa kerran näki koiransa haukkuvan metsoa puussa ja +rupesi ampumaan lintua jousellansa. Mutta metso ihmisen kielellä virkkoi +puusta: "Eläs ammu, poikaseni, heitä elämään vielä." Poika kun kuuli +metson ihmisen tavalla puhuvan, hämmästyi ensinnä vähän, vaan siitä +rohkeni kuitenkin ja yritti uudestansa ampumaan. Ei saanut kuitenkaan +vielä laukaistuksi, ennenkuin metso toiste pakisi hänelle: "Eläs, +poikaseni, ammu minua, vielä minä sen kostan sinulle." Tämän linnun outo +puhe taasen arvelutti poikaa, vaan siitä kiivastui uudellensa ja ojensi +kolmannesti jousensa ampuaksensa lintua. Metso silloin vielä +surkeammalla äänellä rukoili häntä: "Elä, poikakulta, ammu minua, ota +ennen elävänä kotiisi. Syötä minua vuosi, minä sitten palkan maksan!" +Pojasta kun oli metson tuuma soma, ottikin hänet elävänä puusta ja vei +kotiinsa, jossa kertoi taatollensa koko seikan sanoen: "Tämä metso pyysi +minua syöttämään itseänsä vuoden, niin hän minulle sitten palkan +maksaisi; syötänkö, taattoseni?" -- "No, syötä, paljonko tuo syönee", +vastasi taatto. Poika siitä rupesi elättämään metsoansa, syötti, syötti +aikansa, niin sille vaskinen sulka häntään kasvoi. Vuoden päästä putosi +se sulka purstosta, ja metso lensi tiehensä. "Se siitä nyt oli +syöttämästäsi", sanoi pojan nainen, nauroi miehellensä; mutta iltasella +tuli metso jäljellensä ja rukoili poikaa: "Syötä minua toinen vuosi!" +Poika suostui syöttämään, ja metsolle taasen kasvoi purstoon hopeasulka, +joka vuoden päästä putosi siitä, vaan metso taasen lensi pois. Illalla +kuitenkin tuli jällensä ja sanoi pojalle: "Syötä vielä kolmas vuosi." +Poika syötti, ja vuoden päästä kasvoi metsolle kultasulka, ylen kaunis, +jonka pudotti purstostansa ja lensi tiehensä. Vaan ei kauaksi jäänyt, +illalla tuli takaisin niinkuin ennenkin, hyväili syöttäjätänsä ja sanoi: +"No, nyt tule palkkaasi kolmen vuoden syötännästä ottamaan, nouse +selälleni!" Poika asettihe hänen siivillensä, ja metso läksi meren +päällä lentelemään. Nousi, nousi ylhäälle hyvin ja kysyi pojalta: "Miltä +näyttää meri silmissäsi?" -- "Niin on kuin seulan pohja", vastasi poika. +Siitä laski nyt metso pojan putoamaan selästänsä, vaan ennenkuin mereen +paiskahti, lensi hänelle eteen, sovitti siipensä alle, että pääsi poika +selkään taas, ja sanoi: "Niin minullakin oli hätä, kun ensi kerran +ampumaan yritit." Kohosi toisen kerran taivaalle ja kysyi: "Miltä +näyttää meri silmissäsi?" -- "Niin on kuin sormuksen kokoinen vain", +vastasi poika, ja samassa pudotti hänet metso selästänsä taas, mutta ei +kuitenkaan mereen antanut pudota, vaan sovitti itsensä alle taas ja otti +uudellensa pojan selkäänsä. Sai siitä kohoamaan niinkuin ennenkin, nousi +aina ylemmäksi taivaalle ja kysyi: "Miltäpä näyttää nyt meri +silmissäsi?" -- "Ei ole kuin neulan silmän suuruinen enää", vastasi +poika, ja samassa päästi hänet metsokin selästänsä, että oli jo mereen +putoamassa, vaan tuli kuitenkin avuksi vielä, otti uudellensa selkäänsä +ja virkkoi pojalle: "Sinä kun toisen ja kolmannen kerran yritit +ampumaan, minulle tuli aina suurempi hätä, niinpä sinustakin oli toiste +ja kolmannesti selästäni pudotessasi kerta kerralta hirveämpi." -- "No, +elä, metsokulta, enää pudottele!" rukoili poika. "En pudotakaan, en", +sanoi metso, "armahdithan sinäkin viimein minua." Läksi lentoon siitä ja +lensi lentämistänsä yhä. Pitkän matkaa mentyänsä kysyi viimeinkin +pojalta: "Näetkö mitään?" -- "Onhan kuin vaskipatsas", vastasi poika, +"tuolta etäältä näkyy." -- "Sinne lennän nyt", virkkoi metso, "siellä +asuu nuorin sisareni; kun perille pääsemme, ja hän minua syöttämästäsi +tahtoo sinua palkita, niin pyydä avaimetonta vakkaa." + +Ei aikaakaan, niin oltiin jo vaskilinnan luona, metso silloin muuttui +siinä mieheksi, ja mentiin sisälle. Siellä sisar tulee veljeänsä +tervehtimään, sanoo: "No, missä, veikkoseni, nyt olet kolme vuotta +ollut?" -- "Tämä mies minut elätti", sanoi toinen. "No, mitä sinulle +siitä palkaksi pitää?" kysyi linnan emäntä pojalta. "Jospahan saisin +avaimettoman vakan", vastasi siihen poika niinkuin metso oli neuvonut; +vaan ei annettu hänelle sitä, sanottiin: "Ota kultaa, hopeata, ota mitä +vainkin tahdot, emme voi avaimetonta vakkaa antaa." Mitäs siihen; poika +ei sanonut muusta palkasta huolivansa, ja lähdettiin vaskilinnalta pois. +Emännän veli muuttui metsoksi uudellensa, otti pojan selkäänsä ja läksi +lentämään taas. Lensi, lensi, minkä lienee lentänytkin, meri alla, +taivas päällä, niin kysyi pojalta: "Näetkö mitään?" -- "Tuolla etäällä +on kuin hopeainen patsas", vastasi poika, "kenhän siellä asuneekin?" -- +"Se on minun keskimmäisen sisareni linna", virkkoi metso, "kun tulemme +sinne, niin avaimetonta vakkaa kysy palkastasi." Kohta oltiinkin +hopealinnassa, kaukaako se metso sitä väliä lensi; vaan ei annettu +avaimetonta vakkaa siitäkään, täytyi lähteä palkatta sieltäkin. Kotvan +matkaa lennettyänsä sanoi metso taasen pojalle: "Erotatkos +kultapatsasta, joka tuolta etäältä näkyy? Se on minun vanhimman sisareni +linna, menkäämme nyt sinne, eikö tuolta jo palkkaasi annettaisi." + +Päästiinpä perille, niin siellä viimeinkin kävi metson sana todeksi, +kultalinnan emäntä ilomielin tervehti veljeänsä, joka nyt oli miehenä +taas, syötti, juotti kyllin kumpaakin ja antoi pojalle avaimettoman +vakan palkaksi, kun se hänen veikkoansa niin kauan oli elättänyt. +Aikansa täällä levättyä jätettiin sitten linnan emännälle jäähyväiset, +metso otti miehen ja avaimettoman vakan selällensä ja läksi niiden kera +lentoon taas. Mentiin, mentiin määrättömiä matkoja, minkä aikaa lienee +mentykin, niin alkoi jo uuvuttaa metsoa lopulla. Olipa korkea vaara +ikään näkyvissä, niin siihen heitti metso vaaran kukkulalle kannettavat +selästänsä ja itse lensi tiehensä. Tästäkös miehelle hätä käteen. Hän +siinä murheissansa ei tiedä, kunne lähteä, minne matkata; lähteä sitä +pitäisi jonnekin, vaan vakka jykeä on. "Tuota vielä tuossa kantaisin!" +arveli hän viimeinkin ja nakkasi vakan maahan. Vakka silloin aukesi +pudotessa, ja siitä linna kasvoi paikalle, ruoat, juomat, herrat, +palvelijat ja kaikki, mitä linnan pitoon kuuluu ainakin. "No, ei +kummempata!" arveli mies, istuihe ruoan ääreen ja söi mahansa täyteen, +mutta syötyänsä ja juotuansa arveli lähteä kotiinsa kuitenkin, ei +viihtynyt siinä uudessa linnassansa, ikävä tuli. Ikään olikin jo +lähtemässä, kun tuli toinen mies hänelle vastaan, sanoi: "Annatko +minulle sen, mikä kodissasi saatu on, niin vien sinut kotiisi?" Ajatteli +mies mielessänsä: "Jos tamma, jos lehmä, jos lammas lienee poikessa +ollessani poikinut, voinhan minä tuon luvata, naiselleni ei ole lasta +ennen syntynyt eikä kyllä tälläkään ajalla." Lupasi antavansa, mikä +lieneekin kodissa saatuna, kun vain sinne pääsisi. "No, ota, kerää +vakkasi", sanoi toinen, "lähtekäämme jo matkalle!" Mies olikin pian +valmis lähtemään, eikä siinä ollut kuin yksi hurahus vain, niin hän oli +jo oppainensa kotona. Vaan täälläkös nyt suru nousi. Nainen oli siellä +kauniin lapsen saanut ja tuli sen kera miestänsä tervehtimään. Miesrukka +murheissansa ei tiennyt muuta neuvoa, vaan puhui salaa sille miehelle, +joka hänet kotiin saattoi, pyysi heittämään lasta vielä moniaaksi +vuodeksi äitinsä luokse kotiin. Tämä suostui tuumaan, sanoi: "No, +jääköönhän poikasi vielä tänne, vaan kun minä Vääräpyörän nimeen sitä +haetan, silloin pitää antaaksesi, muuten on paha tarjona." + +Kului sitten muutamia vuosia, ja poika kasvoi suureksi, niin siitä tuli +niin väkevä, että kun mieheen koski, hän sen särki, jos oli elävä, niin +meni kuoliaaksi. Soimattiin siitä poikaa, sanottiin: "Sinä, Vääräpyörän +ruoka, ihmisiä tuhoat!" Poika kun ei ymmärtänyt sitä, meni kysymään +äidiltänsä: "Mintähden minua Vääräpyörän ruoaksi sanotaan?" Äitikään ei +tiennyt syytä, meni, kysyi mieheltänsä. Miehen silloin täytyi ilmoittaa +asia naisellensa, sanoi: "Kun en kerran kotiini löytänyt, täytyi minun +Vääräpyörälle luvata, mikä olisi kodissani saatu, en luullut poikaa +syntyneen." Poika kun kuuli asian, pyrki kohta Vääräpyörää hakemaan, +eivätkä saaneet vanhemmat häntä estetyksi. Nousi hevoselle selkään ja +kiirehti matkalle. Ajoi siitä, ajoi, kunne uupui jo hevonen juostessa, +vaan ei voinut odottaa, jotta olisi syöttänyt, vaan heitti hevosen +metsään ja läksi jalan astumaan. Tuli viimeinkin meren rannalle, jossa +lampi oli lähellä ja vähän mannerta välissä. Lammin rannalla kasvoi +suuri tammi, ja sen ympärillä ja koko välitantereella oli tallattu +kisapaikka. Nousipa poika tammeen, eikö tuolta voisi nähdä mitä. Oli +siellä, katseli, niin laiva tuli mereltä, laski siihen rannalle +satamaan. Siitä tuli iso joukko nuoria neitoja laivasta, ja läksivät +pesolle lampeen. Toiset yhden keskimmäisen helmoja kantoivat, jaksoivat +vaatteensa kaikki tammen juurelle ja menivät yhdessä lampeen. Poika +silloin nousi hiljaa tammesta alas, otti sen parhaimman neidon vaatteet +talteensa ja kapusi niiden kera puuhun taas. + +Mitäs ollakaan? Tulivat neitoset pesosta, ja kukin vaatteensa tammen +juurelta otti, niin yksi kaunein vaatteitta jääpi. No, etsitään niitä, +etsitään jos jostakin, niin jo keksitään poika tammen latvassa. "Sillä +ne vaatteeni ovat", arveli se neito, joka alastomaksi jäi, kävi poikaa +rukoilemaan, sanoi: "Kuka lienet minulta vaatteeni vienyt, työnnä +jäljelle! Jos maammoksi, jos veikoksi, jos siskoksi, jos puolisoksi +minulle tahdot, minä siksi otan." Moisen puheen kuultuansa nousi poika +heti tammesta maahan, antoi tytölle vaatteet ja kysyi: "Kenen olet +tytär?" -- "Vääräpyörän ainoa lapsi", vastasi neito. -- "Missäpä hän on, +häntä minä haen?" sanoi poika. Neito silloin neuvoi häntä käymään isänsä +kotiin, ei laivaansa ottanut, vaan sanoi: "Linnaa likellä vaaralla on +rautainen kanki, rengas päässä, maahan pistettynä, ken sitä kankea ei +voine maasta kisaltaa, se ei pääse linnaan. Koetahan kuitenkin voimaasi, +ota tämä paikka minulta, se tekee sinut näkymättömäksi ja tuopi ruokaa, +mitä ikään tahdot. Jos linnaan pääset, tule ensiksi minun puheelleni, +minä sitten olen morsiamesi." + +Erosivat siinä nyt toisistansa, neito tovereinensa läksi laivaansa, vaan +poika pisti tytön antaman paikan poveensa ja sai Vääräpyörän linnalle +maitse kulkemaan niinkuin neuvo oli. Kulki etsien yhä nuo ajat, nämä +päivät, ja elätti sillä tytöltä saadulla paikalla henkensä, niin tuli +viimeinkin neuvotulle vaaralle, jossa se rautainen rengaspää kanki oli +maahan kiinni taottuna. Kaikki ympäristö oli kovaksi tallattuna, kun +niin monta jo oli käynyt siinä kankea koettamassa irti saadaksensa ja +sillä Vääräpyörän linnaan päästäksensä; vaan vielä oli kanki asemellansa +yhtä kovassa kuin ennenkin, ei ollut kellään ollut voimaa sitä siitä +irroittaa. Ei poikaa kuitenkan pelottanut, meni hänkin voimaansa +koettamaan, ja kun tarttui vain renkaaseen, samassa kisalsikin jo kangen +maasta irti ja nakkasi sen Vääräpyörän linnan seinää vasten, jotta +kaikui koko ympäristö. Vääräpyörä parhaillansa sattui ruoalla olemaan +linnassansa; kun kuuli jumahuksen, niin kavahti äkkiä istuiltansa, sanoi +toisille: "Nyt vieraita tulee ja jaloja, koska niin kaikki linna +jumahtelee." Meni siitä ulos heti nähdäksensä, kuka se semmoisella +voimalla linnaan tuli, ja oliko rautainen kanki asemellansa; vaan eipä +siellä näkynyt ketään, kanki vain oli paikaltansa nyhdäisty ja makasi +linnan seinävieruksella irrallansa. "Taisivat korvani pettää, koska +täällä ei ketään näy", arveli Vääräpyörä, "vaan kukas tämän kangen tähän +on nakannut, niin tämä minusta kumma on." + +Poika sillä aikaa jo oli tyttären puheilla linnassa. Oli näet pannut sen +tytön antaman paikan kaulaansa ja tullut näkymättömänä morsiamensa +luokse huoneeseen. Se neuvoi häntä isänsä puheilla käymään, ja poika +meni siitä nyt Vääräpyörän eteen häneltä tytärtä pyytämään morsiameksi, +sanoi: "Sinulle minua on toivotettu, täällä olenkin nyt tytärtäsi +kosimassa; mitä pitää ansiotöitä tehdäkseni?" -- "Ei kiirettä ole, +poikaseni", sanoi Vääräpyörä. "Laitahan ensinnä linna, joka ei ole +maassa eikä taivaassa. Sitten pitää sinun yhtenä yönä kylvää, kyntää, +kasvattaa, puida, jauhaa, leipoa leipä minun syödäkseni. Viimeksi hae +vielä kolme rautanenää metsoa yhdeksän meren takaa minulle murkinaksi." +Kertoi nyt poika työnsä morsiamelle, niin sanoi tyttö: "Tallissa on +yhdeksän hevosta, seitsemältä lyö jalat poikki, kahdelta ei, niillä +lähdemme pakoon." Poika teki sen, ja läksivät pakenemaan. Kohta tuli +kuitenkin Vääräpyörä jäljestä, vaan tyttö huivillansa löi maahan, niin +siihen tuli vuori semmoinen, että täytyi Vääräpyörän hakea kuokka +kotoansa ennenkuin edellensä pääsi. Läksi siitä uudellensa ajamaan, vaan +tyttö hevoset muutti, toisen kirkoksi, toisen kellojalaksi, itse rupesi +papiksi ja mies lukkariksi. Vääräpyörä ei tunne heitä, tulee kirkkoon, +kysyy: "Näittekö ketään menevän?" -- "Jo ne aikojansa yli joen ovat", +vastasivat pappi ja lukkari. Vääräpyörä silloin palasi kotiinsa, jossa +näki kirjoistansa, että ne siinä kirkossa olivat, vaikk'ei hän tuntenut. +Läksi siitä pakenijoita jälkeen taas, mutta tyttö sivalsi huiviansa, ja +siitä tuli joki semmoinen, ettei päässyt Vääräpyörä ylitse. -- Poika vei +morsiamen kotiinsa. + + + + +VUORESTA PELASTUS + + +IHMEELLINEN SAUVA + +Muutamassa kaupungissa oli kuningas, jolla oli kaunis vaimo. Tämä vaimo +käveli kerran puutarhassa ja katosi yht'äkkiä. Jälkeensä jätti kolme +aivan pientä poikaa, eikä osattu kadonnutta mistään hakea. Siitä kului +jo kymmeniä vuosia, ja pojat kasvoivat aikamiehiksi. Kerran kysyivät +isältänsä: "Miksi meillä ei ole äitiä, ja muilla ihmisillä on?" -- "Oli +teilläkin äiti", sanoi kuningas, "mutta siitä on jo aikoja kun se +puutarhassa kävellessänsä katosi." + +Siitä päättivät nyt yksituumaisesti pojat hakea äitiänsä, jos mistä he +sen löytäisivät; ja niin läksi vanhin poika matkalle, otti jousen ja +miekan myötänsä, nousi hevoselle selkään ja alas pitkin tietä ratsastaa. +Ajoi vähän matkaa edelle, niin tulee vanha ukko vastaan, kysyy pojalta: +"Minne menet?" -- "No, mitäs sinä tarvitset minun menojani tietää", +vastasi ratsastaja, "menenpä minä minne tahtonsa." -- "Sano minulle +kuitenkin, ethän tuosta paljon pahene", tarinoi äijä. Poika vain oli +ylpeä olevinansa ja virkkoi ukolle: "Ole vaiti ja pidä suusi kiinni, +semmoinen minun menojeni kyselijä." Mutta ukko ei päästänyt häntä sillä, +vaan vaati häntä yhä kuitenkin ilmoittamaan, minne oli matkalla. +Päästäksensä hänestä sanoi poika viimeinkin: "Minä menen äitiäni +etsimään, mitäs sinä, ukkoseni, siitä tahdot?" -- "Voi poikarukka", +vastasi ukko, "kyllä taidatte turhaan hakea, vaan ajakaahan nyt vähän +matkaa tämän kankaan laitaan, siinä on suuri tammi, niin koetelkaa ampua +siihen. Jos nuoli sattuu kohti ja menee läpi tammesta, niin se on varma +merkki, että te löydätte äitinne, sillä se, joka äitinne vei, vannoi sen +tammen kautta, ettei sen pidä takaisin tuleman, jos kuka sitä hakekoon, +ellei hän ensin saa ampuneeksi sitä tammea läpi." Niin erosivat he +toisistansa. Ukko meni tietänsä, vaan poika ajoi neuvottua suuntaa, näki +tammen sinä olevan ja arveli itseksensä: "Pitäisipä koetellakseni ampua +tuota tammea, koska se vanha mies sitä niin haasteli." Otti ja laukaisi +samassa jousensa, vaan ei sattunut koko tammeen, sivuitse meni. Miettii +siitä taas mielessänsä: "Mitäpä ukon sanoista, puhuipa se mitä hyvänsä, +ei hänen taitoihinsa ole katsomista", ja lähtee ajamaan edellensä. + +Ajelee siellä monet päivät eikä näy kotiin tulevaksi, niin jo lähtee +toinen poika matkalle ja ajaa samaa tietä, jota ensimmäinenkin. Taas +tulee se entinen ukko sillekin vastaan, kysyy: "Minne on matka?" -- +"Mitäs sinä minun matkastani tahdot tietää, sinusta ei siihen apua +tule", vastasi poika; vaan ukko yhä vaati sanomaan, kunne ilmaisi poika +viimeinkin, että hän oli äitiänsä etsimässä. "Voi poikarukka", sanoi +ukko silloin, "ette te löydä äitiänne, jos ette saa ampuneeksi sitä +tammea läpi, joka on tämän kankaan laidassa." Kuultuansa ukon puheen +läksi poika ajamaan, tuli tammen luokse, kuten oli neuvottu, ja ampua +sätkäsi siihen jousellansa, vaan ei nuoli kohti käynytkään; ja niin ajoi +eteensä päin, viipyi siellä eikä tullut kotiin määrätylle ajalle. + +Alkoi siitä nyt nuorin poika pyrkiä kuninkaalta lähteäksensä hakemaan ja +uhkasi tuoda äitinsä takaisin, jos hän mistä sen löytäisi. Kuningas ei +olisi mielellänsä enää laskenut viimeistä poikaansa, kun ei toisiakaan +näkynyt takaisin tulevaksi, vaan se meni puolen väkeen ja alkoi +ratsastaa samaa tietä, jota veljensäkin. Etäälle ei vielä kerennytkään, +kun näki kaukana vanhan ukon vastaansa tulevan, niin arveli itseksensä: +"Eläs huoli, tuolta ukolta minun pitäisi kysyä, eikö hän tietäisi +jotakin tuumaa antaa, millä tavalla minä löytäisin äitini." Tultuansa +ukon luokse kyselikin heti: "Eikö ole tästä näkynyt kahta nuorta miestä +kulkevan, jotka läksivät äitiänsä etsimään?" Ukko sanoi kulkeneen +silloin ja silloin, virkkaen vielä lisäksi: "Kyllä ne olivat melkein +ylpeät kulkiessansa, eivät ne tahtoneet antaa puhettakaan vanhalle +miehelle. Mutta mihinkäs te nyt, poikaseni, aiotte kulkea?" -- "Minä +läksin äitiäni hakemaan", sanoi poika, "etkö sinä, vanha mies, tietäisi +siihen mitään neuvoa?" -- "Ette taida, poikaseni, löytää äitiänne", +virkkoi ukko, "enkä minä tiedä muuta keinoa teille neuvoa, kuin jos +saatte ampuneeksi sen tammen läpi, joka on tämän kankaan laidassa, niin +se on vahva merkki, että te löydätte äitinne." Poika silloin kiittää +ukkoa annetusta neuvostansa ja ratsastaa edellensä, kunne tulee tammea +kohti. Tähtää siinä, tähtää tammea sydämeen, vaan kun viimeinkin +laukaisi, nuoli sattuikin kohdallensa ja meni läpi tammesta. Poika +lähtee nyt hyvällä mielellä ajamaan eteenkäsin, kunne kohtaa suuren, +mahdottoman vuoren semmoisen, joka tukkeaa häneltä tien. Siinä oli suuri +portti vuoressa, niin poika rupesi siitä sisälle menemään, vaan siihen +sattui talon palvelustyttö, joka kielsi porttia aukaisemasta sanoen +isäntänsä kohta kotiin tulevan. Käski hyvin joutuisasti mennä pojan +pois, muuten olisi paha tarjona. Poika totteli sanaa ja poikkesi vuoren +sivua kiertävälle tielle, vaan ennen lähtemistänsä kysyi kuitenkin +tytöltä: "Onko täällä mitään vaimoihmistä vankeudessa?" Tyttö sanoi +olevan sen ja sen laatuisen ihmisen. "Se on minun äitini", virkkoi +poika, ja niin erosi hän tytöstä. + +Tultuansa vuoren sivulle, jo kuului vuoren ukkokin kotiin tulevan, +oikein vuori jyrähteli, jotta kaikui ympäri seutuja. Siellä ajeli sitten +poika jonkin aikaa etsiskellen, niin jopa löysikin vanhemman veljensä, +jolta alkoi kysellä, miten asia oli; vaan tämä ei sanonut saaneensa +mitään selvää koko äitinsä löytämisestä. "En minäkään ole saanut", sanoi +silloin nuorempi, ja läksivät siitä nyt yhdessä kulkemaan, kunne +yhdyttivät siellä keskimmäisen veljensä. Siltä taasen kysyi nuorin, jos +hän on tietoa saanut heidän äidistänsä; vaan ei sanonut sekään +tietävänsä asiasta mitään, ja niin läksivät kolmisin ajamaan ja tulivat +siihen vuoren portille taas, jossa nuorin veli jo oli käynyt. Siinä oli +palvelustyttö portilla kuin viimeinkin, niin kysyivät häneltä, jos itse +ukkopiru oli kotona, ja saivat tietää sen menneen kolmeksi päiväksi pois +asioillensa. Pyysivät silloin porttia aukaisemaan, vaan tyttö sanoi, +ettei sitä saata aukaista, portin päällä on suuri kello, joka antaa +äänen jos portti aukaistaan, ja kello kun ääntää, niin samalla on vuoren +ukkokin kotona. Mitäs siihen; asiata arveltuansa kaivoivat pojat portin +alle suuren kuopan ja menivät siitä sisälle. Tyttö neuvoi heille, missä +heidän äitinsä oli, ja niin saivat vuoren sisusta astumaan, menivät +monen kymmenen huoneen läpi, joissa oli monet ovet ja portaat, kunne +viimeinkin löysivät äitinsä perimmäisestä huoneesta. Sillä oli kauniit +vaatteet päällä, korea kultainen kruunu päässä, sirot, somaiset kengät +jalassa, ja istui pöydän päässä joutilaana. Tämä kun näki miesten +tulevan huoneeseen, alkoi räkyttää niinkuin koiranpentu vain, paremmin +hän ei osannut haastaa, eivätkä saaneet häneltä miehet mitään puhetta. +Meni siitä nuorin poika, sanoi tytölle: "Se näkyy olevan meidän äitimme, +vaan emme saa häneltä mitään puhetta." -- "Ottakaa ja säikäyttäkää +häntä", neuvoi tyttö, "niin siitä lähtee pahan voima pois, ja hän rupeaa +haastamaan." Poika heti meni takaisin ja ampua sätkäsi jousellansa juuri +lähellä äitiänsä, niin se kun siitä säikähti hyvin, samalla rupesi +haastamaan jo ja kysyi pojilta: "Mitä te haette?" -- "Me haemme teitä", +vastasivat pojat, "ja me olemme teidän poikanne, lähtekää nyt meidän +kanssamme pois." Vaimo silloin jätti siihen kaikki koristuksensa ja +läksi poikien kanssa vuoresta pakenemaan. Tultiin portille, niin +laittoivat pojat äitinsä edellä päin portin alatse, sitten meni vanhin +poika ja sitten keskimmäinen. Nämä vanhemmatpa kun pääsivät +ulkopuolelle, vierittivät samalla suuren kiven kuoppaan, jättivät +nuorimman veljensä sinne ja menivät sitä tietä matkaansa. + +Mitäs siihen; eihän se yksinänsä voinut kiveä kuopasta työntää, täytyi +jäädä vuoreen. Siellä alkoi nyt kävellä vuoren sisusta ja katsella +kaikenlaisia kapineita joutessansa. Tulipa sitten muutamaan huoneeseen, +josta löysi hyvin korean sauvan, niin sitä alkoi hän katsoa ja +kummastella, kuin se oli korea. Aikansa katseltua rupesi panemaan sauvaa +paikallensa, vaan se sattui vähän ylempää putoamaan hänen kädestänsä. +Samalla kun sauva kolahti lattiaan, siihen tuli mies paikalle ja kysyi: +"Mitäs armollinen herra tahtoo?" -- "En tahdo muuta kuin pääsen ulos +täältä", sanoi poika, ja tuossa paikassa meni mies porttia aukaisemaan, +eikä kello, joka oli portin päällä, antanut mitään ääntä. Niin pääsi +poika vuoresta ulos, otti sauvan kanssansa, vaikka ei sitä tiennyt, että +sen koputtamalla tulee hänelle apulaisia, luuli sen portinaukaisijan +muualta tulleen, ja läksi kotiinsa päin astua tassimaan. Kulkiessa +rupesi häntä väsyttämään, niin istuihe kivelle ja löi sauvansa maahan. +Samalla tuli taas mies siihen ja kysyi: "Mitä armollinen herra tahtoo?" +-- "Jospahan saisin ruokaa", vastasi poika, ja samalla meni mies +hakemaan. Sillä aikaa arveli poika: "Ahas, ei tämä sauva taida olla +varsin mitätön kalu, koska tällä saapi miehen luoksensa tulemaan, pitää +pitää tallella hyvästi." Kohta joutuikin ruoka paikalle, poika söi +mahansa täyteen, ja mies vei tähteen takaisin. + +Poika syötyänsä astua jorpotteli kaupunkiin, mutta ei mennyt kuninkaan +linnaan, vaan meni yhteen suutariin ja rupesi hänelle oppipojaksi. Sama +suutari oli myös kuninkaan hovisuutari. Tässä nyt poika alkaa ommella +töhlätä. Kuninkaan hovissa juotiin paraillansa ilohäitä kuninkaan +puolison kotiintulosta, ja pojan vanhemmat veljet olivat myöskin siellä. +Olivat näet valehdelleet kuninkaalle ei nähneensäkään nuorinta +veljeänsä, vain hevosen löytäneensä, josta arvelivat metsän petojen +syöneen koko pojan, ja ne sanoivat löytäneensä vuoresta äitinsä. +Kuningas oli kyllä pahalla mielellä poikansa tähden, vaan ei juuri kauan +surrut sitä asiaa, kun sai vaimonsa takaisin. + +Mitäs ollakaan. Häitä pidettäessä juohtui vaimon mieleen, kuinka kauniit +kengät hänellä oli vuoressa ollessansa, ja sanoi ukollensa: "Eiköhän +meidän suutarimme saattaisi semmoisia kenkiä tehdä, se pitäisi kutsua +tänne mittaa ottamaan; vaan minä luulen, ettei se ota tehdäksensä, jos +sille ei pane kuoleman haastolla sitä työtä tehtäväksi." No, kuningas +tahtoi vaimonsa mieltä hyvittää, kutsutti suutarin linnaan ja pani +siellä hänelle tehtäväksi semmoiset ja semmoiset kengät, joissa piti +olla monenlaisia koristuksia, joita suutari ei ollut ennen kuullut eikä +nähnyt; ja jos ne eivät tulisi kahteen päivään tehdyiksi, piti suutarin +kuoleman. Tästäkös hätä suutarille; ukko meni pahoilla mielin kotiinsa +ja haastoi vaimollensa, mitä tapahtunut oli. Nyt tuli suru suutarin +talossa, eivät jaksaneet paljon mitään virkkaa, niin olivat +huolellisina. Oppipoika kun näki sen, pyysi asiaa tietääksensä, mutta +sille ärjäisi mestari: "Mitä sinä siitä tahdot, olipa se asia mikä +tahtonsa, sinussa ei ole kuitenkaan sen täyttäjätä." Ei poika heittänyt +sillä, vaan pyysi nöyrimmästi, että sanottaisiin hänelle, mikä oli syy +heidän suruunsa. Jo viimeinkin ärjäisi mestari: "Niin ja niin, semmoisia +ja semmoisia kenkiä tahdotaan kuninkaan puolisolle, eikä niitä osaa +täällä kukaan tehdä." -- "Ohos", sanoi oppipoika, "ei hätää ole, kyllä +minä ne saan tehdyiksi; hakekaa vain semmoista nahkaa ja muita tarpeita, +mitä siihen vaaditaan, niin kyllä syntyy minulta työ." -- "Voipihan +noita hakea, vaikka siitä ei mitään tule", virkkoi suutari ja kävi +linnasta ottamassa tarpeet. + +Poika silloin käski mennä pois siitä huoneesta, jossa hän rupesi kenkiä +tekemään, ja kun rahvas rupesi maata, otti ja kopahutti sauvaansa, niin +kohta tuli mies paikalle ja kysyi: "Mitä armollinen herra tahtoo?" -- +"Ne kengät, jotka jäivät sinne vuoreen, pitää saamasi tänne paikalla", +vastasi poika. "Kyllä ne saadaan", pakisi mies, eikä aikaakaan, kun toi +jo kengät pojalle käsiin. Aamulla tulee suutari katsomaan, mitä poika on +saanut aikaan, niin täällä on poika puittotyön tuumassa ja harjaa kenkiä +minkä kerkeää. Kohta antaa jo kengät mestarille, joka vie ne kuninkaan +linnaan; mutta mestarin antamat nahat poltti poika uunissa poroksi. +Pääsipä suutari linnaan, ja kuninkaan puoliso koetteli kenkiä jalkaansa, +niin ne kävivät ihan parhaaksi hänelle ja olivat niin sirot, ettei +paremmasta apua. "Näistä pidän minä paremmin kuin niistä, jotka vuoren +ukon linnaan jäivät", arveli kuninkaan vaimo, "sepä ihme on, että tuo +meidän suutari taitaa tehdä niin kauniita kenkiä, sitä vain en olisi +uskonut." Niin meni suutari kotiinsa hyvän maksun kanssa ja oli +hyvillänsä, kun äijän tavarata sai. Mutta kuninkaan vaimo taas sanoo +miehellensä: "Et sinä usko, kuninkaiseni, kuin minulla oli kaunis hame +siellä vuoressa ollessani; eiköhän tuo meidän suutarimme osaisi tehdä +minulle semmoista hametta?" Siitä kutsuttiin kohta suutari linnalle +tulemaan kuninkaan puheelle, ja täällä sanottiin hänelle, että: "Sinun +pitää semmoinen ja semmoinen hame tehdä, ja jos et saa tehneeksi, niin +päältäsi pääset." Toinen kyllä sanoi: "Enhän minä ole räätäli enkä taida +niitä töitä tehdä", vaan ei auttanut mikään, täytyi vain ottaa sieltä +vaatetta ja viedä kotiinsa. + +Siellä taaskin suutari pahoillansa vaimoinensa, kun ei osata hametta +tehdä eikä nähdä neuvoa mitään. Tuleepa oppipoika ja kysyy syytä, mistä +on heillä paha mielensä, niin suutari viimeinkin sanoo hänelle koko +asian. "Elkäähän hätäilkö!" arveli siihen poika, "jo minä ennen oli +räätälinkin opissa, eiköhän tuota semmoista hametta saataisi tehdyksi; +menkäähän pois taas tästä työhuoneesta, että saan yksinäni sitä laatia." +No, kaikki läksivät yöksi muualle maata, ja poika jäi yksin huoneeseen. +Jo koputti vähän sauvaansa, niin siihen tuli mies samassa ja sanoi: +"Mitä armollinen herra tahtoo?" -- "Se hame, joka jäi sinne vuoreen, +pitää saamasi tänne", virkkoi poika; eikä siinä ollut kuin yks-kaks, kun +hame tuli pojan käsiin. Aamulla tulee jo varhain mestari katsomaan, +mitenkä työ on pojalta joutunut, ja tokko se on asiaan päinkään. Siellä +oli poika täydellä työllä olevinansa, puhdisti, silitti ehtimiseen +hametta sanoen olleen aika kiireen sitä tehdessä ja sökkäsi sen samalla +mestarille käsiin. Tuosta mestarille hyvä mieli. Meni vaimonsa luokse +heti ja sanoi: "Taitaa se tuo oppipoika olla melkoinen mies, kun osasi +tuommoisen hameen tehdä, sitä vain ei toinen tekisi." Siinäkös nyt +akallakin oli ihmettelemistä, vaan ei antanut suutari aikaa, juoksutti +paikalla hameen kuninkaan linnaan. Siellä kun kuninkaan puoliso koetteli +sitä päällensä, se kävi hänelle varsin hyvästi, ja hän oli siitä aika +iloissansa, kun niin kauniin hameen sai, jossa oli kultanauhoja ja +kaikenlaisia koristuksia; vaan ennenkuin suutari linnoilta vielä +pääsikään, kuiskutti kuninkaan vaimo taas miehellensä: "Eiköhän tuo +suutari osaisi tehdä minulle semmoista kruunua kuin minulla oli siellä +vuoressa?" -- "Saisipa koettaa", arveli kuningaskin, ja antoi kohta +suutarille kaavan, minkälainen kruunu hänen oli tehtävä. Taas suutari +säikähti armottomasti luullen ainakin joutuvansa kuoleman omaksi, vaan +kuitenkin lohdutti se häntä vähäsen, että hänellä oli semmoinen +oppipoika, josta ennenkin jo oli apu ollut. Ei muuta kuin otti +kuninkaalta kultaa myötänsä, mistä kruunua tekisi, ja läksi sen kanssa +kotiinsa. Siellä kun kohtasi akkansa, valitti hänelle onnettomuuttansa +ja sanoi: "Mistähän on kuningas suuttunut minuun, kun se aina panee +minulle semmoisia outoja töitä tehtäväksi; nyt olisi, kuulen ma, tämän +kaavan kaltainen kultakruunu hänen vaimollensa hankittava." Akkakaan ei +tiennyt siihen neuvoa mitään, ja niin meni ukko oppipoikansa luokse ja +sanoi taas olevan uuden työn hänellä tehtävänä. "No, mikä se on työ +semmoinen?" kysäisi poika. "Tahdottaisiinpahan kultakruunua, joka olisi +tämän kaavan mukainen, ja se olisi väleen valmiiksi saatava", virkkoi +suutari ja antoi pojalle sen kuninkaan antaman kuvauksen. "Vai ei +muuta", vastasi poika, "ei sitten hätää ole, kyllä minä osaan sen tehdä, +jo olen kultasepänkin opissa aikanani käynyt, laittakaahan minulle eri +huone, jossa saan takoa, niin kruunun pitää aamulla olla valmiina." + +No, mielellänsähän se suutari siihen suostui; pojalle laitettiin +paikalla takomakeinot ja palje, jolla liehtoisi kullan sulaksi, että oli +kaikki tarpeet varalla, mitä työhön tarvittaisiin. Poika rupeaa +iltasella työhön, suutarin lähellä ollessa alkaa liehtoa minkä kerkeää, +liehtoo siinä, liehtoo ja kääntelee kultaharkkoja sinne tänne niin kauan +kuin mestari oli katsomassa, vaan hänen pois mentyään otti poika +sauvansa ja kopahutti lattiaan. Siitä tuli kohta entinen mies, joka +kysyi: "Mitä armollinen herra tahtoo?" -- "Se kultakruunu, joka on +siellä vuoren ukon linnassa", vastasi poika, ja samassa tulikin kruunu +hänelle käsiin, josta pääsi poika sitten rauhassa levolle. + +Varhain oli mestarikin aamulla valveilla ja tuli samassa katsomaan, mitä +oppipoika on aikoihin saanut. Tämä parhaillansa on puhdistamassa +kruunua, hankaa, kirkastaa sitä kaikella väen, jotta hiki päästä nousee, +ja pahoittelekse, kun on pitänyt sillä lailla liikkua, jotta oikein on +siihen katketa. Sai mestari häneltä kruunun, niin samassa vei sen +kuninkaan linnaan. Siellä katseltiin ja kummasteltiin sen kauneutta ja +sitä taitoa, mikä sen tekijällä pitää olla, ja kuninkaan vaimokin +ihastui kruunua ja sanoi: "Kas, tämä on juuri samanlainen kuin sekin, +joka minulla vuoressa oli, ihmeellinen kumma, että se suutari semmoisia +töitä aikaan saapi!" Nyt päästettiin suutari kotiinsa hyvän maksun +kanssa, ja kuningas vielä antoi hänelle ritarin kunnian merkiksi; mutta +kuitenkin ajattelutti se asia häntä, miten piti suutarin saada semmoiset +kapineet tehdyiksi, joita ei kuningas osannut itse ajatellakaan. "Vielä +koettelen kerran suutaria", arveli hän, "onko tuolla ihmisen taito, vai +tekeekö hän jonkin pahan voimalla niitä kummia." Paikalla haetti hän +suutarin taas luoksensa ja sanoi hänelle tultua: "Sinun pitää tähän +meren rantaan tehdä pitkä laituri, jota myöten laivaan päästään, ja sen +pitää oleman huomenna valmiina." + +Menee suutari taas pahoilla mielin kotiinsa ja haastaa perheellensä, +ettei se kuningas herkeä häntä kiusaamasta. "No, mitä hän nyt tahtoo?" +kysyi oppipoika. "Se tahtoo nyt minua tekemään laituria meren rantaan, +jota myöten pääsee laivaansa", sanoi suutari, "ja sen pitäisi jo +huomenna olla valmiina." -- "No, heittäkää se asia taas minun haltuuni", +virkkoi poika, "kyllä minä siitä huolen pidän." Sepä suutarista hyvä, ja +hän meni maata heti eikä ollut enää millänsä koko asiasta. Poika läksi +yöllä kävelemään kadulle ja siellä kopahutti sauvaansa, niin jo tuli +mies, joka kysyi: "Mitä armollinen herra tahtoo?" -- "En tahdo muuta", +vastasi poika, "vaan kaikki miehet, mitä vuoressa löytyy, pitää saamasi +tähän minun luokseni heti." -- "Ohhoh!" sanoi mies, "siellä on niin +paljon miehiä, etteivät sovi tähän kaupunkiinkaan." -- "No, tulkoon +heitä kuitenkin noin jonkinlainen joukko!" arveli poika; ja paikalla +joutuikin rahvasta, ettei tahtonut sopia mihinkään. Niille sanoi poika: +"Teidän pitää tehdä pitkä laituri tuohon meren rantaan, ja siinä ei saa +liiaksi viipyä tehdessä." Samassa miehet kavahtivatkin työhönsä käsin, +ja siinä sitten oli heillä kahina sitä tehdessä -- voi kummaa nujakkata +-- eikä siinä ollut paljon aikaa, kun laituri oli valmis, joka ei ollut +puusta, vaan selvästä lasista, ja suuri, komea huone oli sen +merenpuolimmaisessa päässä. + +Aamulla nousee kuningas levolta ja näkee sen julman rakennuksen +rannalla, niin säikähtää pahankelpoiseksi ja ajaa kaiken rahvaansa +katsomaan sitä kummaa. Siellä oli itse laiturin teettäjä huoneessansa, +ovelle oli panettanut vartijat ja vuoresta tuottanut kuninkaalliset +vaatteet ja kruunun. Se sitten kapineelta näytti, kun siellä istua +kökötti. Jo laittaa kuningas vanhimman poikansa katsomaan, kuka siinä +niin kauniissa huoneessa asuu. Se tulee laiturille, vaan ei pysy +seisaallansa, kun laituri on liukas kuin syksyinen jää; mennä +kompuroipihan polvillansa ja niin pääsee perille viimeinkin. Laiturin +teettäjä kun näki veljensä tulevan, lähetti kohta sauvaansa koputtamalla +miehen vitsoja hakemaan, ja ne paikalla joutuivat sinne. Päästyänsä +polvillansa-kulkija laiturin päähän menee samalla huoneeseen, jossa +lankeaa polvillensa ja alkaa kumarrella veljeänsä; ei näet tuntenut +häntä, vaan luuli jonkin etäisen maan kuninkaaksi. Toinen ei ollut siitä +paljon millänsäkään, vaan käski vartijoidensa ottaa mies kiinni ja antaa +selkään noin hyvän tavalla. Nämä tarttuivat mieheen käsin totellen +isäntänsä sanaa, joka lyötti jotestansakin kovasti, sillä hän muisti +sitä, kun veljet salpasivat hänet vuoreen. Vasta vähissä hengin +päästivät vartijat pojan käsistänsä ja työnsivät kotiinsa. "Voi sinua +huonokas!" sanoi toinen poika kotiin tulleelle, "kun et osannut sen +vieraan maan kuninkaan edessä oikein itseäsi käyttää, maltas kun minä +lähden, niin kyllä tiedän itseni viisaammasti käyttää", ja samalla läksi +jo menemään rantaan. Suuri työ oli taas hänelläkin laiturin yli +päästessä, kun ei pysynyt seisaallansa; vaan viimeinkin perille +tultuansa oli hän kaikella tavalla nöyrä ja kuuliainen eikä muuta tehnyt +kuin kumarteli. Ei toinen kuitenkaan huolinut hänen kumartamisistaan +mitään, vaan antoi panna selän kypseksi ja työnsi takaisin. "Voi teitä +tyhmiä raukkoja!" sanoi itse kuningas, kun poika pääsi vähissä voimin +taas kotiinsa, "äsken taitaa tulla asia toimeen, kun minä itse lähden, +sillä ei teistä näy olevan laitettavaa mihinkään, kun olette semmoisia +tollukoita." Niin läksi ukko itse matkaan mennäksensä vieraan kuninkaan +pakeelle, vaan laiturin teettäjä kun näki itsensä kuninkaan tulevan, +paikalla laittoi hevoset ja vaunut häntä noutamaan. Laiturin päähän +päästyä vei sitten kuninkaan huoneeseensa, likisti, suuteli sitä ja oli +kaikella tavalla alamainen niinkuin isällensä ainakin. Alkoi siitä jo +puhella, sanoi: "Minä olen teidän poikanne, joka läksin äitiäni +hakemaan, ja minähän sen löysinkin äitini vuoresta, sittemmin satutin +veljeni, joiden kanssa läksin pelastamaan sieltä äitiäni, vaan he +salpasivat minut sinne ja veivät äidin myötänsä valehdellen minua +kuolleeksi. Minähän ne kengät, hameen ja kruunun noudatin vuoresta +äidilleni, eihän niitä suutari omin voimin miten tehnyt." Samalla heitti +jo kuninkaallisen pukunsa pois, niin sitten vasta tunsi kuningas +poikansa, ja menivät yhdessä kuninkaan linnaan. Siellä äitikin tunsi nyt +lapsensa ja todisti asian niin olevan kuin poika oli puhunut. + +Siitä kuningas tutkistelemaan asiata pojilta ja kyseli heiltä kaikki, +että: "Teittekö te niin ja niin, ja salpasitteko te veljenne vuoreen, +vai tekö sen äitinne löysitte?" Mitäs, eipähän niillä ollut siihen mitä +virkkamista, kun näkivät isänsä kaikki tietävän, olivat häpeissänsä vain +eivätkä koettaneet asiata kieltääkään. No, sitten kun ukko otti +vanhemmat pojat kynsillensä, se sitten ei ollut vähä kopakka, siinä vain +selkänahka heiltä kypsyi isän kurittaessa. + +Mutta laiturin teettäjä kopahutti sauvaansa, ja samalla tuli miehiä, +jotka veivät koko laiturin huoneinensa pois. -- Siihen loppui se +nujakka. + + +IHMEELLINEN PILLI + +Kuninkaalle muinoin syntyi kolme tytärtä. Isä silloin kokosi linnaansa +kaikki valtakuntansa tietäjät kuulustaaksensa niiltä lastensa tulevaista +onnea, miten heille eläessänsä kävisi. Tietäjiä keräytyi nyt linnalle +suuri, suuri joukko, ja kaikki ennustivat sen, ettei kahteenkymmeneen +vuoteen kuninkaan pitäisi päästää tyttäriänsä taivaan valkeutta +näkemään, muutoin paha mikä sattuisi. Lapsia pidettiin sitten neuvon +mukaan piilossa hyvin, ettei konsaan laskettu linnasta ulos; vaan oli jo +nuorin heistä viidentoista vuoden vanha, niin arveli kuitenkin mieltänsä +myöten isä: "Ei niitä nyt kauemmin voi pimeässä kiusata, johan ne ovat +täysikasvuisia, eikähän noille mikä ulkonakaan tulle." Oli linnaa +lähellä kaunis, kaikenlaisia puita ja hedelmiä kasvava tarha, niin +siihen laski tyttärensä kävelemään ja pani vartijat mukaan. Vaan +mitenkäs kävikään? Tyttäret kun tulivat puistoon ja alkoivat siinä +iloilla ja kisata, ei ollut kun yksi humahdus vain, niin katosivat +vartijoidensa näkyvistä, eikä osattu heitä mistään etsiä. Siitä nousi +nyt suru suuri ja yleinen koko linnassa. Kuningas itse oli siitä +päivästä murheellinen yhä eikä sen kovemmin pitänyt lukua paljon +mistään, niin oli mielensä paha. Oli sitten kuninkaalla paitsi muuta +väkeä kolme herraspalvelijata ja yksi vähäinen tallipoika. +Miellyttääksensä isäntäänsä tarjosihe nämä herraspalvelijat hänen +kadonneita tyttäriänsä etsimään, ottivat muuta väkeä kanssansa ja +läksivät taivaltamaan; vaan tallipoikaa eivät suvainneet seuraansa, +vaikka toinen kyllä pyrki ja rukoili. + +Kului sitten viikon päivät, ettei hakuväki löytänyt matkallansa mitään, +niin palasivat evästä ottamaan kotiinsa; vaan yötä levättyänsä linnassa +pyysivät kuninkaalta taaskin luvan ja läksivät toiseksi viikoksi +kadonneita uudellensa etsimään. Tallipoika samatse pyrki heidän +matkaansa nytkin, vaan toiset eivät huolineet hänestä, sanoivat: "Mitä +sellaisella miehellä siellä teemme, ei sinusta olisi apua kuitenkaan." +Poika tuli siitä pahoillensa hyvin, kun häntä ei joukkoon otettu, ja +meni suruissansa tavalliselle työllensä hakkaamaan tammipuita metsään. +Siellä yhtyi häneen vanhanpuoleinen äijä, kooltansa muita ihmisiä paljoa +suurempi, ja katseli nauraen pojan työtä. "Mitä", sanoi hän, "sinä niin +nuori poika halkoja hakkaat, annapa kun minä koetan." Poika, joka kyllä +keksi, ettei tämä vieras ollut tavallisia miehiä, ei kuitenkaan +säikähtänyt sitä, vaan arveli neuvoa, mikä tuuma nyt oli pidettävä. +Kohta luulikin jo keinon keksineensä, sivalsi kirveellänsä pölkyn pään +raolle ja oli hätäytyvinänsä siitä sanoen: "Nyt en saa minä kirvestäni +pois, pankaa, äijäkulta, sormenne väliin ja vääntäkää vähäsen, että +lähtisi kirveeni irti." Äijä pöllöpää pisti nyt sormensa siihen eikä +tietänyt varoittaa, vaan toinen samalla sivalsi kirveensä raosta pois ja +nosti olallensa. Siinä oli nyt äijäparka sormestansa pölkyssä kiinni ja +rupesi porajamaan, pyytämään poikaa, että päästäisi häntä siitä. Tämä +kuitenkaan ei ollut äijän hädästä ollaksensa, vaan sanoi toimessansa: +"En päästä, ellet sano, missä kuninkaan kadonneet tyttäret ovat." -- +"Päästätkö varmaan, niin sanon", vastasi tuskissansa äijä. "Pidän sanani +ainakin", takasi poika, ja äijä siitä ilmoitti hänelle, miten asian +laita oli, sanoen: "Kuninkaan tyttäret ovat vuorenpeikon vallassa kaikki +kolme. Nuorin on sadan sylen syvällä rautaisessa kammiossa, rautainen +kruunu päässä ja rautainen sormus sormessa. Keskimmäinen on taas siitä +ruveten hopeaisessa kammiossa, hopeainen kruunu päässä ja hopeasormus +sormessa; kolmas siitä lähtien sata syltä syvemmällä kultaisessa +kammiossa, ja on kultainen kruunu päässä ja kultainen sormus sormessa." +-- "Hyvä kunmahan tiedän!" vastasi poika, "vaan milläs ne sieltä pois +saan?" -- "Hoh, kyllä ne sieltä tulevat", virkkoi äijä, "minä annan +kalut sinulle ja aseet, joilla sinne pääset, kun vain päästät minut +tästä." Poika silloin kirveellänsä sivalsi puuhun taas ja päästi äijän +sormen tammen raosta irti, niin toinen sitten antoi hänelle köyden, +sadan sylen pituisen, ja miekan ja elementin vettä putellin ja pillin ja +sanoi: "Ne sinä nyt kaikki tarvitset, ja kun tahdot vuoreen mennä, +puhalla vain pilliisi, niin kohtaat minut." Siitä erkanivat sitten sillä +erällä toisistansa, tallipoika läksi kuninkaan kartanolle kotiinsa, ja +äijä minne lienee pyörähtänyt. + +Kohta sen jälkeen tulivat myös herraspalvelijat ynnä väkensä kanssa +kotiin, vaan eivät olleet etsimämatkallansa saaneet haettavistansa +tietoa mitään. Tallipoika silloin kävi kuninkaan eteen ja pyysi +nöyryydessä, että pääsisi hänkin hakemaan vuoronsa. "Minulla pitäisi +asiasta vähän tietoa oleman", sanoi hän, "jääkööt nyt herraspalvelijat +kotiin, minä lähden yksinäni etsimään." Kuultuansa hänen pyyntönsä salli +kuningas hänen mennä, vaan sanoi suruissansa: "Tuskinpa niistä minun +tyttäristäni sinäkään tietoa saanet, kun eivät muutkaan, vaan käyhän +kuitenkin koettamassa, kun mielesi tekee." Poika kun luvan sai, ei +kaukaa arvellut asiata, vaan läksi matkalle heti ottaen ne äijän antamat +aseet myötänsä. Tultuansa metsään, ettei luullut kenenkään häntä +näkevän, soitti sitten, piipahutti pillillänsä, niin siihen tuli se +vanha äijä, jolta sormen oli tammen raosta päästänyt, hänen tykönsä ja +kysyi: "Jokos nyt olet valmis lähtemään?" -- "Jo", virkkoi poika. "No, +tule sitten perässäni!" sanoi äijä ja läksi hänelle tietä neuvomaan +kulkien edellä yhä. Mutta herraspalvelijat, jotka keksivät tallipojan +linnalta lähtevän, tulivat salaa jäljessä nähdäksensä, minne tuo menisi. +Ihmeeksensä näkivätkin, miten poika pilliinsä puhaltamalla sai vanhan +oudonnäköisen äijän tykönsä, jonka rupesi kulkemaan jäljessä, ja +seurasivat väijyen heitä perässä. Toiset eivät tietäneet siitä mitään, +vaan kulkivat huoletonna edellensä aina vuorelle asti, jossa oli se +peikko asuntoa, joka piti kuninkaan tyttäret vankina. Tultuansa reiän +suulle, josta tie aleni vuoreen, lasketti äijä ensin pojan köysillä +sinne ja meni itse perässä. Siellä tuli nyt sadan sylen päässä rautainen +ovi eteen ja tukki heiltä tien, vaan äijä neuvoi poikaa ja sanoi: "Ota +miekkasi, jollas lyöt oven rikki!" Poika teki niin, ja kun sillä äijän +antamalla miekalla sivalsi ovea, niin ovi meni palasiksi, ja päästiin +sisälle. Täällä istui nyt kuninkaan nuorin tytär rautaisessa kammiossa, +rautainen kruunu päässä ja rautainen sormus sormessa, mutta +vuorenpeikko, jolla oli suuri sarvi päässä ja yksi silmä vain otsassa, +oli itse häntä vartioimassa. Tämä jo nostaa päätänsä, sanoo: "Hoh, hoh! +jopa täällä ihmisen veri haisee", ja rupeaa nousemaan paikaltansa; mutta +tytär estelee häntä, sanoo: "Ei tässä ole mitään, korppi tuosta lenteli +ylitse, niin sillä mikä lienee raadon pala suussa ollut -- se tässä +haisee." Vuorenpeikko, joka oli vähänäköinen hyvin ja vanha, ei +erottanut oven suussa seisovata poikaa, vaan uskoi tyttären puheen ja +asettui jällensä. Oli sitten uuni ikään lämpiämässä, ja vierellä seisoi +suuri rautainen hanko, jolla aina vuorenpeikko puita käänteli uunissa, +niin poika hiljaa sen otti siitä, kuummensi ensinnä liedessä variksi ja +pisti sillä tulisella raudalla vuorenpeikolta silmän päästä puhki. Tästä +nyt vuorenpeikko tuskissansa kavahti äkkiä seisaallensa ja rupesi +hosumaan ympärillensä kiljuen niin että koko vuori kajahteli, vaan kun +oli sokea, ei tavoittanutkaan poikaa, mutta tämä kohta miekallansa +tempasi häneltä pään poikki. Siihen tuli sitten äijäkin pojalle +neuvojaksi ja sanoi: "Nyt on nuorin tytär pelastettu, ota nyt kruunu +häneltä päästä pois ja sormus sormesta, ja se leikkaa halki ja kätke +toinen puoli tykönäsi ja toinen pane tilallensa takaisin." Poika tekikin +niinkuin neuvo oli: jakoi miekallansa sormuksen kahtia, piti toisen +puolen itse ja toisen puolen pani tilallensa takaisin; mutta kruunu +jätettiin sinne vuorenpeikon kammioon, ja kuninkaan tytär läksi pojan ja +äijän matkassa sieltä pois. + +Nyt oli keskimmäinen tytär pelastettava. Äijä lasketti pojan ja sen +pelastetun tyttären sata syltä syvemmälle vuoreen ja meni itse myös +perässä. Siellä tuli heille nyt hopeainen ovi vastaan, vaan äijä neuvoi +taas poikaa sanoen: "Ota miekkasi, lyö ovi rikki!" Ja poika kun teki +sen, ovi aukesi heti, ja päästiin hopeaiseen kammioon, jossa oli +kuninkaan keskimmäinen tytär asuntoa, hopeainen kruunu päässä ja +hopeasormus sormessa. Siltä otti nyt poika kruunun päästä pois ja heitti +kammioon niinkuin viimeinkin; vaan sormuksen halkaisi miekallansa +kahteen ohueen osaan, joista toisen pani talteensa ja toisen tilallensa +tyttären sormeen, ja lähdettiin yhtenä sitten kaikki kammiosta ulos. +Siitä äijä taaskin lasketti toiset sata syltä syvemmälle kuninkaan +vanhimman tyttären tykö kultaiseen kammioon, jossa tapahtui samatse kuin +ennenkin. Lyötyänsä miekalla oven pirstaksi, että sisälle päästiin, otti +poika kuninkaan tyttäreltä kultaisen kruunun päästä ja jätti kammioon; +vaan sormuksen jakoi kahtia taas, piti toisen puolen itse ja toisen +antoi tyttärelle takaisin. Se kun oli tehtynä, lähdettiin kapuamaan +vuoresta ylös, äijä edellä ja toiset jäljessä. Siten pyrittiin porras +portaalta ylemmäksi, ja äijä autteli toisia. Tuli sitten viimeinen +noustava, niin äijä kapusi edellä ensin, nosti siitä tyttäret +jäljessänsä ja viimeiseksi rupesi nostamaan poikaa. Vaan mitenkäs +kävikään? Olivat herraspalvelijatkin joutuneet siihen vuorelle, niin +lähestyivät äijää hänen vetäessänsä, ja kun poika ikään oli maan pintaan +tulemassa, sieppasivat äijän älyämättä köyden äkkiä poikki, että poika +pyörryksin putosi vuoreen takaisin. Hämmästyen sitä pakeni äijä metsään +heti, ja herraspalvelijat ottivat kuninkaan tyttäret siitä matkaansa ja +veivät kuninkaan kartanolle vannottaen heitä todistamaan, mitä he +kuninkaalle sanoisivat. Tytärten täytyi pelosta luvata se heille, ja +linnalle tultua kävivät herraspalvelijat kuninkaan eteen ja kehuivat +siinä, että he muka tyttäret vuorenpeikon vallasta pelastivat. Tyttäret +kun vielä todistivat puheen, niin kuningas uskoi asian, ja +herraspalvelijoita kohdeltiin nyt suurella kunnialla, kun semmoisen +ihmetyön olivat aikaan saaneet. Mutta tallipoikaa ei muistanut kukaan, +ei kuningaskaan, se oli jo unohdettu; tyttäret sen vain muistivat, vaan +eivät tohtineet hekään virkkaa hänestä mitään, kun olivat näet valan +tehneet. + +Tallipoika oli kuitenkin vielä elossa. Köysi kun katkaistiin, ja hän +pyörryksissä sinkoili maan pinnasta alas, särkyi koko hänen ruumiinsa +pahaksi; vaan kun tointui vähäsen, muisti kuitenkin, että hänellä oli +elementin vettä putellissa, ja otti sitä suuhunsa, niin virkosi +järillensä ja tuli terveeksi. Siellä käveli sitten vuoren sisusta +suruissansa ja ajatteli onnetonta alaansa, niin juohtui äijän antama +neuvo mieleensä, ja puhalsi piipotteli koetteeksi vähän pillillänsä. +Kohta tulikin siitä vanhannäköinen äijä hänen tykönsä ja kyseli: "Mitä +täällä niin sureskelet ja itket, poikaseni?" -- "Sitä suren", vastasi +poika, "kun en ikänä täältä nyt enää pääse, vaikka minä kuninkaan +tyttäret pois autoin." Äijä siihen sanoo: "Olisi täällä korppi muudan +saapuvilla, jos se sinut jaksaisi täältä pois viedä." -- "Kyllä se voi +minut täältä kantaa", vastasi ihastuen poika, "minä olen niin +kiusaantunut, nälkääntynyt ja laihtunut, etten minä enää paljon paina." +Äijä toi silloin korpin siihen, ja poika istui sen siiville ja tuli niin +että tomahti maan päälle, johon sitten korppi heitti hänet selästänsä ja +lensi tiehensä, minne lienee lentänyt. + +Tässä arvelee nyt poika, ajattelee ajattelemistansa, mitä piti tekemän. +Kuninkaan kartanoon ei enää rohjennut mennä, kun arvasi +herraspalvelijain siellä olevan ja pelkäsi niitä, eikä ollut paikkaa +muuallakaan, missä eläisi. Tuumaillessansa oli kuitenkin kulkenut yhä +edellensä ja lähestyi jo kuninkaan lääniä. Siinä oli sepällä maantien +varrella paja, niin siihen poikkesi sepän taloon viimeinkin ja rupesi +siellä sepän oppiin. Kuluipa muutamia viikkoja, niin tarvittiin +kuninkaan kartanossa seppää. Kuninkaan nuorimman tyttären rupesi näet +mieli tekemään samanlaista kruunua kuin hänellä vuoressakin oli, ja +haettiin tämä pojan isäntä sitä tekemään. Miesparka kyllä ei olisi +työhön tahtonut ruvetakaan, kun ei uskonut semmoista kalua itseltänsä +syntyvän, vaan kuninkaan käsky oli kova, eikä auttanut sepän +vastustaminen; kruunu oli tehtävä niinkuin käsky oli, kykyä ja keinoa ei +kysyttynä. No, eihän muuta, täytyi sepän käydä työhönsä käsin vain. +Viimein useampia päiviä taottuansa sai kuitenkin kruununtapaisen aikaan +ja lähetti sen kuninkaan tyttärelle, mutta eihän se sopinutkaan -- mistä +se seppä semmoista tiesi laittaa -- ja kuninkaan tytär lähetti kruunun +takaisin. Poika kun kuuli mestariltansa asian, rupesi ajattelemaan, eikö +hän semmoista kalua voisi kuninkaan tyttärelle hankkia, ja kun yön +tullen seppä rupesi maata, niin meni kohta pajan taakse ja soitti +siellä, piipahutti pillillänsä, tokko tuosta apua olisi. Heti tulikin +äijä taas pojan tykö ja kysyi häneltä: "Mitäs soitat ja mitäs tahdot, +poikaseni?" Poika vastasi: "Kuninkaan tytär tahtoo nyt sellaista kruunua +kuin sillä vuoressa ollessansakin oli, niin minä sen hänelle +toimittaisin mielelläni." -- "Kyllä sen saat", sanoi äijä, ja samassa +ilmestyi se rautainen kruunu vuorenpeikon asunnosta siihen, millä lienee +voimalla äijä sen sieltä tuottanut. Tästäkös nyt poika kävi hyvillensä, +meni maata heti ja kruunun laski vuoteensa viereen lavitsalle. + +Aamulla herättyänsä meni seppä oppipoikaansa nostattamaan, niin näki +kruunun valmiina lavitsalla. Ihmetellen sitä kysyi hän pojalta: "Kuinkas +ja miksi sinä tämän työsi niin salaa olet tehnyt?" -- "Enpä minä sitä +salaa ollut tekevinäni", vastasi poika, "jopa tuon paukkeenkin olisi +pitänyt täältä kuuluman, kun sitä kaiken yötä tässä takoa kalkuttelin." +-- "No, kun olet työsi itse aikaan saanut ja se hyvästi sinulta on +syntynyt", sanoi seppä, "niin lähde nyt itse kruunuasi kuninkaan +tyttärelle viemään, jos tuo tuohon tyytyisi." Poika ei kuitenkaan +lähtenyt, vaan käski mestarin itsensä viemään, ja kun tahtoi, kuitenkin +sanomaan, että se oli hänen oppipoikansa tekemä. Seppä suostui +viimeinkin siihen ja vei kruunun kuninkaan tyttärelle ja sanoi +oppipoikansa sen nyt uudesta tehneen. Kuninkaan tytär kun katseli +kruunua ja koetteli päähänsä, kävi kiittämään sitä hyväksi ja sanoi, +että se oli juuri samanlainen kuin se, joka hänellä vuoressakin oli, jos +ei vielä parempi. Sepälle annettiin nyt hyvä palkka, ja kuningas lupasi +häntä vastakin muistaa, jos linnassa milloin seppää tarvittaisiin. +Siitäkös nyt seppä tuli hyvillensä, kun asia sillä tavoin päättyi, ja +hän kunnialla vaikeasta työstänsä pääsi; mieli siitä jo lähteä kotiinsa +hyvän palkkansa kanssa, vaan silloin tuli kuninkaan keskimmäinen tytär +ja esti hänet menemästä. Oli näet se keskimmäinen tytär nähnyt sisarensa +kruunun, miten oli soma, niin rupesi hänenkin mielensä tekemään +samanlaista hopeakruunua kuin hänellä vuoressa oli. Tuli siis seppää +puhuttelemaan ja antoi hänelle kaavan, jonka mukaan kruunu oli tehtävä. +Seppä kyllä älysi, että hänellä oli vaikea työ tehtävänä, vaan ei +tohtinut vastustaa, mutta otti tyttäreltä kaavan ja meni sen kanssa +kotiinsa. Siellä kun kohtasi oppipoikansa, sanoi heti: "Oletkos nyt mies +hopeasta kruunua tekemään, tässä olisi kaava, johon katsoen se pitäisi +tehtämän." Poika sanoo siihen: "Enhän minä ole koulutettukaan hopeasta +tekemään, ihan minä olen siihen tottumaton; vaan käykäämme nyt yhtenä +pajaan, jos tuo semmoinen kalu meiltä syntyisi." Kaiken päivää tekivät +sitä sitten yhtenä siellä, kunne tuli kruunu viimeinkin valmiiksi. Se +vietiin nyt kuninkaan tyttärelle, vaan tämä kun koetteli sitä, sanoi +heti: "Ei tämä sovi, ei tämä kelpaa eikä tämä ole selvää hopeatakaan." +Mitäs siihen? Seppä tuli nyt pahoilla mielin linnalta takaisin, kun ei +työnsä kelvannutkaan, ja kertoi asian apulaisellensa. Poika kuitenkaan +ei virkkanut siihen mitään, vaikka näki isäntänsä huolen, vaan odotti +iltaa, että rupeaisi maata, niin meni yöllä taaskin pajan taakse ja +soitti piipahutti pillillänsä. Siihen ilmestyi nyt entinen äijä taas +hänen tykönsä ja sanoi: "Mitäs soitat pillilläsi ja mitäs olet +puutteessa?" -- "Kunmahan saisin sen keskimmäisen kuninkaan tyttären +hopeakruunun, joka sillä oli vuoressa, se tahtoo nyt sitä", vastasi +poika. "Hei! kyllä minä sen pian tuon", sanoi äijä, ja tuossa paikassa +tuli jo kruunu siihen heidän eteensä. Tästä pääsi nyt poika maata taas, +heittäytyi itse vuoteellensa ja kruunun pani lavitsalle viereensä. + +Aamulla tulee seppä taas tapansa mukaan nostattamaan oppipoikaansa ja +astuu huoneeseen, niin näkee hopeakruunun lavitsalla ja sanoo pojalle: +"No sinäpä nyt aika veitikka olet, mitäs tahdot nyt tuosta kruunustasi?" +-- "En minä pyydä mitään", vastasi poika, "viekäähän kruunu kuninkaan +tyttären koeteltavaksi!" Tämä ei olisi lähtenyt, pyysi poikaa omaa +työtänsä viemään; mutta poika vastasi sanoen: "Ei minun käy lähteminen, +sillä mestari on oppipoikaansa suurempi." No, seppä meni nyt itse +kruunua viemään ja toi sen kuninkaan kartanolle, jossa kuninkaan tytär +kiitteli sitä ja sanoi: "Aivan tämä on samanlainen kuin minulla +vuoressakin oli ja hyvin sopiva." Tästä sepän mieli taas kävi hyväksi, +kun hän kiitokset sai, vaan ei kaukaa sitä iloa kestänyt. Sai kuninkaan +vanhin tytär nähdä sisarensa hopeakruunun, miten oli kaunis ja komea, +niin mieltyi siihen hyvin, ja alkoi mielensä tehdä hänenkin semmoista +kultakruunua kuin siellä vuoressa oli ollut. "Minkälainen oppipoika +teillä on, joka niin taitaa tehdä sopivaa?" sanoi hän sepälle, "jospa +nyt minullekin saa niin sopivan kruunun kuin näille toisille +sisarilleni, niin se on minun mieheni, ja hänen on koko valtakunta, +vaikka kuinka huono olkoon." Mitäs, eihän siihen mitä ollut sepällä +virkkamista, vaan saatuansa kuninkaan tyttäreltä kaavan, jonka mukaan +työ oli tehtävä, meni hän kohta kotiinsa ja antoi oppipojallensa sen +tyttären antaman kaavan sanoen: "Tee nyt kultainen kruunu tuon kaavan +mukainen, niin saat kuninkaan tyttären vaimoksesi ja perit koko +valtakunnan; osannethan tuon kullastakin kruunun tehdä, koska teit jo +hopeasta ja raudasta, ei siinä nyt minua enää sitä tehdessä tarvita, kun +ei ennenkään." Sillä puheella heitti hän oppipoikansa ja meni huoletonna +koko asiasta tiehensä, mutta kuitenkin päätti salaa väijyä kovasti +poikaa tietääksensä, mitä tuumaa tuo pitäisi. Siinä aikeessa ei mielinyt +maatakaan sinä yönä yhtään, vaan aikoi olla valveilla koko ajan ja +kuunnella, jos poika pajassa takoi vai mitä hän teki. Poika taas arvasi +mestarinsa mielen eikä liikkunut hänkään huoneestansa, vaan odotti +isäntäänsä nukkuvaksi. Sillä tavoin väijyivät toinen toistansa aina +sydänyöhön asti, niin seppä viimeinkin jo nääntyi unesta ja kävi +nukuksiin, jotta rinta maatessa korisi. Poika kun kuuli isäntänsä +makaavan, nousi kohta vuoteeltansa ja meni pajan taakse niinkuin +ennenkin ja puhalteli pilliinsä. Siitä tuli nyt entinen äijä taaskin +hänen luoksensa ja kysyi, mitä hän tahtoi. Poika kertoi nyt äijälle +asiansa ja sanoi, että sen hän nyt sen kultakruunun tarvitsisi sieltä +vuoresta täyttääksensä kuninkaan tyttären vaatimuksen. Ei aikaakaan, +niin saikin jo äijältä, minkä oli pyytänyt -- sieväänhän sen äijä taas +kruunun hänelle hankki, eihän siinä kaukaa mennyt -- ja meni siitä +sitten maata sijallensa ja asetti kultakruunun viereensä lavitsalle. + +Tulipa aamu, ja seppä heräsi unestansa, niin kavahti heti vuoteeltansa +ja kiirehti oppipoikansa huoneeseen. Siellä näkee nyt kultakruunun +valmiina taas lavitsalla ja ihmettelee sitä, sanoo pojalle: "No, sinua +nyt vasta on aika mestari, kun tämmöisen työn yössä teet, mene nyt +kruunuasi itse kuninkaan tyttärelle viemään, että näet, jos on sopiva." +-- "Saisipa lähteä!" sanoi poikakin ja laittautui matkalle. Ei kauas +kuitenkaan huolinut jalan kulkea, vaan puhalsi pilliinsä niinkuin +ennenkin ja kutsui taas vanhan äijän tykönsä sanoen: "Nyt pitäisi minun +mennä kuninkaan kartanoon tätä kruunua viemään, vaan ilkeä on näin jalan +kulkea, jos sentähden saisin kultaiset vaunut ja kolme hiirenkarvaista +hevosta, niin paremmin julkeaisin kuninkaan pihaan tulla." -- "Hoh! +kyllä ne saat, kun et muuta tarvinne", vastasi äijä, ja tuossa paikassa +ilmestyivät pojalle ne, mitä hän oli pyytänyt, sekä vaunut että hevoset. +Poika nousi nyt kruununsa kanssa kultavaunuihinsa ja läksi komeasti ajaa +hojottamaan niillä hiirenkarvaisilla hevosillansa. Herraspalvelijat, +jotka tiesivät, minkä lupauksen kuninkaan vanhin tytär oli tehnyt, +olivat sillä välin laittaneet tappajat tien viereen kruunun tuojaa +varten estääksensä häntä kuninkaan tytärtä saamasta; vaan poika kun tuli +näin komeasti ajaen, tappajat eivät osanneet muuta, vaan ottivat +kumarruksissa lakit pois päästänsä ja ihmettelivät keskenänsä, mistä tuo +niin suuri ja jalonnäköinen herra saattoi olla. Sillä tavoin pääsi poika +rauhassa edellensä ja tuli niin että humahti kuninkaan pihaan. Nousi +siellä nyt vaunuistansa ja astui kruunu kädessä hovihuoneisiin. Siihen +keräytyi nyt myös kaikki muukin hoviväki koolle, ja kaikki katselivat +pojan tekemää kruunua kummastuksella; yksin kuninkaan tytärkin, jolle se +oli tehty, oikein hypiskeli iloissansa ja kehui kruunuansa, että se oli +ikään semmoinen kuin hänellä vuoressakin oli, ja jos ei vielä vähäistä +parempi. + +Tästä kävi poikakin rohkeammaksi, otti sormuksen puoliskot lakkaristansa +ja lähestyi ensin kuninkaan nuorinta tytärtä, jolle pisti sen +rautasormuksen puoliskon sormeen sanoen: "Eikös tuo kuulu teidän +sormukseenne?" No, mitäs, kuuluihan se siihen, ja kaikki kuninkaan raati +todisti asian todeksi. Siitä meni sitten poika keskimmäisen tyttären +tykö ja pani niin ikään taas hopeasormuksen puoliskon hänen sormeensa +sanoen: "Eikös tuo sovi tuohon?" Viimeiseksi sovitti vielä +kultasormuksen puoliskon vanhimman tyttären sormeen kysyen: "Eikös tuo +ole tuosta?" Ja kaikki raati todisti taaskin ja sanoi, että niin oli. + +Mitäs tästä? Kuninkaan tytär pani kohta sen kultakruunun päähänsä ja +sanoi pojalle: "No, kun asia niin on, sinä olet sitten minun ja minä +sinun -- ja sinun on koko valtakunta." Kaikki hovin väki kutsuttiin nyt +kokoon ynnä muitakin vieraita paljon, ja kuninkaan kartanossa pidettiin +sille tallipojalle ja kuninkaan vanhimmalle tyttärelle häät semmoiset, +ettei parempia enää saada. Poika sai myös vallan rangaista +herraspalvelijoita miten tahtoi. Yhden pani hän vanhaa virsua kantamaan, +toisen sian selässä ajamaan ja kolmannen määräsi ilmaan heitettäväksi. +-- Siihen loppui se tarina. + + + + +HIIDEN LAHJAT + + +PAHOLAISEN ANTAMAT SOITTONEUVOT + +Oli uudistalo muutamassa metsämaassa, jossa asui vanha mies, jolla oli +yksi poika. Tämän talon luona oli suuria koivuja joukko, joissa +tavallisesti asui suuret parvet teeriä. Poika pyysi isältänsä lupaa +ampuaksensa niitä, mutta isä kielsi aina kovasti, ettei saa ampua yhtään +ainoata, vaikka mikä olisi. Viimein ei poika enää malttanut +varoittaakaan kieltoa, vaan sieppasi isänsä tietämättä jousensa ja ampui +yhtä teertä sieltä koivusta, mutta ei osannutkaan oikealle hengen +paikalle, jonka tähden teeri pääsi lentoon vielä ja jonkin matkan päässä +vasta putosi maahan. Poika läksi sitä nyt tavoittamaan ja mieli +saadaksensa lintua kiinni, vaan kun pääsi lähelle, niin teeri aina +lenteli etemmäksi ja sitä tekoa tehden juoksutti poikaa yhä perässänsä, +kunne oli jo virstamääriä loitonnut kotoansa. Sillä tavoin joutui poika +lintua ajaessansa viimeinkin synkkään saloon kauas, ja ilta alkoi jo +pimetä, niin täytyi kumminkin jättää teeri sinne; se katosi yht'äkkiä +metsään, ettei näkynyt ei kuulunut. + +Tästä rupesi nyt poika osoittelemaan kotiinsa, vaan ei tiennyt suuntaa; +käydä huppuroi sinne tänne jos jonnekin, vaan ei löytänyt ihmisasuntoa +missään. Tuli yö jo, ja poika mieli asettua metsään maata, niin näki +samassa Paholaisen juoksevan ohitsensa paeten susia, jotka purivat hänen +kantapäitänsä. Tuossa paikassa otti poika jousensa ja laukaisi +susiparveen, että muudan heistä kuoli, niin toiset säikähtivät siitä ja +läksivät pakoon. Siitäkös nyt hyvä mieli Paholaiselle, kun hädästänsä +pääsi; tuli kohta pojan luokse ja kiitti häntä siitä hyvästä, että hänet +vielä henkiin pelasti, luvaten vielä hyvän palkan antaa, jos tulisi +poika hänen kotiinsa. "Kyllä olisi hyvä, että yösijan saisin, täällä +olen tämän päivää samonnut metsää eksyksissä osaamatta kotiin", vastasi +poika ja suostui tuumaan. "No, lähde kerallani astumaan", sanoi siihen +Paholainen ja vei pojan kotiinsa. Siellä rupesi poika heti tultuansa +maata, kun oli paljosta juoksusta väsyksissä, vaan itse perheen isäntä +meni metsästä ruokaneuvoja tuomaan, joilla pelastajaansa ruokkisi. Talon +ruokaneiti sillä välin kokee herättää poikaa makaamasta, ajaa häntä, +ajaa ylös, sanoen hänen vaarallisessa paikassa olevan, ja käskee +pakenemaan; vaan poika ei havaitse, muutaman kerran vähän aukaisee +silmiänsä, vaan nukkuu siitä takaisin. Tulee siitä jo ukko metsältä ja +käskee neiden ruokaa valmistamaan kiiruusti. Kohta joutuikin ruoka +valmiiksi, ja ajettiin poikaa syömään, vaan ei saatu heräämään, heidän +täytyi syödä se ruoka itseksensä; ja taaskin meni ukko metsälle ja toi +sieltä syömistä. Ei vielä kuitenkaan poika noussut sitäkään syömään, +vaikka kuin olisi nostatettu; ja vielä kolmannen erän läksi vanha mies +metsälle. + +Sillä aikaa nousi poikakin makaamasta ja rupesi puhuttelemaan neitiä. +Tämä kun oli jo kuulla saanut, että poika oli talon isännälle hyvää +tehnyt, josta hänelle oli kaunis palkka annettava, ei käskenytkään enää +poikaa pois, vaan alkoi tuumitella, mitä hänen pitäisi palkaksi pyytää, +ja käski anomaan Paholaiselta sitä hevosta, joka oli kolmannessa +karsinassa oikealla puolella hänen hevostallissansa. Tuleepa vanha mies +metsältä ja näkee pojan valveilla, niin laitattaa hänelle ruoan hyvän ja +syöttää, juottaa kylläiseksi. Kohta pojan syömästä päästyä kysyy sitten: +"Mitäs nyt, poikaseni, palkaksesi tahdot?" -- "En tahdo muuta mitään", +vastasi poika, "kun vain saan sen hevosen, joka on kolmannessa +karsinassa oikealla puolella sinun hevostallissasi, sillä minulla on +pitkä matka kotiini, enkä jaksaisi jalkaisin kulkea." -- "Voi +poikaseni!" sanoi Paholainen, "kyllä tahdot suurta palkkaa, sillä se on +minun kaikkein paras tammani; ota muuta mitäs tahdot, sitä minä en +antaisi millään tavalla." Vaan ei sanonut toinen muusta palkasta +huolivansa, ja viimein täytyi Paholaisen kuitenkin antaa se hevonen, +jota poika oli anonut. Vielä antoi päälliseksi pojalle kanteleen, viulun +ja pillin ja sanoi: "Jos sinulle hätä tulee missä, niin soita tällä +kanteleella; jos apua ei tule, niin soita sitten viulullasi; ja jos +siitäkään ei apua ole, niin ota pillisi, puhalla sillä vähän, niin tulee +apu ainakin." No, ei muuta; poika kiitti isäntäänsä hänen antimistansa, +otti soittoneuvot mukaansa ja läksi tammallansa ajamaan. Ajaa vähän +matkaa edellensä, niin jopa alkaa tamma haastella pojalle, sanoo: "Ei +sinun pidä nyt mennä kotiisi, siellä isäsi pieksää pahankelpoiseksi, +vaan menkäämme siihen ja siihen kaupunkiin, siellä sinä ja minä tulemme +hyvästi vastaanotetuiksi." + +Poika kun arveli asiata, näki hevosensa neuvon hyväksi ja läksi +kaupunkiin päin ajamaan niinkuin tamma oli pyytänyt. Sinne tultuansa +tuli hän kohta kaikille kaupungin asukkaille tiettäväksi hyvän hevosensa +tähden; kuningaskin sai siitä sanoman ja tuli itse katsomaan. Alapas +siitä nyt pyytää hevosta ostaaksensa, lupasi maksaa, minkä hinnan vain +pyytäisi; mutta tamma esti kaupan, sanoi pojalle: "Elä myö minua, vaan +pyydä kuninkaalta, että ottaisi sinut tallirengiksensä ja antaisi +minullekin ruokaa, niin kaikki hänen hevosensa tulevat yhtä kauniiksi +kuin minäkin olen." Poika haasteli sen kuninkaalle, ja kuningas otti +pojan ja hänen hevosensa omaan talliinsa; vanhan tallirenkinsä pani pois +viralta. Kohta pojan tultua tulivatkin kaikki kuninkaan hevoset +lihaviksi ja kauniiksi, mutta entinen tallirenki oli pojalle siitä +äkäinen ja etsi kaikenlaista syytä saadaksensa häntä viralta pois. Se +kaipasi ja kaipasi kuninkaalle kaikkia kanteita pojan päähän, vaan ei +kuningas niistä huolinut eikä ottanut kuullaksensa. Jo valehteli viimein +kuninkaan edessä pojan sanoneen saavansa takaisin sen mainion +sotahevosen, joka muutamia vuosia takaperin oli metsään kadonnut. Tästä +alkoi nyt kuninkaan mieli tehdä entistä oivallista sotahevostansa, ja +hän kutsui pojan eteensä ja pani kovan ehdon eteen, että kolmeen päivään +saada se hevonen käsiin, muutoin paha perisi. + +Siitäkös nyt hätä pojalle. Meni kohta tammansa luokse ja kysyi siltä +tuumaa. "Ei hätää ole", sanoi tamma. "Mene ja pyydä kuninkaalta +ensinnäkin sata härkää ja anna hakata ne palasiksi. Lähdemme sitten +niiden kanssa matkaan, ja kun tulemme sille ja sille lähteelle, niin +siitä nousee hevonen ylös, vaan sitä elä ota, ja kun nousee vielä +toinen, elä huoli siitäkään ennenkuin nousee kolmas, niin ota se sitten +kiinni ja pane minun suitseni sille päähän." Poika teki niinkuin tamma +oli sanonut ja ajoi lähteelle. Sieltä nousi kolme hevosta perätysten +vedestä maalle, ja poika otti niistä viimeisen ja pisti suitset suuhun. +Puhuu tamma taas siitä hänelle, sanoo: "Nyt kun tästä lähdemme, +Paholaisen korpit tahtovat meitä syödä; vaan ota ja mätä lihakappaleita +tielle niin paljon kun kerkeät ja kulje joutuisasti, niin kyllä pääsemme +korppien kynsistä kuitenkin." Poika taas teki neuvon mukaan senkin, ja +sillä tavoin toi kuninkaalle hevosen. + +Ei vielä herennyt vanha renki kuninkaalle pojan päähän kantamasta. Nyt +sanoi hän pojan kehuneen saattavansa tuoda kuninkaalle hänen vaimonsa +takaisin, joka jo monta aikaa oli ollut kateissa. Siitä pani kuningas +taas pojan saamaan sitä hänen vaimoansa ilmiin, koska oli kehunut +voimaansa; ellei saisi, niin kuolema perisi. Pojalle hätä käteen; menee +tamman luokse talliin ja alkaa valittaa onnettomuuttansa, että: +"Kuninkaan vaimo nyt olisi kuulemma ilmiin saatava, vaan milläpä sen +saa, joka on jo aikoja ollut tietämättömissä." -- "Kyllä se saadaan", +vastasi tamma, "elä huoli surra, ota ja minulla aja sille samalle +lähteelle, josta hevonenkin saatiin, ja heitä minut lähteeseen, niin +siitä muutun ihmiseksi, sillä minähän olenkin kuninkaan vaimo, jota nyt +etsitään, vaikka siellä Pahan luona täytyi ollakseni hevosena." No, +mikäs pojalla hätänä, kun semmoiset tiedot sai! Ajoi kohta lähteelle ja +viskasi tamman sinne, niin se muuttuikin heti ihmiseksi, tuli kauniiksi +kuten alkuansa oli ja kulki pojan kanssa linnoille. Tuosta hyvä mieli +kuninkaalle, kun sai kauniin vaimonsa takaisin, kiitteli poikaa kaiken +linnan väen kuullen ja antoi hyvät lahjat palkinnoksi. Vaan ei vielä +poika rauhaa saanut. Vanha renki taaskin kieli kuninkaalle, että poika +on uhannut hävittää kuninkaan ja itse ruveta sijaan. + +Tästähän nyt kuningas suuttui silmittömästi poikaan ja käski hänet +hirttää paikalla. Ei muuta kun ruvettiin poikaa hinaamaan hirteen kuten +käsky oli, vaan poika pyysi kuninkaalta, että saisi vähän soittaa vielä +kantelettansa ennen kuolemistansa, ja saatuansa luvan alkaa soittaa +minkä ennätti. Mutta samalla kun kantele rupesi soimaan, silloin kaikki +hirttäjätkin tanssimaan. Poika soitteli kaiken sen päivää ja uuvutti +jokaisen, etteivät kyenneet paikalta mihinkään, ja niin jäi hirttäminen +huomeneksi. Taas huomenna kokoontui rahvas paikalle poikaa muka +hirttämään, mutta vielä poika pyysi, että suotaisiin hänen soittaa +viulullansa ennenkuin hän maailmasta iäksi eroaa, ja vielä antoi +kuningas luvan. No, poika taas alkoi vetää viulunsa käyrää, josta saapi +kuningas ja kaikki rahvas samalla tanssimaan, ja sillä tavalla tanssitti +poika heitä kaiken senkin päivää eikä tullut vielä hirtetyksi. Vielä +kolmantena päivänä yritettiin poikaa puuhun ripustamaan, ja se taaskin +pyytää lupaa saada pillillänsä soittaa, vaan kuningas ei enää antaisi, +sanoo vain pojalle: "Sinä olet jo kaksi päivää minua tanssittanut, ja +jos vielä saat luvan, niin minä tanssin itseni kuoliaaksi; ei ensinkään, +nyt ei enää ole aikaa soittamisia tuumata, käy vain pois nuora kaulaan!" +Mutta poika vain pyytää nöyrimmästi, ja muutkin herrat sanovat +kuninkaalle: "Antakaamme poikaraukan vähän vielä soittaa, kun tuo niin +nuorena kuolee kumminkin." Siitä suostui nyt kuningas kuin suostuikin +pojan pyyntöön, vaan sidotti itsensä suureen kuuseen kiinni peläten +muutoin täytyvänsä tanssia, jos hän irtonaisena oli. No, kuningas kun +sai sidotuksi, alapas silloin poika puhua pilliinsä minkä ennätti, ja +tuossa paikassa kiihtyivät taas kaikki tanssimaan. Yksin kuningaskin, +joka oli puussa kiinni, nytkytteli siinä kahdakäteen ylös ja alas vain, +jotta vaatteet kuluivat rikki ja nahka läksi selästä. Jo tulee silloin +itse ukko Paholainen pojalle avuksi ja kysyy: "Mikä sinulla, poikaseni, +on hätänä, kun sinä nyt semmoista ilvettä pidät?" -- "Tässä tahdotaan +minua hirttää", virkkoi poika, "ja tuossa on se hirsipuu, johon ne minut +ripustaisivat." -- "Vai niin, vai tekisivät ne semmoisia!" sanoi +Paholainen ja kaappasi samalla hirsipuun, joka oli suuri hongan kanto, +juurinensa maasta ja heitti sen ylös ilmaan, ettei sen kovemmin näkynyt. +Siitä kysyi sitten pojalta: "Kukas se on, joka tahtoo sinua hirttää?" +Poika neuvoi kuninkaan, joka oli kiinni kuusessa, ja samalla kaappasi +vanha mies sen kuusen käteensä ja antoi sille semmoisen sinauksen, että +se meni miehinensä päivinensä ylös näkymättömiin, minne lienee pilviin +kadonnut; ja niin pääsi poika heidän käsistänsä, ja rahvas pani hänet +kuninkaaksensa entisen haltijansa sijaan. -- Siihen se loppuu tarinakin. + + +KULTAORI, KULTAVASTA, NUOTTA JA PILLI + +Oli köyhän loismiehen poika talossa ennen kolme vuotta renkinä eikä +saanut palkkaa mitään, ruokansa edestä sai vain palvella. Oli siinä +talossa jousi sitten, niin poika pyysi sen kolmelta vuodelta +palkaksensa, ja isäntä, josta kuitenkin kävi sääliksi poikaa, suostui +antamaan, minkä hän pyysi. Poika läksi sitten pahoilla mielin astua +nyrkyttelemään tietä myöten, niin näki astuessansa tien vieressä ison +hongan, ja sen hongan kohdassa oli Hiiden vuori, näkyi tielle. Seisahtui +poika tätä ihmeellistä paikkaa katsastamaan, niin hänen siinä +seisoessansa lähtee Hiiden vuoresta Hiiden poika hyppäämään honkaan +päin. Olipa hukka, siinä lähellä rutjotti lepän vesakossa, niin alapa +tämä Hiiden poikaa ajamaan syödäksensä. Hiiden poika hädissänsä päätyi +sitä honkaa kohti ja kapusi siihen; vaan hukka ei sillä päästänyt, mutta +rutjahti siihen hongan juurelle häntä vahtimaan, ja kun näki pojan +tiellä seisomassa, rupesi pyytämään häntä avuksensa, sanoi: "Ammu, +velikulta poikaseni, tuo Hiiden poika tuolta hongan latvasta, en iälläni +syö eläviäsi." Hiiden poika taasen vastasi hongasta: "Ammu vainen, +poikaseni, tuo hukka puun juurelta, minä maksan sinulle enemmän palkkaa; +tämä on emähukka, tekee paljon poikia ja syöpihän tämä itsekin; siitä +saat vielä rukkaset nahasta, kun ampunet." No, tämä ampui hukan +hengettä, ja Hiiden poika pääsi hongasta maahan. Sanoi siitä +pelastajallensa: "Tule nyt palkkaasi perimään meiltä", ja vei pojan +kerallansa vuoreen. + +Siellä annettiin nyt pojalle kultaori palkinnoksi, ja hän mieli lähteä +sen kera pois, vaan Hiiden poika tuli sanomaan: "Elähän vielä mene, +vielä sinulle annetaan enemmänkin, katso vain jäljellesi." No, poika +meni vähän matkaa ja katsoi siitä jäljellensä, niin jo huudettiin +takaisin ja annettiin kultavasta hänelle. Taas tuli Hiiden poika siihen +ja sanoi: "Elähän vieläkään lähde kohdastansa pois, katso vielä +jäljellesi, vielä sitä lisätään palkkaasi." Toinen teki niin, ja +muutamia askeleita mentyänsä katsoi taaskin jäljellensä, niin hänelle +siitä annettiin vielä uusi nuotta lisäksi. Nyt olisi poika mielestänsä +tyytynyt antimiin, vaan Hiiden poika vielä sittenkin esti menemästä, +sanoi: "Elähän vieläkään lähde, minä lisuutan palkkaasi vanhemmillani, +vielä sinulle nytkin jotakuta annetaan, katsohan jäljellesi." No, poika +mennessänsä vielä kerran katsahti jäljellensä, niin häntä taaskin +huusivat hiidet takaisin ja antoivat hänelle vaskipillin neljänneksi. +Niine kaluinensa läksi poika sitten vuoresta pois, mutta Hiiden poika +meni keralla ja neuvoi häntä kuninkaan kotiin, sanoi: "Kuningas siellä +sinulta kultaoria pyytää ostaaksensa, vaan elä myö, ei äijästä ei +vähästä; anna on itselläsi, se on sinulle onnellisempi." Siitä palasi +sitten Hiiden poika vuoreensa takaisin, vaan toinen matkasi kuninkaan +kotiin niinkuin neuvo oli. + +Kuningas kun yhdytti siellä sen kultaorin linnoillansa, alkoi pyytää +sitä kohta, sanoi: "Myö, poikarukka, minulle tuo hevosesi, ota +rahatuhansia mitenkin lystännet!" Toinen vastasi nöyryydessä: "Teidän +hevonen, teidän mies; en mielikaupassa, en äijään en vähään häntä möisi, +kun ette väkeen ottane." -- "No, rupea sitten minulle joutorengiksi", +sanoi kuningas, "et työtä tarvitse mitään tehdä, kunhan hevosellasi +annat minun kuninkaiden, keisarien kanssa kestilöissä vain käydä." Poika +silloin suostui siihen; rupesi kuninkaalle joutorengiksi ja oli jouten, +eli hyvästi niinkuin kuninkaan linnassa eletään. Toisetpa rengit kun +näkivät sen, miten poika huoletonna eleli, ja heidän täytyi työtä tehdä, +pitivät vihaa siitä pojalle ja valehtelivat kuninkaalle, sanoivat: +"Armollinen haltija! Tämä teidän nuori renkinne sanoo teidänkin +hevosenne saavansa tulevan yön pimeällä kullalle välähtämään niinkuin +oma orinsa." No, kuningas uskoi puheen, astui pojan luokse ja sanoi: +"Sinä kun olet kehunut saavasi tulevan yön pimeällä muutkin hevoset +kullalle välähtämään niinkuin omakin orisi, niin leikkaan kulkkusi +poikki semmoisesta puheesta, jos et saane asiata toimeen." Tästä tuli +nyt poika pahoillensa hyvin, kun kuuli kuninkaan niin kovasti puhuvan, +ja meni itkien orinsa luokse talliin. Hevonen silloin rupeaa haastamaan +isännällensä, kysyy: "Mitä sinä, poikarukka, itket ja olet pahoilla +mielin?" -- "Sitä, kun toiset rengit valehtelivat kuninkaalle, sanoivat +hänenkin hevosensa saavani niin kullalle välähtämään kuin sinäkin +välähtelet", vastasi poika. Hevonen virkkaa hänelle: "Elä itke, +isäntäni! Mene kuninkaan luokse, pyydä häntä toisia renkejänsä metsästä +tultua käskemään vettä kantamaan viisikymmentä korvoa talliin. Sitten +sillä kun holvaat sillä kultavastallasi hevosia -- sitä vartenhan sen +sait -- niin ne muuttuvat kullankarvallisiksi niinkuin minäkin olen." +Poika teki niin, kannatti toisilla rengeillä viisikymmentä korvoa vettä +talliin, jotta siihen olivat uupua, ja holvasi kultavastallansa hevoset, +seinät, laen ja mitä tallissa oli, niin ne kaikki tulivat kullalle +välähtämään, ja poika sai siistin tallistansa. + +Toiset rengit eivät kuitenkaan heittäneet vihaansa, vaan pyysivät yhä +päätä pojalta pois ja kielivät toisen kerran kuninkaalle, sanoivat: +"Tämä teidän nuori renkinne, armollinen haltija, sanoo tulevan yön +pimeällä saavansa kaikkein parhainta kalaa merestä." Kuningas uskoi +asian, meni pojan luokse, sanoi kuulleensa, mitä hän oli kehunut, ja +lupasi päältä panna, jos ei saisi, mitä oli sanonut. Pojalle hätä +käteen. Ei muuta, vaan meni hevosensa luokse itkien niinkuin viimeinkin. +Hevonen kysyi: "Mitäs itket ja olet pahoilla mielin?" -- "Sitä itken ja +olen pahoilla mielin: toiset rengit niin valehtelivat kuninkaalle, +sanoivat minun sanoneeni kaikkein parasta kalaa tulevana yönä saavani +merestä; kuningas nyt tappaa minut, kun en saane vain." -- "Elä itke", +sanoi ori, "mene kuninkaan luo, kumarra kuningasta ja rukoile toisia +renkejä tulevankin yötä unettomin silmin valvottamaan ja nuottaa +vedättämään, sitä vartenhan sinulle annettiin se uusi nuotta sieltä +vuoresta; katso itse päältä vain ja anna toisten hinata." Poika kävikin +kohta kuninkaan puheella ja sanoi hänelle niinkuin hevonen oli neuvonut, +josta kuningas samalla laittoi toiset rengit nuottaa vetämään, ja heidän +täytyi valheuksensa tautta taas toinen yö valvoa. Vedettiin kaiken yötä +nuottaa, ja poika katsoi vain laatua, miten toiset hiessä otsin työtänsä +tekivät. Se kun oli uusi nuotta, jolla vetivät, niin saatiinkin siellä +meren kalaa, lohta, lahnaa reellinen täyteen, että oikein kuningas +ihmetteli, kun semmoisen kalajoukon nähdä sai; ja poika siitä sai hyvän +siistin kuninkaalta taas. + +Toiset rengit kuitenkin pyysivät hengen edestä vain päätä pojalta pois. +Kuningas oli naimaton mies; hänellä oli morsian toisessa valtakunnassa, +vaan ei saanut sitä sieltä, morsiamen vanhemmat olivat hänelle vihaiset, +ja isä oli ilmoittanut, ettei hän sinä ilmoisna ikänä vihamiehellensä +anna tytärtänsä. Tämän seikan tiesivät hyvin palvelijatkin ja kielivät +kolmannen kerran kuninkaalle: "Tämä teidän nuori renkinne sanoo saavansa +teidän morsiamennekin kotiin sieltä toisen kuninkaan valtakunnasta." +Kuningas siitä astuu pojan eteen, sanoo: "Oletpa sinä sanonut minun +morsiameni saavasi kotiin, jota minä en itsekään saa; mene nyt se +hakemaan; kun et saa, niin minä leikkaan kaulasi poikki." Poika itkemään +nyt sitä ja menee pahoilla mielin hevosensa luokse talliin. "Mitäs itket +ja olet pahoilla mielin?" kysyy häneltä ori. "Sitä itken ja olen +pahoilla mielin", sanoi poika, "kun toiset rengit valehtelivat +kuninkaalle, sanoivat minun kuninkaan morsiamenkin saavani kotiin, jota +ei itsekään kuningas saa, metsän petoja kun on noita ilkeitä tien +vierellä, jotka tulevat menijätä syömään." -- "Elä itke, poikarukka", +lohdutteli häntä hevonen, "kumarra kuningasta, että laittakoon toiset +renkinsä kolmekymmentä lehmää tappamaan. Ne lihat pane sitten minulle +rekeen, kyllä minä ne jaksan vetää, ja lähdemme sitten kuninkaan +morsianta hakemaan: pedot kun tiellä tulevat, mätä niitä lihoja reestä, +niin jäävät niitä syömään." Mitäs siitä? Poika kun ilmoitti kuninkaalle, +mitä hän tarvitsi, niin se tapatti hänelle ne kolmekymmentä lehmää, +joita hän pyysi, ja poika läksi kultaorillansa ajamaan ja viskasi niitä +lihoja pedoille, kun tulivat tiellä syömään, niin ne jäivät niiltä +keskenänsä riitelemään, ja sillä tavoin päästiin morsiamen hoviin. +Kysytään siellä: "Mitä asiata pojalla?" -- "Kuninkaan morsianta läksin +käymään", vastasi tämä. "No, et ennen saa morsianta, ennenkuin +Valkeanvuoren rinnasta käyt valkean ruunan", sanoi kuningas, "kun sen +saanet käsiisi, sitten saat kuninkaan morsiamen; me emme tiedä sitä +vuorta, etsi itse." + +No, hyvähän tätä oli äkkinäisen ruveta vuorta etsimään toisesta +valtakunnasta, kun eivät itsekään tienneet; poika itkien pahoilla mielin +meni hevosensa luokse eikä tiennyt, mikä tuumaksi. "Mitä itket ja olet +pahoilla mielin?" kysyi taas ori. "Sitä", sanoi poika, "kun minun +käskettiin Valkeanvuoren rinnasta valkea ruuna tuoda, ennen ei sanottu +kuninkaan morsianta annettavan; nyt minulle hyvä tulee, kun tyhjiltäni +kotiin tullen, päähän se nyt leikattaneen." -- "Elä itke", virkkoi +hevonen, "viskaa kauhtanasi minun selkääni ja nouse itsekin istumaan, +kyllä minä Valkeanvuoren tiedän; lähtekäämme yhtenä sinne, niin saamme +sieltä sen valkean ruunan, jota pyydetään." Poika teki neuvon jälkeen +kaikki, viskasi kauhtanansa hevoselle selkään ja nousi itse ajamaan. +Hevonen silloin läksi hyppäämään ja meni semmoista menoa edellensä, +ettei kaukaa viivytty, kun oltiin jo Valkeanvuorella. Sieltä saatiin nyt +toinen ruuna-ökötti jälkeen ja lähdettiin takaisin. Tullaan +morsiustaloon, niin siellä pitoja pidetään parhaallansa; siinä on +kuninkaita, siinä kuninkaallista herttuaa ja suuria sotapäälliköitä +ruoalla. Astuu poika sisään, niin kysytään heti: "Mitä asiata?" -- +"Kuninkaan morsianta läksin käymään." -- "Äsken saanet, kun tuntenet sen +morsiamen tästä joukosta", sanoi kuningas. No, eihän se sitä toisen +valtakunnan mies tuntenut. Meni siitä hevosensa luo ja sanoi +suruissansa: "Ei anneta morsianta nytkään ennenkuin tunnen hänet muiden +herrojen joukosta, vaan mistäpä minä outo sen tuntisin." -- "Elä sure +eläkä ole pahoillasi", vastasi ori, "mene jällensä sinne; se on +kuninkaan morsian, jolla on kärpänen nenän latvalla, -- ota se, kaapaise +syliisi!" + +No, poika teki niinkuin oli neuvottu ja sai siitä kuninkaan morsiamen +viimeinkin ja läksi ajamaan oman kuninkaansa luokse hyvillänsä, kun nyt +tämänkin asiansa toimeen sai. Vaan mitenkäs kävikään? Renkijoukko oli +yhden miehen pannut tielle vahtimaan tiedustaaksensa, joko tuo poika +tulee kuninkaan morsiamen keralla sieltä toisesta valtakunnasta. Se +vahti kun keksi pojan morsian sylissä lähestyvän linnaa, hyppäsi siitä +kuninkaan eteen heti ja sanoi: "Jo tulee nuori renkinne, ja morsiamenne +on kanssa hänellä, akkanansa piti sitä ja ivasi, pilkkasi siinä teitä +vain hänelle." Kuultuansa semmoiset puheet morsiamestansa ja pojasta +kuningas suuttui vielä entistä pahemmaksi -- se nyt oli arvattava -- ja +lupasi huomisaamuna panna pojan päältä pois. Poika ei tiennyt siitä +mitään, tuli kotiin ja antoi kuninkaalle morsiamen; vaan kuningas oli +vihainen hyvin, lukee hänelle tuomion ja sanoo huomisaamuna tapettavan. +Toinen, joka oli toivonut kiitokset saavansa toimellisuudestansa, kävi +tästä pahoillensa hyvin ja meni itkien taaskin hevoseltansa tuumaa +ottamaan sanoen, että niin häntä nyt uhattiin. Hevonen siihen virkkoi: +"Elä, poikarukka, itke eläkä ole pahoilla mielin! Mene kuninkaan eteen, +kumarra, rukoile häntä, että toisilla rengeillänsä tuohon teettäisi +somerikkoon sinulle tervahaudan, ja sano siihenkin ennen meneväsi, +ennenkuin päätä antavasi leikata, vaan elä siihenkään ennen mene +ennenkuin saat siihen pilliin, jonka sait Hiidenvuoresta, kolmasti +puhaltaa." Menee tästä nyt poika kuninkaan luokse ja pyytää häntä +tervahautaa kaivattamaan sanoen ennen tahtovansa siihen kuolla kuin että +häneltä pää leikattaisiin, se olisi kuitenkin hänestä helpompi kuolema. +No, mitäs; yhtähän se kuninkaasta oli, millä tavalla poika tapettiin, +kunhan vain hänestä pääsi, ja rengit pantiin pimeällä metsästä tultuansa +heti kohta haudan kaivantaan kuten poika oli pyytänyt; sen siitä saivat +valheestansa. He kuitenkin hyvillä mielin kaivoivat hautaa ja siihen +tervaksia pilkkoivat, kun se poikaa varten tehtiin, että nyt he muka +vihamiehestänsä pääsevät. Saikin hauta valmiiksi, ja kaikki kuulutettiin +kaupungin rahvas, herrat, talonpojat katsomaan, miten pahantekijätä +poltetaan. Siinä ympäri seistiin sitten kaikki rengit, kuninkaat ja +muut, ja poikaa ruvetaan viemään hautaan niinkuin tuomio oli. Tämä +silloin sieppasi sen hiisien antaman vaskipillin olallensa, ja kun +ruvetaan tervahautaan viskaamaan, sanoo samalla: "Armollinen +majesteetti! Antakaa, vielä kolmasti puhallan tähän pilliini, sitten +lähden." Se luvattiin, ja seisahduttiin pillin säveltä kuulemaan. Poika +silloin kun ensi kerran puhalsi, niin jo polvillensa kaikki rahvas +lankesi; siitä kun puhalsi toisen kerran, he jo pitkällensä +viskautuivat; vaan puhalsipa kolmannen kerran, niin silloin hyppäsi +kuningas renkeinensä ja kaikkine rahvainensa siihen tervahautaan, johon +kuolivat. Poika vain jäi itseksensä siihen, pääsi kuninkaaksi ja sai +senkin morsiamen itsellensä. -- Sen pituinen se. + + + + + + +II OSA + + + + +ALKULAUSE + + +Tässä niinkun ensimmäisessäkin osassa painetut sadut ja tarinat ovat +maamme tienoilla kansan suusta kerätyt ja Suomalaisen omaan +kertomus-tapaan puhutut. Ainoastansa tarinoiden ulkonainen asu ja +jär'estys lienee hiukan jossakussa toimittajan kautta muodostunut, +vaikk'ei sentähden luonnostansa muuttunut; sillä kaikki kansansuisen +kertomuksen omituisuudet on kaikella mokomin ko'etettu toimittaessa +tarkkaan säilytellä. + +Jos tarinat alkuudesta olisivat selvään ja ehyesti haastetut sekä sen +mukaan sitte kerätessä tarkoin kirjoitetut, sopisi heidät semmoisinaan +kentiesi painattaakin; vaan semmoinen ei ole asian jälki. Milloin ovat +tarinat alkuansa vaellinaisina kerätyt ja virheellisesti sekä +vi'allisesti kirjoitetut, eivätkä semmoisinaan ole päteviä, vaan +sietävät tarpeellista korjuuta. -- Milloin taas on yhtä tarinaa +useammasta paikasta kirjoiteltu, vähäisen eri tavalla kustakin; ja missä +kertomuksessa on tarinan alku, missä loppu, missä mikin puoli ehyempi ja +somempi; toisista paikoin ei ole kun vähäisen tarinan katkelmaa vaan +saatukaan. Näitä puutteellisia kertomuksia on toimittaessa täytynyt +parsiella ja toisinansa, missä sen asia on vaatinut, useampaa toisintoa +ja tarinan loh'elmaa sovitella toiseensa, toisinansa taas jotakuta +liikapaikkaa tarinasta hyl'ätä. Tämä tämmöinen sovittelu ja järestäminen +on ollut toimittajan pää-ko'e ja tarkoitus, missä lienee hän onnistunut, +missä ei. Jos sitä vastaan toisinnot enemmän ovat eronneet toisistansa, +olemme ne toistensa rinnalla kertoneet, vaikka heissä kertomuksen +pää-juoni olisikin yksi; niin saapi siitä nähdä, miten samaa tarinaa eri +tienoin aina eri tavalla puhutahan. + +Mikäli tilaisuutta on ollut, olemme siinä sivussa muidenkin kansojen +satukokouksia tutkineet ja missä vaan yhdenlaatuisia kertomuksia on +löytynyt, ne aina vastaavaan suomalaiseen tarinaan verranneet. Nämä +kunkin tarinan alkuun liitetyt vertaelmat näyttävät monenkin tarinan +olevan lavealta maailmassa tunnetun ja useammallekin kansalle yhteisen; +vaan elköön siitä syystä kukaan sentähden epäelkö tässä kerrottuiden +tarinoiden todenperäistä suomalaisuutta. Ken erityisten kansojen +synnyttämiä tarinoita aikansa tarkkuudella tutkii ja keskenänsä +vertaelee, on kyllä havaitseva heissä jotakuta yhteyttä ja +heimolaisuutta, vaan eroittaa myös hyvästi kunkin kansan omituiset +kertomukset muista vierahista. Niin tapaa hän esimerkiksi Suomalaisilla +ja Turjalaisilla useinkin taikka kohdastaan yhtäpitäviä eli joksensa +toisiinsa vivahtavia tarinoita, vaan keksii heissä myös tähdellisen +eroituksen; sillä peräksi pantu aine ja ajatus kyllä ovat alkuansa +Suomalaisille sekä Turjalaisille yhteiset, mutta kumpikin kansa on ne +omituisella tavallansa oivaltanut ja niistä miettimät ja rakentamat +tarinansa kansallisen luonteensa ja taipumuksensa mukaan muodostanut. +Puheeksi tulleilla kansoilla tosin on kansakäymistä ollut keskenänsä, +varsinkin muinoisempina aikoina, ja monikin tahtoisi kentiesi tämän +päähän syyttää koko heidän tarinoitensa yhtäpitävyyttä; mutta mainittu +heimolaisuus tarinoiden suhteen on useinkin yhtä suuri kun ei suurempi +vielä etäisempien kansojen välillä. Kun muka joku Karjalan periltä eli +Vienanmeren ranteilta kerätty Suomalainen tarina tavataan pääjuonensa ja +koko sisällisen rakennuksensa suhteen yhdenlaisena esimerkiksi +Arapialaisilla ja Valakkialaisilla, niin eihän tätä enää käy keskenäisen +kansakäymisen päähän väittäminen, totta asiaan muuta syytä lienee! -- +Näyttäisi piammastaan siltä, kun olisivat erityiset maailman kansat +ensimäisestä alkuperäisestä kodistansa säilyttäneet joitakuita yhteisiä +muistoja, joita sitte aikojen kuluessa kukin on mielessään vähäisen eri +tavalla vaan kuvaellut. -- Niinpä käykööt nämäkin rakkaasta isäimme +maasta kerätyt tarinaiset tässä nyt julkisuuteen, näytiksi, mimmoisina +Suomalaiset ensimäisen lapsuutensa muistelmia ovat säilyttäneet. + +Elimäen Hämeenkylässä Lokakuussa 1853. + +_Eero Salmelainen_. + + + + +TOVERUKSET + + +LEPPÄPÖLKKY ELI SININEN RISTI + +Oli muinoin ukko ja akka. He eivät lasta saa iässään, siitä paha on +mielensä hyvin. No, otetaan leppäpölkky, leikataan metsästä ja pannaan +kätkyehen, siinä kolme vuotta tuuditellaan, niin syntyy henki siihen, +lapseksi muuttuu se leppäpölkky. Isä on kynnössä, äiti lehmiä +lypsämässä, niin sillä aikaa tuli poika henkiin, nousi omin voiminsa +kätkyestä ja oli jo lattialla kävelemässä vanhempien tullessa kotiin ja +pyysi leipää emoltansa heti. No, kului aikaa siitä muutaman, vuosi tuli, +toinen meni, niin kasvoi poikakin suureksi, ja tuli mies hänestä hyvä, +ettei voi virren veteä, saarnan sanoa, ylen oli vahva ja väkevä. + +Katosipa kuu, päivä, päivänkoite maailmasta; kolme vuotta ollaan, yötä +pimeätä pidetään, niin alkaapa ikäväksi käydä se semmoinen olo, ja +ruvetaan neuvottelemaan, millä saada ne jällensä maailmalle loistamaan. +Kuningas laatii piirut, kutsuu rujon, ramman, perisokean linnaansa, ja +rahvasta kokoaa kaikensäätyistä paljon nähdäksensä, löytyisikö hänen +valtakunnassansa niitä miehiä, jotka kuun, päivän, päivänkoitteen +hankkisivat järillensä. Hänellä on juomiset väkevät ylen; +kun löytyisi kolmen-pullon-juoja, se saisi koitteen; kun +löytyisi kuuden-pullon-juoja, se saisi kuutaman; kun löytyisi +yhdeksän-pullon-juoja, se saisi päivösen; moinen oli tietäjiltä ennustus +-- pääsisi aurinko kaikelle maailmalle paistamaan. No, aletaan rahvaan +seasta niitä semmoisia miehiä nyt etsiä. Etsittiin, etsittiin, niin +löytyi kolmen-pullon-juoja; etsittiin, etsittiin, niin löytyi +kuuden-pullon-juoja; ei muuta kuin kolmas oli vielä löydettävä, joka +yhdeksän pulloa joisi. Etsitään nyt, etsitään sitäkin; vaan ei löydy +yhdeksän-pullon-juojaa, jos kuin etsittäisiin. Sanoopas siitä jo +kuningas: "No, ei nyt muuta ole maailmassa kuin Leppäpölkky, joka +yhdeksän pulloa sietäisi; käykää se tänne!" No, Leppäpölkky käytiinkin +siihen kuten käsky oli, ja se kohta juoda karahutti yhdeksän pulloa +perätysten eikä ollut tuosta millänsä vielä. + +Kuningas antaa siitä nyt niille miehille hevosen joka ainoalle ja +matkarahaa kullekin: kolme sataa kolmen-pullon-juojalle, kuusi sataa +kuuden-pullon-juojalle ja yhdeksän sataa yhdeksän-pullon-juojalle, sille +Leppäpölkylle. Vielä antoi heille sitten niitä väkeviä juomisiaan +evääksi ja työnsi matkaamaan kaikki kolme, jotta hankkisivat kuun, +päivän, päivänkoitteen maailmalle jällensä. Miehillä oli sitten hurtta +hyvä kullakin, niin ottivat ne kerallansa ja saivat matkaamaan yhdessä. +Ajoivat, ajoivat tuon pitkää, tämän lyhyttä, yötä pimeätä kulkivat, niin +alkoi vahostua jo päivän koite vähäsen. He sitä koitetta kohdin ajamaan +nyt; ajoivat, ajoivat kotvasen, niin alkoipa kuutama paistaa siitä. No, +kun ajoivat tuon pitkää, tämän lyhyttä taas kuutamaa vasten, niin jo +nousee päivönen kaikille heille sinne. Eihän muuta; saadaan päivää +vasten ajamaan nyt; ajetaan, ajetaan, minkä ajettaneenkin suoraan yhä, +niin tullaanpa pakanaan linnaan. Sinne päästyänsä menevät he Leskiakkaan +heti, sanovat: "Ka, täällä, Leskiakkaseni, päivä on teillä." -- "Ohoh, +poikaseni!" vastaa Leskiakka, "ei ole päiväkultaa kaikin ajoin +täälläkään! Pahasydäminen kun on kironnut päivää, kun on paistanut, niin +yhdeksipäinen käärme on saanut päivösen; se kun mereen menee, niin +päivän vie myötänsä; kun tulee maalle, meillä on päivä, vaan kun on +meressä, meillä on pimeä. Pahasydäminen samatse on kironnut kuutamaa, +varas näet kun ei kuun valolta ole varastaa saanut, niin kuusipäinen +käärme on sillä saanut kuutaman; se kun maalle nousee, meillä on yö +valoisa, vaan kun mereen menee, ihan on pimeä. Pahasydäminen taaskin on +kironnut päivänkoitetta, se kun aivoin valkeni, ettei hän maata saanut, +niin kolmipäinen käärme sillä on saanut päivänkoitteen valtaansa; se kun +maalla on, meillä on päivä, valkea, vaan kun on meressä, päivä ei meille +koitakaan." + +Saatuansa tiedot tämmöiset läksivät miehet Leskiakasta ja saivat linnan +pihoja kävelemään nähdäksensä, mitä tuosta verestyisi. Kulkiessaan +siellä näkivät he outoja heti: puoli linnaa itkee, toinen puoli nauraa. +Kummeksien tätä menee kolmen-pullon-juoja Leskiakkaan taas, kysyy: +"Mitäpä, Leskiakkaseni, puoli linnaa itkee, toinen puoli nauraa?" Sanoi +Leskiakka: "Sitä, poikaseni, puoli linnaa itkee, toinen puoli nauraa: +kolmipäinen käärme kun merestä nousee, kuninkaan pitää viedä vanhin +tyttärensä sen syödä; kun ei vietäne, käärme syö puolen linnaa, puolen +väkeä, puolen kiiltäviä kiviä. Sen kun saisi nyt käärmeen tapetuksi, +siitä päivän koite tulisi, pääsisi kaikelle maailmalle loistamaan." Mies +kuultuansa tämän päätti vuottaa käärmeen tuloa ja alkoi tiedustella +linnassa, mitä neuvoa kuningas pitäisi, nähdäksensä, voisiko hän apuna +olla, vai miten tässä kävisi. + +Siellä ommellaan nyt nahkapussiin kuninkaan vanhin tytär käärmeelle +annettavaksi, ja suuri kun on kivi meren rannassa, josta käärme aina +siltaa myöten maalle nousee, niin siihen viedään tyttörukka kiven luokse +rannalle. Rupesipa ilta tulemaan siitä, niin otti kolmen-pullon-juoja +pullonsa ja pani kolme pullollista niitä kuninkaansa antamia juomisia +suuhunsa, josta pisti jo suitset suuhun hevosellensa ja läksi ajamaan +rantaan sanoen toisille tovereilleen lähtiessänsä: "Jos tulee kenkä +luoksenne, niin työntäkää hurtat avukseni!" Tultuansa meren rantaan +tytön luokse laskeutui sitten hevosensa selästä ja sivalsi miekallaan +nahkapussin halki sanoen tytölle: "Nousepa, etsi päätäni!" Tyttö +säikähti sitä, arveli: "Jo tämä tuli nyt minun syöjäni!" vaan eihän +tohtinut virkkaa mitään, vaan istuihe mättäälle pojan päätä etsimään. +Tämä laski päänsä tyttären syliin ja käänsihe silmin rantaan päin, jotta +näkisi, konsa käärme merestä nousee. Eipäs aikaakaan, niin jo meri +lekahti, kerran ensin, siitä toisen, siitä kolmannen, kunne arvasi poika +syyn ja kavahti seisaalle sanoen tytölle: "Mene, tyttökulta, peittäydy +kiven taakse, käärme tulee." Tämä meni niinkuin käskettiin, ja tuskin +saikaan kiven taakse pistäyneeksi, kun kohoaa kolmipäinen käärme merestä +nousten siltaa myöten rannalle; vaan olipa kolmen-pullon-juoja päässyt +hevosensa selkään sotiaksensa käärmeen kera. Hevonen kyllä säikähti +käärmeen tuloa ja korskahteli, korskahteli peloissansa, vaan ratsastaja +hallitsi hänet kannuksillaan sanoen: "Mitä korskut, konnan ruoka, +hirnakoit, Häjyn hevonen!" ja ajoi käärmeelle vastaan. "Huh-huu!" sanoi +käärme nähdessään miehen, "johan täällä ihmisen veri haisee; jopa tääll' +on miehen luita syödäkseni: puhallapa puhtaasta hengestäsi vaskinen +toratanner torataksemme!" -- "Puhalla sinä pakanasta hengestäsi +rautainen toratanner!" vastasi mies ajaen käärmettä lähemmäksi. No, +käärme puhaltaakin pakanasta hengestään rautaisen toratantereen heti, +jossa nousee heillä tora. Torataan, torataan, niin jo kaksi päätä saapi +mies käärmeeltä poikki, vaan ei voi kolmatta saada millään. Ottaapa +silloin kengän jalastansa ja heittää sen toveriensa luokse linnaan, niin +he työntävät hurtat sieltä avuksi niinkuin puhe oli; ja koirat kun +rantaan pääsivät, ne revittelivät koko käärmeen palasiksi, ja mies sai +viimeisenkin pään siltä poikki. Siitä meni hän sitten linnaan toveriensa +luokse ja rupesi maata, ja kun sai se yö kuluneeksi, niin pääsi +päivänkoite kaikelle maailmalle loistamaan, ja rahvas kaikki rukoilee +iloissansa: "Auta Jumala sitä miestä, kuka päivänkoitteen sai +valkenemaan!" Mutta kuningas heräsi myöhään vasta aamusella eikä +tietänyt asiasta mitään, vaan sanoi orjillensa: "Menkää meren rantaan ja +puistakaa tyttäreni luuraiskat pussista, vielä se on tarpeen toisiakin +viedä; käykää pussi kotiin!" Menivät orjat siitä täyttämään kuninkaansa +käskyä, vaan kun rantaan tulivat, siellä tyttö vielä on elossa, kaunis +ja terve kuin ennenkin. No, orjat vievät tyttären heti linnaan, jossa +kuningas ihastuu ilmoiksi, kun tyttärensä elävänä kotiin tuotiin, jota +luuli jo kuolleeksi. Ensinnä ei tiedä, kuhun saada iloissansa, niin on +hyvä mielensä, vaan kun tointuu siitä järillensä, niin kutsuu orjat +luoksensa ja käskee heidän selvittää hänelle kaikki. "Ka, emme, +kuninkaisemme, muuta tiedä kuin minkä rannassa näimme", sanoivat orjat, +"siinä oli tyttäresi terveenä kiven kupeella, mutta toisella puolen +kiveä oli käärme kuoliaaksi revitelty illalla. Sen kun oli kolme päätä +siinä vieretysten, ne niin raskaita olivat, ettei voinut kolme miestä +liikuttaa yhtä päätä; vaan raatoa ei koko voinut kankiloilla kohotella." + +Miehet päästyänsä makaamasta olla olettelivat kaiken päivää linnassa, +kunne ilta tuli, niin jo taaskin puoli linnaa itkee, toinen puoli +nauraa. Oudostuen sitä menee Leskiakkaan vuorostaan nyt +kuuden-pullon-juoja, kysyy: "Mitä Leskiakkaseni, puoli linnaa itkee, +toinen puoli nauraa?" -- "Oi, poikaseni", sanoi Leskiakka, "sitä puoli +linnaa itkee, toinen puoli nauraa, kun pitää kuninkaan viedä +keskimmäinen tyttärensä käärmeelle syödä; kun ei vietäne, syö käärme +puolen linnaa, puolen rahvasta, puolen kiiltäviä kiviä. Sen kun saisi +nyt käärmeen tappaa kuka, siitä se kuutama tulisi." + +Kuultuansa tämän lähtee mies sukkelaan siitä vuottaaksensa, mitä tuosta +nyt kuninkaan kodissa tapahtuisi. No, eipäs aikaakaan, niin ommellaan +kuninkaan keskimmäinen tytär nahkapussiin taas niinkuin eilen sisarensa +ja viedään meren rantaan käärmeen otettavaksi. Kuuden-pullon-juoja +silloin otti pullonsa ja ryyppäsi kuusi pullollista niitä kuninkaan +antamia eväsjuomisia, josta hyppäsi jo hevoselleen selkään käskien +toveriensa työntää hurtat hänelle avuksi jos hätä tulisi, ja ajaa +karetteli tyttären luokse rantaan. Siellä hakkasi nahkapussin miekallaan +taas niinkuin toverinsa eilen ja sanoi tytölle: "Nouse, etsi päätäni!" +Tämä säikähti häntä, arveli: "Nyt tämä tuli minun syöjäni!" vaan ei +virkkanut mitään, istuihan mättäälle ja rupesi etsimään pojalta päätä. +Etsi, etsi päätä häneltä siinä, niin meri yht'äkkiä lekahti, kerran +ensin, siitä toisen, siitä kolmannen. Tuosta heräsi poika, joka oli jo +nukkua tyttären polville, kavahti seisaalle samassa sanoen itseksensä: +"Jokos tulet, kuutaman-syöjä!" ja käski tyttären peittäytyä kiven +taakse. Siitä kun tyttö kiven suojaan sai peittäyneeksi, ja meri vielä +neljännen kerran lekahti, siitä viidennen, siitä kuudennen, niin jo +nousee kuusipäinen käärme merestä, siltaa myöten kohoaa maalle. Istuen +hevosensa selässä kuuden-pullon-juoja siinä vuottelee häntä. Peloissaan +niin outoa elävätä hevonen korskahtelee, korskahtelee yhä, vaan mies +hallitsee hänet kuitenkin sanoen: "Mitä korskut, konnan ruoka, +hirnakoit, Häjyn hevonen!" ja ajaa käärmeelle vastaan. "Huh-huu!" sanoo +käärme, "jopa tääll' on miehen luita syödäkseni." -- "On", sanoi mies, +"vaan et hyvällä syö." Käärme sanoo siitä: "No, puhalla puhtaasta +hengestäsi tinainen toratanner torata!" -- "Puhalla sinä +pakanasta hengestäsi vaskinen toratanner torataksemme!" vastasi +kuuden-pullon-juoja. Käärme puhalsi, ja siinä syntyi vaskisella +toratantereella heillä nyt tora. Torataan, torataan, niin sai kolme +päätä mies käärmeeltä poikki; torataan, torataan, niin sai neljännen; +torataan, torataan, niin sai viidennen; vaan ei voi kuudetta saada +millään. Potkaisipa silloin kengän jalastansa, että meni toverien luokse +linnaan, niin he hurtat työnsivät hänelle avuksi; ne koirat revittelivät +sitten käärmettä, kunne sai kuuden-pullon-juoja kuudennenkin pään siltä +poikki. Sen tehtyänsä meni sitten maata toveriensa luokse; ja kuutama +kohta pääsi kaikelle maailmalle loistamaan, josta kaikki rahvas taaskin +rukoilee: "Auta Jumala sitä miestä, joka kuutaman sai paistamaan!" + +Nouseepa pakana kuningas aamulla makaaamasta, niin sanoo orjillensa kuin +viimeinkin: "Menkää, orjat, puistakaa luuraiskat pussista, vielä se on +tarpeen viimeiselle tyttärelleni." Orjat menevät hakemaan pussia ja +tulevat meren rantaan, niin täällä on tytär eleillä vielä, terve ja +kaunis niinkuin ainakin. Eihän muuta; vievät tyttären kerallansa +linnaan, jossa kuningas taaskin ihastelekse sitä, ettei tiedä kuin olla, +miten eleä, niin on hyvä mielensä. Hänen käskystään kertovat orjat +sitten asian, sanovat: "Käärme on kuoliaana rannalla, sen kun on päätä +sillalla kuusi, ne niin jykeitä ovat, ettei voi kuusi miestä liikuttaa +yhtä päätä; vaan raatoa ei koko voi kankiloilla kohotella." + +Kuluupas päivä iltaan saati, niin linnassa taaskin toinen puoli rahvasta +itkee, toinen puoli nauraa. Keksittyään tämän menee Leppäpölkky +vuorostaan Leskiakkaan, kysyy: "Mitäpä, Leskiakkaseni, puoli linnaa +itkee, toinen puoli nauraa?" -- "Sitä puoli linnaa itkee, toinen puoli +nauraa", vastasi Leskiakka, "kuninkaan kun pitää nuorin tyttärensä viedä +yhdeksipäiselle käärmeelle syödä; kun ei vietäne, käärme syö puolen +linnaa tulevana yönä, puolen väkeä, puolen kiiltäviä kiviä; sen kun +saisi nyt sen käärmeen tapetuksi, siitä päivä pääsisi kaikelle +maailmalle paistamaan." + +Leppäpölkky pani sanat ne mieleensä ja sai linnan pihoja kävelemään +joutessansa katsellen tarkasti kaikkea. Tuossa näkeekin outoja heti. +Kuninkaan nuorin tytär ommeltiin nahkapussiin niinkuin ennen toisetkin +sisarensa, ja kuninkaalliset passarit kantoivat hänet siinä pussissa +rantaan. Keksittyään tämän sieppasi Leppäpölkky pullonsa, ja +ryypättyänsä yhdeksän pullollista niitä kuninkaansa antamia eväsjuomia +hyppäsi hän hevoselleen selkään ja ajoi siitä nyt rantaan päin sanoen +lähtiessään tovereillensa: "Kun tullee minulle hätä ja näette kengän +tulevan luoksenne, niin työntäkää hurtat avukseni." Tultuansa rantaan ja +löydettyään nahkapussin kiven luota sivalsi hän sen miekallaan halki ja +sanoi tytölle: "Nousepa, päätäni etsi!" No, tyttö ei muuta taitanut, +vaan istuihe pojan päätä etsimään, vaikka kyllä oli peloissansa. Etsii, +etsii vähän aikaa päätä nyt siinä, niin jo lähtee meri lensuamaan siitä, +lekahti kerran, siitä toisen, siitä kolmannen aina yhdeksänteen kertaan +asti. Poika arvasi tuosta käärmeen nyt tulevan, peitti tyttären kiven +taakse ja nousi itse hevosensa selkään kiireesti. Hepo korskui, korskui +käärmettä eikä olisi lähtenytkään edellensä, vaan Leppäpölkky kannusti +häntä kovasti sanoen: "Mitä korskut, konnan ruoka, hirnakoit, Hiiden +hevonen!" ja ajoi käärmettä vastaan. "Huh-huu!" sanoi käärme, "jopa +tääll' on Leppäpölkky syödäkseni." -- "Tääll' on", sanoi Leppäpölkky, +"vaan et kovana syö!" -- "No, puhalla puhtaasta hengestäsi kultainen +toratanner torataksemme!" sanoi käärme. "Puhalla sinä pakanasta +hengestäsi hopeainen toratanner torata!" vastasi Leppäpölkky +pelkäämättä. No, käärme puhalsikin hopeaisen toratantereen pakanasta +hengestänsä, ja siinä nousee heillä nyt tora. Torattiin, torattiin vähän +aikaa, niin jo leikkasi Leppäpölkky käärmeeltä pään, siitä toisen, siitä +kolmannen, kunne sai kuusi päätä häneltä poikki; vaan ei voi saada +kolmea viimeistä, käärme niillä vielä keikkuu yhä. Puhuu siitä +Leppäpölkky kauniisti hänelle: "Katso, päivönen nousee tuolta; niin on +ruskea, käärmekulta, sinunkin kaulasi kuin on Jumalan luoma +päivännousu." Käärme silloin katsahti syrjään vähäsen, ja Leppäpölkky +sillä aikaa silpoi pään taas häneltä poikki; kahdelle päälle vaan jäi +käärme enää, vaan ei voi Leppäpölkky niitä saada millään. Siitä rupeaa +hän puhuttelemaan käärmettä taaskin, sanoo: "Katsopa, käärme, kotisi +palaa!" Käärme kuitenkin oli varoillansa, kun muisti, miten viimein +katsoessa oli käynyt, eikä katsonut vielä sillä, vaan Leppäpölkky ei +sillä päästänyt, vaan sanoi vähän ajan päästä taaskin: "Katso, käärme, +akkasi herjataan!" Tätä ei sietänyt käärme, vaan katsahti jo taakseen, +ja Leppäpölkky taas pään silpoi häneltä. Yhdellä päällä on käärme siitä +nyt vain; vaan ei voi Leppäpölkky sitä saada, käärme sillä keikkuu +kumminkin. Potkaisipa kengän silloin jalastansa pyytääkseen tovereiltaan +apua. Ne kun näkivät kengän tulevan luoksensa, työnsivät hurtat hänelle +avuksi niinkuin puhe oli, ja niiden avulla sai Leppäpölkky +yhdeksännenkin pään käärmeeltä poikki, ja hurtat revittelivät lopunkin. +Siitä työstä päästyänsä meni Leppäpölkky hurttien kera toisien +toveriensa luokse ja rupesi maata, mutta kuninkaan tytär jäi kiven +luokse istumaan rannalle. Siitä kun yö kului, ja aamu tuli, niin +päivönen pääsi kaikelle maailmalle paistamaan, ja kaikki rahvas sanoo +rukoillen: "Auta Jumalainen sitä miestä maalla, mierolla, kuka päivösen +sai järillensä!" + +Kuningas ei linnassaan tiedä mitään, luulee tyttärensä kuolleeksi ja +sanoo orjillensa: "Käykää luuraiskat puistamassa pussista, korjatkaa +tähteet, mitä on, ja tuokaa minulle!" Nämä kuulivat käskyn, vaan +löysivätpä meren rantaan tullessansa kuninkaan tyttären vielä terveenä +ja toivat hänet sieltä linnaan, jossa ilo nousi nyt suuri, kun nuorinkin +tytär käärmeestä pelastettiin. Kuningas käskee orjien kertoa asian +kohdallensa, ja ne siitä haastavat, minkä olivat rannassa nähneet, +sanoen: "Käärme oli kuoliaaksi revitelty rannalla; sen kun oli päätä +sillalla yhdeksän, ne niin jykeitä olivat, ettei voinut yhdeksän miestä +liikuttaa yhtä päätä; vaan raatoa ei koko voinut kankiloilla kohottaa." + +No, kuningas laati linnassaan piirut, joihin kerää rahvasta paljon, ja +astuu itse joukon keskelle, sanoo: "Ken lienee käärmeet tappanut, ken +minun tyttäreni pelastanut, se kootkoon tukkuun niiden käärmeiden päät +ja tulkoon minulta palkkaansa saamaan." + +Kuultuansa tämän menevät ne kolme miestä meren rantaan. Kuka tappoi +kolmipäisen käärmeen, se luo tukkuun kolme päätä; kuka tappoi +kuusipäisen käärmeen, se luo tukkuun kuusi päätä; vaan kuka +yhdeksipäisen käärmeen tuhosi, se taas yhdeksän päätä luo tukkuun, se +Leppäpölkky, ja viepi kuninkaalle näkeeksi. Kuningas sanoo siitä: "No, +kun minun tyttäreni sellaisesta pälkähästä päästitte, niin kunka +tyttären kukin päästi, se hänelle naiseksi; ja puolen linnaa annan +vävylleni, puolen väkeä, puolen kiiltäviä kiviä, ja itsensä panen hänet +rinnallani elämään." Miehet kumarsivat kuningasta, sanoivat: "Eikä pidä +tyttäriäsi eikä kivilöitäsi, kotiloitasi; kun antanet, anna eloa +vähäsen, millä kotia pääsemme, muuta ei mitään." No, kuningas tuottaa +nyt eloa siihen jos minkä määrin ottaisi, vaan miehet vähäsen vain +ottavat, minkä ottanevat kaksi-kolmekymmentä mieheen vain, ja lähtevät +kuninkaan linnasta pyrkimään omalle maallensa. + +Ajavat, ajavat, minkä ajavat, niin onpa tien varrella, josta matkataan, +pöksäraitat matalalla pahanpäiväiset, joista kuuluu heille pakina kuin +kiivaasti väiteltäessä konsana. Sanoo silloin Leppäpölkky toisille: +"Seisokaa toverit, minä lähden kuulustelemaan, mitä pöksässä pakistaan; +tässä asuu Syöjätär, maammo niiden käärmeiden, kutka tapoimme." -- "Ka, +mene!" sanoivat toiset seisottuen tielle; ja Leppäpölkky laskeusi +hevosensa selästä muuttuen sukkelaan tuoksi portimoksi ja pistihe siitä +pinoon, mikä oli seinivieressä siinä, pakisevia kuulemaan. Hänen siinä +kuunnellessaan sanoo Syöjätär tuvassa toisille: "Nyt minun poikani +matkaavat ne tappajat tuossa, toivovat kotiin pääsevänsä, vaan syön minä +heidät kuitenkin, minä heidät syön." -- "Milläpä sinä syöt?" kysyivät +toiset. "Sillä minä syön", sanoi Syöjätär, "jotta laadin ensiksikin +sellaisen nälän, etteivät pääse mihinkään, ja siitä laadin pöydät sitten +kahden puolen tiestä, jotta kun nälissään laskeutuvat syömään, niin minä +heidät tavoitan. Vielähän voisivat siitäkin päästä, jos arvattaisiin +niitä pöytiä kolmitse miekalla ristiin lyödä; siitä katoaisivat koko ne +pöydät ja nälkä samalla miehistä; vaan kun siitäkin vielä pääsevät, niin +en heitä heitä sillä. Laadin janon heille semmoisen, jotta siihen ovat +tipahtamassa, ja laitan lammin tien viereen valmiiksi, siihen lipit, +tuohiset varalle, jotta kun janoissansa rupeavat lammista juomaan, minä +tapan heidät siinä. No, siinä olisi sama keino heillä vielä; kun +osattaisiin kolmitse sitä lampia miekalla ristiin lyödä, niin katoaisi +koko se laitokseni ja janokin läksisi miehistä; vaan jos siitäkin +pääsevät, minä vieläkin neuvot tiedän. Laadin, näette sen, unen heille +sellaisen, että ovat maahan putoamassa, ja siitä sijat panen kahden +puolen tiestä, jotta kun maata paneutuvat siihen, niin minä heidät syön. +Joshan sitäkin ennätettäneen nyt laitostani miekalla kolmitse ristiin +lyödä, niin sitten päästäisiin koko pälkähästä, vaan mistäpä he sen +tietänevät; ken minun sanani kerratkoon, se muuttukoon siniseksi +ristiksi!" + +Leppäpölkky, kuka oli Syöjättären puheen kuunnellut portimona pinossa, +muuttui siitä nyt mieheksi jällensä ja tuli pahoilla mielin toveriensa +luokse. Nämä alkavat kysellä häneltä, mitä Syöjättären pöksässä +pakistiin, vaan Leppäpölkky ei raahtinut sanoa, kun tiesi siniseksi +ristiksi muuttuvansa, vaan täytyi valehdella vähäsen, sanoa: "Ei mitään +pakistu, ilman akat mitä tyhjää haastella lavertanevat keskenänsä." No, +lähdettiin matkalle siitä, tehtiin taivalta vähäsen, niin jopa tuleekin +heille nälkä sen käärmeen akan panema semmoinen, etteivät pääse +liikahtamaan paikalta, niin käyvät huonoksi; vaan silloin ilmestyvät +pöydätkin kahden puolen tiestä, joilla on ruokaverot valmiina hyvät. +Ennätti kuitenkin Leppäpölkky hypätä hevosensa selästä ja miekallaan +lyödä pöytiä kolmitse ristiin, niin pöydät samassa katosivat; mutta +toiset miehet olivat vihaiset hänelle siitä, iskivät, puskivat sanoen: +"Et antanut syödä, vaikka ruoat oli hyvät semmoiset; ka, miksi et +antanut?" No, eihän se Leppäpölkky raahtinut syytä heille sanoa, kun +olisi siniseksi ristiksi siitä muuttunut, vaan koki kierrätellä heidän +kysymyksistänsä, vastasi: "Ka, mitäpä mieron ruoista, eihän meillä +semmoista nälkää ole, syömme kotona, kun matkamme päässä olemme." -- +"No, ei tuosta tiedä nyt nälästä taas mitään", sanoivat toisetkin, ja +saatiin ajamaan edelle. + +Ajoivat, ajoivat aikansa, vaan eivätpäs etäälle päässeet, kun tuli jano +heille semmoinen, että siihen olivat tipahtamassa; ja siihen laati nyt +Syöjätär, käärmeen akka, vesilammin tieviereen heille, jossa oli lipit, +tuohiset varoilla kaikki, sen juoda, ken halusi. Toiset kaksi miestä +kiirehtivät rantaan heti nähtyänsä tämän, vaan Leppäpölkky ennätti +edelle heistä ja sai lampia miekallaan kolmitse ristiin lyöneeksi, niin +hävisi samalla koko se lampi lippineen päivineen siitä, ja janokin läksi +miehistä. Toiset olivat siitä taas vihaiset hänelle, iskivät, puskivat +sanoen: "Et antanut juoda, vaikka niin oli kaunis lampi tässä; ka, +miksipä et antanut?" -- "Mitäpä mieron lampiloista!" sanoi Leppäpölkky +eikä ollut asiasta millänsä, "omaan maahan kun pääsemme, onhan vettä +sielläkin ja parempata." Ei hennonut näet syytä sanoa, miksi hän lammin +hävitti, kun muisteli Syöjättären ennustuksen: "Ken minun sanani +kerratkoon, se muuttukoon siniseksi ristiksi!" + +Matkattiin edelle yhä, kuljettiin mikä kuljettiinkin, niin alkaapa +väsyttää miehiä, ja viimeiseltä tulee uni heille sellainen, etteivät +pysy hevostensa selässä. Siinä kun ollaan nyt maahan nääntymässä ihan, +tulee äkkiä ilmiin sijat kahden puolen tiestä, joissa on höyhensisukset, +pielukset hyvät, ettei paremmista apua. Keksittyään ne hyppää +Leppäpölkky hevosensa selästä ja lyödä sivaltaa yhtä sijaa miekallaan +kolmitse ristiin, niin se tuossa paikassa katosi; mutta toiset toverit +olivat sill'aikaa päässeet hevostensa selästä hekin ja viskausivat +sijoillensa, jossa Syöjätär tuli ja tavoitti heidät. Leppäpölkyssä ei +silloin muuta varaa ollut, hän läksi pakoon siitä eikä ennättänyt +hevostaankaan saada, sekin jäi käärmeen akalle siihen. No, Syöjätär söi +ne kaksi toverusta samalla; siihen kuolivat miesrukat surkealla +surmalla, ja siihen jäivät heiltä hevoset, siihen kaikki, mitä oli +muassa ollut! Syöjätär vie hevoset kotiinsa sinne, jossa laatii ne +romuloihin, kulkusiin jokaisen, ja panee tanhuaan rautaisilla vitjoilla +kiinni. + +Leppäpölkky metsää kävelee nyt pahoilla mielin yksiksensä eikä tiedä, +mikä neuvoksi, vaan itkee, itkee poloinen suruissansa, kun ei +hevostakaan ole, millä kotiin pääsisi. Tuleepa väsymys kävellessä +viimeinkin, ja istuutuu siitä kannon juureen lepäämään. Siinä istuessaan +löytää hän silmän kannon päästä, tuon irtonaisen silmän semmoisen, ja +kun katselee siinä, kummastelee sitä, niin kuuluu hänelle pakina +metsästä. Ka, on yhdeksän tytärtä sokeata siellä; niitä ovat vanhempansa +kironneet kerran, niin Syöjätär, käärmeen akka, sillä on valtaansa +saanut ne tyttäret. Heiltä on poloisilta kiskonut silmät päästä se paha +vaimo, ja yhden vain on antanut silmän, kaikille yhteisen, millä +metsässä käydä; niin Leppäpölkky senkin nyt löysi, kun se kannon päähän +heitettiin. Tyttäret hädissään sitä alkavat rukoilla silmäänsä takaisin, +sanovat: "Ken lienetkin, sinä silmämme viejä, anna se meille takaisin; +kun ollet taatoksi kelpaava, me taatoksi otamme; kun veikoksi kelpaava, +veikoksi otamme; kun sisareksi, niin sisareksi myös otamme." + +Leppäpölkky silloin heitäkse heille ja antaa silmän, sanoo: "Siin' on +silmänne, minä häntä en tarvitse; teille ollee tarpeen hyvinkin!" +Samalla sanoo myös seikkansa, kertoo, miten Syöjätär toverit tappoi ja +häneltä hevosen vei, ettei neuvoa ollut kotiin päästä. No, tyttäret kun +silmänsä saivat, neuvoivat siitä hyvästä nyt häntä, sanoivat: +"Syöjättären tanhuassa on sinun sekä toveriesikin hevoset; se on ne +romuloihin, kulkusiin asettanut, ja meitä aina käyttää niitä välistä +katsomassa; vaan jos salaa käynet tanhuassa ja miekallasi ne vitjat +poikki lyöt, joissa on heposi kiinni, niin me emme siitä ole +tietävinämme mitään; sillä sinä hevosesi saat." Sanottuaan tämän +läksivät tyttäret Syöjättären kotiin, ja yksi kulki edeltäpäin aina +pitäen sitä irtonaista silmää kourassaan, jolla he katsoivat. Sillä +keinoin tulivat he emäntänsä luokse niinkuin metsästä ennenkin, vaan +Leppäpölkky kulki varoen jäljestä ja meni salaa Syöjättären tanhuaan. +Siellä näki hän hevosensa ja lyödä helähytti miekallaan kerran niitä +vitjoja, joissa se oli kiinni. Tästä kun romehtuivat nyt hevoset, niin +kulkuset rupesivat soimaan ynnä, ja Syöjätär kuulee sen, sanoo +tyttärille: "Menkää katsomaan, eikö vain Leppäpölkky hevosia ottane +tanhuasta." Sen kun sanoo, antaa silmät heille kaikille, jotta paremmin +näkisivät, ja tyttäret menevät katsomaan tanhuaan, vaan sieltäpä ei +mitään näy; Leppäpölkky soimen alle oli pistäytynyt piiloon. No, kun +eivät nähneet mitään, juoksivat Syöjättären luokse takaisin, sanoivat: +"Siell' on hevoset tanhuassa, muuta ei mitään." Syöjätär tyytyi sillä +kertaa siihen; vaan ei aikaakaan ollut, kun Leppäpölkky toisesti jo +miekallaan helähytti hevosensa rautavitjoja, niin kulkuset uudelleen +romeutuivat soimaan, ja Syöjätär tyttäret työntää katsomaan kuin +viimeinkin antaen silmät heille kaikille. Ne käyvät siellä katsomassa +niinkuin käskettiin, vaan tulevat kohta jällensä, sanovat: "Emme, +emäntäisemme, nähneet liikaa mitään." + +Leppäpölkky sillä aikaa tallissa on kuitenkin soimen alla yhä ja nousee +taas tyttärien pois mentyä piilostaan sieltä ja sivaltaa jo kolmannesti +miekallaan kahleita, niin ne siitä nyt poikki menevät, mutta hevonenkin +romeutuu ynnä, ja kulkuset helähtävät soimaan. Kuultuaan tämän Syöjätär +jo tyttöjen kera itse löyhähti tanhuaan, josta löysikin Leppäpölkyn +soimen alta sanoen: "Puutuitpa tilaan!" ja rapautui syömään heti. "Elä, +armas akkaseni, syö!" rukoili Leppäpölkky. "Syön valehtelijat", sanoi +Syöjätär ja söikin ne yhdeksän tyttöä samassa; vaan Leppäpölkylle sanoi: +"Kun saanet kaunoisen Katrinan kauniista Kiijoesta, niin en syö sinua, +heitän eloon kuitenkin." -- "Ka, saan", vastasi Leppäpölkky luvaten +kaunoisen Katrinan tuoda hänelle, niin sillä ehdoin pääsi Syöjättären +kourista. + +Ei muuta, vaan suorittelihe Leppäpölkky nyt kaunoista Katrinaa saamaan. +Syöjätär antaa ruuhen, tuon venheen emän semmoisen; ja sillä lähtee hän, +sillä venheen emällä, merta myöten solauttelemaan. Souti, souti vähän +matkaa sillä, niin huhuupa mies niemen nenässä, huutaa: "Kunne kuljet, +Leppäpölkky? Ota minua matkoihisi; Jumala kansan suvaitsee!" -- "Tule +vain", sanoi Leppäpölkky, laski niemen nenään venheensä ja otti miehen +siitä matkaansa. Se kun pääsi venheeseen, laidan toi yhden tullessansa, +ja lähdettiin soutamaan edelle. Kului matkaa vähäsen, niin jo toinen +mies huhuu toisen niemen päästä, sanoo: "Otapa, Leppäpölkky, matkoihisi; +Jumala kansan suvaitsee!" -- Leppäpölkky sen taas ottaa niemestä siitä, +ja mies kun tulee venheeseen, laidan taaskin tuopi tullessansa. No, +venheessä jo on kaksi laitaa nyt, ja lähdetään soutamaan uudellensa. +Soudetaan, soudetaan, mikä soudetaankin, niin taas kolmannessa kohden +mies niemen nenässä huhuilee, sanoo: "Otapa, Leppäpölkky, matkoihisi; +Jumala kansan suvaitsee!" Ja se kun otettiin venheeseen, se taas +kolmannen laidan toi tullessansa. Taas soudetaan siitä, eikä kauaksi +vielä päästä, kun taas muudan mies niemestä huhuu: "Tule, Leppäpölkky, +ota matkoihisi; Jumala kansan suvaitsee!" Se otetaan venheeseen kuin +toisetkin matkaan pyrkijät; ja hän toi neljännen laidan tullessansa. + +Soudetaan siitä nyt vähäinen, niin onpas vielä viides mies niemen +nenässä huhumassa ja pyrkii matkaan sieltä hänkin. No, se kun otetaan +vielä keralla siitä, se parraspuut tuo tullessansa, josta ruvetaan taas +soutamaan. Alkaa nyt Leppäpölkky tiedustella niitä tovereitansa, kysyy +ensimmäiseltä: "Mikä sinä miehiäsi?" -- "Hurttien-hosuja", vastasi tämä. +"No", kysyy Leppäpölkky toiselta, "mikäpä sinä miehiäsi?" -- "Minä olen +Unen-makaaja", sanoi toinen. "Mikäpä sinä?" kysyy Leppäpölkky +kolmannelta. "Kylyn-kylpijä", vastasi tämä. "No, entä sinä, neljäs +toveri, mikä sinä olet miehiäsi?" -- "Minä olen Ruokien-syöjä kaunoisen +Katrinan häissä kauniissa Kiijoessa", vastasi toveri. Vielä kysyy +Leppäpölkky viimeiseltä toveriltaan: "Kenpäs sinä olet miehiäsi?" -- +"Veden-kantaja olen viralta", sanoi viimeinen. + +No, kuljetaan edelle yhä, niin jo näkyy kaunis Kiijoki. Lasketaan +venheellä valkamaan, ja maalle ruvetaan nousemaan, vaan talostapa +silloin usutetaan koirat heidän päällensä. Ne vihaisia ovat ylen, +venheen edessä pyörivät siinä ja päälle ovat tulemassa ihan; vaan +Leppäpölkky silloin sanoo toverilleen, kuka ensiksi oli matkaan tullut: +"Mene sinä, noita koiria kiellä, kun lienet Hurttien-hosuja!" +Hurttien-hosuja kuultuaan tämän nousi venheestä ensiksi, ja kun hattunsa +otti päästään, sen kera ei muuta kuin kahdapäin vipsutti vain, niin +koirat menivät kylmiksi kaikki. Siitä kuljettiin miehissä sitten taloon +kaikki ja istuttiin lavitsalle pirttiin. Mutta talossa oudostuttiin +heidän tuloansa, sanottiin: "Eipä näitä vierahia ennen ole ollut, kuita +koirat ovat päästäneet; ennenkuin pirttiin on päästy, koirat aina ovat +syöneet." -- "Emmepä me lähteneetkään tänne koirien kohduksi, +villahäntien veroksi!" vastasi Hurttien-hosuja ja käännälsi pakinat +toisaanne. Siitä kun sopeutui puheessa, alkoi Leppäpölkky tytärtä kosia, +sanoi: "Läksimme kaunoista Katrinaa kauniista Kiijoesta, annettaneenko?" +-- "Emme vähemmällä anna, kun ette vain untamme maanne", sanottiin +talossa. "Niinpä me unenne makaamme", vastasivat miehet, se Unen-makaaja +puhui toisienkin puolesta. + +No, miehille laadittiin siitä aittaan sijat ja käskettiin makaamaan +siellä. Miehet menivätkin sinne niinkuin puhe oli, ja maata ruvettaessa +peitti Unen-makaaja toiset toverit ruumiillansa ruveten päällimmäiseksi +heistä. Yöllä kävi talonväki pistämässä sen aitan tuleen, vaan +Unen-makaaja kun makasi päällimmäisenä miehistä, kypenet vain tippuivat +heidän päällensä, vaan eivät vikaa saaneet tehdä mitään. Huonus vain +sillä keinoin paloi tuhaksi; mutta miehet olivat terveitä kaikki ja +astuivat aamulla tupaan, sanoivat: "Voipas teitä hupsuja, kun poltitte +aittanne; emmehän me kuitenkaan palaneet, jos te huonuksen poltitte!" -- +"No, emme me anna tytärtämme, kun ette meidän kylyä kylpene", sanottiin +talossa. Toiset sanoivat kylpevänsä, ja heille lämmitettiin rautainen +kyly helmikuumaksi ihan, etteiköhän palettaisi nyt ainakin. + +Mitäs siitä; meni Kylyn-kylpijä ensiksi kylyyn, jossa kun henkäisihe +kerran, niin lumikulvehus tuli keskelle lattiata, kiukaan eteen +vesilampi, ja kyly kävi kuuraan kaikki. Siinä tulevat toisetkin sitten +kylyyn, kylpevät siinä kyllälteen ja kylvettyänsä menevät yhdessä +tupaan, sanovat noituen: "Tepäs joukkoa olette! Sillä tavoin lämmitätte +kylyn, ettei tule löylyä, mitä kylpeä yhden miehen." Alkaa siitä jo hätä +tulla talossa, etteiköhän vietäne kaunista Katrinaa kumminkin, ja +sanotaan miehille tuosta: "Emme anna tytärtämme, kun ette meidän ruokia +syöne." -- "No, me syömme", sanoivat miehet, "kantakaahan ruokianne!" +Talon väki rupeaa nyt ruokiansa tuomaan siihen; kaikki kannetaan koolle, +mikä heillä vain hengen takana ompi, lehmät tapetaan, lampaat tapetaan, +ja kun alkaa evästä jo äijän olla, niin kutsutaan miehiä syömään. +Meneepä silloin Ruokien-syöjä yksinään vain ruoan ääreen, jossa syö +syömiset lopelle kaikki ja kysyy kuitenkin vielä: "Ka, tämäkö teillä +ruokia olikin vain?" -- "Ka, tämä", sanoi emäntä, eikä ollutkaan +viljakultaa enempi mitä annettaisiin, kun jo eläimetkin tapettiin. +Ruokien-syöjä silloin ottaa oman evässalkkunsa esiin ja käskee +toveriloitaankin syömään sanoen: "Tulkaahan syömään näitä minun +eväitäni, kun ei talossa ruokaa löydy, mitä vieraille pantaisiin." +Toiset tulevat siihen, ristivät silmänsä ja istuvat syömään, niin omilta +eväiltä toki vatsa täytyi kuitenkin. + +Tytärtä sillä kuitenkaan ei annettu, sanottiin: "Emme anna tytärtämme, +kun ette hänen kerallaan vettä seulassa kantane." Missä se vesi seulassa +pysyy! Vastasivathan miehet kumminkin: "Kun annettaneen seula, no, me +kannamme." Talon emäntä antaa siitä nyt seulan käteen tyttärelleen +kaunoiselle Katrinalle ja toisen miehille, ja lähdetään sillä keinoin +sitten vettä järvestä saamaan. Kaunis Katrina menee seulansa kera edeltä +rantaan, mutta Vedenkantaja, kuka oli toveriltaan seulan ottanut, istui +tuvassa vielä, siinä arveli lähtemistänsä. Sitä oudostuu talon väki, +sanovat: "Lähde sinäkin, saat työsi toimeen!" -- "Elkäähän kiirehtikö", +vastasi Veden-kantaja, "lähden minä, jo lähdenkin", ja läksi liikkeelle +hänkin. Kauaksi ei kuitenkaan kulkenut, vaan seisottui vajojen päähän +vuottamaan seula kädessä. Sieltä tulee nyt kaunis Katrina jo veden +hausta kotiin, vesiseula kädessä. Veden-kantaja, joka vuotteli häntä +vajojen päässä, otti silloin ja tyttären seulasta veden kaasi omaan +seulaansa ja meni sen kera taloon, sanoi: "Katso, minä jo vettä tuon +seulassani, kaunis Katrina vasta menee." Oli näet kaunis Katrina +kääntynyt rantaan takaisin tuodakseen vettä sieltä uudelleen. + +Sanoo siitä jo talonväki keskensä: "Ka, ei ole se mies joutava, kun hän +semmoiset työt tekee; emme voi millään häntä voittaa, pitänee +antaaksemme, minkä lupasimme." Ja annetaankin jo Leppäpölkylle se kaunis +Katrina morsiameksi, kuka niin kaunis on, niin kaunis, ettei maalla +mointa eikä vertoa vedellä: + + Vaatteen läpi hipiä näkyvi, + hipiän läpi liha näkyvi, + lihan läpi luu näkyvi, + luun läpi ydin näkyvi. + +No, Leppäpölkky ottaa siitä nyt morsiamensa ja ne toverit keralla ja +lähtee kauniista Kiijoesta soutamaan takaisin. Matkataan, matkataan +meritse, venheellä kuljetaan, niin kuka mies kusta niemestä menomatkalla +tuli, se siihen nyt läksi. Ensimmäiseen niemeen nousi Veden-kantaja ja +parraspuut vei mennessänsä; toiseen niemeen nousi Ruokien-syöjä ja +laidan otti mennessänsä. Kolme laitaa on nyt venheessä jäljellä; vaan +kolmanteen niemeen nousee taas kolmas mies, Unen-makaaja, maalle, ja +laidan vie hänkin kerallansa. Samatse neljäs ja viides lähtee vielä +toveri venheestä ja laidan vie kerallaan kukin, ettei jää kuin venheen +emä vain jäljelle, millä matkata Leppäpölkyn kauniin Katrinan kera +edelle. Sillä laskee hän kuitenkin, sillä venheen emällä, sujahuttaa +meren selkää pitkin edellensä; vaan niin on kaitainen se heidän +aluksensa, että kaunoisen Katrinan hameen helma vettä viistää piirtelee, +siinä kun istuu kauniisti vaatteissansa. Leppäpölkky silloin sakarillaan +helman nostaa vedestä, korjailee sitä vähäsen, ettei kastuisi. Oltiinpa +silloin Syöjättären rantaan tulemassa ihan, niin paha vaimo keksi +valkamoilla seisoessaan tämän, ja kun soutajat maalle nousevat, hän +tervehtiessään kättelee morsiamen saajaa, ja Leppäpölkyltä sakarin +puraisee siinä sanoen: "Kun lienet kukali tytärtä koskenut, sikäli +sormesi katketkoon!" Tästähän suuttui nyt Leppäpölkky pahasti ylen, +sieppasi miekkansa samalla sanoen: "Sinä kukali lienet niitä sokeita +tyttäriä vaivannut, sikäli miekkani sinuun käyköön!" ja Syöjättären +kymmeneksi kappaleeksi sivalsi. + +Siitä pälkäästä päästyä sanoo kaunis Katrina saajallensa: "Ken minut +lienee saanut, se minut pitäköönkin!" ja heitäkse omin tahtonsa +Leppäpölkylle naiseksi. No, tämä kaivaa nyt rantaan siihen haudan, johon +kokoaa puuta, pökkelöä pohjalle, sytyttää ne tuleen ja heittää +Syöjättären raadon palamaan sinne. Itse käypi hän Syöjättären tanhuasta +oman hyvän hevosensa, ja elosta ottaa kultaa, hopeata, minkä pitää, +josta palaa jo morsiamensa luokse, sieppaa kaunoisen Katrinan syliinsä +ja lähtee ajamaan omalle maallensa. + +Ajetaan, mikä ajetaankin, niin jo päästään Leppäpölkyn kotimaahan, +tullaan hänen syntymätaloonsa. Siellä vanhemmat vielä ovat elossa, vaan +niin ovat vanhoiksi käyneet poikansa poikessa ollessa, että taatto +kirvesvarressa polttaa tulta, emo värttinän päässä. Mutta kaunis Katrina +kun tervehti, sepäili vanhuksia, ne puolen ikäänsä nuoristuivat siitä ja +tunsivat samalla poikansa, jota jo ammon aikoja kuolleeksi uskoivat +matkallensa. + +Kuluu aikaa siitä muutaman. Leppäpölkky kauniin naisensa kera elää +vanhassa kodissaan hyvästi, vaan rupeaapa kuningas ja linnanväki +tiedustamaan häneltä, minne oli toiset toverinsa saattanut, kutka +keralla olivat. No, Leppäpölkky ei sanoisi nyt sitä, pahahan oli +sanoaksensa, kun tiesi siniseksi ristiksi muuttuvansa siitä; vaan +kuningas kaikella mokomin kysyy vain asiata häneltä, sanoi: "Kunnepa +saatoit toverisi? -- tapoit"; ja ruvetaan viimein jo hirttämään häntä. +Leppäpölkyn täytyi puhua seikkansa silloin, ei auttanut muukaan. Alkaa +tuosta, yrittelekse: "Minä kun pistime portimona pinoon..." ja koko +asian kertoo kohdallensa; vaan kussa kertomasta pääsi viimeinkin, siinä +muuttui hän siniseksi ristiksi kalmistolla seisomaan. Kuningas ottaa +hänen naisensa, sen kaunoisen Katrinan, ja vie morsiamekseen linnaansa, +jossa eletään tänäkin päivänä, vielä kotva huomennakin, saadaan poikia +hyviä, tyttäriä kauniita. + +Olin minäkin häissä siellä. Annettiin minulle vahainen hevonen, +nauriinen satula, herneinen ruoska. Kesti pitkältä pitoja, monta päivää +pääksytysten. Tulin tuohon tullessani Riettilän riihen perään; riihi +remehtyi palamaan, ja minä sammuttamaan sitä. Kuumeessa siinä suli minun +heponi, satula meni paistiksi samalla, ja sen kylän äpäreet söivät. Minä +ajamaan heitä; vaan koirat usutettiin päälleni, ja niitä kun aloin +ruoskallani hosua, sen koirat pureksenteli pilalle. Siihen kaikki +menneeksi! Minä poloinen vaivuksissa vetäydyn vasta; tulleeko miestä +konsana! -- Sen pituinen se. + + +MAAN, MEREN KULKIJA LAIVA + +Oli muinoin kolme veljestä: kaksi kauppiasta, kolmas Tuhkimo Muuritsa. +No, sen maan kuninkaalla ei ollut muuta perillistä kuin yksi ainoa +tytär. Tämä kun joutui täysiaikaiseksi, että oli aika naimisiin mennä, +koki kuningas estellä sitä, kun oli vaikea erota ainoasta lapsestansa, +ja kuulutti ympäri valtakuntansa ei antavansa tytärtään muille kuin +sille, joka maalla ja merellä kulkijan laivan saisi. + +No, laaditaan sitä laivaa ympäri koko valtakunnan, vaan eihän saada +syntymään. Siitä jo rupeavat Tuhkimo Muuritsankin veljet laivan +laadintaan. Vanhin veli palkkasi päiväläisiä paljon ja kulki niiden kera +metsään sieltä laivan aineita saadaksensa. Mennessään sinne yhtyi hän +tiellä vanhaan akkaan, joka pitkällään makasi liassa; akka elossa oli +vielä, vaan ei ollut hänellä voimaisuutta päästä siitä ylös. Alkaapa +silloin se akka pyytää poikaa avuksensa, sanoo: "Auta, hyvä mies, minut +tästä!" No, olisihan se autettava ollut, vaan mies ei malttanut viipyä +matkallansa, mutta kulki ohitse akasta sanoen: "En minä, akkarukka, +jouda sinua nyt auttamaan, minulla päiväläisiä on paljon, niitä katsoa +pitää." Mennen siitä edellensä ei kauaksi ennättänyt vielä, kun tulee +ukko häntä vastaan, kysyy: "Minnepä menet, mies?" -- "Laivaa menen +laatimaan", vastasi toinen, "maan, meren kulkijata laivaa." -- "Vai +niin", sanoi ukko, "vai semmoinen sinulla on tehtävä; no, otapa minut +päiväläiseksi!" Poika ei kuitenkaan ottanut häntä, sanoi: "En minä +sinusta kahjuksesta huoli, on minulla päiväläisiä parempiakin", ja kulki +kiireesti edelleen. Kotvasen käytyänsä tuli sitten päiväläisineen +eräälle kankaalle metsään, jossa kasvoi kauniita puita hyvästi; niin +ruvetaan siinä nyt laivan tekoon. Laaditaan, laaditaan laivaa, minkä +keretään, vaan ei tahdo työnsä heiltä syntyä; ka, hyvähän tätä on +tämmöistä laivaa saada, mikä sillä tavoin joka paikan kulkisi. Tuosta +kun ei lisää lähtenyt heidän työstänsä eikä muuta neuvoa nähty, +jätettiin koko laivan laadinta sillensä ja lähdettiin kotiin. Siellä +toiset veljet kysyvät kohta: "Jokos syntyi laivan teko, kun sinä kotiin +tulit?" -- "Ka syntyihän se laiva, mikäs sen oli syntyessä, vaan eihän +se maalla kulje", virkkoi työstään tulija, "mikä liekin nyt kuninkaalta +mielen hupsentanut, kun hän perättömiä vaatii!" + +Mitäs siitä; ei malta toinenkaan veli kotonaan olla, vaikka kuuli, miten +oli veljelle käynyt, vaan laitakse laivan laadintaan hänkin ja palkkaa +apulaisia paljon saadakseen työnsä toimeen. Sille kävi nyt samoin kuin +toisellekin; laiva saatiin valmiiksi, vaan ei saatu maalla kulkemaan. +Tuhkimo Muuritsa sillä aikaa asuu kotonansa, uunin rinnalla venyy +rauhassa ajatellen mielessänsä: "Annahan toiset ensinnä koettelevat!" +eikä ole asiasta ollaksensa; vaan kun tulee keskimmäinen veli kesken +työnsä kotiin, tuumii jo vuoronsa Tuhkimo: "Annapa minä lähden +koettamaan, eikö syntyisi se semmoinen laiva minulta!" Lähteekin tuosta +nyt matkalle, päiväläistä ei mitään ota eikä evästäkään muuta kuin lihan +luuta konttiinsa vähän ja leipää muutaman veron. Itsekseen vain menee, +astuu, astuu, tietä pitkin kulkee, niin tulee sen vanhan akan luokse +hänkin niinkuin toisetkin veljensä. Akka liassa makaa pitkällään yhä ja +rukoilee apua sanoen: "Auta minut, hyvä mies, tästä!" -- "Ka, auttaa +pitää", sanoi Tuhkimo ja auttoi akan seisomaan jaloillensa. Tämä +päästyään seisaalle antaa siitä hyvästä nyt Tuhkimolle vaskipillin +semmoisen, sanoo: "Otahan tämä, vielä sen matkoillasi tarvitset!" -- +"Kiitokset antamastanne!" vastasi Tuhkimo, pisti pillin poveensa ja +läksi astumaan edellensä. Siellä tulee nyt matkan päässä vanha ukko +vastaan hänelle niinkuin veljillekin ja sanoo: "Minnepä menet sinä?" -- +"Menen laivaa laatimaan", sanoi Tuhkimo, "maalla, merellä kulkijata +laivaa, millä kuninkaan tyttären saisi." -- "No, ota minut +päiväläiseksesi!" virkkaa siihen ukko. "Tule vain, vanha mies", vastasi +Tuhkimo, otti ukon matkaansa; ja läksivät kahden miehen astumaan. + +Kotvasen kuljettuansa tulivat sitten kankaalle semmoiselle, kussa kävi +työhön rupeaminen, niin tekee Tuhkimo Muuritsa valkean saadakseen pataa +tulelle, jotta ruoalle päästäisiin, kun oli nälkä käydessä tullut. Mutta +ukko eroaa hänestä, sanoo: "Keitähän sinä rokka valmiiksi tässä, minä +lähden metsästä kokkapuita katsomaan", ja menikin metsään samassa. No, +Tuhkimo on keittämisen toimessa nyt kankaalla siinä, katsoo, korjailee +valkeata, kunne on jo rokka valmiiksi saamaisillaan, niin rupeaa pataa +nostamaan tulelta, kun tulee äkkiä purjelaiva semmoinen, kangasta myöten +solottaa siihen, se vanha ukko isäntänä perässä. "Joko se on laiva +valmiina?" kysyi Tuhkimo ukolta. "Ka, johan", vastasi ukko, "tässä sen +näet." -- "No, sepähän työ sinulta väleen joutui", sanoi Tuhkimo +iloissaan siitä; "tule nyt, toverini, rokkaa syömään, kun olet semmoisen +työn laatinut, lieneehän sinulla nälkä." Ukko seisahuttaa siitä laivansa +ja menee Tuhkimon luokse ruoalle. Syödään siinä yhdessä ja tupakoidaan, +lepäillään kotvasen, niin vasta menee Tuhkimo Muuritsa laivaa katsomaan, +sanoo ukolle: "Emmekö lähde nyt kuninkaan tytärtä saamaan?" Ukko ei +lähtenyt, sanoi vain Tuhkimolle: "Mene vain yksinäsi, mitä siellä minä +vielä teen, eihän vanhoista kosiin." + +No, Tuhkimo Muuritsa kun ei ukkoa matkaansa saanut, läksi yksinään +laivalla purjehtimaan. Laski, laski maata merta suoraan vain, niin tulee +vastaan mies, kysyy: "Minnepä matka?" -- "Kuninkaan tytärtä saamaan", +vastasi Tuhkimo. "Otapa minut keralla!" pyrki toinen. "Kukas sinä olet?" +kysyi Tuhkimo. "Minä olen Lihan-syöjä, luun-purija", virkkoi mies, "ota +toveriksesi, ehkä matkallasi tarvitset." -- "Tule vain, kun mielesi +laatinee!" sanoi Tuhkimo, otti miehen laivaansa, ja saatiin laivassa +purjehtimaan edelle. Kuljetaan vähän matkaa yhdessä, niin tuleepa +vastaan mies ja kysyy samoin kuin toinenkin: "Minnepä miehillä matka?" +-- "Kuninkaan tytärtä saamaan", sanoi Tuhkimo, "kukapas sinä olet?" -- +"Minä olen Oluen- ja viinan-juoja", vastasi tämä, "ota, mies, matkaasi!" +-- "Tule kun tulet!" sanoi Tuhkimo, "onhan laivassani tilaa"; otti +senkin miehen siitä, ja pantiin laiva liikkeelle taaskin. Tehdään +taivalta kolmen hengen siinä, minkä tehdäänkin, niin tulee jo mies niin +ikään vastaan heitä, kysyy: "Minnepä miehillä matka?" -- "Kuninkaan +tytärtä saamaan", vastasi Tuhkimo entiseen tapaansa, "kenpäs sinä, minun +matkojeni kyselijä?" -- "Minä olen Kylmän-löyhyttäjä", vastasi mies, +"ota kerallasi, ehkä tarvitset." -- "Ka, kun mielesi laatii, niin tule", +sanoi Tuhkimo Muuritsa, otti Kylmän-löyhyttäjänkin matkaansa, ja saatiin +kulkemaan edelle. Eipäs kovin kauaksi keretty, kun tuli matkaaja vastaan +taaskin ja kyseli, minne olivat menossa. Se mies oli nyt Pitkän-juoksija +ja pyrki keralla hänkin. Mitäs, Tuhkimo Muuritsa kun oli hyvänsopuisa, +herkkäluontoinen mies, ei tehnyt sillekään estettä enemmin kuin +toisillekaan, vaan otti Pitkän-juoksijankin laivaansa, ja lähdettiin +viiden miehen purjehtimaan edelle aina. + +No, nyt ei tule miestä enää mitään, vaan kuljetaan rauhassa edelle, +kunneka kuninkaan linnaan päästään. Siellä Tuhkimo Muuritsa laivansa +seisahuttaa pihalle ja käypi itse kuninkaan puheelle niissä +työvaatteissaan vain, joissa hän oli, sanoo: "Täällä se nyt, armollinen +kuningas, olisi maan, meren kulkija laiva teidän pihassanne valmiina, +joko lähtenee nyt tyttärenne minulle?" -- "Eihän kiirettä ole +semmoista", vastasi kuningas ja meni katsomaan laivaa pihalle, olisiko +tuo asiaan päin vähäsenkään. No, ihmeeksensä löytää hän sen kaikella +tapaa hyväksi, ettei kyllin voi kiittää rakennusta, vaan säälittää +kuitenkin tytärtään antaa niin huonolle miehelle kuin hänestä Tuhkimo +ompi, jonka tautta alkaa esteitä tehdä kaikenlaisia. Hänellä on +kolmesataa syöttöjänistä linnassansa, niin sanoo tuosta Tuhkimolle: +"Vasta annan tyttäreni, kun noita jäniksiäni päivän paimentanet." +Mitenkäs, täytyihän Tuhkimon tyytyä tähän, kun ei muutoin palkkaansa +saanut, vaan eihän se ollut hänelle mieleen kuitenkaan semmoinen kauppa. + +Huomisaamuna lasketaan jänikset irrallensa kaikki ja käsketään Tuhkimo +Muuritsan ne paimentaa ja iltasella kotiin tuoda, muutoin ei +naimiskaupasta tulisi mitään. No, Tuhkimo laitakse heitä paimeneen, +vaan tuskin pääsevätkään jänikset tanhuasta, kun hajosivat jo sinne +tänne metsään kaikki, mikä minne, kuka kunne; menepä, niistä pidä selvä! +Kun ei nähnyt enää päätäkään, läksi Tuhkimo hiljalleen jäljestä ja käydä +huppuroi metsää joutessansa. Siten kuluu päivä iltaan saati, niin ottaa +Tuhkimo sen akan antaman vaskipillin povestansa ja puhaltelee suotta +aikojaan siihen, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Vaan tästäkös nyt +kummat synnyttelekse. Vaivoin saikaan kerran vain pilliinsä +puhaltaneeksi, niin jänikset samalla tulivat hänen ympärilleen kaikki. +"Onpas kalua tässä kalussa!" arvelee siitä nyt Tuhkimo, soittaa +piipahuttaa välistä aina pillillänsä, kunne saa jänikset kerallaan +linnaan, niin käypi suorastaan kuninkaan eteen, sanoo jänikset +paimentaneensa ja pyytää häneltä tytärtä. Ei kuitenkaan annettu luvattua +morsianta vielä sillä; kuningas tekee esteitä yhä, sanoo: "Äsken minä +tyttäreni sinulle annan, kun sinä kaikki lihat syönet, mitä linnassani +ompi; et saane vain syöneeksi, niin ei tule naimisestasi mitään." -- +"No, syönmähän lihanne, liekö noita äijän", sanoi Tuhkimo, muisti näet +toverinsa, mitkä oli matkaansa ottanut, ja toivoi apua heiltä. +Päästyänsä kuninkaan luota meni sitten toveriensa luokse, puhui asiansa +siellä Lihan-syöjälle, luunpurijalle ja pyysi häntä niitä kuninkaan +lihoja syömään. Tämä oli tähän vallan valmis ja meni kohta kuninkaan +liha-aittaan, oli yötä siellä, niin aamulla katsomaan tultaessa +viimeisiä luita jo imeksi ja nälkää huuti yhä. + +Kerrotaan asia nyt kuninkaalle, että jo on liha-aitta tyhjänä typi; ja +Tuhkimo Muuritsa menee perästä hänkin ja pyytää morsianta sanoen lihat +jo syöneensä. "Äsken sen saat", sanoi kuningas, "kun sinä viinat, oluet +kaikki juonet, mitä minun kellarissani löytyy." -- "No, juonmahan", +virkkoi Tuhkimo, "janopa tuo on tullutkin paljosta syömisestä, suolaista +oli lihanne aitassa." Siitä meni hän toveriensa luokse, kertoi heille +asiansa ja pani Oluen- ja viinan-juojan kuninkaan kellaria tyhjentämään. +Toinen kuuli ilomielin tämmöistä käskyä, joi tynnyrit tynnyrien perään +vatsaansa, ja aamulla, kun katsomaan tultiin, oli jo viimeisiä tappeja +imeksimässä ja huuti janoansa vain. Tästähän nyt huolta kuninkaalle +tuli, mitä työtä nyt Tuhkimolle määrätä, kun se kaikki näkyi aikoihin +saavan, säälitti näet vieläkin semmoiselle miehelle antaa. Arveleehan, +ajattelee asiata, niin luulee jo keinon keksineensä ja sanoo Tuhkimolle, +kun tulee taas tytärtä pyytämään: "Jo nyt annan tyttäreni kuin annankin; +käyhän miehinesi ensinnä saunassa kylpemässä, niin saamme häitä pitämään +sitten." Varoilla oli kuningas kuumennuttanut vaskisaunansa niin +variksi, että kymmenen sylen päästä vartijat oli polttaa, ja luuli +Tuhkimo Muuritsan miehinensä sinne nyt sulavan; vaan mitenkäs kävikään? + +Miehet kun läksivät kylpemään, niin Kylmän-löyhyttäjä meni edellä, astui +ensiksi ovelle, ja kun henkäisihe vain, niin saunan seinät huuteeseen +kävivät. Siitä tulivat sitten Kylmän-löyhyttäjän jäljestä toisetkin +saunaan kaikki, jossa kylpivät nyt kyllälteen, kun oli löylyä nyt +parhaaksi; mutta kylpemästä päästyään meni Tuhkimo Muuritsa tovereineen +kuninkaan eteen ja sanoi: "Nyt me, kuninkaisemme, saunasi kylvimme, saa +jo häitä laatimaan!" Kuningas ei usko puhetta; vaan kun saunaan tulee +katsomaan, siellä jo on kylvetty ja oltu, ja kaikki ovat saunan seinät +kuurassa yltänsä. Säälittää, säälittää kuitenkin kuningasta, eikä +antaisi hän tytärtään mielikaupassa tuommoiselle kuojukselle kuin +Tuhkimo oli, vaan sanoo päästäkseen hänestä: "Huomenna häitä pidämme, +siksi pitää sinun elävätä vettä ulkomailta loittoa tuodaksesi; saanethen +tuonkin toimeen, kun jo vaikeampia olet kokenut." Tuhkimolle annettiin +siitä putelli käteen, johon hankkia sitä elävätä vettä hänen; vaan +Tuhkimo kantoi putellin toverilleen Pitkän-juoksijalle ja käski hänen +sillä vettä käymään. No, tämä kun matkaa teki joutuisasti, niin ei ollut +yö vielä puolessakaan, kun tulla loikki jo putellineen veden haennasta +linnaan takaisin. Mitäs; nostetaan kuningas siitä nyt kesken yönsä +valveelle, ja Tuhkimo Muuritsa pistää sen putellin, jossa elävätä vettä +oli, käteen hänelle. No, eihän se kuningas mitä temppua osaa Tuhkimolle +enää panna, kun hän kaikki oli toimeen saanut. Ruvetaan jo häitä +laatimaan viimeinkin; ja Tuhkimo Muuritsa saapi nyt kuninkaan tyttären +naiseksensa niinkuin alusta lupa oli. -- Sen pituinen se. + + +KAIKKIA MATKALLA TARVITAAN + +Ennen oli kolme veljestä. Yksi heistä oli Hölö, toiset +hyvänymmärryksisiä molemmat. Siihen aikaan oli sitten valtakunnan +kuningas luvannut ainoan tyttärensä ja puolen valtakuntaansa sille, joka +venheen veistäisi semmoisen, jotta juoksisi maalla ja merellä. Ne kaksi +viisasta veljeä lähtevät silloin neuvoja etsimään, joista kävisi +sellaista venhettä tekeminen kuin kuningas oli vaatinut. Tulipa matkalla +sitten ryysyissä kulkeva käypäläisukko vastaan heille ja kysyi: "Mihin +te menette?" Veljet kun katsoivat tämän kyselijän huonoksi hyvin, eivät +hyvää päivääkään tehneet, vaan pyrkivät kiireesti edelleen. Ukkopa ei +huolinut tuosta, vaan kysyi uudelleen: "Mihinkä, miehet, menette?" +Päästäkseen hänestä sanoivat silloin ne työhönsä matkaajat: "Menemme +hankkimaan isolle ison lusikkaa, emolle maitomalkkia." -- "No, sitähän +se saa, ken mitä toivoo ja meneepi etsimään", virkkoi ukko ja kulki +edelleen siitä, minne oli matkansa. Toiset menivät asialleen hekin, vaan +mitenkäs kävikään? He kun venheen neuvoja etsivät, puutpa heidän +silmissänsä kaikki olivat lusikka- ja malkkipuita, eikä tullutkaan +heidän työnsä toimeen, kun eivät venheen neuvoloita saaneet, vaan täytyi +kesken työnsä veljesten palata kotiinsa. + +Tuli toinen päivä siitä, niin vanhemmat veljet uudelleen menevät venheen +laadintaan. Heille tulee samainen ukko nyt vastaan kuin eilenkin ja +kysyy entiseen tapaansa, minne olivat menossa; mutta veljet vastasivat +häntä samoin kun eilenkin, ja heille kävi samatse kuin ensi kerralla: +kaikki puut, mitä metsä kasvoi, olivat heidän silmissänsä vain lusikka- +ja malkkipuita, eikä tullut työ toimeen nytkään. + +Lähteepä kolmantena päivänä kolmas veli, se Hölöpoika, vuorostaan +metsään niitä yksiä venheen neuvoloita hankkiaksensa hänkin. Hänelle ei +kodista annettu evästä mitään, vaan Hölö ei tuosta huolinut, panihan +kirveen vyöhönsä ja leipäpalan poveensa ja läksi hiljakseen astumaan. +No, matkalla tulee se vanha käypäläisukko vastaan hänellekin, kysyy: +"Minne sinä menet?" Hölö selvitti asian, sanoi: "Minä lähden venhettä +laatimaan semmoista, joka juoksee maalla ja merellä." Sanoo ukko nyt +siitä: "Ota minut kerallasi tekemään sitä venhettä!" -- "Enhän minä +miten ota", vastasi Hölö, "kun ei minulla evästä ole, mitä me söisimme; +yksi ainoa on leivän kannikka povessani, muuta ei mitään." Ukko sanoi +kuitenkin: "Ota vain kerallasi, tulemme me toimeen silläkin!" -- "No, +tule kun tulet!" sanoi poika silloin ja otti ukon kerallansa, josta +kuljettiin yhtenä metsään venheen neuvoloita saamaan. Päästiin hyvään +paikkaan viimeinkin, niin sanoo ensi puheekseen jo ukko: "Käykäämme +syömään, nälkä on!" Poika ottaa leipänsä povestaan silloin, jakaa sen +kahtia ja antaa ukolle puolen, toisen puolen pitääpi itse. Kun saadaan +syöneeksi, sanoo ukko: "Käykäämme nyt maata!" -- "Emme me jouda +makaamaan", vastasi poika, "me emme sitten saa venhettä valmiiksi." -- +"Kyllä sen sittenkin saamme", sanoi ukko ja houkutteli poikaa, kunne sai +hänet maata; vaan kun sai poika nukkuneeksi, nousi ukko makaamasta ja +teki venheen, millä keinoin lienee tehnytkin, pojan maatessa semmoisen, +että juoksi maalla ja merellä. Sen kun sai valmiiksi, herätti vasta +pojan ja pani hänet sillä venheellä kulkemaan kuninkaan linnalle +näyttääkseen toteen, että hän sellaisen venheen oli saanut, joka juoksee +maalla ja merellä. Lähtiessä vakuutti ukko vielä poikaa, sanoi: "Ken +tuleekin vastaasi, ota venheeseen hänet, kaikkia matkalla tarvitaan." + +Poika ajaa nyt sillä aluksellaan maata ja merta myöten kohdastaan +edelle, niin tuleepa ensiksi lihannälkäinen mies häntä vastaan matkalla. +Sillä sääriluu on hampaissa, jota kaluaapi käydessänsä. Poika sanoo +hänelle: "Käy tähän venheeseeni, onhan suojempi kalutaksesi!" Mies tuli, +ja lähdettiin matkalle yhdessä; ajettiin, ajettiin edelle, niin tulipa +vähän matkan päässä viinannälkäinen heille vastaan. Tällä oli putellin +suu suussa, sitä imeksi hän käydessänsä. "Tule tänne venheeseeni, onhan +suojempi ollaksesi!" sanoi taaskin Hölö ja otti miehen venheeseensä. +Siitä kun vähän matkaa yhdessä mennään, tulee viluinen mies vastaan, +jolla on seitsemän turkkia päällä, ja kuitenkin leukansa loukkua lyövät +yhä. Sille sanoo Hölö entiseen tapaansa: "Käy venheeseeni, onhan +suojempi ollaksesi!" Viluinen mies tuli, ja lähdettiin matkalle taaskin. +Riennetään edelle yhä, eikä tule nyt enää miestä vastaan heille, vaan +matkataan yhtenä aina kuninkaan kotiin. Siellä Hölö käypi kuninkaan +puheelle, sanoo: "Tässähän on venhe nyt semmoinen, joka juoksee maalla +ja merellä; joko antanette tyttärenne?" Kuningas katseli venhettä, joka +oli hänen mielestään hyvä; vaan sanoo kuitenkin pojalle: "Et tällä vielä +morsianta saa; minkä minä olen vuoden tarpeeksi lihaa varustanut +aittaani, sen kun syönet, äsken saat tyttäreni." -- "Ehkähän tuonkin +teen", vastasi poika, "avatkaahan aittanne!" + +No, kuningas käypi avaamassa aittansa ja käskee pojan sinne, vaan itse +menee pois. Hölö siitä rupeaa huutamaan toveriansa, sanoi: "Joudu tänne, +lihannälkäinen, nyt on lihaa syödäksesi!" Sai vain huutaneeksi, niin +tulikin lihannälkäinen juosten jo aittaan, jossa kun vähän aikaa rujusi, +niin vuoden tarpeet söi lopelle ja luut mätti keskilattialle röykkiöön +kaikki. Tuosta meni hölöpoika uudelleen kuninkaan luokse ja sanoi lihat +syöneensä kysyen: "Niinkö vähän teillä lihoja olikin?" -- "Ka, ei ole +lihaa enemmältä", sanoi kuningas, "vaan juohan kellaristani kaikki +viina, minkä minä vuoden tarpeeksi olen varustanut!" -- "No, ehkähän +tuonkin teen", sanoi Hölö, "tulkaahan, avatkaa kellari!" No, ei muuta, +kuningas aukaisee kellarinsa oven ja laskee Hölön sinne, vaan itse menee +pois. Hölöpäs taaskin huutaa toveriaan avuksi, sanoo: "Tule tänne, +viinannälkäinen, nyt on viinaa juodaksesi!" Toinen tuli samalla, eikä +aikaakaan, kun joi viinat, imi suuhunsa kaikki ja mätti ankkurit tyhjinä +keskilattialle kokoon. Siitä menee Hölöpoika sitten kuninkaan eteen +taas, sano: "Nyt on viinanne juotu, vähänpä sitä olikin, kun ei kestänyt +yhdelle miehelle!" -- "Et saa vielä tytärtäni sillä", sanoi kuningas, +"vaan kun vaskisen saunani kylpenet, äsken sen saat minulta." No, sauna +oli varoilla lämmitetty niin variksi, että oli punainen ulkoapäinkin, ja +sinne käskettiin nyt kylpemään. "Saanmahan tuonkin tehdä", vastasi poika +ja kuninkaasta päästyään huusi sitä viluista toveriansa, sanoi: "Tule +nyt, paleltunut, tänne, nyt sinä lämpiät!" Tämä oli valmis heti ja meni +samalla saunaan niinkuin oli kutsuttu. Hänellä on seitsemän turkkia +päällä, niin ensimmäisen kun oven suussa aukaisee, alkavat jo +pihtipuoliset mustua kylmästä; toisen kun aukaisee, niin alkavat +seinätkin mustentua; ja kolmannen kun avaapi, niin käyvät mustaksi ihan. +Siitä neljännen turkkinsa avasi vielä, niin seinät alkoivat kylmettyä; +ja viidennen kun aukaisi, olivat kylmät yltänsä; mutta kuudennen turkin +aukaisulta kylmi jo vesi lattialla; ja seitsemännen turkkinsa kun sai +viluinen mies avanneeksi, oli löylyä parhaaksi saunassa, jotta kävi +hyvästi kylpeminen. No, saatiin kylpeneeksi, niin kävi Hölöpoika +kuninkaan eteen, todisti vaskisaunassa kylpeneensä ja sai nyt +kuninkaalta tyttären naiseksi niinkuin alusta oli kuulutettu. Vieläpä +antoi kuningas puolen valtakuntaansa vävylleen ja pani hänet +vierimmäiseksi mieheksensä, jossa elivät Hölö ja hänen naisensa kaiken +aikansa hyvänä. -- Sen pituinen se. + + +LAIVANTEKIJÄT + +Kerran oli kolme poikaa, kaksi viisasta ja kolmas tyhmäpäinen. +Kuninkaalla oli sitten kaunis, täysikasvuinen tytär, joka oli +naitettava, niin pantiin kuulutus ympäri valtakunnan käymään semmoinen, +että kuka kaikkein kummimman kalun voisi kuninkaalle hankkia, sen tulla +hänen tytärtänsä naimaan. + +No, koettelee nyt kukin tehdä, mitä vain kumminta maailmassa olisi, ja +ne kaksi viisasta poikaa lähtevät puolestansa semmoista laivaa +valmistamaan, joka purjehtisi maalla ja merellä, niin he sen veisivät +kuninkaalle muka. Matkalla tulee metsänhaltija heitä vastaan ja kysyy, +mitä menivät tekemään. "Sikoruuhia", sanoivat pojat piloillansa. "No, +sikoruuhia tulkoonkin!" toivotti metsänhaltija, joka oli niinkuin vanha +kerjäläisäijä vain näyltänsä, ja läksi matkaansa eroten heistä. + +Mitäpä tästä? Pojat kun rupeavat työhönsä sitä aikomaansa laivaa +yrittämään, siitä ei tullut kuin tuo huono ruuhi vain semmoinen, jolla +ei päästy mihinkään, ja laiva jäi tekemättä. Menipä toisena päivänä +sitten kolmas, tyhmäpäinen poika, vuorostaan metsään koettaakseen, eikä +tuo syntyisi semmoinen laiva häneltä, ja tuli hänellekin se sama vanhus +vastaan, kysyi: "Minnepä menet, poika?" Tämä sanoi menevänsä sitä +semmoista laivaa tekemään, mikä juoksisi maalla ja merellä, ja äijä +sanoi hänelle kuultuansa asian: "Minä lähden kanssasi." -- "Lähde vain!" +sanoi poika ja otti äijän matkaansa. No, kuljetaan vähän aikaa yhtenä ja +istutaan siitä lepäämään kivelle, niin sanoo se vanha äijä pojalle: +"Emmeköhän söisi tässä istuessamme nyt, onhan sinulla evästä?" -- "Ka, +syökäämme", sanoi poika ja otti eväskonttinsa käsille, mutta äijä kun +pääsi ruokaan käsin, se söi pojan eväät sillä erää kaikki, ettei jäänyt +mitään jäljelle. Poika kauhistui tätä, vaan ei siltä virkkanut mitään, +vaan katseli ääneti eväänsä menoa. Ruokailtuaan sanoi äijä taas pojalle: +"Emmeköhän rupeaisi maata?" -- "Ruvetkaamme vain!" sanoi poika, +"vanhemman sanaa tulee totella"; ja paneutuivat makaamaan molemmat. +Poika nukkui sikeästi, vaan äijä nousi pojan maatessa makuukseltaan ja +kulki itsekseen metsään, jossa teki laivan sellaisen valmiiksi, joka +kulki maata ja merta, ja tulla purjehti sillä sitten makaavan toverinsa +tykö, että metsä lakosi edessä. Tästä rytinästä heräsi poika, ja se +vanha metsän äijä huusi laivastaan hänelle: "Nyt on, poikaseni, aikomasi +laiva valmiina, lähde sillä purjehtimaan nyt ja ota matkaasi kaikki, +mitä vastaasi tulee!" Sillä puheella jätti metsänhaltija laivan pojalle +ja meni itse matkaansa, minne lienee pojan silmistä kadonnut. + +Poika kun jäi yksikseen metsään, nousi laivaan niinkuin neuvo oli ja sai +purjehtimaan kuninkaan kotia kohdin. Eipäs kaukaa kulkenutkaan vielä, +niin tulee vastaan mies, jonka on polvi kainalossa, toinen oikoisessa. +Sen käskee hän laivaansa ja kulkee vähän matkaa edelle, niin tulee +vastaan mies, jonka on toinen silmä kiinni, toinen auki. Käskyn mukaan +ottaa hän laivaansa senkin ja lähtee rientämään edellensä. Mennään, +mennään laivassa yhä, niin tuleepas kolmas mies vastaan heitä, jolla on +suu toiselta puolen kiinni, toiselta auki. Se otetaan laivaan niinkuin +toisetkin ja lähdetään edelle. Tuosta kun vähän aikaa kuljetaan, nähdään +jo neljäs mies vastaan tulevan, jonka on viisi talvea sisällä ja viisi +nuttua päällä. Hänet ottaa poika laivaansa vielä, ja kuljetaan sitten +viiden miehen siinä metsänhaltijan antamassa laivassa aina kuninkaan +kartanolle, jossa pyytää poika kuninkaan kaunista tytärtä naimiseensa. +Kuningas vastasi: "Sinä kun laivan olet hankkinut näin kummallisen, +tyttäreni ansaitset ja saatkin, vaan käyhän miehinesi ensinnä minun +saunassani kylpemässä, niin sitten häitä pidämme." Siinä kuninkaan +kartanossa ei ollut kaivoa eikä vettä muuallakaan likitienoilla missään, +vaan käskettiin miesten monen peninkuorman päästä vettä hakea +kylpeäksensä siellä olevasta lähteestä ja vieläpä ennen päivän laskua +takaisin joutua, vaikka oli aurinko jo alhaalla jotenkin. + +Mitäs siihen; poika pani sen koukkupolven toverinsa vettä lähteestä +tuomaan, ja se kun oikaisi polvensa, jota muutoin piti kainalossaan, +niin taisi ottaa julmia askeleita juostessansa. Kuitenkin viipyi hän +siksi matkallansa, että poika rupesi ajattelemaan, mitä se niin kauan +siellä tekee, vaikka ei se yli määränsä vielä viipynytkään. No, poika +kun ei malta odotella häntä, panee sen miehen, jolla on toinen silmä +kiinni, toinen auki, katsomaan sitä ensimmäistä, mitä hän lähteellä +tekee. Sepä mies kun aukaisi toisenkin silmänsä, jota ummessa oli +pitänyt, hän näki sillä niin etäälle kuin tarvitsi ja sanoi kohta, että +veden noutaja lähteen reunalla oli nukuksissa. Kuultuaan tämän pani +poika sen toverin, joka suupuoli oli, huutamaan makaajata. No, se kun +avasi nyt toisenkin suupuolensa, niin karjaisi kauhean kovasti: "Veden +noutaja, hoi! Tulepa kotiin sieltä!" Tästä heräsi jo lähteellä nukkunut, +otti vesiastiat kanssansa, ja kun oikaisi taas polvensa, niin tulla +harppasi semmoista hyppyä sieltä, että joutui kuninkaan kartanolle +määrättyyn aikaan ennenkuin päivä meni maillensa. + +Lämmitettiin siitä nyt vedet ja lähdettiin kylpemään, mutta kuningas oli +vaskisen saunansa varistanut niin kuumaksi, ettei siellä sietänyt +saunata kukaan semmoisessa löylyssä. Poika silloin käski sen viluisen +miehen, jonka oli viisi talvea sisällä, edeltä sinne; ja se meni. Ovelle +päästyänsä puhalsi yhden talven ensinnä sisältänsä ja kynnykselle +astuessaan toisen; vaan ei siitä vielä vaskisauna jäähtynyt. No, hän +puhalsi nyt kolmannen ja neljännen talven sisältänsä; vaan sauna kun oli +kuuma vieläkin, täytyi puhaltaa viideskin talvi lisäksi, ja sen kun sai +puhaltaneeksi, niin saunan seinät jo kuuraan sävähtivät, ja miesten oli +aika hyvä siellä nyt kylpeä, saunata ja olla. + +No, ei muuta nyt mitään. Kuninkaan täytyi tyttärensä antaa pojalle +vaimoksi ja puolen valtakuntaa päälliseksi, millä eläisivät. -- Sen +pituinen se. + + + + +KETTU KOSIOMIEHENÄ + + +MADON LINNA + +Oli ukko ja akka ja heillä yksi ainoa poika. No, rupeaa akka +sairastamaan ja huonoksi käy hyvin, että luullaan jo kuolevan, niin +tulee poika hänen luoksensa ja sanoo suruissansa: "Kunnepa minä hyvä, +kun sinä maammoseni kuolet?" -- "Elä ole pahoillasi", sanoi äiti, "jos +minä kuolen sinusta, niin jääpihän isäsi eloon." + +Kuluu aikaa siitä vähäsen, niin jo kuolee äiti, ja isä vuoronsa rupeaa +sairastamaan. Siitä käypi poika nyt isänsä luokse, sanoo: "Kunnepa +taattoseni minä hyvä, kun sinä kuolet?" -- "Elä ole milläsikään", sanoi +taatto, "minulla kolme ansaa on metsään pantuna, minä kun kuolen, sinä +ansoilla käy, mitä saanet, tuo elävänä kotiin." + +Ei aikaakaan, niin kuoli äijä, ja poika jääpi suremaan sitä, kun hän +vanhemmistaan orvoksi jäi. Itki, itki, äijän itki, monet päivät itki, +niin juohtuipa mieleen siitä, mitä isä oli kuollessaan sanonut. +"Käskihän se isäni minun ansoilla käymään", arveli mielessään poika, +"jahka minä huvikseni lähdenkin!" Sillä tuumalla meni hän metsään, kävi +ansan siellä, kävi toisen, kävi kohta kolmannenkin, niin puuttuipa +ruskea repo olemaan kolmannessa. Sen vei elävänä kotiinsa niinkuin +isävainajalta neuvo oli, mutta arveli mieltänsä myöten: "Ei tästä minun +saaliistani paljon apua ole, nälkään tässä kuolen kuin kuolenkin, ellen +ajoissa neuvoa pitäne." Näitä miettien tuli hän saaliinensa kotiin ja +istuutui suruissaan rahille ajatellen itseksensä, mille työlle nyt +rupeaminen, jolla toimeen tulisi. Silloinpa kuuluu tuvan loukosta pakina +niinkuin ihminen haastaisi ikään, ja kettu sanoo pojalle: "Ka, eikö +sinun, Jussi Juholainen, laadi mielesi naimaan?" Jussi Juholainen näet +on nimi sillä pojalla. Oudostuen pakinata nousi poika seisaalle ja +lähestyi kettua sanoen: "Kuinkas minä, ketturukka, naisin? Köyhän kera +minä en elä, pohatat minulle eivät tule." -- "Ka, lähde kuninkaasta +naimaan, niin saat pohatan!" sanoi kettu. "Hyvin sinä nyt, kettuseni, +joutavia pakiset!" vastasi poika, "kuinkas minä lähden kuninkaasta +naimaan, siitähän ei tule mitään!" -- "Ka, elähän huoli", pakisi +toimessaan kettu, "minä, katsohan, sen asian laadin, jotta syntyy +ainakin." Kuultuaan tämän arveli poika: "Voinmahan olla ketulle mielen +nouteeksi, ei tuosta pahaakaan liene!" ja läksi ketun kera kulkemaan, +minne se häntä veisi. + +Käydään kahden kesken, tehdään taivalta yhdessä, niin tullaanpa +kuninkaan kotiin; linna jo näkyy heille. Puhuu silloin isännälleen +kettu, sanoo: "Vuotahan tässä, minä lähden tietelemään edeltä, mitä +linnassa kuuluu, onko kuninkaallinen perhe kotona." Sillä puheen erosi +jo isännästään Jussi Juholaisesta ja juoksi linnaan, jossa meni +suorastansa kuninkaan puheelle ja sanoi: "Antakaa, armollinen kuningas, +nelikkoa lainaksi, millä isäntäni Jussi Juholaisen kultia, hopeita +määrisin." Kuningas kuultuaan tämmöisen pohatan tienoilla olevan antoi +kohta nelikon ketulle, sanoi: "Pyydä nöyrimmästi isäntääsi minunkin +linnassani käymään, onhan ruokaa, on huonetta minulla." Saatuansa +kuninkaalta nelikon läksi kettu linnasta kantamaan sitä, etsi minkä sai +kulta- ja hopeasipaleita kynsiinsä ja pani ne nelikon uurteeseen, josta +vei nelikon kuninkaan palvelijoille takaisin kiittäen lainasta ja juoksi +siitä isäntänsä luokse, jolle kertoi asiansa, miten kuningas vaati heitä +linnaansa. Kuningas sillä välin miettii mielessänsä: "Jokohan se kettu +isännästään toden puhui, jotta sillä moinen rikkaus ompi, vai olikohan +valhetta kaikki?" Päästäkseen asian perille sanoi hän orjillensa: +"Tuokaa nähdäkseni se nelikko, joka lainassa oli; kun lienee kultia, +hopeita hänellä määritty, niin onhan muutamia sipaleita pohjaankin +jäänyt." Käskyä kuullen kantoivat orjat nelikon katseeksi, ja kuningas +kun tarkoin katseli sitä, löysikin pieniä kulta- ja hopeasipaleita sen +uurteesta, josta näki ketun sanat todeksi, arveli: "Ei ole se mies +joutava mikään, kun on kultaakin, hopeata nelikolla määritä!" + +Iltapuoleen päivää kulki Jussi Juholainen kettunsa kera linnaan sitten, +jossa kuninkaan käskystä annettiin hänelle erityinen huone asua ja +ruokaakin sekä juomaa, mitä halusi ja kuninkaan linnassa +parhaanlaatuista oli. Siinä eli sen päivää nyt ketun seurassa hyvästi, +kunne yö tuli; mutta aamulla erosi kettu taas hänestä, meni kuninkaan +puheelle ja sanoi: "Annapas, kuningas, vaatteitasi nähdä, onko yhtä +hyvät kuin on isännälläni Jussi Juholaisella." Kuningas tuo nyt yhdet +vaatteet ensinnä, näyttelee ne, mutta kettu ei niitä ota, paremmat sanoo +isännällään olevan. Siitä kuningas jo toiset tuo, paremmat, vaan eivät +kelpaa ketulle nekään. Viimein, kun ei muusta apua ollut, tuo kuningas +kolmannet parhaimmat vaatteensa näytiksi ketulle, jotta eivätköhän +rupeaisi jo kelpaamaan. "No, nämähän ovat siihen laatuun kuin minunkin +isännälläni", sanoi kettu, "miltä ei yhdennäköiset aivan", ja kantoi +Jussi Juholaiselle ne kuninkaan vaatteet, käski hänen pukeutua niihin. +Mitäs, Jussi kun tiesi jo ketun tuumat hyväksi, teki neuvon mukaan kohta +ja puki vaatteet päällensä. Sai vaatetsineeksi vain, niin alkaa kettu +taas neuvoa häntä, sanoo: "Lähde nyt kuninkaaseen, kosikaamme hänen +tytärtänsä, niin saat sinä rikkaan morsiamen, köyhästä kun et sano +huolivasi!" -- "Kyllähän rikas luullakseni parempi olisi", vastasi Jussi +ja kulki ketun kera kuninkaan linnaan, jossa pyytää morsiamekseen +tytärtä. Kuningas arvelee, ajattelekse tuosta, niin jo suostuu tuumaan +-- ka, kuinka hän ei tytärtään semmoiselle miehelle antaisi, jolla +vaatteet on hyvät, mitä parhaimmat päällä, ja kultaa, hopeata niin +äijän, jotta nelikolla määrittiin! Eihän muuta, ruvetaan häitä vain +laatimaan, ja rahvasta kerätään, herraa, talonpoikaa linnaan paljon. + + +Pidetäänhän piiruja, monta päivää pidetään pääksytysten, niin alkavat jo +vieraat linnoilta hälvetä, kukin lähtee kotiinsa. Arvelee siitä nyt +lähteäksensä naisensa kera Jussikin; kuinkas, lähdettävä oli kumminkin, +ja rupesi hyvästi heittämään päästäksensä taipaleelle. Mutta kuninkaasta +oli outoa nyt äkisti yksikseen jäädä, kun läksi ainoa tytärkin kotoa, ja +hän laittausi kaimaamaan vävyänsä sanoen: "Annas, lähden kotiasi +katsomaan minäkin, pitäähän kerta nähdäkseni, miten te, lapseni, +talossanne elätte; kuljemme yksissä nyt sinne." No, eihän se semmoinen +liika ystävyys Jussin mielestä maksanut mitään, senhän arvaa toinenkin, +vaan minkäpäs hän teki, kuningas laittausi matkaan vain. Ymmärsi kettu +nyt asian, että hätä se alkaa isäntämiehellä olla, ja juoksi turvaksi +hänelle, sanoi: "Minä lähden, isäntäiseni, edeltä sanaa linnaasi +viemään, tulkaa te vierainenne jäljestä, ja tiet kun matkalla eroavat, +niin vasempaan käteen lähtekäätte, se tie linnoille suorin on." Jussi +Juholainen kuunteli kettunsa puhetta, jota oli tottunut uskomaan, ja +arveli: "No, sinä sen minun linnani tietänet, mistä sinne mennään, +kuljemmehan jäljessä, jos sillä matkan päähän pääsisimme!" Turvaten +kettuunsa lähtee siitä sulhanen naisensa, appensa ja muun juohtokansan +kera taipaleelle tietämättä, mihin matka viimeinkin päättyisi; +saadaanhan ketun neuvomaa tietä kulkemaan. + +Kettu sillä välin juosta litvittää tietä pitkin yksinänsä, niin tuleepa +kymmenen miestä vastaan, sinisessä haljakassa kuin huuteessa, kirveet +olalla. "Ka, mitä miehiänne olette?" kysyi kettu. "Madon halonhakkaajia +olemme", sanoivat miehet, "mitä se sinuun koskee?" -- "Voi miesparat!" +sanoi kettu, "kuningas matkaa tästä nyt jäljestäni; se kun kysyy, kenen +olette, elkää sanoko Madon, sanokaa Jussi Juholaisen olevanne, ilman +teille tuho tulee, kuningas on lähtenyt hävittämään Matoa." Miehet +kuultuansa tämän lupasivat neuvon mukaan sanoaksensa, ja kettu läksi +juosta luikertamaan edelle. Juoksee, juoksee, minkä juoksee, niin +tuleepa kaksikymmentä miestä vastaan, sinisessä haljakassa kuin +huuteessa, suuri hevoslauma ympärillä. "Mitäpä miehiä olette?" kysyi +kettu. "Madon hevospaimenia", sanoivat miehet. "Elkää, poloiset miehet, +niin sanoko, kuningas kun jäljestä tulee!" varoitti kettu, "sanokaa +Jussi Juholaisen olevanne, ilman teidät kuningas tappaa, kun on lähtenyt +näet Matoa hävittämään." -- "Hyvinhän tuon voimme sanoa", vastasivat +miehet, ja kettu juosta lipotteli edellensä; vaan ei etäälle ennättänyt, +kun tuli jo kolmekymmentä miestä ison lehmikarjan kera vastaan hänelle, +miehet sinisessä haljakassa kuin huuteessa. "Kenenpä miehiä olette?" +kysyi taaskin kettu. "Madon lehmipaimenia", sanoivat miehet, "mitäpä +sinun siihen ompi?" -- "Oi, poloiset, päiviänne! Elkää vasta niin +sanoko, tästä tulee kuningas jäljestäni Madon valtaa hävittämään", sanoi +kettu, "sanokaa, miesrukat, Jussi Juholaisen olevanne, ilman kuningas +päänne leikkuuttaa heti." Miehet lupasivat nyt käskyn mukaan +sanoaksensa, joshan sillä välttäisivät kuninkaan vihan, ja kettu erosi +heistä, läksi edelleen kohta. Juoksee, juoksee, minkä juokseekin, niin +tulee jo linna eteen, joka niin on kaunis ja komea, + + ettei löydy maalla mointa + eikä vertoa vedellä: + tammi keskitanhualla, + puu pyhä pihalla kasvoi, + lehvät kullankarvalliset, + lehväsillä kultalinnut + lauloa livertelevät. + +Vielä on puisto kaunis likellä ja puistossa hirvi ylen sorea, jott'on +karva kultaa, toinen hopeata, kolmas sitäkin parempi. No, kettu menee +tupaan kohta ja katselee sisustakin, niin täällä Mato on isäntänä vain, +muuta perhettä ei mitään. Sinne sanoo kettu tultuansa heti: "Oi, +Mato-rukka, päiviäsi! Kuningas tulee, kotisi kohlistaa ja tappaa vielä +itsesi sinut." Tästäkös tuli nyt Madolle hätä. "Enköhän", kysyi kohta, +"voisi minä pakoon päästä?" -- "Tiukassa taitaa olla pääsemisesi", +virkkoi kettu, "vaan koehan paeta jonnekin, ehkähän ei löydettäisi +toki!" No, aitta on pihalla, liinaa täynnä, niin siihen pistäkse se Mato +piilemään kuningasta ja linnansa heittää asua ketulle, jota luuli +ystäväkseen, kun se häntä oli varoittanut. + +Kuningas naimakansan keralla sillä välin matkaa tietä myöten edellensä, +ja tullaan ensinnä halonhakkaajien luokse, niin arvelee mielessään +kuningas, kenenkähän miehiä nuo lienevät niin kauniissa haljakoissa, ja +kysyy jo miehiltä itseltänsä: "Kenenpä halonhakkaajia olette?" -- "Jussi +Juholaisen", sanoivat miehet. "No, sepähän nyt neuvon vävy puuttui +minulle, kun ei itselläni ole tuonnäköisiä halonhakkaajia", arveli +kuningas, "lieneepä hänellä varat melkoiset muunkin puolesta!" Eihän +muiden kuullen virkkanut kuitenkaan mitään, vaan sai naimakansan kera +taivaltamaan edelle. Tullaan matkaa tehden sitten hevosvartijoiden +luokse, niin kysyy kuningas heiltä: "Kenenpä miehiä olette?" -- "Jussi +Juholaisen hevosvartijoita", virkkoivat miehet. No, tätähän ihastui +kuningas nähdessänsä, mimmoiset vävymiehellä oli hevoset sekä vartijat, +joita ei itsellään kuninkaalla ollut semmoisia, ja läksi hyvillä mielin +edellensä. + +Tehdään taivalta, minkä keretään, niin tulevat vuorostaan lehmipaimenet +vastaan niinkuin äsken ketulle, miehet haljakassa kuin huuteessa. No, +kuningas taaskin kummastelee sitä, kysyy miehiltä: "Kenenpä paimenia +olette?" -- "Jussi Juholaisen", virkkoivat miehet, "Jussi Juholaisen +lehmipaimenia; nämä lehmät tässä hänen karjaansa ovat kaikki." -- "No, +onpas karja sinulla hyvä", sanoi kuningas ihastuen vävyllensä, "tuskin +on itselläni parempata." Tähän olisi nyt vastattava ollut, vaan Jussi +Juholainen ei saa suutaan aukaistuksi, niin on kummaa kaikki hänestä, +kokeehan joutua edellensä nähdäkseen, mihin tultaisiin viimeinkin, +matkaa äänetönnä appensa rinnalla. + +Kettu sillä aikaa oleksii Madon jättämässä kodissa. Aitan pisti tuleen, +missä Mato oli kuningasta piilemässä, ja siinä paloi nyt linnan omistaja +liinan sekaan tuhaksi, vaan kettu anasti autioksi jääneen linnan, jonka +siivosi somaksi, ja kiirehti tulevia vastaan siitä, pistäysi tien +vieraan vuottamaan. No, sieltä rientää nyt kuningas naimakansan kera +yksissä tietä myöten, kunne alkavat Madon linnasta huoneukset näkyä, +niin seisahtuu kuningas katsomaan tielle, kysyy toisilta: "Kenenpä nuo +huoneukset tuolla, mitkä näkyvät meille?" No, siihen olisi nyt Jussi +Juholaisenkin ollut vaikeanlainen vastata, kun ei tuntenut hän seutuja +ollenkaan; vaan kettu pujahti piilostaan tiepuolesta siihen ja sanoi: +"Siinä se, armollinen kuningas, vävynne Jussi Juholaisen linna nyt +olisi, johon on matkanne; tulkaahan jäljessäni, kyllä minä tien +osoitan!" Sillä puheen lähtee kettu juoksemaan edellä, ja toiset tulla +pöyhöttävät perässä. Kuningas niin on hyvillään ylen, jotta nauraa +myhähtelee kuljettaessa yhä eikä saa sanaa sanotuksi, niin on ihmeissään +sitä rikkautta, mikä joka paikassa näyttihe; vaan kun perille päästiin +ja kaikki ihmeet linnassa näkyviin tulivat, niin siinähän kuninkaalta +pää kupeutui vasta. Linnut laulaa songertavat tammessa pihalla, hirvi +hyppii, telmii puistossa, ja kaikki on muukin sen mukaan kaunista ylen. +Käydään huoneuksiin siitä, katsellaan sisustakin linnassa, niin +täällähän on laitokset paremmat vielä; kaikki on rahit, istuimet +kullasta, seinät hopeasta ja katot, lattiat kiiltävistä kivistä. "Ka, on +vävyä tässä vävyssä, on mitä nähdä muutakin!" arveli kuningas ja +kallella päin katseli niitä vävynsä huoneita, mitä heissä kaikkea oli, +eikä ihmettelemästä päässyt, niin oli outoa hänen mielestään kaikki. + +Juohtokansa kun oli linnassa koolla kaikki, tulee kettu, kutsuu vieraat +ruoalle, ja saadaan siitä piiruja pitämään kuin kunnon linnassa ainakin. +Pöydät ovat syömisiä, juomisia ylen täynnä, ja herkkua on niin +monenlaatuista siinä, ettei voi suu sanoa; kaikkea on muuta, linnun +maitoa ei ole. Syödään vävyn talossa, juodaan, monet päivät eletään, +niin jo tekee kuningas lähtöä, käkeää kotiinsa kulkemaan. Kettupa +silloin sanoo isännällensä kaikkien kuullen: "Pitää meidänkin lähteä nyt +vuorostamme kuninkaan luokse pitoihin, mitäpä siellä on hyvyyttä, onko +sikälikään kuin meillä." Kuningas miltei olisi välttänyt tätä, vaan ei +käynyt enää asiata kiertäminen, kun oli kerran puheeksi tullut, vaati +täytyi tyytyä tuumaan ja kutsua vävyn väki vieraiksi kotiinsa. + +Yhtenä matkattiin sitten kuninkaan omalle linnalle takaisin ja +katseltiin perille päästyä tarkasti kaikkea, mitäpä täältä löytyisi, kun +kuningas parhaan mahtinsa näyttäisi; vaan mitäs, täällä ei lintuja ole +tammessa, ei hirveä puistossa! Muutamat koiran päät kuningas panee +pihalleen haukkumaan, vasoja tanhualle hyppimään, vaan mitäpä niistä, ne +eivät näytä millekään. Sanoo siitä isännälleen kettu: "Sinulla, Jussi +Juholainen, parempi on nyt elos kuin on itsellään kuninkaalla, niinpä +minua et enää kaivanne; eläkää hyvänä, minkä aikaa elänette!" Sillä +puheen erosi kettu Jussista mennen metsään, minne lienee mennyt, eikä +ole häntä siitä päivin nähty eikä kuultu. -- Sen verran sitä. + + +KEHNON KOTI + +Oli ukko muinoin, ukolla poika. Elos heillä oli vähässä, siksi että +toimeenhan tulivat, kun jaksoi isä työtä tehdä uutteraan ja taloansa +hoitaa; mutta vanhoillaan kävi ukko huonoksi, ettei paljon kyennyt +työhön, ja talon varat, mitä entuudesta oli, hupenivat hupenemistaan +yhä. Sehän seikka huoletti isää, joka pelkäsi poikansa hänen kuoltuansa +aivan tyhjäksi jäävän ja miltei vain kerjäämällä täytyvän elatustaan +hankkia. Estääkseen sitä arveli ukkorukka jos jonnekin, kun oli poika +hänelle rakas, vaan ei arvellenkaan parannut asia sen siitänsä. Viimein, +kun tunsi jo kuolevansa eikä muuta neuvoa tietänyt, sanoi hän +pojallensa: "Sinulta kun, poikaseni, minun kuoltuani kaikki elokset +lopekse, onhan lehmä jäljellä, syö se kotonasi tässä eläkä lähde +mierolle pakkoamaan." + +No, kuolikin ukko, kun aikansa tuli, ja poika vähitellen söi joutilaana +kodissansa elot, rahat kaikki, mitä oli perintöä jäänyt, eikä ollut +muuta enää kuin lehmä vain jäljellä. Sitä lähtee nyt lehmäänsä +kuljettamaan, myödäkseen näet, jotta hinnasta sitten eläisi. Käypi, +astuu tietä pitkin, lehmää sarvista vetää juntturoipi perässänsä, niin +tulee äkkinäinen mies häntä vastaan, kysyy: "Kunnepa viet lehmää, +poika?" -- "Ka, möisin, ken kun ostaisi", vastasi poika. "Äijänkös +otat?" kysyi mies. "Viisikymmentä ruplaa antanet", sanoi poika. No, +siitä syntyy nyt kauppa. Mies antoi empimättä vaaditun hinnan lehmästä, +vei sen vesakkoon heti ja tappoi sinne; mutta itse muuttui revoksi +samalla ja läksi juoksemaan metsään, minkä ennätti. Sieltä kun löytää +toisen näköisensä, alkaa puhutella sitä, sanoo: "Terve, ystäväiseni, +olisi meillä pidot linnassa, kun voisimme muita tovereiksi saada!" -- +"Ka, emmekö heitä etsimällä saane", virkkoi toinen, "lähde sinä yhdänne, +minä lähden toisaanne, niin viisikymmentä repoa kun mieheen saamme +kerätyksi, tähän tulemme yhteen sitten." + +Sillä puheen erosivat revot eri haaralleen kumpikin, ja viisikymmentä +toveria saatuansa osakseen metsästä tulivat määräpaikkaan koolle sitten, +josta kulkivat yhdessä sinne, jossa oli se lehmä tapettuna. Vieraiksi +tulijat, joista oli kumma, kun heitä näin vähille syömisille kutsuttiin, +alkoivat nurkua sitä, sanoivat: "Tämäkö meillä pitoa onkin?" -- "Ei, +hyvät vieraat, ei tämä vielä pito mikään ole", sanoi kutsuja-repo, +selvittäen asiata, "tämä matkapalaksi vain on lähtiessämme, linnoilla +vasta oikeat pidot ovat, sinne kuljemme nyt yksissä kaikki." Revot +tyytyivät tähän, ja pitoihin-kutsuja vei heidät kerallaan aina linnan +portille asti, vaan siinä erkani heistä sanoen: "Jääkäähän vähäksi aikaa +tähän, minä lähden edellä kysymään, missä huoneessa meillä pidot ompi." +Sen sanoi siinä, jätti revot seistä jönöttämään portille, mutta itse +meni linnaan, jossa muuttihe mieheksi järilleen ja kävi kuninkaan eteen, +sanoi: "Armollinen kuningas, tänne tulisi sulhanen tytärtänne kosimaan, +ja täällä olisi sata repoa lahjaksi häneltä, kelvanneeko teille?" -- +"Ka, missäpä ovat ne sinun tuomasi?" kysyi kuningas heti. "Tuolla ovat +linnan portilla", sanoi toinen, "pankaa palvelijanne katsomaan!" +Kuningas suostui siihen, ja mies vei kuninkaalliset passarit kerallansa +linnan portille, jossa näkivät hänen puheensa todeksi. Revot laskettiin +nyt linnaan siitä ja vietiin tanhuaan kaikki, jossa mies tapatti heidät, +kiskoi ketut selästä ja vei kuninkaalle kysyen: "No, herra kuningas, +saammeko sulhasiksi tulla?" -- "Emmehän tiedä", sanoi kuningas, +"tuumaitsemme." Mutta mies, kun näki asian vielä arveluttavan +kuningasta, ei enää siinä vuotellut, vaan pyörähti samalla poikkeen +linnasta, muuttui sievästi hukaksi ja meni semmoisena metsään. Siellä +löytää hän toisen vertaisensa kohta ja rupeaa puhuttelemaan sitä sanoen: +"Terve, ystäväiseni, olisiko meitä satakaan, olisi linnassa meillä +pidot." -- "No, elähän mitään, vai olisi meillä pidot", vastasi toinen +hukka, "no, ehkähän keräämällä toveriloitakin saamme, lähde sinä +yhdänne, minä lähden toisaanne, niin tähän tulemme joukkoinemme yhteen +sitten molemmat." + +Puhe kun oli semmoinen pidetty, läksivät hukat juoksuun kumpikin, +keräsivät viisikymmentä toveria metsästä osaksensa ja tulivat +yhtymäpaikkaansa koolle sitten niinkuin tuuma oli. Siitä kulkivat +yksissä linnalle kaikki, jossa kävi hukille samoin kuin oli sattunut +ketuille. Kutsuja-hukka muuttui linnaan tultuansa mieheksi, tapatti +hukkalauman tanhuassa ja vei nahat kuninkaalle, sanoi: "Tässä olisi +isännältäni pienoinen lahja; saammeko, herra kuningas, sulhasiksi +tulla?" -- "Aprikoitsemmehan asiata", vastasi kuningas, "emme voi +tarkoilleen vielä sanoa, tulee ehkä tyttärellemme sulhasia muitakin." + +Mies, vaikka tästä nyt ymmärsi, että varsin se kuningas esteitä etsieli +päästäkseen hänestä, ei kuitenkaan siitä hätäytynyt, arveli: "Ei sillä +käy vielä asiata heittäminen, toimeen täss' on naimiskauppa saatava +kumminkin, juonitelkoonpa kuningas miten hyvänsä!" Niissä tuumin läksi +hän linnasta pois, muuttui karhuksi kohta ja meni semmoisena metsään +taas. Siellä kun kohtaa toisen näköisensä, niin tervehtii häntä, sanoo: +"Oi veikkoseni, mistähän toveriloita saisimme? Olisiko meitä satakaan, +olisi pidot linnassa hyvät!" -- "Ka, ehkähän toveriloita etsimällä +saamme", vastasi karhu, "saakaamme hakemaan, viisikymmentä kun saanen +minä ja viisikymmentä sinä, siinähän niitä onkin tarpeeksi asti, tähän +tulemme yhteen sitten." -- "Ka, tulemme", sanoi toinen; ja läksivät eri +haaralleen kumpikin saadaksensa toveriloita, jotta päästäisiin muka +pitoihin sitten. Siitä kun määrätyn joukon olivat keränneet molemmat, +yhdistyivät puheen mukaan joukkoinensa ja kulkivat yksissä linnalle. + +Kuningas, joka ikkunastaan näki heidän tulonsa, miltei säikähtänyt +tämmöistä karjaa, arveli: "Onpas siinä elävää, onpas siinä metsän +riistaa, ei ole köyhä mies, joka semmoiset lahjat laittaa, taitaisi olla +otettava semmoinen sulho, mistäpä niitä parempiakaan tullee!" Hänen +näitä arvellessaan tulee jo karhujen tuoja hänen puheelleen, sanoo: +"Olisi, kuuluisa kuningas, lahja isännältäni vähäinen, saanemmeko +sulhasiksi tulla?" -- "Tulkaatte!" sanoi kuningas, ei osannut muuta, "ei +ole köyhä sulhanen, tulkoon, että saan hänet nähdä ja tuntea!" + +Tämän vastauksen saatuansa läksi mies linnalta kiireesti ja kulki sen +pojan luokse, jolta oli lehmän ostanut, sanoi: "Terve, tuttavani, jätä +jo köyhä kotisi, lähde kuninkaan tytärtä kosimaan!" Poika luuli toisen +piloillaan tätä sanovan ja virkkoi vastimeksi: "Kuinkas minä tämmöinen +sinne lähtisin, kuningas ei laskisi huoneeseenkaan, työntäisi pois, +tappaisi tämmöisen sulhasen." Mutta mies puhui toimessaan vain, sanoi: +"Tulehan pois, kyllä minä neuvot tiedän, kuule minua ja tee tarkkaan, +mitä sanon, niin asiat, katsohan, toimeen tulevat hyvästi." Kuunnellen +tätä alkaa poika mieltyä tuumaan ja lähtee kuin lähteekin miehen kera +matkaamaan. Kotvasen kuljettua tullaan linnan tienoihin sitten, jotka +mies entuudesta tuntee hyvästi, niin poiketaan tieltä syrjään vähäsen, +jossa kasvaa pieni näreistö semmoinen. Siihen jättää mies näreistöön +toverinsa, sanoo: "Olehan sinä nyt vähän aikaa, vuottele tässä, kunneka +minä linnoilla käyn, sinulle sieltä pätevämmät vaatteet tuotan. Ne kun +tuodaan sinulle, elä tuojalle kovin nöyrä ole eläkä ensimmäisiin ihastu, +vaan kun saat vaatteet koetellaksesi, sinä elä muuta kuin silmäile heitä +hätäiseltä ja työnnä samalla takaisin, sano: 'Eivät nämä ole minuiset', +eläkä ole ollaksesi koko vaatteista ennenkuin sinulle kolmannet tuodaan, +ne vasta ota, pue päällesi ja tule niissä linnaan." Poika lupasi +tehdäkseen, miten neuvo oli, ja mies läksi matkaansa toverilleen päteviä +vaatteita hankkimaan niinkuin oli sanonut. Kulki suoraa tietä linnaan, +osti siellä vanhan hevoskulun, kolme ruplaa antoi hinnasta, ja kävi +sitten hattujen tekijältä rahallaan ostamassa reellisen hattuja, pisti +hevosensa valjaisiin ja läksi hattukuorman kera ajamaan linnasta +tiehensä. Siinä juoksee kuninkaan linnan editse joki, jonka poikki silta +on rakennettu, niin siihen seisautti sillalle hevosensa ja sieppasi +kirveensä, sillä hakkasi sillan poikki. No, mitäs; silta kun saa poikki, +virta vie sen myötänsä, ja sinne menee koko rakennus hevosen kera, +hattuineen päivineen hajoaa virtaan. Mutta mies juoksi linnaan samassa, +jossa kertoi kuninkaalle asian, sanoi: "Oi, herra kuningas, kuin teillä +oli huono silta! Me kun olimme linnaan tulossa, silta hajosi ajettaessa, +ja sinne menivät meidän miehet kaikki, hevosineen kaikkineen +tuiskahtivat jokeen. Siinä katosivat isäntäni vaatteetkin, hukkaan +tulivat kaikki, eikä voi matka-asussaan nyt linnalle tulla, hätäiseltä +pääsi itsekin elävänä virrasta." -- "Voi päiviäni!" vastasi kuningas, +"kylläpäs se nyt sulhasmiehelle pahoin kävi, vaan hyvä, kun ei vahinkoa +tullut pahempaakin, eihän lie vikaa pudotessa tullut mitään?" -- "Eihän, +Jumalan kiitos, vahinkoa tullut tuon pahempata, vaan kyllä kastuttiin +pahanpäiväiseksi", sanoi mies. "No, ainahan tuohon neuvoa lienee, kun ei +muuta vikaa tullut", tuumasi kuningas ja työnsi passarinsa sulhaselle +vaatteita viemään, että julkeaisi linnaan tulla. Tuossa paikassa lähtee +jo passari asialleen ja kantaa vaatteet näreistöön sulhaselle sinne; +vaan tämä tekee niinkuin toverilta neuvo oli, ei ota ensimmäisiä +vaatteita eikä toisiakaan, kolmannet parhaimmat vasta ottaa vastaan, +pukee ne päällensä ja kulkee passarin kera linnaan, jossa kuningas +ystävällisesti kohtelee häntä niinkuin sulhasta ainakin. + +Ruvetaan siitä sitten sille pojalle ja kuninkaan tyttärelle häitä +pitämään, viisi päivää pidetään perätysten, niin jo rahvas hajoaa +linnasta, ja vävykin rupeaa appensa kodista lähtöä tekemään kuin +muutkin. Kuningas silloin toimittelee vävyllensä hevoset, rattaat ja +kaikki, mitä matkaa varten tarvittiin, ja itse valmistihe saattamaan. Ei +muuta kuin matkaan oli saatava nyt, mutta vävy kun älysi appensa tuumat, +että se matkaan aikoo, säikähti jo sitä, arveli: "Mitenkäs voinkaan minä +appeni ja naiseni kera, lähteä, kun ei minulla pätevää kotia ole, mihin +heidät veisin!" Hänen näitä miettiessään tulee kosiomies, sanoo +vakaisesti: "Minä lähden nyt edeltä kotiisi sijaa saamaan, tule sinä +vierainesi hiljalleen jäljestä." Sillä puheen läksi jo tiehensä +kulkeakseen edeltä erillään toisista. Ajoi, ajoi vähän matkaa edelleen, +niin onpas aho kaunis tien varrella, jossa paimen istuu kivellä, sata +lammasta ympärillä. "Kenpäs olet?" kysyi hän siltä. "Kehnon paimen +olen", sanoi toinen. "Oi, miesrukka", sanoi kosiomies, "elä Kehnon sano +olevasi, kuningas tulee Kehnoa hävittämään, tappaa lampaat, jos tietää +kenen ovat, sano kuninkaan vävyn olevasi, niin ei laadi mitään." -- +"Muistanmahan sanoa", vastasi paimen, "kiitos neuvostasi!" + +No, tuskin pääsikään kosiomies paimenen luota, niin tulee kuningas +vävynsä kera jäljessä ja keksii paimenen aholla. "Kenpäs olet?" kysyy +hän kohta. Tämä kun muisti varoituksen, sanoi arvelematta heti: +"Kuninkaan vävyn olen paimen." -- "No, onpas vävylläni lammasta!" arveli +mielessään kuningas, vaan eihän paimenelle sanonut mitään, vaan kulki +edelleen hyvillä mielin. Kosiomies puolestaan teki matkaa myös, kulki +eteenpäin yhä, niin jo toisessa kohdin ahon näkee, jossa paimen kivellä +istuu niinkuin äskenkin, sata lehmää ympärillä. Tämän neuvoo hän samoin +kuin edellisenkin rientäen edelleen, ja kuningas taaskin tulee jäljestä, +kysyy paimenelta, kenen palvelija hän oli. "Kuninkaan vävyn olen", sanoi +paimen. "No, elähän mitään, onpas vävylläni lehmää", ajatteli kuningas +kiirehtien edelleen, minkä ennätti, nähdäksensä, millainen vävyllä koti +oli, kun näin oli varat muun puolesta hyvät. Kosiomies pysyi kumminkin +edellä yhä ja teki matkaa kerkeämiseensä hänkin, kun taaskin muutamassa +kohdin näki miehen istuvan kivellä, sata hevosta ympärillä. Sen neuvoo +samoin kuin toisetkin, sanoo: "Todista kuninkaan vävyn olevasi, muuten +sinut kuningas tappaa." Siitä menee seisahtamatta edelleen sitten, kunne +tulee Kehnon kotiin, jossa astuu tupaan ja laati tervehdykset sanoen: +"Oi, paetkaa, ristikansa, kuningas tulee, kotinne hävittää!" -- "Oi +vieras, kunnepa me pakenisimme?" kysyi Kehnon väki. "Menkäähän riiheen, +sieltä ei löydettäne", neuvoi mies. Sehän neuvo oli Kehnosta hyvä. +Menivät riiheen lapset, akat ja kaikki, eikä jäänyt kuin se mies vain +heidän kotiinsa isännöimään, kaikki jäi talous hänen valtaansa siihen. + +Kuningas vävynsä kera taivaltaa edelleen aina ja tulee vuorostaan +hevospaimenen luokse, niin kysyy taas entiseen tapaansa: "Kenpä, mies, +olet?" -- "Kuninkaan vävyn", sanoi paimen, "nämä hänen hevosiaan ovat +tässä." -- "No, on vävylläni hevosta, jos lie hyvyyttä muunkin +näköistä!" sanoi iloissaan kuningas rientäen edelleen, eikä kaukaa +kulkenutkaan enää, kun tuli jo väkineen päivineen Kehnojen taloon. Siinä +ottaa kosiomies vastaan heidät ja käskee vieraat tupaan. "Ka, onpas +vävylläni koti, missä naisen kera asua!" sanoi kuningas tupaan tultuansa +heti ja ihmetteli näitä vävynsä huoneita, miten olivat kauniit ja somat. +"Olisi tämä asuntomme siistimpi ja somempi toki", vastasi kosiomies +isännän puolesta kuninkaalle, "vaan ovat Kehnot tätä poikessa ollessamme +hävittäneet, vasta minun tullessani pakenivat täältä." -- "Ka, missäpä +he nyt ovat?" kysyi kuningas vihaisesti. "Tuolla taitavat riihessä +olla", sanoi kosiomies, "ei niistä nyt pelkoa ole, sinne pakenivat +meitä." -- "No, se riihi on poltettava heti", sanoi kuningas, "palakoot +he sinne!" Kuninkaan käskystä ottivat miehet tuohuksia heti ja pistivät +riihen tuleen, jossa paloi Kehnon heimokunta tuhaksi; vaan kuninkaan +vävy sai kodin asuakseen hyvän, ja siinä eli kauniin naisensa kera +kaiken aikansa hyvin. -- Sen pituinen se. + + + + +EI-NIIN-MITÄ + + +Oli mies muinoin, läksi metsälle. Kävellessään siellä päätyi hän joen +rannalle, jossa alkoi katsastella, olisiko ammuttavaa missä. Tuleepa +silloin kolme sorsaa, uida luikerehtaa ruohokon rintaa keksimättä +ketään. Älyttyänsä tämän laskeusi mies vesakkoon piilemään heitä, kunne +joutuisivat likemmäksi, vaan tuostapa kuulee hän sorsia väijyessään +outoja nyt. Uiskennellen edellensä alkavat linnut haastella keskenänsä +sanoen toinen toisellensa: "Emmekö rupea kesoille kylpemään, kun näin on +soma ja matala ranta tuossa?" Sillä puheen nousivat yhdessä maalle, +jossa muuttuivat ihaniksi neitsyisiksi samalla, riisuivat vaatteensa +rannalle ja menivät kesoille jokeen. Mies, joka pajupehkossa piilee +heitä, näkee tämän ja miettii, miettii mielessänsä: "Nuo kun noin +kauniita neitosia ovat, pitäisipä minun saada verhot muutamat tuosta +millä keinoin tahtonsa, ehkä sillä tavalla pääsisin heidän puheillensa." +Näin tuumaten nousi hän neitojen kylpiessä hiljaa piilostansa, kävi +salaa heidän vaatteillensa ja valitsi yhdet parhaimmat sieltä, pani +talteensa, josta meni piiloonsa takaisin. + +Oltuaan, aikailtuaan kotvasen vedessä nousevat neidot jo maalle ja +juoksevat vaatteillensa kukin, vaan jopas on verhot yhdeltä kateessa. +Tästähän hätä tulee nyt heille. Toiset sieppasivat nyt sukkelaan +verhonsa ja läksivät peloissaan pakoon, vaan se kolmas, alastomaksi +jäänyt, ei tiedä, mikä neuvo pitää, kun ei verhoja ollut. Siitä sanoo +hän suruissaan viimeinkin: "Jospa ken nyt minun vaatteeni toisi, en +tiedä, millä kostaisin hänet! Olisiko alaikäinen, veljekseni +tervehtäisin, vaan kun keski-ikäinen olisi ja minut ottaisi, niin +sulhokseni sanoisin, tahi kun jo vanhempi päätyisi, minä hänet omaksi +isäkseni ottaisin." Kuultuansa tämän mies ei enää pysy piilossansa, vaan +tulee ilmiin sieltä ja antaa verhot neidolle. Tämä tervehtää hänet +sulhokseen siitä niinkuin oli luvannut, kulki pojan kera kotiin ja +antausi hänelle naiseksi. + +Mies jätti nyt metsänkäynnin vähemmäksi, kun sen kauniin toverin sai +taloonsa, ja toimeen tuli hyvästi. Elivät, olivat aikansa yhdessä kuin +mies ja nainen ainakin, niin tulevat kaikki tienoolla asuvaiset herrat +sitä miehen naista katsomaan, heillä kun ei kellään ole sennäköistä, +niin somaa mutsoa kuin hänellä. Siitä herroja myöten juoksee jo puhe +kuninkaallekin, että niin on nainen sillä miehellä kaunis ja suloinen. +Olipas kuninkaalla sillä poika ikään naitettava, ja tuumaillaan perheen +kesken, mistä sille sopiva nainen saada, niin kun kuullaan sitä miehen +naista aina kehuttavan, juoksee jo mieleen kuninkaalle: "Sehän pitää se +miehen mutso meidän pojalle jos millä keinoin saada, kun se niin on +kaikille kuulu." Tämän ilmoittaa kuningas tuumansa herroillensa, mitä +linnassa ompi, kysyen neuvoa heiltä, millä saataisiin naisen entinen +mies hävitetyksi. Herrat virkansa puolesta vaivaavat päätänsä kotvasen, +josta sanovat viimeinkin: "Emme, armollinen haltija, muuta neuvoa tiedä +parempaa kuin että pantakoon miehelle semmoisia töitä tehtäväksi, että +hän hukkautuu niissä." Se neuvo oli kuninkaasta hyvä, ja hän kutsutti +miehen luoksensa, sanoi: "Sinä kuulut taitava mies olevan kaikissa +kokeissasi, niinpä näytäkin asia toteen; sinun pitää huomiseen aamuun +minulle pöytäpaikka saada semmoinen, jossa on kuutama ja tähdet +kuvattuna, sitä kun et vain kymmenennellä hetkellä saane, niin päältäsi +olet." + +Kuultuansa tämän lähtee mies suruissaan linnalta ja tulee kotiinsa. +Eihän kuitenkaan virka naiselleen mitään, vaan tämä näkee jo miehensä +silmistä, että jotakin sille on tapahtunut, ja kysyi ensi puheeksensa: +"Mitäpä, armas ystäväni, pahoilla mielin olet?" -- "Onpa mitä pahoilla +mielin ollakin", vastasi mies puhuen asian kohdallensa, "semmoisen työn +minulle kuningas määräsi, kuuluisi huomisaamuun olevan tehtävä." -- "No, +elähän tuosta ole, veikkonen, milläsi", virkkoi nainen, "aamu on iltaa +viisaampi, rupeahan maata!" Toinen kun ei muutakaan neuvoa nähnyt, +myöntyi naisensa tuumaan ja nukkui siitä piankin, mutta nainen valvoi +kaiken yötä miehensä tietämättä ja kirjoitteli sen pöytäpaikan +semmoisen, jossa oli kuutama ja tähdet kuvattuna. Miehen noustessa +aamulla oli pöytäpaikka sillä tavoin valmis, jommoinen ollakin piti, ja +hän otti sen naiseltansa ja vei kuninkaalle katseeksi. Siellä katsellaan +kalua, vatvotaan jos jotenkin, vaan ei pysty kuningas virkkamaan sitä +vastaan mitään, niin oli paikka tarkkatekoinen ylen eikä vikaa vähintä +edes kuvissa. + +Eihän sillä kuitenkaan mies vielä rauhaan päässyt; kuningas vain +arvelekse, mitä seikkaa hänelle nyt saada, kun ei äskeiseen vielä +hukkaantunut. Siitä menee jo herroiltaan taas neuvoa saamaan. Ne kun +olivat viisaita mielestänsä, eivät kaukaa aprikoineet asiata, luulivat +jo keinon keksineensä ja puhuivat tuumansa kuninkaalle. Tämä kutsutti +miehen taas luoksensa ja sanoi toimessaan hänelle: "Sinun pitää minun +asiallani käydä, mennä ei niin kunne, tuoda ei niin mitä; kun et sitä +toimeen saane, niin päältäsi pääset ja pian." Mikäs neuvoksi; eihän tätä +käskyä kuka ymmärrä tämmöistä! Suruissaan lähtee miesrukka linnalta ja +tulee pahoilla mielin kotiinsa. Siellä nainen kysyy niinkuin viimeinkin: +"Mitäpä, toverini armas, pahoillasi olet?" -- "Niin ja niin", sanoo +toinen, "onpa mitä pahoilla mielin ollakseni, kuningas kun tyhjään +rupeaa minua kiusaamaan -- mikä liekin hupsentanut mielensä; pitäisi +kuulen ma, nyt mennäkseni ei niin kunne, tuoda sieltä ei niin mitä, +ilman on päällinen rangaistus tarjona." -- "Elä, veikkonen, ole tuosta +milläsi", sanoi nainen, "rupeahan rauhassa maata, aamu on iltaa +viisaampi, ehkähän neuvon jonkin näemme." No, mies kun oli vastuksistaan +väsyksissä, ettei kyennyt muuhunkaan, oli naiselleen mielen nouteeksi ja +paneutui kohdastaan maata. + +Nainen kun näki miehensä nukkuneen sikeästi, rupesi työhön taaskin ja +ompeli kaiken yötä uutteraan. Sillä tavoin sai kauniin pyyhinliinan sinä +yön seutuna ommelleeksi, jonka aamulla antoi miehellensä sanoen: "Kun +sinä nyt, veikkonen, lähdet sitä nimetöntä semmoista etsimään kuin on +käsketty, elä pelkää mitään, vaan astu rohkeasti edellesi, kunne talo +tulee vastaasi, niin siihen käy yöksi. Jos siellä mitä nähnet, elä huoli +siitä, vaan nosta salkku, lakki ja kintaat naulaan ja ala tuvan lattiata +astuksennella niinkuin kotonasi olisit huiskutellen tätä liinaista ja +pyyhkiellen sillä nenääsi, että näkyy hyvästi." + +Moiset neuvot saatuansa läksi mies kotoansa, astui, astui, aina iltaan +asti astui, vaan ei tullut taloa vastaan. Eihän kuitenkaan tuosta ollut +millänsä, vaan astui edelleen yhä, kunne jo yö kohtasi pimeä, niin +tulipas iso linna hänelle eteen. Menee pihamaalle siihen ja katsastaa +rakennusta, niin täälläpä hän kummat näkee: aita on linnan ympärillä +pelkistä luista rakennettu, ja joka seipään nenässä on ihmisen pää, yksi +on vain seiväs tyhjänä vielä. Arvelee tuosta nyt mielessään mies: "Tässä +tämä surma nyt tullee, kun tullakseen lie, vaan menen minä linnaan kuin +menenkin, koska kerran tässä olen." Meneekin siitä linnaan ja sisälle +tulee tupaan; siellä asujamena on vanha akka yksinänsä, järeä, +isonenäinen ja paksu ylen. Se ovesta tulleelle huutaa heti: "Kas niin, +vasta ikään ihmisen lihaa himotti, niin tämä tuli tähän paikoilleen!" +No, monikin olisi jo säikähtänyt tätä, vaan mies kun muisti naisensa +varoituksen, ei pitänyt akasta mojua mitään, vaan nosti salkkunsa sekä +lakkinsa, kintaansa naulaan ja alkoi kävellä lattiata edestakaisin +niinkuin kodissaan ainakin viuhkaillen sitä naisensa ompelemaa liinaista +kädessään, että näkyisi, ja pyyhkiellen toisinaan aina nenäänsä. Tuskin +keksikään akka sen paikan hänen kädessänsä, niin alkoi jo leppeästi +puhutella häntä, sanoi: "Ka, minun tätini tyttären mieshän sinä oletkin, +ei sinua pidä tappaa; no, mitäpä läksit sinä täällä käymään?" Toinen +sanoi kohtansa haastaen, mille asialle hänet kuningas oli työntänyt. +"Vai semmoiselle matkalle sinä, poikaseni, olet joutunut; no ehkä tuohon +keinon keksimme", sanoi akka, meni ovesta ulos ja huusi kovalla äänellä +sillan päässä: "Kuuntelijani uskolliset, tulkaa koolle kaikki!" Siitä +kun tulevat nyt akan palvelijat koolle, niin tuossahan vasta hälinä ja +huhunta nousi, heitä kun keräytyy siihen pihan täysi. Kaikkien koolla +ollen kysyy akka: "Tiedättekö kukaan, mikä se on: mennä ei niin kunne, +tuoda ei niin mitä?" -- "Me emme tiedä!" vastaavat siellä kaikki kuin +yksi mies. No, kun ei tietoa saatu, työntää akka palvelijansa poikkeen +ja sanoo miehelle: "En saa asiastasi selvää minä, vaan kuljehan +edellesi, kunne tulee linna moinen kuin tämäkin, siellä on toinen +sisareni, niin sieltä ehkä tietoa saanet." + +Kuultuansa tämän jätti mies akalle hyvästit ja läksi taipaleelle kohta. +Astui minkä ennätti edelleen, niin jo alkoi ilta pimetä, kun tuli linna +taas eteen moinen kuin eilenkin. Siellä akka on asukkaana taas, se vain +on eroitusta, että vielä on isompinenäinen ja paksumpi kuin edellinen. +Se kun siitä nenäliinasta tuntee miehen sukulaiseksensa, huutaa samoin +ikään kaikki kuuntelijansa koolle ja kysyy heiltä, tietäisivätkö, mikä +se on: mennä ei niin kunne, tuoda ei niin mitä; vaan eivät tietäneet he +sitä. No kun ei muuta voinut, työnsi akka miehen matkalle, sanoi: +"Menehän tästä, kulje sitä ja sitä suuntaa, siellä on edelläpäin linna, +jossa on meillä kolmas sisar, niin se jos tietäisi neuvoa mitä; kun ei +se tietäne, sitt'ei saada neuvoa mitään." Mitäs siihen; poika sanoi +akalle kiitokset neuvosta ja läksi astumaan uudellensa. Kaiken päivää +kun oli kulkenut, tuli hän linnaan taas yöksi niinkuin ennenkin, jossa +niin ikään akka oli eläjänä yksinänsä, se vain väliä, että vielä oli +isommat nännit sillä, ja suurempi oli muutoinkin sisariansa. Se huutaa +samatse kuulijansa koolle niinkuin toisetkin sisarensa saadakseen tietoa +heiltä sen sukulaisensa asiaan. Sai vain huutaneeksi, niin alkaa jo +linnan ympäriltä kuulua litsintä, lätsintä semmoinen, ja siitä tulee +piha isoja sammakoita täyteen. Niiltä tutkii nyt akka sen miehen asiata, +kysyy: "Tiedättekö mikä se on: mennä ei niin kunne, tuoda ei niin mitä?" +-- "Me emme tiedä!" vastasivat sammakot. -- "Ettekö kukaan tiedä?" kysyi +uudelleen akka, "jokos kaikki olette koolla?" -- "Vielä on yksi vanhin +meistä jäljellä", sanoivat sammakot, ja samalla tulla löksii sekin vanha +sammakko pihalle. Siitä kysyi emäntä sitten uudelleen kaikilta: +"Tiedättekö, mikä se on ja missä se elää, jolla on nimenä Ei-niin-mitä?" +-- "Ka, sit' emme tiedä", sanoivat kaikki muut niinkuin ennenkin, vaan +vanhin sammakko tulla löksi emäntänsä eteen ja sanoi viimeiseksi: "Minä +sen tiedän, jota nyt kysytte." Kuultuansa tämän työntää akka toiset +palvelijansa poikkeen, ja sen vanhan sammakon vain käskee vuottamaan +pihalla huomiseen aamuun asti, silloin häntä tarvittaisiin; mutta miehen +syöttää, juottaa hän linnassa hyvästi ja laatii hänelle vuoteen yöksi +niinkuin sukulaisellensa konsana. + +Makaamasta noustuaan aamulla pyrkii mies matkaansa jo, ja emäntä vie +hänet sammakon luokse pihalle, sanoo: "Kuljehan vain tämän sammakon +jäljessä, meni jos kunne, eläkä pelkää mitään, niin kyllä tulet matkasi +perille." Mies kun oli lähtemään valmis, ei muuta kuin hyväiset jätti +akalle ja sanoi siitä sammakolle: "Saappas nyt matkalle!" Tämä läksi nyt +tietä näyttämään niinkuin emäntä oli käskenyt, ja saatiin matkaamaan +yhdessä. Sammakko hyppiä löksii tietä myöten, ja mies jäljessä astuu +yhä, kukali toinen edelle siirtyy tuossa. Sitä tekoa tehden kulkevat +kaiken päivää yhdessä, kunne ilta pimeni, niin tullaanpas linnaan +moiseen kuin se, josta lähdettiinkin. Pihalta hyppii sammakko portaille, +niin porstuan ovi aukeaa samalla. Siitä hyppää porstuaan, niin tuvan ovi +aukeaa taas itsestänsä, josta hyppää jo sisälle, ja mies tulee perästä. +Siellä on tuvan sillassa loukko, ja sammakko menee siihen, vaan mies ei +luovu hänestä, vaan menee jäljessä hänkin. Hypätessään sinne uppoaa hän +vyötäisiään myöten sillan alle, vaan pääpuoli ruumista jää ylhäälle +tupaan. On siinä, olettelee miesrukka haudassansa ja vuottelee, mitä +tuosta verestyisi, vaan ei näy, ei kuulu mitään. Kotvasen vuoteltuansa +alkaa jo pitkästyä tukalaa oloansa ja mielii noustakseen ylös, vaan +samassa aukeaa ovi, ja sieltä tulee herra sisälle, tuo metsämies +semmoinen hyvässä asussa. Heitettyään metsästyskalunsa päältään saapi +hän lattiata kävelemään niinkuin kodissaan ikään virkkamatta loukossa +seisojalle mitään. Sillä tavoin oli jo kotvasen aikaa ääneti +astuksennellut, kädet ristissä selällä, niin sanoihan viimeinkin hiljaa +itseksensä: "Ei-niin-mitä!" -- "Mitä?" vastasi ääni samalla loukosta. +"Hanki ruokaa!" sanoi mies ja käveli lattiata yhä. Sen kun sai +sanoneeksi, siihen tuli hänelle pöytä kaunis semmoinen, joka oli ruokaa, +juomaa täynnä, syö jos mitä. Metsältä tulija istui ruoalle siihen, söi, +joi kyllälteen kaikkea ja syötyänsä sanoi taas entiseen tapaansa: +"Ei-niin-mitä!" -- "Mitä?" vastasi ääni niinkuin viimeinkin. "Korjaa +ruoka", virkkoi mies, ja sillä erää katosi koko pöytä siitä, minne +lienee kadonnut, ja se metsämies avasi karsinaoven ja läksi toiseen +huoneeseen hänkin. + +Loukossa seisoja, joka kummastuksella oli nähnyt ja kuunnellut kaikki, +mitä tuvassa tapahtui, pani metsämiehen virkkamat sanat mieleensä +hyvästi arvellen itseksensä: "No, tässähän tämä olisi nyt minun +haettavani, millä keinoin hänet saisinkin." Koetteeksi sanoi siitä +hiljaksensa vain: "Ei-niin-mitä!" -- "Mitä?" virkkoi ääni samassa. +"Hankihan ruokaa!" sanoi mies, eikä aikaakaan, kun tuli pöytä hänelle +samatse kuin sillekin metsämiehelle, se vain, että oli matalampi, jotta +kykeni hän loukossa seisoen syömään siitä. Syötyänsä sanoi taas: +"Ei-niin-mitä!" Näkymätön kysyi: "Mitä?" -- "Korjaa ruoka!" sanoi mies, +ja samalla katosi taas koko se pöytä, minne lienee kadonnut. Jäätyään +itseksensä arveli mies: "Enköhän tuota näkymätöntä toveria voisi +kerallani saada", ja sanoi taaskin: "Ei-niin-mitä!" -- "Mitä?" kysyi +ääni. "Minä lähden loukosta pois", sanoi mies. "No, minä lähden +keralla", pakisi näkymätön olento. "Hyvä kun lähdet!" arveli toinen, +nousi loukosta ja kävi porstuaan, niin sanoo uudelleen: "Ei-niin-mitä!" +-- "Mitä?" virkkaa ääni. "Minä jo olen porstuassa", sanoi mies. "Jo niin +minä olen", vastasi ääni. "Ka, hyvä kun olet!" tuumasi mies, kulki +edelleen ja tuli portaille, niin sanoi itseksensä taas: "Ei-niin-mitä!" +-- "Mitä?" kysyi ääni. "Minä lähden maantietä astumaan", sanoi mies. +"Niinpä lähden minä keralla", virkkoi ääni. -- "Hyvä kun lähdet!" arveli +toinen ja kulki vähän matkaa edelle, niin muisti jo taas näkymättömän +toverinsa miettien mielessänsä: "No, onkohan tuo nyt keralla?" ja sanoi +siitä: "Ei-niin-mitä!" -- "Mitä?" vastasi ääni. "Syödä himottaa", sanoi +toinen, ja tuossa paikassa tuli pöytä taas eteen hänelle niinkuin +ennenkin, josta söi taas mies mahansa täyteen, kun oli ruoat siinä +hyvät; vaan syötyänsä vietätti pöydän poikkeen taas samalla keinoin kuin +ennenkin ajatellen mieltänsä myöten: "No, hyvähän, kun läksi näkymätön +toveritsa keralla, ei nyt hätää tule, kun pöytä on mukana." + +Hyvillä mielin kulkee mies edelleen ja tulee kotvasen astuttuansa meren +rannalle. Siitä on laiva loitompana vähän, joka ikään on lähtemäisillään +merelle, niin alkaapas huutaa niitä laivamiehiä sieltä ja pyrkii palkan +edestä laivassa kulkemaan. No, laivalaiset kun näkivät rannalla +seisojan, tulivat vähäisellä veneellä hakemaan häntä. Mies pääsi nyt +siihen, vaan pelkäsi toverinsa jäljelle jäävän ja sanoi tiedustaakseen +sitä hiljakseen hyvin: "Ei-niin-mitä!" Näkymätön toveri kysyi samalla: +"Mitä?" -- "Minä jo olen veneessä", sanoi mies. "Jo niin minä olen", +virkkoi toinen. "Hyvä kun olet!" ajatteli mielessään mies ja kulki +veneessä laivaan. Siellä koetteli samalla tavoin sitten, onko toveri +keralla, ja näkymätön toveri vastasi häntä niinkuin ennenkin. No, ei +muuta, pannaan laiva liikkeelle ja saadaan purjehtimaan, niin sanoo +huvikseen taas mies: "Ei-niin-mitä!" Ääni virkkaa entiseen tapaansa: +"Mitä?" -- "Syödä himottaa", sanoi mies ja tuotti näkymättömällä +toveritsallaan sen entisen ruokapöydän eteensä, josta syöttää, juottaa +kaiken rahvaan laivassa; onhan tällä, mitä syödä, juoda näkymättömällä +ruoan laittajalla, josko useampiakin syöttäisi. Laivalaiset kun näkivät +pöydän, mimmoinen tämä miehellä oli, he sitä vaihtamaan heti. On näet +kumma kalu heilläkin, kun on alasin semmoinen, johon kun kolme kertaa +paljalla lyö, niin tulee kaksitoista miestä ilmiin heti, ja raatavat +minkä käskenet konsaan; he sen alasimen antaisivat miehelle siitä +pöydästä, josta oli heitä syöttänyt. No, hierotaan, hierotaan kauppaa, +niin mies vaihtaa kuin vaihtaakin toisille pöytänsä ja saapi heiltä sen +alasimen sijaan, joka miehiä tuotti, vaan ei virka vaihtaessaan +näkymättömästä toverista mitään. + +Aikansa kuljettuaan laivassa pääsevät jo meren poikki viimeinkin ja +tulevat matkansa päähän, niin laiva laskee satamaan, ja mies lähtee +siitä maalle, se laivalaisilta vaihtamansa alasin keralla. Astuu, astuu +kotvasen, kunne alkaa matkastaan väsyä, niin miettii mieltänsä myöten: +"No, vieläköhän tuo läksi näkymätön toveri keralla, olisipa nyt ruoan +tarvis!" Arvellessaan sitä sanoo hän hiljaksensa vain: "Ei-niin-mitä!" +Siihen virkkaa, mikä virkkaakin: "Mitä?" -- "Syödä himottaa", sanoo +mies, ja tuossa paikassa tulee hänelle se pöytä, mikä ennenkin aina, +ruokaa sekä juomaa täynnä. Tästähän käypi miehen mieli hyväksi, kun +vielä entinen toveritsa keralla oli. Iloissaan katselee hän milloin +alasintaan, milloin pöytäänsä ja sanoo itsekseen: "Hyvä, kun on kaksi +tämmöistä kalua minulla, ei nyt hätää tule minkään puolesta!" Söi siinä, +aikaili pöytänsä ääressä ja maisteli viinaakin toisinaan aina, niin +alkoipa nukuttaa häntä ja silmät väkisellä umpeen käydä. "No, eihän +minulla kiirettä mitä ole", arveli hän siitä nyt mielessänsä, heittihe +nurmelle pitkälleen ja nukkui siihen sikeästi. + +Mitenkäs olikaan sill'aikaa laivassa asiat? Miehet luulivat voittokaupan +tehneensä hyvän, vaan mitenkäs kävikään? Aiottiin ruoalle ruveta, niin +jopas oli se kaunis ruokapöytä poikessa. Aletaan arvella asiata, +sanotaan: "Ka, johon se mies meiltä alasimen otti ja pöydän vei keralla, +voi perhana!" No, ei muuta, lähdetään miestä ajamaan takaa, saataisiinko +kiinni vielä. Mies kun oli nukuksissa, se kyllä olisi saavutettu +piankin, vaan he kun sen semmoista rymäkkää sieltä tulivat, se ääni ja +astunta kuului jo etäälle hyvin, ja mies heräsi makaamasta. Kavahtaen +seisaalle ymmärsi hän asian, että ne ne ovat laivalaiset häntä ajamassa, +ja sai alasintaan kolmatse helähyttäneeksi hädässänsä. Siitä tuli +kaksitoista miestä ilmiin heti, ja kysyivät, mihin heitä tarvittaisiin. +"Nuo laivalaiset ajavat minua perästä", sanoi mies "lyökää heitä!" No, +siitäkös nyt kauhea kapina nousi, miehet ala lyödä vain laivalaisia +selkään, jotka vähiin henkiin pieksettiin, kunne pitkällään makasivat +maassa, josta katosivat ne miehet jällensä. Kun ei laivalaisista nyt +pelkoa ollut, korjuutti mies näkymättömällä toverillaan ruokapöytänsä ja +läksi alasintaan kantamaan. Kulki, kulki edelleen kotvasen, niin tuli jo +kotimaahansa, sinne oman kuninkaansa linnaan. Siellä parhaallansa häitä +pidetään miehen naiselle ja kuninkaan vanhimmalle pojalle, ja ilot ovat +parhaallansa ikään, niin pääsee naisen entinen mies muun rahvaan +joukossa sisälle. Hän on ylen hyvä soittaja sitten, niin kysyy luvan, +tokko rahvaan iloksi soittaa saisi. Lupa annettiin kohta, ja hän soitti, +soitti niin kauniisti siinä, että kaikki mieltyivät häneen. Morsiankin +alkaa surkutella häntä ja sanoo: "Tuolle soittajalle pitää juomista +antaa, ehkä vesselässä vielä paremmin soittaisi." Siihen tuodaan nyt +pullo viinaa samalla, ja morsian omasta kädestään tarjoaa miehelle +ryypyn. Tämä kun ottaa pullon häneltä, pudottaa juodessaan siihen +sormuksensa, minkä ennen morsiameltaan oli saanut, ja antaa pullon +tyhjänä takaisin. No, morsian kun keksii sormuksen pullon pohjalla, +tuntee sen kohta ja sanoo kaikille: "Minä nyt en vihille lähde, jos +kolmeen palaseen pankaatte; minulla on mies entinen elossa!" Siitä +arvataan nyt asia, sanotaan: "Se on tuo soittaja!" ja ruvetaan +hätyyttämään häntä; vaan mies kun helähytti alasintaan kolmatse, siitä +tulivat ne kaksitoista miestä hänelle avuksi ja pieksivät rahvaan kaiken +ja kuninkaalliset itsekin kuoliaiksi. No, kun hävisivät nyt entiset +vallat kaikki, mies sai naisensa takaisin ja pääsi kuninkaaksi linnaan, +jossa hyvänä elää vieläkin. -- Sen verta sitä. + + + + +ENNUSTUKSET + + +Oli ennen kaksi tietäjätä yhtenä vaeltamassa, ja tulivat matkallaan +muutamaan taloon yöksi. Siinä lammas oli silloin vuonimassa, niin sanoo +nuorempi vieras toverilleen, kuka oli päätietäjä: "Pitäisipä auttaa +lammasta, kun se tuskissaan on." -- "Pitäisi tuota auttaa", vastasi +toinen, "vaan liekö tuosta hyvää, hukkapa sen vuonan syöpi kuitenkin." +-- "Surkeatahan on sekin kyllä, vaan autettava kaikitse lammasrukka +olisi", virkkoi se, kuka pakinan alotti. "No, pääsköön lammas +kivuistansa!" sanoi siitä vanhempi tietäjä, ja heti synnyttikin lammas +vuonan. Hyvä tämä; vaan päätyipä talossa emäntä keralla mahakkaaksi, ja +se taas saantatuskassaan oli, jonka älysivät vieraatkin hänen +valituksistaan heti. No, ei muuta, alkaa jo nuorempi mies surkutella +sitä ja käskee toverinsa auttaa emäntätä kivuissansa, kun tuo niin +surkeasti valitti. "Ka, voipi hänet auttaa!" vastasi toinen, "vaan liekö +tuosta hyvää, siitä syntyy poika semmoinen, joka tappaa isänsä ja nai +emonsa." Kumminkin sanoi hän siitä: "Pääsköön emäntä vaivoistansa!" ja +samalla sai emäntä pojan. + +Oltuaan yötä talossa lähtevät tietäjät aamulla matkaansa, mutta isäntä, +kuka oli kuullut heidän puheensa, painui pahoille mielin siitä ja meni +suruissaan vaimonsa luokse, sanoi: "Niin ja niin ennustivat ne miehet, +että vuonan syö hukka, vaan tämä poikamme tappaa minut ja nai sinut." +Kuultuaan tämän säikähtää äitikin, ja aletaan tuumitella yhtenä, mitä +neuvoa pitää, kun nyt paha semmoinen oli tarjona. Jo arvellaan tappaakin +poika, vaan ei raahdita kumminkaan, vaan heitetään elämään lapsi, +kunneka mieheksi kasvaisi, jotta nähtäisiin, mikä siitä tulee, ehkä lie +se miesten puhe tyhjä ollut. Tulipa syksy siitä ja keyrin aika, niin +tapetaan se vuona talossa ja keitetään keyrirokka hänestä, kuten +vanhuudesta tapa oli. Rokka kun sai valmiiksi, vetäistiin ikkuna auki, +tuo kun oli vanhan kansan ikkuna semmoinen, ja pantiin lihat jäähtymään +siihen; vaan liemi kannetaan vatiloissa pöytään heti ja ruvetaan yhtenä +syömään sitä. Ollaan vähän aikaa ääneti, niin muistelee syödessään +isäntä niiden tietäjien ennustusta, sanoo: "No, mitähän miehiä ne +yövieraat lienevät olleet, kun valhetta puhuivat sanoessaan hukan syövän +tämän vuonamme; ka, tässähän on rokka edessämme." Ei aikaakaan; syödään +siinä, syödään lientä, niin pitäisipä lihaakin saada, ja katsotaan +lihavatia ikkunalta, vaan tässäpä ei mitään enää, lihat jo ovat +mantereella maassa, ja hukka siinä syödä ritustelee viimeisiä tähteitä. +Tätäkös säikähdettiin nyt talossa, sanottiin kohta: "No, kävipähän se +miesten sana toteen, vaikk'emme luulleet!" ja isää pelotti nyt +pojallekin vielä käyvän niinkuin oli ennustettu. Estääkseen ajoissa sitä +sieppasi hän poikansa kätkyestä ja oli jo veitsi kädessä kurkkua +leikatakseen siltä, vaan pääsi äiti siihen ja koki evätä miestään, +sanoi: "Elä, armas toverini, omaa lastamme tapa, panemme hänet ennen +lautapalaselle mereen, vieköön sillä minne vienee, eikö tuo kuolle +kumminkin!" No, isä heittikin tapannan, vaan oli jo veitsellään +ennättänyt poikansa rintaan piirraltaa pienoisen juovan. Äiti sai siitä +syliinsä lapsen, kääri riepuja ympärille hyvästi ja sitoi sitten +lautapalaseen kiinni, joka työnnettiin mereen vesiajoksi. + +Poika poloinen vieree nyt vieremistään siellä, ja aalto häntä lykkää, +lykkää yhä, kunne vie viimeinkin monasterin rantaan, mikä oli meressä +siellä. Utautuipa työmiehiä rannalle, niin ottivat lapsen siitä ja +veivät monasterin isännälle. Tämä sattui kelpo mies olemaan vallan, otti +vesiajona tulleen lapsen luoksensa ja rupesi kasvattamaan häntä. Kului +aikaa kotvasen, vuosi tuli, toinen meni, ja lapsi kasvoi kasvamistaan +yhä, että tuli kunnon poika hänestä, hyvä; vaan kun täydeksi mieheksi +pääsi, alkoipa jo ikävä tulla saaressa hänelle ja mieli laatia maata, +maailmata katsomaan. Sepäs ilmoittaa nyt halunsa kasvattajalleen kerran, +sanoo, niin ja niin hänen on ikävä, muita maita hän pyrkisi näkemään. +"No, kunhan lienee ikävä sinulla semmoinen", vastasi monasterin isäntä, +"niin mene, poikaseni, mene!" Eikä aikaakaan, niin saatettiin poika +saaresta mannermaalle, että lähteköön nyt siitä, minne mielensä laatii. +Tämä saikin vaeltamaan heti ja kulki, asteli edelleen kauan, tullakseen +jonnekin, mistä työtä, ruokaa saisi. Kotvan kuljettuansa näki hän talon +viimeinkin ja poikkesi siihen. Siitä isäntä oli metsässä, ja emäntä vain +kotona, niin kysyy hän matkaajalta: "Mistäpäs, vieras, olette ja kuka +viroiltanne?" -- "Olenpahan joutomies moniahta", vastasi toinen, "täällä +käyn tietelemässä, mistä työtä, ruokaa saisin." -- "No, olisi meillä +työtä", virkkoi emäntä, "mene naurishuuhtaa vartioimaan, siinä rosvot +käyvät syömässä, täss' on jousi käteesi, he! Ken tulee, se ammu!" Mitäs, +hyvä tämä, kun työtä annettiin; poika sai aseensa emännältä ja sai +rosvoja vahdintaan kuten puhe oli. Siellä oli suuri, korkea kivi +naurishuuhdassa, niin sen suojaan rupesi hän piilemään, eikö näkyisi +rosvoja tulevaksi. + +Ei aikaakaan vielä, niin alkaa jo ryske kuulua metsästä, ja sieltä tulee +vanha ukko, aidan yli nousee huuhtaan, mättää siinä helmuksensa naurista +täyteen ja lähtee sen kera menemään matkaansa. Sitähän vuotteli +vartijakin ja ampua sätkäsi ukkoa silloin, että se kellelleen meni +samassa. Siitä meni talolle poika takaisin ja kertoi, minkä oli tehnyt, +että jo hän rosvon ampui nyt naurishuuhdassa. No, eihän mitä, hyvä +emännästä se, kun nauriin kantaja katosi, vaan ei ollut työtä muuta nyt +pojalle antaa ennenkuin isäntä metsästä tulisi. Sattui päivä murkinoissa +olemaan ikään, niin toimitti emäntä ruoan ja pani pojan syömään. Tämä +söi nälkäänsä vahvasti ja syötyään rupesi levolle vuottaaksensa isäntätä +kotiin. Kuluikin rupeama aikaa maatessa, vaan yhä oli isäntä poikessa +vielä eikä näy tulevaksi, vaikka ilta jo pimenee. Tuostapa jo astuu +emännälle päähän, että: "Jos liekin minun mieheni se naurishuuhtaan +ammuttu, pitää käydäkseni katsomassa!" Tuumien tätä läksi emäntä +juoksemaan naurishuuhdalle, ja poika meni jäljessä näyttämään paikkaa, +missä hän rosvon oli ampunut. No, siellä kun käännellään, katsellaan nyt +kuollutta, emäntä tunteekin ukkonsa, sanoo: "Ka, tämähän tämä on minun +mieheni täällä! Voi, vierasrukka, kun ukkoni ammuit." -- "No, minä en, +emäntäiseni, häntä tuntenut", vastasi poika, "mistäpä minä outo +tuntisin, rosvoksi luulin." Mitäs, eihän emäntä voinut syyttääkään +ketään, kun asiata arveli, itsehän hän oli käskenyt ampumaan, ken vain +tulisi. Kun ei muuta voida, haudataan isäntä ja lasketaan maahan; vaan +poika jää emännän tahdosta taloon, että olisi, ken miehen töitä tekee, +kun nyt isäntä kuoli. Siitä kun aikaa kuluu muutaman, leski pojan ottaa +miehekseen, se kun joutava mies oli, ettei häntä mikä estänyt. Eletään, +ollaan yhdessä sitten, niin päädytäänpä kylpemään yhdessä kerran. Siinä +näkyy miehellä naarma rinnassa, tuo punainen juova semmoinen, kuin +veitsellä muinoin piirretty, ja emäntä kysyy häneltä kylvettäessään +sitä, sanoo: "Mikä naarma se tuo on?" Mies vastasi: "Mikä lienee, +synnynnäinenkö vaiko lapsena muinoin saatu, min'en tiedä." -- "No, +missäs sinä olet syntynyt?" kysyi emäntä. "En tiedä itsekään", virkkoi +mies, "monasterissa elin, kasvoin, siihen lautapalasella vesiajona +muinoin tullut." -- "Voi poloinen päiviäni!" huutaa siitä nyt emäntä, +"sinähän olet minun poikani, jota jo kuolleeksi luulin! Kävihän niiden +yövierasten sana toteen: hukka söi vuonan, ja tässä nyt olemme +naimisissa, tapettuasi ensinnä isäsi!" Mitäs, kauhistuuhan sitä nyt +poikakin, kun semmoiset kuuli, ja heille käypi se höröksi kummallekin. +"Kunnepa nyt saada, miten elää, kun tämmöiset teimme?" pakisi poika. +"No, ei muuta", sanoi äiti, "lähde sinä, poikani, matkalle tästä heti, +kysy kirjamiehiltä oppineilta, millä tämän tekomme anteeksi saisimme." + +Kuultuaan äitinsä sanat läksi poika astumaan kotoa ja kulki suruissaan +tietä pitkin arvellen rikostaan, kuin oli kauhea. Tuleepa siitä vanha +monasterilainen kirja kainalossa vastaan tiellä, niin kysyy poika +asiataan siltä, sanoo: "Semmoiset tein, isäni tapoin, emoni nain, +milläpä semmoiset teot anteeksi saada?" Monasterilainen, se vanha ukko, +aukaisee kirjansa heti, etsii, katselee siitä kaikki paikat lävitse, +vaan ei löydä koko semmoista seikkaa mistään, sanoo pojalle: "Ei niitä +tekojasi, miesrukka, millään anteeksi saada, kovin ovat kauheita." Se +kävi nyt toisen mielestä pahasti hyvin, eikä voinut poloinen mies +hallita intoansa, vaan kohotti nyrkkinsä ja löi sivallutti +monasterilaisen sillä erää kuoliaaksi. Tuosta läksi hän taipaleelle taas +ja kulki edelleen aina, kunne tulee toinen vielä vanhempi +monasterilainen matkalla vastaan sitten, niin sille haastaa taas +asiansa, sanoen niin ja niin tehneensä ja ukon vielä tappaneensa +päälliseksi. Ukko katsoo kirjojansa ja sanoo siitä niinkuin +viimeinenkin, ettei semmoisia tekoja voi millään anteeksi saada. No, +mies kun sen taas kuuli, innostui jo uudellensa ja tappoi senkin ukon +niinkuin äskeisenkin, josta läksi matkaansa heti käydä huppuroimaan +edellensä. Ei aikaakaan, kun tuli kolmas monasterin mies kirjat +kainalossa vastaan tiellä, ja poika taas kertoo seikkansa hänelle, +sanoo: "Semmoiset tein, isäni tapoin, äitini nain ja kaksi ukkoa vielä +tapoin tullessani, kun sanoivat niitä töitä ei millään anteeksi +saatavan; miten on asia teistä?" Ukko, kuka oli vanha jo ylen ja +harmaapäinen, katsoi ensinnä kirjoistansa, arvelihe, ajattelihe vähäsen +ja virkkoi siitä pojalle: "Ei ole rikosta niin suurta, jota ei anteeksi +anneta, kun vain oikea katumus on. Teidän pitää nyt kalliolle +mennäksenne, sinun siihen kaivoa hakata, kunne vettä nousee viimeinkin, +ja äitisi vieressä istua siinä musta lammas sylissä, kukali se +karvaltaan valkeaksi muuttuu." + +Kuultuaan tämän sanoi poika kiitokset neuvosta ja kulki takaisin +kotiinsa, jossa kertoi äidillensä, mitä monasterilainen oli sanonut. +Siitä menivät yhdessä kalliolle sitten kuten määrä oli; poika puuralla +kaivoa kaivamaan; äiti vierelle istumaan musta lammas sylissä. Kului +aikaa jo monta, ja poika työtään teki yhä, vaan ei lähtenyt apua, vaikka +kuin olisi hakannut. No, mitäs ollakaan; se kallio oli maantievieressä +ihan, ja siitä hyvää, huonoa rientää ohitse, niin kulkeepa muutamana +päivänä herra semmoinen maantietä myöten, kulkusissa, iloissa ajaen, ja +kysyy mieheltä, mitä tekee, kun siinä kalliota hakkailee. Mies selvittää +asian kannoillensa, sanoo pahatöitään anteeksi pyytävänsä ja kysyy +vuorostaan herralta: "Kenpä olette ja kuka viroiltanne?" -- "Minä olen +mies taitava semmoinen, joka teen väärän asian suoraksi, suoran +vääräksi", vastasi herra, "käräjiin menen nytkin, kyllä minä sinutkin +autan, kun vain rahaa maksanet." No, miehelle tämä puhe kävi pahasti +mieleen taas, kun hänen semmoista työtä täytyi raataa, ja toinen sillä +koiruudella eli. Miettiessään sitä, nousi vanha intonsa taaskin, ja hän +samassa sitä herraa lyödä paukahutti puuralla otsaan, jotta se +kerrassaan kuoli. Sen kun sai tehneeksi, siitähän nyt ihmeet näyttihe. +Kallio aukesi silloin jo kaivoksi, ja se musta lammas, jota äiti +sylissään piteli, muuttua sävähti valkeaksi. No, ei kummempata! Sitähän +ihastuivat nyt kalliolla olijat, kun kostotyö toimeen tuli; vaan pojalle +nousi siitä kuitenkin taas uutta huolta, kun hän herran tappoi, millä +sekin nyt anteeksi saada. Eihän muuta; meni sen saman monasterilaisen +luokse, jolta ennenkin oli neuvon saanut, ja kertoi asiansa: "Niin ja +niin se nyt tapahtui; kaivo jo on valmiina, ja musta lammas valkeaksi +muuttui." -- "Mitenkäs niin?" arveli ukko, "vastahan kuuden viikon +päästä oikeastaan olisitte työstänne päässeet." -- "Semmoinen ja +semmoinen mies kulki siitä", selvitti poika, "ja minä hänet löin +kuoliaaksi." -- "No, se sitä parempi!" sanoi vanhus, "se oli hyvä, että +sen tapoit; hän on enemmän Jumalata rikkonut kuin sinä, sentähden teiltä +rikonta-aikakin lyhennettiin, nyt voitte rauhassa olla!" + +Sillä tavoin pääsivät rikoksenalaiset pahatöistään vapaiksi ja elivät +kaiken aikansa rauhassa yhdessä, toinen äitinä, toinen poikana. -- Sen +pituinen se. + + +TOISINTO + +Oli muinoin mies. Se löihe pahankuriseksi hyvin: tappoi hevoset, tappoi +lehmät, vasikat kaikki, niin oli hän ilkeä. Tappoi vielä pään, tappoi +toisen, aina yhdeksän henkeä tuhosi, niin hän kun niin oli syntinen, +arvelihe, ajattelihe viimeinkin: "Minä kun näin rikoksenalainen olen, +enhän minä tuonilmaista eloa niin konsaan saa nähdä enkä Jumalan iloa +katsella. Lähden kuitenkin monasteriin räähkiä sanomaan, otettaneen, ei +otettane!" Meni niissä tuumin monasteriin, tuli isännän luokse ja pyysi +räähkiä ottamaan. "En minä ota, mene toisen luokse", sanoo kohta +monasterin isäntä eikä ota kuullakseen häntä. Mitäs siihen; mies menee +toisen luokse niinkuin neuvottiinkin, vaan toinen taaskin sanoo: "En +minäkään voi räähkiäsi ottaa, mene tuonne, siell' on meillä vanhin ja +pääisäntä, se ne ottaa kun ottanee." Mies meni ja heittäysi polvilleen +isännän eteen sanoen siinä kaikki syntinsä, että niin ja niin hän on +tehnyt, mikä neuvoksi sopisi? "No", sanoi monasterin isäntä, "koska sinä +semmoinen syntinen olet, niin hiilihauta on ja tervaskanto maantien +varrella tuolla; kun seulalla voinet haudan sen vettä kantaa täyteen, ja +tervaskanto lehtiä tehnee, äsken minä syntisi sinulle anteeksi annan." +Sen puhuu monasterin isäntä ja seulan panee käteen miehelle käskien niin +tehdä kuin neuvo oli. + +Mies lähtee siitä neuvotulle paikalle heti, jossa alottaa työnsä: päivän +aina vettä kantaa hiilihautaan, toisen tervaskannolla rukoilee, +rupeaisiko tuo kasvamaan sillä. Sitä hän tekee kolmekymmentä vuotta, +vaan ei lähde apua. Kolmannellakymmenennellä vuodella siitä eräänä +päivänä kulkee mies kaupunkiin päin aamusella nureksien kuultavasti ja +pahoilla mielin, vaan kun iltasella kaupungilta palajaa, niin tanssii ja +pajattaa jorahuttelee hyvillä mielin. Se siitä monta aikaa kulkee siten, +ja tervaskannolla rukoilija aina arvelee mielessänsä: "No, mikähän +lienee tuo miesryökäle, kun se tuolla kurin kulkee, ei ainakaan se hyvä +mies ole! Yhdeksän päätä olen jo tappanut ennen; ka, tapan vielä tuon +kymmenennen, vaikka mikin tulkoon!" Pitäessään tuumaa tämmöistä tuhosi +hän sen kaupungissa kävijän kymmenenneksi ja meni siitä työlleen taas, +vei vettä hiilihautaan kuin ennenkin, vaan tämäpä jo itsestään täysi on. +No, ei kummempata maailmassa! Meni tervaskannolle rukoilemaan tuosta ja +risti silmänsä, niin tervaskanto jo lehdessä, semmoista suurta, kaunista +lehteä! "Oi Jumalainen, suuri sinä olet!" sanoo itsekseen mies, +"kolmekymmentä vuotta jo rukoilin eikä lähtenyt lisää, niin nyt on vesi +kaivossa ja kanto lehdessä; minkä hyvän nyt lienen tehnyt, kun tämä näin +kävi?" + +Saadakseen tietoa siihen meni hän monasteriin saman ukon luokse, joka +hänelle työtkin määräsi, ja puhui asiansa, sanoi: "Niin ja niin se nyt +on; jo on hiilihauta vettä täynnä ja tervaskannossa lehdet." -- "En usko +ensistään, sinä horailet", vastasi monasterin isäntä, ja lähtee +katsomaan itse. Tullaan paikalle yhdessä, ja näkee siinä monasterin +isäntä, miten kaikki oli. Ihmetellen sitä sanoo hän miehelle: "No, niin +on, niin! No, mitä hyvää sinä tällä ajalla teit, kun tämä näin on käynyt +sinulle?" -- "Niin ja niin", vastasi toinen, "tästä mies matkasi ohitse +aina kaupunkiin päin; aamusella kun meni, niin pahoilla mielin astui ja +hyreksi, vaan kun iltasella tuli, niin jalalla meni ja toisella ja pajan +pani kaiken remun, niin oli hyvillään ylen. No, minä siitä arvelihen: +'Kun jo yhdeksän henkeä olen menettänyt, täytän kymmenisen,' ja tapoin +siitä sen miehen, räähkäsin." Siitä jo monasterin isäntä arvasi asian, +sanoi: "Sehän se nyt on ollut koko maakunnan rosvo se mies, jota kaikki +toivoivat tapettavaksi, henkäilivät mielessänsä. Se oli tuomari +semmoinen: väärän asian teki suoraksi, suoran vääräksi, kun kellä oli +rahaa hänelle viedä; se oli onneksi, että sen tapoit, siitä sait sinä +Jumalalta kaikki tekosi anteeksi." Tästäkös nyt miehen mieli parani, kun +ei pahatöitään enää tarvinnut pelätä. Ikänsä eli hän siitä päivin +siivosti kaikella tavoin ja pääsi kuoltuaan Jumalan omaksi hänen ihoansa +ilmaisesti näkemään. -- Sen pituus se. + + + + +HAASTELEVAT KUUSET + + +Oli metsimies muudan. Se kahden koiransa kanssa meni metsälle kerran ja +pyyteli riistaa kaiken päivää siellä. Sitä tehden oli hän loitonnut +kauaksi salolle eikä ruvennut pimeässä osoittelemaan takaisin, vaan +päätti yötä pitää metsässä ja aamulla päivän tullen kulkea kotiinsa. +Niissä tuumin meni hän suuren kuusen juurelle, teki valkean +lämmitelläkseen siihen ja asettihe vierelle lepäämään. Siinä oli nyt +hyvä ollaksensa, ja hän oli jo nukkumaisillaan juuri, kun kuului äkkiä +hänelle pakina. Kuuseen, jonka juurella valkea paloi, oli sattunut +jäämään suuri käärme, ja se pyrki nyt alas siitä pyytäen mieheltä apua, +kun ei itse valkealta hirvennyt laskeutua maahan. Mies vaikka oudostui +sitä, kun käärme ihmisen tavalla pakisi, sanoi kuitenkin vastaten +puhetta: "En minä voi sinua laskea sieltä, sinä söisit minut." -- "En +minä syö, veikkonen, sinua", rukoili käärme, "kun laskenet täältä, niin +minä neuvon sinulle kaikki kielet: linnun, puiden ja kaikkien puheet." +-- "No, milläs saattaisin minä sinut laskea alas?" kysyi mies. "Hakkaa +suuri puu, pane se tätä kuusta vasten, niin minä tulen sitä myöten", +neuvoi käärme. Mies kun näki palkan hyväksi, suostuikin siihen, kaatoi +puun kuusta vasten ja laski sitä myöten käärmeen alas. Päästyään maahan +puhui käärme siitä miehelle palkoista kaikki kielet, mitä maailmassa +taitaa olla, linnun, puiden ja kaikkien eläinten sekä kasvien kielet, +mutta kielsi kellekään virkkamasta mitään; ei edes omalle naiselleenkaan +saisi hän virkkaa asiasta sanaakaan, milloin virkkaisi, silloin paikalla +kuolisi. + +Mies kun sai kielet opituksi, ja käärme läksi matkaansa, hän kohta +laittautui valkean viereen taas maatakseen yötä nyt siinä. Vaan eipäs +aikaakaan, kun kuului uudelleen pakina. Koirat olivat isäntänsä +jalkoihin asettuneet vahdintaan, ja toinen alkaa siitä pakista toiselle, +sanoo: "Jää sinä nyt perheenmiehen kanssa tähän, vahdit isäntää hyvästi, +muutoin hukat yöllä tulevat, syövät hänet; minun täytyy kotiin mennä, +sinne tulee varkaita, ellei haukuntaa talolta kuulu." -- "No, mene sinä, +toverini, mene", vastasi toinen, "vartioi kotia vain, kyllä minä täällä +isännän katson." Mies, joka kaikki kielet oli oppinut, ymmärsi +koirienkin pakinan hyvästi, arveli: "Onpa teillä mieltä enemmän kuin +luulisikaan", ja laski toisen koiransa kotia katsomaan niinkuin sillä +oli aikomuskin, vaan itse asettui levolle taaskin nukkuaksensa +viimeinkin, kun oli väsyksissään hyvin. Kohta alkoivatkin siitä silmät +umpeen käydä niinkuin nukkuessa ainakin, ja mies toivoi jo unen tulevan, +joka kyllä olisi tullutkin, eihän siinä mikä estänyt, vaan miehen olivat +käärmeen koulussa korvat niin aroiksi käyneet, että niihin joka ääni +kävi. Sieltä alkoi nyt outo humina kuulua korvesta, ja hän erotti +selvälleen, miten toinen kuusi tuulen suhinassa sanoi sille kuuselle, +jonka juuressa hän oli: "Oi kuoma, tule luokseni tänne, minä kuolen +kohta, tule minun maahanpanijaisiini!" -- "Ka, en jouda minä, +veikkoseni, suo anteeksi", vastasi toinen, "minulla on yöniekka +juurellani." -- "Tulehan kuitenkin, tule", huusi kuusi sieltä kolmeen +kertaan, vaan toinen ei lähtenyt hänen luoksensa kumminkaan. Siitä jo +kolmannen huutonsa jälkeen kaatui viimein rytisten se kuusi, jotta +kaikki metsä ryskähteli, eikä sen kovemmin kuulunut mitään; vaan toinen +kuusi, jonka juureen mies yövalkeansa oli tehnyt, sanoi toverinsa +kaatuessa: "Siihen menit, vanha veikko; hyvän päällä olit ikäsi, ja +hyvän päälle kaaduitkin!" Mies vielä selvästi kuuli tämänkin, vaan kun +siitä nyt kaikki metsässä hiljaa oli, niin uni sai vallan viimeinkin, ja +hän nukkui valkean viereen siihen. + +No, eihän se metsimies pitkältä kuitenkaan anna aikaa maataksensa; +päivän tullen nousi mies jo makuukseltaan ja muisti siitä ne yöllä +kuulemansa, mitä kuuset olivat pakisseet. "Untakohan minä näin, vai +mitenkähän se oli?" arveli hän itseksensä, "annas, lähden katsomaan, +mitkä hyvät ne sen kuusen luona ovat!" Niissä mielin sai hän sinne päin +kulkemaan, josta yöllä oli rytinän kuullut, ja käydä asteli korpea +kauan, kunneka löysi sen kaatuneen kuusen sieltä. Tässähän kävikin nyt +yöllinen pakina toteen kaikki: kuusen juuressa oli suuri raha-aarre ja +latvan alla musta, kiiltävä repo. Mies otti ne, vei kotiinsa siitä, ja +tuli sillä keinoin pohataksi nyt. "No, saisi tuo vaimokin nyt olla, kun +on elosta kyllin", miettii siitä hän mielessänsä ja ottaa itselleen +naisen siivon ja sorean, jott'ei maalla mointa. Sen kera elää kotonaan +siinä hyvästi, eikä tullut puutetta mistään, kaikkea oli heillä +runsaasti; vaan alkoipa miehestä aika kuitenkin pitkäksi käydä, hän kun +eli pohatan tapaan joutilaana, eikä tekemistä ollut mitään. Siitä +kerrankin muudanna aamuna joutessansa istuutui tupansa ikkunaan, josta +katseli pihalle, miten ilma oli kaunis ja ihana. Sieltä näkyivät hänelle +avarat peltonsa, ja ikkunan alla oli kaunis liinamaa lähinnä, jossa +lentelee pieniä lintuja yhä. Muiden keralla lentää nyt varpunenkin +poikajoukkoineen liinaa syömään siihen, ja pojat kun olivat äkkinäisiä +vielä, niin laskeutuivat maahan. Emä silloin opettaa heitä, sanoo +pojillensa: "Elkää, poikaseni, maasta syökö, syökää latvasta; mitä +maassa on, se on meidän, vaan latvat viedään pois." + +Kuunnellessaan sitä muhahti mies nauramaan, ja nainen, joka piiraita +paisteli kiukaan edessä, näki sen, virkkoi miehellensä: "Mitä naurat, +ukon-viettelys, näitkö minussa ihmeen?" -- "Nauranmahan mitä naurankin, +en minä voi sitä sanoa, eikä se sinuun koskekaan", vastasi mies. No, +tiedäthän sen akkojen luonnon, helpollako niistä pääsee, vai ensi +sanaako ne kuulevat konsana. Nainen enemmän vain rupesi kiusaamaan +miestänsä ja tuli siitä jo kaulaan kiepsahti hänelle ja rukoili: "Sano +nyt, mitä sinä nauroit." -- Mies ei viikommin voinut häntä nyt +vastustella, vaan sanoi viimeinkin: "Tuohan puhtaat vaatteet ensinnä, +niin sanon." No, nainen toikin vaatteet siitä miehellensä, joka muutti +ne samassa ja saatuaan muuttaneeksi rupesi penkille pitkällensä, kuin +ruumis ikänä laudalle pannaan suoraksi. Oli talossa sitten viisikymmentä +kanaa ja yksi kukko, niin sanoo mies penkiltä siitä naiselleen: "Laske +nuo kanat väljälle, jotta saisin heidät kerran vielä tämän ilman alla +nähdä ennenkuin lähden." Hän näet laittautui sanomaan, mitä oli +nauranut, ja tiesi kuolevansa siitä, vaan nainen luuli miehensä suotta +aikojaan vain kuvittelevan, se kun oli ilosteleva luonnostaan hyvin. +Teki siis kuten miehensä oli käskenyt ja laski kanat väljälle; vaan +kukkopa kun pääsee joukkoineen lattialle, se siinä kanojen kesken +pöyhistelee, panee ylpeästi: "Kok-koko-ko, koo-ko-kok: katso, minulla on +viisikymmentä akkaa, ja minä kaikki ne hallitsen; perheenmiehellä vain +on yksi, eikä sillekään jaksa hän oikeutta pitää, sen tähden käypi, +hupsu, kuolemaan." Mies kun taisi kaikki kielet, hän ymmärsi kukonkin +kokotuksen heti ja näki jo tuumansa turhaksi. "Onhan vastakin aikaa +kuollakseni!" arveli hän mielessänsä, kavahti äkkiä penkiltä seisaalle +ja kiljahti naisellensa: "Mitä, akka, siinä vielä jouten seisot? Jo ovat +piiraasi paistettuina; joudu töillesi sukkelaan, taikka minä tukkaasi +tulen!" Samassa olikin jo tavoittamassa naistaan tukasta, vaan tämä +pääsi kiiruusti pihalle, josta juoksi navettaan; ja siten jäi sanakin +mieheltä sanomatta ja hän itse eloon vielä. Akka ei sen kovemmin tyhjiä +kysellyt, vaan totteli miestänsä kauniisti, ja siinä elivät he kaiken +aikansa hyvinä sitten, eikä tullut toraa konsana. -- Sen pituinen se. + + + + +VELJESTEN NAIMISET + + +HIIRI MORSIAMENA + +Oli ennen kuningas ja sillä kolme poikaa. Isä kahta vanhinta pitää +hyvänä, vaan nuorinta häventelee yhä, sanoo häntä turilaaksi, +turjakkeeksi tahi muuksi, miten milloinkin sattuu, ja panee hänet +viimeinkin sotamieheksi. Siitä kun ollaan, eletään kotvanen, ja pojat +täyteen ikään saavat, niin kuningas rupeaa naittamaan heitä. Kutsuu +luoksensa kaikki kolme ja sanoo pojille: "Nyt te menkää kosiin tästä, +huomenna kello kun yhdeksän lyö, pitää olla morsiamet kaikilla." Pojat +valmistakse nyt käskyä kuullen kosimaan, ja kaksi vanhinta veljestä +lähtee matkaansa hyvillä kaluilla semmoisilla, isä kun heille hevoset, +vaunut ja kaikki on antanut hyvät; vaan nuorimmalla veljellä ei mitään. +Menipä vanhin veli siten, kihlasi ministerin tyttären morsiameksi +itsellensä; keskimmäinen kihlasi senaattorin tyttären, hyvän otti +mielestänsä morsiamen hänkin; mutta nuorimman oli veljen mieli alempana +kappaleen. "Minulle kun ei isäni antanut niin mitään", arveli hän +itseksensä, "minnepä minä voin naimaan lähteä, eihän minusta huoli +kukaan." Meneehän kuitenkin kotoa, kun ei auttanut siihenkään jääminen, +ja kulkee metsään päin viimeinkin, jossa saapi astua huppuroimaan, minkä +minne, kunka kunne, tietämättä suunnasta mitään. Astuu, astuu yhä, minkä +verran lienee jo astunutkin, niin tuleepa tuo mökki semmoinen vastaan. +Siihen menee hän mökkiin levätäkseen vähäsen. Tupaan kun tuli, siellä ei +niin ketään ollut muuta kuin hiiri vain yksi, joka pöydällä istuu. Mies +ei tuota liioin oudostunut: "Onhan", arveli, "mökkilöitä metsässä +monestikin; missä lienevät asukkaat poikessa töillään." Siitä astui jo +arvelematta tuvan karsinaan, mutta tuskin saikaan vielä sinne +istuneeksi, kun laatii jo hiiri pakinan, sanoo: "Minnepä miehellä +matka?" Tämän jo näkee poika ihmeeksi, sanoo vastaan hiirelle: "Sinä kun +et matkalleni kuitenkaan voi estettä etkä apua antaa, mitäpä sinä sitä +tarvitset tietää?" -- "Sanohan kuitenkin, minne on matkasi", pakisi +hiiri, "ehkä minä voisin auttaa kumminkin, ainakin rahvas sen verran +toistaan auttelee." No, mies kun älysi hiiren toimessaan ja siivosti +puhuvan, ilmoitti jo asiansa kuin ilmoittikin, sanoi suorastaan heti: +"Naimaan läksin, mitenhän sitten kauppani käyneekin!" -- "Ka, ota sinä +minua morsiameksi", pakisi vastaan hiiri ja lähenteli pöydän päätä, +kussa vieras oli istumassa. Tämäpä oli nyt toisesta niin somaa tämmöinen +pakina, ettei voinut hän nauramatta olla ajatellessaan sitä, vaan kun +siitä muisti kotinsa ja mitä isänsä oli sanonut, heitti jo nauramisensa, +arveli: "No, kun minua turilaaksi sanotaan, minä vien heille turilaan +morsiamenkin, jopa vienkin!" Näin tuumaillen ottikin hiiren +morsiameksensa, kihlasi samalla. + +Oli poika yötä sitten morsiamensa mökissä, niin tulee jo aamulla hiiri +nostattamaan häntä ja käskee ajoissa joutumaan kotiinsa niinkuin määrä +oli, etteivät toiset veljet jättäisi. Poika läksikin siitä, jätti +hiirelle hyvästit ja joutui linnaan takaisin ennenkuin kerkesivät veljet +vielä tullakaan. Siinä vuotteli kuitenkin heitä, kunne palasivat +matkoiltansa toisetkin, josta kuljettiin sitten yhden ajoin kaikki +kuninkaan luokse. Siellä on heillä istuimet, arvonsa mukaan kullakin, +vanhin veli istuu ylimmäksi, keskimmäinen siitä lähtien vierimmäksi ja +nuorin, turilaaksi sanottava, kaikkien alimmaksi. He kun saivat niin +istuneeksi, kysyi kuningas: "Onko teillä morsiamet tietyssä?" -- "On", +virkkoivat kaikki. "No, hyvähän tuo!" sanoo siitä kuningas, kysyy +vanhimmalta pojaltansa: "Kenenpä sinä kihlasit?" -- "Ministerin +tyttären", vastasi tämä. "No, kenenpäs sinä, poikaseni?" kysyi kuningas +toiselta. "Senaattorin tyttären", vastasi toinen. "Hyvä", sanoi siitä +kuningas, "hyvä sekin, poikaseni!" -- "Vaan entä sinä", kysyi hän +nuorimmalta pojaltansa, "tokko sinä, turilas, sait morsianta +kihlanneeksi?" -- "Sain", virkkoi poika. "Vai sait; no, mistäpä sinä +kihlasit?" kysyi taatto. "Metsästä minä kihlasin." -- "Kenetpä sieltä?" +sanoi kuningas. "Mitä metsässä on, sitähän metsä antaa", vastasi poika +kierrätellen taattonsa puhetta, kun ei juljennut näet ilmoittaa +isälleen, minkälaisen morsiamen oli saanut. "Voi sinua!" sanoi kuningas +kuultuaan tämän, "turilaalla on turilaan pakinat; mene matkaasi, mokoma, +eläkä huoli näyttäytyä ennenkuin tulee minulta käsky." + +Poika totteli isäänsä, meni sotajoukkoon sinne, missä oli paikkansa, ja +palveli siellä niinkuin sitäkin ennen. Kuluihan aikaa taaskin, elettiin, +oltiin kotvanen, niin jo tullaan häntä kuninkaan luokse käymään. Hän +lähtee tuosta kohta, ja kun linnaan pääsee, siellä jo veljet ovat isänsä +luona määräpaikoillaan istumassa. Kuningas on toimessaan hyvin ja alkaa +siitä, yrittelekse puhumaan viimeinkin, sanoo: "Teidän pitää nyt, +poikaseni, mennä tästä morsiamianne katsomaan, ja huomenna, kello kun +yhdeksän lyö, minulle putelli olutta tuoda, kunkin oman morsiamensa +tekemää, josta nähdä saan, kenen on morsian taitavin talon töitä +tekemään." Pojat kuultuaan tämän lähtevät isänsä luota, ja toiset kaksi +menevät morsiamiensa kotiloihin, vaan se nuorin, turilaspoika, kulkee +hiiren luokse metsään, jossa kertoo isänsä puheen, mimmoinen siltä nyt +käsky oli. "No, se on vähä asia", sanoo hiiri, "kyllä olut aamuun +valmiiksi saadaan; ruvetkaahan, sulhoni, maata." Mies, jolle se neuvo +sopeutui hyvästi, menikin siitä jo levolle, vaan hiiri kun näki sulhonsa +nukkuneeksi, se sillan päähän heti ja huusi siinä: "Palvelijani +kuuliaiset, tulkaa tänne puheelleni!" No, siitähän kun tulee nyt hiirtä, +kaikki kävi pihamaa täyteen heitä. Koolla ollen kysyivät sitten: +"Palvelukseenko te, emäntäisemme, meitä kutsuitte vaiko palveluksesta +pois?" -- "Palvelukseen", vastasi emäntähiiri, "menkää nyt, palvelijani, +käykää kaupungista mallatjauhoa ja humalaa minulle, pitäisi huomisaamuun +olut saada valmiiksi." No, tuossakos nyt liike tuli äkkiä; hiiret saivat +juosta vilistämään, jotta vinkuivat saparot mennessä, eikähän siinä +kaukaa viipynyt, kun palasivat jo asialtaan takaisin; ken toi mallatta, +ken humalaa, ken mitä, ison läjän kantoivat emännälleen siihen. + +Tuosta kun aamu tuli, herätti hiiri kuninkaan poikaa, sanoi: "Nouskaa jo +makaamasta, joutukaa kotiinne, muuten veljenne jättävät siellä." +Syötettyään, juotettuaan sulhastansa antoi hiiri hänelle lähtiessä +sitten putellin yöllä tekemäänsä olutta käteen, viedä nyt kuninkaan +maistaa niinkuin määrä oli. Poika saatuansa putellin läksi sen kera +morsiamensa mökistä ja joutuikin isänsä linnaan ennen toisia veljiänsä. +Vuottaa tuosta aikansa taas, kunne tulivat toisetkin putelleinensa, niin +käyvät yhtenä sitten kuninkaan luokse niinkuin viimeinkin. Heidän koolla +ollen kysyy taatto: "No, saitteko, poikaseni, morsiamiltanne olutta?" -- +"Saimme", vastasivat pojat, ja kaksi vanhempaa veljestä kallisti +putellistaan kumpikin taatollensa ryypyn, että maistaisi muka, mimmoista +olutta heidän morsiamensa taisivat tehdä. Vaan mitäs siitä; se ei ollut +kuin varistettua vettä ilman vain eikä sinne päinkään kuin isä olisi +toivonut. No, taatolle kun ei käynyt se semmoinen juoma, hän kääntyi jo +nuorimpaan poikaansa päin siitä, kysyi: "Saitkos sinä, turilas, olutta?" +-- "Sain", virkkoi tämä siepaten putellin povestansa, ja kun kaasi +oluttaan pulloon siitä, se ei koko pysynytkään siinä, niin oli hyvää, +vaahtoavaa semmoista. Kuningas kun saa nyt pullon suuhunsa, tämähän jo +on toisenlaista perätse; hän ei mointa ole mielestään vielä konsana +juonut, niin on hänestä se juoma hyvää ja makeata. Poika puisti nyt +isälleen pullon taas täyteen, ja kuningas ottaa tuosta toisen ryypyn, +ottaa vielä kolmannenkin ja koko putellin juo tyhjäksi kohdastansa. +Lopuksi kiittää vielä poikaansa, tiedustelee hänen morsiantansa, ken se +niin hyvän oluen tekijä oli; vaan poika kierrätteli puhetta ja vastasi +entiseen tapaansa: "Mitä metsässä on, sitä metsä antaa, taattoseni!" + +Päästyään isänsä luota meni poika sotaväkeen jällensä, söi, joi ja +rupesi maata; vaan ei aikaakaan, kun tuli viesti taas linnasta hänen +tulla isänsä pakeelle kotiinsa. No, eihän muuta; pojan täytyi nousta +kesken makuuksensa ja joutua isänsä luokse kuten käsky oli. Linnaan kun +tuli, siellä olivat jo veljet määräistuimillaan istumassa, ja kuningas +viittasi kädellänsä tulijalle, jotta istuutua hänenkin, ja puhui siitä +pojillensa: "Teidän pitää nyt, poikaseni, huomisaamuun, ennenkuin kello +yhdeksän lyö, morsiamiltanne semmoiset kämmentä leveät vitjat saada, +jotka kolme kertaa aivan ummelleen käyvät minun linnastani ympäri." +Kuultuansa tämän lähtevät pojat linnasta heti koettaakseen asiata +toimeen saada puolestaan kukin, ja vanhemmat kaksi kulkivat morsiamiensa +kotiloihin, sinne ministerin ja senaattorin kartanoihin, mutta nuorin +veli kulki suruissaan metsään, jossa hiirellä oli asunto. Tämä kysyy +sulholtaan heti: "Mitä te nyt, sulhaseni, asioitsette?" Poika selvitti +asian kertoen isänsä käskyn kohdallensa, että semmoiset ja semmoiset +vitjat nyt olisivat kuninkaalle hänen hankittavat, vaan eihän niitä kuka +semmoisia mistä voi saada. "Elkäähän olko millännekään!" vastasi hiiri, +"ei se mikään kumma asia ole, aamu on iltaa viisaampi, ruvetkaahan +maata!" Poika, josta hiiren neuvo oli hyvä, rupesikin maata tuosta kuin +ennenkin, ja hiiri taas entiseen tapaansa sillan päästä huusi kaikki +palvelijansa koolle, sanoi: "Menkää nyt, mitatkaa kuninkaan linnan +ympärys, ja toiset käykää kultaa kaupungilta!" Tuskin saikaan hiiri sen +haastaneeksi, niin juoksivat jo hiiret asiallensa, eikähän siinä ollut +kuin yks-kaks, niin palasivat jo mökkiin takaisin tuoden ison joukon +kultaa tuvan lattialle, josta ruvetaan nyt vitjoja laatimaan niitä. +Siinä heitä oli seppiä, mestareita monenkinvirkaisia, siinä paljat, +palkeet kaikki, jotta kyllä syntyi taonta. Päivän valjetessa saivatkin +sillä tavoin vitjat valmiiksi, ja hiiri kohta herättää sulhonsa käskien +hänen kiireesti kulkemaan kotiinsa niinkuin tiesi taatolta käskyn +olevan. + +Poika suorihe siitä lähtemään ja rupeaa vitjoja nostamaan lattialta, +vaan eipä saakaan niitä kannetuksi, kovin ovat pitkät ja jykeät. Hiiri +silloin sanoo hänelle: "No, jääkööthän vitjat tänne vielä, menkää +itseksenne vain, ja kun kaupunkiin tulette, siinä on portin luona +vanhanlainen mies, jolla on putelli ja pullo kädessä; hän kun tarjoaa +teille ryypyn, ryypätkää se ja ryypätkää toinenkin pullo vielä, niin hän +siitä antaa teille nämä samat vitjat kantaaksenne." Poika teki neuvon +mukaan, läksi tyhjänä astumaan kotiinsa jättäen hiirelle hyvästit, ja +kun kaupungin eteen pääsi, siinä seisoi portilla mies niinkuin oli +sanottu, putelli ja pullo kädessä. Se tarjosi pojalle siinä ryypyt ja +antoi vitjat hänelle kantaa, niin ne eivät enää raskailta tuntuneet, +vaan olivat kuin tyhjä ikään kädessä. No, sitähän ihastui poika, läksi +hyvillä mielin vitjojansa kantamaan ja tuli hyvissä ajoin isänsä +linnaan. Toiset veljet eivät olleetkaan vielä kotona, vaan vähän ajan +päästä tulivat jo hekin, josta kävivät isänsä luokse yhdessä kaikki. +Siellä vanhin veli antaa ensiksi vitjansa katseeksi, ja kuningas käskee +koettamaan niitä linnan ympärille, vaan ne eivät kuin puoleksi täyttivät +sen, mikä oli määrää. No, hyvähän oli yhtäkaikki sekin, kuningas ei +siitä pahastunut, kun olivat vitjat muutoin hyvät, josko eivät määrää +täyttäneetkään. Ruvetaanpa jo keskimmäisen veljen vitjoja koettamaan +siitä, ulottuisivatko nuo miten, vaan ne eivät kuin kolmanneksi osaksi +täyttäneet vain määrän. Viimeksi otetaan sitten nuorimmankin veljen +vitjat katseeksi ja levitellään linnan ympärille, niin nepä aivan +ummellensa kävivät määrään niinkuin alkuudesta vaatimus olikin. Ihastuen +sitä kysyy kuningas taaskin nuorimman poikansa morsianta, ken se niin +rikas ja taitava neiti oli, vaan poika kierrätteli asiata yhä sanoen: +"Metsästä on morsiameni; mitä metsällä on, sitähän metsä antaa, +taattoseni." -- "No, turilaalla on turilaan pakinat!" vastasi kuningas, +"mene matkaasi, muutama, kunneka minä taas luokseni haetan." + +Mitäs siitä; vanhemmat veljet kulkivat isänsä kera linnaan mennen +majahuoneeseensa kumpikin, vaan kolmas, nuorin veli, läksi linnalta +joutuisasti ja kulki sotaväkeen sinne, kussa oli palveluspaikkansa +hänellä. Lepäsihän muutaman päivän siellä olla oletellen joutilaana, +niin jo uudelleen tuli kuninkaalta hänelle viesti tulla muka kiireesti +isänsä luokse linnaan; kuului sanomista olevan vähäsen. No, eihän siihen +mitä; poika kuulee käskyä ja tulee paikalla linnaan, jossa ovat jo +toiset veljensä koolla. Kuningas siitä käskee istuutumaan hänetkin ja +alkaa haastaa pojillensa sanoen: "Teidän pitää nyt kunkin käydä +morsiamensa minulle näkeeksi; kello kun yhdeksän lyö huomisaamuna, +silloin pitää ollaksenne täällä." Sehän oli toisille veljille iloksi +vain semmoinen tuuma, heillä kun oli morsiamet tietyssä hyvät, jonka +tähden läksivätkin käymään heitä kotiinsa heti; vaan eipäs niinkään +ollut nuorimman veljen mieli tuosta hyvä, että täytyi hänenkin ilmoittaa +nyt morsiamensa, josta ei paljon olisi ollut toisille näytettävää, kun +se semmoinen oli. Eihän kuitenkaan auttanut muukaan, vaan meni +poikarukka hiirensä luokse metsään niinkuin ennenkin aina. Tupaan kun +pääsi, tervehti hiiri häntä iloissaan heti sanoen: "Terve tultuanne; +mitäpä nyt, sulhaseni, läksitte käymään? Puhukaa minulle asia!" -- +"Sinua läksin taattoni näkeeksi käymään", vastasi poika. "No, kun +läksitte, minä olen valmis", virkkoi hiiri, "olkaahan yötä täällä, niin +huomenna lähdemme." Poika ei virkkanut sen enempätä siihen, vaan menihän +levolle nukkuakseen pois koko naimisen tuumista, kun alkoi jo katua +kauppaansa, eikä herännytkään makaamasta ennenkuin hiiri aamulla +nostatti. "Nouskaa pois", sanoi, "jo on aika lähteäksemme; minä vain +käyn täällä loukossa maan alla ensinnä, niin sitten olemme valmiit." Sen +kun sai virkkaneeksi, hiiri pujahti lattiassa olevasta loukosta maan +alle ja viipyi siellä kotvasen. + +Kuninkaan poika sillä aikaa puki päällensä tuvassa, vuotti morsiantaan +yhä, vaan ei näy tulevaksi. Siitä arvelee hän viimeinkin: "Jokohan tuo +nyt sille tiellensä morsiameni katosi? No, ei taitaisi suurta vahinkoa +olla, joshan sinne jäisikin, häpeä tuota olisi taattoni luokse viedä +tuommoista; kun ei tulle, sitä parempi!" Näitä miettiessään ei +keksinytkään poika ennenkuin seisoi tyttö hänen vieressään siinä, tuo +kaunis ja ihana semmoinen, ettei kuhun panna. Se kysyy tuossa nyt +häneltä: "Mitäpä, vieras, tässä seisotte minun tuvassani?" -- +"Morsiantani vuottelen", vastasi poika. "No, minähän olenkin +morsiamenne", virkkoi siitä se tytöksi hiirestä muuttunut ja tarjoaa +kättänsä pojalle, vaan tämä on ujoissaan hyvin eikä tohdi +hyppysilläänkään koskea niin kaunista neitoa, sanoo häpeissään vain: +"Ette te, kaunis impi, minun ole, ilman te piloillanne sen sanotte; +minun morsiameni on hiiri." -- "No, hiirihän minäkin olen", vastasi +neito muuttautuen hiireksi samalla ja meni sillan loukosta maan alle. +Kotvasen oltuaan siellä tuli kuitenkin tupaan tyttönä takaisin, +kauniimpana vielä kuin ennen, ja tervehti poikaa sulhasekseen taas, vaan +tämä yhä vierasteli häntä eikä hievahtanut paikaltansa, niin oli kummaa +kaikki se hänestä. Neito silloin muuttui hiireksi jällensä ja meni +loukkoonsa takaisin sanoen mennessään pojalle: "Minä kun kolmannesti +vain tullen tyttönä vielä, ettekö sitten huoline, niin en koko lähde +kerallanne, hiireksi jäänkin." + +Sillä pakinalla katosi hiiri maan sisään taaskin, ja poika jäi yksikseen +siihen. No, kului aikaa siitä ikäväksi asti aina, ja hän vuotteli, +vuotteli tytärtä takaisin tulevaksi, vaan ei näy häntä, ei kuulu. +Siitäpä painuu jo poika pahoille mielin, alkaa mietiskellä mielessänsä: +"Minä pöykiö, kun en noin kaunista neitoa ajoissa ottanut! Tulisipahan +kerta näkyviin vielä, en häntä enää luotani laskisi, en hyvällä, en +pahalla." Hänen näitä arvellessaan tulikin hiiri taas tyttönä tupaan, +vaan oli monta mointa kauniimpi vielä kuin ensi kerroilla; ja itse +asuntokin, se entinen vanha metsämökki, jossa he olivat, siinä muuttui +kuninkaalliseksi linnaksi samalla, ja metsä kaikki, mikä ympärillä oli, +kaupungiksi kävi semmoiseksi, ettei Pietari parempi. Mies ei kuitenkaan +tuota joutanut katsomaan, vaan tavoitti jo sillä erää neitosen ja +sepäili, suuteli häntä kuin morsiantaan ainakin, josta alkaa sitten +puhutella häntä, sanoo: "Lähde nyt, neitikulta, kerallani kotiini." +Tyttö vastailee: "No, te kuninkaan poika ja minä myös kuninkaan tytär +niinkuin näette, minä en jalan lähde, itse panen hevoset." Siitä kävikin +sillan päähän ja käski palvelijoiden, joita oli piha täynnä joutilaita +kuin linnassa ainakin, panna taattonsa kirkkohevoset valjaisiin +lähteäksensä niillä. Ne kuninkaalliset passarit suorittivat siitä +hevoset ja vaunut emännälleen semmoiset, ettei ollut kuninkaan poika +mokomia nähnyt eikä kuullut. Kaikki oli matkaa varten valmiina jo, ei +muuta kuin lähteä vain; mutta morsian kun vaunuihin noustessa silmäili +sulhoansa, jonka rinnalle oli hänen istuttava, hän seisahtui samassa +sanoen: "En minä teidän kanssanne lähde, kun olette sotamiehen asussa, +se ei sovi minulle eikä teille; kyllä minä vaatteetkin hankin +sopivammat." Siihen tuotti sitten palvelijoillaan taattonsa parhaat +kirkkovaatteet, kengät, lakit ja kaikki, ettei kuninkaan pojan taatolla +semmoisia, ja sulhanen pukeutui niihin. Kun sai vaatteet ne päällensä, +nousi morsiamensa vierelle vaunuihin sitten, ja lähdettiin ajamaan, +jossa samassa alkoivat kellot käydä, pyssyt paukkua ja soitot soida; se +semmoinen ilo nousi siitä kuin kuninkaallisten kulkiessa konsana. + +Matka kului joutuisasti ja hyvästi, tiekin oli kaunis, leveä semmoinen, +vaikk'ei pojan tullessa ollut kuin pikkarainen metsäura vain siinä, +jossa nyt vaunuilla kuljettiin. Senpä vuoksi ei kaukaa matkalla +viivyttykään ennenkuin päästiin jo sulhasen kotiin. Siellä häntä ei oltu +tunteakaan, niissä kun oli kauniissa sulhasvaatteissansa, vaan kun +tunnettiin viimeinkin, pani kuningas hänet parempaan kunniaan vielä kuin +toiset poikansa, itseänsä palvelemaan ja ympärillään siinä olemaan +niinkuin ennen toiset poikansa, ja morsianta myös kohteli niin leppeästi +ja kunnialla kuin pohatan tytärtä ainakin. + +Ruvetaan siitä nyt kuninkaan pojille häitä pitää remastamaan yhden ajoin +kaikille. Rahvasta kootaan herraa, talonpoikaa linnan täysi, ja +syömisiä, juomisia laaditaan kaikenlaatuisia kyllin, mitä mikin +vieraista halusi. Kauniita ja siivoja olivat toisienkin veljien +morsiamet, ne ministerin ja senaattorin tyttäret, ei moitetta mitään; +vaan eivät nuorimman veljen morsiamelle vertaa vetäneet hetikään, se oli +heitä monta mointa ihanampi ja suloisempi vielä. Vihille mentäessä ajoi +kuningas sen nuorimman poikansa vaunuissa, ja toiset ajoivat +morsiamineen eriksensä. Tultiin tuosta kirkkoon ja saatiin vain +vihityksi, niin lähdettiin taas kuninkaan kotiin takaisin. Matkalla +kysyy sitten kuningas pojaltansa, joka morsiamensa kera oli yksissä +vaunuissa istumassa: "No, mistä, poikaseni, sait sinä tämän morsiamen +tämmöisen löytäneeksi?" -- "Ka, johan sen, taattoseni, teille olen +sanonut", vastasi poika, "mitä metsällä on, sitä metsä antaakin: +metsästä se on minun morsiameni -- hiirestä." -- "No, sinulla on ne omat +pakinasi!" sanoi siihen kuningas, vaan ei kuitenkaan turilaaksi +nimittänyt enää poikaansa eikä sen enemmin kiusannutkaan häntä koko +asiasta, mutta alkoi miniältä itseltään kysellä, mistä ja mitä sukua hän +oli. Se haastaakin asian nyt kohdastaan kaikki, sanoo: "Minun isäni oli +ennen iso, kuuluisa kuningas, joka rupesi naittamaan minua miehelle, +kuka ei minusta ollut mieleinen, ja minä kun en mennyt sille, se oli +noita semmoinen, joka meidät kaikki ja koko valtakuntamme rikkoi +hiiriksi. Sitä oli rikonta-aikaa neljäkymmentä vuotta, vaan minä kun +tiesin, että tulee tämä teidän poikanne kerran minua naimaan, sen tähden +en ollut pahoillani kuitenkaan, ja hän kun tulikin viimein ja kihlasi +minut, niin kaikki pääsimme taas ihmisiksi elämään. Tässä olen nyt kuin +olenkin, ja metsässä siellä on linnani alamaisteni huostassa." + +No, sitähän ihastuu nyt kuningas miniänsä puhetta, ettei tiedä kuhun +saada iloissansa, ja kirkosta tultua syötiin siellä, juotiin kuninkaan +linnassa, jossa piiruja kesti viisi päivää pääksytysten ennenkuin rahvas +linnasta hälveni viimeinkin. Se poika, jota turilaaksi ennen sanottiin, +pääsi kuninkaaksi sinne morsiamensa valtakuntaan, jossa eli kaiken +aikansa hyvänä. -- Sen pituus se. + + +NIMIKKOPUUT + +Ennen oli talon mies, jolla oli kolme poikaa. Niillä veljeksillä oli +nimikkopuu kasvamassa kullakin, ja kun täysiaikaiseksi tultua alkoi +poikien mieli tehdä naimaan, käski isä jokaisen kaataa onnipuunsa +maahan, niin siitä muka nähtäisiin, minne minkin oli mentävä; kunne +kunkin puu kaatuisi, sieltä sen piti lähteä naimaan. No, joka mies +kumosikin siitä yht'aikaa puunsa; ja hakatessa kaatui vanhimman veljen +puu rikkaaseen taloon päin ja keskimmäisen myös taloa kohti, vaan +nuorimman veljen kaatui synkkää metsää kohti. Ei muuta, lähtivät pojat +kulkemaan nyt, kunne päin kunkin puu oli kaatunut, ja vanhimmat kulkivat +tiettyihin taloihinsa, vaan nuorin meni metsään katsoaksensa, mitä +sieltä saisi. Hyvän aikaa kuljettuansa löysi hän korvesta sieltä +pienoisen tuvan ja kävi siihen suotuaan hakemaan, vaan tuvassa ei ollut +ketään, siitä olivat asujamet kuolleet kaikki, yksi ainoa hiiri oli vain +pöydällä istumassa. Poika kun ei nähnyt ihmisiä tuvassa, kävi siitä +pahoille mielin hyvin ja mieli jo lähteä tiehensä, vaan hiiri pöydältä +haastaa hänelle, sanoo: "Minkästähden, hyvä vieras, suruissanne olette?" +-- "Sentähden", vastasi poika, "kun naimaan läksin tänne enkä nyt +morsianta löydäkään, jota isäni pani hakemaan." -- "Nai sinä minut!" +virkkoi hiiri. "Ka, ethän sinä ole ihminenkään, miten minä sinut nain?" +sanoi poika. "Nai sentähden", kehoitti vain hiiri, "et kadu kauppaasi." +-- "No, yhtä paljonhan taitaisi olla", vastasi poika eikä sen enempää +virkkanut mitään, vaan läksi suruissaan hiiren tuvasta ja kulki +kotiinsa. Täällä jo toiset veljet olivat kotona ja kysyivät kohta +kotiintulijalta: "Minkäs metsästä löysit?" -- "Kyllä hyvän löysin", +vastasi toinen ja meni mielipahoissaan maata. + +Aamulla sitten kutsuu isä pojat kaikki luokseen ja tiedustelee kultakin, +oliko hän morsianta saanut. Toiset silloin kehuivat saaneensa hyvät, +vaan se nuorin poika, joka hiiren oli kihlannut, ei huolinutkaan kehua +kauppaansa, vaan sanoihan morsiamen saaneensa hänkin. "No, teidän pitää +nyt morsiamiltanne lähteä antimia saamaan", sanoi siitä isä ja käski +ensiksikin mennä hakemaan leipää, kuka saisi parempata. Pojat menivätkin +määräasialleen heti, ja vanhemmat kulkivat taloihinsa sinne, jossa +heillä morsiamet oli, vaan nuorin veli meni hiireltä leipää ottamaan. +Tuskin pääsikään metsätupaan sinne, niin kysyy sulhaseltaan hiiri: +"Mitäs haette nyt, sulhaseni, joko tulitte minua naimaan?" -- "Tulin +antimiasi saamaan", vastasi nauraen poika, "isäni käski jokaisen +poikansa morsiameltaan leipää tuoda, kuka saisi parempata." Kuultuaan +sen otti hiiri samassa suuren porokellon ja soitti kaikki hiiret sillä +kasaan käskien jokaisen tuomaan parhaimman vehnänjyvänsä hänelle. Ne +toivatkin heti jokainen jyvänsä, ja hiiri teki niistä sulhaselleen +leivän. Poika vaikka oudostui sitä, miten hiiri semmosen leivän taisi +tehdä, sanoi kuitenkin kiitokset antajalle ja läksi leipänsä kanssa +kotiin. + +Toissa aamuna käski isä taas poikien näyttää saamiansa, ja kaikki toivat +leipänsä näkeeksi; vaan eivät olleetkaan toisten veljesten leivät niin +hyvästä aineesta tehtyjä kuin sen nuorimman; vanhimman pojan leipä oli +rukiisesta jauhosta tehty ja keskimmäisen ohraisesta, vaan nuorimman +pojan leipä oli ihan puhtaasta vehnästä. Isä kyllä näki erotuksen +leivissä, vaan ei ollut siitä millänsä, vaan pani pojilleen toisen +koetuksen, sanoi: "Menkää nyt, poikani, tuokaa morsiantenne kutomaa +kangasta palanen minulle nähdäkseni, kenen morsian taitavin on kangasta +kutomaan." Mitäs, pojat menivätkin taas morsiantensa luokse niinkuin isä +oli käskenyt, ja nuorin veljes kulki hiiren luokse metsään. Hiiri +taaskin kysyy entiseen tapaansa: "Mitäpä sulhaseni, haette?" -- "Isäni +käski sinun kutomaasi kangasta hänelle näytiksi tuoda, sitä olen nyt +hakemassa", vastasi poika. "Vai niin", sanoi hiiri, tavoitti +porokellonsa samalla ja soitti sillä muut hiiret kaikki kasaan niinkuin +viimeinkin. Hiirten koolle tultua käski sitten jokaisen heistä +joutuisasti tuomaan hänelle, mitä parasta pellavankuitua kullakin oli. +Saatuansa käskyn tämmöisen läksivät hiiret juoksuun kohta eivätkä kaukaa +olleetkaan asiallansa, kun palasivat jo matkoiltansa ja toivat +emännälleen pellavankuituja niin paljon kuin se tarvitsi. Siitä +ruvettiin nyt työhön: kuka kehräsi, kuka vyyhti, kuka kutoi, kunne +saatiin sinä yön seutuna koko kangas valmiiksi. Sitä hiirten kutomaa +kangasta pani sitten morsianhiiri pähkinänkuoreen sen, mikä siihen sopi, +ja antoi sulhaselleen käteen. Tämä läksi sen kanssa matkaansa sanottuaan +hiirelle kiitokset antamasta, ja kiirehti nyt kotiinsa. Yht'aikaa +sattuivat toisetkin veljet tulemaan morsiantensa luota, ja isä kysyi +heiltä jokaiselta, olivatko kaikki kangasta saaneet. Vanhemmat pojat +näyttivät siitä nyt isälleen kankaansa, toisen oli kangas toimikkainen +ja toisen taas aivinainen, mutta se kolmas poika ei tahtonut juljeta +kangastaan näyttääkään, kun sitä niin vähän oli. Sanoopa silloin isänsä: +"No, missäs sinun on kankaasi, näytä sinäkin morsiamesi tekoa?" -- +"Kyllähän tätä täällä vähäsen olisi", vastasi viimeinkin poika ottaen +lakkaristaan pähkinän ja antoi sen isällensä. Tätä purskahtivat toiset +pojat nauramaan kohta nähtyänsä, minkälaisessa astiassa nuorin veljensä +kangastaan säilytti, mutta isä kun aukaisi pähkinänkuoren ja kankaan +otti siitä ja levitteli hajalle, siitä tuli koko viisikymmentä kyynärää +niin hienoa ja ohutta palttinaa, ettei senkaltaista oltu ikinä nähty. +No, siitähän kävivät toiset veljet nyt nuivalle nenin nähdessään +veljensä pellavakankaan, miten se oli hienoa ja kaunista heidän +kankaidensa rinnalla; vaan minkäspähän voivat, pistihän se vihaksi +heidän, vaan ei käynyt siinä vihaansa näyttäminen, kun pelkäsivät +isäänsä. + +Ollaan, eletään se päivä huomiseen, niin kutsuu isä pojat taas +luoksensa, sanoo: "Menkää nyt, poikani, morsiamianne noutamaan minun +nähdäkseni, kuka parhaan on saanut." Kuultuaan tämän läksivät veljekset +yht'aikaa kotoansa täyttääkseen isänsä käskyn. Vanhimmat kulkivat +morsiantensa taloihin niinkuin ennenkin aina, ja nuorin vaelsi +metsämökkiin hiirensä luokse ja sanoi: "Isäni tahtoo nyt nähdäksensä +sinua." -- "No, kun tahtoo, niin lähdemme", vastasi hiiri, valjasti +viisi mustaa hiirtä pähkinänkuorista tehtyjen vaunujen eteen ja istuutui +itse korjaan. Siinä oli morsian valmis sitten lähtemään; vaan poika kun +näki oudoksi semmoisen menon, sanoi tuosta hiirelle: "Mitenkäs saatan +minä tällä tavalla sinua kotiini tuoda? Siellä veljeni nauravat meille, +ja isäni suuttuu ehkä." -- "Elä ole milläsikään, lähtekäämme matkalle +vain!" sanoi hiiri, ja he läksivätkin siitä; hiiri ajoi vaunuissansa +komeasti, ja poika käydä astuksenteli rinnalla. Olipa sitten pojan +kotiin mennessä eräässä kohdin siltaa myöten virran poikki kuljettava, +niin kun jouduttiin sillalle siihen, tuli vastaan siinä mies, joka +pysähtyi katsomaan tätä hiirten vaellusta sanoen: "Mitäs joukkoa se +tämmöinen matkue on!" ja potkaisi samalla jo hiiren vaunuineen päivineen +virtaan. + +Poika hämmästyi nähdessään tämän eikä tietänyt, mikä neuvoksi, kun +morsian virtaan katosi, vaan jäi suruissaan seisomaan sillalle siihen. +Hänenpä siinä seisoessaan nousi virrasta sieltä, jonne hiiri oli +uponnut, viisi komeata ihko mustaa hevosta vetäen jäljessänsä vaunuja, +joiden korjassa istui ylen kaunis ja suloinen tytär. Sillalle ajettuaan +seisotti tyttö hevosensa ja käski poikaa vaunuihinsa. Poika kyllä +kummasteli tätä, vaan kuuli käskyn kuitenkin ja nousi tyttären rinnalle +istumaan. Siitä lähteekin tyttö ajamaan taas ja alkaa haastatella +toveriansa, kysyy: "Etkös tunnekaan enää minua, jonka hiirenä ollessani +morsiameksesi kihlasit? Minä olenkin kuninkaan tytär suvultani, vaan +paha noita-akka kirosi minut hiireksi sillä manauksella, että pitää +hiirenä elääkseni, kunne ihmisen poika tulee minua naimaan, ja minut +kuka veteen heittää kuolemaan. No, sinä kun nyt kihlasit minut, ja minä +virtaan vielä putosin, niin sillä olenkin nyt pelastettu ja tässä +tyttärenä vierelläsi." -- "Niinpä lähdemmekin häitä nyt pitämään!" sanoi +poika ja ajoi morsiamensa kanssa niissä kauniissa vaunuissa kotiinsa. +Toiset veljet, jotka yht'aikaa sattuivat morsiamineen siihen, luulivat +silmänsä käännetyiksi nähdessään nuorimman veljensä, miten hän komeilla +hevosilla ja vaunuissa ylpeästi tuli, vaan siitähän vasta oikein +kummastuivat, kun hänen kauniin morsiamensa näkivät, jonka näköistä +eivät heidän silmänsä olleet keksineetkään. Häiden pidettyä läksi nuorin +poika sitten isänsä kotoa ja ajoi morsiamensa oikeaan kotiin, joka oli +nyt muuttunut kauniiksi linnaksi; toiset jäivät avossa suin katsomaan +heidän jälkeensä. + + +SAMMAKKO MORSIAMENA + +Kuninkaalla on kolme poikaa, kaksi hyvää veljestä, kolmas Tuhkimo. Ne +kun miehiksi joutuivat, alkaapa mieli tehdä naimaan, ja ottaisi kukin +itsellensä naisen, jonka rinnalla elää somempi. Kuningas kun älyää +tämän, sanoo siitä pojillensa: "Ottakaa jokainen jousenne ja ampukaa +tästä pihamaasta ummessa silmin jonnekin, niin kunne kunkin vasama +lentänee, sieltä menköön se kosiin." No, ottikin jokainen jousensa ja +ampui ummessa silmin ilmaan, niin lensivät laukaistessa vanhimman ja +keskimmäisen veljen vasamat Leskiakkasen tuvan katolle, vaan Tuhkimon +sinkosi metsään, minne lienee singonnut. Mitäs siihen; menevät vanhemmat +pojat Leskiakkaan kumpikin, josta ottavat itselleen morsiamet, vaan +Tuhkimo suruissaan lähtee metsään päin katsomaan, mitä tuolta saisi. +Astuu, astuu pahoilla mielin sinne, niin tuleepas sammakko vastaan se +hänen vasamansa suussa ja sanoo: "Terve, sulhaseni, tässä minä, sinun +morsiamesi, nyt olen." No, eihän muuta, Tuhkimo sammakon otti +morsiamekseen, kun se hänelle oli suotu, ja vei hänet kerallaan +kotiinsa. + +Tuli huominen päivä siitä, niin kuningas pojat kutsuu luoksensa, sekä +hyvät veljet että Tuhkimonkin, tiedustaakseen heiltä, mittyinen kullakin +oli morsian kihloissa; ja pojat lähtevät morsiamineen sinne. Matkalla +toisien veljien morsiamet nauravat Tuhkimolle, kun hänen morsiamensa +sammakkona hyppii, ja kulkevat toisella puolen tietä erillään heistä. +Tästä oli Tuhkimon paha mieli, vaan eihän mikä auttanut, täytyi sammakon +rinnalla kulkea hänen, kun ei käynyt häntä jäljellekään jättäminen. No, +tultiin siitä taaton eteen sitten, ja kuningas sai omin silminsä nähdä, +minkä näköiset morsiamet hänen pojillansa oli, niin laski heidät luotaan +taaskin, sanoi: "Menkäähän kotiinne nyt, huomenna tulen teitä katsomaan, +mittyiset murkinat laaditte." + +Kotiin mentäessä kuljettiin samaa tietä taas, ja toiset morsiamet +nauroivat nyt, ilvehtivät sille, kun sammakon piti kuninkaalle murkinaa +laatia, miten tuo syntyisi. Tuhkimo kuuli heidän pilkkapuheensa kaikki, +vaan ei rohjennut vastata mitään, kun katui itsekin kauppaansa, kulkihan +sammakon rinnalla hiljaksensa ja tuli siitä hänen kerallaan kotiinsa. +Mitäs tuosta, ei aikaakaan kodissa oltuna, niin alkaa sammakko haastaa +Tuhkimolle, sanoo: "Menehän sinä levolle, minä rupean murkinaa +laatimaan, kuningas kun huomenna vieraaksi tulee." Tuhkimo, vaikka +oudostui puhetta, oli menevinään maata niinkuin oli käsketty, vaan ei +nukkunut kuitenkaan, mutta katseli salaa, mitä tuo hänen morsiamensa +tuossa neuvoa pitäisi. No, tuskin olikaan Tuhkimo pitkälleen +heittäytynyt, niin tuvassa tapahtui ihmeet. Morsian heitti sammakon +kuoren päältänsä ja muuttui ihanaksi neidoksi samassa. Siitä loi uunin +lämmitä samassa ja avasi tuvan ikkunan luoteelta päin, sanoi siitä: +"Suuri sukukuntaseni, heleä heimokuntaseni, tulkaa avukseni, armokseni, +levykseni, lemmekseni, kuninkaalle murkinaa laatimaan!" Sen kun sai +sanoneeksi, lentää leuhahti kahdeksan joutsenta ikkunasta tupaan, +heittivät joutsenen vaatteet seinälle naulaan ja muuttuivat nuoriksi +neitsyisiksi kaikki. Tuhkimo vain on makaavinaan yhä, mutta kätensä +kautta katselee tarkasti kaikki. Tuvassa neidot rupeavat työhön, ja +siitäkös nyt liike tuli, he kun yhdeksän neitoa yhdessä telmävät siinä; +mikä kehrää, mikä kutoo, mikä mitäkin raataa, kunne saadaan käsipaikat +sillä keinoin valmiiksi. Siitä rupeavat murkinaa laatimaan sitten, joka +kun syntyy heiltä, se niin hyvä tulee ylen, ettei tässä ilmassa saada +semmoista; yhtä linnun maitoa ei ole, kaikkia on muita syömisiä kyllin. +No, kun on kaikki työt tehtynä, vieraat neidot joutsenen vaatteissa +lensivät ikkunasta ulos ja sanoivat sille Tuhkimon morsiamelle +lähtiessänsä: "Koska hätä tulee ja tarvis, niin kutsu meitä!" Kohta +heidän lähdettyänsä muuttui sekin yhdeksäs neito, pistihe sammakon +kuoreen jällensä ja meni, tuvan loukkoon asettui yöksi. Tuhkimon oli +paha mielestä nyt, kun häneltä jo kaunis morsian katosi, eikä tietänyt +hän neuvoa muuta, vaan käänsihe toiselle kyljellensä ja rupesi maata +nukkuaksensa koko asiasta pois. + +Siitä kun toinen päivä tuli sitten ja murkinan aika, niin kuningas +lähtee poikiensa luokse pitoihin. Ensinnä käypi hyvien veljien luona ja +maistelee heidän murkinatansa, niin rupeaa jo lähtemään Tuhkimon luokse. +"Mit'on tyhjään sinne mennä, eihän voi sammakko miten murkinaa laatia", +sanoivat silloin ne veljien morsiamet ja kielsivät Tuhkimon murkinoille +lähtemästä; mutta kuningas menee kuitenkin, ja Tuhkimo tiellä jo tulee +vastaan häntä ja vie taattonsa tupaan. Siellä murkina jo on valmiina +morsiamella, ja ruvetaan ruoalle yhdessä. Tuhkimo isälleen antaa sen +morsiamen laatiman käsipaikan käsille ja sanoo syötäessä siinä: "Nämä +kaikki sammakko yöllä on kehrännyt, kutonut ja teitä varten valmiiksi +saanut." Kuninkaan mieli kävi siitä hyväksi, ja syötyänsä, juotuansa +kyllälteen kaikkea kutsutti hän siihen nekin hyvien veljien morsiamet ja +sanoi: "Tämänlaiset murkinat laatikaa tekin elkääkä sammakolle vasta +naurako, kun ette hänen tekojansa itse tehne." Mitäs, toiset olivat +häpeissään siinä, mutta kuningas laittautui kotimatkalleen siitä ja +sanoi vielä lähtiessään kaikille: "Tulkaa huomenna minun luokseni +pitoihin, ja mitä lahjaa osannette laatia, se tuokaa keralla!" + +Kuultuansa kuninkaan kutsumuksen kulkivat kotiinsa nekin hyvät +morsiamet, ja heidän mentyään siitä sanoi sammakko taas Tuhkimolle: +"Menehän sinä maata, minä rupean kuninkaalle antimia laatimaan +huomeneksi." No, Tuhkimo rupesikin pitkälleen tuosta, vaan ei sentähden +nukkunut, katseli ja kuunteli vain salaa kaikki. Sammakko luuli hänen +makaavan ja muuttui siitä kauniiksi neidoksi taaskin. Loi tuvan lämmitä +kohta ja avasi ikkunan luoteelta päin huutaen pihalle siitä: "Suuri +sukukuntaseni, heleä heimokuntaseni, tulkaa avukseni, armokseni, +levykseni, lemmekseni, kuninkaalle lahjaa laatimaan!" Tuosta lentää +hävähtää nyt kahdeksan joutsenta tupaan, heittävät joutsenen vaatteet +seinälle naulaan ja muuttuvat nuoriksi neitsyisiksi samalla, josta +alkavat taas talon töitä tehdä niinkuin viimeinkin. Kuka kehrää, kuka +kutoo, kuka kangasta leikkaa, kunne kuninkaalle siitä paitaa saadaan, +ettei ole linnassa semmoista; josta lentää kavahtavat ne neitsyiset +joutsenina taaskin poikkeen, ja Tuhkimon morsian muuttuu sammakoksi +jälleen ja asettuu loukkoon yöksi. + +No, yöstä tulee aamu ja aamusta päivä, niin herättää jo sammakko +Tuhkimon, ja lähdetään kuninkaalle antimia viemään. Hyvät veljekset +morsiamiensa kera kulkevat yht'aikaa sinne, ja nauretaan taaskin +sammakolle, kysytään, onko mittyinen lahja laadittu. Sitä ilvettä he +pitävät kaiken matkaa semmoista aina kuninkaan pihaan asti, vaan siinä +kuningas tulee vastaan atioimaan heitä ja sanoo: "Elkää naurako +sammakkoa, tulkaa sisälle huoneuksiin lahjojanne näyttämään!" No, +käytiin kuninkaan käskystä linnaan kaikki, ja hyvien veljesten morsiamet +kun näyttivät lahjansa, ne eivät olleet kuin tavallisia talonpoikaisen +raatoloita vain, mutta Tuhkimo sen morsiamensa laatiman paidan kun +katseeksi antaa, ei ole nähty linnassa sellaista, koko linnaväki +keräytyy katsomaan, ihmettelemään sitä, ja Tuhkimo sanoo kuninkaalle: +"Tämän on sammakko yhtenä yönä tehnyt." Kuningas kävi siitä hyvillensä +nyt, kun tämmöisen paidan sai, kiitti sammakon lahjaa hyväksi eikä +moittinut toisienkaan antamia huonoiksi; vaan pani vielä kolmannen +koetuksen heille käskien kunkin morsiamen sukkeluuttansa näyttää, kuka +sievin olisi liikunnalta. Vanhimman veljen morsian siitä ensiksi rupeaa +mahtiansa näyttämään, nousi istuiltansa keskilattialle ja pyörähti +kantapäällään siinä ympäritse, vaan ei kuin kerran vaan koetteli, niin +jo pitkälleen meni lattialle; toinen morsian koetteli vuorostaan samaa +mahtia, vaan hänelle kävi samoin. "No, näytäpä sinä, sammakko, +sukkeluuttasi, mitä osaat!" sanoi kuningas Tuhkimon morsiamelle; ja se +rupeaa siitä nyt mahtiansa näyttämään. Pyörähti kantapäällään ympäritse +kerran, niin siihen kaunis vesilampi tuli lattialle; siitä toisesti +sitten pyörähti, niin ei sitä lintua vedessä, kuka ei tullut uimaan +lampiin, ja ilman linnut päällä ripajamaan, lentämään siinä. No, ei se +mitään ollut vielä, vaan kun kolmannesti kannallaan pyörähti, niin kalat +tulivat kaikensukuiset lampiin vielä; ja kun neljännesti ympäri +pyörähti, niin koivu ilmestyi lammin rannalle niin kaunis, niin kaunis, +ettei toista niin turpeata, siihen linnut laulamaan, käet kaikki +kukkumaan oksille ja kaikki rahvas sitä kummaa katsomaan. Näytettyänsä +ihmeet semmoiset sammakko taaskin neljä kertaa pyörähti kantapäällään +ympäritse, niin kaikki samalla katosi, ja lattia entiselleen tuli taas. +Mitäs siitä, kuningas iloissansa Tuhkimolle kaksi ristiä ripustaa +rinnalle ja panee vierellään elämään, vaan toisille kepin antaa käteen, +kun sammakolle olivat nauraneet, ja ajoi heidät koko linnastaan pois. + +Tuhkimo siitä sammakon kera jäi elämään, niin meni salaa Leskiakkaan ja +kertoi seikkansa, sanoi: "Oi Leskiakkaseni, meitä kolme veljestä oli, ja +naimaan läksimme, niin minä sammakon sain naisekseni; se yöllä varkain +on ihminen, ja hänelle kahdeksan joutsenta aina avuksi lentää, vaan +päivät ompi sammakkona aina; mitäpä minun neuvoa pitää, että jäisi +morsiameni ihmiseksi?" -- "Ka, kun hän vielä ihmiseksi muutakse", sanoi +Leskiakka, "niin ota sinä sammakon vaatteet ja luo lämpimään kiukaaseen, +niin eihän sammakoksi pääse." Tuhkimo tekeekin neuvon mukaan siitä, +menee kotiinsa yöksi, ja kun sammakko taas vaatteensa riisuu muuttuen +neidoksi ja ulos tuvasta menee, niin luo ne sammakon kuoret kiukaaseen +samalla. Tuosta kun tulee morsian tupaan sitten, niin sieppaa Tuhkimoa +korvalle heti, sanoo: "Oi, minkä laadit, sen näetkin minua, kolmen yön +perästä olisin jo ihmiseksi muuttunut, kuninkaan tyttäreksi niinkuin +alkuudesta olenkin. Meitä näet oli yhdeksän sisarta ennen, vaan äitimme +kerran meihin tuskautui ja siitä kirosi, kun äijä olimme, niin muutuimme +samalla, toiset joutseniksi, minä sammakoksi. No, sinä kun minut +morsiameksesi otit, minä sillä olisin nyt kirouksestani päässyt, ellet +minuun määräajalla tuskautunut, vaan kun sinä minun vaatteeni poltit, +jäänkin nyt erilleni sinusta, minua et tämän kovemmin enää näe." Sillä +puheen muuttui se Tuhkimon morsian joutseneksi niinkuin toisetkin +sisarensa ja katosi sulhonsa näkyvistä lentäen tuvan ikkunasta ulos. + +Tuhkimo suree nyt sitä eikä tiedä, tuleenko vai veteenkö lähteä, niin on +paha mielensä tuosta. Morsian kun lähtiessänsä häntä korvalle sieppasi, +niin Tuhkimon nenästä veri läksi, jota kun paitansa hihaan pyyhkäisi, se +ei siitä lähtenyt, jos kuin olisi pestynä; Tuhkimolle veripilkku jäi +muistoksi siihen. Menee tuosta Leskiakkaan Tuhkimo suruissansa ja +valittaa asiataan sanoen niin ja niin nyt käyneen, olisiko tuohon neuvoa +mitä. "Menehän edellesi tästä", sanoi Leskiakka, "kulje sitä ja sitä +suuntaa kolme vuorokautta perätysten, kunne tulee järvi eteen, niin +vuota, vartioi siinä; sinun morsiamesi kun on joutseneksi muuttunut, +niin sisarineen tulee rannalle siihen, jossa riisuvat joutsenen vaatteet +päältänsä ja saavat järvessä kylpemään. Toiset vaatteensa luovat yhteen +paikkaan kaikki, vaan sinun morsiamesi erillensä, josta sinä ne +yksinäiset vaatteet talteesi ota, niin pääset hänen puheellensa sillä." + +Semmoiset neuvot saatuansa läksi Tuhkimo matkaamaan ja kulki kolme +vuorokautta edelleen, kunne tuli järvi vastaan viimeinkin, niin asettui +vartioimaan siihen niinkuin Leskiakka oli käskenyt. Istuu, istuu +kotvasen rannalla siinä, ja kun on äijästä käymisestään väsyksissä, niin +jo nukkuu siihen. Siitä kun vähän aikaa oli maannut, niin kuuli oudon +huminan ilmasta ja kavahti unestaan tietelemään sitä, josta näkee ihmeet +samalla. Yhdeksän joutsenta lentää ilmasta häntä lähelle siihen ja +riisuvat vaatteet päältänsä rannalle, niin muuttuvat nuoriksi +neitsyisiksi kaikki. Toiset vaatteensa luovat yhteen kohdin kokoon, vaan +yksi toiseen paikkaan erillensä, ja lähtevät sitten järveä kylpemään, +meiskaavat siellä keskenänsä. Tuhkimo keksittyään tämän ottaa ne +yksinäiset vaatteet rannalta ja peittää talteensa niinkuin Leskiakka oli +neuvonut, ja itse pistäkse vesakkoon kylpeviä piilemään. Mitäs siitä? +Kylvettyänsä aikansa järvessä nousivat neitsyiset maalle ja tulivat +vaatteillensa, josta toiset saivatkin joutsenen ketut päällensä ja +pyrähtivät lentämään, vaan yksi jäi alastomaksi rannalle, kun ei +siipiänsä löytänyt. Hädissään sanoo hän siitä: "Kuka ollet minun +vaatteeni vienyt, niin jos taatto ollet tahi maammo, minä tyttäreksi; +kun veli, minä sisareksi; kun vieras mies, minä morsiameksi rupean." No, +Tuhkimo hyppää nyt siihen, antaa vaatteet neidolle ja sanoo: "Tässä +olen, rupea morsiameksi!" -- "Ka, en tässä rupea", sanoi neito, "tulehan +isäni linnaan, minua ei sieltä muuten anneta, kun et muiden joukosta +tuntene, vaan käskehän paidanhihaasi pesemään, sano: "Se minun morsian, +ken veren paidasta saapi!" niin siitä minut tunnet." Sen kun ennätti +sanoa, lensi joutsenena kotiinsa, ja Tuhkimo kulki perästä. Tultuansa +linnaan sanoo kohta kuninkaalle asiansa ja pyytää entistä morsiantaan +naiseksi. "Ka, minä en siitä asiasta tiedä mitänä", vastasi kuningas, +"vaan kun sinulla morsian ollee, totta hänet itse tuntenet, minä kun +tyttäreni koolle kutsun tähän." -- "No, minä", sanoi Tuhkimo, "tunnen +morsiameni ainakin!" ja tyttäret kuninkaan käskystä tulivat siihen +Tuhkimon eteen kaikki. Heitä kun oli yhdeksän sisarta yhdennäköistä ja +yhtä kaunista ihan, Tuhkimo ei muuten morsiantaan erottanut, vaan sanoi +kuten neuvo oli: "Se minun morsiameni, joka veren paitani hihasta +pesee!" ja antoi sen verisen hihansa katseeksi. No, tyttäret keräytyvät +hänen ympärilleen siihen ja kokevat pestä, hieroa hihaa, minkä voivat, +vaan ei lähde veri siitä. Viimein tulee sitten oikea morsiankin, sanoo: +"Antakaa, minä pesen!" ja kun kerran pusersi vain hihaa, niin veri oli +poikessa. "Tämähän minun morsiameni!" sanoi siitä Tuhkimo, ja pääsi jo +tyttären kera yhteen ja vei hänet omaan maahansa, jossa pääsi isänsä +rinnalla elämään; jos elettäneen vieläkin. -- Sen pituinen se. + + + + +ANTTI PUUHAARA + + +Kaksi tiedossa taitavaa miestä sattui matkustaessansa muutamaan mökkiin +yöksi, jossa anoivat leposijaa maataksensa; mutta tuvassa makasi jo +heitä ennen tullut vieras, joka oli rikas ketunnahkojen kauppias, ja +emäntä kun oli sairaana vielä, isännällä ei muuta parempaa paikkaa ollut +vieraillensa, vaan neuvoi heidät tallin ylisille, jos kävisi siellä +oleminen. Miehet olivat siihen tyytyväiset ja menivät matkastaan +väsyneinä neuvotulle yösijallensa, jossa olikin oivallinen heidän +levätä, kun sattui olemaan kaunis suviaika. Maatessa siellä kuului +heille sydänyön aikana surkea ruikutus tuvasta, sillä emäntä oli +synnyttämisen kivuissa, ja tietäjät heräsivät tästä. Toinen heistä sanoi +toverilleen: "Autas tuota vaimoa kitumasta, kovin on hänen ruikutustaan +surkea kuulla." -- "Ei ole vielä auttamisen aika", vastasi vanhempi +tietäjä kääntyen toiselle kyljellensä. "Ka, ainahan on aika +tarvittaessa, ja hätä apua vaatii", vakuutti toinen närkästyen toverinsa +puhetta. "No, jo häntä olenkin auttanut, minkä olen voinut", lausui +tuosta päätietäjä; ja samalla hänen tätä sanoessaan olikin emännällä jo +pieni poika sylissä. Toinen mies siitä taaskin virkkaa toiselle: "No, +minkähänlainen mies siitä lapsesta aikanaan tulee?" -- "Luullakseni +tulee siitä tuon rikkaan kauppiaan perillinen, joka nyt tuvassa yötä +on", vastasi päätietäjä ja paneutui siitä taas maata. + +Mitäpäs ollakaan; kauppias, joka ei lapsen itkulta tuvassa rauhaa +saanut, sattui pihalla kävellessään tallin ylisiltä kuulemaan tietäjien +keskustelemisen, joka kaiken yötä sitten ajattelutti häntä, ettei hän +unta silmiinsä saanut. Arvellessaan asiata päätti hän viimeinkin +jollakin keinoin hukuttaa sen yöllä syntyneen lapsen, ettei tietäjien +ennustus toteen kävisi. Siinä aikomuksessa kävi hän aamusella +mökkiläisten pakeelle, surkutteli häntä, kun niin köyhällä miehellä +monta lasta oli, ja pyysi kavaluudella hänen vastasyntynyttä poikaansa +ottolapseksensa, niin hän, jolla varaa oli enemmän, kasvattaisi sen +mieheksi. No, vanhemmat, joilla oli monta lasta elätettävänä ennestänsä, +suostuivat tuumaan kuin suostuivatkin toivoessaan lapsensa sen rikkaan +miehen huostassa paremman onnen käsittävän kuin köyhässä kodissansa, ja +antoivat sen nuorimman yöllä syntyneen poikansa kauppiaan +kasvatettavaksi. Kauppias, jonka mieli hyvästyi tätä, koki tyydytellä +äitiä jos jollakin ja antoi hänelle rahaa toistenkin lasten +kasvatukseksi, vaan itse läksi pienen ottopoikansa kanssa mökistä +matkaansa hyvillään siitä, kun nyt hyvän kaupan luuli tehneensä. Lasta +kohtaan oli kuitenkin mielensä musta. Tie kun taipaleella kulki synkän +metsän halki, niin poikkesi lapsen kanssa tiepuoleen kohta ja ripusti +sen ottopoikansa puun haaraan sinne, että kuoleehan nyt ainakin se hänen +perillisensä metsään, ja miesten ennustus käypi tyhjäksi. Vaan mitenkäs +sattuikaan seikka? Tuskin oli kauppias nahkakuormansa kanssa lähtenyt +edellensä, minne oli aikomus, niin päätyipä metsästäjä kulkemaan sitä +samaa taivalta sen synkän metsän läpi siitä, josta kävi lapsen itku +hänelle korviin heti. Tämä lähtee ääntä kohdin käymään ja näkee nyt +ihmeeksensä pienoisen poikalapsen puun haarassa riippuvan kituen siinä +surkeasti. Tuskin keksikään metsästäjä tämän, niin kapusi puuhun kohta, +otti lapsen sieltä alas ja kantoi vaatteiden peitossa kotiinsa. Siellä +hankki lapselle imettäjän sitten ja rupesi kasvattamaan sitä niinkuin +omaa lastansa ainakin. Sillä tavoin tulikin pulska ja kaunis poika +hänestä, ja kasvatusisä nimitti hänet Antiksi; mutta kylän sikiöt, kun +kuulivat hänen oikean sukuperänsä, alkoivat liikanimeltä sanoa häntä +Puuhaaraksi, josta tottuivat kaikki muutkin sitten kutsumaan häntä sillä +Antti Puuhaaran nimellä. + +Kului vuosia tuosta, mikä lie muudan kymmenkunta jo kulunut, ja Antti +sillävälin kasvoi mieheksi, niin sattuipa kerran se entinen +ketunnahkojen kauppias kulkemaan vanhoja jälkiänsä ja poikkesi +matkallaan metsästäjän kotiin yöksi, kun ei sen kovemmin tahtonut +mökkiläisen luona käydä, jolta hän muinoin lapsen oli vienyt. Yötä +ollessansa talossa kuuli hän talon nuorta miestä sanottavan Antti +Puuhaaraksi, joka kuului oudolta hänestä. Kummastellen sitä kysyi +viimeinkin isännältä, mistä poika sen niin ihmeellisen nimen oli saanut. +Talon isäntä kertoi siitä asian, sanoi puun haarasta löytäneensä sen +pojan lapsena ja sitten ottopojakseen kasvattaneensa hänet, kun ei +itsellään hänellä lasta ollut, ja selvitti vieraalle, että siitä se on +poika sen liikanimensä saanut. Kauppias säikähti isännän puhetta ja +arvasi koko asian perin pohjin tuosta, vaan ei ilmaissut mieltänsä +muille. Sanoihan vain: "No, sepähän nyt juttu oli vasta, enpäs kummempaa +ole iässäni kuullut!" Muuta ei virkkanut mitään, oli unohtavinaan koko +asian ja paneutui maata, mutta mielessään arveli keinoa vain, millä hän +sen pojan vielä hukkaan saattaisi, ettei tietäjien ennustus toteen +kävisi, joka yhä vain hirvitti häntä. + +Mitäs ollakaan; kului yön seutu, ja aamu tuli, niin alkaa kauppias +puhutella isäntää, sanoo: "Olisi tärkeätä asiata kotiini, vaan en +malttaisi itse matkaltani palata, eiköhän joutaisi tämä teidän +ottopoikanne minulta sinne kirjaa viemään?" -- "Ka, eikö tuo siksi +joutane", vastasi isäntä ja pani Antin rikkaan miehen asiata käymään +toivoen kauppiaalta hyvän palkinnon saavansa. Kauppiaalla kuitenkin oli +paha mielessä vain. Kirjaansa oli hän pistänyt kotiväellensä käskyn +ottaa kirjan tuoja kaikin mokomin kiinni ja hirttää hänet kartanon +kupeella kasvavaan koivuun. Antti ei tietänyt tuosta mitään eikä +pelännyt petosta, vaan läksi asialleen sitä kauppiaan kirjaa viemään +niinkuin isäntä oli käskenyt. Päiväkauden kuljettuansa tuli hän muutaman +vuoren juurelle, jossa oli puiden suojassa sammalen päällä soma levätä, +niin istuutui väsyksissään siihen ja nukkui tietämättään sikeästi se +kauppiaan lähettämä kirja kädessä. Sattuipa samassa kaksi teiniä +kulkemaan tietä myöten siitä ja näkivät kirjan makaajan hyppysissä, niin +ottivat koiruuksissaan sen lukeaksensa. Nähtyänsä, mitä siihen oli +kirjoitettu, älysivät kirjoittajan kavaluuden ja päättivät puolestaan +pettää nyt häntä. Matkoillansa olivat monesti jo kauppiaan kodissa +käyneet ja tunsivat koko talon komennon hyvästi, millä kannalla siellä +kaikki oli, niin istui toinen heistä kivelle ja piirsi kauppiaan +kirjoituslaatuun toisen kirjoituksen, jossa isännän käsky muuttui +järkiänsä toiseksi. "Kun tämän kirjan kuljettaja perille tulee", +sanottiin kirjassa, "sille välttämättömästi pitää minun tyttäreni +annettaman vaimoksi niinkuin sen itse olen luvannut, mutta koirani +Musti, joka alkaa jo vanhoillaan horata, pitää kaikella mokomin +sidottaman nuora kaulaan ja hirtettämän pihalla kasvavaan koivuun. Nämä +minun käskyni ovat kiireimmittäin tehtävät ennenkuin itse kotiini +palaan, muuten ette ihastu kauppaanne." Saatuansa tämmöisen kirjan +piirretyksi panivat teinit sen makaajan hyppysiin ja läksivät matkaansa +herättämättä poikaa, joka ei tietänyt koko asiasta mitään. + +Aikansa maattuaan heräsi Antti Puuhaara unestansa lähtien edellensä ja +astui siitä nyt uutterasti, kunne tuli kauppiaan kotiin, jossa antoi +kirjan talonväelle luettavaksi. Emäntä ottaa kirjan ja lukee sen +kaikkien kuullen kohta. No, mitäs; olihan se ikäänkuin kummaa tämmöinen +käsky heistä, vaan kun tunnettiin kirja isännän tekemäksi, ei käynyt +asiata arveleminen, mutta annettiin talon tytär Antti Puuhaaralle +vaimoksi, ja vanha Musti ripustettiin tuvan kupeella kasvavaan suureen +koivuun niinkuin kirjassa oli sanottu. + +Kului muutama viikko siitä, niin tuli itse isäntä kotiinsa ja näki jo +etäältä jonkin mustan roikkuvan talon luona kasvavassa koivussa. +Ihastuen sitä, kun luuli Antti Puuhaaran nyt siinä riippuvan, sivalsi +kauppias ruoskalla hevostansa joutuakseen pihaansa ja sanoi itseksensä: +"Ahas, Antti-kulta, jokos hiljankin siinä kiikut, ethän enää hyvyyttäni +perine!" Samalla pääsikin talolle, vaan mitenkäs muuttuikaan tässä nyt +mielensä, kun vanhan uskollisen Mustinsa näki kuoliaana koivussa ja +Antti Puuhaaran muun kotiväen seurassa elävänä vastaansa tulevan! Eihän +siitä kuitenkaan vihaansa näyttänyt, siksi oli älyä toki, vaan +tiedusteli emännältään asiata, jolta kuuli nyt kaikki, miten +lähettämänsä kirja oli väärennetty, jonka mukaan Antti Puuhaara nyt oli +vävynä talossa. Siitä meni Antin puheelle sitten, tervehti häntä ja +sanoi: "No, sinä kun olet nyt minun vävyni ja luultavasti kerran tulet +kaiken hyvyyteni perimään, niin pitäähän jollakin teolla sinun minun +hyvyyttäni ansaita. Kaiken ikäni olen arvellut sitä, mikä elämänkeino +ihmiselle olisi onnellisin, ja jouduin viimeinkin kauppiaaksi; vaan +siihen toimitukseeni olen nyt kyllästynyt ja haluaisin tietää, mikä työ +minulle avullisin on kaikista. Sen tiedon saantaan lähde sinä nyt, kulje +Pohjolaan ja kysy Louhelta, missä ihminen parhaimman onnensa on +käsittävä. Siitä kun tiedon saanet, palaa tänne kotiisi sitten." + +Antti kun ei pelännyt petosta, suostui appensa vaatimukseen eikä +ajatellutkaan sitä, että hänen sille matkalle kukaties toivottiin +jäävänkin, vaan sai sauvan käteensä ja läksi appensa pyytämää tietoa +hakemaan. Astuu, astuu hyvän aikaa edellensä, niin tulee hirmuinen vuori +taikka Hiiden kallio semmoinen vastaan hänelle, ja harjalla seisoo +julman näköinen, hirmuisen pitkä mies, joka päällänsä kannattaa ison +joukon pilviä ja jonka lakissa kahdeksan tuulispäätä pitää pesänsä. Tämä +keksii Antin ja kysyy leppeästi: "Minnekä, poikaseni, matkustat?" -- +"Menen Pohjolaan tiedustamaan Louhelta, missä ihminen parhaan onnensa on +käsittävä", vastasi Antti. "Niinpä aja, veikkonen, minunkin asiani", +sanoi jättiläinen, "minulla on tarha, joka ennen kasvoi kaunista +hedelmää hyvästi, vaan nyt homehtuu vain; kysy neuvoa siihen, millä +tarhani saisin parannetuksi, niin annan parhaimman orini ajaaksesi." -- +"Saan minä tuon kysyä", vastasi Antti, otti jättiläiseltä Hiiden orin +ajaaksensa ja läksi matkaansa. + +Jonkin aikaa ajettuansa kuuli hän hirmuisen jytinän, ja maa alkoi +järistä. Oudostuen sitä riensi hän kiireesti edellensä ja tuli tuokion +ajettuansa suuren kivisen linnan luokse, jossa hän nyt ihmeet näki +vasta. Linnan portilla seisoo isokasvuinen, hirveän pitkä mies, suuri +summaton avain kädessä. Toisinaan aina puhaltaa sen avaimensa läpeen ja +koettelee sitten aukaista ovea, vaan kun ei saa avainta lukkoon, niin +nyrkillään tömistää ovelle, että kaikui tienoot ympäriltä ja linnan +perustus vapisi. Joutuessaan tämmöiseen kähäkkään, mikä tässä oli, +säikähti Antti-parka järin pahasti, että oikein housut tutisivat +jalassa, vaan kun ennätti tottua jyräkkään ensinnä, niin miehistyi siitä +jällensä ja lähestyi portailla seisojata rohkeasti tehden hyvän päivän +samalla. Toinen, vaikka suutuksissaan kynsi korvansa taustaa, kääntyi +tervehtimät kuultuansa Anttiin päin ja kysyi: "Mihinkä, poikaseni, +menet?" -- "Menen Pohjolaan", sanoi Antti, "tiedustamaan Louhelta, missä +ihminen parhaan onnensa on käsittävä." -- "No, kun sinne menet", sanoi +jättiläinen, "ota veikkonen, minunkin asiani ajaaksesi, kuulusta +samalla, missä minun linnani oikeat avaimet ovat, kun en minä ovea saa +aukaistuksi. Jos tuot tiedon asiastani, saat palatessasi parhaimman +aarteeni palkaksi." -- "Ka, saan minä tuon kuulustella", vastasi Antti, +heitti jättiläiselle hyvästit ja läksi edellensä taas. Hänellä kun oli +se Hiiden ori ajettavana, niin matkaa teki lujasti ja tuokion +kuljettuansa näki taaskin Hiiden linnan edessänsä, joka oli vuori +samanlainen kuin entisetkin. Vuorella kasvoi suuri, korkea honka, jonka +latvassa istui jättiläinen hirmuisen pitkä keihäs kädessä. Maassa paloi +iso valkea, ja puussa istuja käristi keihäässään kokonaista hirveä +tulessa. Tuskin keksikään jättiläinen Antin tulevaksi, niin alkoi +puhutella häntä, sanoi: "Joudu, joudu, poikaseni, saamaan muutama +paistipalanen suuhusi sinäkin!" Antti, jonka nälkä kurni suolia ikään, +ei arvellutkaan tullessansa, vaan ajaa kavahutti sillä hyvällä orillaan +vuorelle, jossa oli paisti nyt valmiina. Syötyänsä hirven lihaa +kyllälteen siinä mieli hän lähteä matkaansa, vaan puussa istuja +puheillansa viivytteli häntä, kysyi: "Minnekä sinulla semmoinen kiire +on, ja mihin sinä täältä nyt aiot?" -- "Aionmahan Pohjolaan", vastasi +Antti, "tiedustamaan Louhelta, missä ihminen parhaimman onnensa on +käsittävä." -- "No, kun sinne lienee matkasi", sanoi jättiläinen, +"tiedustapa sekin, miksi minun ikäni täällä puussa täytyy istua. +Toisinaan toki saan hirven eli muun elävän jonkin keihäälläni +tavoitetuksi, vaan kun ei metsä saalista suo, olen monestikin nälkään +kuolemassa." -- "Tiedustanmahan asiasi", vastasi Antti, ja sanottuansa +jättiläiselle kiitokset ruoasta hyppäsi hän orinsa selkään ja läksi +ajamaan siitä. + +Kulki hyvän matkaa taas, minkä aikaa lienee kulkenutkin, niin tulee +suuri joki eteen. Tämän on rannassa pienoinen venhe, ja venheessä istuu +vanha, koukkuleukainen akka, mela kainalossa. No, Antti kun ei yli +päästäkseen muuta neuvoa nähnyt, alkoi puhutella venheessä istujata, +kysyi: "Pääsisikö teidän venheessänne matkamies joen poikki?" -- "Pääsee +toki", vastasi akka, "täytyyhän siksi toistaan autella, vaan minnepä +hevosenne jätätte?" -- "Tähän jätän rannalle siksi kun matkaltani +palaan, hyväpä tässä näkyy heinikko kasvavan", sanoi Antti, kiinnitti +orinsa siihen ja itse meni venheeseen akan luokse. Joen yli kuljettaessa +nostaa akka sitten puheen ja kysyy Antilta: "Mistä kaukaa ja millä +asialla tämä vieras ompi, kun näin kaukaisia maita kulkee?" -- "Sieltä +ja sieltä", sanoi Antti, "kuljen Pohjolaan kysymään Louhelta, missä +ihminen parhaan onnensa on käsittävä; liekö pitkältikin vielä matkani +päähän?" -- "Ei ole kaukana enää Louhen koti", vastasi akka, +"piammastaan olette jo matkanne päässä, kulkekaahan maalle päästyänne +suoraan edellenne, niin kohta on Pohjola näkyvissä; vaan kun sinne +riennätte, tiedustelkaa, hyvä vieras, minunkin asiatani, miksi minun +pääsemättömästi täytyy matkaavia tämän joen yli saatella; neljäkymmentä +ajastaikaa olen tätä lautturin työtä tässä jo toimittanut ja haluaisin +nyt vanhoillani virastani eron saada." -- "Tiedustanmahan asiasi", +vastasi Antti, sanoi maalle päästyänsä akalle kiitokset saattamasta ja +läksi jalkaisin astumaan edellensä. Ei kaukaa kulkenutkaan siitä, kun +tulivat jo asutut maat vastaan häntä, ja kohta alkoi jo talokin näkyä. +Antti, joka akan puheesta arvasi Louhella tässä nyt kotinsa olevan, +astui mäen rintaa pihaan ja pihalta tupaan. + +Sielläpä ei sattunutkaan emäntä kotiinsa, tytär vain oli yksinään +tuvassa ja pöydän luona alusteli taikinata. Antti tupaan tullessansa +hyvän päivän teki tyttärelle ja kävi lavitsalle istumaan, josta vähän +ajan päästä alkoi kysellä emäntää, oliko tuo missä. "Ei ole nyt äitini +kotona", vastasi tyttö, "vaan kun joutanette odottamaan iltaan asti, +kyllä se yöksi kotiin tulee." Kuultuansa tämän jäi Antti Puuhaara iltaa +odottamaan siihen ja alkoi aikansa kuluksi niitä näitä haastella +tyttären kanssa, joka taas puolestaan kyseli häneltä, mistä tämä vieras +oli ja mikä asiana, kun näin etäisiä maita vaelsi. "Sieltä ja sieltä +olen", vastasi Antti, "olisi äidiltänne kaikenlaista tiedusteltavaa +vähäsen." Samalla puhui myös asiansa, joista hän tietoa halusi. "Ohoh!" +sanoi Antin puhumasta päästyä tyttö, "ettepä vähiä kyselekään, tuskin +niistä äitini tietoa antaakaan semmoisista; vaan jos kuulette minua, +voin ehkä asioistanne selvän kukaties saada. Olkaa varoillanne tässä, +kun äitini iltaisella kotiin tulee, ja menkää uunin taakse piiloon, +ettei hän teitä näe, niin voitte tarkkaan kuuntelemalla, mitä me +keskenämme puhumme, kysyttävistänne tiedon saada ja yöllä sitten salaa +pyrkiä täältä matkaanne." Oli näet poika pulska ja kaunis, niin tyttären +kävi sääliksi häntä. + +Antti Puuhaara asui nyt kaiken päivää tyttären luona tuvassa, jossa +kului aika haastellessa, vaan kun ilta tuli, meni jo uunin taakse +niinkuin neuvo oli, odottamaan emännän tulemista kotiin. Olla oletteli +piilossaan siellä aina iltayöhön saakka, niin jo palaakin Louhi kylästä +ja alkaa tyttäreltään kuulustella, oliko hänen poikessa ollessaan käynyt +vierasta ketään. -- "Kävi tässä muudan mies, jolla niitä näitä oli +kysyttäviä", vastasi tytär, "vaan kun ette kotiin sattuneet, riensi +edellensä tästä saadakseen asioistaan tietoa muilta." -- "Ohoh!" sanoi +Louhi, "mitäpä en olisi minä tietänyt, jota tietäisivät muut paremmin; +vaan sanoikos se mies, mitä hänellä oli kysymistä?" -- "Sanoihan tuo", +vastasi tytär, "ensinnäkin kuului tiedustavan sitä, missä ihminen +parhaimman onnensa on käsittävä." -- "Olipas hän viekas tiedustaja, kun +semmoisia kyseli", virkkoi Louhi, "tuskin olisin minä sitä +ilmoittanutkaan, vaan tyhjään sitä nyt muiltakin tiedustellaan, kun ei +minulta neuvoa saatu. Sitä ei sen miehen asiata tiedä toinen maailmassa +kuin minä, enkä neuvo sitä minäkään mielelläni muille, vaan kun tässä +nyt puheeksi tuli, niin saan minä tuon sanoa: 'Parhaimman onnensa +käsittää ihminen maata kaivamalla; puut pitää juurineen väännettämän +maasta, kivet kannettaman kokoihin kaikki ja peltoa perkattaman sijaan.'" +Äitinsä vastattua tähän jatkoi tytär puheensa, sanoi: "Toisekseen +tiedusteli mies sitä, mikä erään jättiläisen tarhalla on, kun se nyt on +homehtumassa, ja ennen on kasvanut kaunista hedelmää hyvästi." -- +"Helposti tuonkin olisin vastannut", virkkoi Louhi, "sen jättiläisen +tarhassa elää mato, joka sen kuivaa hengellänsä, se kun tapettaisiin se +mato kahden kiven välissä, niin paranisi tarha taas jällensä ja kasvaisi +hedelmää kuin ennenkin; kysyikös vieras muutakin?" -- "Montahan sillä +oli kysyttävää", vastasi tytär, "muudan jättiläinen ei kuulunut +linnaansa pääsevän, niin kuulusteli matkamies sitä, mihin oikeat linnan +avaimet ovat tulleet, kun ei millään keinoin saada ovea auki." -- "No, +olipas sekin kysyttävä!" sanoi Louhi, "portaiden allahan avaimet ovat, +ei muuta kuin nostettaisiin päällimmäiset porraskivet paikaltansa, niin +sieltä ne löydettäisiin; vaan vieläkös mies muuta kyseli?" -- "Kyseli", +sanoi tytär, "kuului muudan jättiläinen taas kaiken ikänsä istuneen +puussa, niin kyseli hänenkin seikkaansa se mies, millä puussa istuja +maahan pääsisi." -- "No, ei tuohonkaan paljoa tarvittaisi", virkkoi +Louhi, "ei muuta kuin arvattaisiin leppäisellä sauvalla puun juureen +ähmätä, niin latvapuoli kultana putoaisi maahan ja mies samalla kanssa, +ja pääsisi liikkumaan minne tahtonsa; eihän muuta enää lie se mies +kysynyt?" -- "Vielä kysyi sitä", sanoi tytär, "miten se akka lautturin +virasta pääsisi, joka venheessään tuolla matkaavia joen yli saattaa." -- +"Voipas sitäkin akkaa, miten on vähä-älyinen!" lausui Louhi, "kun +ensimmäinen ylivietävä tulee, saattaisi hänet joen yli, vaan hyppäisi +rantaan tultaessa itse edeltä maalle ja vasemmalla kantapäällään +survaisisi venheen takaisin sanoen: 'Minä lähden tästä, sinä jäät +siihen!' niin sillähän lautturin työstä pääsisi, ja toinen perisi viran; +jokos loppuivat nyt kysyttävät?" -- "Jo", vastasi tytär, "ei nyt enää +muuta se matkamies kysynyt." + +Antti Puuhaara piilossaan uunin takana kuunteli heidän puheensa ja pani +Louhen vastaukset mieleensä hyvästi odottaen tilaisuutta päästä +tietoineen sieltä pois. No, ei aikaakaan, kun kuuli jo kovan +kuorsaamisen tuvasta, josta kun arvasi Louhen nyt makaavan, niin +laskeutui hiljaa piilostaan lattialle ja kulki varpaisillaan hiipien +ovelle. Siitä pujahti hän sukkelaan pihalle ja läksi kiireesti kulkemaan +kotiinsa; josta joutuikin kohta joen rantaan taas, jossa se vanha akka +istui venheessään niinkuin ennenkin. Tämä kun keksii Antin, huutaa +venheestään heti: "Saittekos, vieraskulta, tiedon asiastani?" -- "Sain, +mikäpä saadessani", virkkoi Antti Puuhaara, "vaan saatahan ensinnä joen +yli, sitten sanon asiasi." Akka oli tähän valmis ja saattoi Antin +toiseen rantaan, jossa uudellensa tiedusteli asiataan, miten lautturin +virasta pääsisi "Elähän hätäile", vastasi Antti, "kun nyt toinen kuka +joen yli pyrkii, niin lähde saattamaan niinkuin ennenkin, vaan elä +rantaan tultua maalle päästä, mutta hyppää itse edeltä rannalle ja +survaa vasemmalla kantapäälläsi venhe jokeen takaisin sanoen: 'Minä +lähden tästä, sinä jäät siihen!' niin sillä olet virastasi irti, ja +toinen jääpi sijaasi." + +Tätäkös nyt ihastui akka, teki Antille monet kiitokset neuvosta ja +istuutui venheeseensä taas odottaakseen ketä tulevaksi, jolle virkansa +heittäisi; mutta Antti otti rannalle jättämänsä orin ja läksi ajamaan +sillä kotiinsa, minkä ennätti. Matkallaan tuli sitten sille vuorelle +taas, jossa tullessaan hirven lihaa oli syönyt. Siinä jättiläinen istui +hongan latvassa vielä niinkuin ennenkin ja huusi jo kaukaa Antille: +"Terve, poikaseni, saitko tietoa asiastani?" -- "Mikäpä saadessani", +vastasi Antti, "vaan malta vähäsen." Siitä kävi sitten leppäsauvan +taittamassa käteensä ja sillä lyödä ähmäsi hongan juureen, niin +latvapuoli kultana pudota ropsahti maahan ja jättiläinen siinä yhtenä +myös. Tämä kun jaloilleen pääsi, alkoi hyppiä, keikkua iloissansa ja +sanoi Antille tuosta: "Sinä kun tämän armotyön teit minulle ja puusta +maahan päästit, milläpä nyt palkitsen sitä?" -- "En vaadi palkkaa +mitään", virkkoi Antti, "vaan jos lahjaa mitä antanet, anna muutama oksa +tästä hongan latvasta, jossa maahan putosit." -- "No, saat niitä", sanoi +jättiläinen ja taitteli hyvän joukon niitä kultaoksia siitä katkenneesta +latvatertusta Antille lahjaksi. "Kiitokset antamastanne", sanoi Antti, +"saanmahan näillä nyt hevostani hosua", nousi orinsa selkään ja ajoi +edellensä. + +Siitä tuli nyt ajaessa toinen linna eteen, jossa seisoi jättiläinen +portailla avain kädessä. Sille neuvoi Antti linnan avaimet portaiden +alta ja sai jättiläisen parhaimman aarteen palkasta niinkuin oli +luvattukin, ja ajoi niine tavaroineen edellensä, kunne tuli kolmanteen +Hiiden linnaan, jonka haltijalta sen Hiiden orin oli ajaakseen saanut. +Siinä kun ilmoitti, miten jättiläisen tarha siitä paranisi, kun +tapettaisiin se mato, joka sen hengellään kuivasi, niin sai siitä +hyvästä sen Hiiden orin omaksensa ja ajoi sillä aina kotiinsa asti. + +Täällä appi hämmästyy sitä, kun nyt Antti Puuhaara kotiin tuli, jota +toivoi jo kuolleeksi, ja kysyy suutuksissaan häneltä: "Jokos nyt +kysyttävästäsi tiedon sait, kun jo kotiin palasit?" -- "Mikäpä +saadessani!" vastasi Antti, "jo on asiani tiedusteltu." -- "No, missäpä +ihminen parhaimman onnensa käsittääpi?" kysyi kauppias. "Parhaimman +onnensa käsittää ihminen maata kaivamalla", vastasi Antti, "puut pitää +juurineen väännettämän maasta, kivet kannettaman kokoihin kaikki ja +siihen peltoa perkattaman sijaan, semmoinen on Louhelta osoitus." No, +sehän kaiveli nyt kauppiaan sydäntä, kun ei vieläkään vävystään päässyt, +vaan siitäkös vasta mielensä pahaksi kävi, kun sai tietää, minkä +rikkauden Antti matkallaan oli saanut. Kadehtien sitä hän ei enää +toimeen tullut kodissansa, vaan jätti koko talonsa Antti Puuhaaran +katsottavaksi ja läksi kulkemaan samoja teitä kuin Anttikin, saadaksensa +sillä matkalla mokoman hyvyyden kerätyksi hänkin. Kuljettuansa jonkin +aikaa edellensä tulikin siitä saman joen rantaan, johon Anttikin +matkallansa, ja pyrki ylitse päästä. Siinä istuu se vanha akka +venheesssään niinkuin ennenkin odotellen ketä tulevaksi, jolle virkansa +heittäisi, niin se mielellänsä lähtee kauppiasta yli viemään, vaan kun +oltiin jo rantaan pääsemässä, hyppäsi itse edeltä maalle ja survaisi +vasemmalla kantapäällään venhettä jokeen takaisin sanoen: "Minä lähden +tästä, sinä jäät siihen!" Tästä jäi nyt se ketunnahkojen kauppias +lautturin virkaa pitämään joella niinkuin Louhi oli sanonut, ja siinä +saapi ollakin, sillä ei kellään ole enää asiata Louhen luona käydä, kun +häneltä Antti Puuhaara sai tiedot semmoiset, että tietää suomalainen, +mistä parhaimman onnensa käsittää. Antti Puuhaara jäi sillä tavoin siinä +appensa talossa isännöimään, jossa eli vaimonsa kanssa kaiken aikansa +hyvästi ja tuli rikkaan kauppiaan perilliseksi niinkuin oli ennustettu. + + + + +KUOLEMA KUMMINA + + +TAIVAASEEN MENIJÄ + +Poika kerran kolme vuotta teki palvelusta kolmeen äyriin. Hänenpä sitten +alkoi mieli tehdä maailmaa katsomaan, niin osti kolme leipäkakkarata +niillä kolmella äyrillänsä ja läksi kulkemaan kaupunkiin. Matkalla tuli +häntä vastaan köyhä kerjäläisukko, joka sanoi itsellään nälän olevan ja +pyysi yhtä leipäkakkarata syödäksensä. Poika vastasi ei saattavansa +antaa, hänellä on pitkänlainen matka edessä ja eväät vähässä, vaan antaa +hän tarvitsevalle kuitenkin, ehkähän Jumala hänestä murheen pitää, ja +antoikin yhden eväskakkaroistaan ukolle. Tämä siitä hyvästä antaa nyt +pojalle laukkunsa sijaan ja sanoo: "Pidähän tämä muistona minusta, ja +mitä sinä näet taikka ajattelet ja toivoisit itsellesi, sano vain: +'Jahkapa sinä minun laukussani!' niin silloin se on siellä." No, otti +poika ukolta laukun ja läksi käymään taas tietä pitkin, niin tulee +toisessa kohdin taas kulkulaisukko vastaan ja pyytää jo toista +eväskakkarata häneltä syödäksensä. Poika sanoi: "Ei minulla ole kuin +nämä kaksi kakkarata enää itselläni, kolmannen vasta annoin +kerjäläiselle, vaan annanmahan toisen vielä nytkin, ehkähän minusta +Jumala huolen pitää", ja antoi leipäkakkaran ukolle. Tämä pisti leivän +suuhunsa heti ja antoi lakkaristaan pojalle kortit, sanoi: "Pidähän +nämä, ja vaikka sinä kenen kanssa näillä korttisille rupeat, sinä voitat +aina." Poika otti kortit, pisti ne talteensa ja läksi astumaan +edellensä. No, ei kaukaa kulkenut, kun tuli taas kolmannessa kohdin +kerjäläinen häntä vastaan ja anoi leipäkakkarata syödäksensä. Poika ei +olisi viimeistä eväsleipäänsä enää antanut, vaan toinen puisti yhä +sanoen itsellään semmoisen ruoan tarpeen olevan, että nälkään oli +kuolemassa. "No, annanmahan viimeisenkin evääni, koska niin olet +tarvitsevainen", sanoi siitä nyt poika ja antoi kakkaransa ukolle. +Kerjäläinen antoi nyt leipäkakkarasta pojalle vanhan nahkakukkaron +sijaan sanoen: "Pidähän tämä tallellasi, ja kun tarvis tulee, puista +vain kukkarotasi, niin saat rahaa, minkä haluat." + +Poika erottuaan ukosta, jolle oli viimeisen leipänsä antanut, läksi +tietä pitkin astumaan taas joutuaksensa kaupunkiin. Jonkin matkaa +kuljettuansa näki hän suuren hanhiparven lentävän taivaalla ja muisti +tuosta ukolta saamansa laukun, arveli: "Jahkapa olisitte te minun +laukussani!" ja tuossa paikassa lensivät hanhet hänen laukkuunsa. No, ei +muuta; kulki poika edelleen yhä, vaan ilta kuitenkin saavutti hänet +ennenkuin matkansa perille pääsi. Vähän aikaa pimeässä samottuansa tuli +hän viimeinkin kaupunkiin, vaan täällä jo asujamet makasivat, ja hänen +täytyi muutaman kartanon portille kolkuttaa päästäksensä sisälle. Tästä +herää isäntä ja tulee portille, kysyy: "Mikäs mies ja mistä sinä olet, +kun näin yöllä kuljet?" Poika silloin muutamia hanhia laski portin +alatse isännälle ja sanoi, että näitä hänellä on ja näitä hän antaisi, +jos yösijan saisi. "Ka, ei ole minulla tilaa huoneissani", virkkoi +isäntä, "tosin on kartanossani yksi autio tupa, vaan siinä ei kukaan ole +rauhaa saanut pirulta." -- "Kyllähän siellä toimeen tulee", vastasi +poika kuultuansa asian ja pyrki siihen autiotupaan yöksi. "No, saat +siellä olla, kun vain rauhaa saanet", vastasi isäntä ja laski pojan +portista sisälle. Tämä sanoi kiitokset isännälle ja meni suorastaan +neuvottuun tupaan, jossa asettui levolle. Ei kuitenkaan kaukaa tuvassa +ollut, kun tuli jo pirukin ovesta sisälle ja kysyi vihaisesti: "Kukas +täällä minun huoneessani on?" Poika ei säikähtänyt sitä, vaan tervehti +pirua ja sanoi iloissansa: "Hyvähän, kun toveri tuli, niin pääsemme +korttisille!" Se oli pirun mieleen semmoinen tuuma, ja poika otti kortit +käsille. Siitä kun ruvettiin korttia lyömään, niin poika aina tuli +voitolle ja otti niillä kerjäläisen antamilla lehdillä toveriltaan +määrättömät rahat. Tästä suuttui piru viimeinkin ja sanoi vihoissaan +pojalle: "Pieksän minä sinut, ruoja, kun kaikki rahani veit." -- "Elähän +joutavaa suutu", vastasi poika, "saat rahasi takaisin ja vielä saat +lisää kun haluat, minulla kukkaro on tämmöinen, joka rahaa tulee +täyteen, kun vain kädessään puistelee sitä." Samalla otti vanhan +kukkaronsa, jonka kerjäläiseltä oli saanut, ja näytti sen pirulle +sanoen: "Tämän hankin nyt rahaa täyteen, vaikka se tätä nykyänsä tyhjänä +on ihan." -- "En usko, että se tyhjä on", vastasi piru, "annas, käyn +itse kukkarossasi katsomassa." -- "Käy vain katsomassa", sanoi poika ja +laski pirun kukkaroonsa, vaan vetäisi samalla kukkaron suun kurenauhalla +kiinni. Sinne jäi nyt piru vangiksi; poika pisti kukkaronsa laukkuun, +jonka pani päänsä alle maata ruvetessa, ja nukkui siitä rauhassa. + +Aamulla tuli talon isäntä vierastaan katsomaan sinne autiotupaan ja +kysyi: "Tokkos nyt, miesrukka, täällä rauhaa sait?" -- "Hyvin nyt rauhaa +saapi, piru kun on kukkarossa", sanoi poika ja näytti isännälle, kuinka +piru nyt pienessä paikassa oli. "No, elähän mitään, vai siellä se nyt +on?" sanoi isäntä ihastuen sitä, "no, sitten sinä vasta, mieskulta, +minulle hyvän tekisit, jos tykkänään saisit pirun täältä minun +huoneestani pois." -- "Kyllähän sen pois saapi", vastasi poika, pisti +kukkaron laukkuunsa ja läksi niine tavaroineen huoneesta ulos kävelemään +kaupunkia. Siellä näki hän kaupungin rumpalin kadulla rummuttamassa ja +pyysi häntä rummuttamaan kaikki kaupungin sepät moukareineen ja muine +paja-aseineen maksua vastaan kokoon torille. Rumpali rummutti, ja sepät +tulivat siitä koolle niinkuin käsketty oli. Sattui suuri laaka kivi +olemaan torin laidassa, niin poika siihen kivelle asetti laukkunsa, +jossa piru oli kukkaron sisällä, ja käski seppiä moukareillaan lyömään +sitä. Nämä kävivät työhönsä käsin, muutamat pihdeillä pitelivät laukkua +kivellä, toiset moukareillaan ehtimiseensä paukuttivat sitä. Piru +ensinnä huusi laukkua lyötäessä kovasti rukoillen: "Elkää, Jumalan +luomat, häntä lyökö, hän mielellään pakenee koko kaupungista pois", vaan +poika lyötti laukkua yhä, kunne ei ääntä enää kuulunut mitään. "Kyllä se +nyt on kuollut", arvelivat viimein sepät ja herkesivät jo lyömästä. +Poika silloin aukaisi laukkunsa ja rupesi tiedustamaan asiata, vaan kun +kukkaron suuta helpotti, piru oli elossa vielä ja pujahti pojan käsistä +pakoon. Kuitenkaan ei siinä tohtinut heidän saapuvillansa viipyä, vaan +juoksi jäljelleen katsomatta koko kaupungista matkaansa. + +Poikaa pidettiin nyt siinä pirun jättämässä talossa hyvänä; isäntä +syötti häntä, juotteli kaikella mokomin, ja muutkin kaupunkilaiset +osoittivat kiitollisuuttaan hänelle, kun he hänen avullansa pahasta +vieraastaan pääsivät. No, hyvä tämä; vaan ei kauan sitä iloa kestänyt. +Piru oli kaupunkilaisille äkäinen siitä, kun torilla pieksettiin, ja +piiritti suurella voimalla koko kaupungin ahdistaen sitä niin kovasti, +että kaupunkilaiset lupasivat suuren palkinnon sille, joka pirun pois +ajaisi. Mies kun kuuli tämän, ilmoitti kaupunkilaisille, että kyllä hän +pirun saa pakenemaan. Pani hevosen valjaisiin ja otti kolme täysinäistä +ja kolme tyhjää tervatynnyriä rekeensä. Sen tervakuormansa ajoi hän +keskelle toria ja huusi kaupungin piirittäjätä kaikkien asukasten +puolesta siihen puheellensa. Piru tuli, ja mies alkoi puhutella häntä, +sanoi: "Ryypätkäämmepä ryyppy viinaa puheen aluksi." Piru oli siihen +valmis, ja mies käski hänen täysinäisestä tynnyristä juoda, vaan itse +oli juovinansa tyhjästä. Piru pani suunsa tapinreiälle, ja kun kerran +kallisti vain tynnyriä, niin ryyppäsi sen tyhjäksi ja kiitteli miehen +viinaa hyväksi. Siitä ruvettiin sitten kaupungin piirittämisestä +puhumaan, ja vähän ajan päästä sanoi mies taaskin pirulle: "Ottakaamme +toinen ryyppy, niin paremmin sujuu puhe!" -- "Kyllähän se niin on", +vastasi piru, ja ryypättiin taas uudestansa: mies oli tyhjästä +tynnyristä juovinansa, vaan piru jo toisen tervatynnyrin pani vatsaansa. +Ryyppäämästä päästyä rupesivat sitten pakinoimaan taas keskenänsä, ja +mies kysyi pirulta: "Etköhän heittäisi koko kaupungin piirittämisen?" -- +"Ei minun käy sitä heittäminen", vastasi piru. No, kun ei muusta apua +ollut, sanoi taaskin mies: "Kurkku tässä kuivaa haastellessa, +ryypätkäämme, hyvä vieras, tästä vielä viimeinen ryyppy!" Samassa antoi +jo kolmannen tervatynnyrin ryypättäväksi pirulle, joka tyhjensi sen +kohta, vaan itse oli tyhjästä tynnyristä juovinaan taaskin ja alkoi +juomasta päästyä puhutella toveriansa, sanoi: "Puhutaan sinun saavan +itsesi niin suureksi kuin ikään tahdot, onko se totta?" -- "Tosi se on", +vastasi piru ja isonsi itsensä niin suureksi, että tuli koko tori +täyteen hänestä, ja miehen täytyi torin nurkkaan väistyä tieltä pois. +Säikähtäen sitä sanoi hän pirulle: "Sanotaan sinun saavan itsesi niin +pieneksikin kuin tilaisuus vaatii; koetapa nyt, kuinka pieneksi pääset." +Kuultuansa tämän hoikkeni piru hoikkenemistaan kohta ja ujutti ruumiinsa +niinkuin rihmasäikeeksi ohueksi, kysyen mieheltä: "Enkös ole nyt pieni +ja ohut?" -- "Kyllä olet", sanoi mies, "vaan koetapas, sovitko tuosta +tapinreiästä sisälle?" -- "Tokihan tuohon sovin", vastasi piru ja +vyyhtäysi tapinreiästä tynnyriin näyttääkseen pienuuttansa; mutta mies +oli varoillansa ja pyöräytti tynnyrin tapin kiinni. Piru jäi sillä +tavoin tynnyriin eikä päässyt omin voiminsa sieltä poikkeen, vaan alkoi +rukoilla miestä, sanoi: "Päästä minut irti, niin pakenen koko +kaupungista enkä viiteenkymmeneen vuoteen vaivaa ketään tällä seuduin +asuvaista, vaan teen meren saareen itselleni asunnon ja elän +yksinäisyydessä siellä." Mies kun arveli asiata, laski sillä ehdoin +pirun tynnyristä, ja vanha mies pakenikin kaupungista, vaan sanoi +lähtiessään miehelle: "Minä määräajaksi pakenen nyt täältä enkä käy +kaupungissanne, jos tulen, saatte tappaa; vaan jos kuka sillä aikaa +tästä kaupungista käypi minun saaressani, niin minä taas sen saan +tappaa." -- "No, olkoon liitto semmoinen!" vastasi mies sanoen pirulle +hyvästit. + +Mitäs ollakaan; se mies asettui nyt siihen kaupunkiin asumaan ja sai +kaupunkilaisilta sen palkinnon, mikä oli luvattu. Kuluipas muutama vuosi +rauhassa siinä, niin sattui se mies kerran olemaan kalassa, niin nousi +merellä raju tuuli semmoinen, joka ajoi hänen venheensä muutaman saaren +rantaan. Siinä saaressa oli pirulla asuntonsa, vaan tuota ei mies +tietänyt, vaan asettui tuulta pitämään rannalle ja rupesi keittämään +kalojansa päästäkseen ruoalle. Tuskin sai patansa tulelle, niin tuli jo +pirukin rantaan ja alkoi hätyyttää häntä, kysyi: "Miksikäs venheinesi +minun saareeni tulit?" -- "Tuuli ajoi", vastasi mies. "No, muistatkos +liittomme?" kysyi piru, "nyt minä sinut tapan." -- "Annahan, keittoni +saan syödä ensinnä", sanoi mies. "No, keitähän ruokasi valmiiksi", +vastasi piru ja istui odottamaan sitä koetellen kaikella tavoin pelottaa +miestä. Tämä kun ei ollut asiasta ollaksensa, näytti piru viimein +hampaansa, jotka olivat suuret kuin petkeleet ikään, ja kysyi: "Oletkos +tuommoisia hampaita ennen nähnyt?" Mies siihen ei vastannut muuta, vaan +sieppasi kiehuvan patansa tulelta ja paiskasi pirua sillä silmiä vasten, +kysyi: "Oletkos tuommoista ruokaa ennen syönyt?" Kuuma kalakeitto poltti +siinä nyt silmät pirulta, joka huutaen juoksi rannalta poikkeen; vaan +mies hyppäsi venheeseensä ja pääsi elävänä kotiinsa. + +Kului jonkin aikaa siitä, niin alkoipas miehestä itseksensä eläminen +ikäväksi käydä. "Saisipa nyt akka ottaa", arveli hän siitä ja kosi +muutaman kauppiaan tytärtä, vaan kaupunkilaiset kaikki pelkäsivät häntä, +eikä kukaan antanut hänelle tytärtänsä, vaikka kyllä tiedettiin, että +hän vallan rikas oli. Tästä suuttui mies kaupunkilaisiin ja ajatteli +mielessänsä: "Tieltä olen ennenkin avun saanut, tieltä toivon nytkin; +lähden maata matkaamaan, ja kuka vaimonpuoli ensiksi vastaani tulee, sen +otan naisekseni." Sillä tuumalla läksi hän kaupungista maalle päin +kävelemään ja käydä astuksenteli tietä pitkin, kunne tuli köyhä +kerjäläistyttö vastaan, niin hän sen tytön kihlasi morsiamekseen ja vei +vaimokseen kotiinsa. Elivät, olivat sitten aikansa yhdessä, kunne vaimo +lapsen teki, niin isä olisi ristittänyt poikansa, vaan ei saanut kummia +sille kaupungista. "No, tieltä olen ennenkin avun saanut, tieltä toivon +nytkin", arveli hän mielessänsä ja läksi tietä myöten astumaan. Vähän +matkan päässä tuli vastaan mies, joka sanoi olevansa Kuolema, niin hän +sitä pyytää kummiksi. Kuolema tuli, ja kuljettiin yhdessä kaupunkiin, +jossa saatiin nyt lapsi ristityksi. Kuolema siitä kysyy isältä: +"Tuleekos minun jotakin kumminlahjaa antaa?" -- "Ainahan se tapa on +ollut semmoinen", vastasi isä, "vaikk'ei siihen määrää ole, vaan +annetaanhan lahjat sitä myöten, miten kummin varat kannattavat ja +asiassa muutoin käypi." -- "No, olisi minulla voidetta semmoista", sanoi +Kuolema, "että sillä kun voiteleepi, niin paranee sairas, jos suinkin +paratakseen lienee." -- "Kyllähän tuo jo kumminlahjaksi sopisi, vaan +mitenkäs sitä voidetta käytetään?" sanoi mies. "Helppo sit'on +käyttäessä", vastasi Kuolema, "kun sinä voiteinesi sairaan luokse tulet, +ja minä jalkapuolessa lavaa seison, niin sairas siitä sinun voiteestasi +paraneepi, vaan jos minä sairaan pääpuolessa satun olemaan, niin ei pidä +voidetta antaakaan, sairas silloin kuolee kumminkin." + +Mitäs ollakaan. Mies kun sai Kuolemalta sen voiteen semmoisen, hän sillä +paranteli ihmisiä paljon ja tuli siitä nerostaan niin kuuluksi kaikille, +että häntä kuljetettiin ympäri maailman sairasten luona. Kävipä +muutamassa kaupungissa kuningas sairaaksi sitten, eikä nähty neuvoa +muuta, vaan haettiin se mies häntä nyt sillä voiteellaan parantamaan. +Mies meni, vaan kun kuninkaan luokse tuli, näki jo Kuoleman pääpuolessa +seisovan. Keksittyänsä tämän mies ei nähnyt muusta apua olevan, vaan +päätti pettää Kuolemata ja teetti kuninkaalle semmoisen lavan, joka +pyöri niinkuin kerinkakko navalla, ja rupesi ehtimiseensä pyörittämään +sitä. Kuolema kyllä koki pysyä pääpuolessa yhä, ja juoksivat kumpikin +peräkkäin siinä, vaan mies yht'äkkiä tempasi lavaa toisaanne päin +juostessansa, niin Kuolema lankesi lattialle. Toinen silloin pääsi +kuninkaan pääpuoleen ja sai häneen voidettaan pyyhkäistä, niin se siitä +parani ja tuli terveeksi kohta. No, siitäkös miestä nyt kuninkaan +kartanossa hyvänä pidettiin ja palkinto annettiin hänelle hyvä; vaan +Kuolema oli miehelle äissänsä ja peloitteli häntä, sanoi: "Aha, paha +äijä, käskinkö minä sinun niin tehdä, nyt tapan minä sinut itsesi." Mies +ei säikähtänyt tuota, hänellä kun oli se entinen laukkunsa matkassa, +vaan silmäili vastustajaansa ja sanoi: "Jahkapa sinä minun laukussani!" +niin samalla meni Kuolema laukkuun. Siitä lähtee mies laukku selässä +kulkemaan, niin rupeaa Kuolema rukoilemaan häntä, sanoo: "Laske, +veikkonen, minut täältä, niin en ikäpäivänä tapa sinua, kun nyt irti +pääsen." -- "No, tehkäämme liitto", sanoi mies, "kun kolmekymmentä +vuotta antanet vielä minun rauhassa elää, enempää en vaadikaan, niin +pääset laukustani ulos!" Kuolema suostui tähän ja sanoi laukusta +päästyään miehelle: "Ne kolmekymmentä vuotta saat siinä rauhassa elää, +kun et koskaan 'Kas-niin!' sano, vaan niin pian kuin sen sanan sanot, +kuoletkin heti." + +No, mies vältti nyt monta aikaa sitä kiellettyä sanaa, ettei "Kas-niin!" +sanonut, ja paransi taas paljon ihmisiä sillä kuolemalta opitulla +keinollansa; mutta Kuolema kantoi hänelle yhä kuitenkin vihaa siitä, kun +hän petoksella kuninkaan paransi, ja pyysi kaikella keinoin tappaakseen +häntä jo ennen aikojansa. Senpä vuoksi kulki miehen poikessa ollen hänen +kotiinsa ja kirjoitti tuvan seinät sisältä ja ulkoapäin sitä yhtä sanaa +täyteen vain: "Kas-niin!" -- "Kas-niin!" -- "Kas-niin!" -- No, mies kun +kotiinsa tuli ja tuvan seinät näki tuhratun näin pahasti, kysyi +vahingossa emännältään heti: "Sinäkö tähän 'Kas-niintä' näin paljon olet +kirjoitellut, vai kuka nämä tuvan seinät näin on pilannut?" Siinä tuli +sen pahan sanansa nyt sanomaan, ja Kuolema samassa tuli noutamaan häntä, +kysyi: "Lähdetkös nyt matkaani?" -- "Täytyneehän minun lähteäkseni", +vastasi toinen ja sai laukku selässä niinkuin hän matkastaan oli +palannut, Kuoleman kanssa kulkemaan. Tämä kuljettaa nyt miestä toisiin +maailmoihin, ja tullaan ensinnäkin taivaan portille. Siinä Kuolema +kolkuttaa ovelle ja kysyy: "Kelpaako se mies tänne, joka hyvä on korttia +lyömään?" -- "Ei tänne kelpaa, Hiiteen se on vietävä!" vastattiin +ovelta. No, Kuolema kantaa nyt miehen siitä Hiiteen ja kysyy taaskin +ovelta: "Kelpaako se mies tänne, joka hyvä on korttia lyömään?" -- +"Kelpaa", sanottiin Hiidestä, "täällähän semmoinen onkin omansa", ja +mies laukkuineen päivineen laskettiin sisälle. Hän ei kuitenkaan +hämmästynyt tuota, vaan kun näki vanhan tuttavansa siellä, niin tervehti +häntä ja sanoi: "No, ympäri mennään, yhteen tullaan, täällähän minun on +vanha korttikumppalini vielä elossa, emmekö rupeaisi korttisille?" -- +"Saisipa ruveta", vastasi piru, "vielähän minulla olisi sinulta vähäsen +siitä ajasta perittävääkin, kun viimeksi korttisilla olimme." No, ei +muuta, ihmisen henki pantiin voitolta aina vetoon, ja mies sai ne +entiset korttinsa laukustaan, ja ruvettiin piyviä lyömään niillä. Siinä +mies tuli voitolle niinkuin ennenkin, ja kun hengen aina voitti, sanoi +samassa: "Jahkapa sinä minun laukussani!" niin se silloin meni talteen +sinne. Sitä tekoa tehden oli jo kuusituhatta henkeä päästänyt pirun +vallasta ja saanut ne laukkuunsa, kun piru suuttui viimeinkin ja ajoi +hänet laukkuineen päivineen Hiidestä pois. + +No, kuolema kun ei sielläkään saanut miehelle sijaa, vei hänet uudestaan +taivaan ovelle ja kysyi: "Kelpaako se mies tänne, joka kuusituhatta +henkeä pirulta voitti?" -- "Ei kelpaa", sanoi ovenvartija. "Eivätkö +nekään henget kelpaa?" kysyi uudelleen Kuolema. "No, ne kelpaavat", +sanoi ovenvartija, "missäs ne ovat?" -- "Ne ovat tämän miehen laukussa", +vastasi Kuolema, ja laukku otettiin taivaaseen heti. Mies kun näki +tämän, sanoi suruissaan siitä: "Jahkapa itsekin olisin omassa +laukussani!" ja samassa pyörähtikin omaan laukkuunsa ja pääsi muiden +henkien joukossa sillä keinoin taivaan ovesta sisälle. Kuolema jäi +seisomaan ovelle, vaan ei pahastunut toisen menoa, vaan arveli: "Hyvä +kun tuosta tuollakin pääsin, jo häntä sain kylläkseni kanneksia!" ja +läksi sitä tietään matkaansa. + + +TAIVAANVUOHEN SYNTY + +Oli köyhä mies ennen, jolle saatiin lapsi, niin läksi kummia etsimään +sille. Tiellä tulee mies vastaan häntä ja kysyy: "Minnekäs sinä menet?" +-- "Läksin kummia etsimään lapselleni", vastasi toinen. "No, ota minut +kummiksi", sanoi vieras. "Mikäs mies sinä olet?" kysyi toinen. Vieras +sanoi: "Minä olen Jumala." -- "En minä Jumalaa ota kummiksi", vastasi +mies, "hän on petturi, yhtä pitää köyhänä, toista pohattana, ei tee +tasaista." Siitä menee edelleen ja kulkee vähän matkaa tietä myöten, +niin tulee mies vastaan taaskin, kysyy: "Minnekä menet?" -- "Kummia +etsimään lapselleni", vastaa hän sille. -- "No, ota minut kummiksi", +sanoo se vastaantulija. "Kukas sinä olet?" kysyi kummin etsijä. Vieras +sanoi: "Minä olen Surma." -- "No, sinut minä kummiksi otan, sinä olet +kunnon mies", sanoi toinen, "et säästä rikasta, et köyhää, et nuorta +etkä vanhaa, teet kaikille tasaisen." + +Siitä kulkee nyt Surma miehen kotiin, ja siellä lapsi saadaan +ristityksi, niin kysyy isältä: "Antaakos kummi aina lahjaakin mitä?" -- +"Antaahan se jotakuta", vastasi isä. "No, antaa pitää sitten minunkin", +sanoi Surma ja antoi rahin ja kukkaron lahjaksi. Rahi oli laatuansa +semmoinen, jotta kun ketä käski siihen istumaan, se ei siitä käskemättä +pois päässyt, ja kukkaro taas oli semmoinen, jotta siitä ei raha +milloinkaan loppunut. Kolmanneksi Surma sen miehen opetti tietäjäksi, +joka kaikki taudit tiesi hyvästi, mutta varoitti häntä, sanoi: "Missä +kuuletkin sairastettavan ja sinua käydään tietäjäksi, elä rupea, jos +minä pääpuolessa olen, sano: 'Tällä sairaalla on kuolemantauti'; vaan +kun missä jalkopuolessa olen, silloin suostu auttamaan, sano: 'Kyllä +tämä paranee'; ja se paraneekin siitä." + +No, mies kun tämmöiset taiat oppi, se niillä äijän sairaita paransi ja +tuli siitä niin kuuluisaksi tietäjäksi, että juoksi rahvasta myöten jo +kuninkaallekin hänestä puhe. Sattuipa sitten kuninkaan tytär +sairastamaan kerran, niin laittoi kuningas tätä mainiota miestä +noutamaan tyttärensä luokse tietäjäksi ja lupasi monia miljoonia +palkinnoksi, jos hän sen parantaisi. Mies tuleekin siitä linnaan +parantaaksensa tytärtä, vaan tässäpä on Surma pääpuolella nyt. No, siinä +ei olisi parantamisen tuumiin pitänyt ruvetakaan ollenkaan, kun nyt asia +tällä kannalla oli, vaan hyvä olisi toisekseen ollut palkinnotkin +kuninkaalta saada, ja mies kokee ansaita ne. Teettää muka lavan +semmoisen, joka pyöri navan päällä, ja pani kuninkaan tyttären siihen, +josta alkaa pyörittää lavaa niin liukkaasti, jotta Surma ei jaksanut +tulla jäljestä, vaan luiskahti lavasta irti. Sen kun näki toinen, +hyppäsi itse pääpuoleen heti ja paransikin kuninkaan tyttären samassa, +josta sai kuninkaalta ne suuret palkinnot, mitkä olivat luvassa, vaan +Surma tuli ja suhahti korvaan hänelle: "Nyt minä tapan sinut itsesi, kun +et kuninkaan tytärtä antanut tappaa." Mies säikähti sitä ja alkoi +rukoilla: "Elä vielä tapa, anna kotiini pääsen, jotta jotakuta +lapsilleni vielä neuvoisin!" Surma lupasi tämän, ja toinen läksi +kuninkaan linnasta kulkemaan kotiinsa neuvoaksensa vielä perillisiänsä, +jotka hän jälkeensä jättäisi. + +Astuu, astuu miesrukka suruissaan tietä myöten, kunne pimeä tapasi +matkalla, niin poikkeaa tien varrella olevaan taloon ja pyrkii siihen +yöksi. "Hyvin täällä saisit yötä viettää", vastasi isäntä, joka oli +nahkojen valmistaja viraltansa, "vaan ei meillä nyt ole muuta tilaa kuin +tuo huone, missä nahkoja pajutaan; siinä olisi sijaa, vaan siellä kehnot +käyvät yötä olemassa eivätkä anna kellekään rauhaa." Mies vaikka +kuulikin tämän, ei huolinut pimeässä enää edelleen lähteä, kun oli jo +matkastaan väsynyt, vaan sanoi kehnoilta toimeen tulevansa ja rupesi +isännän työhuoneeseen maata. Mitäpä tästä? Iltayö kului häneltä hyvästi, +eikä kuulunut outoa mitään, vaan sydänyön aikana tuli kehnojen päämies +sinne huoneeseen ja ärjäisi makaajalle: "Mikä mies sinä täällä minun +huoneessani olet?" -- "Minä olen matkaavainen", vastasi mies kavahtaen +unestansa. "No, ei tässä ole tilaa sinulle", virkkoi kehno, "mene +matkaasi täältä!" Mies ei lähtenyt sillä, sanoi: "Eiköhän tässä nyt +kahden sovittaisi sentähden?" -- "Emme sovi", vastasi kehno, "tämä huone +tulee minusta yksinänikin täyteen." -- "No, näytäpäs, miten sinusta koko +huone täyttyy, en usko tuota muutoin", sanoi mies. Kehno oli koetukseen +valmis ja paisui nyt, levisi niin, jotta parhaiksi sai mies henkensä +parkkiastioiden välissä säilytetyksi. "Eikös ala nyt olla huone jo +minusta täysi?" sanoi hän siitä, "vaan sovin minä pienemmäksikin, vaikka +kuin pieneksi kävisin!" Toinen silloin otti Surmalta saamansa kukkaron +lakkaristaan ja näytti sen kehnolle, sanoi: "Tokkohan tuohon minun +kukkarooni sopisit?" -- "Hoh", sanoi kehno, "tokihan minä siihen ainakin +sovin!" -- "No, koetapas, sovitko!" kehoitti mies. Kehno rupeaakin siitä +näyttämään, miten hän pieneksi kitistyy, ja ajautui kukkaroon; vaan +toinen samalla veti kukkaronsa kiinni, että jäi kehno koetuksilleen +sinne. "Olehan tallessa siellä!" ajatteli mielessään siitä nyt mies, +nosti kukkaron naulaan ja itse rupesi maata. Noustuaan aamusella kävi +talon väen puheilla sitten ja pyysi nahanhankuuneuvoja lainaksi, joilla +hankasi sitä kukkarotaan niin kauan, kunne kehno sisällä kuoli. + +Kehnosta päästyänsä jätti mies talon väelle hyvästit sanoen heille +kiitosta monta, ja kulki siitä jo kotiinsa. Eipäs aikaakaan kotonaan +ollut, niin tuli jo Surmakin sinne ja sanoi: "Ole valmis, nyt minä sinut +tapan." -- "No, istuhan tässä rahilla vielä vähän aikaa, jotta +lapsilleni hyvästit jätän", sanoi mies. Kuolema istui eikä älynnytkään +rahia omaksi antamaksensa, vaan tarttui istumaan siihen, kunneka hänet +toinen siitä päästäisi. Mies ei tehnyt kiirettä nyt, vaan istutti Surmaa +kolmesataa vuotta rahilla ja eli itse kaiken aikansa hyvästi, hänellä +kun oli se Surman antama kukkaro ja muut taiat elatuksen apuna. Vasta +kolmensadan vuoden päästä alkoi hän pitkästyä aikaansa eikä kehdannut +enää maailmassa elää, vaan laski Surman rahilta, ja Surma päästyään +siitä tappoi hänet samassa. + +No, mies kun kuoli, henki erkani ruumiista ja läksi pyrkimään +taivaaseen, vaan ei otettu sinne, vastattiin, "Jumalata petturiksi +sanoit, et sinä tänne kelpaa." Mitäs; kun ei taivaaseen otettu, täytyi +lähteä helvettiin, koska ei muuta asumapaikkaa ollut. Siellä pyrki taas +sisälle, vaan ei otettu sinnekään, sanottiin ovelta: "Tämähän se meidän +päämiehemme tappoi, ei tätä tänne huolita!" No, kun ei päässyt miehen +henki sinnekään, se jäi kummankin paikan keskivälille, ja siitähän se +syntyi taivaanvuohi, joka ilmassa mäkättää nytkin. -- Sen pituinen se. + + + + +LEHMÄN VUOHENA MYÖJÄ + + +Vähäisellä mökkipaikalla asui ennen vanhanläntä mies, ja sillä oli +poika. Heiltä kävi vuoden pitkään eläimen ruoka vähäksi, ja isä laittoi +poikansa lehmää kaupalle kaupunkiin, jotta sen hinnalla sitten toisille +eläimille syömistä saataisiin. Poika läksi kuljettamaan lehmäänsä ja +tuli sen kanssa kaupunkiin, jossa hän nyt ensimmäistä kertaa oli +käymässä. Siellä tuli kaupungin kadulla kaksi nuorta miestä, hyvää +koiranhammasta, häntä vastaan ja kysyivät: "Minnekä, poika, viet +vuohta?" Poika ei vastannut mitään, vaikka miesten puhe oli outoa +hänestä, vaan luuli heidän pilkalla tätä sanovan, kun hänen lehmänsä oli +laiha ja huononnäköinen, ja kulki heistä edellensä. Nämäpä olivat +viisaita mielestänsä, kiersivät huoneiden taitse jäljellensä ja tulivat +uudestaan pojalle eteen, sanoivat toimessansa: "Ka, vuohta viet, poika, +markkinoille, mikä vuohellasi hintana?" Poika, joka ei tuntenut +kyselijöitä niiksi entisiksi, kävi arvelemaan asiasta miettien +mielessänsä: "No, kuka tässä nyt oikeassa on, muutko ihmiset vai minä, +kun kaikki tätä minun lehmääni vuohena pitävät?" Eihän kuitenkaan +virkkanut kyselijöille mitään, vaan hosaisi kuljetettavaansa vitsalla ja +meni edellensä. Toisetpa eivät heittäneet asiata siihen, vaan juoksivat +taaskin kartanoiden taitse jäljellensä ja pyörähtivät kolmannesti eteen +pojalle, tekivät hyvän päivän hänelle ja sanoivat: "Ka, vuohtahan viet, +poika, kaupaksi, etkö myö tuota vuohtasi meille?" -- "No, vuohihan tämä +taitaa ollakin, kun tätä kaikki ihmiset siksi sanovat", arveli poika +viimeinkin eikä juljennut asialta väitelläkään, sanoi: "No, kun +ostaaksenne lienette, niin myön." Siinä tehtiin nyt kauppa. Miehet +sopivat pojan kanssa hinnalta, ostivat häneltä sen lehmän vuohesta ja +läksivät matkaansa. + +Miesten mentyä jäi poika seisomaan kadulle ja luki kaupassa saamansa +rahat, miten ne olivat vähässä, niin alkoi jo katua kauppaansa, arveli: +"Lehmä totta oli kuin olikin se minun kuljetettavani, ja minä hupsu möin +sen vuohesta!" Päälliseksi pelkäsi isäänsä, että hän vielä toria saapi, +jos niin vähillä rahoilla kotiinsa tulee, ja alkoi tuumitella neuvoa, +miten hän asiastaan selvän saisi. Tuosta luuli jo keinon keksineensä ja +seurasi miehiä jäljestä astuen sinne päin, jonne oli nähnyt heidänkin +menevän. Siitä tuli hän torille, jossa markkinata pidettiin, ja näkikin +miehet tässä häneltä ostamaansa lehmää kaupittelevan. Poika katseli +syrjästä heidän kauppaansa ja näki vuohesta myömänsä lehmän nyt toisille +tavallisesta lehmän hinnasta annettavan, josta älysi jo koko petoksen, +arveli: "Ahas, vai petitte te koiruudellanne minut, vaan katsokaahan, +enkö teitä minä vuorostani petä!" Sillä tuumalla meni lähimmäiseen +juontapaikkaan ja maksoi isännälle edeltäkäsin rahan, sanoi: "Meitä +tulee tähän kolme miestä vähän ajan päästä ryypylle tämän rahan edestä, +minkä nyt saatte, niin minä kun lähtiessäni sitten lakkiani kohotan ja +pyöritellen sitä kysyn, jos kaikki on maksettu, niin teidän pitää +myöntääksenne." -- "Kyllä myönnän, kyllä", vastasi isäntä ja lupasi +neuvon mukaan tehdäksensä; mutta poika kävi vielä kahdessa toisessa +juontapaikassa ja maksoi juomiset edeltäpäin varoittaen isäntiä samatse +kuin ensimmäistäkin, josta kulki takaisin torille. Siellä olivat nekin +lehmän ostajat vielä, jotka keksittyänsä pojan kohta tulivat hänen +puheellensa ja kysyivät piloillansa, eikö hän harjakaisia lähtisi +juomaan, kun niin väleen sai vuohensa myödyksi. "Ka, jos lähdemme", +vastasi poika ja vei miehet lähimmäiseen juontapaikkaan, jossa +edeltäpäin oli isännälle rahan antanut. Siinä joivat, olivat aikansa ja +mielivät poikkeen lähteä, niin kohotti poika lakkinsa pyörittäen sitä +kädessänsä ja kysyi isännältä: "Eikö se ole maksettu?" -- Isäntä +vastasi: "Jo, hyvä vieras, jo se on maksettu!" Mitäs siitä; lähdettiin +juontapaikasta yhdessä poikkeen ja saatiin kaupungin katua astumaan, +niin alkavat arvella ne nuoret miehet, että mitenkähän se on jälki, kun +poika ei rahaa antanut, ja se isännän mielestä oli maksettu. Eiväthän +kuitenkaan rohjenneet kysyä asiasta, vaan kulkivat pojan kanssa +edelleen, niin nähtiin taaskin juontapaikka muutamassa kohdin, ja poika +sanoi toisille: "Käykäämme tätäkin paikkaa koettamassa, minkälaiset +juomat tässä on!" No, sehän tuuma oli toistenkin mieleen, ja menivät +kapakkaan yhdessä. Tässä oli poika niin ikään jo edeltäkäsin käynyt +rahaa maksamassa, eikä muuta, vaan käski isännän juomista tuomaan. +Isäntä, kun tunsi jo entuudestaan pojan, kantoi viinaa pöydälle, ja +miehet siitä taaskin ottivat ryypyt. Ryyppäämästä päästyä kääntyi poika +sitten isäntään päin ja kohotti lakkiansa niinkuin viimeinkin, kysyi: +"Eikös se ole maksettu?" -- "No, se on maksettu", vastasi isäntä, ja +miehet pojan kanssa läksivät kapakasta ja saivat yhtenä astumaan, niin +sanoivat pojalle: "No, minkätähden sinä et tarvitse maksaa, kun sanot +vain: 'Eikö se ole maksettu?' josta he samassa sanovat: 'Se on +maksettu'!" Poika vastasi: "Tämä lakki on minulla niin onnellinen, että +jos minä missä käyn syömässä taikka juomassa ja juomasta päästyäni +kohotan tätä vain ja kysyn: 'Eikös se ole maksettu?' niin isäntä samassa +vastaa: 'No, se on jo maksettu'!" + +Tästä alkavat ne miehet pojalta ostella sitä semmoista lakkia ja kysyvät +hintaa. Poika sanoi: "Ei minun kävisi tätä myöminen, minä saan tällä +elatukseni ja tulen hyvästi toimeen." Toiset eivät heittäneet sillä, +vaan pyysivät, puistivat vain sitä pojan lakkia ostaaksensa. No, poika +suostui kuin suostuikin myömään siitä ja sanoi: "No, kolme sataa kun +annatte, niin saatte hänet, hekää!" Toiset maksoivat ne kolme sataa +mielellänsä ja saivat pojalta lakin. Siinä oli se kolmas juontapaikka +lähellä, jossa poika jo edeltä oli niinikään rahaa antanut isännälle, +niin sanoo siitä se poika nyt toisille: "Te kun saitte minun lakkin, +käykäämme tässä nyt harjakaiset juomassa, niin koetatte samalla myös +lakkia." Miehet myöntyivät tuumaan, ja mentiin siitä kapakkaan, jossa +juotiin taas yhtenä. No, kun aikansa siinä olivat, tehtiin lähtöä sitten +ja nostettiin lakkia niinkuin ennenkin, kysyttiin: "Eikös se ole +maksettu?" -- "Maksettu se on, hyvät vieraat, maksettu", vastasi isäntä, +kun oli maksun jo edeltä saanut, ja kumarteli nöyrästi. + +Kapakasta päästyä erosi nyt se poika toisista ja kulki kotiinsa, vaan ne +nuoret miehet saivat yhdessä kaupunkia käymään hyvillänsä siitä, kun he +hyvän kaupan sitä lakkia ostaessaan tekivät. Kävellessä sanoo sitten +muudan heistä: "Alkaisipa nyt ruoan halu olla, lähtekäämme syömään +jonnekin!" Se oli toistenkin mieleen semmoinen tuuma, ja menivät +muutamaan ravintopaikkaan heti ja käskivät isännän ruokaa valmistella +sekä juomaakin tuoda kaikenlaista. No, isäntä toimitti kaikki +mielellänsä, ja miehet söivät, joivat siitä kyllälteen ja tarjosivatpa +vielä muillekin syrjäläisille, keitä vain sattui kapakassa olemaan. +Siitä kun olivat kyllälteen saaneet viimeinkin, mielivät isännälle +suorittaa velkansa, ja vanhin mies kohotti sitä pojalta ostettua lakkia +kysyen isännältä: "Eikös se jo ole maksettu?" -- "Ei se ole maksettu", +vastasi isäntä, "kukas sen olisi maksanutkaan?" Toinen kohotti uudestaan +lakkiansa, pyöritti sitä mukulalle ja toiselle ja kysyi taaskin +kiivaasti: "Eikös se ole maksettu?" Isäntä ei tuosta kuitenkaan ollut +millänsä, vaan päätti vain kovasti: "No, se ei ole maksettu!" Mitäs, kun +ei muu auttanut, täytyi miesten maksaa isännälle raha ja häpeissään +lähteä tiehensä. + +Siitä pulasta päästyänsä pitävät tuuman sitten keskenänsä, sanovat +toinen toisellensa: "No, tekipähän poikakin meille lystin, jos +lienemmekin häneltä lehmän vuohena ostaneet!" -- "No, emme me asiata +siihen heitä", virkkoi muudan heistä, "pitäähän meidän pettäjätä +rangaista." -- "Taitaisihan tuo sen ansaita", sanoivat toisetkin ja +läksivät miehissä ajamaan poikaa jäljestä saadakseen häntä käsiinsä. + +Hyvän matkaa kaupungista maalle päin kuljettuansa kuulivat jo muutamassa +talossa, että siihen vähäistä ennen oli asettunut yöksi yksinäinen +poika, joka oli vierashuoneessa nyt makaamassa. Talonväen puheesta +arvasivat miehet kohta, että tämä yövieras oli se heidän pettäjänsä, ja +läksivät neuvotusta huoneesta etsimään häntä. Tämä kun kuuli heidän +tulevan ja arvasi, mitä he hakivat, heittihe kipeäksi ja voivotteli, +valitteli surkeasti. Toiset eivät kuitenkaan tuota katsoneet, vaan +muudan heistä löysi huoneen nurkasta sauvan ja löi sillä vuoteella +makaajata selkään. Ensi kerralta ei poika liikahtanutkaan, toisesti +lyötäessä vähäsen hievahti, vaan kolmannelta lyömiseltä kavahti jo +seisaalle, hyppäsi lyöjällensä kaulaan, syleili häntä ja sanoi: "Voi, +hyvä ystävä, minkä hyvän sinä teit tällä sauvalla lyödessäsi minua; +minulle toisinaan aina tulee hyvin äkkiä tauti, josta en parane +mitenkään, ellei joku tällä sauvalla paina taikka lyö minun ruumistani! +Semmoinen kohtaus tuli minulle nytkin maatessani tässä, ja olisin +varmaan kuollutkin, ellette tulleet minua auttamaan; kiitoksia, hyvät +ystävät avustanne!" Kuultuansa ja nähtyänsä, mitenkä kummallinen pojalla +sauva oli, alkoi miesten tehdä sitä itselleen mieli, eivätkä enää +muistaneet koko asiatansa, vaan alkoivat ostella pojalta sitä sauvaa, +sanoivat: "Etkö möisi tuota meille?" -- "Kyllä kaikitse tämän itsekin +tarvitsisin", vastasi poika, "tämä näet on laatuansa semmoinen: vaikka +mikä tulkoon kipeäksi, niin tällä kun painelee vain vähäsen, se paranee +siitä heti ja tulee terveeksi; vaan kun kolme sataa antanette, niin +myönmä hänet kuitenkin hyvän ystävyytemme vuoksi!" Miehet suostuivat +hintaan, maksoivat pojalle ne kolme sataa, mitkä oli vaatinut, ja +ottivat häneltä sen ihmeellisen sauvan, jolla sairaita kävi +parantaminen, vaan epäilivät vähän kuitenkin kauppaansa, sanoivat: +"Mistäs tiedämme, ettet sinä meitä nyt petä?" Siinä sattui nyt vanha +sairas akka makaamaan samassa huoneessa, niin poika sanoi miehille: "Jos +ette muutoin usko, niin tuossa akka potee vuoteella, lyökäähän sitä +päähän sillä sauvallanne, niin sen näette, eikö sauva paranna." -- "No, +siitä sen näemme", arvelivat miehet ja löivät akkaa sauvalla päähän, +tokko tuo tuosta paranisi, vaan akkaraja kun vähissä hengin oli jo +entuudesta, siihen heitti nyt viimeisenkin ja kuoli. Miehille hätä +käteen siitä, pelkäsivät pahan nyt perivän heidät ja valittivat asiataan +pojalle, sanoivat: "No, minnekä me tämän nyt panemme, kun tämä räivä +kuoli!" -- "Taisitte tavattomasti lyödä", vastasi poika, "kuoleehan +ihminen, jos millä aseella liian kovasti lyöpi; ja mikäs nyt tulee, +miesparat, eteenne, ei muuta kuin henki hengeltä vaaditaan; vaan minulle +kun taas kolme sataa antanette, niin otan koko sen asian päälleni." -- +"Ka, ota, veikkonen", sanoivat miehet, lukivat rahat pojalle käteen ja +menivät samassa koko talosta matkaansa juosten minkä ennättivät +kotiinsa. + +Mitäs ollakaan; poika kun jäi kuolleen kanssa kahden kesken, niin otti +akan käsipuolesta ja vei rantaan, jossa asetti hänet kivelle istumaan. +Mitäs, eihän se kuollut siinä pysynyt, vaan kaatui kiveltä järveen. +Poika silloin oli hätäytyvinään sitä ja juoksi talolta apua, sanoi: "Nyt +hyvä tuli, kun vanha mummo kuoli! Pyysi minua häntä rannalle viemään +jäähdyttelemäänsä ja istuutui kivelle, niin siitä kaatui järveen ja +kuoli." Talon isäntä, joka pihalla sattui olemaan ja siitä oli nähnyt, +kuinka mies akkavainaata käsipuolesta talutti, luuli toisen puheen +todeksi ja vastasi: "Elä ole hätäissäsi, kuollut se olisi mummorukka +kohta kumminkin, mitäpä siihen; kiitoksia vain, hyvä vieras, kun +vanhukselle viimeisen avun annoitte!" No, siitä ei miehelle sillä tavoin +tullut mitäkään. -- Sen pituinen se. + + +JÄLKIMAINE + +Hämeessä puhutaan tarinan loppua vähän toisella tapaa. Keksittyään lakin +kaupassa pettyneensä lähtevät ostajat ajamaan poikaa perästä, tulevat +hänen kotiinsa ja kysyvät isältä: "Missä teidän poikanne on?" Poika oli +sillä välin laittautunut aittaan, jossa makasi pitkällään laudalla +niinkuin ruumis ainakin, ja isä vastasi miehille: "Voi, hyvät vieraat, +minun poikani on kuollut ja makaa jo aitassa laudalla." -- "Pahuus, kun +tuo ennätti kuolla", sanoivat toiset, "meillä olisi hänelle asiata +ollut." -- "No, olisi täällä se vainajan sauva, jolla hän eläessään aina +sairaita paransi", vastasi isä, "koetelkaahan lyödä hänen ruumistaan +sillä, jos tuo tuosta elpyisi vielä!" Miehet ottavatkin siitä sen sauvan +ja menevät isän kanssa aittaan, jossa hosaisevat kuollutta selkään. Tämä +on heräävinään siitä ja nousee istuilleen laudalla, kysyy: "Mitäs +minusta nyt tahdotaan, joka olin jo ylämaailmoihin menemässä?" Miehet, +nähtyänsä, minkä kumman sauva oli vaikuttanut, eivät muistaneetkaan +entistä kauppaansa purkaa, vaan alkoivat hieroa uutta, sanoivat: "Myö +tuo sauvasi meille!" -- "Ei minun käy sitä hukkaaminen, tarpeen se on +itsellenikin, koska vielä eloon virkosin", vastasi ensinnä poika, vaan +toiset kun houkuttelivat yhä ja hyvän maksun lupasivat, niin suostui +myömään jo viimein, sanoi: "No, ykskaikki, kolme sataa kun sauvastani +antanette, niin olkoon menneeksi!" Toiset maksoivat hinnan mielellänsä +ja menivät sauvansa kanssa matkaansa, vaan tiellä nousi heidän +välillänsä siltä sauvalta riita, kuka sen heistä nyt pitäisi, ja siitä +syntyi tappelu, jossa toiset kaksi löivät toverinsa kuoliaaksi. Siitäpäs +tuli heille nyt hätä, ja sieppasivat sen pojalta ostamansa sauvan ja +hakkasivat sillä kuollutta selkään herättääksensä häntä, vaan tämä ei +vironnut sen siitänsä, ja päälliseksi tuli vielä ihmisiä siihen heidän +meteliinsä, ja alkoivat hätyyttää heitä siitä, kun kuollutta pieksivät. +Peloissaan heitä jättivät miehet kuolleen toverinsa tielle ja juoksivat +pojan kotiin takaisin. + +Siellä oli poika isänsä kanssa pitänyt tuumaa taaskin, ja kun näki +miesten tulevan, pistäytyi tyhjään tynnyriin, josta oli puhkaissut +pohjan, ja haasteli siellä itseksensä. No, miehet kun pääsivät tupaan ja +kysyivät poikaa, isä vastasi heille: "Se on tuolla tynnyrissä, olkaa, +veikkoset, hiljaa!" -- "Mitä juukelia se siellä tekee?" kysyivät miehet. +"Se on siellä vieraita kieliä opettelemassa", selvitti isä. "Vai niin, +no, mitenkähän noita mekin oppisimme?" kysyivät toiset. "Väleen niitä +oppii", sanoi isä, "kun vain kielensä pistää tuosta tapinlävestä +sisälle, niin silloin on kieli aina opittu." -- "Pitääpä koettaakseni", +sanoi yksi mies ensinnä ja pisti kielensä tynnyriin; mutta poika, joka +puukko kädessä istui tynnyrissä, vetäisi sillä häneltä kielen pään +poikki, josta toinen sanoi: "Mylyt", ja kävi mykäksi kohta. Toinen mies, +kun kuuli toveriltaan pääsevän oudon äänen, arveli tuosta: "Kyllä siinä +näkyy hyvästi oppivan, koska Pekka jo rupesi puhumaan", ja pisti myös +kielensä läpeen, jossa kävi mykäksi hänkin. -- Paha on pettäjän perintö. + + + + +PAHA ON PETTÄJÄN PERINTÖ + + +TOTUUS JA VALHE + +Kauppamiehellä muinoin oli kaksi poikaa, joille kuollessaan antoi laivan +kummallekin perinnöksi. Pojat siitä läksivät yhdessä laivoinensa +ulkomaille, ja erotessansa toisistansa merellä tekivät liiton keskenänsä +vuoden päästä samalla paikalla yhtyä, jossa nyt toisistaan erkanivat. +Kuluikin määräaika tuosta, ja veljet tavaralla täytetyillä aluksilla +yhtyivät vuoden päästä puhutulla paikalla toisiinsa. Vanhempi veljes oli +valhetta ja vääryyttä harjoittava ja oli niiden avulla täyttänyt +laivansa, nuorempi taas oli totuutta rakastavainen ja siinä tarkasti +pysyväinen kaupassaankin, jossa oli hyötynyt hyvästi. Yhdessä ollessansa +saivat kauppa-asioistaan sitten keskustelemaan, ja siinä nousi heidän +välillensä totuudesta ja valheesta kova kiista; vanhempi sanoi valheen +kaupassa auttavan, nuorempi totuuden. Kun ei muutoin asialta sovittu, +määräsivät riitansa ratkaisijaksi, ken vain kotiin purjehtiessa heille +ensiksi vastaan sattuisi, ja panivat laivansa tavaroineen vedoksi +kumpikin. + +Purjehtivat, purjehtivat yhtenä siinä, niin tulipas mies venheellä +soutaen vastaan, joka oli pirun joukkoa. Vanhempi veljes huusi nyt +laivastaan sille: "Mies hoi! Totuusko tahi valhe auttaa maailmassa?" -- +"Etkö sitä tiedä, valhehan maailmassa vallitsee!" vastasi laivalaisten +sivuitse mennessä soutaja ja kulki venheessään edellensä. "No, kuulepas +sitä, veljeni, valhe ja vääryys vallitsee!" sanoi iloissaan vanhempi +veljes, otti veljeltänsä vedon voitannasta laivan sekä tavarat +itsellensä eikä tahtonut häntä edes maallekaan saattaa, vaan uhkasi +mereen heittää. Toinen miten häntä palavasti rukoili, antoi vedon +voittanut veljellensä toki pienoisen venheen, vaan puhkaisi silmät +häneltä ensin ja jätti hänet onnensa nojaan siihen. + +Tuuli kuljetti nyt venhettä lykäten sitä aaltoja pitkin ja saattoi +vihdoinkin saaren rannalle. Sokea siinä nousee maalle, ja sattui suuri +kivi hänelle kahmiessa eteen, jolle kipusi istumaan, ettei toki +turvatonna olisi eläinten syötävänä maassa. Istuessansa siinä kuuli hän +suksen hiihdännän metsässä ja alkoi huutaa apua, sanoi: "Kun lienet +ihminen, kuule minun huutoni ja tule luokseni tänne!" Hiihtäjä tuli ja +kysyi sokealta: "Mitäs tahdot minulta, poikaseni?" -- "Jos saisin vaivan +silmistäni", sanoi sokea ja kertoi siinä, miten hänelle oli merellä +käynyt. Hiihtäjä siitä antoi hänelle suksensa ja sanoi: "Nouse +hiihtämään näillä, ja tultuasi lähteelle, jolle sukset sinut vievät, +pese silmäsi sillä vedellä, siinä niin pääset, miesrukka, vaivastasi." +Sokea teki sen, hiihti toisen suksilla lähteelle ja pesi silmänsä siinä, +niin pääsi kivustaan samassa. Siitä läksivät sukset itsestään liikkeelle +taas ja veivät hänet takaisin kivelle, jossa hiihtäjä odotteli häntä. +"Kiitoksia avustasi, Jumala sinut palkitkoon!" sanoi sokea siitä nyt +hiihtäjälle ja antoi hänelle ne suksensa, joilla se läksi hiihtämään +kohta; vaan itse jäi kivelle istumaan niinkuin ennenkin. + +Kuluihan jonkin aikaa tuosta, niin sokea taaskin kuuli hiihdännän ja +huusi: "Ken lienetkin, joko vieras vai sama mies kuin ennenkin, tule +auttamaan, lohduttamaan minua!" Hiihtäjä tuli, kävi sokean luokse ja +kysyi: "Mitäs minulta tahdot?" -- "Taidat olla se sama, joka minua jo +silmieni pakotuksesta autoit", vastasi sokea, "paranna nyt silmänikin, +muutoin täytyy minun tänne metsään kuollakseni." -- "No, ota nämä +sukset", sanoi hiihtäjä, "hiihdä lähteelle, jolle sukset tästä vievät, +ja pese silmäsi taaskin, niin sinä saat näkösi." Toinen teki niinkuin +neuvo oli, ja tuli lähteellä käytyänsä silmistänsä terveeksi, josta +hiihti kivelle takaisin, kussa hiihtäjä oli häntä odottamassa. Siinä +kiitti taas auttamastansa ja rukoili Jumalata palkitsemaan hiihtäjälle +tätä laupeuden työtä. "No, etkös muuta vielä ole vajaalla?" kysyi +hiihtäjä. "Soisin pääseväni kotimaalleni", sanoi toinen, "vaikka köyhä +olen, elän toki hiljaisuudessa siellä totuudella elätellen henkeäni." +Hiihtäjä sanoi siitä: "Tässä annan sinulle nämä sukseni, jotka vievät +sinut, minne ikään pyrit; vaan kun neuvoa totellet, elä pane kiirettä, +vaan viivy iltaan tässä ja hiihdä sitten tuon suuren hongan luokse, +jonka nouse latvaan yöksi, niin saat taiat tietää, joista sinä hyvän +onnesi käsität seuraten niitä." + +Mies pani neuvon mieleensä hyvästi, sanoi kiitokset parantajalleen, joka +katosi nyt metsään eroten hänestä, ja odotti iltaan asti kivellä. Illan +tullen vasta läksi hiihtämään siitä ja tuli neuvotulle paikalle sen +suuren hongan luokse, jonka meni latvaan yöksi ja otti suksetkin +kanssansa, ettei niitä kuka varastaisi häneltä. Olla oletteli jonkin +aikaa piilossaan siellä, niin tulipas yöllä pirun kansa sen hongan +juurelle kokoon, ja alkoivat kaikenlaista jutella keskenänsä. +"Tiedättekö uutta mitään?" kysyi muudan toisilta. "Tiedän, minkä +tiedän", sanoi yksi. Toinen sanoi: "Tiedänpä, minkä sinä tiedät, vaan et +tiedä, minkä minä tiedän." -- "Tiedän minä, minkä te tiedätte", sanoi +kolmas, "vaan ettepä kumpainenkaan tiedä, mitä minä tiedän." -- "No, +puhupas, minkä sinä tiedät!" sanoivat toiset. "Minä tiedän semmoiset", +sanoi piru, "että kuninkaan tytär, joka jo kymmenen vuotta on +sairastanut, sillä paranisi, kun päivännousun aikana vietäisiin isänsä +puutarhaan ja aamukasteella hiveltäisiin hänen kasvojansa sekä +rintaansa." -- "Minä taas sen tiedän", sanoi toinen, "millä kuninkaan +linnassa vettä saataisiin, jossa tähän asti turhaan on koetettu kaivoa +saada. Linnan pihalla kasvaa kaunis, tuuhea koivu, niin se kun +hakattaisiin siitä ja juuret väännettäisiin maasta, sieltä juoksisi +lähde, josta vettä saataisiin kaikelle linnan väelle kyllälteen." -- +"Tiedänpä minäkin, mitä eivät muut tiedä", sanoi kolmas piru. +"Kuninkaalla on linnan luona puisto, jossa ennen asui kauniita hirviä +joukottain, vaan nyt ei ole yhtä ainoata moneen vuoteen enää nähty; ne +hirvet tulisivat siihen puistoon takaisin, kun vain ottaisi ne +hirvensarvet veräjän suusta pois, joita nyt koristuksena pidetään siinä, +hirvet näet pelkäävät niitä." + +Siitä kun kukin oli haastellut juttunsa, läksivät pirut matkaansa hongan +luota äkkäämättä latvassa istujata, joka oli kuunnellut heidän puheensa +kaikki. Tämä laskeutui päivän tultua suksineen sieltä maahan ja hiihti +kotimaallensa kuninkaan linnaan, jossa pyysi itselleen työtä. "No, +tarvittaisiin täällä vedenkantajata", sanottiin linnassa, "vaan se on +vaikeanlainen toimitus, linnan seudussa ei ole kaivoa eikä lähdettä +missään, vesi on kaikki matkojen päästä kannettava tänne." -- "Hyvä +minulle, mitä työtä annetaankin", vastasi toinen ja rupesi kuninkaalle +vedenkantajaksi. Jonkin aikaa sitä työtä tehtyänsä sattui hän vedeltä +tullessansa istuutumaan tiepuoleen levätäkseen vähäsen. Siitäpä kulki +kuningas tietä myöten ja keksi vesiastioineen hänet, niin tuli katsomaan +vettä, sanoi: "No, ihme, kumma! Matkojen päästä tätä täytyy hakea eikä +kuitenkaan saada kelvollista, likaistahan tuo on nytkin." -- "Niinhän +tämä on", vastasi vedentuoja, "vaan jos linnanne pihalta hakkuuttaisitte +sen suuren koivun, mikä siinä kasvaa, ja juuret väännettäisiin maasta, +siihen tulisi kirkas lähde, josta vettä olisi koko linnalle kyllin." -- +"Vastaatkos sanasi, niin minä sen koivun siitä hakkuutan?" sanoi +kuningas, "vaan jos puheesi nähdään perättömäksi, niin sinulle tulee +päällinen rangaistus eteen." -- "Vastaan sanani", takasi toinen. "No, +tule sitten minun kanssani", virkkoi kuningas, "kohta se nähdään, onko +sinun puheellasi perää!" + +Siitä käytiin koivun luokse kohta, ja kuningas palvelijoillansa kohta +hakkuutti sen pihansa koristuksen siitä pois, ja juuretkin väännettiin +miehissä maasta. No, ei kummempata! Tuskin saatiin tämä tehdyksi, niin +koivun paikalta kohosi kirkas lähdevesi näkyviin, jota maistoi siinä +itse kuningas ja kiitteli hyväksi. "No, sinä olet nerokas ja toimellinen +mies", sanoi hän vedenkantajalle siitä, "tästä päivin ei tarvitse sinun +muuta työtä tehdäksesi kuin vain juomaveden toimitat minulle, vaan se +pitää varalla pitääksesi aina." Mies kun tähän virkaan pääsi, se +kuninkaalle pitikin juomaveden kirkkaan ja makuisan, josta kuningas niin +rakastui häneen, että piti häntä kuin parasta ystävätään ikään, ja +kaikenlaista aina jutteli hänen kanssansa. Kerrankin läksi kesän +sydämellä lystimetsässään kävelemään, ja vedenpitäjä silloinkin +vesileileinensä seurasi häntä. Jonkin aikaa lystiä käveltyänsä istuutui +kuningas puiden siimekseen lepäämään ja pyysi vettä juodaksensa, kun oli +kesälämpimästä hänelle jano tullut. Vedenpitäjä kaatoi hänelle vettä +leilistänsä, ja kuningas juotuansa alkoi haastella siinä, sanoi: "Tässä +lystimetsässäni kävin ennen useammastikin ja ammuin hirviä huvikseni, +vaan nyt en ole moneen vuoteen nähnyt yhtäkään elävää, mikä heidät +lienee tästä hävittänyt." -- "Kyllä tähän taas hirviä saatte, kun +tahtonette", virkkoi vedenpitäjä. "Milläpäs niitä saisin?" kysyi +kuningas. "Te kun tämän aituuksen veräjän suuhun panetitte hirvensarvet +koristukseksi, niin hirvet peloissaan pakenivat sitä", vastasi +vedenkantaja, "vaan kun otettaisiin ne sarvet siitä poikkeen, niin +hirvet tulisivat tässä lystimetsässänne asumaan niinkuin ennenkin." -- +"No, saahan nähdä, jos sanasi toteen käyvät!" sanoi kuningas, "kyllä +kaikitse se hyvä asia olisi!" ja kun siitä kotiin mentiin, niin +hirvensarvet otettiin veräjän suusta poikkeen koetteeksi, tokko tuosta +apua olisi jotakin. + +Kului jonkin aikaa tuosta, niin kuningas muutamana päivänä lähtee +lystimetsäänsä taaskin ja sen vedenpitäjän ottaa kanssansa, sanoo: +"Käykäämme nyt katsomassa, onko tuolla hirviä enemmän kuin ennenkään +minun puistossani!" No, päästään veräjästä aituuksen sisälle ja aletaan +kävellä metsää yhtenä, niin jopas nähdään kaksi hirveä juoksevan tien +poikki komeasti, ja kuta etemmäksi mennään, sitä useampia keksitään yhä. +Kuningas ihastuu tätä ja alkaa lystiksensä ammuskella niitä. Jo oli +kolme hirveä sillä tavoin kaatanut, kun heitti jo ammunnan ja sanoi +toverillensa: "No, kävipähän sinun sanasi toteen, sinä olet viisas mies +näenmä; tästä lähin olekin minun ystäväni, et tarvitse palvelusta tehdä, +vaan asu ja elä minun linnassani, miten suinkin mielesi tekee." + +Tästäkös tuli miehelle nyt hyvä elanto, hän kuninkaan kanssa piti +ystävyyttä ja toimeen tuli hyvästi. Kului jonkin aikaa siitä, ja +kuningas ja se mies kestiä kävivät keskenänsä linnassa, vastakkain +molemmat, niin sattui kerrankin kuningas olemaan miehen luona vieraana +ja oli suruissaan hyvin. Kysyy siitä se mies: "Ka, mitäpä te, hyvä +kuningas, nyt pahoillanne olette?" -- "On syytä paljonkin", vastasi +kuningas, "ainoa tyttäreni jo kymmenen vuotta on sairastanut eikä parane +mistään, vaan käypi vuosittain huonommaksi yhä." -- "Elkää, +kuninkaiseni, hätäilkö; kun sallitte, minä hänet parannan", vastasi +toinen. "Hyvä ystäväni", virkkoi kuningas, "moni mies on jo koettanut +häntä terveeksi saada, vaan ei ole kellekään onnistunut, vaikka +tyttäreni ja puolen valtakuntaani olen luvannut parantajalle. Siitä, kun +kaikki häntä tyhjään parantelivat eikä apua lähtenyt, kuulutin ympäri +koko valtakuntani viimeinkin, että ken vasta vielä parantajaksi +tarjoakse eikä onnistu työssään, sille tulee päällinen rangaistus. Saat +neroasi koettaa nyt sinäkin, vaan täytyy sitten suostuaksesi siihen +kauppaan, minkä olen ehdotellut, jonka tautta lienee parasta, kun et +rupea koko koetuksiin." + +Mies ei pelästynyt kuninkaan puhetta, vaan tyytyi siihen, mikä ehdoteltu +oli, ja otti kuninkaan tyttären parantaaksensa. Varhain aamusella, kun +päivä oli nousemassa, rupesi hän parantamisen tuumiin. Kuninkaan tytär +kannettiin lavalla puutarhaan, missä kaunein heinikko oli kasvamassa, +että siinä häntä parannettaisiin; ja kuningas sotaväkeä pani vahtimaan +ympärille, ettei mies karkuun pääsisi, jos ei parantaminen onnistuisi +häneltä. Mitäs siitä; mies ei muuta kuin liinasen vain aamukasteessa +kostutti, jolla alkoi kuninkaan tyttären kasvoja ja rintoja hivellä +hiljalleen. Sairas kun näkyi tästä jo virkistyvän heti, mies riisui +hänet kokonansa ja asetti kasteesta kosteaan heinikkoon pitkällensä. +Pidettyänsä häntä vähän aikaa siinä puki hän hänet vaatteihin taas ja +nosti lavalle takaisin siinä toivossa, että paranee se nyt, kun +parataksensa lienee. Siihen tuli nyt kuningaskin katsomaan itse ja kysyi +tyttäreltänsä: "Tunnetko vaivaa mitään vai oletko terve?" -- "Terve +olen, vaan voimaton", vastasi tytär. No, tästähän nyt kuninkaan mieli +kävi hyväksi, hän iloissaan kätteli tyttärensä parantajata ylistäen +hänen viisauttansa ja lupasi hänelle puolen valtakuntaa ja oman +tyttärensä vaimoksi, kun se entiseen voimaansa tulisi. Siksi aikaa +annettiin miehelle toimitukseksi ottaa satamaan tulevia laivoja vastaan, +joissa kuninkaalle ulkomailta tavaraa oli tuotava. Miehen tätä virkaa +pitäessä tuli hänen veljensäkin kahdella laivalla siihen kuninkaan +satamaan tuoden kaikenlaisia tavaroita kuninkaalle. Se kun oli vääryyttä +seuraava niinkuin ennenkin, ja laivasta tavarata puuttui paljon, niin +tuli päällysmiehen puheelle ja tarjosi rahaa hänelle, sanoi: "Saatte +tässä rahamäärän itsellenne, kun sanotte kaikki laivoissani olleen, mitä +ollakin piti." Toinen, joka tunsi veljensä hyvästi, ei huolinut hänen +rahoistansa, sanoi: "Ei, miesrukka, vääryys ja valhe auta ketään, enkä +minä virkaani toimittaessa mitään lahjaa ota, etkös tunne minua +entuudesta?" -- "En", vastasi toinen, "mistäpä, vapaasukuinen herra, +teidät minä tuntisin!" -- "No, minä olen sinun veljesi", sanoi se +kuninkaan virkamies siitä, "etkös muista, miten minulta silmäni +puhkaisit venheeseen laskiessasi, kun ensin vedossa laivani voitit? Nyt +on minua Jumala kuitenkin auttanut, että voisin sinua petollisuudestasi +rangaista jos tahtoisin, koska olet kuningasta koetellut pettää, vaan +kun luovut entisestä käytöksestäsi ja tästälähin takaat totuutta +seuraavasi, niin annan rikoksesi anteeksi." Toinen, joka pelkäsi +kuninkaan rangaistusta, ihastui veljensä puhetta, sanoi: "No, kun et +petostani kuninkaalle ilmoita, minä en tästä päivin valhetta enkä +vääryyttä harjoita, vaan elän kaiken aikani rehellisesti, sen takaan nyt +kovasti." + +Saatuaan veljeltään tämän lupauksen, että se nyt vääryyden tieltä +luopuu, sovitteli se kuninkaan virkamies veljensä asiat ja vei hänet +kotiinsa linnaan. Siellä alkoivat keskenään sitten kaikenlaista jutella, +niin sanoo laivankuljettaja veljellensä: "Kerropa minulle nyt kohtasi, +miten ensinnäkin silmistäsi terveeksi tulit ja sitten näin kuninkaan +ystäväksi pääsit?" Toinen puhui siitä asiansa kaikki ja ilmoitti +veljellensä, että ne metsässä saamansa sukset ne ne häntä ovat +parhaastansa auttaneet. "No, etköhän antaisi niitä suksiasi minulle?" +sanoi kohta se vanhempi veli, "koska ne niin ihmeelliset ovat, niin +voisinhan minäkin niillä hyvän onneni käsittää niinkuin sinäkin." -- +"Hyvin ne voit saada, en minä heitä enää tarvitse", sanoi nuorempi veli +ja antoi sukset veljellensä. Tämä kun sai ne häneltä, ei malttanut +kauempaa veljensä luona olla, vaan läksi linnasta matkaansa ja päätti +koettaa suksiansa paikalla. Läksi muka hiihtämään heti ja sanoi +itseksensä: "Juoskaa, sukset, sinne, missä veljenikin hongan latvassa +piruja kuunteli!" No, suksilla oli entinen tapansa, ne juoksivat, kunne +käskettiin, ja veivät miehensä sen hongan luokse metsään, jossa pirut +aina öillä kokousta pitivät. Ei muuta, nousi mies hongan latvaan +niinkuin velikin oli tehnyt, ja rupesi sinne yöksi, vaan ei muistanut +suksia ottaa kanssansa. Sydänyöllä tulivatkin pirut tavalliseen +kokouspaikkaansa, vaan kun nähtiin sukset siinä hongan juurella, niin +oudoksuttiin sitä ja alettiin hakea suksien omistajata. "Tuolla se on +hongan latvassa", sanoi muudan piru keksien miehen piilostansa, "siellä +kuuntelee meitä niinkuin taannoinkin ja meiltä tietomme varastaapi!" -- +"Vai siellä sin' olet?" ärjäisivät yht'aikaa toisetkin ja rupesivat +puistamaan honkaa yhdessä. Sieltä putoaa se mies niinkuin orava puusta, +ja pirut miehissä pieksivät hänet kuoliaaksi, josta alkavat taas +haastella maailman asioita, sanovat: "Tiedänpä, minkä tiedän", ja toinen +virkkaa heti: "Tiedän minä, minkä sinä tiedät, vaan et tiedä sinä, minkä +minä tiedän." + +Semmoisen lopun sai se valhetta seuraava veli ja siihen pirujen käsiin +kuoli, vaan toinen sai kuninkaan kauniin tyttären vaimoksensa ja puolen +valtakuntaa kuninkaalta, jonka kanssa piti ystävyyttä ikänsä. + + +RIUTA JA RAUTA + +Tuli matkasta ulkomailta kaksi miestä, ja yöpaikassa saivat yhteen. +Siinä kysyivät toisiltansa nimet; ja yhden nimi oli Riuta, ja toisen oli +Rauta. He kun tulivat ystäviksi toisilleen kohta, niin päättivät yhdessä +rientää kotiinsa ja läksivät kahden miehen yöpaikasta matkalle. No, ei +kaukaa yhdessä kuljettu, kun oli kaitaista polkua myöten suon poikki +mentävä, ja Rauta sattui astumaan edellä, niin Riuta takaa päin löi +toveriansa päähän, että se polulta suohon lankesi. Siinä ryösti Riuta +siltä Raudalta rahat kaikki lakkarista ja silmät kaivoi päästä ja meni +matkaansa; semmoinen ystävä hän oli. + +Rauta kun toverinsa petollisuudesta jäi sokeaksi siihen suolle, se ei +silmitönnä osannut mihinkään, raukka. Hapuroihan iltaan asti tuskissaan +korvessa kuitenkin, niin yhtyi suureen kuuseen viimeinkin ja nousi +siihen yöksi. Siinäpä kuusen juurella kävi kolme kehnoa aina joka yö +tuumaamassa tiedustellen toisiltansa, mitä mikin maailman tapauksista +tietäisi. No, ne tulivat sinäkin yönä kuusen juureen niinkuin ennenkin +ja alkoivat pakinoida keskenänsä. Toiset kaksi kysyivät siltä, kuka +heistä ensiksi yhtymäpaikalle sattui: "Mitä sinä tiedät maailmassa +hyvää?" Se ensimmäinen sanoo: "Minä tiedän sen hyvän, että vaikka +upposokea olkoon, niin kun päivän noustessa aamusella vain kasteella +pesee silmiänsä, sillä saapi näkönsä takaisin." -- "No, mitäs sinä +tiedät maailmassa hyvää?" kysyivät toiset taas toiselta. Se sanoi: +"Kuninkaan tytär vaikka jo on niin monta vuotta potenut, minä tiedän, +millä se paranisi; kirkon sillan alta pitää saada punainen sammakko ja +siitä voiteet tehdä, niin sillä se paranee." -- "Mitäs sinä tiedät +maailmassa hyvää?" kysyttiin kolmannelta. Se vastasi: "Minä tiedän +aarteen semmoisen, jossa on sadalle miehelle kannalmus; sen uhria ei +tiedä kukaan muu: kun menee sata miestä yht'aikaa sille aarteelle, niin +ne sen saavatkin, se sillä onkin uhrina." + +Rauta kuusen latvassa kuunteli heidän puhettansa ja pysyi hiiskumatta +siellä, vaan kun aamuyöllä äänestä kuuli kehnojen menevän kuusen luota +matkaansa ja siitä arvasi, että jo tämä nyt alkaa olla päivännousun +aika, niin laskihe kuusesta alas ja alkoi kastetta haparoida maasta. +Sitä oli heinä täynnä, ja hän sillä voiti silmiänsä niinkuin kehnon +neuvo oli, niin tulikin näkeväksi kohta, ja silmänsä paranivat jällensä. +No, Rauta kun näkönsä sai takaisin, hän iloissaan läksi kulkemaan siitä +ja meni kirkkoon heti ja otti sen punaisen sammakon sillan alta, mikä +siellä oli. Siitä teki voidetta sitten kuten kehnojen puheesta tiesi, ja +kulki sen kera kuninkaan linnaan ja anoi tytärtä parantaaksensa. +Kuningas oli jo aikoja sitten julkisessa kuulutuksessa luvannut sen +tyttärensä ja puolen valtakuntaa sille, ken sen hänen tyttärensä +terveeksi saisi, ja kun mies nyt parantajaksi tarjosihe, niin sai luvan +koetella mahtiansa hänkin. Mikäs miehen sairasta parantaessa, kun oli +rohdot varalla; hän sitä sammakon voidetta antoi vain tyttärelle, niin +se parani jo samassa. No, mieheltä kun onnistui se sairaan parannus +hyvästi, se saikin kuninkaan tyttären ja puolen valtakuntaa palkoistansa +niinkuin oli luvattu, ja pääsi kuninkaan ystäväksi samalla. Siitä lähtee +sitten kolmannenkin kehnon neuvoa tiedustamaan, ottaa sata miestä +kerallaan ja kulkee sitten kehnon ilmoittamalle aarteelle, jota sadan +miehen piti käydä ottamassa. Aarre löytyikin heti, ja siitä tuli rahaa +niin äijän, että oli joka miehelle tavallinen kannalmus. + +Päästyään tällä keinoin rikkaaksi ylen eli Rauta monta aikaa appensa +kanssa sovinnossa ja oli puolen valtakunnan päällikkönä, mutta muutamien +vuosien perästä alkoi mieli tehdä omalla maallansa käymään. Hän lähtee +siitä matkalle ja ajaa kuudella hevosella komeasti, niin sattuupa hänen +entinen toverinsa, se Riuta, tulemaan vastaan hänelle. He tuntevat +toisensa heti, ja Riuta kysyy Raudalta siinä: "No, miten sinä nyt olet +näin pohataksi päässyt ja silmäsikin entiselleen saanut, vaikka ne minä +kerran jo sinulta puhoin?" Rauta haastoi Riudalle totuuden jälkeen +kaikki asiansa niinkuin ne olivat tapahtuneet, ja Riuta kuultuansa tämän +erosi Raudasta heti, arveli: "Koska se niin on Raudalle tapahtunut, niin +annakas, lähden minäkin siihen samaan kuuseen, enkö minäkin jotakin +kuulisi!" Menikin samalla, kulki kuusen luo ja rupesi latvaan yöksi. Ei +aikaakaan siinä ollut, kun tulivat ne kolme kehnoa taas kuusen juureen +koolle. He jo tietävät sen, että jo ovat taiat tunnetut maailmassa, ja +alkavat väitellä asialta. Toinen syyttää toistansa, sanoo: "Eihän se +meidän puheemme miten ole tietoon tullut, sinä sen olet sanonut!" Vaan +toinen riitelee vastaan syyttäen taas toveriansa, sanoo: "Se on valhe, +on ainakin, sinähän sen olet meidän pakinamme ilmoittanut!" Riidellään, +riidellään asialta, niin sopivat toiset kaksi keskenänsä ja päättävät +siitä syyn kuin päättävätkin jo kolmannen toverinsa päähän. Sen he +tuomitsevat halkaistavaksi kahtia ja tarttuvat toveriinsa käsin, vaan +tämä rukoilee heitä, sanoo: "Antakaa kerran vielä ylhäälle ilmaan päin +katson ennenkuin halkaisette!" Toiset sallivat sen, ja se tuomittu +katsahti ylhäälle siitä, niin näki Riudan sieltä kuusesta ja huusi: +"Tuolla kuusen latvassa on mies, sehän se on meidän pakinamme kuullut, +vaan minä olen viaton, olen ainakin!" Mitäs; näkivät toisetkin miehen +istuvan kuusessa, niin arvasivat jo asian kohdastansa ja ottivat +kuuntelijan kuusesta alas ja halkaisivat Riudan sen tuomitun toverinsa +sijaan. -- Sen pituinen se. + + + + +JYKEÄ LIPAS + + +Oli talo ennen, talon alla järvi ja järven rannalla peltoa vähäsen. +Siinä oli pellollaan talon isäntä kyntämässä ja auran perässä käydä +asteli uutterasti, vaan tulipas rupeaman pitkään helle tuosta ja jano, +niin jätti mies kyntönsä kesken ja läksi rannasta vettä saamaan +janoonsa. No, olihan tässä juotavata järven täysi, ja hyvää, kirkasta +vettä olikin; vaan ei ollut saapuvilla astiata, millä olisi juonut, eikä +malttanut mies janoissaan muutakaan neuvoa pitää, vaan laskihe rannan +äyräälle suullensa vain ja koetteli kohdastaan järvestä juoda. Mitäs, +juonta kävi laatuun sitenkin, vaan tarttuipa Vetehinen tuossa miehelle +partaan, ja tämä kun kylläkseen oli juonut, eipäs saakaan suutansa veden +pinnasta nostaneeksi, siellä pidättää, mikä pidättääkin, parrasta häntä. +Tuskastuen tätä sydäntyy mies noitumaan ja kiroilee kovasti, vaan ei ole +apua tuostakaan, niin saapi jo rukoilemaan viimeiseltä ja pakajaa +veteen: "Ken lienetkin sinä minun parrastani pitäjä, laske, Jumalan +luoma, irti eläkä veteen hukuta!" -- "Enkä laske", vastasi Vetehinen, +"tähän kuoletan sinut, kun et vain vanhinta tytärtäsi minulle antane." +-- "Ka, täytyneehän se antaa, kun ilman en päässe", pakisi tuskissaan +ukko ja lupasi tyttärensä siihen rannalle tuoda Vetehisen otettavaksi. +No, siitä pääsikin nyt parrastaan irti, kävi hevosensa riisumaan aurasta +ja kulki kotiinsa, vaan oli paha mielensä siitä, kun tyttärensä oli +Vetehiselle luvannut. + +Mitäs! Se olisi nyt koko asia ollut ilmoitettava kotona; vaan ei ollut +ukolla rohkeutta siksi. Päästäkseen asiataan kohdalleen sanomasta alkoi +hän niitä näitä vaan perheensä kera pakinoida, ja siitä sitten virkkoi +vanhimmallekin tyttärellensä muun puheensa lomaan: "Oi lapseni, käypä +länget hakemassa rantapellon pientareelta, ne sinne minä hevosta +riisuessani unohdin." Tyttö meni, eihän se mitä varoa osannut, läksi +isänsä asialle niinkuin ainakin, vaan tuskin saikaan pellon pientaretta +astumaan, kun nousi Vetehinen järvestä, sieppasi hänet syliinsä ja vei +kerallansa järveen siitä. + +No, kun sai tyttären kotiinsa Vetehinen, siellä näyttelee hänelle +linnaansa sitten niinkuin morsiamelleen ainakin, sanoo: "Tässä voit sinä +emäntänä olla ja kaiken hallita taloni, eläkä huoli köyhää kotiasi +konsana ikävöidä, onhan elo sinulla nyt pulskempi täällä; asu ja ole +kuten mielesi laatii ja rikkaissa tapa on; ka, onhan varaa, on eloista +minulla." Kuluipas jonkin aikaa tuosta, niin jo lähtee Vetehinen +kotoansa, minnehän lähteneekin, ja kaikki talonsa avaimet antaa tytölle, +sanoo: "Kaikissa huoneissa voit sinä poikessa ollessani käydä, tuolla +äärimmäisessä aitassa et, varo vain se." Sillä varoituksella jätti +tyttären kotiin ja kulki itse, kunne lienee kulkenut, kylälle. Mitäpä +tuosta; tyttö sill'aikaa kävi linnan huoneita katsomassa kuten lupa oli, +ja ihaili, ihmetteli sitä, mikä rikkaus niissä oli jokaisessa, niin +alkaapas mieli tehdä äärimmäistäkin aittaa nähdä. "Eihän tuota kuka +tietäne, jos tuolla kävisinkin", mietti hän mielessänsä, "menen kuin +menenkin pikimmältäni katsomaan häntä, jos lie vielä somempi siellä kuin +muualla, kosk'ei siellä suvaittaisi käytävän." Tätä arvellessansa +aukaisee tyttö kielletyn oven ja menee äärimmäisessäkin aitassa käymään. +No, mitäpä täällä? Huone on moinen kuin muutkin jo ennenkin näkemänsä, +vaan on keskellä lattiata suuri, suuri puinen verta täpösen täynnä. +Tyttö käypi katselemaan sitä, niin kultasormuksen keksii päälläpäin +veren pinnassa siinä, joka kauniisti kiiltää ylen. "No, tämäpäs kumma, +kun noin on korea sormus nyt tuossa!" arvelee mielessään tyttö eikä voi +olla koskematta sitä, vaan pistää sakarinsa sormukseen koettaaksensa +muka, sopisiko tuo hänelle. No, se sopikin ja hyvästi, vaan tuli sakari +vereen siitä, niin tyttö heitti sormuksen puiseen takaisin ja koki +pyyhkiä, puhdistaa sormeansa, vaan ei saa sitä verta hän millään siitä, +jos kuinka monesti pesisi. + +Mitäs ollakaan siitä. Tuli moniaan päivän päästä Vetehinen kotiinsa ja +oli matkastaan väsyksissä, niin heittihe pitkälleen heti ja sanoi +tytölle: "Etsipä vähäsen päätäni, kunneka nukkuisin tässä!" No, eihän +muuta; tytön täytyi käskyä kuulla ja olla isännälleen mieliksi, vaan +sattui päätä etsiessään siinä vahingossa koskemaan Vetehisen korvaa, +niin tämä istuilleen nousi heti ja ärjäisi tytölle: "Millä sinä, +heittiö, minun korvani poltat, näytäpä kättäsi minulle!" Tytön täytyi +näyttää hänelle kätensä, ja Vetehinen kun sen verisen sakarin näki, niin +siitä arvasi jo asian heti eikä armoa antanut, vaan surmasi tyttären +samassa ja työnsi ruumiin veriaittaan sinne. + +Tyttären vanhassa kodissa isä sillä välin elää entistään myöten eikä +ylen äijän tiedä kaivatakaan tytärtänsä, hänellä kun kaksi tytärtä +kuitenkin on jäljellä, vaan kokeehan työllään siinä elätellä heitä ja +itseänsä. Sattuipa kerrankin sitten olemaan kalassa, ja oli hyvä saalis +puuttunut hänelle, niin läksi kalojaan viemään kotiinsa, etteivät +venheessä pehmenisi, ilma kun oli kesäinen ja kuuma ylen. No, ei muuta, +kulkee, kulkee kotiin päin siitä, järven selkää soutelee edellensä, vaan +seisahtuu venhe häneltä äkisti niinkuin karille olisi tarttunut ikänä, +eikä lähde väen ei väkisen siitä. Ukko saapi tiedustamaan sitä ja +koettelee, harailee venheessä ympärystä melalla, tuntuisiko pohjaa +tuossa, vai mikä siinä on pidättämässä, vaan ei tuntunut mitään. No, +mitäpäs muuta, koettelee soutaa ukko taaskin, siinä riehkii, riehuu +kotvasen, vaan ei saa venhettään liikkeelle, se ei hievahda paikaltansa. +Alkaa jo hätä tulla tuosta, vaan ei aikaakaan toki, kun kohottaa +Vetehinen päätänsä vedestä sanoen: "Antanet keskimmäisen tyttäresi +minulle, niin pääset venheinesi liikkeelle, muuten et pääse sinä +ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana." Ukko ei raahtisi enää nyt toista +tytärtään antaa, vanhin kun jo hukkautui häneltä, vaan Vetehinen +pidättää venhettä yhä eikä laske häntä siitä edelle ei takaisin, +kysyyhän uudelleen vain: "Annatko, ukko, tyttäresi, vai ennenkö veteen +kuolet?" -- "Ka, täytyneehän se antaa, kun en ilman päässe", vastasi +viimeinkin hädässään ukko ja lupasi keskimmäisen tyttärensä Vetehiselle. +Siitä pääsi nyt venheinensä liikkeelle heti ja souti suorastaan +kotiinsa, jossa tervehdykset laadittuansa sanoo keskimmäiselle +tyttärellensä: "Oi lapseni, käypä kirves hakemassa venheestä, se minulta +unohtui sinne." + +Tyttö kun käskyn kuuli, se ei kauempaa arvellut, vaan juoksi rantaan +heti sitä isänsä kirvestä hakemaan, jossa kävi samoin ikään hänelle kuin +vanhemmallekin sisarellensa. Vetehinen tapasi hänet syliinsä siitä ja +vei kerallaan järveen kohta, jossa talonsa katsannan antaa hänelle +niinkuin naiselleen ainakin. Eletään, ollaan jonkin aikaa tuosta, niin +saapi Vetehinen kylässä käymään taaskin ja kaikki linnansa avaimet +jättää tytölle sanoen lähtiessään hänelle: "Joka paikassa voit sinä +minun poikessa ollessani käydä, tuolla äärimmäisessä aitassa et, +muistahan se." Mitäpä siitä. Tytär, vaikka kiellon kuuli, ei malttanut +olla aitassa käymättä kuitenkaan, ja Vetehinen kotiin palattuaan asiasta +kun tiedon sai, niin surmasi hänet kuin sisarensakin ja ruumiin työnsi +veriaittaan taaskin. + +Kuluu muutaman aikaa tuosta, ja tytärten isä vanhalla paikallaan elelee +yhä, vaan on mielipahoissaan sitä, kun kaksi tytärtään oli täytynyt +Vetehiselle hukata, josta alkoi nyt kostoa pelätä itsellensä. No, eipäs +mitään. Sattui ukko muutamana päivänä valkamalla olemaan rannassa, siinä +verkkojaan levitteli kuivamaan, niin löytää somerolta hän virsut, nuo +somatekoiset ylen ja uudet. Katselee niitä nyt siinä, ajattelee +mieltänsä myöten: "No, kenhän noin hyvät, sievännäköiset virsut tuohon +jätti, eivät ne hukkaan jouda, korjaan heidät minä." Sen sanoi itsekseen +siinä ja pisti virsut jalkaansa lähteäksensä niissä astumaan kotiinsa, +vaan jalat alkoivat väkisellä pyrkiä toisaanne ja veivät häntä +rannemmalle yhä. Ukko kun käkesi kotiinsa kulkea, hän ei olisi suostunut +tähän, vaan koki hallita jalkojansa kuin ennenkin aina, pyrkien +edelleen. Ponnistelee siinä poloinen mies, jäykistelee jalkojansa, vaan +ei auta mikään; virsut kun olivat Vetehisen siihen rannalle asettamat, +ne veivät ukon ensimmältä rantaan ja siitä väkisellä järveen sitten. +Vyötäistään myöten oli ukkorukka jo sillä tapaa vedessä ennenkuin +älysikään koko seikkaa niiden virsujensa syyksi. Siinä vasta koettelee +virsuja jalastaan saada, vaan ei saa lähtemään heitä millään. Ei +aikaakaan tuosta, kun kohoaa taas Vetehinen järvestä kuin edellisilläkin +kerroilla ja pakajaa ukolle: "Sinä koska virsuni varastit, et pääse nyt +vallastani muulla, kuin et nuorinta tytärtäsi minulle antane." Ukko ei +antaisi, sääli on viimeistä tytärtään antaa, vaan jalkansa lähtevät +niissä Vetehisen virsuissa liikkeelle taaskin ja kulkevat syvemmälle +yhä, kunne seisoo ukko jo leukapieliään myöten vedessä. Siinähän +seisahtuivat kuitenkin kulkemasta, ja Vetehinen uudelleen pakisee +ukolle: "Antanet nuorimman tyttäresi minulle, niin lasken maalle sinut +tästä, muuten hukut tähän kuin hukutkin." Mitäs; täytyihän ukkorukan +luvata tyttärensä Vetehiselle viimeinkin, kun ei muustakaan apua nähnyt. +Sillä tavoin pääsi hän järvestä maalle ja läksi alla päin pahoilla +mielin astumaan kotiinsa. Siellä kun näkee tyttärensä, alkaa haastatella +häntä, sanoo: "Minä virsut laadin metsässä käydessäni ja tuonne rantaan +jätin turpoamaan vähäksi, käypä ne, lapseni, kotiin sieltä." + +Eihän muuta; läksi tyttö isänsä asialle, vaan kun rantaan pääsi ja +virsuja rupesi liosta nostamaan, Vetehinen taas järvestä kavahti, sai +tyttären syliinsä ja vei kerallaan järveen kohta, missä hänellä kotinsa +oli. Siellä antaa talonsa katsannon tytölle niinkuin toisillekin +sisarille oli antanut, ja kun ajan päästä taas kotoaan läksi, niin sanoi +lähtiessään hänelle: "Täss' ovat taloni avaimet, pidä tallella hyvästi, +kunneka minä kotiin tulen; kaikissa voit sill'aikaa huoneissa käydä, elä +vain tuohon äärimmäiseen aittaan mene." Tyttö ei sanonut aittaan +menevänsä, jäi taloutta pitämään kotiin, ja Vetehinen sillä puheella +läksi matkaansa; vaan tietäähän sen naisten luonnon, malttavatko ne +kieltoa kuulla! Tuskin sai Vetehinen kotoaan lähteneeksi, kun alkaa jo +tyttö linnan huoneita katsella, eikä aikaakaan, niin jo äärimmäiseenkin +aittaan käypi. Siellä verisammion näkee hänkin ja säikähtää jo sitä, +vaan kun toiset sisarensa löytää surmattuina loukossa, tuotakos +kauhistuu hän vasta, ettei tiedä, kuhun saada, mihin mennä hädässänsä, +kaikki kävivät kasvotkin vaaleiksi ihan ja kädet hervottomiksi häneltä. +Olihan kuitenkin toimellisempi toisia; ei turhamaisesti sormukseen +ihastunut, vaikka näki sammiossa senkin, vaan kun ennätti pahimmasta +hädästään tointua, katseli tarkasti huoneen sisusta, mitä kaikkea siinä +oli, ja keksi muutamassa kohdin kaksi suleikkaa rinnatusten lautasella, +joiden oli kylkeen nimet kirjoitetut, toiseen: "Täss' on elävätä vettä", +toiseen: "Täss' on kuollutta." Niistä sen otti, jossa oli elävätä vettä, +ja juotti sisarillensa, niin ne eloon virkosivat siitä, vaan kuolleen +veden kaasi toisesta suleikasta toiseen, mikä oli tyhjäksi jäänyt, ja +pani asemelleen lautaselle. Vielä oli arkkuja, lippaita kaikenlaisia +aitassa, niin niistä kaksi isointa lipasta valitsi, joihin kätki +vanhemmat sisarensa, ja käski heidän siellä hiljaa pysyä, niin hän +heille hyvän neuvon pitäisi. Itse läksi aitasta pois koskematta sormusta +sammiossa, ja kun Vetehinen kotiinsa palasi, oli nöyrä häntä kohtaan +hyvin, alkoi puhutella häntä ja sanoi: "Sinulla tuo pitkä partasi kovin +on sotkuksissa pahasti, annas, selvittelen häntä." Sitä sanoessansa +sieppasi kamman ja alkoi siistiä Vetehisen partaa. Tälle tämä mieleen +kaikki, ja tyttö kun tunsi Vetehisen hyvällä tuulella olevan ylen, alkoi +taas pakinoida siinä sanoen: "Etköhän läksisi sinä, ystäväiseni, +isälleni minulta lahjaa viemään, tuohon olen lippaaseen kaikenlaista +kalua sitä varten pannut; kanna se minun kotiini sinne, vaan elä huoli +matkalla lippaaseen katsoa, sinun ei tulisi sen sisusta nähdä, ne minun +lahjani ilman joutavia akkojen laitoksia vain ovat." Vetehinen suostuu +tuumaan, ottaa lippaan olallensa, lähtee kantaa jytyyttämään sitä ja vie +tyttären kotiin saati katsomatta sisusta, vaikka lipas jykeä oli ylen. +Siihen jättää pihamaalle kuormansa sitten ja kulkee jäljelleen kotiinsa; +vaan talossa kun lipas aukaistiin, sieltä vanhemmat löysivät vanhimman +tyttärensä elävänä, ihmetellen, ihastuen sitä. + +Kului muudan päivä siitä, niin jo toisen sisarensa tytär samatse +kannatti Vetehisellä lippaassa kotiinsa ja itse sillä välin tuumaa piti +kotona, millä hänkin Vetehisen vallasta pääsisi. No, ei muuta; huhmaren +vaatetsi omiin pukimiinsa ja pirtin katolle asetti istua kököttämään +kuosali käteen; itse lippaan kantoi pihalle, johon pistäytyi sisälle +kuin toisetkin sisarensa, ja paljon tavaraa otti keralla. Siitä kun +Vetehinen kotiinsa tuli, tyttö lippaasta haasteli hänelle: "Lähde, +ystäväiseni, vielä kolmannesti minulta lahjaa kotiini viemään, tuo lipas +kuljeta vanhemmilleni sinne." Vetehinen luuli tyttären tuvan katolta +haastavan ja läksi viemään lipasta ollakseen hänelle mieliksi. Kulki +hyvän matkaa jo kanneksien, kuljetellen sitä, vaan laskee lippaan +maahan, sanoo: "Raskaspa tämä on, jos katson, mitä sisässä ompi." Jo +rupeaa aukaisemaan kantta katsoakseen sisusta, vaan tytär lippaasta +huutaa samassa: "Elä katso, mitä joutavia katsot, enkö minä kieltänyt +sinua." -- "Ka, vieläpähän näkee tuvan katolta tyttö", arveli Vetehinen +tuosta, "varsin se, näenmä, sinne sitä varten istuutuikin, että näkisi +etäälle." Siitä lähtee hän lipasta kanneksimaan taaskin ja vielä jonkin +matkaa kuljettaa sitä, niin jo uudestaan rupeaa aukaisemaan lipasta +nähdäkseen sisusta, vaan tytär silloin hiljemmin puhuu lippaasta, sanoo: +"Elä katso, elä katso; kuinkas puhe oli!" No, ei katsonutkaan Vetehinen, +luuli tyttären aina vain tuvan katolta haastavan ja sai kantamaan +lipasta edelleen, vaan murisi itsekseen tuossa: "En enää toiste lähde +naiseltani lahjaa viemään, kun näin ovat nämä hänen lippaansa jykeät." +Miettiessään näitä pääsi jo matkansa perille ja lippaan jätti portaiden +eteen pihamaalle, josta itse kulki kotiinsa takaisin. Siellä tyttö istuu +tuvan katolla yhä, niin Vetehinen pihaan päästessään huutaa hänelle: +"Oletko jo kalat murkinakseni keittänyt?" Toinen ei katolta virka +mitään; ka, mitäpä huhmar pakajaisi! Mitäs, astuu Vetehinen pirttiin, +vaan ei näe ruokaa valmistetun siellä, niin tulee takaisin pihalle ja +sanoo katolla istujalle: "Etkö ole kaloja keittänyt? Minä joka päivä +järvestä kaloja kannan, vaan sinä ne aitassa annat märätä etkä edes +ruokaa laadi, vaikka sinun asioitasi minä olen juossut, että siihen olin +katketa matkalla." Toinen ei siihenkään vastaa mitään, istua kököttää +vain toimessaan katolla. Tuopas pistää jo Vetehisen vihaksi, eikä tiedä +hän neuvoa muuta, vaan kapuaa itsekin katolle ja lyödä kamahuttaa +naista, kun ei tuo edes puhetta antanut hänelle. Mitäs siitä, huhmar +vieree katolta alas, ja Vetehinen vahingossa putoaa perästä, päälleen +tuiskahtaa tuvan seinukselle pahasti. Siitä kun vähissä hengin selvisi +sitten, vetäysi äärimmäiseen aittaansa heti, missä elävätä vettä +paratakseen joisi. Kohta löytääkin vanhasta paikastaan suleikan, jossa +parannuksen ainetta tiesi olevan, ja ottaa hyvän ryyppyisen siitä, vaan +tytär kun suleikkaan oli kuoleman vettä kaatanut, Vetehinen juomasta +päästyänsä meni tainioksi ja kuoli. Tyttäret saivat häneltä rauhassa +elää sitten ja vanhassa kodissaan asua kuin ennenkin hyvästi. -- Sen +pituinen se. + + + + +SUULAS AKKA + + +Oli ukko muudan ja akka. Akka suulas on ylen; minkä saa kodissaan +tietää, sen sanoo kaikille kylässä. Ukko taas metsimies ja kalastaja on +hyvä. Sattuupa kerran sitten pyydyksillään kävellessään löytämään +aarteen metsästä ja alkaa miettiä mielessänsä, millä nyt aarre +hiljaisuudessa kotiin saada, hänellä kun akka on suulas, että minkä +kuulla vain saapi, sen muille kertoo heti. No, ei muuta; oli ukko sinä +päivänä hauen löytänyt rysästä, ja metsässä taas oli metso käynyt +ritaan, niin ne vaihetti keskenänsä, metson pani rysään ja hauen muutti +ritaan. Siitä kulki kotiinsa ja sanoi akallensa: "Minä aarteen löysin +metsästä, niin huomenna käymme rahat tuomassa sieltä." -- "No, elähän +mitään, vai sinä aarteen löysit!" sanoi vastaan akka, ja hänen jo +mielensä alkoi hehkua kylään sanomaan sitä, vaan ukko ei laskenut, vaan +rupesi akkansa kera maata, ett'ei se muudanne päässyt mihin. + +Kului se yönseutu siten, niin suoritaan huomeneksella sitten kantamaan +rahoja aarteesta ja mennään yhdessä metsään. Täällä kun lammin rannalle +tullaan kävellessä, ukko virkkaa akallensa: "Vuotahan vähäsen, olisi +pyydys minulla tässä", ja kun katsotaan saalista, täällä metso on +rysässä! Kuljetaan vähän matkaa tuosta, kunnekka linnunpyydyksille +päästään, ja katsomaan niitäkin, niin täällä taas hauki on ridassa! Se +otetaan siitä ja käydään aarteelle tuosta, josta rahat pannaan takkoihin +kaikki ja lähdetään kantamaan niitä kotiin. No, päästään kylään, +käydään, astutaan pihoja myöten, niin jo laatisi akan mieli taloloihin +sanoja viemään, vaan ukko taas estäisi menemästä häntä. Eihän aikaakaan +tuosta, niin jo moniaassa kohdin poikkeaa akka kujaan lähteäksensä +taloon, vaan sattuvat koirat siinä paikoin tappelemaan keskenänsä, missä +älissevät, ärissevät pihalla, niin huutaa akalleen ukko: "Elä mene, +akkaseni, etkös kuule, miten siinä talossa akka miestään lyöpi, että +äläjää toinen käsissä." Akka säikähti sitä, ei tullutkaan häneltä +talossa käyneeksi, ja ukko sai aarteen kotiinsa kyläkunnan kuulematta. + +No, maattiin yö taaskin, vaan kun päivä tuli, akka ei kauempaa kotonaan +pysynyt, vaan juoksi jo huomeneksella kylään, siihen taloon pistäysi, +kuhun eilen oli menemässä, ja alkoi kerrota asiataan kaikille, sanoi: +"Me aarteen löysimme, löysimme metsästä aarteen, minun ukkoni sen jo +toissa päivänä iltasella sieltä löysi ja tuli sanomaan minulle, vaan +myöhä oli jo, eikä tullut sinä päivänä vielä rahoja otetuksi, vasta +eilen yhdessä paikalla kävimme, sieltä kaksi takallista rahaa kannoimme, +ne niin suuria ne takat..." -- "Ka, mistäpä aarteen löysitte?" kysyi +isäntä. "Tuolta, tuolta, metsästä tuolta", selvitti hädissään akka, +"Matti ja minä yksissä saloa kuljimme ja katsoimme pyydyksiä ensin, niin +rysässä oli metso ja ridasta saatiin hauki, me ne ensinnä otimme, siitä +etemmäksi mentyämme..." -- "Valehtelet", sanoi isäntä, "valehtelet +ainakin, milloinka käypi rysään metso tahi ritaan hauki, tuot'ei usko +hullutkaan!" -- "Usko pois", kiisteli akka, "löysimme me aarteen, +löysimme, kaksi takallista kannoimme rahaa metsästä eilen, ja tästä +kylän kautta vielä siihen aikaan matkasimme, kun sinua täällä naisesi +pieksi..." -- "Ole valehtelematta!" huusi suuttuen isäntä ja sieppasi +akkaa korvalle, "missä ja milloin minua on naiseni lyönyt! Kaikki +valehtelet tässä, ei ole mitäkään puheessasi perää! Mene matkaasi, +taikka...!" Akka ei muuta neuvoa nähnyt, vaan juoksi joutumiseen +kotiinsa eikä sen kovemmin enää huolinut ukkonsa asioita kylässä +ilmoitella, vaan oli toimellinen ja tarkka kaikissa puheissansa. -- Sen +pituinen se. + + + + +TIETÄJÄ JA TAUTI + + +Oli ukko muinoin ja akka. He pahoin elivät keskenänsä, eikä saanut ukko +rauhaa akaltansa, se kun riiteli yhä ja oli äkäinen. No, pakenee +kerrankin ukko sitä äkäistä akkaansa ja astua huppuroipi metsää +suruissansa, niin keksii kävellessään siellä kahden kallion lomassa +haudan, joka niin on syvä semmoinen, ettei silmä pohjaa näekään. Siihen +oli jo heittäytymässä ukko, niin oli mielensä apea, vaan siitä kun taas +taivasta katsoi ja Jumalan luomaa maailmaa ympärillänsä, mikä lienee +ajatus siinä mieleen juossut, hän ei hautaan hyppääkään, vaan pakenee +koko paikkaa ja lähtee kiiruusti kotiinsa. Siellä tupaan tullessa kuulee +akkansa äittelevän yksiksensä yhä, vaan ei huoli nyt tuostakaan, astuu +vain rohkeasti edellensä ja sanoo torujalle: "Lähde rahaa kantamaan, +minä metsässä käydessäni aarteen löysin." Akka herkeää torumasta. "Vai +löysit sinä aarteen", sanoo, "ka, mistäpä, ystäväiseni, löysit? Pitää +sieltä meidän se kotiin saada, ettei muut viene kutka." No, lähdetään +metsään siitä, rauhassa kuljetaan yhdessä kuin ystävykset konsana, ja +akka kaiken matkaa miehelleen haastelee, miten nyt vasta olla, kuin +eleä, kun aarrerahat saadaan. Tullaan haudalle tuosta, niin virkkaa +akalleen ukko: "Täss'on nyt haudassa rahat, käy reunalta katsomaan +itse." Akka hyppää siihen ja kurkistakse katsomaan pohjaa, vaan ukko on +takaapäin pitelevinään häntä, ettei muka putoaisi, ja samassa survaisee +hänet hautaan alas -- itse astuu rauhassa kotiinsa. + +No, elää muutaman vuorokauden ukko yksikseen kotona, niin alkaapas jo +pitkästyä aikaansa, kun ei toveria ollut ketään, ja arvelee, ajattelee +tuosta: "Paha oli elää pahan akan kera, paha pahattakin akatta!" Niissä +tuumin paalikan sitoo nuoraan ja lähtee haudasta saamaan akkaansa, +joshan vielä eleillä olisi. Tulee haudalle tuosta, ja tuskin saapikaan +nuoransa hautaan laskeneeksi, niin jo tarttuu kuka köyden päähän sieltä. +No, ei muuta, vetää ukko, vetää nuoraansa ylös, vaan kun sieltä tulijan +haudan reunalle saapi ja häntä katsoo siinä, eipäs olekaan se hänen oma +akkansa köyden perässä, mikä lienee muu vieras. Ukko hämmästyi sitä, +arveli: "Mitäpä minä mieron akoista huolin!" ja rupesi jo puukollaan +leikkaamaan nuoraa, vaan toinen surkeasti rukoili häntä: "Elä, +veikkonen, velikulta, nuoraa katkaise, auta minut täältä!" No, sääli on +ukosta, kun näki miten toisella hätä oli, eikä hennokaan leikata köyttä, +vaan nostaa haudasta akan. Tämä kun maalle pääsi ylös, iloissaan oli +ylen ja alkoi ukolle kiitoksia lukea tuosta. "Hyvä", sanoi, "kun, +velikulta, haudasta autoit, sinne tuo paha akka eilen tuli semmoinen, en +voinut minä hänen kerallaan elää siellä." -- "Vai niin sinun oli vaikea +ollaksesi, raukka!" virkkoi haudasta nousseelle ukko, "no, kunnepa tästä +nyt käkeät?" -- "Ka, en tiedä", sanoi eukko, "ruvetkaamme yhdessä +elämään ja saakaamme maailmaa kulkemaan kahden." -- "Olisi tuo sitä", +vastasi ukko, "ikävätä on itsekseenkin eläminen, vaan milläpäs me +elämme?" -- "Elähän hätäile, kyllä minä neuvot tiedän", sanoi eukko, +"rupea sinä, ukkoseni, tietäjäksi, minä rupean taudiksi, niin kun ketä +minä läsitän, sinä tulet auttajaksi siihen, ja sillä tapaa elämme." -- +"Ka, pitänee sitä jotakin virkaa olla", arveli puolestaan ukko ja rupesi +siitä nyt tietäjäksi, vaan akka rupesi taudiksi kuten puhe oli. + +Aletaanhan matkata tuosta, elää, eletellä yksissä: akka saapi +läsittämään ihmisiä, ukko taudista päästämään heitä, ja kun yksin tuumin +sitä tekoansa tekevät, sairaat paranevat aina, ja ukko saamista +palkinnoistaan hyötyy rikkaaksi ylen. Mikäs, hyvähän oli pohattana elää, +vaan kun aikoja myöten tauti häntä joka paikassa käytti eikä rauhaa +antanut vähääkään, vaan ukkoa yhtäläiseen tietäjänä talutettiin, alkoi +jo se työ hänestä vaikeaksi käydä. "Onhan", arveli, "rikkautta minulla +jo kyllin, otan eron kuin otankin koko virastani!" Niissä tuumin tuon +äkäisen puritsijakoiran etsi semmoisen ja pani nassakkaan äräjämään, +josta, kun tauti taas erästä miestä läsitti ja ukkoa käytiin tietäjäksi, +hän lähtee sairaan luokse heti ja sanoo taudille, sille haudasta +tulleelle akalleen muka: "Herkeä jo ihmisiä läsittämästä! Kun et herenne +hyvällä, minä tästä nassakastani lasken sen akan, mikä sielläkin +haudassa vaivasi sinua." Tätä sanoessansa härkitsi sauvalla äräkkätä +koiraa nassakassa, niin tämä alkaa häristä. Tauti kuulee sen ja alkaa +hädissänsä rukoilla miestä sanoen: "Elä, velikulta, sitä akkaa irti +päästä! Minä herkeän sairaita vaivaamasta, ja saat rauhassa elää +sinäkin." -- "No, kun heittänet koko toimesi etkä tyhjään ihmisiä +läsitä, jääköön akka nassakkaan", sanoi ukko ja kulki säkkeineen +kotiinsa. Sillä tavoin pääsi pahasta toveristaan erillensä eikä sen +kovemmin tarvinnut tietäjänä mierolla käydä, vaan asettui vanhaan +taloonsa ja alkoi siinä elää entistään myöten. -- Sen pituinen se. + + + + +UKON TYTÄR JA AKAN TYTÄR + + +AVANNOLLA KEHRÄÄJÄT + +On ukko ja akka, ja heillä on tytär; vaan surma tuosta vie äidin, niin +ukko kun toiste naipi, Syöjättären saapi eukoksensa. No, eihän mitään; +eletään, ollaan muutaman aikaa yksissä, niin jopas lapsen tekee +Syöjätär, tyttären muka hänkin, ja siitä päivin ukon tytärtä alkaa +vihata. Mitäs, kasvavathan lapset toistensa rinnalla kuitenkin ja saavat +täysiaikaisiksi; vaan siitäkös vasta alkaa nyt emintimä ukon omaa +tytärtä vaivata jos jollakin ja pyytää vain hengeltä saada, se kun on +kaunis ja suloinen, vaan oma tyttärensä rietas ja ruma. + +No, mitäs ollakaan tuosta; joutuipa syksy, ja järvet kävivät jäihin, +niin Syöjätär tuuralla rantaan jyysti avannon ja siihen tyttäret asetti +kehräämään reunalle; omalle tyttärelleen sulkkukuontalon laati sorean, +vaan ukon tyttärelle ilman sammalia vain pani kuontaloon. "Istukaahan", +sanoi, "kehrätkää nyt siivolla tässä: keltä kirvonnee kuontalo järveen, +se sitä hakemaan sieltä." Tyttäret jäävät istumaan siihen ja kehräävät, +kehräävät avannolla yhdessä, vaan jopas ukon tyttäreltä kuontalo +avantoon kirposi, eikä muuta, käsketään hänen se järvestä käydä. Tyttö +itkee, itkee, itkee nyt sitä, eikä voisi hän järveen kylmään lähteä, +kovin on hirveätä hänestä, vaan eihän mikä auta, käsky on kova ja +toteltava kohta. No, ei muuta, hyppäsi tytär avantoon tuosta, vaan kun +jään alle solahti, siellä tuo kaunis tie levesi semmoinen, reimahti +eteen hänelle, ettei paremmasta apua. Tytär sitä saapi astumaan, kulkee, +kulkee edelleen kotvasen, niin tulevatpas huonukset vastaan, nuo +melkoiset jotenkin, linnaksi pienet, taloksi suuret. Siitä ihastuu +tyttö, ei kaukaa arvele, vaan astuu ovesta sisälle ja hyvän päivän tekee +tullessansa. Tuvassa ei eläjiä ole muita kuin vanha väkäleuka akka vain +yksinänsä. Se kuulee tervehdyksen, niin alkaa leppeästi puhutella +tytärtä, kysyy: "Kenpä ja kusta sinä, lapsirukka, olet?" -- "Olenpahan +tyttöriepu pahainen, tuolta yläilmoista tullut", sanoi vastaan tyttö, +kertoi akalle asiansa, miten kehrätessä häneltä kuontalo avantoon +kirposi, jotta piti etsiä nyt sitä, ja pyysi työtä ja ruokaa talosta. +"Ka, tarvitsisin minä piian, kun vanha jo olen", sanoi akka, "enkä +paljon enää työhön pysty, vaan oletkos sinä töitä oppinut mitä?" -- +"Olenhan minä niitä näitä vähän toki toimitellut", vastasi tyttö, +"tekisin nytkin, minkä voisin." -- "No, kun sinä työhön kyennet", +virkkoi siitä jo akka, "käyhän ensinnäkin, suomi puhtaaksi läävä." + +Tyttö menee työlleen siitä ja alkaa suomia läävää niinkuin käsky oli; +käsillään nostelee lehmien jalat, kopistelee, pakahuttelee sorkat, +helmoillaan pyyhkielee kaikki, ja koko sen läävän niin siivoaa hyvästi, +ettei paremmasta apua. Siitä kun työnsä oli tehnyt ja läävä oli puhdas, +palasi tupaan takaisin ja pyysi taas emännältään työtä. "No istuhan, +lepäile tässä, minä ulkona käyn vähäsen", vastasi akka ja sitä tietänsä +meni läävään, omin silminsä näkemään muka, onko tuolla siivottu miten. +Eukko siellä nyt läävän näki, että oli puhdas ja siisti, niin kysyi jo +itsiltään lehmiltä, sanoi: "Mitys oli piika?" -- "Hyvä", sanoivat +lehmät, "ka, hyvä, semmoista meillä ei ole iässä ollut, kaikki +sorkkamme, jalkamme käsillänsä nosteli, pyyhki ja puhdisteli hyvästi, +semmoinen oli piika." Akka kuultuansa tämän kävi hyvillensä heti ja +kulki tupaan siitä, virkkoi tyttärelle: "Hyvästi olet lääväni suominut; +menepä nyt, pane lämmitä kyly." + +Mitäs; tyttö meni, lämmitti kylyn, hautoi vastat, haalisti vedet, ja kun +kaikki oli valmistanut hyvin, kävi sanomassa emännälleen sitten. Tämä +silloin sisiliskoja koko ropeellisen antoi tytölle. "Mene", sanoi, +"kylvetä nämät." Tyttö meni tyytyen työhönsä eikä suuttunut tuosta, vaan +kylvettää mosutti sisiliskot hyvästi, yksin yksitellen pesi, valeli +saunassa, josta kaikki latoi ropeelle taaskin ja vei emännälleen käteen. +Akka heti kysyy sisiliskoiltaan siinä: "No, mitys olikaan piika?" -- +"Ka, ei ole meidän iässämme niin hyvää vielä ollut", vastasivat yhtä +suutansa sisiliskot silloin, "tämä niin siististi, somasti meidät yksin +yksitellen lämpimillä vesillä kylvetti kaikki." Kuultuansa tämän akka +tyttärelle antaa lippaan käteen, toisen toiseen ja sanoo: "Nyt saat, +tyttöseni, kotiisi mennä, pidähän vaivoistasi nämä." Tyttö sanoi +kiitokset emännälle päästäksensä matkalle, ja samassa aukeaakin kaunis, +leveä tie taas järvessä, jota saapi tytär astumaan. Kulkee, kulkee sitä +myöten kotvasen, niin jo avannon suulle pääsi lippainensa ja läksi +astumaan talolle. Täällä Syöjätär kakkaraa paistaa kodissa, kun alkaa +haukunta kuulua pihalta; haukkuu näet koira avannolta tulijata. Syöjätär +kuullessaan tämän juoksee tuvasta pihalle ja kokee asettaa koiraa, vaan +tämä ei kiellosta huoli, haukkuu vain yhä: "Kiukaa, kaukaa, ukon tytär +tulee, lipas kultaa, toinen hopeata olkapäillä." Syöjättärellä säylä on +kädessä, niin sillä lyödä napautti koiraa, sanoi: "Mitä horajat, etkös +hauku: 'Ukon tytär tulee, lipas tulta, toinen tervaa olkapäillä'." Koira +vain älähti kerran, vaan ei totellut kuitenkaan, haukkui vaan +ehtimiseensä: "Kiukaa, kaukaa, ukon tytär tulee, lipas kultaa, toinen +hopeata olkapäillä." + +Pääsi tyttö jo kotiinsa siitä ja vei lippaat aittaan, jossa kun +aukaistaan kannet, näissä kultaa on toisessa, toisessa pelkkää hopeata +niinkuin koira oli haukkunut. Mitäpä tästä; Syöjätär kun tämän näki, vei +toisesti tyttäret avannolle ja reunalle asetti kehräämään taaskin; +omalle tyttärelleen panee sammalia kuontaloon, vaan ukon tyttärelle +sulkkua, sanoo: "Istukaahan, kehrätkää nyt tässä, kumpaiselta kuontalo +järveen kirvonnee, se sitä käymään sieltä." + +No, siihen jäävät tyttäret avannolle, istuvat, kehräävät yhdessä; vaan +ei aikaakaan ollut, niin jo akan tyttäreltä kuontalo kirposi avantoon, +eikä muuta, vaan tuli järvestä hakea nyt se. Tästäkös tytölle hätä; +lähteä pitäisi, vaan pelottaa toki järveen kylmään mennä. Hädässänsä +hiivistelee, hyvistelee aikansa ensin, vaan jo hypähtää siitä avantoon +kuitenkin, ja siellä taas jään alla tie leviäksen eteen kuin ukonkin +tyttärelle taannoin. Sitä kun astuu edellensä ja kulkee, kulkee +kotvasen, tulevat huonukset vastaan hänelle, nuo hyvät semmoiset, +linnaksi pienet, pirtiksi suuret. Niihin menee tyttö sisälle, vaan ei +hyvää päivää tehnyt tullessansa, kävi vain istumaan lavitsalle. + +Tuvassa akka on eläjänä yksinänsä kuin toisenkin tyttären käydessä. Hän +alkaa puhutella vierasta, kysyy: "Kenpäs ja kusta sinä, lapseni, olet?" +-- "Olenpahan yläilmoista tuolta", vastasi tyttö, "tänne läksin +palveluksen etsintään, etkö ottaisi piiaksesi minua?" -- "Ka, tarvitsen +minä palvelijan", sanoi vastaan akka, "vaan mitäpäs taidat sinä töitä?" +-- "No, ne minä tehnen, mitkä toinenkin", pakisi tyttö, "panehan työtä +jos mitä." No, akka tyttären otti piiaksensa, kun niin kuuli toimellisen +olevan, ja antoi hänelle työtä, sanoi: "Käyhän, suomi puhtaaksi läävä." + +Tytär meni työllensä siitä, vaan oli muka se toimitus hänestä halpa, +niin alkoi äissänsä telmää, ryskiä läävässä, löi hangolla, rönkytti +lehmiä päähän, eikä luonut edes siltaa, sillensä jätti kaikki, vaan itse +juoksi jällensä tupaan ja kävi joutilaana istumaan rahille kuin työnsä +toimittanut ainakin. Emäntä näkee tämän, niin virkkaa puheeksi tuosta: +"Vai sait sinä jo, piikaseni, läävän suomineeksi; no, pitääpä käydäkseni +työsi alaa katsomassa." Sen sanoi ovesta mennessään siinä ja kulki +suorastaan läävään tiedustaaksensa asiata. No, tuleehan ovesta sisälle +vain, niin jopas oudot kuulee täällä, lehmät kun itkevät, mölyävät, +monkuvat vaivoissansa kaikki. Emäntä silloin tutkielee asiata itsiltänsä +heiltä, kysyy: "Mitys oli piika?" -- "Ka, vielähän kysyt koko piikaasi", +vastasivat lehmät, "huono oli heittiö, kaikki pieksi vaivaisiksi meidät: +päät löi, jalat katkoi, silmät puhkoi, sellainen oli piika." + +No, emäntä kuultuansa tämän meni tupaan takaisin ja virkkoi siitä taas +tyttärelle: "Menepä nyt, pane lämpiämään sauna, olisi kylyssä +käytettäviä minulla." Tyttö meni, vaan ei huolinut kelvollisesti +valmistaa kylyä, savuineen päivineen salpasi vain saunan ja kävi siitä +tupaan sitten, sanoi valmistaneensa kylyn. No, ei muuta; emäntä siitä +ropeellisen sisiliskoja antaa käteen tytölle, käskee hänen kylvettää ne, +lämpimillä vesillä valella hyvästi. Tytärpä närkästyy tätä. "Onpas", +sanoo, "nämä kylvetettäviä toki, enpäs mokomia kylpijöitä vielä ennen +ole nähnyt." Ottihan ropeen käteensä kuitenkin ja vei sisiliskot saunaan +kerallansa, vaan ei suosiolla kylvettänyt heitä, kaikki heitti yht'aikaa +ämpäriin, siinä kylmässä vedessä vastan tyvellä sotki, survoili vähäsen +ja loi ropeelle takaisin, josta vei emännälleen sitten. Tämä tutkii taas +asiata entistään myöten ja hiljaisuudessa kysyy sisiliskoilta +itsiltänsä: "Mitys oli teistä kyly, millainen piika?" -- "Vielä kysyt", +vastasivat itkien, ruikutellen äpäreet kaikki, "kehno oli piikasi ylen, +hännät katkoi, päät puhkoi vihoissaan meiltä, eikä lämminkään ollut edes +kyly, katkua, savua täyteen oli ruoja salpanut senkin." + +Mitäs; emäntä kun tämän kuuli, kävi tupaansa takaisin ja sanoi +tyttärelle: "Tulepa palkkaasi saamaan, nyt en enää tarvitse sinua." +Samassa lippaan pani tyttärelle käteen, toisen toiseen ja sanoi: +"Pidähän palkoistasi nämä, vaan kun kotiisi tulet, elä aittaan kanna, +ukon tytär ne vain ilman vaihtaisi sinulta." No, sai tytär akalta +palkkansa ja läksi lippainensa astumaan, niin hänelle taas järvessä +avautui tie, joka vei avannolle asti. Siitä kulkee hän sinne ja saapi +avannolta astumaan talolle, niin koira talon pihalla alkaa haukkua heti, +sanoo haukkuessaan siinä: "Kiukaa, kaukaa, akan tytär tulee, lipas +tulta, toinen tervaa olkapäillä." Sen kuulee Syöjätär tuvassa ja hyppää +jo pihalle, jossa seipäällä hosuu koiraa, sanoo: "Mitä horajat siinä, +etkös hauku: 'Akan tytär tulee, lipas kultaa, toinen hopeata +olkapäillä'." Mitäs; koira älähti kerran, vaan ei sillä totellut, +haukkui vain yhä: "Kiukaa, kaukaa, akan tytär tulee, lipas tulta, toinen +tervaa olkapäillä." Samassa joutui tytärkin pihaan, näytteli äidilleen +lippaat, mitkä oli järvestä saanut, ja sanoi: "Nämä minulle sieltä +palkoistani annettiin, vaan kiellettiin aittaan viemästä, ukon tytär +muutoin vaihtaisi muka." -- "Jopa niin", sanoi akka, "ei pidä aittaan +viedä, koska kielto on, täss' on olkiriihi, viekäämme lippaat sinne." +Sen neuvoi Syöjätär siinä, ja vietiin lippaat riiheen, vaan ei maltettu +olla sisusta katsomatta, ja kun avattiin kannet, sieltäkös tulta, tervaa +loi silmille kohta, ja he päin päätimysten kaatuivat lattialle, siinä +olkien sekaan paloivat kumpikin. Ukon tytär vain isänsä kera eloon jäi +talossa, jossa rauhassa asuivat sitten, kunnekka kuolema korjasi +heidätkin viimein. -- Sen pituinen se. + + +SISARPUOLET + +Yhdessä mökissä asui äijä, jolla oli yksi ainoa tytär, ja lähellä heitä +oli toinen mökki, jossa taas asui ämmä, ja sillä niin ikään oli tytär; +mutta äijällä oli kaunis tytär, ja ämmän tytär oli jolsa ja ruma. Se +äijä nai sitten ämmän, joka tyttärineen muutti siihen äijän mökkiin, ja +ruvettiin elämään yhtenä. No, ämmä kun sitten siinä miehensä kodissa +ensi kertaa leipiä leipoi, niin omalle tyttärelleen teki rukiista leipää +ja toiselle teki sekaista, ja pisti kypsymään uuniin. Sielläpäs alkaa +sekaleipä palaa, kun uuni oli kuuma, ja äijän tytär nähdessään tämän +käypi äitipuolelleen valittamaan sitä, sanoo: "Äiti hoi, kakkuni palaa!" +Äitipuoli silloin sieppasi kakkaran uunista ja sen vihoissaan viskasi +tytölle, ärjäisi: "Tuoss'on, moniahta, osasi, vie nyt jos Hiiteen se!" +Tyttö läksi viemään kohta tehdäksensä niinkuin oli käskettykin, ja sai +kakkarataan kantamaan tullakseen Hiiteen tuosta. Jo oli vähän matkaa +kulkenut kotoa, niin putosi kakkara häneltä helmasta maahan ja läksi +vierimään edellä näyttäen tietä. Tyttö sillä lailla teki matkaa sitten, +ja kakkara pyöri edelläpäin aina; vaan ei kovin kauaksi kerennyt, kun +tuli äijä vastaan häntä ja sanoi: "Hyvä piikaseni, etsi päätäni +vähäsen." -- "En jouda, äijärukka", vastasi tytär, "kakkarani edellä +pyörii, jättääpi minut." -- "Elä siitä huoli", sanoi silloin se äijä, +"kyllä kakkarasi pysähtyy, kun sinäkin pysähdyt", ja samassa istuutui jo +tiepuoleen kivelle. Tytär kun neuvon kuuli, ei enää kiirettä tehnyt, +vaan taukosi kulkemasta kohta ja istuutui kivelle hänkin etsiäkseen +siinä sen vanhuksen päätä. No, hän kun tieltä poikkesi, kakkara pysähtyi +pyörimästä myöskin, vaan kun äijän pää oli etsitty, ja tytär nousi +istuiltaan siitä, niin kakkara läksi pyörimään taaskin. Menihän tytär, +matkusti kakkunsa perässä sitten, niin jopas toisessa kohdin tulee +olkilyhde vastaan tiellä ja alkaa pakinoida sekin, sanoo: "Kiristäs, +piikaseni, minua." -- "En jouda", sanoo tytär, "kakkuni jättää minut, +tuolla jo juokseepi edellä." -- "Elä siitä huoli, kyllä kakkusi +pysähtyy, kun sinäkin pysähdyt", vastasi olkilyhde taas niinkuin +taannoin äijäkin, ja tyttö siitä pysähtyikin sitten ja kiristi +olkilyhdettä siinä ja sitoi uudestansa niinkuin pyyntö oli. Vaan sen kun +sai tehneeksi, läksi matkustamaan taaskin, ja kakkukin samalla rupesi +pyörimään edellä. Eihän kaukaa kuitenkaan astunut, kun tuli vastaan +lähde, jonka oli ympärillä pieniä lintuja joukko. Ne kohta alkavat +laulaa viserrellä hänelle, sanovat laulaessaan siinä: "Piikakulta, +piikakulta, juotas lähteestä meitä." -- "En jouda, kakkuni jättää", +vastasi tyttö entistään myöten nytkin, vaan linnut tiesivät neuvon taas +siihen, sanoivat: "Elä, tyttökulta, siitä huoli, kyllä kakkusi pysähtyy, +kun sinäkin pysähdyt." Tyttö tämän vastauksen saatuansa seisahtuikin +kohta, istuutui lähteelle, siinä hyväili, puhutteli lintusia ja +kädestään juotteli heitä. Vasta joka-ainoan kun oli sillä tavoin +juottanut, läksi astumaan taaskin, ja kakkara sai pyörimään samalla. +Sitä neuvoansa meni edelleen sitten ja seurasi kakkunsa jälkiä aina +Hiiteen asti. Täällä kartano on aituuksen sisällä komea, ja pihalla +kasvaa suuri summaton tammi, josta haarat ulottuvat joka puolelle +aituukseen asti. Siihen kun tulee tytär nyt pihalle, Hiiden isäntä +seisoo tuvan edessä portaiden päässä ja sanoo siitä tammellensa: "Tammi, +lyö oksilla, tammi, lyö oksilla tytärtä!" että näet hiukset löisi pois +tytöltä päästä, vaan tammi kun oksillaan rupesi lyömään häntä, se +olkilyhde, jota tyttö tiellä oli kiristänyt, tuli väliin siihen ja +suojeli tytärtä, että pääsi toki kauniine hiuksineen tupaan siitä. + +Tuvassa tekee tyttö hyvän päivän sitten ja pyytää talosta työtä. "No, +kehräätkös tänä yönä leiviskän villoja langaksi?" kysyi pirun emäntä +silloin, "kun sen tehnet, saat huomenna palkan mieltäsi myöten." -- "No, +koetanmahan", vastasi tyttö, "antakaa villat ja rukki." No, villat +tuotiinkin siihen, ja tyttären piti ne huomisaamuun langaksi saada +määrää myöten, vaan kovin annettiin hänelle huonoinen rukki, ettei sillä +käynyt kehrääminen paljon ikään. Yö jo sillä tavoin oli puolessa kohta, +eikä työ kuin vasta alulla, niin kävi tyttörukka pahoillensa ja alkoi +itkeä suruissansa. Hänen vielä itkiessään tuli vieras ovesta tupaan, ja +kun tyttö tunnusteli häntä, tämä olikin se äijä, jonka päätä hän +tiepuolessa tullessaan oli etsinyt. Äijällä oli kaunis, somatekoinen +rukki kainalossa, niin sen antaa tytölle, sanoo: "Kovin on, tyttökulta, +kelvoton tuo rukkisi, jolla kehräät, koetahan tätä." Tyttö ihastui +lahjaansa ja olisi kiitokset sanonut antajalle, vaan se oli jo poikessa, +mihin lienee äkkiä siitä kadonnut, eikä muuta, vaan asetti tyttö rukin +eteensä ja rupesi kehräämään, minkä ennätti. No, sekös nyt oiva rukki +oli vasta! Tyttö kun kerran vain sai koskeneeksi ratasta, se pyöri +polkematta itsestänsä, ettei tarvinnut muuta kuin lankaa vain +hyppysissään pidellä, ja sillä tavoin tulivat sinä yönseutuna kaikki +villat vielä kehrätyiksi, ja aamulla oli koko leiviskällinen lankaa +tytöllä. + +Nouseepas aamulla sitten Hiiden emäntäkin valveelle ja näkee villat +lankana kaikki, niin kehuu uutteraksi tytärtä, sanoo: "Kylläpä olet +sukkela kehräämään, tule nyt minulta palkkasi saamaan." Samassa vei jo +tyttären kanssansa ulos, kantoi aitastaan koko joukon kirstuja pihalle +ja sanoi: "Ota nyt näistä, minkä haluat." Tyttö katseli kirstuja +tietääkseen, minkä hän ottaisi, vaan kun kaikki olivat kauniita hänestä, +niin ei pitemmältä aprikoinut, vaan kääntyi sattumalta yhtä kohdin, että +sen hän ottaa muka. Eihän kuitenkaan ennättänyt tavoittaa sitä, kun koko +lintuparvi lensi pihalle siihen ja asettui toiselle kirstulle istumaan, +josta laulaa visersivät yhdessä: "Elä sitä ota, tyttöseni, ota tämä, ota +tämä, jolla istumme." Tyttö kun linnut kuuli, otti sen kirstun, jonka +neuvoivat, ja vei myötään kotiinsa. Siellä pyytää äidiltään sitten +ylistuvan avainta, että hän kirstunsa talteen panisi, vaan ei äiti +antanut avainta, käski tytön sikolättiin viedä se saaliinsa. Tyttö +veikin kirstunsa sikolättiin sitten, ja kun siellä kannen avasi, se +olikin kultaa täynnä se hänen kirstunsa ja niin kaunista vielä ja +kirkasta, ettei muualla semmoista. Mitäs, hän niitä kultiansa levitteli +sikolättiin sinne ja kutsui toisiakin katsomaan. + +Ämmä kun sen näki nyt, päätti omallekin tyttärelleen mokoman rikkauden +hankkia, joshan mikä olkoon; eikä muuta, vaan rupesi leipiä leipomaan +taaskin, ja tytärpuolelleen teki nyt rukiista leipää, vaan omalle +tyttärelleen teki sekaista. Se taas leipien paistuessa meni äitinsä tykö +sitten ja valitti: "Äiti hoi, minun kakkuni palaa." -- "Vai palaa", +vastasi äiti siepatessaan kakkaran uunista ja heitti sen kädestään +tytölle, sanoi: "Tuoss'on kakkarasi, juokseta nyt Hiiteen se!" Tytär +läksi matkalle kohta mennäkseen sinne, kunne äiti oli käskenyt, vaan ei +pyörinytkään kakkara itsestään edellä, sitä piti kantamalla myötään +viedä. Jo oli vähän matkaa sitä kakkuaan kantanut, niin tuli vanha äijä +häntä vastaan tiellä ja sanoi: "Hyvä piikaseni, etsi päätäni vähäsen." +-- "En jouda", vastasi tyttö, "pitkä on matka edessäni vielä", ja sillä +puheen sivuutti äijän ja meni menoansa yhä. Eihän etäälle kuitenkaan +päässyt, kun tuli olkilyhde tietä kulkien vastaan häntä ja pakisi: +"Kiristä, piikaseni, minua, tähän olen hajoamassa tielle." -- "En +jouda", sanoi tyttö ja meni menoansa yhä niinkuin kiireinen ainakin. No, +kulkihan, matkusti vähän matkaa taas, niin tuli vastaan lähde, ja siinä +pieniä lintuja istui ympärillä joukko. Ne laulaa visertävät siinä +lähteellä, sanovat: "Piikakulta, piikakulta, juotas lähteestä meitä", +mutta tyttö tuskin katsoikaan lintusia, meni vain menoansa edelle. Sillä +tavoin joutui Hiiteen viimeinkin ja tuli aituuksen sisälle pihaan; vaan +Hiiden isäntä taas portaiden päässä seisoo siinä ja huutaa tyttären +tullessa tammelle, joka kasvoi pihalla: "Tammi, lyö oksilla, tammi, lyö +oksilla tytärtä!" Tammi pitkillä haaroillaan silloin hosaisikin häntä ja +kaikki vei hiukset tyttäreltä päästä, että pahanpäiväisenä ja vähissä +hengin tuli tupaan siitä. Siellä kun pyytää hän työtä, sanoo Hiiden +emäntä kohta: "No, voitkos leiviskän villoja tänä yönä langaksi kehrätä? +Jos sen voinet työsi toimeen saada, niin saat palkankin mieltäsi +myöten." -- "Kyllä kehrään", vastasi tyttö, "tuokaahan villanne tänne!" +No, emäntä villat toi siihen, vaan rukin antoi huonon, eikä puoliakaan +villoja tytär saanut kehrätyksi, kun jo aamu tuli, ja päivä valkesi. +Hiiden emäntä silloin tuli katsomaan tyttären työtä ja näki villat +kehräämättä, vaan eihän kuitenkaan torunut tytärtä, sanoi vain +toimessaan hänelle: "Tule nyt palkkaasi saamaan", ja vei hänet myötänsä +pihalle. Siihen kantoi aitastaan sitten kirstuja paljon ja käski +tyttären niistä ottaa, minkä halusi. Mitäs; tytär kyllä ihastuksella +katseli kirstujen paljoutta, vaan ei tiennyt, minkä ottaa, minkä jättää +heistä, kauniita kun olivat kaikki. Tuossa hänen vielä aprikoidessaan +asiata lensi suuri parvi lintusia pihaan, jossa laskeutuivat yhdelle +kirstulle istumaan ja alkoivat laulaa siinä: "Ota, piikaseni, tämä +kirstu, ota tämä, jolla istumme." No, tyttö kun ei itsestään valita +tietänyt, ottikin kirstuista nyt sen, jonka linnut neuvoivat hänelle, ja +läksi viemään kotiinsa sitä. Perille päästyään sinne meni äitinsä +puheelle sitten ja sanoi: "Annas, äitikulta, ylistuvan avain minulle, +että kirstuni talteen panisin." Äiti antoi avaimen mielellänsä ja kulki +tyttären kanssa ylistupaan kohta, siellä katsoakseen näet, mitä +kirstussa olisi. No, mitäs ollakaan tuosta, kirstu kun avattiin siellä, +se olikin tulta ja tulikiveä täynnä, ja se ylistupa syttyi tuleen siitä, +jossa paloivat nyt ämmä ja tytär kuoliaiksi, ja koko se talokin meni +tuhiksi. Ainoastaan sikolätti, joka muista huoneista oli etempänä +erillänsä, säilyi tulelta hyvästi, ja se kun jäljelle jäi vielä, äijän +tyttärellä rikkautta oli kyllin, jolla isäänsä voi elättää ja itseänsä +aina kuolemaan asti. -- Sen pituinen se; loppuuhan se tarina siihen. + + + + + + +III OSA + + + + +ALKULAUSE + + +Yhtenä ihmisten kanssa ja heidän rinnallansa liikkuvat ja asioitsevat +eläimetkin suomalaisissa saduissa ja tarinoissa, ja tuskin lienee +yhtäkään kertomusta, jossa ei joku eläin ole sadun tapauksissa ja +tempuissa jollakin tavalla osallisena. Tavallisesti on heidän ja ihmisen +väli ystävällinen, ja useinkin auttavat eläimet ihmistä hädässä ja +ahdingossa. Tähän asti ilmauntuneissa Suomen kansan saduissa ja +tarinoissa ei eläimillä tavallisesti kuitenkaan ole kuin joku vähäisempi +sivu-toimitus. Ainoastaan muutamassa sadussa "Kettu Kosiomiehenä" +tavataan kettu eli repo sadun milt'ei päämiehenä ja ylläpitäjänä siten +että hän, isäntänsä puhemiehenä ollen, oikeastaan on se, joka sadun eri +tapaukset ja seikat sommittelee, ja jonka nojassa koko kertomuksen juoni +juoksee loppuun asti. Tässä niinkuin muissakin saduissa, missä vaan +muutoin eläimille siaa ja vaikutusalaa on suotu, on hänelle myöskin +annettu ihmisellinen mielen laatu ja tahto sekä täydesti ymmärrettävä +kielikin. Vieläpä on heille ihmiselliset nimetkin annettu, niin että +kertomuksessa sanotaan repoa "Mikoksi", jänistä "Jussiksi" ja sutta +"Pekaksi", jotka ovatkin suomalaisten tavallisimpia nimiä tänäkin +päivänä. -- Muutoin eivät eläimet kyllä olisi voineet runomaiseen +kertomukseen sopiakaan; sillä ainoastaan tämän kautta taisi ihmisen ja +eläinten välillä jonkinlaista likempää yhteyttä syntyä. + +Vaan ei sillä kaikki, että eläimille kansan saduissa on oikeus suotu +ihmisen rinnalla toimittaa jotakin vähäisempää sivuasiaa ja askaretta. +Niinpian kuin mainittu ihmisen ja eläinten välinen suhde ja tila joutui +sadun ja runon kuvailtavaksi ja samalla muinaisuuden omaan eloon ja +oloon jällensä peruutetuksi, syntyi vähitellen itsestään ihan +tietämättömästi kokonainen juonta omituisia, kansan miettimiä +kertomuksia, joissa eläimet ovat päätoimen täyttäjinä, ja ihmiset +ainoastaan silloin tällöin eläinten rinnalla tulevat, sadussa kuvailtuin +seikkain tapahtuessa, näkyviin. + +Tämmöisiä meidän kansamme synnyttämiä, eläinten keskeistä eloa ja oloa +kuvailevia satuja eli juttuja ilmestyy tässä nyt vähäinen kokous. +Useimmat satujen keräilijät ovat muiden kertomusten muassa kansan suusta +kuulleet ja kirjoittaneet pienempiä eläinsadunkin kappaleita ja +katkelmia. Nämä niinkuin nekin, jotka itse olemme kansan suusta kuulleet +ja sen mukaan kirjoittaneet, olemme tässä teoksessa kokeneet yhteen +sommitella sen mukaan kuin mainitut sadun katkelmat luonnollisesti +toisiinsa soveltuvat, ja siinä järjestyksessä esitellä, kuin lapsuudesta +pitäen olemme kuulleet kansan itsensä niitä kertovan. Useammat näistä +kuvailevat karhun, suden ja revon yhteistä elantoa Ilvolan eli Ilmolan +taustalla, jonka vuoksi olemme kertoneet ne perätysten, sovitettuina +toinen toiseensa. Pienemmät sadun katkelmat taaskin, jotka mielestämme +eivät tähän kuulu ja sovellu, ovat eriksensä kerrotut. Vertailemisen +vuoksi olemme tähän vielä suomentamalla liittäneet Virolaistenkin +eläin-sadut, sen mikä heitä tiettävästi on. Ne ovat otetut 8:sta vihosta +_J.H. Rosenplänterin_ aikakauskirjasta "Beiträge zur genauern Kenntniss +der Ehstnischen Sprache", Pernau 1817, sivut 120 -- 142. Muutamat näistä +ovat tieteelliselle maailmalle sen kautta jo ennestään tutut, että +mainio äskettäin kuollut kielentutkija ja satujen kirjoittaja Jacob +Grimm kirjassaan "Reinhart Fuchs" saksaksi on kääntänyt eräitä; mutta +täydellisesti ne eivät tietääksemme vielä ole muille kielille käännetyt. + +Kuopiosta 16 päiv. Lokakuuta 1863. + +_Eero Salmelainen_. + + + + +KARHUN, SUDEN JA REVON ELEET ILVOLAN TAUSTALLA + + +PORTIMO LÄHTEE KUOLLUTTA UKKOA KELKALLA KULJETTAMAAN JA LÖYTÄÄ +MATKALLA MUITA TOVEREITA. + +On ukko ja akka, talossaan elävät, niin heiltä portimo käy eloksia +syömässä. Tätä estääkseen laati ukko pihdit pirtin päälle, lautaset +ladon eteen pyytääksensä portimoa. Vaan kun muutaman päivän päästä kävi +pyydystänsä katsomaan, itse puuttuikin pihtiinsä, latsistihe lautoihinsa +ja siihen kuoli. Vasta myöhemmin tulee portimo paikalle, ja kun ukon +näkee siinä kuoliaana, niin ottaa hänet pyydyksestä ja lähtee saalistaan +kelkalla vetämään. Veti, veti ukkoa aikansa, niin tuli orava vastaan ja +sanoi: "Jumal'apu, kuomaseni, mitäs niin väkeen vedät, jäljessäsi +jytkyttelet?" Portimo selitti seikan ja sanoi: "Et ole kuullut +kummempata, kun tuo vanha äijäkäni pani pihdit pirtin päälle, lautaset +ladon eteen meille metsän juoksijoille, huutehessa huksajille, hämärässä +häksäjille, pimeässä pilkkojille, kastehessa kahlaajille, rahakarvan +kantajille, vaan itse puuttui pihtiinsä, latsistihe lautoihinsa. Haukkaa +pala, käy vetämään!" Orava haukkaa palansa, ja lähdetään ukkoa yksissä +kuljettamaan. Viedään, viedään kelkalla häntä, niin tulee jänis vastaan +ja kysyy: "Mitäs, ristiveikot, niin väkeen vedätte, jäljestänne +jytkytätte?" Portimo kertoo jänikselle asiansa niinkuin äsken oravalle +ja pyytää häntä avukseen, sanoo: "Haukkaa pala, käy vetämään!" Jänis +lähtee kyllä mielellänsä, ja kun vähän matkaa on kuljettu, tulee tiellä +vastaan repo, joka niinikään palan ukkoa haukattuansa yhdistyy +matkueeseen. Samoin joutuu siitä edelle mentäessä hukkakin ja kontio +heidän seuraansa, ja kun aina välistä kukin aina haukkaa ukosta palan, +tämä kohtakin on puhtaaksi syöty. Kuljetetaanhan tyhjää kelkkasta +kuitenkin, vedetään eteenpäin yhä, niin hukka jo alkaa nälästyä ja kysyy +toisilta: "Mitäs nyt, veikot, syömme, kun ukolta partakin loppui?" -- +"Pienin meistä syötävä", sanoo karhu, ja siltä sopivat useimmat +matkueesta. No, orava on pienin ja portimo, nämä syötävät siis; vaan +orava hyppää puuhun, portimo kiven alle pistäksen -- heitä ei saada. +"Mitäs nyt syödään?" kysyi hukka. "Syödään tuo mölkösilmä", sanoo karhu, +ja aiotaan siitä jo jänikselle niskaan juosta, se kun kaikista on +pienin; mutta Jussi ei sitä odotellut, vaan juosta tomahti metsään, +ettei nähty ei kuultuna. Nyt repo on joukosta pienin, ja hukka ja karhu +määräävät hänet syötäväksi, kun heistä Jussi karkuun pääsi. Mikko vaikka +tämän kuuli, ei toisten tuumaa vastustellut, sanoihan vain: "Ikävä +laaksossa syönti, mäen päällä mieluhumpi." Sen myöntävät susi ja +karhukin, ja aletaan yksissä mäelle nousta. Repo on pelotta olevinansa, +vaan alkaa mäen kuvetta kuljettaessa kuitenkin puhutella sutta kysyen +muun muassa: "Mitäs, Pekka, sitten syötte, kun olen minä syötynä?" +Asiata arvellessansa muistaa susi olevansa karhua pienempi ja sanoo +tuosta jo revolle ja karhulle: "Emmeköhän, veikot, sopisi keskenämme ja +saisi yksissä elämään niinkuin ystävysten ja tuttavien tulee?" Revosta +on tämä tuuma varsin sopiva, ja kun suden sai puolellensa, täytyi +karhunkin tyytyä heidän päätökseensä, vaikka hänestä ruoalle rupeaminen +olisi ollut paljoa parempi. + + +REPO, SUSI JA KARHU ASETTUVAT KUKIN TALOONSA ILVOLAN TAUSTALLE, JA REPO +JA SUSI SAAVAT YHTEISTÄ VILJAMAATA RAATAMAAN. + +Rauhaliiton tehtyänsä saavat repo, susi ja karhu yhtenä astumaan, ja +tullaan sillä tavoin Ilvolan taustalle, johon tekee kukin itsellensä +talon. Karhu pitää taloutta ihan eriksensä, hän kun ei oikein sovi +toisten kanssa, vaan susi ja repo saavat yhteistä viljamaata raatamaan. +Niissä mielin mennään ensiksi kaskea kaatamaan, ja työhön lähdettäessä +ottaa kumpikin heistä astiallisen voita evääksensä. Revosta käypi kasken +kaataminen kuitenkin vaikeaksi, eikä kuin vähän aikaa vain hakannut, +niin poikkesi jo metsään jollekulle asiallensa ja tuli sieltä, sanoi +hukalle: "Minun täytyy Ilvolaan mennä ristiäisiin; tuolla kun metsässä +olin, niin käytiin sinne kutsumassa." Sen puheensa erosikin hukasta, +vaan ei sen edemmäksi mennyt kuin suden voiastialle, josta kyllin +syötyänsä palasi kaskelle takaisin. "No, mikä nimeksi pantiin lapselle?" +kysyi hukka. "Kerta Ensimmäinen", vastasi repo ja oli työhön +rupeavinansa, vaan ei kaukaa kuitenkaan raatanut, kun taaskin pistihe +metsään ja tuli sieltä, sanoi toverilleen: "Minua taas Ilvolaan +haastettiin ristiäisiin, siellä nyt tytär sai lapsia." -- "Mitä sinne +yhtenään menet", sanoi hukka, "ole koko pitoloista poikessa, veikko, +hakatkaamme nyt kaskea vain!" -- "Ei velikulta veikkonen, ei sieltä käy +poikessa oleminen, kun kerran on kutsumassa käyty", vastasi repo, +"naapurinsa kanssa tulee jokaisen ja varsinkin uudisasukkaan sovinnossa +ja ystävyydessä elää." -- "Niinpä mene häntä sitten", virkkoi hukka, +"vaan elä kovin kauan siellä viivy, ei edisty meidän työmme, jos vain +minä yksinäni kaskea raadan." + +Repo meni, vaan ei sen edempänä käynyt kuin suden voiastialla vain, ja +palasi vähän ajan päästä kaskelle takaisin. "Mikä pantiin lapselle +nimeksi?" kysyi taas ristiäisistä tulijalta hukka. "Kerta Toinen", +vastasi repo ja sai kassaran käteensä niinkuin työhön rupeava ainakin. +Hakattiin vähän aikaa kaskea sitten, niin repo taas kaskelta syrjässä +käytyänsä tuli hukan puheelle ja sanoi: "Jo taas käytiin minua Ilvolaan +kutsumassa ristiäisiin, siellä miniä kuulemma on nyt lapsia saanut." -- +"No, mikä ristiäisten pito siellä Ilvolassa yhtenään on!" sanoi äreästi +hukka, "ole veikkonen, tällä kertaa menemättä, eihän alinomaa tule +pitoloissa käydä." -- "Kuulutaan minua kummiksi tarvittavan", vastasi +repo, "täytyy siellä käydäkseni." -- "Niinpä käy häntä vielä kerran +sitten", tuumasi hukka, "vaan sano talon väelle, ettet vasta enää jouda +kummiksi tulla, meillä kun on yhteinen työ ja kesäiset kiireet." Repo +läksi käyden hukan voiastialla niinkuin sitäkin ennen, eikä ennen sieltä +palannut kuin voin oli kaikki syönyt. "Mikäs tällä kertaa lapselle +nimeksi pantiin?" kysyi pidoissa käyneeltä toveriltaan hukka. "Kerta +Kolmas", vastasi repo toimessansa ja sai puita oksimaan hukan kanssa +yhtenä. Ei kaukaa kuitenkaan työssä oltu, kun tuli hukalle nälkä, tämä +kun oli työtä tehnyt uutteraan. Lähdettiin siis yhtenä murkinalle, vaan +kun evästen luo tultiin, ja hukka voiastiansa aukaisi, tämä olikin +vallan puhdas. Siitä suuttuu hukka ja alkaa repoa syytellä, sanoo: +"Sinä, heittiö, olet voini syönyt!" -- "En ainakaan", väitteli repo, +"voistasi, eväästäsi en tiedä tuon enempätä, vaan kun et, kuoma, sanaani +uskone, pian sen näemme, kummassa meissä vääryys on. Käykäämme tuonne +kalliolle ja ruvetkaamme siihen yhtenä päivänpaisteeseen maata, niin +tottahan sen suusta voi tirisee, joka meistä voin söi." Niin tehtiinkin, +kun ei asiasta muutoin selvää saatu, ja ruvettiin päivänpaisteeseen +kalliolle maata. Hukka, joka tiesi itsensä syyttömäksi, nukkui auringon +helteessä sikeästi, mutta repo, jossa syy oli, pysyi kaiken aikaa +valveella ja kävi eväsastiastaan voita, jota juoksutti hukan kuonoon +tämän maatessa. Siinä herätti jo hukkaa sitten ja huusi: "Nouse +katsomaan, kuoma, miten suustasi rasva valuu kalliolle!" Tästä havahtui +hukka, ja kun kuononsa kohdalta keksi kallion rasvassa olevan, niin ei +asialta enää kiistänytkään, vaan sanoi revolle: "Kyllä, kuomaseni, olet +syytön kuin oletkin, minussa ainakin lienee syy." Niin sovittiin koko +riita hyvältä pois, hukka kun voin syönnin otti syyksensä, ja ruvettiin +työhön taas kuin ennenkin. + +Oli kaski jo hakattu, niin saatiin sitä polttamaan, ja työ oli yksissä +tehtävä, vaan repo ei paljon ollenkaan raataa huolinut, makasihan +joutilaana pensaassa vain. "Tule kaskea polttamaan!" huusi hänelle +hukka, "mitäs siinä makaat, retvana?" -- "Poltahan sinä, kuomaseni", +vastasi repo, "minä tässä kuloa varjelen, ettei valkea metsään pääse." +Luullen revon täydessä työssä olevan, se kun kuloa sanoi varjelevansa, +raatoi hukka kaiken aikaa itseksensä, kunne koko kaski saatiin +poltetuksi, josta ruvettiin jo kylvämään. Repo tätäkin tehtäessä salli +hukan yksikseen kylvää ja olla niinkuin hän muunkin työn oli tehnyt, ja +lepäsi itse palon liepeellä metsässä. Tätä närkästyi hukka ja sanoi +metsässä makaajalle: "Nouse pois, tule kylvämään, yhteinenhän meillä on +työ, miksi et, kuoma, mitään raada?" -- "En jouda täältä niin kuhun, +kuomaseni", vastasi repo, "minä metsässä täällä linnun rajaa teen, +etteivät taivaan lintuset siemeniä syökö." -- "No, ole vain, kuomaseni, +kussa olet, koska sinä linnun rajaa teet ja siten yhteistä etuamme +edistät, luulin sinun jouten siellä jotkottavan", vastasi hukka ja kylvi +yksikseen koko maan. + + +ODOTTAESSAAN RAATAMASTAAN HUHDASTA SATOA SAAVAT HUKKA JA REPO SAALIILLE + +Täten huhta saadaan nyt hyvä, eikä aikaakaan, niin nousee jo kylvös +oraalle. Sitä ihailee hukka kehuen työnsä alaa kauniiksi, vaan repo ei +tuota varsin ihastu, sanoohan huhtaa katsellen: "Siihen kurki kuolee, +kun suo sulaapi, muut keinot tässä on pidettävä, jos mieli syksyyn +elää." -- "Niinpä saakaamme saaliille!" arvelee puolestaan hukka, ja +repo kun tuumaan suostui, lähtevät siitä nyt eri haaralleen kumpikin +ruoan hankintaan. + +Repo metsää kävellessään keksi eräässä kohdin puun, jossa on harakalla +pesä ja pojat. Mikko mielevä mies asettuu kohta puun alle siihen ja +alkaa sitä joka puolelta tarkkaan katsastella. "Mitä katsot, Mikko?" +kysyi puun latvasta harakka. "Katsonmahan tätä puuta suksekseni", +vastasi repo. Sitä säikähtäen rukoili harakka: "Elä, veikkonen, tätä +puuta ota, minulla tässä on pesäni ja pesässä pojat." -- "No, yhden +pojistasi kun antanet", virkkoi repo, "niin en pesäpuutasi ota, vaan +käyn suksipuuta etsimässä muualta." Hädissään suostui harakka toisen +vaatimukseen ja heitti puun latvasta yhden pojistaan revolle, joka +siepaten saaliinsa läksi sukkelaan tiehensä. Tätä ihastui harakka +luullen vallan viisaasti tehneensä, kun siten muut poikansa revolta +säilytti; vaan toissa päivänä tuli repo jällensä ja asettui niin ikään +puun juurelle taas. "Mitäs siinä istut?" kysyi harakka. "Katson tätä +puuta suksekseni", vastasi repo. "Elä, veikkonen, tätä ota", rukoili +harakka, "johan me eilen sovimme siltä, ettet tätä puuta kaataisi, vaan +katsoisit suksipuuta muualta." -- "Taisihan se välipuheemme semmoinen +olla", vastasi repo, "vaan katso, minä en niin sopivaa suksipuuta löydä +koko metsästä kuin tämä ompi. Täytynee minun siis tämä sinun pesäpuusi +kumminkin kaataa, ellet minulle pesästäsi vielä toista poikaa anna." +Mikäs neuvoksi? Harakkarukan täytyi vielä toinenkin poikansa antaa +revolle, joka hyvillään läksi matkaansa. Suruissaan istuu siitä nyt +pesässään harakka, niin tulee varis hänen luoksensa vieraaksi ja kysyy +pesää katsellen: "Mihin, ystäväiseni, kaksi poikaasi on joutunut?" -- +"Minä ne revolle annoin", vastasi harakka, "repo näet kaksi päivää +perätysten on minun pesäpuutani käynyt suksekseen katsomassa, niin sille +täytyi kaksi poikaa antaa, ettei hän koko pesääni sortaisi." -- "Ei +sinun olisi pitänyt revolle mitään antaa, ei poikaa, ei muuta, eihän +hänellä ole veistä, ei kirvestä, millä hän puuta kaataisi", tuumi varis. +Tämän neuvon pani harakka tähdelle ja päätti toiste olla varovampi, jos +repo vasta vielä häntä kohtaan viekastelisi. + +Jo tuleekin toissa päivänä repo pesäpuun juurelle taas ja alkaa sitä +suksekseen katsastella saadakseen sillä keinoin kolmannen pojan +harakalta, vaan tämä on jo entisestään viisastunut eikä enää repoa +pelkää, mutta sanoo pilkaten: "Saat, repo reuhkana, matkaasi mennä, ei +sinulla ole veistä, ei kirvestä, millä minun pesäpuuni kaataisit." -- +"Ken sinua juohatti?" kysyi repo kummastellen. "Varis vieraana kävi, se +minua juohatti", sanoi harakka nauraen. "Vai varis sinua opasti", tuumi +repo, "no, viisas hän on olevinansa, vaan maltahan aikaa, vielä minä +hänetkin petän." Sen sanottuansa läksikin Mikko mielevä mies harakan +pesäpuulta matkaansa ja kulki aukealle kedolle, johon heittihe kuoliaana +pitkällensä ojentaen kielen suustansa pitkälle. Ei aikaakaan, niin varis +lentomatkoillansa keksi revon tässä ja laskeusi hänen päällensä luullen +kedolla makaajata hävinneeksi. Ikään rupesikin jo kieltä kuolijan suusta +noukkimaan, mutta repo, joka tätä varsin odotteli, kavahti samassa +eleille ja sieppasi variksen kiinni sanoen: "Nyt ei sinua, variskulta, +viisautesi auta, etkä kynsistäni ennen pääse kuin minun vatsaani +täyttelet." -- "Elä, velikulta, niin pahalla tapaa syö, syö hyväisesti", +rukoili varis, "työnnä tuonne törmän alle, niin kuhun jääpi siipi, kuhun +jalka kiviin, risuloihin, josta ihmisetkin näkevät, miten olet minua +rangaissut." Repo teki neuvoa myöten ja variksen työnnähytti törmän +alle, mutta tämäpä ei maata myöten mennytkään, vaan levähti lentoon ja +sanoi mennessään revolle: "Oli sinulla neroa pyytääksesi, vaan ei ollut +neroa saalistasi syödä!" + + +REPO LÄHTEE KARHUN KOTIIN KUOLIJAN LUONA ITKEMÄÄN + +Pahoilla mielin, kun hänet varis sai petetyksi, kulkee repo metsää +yksikseen eikä tiedä, mitä neuvoa pitäisi elatusta saadakseen, koska +sattumalta kohtaa häntä vanha tuttavansa karhu. Tältä näet on sillä +aikaa akka kotona kuollut, niin sille on täytynyt ukkorukan lähteä +itkijätä etsimään. Kulkee, kulkee aikansa, niin tulee häntä vastaan +hukka ja kysyy: "Kunne menet, kuomaseni?" -- "Itkijätä etsimään." -- +"No, ota, kuomaseni, itkijäksi", sanoo hukka. "Mahdatkos itkeä?" kysyy +karhu. "Mahdan, kuomaseni, mahdan", vastasi hukka, vaan karhu tahtoo +ensin ääntä kuulla, sanoo: "Itkehän koetteeksi ensin, mahdatko vai ei." +Hukka tuosta itkemään, sanoo: "Hu, hu, hu, huu, huh!" Tähän itkuun ei +karhu mielisty. "Et mahda itkeä, mene matkaasi!" sanoo hän hukalle ja +kulkee hänestä edelleen. Siitä vähän matkaa mentyänsä kohtaa hän +jäniksen, jolle sanoo asiansa, ja tämä niin ikään pyrkii hänelle +itkijäksi kehuen ääntänsä hyväksi. "No, itkehän koetteeksi ensin, että +saan äänesi kuulla", vastasi karhu. Jänis itkemään siitä: "Pu, pu, pu, +puu, puh!" vaan ei mielly karhu hänenkään ääneensä. "Et kelpaa +itkijäksi", sanoo hän Jussille, "kovin olet tottumaton." Saapi siitä +astumaan edellensä, niin tulee repo tiellä vastaan häntä ja kysyy +niinkuin toisetkin: "Minne menet, kuomaseni?" -- "Itkijätä etsimään", +vastasi karhu, "Saat minusta itkijän", sanoo siihen repo. "Osannetko +tuota itkeä", tuumaa karhu. "Osaan", vastasi repo ja alkaa karhun kuullen +siitä itkeä, sanoo: "Luu, luu, luu; ukolta akka kuoli, suuren hurstin +kehrääjä, väkivärttinän vääntäjä, pitkän piiraan paistaja, suuren +sultsinan ajelija, kaatui kakkaraveroset sekä pankolta pataset." -- "No, +olet, näen minä, kutakuinkin taitava itkemään", sanoi tämän kuultuansa +karhu ja otti revon vaimovainajalleen itkijäksi kulkien hänen kerallaan +kotiinsa. Siellä vei vieraansa tupaan sitten, jossa akkavainajansa +laudalla makasi, ja käski revon siinä nyt kuolijan kaulassa itkeä. Tämä +ei revosta ole mieleen. "Ei käy pirtissä itkeminen, kovin on äkeä +täällä", sanoi hän karhulle, "vie, kuomaseni, aittaan kuolija, siellä on +itkeä parempi." Karhu oli vieraalleen mieliksi ja kantoi aittaan +kuolijan, vaan itse pirttiin läksi huttua keittääkseen itkijälle. Tätä +tehdessään kuunteli hän aika välistä aina lengollaan olevasta ovesta, +kuuluisiko itkun ääntä aitasta, vaan ei kuulu tuonpäiväistä. Karhu +viimein oudostuu asiata ja juoksee kesken kiireensä tuvan ovelle, josta +huutaa aitassa olijalle: "Minkätähden et itke, kuomaseni? Eihän sinun +ääntäsi erota!" Repo, joka parhaallansa koki kuolijata syödä, minkä +ennätti, vastasi itkien aitasta: "Jo olisivat kinnersuonet +kitsustettavat, kantasuonet katsustettavat, kun vain vatsani vetäisi, +syönnin aikaa suvaittaisi." Karhu kun tämän kuuli, läksi +huttuhärkkimellä kurittamaan repoa, vaan kun aitan oven aukaisi, repo +samassa hänen jalkainsa välitse mennä pujahti pellolle. Häntään vain sai +karhu häntä jauhoisella huttuhärkkimellä hätäiseltä lyöneeksi, ja siitä +on revolla hännän nenä vieläkin valkea. + + +REPO OTTAA ITSELLENSÄ PALVELIJAN JA JOUTUU KOHTA SEN JÄLKEEN KARHUN +KYNSIIN, JOSTA SUKKELUUDELLAAN KUITENKIN PELASTAIKSE + +Karhun kodista metsään paettuansa kohtaa repo matkallansa yksinäisen +kissan ja alkaa sitä puhutella sanoen: "Mikä sinut, serkkuseni, yksinäsi +tänne metsään saatti?" -- "Mökissä palvelin muutamassa", vastasi kissa, +"vaan köyhtyi isäntäväkeni kovin, eivätkä enää ruvenneet elättämään +minua, kun en vanhoillani enää jaksanut hiiriä pyydellä. Ruoan +puutteessa alkoivat he jo tappaa eläimiänsä ja olisivat viimein ehkä +tappaneet minutkin, sillä lapset kun eilen kysyivät vanhemmiltansa, mitä +nyt syötäisiin, kun leipää ei ollut, sanoi isä kaikki urosat syötävän +eläimistä. Sen kuultuani pakenin minä heidän luotansa metsään tänne, +ettei minuakin syötäisi." -- "Niinpä rupea minulle palvelijaksi, minä +syötän, elätän sinut", tuumasi repo. Kissa, joka ei muutakaan elatuksen +keinoa tiennyt, vastasi revolle: "Kyllä mielellänikin läksisin sinulle +palvelukseen, vaan kun vanha olen enkä niin sukkela liikunnolle kuin +ennen nuorempana, joudun ehkä muiden eläinten syötiksi, jos sinun +kanssasi yhä täällä metsässä asuskelen." -- "Ole siitä huoletta", +virkkoi repo, "isännässäsi saat sinä turvan tukevaisen, minussa vahvan +varjelijan." Kissa kun revon rohkeuden kuuli, rupesi hänelle +palvelijaksi, ja lähdettiin yhtenä kävelemään. Matkalla alkaa repo +sitten uutta palvelijataan puhutella, sanoo: "Mitäs neuvoa pitäisit, jos +sinä yksin olisit enkä minä tienoilla, ja vihamies vastaan tulisi?" -- +"Tietäisin minä yhden neuvon", vastasi kissa, "minä puuhun kiipeäisin." +-- "Vai sen sinä tietäisit", virkkoi repo, "minä taas en yhden nojaan +jäisi, vaan tietäisin edes satakin neuvoa enkä paljon peljästyisi, josko +itse karhu kohtaisi." Revon tätä vielä puhellessa tulikin metsän +rinteestä kontio, joka varsin oli repoa lähtenyt ajamaan, se kun oli +itkijänä ollessaan häntä pettänyt. Kissa karhun tuskin keksikään, niin +kiipesi puun latvaan pakosalle, ettei häntä tavoitettu, mutta revon sai +karhu niskasta kiinni. Nyt luuli kissa isännälleen pahasti käyvän ja +virkkoi puun latvasta, missä hän oli: "Sataneuvo saatiin, yksineuvo +säilyttiin." Mutta repopa ei vieläkään neuvottomaksi jäänyt, vaan keksi +keinon kumminkin. Rupesi näet purevaista karhua puhuttelemaan ja sanoi: +"Elä, kuomaseni, noin minua pahasti runtele, ainahan minun käytökseni +sinua kohtaan on ollut nöyrä ja kaunis." -- "Vai kaunis?" sanoi karhu +repoa jätkytellen, mutta sitä sanoessaan tuli hän aukaisemaan suunsa, ja +samassa pääsi repokin hänen hampaistansa eikä viikkoa viivytellyt, vaan +juosta vilisti metsään, minkä kerkesi. Vasta karhun muualle kuljettua +tuli hän kissan luo takaisin ja meni hänen kerallaan kotiinsa Ilvolan +taustalle. + + +REVON IHMEELLISTÄ PALVELIJATA NÄHDÄKSENSÄ PITÄVÄT KARHU JA HUKKA +KISSALLE PIDOT. + +Kodissaan työt, toimitukset määrättyään kissalle niinkuin palvelijalleen +ainakin, lähtee repo tavallisille matkoillensa ja kohtaa kävellessään +tuttavan hukan. Tälle tekee hän hyvän päivän, kysyy: "Miten jaksat, +kuomaseni?" -- "Yksin päivin, Mikko-kulta", vastasi hukka, "tosin olivat +jo hampaani naulaan käydä, vaan sain toki viimeinkin hyvän härän +tappaneeksi." Sen kuultuansa antausi repo hukan seuraan toivossa päästä +hänen saaliistaan osalliseksi ja alkoi hänen kanssansa pakinoida, sanoi: +"Et usko, kuoma, minkälaisen elävän minä äskettäin löysin; ei se ole +hyvin suuren suuri, vaan on niin sievä ja kapera, että söisi sinutkin, +jos sattuisit saapuville." -- "Vai niin, no, pitäisipä minunkin nähdä, +millainen elävä se ompi", virkkoi revolle hukka. "Kyllähän sen nähdä +saat", tuumasi repo, "mutta elä pahasti lähene häntä, muuten syöpi hän +sinut." Hukka sai nyt matkalle tätä ihmettä katsoakseen ja kulki hiljaa +ja hiipien revon asuntopaikalle. Sinne tultuansa rupesi hän pesän suusta +kissaa katselemaan, vaan tämä kun hukan turvan siinä näki, luuli sitä +hiireksi ja töytäsi hukalle kuonoon. Tämä, jonka turpaan kissan kynnet +koskivat kipeästi, säikähti pahanpäiväiseksi luullen kissaa isoksikin +eläväksi ja pakeni metsään minkä ennätti. Siellä selitti sitten revolle +seikkansa, sanoi: "Nyt siellä sinun asunnollasi kävin, vaan en, +kuomaseni, saanut koko elävää nähdä; kun vain turpani kolon suuhun +pistin, niin kipakasti raapaisi sitä, että vihavoipi nytkin vielä." -- +"Ilmankos sinua mennessäsi varoitin! Taisit tuhmasti lähestyä häntä, kun +sinulle niin pahasti kävi", vastasi repo, "kiitä kinttujasi, ettei hän +sinua kiinni saanut ja peräti tappanut." Käyvät hukka ja repo yksissä +metsää sitten, niin yhtyy siellä heihin karhu, mistä lienee matkoiltaan +tullut. Repo, joka entisistä petoksistaan pelkäsi häntä, mieli ensi +hämmästyksessään pakoon lähteä, vaan kohta kävi tuosta kuitenkin +rohkeammaksi, kun saivat hukka ja karhu pakinoimaan keskenänsä. "Et +usko", sanoi hukka karhulle, "minkälaisen elävän Mikko on kotiinsa +saanut; ei se ole hyvin suuren suuri, vaan söisi se sinutkin, jos +kynsiinsä saisi. Varsin nähdäkseni häntä kävin minä vasta ikään Mikon +asunnolla, vaan en saanut kuin vilahdukselta koko petoa nähdä, se kun +niin vihainen oli, että vähällä oli silmät päästäni syödä." Hukan +kertomuksen kuultuansa alkoi karhunkin mieli tehdä tätä näin ihmeellistä +elävää nähdä. Vanhan vihansa unohtaen sai hän siis puhuttelemaan repoa, +sanoi: "Etkö, Mikko, veisi minua sitä sinun vierastasi näkemään?" -- "En +jouda nyt kanssasi lähtemään", vastasi repo, "minulla on metsässä täällä +vähän asioimista, vaan lähde sinä yksinäsi, kuoma, kulje minun +asunnolleni, niin kyllä sen minun vieraani siellä näet. Karta kuitenkin +sitä, ettet kovin rohkeasti lähesty häntä, muuten ehkä hänen kynsissään +henkesi heität." Neuvoa myöten kulkee nyt karhu hiljaa ja varovasti +revon asunnolle, jossa asettuu kolon suulle katsomaan; vaan kissa kun +siitä taas vähän tirkistelijän turpaa näki, luuli hiiren kolon suulla +olevan ja tavoitti karhun kuonoa kynsiinsä. Tätä pelästyen läksi karhu +pötkimään pakoon koko paikalta ja tuli toisten luo, sanoi: "No, sehän +elävä lie, se Mikon kodissa asuja, kun vain kolon suuta likenin, tulla +täytti hän päälleni pitkä keihäs olalla." Karhu kissan häntää näet luuli +keihääksi. Kuultuansa, miten karhullekin oli revon asunnolla käynyt, +sanoi puolestaan hukka: "Pitäisi meidän se Mikon kodissa asuva eläin +tarkemmin nähdä; mitä tuumaa pitäisimme?" -- "Kyllähän sen tarkoinkin +nähdä saatte, kun tahtonette", vastasi repo, "laatikaa pidot ja kutsukaa +hänet vieraaksi, niin uskon minä sen tulevan." Tämä tuuma oli kaikista +hyvä, ja hukka lupasi vasta tappamansa härän pitoruoiksi, kun hän vain +sen revon kodissa olijan nähdä saisi. Repo lupasi siitä huolen pitää ja +läksi kutsumaan kissaa pitoihin sanoen toisille lähtiessään: "Minä kun +vieraan seurassa tulen ja hänen kanssaan ruoalle rupean, niin olkaa +jossakin piilossa ja katselkaa syrjästä häntä, ettei hän päällenne +tulisi, muuten olette pahan perittävät." Revon neuvoa seuraten jäivät +hukka ja karhu haaskan luo metsään, ja kissan seurassa tulevaa vierasta +piillen kapusi karhu kuuseen, hukka taas hongan murtoon peittäysi. Ei +aikaakaan, niin tulikin repo kissan kanssa haaskalle, ja rupesivat +ruoalle. Tätä ei kuitenkaan hukka nähnyt, kun ei piiloon mennessään +muistanut asettua haaskaan päin. Repo keksi sen ja nykäisi käpälällään +kissaa vähän, että se syödessään vihaisesti murista marmatti. Hukka kun +näin oudon äänen kuuli, halusi itseään eläintä nähdä, vaan kun sitä +nähdäkseen kääntymään rupesi, häntänsä risuloissa vähän rusahteli, ja +kissa, joka hännän nenää hiireksi luuli, hyppäsi kesken syöntinsä sitä +tavoittamaan. Sitä säikähti hukka ja juosta tomahti hongan murrosta +pois. Kissa puolestaan säikähti hukkaa taas ja kiipesi siihen kuuseen, +jossa karhu oli piilossaan. Tämä, joka pelkäsi kissan tulevan päällensä, +hyppäsi kuusesta alas ja taittoi pudotessaan kolme kylkiluutansa. Vaikka +näin oli ruumiinsa rikkonut, ei kuitenkaan hirvinnyt haaskalle jäädä, +vaan pakeni peloissaan koko paikalta, ja niin jäi haaska revon ja kissan +syötäväksi. + + +HUKKA KÄYPI KOIRAN LUONA VIERAANA, TULEE SIELLÄ JUOVUKSIIN JA ALKAA +HUMALAPÄISSÄÄN LAULELLA. + +Haaskalta paettuansa lähtee hukka ruokaa saadakseen kävelylle taas ja +kuljeksii metsää kotvasen. Kun ei täältä saalista saaksentele, lähenee +hän Ilvolan taloa katsoakseen, eikö tuolta edes kanaa taikka sikaa +saisi, vaan ei satu kanaa ei sikaa saapuville, vanha, voimaton koira +vain on tadetunkion helmalla makaamassa. Sen tavoitti hukka nyt siitä, +koira kun oli sikeästi nukkunut, ja rupesi saalistaan viemään +kerallansa, mutta koira alkoi häntä rukoilla, sanoi: "Elä, veikkonen, +minua vie, yksiä volonaamojahan me olemme kumpikin, etkähän minusta +saisikaan muuta kuin paljaat luut, kun näin olen laiha ja lamassa. +Tehkäämme sovinto! Kun et minua viene, niin juotan putellin viinaa +sinulle." -- "Mitenkäs minä sen putellin perisin?" kysyi hukka koiralta. +"Tule yötä vasten pimeällä tänne meidän talollemme, niin lasken sinut +tupaan", vastasi koira. Siihen oli hukka tyytyväinen ja läheni yön +tullen taloa, jossa tupaan päästäkseen ovella hiljaa vingelsi muutaman +kerran. Tästä ymmärsi koira, että se se on hänen velkamiehensä nyt +viinaputelliaan perimässä, ja aukaisi salaa hänelle oven. Siitä tulee +nyt hukka koiran jäljessä tupaan ja alkaa vaatia velkaansa, sanoo: "Onko +sinulla se viinaputelli jo varustettu?" -- "Elähän huoli, malta aikaa +vähäsen", vastasi koira, "isäntä näkyy tuolla penkin alla pölkyn takana +pitävän putelliansa, minä käyn ja otan sen salaa sieltä!" Sen puheensa +noutikin isäntänsä viinaputellin piilostaan saapuville ja toi sen +vieraansa hoteelle. "Ryyppää, hyvä perheenmies, sinä ensiksi", sanoi +putellin saatuansa hukka. Koira oli hänelle mieliksi ja ryyppäsi itse +ensinnä, josta antoi putellin vieraalle. Tämä otti siitä vuoroonsa nyt +kunnon ryypyn, josta käypi hyville mielin ja alkaa koiraa varsin +ystävällisesti kohdella. No, mitäpä tuosta. Ollaan jonkin aikaa putellin +ääressä siinä, venytään, mönkyröidään lattialla ja ensin pientä urinaa +pidetään, niin kysyy jo hukka isännältään koiralta: "Laulanko ma, lanko, +laulanko?" -- "Elä laula, lanko", vastasi koira, joka pelkäsi isäntäväen +heräävän, ja saikin sillä erää hukan hillityksi; vaan tämä kun toisen +ryypyn oli suuhunsa saanut, nousi hänessä aina hartaampi laulun halu, +jonka vuoksi uudelleen kysyi viinaveikoltaan koiralta: "Laulanko ma, +lanko, laulanko?" -- "Elä, lankoseni, laula!" varoitti koira, "sinun +äänesi tutaan, ja isäntäväki herää, meille pahoin käypi." Hukka tämän +kuultuansa näki parhaaksi olla laulamatta, ja koira, tyydyttääkseen +vierastansa, kaasi hänelle vielä kolmannen ryypyn. Hukka, joka oli +viinalle perso, ryyppäsi kyllä mielellänsä, mutta kolmannesta pullosta +kävi jo humalaan eikä enää pitänyt lukua varoituksista ei muista. "En +perhanaks' salli, etten laula!" möyrysi hän itsekseen eikä pitemmältä +toveriansa totellut, vaan sanoi: "Laulan, lanko, laulan, laulan kuin +laulankin!" ja alkoi huutaa kohdin kulkkuansa: "O -- o -- oh -- oo -- +oh!" Tästä makaava perheen väki heräsi. "Kuka hukan tupaan toi?" huusi +talon isäntä; ja kuka sai härkintäraudan, kuka hiilinkoukun, kuka +kapustan, joilla alettiin hukkaa kaikin voimin pieksää, mutkia. Vähissä +hengin pääsi hukkaraukka viimeinkin käsistänsä ja putkahti ovesta +pellolle, ettei toki kuoliaaksi pieksetty. + + +HUKKA PELKÄÄ JOUTUVANSA VUOHEN JA OINAAN SYÖTÄVÄKSI JA LUPAA HEILLE +HYVÄT LAHJAT PÄÄNSÄ PÄÄSTIMEKSI. + +Suruissaan juoksentelee hukka pieksäjöiden käsistä päästyään metsää +yksiksensä mielessään miettien kovaa kohtalotansa, vaan ei aikaakaan, +niin jo joutui Pekka-parka pahaan pulaan taasensa. Ilvolan talon maalla +näet oli mökki ja siinä köyhä perhe eläjinä, joilla oli oinas ja vuohi, +vaan ei ole ruokaa heillä, millä syöttää näitä eläimiä, Sanoo siitä +perheenmies vaimollensa: "Olisikohan parasta tappaa nälkään nääntyväiset +eläimemme, häviävät ne kuitenkin, kun ei ole syömistä antaa heille." -- +"Mitäpä heistä tulee tappaenkaan, kun noin ovat laihoja!" vastasi vaimo, +"annas, heidät ennen maantielle työnnämme, niin voivathan, millä saavat, +siellä elättää henkensä." Niin tehtiinkin. Eläimet päästettiin väljälle, +ja nämä siellä elivät aikaa muutaman, syöden heiniä, lehtilöitä ja mitä +missäkin löysivät. Täten olisi jotenkin aikaan tultu, vaan alkoi pelko +olla metsän eläjistä. "Ehkä tulevat sudet, karhut meitä ahdistamaan", +sanoi vuohi, "pitää jotakin neuvoa pitääksemme, ettei meitä syötäne." -- +"Niinpä kyllä", tuumasi oinas, "vaan mistäs nyt hyvän varjeluskeinon +keksisimme?" -- "Kyllä minä keinon tiedän, kun vaan minulle jonkin säkin +eli pussin toimittanet", virkkoi vuohi vakavasti. Sen kuultuansa sai +oinas etsimään, mitä toinen oli pyytänyt, eikä aikaakaan, niin löysi +maantieltä vanhan säkin, joka oli joltakin matkaajalta siihen pudonnut. +Sen vei nyt vuohelle, joka sitä oli sanonut tarvitsevansa, ja käski +hänen näyttää aiotun mahtinsa. "Kyllä näytänkin", sanoi vuohi, "tämä +säkki pitää nyt panna puita, kalikoita täyteen, ja susi kun tulee, sitä +niin säikähdyttää, että hän peloissaan pakenee meitä." + +Tuskin oli vuohi tämän mahtinsa selittänyt, kun jo tuleekin susi heitä +vastaan metsästä. Vuohi silloin sai joitakuita kalikoita säkkiin +pistäneeksi ja nosti sen selkäänsä, josta läksi hukkaa kohdin kulkemaan. +Tämä kun vuohen säkki selässä keksi, kysyi kohta: "Mitäpä selässäsi +kannat?" -- "Minulla on selässäni säkki ja siinä suden päitä, jalkoja +syötävänä. Kuukauden olemme jo metsää kävelleet muuta saamatta kuin +joitakuita susia. Niiden päillä ja luilla olemme tähän asti eläneet, +vaan nyt jo alkaa nälkä ahdistella; hyvä siis, että satuit, suttukulta, +saapuvillemme! Oinas hoi! Saa sutta tappamaan!" Nämä viimeiset sanansa +sanoi vuohi vihaisella äänellä, pian kiljaisten, jonka vuoksi hukka +hätäytyi siksensä ja alkoi nöyrästi rukoilla: "Elkää, veikkoset, +tappako! Laskekaa minut, niin tuon teille kaksitoista muuta sutta +syötäväksi." -- "Jos totta puhut, niin laskemme", vastasi vuohi. +"Laskekaa, hyvät veljet, kyllä minä en petä." rukoili hukka surkeasti. +"Niinpä mene matkaasi ja muista lupasi", sanoi viimein vuohi ja laski +hukan juoksemaan. + +Tämä meni suorastaan toisten susien luo ja sanoi varoitellen: "Paetkaa, +velikullat, oinas ja vuohi tulevat syömään meitä." Ihmetellen virkkoivat +toiset: "Kuinka he voivat meitä syödä, koska meitä on kolmetoista ja +heitä kaksi vain! Lähtekäämme tappeluun, kyllä me voitamme heidät!" +Niissä mielin saivatkin matkalle ruvetakseen tappeluun, mutta vuohi kun +tämän keksi, sanoi oinaalle: "Nyt tullaan tappamaan meitä, pitää +jonnekin paeta." Siitä näkikin lynkän kuusen lähellä ihan ja alkoi +nousta sitä myöten ylös. Latvaan päästyänsä käski hän sitten oinaan +tulla jäljestä, sillä sudet olivat jo likellä. Oinas kyllä koettelikin +kuuseen kavuta, mutta hätä hädältä pääsi hän sylen verran vain ylöspäin, +pitelihe siinä ja tutisi. Hukat sillä välin tulivat jälkiä myöten aina +kuusen luo ja istuivat sen juurelle. Sitä juuri oli vuohi odottanut, ja +tuskin näki hän sudet koolla siinä, kun karjaisi oinaalle: "Ota kiinni, +jo ovat sudet saapuvilla!" ja kopeutui itse tulemaan kuusesta alas. +Oinas säikähti sitä ja pudota pökeltyi susien keskeen selällensä. Häntä +taas pelästyivät sudet puolestaan ja juoksivat mikä minne, kuka kunne, +pakosalle. Niin pääsivät oinas ja vuohi hädästänsä ja elivät siitä +päivin hukilta rauhassa. + + +HUKKA JA REPO LEIKKAAVAT OHRANSA, JOSTA AHTAVAT RIIHEN JA KÄYVÄT PUIMAAN, +JAUHAMAAN ELOJANSA. + +Kuuselta paettua erkani hukka tovereistaan ja kulki alla päin pahoilla +mielin kotiinsa Ilvolan taustalle. Tänne olivat sill'aikaa repo ja +karhukin keräytyneet, ja ohrahuhta kun oli parhaaksi joutunut, niin +käytiin korjaamaan eloja. Nämä saatiinkin pian leikatuksi, josta +ahdettiin riihi, ja ohrat kun olivat kuivia, niin saatiin jo puimaan +heitä, ja karhu haettiin apumieheksi. Oltiin kolmen miehen riihessä +sitten, niin kysyy karhu toisilta: "Mitenkäs, kuomaseni, tätä työtä +tehdään?" Repo, joka ei mielellänsä puimaan ruvennut, kapusi ylös +parsille ja sanoi toisille: "Teistä on toinen väkevä, toinen taitava +tuiki; puikaa te, kuomaseni, viskatkaa riihi, minä mitätön mies täällä +parsia pitelen, etteivät puut päällenne putoa." Karhu siitä puida +pänttäsi riihen, ja susi puolestaan viskasi elot, josta ovat silmänsä +riimussa nytkin vielä niinkuin riihenviskaajalla ovat. Heidän tätä +tehdessään istuu repo partisilla vain, siellä suotta aikojaan laulelee +huviksensa ja aika välistä aina partisen sortaa toisten päälle. "Tapat +sinä varsin!" sanoi hukka, "tahallasi puita päällemme pudottelet." -- +"Ei kuomaseni, en ainakaan tahallani pudottele", vastasi repo, "raskaita +ovat nämä parret, niin putoilevat, en jaksa heitä pidellä." Tästä +leppyvät toiset, ja saadaan sovinnossa työ tehdyksi. Oli siitä jo riihi +puitu, viskattu, ja ruvetaan jyviä tasaamaan, että kukin osansa saisi, +niin sanoo hukka revolle: "Milläpä nyt jaamme, kuoma, kapallako vai +millä?" -- "Isommalle isompi kasa, pienemmälle pienempi, se mielestäni +on paras ja suorin jako", vastasi repo. Tähän tyytyivät toiset +mielellänsä, ja siten tulivat karhulle oljet, sudelle ruumenet, revolle +jyvät osaksi. Yksissä kuljetaan siitä sitten Ilvolan myllylle, ja kukin +saapi riihiosaansa jauhattamaan, niin kuulevat karhu ja hukka, että +heidän kivensä jauhaa eri äänellä kuin revon. Tätä kummastuen kysyvät +revolta: "Miksikäs sinun kivesi panee 'Jyrin, järin' jauhaissansa, ja +meidän panee 'Tissis, tassis'?" -- "Pankaa hiekkaa kiven silmään +niinkuin minäkin", vastasi repo, "niin panee kivenne samalla lailla kuin +minunkin." Neuvoa myöten kaatavat siitä karhu ja hukka hiekkaa kiven +silmään ja alkavat jauhaa taas, niin panee heidänkin kivensä 'Jyrin, +järin' ja vielä kovemmalla äänellä kuin revon. Täten sai jokainen +riihiosansa jauhattaneeksi, ja sovinnossa kuljettiin siitä jo kolmen +miehen myllyltä kotiin, jossa jokainen korjasi jauhot aittaansa. + + +KARHU, HUKKA JA REPO KEITTÄVÄT KUKIN JAUHO-OSASTAAN PUUROA, VAAN EI +SYNNY TÄMÄ TYÖ YHTÄ HYVÄSTI KAIKILTA: REVON KEITOS TULEE HYVÄÄ JA +VALKOISTA, TOISTEN MUSTAA JA PAHANMAKUISTA. + +Kotiin tultua keittävät myllyssä kävijät kukin jauho-osastaan puuroa, +vaan ei tullutkaan karhun ja hukan keitos hyvää ja makeata niinkuin oli +toivottu, mutta mustaa, karvasta ja kelvotonta. Siitä pahoillansa lähtee +karhu revon luona käymään, saisiko hän tuolta neuvoa, miten puuroa +pitäisi keittää, että se parempaa tulisi. Niissä mielin kulkeekin revon +kotiin, jossa perheenmies ikään oli murkinakseen puuroa keittänyt. Sen +nähtyänsä katselee karhu tuttavansa keitosta ja sanoo siitä revolle: + +"Miksi, kuomaseni, sinun puurosi on noin valkoista, ja minun keitokseni +tuli niin mustaa ja karvasta?" -- "Mustaa minunkin keitokseni olisi", +vastasi repo, "vaan minä jauhoni pesin joessa tuolla, niin sen tautta +tuli minun puuroni näin hyvää ja kaunista." Karhu tämän kuultuansa +päätti hänkin pestä joessa jauhonsa ja kulki sitä tehdäkseen joen +rannalle, vaan kun siinä jauhonsa veteen hajoitti, niin joki vei ne +myötänsä, ja siihen menivät puuroaineet iäksi päiväksi. Paljoa paremmin +tuskin kävi hukallekaan. Kun ei keittämänsä puuro ollut hänestä +hyvänmakuista, luuli hän syyn olevan keittäjässä ja läksi niinkuin +karhukin neuvoa saamaan revolta. Niissä mielin otti hän puuron aineita +mukaansa ja kulki revon kotiin, jossa parhaallansa puuropata oli +liedellä kiehumassa. Tämän nähtyänsä pyysi hukka revolta luvan +keittääkseen hänkin samassa kohdin, että hän siihen työhön oppisi. Sen +soi repo mielellänsä, ja keittävät nyt kumpikin puuroa siinä, eri +padalla, mutta yksillä tulilla. Saihan kuitenkin revon puuro ennemmin +valmiiksi, se kun oli aikaisemmin tulelle pantu, niin katselee hukka +toisen keitosta, sanoo: "Miksikä sinun puurosi on noin valkoista, ja +minun on mustaa tämmöistä?" -- "Minä kun tulen sain padan alle +tehneeksi, ja se alkoi hyvästi palaa, nousin itse hahloihin ja rasvaa +tiputin hännästäni, niin siitä tuli puuroni hyvä", vastasi repo, "tee +sinäkin samoin, niin syntyy puurosi paremmin." Hukka teki niinkuin oli +neuvottu ja kapusi ylös hahloihin, vaan kun liekki padan alta selkään +nousi, ei Pekka-parka sitä sietänyt, vaan pudota pökeltyi hahloista +lieteen. Siitä päivin haiseekin susi karrelle, kun hän karvansa liedessä +poltti, ja pudotessaan kävi hän sivuloistaan jäykäksi, ettei muuta kuin +isolla vaivalla voi käännäistä tänäänkään vielä. Nousihan kumminkin +liedestä viimein ja korjasi keitoksen tulelta, vaan se kun ei hänen +mielestään maistunut entistään paremmalle, tuli hän revon padalle ja +sanoi: "Annas, maistan, kuoma, sinun puuroasi, onko yhdenlaista kuin +minun." Repo tämän kuultuansa pisti salaa toisen tietämättä lusikallisen +puuroa suden padasta omaan pataansa ja sanoi sudelle: "Maista, kuoma, +tuosta kohdin, siinä on parasta!" Hukka teki neuvoa myöten ja sai omaa +puuroaan suuhunsa, vaan se kun ei hänestä paljon millekään maistanut, +luuli hän vian olevan omassa suussansa eikä puurossa ja virkkoi nuivalla +nenin: "Yksi mämmillä maku, yksi tapa talkkunassa, vaan on väli +maistajilla -- ei tämä ruoka minun suulleni sovellu." + + +REPO RUPEAA LAPSENPIIAKSI HUKALLE, VAAN PETTÄÄ ISÄNTÄNSÄ, JOKA SIITÄ +VIHOISSANSA ON VÄHÄLLÄ TAPPAA HÄNET. + +Eletään, ollaan jonkin aikaa siitä, ja karhu, susi ja repo asuvat +niinkuin ennenkin eri talossaan kukin Ilvolan taustalla, niin suden akka +kolme poikaa saapi, vaan itse kuolee lapsivuoteeseen. Hukka leskeksi +jäätyään ei voi itse lapsiaan hoitaa, elätellä, vaan lähtee katsojata +etsimään pienille pojillensa. Kulkee, kävelee saloja, maita, niin kohtaa +kuin kohtaakin metsikanan ja alkaa sitä puhutella, sanoo: "Tulisitko +lapsenpiiaksi minulle?" -- "Miksi ei", sanoi toinen. "No, hyvä kun +tulet", tuumasi hukka, "vaan osaatkos laulaa niin että lapseni nukkumaan +saisit?" -- "Osaan", vastasi metsikana ja lauloi hukan kuullen, sanoi: +"Kopei, kopei, kopei!" Metsikanan lauluun ei hukka kuitenkaan mieltynyt, +mutta sanoi: "Huono on äänesi, ei sillä lapset nuku", ja läksi edelleen. +Vähän matkaa kuljettuansa kohtasi hän metsässä jäniksen. Tämä kysyy +hukan asiata, sanoo: "Mihinkäs Pekka nyt menee?" -- "Lapsenpiikaa läksin +hakemaan", vastasi hukka. "Niinpä ota minut!" virkkoi jänis. "Osaatkos +lasta tuuditella?" kysyi hukka. "Osaan kyllä, ja hyvä onkin kätkyen +ääressä istuani, kun olen rampa", tuumasi Jussi. "Mikä sinut rammaksi +teki?" kysyi hukka. "Joukahainen kirosi, kun Kuiturintunturin laidalla +kauramaansa pilasin", vastasi Jussi, "jos mokoma elossa olisi, niin +kostoksi hänen kinttunsa katkaisisin." -- "No, koska sinä lapsenpiiaksi +pyrit, niin laulahan tässä koetteeksi vähän!" sanoi hukka. Jänis koki +laulaa ja panna papatti parastansa kelvatakseen hukalle, vaan tämä ei +hänen lauluunsa ihastunut. "Voi, on melkoinen meteli!" sanoi hän vain ja +läksi matkaansa lapsenpiikaa muualta etsiäksensä. Ei pitkältä +kulkenutkaan, niin tapasi metsässä revon ja alkoi sitä puhutella, sanoi: +"Terve, kuomaseni, rupeaisitko lapsenpiiaksi? Minulta akka lapsisaunaan +kuoli, niin ei ole nyt, kuka lapsiani katsoisi. Osannethan sinä laulaa?" +-- "Osaan toki", vastasi repo ja alkoi laulella: "Sudella somaiset pojat +sekä piiat pikkaraiset; heitä syötän, juotan, nukutan maata; +Kekkuli-Matti, Kekkuli-Matti!" Hukka, josta revon ääni oli hyvä, vei +hänet lapsenpiiaksi kotiinsa ja itse läksi sen tehtyänsä lapsillensa +ruokaa hankkimaan. Kohta keksikin laitumella hevosen ja sai sen maahan +kellistäneeksi, josta yhden takajalan sieppasi hampaihinsa ja vei sen +saaliinsa kotiin revolle käskien hänen hyvästi katsoa, korjata lapsia, +ettei heiltä mitään puuttuisi; mutta itse läksi tavallisille +kokemusmatkoilleen taas. Repo sillä välin söi hevosen jalan suuhunsa, ja +kun ei siitä saanut mahansa täyttä, niin söi vielä yhden hukan pojista +päälliseksi. Vasta päivän päästä tuli hukka kotiinsa ja kysyi pesänsä +suulta lapsenpiialta: "Ovatko lapseni ruokaa saaneet hyvästi?" -- "Ole +siitä huoleti", vastasi repo, "jo ne syötin, juotin, nukutin maata; +Kekkuli-Matti, Kekkuli-Matti!" Luullen lastensa olevan hyvässäkin +huostassa kääntyi hukka pesältä pois ja viipyi taas päiväkauden, missä +lienee asioillaan viipynyt. Tällä aikaa söi repo jo toisen pojan, ja kun +hukka viimeinkin tuli lastensa oloa kuulustamaan, niin vastasi niinkuin +viimeinkin: "Jo ne, kuomaseni, syötin, juotin, nukutin maata; +Kekkuli-Matti, Kekkuli-Matti!" Hukka ei nytkään vaatinut lapsistaan +tarkempaa tietoa luullen niiden olevan hyvänkin katsojan turvissa, vaan +kun siitä kolmantena päivänä palasi kotiinsa, niin ei enää revon +vastaukseen tyytynyt, vaan pyrki itse pesään katsoakseen poikiansa. +Repo, joka ikään oli isännältään viimeisenkin pojan syönyt, ei hukkaa +hirvinnyt pesään laskea itsensä siellä ollen, mutta vastasi: "Sinun +ovat, kuoma, poikasi kasvaneet niin isoiksi jo, ettemme enää molemmat +yht'aikaa pesään mahdu; laske minut ensinnä täältä, kun tahtonet pesään +tulla." Hukka hupelo laskikin revon pesästä ulos, vaan kun itse sisälle +meni, eipäs löytänytkään poikiansa; niistä ei ollut jäljellä muuta kuin +paljaat luut koko pesässä. Mustaksi muuttui nyt hukan mieli tämän +nähdessänsä, vaan kun siitä tointua ennätti, läksi hän ajamaan repoa +kostaakseen hänen murha-työtänsä. Jo olikin tavoittaa vihamiehensä, vaan +tämä silloin pääsi kiven alle piiloon, ettei muuta kuin toista käpälää +näkynyt vähän. Sen keksittyänsä tarttui hukka käpälään ja alkoi sitä +purra, kiskoa. Nyt olisi revolle pahastikin käynyt, ellei vanha +viekkautensa olisi häntä auttanut. "Voi sinua hullua!" huusi hän +hukalle, "kun sinä kiven juurta kinnaat, puun juurta punnaat, täällähän +minun käpäläni ovat eivätkä sinun suussasi." Hukka, joka luuli puun +juurta purevansa niinkuin toinen oli sanonut, heitti käpälän irti eikä +sen kovemmin tavoittanut repoa, se kun ennätti jo kiven alle paremmin +asettua. Tämän nähtyänsä jätti hukka vihamiehensä rauhaan ja läksi +pahoilla mielin kotiinsa. + + +REPO PÄÄSTÄÄ KARHUN SUUSTA TEEREN JA TEKEE ITSENSÄ SYYTTÖMÄKSI + +Viime hädästään päästyänsä kulkee repo kotiaan kohti iloissaan siitä, +että henkensä säilytti hukalta, vaan ei aikaakaan, niin kohtaa metsässä +karhun, joka sattumalta oli saanut teeren pyytäneeksi ja sitä nyt +hellävaraisesti elävänä suussaan piti näyttääkseen revolle, että: +"Pyysinpäs kerran minäkin elävän teeren." Repo tämän nähtyänsä ajatteli: +"Milläpäs neuvoin saisin minä tuon teeren karhun hampaista, koska hän +niin kerskaten näyttelee sitä minulle." Jo keksikin keinon tuosta ja +kysyi vastaan tulevalta karhulta: "Mistä nyt, kuomaseni, tuulee, +tiedätkö?" Karhu ei hirvinnyt suutaan avata, nosteli vain päätänsä +katsellen puita, taivasta, ja vastasi suutaan aukaisematta: "Tuuh, tuuh, +tuuh." Repo ei sitä ole kuulevinansa, vaan kysyy uudellensa: "Mistä päin +nyt on tuuli? Sano, kuomaseni." Tähän toinen vastaa niinkuin viimeinkin, +vaan kun repo kolmannesti kysyi samaa asiata, sanoa puhalsi karhu +viimeinkin: "Ppohhjoisesta!" Mutta siinä kun tuli aukaisemaan suunsa, +lensi samassa teerikin tiehensä. Siitä pahoillansa sanoo karhu revolle: +"Voi sinua, sen ruoja, kun teeren laskit suustani." -- "Itsehän sen +laskit", vastasi repo, "olisinko minä sijassasi ollut, ja minulta kuka +olisi tuulen laitaa tiedustellut, niin olisin läpi hampaitteni vetänyt +ja kysyjälle vastannut tuulen olevan 'Iitäisessä', mutta sinä kun et +taiten vastaillut, sinulta saaliskin katosi." + + +KARHU PITÄÄ MIEHEN KANSSA YHTEISTÄ PALOA JA MÄÄRÄÄ ITSE SADOSTA +TULEVAN OSANSA. + +Alla päin pahoilla mielin kävelee karhu metsää siitä, niin näkee miehen +palomaata kyntämässä ja kysyy häneltä: "Mitä, mies, tässä teet?" -- +"Paloa kynnän, siihen sitten siemeniä kylvän, että minulle maa viljan +toisi", vastasi mies. "No, ota minut apulaiseksi", virkkoi karhu, "minä +kynnän, muokkaan maasi, kun antanet minulle osaa viljoista, konsa ne +joutuvat." -- "Sen kun tehnet ja paloni kyntänet, niin olkoon saalis +kahtia", vastasi mies. Karhu kävi tuosta nyt työhön käsin, ja kun palon +oli kyntänyt, niin kysyi mieheltä: "Mitäs tähän nyt kylvämme?" -- +"Pankaamme palo kahteen osaan", tuumasi mies, "niin toiseen puhumme +naurista, toiseen vehniä kylvämme." Niin tehtiinkin, kylvökset kasvoivat +hyvästi, ja kun syksyn tullen viljat tulivat jaettaviksi, vei mies +karhun naurismaalle ja kysyi: "Kumpaisetko sinä otat, ylimmäisetkö vai +alimmaiset?" Karhu arvelee asiata, sanoo: "No, olkoothan minulle +ylimmäiset." Mies silloin listi nauriit ja antoi naatit karhulle. +Käytiin siitä vehnämaalle ja aletaan viljoja jakaa, niin sanoi karhu: +"Nyt minä tahdon alimmaiset, ylimmäiset olkoot sinulle." -- "Olkoon +sillä puheen", vastasi mies ja siitä vehnät leikkasi itsellensä, vaan +sänget heitti hän karhulle. + +Tuli talvi tuosta, niin mies paistoi nauriista paistikasta ja laati +vehnäistä möykkyistä, josta läksi tietelemään karhua. Tämä miehen kotiin +tultuansa söi paistikkaan ja vehnäisen möykkyisen ja sanoi miehelle: +"Sinä minut maanitit; sinun ruokasi ovat makeat, mutta minun ovat +maakkaat, vaikka miten heitä keittelisin; kerran vielä kostan sen +sinulle." + + +KARHU TARTTUU MIEHEN VIRITTÄMÄÄN ANSAAN, JOSTA KÄYVÄT SITTEN +KESKENÄÄN KÄRÄJÄTÄ. + +Uhkaustaan myöten päätti karhu tehdä miehelle vahinkoa ja alkoi käydä +hänen ruishuhtaansa syömässä, vaan kun harjautui aina yhtä tietä +kulkemaan huhdalle, niin mies sille tielle viritti ansan hänelle. Kun +siitä nyt karhu yöllä kulki tavallista tietänsä, eipä tiennytkään +ukkorukka olla varoissaan, vaan tarttui ansaan jalastansa. Alkaa siinä +nyt hyppiä, rötkyä ansassa ja kiljuu kovasti, niin tulee mies paikalle. +Tätä alkaa karhu rukoilla, sanoo: "Laske minut, veikkonen, täältä, niin +sinut siitä vielä palkitsen." -- "Kyllä sietäisit siihen kuolla, koska +minun huhtaani olet pitkän aikaa syönyt", vastasi mies, "mutta +näyttääkseni, etten minä vanhalle tuttavalle pitkällistä vihaa kanna, +niin laskenmahan sinut tällä kertaa vielä ansasta." Sen tekikin mies, ja +karhu pääsi ansasta, vaan kun jalkansa oli irti saanut, eipäs +muistanutkaan lupaustansa, vaan sanoi vihoissaan miehelle: "Syön minä, +ruoja, sinut, jo ennen pettelit viljain jaossa minut ja nyt päälliseksi +minulle ansan viritit." -- "En minä anna itseäni syödä", sanoi mies, +"lupasithan sinä hyvän työni palkita." -- "Senpä minä teenkin", vastasi +karhu, "sillä maailman tapa on se, että hyvä palkitaan pahalla." -- "En +tyydy minä siihen", tuumasi mies, "lähtekäämme oikeutta etsimään, kumpi +meistä käypi vääräksi!" Karhu suostui tuumaan, ja lähdettiin yksissä +etsimään tuomaria. Ei kaukaa kuljettukaan, niin tavattiin hevonen, +sanottiin hänelle: "Oikeutta olemme etsimässä, rupeatko riitamme +ratkaisijaksi?" -- "Kertokaahan asianne", vastasi hevonen, "niin siitä +näen, kumpi teistä on väärässä." Mies selvitti asian, kusta heidän +riitansa oli noussut, sanoi: "Minä tämän karhun ansasta laskin, se kun +siitä lupasi palkita minua, vaan tämä kun hädästään pääsi, ei +pitänytkään lupaustansa, mutta tahtoi syödä minut sanoen maailman tavan +olevan sen, että hyvä palkitaan pahalla." -- "Kyllä karhu on oikeassa", +sanoi tämän kuultuaan hevonen, "pahalla hyvä maksetaan maailmassa. +Palvelin minäkin kolmekymmentä vuotta isäntääni uskollisesti, mutta +eilen kuulin hänen kuitenkin sanovan palvelijallensa: 'Huomenna pitää +sinun tuo vanha hevoskulu tappaa, ei siitä enää ole muuta kuin +vastusta.' Saapi siis karhukin syödä sinut, sillä niin on maailman tapa, +että hyvä palkitaan pahalla." + +Mies ei tähän tuomioon tyytynyt, vaan tahtoi lykätä asiansa toiseen +oikeuteen. Sitä ei karhu kieltänyt, ja niin saatiin taas metsää +kävelemään yksissä. Kuljettiin vähän matkaa siitä, niin nähtiin vanha +koira, joka oli männyn latvaan nostettu hirtettäväksi. "Tämä on vanha ja +maailman kokenut koira", tuumasi mies, "ottakaamme hänet tuomariksemme!" +-- "Tehkäämme niin", vastasi karhu, ja riidan perustus selitettiin +koiralle. Tämä tuskin oli asian kuullut, niin vastasi: "Karhu on +oikeassa. Hyvä olin minäkin aikanani ja palvelin isäntääni uskollisesti +haukkuen näätää, saarvaa, oravata, vieläpä synnytin hyviä pentujakin, +joista tuli kunnollisia metsikoiria, vaan nyt kun vanhaksi jouduin, +minut tähän puuhun ripustivat kuolemaan, sillä se on maailman tapa, että +hyvä palkitaan pahalla." + +"En tyydy vielä tähänkään tuomioon", tuumasi mies, "vielä pitää kolmas +tuomari hakeaksemme." Karhu oli asiaan myöntyväinen, ja siten saatiin +taas yksissä kävelemään, eikö mistä löydettäisi kolmatta tuomaria. No, +kuljettiin, kuljettiin, minkä lienee kuljetukaan, niin tulee repo heitä +vastaan tiellä. Tätä pyytävät tuomarikseen, sanovat: "Meillä juttu on +semmoinen ja semmoinen, ratkaise, velikulta, riitamme!" Repo lupasi +heille oikeuden pitää, vaan kuiskasi siitä jo hiljaa miehelle: "Annatko +minulle, mitä on kanoja kotona aitassasi, niin sinulle hyvän tuomion +toimitan." -- "Annan", vastasi mies. Repo silloin tiedusteli riidan +perustusta, ja mies kertoi sen hänelle alusta pitäen, sanoen: "Tämä +karhu oli minun ruishuhdallani käydessään ansaan tarttunut, siinä hyppiä +rötkyi hädissään ja pyysi minua avukseen luvaten hyvän työni runsaasti +kostaa, jos hänet irti päästäisin. Minä silloin hyvästä sydämestäni +autoinkin hätäytynyttä ja laskin hänet ansasta, vaan tämä kun hädästään +pääsi, ei muistanutkaan välipuhettamme, mutta rupesi petolliseksi ja +vastasi viekastellen: 'Hyvä on pahalla palkittava, niin on maailman +tapa, senpä kautta syön nyt palkoista sinut.' Onkos tässä karhun +käytöksessä kohtuullisuutta? Ratkaise, velikulta, riitamme." -- "Oho!" +vastasi repo, "kylläpä juttunne on mutkainen ja sekava, siin' on työtä +istuillaankin tutkiessa." Näin puhellen käski hän asianomaisten istua +kunkin eri mättäällensä istahtaen itse kolmannelle, josta kun aikansa +oli heidän asiataan aprikoinut, kävi jo ilmaisemaan päätöstänsä sanoen +toimessaan: "Mikäli minä selvää saan asiastanne, käännyt sinä, karhu, +mielestäni vääräksi; vaan ettei mitään erhetystä tapahtuko tuomiossa, +pitää käydäksemme paikat suinaamassa. Lähde, mies, näyttämään, miten +karhu on syönyt sitä." Mies vei toiset huhdalle niinkuin repo oli +vaatinut, ja näytti, minkä vahingon hänelle karhu oli tehnyt. Repo +silloin puisteli päätään, sanoi karhulle: "Kylläpä olet miehelle suurta +vahinkoa tehnyt, hänen huhtaansa koko joukon syönyt, sotkenut." -- +"Siltä se näyttäisi", vastasi karhu, "vaan lähdetäänpä nyt katsomaan, +minkälaisen minulle mies surmapaikan laati!" Toiset läksivät, ja +paikalle päästyä on repo taas asiata tarkoin tutkivinansa, kysyy +karhulta: "Yhtäkö jälkeä kuljit sinä tästä huhdalle aina?" -- "Yhtä", +vastasi karhu. "Pahoin teit, kun aina yhtä jälkeä kuljit", tuumasi repo, +"eihän siihen pakkoa ollut, koska olisit muualtakin huhdalle päässyt." +Sen puheensa kääntyi jo mieheen päin ja sanoi: "Laita nyt ansasi +vireeseen, että näen, minkälainen se oli." Mies laittoi; ja kun ansa oli +vireessä, sanoi repo karhulle: "Astupa nyt tuohon näkeeksi, miten sinä +siitä kuljit." Karhu astui, mutta tarttui samassa jalastaan kiinni eikä +päässytkään enää koko paikasta. "No, nyt on asianne sillä pohjalla kuin +alustakin, ja riitanne on siis joutava. Ei muuta, vaan lähde kotiisi, +mies, ja jätä karhu siihen tilaansa, missä hän alusta pitäen oli." Mies +teki niinkuin oli neuvottu ja kulki hyvillään kotiinsa käskien revon +tulla palkoillensa, milloin vain mielensä teki. Tätä kutsumusta ei repo +kauaksi unohtanut, vaan kulki heti illan tullen miehen kartanolle, jossa +suoraan meni kanahuoneeseen. Sitä ei kukaan estänyt, mutta kanat kun +repoa peloissaan alkoivat siellä huutaa katkattaa, kuuli emäntä ilveen +ja juoksi halko kädessä kanojen luo. Sieltä löysikin revon ja alkoi sitä +halolla pieksää, paalikoida päähän. Työn tuskin pääsi reporukka +viimeinkin kanahuoneesta karkuun ja huusi mennessään surkeasti: "Sen +sain minä tuomiostani! Karhu kumminkin oli oikeassa: pahalla hyvä +palkitaan maailmassa!" + + +KARHU PELASTAIKSE HIIREN AVULLA ANSASTA + +Karhu uudelleen ansaan tartuttuansa koki kaikin voiminsa pelastauda +pahasta pulastansa, vaan ei jaksanut köysiä katkaista. Väsyksissään, kun +ei muutakaan neuvoa tiennyt, rupesi hän viimeinkin maata. Hänen siihen +nukuttuansa kokoontui koko joukko hiiriä hänen ympärillensä, ja alkoivat +keskenään kisata. Näiden telmeestä heräsi karhu ja sai muutaman heistä +kynsiinsä, se kun oli ihan hänen turvallensa hypältänyt. Hiiri anoi +rikostaan anteeksi sanoen vahingossa sen tehneensä ja lupasi kerran +vielä karhun hyvyyden kostaa, jos nyt irti pääsisi. Tästä leppyi karhun +mieli, ja hän laski hiiren kynsistään sanoen: "Yhtä mitätön olet syöden +kuin säästäenkin, niinpä joudat olla rauhassa, raukka!" Hiiri irti +päästyänsä keräsi metsästä muita kumppaleita ja palasi niiden kera +karhun luo, josta alkoivat hampaillansa ansan köysiä jyrsiä +pelastaaksensa karhua. Tätä tekoaan tehden saivatkin viimein ansan +paulat poikki purruiksi, ja karhu pääsi hädästänsä. Sille virkkoi nyt +hiiri: "Pidit, karhu, minua halpana etkä uskonut minun täyttävän +lupaustani, vaan nyt sen näet, että hiirikin taitaa hyvän hyvällä +palkita." Karhu ei vastannut mitään, vaan läksi häpeissään matkaansa +kuljeskellen metsää niinkuin ennenkin. + + +KARHUN KUOLO. MIES REVON AVULLA PELASTAA KARHULLE LUPAAMANSA LEHMÄN JA +VIELÄ PÄÄLLISEKSI SAA KARHUN, JOKA MIEHEN KÄSISSÄ HEITTÄÄ NYT HENKENSÄ. + +Mies sillä aikaa oli halkoon lähtenyt, vaan hevonen oli hidaskulkuinen +ja laiska, niin kiirehti sitä kerta kertansa päästä, sanoi aina: "Su +pois, karhun syöttö!" Sen sattui karhu metsää kävellessään kuulemaan ja +tuli miehen luo, sanoi: "Sinä kun hevostasi karhun syötöksi sanot, +niinpä syönkin nyt sen." -- "Elä syö hevostani, minä tuon sinulle +lehmän", sanoi mies, sillä arveli mielessään: kalliimpihan on hevonen +kuin lehmä. "Kun sinä lehmän toisit, ka, en hevostasi söisi, vaan +pitänetkö sanasi", tuumasi karhu. "Tuon taitenkin sinulle lehmän", +virkkoi mies, "odotahan muutama päivä." Siihen tyytyi karhu, ja mies jäi +halkoja hakkaamaan metsään. Reellisen niitä hakattuansa läksi hän sitten +ajamaan kotiinsa, vaan päätti matkalla käydä seudussa olevia pyydyksiään +katsomassa. Täältä löysikin ansasta revon ja rupesi jo tappamaan sitä, +mutta Mikko alkoi rukoilla rukoilemaan, sanoi: "Elä, veikkonen, tapa, +minä kerran vielä teen hyvää sinulle." -- "Niinpä juokse, minne +juokset", vastasi mies ja laski revon irti. Kotiin tultuansa kertoi +kuitenkin asian perheellensä, sanoi: "Revon saaksentelin metsässä, vaan +laskin pois, se kun lupasi minulle kerran vielä hyvää tehdä." Tätä +naiset nauramaan kaikki, sanoivat: "Höpelö mikä olit, kun laskit revon +väljälle, mitä hyvää hän sinulle laatisi!" + +Mies naisten pakinat kuultuansa ei välipuheestaan karhun kanssa +virkkanut sinä päivänä mitään, mutta huomenna täytyi hänen kuitenkin +antaa vaimollensa asiasta tieto ja sanoa: "Halossa käydessäni eilen tuli +karhu vastaani ja oli vähällä hevoseni syödä, vaan minä hänelle lupasin +lehmän, niin siihen tyytyi toki." -- "Parempi lehmä antaa kuin hevonen", +sanoi akka; ja otetaan lehmä läävästä ja sidotaan rekeen kiinni. Lähtee +siitä mies pahoilla mielin kuljettamaan sitä, vaan tuskin oman peltonsa +päähän pääsi, kun tulee luikerehtaa hänen luoksensa repo ja kysyy: +"Minne, mies, lehmää kuljetat?" Mies selvitti asiansa, että karhulle hän +on lehmänsä luvannut. "Elä hupsuna ole ja karhun syötäväksi lehmääsi +vie", sanoi tämän kuultuaan repo, "kyllä minä yhtä kaikki pelastan +hevosesi. Solmia viisi värttinää minulle häntään ja toiset viisi +kaulaani, niin kun hevosesi kanssa karhun hoteelle pääset, minä samassa +niitä värttinöitäni kalahuttelen metsässä, ja karhu kun kysyy sinulta: +'Mikä siellä?' niin sano: 'Minun poikani on metsimies, se ampumakalujaan +kalahuttelee siellä'." + +Neuvon mukaan kulki mies metsään, vaan ei lehmää ottanutkaan kanssansa. +Siellä on karhu jo häntä odottamassa ja kysyy kohta: "Toitko minulle +lehmän niinkuin lupasit?" -- "En tuonut", sanoi mies, "akkani minua +kielsi." -- "Vai et tuonut", sanoi karhu ja alkoi jo vihasilmin katsella +miestä; mutta repokin samassa kalahuttelee värttinöitään metsässä. Karhu +sen kuultuansa kysyi mieheltä: "Mikäpä siellä metsässä kalahtelee, +tiedätkö?" -- "Se on minun poikani, joka siellä ampukalujaan +kalahuttelee metsää käydessänsä", vastasi mies. "Onko sillä pissali?" +kysäisi karhu. "On pissali ja väljä onkin", vastasi mies. "Minut +tappanee hän", sanoi karhu. "Tappaa, kun nähdä saanee", vastasi mies. +Heidän näin haastellessaan tulla löyhähti repo metsästä ihan lähelle +heitä ja kysyi: "Mikä musta tuo on tuolla näreen juuressa? Karhuhan tuo +on." -- "Se on puun juurikka", sanoi mies, ja karhu heittihe selälleen +kuoliaaksi käpälänsä ylhäälle nostaen. Repo silloin sanoi: "Siellähän +tuo on halko reen edessä sinun kulkiessasi, lyö hänet poikki!" Mies +samassa kirveensä silpaisi reestä ja alkoi sillä kolistella karhun +käpäliä. Hänen tätä tehdessään sanoo karhu hiljalleen: "Lyö, vaan elä +kovasti lyö, käpäliä koskee." -- "Tuleehan tuosta saunahalkoja", sanoi +puolestaan repo, "murra rekeen, vie kotiin." Mies silloin ottaa karhun +ja vääntää rekeensä, jossa köllöttää nyt karhu kuoliaana niinkuin +juurikka. "Putoaahan tuo reestä", sanoi repo taas, "murra hänet nuoralla +kiinni!" Hiljakkali sanoi karhu kuullessaan tämän: "Pane kiinni, vaan +elä pane kovaan, veikkonen." Mies nuoritettuaan karhun sanoi: +"Koettelepas, kuoma, jos on parahiksi, pääsetkö reestä ylös?" Karhu +koetteli, pusertelihe, vaan ei voinut päästä paikaltansa. Repo silloin +sanoi syrjästä miehelle: "Kun pölkkyä kotiin viedään, kirves lyödään +pölkkyyn." Mies sen kuultuansa alkoi hamaralla mättää karhua päähän +minkä ennätti, ja siihen karhurukka heitti henkensä. Repo sai lihat +palkoistansa. + + + + +PIENEMPIÄ ELÄINJUTUN KATKELMIA + + +KYYHKYSEN KUJERRUS + +Kyyhkysellä ja kanalla oli pesänsä kummallakin, mutta kyyhkysellä oli +kymmenen munaa, kanalla vain kaksi. Kana siitä alkoi vietellä kyyhkystä +tekemään vaihtokauppaa. Tämä suostui kuin suostuikin tähän, antoi +kanalle ne kymmenen munaa pesästänsä ja otti kanan kaksi munaa +itsellensä. Kohta havaitsi kyyhkynen kuitenkin kanan viettelyksestä +vahinkoon joutuneensa ja rupesi tyhmää kauppaansa katumaan. Tätä suree +ja valittaa hän tänäänkin vielä, sillä niin pian kuin hänen äänensä +kuulet, koskee tämä murheellinen valitus sinun korvaasi: + +"Kyy, kyy, kymmenen munaa minä vaivainen vaihdoin kanan kahteen munaan." + + +JÄNIS, SUSI, REPO JA KARHU YHTENÄ MAAHAUDASSA + +Mies oli maahan kaivanut haudan ja siihen haaskan pannut pyytääkseen +jäniksiä, susia, repoja ja karhuja. Näitä menikin sitä haaskaa syömään +sinne, ja putosivat hautaan kaikki. Kun ei neuvoa nähty täältä nyt +poikkeen päästä, nähtiin parhaaksi ruveta levolle. Jonkin aikaa +maattiinkin siitä, niin noustiin jo ylös, ja kun nälkä oli heillä taas, +sanoo muudan: "Mitäs tässä nyt syödään?" Repo katsastaa jänistä, sanoo: +"Syödään tuo mölkösilmä ensin, tottahan sitten taas jokin keino +keksitään." -- "No, syödään, syödään", sanoivat toiset, ja jäniksen +söivät suuhunsa heti. Siitä käytiin maata uudellensa, ja vähän aikaa +maattua noustiin taas valveelle, sanottiin: "Mitäs nyt syödään, nälkä +on?" Repo katselee sutta, sanoo toisille: "Syödään nyt tuo karvaröllö." +-- "Syödään, syödään!" virkkoivat toiset, ja sudesta samassa tehtiin +puhdas, josta repo ja karhu kävivät levolle taas; mutta karhun maatessa +nousi repo hiljaa ylös ja alkoi suden suolia lappaa vatsansa alle +ruveten siitä uudellensa maata. Karhu kun tuosta vuoronsa levolta nousi +ja revolle virkkoi: "Mitäs nyt syödään, nälkä on?" alkoi repo lappaa +niitä suden suolia vatsansa alta ja sanoi: "Lapa omia suoliasi; minä +repäisin vatsani halki, tee sinäkin samoin." Karhu teki neuvoa myöten, +vaan kun vatsansa halkaisi ja alkoi sieltä suoliansa lappaa, niin siihen +itse kuoli. Repo söi nyt rauhassa yksinään karhun ja eli, oleksi, kuten +parhaiten voi. Siitä tuli viimeinkin haudan omistaja pyydykselleen +katsoakseen, jos siellä saalista oli. Repo silloin heittihe kuoliaaksi, +ja mies kun siinä uskossa hänet viskasi kaltaalle, Mikko mennä vilisti +metsään väljälle ja säilytti sillä tapaa henkensä. + + +ELÄIMET JA PAHOLAINEN + +Oli ennen vanhaan mies ja sillä kolme elokasta: kissa, kukko ja härkä. +Syödään talossa kerran iltasta sitten, niin sanoo isäntä rengillensä: +"Aamulla pitää kissa tappaa." Renki syötyänsä sanoo taas kissalle: "Mene +pakoon, muuten sinut aamulla tapetaan." Kissa pani varoituksen tähdelle, +ja kun aamulla tullaan tappamaan häntä, niin tapettavaa ei olekaan, +kissaa ei näy, ei kuulu. Toissa iltana sanoo isäntä: "Aamulla pitää +meidän kukko tappaa." Tämän isännän uhkauksen ilmoittaa renki taas +kukolle, joka pakenee pois koko talosta. Samoin pakenee härkäkin +vuoronsa, ja kaikki puuttuvat siitä kolmen kesken metsässä parveen. +Kuljetaan yhtenä saloa myöten, niin tulee vastaan susi. "Mihin menet?" +kysyvät tältä. "Lähden tuohon karjaan", vastasi susi, "saisi sieltä +lampaan suuhunsa." -- "Elä mene!" varoittivat toiset, "siellä sinut +tapetaan, tule pois meidän kerallamme." Susi läksi, ja mentiin neljän +miehen edelle päin, niin tulee karhu vastaan. "Mihin menet?" kysytään +taas tältä. "Tuonne kylän luo kauroja syömään", vastasi karhu. "Elä +mene, siellä tuhosi tulettelee", sanottiin hänelle, "lähde pois meidän +kerallamme." Karhu läksi, ja saatiin viiden miehen metsää kulkemaan +siitä, niin tulee jänis vastaan heille. Tätä aletaan puhutella taas ja +saadaan yhteen seuraan sekin, josta kuljetaan kylään ja mennään saunaan +lämmittelemään. Saunan luona makaa koira, niin varoittaa toisia, sanoo: +"Elkää menkö, siellä asuu pahoja." Toiset menivät kuitenkin. Karhu +asettuu kynnyksen alle, susi ovipieleen, härkä karsinapuoleen, kukko +orrelle istumaan, kissa kiukaalle, jänis penkin alle ja koira +keskilattialle. Tulee Pahakin yöksi saunaan sitten ja aukaisee oven. +Susi silloin puraisee sääreen häntä, karhu hakkaa käpälineen, härkä +pistelee sarvineen, kukko käypi laulamaan, kissa kanssa naukumaan, jänis +hyppää penkin aluksia myöten, ja koira juoksee ympäri tupaa. Paholainen +siinä nujakassa meni maahan selällensä ensinnä, vaan kun siitä tointua +ennätti ja vihamiestensä kynsistä pääsi, niin töytäsi ovesta ulos ja +pakeni kiireimmiten metsään, jossa lateli asiata toisille tovereillensa, +sanoi: "Elkää enää saunaan menkö, siell'on vieraita ja väkeviä. Räätäli +heti kynnyksellä pisteli minua neuloillansa, yksi karvainen ukko käsin +rintaani tarttui kiinni, suutari taas heitti lestipussillansa, että +maahan menin selälleni, yksi kiukaalta valkeata näytti, opinpojat +juoksivat ympäri tupaa hypäten nurkasta nurkkaan kiiluvin silmin ja +etsivät asetta minua lyödäkseen, vaan eivät löytäneet toki. Muudan vielä +minun paetessani toisille huusi: Pidä kiinni, pidä kiinni!" + + +JALOPEURAN PAKENEMINEN + +Kerran vanha mies istui lammin rannalla ja siinä tuohia pesi. Sattui +jalopeura kulkemaan pitkin rantaa siitä ja kysyi mieheltä, mitä hän +teki. "Jalopeuran suolia tässä pesen", vastasi mies. "Mistäs niitä olet +saanut?" kysyi jalopeura. "Ei minussa näiden saajaa ole, nämä ovat +saamamiehen saamat", virkkoi mies, jonka kuultuaan jalopeura meni pois. +Samalla tuli karhu miehen luo ja kysyi, mitä hän teki. Mies sanoi karhun +suolia pesevänsä. "Mistäs niitä olet saanut?" arveli karhu. "En minä +niitä saa, vaan se on saamamies, joka saapi", sai karhu vastaukseksi, +jonka kuultuansa hänkin meni pois. Siitä tuli susi ja niin ikään miehen +työtä tiedusteli, johon tämä vastasi hukan suolia pesevänsä. Hukan vielä +kysyttyä, mistä niitä oli saanut, sanoi mies kuin edellisillekin niiden +olevan saamamiehen eikä hänen itsensä saamia. Kohta sen jälkeen tulivat +kaikki kolme yhteen ja alkoivat haastaa, mitä kukin oli nähnyt. +Jalopeura sanoi nähneensä miehen jalopeuran suolia, karhu karhun ja +hukka hukan suolia pesevän, jotka kaikki saamamies oli hänelle saanut. +Niin läksivät kaikki miehen puheelle ja kysyivät, minkälainen se +saamamies on, jos he saisivat sitä nähdä. Mies vastasi: "Ette sitä saa +muutoin nähdä, kun ette laadi hyvää ruokaa yksinäisen tuvan pöydälle ja +itse mene salapaikkaan sitä katsomaan, kun se tulee teidän ruokaanne +syömään; mutta olkaa varoillanne, jos se suuttuu syödessään ja alkaa +marata. Silloin arvatkaa, että ruoka ei ole hyvä, ja katsokaa itsekin, +ettette joudu kuoleman omiksi." Kyselijät läksivät miehen luota ja +tekivät niinkuin käsketty oli. Kaikki valmiiksi saatua nousi jalopeura +uunille nähdäkseen sieltä, minkälainen pyytömies syömään tulee. Karhu +meni lattian alle, jossa oli suuria rakoja, niistä katsoakseen vierasta, +hukka nousi orsille päreiden päälle. Samassa tuli kissa, hyppäsi +pöydälle, alkoi syödä ja marata. Karhu, joka oli sillan alla, pilkisteli +rakoloista. Sattuipa raosta näkymään korva, jota kissa luuli hiireksi, +niin hyppäsi karhun korvaan kiinni. Karhu kiljaisi, minkä jaksoi, josta +kissa säikähti ja hyppäsi uunille. Jalopeura silloin nurin niskoin +lattialle. Kissa taas säikähti sitä ja juoksi uunilta päreorsille. +Sieltä hukka päreiden kanssa lattialle, ja kiitti jokainen, kun pääsi +hengissä pakoon. Jalopeura, suurin ja väkevin tästä matkueesta, juoksi +yhtä kyytiä pois koko meidän maastamme, ja mieli oli toistenkin lähteä, +mutta uupuivat kesken tiensä karhu ja hukka ja jäivät tänne Suomeemme. + + +KETTU, SUSI JA JALOPEURA + +Ennen muinoin eläinten valta-aikana sattui jalopeura tulemaan kipeäksi +eikä siinä tilassa taitanut kaitsea, mitä työtä toiset alamaisensa +eläjät tekivät, vaan makasi vuoteellaan. Kettu liuvari sitten koko työn +tekemisen heitti vallan pois ja juoksi joutilasna ympäri maata, missä +lienee juossutkaan. Susi tämän ketun käytöksen pani pahaksensa, sillä +itsekin olisi mielellänsä työstänsä vähäsen helpottanut ja huvitusajoa +metsiköissä ajellut, vaan ei arvannut, hupiopää, omin lupinsa lähteä. +Meni siis ja kanteli sairaalle jalopeuralle toisen päähän sanoen: "Tämä +kettu retkale ei huoli työssä istua, vaan kulkee kulkemistaan +mitättömänä maita mantereita." Jalopeura tämän kuultuansa suuttui +suuresti ja tuotti ketun luoksensa, kysyi: "Missäs joutilasna juokset, +miksi et työssäsi istu niinkuin on määrä sinulle?" -- "Olin aina minä +arvoisassakin työssä", vinkaisi kettu vastimeksi, "olin sairaalle +jalopeuralle lääkityksiä etsimässä." -- "Löysitkös jotakin?" kysyi +jalopeura jo mielihyvissään. "En vielä löytänyt, vaan olin juuri +löytämäisilläni", vastasi kettu, "olin vanhan riihen nurkassa asuvaisen +hämähäkin puheilla, ja se lupasi minulle hyvän neuvotuksen antaa." -- +"Niinpä lähde joutuisasti sitä uudellensa kysymään, sinä olet liukas +kieleltäsi, ehkä saat hämähäkiltä sanan soveliaan suolletuksi." Kettu +lähtee siitä maita mäkiä kiertämään, ja jonkin ajan matkalla +viivyttyänsä palasi jo takaisin. "Saitkos minkäänlaista tietoa?" kysyi +jalopeura häneltä. "Mikä saadessani", vastasi kettu. "No, minkä neuvon +sinulle hämähäkki antoi?" -- "Sanoi", selvitti kettu, "että susi jos +nyljettäisiin ja sen nahka pantaisiin sairaan paikan päälle, niin +paranisitte kohta." Mitäs ollakaan, jalopeura tämän kuultuansa tuotti +suden kotiin ja nyljetti sen samassa. Kettu liuvari läksi tiehensä. + + +KETTU JA JÄNIS + +Kerran tulivat kettu ja jänis yhteen. Kettu sanoi jänikselle: "Eipä +sinua kukaan pelkää." -- "Kukas sinua pelkää?" vastasi jänis. "Kaikki +minua pelkäävät", tuumasi kettu, "minulla on pitkä häntä, niin kaikki +luulevat minua sudeksi, kun matkan päästä näkevät, siksi minua pelätään, +mutta ei sinua pelkää kukaan." -- "Pannaan veto", sanoi jänis, "minä +näytän, että minua pelätään." Toinen suostui siihen, ja pantiin veto. +Läksivät sitten yhtenä kävelemään, niin jänis eräässä kohden havaitsi +lammaslauman aidan sivulla makaamassa. Sen keksittyään hyppäsi kohta +lammaslaumaan. Lampaat pelästyen sitä läksivät hyppäämään, minkä +kerkesivät. Jänis siitä ilosta, että hän nyt vedon voitti, rupesi +nauramaan ja nauroi niin mahdottomasti, että suunsa ristiin repesi, ja +siitä ruveten ovatkin kaikkien jänisten suut olleet ristiin halki. + + +ORAVA, NEULA JA KINNAS + +Orava, neula ja kinnas ovat hyvät ystävykset. Kerran tuosta kävi aika +heistä ikäväksi, niin päättävät lähteä yhtenä metsälle. Niin tehtiinkin. +Orava ja kinnas käyvät yksissä, neula lähtee kulkemaan erillänsä. Oli +sitten hyvän aikaa jo kävelty, eikä kukaan ollut vielä minkäänmoista +saalista saanut, josta alkoi jo paha mieli tulla metsästäjille, mutta +neula viimeinkin vesirapakon löysi. Tämän löydettyään huutaa hän +toisille: + + "Oi, oi, oravaisein, + kiidä, kiidä, kinnahaisein, + neula löysi löydön, + sai saalihin." + +Toiset tulevat juosten sitä saalista ottaakseen sinne, vaan neulan +löydöksen kun näkevät, ihmestyvät sitä, sanovat: "Tämäkö vain sinulla +saalista onkin, veikko?" -- "Ka, tämä", vastasi neula, "eikös sitä siinä +ole kyllin jo." -- "Voi sinuasi, mokoma, kun tänne meidät tyhjän tautta +houkuttelit", sanoivat vihoissaan toiset ja läksivät kotiinsa jättäen +metsästämisen sillä erää sillensä. + +Heitä seurasi neulakin, mutta huomenna saatiin metsää käymään +uudellensa, ja orava ja kinnas niin ikään kulkevat toistensa seurassa, +vaan neula kävelee yksinänsä. Kävellään siitä, minkä kävellään taas, +niin jo neula tervaskannon metsästä löysi ja huutaa niinkuin ennenkin +toisille: + + "Oi, oi, oravaisein, + kiidä, kiidä, kinnahaisein, + neula löysi löydön, + sai saalihin." + +Toiset juoksivat katsomaan kuin viimeinkin toivoen hyvällekin saaliille +pääsevänsä, vaan kun täällä tervaskannon näkevät, pistää tyhjään tulo +heidän vihaksensa, milteikä käyneet orava ja kinnas lyömään neulaa +sellaisesta petoksesta, kun hän suotta aikojaan kutsui heidät luoksensa. +Sovittiinhan asialta viimeinkin ja kuljettiin kaikki kolme metsästä +kotiin, orava ja kinnas yhdessä, neula yksinänsä. + +Maataan siitä yö, ja joutuu yöstä aamu, niin tuumitaan yhtäkaikki +metsälle lähteä uudellensa, saalis kun yhä oli saamatta. Jo sovitaankin +asialta ja lähdetään kolmannesti kolmen kesken kotoa, orava ja kinnas +yksissä, neula erillään heistä. Eivät toiset kuitenkaan löydä nytkään +tuon päiväistä, mutta neula yksin kävellessään seisahtuu aukealle +suolle, siinä yhdellä silmällään kaiken katselee ympäristön tarkkaan, +niin keksiipäs hirven suolla syömässä. Tuskin sen havaitsikaan, niin +pistihe sukkelasti kortteen sydämeen, ja hirvi siitä söi hänet kortteen +kera suuhunsa. Neula tuli siten nyt hirven vatsaan, vaan kun sinne +kerran pääsi, alapas tuosta hirviraukkaa ehtimiseen pistellä. Tätä ei +hirvi kaukaa sietänyt, vaan vaipui maahan kellelleen ja kuoli siihen +surkeasti. Sen keksittyään pujottelihe neula hirven vatsasta ulos ja +alkoi iloissaan huutaa huhuta: + + "Oi, oi, oravaisein, + kiidä, kiidä, kinnahaisein, + neula löysi löydön, + sai saalihin." + +Toiset toverit neulan huudon kyllä kuulivat, vaan pelkäsivät petosta +nytkin, niin arvelivat asiata sanoen toinen toisellensa: "Kunpa +toivoisimme neulalla jotakin saalista olevan, niin tokihan läksisimme, +vaan ehkä valehtelee nytkin kuin ennen." Tätä tuumien saivat ääntä +kohden kulkemaan kuitenkin ja tulivat paikalle, kussa hirvi oli +kuoliaana. No, sitäkös ihastuttiin nyt! Neulan saamaa saalista kinnas +katsoi, orava osoitteli, eikä tiennyt toinen ei toinen, mihin mennä, +kuhun saada ilosta, ihmeestä. Sanoi siitä heille neula nyt: "Minä kun +saaliin sain, niin olkoon sen keittäminen teidän toimessanne." Toiset +kuulivat käskyä ja rupesivat kohta työhön käsin: orava tervaskantoa +pilkkomaan puuksi, kinnas vettä kantamaan rapakosta, joten neulan +entisetkin löydökset tulivat heille hyväksi; keitos saatiin tulelle, ja +ruoka syntyi hyvä ja makea. -- Sen pituinen se. + + +KARHU TUOMARINA + +Eläinten kesken, joita oli susi, kettu, kissa ja jänis, nousi kerran +riita, eivätkä sopineet itse asialta. Haettiin silloin karhu tuomariksi, +että se heidän riitansa ratkaisisi. Karhu tuli ja kysyi riiteleviltä: +"Mitä te keskustelette?" -- "Me keskustelemme siitä, kuinka monta neuvoa +meillä kullakin hengenvaarassa ompi", vastasivat toiset. "No, montako +neuvoa sinulla on?" kysyi karhu ensinnä sudelta. "Sata", vastasi susi. +"Entä sinulla?" kysyy karhu ketulta. Tämä vastasi: "Tuhat." -- "Onkos +sinulla monta?" kysyy karhu vuoronsa jänikseltä. "Ei minulla ole kuin +pitkät jäljet", vastasi tämä. "Montakos on neuvoa sinulla?" -- "Ei kuin +yksi", vastasi kissa. + +Karhu tuosta kävi koettamaan nyt, kuinka kukin hengenhädässä neuvoillaan +aikaan tulisi. Ensinnäkin tarttui suteen kiinni ja pusersi sen kohta +hengettömäksi. Kettu pyörähti ympäri kun näki, mitenkä sudelle kävi, ja +karhu sai vain hännästä vähäsen kiinni, josta vieläkin on ketun hännässä +valkoinen pilkka. Jänis, jolla oli pitkät sääret, pääsi karkuun ja +pakeni pois. Kissa kiipesi puuhun ja lauloi sieltä: "Sataneuvo saatiin, +tuhatneuvo tyssättiin, pitkäsääri juosta saapi, yksineuvo puuhun pääsi, +pitää siinä paikkansa." -- Sen pituinen se. + + +SUSI PASSIN KATSOJANA + +Kulki kerran matkamiehiä tietä myöten, niin heiltä putosi tielle +sianlihakappale. Susi perästä tullen otti sen lihakappaleen siitä, vaan +kun tunsi sen suolaiseksi, niin sanoi: "Suu tuoretta toivoo", ja heitti +sen suustansa. Samassa näki hän sian porsaineen joen rannalla ja meni +ottamaan sitä. Sika rukoilemaan häntä, sanoi: "Elä ennen syö kuin minä +lapseni kastan." -- "No, kasta heidät", virkkoi susi suostuen toisen +pyyntöön. Sika silloin läksi porsaineen jokeen, vaan ei palannutkaan +sieltä, ui sen poikki toiselle puolelle. Susi jäi märkäsuin rannalle +katsomaan eikä tainnut sialle mitään. Siitä läksi metsään sitten ja +löysi sieltä pukin. Sen tavoitti nyt kiinni ja sanoi: "Nyt pääset tämän +maailman vaivoista ja vastuksista, minä sinut syön." -- "Odota vähäsen, +kunne maani käyn vakoamassa", sanoi pukki, "syö sitten, kun mielesi +tehnee." Susi tyytyi tähän, mutta pukki ei pitkältä arvellut, vaan +juoksi toisen vartoessa talon luona olevan väen tykö. Kun ei susi nyt +sitäkään saanut, meni hän suutuksissaan eteenpäin saalista saadaksensa. +Kohta löysikin tamman varsoinensa ja sanoi: "Minä syön tuon varsasi, +vastustahan sinulla siitä onkin vain, eikähän sinulla ole lupaa näissä +tienoin kävellä." -- "On minulla isännältäni passi, elä syö ennenkuin +saan sen näyttää", vastasi tamma, käänsi takapuolensa samalla ja +potkaisi sudelta leukaluun poikki, että se selälleen maahan lensi. Itse +juoksi tamma varsoineen tiehensä. "Voi hupsua, mikä olin!" kiljaisi +tuskissaan siinä nyt susi, "enhän minä pappi ollut, että olisin +tarvinnut antaa sian kastaa lapsiansa, en mittari, että olisin tarvinnut +päästääkseni pukkia maita vakoamaan, enkä ollut nimismiesnä, että minun +tamman passia tarvitsi katsella." -- Sen pituinen se. + + +VANHA KUKKO + +Oli linna ja sen isännällä vanha kukko. Ei ruvettu sitten linnassa enää +syöttämään sitä kukkoa, se kun vanha oli ylen, niin läksi kukko ruokaa +etsiäkseen kävelylle ja kuljeksi mieroa kauan. Kun ei hän sieltäkään +tahtonut elatustaan saada, päätti kukkoparka viimeinkin palata kotiinsa. +Tiellä tuli vastaan repo, kysyi: "Kunne matka, kukkoseni?" -- "Kotiin +kuljen", vastasi kukko, "ei tule mierolla toimeen." -- "Vie minut +kanssasi", sanoi repo. "En minä sinua viedä jaksa", vastasi kukko, "vaan +jos siipeni alle kirpuksi muutut, niin minä sinut vien." Repo muuttui +kirpuksi, ja kukko kätki hänet höyheniinsä. Kulkee siitä, kulkee aikansa +edelle päin, niin tulee susi vastaan, sanoo: "Minne menet, kukkoseni?" +-- "Tänne käyn kotiin", vastasi kukko. Susi tämän kuultuansa alkaa +pyrkiä matkaan, sanoo: "Ota kanssasi minut!" -- "Niinpä muutu kirpuksi +kylkeeni, niin minä sinut vien", vastasi kukko. Susi muuttui kirpuksi, +ja kukko pisti hänet semmoisena kylkeensä. Kulkee siitä vähän matkaa +taas, niin tuleepas vastaan karhu ja pyrkii niin ikään hänkin kukon +kotiin. Kukko käskee tämän niinkuin toistenkin muuttua kirpuksi, ja +karhu kun teki sen, niin pisti hänet kirppuna kainaloonsa. Siitä kun +aikansa kulkee sitten, niin jo pääsi kuin pääsikin entiseen kotiinsa ja +alkaa siellä linnan pihalla laulella: + + "Kukko kiikuu, kukko kiekaa, + kukolla kultainen kypärä, + isännällä ei mitänä, + ajoi kukkonsa kotoa!" + +Tästä suuttui linnan isäntä ja käski renkinsä tappaa kukon. Renki, josta +oli sääli kukkoa, se kun taisi niin komeasti laulella, ei sanonut sitä +työtä mielellään tekevänsä, koska semmoinen työ häntä inhotti. "Niinpä +vie se tuonne talliin vihaisten oritten sekaan, kyllä ne sen siellä +potkivat kuoliaaksi", tuumasi isäntä. Kukko pantiin nyt sinne, vaan ei +hänelle tullut mitään vahinkoa, sillä kun orit rupesivat potkimaan +häntä, virkkoi hän vain: "Tule, karhu, kyljestäni, syö mitä jaksat, tapa +jätteeksi jääneet!" niin samassa tulikin karhu, joka kirppuna kukon +kainalossa oli, söi mitä jaksoi isännän syöttöoriista ja tappoi, ruhtoi +viimeiset. No, tullaan toissa päivänä katsomaan kukkoa; kuningas itse +tulee talliin nähdäkseen, kuinka orit olivat kukkoa potkineet, vaan +tämäpäs onkin elossa vielä ja laulaa niinkuin ennenkin: + + "Kukko kiikuu, kukko kiekaa, + kukolla kultainen kypärä, + isännällä ei mitänä, + ajoi kukkonsa kotoa!" + +Oli sitten linnassa kaksitoista äkäistä, vahvaa härkää, niin sanoo +kuningas rengeillensä: "Laskekaa nuo härät kukkoa puskemaan, eikö tuo +heidän kauttansa hävinne ja heittäne hävytöntä huudantaansa." No, härät +lasketaan irti, vaan kun tulevat puskemaan kukkoa, tämä silloin laski +kirpun siipensä alta, ja se hukkana taas kävi härkiin käsin ja söi, +ruhtoi heidät kaikki, josta alkaa kukko laulaa niinkuin ennenkin: "Kukko +kiikuu, kukko kiekaa" j.n.e. Sen kuuli kuningas taas ja sanoi +vihapäissään palvelijoilleen: "Onhan meillä kaksitoista vihaista pässiä, +viekää kukko yöksi niiden luo navettaan, eikö tuo herenne kukkokiekaata +huutamasta." Ei muuta, viedään kukko nyt sinne ja jätetään pässien +sekaan. Nämä häntä puskea pukkiloimaan heti, vaan kukko tuohon neuvon +tiesi, laski vain höyhenistään kirpun, niin se revoksi muuttui samassa +ja repi, ruhtoi pässit pahanpäiväiseksi syöden heistä, minkä jaksoi ja +ennätti. + +Tullaan aamulla kukkoa katsomaan tuosta, miten sille on käynyt, niin +tämä elossa yhä, ja ovi kun aukaistiin vain, sieltä repo töytäisi +pihalle ja meni matkaansa, minne lie mennyt. Kuningas tästä tiedon +saatuansa suuttuu pahanpäiväiseksi ja sanoo: "No, henki siltä on +mokomalta elävältä saatava, josko millä kurin tahtonsa!" Näissä tuumin +lähteekin itse navettaan kukkoa omin käsin tappaaksensa. Kohta saikin +kukon kiinni ja väänti siltä niskat nurin, mutta kuollessaan vielä +virkkoi hänelle kukko: "Et sillä minusta pääse, josko kuolenkin; vielä +sinä kerran minun ääneni kuulet, vaan silloin onkin oma loppusi +lähellä." Linnan isäntä kuullessaan tämän miettii mielessään: "Syödä +tämä pitää, mokoma uhkailija, niin eikö tuo sitten huudantaansa +heittäne." Niissä mielin laitattikin kestipelit, joihin kutsuttiin +kaikki linnan läheiset herrat sekä muut, ja kukko valmistettiin +paistiksi. No, on jo sitten rahvas koolla kaikki, ja istutaan pöydän +ääreen, siinä ruvetaan syömään, niin linnan isäntä ottaa kukkopaistin +käsille, siitä leikkaa palan ja pistää suuhunsa sanoen: "Teit sinä +aikanasi monta hyvääsi, mutta et sinä enää kukkokiekaata huutele!" +Tuskin isäntä sen sai sanoneeksi, niin sillä erää kukkokin pisti päänsä +sanojan suusta ja lauloi niinkuin ennenkin: + + "Kukko kiikuu, kukko kiekaa, + kukolla kultainen kypärä, + isännällä ei mitänä, + ajoi kukkonsa kotoa!" + +Tämä kun isännän suusta kuului tämmöinen ääni, kaikki rahvas hämmästyi +sitä, ja syöntä jäi sillensä. Viimein, kun ennätti säikähdyksestään +tointua, huusi isäntä palvelijoilleen: "Siepatkaa kirves, ja kun kukko +vielä suuhuni tullee, niin lyökää pää häneltä poikki!" Palvelijat +tekivät niinkuin oli käsketty, ja tuskin pisti kukko taas päänsä isännän +suusta, niin paiskasivat kirveellä sitä; mutta kukko samassa veti päänsä +takaisin, ja kirves särkikin isännältä pään, josta kuoli niinkuin kukko +oli ennustanut. + + + + +VIROLAISIA ELÄINJUTTUJA + + +REPO JA VARPUNEN + +Varpunen teki pesänsä revon hankopuun latvaan. Tuli tuosta repo +hankopuuta maahan kaatamaan. Varpunen alkoi rukoilla, ettei hän sitä +tekisi. Silloin sanoi repo: "Kun sinä yhden pojan minulle annat, niin +minä sinun kanssasi sovin, vaan kun et antane, niin hakkaan oman +hankopuuni maahan." Varpunen antoi silloin oman poikansa revolle. Tämä +läksi metsään, söi siellä varpusen pojan suuhunsa ja tuli jälleen +hankopuuta maahan kaatamaan. Varpunen taaskin rukoilemaan, johon repo +vastasi: "Kun vielä yhden pojan minulle annat, niin minä luovun sinusta, +vaan kun et mitään antane, niin minä kaadan sinun pesäsi maahan." +Varpunen antoi siis vielä yhden pojan revolle, ja tämä läksi metsään +sitä varpusen poikaa syömään. Varpunen läksi silloin kylään, jossa oli +suuri koira, sitä rukoilemaan, että tulisi hänelle avuksi. Koira sanoi +tälle: "Tänään on kolmas päivä, kun perheen emäntä kotoa läksi, ja minun +kohtuni on vallan tyhjä, sen vuoksi en voi minä tulla." Varpunen virkkoi +silloin: "Tuossa näen minä tulee tänne päin muuan nainen, puuropytty +kädessä." -- "Kuinkas sen saisimme häneltä?" kysyi koira. -- "Minä +lähden, juoksen hänen edessään", vastasi varpunen, "ja kun hän +puuropytyn maahan panee ja tulee minua kiinni ottamaan, niin syö sinä +puuropytty tyhjäksi." Niin tekivätkin sitten. Nainen läksi varpusta +kiinni ottamaan, ja koira sill'aikaa söi hänen takaansa puuropytyn +tyhjäksi. Kun ei nainen saanut varpusta käteensä, läksi hän +puuropyttyänsä ottamaan pois, vaan koira oli sen jo tyhjentänyt. Siitä +läksivät koira ja varpunen varpusen pesän luokse, ja koira heittihe puun +alle makaamaan kuoliaan tavalla. Kohta tuli repo taaskin varpusen poikaa +saamaan, mutta varpunen sanoi: "Tuossa on puun juurella raato, eikö +siitä kyllin saa?" -- "Kun tämä raato on, niin tule ja noki sitä", sanoi +repo. Varpunen tuli nokkimaan. "Noki sen silmiä", sanoi repo. Varpunen +alkoi nyt koiran silmän ympärystä varovasti nokkia, jonka vuoksi repo +luuli koiraa raadoksi ja rupesi syömään häntä, mutta koira kavahti +maasta ylös ja murti revon kuoliaaksi. + + +SUSI JA REPO + +Susi ja repo olivat kerran häihin lähteneet perheenmiehen tietämättä. +Nämä olivat kahden kesken hääpöydän alla, söivät siellä lihaa, luita ja +leivän muruja, mitä pöydältä maahan putosi. Susi oli salaa myöskin +saanut olutta juodaksensa, josta viimein tuli juovuksiin. Nyt heräsi +hänessä laulun himo, ja hän kysyi revolta lupaa, sanoi: "Laulanko minä, +kuomaseni?" Repo vastasi: "Elä laula, meidät pieksetään." Susi ei siihen +tyytynyt, vaan kysyi toisen kerran revolta lupaa laulaaksensa. Repo +kielsi häntä kyllä, vaan sudella oli niin kiihkeä laulun himo, että +vielä kolmatta kertaa kysyi revolta lupaa ja tahtoi laulaa kaikin +mokomin. Repo sanoi silloin: "Kun sinulla niin kova kiihko on, niin +laula kuin laulat, kyllähän näet, kuinka suuren kunnian sillä voitat." +Susi nousi nyt pöydälle ylös ja lauloi siinä kerran. Kun häärahvas sen +nyt kuuli, että jo susi lauloi, niin usuttivat koirat hänen päällensä +antaen niiden repiä häntä, ja pieksivät häntä pahasti. Kun repo sen +näki, että koirat kiskoivat sutta, juoksi hän kamariin ja pisti päänsä +kuorekirnuun, että päänsä tuli kuoreeseen, ja läksi matkaansa. Kun +metsässä sitten taaskin kohtasi suden, valitti tämä, että häntä oli +kovasti pieksetty. Repo vastasi: "Ei sinua ole paljon pieksetty, minua +lyötiin yhä enemmän, niin että pääni on pilalle pieksetty." Susi tahtoi +nyt kulkea edelleen vielä, mutta repo sanoi: "Minä en saata muutoin +mennä, kun et minua selkääsi ottane." Susi silloin otti revon selkäänsä +häntä kantaaksensa ja läksi kävelemään. Suden selässä istuessaan alkoi +repo laulaa: "Sairas tervettä kantaa, sairas tervettä kantaa!" -- "Mitä +nyt laulat, kuomaseni?" kysyi susi. Repo vastasi: "Päästään hullu +jorisee, ei tiedä, mistä haastaa." + + +KARHU, SUSI JA REPO + +Karhu tappoi kerran härän ja kutsui suden ja revon vieraiksi, josta +jakoi lihan kolmeen osaan: yhden osan antoi sudelle, toisen revolle, ja +kolmannen otti itselleen. Karhu ja susi söivät omat osansa, mutta +revolla oli osansa tallella. Nämä ottivat siis revonkin osan pois. Repo +ei virkkanut muuta kuin: "No, no, kyllä minä teille tahdon kerran vielä +kostaa tämän." Kerran sitten tappoi taaskin susi härän, kutsui karhun ja +revon vieraiksi ja jakoi kullekin heistä osansa. Karhu ja susi söivät +oman osansa ja ottivat taaskin revolta hänen osansa pois. Repo sanoi +siihen: "Kyllä teidät kerran vielä paholainen perii." Nämä eivät +huolineet siitä, että repo näin uhkasi heitä, vaan söivät revon osan +suuhunsa. Sattui kerran tuosta, että repokin tappoi härän, niin kutsui +hänkin vuoronsa karhun ja suden vieraiksi. Nämä ottivat silloin revolta +lihan kaikki pois eivätkä antaneet palaakaan hänelle. Repo sanoi siihen: +"Minulle juohtui hyvä neuvo mieleen: minä lähden kylään ja pyydän sieltä +nuoren miehen avukseni." Sillä puheen läksikin kylästä apua saamaan +kohta. Toiset sen kuultuansa läksivät piiloon, ettei repo heitä +löytäisi; karhu nousi kuuseen, ja susi peittäysi risukoon alle. Repo oli +sillä välin kylästä avukseen saanut kissan ja pienen jalastaan kipeän +koiran. Kissalla oli häntä pystyssä selällä, ja koira liikkasi. Kun +karhu näki heidän tulevan, sanoi hän sudelle: "Repo tulee, kaksi nuorta +miestä keralla, toisella on keihäs olalla, toinen noukkii kiviä." Susi +vapisi pelosta tämän kuullessaan risuläjän alla; kuitenkin oli häntänsä +pää vähän näkyvissä. Kun kissa näki hännänpään liikkuvan, luuli hän sitä +hiireksi, tarttui häntään kiinni ja veti suden risukosta ulos, vaan kun +näki niin suuren elävän sieltä tulevan, säikähti hän sitä ja juoksi sen +saman kuusen latvaan, jossa karhu piilottelihe. Karhu, joka luuli +sudelle maassa jo tuhon tulleen ja nyt hänen omaa kaulaansa kysyttävän, +hyppäsi kuusesta maahan ja katkaisi kaulaluunsa. Susi juoksi peloissaan +samalla myöskin metsään, ja kaikki liha jäi revolle. + + +KARHU JA REPO + +Mies tuli kerran kaupungista kalakuorman päällä istuen. Matkalla löysi +hän revon, joka tien varrella makasi. Luullen tätä kuolleeksi otti hän +sen kalakuormallensa. Mutta tämä ei ollutkaan kuollut, tekihe vain +kuolleeksi. Kohta kyllä puri hän kalasäkin rikki, kaivoi kalat sieltä +pois ja hajoitteli ne maahan, josta viimein itsekin laskihe salaa +kuormalta alas, kuljetti kalat metsään ja alkoi pensaan juurella syödä +niitä. Sattuipa karhukin tulemaan sinne ja kysyi revolta: "Kusta, +kuomaseni, ne kalat sait?" Repo vastasi: "Pistin häntäni jokeen, niin +saaliin sain." Karhu kysyi: "Ka, voisinkohan minäkin samaten saada?" -- +"Saat kyllä", sanoi repo, "kun hyvin selkeä ja kylmä ilma on, ja paljon +tähtiä näkyy taivaalla, niin pistä häntäsi jokeen, niin kyllä tarttuvat +kaikki sen nenään." He odottivat siis, kunne oikein selvä ja kylmä ilma +tuli, niin läksivät kaloja pyytämään, tekivät avannon jäähän, ja karhu +pisti häntänsä jokeen. Repo käveli ympärillä ja lauloi: "Pitkä taivas, +kylmä taivas, tuota karhun häntään hyvä saalis!" Oli karhun häntä jonkin +aikaa joessa ollut, niin käski repo hänen koetella, jos kalat olivat +hännän päässä kiinni. Karhu rupesi tiedustamaan sitä, mutta jää oli +vasta ohut ja kirisi häntää nostaessa vielä. "Anna häntäsi vielä olla +siellä", sanoi silloin repo, "kunne niitä oikein paljon tulee." Karhu +jätti siis häntänsä vielä ajaksi avantoon, josta jälleen koetteli, jos +kaloja hännän päähän oli tarttunut, mutta häntä olikin niin kovasti +kiinni kylmettynyt, ettei jää enää kirissyt. Karhu koetti vetäistä +häntäänsä kerran, vaan ei voinut sitä irti saada. Vetäisi siitä jo +toisen kerran, vaan ei häntä liikahtanut. Repo sanoi silloin: "Vuota, +minä lähden kylästä apua saamaan." Karhu odotti sen aikaa nyt, kun repo +oli apua tuomassa. Mutta repo siitä lähdettyään juoksi kylän läpi niin +että koirat näkivät hänet ja läksivät kaikki juoksemaan jäljestä. +Paetessaan heitä juoksi repo karhun ohitse ja sitä tietä metsään sitten. +Koirat silloin karhun kaulaan kaikki repiäkseen häntä. Hädissään +kiskaisi karhu silloin häntänsä jäästä irti ja juoksi hännästään +verisenä revon jäljestä metsään. + + +MIES JA REPO + +Mies laitteli metsässä linnun paulaa. Repo tuli siihen, kysyi häneltä: +"Mitä, mies, siinä teet?" -- "Onnettomuutta", vastasi mies. Repo läksi +tiehensä, vaan tuli toissa päivänä katsomaan, mikä onnettomuus se olisi, +jonka mies oli tehnyt, ja pisti jalkansa koetteeksi paulaan. Tämä +tarttuikin siihen kiinni. Repo luuli tätä naurun asiaksi ja sanoi +nauraen: "_Eks sittu silmi ärra si sees_?" Mutta viimein näki hän, että +asia olikin totinen, niin että hän ei enää irti päässyt, ja sanoi: "Jos +nyt jostakin apu joutuisi, en muuten pääse minä vaivainen mihinkään!" +Tuli tuosta mies paulaansa katsomaan, ja revon kun paulasta löysi, mieli +tappaa hänet, mutta repo rupesi rukoilemaan ja sanoi: "Voit kyllä minut +tappaa, mutta kuinka paljon minusta saat, et sen enempää kuin kaksi +kypärää, vaan jos minut irti lasket, niin tahdon huomenna tehdä sinulle +suuremman hyvän." Mies laski revon irti, ja tämä käski hänen nyt panna +pienoisen kellon hänelle kaulaan. Sen tekikin mies, ja repo sanoi siitä +nyt hänelle: "Tule huomenna tien ääreen, ota hevonen, rattaat ja kirves +kanssasi, kaada metsästä puu ja nosta se rattaille; minä juoksen +sill'aikaa metsässä niin että kello kalisee minun kaulassani, ja kun +siitä karhu tulee ja kysyy: 'Kuka siellä metsässä on', niin sano: 'Se on +kuninkaan metsästäjä'." Niin tekivätkin. Mies meni tien ääreen, hakkasi +siellä puita niinkuin repo oli häntä neuvonut. Kohta kyllä tuli siihen +karhu ja kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" -- "Hakkaan puita", +vastasi tämä. Vaan kun karhu kuuli sen kellon kilisevän, joka revon +kaulassa oli, kysyi hän mieheltä: "Kuka siellä metsässä on?" -- +"Kuninkaan metsästäjä", vastasi mies. "Kunnekas sitten minä lähden?" +sanoi karhu. "Mene, rupea tuonne minun rattailleni makaamaan", virkkoi +mies. Karhu meni ja rupesi miehen kuormalle maata. Repo tuli silloin +miehen luokse ja sanoi: "Terve, terve, mies, mitä sinä siinä teet?" Mies +vastasi: "Hakkaan puita." -- "Mikä sinun kuormasi päällä on?" kysyi +repo. "Vanhoja riihipuita", vastasi mies. "Lähdemmekö kotiin menemään?" +kysyi repo. "Lähdemme", sanoi mies, ja he läksivät kotiinpäin kulkemaan. +Mies pisti kirveensä vyön alle tätä tehdessään. "Katso, mies pitää +kirveensä vyön alle, vaikka pölkkyjä on kuormallinen", sanoi repo, +"etkös lyö kirvestäsi pölkyn päähän?" Mies silloin otti kirveensä ja löi +sillä karhua päähän, että se kuoli. "Enkös nyt hankkinut sinulle +suuremman saaliin", sanoi miehelle repo ja juoksi itse metsään. + + +SAMMAKKO JA VARIS + +Sammakko kurisi joessa. Kun varis tämän kuuli, tahtoi hän sitä kiinni +ottaa ja asettui joen kaltaalle, jossa vahti, vartioitsi niin kauan, +kunne sai sammakon kiinni. Tämä rupesi rukoilemaan varista, että se +hänet irti laskisi, mutta varis ei kuullut sammakon rukoilemista eikä +laskenut häntä irti. Sammakko rupesi silloin kiittämään varista ja +sanoi: "Ah, kuinka kauniit housut sinulla jalassa on!" Varikselle tuli +hyvä mieli, kun sammakko häntä kiitti, jonka tähden sanoi: "Tahdotkos +nähdä, miten takaa ovat vielä kauniimmat?" Hänen tätä sanoessaan pääsi +sammakko irti ja hyppäsi jokeen. Siellä alkoi varista soimata sitten ja +sanoi: "Variksella vanhat housut." Varis olisi kyllä ottanut sammakon +vielä kiinni, vaan ei saanut enää käteensä. + + +KOIRAN OIKEUDENKÄYNTI + +Muudan isäntä ei syöttänyt koiraansa hyvästi. Hän ei sille antanut muuta +kuin luita ja mitä ihmisten syötyä jäi jäljelle leivänmuruja vähän. +Koira ei tyytynyt siihen, vaan läksi valittamaan oikeuteen, jossa kertoi +asiansa ja kohtansa, kuinka perheenmies hänen kanssansa teki. Oikeus +julisti hänelle kyllä hyvän päätöksen ja sanoi: "Isännän pitää makuuttaa +sinua kesän aikaan pehmoisella päänaluksella, talvella villavakassa, ja +leipää, lihaa antaa sinun syödäksesi." Koira oli siihen päätökseen +varsin tyytyväinen ja läksi kotiinsa kulkemaan, mutta pitääkseen tätä +päätöstä mielessään hoki hän alinomaa itsekseen, mitä oikeudessa hänelle +oli sanottu. Tiellä tuli repo häntä vastaan ja kysyi, missä hän oli +käynyt ja minne hänen piti menemän. Koira puhui nyt revolle koko +kohtansa, minkä asian tähden hän oli matkalla ja kunne hän kulki. Sen +kuultuansa oli repo ihastuvinaan sitä, että koira oli oikeudessa asiansa +voittanut ja isäntänsä päälle tuomion saanut. Siitä rupesivat +kahdenkesken juttelemaan sitten tästä oikeuden päätöksestä ja +kaikenlaisista asioista. Mutta tämmöistä lystiä pakinaa pidettäessä +unohti koira koko sen päätöksen, minkä oli saanut, ja kun toisistaan +viimeinkin olivat eroamassa, kysyi hän revolta: "Mitä se olikaan, +kuomaseni, mitä sinulle asioistani äsken ikään puhelin?" Repo vastasi: +"Sitä sinä minulle puhuit, minkälaisen päätöksen sinulle oikeus +toimitti, että isäntäsi pitää sinulle luita ja palaneita leivänkuoria +ruoaksi antaa, sinua suven aikaan lastukoolla ja talven aikaan +lumihangella makuutella." Koira läksi tämän kuultuaan pahoilla mielin +kotiinsa, eikä ollut hänellä sen parempata oikeutta kuin ennenkään. + + +KARHU JA MIES + +Mies kynti peltoaan metsässä ja kylvi naurista maahan. Tuli tuosta karhu +hänen luoksensa ja sanoi: "Terve, terve, mies! Mitäs siinä teet?" Mies +vastasi: "Kylvän viljaa maahan, mutta mitä minä siitä saan, sen syövät, +hävittävät metsän lintuset." Karhu sanoi: "Maksa minulle palkka, niin +minä hoidan, etteivät linnut saa vahinkoa tehdä." -- "Kyllä", vastasi +mies, "vaan mitäs palkoistasi tahdot?" -- "Päällimmäiset minulle, +alimmaiset sinulle", sanoi karhu, kun luuli näet miehen kauraa tekevän; +vaan mies ei tehnytkään kauraa, mutta naurista, jonka vuoksi vastasi: +"Olkoot päällimmäiset sinulle, kun sinä vain kylvökseni hyvästi hoidat." +Karhu hoiti nyt kaiken suven miehen nauriita ja luuli niitä kauroiksi. +Syksyllä nyhti mies nauriit maasta, leikkasi naatit pois ja jätti ne +halmeelle, mutta nauriit vei hän kotiinsa. Hänen halmeelta lähdettyään +tuli karhu sinne sitä osaansa perimään, jonka mies keväällä oli +luvannut, mutta halmeelle tultuaan näki hän, ettei kauroja ollutkaan, +ainoastaan naatit nauriista olivat jäljellä. Tästä suuttui kyllä karhu, +mutta minkäs hän teki. Toissa keväänä kylvi mies samaan maahan kauroja. +Karhu tuli taaskin siihen luullen miehen nytkin tekevän naurista ja +kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" Mies vastasi: "Kylvän siementä +maahan, vaan mitä siihen kasvaa, sen syövät metsän lintuset." Karhu +sanoi: "Maksa minulle, niin minä hoidan sinun kylvöksesi." -- "Mitäs +tahdot palkoistasi?" kysyi mies. "Päällimmäiset sinulle, alimmaiset +minulle", sanoi karhu siinä luulossa, että mies nytkin teki naurista. +"Niinpä olkoot alimmaiset sinulle, kun sinä viljani hyvin hyvästi +hoidat", sanoi mies. Karhu hoiti nyt miehen kauramaata kaiken suvea. +Syksyllä tuli mies, leikkasi kaurat, korjasi ne ja vei kotiinsa. Hänen +näin tehtyään tuli karhukin omaa osaansa saamaan, vaan aituukseen +tultuaan näki hän, ettei siinä nauriita ollutkaan, ainoastaan kauran +sänki oli jäljellä maassa. Tästä sai miehen päälle syytä taaskin ja +sanoi itseksensä: "Minä lähden ja pari härkää häneltä otan kostoksi!" +Siihen uhkaukseen jäi asia. Talvella läksi mies puita tuomaan metsästä, +niin tulikin karhu ja tahtoi mieheltä ottaa härät. Mies ei tahtonut +härkiään antaa, vaan riiteli vastaan. Repo tuli silloin heidän riitansa +ratkaisijaksi ja kysyi salaa mieheltä: "Mitä tämä sinulta tahtoo?" Mies +vastasi: "Tämä tahtoo härät minulta ottaa." Repo neuvoi silloin miestä +ja sanoi: "Pane minulle kolme kehränvartta kaulaan, niin minä menen, +juoksen metsässä, että ne kehränvarret kalisevat, ja karhu kuulee sen. +Kun sitten sinulta kysyy: 'Kuka siellä metsässä on?' niin vastaa: 'Se on +tuolta linnasta tullut metsästäjä, joka pyytää peuraa, karhua'." Tämän +neuvon mukaan tekikin mies, pani kolme kehränvartta revon kaulaan, ja +repo alkoi juoksennella metsässä niin että kehränvarret kalisivat. +Kuullessaan tämän kysyi karhu mieheltä: "Kuka siellä metsässä kulkee?" +Mies vastasi: "Linnan metsimies pyytää siellä peuraa, karhua." -- +"Kunnekas pääsen nyt minä?" kysyi karhu. "Mene tuonne taakse piiloon", +sanoi mies. Karhu teki niinkuin oli neuvottu ja asettui reen suojaan +piilottelemaan. Samassa tuli repo metsästä miehen luokse ja kysyi +häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" -- "Hakkaan puita", vastasi mies. +Repo kysyi taas: "Mikä tuolla reen ääressä ompi?" -- "Vanha, palanut +pölkky", sanoi mies. "Kun pölkky lienee, niin se on reelle nostettava", +virkkoi repo. Mies kun tämän kuuli, kallisti karhun rekeensä. "Hiljaa, +hiljaa", sanoi karhu, josta ei tämä mieleen ollut, mutta repo sanoi +siihen: "Se on puussa kävijän tapa, että hän pölkyn köyttää rekeensä", +ja samassa nuorittikin mies karhun köysillä kiinni. Taaskin sanoi repo: +"Puussa kävijän tapa on, että hän kotiin lähtiessänsä iskee pölkyn +päähän kirveensä." Mies kun tämän kuuli, löi kirveellään karhua päähän, +ja tämä siihen heittikin henkensä. + + +MIES JA REPO + +Mies oli linnun paulan metsään virittänyt. Tähän oli repo sattumalta +tarttunut. Se oli varhain aamulla, kun tämä tapahtui; hän nauroi siis +koko asialle ja sanoi paulassa ollessaan itseksensä: "Kyllä se +huomisaamuna ottaa minut pois." Sai siitä jo aamukin kuluneeksi, niin +sanoi repo itseään lohdutellen: "Kyllä se murkinan aikaan ottaa minut +täältä." Vaan jopa ennätti murkinankin aika kulua, niin tuumasi +itsekseen: "Kyllä se illan tullen päästää minut tästä." Kun alkoi jo +ehtoo joutua, eikä ketään näkynyt, kuulunut, lohduttelihe repo sanoen: +"Jos en ennen ehtoota täältä pääsekään, kyllä se mies viimeistäänkin yön +käsistä pelastaa minut." Viimein tulikin paulan isäntä katsomaan +ansaansa. Repo kun tämän näki, huusi jo etäältä hänelle: "Minkätähden +sinä häjynilkisiä paulojasi metsät kaikki täyteen ajat, ei pääse enää +mistään rauhassa kulkemaan, nyt on hyvän aikaa tässä minulta hukkaan +mennyt." -- "Olisihan sinulla tilaa ollut syrjästä ohitse kulkea!" sanoi +mies. Repo vastasi: "Ka, olikos minulla kiireissäni aikaa onnettomia +paulojasi kierrellä!" -- "No, kuinkas meidän kesken sitten asia jääpi?" +kysyi mies, "annatkos rahaa, vai ennenkö annat turkkisi?" -- "Kyllä +ennemmin turkkini annan", vastasi repo. Luuli näet miehen vain pieksevän +häntä ja sitten irti laskevan, että hän toiste muistaisi paremmin +varoittaa itseänsä. Mutta mies ei sitä tehnyt, vaan tappoi revon, ja +nahan otti itsellensä. + + +KOIRA JA SUSI + +Koira oli karjaa katsomassa, niin susi joka päivä tuli hänen luoksensa +ja sanoi: "Sinä voit karjastasi jotakin antaa minulle, kun sinulta +ulottuu." Koira vastasi siihen: "Ei, veikkonen, minun pitää vaivaa nähdä +ja karjaa hoitaa, vaan sittenkään ei anneta minulle siitä vaivasta +mitään, kuinka voisin minä siis sinulle jotakin luvata?" -- "Sinä et +siis lupaa mitään?" sanoi susi, "minä tulen huomenna jälleen." Toissa +päivänä tulikin sitten jälleen ja pyysi koiralta rekivetohevosta, mutta +koira ei luvannut. Susi pyysi nyt lupaa tullakseen huomenna jälleen. +Luvan saatuansa tuli hän määräaikana taaskin ja pyysi koiralta varsaa. +Tämä ei ollut koko anomusta kuulevinaan. Susi silloin läksi matkaansa +niinkuin ennenkin, vaan tuli huomenna uudelleen ja pyysi koiralta +vuohta. Koira ei sitäkään antanut. Nyt läksi susi metsään katuvaisella +mielellä, kun hän tyhjää vaivaa oli nähnyt koiran luona käydessänsä. +Viimein palasi hän koiran luokse vielä kerran elostaan ja olostaan +juttelemaan. Koira kävi häntä kohtaan sääliväiseksi, jonka tähden antoi +hänelle hyvän neuvon sanoen: "Meidän talossa tulee syksyllä häät +vietettäväksi, tule sinäkin häihin, niin saat vaivasi palkituksi." Tähän +neuvoon oli susi varsin tyytyväinen, ja kun syksyllä joutuivat häät +pidettäviksi, ja vieraita käytiin kutsumassa, tuli hänkin häihin +niinkuin koira oli luvannut. Siellä sai hän syödä ja vähän juodakin, +josta tuli juovuksiin. Ei aikaakaan, niin sanoi koiralle: "Laulaa +mieleni tekevi, sanat suussani sulavat." Koira koki kieltää häntä, mutta +tämä, jolla oli erinomainen laulun halu, pyysi yhä vain lupaa +laulaaksensa. "Niinpä lausuhan muuan lause!" sanoi viimein koira. Susi +alkoi nyt laulaa, mutta samassa tunsi hänet häärahvaskin, antoivat +hänelle selkään ja pieksivät puilla paalikoilla hänet pahanpäiväiseksi. + + +KOIRA JA REPO + +Paimenet olivat karjaansa kaitsemassa ja koira heidän kanssansa. Repo +kävi yhä koiran kanssa kisaamassa, mutta koira oli arka eikä tohtinut +repoa purra kuoliaaksi. Tätä kaipasivat paimenet yhä, että koira ei tapa +repoa. Siis pitivät tämän neuvon. He leikkasivat koiran hännästä palasen +pois, ja niin läksivät lapset taaskin koiran kanssa karjaan. Sinä +päivänä ei repo tullutkaan kisaamaan, missä lienee ollut muualla. +Ehtoolla läksivät siis lapset kotiin, niin kysyivät vanhemmat: "Kävikö +repo taaskin koiran kanssa kisaamassa?" -- "Ei käynyt", vastasivat +lapset. "Niinpä menkää huomenna jälleen sinne, kyllä se silloin tulee", +sanoivat vanhemmat. Sen tekivätkin lapset, ja kohta tuleekin repo koiran +luokse, josta alkavat juosta, kisailla keskenänsä. Viimein tarttuu repo +koiraa hännän päähän kiinni, vaan se kun oli kipeä, kävi koira +vihaiseksi ja puri revon kuoliaaksi. Niin hävisi siis repo. + + +HÄMÄHÄKKI JA MUURIAISET + +Paimenet olivat muuriaispesän polttaneet, syystä että muuriainen oli +kovasti purrut heitä. Tähän ei muuriainen tyytynyt, hän tuli vihaiseksi; +vaan ei ollut hänellä niin paljon voimaa, että sen tautta olisi +pieksänyt paimenet, että he hänen pesänsä polttivat. Sentähden meni hän +vihoissaan Jumalan luokse ja kaipasi kiivaasti paimenten päähän, että he +laitumella käydessään aina pudottelivat paljon leivänmuruja maahan; +mutta pesän polttamisesta ei hän tahtonut Jumalalle virkkaa mitään +siksi, että hän itse ensinnä oli purrut paimenia. Jumala sanoi: "Voipi +kyllä olla niinkuin sanot, mutta sinulla ei ole vierasta miestä, joka +sen todistaisi; mene ja tuo itsellesi todistaja." Muuriainen läksi nyt +vierasta miestä hakemaan ja sanoi mennessään itseksensä: "Minun pitää +hämähäkki hakeakseni, kyllä se mies tietää minun ja paimenten välillä +todistaa oikeuden, sillä hän elää ikänsä noiden koirien kanssa +karjamailla." Kohta tapasikin hämähäkin ja sanoi tälle: "Tule nyt, +veljeni, minulle todistajaksi, sillä minä käyn paimenten kanssa +käräjätä." Hämähäkki kysyi: "Mikäs riita teillä sitten on?" Muuriainen +ei selittänyt riitaansa hämähäkille, mutta sanoi hänen kysymykseensä: +"Sinun pitää tulla, et saa viivytellä, Jumala itse on siitä käskyn +antanut." Tämän kuultuaan läksi hämähäkki todistajaksi. Kun siitä +Jumalan luo tultiin, kysyi Jumala: "Oletkos nähnyt, että paimenet paljon +leivänmuruja maahan pudottavat?" Hämähäkki vastasi: "Siihen ei ole +paimenten syytä, niillä ei ole sopivaista kohtaa, missä kaikki pienetkin +murut mahaansa söisivät, eikä pöytää, jolla leipäänsä murtaisivat." +Jumala sanoi silloin: "Se on kyllä oikein, mitä sanot ja todistat; mutta +sinä muuriainen, jäät valehtelijaksi, minkätähden sinä omaa +lähimmäistäsi asiatta vihaat?" Samassa antoi hän muuriaiselle kepillä +selkään ja viskasi hänet taivaasta maahan, niin että hän keskeltä +puoleksi katkesi; mutta hämähäkin laski hän köydellä taivaasta maahan, +siksi että hän todisti oikeuden. Tästä syystä on hämähäkillä tänäkin +päivänä omat verkkonsa köysinä, että hän voipi sekä ylöspäin nousta että +maahan laskeutua, mutta muuriainen on ijäti kahdesta kappaleesta +niinkuin hän taivaasta maahan pudotessa oli jäänyt, keskeltä hoikka, pää +ja perä paksut. + + + + + + +IV OSA + + + + +IHMEELLISET SEPÄT + + +Vapahtaja ja Pyhä Pietari kulkivat kerran yhtenä tätä maailmaa +katsomassa, hevosella ajoivat; vaan kun oli talvinen aika ja tiet jäiset +ja koleat, niin putosi hevosen jalasta kenkä. Sattui sitten paja olemaan +tien varrella siinä, niin siihen poikettiin sepän luokse pudonnutta +kenkää uudistuttamaan. Hevosensa kiinnittivät rekinensä pajan nurkkaan +ja kävivät itse ovesta sisälle. Täällä seppä paraillaan takoi +rautavannetta uuteen oluttynnyriin ja olikin työnsä toimessa niin +uskollinen, että ei vierasten tuloa paljon huomannutkaan. Pyhä Pietari +kysyi silloin, josko hän pajaa saisi lainaksi raiskaantunutta +hevosenkenkää korjataksensa, taikka tahtoisiko seppä itse ottaa sitä +uudistaaksensa. Tähän ei seppä vastannut sanaakaan, nosti vain vasaransa +ilmaa kohden ja takoi takomistansa. Pyhä Pietari kysyi vielä toiste ja +aina nöyremmillä sanoilla samaa asiata, mutta seppä ei ollut häntä +kuulevinaankaan. Matkustavaiset rupesivat nyt pelkäämään sepän olevan +kuuron eli hassun ja läksivät pajasta pois toivoen toisen pajan +löytävänsä, jossa hevosenkengän saisivat parannetuksi. Kun siitä vähän +matkaa olivat kulkeneet, tuli vanha pahanpäiväinen akkakäpä heidän +vastaansa. Pyhä Pietari, jolla ohjat olivat kädessä, pidätti silloin +hevostansa ja kysyi akalta: "Tietäisitkö sanoa, oliko tuo seppä, jonka +luota tulemme, hurjapäinen, vai mikä häntä vaivaa, kun ei hän +puheeseemme mitään vastannut?" -- "Mitä muukalaisia te, miesparat, +olette, kun ette tiedä ja tunne, että meidän uljas seppämme +viisaudessaan kuurona ja mykkänä kohtelee kaikkia, jotka eivät +tietämättömyydessään osaa häntä päämestariksi mainita. Palatkaa nyt +pajaan takaisin ja puhutelkaa häntä siksi, niin kyllähän näette, eikö +hänen käytöksensä kohta muutu teitä kohtaan ystävälliseksi." + +Matkustavaiset käänsivätkin hevosensa heti ja ajoivat kiireimmittäin +sepän luokse takaisin käskien vielä akankin seurata heitä sinne, että +siellä muka kostaisivat häntä neuvon antamisesta. Pajalle päästyä astui +Meidän Herramme ensiksi sisälle ja sanoi: "Ylimestari mainio! +Lainaisitko pajaasi vähäksi aikaa meille?" Seppä kohta mulisti silmänsä +kysyjään päin ja sanoi: "Toimittakaa vain, hyvät vieraat, työnne minun +pajassani, kunnia kunnian antajalle ainakin." Sillä puheen jätti hän +vasaran kädestänsä sekä heitti rautavanteensa nurkkaan ja jätti koko +pajan vierasten valtaan lähtien itse pois koko paikasta. + +Nyt tarttui Meidän Herramme pihtiin ja vasaroihin käsin. Vanha, kulunut +hevosenkenkä pistettiin ahjoon, ja sysiä korjattiin ympärille. Pyhä +Pietari polki paljetta, minkä jaksoi ja kerkesi, joten rauta kohta +saatiinkin tulehtumaan, eikä aikaakaan, niin oli jo kenkä alasimelle +otettava; mutta nyt tarvittiin hevosen jalasta mitta, isoksiko tuota +uutta kenkää tehtäisiin. Kun ei nyt pajassa löytynyt pärettä eikä +muutakaan puun lastua, josta olisi mitta tehtynä, meni Meidän Herramme +pihalle, leikkasi veitsellään yhden jalan hevoselta poikki ja toi sen +pajaan, että siitä kengän koko nähtäisiin. Otti sitten raudan ahjosta ja +takoa nakutteli sitä vähän aikaa alasimella, niin tuossa oli jo kenkä +valmis. Ei muuta kuin uusia nauloja taottiin vielä, ja hevosen jalkaan +kiinnitettiin se uusi kenkä. Siitä vietiin jalka paikallensa sitten ja +pantiin sovittelemalla hevosen alle. Tätä tehtäessä tuli Meidän Herramme +havaitsemaan, että toisetkin kolme kenkää olivat huonoja ja +putoamaisillaan, jonka vuoksi leikkasi kaikki ne kolme jalkaa hevoselta +ja toimitti pajassa niihinkin uudet kengät niinkuin ensimmäiseen, jonka +jälkeen sovitti taas hevosen jalat paikoillensa. + +Sen työn tehtyään kävivät matkamiehet sepälle tarjoamaan maksua pajan +lainasta, vaan tämä kun ei tahtonut mitään palkintoa, vaan sanoi: "Kissa +kiitoksella elää, koira pään silittämisellä", jättivät he hänelle +hyväiset ja istuivat rekeensä. Vierasten pois lähdettyä meni seppä vasta +pajaansa. Hän oli syrjästä katsastanut, kuinka matkustajat uudella +tavalla hevosen jalasta mittaa ottivat ja kengät kavioihin kiinnittivät. +"Tuo taitohan olisi minullekin sopiva", tuumasi hän itsekseen, vaan ei +muuta vielä ennättänyt, kun jo matkustajat palasivat pajaan takaisin. +Vasta reessä istuessaan olivat muka muistaneet palkatta jääneen sen +akan, joka heidät neuvoi sepän luokse takaisin. Toivat hänet siis +myötänsä pajaan, josta vasta olivat lähteneet, palkitakseen häntä. Sepän +nähden otti nyt Meidän Herramme suurimmat pihdit, mitkä pajasta löysi, +joilla tavoitti akkaa niskasta kiinni ja pisti ahjoon keräten sysiä +hyvästi ympärille, josta käski Pyhän Pietarin polkea paljetta. Tämä pani +puhaltimen käymään, joten akka ahjossa kituen ja ähkäen kohta +tulehtuikin, eikä aikaakaan, kun oli jo valmis taottavaksi. Pitkillä, +vahvoilla pihdeillä otti silloin Meidän Herramme akan ahjosta ja laski +alasimelle käskien Pyhän Pietarin ruveta takomaan. Pyhä Pietari nosti +moukarinsa ja alkoi kaikin voiminsa sillä lyödä lynnähyttää, jota työtä +ei kauan tarvinnut tehdäkään ennenkuin jo akka alkoi uudelleen luitansa +liikahutella. Silloin otti Pyhä Pietari pienemmän vasaran, jolla +taottavaansa siisti ja tarkemmin valmisteli. Nyt olisi vielä vettä vähän +tarvittu. Pyhä Pietari etsi vesiastiaa pajasta, vaan kun ei löytänyt, +otti tuon vanhan pärevasun, minkä pajan nurkasta löysi, sillä toi vettä +kaivosta sitten ja valeli akkaa päästä varpaisiin asti. Tästä virkosi +taottavansa täyteen eloon kohta, vaan ei ollutkaan enää vanha akka, +mutta muodoltaan ja koko vartaloltaan ihana ja kaunis neito, joka +monenkertaisesti kiittäen matkustajia hyppien keikkuen läksi pajasta +maisiin matkoihinsa, eivätkä pitemmältä viipyneet matkustajatkaan siinä, +mutta läksivät hekin tiehensä. + +Yksikseen pajaan jäätyänsä alkoi seppä itsekseen tuumia: "No, kyllähän +olivat noiden miesten teot kummallisia, vaan olenhan minäkin seppä, ja +näinhän minä, miten he tekivät, mikäs siinä, etten voisi minä +samanlaisessa työssä onnistua." Hänen näin itsekseen puhellessaan +tulikin muuan mies hevosineen pajan ovelle ja pyysi seppää hevostansa +kengittämään. Seppä kohta päätti uutta taitoansa näyttää ja kysyi +mieheltä: "Uuteenko kenkään hevosesi pannaan, vai korjataanko vanhat?" +-- "Parasta uuteen panee", vastasi mies. Seppä silloin käski miehen +pirttiinsä istumaan ja sitten vähän ajan päästä tulla uudesta +kengitettyä hevostaan ottamaan. Mies meni niinkuin käsketty oli, ja +seppä hyvän piilukirveen käteensä saatuaan sivalsi sillä hevoselta +kaikki neljä jalkaa poikki, vei ne pajaan ja rupesi siitä uudesta +raudoittamaan. Työ kävikin helposti kyllä, vaan kun raudoitettuja +jalkoja rupesi paikoillensa asettamaan, siinä ei taitonsa auttanutkaan. +Hän painoi, pusersi jalkoja ja vieläpä puhalsikin aina toisinansa, vaan +nämä eivät laisinkaan tarttuneet hevosen ruumiiseen kiinni. Hevonen oli +jo kuolemaisillaan ja heittikin viimein sepän käsissä henkensä. Nyt ei +muu kuri auttanut enää, vaan täytyi hinta hevosesta maksaa miehelle. +Tämä pisti sepältä saamansa rahat taskuunsa ja läksi matkaansa kiroten +hevosensa menettämistä. + +Seppä yksikseen pajaan jäätyään ei asiata sillensä jättänyt, vaan päätti +uhallakin uuteen, vasta näkemäänsä sepän taitoon opetellaita, ja kun +vanha äitipuolensa ikään sattui tulemaan pajaan häntä murkinalle +kutsumaan, niin otti sen ja paiskasi ahjoon kooten sysiä peitteeksi +hyvästi ja saattoi paljetta polkemalla ämmän tulehtumaan. Tämä ahjossa +kitui ja kirisi, vaan seppä ei tuosta huolinut, polki vain paljettansa +aina kiivaammin luullen sillä tavoin ihanankin neidon aikaansaavansa, +vaan eipäs onnistunutkaan tämä työ sepälle. Akka ahjossa paloi tuhaksi, +ja kun seppä palamatta jääneet luut viimeinkin keräsi, ei niistä tullut +mitään, paha karsi vain täytti pajan. Tuosta kävi jo sepän mieli +karvaaksi, ja tuskissaan läksi hän niitä matkustavaisia seppiä ajamaan +takaa, jotka hänet näin pahasti pettivät. Saavuttikin heidät, ja kun +siinä nyt itkusilmin puhui, päivitteli, kuinka kurjasti hänelle oli +käynyt, alkoivat matkustajat sääliä häntä ja lupasivat palata hänen +pajaansa katsomaan, olisiko tuolla jotakin tekemistä. Sinne kun tulivat, +makasi hevosen raato kuolleena pajan ovella ja jalat poikki katkaistuina +vieressä. Meidän Herramme ja Pyhä Pietari ottivat silloin kaksi jalkaa +kumpikin ja rupesivat sovittelemaan niitä paikoillensa. Jalat +tarttuivatkin kohta kiinni paraten terveiksi, ja kun siitä nyt hevosta +vähän vain takapuoleen potkaistiin, se samassa kavahti seisoallensa +ehompana entistänsä. Nyt mentiin pajaan, jossa seppä surumielin poimi ja +keräsi viimeisetkin luusipaleet ahjosta sanoen: "Tuossa minäkin rupesin +pyrkimään kunniasepäksi niinkuin tekin, hyvät vieraat, olette, vaan ei +menestynytkään se työ minulta, haaskasin vain vanhan äitipuoleni, ettei +ole minulla enää, kuka ruokanikaan valmistaisi ja yötilani tekisi; +auttakaat, hyvät vieraat, minua, niin teille toimitan kunnollisen +maksun." + +Matkamiehet, joista seppärukan hätä ja suru kävi sääliksi, lupasivat +tehdä, minkä suinkin taitaisivat, häntä auttaaksensa. Käskivät sitten +sepän mennä kapalla vettä tuomaan, kokosivat sillä aikaa kaikki +palaneesta akasta jälelle jääneet luusipaleet ja viskasivat ne ahjoon, +josta sysiä keräsivät päälle; ja kun vähän aikaa paljetta olivat +polkeneet, poimittiin ne luusipaleet aivan tulipunaisina rautakauhaan +sieltä ja heitettiin vesikappaan jäähtymään. Vähän aikaa löyhysi kapasta +savu, ja vesi särisi, vaan kun vesi asettui, läksi kapasta aika +marakatti, joka ilosta kiljuen parkuen juoksi sepän syliin. Seppä tätä +outoa ystävätä vähän oudosteli, vaan ei auttanut vierasteleminen, +marakatti vain hyppäsi sepän kaulaan nuuskien hänen suutansa ja +silmiänsä, vieläpä sysäsi pitkän kieliliuskansakin suustaan ja alkoi +sepän poskia nuoleskella. Tuohon toveriinsa täytyi sepän viimeinkin +tyytyä, ja tuntemattomat vieraat läksivät hänen pajastansa iäksi +päiväksi matkoisa. -- Sen verran sitä. + + + + +MIEHESTÄ, JOKA MAAT LENTI LINTUNA, VEDET UI KALANA + + +Vapahtaja ja Pyhä Pietari kerran kävelivät tietä myöten yksissä ja +tulivat muutamaan taloon, jossa oli mies peltoa kyntämässä. He menivät +kyntäjän luokse ja kysyivät, hänkö taloa isännöitsi. "On meitä kolmekin +veljestä talon isännyydessä; minä heistä olen nuorin", vastasi mies. +Siinä juoksi pellon alla joki sitten, jonka poikki matkamiesten oli +päästävä, niin sanoo Vapahtaja: "Etkö, hyvä mies, läksisi meitä poikki +joesta ehättämään?" -- "Lähden, miksi en lähtisi?" vastasi kyntäjä ja +saattoi matkamiehet joesta poikki. Veneestä maalle noustua kysyy +Vapahtaja: "Pitääkö palkkaa äijän vaivoistasi?" -- "Palkasta ei tarvitse +puhua", sanoi veneen haltija, "ristikansan minä aina ilmaisesta yli +saatan, palkkaa en ota milloinkaan." Pietari, joka tämän kuuli, sanoi +Vapahtajalle: "Anna hänelle, Herraseni, jonkinlaista virkaa eli etua +vähän hyvästä työstänsä." Vapahtaja silloin lahjoitti miehelle sen viran +ja edun, että maat taisi lintuna lentää, vedet uida kalana, jonka +jälkeen tovereineen erosi hänestä. + +Tulipa tuosta jonkin ajan päästä sotamiehen otanto, ja siitäkin +kyntömiehen talosta otettiin nuorin veli ja vietiin kuninkaan +sotaväkeen. Kun sitten kuningas sotajoukkoineen toista kuningasta vasten +sotaan läksi, häneltä kiireessä oli miekka kotiin unohtunut, jota ei +keksinytkään ennenkuin vihollisen maahan tultua. Tätä harmissaan sekä +vähän häpeissäänkin sanoi hän sotamiehille: "Kuka mies siihen ja siihen +aikaan kerkiäisi unohtuneen miekkani käydä kodista, sille tyttäreni +antaisin palkoista." Nuori sotaväkeen otettu mies astui tämän kuultuaan +kuninkaan eteen kohta ja sanoi: "Kun, armollinen kuningas, tyttäresi +antanet, minä unohtuneen miekkasi toimitan määräaikaan tänne." Kuningas +vahvisti lupauksensa, sanoi: "Johan sen kerran kuulit; kuninkaasi sanaa +tulee uskoaksesi." + +Mies läksi nyt matkalleen, ja hätäkös olikaan lähtiessä, kun näet maat +lensi lintuna, vedet ui kalana. Ei aikaakaan, niin joutui jo kuninkaan +linnalle, siellä lintuna istuutui ikkunalle ja alkoi laulaa viserrellä +kauniilla äänellä. Kuninkaan tytär, joka tämän kuuli ja josta lintu oli +ylen kaunis ja ihmeellinen, aukaisi ikkunan, josta lintu samassa pujahti +miehenä huoneeseen. Kuninkaan tytär katsoi kuin kummaa ikkunasta +tulijata ja kysyi, mikä hänellä oli asiana. "Minä läksin kuninkaan +miekkaa käymään", sanoi mies, "ja siitä luvattiin teidät minulle +naiseksi; onko teillä sormusta semmoista minulle merkiksi antaa?" +Kuninkaan tytär mieltyi sotamieheen, se kun näytti pulskalta ja +urhoolliselta, otti sormuksen sormestaan ja antoi miekanhakijalle. Tämä +taittoi nyt kahtia sormuksen, josta kumpikin piti puolen, merkiksi, +ettei kuninkaan tytär ottaisi ketään muita miehekseen kuin sen, jonka +sormuksen puolisko toiseen hänen tallellansa olevaan puoliskoon kävisi. +Siitä jätti mies tyttärelle hyväiset sitten, ja kun miekan kera matkalle +läksi, hän taas maat lintuna lenti, vedet ui kalana, joten joutuikin +kahta tuntia ennen liittoaikaa takaisin sinne, jossa kuningas +sotajoukkoineen majaili, mutta oli matkastaan niin väsynyt, ettei heti +mennyt kuninkaan puheelle, vaan rupesi vähäiseen metsään leirin kylkeen +maata. Keksipä hänet siinä toinen sotamies, joka sattui vahtina olemaan, +leikkasi makaajalta pään poikki, otti häneltä miekan ja vei sen +kuninkaalle, sanoi: "Täss'on, armollinen kuningas, miekkanne, jota niin +suuresti kaipasitte." Kuningas hyvillä mielin siitä, kun nyt hyvän +miekkansa sai, jolla jo monta vihollisen päätä oli maahan silponut, +kiitti tuojaa sanoen: "Kunhan sota loppuu ja kotiin pääsemme, niin +pidämme sinulle ja tyttärelleni häät, ja hyvät pidämmekin, kun pitämään +rupeamme." + +Kesti jonkin aikaa sotaa sitten, niin jo voitti kuningas toiselta +kuninkaalta linnan ja kulki väkineen päivineen omaan valtakuntaansa +takaisin, josta alkoi tyttärelleen valmistaa häitä. Tämä kun tulevaisen +miehensä nähdä sai, sanoi hänelle: "Onko teillä mitään merkkiä siitä, +että olen teidän morsiamenne?" -- "Eihän minulla mitä merkkiä tarvitse +olla, kun teidät kerran on minulle luvattu", vastasi sulhanen +toimessaan. "Pysy minusta erilläsi, en minä sinulle naiseksi mene, kun +ei sinulla mitä merkkiä liene; liiton merkki minun oikealla sulhasellani +on." Näin puhui kuninkaan tytär tiukkaan eikä sanonut lähtevänsä +kirkkoon vihille ennenkuin se sormus tuotaisiin, jonka hän sulhaselleen +oli antanut. No, siihen tulee nyt kenraalin poikaa, pajarin poikaa, +kauppiaan poikaa ja minkä mitäkin herraa kuninkaan linnaan, ja kaikki +antavat sormuksensa kuninkaan tyttären koeteltaviksi, vaan niistä ei +yksikään hänen sormeensa sovellu. + +Kulkevat sillä aikaa Vapahtaja ja Pyhä Pietari taaskin tietä myöten, +siinä seudussa matkustavat, jossa kuningas oli sotaa käynyt, niin Pyhä +Pietari tiepuolessa miehen raadon keksii ja sanoo Vapahtajalle: +"Täällähän se onkin, pää poikki tien vieressä viruu se mies, kulle me +vähän etua hyvästä työstänsä annoimme; suo, armas Herraseni, hänelle +vielä henki ja entinen etukeinonsa, hän kun aikanaan meitä auttoi." -- +"No, pese hänet verestä puhtaaksi", sanoi Vapahtaja Pietarille. Pietari +teki niinkuin oli käsketty, josta Vapahtaja pani pään sijallensa, ja +mies tuli terveeksi sanoen eloon herätessään ja päivää, taivasta +katsellen: "Ohoh, kylläpä viikon makasin!" -- "Viikomman olisit vielä, +miesparka, maannut", sanoi Pyhä Pietari, "kun emme olisi me sinua +löytäneet; siellä jo kuninkaan linnassa häitä pidetään morsiamellesi; +mene, joudu sinne, vielä kerkiät vihkiäiset estämään." Mies kun tämän +kuuli, ei kaukaa viivytellyt, maat lenti lintuna, vedet ui kalana ja +tuli kuninkaan linnalle, jossa kohta asettui kuninkaan tyttären +ikkunalle. Tämä, joka tuossa paikassa laulun tunsi, avasi ikkunan ja +laski linnun miehenä huoneeseen kysyen heti: "Vieläkö on sormuksen puoli +teillä tähdellä?" -- "Viel' on tähdellä", sanoi mies, ja kun siitä +sormuksen ratokset pantiin vastakkain, ne kävivät yhteen ihan +karvallensa. Meni silloin kuninkaan tytär taattonsa luokse ja sanoi: +"Täällä on nyt minulla sulhanen, sen kera tahdon minä kirkkoon vihille +mennä." Kuningas kun tämän kuuli, tuli itse tyttärensä huoneeseen, jossa +näki miehen ja hänen kädessään tyttärensä sormuksen puoliskon. "No, +missä sinä niin viikon matkallasi viivyit?" kysyi hän ihmeissään +mieheltä. Tämä haastoi nyt kaikki, mitä oli tapahtunut ja miten +Vapahtaja ja Pyhä Pietari olivat häntä auttaneet. Kun kuningas tämän +kuuli ja päälliseksi näki, että sormuksen ratokset yhteen kävivät, pani +hän sen oikean miekantuojan tyttärensä kanssa vihille, vaan toiselle +petolliselle sotamiehelle toimitti hän hyvän selkäsaunan ja siirti hänet +iäksi päiväksi koko valtakunnasta pois. -- Sen pituinen se. + + + + +YÖSIJAN KOSTAMINEN + + +Kulkivat Pyhä Pietari ja Vapahtaja yhdessä kerran ja tulivat myöhään +iltasella muutamaan kylään, johon mielivät pysähtyä yöksi. Olipa siinä +kylässä kaksi taloa, toinen uhkea ja uljas, toinen köyhä ja huonomainen. +Köyhää taloa eivät matkamiehet huolineetkaan mennä vaivaamaan, vaan +päättivät rikkaassa talossa käydä yösijaa kysymässä. Niin tehtiinkin, ja +taloon tultua kolkutettiin ovelle, joka jo oli salpa päällä, vaikk'eivät +ihmiset vielä kuitenkaan maanneet. Hyvään aikaan ei tuvasta vastattu +mitään, mutta viimeinkin äännähti sieltä talon emäntä ja kysyi: "Kuka +yöllä ihmisten ovia pieksää?" Matkamiehet sanoivat asiansa ja pyysivät +emännän hyvyydestä yösijaa aamuksi. "Yösija hakekaat itsellenne mistä +tahdotte", tiuskaisi emäntä, "en nyt enää rupea itseäni vaivaamaan teitä +sisälle laskeakseni; pois vain ovelta, taikka minä hallini laitan teitä +tervehtämään." Matkamiesten täytyi tyytyä tähän. He läksivät ovelta pois +niinkuin oli käsketty ja päättivät mennä toiseen, köyhään taloon, +kuulustamaan, olivatko siellä vielä ihmiset valveella. Kun siitä taloon +tulivat, siellä ei salpaa ovella ollutkaan, ihmiset olivat valveella +kaikki, tervehtivät vieraita hyväntahtoisesti ja käskivät heitä +istumaan, josta toimittivat matkamiehille ruoan ja yösijan tekivät. +Vieraat matkastaan väsyksissä söivät iltasen halukkaasti, kiittivät +isäntäväkeä ja rupesivat maata. + +Aamulla matkaan lähdettäessä tarjottelivat yötä olleet vieraat emännälle +maksua, vaan tämä ei huolinut rahasta, sanoi, ettei niin vähästä sopinut +maksua ottaa, matkustavaiset kyllä aina itsekin tarvitsivat rahansa. +Vieraat eivät silloin muuta tainneet, vaan laittausivat matkalle. +Sanoihan kuitenkin Vapahtaja emännälle: "Koska ette meiltä vaivoistanne +rahoja ottaneetkaan, täytyy teidän kuitenkin siunauksemme ottaa +ensimmäiseen työhönne ja tyytyä siihen, mitä se siunaus teille tuottaa." +Emäntä ei tähän taitanut virkkaa mitään, toivotti vain matkamiehille +onnea ja jätti heille hyväiset. Heidän talosta lähdettyään muisteli hän +vasta omia töitänsä ja meni aamupuhteella aittaan eilen lopetettua +palttinakangastaan mittaamaan. Tämä kun sattui olemaan ensimmäinen +työnsä, vierasten siunaus kävikin siihen. Emäntä mittaa, mittaa, minkä +kerkiää, mutta kangasta kesti kestämistään, eikä mittaamasta päässyt +ennenkuin kolmen päivän päästä, ja siitä sai hän kangasta niin paljon +kuin perhekunnassa koko hänen elinaikanansa tarvittiin. Tästä ihastuen +meni hän naapuriinkin kehumaan, minkälaisia vieraita hänellä oli ollut +ja mitä hyvää ne hänelle olivat tuottaneet. Toisen talon emäntä tästä +tiedon saatuansa alkoi eilistä ynseyttään katua ja päätti toiste +nöyremmin vastaanottaa eilen yöksi pyrkineitä vieraita, jos vasta vielä +jolloin tulisivat hänen taloonsa. + +Kului sitten aikoja, ja köyhä talo vahvistui ja edistyi aina enemmän, +mutta rikas talo ei tahtonut niin hyvästi menestyä kuin ennen, vaikka +asukkaat kyllä sielläkin toimeen tulivat. Asiain tällä kannalla ollen +tulivat nämä samat matkustajat taas kylään ja menivät ensin rikkaaseen +taloon niinkuin viimeinkin. Emäntä ei heitä nyt oven ulkopuolelle +jättänyt, vaan oli vieraita kohtaan varsin makeamielinen, tarjosi heille +ruokaa, mitä talossa parasta oli, ja yösijan niin uhkean kuin suinkin +taisi. Vieraat pitivät hyvänään, mitä annettiin, ja aamulla talosta +lähtiessään tarjosivat emännälle maksua siellä olostansa, mutta emäntä +ei maksusta tahtonut kuullakaan, vaan pani vielä matkaan lähteville +evästä ja muuta kaikenlaista mukaan. Näin paljoa eivät matkamiehet +tahtoneet vastaanottaa jotakin sijaan antamatta, jonka tähden sanoivat: +"Kiitämme teitä paljon, vaan emme voi jättää hyvyyttänne tykkönään +kostamatta; sattukoon siis kolmipäiväinen siunauksemme ensimmäiseen +työhönne, jota tänä päivänä alotatte." Sillä puheen läksivät vieraat +tiehensä, ja emäntä kohta tarttui rahakukkaroonsa, jonka jo illalla oli +valmiiksi pöydälle pannut, nyt vain siitä rahoja lappaaksensa, ja aikoi +jo siitä äärettömiä summia ruveta lukemaan, vaan rahanhimon ja ahneuden +vimmassa ei hän huomannutkaan, mitä hän kiireissään teki, mutta läksi +ensin nurkasta niistinliinaansa ottamaan ja niisti sillä nenänsä. +Tuossapa tulikin nyt olemaan se työ, johon yövierasten siunaus sattui. +Emäntä joutui nenäänsä oikein työksensä niistämään, niisti sitä, niisti +ennättämistään, vaan ei niistämisestä kuitenkaan tahtonut loppua tulla. +Aina kolme päivää kesti tätä nenän niistämistä, ja vasta kun sen ajan +kuluttua emäntä tukalasta työstään pääsi, meni hän kiroten siunaten +tuskissansa pöydältä rahakukkaronsa korjaamaan. -- Sen verran sitä. + + + + +VAPAHTAJA JA PYHÄ PIETARI RIIHESSÄ + + +Vapahtaja ja Pyhä Pietari ennen muinoin maata kulkivat, maata kiersivät +yhtenä, ihmisten eloa ja oloa nähdäksensä. Näillä matkoillaan joutuivat +kerran iltasella muutamaan taloon yösijaa etsimään. Tuota ei isäntä +heiltä kieltänytkään, vaan toimitti heille ruoan sekä vuoteen niinkuin +vieraille ainakin. Sattuipa sitten talonväellä riihen puiminen aamusta +varhain olemaan työnä, ja kun paljon viljaa oli parsilla, mutta +puimamiehiä vähän, päätti isäntä käskeä yövieraatkin riiheen omalle +väelleen avuksi. Pani siis renkinsä tätä käskyänsä viemään heille, mutta +vierailla, jotka eilisestä matkanteosta vielä olivat väsyksissä, ei +ollutkaan halua näin aikaiseen työhön ruveta, he vain venyivät, viruivat +vuoteellansa pitämättä isännän käskystä mitään lukua. Isäntä silloin +lähetti oman tyttärensä käskemään heitä työhön, vaan nämä eivät +tästäkään isännän käskystä pitäneet tuon enempätä. Siitä tuskastui +isäntä ja läksi itse yövieraitaan hakemaan puimatyöhön ottaen vielä +hyvän kepinkin kouraansa sillä paremmin houkutellakseen heitä kuulemaan +hänen käskyänsä. Tupaan tultua hyppäsikin vierasten vuoteen eteen kohta +ja uhkasi heitä kepillänsä, elleivät riiheen menisi. Vieraat silloin +nousivat makuukseltaan ja lupasivat kohtakin riiheen joutua, koska +siellä työväestä oli semmoinen tarvis. Näin puhellen pukivatkin vanhat +matkavaatteet päällensä ja seurasivat isäntää riiheen. Siellä eivät +sinne tultuaan kuitenkaan sallineet muun väen olla, vaan käskivät nyt +heidän vuorostaan mennä makaamaan, isännän vain antoivat ovensuussa +seisoa ja heidän työtänsä katsella. Ottivat sitten muurin takaa, mistä +löysivät, päreitä ja sytyttivät niistä pienen tulen pesän eteen +lattialle. Siitä sytyttivät sitten pitkiin päreisiin tulen ja nostivat +niitä parsia kohden, toinen toisaalta, toinen toisaalta päin. Tämäpäs +tuotti kumman tapauksen. Valkean liekki päreistä lensi siteiden välillä, +erotti viljasta kaikki jyvät ja pudotti lattialle, oljet vain jäivät +kuivina ja tyhjinä parsille. Isäntä ovelta katsoessaan tätä arveli: "No +tuohan on soma, uusi ja varsin mukava elonpuimisen keino, sitä minunkin +pitää koetella, kun nyt uudestaan saan riiheni ahdetuksi!" Meni sitten +ja toimitti vierailleen hyvän aterian, ja kun matkalle läksivät, niin +jätti heille ystävälliset hyväiset ja kiitti, ylisteli heitä sievästä ja +sukkelasta riihen puinnasta. + +Vieraiden talosta lähdettyä oli tämä uusi puimakeino isännän mielessä +yhä, ja hän ei rauhaa ei lepoa saanut ennenkuin itse pääsi sitä +koettamaan. Kolmantena aamuna olikin jo kaksi vahvaa riihtä taas eloilla +ahdettu, ja isäntä läksi hyvillä mielin uutta, vasta oppimaansa puimisen +tapaa koettamaan. Viritti pesän eteen päreistä pienoisen tulen ja +sytytti siitä toisia pitempiä päreitä, joita nosti ja kohotteli parsia +kohden niinkuin oli nähnyt vieraidenkin tekevän. Tuota työtään ei +kuitenkaan saanut kauan huviksensa tehdä, sillä tuli syttyi olkiin heti, +ja koko vilja rupesi palamaan. Tästä huomasi jo äijä tuhmin tehneensä ja +läksi riihestä ulos sulkien oven jäljestänsä koettaakseen +henkipakahtumisella saada tulen sammumaan; vaan ei auttanut tämäkään +kuri. Riihen katosta alkoi jo nousta tuli, ja pesän eteen viritetty +päretuli oli jo lattian altakin sytyttänyt riihen toisaalta päin, joten +koko riihirakennus kohta oli ilmitulessa. Isäntä ei saanut muuta kuin +matkan päässä vainiolla seisoa ja omin silmin katsella sytytetyn +riihensä palamista. Tuossa vasta alkoi hän surkeasti päivitellä ja +ylpeyttänsä vieraita kohtaan katua. -- Sen verran sitä. + + + + +VASTAHAKOINEN AKKA + + +Talonpoika otti vaimon itsellensä, mutta tämä puuttui olemaan niin +vastahakoinen, että teki kaikki, mitä miehensä kielsi, vaan mitä hän +käski, sitä hän ei tehnyt. Olivatpa sitten joulunpyhät tulemassa, ja +mies, joka oli hyvänsävyinen ja kaikkea riitaisuutta vihaavainen, vaan +kuitenkin juhlan aikana mielellään olisi elänyt vähän pulskemmin kuin +tavallisesti, mietti mielessään, mitä neuvoa hän pitäisi saadakseen +joulua pitää vähän jalommin niin ruoan kuin juomankin puolesta. Viimein +luulikin jo keinon keksineensä ja sanoi emännälleen: "On nyt +joulujuhlakin tulemassa, vaan elä huoli kuitenkaan vehnäsiä pyhiksi +tehdä, kovin kävisi se meidän vähille varoillemme kalliiksi." Emäntä +tuskin miehensä puheen kuulikaan, niin vastasi jo sukkelaan: "Teenpä +vehnäsiä suottakin." + +Mies on toimessaan olevinaan ja sanoo siihen: "No, joshan vehnäsiä +teetkin, ei pidä piirakoita tehdäksesi." + +Emäntä kohta vastustelee tätä miehensä varoitusta ja sanoo: "Teenpä +suottakin." + +"No, jos piirakoita teetkin", sanoi mies, "ei pidä viinaa hankkiaksesi." + +"Hankinpa suottakin", sanoi emäntä. Mies ei ole asiasta ollakseen, sanoo +vain: "Niinpä jos viinaa hankitkin, ei pidä kahviloita ostaaksesi." + +"Ostanpa suottakin", sanoi akka. "No, jos ostatkin kahviloita vähän, ei +pidä pyhiksi kuitenkaan vieraita kutsua." + +"Kutsunpa suottakin", vastasi emäntä. "No, jos vieraita kutsutkin", +sanoi mies, "ja niitä pöytään käsket, ei pidä minua panna pöydän päähän +istumaan." -- "Panenpa suottakin", vastasi taaskin akka ja pöyhistelihe +miehensä edessä. "No, minun käsketkin pöydän päähän istumaan", sanoi +mies, "ei pidä viinaputelia käteeni antaa kumminkaan." -- "Panenpa +suottakin", tiuskusi emäntä. "No, jos niin tekisitkin, elä minua +kuitenkaan edeltäpäin ryyppäämään käske." -- "Käskenpä suottakin", +vastasi emäntä entiseen tapaansa. + +Näin sai mies akkansa pitämään hyvät joulukestit. Siinä oli vehnästä, +piirakaista, siinä kahvia, siinä viinaa niin kauan kuin joulunpyhiä +kesti, ja kutsuvieraita vielä päälliseksi; vaan kauankos tätä iloa +kesti. Kun juhlan aika oli ohitse, kävi akka vielä vastahakoisemmaksi ja +ilkeämmäksi kuin ennen. Mies, joka ei häneltä hengen rauhaa saanut, +mietti viimeinkin mielessään: "Päästä minun pitää kuin pitääkin tästä +hullusta akasta", ja kun heinäntekoaika kesällä tuli, meni hän +niitylleen, jonka halki juoksevan joen yli saattoi pienoinen +polkuporras. Tämän hakkasi hän kirveellään puoleksi poikki, jotta hätä +hätään miehen kannatti, ja kävi siitä kotiin, sanoi vaimollensa: "Nyt on +hyvä ja poutainen ilma, lähtekäämme heinäntekoon niitylle." Eukko läksi, +ja kun tultiin joelle, meni mies edeltäpäin porrasta myöten varoitellen +joen poikki, etteivät puut pettäisi. Kun siitä sitten akkakin läksi +perästä tulemaan, varoitti hän häntä sanoen: "Kulje, vaimoseni, porrasta +myöten hiljaa ja varoitellen eläkä hypi, keiku tullessasi, hyvin +tuntuivat minusta porraspuut huonoilta ja lahonneilta." -- "Hypinpä +suottakin", sanoi akka ja koikkui, keikastelihe tullessansa, vaan +samassapa porraspuutkin pettivät, ja akka keiskahti jokeen, joka vei +hänet myötänsä. Mies silloin läksi vasten virtaa juoksemaan etsiäkseen +akkaansa muka. Tämän keksivät muut heinämiehet, joita sattui sen joen +varrella olemaan työssä, ja kysyivät mieheltä: "Mitäs etsit?" -- +"Akkaani ainota, suloista ikisopuani", vastasi mies, "porras pahainen +meni poikki, ja eukkoni jokeen katosi." -- "Mitäs sinä, hupelo, sitä +täältä etsit?" sanoivat toiset, "koska akkasi jokeen putosi, tottahan se +myötävirtaa alaspäin jokea meni." -- "Niin sen luulisi", sanoi mies, +"vaan minun akkani oli aina vastahakoinen eläessänsä, niin tottahan se +vasten virtaa kulkee kuoltuaankin." Miehet tämän kuultuansa eivät +virkkaneet mitään, vaan arvelivat mielessään: parasta lienee sinulle, +jos et akkaasi löydäkään. + + + + +TULEVAISTA ELÄMÄTÄÄN TIEDUSTAJAT + + +Oli rikas mies kerran, monen konnun haltija, suuri pohatta semmoinen. +Tämä meni kirkkoon kerran ja kuuli siellä papin saarnassaan sanovan, +että huokeampi on kamelin käydä neulansilmän läpitse kuin rikkaan tulla +Jumalan valtakuntaan. Se asia ajattelutti häntä pitkin päivää, ja kotiin +tultuansa päätti hän tuhlata pois kaiken tavaransa, että muka jokin +toivo voisi hänelläkin olla autuaaksi päästä, sillä neulansilmästä ei +hän luullut konsaan sopivansa kulkemaan. Näissä tuumin ottikin kaikki +rahat, tavarat mukaansa ja läksi pois koko kodistansa. Matkalla tuli +kaksi rosvoa hänelle vastaan, ja niille antoi mies rahansa, toiselle +toisen puolen, toisen puolen toiselle, josta kääntyi kotiinsa, kun nyt +oli rikkaudestaan päässyt, joka muka papin sanan jälkeen esti häntä +autuaaksi tulemasta. Rosvot tämmöisen rikkauden saatuansa mielivät +myöskin saaliinensa palata kotiinsa, vaan jos minne päin kääntyivät, oli +aina tulinen vuori heidän vastassansa, eivätkä päässeet sen edemmäksi. +Tästä alkoi heille hätä tulla, eivätkä tienneet, mikä neuvoksi. Viimein +asiata kauan aprikoituansa sanoivat he toisilleen: "Parasta, kun viemme +nämä rahat miehelle takaisin, eivät ne näy olevan meille sallitut, koska +tuliselta vuorelta emme pääse mihinkään päin kulkemaan." Asiasta näin +sovittuaan läksivät sitten rikkaan miehen perästä juoksemaan ja huusivat +häntä odottamaan, kun vain etäältä näkivät, mutta rikas, joka pelkäsi +heidän tulevan häntä tappamaan, pakeni sitä enemmän. Viimeiseltä +tapasivat rosvot hänet kuitenkin ja pyysivät, rukoilivat häntä ottamaan +rahojansa takaisin. Mies tosin ei olisi rahoista huolinut, kun luuli +niittä autuaaksi pääsevänsä, vaan rosvot kun itkusilmin ilmoittivat, +etteivät he rahojen kanssa pääse mihinkään, täytyi miehen kuin täytyikin +ottaa rahansa takaisin. + +Toisena päivänä läksi rikas mies niin ikään taas matkalle päästäkseen +erilleen vahinkona olevista rahoistansa ja antoi ne ensimmäiselle +miesvirnakkeelle, minkä maantiellä tapasi; mutta kaikki kävi samalla +tavalla kuin eilenkin. Mies, joka ilomielin rahat vastaan otti, ei +päässyt niiden kanssa kotiinsa, sillä tulinen vuori oli hänellä aina +vastassa, ja hänen täytyi tuoda rahat rikkaalle takaisin. + +Pahoilla mielin palasi nyt rikas mies kotiinsa kummeksien sitä, kun ei +hän voinut haittana olevista rahoistaan millään tavoin erillensä päästä, +sillä papin jyrkät sanat soivat yhä hänen korvissansa: "Huokeampi on +kamelin käydä neulansilmän läpitse kuin rikkaan tulla taivaan +valtakuntaan." Sattumalta tuli siihen taloon sitten maailmata paljon +matkustanut mies, joka muusta kaikenlaisesta puhellen senkin tiesi +kertoa, että pyhällä maalla Jerusalemissa oli ylen mainio tietäjä ja +viisas, joka voipi ennustaa ja sanoa, millainen ihmisen elämä on +tulevaisilla ilmoilla. Isäntä, jolla suuren rikkautensa ja papin saarnan +tähden tulevaisesta elämästään oli suuri murhe ja huoli, kokosi kohta +kaikki rahat, tavaransa ja läksi vaeltamaan Jerusalemiin tietääksensä, +millainen elämä hänellä olisi tulevaisilla ilmoilla. Hänen sinne +mennessään tuli roistomies hänelle vastaan, rupesi puhuttelemaan häntä +ja kysyi: "Minnepä, mies, menet?" Rikas mies selvitti asiansa suoraan +kaikki, että Jerusalemiin hän muka on vaeltamassa. "Niinpä jos sinne +menet, kotisi lienee sitten sinulle tarpeeton, ja minä menen ja ryöstän +sen puhtaaksi, ettei sen kanssa muilla vaivaa ole", sanoi maantien +kulkija. Rikas, jolla oli muut tärkeämmät ajatukset mielessä, ei ollut +tästä uhkauksesta millänsäkään, vaelsi vain tietä myöten edellensä. +Rosvo puolestaan kulki rikkaan kotia kohden ryöstääkseen sitä niinkuin +oli uhannut, mutta mennessä juohtui hänen mieleensä, että: "Jahkapa +minäkin menen ensin Jerusalemiin, niin saan minäkin tietääkseni +tulevaisen elämäni", ja rupesi ajamaan rikkaan perästä. Kun siitä nyt +jonkin aikaa oli juossut, ja rikkaan keksi edellänsä maantietä kulkevan, +huusi hän jo etäältä hänelle: "Odota, odota, toveri!" mutta rikas, joka +luuli rosvon tulevan rahoja ryöstämään itseltänsä, pakeni sitä +kiireemmin. Viimein saavutti rosvo kuitenkin rikkaan miehen, tämä kun +oli huonompi juoksemaan, ja kertoi nyt asiansa sanoen aikovansa hänkin +lähteä Jerusalemiin tulevaisesta tilastaan tietoa saamaan, koska nyt +niin hyvän matkakumppanin oli tavannut. + +Kun jonkin aikaa näin oli yhdessä kuljettu, tultiin illan suussa +rikkaaseen taloon, jossa oli sellainen isäntä, ettei milloinkaan yöksi +vastaanottanut köyhiä ja kerjäläisiä, mutta ainoastaan rikkaita, jotka +voivat hyvästi palkita häntä. Tämä kun nyt vieraitaan ennätti puhutella +ja sai tietääkseen, minne rikas ja rosvo olivat matkalla, mieltyi hänkin +heidän kanssansa matkustamaan, ja kun yötä oli talossa levätty, läksivät +kaikki sitten kolmen kesken Jerusalemiin. Siellä, kun viimeinkin perille +pääsivät, kuulustelivat he sitä miestä, joka tulevaisesta elämästä +tietoja antoi. Tämä mies kun oli tiedostaan mainio ja kaikille tuttu, he +kohta yhdyttivätkin hänet ja ilmoittivat hänelle asiansa. + +Ennustaja kun miesten tuumat tietää sai, pani heidät itsekunkin eri +huoneeseen, ensisti ensimmäisen, rikkaan, semmoiseen ilohuoneeseen, +jossa oli kaikenlaisia kukkia ja puiden hedelmiä ja jossa monenlaiset +linnut somasti ja kauniisti laulaa sirkuttelivat puissa, että kyllä oli +rikkaan sitä lysti kuulla ja siellä majailla. Rosvon laittoi hän +sellaiseen huoneeseen, jossa tuli paloi, lieskasi haudassa ja jossa ei +muuta lattiaa ollut kuin kaksi laudan päätä seinän vieressä oven suussa, +joilla rosvo työn tuskin, väen väkisin pysyi seisoallaan. Kolmannen +miehen, sen rikkaan ja saidan, pani hän niin kylmään ja savuiseen +huoneeseen, ettei siinä tahtonut kestää ja toimeen tulla mitenkään; ja +kaikki kolme hän pani niin olemaan yhden kesäisen yön. + +Aamulla meni sitten ennustaja ensimmäisen miehen luokse ja kysyi: +"Mitenpä sinun on ollut olo täällä mielestäsi?" Rikas vastasi: "Ei +ihanaisempaa oloa maallinen ihminen enää voi toivoa, tämä koko yö kului +minulta niin hyvästi ja hupaisesti, etten tietänytkään koko ajan +kulusta." Ennustaja sanoi: "Sellainen on tulevainenkin olosi, mutta elä +tuhlaa oikein saatua omaisuuttasi turhaan, vaan tee hyvää oikealla +tavalla." Siitä meni sitten rosvon luokse hänenkin yöllistä oloaan +tiedustamaan, vaan kun huoneeseen tuli, täällä yövieras oli jo +pääsemättömässä pulassa. Yhden laudan nenä oli jo paahtaessa hiiltynyt +poikki, mutta onneksi sattui vaarna olemaan seinässä siinä miehen +kohdalla, niin kun siitä tapasi kiinni kädellänsä, sen turvissa vielä +kuitenkin pysyi toisella jalallaan viimeisen laudan nenällä seisomassa. +Kysymykseen, minkälainen olonsa yöllä oli ollut, vastasi hän sen yön +olleen kuin tuhannen vuotta, eikä hirmuisempaa oloa voivan maallisella +ihmisellä enää olla. Tulevaisuuden ennustaja kun tämän kuuli, sanoi +rosvolle: "Sellainen on tulevainenkin elämäsi oleva, jos et tee +parannusta." Rosvo kysyi, miten hänen tätä välttääkseen piti tekemän, ja +ennustaja vastasi: "Kuusi viikkoa pitää sinun lakealla suolla +rukoilemasi Jumalaa ja sitten pyytämäsi anteeksi kaikilta, joita olet +vahingoittanut, sekä työllä ja tavaralla pyytää sovitella kaikki pahat +työsi ja rikoksesi." + +Tämän neuvon rosvolle annettuaan meni tulevaisuuden ilmoittaja toisen +rikkaan luokse ja kysyi, millainen olo hänellä sen yön seutuna oli +ollut. Rikas vastasi ei karmeampaa ja vaikeampaa oloa enää koko +maailmassa olevan kuin mikä hänellä oli ollut. Ennustaja selitti silloin +tällekin miehelle hänen tulevaisen olonsa laidan ja sanoi: "Sinä kun et +köyhiä koskaan ole huoneisiisi suvainnut, vaan aina olet antanut heidän +tallissa, riihessä ja muualla kylmässä yötä olla, niin on tulevainen +olosi oleva sellainen kuin nytkin tänä yönä, jos et paranna itseäsi ja +jaa omaisuuttasi köyhille ja vaivaisille." Saita kyllä ennustajan sanat +kuuli, vaan omaisuutensa jakamiseen ei hänellä halua ollut. Rosvo sitä +vastaan alkoi entistä pahaa elämäänsä katua ja päätti sovitella monet +pillat ja rikoksensa, jos vain elon ja parannuksen aikaa sallittaisiin. +Näin tulevaisesta olostaan tiedon saatuansa palasivat kaikki kolme +miestä kotiinsa. -- Sen pituinen se. + + + + +UTELIAS AKKA + + +Oli kerran ukko ja akka. Heillä tosin ei suurta rikkautta ja omaisuutta +ollut, vaan sekin vähä, mikä heillä elämistä oli ollut, hävisi +häviämistään, kun olivat laiskoja ja toimettomia molemmat. Olivat kerran +sitten polttopuuta hakkaamassa itselleen metsässä. Akka, josta tämä työ +tuntui raskaalta ja vaikealta, alkoi puita kerätessään tuossa nyt +kiroilla Eevaa ja Aatamia ja sanoi: "Heidän tauttansa täytyy meidänkin +tämmöistä vaivaa ja kurjuutta kärsiä, kun niin tuhmia olivat, että +halpaisen omenan tähden rikkoivat Jumalan käskyn ja alkuperäisen onnensa +kadottivat. Kun eivät sitä olisi tehneet, niin eläisimme tänään vielä +paratiisin ruohotarhassa kaiketta huoletta ja vaivatta." -- "No, Eeva +siihen oli pääsyynä, kun oli niin ahnas, ettei kiellettyä omenaa voinut +olla ottamatta", sanoi ukko, "vaan oli tuohon Aatamikin vähän vikapäänä, +kun antoi akkahupelolleen semmoisen vallan eikä pitänyt häntä kovemmassa +kurissa; kyllä minä hänen sijassaan olisin Eevan tiennyt hallita." Tämän +ukon ja akan puheen oli kuningas metsällä käydessään sattunut syrjästä +kuulemaan, jonka vuoksi tuli puhuttelemaan heitä ja sanoi: "Täällä +olette näen minä kovassa ja uutterassa työssä, eikö teille vanhoillanne +ala tämmöinen työ käydä raskaaksi?" -- "Mitäs, kyllähän se raskaaksi +käypi", sanoi mies, "vaan Aatamin ja Eevan tuhmuuden tauttahan sitä +ihmisraukan täytyy kaikenlaista kurjuutta tässä maailmassa kärsiä." -- +"No, koska tilanne on niin työläs ja vaikea", sanoi kuningas, "niin +seuratkaa minua linnaan, minä siellä tahdon toimittaa teille huolettoman +ja helpon toimeentulon, kun vain täytätte kohtuulliset vaatimukseni +ettekä kieltojani vastaan riko." Tähän kuninkaan tuumaan suostuivat ukko +ja akka mielellänsä ja kulkivat kuninkaan seurassa linnaan, jossa heidät +vietiin sellaiseen huoneeseen, joka oli kuin paratiisikin niin kaunis ja +korea. Kuningas toimitti heille uudet vaatteet sekä muut tarpeet kaikki +ja herkullisia ruokia pöydän, mutta koettaaksensa, tottelisivatko +onnensa nurkujat hänen käskyänsä, panetti hän kannelliseen hopea-astiaan +pienoisen syöttiläshiiren, jota hän huvikseen elätteli, ja asetti tämän +astian muiden ruokalaitosten joukkoon pöydälle sanoen ukolle ja akalle +huoneesta lähtiessään: "Syökää, juokaa nyt, mitä mielenne tekee, mutta +tähän hopea-astiaan älkää katsoko, muuten ajan teidät linnastani pois." +"Raahtiihan tuohon olla katsomatta", vastasivat ukko ja akka yhtä +suutansa, eivätkä ensimmäisenä eikä toisena päivänä kuninkaan kieltoa +vastaan rikkoneetkaan. Heillä muka oli niin paljon muuta katsottavaa ja +ihmeteltävää, että tuskin juohtuikaan koko hopea-astia heidän mieleensä. +Mutta kolmantena päivänä ei akalla enää ollut samaa ruoan halua kuin +ennen; miehensä syödessä istui hän vain ristissä käsin katsellen +hopea-astiaa silmiänsä muuanne siirtämättä ja sanoi huoaten: "Ei nyt +minulle nämä ruoatkaan maista, tuolla se hopea-astiassa taitaisi paras +ruoka ollakin, koska se meiltä on kielletty. Emmeköhän maljan kantta +vähän kohottaisi nähdäksemme, mitä herkkua tuolla olla voi, sillä mikä +mahti ja viisaus siinä on, että pöydälle tuodaan astia, johon ei saa +edes kurkistella." -- "Jätä astia koskematta", sanoi ukko varoitellen, +"onhan meillä tässä syömistä yltäkyllin, jos emme kultamaljan sisusta +tiedustakaan, varsinkin, koska kuningas meitä niin kovasti kielsi." -- +"Kuningas pitää meitä vain pilkkanaan", sanoi akka kiivastuen eikä +miehensä kieltoa kuullut, vaan tarttui hopeamaljan kanteen käsin, mutta +kun sitä kohotteli, siellä ei maljassa ollut mitään muuta kuin se +kuninkaan syöttiläshiiri, joka samassa hyppäsi pois ja juoksi tiehensä. +Tästä säikähti akka niin, että maljan kannen kädestään pudotti +lattialle, ja kuningas, joka tästä syntyvän rämäyksen kuuli, tuli +tiedustamaan syytä. Kun täällä asian laidan havaitsi, nuhteli hän ukkoa +ja akkaa kovasti ja sanoi: "Te Aatamin ja Eevan tuhmuutta valititte ja +heitä syytitte, vaan itse ette kuin kaksi päivää malttaneet olla +hopeamaljaan katsomatta, vaikk'ei teillä puutetta ollut minkäänlaista, +vaan syömistä sekä juomista oli runsaasti niinkuin Aatamilla ja +Eevallakin paratiisissa. Niinpä lähtekääkin nyt linnastani pois, teitä +en enää luonani suvaita voi, koska kieltoani kohtaan rikoitte, vaikka +teitä varsin varoitin." Ukko ja akka olivat häpeissään eivätkä voineet +mitään vastata, mutta palasivat köyhään kotiinsa takaisin. Sen kovemmin +eivät kuitenkaan Aatamin ja Eevan päähän enää syyttäneet köyhyyttänsä, +vaan alkoivat ahkerammin tehdä työtä ja maatansa viljellä, jonka kautta +siitä lähtien paremmin tulivatkin toimeen kuin sitä ennen. -- Sen verta +sitä. + + + + +POJASTA, JOKA KUNINKAANTYTTÄREN SANOISSA SOLMITSI + + +Muutamalla kuninkaalla oli tytär, joka oli niin sukkela sanojensa +suutari, ettei koko maailmassa luultu olevan sitä miestä, joka hänet +sanoissa solmiaisi. Kuningas olikin sentähden ympäri valtakuntaansa +kuuluttanut, että hän sille antaisi tyttärensä vaimoksi, joka siltä suun +tukkisi, ettei se vastausta antaa voinut. Joutui sitten muudan +kerjäläispoikakin maata, mieroa kulkiessaan kuulemaan tämän kuninkaan +lupauksen ja arveli itsekseen: "No, eihän tuo kuninkaan tytär sen +kummempi liene kuin muutkaan naikkoset, minä hänet sanoissa solmian ja +suun tukin kuin tukinkin." Jonkin aikaa toimeen saatavaa asiataan +arveltuansa etsikin itsellensä matkakumppanin avukseen ja läksi sen +seurassa kuninkaan linnaan kulkemaan. Matkalla hän sai sattumalta +varpusen kiinni, josta ihastui hyvin, korjasi sen ja pani konttiinsa. +Toveri, josta tämä kävi kummaksi, kysyi ihmeissään häneltä: "Mitäs sillä +teet tämmöisellä matkalla?" -- "Kyllä se vielä tarvitaan", vastasi poika +toimessaan asiata sen paremmin selittämättä, astui vain edellensä. Kun +siitä vähän matkaa oli kuljettu, näki hän taas tiepuolessa +variksenpojan, joka ei vielä lentoon päässyt, otti sen kiinni ja pisti +konttiinsa. Siitä eteenpäin kuljettaessa tavoitti taaskin korpin ja +korjasi senkin talteensa, ja niinikään sai siitä edellepäin kuljettaessa +seuraansa vielä ensin tarhapöllön, sitten härän ja sitten mykän akan +viimeiseksi, joista kaikista sanoi oudostuvalle toverilleen: "Elähän +huoli, kyllä ne kaikki vielä tarvitaan ennenkuin asiani on toimitettu." + +Päästiinkin jo kuninkaan linnaan siitä, niin tytär tuli jo pihalla +vieraita vastaan, se kun oli kärkäs kaikkien niin ylhäisten kuin +alhaisten kanssa sanoja vaihtelemaan. Senpä tautta kysyikin +kerjäläispojalta kohta: "Mitäs, poika pulleroinen, pussissasi kannat, +taidat tärkeilläkin asioilla olla, kun sinulla oikein on palvelija +toverina." -- "Ei ole asiata paljon sanottavaksi", vastasi poika, +"läksinmähän kuninkaan tytärtä sanoissa ja puheessa solmiamaan." -- +"Niinpä näytä lupauksesi toteen", sanoi kuninkaan tytär rohkeasti, +ikäänkuin pilkkaa tehden pojasta, sillä häntä oli koko linnan väki +kuulemassa. Poika silloin pisti kätensä konttiin ja nipisti varpusta +vähän, niin tämä hädissään sanoi: "Täy, täy!" -- "Ymmärrätkös sitä +kieltä?" kysyi poika kuninkaan tyttäreltä. "En sitä ymmärrä", sanoi +kuninkaan tytär. Poika samassa puristi taas varista kontissa, että se +ääneen puhkesi ja sanoi: "Vaak, vaak!" Kun poika taas tyttäreltä kysyi, +jos hän sitä puhetta ymmärsi, oli hän yhtä tietämätön kuin äskenkin ja +sanoi, ettei hän semmoista puhetta ymmärtänyt. "Taidatkos tätä kieltä?" +sanoi poika ja puristi korppia, joka kohta alkoi kontissa huutaa: +"Koronk, koronk!" Siitä heitti jo korpin ja tavoitti kädellänsä +tarhapöllöä, että se peloissaan alkoi panna: "Pu-pu-puh, pu-pu-puh!" Kun +ei kuninkaan tytär näitäkään kieliä osannut, nykäisi poika vierellänsä +seisovata härkää, joka paikalla äänsi "Möö-yh! Möö-yh!" -- "En minä +härän kieltä taida, en tajua", sanoi kuninkaan tytär. "No, jos sinut jo +muutenkin moneen kertaan olen puheessa ja sanoissa solminnut", sanoi +poika, "niin nyt minä sinut viimeinkin sanoissa salpaan peräti." Näin +puhuessaan nipisti hän mykkää akkaa käsivarresta kovasti, että se +tuskissaan alkoi panna papottaa: "Hopp, popp, po, hopp, popp, po!" + +Kun ei kuninkaan tytär tätäkään akan puhetta ymmärtänyt eikä siihen +vastata voinut, täytyi kaikkien todistaa ja myönnytellä, että poika oli +hänet sanoissa solminnut. Yksin kuninkaankin täytyi raatimiestensä ja +muun väen yleiseen tuomioon tyytyä ja täyttää kerran tekemänsä lupaus, +jonka oli ympäri valtakuntaansa julistanut. Niin sai kerjäläispoika +kuninkaan tyttären vaimoksensa ja peri appensa kuoltua koko valtakunnan. +-- Siihen se juttu sopiikin loppumaan. + + + + +KOLME TIENHAARAA + + +SILMIVOITEEN HAKIJAT + +Oli yhdellä miehellä kolme poikaa; itse oli ukko sokea. Pojista taas oli +vanhin hyvin juoppo, toinen samanlainen, nuorin taas neuvoton ja laiska, +päivät pitkään venyi vain uuninkiukaalla. Isä, josta sokeana istuessa +aika kävi pitkäksi, sanoi kerran tuosta vanhimmalle pojalleen: "Lähde +hakemaan voidetta näille minun silmilleni, kenties paranisivat vielä; +etsi, poikaseni, isällesi apua vaikka mistä." Näin puhuen antoi hän +pojallensa hyvän orin ja tuhat ruplaa matkarahaa, ja poika läksi +matkaan. Ajoi ensin poikki ilmaa, siinä oli hyvä tie; ajoi sitten pitkin +ilmaa, siinä tie vielä parempi. Viimein ajoi hän lakealle +tuhkakankaalle, jossa oli yhdessä kohden kolme tienhaaraa ja joka +tienhaarassa patsas. Ensimmäiselle patsaalle oli kirjoitettu: "Tätä +tienhaaraa kuljettaessa on hevonen nälkäinen, mies kylläinen." Toisessa +patsaassa olivat nämä sanat: "Tällä tiellä on mies nälkäinen, hevonen +kylläinen"; kolmannessa: "Äijä sinne on mennyt, vaan sieltä ei ole monta +takaisin tullut." Poika nämä kirjoitukset nähtyänsä poikkesi sille +tielle, jolla mies oli kylläinen, hevonen nälkäinen, ja tuli jonkin ajan +päästä taloon, jossa hevosensa sitoi pylvääseen kiinni ja meni itse +tupaan tehden hyvän päivän tullessansa. Siellä ei ollut tuvassa sitä +nykyä muita kuin nuori neitinen ylen kaunis ja ihana niinkuin marja +maalattu. Tämä alkaa puhutella vierasta ja kysyy häneltä kuulumisia. "Ei +kuulu erinäistä mitään", sanoi poika, joka tuskin kuulikaan, mitä +häneltä kysyttiin, niin katseli, ihmetteli hän sitä nuorta neitistä +vain, ettei muusta ollut millänsä. "No, oletkos, vieraskulta, syönyt?" +kysyi häneltä neitinen. "En ole syönyt enkä juonut", sanoi poika. +"Oletkos kylyssä käynyt?" kysyi neitinen. "En kylyssäkään ole käynyt", +vastasi poika. "No, oletkos nuoren neitisen vieressä maannut?" kysyi +neitinen vielä; hän näet olikin vain tuo noita-akka semmoinen, vaikka +nuoren neitisen muotoiseksi oli ruvennut. Kun nyt poika viimeiseenkin +kysymykseen vastasi kieltämällä, neitinen lämmitti ensinnä saunan ja +kylpi siinä vieraan kanssa, sitten syötti, juotti hänet runsaasti ja +viimeinkin rupesi hänen kanssansa maata. Poika kun näin nuoren ja +kauniin neitisen viereen tuli, sepäili ja hyväili häntä niinkuin +rakastaan ainakin, vaan kun matkastaan väsyneenä vuoteelle nukkui, nosti +neitinen raskaasti makaavan miehen vierestänsä ja heitti sen lattian +alla olevaan syvään hautaan, johon tämä katosi ja kuoli. + +Kun nyt vanhin poika matkallaan viipyi yhä eikä silmivoidetta +tuonutkaan, lähetti isä keskimmäisen poikansa samalle asialle. Tämä +saatuaan isältään orin ja tuhat ruplaa matkarahaa niinkuin vanhinkin +veljensä, ei viikkoa viivytellyt, vaan läksi ajamaan voidetta isänsä +silmille hakeaksensa. Kun siitä nyt niiden kolmen tienhaaran kohdalle +tuli, läksi hän samalle tielle, jolle vanhinkin veljensä, mutta hänelle +kävi yhtä pahasti kuin sillekin. Siihen taloon tultuaan, jossa se kaunis +neitinen oli, rakastui hänkin tyttären ihanuuteen, vaan kun ruoalla +ollessaan tuli viinoja liioin nautinneeksi, nukkui hän henkihieveriksi, +ja neitinen heitti hänet maatessa samaan hautaan, johon jo oli hänen +veljensä kuolettanut. + +Isärukka kodissaan käypi surulliseksi, kun eivät pojat kotiin palanneet. +Pyrki silloin nuorin poika veljiänsä etsimään ja isälleen silmivoidetta +hakemaan. Tähän ei isä ensinnä tahtonut suostua, sillä häntä pelotti, +että kukaties nuorinkin poikansa sille tielleen jääpi, vaan kun poika +rukoili rukoilemistaan päästäkseen matkalle, antoi isä hänellekin hyvän +orin ja tuhat ruplaa matkarahaa niinkuin toisillekin pojilleen oli +antanut, ja laski onnensa nojaan kulkemaan. Poika kulkikin samoin kuin +veljet sekä poikki että pitkin ilmaa ja sitten lakealle tuhkakankaalle, +jossa oli ne kolmet kirjoitukset tienhaarain kohdalla, luki kirjoitukset +ja läksi sitä tietä ajamaan, josta sanottiin, että sinne oli äijän +mennyttä, vaan ei ketään takaisin tullutta. Matkalla poikkesi sitten +ensimmäiseen taloon, minkä tien varrella keksi, saadakseen veljistään +tietoa, ja kysyi emännältä, joka yksinään oli kodissa, jos sitä tietä +viime aikoina ketään muita oli kulkenut. Emäntä, joka oli tietäjä, +arvasi pojan asian ja sanoi: "Ei ole sinun veljiäsi kumpaistakaan tänne +päin kulkenut." Siitä puhutteli hän vierasta ystävällisesti, syötti +hänet kylläiseksi ja sanoi sitten: "Parasta, pannaan hevosesi tanhuaan +ja heinää, kauraa sille eteen; ota sinä meidän ori tanhuasta ja pane +satulaan, niin oman hevosesi jätät siksi aikaa tänne kuin matkaltasi +palajat." Poika sanoi emännälle kiitokset ja läksi talon hevosella +ajamaan jättäen oman orinsa tanhuaan. Ajoi, ajoi, minkä verran lienee +ajanut, niin tuli taloon taas, ajoi pihamaalle ja kiinnitti hevosensa +paaluun, johon heitti sen seisomaan. Sattuipa talon pihalla olemaan +pikkarainen poika, niin tämä juoksi tupaan ja sanoi jo ovensuussa: "Äiti +hoi! Tätin ori on pihalla." Heti pojan jäljestä tuli mieskin tupaan ja +teki hyvän päivän niinkuin oikea vieras ainakin. Emäntä otti hänet +hyvästi vastaan, tiedusteli hänen matkaansa ja kysyi: "Kusta olet +siskoni orin saanut ajaaksesi?" Silmivoiteen hakija selvitti asian, +sanoi: "Talosta tuolta minulle se ori annettiin ajettavaksi, ja omani +jätin siihen lepäämään." + +Emäntä kun tämän kuulla ja tietää sai, panetti heti pojan hevosen +tanhuaan ja heinää, kauraa runsaasti eteen, josta sitten vieraan +itsensäkin ravitsi ja syötti, juotti kylläiseksi. Vieläpä antoi hänelle +matkaan lähtiessä oman vereksen hevosensakin ajettavaksi ja sanoi +neuvoen: "Kun nyt semmoisen ja semmoisen matkan tästä kuljet, niin tulee +mahdottoman suuri kaupunki ja siinä on komea, linnan kaltainen kartano, +jonka viidennessä kerroksessa on ylen kaunis ja miellyttävä neitoinen, +jolla ikkunalla olevassa putellissa on sitä silmivoidetta, jota isäsi +tarvitsee. Sitäpaitsi on hänellä häkkilintu semmoinen, joka haastaa ja +ilmoittaa kaikki, mitä tarvitaan. Se silmivoide sekä se lintu pitää +sinun saada siltä neitiseltä otetuksi. Vaan vielä on toinenkin seikka. +Linnaan tullessasi neitinen tosin makaa raskaasti eikä tiedä sinun +siellä käynnistäsi, vaan jos silmivoiteen ja häkkilinnun saatkin salaa +anastetuksi, niin linnalta pois lähtiessäsi on esteenä pihamaan ja +kartanon poikki vedetty nuora, jossa on useampia kelloja ja tiukuja. Jos +nyt hevosesi voisi sen nuoran ylitse hypätä siihen vähänkään koskematta, +niin sitten ei neitinen heräisi, vaan sinä pääsisit hänen tietämättänsä +pakenemaan ja voisit isällesi silmivoiteen tuoda." + +Poika pani neuvon mieleensä ja läksi emännän antamalla vereksellä +hevosella ajamaan, joten ei viikkoa viipynytkään ennenkuin tuli siihen +suureen kaupunkiin, jossa viidennessä kartanon kerroksessa oli se kaunis +neiti, josta hänelle oli puhuttu. Siellä kävi kaikki niinkuin oli +ennustettu. + +Vartijat sekä se kaunis neitinen itsekin olivat nukuksissa kaikki, ja +poika sai sekä silmivoideastian ikkunalta että häkkilinnunkin talteensa +korjatuksi, vieläpä venyi jonkin aikaa neitisen vieressäkin hänen +makuuhuoneessaan, kun ei niin verevästä ja ihanasta tyttärestä raahtinut +heti paikalla luopua; vaan kun siitä lähtöä viimeinkin teki ja saatuine +tavaroineen hevosensa selkään nousi, se kyllä hyppäsi nuoran ylitse, +mutta siinä häntäjouhet kuitenkin hevosen hypätessä kapsahtivat nuoraan +kiinni, ja samassa rupesivat kaikki kellot, tiu'ut soimaan, josta +neitinenkin heräsi. Tämä, joka heti paikalla keksi, että jo on sekä +silmivoide viety että lintu varastettu, ja vielä muutenkin tunnusteli, +että kyllä hänen luonansa on joku käynyt, läksi luonansa käynyttä +varasta ajamaan jäljestä, minkä ennätti. Poika puolestaan pakeni hänen +edellään, minkä kerkisi. + +Tuli siihen taloon, josta viimeisen hevosen oli saanut, jätti sen siihen +ja otti sen hevosen sijaan, jolla siihen oli tullut, semmoisella +kiireellä, että ei tuvassa malttanut käydäkään. Samoin vaihtoi taas +hevosia toisenkin sisaren talossa, josta sai isänsä antaman oman orinsa, +ja ajoi sillä aina siihen tienhaaraan, jossa olivat ne kolme patsasta. +Siinä vasta seisottui hän ja katsoi jäljelleen, vaan kun ei ketään +näkynyt takaa ajavaksi, neitinen kun ei näet samalla hevosella voinut +saavuttaa häntä, joka yhä vereksillä hevosilla ajoi, luki hän uudelleen +tauluissa olevat kirjoitukset ja mietti mielessään: "Tuonne ne narrit, +minun toiset veljeni, varmaankin ovat lähteneet, jossa hevonen on +nälällä, mies kyllällään." Tähän luuloon tultuansa läksi sitten hänkin +ajamaan samaa tietä ja tuli samaan taloon, jonka pihamaalla sitoi +hevosensa samaan paaluun, jossa seisoivat toistenkin veljien orit. Meni +siitä tupaan ja teki siellä olevalle nuorelle neitiselle hyvän päivän +niinkuin taloon tullessa tapana on. Neitinen rupesi kohta puhuttelemaan +häntä niinkuin toisiakin veljiä oli haastatellut ja kysyi niinkuin +heiltäkin: "Oletko, vieraskulta, syönyt, oletko juonut, oletko kylyssä +käynyt eli nuoren neitisen keralla maannut?" Poika kun vastasi, ettei +hän kiireen matkansa teon tautta ollut ennättänyt syödä, juoda eikä +muuta tehdä, syötti, juotti ja kylvetti neitinen hänet ja rupesi siitä +vielä hänen viereensä maata tuumaten hänellekin samoin tehdä kuin hänen +veljillensä. Mutta poika, joka ei ollut viinoja rakastava eikä enempää +nauttinut kuin minkä ruumiinsa virkistämiseksi tarvitsi, ei nukkunutkaan +niinkuin toiset veljensä, vaan pysyi valveella, vaikka suotta aikojaan +oli makaavinansa. Neiti, joka pojan luuli nukkuneeksi, rupesi +varastamaan häntä niinkuin hänen vanhempiakin veljiänsä ja mieli +makaavaista sillan alla olevaan hautaan heittää, vaan poika, joka vain +koiran unta makasi, ei antanutkaan rahojansa, vaan tempasi petollisen +neitisen ja heitti hänet itsensä siihen kuoppaan, jonka hän muille oli +kaivanut. Haudan syvyyteen upottuansa alkoi neitinen rukoilla poikaa +niin kauniisti kuin suinkin osasi ja pyrki haudasta ylös luvaten olla +pojalle iäti kiitollinen, jos hänet sieltä nostaisi; vaan poika, jonka +sydämeen äkä ja viha kerran oli päässyt, ei hänen suloisista +rukouksistaan enää lukua pitänyt, vaan sanoi: "Kuta kauniimpi ja +sanoiltaan sulavampi nainen, sitä vähemmin on hän uskottava; ennen toki +harakan naurua kuuntelen kuin viekkaan vaimon sanoja. Annahan ensinnäkin +minun molemmat veljeni sieltä haudasta pois ja kaksituhatta ruplaa +heidän kerallansa, niin sitten kenties armahdan sinua." Neiti antoi +silloin sekä veljien ruumiit että rahatkin pojalle haudasta takaisin, ja +poika oli jo ihastuksissaan nostaa neitisenkin haudasta ylös, vaan kun +näki, miten viekkaat ja viehättäväiset silmät sillä oli, sanoi hän, jota +neitisen silmäniskut vähällä itseäänkin olivat lumota: "En totta sinua +sieltä haudasta laske, kun et antane kauniita, mutta viekkaita silmiäsi +sokaista, sillä jos et minuakaan petä, niin pettäisit monta muuta +nuorukaista, jotka luonnoltaan ovat herkempiä." Sillä puheen pakeni hän +koko paikalta pois ja otti veljiensä ruumiit korjuuseen. Ne eivät muun +puolesta olleetkaan maatuneita eikä muuttuneita, mutta se vain, että +silmänsä olivat kelmeiset ja tummat niinkuin kuolleilla ainakin. Juohtui +tuosta mieleensä, että onhan hänellä sitä isällensä tuotavaa +silmivoidetta koko putellinen, niin otti höyhenen päällä sitä voidetta +vähäsen ja pyyhkäisi sitä kuolleiden veljiensä silmiin. Tuskin oli hän +sen tehnyt, niin elpyivät kuolleiden silmät uudelleen, ja veljet +kumpikin virkosivat eloon. + +No, tuostakos nyt ilo nousi; nuorin veli syleili eloon heränneitä +veljiänsä ja ne samaten häntä, ja ystäviä oltiin olevinaan, kaikki +lapsuuden pienet riidat jäivät unhotuksiin. + +Lähdettiin sitten kaikki kolme veljestä yhtenä ajamaan kotiin päin ja +tultiin matkalla siloiselle niitylle, niin tahtoivat vanhemmat veljet +siinä hevosiansa syöttää, ne kun olivat nälästä kuolemassa. Nuorin veli, +jolla vielä oli kotoa otettua evästäkin tallella, syötti sitä myöskin +veljillensä sekä söi itsekin, jonka jälkeen nukkui nurmelle raskaaseen +uneen, kun ei näet viimeissä yönä ollut ensinkään unta saanut. Toiset +veljet taas, jotka kauan kyllä olivat hervotonna maanneet, eivät +nukkuneetkaan; vaan pysyivät valveella ja alkoivat keskenään tuumia: +"Kun tälle jäljelle olemme joutuneet, tappaa meidän pitää veljemme, +ettei hän isällemme kieli ja kerro, miten olemme asiamme huonosti +toimittaneet." Asialta näin sovittuansa leikkasivatkin makaavalta +veljeltänsä kaulan poikki ja veivät raadon lehtoon, sinne puiden, +risujen alle peittivät sen, vaan itse nousivat hevostensa selkään ja +ajoivat kiiruusti paikalta pois. + +Mitäpä tuosta? Sattui paimen lehminensä kävelemään sen lehdon kautta, +niin häkissään istuva, pojan neitiseltä salaa ottama lintu alkoi +lehdossa laulaa ja haastella: "Tuohon tapettiin taannoin mies, ja sen +pää on puun juurella tuossa; ota se siitä ja pane asemellensa, kyllä +mies vielä eloon saadaan." Paimen teki niinkuin oli neuvottu ja asetti +pään paikoilleen. Lintu sanoi miehelle laulellessaan sitten: "Ota nyt +kuolijan lakkarista voideputelli ja voitele hänen kaulaansa sillä +voiteella, niin saathan nähdä, mikä tapahtuu." Paimen kuuli neuvoa, ja +kun sillä voiteella vähäsen vain kuolleen kaulaa hiveli, niin poika +virkosi ja nousi eloon kohta entistänsä ehompana. Tämän ihmetyön +aikaansaatuansa antoi paimen voideputellin eläväksi vironneelle pojalle +takaisin. Tämä ei tästä hyvästä kiittääkään tiennyt, korjasi vain +voideputellin sekä lintuhäkin ja laittausi matkalle. Hänen jo hevosensa +selkään istuessaan alkoi lintunen häkissä laulaa ja kyseli: "Tiedätkö, +missä tilassa sinä tämän paimenen tähän tullessa tuolla nurmella olit?" +-- "Kyllähän sen tiedän, minä makasin", sanoi poika. "Et sinä maannut", +sanoi lintu laulaen. "Veljesi tappoivat sinut, vaan tuli tämä paimen, ja +minä hänelle neuvoin, mihin pääsi oli viskattu, ja hän kun sitten minun +käskystäni putellissasi olevalla voiteella kaulaasi hiveli, niin sinä +paranit ja eloon virkosit." + +Nyt vasta ymmärsi poika veljiensä viekkauden ja jouduttihe +kiireimmittäin isänsä kotiin, jossa ensi puheekseen kysyi: "Toivatko +poikasi matkalta palattuaan sinulle silmivoidetta?" -- "Eivät ole +tuoneet, siltänsä palasivat kaksi vanhinta kotiin, nuorin missä +lieneekään", vastasi isä, ei näet sokeana tuntenut kyselijätä pojakseen. +"Tiedätkös nuorimmasta pojastasi mitään?" kysyi poika. "Ei ole +tuonpäiväistä hänestä kuulunut", vastasi isä, "kerran läksi kotoa +vanhempia veljiään etsimään, eikä ole sen kovemmin hänestä tietoa ollut, +missä raukka lieneekin nyt." Poika silloin ei pidemmältä malttanut +mieltänsä, vaan sanoi: "Tässä on nyt nuorinkin poikasi kodissa, tässä +seisoo sinun edessäsi." Isä ei tahtonut sitä uskoa, sanoi: "Kyllä se ei +ole kodissa, luultavasti on jo hänellekin tuho tullut." -- "Usko pois, +isäkulta", sanoi poika, "tässä minä, sinun nuorin poikasi, olen kuin +olenkin. Toiset veljet tosin aikoivat minut tappaa, vaan erinomaisen +sattuman kautta virkosin eloon kuitenkin ja olen nyt, rakas isä, sinun +luonasi taaskin." Siitä otti hän nyt silmivoidetta putellistaan, ja kun +sillä isänsä silmiä hiveli, niin ukko sai näkönsä jälleen, hyppäsi +pojallensa kaulaan ja likisti häntä, mutta tätä tehden itki hän +itkemistään niin kauan ja niin paljon, että vihdoin kävi kuivaksi kuin +haapakanto ja heitti kuin heittikin henkensä syleillen kuollessaankin +vielä rakasta poikaansa. Toiset veljet, jotka tätä syrjästä katsoivat, +pakenivat kodistansa pois ja läksivät mieron tietä kuljeksimaan. Siellä +lienevät vieläkin. -- Sen pituinen se. + + +KULTALINNUSTA JA ELÄMÄNVEDESTÄ + +Oli ennen kuningas, ja sillä oli kolme poikaa. Hänen linnassansa oli +hedelmikkö, jossa kasvoi muun muassa kultaisia omenoita. Kerran +aamusella havaittiin yhden näistä omenoista olevan varastettuna. +Kuningas, jolle tämä varkaus teki pahan mielen, kysyi silloin +pojiltansa, mitä tuon asian suhteen olisi tehtävä, ja vanhin poika +lupasi yöllä hedelmikköä vartioida, ettei semmoista vahinkoa enää +tapahtuisi. Siinä tarkoituksessa jäikin hedelmikköön yöksi, vaan jouten +istuessa tuli hänelle uni, ja hän nukkui nurmelle. Kun siitä aamulla +havaittiin, oli taaskin yksi omena kadonnut. Kuningas kun tätä taaskin +oli pahoillansa, tarjousi toinen poika hedelmikköä tulevana yönä +vartioimaan, vaan häneltä ei tämä toimitus tullut sen paremmin +täytetyksi. Yön sydämellä yksin istuessaan nukkui hänkin, ja aamulla oli +taaskin kultaomena puusta vietynä. Nyt pyrki nuorin poika hedelmikköä +vuorostaan yöksi vartioimaan, vaan kuningas ei mielellänsä olisi häntä +tämmöiselle asialle laskenut, sillä hän oli vielä hyvin nuori ja +lapsellinen. Miten poika kuitenkin anoi ja pyyteli, sai hän viimeinkin +isältänsä luvan mennä hedelmikköä yhdeksi yöksi vartioimaan. Yön tullen +istui nyt poika pyssy kädessä omenapuun alle vahtia pitääksensä, eikä +kovin kaukaa siinä istunutkaan, niin näki taivaalta laskeutuvan komean, +kotkankaltaisen linnun, jonka siipilöistä levisi semmoinen hohde, että +koko hedelmikkö oli ikäänkuin lystitulilla valaistu. Omenapuuta +lähestyessään otti se muutamalta oksalta nokallansa omenan ja mieli +saaliineen mennä matkaansa, mutta poika tapasi pyssynsä ja ampui lintua. +Tätä ei kuitenkaan hengen paikoille osannut, tähtääjän silmä lienee +pettänyt; yksi ainoa höyhen putosi vain linnun pois lentäessä hänen +siivistään maahan, vaan tämä oli niin kiiltävä ja korea, että kaikki +kukat ja pensaat alkoivat siinä tienoossa sen valosta kiiltää ja +välkkyä. Sen höyhenen vei sitten poika aamusella isälleen ja kertoi koko +asian, miten kaikki oli tapahtunut. Kuningas kummasteli höyhenen +kauneutta ja sanoi sitä katsellessaan: "En tiedä, kuinka suuren +palkinnon sille miehelle antaisin, joka sen linnun pyytäisi, mistä tämä +höyhen on lähtenyt." + +Vanhin poika oli nyt kärkäs tälle asialle lähtemään ja kulkikin sitä +kallishöyhenistä lintua etsimään, vaan viipyi matkallansa kuukauden, +viipyi toisen eikä kotiin tullutkaan. Siitä läksi keskimmäinen veli +samalle asialle, vaan ei onnistunut hänenkään matkustuksensa, hän jäi +sille tiellensä. Nyt kävi nuorin poika, joka sill'aikaa oli mieheksi +kasvanut, isänsä puheelle ja sanoi: "Siunaa minua, isäni, minä lähden +sitä kullanhohtavata lintua etsimään, ja jos ei kuolema ennen aikaa +minua kohdanne, niin minä sen linnun sinulle tuon." Isä ei kyllä +ainoasta pojastaan olisi mielellään luopunut, vaan kun näki, miten tämä +oli lähtemään halukas, suostui hän viimeinkin hänen tuumaansa ja sanoi: +"No, mene, poikaseni, kun menet, ota talosta evästä, minkä tarvitset, ja +tallista se hevonen, mikä sinusta on mieluisin, ja palaa vanhan isäsi +luokse, jos et haettavaasi löytäisikään." + +Poika tämän luvan saatuansa otti muonaa mukaansa ja kävi sitten talliin +isänsä hevosia tarkastamaan. Täällä oli oritta, täällä tammaa, täällä +ruunaa, ja kaikki olivat näöltään komeoita, vaan kun heille selkään +nousi, ne kaikki olivat niin voimattomia, että maahan lankesivat. +Viimein löysi kuitenkin vanhan, sodassa jo sitä ennen käyneen ruunan, +joka hänet kantaa jaksoi, ja läksi sillä ajamaan. Jonkin matkaa +kuljettuaan tuli hän muutamaan paikkaan, jossa oli kolme tienhaaraa ja +kussakin tienhaarassa erityinen patsas osoketauluineen. Ensimmäisessä +seisoi: "Joka tätä tietä kulkee, saa hevoselleen ruokaa, vaan saa itse +nälkää nähdä." Toisessa seisoi: "Joka tätä tietä ajaa, saa itsellensä +ruokaa, vaan ei saa hevosellensa", ja kolmannessa taulussa oli suurilla +kirjaimilla kirjoitettu: "Joka tälle tielle lähtee, sille käy varsin +onnettomasti." Joka tauluun olivat myöskin kaikkien niiden nimet +kirjoitetut, jotka niitä teitä olivat kulkeneet. Siellä näki +vanhempienkin veljien nimet ensimmäisessä ja toisessa taulussa, vaan ei +havainnut heidän palanneen vielä. Asiata arveltuaan päätti hän silloin +lähteä sitä tietä ajamaan, jota taulussa sanottiin onnettomaksi, +miettien mielessään: "Jos en minä matkaltani palaja, niin eiväthän +toisetkaan veljeni ole olleet sen onnellisemmat." Päiväyksen siitä nyt +eteenpäin päästyänsä tuli hän ihanalle, kukkia kasvavalle kedolle. Tässä +päätti hän syöttää hevostansa ja itsekin vähän levätä; laski hevosensa +syömään nurmelle ja nousi itse suurelle kivelle istumaan, jossa alkoi +eväspussistaan rauhassa ruokailla. Siinä istuessaan näki hän näöltään +eriskummaisen elävän lähestyvän, jota hän ei oikein tuntenutkaan. "No, +muuksi häntä en tiedä arvata kuin sudeksi", arveli poika viimeinkin ja +huusi samassa: "Tule tänne, sinä suden serkku, niin saat hyvää ruokaa +pussistani!" Susi tuli, ja poika syötti hänet niinkuin oli luvannut. +Syötyänsä kysyi sitten susi: "Minkätähden läksit, poikarukka, tälle +onnettomalle tielle?" Poika selitti matkustamisensa syyn ja kysyi +sudelta, jos hän tietäisi, miten se kultalintu löydettäisiin, jota hän +oli hakemassa. Susi vastasi: "Sen tiedän hyvästi, missä haettavasi lintu +on; tulehan minun selkääni, niin minä vien sinut sinne." Poika oli +lähtemään valmis, ja susi, jolla oli pojatkin mukana, sanoi lähdettäessä +heille: "Katsokaa nyt hevosta sen aikaa kun matkalla viivymme ja +ruokkikaa se hyvästi." + +Nämä sanat sanottuaan läksi susi juoksemaan oikein parasta vauhtiansa +kantaen poikaa selässänsä. Tämmöistä kyytiä mentäessä rupesi pojan +silmistä juoksemaan vesi, jonka tähden hän liinan otti taskustansa +pyyhkiäkseen silmiänsä, mutta kiireen hommassa sattui liina putoamaan +hänen kädestänsä. Poika silloin huusi sudelle: "Seisahdu, susi, +silmäliinani putosi maahan, korjatkaamme se!" -- "Nytkö vasta sitä +muistuttelet?" sanoi susi, "liinasi on jo kymmenen penikulman päässä." +Kun poika tämän kuuli, ei hän sutta enää pyytänytkään seisahtumaan, vaan +riensi hänen selässään edellensä, kunne tulivat sen linnan portille, +josta kultalintu oli saatava. Susi neuvoi nyt poikaa siinä ja sanoi: +"Vartijoista sinä kyllä pääset ohitse, sillä ne makaavat kaikki eivätkä +sinua näe, vaan kun tulet siihen huoneeseen, jossa linnan haltijan tytär +asuu, niin ole varoillasi, vaikka hänkin kyllä on nukuksissa. Kun näet +ikkunalla kultaisen häkin ja linnun, niin ota hiljaa lintunen häkistä, +vaan jätä häkki paikallensa, sillä jos häkin otat, niin nousee lintu +ääneen, vartijat heräävät ja panevat sinut kahleisiin. Minä sillä aikaa +odottelen sinua palaavaksi täällä pensastossa, näin asiasi toimitettuasi +lähdemme sitten yhdessä takaisin niinkuin yksissä tulimmekin." + +Poika lupasi suden neuvoa seurata ja pääsikin vartijoiden keksimättä +huoneeseen, jossa näki kultalinnun häkissänsä. Otti linnun hiljaa +kouraansa siitä ja mieli jo kääntyä jäljelleen, vaan alkoi siitä +arvella: "Jos minä kädessäni tämän linnun vien, niin putoaa se matkalla +niinkuin liinakin tullessani." Ei siis suden kieltoa pitänytkään, mutta +otti ikkunalta kultahäkin; vaan tuskin sai hän sen käteensä ennenkuin +lintu rupesi semmoisella ilveellä huutamaan, että vartijat heräsivät +unestaan, ottivat pojan kiinni ja panivat hänet kähkänään. Susi odotteli +sill'aikaa pensastossa yhä, vaan kun ei poikaa näkynyt takaisin +tulevaksi, ymmärsi hän jo, miten sille oli linnassa käynyt, ja oikein +itki suruissaan päivitellen sitä, ettei poika hänen neuvoansa totellut. +Kuitenkin jäi hän vielä vartomaan siihen nähdäkseen, voisikohan jollakin +tavalla vielä poikaa auttaa. + +Aamulla puhuttiin kohta sille kuninkaalle, joka linnaa hallitsi, että +varas oli linnassa käynyt kultalintua varastaaksensa, vaan että +pahantekijä nyt oli kahleissa. Kuningas käski silloin tuoda sen rohkean +varkaan hänen eteensä, ja kun sai pojan nähdä, niin kysyi kohta, mistä +hän oli ja kuinka hän oli semmoiseen työhön joutunut. Poika kertoi koko +asian alusta pitäen ja sanoi, että hänen isällänsä oli höyhen, jonka hän +siitä kultalinnusta oli ampunut, kun se hedelmikköä kävi varastamassa, +ja että hän sentähden isänsä käskystä oli lähtenyt koko lintua saamaan. +Kuningas, jolle kultalintu oli erinomattain rakas, tuomitsi ensi +kiivaudessaan pojan kuolemaan siitä, että hän oli varastaa koetellut, +mutta poika vastasi vakaasti ja pelkäämättä: "Jos minut tapetaan, niin +on kultalintukin kuoletettava, sillä se on samaten rikoksen alainen, +koska minun isäni linnasta on hedelmiä käynyt varastamassa." + +Kuningas tämän kuultuansa sanoi pojalle: "No, saat jäädä henkiin, kunhan +toisesta valtakunnasta tuot minulle kuninkaan orin, joka on niin taitava +ja viisas, että se puhuu ja haastelee kuin ihminen." Poika otti asian +toimittaaksensa ja pääsi sillä lupauksella irralleen. Kävi siitä nyt +matkatoveriaan etsimään ja tapasikin pensastossa suden, joka surusta ja +pelosta itki ja vapisi. Tälle kertoi nyt kohtalonsa, miten hänelle oli +linnassa käynyt, ja kysyi sitten, jos susi tietäisi, mistä ja miten se +ori saataisiin, jota kuningas halusi. Susi tuskin tämän kuulikaan, niin +sanoi iloissaan pojalle: "Nousehan selkääni, kyllä minä tiedän, missä se +mainio ori on." Poika teki niinkuin oli käsketty, ja kun jonkin aikaa +oli mentynä, tulivat taaskin erään linnan portille, johon susi pysähtyi +ja neuvoi poikaa sanoen: "Tässä linnassa on se ori, ja kyllä sen +tallista saatkin otetuksi, mutta älä vain marhamintaa koske, sillä jos +sen otat, niin rupeaa hevonen hyppimään, telmämään, josta vartijat +heräävät, ja sinun käy niinkuin entisessäkin paikassa." + +Poika läksi neuvon mukaan linnaan ja pääsikin esteettä talliin, sillä +vartijat olivat uneen vaipuneet; mutta eipä tuossakaan suden käskyjä +täyttänyt. Kun hevosen sai, rupesi hän marhamintaakin ottamaan, vaan +tästä alkoi hevonen hirnua, potkia, ja vartijat heräsivät, josta varas +otettiin kiinni ja kuljetettiin kuninkaan eteen tutkittavaksi. Kuningas +tuomitsi hänet kuolemaan, mutta leppyi siitä kuitenkin ja sanoi: "No, +jos tuot minulle sen kuninkaan tyttären, joka maailmassa on kaunein, +niin pääset kaikesta rangaistuksesta ja saat vielä orinkin palkoistasi." +Poika otti asian toimittaaksensa ja meni suden luokse viidakkoon, jossa +kertoi sille, minkä hän nyt oli tehdäkseen ottanut. Susi lohdutti häntä +ja sanoi: "No, elä huoli, kyllä siihenkin neuvon tiedän", otti siitä +pojan selkäänsä ja juoksi juoksemistaan, kunne tultiin suureen +kaupunkiin, jonka portilla pysähtyi taaskin ja sanoi: "Tässä asuu nyt se +kaunis kuninkaan tytär, vaan taitaa vähän aikaa viipyä ennenkuin sen +saamme valtaamme. Minä tähän kaupungin portille toimitan nyt +kauppapuodin; käy sinä myyjäksi siihen, minä isännäksi rupean." Samassa +heittihe susi kolme kertaa maahan, siinä ikäänkuin piehtaroi, ja +paikalla syntyi tuosta sille paikalle kauppapuoti, jossa löytyi +erinomaisen kauniita tavaroita, ei sitä laatua maailmassa, ettei siinä +sitä näyttinä ollut. Poika rupesi nyt tässä myymään tavaroita, ja +kaupungista tuli paljon ihmisiä ostamaan niitä, sillä niin koreita +kaluja eivät muualta löytäneet. Sai tästä kauppiaasta sillä tavoin +kuninkaan tytärkin kuulla, ja tuli hänkin siihen puotiin kauppaa +tekemään. Kun nyt kuninkaan tytär, jota koko joukko palvelijoita +seurasi, tuli puotiin ja näki siellä niin ylen kauniita tavaroita, joita +ei ollut ennen eläessään nähnyt, ihanteli hän niitä ja osteli +kaikenlaista; vaan kun siinä tuli nyt itseänsä tavaroiden myyjää +katsomaan, pääsi lemmen tuli hänen sydämessään syttymään, sillä +semmoista niin kaunista poikaa ei hän tiennyt ennen koskaan nähneensä. +Samoin kävi pojallekin. Hän tuskin tiesi, minkälaatuista tavaraa hän +näytti ja ostettavaksi tarjoili, silmänsä seurasivat vain ostajaa +itseänsä muuanne mihinkään rävähtämättä. Ostokset tehtyänsä kysyi +kuninkaan tytär sitten pojalta, mistä hän oli ja kuinka hän kauppiaaksi +oli joutunut. Vartijoiden kuulematta puhui poika silloin tyttärelle +totuuden ja kysyi häneltä viimein, jos hän tahtoisi lähteä hänen +kanssansa. Kuninkaan tytär, joka, niinkuin sanottiin, jo oli mieltynyt +poikaan, ei kaukaa arvellutkaan, vaan lupasi lähteäksensä niin pian kuin +vain vartijoiltaan pääsisi. Näin tuumaten läksi hän puodista pois +ikäänkuin kulkeakseen kotiinsa, vaan pysähtyi äkkiä tiellä mennessään ja +sanoi vartijoille: "Nyt jäi minulta rihma kuitenkin ostamatta, odottakaa +vähän aikaa tässä, niin minä palaan puotiin takaisin." Vartijat jäivät +nyt keskenään haastelemaan kadulle, vaan kuninkaan tytär palasi puotiin +ja sanoi olevansa valmis lähtemään. Kun puodin isäntä, joka sudesta oli +kauppiaaksi muuttunut, tämän kuuli, viskausi hän puodin lattialle ja +heitti kolmeen kertaan kuperinkeikkaa siinä, niin koko puoti tavaroineen +päivineen samassa katosi, ja itse muuttui hän sudeksi niinkuin ennenkin +käskien pojan ja kuninkaan tyttären nousta hänen selkäänsä. Toiset +tekivät niinkuin käsketty oli, ja susi läksi juosta viilettämään, minkä +ennätti, jättäen vartijat kuninkaan tytärtä odottamaan. Häntä +alettiinkin etsiä, kun niin kauan rihman ostolla viipyi, vaan kun +lähdettiin häntä kuulustamaan, niin puoti ja kaikki oli kadonnut, eikä +ymmärtää voitu, mihin kaikki oli joutunut. Ihmeissään palasivat vartijat +silloin linnaan takaisin ja ilmoittivat asian kuninkaalle. Tämä kyllä +koki jos jollakin tavalla tiedustella tytärtänsä samoin kuin kaikki +muutkin kaupunkilaiset tässä toimessa auttoivat häntä; mutta asiasta ei +koskaan selvää saatu. + +Poika ja kuninkaan tytär kulkivat sillä välin suden selässä matkaansa +yhä, vaan kun viimeinkin alkoi jo sen kuninkaan linna näkyä, joka +kaunista kuninkaan tytärtä oli pyytänyt, alkoi pojan mieli raskaaksi +käydä ja suru nousta sydämeen, sillä hän ei mielellänsä olisi enää +luopunut matkatoverinaan olevasta tyttärestä. Tämän havaitsi susi ja +sanoi hänelle, ettei kuninkaan tytär kuullutkaan: "Elä, poikaseni, sure, +kyllä minä neuvon tiedän; sinä annoit kerran ruokaa minulle pussistasi, +jota vastaan joku toinen sinun sijassasi kukaties olisi tappanut minut: +senpätähden tahdon nyt kostaa tämän hyvän työsi ja saatan tämän kauniin +tyttäresi omaksesi." Kun tultiin siitä sitten kaupungin portille, sanoi +susi taaskin pojalle: "Minä muuttaudun nyt nuoreksi neitoseksi, vie +minut myötäsi kuninkaan luokse, niin saat häneltä sen ihmeellisen orin, +ja palaa sitten rakkaan matkatoverisi luokse takaisin, mutta varoita +kuitenkin kuningasta, että hän antaa minun käydä ulkona jalkailemassa, +että saan tilaisuuden päästä hänen linnastansa karkuun." + +Poika pyysi nyt kuninkaan tytärtä odottamaan häntä linnan ulkopuolella +olevassa lystimetsässä, josta, kun susi taaskin maahan heittäytymällä +oli tyttäreksi muuttunut, hän sen kanssa meni kuninkaan linnaan. +Kuningas hovinaisineen ihanteli tyttösen kauneutta, ja ilo nousi +linnassa suuri, kun nyt kauan toivottu, kuninkaan kaipaama neito linnaan +saatiin. Ihastuksissaan antoi kuningas pojalle sen ihmeellisen orin, +jonka oli luvannut, ja muita lahjoja vielä päälliseksi. Poika otti +nöyrästi vastaan, mitä hänelle annettiin, lähtien linnasta pois, ja +tytöksi muuttunut susi pantiin linnan komeisiin huoneisiin asumaan. +Tässä hän ei kauan kuitenkaan viihtynyt, vaan kävi surevan näköiseksi ja +pyysi huoneista päästä johonkuhun hauskaan puistoon ilmailemaan. Sitä ei +kuningas kummeksinut, koska ymmärsi outojen ja vierasten parissa +olemisen käyvän nuoren ihmisen mielestä ikäväksi; laittoi hänet siis +palvelijoiden seurassa kauniiseen hedelmikköön ilmailemaan ja toivoi +hänen mielensä siitä käyvän iloisemmaksi. Vartijoistaan ja seurastaan +oli nyt tytöksi muuttuneella sudella paljon vastusta, sillä nämä eivät +usein häntä jättäneet silmistänsä, mutta muutaman tiheän pensaan +suojassa ennätti hän kerran kuitenkin heittäytyä maahan ja kolmasti +pyörähtää ympärinsä, josta samassa uudelleen muuttui sudeksi ja +vartijoiden nähden hypätä loikahti yli muurin ja heidän silmistänsä +katosi. Siitä juoksi sitten pojan ja kuninkaan tyttären piilopaikkaan, +otti heidät selkäänsä molemmat ja läksi viemään heitä toisen kuninkaan +linnaan, jolle poika sen älykkään ja ihmeteltävän hevosen oli hankkia +luvannut, joka nyt tyhjänä juoksi heidän jäljessänsä. Linna alkoikin jo +etäällä näkyä, ja poika taaskin kävi surulliseksi muistellessaan sitä, +että hänen nyt täytyi hyvästä, suurella vaivalla ja vaaralla +hankkimastaan orista erota; mutta susi lupasi apunsa tuohonkin. "Kun +tullaan linnaan", sanoi hän, "niin minä taaskin muutan muotoa ja rupean +hevoseksi, ja sinä saat jättää minut sinne, kyllä minä sieltä jollakin +tavalla taas pakoon pääsen. Muistuta kuitenkin kuningasta, että hän +vuorokauden päästä viimeistäänkin päästää minut pihalle jaloittelemaan." +Poika jätti nyt kuninkaan tyttären ja hevosensa taas lehdikköön +odottamaan hänen palaamistansa ja ajoi oriksi muuttuneen suden selässä +linnaan, jossa orin antoi kuninkaalle. Tämä tästä ihastui suuresti, +sillä ori puheli niinkuin ihminen, hyppi ja näytteli monenlaista mahtia +ja täydellistä taitoa. Lupansa mukaan antoikin kuningas sentähden +pojalle kultalinnun häkkeinensä ja vielä muuta hyvyyttä päälliseksi, +jonka kanssa poika palasi kuninkaan tyttären luokse lehdikköön niinkuin +oli luvannut. Kauaksi ei orikaan linnaan jäänyt, sillä kun huomissa +päivänä päästettiin ulos pihalle, laskeusi hän piehtaroimaan pihamaalle +ja pyörähti kolmasti ympärinsä, niin samassa muuttui taas sudeksi ja +soilahti yli muurin linnasta pois. Siitä sitten lehdikköön tultuansa +otti hän taas mukaansa matkatoverit, joiden kanssa riensi edelleen, +kunne vihdoin tultiin samalle kedolle, jossa poika ensin oli tavannut +suden. Siellä oli pojan eväslaukku vielä kivellä, ja vanhan hevosensakin +löysi hän heinää syömästä nurmella. Eväslaukustaan syötti poika nyt +sutta niinkuin ensi kerrankin, jolloin tutuiksi tulivat, kiitti häntä +kaikesta hyvyydestä ja avun osoittamisesta, jonka jälkeen jätti hyväiset +kuninkaan tyttären kanssa laittautuakseen matkalle. Susi, joka tänne +jättämänsä pojat löysi, teki samaten, mutta neuvoi poikaa vielä +lähtiessänsä ja sanoi: "Kun matkalle lähdet, niin istu itse vanhan +sotahevosesi selkään ja anna kuninkaan tyttären istua nuoren, kauniin ja +älykkään orisi selässä. Varo myöskin, ettet matkalla missään lepää ja +viivyttele, josko olisitkin vähän väsyksissä, ja vältä varsinkin sitä, +ettet nuku, sillä jos nukut, voipi onnettomuus vieläkin saavuttaa sinut +ja tuottaa sinulle surman ja kuoleman." Poika lupasi neuvon pitää +mielessänsä sanoen sudelle kerran vielä kiitokset ja istui itse vanhan +sotahevosen selkään; mutta kaunis kuninkaan tytär istui lintuhäkki +kädessä sen nuoren ja komean orin selässä, jonka poika oli kuninkaalta +saanut. Kun jonkin aikaa näin oli kuljettu, tultiin siihen +tienhaarapaikkaan, jossa ne kolme taulua olivat. Näistä näki poika, että +hänen veljensä vielä olivat matkallansa, koska heidän nimiänsä ei vielä +tauluissa näkynyt. Tuosta ei kuitenkaan paljoa huolinut, kirjoitti +nimensä onnettoman tien tauluun, että sieltä hän on palannut, ja läksi +ajamaan edellensä. Tiellänsä tuli sitten kauniille, viheriäiselle +vainiolle, jossa hevostansa päätti lepuuttaa ja itsekin tovereinensa +tuuhean puun siimeksessä vähän aikaa istua. Nukkua hän ei kuitenkaan +aikonut, vaikka kyllä oli matkastaan väsynyt, mutta huomaamattansa alkoi +uni painaa häntä, ja silmänsä ummistuivat. Sattuivatpa silloin vanhemmat +veljensä kotiin mennessään kulkemaan siitä ohitse ja kun näkivät, mikä +saalis heidän veljellänsä oli -- kuninkaan tytär oli myöskin uinahtanut +pojan olkapäätä vasten nojaten päänsä -- tappoivat he makaavan veljensä +sekä hänen vanhan sotahevosensa leikaten päät kummaltakin poikki ja +heittivät kuolleet raadot hautaan, jonka hyvästi ummistivat; mutta +veljensä morsiamen samoinkuin kultalinnunkin ja orin ottivat he myötänsä +ja pakottivat kuninkaan tyttären valalla vannomaan, ettei hän heidän +isällensä ilmoittaisi heidän rikostansa, mutta sanoisi heidän sekä hänet +että kultalinnunkin ja hevosen suurella vaivalla ja vaaralla +ansainneensa. + +Kun vihdoinkin vanhemmat veljet täten isänsä kotiin palasivat, kävi +vanha kuningas ylen iloiseksi, varsinkin kun sai kultalinnun häkkeinensä +ja sitten vielä sen kauniin tyttären ja komean orin keksi. Ei muuta kuin +alkoi häitä valmistuttaa vanhimmalle pojallensa, joka kuninkaan tyttären +sanoi saaneensa. Vaan eipäs käynytkään kaikki niinkuin pojat olivat +toivoneet. Kuninkaan tytär muuttui surulliseksi ja alakuloiseksi, +kultalintu lakkasi laulamasta ja hevonen haastelemasta sekä ilveitään +tekemästä, eikä saatu tätä surunalaisuutta millään tavoin +poistetuksi. Susi, joka sillä aikaa kaukaisissa maissa vaelsi, alkoi +hänkin mielessään aavistella, että kyllä pojalle hänestä erottua on +jollakin tavalla pahasti käynyt, ja päätti sentähden uudestaan etsiä +hänet, mistä vain löytäisi. Ei aikaakaan, niin jo matkallaan tulikin +sille kedolle, johon poika hevosineen oli kuoppaan haudattu. Tästäkös +nyt susiraukan mieli karvaaksi kävi. Kynsillänsä heitti hän soran ja +mullan haudalta pois, aukaisi hevosen vatsan ja meni sinne suremaan ja +murehtimaan. Hänen jonkin aikaa siellä oltuansa tuli korppi poikinensa +haaskaa nokkimaan ja asettui istumaan hevosen mahalle. Susi sai tuossa +yhden korpin pojan jalasta kiinni siepatuksi ja korjasi sen luoksensa. +"Laske poikani irti", rukoili vanha korppi. "En laske, jollet minulle +sitä elävätä vettä tuo, joka hengettömiä henkeen saattaa." -- "Kyllä +minä tahtosi täyttäisin, vaan milläs minä sitä vettä tuonkaan, kun +minulla ei ole astiata", vastasi korppi. Oli pojan takissa sitten isoja +vaskinappeja, niin susi otti yhden niistä, kiskoi siitä kuoren irti ja +sitoi sen korpille kaulaan sanoen: "Tuoss' on sinulle astia, lähde nyt +matkaan ja joudu kiiruusti takaisin." Korppi otti käskyn korviinsa +lähtien lentämään heti, eikä kovin kaukaa poikessa viipynytkään, kun +tuli jo matkaltaan takaisin ja sanoi: "Nyt on minulla elävää vettä napin +kuoressa, anna jo poikani minulle." Susi ei siihen virkkanut mitään, +vaan katkaisi korpin pojalta kaulan poikki. "Miksikäs nyt poikani +tapoit?" sanoi suruissaan korppi, "senkö minulle palkkaa annoitkin?" -- +"Elähän huoli", sanoi susi, "onhan sinulla elävää vettä, anna se tänne, +niin koetan, kelpaako tuo mihinkään." Sai siitä napin kuoren korpin +rinnasta ja voiteli elävällä vedellä kuollutta korpin poikaa veden +voimaa koettaaksensa. "Klank", äänsi korpin poika samassa ja läksi +lentämään. "No, hyvää on vesi", virkkoi tämän kuultuansa susi, "jo sen +nyt näen, että veden olet oikeasta lähteestä tuonut." Otti sitten +kuolleen pojan haudasta, asetti sen nurmelle makaamaan ja voiteli kaulaa +elävällä vedellä. Tuosta virkosi kuollut elämään, ja susi kun tämän +näki, voiteli hevostakin samalla tavalla, että sekin eloon heräsi, josta +sanoi pojalle: "Niinkuin edeltäpäin pelkäsin, jouduit minusta erottuasi +uudelleen onnettomaksi, mutta minä en raskinut sinua vielä avutta +jättää, vielä saatin hengettömän ruumiisi eloon. Kulje nyt +kiireimmittäin kotiisi; eikö jo vietettäne parhaallansa häitä siellä +sinun morsiamellesi; jos mielinet estää hänen naimistansa, niin elä +viivyttele. Minua et vasta enää tarvitse, sillä onnettomalle tielle et +toiste enää lähtene." Tämän puhuttuaan katosi susi yht'äkkiä, mihin +lienee kadonnut, ja poika nousi hevosensa selkään ja ajoi kotiinsa +matkalla missään viipymättä. Täällä isänsä linnassa pidettiin +parhaallansa häitä niinkuin susi oli ennustanut, mutta kaunis kuninkaan +tytär oli aina vielä murheissaan, lintu ei laulanut eikä hevonen +puhunut. Äkkiä tuli muutos kuitenkin koko kuninkaan kartanossa. Nuorin +poika kun astui ovesta sisään, kävivät kaikki iloisiksi. Morsian unohti +surunsa hymyillen niinkuin ennenkin, kultalintu alkoi häkissään laulaa +viserrellä; ja hevonen hyppi, hirnui pihamaalla niinkuin entinen tapansa +oli. Kun vanha kuningas tätä kummasteli, alkoivat sitten kaikki +yht'aikaa selittää ja kertoa, kuinka asian laita oikeastaan oli ja miten +vanhemmat veljet olivat petoksella nuoremman veljensä kaiketta syyttä +tappaneet ja maahan kuopanneet. Kuningas tämän kuultuansa vihastui +kauheasti ja määräsi jo vanhemmat poikansa hengen rangaistukseen, vaan +kun nuorin veli samoin kuin kuninkaan tytärkin anoivat rikoksenalaisille +armoa, leppyi isän sydän siksi, että ei poikiansa kuitenkaan +kuolettanut, vaan ajoi heidät kotoa pois, maata maailmaa kiertämään. +Nuorin poika sai nyt monen vaivan ja vastuksen perästä kauniin kuninkaan +tyttären vaimoksensa, ja kun isänsä ikänsä päivät päätettyään kuoli, +pääsi hän hänen sijaansa kuninkaaksi. -- Sen pituinen se. + + + + +MIES KUNINGASTA KATSOMASSA + + +Oli ennen vanha talonpoika, varakas ja työssään toimellinen mies, mutta +vaikka hän oli rikas, ja kaikki häntä kohtelivat kunnialla, ei hän +kuitenkaan missään valloissa vieraana käynyt, eli vain omin voiminsa +kotonaan. Kuninkaasta oli hän kuitenkin niin paljon puhuttavan kuullut, +että viimein alkoi mielensä tehdä tätä hallitsijataan kerran maailmassa +nähdä. Teetti siis talkkunajauhoa koko reellisen viedäkseen muka +kuninkaalle jotakin lahjaksi ja läksi ajamaan siihen kaupunkiin, jossa +kuningas asui ja eli. Sinne tultuaan ajaa sitten katua myöten +hiljalleen, niin tulee kuninkaan upseeri häntä vastaan ja kysyy: "Mitä +sinulla kaupan, talonpoika?" -- "Ei niin mityyttä", vastasi mies. "No, +mitäs sinulla tuolla reessäsi on?" kysyi upseeri. "Talkkunajauhoa on", +vastasi mies, "ne antaisin ja hevoseni päälliseksi, jos ken saattaisi +minut tämänilmaista jumalaa näkemään, hänestä kun ikäni olen kuullut +niin paljon puhuttavan." Upseeri, joka luuli miestä hupeloksi taikka +taas ylen viisaaksi veitikaksi, ei sanonut joutavansa häntä +liehtaroimaan, ja läksi muuta virkkamatta edellensä astumaan. + +Mies ajaa taas katua myöten edelleen, niin tulee muutamassa kohdin +kenraali vastaan ja kysyy niinkuin upseerikin: "Mitä sinulla kaupan, +talonpoika?" -- "Ei mitään ole kaupan", vastasi talonpoika, "vaan nämä +talkkunajauhot, mitkä reessäni on, ja hevoseni vielä päälliseksi +antaisin sille, joka minut saattaisi tämänilmaista jumalaa näkemään." -- +"No, tänä päivänä sen saat nähdä", sanoi kenraali ja vei miehen +kotiinsa, jossa talkkunajauhot korjattiin aittaan ja hevonen talliin. +Sitten läksi kenraali miestä saattamaan ja vei hänet linnan portille, +josta kuningasta odotettiin kirkkoon lähteväksi, sanoen: "Tässä tämän +nyt kohta sillään näemme." Samassa ajoikin kuningas portista kadulle, ja +kenraali näytti, osoitteli häntä miehelle ja sanoi: "Tuo, tuo se nyt +kuningas on! Katso häntä tarkkaan nyt!" Mies koki katsoa, vaan tuskin +ennätti vähän vilaukselta nähdä koko kuningasta ennenkuin se jo oli +pitkän matkan päässä. Tätä pahoillaan sanoi hän kenraalille: "Ei tämä +katsanto ollut hyvä ja mieltäni tyydyttävä, näin pitäisi saada häntä +katsoa kuin tässä nyt sinun silmiisi katson." -- "No, kun et sillä +katsannolla ole tyytyväinen, niin käykäämme häntä tarkemmin katsomassa", +sanoi kenraali ja vei miehen siihen kirkkoon, johon kuningaskin oli +mennyt. + +Kun siellä nyt mies kuninkaan kerran muista erotti, katsoi hän +kuninkaaseen kaiken jumalanpalvelusajan, itse ei jumalanpalvelusta +pitänyt venäjäksi eikä ruotsiksi, katsoi vaan yhtäänne päin, etteivät +silmät muuanne rävähtäneet. Kuningas näki sen. Kuitenkaan hän ei +jumalanpalveluksen aikana ollut siitä ollaksensa, vaan kun +jumalanpalvelus sai pidetyksi, meni hän miehen luo ja sanoi: "Mintähden +sinä et Jumalaa palvele et suomeksi etkä venäjäksi, minuun vaan kaiken +aikaa katsot?" Pelästymättä vastasi mies: "Ka, tuonilmaista Jumalaa minä +iän kaiken olen palvellut ja kerkiänhän minä sitä vieläkin palvella, +mutta tämänilmaista jumalaa vasta tänäpäivänä ensi kerran näin, niin +sitä piti katsoakseni." -- "Mistäs sinä minut tunsit?" kysyi kuningas. +"Minulle yksi kenraali teidät osoitti", vastasi mies. "Ottiko tuo mitä +osotantaa?" kysyi kuningas. "Ei ottanut äijää, talkkunajauhoa, reen ja +hevosen vain", virkkoi mies. + +Kuningas, jonka mielestä miehen vastaukset olivat viisaita ja somia, vei +hänet kotiinsa, jossa tarkemmin tutkiakseen hänen älyänsä kysyi häneltä +kolme kysymystä. Ensiksi: "Kuinka ylhäällä on taivas?" -- "Ei ole kovin +ylhäällä", vastasi mies, "kaikki kuuluu sinne, mitä haastat, haasta +kuinka hiljaa tahdot." Toinen kysymys: "Kuinka syvä on maa?" -- "Syvä +taitaa olla, syvä", vastasi mies, "minulta poika on jo kaksitoista +vuotta kuollut, vaan ei ole vielä niin mityyttä viestiä hänestä tullut." +Kolmanneksi kysyi kuningas: "Kuinka leveä on maa?" Talonpoika pyörähti +kuninkaan edessä huoneen lattialla ympärinsä ja sanoi: "Minä sitä +viisaammaksi en saa." + +Tämä tutkinto kun oli päättynyt, noudatti kuningas kaikki kenraalinsa +kokoon ja ilmoitti heille, että jos kuka heistä ei voi niitä kyselmyksiä +vastata niinkuin ukko, niin siltä tuli viisikymmentä ruplaa rahaa +maksettavaksi ukolle, joka talkkunajauhonsa ja hevosensa kaupungissa +käydessään oli kadottanut. Kenraalit kyllä olivat vastaamisen hommassa +kaikki ja aprikoivat, ajattelivat, mitä muka kuningas kysymyksillään +tarkoitti, vaan mitäs siitä läksi, eihän niistä yksikään voinut oikein +vastata, jonka tähden jokaisen täytyi määrätty rahasumma toimittaa +ukolle kuten kuninkaan käsky oli. Kun raha niin oli kokoon saatu, kysyi +kuningas ukolta viimeinkin: "Kuka kenraali sinulle minua osoitti?" Mies +meni sen kenraalin luo, joka häntä oli kirkkoon saattanut, ja sanoi: +"Tämä, tämä herra se osoitti." Ukko tuskin sen sai sanoneeksi, niin +lentta jo samassa reväistiin kenraalin kaulasta pois, ja kuningas pani +sen ukon kaulaan sanoen: "Tämänilmaista jumalaa pitää osoittaa +jokaiselle ilman talkkunajauhotta ja hevosetta, ei pidä kenenkään siitä +palkkaa ottaa niinkuin tämä kelvoton kenraalin kekkula teki." -- Sen +pituinen se. + + + + +EI HYVÄ TEKO HUKKAAN JOUDU + + +KAUPPIAS JA KOLMISARVISET NAISET + +Oli kerran kauppias ja sillä poika. Kuoli sitten isä, ja pojalle jäi +äijän hyvyyttä perinnöksi. Hän elää siinä isänsä vanhassa talossa +hyvästi, ei ole hänellä huolta, surua mistään. Kuitenkin käypi aikansa +pitkäksi näin yhä yksin eläessänsä, jonka tähden meni muutaman tietäjän +luokse ja sanoi: "Mieleni tekisi naida, mistähän päin tuota hyvän vaimon +kohtaisin?" -- "Se on sinulle yhdentekevä, kunne päin kosimaan lähdet, +sillä syntymähetkenäsi on jo sallittu ja suotu, että sinun pitää naida +kolmisarvinen akka." -- "Minkätähden minä en saa sarvetonta naista, kun +minulla elonainetta ja tavaraa on kyllin, vieläpä enemmän kuin +tarvitsenkaan koko elinaikanani?" sanoi kauppiaan poika. "No, siitä sinä +et pääse, semmoinen nainen pitää ottaaksesi", vakuutti tietäjä. "No, +nythän on kumma", arveli kauppiaan poika, möi kaikki kodit, konnut, +elot, elämiset ja läksi toiseen maahan arvellen lähtiessään: "Tulenhan +minä toimeen muuallakin, kun rahaa on muassani kyllin." + +Ulkomaalle tultuaan hyyräsi hän huoneen itselleen ja piti kauppaa siinä; +isältään perimillään rahoilla näet varusti itselleen kaikenlaista +tavaraa runsaasti. Muutamana päivänä sitten päätti hän siellä uudessa +asumaseudussaan kirkkoon mennä, jossa ei vielä ollut käynytkään. Kun nyt +kirkon ovelle tuli, niin siinä kuollut oli kirkon seinään naulattuna, ja +kaikki rahvas, mikä siitä kulki, sylkee kuollutta silmiin. Pidetään +jumalanpalvelusta jonkin aikaa kirkossa sitten, niin poislähtiessä +taaskin kaikki sylkevät sitä ruumista silmiin niinkuin kirkkoon +mennessäkin. Tämän nähtyänsä kysyy mies kirkosta tulijoilta: "Mikä mahti +tämä on tässä maassa, kun kuolijata näin pilkataan?" Väki vastasi: "Se +oli kauppamies tämä kuolija, joka velkaa määrättömän summan mieroon +jätti." Mies sanoi: "No, eikö tuota pantaisi maahan niinkuin muitakin +kuolleita, jos ken hänen velkansa maksaisi?" -- "Kenpä ne maksanee, vaan +kyllähän se maahan pantaisiin, kun joku hänen velkansa maksaisi", +vastasi väki. "No, kun niin lienee", sanoi mies, "pankaa kuolija maahan, +minä maksan ja suoritan hänen velkansa." + +Kuolija haudattiin nyt niinkuin ruumiit ainakin, ja mies kävi hänen +velkojaan maksamaan. Siihen tuodaan, tuodaan kirjoja yhä, joita kuolija +eläessään oli veloistaan antanut, ja mies lunasti ne kaikki; vaan siihen +menikin koko hänen omaisuutensa, jonka isältään oli perinyt. Viimein möi +viimeistä velkaa suorittaakseen jo hevosensakin, eikä jäänyt enää kuin +yhdeksän hopeakopeekkaa itsellensä. Tästä tulee mies pahoille mielin, +sanoo: "Kaikki isäni hankkimat elämiset olen nyt menettänyt, hupsu kun +tänne tulinkin! Parasta lienee, kun lähden omaan maahani." Lähteekin +astumaan siitä, niin yhtyy matkalla häneen muudan toveri, sanoo: "Minne +sinä menet, mies?" -- "Niin ja niin on asia", selvitti kotiinsa menijä +ja kertoi toiselle, mitä oli tapahtunut. "No, ota minua kasakaksi", +sanoi toinen. Mies vastasi: "Millä minä, veikkonen, kasakan elättäisin? +Ei ole itsellänikään kuin yhdeksän hopeakopeekkaa oman henkeni +elättämiseksi." -- "No, otahan kumminkin, elämme me sillä", sanoi toinen +ja pyrki vain palvelijaksi. Mies viimein suostuikin tuumaan ottaen +toisen seuraansa, ja lähdettiin siitä nyt yksissä astumaan. Päästiin +sillä tavoin muuan päiväys, niin kauppias jo ruoan ja voiman puutteesta +vaipui tielle. Sanoo silloin kasakka hänelle: "Makaa sinä tiepuolessa +tässä, minä lähden ruokaa hankkimaan." Sillä puheen erosikin +isännästään. Astuu vähän matkaa, niin siinä onkin kylä ihan vierellä, +vaikk'eivät he olleet sitä keksineet. Siihen meni hän, tuli +kestikievariin ja sanoi isännälle: "Laitas hyvä ruoka sekä juomatkin +kunnolliset, ulkomaan herra on ikään tulemassa." Kestikievari silloin +lampaan tappaa, piiraat teettää ja ruoan toimittaa mitä parhaimman. +Tämän ruoan laittamisen toimeen saatuansa palaa matkatoveri kauppiaan +luo ja sanoo: "Nouse pois, siellä jo ruoka on valmis, meitä vain +odotellaan." Käydäänkin kahden miehen kestikievariin siitä, vaan +kauppiaalla kun oli huonot vaaterytäleet päällä niinkuin köyhtyneellä +ainakin, kysyy kestikievari siltä hänen toveriltaan: "Tässäkö sinulla +herrasi onkin nyt?" -- "Siinä sitä herraa täksi kerraksi on kyllältä", +vastasi matkatoveri talon isännän närkästyksestä lukua pitämättä. +Käydään siitä syömään sitten, ja syötyä sanoo matkatoveri kauppiaalle: +"No, anna nyt kolme kopeekkaa, niin ruoan sekä juomat maksamme." +Kestikievarilta taas pyytää kappaa sanoen sitä tarvitsevansa, ja kappa +kun tuotiin, viskasi ne kolme kopeekkaa siihen. Tästäpä tulikin kappa +täyteen hopeata, jolla maksaa ruoat, juomat, ja lopuskan panee salkkuun +talletettavaksi. Siitä yön makasivat vielä talossa, ja aamulla läksivät +matkalle taas. + +Matkattiin päivä, niin jo iltapuoleen kauppias vaipui väsyksissä maahan +niinkuin ensimmäisenäkin päivänä, ja matkatoverin taaskin täytyi kylästä +hankkia ruokaa ja syömistä virkistääkseen isäntänsä voimia. Samoin kävi +vielä kolmantenakin päivänä; mutta vaikka ruoista ja juomista kussakin +kohdassa aina hyvä maksu annettiin, hopeat eivät sillä vähenneet, ne +vain pussissa turposivat. Neljäntenä päivänä lähdettiin astumaan taas ja +päästiin viimeinkin kauppiaan omaan taloon, josta hän oli kotoisin. +Siinä kun yötä oli maattu, sanoo matkatoveri isännälleen: "Matkalla olen +sinulle apuna ollut ja sinut onnellisesti kotiin saattanut, vaan nyt +pitää sinun naidaksesi kolmisarvinen nainen; se on kerran sinulle niin +sallittu, etkä muuten kyllä toimeen tulisikaan." -- "No, kun kerran +kaikki elot, elämiset ovat hävinneet, niin sinun olkoon valtasi, vaikka +minut minne viet." -- "Niinpä lähdemme kuninkaan tyttären sulhasiksi", +sanoi matkatoveri, "siellä on kolme tytärtä, ja kaikki ovat +kolmisarvisia. Kun linnaan tulemme, kuningas ensin tuopi vanhimman +tyttärensä katsotukseen. Sillä on pitkät sarvet, ja kun vain tupaan +tulee, hönkäisee hän kohta: 'Ota minut!' vaan sinä sanot vakavasti: 'En +ota sinua'. Siitä tuopi kuningas luoksesi toisen tyttärensä, jolla on +vähäistä lyhyemmät sarvet. Se sanoo niinikään: 'Ota minut!' vaan sinä +älä sitäkään ota. Vasta nuorin kun tuodaan, jolla on lyhyiset, pienet +sarvet vain, ja se kun hiljakkali vienolla, hyvin kauniilla äänellä +sanoo: 'Ota minut!' niin sinä ota se." + +Näin asiasta sovittua mennäänkin kuninkaan linnaan ja kysytään tytärtä +kuninkaalta. Kuningas sanoo: "En tiedä, miksi näkynee, kunhan tässä +lepäillään, tuumaillaan ensin." Niin tehtiinkin, ja kun jonkin aikaa oli +pakinoitu, toi kuningas ensin vanhimman, sitten toisen tyttärensä +katsotukseen. Nämä olivat käytöksessään semmoiset kuin matkatoveri +edeltäpäin oli sanonut, ja sanoivat kauppiaalle hönkyen kumpikin: "Ota +minut!" vaan kauppias ei heitä ottanut. Siitä tuli viimein nuorin tytär, +lähestyen hänkin sulhasta kuiskasi vienolla, hyvin kauniilla äänellä: +"Ota minut naiseksesi!" Kauppias ottikin sen nuorimman tyttären niinkuin +oli tuumattu, josta lähdetään vihille kirkkoon ja hääpidot laaditaan, +joita kesti viisi päivää pääksytysten. Kun sitten häät olivat +loppumaisillaan, sanoi se matkatoveri, joka kosiomiessä oli ollut, +sulhaselle: "Mene, käy metsästä hienoja vitsoja tukkunen." -- "Miksikä +niitä?" kysyi kauppias. "Menehän vain, tarvitaan ne morsiamesi kanssa +maataksesi", sanoi kosiomatkatoveri. Käskyä kuullen kävi sitten kauppias +metsästä hakemassa yksivuotisia ohuita varpuja, pehmeitä ylen ja hyviä, +ja toi ne matkatoverille. Kohta sen jälkeen veikin jo kuningas nuoren +pariskunnan morsiushuoneeseen maata, ja kaikki vieraat hälvenivät. +Tulipa silloin se sulhasen matkatoveri sinne, hän kun näet kosiomiessä +oli ollut, ottaa sen isäntänsä nuoren, mutta sarvekkaan naisen ja alkaa +niillä varvuilla häntä selkään panna, pani, hauteli häntä niin, ettei +viimein kuin vähän verta vain jäänyt jäljelle. Sen veren nosti miekkansa +terällä sulhaselle viereen sitten, ja tuskin olikaan sen ennättänyt +tehdä, kun sulhasen viereen ilmestyi ylen ihana ja kaunis neiti, sarvet +olivat kadonneet kaikki, ja muotonsa sekä muu vartalonsa oli niin +viehättäväinen, ettei maalla moista. + +Kuningas, joka yöllä oli tämän metelin morsiushuoneesta kuullut, sanoi +aamulla herättyänsä: "Annas, lähden nuorta parikuntaa katsomaan, johan +se sulhanen taisi tyttäreni tappaa tykkönänsä." Tulikin huoneeseen +tuosta, vaan kun niin ylen kauniin mutson näki morsiusvuoteella venyvän, +ihastui hän vävyynsä niin, että hänet kohta ylimmäiseksi kenraalikseen +korotti. Kosiomies puolestaan katosi samassa, ettei huomattukaan. Jumala +oli näet itse köyhälle kauppiaalle kosiomieheksi ruvennut ja auttanut +häntä elämään, kun hän syyttömästi pilkatun kuolijan edestä velat maksoi +ja hänet kunnialla hautautti. + + +TUHLARIKUNINGAS + +Oli ennen tuhlarikuningas, joka ylellisyydellä ja juonnilla menetti koko +valtakunnan käsistään pois, vaikka hän vielä oli ihan nuori mies. +Häpeissään pakeni hän sitten toiseen valtakuntaan, eikä ollut hänellä +enää muuta omaisuutta jälellä kuin kolme markkaa ja vanha tammahevonen. +Siinä kaupungissa oli sitten semmoinen tapa, että kun köyhä kuoli +jättämättä jälkeensä tavarata, niin se sai maata kadulla jokaisen +jaloissa. Köyhä kuningas, joka kaupunkia katsellessaan näki näitä +ruumiita montakin kaduilla, surkutteli niitä ja hautautti yhden +kuolijoista niillä kolmella markallaan. Nyt, kun oli viimeisetkin +rahansa menettänyt, läksi hän surullisena sillä vanhalla tammallaan +pitkin tietä ajamaan. Tulipa tuossa huonoihin ryysyihin puettu, kasvava +poika hänelle vastaan ja kysyi: "Kukapa ja kusta olet?" -- "Kuningas +olen", vastasi tammallaan ajaja. "Kuinkas kuningas niin yksinään ajaa?" +kysyi vastaantulija. "Minä olen niin köyhä, etten voi palvelijoita +pitää", sanoi kuningas. "No, ei kuninkaallisen miehen kumminkaan sovi +ihan yksinään matkustella; ottakaa minut palvelijaksenne, minä lähden +mielelläni." -- "Sinäpä tarvitset ruokaa ja palkkaa, mutta minulla ei +siihen ole varoja", sanoi kuningas. "Kyllä minä ruokani itse katson, ja +kyllä me palkasta sovimme", tuumasi poika ja tarjoutui yhä vain +palvelijaksi. "No, seuraa jos seuraat", sanoi kuningas viimeinkin, "vaan +kyllä minusta pian erkanet, kunhan nälkä tulee, sillä minulla ei niin +markkaa ole taskussani." + +Ajettiin aina iltapuolelle päivää yhdessä sitten, niin sanoo illan +tullessa kuningas: "Iltakin tulee, iltakin tulee! Minkähänlainen yösija +saataneen?" -- "Elkää hätäilkö", sanoo poika, "kyllä minä neuvon tiedän, +tässä on kylä ihan lähellä, minä lähden edeltäpäin sinne yösijaa ja +ruokaa valmistamaan teille." Sillä puheen erosikin poika kuninkaasta +jättäen hänet huonolla hevosellaan kulkemaan jäljestä, meni kylään ja +poikkesi muutamaan taloon, jossa ovesta tultuaan sanoi kohta: "Hyvää +iltaa, isäntä, saadaanko tässä yösijaa? Minun herrani tulee jäljestä." +-- "Mikä mies se on?" kysyi isäntä. "Se on etäinen kuningas", vastasi +poika toimessaan. "Oi, oi!" sanoi isäntä, "kuinkas me otamme niin isoa +vierasta vastaan? Ei ole meidän vierashuoneemmekaan puhdas eikä lämmin." +-- "Kunhan vain yösijan lupaatte, kyllä minä saan huoneen puhtaaksi", +sanoi poika isäntää lohdutellen; lämmitti, lakaisi ja havutti huoneen, +josta juoksi herraansa vastaan maantielle, vei hänet majataloon, riisui +hevosen ja toimitti hyvästi kaikki. + +Talon isäntä, jonka luona nyt kuninkaallinen mies ensi kertaa kävi +vieraana, sanoi kahden kesken, kuninkaan kuulematta, pojalle: "Kyllä +meillä, hyvä vieras, olisi kaikenlaista ruoan ainetta, mutta emme osaa +niistä semmoisia ruokia laittaa kuin kuninkaalliset ovat tottuneet +syömään." -- "Antakaa avaimet minulle", sanoi poika, "kyllä minä ruoat +valmistan, olkaa huoletta." Avaimet annettiinkin kuninkaan palvelijalle, +ja tämä laittoi herralleen kauniin ruokapöydän iltaseksi, teki siitä +tilan ja toimitti kaiken passuun hyvästi ja jalosti. Aamulla laittoi +niinikään taas eineruoan ja toimitti herransa tielle, vaan itse jäi +vielä taloon sopimaan yösijasta isännän kanssa. Tulikin isäntä +saapuville tuosta, niin kysyi isännältä poika: "Mitä yösija maksaa?" -- +"Voi vieraskulta", sanoi isäntä, "kuinka vain olette tulleet toimeen, +niin sillä olen tyytyväinen." -- "Hyvästi on toimeen tultu", sanoi +poika. "No, ei se maksa teille mitään", sanoi silloin isäntä, "mutta +minä olen maksava teille, kun olette niin korkean vieraan sillä lailla +palvellut, ettei talolle häpeätä tullut; mitä nyt tahdotte, niin sen +annan mielelläni." -- "Käydäänhän tuonne aittaan", sanoi poika. Isäntä +vei hänet sinne, käski siellä olevista tavaroista valita, mitä mielensä +teki. Oli hyvin vanha huopahattu aitan naulassa siellä, ja muitakin +uusia hattuja oli paljon, niin poika osoitti sitä vanhaa hattua, sanoi: +"Tuon minä tahtoisin." -- "Mitä turhaa!" sanoi isäntä, "onhan tässä +uusiakin, ottakaa näitä", vaan poika ei uusista huolinut, pisti sen +vanhan hatun päähänsä siitä ja sanoi isännälle: "Suuri kiitos, jääkää +hyvästi!" Meni siitä matkalle sitten, tapasi herransa ja sanoi hyvillä +mielin: "Jo minä siellä isännän sovitin." -- "Se hyvä", sanoi kuningas, +"vaan milläs sinä sen sovititkaan?" -- "Kaikki on hyvällä pohjalla", +sanoi poika, "vieläpä antoi minulle isäntä tämmöisen hatunkin +päälliseksi." Kuningas katseli hattua, sanoi: "Eipä tuosta paljon ole, +kun olisi edes paremmankaan antanut, kun kerran antamaan rupesi." Poika +puolestaan oli lahjaansa tyytyväinen ja sanoi: "Kyllä se paikassaan +paljonkin maksaa, olkaa huoleti!" johon taukosi sillä kertaa heidän +puheensa. + +Matkustivat siitä toisen päiväyksen, niin iltasella kuninkaalle taaskin +tuli huoli, minkälaiseen yöpaikkaan nyt satuttaisiin. "Kyllä minä taas +menen edeltäpäin yösijaa tiedustamaan, olkaahan huoletta", sanoi +palvelija, meni kylään, jossa keksi hyvästi raketun talon, ja virkkoi +sinne tultua isännälle: "Löytyykö talossa huonetta vieraalle?" -- "On +huonetta siksi", sanoi isäntä, "mikä mies teidän herranne on?" -- "Se on +kuningas", vastasi poika toimessaan. "Oho! Kuinkas me sellaista vierasta +saatamme vastaan ottaa, meillä kun on siivoamattomat huoneet ja muut +varat laittamattomat", tuumasi talon isäntä. "Elkää hätäilkö", sanoi +poika, "kyllä minä huoneet siivoan ja ruokavarat laitan, valmistelen." +-- "No, jospa te niin hyvä olisitte", sanoi isäntä, "tässä on avaimet, +ottakaa talon varoista vaikka mitä, että tuo noin ylhäinen vieras täällä +oloonsa tyytyisi." + +Poika kun tämän vallan isännältä sai, lämmitti, lakaisi ja siivosi +huoneet kaikin puolin välttävästi, josta juoksi jo herraansa vastaan +maantielle ja ajoi hänen kanssansa sieltä taloon. Täällä laittoi +herralleen hyvän iltasen sitten -- mikäs laittaessa, kun kaikki talon +varat olivat hänen hoteellansa. Talon väkeä ei näkynyt ei kuulunut, ne +olivat näin ylhäisen vieraan tuloa paenneet toiseen taloon kaikki. + +Yötä talossa oltua valjasti poika taas aamun tullen herrallensa hevosen +ja toimitti hänet edeltäpäin tielle, vaan itse jäi isäntää odottamaan +kotiin tulevaksi sopiakseen hänen kanssansa maksusta. Odottaa, odottaa +jonkin aikaa siinä, niin jo näkeekin isännän tulevan kylästä ja käypi +puhuttelemaan häntä, sanoo: "Herrallani oli kiire matkalle, se läksi jo +ajamaan edeltä. Mitä nyt, hyvä isäntä, olemme velkaa niin yösijasta kuin +muustakin?" -- "Velassa ette ole missään", sanoi isäntä kohteliaasti, +"kunhan vain olisitte hyvin toimeen tulleet minun vähäisessä majassani; +vaan mitäs saan minä nyt teille maksaa siitä, kun ylhäisen herranne +olette minun puolestani vastaan ottaneet ja passanneet, sillä siinä +olette vaivaa nähneet paljonkin?" -- "No, käykäämmehän tuonne aittaanne, +koska niin on tahtonne", sanoi poika, "kenties löytäisin sieltä jotakin +muistoksi otettavaa, jota ehkä itse ette havaitsekaan." + +Katsasteltiin aittaa sitten. Siellä riippui kolme sapelia seinällä, ja +muuta tavaraa oli myöskin paljon, mutta yksi sapeleista oli katkennut ja +ruosteessa hyvin. "Tuon aseen minä tahtoisin", sanoi poika osoittaen +vanhaa ruostunutta sapelia. "Mitä joutavia", vastasi isäntä, "ottakaa +tästä parempi ja ehyempi." -- "Kyllä tämä on minulle hyvä", sanoi poika, +otti sen vanhan sapelin kuin ottikin, jätti isännälle hyväiset ja läksi +herraansa tavoittamaan. Tämä kun puolestaan oli odotellut maantiellä +häntä, niin pojan ei pitkälle tarvinnut kulkeakaan ennenkuin jo keksi +herransa, jolle iloissaan puheli: "Nyt on taas majatalossa kaikki +maksettu, ja tuommoisen sapelin vielä sain isännältä päälliseksi." -- +"Voi poikaparka", sanoi kuningas sapelia katsellen, "mitä sinä tuolla +teet? Kun olisi edes parempi ollut!" Poika ei herransa moitteesta +huolinut. "Kyllä se paikoissa paljonkin maksaa", sanoi hän vain ja sitoi +sen sapelin vyöllensä, että hän näytti miehuulliselta niinkuin kuninkaan +palvelija ainakin. + +Kulkivat siitä kolmannen päiväyksen yhtenä niinkuin ennenkin, niin +kuningas illan pimetessä alkaa jo yöpaikasta olla huolissaan kuten +edellisinäkin iltoina ja sanoo surullisena: "Missähän tätäkin yötä +vietettäneen?" -- "Olkaa huoletta, ehkä tästä vielä hyvänkin yösijan +löydämme", tuumasi poika, "minä käyn teidän tässä levätessänne semmoista +paikkaa tuolta kylästä tiedustamaan." Sillä puheen läksikin sanotulle +asialleen ja tuli muutamaan taloon, jossa kävi puhuttelemaan isäntää +sanoen: "Muudan herra pyytäisi yösijaa, tokko isäntä sitä antamaan +suostuisi?" -- "Mikä herra se on?" kysyi talon isäntä. "Onpahan etäältä +matkustava ruhtinas", vastasi poika. "Kyllä teidän täytyy mennä toiseen +taloon", sanoi tämän kuultuaan isäntä, "ei meidän käy semmoista vierasta +vastaan ottaminen." -- "Mitäs teiltä puuttuu?" kysyi poika. "Huoneet +ovat kylmät ja ruoat valmistamattomat." -- "Antakaa vain minulle +avaimet, niin kyllä minä ruoat ja muun kaiken valmistan", sanoi poika. +Isäntä antoi avaimet mielellään ja läksi itse kaiken perheensä ja +väkensä kanssa kylään näin ison ja mahtavan vieraan tieltä pois. Poika +silloin siivosi huoneet, teki tilat ja valmisti kaikki hyvästi, että +herransa oli siinä hauska ja hupaisa yön seutua viettää. Aamulla +toimitti herransa taaskin matkalle, vaan jäi itse taloon odottamaan +isäntää kotiin tulevaksi, ja tämä kun aikanaan kylästä joutui, niin kävi +hänelle vastaan ja kysyi: "Mitä, hyvä isäntä, yösija maksaa?" -- "Ei, +vieraskulta, se teille maksa mitään", vastasi tämä, "mutta minä olen +teille velkapää maksamaan, mitä vain palkoistanne tahdotte; tulkaa minun +kanssani aittaan tuonne, kukaties siellä jotakin mielenne mukaista +tavaraa löytyisi." Poika seurasi isäntää ja katseli aittaan tultua +ympärilleen; siellä on tavaraa kaikenlaista, mutta seinällä riippuu +kolme silkkikukkarota: yksi vanha, vaan toiset olivat uusia. Poika +osoitti sitä vanhaa silkkikukkarota, sanoo: "Tuon minä tahtoisin, tuon." +-- "Onhan täällä uusiakin, ottakaa niitä", houkutteli isäntä, vaan poika +otti sen vanhan kukkaron, kiitti ja läksi tiehensä. Matkalla pani sitten +kukkaron käsivarteensa riippumaan, josta juoksi herransa luokse ja huusi +iloissaan: "Kas, tuommoisen lahjan minä isännältä taaskin sain." -- +"Voi, miesrukka, kun olisit edes paremman saanut", sanoi kuningas +säälien, mutta poika oli yhtä iloinen vain ja sanoi: "Kyllä se minun +kukkaroni paikoissa paljonkin maksaa, saattehan nähdä." + +Neljännen päivän matkattuansa pääsivät siihen kaupunkiin sitten, jossa +sen valtakunnan kuningas asui. Kaupunki oli muutoin kaunis ja komea, +mutta kuninkaan linna oli mustalla veralla peitetty. Tästä ihmeissään +meni tuhlarikuningas tovereineen muutamaan kaupungin ulkopuolella +olevaan taloon, jossa olivat yötä aina huomeneen. + +Aamulla vasta, kun matkastaan oli levännyt, meni poika kuninkaan linnaan +tiedustamaan, minkätähden se niin oli mustaksi peitetty. Siellä kuuli +hovipalvelijoilta, että julma, pitkäkarvainen ja monisarvinen peto, jota +ei näkynyt muuten kuin yöllä, uhkasi hävittää koko kuninkaallisen +linnan, ellei kuningas antaisi tytärtään hänelle vaimoksi. Tähän +vaatimukseen eivät kuningas eikä tyttärensä vielä olleet suostuneet, +vaan joka ilta pimeän tultua täytyi kuninkaan tyttären aina jonkin aikaa +käydä häntä puhuttelemassa ja rukoilla, ettei hän uhkaustaan vielä +täyttäisi. Tämän tiedon saatuaan meni poika viivyttelemättä kuninkaan +eteen ja puhui siellä suoraan, että hän oli vieraan valtakunnan +kuninkaan palvelija, ja että herransa mieli tulla kuninkaan tytärtä +naimaan. Kuningas tämän kuultuaan käski pojan kutsumaan isäntäänsä, sitä +vierasta kuningasta, siksi päivää päivälliselle. Poika toimitti +kutsumuksen herrallensa, ja tämä läksi puolipäivän aikana linnaan, jossa +ruokapöydässä istuttaessa selvitti asiansa, että hän muka aikoisi +kuninkaan tyttären naida, jos kuninkaallinen perhe hänet vävykseen +ottaisi. Vanhemmat kyllä suostuivat siihen, mutta tytär pudotti +sormuksensa lattialle ja sanoi sulhasellensa: "Jos tämän sormuksen +huomenna tähän ruokapöytään tuot, niin sitten sinä minut saat." No, +eihän se kuninkaan poika juljennut sitä sormusta sieltä pöydän alta +kurkistella eikä etsiä, se jäi sinne, ja kuninkaan poika palasi +majataloonsa. Täällä kysyi palvelija: "Mitä nyt kuninkaan linnaan +kuuluu?" -- "Kuuluuhan sinne hyvää sekä pahaa", vastasi tuhlarikuningas, +"kyllähän minä siellä olisin naimiskaupan toimeen saanut, mutta tytär +pudotti sormuksensa pöydän alle, ja se pitäisi minun nyt löytää ja +huomenna ruokapöytään tuoda." + +Huomenna ei olisi kuninkaan pojan mieli tehnytkään päivälliselle linnaan +mennä, kun ei hänellä sitä sormusta ollut, mutta palvelijapoika kehoitti +häntä lähtemään, sanoi: "Menkää vain rohkeasti, ja kun sormusta +kysytään, niin koettakaa vain lakkarianne!" Tuhlarikuningas meni nyt +kuin menikin linnaan, jossa kohta ruvettiin ruoalle. Syömästä päästyä +koetteli hän lakkariaan, löysi sieltä sormuksen ja laski sen kaikkien +nähden kuninkaan tyttären pöydälle. Kuninkaan tytär otti sen, vaan sanoi +samalla: "No, sitten sinä minut saat, jos huomenna tänne päivälliselle +tullessasi sanoa voit, kenelle minä tänä iltana ennen maata menoani +suuta annan." + +Huolissaan meni vieras taikka tuhlarikuningas tämän kuultuansa +majataloon palvelijansa luokse. Tämä kysyy niinkuin viimeinkin: "Mitäs +kuninkaan linnaan kuuluu?" -- "Kuuluupa sieltä hyvää sekä pahaa", +vastasi tuhlarikuningas, "kyllähän sormus lakkaristani löytyi, vaan nyt +pantiin toinen temppu eteen: pitäisi muka huomeneen arvatakseni, kenelle +kuninkaan tytär tänä iltana ennen maata menemistään viimeiseksi suuta +antaa." -- "Se ei ole mikään vaikea asia", sanoi palvelijapoika, "ketä +hän muita suutelisi kuin vanhempiansa; mutta voin minä asiasta paremman +selvän saada. Se vanha huopahattu, jonka majatalon isännältä lahjaksi +sain, on semmoinen näet, että sen kun päähänsä panee, niin kulkee +näkymättömänä vaikka missä; minä lähden sen avulla asian laitaa +tiedustamaan." Sillä puheen pisti hän sen vanhan huopahatun päähänsä, +josta kohta kävi näkymättömäksi, ja läksi kuninkaalliseen linnaan. +Siellä oleskeli kaiken päivää sitten näkymättömässä tilassa ja seurasi +kuninkaan tytärtä, mihin ikään hän meni, nähdäksensä kaikki, mitä hän +teki ja toimitti, vaan ei mitään erinomaista huomannut. Viimein +iltasella myöhään erosi hän kuitenkin muusta hoviväestä lähtien linnan +suuresta salista ulos. Poika silloin pistäytyi hänkin huoneesta ulos +nähdäkseen, jos kuninkaan tytär vanhempiaan suutelee levolle mennessään, +vaan tämä ei sitä tehnytkään, mutta kulki suoraan linnan edustalla +olevaan saarnipuistoon, johon hetkeksi seisahtui. Samassa alkoi maa +järistä kauhealla tavalla, ja sen sisuksesta nousi julma ja hirmuinen +peto, jolla oli pitkät pahannäköiset korvat ja monihaaraiset sarvet +päässä. Tämä lähestyi nyt kuninkaan tytärtä ja syleili, suuteli häntä. +Poika, jolla oli se matkalla saatu sapelin tynkä ja vanha silkkikukkaro +muassa, lähestyi näkymättömänä petoa, silpaisi sapelillaan häneltä pään +poikki ja pisti sen kukkaroonsa, jonka vei kotiinsa ja pani talteensa. +Aamulla antoi hän sen kukkaronsa herralleen sitten ja sanoi: "Kun +linnaan tultuanne teiltä kysytään, kenelle kuninkaan tytär illalla suuta +antoi, niin tyhjentäkää kukkaronne pöydälle ja sanokaa kuninkaalle: +'Tuossa on sen pedon pää, jota tyttärenne illalla suuteli'." + +Tuhlarikuningas teki niinkuin palvelijansa oli neuvonut, ja kun +päivällisellä oltiin linnassa, pudisti hän pedon pään kukkarosta +pöydälle. No, tuostakos nyt ilo yleinen linnassa nousi! Kuninkaan +tyttären oli näet vasten tahtoansa täytynyt käydä sitä petoa +suutelemassa, ettei se suuttuisi ja koko linnaa hävittäisi, mutta nyt ei +hänestä enää pelkoa ollut, kun pää kerran pöydällä makasi. Kuningas +laittoi heti miehiä katolle mustaa peitettä vetämään pois, ja +siihen vedettiin uusi punainen verka sijaan, josta laitettiin +tuhlarikuninkaalle ja hänen pelastuneelle morsiamellensa suuret ja +komeat häät, joita kesti monta päivää perätysten. + +Palvelijapoika pysyi siinä nuoren kuninkaan ja hänen kauniin vaimonsa +palveluksessa aina eteenpäin vielä, kunne heillä jo oli iso, lattialla +kävelevä lapsi. Silloin tuli hän herransa puheelle kerran ja sanoi: "Nyt +alkaisi aika olla minun lähteä pois." Kuningas sanoi: "No, sitä en +sinulta kieltää voi, vaikka kyllä mielelläni pitäisin sinua, kun niin +hyvästi minua olet palvellut; vaan koska niin on, että erota tahdot, +niin puhukaamme nyt palkastasi." -- "Saankos minä palkoistani mitä +tahdon?" kysyi poika. "Saat", vastasi kuningas. "Niinpä palkoistani lyön +tuolta lapseltanne kaulan poikki", sanoi poika. "Kyllä paljon tahdot, +mutta paljon olet ansainnutkin", vastasi kuningas mielipahoissaan. Poika +silloin löi samassa lapselta kaulan poikki, joka kyllä näytti +hirmuiselta, ja sanoi: "Jääkää hyvästi", mutta se oli vain äkki silmäin +muutos; lapsi jäi terveeksi ja elämään kuitenkin. Nuori kuningas, vaikka +hän omaisuutensa oli tuhlannut, oli näet semmoisen suojelushengen saanut +avukseen, kun hän siinä kaupungissa, johon hän ensin tuli, ainoalla +rahallaan sen kuolijan hautautti, joka turvatonna kadulla makasi +kaikkien jaloissa. Nyt kun ei häntä enää tarvittu, hävisi tämä henki +taas pois ja tuli entiseen olentoonsa. -- Sen pituinen se. + + + + +TAIVASSALOLAINEN ELI MIES, JOLLA OLI HUPAKKO VAIMO + + +Oli ennen talonpoika, joka muutamalle kaupungin porvarille oli luvannut +lehmän myydä. Aikoi siis lähteä sitä ostomiehille viemään, mutta vaimo, +joka oli viisas olevinansa, nurisi tätä ja sanoi: "Sinä vain rahasi +kulutat sillä matkallasi, parasta kun itse lähden lehmääni myymään." -- +"No, kun mielesi tehnee, lähde vain", sanoi mies nurkumatta eikä ollut +asiasta milläänkään. Vaimo ei ollut ennen kaupungissa käynyt, vaan luuli +kuitenkin siellä toimeen tulevansa ja osasikin kuin osasi sen porvarin +taloon, joka lehmän oli tingannut. "No, itsekö nyt emäntä kaupunkiin +tuli?" sanoi hänet nähtyään porvari. "Niinhän minä tulin", vastasi +emäntä, "en laskenut isäntää lehmääni myymään, se niin paljon kuluttaa +aina kaupungissa käydessään, ettei koskaan kaikkea rahaa kotiin tuo." +Porvari, joka hyvin tiesi, että isäntä oli ylen tarkka mies eikä koskaan +matkoillansa liikoja kulutellut, päätti akalle tehdä pienet kepposet, +koska se niin viisas oli mielestään eikä omaa miestänsä uskonut. Näissä +mielin laitatti hän hyvät, herkulliset ruoat vieraallensa ja samoin +tuotatti makeita viinoja runsaasti hänen juotavakseen. Emäntä, josta +niin ruoat kuin juomatkin olivat varsin hyviä, nautitsi kumpiakin +hyvällä halulla, vieläpä liiankin halukkaasti, niin että viimein kävi +juovuksiin ja nukkui pöydän ääreen penkille, jossa makasi tunnotonna +niinkuin kuollut lavalla. Isäntä riisutti nyt talonpoikaiset vaatteet +hänen päältänsä pois ja puetti hänet sitten komeisiin valtaväen +vaatteisiin, josta läksi itse huoneesta pois jättäen hänet makaamaan. + +Kun emäntä sitten aikansa maattuaan viimeinkin heräsi, koetteli hän +itseänsä kummastellen ja luuli silmänsä käännetyiksi. Kun ei asiasta +muuten selvää saanut, meni hän porvarin tykö ja kysyi: "Tiedättekö, kuka +ja mistä minä olen, sillä nyt en tunne itseäni?" -- "Teitä en tiedä, en +tunne", vastasi porvari. "Ei minulla pitänyt näin komeita vaatteita +oleman", puheli emäntä, "minä toin tänne kaupunkiin lehmän myytäväksi, +enkä tiedä nyt, missä se onkaan edes, oletteko te sitä nähneet +jossakin?" -- "En ole lehmääsi nähnyt", vastasi porvari. Nyt rupesi +emäntä itkemään ja sanoi: "Tokko lienen sama ihminenkään kuin ennen, +koska minulla näin oudot vaatteet on päälläni; minulla olisi pitänyt +musta hevonenkin olla, mutta mistä sen nyt löydänkään, olisikohan tuo +teidän tallissanne?" -- "Siellä on maalaisten hevosia paljon, joita +suinkaan en kaikkia tunne", vastasi porvari. "No, siitä minä tiedän, jos +minä olen se mikä ennen", tuumasi emäntä, "kun menen talliin hevosen luo, +niin jos muuksi olen muuttumaton, se ei minulle ole vihainen, mutta +vieraille on se hyvin äkäinen." Sillä puheen menikin talliin, mutta +siellä oli paljon muidenkin matkamiesten hevosia, niin hänen täytyi +tunteakseen omansa odottaa siksi, kun kaikki muut matkamiehet läksivät +hevosineen pois. Sitten vasta lähestyi hän jäljelle jäänyttä hevostansa, +mutta tämä, josta emännän puku oli outo, hyppäsi kohta kahdelle jalalle +ja oli tulla emännän päälle. Vaimo taaskin itkemään ja sanoi: "En totta +tiedä, jos olen sama ihminenkään kuin ennen, vaan kun asiata oikein +arvelen, voihan siitä kuitenkin tietoon päästä; meillä on kodissa koira, +joka on ylen äkäinen kaikille vieraille, mutta ei koskaan minulle; jos +nyt kotiin menen, ja se ei minua tullessani hauku, niin tuntee se minut +omaksi emännäksensä; ja jos en siitäkään tietoa saisi, niin onhan +minulla paljon lapsia kodissa, ne ujostelevat kaikkia vieraita ja +hyppäävät niiden tullessa pataloukkoon, sängyn kujaan ja mihin ikään +pääsevät, mutta minua tulevat ne aina iloissaan tervehtimään; ja jos en +siitäkään vielä omasta olostani selvää saa, niin onhan minulla hyvä ja +leppeäluontoinen mies, ja minä kun kylästä kotiin tulen, se kohta ottaa +minut polvellensa, mutta vieraille hän ei paljon mitään puhu." + +Näissä tuumin läksikin emäntä matkalle, vaan kun tuli kotipihaan, niin +koirat olivat hänen tykkänään repiä, ja kun työn tuskin siitä kuitenkin +tupaan pääsi, niin lapset kohta juoksivat pataloukkoon ja sängyn kujaan +piiloon häntä. Kun sitten isäntä huoneeseen tuli, istui hän +nyrryksissään penkille eikä virkkanut sanaakaan vaimollensa. Tästä +rupesi vaimo taas itkemään ja sanoi: "En kyllä liene se ihminenkään, +mikä ollakseni pitäisi, hyvä Isä, mikä minut on muuttanut!" + +Isäntä kyllä oli kohta tuntenut vaimonsa, vaikk'ei sentähden kohta +puhunut mitään, kun se oli niin oudoissa pukeissa, vaan kun vähitellen +huomasi, missä hulluuden vimmassa eukkonsa oli, otti hän hänet +polvellensa ja sanoi: "Kyllä tämä sinun kotisi on, ja kyllä sinä olet +minun vaimoni!" Vaimo ei kuitenkaan tahtonut uskoa sitä, kun eivät omat +lapsensakaan tulleet hänen tykönsä, mutta isäntä sanoi: "Kunka lapset +tuntisivat sinut, kun olet niin oudoissa vaatteissa; mistä olet sinä ne +saanut?" -- "Sitä en ainakaan tiedä", vastasi vaimo, "kun kaupungissa +kävin ja siellä unestani heräsin, niin nämä vaatteet olivat päälläni, +enkä suinkaan tiedä, jos olen sama ihminenkään kuin kaupunkiin +lähtiessä." -- "Ole vaiti", sanoi isäntä, "kyllä minun vaimoni olet, +vaan missäs sinun hevosesi ja lehmäsi ovat?" -- "En surmaksenikaan +tiedä, mihinkä ne siellä joutuivat. Porvarin talossa tarjottiin minulle +makeita ruokia ja viinoja. Niitä nautittuani nukuin minä sikeästi, ja +kun viimenkin heräsin, en tuntenut itseänikään, sen vähemmin sain selvää +muusta omaisuudestani." -- "No, aika hupakko sinua onkin", sanoi mies, +"ja yhä hupsummaksi taidat tulla", mutta mielessään arveli hän: "Ei +tämän vaimon kanssa toimeen tule, pitää lähteäkseni maata, mieroa +kuljeksimaan; jos siellä näen ja löydän muita yhtä hupsuja vaimoja kuin +oma eukkoni on, niin sitten palaan takaisin, muuten jään sille tielleni +iäksi päiväksi." + +Näissä mielin lähteekin kotoansa ja tuli jonkin aikaa käveltyänsä +muutamaan taloon. Tässä kysyy emäntä, joka oli puusniekka taikka +toisessa naimisessaan, tupaan tulleelta vieraalta, mistä hän oli +kotoisin. Mies vastasi: "Taivassalosta." Emäntä, joka oli vähäkuuloinen +eikä oikein miehen vastausta erottanut, sanoi: "Vai taivaan salista! No, +oletkos tuolla minun miesvainajatani nähnyt?" -- "Kyllähän sen siellä +olen nähnyt, ja hyvä tuttu olenkin hänelle." -- "Onkos tuolla +minkäänlaisia puutteita sielläkin?" virkkoi emäntä. "Kyllä siellä on +puutteitakin", vastasi mies. "No, olisitkohan hyvä ja veisit hänelle +täältä lahjaa, mitä antaa voin?" -- "Kyllähän se muassani menee", +vastasi mies. Emäntä sen kuultuansa antoi nyt miehelle syömisen puolta +niin paljon kuin tämä kantaa jaksoi ja sanoi vielä antaessaan: "Kyllähän +minä sille miesvainajalleni rahaakin lähettäisin, jos sinä ne hänelle +veisit." -- "Kyllä minä vien, jos niin tahdotte", sanoi mies, ja emäntä +antoi nyt hänelle rahaa niin paljon kuin talossa oli, jonka jälkeen +vieras läksi matkaansa sitä hyvyyttä muka emännän miesvainajalle +viedäksensä. + +Eipäs aikaakaan, kun tuli talon isäntä kotiin, niin emäntä kohta kertoi +hänelle asian, sanoi: "Täällä kävi muudan mies taivaan salista; minä +annoin sille ruoka-aineita ja kaikki mitä talossa rahaa oli, ja se +lupasi ne viedä myötänsä miesvainajalleni taivaaseen." -- "Voi sinua, +hupakko! Kuka taivaasta tänne tulee?" sanoi isäntä, otti samassa parhaan +orinsa ja läksi ajamaan takaa sitä miestä. Tämä kun havaitsi isännän +tulevan, nakkasi pussinsa metsään ja läksi astumaan jäljelleen +takaa-ajajataan vastaan. Isäntä kun kohtasi hänet, kysyi heti: "Tuliko +mitään miestä vastaasi tavaraa kuljettaen kanssansa?" -- "Tuli, mutta +kun kuuli rattaiden jytinän jäljestänsä, niin läksi metsään tuonne", +vastasi mies ja osoitti ihan toisaanne päin kuin hän pussinsa oli +viskannut. "No, pidä velikulta, vähän aikaa tätä minun hevostani tässä, +minä lähden jalkaisin ajamaan häntä perästä", sanoi isäntä hädissänsä ja +juoksi sen puheensa metsään. Mies puolestaan jäätyänsä yksikseen tielle +otti pussinsa tiepuolesta ja läksi menemään hevosineen päivineen +paikalta pois. Isäntä taas kauan aikaa tyhjään juostuansa metsää tuli +maantielle takaisin, vaan kun ei hevostaan nähnytkään siinä, läksi hän +jalkaisin sen viejää vuorostaan tavoittamaan. Pitkältä hän ei kuitenkaan +jaksanut juosta, sillä miten olisi hän hevosen saavuttaa voinut; täytyi +siis jättää koko takaa-ajaminen sillensä ja kulkea kotiin, vaikka +mielensä kyllä oli paha, ja hän päälliseksi vielä häpesi omaa +tuhmuuttansa. Kotona kysyi emäntä: "No, missäpä hevosesi on?" -- "Kun +minä oikein sain asian kuulla, että totuudessa se täällä käynyt vieras +oli, niin minä vielä hevosenkin annoin hänelle taivaaseen vietäväksi", +vastasi isäntä vakavasti ja toimessaan. Emäntä silloin hyppäsi miehensä +kaulaan, halaili häntä ja sanoi: "Nyt minä vasta sinua oikein rakastan, +kun vielä muistat ensimmäistä miestäni, Pekka-vainajatakin." + +Mies, joka akkaansa oli pakoon lähtenyt ja nyt viimeinkin toiselta +hevosen vienyt, matkustaa siitä edelleen ja tulee muutamaan taloon, +jossa on vasta rakennettu uusi tupa, vaan jossa ei ikkunaa ollut +yhtäkään, jonka vuoksi huoneen sisällä oli pilkkosen pimeä. Tätä vikaa +parantaaksensa oli emäntä teettänyt nahkaisen säkin. Sen kanssa juoksi +hän, minkä ennätti, pihalla yhä ja paistatti päivää sen sisälle niin +paljon kuin siihen sopi, josta sitten säkin suun kipakasti vetäisi +kiinni ja säkin töytyytti tupaan. "Mitäs emäntä tuossa tekee?" kysyi +taloon tullut mies. "Minä vain vähäsen päivää kannan uuteen tupaamme, +vaan en oikein tajua, mikä tässä on vikana; kun pihalle menen, saan +kyllä auringonpaistetta pussiini, mutta kun tupaan tulen, on päivä +pussista poikessa, ja kuitenkin oli vanhassa tuvassamme, jossa ennen +asuimme, päivää kyllin, vaikk'en sitä pihalta koskaan kantanut. Kun joku +niin viisas olisi, että siihen neuvon tietäisi, miten tähän uuteen +tupaan auringonvaloa saataisiin, sille minä satamäärän suorittaisin." -- +"Ehkä tuohon minä keinon keksin", sanoi mies, otti kirveen käteensä ja +hakkasi tuvan seinään ikkunat, joista tuli huoneeseen valoa kyllin. +Iloissaan tuli nyt emäntä kiittämään häntä ja antoi hänelle rahoja +satamäärän palkoista. + +"Ei tämänkään talon emännällä tunnu mieltä ja ymmärrystä liiemmäksi +olevan, hullu hupakko on hänkin", mietti mies mielessään. Ottihan +kuitenkin emännän antaman palkinnon vastaan ja kulki siitä edelleen. +Onpas tien varrella sitten rikas linna, tuo suuri herrashovi semmoinen, +jota seisahtuu katsomaan. "Eläs huoli", arvelee hän, "lähden tuostakin +koettelemaan, ovatko siinä ihmiset niin hulluja kuin oma eukkoni on", ja +lähenee hovia. Siinä sattuu sika olemaan pihalla, niin lankeaa kohta sen +eteen polvilleen ja sanoo rukoilemalla: "Anni, armas ainoiseni, täti +Tiina, tuttuiseni, lähde meille kestiin." Sitä tehden haastattelee hän +sikaa rukoilevilla sanoin yhä, kunne tulivat hovin piiat tätä heidän +mielestään hullua miestä katsomaan ja kysyivät: "Mikä mies sinä olet, +joka tuolla tavoin sikaa kunnioitat ja rukoilet?" Siihen ei mies +vastannut mitään, jonka tähden piiat menivät asiasta puhumaan emännälle, +sillä herra ei itse kotiin sattunut. Tulee tuosta rouvakin pihalle, +katselee syrjästä miestä, kuuntelee hänen puhettansa ja kysyy tuosta: +"Mikä mies sinä olet?" Mies ei puolestaan virka hänelle mitään, vaikka +kyllä kysymyksen kuuli, haastattelee vain tätiänsä. Tästä närkästyen +sanoo rouva sikaa osoitellen: "No, koska hän on tätisi, niin vie hänet +kotiisi kestiin." Sen sanoi hän katsoakseen, mitä mies tekisi, kun sian +sai, mutta tätiään haastattelija sieppasi samassa sian ja läksi ajamaan, +minkä ennätti. Ajoi vähän matkaa maantietä, niin jo poikkesi puutielle +metsään, pani siellä toiset vaatteet päällensä -- hänellä muka oli +vaatteita keralla niin hyviä kuin huonojakin -- jätti hevosensa sinne ja +tuli maantielle takaisin. Kävelee vähän matkaa ajatuksissaan siinä, niin +keksi sontiaisen maantiellä matelevan. Heti sieppasi hän hatun +päästänsä, pani sen sontiaisen päälle ja rupesi itse keppi kädessä sen +viereen vartioimaan. + +Sill'aikaa oli hovin herra kotiinsa tullut, ja rouvansa oli ensi +puheekseen hänelle kertonut: "Täällä kävi poikessa ollessasi hupelo mies +ja vei meiltä sian." -- "Voi teitä, kun sian annoitte!" sanoi hovin +herra ja läksi sian viejää ajamaan perästä. Jo keksiikin tiellä +etsittävänsä, vaan tämä, joka keppi kädessä yhä vielä hattunsa ääressä +seisoi, viittaili jo kaukaa hovin herralle ikäänkuin käskien hänen +hiljaa tulla, ettei hatun alla oleva saalis säikähtäisi. "Mitä sinä +siinä vahdit?" kysyi hovin herra likelle päästyänsä. "Sattui +kultahöyheninen lintu lentämään tästä, niin minä sen saavutin ja hattuni +alle peitin; sitä tässä vartioin", sanoi vakavasti ja toimessaan mies. +"No, kulkikos tässä mitään miestä sinun ohitsesi?" kysyi hovin herra. +"Kulki tästä tuo huonoissa vaatekutaleissa oleva mies semmoinen, joka +ajoi sikaa reessä", sanoi mies. Herra, vaikka tämän kuuli, jäi kuitenkin +sitä lintua ostelemaan siihen, se kun on herroista kallis semmoinen +elävä, ja sika unohtui hänen mielestään pois. "No, mitenkä se lintu +sieltä hatun alta saataisiin, ettei se lentoon pääsisi?" kysyi hän +mieheltä. "Kun olisi nuo verkot semmoiset, jotka ympärille panisi, äsken +sen varmaan sieltä korjuuseen saisi", vastasi mies. "Niinpä mene sinä, +käy verkot tuosta minun hovistani, minä sen aikaa vartioin sinun +saalistasi tässä." Mies lähteekin käsketylle asialleen, tulee herran +hoviin ja sanoo: "Voi rouvarukka, mikä nyt tuli! Rosvot saivat teidän +herranne kiinni, se on siellä heidän vankinaan, vaan kun näki sivu +kulkevan, niin lähetti minut tänne teiltä rahoja käymään, joilla hän +päänsä, henkensä lunastaisi." -- "Mikä lienet petturi, samanlainen kuin +sekin, joka vasta täältä sian vei", vastasi rouva hänelle. "Ka, en ole +mikään petturi", virkkoi mies, "näettehän, että minulla on herran hevonen +ja värkit ajettavina." Rouva kun tämän todeksi näki, läksi rahaa +hankkimaan kohta, keräsi kaikki, mitä talossa oli, vieläpä lainasi +rengeiltään, piioiltaan, kasakoiltaan ja mistä suinkin sai, vieden +kaikki, mitä oli koonnut, herransa lähettämälle asiamiehelle. Tämä rahat +saatuansa lähtee ajamaan heti, poikkeaa sinne puutielle omoisensa +luokse, valjastaa kaksi hevosta eteensä ja kiirehtii hyvää kyytiä +kotiinsa päin. + +Hovin herra sill'aikaa pysyy hatun ääressä maantiellä yhä, vahtii siinä, +vahtii tuokion aikaa, vaan eihän sitä verkon kävijää kuulukaan, ja +odottajalle alkaa jo vilu ja ikävä tulla. Viimein ei herra enää malta +mieltänsä, vaan nostaa jo hattua. Ohoh! Täällä ei muuta hatun alla kuin +tavallinen sontiainen, josta päälle päätteeksi paha haju höyrähtää hänen +nenäänsä. Petetyksi nähtyään itsensä lähtee hovin herra nuivalla nenin +omaa tuhmuuttaan häveten kiireimmittäin kotiinsa viikompaa +viivyttelemättä. Siellä rouva tulee iloissaan häntä vastaan ja sanoo: +"Voi toki, kun oli hyvä, että rosvojen käsistä pääsit, ystäväiseni." -- +"Missä rosvoloiden käsissä minä olen ollut?" kysyi herra. "Ka, täällä +kävi mies sinun omaa hevostasi ajaen, se kertoi sinun rosvojen käsiin +joutuneesi ja vei täältä rahaa pääsi lunastimeksi." -- "No, niinhän tuo +onnettomasti kävi", sanoi hovin herra häpeissään eikä puhunut koko +asiasta sen enempätä. + +Emäntätään pakoon lähtenyt mies, joka niin hovin herralle kuin muillekin +oli nämä kepposet lystikseen tehnyt, tuli sillä aikaa rauhassa kotiinsa +ja sanoi omaan tupaan päästyänsä: "Täällä elän tästä lähtien oman akkani +keralla, tosin on hän vähän hupsu ja hupakko, vaan onpa noita muitakin +niin hupsuja, vieläpä hupsumpiakin kuin hän." Sen kovemmin ei isännän ja +emännän välillä mitään riitaa ollutkaan, vaan elivät rauhassa ja +rakkaudessa kaiken ikänsä yhtenä, kunne heidät karvas kuolema viimeinkin +kohtasi. -- Sen pituinen se. + + +JÄLKIMAINE + +Tätä tarinaa kerrotaan vähän eri tavalla eri seuduissa maatamme; niin +esimerkiksi muistellaan tätä kertomusta Toholammin kappelissa +Pohjanmaalla seuraavassa sadun katkelmassa: + +Yhdellä miehellä oli härkä ja härkinkuorma, jota läksi kauppiaan tavalla +kuljettamaan tienatakseen härkkimillään jotakin, sillä hänellä oli +ruoasta puute. Tällä matkallaan tuli hän muutamaan taloon, jossa emäntä +alkaa puhutella häntä, ja härkkimien paljoutta ihmetellen kysyy: "Minne +noita tuommoisen joukon kuljetat?" -- "Taivaaseen", vastasi mies. "No, +eihän tuolla ruokaa tarvittane, taivaassa", sanoi emäntä. "Voi hyvänen +aika! Ei sielläkään ruoatta eletä enemmän kuin muuallakaan; +tuonvertaiset härkkimet eivät kaukaa toki kestäkään, sinne kun paljon +karttuu väkeä." No, emäntä kun tästä tunsi vieraansa viisaaksi mieheksi, +haastatteli häntä yhä ja sanoi: "Minulta on kaksi tytärtä kuollut, +olisitkohan niitäkin sattunut siellä näkemään?" -- "Hyvänen aika, joka +päivähän minä ne olen nähnyt", vastasi mies. Emäntä arvelee asiata, +sanoo: "Vai näet sinä ne useinkin siellä; menisiköhän tuonne sinun +myötäsi, jos mitä vähän heille laittaisin?" -- "Miksi ei, kyllä minä +myötäni vien, mitä ikään lähettää tahdotte." Tätä ihastui emäntä, kokosi +kuormallisen kaikenlaista tavaraa, ruokaa sekä rahaa, ja antoi miehelle +kaikki taivaaseen vietäväksi. + +Kohta miehen lähdettyä tuli isäntäkin kotiin, niin alkoi pariskunta +keskenään tuumata, että olikohan tuo nyt totta, mitä vieras täällä +käydessään kertoi ja puheli, ja viimein läksi ukko papin luokse asian +perustusta tietämään. Pappi sanoi kohta: "Se on ollut suuri petturi, se +teillä käynyt vieras; ei taivaaseen ruokaa eikä rahaa viedä, se on +mahdotonta." Isäntä sen kuultuansa läksi nyt miestä ajamaan perästä, +vaan tämä oli jo arvannut edeltäpäin, että kyllä häntä kohta +tavoitellaan, jonka tähden oli kuormansa tien viereen varustanut ja +hevoselta leikannut hännän. Kun sitten isäntä tuli pettäjätä +tavoittamaan, oli mies maantiellä, siinä hyppieli verinen häntä kädessä +ja hoki hokemistansa: "Kunpahan pääsisin, kunpahan pääsisin!" -- +"Mihinkä pääsisit?" kysyi isäntä karsaasti. -- "Ka, taivaaseen, +taivaaseen!" vastasi mies, "tästä jo kuormani meni, ja itsekin sain +hevosen hännästä kiinni yht'aikaa mennäkseni, mutta häntä käteeni +katkesi." Isäntä sen kuultuaan läksi tyytyväisenä kotiinsa ja sanoi +siellä vaimolleen: "Kyllä ne sinun lähettämäsi tavarat jo ovat perillä, +ole huoletta, eukkoseni!" -- Sen pituinen se. + + Ilmeen pitäjästä Karjalassa on niinikään saatu seuraavainen + tähän Kertomukseen soveltuvainen sadun katkelma: + +Muudan laahtari läksi lehmän ostoon maalle ja tuli taloon, jossa ei +ollut muita kuin emäntä kotona. Tältä tinkasi nyt lehmän määrätystä +hinnasta, vaan ei siitä rahaa antanut, sanoi: "Minä kun näin hyvän +hinnan olen tarjonnut, antakaa minulle pantti, niin sitä vastaan käyn +sitten teille lehmän hinnan suorittamassa." Emäntä, josta laahtarin +tarjooma hinta oli runsas, antoi lehmän ja pantin vielä päälliseksi. Kun +sitten ostomiehen talosta lähdettyä isäntä tuli kotiinsa ja vaimoltaan +kuuli, mitä oli tapahtunut, arvasi hän petoksen ja päätti lehmänsä periä +takaisin millä keinoin hyvänsä sanoen itseksensä: "No, jos hän oli +kaupungin laahtari, joka meiltä vei lehmän rahatta panttia vastaan, minä +rupean sitten taivaan laahtariksi, niin saadaanhan nähdä, mitenkä vielä +käypi." Näissä mielin ottikin pitkän vavan käteensä ja läksi kaupunkiin. +Sinne tultuaan alkoi sitten pitkin katua astua ja häilytteli sillä +vavallaan toiselle ja toiselle puolelle katua sanoen itsekseen, niin +että muutkin kuulivat: "Auttaahan toinen, jos ei toinen." Muutamassa +kaupungin kartanossa istui ikkunassaan sen laahtarin rouva, joka miehen +vaimolta oli lehmän vienyt ja vielä pantin ottanut päälliseksi. Tämä kun +näki miehen pitkin katua astuvan ja pitkää vapaansa kahdakäteen +heiluttavan, sanoi ikkunastaan: "Eilen tapasi minun mieheni hupsun akan, +vaan nyt näen minä vielä hullumman miehen." + +Mies kun kuuli sen, ajatteli mielessään: "Sielläpä se onkin minun +lehmäni tuon rouvan tallella, siltä se kuuluu hänen puheestansa", eikä +muuta, vaan meni sinne sen rouvan taloon. Täällä kysyy häneltä rouva: +"Mikä mies sinä olet?" -- "Minä olen taivaan laahtari", vastasi mies, +"tällä vavallani karjaani ohjailen." -- "No, elähän mitään! Vai sieltä +sinä olet, hyvä vieras, oletko sattunut siellä näkemään minun poikaani? +Sen on ruumis jo kauan mullassa virunut." Mies vastasi: "Useinkinhan +minä sen siellä näen." -- "Tokkohan tuo tuolla miten jaksaa ja elää?" +kysyi taas rouva. Tähän vastasi mies: "Poika eläisi kyllä hyvästi +siellä, kun vain hyvin lihaa ja rahaa olisi, vaan niistä tahtoo olla +puute." -- "Me saimme eilen lehmän hyvästä hinnasta ja pantin vielä +päälliseksi", sanoi tämän kuultuaan rouva, "minä annan sen lehmän, vie +se minun pojalleni sinne." Päälliseksi keräsi hän kaikki rahat, mitkä +talosta löysi, ja laittoi nekin miehen myötä, sanoi: "Viehän nämäkin, me +saamme toista, mieheni on toimellinen ja tavaraa hankkiva mies." Vieras +meni siitä nyt saaliineen matkaansa kulkeakseen kotiinsa. + +Eipäs aikaakaan, niin tuli kaupungin laahtari kotiinsa ja meni +suorastaan läävään eilen saatua lehmäänsä katsomaan, vaan tätäpä ei enää +siellä ollutkaan. Kävi siitä rouvansa puheelle ja sanoi: "Minnepä meidän +lehmämme sai?" Rouva selitti nyt miehelleen, mitä tämän poikessa ollen +oli tapahtunut, että muka hän oli lähettänyt lehmän ja kaikki, mitä +talossa rahaa oli, taivaan laahtarin kanssa poikavainaallensa +taivaaseen. "Voi sinä hupsu, kun annoit pettää itsesi", sanoi laahtari +kohta ja läksi lehmäänsä sekä rahaansa etsimään. Toinen kun jo etäältä +kuuli, että herra ajaa häntä perästä, vei lehmänsä lehtoon, pani sen +puuhun kiinni ja leikkasi hännän poikki, josta meni maantielle taas ja +heittihe siihen selällensä kädessä lehmän häntä, jota hän piti +taivaaseen päin pystyssä yhä. + +Herra kun pääsi paikalle ja miehen siinä näki semmoisessa tilassa, kysyi +häneltä: "Mitäs, naapuri, siinä teet?" Mies vastasi: "Hupsu +maankulkijain, mikä lienee ollut, vei tästä lehmää taivaaseen; minä +estääkseni sitä tartuin häntään kiinni, mutta häntä käteeni katkesi, +tähän jäin selälleni makaamaan." -- "No, sepä se sitten olikin taivaan +laahtari, joka meidän lehmämme vei", sanoi kaupungin laahtari ja kääntyi +häpeissään kotiinsa päin. Taivaan laahtari puolestaan kääntyi kotiinsa +hänkin ja ajoi lehmänsä läävään, vaan ei sitä taivaaseen vienytkään. -- +Sen verta sitä. + + + + +KUNINGAS JA MÖKIN POIKA + + +Metsällä käydessään ajoi kuningas muutamaan mökkiin ja olisi hevosineen +päivineen tullut sisälle tupaan, vaan oli ovi niin ahdas ja alhainen, +että täytyi kumarruksissa ollen oven kohdalla seisahtua, pää vain +huoneen sisällä. Tästä kurkisteli nyt tupaan ja kysyi: "Onko täällä +ketään huoneessa?" -- "On puolitoista miestä ja hevosen pää", vastasi +samassa mökin poika, joka sattui yksin olemaan kodissa. "No, missäs +sinun isäsi on", kysyi kuningas. "Se on vähästä paljoa pyytämässä", +vastasi poika. "Entäs äitisi, missä se on?" kysyi kuningas. Poika +vastasi sanoen: "Se on menneenvuotisia leipiä leipomassa." -- "No, +missäs veljesi on?" kysyi taaskin kuningas. "Se on metsällä", vastasi +poika, "ja sen linnun, jonka saa, sen heittää metsään, vaan jota ei saa, +sen hän tuo kotiin." -- "Missäs sinun sisaresi on?" tiedusti kuningas +yhä. Poika vastasi toimessaan: "Se on menneenvuotisia naurujaan +itkemässä." + +Kuningas, joka ei näitä vastauksia ymmärtänyt, vaan puuttuvaista älyään +ei kuitenkaan tahtonut ilmoittaa, oli pojan selityksiin tyytyvinänsä ja +ajoi mökistä matkaansa; mutta kotiinkin tultua arveluttivat nämä pojan +vastaukset kuningasta yhä, jonka tautta päätti kutsuttaa pojan luoksensa +sanoistaan selvää tekemään. Pojan täytyi nyt lähteä linnaan, jossa +kaikki hovin viisaimmat miehet kutsumuksesta olivat koolla, ja kuningas, +käskien pojan eteensä, kysyi häneltä: "Missä sinun isäsi silloin oli, +kun se vähästä paljoa oli pyytämässä?" Poika vastasi: "Se oli naurista +kylvämässä; kun siemeniä muutamankaan lusikan sylkee, niin niistä jo +monta hevoskuormaa tulee nauriita nostoaikana syksyllä." Kuningas kysyi +taas: "Missäs sinun äitisi silloin oli, kun hän menneenvuotisia leipiä +oli leipomassa?" Poika selvitti asian, sanoi: "Meidän otettiin mennä +vuonna leipiä velaksi, niin niitä on nyt äitini sijaan leipomassa." -- +"No, mitenkäs", kysyi kuningas, "sinun veljesi silloin metsää kävi, kun +sen linnun, jonka sai, metsään heitti, vaan jota ei saanut, sen kotiinsa +toi?" Poika vastasi: "Se kampasi päätään, ja sen täin, jonka sai, sen +tappoi hän ja metsään heitti, vaan jota ei saanut, sen toi hän päässänsä +kotiin." Kuningas kysyi taas: "Missäs sinun sisaresi silloin oli, kun se +menneenvuotisia naurujaan oli itkemässä?" Poika sanoi: "Se mennä vuonna +nauroi ja oli iloinen, vaan tuli raskaaksi, niin nyt itkee ja +valittelee, kun on lapsia saamasa." + +Kuningas sanoi siitä nyt pojalle: "Sinun kujeelliset ja kierteleväiset +vastauksesi vihastuttivat minua suuresti, ja aikomukseni oli sinua siitä +rangaista, vaan jos nyt vielä taidat oikein siihen kysymykseen vastata, +minkä eteesi panen, niin annan tylyn puheesi sinulle anteeksi. Sano nyt, +päiväkö on valkoisempi vai maito?" -- "Päivä valkoisempi on kuin maito", +vastasi poika. "Etpäs nyt tiennytkään oikein vastata; jos päivänpaiste +näkyy tuvan lattialla, ja toiseen kohtaan taas maitoa on läikähtänyt, +niin maitohan ainakin näyttää valkeammalta", sanoi kuningas ja panetti +pojan tulevaksi päiväksi pimeään huoneeseen, johon ei annettu hänelle +kuin vähän maitoa vain kaukaloon ruoaksi. Aamulla läksi sitten kuningas +poikaa katsomaan sinne huoneeseen, vaan kun oven aukaisi, hän ei +pimeässä tiennytkään olla varoillansa, mutta astui maitokaukaloon, jonka +poika oli täysinään asettanut kynnyksen eteen pyöriville puukapuloille, +ja kaatua räiskähti siihen selällensä. Kuninkaalle näin käytyä sanoi +poika: "Ettekös nyt näe, että päivä on maitoa valkoisempi? Jos olisi +päivä ollut, niin ette, armollinen kuningas, olisi maitokaukaloon +astuneet." + +Mitäs, eihän se kuningas totuutta tämmöisen vastustajan suusta +suvainnut, vaan käski pojan linnastansa pois sanoen: "Nyt minä tylystä +puheestasi panen eteesi semmoisen rangaistuksen, että sinun pitää tulla +minun linnaani niin, että et tule päivällä etkä yöllä, et tietä etkä +tien viertä, et hevosella etkä jalan, et vaatteissa etkä alasti, et +sisään etkä ulos." + +Käskyä kuullen läksi nyt poika linnasta pois ja teki vuohennahoista +itsellensä peitteet, ettei ollut vaatteissa eikä alasti, josta päätti +koetella kuninkaan pyyntöä täyttää. Kulki muka linnaan mennessään +maantienojan pohjaa, niin hän ei silloin kulkenut tietä eikä tien +viertä, ollen toisessa jalassa hänellä seula, toisessa harja, ja vasta +kun päivä rupesi hämimään aamulla, meni sitten kuninkaan kujasta +pihalle. Unesta herättyään tuli kuningas linnastaan ulos ja keksi oudot +jäljet pihamaalla, kun oli pitkin matkaa näet seulan ja harjan jälki. +Oudostuen sitä käydä kierrätteli kuningas jälkiä myöten ja tuli sillä +tavoin viimeinkin aina porstuaan. Täällä seisoi poika porstuan ovella, +toinen jalka sisällä, toinen ulkopuolella. "No, kuinkas nyt tänne olet +tullut?" kysyi kuningas pojalta. "Minä tulin nelinryömin maantienojan +pohjaa", vastasi poika, "niin silloin en tullut jalan eikä hevosella. Ja +sitten kun tulin, ihan päivän valjetessa linnaa lähestyin, niin en +tullut päivällä enkä yöllä, ja kun taas oli semmoinen tuomio, etten +sisässä enkä ulkona saanut olla, niin seison tässä seinän kohdalla, +toinen jalka rappusilla, toinen sisäpuolella." Tällä lailla vapautti +poika itsensä, ja kuningas käski hänen mennä tiehensä, mutta huomenna +tulla takaisin. Poika tulikin huomisaamuna linnaan jällensä, ja kuningas +oli varsin päästänyt kahlekoiransa irti niillä hätyyttääkseen häntä, +jonka vuoksi portinvartija kielsikin poikaa lähestymästä sanoen: "Elä +tule, koirat repivät, tappavat sinut." Mutta poika, jolla oli nuttunsa +alla varoilla jänis, vastasi: "Käydä käsketyn pitää", ja kun linnan +pihalle tuli, ja koirat hänen vastaansa töytäsivät, päästi hän nuttunsa +alta jäniksen pihamaata hyppäämään. Koirat kohta unohtivat koko pojan ja +läksivät ajamaan jänistä, joka juoksenteli heidän keskellänsä hypäten +pienempien ylitse, isompien alatse, kunne siitä viimeinkin semmoinen +ilve nousi, että kuningas tuli asiata kuulustamaan ja kysyi: "Mitä ne +nuo koirat ajavat?" -- "Sitä, joka edellä juoksee!" huusi poika +kuninkaan puhetta vastaten. "No, mikäs se on, joka edellä juoksee?" +kysyi kuningas. "Se, jota koirat jäljestä ajavat", sanoi poika nauraen +ja meni koko linnasta matkaansa. + + + + +NELJÄT KYSYMYKSET + + +Ennen aikaan liikkui piispa muutamassa syrjänpuoleisessa pitäjässä, +jossa piti lukua ja tutkintoa. Kannettiinpa sitten kappalaisen päähän +useammasta rikoksesta, samoin kuin siitäkin -- johon kyllä oli syytä -- +että hän oli varsin vähätietoinen ja typerä. Nähdäksensä, oliko tässä +syytöksessä perää, pani sitten piispa kappalaiselle neljä kysymystä +sanoen: "Jos et huomiseen päivään voi näihin vastata, tulet sinä +virastasi erotetuksi." Tämän kuultuansa kulki kappalainen alla päin +pahoilla mielin kotiinsa arvellen itsekseen, että kyllä hänelle nyt +huomenna pahoin käypi. Oli sattumalta sitten hänen luonansa suutari. +Tämä kun keksi, miten kappalainen näytti alakuloiselta, kysyi häneltä: +"Minkätähden olette niin surullinen?" -- "Voi veikkonen!" sanoi +kappalainen, "kyllä minulla on syytä murheellisena olla, piispa kun pani +minulle neljä kysymystä, joihin olisi minun vastattava, vaan joista en +ymmärrä yhtäkään." -- "No, minkälaisia kysymyksiä ne sitten ovat?" kysyi +suutari. Suruissaan sanoi kappalainen: "Ensimmäinen kysymys oli se: +'Kunka syvä meri on?', toinen: 'Kuinka paljon taivaaseen on matkaa?', +kolmas: 'Kuinka paljon tervahaudasta savua tulee?' ja neljäs: 'Mitä +piispa ajattelee, kun näitä minulta kysyy?'" + +Kysymykset kuultuansa sanoi suutari: "Mitä kirkkoherra minulle maksaa, +niin minä kaikki ne kysymykset vastaan huomenna?" -- "Minä maksan vaikka +mitä", sanoi pappi. "No, toimittakaa minulle papilliset vaatteet", sanoi +tuosta nyt suutari, "niin minä menen teidän edestänne piispalle +vastaamaan." Pappi ihastui tätä tarjousta, lainasi suutarille papillisen +vaateasun sekä muuta, mitä hän tarvitsi, ja toimitti hänet määräaikana +matkalle. Tämä kun piispan hoviin pääsi, piispa kohta otti hänet +tutkintoon ja kysyi ensiksi: "Kuinka syvä meri on?" -- "Kivenputoaman", +vastasi suutari, "kiven kun mereen heittää, kyllä se pohjaan pääsee, jos +ei tänään, niin huomenna." -- "Oikein vastattu", sanoi piispa, "mutta +sanopas nyt, kuinka paljon matkaa taivaaseen on." -- "Silmännäkemä", +vastasi suutari arvelematta. "No, oikein siinäkin vastasit", myönti +piispa, vaan kysyi kolmanneksi: "Kuinka paljon tervahaudasta savua +tulee?" Suutari vastasi: "Kun puut punnitsemalla hautaan pannaan, ja +sitten niiden poltettua taaskin punnitaan tuhka ja hiilet, kuinka paljon +keveämmät ne jälkiperät ensimmäistä painon määrää ovat, niin siitä +näkee, kuinka paljon savua koko haudasta on lähtenyt." -- "Oikein +vastattu", sanoi piispa, mutta kysyi vielä viimeiseksi: "Tiedätkö, mitä +minä näitä sinulta kysellessäni ajattelen?" -- "Piispa luulee papin +olevan hänen kysymyksiinsä vastaamassa, vaan ei se olekaan kuin suutari, +joka tässä seisoo." -- "Oikein sinä siihenkin vastasit", sanoi piispa, +"ja se on synti, että sinä olet suutarina, sinusta pitää tehdä pappi, +kun sinä olet niin viisas mies; minä annan nyt sinulle suuressa +seurakunnassa kirkkoherran viran." + +Suutari muuttui nyt tällä tavalla papiksi ja läksi uuteen +kirkkoherrakuntaansa, vaan oli siitä murheellinen, mitenkä hän +papinvirassa toimeen tulisi, kun hän opista oli aivan tyhjä. Viimein +keksi hän kuitenkin keinon, joka auttoi hänet häpeään joutumasta. Kun +muka saarnavuoronsa lähestyi, sahuutti hän viikolla rengillään +saarnastuolin jalan poikki, ja kun pyhä tuli, niin nousi saarnastuoliin, +luki muutamia virren sanoja, jotka jo lapsena oli oppinut, muuta hän ei +tainnutkaan, ja tervehti siitä sitten seurakuntaa ja sanoi: "Minut on +korkea esivalta lähettänyt teille kirkkoherraksi tähän seurakuntaan, +mutta jos minun tässä pyhässä sijassa pitää työtä tekemän, niin tapahtuu +ihmeitä. Ensinnä saarnastuoli kaatuu, sitten kirkon katto putoaa maahan, +sitten" -- tässä kiivastui jo kovasti ja löi nyrkillänsä saarnastuoliin, +että se poikkinaiselta jalaltaan kaatui; itse kyykistyi hän alas, ettei +loukkautunut. + +Tässä kävi jo ensimmäinen ennustus toteen, ja seurakunta ja toiset papit +sanoivat sen nähtyään: "Ei sitä miestä enää pidä päästää saarnastuoliin, +me olemme hukassa, jos kirkon katto päällemme putoaa, ja varmaan käypi +toinenkin ennustus toteen, koska saarnastuoli jo kaatui niinkuin oli +sanottu." Tässä pelästyksessään kirjoittivat toiset papit omasta ja +seurakunnan puolesta piispalle: "Meille kirkkoherraksi vasta asetettu +pappi voipi olla hyvinkin kelvollinen mies, vaan se on intoon tultuansa +niin kiivas, ettei sitä tohdi panna saarnaamaan. Hänen ennustuksestaan +tapahtui jo yksi ihme siten, että saarnastuoli kaatui hänen +saarnatessaan, ja toisen vielä hirmuisemman ihmeen on hän ennustanut, +jota me kaikki kauhistuksella odotamme tapahtuvaksi." + +Piispa kun tämän kirjan sai, lähetti uudelle kirkkoherralle apulaisen, +joka kaikki viran työt teki ja toimitti, ja niin sai suutari joutilasna +vain olla kirkkoherran virassa ja sen arvoa nautita, vaikk'ei hän ollut +miksikään papiksi oppinut. Vieläpä kuoli viimein rovastina. -- Sen +pituinen se. + + +TOISINTO + +Viipurin läänissä kerrotaan tätä tarinaa vähän eri tavalla. Siinä tekee +kuningas piispalle kolme kysymystä, joita tämä ei tajua. Kun siitä +pahoillaan nyt kotiinsa kulkee, tulee häntä vastaan sikopaimen, joka +ottaa kuninkaan kysymyksiin piispan edestä vastatakseen. Ihastuksissaan, +kun tällä tavoin hädästään pääsi, antoi piispa vaatteensa +sikopaimenelle, joka niissä kulki kuninkaan eteen ja sanoi: "Tässä sitä +nyt, armollinen kuningas, olen." Oli ikkunasta näkyvä lampi linnan alla +sitten, niin kysyi kuningas: "Onko monta korvoa vettä tuossa lammissa?" +-- "Ei kuin yksi korvo vain", vastasi sikopaimen, "mutta sen korvon +pitää olla niin suuri, että siihen kaikki vesi mahtuu." -- "Oikein +vastattu", sanoi kuningas, vaan kysyi taas: "Onkos idän ja lännen väliä +äijän matkaa?" -- Sikopaimen vastasi: "Yhden päivän matka." -- "Kuinkas +niin on?" kysyi kuningas. Sikopaimen sanoi: "Eikös idästä päivä nouse ja +taas länteen laskekse?" -- "Oikeassa olet", vastasi kuningas ja kysyi +vielä kolmannen kerran: "Onko hyvän ja pahan onnen väliä äijän?" -- +"Sitä ei ole kuin yksi yö", sanoi sikopaimen. "Kuinka niin?" kysyi +kuningas. Sikopaimen vastasi: "Eilen olin minä sikain paimen, ja tänä +päivänä vastaan minä piispan vaatteissa kuninkaan kysymyksiin." -- +"Niinpä saat sinä tästä päivin piispana ollakin, ja piispa olkoon +sikopaimenena, koska hän on tiedossaan niin typerä", sanoi kuningas ja +kysyi vielä neljänneksi sikopaimenelta: "Paljonko minä valtani ja +virkaistuimeni kanssa sinun mielestäsi maksan?" Vastaukseksi virkkoi +piispaksi ylennyt mies: "Maailman Vapahtaja maksoi kolmekymmentä +hopeapenninkiä, tottahan sinä maksanet yhtä vähemmän." -- "Se on oikein", +sanoi kuningas, ja siihen loppuikin se tarina. + + + + +ONNETON MATKUSTUS + + +Läksin kerran Venäjän maalle kulkemaan ja tulin muutamaan kaupunkiin, +mutta niin myöhään iltasella, etten päässyt mihinkään taloon sisälle, +sillä kaikki portit olivat kiinni. Minä tuossa kotvan aikaa kävelen +tietämättä, mitä tehdä pitäisi, ilma kun on huono ylen, ja sataa minkä +kerkiää. No, ei muuta kuin kapusin muutaman kauppapuodin päälle, nostin +pari kolme kattolautaa pois ja menin siitä sisälle. Täällä oli hyvä +kyllä yötä viettää, ja nukuinkin hyvästi, kun matkastani olin +väsyksissä. Aamulla olisi pitänyt pois lähteäkseni, vaan en päässyt +samasta reiästä takaisin, josta olin tullut, se kun oli liian korkealla. +Tässä täytyi nyt minun vankina olla, minkäs siihen taisi; mutta päivän +tultua tulee jo kauppias puotiinsa toimittaakseen tavallisia töitänsä. +Minä kun hänen tulonsa kuulin, pistäysin oven pieleen suuren tynnyrin +taakse, ja kauppias kun oven aukaisi, minä samalla ampaisime kadulle ja +aloin mennä miilustaa, minkä kerkesin, mutta puodin haltija, joka keksi +minun lähtöni, alkoi huutaa korkealla äänellä: "Varas, varas! Ottakaa +kiinni!" Katuvartijat paikalla minuun kiinni ja veivät samaan puotiin +takaisin, josta olin lähtenyt. Tässä isäntä katsastaa, onko mitään +puodista poikessa, vaan kun ei löydä mitään kadonneeksi, ei hän +kumminkaan minua lyönyt, mutta otti kaksipohjaisen tynnyrin, pani sen +sisään minut ja vei valtamaantien haaraan, jossa naulasi tynnyrin pohjat +kiinni ja vahvat vanteet tynnyrin ympäri. Siellä sain istua kököttää +aina lauantai-iltaan asti syömättä, juomatta. Silloin toki kulki +kirkkorahvasta samaa tietä. Nämä katselivat tynnyrin sisään, ja kun +keksivät siellä olevan ihmisen, niin alkoivat tynnyrin reiästä minulle +mättää piirakoita syötäväksi, vaan eivät kuitenkaan päästäneet minua +pois, vaikka kyllä sitä pyysin ja rukoilin. + +Tulipa yö sunnuntaita vastaan, niin sattui muudan susi siitä kulkemaan. +Se tulee tynnyrin luokse ja alkaa nuuskia sitä ympäri. Viimein löytääkin +reiän ja koettelee työntää päätänsä siitä sisälle, vaan ei sopinut. +Kääntyy silloin takaisin, vaan miten lienee siinä pyörähdellyt, niin +sattui häntänsä hanikan reiästä tulemaan tynnyrin sisään. Minä samalla +koppasin hännän käsiini ja ärjäisin, minkä jaksoin. Susirukka säikähti +tätä ja alkoi mennä podistaa, minkä ennätti. Se kun nyt hädissään +mäkilöitä, louhikoita myöten juoksenteli, särkyi tynnyri, ja minä pääsin +sen sisältä pois. Tästä läksin nyt astua huppuroimaan ja osasin +viimeinkin muutamaan taloon. Tässä oli portti kiinni ja talonväki jo +levolla. Minä koputin akkunaan. Tästä talon emäntä heräsi ja kysyi +minulta: "Mistä sinä olet?" -- "Sieltä, josta sinäkin", sanoin minä. +"Vai sieltä, vai sieltä", sanoi emäntä ja laski minut kohta sisään. +Siellä minut kutsuttiin nyt ruoalle, ja suuri summaton kaalivati +kannettiin minun eteeni. Isäntä ja emäntä rupesivat lähelleni istumaan, +ja syömään ruvetessani varoitti jo isäntä, että kaali piti kaikki +syödäkseni, muuten paha minut perisi. Emäntä puolestaan alkoi minun +syödessäni kysellä yhtä ja toista entisen kotitalonsa elämästä ja +kaikenlaista muuta semmoista, kun muka luuli minun olevan sieltä +kotoisin, josta hänkin. Ensiksi kysyi hän minulta: "Vieläkö se lampi on +siinä kotitalon pellon päässä?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, jo se +poutavuonna paloi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se soma ja +kaunis lampi paloi, niinhän se silloin aamuin höyrysikin palaaksensa, +palaaksensa; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia -- tuo tyttö maitoa +-- vieläkö se suuri kivi on siinä kotitalon pellolla?" Minä: "Eikö mitä, +emäntäiseni, jo sen pienet linnut veivät kirkoksensa." Emäntä: "Vai +niin, vai niin, vai jo veivät kirkoksensa, niinhän ne illoin aamuin sen +päällä sikersivätkin kirkokseen viedäksensä, kirkokseen viedäksensä; +haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia -- tuo tyttö maitoa -- vieläkö se +suuri sika on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se +pääsi jo pakariksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se pääsi +pakariksi, niinhän se illoin aamuin pala suussa kävelikin pakariksi +päästäksensä, pakariksi päästäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö +kaalia -- tuo tyttö maitoa -- vieläkö se suuri kissa on siinä +kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se pyrki ja pääsi jo +voudiksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se pääsi voudiksi, +niinhän se illoin aamuin voudattikin voudiksi päästäksensä, voudiksi +päästäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia -- tuo tyttö maitoa +-- vieläkö se kukko on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, +emäntäiseni, se jo mennä vuonna luki ja pääsi lukkariksi." Emäntä: "Vai +niin, vai niin, vai jo se luki lukkariksi, niinhän se illoin aamuin +lukertelikin lukkariksi päästäksensä, lukkariksi päästäksensä"; ja niin +loppui meidän puheemme pito. Isäntä sillä välin vahti ja valvoi sitä, +etten kaalia saisi muualle mättää kuin omaan suuhuni syödäkseni, ja +tuossa oli minulla hyväkin hätä, kun ei kaali ollut mahaani mahtuakseen, +vaan kun isännän silmä vähänkin vältti, silloin mätin minä kaalia +vaatteiden sisälle, ja niin sain kaalivadin viimeinkin tyhjäksi. + +Syömästä päästyä sanoi isäntä minulle: "Nyt sinun pitää tanssia minun +kanssani yhdessä, niin on meillä tapana." No, ei auttanut muuta kuin +aloin minä isännän kanssa tanssia löyhytellä, mutta samalla alkoi +kaalikin vaatteiden sisältä vuotaa lattialle. Tästäpä suuttui isäntä, +alkoi haukkua minua varkaaksi ja panna kepillä selkään. Minä kiitin +kinttujani, kun pääsin käsistä pois, ja aloin juosta siimottaa pitkin +tietä. Juoksin, juoksin, minkä aikaa lienen juossutkin, niin tulin +muutamaan taloon. Tässä taas en päässyt sisälle, vaan täytyi mennäkseni +saunaan. Tänne tultuani kuulin jotakin saunan karsinassa kopisevan, +josta tulin siihen luuloon, että tässä oli pirujen ja pahakasten +asumapaikka. Minä silloin kavahdin uunin päälle ja aloin sieltä syytää +kiviä saunan karsinaan, jota tekoani tein, kunne ei enää kuulunut mitään +kupinaa karsinassa. Sitten rupesin minä levolle ja makasin rauhassa +aamuun asti. + +No, mitäpä tuosta? Aamulla tulee emäntä saunaan, näkee minun makaavan +penkillä, uunin hajallaan ja lehmän vasikat kuolleina karsinassa; näitä +näet olin heitä piruiksi luullen uunilta kivittänyt. Havaittuansa asian +ärjäisi emäntä samalla: "Ahas, roisto, kun vasikat tapoit!" meni sen +kanssa pois ja pani saunan oven salpaan. Minulle tuossa hätä käteen, +miten päästä pakoon. Saunassa oli pieni akkuna. Minä tuosta pyrkimään +pois, ja viimein pääsinkin ulos, mutta suurella vaivalla; kaikki läksi +nahka kylkiluiltani pois. Nyt taas juoksemaan tästä, enkä tohtinut +seisahtua ennenkuin muutamain virstain päähän, jolloin nousin muutamaan +taloon kovasta juoksustani lepäämään. Tässä ei muita kotona kuin emäntä. +Minä rupesin hänelle tutuksi puhutellen häntä kohteliaasti, sain sillä +tavalla ruokaa ja olin hyvän aikaa siinä. Minun tässä näin istuessani +läksi emäntä lastensa vaatteita pesemään kaivolle ja käski minun katsoa +lastansa, joka oli kätkyessä. Minä lupasin niin tehdä, ja emäntä meni +työllensä. Kuluu vähän aikaa tuosta, niin jopa hyppää kissa kätkyeen ja +alkaa raappia lasta. Minä kun pöydän päässä istuessani keksin tämän, +otin suuren puupalasen käteeni ja viskasin kissaa sillä, vaan kalikkapa +sattuikin päähän lasta, joka tästä meni tainnuksiin. Noko minä hädissäni +taas juosta podistamaan, enkä uskaltanut juoksussani tauota ennenkuin +pääsin omaan maahani; mutta vielä tänäkin päivänä ovat kylkeni kipeät, +kun saunan akkunassa niin pahasti hankautuivat. -- Sen pituinen se. + + + + +PETTURI-JUSSI + + +Jussi oli nuoruudestaan asti sekä isänsä kanssa että itsekseenkin käynyt +tavaraa kaupitsemassa Venäjällä, vaan tämä kaupanteko oli heille +pikemminkin vahingoksi käynyt kuin miksikään hyödyksi, sillä vieraan +maan kieltä ja puhetta kun eivät oikein ymmärtäneet, niin heidät aina +kaupassa petettiin. Tätä päätti Jussi mieheksi tultuaan kostaa miettien +mielessänsä: "Eiköhän suomalainenkin viekkaudessa voisi muukalaiselle +puoltansa pitää, jos tuota viisauden haaraa kerran vaikkapa suotta +aikojaan ja huviksensa harjoittelisi." Näissä mielin läksikin matkalle +heti ja petti, kun kerran pettämään rupesi, kaikki Venäjän valtakunnan +miehenpuolet, ettei ollut pettämättä muita kuin kaksi pappia, viisaita +viettelyksiä kumpikin. Nämä, joille Jussi jo oli maineesta tuttu, +läksivät varsin vasten uhalla tiedustamaan häntä ja tarjoutuakseen +hänelle petettäviksi. Jussi puolestaan, joka myöskin tarkoin tiesi, +ettei ollut muita pettämättä kuin ne kaksi papin veitikkaa vain, oli +samaten ikään etsimässä heitä, jonka vuoksi papit eivät päässeet +peninkuormaakaan kotoansa ennenkuin Petturi-Jussi tuli heitä vastaan. +Papit kohta keksivät, että tuo on joku erinomainen mies, sillä +Petturi-Jussi piti aina Venäjällä matkustaessaan narrinvaatteet +päällänsä. Kysyivät siis häneltä: "Tiedätkö, missä Petturi-Jussi tätä +nykyä asuu ja oleskelee, vai oletko sinä se sama, koska olet melkein +narrin näköinen mies?" Jussi sanoi: "Minä se olen, mutta joko te +tahdotte paikalla pettämään, vai olisiko parempi mennä teidän kotiinne?" +Papit vastasivat: "Kyllä se on parempi, että menemme meidän kotiimme, +koska niin likellä sinut tapasimme." Jussi ikäänkuin arvelee asiata +tarkemmin ja sanoo viimeinkin: "En minä nyt jouda lähtemään, minä +juoksin niin kovasti entisiä petoksiani, että petturivakkani putosi, ja +minun täytyy mennä sitä etsimään." Papit kysyivät: "Joko sinä pitkältä +juoksit, olisikohan tuonne mimmoinen matkaa, jonne tuo putosi?" Siinä +oli likellä mökki, joka näkyi neljänneksen virstan päästä, niin Jussi +vastasi: "Toinen verta tuosta mökistä eteenpäin kuin tästä tuonne +mökkiin." Papit silloin sanoivat Jussille: "Niinpä sinä joudut +sievemmästi, jos otat tämän hevosemme; me odotamme sinua tuossa +mökissä." Jussi otti pappien hevosen ja kärryt, eväät, tavarat, mitä +heillä matkassa oli, ettei heille jäänyt muuta kuin vaatteet päälle, +läksi ajamaan ja ajoi venäjänvirstan verran, niin käänsi jo hevosen +pappien kotia kohdin takaisin päin. Papit eivät olleet mökkiin vielä +ehtineetkään, kun jo näkivät Jussin tulevan takaisin. Vanhempi pappi +sanoi silloin nuoremmalle: "Mene nyt sen puheelle, sillä kyllä se konna +varastaa meidän hevosemme." Jussi ajoi niin kovasti kuin se, joka tahtoo +pakoon päästä, vaan nuorempi pappi ennätti kuitenkin tiepuolesta +maantielle ja kysyi Jussilta: "Jokos löysit petturivakkasi?" Jussi +vastasi: "Jo vakka löytyi, eikä nyt enää tarvita kuin tervaksia selvään +nähdäksenne, että olette petetyitä." + +Papit odottivat siinä mökissä sitten Jussia tervasten kanssa tulevaksi, +mutta Jussi ei palannutkaan, vaan ajoi pappien kotiin rouvain luokse, +ensinnä vanhemman papin, ja sanoi rouvalle: "Pappi laittoi minut +hakemaan kaikki, mitä kotona löytyy rahoja. Se tuli minua vastaan +peninkuorman päässä tästä ja sanoi: 'Minä läksin Petturi-Jussia +hakemaan, ja nyt sain kuulla, ettei se enää Venäjän valtakunnassa +olekaan, mutta minä haen hänet vaikka Ruotsista', nousi siitä muutamaan +mökkiin itse ja antoi minulle hevosensa merkiksi, että voisitte uskoa +hänen laittaneen minut rahoja hakemaan." Rouva kun näki, että miehellä +on papin hevonen ja kärryt, uskoi hänen puheensa, kokosi kaikki, mitä +hänen ja papin tallella oli, ja antoi ne papille vietäväksi Jussille. +Rahat pantiin pieneen kirstuun, jonka Jussi ja rouva yhtenä kantoivat +kärryyn. Rouva kun tässä näki miehensä reisuvaatteet, eväät ja kaikki, +mitä matkalle oli varustettu, sanoi: "Te olette rehellinen mies, vaikka +minä olen peläten näitä rahoja mukaanne laittanut. Tulkaa nyt, hyvä +isäntä, ja ottakaa lämpöinen ryyppy ennenkuin matkalle lähdette." Jussi +arveli ihastuen: "Hyvä on ryyppy jos rahatkin", ja meni iloissaan rouvan +jäljessä, joka huoneeseen tultua antoi hänelle hyvän ryypyn. Jussi kun +juodessaan kohotti päätänsä saadakseen ryypyn pannuksi pohjaan, älysi +kiväärin ja sapelin riippuvan seinällä ja sanoi kohta rouvalle: "Voi +kuitenkin, jos minä läksin pois ennenkuin te minua kielsitte, pappi kun +käski minun tuoda nuo aseet pitkän reissunsa varaksi." Rouva tämän +kuultuaan antoi kohta sapelin ja kiväärin Jussille ja saattoi häntä +kärryihin asti. Jussi asettuu kärryihin sapeli toisessa kädessä, +toisessa kivääri, ja pappilan työväki, joka tätä katseli, ihmetteli, +kuinka nöyrä rouva nyt oli, ei se nyt piikainsa eikä renkiensä kanssa +joutanut torumaan. Muiden näin puhellessa sanoi muudan renki päälle +päätteeksi: "Nöyrähän se aina onkin narri narrin edessä." Jussi, joka +kyllä nämät sanat kuuli, teki lähtöä matkalle pannen kiväärin oikealle +puolellensa ja sapelin kainaloonsa. Äkkiä kysyy silloin rouva: "Mikä +teidän on nimenne, että minä teitä oikein osaisin kiittää, kun mieheni +kotiin tulee?" Jussi sanoi: "Jussi minun ristintänimeni on, kylläpähän +töistään itsekullekin sukunimeä tulee. Hyvästi nyt, hyvä rouva, ei +teille suinkaan pahemmin käy kuin nuoremmankaan papin rouvalle." Sen +puheen ajoi hän suorastaan nuoremman papin rouvan luokse ja sanoi: +"Pappi laittoi minut täältä kärryjä ja hevosta noutamaan ja panemaan +kaikki rahat mukaan, mitä kotona löytyy." Rouva arveli asiata, sanoi: +"Kuinka minä niitä sinulle uskallan antaa?" Mutta Jussi sanoi: "Käykää +ja katsokaa, täällä on vanhemman papin hevonen ja kärryt, jotka antoi +merkiksi minulle pyytäen minua hakemaan pitkälle reissulleen enemmän +evästä, sillä papit olivat kuulleet, että heidän matkansa tulee +enemmäksi kuin kotoa lähtiessään tiesivätkään, koska Petturi-Jussi on +Ruotsiin paennut, jonne nyt heidänkin sen tautta täytyy lähteä." Rouva +nähtyänsä vanhemman papin hevosen ja kärryt, joissa keksii oman miehensä +päällysvaatteet, ihastuu heti ja sanoo: "Kyllä näen, että olette +rehellinen mies, sillä ei mieheni koskaan kelvottomia ihmisiä usko; +tulkaa tänne, hyvä isäntä, minä tahdon mielelläni tehdä niinkuin mieheni +on käskenyt." Näin puhuen antoi rouva kaikki rahat, mitä oli miehensä +tallella, Petturi-Jussille käteen ja sanoi: "Olkaa nyt niin hyvä, +kunniallinen isäntä, että joka äyrin näistä kaikella mokomin viette +minun mieheni käteen, että häneltä kotiin tultua kiitokset saisin." + +Jussi rahat saatuaan sanoi: "Ei tässä nyt muu auta, pitää matkalle +joutua, sillä herrat odottavat minua." Rouva kuitenkin muistaa Jussin +ensimmäistä puhetta, että pyysihän se hevostakin, ja sanoi siis: "Entä, +hyvä isäntä, hevonen ja kärryt?" Jussi siihen: "Ei se ole minun asiani, +hyvä rouva, teitä yhä muistutella, minä otan, minkä annatte, olkoon se +teidän asianne, jos annatte taikka ei." Rouva sanoo hädissään: "Ei +Jumalan tähden pidä mennäksenne ennenkuin hevonen ja kärryt täältä +laitetaan kanssanne." + +No mitäs; Jussi läksi ajamaan omallansa ja rouvan renki toisella +hevosella ja niillä kärryillä, jotka rouva oli toimittanut. Jonkun +virstan verran ajettuaan kysyy sitten renki Jussilta: "Kuinka pitkälle +minun pitää ajaman?" -- "No, kunne pääsemme pappien luokse", vastasi +Jussi, mutta piti ruunan suitsia suoraan Riian kaupunkia kohden ja kysyi +sinne päästyään kohta: "Missä on tästä laivahamina?" Hamina neuvottiin +hänelle, ja siitä kun laiva ikään oli lähtemässä, nousi Jussi sille +laivalle ja sanoi rengille lähtiessään: "Tee sinä työtä tässä +kaupungissa niin kauan kuin minä tällä laivalla lystäilen, ja pidä +pappien hevoset hyvästi, kyllä minä kahden viikon päästä tulen +takaisin." Laiva läksi liikkeelle, ja Jussi luisti sitä tietänsä +Ruotsiin, jonka pääkaupunkiin laiva oli menevä. + +Kahden viikon päästä arveli papin renki: "Eiköhän se mies ollut rosvo, +jonka kanssa minä tänne tulin", ja meni siitä ja jutteli kaikki reissut, +temput ja asiat, mitkä hänen ja Jussin Riikaan tullessa olivat +tapahtuneet, sen kauppiaan palvelijalle, jonka luona hän kaksi viikkoa +oli työtä tehnyt. Tämä kuultuaan, kuinka papinrouvat olivat tavaraa +laittaneet Jussia myöten miehillensä, löi käsiään yhteen ja sanoi: "Se +oli se sama perhana, joka meidänkin herran petti! Isäntämme on luvannut +kaksi sataa hopeata sille, joka sen ilmiantaisi." + +Asiasta annettiin nyt kohta kauppiaalle tieto, ja tämä läksi +höyrylaivassa ajamaan Jussia perästä ja tapasi hänet Tukholmissa +Ritariholman kirkon seinukselta, jossa hän oli kaivamassa hautaa sille +tavaralleen, jonka hän papeilta oli saanut. Herra kyllä tunsi hänet niin +pian kuin näki, mutta kysyi kuitenkin: "Mikäs virkamies sinä olet?" -- +"Minä olen haudankaivajan apulainen, jonka ei tarvitse muille hautaa +kaivaa kuin porvareille ja papeille; minun mestarini kaivaa kaikille +muille." -- "Ketäs varten tämä hauta on, jota nyt kaivat?" -- "Tämä +hauta", vastasi Petturi-Jussi, "on eräälle porvarille, jonka muudan +Petturi-Jussiksi mainittu narri Venäjän maalla kuulemma on pettänyt." +Porvari ajatteli: "Mitäs sinulle nyt pitäisi tehdä? Kyllähän sinut nyt +kiinni saisin, mutta kukas nuo sinun juonesi tietää, koska tuommoisia +puheita vielä pidät; jos minä sinut kiinni panen, niin voipi hyvinkin +tuo hauta olla minua vasten, sen se tuo sinun puheesi ilmoittaa." Meni +hän kuitenkin kaupungin siesumestarin luokse ja pyysi lupaa kiinni +panettaakseen erästä miestä, joka oli mainio Venäjän maalta karannut +vanki. Siesumestari kysyi: "Missä se mies on?" -- "Se on Ritariholman +kirkon seinuksella hautaa kaivamassa", vastasi kauppias, ja lähdettiin +siitä nyt kahden miehen mainitulle paikalle, jossa Jussi jo oli saanut +hautansa valmiiksi. Siesumestari kysyi: "Mikä mies sinä olet ja mistä +kotoisin?" -- "Jussi minun on ristintänimeni", vastasi haudankaivaja, +"kyllähän itsekullekin töistänsä sukunimeä tulee." Tästä +viisastelemisesta ei siesumestari lukua pitänyt, vaan Jussi otettiin +kiinni. Arveli siesumestari sitten, mitä tälle miehelle pitää tehtämän, +mutta kauppias kun jutteli kaikki hänen eleensä, mitä hän Venäjän maalla +oli tehnyt, kauhistui siesumestari hänen töitänsä ja sanoi: "Tälle ei +tarvitse enempätä oikeutta hakea, minulla on uusi nahkasäkki, pankaamme +mies siihen ja upottakaamme mereen." + +Niin tehtiinkin. Jussi pantiin säkkiin, ja suutarilla neulotettiin säkin +suu pikilangalla lujasti kiinni. Sitten kysyi häneltä kauppamies: "Eikös +nyt jo muistu mieleesi, mikä eteesi astuu?" -- "Kyllähän se minun +mielessäni on ennenkin ollut, mikä nytkin; merihän vanhempi onkin maata, +mitäs minä maasta pidän mitään." Tästä tylystä puheesta suuttui kauppias +sanoen: "Koska niin on, kyllä sinne väleen pääset", pani miehen rekeen +ja läksi meren jäätä ajamaan. Noin puolen peninkuormaa ajettuaan mieli +hän Jussin upottaa mereen, vaan ei ollutkaan asetta, millä jään olisi +puhkaissut. Kääntää kauppias silloin hevosensa, pudottaa Jussin +säkkeinensä tien viereen jäälle ja lähtee tuuran hakuun kaupungista. +Hänen sillä matkalla ollen sattui sitä tietä kulkemaan majanmuuttaja, +joka edellään ajoi suurta lehmikarjaa. Jussi potki säkissään tien +vieressä siinä, ja majanmuuttaja, joka älysi sen, kysyi kohta: "Mikäs +sinä olet, säkissä kimpuilija, ja mitä siellä teet?" -- "Minä opettelen +täällä puhumaan kahtatoista kieltä", vastasi Jussi, joka piti ääntä +siellä säkissänsä. "Opeta, velikulta, minuakin", sanoi majanmuuttaja. +"Opetan kyllä, jos sinä säkin suun ratkot auki, että ääneni oikein +kuulet. Vaan ei niin monta kieltä kukaan ihan äkkiä opi haastamaan. +Kunkin kielen tautta pitää vähintäänkin kaksi tuntia tässä nahkasäkissä +olla, että ajatukset ennättävät vieraan kielen rataa tottua juoksemaan." + +Majanmuuttaja kun tämän kuuli, päästi kohta säkin suun auki, josta Jussi +samassa hyppäsikin väljälle ja vuorostaan pani majanmuuttajan säkin +sisälle, jonka suun sukkelaan ompeli kiinni jättäen kielten opettelijan +ajatuksiaan taivuttelemaan. Siitä kulki sitten toista valtatietä +kaupunkiin takaisin iloisena ja huoletonna majanmuuttajan lehmikarjaa +edellänsä ajaen. Kauppias sillä aikaa ennätti jo tuuransa kanssa jäälle, +jossa näki nahkasäkin vielä olevan paikallansa. Ei siis muuta, vaan teki +tuurallansa reiän jäähän, upotti säkin avantoon ja ajoi takaisin +kaupunkiin. Tänne tultuansa näki hän kaikkein ensimmäiseksi lehmikarjan +tulevan vastaansa, ja kun niiden kuljettajata tarkemmin katseli, tunsi +hän kohta, että Petturi-Jussi niitä olikin ajamassa. Sitä kummastellen +kysyi hän: "Kenenkäs karjaa nyt kuljetat, ja mistä sen sait?" -- "Ka, +enemmän tavaran haltijaksihan te panittekin minut kuin ennen olin; jota +syvempään olisitte vieneet, sitä suuremman karjan olisin sieltä tuonut." +Tämän kuultuansa sanoi kauppias: "No, myy nyt tämä karjasi edes minulle +huokeaan hintaan kaikesta siitä vahingosta, minkä minulle tehnyt olet." +Jussi puolestaan vastasi: "Vähäinen tämä karja olisi teille palkinnoksi, +ei minun käy sitä antaminen; vaan jos lähdet minun kanssani, ja minä +siitä teidän avannostanne kaksi virstaa etemmäksi teen vielä avannon, ja +te kerran vain päätänne kastatte ja kuuluvalla äänellä huudatte: 'Ptui +Kirjoa, ptui Kirjoa, ptui haikeata Halunaa!' niin sieltä tulee karjaa +enemmän kuin Tukholmin kauppatorille sopii." + +Kauppamies mielistyi tuumaan ja läksi Jussin kanssa ajamaan jäätä. Kun +sitten siitä avannosta, joka Jussia vasten oli tehty, vielä kaksi +virstaa oli merelle päin kuljettu, tehtiin toinen avanto jäähän, josta +kauppamiehen piti muka karjaa itsellensä huutaa. Tätä varten rupeaakin +tämä avannon reunalle polvillensa ja pistää päänsä veteen. Jussi silloin +tapasi kauppamiestä sääristä kiinni ja upotti hänet syvemmälle sanoen: +"Huutakaa, huutakaa, hyvä herra ja kaupungin raati, että odotettava +karjanne kuulisi." Siinä tukehtui kauppias huutaessaan veteen, ja Jussi +ajoi hänen hevosellansa kaupunkiin takaisin. + +Ne papit taas, jotka Jussia olivat lähteneet hakemaan, löysivät hänet +Ritariholman kirkon seinukselta hautaa kaivamasta samoin kuin +kauppiaskin hänet oli tavannut, ja sanoivat iloissansa: "Jopas, narri, +sinut tapasimme!" Mutta Jussi vastasi: "Johan narri teidät ennen tapasi +kuin te narrin, vaikka häntä varsin vasten olette etsineet." Papit, +jotka hyvin tiesivät, että Jussi oli viisas ja kaikissa vehkeissään +varova mies sekä samalla kavala ja petollinen, alkoivat nyt hyvin sanoin +puhutella häntä ja maksua vaatia kaikesta vahingosta, minkä hän heille +tehnyt oli. Petturi-Jussi oli siihen suostuvainen, kulki pappien kanssa +muutamaan majataloon, jossa tilasi huoneen itsellensä ja sanoi papeille, +jotka niinikään jäivät siihen asumaan: "Hankkikaa nyt minulle +menneenkesäinen hevosen varsa, niin sen kautta toimitan teille semmoisen +rikkauden, että sitä kestää niin kauan kuin te ja teidän lapsenne +elätte." Papit tekivät niinkuin Jussi tahtoi ja hankkivat hevosen varsan +huoneeseen, josta kaikki asettuivat levolle. Jussi heräsi kuitenkin +pappeja ennemmin, pisti muutamia hopearuplia varsan hännän alle ja kävi +siitä pappeja herättämään sanoen: "Tulkaat nyt, hyvät pastorit, +katsomaan, minkä rikkauden aarteen minä teille olen hankkinut!" Papit +kun rikkaudesta puhuttavan kuulivat, kavahtivat puolitorkuksissa +jaloillensa nähdäksensä, minkä kumman nyt Jussi heille näyttäisi. Tämä +taputti hiljaa vain varsan lautasta, ja samassa tippuivat hopearuplatkin +hännän alta pappien ihmeeksi ja ihastukseksi, jotka eivät sen kovemmin +vanhaa vihaansa muistaneetkaan, vaan ottivat varsan Jussilta ja +sanoivat: "Toimessa näyt, mies, viimeinkin olevan meille suurta +vahinkoamme palkitsemaan; jääköön nyt entinen vaino ja viha +unhotuksiin." Siitä tekivät sitten Jussin kanssa kirjallisen sovinnon, +jossa tunnustivat, ettei heillä enää ollut Jussilta mitään saamista eikä +häntä vastaan mitään valittamista. + +Jussista erottua tuli papeille kuitenkin siitä seikasta riita, kumpiko +heistä ensiksi saisi varsan hoteellensa. Asiasta sopivat keskenänsä +viimeinkin niin, että kukin aina vuorokauden pitäisi varsan luonansa ja +että vanhempi pappi saisi ensi vuorokauden olla varsan omistajana. Kun +asiasta näin oli sovittu, otti vanhempi pappi itsellensä omituisen +huoneen, syötteli varsaa runsaasti, että se muka sitä paremmin tämän +kaiken hopeassa maksaisi, ja odotteli unettomin silmin aamun tuloa, +jolloin hän nähdä saisi, mimmoisen hopealäjän varsa hänelle toimittaisi. +Tässä hopussaan nousikin jo päivän valjetessa vuoteeltaan, meni varsan +luokse ja alkoi varsan lautasta taputtaa ja silitellä niinkuin oli +nähnyt Jussinkin tekevän; mutta varsalta oli hopean teko tyrehtynyt, se +ei enää rahaa aikaansaanut, vaan toimitti sitä runsaammin tavallista +mynttiänsä, johon luonnostaan oli harjaantunut, varsinkin kun häntä niin +hyvästi sitä ennen oli ruokittu. Vanhempi pappi kun tämän havaitsi, +arvasi jo asian, että Petturi-Jussi hänet nytkin on pettänyt, ei +virkkanut koko rahan mynttäyksestä sanaakaan, vaan vei varsan toiselle +nuoremmalle papille sanoen: "Pidä nyt tämä hopean mynttääjä sinäkin +vuorosi niinkuin puheemme oli." Tämä taas syötti varsaa hyvästi niinkuin +toinenkin, ja varsa puolestaan toimitti hänelle samassa määrässä sitä +ainetta, jonka tekoon oppinut ja tottunut oli. Toivossaan näin +petyttyään meni nuorempi pappi aamulla vanhemman virkaveljensä luokse ja +sanoi: "Ei semmoisesta hopean tehtaasta ole hiiteenkään kuin se, jota +minä tänä aamuna hyvissä toivoin käytin ja koettelin; varsa ei yhtäkään +hopearuplaa minulle aikaansaanut, vaan sitä vastaan pelkkää pirua ja +perkelettä." -- "No, mitäs luulet sen minulle tehneen?" sanoi toinen, +"parasta kun emme koko asiasta sen pitemmältä puhele." -- Sen pituinen +se. + + + + +VELJESTEN PERINTÖ + + +RIKASTUNEET VELJET + +Oli ennen muinoin köyhä mies, joka kuollessaan jätti kolme orpoa poikaa +maailmaan. Veljet jakoivat keskenään nyt, mitä vähän heille isänsä +omaisuudesta tuli osaksi. Niin tuli vanhimmalle veljelle jauhinkivet, +keskimmäiselle vanha kantele, nuorimmalle kela, väännin ja kyynärä +köyttä. Allapäin, pahoilla mielin läksi nyt vanhin veli, joka oli +jauhinkivet osakseen saanut, niillä kivillänsä etsimään elatustansa, +pani kivet takkavitsaan selkäänsä ja läksi astumaan. Kotvan aikaa +kuljettuansa löysi hän metsässä rosvojen luolan taikka asunnon, joka +muuten rakennukseltaan oli ikäänkuin riihi. Tänne meni hän nyt sisälle, +ja kun siellä ei sitä nykyä ollut asukkaita ketään, nousi hän kohta +parsille ja pani kivet siellä päällitysten ikäänkuin jauhaaksensa. +Jonkin ajan siellä istuttuansa keksi hän miehiä tulevan riiheen. Ne +olivat rosvoja, jotka pitivät majaansa siinä ja nyt tulivat keskenänsä +jakamaan, mitä maailmalta olivat saaneet varastetuksi. Olipa näiden +joukossa muudan nuorempi, ruumiiltansa heikompi mies, joka ei toisille +pitänyt voimissa, ja kun kukin saaliista osansa otti, eivät toiset olisi +sille miehelle antaneetkaan niin paljon kuin itse osakseen ottivat. Tämä +rupesi huutamaan Jumalan kostoa toisten päälle ja sanoi: "Kun ette +minulle osaani antane, niin minä rukoilen Jumalaa taivaasta pudottamaan +suuren kiven teidän päällenne, jotta siihen joka ainoa kuolette." Poika, +joka parsilta näki ja kuuli kaikki, mitä rosvot alhaalla tekivät, +jyrähytti nyt kiviänsä näiden näin keskenään riidellessä. Säikähtäen +sitä, että nyt putoaa kivi heidän päällensä, pölähtivät rosvot riihestä +ulos ja juoksivat tiehensä, yksin sekin, joka oli rukoillut Jumalaa +taivaasta kiveä toisten päälle pudottamaan. Poika vain jyryytti kiviänsä +parsilla, että niiden jyrinä kuului yhä, ja rosvot, jotka pelkäsivät +Jumalan kostoa kaikista heidän ilkeyksistänsä, eivät tohtineet tulla +siihen takaisin; mutta kaikki, mitä olivat keränneet rahaa, tavarata +matkoillansa, se jäi riihen lattialle. Poika laskeusi nyt parsilta +maahan, korjasi rosvojen rahat ja muut tavarat talteensa ja läksi +kotiinsa. Sinne tultuaan sanoi hän veljillensä: "Tarvitseisinpa +nelikkoa, mistähän sen saisin?" Veljet kysyivät: "Mitäpä sillä tekisit?" +-- "Rahojani mittaisin", sanoi toinen ja kertoi veljillensä, minkä +tavaran paljouden hän oli saanut. + +Kun nyt keskimmäinen veli näki ja kuuli, miten hänen vanhin veljensä +äkisti oli rikastunut, että jo nelikolla rahojansa mittasi, vaikka +hänellä matkalle lähtiessä ei ollut muuta kuin vanhat jauhinkivet, tuli +hän siitä varsin pahoille mielin ja alkoi aprikoida, mitenkä hänkin +perinnöllään jotakin voittaisi. Suruissaan otti hän viimeinkin vanhan +perityn kanteleensa ja läksi sen kanssa matkaamaan. Vaelsi kotvan aikaa +sitten maata, maailmaa, niin tuli viimein tien varrella olevaan autioon +huoneeseen. Tähän meni hän nyt lepäämään, laitteli oveen nuorat, joilla +saattoi milloin tahtonsa vetäistä sen kiinni, sieppasi kanteleen +käteensä ja kapusi kattoon orsille istumaan. Huviksensa, kun ei hänellä +muutakaan tekemistä ollut, rupesi hän nyt laulamaan ja soittaa rumputti +kantelettaan aika tavalla. Samassa kulki suuri susilauma siitä ohitse, +ja kun kuulivat soiton huoneesta, niin luulivat sitä porsaan ääneksi ja +tulivat katsomaan, mikä romina siellä kävi. Alussa seisoivat vain oven +suussa ja kuuntelivat soittoa, mutta viimein töytäsi koko lauma +huoneeseen. Mies parsilla samassa repäisi köysillään oven kiinni, ja +sudet jäivät kaikki huoneeseen. Nämä siinä ulisemaan, tappelemaan ja +huutamaan, mutta mies vain soitti kantelettansa parsilla istuessaan eikä +ollut susien ilveestä millänsäkään. Sattuipa markkinoille matkaavia +kauppiaita suuri matkue kulkemaan siitä sivuitse. Nämä kun kuulivat +susien ilveen ja kanteleensoiton huoneesta, tulivat siihen ja aukaisivat +oven katsoaksensa, kuka siinä autiohuoneessa semmoista rymäkkätä piti. +Sudet silloin ovesta pihalle ja sieltä metsään sitten. Mies orsilla +alkoi huutaa kauppiaille: "Voi, voi, miesparat, minkä nyt teitte, kun +laskitte minun aljosuteni täältä pois, ne olivat erään suuren herran +syöttiläitä, joita minä täällä opetin kanteleen mukaan tanssimaan, ja te +nyt tulitte ja laskitte joka ainoan metsään. Nyt te ihan varmaan +joudutte joka ainoa iäksi päiväksi vankeuteen, kun semmoisen pahan +teitte, vaan jos minua voisitte hyvästi palkita, niin kärsisin +rangaistuksen teidän edestänne, ettei koko miesparvi hukkaan joutuisi." +Kauppiaille hätä käteen. He lupasivat miehelle, mitä ikään vaatisikin, +kun vain ottaisi koko asian yksin päällensä. Mies vastasi siihen: "No, +kopistakaahan tuohon tuvan lattialle rahanne kukin kukkarostanne, että +saan nähdä, minkä verran noita on." Matkamiehet tyhjensivät silloin +kauppaa varten täytetyt kukkaronsa kanteleensoittajan eteen, että sille +karttui mahdottoman suuri rahanpaljous, ja palasivat tyhjinä kotiinsa +kiittäen vielä miestä, joka heidät semmoisesta ahdingosta ja pälkäästä +päästi. Näin tuli keskimmäinenkin veli kanteleellansa rikkaaksi, meni +kotiinsa ja sanoi veljillensä: "Missähän olisi nelikkoa, jolla rahojani +mittaisin?" + +Tästä kävi nuorimman veljen mieli pahaksi, ja hän arveli: "Mikä nyt +neuvoksi tulee, kun muut veljeni jo ovat saaneet paljon tavarata ja +päässeet rikkaiksi, ja minulla ei vielä ole muuta kuin tämä kela, +väännin ja köydenpalanen." Viimein otti hän nämä kolme kalua kanssansa +ja läksi hänkin vuoronsa vaeltamaan. Jonkin aikaa kuljettuansa tuli hän +muutaman järven rannalle, jossa kasvoi puita ihan veden reunassa. Siinä +otti hän vääntimensä, väänsi sillä petäjään reiän, johon pani kelansa +kiinni ja köydenkappaleen kelan päähän riippumaan. Alkoi sitten kelata, +minkä ennätti, ja hoki kelatessaan yhä: "Kelaan, kelaan tämän järven +kuiviin." Järvestä nousi silloin vetehisen poika, kohosi ruohokosta +rannalle ja kysyi: "Mitä, mies, tässä teet?" Kelaaja vastasi: "Minä +kelaan tämän järven kuiviin, veden kaikki väännän kurttuun, vetehiset +nyyrrän nyrttyyn." Vetehisen poika sanoi siihen: "Sitä et saa tehdä, +isäni käski minut sinua kieltämään." Kelaaja ei ollut pojan puhetta +kuulevinaankaan, teki vain työtänsä yhä ja hoki niinkuin ennenkin: +"Kelaan, kelaan tämän järven kuiviin." Vetehisen poika meni nyt sanomaan +isällensä: "Kelaa se mies kuitenkin, ei se huoli kiellosta ei mistään; +kuuluu kelaavan järven kuiviin, vääntävän veden kurttuun ja meidät +nyyrtävän nyrttyyn." Vetehinen kun kuuli, että yhä se mies kelaa siellä +rannalla, antoi pojallensa suuren kultavasaran ja sanoi: "Menepä sen +kelaajan kanssa väkivasarata kilvalla heittämään, kumpainen teistä siinä +on väkevämpi." Poika palasi nyt sen isänsä kultavasaran kanssa rannalle. +Siellä mies kelasi yhä, että hurisi kela mennessään, ja kun näki +vetehisen pojan tulevan, niin sanoi hänelle: "Katso, niin jo menee vesi +kuiviin, että hurisee vain!" Vetehisen poika sanoi kelaajalle: +"Lakkaapa, mies, kelaamasta ja tule minun kanssani kilpaa väkivasarata +heittämään, kumpainen sen ylemmäksi saa, sen olkoon voitto." Keluumies +sanoi: "No, heitähän sinä ensiksi!" Vetehisen poika heitti silloin +isänsä antamaa vasarata niin, että pikkuisen vain näkyi taivaalta toisen +silmiin ja että se pudotessaan upposi syvälle maahan. Kelaaja kaivoi +vasaran maasta ja sai sen työn tuskin itseänsä vastaan pystyyn, mutta ei +kohottaa jaksanut sitä ollenkaan, seisoihan vain vasara kädessä ja +katsoi taivaalle. "Mitäs siinä arvelet?" kiirehti vetehisen poika, +"heitä sinä vuorosi ja rikineesti!" Kelaaja sanoi: "Minä odotan tuota +pilven naulaa tulevaksi, niin heitän sen päälle." Tätä säikähti +vetehisen poika ja rukoili: "Elä, velikulta, heitä isäni kultavasaraa +pilven päälle, siitä tulisi summaton vahinko." -- "Enkä heitäkään +ennenkuin pilven naula vähän lähestyy", vastasi kelaaja. Vetehisen poika +silloin tempasi kurikan kelaajan käsistä ja juoksi isällensä sanomaan: +"En minä sille miehelle pidä, se oli heittää sinun kultavasarasi pilven +päälle, vaan minä kuitenkin sain hänet siitä estetyksi." + +Vetehinen laittoi nyt poikansa toista koetusta kelaajan kanssa tekemään, +kuka heistä muka kovemmin jaksaa huutaa. Poika meni kohta kelaajan +luokse rannalle ja sanoi: "Ruvetkaamme nyt kilvalla huutamaan, kuka +meistä jaksaa kovemmin." Kelaaja käski hänen huutaa ensiksi sanoen +sitten itse huutavansa. No, tämä parkaisi niin, että toisen korvat +menivät lumpeuksiin, ja yksin kävytkin kuusista tippuivat maahan. Kun +sitten kelaajan vuoro tuli huutaa, rupesi hän ensistään vitsaa +vääntämään ja nauloja veistämään. "Mitä sinä nyt teet?" kysyi vetehisen +poika. "Sitä, että väännän vitsapannan pääsi ympärille ja sen nauloilla +suuditsen kiinni ennenkuin vuorostani rupean huutamaan, muuten pääsi +halkeaa, ja kuolet siihen paikkaan", vastasi kelaaja toimessaan. +Vetehisen poika väitteli, ettei hän anna panna pantaa päähänsä, ja meni +taas isänsä luokse ja sanoi: "En minä järven kelaajalle pitänyt +puoltani, se olisi vitsapannan päähäni vääntänyt ja sen nauloilla +suudinnut, ettei pääni halkeaisi, kun hän vuorostaan rupeaa huutamaan, +vaan en kuitenkaan antanut hänen sitä tehdä." + +Sillä aikaa mies vain kelasi järven rannalla ehtimiseen ja hoki niinkuin +ennenkin: "Kelaan, kelaan tämän järven kuiviin." Tulee siitä vetehisen +poika taas isänsä luota ja pyytää kelaajata kanssansa juoksemaan kilpaa, +kelle heistä siinä koetuksessa voitto tulisi. Kelaajata likellä +vesakossa makasi jänis, niin sanoi mies kelatessaan vetehisen pojalle: +"Neljä ajastaikaa nuorin veljeni makaa tuolla haon varrella pensaikossa, +menehän ja koeta sen kanssa voimiasi ensin, pidätkö juoksussa sille, se +ei minulle ollenkaan pidä. Et tarvitse muuta kuin lyöt käsiäsi vain ja +kerran kiljaiset, niin kyllä se lähtee juoksemaan." Vetehisen poika +silloin pamautti kämmeniänsä ja kiljaisi kovasti juoksua alottaaksensa, +mutta jänis samassa sivahti pensaasta ja läksi hyppäämään, minkä +ennätti. No, mitäs se poika jänikselle juoksussa piti, hän ei kohta sitä +enää nähnytkään, jonka vuoksi hänen täytyi tulla kelaajan tykö ja sanoa: +"En minä veljellesi juoksussa pitänytkään" -- "No, mitä sinä sitten +minulle pitäisit, kun et nuorempaakaan veljeäni juoksussa voittanut, +sillä hän ei ensinkään pidä minulle! Niinpä en itse viitsikään sinun +kanssasi lähteä koettelukseen." + +Poika, jonka mielestä kelaajan puhe oli totta, heitti kilvanjuoksun +sillensä, meni isänsä luokse ja sanoi: "Ei sen miehen kanssa auta +kiistäminen, en edes nuoremmalle veljelleenkään pitänyt juoksemassa, +sillä oli korvatkin kuin viikatteet ja silmät semmoiset suuret muljat +päässä." Vetehinen neuvoi poikaansa, sanoi: "Mene nyt ja rupea kelaajan +kanssa painisille nähdäksemme, mitenkä hänelle tuossa käypi, muuten se +ehkä kelaa järven kuiviin ja meidät nyrttyyn nyyrtää." + +Poika kun tuli kelaajata painisille pyytämään, vastasi tämä: "Kukapa +sinun kanssasi rupeaisi painia heittämään, kovin olet kunnoton, vaan +tuolla metsässä on yhdeksänkymmenvuotinen taattoni, koetahan sen kanssa +ensin, pidätkö sille. Ukko tosin on vähän kuuro vanhoillansa, mutta +potkaise häntä vähän kylkeen taikka riuhtaise tukasta, niin kyllä se +sitten kuulee." + +Sepä olikin karhu, jota kelaaja sanoi taatoksensa, ja kun vetehisen +poika nyhtäisi sitä karvoista, niin se suuttui kohta ja paiskasi hänet +kerrassaan maahan, että pojalta kylkiluut katkesivat. Karhu kun siitä +kävi kuoppaa kaivamaan pannakseen saalistaan sinne, poika onnekseen +sillä aikaa pääsi pakoon toki, juoksi voivotellen isänsä luokse ja +sanoi: "Ei sille miehelle pidä painissakaan. Itse hän ei viitsinyt tulla +koettamaankaan, vaan käski minun vanhan taattonsa kanssa voimiani +koetella, ja sekin kun tarttui minuun kiinni, niin tappaa oli vähällä, +mutta jos vain mies itse oli, niin tappoi tukkunansa." + +Isä sanoi: "No, kun ei muusta apua liene, niin pyydä kelaajata +sovinnolle ja tarjoa hänelle rahoja, jos hän herkeää järveä kelaamasta." +Poika menikin samassa kelaajan luokse ja kysyi, mitä hän vaatisi, jos +herkeäisi järveä kuiviin kelaamasta; mutta tämä vastasi, ettei hän taida +huolia mistään, kelaa hän kuin kelaakin sen järven kuiviin, niin enemmän +sen pohjalta rikkautta lähtee kuin minkä hän muuten saisi. Vetehisen +poika rukoili kuitenkin häntä yhä vain sopimaan ja lupasi viimein antaa +niin paljon rahaa kuin kelaaja kantaa voisi, jos hän vain herkeäisi +järveä tyhjäksi kelaamasta. "No, olkoon sitten", sanoi kelaaja, "en minä +ole riitaisa, kunhan vain sen verran rahoja annat kuin sinä tähän kantaa +jaksat, huonompihan sinä kuitenkin olet minua, niin minä sovin sinun +kanssasi ja herkeän järveä kuivaamasta." Vetehisen poika juoksi +iloissaan isänsä luokse, otti sieltä niin suuren rahakuorman kuin vain +kantaa jaksoi ja toi sen siihen miehelle. Se herkesikin kohta kelaamasta +ja kulki rahoinensa kotiin. Siellä kysyi sitten niinkuin toisetkin +veljensä nelikkoa ja näytteli, minkä rahakuorman hän oli saanut, ettei +hänkään muka ollut perin köyhä. Näin joutuivat kaikki kolme veljeä +rikkaiksi, vaikka ei perintönsä isänsä kuoltua näyttänyt suinkaan +suurelta. + + +KÖYHÄT POJAT JA VEDENEMÄNTÄ + +Oli kolme köyhää veljestä, joille isänsä kuoltua ei muuta perintöä +jäänyt kuin puoleksi punottu nuora, kissa ja keritsimet. Läksi vanhin +näistä vanhasta kodistaan ja päätyi lammin rannalle, jossa vedenemäntä +ikään kivellä istuu, siinä päätänsä harjaa, silittää ja selvittelee. +Poika ei tätä ole keksivinäänkään, asettuu vain lammin rannalle ja +rupeaa nuoraa punomaan itsellensä kukkaronsuunauhaksi, sillä hän oli +päättänyt matkallansa paljon rahaa kerätä ja rikkaana kotiin palata. Kun +vedenemäntä tämän näki, kysyi hän kohta: "Mitäs siinä punot?" -- +"Kukkaronsuunauhaa", vastasi poika. "Mitäs sillä teet?" kysyi +vedenemäntä. "Tämän lammin panen kukkaroon", vastasi poika, "ja samalla +korjaan ja pyydän myöskin kaikki vedessä asuvaiset olennot." -- +"Vaatisitko äijän rahaa, jos et lampia panisi kukkaroon?" kysyi +vedenemäntä. "Tämän huopahatun täyteen kun rahaa kantanet", sanoi poika, +"niin jääköön lampi kukkaroon panematta", ja samassa puhkaisi hatustaan +pohjan ja asetti sen onnen puupölkyn päähän. Vedenemäntä tämän +vastauksen saatuansa meni järveen ja sanoi pojallensa: "Miesruoja +rannalla tuolla uhkasi meitä ja sanoi koko järven korjaavansa +kukkaroonsa, mutta kenties sanoi hän niin suotta aikojansa vain, menepä +ja katso, onko tuo vielä nuoran punomisen toimessa." Poika kävi +katsomassa ja tuli sieltä, sanoi: "Yhä se mies kukkaronsuunauhaa näkyy +punovan, niin oli työssään totinen, ettei minuun katsonutkaan." -- "No, +vie hänelle sitten yksi takallinen hopeata", sanoi vedenemäntä, +"tottahan tuossa kyllin lienee." Poika äitinsä käskyä kuullen kantoi +nuoranpunojalle kannalmuksen hopeita ja kaatoi ne pölkyn päässä olevaan +hattuun, vaan eihän se siitä täyttynyt, rahat juoksivat onnen pölkyn +sisään, ettei niitä näkynytkään. "Vähät ovat hopeasi", sanoi silloin +nuoranpunoja, "käy kotiisi, tuo sieltä toinen kannalmus." Poika totteli +käskyä, toi kannalmuksen, toipa vielä kolmannenkin. Kun siitä viimeinkin +hopeat alkoivat hatussa näkyä, sanoi mies: "No, nyt on kyllin hopeata +tuota, nyt jääköön lampi kukkaroon panematta, vaan hankihan vielä +minulle hevonen, jolla minä kotiin kuljen." Vedenväki toimitti senkin +vielä, ja nuoranpunoja veti hopeat kotiinsa sanoen veljillensä: +"Tämmöisen hyvyyden minä olen koonnut, koetelkaa vuorostanne tekin +onneanne." + +Nähtyänsä, mimmoisen rikkauden vanhin veli oli matkallaan saanut, läksi +toinenkin, keskimmäinen veli, kodistaan kulkemaan ja joutui siihen +maahan, jossa ei ollut keritsimiä, vaan lampaita hyvin äijän. Tuli +muutamaan taloon, niin siinä parhaillansa kerittiin lampaita veitsellä. +Tätä katsellen sanoi mies: "Minulla on kapineet, joilla saapi lampaista +villat paljoa paremmin lähtemään, ostakaa ne minulta." -- "Paljonkos +niistä tahdot?" kysyttiin mieheltä. Tämä vaati keritsimistään hatullisen +hopeita samoin kuin vanhinkin veljensä, sai sillä lailla suuren +rikkauden ja palasi kotiinsa. + +Arvelee tuosta kolmas veli: "Ei minunkaan auta kodissa istuminen, kulkea +sitä pitää jonnekin", ja läksi kissoinensa hänkin matkalle. Kotvan +kuljettuansa tuli hän sitten vieraaseen maahan, jossa meni muutamaan +taloon ja pyysi isännältä lupaa ollakseen siinä yötä. "Olisi meillä +huonetta vieraitakin varten, vaan ei käy muissa suojissa kuin tässä, +jossa itse makaamme, yötä oleminen, kun on muualla niin äijän hiirtä, +että syövät ihmiset tukkunansa." -- "Vähät siitä", sanoi mies, "on +minulla kontissani semmoinen elävä, joka hiiret hävittääpi." Kun +isäntäväki tämän kuuli, käskivät he miehen toiseen tupaan maata, vaan +olivat kuitenkin peloissaan, sanoivat: "Kunhan eivät hiiret sinua söisi, +ole, miesparka, varoillasi." Mies puolestaan oli huoletonna, laski +tupaan tultuansa kissan kontistaan lattialle ja rupesi itse lavitsalle +maata. + +Aamulla tulee talonväki katsomaan, vieläkö mies on hengissä, ja +aukaistaan ovea peläten, ettei muka se miehen tuoma elävä silmille +hyppäisi ja heitä repisi, vaan kun sisälle päästään, täällä ei +hätääkään, mies makaa rauhassa penkillä, kissa pöydällä viruttelekse, ja +hiirtä on lattialla suuri ruko. Nostatetaan siitä nyt mies ja ruvetaan +kissaa häneltä ostelemaan. Mies ei tahtoisi kissastaan luopua, sanoi: +"Parasta lienee, kävelen kissani kanssa maailmaa niinkuin ennenkin, sen +avulla olen aina hyvästi toimeen tullut ja ansainnut elatukseni", mutta +isäntäväki ei häntä päästänyt sillä, vaan sanoi: "Ota hänestä rahaa +äijän, ota vähän, kunhan otat, meidän se on saatava mistä hinnasta +hyvänsä." Mies silloin otti heiltä huopahattunsa täyden hopeita niinkuin +toisetkin veljensä olivat tehneet ja palasi rikkaana miehenä kotiinsa. +-- Sen pituinen se. + + +VELJESTEN PERINTÖTAVARAT + +Oli ennen kolme veljestä, kahta vanhempaa pidettiin älykkäinä ja +toimellisina, kolmatta sanottiin Tuhkimoksi ja uunilla makaajaksi. +Heille isänsä kuoltua ei jää perintöä muuta kuin yhdelle keritsimet, +toiselle kissa, Tuhkimolle parkkitukku; niillä pitää heidän toimeen +tulla ja elonsa saada. + +Lähtee nyt vanhin veli keritsimien keralla kävelemään ja tulee tien +varrella olevaan taloon, jossa akka lammasta kirveellä keritsee lattiata +vasten villoja leikaten. Sanoo silloin poika: "Annapa tuo lammas minun +käsilleni, eiköhän tuo työ joutuisi minulta paremmin." Saikin lampaan +hoteellensa, ja kun tuosta keritsimensä käteen otti, ei ollutkaan kuin +yks-kaks, niin lampaasta olivat liikavillat poikessa. Akka tämän +nähtyänsä sanoo pojalle: "No, nepähän kapineet somaiset ovat, annapa +noilla minäkin koettelen, tokko noilla minä mitään aikaan saan." Poika +antoi keritsimensä, ja akka kun koettelee niitä, sanoo taas ihastuen: +"No, nämäpä kalut ovat, etkö myö niitä minulle?" -- "Möisin", vastasi +poika, "vaan ne eivät minulta jouda, minä kun niillä päätäni elätän." -- +"Myö pois", sanoo toinen houkutellen, "minä näistä annan sinulle ikuisen +leivän." -- "No, kun näiden keritsimien korkunaisen koon hopeata +antanet", vastasi poika, "niin annan minä nämä kuitenkin." -- "Saat", +sanoi akka ja antoi keritsimistä niiden korkunaisen koon. Poika taas, +kun hopeat sai, ei pitemmältä siinä viipynyt, vaan kulki hyvillä mielin +kotiinsa. Siellä toiset veljet kysyivät kohta: "Miten sinä sen joukon +eloa sait?" -- "Neuvoilla sain", vastasi kotiin tulija, ei selittänyt, +millä oli saanut. + +Vuorostaan lähtee nyt keskimmäinen veli kissan keralla kävelykseen, elon +saantaan hänkin. Astuu, astuu edelleen, niin tulee taloon ja pyytää +siinä yösijaa. "Kyllä tässä on tilaa", vastattiin talossa, "saat yötä +olla, vaan rotista on elämätön elo, kaikki syödään ruoat, vaatteet, mitä +vain on." -- "No, minä heidät häädän, kun jonkin aikaa tässä olen", sanoi +mies vakavasti. "Jospa semmoinen vieras olisit ja heidät häätäisit, +kyllä me sen maksaisimme", vastasi talonväki. "Missä huoneessa heitä on +enimmän?" kysyi poika. "Aitassa on enin", vastattiin siihen. "Niinpä +minä sinne menen yöksi", sanoi poika ja meni kissansa keralla aittaan, +jossa kattautui hyvästi ja rupesi maata. Ei kaukaa siellä ollut, niin +tuleekin hiirtä, tulee summaton joukko, vaan kissakin samassa rupeaa +tappamisen työhön ja kokonaisen ruon mylhysi heitä oven suuhun, josta +itse tuli isännän ryntäille lepäämään yöksi, rotat kun jo rupesivat +vähenemään aitassa. + +Tuli aamu tuosta, niin talon väki alkaa arvella keskenään, että pitäisi +käydä katsomassa, vieläkö tuo vieras lienee hengissä, ja kävivät aittaan +kaikki nähdäkseen, kuinka siellä oli miehelle käynyt. Aukaistaan aitan +ovi, katsotaan sisälle, niin vieras onkin ihko terveenä, eikä hätää +hänellä minkäänlaista. Selällään makaa, korsnaa lavitsalla, kissa +ryntäillä. Tätä ihmetteli talon väki ihmettelemistään, ja vielä +kummempaa oli heistä, kun sen rotan paljouden keksivät, mikä yön aikana +oli tapettu. "Onpas tähän ovinurkkaan rottaa mylhytty", sanoivat he +makuukseltaan heräävälle miehelle, "miten sinä nämä tapoit?" -- "Onhan +minulla tappaja, metsimies mainio", vastasi hän kissaa osoitellen, +"tämähän ne kaikki saattoi hengeltä." Kun talonväki tämän kuuli, alkoi +heidän mielensä tehdä sitä rotantappajaa omakseen saada, jonka tähden +sanoivat miehelle: "Ole veikkonen, moinen vieras, niin hyvä, että myöt +tuon eläväsi meille, koska se semmoinen on, että hiiret, rotat talosta +häätää." -- "Eipä tämä joutaisi minulta myödä, minä sillä päätäni +elätän, vaan kun hänen korkunaisensa koon kultaa, hopeata antanette, +myön hänet kuitenkin kuin myönkin." -- "No, minkä pyydät, sen annamme", +vastasi talonväki, ja annettiin miehelle siitä kissasta sen korkunainen +koko kultaa, hopeata. + +Kissastaan semmoisen hinnan saatuansa lähtee mies eloksiensa keralla +kotiinsa. Tänne kun tuli ja rahojaan kävi mittaamaan, kysyivät toiset +veljet: "Milläpä sinä semmoisen elotukun sait?" -- "Neuvoillahan mies +ainakin saa, vaan sinä et, kehno, konsana mitään", sanoi hän kääntyen +Tuhkimo Muuritsaan. Tuhkimo Muuritsa, joka tähän päivään saakka uunilla +vain oli köllöttänyt ja parkkia kuivaillut, arvelee nyt tuosta: "Annas, +lähden minäkin onneani etsimään." Niissä tuumin ottikin kohta +parkkitukun kainaloonsa ja läksi kodistaan maata, mieroa kävelemään. +Astuu, astuu, minkä astuneekin, niin tulee lammin rannalle. Ei muuta, +alkaa siinä nyt parkkitukkuaan kastella, liotella. Keksiipä vetehisen +poika tuon ja tulee lammista maalle, kysyy mieheltä: "Mitä sinä tässä +raadat?" -- "Näistä parkeista arvelen nuottaa tehdä, jolla lammista +vedän kalat sekä vetehisen perheineen päivineen, kotineen kontuineen +kaikki, ettei kynttäkään jää jäljelle." -- "Elä, veikkonen, vielä +taaton, maammon kotia hävitä", rukoili vetehisen poika ja meni siitä +kotiinsa ja sanoi taatolleen, mitä mies raataa arveli. Isä sanoo siihen: +"No, mimmoinen mies hän ollee, kun hän niin käkeää tehdä; jos häntä +olisi koetella, onko hänellä väkeä äijän; mene, poikani, hänen +kerallansa painisille." + +Isänsä käskyä kuullen nousi vetehisen poika lammista rannalle, jossa +meni Tuhkimo Muuritsan puheille ja sanoi: "Emmekö rupea väen +koettelukseen, kumpiko meistä on väkevämpi?" -- "Käteni on kipeä, sen +veitsellä vähän vikautin", vastasi Tuhkimo Muuritsa, "en nyt kehtaa +painisille ruveta, vaan tuolla on veli minulla metsässä, joutilaana +kävelee siellä, mene, koettele hänen kanssansa, se kun pitänee sinulle, +niin pidän minäkin, sillä hän on minua huonompi." Menee nyt korpeen +vetehisen poika nuotantekijän veljeä etsimään, eikä aikaakaan, niin +tulee karhu hänelle vastaan siellä. Tätä luuli nyt Tuhkimo Muuritsan +veljeksi ja lähestyi häntä sanoen: "Tulepa, kuomaseni, painisille", ja +rupesi karhun kanssa sylekkäin painisille. No, ollaan kaksi vahvaa nyt +siinä, väen koetusta tehdään; vaan ei sitä leikkiä kauan kestänyt, sillä +karhu kun vetehisen poikaa kaikin voiminsa kouristi, niin samalla jo +sorti hänet sammaleen ja siihen katti, sammalti tukkunansa. Oli siellä +sitten vetehisen poika, minkä aikaa lienee ollutkaan, mielimuutoksissa, +niin jo tointui viimeinkin, nousi sammalpeitostaan pois ja meni +kotiinsa. Siellä kysyy isä: "Jokos nyt sen miehen kera väkiä koettelit?" +-- "Ei lähtenyt itse", vastasi poika, "kättänsä sanoi kipeäksi, mutta +metsässä oli vanhempi veljensä, niin sen kera rupesin painisille, vaan +tämä murti minut kohta maahan ja oli tappaa peräti, vaikka jo oli +vanhanläntä ja elähtänyt. Totta olisi minulle vielä pahemmin käynyt, jos +olisin painisilla ollut toisen, nuoremman veljen kera, joka itseään +sanoi vielä väkevämmäksi." Isä-vetehinen kuultuansa tämän sanoi +ihmeissään: "No, mies se täydelleen on, se nuotantekijä, kun niin on +väkevä; menepäs nyt ja pyydä häntä juoksemaan, onko tuo yhtä vahva +juoksija kuin painisilla-olija." + +Vetehisen poika, joka isäänsä totteli kaikessa ja miehelle mielellänsä +tahtoi etevyyttään näyttää, kulki Tuhkimo Muuritsan luokse ja sanoi: +"Lähtekäämme nyt kilpaa juoksemaan, kumpiko meistä on ripeämpi." Tuhkimo +Muuritsa vastasi: "En minä työltäni jouda; mene tuonne vaaran alle, +siellä on vesakossa minulla nuorin veljes; kun sen ensinnä voittanet, +sitten minä vasta kilpaan lähden kerallasi." + +Vetehisen poika meni siitä nyt vesakkoon, ja siellä päätyi olemaan +jänis, vaan tämä kun riskeen kuuli, alas juosta, alas juosta, minkä +ennätti. Toinen lähtee perästä, juosta könkyyttää hänkin, vaan mitäpäs +hän jänikselle pitäisi. No, kun ei saavutettavaansa yhdyttänyt, palasi +hän Tuhkimo Muuritsan luo ja sanoi: "Muuten olisin veljellesi juoksussa +pitänyt, vaan koukkua kun löi, niin sillä jätätti." -- "Niinpä kun et +nuorimmalle veljelleni juoksussa pitänyt, joka on jaloilleen minua +paljon hitaampi, en sitten kehtaa kerallasi kilpaan ruveta." Vetehisen +pojalla ei nyt muuta neuvoa ollut, vaan täytyi kotiinsa lähteä, jossa +haastoi isälleen, että niin ja niin hänelle kilpaillessa oli käynyt. +"No, sehän vasta mies on, kun ei häntä missään voita", sanoi +isä-vetehinen, "mene sinä nyt, ota tuo kurikka ja pyritä miestä sitä +lykkäämään, tokko hän saa kurikkata etäälle viskatuksi." + +Poika ottaa kurikan ja tulee Tuhkimo Muuritsan luokse, sanoo: "Sinä jo +muissa portsaissa voitit minut, koetellaanpas nyt kurikkata lykätä, +kumpiko sen etemmäksi saa." Tuhkimo Muuritsa kuunteli hänen puhettaan ja +vastasi: "Lykkää sinä kurikkata ensin, sitten minä lykkään häntä." +Vetehisen poika otti nyt kurikan ja lykkäsi sen syltä kolmekymmentä +eteenpäin, jonka tehtyänsä sanoi Tuhkimo Muuritsalle: "No, menepäs nyt +sinä, nouda se kurikka ja viskaa tänne minun luokseni." Tuhkimo Muuritsa +meneekin kurikan luokse ja rupeaa nostamaan sitä, mutta ei saanut kuin +vähän vartta vain kohoamaan. Pitäähän kurikkata kuitenkin kädessänsä, +kohottelee vartta vähän aina ja katsoo taivaalle. "Mitä sinä taivaalle +katsot?" kysyi vetehisen poika kummastellen tätä. "Tuota odotan pilveä +tuolta", sanoi Tuhkimo Muuritsa, "se kun nousee tänne minun kohdalleni, +niin sille nakkaan tämän sinun kurikkasi." -- "Elä, veikkonen, taaton, +maammon kalua hävitä", rukoili silloin vetehisen poika peloissaan eikä +antanut kurikkata viskata, vaan sieppasi sen Tuhkimolta pois ja meni +kotiinsa, jossa sanoi isälleen: "Pilveen oli se mies kurikan lykätä, +vaan en antanut hänelle valtaa toki." -- "No, kyllä on mies kuin onkin +se rannalla-olija", tuumasi ukko-vetehinen, "ei nyt muusta apua, vaan +mene hänen luoksensa ja rukoile, eikö hän läksisi pois siitä +virkailemasta. Lupaa hänelle, minkä tahtoneekin, kunhan menee +matkaansa." Käskyä kuullen kulki vetehisen poika taas Tuhkimo Muuritsan +luo rannalle ja sanoi rukoillen: "Mene, velikulta, pois täältä +irveilemästä, ota mitä tahdot, kunhan lähdet." -- "Lähden", sanoi +Tuhkimo Muuritsa, "kun tämän hatullisen kultaa, hopeata saanen." -- +"Saat, saat", virkkoi vetehisen poika mennen samalla kotiinsa ja kävi +sieltä kulta- sekä hopearahaa seulalla hakemassa täyttääkseen toisen +vaatimusta, mutta Tuhkimo Muuritsa oli sillä aikaa hattunsa asettanut +onnen kannon päähän, ja kun vetehisen poika tuosta nyt luoda solahutti +rahaa hattuun, se ei vielä täyttynytkään siitä, vasta vähän pohjalla +näkyi rahoja. Tuosta ei vetehisen poika kuitenkaan ollut millänsä. Haki +uudelleen kotoansa rahaa, jolla täytti koko hatun sisuksen ja sanoi +siitä Tuhkimolle: "Joko nyt tyydyt tähän?" -- "Jo nyt tyydyn", vastasi +Tuhkimo Muuritsa, "vaan tule nyt saattamaan kotiini, nämä elot kanna +minulle valmiiksi, äsken tästä lähden sillä vahvalla lupauksella, etten +tule enää elinpäivinäni enkä vettä maista isäsi ja äitisi lammista." +Päästäkseen Tuhkimosta suostui vetehisen poika tähän tuumaan mielellänsä +ja kantoi rahat Tuhkimon kotiin. Sinne tultaessa sattui haasia olemaan +riihimaalla, niin vetehisen poika kummastellen sitä kysyi: "Mikä se tuo +on?" -- "Se on minun äitini pirta", vastasi Tuhkimo Muuritsa. "Vai +pirta", sanoi vetehisen poika itsekseen, ja kuljettiin taas vähän matkaa +siitä, kunne tultiin saunapihaan, niin siinä on tuo iänikuinen ruuhi +semmoinen, joka oli hylyksi heitetty ja maalle vedetty. "Mikäs se tuo +on?" kysyi vetehisen poika. "Se on minun äitini kenkä", vastasi Tuhkimo. +"Kylläpäs sinulla aika äiti lienee, kun hänellä on semmoinen pirta kuin +se, minkä tullessa näimme, ja taaskin tämmöinen kenkä kuin tämä", sanoi +vetehisen poika matkatoverilleen ja kulki hänen kerallaan aina +tupapihalle. Täällä taaskin oli suurenlainen myllynkivi tuvan +seinuksella -- miten lienee siihen jätetty -- niin sekin oli vetehisen +pojasta outo kalu, jonka tähden hän ihmeissään katseli sitä ja kysyi: +"Mikäs se sitten tämä on?" -- "Se on minun äitini värttinänkehrä", +vastasi Tuhkimo Muuritsa, "ne kapineet kaikki minä lähtiessäni lahjoitan +sinulle." Tämä oli vetehisen pojan mieleen tämmöinen lupaus. Hän kantoi +Tuhkimon elokset aittaan kaikki ja rupesi sen tehtyään kotiinsa +lähtemään ja saamiansa lahjoja viemään kerallansa, vaan nämä olivat +hankalat kuljettaa hänen. Tuhkimo Muuritsa otti silloin ensiksi tuvan +seinukselta myllynkiven ja ripusti sen vetehisen pojan kaulaan. Siitä +asettaa sitten sen vanhan ruuhen hänelle kengäksi kaulaan ja nostaa +viimeksi kolmannen kalun, sen haasian, hänelle niskaan sanoen: "Tuolla +tavoin ne kannat huokeasti kaiketta vaivatta." + +Nämä antimet saatuansa mennä könkkysi vetehisen poika näissä valjaissa +lammille, vaan kun veteen tuli, siinäkös pulaan joutui. Kaulassa oleva +myllynkivi painoi häntä pohjaan päin, johon matkansa olisi ollutkin, +mutta haasia taaskin ja ruuhi pidättivät häntä veden pinnalla. Tässä +hädässään ei hän tiedä, mitä neuvoa pitää, vaan huutaa siinä ja parkuu, +läiskää, räiskää pahanpäiväisesti, kunne isänsä ukko-vetehinen kuulee +äänen ja tulee tähän hätään pelastamaan poikaansa, jonka riisuu kaikista +Tuhkimon antamista kaluista, sekä jauhinkivestä että ruuhesta ja +haasiasta. Täten pääsi Tuhkimo Muuritsa rikkaaksi -- ja äijänkö oli +ensinnä elämistä hänellä? -- Sen pituinen se. + + + + +SOTAMIES, KERSANTTI JA KORPRAALI + + +Oli ennen kolme veljestä, yksissä elivät, vaan sattui vihan aika +tulemaan, niin vietiin heidät sotaväkeen. Oli heistä siellä sitten yksi +raakana sotamiehenä, toinen korpraalina, kolmas kersanttina. Pantiinpa +kerran tuosta heidät vahtimaan. Tässä toimessa ollen sanoo nuorin veljes +toisille: "Voi kun on tuima, laskekaa, veikkoset, tuosta talosta ryypyn +käyn ottamassa." Toiset laskivat luvaten vahdinnasta pitää huolta, mutta +ryypylle lähtenytpä jäikin sinne, ei tullutkaan heti takaisin. Lähtee +silloin toinen, keskimmäinen veli, häntä hakemaan ja pyytää taloon +tultuansa nuorinta veljeänsä tulemaan kerallansa pois, häntä kun +vahdintapaikassa tarvittiin. Toinen, joka oli talossa oloon mieltynyt, +sanoi: "Ryyppäähän, veliseni, sinäkin, sitten lähdemme." Korpraali +ryyppäsi kerran, siitä toisen, kohta vielä kolmannenkin, ja kohta ei +juohtunutkaan enää vahdinta mieleen. No, hän kun matkallaan viipyi +kauan, tulee jo vanhin veli, kersantti, siihen ja sanoo: "Minkätähden te +rupesitte juomaan ja minut yksinäni heititte vahtia seisomaan?" -- "No, +ryyppää sinäkin, sitten lähdemme", sanoivat toiset. Kersantti, vaikka +kohta oli vähän nyreissään, ryyppäsi kuin ryyppäsikin, ja kun kerran +makuun pääsi, ei ryyppäämästä herennyt ennenkuin entinen juoma loppui, +eikä siihenkään tyytynyt, mutta osti vielä toista, ja niin unohtui koko +vahdinta hänenkin mielestään. Olipa sillä aikaa kapteeni sotaväen +keralla vahtiin tullut, vaan täällä ei vahtia olekaan. Tämän nähtyänsä +kulki hän taloon vahtimiehiänsä etsimään. No, heitä rikoksestaan olisi +epäilemättä lyöty, räähkätty, jos vain olisi kiinni saatu, vaan nämä kun +kapteenin näkivät, ala lähteä kiireimmittäin toisesta porstuan ovesta +pakoon. Kulkivat sinne asti sitten, kunnekka tuli pimeä yö, +tervankarvainen ihan. Tuli silloin heinikkoniitty semmoinen vastaan +heille, ja kun ei nähty, minne mennä yöksi, niin päätettiin ruveta +tähän. Tehtiinkin tuosta nyt tuli ja ruvettiin niitylle yöksi, +kersantti, vanhin veljes, vahtimaan, toiset makaamaan. + +Tuli yöllä korvesta sitten iso, yksipäinen käärme ja sanoi kersantille: +"Mitkä täintappajat te olette tähän tulleet? Minä tapan teidät tähän ja +nielaisen vatsaani." Sen sanottuaan tavoitti käärme hampaillaan sitä +kersanttia purrakseen, vaan kersantti ei pelästynyt, mutta hakkasi +ennättämiseen sapelillaan käärmettä, kunne tämä viimeinkin alkoi jo +voipua ja sanoi rukoilevalla äänellä: "Elä, kersanttikulta, tapa, minä +annan purstostani semmoisen kiven, joka maksaa puolen valtakuntaa." +Kersantti ei tuosta huolinut, sanoi vain: "Elä, räähkä, tyhjiä pakise, +saanhan minä sen kiven, jos kaulankin leikkaan sinulta", ja samassa +sivaltikin käärmeeltä kaulan poikki, jonka tehtyään veti raadon korven +laitaan ja otti kalliin, puolen valtakuntaa maksavan kiven sen +purstosta. Nostatti sitten keskimmäisen veljensä, korpraalin, vahtimaan, +ja itse rupesi maata. + +Oli vähän aikaa korpraali vuorostaan vahtina valvonut, niin tulla +pöyhähti häntä vastaan suuri, kaksipäinen käärme sanoen: "Mitkä +täintappajat te olette tänne tulleet? Minä tapan teidät ja nielaisen +vatsaani." Samalla tavoittikin korpraalia hampaillaan purraksensa, mutta +korpraali lyödä sivalsi häntä ristiin rastiin sapelillansa, mikä +kerkesi. Tästä vaipui käärme vähitellen ja sanoi rukoilemalla: "Jätä, +hyvä korpraali, minut henkiin vielä, minä annan sinulle purstostani +semmoisen kiven, joka maksaa kolmatta osaa vajaan valtakunnan." -- +"Saanhan minä sen kiven muutoinkin", vastasi korpraali, löi käärmeeltä +päät poikki ja otti sen purstosta kiven. Sen tehtyänsä nostatti hän +nuorimman veljensä, sen raa'an sotamiehen, vuorostaan vahtimaan, ja itse +rupesi tulen ääreen levolle. + +Nuorin veli jäi nyt vartijaksi, vaan hänelle kävi samoin kuin +toisillekin. Kolmipäinen käärme tuli hätyyttämään häntä ihan samoilla +sanoilla kuin hänen vanhempia veljiänsä uhaten syödä hänet; mutta poika +leikkasi käärmeeltä kulkut poikki ja alkoi vetää raatoa korpeen +otettuaan kiven sitä ennen purstosta pois, vaan kulkipa liian loitolle, +ei malttanutkaan matkallaan tauota ennenkuin oli jo korpeen eksynyt, +ettei osannutkaan enää niitylle veljiensä luoksi, vaan jäi heistä +erilleen. Kulkihan kuitenkin yhtä hyvin edelleen tietämättä suuntaakaan, +niin oli kumpu siellä korven keskessä, josta näkyä tuijotti tuli. +Hyvillä mielin meni hän sinne ja tuli siellä saunamökkiin, jossa oli +kolme vanhaa akkaa asumassa. Hän sen keksittyään akkunasta asettui +siihen kuuntelemaan. Yksi akka sanoi: "Olisiko minun poikani kodissa, +tuossa olisi sapeli, jolla voittaa puolen valtakuntaa." Toinen akka +sanoi: "Olisiko minun poikani kodissa, tuossa olisi pyyhe, tuo +lessinkinen tuommoinen, jonka kun hajottaa, niin se sikiää kaikenlaista +hyvyyttä täyteen." Kolmas akka sanoi: "Olisiko minun poikani kodissa, +tuossa olisi kivääri, jolla osaisi seitsemän virstan päästä kärpäsen +ampua." Poika kun kuuli sen, hyppäsi saunaan, löi akoilta kaulat poikki, +otti sapelin vyölleen, lessinkisen huivin taskuunsa ja kiväärin +olkapäälleen. Lähtee siitä nyt saunasta pois ja kulkee, kulkee, minkä +aikaa kulkeneekin, siellä pimeässä korvessa, jossa kyllä olisi jo +nälkään kuollut, ellei hänellä olisi sitä akoilta saamaansa liinaa +ollut. Tietämättä, minne hän meni, tuli hän viimeinkin korkealle, josta +hän seitsemän virstan päästä näkee tulirovion, jossa kolme jättiläistä +on härkää paistamassa, ja yksi heistä ikään repäisee härän jalan ja +pistää sen kulkkuunsa koetellakseen, onko tuo kypsä. Sotamies silloin +sieltä seitsemän virstan päästä ampua paukaisi sen härän jalan +jättiläisen suusta pois. Suuttuen tästä tämmöisestä sanoi jättiläinen +tovereilleen: "Minkätähden te paasisiprun viskasitte minulle suuhun?" -- +"Emme ole viskanneet", väittivät toiset, "kuka lienee muualta +viskannut." Jättiläinen rupesi nyt toisen kerran härän jalkaa syömään, +vaan sotamies niinikään taas samassa ampui lihan häneltä suusta pois. +"Minkätähden te kivellä lihan suustani viskasitte?" ärjäisi jättiläinen +vihoissaan toisille. "Emme ole viskanneet", sanoivat nämä, "tuo pieni +mies tuolla korvessa, se sinulta lihan suustasi ampuu." Jättiläinen +silloin suuttui silmittömästi, tempasi ison tervaksisen kuivan hongan, +pisti sen tuleen, sytytti siinä, läksi se palava honka kädessä miestä +kohden astumaan. Seitsemällä askeleella saikin jo miehen kiinni ja pani +hänet ampukaluineen taskuunsa, josta kun taas seitsemän virstaa +jäljelleen kulki, niin tuli toveriensa luokse takaisin, jossa söivät sen +härän suuhunsa. Läksivät sitten yhtenä astumaan, seitsemän virstaa +kulkivat, niin tulivat erään kaupungin portille, vaan tämä oli kiinni, +ja vallilla haukkui äkäinen koira. Jättiläiset pelkäsivät sitä, se kun +siinä rähisi ja härisi, ja kysyivät pieneltä mieheltä, jota yksi heistä +kantoi taskussaan: "Jokohan ylettäisit ampua tuon rakkikoiran vallilta?" +-- "Enköpä ylettäne", vastasi pieni mies, joksi häntä jättiläiset +sanoivat, ja kun kiväärinsä sai ja kerran vain laukaisi, niin koira +pudota pökeltyi vallilta maahan. + +Kun ei koirasta enää pelkoa ollut, teki jättiläisten mieli vallin yli +nousta, mutta mies sanoi heille: "Elkää nousko, siellä tykillä ammutaan +teidät, nostakaa ensinnä vallin yli minut, niin minä panen kaupungin +väen makaamaan ja tuon sieltä orat, joilla kaivan reiät valliin, mistä +kaiketta vaivatta pääsette kaupunkiin." Jättiläisistä oli tämä tuuma +hyvä, ja he nostivat pienen miehen vallin yli. Tämä kun kaupunkiin +pääsi, pani kaikki väen makaamaan niinkuin oli luvannut, meni siitä +kaikkien nukuttua kuninkaan linnaan, jossa rupesi kuninkaan tyttären +viereen maata ja sepäsi, halaili häntä. Kun viimeinkin linnasta läksi -- +tuskin olisi näet lähteä raahtinutkaan, kun ylen oli hyvä hänen siellä +ollaksensa -- suuteli hän kuninkaan tytärtä kerran vielä hyväisiksi, +otti orat ja muut aseet, mitkä hän tarvitsi, kanssansa, ja kaivoi niillä +kaupungin valliin reiän, josta sanoi ensinnä yhdelle jättiläiselle: +"Tule nyt tuosta reiästä!" Jättiläinen teki niinkuin käsketty oli, vaan +kun sai päänsä reiästä sisään, pieni mies samassa leikkasi pään häneltä +poikki ja vetäisi ruumiin siitä reiästä sisään. "Joko se sai sisään?" +kysyi toinen jättiläinen. "Jo se on täällä", vastasi mies. Tämän +kuultuaan pisti toinen jättiläinen niinikään päänsä vallin reiästä +sisään, vaan mies taaskin sipaisi häneltä pään poikki miekallansa ja +vetäisi ruumiin vallin sisäpuolelle. Samaten kävi kolmannellekin +jättiläiselle, ja kun sotamies oli kaikki kolme tappanut, leikkasi hän +kielet heidän suustansa ja pani ne talteensa. Siinä kaupungin +likitienoossa eli hän sen lessinkisen liinansa avulla sitten, kun ei +näet kotiinsa osannut, ja mielensä muutoinkin teki kuninkaan tytärtä +kerran vielä tavata. + +Kului jonkin aikaa tuosta, niin kuninkaan tytär tulikin raskaaksi. Tästä +hätä käteen kuninkaan linnassa. Keksi kuningas kerran sitten niiden +jättiläisten raatojen siinä kaupungin ulkopuolella röhjöttävän ja mietti +mielessään: "Nuo ne ovat salaa kaupungissa käyneet ja siellä pillojaan +tehneet, hengeltä ne pitää saada", luuli näet jättiläisten makaavan. +Itse ei kuitenkaan tohtinut lähestyä heitä, ne kun näyttivät niin +julmilta, vaan kuulututti kaupungissaan, että joka jaksaisi heidät +tappaa, sen hän panisi kenraaliksi ja antaisi hänelle tyttärensä +vaimoksi. No, oli muuan kapteeni, uros muka mielestänsä, joka jo tiesi, +että ne pelättävät miehet olivat kuolleita, niin hän tarjousi luvatusta +palkasta heitä tappamaan. Tämä kuninkaasta mieleen, kun hän nyt +pahantekijöille heidän ilkeyttään kostaa saisi, jonka vuoksi hän koko +perheensä kanssa seurasi kapteenia kaupungin vallin luo, jossa kapteeni +urhokkaasti kävi miekallaan hakkaamaan niitä kuolleita raatoja, kun näet +tiesi, ettei niitä tarvinnut pelätä. Muut kaikki uskoivatkin, että +kapteeni oli koko ihmetyön tehnyt, mutta kuninkaan tytär, joka heti +paikalle tultua näki, että päät olivat ruumiista erillänsä, sanoi: "Ei +sinussa ole niiden tappajata, etkä sinä ole heitä hengiltä saanut, en +minä sinulle rupea ennenkuin minun sormukseni sormessasi näytät." +Kuningas ei tähän ollut tyytyväinen, vaan ei kuitenkaan tahtonut +tytärtään väkisellä naimiseen pakottaa. "Tyydytänmähän kapteenin muulla +tavalla", ajatteli hän, ja asia jäi sillensä. + +Kuninkaan tytär siitä lähtien ei enää kuitenkaan oikein isänsä linnassa +viihtynyt, kun ei kapteenia suvainnut nähdäksensä, ja kun hänen +isällänsä kuninkaalla kaupungin ulkopuolella oli hovi, niin muutti sinne +asumaan pahalle päivälle. Sattuipa tuosta sotamies, joka sillä aikaa +ikävissään oli kulkenut, missä lienee kulkenutkin, kävellessään tulemaan +siihen samaan hoviin, jossa kohta tunsi kuninkaan tyttären. Nöyrästi +tervehtien lähestyi hän kohta häntä, otti taskustaan jättiläisen kieltä +kolme ja näytti sormessaan olevan sormuksen. Tuosta näki nyt kuninkaan +tytär, että tuo se onkin jättiläisten tappaja ja se, joka hänen kanssaan +sormuksia vaihtoi. Tervehti siis sotamiestä niinkuin sulhastaan ainakin +ja laittoi asiasta isällensä kirjan, että niin ja niin on muka asia, ja +se ja se hänen sulhasensa on. Kuningas taaskin kun kuuli sen, pani +raa'an sotamiehen ylimmäiseksi kenraalikseen ja tyttärensä kanssa +naimiseen; mutta kapteenille ja hänen urostyöllensä, kun hän kuolleita +raatoja miekallaan hakkasi, nauroivat kaikki kaupungin asukkaat. -- Sen +pituinen se. + + + + +MATTI JA PIRU + + +MATTI PIRULLA PALVELIJANA + +Muinoin oli kolme veljestä. Ne kun olivat köyhiä hyvin, täytyi heidän +lähteä palvelukseen työllänsä elatusta hankkimaan, ja vanhin veli läksi +siis ensiksi paikan hakuun. Matkalla tuli häntä vastaan piru ja kysyi: +"Minnekäs, mies, menet?" -- "Paikan hakuun", virkkoi poika. "No tule +sitten minulle!" sanoi piru, "minä tarvitsen palvelijan." -- "Miksi ei, +kun ottanet", sanoi poika ja oli kohta valmis lähtemään. Piru ehdotteli +sitten pojalle: "Estääksemme joutavia riitoja ja toraa keskenämme +tehkäämme nyt heti semmoinen kauppa, että joka meistä ensiksi suuttuu, +siltä saakoon toinen anturanahan selästä ottaa." Poika suostui siihenkin +ja läksi paikalla pirun kanssa hänen kotiinsa palvelijaksi. + +Aamulla kysyi poika isännältänsä työtä, ja piru käski häntä rankaläjälle +polttopuita hakkaamaan. Poika menikin työllensä ja rupesi hakkaamaan, +vaan ei saanutkaan kirvestänsä puuhun pystymään, vaikka hän kuinka olisi +heilunut. Tästä suuttui hän kohta, jätti koko työn sillensä ja läksi +talosta karkuun. Mutta kauaksi ei päässytkään, sillä piru tuli jäljestä, +esti hänet pakenemasta ja otti pojan selästä anturanahan niinkuin heidän +välipuheensa oli. + +Läksipä sitten nuorin veli taas paikan hakuun ja kulki tietä pitkin, +niin tuli taas sama piru vastaan ja otti hänetkin palvelijaksensa +samalla ehdolla kuin veljensäkin, että joka suuttuu ensiksi, siltä pitää +anturanahka selästä otettaman. Taloon tultua pani piru taas palvelijansa +puita hakkaamaan. Poika menikin lastukolle ruvetakseen työhön, vaan ei +siltäkään kirves pystynyt puuhun, niin se suuttui samassa ja läksi +tiehensä. Pahanen silloin läksi perästä, tapasi palvelijansa matkalla ja +otti häneltä anturanahan selästä pois. + +Nyt läksi keskimmäinen veli, Matti, vuoronsa työpaikan hakuun ja kohtasi +taas hänkin tiellä pirun, joka pyysi häntä palvelijaksensa. Matti oli +siihen valmis, ja tehtiin taas samanlainen kauppa kuin entistenkin +veljien kanssa, että joka ensiksi suuttuu, siltä tuli anturanahka +otettavaksi selästä. Kartanolle päästyä pani piru Matin taas niitä yksiä +rankoja hakkaamaan, joita jo toisetkin veljet olivat koetelleet. Matti +otti rangan esiin hakataksensa ja helisti siihen kirveellänsä, minkä +jaksoi, vaan kirveen terä ei ottanutkaan pystyäksensä. Havaittuansa, +mitenkä asian laita oli, rupesi Matti rankaläjää hajoittamaan, löysi +sieltä kuopan ja siitä kuopasta harmaapään kissan. Siltä kissalta löi +hän kohta kirveellänsä pään poikki ja heitti sen puuläjältä pois; sitten +kun uudestansa taas koetti kirvestänsä, niin se pystyi puuhun hyvästi, +ja hän sai kaikki rangat pieniksi. Kun sitten Matti tuli työstänsä +pirttiin, kysyi piru kohta: "Jokos sait puut hakatuiksi?" -- "Mene +katsomaan!" vastasi Matti. Piru kävi katsomassa, tuli pirttiin takaisin +ja kysyi Matilta: "No, löysitkö sinä rankaläjän alta mitään?" -- +"Löysinhän minä sieltä harmaapään kissan, ja sen heitin minä puuläjältä +pois", sanoi Matti. Piru oli ystävällisesti puhuvinansa ja sanoi: +"Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi." -- "No, no, +isäntäkulta, ethän tuosta suuttune?" kysyi Matti. "Enmähän tuosta +suutukaan", vastasi piru, ja asia jäi sillensä. + +Toissa päivänä lähetti piru palvelijansa kahdella härällä metsään +rankoja tuomaan, ja mustan koiransa pani mukaan sanoen Matille: "Kun +sinä metsästä palaat, niin sinun pitää samasta lävestä tulla, kusta +koirakin edellä juoksee." Matti kun oli saanut puukuormansa täyteen ja +palasi härkinensä metsästä kotiin, juoksi koira edellä ja hyppäsi aidan +lävestä pihaan. Mutta muistaen isäntänsä varoituksen, että hänen oli +samasta lävestä tultava, mistä koirakin edellä meni, heitti Matti +ensinnä kaikki rangat aidan lävestä pihaan, sitten särki rekensä +pirstaksi ja heitti senkin samaa tietä, viimeksi tappoi vielä härät, +leikkeli ne pieniksi palasiksi, että mahtuivat siitä lävestä menemään, +ja syyti kaikki tyyni pihaan. Sitten meni hän siitä samasta reiästä +itsekin pihaan ja astui tupaan. Piru siellä kysyi: "Joko nyt on kuorma +pihassa?" -- "Mene katsomaan!" sanoi Matti. Piru kohta juoksi katsomassa +pihalla, tuli sieltä pirttiin ja kysyi Matilta kovasti: "Kuinkas sinä +niin teit?" -- "Ethän vain suuttune?" sanoi Matti, "niinhän minä tein +kuin käsky oli." Pahanen ei tohtinut näyttää vihaansa, mutta sanoi: +"Enmähän tuosta suutukaan", eikä sen kovemmin puhuttu koko asiasta +mitään. Mutta akallensa sanoi piru salaa: "Tappakaamme tuo Matti ja +viekäämme yöllä järveen, koska se niin kurjanjuoniseksi rupeaa." +Sattuipa Matti itse kuulemaan tämän heidän puheensa, ja yöllä, kun piru +ja hänen vaimonsa nukkuivat sikeästi, kantoi hän pirun ämmän omaan +lavaansa ja rupesi itse pirun viereen, josta sitten vähän ajan perästä +herätti makuukumppalinsa sanoen: "Nouskaamme nyt tappamaan Mattia hänen +maatessansa!" Piru kun heräsi unestansa, sieppasi seinältä suuren +piilunsa, ja mentiin sitten yhdessä siihen, missä Matin vuode oli, johon +piru iski sillä suurella piilullansa, että makaaja kerran älähti vain, +kun veri turskahti seinälle, ja kuoli; sitten toinen otti toisesta +päästä lavaa, toinen toisesta, ja veivät ruumiin järveen. Heitettyään +kannettavansa sinne rupsivat kumpainenkin maata taas ja nukkuivat +sikeästi. Mutta aamusella, kun piru heräsi, rupesi hän kaipaamaan +muijaansa ja kysyi viimein Matilta, jonka hän nyt ihmeeksensä keksi +olevan eleillä. Matti sanoi: "Itsehän sinä veit sen yöllä minun kanssani +järveen, mitä sinä sitä minulta kysyt?" Piru kun huomasi asian, tuli +siitä sangen surulliseksi ja silmäili vihaisesti Mattia, vaikka ei +sanoissa virkkanut muuta kuin: "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt +tehdäksesi." Mutta Matti sanoi vain: "Ethän tuosta, hyvä isäntä, +suuttune toki?" Piru sanoi siihen: "Enmähän tuosta, velikulta, +suutukaan", ja oli unohtavinansa koko asian. + +Kuluipa aikaa vähäsen, niin piru läksi naimaan toista vaimoa, kun +entinen muijansa niin onnettoman lopun oli saanut, ja käski lähtiessänsä +Matin punata kartanon sillä aikaa kuin hän naimateillänsä on. Matti kun +arvasi isäntänsä tulevan kotiin, pisti huoneet palamaan ja kävi +isännällensä vastaan. Piru kohta kysyi: "Joko sinä teit niinkuin minä +lähtiessäni käskin?" -- "Jo", sanoi Matti vakavasti. Tultiin sitten +yhdessä pihaan, niin oli pirun kartano tulessa. "Kylläpä on kartano +punaisena!" sanoi piru. "Punaisena on, ja punaisemmaksi pitäisi tulla +vielä", vastasi Matti. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt +tehdäksesi", sanoi itkussa silmin piru. "Ethän tuosta suuttune?" sanoi +Matti vain eikä ollut millänsäkään. Piru, joka muisti pidetyn +välipuheen, rupesi nauramaan ja sanoi: "No enhän tuosta, velikulta, +suutukaan." + +Muutaman päivän päästä läksi piru taas morsiamensa luona käymään ja +käski Matin sillä aikaa tehdä kolme siltaa salmen poikki, ettei tehnyt +niitä puusta eikä kivestä eikä raudasta eikä mullasta. Matti ei työtänsä +säikähtänyt; tappoi kaikki pirun karjan, teki yhden sillan eläinten +päistä, toisen jaloista ja kolmannen kyljistä. Piru kun tulee kotiinsa +ja näkee Matin työt, kysyy: "Kuinkas sinä, velikulta, niin teit?" -- +"Ethän tuosta, isäntäkulta, suuttune?" sanoi Matti, "itsehän sinä käskit +siltoja rakentamaan, siitä minä tein, kusta minä sain." -- "Niin vainen, +velikulta", sanoi piru, "enmähän tuosta suutukaan." + +Nyt piti pirun lähteä häitänsä pitämään, ja hän sanoi siis Matille +lähtiessänsä: "Tule jäljestäpäin sinäkin, Matti, sinne silmäämään!" +Matti totteli isäntänsä sanaa, tappoi härän navetasta, otti sen veriset +silmät mukaansa ja läksi häihin. Hänen tultuansa häätaloon oli piru +juuri morsiamensa vieressä hääruokia syömässä. Matti, joka oli +pysähtynyt oven suuhun seisomaan, heitti sieltä verisellä härän silmällä +isäntäänsä poskeen. Piru kun keksi Matin oven suussa seisovan ja arvasi +härän silmän hänen viskaamakseen, tuli Matin tykö ja sanoi kiivaasti: +"Kuinkas sinä niin teit?" -- "Itsehän sinä kutsuit silmäämään", sanoi +Matti ja heitti toisellakin härän silmällä vielä pirua naamaan. +Suuttumaisillansa piru taas kysyi: "Minkätähden sinä niin teit?" -- "Ka, +ethän tuosta suuttune, kaksi silmäähän minulla onkin", vastasi Matti. +"No, enpä tuosta suutukaan", sanoi taas piru ja oli olevinansa varsin +ystävällinen Mattia kohtaan. Mutta tuotuansa nuoren vaimonsa kotiin haki +piru kaikella väen Mattia tappaa ja keskusteli salaa vaimonsa kanssa. +Mattipa, joka oli kuullut heidän tuumansa, että häntä aiottiin vuoteelle +tappaa, tiesi olla varoillansa eikä mennytkään sinä yönä vuoteellensa +makaamaan, vaan asetti vuoteellensa kirnun, siihen pani kiven pääksi, +peitti ne hyvästi nahkasilla, että oli olevinansa siellä peitteiden +sisällä, ja meni itse uunille yöksi. Sydänyön aikana, kun piru luuli +Mattia nukkuneeksi, tuli hän piilu kädessä huoneeseen ja tapasi lyödä +makaavata Mattia siinä vuoteellansa kaulaan, mutta piilu luiskahti +kiveltä nahkakääryihin, niin että kolahti. "Kylläpä on juuttaalla kova +kaula", sanoi pahanen katsellen piiluansa, "oikein terä tylsyi hänen +niskaluuhunsa, vaan elähän huoli, kun paiskaan toisen kerran ja +paremmasti, niin ehkähän tuosta viimeinkin loppu tulee." Samassa kohotti +toisen kerran piiluansa ja pudotti kaikella voimin Mattia päähän. +Siitäpä tuli löyhähti lyödessä, kun piilu kävi kiveen, ja piru säikähti +niin, että hän ensi hädässänsä takana silmin hyppäsi huoneen ovelle, +mutta kohta peräytyi hän sieltä taas ja paiskasi vielä kerran Mattia +mahaan, niin että kirnun vanteet lentelivät pitkin seiniä. "Nyt taisi +kuolla ruoja viimeinkin, koska kylkiluut seinillä lentelivät", sanoi +piru itseksensä ja meni taas vaimonsa viereen sanoen: "Et sinä uskoisi, +kuinka luja Matti oli! Ensi kerran kun löin, niin ei piilu pystynyt +ollenkaan, ja kun toisen kerran häntä otsaan lasketin, niin tuli vain +luusta löyhähti, mutta kolmannen kerran kun paiskasin, niin kylkiluut +vain seiniä pitkin lentelivät; lieneeköhän nyt Matti kuollut +viimeinkin?" + +Aamulla kun piru heräsi unestansa, oli hän erinomattain hyvillä mielin +luullen nyt iäksi päiväksi päässeensä Matista erillensä; mutta mitäs +ollakaan, Matti, joka uunilla oli maannut yönsä rauhallisesti, tuli +kohta suurukselle pirttiin niinkuin ennenkin eikä ollut tietävinänsä +yöllisistä asioista mitään. Piru kohta kysäisi häneltä: "Kuinkas, +velikulta, tänä yönä unta sait?" -- "Hyvin vain kävi makuu", vastasi +Matti, "olihan ikäänkuin kirppu muutamia kertoja olisi puraissut +ruumistani, muusta en tiennyt mitään." + +Nyt pitivät piru ja hänen akkansa taas tuumaa keskenänsä, millä kurin +Matti saataisiin hengeltä pois, kun siitä heille niin paljon vastusta +rupesi olemaan. Viimein sanoi akka miehellensä: "Koska siihen ei muu +pysty, niin pankaamme Matti riiheen makaamaan ja sytyttäkäämme yöllä +riihi tuleen, niin sillä siitä pääsemme, ruojasta, viimeinkin." Tämä +neuvo oli pirusta mieleen, ja Matti pantiin riiheen yöksi maata. +Mattipa, joka taaskin oli kuullut, mitenkä häntä tuumattiin tappaa +yöllä, veikin lavansa pois riihestä muualle, ettei ollutkaan siellä +riihessä, kun piru pisti sen tuleen, mutta kantoi vasta jäljestä päin, +kun riihi jo oli palanut hiiliksi, lavansa taas samalle paikalle kuin +ennenkin ja oli makaavinansa siinä, kun piru aamulla tuli katsomaan. +"Mitenkä, veikkonen, yöleposi on ollut?" kysyi piru. "Varsin hyvä +muuten", vastasi Matti, "mutta tahtoi olla vähän kylmä vain." + +Kun eivät nyt muulla päässeet Matista erillensä, päättivät kaikki +pahaset yksituumaisesti muuttaa yöllä saareen, että Matti sillä lailla +jäisi heistä pois. Mutta Matti kuuli taas tämänkin tuuman edeltäpäin ja +peittäysi pirun makuuvaatteisiin. Yöllä sitten soutivat kaikki pahakkaat +saarelle tavaroinensa Mattia pakoon, ja kun aamulla olivat suuruksella, +sanoi isäntäpiru toisille: "Jopahan nyt Matti kumminkin meistä jäi!" -- +"Tääll' on mies tallella vielä!" huusi samassa Matti nousten peitostansa +ja astui suurukselle muiden kanssa yhdessä. + +Ehtoolla puhui taas piru muijallensa: "Millä meidän nyt pitää saaman tuo +Matti kuoliaaksi, ettei se enää edes tässä uudessa asunnossamme olisi +meille vastukseksi? Ei se hyvällä meistä kuitenkaan erkane." -- "En minä +siihen muuta neuvoa tiedä", sanoi muija, "kuin että yöllä lyömme häneltä +pään poikki maatessa, niin tottahan siihen jää." Mattipa kuuli tuuman, +ja kun piru ja hänen vaimonsa olivat sikeästi nukkuneet, kantoi hän +pirun muijan omalle vuoteellensa ja rupesi itse pirun viereen maata. +Siitä herätti sitten isäntänsä vähän ajan päästä ja sanoi: "Menkäämme +nyt Mattia tappamaan, jo se on nukkunut!" Piru silloin sivalsi suuren +piilunsa seinältä ja löi sillä pään poikki omalta muijaltansa, jota hän +aina vain piti Mattina. Mutta aamulla, kun piru heräsi unestansa, rupesi +hän kaipaamaan muijaansa, jota hän nyt ei keksinytkään, ja kysyi +Matilta, jonka hän ihmeeksensä vielä keksi eleillä. Matti sanoi: +"Itsehän sinä yöllä tapoit muijasi, miksi sinä sitä minulta kysyt?" Piru +nyt ei voinut enää kärsiä sitä, että Matti häneltä toisenkin akan oli +saattanut hukkaan, vaan suuttui Mattiin kovasti ja alkoi häntä haukkua. +Mutta Matti ei ollut siitä millänsäkään, vaan tarttui piruun kiinni, +otti häneltä anturanahan selästä ja läksi tiehensä. Niillä +pirunnahka-anturoilla käydä lipottaa Matti vielä tänäkin päivänä. -- Sen +pituinen se. + + +MATTI JA PIRUN POIKA KOETTELEVAT VOIMIANSA + +Metsässä oli vuori, jonka ympärillä oli erinomattain suuria ja ihania +niittymaita; mutta vuoressa asui piru, ja sen vuoksi ei kukaan ihminen +niillä laitumilla tohtinut käyttää eläimiänsä, vaikka ei muualla +likimaillakaan ollut eläimille ruokamaata paljon missään. Likellä tätä +pirun asuntoa asui muudan köyhä mökkiläinen, jolla ei ollut muuta +perhettä kuin yksi ainoa poika, joka kävi isänsä lampaita paimenessa. +Kun ei ollut mökin seudussa enää lampaille ruokaa, päätti poika, joka +oli nimeltänsä Matti, mennä lampainensa pirun karjalaitumelle ja otti +vain muutamia nauriita evääksensä. Vaan tuskin oli hän tullut vuoren +näkyviin ja saattanut lampaansa parhaimpaan ruokapaikkaan, kun pirun +poika keksi hänet siinä ja vihastuneena tuli häntä vastaan sanoen: "Mitä +sinä täällä minun isäni laitumella teet?" -- "Ruokaa etsin lampailleni", +vastasi Matti. "Näitä maita et saa lähestyä lampainesi", sanoi pirun +poika, "ja jos vasta rohkenet tälle laitumelle tulla, niin minä puserran +sinut niinkuin tuon kiven." Samassa otti hän maasta suuren kiven ja +muserti sen ihan palasiksi. Matti ei säikähtänyt sitä, oli myös +ottavinansa maasta kiven, mutta sieppasi sukkelasti lakkaristansa +nauriin ja pusersi sen, niin että siitä vesi kursui ulos, sanoen +pirulaiselle: "Elä sinäkään lähesty minua, muuten minäkin puserran sinut +niinkuin tuon kiven kädessäni." Pirun poika kun näki Matin olevan niin +väkevän, heitti hänet lampainensa sillä kertaa rauhaan, meni kotiinsa ja +sanoi isällensä: "Matti on mies väkevämpi minua, se pusersi kiven niin +että vesi sormien välistä juoksi maahan." Isä sanoi: "No, jos hän vasta +tulee meidän maallemme lampainensa, niin pyydä häntä minun kultanuijaani +kilvalla heittämään taivaalle, kumpainen sen korkeammalle saapi." + +Tulipa Matti huomenna taas lampainensa pirun karjalaitumelle, niin pirun +poika kävi häntä vastaan kohta ja sanoi: "Kyllä minä eilen jo näin, että +kovat kourat sinulla on, mutta oletkos yhtä vahva heittämäänkin? +Koetelkaamme nyt heittää kilvalla tätä kultanuijaa taivaalle, kumpainen +sen ylemmäksi saa!" Samassa heitti hän nuijan niin korkealle, ettei +näkynyt kuin vähän vain toisen silmiin; sitten käski Matin viskata +vuoronsa. Matti, joka tuskin jaksoi nostaa sitä nuijaa, seisoi vain ja +katsoi taivaalle. Pirun poika sanoi: "Mitäs sinä katsot, heitä jo!" +Matti sanoi: "Minä odotan, kun tuo pilven patsas tulee, niin heitän sen +päälle." Pirun poika silloin sanoi: "En minä anna heittää isäni +kultanuijaa sinne", sieppasi Matilta nuijan ja meni kotiinsa. Siellä +puhui isällensä: "En minä Matille pitänyt heittämisessäkään, se olisi +viskannut sinun kultanuijasi pilven päälle, mutta minä en toki antanut." +Isä sanoi pojallensa: "No, pyydä sinä sitä Mattia meille palvelijaksi, +koska se niin väkevä on, niin siinä saamme paraitse hänen voimansa +nähdä." + +Huomenna, kun Matti taas ajoi lampaansa pirun laitumelle, tuli pirun +poika häntä siihen puhuttelemaan ja sanoi: "Etkös läksisi minun isälleni +palvelijaksi, kun sinä niin luja ja väkevä olet?" Matti vastasi: "Jos +minä tuon hatullisen hopeita saan palkastani, niin sitten tulen." Toinen +lupasi sen, minkä Matti vaati. Matti heitti lampaansa metsään ja meni +toverinsa kanssa yhtenä vanhan pirun kotiin. + +Aamulla sanoi pirun poika Matille: "Lähtekäämme nyt metsään voimiamme +koettelemaan, kuka meistä vahvempi on puita kaatamaan!" Matti sanoi: +"Lähtekäämme vain, siinä se miehen voima tunnetaan." Tultiin sitten +metsään, niin pirun poika valitsi kaksi yhtä suurta honkaa, jotka +seisoivat lähetysten, ja sanoi Matille: "Koetelkaammepa nyt, kumpainen +meistä honkansa ennen maahan saapi!" Kävivät nyt kumpainenkin työhön +käsin, mutta Matti, joka hakatessa kohta keksi, että pirun poika olisi +ennemmin puunsa kaatanut, ärjäisi hänelle kovasti: "Pois alta sukkelaan, +puuni kaatuu päällesi!" Pirun poika silloin oikaisi syrjään, ja Matti +sai sillä välillä puunsa maahan. "Kylläpä näyt olevan vahva kaatamaan", +sanoi pirun poika Matille, "mutta oletkos yhtä luja kantamaankin? +Koetelkaamme kuljettaa tämä sinun kaatamasi honka kotiin; kanna sinä +latvasta, minä kannan tyvipuolesta!" -- "Ei", sanoi Matti, "käy sinä +vain latvaan, kyllä minä tyveen rupean, sitä et sinä kuitenkaan voi +kantaa, mutta taaksesi et saa katsoa, muuten minä heitän kirveellä +päähäsi." Pirun poika suostui siihen, ja kun kantamaan ruvettiin, istui +Matti vain tyvellä ja laulaa loilotteli, mutta pirun poika veti honkaa +vastakynteen latvasta, että oikein vesi kasvoilta tippui, vaan ei +yhtähyvin uskaltanut katsoa taaksensa peläten Matin heittävän kirveellä +tyvestä. Viimein, kun kantaminen alkoi käydä hänelle kovin vaikeaksi, +huusi hän latvasta ähkäen Matille: "Eikö, velikulta, sinua jo ala +väsyttää?" -- "Ellös sitä pelätkö!" vastasi Matti, "nythän minulta vasta +kantaminen alkaa oikein käydäkin, kun tottumaan rupean." Pirun poika ei +juljennut Matille ilmoittaa väsymystänsä, vaan veti honkaa yhtä haavaa +kotiin asti, että oli siihen paikkaan katketa. Sitten pihaan päästyänsä +heitti hän hongan olaltansa maahan, mutta Matti oli juuri vähäistä ennen +hypännyt tyveltä poikkeen ja oli nyt kantavinansa honkaa tyvestä. Pirun +poika, joka väsymyksestä vähällä oli vaipua maahan, tuli nyt Mattia +katsomaan ja sanoi: "Kyllä kaikitse sinulle, joka tyvestä kannoit, +raskaaksi kävi, kun minullakin latvaa kantaessani semmoinen helle tuli." +-- "Mitäs se aikamiehelle tekee", sanoi Matti, "yhdelle tuossa parhaaksi +olisi ollut kantaa." Pirun poika sitten meni puhumaan isällensä, mitenkä +kantaminen oli käynyt, ja sanoi viimeksi: "Mies on Matti jos minäkin, +tyveä kantoi ja lauloi." + +Toissa päivänä meni pirun poika askareillensa, minne lienee mennyt, ja +käski Mattia siivoamaan lasta. Matti aukaisi lapselta mahan, purki +sisukset kaikki pois, huuhtoi lapsen joessa ja pani sitten seinälle +naulaan kuivumaan. Tulipa pirun poika kotiin, niin kysyi kohta Matilta: +"Joko sinä lapseni siivosit?" -- "Jo", sanoi Matti vakaisesti, +"lienenköhän oikein puhtaaksi saanut", ja vei samassa isäntänsä +katsomaan. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi", sanoi +pirun poika. "Ka, niin minä tein kuin käskitkin", vastasi Matti, +"puhtaaksi minä koin sinun lastasi saada." Pirun poika, joka yhtäkaikki +arvasi Matin tahallansa lapsen tappaneen, meni isällensä valittamaan ja +puhui sille, kuinka Matti oli tehnyt. Mattipa meni perästä kuuntelemaan, +mitä vanha piru sanoo. Se käski poikansa lyömään Matilta maatessa pään +poikki sillä tavalla kostaaksensa lapsensa murhan. Kuultuansa tämän +tiesi Matti olla varoillansa, pani iltasella lekkerin vuoteellensa, +kaatoi sen vettä täyteen ja peitti hyvästi vaatteilla, mutta itse meni +oven taakse piiloon. Yöllä tulee pirun poika häntä tappamaan ja paiskaa +piilullansa lekkeriin niin että vesi roiskahti. Sitä menee sitten +kertomaan isällensä ja sanoo: "Nyt on Matti hengettä, oikein veri +roiskahti seinälle minun lyödessäni." Mutta Matti kun näki tappajansa +menneen pois, rupesi vuoteellensa maata ja oli siinä vielä aamusella, +kun pirun poika tuli häntä katsomaan. Tämä säikähti ja sanoi: "No, +vielähän sinä olet elossa nytkin, vaikka minä sinut yöllä olin +tappavinani!" -- "Mitäs se miehelle tekee", sanoi Matti, "jos verta +vähän vuotaakin", ja nousi vuoteeltansa ylös. Menee pirun poika taas +isällensä sanomaan: "Matti vielä on hengissä, ei sille auta mikään." -- +"No, kun ei muu auta", sanoi isä, "niin pane yöllä Matin huone tuleen, +niin tottahan siihen palaa." Matti kun kuuli tämän tuuman, ei +ruvennutkaan huoneeseensa maata, vaan oli muualla paossa, kun huone +yöllä poltettiin, vasta jäljestäpäin meni hän taas sinne, heitti vettä +vähäsen hiillokselle ja rupesi maata. Aamulla kun pirun poika tulee +katsomaan, on Matti siellä elossa. Pirun poika hämmästyi ja kysyi: +"Etkös sinä yöllä palanut?" -- "Mitäs se miehelle tekee, kuumensi tuo +vähäsen kylkeäni", vastasi Matti. Pahoillansa menee taas pirun poika +isänsä luokse ja sanoo: "Aina se Matti vielä hengissä on, ei sille auta +tulikaan; kun minä tulin katsomaan, makasi hän vain hiilloksella, vaikka +koko huone oli palanut ympäriltänsä." -- "No, pane hänet sitten keskeltä +vuoden palveluksesta pois, koska hän niin häjynmoinen ompi", vastasi +vanha piru. "No, sen minä voin tehdä", sanoi poikapiru ja meni kohta +käskemään Mattia talosta pois. Matti sanoi: "Tokihan minä tästä hennon +lähteä, kun vain palkastani sen lakillisen hopeita annat, minkä sinä +tullessani minulle lupasit." Tätä ei pirun poika olisi ruvennut +antamaan, mutta lupasi kaivata isällensä, ellei Matti hyvällä hänestä +erkanisi. Matti silloin meni metsään, leikkasi sieltä kuormallisen +koivunvitsoja ja kantoi ne pirun eloaitan eteen. Niistä rupesi hän nyt +takkavitsaa vääntämään liittäen useampia vitsoja yhteen ja mittasi aina +toisinansa aitan ympärystä, tokko jo vitsa rupeaa ylettymään. Pirun +poika, joka oli keksinyt tämän Matin tuumailemisen, tuli siihen Matin +luokse ja sanoi: "Mitäs Matti nyt tekee?" -- "Teenpähän takkavitsaa, +että vien tuon eloaittasi mennessäni, koska et hyvällä mieli palkkaani +maksaa", sanoi Matti. "Elä, velikulta, sitä tee!" sanoi pirun poika ja +pyysi Mattia sovinnolle. "Voit aikoja maksaa!" sanoi Matti, "paljonpa +tässä työtä on ollut näitä vitsoja liittäessä; kunhan takkavitsa rupeaa +ylettymään, niin sillain aitta menee, että vonkuu." Pirun poika aina +rukoili Mattia sopimaan ja sanoi: "Määrää itse palkkasi, se pitää +sinulle maksettaman!" -- "No, kun tuonet tuon minun lakkini täydeltä +hopeita niinkuin lupa oli", sanoi Matti, "niin jääköön riita sillensä." +Pirulainen juoksi kohta rahoja noutamaan ja varoitti vielä mennessänsä +Mattia, ettei veisi aittaa sillä aikaa. Mattipa pirun poissa ollessa +puhkaisi lakkinsa päälakeen reiän ja asetti sen onttopuun kannon nenään. +Pirun poika koki siihen kantaa hopeita, minkä ennätti, mutta valitti +viimein, ettei hän saanut lakkia täyteen. "No, en minä ole riitaisa", +sanoi Matti, "tyydyn minä yhtäkaikki siihenkin, mikä siinä jo on", otti +rahat mukaansa ja meni kotiinsa. Siellä eli sitten isänsä mökissä monta +aikaa hyvästi; josko elänee vieläkin, sitä en tiedä. -- Sen pituinen se. + + +MATTI JA PIRU PITÄVÄT YHTEISTÄ HALMETTA + +Matti oli kerran metsässä kaskea kaatamassa ja kassaroitsi siellä +yksinänsä. Piru, joka kuuli oudon jyskeen metsästä, tuli Matin luokse ja +kysyi: "Mitäs, mies, puita revit?" -- "Kaskea pitäisi kaataa ja +halmeeseen jyvää kylvää, että pääsisi puuron syöntiin", vastasi Matti. +"No, tehkäämme työ yhtenä ja kylväkäämme puolet halmetta kumpikin!" +sanoi piru. Matti suostui tuumaan, ja piru rupesi heti metsää ruhtomaan +ja puita kaatamaan, niin että kaski pian oli valmis. Matti olisi nyt +mielestänsä heittänyt kasken kuivamaan, mutta piru ei antanut aikaa, +vaan pani kasken paikalla tuleen, viersi ja perkkasi sen hyväksi. Sitten +kylvivät siihen puolet kumpikin ja heittivät halmeen kasvamaan. Mutta +kun leikkuuaika tuli, tahtoi piru olla ihmistä viisaampi ja sanoi +Matille: "Tämä hyvyys, mikä tästä halmeesta tulee, pitää joutuman +toiselle taikka toiselle; kumpainen vain viisaamman koneen näyttää, niin +olkoon kaikki sille; koetelkaammepa sitä konetta, kumpainen meistä +kalulla jos millaisella välemmin reiän puuhun saa!" Matti tyytyi siihen +ja sanoi: "No, koska se nyt on sinulta niin sanottu ja määrätty, niin +olkoon sitten minun sanani jälkeen ja niinkuin minä tahdon kaikki muu, +mitä siihen asiaan tulee. Tulkaamme huomenna tänne metsään ja +koetelkaamme kumpainenkin siihen puuhun, jonka minä määrään." Piru +suostui taas siihen, ja he erosivat nyt kumpainenkin kotiinsa. Mutta +yöllä meni Matti yksinänsä metsään ja otti mukaansa suuren napakairan, +jolla hän kaivoi reiän suureen honkaan. Toisesta puusta repäisi hän +sitten vähäsen kaarnaa ja pani sitä siihen hongan läpeen, että siitä +tuli niinkuin terve puu, eikä reikää näkynytkään. Tehtyänsä tämän palasi +hän metsästä kotiinsa ja rupesi maata. Mutta aamulla varhain meni hän +pirun kotiin ja sanoi hänelle: "Jokos sinulla nyt on kalu katsottu?" -- +"Kalu on katsottu ammon aikoja", sanoi piru, "minä mies valmis +lähtemään." Menivät siis yhtenä metsään, ja kun tulivat sen suuren +hongan luokse, johonka Matti läven oli kaivanut, määräsi Matti reikää +siihen tehtäväksi ja sanoi pirulle: "Koettakaammepa nyt tähän, tee sinä +reikäsi, kuhun paikkaan tahdot, minä taas siihen, kuhun minä tahdon." +No, siinä kun käytiin työhön käsin, niin Matti kun aukaisi sen entisen +läven, oli hänellä työ valmis, vaan pirulla ei ollut vielä alullakaan. +Matti katsoi sitten pirun työtä ja sanoi: "Ka, vieläkös sinulla on niin, +katso, minulla on jo näin." Piru kun näki sen, sanoi Matille: "No, sinä +sen nyt voiton sait tällä kertaa, mutta jos sinä voitit tällä kertaa, +niin voitan minä toisella kertaa. Kunhan tulevat viljat korjatuiksi, +niin kumpainen sitten vain ajaa oudommalla hevosella ottamaan, olkoot +viljat sen kaikki." Matti tyytyi siihenkin, ja he korjasivat sitten +yhtenä viljat halmeesta ja panivat närtteeseen. Sitten määräsivät he +päivän, jona heidän piti tulla lyhteitä hakemaan, ja erosivat +kumpainenkin kotiinsa. + +Määrättynä päivänä antoi Matti aikaa enemmän ja meni kummaa syrjästä +katsomaan, että millaisella hevosella nyt piru närtteelle ajaa. Hänpä +näkikin pirun harakalla ajavan ja mietti mielessänsä: "Kustapas minä +vielä kummemman ajettavan saisin?" Vähän aikaa ajateltuaan itseksensä +läksi hän kotiinsa ja luuli nyt hyvän keinon keksineensä. Otti oman +akkansa, voiteli hänet tervalla, tuppuroitti tuhassa, hötysti +höyhenissä, sitoi nuoralla kelkan perään ja läksi sillä tavalla +närtteelle matkaamaan. Päästyänsä likemmäksi närtettä käänsi hän kelkan +ja pani emäntänsä takaperin menemään. Meni taas vähän matkaa, ja kun +arvasi, että se alkoi näkyä pirulle, miten hän ajoi, niin hyristi +hevosellensa, otteli sitä ohjaksilla ja pani ruoskalla selkään. Akka +siitä rupesi vinkumaan, ja pirulle tuli pelko ja hätä. Viimein, kun +Matti ajoi aina likemmäksi, rupesi piru huutamaan: "Mies, mies, pidätä +hevostasi, syöpihän tuo minun tukkonansa", ja läksi samassa juoksuun. +Senhän Matti vain näki pirua, se meni omaa tietänsä, mutta Matti vei +viljat närtteestä kotiinsa. + +Piru kuitenkaan ei vielä mielinyt heittää asiata sillensä, vaan odotti +sitä aikaa, kun Matti rupeaisi puimaan elojansa, niin tuumaili hänkin +silloin ottaa siitä osansa. Matille tulikin kohta elon puute, ja hän +ahtoikin siis uudisviljoilla riihensä ruvetaksensa puimaan. Mutta kun +Matti sai riihensä ahdetuksi, vietiin viljat aina yöllä riihestä pois. +Matti, joka arvasi pirun käyneen niitä sieltä varastamassa, meni +metsään, kiskoi siellä tuohia ja teki niistä syltä pitkät virsut, jotka +hän kantoi kotiinsa. Sitten ahtoi riihen uudestansa ja pani ne syltä +pitkät virsut riihen portaalle pystyyn. Yön tultua tuli piru taas viljan +hakuun ja mieli astua riiheen, vaan kun näki niin suuret virsut riihen +portaalla pystyssä, rupesi häntä pelottamaan, ja hän kääntyi riiheltä +pois. Kotimatkalla tulivat toiset pirut, joita hän oli kutsunut +avuksensa viljoja kantamaan, tiellä häntä vastaan ja sanoivat: "Miksi +sinä tyhjänä kotiin palaat, etkö sinä riihessä käynytkään?" -- "Ei sinne +uskalla mennä", sanoi toinen, "siellä oli niin suuri äijä riihessä, että +sillä oli syltä pitkät virsutkin." -- "Voipa häjyä!" sanoivat toisetkin +pirut hämmästyksissä, menivät kaikki kotiinsa eivätkä sen kovemmin enää +käyneet Matin riihestä eloja varastamassa. -- Sen pituinen se. + + + + +VUORENPEIKKO JA HELLI + + +Toisella puolella lahden asui vuorenpeikko, toisella Suomen mies. Oli +miehellä kolme poikaa, joista nuorin oli nimeltä Helli. Kerran puhui +vanhus pojillensa: "Se on meidän tiellämme tuo vuorenpeikko, mitenkähän +me saisimme sen hävitetyksi?" -- "Kyllä sen minä hävitän", sanoi Helli. +Mutta toiset veljet, jotka aina olivat pitäneet Helliä pilkkanansa, +koska se oli heitä heikompi ja paljoa nuorempi iältänsä, nauroivat +Hellin puheelle, mitenkä hän nyt oli puheessansa urhoollinen ja +uskalias. "Ei sinusta taida paljon apua olla", sanoivat he, "vaan +lähtekäämmehän kaikki yhtenä koettelemaan, jos voisimme jollakin tavalla +vuorenpeikkoa petoksella hävittää." Helli suostui siihen, ja he läksivät +nyt kaikki yhtenä vuorenpeikon majaan. Tultuansa sinne kysyivät he +vuorenpeikolta nöyrästi, jos he hänen asunnossansa saisivat yötä olla. +Vuorenpeikko lupasi sen mielellänsä ja sanoi: "Sepä oli hyvä, kun +tulitte, otan teidät vävyikseni, sillä minulla on kolme naimatonta +tytärtä." Pojat eivät tohtineet vastustaa mitään, vaan tyytyivät siihen, +minkä vuorenpeikko oli määrännyt. + +Illan tultua teki vuorenpeikko kolme vuodetta lattialle ja asetti pojat +morsiantensa viereen maata, mutta pani punaiset lakit poikien päähän ja +valkoiset lakit tytärten päähän erottaaksensa yöllä omat lapsensa +pojista, jotka hän aikoi sinä yönä tappaa vuoteillensa. Hellipä oli +salaa kuunnellut, mitenkä vuorenpeikko tuumasi sitä vävyjensä tappamista +ämmällensä, ja tiesi siis olla varoillansa. Yöllä, kun kaikki muut +olivat nukkuneet, nousi hän hiljaa vuoteeltansa, otti punaiset lakit +veljiensä ja omasta päästään ja muutti ne tytärten päähän. Vaihdettuansa +lakit rupesi hän maata vuoteellensa ja odotti vain vuorenpeikkoa +tulevaksi. Sepä kohta tulikin ja löi niiltä, joilla oli punaiset lakit +päässä, kaulat poikki tietämättänsä, että hän sillä tavoin tappoi omat +tyttärensä. Mutta Helli herätti nyt veljensä, puhui niille asian ja +pelasti ne vuorenpeikon luota kotiin, sillä vuorenpeikko ja hänen +vaimonsa olivat nukkuneet sikeästi. Pojat puhuivat nyt isällensä, mitä +he vuorenpeikolle olivat tehneet, ja sanoivat: "Nyt me jo hävitimme +tyttäret." + +Kului aikaa taas vähäsen, niin sanoi Helli isällensä: "Vuorenpeikolla on +mahdoton hyvä hevonen, jolla on karva kultaa, toinen hopeata; nyt minä +menen ja noudan sen sieltä pois." Isä oli surullinen, että jos +vuorenpeikko Hellin saa käsiinsä, niin se sen tappaa, ja varotti +poikaansa lähtemästä. Mutta Helli sanoi vain: "Ei se minua saa hengeltä +pois", ja läksi noutamaan hevosta. Toisten veljien ei enää tehnyt mieli +lähteä mukaan, vaan jäivät isänsä luokse kotiin. Hellin tullessa +vuorenpeikon asuntoon oli ämmä vain yksinänsä kotona, itse oli vanhus +kululla. Ämmä ihastui tunnettuansa Hellin ja koki viivyttää häntä siinä, +kunne vuorenpeikko tulisi kotiin, että se muka kostaisi Hellin entisiä +pahatöitä. Sentähden sanoi hän nöyrästi Hellille: "Olisi meillä hevonen +juotettava, vaan minä en joutaisi ulkona käymään, etkö, Helli, menisi +sitä juottamaan?" -- "Kyllä minä lähden juottamaan", sanoi Helli, meni +talliin, istui hevoselle selkään ja oli rantaan ajavinansa, mutta +ajoikin sitä tietänsä kotiin. Tuleepa vuorenpeikko kotiin itse, niin +kysyy ämmältänsä: "Missä minun on hevoseni?" Ämmä selvitti: "Helli kävi +täällä, se sitä meni juottamaan, vaan taisi häjy viedä hevosen +mennessänsä." Vuorenpeikko torui ämmäänsä kovasti siitä, kun oli +laskenut Hellin hevosen kanssa pakenemaan, juoksi samassa rantaan ja +huusi poikki lahden Hellille, joka jo oli toisella puolella: "Oletko +sinä vienyt minun hevoseni?" -- "Olen minä senkin tehnyt", huusi Helli +vastaan. + +Muutaman ajan kuluttua sanoi Helli taas isällensä: "Vuorenpeikolla on +rahoja kovasti, pitäisi minun ne sieltä noutaa." Isä sanoi: "Kyllä +kaikitse se hyvä olisi, jos sinä vuorenpeikolta rahat saisit, mutta +katsohan vain, ettei se sinua kynsiinsä saa." -- "Elkäähän pelätkö!" +vastasi Helli, "kyllä minä tiedän olla varoillani, ei se minua ensi +yrityksessä käsiinsä saa." Isä antoi nyt luvan, ja Helli meni +vuorenpeikolta rahoja noutamaan. Vuorenpeikko oli itse taas poikessa, ja +ämmä oli vain kotona leipiä paistamassa. Se tervehti Helliä nöyrästi +eikä ollut hänen entisiä petoksiansa muistavinansakaan, saadaksensa +sillä tavoin häntä siinä viipymään, kunne vuorenpeikko kotiin tulisi, +että se kostaisi Hellille kaikki hänen juonensa. Mutta vuorenpeikko +viipyi kauan, ja ämmä, joka oli työstänsä väsynyt, sanoi Hellille: "Etkö +sinä rupeaisi näitä leipiä paistamaan, minä heittäytyisin mielelläni +vähäksi aikaa levähtämään?" -- "Kyllä minä senkin teen", sanoi Helli ja +rupesi työhönsä, mutta kun ämmä ennätti nukkua, rupesi hän katsastamaan +huonetta ja silmäili joka paikan tarkasti. Lavan alla oli vuorenpeikon +rahalaukku, niin Helli sieppasi sen sieltä, meni hiljaa tuvasta ja +kantoi laukun kotiinsa. Siellä kun aukaistiin laukku, oli se täynnä +hopeita. Isä mittasi hopeat, ja niitä tuli koko nelikollinen. Tulipa +vuorenpeikkokin kotiinsa, ja kun ei nähnyt rahalaukkuansa, vaan kuuli +ämmältänsä että Helli oli heillä käynyt, juoksi hän kohta rantaan ja +huusi poikki lahden Hellille: "Oletko sinä minun rahani vienyt?" Helli +vastasi taas toiselta puolen: "Olen minä senkin tehnyt." + +Jonkin ajan päästä puhui Helli taas isällensä: "Olisi sillä +vuorenpeikolla kaunis sulkusta ja kullasta kudottu peite, se olisi nyt +sieltä noudettava." Isä varotti ja sanoi: "Kunhan ei vain saavuttaisi +itseäsi?" -- "Elkäähän hätäilkö", sanoi Helli, "kyllä minä tiedän +neuvotella." Hän läksi siis matkalle taas ja otti vintilän ja vähän +hiivaa mukaansa. Tultuansa vuorenpeikon taloon nousi Helli kohta tuvan +katolle ja kaivoi vintilällä reiän sille kohdalle, jossa vuorenpeikon +vuode oli alhaalla. Siitä reiästä voi hän nyt nähdä kaikki, mitä tuvassa +tehtiin. Illan suussa tuli vuorenpeikko kotiin, söi ensinnä hyvän +iltasen ja rupesi sitten ämmänsä viereen maata, kullasta ja sulkusta +kudottu loimi peitteenä. Kun nyt Helli arvasi niiden nukkuneen, tipautti +hän tuvan lakasta hiivaa vuoteelle, siksi kun vuorenpeikko heräsi. Tämä +havahti unestansa, koetteli peitettä ja tunsi sen märäksi. Samassa +herätti hän myös ämmänsä ja sanoi: "Nouse ylös korjaamaan vuodetta, +peite tuntuu märältä." Akka koetteli silloin peitettä ja sanoi: "Tuvan +katto vuotaa, siitä se on peite kastunut." -- "Eipä sen katon pitäisi +olla hatara", sanoi vuorenpeikko, "eihän siitä koskaan ennen ole +vuotanut, vaan on taitanut tuuli repiä sen, koska tähän on satanut, +siltä se näyttää." Ämmä nousi nyt vuoteelta, heitti kultapeitteen +orrelle kuivumaan, muutti toisen peitteen vuoteelle ja rupesi peikon +viereen maata jällensä. Kun Helli näki heidän nukkuneen, isonsi hän +vähäsen vintilän reikää, ja kun peite oli orrella reikää likellä +kuivamassa, veti hän sen reiästä katolle ja vei kotiinsa. Isä ihastui ja +sanoi: "Nyt sait sinä sulkusta ja kullasta kudotun peitteenkin; jo +kaikki vuorenpeikon rikkaudet ovat nyt meillä." Mutta Helli vastasi: +"Vielä sillä on kaunis kultatiuku, joka kuuluu mainion kauaksi, se minun +pitää sieltä vielä hakea." Isänsä varottaa häntä taas ja sanoo: "Kunhan +vain et joutuisi hukkaan; kyllä se vuorenpeikko sinua ei säästä, jos +vain kynsiinsä saapi." -- "Ei ole hätiä", sanoi Helli, "enhän minä ensi +kertaa semmoisilla töillä ole." + +Huomisaamuna kun vuorenpeikko heräsi, rupesi hän kaipaamaan +kultapeitettä, jota ei enää orrella ollutkaan. Kohta arvasi hän, että +Helli oli sen varastanut, juoksi siis lahden rannalle, ja huusi +Hellille: "Sinäkö minun sulkusta ja kullasta kudotun peitteeni +varastit?" Helli vastasi: "Olen minä senkin tehnyt." Nyt meni +vuorenpeikko kotiinsa varsin pahoilla mielin ja sanoi ämmällensä: "Nyt +on Helli varastanut kaikki, mitä meillä oli rikkautta, ettei ole muuta +kuin tämä kultatiuku nyt enää, mutta jos hän vielä senkin viepi, niin +sitten hän mies on." Tällä aikaa tuumasi vain Helli kotonansa, millä +neuvoin hän vuorenpeikolta kultatiu'un saisi. Viimein otti hän sahan ja +vääntimen mukaansa ja läksi matkalle. Kuitenkaan ei hän uskaltanut +lähestyä vuorenpeikon kotia ennenkuin pimeä tuli, vaan iltasella, kun +vuorenpeikko jo oli nukkunut, kävi hän hiljaa seinävierelle ja väänsi +vääntimellä tiu'un kohdalle seinään reiän, sillä tiuku riippui +sisäpuolella naulassa. Otti sitten sahan, sai sillä pölkynpalasen +seinästä irti ja rupesi nyt siitä reiästä tavoittamaan tiukua, mutta +tiuku rupesi soimaan, ja vuorenpeikko pääsi siinä Hellin käteen kiinni, +veti sisälle ja sanoi: "Ahas, veitikka, jopa nyt sinut saavutin +viimeinkin, vaikka tapoit tyttäreni, veit hevoseni, varastit rahani ja +sait kultapeitteeni; nyt minä sinut tapan ja syön paistikseni." Helli +koki rukoilla, minkä ennätti, vaan ei auttanut mikään. Vuorenpeikko +sanoi ämmällensä: "Minä menen hakemaan vieraita pitoihin, lämmitä sinä +sillä aikaa uuni ja tee Helli paistiksi." + +Ämmä lämmittikin uunin kuumiin ja rupesi Helliä paistamaan sanoen: +"Rupeapas nyt piakalle istumaan!" -- "En minä nyt osaa ruveta siihen", +sanoi Helli, "emännän pitää itsensä ensinnä ruveta siihen koettamaan." +Ämmä rupesi nyt näyttämään, mitenkä sinä ollaan, ja kyyristyi piakalle, +mutta Helli oli varoillansa, työnsi samassa ämmän uuniin ja tukki uunin +suun. Kun muori oli paistunut kypsäksi, veti Helli sen uunista pois ja +asetti pöydälle. Mutta ämmän vaatteet täytti hän oljilla, että siitä +tuli ikäänkuin ihminen, asetti sen vaatekääryn ämmän vuoteelle ja läksi +itse pois. Vuorenpeikko kun tuli kotiin, oli paisti pöydällä, mutta +emäntää ei näkynytkään. Vaan kun vuorenpeikko näki oljilla täytetyt +vaatteet lavalla, luuli hän akkansa makaavan ja sanoi vieraillensa: +"Astukaamme vain ruoalle, muori on näemmä väsynyt ja nukkunut lavalle!" +Ruvettiin nyt syömään, ja vieraat, muu vuoren väki, kiittivät paistia +hyväksi, mutta vuorenpeikko kun rupesi leikkaamaan paistilta päätä +poikki, niin veitsi kävi ämmän kaulassa oleviin helmiin. Vuorenpeikko +tunsi nyt akkansa helmet ja sanoi: "Nyt on muori syöty, koska on helmet +paistilla kaulassa!" Vieraat hämmästyivät ja älppivät syödessänsä, vaan +vanha peikko sanoi: "Pankaa vain kaikki loppuun, koska kerran alulla on, +ei siitä enää ole säästämistä!" Vasta syömästä päästyänsä meni +vuorenpeikko rannalle ja huusi poikki lahden Hellille: "Oletko sinä +minun akkani paistanut?" Olipa aurinko ikään nousemassa silloin, niin +huusi Helli vastaan: "Tuolta se tulee takaisin!" No, vuorenpeikon sen ei +kuulu saavan katsoa aurinkoon, mutta ei vuorenpeikko nyt sitä +muistanutkaan eikä älynnyt, vaan vilkaisi aurinkoon päin ja rävähti +samassa halki. -- Sen pituinen se. + + + + +PIENI NIILO JA JÄTTILÄINEN + + +Yhdessä talossa oli kolme poikaa, joista kaksi oli varsin vahvaa ja +väkevätä, mutta nuorin, nimeltä Niilo, oli vaivainen ja niin pikkuinen, +että tuskin saattoi kulkeakaan, vaikk'ei iältänsä enää ollut lapsi. +Toiset veljet eivät sentähden koskaan suvainneet Niiloa seuraansa, kun +ei siitä heille ollut apua missään, vaan pitivät häntä vain pilkkanansa, +missä ikään voivat. + +Kerrankin läksivät vanhemmat veljet lintuun eivätkä olisi ottaneet +Niiloa mukaan, vaikka se kyllä pyrki ja rukoili, mutta Niilo, kun ei +päässyt muulla, meni toisten tietämättä vanhimman veljensä konttiin. +Sattuipa nyt niin, että veljet eksyivät metsässä eivätkä millään tavalla +osanneet kotiinsa. Viimein hyvän aikaa sinne tänne kuljettuansa, tuli +metsässä heitä vastaan suuri, hirveä jättiläinen, joka koko päivän oli +etsinyt jotakin syötävätä ja nyt ilolla tapasi pojat kiinni sanoen: "Nyt +pääsen minäkin eineelle, olenkin jo kauan kävellyt nälissäni; kun teitä +edes olisi kolme, niin en hennoisi teitä tappaa, vaan ottaisin +vävyikseni, sillä minulla on kolme naimatonta tytärtä kotonani." Nyt +katuivat veljekset ei ottaneensa Niiloa mukaan ja sanoivat +jättiläiselle: "Olisi meillä kolmaskin veli vielä kotona, laske meitä +sitä hakemaan, niin tuomme senkin tänne." Mutta jättiläinen ei päästänyt +poikia irti, sillä hän arvasi, etteivät enää tulisikaan takaisin, jos +kerran kotiinsa pääsisivät, vaan kuljetti heitä kotiinsa päin ja sanoi: +"Parasta on, kun kotiini teidät vien, niin saan hyvän paistin +eineekseni." + +Tulivat siis jättiläisen kotiin, ja jättiläinen vei pojat pirttiinsä. +Siellä oli näkyvillä kaikenlaisia murhakaluja ja suuri veriastia +keskellä lattiata, niin sanoi jättiläinen pojille: "Noilla aseilla minä +teidätkin tapan, ja tuohon sammioon teidänkin verenne pannaan." -- "Ei +ole hätiä, täälläpä Niilokin on!" huusi silloin pieni Niilo veljensä +kontista. Vanhin veli aukaisi nyt konttinsa, ja Niilo otettiin sieltä +näkyviin. Jättiläinen katseli Niiloa, nauroi ja sanoi: "Onpa sinua koko +mies! Vaan koska teitä kumminkin on kolme henkeä, niin jätän teidät +eloon niinkuin lupasin ja otan vävyikseni." Illan tultua pani sitten +jättiläinen heidät eri huoneisiin tytärtensä viereen maata, mutta +Niilon, joka oli niin pieni ja vähäinen, ettei hän osannut sitä pelätä, +pani hän nuorimman tyttärensä kanssa omaan huoneeseensa, jossa kaikki +hänen kalunsa ja aseensakin olivat. Yöllä kyseli Niilo morsiameltansa +niitä jättiläisen kapineita siinä huoneessa: "Mikä tämä on?" -- "Se on +isäni miekka." -- "Entä tämä?" -- "Se on isäni väkeväisleili, josta hän +juo itsensä väkeväksi." -- "Entä jos minäkin joisin?" sanoi Niilo. "Juo +vain!" sanoi tyttö nauraen. No, Niilo joi sitten jättiläisen +väkeväisleilistä voimaa, että tuli hyvin väkeväksi ja saattoi +jättiläisen suurta miekkaa helposti kuljettaa. + +Toissa päivänä meni taas jättiläinen kululle ja toi sieltä miehen +tullessansa, pani sen rautahäkkiin ja sanoi: "Tässä tulevat nyt suuret +pidot kohta pidettäväksi, niin säästäkäämme tämä mies siksi ja +tappakaamme hänet sitten paistiksi." Niilo, joka kuuli sen, odotti +siksi, kun jättiläinen uudellensa meni metsään, sieppasi suuren miekan +naulasta ja teurasti sillä sekä omansa että veljensä muijat, ettei +jäänyt muuta kuin jättiläisen vanha ämmä eloon vain. Veljet päästivät +nyt miesraiskan rautahäkistä pois, ottivat huoneista kaikenlaista +tavarata, sillä jättiläisellä oli rikkautta paljon, ja menivät kotiinsa. +Mutta tiellä muistui Niilon mieleen jättiläisen uljas ori, jonka hän oli +nähnyt jättiläisen tallissa. Hän palasi siis sitä oria noutamaan ja oli +ikään pois lähtemässä, kun jättiläinen tuli metsästä ja huomasi, mitenkä +kotonansa asiain laita oli. Samassa juoksi hän talliinsa ja tavoitteli +Niiloa kiinni. Niilo-parka hädässänsä konttasi ylisille heiniin, mutta +jättiläinen löysi hänet sieltä ja pani rautahäkkiin säästettäväksi siksi +kuin hän pidot laittaa. Meni sitten itse pois vieraita kutsumaan ja +käski ämmänsä paistaa Niilon siksi kuin hän vierainensa kotiin tulee. + +Ämmä lämmitti nyt uunin hyvin kuumaksi ja otti pienet rattaat +lykätäksensä niillä Niiloa uuniin. Niilo, joka hyvin tunsi, että hän nyt +oli joutunut pahaan pulaan, arveli: "Juonitella tässä täytyy, muuten +paha perii." Sanoi siis jättiläisen ämmälle, joka kärtti häntä rattaille +rupeamaan: "Kovin minun nyt on outo siihen ruveta, näyttäkää te, +emäntäkulta, ensin, mitenkä siinä on istuttava, kyllä minä sitten +rupean." Ämmä istui nyt rattaille näytiksi, mitenkä siinä ollaan, vaan +Niilo oli heti valmis, lykkäsi ämmän samassa uuniin ja paistoi hänet +siellä kypsäksi. Sitten pukihe hän ämmän vaatteisiin, kantoi paistin +pöydälle ja oli siinä emäntänä, kun jättiläinen vierainensa tuli +huoneeseen. Nämä kun paistin ääressä jo istuivat pöydässä, sanoi Niilo: +"Ka, minä unohdin tuoda juotavaa, ehkä juoksen noutamaan", meni samassa +talliin, istui orille selkään ja ajoi sitä tietänsä kotiin. Sillä kurin +tuli sitten veljeksille kaikenlaista tavarata, ja elivät kaiken aikansa +hyvin, mutta jättiläiset saivat syödä paistinsa ilman juomatta. -- Sen +pituinen se. + + + + +HIIDEN MYLLY, PÖYTÄLIINA JA PUSSI + + +Rikkaalla talon isännällä oli köyhä mökkiläinen. Joulu lähestyi, ja +mökkiläisellä ei ollut juhliksi itsellänsä sianlihaa, niin meni rikkaan +isäntänsä luokse ja pyysi siltä porsasta velaksi sanoen: "Et siitä +vahinkoon tule, minä kasvatan sinulle yhtä suuren porsaan sijaan." Rikas +antoi kuin antoikin, ja mökkiläinen sai jouluksensa sianlihapaistin. +Tulevaksi syksyksi kasvatti hän toisen samanlaisen porsaan ja vei sen +rikkaan isäntänsä tykö niinkuin puhe oli. Rikaspa ei siitä huolinutkaan, +sillä hän oli hyvin ylpeä, vaan sanoi mökkiläiselle: "Mene Hiiteen +porsainesi!" Mökkiläinen läksi kohta porsastansa taluttamaan ja kulki +kaksi päivää. Toisena ehtoona tuli muudan äijä häntä vastaan ja kysyi: +"Mihinkä porsasta kuljetat?" -- "Minun herrani ja isäntäni käski minut +viemään tätä porsasta Hiiteen", vastasi mökkiläinen, "ei vieras taida +tietää, mistä sinne tie menee?" -- "Kyllä olet oikealla tiellä", neuvoi +äijä, "ei tästä enää sinne pitkältä ole, tosin on tienhaaroja, mutta +menehän vain sitä tietä, jota on valkoisilla ristoilla kylvetty, niin +kyllä perille pääset." Mökkiläinen kulki nyt neuvottua tietä ja pääsi +kohta Hiiteen. Siellä oli kaksi kuninkaan tytärtä oijeti ovella; +toisessa oven pielessä mahdoton suuri miekka, toisessa iso pullo. +"Ohoh!" sanoi mökkiläinen, "varsin suuri miekkapa onkin, kuka sitä voipi +liikutella?" -- "Se on isännän miekka", sanoivat tyttäret, "se ryyppää +tuosta pullosta aina kaksi kertaa, niin että hyvin jaksaa miekkaansa +heilutella." -- "Entä jos minäkin ryyppään?" sanoi mökkiläinen, "ehkä +rohkeaisin paremmin sitten astua isäntänne puheille." -- "Ryyppää vain!" +sanoivat tyttäret. Mökkiläinen kun ryyppäsi, tuli siitä miehuulliseksi +ja meni edellensä monien suurten huoneiden kautta siksi kun tuli isännän +huoneen ovelle. Siinä oli ovenlaskija, joka kysyi häneltä: "Mitäs, mies, +tänne tulet?" -- "Minun isäntäni ja herrani käski minut tätä porsasta +tänne tuomaan", vastasi mökkiläinen. "No, kun sinä nyt tulet pääherran +puheille", sanoi ovenlaskija, "ja hän tahtoo sinulle jotakin lahjastasi +antaa, niin tiedätkö, mitä sinä siltä pyydät?" -- "En", vastasi +mökkiläinen. "Pyydä häneltä yhtä myllyä!" neuvoi ovenlaskija. +Mökkiläinen meni nyt porsainensa Hiiden isännän pakeille ja toimitti +asiansa sanoen: "Minun isäntäni ja herrani lähetti minut tuomaan tätä +porsasta teille." Hiiden isäntä tuli siitä kohta hyvillensä ja sanoi: +"Kiitos, kunnia isännällesi hänen lahjastansa; vaan pyydä sinä nyt +tuomavaivoistasi, mitä paraitse mielesi tekee, ja se pitää sinulle +paikalla annettaman." -- "No, jos minä anoa saanen", vastasi +mökkiläinen, "niin pyytäisin minä yhtä myllyä." Hiiden isäntä toi kohta +pienoisen käsimyllyn ja antoi sen mökkiläiselle, joka kiitti ja läksi +tiehensä. Kun nyt ovenlaskija näki, minkä lahjan mökkiläinen oli saanut, +kysyi hän taas mieheltä: "Tiedätkö sinä, mitä teet tällä myllylläsi, +jonka olet saanut?" -- "En tiedä", vastasi mies. Ovenlaskija neuvoi: +"Kun sinulle tulee nälkä ja jauhojen tarvis, niin pyöritä vain myllyäsi, +siitä sinulle apu tulee." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata hyvästä +neuvostansa ja läksi valkoisilla ristoilla kylvettyä tietä palaamaan +kotiinsa. Mutta pimeä tapasi hänet matkalla, ja hän meni siis muutamaan +tien varrella olevaan mökkiin ja pyysi siinä yösijaa. "Kyllä", vastasi +mökin akka, "mutta ruokaa ei ole antaa, nälkä tahtoo tulla +itsellenikin." -- "Vähät siitä", sanoi mökkiläinen, "pankaa vain +puurovettä tulelle, kyllä minulla puuron aineita on, vielä siitä tulee +teillekin." Akka pani nyt puurovettä kiehumaan, mökkiläinen jauhoi +myllyllänsä jauhoja, ja siitä keitettiin puuro, josta sitten söivät +kumpainenkin yhdessä. Mutta akka kun näki, mitenkä helposti mies +myllyllänsä jauhoja sai, rupesi hänen tekemään mieli saada myllyä +omaksensa, ja kun mökkiläinen oli nukkunut, varasti akka yöllä sen +myllyn ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt siitä mitään, vaan +otti aamulla sen vaihdetun myllyn mukaansa ja läksi matkalle. Kotiin +tultuansa puhui hän heti vaimollensa, minkä onnen hän oli käsittänyt, ja +sanoi: "Ei meidän enää tarvitse nälkää nähdä, katso nyt, mitä minä +porsaallani Hiidestä sain!" Samassa pyörittää hän myllyä näyttääksensä +sen tapoja, mutta myllystä ei lähtenyt niin mitään. "Mitäs semmoisesta", +sanoi vaimo, "vie Hiiteen takaisin mokoma mylly!" + +Mökkiläinen kun itsekin havaitsi, ettei myllyyn tullut mitään, vaikka +hän kuinka sitä pyöritti, läksi viemään sitä Hiiteen takaisin, ja kun +tuli ovenlaskijan tykö, niin sanoi: "En minä tästä myllystä huolikaan, +kerran se jauhoi minulle puurojauhoja, vaan nyt siihen ei tule enää +mitään, jos sitä kuinka pyörittäisi." Ovenlaskija sanoi: "Isäntä käypi +ehkä vihaiseksi, kun sinä niin useasti täällä käyt, mutta jos hän rupeaa +antamaan, niin tiedätkö, mitä pyydät?" -- "En tiedä", vastasi mies. +"Pyydä sinä siltä yhtä pöytäliinaa, niin et kadu kauppaasi", neuvoi +ovenlaskija. Mökkiläinen meni nyt Hiiden isännän puheille, antoi myllyn +takaisin ja pyysi pöytäliinaa sijaan. Hiiden isäntä toi kohta miehelle, +minkä hän oli pyytänyt, ja mökkiläinen läksi pöytäliinansa kanssa pois. +Pois laskiessa kysyi häneltä ovenlaskija: "Tiedätkös, mies, mitä +liinallasi nyt teet?" -- "En", virkkoi toinen. "Kun sinulle tulee +nälkä", neuvoi ovenlaskija, "levitä se liinasi pöydälle, niin siihen +tulee kohta kaikkea, mitä ajattelet." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata +hyvästä neuvostansa ja läksi matkaamaan. Tuli iltasella siihen mökkiin, +jossa viimeinkin yötä oli ollut, ja pyysi yösijaa. Mökin akka taas +vastasi: "Kyllä yötä saat huoneessani olla, mutta ruokaa ei ole antaa, +sillä itsellänikään ei ole suuhun pantavata." Mökkiläinen silloin +levitti liinansa pöydälle, ja siihen tuli ruokaa, mitä vain ajatteli. +Syötyänsä rupesi hän maata, mutta akka varasti yöllä sen Hiidestä tuodun +liinan ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt asiasta mitään, +vaan kun heräsi aamusella, otti hän liinan mukaansa ja läksi matkalle. +Kotiin tultuansa sanoi sitten vaimollensa: "Emme nyt enää tarvitse +nälkää nähdä!" ja levitti liinan pöydälle, mutta ei tullutkaan siihen +mitään. Vaimo sanoi taas: "Mitäs semmoisesta on, vie mokoma liina +Hiiteen takaisin!" + +Aamulla läksi mies kolmannen kerran Hiiteen ja sanoi ovenlaskijalle: "En +minä tästä liinasta huoli, sillä ei tee mitään." Ovenlaskija sanoi: +"Johan sinä käyt täällä joka päivä! Ei se nyt enää taida isäntäni antaa +sinulle mitään, vaan jos antaisi, niin tiedätkö, mitä pyydät?" -- "En +tiedä", vastasi mökkiläinen. Ovenlaskija käski pyytämään yhtä pussia, ja +mökkiläinen meni Hiiden isännän puheille. Vähän ajan päästä palasi hän +sieltä pussi kainalossa ja lähestyi ovenlaskijata. Se kysyi kohta: +"Tiedätkös nyt, mitä pussillasi teet?" -- "En", virkkoi toinen. +Ovenlaskija sanoi: "Kun sinulle tulee tarvis jokin, aukaise vain pussin +suuta ja sano: 'Pois pojat pussista!' niin siitä tulee miehiä pussista, +jotka toimittavat sinulle, mitä ikään tahdot, mutta sinun pitää niille +aina työtä määrätä, muuten repivät ne sinua itseäsi." Mies kiitti +ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi kulkemaan kotiinsa. Tuli taas +pimeä matkalla, niin meni siihen mökkiin taas, jossa kahdesti ennenkin +oli ollut, ja pyysi lupaa yötä ollakseen siinä. Akka vastasi niinkuin +ennenkin, että kyllä hän yösijaa antaa, vaan ruokaa ei ole. Mökkiläinen +pani silloin pojat pussista ruokaa toimittamaan, ja ne toivat kohta +kaikenlaisia herkkuja siihen, niin että oli syödä vielä akallekin. Kun +sitten mökkiläinen yöllä nukkui, otti akka taas pussin ja vaihtoi toisen +sijaan, mutta ei malttanut kauan olla sitä koettamatta, vaan sanoi kohta +niinkuin oli kuullut mökkiläisenkin sanovan: "Pois pojat pussista!" ja +aukaisi samassa säkin suun ilman mitään työtä määräämättä. Siitäkös nyt +oikea meiske nousi; pojat tulivat kaikki pussista ja rupesivat repimään +ja kiusaamaan akkaa. Tuskissansa huusi akka kohti kurkkuansa: "Heretkää +jo pieksämästä! Annan minä vähemmälläkin myllyn ja liinan takaisin." +Tästä jyrinästä heräsi mökkiläinenkin, käski pojat pois pussiin ja sai +akalta myllynsä ja liinansa takaisin. Niine kaluinensa meni hän nyt +kotiinsa ja sanoi vaimollensa: "Katsohan nyt, mitä minä Hiidestä sain!" +Pyöritti myllyänsä, niin siihen tuli jauhoja; levitti liinan pöydälle, +siihen ilmestyi kohta kaikenlaisia herkkuja; aukaisi pussin suuta ja +huusi: "Pois pojat pussista!" niin siitä nousi samassa palvelijoita, +jotka toimittivat kaikki hänen käskynsä. + +Nyt ei akkakaan enää moittinut miestänsä, vaikka kohta ei oikein +ymmärtänyt, mitenkä kaikki oli tapahtunut, mutta oli varsin hyvillänsä +siitä, kun niin helpolle elämälle pääsi, että työttä vaivatta saatiin +kaikkea, mitä ikään mieli teki. Äkisti tuli nyt entisestä köyhästä +mökkiläisestä vallan rikas mies. Mielestänsä oli jo entinen asuntonsa +kovin kehno ja vähäinen; aukaisi siis pussinsa suuta ja sanoi: "Pois +pojat pussista kivikartanoa rakentamaan!" Heti nousivat pojat pussista +ja tarttuivat kiivaasti työhön käsin, niin että mökkiläisellä kivinen +kartano kohta oli valmiina. Kun nyt kaikki näin oli valmistettu, +kirjoitti mökkiläinen kuninkaallensa kirjan, jossa pyysi nöyrimmästi, +että armollinen kuningas tekisi hänelle sen kunnian, että kävisi hänen +uudessa kartanossansa ja olisi siinä hänen kanssansa ruoalla. Kuningas +kun sai mökkiläisen kirjan, suuttui siitä kovasti ja sanoi: "Olenko +hänen nuttuveljensä, että hän sillä tavalla rohkeaa kuningastansa +luoksensa kutsua!" Haetti samassa yhden sotaherroistansa ja käski sen +välttämättömästi mennä miesjoukolla mökkiläistä hävyttömyydestänsä +kurittamaan. Mökkiläinenpä tiesi olla varoillansa, ja kun keksi sotaväen +lähestyvän kartanoansa, aukaisi hän kohta pussinsa suuta ja sanoi: "Pois +pojat pussista tuota kuninkaan sotajoukkoa hävittämään! Päällikkö vain +jättäkää henkiin sanaa viemään kuninkaallensa." Pussista nousi silloin +lukematon joukko sotamiehiä, jotka vähässä aikaa tuhosivat koko +kuninkaan sotaväen, ettei jäänyt muuta kuin päällikkö vain eloon. Sen +myötä kirjoitti mökkiläinen uuden vaatimuksen, että armollinen kuningas +ei pahastuisi hänen rohkeata anomustansa, vaan tulisi hänen kanssansa +ruoalle. + +Kuningas suuttui tästä aina pahemmin ja laittoi toisen joukon vielä +uljaampia sotamiehiä, joiden piti mökkiläistä tylyydestänsä kurittaman. +Mökkiläinenpä ei säikähtänyt tätä; kun näki sotaväen tulevaksi, aukaisi +taas pussiansa ja huusi: "Pois pojat pussista isäntäänne puolustamaan! +Tappakaa koko kuninkaan sotajoukko, paitsi päällikkö jättäkää vain +henkiin saattamaan kuninkaalle sanaa." Siitä ilmestyi kohta mainion +suuri joukko miehiä, jotka pian surmasivat koko kuninkaan sotajoukon, +ettei muuta kuin päällikkö yksinänsä vain jäi eleille. Sen mukaan pani +nyt mökkiläinen kolmannen vielä paremman kirjan, jossa pyysi nöyrimmästi +kuningasta luoksensa ruoalle. Mutta kuningas kun kuuli, että koko +sotajoukkonsa taas oli kaatunut, vihastui mökkiläisen pyynnöstä vielä +kovemmin, keräsi suutuksissansa viimeisetkin sotamiehensä, mitkä hänellä +vielä oli, ja laittoi ne mökkiläistä kukistamaan sanoen: "Olenko +kissanpoika tähkäpäästä kuljetettava, että minun arvoani sillä lailla +pilkataan!" + +Sotamiehet läksivät nyt uppiniskaista mökkiläistä kurittamaan, vaan se +kun keksi heidät, aukaisi taaskin pussin suuta huutaen poikia avuksensa, +ja samassa oli kuninkaan sotaväki taasen tuhona, ettei jäänyt koko +joukosta muuta kuin päällikkö vain henkiin. Sen laittoi mökkiläinen +kuninkaalle takaisin ja pani vielä kerran semmoisen pyynnön kuninkaalle, +että olisi armollinen ja kävisi hänen luonansa ruoalla. Kuningas, jolla +ei enää ollut sotaväkeä, millä olisi mökkiläistä kukistanut, suostui +hiljankin mökkiläisen anomukseen ja läksi hänen kotiinsa. Siellä tuli +mökkiläinen jo kuningasta vastaan ja saattoi hänet kivikartanoonsa. +Nähtyänsä, kuinka kaunis asunto täällä oli, ei kuningas +hämmästyksissänsä tiennyt virkkaa mitään, vaan seurasi ääneti +mökkiläistä, joka vei hänet ruokapöytään ja levittäen siihen liinansa +sanoi: "Mitä ruokaa vain armollinen kuningas tahtonee ja ajatella +osannee, sitä tulkoon nyt tähän pöydälle!" Samassa ilmestyi pöydälle +kaikenlaisia herkkuja ja hyvänmakuisia juomia, joita vain kuningas +paraitse rakasti. Siinä rupesivat nyt yhtenä ruoalle, ja kuningas, josta +ruoat olivat varsin mieluisia, sanoi mökkiläiselle: "Olisinhan ennemmin +tiennyt sinun näin hyvän ruoan pitäväsi, niin en tosin olisi +sotajoukkojani tyhjään hävittänytkään." Syömästä päästyä kiitti kuningas +vielä kerran isäntäänsä hyvin pidännästänsä, ilmoitti hänelle armollisen +suosionsa ja läksi kotiinsa. + +Kuluipa aikaa vähäsen, niin tuli kuninkaalle kova sota, ettei tiennyt, +mitenkä vihollista vastustaa, ja oli siis hyvin hädissänsä. Juohtuipa +viimein mieleensä, kuinka jalosti mökkiläinen oli häntä vastaan pitänyt +puoltansa, ja kutsui siis tässä ahdingossansa sitä avuksensa. +Mökkiläinen kuuli kuninkaansa käskyä ja tuli kohta pusseinensa +sotatantereelle. Siellä oli tappelu kiihkeimmällänsä. Viholliset, joita +oli suuri summaton joukko, ahdistivat kuninkaan väkeä kovasti ja +mielivät sen miesjoukolla piirittää, mutta silloin tuli mökkiläinenkin +kuninkaalle avuksi, ja se kun vain aukaisi pussiansa ja huusi: "Pois +pojat pussista vihollisia tappamaan!" niin samassa hävisivät kaikki +vihamiehet niinkuin tuulen pyyhkäyksellä, ettei niitä sen kovemmin nähty +ei kuultu. Kuningas, joka jo oli pelännyt koko sotajoukkoinensa +joutuvansa hukkaan, ihastui nyt tästä äkistä avusta suuresti, ja +mökkiläinen sai siitä hyvästä kartanonsa verottomaksi. -- Sen pituinen +se. + + +JÄLKIMAINE + +Pihtiputaalta Pohjois-Hämeestä on kirjoiteltu pieni tarinainen, joka +luonnoltansa on pian yhdenlaatuinen kuin edellisen tarinan alkupuoli. +Tätä tarinankatkelmaa, jota varmaan on jostakusta ehyemmästä sadusta +lohkaistu, kerrotaan seuraavalla tavalla. + +Köyhä mies meni rikkaalta naapuriltansa pyytämään joulupaistia, mutta +rikas ei tahtonut antaa eikä luvata. Köyhä rukoili yhä ja sanoi: "Anna +edes se, mikä tänä yönä aittasi katosta putoaa!" Toinen kyllä tiesi +sianjalkoja olevan aittansa katossa riipuksissa, vaan ei luullut sieltä +putoavan mitään, kun ne vartaissa olivat, ja lupasi hiljankin köyhälle +sen, mikä vain sieltä putoaisi. + +Köyhäpä kävi yöllä rikkaan isännän aitalla ja pudotti sieltä sianjalan +katosta lattialle. Aamusella meni sitten isännän puheelle ja kärtti +siltä aitan katosta pudonnutta sianjalkaa, kuten eilen luvannut oli. +Toinen kyllä empi, ettei muka antaaksensa vielä silläkään, mutta +tuskastui viimein köyhän alituiseen kärttämiseen ja viskasi sille +hiljankin siansäären aittansa ovelta sanoen: "Tuoss' on, he! Juokse nyt +sen kanssa Hiiteen!" Köyhä mies teki kuten käsketty oli, sieppasi +siansäären kainaloonsa, vei sen kohta Hiiteen ja vaihetti sillä siellä +semmoisen myllyn, jolla kävi jauhaa mitä tahtonsa: ruokaa, rahaa ja mitä +ikään ihminen tarvitsee. Kotiin tultuansa jauhatti mies kohta +myllyllänsä kaikenlaisia tarpeita ja talon varoja, josta tuli niin +rikkaaksi, että kuului ympäri seutuja tavaransa paljous. Saipa rikas +isäntäkin kuulla, kuinka köyhä naapurinsa äkkiä oli suuresti tavaroilta +hyötynyt, ja tuli häneltä kysymään: "Mitenkä sinä yht'äkkiä nyt olet +rikastunut, ja olit ennen niin köyhä?" Toinen selvitti: "Se siansääri, +jonka aittasi ovelta viskasit käskien viedä Hiiteen, se minut +rikastutti." Samassa puhui hän myös, minkälaisen myllyn Hiidestä oli +saanut, joka jauhoi hänelle kaikkea, mitä vain tarvittiin. + +Rikas isäntä alkoi nyt rukoilla naapuriansa ja sanoi: "Annapa minulle +tuo myllysi vähäksi aikaa lainaksi, niin saan minäkin koetella, +mimmoinen tuo on." Toinen antoi, mutta ei neuvonut, mitenkä sitä +seisotetaan; sitä seisottaessa piti sanoman ikäänkuin hevoselle: "Ptru, +ptru!" Rikas isäntä kuljetti myllyn kotiinsa, ja kun teki mielensä sitä +paikalla koettaa, niin vei sen saunaansa ilman muun perheen tietämättä. +Työväki sattui juuri olemaan riihtä puimassa, niin käski myllyn +jauhamaan puuroa riihiväelle eineeksi. Mitäs tästä? Mylly kun sai kerran +jauhamaan, niin jauhoi koko saunan täyteen, että puuro joka reiästä +kursui ulos, eikä seisahtunut millään tavalla. Viimein suuttui jo isäntä +myllyyn, kantoi sen pellollensa ja kiljaisi vihassansa: "Jauha tuolla +hongikoita, kallioita, muudan kapine!" Sepä totteli jauhattajansa sanaa +ja jauhoi kohta rikkaan talon pellot hongikoita, kallioita täyteen, +ettei kohta ollut muuta kuin raunioita ja sakeata metsää siinä, missä +isännällä ennen viljamaata oli ollut. Viimein täytyi isännän kutsua +naapuriansa ottamaan myllynsä pois. Se hakikin myllynsä kotiin, piti sen +aina tallella ja pysyi kaiken aikansa rikkaana, ettei tarvinnut tehdä +työtä muuta kuin huviksensa. Mutta naapurinsa, entinen rikas isäntä, +jolla ei enää ollut peltoa missään, köyhtyi siihen paikkaan ja hävisi +häviämistänsä yhä. -- Sen pituinen se. + + + + + + +EERO SALMELAISEN HUOMAUTUKSIA JA SELITYKSIÄ + + + + +I OSA + + +SEPPO ILMARISEN KOSINTA + +Aunukselta saatu. + +_Selityksiä_: 1, Hiihtoin = Hittoin, Hiiden? 2, kyly = sauna. 3, kaatiot += housut. 4, ku = kuka. 5, mi = mikä. 6, uksessa = ovessa. 7, äsken = +sitte vasta. 8, lainasi = nielasi. 9, laati = laittoi, teki. 10, loukon += kolon, rei'än. 11, laatiutui = syntyi, ilmestyi, tuli. 12, kajavaksi = +kiekiksi, kalalokiksi, tiiraksi. 13, vastasi = otti vastaan. + + +LIPPO JA TAPIO + +Ilomantsista. + +_Selityksiä_: 1, olkahasen = suksen pohjassa olevaan juovaan. 2, +pälkähäsen = jal'an siaan. 3, vekaran = oksan haarukan. 4, satutti = +asetti. 5, kajostui = kirkastui, selvesi. + + +METSÄN POIKA + +Yhdenlaatuisia vieraskansasia tarinoita on tietääksemme: + +_Saksalaisilla_: 1. Katso: Deutsche Märchen und Sagen. Gesammelt und mit +Anmerkungen herausgegeben von Johann Wilhelm Wolff. Leipzig 1845 N:o 11, +sivut 93-105, "Der kühne Sergeant." -- 2. Katso: Kinder- und +Hausmärchen. Gesammelt durch die Brüder Grimm. Göttingen 1850. 2 Band. +sivut 33-38. N:o 91: "Dat Erdmänneken." + +_Puolalaisilla_: Katso: Polnische Volkssagen und Märchen. Aus dem +Polnischen des K.W. Woycicki von Friedrich H. Levestam. Berlin 1839, +Dritter Buch, N:o 6, sivut 119-123, "Die drei Brüder." + + +MIKKO METSOLAINEN + +Ilomantsista. + +_Selityksiä_: 1, sota-väkeä = sotamiestä. 2, sättänä = täkynä, syöttinä. +3, remeliksi = hihnoiksi, nauhoiksi. 4, mittyinen = millinen, +minkäläinen. + + +MIKKO MIEHELÄINEN + +Aunukselta. + +_Aunukselta_: 1, pakosi = sälöeli, läksi. 2, ääreen = poikkeen, pois. 3, +metsän eläjät = metsän väki. 4, riehkimään = ruhtomaan, pieksämään. 6, +pilkkoo = särkee, ruhtoo. 6, nuo ai'at, nämä päivät = hyvän aikaa. 7, +mittyinen = mimmoinen, millinen. 8, salkku = laukku, kesseli. 9, talusi += johdatti. 10, tanhuen = kujan. 11, mahoja = maho-lehmiä. 12, kirjuu = +huutaa. 13, eloksistansa = tavaroistansa. 14, melun = metelin. 15, +kukali minä, sikäli tekin = jossa minä, siellä tekin. + + +HIIDEN LAIVA + +Kiihtelysvaaralta Karjalasta. + + +TUHKAMO + +Sodankylästä Pohjanmaalta. + +_Ruotsalaisilla_: Katso Svenska Folk-Sagor och Äfventyr. Efter muntlig +öfverlemning samlade och utgifna af Gunnar Olof Hyltén-Cavallius och +George Stephens, 1:sta Del. Stockholm 1844, N:o 8, ss. 139-150. -- "Det +sköna Slottet östan om Solen och nordan om Jorden." + +_Tanskalaisilla_: Katso Udvalgte Eventyr og Fortaellinger, En Laesebog +for Folket og for den barnlige Verden ved C. Molbech. Kjöbenhavn 1895, +N:o 49, sivut 264-270, "Den nedtraadte Ager." Et jydsk Eventyr. Muntlig +fortalt. + +_Saksalaisilla_: Katso Deutsche Märchen und Sagen. Gesammelt und +herausgegeben von Johann Wilhelm Wolff. Leipzig 1845, sivut 1-6, N:o 1, +"Das goldene Schloss." -- 2. Katso Grimm, Kinder und Hausmärchen, Th. +II, N:o 93, ss. 47-54, "Die Rabe." -- 3. Katso mainittua kirjaa, N:o 92, +ss. 39-46, "Der König vom goldenen Berg." -- 4. Katso samaa kirjaa, Th. +II, N:o 193, ss. 501-513, "Der Tromler." + +_Slavonialaisilla_: Katso Kletke, Märchensaal aller Völker. Berlin 1845, +Zweiter Band, ss. 41-53. "Die Hexe Corva und ihre Knechte." + +_Mongolialaisilla_: Katso Kletke, Märchensaal aller Völker. Berlin 1845, +Dritter Band, ss. 19-23. "Die Krokodillfrösche." + +_Arapialaisilla_: 1. Katso Weil, Tausend und eine Nacht. Zum erstenmale +aus dem Arabischen Urtext. Stuttgart 1838, Bd. I, ss. 783-880. +"Geschichte des Prinzen Kamaralsamen und der Prinzessin Bedur." -- 2. +Katso saman kirjan sivuja 572-582. "Geschichte des trägen Abu Muhammed." + +_Intialaisilla_: -- Tähän vivahtava tarina löytyy T:ri H. Brockhaus'in +Saksan kieleen kääntämässä satu-kokoelmassa: Die Märchensamlung des +Somadewa Bhatta aus Kaschmir. Leipzig 1843, Th. II. sivut 7-34. +"Geschichte des Vidushaka." Katso samaa kirjaa Th. II, sivua 118 ja +sen-jälellisiä "Geschichte des Saktiwega, Königs der Bidyadharas." + +_Oudompia sanoja_: 1, puustit = temput, esteet. 2, tästä vuomasta = +tältä lahdelta. 3, kuovat = syylingät. 4, sonnia = härkää. 5, noutamaan += hakemaan. 6, kasoit = kasvoit. + + +KOLMET VELJEKSET + +Yhtäpitäväisiä, tähän verrattavia tarinoita on tietääksemme: + +_Unkarilaisilla_: Katso Ungarische Sagen und Märchen. Aus der +Erdélyischen samlung übersetzt von G. Stier. Berlin 1850, N:o 14, ss. +91-95, "Aschenbrödel" ("Hamupipöke"). + +_Puolalaisilla_: Katso Polnische Volkssagen und Märchen. Aus dem +Polnischen des K.W. Woycicki von Friedrich Heinrich Levestam. Berlin +1839 N:o 5, ss. 115-119 ja sivua 156 "Der Glasberg." + +_Saksalaisilla_: 1. Katso Deutsches Märchenbuch. Herausgegeben von +Ludvig Bechstein. Leipzig 1855, ss. 65-67, "Hirsedieb." -- 2. Katso +Sagen, Märchen und Gebräuche aus Sachsen und Thüringen. Gesammelt von +Emil Sommer. 1:s Heft, Halle 1846, ss. 96, 177, "Der dumme Wirrschopf." + +_Ruotsalaisilla_: Katso Svenska Folk-Sagor och Äfventyr. Samlade och +utgifna af Gunnar Olof Hyltén-Cavallius och George Stephens I D. 2 +häftet, Stockholm 1849, N:o 20, sivusta 394-401 ja sivuja 403-404, +"Prinsessan uppå Glasberget." + +_Turjalaisilla_: Katso Asbjörnsen og Moe, Norske Folke-eventyr, +Deel II, ss. 80-91. "Jomfruen paa Glasbjerget." + + +TUHKIMO + +Suistamolta Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, nurmelle = niitylle. 2, satohun (venäjän +sanasta садь) = puu-tarhaan. 3, viestiä (ven. высть) = sanaa, +tietoa. + + +TYTÄR KOLMANNESSA LINNAN KERROKSESSA + +Kiihtelysvaaralta Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, raatanut = tehnyt. 2, raatonsa = työnsä. 3, +vesi-hevoinen = huonoin hevoinen talossa, jolla vedellä käytiin. 4, +töykkeni = jäykistyi, vaipui. + + +TUHKIMUS-TÄHKIMYS KIUKAAN PERÄSSÄ + +Yhden-laatuisia, tähän verrattavia tarinoita on tietääksemme seuraavilla +kansoilla: + +_Unkarilaisilla_: Vertaele Ungarische Sagen und Märchen. Aus der +Erdélyischen Samlung übersetzt von G. Stier. Berlin, 1850, N:o 5 ss. +41-45, "Die drei Königstöhter." + +_Puolalaisilla_: Vertaele Polnische Volksaagen und Märchen. Aus dem +Polnischen des K.W. Woycicki von F.H. Lewestam. Berlin, 1839. Drittes +Buch, N:o 7, sivut 123-127, "Die Eiche und der Schaafpelz." + +_Ruotsalaisilla_: Vertaele Svenska Folk-Sagor och Äfventyr, samlade och +utgifna af G.O. Hyltén-Cavallius och G. Stephens, I D. 2 h. Stockholm +1849, -- N:o 21, sivusta 405-420, ja sivuja 420-428, "Den lilla +Guld-Skon." + +_Ranskalaisilla_: Katso Märchensaal aller Völker für Jung und Alt von +Dr. H. Kletke. Berlin 1845, Erster B. siv. 149-163, "Finette +Aschenbrödel." + +_Saksalaisilla_: 1. Katso Deutsche Volks-Märchen. Bearbeitet von +Franz Hoffmann. Dresden 1846, siv. 73-85, "Aschenbrödel." -- 2. +Katso Kinder- und Hausmärchen gesammelt durch die Brüder Grimm. +Göttingen, 1850, Erster Band, N:o 21, siv. 136-145, "Aschenputtel." + + +IHMEELLINEN KOIVU + +Venäjän Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, huotrahani = tuppeeni. 2, kes'itse = keskite. 3, +katraasta = karjasta, laumasta. 4, sialtane = asettane paikallensa. 5, +kamanan = oven pielen. 6, ollee = lienee. 7, kaikenjytyistä = +kaikenlaista. 8, lomotti = hajotti. 9, ativoina = anoppina. 10, +huommenuksella = huommenna. 11, kedut = nah'at. + +_Jälkimaine_: Leski-akasta on useimmissa Karjalan-puoleisissa tarinoissa +paljon puhetta. Luultavasti tarkoitetaan sillä nimellä jota-kuta +tietäjä-akkaa, jolta nuori väki kävi neuvoja kysymässä. -- Jos hyvinkin +sillä nimellä välistä kuitenkin sanottanee leski kuningatartakin, emme +voi tarkkaan päättää; se vaan, että aina kuvaellaan Leski-akkaa viisaana +tiedonantajana, milloin vaan puheeksi tulee. + + +KUMMALLINEN TAMMI + +Venäjän Karjalasta. + + +KOLMET SISARUKSET + +Hämeestä. + + +MERESTÄ-NOUSIJA-NEITO + +Venäjän Karjalasta. + +Yhden-tapaisia, tähän verrattavia tarinoita on muillakin kansoilla, +niinkun _Unkarilaisilla_: Katso Magyarische Sagen und Märchen von Johann +Grafen Mailath. Stuttgart und Tübingen 1837, ss. 209-213, "Die Gaben." + +_Böhmialaisilla_: Katso Gerle, Volksmärchen der Böhmen. Prag 1819, Th. +II, N:o 5, "Die goldene Ente." + +_Turjalaisilla_: Katso Asbjörnsen og Jörgen Moe, Norske Folke-eventyr. +Christiania 1852, N:o 57, ss. 347-354, "Buskebruden." + +_Ruotsalaisilla_: Katso Hyltén-Cavallius och Stephens, Svenska +Folk-Sagor och Äfventyr, I del., ss. 107-138, N:o 7, "Prinsessan som gick +upp ur hafvet." + +_Saksalaisilla_: 1. Katso Deutsche Märchen und Sagen. Gesammelt und +herausgegeben von Johann Wilhelm Wolff. Leipzig 1845, sivut 83-87, N:o +19, "Die beiden Bräute." 2. -- Katso Kinder- und Hausmärchen von den +Brüdern Grimm, Göttingen 1850, II Band, ss. 275-280, N:o 135, "Die +weisse und die schwarze Braut." -- 3. Katso samaa kirjaa I Band ss. +64-72, N:o 11, "Brüderchen und Schwesterchen;" ja I Band, ss. 79-86, N:o +13 "Die drei männlein im Walde." + +_Ranskalaisilla_: Katso Kletke, Märchensaal aller Völker, Berlin 1845, I +Band, sivut 167-179, "Rosette." + +_Selityksiä_: 1. kuosalin = rukin. 2. jaksa = riisu. 3. paikan = huivin. +4. uksi = ovi. 5. pieluksiin = pään alaisiin. 6. kaatiot = housut, +puksut. 7. kaarneeksi = korpiksi. 8. kuita = joita. + +_Jälkimaine_: Yhtä-pitäväinen, vaikka vaellinaisempi toisinto on +tunnettu pohjois-Hämeessä, se vaan että Syöjätärtä siinä sanotaan +Pahaseksi eli Pahasen vaimoksi. + + +NAISEN YHDEKSÄN POIKAA + +Yhtäläinen, tähän verrattava tarina on tietääksemme _Italialaisillakin_. +Katso Märchensaal aller Völker von D:r H. Kletke. Erster Band, Berlin +1845, N:o 27, ss. 139-148, "Die drei Königskinder." + + +VELJIENSÄ ETSIJÄT JA JOUTSENINA LENTÄJÄT + +Venäjän Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, äpärettä = poikaa. 2, ollee = lienee. 3, paikka = +huivi. 4, säälitsä = nenä-liina. 5, huonukset = huoneet. 6, kaimaavat = +seuraavat. 7, kävelee-ryötää = kävellä ryötää. 8, sepäämään = halaamaan, +likistämään. 9, kiekki = lokki, tiira. 10, kolven = männyn, petäjän. 11, +puisen = korvon. 12, kate = kansi. 13, riehtilä = paistin-pannu. 14, +kedut = nah'at, kuoret. + + +SAARESSA ELÄJÄT + +Jaakkimalta. + + +TYNNYRISSÄ KASVANUT POIKA + +Jaakkimalta. + + +KÄSITÖN NEITI + +Kuta kuinkin yhtäpitäväinen tarina on _Saksalaisilla_. 1, Katso Grimm, +Kinder- und Hausmärchen, erster Band, Göttingen 1850, N:o 31, sivut +187-194, "Das Mädchen ohne Hände." 2, Samanen tarina Tanskan kielellä +kerrottuna C. Molbech'in satu-kokoelmassa: Udvalgte Eventyr og +Fortaellinger, en Laesebog for Folket og for den barnlige Verden, +Kjøbenhavn 1843, N:o 48, sivut 258-264, "Pigen uden Haender." + + +NEITONEN KUNINKAAN SADUSSA + +Vuokkiniemeltä. + +_Selityksiä_: 1, emännöidä = emännän tointa tehdä. 2, muroittelee = +särkee. 3, ropehen = vasun, kopsan. 4, satu (venäl. садь) = puutarha. +5, siimekseen = varjoon. 6, ketuja = kuoria. 7, kyntymäisillänsä = +poikkinaisilla käsillänsä. 8, mitöin = mitä vajaalla minkä puutteessa. +9, kynkillänsä = käsi-tyngillänsä. 10, vaalit = kaadat toisesta toiseen. +11, asussa = pu'ussa. 12, reunaan = viereen. 13, upeiden = oriiden, +hevoisten. + + +NEITONEN HERNEMAASSA + +Lieksalta Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, raataa = tekee. 2, puhkoi = puhkasi. 3, pakoten = +kerjäten. 4, aikautui = sattui tulemaan, joutui. 5, ollee = lienee. 6, +pakkoaa = kerjää. + + +VELJIENSÄ-ETSIJÄ-TYTTÖ + +Ilomantsista. + +Joksensakin yhtäpitäväinen tarina on _Saksalaisilla_. 1. Katso Grimm, +Kinder und Hausmärchen, erster Band, Göttingen 1850, N:o 9, sivut 54-60, +"Die zwölf Brüder." -- 2. Samainen tarina Tanskan kielellä kerrottuna C. +Molbech'in satu-kokoelmassa: Udvalgte Eventyr og Fortaellinger, en +Laesebog for Folket og for den barnlige Verden, Kjøbenhavn 1843, N:o 60, +sivut 346-351, "De tolv Brödre." + +_Selityksiä_: 1, täytyi = yltyi. 2, maanittelee = viettelee, pettelee. +3, vihasniekka = vihamies. 4, himoitti minua = teki mieleni. 5, kaimasi += seurasi. 6, haljakka = vaippa. + + +PAKENIJAT + +Yhtäläisiä tämänsuhteisia tarinoita on muillakin kansoilla, josko +ulkonä'yltä hiukan tässä kerrotusta eroavatkin. Niin on tietääksemme +yhdentapaisia kertomuksia: + +_Virolaisilla_. Katso Verhandlungen der gelehrten Estnischen +Gesellschaft zu Dorpat, zweiter Band, drittes Heft, sivuja 76-93 "Der +dankbare Furstensohn," mitgetheilt von D:r Fr. Kreuz. + +_Unkarilaisilla_. 1. Katso Stier, Ungarische Märchen und Sagen, Berlin +1850, N:o 4, sivuja 28-34, "Das kleine Zauberpferd." 2. Katso Kletke, +Märchensaal aller Völker, zweiter Band, sivuja 31-36, "Die gläserne +Hacke." + +_Puolalaisilla_. Katso Polnische Volkssagen und Märchen. Aus dem +Polnischen des K.W. Woycicki von Fr. Lewestam, Berlin 1839, sivuja +135-137, "Die Flucht." + +_Venäläisillä_. Katso Kletke, Märchensaal aller Völker, Berlin 1845, Bd. +II, sivuja 71-79, "Kojata." + +_Ranskalaisilla_. Katso Kletke, Märchensaal aller Völker, Berlin 1845 +Bd. I, sivuja 301-317, "Der Orangenbaum und die Biene." + +_Irlantilaisilla_. Katso Carleton, Traits and stories of the Irish +peasantry. Dublin 1836; I, 53, "The three tasks." + +_Saksalaisilla_. 1. Katso Grimm, Kinder und Hausmärchen, Th. I, N:o 51, +sivuja 296-299, "Fundevogel." 2. Samaa kirjaa, Th. I, N:o 56, sivuja +330-334, "Der Liebste Roland." 3. Katso samaa kirjaa, Th. II, N:o 113, +sivuja 158-168, "De beiden Küniges-kinner." + +_Turjalaisilla_. 1. Katso Norske Folkeeventyr samlede og fortalte af +P. Chr. Asbjörnsen og Jörgen Moe. Anden förögede Udgave. Christiania 1852, +N:o 14, ss. 66-76, "Enkesönnen." 2. Katso saman kirjan N:o 46, sivuja +278-296, "Mestermö." + +_Ruotsalaisilla_. 1. Katso Hyltén-Cavallius och Stephens, Svenska +Folk-Sagor och Äfventyr, I del, Stockholm 1844, N:o 14, sivuja 213-251, +"Hafs-Frun." 2. Katso Samlade smärre Berättelser och Utkast af S.F. +Ridderstad, III del. Linköping 1849, sivuja 184-189, "Agnete lille Dei." +3. Katso samaa kirjaa siv. 195-199, "Drängen och Prinsessan." + +_Tanskalaisilla_. Katso Vinter, Danske Folkeeventyr. Förste Samling. +Kjøbenhavn 1823, ss. 31-35, "Prindsen och Havmanden." + + +VETEHISELLE LUVATUT LAPSET + +Paanajärveltä. + +_Selityksiä_: 1, ollee = lienee. 2, vasan = vasikan. 3, ollette = +lienette. 4, pielus = pään-alus. 5, mönni = kontio, karhu. 6, vuotahan = +odotahan. 7, huonukset = pienoset huoneet. 8, läsimään = sairastamaan, +posimaan. 9, kaarne = korppi. 10, kaatioista = housuista, puksuista. 11, +pieluksiin = pään-alaisiin. 12, puuskilla = tykillä. + + +HÄRÄN KORVISTA SYNTYNEET KOIRAT + +Vuokkiniemeltä. + +_Selityksiä_: 1, huonukset = huoneet. 2, karsinaan = sillan alle +kuoppaan. 3, luotiihe = ruvettiin, al'ettiin. 4, lounaakseni = +murkinakseni, päivällisekseni. 5, ruttoon = väleen, pi'an, sukkelaan. + + +ORIKSI MUUTETTU POIKA + +Savosta. + + +AVAIMETON VAKKA + +Karjalasta. + + +VUORESTA PELASTUS + +Yhdenlaatuinen tarina on _Turjalaisilla_: Katso Asbjörnsen og Moe, +Norske Folkeeventyr, anden Udgave, Cristiania 1852, N:o 3, siv. 8-20, +"Fugl Dam." + + +IHMEELLINEN SAUVA + +Liperistä. + + +IHMEELLINEN PILLI + +Satakunnasta. + + +HIIDEN LAHJAT + +Yhtäläisiä, tämänsuhteisia tarinoita on muillakin kansoilla, kuten on +tiettävästi: + +_Turjalaisilla_: -- Katso Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, anden +förögede Udgave, Christiania 1852, N:o 37, sivuja 222-234, +"Grimsborken." + +_Ruotsalaisilla_: -- Katso Hyltén-Cavallius och Stephens, Svenska +Folk-Sagor och Äfventyr I:sta delen 1:sta häftet, Stockholm 1844, N:o 3, +C, "Guldhästen, Månlyktan och Jungfrun i Trollburen," sivut 37-44 ja +458-459. + +_Saksalaisilla_: -- Katso Grimm, Kinder und Hausmärchen, Göttingen 1850, +zweiter Band, N:o 107, sivuja 119-133, "Die beiden Wanderer." + +_Ranskalaisilla_: 1. Katso Contes des Fées, par M:me D'Aulnoy, Paris +1697, sivuja 78-98, "La Belle aux Cheveux d'or." 2. Samainen tarina on +Saksan kielellä kerrottuna kirjassa: Märchensaal aller Völker für Jung +und Alt von D:r H. Kletke. Berlin 1845, erster Band, sivuilla 344-354, +"Schönchen Goldhaar." + + +PAHOLAISEN ANTAMAT SOITTONEUVOT + +Liperistä. + + +KULTAORI, KULTAVASTA, NUOTTA JA PILLI + +Kiihtelysvaaralta. + + + + +II OSA + + +TOVERUKSET + +Tähän vivahtavia tarinoita tavataan useammalla vieraallakin kansalla. +Kuitenkin on tässä kerrottu Suomalainen tarina, jommoisena se +"Leppäpölkky"-nimisessä kertomuksessa näytäkse, ehyempi ja täydellisempi +kutakin alempana viitatuissa satukokoelmissa luettavaa kertomusta, jotka +paremmin soveltuvat meidän tarinamme muihin toisinnoihin, erittäinkin +viimeisihin. Semmoisia tähän verrattavia kertomuksia on tietääksemme +seuraavilla ulkomaan kansoilla: + +_Rutjalaisilla_: Katso Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, anden +förögede Udgave, Christiania 1852, N:o 24, sivuja 122-139, "Lillekort." + +_Tanskalaisilla_: Katso: K. Müllenhoff, Sagen, Märchen und Lieder der +Herzogenthümer Schleswig-Holstein und Lauenburg, Kiel 1845, sivua 453 ja +sen jälellisiä, kertomusta "Rinroth," jossa niinkun Suomalaisessakin +tarinassa puhutaan silmästä, joka oli useammalle yhteinen. + +_Ruotsalaisilla_: Katso Hyltén-Cavallius och Stephens, Svenska Folksagor +och Äfventyr, I delen, Stockholm 1844, N:o 5, sivuja 57-95, kertomusta +"De begge Fosterbröderne;" ja N:o 4, sivuja 45-57, kertomusta +"Haltftrollet eller de Tre Svärden." + +_Saksalaisilla_: 1. Katso: Ludwig Bechstein, Deutsches Märchenbuch, +Leipzig 1846, sivuja 132-135, "Der Hasenhüter," nach mündlicher +Ueberlieferung aus Franken. 2. Katso: Kinder- und Hausmärchen, gesammelt +durch die Brüder Grimm, sechste vermehrte und verbesserte Auflage, +Göttingen 1850, N:o 71, sivuja 433-439, "Sechse kommen durch die ganze +Welt." -- 3. Katso: samaa kirjaa 2 Band, N:o 134, sivuja 266-274, "Die +sechs Diener." -- 4. Katso: Molbech, Udvalgte Eventyr og Fortaellinger, +sivuja 310-317, kertomusta "De sex Tienere." + +_Italialaisilla_: 1. Katso: Märchensaal aller Völker für Jung und Alt, +von D:r H. Kletke, jossa löytyy Italialaisesta Il Pentamerone-nimisestä +kirjasta Saksan kieleen käännetty tarina, nimeltä "Der Dummling." -- 2. +Katso: samaa kirjaa, sivuja 18-22, kertomusta "Der Floh." + +_Ranskalaisilla_: Katso, Contes des fées par Mdme d'Aulnoy, kertomusta +"Belle-Belle ou le chevalier fortuné." + +_Arapialaisilla_: 1. Katso: Kletke, Märchensaal aller Völker, dritter +Band, Berlin 1845, sivuja 58-82, kertomusta "Heldenthaten und Tod des +Hauptmanns Bergspalter und seiner tapfern Genossen," aus der von Chavis +und Gazott gegebenen Fortsetzung der Tausend und Eine Nacht übersetzt. +-- 2. Katso: Tausend und Eine Nacht, von Habicht, Breslau 1827, +"Geschichte des Prinzen Achmed und der Fée Pari-Banu." + +_Persialaisilla_: Katso: "Das Heldenbuch von Iran," aus dem Schach Nameh +des Firdussi von Görres, Berlin 1820, sivuja 246-260, "Die Sage von +Lohrasp." + + +LEPPÄPÖLKKY ELI SININEN RISTI + +Vuokkiniemeltä. + +_Selityksiä_: 1, saarnan = tarinan; saarnan sanoa = tarinassa sanoa. 2, +piirut = pidot. 3, tuon pitkää, taan lyhyttä = hyvän matkaa, monta +aikaa. 4, vahostua = val'eta. 5, aivon = aikaseen. 6, verestyisi = +tapahtuisi. 7, kisalsi = kiskaisi, sivalsi. 8, lekahti = äkkiä liikahti, +kuohahti. 9, raatoa ei koko = koko raatoa ei. 10, jykeitä = raskaita. +11, näkeeksi = näytiksi. 12, pälkähästä = ahdingosta, hädästä. 13, +pöksä-raitat = huoneen pöksät, huonot hökkelit. 14, pa'istahan = +haastellahan. 15, portimoksi = kärpäksi. 16, siat = tilat, vuoteet. 17, +mu'assa = keralla, kansa. 18, tanhuaan = talliin. 19, romeutui = +hätäytyi. 20, milma = minua. 21, kuita = joita. 22, veroksi = atriaksi. +23, kylyä = saunaa. 24, äiän = paljon. 25, salkkunsa = laukkunsa, +konttinsa. 26, vajojen = suojien, aittojen. 27, hipiä = iho. 28, elosta += tavaraa, hyvyyttä. 29, taatto = isä. 30, emo = äiti. 31, sepäeli = +syleili. 32, kalmistolla = kirkon pihalla, hautuusmaalla. 33, vahanen = +vaahtinen. + + +MAAN, MEREN KULKIJA LAIVA + +Ilomantsista. + +_Selityksiä_: 1, voimaisuutta = voimaa, kykyä. 2, sillensä = +semmoiseksi, kesken. 3, veron = atrian. 4, välehen = pian. 5, taivalta = +matkaa. 6, tanhuasta = tallista. 7, synnyttelekse = ilmaisekse, +tapahtuu. 8, äsken = vasta. 9, äiän = paljon. 10, typi = tuiki, ihan. +11, loittoa = pitkältä, etäältä, kaukaa. + + +KAIKKIA MATKALLA TARVITAAN + +Ilmeeltä. + + +LAIVANTEKIJÄT + +Satakunnasta. + + +KETTU KOSIOMIEHENÄ + +Yhdenlaatuisia kertomuksia, joita käypi tähän Suomalaiseen tarinaan +vertaaminen, on tietääksemme seuraavilla ulkomaan kansoilla: + +_Turjalaisilla_: Katso: Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, Anden +Udgave, Christiania 1852, N:o 28, sivuja 157-163, kertomusta +"Herrepeer." + +_Ruotsalaisilla_: Katso: Hyltén-Cavallius och Stephens, Svenska +Folksagor och Äfventyr, I delen, Stockholm 1844, sivuja 179-194, "Slottet +som stod på Guldstolpar." + +_Saksalaisilla_: Pienosessa lentokirjassa, nimeltä "Vier schöne +Märchen," painettu Leipzigissä, löytyy kutakuinkin yhtäpitäväinen tarina +sivuilla 9-20 "Meister Murner oder der gestiefelte Kater;" kuitenkaan +emme voi päättää, jos hyvinkin lienee koko tarina muista kielistä +kääntämä ja siis alkuaan Saksalaisille vieras, koska ei muissa +satukokoelmissa tavata mitään yhdentapaista Saksankielistä tarinaa. + +_Ranskalaisilla_: Katso: Contes des fées par Charles Perrault, sivuja +33-39, kertomusta "Le maitre chat ou le chat bottée." + +_Italialaisilla_: Katso: Kletke, Märchensaal aller Völker, I Band, +Berlin 1845, sivuja 45-48, kertomusta "Gagliuso." + +_Arapialaisilla_: Katso: Tausend und eine Nacht, kertomusta "Abu +Muhammed Alkeslan." + + +MADON LINNA + +Venäjän Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, miettien (ven. смытить) = ajatellen, arvellen. +2, pohatat (ven. богачь) = rikkaat. 3, pukeutua = vaatteutua. 4, +rahvasta = väkeä, kansaa. 5, piiruja = pitoja. 6, hälvetä = hajota. 7, +taipaleelle = matkalle. 8, kaimaamaan = saattamaan. 9, haljakassa = +takissa, nutussa. 10, huutehessa = kuurassa. 11, ilman = muuten. 12, +tuho = loppu, kuolema, surma. 13, mointa = moista, semmoista. 14, +kohlistaa = sortaa, hävittää. 15, neuvon = kunnon. 16, puuttui = sattui. +17, taivaltamaan = matkustamaan. 18, anasti = omisti. 19, huonehukset = +huoneet. 20, kupeutui = kävi kallelleen (arvellessa), kallistui. 21, +käkeää = aikoo, valmistakse. 22, mitäkä = mihin määrään, mikäli. 23, +sikälikään = siihenkään määrään, senkään verta. 24, koiran päät = koiran +tapaiset. 25, vasoja = vasikoita. 26, elos = elanto. + + +KEHNON KOTI + +Suomen Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, elos, elokset = hyvyys, varat. 2, sen siitänsä = tuon +tuostansa, ollenkaan, ensinkään. 3, lopekse = loppuvat. 4, pakkoamaan = +kerjäämään. 5, vetää juntturoipi = vetää väkisellä, vastakynteen. 6, +äkkinäinen = outo, vieras, tuntematoin. 7, äiänkös = paljonkos. 8, +empimättä = epäilemättä, arvelematta. 9, nurkua = nurista, valittaa. 10, +ketut = nahat. 11, hukaksi = sudeksi. 12, ketuille = revoille. 13, +aprikoitsemmehan = arvelemmehan, tuumaitsemme. 14, pätevämmät = +sopivammat, kelvollisemmat. 15, minuiset = minulle sopivat, soveliaat. +16, laadi = te'e. 17, taivaltaa = matkustaa, kulkee. 18, tuohukset = +palavia tuohikääryjä. + + +EI-NIIN-MITÄ + +Suomen Karjalasta. + +Vertaele I osan 5:ttä tarinaa "Tuhkamo," jonka alkupuoli käypi joksensa +samaan laatuun kuin tämänkin. Lopulla juoksee tarinat eri latuansa +kumpikin, kuitenkin ovat toiselleen sukua, niinkuin sisällinen +rakennuksensa todistaapi. -- Ilman on tähän vivahtavia kertomuksia +muillakin vierailla kansoilla, josko ulko-asunsa olisikin erimuotoinen. +Senlaatuisia kertomuksia on tiettävästi: + +_Saksalaisilla_: Katso: Musaeus, Volksmärchen der Deutschen, +herausgegeben von I.L. Klee, Leipzig 1842, sivuja 373-429, ja 355-356 +kertomusta "Der geraubte Schleier." + +_Valakkialaisilla_: Katso: "Walachische Märchen" von Arthur und Albert +Schott, Stuttgart und Tübingen 1845, sivuja 119-203, kertomusta "Der +verstossene Sohn." + +_Arapialaisilla_: Katso: Weil, Tausend und eine Nacht, Band IV, sivuja +116-160, kertomusta "Geschichte des Prinzen Djanschach." + +_Irlantilaisilla_: Katso: Irische Elfenmärchen, übersetzt von den +Brüdern Grimm, Leipzig 1826, sivuja 42 ja senjälkeisiä, kertomusta "Die +Flasche." Tässä löytyvät tarinat ovat otetut kirjasta: Fairy Legends and +Traditions of the south of Ireland, London 1826. + +_Mongolialaisilla_: Katso: Kletke, Märchensaal aller Völker für Jung +und Alt, III Bd, Berlin 1845, sivuja 8-10 "Der Wundermann." + +_Selityksiä_: 1, päätyi = joutui, sattui. 2, miettii = ajattelee. +3, verhot = vaatteet. 4, mutsoa = vaimoa. 5, pöytäpaikka = pöytäliina. +6, katseeksi = näytteeksi. 7, aprikoineet = arvelleet. 8, salkku = +laukku. 9, inehmisen = ihmisen. 10, järeä = ruumiikas, vanttera. 11, +himoitti = teki mieleni. 12, mojua = lukua. 13, sillan = portaiden. 14, +verestyisi = tapahtuisi. 15, raatavat = tekevät. 16, vesselässä (ven. +веселый) iloissansa, päissänsä, humalassa. + + +ENNUSTUKSET + +Ilomantsista saatu. + +Verrata käynee tähän _muinois-Kreikkalaisten_ ylen tunnettua kertomusta +_Thebain_ mainiosta _Oidipus_-nimisestä kuninkaasta ja hänen elämänsä +vaiheista, jossa tarinan pääjuoni on yksi, kun tässä meidänkin +tarinassamme. Muutoin on yhdenlaatuinen tarina _Saksalaisilla_: Katso: +Simrock, Deutsche Volksbücher II: "Gregorius auf dem Stein," Berlin, +gedruckt in diesem Jahre. + +_Selityksiä_: 1, evätä = estää, pidättää. 2, utautuipa = sattuipa. 3, +astuu päähän = juohtuu mieleen. 4, kukali = kunneka. 5, raataa = tehdä. + + +TOISINTO + +Toisissa tienoin Karjalata puhutaan tarinan loppupuolta eriksensä omana +tarinana. Nähtävästi kuuluvat molemmat kertomukset alkuansa kuitenkin +yhteen, joista toinen vaan on päätarinasta lohkoma toisinto, myöhemmin +sitte eri tarinaksi muuttunut, jonka vuoksi tulkoonkin ehyemmän +toverinsa seurassa tässä nyt kerrotuksi. + +_Selityksiä_: 1, räähkiä sanomaan = rikoksia tunnustamaan, ruotsiksi: +_bigta_. 2, äsken = vasta, sitte. 3, pajan pani kaiken remun = laulaa +pajatteli ylellisesti, piti rumaa ja ilkeätä ääntä. + + +HAASTELEVAT KUUSET + +Jaakkimalta. + +Joksensa yhtäpitäväinen tarina on _Saksalaisilla_. Vertaele: Kinder- und +Hausmärchen, gesammelt durch die Brüder Grimm. Erster Band. Sechste +vermehrte und verbesserte Auflage, Göttingen 1850, N:o 17, sivuja +105-110, kertomusta: "Die weisse Schlange." + +_Selityksiä_: 1, pa'ista = puhua. 4, kuoma (ven. кумь) = kummi. 3, +yöniekka = yövieras. 4, repo = kettu. 5, elosta = tavaraa. 6, väljälle = +irti, irrallensa. 7, sukkelaan = pi'an. 8, toraa = riitaa. + +VELJESTEN NAIMISET + +Yhden tapaisia, tähän verrattavia kertomuksia on useammalla vieraallakin +kansalla; niin on tiettävästi semmoisia seuraavilla ulkomaan kansoilla: + +_Ruotsalaisilla_: Katsele: Svenska Folksagor och Äfventyr, efter +mundtlig öfverlemning samlade och utgifna af Hyltén-Cavallius, och +Stephens, I del. Stockholm 1844, sivuja 251-263: "Den förtrollade +grodan", ja sivuja 277-311 I del., 2 häft. Stockhoim 1849, N:o 17: "Den +förtrollade fästemön." + +_Turjalaisilla_: Vertaele: Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr; Anden +Udgave, Christiania 1852, N:o 25, sivuja 139-141: "Dukken i Graesset." + +_Saksalaisilla_: 1. Norddeutsche Sagen, Märchen und Gebräuche, aus dem +Munde des Volkes gesammelt und herausgegeben von A. Kuhn und W. +Schwartz, Leipzig 1848, sivuja 331-334: "Das weisse Kätszchen." -- 2. +Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Göttingen 1850, Th. I, N:o 63, sivuja +398-401: "Die drei Federn," ja samaa kirjaa Th. II, N:o 106, sivuja +114-119: "Der arme Müllerbursch und das Kätszchen." -- 3. Katso: Auswahl +der schönsten Märchen und Sagen, Fabeln und Parabeln, Von E. Keller, +2:te Auflage, sivuja 45-50: "Das Märchen vom Prinzen und den schönen +Petersilie." + +_Ranskalaisilla_: Katsele: Contes des fées par Mdme d'Aulnoy, +kertomusta: "La chatte blanche." + +_Puolalaisilla_: Vertaele: Polnische Sagen und Märchen des K. Woycicki, + +Berlin 1839, sivuloita 101-105, kertomusta: "Die Kröte." + + +HIIRI MORSIAMENA + +Suomen Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, laatii pakinan = alkaa haastella. 2, silma = sinut, +sinua. 3, milma = minut, minua. 4, sillan = portaiden, rappuisten. 5, +mointa = mokomaa, semmoista. 6, viesti = sana, käsky. 7, pakeelle = +puheelle. 8, jykeät = raskaat, paksut. 9, katseeksi = katsottavaksi, +näkeeksi. 10, näkeeksi = nähtäväksi, katseeksi. 11, impi = neiti, tyttö. +12, erää = kertaa. 13, sepäeli = syleili. 14, asussa = pu'ussa. 15, +rikkoi = muutti, manasi. 16, piiruja = pitoja. 17, hälveni = hajosi. + + +NIMIKKOPUUT + +Hämeestä. + + +SAMMAKKO MORSIAMENA + +Venäjän Karjalasta. + + +ANTTI PUUHAARA + +Hämeestä ja Satakunnasta. + +Yhdenlaatuisia, tähän verrattavia kertomuksia on tietääksemme +seuraavilla kansoilla: + +_Unkarilaisilla_: Katso: Magyarische Sagen, Märchen und Erzählungen von +Johann Grafen Mailath, I Bd, Stuttgart und Tübingen 1837, sivuja +172-183, kertomusta: "Die Brüder," joka alusta käypi samaan laatuun +kuin Suomalainen tarina: "Riuta ja Rauta," vaan sitte soveltuu tähän. + +_Mongolialaisilla_: Useampia meidän tarinaamme vivahtavia paikkoja +tavataan kirjassa: "Die Thaten des Bogda Gesser Châns," eine +ostasiatische Heldensage aus dem mongolischen übersetzt von I.I. +Schmidt, Petersburg und Leipzig, 1839. + +_Ruotsalaisilla_: Katso: Folklifvet i Skytts härad i Skåne vid början af +detta århundrade, Barndomsminnen, utgifna af Nicolovius, Lund 1847, +kertomusta: "Rike Pehr Krämare," sivua 42 ja senjälkeisiä. + +_Turjalaisilla_: Katso: Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, anden +Udgave, Christiania 1852, N:o 5, sivuloita 22-35, kertomusta: "Rige Peer +Kræmer." + +_Saksalaisilla_: Katso: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Sechste Ausgabe, +Göttingen 1850, erster Band, N:o 29, sivuloita 175-183, kertomusta: "Der +Teufel mit den drei goldenen Haaren." + +_Ranskalaisilla_: Katso: Grässe, Gesta Romanorum, 1842, I, 44 sivua ja +senjälkeisiä. + +_Suomessa_ on tätä tarinaa kirjoiteltu useammasta maakunnasta. +Muutamassa toisinnossa Karjalan puolelta kulkee Antti tietoja saamaan +Lapista. + + +KUOLEMA KUMMINA + +Yhdentapaisia meidän tarinaamme verrattavia kertomuksia on seuraavilla +kansoilla: + +_Saksalaisilla_: 1. Katso: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, sechste +vermehrte und verbesserte Auflage, Göttingen 1850, sivuloita 253-256, +N:o 44, kertomusta: "Der Gevatter Tod;" ja samaa kirjaa N:o 81, +sivuloita 481-484, kertomusta: "Der Spielhanst." 2. Katso: Grimm, +Deutsche Mythologie II, 951. + +_Turjalaisilla_: Katso: Asbjörnsen og Jörgen Moe, Norske Folkeeventyr, +anden Udgave, Christiania 1852, N:o 21, sivuja 114-121, kertomusta: +"Smeden, som de ikke turde slippe ind i Helvete," tarinan loppupuolta. + +_Tanskalaisilla_: Katso: Udvalgte Eventyr og Fortællinger ved C. +Molbech, Kjøbenhavn 1843, N:o 70, sivuja 426-429: "Döden og hans +Gudsön." + + +TAIVAASEEN MENIJÄ + +Kivijärveltä Hämeestä. + + +TAIVAANVUOHEN SYNTY + +Karjalasta. + + +LEHMÄN VUOHENA MYÖJÄ + +Hämeestä ja Karjalasta. + +Tähän verrattavia joksensa yhtäpitäväisiä kertomuksia on tietääksemme +seuraavilla ulkomaan kansoilla, nimittäin: + +_Turjalaisilla_: Katso: Asbjörnsen og Jörgen Moe, Norske Folkeeventyr, +anden forögede Udgave, Christiania 1852, N:o 53, sivuja 332-339, +kertomusta: "Store Peer og Vesle Peer." + +_Tanskalaisilla_: 1. Katso: Udvalgte Eventyr og Fortællinger ved C. +Molbech, Kjøbenhavn 1843, sivuja 317-322, kertomusta: "Lön som +forskyldt, et jydsk Eventyr." -- 2. Katso: Myllenhoff, Sagen, Märchen +und Lieder der Herzogenthümer Schleswig-Holstein und Lauenburg, Kiel +1854, sivua 461 ja sen jälkeisiä, kertomusta: "Die reichen Bauern." + +_Saksalaisilla_: 1. Katso: Deutsche Märchen und Sagen, von Joh. W. +Wolff, Leipzig 1845, N:o 11, sivuja 52-59: "Die betrogenen Schelme." -- +2. Katso: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Göttingen 1850, N:o 61, sivuja +388-394, kertomusta: "Das Bürle." + +_Italialaisilla_: 1. Katso: Il Pentamerone, II, 10: "Lo compare." -- 2. +Katso: Kletke, Märchensaal aller Völker für Jung und Alt, I Bd, Berlin +1845, sivuja 98-104, kertomusta: "Herr Scarpacifico." + + +PAHA ON PETTÄJÄN PERINTÖ + +Yhdentapaisia, tähän verrattavia kertomuksia on tiettävästi seuraavilla +kansoilla, joista monikin asuu loittona Suomesta: + +_Virolaisilla_: Katsele kirjaista: "Viron Satuja", St. Mikkelissä 1849, +toinen painos, toista tarinaa sivuilla 5-11, nimeltä: "Totuus ja Valhe." + +_Unkarilaisilla_: 1. Katso: Magyarische Sagen, Märchen und Erzählungen +von Johann Grafen Mailath, I Bd, Stuttgart und Tübingen 1837, "Die +Brüder" nimisen kertomuksen alku- ja loppupuolta. -- 2. Katso: Gaal, +Märchen der Magyaren, sivua 175 ja senjälkeisiä, kertomusta: "Die +Dankbaren Thiere." + +_Böhmiäläisillä_: Katso: U.A. Gerle, Volksmärchen der Böhmen, Prag +1819, I, sivuja 147-180, kertomusta: "St. Walburgis Nachttraum oder die +drei Gesellen." + +_Vendiäläisillä_: Katso: Volkslieder und Sagen der Wenden, herausgegeben +von Haupt und Schmaler, Grimma 1843, I, 181 ja senjälkeisiä, kertomusta: +"Recht bleibt immer Recht." + +_Valakkialaisilla_: Katso: Walachische Märchen, herausgegeben von Arthur +und Albert Schott, Stuttgart und Tübingen 1845, sivua 106. + +_Ruotsalaisilla_: Katso: Udvalgte Eventyr og Fortællinger ved C. +Molbech, Kjøbenhavn 1843, N:o 6, sivuja 17-20, kertomusta: "Godtro og +Utro, et Skaansk Folkesagn." + +_Turjalaisilla_: Katso: Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, +Christiania 1852, N:o 48, sivuja 300-305, kertomusta: "Tro og Utro." + +_Tanskalaisilla_: Katso: Sagen, Märchen und Lieder der Herzogthümer +Schleswig-Holstein und Lauenburg, herausgegeben von Karl Müllenhoff, +Kiel 1845, sivua 427 ja senjälkeisiä, kertomusta: "Vom Bauernsohn, der +König ward." + +_Saksalaisilla_: Katso: Kinder- und Hausmärchen, gesammelt durch die +Brüder Grimm, sechste vermehrte Auflage, Göttingen 1850, II Bd, N:o 107, +sivuja 119-132: "Die beiden Wanderer." + +_Arapialaisilla_: Katso: Habicht und von der Hagen, Tausend und eine +Nacht XI, 164, kertomusta: "Geschichte des Abu Nyut und Abu Nyutun." + + +TOTUUS JA VALHE + +Savosta. + + +RIUTA JA RAUTA + +Karjalasta. + + +JYKEÄ LIPAS + +Karjalasta saatu. + +Yhdenlaatuisia kertomuksia tavataan muillakin ulkomaan kansoilla. Niin +on tietääksemme tähän verrattavia, joksensa yhtäpitäviä tarumia: + +_Turjalaisilla_: Katsele: Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, anden +Udgave, Christiania 1852, sivuloita 208-214, ja 447-450, kertomusta: "De +tre Söstre, som bleve indtagne uti Bjerget." + +_Ruotsalaisilla_: Katso: Samlade smärre Berättelser och Utkast af C.F. +Ridderstad, III del., Linköping, 1849, kertomusta "Helena." -- Vertaele: +Geijer och Afzelius, Svenska Folkvisor, III del., sivua 94 ja +vierimäisiä. + +_Tanskalaisilla_: Katso: Winther, Danske Folkeeventyr, Kjøbenhavn 1823, +sivuja 74-81, "Havmanden." + +_Saksalaisilla_: Katso: Bechstein, Deutsches Märchenbuch, Leipzig 1846, +sivuja 285-288, "Die drei Bräute," ja sivuja 307-312, "Das goldene Ei." +-- Katso: Deutsche Volksmärchen von Fr. Hoffman, Dresden 1846, sivuja +22-32, "Ritter Blaubart;" -- Katso: Wolff, Deutsche Märchen und Sagen, +sivuja 73-75, "Die drei Schwestern." -- Katso: Kinder- und Hausmärchen, +Göttingen 1850, I Bd, sivuja 263-267, "Fitschers Vogel," ja samaa kirjaa +416-417, "Häsischenbraut." -- Katso: Kuhn und Schwartz, Norddeutsche +Sagen, sivua 326 ja sen jälkeisiä "Die beiden Schwestern bei dem +Zwerge." + +_Ranskalaisilla_: Katso ja vertaele: Contes des fées par Charles +Perrault, Paris, vuoden nimittämättä, sivuja 24-32, kertomusta "La +Barbe-Bleue." -- Katso: Kletke, Märchensaal aller Völker für Jung und +Alt, I Bd., Berlin 1854, sivuja 164-167, kertomusta "Blaubart." + +_Romanilaisilla_: Katso: Schott, Walachische märchen mit einer +einleitung über das Volks der Walachen, Stuttgart und Tübingen 1845, +sivuja 90-94 "Die eingemauerte Mutter." + +_Sanojen selityksiä_: 1, jykeä = raskas. 2, lipas = arkku, kirstu. 3, +elosta = hyvyyttä, tavarata. 4, puinen = sammio, amme. 5, ylen äiän = +kovin paljon. 6, terveiset tehtyänsä = hyvän päivän sanottuansa. +9, suleikkaa (venäksi: сулейка) = puteli, pienonen vesi- eli +viinaleili. 10, hyvällä tuulella = hyvillä mielin, hyvillänsä. 11, +pukimiinsa = vaatteihinsa. 12, kuosali = värttinä, rukki. 13, +kolmannesti = kolmannen kerran. 14, murkinaksi = puolipäivälliseksi. + + +SUULAS AKKA + +Uhtualta Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, suulas = paljopuheinen, harvahammas. 2, rita = linnun +loukku. 3, milma = minua, mua. + + +TIETÄJÄ JA TAUTI + +Uhtualta Karjalasta. + +Tähän laatuun käypä tarina on tietääksemme _Saksalaisilla_; Katso ja +vertaele: Ludwig Bechstein, Deutsches Märchenbuch, Leipzig 1846, sivuja +278-283, kertomusta: "Die drei dummen Teufel." + +_Selityksiä_: 1, apea = karvas. 2, läsitän = taudilla vaivaan, poteutan. +3, nassakkaan = nahkasäkkiin. 4, äräkkätä = vihaista, äkäistä ja +ärisevätä. + + +UKON TYTÄR JA AKAN TYTÄR + +Karjalasta. + +Yhdensuhteisia, tähän verrattavia tarinoita on tiettävästi seuraavilla +ulkomaan kansoilla: + +_Turjalaisilla_: Katso: Asbjörnsen og Moe, Norske Folkeeventyr, +Christiania 1853, N:o 15, sivuja 77-87. "Manddattern og +Kjärringdattern." + +_Ruotsalaisilla_: Katso: Hyltén-Cavallius och Stephens, Svenska +Folk-Sagor och Äfventyr I del. 2 häft., Stkhlm 1849, N:o 2, sivuja +428-449, kertomusta "De två Skrinen." + +_Tanskalaisilla_: Katso ja vertaele: Winther, Danske Folkeeventyr, +Kjøbenhavn 1823, sivuloita 36-39, kertomusta "Den onde Stedmoder." + +_Saksalaisilla_: Katso: Kinder- und Hausmärchen, Göttingen 1850, I Th. +N:o 24, sivuja 129-132, kertomusta: "Frau Holle." -- Katso: Deutsches +Märchenbuch von L. Bechstein, Leipzig 1846, sivuja 62-66, kertomusta +"Die Goldmaria und Pechmaria." -- Katso samaa kirjaa 186-187, +"Fipchen-Fäpchen," ja sivuja 228-230, kertomusta "Der Garten im +Brunnen." -- Katso: Firmenich, Germaniens Völkerstimmen, Th. II., Berlin +1846, 45 sivua, kertomusta "E'Stickelsche." -- Katso: Kuhn und Schwartz, +Norddeutsche Sagen, Märchen und Gebräuche, Leipzig 1848, sivuja 335-336, +"Das Mädchen im Paradis." -- Katso myöskin: Elsäsisches Volksbüchlein, +Kinder- und Volksliederchen, Spielreime, Sprüche und Märchen, von August +Stöber, Strassburg 1842, sivuja 113-116, N:o 245, kertomusta: "Die zwei +Stiefschwesterlein", im Mühlhauser Mundahrt. + +_Ranskalaisilla_: Katso ja vertaele: "Contes des Fées" par Charles +Perrault, sivuja 98-101, kertomusta "Les fées." + +_Italialaisilla_: Katso: "Il Pentamerone"-nimistä kirjaa, III, 10, jossa +on tähän soveltuva kertomus, nimeltänsä: "Le tre Flate." + + +AVANNOLLA KEHRÄÄJÄT + +Karjalasta. + +_Selityksiä_: 1, tuuralla = rautaseipäällä. 2, jysti = hakkasi jäähän. +3, väkäleuka = koukkuleuka. 4, suomi = siivoa. 5, läävä = navetta, +siivatto, ometto. 6, pakahuttelee = puistelee paakut pois (jaloista). 7, +mitys = mittyinen, millainen, minkäläinen. 8, säylä (säplä) = riehtilän +varsi. 9, rahille = penkille. + + +SISARPUOLET + +Yläjärveltä Satakunnasta. + + + + +III OSA + + +KARHUN, SUDEN JA REVON ELEET ILVOLAN TAUSTALLA + +_Selityksiä_: 1, portimo = kärppä. 2, laatii = tekee. 3, hukka = susi. +4, kontio = karhu. 5, raatamahan = perkaamaan, tekemään, valmistamaan. +6, raatanut -- työtä-tehnyt. 7, haastettiin = kutsuttiin. + + +PIENEMPIÄ ELÄINJUTUN KATKELMIA: + +KYYHKYSEN KUJERRUS + +Ruokolahdelta. + +JÄNIS, SUSI, REPO JA KARHU YHTENÄ MAAHAUDASSA + +Toksovalta. + +ELÄIMET JA PAHOLAINEN + +Karjalasta + +JALOPEURAN PAKENEMINEN + +Mehiläinen, v. 1839, Lokakuun vihko. + +KETTU, SUSI JA JALOPEURA + +Hämeestä. + +KETTU JA JÄNIS + +Satakunnasta + +ORAVA, NEULA JA KINNAS + +Vuokkiniemeltä. + +KARHU TUOMARINA + +Sahalahdelta Hämeessä. + +SUSI PASSIN KATSOJANA + +Sahalahdelta Hämeessä. + +VANHA KUKKO + +Karjalasta ja Hämeestä. + + +VIROLAISIA ELÄINJUTTUJA: + +REPO JA VARPUNEN (Rebbane ja Varblane) + +SUSI JA REPO (Hunt ja Rebbane) + +KARHU, SUSI JA REPO (Karro, Hunt ja Rebbane) + +KARHU JA REPO (Karro ja Rebbane) + +MIES JA REPO + +SAMMAKKO JA VARIS (Kon ja Varres) + +KOIRAN OIKEUDENKÄYNTI (Koer käib kohhut) + +KARHU JA MIES (Karro ja Mees) + +MIES JA REPO (Mees ja Rebbane) + +KOIRA JA SUSI (Koer ja Hunt) + +KOIRA JA REPO (Koer ja Rebbane) + +HÄMÄHÄKKI JA MUURIAISET (Ömblik ja Sippelgas) + +_Selityksiä_: 1, kohtuni = vatsani. 2, eks sittu silmi ärra si sees = +tätä paikkaa en oikein ymmärrä, jonka tähden se on jäänyt suomentamatta. +Salmelainen. 3, Hämähäkki ja muuriaiset = Sama tarina on Vepsän +Suomalaisillekin Aunuksessa tunnettu. Katso: Lönnrot, Om det +Nord-Tschudiska språket, Helsingfors 1853, s. 12 kertomusta 4 +"Kus'jaine i paimen." + + +VERTAILUJA + +Suomalaisten eläin-juttuin kaltaisia kertomuksia tavataan muidenkin +kansain satu-kokouksissa. Niin on: + +I. Karhun, suden ja revon yhteinen metsän raataminen, viljan leikkuu ja +puiminen _Servialaisille_ tuttu. 1. Katso: Vuk Stepanovitsch +Karadschitsch, Volksmärchen der Serben ("Narodna srpske privijetke") +Berlin 1854, s. 262, "Der Bär, das Schwein und der Fuchs," kertomuksen +alkupuolta. -- 2. Katso: Jacob Grimm, Reinhart Fuchs, Berlin 1834, sivua +CCXCI, jossa sama tarina on kerrottu. + +II. Karhun kalastaminen eli hännällään onkiminen. -- Tämän kaltainen +satu on 1. _Turjalaisilla_, katso: Asbjörnsen og Moe, Norske +Folke-eventyr, Anden Udgave, Christiania 1852, sivua 91, kertomusta +"Hvordan Björnen er stubrumpet." 2. _Vindialaisilla_, katso: Haupt und +Schmaler, Volkslieder der Wenden, Grimma 1843, II, siv. 166: "Des Wolfes +unglückliche Fischfang." 3. _Servialaisilla_, katso: Karadschitsch, +Volksmärchen der Serben, sivuja 267-268, kertomusta "Wie sich der Fuchs +am Wolfe gerächt hat." -- 4. _Saksalaisilla_, katso: Märkische Sagen und +Märchen, gesammelt und herausgegeben von Adalbert Kuhn, Berlin 1843, +siv. 297-299, "Der Wolf angelt," ja siv. 299-304, kertomusta "Der dumme +Wolf." -- Katso: Ludv. Bechstein, Deutsches Märchenbuch, Leipzig 1846, +kertomusta "Der Hase und Fuchs," siv. 133-135. Katso Jacob Grimm, +Reinhart Fuchs, sivua LXXI "Der Fischfang." + +III. Repo varastaa miehen re'estä kalat. -- Yhdenlainen kertomus on +_Servialaisilla_, katso: Karadschitsch, sivua 267. + +IV. Susi päihtyy ja alkaa laulella. Yhdenlainen tarina on +_Saksalaisilla_, katso: J. Grimm, Reinhart Fuchs, sivua CIII. + +V. Sairas tervettä kantaa. Tämä satu, kuinka pahaksi pieksetty susi +kantaa tervettä repoa, on 1. _Servialaisilla_; katso ja vertaile +Karadschitsch, Volksmärchen der Serben, siv. 268. -- 2. _Saksalaisilla_; +katso H. Kletke, Märchensaal, Berlin 1845, II Bd. siv. 284. "Der dumme +Wolf." -- Katso Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Göttingen 1850, I Bd, +siv. 446. + +VI. Karhu taittaa kylkensä pudotessaan puusta. 1. Tämä satu on +_Servialaisilla_; katso: Karadschitsch, Volksmärchen der Serben, sivuja +263-264. 2. _Vendialaisilla_, katso: Kletke, Märchensaal, Berlin 1845, +II Bd. sivuja 370-373. + +VII. Repo käypi ristiäisissä kummina. Sama juttu on 1. _Norjalaisilla_; +katso: Asbjörnsen og Moe, Norske Folke-eventyr, Christiania 1852, +siv. 91-93, kertomusta: "Raeven snyder Björnen för Julekosten." +2. _Saksalaisilla_, katso: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Göttingen 1850, +I Bd. sivuja 6-9 "Katze und Maus in Gesellschaft." + +VIII. Repo lapsen piikana. Sama juttu on 1. _Norjalaisilla_; katso: +Asbjörnsen og Moe, Norske Folke-eventyr, s. 113-114 kertomusta "Raeven +som Gjaeter." 2. _Saksalaisilla_; katso: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, +Göttingen 1850, satua "Der Wolf und die sieben jungen Geislein." + +IX. Sata-neuvo saatiin, yksi-neuvo säilyttiin. Vertaile: Grimm, +Kinder- und Hausmärchen, I Bd. sivuja 447-448, kertomusta "Der Fuchs +und die Katze." + +X. Miehen ja käärmeen käräjän käynti. Yhdenlaatuinen satu on +_Saksalaisilla_; katso: Reineke Fuchs aus dem Niederdeutschen, Frankfurt +am Main, Druck und Verlag von H.L. Brönner, Gedruckt in diesem Jahr, +sivua 171. + +XI. Jalopeura ja mies. Vertaile: Kinder- und Hausmärchen, I Bd, N:o 72, +sivuja 440-441, "Der Wolf und der Mensch." + +XII. Mies kiroaa hevoistansa karhun syötäväksi. Sama tarina on +_Saksalaisilla_. Vertaile Reinhart Fuchs sivua CXXX. + + + + +IV OSA + + +IHMEELLISET SEPÄT + +Hämeestä. + +Tähän verrattavia tarinoita on tietääksemme seuraavilla vierailla +kansoilla, nimittäin: + +_Turjalaisilla_: 1. Katso: Fornmanna Søgur IX, 56 ja 175. 2. Katso +Asbjørnsen og Moe, Norske Folkeeventyr. Christiania 1852, esipuhetta, +siv. XLVII. + +_Saksalaisilla_: Vertaele: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, 6:te Ausgabe, +Göttingen 1850, II Bd, s. 316 ja 147, kertomusta "Das junggeglühte +Männlein." + +MIEHESTÄ, JOKA MAAT LENTI LINTUNA, VEDET UI KALANA + +Karjalasta. + +_Sanain selityksiä_: 1, käydä = noutaa, hakea; 2, pajari = rikas +aatelisherra; 3, tähellä = tallella. + + +YÖSIJAN KOSTAMINEN + +Hämeestä. + + +VAPAHTAJA JA PYHÄ PIETARI RIIHESSÄ + +Hämeestä. + + +VASTAHAKOINEN AKKA + +Kivennavalta. + +Tämä tarina on _Germanilaisillekin_ kansoille tuttu; niin sanotaan +esimerkiksi ruotsalaisessa sananlaskussa semmoisesta, joka aina +vastustelee toisen sanaa ja puhetta, että hän rientää vasten virtaa, +niinkuin entinen akka ("som käringen mot strömmen"). + + +TULEVAISTA ELÄMÄTÄÄN TIEDUSTAJAT + +Karjalasta. + +_Sanain selityksiä_: 1, konnun = tilan, maan; 2, pohatta = rikas +(ven. богатьи), 3, virnake = näöltään oudon epäluulon alainen; +4, vaarna = puunaula; 5, karmiampaa = tuskallisempaa, ahdistavampaa; +6, pillat = pahat työt. + + +UTELIAS AKKA + +Kivennavalta Karjalasta. + +Tähän verrattava tarina on _Ranskalaisilla_. Katso: Contes de madame +Leprince de Beaumont, publiés par Hilaire le Gai, Paris 1852, kertomusta +8. Sama tarina on _Tanskan_ kielelle käännettynä C. Molbechin +satukokoelmassa: Udvalgte Eventyr og Fortællinger. Kjøbenhavn 1843 +siv. 7-9. "Den nysgjerrige Kone." + +_Saksalaisilla_: Katso C.G. Borg'in saksasta Grimm'in mukaan kääntämää +tarinaa "Mieletöin nurkuminen," Helsingissä 1849. + + +POJASTA, JOKA KUNINKAANTYTTÄREN SANOISSA SOLMITSI + +Satakunnasta Yläjärveltä. + + +KOLME TIENHAARAA + +Tähän verrattavia tarinoita on seuraavilla vierailla kansoilla: + +_Ruotsalaisilla_: 1:o Verraele "Svenska folksagor och äfventyr," samlade +och utgifna af Hyltén-Cavallius och G. Stephens I d., 1 h., Stockholm +1844, N:o 9, sivuja 152-168, kertomusta "Ungdomslandet." Samanlainen +tarina on myöskin eriksensä painettuna, nimellä: "Fågel Phönix, en +märkvärdig och besynnerlig händelse, föreställd uti en Historia om en +konung i England och hans tre söner," Lund 1835. 2:o Vertaele +Cavalliuksen ja Stephens'in satukokoelmaa, sivuja 37-44, kertomusta +"Guldhästen, Månlyktan och Jungfrun i trollburen." + +_Tanskalaisilla_: Carit Ettar, Eventyr og Folkesagn fra Jylland, +Kjøbenhavn 1847, sivuja 1-18, "Hvorledes Bryde blef Konge." Tähän +soveltuva tarina tavataan erikoisena kirjanakin, painettuna +Kjøbenhavnissa vuonna 1696, seuraavalla nimellä: "En herlig ny Historie +om Konning Edwardo af Engeland, som var udi en olægelig Sygdom geraaden, +men dog af en viiss Quindes Raad blef cureret, og det formedelst Kongens +yngste Søn Prints Arti friemodighed, som havde sin syge fader saa kjær, +at han reiste till den rige Dronning af Arabia, hvor han med Liste bekom +hendes klenodier, og förde Dronningens dyrebare fugl Phoenix hjem med +sig, dog paa det sidste efter megen Gjenvordighed, som Prints Artus +havde utstanden, bekom han Dronningen till ægte. Lystig at læse af +Hollandsk paa Dansk Rim udsat af P.I.H." Kjøbenhavn 1696. + +_Hollantilaisilla_. Tarkasta vastamainittua Tanskankielisen kirjan +nimilehteä. Muutoin saapi tämän sadun alunomaisesta synnystä tarkempia +tietoja teoksesta: Nyerup allmindelig Morskabslæsning i Danmark och +Norge igjennem Aarhundreder, Kjøbenhavn 1816, siv. 227-230 "Kong Edward +og Prints Artus." + +_Saksalaisilla_ 1. Katso: Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Göttingen 1850, +N:o 57 siv. 335-345, Kertomusta "Der goldene Vogel," 2. Katso: Grimm, +Kinder- und Hausmärchen, N:o 97, siv. 71-78, kertomusta "Das Wasser des +Lebens," joka jokseenki soveltuu meidän suomalaiseen tarinaamme. + +_Venäläisillä_. Katso Russische Volksmärchen in den Urschriften +gesammelt und ins Deutsch übersetst von A. Dietrich, mit einem Vorwort +von Jac. Grimm, Leipzig 1831, siv. 1-14, kertomusta: "Das Märchen von +Ljubin Czarewitsch, der schönen Czarewna, seiner Gemahlin, und dem +beflygelten Wolf." + +_Italialaisilla_. Katso: Le tredice piacevolissime Notti (kolmetoista +hupaista yötä). Tässä kirjassa, jonka on toimittanut Straparola, löytyy +muun muassa 21 tavallista satua, joista muuton IV, 3 on tähän tarinaan +soveltuva. Näistä Straparolan kertomuksista löytyy saksankielinen +käännös, jonka on toimittanut Friedr. Wilh. Wal. Schmidt, Berlin 1817. + +_Valakkialaisilla_ (Romanilaisilla). Katso: Schott, Walachische Märchen, +Stuttgart und Tübingen 1845, sivuja 253-262 "Das goldene Meermädchen," +sekä siihen kuuluvia muistutuksia. + + +SILMIVOITEEN HAKIJAT + +Karjalasta. + +_Sanain selityksiä_: 1, äiä = paljo. 2, kyly = sauna. 3, sepaili = +halaili. 4, tanhuaan = talliin. 5, mieron = maailman. + + +KULTALINNUSTA JA ELÄMÄNVEDESTÄ + +Satakunnasta. + +_Sanan selitys_: 1, kähkänä = vankihuone. + + +MIES KUNINGASTA KATSOMASSA + +Jaakkimalta. + +_Sanan selitys_: 1, lentta = silkkinauha. + + +EI HYVÄ TEKO HUKKAAN JOUDU + +Tähän verrattava tarina on _Tanskalaisilla_. Katso Andersén, Eventyr og +Fortælliger, kertomusta: "Reisekameraden." + + +KAUPPIAS JA KOLMISARVISET NAISET + +Karjalasta. + +_Sanain selityksiä_: 1, milma = minut. 2, silma = sinut. 3, mutso = +nuorikko. + + +TUHLARIKUNINGAS + +Viitasaarelta. + + +TAIVASSALOLAINEN ELI MIES, JOLLA OLI HUPAKKO VAIMO + +Tämä tarina on maassamme lavealta tunnettu, niin muistellaan ja +kerrotaan sitä: Savossa ja Karjalassa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla, +vaikk'ei kaikissa tienoin yhtä täydellisenä. Sitä paitse olemme +jokseenki yhtäpitäviä eli paikka paikoin tähän vivahtavia tarinoita +löytäneet seuraavilla ulkomaiden kansoilla: + +_Schleswig-Holsteinilaisilla_. Katso: Karl Müllenhoff, Sagen, Märchen und +Lieder der Herzogthümer Schleswig-Holstein und Lauenburg, Kiel 1845, +sivua 413 ja senjälkeisiä, kertomusta: "Die dümmste Frau." + +_Turjalaisilla_. 1. Katso: Asbjørsen og Moe, Norske Folkeeventyr, Anden +udgave, Christiania 1852, N:o 10, kertomusta: "Somme Kjærringer ere +slige," siv. 54-60. 2. Katso: Udvalgte Eventyr og Fortællinger ved C. +Molbeck, kertomusta "Manden fra Ringerike," sivuja 20-25. + +_Tanskalaisilla_. 1. Katso: Nyerup, allmindelig Moerskabslæsning, siv. +262. 2. Katso: Tidsfordrif eller en lystig Selskabsbog, Kjøbenhavn 1788, +23:tta kertomusta, jossa muuan teini yksinkertaiselle talonpojan +vaimolle kertoo tulevansa Pariisista, joka eukon mielestä on yhtä kuin +Paratiisista. Luullen teinin olevan taivaasta kotoisin antaa emäntä +hänelle vaatetta ja rahaa miesvainajalleen vietäväksi. + +_Italialaisilla_. 1. Katso: Kletke H. Märchensaal, Berlin 1845, I. Bd. +N:o 4, siv. 16, jossa eräs kohta muistuttaa lehmän kauppaa meidän +tarinassamme. + +_Valakkilaisilla_. Katso: Walachische Märchen von Arthur und Albert +Schott, Stuttgart und Tübingen 1845, N:o 43, siv. 291-293 "Die Botschaft +vom Himmel." + +_Arapialaisilla_. Katso: Tausend und eine Nacht, Deutsch von Habicht, +von der Hagen und Schall, siv. 52 ja sen jälellisiä, kertomusta +"Geschichte des Gärbers und seiner Frau." + + +KUNINGAS JA MÖKIN POIKA + +Viitasaarelta. + +Vertaele tähän: "_Kanteletar_ taikka Suomen kansan vanhoja lauluja ja +virsiä," Helsingissä 1864, Virsilauluja n:o 59, siv. 316-318 +"Viisastunut." + + +NELJÄT KYSYMYKSET + +Viitasaarelta. + + +ONNETON MATKUSTUS + +Liperistä. + + +PETTURI-JUSSI + +Viitasaarelta. + + +VELJESTEN PERINTÖ + +Tähän verrattava tarina on tietääksemme _Servialaisilla_. Katso ja +vertaile: Vuk Stepanowitsch Karadschitsch, Volksmärchen der Serben. Ins +Deutsche übersetzt von dessen Tochter Wilhelmine. Berlin 1854. + + +RIKASTUNEET VELJET + +Pohjois Savosta. + + +KÖYHÄT POJAT JA VEDENEMÄNTÄ + +Karjalasta. + + +VELJESTEN PERINTÖVARAT + +Karjalasta. + + +SOTAMIES, KERSANTTI JA KORPRAALI + +Kiihtelysvaarasta. + + +MATTI JA PIRU + +Tätä luultavasti ikivanhaa satua ei muistella ainoastansa ylensä koko +Suomessa, vaan myös useammilta vierailtakin kansoilta on se laajalta +tunnettu. Niin on melkeen yhtäpitäväinen satu Ruotsalaisilla. -- Katso +G.O. Hyltén-Cavallius och G. Stephens, Svenska Folk-Sagor och Äfventyr, +Stockholm 1844, s. 1-11. "Vall-Pojken och Jätten." + + +MATTI PIRULLA PALVELIJANA + +Hämeestä saatu. + + +MATTI JA PIRUN POIKA KOETTELEVAT VOIMIANSA + +Hämeestä saatu. + + +MATTI JA PIRU PITÄVÄT YHTEISTÄ HALMETTA + +Karjalasta saatu. + + +VUORENPEIKKO JA HELLI + +Pohjois-Hämeestä. + +Yhdenlaatuinen satu on Ruotsalaisillakin. Katso G.O. Hyltén-Cavallius +och G. Stephens, Svenska Folk-Sagor och Äfventyr, Stockholm 1844, ss. +19-45, ja Anmärkningar, ss. 25-28. "Pojken, som stal Jättens +Dyr-gripar." + +Samate on tähän vivahtava tarina Turjalaisilla. Katso Asbjörnsen och J. +Moe, Norske Folkeeventyr, Deel. I. N:o 1, ss. 1-7, "Om Askepot, som +stjal Troldets Sølvænder, Sengeteppe og Guldharpe." + + +PIENI NIILO JA JÄTTILÄINEN + +Hämeestä. + + +HIIDEN MYLLY, PÖYTÄLIINA JA PUSSI + +Pohjois-Hämeestä. + +Yhdenlaatuinen, vaikka eri tavalla alkava tarina on Tanskalaisilla. +Katso Udvalgte Eventyr og Fortællingar, Ved C. Molbech, Kjøbenhavn 1843, +N:o 37 "Dugen og Tasken," Et jydsk Eventyr, Mundtlig fortalt, ss. +186-192. + + +HIIDEN MYLLY + +Pihtiputaalta. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Suomen kansan satuja ja tarinoita, by Unknown + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMEN KANSAN SATUJA JA TARINOITA *** + +***** This file should be named 38272-0.txt or 38272-0.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/8/2/7/38272/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/38272-0.zip b/38272-0.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2d49be0 --- /dev/null +++ b/38272-0.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..889c83d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #38272 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38272) |